Vh. oktalo Kalliomäessä torin tuntumassa. Nyt paikat ovat
Lehtitiedot:
Soini haluaa pääministeriksi tai
ulkoministeriksi
STT
??Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini havittelee itselleen joko pääministerin, ulkoministerin tai
ulkomaankauppaministerin
tehtävää seuraavassa hallituksessa.
Soini kertoi pyrkimyksestään
Turun Sanomien, Kalevan ja
Väli-Suomen Median haastattelussa.
Soini sanoo haastattelussa
olevansa kiinnostunut ?kansainvälisistä hommista?
. Kellarikerroksessa 3
huonetta, infrapunasauna ja 3 varastoa 100 m2.
Remontoitu 2006-2009. H. Oh:n normaalia korkeampi
huonekork. 80 m2
3h,k, kellari. Mh.
70.660 e. ja laaj. Mh. Mm.
vesijohdot, katto, ikkunat ym uusittu. Mh. Viihtyisä takapiha. Peruskuntoinen huoneisto aivan Matkun keskustassa. 149.252 ?, vh. H. Mh.
42.000 e. Tontti 1014 m2. Hyvä pohjaratkaisu. Toinen kerros,
lasitettu parveke. Oma sauna. pesutilat ja ulkopuoli 2006-2008, keittiö 2010,
terassi ja ulkomaalaus 2012. Reilunkokoinen kolmio Tammelan keskustassa. 865170
? Torstai-iltana klo 17-19.30
Kutomon Liikuntakeskuksen tiloissa
Hla, Ristonkuja 3
3h,k. Hän
kuitenkin kiistää, että olisi petaamassa itselleen tietä
presidentiksi.
Soini arveli myös, että puolueen kannatus on noussut
suurelta osalta sen takia, ettei
hallitus myöntänyt STX:n Turun telakalle lainaa jättiristeilijätilauksen nappaamista varten.
Keskiviikkona julkaistussa
Helsingin Sanomien mielipidemittauksessa perussuomalaisten kannatus oli noussut
18,3 prosenttiin.
AS OY FORSSAN AMERIIKANRAITTI 11-13
UUSI RIVITALO FORSSAAN
Ennakkomarkkinoinnissa 8 rivitaloasuntoa Ameriikassa. 58.000 e. 265.000 e.
664925
Jnen, Uudenkulmantie 6
4/5 h, k, s. Irtonumero 1,50 ?
Urjala
-7
Humppila
Tammela
Forssa
Ypäjä Jokioinen
Lounais-Hämeen maakunnallinen äänenkannattaja
SUNNUNTAI 27.1.2013
Somero
96. Mahdollisuus ostaa lämmin
autotalli 20 m2 Mh. kerroksessa.
Lasitettu parveke etelään, hoitovastike vain 2,65 ?/
m2, hyvät säilytystilat. 637119
Nikkarinkatu 7
120 m2
5h,k,th,s.Tässä mainio koti hyvällä paikalla Lamminrannassa. 52.310 e.
660999
Hla, Ristonkuja 3
58,5 m2
2h,k. 180.000 ?.872120
76,5 m2
3h,k,s. Hyvällä paikalla Jokioisten keskustassa
peruskorjausta vaativa, hirsirunkoinen talo
2.243 m2 tontilla. Hyvät ulkoilumaastot lähellä. H. 1300 m2 hyvin
hoidettu tontti. 78.000 e.
657496
82 m2
131,50 m2
Upea, valoisa rt-asunto Lamminrannassa. Uimarannalle
pääsee takapihalta polkua pitkin. Mh.
175.000 e. 39.900e.
649312
Metsäkalliontie 10 B
93 m2
4h,k,s. Puheluhinnat 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 ?/puh + 0,595 ?/min
ja matkapuhelimesta 0,028 ?/puh + 0,1704 ?/min (alv. Siisti, avara kerrostalokaksio omalla
saunalla suositulla Tölön asuinalueella. Ala-aste noin 0,5
km. Keittiö, kylpyhuone ja pinnat remontoitu. 235.000 e.
636233
Kurkelankatu 44
77 m2
Metsäkalliontie 10
Tla, Matintie 4
zz
Pikkulinnuntie
2h,k. Rauhallinen
asuinalue. Tilava ja siisti huoneisto. 109.000 e.
596954
Omakotitaloja
2h,k. Mh. Iso, koko
huoneiston levyinen lasitettu parveke. 43.000 e.
632572
Tla, Kaukjärventie 265
Kuhalankatu 2
n.75 m2
3h,k,s.Reilunkokoisella, 3250 m², omalla ,
vehreällä tontilla oleva omakotitalo vapaaajankäyttöön tai vakituiseen asumiseen.
Hyvä sijainti; maaseutumaisuutta ja kuitenkin lyhyt ajomatka palveluihin. Kodikas, remontoitu tupakeittiö.
Lasitettu parveke, josta Pyhäjärvi näkymät.
Mh. Päätyhuoneisto, kaikki tilat kätevästi yhdessä tasossa, etupihalla laatoitus, takapihalla katettu
terassi, jonka alla säilytystilaa. Erillisessä talousrakennuksessa
mm. 647878
AMERIIKANRAITTI 10 A 1-3, paritalo
Upea, valoisa ja avara uudenveroinen kerrostalokoti 2009 valmistuneen kerrostalon 3. Hissi, parveke. 1980
rakennettu omakotitalo Puistometsässä.
Pintaremontoitu v. Lasitettu parveke.
Mukava kulmahuoneisto. 36.200 e.
660030
78 m2
84 m2
3h, k. 85.500,00, vh. Tilavat huoneet. kaunis ok-talo Talsoilan kaupunginosassa.
4 h, k, khh, s, 152/117 m2. 44.000 e. Oh:ssa lisäksi vuolukivitakka. Tilat yhdessä tasossa. Taloyhtiössä ikkunat ja parvekeovet
vaihdettu, julkisivu ja oleskeluparvekkeet
uusittu. Kohteessa pellettilämmitys n. Vh. 24 % = 4,96 % (vähimmäispalkkio
2 000 . H. Hae lainaa osoitteessa op.fi/kotiin
4h,k,khh,th,s. 665747
Jnen,Latovainio Äijäläntie 137,5 m2
1h,kk,s.Tehokkaat neliöt rivitaloyksiössä Latovainiossa. Siisti täystiilitalo lähellä
palveluja. Mh. 133.000 e.
654659
Ystävyydentie 5
2h,k,s. VUOSIKERTA . Siistikuntoinen, kodikas omakotitalo Jokioisten keskustan läheisyydessä. 102.000 e. Mahdollisuus ostaa lämmin
823931
autotalli 24 m2. ostaa myös autokatos-/tallipaikka. Erillinen talousrakennus, leikkimökki ja maakellari. Heti vapaa. Oma 864 m2
tontti. Peruskuntoinen kaksio lähellä keskustaa, toimiva pohjaratkaisu. Reilunkokoinen
tiiliverhottu omakotitalo Talsoilan asuinalueella. 229.000 e.
665921
300 e, vap. Erillinen autotalli/varastorakennus.
Oma tontti 1.400 m2. Varaavatakka. Piharakennuksessa sauna ja takkahuone. Pesuhuone remontoitu -08. 893497
LEINONTIE, OKT
Hyväkunt. 0306 100 340
Avoinna: ma?pe 9.00?17.00
Eino Järvinen (sd. Monipuoliset ulkoilu-ja
urheilumahdollisuudet vieressä. Varaava takka. myydään
59 m2
40 m2-74 m2 265 e - 395 e
Paritalo:
470 e+lämmitys, vap. 665585
Kalliokuja 2
89+16/173,5 m2
4h,k,rt,var,ak. Läpitalon saunallinen huoneisto. Mh. H. 664793
Siurilankatu 1
Taidelammintie 11
3h,k,s. Hyvät
kulkuyhteydet. Kylpyhuoneremontti tehty
v.2010, taloyhtiössä käyttövesiputkistot uusittu v.2009. Edullinen hoitovastike
2,60 . Suojaisa takapiha, päätyas. Hoidettu oma tontti 4.700 m2.
Kasvimaa ja marjapensaita. H. Asuinrakennus (1950) peruskorj. 97.313,20.
863262
Kengissä irrotettavat pohjalliset. Kengät sopivat siis . Asunnossa uusittu keittiö koneineen, kylpyhuone sekä tehty pintaremonttia.
Mh. H. Siistikuntoinen, vaatehuoneellinen
pikku kaksio hissitalossa, Kutomon kauppakeskus lähellä, torillekin vajaa 2 km. 7.500 e.
662975
Ollintie 2
97,5 m2
Tilava perheasunto, reilunkokoiset, avarat
huoneet. N:o 24
Seppo Pessinen
LHJ:n hallituksen puheenjohtaja on vaihtumassa
Sosiaalidemokraatit menettämässä paikkansa kokoomukselle
Ami Laaksonen
FORSSAN LEHTI
LOUNAIS-HÄME
LoimiHämeen Jätehuolto Oy:n puheenjohtaja on vaihtumassa
yhtiön vuosikokouksessa keväällä. Tontti 4.990
m2. H. 2006 valmistunut
talousrak. Komea talo upealla, puistomaisella tontilla rauhallisessa paikassa, kuitenkin lähellä palveluja. Peruskuntoinen kaksio. Siistikuntoinen,
keittiö ja kylpyhuone remontoitu 2005-06.
Lasitettu parveke. Mh. Sauna talousrakennuksessa. Parveke. vesikiertoinen lattialämmitys,
vaatehuone, oma varasto. Siistikuntoinen, kodikas rivitalokaksio
Paavolassa. h. Keskustaan matkaa alle 2 km, lähikauppaan noin 500 m. Kutomon kauppakeskus lähellä. 24 % = 2 480 ?) + asiakirjakulut. 69.000 e.
629058
75 m2
3h,k,s. Puu ja sähkölämmitys. Siistikuntoinen rivitaloyksiö Koijärven
keskustassa. Tontti 972 m2. 5 h,k,s,khh ja autotalli 131 / 178 m2, iso terassi
valokatteella kahdella sivulla taloa. 69.000 e.
661078
Matkuntie 638
60,5 m2
66,6 m2
Tölöntie 2 B
2h,k. ja kaareva ikkunaseinä puutarhaan päin
tuovat avaruutta ja valoa. 2 auton lämmin talli. 24 %). Mahd. H. 010 228 4032, GSM 040 554 4620
2004 rak. Kauppapalvelut
ja koulut alle 2 km. 69.000 e,
Vh. rivitalossa.
Hyvä varustelu mm. Hyvä
perheasunto. 62.000 e.
624326
Koijärventie 390
Etua elämään. 4 h,k,s noin 115
m2, sähköläm. Talo vaatii kunnostusta. Mukava rauhallinen asuinympäristö. 51.130e.
648131
60 m2
60 m2
2h,k.Viihtyisä,valoisa kaksio. Mh. Perjantaina 1.2.2013 klo 10-19
hyvin omien tukipohjallis- Esittely- ja myyntitilaisuus
ten kanssa. Erinomaiset asiakkaille Kunnon Puodissa
myös etelässä!
76,5 m2
Koivusaarenkatu 7
Jos tarvitset tilaa ja hyvää sijaintia keskustassa,
tässä mahdollisuus. Mh. ostaa myös
autotalli. Reilunkokoinen rivitalokaksio Talsoilan
alueella. Takka, mukava takapiha.
Hyvä, rauh. SKV Kiinteistönvälitys Oy, Valimotie 17-19, Helsinki, Y-tunnus 0851924-5.
172/260 m2
186/264 m2
Hirsitalontie 17
227/306 m2
6h, k, th, s, varasto, autotalli. 178.000 ?. H. 5 huonetta ja keittiö ja kk +
saunatilat ja 3 x wc 146 m2. Keittiö ja kylpyhuone remontoitu muutama vuosi sitten, hyvät säilytystilat, kaikki
pinnat uusittu. Toimiva pohjaratkaisu. Päätyhuoneisto, jossa suojaisa
takapiha ja laatoitettu etupiha. 2001, 4 h,k,s yht.
132 m2 (keittiökalusteet 2003). Siistikuntoinen perheasunto Tölöllä.
Toimiva pohjaratkaisu. 227.000 ?.
852594
66,5 m2 MURRONKAARI, OKT
TÖLÖNTIE 2 B, 2 h,k,s
Tilava kaksio keskustassa, 2007 valm. Oma sauna ja pikkupiha. Hyvä sijainti Tammelan keskustassa,
kaikki palvelut kävelyetäisyydellä. 6
tervetu
juhlima loa
an
K1 Katsa
stajat Fo !
Kirkkoahteentie 1
Huoneistotyypit ja hinnat alk.
myyntihinta
velatonhinta
2h,k,s
55,5
61.050e
157.000e
2h,k,s
66,5
73.150e
180.200e
3h,k,s
76,0
83.600e
203.100e
3h,k,s
85,0
93.500e
226.100e
(Lämmin autotalli sisältyy hintaan.)
Rakentaa:
Esittely ja myynti:
mustoimesta vuositasolla päälle 10 000 euron palkkiot.
Koivula kiistää, että tehtävä
kiinnostaisi häntä rahan tai
vallan takia.
??Yritän tehdä rahaa omilla töilläni. Lisäksi pihasaunarakennus. 664734
Avara huoneisto -91 valmistuneessa talossa
2. Remontoi
tästä mukava asunto. Vh. Parveke. Mh. Toimiva pohjaratkaisu, vaatehuone ja lasitettu parveke.
Mh. Hissitalon ylimmän kerroksen asunto, jossa hyvä
pohjaratkaisu. Siisti
pinnat.Taloyhtiössä siirrytty maalämpöön.
Autotalli kuuluu asunnolle. 1.3.
n. 61.438,43 e. 010 228 4030
Kysy välityspalkkiotarjoustamme. Mahd. Mh. Siisti 2007 valmistunut rivitalohuoneisto yhdessä tasossa. Monipuoliset palvelut
kävelyetäisyydellä. Taloyhtiössä käyttövesiputket
uusittu 2010. Vh. Siisti ja viihtyisä rivitalokoti Vieremässä. H. 59.000 e. Sopii
hyvin myös sijoitusasunnoksi! Vuokrattu. Läpitalon huoneisto, kylpyhuone uusittu 2010 samoin käyttövesiputkisto.
Vuokrattu Mh. Mh. 45.123 e. Vh. Kokoomus aikoo esittää hallituksen puheenjohtajaksi nyt rivijäsenenä toimivaa Petri Koivulaa. Taloyhtiössä mm. H. Päiväkoti, koulut ja kauppakeskukset pienen matkan päässä. 1.2.
360 e+vesi+sähkö, vap. 1250 . 642588
Rimpinkatu
Meijerintie 4, 1h,kkaap.
134/147 m2
5h,k,khh,s.Tässä tilaisuus! Uusi, keskeneräinen omakotitalo odottaa loppuunsaattamista.
Voit valita mieleisesi sisustusmateriaalit ja toteuttaa pihan haluamallasi tavalla.Oma tontti,
1074 m2. 1.2.
443,98 e+vesi+sähkö
560 e+vesi+sähkö, vap. Heti vapaa. Pääty huoneisto. Hyvä pohjaratkaisu. Arv.
valmistuminen kevät 2014
menossa poliittisen sopimuksen myötä kokoomukselle ja
keskustalle, Järvinen toteaa.
Koivulan mukaan hallituksen puheenjohtajaksi nostetaan henkilön vaihtuessa
yleensä rivijäsen.
Hänen mukaansa LHJ:n puheenjohtajuus on Forssalle todella tärkeä, ja yhtiö pystyy kehittämään Forssan seutua ympäristöasioissa.
??Jätehuolto on muuttu-
massa energiantuotannoksi.
Joka osaa tässä asiassa toimia, on kiinni kannattavassa ja toimivassa bisneksessä,
Koivula perustelee halukkuuttaan hallituksen puheenjohtajaksi.
LHJ:n hallituksen puheenjohtaja on mukana myös LHJ
Groupin neljän tytäryhtiön
hallituksessa.
Puheenjohtaja nostaa pelkästään näistä viidestä luotta-
rssa
täyttää
9 vuotta
synttär
itarjou
Henkilös
ja pakett
iauto
m
äärä
n
Tarjous v aikaiskatsastus
oimassa
28.1.?1.2
.2013
35 ?
ESITTELYSSÄ SUNNUNTAINA 27.1.
13.00-13.30
PEKOLANRAITTI 8 B 13, 2 h,k,s, 55,5 m2.
PROMENATYÖJALKINEIDEN
MYYNTI- JA
SOVITUSTILAISUUS
varaa om
a
katsastu
s
0306 10 aikasi
0
www.k1
katsasta100
jat.fi
Siurilankatu 34
72 m2
3h,k. Hyvä sijainti, keskustaan n.1,5 km,
ala-asteelle n. Hyvin siisti ensimmäisen kerroksen
keittokomerollinen kaksio. Halli/autotallirakennus 84 m2 ja
sauna/verstasrakennus 45 m2, hyvät tilat
harrastaa. Reilunkokoiset avarat
oleskelutilat. Taloyhtiössä kalliit remontit takana. 152.900 ?.
840503
JUKKA MATTILA kiinteistönvälittäjä, LKV
puh. + alv. Oma tontti
1011,8 m2. 75.000 e. Lämpimät autotallit. Käyttövesi- ja viemärit saneerattu. 71.793 e.
658322
KATSO MUUT KOHTEEMME
NETISTÄ
www.opkk.fi
zz
Jnen, Rivitie 2
88 m2
Toimiva pohjaratkaisu avarassa rivitalokodissa Jokioisilla. H. 3 mh, k,
ruokailutila, oh, takkah., khh, kph, s, 2x wc, 1:ssä tasossa. Varaavan sähkölämmityksen lisäksi useita tulisijoja. Oma suojaisa tontti, 846
m2. Vh.89.000 e.
647169
Kerrostaloja
Maakunta, s. ikkunat ja ulko-ovet sekä käyttövesiputket uusittu. Talossa neljä makuuhuonetta.
Kaukolämpö ja varaava takka. Mh. Siistit tilat kahdessa tasossa. 2000-luvulla, laadukkaat materiaalit ja hyvä varustelu. Mh.107.000
e. Persoonallinen täystiilitalo
Paavolassa. 108.700 e.
665458
Jnen, Ruokosuontie 8
65 m2
2h,k. Vh. Reilunkokoinen lasitettu
terassi, poreallas, autotalli, varaavatakka.
Rauhallinen sijainti päättyvän kadun varrella.
H. Aumakattoinen, tiiliverhottu, v. Upea valkotiiliverhottu omakotitalo. Heti vapaa huoneisto.
Mh. runsaasti varastotilaa ja autokatos 2 autolle. 2005 rak. Hyvä sijainti
keskustassa. Mh. 70.000 e.
604754
Siurilankatu 42
71 m2
3h,k.Tilava kolmio Viksbergin asuinalueella.
Valoisa läpitalon huoneisto, selkeä pohjaratkaisu. Mukava takapiha. 215.000 ?.
809153
5h, k, rt, s, khh, at. hirsirunk. Siistikuntoinen omakotitalo
maaseudun rauhassa. 169.000 ?. Vh. 2008 valmistunut tiiliverhottu omakotitalo. Autotalli
ja varasto/harrastetilaa erillisessä rakennuksessa. 73.790,28 e. Koulu, päiväkoti ja kauppa lähistöllä. 98 m2
+yläkerran matala tila 690 e+lämmitys
Siurilankatu 30, 2h,k
56 m2
Kartanonkatu 17, 2h,k,s
59 m2
Vuokravakuus 1-2 kk.
Tarkistamme luottotiedot.
Katso kohteemme myös netistä.
Sanna Oras, vuokravälittäjä,
010 256 1422
320 e
120 m2
4h, k, aula. Normaali välityspalkkio velattomasta kauppahinnasta on 4 % + alv. Kaukolämpö, lattialämmitys. H. Mh. 300 m. Mh. krs. Asuntoa rem. omakotitalo, isolla tontilla 2015
m2. 1.3.
460 e+vesi+sähkö, mahd. Hienolla paikalla 1993
rakennettu omakotitalo hyvin hoidetulla 0,6
ha tontilla. Huolella hoidetussa
talossa valoa, avaruutta, tilaa isommallekin
perheelle. 198.500 ?.
Kunnon Puoti, torin laidalla (teatteritalo)
Kutomon Liikuntakeskus, Kutomokuja 2
Puheluhinnat:
Kiinteän verkon liittymästä 8,28 snt/puh + 3,2 snt/min. H. 2. 40.000 e. Hyvät ulkoilumahdollisuudet, valaistu hiihtoreitti lähes pihalta. OP-Pohjolasta.
37 m2
1h,k,s. Oma viihtyisä tontti 1.193 m2. / vuosi.
Tontti laitumineen 8.580 m2. 66.600
e. 229.000 ?.
803776
HÄMEENTIE 7, Forssa, puh. 76.820 e. Vh. Vaaleasävyiset, avarat tilat isommallekin perheelle. 85.000 e. 42.000 e. Rem.
mm. Vh. 1.2.
Soita, niin sovitaan henkilökohtainen esittelyaika.
58,5 m2
2h,k s. 642954
Eija Ahtiainen LKV,YKV
0500 496 883
Hannu Pehkonen LKV,YKV
0500 611 424
32 m2
Tuomikatu 6, 2h,k
Kalsuntie 333, 1h,kk
33 m2
Paavolankatu 16-18, 1h,kk-3h,k,
Kartanonkatu 18, 1h,kk
33 m2
Kartanonkatu 17, 1h,kk,s
35 m2
Wahreninkatu 8, 2h,k
Puolimatkankatu 4, 2h,kk
42 m2
Wahreninkatu 8, 2h,k,s
n. 47.900e. Päätyhuoneisto. 79.500 e. Hyvä sijainti keskustan läheisyydessä. Matkapuhelinliittymästä 19,2 snt/min.
Saunallinen siisti läpitalon kaksio hyvällä
paikalla Forssan keskustassa. 160 m2, jossa 100 m2:n lämmin autotalli, kahden hevosen talli sekä varasto ja lämpökeskus. Heti vapaa.
Mh. 90.000
e.
644711
Uusi asunto. / m2 (yht. Reilunkokoiset oleskelutilat , saunaosastolla myös uima-allas, makuuhuoneet
talon toisella puolella. Jos todellista valtaa haluaisin, olisin pyrkinyt kaupunginvaltuustoon ja
mahdollisesti valituksi tulemisen kautta kaupunginhallitukseen, valtuustosta pois
jättäytynyt Koivula sanoo.
Tero Rämö, LKV
050 364 5126
Sanna Oras LVV
010 256 1422
370 e+vesi+sähkö, vap. Keittiö remontoitu 2012. Vh.
44.900 e.
662233
Turuntie 29
55 m2
2h, k. Mh. 105.000 e.
660981
zz
YSTÄVYYDENTIE 13, 3 h,k,s
VÄLIMÄENTIE, OKT, Humppila
83/94,5 m2
2h, tupak, s, 2xwc. 36.000 e.
Vh. Erillinen hirsinen kesäsauna, autokatos ja grillikatos. 70 m2
Forssan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Sibeliuksenkatu 3, 30100 Forssa 010 256 1309. 60.000 e.
662805
Siurilankatu 34
46,5 m2
2h,kk. 110.000 e.
643693
Simakankatu 12
Hyvällä maulla 2006-2008 peruskor. Autotalli 7.000 e.
632635
Puolimatkankatu 1
42 m2
2h,kk. 87.400,00.
836117
13.45-14.15
? Torstaina 31.1.2013
Esittely- ja myyntitilaisuus
yrityksille (varaa aika)
Kunnon Puodissa.
Paikalla alaraajafysioterapeutti
Mika Leskinen
Katsasta nyt maksa myöhemmin
K1-Katsastajat | Forssa
Aukeentie 3, 30100 Forssa
Puh. Humppilan keskustan tuntumassa tilava,
edullinen kolmio. 1994, käyttövesiputkisto
uusittu v. Oma puustoinen, suojaisa tontti, 944 m2.
H.155.000e.
662450
5h,k,khh,th,s,at. Vh.
61.980e.
656499
Linikkalankatu 15
62 m2
2h,k. Vh.
76.068 e.
658306
Tölönkaari 10
Siisti ja hyväkuntoinen rivitalokoti Vieremässä. Siistikuntoinen, reilunkokoinen läpitalon huoneisto. ) joutunee luopumaan Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n puheenjohtajuudesta keväällä.
Koti on sydämenasia
Kahvi- ja
pullatarj
oilu!
(ei sisällä
obd- tai pä
ästömitt
auksia)
3h, k, s. Upaet näköalat ylimmästä kerroksesta. Keittiö remontoitu -07. sijainti. 40.000 e. 2004, rauhallinen sijainti päättyvän
kadun päässä. Vapautuu pikaisesti.
H.65.000e.
642362
Kuusniementie 14
n. krs. Lattiat laminaattia, kylpyhuone laatoitettu, parveke lasitettu.
Hyvät säilytystilat: vaatehuone ja reilunkokoinen liukuovikaapisto. 230.000 e.
665756
zz Vuokra-asunnot
Kerrostalohuoneistoja:
Linikkalankatu 19, 1h,kk
29 m2
Kossilantie 3, 1h,kk
31 m2
285 e+vesi+sähkö
290 e+vesi+sähkö, vap. Siistikuntoinen nuorekkaasti 2011/12
remontoitu huoneisto. Vh.
55.000e.
660842
76,5 m2
TAPULIKATU 3, KT, 3 h,k,s
RINNEKATU 12, RT, 5 h,k,s
Lisää koteja www.skv.fi
Pekkalankatu 13
Tölönkaari 12
Tervetuloa!
www.k1katsastajat.fi
3h, k. 159.000 e. Vh. Kunnan vesi.
Kunnan viemäri rajalla. Tällä
hetkellä hallituksen puheenjohtajana toimii Eino Järvinen (sd.)
Kulisseissa puheenjohtajuudesta on käyty kovaakin
vääntöä, mutta kuntavaalien
tuloksen pohjalta kokoomus
on tässä taistelussa vahvoilla.
Järvinen myöntää, että demarit ovat menettämässä toisen
Forssalle kuuluvista kiintiöpaikoista.
??Ei minulla ole mitään
hinkua Loimi-Hämeen Jätehuollon puheenjohtajaksi.
Jos paikka olisi meillä, tilanne
olisi toinen. 172,90). H. 1.2.
350 e+vesi+sähkö
Lamminkatu 10
257/281 m2
7h,k,s,at,ak,var,uima-allas.Komea täystiilitalo
mukavalla paikalla Linikkalanlammin tuntumassa. H.
188.000 e.
656731
Jnen, Humppilantie 34
Jnen, Kaarnakuja 3
120/176 m2
6h,k,s. 198.000 e. Avarat tilat isommallekin perheelle. Heti vapaa kaksio Humppilan keskustassa. 1950 valmistunut, -90 laajennettu OK-talo. Sopiva kohde ympärivuotiseen käyttöön tai vapaa-ajan paikaksi.
Mh. Tilava rivitalokoti keskustassa, palvelujen vieressä, metsämaisemassa. Hyvä rauhallinen sijainti, ala-aste
kivenheiton päässä. H. Rv -82, asuntomessutalo. ja varaava takka sekä puuliesi. H. 66.302,19 e. Mh. Mh.
86.000 e.
662194
III LINJA, Kalliomäki OKT
155,5/180 m2
Hutkankatu 15
88/164 m2
80,5 m2
Jnen, Ruokosuontie 16 42/49,5 m2
Rivitaloja
80,5 m2
Hyvät tilat ja mahdollisuudet harrastuksiin. 118.000 e. 194.000 e. 98.000 e.
665765
4h,k,s,askartelu,at
Inhimillinen
rakkaus ja Jumalan armo ovat hyvä
aisapari.
Kun Jumala auttaa meitä elämään
kahdessa todellisuudessa: armossa
(hänen tähtensä) ja ansiossa (toisten
ihmisten tähden) samaan aikaan, ollaan sellaisessa siunauksen virrassa,
johon Jumala on meidät tarkoittanutkin. Siinä hommassa täytyy luottaa siihen, että Jumala itse opettaa
kasvuiässä oleville asioita silloinkin
kun itse ei osaa.
Armossa elämistä helpompaa on
vajota vääristymiin. Ne ovat saaneet
kiitosta ulkoilijoilta. Nyt on laajalla rintamalla haettava
ratkaisuja hyvinvointivaltiomme perustan pelastamiseksi.
Siksi toivon hallitukselta nöyryyttä
tarttua oppositionkin tekemiin toteuttamiskelpoisiin ehdotuksiin.
Paikallisesti on haasteinamme
Forssan verotoimiston lakkautuksen estäminen, maakuntamme 700 koulutuspaikan leikkausten torjuminen, Forssan
jätevedenpuhdistamon valtion mahdollinen rahoitus, Paanan koulun valtion
rahoitus, valtatie 2;n jatkorahoitus maksuvaltuuden kautta, SOTE-piirin rakentaminen muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kotitalousvähennys on hieman
parantanut palvelujen käyttöä mutta
lisää mahdollisuuksia on paljonkin vanhustenhuollossa, kotipalveluissa jne.
Hallituksen ja eduskunnan kevään
suurimmat haasteet ovat eväiden löytyminen Suomen kilpailukyvyn merkittävään kohentamiseen, uuden työn
ja teollisen perustan löytämiseen sekä
valtiontalouden tasapainottaminen.
Keskustelu palkkojen alentamisesta on
mennyt hakoteille. Leijat
Helsingin yllä?
. Julkisi-
vu on muuten tumman sininen.
Sokkeli on tumman punainen.
Leija-idea on kuulemma tullut Kjell Westön kirjasta . Lahden seutu sekä kolmostien ja ykköstien varret vastaanottavat tulijoita kädet ojossa, oli sitten kyse
ihmisistä tai elinkeinoelämästä.
Forssan seutu ei valitettavasti pysty vastaamaan tähän kehitykseen seuraavilla vuosikymmenillä, ellei jotakin tehdä.
Teissä ja väylissä ollaan kakkostien remontista huolimatta jälkijunassa. Siis
tartutaan toimeen!
Oikein
hyvää talven
jatkoa toivottaen
Sirkka-Liisa Anttila
Kirjoittaja on forssalainen
kansanedustaja (kesk.).
SANA sunnuntaiksi
Ei ole ilmaisia
lounaita
Otsikon sanonta yleistyi USA:ssa
1950-luvulla. Edellisen
hallituksen vahva panostus kestävään
energiapolitiikkaan on joutunut nyt ?romukoppaan. runsaasti suolaa. Suunnittelijoilla on nyt enemmän mahdollisuuksia toteuttaa saneerauksissa värikkäämpää ja rohkeampaa
arkkitehtuuria ja täten vaikuttaa
suoraan myös alueen statukseen
sekä arvostukseen.
On muistettava, että usein lähiösaneeraus ei ole pelkästään
tekninen haaste, vaan korjauksille on myös sosiaalinen tilaus.
Alueen arkkitehtuurisen vetovoimaisuuden lisääntyminen luo
alueelle kokonaisvaltaista positiivisuutta ja arvostusta. Niitä riittää asumisen
ja yrittämisen edullisuudesta ja erinomaisuudesta alkaen,
mutta vahvuuksia pitää vahvistaa ja markkinoida. Näin janoiset
asiakkaat kansoittivat takuuvarmasti
baaritiskin aterian jälkeen.
Sanonta kertoo myös siitä, että ihmisten välisissä suhteissa ei yleensä saa mitään ilmaiseksi. Liikuntatoimi on lisäksi vetänyt latuja asuntoalueiden
tuntumaan. Ja mikä estää tekemästä
julkisivuista ?värien mellakkaa?
.
Se rikastaisi koko kaupunkikuvaa. Kaikkein kestävin tie
taloudellisen oikeudenmukaisuuden
toteutukseen on progessiivinen verotus, jossa suurituloisimmat kantavat
suurimman vastuun valtiontalouden
tasapainottamisesta. Tutkimukset vahvistavat, että kasvu kulkee teitä ja väyliä pitkin.
Monet muut tekijät heijastuvat alueiden vetovoimaan, mutta liikenneyhteydet ovat merkittävin tekijä taloudelliseen ja
muuhun kasvuun. Forssan seudun ja koko Lounais-Hämeen on jatkossa pärjättävä omilla vahvuuksillaan. Porin
etelärannan maisema muuttuu
kevään ajaksi, sillä taiteilijoiden
käytössä on koko taidemuseon
julkisivu.
Jos joku kevään korvilla poikkeaa Porissa, niin suosittelen
julkisivutaide-elämystä. Viksbergin lähiön kerrostalot sitten,
kun julkisivusaneerauksen aika
on käsillä.
Otetaan mallia Myyrmäestä.
As Oy Kilterinkaari on rapattu
värillisillä suurilla eri värisillä leijan muotoisilla kuvioilla. Kaupungin hiihtoladuista pidetään todella hyvää huolta. Tästä on
Forssan Seudun Terveydenhuollon kuntayhtymä erinomainen esimerkki, kun
palvelut tuotetaan selvästi alle maan
keskiarvokustannusten.
Vetoankin alueemme kuntapäättäjiin
Forssan Lehti/Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa . Valtiontalouden tasapainottamisen keinoista tulee kova vääntö hallituksen sisälle, koska kokoomus vastustaa
verotuksen kiristämistä suurituloisilta ja
vasemmisto vastustaa tasaverojen kuten
ALV:n korotusta. Lähinaapureilla Somerolla, Loimaalla ja Urjalassa ei
näytä menevän paremmin. Sanonta viittaa joidenkin amerikkalaisten baarien menettelytapoihin. Siellä
Jumala tarjoaa meille armahdustaan
ilman ehtoja, Kristuksen ansiosta.
Joskus myötätunnosta saattaa päästä osalliseksi myös hyvässä ihmissuhteessa, myötätuntoisen lähimmäisen
kautta. Puuttuu
vain ne suuret kasvitarhat joita
venäläisillä parvekkeilla kasvatetaan.
Esimerkkiä julkisivutaiteesta
voi nähdä Porissa, jossa Porin
taidemuseon suojeltu julkisivu
maalataan täyteen graffiittitaidetta. Seutukunnallamme on vahvaa osaamista,
jota pitää osata tehokkaasti hyödyntää.
Seutukuntamme vahvuuksien hyödyntämisellä me varmasti kykenemme
rakentamaan vahvaa menestystä tulevaisuuteen. Tulevaisuutemme on omissa käsissämme. Kari Grahn päätoimittaja
Forssa, 27.1.2013
Väestökehitys on
yhteinen murhe
M
aakunnan väestöennusteet eivät anna kovin hyvää kuvaa Forssan seudun kehityksestä. Miksi
emme me forssalaiset voisi näyttää mallia ja värjätä esim. Värillisissä kerrostaloissa asuu onnellisia asukkaita.
Keijo Wääri
rakentavan yhteistyön saamiseksi koko
seutukuntamme kehittämiseksi. Miksipä ei vaikka
Vikbergiin voisi varastaa saman
idean nimimerkillä ?Leijat Viksbergin yllä?
. Someron väkiluku väheni jo viime vuonna 39 hengellä.
Kanta-Häme sijainti ruuhka-Suomen keskellä on erinomainen. Väki on
vähenemässä Lounais-Hämeessä, ellei muuttoliikettä saada kääntymään selvemmin maakun-
taan päin.
Forssan seutu menettää asukkaita, mutta koko Kanta-Hämeen luvut ovat kuitenkin kaikkea muuta. Muissa
YBI
PÄÄKIRJOITUS
SUNNUNTAI 27. Forssan seudun kehitys ei suuremmin mieltä
ylennä. Ainakin kotitalo löytyisi helposti.
Miten olisi, jos jotkut julkisivuista maalattaisiin kirkkaan
sateenkaaren värisiksi. Energiasektorilla tarvitaan
jatkossa niin valtion ohjaavaa kättä kuin
pientä taloudellista panostustakin.
Kataisen hallitus luottaa liikaa markkinatalouden kaikkivoipaisuuteen.
Markkinatalous on hyvä renki mutta
huono isäntä! Loistoristeilijätilauksen
pelastaminen olisi vaatinut valtiota
juoksemaan kasaan tämän alan huippuosaamisen pelastamiseksi kotimaista
pääomaa ja yhtiön, jota vasta nyt on
ryhdytty selvittämään, puoli vuotta liian
myöhään!
Mistä Suomi ja suomalaiset aikovat
tulevaisuudessa elää. Kunpa
Forssassakin voisimme seurata
aikaa ja tehdä vastaava teko. ALV korotus on myrkkyä pienituloisille, koska se rassaa heitä
suhteellisesti eniten, jos ruokaa, lääkkeitä ja muita välttämättömyyshyödykkeitä
ei jätetä korotuksen ulkopuolelle.
Keskusta julkistaa viikon kuluttua
oman ohjelmansa Suomen selviytymiselle. Joskus
tuntuu, että pitäisi keskittyä
vain yhteen asiaan, että saisi hoidettua edes sen kunnolla.?
Näyttelijä
Taneli Mäkelä
Satakunnan Kansassa
?
Ikävä sanoa, mutta kosto on aina ollut globaalissa jääkiekossa
osa menestyskulttuuria.?
Urheilutoimittaja
Marko Lempinen
Ilta-Sanomissa
TAPAHTUMIEN TAUSTOJA
Kevätistuntokauden haasteista niin
paikallisesti kuin valtakunnallisestikin
E
duskunta aloittaa 04.02. Kun suunnitelmat, työselitys, työn valvojat ja
urakoitsija on valittu, alkaa arkkitehdin värisuunnittelu.
Vähitellen Suomessakin ollaan pääsemässä pois hölmönharmaista sävyistä. Omistajat houkuttelivat
asiakkaita baareihinsa tarjoamalla
näille kokonaisen aterian yhden ostetun ryypyn kylkiäisenä. Suomalaisten lähiöiden harmaa yleisilme
tulee muuttumaan, kun kaupunkikuvasuunnittelu ottaa uusia
vaikutteita muulta maailmalta.
Nyt on selvästi havaittavissa, että
värikkäiden hankkeiden määrät
ovat kasvaneet. . Ateriat sisälsivät naudanlihaa, juustoa ja suolakeksejä ts. Liikenneväylät ovat tärkeitä elementtejä aluekehityksessä. Joku aina
maksaa, vaikka yksilölle tai ryhmälle
palvelu näyttäisikin tarjottavan maksutta. TAMMIKUUTA 2013 . Yksi vahvuus on varmasti myös lapsiystävällisen kaupungin imago,
josta kaupunki jaksaa kiitettävästi muistuttaa jokaisessa yhteydessä.
Väestökehitys on joka tapauksessa Forssan seudun tärkein
yhteinen haaste tulevina vuosikymmeninä. Alue vetää väkeä ja yrityksiä, mutta moottoritie ja päärata kanavoivat kasvun Hämeenlinnaan ja Riihimäelle. 2) Kaikki pitää ansaita, kukaan ei koskaan eikä missään
voi tarjota mitään ilman vastinetta.
Armottomuudeksi tai toimettomuudeksi vääristyneen harhan kehä
voi murtua seurakunnan keskellä, jumalanpalveluksessa, alttarilla. Mutta Jumala suo meille vielä
suurempaa armoa joka päivä, toistuvasti ja ilman määrää. Pelkkä
vahvan peruskunnan nimeen vannominen myrkyttää yhteistyön ilmapiiriä eikä
edistä yhteisiä tavoitteitamme. Ennen kuin työn alkuun
päästään on luonnollisesti tehty
kuntotutkimus. Silloin voi myös
toisilta ottaa vastaan
tukea ja apua ilman
että syntyy piinaava
takaisin maksamisen
velvoite.
Jyrki Koivisto
kirjoittaja toimii Jokioisten
kirkkoherrana.. Nythän esimerkiksi kerrostalojen parvekkeista tulee väistämättä mieleen Venäjä. Tämän todistaa myös monen
oma kokemus lehti-, vaate- ja puhelinmyyjistä.
Ansiomentaliteetti opitaan viimeistään työelämään siirtymisen myötä.
Valitettavaa on, jos ansion hankkimisen välttämättömyys johtaa ajatukseen, että myös rakkaus pitää ansaita
tai että rakkautta voi ostaa. Esimerkit muualta maasta tukevat arviota.
Pääkaupunkiseudun kasvu on huipussaan, ja se heijastuu läheisiin maakuntiin. Tammela on myös pitkällä aikavälillä pieni voittaja, mutta Jokioinen, Ypäjä ja Humppila menettäisivät hieman väkimäärästään. Perheen pienimmät pääsevät
luistelemaan torin nurkalla
parhaalla paikalla Helsingin
Rautatientorin malliin. 2
. Hevosklusteri on yksi seutukuntamme helmi, jonka ympärille on
mahdollista kehittää paljon enemmän
liiketoimintaa mitä meillä jo nyt on. Uudet valtuustot ovat aloittamassa työtään kuntatalouden suurten
haasteiden edessä. Silloin ollaan jo pahasti hakoteillä. Nyt kuntarakennelain avulla kuntien yhdistymiset saadaan vauhtiin vuosina
2015-2017.?
Kuntaministeri
Henna Virkkunen
Satakunnan Kansassa
?
Kun kokeilee paljon kaikkea,
välillä myös onnistuu. Kaikulassa ja Paavolassa päästään hiihtämään
loistavissa olosuhteissa. Edessämme ovat
mittavat haasteet, jos aiomme
saada suomalaisille uusia työpaikkoja.
Kotimainen bioenergia-sektori tarjoaisi
työtä koko Suomeen, mutta hallituksella
puuttuu tahto asiaa edistää. Seinät on vapautettu taiteilijoiden temmellyskentäksi,
sillä suojeltu julkisivu menee
toukokuussa remonttiin. Luistinradat ja hiihtoladut ovat
hienoja esimerkkejä pienistä
teoista, joilla saadaan paljon
hyvää mieltä aikaan.
SANOTTUA
?
Joskus
kuulee
kunnassa
pohdittavan,
että kyllä tässä
pärjätään jollakin tekohengityksellä vielä
kolme vuotta
itsenäisenä.
On kuitenkin turha odottaa kunnan
kriisiytymistä tämän takia. Vaihto-
ehtoja löytyy maalitehtaan värikartan verran. Tilastot ja ennusteet on kyettävä kumoamaan ja siinä olla oman onnen nojassa ja omien tekemisten varassa. Muuta kestävää
tietä ei ole kuin panostaa olemassa oleviin omiin vahvuuksiimme kuten korkean osaamisen teknologiaan, mittavien
kotimaisten luonnonvarojemme kestävään hyödyntämiseen sekä yritystemme
toimintaedellytysten parantamiseen.
LUKIJAN ÄÄNI
Suomi on edelleen itsepalveluyhteiskunta. Suomessa tuloerot
ovat kasvussa.
Hallitus on jo luopunut ohjelmansa
kahdesta suuresta tavoitteesta: valtiontalouden alijäämä supistetaan vaalikauden aikana alle prosenttiin BKT:stä sekä
velan osuus BKT:stä on saatava alemmaksi. Berliinissä on julkisivuja maalattu värikkääksi jo vuosikaudet. toimitus@forssanlehti.fi
Väriä lähiöiden elämään
Pian alkaa taas olla se hetki, jolloin taloyhtiöiden hallitukset
pähkäilevät julkisivusaneerausta. uudet
tämän vaalikauden kolmannet
valtiopäivät. Forssa kaupungin väkiluku laskee vuoteen 2040 ulottuvissa ennusteissa tällä vuosikymmenellä, mutta sen jälkeen olisi luvassa hienoista kasvua. Hämeenlinnan
ja Riihimäen seudut imuroivat uusia kaupunkilaisia lähinnä
pääkaupunkiseudun suunnasta.
Hämeen ELY-keskuksen tuoreimmat väestönennusteet perustuvat Tilastokeskuksen lukuihin. Kaksi erityisen
suosittua harhaa ovat: 1) Saan elämässä kaiken ilmaiseksi, minun ei tarvitse tehdä mitään. Luistinradan jäädyttäminen oli
mainio pieni idea, mikä huomataan ja tuo hyvää mieltä.
Forssan liikuntatoimi on
tehnyt hienoa työtä talvisten
liikuntapaikkojen kunnosta-
misessa. Puuttuu vaan uskallusta. Kuntarajojen pelkillä
siirroilla ei synny mitään säästöjä mutta
palvelurakenteiden järkevällä kehittämisellä säästämme miljoonia. Maalatut taideteokset ovat siis esillä ennen remontin alkua. Lapsiystävällisyyden rinnalle on ideoitava yhteistyöllä uusia vahvuuksia, joilla Hämeen
ELY-keskuksen ennusteet siirretään romukoppaan.
Kaupungin liikuntatoimi jäädytti jääkentän keskustaan torin
nurkalle.
Pieniä tekoja
JK.
Forssa on saanut
uuden
luistinradan ydinkeskustaan. Kari Suontausta julkaisujohtaja?uutispäällikkö
Suomalaisten lähiöiden harmaa yleisilme tulee kirjoittajan
mukaan muuttumaan, kun kaupunkikuvasuunnittelu ottaa
uusia vaikutteita muulta maailmalta.
kaupungeissa esim. Kuka haluasi opettaa lapselleen, että vanhemmalta saa rakkautta vain palveluksia
vastaan?
Armon ajatuksen välittäminen jälkikasvulle onkin eräs vaikeimmista
asioista
5
FL TÄNÄÄN
Tule ja tööttää!
XX Trumpetin saa vaikka puutarhaletkusta. KTP nousi kuudennella peräkkäisellä voitollaan
sarjan kärkeen tasapisteisiin pelin
vähemmän pelanneen Loimaan Bisonsin kanssa. 11
Seppo Pessinen
FoKoPon Charles Burgess kamppailee KTP:n Antwine Williamsin
kanssa.. Heinäluoma
toivoo hallituksen valmistelevan
teollisuuspoliittisen ohjelman, joka antaisi alalle myönteisen signaalin.
. 14
KTP jyräsi
FoKoPon
Forssassa
??KTP jatkoi Korisliigassa voittoputkeaan lauantaina Forssassa, jossa
se päihitti FoKoPon ylivoimaisesti
104?68 (57?39). KTP hallitsi Forssassa peliä lähes alusta asti tarkalla
heittomyllyllään sekä Devonne Gilesin vahvalla korinaluspelillä.
. Pelasimme muutenkin hyvällä tasolla, puolustus toimi ja olimme vahvoja levypalloissakin, kertoi KTP:n valmentaja Sami
Toiviainen.
Vaisun FoKoPon tehokkain oli Olli
Kaunomäki 15 pisteellä.
Urheilu, s. TAMMIKUUTA 2013
Kotimaa, s. Se tietää
viidessä vuodessa puolitoista miljoonaa euroa, valtuutettu Pauli
Myllyoja (vas.) huomauttaa.
Sunnuntai, s. Hän esitteli eilen Kehräämön
perhelauantaina tämän muovisen ja tukun vaskisia puhaltimia Lounais-Hämeen Musiikkiopistossa.
Soittimia sai myös kokeilla.
Tänään, s. Oikean soinnin taas löytää, kun letkua on juuri tietty mitta.
Puhaltajalta tämä tosin vaatii taitoa, totesi soitonopettaja Petri Vainiontalo. 4
XXKOTIMAA sivu 5
XXULKOMAAT sivu 10
XXMAAKUNTA sivu 6
XXURHEILU sivut 11?13
XXSUNNUNTAI sivut 7?9
XXTÄNÄÄN sivu 14
Tapio Tuomela
67
Ä N
IVÄ II
PÄ LOID
B
TA
Salonkikelpoinen
Terho
SIVU 3
Tietokoneongelmiin
helpotusta
Kotimaa, s. Vanha puoli on suljettu sisäilmaongelmien vuoksi ja sali- ja
ruokalaosaan nousevat viemärivedet usein lattialle. SUNNUNTAI 27. Oulun vapauttamisyksikkö on ainut, jossa on paikkoja myös naisille.
Kotimaa, s. Jos me emme pidä teollisuudesta huolta Suomessa, niin meille tulee kyllä noutaja.
Kotimaa, s. Vanki joutuu laittamaan
itsensä likoon, kertoo rikosseuraamusesimies Ritva Jalonen.
Yksikössä on paikka 12 miehelle ja
kahdelle naiselle. Päiväohjelmaan voi kuulua myös opiskelua,
töissä käyntiä ja esimerkiksi Kelaasioiden hoitamista.
. En usko, että telakat säilyvät
ilman, että valtio on hyvin aktiivinen.
Heinäluoman mukaan Turun
telakan ongelmien syynä on korealaisomistajan erittäin huono
omistajapolitiikka. 7
Puhemies Eero Heinäluoma Ylelle:
Valtio mukaan telakkabisnekseen
STT
??Eduskunnan puhemies Eero
Heinäluoma (sd.) patistaa valtiota osallistumaan STX:n Turun-telakan pelastamiseen.
Heinäluoma sanoi Ylen Ykkösaamussa, että telakan toiminnan
varmistamiseksi tarvitaan uusi yhteistyöjärjestely, johon myös valtio voisi osallistua vaikka vain väliaikaisesti.
. 14
Lehtikuva
Arjen taitoja
oppimassa
??Vankien paluuta siviilielämään
pyritään helpottamaan vapauttamisyksiköissä. Oulun vankilan yhteyteen avattiin hiljattain yksikkö,
jossa vangit opettelevat ohjaajien
avulla arjen taitoja. Paana
on kuitenkin noin 300 oppilaan ja
opettajan työpaikka, toteaa itsekin
koulussa työskentelevä valtuutettu Jyrki Kanerva (sd.).
Valtuutettu Jussi Tiensuu (kok.)
muistelee, että hän asteli Paanalle
kouluun vuonna 1983 juuri kunnostettuihin tiloihin.
. 27
EO
S*
2
4
EI
18 KYLLÄ
3
JOKIOINEN Jokioisilla vallitsee
selvä tahtotila Paanan koulun laajennuksen ja remontoinnin puolesta, vaikka valtio myönsi odotuksista huolimatta vain laajennusosalle 1,46 miljoonaa euroa
avustusta, ja opetusministeriö jätti peruskorjauksen rahoitussunnitelman ulkopuolelle.
Jokioisten kunnanvaltuuston
valmius toteuttaa Paanan
kouluremontti ilman Valtuutettujen
valtion lisätukea
lukumäärä,
K
FORSSAN LEHTI
montille ei itse asiassa ole vaihtoehtoja.
. Puutteet osaamisessa eivät ole ongelmiin johtaneet, sillä suomalainen telakkaosaaminen on Heinäluoman mielestä maailman huippuluokkaa.
Hänen mukaansa teollisuuden
toimintaedellytyksistä huolehtiminen kuuluu ?kansakunnan
ydinkysymyksiin?
. Parakit voivat
olla vain tilapäisratkaisu. Tämä ei ole mikään täyden palvelun talo. Paikat ovat haluttuja, sillä ne ovat liki koko ajan täynnä. Vangit käyvät
kaupassa, tekevät oman ruokansa
ja pesevät pyykkinsä. Saimme pelin haltuun kun FoKoPo heitti alussa kolmosensa ohi,
mutta me emme. On kuitenkin muistettava, et-
ka YL
rs L
itt Ä
un
a
Petri Ojanen,
Johanna Puukka
*Ei osaa sanoa
FL Hannu Oinas
tä kun oppilaat siirtyvät pois Vaulammilta ja Kalakoskelta, se vähentää käyttötalousmenoja noin
300 000 euroa vuodessa. Ja sen jälkeen niitä ei ole remontoitu, hän lisää.
Jokioislaisia hiertää myös se, että neuvotteluissa olleiden mukaan
valtio asetti kipeän kouluverkon
supistuksen edellytykseksi Paanan koulun valtionrahoitukselle.
Ajatus velanotosta kirpaisee myös
kaikkia, sillä valtuutetut eivät tahdo suistaa kunnan taloutta ahdinkoon.
. 4
Seppo Pessinen
Jokioisilla ollaan valmiita maksamaan Paanan koulun laajennuksesta ja remontista, vaikkei valtiolta
heruisi siihen enempää rahaa.
Valtuutetut
valmiita Paanan
remontointiin
Koulu huonossa kunnossa, viemärivedet nousevat lattioille
Jokioisten uudet kunnanvaltuu-
tetut ovat laajalti valmiita siihen,
että kunta toteuttaisi noin 10 miljoonan euron kokonaishankkeen,
vaikka valtiolta ei heruisi suurhankkeeseen enempää tukea.
Forssan Lehden kyselyssä Jokioisten valtuutetuista selvä enemmistö on koulun laajentamisen ja
kunnostamisen kannalla, vaikka
kunta velkaantuisi kovaa tahtia.
Moni mainitsee koulun olevan
niin huonossa kunnossa, että re-
yht. 6
Muistot asuvat koruissa
Tänään, s. Jotta tämä uusi yhteistyö syntyy, niin kyllä valtion lihaksia siinä
tarvitaan, ja se myös rohkaisee yksityistä suomalaista omistajuutta
tulemaan mukaan, Heinäluoma
arvioi.
?Jos me emme pidä teollisuudesta
huolta Suomessa, niin meille tulee
kyllä noutaja.?
klo 12?14
Rakkaamme
äiti, mamma, Emmi-mamma
Emäntä
Johanna Emilia (Emmi)
vEhmas
o.s. 6. 5.1927 Humppila
k. mennessä.
Levolle lasken, Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
siunaus Tammelan kirkossa lauantaina 2.2.2013 klo 12.
muistotilaisuus seurakuntakodissa siunauksen jälkeen.
?. Kiitos myös Ruisluodon henkilökunnalle Helvin
hydästä hoidosta.
Rakkaamme
Hilkka Mirjam
SUlandeR
o.s. Kiitos myös Forssan sairaalan os. Pronssikirjaimet - koristeet
Kotiesittely pyydettäessä.
Liikkeessämme ei ole ovelta
ovelle- eikä puhelinmyyntiä.
. Lisänimet
. Tervetuloa!
www.wahren-keskus.fi/kirjastossatapahtuu
VARAA AIKA FORSSA, Torikeskus 0207 698 950
FORSSA, LOIMAA, SOMERO
www.forssanlehti.fi
alueen uutiset,
puheenaiheet, palvelut
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 25.5.1930 Forssa
k. 13.7.1931
k. 209 Grand Rose 3.2.-17.2. Kiitämme osanotosta. PL?38
30101 Forssa
Somero, Loimaa
arkisin klo 6.00?16.00,
la ja su klo 6.00?12.00
puh. 279 Viimsi 3.2., 10.2. 349
Kalev Spa 3.2., 10.2. 4
FORSSAN LEHTI
KUOLLEITA
TOIMITUS
Rakkaamme
Veljeni ja setämme
Pauli Ilmari
Ryhtä
*
?
SUNNUNTAI 27. 4.1.2013 Forssa
s. 189
Viimsi 31.1., 7.2. Ilmoittautuminen 29.1. 03 433 5340
www.matka-merila.fi. Lämmin kiitos
osanotosta. 179
Laulasmaa 31.1., 7.2. 050 574 5063. Lämmin kiitos
osanotosta. 4, Forssa.
Puh. krs),
käynti luonnonhistoriallisen museon ovesta.
Kirjailija, professori Kalle Päätalon
elämästä ja tuotannosta kertovat
Päätalo-elokuvan ohjaaja
Hannu Kahakorpi ja rakennusmestari,
Päätalon perheystävä Jorma Saros.
Tilaisuuteen vapaa pääsy. Suonpää
Irja Ilma Inkeri
enbeRg
o.s. 2 ja Osaamiskeskuksen henkilökunnalle Rakkaamme hyvästä hoidosta.
Hämeen ammattikorkeakoulu,
iso auditorio 4. KIVIVEISTÄMÖITÄ
HAUTAKIVET
. 23.12.1929 Jokioinen
k. 179
Fra Mare* 31.1., 7.2. paluu kansipaikoin), buffetaamiainen, kaupunkikiertoajelu,
sisäänpääsymaksu ja opastettu
kierros Lentosatamassa.
Palvelumaksu 5 ?/varaus.
Kartanonk. 27.12.2012 Jokioinen
Kaivaten
Ilmari ja Päivi
Miika
Markus ja Susanna
Veikko ja Pirjo
Sukulaiset ja ystävät
Herra, kädelläsi
uneen painan pään,
kutsuit ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa
uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.
Siunattu omaisten ja ystävien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
?. 209 Paradiis 3.2.
309
Viimsi 3.2.
239 Laine* 3.2., 10.2. Hakonen
s. Hyvinvoinnin
toimitusketjut Forssan seudulla -projekti (HAMK), Konseptori-hanke (Innopark Oy), VIHI - Forssan seudun
yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (HAMK).
s. pe-la
4pv, to-su
Tervis 31.1., 7.2. Uudelleenhionnat
. 319
Vihreä talo 3.2.
259 Pühajärve 3.2.-24.3. kiitos Marian hoitoon osallistuneille Humppilan kunnan vanhustyöntekijöille.
Rakkaamme
Helvi Marjatta
SUoMinen
o.s. 15.1.2013 Forssassa
Rakkaudella muistaen
Sinikka
Hannu perheineen
Janne perheineen
Antti
Sukulaiset ja ystävät
Öin taivas, öin taivas
pois riisuu sulta vaivas,
öin uupunein se virvoittaa,
sun voimas uusien.
Ja viimein, ja viimein
yö ylhä tähtisiimein
sua saattaa, nurmen nukkujaa,
luo tummain kuusien.
(Yrjö Jylhä)
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Maria Aleksandra
tiesMäki
o.s. Tähti täysihoito, muut alkaen puolihoito, hlö/H2.
Kuljetus satamaan 30,- sisältää laukunkuljetuspalvelun. 219
Meriton Spa 31.1.-14.2. Kiitos myös Ruisluodon henkilökunnalle Paulin
hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Jukka Kalevi
Lahtonen
* 8.2.1924 tammelassa
. kerros
31.1. ONNITTELUT
IKAALISTEN
Matkatoimisto
03 45 800
ma-pe klo 9-17
Silja Europalla Tallinnaan
Forssasta kuljetuksin!
Ke 6.2.-27.2.,
Su 17.2.
29
Torstait
21.2., 28.2.
alk.
hlö/C4
45
Risteilyt sisältävät
Tilaa tuliaiset ennakkoon.
Bussi mukana Tallinnassa!
kuljetuksen
satamaan.
1 yö Tallinnan hotellissa
Baltian matkoihin
17.2., 21.2., 28.2.
kuljetukset
Forssasta kuljetus 30,30,-/hlö mp.
alkaen hlö/ H2
47
peri
Emme usit
im
to
a!
maksu
KYLPYLÄLOMAT VIROON
lentosatama ja
museolaivat
Viron parhaat kylpylät, laivana Tallink Star. TAMMIKUUTA 2013
3.5.1935
6.1.2013
Kiitos yhteisistä päivistä lapsuuden,
kiitos vuosista jälkeen sen.
Isoveljeä lämmöllä muistaen
Paavo
Lähti lentoon enkeli taivaan,
tuli luokse väsyneen, sairaan.
Kosketti hiljaa posken nukkaa,
silitti hellästi hopeista tukkaa.
Syliinsä kietoi siivillään,
kuiskasi hiljaa, lähdetään.
Pauli-setää rakkaudella muistaen
Kalle perheineen
Tanja perheineen
Päivi perheineen
Hannu ja Arja
Kari perheineen
Raimo perheineen
Sukulaiset, ystävät ja naapurit
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kynttilälyhdyt
. 1.2013 Tammelassa
Kaivaten
Mirja ja Pekka
Petteri ja Katariina perheineen
Jorma ja Marja
Mika, Hannamari ja Juha perheineen
Raakel
Innovaatioguru Anssi Tuulenmäen luento
Valtakunnan innovaatioguru Anssi Tuulenmäki (Aalto yliopisto) puhuu rohkean kokeilemisen ja
uusien toimintatapojen puolesta eli luvasta toimia eri tavalla! Tilaisuudessa startataan myös Forssan seudun Järkivihreä innovaatiokisa! Innovaatiokisan avaussanat, aluekehityspäällikkö Hannu
Saarinen (Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy).
Järjestäjät: Forssan seudun toisen asteen koulutusklusteri (Faktia Koulutus Oy), HyvoT . 0800 966 75
Päätoimittaja
Kari Grahn
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Mauri Uolevi
KAHIVAARA
s. Myynnissä myös 8pv to-to matkat.
Tallinna 22.-23.2. 299
Fra Mare* 3.2., 10.2. 5.1.2013
ikävöiden
Puoliso
Lapset
Lastenlapset
Lastenlastenlapset
Muut sukulaiset ja ystävät
Soitteli tuuli jo kauan
meille surun viestiä hiljalleen.
Katseli aikaa elämän Herra,
kutsui pois sairaan väsyneen.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. kuljetukset Ypäjä-JokioinenForssa alkaen, laivamatkat Viking
Linella (yö laivassa hyttipaikoin
. 199 Viiking 3.2.
289
Paradiis 3.2., 10.2. 22.10.1926 Pielisjärvi
k. 179
Paradiis 31.1., 7.2. 1.2013 Forssa
Ei mökkipihalla enää uurastajaa
ja mökkipolut turhaan odottaa
poluille tuttua kulkijaa.
Me katsomme jälkiä kättesi töiden,
kiittäen, kaivaten, ikävöiden.
Anja
Merja
Tiina, Johan ja Josefina
Timo
Unto ja Raili
Heli ja Tiina
Aimo
Kari
Muut sukulaiset ja ystävät
?. 219
Pirita 7.2.-21.2.
194
Kalev Spa 7.2.
259
5pv, su-to
8pv, su-su
Viiking 3.2.
199 Tervis 3.2.
289
Tervis 3.2., 10.2. 1.2013 Humppila
Rakkaudella kiittäen ja kaivaten
Ritva ja Jorma
Kaisa
Lauri ja Hanna perheineen
Eero ja Marjaana perheineen
Esa ja Tiina
Leena ja Hüseyin
Muut sukulaiset ja ystävät
Vei kotiin Herra jo uupuneen,
elon pitkän kulkea antoi.
Otti syliinsä väsyneen,
lepoon lapsensa kantoi.
siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. MATKAILU
TALLINNA
Äitimme ja mummumme
Elsa Helena
ricHtEr
Silja 1v
Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille ilmoittautuneille.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen: www.hamk.fi/ajankohtaista tai
kirsi.sippola@hamk.fi puh. 03 615 1344
Postios. 2. Jokinen
*
?
7.11.1916 Tammelan Portaassa
8. 0200 728 22
Toimitusjohtaja
Matti Käki
Julkaisujohtaja?uutispäällikkö
Kari Suontausta
Urjala
arkisin klo 6.00?11.00,
la ja su klo 7.00?11.00
puh. Helppi
s. vaihde 03-41?551
Telefax 03-4155 730
Täysin valmiit ilmoitusaineistot
aineistot@forssanlehti.fi
Avoinna arkisin klo 9.00?14.00
Lauantaisin suljettu
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ISSN 0782-663X
Salon Lehtitehdas
Salo 2013
VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS
Kustantaja Forssan Kirjapaino Oy
Esko Aaltosen katu 2
30100 Forssa
Forssa, Tammela, Jokioinen,
Humppila, Ypäjä, Loppi
joka päivä klo 6.30?10.00
puh. SEKALAISIA ILMOITUKSIA
Silmälääkärit
Optikkopalvelut
A. Aittala
M. Järveläinen
R. Keshvari
? piilolasitutkimukset
? näöntutkimukset
? 45-v. ajokorttitodistus
? työnäkötutkimukset
Päätalo-ilta
Tiistaina 29.1.2013 klo 18.00
Forssan kirjastotalon luentosalissa (2. 7. Muut kunnostukset
Hautakiviliike
Veljekset Rautio Oy
Sukulantie 430, 30100 Forssa
(03) 435 0522
Haleja
Mummu, Hannu ja enot perh.
?. 1.2013 Forssa
- Ei mikään voi kuolla,
ei kukat ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Kaipauksella muistaen
Pirkko
Pekka
Arja ja Kari
Tero perheineen
Vuokko ja Hanna
Muut sukulaiset ja ystävät
Rakkaudella muistaen
Riitta, Seppo ja Maria
Eila, Aris ja Anna
Sukulaiset ja ystävät
Uupuneena jätän tuvan tutun,
sen pihan ja kukkamaan,
pois riisun arkinutun,
puvun uuden ylleni saan,
elon kauniin päättyessä
pääsin luokse Herran.
(aila Meriluoto)
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos kaikille Hilkkaa hoitaneille.
Puhelin vaihde 03-41 551
Telefax 03-4155 724
toimitus@forssanlehti.fi
sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi
Avoinna kaikkina arkipäivinä
klo 9.00?21.00
ILMOITUSKONTTORI
Puh. 12. Kultaukset
. 10.11.1925 Urjala
k. 369
www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
alk.
75 ?/B4/aik.
Sis. Grahn
s. Lämmin kiitos
osanotosta
TAMMIKUUTA 2013
Lehtikuva
Heinäluoma haluaa valtion
mukaan telakkabisnekseen
Lehtikuva
Puhemiestä ei
kiinnosta
ministeriksi
siirtyminen
Päivi Räsänen (kd.) haluaa selvitysmiehen työmarkkinauudistukseen.
STT
T UOMAS SAVONEN
Eduskunnan puhemies Eero
Heinäluoma (sd.) patistaa valtiota osallistumaan STX:n Turun-telakan pelastamiseen.
Heinäluoma sanoi Ylen Ykkösaamussa, että telakan toiminnan varmistamiseksi tarvitaan
uusi yhteistyöjärjestely, johon
myös valtio voisi osallistua vaikka vain väliaikaisesti.
. Tarkista, että nettiselaimesi
(esim. Myös tietoturva mietityttää monia. Minulla ei ole suosikkeja,
arvostan lojaalisuutta ja kykyä
kestää henkistä epämukavuutta, siitä hän saa näin päivinä
arvokasta käytännön kokemusta. Firefox, Internet Explorer, Safari) on ajan tasalla.
Ilmaisen päivityksen saa ladattua netistä.
?. ja käytti loppuviikon
sen selittämiseen, että esimer-
vereenisti. Näin Sampo Terho vastasi osaan niistä:
Mikä on käsityksesi täydellisestä onnesta?
Ystävien kanssa jaettu yhteinen riemun hetki.
Mikä on suurin pelkosi?
Liittovaltio.
Mihin historialliseen hahmoon samaistat itsesi?
Paasikiveen. Äkillisen virtapiikin takia kone meni vikatilaan.
Toni Hietakunnas nyökkää
IT-Huolto Helsingin tiskin takana ja lupaa korjata virtapiikistä säikähtäneen Windowsin.
Samalla asennetaan langaton
verkkokortti uudestaan.
Hietakunnaksen yrityksellä on
noin 600 yksityisasiakasta ja vain
kourallinen yritysasiakkaita. Skannaa koko tietokone
parin kuukauden välein haittaohjelmien ja virusten varalta. Mutta Jussi
on vain pyytänyt minua tekemään isänmaan puolesta parhaani, se kuulemma riittää.
Perussuomalaisten johtoon Terholla ei ole juuri nyt
kiinnostusta. Heinäluoman mielestä teollisuuden toimintaedellytyksistä
Räsänen ehdottaa
selvitysmiestä
STT
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen
ehdottaa työmarkkinajärjestöjen ulkopuolista selvitysmiestä vauhdittamaan työmarkkinauudistuksia.
Hän painottaa, että työmarkkinaosapuolilta vaaditaan valmiutta todellisiin uudistuksiin
työllisyysasteen nostamiseksi.
Ranskan mallin mukainen ulkopuolinen selvitysmies voisi
auttaa ratkaisujen löytämisessä.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) patistaa valtiota osallistumaan STX:n Turun-telakan pelastamiseen. Pidemmän päälle
kone hidastuu, kun sinne jää
muistiin tiedostoja.
?. Tietokoneongelmaa voi
yrittää ratkoa myös omatoimisesti: Selkokielisiä ohjeita
löytyy netin hakupalvelusta,
kuten Googlesta, hakemalla.
Helsingissä on 40?50-vuotias
mies, joka haluaa saada koneensa toimimaan nopeammin.
Tavallisimmin puhdistetaan
pölyinen kone tai opastetaan
nettipankin käytössä. Yksityishenkilöt ovat valmiimpia maksamaan palveluista, kun on nähty miten tärkeässä osassa tietotekniikka meidän elämässä on. Se ei
ole helppo päätös. Hänen mukaansa asia on ?aika su-
Ranskalaiskirjailija
Marcel
Proustin kysymyssarja on klassikko. Telakkaan ei ole investoitu eikä
siihen ole sitouduttu. Hallituksessa ministerit ovat tehneet lujasti
töitä.
Mitä Marcel Proust kysyisi
Sampo Terholta?
STT
STT
5
FORSSAN LEHTI
kiksi ruuan hintaa nostava ohjelma ei ole perussuomalaisten
ohjelma.
. Tämä toiminto on useimmissa virustorjuntaohjelmissa.
?. Tärkeintä palvelussa on se,
että sitä saa suomeksi ja selkokielellä, Railo sanoo.
Serénin mukaan kynnys tietotekniikan käyttämiseen pitäisi
olla niin matala kuin mahdollista.
. Pöydässä istuu puheenjohtaja, jonka
puolueella on noin yhden prosenttiyksikön kannatus. Häneen mukaansa vian aiheutti virtajohdon vaihtaminen pistokkeesta
toiseen. Hän ei ole ensimmäisenä
tuomassa omaa mielipidettään
Mitä pidät itsessäsi muiden
yliarvostamana ominaisuutena?
En osaa vastata muiden puolesta.
Millaisissa tapauksissa valehtelet?
En minkäänlaisissa.
Mikä on lempisanasi tai
-fraasisi?
Rehellisyys.
Minkä ominaisuuden haluaisit?
Kauniin lauluäänen.
Mitkä ovat suosikkinimiäsi?
Olavi, Anna.
Miten haluaisit kuolla?
Arvokkuuteni säilyttäen.
Jos sinun pitäisi kuolla ja
syntyä uudelleen joko esineenä tai ihmisenä, minkä haluaisit sen olevan?
Jäätelökauppiaana UudessaSeelannissa.
esiin, mutta samanlaisena rakentavana voimana hän näyttää toimivan ryhmässään kuin
Timokin, Essayah kuvailee.
Europarlamenttiin Terho
pääsi Soinin siivellä ja perussuomalaisten kansanedustajan
Jussi Halla-ahon tuella: Soini
jätti Brysselin pari vuotta sitten
eduskuntavaalien jälkeen varasijalle tulleelle ja Halla-aho
kannusti ennen eurovaaleja
kannattajiaan äänestämään
Terhoa.
. Heinäluomaa on ministerispekulaatioissa istutettu
ulkoministerin pallille.
. Tumman puvun
valkoinen taskuliina täydentää
asiallisen tyylin.
Tällä viikolla Sampo Terho
esitteli ensin tiukan talousohjelman suurine säästötavoitteineen . Muista sulkea tietokone välillä, ettei se ole pelkästään
lepotilassa. Tietenkään Ranskan keinot eivät sellaisinaan ole siirrettävissä Suomeen, mutta ulkopuolinen selvitysmies, jonka raportin pohjalta ryhdytään
uudistuksiin, saattaisi olla tarpeen myös meillä Suomessa.
Selvitysmies voitaisiin asettaa, jos nyt käynnissä olevat
neuvottelut eivät etene tai jos
neuvotteluissa ei päästä kestävyysvajeen kannalta tarpeeksi merkittäviin uudistuksiin,
Räsänen sanoi kristillisdemokraattien kuntapäivillä Himoksella.
Kotitalouksille
suunnatut
it-palvelut kasvussa
Yhä useampi kuluttaja on valmis
maksamaan huollosta
STT
ANNIKA MARTIKAINEN
Läppärissä alkoivat vilistä punaiset valot eikä se käynnistynyt enää, Heikki Railo kertoo ja
osoittaa tiskillä lepäävää tietokonetta.
78-vuotias Railo on tuonut
läppärinsä huoltoon Helsingin
Munkkivuoreen. Ja nyrkkeily- ja jääkiekkofanina hän on illallisilla erinomaista seuraa, Farage sanoo.
Suomalainen meppikollega
Sari Essayah (kd.) kuvaa Terhoa enemmän tutkijatyypiksi
kuin edeltäjäänsä Soinia, jonka
loistavat sosiaaliset taidot toimivat myös Brysselissä.
. Jos me emme pidä teolli-
suudesta huolta Suomessa, niin
meille tulee kyllä noutaja.
Heinäluoma kommentoi Ykkösaamussa myös SDP:n mahdollista ministerikierrätystä hallituskauden tullessa tänä keväänä puoliväliinsä. Puutteet
osaamisessa eivät ole ongelmiin johtaneet, sillä suomalainen telakkaosaaminen on Heinäluoman mielestä maailman
huippuluokkaa.
Valtion kannattaa Heinäluoman mukaan olla Turun telakan suhteen aktiivinen, sillä kyseessä on alihankkijat mukaan
lukien vähintään 20 000 työpaikkaa. Kuluttaja-asiakkaat ovat jääneet unholaan. Osa atk-huolloista pitää yksityisasiakkaita
rasitteena, Hietakunnas sanoo.
Toiminnanjohtaja Robert
Serén Tietotekniikan liitosta
muistuttaa, että yritysasiakkaat
ovat tottuneet maksamaan palveluista, toisin kuin kuluttajat.
. Oma ajatusmaailmani rakentui pitkälle 1990-luvun laman aikana: ei voi elää yli varojensa. Kivijalkaliikkeiden
lisäksi markkinoille on viime
vuosina tullut muutama laajakaistaoperaattorien perustama
tukipalvelu.
Yksi suurimmista on Helpson.
Lähituesta vastaavan Jani Virran mukaan yritys perustettiin
TeliaSoneran kylkeen, koska kuluttajilta puuttui oma tekninen
tuki.
. Tilanne on erikoinen, sillä suurin
osa it-huolloista hoitaa vain yritysten pulmia.
. Tosiasioiden
tunnustamisessa on viisauden
alku.
Ketä elävää ihmistä arvostat eniten?
Äidinäitiäni. Hän on Sampo Terho, perussuomalaisten euro-
parlamentaarikko, 35-vuotias Suomen historian maisteri
ja Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja. Kirjahyllyn päällä on
Suomen lipun vieressä Viron
ja EU:n liput. Ainoastaan sen, että palvelu tai laite ei toimi.
Hietakunnaksen mukaan varsinkin vanhukset ovat hukassa
tietokoneiden ja netin kanssa.
Tyypillinen asiakas IT-huolto
FAKTA
Näin tietokonemurheet pysyvät
poissa
?. Edellisen firman työntekijä tuli kotiin asti
auttamaan, mutta nyt hän päätti säästää rahaa menemällä itse
paikan päälle.
. Tätä olen nyt yrittänyt
toitottaa, Sampo kertoo haastattelupaikakseen valitsemassa Suomalaisuuden liiton toimistossa. Onneksi tietotekniikasta on
tullut yhä helppokäyttöisempää,
Serén sanoo.
Serénin mukaan yhteiskunnalla on kasvava tarve ohjata
kuluttajaa tietotekniikan kanssa, sillä kansalaisilta vaaditaan
yhä enemmän atk-taitoja.
Myös Hietakunnas on huomannut tämän liikkeessään, jossa vanhin asiakas on 93-vuotias.. Koneen tai netin hidastelun
syynä voi olla myös se, ettei
sitä ole pitkään aikaan puhdistettu pölystä.
?. Hän aikoo pyrkiä toiselle kaudelle europarlamenttiin ensi vuoden vaaleissa ja jossain vaiheessa takaisin
kotimaan politiikkaan.
Terhoa on arveltu Soinin
suojatiksi, mutta molemmat
kiistävät sen.
. Aikaisemmin
apuun hälytettiin kuka tahansa
tuttu, joka tiesi edes vähän tietokoneista.
Kotitalouksille suunnattuja
palveluita on Teknologiateollisuuden johtajan Jukka Viitasaaren mukaan syntynyt viime
vuosina samalla kun kysyntä on
kasvanut. Viime kuukausina on tullut kyselyitä Facebook-tilin avaamisesta ja
sen käytöstä.
Läppärinsä henkiinheräämistä seuraava Railo on tottunut ithuoltojen asiakas. Tee varmuuskopiot sinulle tärkeistä kuvista tai työmuistioista: Kopioi tiedostot
ulkoiselle kovalevylle tai polta
CD- tai DVD-levyille.
?. Toivottavasti osaa ottaa opin vastaan, Soini sanoo.
. Meille soittavat asiakkaat eivät osaa tarkkaan sanoa, mistä
ongelmasta on kyse tai mistä se
johtuu. Puhemiehen tehtävä on
erinomaisen hieno tehtävä, ja
olen viihtynyt siinä, joten toivon,
Lehtikuva
että voisin siinä jatkaa, Heinäluoma sanoi.
Heinäluoma pitää ministerikierrätystä perusteltuna, sillä
näin hallitus saa kautensa jälkipuoliskolle ?uutta vauhtia?
. puheenjohtaja Jutta
Urpilaisen käsissä.
. Sen päätyttyä yksi opiskelijoista lähtee junalla Kirkkonummelle tyttöystävänsä luo,
muut takaisin Tampereelle.
Puheenjohtaja on perussuomalaisten Timo Soini, jolla oli
kymmenen vuotta sitten vielä aikaa istua opiskelijoiden
kanssa pari tuntia eduskunnan
kuppilassa.
Opiskelijakolmikosta Kirkkonummelle lähtijä on ainoa,
joka tämän eduskuntatapaamisen jälkeen kiinnostuu politiikasta niin, että saa siitä
ammatin. Tapaaminen kestää parisen
tuntia. Hän joutuu miettimään mikä on se paras koostumus. Hän
toivoo hallituksen valmistelevan
teollisuuspoliittisen ohjelman,
joka antaisi alalle myönteisen
signaalin.
. En usko, että telakat säilyvät ilman, että valtio on hyvin
aktiivinen.
Heinäluoman mukaan Turun telakan ongelmien syynä
on korealaisomistajan erittäin
huono omistajapolitiikka. Hän itse ei ole
kiinnostunut ministeriksi siirtymisestä. Hänen
vieraanaan on kolme yliopisto-opiskelijaa Tampereelta,
jotka ovat kiinnostuneet pik-
kupuolueen perinteisistä koti-isänmaa-uskonto-arvoista,
joita kukaan muu Suomessa ei
enää heidän mielestään edusta. Heinäluoman mukaan Turun telakan ongelmien syynä on korealaisomistajan erittäin huono omistajapolitiikka.
huolehtiminen kuuluu ?kansakunnan ydinkysymyksiin?
. EU:ta kovasti arvosteleva Terho vilkaisee hyllyn päälle.
. ?KOTIMAA
SUNNUNTAI 27. Myönnän, olen kiitollisuuden velassa Jussille. Jotta tämä uusi yhteistyö
syntyy, niin kyllä valtion lihaksia siinä tarvitaan, ja se myös
rohkaisee yksityistä suomalaista
omistajuutta tulemaan mukaan,
Heinäluoma arvioi.
. Hän käyttää koko aikansa ja elämänsä muiden auttamiseen.
Ketä elävää ihmistä halveksit eniten?
Parempi etten sano.
Sampo Terho on perussuomalaisten europarlamentaarikko. Häntä luonnehditaan muun muassa sovittelevaksi.
Se salonkikelpoinen
perussuomalainen
Soinin suosikiksi epäilty Sampo Terho ei halua nyt puolueen johtoon
JOHANNA VESIKALLIO
Eduskunnan kuppila kymmenisen vuotta sitten. Tähtilippu saa olla siinä
niin kauan kuin jäseniä ollaan.
Europarlamentin kollega,
Vapaa ja demokraattinen Eurooppa -ryhmän puheenjohtaja Nigel Farage luonnehtii Terhoa sovittelevammaksi
persoonaksi kuin muut heidän
ryhmänsä jäsenet, jotka ovat
erittäin eurokriittisiä.
Järvisen mukaan ?palkkion
suuruus tytäryhtiöissä ei paljon poikkea emoyhtiöstä?
. Valtuuston puheenjohtaja saa 2 040 euron vuosipalkkion. Mitään
salattavaa niissä ei ole, mutta
minä en niitä kerro. Vuosipalkkioiden
osalta käytäntö vaihtelee, mutta
rivijäsenellä ne ovat tuhannen
euron luokkaa, hän jatkaa.
LHJ Groupin hallituksista noin 10 000 euron kokouspalkkiot
Ami Laaksonen
FORSSAN LEHTI
LOUNAIS-HÄME Forssan
kaupunki omistaa 14 kunnan
omistamasta LHJ Groupista
runsaan 18 prosentin siivun,
mikä oikeuttaa kahteen kiintiöpaikkaan Loimi-Hämeen
Jätehuolto Oy:n 11-henkisessä
hallituksessa.
Tällä hetkellä hallituksen puheenjohtaja on forssalainen
Eino Järvinen (sd.). Kuuleman
mukaan kuorma-autoa piti
alkuun ajaa seisten, jotta jalat
ylettyivät polkimille ja tuulilasista näki ulos. Suomen Tietoturva Oy:n hallitustyöskentelystä palkkioita ei ole
maksettu.
Järvinen on siis nostanut viiden yhtiön hallituspalkkioina
vuodessa verollisena tulona
noin 10 000 euron korvauksen.
Hänen mielestään korvaus on
tehtyyn työmäärään ja vastuuseen nähden pieni.
. Heimo siirtää
vastuun omistajalle eli Forssan
kaupungille.
??Palkkiot noudattelevat kaupungin määrittelemää linjaa
lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa sellä -valtuustossa
maksettavista palkkioista, Heimo suostuu paljastamaan.
Forssan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle maksetaan
2 400 euron vuosipalkkio ja 95
euron kokouspalkkio. Sundholmin mukaan hallituksen puheenjohtaja matkustaa tarpeen mukaan.
Forssan Lehden tietojen
mukaan tytäryhtiöiden hal-
lituksen puheenjohtaja nostaa suurempaa vuosipalkkiota kuin LHJ:n puheenjohtaja. Kahden aikuisen lapsen yllättävät kuolemat jättivät elämään avoimesti suhtautuneeseen perheenisään lähtemättömät jälkensä.
Hannu ja Katariina
Lahtonen
Kirjoittajat ovat Jukka
Lahtosen esikoispoika ja
miniä. Kahdessa puutalossa on paikka 14 vangille.
Kalle on asunut reilun kuukauden niin kutsutussa vapauttamisyksikössä.
. Urheilun lisäksi näissä häntä viehätti yhteys metsään, luontoon.
Forssan Lehden iltarasteilla
hän kiersi vielä ikämiehenäkin.
Hiihtoretkiä teki koko perhe.
Harvinaisen pitkään isä pysyikin ladulla edellä, muistavat lapset. Suomessa on parhaillaan kaksi kunnallista osakeyhtiötä oikeudessa. kaupunginjohtaja Minna Lintonen sanoo, ettei kuntaomisteisten yhtiöiden
palkkioissa ole mitään salattavaa, vaan kyse on enemmän
periaatteesta. Arkea on paras harjoitella
kaupunkiympäristössä, jonne
suurin osa vangeista vapautuu,
sanoo Oulun vankilan apulaisjohtaja Tapio Iinatti.
Vapauttamisyksikössä ollaan
yleensä kuukaudesta vuoteen.
Kuopiossa vapauttamisyksikön toimintaan ollaan tyytyväisiä.
Vain muutama vanki on keskeyttänyt sen päihteettömyysrikkomusten takia.
. Kielitaito ei takaa kenellekään töitä, mutta se on hyvä
lisä ammattiosaamisen päälle. Merkitys on toki suurin lähimpänä itärajaa, mutta kontaktit itään esimerkiksi yritysmaailmassa lisääntyvät jatkuvasti koko Suomessa.
Kyyrä korostaa, että kyse ei
ole pelkästään kasvavien matkailijamäärien palvelemisesta
kaupoissa ja hotelleissa. Hän toimii
myös LHJ Groupin neljästä,
osittain yksityisomistuksessa
olevasta tytäryhtiöstä kolmessa
hallituksen puheenjohtajana ja
yhdessä rivijäsenenä.
LHJ:n toimitusjohtaja Immo
Sundholm ei halua kommentoida kokouspalkkioiden suuruutta, vaan sysää sen omistajien asiaksi. Lukijakin ihmetteli,
miksemme kerro myös yhtiöistä.
Pohdin hetken, kuinkahan työläs prosessi on
edessä. Suljettu
vankila passivoi, mutta täällä
vanki on aktiivinen tekijä, joka joutuu laittamaan itsen-
sä likoon, sanoo rikosseuraamusesimies Ritva Jalonen.
Ohjaaja Mari Luomalan
mukaan ikä näkyy etenkin ruokaostoksissa.
. Tuomionsa loppuvaiheessa olevat vangit asuvat kahden
hengen asunnoissa, joissa on
huone, keittiö ja kylpyhuone.
He valmistavat itse ruokansa, käyvät kaupassa, siivoavat
ja pesevät vaatteensa. Osakeyhtiön toimitusjohtaja ja hallitus
lopulta päättävät, mitkä tiedot
annetaan julkisuuteen, Myllymäki toteaa.
Forssan kaupungin konserniohjeessa todetaan, että kaupungin omistajapolitiikka on
mahdollisimman avointa. Nuoremmat ostavat ruokarahalla ensimmäisinä kertoina
hampurilaisia ja valmispitsoja, mutta aika pian hekin alkavat kysellä, miten valmistetaan esimerkiksi makaronilaatikkoa.
Kalle paistoi jouluna jopa
kinkun.
Vangeilla on myös mahdollisuus käydä esimerkiksi uimahallissa tai kirjastossa. 6
FORSSAN LEHTI
?MAAKUNTA & KOTIMAA
SUNNUNTAI 27. Lintonen näkee,
ettei kukaan pääse rikastumaan hallituspalkkioilla.
??Ei ole mitään syytä, miksei
summia voisi kertoa. 1900-luvun keltainen idyllinen puutalo sijaitsee Oulun vankilan kupeessa,
muurien ulkopuolella. Vastuuta
ja työtäkin on tarjolla.
Ja jos LHJ Group päättää
maksaa hallitusammattilaiselleen reilusta kymmenestä vuosikokouksestaan 15 tonnia vuodessa
plus puhelinedut ja matkat
päälle, niin mitä sitä salaamaan?
Ihminen kun on sellainen,
että jos siltä salataan jotakin, herää heti epäilys siitä
että tässä on oikeasti jotain
salattavaa.
Ami Laaksonen
Lehtikuva
LYHYESTI
Pakkokyytiin
Somerolla
Somerolainen mies koki kauhunhetkiä perjantaiyönä Somerolla. Jos
on esimerkiksi pitkäaikaisvanki, jonka haluaa sopeuttaa elämään, täällä oppii laittamaan
ruoat. Milloin
kummankin tai toisen mielestä on omistajan tehtävä
tiedottaa. Arvioin, että tällainen toiminta tulee jatkossa lisääntymään muuallakin, sanoo kehityspäällikkö Miika Kaskinen
Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskuksesta.
Venäjän kieltä tarvitaan
muuallakin kuin itärajalla
STT
Mikko Niiles
Venäjän merkitys Suomelle
kasvaa jatkuvasti, ja samalla
kasvaa tarve suomalaisten venäjän kielen taidolle. Omistajan eli Forssan kaupungin mielestä
tiedotusvastuu on yhtiöllä, kaupungintalolla ei edes
tiedetty tarkkoja summia.
Yhteistä selityksille oli, että mitään salattavaa ei ole, mutta salaamme silti aina tarkat luvut. Nuorena hän
esiintyi forssalaisyhtyeissä ja
pitkään kuuluisilla Hykkilän
kesäjuhlilla vaimonsa veljen,
teollisuusneuvos Matti Aaltosen yhtyeessä, mutta viime
aikoina soitti lähinnä Sinikkavaimon iloksi. Vielä vanhoilla päivillään hän kiersi nuorempien
isänmaanystävien kanssa Ve-
Jukka Lahtonen.
näjän puolella taistelupaikoilla ja oli mukana pystyttämässä
sinne muistomerkkejä.
Niin ikään Sepänhaan Rotaryklubin toiminta oli hänelle erityisen läheistä, tiistaikokoukset kuuluivat rutiineihin
vuosikaudet, ja Jukka Lahtonen opittiin tuntemaan valveutuneena ja seurallisena klubiveljenä.
Liikunnassa Jukka Lahtosen
lajit sotilasurheilun ohella olivat suunnistus ja hiihto. Hän
opetti usean lounaishämäläisen sukupolven ajamaan autoa.
Isänsä Yrjö Lahtosen perustama autokoulu oli pitkään
seutukunnan ainoa autokoulu ja nykyään toimivista se on
tiettävästi Suomen vanhin.
Opettajana Jukka Lahtonen
muistetaan rauhallisena, kohteliaana ja täsmällisenä.
Liikenneopetuksen parissa
intohimoinen automies työskenteli yli 50 vuotta. Soitto listan kolmeen muuhun yritykseen ja juttu on tänään purkissa,
ehdin jo ajatella.
Sen jälkeen alkoi tökkiä. Tänä päivänä nähdään tärkeäksi, että vanki vapautetaan
hallitusti ja asteittain. Venäjää tarvitaan monella alalla, ja
yhtä lailla yksityisellä sekä julkisella sektorilla. TAMMIKUUTA 2013
Kaupunkiomisteiset yhtiöt
salailevat palkkiokäytäntöään
Konserniohjeissa kaupungin omistajapolitiikka on mahdollisimman avointa
Ami Laaksonen
FORSSAN LEHTI
FORSSAN SEUTU Osa
Forssan kaupungin kokonaan
tai osittain omistamien osakeyhtiöiden toimitusjohtajista
ei halua kertoa veronmaksajille, millaisia palkkioita ja muita
etuja yhtiön hallituksen jäsenet
nostavat.
Loimijoen Kuntapalvelut Oy:n
toimitusjohtaja Soile Haaviston
mielestä kunnallisen yhtiön hallituspalkkiot ja yksityisen yrityksen maksamat palkat ovat julkisuuslain osalta täysin verrannollisia.
??Omistajan edustaja määrittelee kevään yhtiökokouksessa
palkkioiden suuruuden. Entiset
henkilökunnan asunnot on
hiljattain saneerattu vankien
asunnoiksi. Jyrki Välkkynen kertoi sinänsä hyvin mitättömiltä kuulostavat
summat suoralta kädeltä ilman minkäänlaista kakistelua.
Piece of cake, sorruin arvelemaan. Liikkumista seurataan jalkapantojen
avulla.
. Vielä yli 70-vuotiaana Lahtonen vaelsi Lapissa,
patikoiden ja hiihtäen ja saattoi niillä matkoilla mielellään
yöpyä ulkona, lumikiepissä.
Lastenlasten mieleen ovat jääneet eräretket isoisän kanssa
Lounais-Hämeessä ja yöpymiset laavulla tai tiipiissä.
Jukka Lahtosen mielimusiikkia oli vanha iskelmällinen hanurimusiikki. Milloin hallituksen
puheenjohtajan mielestä tiedotusvastuu on toimitusjohtajalla. Tässä on paljon hyvää. Kielitaito on valtti sekä
yrityksille että työnhakijoille.
Tämä tarve koskee ainakin
toistaiseksi eniten KaakkoisSuomea.
Etelä-Karjalan liiton mukaan pelkästään matkailu
Venäjältä Suomeen on kasvanut keskimäärin liki viidenneksellä vuosittain kahdessakymmenessä vuodessa. Diplomi-insinööri, automekaanikko tai kauppatieteilijä . Sodan jälkeen hän harkitsikin sotilasuraa, mutta jäi
vanhempiensa toivomuksesta
perheyrityksen palvelukseen.
Maanpuolustustyötä hän kuitenkin jatkoi ja yleni reservin
kapteeniksi saakka.
Forssan reserviupseereissa
Jukka Lahtonen toimi aktiivisesti pitkään. Milloin toimitusjohtajan mielestä tiedotusvastuu on hallituksen puheenjohtajalla. Toinen
tärkeä paikka oli kesähuvila
Hykkilässä Kuivajärven rannalla. Sinikka ja Jukka
Lahtonen ehtivät olla naimisissa yli 60 vuotta. Ensimmäinen
perustettiin Kuopioon keväällä 2010.
. Lapsia oli neljä. entinen autukouluauto . Apuna
heillä on kaksi ohjaajaa.
Vangeilla on oma päiväohjelma, joka voi sisältää opiskelua, työskentelyä, päihdekuntoutusta tai asioiden hoitamista.
. Fors-
Forssan omistaman Faktia
Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Välkkyselle kokouspalkkioiden yksityiskohtainen kertominen ei ai-
san kaupunginsihteeri Matti
Pietilä kertoo, että kaupungin
omat ohjeet on pyritty laatimaan
mahdollisimman yhteensopiviksi Kuntaliiton ohjeistuksen
kanssa.
heuta mitään ongelmia.
??Meillä hallituksen puheenjohtaja saa vuosipalkkiota noin
tuhat euroa ja kokousta kohden
120 euroa. jäi talliin odottamaan
keväistä vahausta.
Tärkeitä asioita Jukka Lahtoselle loppuun saakka olivat
maanpuolustustyö ja liikunta. Keskustan Sirkka-Liisa Anttilaa ei
olla ehdottamassa kaupunginhallituksen jäseneksi vaan
varajäseneksi. (FL)
Oulun vankilan apulaisjohtaja Tapio Iinatti ja rikosseuraamusesimies Ritva Jalonen Oulun lääninvankilan vankien asuntolan edessä.
Vangit opettelevat arjen taitoja
vapauttamisyksiköissä
STT
MARJO SORMUNEN
Kalterittomasta
ikkunasta avautuu rauhaisa luminen
maisema. Lahtosen autokoulun yhteydessä nimittäin
toimi autokorjaamo ja huoltamo, ja isä-Yrjö lähetti poikansa
kuskaamaan polttoainetta Turusta jo poikasena. Helsingissä syyttäjä vaatii konkurssiin
ajautuneen yhtiön hallituksen
jäseniltä 35 miljoonan euron
korvauksia, Järvinen muistuttaa.
kommentti
Ei salattavaa,
salataan silti
Sain torstaina pomolta toimeksiannon selvittää
nimissä Forssan omistamien yhtiöiden hallitusten
kokouspalkkiokäytäntöä. Muita etuja
hallituksen jäsenillä ei ole, Välkkynen kertoo.
Forssan vs. joskus se venäjän kielen
taito on ratkaiseva tekijä.
KUOLLUT
Automies oli herrasmies
Autokoulunjohtaja Jukka Lahtonen kuoli pitkällisen sairauden uuvuttamana 15.1. Mies ampui
käsiaseella useita laukauksia
kohti riitakumppania, joka oli
noussut toisesta autosta. Osakeyhtiössä hallituksen jäsen vastaa omaisuudellaan, toisin kuin kunnallishallinnossa. Aloitin Faktian toimitusjohtajasta. Talonmiehen
tehtäviä Jukka hoiti aivan viime
vuosiin saakka: pihapiirissä ja
kadunvarressa kaiken piti olla suoraa ja säntillistä. Me
olemme osakeyhtiö, meillä on oikeus vedota osakeyhtiölakiin.
Surkuhupaisinta kaksi työpäivää kestäneen asian
selvittämisessä oli, että summissa ei todellakaan ole
mitään salattavaa. Lautakunnissa kokouspalkkio on 70 euroa.
Kuntaliiton johtava lakimies
Riitta Myllymäki kertoo, että Kuntaliitto ohjeistaa kuntia
huomioimaan tiedottamisessa yhteisöä koskevista asioista
kunnan yleiset tiedotusperiaatteet sekä julkisuus- ja salassapitosäännökset.
??Kuntien osalta palkkiot ovat
julkista tietoa, mutta osakeyhtiössä on eri ympäristö kuin julkishallinnossa. Rehtori
Petri Kyyrä Itä-Suomen koulusta toistaa tutuksi tulleen
fraasin mutta lisää, että venäjän kielestä puhuttaessa on
keskitytty liikaa Kaakkois-Suomeen ja kauppojen myyjiin.
. Osakeyhtiöt toimivat hieman eri tavalla
kuin kuntaorganisaatio, Lintonen muistuttaa.
??Toimin Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen hallituksessa, joten tiedän siellä kokouspalkkion olevan 70 euroa. Jukka Lahtonen
johti autokoulua isänsä jälkeen
aina 1980-luvun loppupuolelle
saakka.
Autoilu ja autot säilyivät läpi elämän keskipisteenä; hopeanhohtoinen museoauto
Plymouth Barracuda vuosimallia -65 . Olimmehan hiljan kertoneet
kuntien luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden
suuruudet Lounais-Hämeessä. Samalla
kun vapautuminen lähestyy,
valvonta vähenee ja henkilön
oma vastuu lisääntyy, sanoo
kehitysjohtaja Kirsti Kuivajärvi Rikosseuraamuslaitoksesta.
Oulun vapauttamisyksikön
toimintamalli on ainutlaatuinen. Palvelualalla
on havahduttu jo kielivaatimuksiin, mutta muuten venäjässä riittäisi hyödynnettävää
. Kukaan ei loukkaantunut. Hän oli syntynyt
8.2.1924 Tammelassa. Rivijäsen saa 500 euroa plus 80 euroa. Olen osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajana puhelimen tavoitettavissa ympäri
vuorokauden. Viis
kaupungin konserniohjeista avoimuuden suhteen. Kyyrä mainitsee esimerkkinä juristit.
. Hän soitti ja otti
tunteja itsekin. (FL)
Oikaisu
Forssan kaupunginhallituksen
kokoonpanoa käsittelevässä
jutussa (FL 26.1) oli virhe. Tämä on arkielämän opettelua monelle vangille. Kiinni otettuja
epäillään muun muassa tapon
yrityksestä ja vaaran aiheuttamisesta. (FL)
Seitsemän kiinni
Lapuan
ammuskelusta
Poliisi on ottanut kiinni seitsemän henkilöä ammuskelusta,
joka tapahtui huoltoaseman pihalla Lapualla. Panssarikillan toiminnassa
hän oli myös mukana niin kauan kuin voimat riittivät, sodan
nuorukaisina kokeneiden aseveljeys jatkui voimakkaana läpi
loppuelämän.
Forssan Sotaveteraanien
toiminta kävi vuosi vuodelta
tärkeämmäksi; kun rivit harvenivat, jäljelle jäävien kunniatehtävät lisääntyivät. Osakeyhtiö säätää
kohdat, jotka ovat julkisia, kunnallishallinnossa säädetään salassapidettävät asiat. Venäjäntaitoisista suomalaisjuristeista on huutava pula.
Tänne tulee koko ajan venäläisiä firmoja, jotka tarvitsevat
suomalaista lakiosaamista.
Kyyrän hallinnoima Itä-Suomen koulu painottaa venäjän
kieltä ensimmäiseltä luokalta
lukioon.
Kyyrä harmittelee sitä, että
ammatillinen koulutus unohtuu usein, kun puhe on venäjän opetuksesta. Forssan Lehden saamien tietojen mukaan
LHJ:n hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on jonkun
verran suurempi kuin Faktian
puheenjohtajan, jonka palkkio
on hieman yli 2 000 euroa.
Palkkion ohella hallituksen
puheenjohtajalla on puhelinetu. Muutoinkin palkkiot noudattelevat
samaa linjaa. Vuosipalkkioon
sisältyy ansionmenetys, eli se
ei ole suoraan verrannollinen
vaikka Faktiaan.
??Lisäksi on muistettava, että osakeyhtiön hallituksessa
vastuu on erilainen kuin kaupunginhallituksessa tai lautakunnissa. Ja
täältä on helpompi hoitaa siviiliasioita, kertoo Kalle.
Kalle on ollut vankilassa kaikkiaan 13 vuotta, joista osan suljetuissa vankiloissa.
Viime lokakuussa avattu
Oulun vapauttamisyksikkö on
vasta toinen. Ajoluvan
hän sai poikkeuksellisesti jo
12-vuotiaana. Talvisodan aikana jo sotaan mielinyt 15-vuotias toimi Forssan suojeluskunnan
päällikön autonkuljettajana.
Jatkosotaan hän lähti heti vapaaehtoisena ja pääsi legendaariseen kenraali Laguksen
panssarivaunudivisioonaan.
Eturintamassa hän kunnostautui panssarivaunun kuljettajana taisteluissa niin, että
hänet lähetettiin sodan loppuvaiheessa Reserviupseerikouluun. Tukikohdaksi
heille muodostui kotitalo Esko Aaltosen kadun ja Mikonkadun kulmassa. Keskustan kunnallisjärjestö esittää hallitukseen Pentti Jolankia ja Johanna
Häggmania, jonka henkilökohtaiseksi varajäseneksi Anttilaa
on suunniteltu.
Forssan valtuusto käsittelee luottamushenkilövalintoja
maanantaina. Välikohtaus alkoi varhain lauantaina. Miehen kyytiin henkilöautoon oli tunkeutunut päihtynyt pariskunta, joka uhkaillen ja sekavalla tarinalla pakotti
miehen kuljettajakseen.
Pariskunta nousi autoon kello 23:n aikaan ja ajelutti itseään
noin neljän tunnin ajan. Reserviläisurheilijoiden valtakunnalliset jotokset olivat vuotuisia kohokohtia. Tutkimus- ja analysointikeskus TAK Oy on arvioinut,
että matkailun määrä jatkaa
kasvuaan ainakin seuraavalle vuosikymmenelle. Monet
jouluaatot Jukkakin vietti kunniavartiossa sankarihaudoilla.
Sotien ja niissä annetun uhrin
muiston vaalimisen hän otti
omakseen. Kyytiin tunkeutujat olivat syntyneet vuosina 1986 ja 1988. Tai on pakko laittaa. Etupenkille istunut mies uhkaili
kuljettajaa ja tarttui myös auton rattiin.
Lopulta pariskunta oli sammunut, ja kuljettaja pääsi autosta karkuun ja soittamaan
poliisin paikalle. Hallituksen
puheenjohtaja tai omistajataho
kertoo jos kertoo, Haavisto sanoo.
Forssa omistaa Loimijoen
Kuntapalveluista 60 prosenttia,
Forssan Seudun Terveydenhuollon Kuntayhtymä loput 40
prosenttia.
Samoilla linjoilla on sataprosenttisesti Forssan omistamien
Forssa-Asunnot Oy:n ja Forssan
Liike- ja Teollisuuskiinteistöt
Oy:n hallituksen puheenjohtaja
ja tuleva kaupunginvaltuutettu
Kaija-Leena Niemi (sd.) ei kerro yhtiöiden palkkiokäytäntöä.
Hän siirtää vastuun tiedottamisesta toimitusjohtajalle, joka on
Veikko Heimo. Samalla
kasvaa kielitaidon tarve Suomessa.
. 2013
Forssassa. Esimerkiksi autonasentajat tarvitsevat venäjää kuten
muidenkin alojen ammattilaiset
sisäilmarahoista 1,46 miljoonaa euroa.
Kunnanhallitus päätti 7. Meidän
verorahojahan se valtio käyttää.?
EI OSAA SANOA
Tanja Thomsson
(vihr.): ?En ole niin
selvillä tästä asiasta
enkä keskustellut
ihmisten kanssa, että
osaisin asiaan sanoa
juuta eikä jaata. Toinen
vaihtoehto on valinta,
että antaa mennä
vaan ja liitytään esimerkiksi Forssaan.?
Rami Lehtinen
(kesk.): ?Jos se tekee
Jokioisten kunnasta
kriisikunnan eli
meidän lainaosuus
menee niin isoksi,
että ollaan valtionhallinnon piikissä, sitä
ei pidä rahoittaa. Olemme nyt tilanteessa, että Paanan koulu on tullut ja tulossa käyttöikänsä päähän ja investointi on vain
tehtävä.
Sillanpää myöntää, että mahdollisesti liian isossa investoinnissa on riskinsä ja kielteiset heijastusvaikutuksensa, jotka rapauttaisivat mm. Meidän velkataakka nousee, mutta
minun mielestäni
Jokioisten kunnan talous kestää tällä hetkellä sen. Kaikki muut investoinnit ovat silloin melkein
nollassa ja kaikkien hallintokuntien pitää
sitoutua tiukkaan talouteen.?
(ps.): ?Koulu on ehdottomasti saatava kuntoon. Se on tarkkaan harkittava
päätös, kuinka paljon lainaa voidaan
ottaa.
Kunnan muiden investointitarpeiden ohella tilanteeseen vaikuttaa
?Tällä linjalla valtuusto joulukuussa oli
ja siihen sitoudun.
Paanan kiinteistö
on nykytilassaan
siinä kunnossa, että
remontti on tehtävä.
Sen voi havaita, kun
koululla käy. kuntajakolain kriteeristö taloudellisesta kantokyvystä.
Koulu pitää
olla kunnossa
Forssan Lehden kyselyn tulos on
?positiivinen mutta ei yllättävä?
, arvioi rehtori-sivistystoimenjohtaja Jari
Sillanpää.
. Me pyrimme avaamaan ovia ja
katsomaan, millaisia näkymiä valtion
päässä ylipäätään on, esimerkiksi tämän vuoden mahdollisista lisärahoituksista. Vuoden 2011 listauksessa laajennushanke oli mukana, mutta peruskorjaus putosi pois.
Vuonna 2012 se ei sinne odotusten mukaisesti palannut.
Antero Suonpää
(kesk.): ?Jos mikään
(lisärahoitus) ei
onnistu, sitten on
ilmeisesti yritettävä
saada kustannuksia
alemmaksi ja tehtävä
karsittu versio, joka
ei kaikkia käyttäjiä
tyydytä. Ei kunta
pysty pääosaisesti sitä rahoittamaan.?
KYLLÄ
Petri Lehtonen
Satu Nurmi (kesk.):
Jussi Tiensuu
Charlotte Nummenranta (vas.):
Harri Saarinen
Eija Sakkinen
?Kyllä homma on
hoidettava jollain
tavalla. Meillä asiasta on puhuttu niin
paljon ihmisten kanssa viime vuosina. Hankkeen
tarpeellisuudesta
olemme kaikki yhtä
mieltä. Lainaa on sitten otettava, jos valtiota ei saada mukaan.
Valtion ratkaisu on tässä epälooginen.?
Sanni Junnila
Mira Kulmala
Martti Esala
Tarja KirkkolaHelenius (vas.):
Petri Lehti (sd.):
(kok.): ?Paanan koulu
on huonossa jamassa
ja sen saneerauksen
varaan on laskettu
muun muassa kunnan
kouluverkon kehittäminen, joten pakko
se on jollain tapaa
ja jollain aikataululla hoitaa. Jos
meidän talous sen kestäisi, niin sitten
kyllä... Mutta jos
rahaa ei muualta tule,
kunnan on karsittava
sitä alkuperäistä suunnitelmaa. Jotain rakennuskorjausta meidän
on pakko tehdä, siitä ei päästä mihinkään.?
J
mm. Koulu on niin huonossa
kunnossa, ja Paana
on sentään 300 ihmisen työpaikka. Joulukuussa valtuusto kuitenkin teki sen suuntaisen ratkaisun, että
hanke toteutetaan.?
(vas.): ?Jos summaa ei
valtiolta ei saa, olen
sitä mieltä, että se
pitää rahoittaa omalla
rahalla. Tässä on
mietittävä miten koulun kanssa edetään,
sillä suoralta kädeltä tuollaista velkaa ei voi
ottaa.?
Koulujen korjaus
kuntien murheena
Kuntaliitto: Valtio jättää kunnat yksin
K
Neuvottelu Paanan rahoitusmahdollisuuksista viikon päästä
. Toisaalta jos ajattelemme meidän
peruspalveluita, tämä kaikkia kunnan
ikäluokkia koskeva yksi ainoa koulu
pitää olla kunnossa.Jokioisten kunta on uupuvien valtionosuuksien
vuoksi joutunut jatkamaan urakkalaskenta-aikaa ja pyytämään urakoit-
Sakari Raiskio
(kesk.): ?Tässä sidotaan
kunnan käsiä muihin
investointeihin
tulevaisuudessa aika
pitkälle. Lisärahaakin
pitäisi tosin valtiolta saada. Niin kuntalaisten kuin päättäjienkin yhteinen tahto ja näkemys on, että
koulu laitetaan kuntoon ja täällä pitää olla paitsi terveelliset ja turvalliset
opetustilat myös tiloiltaan ja laitteiltaan nykyaikainen oppilaitos.
. Kakkosvaihe eli kivikoulun saneeraus jäi odottamaan mahdollista valtionosuutta.
Kunnanhallitus päätti jatkaa hankkeen urakkatarjousaikaa ja käynnistää neuvottelut kakkosvaiheen rahoituksesta ELYkeskuksen ja opetusministeriön kanssa.
Urakoitsijat saivat lisäkirjeellä laskentaan ensin kolme viikkoa lisäaikaa ja nyt uuden lisäkirjeen täsmennyksillä vielä viikon
lisää. On kyse mittavasta investoinnista,
mutta toisaalta meidän kouluverkko myös
kaipaa sitä, että projekti saataisiin kunnialla
päätökseen.?
(sd.): ?Minä lähtisin
yrittämään omarahoitusta. puukoulun tilojen
korvaamiseen muilla tiloilla. Olen
työskennellyt 3 vuotta
homeisessa toimistossa ja altistunut ja
herkistynyt.?
sijoilta eritellyt tarjoukset sekä Paanan koulun uudisrakennuksesta että kakkosvaiheen peruskorjauksesta,
koska kunta ei voi kunnanhallituksen
mukaan tässä vaiheessa sitoutua suoraan kakkosvaiheeseen ilman valtion
rahoitusta. Tiedon jälkeen Paanan rakennushanke jaettiin kahteen toteuttamiskelpoiseen vaiheeseen.
Laajennusosa on saanut vuonna 2012 valtion lisätalousarvion ns. ?SUNNUNTAI
27. helmikuuta eduskunnassa.
?Jos urakkahinnat
nousevat korkealle,
vastaus on ei, mutta
jos laskemien mukaan
pystymme selviytymään maksuista,
vastaus on kyllä. Ei ole
tarpeeksi informaatiota.?
Timo Heikkilä
(kesk.): ?Kaksipiippuinen juttu tämä Paanan koulu on. Tätä varten tehtiin meiltä
edellytetyt kouluverkkoratkaisut, mutta
valtiolla taisi olla sormet ristissä.?
Jarmo Kalliola
?Täytyy punnita asiat
ja taloustilannekin
uudelleen ja yrittää
jatkaa niin, että projekti pystytään joka tapauksessa hoitamaan
loppuun. Totta kai
lisalaina huolestuttaa.?
KYLLÄ (karsittuna)
Lainanotto vaatii
tarkkaa harkintaa
okioisten valtuutettujen selvä
enemmistö on pakon edessä
on valmis saattamaan Paanan koulun laajennuksen ja
peruskorjauksen valmiiksi
suuren lainarahoituksen avulla, jos
valtiota ei yrityksistä huolimatta saada lisää avustusta. Valtion rahoitus on niin
vähäistä, että lain määrittelemä taso turvallisesta ja terveellisestä oppimisympäristöstä vaarantuu, linjasi Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja
Anneli Kangasvieri talousseminaarissa Tampereella.
Pikaista korjausta
tarvitaan
Kangasvieri muistutti, että esimerkiksi oppilaitosten jatkuvasti lisääntyvät home- ja muut sisäilman ongelmat vaativat pikaista korjausta.
Vuoden 2013 valtion talousarvioissa oppilaitosten rakentamiseen
?Valtion rahoitus
on niin vähäistä,
että lain
määräämä taso
turvallisesta
ja terveellisestä
oppimisympäristöstä
vaarantuu.?
on varattu 58 miljoonaa euroa.
Kuntaliiton mukaan summasta
vain 12 miljoonaa euroa on saatavissa jo rakentamisen aikana.
Teksti
STT. Jatketaan
sitten, kun rahaa saadaan. 27:stä valtuutetusta
kolme mielisi tässä tilanteessa karsia
investointia ja vain neljä katsoo, ettei
kunnalla ole moiseen, liki 9 miljoonan euron velkaantumiseen, varaa.
Jokioisten kunnan edustajat osallistuvat Paanan rahoituksen tiimoilta
neuvotteluun Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
johdon kanssa 4. Jonkinlainen
ratkaisu täytyy löytyä.
Koulu täytyy korjata
ihan ehdottomasti.?
Jorma Hacklin
(kok.): ?8 vuotta sitten
kunnassa tehtiin
lista investoinneista,
ja Paanan koulu oli
valtuutettujen mielestä se kaikkein tärkein.
Muita on mennyt
edelle, mutta se on
edelleen toteutettava. Paana on niin
huonossa kunnossa,
että sillä puolellatoista miljoonalla, joka
meillä on valtiolta
ykkösvaiheeseen, ei
tehdä oikeastaan mitään.?
(kok.): ?Minulla on
henkilökohtaisesti
usko vahva, että
siihen rahoitus vielä
saadaan. TAMMIKUUTA 2013
7
EI
Forssan Lehti kysyi Jokioisten
kunnanvaltuutetuilta kantaa
siihen pitäisikö kunnan
rahoittaa Paanan koulun
laajennus ja saneeraus siinä
tapauksessa, että valtio ei
myönnä hankkeeseen
lisäavustusta.
Jukka Perälä
(sd.): ?Yksinkertainen
vastaus on, että Jokioisten kunnalla ei ole
siihen varaa, jos aikoo
säilyä jalat maassa ja
itsenäisenä. ?
Paanan taival
Paanan koulun kiviosan peruskorjaus ei päässyt mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitussuunnitelmaan vuosille
2013?2016. Hanke
on jo lähtenyt liikkeelle ja on tarpeellinen.
Ajallisestikin rakentaminen menee paikalleen, että tällä hetkellä saadaan toivon mukaan aika halpoja
urakkatarjouksia.?
Pauli Myllyoja
Allan Lundén
Janne Korri (kesk.)
?Täytyyhän se rahoittaa, kun on kerran
aloitettu. Olen
vielä vartoomisen
puolella ja haluan
lisätietoja. kunnan käyttötaloutta tulevaisuudessa.
Kunnan taloudenpitoa ei pidä lyödä
laimin.
. Koulujärjestelmäuudistuksen toteutuminen on kiinni
siitä, että Paanan koulu remontoidaan.?
(sd.): ?Ei tässä rinta
ronttingilla olla, mutta korjattava se on.
Ei meillä ole muuta
mahdollisuutta. Silloin ollaan
jo melkein kriisikunta.
On totta kai tosi
tärkeä saada Paana
kuntoon, mutta mistä
saada rahat... Esimerkiksi
siitä millaisia urakkatarjouksia hankkeesta
on tulossa. Tilat ovat
kuitenkin siinä kunnossa.?
(sd.): ?Minusta pitää,
jos rahaa ei missään
nimessä tule enempää. tammikuuta äänin 7?2, että jo myönnetty raha käytetään ykkösvaiheen eli ns. Jos ihan
seinä vastaan tulee,
sitten on tehtävä typistettynä. Lainan kasvamisen kanssa on vain elettävä ja selvittävä.
Sitten on mietittävä muita investointeja.?
Matti Könkö
(kesk.): ?Valtion täytyy
pitää paperinsa ajan
tasalla ja antaa meille
se mikä on luvattu.
Jokioisilla ei ole varaa
ottaa sellaista määrää
velkaa, se veisi meidät
huonoon jamaan.
Valtio on tässä laitettava koville. On tarkkaan
arvioitava, voidaanko tehdä jotain vähemmän vai jotain halvemmalla ja onko kaikki
tarpeellista, mitä nyt on suunniteltu.?
Sirpa Larko
(kesk.): ?Hanke pitää
viedä loppuun ilman
muuta koska se on
niin tärkeä. Jos valtiolta
ei nyt saa rahaa, saako enää koskaan??
Jyrki Kanerva
Pekka Ekholm
(vas.): ?Se on niin tärkeä hanke ja kivikoulun puolikin rupeaa
olemaan niin huonossa kunnossa, että se
vaatii kauttaaltaan
remontin uudisosan
lisäksi. Lapsiystävällisen
kunnan koulut on oltava kunnossa.?
(sd.): ?Jokioisten
palveluvarustus on
hyvässä kunnossa ja
Paanan koulu on nyt
kunnan suurin investointi tulevaisuuteen.
Alakouluista tulee
lapsia yläkouluun,
ja heille on turvattava kunnossa oleva
rakennus ja laadukas opetus.?
(ps.): ?Kyllä se raha
on jostain kaivettava
vaikkakin pitkin hampain siihen ryhtyisin.
Olen velanottoa
vastaan, mutta pikkukoulut on lopetettu
eikä paluuta entiseen
ole. Jostain raha
täytyy löytää, mutta
en kyllä tiedä mistä.
Paanasta on väännetty jo monta vuotta ja
olisihan se outoa, jos
tässä vaiheessa lopetettaisiin. Meidät on ajettu tähän pisteeseen.?
(kesk.): ?Mielestäni
hanke on toteutettava, mutta hyvä olisi
odotella, jos vaikka
rahaa valtiolta löytyisi.
Kolme vuotta on
mielestäni odotusajan
maksimi. Hanke on näin mahdollista toteuttaa myös osina riippuen siitä,
miten rahoitus järjestyy ja miten valtuusto haluaa asian päättää.
Teksti
Petri Ojanen
Johanna Puukka
Kuva
Tapio Tuomela
Grafiikka
Hannu Oinas
untaliitto katsoo, että valtio on vetäytynyt koulujen ja oppilaitosten peruskorjauksista sekä perustamishankkeista.
Liittoa huolestuttaa koulurakennusten huono kunto.
. Pyrimme pääsemään näin
listoille ja etenkin varsinaisille rahoitussuunnitelmalistoille, sanoo kunnanjohtaja Jarmo Määttä.
Hän huomauttaa, että ratkaisun aika on Jokioisilla vasta sitten, kun oikeat pelimerkit ovat tiedossa.
. Näkökantani on tällä hetkellä
lähempänä EI:tä.?
Aino-Maria
Mänki (kesk.): ?Siinä
tulee tosi paljon
lainaa. Lainanottamiseen ei näissä olosuhteissa voi suhtautua mitenkään
kevyesti. Jos ei muuta
ratkaisua löydy, se
on jopa sitten se...
En oikein tiedä, onko
muita vaihtoehtoja
kuin tehdä se kokonaan pois.?
(kesk.): ?Jos lisärahoitusta ei tule, ei auta
muu kuin itse. Näin urakkatarjousten jättöaika on helmikuun puolivälissä.
Tarjouksia rakennus-, ilmanvaihto-, putki- ja automaatiourakoista on pyydetty kaikkiaan runsaalta 30 urakoitsijalta.
Koko hankkeen kustannusarvio kalusteineen on noin 10 miljoonaa euroa.
Paanan koululle haettiin ensimmäisen kerran valtionavustusta vuonna 2004 ja valtion avustettavien kohteiden listalle se
nousi vuonna 2008. Oma poikani
on ruvennut koulussa
yskimään ja minäkin
sain siellä vanhempainillassa oireita
Opastamme ja
tuemme aikuisia kantamaan
vastuuta omasta ja lastensa
elämästä. Tänä aikana saadaan
pysyviä tuloksia ja perheen sijoittava kunta saa vastinetta
rahoilleen. Ovet
avautuvat pintaremontin ja
byrokratiasta selviytymisen
jälkeen helmikuun toisella
viikolla.
. Asiakkaamme tulevat 200
kilometrin säteellä Forssasta,
Stark kertoo.
Perhekotiin mahtuu maksimissaan viisi perhettä. 040 8416321,
Jokioinen.
Arvoisa autoilija!
Muista myös auton
korin hoito muiden
huoltojen lisäksi.
PS. Yksi iso kohderyhmä
ovat nuoret vanhemmat, joilla
ei ole työkaluja vanhemmuuteen. 8
?JOKIOINEN
FORSSAN LEHTI
27. Kysyntää on ollut runsaasti. 4.8.
Lämminhenkinen, iloinen, laulunäytelmä. Myös
rakennusten
purkutyöt!
Kysytarjousta!
tarjousta!
Myös
rakennusten
purkutyöt!
Kysy
OLEMME SUOMEN
SUOMENROMUKAUPPIAIDEN
ROMUKAUPPIAIDENLIITON
LIITON
JÄSENYRITYS
OLEMME
JÄSENYRITYS
- Pakokaasujen mittaus,
bensa ja diesel
- Jarruvoimien mittaus
- Huoltoilmaisinten nollaus
ja vikakoodien luku
- Katsastuspalvelu ym. ym.
JOKIOINEN Puh. 050 592 5863,
stiina-liisa.pirkkamaa@jokioinen.fi
Mari
Lehtokyläntie 1, Jokioinen
Suoritetaan
puunajoa
AUTOKÄSITTELY TIMO JOKELA
Talossa myös ravintola ja saunatilat palveluineen.
Yhteydenotot:
Parturi-kampaamo
Pellilänkolmiontie 2, Jokioinen, p. klo 19.00
Pitkäjärvellä Myötätuulessa 9.2. 438 3344
traktorilla.
Jorma Friman
p. Ideana on, että joku
Perhekodin johtaja Mia Stark (oik.) ja perhetyön vastaavana toimiva Hanna Oristo kertovat, ettei perhekoti tarjoa asukkailleen niin sanotusti kermakakkua, vaan tavallista elämää, jota on tarjolla myös perhekodin jälkeen.
Jokioisten Toivontiellä sijaitseva omakotitalo kelpaa perhekodiksi sijaintinsa ja rakenteensa ansiosta.
muu kuin sossu maksaa minun
elämäni.
Stark toteaa, että lapsen pitää olla perheessä aikuisen jatke, eikä päinvastoin. Oma rauha on turvattu
ja sitä tarjoavat oman huoneen
lisäksi äänieristetty neuvotteluhuone, talon neljä wc:tä, jokaiselle perheelle oma hoitaja
ja tarvittaessa Kiipulla sijaitseva mökki, joka on myös Tukikoti Tasapainon käytössä.
??Naapureilla on luonnollisesti aina pelko, että tällaiseen
paikkaan majoittuu niin sanotusti vain rikollisia ja huonoja ihmisiä. 0500 480 784
Jokkis-Keittiöt Oy
31600 Jokioinen
puh (03) 438 4991
fax (03) 438 4990
GSM
0400 514 666
0400 333 388
Keittiökalusteet
Komerot
Liukuovet
WC-kalusteet
Vaihto-ovet ja tasot
Asennus ja suunnittelu
Lähdekuja 1 | 31600 Jokioinen
040 538 3416 Petri | 040 551 5136 Timo
automo@surffi.net
www.jokkis-keittiot.fi
Jokioisten keskustassa kartanoympäristössä
Humppilantie 9 A 31600 Jokioinen
Vuokrattavana:
kauniita, yksilöllisiä ja rauhallisia toimistohuoneita, myös
kalustettuina.
Varusteltuja kokoustiloja.
Juhlatiloja kaikenlaisiin tilaisuuksiin perhejuhlista
edustustilaisuuksiin, messuihin ja seminaareihin.
Kaivinkoneurakointi
JUKKA HEINONEN
Jokioinen
p. EI KATKAISE TAKUUTA!
ATT
KYLÄSEPÄN TE
ERIN KUULUMIS
IA:
Teatterimme esittää
Jamppa Sorvarin iloisen näytelmän
Lottopotti
Miinan koululla:
tänään 27.1. romua. 0400 744 037, www.ruosteenestoliike.fi
Alakerran näyttelytila Pehkosessa vapaita aikoja.
Minne sinun laskusi tipahtelevat?
Katso kaikki e-laskun edut osoitteesta op.fi/e-lasku
Videopelejä perhekotiin ei tule ja televisiota tai tietokonetta käytetään harkitusti ja rajoitetusti. Usein tilanne on päinvastainen.
. Kaikille perheille räätälöidään
omat kuntouttamissuunnitelmat.
Stark kertoo, että ongelmaperheiden vanhemmat eivät
ole enää köyhiä ja juoppoja,
vaan nykyään tunnustetaan jo
ääneen ongelmien olemassaolo jokaisessa yhteiskuntaluokassa. Ei on hyvä sana kasvattamisessa. Avajaisia vietetään helmikuun toisella viikolla.
RAKENNUSALAN AMMATTILAINEN
JOKIOINEN, LATOVAINIO
LATOVAINIO ??
Ark.
9-21,
la la
10-17
JOKIOINEN,
Ark.
9-21,
10-17
P.0400
0400 199
199 116
4076
P.
116??040
040706
706
4076
OSTAMME
METALLIROMUA
OSTAMME
METALLIROMUA
teollisuus-,
maatalousym. Jos on
mahdollista, vuorovaikutuksettomassa tilassa olevat vanhemmat tuodaan yhteen. klo 15.00
Kysy lisää ja tule tutustumaan.
Jokioisten Tietotalo,
Stiina-Liisa Pirkkamaa p. He ovat kuitenkin
normaaleja ihmisiä, joiden
voimavaroja ovat syöneet esimerkiksi pitkä sairaus tai avioero. Muutamia aikuisten rooleja vielä vapaina.
Tervetuloa katsomaan ja näyttelemään!. Näitä on Starkin mukaan
yhä enemmän.
??Teemme perheestä kokonaisvaltaisen arvion asioista, joiden on muututtava, jotta perhe pysyy koossa. Harjoitukset Luodesuolla 3.2. klo 15.00. klo 19.00
Lamminniemessä Somerolla 24.2. Varakkaiden perheidenkin ongelmien esiintulo on
huimassa kasvussa.
??Lapsi tarvitsee rajoja ja
rakkautta. TAMMIKUUTA 2013
Huostaanotolle
vaihtoehto
Jokioisille avattava perhetalo valmentaa
vanhemmuuteen kodinomaisessa ympäristössä
K
un perheellä menee todella huonosti, lasten huostaanotto on Suomessa
yleinen tapa toimia.
Tukikoti Tasapainoa Forssassa
pyörittävä Mia Stark tuo helmikuussa markkinoille toisenlaisen mahdollisuuden: Jokioisille avattava Perhekoti Pauliina pyrkii ennaltaehkäisemään
perheiden rikkoutumista puuttumalla koko perheen ongelmiin varhaisessa vaiheessa.
??On kannattavampaa ehkäistä rikkoutumista kuin korjata jo rikkoutunutta, Stark toteaa.
??Asiantuntijat näkevät jo
esimerkiksi synnytysvalmennuksessa, ketkä vanhemmat
ovat mahdollisia pudokkaita.
Ideana on auttaa jo tässä vaiheessa, jotta tulevat ongelmat
pystytään ehkäisemään, perhe
kuntoutuisi ja pystyisi jatkamaan itsenäisenä, hän jatkaa.
Perhekodin asiakaskohderyhmää ovat muun muassa
mielenterveysongelmista kärsivät, uupuneet, eronneet, yksinhuoltajat tai kaukana sukulaisista olevat yksinäiset
perheet. Pidimme naapuruston
kanssa keskustelutilaisuuden,
ja heidän suhtautumisensa
perhekotiin oli erittäin positiivista, Stark kertoo.
Vastaavia perhekotia ei ole
montaa Suomessa, mutta
Stark uskoo niitä tulevan lisää.
??Kun kunnat satsaavat pudokkaisiin hyvissä ajoin, se
tuo niille isot säästöt. Sijoituksia tekevä kunta ei ole merkki
ongelmista, vaan se kertoo, että kunta välittää asukkaistaan,
Stark muistuttaa.
Teksti
Ami Laaksonen
Kuvat
Tapio Tuomela
PELTOLAN KONE
PELTOLAN
KONEOY
OY
Valtteri Johansson tekee perhekotiin pintaremonttia. Ideaaliaika perhekodissa asumiseen
on Starkin mukaan puolitoista
vuotta. Monessa perheessä lapsi
määrää ja vanhemmat ostavat
lapsen rahalla kiltiksi, Perhetalon perhetyön vastaavana
toimiva Hanna Oristo muistuttaa.
Ovet auki helmikuun
toisella viikolla
Stark osti Jokioisten Toivontieltä perhetalon toimintaa
varten omakotitalon. Nouto
teollisuus-, maatalousromua.
Nouto sopisopimuksen
mukaan.ym.
Tarjoa
rohkeasti!
Toimuksen
mukaan.
Tarjoa
rohkeasti!
Toimitamme
mitamme myös romulavat yrityksille, yhmyös romulavat
yrityksille, yhdistyksille ja yksityidistyksille
ja yksityisille.
sille. Sen sijaan edellisen
asukkaan sovitusti jättämät, jopa rikkinäiset lelut kelpaavat perhekodin käyttöön.
0400 639 502
Olla-Riitta Aarikan: Seitsemän sisarusta, 7.6.?16.6.
Humoristinen perhedraama.
Antero Kyläsepän: Kulkurit 20.7.. Koska toiminnan
yksi kulmakivistä on yhteiskunnasta hävinnyt yhteisöllisyys, perheiden on opittava
uudelleen elämään muiden
kanssa
050 595 0648 Mika
0500 532 309 Matti
Jokioisten Murron Kyläyhdistyksen
tunnelmallinen Talkootupa vuokrattavaksi
perhejuhliin, saunailtoihin tai vaikka
kokouskäyttöön.
Tiedustelut ja varaukset
Seppo Tapola 0400 847 765.
www.murronkylayhdistys.nettisivu.org
S-market Jokioinen
Taksi- Ja BUssiLiikENNE LiUski
99
Leader
Proteiinipatukat
4 eri makua
60g (16,50/kg). Suomessa on yhteensä 2 000 ISO-sertifioitua yritystä. Ilmalämpöpumput
. Ilmanvaihtokoneet
. KTV
. Laatusertifikaatti ei ole
Sähköistä osaamista
pelkkä taulu apteekin seinällä, vaan osa jokapäiväistä apteekkityötä, Skutnabb toteaa.
??Laatusertifikaatti näkyy
hyvänä asiakaspalveluna, su-
juvana toimintana ja hyvänä
työpaikkana. Jokioisten apteekin toimintaa on kehitetty koko sen
olemassaoloajan, mutta laatusertifikaattiin tähtäävä kehittämisprojekti alkoi viime vuoden tammikuussa, apteekkari
Marja-Liisa Skutnabb kertoo.
. Maamme 610
apteekista sertifioinnin on tällä hetkellä saanut noin 30.
Tunnus 5004204
00003 VASTAUSLÄHETYS
Teksti
Nina Airisto
Kuva
Tapio Tuomela
Luotettavasti ammattitaidolla
Rakennus TK Seppänen Oy
Ruokosuontie 44, 31600 Jokioinen
0400 481 057 Teijo
040 705 8794 Teemu
050 440 0073 Tomi
040 550 9778 Mika (putkimies)
044 212 7510 Sari (laskutus ja markkinointi)
www.jorpek.com
Rillitie 2 puh. Osoitetta voidaan käyttää suoramarkkinointiin.
Jokioisten apteekille myönnettiin ISO-laatusertifikaatti. Tarjous
koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei vielä tule Forssan Lehteä. Arvioinnin teki
ulkopuolinen taho, akkreditoitu arvioija Inspecta Sertifiointi Oy.
. Kosteudenpoistimet
TURVALAITTEET
. Arvioijalle tuli osoittaa, että apteekin toiminta on asiakaslähtöistä ja sujuvaa, ja että
toimintaa arvioidaan ja kehitetään aktiivisesti, Skutnabb
sanoo.
Laatusertifikaattia varten
tehdyssä kehitystyössä apteekin asiakaspalvelu- ja tärkeimmät tukiprosessit kuvattiin ja
ohjeistettiin
Prosessien toimintaa arvioitiin jatkuvasti yhteisesti sovituilla mittareilla sekä säännöllisillä sisäisillä auditoinneilla, minkä lisäksi kerättiin
asiakaspalautteita, jotka käsiteltiin yhdessä.
Apteekissa toteutettiin myös
haamuasiakastutkimus sekä
aloitettiin annosjakelupalve-
9
3 kuukautta
63
etu 10?
euroa
(norm. vikadiagnoositestaus ?
ja MPM-öljyt
TILAUSAJOT
9-, 17- ja 47paikkaisilla busseilla
0500 305 308
044 561 6177
050 363 6624
Jouko Liuski
Juha Liuski
Keijo Leppänen
MÖKEILLE, OMAKOTITALOILLE,
TALOYHTIÖILLE, TOIMISTOILLE YM.
ANTENNITYÖT
. 03 4382190
31600 Jokioinen 0400 539308
Pentti Hakkarainen 0400 539308
VALTUUTETTU AUTOJEN
IKKUNAKALVOTUSLIIKE
. TAMMIKUUTA 2013
FORSSAN LEHTI
Jokioisten apteekki
sai laatusertifikaatin
Tammitarjous
J
okioisten apteekki on
saanut ensimmäisenä
apteekkina Kanta-Hämeessä ISO-laatusertifikaatin.
. Auton huollot ja korjaukset . Lasien tummennukset
. Kuvassa apteekin henkilökunnasta Eeva Saarikallio, apteekkari Marja-Liisa Skutnabb, Anneli Mäkelä ja Tiina Järvi.
Forssan Lehti
maksaa
tilauksen
postimaksun
Tilaajapalvelu
lu hoitokodeille ja palvelukotiasiakkaille.
Laatusertifioinnit ovat yleistymässä myös apteekkialalla.
. Muovisten ajovalojen hionta . Yhteisantennit
. 050 411 4011
Reijo Järvi, puh. pakokaasutestit bensa/diesel
. Nelipyöräsuuntaukset
. 73?)
Valitse sopivin tilaustapa
Tilaajapalvelu
03 4155 610
Ma-pe klo 9.00-14.00
?
?
Sähköpostilla
tilaukset@forssanlehti.fi
Tekstiviesti numeroon
173172
FL väli M väli 3 väli
Nimi väli Osoite
Palauta
tilauskuponki
?
?
Kyllä kiitos, tilaan Forssan Lehden
3 kk 63 . 73?).
TILAAJA
Etunimi
Sukunimi
Lähiosoite
Postinumero ja -paikka
Puhelin
Tarjous on voimassa tilauksiin, joiden jakelu alkaa 10.2.2013 mennessä. Jäähdyttimet
. Lasku
tilauksesta tulee jakelun alettua. Murtohälytys
. Renkaiden myynti ja rengastyöt (pa, ha)
. Pienkohteet
. Kehittämiseen osallistui
apteekkarin lisäksi koko apteekin henkilökunta ja kehitysvalmentaja Mirja Alaniemi.
Apteekkarin aiempi kokemus laatutyöstä sekä kehitystyöhön sitoutuneet työntekijät
mahdollistivat sen, että laatusertifikaatti saavutettiin alle
vuoden kehitystyöllä.
Viime vuoden lopulla tehdyssä laatuarvioinnissa todettiin, että Jokioisten apteekin toiminta täyttää kansainvälisen ISO 9001 -standardin
vaatimukset. Apteekin tuotevalikoimaa kehitetään jatkuvasti asiakkaiden kysynnän
mukaan ja alueen väestöra-
kenne huomioiden. (norm. 0400 940 414
1
2
1
99
Coca-Cola tai
Coca-Cola Zero
2x1,5l, 3l (0,70/l)
(sis. ?JOKIOINEN
27. Palovaroittimet
. Satelliittilaitteet
. Valvontakamerat
OTA YHTEYTTÄ
Petri Okkonen, puh. 2,09+ pantti 0,80)
Apetit
Pakastepizzat
280g (7,11/kg)
Navelinas
appelsiini
Egypti/Kreikka
0
95
Rainbow
Kahvi
500g (3,98/kg)
0
29
Ingman
Jogurtit
200g (1,45/kg)
S-market Forssa
S-market Jokioinen
S-market Tammela
Tammela
Makea
Suippopaprika
Espanja
300g (3,17/kg)
0
Hinnat voimassa vain tänään sunnuntaina 27.1.
S-marketeissa: Jokioinen, Forssa ja Tammela
Palvelemme
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12-18
www.okkonen.net | petri@okkonen.net
0
Conference
Päärynä
Hollanti
59/kg
99
89
1
49/kg
Päärynäinen
toscapiiras
Invabussilla pyörätuoli- ja paarikuljetukset
Kiipunmäentie 60,
31600 Jokioinen
Puh
Pääosin seremoniallinen virka saanee samalla
aiempaa aktiivisemman haltijan: Zeman lupasi jo vaalikampanjassaan osallistua
edeltäjiään enemmän hallituksen työhön.
. Monet egyptiläisistä ovat sitä mieltä, että stadionmellakan takana olivat joko syrjäytetyn presidentin Hosni
Mubarakin kannattajat tai poliisi. Kuolonuhrien
määrän pelättiin nousevan, sillä
sairaalalähteiden mukaan useat
olivat loukkaantuneet vakavasti.
Väkivaltaiset mellakat saivat
alkunsa aamupäivällä, kun tuomioistuin langetti 21 ihmiselle
kuolemantuomion mellakoinnista Port Saidin jalkapallostadionilla viime vuoden helmikuussa. 10
?ULKOMAAT
FORSSAN LEHTI
SUNNUNTAI 27. Silminnäkijöiden mukaan stadionin
valot oli sammutettu mellakoinnin alkaessa ja portit suljettu, minkä vuoksi ihmisiä
tallautui pakoon juosseiden
jalkoihin.
Syytettynä väkivaltaisuuksista on kaikkiaan 73 ihmistä.
Lopuille luetaan tuomio maaliskuussa.
Mellakoinnin jälkeen Egyptin jalkapalloliitto päätti sulkea
Port Saidin stadionin kolmeksi
vuodeksi.
Lehtikuva
Entisen pääministerin Milos Zemanin voitto Tshekin presidentinvaaleissa ei ollut yllätys.
Kansanmies voitti aristokraatin
Vasemmistolainen Milos Zeman on Tshekin seuraava presidentti
STT?AFP?Reuters
Tilaukset kouluille viimeistään 31.1. Tshekkoslovakian kommunistivallan aikana
maanpaossa elänyt varakas
aristokraatti yritti karistaa
ylimyksen mainetta punkhenkisellä vaalikampanjalla,
joka vetosikin kaupunkien
nuoriin.
Näiden tuki ei kuitenkaan
riittänyt nostamaan käsisuudelmia viljelevää 75-vuotiasta
vaalivoittoon.
Zemanin tuli erityisesti
maaseudulta ja alemmista tuloluokista, missä talouskriisin
aiheuttamat säästöt ovat tuntuneet selvästi.
Prahan kevään 1968 uudistusten pyörteissä kommunis-
tipuolueeseen liittynyt taloustieteilijä lensi parin vuoden jälkeen ulos puolesta ja professorinvirastaan.
Hän on sanonut vasemmistolaisuutensa olevan käytännöllistä.
. Tuolloin kuoli 74 ihmistä.
Ainakin kaksi poliisia ammuttiin lauantaina kuoliaaksi,
kun syytettyjen ystävistä ja sukulaisista koostunut väkijoukko yritti päästä Port Saidin vankilaan, jossa mellakasta syytettyjä pidetään.
Sanomalehti al-Ahramin mukaan mellakoitsijoilla oli mukanaan muun muassa tuliaseita ja
kiviä. Presidenttinä kaksi
edellistä kautta ollut Vaclav
Klaus tuli tunnetuksi hyvin
kielteisestä suhtautumisestaan unioniin.
Myös Zemanin vastaehdok-
kaana ollut Karel Schwarzenberg tunnettiin EU-myönteisyydestään. mennessä
tilaukset@forssanlehti.fi tai 03 4155 610.
Praha. Mellakoinnissa
kuoli 74 ihmistä ja sadat muut
loukkaantuivat.
Pieni ryhmä mellakkapoliiseja yritti suojella al-Ahlyn
pelaajia, mutta poliisit jäivät
väentungoksessa alakynteen.
Osa uhreista kuoli puukoniskuihin, osa tallautui hengiltä.
Tv-kuvissa näkyi, etteivät
turvallisuusjoukot ja poliisit
yrittäneetkään lopettaa fanien väkivaltaisuuksia. Mielenosoittajat sytyttivät
autonrenkaita tuleen kaduille,
tukkivat teitä ja hyökkäsivät kahdelle poliisiasemalle.
Egyptin armeija on lähettänyt joukkojaan kaupunkiin es-
tämään levottomuuksien leviämistä.
Jalkapallomellakasta langetettuja kuolemantuomioita ehdittiin heti moittia poliittisiksi.
Al-Ahramin ja uutiskanava alJazeeran mukaan kairolaisen
al-Ahly -jalkapallojoukkueen
kiihkomielisimmät kannattajat
olivat uhanneet väkivaltaisuuksilla pääkaupungissa Kairossa,
mikäli mellakasta ei langetettaisi kuolemantuomioita.
Suurin osa syytetyistä on portsaidilaisen al-Masry -jalkapallojoukkueen kannattajia. Lisäksi noin 300 loukkaantui
mielenosoittajien ja poliisien
otettua yhteen. Se on uhannut boikotoida ensi kuun parlamenttivaaleja, ellei väkivalta lopu
ja opposition vaatimuksiin
uuden perustuslain kumoamisesta vastata.
Lauantaina ainakin 30 ihmistä kuoli Port Saidin kaupungissa roihahtaneissa mellakoissa. Lopuille 52 syytetylle luetaan
tuomiot maaliskuussa.
Mellakoissa kuolleiden omaiset olivat tyytyväisiä tuomioon.
Hassan Mustafa, joka oli kiinnittänyt mellakoissa kuolleen
ystävänsä kuvan paitansa rintamukseen, sanoi tuomion olevan
hyvä.
. Olen vasemmistopoliitikko, mutta haluan ääniä vasemmalta oikealle. Näissä asioissa täytyy olla johdonmukainen, hän perusteli.. Ismailan kaupungissa opposition kannattajat
sytyttivät tuleen Muslimiveljeskunnan toimiston ja yksi
ihminen kuoli mielenosoituksessa.
Kairossa kymmenettuhannet opposition kannattajat
osoittivat mieltään torstaista lähtien vallankumouksen
symboliksi nousseella Tahriraukiolla. Lisäksi noin 300 loukkaantui mielenosoittajien ja poliisien otettua yhteen.
Egyptin jalkapallohistorian verisin mellakka
STT
Egyptin jalkapallon pääsarjan
ottelun loppuvihellys oli vasta soinut Port Saidissa viime
vuoden helmikuussa, kun kotijoukkueen al-Masryn kannattajat ryntäsivät kentälle ja
hyökkäsivät kairolaisen vie-
rasjoukkueen al-Ahlyn kannattajia vastaan.
Ottelu oli päättynyt al-Ahlyn 3-1 voittoon.
Tappiosta raivostuneet kotijoukkueen kannattajat heittelivät kiviä, pulloja ja ilotulitteita al-Ahlyn kannattajien joukkoon. Syytettyjen joukossa on myös yhdeksän
poliisia, mutta ei yhtään al-Ahlyn kannattajaa. Tahdon, että mellakan suun-
nitelleet joutuvat myös oikeuden eteen, hän sanoi.
Port Saidin mellakat jatkoivat torstaina alkanutta levottomuuksien ketjua. Lauantaina ainakin 30 ihmistä kuoli Port Saidin kaupungissa roihahtaneissa mellakoissa. ensiksi mainittua kuusi lasillista ja jälkimmäistä kolme
paukkua päivässä.
. Lauantaina kuolemaan tuomituilla 21 syytetyllä on oikeus
valittaa tuomiostaan, mutta valitusprosessi voi kestää vuosikausia. Ei presidentti ole huoneen nurkassa seisova fiikus
tai oleanteri, jota vain käydään silloin tällöin kastelemassa, Zeman kuvaili.
Tshekin on ennustettu
myös suuntautuvan vallanvaihdon myötä lähemmäs
EU:ta. Vasemmistolainen idiootti on yhtä vaarallinen kuin oikeistolainen idiootti.
Eikä Zeman kuulemma edes
juo enää olutta, vaan on vaihtanut viiniin ja luumuviinaan
. Entisen pääministerin voitto Tshekin presidentinvaaleissa ei tällä perusteella ollut yllätys.
Vasemmistolainen Zeman
peittosi kuitenkin toisella äänestyskierroksella yllättävän
selvästi vastaehdokkaansa,
oikeistolaisen ulkoministerin Karel Schwarzenbergin.
Ensimmäisellä kierroksella
molemmat saivat lähes yhtä
paljon ääniä, mutta lauantain ääntenlaskennassa prosentit olivat 56?44 Zemanin
hyväksi.
Zeman sanoi voitonpuheessaan pyrkivänsä olemaan
kaikkien kansalaisten presidentti. TAMMIKUUTA 2013
Lehtikuva
Väkivalta
jatkui taas
Egyptissä
21 tuomittiin kuolemaan jalkapallostadionin
mellakasta viime vuonna
STT?AFP?Reuters
Kairo. Egypti tempoili lauantaina toista päivää väkivallan kourissa. Milos Zemanin tiedetään pitävän makkaroista ja
oluesta. Perjantaina Egyptin kansannousun
vuosipäivän kunniaksi järjestetyt mielenosoitukset yltyivät väkivaltaisiksi muun
muassa Kairossa, Suezissa ja
Ismailassa.
Suezissa ainakin yhdeksän
ihmistä kuoli mielenosoittajien otettua yhteen poliisin
kanssa. Kaiken kaikkiaan yli
450 ihmistä loukkaantui perjantaina eri puolilla Egyptiä.
Oppositioliittouma on vaatinut presidentti Mohamed
Mursia taltuttamaan väkivaltaisuudet
KoiKun syöttöpeli parani huomattavasti ensimmäisestä pelistä ja merkkejä keskipelin heräämisestäkin oli havaittavissa. Uskomatonta. Myös Charles
Burgess keräsi kymmenen
pinnaa.
Pasi Rakkolainen
Forssan Lehti
jääkiekko Suomi-sarjan
lauantain forssalais-salolaisessa paikallisottelussa riitti
väriä ja tunnetta. Pelasimme muutenkin hyvällä tasolla, puolustus toimi ja olimme vahvoja
levypalloissa, luetteli KTP:n
tyytyväinen valmentaja.
KTP vei levypallot 48-29 ja
kahmi hyökkäyslevypalloja
saman verran kuin FoKoPo
puolustuspäässä.
Koko KTP:n aloitusviisikko
keräsi kaksinumeroiset pisteet ja vielä kuudentena miehenä Jukka Matinenkin. Ranskan avoimen
häviön jälkeen Azarenka oli kohdannut Lin neljä kertaa, ja joka
kerta ottelu päättyi valkovenäläisen eduksi.
Azarenka jatkaa maailmanlistan kärjessä.
Viktoria Azarenka uusi viimevuotisen voittonsa Australian avoimissa.. FoSu piti palloa hitusen enemmän
kuin vieraat, mutta toisaalta
SB Welhot iski terävimmin
vastaan.
FoSu aloitti maalinteon jo
minuutin pelin jälkeen, kun
Sami Romu Romu viimeisteli Ville Salomäen syötöstä.
Welhot sai kuitenkin nope-
STT
lentopallo Keskiviikko-
na niukasti haastajien cupista
Tel Avivissa pudonnut Hurrikaani-Loimaa palasi torstaina
pettyneenä kotiin ja perjantaina oli huono harjoitus, mutta
lauantaina joukkue voitti Mestaruusliigassa 3?0 Perungan
Pojat.
. Ensi vuonna uudelleen,
Li pohti.
Aiemmin Li ja Azarenka olivat
kohdanneet grand slam -tasolla kahdesti. Pelin päätöskympillä salolaisten hankkima
johtoasema kääntyi pikaisesti
isäntien eduksi ja vihreiden
miesten voittoputki sai taas lisää mittaa.
Palloseuran avausmaali 57
sekunnin kohdalla lähti haipaitojen mokasta. Olimme parempia ja
ansaitsimme kaikki pisteet, totesi FPS:n päävalmentaja Kalle
Honkonen.
Teemu Kauranen
Kärkijoukkueet
jyräsivät SM-liigassa
STT
FoKoPon Charles Burgess yrittää saada pallon omilleen KTP:n korinalustungoksessa.
Niukat tappiot syövät miestä
FoSun putoaminen Divarista sinettiä vaille varmaa
Seppo Pessinen
FoSu-Welhot
5-6 (1-2, 2-1, 2-3)
ha Anderssonin hienosta syötöstä.
. ?URHEILU
SUNNUNTAI 27. Ajattelin, kuinka tyhmää,
milloin olin kaatunut viimeksi?
Li kertoi.
Hermostuneen alun jälkeen
Lin, 30, mahdollisuudet hupenivat nilkkavammaan. Vieraiden tehokkaimpia olivat
Giles 21:llä ja Timo Heinonen
19 pisteellä.
KTP nousi voitollaan Korisliigan kärkeen tasapisteisiin
Loimaan Bisonsin kanssa, tosin yhden ottelun enemmän
pelanneena.
Juha Laitila laukoi toisen
erän alussa FoSun tasoihin,
mutta Welhot kuittasi kohta
johtomaalilla.
FoSu sai erän puolivälissä
hyvän vaihteen päälle. Ne säilyvät sydämessäni
ikuisesti, Azarenka sanoi.
Lisää draamaa nähtiin kolmannessa erässä, kun ottelu
ensin keskeytyi toviksi Australian-päivän (kansallispäivä) ilotulituksen takia. Muutamaan sekuntiin en
nähnyt mitään, pimeni täysin.
Se huolestutti hieman. Li aloitti hyvin ja hallitsi avauserää. Ikävalko oli tosiaan päävastustajamme emmekä tehneet FoKoPon pelin sielun
elämää helpoksi. Azarenka voitti ottelun
4?6, 6?4, 6?3 ja ratkaisi voiton
kylmäverisesti ensimmäisellä
ottelupallolla Lin syöttövuorolla.
. Mutta ei tämä ole huonosti, pitää panna suu suppuun ja
jatkaa. Ilman
Pohjosen Tonin pelastuksia sekä useita tolppia lukemat olisivat olleet vieläkin selvemmät
meille. Me ryssimme tämä pelin.
Me tuhlasimme 10-12 hyvää
tekopaikkaa, ei siihen ole varaa. Turhaan.
. KTP:n ja
meidän suoritusvarmuudessa
olikin valtava ero, myönsi FoKoPon valmentaja Miikka Sopanen.
lentopallo
Koijärven
Kunnon B-tytöt saivat SM-sarjansa C-poolin turnauksessa
Vihdissä kaksi voittoa ja yhen
tappion.
Ensimmäisessä pelissä ViLePaa vastaan joukkueen peli vielä oli hieman hakusessa. Samalla se
nousi sarjan tasaisessa keskikastissa viidenneksi ohi HPK:n, joka tipahti seitsemänneksi JYPin
taakse.
Myös SaiPan 3?0 (0?0, 0?0,
3?0) -voitto Ilveksestä tiivisti keskiryhmää.
Ruotsi jätti Suomen
nollille Thaimaassa
STT
jalkapallo Suomen jalkapallomaajoukkue aloitti väkevästi Thaimaan turnauksen
loppuottelun, mutta Ruotsi otti pelissä selvän voiton maalein
3?0 (1?0) lauantaina.
Päävalmentaja Mixu Paatelainen harmitteli joukkueen
huolimattomuusvirheitä, mutta
piti suoritusta kohtalaisena.
. Jukka-Pekka Koistinen pääsi sen jälkeen
viimeistelemään Joonas Mäkisen syötöstä.
Toinen maali tuli neljännellä minuutilla vastahyökkäyksestä päättäjänään Sami Kaislehto rannelaukauksella.
Reilu minuutti ennen taukoa
vieraiden Kari Blomqvist karkasi keskialueen aloituksen jälkeen tökkimään kavennuksen.
Kakkoserä oli tasaista vääntöä, vaikka sen torjuntaluvut
olivatkin 6-14.
Myös paikallinen tuomaritrio tarjosi taas riittämiin nähtävää ja koettavaa yleisölle
meiningillä ?kyllä tästä hyvä
tulee?
. Kaksi vuotta sitten
Li voitti Azarenkan Australiassa
ja Ranskassa. Sarjajohtaja haki
rutiininomaisesti voittopisteet
Lahdesta voittamalla Pelicansin 3?1 (0?1, 1?2, 0?0).
Tappara vankisti tuoretta asemaansa sarjan toisella tilalla,
kun se voitti kotonaan HPK:n
3?2 (2?0, 1?2, 0?0). Tilanteesta 5-3-osuman iski Tommi Rantanen. Pelattiin hieno peli, jossa koko joukkue halusi voittaa.
Erittäin ylpeä olen siitä, ettei
joukkue luovuttanut tai masentunut, vaikka kaveri kiri
meidän johdon kiinni ja meni
jopa hetkeksi johtoon. Kun Suuppareilla on
seitsemän peliä jäljellä, ovat
säilymismahdollisuudet enää
vain teoreettiset. Tauon jälkeen
yleisön suosikki Li loukkasi nilkkaansa toisen kerran ja kolautti
samalla myös päätään, ja sai jälleen hoivaa.
. Päätöslukemat
tulostaululle sivalsi läpiajosta
Oskari Savijoki.
. Jarmo Ruohomaa lämäsi kuitenkin Hait edelle ylivoimalla ajassa 51.35.
Salolaisten mehukestit päättyivät kuitenkin ikävästi Juhani
Tammisen sooloillessa kuittivihosta vastauksen vain 19 sekuntia myöhemmin.
Tästä 13 sekuntia eteenpäin
Mika Erkkilä latasi suoraan
syötöstä laatan uudelleen Toni Pohjosen taakse.
Alle kolme minuuttia ennen
loppusummeria FPS selvitti
oman pään paineen ja ykkösketju vyöryi ylöspäin. Yli kaksimetrinen ja noin
120-kiloinen sentteri riehui
myös toisessa päässä ja nosteli pelin korkeimmat pisteet.
. Toisessa erässä ote siirtyi Azarenkalle,
joka johti 3?1, kun Li väänsi nilkan. Peli pysyi tasaisena molemmissa erissä lähes loppuun
saakka, mutta erien ratkaisuvaiheissa Koijärvi väänsi tärkeät
pisteet 2-0 (25-22, 25-22).
Joukkueen parhaimmistoa
oli yleispelaaja Janina Hieta, joka varsinkin viimeisessä pelissä
löysi tasonsa ja teki pisteitä lähes
erehtymättömällä tarkkuudella.
Lisäksi Hanna Lukkala ja Henna
Mäkinen pelasivat erien ratkaisuhetket kovalla itseluottamuksella ja uhrautuvasti puolustaen.
FoKoPon onnistujat jäivät
eilen vähiin. Tämä syö, syö miestä, Siren sanoi.
Kai Sandberg
FORSSAN LEHTI
jääkiekko Jokerit säilytti
vankan sarjajohtonsa SM-liigassa lauantaina. Andrais Thornton jäi kotkalaispuristuksessa kymmeneen ja Jahmar Thorpe kuuteen pinnaan. Vain Olli Kaunomäki pystyi vastaamaan vieraiden kaukoheittovoimaan
ja FoKoPon ainoat kolmoset
lähtivätkin 15 pistettä heittäneen Kaunomäen kädestä.
Hurrikaani
toipui
Israelin
matkasta
Lauantai-illan ottelu Forssassa oli kahden tasaisen
joukkueen taistelu. Ässien sankari oli
nuori Joel Armia, joka iski ratkai-
sun, kun jatkoaika oli edennyt 16
sekuntia.
Koko alkukauden kompuroinut Helsingin IFK otti uuden valmentajansa Raimo Summasen
johdolla toisen voittonsa. Ville Salomäki pamautti Suupparit toista
kertaa ottelussa johtoon.
Hyvin koko ottelun liikkunut Welhot ei osoittanut taipumisen merkkejä, vaan teki kaksi seuraavaa osumaa.
Tommi Mäkisen maalin edustalta tuikkaama 5-5-tasoitus
herätti taas forssalaistoiveita.
Kuten niin monta kertaa tällä
kaudella, vieraat iskivät kuitenkin voittomaalin, kun Tomas Hoikkanen laukoi taululle 5-6-lukemat.
FoSu yritti aikalisän jälkeen
tasoitusta vielä ilman maalivahtia. KTP
voitti tuolloin vain yhden pisteen erolla.
Eilen Feeniksissä sen sijaan
FoKoPolle ei jäänyt pienintäkään yllätysmahdollisuutta, kun Korisliigan parhaalla
puhdilla tällä hetkellä jyräävä KTP haki kuudennen peräkkäisen voittonsa murskalukemin.
FoKoPolta loppuivat pelimerkit nopeasti molemmissa päissä. Lataus oli hyvä, peli samoin, kenet tahansa olisi voinut palkita, sanoi valmentaja
Ismo Tuominen.
Ismo Moilanen oli 18 pisteellä tehokkain, Matti Oivanen
kokosi 16 pistettä.
Jouni Palokangas oli 11 pisteellä vieraiden tehokkain,
yleispelaajien tehot jäivät alhaisiksi.
PerPolta puuttui edelleen
hakkuri Shawn Sangrey. Päästimme huoli-
mattomuuttamme heidät maalipaikkoihin ja he kyllä osasivat
niistä rankaista. Se kukisti kotihallissaan Kärpät maalein 4?3 (0?0, 3?0, 1?3).
JYP otti kotikentällään kauden
ensimmäisen voittonsa TPS:stä
2?1 (1?1, 0?0, 1?0).
Lukko kiekkoili kotikentällään voiton Bluesista maalein
3?2 (2?0, 0?1, 1?1). Lauantainakin FoSu
paini tasapäisesti SB Welhojen kanssa, mutta oli ratkaisuhetkillä sen verran pehmeä,
että pinnat lähtivät niukasti,
mutta ansaitusti Kuopioon.
Vain kolme voittoa Divarissa ottaneella FoSulla on 11
pistettä matkaa putoamisviivan ylle. Kunto voitti 2-1 (25-12,
19-25, 16-14).
Kolmas peli Karhulan Veikkoja vastaan oli Kunnolta joka
osa-alueella turnauksen parasta
peliä. Saimme pelistä otteen kun FoKoPo heitti
alussa kolmosensa ohi, mutta
me emme. Ei esitys aivan huono ollut,
vaikka lukemista tuli tuollaiset.
Loimme hyviä paikkoja, mutta
tulosta ei tule, jos et paikoissa
onnistu, Paatelainen arvioi.
Samalla Paatelainen antoi
tunnustusta vastustajalle.
. Uuden hakkurin kanssa on neuvoteltu, mutta maassa mies ei
vielä ole.
FORSSAN LEHTI
Korin alla forssalaisista pärjäsi oikeastaan vain Markus
Molenius. Paikkoja oli useampia, mutta
FoSu-valmentaja Tomi Sirenin harmiksi vain Sami Romu onnistui maalinteossa Ju-
Kolmas erä alkoi FoSun
kannalta hyvin. Jo lauantaiaamun treenissä
näki, että pettymys on unohdettu ja että nyt alkaa uusi jakso. Meidän olisi pitänyt pystyä toisen erän lopulla pistää
tämä peli kylmäksi, Siren totesi.
SALIBANDY FoSu on pystynyt parantamaan peliään
kauden mittaan, mutta ei tarpeeksi. Se vaatisi lopuissa peleissä kuutta voittoa
porilaisia Karhuja enemmän.
Teemu Lagerstedt osui tässä tilanteessa vain sivuverkkoon.
asti otetta ja teki kaksi seuraavaa osumaa. KTP oli etenkin alussa
tappavan tarkka. Kun fysio tuli paikalle, hän kehotti minua keskittymään sormeensa, ja
minua alkoi naurattaa. Ruotsilla oli kasassa laadukas joukkue. KTP nakutti eleettömästi
ja laajalla rintamalla. Kaaduin kaksi
kertaa. Aiemmin heittäjän
roolissa loistanut Molenius
teki nyt kaikki kymmenen pistettään lähietäisyydeltä.
FoKoPon amerikkalaiskolmikko oli normaalia vaisumpi. Tasoitus tuli
maalin läheltä, johto-osuma
hyvän nopean hyökkäyksen
päätteeksi.
FPS:n räiskyvä
loppu myrkkyä
Kiekkohaille
FPS-Kiekkohait 6-3
(2-1,0-1,4-1)
KTP:n valmentaja Sami
Toiviainen kertoi ennen peliä joukkueen keskittyvän FoKoPon kotkalaiskasvatin Sami Ikävalkon pysäyttämiseen.
Taktiikka onnistui kun Ikävalko ei tehnyt ainuttakaan pelikoria, vaan seitsemän pistettä
vapaaheitoilla.
. Mehän
olimme tenniskentällä, emmekä
sairaalassa, Li sanoi.
11
Lillä oli silti kyyneleet silmissä epäonnisen ottelun jälkeen.
Häntä harmittivat kaatumiset.
. Nämä muistot ovat eri-
tyisiä. PerPo taistelee samoista sijoista. Kolmatta erää Li johti 2?1,
kun ilotulitus pakotti tauolle, ja
kun peli jatkui, Li väänsi uudelleen nilkkaansa ja löi päänsä.
Tuon jälkeen ote siirtyi Azarenkalle, joka voitti seuraavista kuu-
desta pelistä viisi.
. Myöhemmin KooVee vielä tasoitti ylivoimalla.
Päätöserässä FoSu jäi jo 7-5
tappiolle, mutta nousi erän
puolivälin jälkeen 7-7 lukemiin.
Jatkoajan kolmannella minuutilla Santeri Grönfors laukoi FoSun voittomaalin.
Ville Parviainen ja Jyri Sulander tekivät kumpikin FoSulle
kaksi maalia ja Grönforsin lisäksi Aleksi Lahti, Samu Ahtiainen ja Kalle Laukkanen yhden per poika.
FoSu nousi voitolla B-poikien SM-sarjan pudotuspelitaistoon kahdeksanneksi.
Kunnon
B-tytöille
kaksi voittoa
ja tappio
Forssan Lehti
KTP oli aivan liian kova
Seppo Pessinen
FoKoPo-KTP
68-104 (39-57)
koripallo FoKoPo oli lähellä yllättää KTP:n joukkueiden edellisessä kohtaamisessa joulukuussa Kotkassa. Nämä olivat tosi pitkät kaksi
viikkoa. Se rankaisi
meitä, mutta me emme pystyneet rankaisemaan takaisin. FPS:n edeltävän yrityksen osuttua tolppaan järjesti
Valtteri Heikkilä kulmasta tekopaikan Tuomas Järviselle,
joka tasoitti puntit.
Päätöserä eteni FPS:n pitäessä sitkeästi kiekkoa vastustajan
päädyssä. TAMMIKUUTA 2013
FoSun
B-pojille
jatkoaikavoitto
Forssan Lehti
salibandy FoSu kuittasi
B-poikien SM-sarjassa syyskierroksella KooVeelle kotona
kärsimänsä jatkoaikatappion
haettuaan nyt Tampereelta jatkoaikavoiton 8-7.
FoSu voitti ensimmäisen
erän 4-1 hallittuaan peliä selvästi.
Toisessa erässä FoSu nousi
jo 5-1 johtoon, kunnes KooVee
pääsi kaventamaan kolmessa
minuutissa 5-4:ään. Kokonaisuutena tyydyttävä turnaus meiltä. Ville Niemisen johdolla tamperelaiset saavuttivat peräti seitsemännen perättäisen voittonsa.
Tapparan asema sarjakakkosena vankistui, kun Ässät yllätti
sarjassa kolmantena olevan KalPan jatkoajalla maalein 3?2 (1?1,
1?1, 0?0, 1?0). Suuri kiitos taustajoukoille.
Vihaan heitä, koska he hoputtivat minua koko ajan, Li hymähti.
. Maaleissa näkyi
kokemattomuus kovista kansainvälisistä peleistä, Paatelainen tunnusti.
Ruotsi-ottelussa kaksi kotimaisen liigan pelaajaa teki debyyttinsä A-maajoukkuetasolla.
Toisella puoliajalla TPS:n Petteri
Pennanen korvasi Mika Ojalan
ja Hongan Lum Rexhepi Markus Halstin.
Suomen saldo neljän maan
turnauksessa oli voitto Thaimaasta ja tappio Ruotsille.
. ViLePa
pelasi ja syötti viisaasti, jolloin
KoiKu ei päässyt pelaamaan
normaalia keskipeliään, mikä
on yleensä joukkueen vahvuus.
VilePa voitti 2-0 (25-20, 25-21).
Seuraavassa pelissä Hollolan
Salpis kaatui tiukan väännön jälkeen kolmannessa erässä jatkopalloilla. KTP:n hurja kaukoheittovoima oli tiedossa ja
sillä vieraat karkasivat parinkymmenen pisteen johtoon jo
puoliaikaan mennessä.
FoKoPo ei sen sijaan osunut kotikoreihinsa kaukaa ja
lähempääkin korinteko oli
tavanomaista tuskaisempaa.
Siihen oli kirjaimellisesti suuri syyllinen Korisliigan pahin
korinaluspelote Devonne Giles. Ensimmäinen peli oli hyvä ja kolme tehtyä
maalia siinä oli mainio suoritus.
Lehtikuva
Li lannistui Azarenkaa vastaan
STT?AFP?Reuters
tennis Valkovenäläinen Vik-
toria Azarenka teki pienimuotoista tenniksen historiaa lauantaina Melbournessa.
Hän voitti toisen perättäisen
kerran Australian avoimen mestaruuden mutta voitti vasta ensimmäisen kerran kiinalaisen Li
Nan arvoturnauksessa.
Finaalissa Li väänsi nilkkansa toisessa erässä ja lannistui
vahvalle Azarenkalle kolmessa
erässä
Vuonna 2006 hän hiihti
23-vuotiaiden kympillä SM-pronssin. En ole yllättänyt siitä, että
Kaisa voitti. Ihan OK. Toivotaan, että jatkoa
seuraa.
Jatko ei silti ole kirkossa kuulutettu.
. Huomaa hyvin, että täällä on osattu panostaa oikeisiin
asioihin. Vaihdelaatikko-ongelma oli
viedä miehen penkalle katselijoiden joukkoon. helmikuuta.
Uran ensimmäinen aikuisten Suomen mestaruus maastohiihdossa oli Mäkäräiseltä
kelpo näyttö hiihtovauhdista,
vaikka maailmancupin tasoisilla laduilla ei kisattukaan.
Hän piti voittoaan oivallisena
ampumahiihdolle.
. EBT
Ilmainen sisäänpääsy.
Hopeasompa
paikalliskilpailu
to 31.1.2013 klo 18.30 alk. Suomessa ampumahiihtäjien hiihtovauhtia vähätellään.
Usein sanotaan, että jos et pärjää
hiihdossa, vaihda ampumahiihtoon, ja jos et pärjää siinäkään,
vaihda hiihtosuunnistukseen,
Mäkäräinen luonnehti.
Lajinsa nopeimpiin hiihtäjiin kuuluva Mäkäräinen ei olisi lajinsa ainoa edustaja, joka
kilpailisi MM-hiihdoissa. Slovenian Robert Kranjec oli kolmas.
Schlierenzauer, 23, aloitti voittojen keräämisen maailmancupissa loppuvuodesta
2006.
. Perttu Hyvärinen oli
35:s ja Juho Mikkonen 54:s.
. Val di Fiemmessä ovat maastohiihtäjien MM-kisat. Tämä on uran kohokohtia, aivan erityistä syöksylaskijalle,
23-vuotias Paris tunnelmoi.
Kanadalainen Erik Guay ehti
toiseksi ja Hannes Reichelt itävaltalaisen kotiyleisönä edessä
kolmanneksi.
Andreas Romar jäi sijalle
32 reilun kolmen sekunnin
päähän kärjestä ja näin niukasti cup-pisteiden ulkopuolelle.
. Kuukauden kuluttua 33 vuotta täyttävä Similä toivoo pääsevänsä
MM-kisoihin, vaikka maailmancupiin hänellä ei ole tällä
kaudella ollut asiaa.
. TAMMIKUUTA 2013
Lehtikuva
Romarin syöksy ei
tuonut cup-pisteitä
STT
alppihiihto Italialainen
Dominik Paris otti uransa toisen voiton alppihiihdon maailmancupissa lauantaina.
Kitzbühelin syöksylaskun
kärkisija on arvostukseltaan
aivan eri luokkaa kuin avausvoitto Bormiosta.
. Suurpujotteluni ovat
menneet koko kauden ylösalas, eikä osunut kohdalleen
vieläkään. Tehdään hyvä ja rento reissu ja yritetään saada Mustia nostettua
ylöspäin, Heikkinen ennakoi.
Musti eli Sami Jauhojärvi
kaipaa talven surutyön ja sai-
rastelujen jälkeen uutta nousua.
Heikkinen helpottui Jämillä, koska sai karistettua itseään
koskeneen tilastokummajaisen. Olen tehnyt kovasti töitä, että se olisi samalla tasolla pujottelun kanssa, mutta, mutta... Hän
hävisi voittajalle Sergei Ustjugoville 4.03,1. Tomi Tani ja Janne
Vilponen saivat molemmat yhden pisteen.
Avauspäivän jälkeen kilpailun johdossa on 28 pisteellä,
tällä kaudella vahvaa jälkeä
tehnyt Itävallan kaksikko Harald Simon ja Franz Zorn.
Venäjän joukkue vaanii Itävallan takana kahden pisteen
päässä. Jäi perusjunnaamiseen, Romar manasi suoritustaan.
Forssan Lehti
moottoriurheilu Suomi aloitti vaisusti Puolan Sanokissa jääspeedwayn joukkueiden MM-kisat.
Suomen kilpailu sujui mollivoittoisesti, kun joukkue keräsi
kasaan 11 pistettä. Jatkuvasti ei voi olla tuore,
Heikkinen arvioi.
Heikkinen kilpaili Jämillä
vain lauantaina vapaalla hiihtotavalla. On
silmiinpistävää, ettei toinen sija koskaan tyydytä häntä. Ennen
kisan viimeistä erikoiskoetta Salo oli kuitenkin hyvin perillä tilanteesta.
. Kisassa pitäisi aina
pystyä puristamaan vähän
paremmin. Hän hiihti
7,5+7,5 kilometrillä 30:nneksi
Vesecin laduilla.
Suomen joukkue kutistui
naisten kilpailussa, sillä Marjaana Pitkänen, Tanja Kauppinen ja Maria Grundvall olivat
sairaina sivussa.
Norjan Ragnhild Haga hiihti kisojen toisen mestaruuden.
Kainulainen hävisi hänelle
3.28,1.
Miesten sarjassa Sami Lähdemäki oli 15+15 kilometrin
yhdistelmähiihdossa 33:s. Vähän harmittaa,
että sauva katkesi tuossa alussa, kun joku polkaisi sen poikki.
Jonkun matkaa jouduin yhdellä
sauvalla hiihtämään ja putosin
aika kauas. Teoriassa
Mäkäräinen voisi hiihtää Val di
Fiemmessä 28. Salo tiesi, ettei Mikkelsen sarjan ulkopuolisena saa
SM-pisteitä. Siten Salolle oli samantekevää, voittiko hänen norjalaisen vai ei. Niillä joukkue lähtee kilpailun toiseen
päivään viimeiseltä sijalta.
Suomen parhaana pistemiehenä Antti Aakko keräsi yhdeksän pistettä. Emme ole joutuneet pettymään, päinvastoin.
Vaikka Lahti tunnetaankin
kovana talviurheilukaupunkina, haluaisi Ojapalo siitä huolimatta nähdä lisää erilaisia ulkoilutapahtumia.
. Se on iso
haaste, Poutiainen kertoi.
Poutiainen jäi amerikkalaisvoittaja Lindsey Vonnista
vajaat kolme sekuntia.
Vonn jätti loivahkossa rinteessä kotiyleisön suosikin
Tina Mazen kakkoseksi vain
kahdeksan sadasosasekunnin
erolla.
Nina Halme sijoittui maailmancup-uransa avauskilpailun
avauskierroksella
54:nneksi ja karsiutui toiselta
kierrokselta.
Schlierenzauer nousi
Nykäsen rinnalle
STT
mäkihyppy Matti Nykänen
on kaikkien aikojen mäkihyppääjä, mutta hänen maailmancupin voittoennätyksensä vetelee viimeisiään.
Itävallan Gregor Schlierenzauer nousi lauantaina Nykäsen rinnalle ottamalla uransa
46. Toivottavasti tästä tulisi perinne
ja kisa säilyisi juuri Lahdessa,
Moona ja Ella toivoivat vilpittömästi.
Stars of the Stadiumin tapahtumapäällikkö Mikko Kittelä
oli iloisella tuulella, syystäkin.
. Ykkös- ja kakkosvaihde puuttuivat, ja Salo oli
valmis keskeyttämään.
. Esimerkiksi Saksa on valitsemassa
kaksi hiihtoviestin arvomitalia
voittaneen Miriam Gössnerin.
. Tietääkseni viestipaikat ratkaistaan vapaan kympin jälkeen,
Roponen sanoi.
Jämillä hän johti Mäkäräistä
15 sekunnilla viiden kilometrin,
siis viestiosuuden lopun, kohdalla. Täällä on lisäksi puitteet
Stars of the Stadiumin organisaatio oli panostanut kovalla kädellä koko tapahtumaan.
Yleisöä villitsivät kisan tauoilla esiintyneet maamme kärkipään artistit. 12
?URHEILU
FORSSAN LEHTI
SUNNUNTAI 27. Sen lisäksi se on Suomen ensimmäinen viiden tähden lumilautailukisa.
Komeita ja ilmavia Big Air
-hyppyjä ihailivat suu auki niin
nuoret kuin vanhatkin.
kunnossa, niin mikäs tässä on
laittaa pystyyn kunnon talvirieha.
Samaa mieltä isänsä kanssa
oli yhdeksänvuotias tytär Nea.
. Tied. Itävalta oli toinen ja kisaa mäkiosuuden jälkeen johtanut Japani kolmas.
Suomen joukkue oli viides.
Suomi hävisi voittajalle 1.58,9.
Suomen joukkueessa olivat
Arttu Ålander, Ville Heikkinen,
Leevi Mutru ja Ilkka Herola.
Naisten 1-divisioona
tänään Feeniksissä klo 14.00
. Kaikki asiat ovat menneet
nappiin. Niin päästiin jatkamaan ja laatikko meni huollossa sitten vaihtoon, Salo kertoi.
Aikaa kului korjauksiin kaikkiaan sen verran, että Salon autokunnalle kirjattiin aikasakkoa
kaksi ja puoli minuuttia. Salo halusi välttää
riskejä.
Salo Mikkelsenin haaverin
takia kilpailun johtoon, mutta
joutui itse ongelmiin tuota pikaa. Se jäi vähän kaivelemaan, Lähdemäki sanoi.
Suomi sai alle 23-vuotiaiden
MM-kisoissa yhden mitalin,
jonka toi Juho Mikkonen sprintissä.
Yhdistetyn joukkuekilpailua hallitsi Saksa kaksinkertaisen maailmanmestarin Manuel
Faisstin johdolla. Kukapa ei unelmoisi
Kitzbühelin voittamisesta. Hiihtotyyli vapaa. Toivon tälle Stars of the
Stadiumille kaikkea hyvää.
Tämä tuo nuorisoa, ja miksei
varttuneempaakin väkeä yhteen. Ei vaan oikein lähtenyt.
Lopussa vedin liian suoraan,
jyrkältä en saanut vauhtia
mukaan. 0400 353 327.
(Pakkasraja -17 C)
Avoin kaikille forssalaisille!
Forssan liikuntatoimi
Forssan Salama ry
Suomi vaisu
MM-jääspeedwayn
joukkuekisassa
Ampumahiihtäjänä tunnettu Kaisa Mäkäräinen hiihti eilen ensimmäisen maastohiihdon SM-mitalinsa naisten sarjassa. Tshekki on kolmantena
ja seuraavina Puola sekä Saksa.
Toiseksi viimeisenä on Ruotsi
14 pisteellä ja viimeisenä siis
Suomi 11 pisteellä.
Poutiaiselle kauden
pohjanoteeraus
STT
alppihiihto Tanja Poutiaisen vaikeudet suurpujottelun kanssa jatkuivat lauantaina maailmancupin kilpailussa Mariborissa.
Poutiainen päätyi kauden
pohjanoteeraukseen
28:nneksi.
. Hän ehtisi siitä Osloon
maaliskuun ensimmäisenä päivänä kisattavaan ampumahiihdon maailmancupin sprinttiin.
Vapaalla hiihtotavalla Suomen iskukyky ei ole yhtä vahva kuin perinteisellä. Se miellytti myös
lahtelaistyttöjä.
. Ei tullut isompia virheitä. Ilman ongelmia tultiin, aikaero riitti, ja nyt on hyvä fiilis olla
voittajana maalissa, Salo sanoi.
Neljään voittoon oli Tunturissa yltänyt aiemmin Antero Laine.
Mikkelsen kipusi vielä toiseksi.
Lehtikuva
dy, niin sitten mennään päin
mäntyä, kaksikko korosti.
Onko tällaisella kilpailulla
paikka Lahden tapahtumakalenterissa?
. Hän
on fyysisesti loistava ja henkisesti vahva, Suomen päävalmentaja Pekka Niemelä sanoi.
Olli Muotka oli 22:s ja otti
kauden ensimmäiset maailmancupin pisteensä.
Kisan toisen suomalaisen,
Lauri Asikaisen, uran ensimmäinen käynti lentomäessä jäi
yhden kilpailukierroksen mittaiseksi.
Kainulainen 30:s
nuorten MM-kisoissa
STT
hiihto Anni Kainulainen oli
ainoana suomalaisena mukana hiihdon 23-vuotiaiden MMkisojen yhdistelmäkisassa lauantaina Liberecissä. Ilmoittautuminen kilpailupaikalla klo 18.15 menn. Uskon olevani
nousukunnossa, Similä kertoi.
Kouvolan Hiihtoseuran Kari Varikselle pronssi maistui,
mutta minuutin ja 11 sekunnin
ero kärkeen pisti mietteliääksi.
Jämsänkosken Jussi Simulan
kunto jäi mittaamatta sairastumisen takia. Ei voi muuta sanoa kuin että nälkäinen voittajatyyppi. Minulla
on niitä ennen omat MM-kisat
Nove Mestossa, Mäkäräinen sanoi Jämin mitalihaastattelussa.
Hän myönsi kuitenkin lopulta,
että maailmancupin kokonaisti-
lanne ratkaisee hänen kiinnostuksensa MM-hiihtoja kohtaan.
Mäkäräinen on oman lajinsa
maailmancupissa viidentenä
ennen MM-kisoja. Onhan tämä ihan päin
p-settä. Forssassa,
Vieremän hiihtostadionilla.
Sarjat T/P 6, 8,10,12,14 ja 16 v. Nämä kisat jäivät ainoaksi
näyttöpaikaksi. Imatran Lari Lehtonen on antibioottikuurilla ja
keskittyy Jämillä perinteisen
hiihtotavan kisoihin.
Salo ajoi
Tunturirallin
voittoon
STT
autourheilu Juha Salo
ajoi sunnuntaina rallin SM-sarjan avanneen Tunturirallin voittoon neljännen kerran.
Hän oli vielä yötauolla toisena norjalaisen Andreas Mikkelsenin perässä, mutta nousi kärkeen kun Mikkelsen ajoi sunnuntain ensimmäisellä ek:lla
penkkaan ja rikkoi renkaan.
Salo ei ollut menettänyt yöuniaan Mikkelsenin takia muutenkaan. Rakensimme hienon hyppyrin ja hienon
tapahtuman. Tämä on ollut iso
projekti. Sotshi on uusi virike. helmikuuta Val di
Fiemmessä hiihdettävä vapaan
kymppi. Paras naisten SM-sijoitus ennen eilistä oli viides sija viime vuonna 30 kilometrillä.
Mestari Mäkäräinen voi
lähteä MM-hiihtoihin
FL/STT
hiihto
Kilpaileeko Kaisa
Mäkäräinen ampumahiihdon
maailmanmestaruuskisojen lisäksi helmikuussa myös maastohiihdon MM-kisoissa Val di
Fiemmessä?
Kysymys jäi roikkumaan ilmaan lauantaina Jämin SM-latujen äärellä, kun Mäkäräinen
voitti naisten 10 kilometriä vapaalla hiihtotavalla. Täällä on ollut tosi kivaa.
Olen nähnyt hienoja hyppyjä,
tikkaria samalla imeskellyt Nea
ilmoitti tomerasti.
Komeita suorituksia olivat
tulleet ihmettelemään myös
lahtelaiset kaverukset Moona
Nieminen, 16, sekä Ella Rautio, 16.
. Kyllä ilman muuta. Seuraava etappi on
ensi viikonloppuna Sotshin
maailmancupissa, jossa Heikkinen pääsee tutustumaan ensi
talven olympialatuihin.
. maailmancupvoiton Norjan Vikersundin lentomäessä.
Schlierenzauer otti voiton toisen kierroksen hurjalla
240-metrisellä, joka auttoi hänet puoli pistettä Sveitsin Simon Ammannin edelle. Ajoin jo tien reunaankin,
mutta onneksi älysin kokeilla
kolmosvaihdettakin, ja olihan
siellä sittenkin jotain. helmikuuta jo-
pa 4x5 kilometrin viestissä, jossa ennakkoon ajatellen vapaan
osuudet ovat menossa lauantain SM-kakkoselle Riitta-Liisa
Roposelle ja Jämiltä sairastelun
takia puuttuneelle Krista Lähteenmäelle.
. Siksi tänne oli pakko
tulla. Hirveän vaikeata oli,
Romar kertasi.
Kitzbühelin kolmessa harjoitusrupeamassa Romar änkesi sijoille 22?24.
. Jos katsojat eivät viih-
STT
lumilautailu
taan Hiihtoseuran riveistä viime keväältä.
Lauantaina kulta heltisi 37
sekunnin erolla Ylivieskan
Kuulan Tero Similään. Harrastamme molemmat
lautailua. Olemme saaneet hyvää palautetta niin laskijoilta
kuin katsojiltakin. Cupia lähes
200 pisteellä johtava Norjan Tora
Berger on häneltä todennäköisesti karannut, mutta kakkossijaan eroa on 57 pistettä.
Maastohiihdosta poiketen
MM-kisat kuuluvat ampumahiihdossa
maailmancupiin.
Neljä henkilökohtaista matkaa
sisältävät MM-mittelöt alkavat
Tshekissä runsaan puolentoista
viikon kuluttua ja päättyvät yhteislähtöihin 17. Monet ampumahiihtäjät pystyisivät hiihdon
maailmancupissa kymmenen
parhaan joukkoon, sanoi Italiasta puhelimitse tavoitettu päävalmentaja Magnar Dalen.
Dalen julkistaa Val di Fiemmen MM-joukkueen maanantaina, ja sitä ennen päävalmentajalta on turha udella nimistä.
Jossitellaan silti.
Aikataulullisesti Mäkäräiselle
luontuisi 26. Nyt maailmanmestari on
myös Suomen paras henkilökohtaisessa kilpailussa.
Viestimestaruuksia Heikkisellä on kaksi: yksi Joutsan
Pommista 2004 ja toinen Van-
Lahdessa onnistunut rieha
Lahden
stadion täyttyi lauantai-iltapäivänä innokkaista ja ennakkoluulottomista lumilautailuihmisistä. Mäkäräinen
itse halusi lopettaa spekulaatiot
lyhyeen.
. Meidän täytyy anoa taas
ensi vuodelle uusi kisalupa.
World Snowboard Tourin organisaatio siitä lopulta päättää,
Kittelä sanoo.
Petja Piiroinen hyppäsi Lahdessa lumilautailun TTR-kiertueen Stars of the Stadium -kisan Big Air -kilpailussa.. Vauhti vain puuttui, Poutiainen tiivisteli kilpailupäiväänsä.
Eroja syntyi kiertueen helpoimmassa suurpujottelurinteessä isosti. Valmentaja Toni Roposen
mukaan Riitta-Liisan sukset eivät toimineet SM-kisan lopussa, jossa Mäkäräinen teki eron.
Maalissa sitä oli 7,8 sekuntia.
Tammelan Ryskeen Salla Koskela sijoittui eilen 43:nneksi viisi
ja puoli minuuttia kärjestä jääneenä.
Heikkiselle helposti ensimmäinen kulta
STT
Matti Heikkisen valmistautuminen helmikuisille MM-laduille pysyy ennallaan, vaikka
jyväskyläläinen koki nuutuneensa yllättävästi SM-hiihtojen 15 kilometrin kilpailun toisella kierroksella.
. Lisäksi rata oli
merkattu varsin helpoksi, mikä ei suosi teknistä Poutiaista.
. Kolmonen, nelonen ja viitonen olivat
kunnossa. Toista kertaa Lahdessa järjestetyssä Stars of the
Stadium -lumilautailutapahtumassa oli fiilis kohdallaan.
Kilpailu on osa maailmankertuetta, World Snowboard
Touria
1399 22
Huima
20 10 10 1344. Rauhalliselta paikalta Hämeen helmestä, keskellä
kaunista luontoa,mm: paljon järviä ja
kansallispuistoja. 1915 40
KTP
26 20 6 2351. 118 75
Lukko
45 21 2 6 16 118. Toto4 voitto-osuus: 21,10.
11. 119 73
JYP
45 20 3 7 15 117. Ehkä ensi talvena.
. Hallitus
klo 11.30. 120 70
SaiPa
45 18 5 5 17 118. PALVELUKSEEN HALUTAAN
KAI
ma ja forssalaisen Tapio MäkiTulokkaan valmentama Bluescale otti Porin Toto75-raveissa
neljännen peräkkäisen voittonsa.
Toiseksi tässä lähdössä sijoittui Markku Niemisen ajama ja valmentama Ellen Stara.
Ari Kela ajoi kakkoseksi forssalaisen Liisa Nummen valmentaman BWT Typhoonin.
Antti Teivainen puolestaan
ohjasti toiseksi forssalaisen Juha-Pekka Vilkmanin valmentaman Rituhelmen.
Somerolainen Jukka Kauppinen ajoi valmentamansa Tuulineidon kakkoseksi ja Nauriskydön Vedon kolmoseksi.
Forssalaisen Sanna Kiisken valmentama ja forssalaisen Jouni Nummen ohjastama
Huge Photohut sijoittui lähdössään toiseksi.
Jämijärvi:
SM-kilpailut:
Naiset, 10 km (v): 1) Kaisa Mäkäräinen KontiolU 28.40,8, 2) Riitta-Liisa
Roponen Oulun HS jäljessä 7,8 sekuntia, 3) Riikka Sarasoja-Lilja Lappeen R ?1.21,7, 4) Laura Ahervo HämeenlHS ?1.54,9, 5) Sini Alusniemi
HuhtasH2000 ?2.06,5, 6) Anne Mäkinen TarvasjU ?2.41,5, 7) Kati Venäläinen LeppävV ?2.44,3, 8) Maija Hakala
HämeenlHS ?2.49,9, 9) Heini Hokkanen KangasnK ?3.02,0, 10) Marjo
Loukkola Vuokatti STK ?3.07,9,...43)
Salla Koskela TamRy -5.29,5. KOKOUKSIA
Forssan Seudun
Taksit ry
Kohdenumero 9875775
OKT 4H+k+KHH+S+PH 110 m2
(246000?)
Oksankuja 6, Somero Pappila
31400 Somero
2011valmistunut täysin uusi omakotitalo lähellä Someron keskustan palveluita
Pappilan kylästä. 115 78
Kärpät
46 19 7 4 16 140. 1 (4-1) 1,18
12 Neftehimik - Jugra 1 (5-2) 1,82
13 Bars Kazan- Omsk X (1-1) 3,85
14 TsSKA M - Vitjaz 2 (1-2) 6,45
15 LrNMKY - Korikobrat 1 (89-75) 1,25
16 LrNMKY-Korik. vuosi 2001 ja Hp 323.000?.
Mahdollisuus myös yksittäisesittelyyn
sopimuksen mukaan. Toto (8-10-5): 3,10 1,43-1,311,86 4,98. lähtö: 8 Vieskerin Taiga, poissa: 6. 2011 38
Kauhajoki
25 15 10 2101. 050 3505788
Paula Järvinen
puh. 2065 16
Lapua
26 8 18 2150. lähtö: 5 Bluescale, poissa: 4. Lauri Asikainen Suomi karsiutui toiselta
kierrokselta.
Ravit
Pori:
Toto75:
1. klo 13
Humppilan Osuuspankin
kokoushuoneessa. Sankari/Kari Rosimo 29,7a x (22,32), 2)
Liukkaan Sissi 29,8a (11,83).3) Henkan Huima 29,9a (4,91).4) Mamori
30,1a (5,52).poissa: 10. Tyyliä ja laatua arvostavalle koti! mm lattiat vercasin laattaa lattialämmityksen kera ja seinät silkkitapettia kullatuin reunoin. Toto
(6-12-11): 8,02 1,97-1,99-2,01 14,73.
Toto4 voitto-osuus: 38,90. 121 70
Blues
46 19 4 5 18 126. TAMMIKUUTA 2013
FORSSAN LEHTI
EM-rajat ylittyivät Ideaparkissa
Lehtikuva
Ideaparkin keskusaukiolla rymisee rock?n roll. Kokouslounas klo
12 alkaen. Toto (11-2-12):
5,10 1,35-1,18-1,37 3,93.
9. Toto (16-2-3): 3,61
1,85-3,42-6,23 29,05.
5. Odotin hyvää tunnelmaa ja
sain sen. 2?3
(1?1, 1?1, 0?0, 0?1)
Tappara?HPK 3?2 (2?0, 1?2, 0?0)
Pelicans?Jokerit 1?3 (0?1, 1?2, 0?0)
SaiPa?Ilves 3?0 (0?0, 0?0, 3?0)
Lukko?Blues 3?2 (2?0, 0?1, 1?1)
Jokerit
47 21 9 6 11 139. 050 3505788
Kohdenumero 9903160
OKT 4h,k,s,siistikunto..., 130 m², (138
000 ?)
Someron Keskusta Sahantie 14,
31400 Somero
Someron ydinkeskustasta rauhalliselta
paikalta hyvien kulkuyhteyksien päässä
palveluista, tasamaatontilla oleva hyväkuntoinen omakotitalo. 1675 4
C-tyttöjen 2. Käsiraha alk. lähtö: 7 I.P. 044 9454504
ES Tänään 13.00-16.00
Pässinkalliontie 38, 31300 Tammela
ESITTELY KLO 13.00?13.30
OKT, JOKIOINEN,
HONGISTONKUJA 5
Paljon remontoitu, kodikas talo
Pellilän kylässä. Troikka:
127,64.
Toto4 pelivaihto 67 741,00 e, voitto-osuus 38,90 e
Toto75 pelivaihto 488 215,35 e,
voitto-osuus 992,30 e
Pelivaihto 1 020 287,60 e, yleisöä
1 870.
Salibandy
B-poikien SM-sarja:
KooVee - FoSu 8-7
Ville Parviainen 2+2, Aleksi Lahti
1+2, Aleksi Peltola 0+3, Jyri Sulander
2+0, Samu Ahtiainen 1+0, Santeri
Grönfors 1+0, Kalle Laukkanen 1+0,
Eetu Mattila 0+1.
Taitoluistelu
Zagreb:
EM-kisat:
Miehet, lopputulokset vapaaohjelman jälkeen: 1) Javier Fernandez
Espanja 274,87 pistettä, 2) Florent
Amodio Ranska 250,53, 3) Michal
Brezina Tshekki 243,52, 4) Brian
Joubert Ranska 232,47, 5) Maksim
Kovtun Venäjä 226,57, 6) Alexander
Majorov Ruotsi 211,88, 7) Sergei Voronov Venäjä 210,18, 8) Viktor Pfeifer
Itävalta 194,77, 9) Chafik Besseghier
Ranska 189,67, 10) Peter Liebers Saksa 187,96.
Yleisurheilu
Lempäälä:
Seiväskarnevaali:
Miehet: 1) Eemeli Salomäki SomEsa 555 (kkk), 2) Olli Rannikko NokU
530, 3) Jere Bergius TP, Perttu Korhonen SotkJy ja Rasmus Wejnold Jörgensen Tanska 515, 6) Max Eaves Britannia 515, 7) Jarno Kivioja HKV 500.
Naiset: 1) Minna Nikkanen SomEsa 440 (kkk), 2) Valeria Snegova Venäjä 395, 3) Aino Siitonen HKV 385, 4)
Milla Siekkinen JKU 375.
RAHAPELIT
Lotto 4/13:
Oikeat numerot: 12, 13, 14, 23, 24, 27,
30. lähtö, DUO-1, lv 2100 m: 1)
Michael Zolin/Veli-Matti Rönkkö
18,2a (14,16), 2) Huge Photohut 18,3a
(15,85).3) Uniksin 18,4a (4,17).4) Voetto 18,7a (4,31).poissa: 6, 11. Tavoitteena olisi kauppakeskuksissa järjestettävä minisarja,
hän sanoo.
?Armstrong
valehteli
Oprahille?
13
AM
ÄT
IS S Ä O N P YÖR
FORSSA . Päivän
Duo: 4-5, kerroin: 583,45.
4. 1260 36
PeKa
20 16 4 1820. KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 9,34 %, KSL:n mukainen
luottohinta 17.421,53 ?. Pihasauna ja
autotalli. 1801 38
Pyrintö
26 19 7 2302. divisioonan ylempi
jatkosarja:
FoA-Pyrintö pink 56-48
Peu Basket - FoA 84-63
Essi Mattila 15, Tilda Helo 8, Vilma
Laitinen 33, Emma Koskinen 12, Veera
Wessman 16, Viivi Laitinen 16, Jemina
Rosenberg 19.
Lentopallo
Mestaruusliiga:
MuurLe?Loimu 3?0
(25?22, 25?15, 25?20)
Sampo?Etta 3?0
(25?22, 25?23, 25?14)
Hurrikaani?Perungan Pojat 3?0
(25?19, 25?21, 25?16)
Mäkihyppy
Vikersund:
Maailmancupin kilpailu, HS 225:
1) Gregor Schlierenzauer Itävalta 418,7 pistettä (hyppyjen pituudet
216,5 m + 240 m), 2) Simon Amman
Sveitsi 418,2, (215,5+229,5), 3) Robert
Kranjec Slovenia 417,6 (212+232,5),
4) Andreas Stjernen Norja 417,2
(215,5+232,5), 5) Kamil Stoch Puola 413,8 (213,5+232,5), 6) Piotr Zyla
Puola 394,9 (200,5+225), 7) Anders
Jacobsen Norja 391 (197,5+222,5),
8) Michael Neumayer Saksa 389,2
(196,5+225,5), 9) Jurij Tepes Slovenia
385,6 (206,5+209), 10) Severin Freund
Saksa 384,5 (213,5+206)...22) Olli
Muotka Suomi 327,1 (191+189). 1433 20
Kerava
20 6 14 1485. + vesi + sähkö
oman mittarin mukaan.
0400 623 572
Asiaa läheltä ja kaukaa
?. Yläk. Toto (7-12-6):
22,32 4,22-3,78-2,16 72,81.
7. Saadaan bisnestäkin isommaksi.
Kisan järjestäjä Harri Niskanen uskaltaa jo varovasti lupailla
jatkoa. Rak. lähtö, Toto75-7 Toto4-3 TROIKKA-2, lv 1600 m: 1) Beatasine/Juhani Tapani 13,8a (1,24), 2) Daniel
Palema* 14,1a (15,78).3) Surprise
Lord 14,4a (11,87).4) Evert Kyu 14,5a
(36,73).poissa: 3, 10. 1383 26
HoNsU
20 11 9 1401. 050 3505788
Vuosikokous sunnuntaina 10.2. lähtö, Toto75-6 Toto4-2, lv 2100
m Kohti kultaa -divisioonakarsinta: 1)
Asante/Antti Teivainen 15,1a (9,04),
2) Titane Nordique 15,3a (3,3).3)
Hamtaro S 15,3a (5,65).4) Southwind
Tequila 15,4a (4,74).poissa: 9, 10. 112 87
Tappara
47 21 6 5 15 134. lähtö, Toto75-1, lv 3100 m: 1)
Global
Kid*/Tommi
Kylliäinen
16,8 (3,02), 2) BWT Typhoon 18,0
(24,47).3) Magnat 18,1 (4,13).4) Ultimate Dream 18,2 (10,5).poissa: 14.
Toto (16-13-7): 3,02 1,50-4,11-1,51
40,80.
6. 2308 16
Korihait
25 8 17 1979. 2x h, aula, 115/133
m². lähtö, Toto75-4, lv 2100 m: 1)
Windy Atlas/Seppo Markkula 16,6a
(5,1), 2) Lady Charlot 17,0a (1,7).3)
Diesel Line 17,3a (6,92).4) Glimma
Rosen* 17,4a (69,42). Näin läheltä katsottuna
meno näyttää todella huimalta. Normaali luottopäätöskäytäntö. Tulos on
myös nupullaan olevan hallikauden kärkitulos maailmassa.
Haapala passitti historiaan
Jarmo Kärnän nimissä vuodesta 1989 olleen ennätyksen 808.
Raamikas Haapala hyppäsi viime talvena Suomen hallimestariksi tuloksella 773, mutta
loukkasi tämän jälkeen reitensä. ASUNNOT JA KIINTEISTÖT ?
MYYTÄVÄNÄ
UUSI KOHDE
Someron Esan Eemeli Salomäki vauhdissa ostoskeskuksen aukiolla.
Sähköposti: urheilu@forssanlehti.fi
FoKoPo: Olli Kaunomäki 15/3, Markus Molenius 10/3, Charlie Burgess
10/5, Andrais Thornton 10/1, Sami
Ikävalko 7/3, Jahmar Thorpe 6/9, Mika
Suokas 6/2, Juho Helenius 2/1, Julius
Pehkonen 2/0, Aleksi Koskinen 0/0.
KTP: Devonne Giles 21/12, Timo
Heinonen 19/6, Sefton Barrett 16/6,
Antwine Williams 13/4, Jukka Matinen
13/6, Bojan Sarcevic 11/6/5 syöttöä,
Michael Pounds 7/3, Otto Kilpeläinen
2/1, Miki Kuusisto 2/1.
Vilpas?Namika Lahti 87?75
(15?17, 21?15, 25?22, 26?21)
LrNMKY?Lapua 89?75
(15?33, 28?19, 24?13, 22?10)
Bisons
25 20 5 2250. Näitä tarvitaan ehdottomasti
lisää. lähtö: 16 Global Kid, poissa: 14
2. 109 73
HPK
45 14 11 8 12 124. Toto (5-1-3): 3,61
1,49-1,33-3,28 5,76.
2. Intensiteetti on aivan jotain
muuta kuin tavallisessa kisassa.
Suomen kärkihyppääjät
Minna Nikkanen ja Eemeli
Salomäki ylittävät molemmat
maaliskuun EM-hallikisojen
karsintarajat, Nikkanen 440 ja
Salomäki 555.
. Toto
(4-5-2): 9,04 1,74-1,38-1,88 9,30. Toto (5-10-13):
23,53 5,56-1,66-12,68 32,84. Viime kesänä hän
sijoittui Kalevan kisoissa 100
metrillä toiseksi ja kohensi ennätyksensä 10,51:een.
Bluescale
voittoon
Porissa
Forssan Lehti
ravit Mika Forssin ohjasta-
Liberec:
Nuorten MM-kilpailut:
Naiset, 23-v, yhdistelmäkilpailu 7,5
km (p)+7,5 km (v): 1) Ragnhild Haga
Norja 40.16,9, 2) Debora Agreiter Italia jäljessä 1,1 sekuntia, 3) Kari Slind
Norja ?2,3, 4) Natalia Zhukova Venäjä
?23,3, 5) Anastasia Slonova Kazakstan ?36,3, 6) Jelena Soboleva Venäjä
?37,4, ...30) Anni Kainulainen Suomi
?3.28,1.
Miehet, 23-v, yhdistelmäkilpailu, 15 km (p)+15 km (v): 1) Sergei
Ustjugov Venäjä 1.11.37,1, 2) Jevgeni
Belov Venäjä ?2,5, 3) Mark Starostin
Kazakstan ?32,4, 4) Thomas Bing Saksa ?34,6, 5) Dmitri Salnikov Venäjä
?36,5, 6) Fabio Clementi Italia ?44,2,
...33) Sami Lähdemäki Suomi 4.03,1,
...35) Perttu Hyvärinen Suomi ?4.29,4,
...54) Juho Mikkonen Suomi ?6.50,8.
Jääkiekko
SM-liiga:
HIFK?Kärpät 4?3 (0?0, 3?0, 1?3)
JYP?TPS 2?1 (1?1, 0?0, 1?0)
KalPa?Ässät ja. saat hyvitystarjouksen sekä uusiin että vaihtoautoihin. 2104 40
Kataja
24 19 5 2106. lähtö, Toto75-3, lv 2100 m Kyvyt
esiiin -divisioonakarsinta: 1) Bluescale/Mika Forss 16,6a (2,01), 2) Ellen
Stara 17,1a (43,14).3) Carajoso 17,3a
(13,59).4) Sentenced 17,3a (18,17).
Toto (5-6-3): 2,01 1,49-5,45-2,59
44,14.
8. . Hp. 2204 10
Naisten SM-sarja:
Kerava?ToPo 82?86 (42?46)
Honka?Ponteva 99?81 (56?47)
PeKa?Huima 91?53 (47?32)
HoNsU?Catz 48?92 (30?39)
Catz
20 18 2 1775. Nämä sopivat lajiin
tosi hyvin, Nikkanen sanoo.
. lähtö, Toto75-2, sh 2100 m Kyvyt
esiin -divisioonakarsinta: 1) I.P. -Düsseldorf 1 (2-1) 1,60
20 Fürth - Mainz 05 2 (0-3) 2,30
21 Hannover 96-Wolfsburg 1 (2-1) 2,15
22 E.Frankfurt-Hoffenh. Maaliin hiihti 128 miestä.
pyöräily Lance Armstrong
valehteli tunnustaessaan dopingin Oprah Winfreyn haastattelussa, väittää Yhdysvaltain anti-
VAIN TÄNÄÄN!
LA!
yleisurheilu Lempäälän
STT?AFP
dopingkomitean johtaja Travis
Tygart tv-haastattelussa.
Tygartin mukaan Armstrong
valehteli mm. Normikatsomossa pitää olla
tosi paljon katsojia, että tunnelma on sama.
Kisan intensiteetistä ilmiselvästi nauttinut Salomäki allekirjoittaa hänkin Nikkasen ja Bergiuksen toiveet.
. (+8) 1 (89-83) 1,90
17 Dinamo Mo - Traktor 1 (2-0) 1,95
18 Cocks - Dicken 1 (27-23) 1,65
19 Möncheng. hinta 14.000 ?, vaihtoauto/käsiraha 0 ?, luoton perustamiskulu 195 ?, korko 6,9 %. lähtö: 11 Windy Atlas, poissa: 5. 2187 16
FoKoPo
26 6 20 2020. Toto
(4-8-1): 14,16 5,56-4,70-1,98 119,06.
3. Myydään moderni täystiilitalo 5h, K, S, KPH,Takkah,
2xwc, 2xautotalli 250 m2 asuinpintaalaa, KOK Pinta-ala 307 m2. Myös Armstrongin väite pienistä epo-määristä oli Tygartin
mukaan valhe.
. Minä olen aina saanut
kicksejä, kun yleisö on lähellä,
Salomäki iloitsee.
Lehtikuva
TULOSPÖRSSI
Autourheilu
Rovaniemi:
Tunturiralli, SM-sarjan kilpailu:
SM1-luokka: 1) Juha Salo/Marko
Salminen KaUA/NoorUA/MK Mitsubishi 2.12.03,5, 2) Andreas Mikkelsen/Mikko Markkula Norja/RiiUA
Skoda jäljessä 1.37,0, 3) Ari Vihavainen/Jani Vainikka HeiUA/MhMK
Mitsubishi ?1.55,2, 4) Mikko Lehessaari/Lassi Hartikainen HyUA/TAK
Subaru ?3.49,1, 5) Teemu Asunmaa/
Tomi Ikonen AlavUA/TTR ?4.29,0.
Hiihto
Eero Haapala.
Haapala
ponnisti
Suomen
ennätyksen
STT
yleisurheilu
Pituushypyn hallimestari Eero Haapala
on karskissa hyppykunnossa.
Haapala paukautti heti talven
ensimmäisessä pituuskilpailussaan Porissa lukemat 811, Suomen halliennätyksen. Ja katseet ovat
tiukasti tilan keskelle rakennetulla radalla.
Saksassa ja Yhdysvalloissa
suositut seiväshypyn street-kisat on nyt tuotu myös Suomeen.
Lempäälässä kisataan ensimmäistä kertaa. 1550 6
Ponteva
20 2 18 1267. 2057 30
LrNMKY
26 13 13 2126. Tontti 2450
m2. lähtö, lv 2100 m: 1) Don Jovi
Rok/Nelly-Janiika Korpikoski m1,17,8
(3,61), 2) Antilope Hope m1,18,7
(9,01).3) Adore Tomson m1,18,8
(24,55).4) Timbal Lake m1,18,7
(21,86).poissa: 14. Kun ympäristö on tiiviimpi, niin tuntuu, että sitä hyppää
korkeammalta kuin oikeasti onkaan, hän sanoo.
Vuoden hauskin seiväskisa?
. Kohteessa erittäin
moderni irtaimisto, mistä voi neuvotella erikseen myyjän kanssa. - Tunisia (+1) 1 (3-1) 2,55
Keno:
Päiväarvonta: 3, 7, 9, 10, 11, 12, 18,
27, 31, 34, 36, 38, 40, 41, 42, 53, 54, 55,
65, 69.
Ilta-arvonta:: 3, 8, 10, 11, 12, 15, 16,
24, 31, 33, 40, 44, 51, 52, 54, 61, 64, 65,
68, 69.
Kohdenumero 9433156. Niinhän siellä
aina tekee, mutta nyt se on tavallista kovemmalla.
Aukiolla parveilee parhaillaan
satoja ihmisiä. Hämeentie 35
Automyynti: 0207 408 671, arkisin 9?17, lauantaisin 10?14, tänään 11?15
Huolto: 0207 408 672, arkisin 7.30?17
Alfa Romeo, Chevrolet, Fiat, Kia, Lada, Lancia, Mazda, Mitsubishi, Opel ja Saab
www.delta.fi
Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 7,02 snt/min + 8,35 snt/puhelu
(alv 24 %) ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %).. 1511 26
ToPo
20 13 7 1411. Toto (7-12-11):
1,24 1,15-2,00-1,60 5,55. 1426 32
Honka
20 13 7 1635. lähtö, sh 2100 m: 1) Hujanhajan/Risto Tupamäki 32,8a x (3,61),
2) Tuulineito 32,9a (2,66).3) MyrskyMaire 33,2a (14,8).4) Hipi Niilo 34,6a
x (3,18).poissa: 7. 1581 10
BC Nokia
20 3 17 1387. 114 61
TPS
46 10 8 9 19 115. Rak. Vamman takia hän ei ehtinyt
huippukuntoon kesän arvokisoihin, mutta paransi ennätyksensä 787:ään elokuun lopulla.
Haapala on menestynyt myös
pikamatkoilla. Aivan varmasti. Näitä saisi ehdottomasti olla
enemmän. Toto4 voittoosuus: 22,00. lähtö, DUO-2, lv 2100 m: 1) Even
Better/Seppo Markkula 18,6 (23,53),
2) Rock Finger 18,8 (2,41).3) Power To
Li 18,4 (61,2).4) Badlands Nevil 19,2
(32,21).poissa: 4, 9. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset
asiat.
Hallitus
Tammelan
Metsästysseura ry
Vuosikokous
ti
5.2.2013 Tammelan
paloasemalla klo 18.30. 1579 26
FoA
20 13 7 1553. lähtö: 7 Beatasine, poissa: 3, 10
Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus
992,30 e., 6 oikein voitto-osuus 7,50 e.
Pitkäveto:
1 Amur - Dinamo R 1 (4-2) 2,00
3 Azarenka - Li 1 1,60
4 Sibir - Spartak M X (1-1) 4,40
5 Novokuznetsk - Donbass 2 (2-4) 1,75
6 Ruotsi - Suomi 1 (3-0) 1,75
7 Salavat - Barys 2 (4-6) 3,80
8 ÅIFK - HIFK 2 (26-30) 1,40
9 Stoke - Manchester C 2 (0-1) 1,65
10 Stoke (+1) - ManC X (1-1) 3,60
11 SKA Pietari-Avtomob. Troikka: 18,90.
12. Ajatuksena on
tuoda laji lähelle katsojia.
Ja lähelle se todella tuodaan.
Katsojat nojailevat aitoihin vain
parin metrin päässä juoksuradasta. 2033 24
Vilpas
26 8 18 2032. Oh, k, mh, sauna,
ph, khh. Lisänumerot : 16, 33
Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 5 kpl voitto-osuus
32 847,50 e, 6 oikein 1 924,00 e, 5+2
oikein 3 732,60 e, 5+1 oikein 130,20 e, 5
oikein 52,50 e, 4+2 oikein 93,80 e, 4+1
oikein 19,40 e, 4 oikein 10,10 e, 3+2
oikein 5,00 e, 3+1 oikein 1,00 e
Jokerinumero: 6 1 9 8 6 3 7
Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus
36 054,30 e, 5 oikein 978,70 e, 4 oikein
52,00 e, 3 oikein 7,40 e, 2 oikein 2,50 e
Vakioveikkaus:
Oikea rivi: 212 222 222 212 2
Voitonjako: 13 oikein 6 kpl voittoosuus 23 549,10 e, 12 oikein voittoosuus 2 566,70 e, 11 oikein voittoosuus 140,00 e, 10 oikein voitto-osuus
55,30 e.
MiniVakio: 6 oikein 108 kpl voittoosuus 254,10 e.
Toto75:
1. 2160 26
Kouvot
25 12 13 1923. 113 80
KalPa
47 18 9 6 14 133. Sähkölämpö, takka, pönttöuuni
ja ilmalämpöpumppu. 132 69
Pelicans
47 16 5 3 23 124. 1 (2-1) 1,85
23 Augsburg - Schalke 04 X (0-0) 3,30
24 KalPa - Ässät X (2-2) 4,45
25 KalPa - Ässät (+1) 2 (2-3) 2,10
26 KalPa (+1) - Ässät 1 (3-2) 1,20
27 KalPa - Ässät (5,5) 1 (2-2) 1,45
28 SaiPa - Ilves 1 (3-0) 1,55
29 SaiPa - Ilves (+1) 1 (3-1) 2,05
30 SaiPa (+1) - Ilves 1 (4-0) 1,17
31 SaiPa - Ilves (5,5) 1 (3-0) 1,65
32 HIFK - Kärpät 1 (4-3) 1,90
33 HIFK - Kärpät (+1) X (4-4) 6,35
34 HIFK (+1) - Kärpät 1 (5-3) 1,32
35 HIFK - Kärpät (5,5) 2 (4-3) 2,40
36 Lukko - Blues 1 (3-2) 1,90
37 Lukko - Blues (+1) X (3-3) 6,25
38 Lukko (+1) - Blues 1 (4-2) 1,30
39 Lukko - Blues (5,5) 1 (3-2) 1,48
40 Tappara - HPK 1 (3-2) 1,60
41 Tappara - HPK (+1) X (3-3) 5,90
42 Tappara (+1) - HPK 1 (4-2) 1,18
43 Tappara - HPK (5,5) 1 (3-2) 1,45
44 JYP - TPS 1 (2-1) 1,68
45 JYP - TPS (+1) X (2-2) 5,95
46 JYP (+1) - TPS 1 (3-1) 1,20
47 JYP - TPS (5,5) 1 (2-1) 1,48
48 Pelicans - Jokerit 2 (1-3) 2,00
49 Pelicans - Jokerit (+1) 2 (1-4) 1,35
50 Pelicans (+1) - Jokerit 2 (2-3) 2,80
51 Pelicans - Jokerit (5,5) 1 (1-3) 1,55
52 K-Vantaa - HCK X (1-1) 4,85
53 Sport - Hokki 1 (2-0) 1,60
54 Jokipojat - SaPKo 1 (5-2) 1,80
55 KooKoo - Jukurit 2 (1-4) 2,55
56 KooKoo - Jukurit (+1) 2 (1-5) 1,60
57 KooKoo (+1) - Jukurit 2 (2-4) 3,75
58 TUTO Hockey - LeKi 1 (5-3) 1,35
59 TUTO - LeKi (+1) 1 (5-4) 1,68
60 Peliitat - JYP-Akatemia 2 (4-6) 3,15
61 Frölunda - Färjestad X (1-1) 3,70
62 Linköping - Brynäs 1 (3-1) 1,68
63 Wolverh.- Blackpool 2 (1-2) 2,50
64 Burnley - Birmingham 2 (1-2) 3,55
65 Nottingham - Watford 2 (0-3) 2,85
66 Bristol C - Ipswich 1 (2-1) 2,65
67 Charlton - Sheffield W 2 (1-2) 3,00
68 Middlesbr - Aldershot T 1 (2-1) 1,20
69 Middles-Aldershot(+1) X (2-2) 3,85
70 Huddersf.- Leicester X (1-1) 3,60
71 Norwich - Luton 2 (0-1) 8,95
72 Norwich - Luton (+2) 2 (0-3) 1,80
73 Derby - Blackburn 2 (0-3) 2,90
74 Reading - Sheffield U 1 (4-0) 1,48
75 Reading - ShefU (+1) 1 (4-1) 2,45
76 Macclesfield - Wigan 2 (0-1) 1,40
77 Bolton - Everton 2 (1-2) 1,50
78 QPR - MK Dons 2 (2-4) 5,10
79 QPR - MK Dons (+1) 2 (2-5) 2,20
80 Hull - Barnsley 2 (0-1) 4,10
81 Brighton - Arsenal 2 (2-3) 1,50
82 Celta - Real Sociedad X (1-1) 3,20
83 Norsunl.- Tunisia 1 (3-0) 1,47
84 Norsunl. Myös asunnonvaihtomahdollisuus edullisempaan asuntoon.
Sovi esittelystä Juha-Pekka
Sjöberg puh. Toivottavasti saataisiin näitä lisää, Bergius sanoo.
Jos Suomen kärkihyppääjät saisivat päättää, kisattaisiin
Suomessa enemmänkin streetkisoja.
. Maksuerä (sis.
käsittelymaksu 9,95 ?/kk) = 290,36 ?/kk. 2395 12
Namika Lahti 26 5 21 1900. Hän käytti paljon epoa, Tygart sanoo 60 Minutes -ohjelmassa, joka lähetetään Yhdysvalloissa sunnuntaina.
AL
STT
Myös Jere Bergius on mielissään tapahtumasta, vaikka tulos
(520) jää vaisuksi.
. 149 39
Koripallo
Korisliiga:
FoKoPo?KTP 68?104
(13?28, 26?29, 14?24, 15?23)
Forssan ammatti-instituutti
?. MOOTTORIAJONEUVOJA
VAIHDA MATKALAUKKU MAASTURIIN
TAI TARJOILUVAUNU TILA-AUTOON
Oli kyseessä sitten rollaattori tai ruohonleikkuri, Delta Auto
antaa 500 euron hyvityksen kaikesta, missä on pyörät alla.
Tuo siis tarpeettomaksi käynyt, pyörillä varustettu vekotin
lähimpään Delta Autoon sunnuntaina 27.1. Näytöt sopimuksen
mukaan. Kylpyhuone remontoitu -11
vuoden aikana
Asunnossa mahdollisuus liittyä kaukolämpöön!!
Näytöt Sopimuksen mukaan!
Vaihtomahdollisuus halvempaan tonttiin/kesämökkiin Somero/Letku/Nummi-Pusula/Somerniemi alueilta.
Suomen Kodit ja Kiinteistöt LKV OY
Sovi esittelystä Juha-Pekka
Sjöberg puh. 146 61
Ässät
45 15 6 4 20 116. 110 72
HIFK
46 20 2 6 18 119. Käsitellään vuosikokous- ja yhdistyksen sääntömuutosasiat.
Johtokunta
?. Toto4 voitto-osuus: 5,60.
Troikka: 53,60.
10. lähtö, Toto75-5 Toto4-1 TROIKKA-1, sh 2100 m Kohti kultaa -divisioonakarsinta: 1) Vieskerin Taiga/Timo Tuominen 27,8a (3,1), 2) Rituhelmi 27,9a (3,03).3) Nauriskydön Veto
27,9a (7,37).4) Härmän Aurora 28,0a
(7,28). siitä, että olisi tehnyt paluunsa 2009 ilman dopingia. 0 ?!*
T O H Y V I T YS
VAIH
Lue lisää tarjouksistamme osoitteessa www.delta.fi.
* Esim. Tarjous koskee määräerää maassa olevia autoja.
Tarjous on voimassa vain tänään.
ST
KE
NHL:
Boston?NY Islanders 4?2
B: Tuukka Raskin torjunnat 24/26
Buffalo?Carolina 1?3
New Jersey?Washington ja. 1649 12
Riento
20 5 15 1368. Kattoremontti
tehty kesällä -11 ja putkiremontti -12
kesällä. Maaliin
hiihti 82 naista.
Miehet, 15 km (v): 1) Matti Heikkinen Vantaan HS 39.06,5, 2) Tero Similä YlivieskK ?37,0, 3) Kari Varis Kouvolan HS ?1.11,9, 4) Anssi Pentsinen
JämsänkI ?1.48,9, 5) Sami Jauhojärvi
Vuokatti STK ?2.08,3, 6) Markus Pörsti
Kiteen U ?2.17,8, 7) Teemu Härkönen Vuokatti STK ?2.20,1, 8) Joachim
Gustafsson Borgå A ?2.34,4, 9) Mikko
Koutaniemi Vuokatti STK ?2.36,5, 10)
Arttu Hänninen MikkelH ?2.40. 162.000 ?.
?. Lähellä Tammelan ja
Forssan palveluita. lähtö, Toto4-4 TROIKKA-3,
sh 2120 m: 1) Sirkan Sakari/Hannu
Kamppuri 30,0 (8,02), 2) Krossi 28,8
(5,49).3) Vihin Mahti 28,9 (7,79).4)
Heristella 31,7 x (2,97).poissa: 2. ?URHEILU
SUNNUNTAI 27. Sankari, poissa: 10
3. VUOKRALLE?
TARJOTAAN
Saunallinen 37,5 m2
rt-yksiö
Tammelan Vanhatie 11.
Vuokra 390. Yleiskunto
Erinomainen.
Juha-Pekka Sjöberg
puh. 132 55
Ilves
45 9 3 6 27 87. lähtö: 4 Asante, poissa: 9, 10
7. -57,
laajennettu 1993. 3?2
Detroit?Minnesota 5?3
D: Valtteri Filppula 0+3
M: Mikko Koivu 0+2, Mikael Granlund 0+1.
Tampa Bay?Ottawa 6?4
T: Sami Salo 0+2
Winnipeg?Pittsburgh 4?2
Anaheim?Vancouver 0?5
?. Suojaisa 1275
m²:n puutarhatontti. Nämä ovat
tosi siistejä ja hienoja tapahtumia
20: 6-7
PANKAIS
POIKETEN
Tänään
??Piispantarkastuksen messu
Forssan kirkossa klo 10.
??Sunnuntaitanssit Valkeaniemen Voitto Takasen yhtyeen
tahdissa klo 17-21.
Kokouksia
??Forssan Työväenyhdistyksen kuukausikokous Forssan
työväentalolla klo 17.
Huomenna
Kokouksia
??Forssan ja Loimaan kaatuneitten Omaisten vuosikokous
Loimaalla Tuulensuun Palvelutalolla klo 14.30.
??SDP:n valtuustoryhmän kokous kaupungintalolla rh. Henkilökohtaisia voimia koru sai, kun
se oli kantajansa yllä tärkeällä
hetkellä.
Eräässä perheessä oli onnea tuova rannekoru. Puhaltimista
löytyy vaihtoehtoja myös paljon nuoremmille. Kannattaa pitää yksi ihan
täysin vapaa päivä, ja sitten
parina päivänä soittaa enemmän ja perusteellisemmin.
Muina päivinä voi sitten soitella vähemmän, hän neuvoo.
Koski kaivaa soittimensa
esiin myös todennäköisesti
tänään, sillä huomenna olisi
vuorossa soittokunnan harjoitukset. Normaalisti suomalaisia pelaajia on vajaat 200
000, ja pelisumma liikkuu parin
miljoonan euron kieppeillä. Kannelta pääsi myös heläyttelemään ja torvia töräyttämään halutessaan. Sen
jälkeen pelin miljoonavoittoja metsästetään 14 Euroopan
maassa.
Emma on varakas nainen, joka
omistaa useita timanttikoruja.
Silti Emman tärkein koru on
rahallisesti arvoton hopeaketju. Ohut sormus on äidin vanha kihlasormus
ja kolmannen Ahde-Deal sai muutettuaan Tanskaan, missä vihkisormusta pidetään oikeassa kädessä.
Viljo
Huomenna:
Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies
Nainen kantaa
korussa muistoa
PÄIVÄN SANA
?Miksi te seisotte täällä
kaiken päivää toimettomina?. Aiempi
ennätyspotti 27,5 miljoonaa euroa meni viime kesänä Saksaan.
Ensi viikolla Eurojackpotiin
liittyy kuusi uutta maata. Veikkauksen mukaan asukaslukuun suhteutettuna Jackpotia pelataan eniten
Suomessa. Pohjoismaisen Viking Loton suurin tähänastinen voitto puolestaan on
ollut 26 miljoonaa euroa.
Mikäli Eurojackpotin ennä-
tysvoittorahat ladottaisiin päällekkäin 500 euron seteleinä,
niistä tulisi liki kuusi metriä korkea pino. Siihen se jäi. K-12,
kesto: 100 min. Se oli
aikanaan perheen äidillä ylioppilaskirjoituksissa, jotka
menivät hyvin. Pottia tavoitteli tällä kertaa reilut 400 000
suomalaista. Esimerkiksi Loton kaikkien aikojen jättipotti, viime viikolla jaettu 12,5
miljoonaa euroa, kalpenee nyt
saadun voiton rinnalla. Hän sanoi miehille:
?Menkää tekin minun viinitarhaani.?
Matt. Hän on saanut sen äidiltään, joka taas sai sen Emman
isältä.
Samantapaisia korutarinoita kertoivat muutkin naiset,
joita Petra Ahde-Deal haastatteli väitöstutkimuksessaan.
Hän selvitti korujen käytön ja
omistamisen sosiaalisia syitä
ja haastatteli 28:a naista. Musiikkiopisto
esitteli musiikkileikkikouluaan,
kanteleitaan, vaskiaan ja jousiaan. Reino Nordin Tommina ja Malla Malmivaara Karoliinana.
jää lähinnä Jussi Lammen kovanyrkkisen Ruban, Jari Salmen pelkillä lätkätermeillä
keskustelevan Tapparan ja
Heikki Silvennoisen huikkaherkän Iso-Geen varaan,
joista varsinkin viimemai-
nitun krapulasoolo on sekamelskaisen elokuvan hilpein
hetki.
Loistavan lavasukseen
innoittamana pakkohan jonkun oli siitä elokuvasovitus-
kin tehdä, mutta lopputuloksen olisi silti toivonut olevan
jotain muutakin kuin pöhköä
kohellusta taustanaan Manserockin best of.
??
Jussi U. Sitä kautta on löytynyt paljon uusia opiskelijoita myös
puhaltimiin.
Puhaltimia opiskelevia Vainiontalo kehottaa soittamaan
usein, jotta ote säilyy.
. Kaikki tervetuloa!
STT
MINNA KARKKOL A
Soitto sujuu Lassi Koskelta hyvin. Luulen, että soittamisesta jää minulle hyvä
harrastus, ammatiksi en sitä
kuitenkaan suunnittele, hän
miettii.
Lassin tunnille oli eilen ovet
auki, sillä Kehräämöllä vietettiin
eilen musiikkipainotteista Perhelauantaina. Hänen tunnetuin singlensä on klassikko
Moonlight Shadow.
The Mars
Volta hajosi
STT
Yhdysvaltalainen progressiivisen rockin yhtye The Mars Volta on hajonnut, kertoo brittiläinen musiikkilehti New Musical
Express.
Yhtyeen solisti Cedric BixlerZavala vierittää syyn yhtyeen
hajoamisesta kitaristi Omar
Rodriguez-Lopezin niskoille.
Bixler-Zavala syyttää Rodriguez-Lopezia omistautumisen
puutteesta.
SEURAT
TOIMIVAT
Saviniemen Maa- ja
Kotitalousnaiset. Kai sitä pitäisi enemmänkin harjoitella... Draamantynkää tuovat kuviin myös komisario
Pepponena muriseva Tapio
Liinoja ja Topi Kohonen tämän rocktähdeksi halajavana
Mauno-poikana.
Komediaksi kuivan ja kalsean kuvituksen huumorianti
Sudoku-tehtävän 687 ratkaisu.
Ah, karvanopat ja rakkauden tenho. Turunen on mukana helmikuun alussa ilmestyvän albumin kappaleella Never Too
Far.
. Puolet oli suomalaisia ja puolet
yhdysvaltalaisia 33?89-vuotiaita naisia.
sen tärkeitä ovat kihla- ja vihkisormukset, joita pidetään
koko elinikä.
ELÄVÄT
KUVAT
talgisella suomirockilla höystetyksi törmäilyfarssiksi, joka
ei pyrkimyksistään huolimatta
juurikaan naurata.
Irrallisten kohtausten välissä on liimana aikakauden kotimainen hittimusa, eli Eppuja,
Juicea ja Popedaa, mutta ollakseen hyvinkin vahvasti musiikkiin ja laulujen sanomaan painottunut elokuva, Vuonna 85
on harvinaisen rytmitön esitys, jota korostaa ohjaajakaksikon outo pakkomielle kikkailla
kuvanopeuksilla.
Pääkolmikko
ulkolukee
roolinsa sinällään sujuvasti, vaikka taustalla koko ajan
soivilla lauluilla alleviivatut
julkilausumat jäävätkin dramaturgiassa lapsipuolen asemaan. Viuluun ja pianoon on
ruuhkaa ja meille mahtuu. Tarinoita oli
464, ja niistä joka neljännessä puhuttiin voimakoruista.
. Pellonpää
Tehtävä numero 688.
Täytä ristikko siten, että
jokaisella pysty- ja
vaakarivillä
( ja paksuilla
viivoilla rajatuissa 3 x 3
laatikoissa) on jokainen
luku yhdestä yhdeksään.
Kerran ja vain kerran!
Apua Sudokun
ratkaisuun
osoitteessa:
www.sudoku.org.uk. Myös laulun lumoon ja liikkeen riemuun
pääsi päivän aikana heittäytymään.
Eurojackpotin ennätyspotilla saisi monta Mersua
STT
RIITTA SILL ANPÄÄ
Eurojackpotin ennätysvoiton
rahoilla saa esimerksi 40 hulppeinta coupe-mallin Mersua,
Veikkauksesta lasketaan. Painoa pinolle kertyisi
Veikkauksen laskujen mukaan
noin 68 kiloa.
Eurojackpotin voittaja oli täyttänyt rivinsä Veikkauksen nettisivuilla, joten voittosumma
kilahtaa automaattisesti hänen
tililleen kolmen viikon kuluttua.
Ainakaan vielä lauantaiaamuna
voittaja ei ollut ottanut yhteyttä, kertoi Veikkauksen viestintä-
päällikkö Susanna Virén.
Eurojackpotin ennätyspotti
innosti suomalaiset pelaamaan
peliä runsaalla kolmella miljoonalla eurolla. Monikansallisen Eurojackpot-pelin
tähän mennessä suurin voitto
29,5 miljoonaa euroa osui Seinäjoelle Etelä-Pohjanmaalle.
Veikkauksen mukaan kyseessä on paitsi Suomen myös Pohjoismaiden kaikkien aikojen
suurin rahapelivoitto. Keväällä edessä on
soittokunnan juhlakonsertti.
. Voimat olivat hyvin tärkeitä siinä, mitä koruja valitaan käyttöön.
Korut toivat naisille hyvää
onnea, terveyttä tai rakkautta. Petri Vainiontalo treenasi eilen yhdessä oppilaansa kanssa.
Soitin valitsi soittajansa
Kehräämöllä sai töräytellä luvan kanssa
Johanna Puukka
FORSSAN LEHTI
Forssalainen Lassi Koski meni kurkistamaan neljä vuotta
sitten koulunsa vaskikerhoon
ja hänelle lyötiin vetopasuuna
käteen.
. 2 klo
17.
??Forssan
kaupunginvaltuuston kokous kaupungintalossa
klo
19.
Tammelan kunnanvaltuuston
kokous kunnantalon valtuustosalissa klo 19.
Turunen
vierailee
Mike
Oldfieldin
albumilla
STT
Tarja Turunen vierailee pitkän linjan brittimuusikon Mike
Oldfieldin albumilla Tubular
Beats, kertoo Turusen nettisivu. Lottoa on
pelannut ennätyskierroksilla jopa kaksi miljoonaa suomalaista.
Kyseessä oli ensimmäinen
kerta, kun Eurojackpotin voittorivi pelattiin Suomessa. Kerhoilta Ritvalla to 31.1.
klo 18.30. 14
?TÄNÄÄN
FORSSAN LEHTI
SUNNUNTAI 27. Kappale osoittautui vieläkin paremmaksi kuin osasin
odottaa, Turunen kehuu.
Oldfieldin meriitteihin lukeutuu muun muassa huippumenestynyt albumi Tubular
Bells 1970-luvun alkupuolelta.
Oldfield on pärjäillyt mukavasti singlelistoillakin. TAMMIKUUTA 2013
Lehtikuva
Seppo Pessinen
Aurinko nousee
Forssassa tänään klo
8.56 ja laskee klo 16.22.
Pimeä alkaa klo 17.12 ja
päättyy klo 8.05.
Sunnuntai
27.
tammikuuta
Tutkija Petra Ahde-Dealille tärkeitä koruja ovat esimerkiksi
vihkisormukset. Saattoipa koru auttaa raskaaksi tulemisessakin.
. Monet korut liittyivät menneisiin sukupolviin.
. Erityi-
Taso:
Tutkija yllättyi siitä, että kaikki haastateltavat puhuivat voimakoruista, joko
omistaan tai jonkun toisen.
Voimakorut esiintyivät usein
myös suomalaisnaisten tarinoissa, joita Ahde-Deal tutki
lisäaineistona. Myöhemmin
se toi samanlaista onnea hänen kolmelle lapselleen: tytär
piti korua kirjoitusten aikana
ranteessaan ja pojat taskussa.
Valkoinen vyö Ruskea vyö
Musta vyö
Susanna Palin/ Artista Filmi
Nysse tuli!
Vuonna 85 (Suomi, 2013)
Ohjaus: Timo Koivusalo, Riku Suokas, pääosissa: Reino
Nordin, Mikko Nousiainen,
Malla Malmivaara, ym. En osannut odottaa, että juuri siitä puhuttaisiin niin paljon, Ahde-Deal
sanoo.
Tutkijan mukaan tärkeiden
korujen tulevaisuutta pohditaan hyvin tarkkaan.
. Pasuuna oli
ainoa vapaa instrumentti, Koski perustelee valintaa.
Koski ei valita, vaan viihtyy hänet valinneen soittimen
seurassa hyvin. Mies tilasi kukkakorun vaimon suosikkisuunnittelijalta. Haku musiikkiopistoon on edessä
keväällä.
. Lo-
Neljännesmiljoona
katsojaa saanut teatterikappale
Vuonna 85 on taipunut ohjaajakaksikko Timo Koivusalon
ja Riku Suokkaan käsissä nos-
Kävi ilmi, että koruilla osoitetaan kuulumista ryhmään,
kuten perheeseen. Kai sitä voisi enemmänkin harjoitella, hän toteaa. Nämä soittimet voi valita myös
muita instrumentteja myöhennällä iällä, hän huomauttaa.
Kevään aikana musiikkiopisto jalkautuu kouluihin
esittelemään soittimia tule ja
tööttää -meiningillä.
. Hän ottaa instrumenttiaan haltuun LounaisHämeen Musiikkiopiston op-
pitunneilla. Ehkä mä olen
mukana soittokunnan treeneissäkin. Kun kantaja uskoo, että
korusta saa voimaa, totta kai
sitä silloin saa.
Voimakoruja oli kahdenlaisia, kulttuurisia ja henkilökohtaisia. Korut kantavat muistoa
ihmisistä, jotka eivät enää
ole täällä. Esimerkiksi
niin sanottua taskutrumpettia
voi soittaa jo 5-vuotiaana.
Vainiontalo kannustaa vanhempia ohjaamaan lapsiaan
myös puhaltimien pariin. Lassi aloitti puhaltimensoiton sopivan ikäisenä eli
10-vuotiaana. Bio-Kaari
On vuosi 1985, Tampereella nääs.
Kun Tommi Turmiola (Reino Nordin) tapaa ensi kerran
Karoliinan (Malla Malmivaara), niin mies heittää siltä istumalta sikseen niin duuninsa Lokomon konepajalla kuin
myös työttöystävänsä Ellun
(Minna Maasola), ja lähtee
mimmin kadonneen perässä
Suomen festarisuveen.
Etsintä vie Tommin lopulta
Tukholmaan, kun taas Mansessa hemmon entinen duunikaveri Palle (Mikko Nousiainen) on perustanut yökerhon
ja löytänyt rinnalleen juuri
Tommia etsineen Karoliinan.
Tommin kotiinpaluu aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan, sillä pari on juuri menossa vihille.
ton suosio on kuitenkin säilynyt
vankkumattomana. Esimerkiksi Itämeren
alueella uskotaan meripihkan
parantaviin voimiin. ?Kukaan ei
ole palkannut meitä?, he vastasivat. Mietittiin, kenelle korut
menevät seuraavaksi ja ketä
pitäisi liittää esineen jatkumoon.
Usein tärkeät korut on saatu siirtymäriitissä, kuten rippijuhlassa tai häissä. Nyt Koski treenaa
soitonopettaja Petri Vainiontalon ohjauksessa.
. Vaihtoehtoisesti kaikki pikkuisen
Kaskisen kaupungin asukkaat
Pohjanmaalta pääsisivät voittorahoilla täyden palvelun maailmanympärimatkalle
4.02 Lempimusiikkia. 9.00 Yle
Uutiset. Adriennen muotinäytös.
Beverly Hillsin täydelliset naiset. 4.54 Aamupala. 15 hlö)
18.00
BodyPump®
KUNTOSALILLE AVAINKORTILLA
JOKA PÄIVÄ 06-22
p. 7.04 Suomi soi. 15.00 Yle
Uutiset. 0.05-5.00 Yöradio. Osa 4.
22.50 Criminal Minds (16). 11.00 Ortodoksinen
liturgia Kristuksen kirkastumisen
kirkosta Kajaanista. 23.03-23.57 Puheet ja teot
- mitä geeneistä kaivellaan. Ristiriita.
1.20 American Dad (12). Kilpasilla.
Score. Kulkuri-Jack.
Apua avajaisiin. 7.50
Merisää. 2/6. Aikamatka avaruuteen.
Entisöintipaja. Värikkäitä vieraita.
23.30 Outoa vai mitä. Tämän päivän jakson aiheena ovat käsikonsolit.
Tähtitaikurit. 8.30 Radioteatteri esittää: Täydellinen paisti.
8.45 Sunnuntai-Suomi. 17.00
Yle Uutiset ja sää. Aikamatkustajat.
0.25 Ruotsalaiset poliisit (12). 6.30 Aamukahvilla. ?TV& RADIO
SUNNUNTAI 27. Koiria ja uhkauksia.
1.20 JIM D Rikos: Gangsteripomot (16). Uusi kausi, uudet kujeet.
Talent USA. Tässä sarjassa laitetaan hutiloivien työmiesten
jättämät remppakaaokset kuntoon.
JIM D Historia: Brad Meltzerin tulkinnat.
18.00 Maistuvimmat liikeideat.
19.00 Gordon Ramsay ja paras ravintola.
20.00 Anthony Bourdain minilomalla.
21
.00 JIM D Henkilökuva: Pankkiryöstäjä John Dillinger.
22.00 Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla.
22.30 Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla. 23.00 Yle
Uutiset. 5.02 Aamupala.
5.15 Eväsreppu. Pienten potilaiden ensimmäisessä
jaksossa tutustutaan Lastenklinikan historiaan ja neljään pieneen
potilaaseen.
19.55 50 parasta ravintolaa. Elokuva perustuu Jostein Gaarderin nuortenromaaniin. 16.00 Yle Uutiset ja
sää. Villiä menoa Vegasissa.
.00 AVA Dokumentti: Pilalle hemmotellut. Pohjoiskalotilla Norjan Arnoyassa.
23.00 Rantavahdit. Yön interaktiivinen ikkuna!
TV5
7.10
7.40
8.05
8.30
9.25
9.55
10.25
10.55
11.25
12.25
13.20
14.15
14.40
15.10
15.35
16.00
16.30
16.55
17.05
Kellarin kunkku. 8.05 Sunnuntai-Suomi. 15.55-15.58 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Uuden musiikin aamuvuoro (u). 7.53 Sunnuntai-Suomi.
8.00 Yle Uutiset ja sää. Pilalle hemmotellut.
19.00 Pieniä potilaita. (7) Sarja alkaa.
18.10
Elokuva: Mies joka luuli liikaa. 12.45
Merisää. 18.55 Kantrimusiikin ilta 0203-17600. 21.55 Suomi
tänään. 20.00 Yle Uutiset. Osa 34/78: Huvipuisto.
15.35 Hirvijahdissa. (7) Viikonloppuloma.
Kellarin kunkku. 7.00-7.03
Yle Uutiset. Viikinkipidot.
Pohjoiset herkut. 12.05
Sunnuntai-Suomi. (Navy NCIS, draamasarja, 3. 13.00 Radioateljee
esittää: Kiire ei asu täällä. 4.02-4.55
Euroopan taivaan alla.
Yle Radio 1
Tracey haluaa ravistella tytärtään Tayloria.
Yle Liven osalta vuosi 2013 alkaa uudistuneissa ja raskaissa tunnelmissa. 19.00
Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle
Uutiset. Aiemmin TV2:lla pyörinyt elävään musiikkiin keskittynyt ohjelma muuttaa Teemalle ja heti ensimmäinen jakso uudella kanavalla on kotimaisen metallin
juhlaa. Samurai-Si. Hän on kokeillut elämänsä aikana monia laihdutuskuureja, mutta niistä ei ole ollut hyötyä.
20.55 Esittelyssä: Selviytyjät Suomi.
21.00
Putous. Suurimmat mafiamurhat.
2.20-5.00
Älypää-TV.
FOX
6.22
6.34
6.46
7.30
8.14
8.58
9.20
9.42
10.04
10.48
11.00
11.25
11.50
12.15
12.40
13.05
13.30
13.55
14.25
15.15
16.05
16.55
17.50
FOX Kids: Sannin taikamatka. (Tappaja sisälläni) 3. 14.00 Yle Uutiset. Juureksia ja perinnelihaa.
Italialaiset mestarit. Välimeren grilli
Huijarirakentajat. Vuosikymmenten mittaisen
mykkäkoulun päättäneet Eddie ja Ted eivät edelleenkään tule
toimeen keskenään. (12) Hajuvesiguru Max Perttulan eroottislatauksellinen
poikakalenteri kuvataan kylpylässä.
0.00 Tallinna. Dóra tuntee kiitollisuutta siitä, että hän kuten
Sebastianin vanhemmat
totesivat, ettei sisällissodan rikki repimä Angola ollut paikka,
jossa he haluaisivat kasvattaa
lapsiaan, joten he lähtivät Suomeen. 18.00
Uuden musiikin ratsia (u). Taylorin
ja Traceyn suhde on vuosien
varrella muodostunut hankalaksi, kun äiti on antanut periksi tyttärelleen kaikessa ja tämä
on saanut kaiken haluamansa.
Kaksikko matkaa Intian Delhiin. Kauden viimeisessä
jaksossa ollaan taas ?kotivesillä. Yle Fem - kulissien takana: uutta Yle Fem -kanavalla
vuonna 2013.
20.25 30 vastausta. SARJA
JÄÄ TAUOLLE.
Entisöintipaja. Toimittaja: Joakim Rundt.
20.30 Taivastiellä. (7) Höperö sirkusapina.
Kellarin kunkku. Verkossa: Airachnid sopii Silasin kanssa MECH:in käyttämisestä kostamiseen Jackille ja Arceelle.
FOX Kids: Transformers. Karkkia ja kylmää kaljaa.
Amerikan kovimmat keräilijät. 2/8.
19.30 TV-nytt.
19.40 Sportnytt.
19.50 Närbild. 12.55 Sunnuntai-Suomi.
13.00 Yle Uutiset. (S) Eläimet vaa?alla.
Ankkadynastia. Siellä missä viina virtaa, on monesti väkivaltaa.
17.55 TV-nytt.
18
.00 BUU-klubben: Muumien maailma. Ajankohtaista alueilta.
20.18 5 minuuttia. 19.03 Urheiluradio. 9.55 Tampereen Tuomiokirkon kellot kutsuvat.
10.00 Tuomiokirkkoseurakunnan
jumalanpalvelus Tampereen Tuomiokirkosta. (12) Ohjaus: Jon Amiel. 5.21 Aamupala.
5.50 Merisää. (7) Tukala tilanne.
Osasto 6: naiset vankilassa. Puglia. Paras saa paikan.
1.45 Tabu: Rakkautta vankilassa.
2.35-2.45
Leffamaailma: Zero Dark Thirty. (12) Panttivankidraama koulussa saa oudon
käänteen, kun kaappaaja vaatii paikalle vuosi sitten kuolleen hen-
Pohjanmaalaiset muusikot Dóra Lukács ja Sebastian da Costa kertovat millainen rikkaus on kasvaa kahdessa kulttuurissa. 17.00 Yle
Uutiset ja sää. 040 513 603
HELMIÄ SIOILLE
ehkäpä sen sijaan, ett
ä maksatte pääjoht
ajall enne 100
miljoonaa, niin voisitte maksaa hänell e 90 miljoonaa ja
käytt
ää lopu t rahat pätevään palveluhenkilökunt
aan
ja ihmisiin, jotka oikeasti vast
aavat puhelimeen t
ai koht
a
dioge-rott
a ott
aa lyht y
nsä ja
tunkee sen-
sensuroitu
todella
sensuroitu
en usko,
ett
ä diogenes
teki tuot
a
lyhdylläkään.
diogeneksella ei
ollut
sama
kaapeliyhtiö kuin
minulla.
ei kaapelia?
ei ihme,
ett
ä kreikan reppana v
al
t
akunt
a kaatui.. 18.00 Yle
Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. (16) Ohjaus: Robert De Niro. Tuote-esittelyjä, tarjouksia.
Rachael Ray Show.
Rachael Ray Show.
Pohjoiset herkut. 13.00 Uutiset.
13.02 YleX Viikonloppu. 17.20 Aristoteleen kantapää.
17.45 Suomi tänään. Nokkelaa sanailua kuluneen viikon aiheista.
16.45 Kirjaohjelma: Kevään trendejä.
17.15 Tanskalaista viiniä. 5.00
Lellityt nuoret
??AVA klo 18.00
Taylor Templeton on pilalle
hemmoteltu nuori, jonka pumpulimaista arkea hänen äitinsä, elokuvantekijä Tracey Jackson haluaa ravistella.
Taylor kasvanut New Yorkin elitistialueella Upper East
Sidella, jossa keskivertoteinin
pelkät ruokaostokset maksavat
1000 dollaria viikossa. 22.0523.05 Avaruusromua. 13.03 Urheiluradio. (Kahdeksanmetrinen tikkapeli).
Tappajaeläimet. Pääosissa: Peter Gallagher, Bill Murray, Joanne Whalley.
20.00 NCIS Rikostutkijat. 11.00 Uutiset. Yle Liven juontajana jatkaa Veli Kauppinen.
Teema klo 22.00
Antiikkia, antiikkia jatkuu
Asiantuntijat Tuija Peltomaa, Johanna Lindfors ja Hans
Tritzschler arvioivat jälleen vanhoja esineitä ympäri Suomea. 18.03 Urheiluradio. (12) Jyväskyläläinen eläkeläispariskunta joutuu luopumaan koiristaan risteilyn vuoksi.
0.30 Tallinna. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Nielsen.
JIM
5.00
6.45
8.15
9.55
10.45
11.35
12.05
12.35
13.35
14.00
14.30
15.25
16.15
17.05
Älypää-TV.
Ostosruutu.
Talent USA. 15.08
Tähtisumua. 15.00 Radioteatteri valiouusinta: Naisten koulu,
osa 2/2. UUSI SARJA ALKAA!
Jahtikuningatar Marjaana. 14.0014.57 Riston Valinta. 20.09 Kantrimusiikin ilta 0203-17600. (Suoliitäjä).
Hullut tiedemiehet. 9.06 Iskelmäradio. 18.50 Merisää. Rauma.
Brady Barrin vaarallinen luonto. 19.50
Paavo Heininen ja Tapani Länsiö
puhuvat musiikista ja muustakin.
20.15 Radion sinfoniaorkesterin
konsertti jatkuu. 28.1.2013
MA
TI
KE
TO
SU
TUPLAT
hei,
rott
a,
miksi
olet
pukeutunut
noin?
kuten kreikkalainen filosofi, joka kulki halki maailman lyhtynsä kanssa etsimässä edes yht
ä rehellist
ä
miest
ä, minä, dioge-rott
a,
kuljen halki maailman etsimässä edes yht
ä yrityst
ä,
jost
a saisi hyv
ää palvelua.
mit
ä
olet
löyt
änyt
t
ähän
mennessä?
olen saanut selville sen,
ett
ä kun soit
an saad
akseni
palvelua, niin minut laitet
aan
jonott
amaan j
a kun vihdoin
pääsen läpi, niin tietokoneääni sanoo: ?Anteeksi, en
y
mmärt
änyt.?
olen saanut selville, ett
ä kun minut
yhdistet
ään oikealle henkilölle, niin
se on ulkomaanpuhelu, enkä y
mmärrä mit
ä t
ämä henkilö sanoo....
10.00
Pace
1/9
17.30
Äijäjooga1
17.00
Pace
16.00
Spinning
17.00
Body-Pump®
18.15
Spinning
18.00
Kahvakuula
60 min
19.00
BodyPump®
(max. 2/8.
21.00-22.33
Elokuva: Enkelimysteerio (7). Virtahepo verkossa. Kaappien kätköistä löytyy tällä kaudella muun muassa ihastuttavia leluja, upeita tauluja sekä käytännöllistä
arjen antiikkia. 10.00 Yle Uutiset. Kahden kulttuurin risteyspisteessä kasvaminen on opettanut suvaitsevaisuutta ja antanut materiaalia omalle luovuudelle.
Dóran vanhemmat kutsuttiin 80-luvun lopulla musiikinopettajiksi Kauhajoelle.
Alun perin vuodeksi suunniteltu pesti on venynyt jo lähes
25 vuodeksi. 10.00
Uuden musiikin ratsia. (12) Christoffer Westerlund vierailee tantrakurssilaistensa kanssa pornokaupassa ja pohtii miksi seksiä häpeillään.
1.00 Elokuva: Good Shepherd. (12). Riippuvainen ruoasta. 12.40 Sunnuntai-Suomi. Miinalaiva Pohjanmaa on edennyt kotivesille ja
edessä on koko koulutuspurjehduksen loppuhuipennus.
Koti Suomessa. 17.15 Suomi tänään. Kevään
aikana nähdään myös tunnelmia arviointitapahtumista
sekä kysellään paikalle saapuneiden ihmisten kuulumisia.
TV1 klo 18.15
kilön. Miten käy ehdonalaiskäsittelyn, jos Ted ei
suostu edes tulemaan paikalle?
23.25 Ratkaisija (12). John ja Lance Greathouse tekevät kahdesta
pyörätuolista eriskummalliset vettä ampuvat kärryt.
Hullut tiedemiehet. 23.10-6.00
Yöklassinen.
YleX
6.30 YleX Iltapäivä Remix. 12.05 Roman Schatzin
Maamme-kirja. 9.05 Sää. Helge Dürrfeld ja Nikolaj Kirk jatkavat
viinimatkaansa Sködstrupiin.
17.45 Unohtuneet rikokset. 20.08 Sää. 8.00 Yle Uutiset
ja sää. 9.00 Yle
Uutiset. Rähinöintiä rannalla.
Beverly Hillsin täydelliset naiset. 16.05 Sunnuntai-Suomi. Vetovoimaa.
FOX Kids: Prätkähiiret (S).
FOX Kids: Planet Sketch.
Mr & Miss ShowHau. 18.08
Sää. 8.20
Kulttuuritunti: Viikon kirja. 21.03 Taustapeili. Suora ja tuhti paketti Putousta, jossa mukana Aku,
Riku, Iina, Armi, Jaska, Jukka, Jussi ja Krista.
22.30 Kallista kipua (12). 050 582 4366
www.kuntoforssa.fi
18.15
Pace
joten minulla on viesti teill e,
kaapeliyhtiöni, j
a teill e puhelinyhtiöni j
a teill e, tietokoneyhtiölleni.....
(oma kuula
mukaan!)
Nyt myös Personal Trainer -palvelut
Personal Trainer Juha Teivonen
juha.personaltraining@gmail.com
Puh. Välirikkoja ja sovinnon eleitä.
Beverly Hillsin täydelliset naiset. Kaikkiruokainen.
23.40 Criminal Minds (16). 7.03-7.58 Näistä
levyistä en luovu. Mikko Silvennoisen haastattelussa Jessica Chastain, Jason Clarke, Kathryn
Bigelow ja Mark Boal.
AVA
6.00
8.00
9.00
9.50
10.40
11.10
11.40
12.50
13.50
14.20
15.15
16.10
17.05
18
Aamun AVAus. 8.10 Luontoretki.
8.20 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Horisontti. Eräänä yönä hänen huoneeseensa ilmestyy enkeli Ariel. (I et speil, i en gåte,
Norja 2008) Kolmetoistavuotias Cecilie on vakavasti sairas. 21.40 Urheiluradio. Kotipaikaksi tuli Vaasa.
Sebastianin mielestä Suomessa kasvaminen on antanut hänelle valtavasti mahdollisuuksia ja hän on vanhemmilleen
kiitollinen heidän ratkaisustaan.
Sebastian on rakentanut
muusikon uraa määrätietoisesti taiteilijanimellä Daco Junior, mutta samalla opiskellut
kansainvälistä kauppaa Vaasan Ammattikorkeakoulussa.
Vuonna 2011 YleX valitsi Daco Juniorin Gravity-kappaleen
vuoden himotuimmaksi kappaleeksi ja esikoisalbumi ilmestyy helmikuussa 2013.
Sebastian haluaa omalla
musiikillaan rikkoa ennakkoluuloja. Osa 34/78: Huvipuisto.
18.30 Muuttoapua uusioperheelle. kausi. Kaakkois-Italiassa sijaitsee Puglian
maakunta, jonne charmantti kokkikaksikko jatkaa seuraavaksi
matkaansa.
Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa. 11.03 Nousevan auringon
talo. 21.30
Yle Uutiset selkosuomeksi. O: Jesper W. 13.06 Näin tehtiin IskelmäSuomi. Mukana Mokoma-laulaja Marko Annalan
haastattelu. Hän pitää Suomea maana, jossa kuka tahansa voi olla mitä tahansa, kunhan uskoo omaan unelmaansa
ja jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Siihen hän haluaa rohkaista
myös toisia!
RADIO
7.00 Yle Uutiset. 19.00
YleX Jatkot Remix. Matka maaseudulle.
10 vuotta Apassionata-juhlaa!
Beverly Hillsin täydelliset naiset. Mikä saa älykkäät delfiinit ajautumaan rantaan Englannissa?
Jättimäiset rakennusurakat: Abu Dhabin kalteva torni.
Supertehtaat: EA Sports: FIFA 12.
FOXdoc: Suomalaissukeltajat natsimysteerin jäljillä.
18.40 Huutokaupan metsästäjät.
19.10 Wipeout Talvi. 22.00 Encore.
0.00-6.30 Yöradio.
Yle Radio Suomi
4.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. Ravintola OLO, Helsinki.
20.00 Olet mitä syöt Ruotsi. Suomen huippumallikoiraa etsitään tällä
kertaa Tampereelta.
Ari ja Kirsi: Kotirempat.
Viivin mallijahti. Vaaralliset kalliot.
Hullut tiedemiehet. (Yhtä vaille kaksi)
FOX Kids: Sannin taikamatka. Willie saa Japanista samuraimiekan, josta tulee hänen silmäteränsä.
Ankkadynastia. Kuka
kaappasi pojan, joka oli matkalla kotoa kesäleirille vain parin korttelin päähän?
0.20-4.20
Yön AVA. 19.00
Yle Uutiset ja sää. Asui hän sitten Suomessa tai Unkarissa, hänessä
elää kaksi kulttuuria rinnakkain.
Pohjanmaalaiset muusikot Dóra Lukács ja Sebastian da Costa ovat kasvaneet kahden kulttuurin lapsina. 10.03 Sää.
10.04 Pop eilen - toissapäivänä.
10.59 Sunnuntai-Suomi. 15.03 Urheiluradio. 21.00 Yle
Uutiset. 16.0516.55 Todellisia tarinoita. (7) TV-kanava.
Matlock. 12.06 Kansanradio. Huonekaluostoksilla.
Ankkadynastia. Vaikka hän on joutunut kokemaan ennakkoluuloista ja rasististakin kohtelua,
on hänestä samalla tullut kunnianhimoinen. 14.03
Ajankohtainen Ykkönen. Lakossa.
Ankkadynastia. Yhdeksänvuotiaan pojan murha saa paatuneimmatkin poliisit murheelliselle mielelle. Ohjelmassa tutustutaan Amazonin alueen tappajaeläimiin.
Luonnon salaiset kansiot. 21.3521.39 Novosti Yle. 8.05 Radioteatteri esittää:
Pojat asialla, osat 14 ja 15. Maamme menestyneimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Mokoma esiintyi marraskuussa Joensuun Kerubissa
ja ärhäkällä keikallaan kuultiin tuoreimman 180 astetta
-albumin lauluja rinta rinnan yhtyeen vanhemman tuotannon kanssa. (2012) Ensi-iltaelokuvassa Zero Dark Thirty seurataan Osama Bin Ladenia jäljittäviä
CIA:n agentteja ja se perustuu tositapahtumiin. 6.00
Yle Uutiset. 19.03 Radion
sinfoniaorkesteri konserttilavalla:
Paavo Heininen 75 vuotta. Ensikertalaisia ja konkareita.
Tvins winter 2012.
Tvins winter 2012.
Tvins winter 2012.
Tvins winter 2012.
best direct.
Matlock. Asiantuntijat vierailevat kevään aikana seitsemällä paikkakunnalla: Turussa, Raumalla, Varkaudessa,
Mäntyharjulla, Raahessa, Pietarsaaressa sekä Tuusulassa.
15 jakson aikana kuullaan mielenkiintoisia tarinoita ja mukavia muistoja arvioitavista esineistä sekä tietenkin onko
niillä tunnearvon lisäksi myös rahallista arvoa. kausi, USA, 2005)
21.0 Coraci.
0 Elokuva: Klik! (7) (Click, komedia, USA, 2006) Ohjaus: Frank
Pääosissa: Adam Sandler, Kate Beckinsale, David Has-
selhoff, Sophie Monk, Christopher Walken.
23.00 Tallinna. 21.50 Merisää. 19.08 Kantrimusiikin ilta 020317600. 6.03 Sää. 21-vuotias Katta
painaa 170 kiloa. 22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Levylautakunta. (S) Pikkuinen Pinky.
Eläintarha. Seattlen karsinnat.
Talent USA.
Taistelulaiva. 5.52 Aamupala. 21.00 Jatzofrenia.
22.00 Yle Uutiset ja sää. Viestit ja kommentit aamustasi AVAlle!
Ostoskanava. Poissaolevat isät. 9.05-9.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 11.02 Oma lista. Hän on kokenut ajoittain vaikeaksi tasapainoilun kahden kulttuurin parissa, mutta hän kokee
myös oppineensa sen kautta
paljon.
Hänen ei ole pakko tehdä
valintaa jommankumman
suhteen, kuten nuorempana
pelkäsi. (12) Tilit tasan.
KuntoForssan
liikuntalukkari alk. Taylor joutuu luopumaan
arjen mukavuuksista ja alkaa
opettaa slummien lapsille englantia.
Onko tässä alku kauan kaivatulle kasvuprosessille?
Ärhäkkää Mokomaa
Yle Uutiset ja sää. 0.00
Yle Uutiset ja sää. 17.15 Aikamatka
arkeen 8/8: Työn muuttumisen
historia. Basso. 3.02-3.49 Sekahaku. (Lahja ja paperi)
FOX Kids: Ni Hao Kai Lan (S).
FOX Kids: Avatar (7).
FOX Kids: Monsuno.
FOX Kids: Hot Wheels.
FOX Kids: Transformers. (Fasaanijahti).
Hätäkutsu. Hirvijahtiin lähdetään tällä kertaa ilman asetta, sillä
tarkoituksena on tutkailla hirven käyttäytymistä luonnossa.
16.05 Jälkivääntö. Jakso 1. 18.09 Kantrimusiikin ilta 020317600. 6.04 Aamupala. Tulipalo.
0.30 Criminal Minds (16). TAMMIKUUTA 2013
FORSSAN LEHTI
15
YLE FEM
8.30 BUU-klubben: Muumien maailma. (7) Paras ystävä.
Eläintarha. Kuvassa keskellä toimittaja Kimmo Saares.
Kahden kulttuurin muusikot
??TV1 klo 09.05
perheen kolme muutakin lasta ovat syntyneet Suomessa.
Dóra löysi musiikin myös
omaksi elämänurakseen ja
opiskelee Tampereella teatterimusiikkia. (12) Viitasaaren hajuvesikeisari Max Perttula valmistautuu Tallinnan yöelämään.
23.30 Tallinna. Rikkinäinen perhe. Pääosissa: Matt Damon, Angelina Jolie, Robert De Niro, William Hurt, Alec Baldwin, Joe Pesci, John Turturro,
Billy Crudup, Michael Gambon.
4.00-4.47
Num3rot. Tässä jaksossa on Piparitalo ja ihanat Pomppupallot, sekä aivan uusi pudotusrata Hiihtohissin jälkeen.
20.05 Amerikan romanit.
21
.00 Amerikan kovimmat vankilat.
21.55 The Walking Dead (16)