. Lounais-Hämeessä on valtava määrä vailla vakituista asukasta olevia asuntoja. Työtä tehdään kuitenkin täydellä teholla sekä suomalaisilla että kansainvälisillä tutkintalinjoilla. Nopea, taitava ja kovakuntoinen joukkue kaatoi sunnuntaina JGB:n Jyväskylästä peräti 111–45. UUTISET 2 Forssan asunnoista lähes 12 prosenttia on vailla vakituista asukasta. KUVA: Lassi Puhtimäki Feeniks Basket nopea ja taitava JGB:tä vastaan • Feeniks Basket on aloittanut kolmella voitolla alle 15-vuotiaiden tyttöjen Robert Petersen cupin, joka on ikäluokan SM-sarja. UUTISET 11 FoKoPon Natesanin ulosajo pelin käännekohta Espoossa. URHEILU 17 Poliisi etsii nyt kiristäjää täydellä teholla • Keskusrikospoliisilta tihkui vain vähän tietoa psykoterapiakeskus Vastaamoon tehdyn tietomurron tutkinnan edistymisestä. Huonompikuntoisille asunnoillekin on kysyntää, jos sijainti on hyvä. 2020 • N:o 289 AJASSA 22 TERVEYS 12 URHEILU 16 UUTISET 6 Tammelan kunta uudisti nettisivunsa, huomiota helppokäyttöisyyteen Näin omaehtoinen ja virallinen karanteeni eroavat toisistaan Forssa saa ensi vuonna oman tähtigalleriansa torin laidalle Peräti 3700 asuntoa on vailla asukasta . Väestöja työllisyyskehitys heijastuvat alueen lukuihin. Vähempiarvoiset kohteet jäävät helposti tyhjilleen. Kiinteistökauppiaat oy:n yrittäjä Tuula Tykki kertoo, että moni asunto jää tyhjilleen, kun perikunnat eivät pääse sopuun myynnistä. 10. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI MAANANTAI 26
LOKAKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. . Olisi mielenkiintoista tietää, mitä taustalta löytyy. Yleisilmeen nosto on toiminut ja alue houkuttelee myös paluumuuttajia. FL Valtakunnallisesti eniten tyhjiä asuntoja on 1970-luvun kerrostaloissa. –?Maaseudulla on jätetty paljon tiloja sukujen kesäkäyttöön ja tuleehan tuolla liikkuessa vastaan myös valitettavan paljon autiotaloja. Arvoltaan vähäiset kohteet jäävät usein perikunnilta myymättä. Sellaisetkin kohteet saattavat mennä nopeasti, joiden myynti voi tuntua haastavalta. KOHTEEN ARVO ja hyvä kunto lisäävät yleensä myyntimotivaatiota. Seudulta ei nykypäivänä löydy alueita, joilla kauppa ei kävisi. OP-Koti Lounaismaan myyntijohtaja Jarkko Nikander arvioi, että tilastoja rumentavat vuokrapuolella kokonaisia kiinteistöjä hallitsevat massaomistajat, jotka eivät saa kohteisiinsa asukkaita sekä monien vuokrataloyhtiöiden alhaiset täyttöprosentit. Forssan Kiinteistökauppiaat oy:n yrittäjä Tuula Tykkii tuumii, että tuolloisilla materiaalivalinnoilla talon elinkaareksi laskettiin 40 vuotta. Forssassa keskustan kerrostalot, Sortohaan kohteet sekä Kuuston omakotija rivitalot menevät parhaiten kaupaksi, hän listaa. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET MAANANTAINA 26. Yleistä on myös, ettei perikunta saa taloa tyhjennettyä ja siivottua, vaikka irtaimistojakin ostetaan, Forssan Kiinteistökauppiaat oy:n yrittäjä Tuula Tykki selvittää. Tyhjiä kerrostaloja ei seudulta löydy. . Tilastokeskuksen mukaan Suomen reilusta kolmesta miljoonasta asunnosta tyhjillään oli 2019 lopussa joka kymmenes. > Toimitus puh. Tyhjiä asuntoja on kunnasta riippuen 11,7–15,6 prosenttia asuntokannasta. Vailla vakituista asukasta on tuhansia asuntoja. Ainakaan, mikäli hinta ja laatu kohtaavat. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Vaikea uskoa, että moni pitäisi asuntoa tarkoituksella tyhjillään, Nikander aprikoi. Sen sijaan heikompikuntoinen omakotitalo tai osake jää helpommin oman onnensa nojaan. –?Viksberg oli vielä vähän aikaa sitten no no, mutta ei ole enää. 10 prosentin omarahoitusosuuden vuoksi Tykin mukaan myös vanhemmille ja remonttia kaipaaville kohteille on kysyntää. Jarkko Nikander kertoo, että kuluvana vuonna kauppa on käynyt Forssan seudulla hyvin. Talot, joissa remonttia on tehty vuosien varrella aktiivisesti, käyvät kaupaksi. Vaikka todellinen luku olisi lähemmäs 500, niin edessä on vielä lähes 800 asunnon mysteeri. Jos edessä on pakollinen kylpyhuonetai keittiöremontti, maksajaa ei sillä kohtaa löydykään, eikä taloa laiteta myyntiin. KUVA: Lassi Puhtimäki Tyhjiä asuntoja löytyy seudu lta paljon Seudulta ei nykypäivänä löydy alueita, joilla kauppa ei kävisi.. VÄESTÖJA työllisyyskehitys heijastuvat suoraan lukuihin, mutta uudistuotanto on alueella balanssissa. Forssan reilusta 1250 tyhjästä asunnosta myynnissä tai vuokrattavana on noin 250 asuntoa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Meille tulee usein myyntiin useita vuosia tyhjillään olleita kohteita. Korona ei ole vaikuttanut kaupantekoon käytännössä lainkaan. Ville Säteri Forssan seutu Lounais-Hämeessä vailla vakituista asukasta on lähes 2500 asuntoa. –?Sijainnilla on merkitystä ja sillä, ovatko palvelut lähellä. . Unelmia ei pysty koskaan ennakoimaan. Tykin esittelemä vuoden alusta tyhjillään ollut huoneisto Forssan keskustassa meni kaupaksi alle viikossa, vaikka koko asunto menee remonttiin. Myynti on aina helpompaa, jos omaisuudesta on pidetty huolta. Tuula Tykin mukaan esimerkiksi Forssan Viksbergistä on tullut suosittu alue. Varsinkaan omakotitalojen tyhjänä pito ei missään nimessä tee hyvää hengitysilmalle. Palvelut ovat paljon paremmin saatavilla kuin monella muulla alueella. Kun mukaan lasketaan vielä Somero ja Urjala, määrä nousee peräti 3700:een. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 . –?Tyypillistä on, että asunnon jäädessä perikunnan omistukseen asioista ei päästä sopuun. Jokaisen tyhjillään olevan talon takana on varmasti oma tarinansa, mutta ovathan nuo luvut aika hurjia. Urjala oli aiemmin mörkö, mutta suora yhteys Ysitieltä ja tonttien kallistuminen Tampereen naapurikunnissa luo kysyntää sinne. –?Usein mitään ei tehdä niin pitkään, kun tilillä riittää rahaa kuluihin. Asuminen on paras keino pitää paikat kunnossa
Tykin esittelemä vuoden alusta tyhjillään ollut huoneisto Forssan keskustassa meni kaupaksi alle viikossa, vaikka koko asunto menee remonttiin. KUVA: Lassi Puhtimäki Tyhjiä asuntoja löytyy seudu lta paljon FAKTA Tyhjät asunnot • Asuntojen kokonaismäärä / tyhjillään olevien osuus: • Forssa 10 531 kpl – 11,7 % • Tammela 3 205 – 12,9 • Jokioinen 2 800 – 13,6 • Humppila 1 269 – 14,2 • Somero 5 102 – 14,7 • Urjala 2 841 – 15,5 • Ypäjä 1 383 – 15,6 • Em. Kahdessa viikossa on raportoitu 2. Loput neljä tapausta ovat toistaiseksi taustoiltaan epäselviä. Jani Suhonen Forssa Auton kaikki neljä rengasta puhkaissut poliisin piikkimatto lopetti Forssasta Urjalaan asti jatkuneen vaarallisen takaa-ajon lauantaina iltapäivällä. SISÄ-SUOMEN poliisin partion asettama piikkimatto puhkoi pakenijan auton kaikki renkaat Uudensalmentien päässä. Koulujen rehtorit lähettävät altistuneiden opettajien huoltajille viestin Helmi-palvelun kautta. • Vertailulukuja naapureista: • Hämeenlinna 39 996 kpl – 12,5 % • Lohja 24 041 – 8,9 • Loimaa 9 466 – 14,5 • Loppi 4 029 – 12,6 • Salo 29 559 – 12,1 • Luvuista ei ole poistettu osittain asuttuja asuntoja. KANTA-HÄMEEN keskussairaala kertoi sunnuntaina Twitterissä, että maakunnan kymmenestä uudesta tartunnasta neljä on todettu karanteenin aikana sairastuneilla henkilöillä. Forssan seudulla todettiin yksi uusi tartunta sunnuntaihin mennessä. Kuva näytteenotosta on Forssan sairaalalta. Kuljettajalle tehty huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. LOKAKUUTA 2020 Valtakunnallisesti eniten tyhjiä asuntoja on 1970-luvun kerrostaloissa. • Tyhjien asuntojen luonnollinen osuus kannasta on 5 %. Uusista tapauksista kuusi oli Riihimäen seudulla, kolme Hämeenlinnan ja yksi Forssan seudulla. Urjalantiellä pakenijan nopeus ylitti 170 kilometriä tunnissa ja Urjalassa taajama-alueen läpi mies ajoi 100 kilometrin tuntinopeudella. Karan koulussa karanteenissa on yhteensä 33 ihmistä ja Harjunrinteellä 36. Niinistö on sitä mieltä, että rikollisesti saatuun materiaaliin ei pitäisi lainkaan tutustua, vaikka sitä saisikin käsiinsä tai sitä näkisi verkossa. –?Rikollisesti saadun tiedon vastaanottaminen on torjuttava täysin. FL-STT Forssan seudulla todettiin yksi uusi tartunta. TAKAA-AJO sai alkunsa Forssan Saviniementieltä, missä poliisipartio havaitsi entuudestaan tuntemansa ajo-oikeudettoman miehen ajamassa henkilöautolla. STT Presidentti Niinistö pitää Vastaamon tietomurtoa julmana. Yksi tartunta oli peräisin ulkomailta ja yksi Uudeltamaalta. THL KERTOI sunnuntaina, että Suomessa on raportoitu 196 uutta koronavirustartuntaa. Presidentti Sauli Niinistö pitää Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoa vastenmielisenä ja julmana. Riihimäen kaupungin mukaan yhdellä Karan koulun oppilaalla on todettu varmistettu koronavirustartunta ja Harjurinteen koulun yhden oppilaan kohdalla on vahva epäily tartunnasta. Forssan Kiinteistökauppiaat oy:n yrittäjä Tuula Tykkii tuumii, että tuolloisilla materiaalivalinnoilla talon elinkaareksi laskettiin 40 vuotta. Se tarkoittaa ihmisten sisäistä asennetta. Renkaiden tyhjennyttyä mies pysäytti autonsa tien laitaan. Taudin ilmaantuvuus koko maassa on kahden viime viikon ajalta 44,6 tapausta 100. Etäopiskelusta tiedotetaan Helmi-palvelun kautta. Loput neljä tapausta ovat toistaiseksi taustoiltaan epäselviä. Jani Suhonen Kanta-Häme Kanta-Hämeessä todettiin lauantaina kymmenen uutta koronatartuntaa. Harjunrinteen koulusta karanteeniin asetetaan kaksi opetusryhmää ja kahdeksan opettajaa. prosenteista on poistettu osittain asuttuja asuntoja, jotka nostavat kuntakohtaisia lukuja 0,1–0,5 prosentilla. Poliisien kytkiessä autonsa pysäytysvalot päälle, lähti mies kiihdyttämään voimakkaasti kohti Urjalaa. KARAN JA HARJURINTEEN koulut siirtyvät maanantaista alkaen osittain etätyöskentelyyn ja karanteeniin. Riihimäen kaupungin tiedotteen mukaan Karan koulussa järjestelyt koskevat kahta opetusryhmää ja neljää opettajaa. Piikkimatto pysäytti pakenijan Urjalassa Huumausaineita käyttänyttä 57-vuotiasta miestä seurattiin Forssasta Urjalaan. KUVA: Lassi Puhtimäki Yksi tartunta oli peräisin ulkomailta ja yksi Uudeltamaalta. Takaa-ajo jatkui vielä Uudensalmentielle, missä pakenijan nopeus nousi poliisin mukaan lähelle 140 kilometriä tunnissa. FL Puolet tartunnoista jo karanteenissa olleilla Riihimäellä kaksi koulua siirtyy osittaiseen etäopetukseen. 000 asukasta kohden. Talot, joissa remonttia on tehty vuosien varrella aktiivisesti, käyvät kaupaksi. Riihimäen seudun tapauksiin liittyy myös altistus kahdessa Riihimäen yläkoulussa. Verkko on parempi sulkea heti, mikäli vastaan tulee tällaista materiaalia, Niinistö sanoo. 850 tartuntaa, mikä on 534 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET MAANANTAINA 26. Ylen haastattelema Niinistö huomauttaa, että tietomurto koskee kaikkia, sillä jokaisesta kertyy jatkuvasti tietoa eri alustoille. Poliiseja reilua ylinopeutta paennutta 57-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta
lokakuuta 2020 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Joillakin yhdistyksillä on vain yksi sääntömääräinen kokous. ELINAJAN HIDAS NOUSU johtuu etenkin terveydenhoidon tason paranemisesta, vähenevistä onnettomuuksista ja terveellisistä elintavoista, kun kuolema ei kovin ennenaikaisesti harvenna ikäluokkia. 40 VUODEN TAKAA Investointivero puree mm. Onnistunut toiminta edellyttää myös sitä, että joku huolehtii taloudesta. Rakennusalan ylikuumenemisen estämiseksi myös eräitä valtion hankkeita on siirretty, vaikka investointivero ei niitä koskekaan. Ne eivät myöskään takaa ammattilaista valmentajaa. Ruotsinkielinen rannikkoseutu erottautuu edukseen. Pahinta on syödä liikaa ja liian yksipuolisesti sekä elämöidä alkoholin ja tupakan kanssa. Tähän joukkoon kuuluu ennenkin lykkääntynyt Humppilan uusi asemarakennus. Jokioisilla ja Humppilassa FORSSAN LEHTI 26.10.1980 Niin sanotusti vähemmän tärkeän rakentamisen siirtämiseen tähtäävä investointivero astuu voimaan viikon kuluttua. Toisaalta on kuitenkin todettava, että tarpeettoman paljon ehdittiin tässäkin ajassa puhua, koska miltei kaikki asiat tulivat hyväksytyiksi kunnanhallituksen ehdottamassa muodossa. Jalkapallon ja jääkiekon lisäksi ei Urjalassa taida tällä hetkellä olla joukkuelajeja, joilla osallistuttaisiin sarjoihin. Urjalassa jäähalli on tarjonnut 20 vuotta hyvät puitteet jääkiekolle. Sekä poikien että tyttöjen laskennallinen elinaika kasvoi vuodessa 0,3 vuotta. Pelaajalle saatetaan tekstiviestillä yöllä ilmoittaa, että pelit ovat nyt loppu. Myös monet muut yhdistykset pitävät tänä syksynä kokouksen, jossa käsitellään lisäksi vuosikokouksen asiat. Kaikkiin muihin paitsi perimääsi voit vaikuttaa. Niiden mukana siirtyvät Jokioisissa kunnan kirjastoja linja-autoasemahankkeet ja Humppilassa uuden kirkkoherranviraston saaminen. Vastasyntyneiden elinajanodote oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna pojilla 79,2 ja tytöillä jo 84,5 vuotta. Eliniän kasvun toisena puolena on se, että vanhetessaan yhä useampi suomalainen alkaa kärsiä muistisairaudesta. Sisätiloissa on enemmän riskejä kuin ulkona. Jääkiekko on myös kova maailma. Alueelliset erot elinajanodotteessa ovat miehillä suuremmat kuin naisilla. markkaan nouseva lisätalousarvio. Kaikesta huolimatta kesäkausi saatiin harjoituksineen, kisoineen ja sarjapeleineen vietyä päätökseen. LOKAKUUTA 2020 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 26. Huolestuttavia olivat kesän uutiset, joiden mukaan yhä useammat vanhemmat vievät lapsiaan entistä nuorempana isompiin seuroihin. Miehet ovat viime vuosikymmenet kirineet kuitenkin elinajanodotteessa naisia kiinni. lähes 16 milj. Kun sukupuolten ero elinajanodotteessa on nyt rapiat viisi vuotta, 1970-luvun loppupuolella se oli yhdeksän vuotta. Ikäluokkien pienentyessä harrastajamäärä on jonkin verran pienentynyt. Lähiaikoina sekä palloseura, että Sisukiekko pitävät kokouksia, joissa seuratoimijoita valitaan. Nyt on taas rajoituksia ja odotellaan viranomaisilta uusia suosituksia, ohjeita ja määräyksiä. Vähäinen liikunta ja lihavuus altistavat useille sairauksille, jotka voivat lyhentää elinikää. Se voi myös johtaa siihen, että vahvempi kumppani sanelee sen ketkä pelaavat. Ilman tekijöitä ei synny tulosta. Vanhemmilla on usein jonkin verran ylioptimistinen käsitys oman lapsensa taidoista. Myös kausimaksut ovat suurempia. TOIVOA KUITENKIN on Urjalassakin. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Tammelan kunnalle lähes 16 mmk:n lisätalousarvio FORSSAN LEHTI 26.10.1960 Tammelan kunnanvaltuusto selviytyi kokouksestaan puolessatoista tunnissa. Kirjoittaja on urjalalainen tietokirjailija. Elinajanodote on ikävakioitu tunnusluku, joka peilaa kuolleisuuden tasoa ajanjaksoittain. Toimijoita tarvitaan. Maahockeyn pelaajat ovat muissa joukkueissa. Farmiseurana olemisesta on joskus hyötyä. Jalkapallossa on ollut mukavasti juniorijoukkueita ja myös tytöt ovat ilahduttavasti omilla joukkueillaan harrastuksessa mukana. Sunnuntaisin on yleisöluistelu jakautuen mailalliseen ja mailattomaan ja lisäksi kiekkokoulu. JUKKA MATTSSON , jolla on vuosikymmenten kokemus urheilutoiminnasta niin seuratoiminnassa kuin vapaaehtoisena liikuntapaikkojen kunnostajana ja ylläpitäjänä, esitti viime vuoden itsenäisyysjuhlassa huolensa siihen, että seuroihin ei tahdota saada vetäjiä. Sisukiekon edustusjoukkue on saanut uutta nuorekasta ilmettä, vaikka rungon muodostavat pitempään mukana olleet. Koulujen salivuorot näyttävät olevan melko täyteen varattuja, joten mukaan vaan. Vastasyntyneiden elinajanodote on noussut vuosikausia – kiitos terveydenhoidon ja terveempien elintapojen. K ansalaisten elinajanodote nousee sitä tahtia, ettei eläkeuudistus tahdo pysyä perässä. Lisätalousarvion perusteluissa todetaan, että veroäyrejä on kertynyt noin 9 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena, ja kun myös veroennakot saadaan nyt 6 prosenttia suurempina, saa verotuksella koottava summa nousta noin 15 prosentilla ilman, että äyrin hintaa tarvitsisi korottaa. Naisiin verrattuna miesten ikävuosia leikkaavat etenkin kaikkinainen riskinotto ja alkoholikuolemat. 4 FORSSAN LEHTI MAANANTAINA 26. On muistettava pitää huolta myös muistista. Suomalaisten elinajanodotetta ovat lääketieteen kannalta nostaneet eritoten verenkiertoelinten sairauksien ilmaantuminen entistä vanhemmalla iällä ja parantunut syövän hoito. Hintaa muualle siirryttäessä tulee harjoitusmatkoista. Iloista meininkiä ja räätälöityjä ja kivoja harjoitteita. Kantahämäläiset lapset ovat hyvin sukupuolensa keskiarvon tuntumassa. Pitkän iän resepti löytyy terveellisestä ravinnosta, reippaasta liikunnasta, hyvistä sosiaalisista suhteista ja sopivasta perimästä. Joskus peliaikaa saa täysissä varusteissa odottaa vaihtopenkillä. Pitkällä aikaa asiaan ovat vaikuttaneet myös tapaturmakuolemien ja itsemurhien lasku. Seurasin minihockeyhöntsyä, joissa pienet luistelijat ja pelaajat olivat jäällä isiensä kanssa. KUVA: Miisa Kaartinen Terveistä elintavoista potkua pitkään elämään KOLUMNI Seppo Pirhonen seppo.pirhonen@urjamedia.fi H arrastustoiminta on viimeistään nyt talviaikaan siirryttyä siirtynyt sisätiloihin. Näin siitä huolimatta, että käsiteltävänä oli mm. Tämänhetkisten tietojen mukaan vero lykkää Forssan seudulla ainakin kahden myymäläja pankkirakennuksen aloittamista. Omia geenejään ei kannata liikaa syyttää, sillä merkittävimmät riskitekijät liittyvät elintapoihin ja etenkin ravitsemukseen
Velan takaisinmaksu ja kulut vievät tililtä varmasti rahaa ja siten alkavat helposti määrittää elämää. Esimerkkinä toimikoon yhtenäiskoulu. 03 4155 671 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 03 4155 651 Ami Laaksonen ................... Siirtyminen kasvisvoittoiseen ruokavalioon ei automaattisesti takaa vähäsuolaisempia aterioita. Tilanne ei ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Liika natrium kuormittaa munuaisia, ja alle yksivuotiaille tarjotun ruoan tuleekin olla suolatonta. Tämä sisäistetty tosiasia on vahvuus, jonka avulla laskelmien maailmasta on laskeuduttu käytännön maailmaan. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Näin ei tule huomaamattaan kantaneeksi kaupasta ylenmäärin suolaa ruokapöytään. Esitin kysymykseni jo noin 5 vuotta sitten edelliselle liikenneministeri Anne Bernerille hänen vieraillessaan Forssassa esitelmöimässä Lounais-Hämeen päättäjille. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. JANI KAUNISTO kuntalainen Hyvän elämän ystävät. Myös 10-tien liikennesuunnitelma tulee siksi toteuttaa Forssassa Vieremän ja Linikkalanlammin pohjavesialueen suojaamiseksi. Kun velkasumma on tapissa, voi vain lyhentää ja nauttia säästöistä julkisuuskuvaunelmakedolla. On suositeltavaa korvata suola muilla mausteilla, sitruunamehulla tai etikalla. Kun ruokaa tehdään kotona, aterian suolaisuuteen vaikuttavat raaka-aineet ja maustaminen. Kunnan päättäjien tulee luoda keskustelua ja huolehtia, että ihmisille välittyy oikea tieto. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. KESKUSTA ON mielestäni pyrkinyt omiin arvoihinsa nojaten luomaan realistista tulevaisuuskuvaa Tammelasta, tietäen yhdenkin yksittäisen kalliin rakennuksen tuovan aina varmasti velkaa ja vastuita. Kotona kokatessa mittalusikan käyttö on paras tapa varmistaa, ettei ruokaan mene liikaa suolaa. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Ongelma on ollut jo ennen Korona/Covid-19-aikaa. Aikuisille suositus on enintään 5 grammaa suolaa päivittäin. 050 3426 610 Heini Lauren ..........................040 528 2269 Mirka Willman .......................040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi.......050 362 3132 Heli Hieperi .............................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................339 e 6 kk ......................................................172 e 3 kk ......................................................89 e 2 kk .......................................................61 e DIGILEHTI ................. Makuaisti tottuu vähäsuolaiseen ruokaan nopeasti. Huonot yhteydet eivät houkuttele muuttamaan alueelle, siksi myös muuttotappiot lisääntyvät. Suola rasittaa lapsen elimistöä ja altistaa verenpaineen nousulle varhaislapsuudesta saakka. KATARIINA SILANEN koordinaattori, Marttaliitto ry MAIJA SOLJANLAHTI kehittämispäällikkö, Marttaliitto HANNA VIITA HANKEKOORDINAATTORI, MARTTALIITTO O man elämänpiirini taustoittamana ymmärrän mainitsemienne poliitikkojen huolen ja ajatustenkulun. KILPAILUKYVYN KANNALTA näillä yhteyksillä on erittäin tärkeä rooli, kuntien peruspalveluiden ja työllisyyden ja mahdollisen terveydenhuollon hoitamisessa, sekä oppilaitosten toiminnassa ja myös asevelvollisuuksien suorittamisessa. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Katson että asioiden hoito on keskustan osalta ollut johdonmukaista kuntalaiset huomioonottavaa sekä hyvien tapojen mukaista poliittista toimintaa. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Ulla Jäske ................................ Paras keino hallita suolan saantia on tarkistaa suolan määrä elintarvikepakkausten ravintosisältömerkinnöistä. Suolamyllyt, ripaukset ja silmämääräinen arvio ovat huonoja mittoja suolan kanssa. alk. Junavuoroja näiden muiden kuntien kautta ei kuitenkaan ole olemassa, eikä lupauksista huolimatta taida olla tulossa kymmeniin vuosiin näillä valtion rahoitusmalleilla, ei edes isompiin kaupunkeihin suuntautuvia yhteyksiä. LOKAKUUTA 2020 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Ruoanvalmistustaidoilla on merkitystä: kun tietää mitä tekee, ruokaan saa makua, vaikka käyttäisi suolaa säästellen. Tutkimusten mukaan lapset saavat suolaa erityisesti leikkeleistä, muroista ja leivästä. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Myös pakattujen tuotteiden Sydänmerkki auttaa tekemään hyviä valintoja suolan kannalta. • Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 045 7396 0280. Humppilalla on juna-asemalta vuoroja Turun ja Tampereen suuntiin. FORSSAN LEHTI 5 MAANANTAINA 26. 1–2-vuotiaiden ravinto saisi sisältää päivittäin enintään 2 grammaa suolaa ja sitä vanhempien lasten 3–4 grammaa. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. On olemassa laskelmien maailma ja käytännön maailma, kunnanjohto haluaa tarjota vain ja ainoastaan ensin mainittuja. KOKENUT PÄÄTTÄJÄ tietää, että velka on tarpeen mutta koko piru maksaa takaisin. Raskasta liikennettä kulkee, ei niinkään linja-autoja. Perheissä, joissa on vauvoja ja taaperoita, käytetään suolattomia tuotteita. MITÄ PIENEMPI ihminen, sen vähemmän suolaa. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Suola lisätään vasta ruoanlaiton loppuvaiheessa. Kannattaa myös tutkia pakkausmerkinnät erityisesti niistä tuotteista, joita käytetään usein. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Yhteyksiä on vähennetty julkisen liikenteen osalta. • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta. Pura ajattelee kuten vakaan isännän tuleekin, muita en sinänsä tunne. ELY-KESKUKSEN tulee myös huolehtia alueen tiestöstä tasapuolisesti muiden isompien KantaHämeen alueiden kanssa, koska teollisuus käyttää raskaan liikenteen kuljetuksissa pääsääntöisesti rekkoja ja kuorma-autoja. JANNE VUORENMAA valtuutettu Forssa yhdyskuntalautakunnan jäsen Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan jäsen Liikenneyhteyksiä on parannettava Forssan seudun liikenneyhteyksissä ja tienpidossa on paljon kohennettavaa. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere L ounais-Hämeestä, etenkin keskusalue Forssan linjaautoasemalta tulee avata taas kunnolliset ja säännölliset suorat julkiset liikenneyhteydet linja-autovuoroilla suurempiin keskuskaupunkeihin kuten Tampereelle, jota yhteyttä ei ole tällä hetkellä olemassa ainakaan Forssasta, Tammelasta, Jokioisilta, eikä Ypäjältä. Se vastaa yhtä teelusikallista. Aikuiset lisäävät suolan omiin annoksiinsa lautaselle. Toki kunnanjohtajan mainitsemia säästöjä varmaan syntyy, säästö sanana ei kuitenkaan tuo rahaa kunnan tilille. Pasta ja muut lisäkkeet kannattaa keittää ilman suolaa. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ................... Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Kouluinvestoinnin alkuun saattaminen nyt nähdyllä tavalla ei ole tavatonta eikä sinänsä väärin. Väestön muuttoliike vähentää alueelta nuoria opiskelevia henkilöitä, ja samaan aikaan syntyvyys laskee. KUVA: Lassi Puhtimäki Vältä suolaiset sudenkuopat S uomalaiset käyttävät runsaasti suolaa, ja erityisesti pikkulapsiperheissä suolan saanti on huolestuttavalla tasolla. Tampereentien kevyen liikenteen väyläkin pitäisi edelleen pitää mukana suunnitelmissa ja yhteys tehdä Forssasta ainakin Matkuun saakka, koska vähäpäästöiset ilmastotavoitteet kuuluvat kestävän kehityksen ja järkivihreään strategiaan koko maassa. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Näistä kunnista pitäisi olla myös iltavuoroja. Merkintöihin perehtymällä voidaan välttää suolaiset sudenkuopat
Perustuslain mukaan jokaiselle suomalaiselle on taattu kokoontumisja yhdistymisvapaus, joten kynnys puuttua tähän perusoikeuteen on korkea. Saavutettavuusvaatimusten neuvonnasta ja valvonnasta vastaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto. MAANANTAINA 26. Lakkauttamisprosessi kesti yli kolme vuotta ja kävi läpi kaikki oikeusasteet. Jengi kertoi luopuvansa toimitiloistaan ja jengitunnuksistaan. Alun perin asia oli tarkoitus käsitellä loppukeväästä, mutta koronaepidemiatilanne siirsi käsittelyä. Lisäksi sisällössä on kiinnitetty huomiota selkokielisyyteen, Larsson sanoo. Oikeus myös painotti jengin voimakasta viranomaisvastaisuutta ja rikolliseen hyötyyn tähtäävää valta-asemaa vankiloissa. FL-LM Voidaanko rikollisjengi United Brotherhood kieltää. Aki Vaani Tammela Tammela on uudistanut verkkosivustonsa täysin tämän syksyn aikana. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus valmistelee tänään jälleen rikollisjengi United Brotherhoodin lakkauttamiseen liittyvää oikeudenkäyntiä. Viime syyskuussa korkein oikeus määräsi uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) lakkautettavaksi. Sivujen auditoinnista vastasi kokemusasiantuntija Päivi Vigg. Lisäksi verkkopalveluiden julkaisualusta uudistettiin. Yhteiskunta voi kuitenkin rajoittaa jäsentensä perusoikeuksia, jos toiminta rikkoo olennaisesti lakia. Ennen julkaisua sivut testasi ja arvioi näkövammainen asiantuntija. Tammelan kunnan verkkosivuilla on palautekanava, jonka kautta käyttäjät voivat antaa palautetta sivustojen toimivuudesta. SUOMESSA viranomaiset eivät ole aiemmin vaatineet järjestäytyneen rikollisryhmän lakkauttamista. Kunnan henkilökunnasta on valikoitunut noin 15 ihmisen muodostama some-tiimi, jonka vastuulla on laatia päivityksiä kunnan sosiaalisen median kanaviin. Korkeimman oikeuden mukaan PVL toimi olennaisesti vastoin lakia pyrkien loukkaamaan perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa taattuja perusja ihmisoikeuksia. KUVA: Kuvakaappaus Tammelan verkkosivuilta Some-tiimi nakuttaa päivityksiä kanaville Aki Vaani Tammela Saavutettavuuden parantaminen ei jää Tammelassa vain kotisivujen uudistamiseen. RIKOLLISJÄRJESTÖ UB yritti viime tammikuussa estää sitä koskevan lakkauttamisoikeudenkäynnin ilmoittamalla, että se on lopettanut toimintansa. Selkiytetyn sisällön ansiosta myös verkon hakukoneilla on entistä paremmat edellytykset saada selvää verkkosivujen sisällöstä. Tammelan kunnanjohtajan Kalle Larssonin mukaan kunta laati taannoin oman somestrategian, johon sen sosiaalisen median viestintä tukeutuu. Kunta on vahvistanut näkyvyyttään myös sosiaalisen median kanavissaan. Kunnan some-näkyvyydellä on kolme kulmakiveä, jotka ovat luonto, lapsiystävällisyys ja yrittäjyys. Sometiimin jäsenet edustavat kaikkia kunnan hallinnonaloja. TAMMELAN KUNNANJOHTAJA Kalle Larsson kertoo, että punaisena lankana sivujen suunnittelussa oli helppokäyttöisyys. Rikollisjärjestön ilmoitus ei vaikuttanut viranomaisprosessiin lakkauttaa sen toiminta virallisesti. SYSÄYKSEN VERKKOSIVUJEN uudistamiseen antoi Larssonin mukaan EU:n saavutettavuusdirektiivi. Kunnalla on omat kanavansa Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, Linkedinissä ja Youtubessa. Vierailija huomaa nopeasti, että Tammelan uusien kotisivujen rakenne on uudistunut täysin. Asian pääkäsittely on tarkoitus järjestää marraskuun lopussa. Sivujen auditointi eli arviointi ja testaus on teetetty näkövammaisella henkilöllä. LOKAKUUTA 2020 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Suunnittelussa kiinnitettiin huomiota helppokäyttöisyyteen ja selkokielisyyteen. Direktiivi on suunnattu ennen kaikkea niille, jotka jäävät palveluiden ulkopuolelle. Yksi syy jengitoiminnan taukoamiseen saattaa olla se, että UB:hen kytkeytyvistä noin 120 henkilöstä satakunta suorittaa parhaillaan vankeustuomiota. ITÄ-UUDENMAAN käräjäoikeus määräsi UB:n alajengeineen tammikuussa väliaikaiseen toimintakieltoon. Kun sivut ja palvelut suunnitellaan asiakkaan ja käyttäjän näkökulmasta, lopputulos voi olla hyvin erilainen, Kalle Larsson selvittää. Alkuvuodesta UB sulki kerhotilansa. Poliisihallitus vaatii syyttäjän johdolla UB:n ja sen alaisuudessa toimivan Bad Union -jengin määräämistä pysyvään toimintakieltoon. Rebekka Härkönen Itä-Uudenmaan käräjäoikeus valmistelee jälleen rikollisjengi United Brotherhoodin (UB) lakkauttamisvaatimuksen pääkäsittelyä oikeudessa. Jengi kertoi luopuvansa toimitiloistaan ja jengitunnuksistaan.. Uudistus ei kuitenkaan jää ulkoasun uudistukseksi, vaan kunnan verkkosivut saavat lisää uutta sisältöä. Sivuston ulkoasu on kepeän oloinen ja pikalinkit sivun oikeassa laidassa helpottavat tiedonhakua. Larssonin mukaan jatkossa on tavoitteena myös kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien kasvattaminen kunnan verkkopalveluiden kautta. Saavutettavuusdirektiivi ja sitä seuraava kansallinen lainsäädäntö vaativat viranomaisia tekemään digitaaliset palvelut saavutettaviksi. –?Hakuvalikot on pyritty jäsentämään selkeästi. FL Tammela uudisti verkkosivunsa Tammelan verkkopalveluiden etusivu on täysin erinäköinen kuin ennen. . Siihen asti järjestö oli vaatinut lakkauttamiskanteen hylkäämistä. Palvelujen ja hallintokuntien asioihin ohjaavien linkkien kautta löytyy tietoa asumisesta ja ympäristöstä, koulutuksesta, sosiaalija terveyspalveluista, vapaa-ajan palveluista sekä työllisyysja yrityspalveluista. Sivujen käyttö älypuhelimella ja tabletilla on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi. Lännen Media kertoi lokakuun alussa (3.10.), että järjestäytyneet rikollisryhmät ovat järjestelleet vajaan puolentoista vuoden aikana 17 vanginvartijaan kohdistunutta väkivallantekoa. Keskeisenä toimijana uudistuksessa on toiminut kunnan tiedottaja, sosiaalisen median ammattilainen Aniina Räike. Tavoitteena on myös lisätä verkkopalveluiden interaktiivisuutta tulevaisuudessa. Oikeus katsoi tuolloin, että UB on maanlaajuinen, hierarkkisesti johdettu ja sotilaallisen organisaation tavoin toimiva järjestäytynyt rikollisryhmä. Tällä on pyritty varmistamaan, että sivujen käyttö on helppoa ja sujuvaa myös avustavan teknologian, kuten erilaisten mobiilisovellusten käyttäjille. Omien linkkiensä kautta pääsee myös lukemaan kunnan kuulutuksia, tutustumaan päätöksentekomateriaaleihin, käyttämään karttapalvelua tai saamaan tietoa asioinnista kunnan ja sen yhteistyökumppaneiden kanssa. Oikeus kokoontuu jatkettuun valmisteluistuntoon Porvoon oikeustalolle. Näkövammaisten lisäksi sivujen käytön suunnittelussa on pyritty huomioimaan myös muita erityisryhmiä, kuten lukihäiriöiset ja maahanmuuttajat. . Rikosseuraamuslaitos vahvisti raportissaan pahoinpitelyt ja täsmensi, että väkivallanteot on tehnyt tai teettänyt nimenomaan UB-jengi. Direktiivin ajatuksena on ohjata julkisia toimijoita suunnittelemaan verkkoja mobiilipalvelunsa siten, että kuka tahansa pystyy niitä käyttämään ja ymmärtämään. Päivityksiä tehdään ajankohtaisista asioista eri aihealueilta. Perusteina vaatimukselle ovat jengin jatkuvat vakavat rikokset ja yleisen edun ja turvallisuuden takaaminen. –?Julkiset organisaatiot pyrkivät viestimään usein hyvin perinpohjaisesti, mikä ei käyttäjän kannalta ole aina ideaali ratkaisu. Larsson toivoo, että tulevaisuudessa asiakaspalaute voidaan ottaa osaksi kunnan johtamisjärjestelmää
. Pandemia on vaikeuttanut elämää keskuksissa ja se on iskenyt elinkeinoihin, joita on niissä paljon. LOKAKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Arno Juutilainen Kanta-Häme Useat kunnat ansaitsevat koronalla miljoonia. Kaikkiaan valtion lisätuet kunnille nousevat lähes 2 miljardiin euroon. Hän toteaa saman asian kuin Kuntaliiton toimitusjohtaja: Tuki on oikeaa tasoa, mutta jako ei kohtele tasapuolisesti kuntia. Koronakriisin vaikutuksia kunnissa miljoonaa euroa Hämeenlinna +12,8 –7,7 –12,8 –7,7 Hausjärvi +2,1 –1,9 – +0,2 Loppi +1,7 -0,5 –* +1,2 Tammela +0,8 –1 –0,4 –0,6 Helsinki +171 –103 –186,4 –118,4 Inari +2,3 +1 +0,5 +3,8 Ylimääräiset valtionosuudet Verot Käyttömenojen ja -tulojen muutos Yhteensä Luvut koronan vaikutuksista kuntien talouteen on poimittu kunnanhallitusten pöytäkirjoista. Otannat koronan vaikutuksista kuntiin kielivät, että suhteessa eniten tukea ovat saaneet kunnat, joissa korona on vähiten vaikuttanut tuloihin ja menoihin. Luvut eivät ole siten täysin vertailukelpoisia. Kunta on kuitenkin saattanut saada miljoonia euroja lisätukea valtiolta. Valtio korotti kuntien peruspalvelujen jako-osuutta 550 miljoonalla eurolla huhtikuussa. Kuntatalouden konsultti Eero Laesterä on selvittänyt kuntien lisätukia. Eniten kärsineet saavat suhteessa vähiten lisätukea. Niille ollaan maksamassa lisätukea painottaen asukaslukuja, Karhunen kertoo. Luvut ovat myös hieman eriaikaisia, koska kunnanhallituksissa on eri aikoina käsitelty ennustetta talousarvion toteutumisesta. Karhunen kertoo, että Kuntaliitto olisi halunnut enemmän painottaa kuntien todellisia menetyksiä ylimääräisten valtionosuuksien jaossa. Virheenä hän pitää kuitenkin sitä, että niin paljon rahaa jaettiin entisillä valtionosuuksien jakoperusteilla. Suhteessa vähiten rahaa ovat näyttävät saaneen ne, joiden menetykset ovat suurimmat. Valtio jakaa miljoonien koronatukia kunnille, joilla ei ole menetyksiä. Hän muistuttaa, että tarkkoja lukuja vaikutuksista ei voi olla, koska yhteistyöalueiden talousasiat eivät ole selvillä. Helsingin talousja suunnitteluosasto antoi tuoreen laskelman koronan vaikutuksesta sen talouteen. Pieni otanta koronan vaikutuksesta kuntien talouteen kielii tukien epäoikeudenmukaisesta jaosta. Yhteistyöalueita ovat muun muassa sairaanhoitopiirit. Karhusen mukaan koronan epätasaiset vaikutukset ja tukien jakaminen ovat synnyttäneet hämmentävän tilanteen koko kuntatalouteen. Suhteessa vähän lisätukea näyttävät saaneen esimerkiksi maakuntakeskukset, joille menetykset ja lisäkulut ovat olleet suuret. Kunnat seuraavat ja raportoivat talouttaan eri tavoin. –?Kun päätökset tehtiin keväällä, se tapahtui aika nopeasti, Laesterä selittää jakoa. Kunnat, joiden menetykset ovat pienet tai niitä ei vielä ole edes näkyvissä, ovat saaneet paljon rahaa. Kuntien oman talousseurannan mukaan eräille kunnille ei ole syntynyt lainkaan lisäkustannuksia koronasta. Kunnat eivät ole ottaneet laskelmiinsa mahdollisia sairaanhoitopiiriensä lisäkustannuksia. –?Isot keskukset, joiden talous on ollut vahva, ovat vaikeuksissa. Kuntien kuluvan vuoden taloudelliset luvut antavat kummallisen kuvan koko kuntataloudesta. *) Kulut jäämässä budjetoitua pienemmiksi ”Kuntien kuluvan vuoden taloudelliset luvut antavat kummallisen kuvan koko kuntataloudesta.” MINNA KARHUNEN Kuntaliiton toimitusjohtaja Eräissä kunnissa koronamaksujen vaikutus veroprosenttiin on jopa 1–2 prosenttia.. –?Kunnissa, joissa on paljon sosiaalietuuksien varassa eläviä ja eläkeläisiä, korona ei ole välttämättä vaikuttanut kunnan talouteen. Pandemian menetykset eivät jakaudu tasaisesti, mutta hallitus korvaa menetyksiä vanhoilla valtionosuuksien jakoperusteilla. MAANANTAINA 26. SAIRAANHOITOPIIREILLE saattaa syntyä huomattavia lisäkustannuksia koronan torjunnasta. JAON KOHDENTUMISTA vääristää myös se, että korona on kohdellut täysin eri tavoin kuntia. –?Sama tilanne kuin kuntien lisätuissa on tapahtumassa sairaanhoitopiireissä. Hän kuitenkin myöntää, että jakoperusteiden määrääminen on vaikeaa. LAESTERÄ on laskenut, että eräissä kunnissa koronamaksujen vaikutus veroprosenttiin on jopa 1–2 prosenttia. –?Osumatarkkuudessa ei ole täysin onnistuttu, toteaa Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen. VALTAKUNNALLISTA selvitystä kuntien talouden kehityksestä ja valtion lisätuesta ei ole olemassa. Verotulot kasvavat jopa budjetoitua suuremmiksi. Pienten maalaiskuntien alkutuotanto ja teollisuus ovat ainakin toistaiseksi menestyneet kriisissä paljon paremmin kuin palveluelinkeinot, joita on rajoitettu jopa valmiuslain kielloilla. FL Koronasta tuli kunnille bisnes . –?Jako ei ole kokonaan epäonnistunut. Karhunen toteaa, että valtion lisätuet kunnille ovat kokonaisuutena oikean kokoisia, vaikka ne eivät katakaan kaikkia kustannuksia. Valtiovalta on luvannut korvata sairaanhoitopiirien menetykset ylimääräisellä avustuksella. –?Johtopäätös on inhottava, Laesterä sanoo. –?Kunnat, jotka ovat riippuvaisimpia valtion tuesta, ovat saaneet enemmän lisätukea kuin ovat niiden menetykset. Kuntien osuuden kasvattaminen yhteisöverotuloista on tasoittanut jakoa, Karhunen huomauttaa
SEAT Leon -mallistoon nyt Winter Pack 499 €. Ajoneuvon kulutus/toimintamatka on määritelty maailmanlaajuisesti yhtenäistetyn testimenetelmän (WLTP) mukaisesti. T-Cross-malliston yhd. 298,68 €/kk (48 kk/40 000 km). Volkswagen yksityisleasingin rahoittaa K Auto Leasing Oy. suljettu • audicenter.fi Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm. Käsiraha €, kiinteä kk-erä sopimuskauden ajan, kokonaishinta vuokrakaudelta 33 515,52 €. SEAT-takuu 5 vuotta tai 100 000 km. MAANANTAINA 26. 299 €/kk Tule ja hyödynnä mittavat juhlaedut. Uusi erikoishinnoiteltu Audi Electrified Edition -mallisto tarjoaa runsaan varustelun ja tuo lisää näyttävyyttä hybridiautoiluun, sisältäen mm. Suosituisvähittäishinnasto 22.9.2010 (WLTP), Polo ja Golf 1,0 TSI 81 kW vain tilauskannassa ja maassa olevat autot. Ilmoitettu WLTP-kulutus/toimintamatka saattaa vaihdella olennaisestikin riippuen mm. Kauppapäivien aikana tehtyihin uusiin asiakastilauksiin: • Juhlamallien hintaetu • Talvirenkaat veloituksetta* • Kolmannen vuoden lisätakuu veloituksetta Volkswagen-asiakkaille* • Lisäksi myymäläkohtaisia juhlatarjouksia Showroom-esittelyssä uusi Tiguan ja täysin uusi Arteon Shooting Brake KAUPPAPÄIVÄT 23.–30.10.2020 > volkswagencenter.fi Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm, sis.alv 24 %. 32 963 € Kun koeajat uuden ladattavan SEAT Leon e-HYBRIDin, hymysi ei hyydy eikä omatuntosi kolkuta. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. • Vetokoukku • Seisontailmastointi • Mukautuva ilmajousitus Audi Yksityisleasing esim. Audin ladattavat TFSI e plug-in hybrid -mallit yhdistävät sähköja polttomoottorin parhaat puolet ja tarjoavat huomispäivän tekniikkaa premium-luokan mukavuudella jo tänään. 22 977 € CO2-päästöllä 133 g/km. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Kuvan auto erikoisvarustein. Käsiraha €, kiinteä kk-erä sopimuskauden ajan, kokonaishinta vuokrakaudelta 14 336,64 €. SEATin Suomen maahantuoja on K Auto Oy. T-Cross Style 1,0 TSI 81 kW (110 hv) alk. > seatcenter.fi Kysy myös edullista osamaksutarjousta Plussa-pisteet auton kokonaisarvosta Kauppapäivien tarjoukset ovat voimassa 23.-30.10.2020 aikana tehtyihin yksityishenkilöiden uusiin asiakastilauksiin. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.. Volkswagenin maahantuoja on K Auto Oy. *Ei uusia tehdastilauksia, vain Audi Digital Showroomissa olevat autot. Sähkö on siirtynyt Audiin. *Talvirengasetu ja Volkswagen-lisätakuu rajoitettuun erään T-Cross-, Poloja Golf-malleja ja edellyttää rekisteröintiä 2020 aikana. 22 992 € CO2-päästöllä 122 g/km, yhdistetty EU-kulutus 5,3 l/100 km, rekisteröinti 31.12.2020 mennessä. EU-kulutus 5,9–6,5 l/100 km, CO2-päästöt 133–147 g/ km. 22 977 € Kauppapäiväetusi jopa 2 862 € Uusi Golf 1,0 TSI 22 992 € Kauppapäiväetusi jopa 2 886 € Polo alk. 010 533 2310: ma–pe 9–17, la 31.10. 66 649,72 €, hinta CO?-päästöllä 50 g/km (uusi mittaustapa). Yksityisleasing: Audi Q5 55 TFSI e quattro S tronic Electrified Edition 270 kW esim. T-Cross Style alk. 16” talvirenkaat alkuperäisillä alumiinivanteilla ja kaukalomaton peräkonttiin. Aukeentie 2, vaihde 010 533 2400 Automyynti puh. suljettu K Caara Forssa Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm, sis.alv 24 %. 16 501 € Kauppapäiväetusi jopa 1 885 € Tervetuloa Volkswagen-kauppapäiville Yksityisleasing esim. LEON 1.4 PHEV 204 eHybrid XCELLENCE DSG alkaen 32 962,33€, hinta CO 2 -päästöllä 27 g/km, yhdistetty EU-kulutus 1,1 l/100 km, LEON SPORTSTOURER 1.4 PHEV 204 eHybrid XCELLENCE DSG alkaen 33 931,68 €, hinta CO 2 -päästöllä 27 g/km, yhdistetty EU-kulutus 1,2 l/100 km. suljettu Volkswagen Center Forssa Aukeentie 2, Forssa, vaihde 010 533 2400 Automyynti puh. Edellyttää auton rekisteröintiä 31.12.2020 mennessä. * Sis. kuljettajan ajotavasta, akkukapasiteetista, lataamisen säännöllisyydestä, sähkövarusteiden käytöstä, mahdollisen lisälämmittimen käytöstä, ulkolämpötilasta, matkustajien ja kuorman määrästä, valitusta ajoprofiilista tai tieprofiilista. Auto palautuu sopimuskauden jälkeen rahoitusyhtiölle. Yhdistetty EU-kulutus 2,2 l/100 km. 66 650 €* Kauppapäivien etuna talvirenkaat veloituksetta** Audi Q5 55 TFSI e quattro S tronic Electrified Edition 270 kW (367 hv) alk. Polo-malliston yhd. metallivärin veloituksetta. Maahantuoja K Auto Oy. 16 501 € CO2-päästöllä 128 g/km. Suositusvähittäishinnasto 4.9.2020 (WLTP) mukaisesti. e-HYBRID alk. * Voimassa 1.–31.10.2020 yksityishenkilöiden uusiin tilaussopimuksiin. Kuvan auto erikoisvarustein. 698,24 €/kk (48 kk/40 000 km). Kattavaan varusteluun kuuluu mm. Yksityisleasing: T-Cross Style 1,0 TSI 81 kW esim. LOKAKUUTA 2020 8 FORSSAN LEHTI vuotta Suo m es sa V O LK SW AGEN Polo 1,0 59 kW (80 hv) alk. Sen 1,4-litrainen TSI-bensiinimoottori sekä sähkömoottori tuottavat 204 hv, mutta voit ajaa 60 km edullisesti pelkällä sähköllä. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Hinta sisältää toimituskulut, kesäja talvirenkaat, sopimuksen mukaisen ajomäärän sekä rahoituskustannukset. Kuvan auto erikoisvarustein. Koe uusi ladattava hybridi ajamalla. Kauppapäivien edut koskevat yksityishenkilöiden uusia asiakastilauksia ajalla 23.–30.10.2020. 699 €/kk • Advanced Key System, älykäs avain -järjestelmä • S line -ulkonäköpaketti Turku Rieskalähteentie 89, myynti 010 5333 214 Audi Center Tampere Hatanpään puistokuja 32 myynti 010 533 1880 Hämeenlinna Tampereentie 169 myynti 010 533 2090 Automyynti ma–pe 9–18 (Hämeenlinna 9–17), la 31.10. Audi Q5 Electrified Edition 55 TFSI e quattro Plug-in hybrid alk. 010 533 2310: ma–pe 9–17, la 31.10. kuljettajan ajotavasta, akkukapasiteetista, lataamisen säännöllisyydestä, sähkövarusteiden käytöstä, mahdollisen lisälämmittimen käytöstä, ulkolämpötilasta, matkustajien ja kuorman määrästä, valitusta ajoprofiilista tai tieprofiilista. **Koskee erää Audi Q5 TFSI e Electrified Edition -malleja ja edellyttää rekisteröintiä vuoden 2020 aikana. EU-kulutus 5,5-6,2 l/100 km, CO2-päästöt 127–140 g/km. Hinta sisältää toimituskulut, kesäja talvirenkaat, sopimuksen mukaisen ajomäärän sekä rahoituskustannukset. Audi Yksityisleasingin rahoittaa K Auto Leasing Oy. seat.fi Koko Suomen SEAT. Golf 1,0 TSI 81 kW (110 hv) alk. Audi Electrified Edition. Ilmoitettu WLTP-kulutus/toimintamatka saattaa vaihdella olennaisestikin riippuen mm. Auto palautuu sopimuskauden jälkeen rahoitusyhtiölle. Kauppapäivien edut koskevat yksityishenkilöiden uusia asiakastilauksia ajalla 23.-30.10.2020
Volkswagenin maahantuoja on K Auto Oy. Uusi erikoishinnoiteltu Audi Electrified Edition -mallisto tarjoaa runsaan varustelun ja tuo lisää näyttävyyttä hybridiautoiluun, sisältäen mm. 16 501 € Kauppapäiväetusi jopa 1 885 € Tervetuloa Volkswagen-kauppapäiville Yksityisleasing esim. Kauppapäivien edut koskevat yksityishenkilöiden uusia asiakastilauksia ajalla 23.-30.10.2020. Hinta sisältää toimituskulut, kesäja talvirenkaat, sopimuksen mukaisen ajomäärän sekä rahoituskustannukset. T-Cross Style 1,0 TSI 81 kW (110 hv) alk. 16 501 € CO2-päästöllä 128 g/km. Kattavaan varusteluun kuuluu mm. seat.fi Koko Suomen SEAT. *Talvirengasetu ja Volkswagen-lisätakuu rajoitettuun erään T-Cross-, Poloja Golf-malleja ja edellyttää rekisteröintiä 2020 aikana. 698,24 €/kk (48 kk/40 000 km). Suosituisvähittäishinnasto 22.9.2010 (WLTP), Polo ja Golf 1,0 TSI 81 kW vain tilauskannassa ja maassa olevat autot. 22 992 € CO2-päästöllä 122 g/km, yhdistetty EU-kulutus 5,3 l/100 km, rekisteröinti 31.12.2020 mennessä. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. • Vetokoukku • Seisontailmastointi • Mukautuva ilmajousitus Audi Yksityisleasing esim. kuljettajan ajotavasta, akkukapasiteetista, lataamisen säännöllisyydestä, sähkövarusteiden käytöstä, mahdollisen lisälämmittimen käytöstä, ulkolämpötilasta, matkustajien ja kuorman määrästä, valitusta ajoprofiilista tai tieprofiilista. 16” talvirenkaat alkuperäisillä alumiinivanteilla ja kaukalomaton peräkonttiin. e-HYBRID alk. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Polo-malliston yhd. 699 €/kk • Advanced Key System, älykäs avain -järjestelmä • S line -ulkonäköpaketti Turku Rieskalähteentie 89, myynti 010 5333 214 Audi Center Tampere Hatanpään puistokuja 32 myynti 010 533 1880 Hämeenlinna Tampereentie 169 myynti 010 533 2090 Automyynti ma–pe 9–18 (Hämeenlinna 9–17), la 31.10. Käsiraha €, kiinteä kk-erä sopimuskauden ajan, kokonaishinta vuokrakaudelta 14 336,64 €. Sen 1,4-litrainen TSI-bensiinimoottori sekä sähkömoottori tuottavat 204 hv, mutta voit ajaa 60 km edullisesti pelkällä sähköllä. suljettu K Caara Forssa Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm, sis.alv 24 %. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. LEON 1.4 PHEV 204 eHybrid XCELLENCE DSG alkaen 32 962,33€, hinta CO 2 -päästöllä 27 g/km, yhdistetty EU-kulutus 1,1 l/100 km, LEON SPORTSTOURER 1.4 PHEV 204 eHybrid XCELLENCE DSG alkaen 33 931,68 €, hinta CO 2 -päästöllä 27 g/km, yhdistetty EU-kulutus 1,2 l/100 km. T-Cross Style alk. Yksityisleasing: T-Cross Style 1,0 TSI 81 kW esim. Ilmoitettu WLTP-kulutus/toimintamatka saattaa vaihdella olennaisestikin riippuen mm. Kuvan auto erikoisvarustein. 010 533 2310: ma–pe 9–17, la 31.10. Kuvan auto erikoisvarustein. Audi Electrified Edition. SEAT Leon -mallistoon nyt Winter Pack 499 €. **Koskee erää Audi Q5 TFSI e Electrified Edition -malleja ja edellyttää rekisteröintiä vuoden 2020 aikana. SEATin Suomen maahantuoja on K Auto Oy. Audin ladattavat TFSI e plug-in hybrid -mallit yhdistävät sähköja polttomoottorin parhaat puolet ja tarjoavat huomispäivän tekniikkaa premium-luokan mukavuudella jo tänään. Edellyttää auton rekisteröintiä 31.12.2020 mennessä. suljettu Volkswagen Center Forssa Aukeentie 2, Forssa, vaihde 010 533 2400 Automyynti puh. LOKAKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 9 vuotta Suo m es sa V O LK SW AGEN Polo 1,0 59 kW (80 hv) alk. 299 €/kk Tule ja hyödynnä mittavat juhlaedut. metallivärin veloituksetta. 22 977 € Kauppapäiväetusi jopa 2 862 € Uusi Golf 1,0 TSI 22 992 € Kauppapäiväetusi jopa 2 886 € Polo alk. Ajoneuvon kulutus/toimintamatka on määritelty maailmanlaajuisesti yhtenäistetyn testimenetelmän (WLTP) mukaisesti. Koe uusi ladattava hybridi ajamalla. T-Cross-malliston yhd. Golf 1,0 TSI 81 kW (110 hv) alk. 010 533 2310: ma–pe 9–17, la 31.10. Aukeentie 2, vaihde 010 533 2400 Automyynti puh. Kuvan auto erikoisvarustein. Maahantuoja K Auto Oy. Suositusvähittäishinnasto 4.9.2020 (WLTP) mukaisesti. 32 963 € Kun koeajat uuden ladattavan SEAT Leon e-HYBRIDin, hymysi ei hyydy eikä omatuntosi kolkuta. Kauppapäivien aikana tehtyihin uusiin asiakastilauksiin: • Juhlamallien hintaetu • Talvirenkaat veloituksetta* • Kolmannen vuoden lisätakuu veloituksetta Volkswagen-asiakkaille* • Lisäksi myymäläkohtaisia juhlatarjouksia Showroom-esittelyssä uusi Tiguan ja täysin uusi Arteon Shooting Brake KAUPPAPÄIVÄT 23.–30.10.2020 > volkswagencenter.fi Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm, sis.alv 24 %. Auto palautuu sopimuskauden jälkeen rahoitusyhtiölle. 66 649,72 €, hinta CO?-päästöllä 50 g/km (uusi mittaustapa). > seatcenter.fi Kysy myös edullista osamaksutarjousta Plussa-pisteet auton kokonaisarvosta Kauppapäivien tarjoukset ovat voimassa 23.-30.10.2020 aikana tehtyihin yksityishenkilöiden uusiin asiakastilauksiin. Ilmoitettu WLTP-kulutus/toimintamatka saattaa vaihdella olennaisestikin riippuen mm. Auto palautuu sopimuskauden jälkeen rahoitusyhtiölle. 66 650 €* Kauppapäivien etuna talvirenkaat veloituksetta** Audi Q5 55 TFSI e quattro S tronic Electrified Edition 270 kW (367 hv) alk. kuljettajan ajotavasta, akkukapasiteetista, lataamisen säännöllisyydestä, sähkövarusteiden käytöstä, mahdollisen lisälämmittimen käytöstä, ulkolämpötilasta, matkustajien ja kuorman määrästä, valitusta ajoprofiilista tai tieprofiilista. Hinta sisältää toimituskulut, kesäja talvirenkaat, sopimuksen mukaisen ajomäärän sekä rahoituskustannukset. EU-kulutus 5,5-6,2 l/100 km, CO2-päästöt 127–140 g/km. Kauppapäivien edut koskevat yksityishenkilöiden uusia asiakastilauksia ajalla 23.–30.10.2020. Käsiraha €, kiinteä kk-erä sopimuskauden ajan, kokonaishinta vuokrakaudelta 33 515,52 €. *Ei uusia tehdastilauksia, vain Audi Digital Showroomissa olevat autot. 22 977 € CO2-päästöllä 133 g/km. * Sis. Yksityisleasing: Audi Q5 55 TFSI e quattro S tronic Electrified Edition 270 kW esim. Sähkö on siirtynyt Audiin. * Voimassa 1.–31.10.2020 yksityishenkilöiden uusiin tilaussopimuksiin. Volkswagen yksityisleasingin rahoittaa K Auto Leasing Oy. 298,68 €/kk (48 kk/40 000 km). SEAT-takuu 5 vuotta tai 100 000 km. MAANANTAINA 26. Audi Yksityisleasingin rahoittaa K Auto Leasing Oy. EU-kulutus 5,9–6,5 l/100 km, CO2-päästöt 133–147 g/ km. Audi Q5 Electrified Edition 55 TFSI e quattro Plug-in hybrid alk. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.. suljettu • audicenter.fi Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm. Yhdistetty EU-kulutus 2,2 l/100 km
Siellä vauvojen saamaksi päivittäiseksi mikromuovimääräksi arvioitiin runsaat kaksi miljoonaa hiukkasta. Lähteet: THL, Ruokavirasto, Trinity College. –?Vaikka kyseessä on arvio, tulos osoittaa, että imeväisikäisten altistuminen mikromuoville tuttipulloista on mahdollista myös Suomessa, Korkalainen summaa. Hän toivoo pidättyväisyyttä myös tekijän jahtaamisessa ja lynkkausmielialassa. Toisaalta tämä on tutkijan mukaan painava syy yrittää välttää varsinkin vauvojen altistusta. Kortesuo pelkää, että potilastietojen leviäminen saa alkuperäisen tietomurtajan lisäksi muutkin yrittämään kiristämistä julkisuuteen levinneillä tiedoilla. –?Todennäköisesti näin on, vastaa myös Ruokaviraston ylitarkastaja Merja Virtanen. Ero on siis huima. Kaikkea ei saa vain säilöä sisälleen. Toinen virhe tapahtui yrityksen tavassa esiintyä julkisuudessa. Vaikka tutkijat yllättyivät suurista lukemista, on asian käytännön merkitys iso kysymysmerkki. Jani Suhonen Viestinnän valmentaja ja tietokirjailija Katleena Kortesuo on yksi niistä kymmenistä tuhansista suomalaisista, joiden henkilöja potilastiedot varastettiin Psykoterapiakeskus Vastaamosta. Eurooppalaisvauvat nielevät tutkijoiden laskujen mukaan noin 2,6 miljoonaa partikkelia päivässä. Tuttipullojen käyttötavoilla voi vaikuttaa radikaalisti vauvan saaman mikromuovin määrään. Blogikirjoitus on luettavissa osoitteessa eioototta.fi. ”Psykoterapiakeskus Vastaamo teki anteeksiantamattomia virheitä” Katleena Kortesuo on yksi Vastaamo kiristyksen tuhansista uhreista. Riskit olisi helppo eliminoida. Kiitosta sai uhreille tarjolla olevan tuen ja järjestöjen esittely. –?Tärkeintä on, että jos tuntuu pahalta, niin asiasta pitää puhua jonkun läheisen tai ammattilaisen kanssa. MAANANTAINA 26. Kaikki tiedot asiasta tulisi luovuttaa asiaa tutkivalle poliisille. ASIAA SELVITTI irlantilaisen Trinity Collegen johtama tutkimusryhmä, jonka vertaisarvioitu tutkimus julkaistiin Nature Food -julkaisusarjassa viime viikolla. SUOMALAISET käytännöt ja ohjeet – mikäli niitä noudatetaan – eivät ole tutkimusmenetelmiin verrattuna pahimmasta päästä. Kortesuo käänsi negatiivisen tunteen kuitenkin tekemiseksi ja jo puoli kolmelta yöllä hän julkaisi blogissaan kirjoituksen, jolla hän yrittää auttaa muita uhreja vahinkojen minimoimiseksi. Moni voi pelätä menettävänsä perheensä, parisuhteensa, työpaikkansa tai harrastuksensa, jos luottamuksellisina pidetyissä terapiakeskusteluissa sanotut asiat tulevat julki. Vauvojen elimistö on erityisen herkkä erilaisille terveysriskeille. –?Ei ole täyttä varmuutta havaintojen merkityksestä ihmisille, mutta riskiä ei voi sulkea pois, sanoo erikoistutkija Johanna Suomi Ruokaviraston riskinarvioinnin yksiköstä. Riskien vähentämiseen on onneksi helppoja kotikonsteja. Lukemia voi verrata maailman terveysjärjestö WHO:n arvioimaan aikuisten keskimääräiseen ”päiväannokseen”, joka on 300–600 partikkelia päivässä. Suomen ja Tanskan välillä ei ole ratkaisevaa eroa rintaruokinnan määrässä tai korvikkeissa, sanoo kansallinen imetyskoordinaattori ja erikoistutkija Riikka Ikonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). –?Tutkimuksen tulokset Tanskan osalta vastaavat melko hyvin myös Suomen tilannetta, hän kertoo. Hän toivoo, että luottamusta psykoterapeutteihin ei menettäisi yhden yrityksen virheiden takia. –?Emme halua olla alarmisteja, korostaa toinen tutkimuksen pääkirjoittajista, väitöskirjatutkija Younhong Shi Lännen Medialle. • Huuhtelussa ei saa käyttää kuumaa tai lämmintä vettä. POHJOISMAISTA DATAA oli mukana vain Tanskasta. Hän suosittelee psykoterapiassa käymistä. Identiteettivarkauksien yrityksiä tapahtuu varmasti. LOKAKUUTA 2020 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Irlantilaistutkimuksen perusteella suomalais vauva nielee joka päivä keskimäärin yli kaksi miljoonaa mikromuovi hiukkasta. KUVA: Arttu Laitala Mikromuovilla maustettua korviketta. –?Yleensä en käytä haastatteluissa tällaista kieltä, mutta nyt täytyy sanoa, että se vitutti, Kortesuo sanoo. ELÄINKOKEIDEN perusteella mikromuovi voi aiheuttaa haittoja ruuansulatuskanavassa, sekä maksassa ja munuaisissa. • Muovipullojen kanssa ratkai sevaa on niiden oikea käyttö. Tuoreen tutkimuksen mukaan vauva voi niellä jopa pari–kolme miljoonaa mikromuovihiukkasta eli -partikkelia joka päivä. –?Tietomurto tuli tietoon syyskuun lopulla ja me uhrit saimme kuulla siitä ensimmäisen kerran median kautta lokakuun 22. TIETOMURTO OLI Kortesuon mukaan vain osa pitkässä rikosten ketjussa, joka alkoi ilmeisesti jo riittävän tietoturvan laiminlyönnissä. • Tuttipulloon korvike kaadetaan vasta tarjoilu lämpöisenä (noin 37 astetta). –?Tässä lämpötilassa mikromuovien irtoaminen jää huomattavasti vähäisemmäksi kuin tutkijoiden käyttämässä menetelmässä, huomauttaa erikoistutkija Merja Korkalainen THL:stä. HämeenlinnalainenKortesuo kertoi lauantai-iltana Instagramissa saaneensa kiristyskirjeen, jossa vaadittiin rahaa hänen tietojensa salaamisesta. Vastaamon psykoterapeuttien hän toivoo kuitenkin siirtyvän muihin yrityksiin. Miten on mahdollista, että siitä kerrottiin ensin medialle, Kortesuo kysyy. FL ”Ison yrityksen on kohtuutonta profiloitua uhrina, kun sen asema on paljon parempi kuin nyt kiristyksen kohteiksi joutuneilla alaikäisillä, vakavasti mielenterveys ongelmaisilla ja perhe väkivaltataustaisilla asiakkailla.” KATLEENA KORTESUO OHJE Näin vähennät mikromuovia pulloruokinnassa • Rintaruokinta ja lasinen tuttipullo ovat parhaita tapoja välttää imeväisikäisen mikromuovialtistusta. Hän huomauttaa, että mikromuovien mahdollisista terveyshaitoista tiedetään edelleen hyvin vähän. • Vältä pullon ravistelua. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin jauhemaista korviketta, kun todellisuudessa sitä ei anneta kaikille vauvoille. UHREILLE TILANNE voi aiheuttaa suurta ahdistusta. KATLEENA KORTESUO kertoo käyttäneensä Vastaamon palveluita vain kerran ennen toiselle psykoterapeutille siirtymistä. –?Riskinähän on vielä sekin, että sivulliset tulevat uteliaiksi ja lähtevät katsomaan tietoja, Kortesuo sanoo. Tutkimuksen mukaan erityisesti lämpötila vaikuttaa äidinmaidonkorvikkeeseen vapautuvien muovihiukkasten määrään. Pullojen sterilointia lukuun ottamatta lämpötilaa suositellaan pitämään enintään 40 asteessa vitamiinien säilymiseksi. –?Ison yrityksen on kohtuutonta profiloitua uhrina, kun sen asema on paljon parempi kuin nyt kiristyksen kohteiksi joutuneilla alaikäisillä, vakavasti mielenterveysongelmaisilla ja perheväkivaltataustaisilla asiakkailla. • Huuhtele pullot steriloinnin jälkeen 23 kertaan. Tämä vuotohan ei ollut yhdenkään terapeutin syytä, vaan vika oli organisaatiossa, yrityksessä ja tietojärjestelmässä. • Sekoita jauhemainen korvike keitettyyn, noin 40asteiseksi jäähdytettyyn veteen mutta älä muoviastiassa. päivänä. KRIISIVIESTINTÄÄ ammatikseen tekevän Kortesuon mukaan Vastaamo on tehnyt useita anteeksiantamattomia virheitä viestinnässään. Nestemäistä korviketta ei taas tarvitse lämmittää kuin kädenlämpöiseksi. –?Tämä mielestäni yliarvioi altistumista myös Tanskassa, huomauttaa tutkija Riikka Airaksinen THL:stä. Hän ei silti pidä tutkimusta tai sen tuloksia epäluotettavina. Jami Jokinen Muovisella tuttipullolla voi pahimmillaan tarjota lapselleen suuren annoksen mikromuovia. FL-LM Mikromuovien haitoista ihmisille on vielä huonosti tietoa, mutta sama koskee mahdollista haitatonta pi toisuutta. • Myös valmis korvike kannattaa lämmittää esimerkiksi lasiastiassa. Sunnuntaisessa Keskusrikospoliisin tiedotustilaisuudessa Kortesuo kertoo kiinnittäneensä huomiota miten suoraan kysymykseen siitä, kielsikö poliisi Vastaamoa kertomasta tietomurrosta asiakkailleen, ei vastattu. –?Toivon todellakin, että yksikään potilas ei hylkäisi tärkeää hoitosuhdettaan
–?En käyttäisi kieltä indikaattorina suuntaan enkä toiseen. Epäiltyjä ei ole saatu kiinni, mutta tutkintaan on valjastettu KRP:n parhaat voimat. • Vastaamo tiedotti asiasta julkisuuteen 21. –?Tämä yhteisö on tosiaan ollut selvitystyössä aktiivinen ihan omasta tahdostaan, vahvisti rikosylikomisario Tero Muurman KRP:sta. Pyrimme löytämään jälkiä, jotka identifioivat tekijän, hän totesi. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic. Verkko on vaikea ympäristö poliisin rikostutkinnassa . TIEDOTUSTILAISUUTEEN osallistuivat myös Rikosuhripäivystys ja Suomen Punainen Risti. lokakuuta kävi ilmi, että myös Vastaamon asiakkaat olivat alkaneet saada henkilökohtaisia kiritysviestejä sähköpostitse.. Niistä on julkaistu pieni osa. –?Tietoja on julkaistu ainakin Tor-verkossa. TAUSTA Tapahtunut tähän mennessä • Verkkorikollinen murtautui Vastaamon järjestelmiin todennäköisesti marraskuun lopulla 2018. LOKAKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Ilari Tapio, Joonas Kuikka Keskusrikospoliisi (KRP) kertoi sunnuntaina, miten psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron tutkinta etenee. Muurman kommentoi myös käsitystä, jonka mukaan kiristysviestien hyvä suomenkieli viittaisi tekijän tai tekijöiden suomalaisuuteen. –?Meidän tutkinta-alueemme on maapallon kokoinen. Vastaamo teki rikosilmoituksen potilastiedoilla kiristyksestä jo syyskuun lopulla. FL–LM Keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot ja tutkinnanjohtaja Marko Leponen kertoivat sunnuntaina Vastaamon tietomurron tutkinnasta. Tuhannet tietomurron uhrit ovat tähän mennessä jättäneet poliisille rikosilmoituksen. Poliisi ryhtyi selvittämään myös, onko Vastaamo täyttänyt tietosuojavelvoitteensa. Hakkeriyhteisön vapaaehtoiset ovat auttaneet poliisia aktiivisesti. Koko potilastietokanta varastettiin. . –?Kapasiteetti ei tule riittämään. • 24. –?Tietomurtoja on ollut aiemmin. • Vastaamo teki 29. Åberg kannustaa läheisiä auttamaan uhreja keskustelemalla. • Rikollinen otti syyskuussa 2020 yhteyttä Vastaamoon ja esitti lunnasvaatimuksen. Aluksi poliisi pyrki pitämään kiristyksen salassa, jotta vahingot henkilötietojen vuodosta minimoitaisiin. Termillä tarkoitetaan sellaisia tietoturva-alan erikoisosaajia ja harrastajia, jotka pyrkivät toiminnallaan yhteiskunnan kannalta myönteisiin tavoitteisiin. syyskuuta poliisille rikosilmoituksen potilastiedoilla kiristyksestä. TUTKINNANJOHTAJA Marko Leponen muistutti, että verkkomaailma on erittäin haasteellinen. Uhkana kuitenkin on, että ne leviävät myös muille julkaisualustoille. Menneinä aikoina erilaiset huijausviestit oli usein kirjoitettu huonolla tai hyvin huonolla suomella, mutta viime aikoina niissäkin on esiintynyt lähes täydellistä kieltä. Se mikä tekee tästä poikkeuksellisen, on tietojen arkaluontoisuus, muistutti KRP:n päällikkö Robin Lardot. Lisäksi käytännön toimenpiteissä kuten sähköisten ilmoitusten teossa kannattaa auttaa. Julkisuuteen poliisi ja Vastaamo tulivat, kun kiristäjä alkoi toteuttaa uhkaustaan ja julkaista potilastietoja. Lisäksi poliisi selvittää, onko Vastaamo itse noudattanut tietosuojaan liittyvä velvoitteita. Keskusrikospoliisi tutkii Vastaamon tietomurtoa ja kiristystä nyt todella tiiviisti. Poliisi kehottaa tekemään rikosilmoituksen huolellisesti sähköisesti tai käymällä poliisiasemalla. Läheisten tuki on tärkeää. Tutkijalinjoja on sekä Suomessa että ulkomailla. Niiden edustajat kertoivat avusta tietomurron uhreille. • Poliisi alkoi tutkia juttua törkeänä tietomurtona ja törkeänä kiristyksenä. Jo perjantaina oli nähtävissä, että avun hakijoita oli 7–8 kertaa normaaliin verrattuna sekä chatissa että puhelinpalvelussa, Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg kertoi. Tarkkaa tietoa vuodettujen potilastietojen määrästä ei ole, mutta Leponen puhui kymmenistä tuhansista. –?Osa toimenpiteistä on pidetty julkisuudelta piilossa, jotta esitutkinnalle on saatu menestyksekäs alku, sanoi tutkinnanjohtaja Marko Leponen keskusrikospoliisista. Hätänumeroon ei pidä soittaa. POLIISI ON SAANUT apua niin sanotuilta valkohattuhakkereilta, jotka ovat antaneet vihjeitä kiristäjän tai kiristäjien jäljittämiseksi. –?Rikosuhripäivystyksen historiassa tämä on ainutlaatuinen tapaus. lokakuuta. MAANANTAINA 26
Läheisten kannattaa myös pitää erityisen paljon yhteyttä ikääntyneisiin soittelemalla, lähettämällä mukavaa postia ja järjestämällä ulkoilutreffejä. Naapuriapu ja ikääntyneiden ihmisten huomioiminen lisääntyivät. Karanteeni päätöksellä rajoitetaan terveen henkilön liikkumis vapautta. Tamperelainen Matleena Salo kertoo, että karanteenissa oli myös ihan kivaakin, sillä muiden ollessa töissä ja koulussa hän sai omaa aikaa kotona. Perhealtistuksissa karanteeni on edelleen 14 vuorokautta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri Tuula Hannila-Handelberg kertoo, että vain osa tartunnalle altistuneista sairastuu. –?Toivomus tietty oli, että perusrytmi pysyisi, kouluhommat tulisi tehtyä ja Matleena saisi edes jotenkin aikansa kulumaan, isä Teemu Salo toteaa. –?Syksyn pimeydessä ja liukkaiden kelien tullessa ulkoilu on usein ikääntyneille haastavaa. Mitä voisimme ottaa opiksi keväästä. . KUVAT: Saara Tuominen. Etäkoulua ei erikseen järjestetty, vaan läksyt tulivat koulukavereilta aina iltapäivisin. KARANTEENI LYHENI hiljattain aiemmasta 14 päivästä 10 päivään. Ilveksen ringettetreenejä ei silti unohdettu, vaan joka päivä siniset renkaat saivat kyytiä. Muut henkilöt, joita ei katsota lähikontakteiksi, voivat jatkaa normaalia elämää. Tutkimuksen mukaan vain harva sairastuu enää tämän jälkeen. Mitä hyvää karanteenista voi seurata. –?Yksinolo, arkirytmin poistuminen ja esimerkiksi liikuntaja kerhoryhmien sulkeminen oli haitallista ja vaikutti osalla muun muassa liikuntakyvyn ja tasapainon heikkenemiseen, mielialan laskuun, muistisairauden etenemiseen ja toimintakyvyn laskuun. –?Katselin Harry Pottereita ja kävin pihalla, treenasin ja tein koulujuttuja. Monet kokeilivat uusia palveluja kuten kaupan ruokakassipalvelujen tilaamista netin kautta. Eräänä päivänä tuli viesti: ystävä oli tullut kipeäksi. –?Alkuvaiheessa iäkkäiden tunnelmat olivat yllättävänkin positiivisia. THL:n yhteydenotto tuli seuraavan viikon alussa, ja Koronavilkku hälytti vasta viikko altistumisesta. Jos se on tilanteen vuoksi pakollista, kannattaa hyödyntää kotivoimisteluohjelmat, erilaiset puhelinpalvelut ja nettiohjelmat. Miten kevään karanteeni vaikutti ikääntyneisiin. LOKAKUUTA 2020 12 FORSSAN LEHTI TERVEYS Outi Suoranta Mitä ajatuksia koronan ja mahdollisen eristäytymisen toinen aalto herättää, Vanhustyön keskusliiton senioritoiminnan vastaava toiminnanohjaaja Anu Lintilä. Karanteeneja on kahdenlaisia, virallinen ja omaehtoinen. Viralliseen karanteeniin asettamisesta päätöksen tekee kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri. Vanhemmat kertovat, että tavallaan hyvä oli, että karanteeniin joutui perheen esikoinen, joka on jo itsenäinen koululainen. Jos henkilö todetaan positiiviseksi, kotikunta tekee tartunnanjäljityksen, jonka perusteella lähikontaktit eli tartunnalle altistuneet voidaan määrätä tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Myöhemmin samalla viikolla ystävän koronatesti osoittautui positiiviseksi, joten myös Matleena Salon piti altistusketjun perusteella jäädä karanteeniin. Eräänä päivänä vanhempia odottivat uunituoreet korvapuustit, ja 7-vuotias pikkuveli Reino Salo oli tyytyväinen, että koulusta tullessa joku olikin jo kotona. Salon perheessä karanteeniin jäi vain 13vuotias esikoinen. MAANANTAINA 26. –?Osa ikääntyneistä innostui digitaalisista palveluista, joita oli aiemmin vierastanut. Salon muut perheenjäsenet lähtivät töihin ja kouluun ja jatkoivat perusarkea. –?Yli puolet näistä sairastumisista tapahtuu viiden päivän sisällä altistumisesta ja lähes kaikki 10 päivän sisällä. Tämän koulussa oli aiemmin samalla viikolla todettu koronavirustartunta, ja ystävä oli siis altistunut taudille. FL–LM Miten karanteeni vaikuttaa ikääntyneisiin. Vanhemmat toivoivat, että Matleena hoitaisi joka päivä jonkun kotihomman, mutta muuten perheen esikoisen pärjäämisestä ei tarvinnut huolehtia. Karanteeniohjeet olivat tuttuja, ja Matleena tiesi, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. MATLEENA SALO myöntää, että karanteeniaika ei ollut niin paha kuin ajatteli. –?Sen voi ainakin sanoa, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin eristyksissä. Sosiaalisista tapaamisista eristäytyminen voi osalle tuntua erityisen ahdistavalta ajatukselta. Elämänkokemuksen myötä he suhtautuivat tilanteeseen rauhallisesti ja kertoivat, miten sitä on pahemmastakin selvitty. OSSI AHOLA / ARKISTO HYVÄ KYSYMYS Outi Suoranta 13-vuotias Matleena Salo vietti ystävänsä kanssa paljon aikaa. Perheen kahden pienemmän kanssa opettajina työskentelevien vanKaranteeni ei ole lomaa, muttei myöskään vankila . –?Me emme jääneet odottelemaan (virallista määräystä), vaan Matleena jäi karanteeniin jo samana päivänä, kun ystävän perheestä soitettiin ja kerrottiin koronatestituloksesta, äiti Melita Salo muistelee. MATLEENA SALON ringetteharrastus jäi tauolle, samoin koulu, sillä hän on eri koulussa kuin koronaan sairastunut ystävä
Jos altistunut alkaa oireilla, tutkitaan, onko kyse koronaviruksesta. Matero muistuttaa, että epäselvät toimintaohjeet voivat saada mielen levottomaksi –?Keväällä eli myös toivo tilanteen nopeasta ratkeamisesta, mutta nyt on todettu, että korona tulee vaikuttamaan arkeemme vielä pitkään. Mannerheimin Lastensuojeluliiton suunnittelija Tuulikki Matero toteaa, että niiden perheiden, jotka tarvitsivat tukea ennen koronaa, tuen tarpeet eivät hävinneet. • Molemmissa rajoitetaan henkilön liikkumisvapautta. Kannattaa keksiä uusia mielenkiinnon kohteita. 4 Jos karanteenissa oleva henkilö alkaa oireilla, hänen perheenjäsenilleen suositellaan omaehtoista karanteenia, kunnes koronatestin tulos on valmistunut. • Myös kotieristyksessä olevan henkilön perheenjäsenet ovat karanteenissa. Nyt toisen aallon tullessa on nähtävillä hieman turnausväsymystä, mutta samalla tilanteen hyväksymistä. ERISTYS • Tarttuvaa tautia sairastavan potilaan eristämistä terveistä. Karanteenissa voi oppia uusia asioita niin itsestään kuin perheenjäsenistään. • Henkilö, joka on altistunut yleisvaaralliselle tartuntataudille, kuten covid-19:lle, voidaan asettaa karanteeniin kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin toimesta. LOKAKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 13 TERVEYS 1 Karanteeniin asetetun lähipiiri ei ole karanteenissa, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa tartunnan saaneeseen, toisin kuin karanteeniin asetettu. FAKTA Kahdenlaiset karanteenit • Karanteeneja on kahdenlaisia, omaehtoinen karanteeni ja virallinen karanteeni. Paikkakuntakohtaisia eroja ei ole, vaan karanteeniohjeistus on kaikkialla sama. Tämän takia altistuneen, mutta oireettoman henkilön omaisten ei kannata rajoittaa elämäänsä. –?Lisäksi tulivat koronan aiheuttamat huolet: erossa oleminen kavereista, lisääntynyt ruutuaika, pelko sairastumisesta, taloudelliset huolet, perheenjäsenten välisten suhteiden kiristyminen ja niin edelleen. Ilveksen ringettetreenejä ei silti unohdettu, vaan joka päivä siniset renkaat saivat kyytiä. • Jos perheestä sairastuu myöhemmin toinen tai useampi henkilö, lasketaan oireettomien perheenjäsenten karanteenin alkavan siitä, kun viimeisenä sairastuneen oireet alkoivat. MATERO NEUVOO istumaan alas ja miettimään, mitä ohjeistukset oman perheen elämässä tarkoittavat. Kuvassa Melita, Helmiina, Matleena, Teemu ja Reino Salo. Lähde: THL Muut jatkavat arkea, yksi karanteenissa SAARA TUOMINEN MUISTILISTA hempien olisi pitänyt jäädä kotiin. –?Keväällä moni korona-asia oli kovin epäselvä. KUVAT: Saara Tuominen Karanteenin ensimmäiset päivät olivat Salon perheelle vaikeimpia. LAPSIPERHEILLE koronakevään mukanaan tuomat muutokset olivat kaksijakoiset: Osalle muutos oli helppo ja mukava, kun saatiin lisää perheen yhteistä aikaa. OMAEHTOINEN KARANTEENI • Suositus henkilöille, jotka tulevat Suomeen korkean koronailmaantuvuuden maasta. Matleenalla ei ollut oireita, joten muun perheen tehtäväksi jäi karanteenissa olleen tsemppaaminen. Tämä tekee toisesta kierroksesta raskaampaa. Esimerkiksi työhön, kouluun, päiväkotiin, harrastuksiin tai kauppaan ei saa mennä, koska näissä paikoissa lähikontaktia on vaikea välttää. • Henkilö pysyy kotona tai majapaikassaan ja välttää lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin henkilöihin aina kun mahdollista. –?Kun tekee selkeät suunnitelmat, niin jokaista päätöstä esimerkiksi maskin pukemisesta ei tarvitse tehdä erikseen. Myös Matleenan mahdollinen tartunta kävi mielessä. JUURI NYT PIRJO -LIISA NIINIMÄKI. FL–LM Karanteeni ei ole lomaa, muttei myöskään vankila Tamperelainen Matleena Salo kertoo, että karanteenissa oli myös ihan kivaakin, sillä muiden ollessa töissä ja koulussa hän sai omaa aikaa kotona. Jos testi on negatiivinen, voivat perheenjäsenet jatkaa normaalia elämää. Myös Ruohotie on kokenut karanteenin. Perheenjäsenten tulisi välttää lähikontaktia myös kotieristyksessä olevaan henkilöön. PERHEALTISTUS • Perhealtistuksissa karanteenin pituus on edelleen 14 vuorokautta alkaen sairastuneen henkilön oireiden alusta. 3 Tartunnan saamisesta siihen, että potilas voi tartuttaa muita, on viivettä. • Ulos, esimerkiksi kauppaan tai muille asioille ei saa mennä, vaikka olisi hyvävointinen. –?Todella paljon tässä on asioita joihin ei voi etukäteen mitenkään valmistautua, Teemu Salo toteaa. Poikkeavasta on tullut uusi normaali, ja me sopeudumme siihen. IHMISMIELELLE HAASTAVINTA karanteenissa on ulkopuolelta tuleva määräys ja pakko. Paljon helpotti, kun pomo toi läppärin oven taakse ja uudet rutiinit tulivat tutuksi. Näin toteaa Finla Työterveyden työterveyspsykologi Heidi Ruohotie, joka työssään on käsitellyt koronan mukanaan tuomia pelon ja kiukun tunteita jotka yhdistyvät monesti yksinäisyyteen. Voidaan toteuttaa kotona tai sairaalassa. • Eristyksellä halutaan välttää mahdolliset jatkotartunnat. • Jos kyseessä on oireeton henkilö, karanteeni alkaa näytteenottopäivästä. 2 Karanteeniin asetetun oireettoman henkilön lähipiiri ei ole tartuttava. VIRALLINEN KARANTEENI • Tartuntatautilääkärin määräämä viranomaispäätös, ei suositus. Kun normaali arkirytmi harrastuksineen on mahdotonta, tulee pyrkiä kehittelemään uudenlaista arjen rytmiä. Osalle perheistä muutos oli vaikea. –?Ensimmäiset päivät olivat hankalimpia varsinkin, kun mitään oireita ei ollut ja epätietoisuus siitä mitä sai tehdä oli melkoinen. Karanteeni. Miten hoidetaan kauppaasiat ja rytmitetään arki koulun ja etätyön osalta. Henkilön pitää välttää lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin ihmisiin. Lomamatkalta paluu keväällä ajoittui ensimmäisten rajoitusten alkuun. • Ulos voi mennä, jos ei mene muiden ihmisten lähelle. MAANANTAINA 26. 5 Jos koronatestin tulos on positiivinen, virallinen karanteeni laajennetaan tarpeen mukaan lähiomaisiin
KIINA ON sekä taloudellisesti että ulkopoliittisesti harvinaisen kovien paineiden alla. Seuraavina viitenä vuotena Kiina keskittyy siksi ennen muuta kotimaisten markkinoidensa laajentamiseen ja huipputeknologiansa kehittämiseen. Presidentti Xi ilmoitti syyskuussa, että Kiinan tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2060 mennessä, joten maan on pikaisesti ryhdyttävä vähentämään ennätyksellisiä kasvihuonepäästöjään. Kiinan suunnitelmat eivät kuitenkaan ole yhtä yksityiskohtaisia kuin Neuvostoliiton, vaan ne toimivat lähinnä strategisina toimintaohjeina. VIISIVUOTISSUUNNITELMAN oletetaan painottavan myös ekologisesti kestävän kehityksen merkitystä. Yhdysvaltojen pari vuotta sitten aloittama kauppasota vaikeuttaa Kiinan ponnisteluja saada taloutensa kasvamaan entiseen malliin. Kiina pyrkii vähentämään riippuvuuttaan Yhdysvalloista. Johtajat kokoontuvat maanantaina lyödäkseen lukkoon maan seuraavan viisivuotissuunnitelman. Sosialistisen Kiinan isänä pidetyn Mao Zedongin johdolla laadittu seuraava suunnitelma sai traagisia seurauksia. Suuri harppaus sai aikaan kymmeniä miljoonia ihmisiä tappaneen nälänhädän. Amerikkalaisessa yliopistossa tutkintonsa suorittanut Emily Lo uskoo Kiinan tulevaisuuteen. Tähän asti kiinalaisyritykset ovat joutuneet ostamaan ennen muuta amerikkalaisia puolijohteita. Presidentti ja puoluejohtaja Xi Jinping onkin tehnyt selväksi, että Kiina pyrkii jatkossa vähentämään riippuvuuttaan Yhdysvalloista ja muista länsimaista. Kiina ei ole luopumassa yhä autoritaarisemmasta yksipuoluejärjestelmästään. Minulla menee niin hyvin, että harkitsen uuden auton ostamista, kun kommunistipuolue kerran kehottaa meitä tukemaan taloutta kuluttamalla, hän kertoo Kiinassa suositun mobiilisovelluksen WeChatin kautta. . lokakuuta kun tuli kuluneeksi 70 vuotta Kiinan liittymisestä Korean sotaan. Suunnitelman ei odoteta käsittelevän minkäänlaisia poliittisia uudistuksia. Tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman mittava omavaraisuus. Tilanne on parhaillaan kuitenkin niin haastava, että on mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan he aikovat viedä Kiinaa, Lo toteaa. . Kiina on sekä taloudellisesti että ulkopoliittisesti harvinaisen kovien paineiden alla. KUVA: Roman Pilipey / EPA Kiina kääntymässä sisäänpäin . • Tällä vuosisadalla suunnitelmien yhteisenä nimittäjänä on ollut tulevan talouskasvun tarkka ennustaminen. FL–LM Kiinalaisen sotilassoittokunnan jäsenet esiintyivät Mahtavassa kansan salissa Pekingissä 23. KUVA: Björn Ådahl FAKTA Vanha perinne • Kiina on harvoja maita, joissa viisivuotissuunnitelmat ovat vielä käytössä. • Puolue ryhtyi silloin seuraamaan Neuvostoliiton esimerkkiä. Vuodet 2021– 2025 kattava seuraava suunnitelma on neljästoista, joka on laadittu kommunistipuolueen päästyä valtaan 1949. Kiinassa kulutetaan ja tuotetaan selvästi eniten hiiltä maailmassa. MAANANTAINA 26. LOKAKUUTA 2020 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Björn Ådahl Markkinointijohtaja Emily Lo on helpottunut. Ihmisoikeusrikkomukset läntisessä Xinjiangin maakunnassa ja Hongkongin autonomian kaventaminen rasittavat lisäksi maan mainetta. Ennen tätä koronapandemian sekoittamaa vuotta ennustukset ovat kuin ihmeen kaupalla lähes aina osuneet oikeaan. Eteläisessä Shenzhenin metropolissa asuva Lo pitää tervetulleena sitä, että puolueen johto on päättämässä Kiinan tulevasta taloudellisesta ja poliittisesta linjasta. Vaikka Xi on Kiinan mahtavin johtaja pitkään aikaan, hän ei näytä olevan tyytyväinen asemaansa. Tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman mittava omavaraisuus.. Valtavia voimavaroja suunnataan muun muassa korkeatasoisten kotimaisten puolijohteiden valmistamiseen. Maailmalla Kiinan auktoritaarista poliittista järjestelmää vierastetaan yleisesti. Hän ei kadu päätöstä palata kotimaahan. Xin asettamaa tavoitetta pidetäänkin hyvin kunnianhimoisena etenkin kun lukuisia uusia hiilivoimaloita on parhaillaan rakenteilla. Viisivuotissuunnitelmaa käsittelevien edustajien on nimittäin määrä hyväksyä myös uusi säädös, joka keskittää yhä enemmän valtaa hänelle. –?Elämä on jo palautunut lähes entiselleen. • Ensimmäinen suunnitelma oli voimassa 1953–1957. Talouskasvu on hidastunut vähitellen meneillään olevan viisivuotissuunnitelman aikana, ja koronapandemian seurauksena talouden arvioidaan kasvavan vain noin kaksi prosenttia tänä vuonna. Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteet ovat ylipäänsä poikkeuksellisen kireät, ja Kiina on riidoissa useiden muidenkin länsija naapurimaiden kanssa. Hän sanoo koronatilanteen olevan hallinnassa koko maassa ja uskoo, että Kiinan talous siksi elpyy vähitellen. Kauppasodan vuoksi on kuitenkin mahdollista, ettei näitä ole saatavilla jatkossa, jolloin Kiinan taloudellisesti elintärkeät huipputekniikkaa tuottavat yritykset olisivat vaikeuksissa. Maan johto päättää maanantaina maan tulevaisuudesta viisivuotissuunnitelman muodossa. • Suunnitelma aloitti niin kutsutun Suuren harppauksen, jonka piti nopeasti muuttaa köyhä maatalousvaltainen maa teollistuneeksi, kommunistiseksi yhteiskunnaksi. . –?Yleensä en kiinnitä huomiota johtajien tekemisiin, sillä ne eivät juuri vaikuta elämääni
Erdo?anin mukaan Macronin mielenterveys pitäisi tarkastaa. Pompeo matkusti maahan viime helmikuussa ”normalisoimaan” suhteet Minskiin. Asiasta kertoivat venäläiset uutistoimistot. Tuore määräys kehottaa ihmisiä pysyttelemään kotona ja rajoittamaan sielläkin kontakteja vain ydinperheeseen. Espanjan pääministeri Pedro Sánchez ilmoitti sunnuntaina uudesta hätätilasta maassa raivoavan koronaviruspandemian toisen aallon vuoksi. FL–LM Espanja julisti hätätilan koronan vuoksi MADRID. YK:n ydinaseet kieltävä sopimus astuu voimaan 90 päivän kuluessa, koska 50 maata on ratifioinut vuonna 2017 hyväksytyn sopimuksen. –?Me emme organisoi lakkoja itse, ihmiset itse saavat päättää, ovatko he valmiita vai eivät. Päivittäiset tartunnat nousevat kohti uusia ennätyksiä. Covid-19-tautiin kuoli 128 ihmistä. Protesteissa vastustettiin liikkumiskieltoja, joita määrättiin useille alueille viime viikolla. Hänen mukaansa uusista vaaleista tulisi päättää vuoden loppuun mennessä. Sunnuntaina kerrottiin uudesta ennätyksestä päivittäisessä tartuntojen määrässä, 21?273 kappaletta. REUTERS, FL–LM Koronamellakat ravistelevat Italiaa. Tätä ennen kahtena yönä on ollut koronavirustoimien vastaisia mellakoita Napolissa ja Roomassa. Siksi toistaiseksi ei haluta ryhtyä samanlaisiin tiukkoihin toimiin kuin keväällä kriisin ensimmäisen vaiheen aikana. –?Tiedän monen ihmisen pelkäävän työnsä menettämistä, hän sanoi AFP:lle. Tuorein maa joukossa on Honduras. Pakollista kansallista liikkumiskieltoa tai talouden sulkemista ei kuitenkaan julistettu, kaupat ja useimmat liikkeet saavat olla auki. tämä on vakavin tilanne viimeisen puolen vuosisadan aikana, hän kertoi tiedotustilaisuudessa hallituksen kokouksen jälkeen. Samoin määrättiin suljettavaksi yleiset kuntosalit ja uimahallit nopeasti etenevän koronaviruksen toisen aallon takia. Ilkka Timonen Valko-Venäjän turvallisuusjoukot käyttivät tainnutuskranaatteja mielenosoitusten hajottamiseen sunnuntaina pääkaupungin Minskin keskustassa. Rooman hallitus on tietoinen siitä, että maan talouden uudelleen sulkeminen kävisi erittäin kalliiksi. Öisin on ulkonaliikkumiskielto ja eri alueiden välinen matkustaminen on osin kielletty. FL–LM Valko-Venäjän johtaja ei näyttänyt taipuvan Protestoijat marssivat rumpalien tahdittamina Minskissä sunnuntaina. Hätätila vaatii parlamentin hyväksynnän, jos se kestää yli 15 päivää. Rajoitukset astuvat voimaan maanantaina ja niistä sopi paikallisviranomaisten kanssa pääministeri Giuseppe Conten hallitus Roomassa. TRUMP JA KIM TOIVAT YHTEEN JEON HEON-KYUN / EPA Maan oppositio vaati jälleen kaduilla Lukashenkon eroa uhaten muuten aloittaa yleislakon maanantaina. Lukashenkon, 66, sanotaan yleisesti peukaloineen vaalien tuloksen niin, että hän pääsi aloittamaan kuudennen kauden maan johdossa. Tsihanouskaja, 38, vieraili perjantaina Tanskassa, missä hän tapasi ulkoministeri Jeppe Kofodin. Pari tapasi toisensa Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajien huippukokouksen aikana Hanoissa helmikuussa 2019. Valko-Venäjältä Liettuaan elokuussa paennut oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja antoi kaksi viikkoa sitten Lukashenkolle aikaa sunnuntaihin asti erota, lopettaa väkivalta ja vapauttaa poliittiset vangit. LUKASHENKO SANOI lauantaina puhelimitse Yhdysvaltain ulkoministerille Mike Pompeolle, että Valko-Venäjä ja Venäjä ovat valmiit vastaamaan yhdessä ulkoisiin uhkiin. Chileläiset äänestivät sunnuntaina kansanäänestyksessä siitä, haluavatko he diktaattori Augusto Pinochetin aikaisen perustuslain tilalle uuden kansalaisten itsensä laatiman perustuslain. FL–LM Chileläiset äänestivät perustuslaista SANTIAGO. MAANANTAINA 26. Oppositio vaati presidentti Aleksandr Lukashenkon eroa uhaten muuten yleislakolla. elokuuta pidettyjen presidentinvaalien jälkeen. Viranomaiset varoittivat aiemmin tässä kuussa, että he ovat valmiit käyttämään tappavia luoteja protestien hajottamiseksi. Räjähdykset ja savu täyttivät asuinalueet protestoijien piileskellessä ajoneuvojen takana ja juostessa poliiseja karkuun, näkyi venäläisten uutistoimistojen julkaisemilla videoilla. Kansanäänestys oli viime syksyn rajujen protestien päävaatimus. Mielipidemittausten mukaan uusi perustuslaki hyväksytään suurella ääntenenemmistöllä. päivään saakka. Kaikkien alueiden Kanariansaaria lukuun ottamatta on julistettava öinen ulkonaliikkumiskielto. KUVA: EPA Ilkka Timonen Italian hallitus määräsi sunnuntaina baarit ja ravintolat sulkemaan ovensa kello 18 mennessä. Vaalien jälkeen puhjennut kriisi on kuitenkin pakottanut Lukashenkon jälleen etsimään apua perinteiseltä liittolaiselta Venäjältä. Macron oli opettajan murhan jälkeen luvannut puolustaa maallisia arvoja ja taistella radikaalia islamia vastaan. Rajoituksia on pitänyt kuitenkin lisätä asteittain sen jälkeen kun pandemia sai uutta puhtia hiljaisen kesän jälkeen. peräkkäinen viikonloppu katumielenosoituksille, jotka alkoivat 9. LOKAKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Ilkka Timonen Turkin johtaja loukkasi Macronia PARIISI. Oppositio oli antanut Lukashenkolle aikaa sunnuntaihin asti erota, tai muuten se aloittaisi maanantaina yleislakon. Donald Trumpiksi naamioitunut häävieras onnittelee eteläkorealaista Chang Seung-yunia (kesk.) ja vietnamilaista Nguyen Thi Utia näiden häissä Soulissa sunnuntaina. Poliisi myös pidätti protestoijia, vahvistivat viranomaiset. Pääkaupungin kaduilla huudettiin ”lakko”, rummutettiin rumpuja ja heilutettiin punavalkoisia opposition lippuja. Tartuntoja on tullut kaikkiaan yli miljoona kappaletta, koronakuolemien määrä on lähellä 35?000:ta. –?Me elämme äärimmäisessä tilanteessa... Ranska kutsui kotiin maan Turkin-suurlähettilään koska Turkin presidentti Recep Tayyip Erdo?an oli loukannut presidentti Emmanuel Macronia, kertoo BBC. Oppositiojohtaja vaati Valko-Venäjän presidentinvaalien tuloksen mitätöimistä ”mahdollisimman pian”. REUTERS Soul. Tarjoilua baareissa ja ravintoloissa kuitenkin kontrolloidaan tarkasti tartuntojen leviämisen välttämiseksi. Sánchez pyytää parlamenttia ulottamaan hätätilan toukokuun 9. Tsihanouskaja myönsi, että ei ole varmuutta siitä, kuinka moni valkovenäläinen on valmis aloittamaan yleislakon maanantaina. Kyseessä oli jo 11. Valko-Venäjän johtaja on viime vuosina yrittänyt parantaa suhteitaan länteen. Kymmenettuhannet valkovenäläiset osoittivat sunnuntaina mieltään Minskissä ja muissa kaupungeissa vaatien maan itsevaltaisen johtajan Aleksandr Lukashenkon eroa, kertoivat uutistoimistot Reuters ja AFP. REUTERS YDINASEKIELTOSOPIMUS 50 NEW YORK. Viisi tunnustettua ydinasevaltaa ei kuitenkaan ole allekirjoittanut sopimusta. Elokuvateatterit, pelihallit ja diskot suljetaan. Toimenpiteet astuivat voimaan sunnuntaiyönä. Mikään ei näyttänyt sunnuntaina siltä, että Lukashenko aikoisi erota
OTTELUN ENSIMMÄINEN puolisko mentiin alusta lähes loppuun asti FoKoPon tahdissa. Savon keskipelaajista Tommi Siirilä oli vieraiden ykkönen 13 pisteellä, ja Severi Savonsalmi kokosi yhdeksän pistettä. KUVA: Tapio Tuomela FoKoPon johto suli Espoossa . Nyt kohti Vantaata ja maanantaina Ducksia vastaan. FoKoPon seuraava mahdollisuus voittotilin avaamiseen on ensi sunnuntaina, kun FoKoPon tapaan molemmat pelinsä B-divisioonassa hävinnyt Raholan Pyrkivä saapuu Forssaan. –?Hävisimme taas levypallot. Natesan meni pari kertaa hypätessään torjuntaan karjahtamaan, mitä ei saa Suomen kentillä tehdä ja joutui kahden teknisen virheen jälkeen sivuun kesken kaiken. FoKoPon johto suli ja Westside pääsi maistelemaan avausvoittoaan 86–79 (42–44) -tuloksella. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi FoPSille kauden toinen voitto Ykkössarjassa RINGETTE FoPSin edustus vieraili Klaukkalassa ja sai sieltä mukaansa tärkeät kaksi pistettä niukalla 7–8-voitolla. Monipuolinen Gokul Natesan oli hyvällä pelipäällä, hän pussitti ennen taukoa 18 pistettä, Jerrell Martin tuki 11 pisteellä ja Sauli Näppinen 8 pinnalla. LOKAKUUTA 2020 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Vahvempi Westside hallitsi korin alla ja poimi levypallot. Hurrikaani hävisi selvästi keskipelaajaosastolla. Toisaalta nuoret pelaajat saivat nyt sitten enemmän peliaikaa, yritti Joutsimo nähdä asian valoisaa puolta. FoPSin Miina Nuutinen torjui ottelussa 42 kertaa. Levypallot 43–26 voittanut Westside punnersi johtoon, eikä FoKoPo saanut joukkuetta kiinni. Forssan Koripojilla oli sunnuntaina hyvä tilaisuus voittotilin aukaisuun, kun joukkue kohtasi FoKoPon tapaan ensimmäisen pelinsä sarjassa hävinneen Westsiden Espoossa. Forssalaisjoukkue yritti pitää isäntiä parempaa tempoa, vaikkei sekään mitenkään vauhdilla hurjastellut. Savo on voittanut kaikki neljä otteluaan 3–0. FoKoPo yritti lopussa kavennusta kolmosilla, mutta vaikeat heitot menivät ruiskimiseksi, eikä kunnon kiri irronnut. Taitava ja tilanteensa hyvin hyödyntänyt Westside pysyi kuitenkin tiukasti tuntumassa ja nousi ohi, kun FoKoPon ykköstykki Gokul Natesan joutui kahden teknisen virheen takia pois pelistä. FoKoPo osui tarkemmin läheltä, mutta jämerä Westside vei voiton levypallopelissä. Kauden toisen voittonsa ottanut FoPS teki ottelussa peräti neljä ylivoimamaalia ja kaksi niistä pelatessaan viidellä kolmea vastaan. Urheilullisempi FoKoPo ei pystynyt hyödyntämään pelissä vahvuuksiaan, vaan tyytyi kokeneen, mutta jähmeän espoolaisryhmän laiskanpulskeaan tahtiin. . Kärkikolmikko Jyske, VG-63 ja Haukat on jo selvästi erottunut, mutta loput viisi joukkuetta ovat lähes tasapisteissä. FoKoPo oli jo karata, mutta hyvin kauempaa heittänyt Westside punnersi lähemmäs toisen jakson lopulla. Tauolle lähdettiin forssalaisvieraiden niukassa johdossa 42–44. –. FoPS sai kuitenkin pidettyä keskittymisensä pelissä ja palkintona oli makea voitto. STT. Hakkureiden taistossa Hurrikaanin Samuli Kaislasalo oli 14 pisteellä kaksi pistettä tehokkaampi kuin vieraiden Olli-Pekka Ojansivu. Parhaana pelaajana palkittiin FoPSin Elli Tossavainen, joka teki ottelussa viisi tehopistettä. Teimme hyökkäysvirheitä vähemmän kuin kaveri. FOKOPO VEI peliä aluksi tauonkin jälkeen. Tuomaritoiminta aiheutti hieman hämmennystä. Seuraavana viikonloppuna onkin edessä kaksi ottelua pohjoisessa. Natesanin ulosajo teknisten virheiden takia käänsi pelin espoolaisille. Sitä auttoi, kun laidoilla oli koko ajan uhka päällä, sanoi valmentaja Timo Tolvanen. FOKOPOSTA ENITEN pisteitä teki Jerrell Martin, joka heitti 24 pistettä ja poimi päälle 11 levypalloa. Nuorisokaartista vahvimmin esiintyivät Jesse Lepänkoski (14 pistettä) ja Sauli Näppinen (10 pinnaa). Isäntien ykkönen oli 20 pinnaa pussittanut Sami Marouf. –. Vastaanotto ei tänään ollut timanttia, mutta hyökkäystehot olivat silti hyviä keskeltä. . Tämä sopi isokokoiselle, mutta juonikkaalle Westsidelle, joka heitti hyvin ja poimi vahvempana levypallot. FL ”Menihän siinä meiltä varmaan jokunen piste ja muutama näyttävä suoritus, mutta säännöt ovat sääntöjä.” ANTTI JOUTSIMO FoKoPon päävalmentaja Gokul Natesanin ulosajosta Hurrikaani ei saanut erääkään Savo Volleylta LENTOPALLO Savo Volley jatkaa Mestaruusliigan kärjessä kaadettuaan sunnuntaina Loimaalla paikallisen Hurrikaanin 3–0. Tuo luku pitäisi pystyä painamaan alle kymmeneen, totesi FoKoPon päävalmentaja Antti Joutsimo. KORIPALLO WESTSIDE-FOKOPO 86–79 Kai Sandberg Forssa/Espoo FoKoPo jatkaa B-divisioonassa ilman voittoja. Ykkössarjan kamppailu oli todella tasainen, ja maaleja tehtiin vuoronperään. –?Menihän siinä meiltä varmaan jokunen piste ja muutama näyttävä suoritus, mutta säännöt ovat sääntöjä. . pisteensä purnasi kotijoukkueen Mikko Suomalainen itselleen punaisen kortin. Ringeten Ykkössarja on todella tasainen. FL 24 pisteen Jerrell Martin nousi Koripoikien tehopelaajaksi Gokul Natesanin jouduttua pois pelistä. Gokul Natesan ehti ennen ulosajoaan koota 21 pinnaa. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU MAANANTAINA 26. Terhi Kaattari, Aada Sipponen ja Tara Repo kokosivat kaksi tehopistettä naiseen. Ottelu päättyi Hurrikaanin kannalta ikävästi, sillä vieraiden saatua päätöserässä 24. Westside sai 16 niin sanottua second chance pointsia, mikä on liikaa
FL Vilpas oli tyly emäntä ja isäntä KORIPALLO Forssan Lehti Forssa/Salo Salon Vilpas emännöi Feeniks Basketia sunnuntaina alle 17-vuotiaiden tyttöjen SMsarjassa. KUVA: Lassi Puhtimäki Feeniks Basketilla vahva alku U15-tyttöjen SM-sarjassa. Päävelmentaja Carlo Ancelottia ulosajotuomio ei miellyttänyt. JGB osasi kyllä heittää, mutta muuten pelaajien lajitaidot olivat kaukana Feeniks Basketin pelaajien taitotasosta. ENNEN TYTTÖJEN peliä alle 15-vuotiaiden poikien Robert Petersen cupissa Vilpas löylytti yhteistyöjoukkue FSL Basketia pistein 80–68. Ehkä se oli keltaisen paikka. Yritämme pelata mahdollisimman hyvin ja ihmettelemme sitten, mihin sillä on päästy. IHAN KONKREETTISTAKIN tavoitetta löytyy. Joukkueiden tasoero tuli selväksi heti ensimmäisellä jaksolla, jonka kotijoukkue vei 26–13. Tappio oli joukkueelle ensimmäinen SM-sarjassa, jossa se on toisella sijalla. –?Tässä alkuvaiheessa sarjassa on vähän erilaisia joukkueita, Jyväskylä tsemppasi kuitenkin hyvin loppuun asti. Feeniks Basket aloitti ottelun hyvin, johti 0–8, mutta kadotti sihtinsä ja hävisi lopulta kahdella pisteellä 60–58 (34–29). Everton oli kerännyt ennen sunnuntaita viidestä ottelustaan neljä voittoa ja yhden tasapelin. Joukkue haluaa pelata U15-sarjan niin hyvin, että ensi kaudelle varmistuisi tyttöjen U16-sarjaan SM-sarjapaikka. –?Tämä oli meiltä heikko esitys. Sunnuntain kaltaisilla otteilla sen pitäisi olla hyvinkin mahdollista. STT. minuutilla Lucas Digne sai suoran punaisen kortin astuttuaan Kyle Walker-Petersin akillesjänteen päälle. –?Ensimmäinen toive tässä varmasti on, että sarja yleensä pystyttäisiin pelaamaan. Fiia Helsten heitti Feeniksille 24 pistettä. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU MAANANTAINA 26. Vilpas otti vasta avausvoittonsa. Punainen kortti oli vitsi. Kasevalla on luotsattavanaan taitava ja vauhdikas ryhmä, jolla on mahdollisuudet edetä sarjassa pitkälle. Valitamme siitä, se on varmaa, Ancelotti lateli. LOKAKUUTA 2020 Kolme peliä, kolme voittoa Feeniks Basketin Teresa Nikkilä punnertaa läpi Jyväskylän puolustuksen. Kyseessä ei ollut tahallinen teko eikä varmasti väkivaltainen. 24 pisteen Jerrell Martin nousi Koripoikien tehopelaajaksi Gokul Natesanin jouduttua pois pelistä. KUVA: Tapio Tuomela Evertonille avaustappio – Ancelotti kutsui ulosajoa vitsiksi Southampton päätti Evertonin tappiottomien otteluiden sarjan Valioliigassa nappaamalla 2–0-kotivoiton. Saattaa olla, että joitain pelejä jää väliin tai joudutaan siirtämään, mutta toistaiseksi pelit on saatu pelattua. KORIPALLO FB-JGB 111–45 Kai Sandberg Forssa Feeniks Basket Forssa jatkaa voittoputkessa Robert Petersen cup -nimellä pelattavassa alle 15-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjassa. FEENIKS BASKET on aloittanut syksyn vahvasti, sillä se voittanut selvänumeroisesti Korson, TiKSin ja JGB-nimellä pelaavan HoNsUn. Tuomio ei ollut oikea eikä reilu. Me pääsimme harjoittelemaan nyt muun muassa yhdessä pelaamista ja saimmekin hyviä hyökkäyksiä, Feeniks Basketin valmentaja Tero Kaseva totesi. Näin hienosti kävi ja pisteitäkin joukkueelle kertyi muhkeat 111, vaikka aivan kaasu pohjassa ei loppuun asti painettu. Feeniks Basket otti kolmannessa pelissään kolmannen voittonsa, kun se sunnuntaina nujersi kotisalissaan HoNsUn Jyväskylä Girl Basketballin tylysti 111–45 (56– 21) -lukemin. Lisäksi liigacupissa on tullut kolme voittoa, joten tappiottomien otteluiden sarja kesti kahdeksan kamppailua. Suurin jännitys kohdistuikin siihen, paljonko forssalaisjoukkue ylittää sata pistettä ja pääsevätkö kaikki Feeniksin 11 kokoonpanossa ollutta pelaajaa pisteille. Ottelun 72. Terävästi nopeilla hyökkäyksillä ratkonut Feeniks Basket johti tauolla pistein 56–21. –?Lopussa pystyimme hieman kirimään ja saimme vielä viimeisen heitonkin, mutta sekään ei mennyt sisään, jatkoi joukkueen valmentaja Rami Salonen. Olimme liikkeellä huonolla jalalla, emmekä saaneet heittoja sisään kaaren takaa tai edes korin alta. Feeniks Basketin, somerolaisen Arska-Basketin ja Loimaan Korikonkarien yhteistyöjoukkue on lohkossaan kuudentena yhdellä voitolla ja kahdella tappiolla. –
STT Hamilton yksin F1-voittojen kuningas Lewis Hamilton on voittanut nyt 92 F1-osakilpailua. kierroksella, eikä seitsemättä mestaruuttaan kohti jyräävä Hamilton enää paikastaan luopunut. –. Olen keskittynyt joukkueeseen ja peliin. Minulle tuo motivaatiota yrittää voittaa hänet. Rauhallinen puolalainen ei juhlinut viiden ottelun maaliennätystä riemunkiljahduksin. Hamilton ohitti Bottaksen 20. –. KUVA: EPA Ennätysmies Lewandowskin ratkaisu yllätti valmentajan Lewandowski ei ole kiinnostunut ennätystilastoista, joita hän muokkaa jatkuvasti. Lewandowski on tehnyt tämän kauden viiden ensimmäisen Bundesliigan kierroksen aikana kymmenen maalia. Mutta vauhtia ei ollut, enkä tiedä miksi, Bottas päivitteli. HAMILTON ON peitonnut Bottaksen kisasijoituksissa tällä kaudella lukemin 9–3, ja MM-pisteissä Bottas on jo 77 pistettä perässä kun kisoja on jäljellä enää viisi. Minulla ei ollut kristallipalloa tullessani tänne (Mercedekselle), ja kaikki mitä ikinä olemme yrittäneet on se, että saisimme kaiken mahdollisen irti joka ikisestä päivästä. –. Itse startti ei ollut niin hyvä, menetin yhden sijan. Puolalaishyökkääjä teki lauantaina kolme maalia, kun Bayern upotti Eintracht Frankfurtin 5–0. Portugalin kisapäivää voisi puolestaan kuvailla F1-fanien nautinnoksi –. Sen sijaan Lewandowskin lauantainen ratkaisu tulla vaihtoon ihmetytti Bayern-valmentaja Hansi Flickiä. Paalupaikalta lähtenyt Hamilton oli alussa hienoisen näkymättömissä, mutta kuten niin monesti aiemminkin, brittisuuruuden isku oli lopulta vastustamaton. Isäni on täällä ja äitipuoleni Linda, ja (koirani) Roscoe, joten tämä on hyvin erityinen päivä. Hän nousi avauskierroksella Alfa Romeollaan 16. Hamilton, 35, ajoi suvereeniin voittoon Portugalin gp:ssä kirjaten samalla F1historiaa: Hamilton on nyt yksin gp-voittotilaston kärjessä 92 voitollaan. Ja toivottavasti pian sen saavutan, yritystä ainakin jatkan. –. LOKAKUUTA 2020 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Bayernin maalitykki Robert Lewandowski juhlimassa kolmatta Eintracht Frankfurtin verkkoon tekemäänsä osumaa. Mutta valtavat onnittelut Lewisille hänen uskomattomista saavutuksistaan, hän tekee historiaa. Lewandowski teki kolmannen maalinsa 60. Se on vaikeaa, mutta tärkeintä on, että tiedän sen olevan mahdollista. –. F1-legenda Michael Schumacher jäi 91 voitollaan taakse. Tämä on uutinen, jota ei ole koskaan ennen nähty, Flick puhalteli Bildlehden mukaan. Seitsemännestä ruudusta lähtenyt McLarenin Carlos Sainz johti ensimmäisillä kierroksilla, vasta toisen kerran urallaan. KISAN ALUN värikkäiden vaiheiden vaikuttavinta oli F1-veteraani Kimi Räikkösen meno. STT Bottas jäi vaille mahdollisuuksia, Räikkönen ihastutti startillaan. Mutta sen jälkeen ajattelin jo jossain välissä, että mitä ihmettä muut oikein tekevät. Hän ilmoitti, että hän haluaa tulla vaihtoon tänään. Räikkönen itse myönsi ihmetelleensä ohittelun ”helppoutta”. LEWANDOWSKI TEKI viime kaudella 34 maalia ja oli hetkittäin jopa ennätysmies Gerd Müllerin tahdissa. Sen jälkeen kärkeen kuitenkin nousi jo tutumpi johtaja, kun Mercedeksen Valtteri Bottas otti ohjat. Vaikea kuvailla tunteitani, mutta ehkä tämä vielä iskee tajuntaan, Hamilton sopersi kisan jälkeen. Olen 31-vuotias, mutta tunnen yhä, että olen vasta lähestymässä parastani. MAANANTAINA 26. Tuollaiseen tahtiin ei ole pystynyt ennen häntä kukaan sarjan 58 kauden aikana. Kisassa kolmanneksi ajanut Red Bullin Max Verstappen naureskeli, että Räikkösen rallitausta avitti tätä ohitusshow'ssa liukkaalla radalla. ainakin alkuvaiheiden osalta. JALKAPALLO Petteri Ikonen München/Helsinki Saksalaisjätti Bayern Münchenin kärkimies Robert Lewandowskille ei löydy pysäyttäjää. Tilastot eivät ole minulle niin tärkeitä. Lauantaina molemmilla jaloillaan sekä päällään maalit tehnyt Lewandowski perusteli vaihtoaan sillä, että edessä paljon tärkeitä otteluita. lähtöruudusta peräti kuudenneksi. Teen kaikkeni, joka ikinen kerta. AUTOURHEILU Janne Lehikoinen Luis Vasconcelos Portimao/Helsinki Formula ykkösten kuusinkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton on saavuttanut huimalla urallaan jo suurin piirtein kaiken mahdollisen, mutta sunnuntai Algarven radalla Portimaossa oli silti erityinen. minuutilla ja tuli vaihtoon 68. Räikkönen totesi. Avauskierros oli aika hyvä, ja oli miellyttävää päästä kärkeen. minuutilla. Lopulta Räikkönen oli 11:s eli harmittavasti juuri pistesijojen kynnyksellä. KUVA: EPA. Unelmoin vain pääsystä tähän, missä nyt olen. –. Toivon, että pystymme jatkamaan tähän malliin ja haluamme aina näyttää parasta jalkapalloa, Lewandowski sanoi. Lewandowski on kuulunut vuosikymmenen ajan sarjan pelätyimpiin maalintekijöihin, joten puolalaisen tekemä maali tai edes hattutemppu ei ole jymyuutinen. –. ”Der Bomber” Müller viimeisteli ennätyskaudellaan 1971– 72 peräti 40 liigamaalia
–. V Sport 1 14.00 (u) Euroliiga: FC Barcelona–Real Madrid. 12.05 (u), 13.34 (u) Pyöräily: Maailmankiertue La Vuelta. Toimituksen tarkoitus Toimituksessa lohotaan MattiAnssi Niemisen määräala. 17.30 BLAST Premier: Natus Vincere–Ninjas in Pyjamas. sija). FoSu-RSS Panthers 13-1 Viljami Engman 5+2, Jooa Oksanen 3+2, Eemil Rämö 1+4, Rasmus Riikonen 2+1, Miro Vihreäsaari 1+2, Veikka Kallionpää 1+0, Eetu Loponen 0+1, Santeri Oksman 0+1, Joona Leskinen 8 torjuntaa. STT. DIVISOONA Litsa Lakers Feeniks Basket 10-81 Feeniks Basket Punaportin Blues 109-13 Roosa Rautio 10, Meea Witka 22, Sara Nurmisto 28, Sofia Nieminen 23, Vilja-Maria Wahl 10, Minttu Litja 29, Minttu Vahtera 30, Nea Riippi 38. 09.51 (u), 10.25 (u), 16.00 (u), 16.33 (u) Motocross: MM-sarja Flanders. Golf LPGA-KIERTUE Tilanne 54/72 reiän jälkeen: 203 lyöntiä (13 alle parin): Ally McDonald USA 66+68+69, 204 (–12): Bianca Pagdanganan Filippiinit 68+67+69, 205 (–11): Danielle Kang USA 65+70+70, ...211 (–5): mm. MU9 1. C More Sport 2 22.10 Portugalin Liiga: Benfica–Belenenses. Pyöräily ITALIAN YMPÄRIAJO 21. Ali Alhulaifawi 9, Heimo Helminen 9, Oskari Kivelä 15, Joonas Tervo 10, Tommi Kalhio 8, Osmo Jaukkari 12, Viktor Aalto 11. – Andrian Mardare Moldova (82,40) hylätty dopingin takia. C More Max 19.00 Magic Monday: Oulu ja Tampere. DIVISIOONA Feeniks Rauma Basket 32 34 Aronia Kuloaro 10, Matilda Nikkilä 12, Linda Forsman 4, Senja Nurmisto 2, Jemina Kymäläinen 4. Teemu Hintsanen 28/34. V Sport Jalkapallo TULOSPÖRSSI 10.45 (u) Valioliiga: Wolverhampton–Newcastle. Toimitukseen osallistuminen Toimitukseen kutsutaan kaikki, joiden oikeutta toimitus välittömästi koskee. V Sport Hockey 18.25 KHL: SKA Pietari–Avangard Omsk. Koripallo B-DIVISIOONA Westside-FoKoPo 86–79 (42–44) Gokul Natesan 21/3, Jerrell Martin 24/11, Oliver Kanden 4/3, Sauli Näppinen 10/2, Edgard Mombilo 6/1, Matias Lilja 0/2, Jesse Lepänkoski 14/0 WU19 SM-SARJA PeKa-Feeniks Basket 72-65 Emilia Kilpinen 10/4, Vilda Engman 6/2, Saga Järvinen 4/3, Noora Jussila 2/2, Aada Järvinen 5/2, Sara Säteri 10/8, Fiia Hellsten 6/8, Olivia Latva 3/4, Anna Salo 19/7. – Julia Zaripova Venäjä (9.28,00), Svitlana Shmidt Ukraina (9.40,41) ja Gülcan Mingir Turkki (9.45,88) hylätty dopingin takia. 15.30 (u) Kristianstads Invitational PRO AM. C2 SM-SARJA Classic-FoSu 10-5 Tuomas Suoniemi 2+2, Viljami Engman 2+0, Roope Lepistö 0+2, Veikka Kallionpää 1+0, Eemil Rämö 0+1, Mikael Rissanen 17 torjuntaa. MIKROTYTÖT 9 VUOTTA 1. MiniVakio: 7 oikein 758 kpl voitto-osuus 38,42 e. 21.35 Serie A: AC Milan–AS Roma. On hienoa päästä tähän joukkoon. 22.29 (u) Pyöräily: Unkarin ympäriajo. 19.00 (u) NFL: Las Vegas Raiders–Tampa Bay Buccaneers. Jalkapallo ENGLANNIN VALIOLIIGA Southampton–Everton 2–0 Wolverhampton–Newcastle 1–1, West Ham–Manchester City 1–1 Fulham–Crystal Palace 1–2 Manchester United–Chelsea 0–0 Liverpool–Sheffield United 2–1. LOKAKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Kuulutukset KUTSU maanmittaustoimitukseen Lohkominen kiinteistöllä Osakärki 61-403-9-119 Forssan kaupungissa, toimitusnumero 2020630895. Ineos-tallin Geoghegan Hartille kokonaisvoitto on ensimmäinen lajin kolmessa suurimmassa etappikisassa eli Ranskan, Italian tai Espanjan ympäriajossa. 18.20 Lentopallon Mestaruusliiga: LP Viesti–WoVo. 14.00 (u) KHL: Spartak–Sotshi. Kaikki edellä mainitut ovat olleet nuoren Jaakon idoleita. Espanja, McLaren –1, 7) Sergio Perez Espanja, Racing Point –1, 8) Esteban Ocon Ranska, Renault –1, 9) Daniel Ricciardo Australia, Renault –1, 10) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –1, 11) Kimi Räikkönen Suomi, Alfa Romeo –1, 12) Alexander Albon Thaimaa, Red Bull –1, 13) Lando Norris Britannia, McLaren –1, 14) George Russell Britannia, Williams –1, 15) Antonio Giovinazzi Italia, Alfa Romeo –1, 16) Kevin Magnussen Tanska, Haas –1, 17) Romain Grosjean Ranska, Haas –1, 18) Nicholas Latifi Kanada, Williams –2 kierrosta, 19) Daniil Kvjat Venäjä, AlphaTauri –2. C More Sport 1 00.00 PGA Tour Golf: Zozo Championship @ Sherwood. AG2R La Mondiale -tallin Hänninen oli kokonaiskisassa sijalla 73 jäätyään kärjestä yli kolme ja puoli tuntia. 12.40 (u) Valioliiga: West Ham–Manchester City. V Sport Golf 11.30 (u) LPGA Tour: Drive On Championship, 4. Kyseessä on toimituksen loppukokous. Nopein kierros (1 MM-piste): Hamilton 1.18,750. etappi, Cernusco sul Naviglio–Milano, 15,7 km:n henkilökohtainen aika-ajo: 1) Filippo Ganna Italia 17.16, 2) Victor Campenaerts Belgia jäljessä 32 sekuntia, 3) Rohan Dennis Australia sama aika, 4) Joao Almeida Portugali –41, 5) Miles Scotson Australia s.a., 6) Josef Cerny Tshekki –44, 7) Chad Haga USA s.a., ...109) Jaakko Hänninen Suomi –2.53. 00.30 (u) Valioliiga: Burnley-Tottenham. Feeniks Turun Riento 48 10 Linda Latvala 4, Jasna Viitanen 12, Emma Jaakkola 10, Niia Silmälä 2, Nelli Arjoniemi 6, Siiri Suoniemi 2, Oona Hakala 4, Veera Valkama 2, Senja Nurmisto 4, Peppi Kallionpää 2. KUVA: EPA Geoghegan Hart juhli Giron voittoa Italian ympäriajo ratkesi vasta päätöspäivän aika-ajossa. Kokonaiskilpailun kolmas oli hollantilainen Wilco Kelderman. 16.00 (u) KHL: Barys–Jokerit. 15.02 (u) Uintiurheilu: ISL. 17.09 (u) Tennis: US Open New York. V Sport Jääkiekko 12.00 (u) KHL: Avangard–Avtomobilist. TV-urheilu Yle Areena 18.50 DreamHack Open Fall 2020. C More Sport Max 19.00 Magic Monday: Oulu ja Tampere. 16.00 Uintiurheilu: ISL Budapest. Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksen suorittamista. Yhteistä santamaata 61-403878-11 vastaan. Aika ja paikka Tiistaina 10.11.2020 klo 9.00 määräalalla, Hirvikoskentien ja Peräläntien risteys . kierros. Vie pitkään, että tämä iskee tajuntaani, iloinen Geoghegan Hart kuvaili voittoaan. Giron voittotaistelu pysyi tiukkana päätöspäivään asti, sillä Geoghegan Hart ja australialainen Jai Hindley lähtivät sunnuntain aika-ajoon samalla kokonaisajalla. 15.30 Elisa Invitational: Lohko A. V Sport Ultra 22.00 (u) Valioliiga: West Ham–Manchester City Britti Tao Geoghegan Hart voitti Italian ympäriajon. DIVISIOONA Feeniks BC Nokia 16 39 Veera Valkama 2, Linda Latvala 4, Jasna Viitanen 2, Emma Jaakkola 4, Nelli Arjoniemi 2, Peppi Kallionpää 2. Keskeytys: Lance Stroll Kanada, Racing Point (54 kierrosta). 19.30 (u) European Tour: Italian Open, 4. Napoli 2019: Miesten keihäs: 1) Edis Matusevicius Liettua 80,07, 2) Ma Qun Kiina 79,62, 3) Teo Takala Suomi 77,79, 4) Norbert Rivasz-Toth Unkari 77,71, 5) Johannes Grobler Etelä-Afrikka 75,69. Taipei 2017: Miesten 3000 m ej: 1) Krystian Zalewski Puola 8.35,88, 2) Rantso Mokopane Etelä-Afrikka 8.36,25, 3) Topi Raitanen Suomi 8.37,42, 4) Ole Hesselbjerg Tanska 8.38,41, 5) Zak Seddon Britannia 8.39,30. Kokonaiskilpailun lopputulokset 21/21 etapin jälkeen: 1) Tao Geoghegan Hart Britannia 85.40.21, 2) Jai Hindley Australia –39, 3) Wilco Kelderman Hollanti –1.29, 4) Almeida –2.57, 5) Pello Bilbao Espanja –3.09, 6) Jakob Fuglsang Tanska –7.02, 7) Vincenzo Nibali Italia –8.15, 8) Patrick Konrad Itävalta –8.42, 9) Fausto Masnada Italia –9.57, 10) Hermann Pernsteiner Itävalta –11.05, ...73) Hänninen –3.35.23. 19.20 Valioliiga: Brighton–West Bromwich. FoSu-Classic/Ilves 6-6 Viljami Engman 2+2, Eetu Loponen 2+1, Eemil Rämö 1+0, Santeri Oksman 1+0, Rasmus Riikonen 0+1, Eemil Uutela 18 torjuntaa. Rahapelit KENO 43/20 Sunnuntain päiväarvonnan oikeat numerot: 7, 10, 12, 14, 22, 24, 25, 29, 30, 32, 36, 37, 44, 46, 49, 55, 60, 63, 67, 69 Kunkkunumero: 12 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 2, 6, 9, 11, 12, 17, 19, 26, 28, 29, 34, 37, 41, 45, 52, 56, 57, 60, 67 Kunkkunumero: 56 VAKIO 1 43/20 Vakio Oikea rivi: 1X2 1X1 12X 22X X Voitonjako: 13 oikein 11 kpl voitto-osuus 24 220,92 e, 12 oikein voitto-osuus 411,15 e, 11 oikein voitto-osuus 25,49 e, 10 oikein voitto-osuus 6,64 e. DIVISIOONA FB-Rauma-Basket 74–79. DIVISIOONA Feeniks Basket Green BC Nokia Harjuniitty 23–39 Walle Tähtinen 3, Noa Tuomola 2, Samu Suomi 9, Alpo Korpiniitty 5, Elmeri Vahtera 4 BC Nokia 2012Feeniks Basket Green 16–24 Samu Suomi 2, Alpo Korpiniitty 4, Aleksi Aro 12, Elmeri Vahtera 6 Lentopallo MIESTEN MESTARUUSLIIGA Hurrikaani–Savo Volley 0–3 (19–25, 19–25, 22–25) Vantaa Ducks–Loimu 3–1 (25–14, 25–19, 22– 25, 25–23) Karelian Hurmos–Tiikerit 2–3 (18–25, 25–15, 25– 23, 18–25, 13–15) VaLePa–Akaa-Volley 3–1 (25–22, 23–25, 27– 25, 25–19) JOKIOISTEN JA TAMMELAN HARRASTESARJA A-sarja: Kohu-85 Ottopojat 3-0 (25-23, 25-16, 25-20) Kiusaajat Tampa 2-1 (24-26, 25-18, 25-22) B-sarja: Kiistapeikot Huru-Ukot 2-0 (25-13, 25-16) Murto Opettajat 0-2 (22-25, 20-25) ETKU Datum 2-0 (25-21, 25-16) Seuraavat ottelut: B-sarja Jokioinen 27.10. klo 18 VePa MaLePa, 18.45 ETKU Torronsuo, 19.30 Vaulammi Opettajat ja 20.15 Datum Murto. Elisa Viihde Sport 11.45 Elisa Invitational: Heroic–Dignitas. FoSu-Ilves 5-1 Tuomas Suoniemi 2+1, Viljami Engman 2+0, Eero Korvenoja 1+0, Roope Lepistö 0+1, Ville Rekola 0+1, Titus Uutela 0+1, Mikael Rissanen 12 torjuntaa. Yleisurheilu KESÄUNIVERSIADIT Suomalaislajien uudistetut tulosluettelot dopingkäryjen jälkeen: Kazan 2013: Naisten 3000 m ej: 1) Chantelle Groenewoud Kanada 9.51,17, 2) Jessica Furlan Kanada 9.51,23, 3) Sandra Eriksson Suomi 9.55,11, 4) Michelle Finn Irlanti 10.03,28, 5) Vaida Zusinaite Liettua 10.04,37. Johtokunta kokoontuu klo 18:00. Eurosport 2 07.00 (u) Formula E: MM-sarja. Toimituksessa käydään lisäksi rajaa mm. WU15 SM-SARJA RPC Feeniks Basket-Jyväskylä Girl Basketball 111 –45 Mimosa Räsänen 4, Malla Tuomola 12, Eila Vesterinen 4, Tiia Talonen 13, Klaara Lepola 13, Teresa Nikkilä 5, Miisa Tuomola 14, Emmina Kivinen 20, Rebekka Rautio 6, Julia Ojanen 8, Sini Nurmisto 12 WU13 1. GEOGHEGAN HART ei ollut kilpailuun lähdettäessä joukkueensa ykköskapteeni. Ringette YKKÖSSARJA Seiskat-FoPS 7–8 Elli Tossavainen 2+3, Terhi Kaattari 2+0, Aada Sipponen 1+1, Repo Tara 1+1, Iina Pohjalainen 1+0, Linda Mikkola 1+0, Katja Laakso 0+2, Jonna Virkki 0+1, Jenna Koivu 0+1 Salibandy C1 ELIITIN KARSINTAA SC Weikot-FoSu 2-2 Ville Marjamäki 1+0, Ville Rekola 1+0, Jooa Oksanen 0+1, Joona Leskinen 11 torjuntaa. Ensimmäinen oli Chris Froome, joka onnistui tempussa kaksi vuotta sitten. Myöhemmin jokaisella heistä on ollut osansa, että olen itse samassa listassa, Hänninen iloitsi. 21.50 Valioliiga: Burnley–Tottenham. 18.03 (u) Pyöräily: Italian ympäriajo. 59, ....17) Räikkönen 2. klo 18 Tampa Kohu-85 ja 19 Kiusaajat Ottopojat. Geoghegan Hart on vasta toinen Giron kokonaiskisan voittanut brittipyöräilijä. 18.15 Lentopallon Mestaruusliiga: Vantaa Ducks–Savo Volley, Viikon ottelu. 16.30 (u) Valioliiga: Arsenal–Leicester. – Ali Messaoudi Algeria (8.37,14) hylätty dopingin takia. Tervetuloa! Johtokunta Autourheilu F1:N MM-SARJA 12/17 osakilpailu, Portugalin gp: 1) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.29.56,828, 2) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes jäljessä 25,592 sekuntia, 3) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –34,508, 4) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –1.05,312, 5) Pierre Gasly Ranska, AlphaTauri –1 kierros, 6) Carlos Sainz Jr. U16-POJAT LÄNTINEN 1. V Sport Football 21.20 Bundesliiga: Leverkusen–Augsburg. Emilia-Romagnan gp (Imola). V Sport Premium 19.25, 01.50 Valioliiga: Brighton-West Bromwich. 18.30 KHL: Jokerit–Avtomobilist. Matilda Castren Suomi 69+69+73 (jaettu 18. A-sarja Tammela 28.10. MAANANTAINA 26. Eurosport 1 10.40 (u) Tennis: US Open New York. Toimitusinsinööri Jukka Aaltonen Maanmittauslaitos 040-5003909 jukka.au.aaltonen@maanmittauslaitos.fi Kokoukset Tahdittomat ry:n Sääntömääräinen vuosikokous pidetään Jokioisilla Paanan koululla maanantaina 9.11.2020 klo 18:30. MIKROTYTÖT 10 VUOTTA 1. Feeniks LoKoKo 42 47 Jemina Kymäläinen 8, Aronia Kuloaro 4, Nella Hirn 4, Matilda Nikkilä 14, Emmi Aromaa 2, Sofia Tikka 8, Linda Forsman 2. 18.00 KHL-studio. 18.20 F-Liiga: Nokian KrP–Oilers. Ruutu 18.00 TotoTV: Magic Monday: Oulu ja Tampere. –. 02.10 NFL: Los Angeles Rams–Chicago Bears. Geraint Thomas jätti leikin kesken jo alkuvaiheessa loukkaantumisen takia, mikä avasi mahdollisuuden Geoghegan Hartille. Kokonaiskisan kakkoseksi polkenut Hindley hävisi voittotaistelun 39 sekunnilla. WU17 SM-SARJA Salon Vilpas-Feeniks Basket 60-58 Vilda Engman 10/5, Jessica Vanhatalo 0/1, Jenny Ojanen 6/7, Maisa Tuomola 4/4, Inkeri Kaseva 4/3, Aada Järvinen 2/3, Sara Säteri 6/8, Fiia Hellsten 24/8, Hilda Tammi 2/9. kierros. Kuljettajien MM-pistetilanne 12/17 kilpailun jälkeen: 1) Hamilton 256, 2) Bottas 179, 3) Verstappen 162, 4) Ricciardo 80, 5) Leclerc 75, 6) Perez 74, 7) Norris 65, 8) Albon 64, 9) Gasly 63, 10) Sainz Jr. 22.00 Valioliiga: Burnley-Tottenham. 14.35 (u) Valioliiga: Southampton–Everton. 07.56 (u), 08.54 (u) Maastopyöräily: EM-kisat. 20.30 BLAST Premier: Evil Geniuses–OG. 22.55 La Liga: Levante–Celta Vigo. 14.00 (u), 15.00 (u) Melonta: Melontaa. 11. V Sport Urheilu 21.20 Bundesliiga: Leverkusen–Augsburg. PYÖRÄILY Tapio Keskitalo Milano/Helsinki Brittipyöräilijä Tao Geoghegan Hart liitti nimensä kunniakkaaseen listaan, kun hän voitti maantiepyöräilyn Italian ympäriajon eli Giron kokonaiskilpailun. 18.30, 20.30 (u) Tennis: ATP500 Wien. Seuraava kilpailu: 1. Jaakko Hännisestä tuli Joona Laukan, Kjell Carlströmin ja Jussi Veikkasen jälkeen neljäs suomalainen miespyöräilijä, joka on ajanut grand tourin eli Ranskan, Italian tai Espanjan ympäriajon loppuun. 22.00 (u) Six Nations: Irlanti–Italia. Geoghegan Hart, 25, oli Milanoon päättyneessä 15,7 kilometrin aika-ajossa kaksikosta selvästi vahvempi. Valmistajien MM-pistetilanne 12/17 kilpailun jälkeen: 1) Mercedes 435, 2) Red Bull 226, 3) Racing Point 126, 4) McLaren 124, 5) Renault 120, 6) Ferrari 93, 7) AlphaTauri 77, 8) Alfa Romeo 5, 9) Haas 3. Jääkiekko U15 AA Rockets FoPS 4 7 Eemeli Kulmala 2+1, Jussi Keskinen 2+0, Miro Isoaho 0+2, Tomi Sulonen 1+0, Aatu Sarvi 1 +0, Santeri Korpisaari 1+0, Romeo Kuloaro 0+1, Kasperi Korpisaari 0+1. 20.05 (u), 21.59 (u) Snooker: European Masters. 14.00 Elisa Invitational: GODSENT–HAVU Gaming
11/13. 6.39 Opposition takaraja mitä tapahtuu Valko-Venäjällä 6.54 Sähköautojen lataus taloyhtiöissä 7.11 Miten USA:n vaalit vaikuttavat Eurooppaan 7.44 Jälkihiki 8.50 Tytöt suomalaisen tasa-arvon perusteet 09.30 Puoli seitsemän. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 18.00 Päivän sää. Vastakohdat viehättävät. Surffailua. 07.15 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 16.00 Instagramissa ilman kotia. Kausi 5. Kausi 3, 24/29. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 1. Perjantai. 2/2. 2/2. 08.50 Professori Balthazar (S). 22.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. LOKAKUUTA 2020 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 05.55 Noin Viikon Studio. 6/6. Äidit, nuo toivossa väkevät. 09.30 Mutsi (7). 23.30 Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet (12). 14.30 Muisti: Takkeja rajan taa. Dekolte-ahdistus. 15.55 Arto Nyberg. 12.01 Brasilian suomalaiskylä. Veikkauksen peleissä hävityt rahat elättävät vaikutusvaltaisia kattojärjestöjä eli edunsaajia. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.30 Tapahtui Mallorcalla (12). 08.45 Myyrän seikkailut (S). Kausi 33, 36/47. Palkkapäivä, 2/2. 20.00 Keihäsmatkat (7). Kausi 2. Ruudinkeksijät. 18.00 BUU-klubben. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.00–16.49 YLE TEEMA. 23.30 Keihäsmatkat (7). 13.55 Hauskat kotivideot. 16.00–16.49 Pieni talo preerialla (12). 06.00 Vili Vilperin seikkailut (7). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 12.50 Jumppahetki: Pihajumppa. 01.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). Kausi 2, 4/6. 8/8. 01.20 Simpsonit (7). +21 +21 +11 +11 +22 +11 +13 +21 +20 +29 +10 +18 +10 +13 +23 +18 +12 +19 +11 +11 28.10. 02.55 Myytinmurtajat. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 23.20 Rantabaari (12). 17.00–00.26 YLE FEM. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 4/10. +18 +22 +12 +12 +22 +13 +12 +22 +22 +28 +10 +19 +10 +15 +23 +17 +11 +19 +11 +13 29.10. SUB 06.30 44 Cats (S). 14.30 MTV Uutiset Live. Kausi 1. Henki vs. 15.50 Remppa vai muutto Australia. 20.00 Rantabaari (12). 08.12 Belle ja Sebastian (7). 13.30 Luontomatkalla. Kausi 1. 09.00 Hauskat kotivideot. 15/20. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. Kausi 12. 20.00 MOT: Veikkaus III – Edunsaaja voittaa aina. 22.00 Kymmenen uutiset. 02.30 Arman Pohjantähden alla (7). +12 +11 +9 +10 +8 +11 +9 +12 +10 +12 +10 +8 +12 +4 +4 +9 +12 +11 +12 +10 28.10. 14.55 Eläinsairaala (7). 17.25 Uutiset. 13.45 Orkesterin edessä (S). Viimeiset treffit. Vaaralliset raidat. 06.50 Ritariprinsessa Nella (S). Kausi 2, 2/8. 09.00 Unelmana muotisuunnittelija. Kausi 2, 3/8. Kausi 22, 14/52. 03.40– 05.25 Posse. 06.15 Vili Vilperin seikkailut (S). 7.08 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 11.00 Aika on meidän (12). Jakso 21/26. Kausi 5. 15.30 Pienet kodit. 09.00 Faija hoitaa (S). Paljastuksia. Kausi 33, 36/47. 17.00 17.55 MasterChef Australia. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. (U) 16.30 Uusi päivä (S). 12.30 Salatut elämät (7). Kausi 4, 353.(U) 10.20 Jopet-show (S). 6/6. 15.25 Eläinsairaala (S). Kausi 11. Kausi 3, 4/10. Jakso 41/61. 14.30 Unelmakoti. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 2, 3/4. 21.00 21.00 Naissotilaat 3. Kausi 2, 8/13. 00.30 Panttilainaamo. Enni Koistinen Kehopositiivisuus. 8/10. 07.30 My Little Pony: Pony Life (S). 17.15 Teiden sankarit. Sarja kertoo 22-vuotiaasta Nadiasta, joka jakaa Instagramiin elämäänsä keskellä Los Angelesin slummia. 16.30 Simpsonit (7). Vieraana viestinnän asiantuntija ja sovittelija Anna Sorainen. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. Kausi 1, 6/10. 12.00 Emmerdale (7). 14.00 Selviytyjät. Uusinta. 00.45 Tilt Esports. 10.35 Mitä tänään syötäisiin. 21.00 ELOKUVA Edge of Tomorrow (16). 08.00 Karvinen (7). 06.25 Uutisaamu. Syyllisen jäljillä. 11.15–11.45 Riisuttu. Vahinkosaneeraaja. Kausi 9. Lande. Jakso 13/14. Keksit. 00.05 Posse. (12). 12.00 Elävä arkisto esittää. Kosteikot ovat elintärkeitä monille eläinlajeille. Jakso 1/8. Jakso 9/10. Kausi 8. Jakso 3855: Rakkaudella, Jiri. Uusinta. 21.00 Efter Nio. Jakso 25/27. 18.30 Taivaallisen hyvää. 16.50 Onnenarpa. Jakso 26/27. 15.00 La Señora (12). 20.30 Spotlight : Hoitoalan kiinteistömonopoli. 07.45 Arthur ja minimoit (7). 19.55–20.22 Närbild. (U) 10.45 Viholliset vastakkain. Kausi 4, 353 (U) 17.00 17.00–17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12). 19.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 20.00 Holby Cityn sairaala (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. (U) 12.20 Eräelämää. 10.00–10.48 Kyläsairaala (12). 21.00 21.00 Big Brother Suomi. Kausi 4, 5/10. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 8/8. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 30/52. 10.00 Daniel Olin. Kausi 2, 6/6. 09.50 Uusi päivä (S). 16.55 Leijonan luola USA. Kausi 1. +22 +23 +12 +11 +23 +13 +14 +22 +23 +29 +8 +19 +9 +15 +20 +18 +11 +20 +11 +15 Keskiviikko +10 5 Torstai +9 6 Perjantai +6 3 Lauantai +2 Sunnuntai +7 7 Jokioinen eilen klo 14 +5 °C 4 Lämpimintä eilen klo 14 +11,0 °C Bogskär Sateisinta 24.10. 2/26. Kausi 1, 6/10. Kausi 17. 20.00 Maajussille morsian. Kausi 13, 10/12. 01.00 Panttilainaamo. (1956). Kausi 1. 13.15 Uusi Kino: Eleganssi (S). 19.00–19.53 Historia: Solidarnosc (12). 08.30 Myyrän seikkailut (S). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 10.30 Pummin päiväkirja (12). 13.15 ELOKUVA Tyttö lähtee kasarmiin (S). Kun pelituotot hiipuvat, apua antaa veronmaksaja. 7.00 Pipsa Possu (S). Kausi 3. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 18.30 Puoli seitsemän. 15.00 Olet mitä syöt. 19.00 Seitsemän uutiset. 7.20 Vilkki Ankka (S). 32/40. 3/9. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 11 10 11 11 10 11 11 11 11 11 5 5 5 5 5 5 +1 +4 +7 +9 +9 11 11 +2 +5 +8 10 +9 11 12 6 7 3 10 9 12 3 5 11 8 tänään tänään Helsinki +11 Hämeenlinna +11 Joensuu +6 Jyväskylä +10 Kemi +7 Kotka +12 Kuopio +9 Lahti +12 Lappeenranta +11 Maarianhamina +12 Mikkeli +10 Oulu +7 Pori +12 Rovaniemi +3 Salla +3 Savonlinna +9 Seinäjoki +11 Tampere +11 Turku +11 Vaasa +10 27.10. 19.30 Frendit (S). 06.25 Ylen aamu. Kausi 2. 1, 7/10. Kausi 2. 06.40 Chuggington (S). NELONEN 05.00 Astral-TV. Kausi 3. 09.40 Kotijumppaa Sofian kanssa. MAANANTAINA 26. 16.58 Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen. Palkkapäivä, 1/2. 17.00 Född i Farstun. (U) 12.00 Akuutti. MTV3 06.15 Aamusää. 21.30 Bodyguard – Henkivartija (16). 11.00 LIVE: Onnenarpa. Kausi 2, 6/8. 17.30 Viiden jälkeen. 12.34 Misiones, pettymysten paratiisi. 08.30 Unelmakoti Sisiliassa. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. Tietovisailua. 19.00 Oikeus kuolla. (U) 10.55 Pisara. Kausi 5, 3/8. Kausi 4, 4/13. 00.15–01.25 The Leftovers (16). 13.30 Penkinlämmittäjät. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. Jakso 1/8. 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S). Äidit, nuo toivossa väkevät. 23.25–00.26 Skavlan. 06.25 Rusty Rivets (S). 8/10. 03.55 Rikas koti, köyhä koti. 02.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). Joulun ihmeitä. 17.10 Tapahtui Mallorcalla (12). Kaksoset. Kausi 1. 08.10 Disney esittää: Ducktales (7). 31/52. 08.40 Myyrän ystävät: Hepokatti (S). 22.45 Persaukiset (12). Kurpitsapizzaa ja juustokakkua. +11 +10 +8 +9 +7 +11 +9 +10 +11 +12 +10 +7 +10 +4 +4 +9 +8 +10 +12 +9 29.10. +11 +9 +9 +8 +7 +11 +8 +10 +10 +10 +10 +8 +10 +5 +4 +9 +9 +9 +9 +9 Ateena +23 Alicante +20 Bryssel +11 Kööpenhamina +12 Las Palmas +23 Lontoo +13 Madrid +13 Malaga +19 Mallorca +18 Miami +28 Moskova +10 Nizza +17 Oslo +12 Pariisi +13 Rodos +24 Rooma +20 Tallinna +12 Tokio +20 Tukholma +12 Wien +15 27.10. 16.00 Simpsonit (7). 7.33 Ryhmä Hau (S). (U) 09.00 Casualty (12). 18.25 Emmerdale (7). 02.45 Selviytyjät. 11.00 Formula 1: Portugalin osakilpailu. 3,2 mm Kotka Rankki Kylmin 26.10. 01.50 Kauhukeittiö. aine. 04.50–05.46 999: Mikä hätänä. 23.00 Prisma. 15.00 Kauhukeittiö. 22.40 Rakasta mua (12). Wyatt, salskea saattohoitaja. 17.00 Suomen surkein kuski. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Sohvaperunat. 03.30–04.30 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Frendit (S). 07.59 Galaxi. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 11.50 Omalla tavalla aikuiseksi. 33/40. 13.00 First Dates Hotel. 3, 8/8. Jakso 3/10. Jakso 17/18. 17.00 17.04 Päivän sää. 11.00 Jumalanpalvelus. 08.05 Daltonit (S). 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 12/13. Kausi 1. 17.55 Uutiset. Onnea, Niina, Nina, Amanda, Ninni ja Manta! 6.53 Hirviökoulu (S). Puolan Gdanskin telakalta sai vuonna 1980 alkunsa antikommunistinen solidaarisuusliike, jonka johtajaksi nousi Lech Walesa. (U) 13.00 Tanskalainen maajussi rakentaa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.05 Penkinlämmittäjät. 3/6. (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 17.05 Viiden jälkeen. 3, 10/10. Kausi 1. 22.35 Hockey Night – Tien päällä. 19.30 Salatut elämät (S). Puoli vuotta kuntavaaleihin, mistä asetelmista kamppailuun käydään. Jakso 7/26. 5/26. 18.00 Baywatch (12). 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. Haastattelussa neljä puoluesihteeriä, juontajana Petri Raivio. 09.40 Koko Britannia leipoo. 09.10 Emmerdale (7). 21.00 21.00 Ex-Onnelliset (S). 20.30 Rillit huurussa (S). Ajojahti. 00.50 Simpsonit (7). ( 08.25 Muumlie’KK (7). 19.50 Luottomies 2 (7). 10.00 Heikoin lenkki. 1/4. Kausi 17. Jakso 3854. 8/10. oli vuonna 1968 -28,9 °C Utsjoki Lämpimin 26.10.oli vuonna 1975 +14,1 °C Jomala. Makkarastroganoff. Jakso 15/17. Kausi 2. Hampaanjäljet. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 26.10. Kausi 1, 8/10. 21.00 21.00 A-studio. 23.50 Stadi vs. Kolmen vuorokauden taisteluharjoitus metsässä lähenee loppuaan ja matka metsästä takaisin kasarmille täytyy taittaa marssien. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.00 Rakasta mua (12). 22.45 Oddasat. 22.00 Rauhantekijä (12). 16.00 Salatut elämät (7). 9/24
18.50 Merisää. 9.10 Sää. 22.30 Passion for Jesus. 16.30 Raamattu puhuu sinulle. 12.30 Tanssin tähden tanssivartti. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 01.55 Löysät pois! (12). 14.00 Toivon päivä. TLC 06.20 Say Yes To The Dress (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.15 Australian rajalla. 23.00 Toivekonsertti (u). 22.05 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 7.13 Alueradio. 07.30 Eläimellistä kamppailua. 03.05 Ghost Adventures (12). 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Historian vaietut naiset. 2.02 Susanna Vainiolan Popradio. 09.40 Arvokaman etsijät (S). 23.00 True crime: Murhaaja nurkan takana (12). (S). 11.00 Sanaa naisilta. 19.00 Arkisto: Pauli Hanhiniemi. 8.10 Ykkösaamu. 15.30 Emmerdale (7). 20.00 Yle Uutiset. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika, jakso 21. 12.00 YleX Etusivu. 07.35 Miten kaikki tehdään. 20.00 Etnokonsertteja. 23.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 15.50 Selviytyjät Suomi (S). 22.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Pekka Vahvanen. 18.00 Panttilainaamo. 16.10 Faunin iltapäivä. 10.50 Family Guy (7). 00.00 Perusteluja kristinuskolle. 09.00 Superautojen rakentajat. 10.25 Simpsonit (7). 17.10 Euroopan valot. 21.00 Maajussille morsian. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 2.00 Yle Uutiset. 17.50 Top Gear (S). 21.00 Top Gear (S). 11.55 Kiinteistöveljekset (S). 22.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.13 Alueradio. 07.05 Valmistuksen salat (S). 17.15 Raamattuavain (u). 15.00 Panttilainaamon autospesialistit. 19.00 Rekkakuskit jäällä (7). 12.00 Neljät häät Amerikassa. 13.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. KUTONEN 06.00 Mahtavat miesluolat (S). 16.00 Amerikan rajavartijat. 16.00 Anne Miettinen – Jumalan päämäärän saavuttaminen. 02.35 Australian rajalla. 14.30 Toivon lauluja. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 21.15 Herra on minun turvani. 15.25 Tankkaustarinat. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 16.50 Wheeler Dealers (S). 08.40 Uljas universumi (S). 01.45 Ihmeelliset superautot. 11.55 Neljän tähden talkoot. 16.30 Simpsonit (7). HERO 10.00 House Rules Australia. 21.30 Sanaa naisilta. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 TV7 Israel News. 02.10 Ghost Adventures (12). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 12.00 Grand Designs Australia. 01.30 Criminal Minds. 13.02 Vammaiskultti: Koskeeko vammaistakin #metoo?. 20.30 Akuutti. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 00.15 Simpsonit (7). 12.00 Yle Uutiset. 12.12 Päivän rukous. 08.55 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). Historia: Solidarnosc, Yle TV1 klo 19.00. 14.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Poliisit (S). YLEX 6.00 YleX Soittolista. 12.13 Radio Suomen Päivä. 10.15 Tarinoita toivosta. 17.10 Australian rajalla. 18.05 Autojen ensiapu. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.35 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 20.00 Poliisit 2020 (7). 12.45 Merisää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 21.00 Yle Uutiset. 10.05 1+5 tytärtä (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.30 Amerikan rajavartijat. (S). 21.55 Runonkeruu. 00.40 Criminal Minds. 13.10 Psalmit. 12.05 Miehen puolikkaat. 13.35 Farmi Suomi. 12.45 TV Shop. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 01.00 Viesti murhaajalleni (12). 21.17 Päivä tunnissa. 13.20 Miehen puolikkaat. 19.00 Simpsonit. 12.55 Maailman oudoimmat ruuat. 15.25 Raamattu. 12.20 Neljän tähden talkoot. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Filippiläiskirje. 17.00 Wahlburgers. 10.00 Simpsonit (12). 6.05 Politiikkaradio. 18.55 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 09.15 Moderni perhe. 23.28 Päivä tunnissa. 8.50 Päivän blogi. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Pientä pilaa. 21.00 Rillit huurussa (S). 2.00 Arkisto: Rakkauden merkkejä. 01.00 Jerusalem studio. 2.30 Leipää ja kalaa (u). 14.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 12.35 Yukonin eläinlääkäri. 8.13 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 15.20 Lentoturmatutkinta. 18.00 Yle Uutiset. 13.00 Younger (12). 18.03 Alusta alkaen. 17.00 Neljät häät Amerikassa. 10.00 DHT – Jumalallisen parantumisen seminaari. 12.13 Puheen Aamusta. 18.02 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 23.25 Family Guy (12). 15.02 Alueradio. 22.00 Parantumiskoulu. 9.05 Muistojen bulevardi. 7.53 Alueradio. 10.02 Akti. 21.00 Autojen ensiapu. 08.15 Saari ilman lakeja. 03.45 Alaskan poliisit. 02.00 Amerikan rajavartijat. 18.00 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 16.00 Lemmen viemää (7). 21.30 Rillit huurussa (S). 21.00 Lukutoukat. 14.00 Musiikkistudio. 21.40 Uskon askeleita. 14.00 Yle Uutiset. 15.02 Äiti Amman seuraaja Matti Rajakylä: Oletko saavuttanut pyhyyden kokemuksen?. 15.00 Hyvän päivä. 16.30 Uutisia ja tiedotteita. 13.00 Pientä pilaa. 21.00 Yle Uutiset. 3.00 Yle Uutiset. 00.00 Muinaiset avaruusoliot. 07.05 Kiinteistöveljekset (S). 14.25 Irwinin perheen eläintarha (S). 01.10 Bitchin’ Rides (S). 19.00 Amerikan rajavartijat: Meksiko (S). 20.00 Wheeler Dealers (S). 21.00 CSI: Miami. 19.02 Radioteatteri esittää: Venetsia. 16.00 Miehen puolikkaat. 00.50 Autojen ensiapu. 12.10 Urheiluradio. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 18.02 Miia Krause. 18.00 Kadonneet (S). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.40 Simpsonit. 17.00 Simpsonit (7). 16.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 11.45 Alaska: Viimeinen rintama (S). 20.00 Yökylässä Maria Veitola. 14.25 Äärimmäinen selviytyjä. 02.20 True crime: Murhan DNA (12). 20.00 Eläinlääkärin elämää (S). 10.00 Classic Motor Show 2019. 19.05 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 02.55 Apua! Tyttäreni on raskaana (S). 19.00 Grand Designs – Unelmien kotikatu. 14.55 Asunnon metsästäjät (S). 19.30 Australian rajalla. 6.35 Aktia aamuun. 14.15 Suurin pudottaja Suomi. 4.00 Arkisto: Liikennevälineitä. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 12.45 Grillit huurussa (S). 19.30 Simpsonit. 21.30 Vammaiskultti: Koskeeko vammaistakin #metoo?. 7.10 Urheiluradio. 17.00 MM 95: Takaisin Leijonaksi. 20.00 Moderni perhe (S). 22.55 Apua, mikä tauti! (12). 10.30 Rantataloa etsimässä (S). 22.00 Uutiset. 23.50 Simpsonit (7). 09.00 TV Shop. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Lätkävaimot (S). 22.05 Trans Am (S). 09.30 Mobil 1 The Grid. 08.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 06.20 Moderni perhe. 08.10 Miten kaikki tehdään. 13.00 Maailmaa pelastamassa. 10.55 Suolapala. 23.00 Iltahartaus. 10.30 Raamattu. 14.00 Jane the Virgin (7). ALFATV 08.00 Kansan kesken. LIV 09.00 Neljät häät Britanniassa. 22.30 Juuso Pekkinen. 07.30 Say Yes To The Dress (S). TV7 08.30 Raamattu puhuu sinulle. 3.50 Yöradio. (Kaapeli-tv). 15.02 Kulttuuriykkönen: Tero Valkonen käänsi David Foster Wallacen yki tuhatsivuisen modernin klassikon Infinite Jestin. (S). 8.10 Urheiluradio. 22.40 KD-Kompassi (u). Raviurheilu on saanut 40 miljoonaa vuodessa veikkausvoittovaroista. 21.00 Criminal Minds (12). 20.00 Lentoturmatutkinta. 15.55 Kiinteistöhuutokauppa (S). 08.35 Tarjousten metsästäjät (S). 6.59 Hyvää huomenta. 11.40 Moderni perhe (7). 12.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 12.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 22.05 Horisontti: UT2020 kääntää Uuden testamentin aiempaa tarkemmin – mikä muuttui?. KUVA: Yle Kuvapalvelu MOT: Veikkaus III Edunsaaja voittaa aina, Yle TV1 klo 20.00. 19.45 Sanna Ukkola Live. 18.30 Panttilainaamo. 09.00 Formula E Street Racers. 23.10 Löytöretki tuntemattomaan (S). 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 18.00 Tosi on. 16.40 Armon kalliolla. 12.10 Sisarvaimot (S). AVA 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 12.00 Amerikan rajavartijat. 10.50 Unelmaremontit Kaliforniassa (S). 13.05 Tuttu Tyylitaiturina by Metti Forssell. 13.45 Wheeler Dealers. 17.00 Yle Uutiset. 17.05 Radiohartaus. 18.30 Kansan kesken. 10.02 Radio Suomen Päivä. 1.00 Kesäteatteria pintaa syvemmälle (u). 13.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään. 01.15 Remppa vai muutto Vancouver. 01.25 Bull (12). 03.25 Lemmen viemää (7). 16.00 Kesäteatteria pintaa syvemmälle. 14.30 Sinua varten. 20.03 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 15.50 Gold Rush (S). 15.00 Ihmemies MacGyver. 14.02 Juuso Pekkinen. 23.15 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 19.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 12.55 Lapin poliisit. 11.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 15.00 Kauniit ja rohkeat (S). 07.50 Bless This Mess. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 18.50 Sydämellä. 21.03 Raamattu kannesta kanteen. 11.00 Kuuntelijan toivelista. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 07.05 Simpsonit. 13.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 17.10 Urheiluradio. 09.00 On toivoa – Sebastian Stakset. 05.15–05.59 Muinaiset salaiset kansiot. 22.00 AVA rikosputki: Kova laki (12). 00.55 Emmerdale (7). TV5 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 13.00 Kaverille ei jätetä (7). 18.00 Family Guy (12). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 4.00 Kuuntelijan toivelista. 05.00–05.55 Pernilla Wahlgrenin maailma (S). 19.00 This Is Us (7). 17.00 Kiinteistöveljekset (S). 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Haapasalo Goes America (7). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 TassuTV. 10.00 Rikkaat ja rahattomat. 13.45 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 15.05 Hengenvaarallisesti lihava (S). 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 14.00 Käännekohta. 06.30 Valmistuksen salat (S). 22.00 Ihmeelliset superautot. 13.00 Klassista kahteen. 10.45 Australian rajalla. 14.00 Ajankohtaistunti. 06.45 Vaarallisen valtatien pelastajat. 7.15 Aamuhartaus. 03.00 Lentoturmatutkinta. 11.00 Suoraa puhetta terveydestä. 18.10 Äänitarina. 23.00–00.00 Tiedotteita ja uusintoja. 13.10 90 päivää morsiamena (S). 13.55 Rantataloa etsimässä (S). 12.30 Suolapala. 12.30 Politiikkaradio. 7.25 Musiikkihetki. MAANANTAINA 26. 06.30 Rantataloa etsimässä (S). 19.00 Kiinteistöhuutokauppa (S). 00.15 Apua kasvatukseen. 13.00 Yle Uutiset. 6.05 Hartaita säveliä. 17.00 Jerusalem studio. 17.13 Alueradio. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 15.00 Yle Uutiset. 23.00 Huumebisnes Oy (16). 20.02 Sää. FOX 06.00 Moderni perhe. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. (S). 7.15 Herätys. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Välilevyjä. 6.59 Puheen Aamu. 21.00 90 päivää morsiamena (S). 12.00 Martin ja Mirjan matkassa. 11.00 Olet mitä syöt. 19.00 Australian rajalla. 11.00 Toisenlaiset teiniäidit. 1.55 Yöradio. 11.15 Family Guy (7). 15.55 Yle News. 14.50 Gold Rush (S). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Simpsonit. 12.30 Studiosavo. 04.30 Elä vapaana tai kuole. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Maailman oudoimmat ruuat. 08.00 Tarjousten metsästäjät (S). 17.40 Australian rajalla. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 6.36 Päivän sana. 23.30 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 00.15 Sinkkuillallinen. 7.30 Ykkösaamu. Pastori Juha Meriläinen, Vantaa. 20.03 Elämä on. 16.00 Yle Uutiset. 23.00 Pahan äärellä (12). 17.00 Senioriseisake. 11.33 Radio Suomen Päivä. 23.00 Family Guy (12). 04.20 Kardashianit. 02.15 Kielletty rakkaus (S). 21.00 Murhaaja kotiovella. 20.00 Tohtori Paise (S). 19.30 Uutiset. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Tankkaustarinat. 6.15 Aamuhartaus. 02.00 ELOKUVA Man of Tai Chi (16). 21.12 Puheen Aamusta. 00.10 Hylätty. 14.02 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 13.30 Napakymppi. 01.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (S). 09.50 Egyptin kadonneet aarteet. 21.00 ELOKUVA Ocean’s Twelve (S). 20.30 Elävä yhteys. 0.00 Arkisto: Katri Helena, Paula Koivuniemi, Kari Tapio ja Tapani Kansa. 09.05 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 23.00 Marttyyrien Ääni. 21.02 Urheiluradio. 6.05 Alueradio. 21.50 Merisää. 15.30 Jerusalem studio. 22.00 Tohtori Paise: Poksautustarinat (S). 16.30 Amerikan rajavartijat. 10.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 12.00 Aarteenetsijä Hellevaara. 10.00 Jone ja tähdet. 12.55 Radio Suomen Päivä. 17.05 Upea lihava elämäni (S). 20.50 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 02.30 Amerikan rajavartijat. 10.45 Alaska: Viimeinen rintama (S). 10.33 Radio Suomen Päivä. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.00 Ex-Onnelliset (S). 19.00 Sydämeltä sydämelle. 00.05 Fast n’ Loud (S). 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 08.40 Armon kalliolla. 12.30 Amerikan rajavartijat. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.30 Panttilainaamon autospesialistit. 20.00 Miikka Koivisto. 22.00 Liv D: Ökyrikkaiden hotelli. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 01.00 Vuorien sankarit (7). 02.20– 02.55 Madventures III (12). 11.00 Kiinteistöveljekset (S). 0.00 Yöradio. 18.30 Simpsonit. 21.45 Signaali sydämiin. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Tunnelbanan (S). 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 7.50 Merisää. 7.29 Hyvää huomenta. 12.10 Pommin varjossa: Ydinaseiden leviämistä halutaan rajoittaa – Suomi kannattaa innokkasti ydinsulkusopimusta. 01.45 Madventures II (7). 18.50 Iltahartaus. Liikkeen aatteet levisivät nopeasti ja johtivat ennennäkemättömään tapahtumavyöryyn. 17.55 Jippii-musiikkia. 21.00 Tohtori Paise: Poksautustarinat (S). 9.05 Urheiluradio. 10.30 Fillaripäiväkirja. 16.00 Yle Uutiset ja sää. LOKAKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 08.55 Single Parents. 11.30 Lähesty Pyhän Hengen tulta!. 17.25 Tarinoita toivosta (u). 12.50 Päivän blogi. 9.00 Yle Uutiset. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 05.15–06.00 Yön AVA. 7.10 Hartaita säveliä. 15.25 ELOKUVA Peloton punatakki (S). 11.15 Sanan ja runon tuoksua. 09.40 Miehen puolikkaat. 21.30 Mikko, Tampere ja Tähdet. 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 6.25 Aamusoitto. 19.30 Matkalla. 17.13 Päivä tunnissa. 19.00 Yksinkertaista elämää (S). 00.00 People Magazine Investigates (12). 0.00 Yle Uutiset. 15.15 Päivän porilainen. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Tabu. 12.55 Asunnon metsästäjät (S). 17.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina ( S). 21.55 Radio Suomen Ilta. Virallinen historiankirjoitus vilisee suurmiehiä, mutta naisia ei juuri löydy. 11.02 Radio Suomen Päivä. 13.30 Younger (7). 18.45 Evartti. 19.02 Urheiluradio. 18.08 Urheiluhullut. 22.15 Sanna Ukkola Live. Kun Veikkauksen tuotto kutistuu neljänneksellä ensi vuonna, veronmaksaja täyttää 11 miljoonan aukon. 23.55 Rajasota. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 02.20 Criminal Minds. 21.36 Päivän sana (u). 20.30 Retkeillen kansallispuistossa. 18.00 Sinkkuillallinen. 6.56 Päivän mietelause. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Äärirajoilla. 16.00 Hansin matkassa. 11.10 Mitä lapsesi tekisi?. 00.00 Olet mitä syöt. 22.00 Criminal Minds. 18.00 Burgerimies Euroopassa. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 11.05 Sisarvaimot (S). 08.10 Lapin poliisit. 13.45 Melkein MENSA. 23.02 Yöradio. 00.30 Love Israel – Baruch Korman. 19.00 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. KUVA: Ghadi Boustani / Yle. 15.30 Asunnon metsästäjät (S). 18.30 Herran käsi – Jackmin Tala. 13.25 Asunnon metsästäjät (S). 17.30 Family Guy (12). 7.03 Raamattuavain. 3.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen. Puolan Gdanskin telakalta sai vuonna 1980 alkunsa antikommunistinen solidaarisuusliike, jonka johtajaksi nousi Lech Walesa. JIM 09.00 Suomalainen menestysresepti. 5.50 Merisää. 20.30 Moderni perhe (S). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Tanssii Tähtien Kanssa. 04.05 Tohtori Paise (S). 16.10 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.55 TV Shop. 07.00 Say Yes To The Dress (S). 23.00 Yle Uutiset. 7.50 Radiohartaus. 20.35 Leipää ja kalaa. 13.30 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 23.00 ELOKUVA Kick-Ass 2 (16). 16.15 Yukonin kultamaat. FRII 06.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 9.11 Alueradio. 13.15 Ajankohtaista taivaasta. 07.55 90 päivää morsiamena (S)
• Verenluovutus Forssan seurakuntatalolla klo 13–18. Seta järjestää intersukupuolisuusaiheisen verkkoseminaarin myöhemmin tällä viikolla, 30.10. FL. Kaksi punaista hiottua graniittipylvästä kohoavat torin aidan viereen suihkulähteen kohdalle. Messinkitähtien valmistamisesta vastaa LO Groupin Juha Heinämäki ja kaiverrukset hoitaa Kauko Nyström Kello-Nyströmiltä. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA MAANANTAINA 26. Päivän tavoitteena onkin lisätä tietoisuutta intersukupuolisuudesta sekä intersukupuolisten oikeuksista. Seta ry kertoo, että ihmisiin, joilla on intersukupuolisia kehollisia piirteitä, kohdistuu sekä Suomessa että maailmalla ihmisoikeusloukkauksia. MAANANTAI 26. Red Balmoral -paadet toimittaa Hautakiviliike Veljekset Rautio oy. • Jokioisten Kokoomus ry:n kevätja syyskokoukset Jokioisten kunnantalon valtuustosalissa klo 18. Kun kussakin pylväässä on neljä sivua ja kullekin sivulle mahtuu kahdeksan tähteä, on yhden pylvään maksimi 32 tähteä. Tarkoituksena on ensi vapunpäivän paljasPylväät sijoitetaan torin aidan viereen, kertovat muistopylvästoimikunnan puheenjohtaja Sami Mattila (oik.) ja jäsenet Erkki Liikanen, Markku Enqvist ja Erkki Tervomaa. Pimeä päättyy klo 6.51 ja alkaa klo 17.27. Outi Lindqvist Forssa Vapunpäivänä ensi vuonna Forssan torilla tapahtuu muutakin kuin perinteistä vappuun kuuluvaa. Galleriatoimikunnan ensimmäisessä listassa on kolmisenkymmentä nimeä. lokakuuta on kansainvälinen intersukupuolisuuden päivä. Silloin paljastetaan Forssan ikioma Walk of Fame, kunniagalleria, johon paikalliset edesmenneet merkkihenkilöt kulttuurin saralta saavat omat tähtensä. PYLVÄITÄ PYSTYTETÄÄN aluksi kaksi, mutta tilaa torin aidan vierestä varatulla alueella on neljälle tai viidelle pylväälle. FORSSALAISTEN TÄHTIEN päällä ei kävellä, sillä ne sijoitetaan kaksimetristen graniittipylväiden sivuille. Intersukupuolisuus tarkoittaa joukkoa erilaisia kehon variaatioita, joissa sukupuolitetut piirteet, kuten kromosomit, sukuelimet tai hormonitoiminta eivät ole yksiselitteisesti naistai miestyypilliset. Koodit toteuttaa Dowebin Kimmo Leino. Huomenna • Forssan tori klo 7–14. LOKAKUUTA 2020 Ajassa Nina, Niina, Amanda, Ninni, Manta Huomenna: Helli, Hellä, Hellin, Helle Aurinko nousee Forssassa tänään klo 7.36 ja laskee klo 16.42. Tänään vietetään inter sukupuolisuuden päivää Tänään 26. Ensimmäisessä listassa ovat mukana esimerkiksi taiteilija Kalle Aaltonen, jalkapalloilija Risto Rosenberg ja muusikko Vesa Enne. Näin nuoremmillekin polville aukeaa, millaisia tähtiä forssalaisten joukossa on syttynyt. LOKAKUUTA Kulttuurin kunniagalleria nousee Forssan torin laitaan Menestyneet forssalaiset saavat tähtensä pylväisiin. –?Kaupunki hoitaa pylväiden valamisen maahan, muu rahoitus tulee yksityisiltä, kertoo idean isä, Forssan Kulttuuri-Axelin ja galleriatyöryhmän puheenjohtaja Sami Mattila. Jotta henkilöiden saavutukset selviäisivät kaikille, pylväisiin liitetään kunkin kohdalle QR-koodi, jonka avulla on pääsy Hannu Lahtosen kirjoittamaan henkilömatrikkeliin. Lisäksi heidän oikeutensa eivät toteudu merkittävien tiedon puutteiden vuoksi. KOKOUKSIA • Forssan Seudun Hengitysyhdistys ry:n syyskokous Ystävänkammarilla klo 17.30. klo 9–15.30. KUVA: Lassi Puhtimäki Kriteerinä valinnoille on, että henkilö on ollut paikallisesti näkyvässä merkityksessä ja tunnettu. Ajanvaraus etukäteen veripalvelu.fi. –?Kriteerinä valinnoille on, että henkilö on ollut paikallisesti näkyvässä merkityksessä ja tunnettu, summaa Mattila. MATTILAN MUKAAN kuhunkin laattaan kaiverretaan henkilön nimen ja syntymäja kuolinvuosien lisäksi se, mistä kyseinen henkilö on tunnettu. PANKAIS POIKETEN Tänään • Selkäklubi Kutomon fysioterapia ja liikuntakeskuksessa, Kutomonkuja 2 -A, klo 18
Maanantaista lähtien puhelimeen voi soittaa kello 9–21. KUVA: Lassi Puhtimäki SPR auttaa tietomurrosta kärsiviä STT Suomen Punainen Risti avasi auttavan puhelimen kriisiavuksi Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta kärsiville asiakkaille. –?Auttava puhelin on tarkoitettu tietomurron aiheuttamien tunteiden ja tuntemusten käsittelemiseen sekä tukemaan henkistä selviytymistä tilanteessa, kertoo SPR:n psykologien valmiusryhmän johtaja Atte Varis. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkääkä jalkineita. toukokuuta kunniagallerian paljastuksesta tehdään kansanjuhla. Keskustelu on täysin luottamuksellista, SPR kertoo. Numerossa vastaavat Punaisen Ristin henkisen tuen koulutetut vapaaehtoiset. Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Rikosuhripäivystys taas antaa käytännön neuvoja rikosasiassa ja keskusteluapua. Numero on 0800 100 200. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. 1212 tusjuhlallisuuksien jälkeen vuosittain toukokuun ensimmäisenä lauantaina päättää uusista tähtien saajista. Toimikuntaan kuuluvat puheenjohtaja Sami Mattilan lisäksi Erkki Liikanen, Erkki Tervomaa, Markku Enqvist, Pertti Munck, Antti Heinilä, Jarmo Pynnönen, Hannu Lahtonen, Kari Grahn ja Kimmo Leino. Yhtään naista ei toimikuntaan ole mahtunut, alustavalle tähtilistalle heitä on nimetty kaksi: näyttelijä Tiina Tammi ja tekstiilitaiteilija Pirkko Hammarberg. Päivystyksen ilmainen numero 116. FL Pylväät sijoitetaan torin aidan viereen, kertovat muistopylvästoimikunnan puheenjohtaja Sami Mattila (oik.) ja jäsenet Erkki Liikanen, Markku Enqvist ja Erkki Tervomaa. Juhlaan kutsutaan tähtensä saaneiden omaisia ja jälkeläisiä. LOKAKUUTA 2020 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE PÄIVÄN SANA en kestä sitä miten epävakaita uutiset ovat nykyään ! ehkä sinun pitäisi korjata tvtaso. Numero on maksuton ja palvelee suomeksi. –?Tarkoituksena on, että pylväät ovat keskeisellä paikalla, jotta ihmiset voivat helposti käydä niitä katsomassa ja tutkimassa tähdissä olevia nimiä, Sami Mattila sanoo. Luuk. 10: 3-4. 006 palvelee arkisin suomeksi kello 9–20 ja ruotsiksi kello 12–14. Ohjelmassa on pylväiden paljastamisen ohella ainakin puheita ja musiikkia. Ehdotuksia toimikunta ottaa vastaan myös yleisöltä. ENSI VUONNA 1. Punainen Risti avaa auttavan puhelimen viranomaisten pyynnöstä. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA MAANANTAINA 26
Ympäristöja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) sanoo STT:n haastattelussa suhtautuvansa avoimesti kaikkiin keinoihin, joilla päästöjä saadaan todennetusti vähennettyä. Päätöksiä siitä, että jokin keino jätettäisiin käyttämättä, ei hänen mukaansa ole vielä tehty. Liikenteen merkitys on iso, sillä se aiheuttaa noin viidenneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. EU-tasolla autojen normit ovat kiristyneet, minkä myötä markkinoille tulee aiempaa puhtaampia autoja. OIKEUDESSA MIES myönsi läppäisseensä uhria avokämmenellä, mutta hän kiisti aiheuttaneensa vaurioita asunnon ovelle sekä kiisti yrittäneensä vaikuttaa asian tutkintaan uhkailemalla. LOKAKUUTA 2020 24 FORSSAN LEHTI KEVEÄMMIN KESÄÄ KOHTI KANAKOTZONE PARILOITUA KANANPOIKAA TUPLANA, SALAATTIA JA VALITSEMASI KASTIKE Kotipizza Forssa Torikatu 1 Puh. Sen jälkeen liikenneja viestintäministeriössä valmistellaan ehdotus, joka lähetetään lausuntokierrokselle. Myynnissä vain rajoitetun ajan. Hänet tuomittiin 40 päivän ehdolliseen vankeuteen, joka muunnettiin 40 tunnin yhdyskuntapalvelukseksi. Anniina Luotonen Hallitus on kovan paikan edessä, kun se lähikuukausina päättää, miten liikenteen päästöjä yritetään vähentää. Aiemmin tehdyillä päätöksillä liikenteen päästöjen odotetaan tippuvan noin 37 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. TUOMITTU oli toukokuussa 2019 yllättäen lyönyt toista miestä avokämmenellä poskelle Lopella. –?Siitä ei ole vielä päätöksiä, minkälaisia keinoja käytetään tai jätetäänkö jokin keino käyttämättä. Vertailutasona on 2005. Tuomio on jo lainvoimainen. MAANANTAINA 26. Hallituksen tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä ja muuttaa liikenne nollapäästöiseksi viimeistään vuoteen 2045 mennessä. LIIKENTEEN PÄÄSTÖJEN vähentämisestä puhutaan juuri nyt, koska hallitus päättää alkuvuonna keinoistaan päästötavoitteensa saavuttamiseksi. Jani Suhonen Loppi Avokämmenellä poskelle lyömisestä alkunsa saanut tapahtumaketju toi miehelle tuomion yhteensä viidestä eri rikoksesta. Nyt Mikkonen kertoo yllättyneensä siitä, miten iso osa urakasta on toteutumassa jo aiemmin tehdyillä päätöksillä. Ainakin polttoaineverojen korottaminen enää tällä hallituskaudella näyttää epätodennäköiseltä. Läppäisyksi kuvailtu lyönti olisi todennäköisesti voitu selvittää yksinkertaisena sakkoasiana, ellei lyöjä olisi noin kahta viikkoa myöhemmin ilmestynyt lyöntiä todistaneen henkilön asunnon ovelle yöllä huutamaan uhkauksia ja potkimaan ulko-ovea. Ei voi yhdistää muihin etuihin tai alennuksiin) Sis. Vuonna 1979 syntynyt mies sai Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa tuomion kotirauhan rikkomisesta, laittomasta uhkauksesta, vahingonteosta sekä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta. Tilaukset sisään osoitteessa kotipizza.fi VALMISTETTU SUOMESSA Kotipizza Forssa Torikatu 1 Avoinna: ma-la 11-21, su 12-21 www.kotipizza.fi Älä odota – ABC Mobiililla tilaat annokset ennakkoon suoraan ravintolan pöytään! Lataa ABC-mobiili sovelluskaupastasi 9 90 NYT SYÖMÄÄN! Tällä viikolla ma-to GRILLIPOSSU L, G (Hinta voimassa 26.-29.10.2020. Lisäksi hän joutuu korvaamaan rikkomansa oven sekä maksamaan korvauksia kivusta ja loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. FL. Niin keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kuin liikenneja viestintäministeri Timo Harakkakin (sd.) ovat olleet sitä vastaan. 03 43 56055, avoinna: ma-la 11–21, su 12–21 Sienimestari on herkkutattipölyllä viimeistelty maaginen makunautinto, jota varten et tarvitse kumppareita. -teema SyysAutoilun päästöjen vähentämisessä kaikki keinot yhä pöydällä Hallituksen päätökset ovat viivästymässä loppuvuodesta alkuvuoteen. Hän myös lähetti lyömälleen miehelle puhelimitse ja sukulaisen kautta viestejä, joissa hän ensin tarjosi rahaa ja myöhemmin uhkasi myös tappaa, jos uhri ei peruisi poliisille antamaansa lausuntoa. ABC Forssa Matkailijankatu 2, Forssa Ota yhteyttä mediamyyntiimme Minna Aaltonen ??????????????????050 342 6610 Heini Laurén ???????????????????????040 528 2269 Heli Hieperi ?????????????????????????050 313 8999 Mirka Willman ?????????????????????040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi ???????050 362 3132 sähköpostit: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi AINEISTOAIKATAULU Varaukset ja meillä tehtävät ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. –?Konkreettiset lisätoimet, joilla päästöjen vähentämistä vielä kiritetään, osuus ei olekaan niin suuri kuin aiemmin ajateltiin, Mikkonen sanoo. Myös polttoaineiden sekoitevelvoitetta on kiristetty. STT Läppäisy poskelle paisui isoksi oikeusjutuksi Lievästä pahoinpitelystä epäilty uhkasi tappaa, ellei asian tutkintaa lopetettaisi. Ensi viikon tiistaina oman raporttinsa antaa alan toimijoista ja asiantuntijoista koostuva työryhmä. Mies uhkasi tappavansa asunnossa olijat sekä aiheutti kiinteistölle 2200 euron vahingot. Lisäksi hänet tuomittiin lievästä pahoinpitelystä eli avokämmenellä lyömisestä. Norm. Se sen sijaan on vahva yhteinen tahto, että sosiaalisesta ja alueellisesta oikeudenmukaisuudesta täytyy huolehtia, Mikkonen sanoo STT:lle ympäristöministeriössä. 14,90 €. Vuosi sitten Mikkonen arvioi, että Suomen kunnianhimoisen päästövähennystyön vaikeimpia osia on juuri tieliikenteen päästöihin puuttuminen. salaattipöydän, ruokajuomat sekä jälkiruoka kahvi/tee/kaakao. TAVOITAT 29 000 TALOUTTA MUOTI KE 28.10. Mutta älä jahkaile