Heikan ja Kuhalan koulujen johtajat sanovat, että koulutyö jatkuu normaalisti, eivätkä lapset näytä reagoineet voimakkaasti kadulla sattuneisiin väkivaltatapauksiin. harjoitushallin remontti pitkittyy • Forssan kaupunginhallituksen päätöstä remontista odotellaan syyskuun alussa. . uutiset 2 33 vuoden seurakuntaura vaihtuu eläkepäiviin Nukkumaparvi säästyi järistyksessä • Italialaisen vuoristokylän Capriccian kadut ovat tyhjät keskiviikon maanjäristyksen jäljiltä. Kotimaista valkuaista Professori Marketta rinne, projektipäällikkö Katariina Manni ja vanhempi asiantuntija harri jalli tarkastelevat kotimaista rapsia. Liikuntakulttuurin romahdus huippu-urheilun alakulon taustalla Norminpurkutalkoot vähentävät kiisteltyjen lintujen määrää Mattila kavahtaa toisten sättimistä UUtiset 9 UrheiLU 16 LaUaNtai 10 ajassa 22 . 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi lauantai 27.8.2016 • N:o 229 LoUNais-häMeeN MaaKUNNaLLiNeN ääNeNKaNNattaja | PerUstettU VUoNNa 1917 | www.forssaNLehti.fi. Asukkaat ovat lähteneet evakkoon tai asuvat autoissa. Käyttökelpoinen halli on aikaisintaan ensi vuoden puolella. Hän ei usko palaavansa Capricciaan, joka on ollut hänen perheensä kesänviettopaikka. Vaihtoehtoisina kotimaisina valkuaiskasveina esiteltiin muun muassa herne, härkäpapu, sinimailanen, lupiinit, virnat, apilat, rypsi ja rapsi. Marco Clementin talossa vain nukkumaparvi jäi vaille tuhoja. Valkuaisfoorumin Pellonpiennarpäivillä Mustialassa etsittiin vaihtoehtoja soijan käytölle valkuaislähteenä. KUVa: seppo Pessinen Kouluissa ei tarvetta turvatoimille • Forssan koulut eivät ole tehostaneet turvatoimiaan paikkakunnan levottomuuksista huolimatta. uutiset 6 urheilu 14 ulkomaan uutiset 12 • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh
Pellonreunalla puhuttiin palkokasveista . Hankkeen tavoitteena on lisätä valkuaisomavaraisuutta Suomessa ja rakentaa järjestelmä, joka koordinoi yhteistyötä eri tahojen välillä. Projektipäällikkö Katariina Manni alusti puheenvuoroja. Minna Autio Tammela Mustialan HAMK:n Pellonpiennarpäivässä keskusteltiin perjantaina kotimaisista palkokasveista, niiden viljelystä ja käytöstä erityisesti kotieläinten ruokinnassa. Jos tuontisoija korvattaisiin esimerkiksi härkäpavulla, sille pitäisi olla 52?000 hehtaarin viljelyala. EU-kansalainen syö vuodessa 61 kiloa soijaa suoraan tai välillisesti, soijalla ruokittujen eläinten kautta. . Pellonpiennarpäivässä Hämeen ammattikorkeakoululla keskusteltiin palkoviljojen viljelystä ja käytöstä soijan vaihtoehtona kotieläinten ruokinnassa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658. Soijaa tuodaan Suomeen 156?000 tonnia vuodessa. Soijan käyttöä niillä on pystytty korvaamaan hyvin. elokuuta 2016 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. –?Vain 15 prosenttia valkuaistäydennysrehusta on tällä hetkellä kotimaista. Valkuaisfoorumin eli Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen -hankkeen päätoteuttajana toimii Hämeen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajana luonnonvarakeskus Luke. Pellonpiennarpäivän osallistujat tutkivat härkäpapua Mustialan opetusja tutkimusmaatilan valkuaiskasvien havaintoruuduilla. –?Herneen ja härkäpavun viljelyala onkin viime vuosina lisääntynyt merkittävästi, joten suunta on oikea, projektipäällikkö toteaa. KUVA: Seppo Pessinen Uutiset lauantaina 27. Suurin osa on tuontisoijaa, rypsiä ja rapsia. Projektipäällikkö, lehtori Katariina Manni kertoo valkuaistäydennysrehun tuotannosta. Märehtijöille syötetään jo paljon kotimaisia valkuaislähteitä, ja viime aikoina niitä on alettu lisätä myös siipikarjan ja sikojen ruokavalioon. Valkuaisfoorumi-hanke tarjoaa kotimaisen kasvivalkuaisen tuotantoa vaihtoehdoksi soijan käytölle
–?Palkokasvien viljelyllä on positiivisia ympäristövaikutuksia ja ne ovat ravitsevia, joten sillä on iso merkitys ruokahuollon kannalta, Katariina Manni summaa. Verotulojen ennustetaan vähenevän koko maassa 0,6 prosenttia, koska palkkatulojen arvioidaan laskevan. Koska kuntien vastuut vähenevät, siirtyy myös tulovirta poispäin kunnista. Härkäpavun jalostuksessa keskitytään nyt kehittämään haittaaineettomia lajikkeita. –?Yhteensä sosiaalija terveyspalveluiden menot ovat kasvamassa kahdella miljoonalla eurolla. Hän sanoo, että verotulot eivät tänä vuonna kasva ja ensi vuodelle on ennustettu laskusuuntaa. FL käpavusta odotetaan tänä vuonna ennätyssatoa. –?Meillä on nyt kaksi vuotta aikaa saada talous kuntoon, jotta tilimme ovat kunnossa maakuntauudistuksen astuessa voimaan, Järvenpää summaa. Tällä heTkellä pelloistamme 58 % kasvaa viljakasveja, nurmet vievät alasta 35 %. Järvenpää ehdottaa maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle tiukempia raameja talousarvion tekemiseksi. Muun muassa palkkojen nollakorotukset, julkisen sektorin lomarahojen leikkaukset ja työajan vastikkeettomat pidennykset vaikuttavat menoihin. • Herneenkasvatuksen riskinä on lakoutumisherkkyys; sen ehkäisemiseksi suositellaan viljelyä seoskasvustona viljan kanssa. Lehtori Heikki Pietilä esitteli herneen viljelykokemuksia ja opiskelija Jaakko Saukkola kertoi tekeillä olevasta opinnäytetyöstään Herne kevätvehnän esikasvina. Verotulot ja valtionosuudet putoavat kesäkuisten laskelmien mukaan miljoonalla eurolla. –?Valtion budjettiriihi on elosyyskuun vaihteessa, joten saamme sen jälkeen lisätietoa muun muassa valtionosuuksien lopullisesta määrästä. Ulla Jäske Forssa Forssan taloustilanne näyttää huononevan entisestään. Herneen viljelyalan lisäys on ollut hitaampaa, mutta satoennuste on hyvä. Härkäpapu vie saman verran kuin esimerkiksi peruna ja sokerijuurikas, yhden prosentin. Kunnallisverotulot vähenisivät 53 miljoonasta 21 miljoonaan euroon. Herneestä ja härVaihtoehtoja Kotimaista valkuaistuotantoa • Härkäpapu on monipuolinen rehukasvi, joka soveltuu käytettäväksi sekä papuina että kokoviljasäilörehuna. Päivän päätteeksi valkuaiskasveja tutkittiin luonnollisesti myös pellonpientareella, HAMK:n koeja havaintoruuduilla. Kuntien verotulojen menetykset taas korvataan valtionosuusjärjestelmässä. kiky-sopimus keventää tuntuvasti kuntatyönantajien toimintamenoja. Se tarkoittaa 0,98 miljoonan euron laskua. Ensimmäisten julkaistujen laskelmien mukaan Forssan kaupungille syntyy tarve korottaa veroja 0,6 prosenttiyksikköä. 3 lauantaina 27. Lisäksi sairaanhoitopiirin kuntamaksuosuuteen tulee 1,2 miljoonan korotus, kaupunginjohtajan sijainen talousjohtaja Leena Järvenpää laskee. Erikoistutkija Kaisa Kuoppala Lukesta piti puheenvuoron palkoviljoista väkija säilörehuna naudoille, minkä jälkeen HkScanin vanhempi asiantuntija Johanna Daka kertoi vielä kotoisista valkuaisrehuista sikojen ruokinnassa. –?Kahden miljoonan euron aukko näyttää kasvavan. Yksi ratkaisu on veronkorotus. Sitä voidaan käyttää sekä pelkästään että seosrehussa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Mies oli paikalla myös, kun 15-vuotias forssalainen poika pahoinpideltiin Prisman pihalla maanantaina. Suomessa on paljon potentiaalia lisätä viljelyaloja palkokasveille, ja härkäpavun viljelyalaa onkin kasvatettu. Järvenpää lisää , että laskelmat tekevät ensi vuoden talousarvion tekemisestä entistä haasteellisemman. Tuleva maakunTa ja sote-uudistuskin lyö omat tikkunsa rattaiden pyörimiseen. 050 570 7432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. Järvenpään mukaan näyttää siltä, että se on edessä. • Herne maistuu rehuna ja soveltuu hyvin kasvinvuorottajaksi, sillä se parantaa maaperää. Kahden miljoonan euron aukko kasvaa Talousarvion valmisteluun lisähaasteita verotulojen vähenemisen takia. Herne teettää myös jälkityötä. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä sen sijaan on tekemässä 0,5 miljoonan euron ylijäämän. Verojen lasku johtuu siitä, että valtio kompensoi veronmaksajille kiky-sopimuksen tuomia tulonmenetyksiä. • Härkäpavun ja herneen viljely ja käyttö säästävät ostolannoiteja rehukustannuksissa. FL Forssan tappeluporukasta kiinni otettu 18-vuotias vangittiin STT Forssa Kanta-Hämeen käräjäoikeus vangitsi perjantaina 18-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä ryöstöstä ja laittomasta uhkauksesta Forssassa. Palkokasvien viljelyllä voidaan esimerkiksi parantaa maan kannattavuutta ja rakennetta. Se kestää hyvin kuivuutta, parantaa maan rakennetta ja tuottaa runsaan valkuaissadon, mutta ei kestä esimerkiksi märällä tallomista. elokuuta 2016 Forssan lehTi > Toimitus puh. Sen käytön ongelmana ovat haitta-aineet, jotka esimerkiksi siipikarjalle voivat olla kohtalokkaita. Forssan kohdalla se tarkoittaisi 1,1 miljoonan euron kasvua menoihin. • Sekä herne että härkäpapu soveltuvat hyvin lypsylehmien ruokintaan. –?Marraskuun kaupunginhallitus ja -valtuusto tulevat olemaan tiukan paikan edessä. Sillä katetaan hykyn taseessa oleva noin miljoonan euron alijäämä. Jalostus eteneekin tällä hetkellä nopeassa tahdissa. Pyrkimyksenä on pitää talous tasapainossa ja siihen pyritään muun muassa miettimällä henkilöstömitoituksia. KUVA: Jaakko Leinonen Verotulojen ennustetaan vähenevän koko maassa, koska palkkatulojen arvioidaan laskevan. KUVA: Seppo Pessinen 2016 on palkoviljojen vuosi, joten palkoviljoja pyritään pitämään merkittävästi esillä. • Sinimailanen on maittava ja tuottava rehukasvi. Miehen osuudesta itse tappeluun ei ole vielä varmuutta. Poika kertoi tekijöiden olleen ulkomaalaistaustaisia. pellonpiennarpäivässä kuultiin useita puheenvuoroja. 18-vuotias oli suomalaisten porukassa, joka tappeli turvapaikanhakijoiden kanssa Saksankujan vastaanottokeskuksen edustalla tiistaina. Kunnallisveroprosentteja alennetaan uudistuksen voimaantulovuonna 12,3 prosenttiyksikköä, joten nykyisen veroprosentin mukaan laskettuna kaupungin veroprosentti pienenisi 7,7 prosenttiin. Kilpailukykysopimuksen (kiky) tuomat säästötkään eivät auta. Härkäpavun haasteena on saada sitä riittäviä määriä sekä tasalaatuisuus. 18-vuotiaan epäillään samassa tilanteessa uhkailleen laittomasti ulkomaalaistaustaisia. –?Kaupungin pelimerkit sen kuin vähenevät. Rikosepäilyt liittyvät turvapaikanhakijoiden ja paikallisten välejä kiristäneisiin tapahtumiin Forssassa. Leena Järvenpään mukaan kiky on kunnille kaksiippuinen juttu. kanTa-hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ilmoituksen mukaan Forssan seudun kuntamaksut olisivat ensi vuonna nousemassa yli kymmenen prosenttia. • Sinimailanen kuuluu maailman viljellyimpiin rehukasveihin, mutta Suomessa sen viljely on vielä melko vähäistä. Sen sijaan miehen epäillään ryöstäneen kadulla ulkomaalaistaustaisen ihmisen viime viikon lauantaina. Sen ansiosta säästämme menoista miljoona euroa, mutta samalla valtionosuudet ja verotulot putoavat. –?Kiky on kunnille kaksipiippuinen juttu. Odotettavissa on mahdollisesti korotuksia kuntaveroon. Rypsi ja rapsi vievät 3 % viljelyalasta. • Molemmissa haasteita asettavat suuret satovaihtelut ja kasvien haitta-aineet: herneessä ja härkäpavussa tanniinit, härkäpavulla myös visiini ja konvisiini. Pellonpiennarpäivän osallistujat tutkivat härkäpapua Mustialan opetusja tutkimusmaatilan valkuaiskasvien havaintoruuduilla. Lisäksi ensihoidon kuntamaksuun tulee 17 prosentin kasvu
Charles (1736–1796) ja William (1742–1820) ovat toiminnan vaihtoehtoisia kummeja. Toiminta sai alkunsa yhdysvaltalaisten Lynchnimisten oikeuden jakajien mukaan. Vuodesta 2008 saakka Forssan seutua on kurittanut työpaikkojen ja asukkaiden kato, mistä tuloksena vasta 30 sija. Ne ovat kuolemantuomioita. Jotta säästyttäisiin turhalta, aikaa vievältä oikeudenkäynniltä, epäillyltä otettiin nirri pois välittömästi. Toisen puheen juhlassa piti toimittaja Esko Viljanen. Seudut puhuvat elinvoimasta, saavutettavuudesta ja hyvistä palveluista. kyydityksiä sanottiin muilutuksiksi. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI summaa nyt, että Suomessa on tusinan verran hyvässä vireessä olevia kaupunkiseutuja, kasvumoottoreita, joiden joukossa Hämeenlinna on komeasti seitsemäs. elokuuta 2016 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Noin 250 ajoretkestä kuuluisin oli presidentti K.J. Rikoksesta epäiltyä lähdettiin noutamaan kotoa porukalla. Talouden mollivuosien aikana pääkaupunkiseudun ja isojen yliopistokaupunkien rinnalle ovat pinnineet vahvat maakuntamoottorit. 2016 Kolumni Kai Linnilä F orssalaissyntyinen työmies Yrjö Holm kuoli heinäkuussa 1930 kotiportaillaan Loimaalla, kun Lapuan liikkeen aseistautunut delegaatio tuli tervehtimään sosialistia keskellä yötä. Entisten menestyjien notkahdus osoittaa, että suhdanteiden muuttuessa on reagoitava ripeästi. Hyvä aluekehityssijoitus saa lämmittää hetken, mutta sitten on taas puntaroitava kehityssuuntia ja luotava uusia avauksia. Kanta-Hämeen valtteihin on luettava hyvä saavutettavuus ja asuinympäristö. Ståhlbergin kuskaaminen Helsingistä Pohjois-Karjalaan. Nti Jenny Salo esitti lausuntaa, ja siskokset Pirkko ja Inkeri Yliskylä mieltymyksellä kuultuja duettoja. Yrjö Holmin lisäksi henkensä menettivät heinävetinen rakennusurakoitsija ja sosialisti Onni Happonen sekä heinjokelainen suutari ja sosialisti Erik Mättö. Maarata-ajoissa Forssa on paraatipaikalla, mutta aluekehityksessä seutu on saanut niellä hiekkaa. sijalla niinkään. Tarvitaan innovatiivista yrittämistä ja sitä tukevaa ketterää elinvoimapolitiikkaa. Tasan eivät ole Suomen seutukunnilla onnen lahjat, mutta omalla, ketterällä ja oikea-aikaisella tekemisellä voi ponnistaa hyväosaisten rinnalle ja ohikin. Muilu ja Lynch Tuhannet väärään väriin, väärään uskontoon tai väärään poliittiseen vakaumukseen hairahtuneet ovat kokeneet äkkikuoleman, kun kotiin tai työpaikalle on ilmestynyt miesjoukko varustautuneena pesäpallomailoin, puukoin ja puntarein. tänä vuonna tulee siis kuluneeksi varhaisimman lynkkaajan, Charles Lynchin, syntymästä 280 ja kuolemasta 220 vuotta. Taakse jäi sentään moni entinen menestysseutu kuten Äänekoski, Raahe, Salo ja Imatra. lapuan liikkEEn äijäporukat tappoivat vain kolme miestä. Suunnittelemattakin voi liittyä jatkumoon, jonka luuli kansanvaltaisessa yhteiskunnassa katkenneen. Kun aluksi oli kuultu Matti Jokiniemen erinomaisia haitarinsoittoesityksiä mv. Perinteistä teollisuutta maakunnat mielivät jalostaa bio-, digija kiertotalouden avulla. Heikko sijoitus on hälytysmerkki kääriä hihat. Pihlajin koristeltu Järjestöjentalon sali viritti yleisön heti juhlatunnelmaan. Päättäjien tulevaisuudenusko luo odotuksia. Kaikki maakunnat tuntuvat nyt kurottavan biotalouden ja cleantechin suuntaan, mutta onneksi sisällössä on sentään eri painotuksia. Suunnitelmat kuulostavat liiankin tutuilta. Vahvuuksien hionnassa on pulmansa. On ponnistettava kunkin alueen aidoista vahvuuksista. Epämiellyttävät kansalaiset napattiin rekeen, kärryyn tai henkilöautoon ja kyydittiin kohti itärajaa. Alkajaisiksi kajautetun Hämäläisten laulun jälkeen yhdistyksen puheenjohtaja Aatto Lund lausui tervehdyssanat. Kirjoittaja on somerniemeläinen kustantaja ja tietokirjailija. Mustille hevosille olisi tilausta. 60 vuoden taKaa Kasvumoottorit ärjyvät seutujen kilvanajossa a luekehityksen marssijärjestys on viime vuosina kompastellut, kun tahtilaji on finanssikriisissä muuttunut. vietti 15-vuotisjuhlaansa FORSSAN LEHTI 27.8.1976 Kukkia, sähkösanomin ja lukuisia onnitteluja sai Forssan Eläkeläiset ry. Nimen tälle oudolle kotimaan matkailulle antoi Tahko Pihkalan veli Martti. Virginialainen rauhantuomari Lynch saavutti kuuluisuutta omaperäisellä oikeudenkäytöllään. Lapualaisten järjestyspartioiden merkittävintä toimintaa oli kyyditseminen. 8. Arvo Yliskylä piti tervehdyspuheen, jossa hän korosti, että työ ja taito ovat ne tekijät, jotka saavat maan tuottamaan runsaasti satoa ja joiden avulla voidaan luoda viihtyisiä koteja. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. Maakuntamme seutujen sijoitukset eivät suuresti yllätä. sakinhivutusta , oman käden oikeutta joukkovoimalla nimitetään lynkkaukseksi. eilen viisitoistavuotisjuhlansa kunniaksi. Ilman oikeudenkäyntiä tuomioita jaetaan yhä eri puolilla maapalloa. Kilpa kuitenkin jatkuu. Aluerakenteen kannalta on hyvä, että jokaisella suuralueella Suomessa on ainakin yksi vahva ja muutama muu hyvin pärjäävä kaupunkiseutu. Muuttoliikkeen selättämisessä ratkaisevia ovat työpaikat ja paikalliset vetovoimatekijät. Forssan Eläkeläiset ry. Pääkirjoitus Forssa 27. Lopuksi seudun nuoret esittivät kansantanhun ja hauskan laululeikin. Holmin äkkikuolema jäi ikuisesti selvittämättä eli mahdollista murhaajaa ei tuomittu. KUVA: Seppo Pessinen Mielipide lauantaina 27. Maakunnan veturi Hämeenlinna on onnistunut hyödyntämään laajan metropolialueen ja HHT-kasvukäytävän vetoapua, Riihimäen seutu ei 20. Eri puolilla maailmaa tuhannet väärään väriin, väärään uskontoon tai väärään poliittiseen vakaumukseen hairahtuneet ovat kokeneet äkkikuoleman, kun kotiin tai työpaikalle on ilmestynyt miesjoukko varustautuneena pesäpallomailoin, puukoin ja puntarein. Kytkeytyminen kasvukeskuksen ja valtaväylien imuun auttaa. Eli onnea vaan, forssalaiset! Kukaan ei voi etukäteen kaavailla historian suuria käännekohtia. Termi oli kunnianosoitus maanviljelijä ja liikenteenharjoittaja Jussi Muilulle, joka veljineen oli innokkaimpia kyyditsijöitä. Tilaisuutta juhlisti myös vieraat Hämeenlinnan, Turun, Lahden, Riihimäen ja Salpakankaan vastaavista eläkeläisyhdistyksistä. Forssan Järjestöjentalolle oli kokoontunut runsas joukko yhdistyksen jäseniä. Toisaalta viranomaiset miettivät myös toista vaihtoehtoa, työtapaturmaa, jolla on murhan tunnusmerkit. Hän sanoi, että viisitoista vuotta on loppujen lopuksi lyhyt aika ja että yhdistys on vielä melko nuori. 40 vuoden taKaa Elojuhla Jokioisten Kuumassa FORSSAN LEHTI 28.8.1956 Jokioisten Pohjoinen Pienviljelijäyhdistys järjesti sunnuntaina elojuhlan omassa talossaan Kuumassa. Koska Holm oli varustautunut revolverilla, arveltiin epätoivoisen sosialistin tehneen itsemurhan
riPaus rakkauTTa • Kiitos erinomaisesta kirjoituksestasi eilisessä lehdessä, Katri Ylinen! rauha on raTkaisu • Jos pieni olut maksaa ravintolassa saman kuin iso viinipullo Alkossa, niin moni valitsee Alkon. Yleissitovuutta pyritään nakertamaan myös toisella tavalla, jopa hieman salakavalasti. Juttu FL 25.8. TulevaT äänesTäJäT • Nykyiset ympyrät ok. Uudesta tulisi onneton sumppu. Nämä tunnit eivät menneet hukkaan. Vaikenet. Miksiköhän • Haloo Forssan päiväposti! Olette kadottaneet minulta kesän aikana jo kaksi tärkeää laskua. Numero 173172 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. Kritisoin ensisijaisesti niitä Suomen yrittäjäjärjestön aktiiveja, jotka pyrkivät pitämään yllä populistista uhrikuvaa yrittäjistä ja rakentamaan jatkuvasti vastakkainasettelua työmarkkinoille. Suomi ei tule nousemaan yrittäjäjärjestön opein, vaan se ajautuu entistä suurempiin vaikeuksiin. Ei heitä kiinnosta pienyrittäjien ja aloittelevan yrittäjän asema tai sen kehittäminen. Eli tarvitaan uusia tuotteita, koulutettua työvoimaa, rahaa investointeihin ja tietenkin yrittäjiä, jotta niitä menestyviä yrityksiä voisi edes syntyä. Tytöille oli niin sanotut rättikässät ja tietysti sapuskaopit, muut kodinhoidolliset asiat. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. MuualTa MuuTTanuT • Hyvä kirjoitus, Katri Ylinen, annetaan jokaisen olla rauhassa. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. puu/metalli. Löytyykin, mutta digimuodossa, opettaja kertoo kokemuksella ja antaa tunteen, lämmön siihen tekemiseen, silloin siitä saa paljon enemmän elämänpoluille onnistumisen kautta, ehkä pikku kehunkin kotona, kun tekee pöperöt. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2016 • Ei oo varaa korjata leirikeskusta, ei harjoitusjäähallia yms. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. suoMen YriTTäJäT ToiMii yhteiskunnassa asemansa vakiinnuttaneiden yritysten puolesta, joissa on pääsääntöisesti työntekijöitä. pahoinpidellystä pojasta. kaTso neTisTä! • Muistan kriittisen kannan pakolaiskysymykseen olleen aivan jollakin muulla kuin Mika Penttilällä. Valtion pitää tukea ainoastaan niitä yrityksiä, jotka työllistävät suomalaisia. Maamme tuskin nousee sillä, että yritämme myydä pajukoreja mahdollisimman halvalla maailmalle tai että ostamme pelkästään palveluja toisiltamme sisämarkkinoilla. Lyhyet Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Saa opetusministeri Sannikin käyttää näitä ajatuksia. Varmaan on nytkin, mutta liian vähän tunteja. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. Juuso • Huomatkaa, mielenilmaisuja ei ole järjestetty Forssasta, vaan asialla on valtakunnallinen järjestö Suomi ensin ry. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Voi sentään puolustautua sanomalla, etteivät sukujuuret ole täältä päin. Nykyään oppeja jakaa Mikon poika Juha Oja, varmaan samalla kunnioituksella. Se on sinä ja minä eli me maksamme. Oikeassa elämässä yritykset palkkaavat tarpeeseensa, eli kun niitä tilauksia on. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Nykynuorilla, jopa lapsilla, pitäisi olla enemmän käsille opetusta, tarkoitan tällä ettei tarvita lisää uusavuttomia, mieluummin lisätunteja, käsitöihin esim. Vaikka tämän hetken poliittinen ilmapiiri ja yleinen keskustelu pyrkivätkin leimaamaan palkkatyössä toisella käyvän melkeinpä rikolliseksi. MoT Kädentaidot kunniaan! V äitän, että opetus menee liialla digitalisoinnilla, arvaatteko mihinkä, no en kehtaa sanoa, jos vaikka lapset lukevat tämän... 03-4155 610. 5 lauantaina 27. Useimmiten näissä kirjoituksissa valitettavasti keskitytään arvostelemaan palkansaajia ja ammattiyhdistysliikettä. Forssa taas negatiivisesti esillä. Viime kesänä juttua riitti. Jos yrityksen taloudenpito on kuralla ja palvelun tai tuotteen hinnoittelussa on epäonnistuttu, saattaa tästä aiheutua ongelmia, kun loma-ajan palkka tulee maksuun. MuisTiko PäTkii • Vielä löytyy ihmisiä, jotka osaavat elää ja antaa muidenkin elää. Itselle Viiksivallu Oja Mikko ja Lankisen Ilkka antoivat hyvän lähtökohdan, oppeja olen monessa hommassa tarvinnut. Miksiköhän nuoret osallistui mielenosoitukseen. Tunneilla sai vielä bonuksen, paikkojen siistimisen ja tiskausopin. Suomalaisen palkansaajan ei tarvitse häpeillä osaansa yhteiskunnassa. Ei ole uusia tuotteita ja vanhoille tuotteille ei ole kysyntää. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. PieneT MeriTähdeT • Opetusministeri, nuoret odottavat keskustelua kanssasi. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Tätä selitään työllisyyden parantamisella, pyrkimyksenä tässä kuitenkin on työehtosopimusten murtaminen. Tästä olen hänelle kiitollinen. Mihin suoMen YriTTäJäT -järjestö sitten pyrkii toiminnallaan. Kirjoitustani ei kannatta nähdä niin, että kritisoisin yrittäjiä tai siihen aikovia ihmisiä. ei varaa ravinTolaan • ”Ei hätää, kun valtio maksaa!” Mutta kuka se valtio on. Itsellä myös hyvin myönteisiä kokemuksia. Millä ihmiset tulevat toimeen, jos vielä yleissitovuus puretaan ja matalapalkkatyöt lisääntyvät, niin kuin työnantajajärjestöt sekä oikeistopoliitikot toivovat. T siurilankadulTa • Lehden tulee uutisoida tasapuolisesti, ei ”puistattavan” yksipuolisesti. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. nYT varMaan joku neropatti sanoo, että kyllä nää löytyy netistä. Tp-hakijoihin on varaa. XY • Kyllä on kauheeta kuunneltavaa rasistinen aivopesu. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Viime kirjoituksen (30.7.) oli tehnyt Forssan yrittäjien puheenjohtaja, joka kertoi tekstissään, kuinka loma-aikaan työntekijöiden lomarahat tulevat maksuun ja saapuvat tilille kuin Manulle illallinen ikään kuin se suistaisi heidät tuhon partaalle. Eli loma-ajan palkka on laskutettu tuotteessa tai palvelussa asiakkailta etukäteen ja käytännössä se toimii korottomana lainana yritykselle. Lännen Mediaan kuuluvat Forssan Lehden lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 5707432 Toimitussihteerit 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 662 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Loma-ajan palkka on etukäteen ansaittu ja ne on laskettu työntekijän kokonaistuntihintaan. äiTi • Taas kerran hävettää olla forssalainen. Sepä tuntuu nykynuorilta usein unohtuvan... Entäs kotitalous, Petterin Aura antoi meille pojannaskaleille perustiedot ruuan valmistukseen ja muuhunkin kodinhoitoon. Kiitos Katri Ylinen kirjoituksesta 26.8. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Järjestön päätavoite on tällä hetkellä purkaa työehtosopimusten yleissitovuus ja siirtää näin suomalaiset työmarkkinat takaisin lähtöruutuun 1900-luvun alkupuolelle. olavi J. Tulander Forssa O sa paikallisista yrittäjistä kirjoittaa Forssan Lehteen Yrittäjän näkökulma -nimistä mielipidekirjoitusosiota, tarkoituksena on avata yrittäjän arkea ja tuoda heidän näkemyksiään esille. ei balTTisiirTolaisia • Nämä maahanmuuttajien puolustajat ne vasta rasisteja on. Tavoitteena järjestöllä on tällä hetkellä ajaa palkansaajat samaan asemaan. TuPPukYlä • Miksi kaikille yrityksille annetaan helpotuksia. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen 050-3426610 Heini Lauren 040-5282269 Pia Oksa 050-3138987 Heli Hieperi 050-3138999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 279 € 6 kk 280 € á 140 € 3 kk 284 € á 71 € 2 kk 288 € á 48 € VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli) Laskutusväli LA–SU PE–LA–SU 12 kk 195 € 221 € 6 kk 99 € 111 € 3 kk 50 € 57 € (määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta) MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika) 12 kk 292 € 6 kk 158 € 3 kk 89 € 1 kk 35 € Irtonumero 2 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. uskoMaTonTa • Ihana tarina lehdessä rescueRadasta. Suomen ongelma on tällä hetkellä se, että vienti ei vedä. Varsin hyvä asia, että sekin on opetuksessa, vaan ei liian kanssa. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. vesa niininen Metalliliiton liittovaltuusto jäsen, Forssan metallityöväen ammattiosaston puheenjohtaja Mihin Suomen yrittäjäjärjestö pyrkii. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. elokuuta 2016 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Järjestö esittää usein, että nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä pitäisi saada palkata alle työehtosopimusten minimiehtojen töihin. Hyvää syksyn odotusta kaikille ja kädet työhön oikeasti, siis oikeasti
Siinä aikuisilla on vastuu, kasvatusja opetuspäällikkö sanoo. Lapsi saattaa tulkita hätääntynyttä tai tuohtunutta aikuista siten, että vaara koskisi myös lasta itseään. Tarjoukset ovat voimassa 31.8.2016 saakka. Esimerkiksi Heikan koulun johtajan Olavi Ulmosen mukaan Forssan tilanne ei ole herättänyt kauhistusta oppilaissa. Arvot kumpuavat eurooppalaisesta ihmisoikeusajattelusta. Toisinaan lapsi saattaa ottaa syyn vanhemman tuohtumuksesta omille niskoilleen. Aikuisen pitää olla lapselle turva. . 236 cm, syv. –?Aikuisten asenteet ja tunteet tarttuvat lapsiin. Se on myös turvallisuudentunteen luomista. Katso kaikki tuotteet, verkkokauppa ja lähin Sotka-myymäläsi: sotka.fi 399,(799,-) GAMMAdivaanisohva • Surprise-kangasverhoilu • harmaa tai musta/harmaa • lev. Kemppainen kehottaa vanhempia ja lasten kanssa työskenteleviä kuuntelemaan lapsia nyt erityisen herkällä korvalla. Etu lasketaan tuotteen normaalihinnasta. Tällaisiin merkkeihin on reagoitava. Ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja, grillejä eikä Vallila-tuotteita. Lapset yleensä ilmaisevat, jos he ovat huolestuneita tai pelossaan. Emme kuitenkaan koe tällaisen kyselyn tekemistä ammattimaiseksi, Olavi Ulmonen sanoo. Kouluissa ei kuitenkaan ole koettu ilmapiirin muutosta tai tarvetta kiristetyille turvatoimille. –?Jos tekisimme kyselyn, niin jokunen lapsi saattaisi vastata kokevansa ahdistusta. KAIKKI TUOTTEET VÄHINTÄÄN -35 % -50 % -66 % 10,(29,90) Kotimainen AAMU-peitto 150x200 cm Marianna Langenoja Forssa Forssan kouluissa on jatkunut opiskelu normaalisti ja turvatoimet ovat pysyneet ennallaan, vaikka turvapaikanhakijat ja kantasuomalaiset ovat ottaneet viimeaikoina yhteen aiempaa rajummin. Tuotteita rajoitetusti. kemppaisen mukaan lapsi näkee maailman hyvin eri tavalla kuin aikuinen. 90/147 cm Kampanjan etu on kanta-asiakasetu, ja saat sen kaikilla K-Plussa-ominaisuuskorteilla. Suomen laki edellyttää, että koulut edistävät suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden kunnioittamista. Koulu toimii siis arvokasvattajana. KUVA: Seppo Pessinen uutiset lauantaina 27. Forssan tappelut saattavat aiheuttaa lapsissa turvattomuuden tunteita. –?Turvallisuus ei ole vain fyysinen asia. Hänen mukaansa lapsen arki saattaa järkkyä pienemmästäkin. Hän kuitenkin muistuttaa, että lasten kokemukset ovat erittäin yksilöllisiä, eivätkä kaikki ime vaiAikuinen, kuuntele lasta herkällä korvalla . elokuuta 2016 Forssan lehti 6. Aikuinen kykenee asettamaan tapahtumia suurempiin kokonaisuuksiin, mutta lapsi ei pysty. Forssan kaupungin kasvatusja opetuspäällikkö Tiina Kemppainen huomauttaa, että Forssan yleinen rauhattomuus saattaa vaikuttaa kielteisesti lapsiin ja aiheuttaa turvattomuuden tunteita sekä järkytystä
Koulu toimii siis arvokasvattajana, ja arvot kumpuavat eurooppalaisesta tavasta asettaa ihmisoikeudet politiikan edelle. Forssan kaupungin kasvatusja opetuspäällikön Tiina Kemppaisella on kokemuksia siitä, etteivät kaikki huoltajat usko suvaitsevaisuuden olevan edistämisen arvoinen asia. Lasten kanssa jutellessa pitää kuitenkin ottaa huomioon heidän ikänsä ja kehitysasteensa. Arvot kumpuavat eurooppalaisesta ihmisoikeusajattelusta. Kaupunginhallitus käsittelee etätyösopimusmallia maanantain kokouksessaan. sinisalon mukaan työtä voisi tehdä päivän tai kaksi viikossa joko kotona tai vaikka kesämökillä, kunhan yhteydet työpaikalle pelaavat. Forssan kouluissa lasten hyvinvointi näyttää kuitenkin säilyneen pitkälti ennallaan. kutteita niin herkästi kuin toiset. Kuvatekstin mukaan kuvassa oli valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen, mutta kuvassa oli Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti. Hänen kokeensa tulokseksi tuli 2,28mg/l. Poliisin mukaan rattijuoppoja jäi kiinni yllättävän monta siihen nähden, että oli torstain ja perjantain välinen yö. –?Etätyömahdollisuus voi laajentua pikkuhiljaa, kunhan saamme kokemuksia. Koulu toimii siis arvokasvattajana. Forssan kouluissa toimitaan yleisesti sillä periaatteella, että lasten kanssa puhutaan, jos lapset niin haluavat. Huumekuski kiinniotettiin epäiltynä rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja luvattomaan käyttöön. Viestintäjohtaja Anu Ilvosen mukaan asiakkaat ovat suhtautuneet tilanteeseen rauhallisesti. Poliisi pysäytti autoilijan ylinopeuden vuoksi, mutta selvisi, että kuljettaja oli törkeässä humalassa. FL Pankkitoimihenkilön epäillään anastaneen asiakkaiden rahoja Piia Leino Pankkitoimihenkilön epäillään anastaneen asiakkaiden rahoja Danske Bankin Espoon Leppävaaran konttorissa. Poliisin mukaan anastettua omaisuutta epäillään olevan yhteensä satojatuhansia euroja. Huoltajat puhuvat tällaisista asioista kuitenkin vähän kierrellen, Kemppainen sanoo. Kaupungin henkilöstöpäällikön Esa Sinisalon mukaan etätyö sopii Forssan imagoon. Hän selventää, että etätyötä tekevien työmatkaliikenne vähenee ja siten hiilidioksidija muut kasvihuonepäästöt vähenevät. Ulla Jäske Forssa Forssan kaupunki haluaisi antaa työntekijöilleen mahdollisuuden etätöihin. Ensimmäisenä kiinni otettiin forssalainen mies, jonka alkometrikoe näytti lukemaa 0,92mg/l. Forssan Lehden uutisessa Tahto-seminaarista (FL 26.8.) oli väärä kuva. Järvenpään mukaan etätyön tekeminen sopii hallinnollista ja suunnittelutyötä tekeville. Kuhalassa johtaja kertoi keskusradion kautta levottomasta tilanteesta ja kehotti lapsia puhumaan opettajien kanssa, jos keskusteluntarvetta syntyy. Levottomuuksista ei tehdä numeroa, mikäli oppilaat eivät itse nosta aihetta esille. Länsi-Uudenmaan poliisin esitutkinnan mukaan mies oli väärentänyt pankin luottoasiakirjoja ja ottanut luottoina myönnetyt varat käyttöönsä. Se tarkoittaa noin parin promillen humalatilaa ja ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan. Yhden asiakkaan tililtä oli nostettu suoraan rahaa. –?Tämä on uutta kunnissa, Järvenpää sanoo ja lisää, että hänen käsittääkseen etätyömahdollisuus on Kanta-Hämeessä mahdollista vain Hämeenlinnassa ja Tammelassa. Hän ei ole enää pankin palveluksessa. FL Suomen laki edellyttää, että koulut edistävät suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden kunnioittamista. STT uutiset 7 lauantaina 27. Forssalaiset kävivätkin ottamassa mallia Hämeenlinnasta. SAK:n ammatillisen paikallisjärjestö esitti jo viime syksynä metallialan yritysten ja koulutustarjonnan yhteistyön käynnistämistä alan kehityksen turvaamiseksi seutukunnalla. Henkilöauton kuljettaja paineli 96km/h nopeudella, vaikka alueella oli 60km/h nopeusrajoitus. Heistä kaksi oli törkeässä humalassa ja kolmas kuljettaja oli huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Ainakaan Heikan ja Kuhalan koulujen johtajat eivät ole nähneet merkkejä siitä, että lapset oirehtisivat paikkakunnan rauhattoman tilanteen vuoksi. Amfetamiineissa ja humalassa rattiin Fiorssan Lehti Forssan seutu Forssan seudulla jäi kiinni torstain ja perjantain välisenä yönä kolme rattijuoppoa. Seuraava rattijuoppo jäi kiinni Tammelassa Forssantiellä puolenyön aikaan. Työntekijän pitää olla tavoitettavissa esimerkiksi älypuhelimella, kannettavalla tai sähköpostilla. elokuuta 2016 Forssan lehti. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja luvattomasta käytöstä. Heikan kouluun on ottanut yhteyttä pari huolestunutta vanhempaa ja Kuhalan koulussa oppilaat ovat kyselleet opettajien mielipiteitä tapahtumista. Forssan rauhattomuudet eivät kuitenkaan lisää arvokasvatusta paikallisissa kouluissa. –?Etätyöhön kuuluu myös hyvä etäläsnäolo, jotta yhteydenpito hoituu saumattomasti, Sinisalo sanoo. KUVA: Seppo Pessinen Kouluissa edistetään suvaitsevaisuutta Marianna Langenoja Forssa Suomen laki ja opetussuunnitelma edellyttävät, että kouluissa edistetään suvaitsevaisuutta, moniarvoisuutta ja erilaisuuden kunnioittamista. Poliisin mukaan torstai-illan mielenosoitus oli saanut monet partiot liikkeelle, joten liikenteenvalvontakin oli tehokkaampaa. Kaupunginjohtajan sijainen talouspäällikkö Leena Järvenpää sanoo, ettei etätyö ole käytössä kovinkaan monessa kunnassa. Vuonna 1987 syntynyt epäilty on ollut vangittuna noin kaksi viikkoa. Palveluammateissa etätyö ei luonnollisestikaan ole mahdollista. Myös Tiina Kemppainen kannustaa aikuisia puhumaan tapauksista, jos lapsi kokee siihen tarvetta. Aamuyöllä poliisi pysäytti noin 30-vuotiaan kuljettajan, jolle tehty huumepikatestit osoitti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle. FL Forssassa mietitään etätyömahdollisuutta Kunnissa ei juuri ole mahdollisuutta etätyön tekemiseen. Miehellä ei ollut myöskään ajo-oikeutta. Pankki on ollut yhteydessä väärinkäytösten kohteena olleisiin asiakkaisiin ja lupaa, ettei näille koidu taloudellista vahinkoa epäiltyjen väärinkäytösten vuoksi. Eriävistä asenteista huolimatta koulut pyrkivät kasvattamaan tulevaisuudessakin lapsista suvaitsevaisia kansalaisia. Mies ei kuitenkaan muistanut ystävänsä nimeä. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja hän oli ottanut ajoneuvonsa luvatta haltuunsa jokioislaiselta tuttavaltaan. Danske Bank teki poliisille elokuun alussa tutkintapyynnön epäillystä törkeästä petoksesta ja törkeästä kavalluksesta. Ilvonen kuvaa tapausta hyvin harvinaiseksi. Oikaisuja Forssan Lehden uutisessa metallialan koulutustarjonnan kehittämisestä sisälsi epätarkkuuden. Rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Viola Ikosen mukaan tutkinnassa on 5–6 asiakkaaseen kohdistuneita tekoja. –?Joillakin työntekijöillä on pitkiä työmatkoja, joten etätyöt sopisivat heille. Alustavassa selvityksessä ilmeni, että mies oli ottanut henkilöauton luvatta käyttöönsä. Molemmissa kouluissa Forssan levottomuuksista on kuitenkin keskusteltu. –?Joskus harvoin vanhemmilla on sellainen asenne, ettei oman lapsen luokalle saa tulla tietyntyyppisiä oppilaita. –?Eivätkä opettajat tietenkään koskaan sano lapselle, että sinun vanhempiesi mielipide on väärä, Kemppainen huomauttaa. –?Etätyö voi olla myös järkivihreä toimintatapa, Sinisalo sanoo
Puoluekokousasioihin palataan myöhemmin loppusyksystä. Puheenjohtajuuden pohtiminen ei ole nyt kohdallani ajankohtaista, Tuppurainen kommentoi eikä pidä Rinteen vahvaa kannatusta yllätyksenä. –?Keskustelu kentällä vilkastuisi. –?Puoluekokouksessa toivottavasti käydään puheenjohtajavaali nykyisen puheenjohtajan ja mieluiten jopa useamman haastajan kesken. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman panttaa lopullista kantaansa puheenjohtajaehdokkuuteen, samoin Tytti Tuppurainen. Kaksi kolmasosaa vastaajista kuitenkin haluaa, että Lahdessa on ehdokkaita enemmän kuin yksi. Lännen Median sdp:n kenttäväelle toteuttama kysely mutkistaa ruusujen taistoon mahdollisesti mielivien poliitikkojen suunnitelmia, koska Rinne nauttii tällä hetkellä sdp:n vaikuttajien keskuudessa ylivoimaisesti suurinta henkilökohtaista suosiota puheenjohtajaksi Lahden puoluekokouksen jälkeen. Tuppurainen sai LM-kyselyssä vain 4,9 prosentin henkilökohtaisen suosion, mutta kaksintaistelussa Rinnettä vastaan hän saattaisi kyselyn perusteella kerätä noin viidenneksen äänistä. Sama kilpailu koskee puoluesihteerin vaalia, toivoo turkulainen Piia Noronen, Demarinuorten varapuheenjohtaja. Lännen Median tekemän kyselyn satojen avoimien vastauksien perusteella näyttää varmalta, että demarijohtajasta äänestetään helmikuussa. Syksyn agendalla on tärkeitä asioita sote-uudistukseen, talouteen ja Eurooppa-politiikkaan liittyen, Harakka lojaali, Lindtman panttaa vielä kantaansa . Perjantaina Tuppurainen ei torpannut ajatusta ehdokkuudesta, vaan siirsi ratkaisua osaltaan eteenpäin. Demarien sisäpiirissä arvioidaan, että kansanedustaja Tytti Tuppurainen on henkilökohtaisessa pohdinnassaan lähimpänä Rinteen haastamista. elokuuta 2016 Forssan lehti 8. Sdp risteilee odottavissa tunnelmissa. –?Sdp:n on nyt syytä keskittyä politiikan asiakysymyksiin puheenjohtaja Rinteen johdolla. . –?Asiakysymykset eivät saa jäädä henkilöspekulaatioiden alle. Sdp:n seuraavaan puoluekokoukseen on aikaa alle puoli vuotta, ja puolueen sisällä pieni piiri on etsinyt haastajaa istuvalle puheenjohtajalle Antti Rinteelle. uutiset lauantaina 27. Lauri Nurmi Sosiaalidemokraatit nousevat lauantaina Tallinnan-risteilylle odottavissa tunnelmissa. Useamman ehdokkaan löytyminen toisi vipinää sdp:n toimintaan oppositiossa, arvioi Pekka Järvinen Valkeakoskelta. Ei ole koskaan pahasta, jos toimintaa arvioidaan. Tuppurainen voisi olla sdp:n ”elinalepomäki”, joka mielii kilpaan hankkimaan näkyvyyttä ja sitä kautta nostetta tuleviin eduskuntavaaleihin
Miksi osallistuminen on pakollista. Jos nimi päätyy osallistujalistalle, on testiin pakko osallistua. Keskusta esittää myös, että naakka tulee siirtää metsästyslain piiriin. Kunnioitan toivetta ja henkilöspekulaatioiden sijaan aion keskittyä sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työhön, Lindtman painottaa. Rinne ei ole tätä maata. Kerron myöskin perusteet sille, tavoittelenko vai enkö ja miksi. yhtEyttä kalakantojen runsaudenvaihtelujen ja merimetsojen välillä ei Lehtiniemen eikä Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Outi Heikinheimon mukaan ole. uutiset 9 lauantaina 27. fl-lm norminpurku uhkaa kiisteltyjä lintuja Birdlife Suomen Teemu lehtiniemi pelkää, että jos valkoposkihanhesta tulisi Eu:ssa vapaata riistaa, se voisi ajaa lajin sukupuuton partaalle, kuten kävi 1970-luvulla. Tuppurainen huomauttaa. Hän valmisteli perjantaina linjapuhettaan demarien Tallinnan-risteilylle. Niin sanotut poliittiset broilerit – teini-ikäisestä poliittiseen väittelyyn kasvaneet – taitavat sivaltamisen sanan säilällä. –?Vaikuttaa lähtökohtaisesti oudolta linjaukselta. tulisiko näiden lintujen määrää harventaa, maatalousja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.). Sosiaalija terveysministeriön työttömyysja sairasvakuutusyksikön johtaja Liisa Siika-aho, miten osallistujat valitaan ja milloin. pakkolait, tessin yleissitovuuden purkaminen sekä teollisuusja palkansaajajärjestöjen kyykyttäminen on tyrmätty kansalaistoiminnankin taholta”, eräs LM-kyselyn vastaaja puolustaa Rinnettä. Esim. Tiilikaisen mukaan molempien lajien osalta EU-sääntely on vahvaa, ja EU-tason muutokset voivat olla vaikeita viedä läpi. kuvA: miikka Pihlajamäki Keskusta haluaa vähentää merimetsojen ja valkoposkihanhien määrää. –?Osallistujat valitaan satunnaisotannalla Kelan järjestelmistä. fl-lm Juristi posliinipuodissa Kommentti Lauri Nurmi @lannenmedia.fi A ntti Rinne on juristi. Tämä on tällä hetkellä ehdottomasti nopeimmin vaikuttava keino, Tiilikainen kertoo. Hän on kuitenkin oppinut nopeasti, kuten opiskeluvuosinaan. –?Lupajärjestelmää molempien lajien mutta erityisesti merimetsojen osalta viilataan vastaamaan paremmin käsillä olevaa ongelmaa. –?Tapanani on olla lojaali istuville puheenjohtajille. Asiaa voidaan pohtia jatkossa uudelleen, mutta nyt kokeillaan ensisijaisesti perustulon työllisyyseikä verotusvaikutuksia. –?Erilaisilla aitausharjoitteilla voidaan lintujen esiintymistä säätää, Lehtiniemi kertoo. Mistä kysyMys Aki laurokari BirdLife Suomen suojeluja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi ihmettelee keskustapuolueen merimetsoihin ja valkoposkihanhiin liittyviä norminpurkuehdotuksia. Tuntuu, ettei norminpurkuehdotuksen kirjoittaja ole kartalla siitä, mikä on nykytilanne, Lehtiniemi sanoo. Nämä 25–58-vuotiaat työttömät saisivat kuukaudessa Kelalta 560 euroa verottomana käteen. Molempiin lintuihin liittyy hygieniahaittoja. –?Poikkeuslupia voidaan kuitenkin myöntää vahinkoja estäviin ja vähentäviin toimiin molempien lintulajien osalta. elokuuta 2016 Forssan lehti. Aluksi juristi Rinne oli politiikan väittelyissä kuin norsu posliinipuodissa. Juristit ovat tottuneet työssään siihen, että keskustelussa jaetaan puheenvuorot, minkä jälkeen jokainen saa rauhassa esittää oman argumenttinsa. Keskustan 202 norminpurkuehdotuksen mukana ovat ehdotukset, että merimetson aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi annetaan entistä enemmän lupia lintumäärän rajoittamiseen ja että Suomen tulee ajaa EU:ssa valkoposkihanhen luokittelemista riistalinnuksi. –?Jotta kokeiluun ei hakeudu vain sellaisia henkilöitä, jotka uskovat hyötyvänsä siitä. Tarkkaa valintapäivää ei ole päätetty. Hänen mukaansa poikkeuslupa esimerkiksi merimetson määrän rajoittamiseksi on todennäköisesti perusteltu, kun on konflikti läheisen asutuksen ja merimetsokolonian välillä. Valkoposkihanhet esimerkiksi ulostavat nurmialueille kaupunkialueilla. Opiskelijana hän oli lahjakas, sillä ilman lahjakkuutta – ja hyviä istumalihaksia – ei valmistuta oikeustieteellisestä parissa vuodessa. Jos Rinne onnistuu Tallinnanlaivalla linjapuheessaan, se saattaa taata hänelle jatkon sdp:n kipparina. –?Etenkin paikallisesti näin on toimittava ja alueellisesti yhteistyössä tulisi linjata mitä tehdään, missä tehdään ja milloin tehdään. Valitun on oltava Suomessa asuva, 25–58-vuotias ja saatava tämän vuoden marraskuussa peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. –?Mielestäni tulos osoittaa, että puheenjohtajalla on työssään vahva tuki. Oma kantani ehdokkuuteen tulee selväksi marraskuun puoluevaltuuston yhteydessä. Arvoituksellisesti Lindtman jättää oman ratkaisunsa avoimeksi. –?Aikarajat tulivat vastaan, eikä verotusta ehditty miettiä. Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne on tyytyväinen puolueväeltä saamaansa tukeen. Hän on toivonut, että siihen asti on syytä keskittyä asioihin. kuvA: markku Ojala ”Tapanani on olla lojaali istuville puheenjohtajille.” TimO HARAkkA ”Rinne on toivonut, että siihen asti on syytä keskittyä asioihin.” AnTTi lindTmAn linda laine Perustulon vaikutuksia työllisyyden edistämiseen on tarkoitus kokeilla 2?000 ihmisen testiryhmällä ensi vuonna. Miksi perustulo on verovapaata. fl-lm voiko kieltäytyä perustuloarpajaisista. Kerron silloin, tavoittelenko uutta kautta puheenjohtajana. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sai kyselyssä 24,5 prosentin suosion, mutta jäi kauas Rinteen 45 prosentista. Politiikassa nopeat varastavat puheenvuorot hitailta, eikä argumenteilla ole useinkaan paljon painoarvoa, kun esimerkiksi televisioväittelyt muuttuvat huutokilpailuiksi. Lehtiniemen mukaan on menossa myös koe, jossa nurmesta pyritään tekemään hanhille sopimatonta syödä. Se vääristäisi tuloksia. –?Puheenjohtaja on kertonut oman aikataulunsa. Lehtiniemi muistuttaa, että viime vuosina haetut poikkeusluvat on miltei kaikki hyväksytty. Rinnettä kentän tuki lämmittää. Niin pitää ollakin, sillä isot asiat kuten sote-uudistus ja talousja työllisyystilanne suorastaan huutavat parempia vaihtoehtoja, Lindtman arvioi. Perustuloa maksetaan kokeilun aikana työllistyville. Valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet myös satotappioita, mutta Lehtiniemen mukaan tässä auttaisi aktiivinen pelottelu eli esimerkiksi ilmaan ampuminen niillä viljelyksillä, joilla valkoposkihanhet ovat ongelma. Kansanedustaja Timo Harakka antaa selkeämmän lausunnon kuin Tuppurainen ja Lindtman. –?Ei. Testiryhmän työllistymistuloksia verrataan niiden henkilöiden tuloksiin, jotka eivät osallistu kaksi vuotta kestävään kokeiluun. ”Juristina hän hallitsee toiminnan lainalaisuudet. Menettääkö testihenkilö perustulon, jos hän työllistyy. Politiikan sisäpiirissä on pohdittu paljon, onko Lindtmanilla halutessaan mahdollisuuksia nousta sdp:n ”petteriorpoksi”, joka syrjäyttäisi lähimmän työtoverinsa puolueensa johdosta. –?Minusta kysely osoittaa, että kentällä on vankka tuki sdp:n linjalle ja sen eteenpäin viemiselle
porilaissynTyinen mies tuntee kotiutuneensa Forssaan niin, ettei voisi edes kuvitella muuttavansa enää muualle. Kannustajista yksi Esa Lahden erityisellä kiitollisuudella ajattelema henkilö on Forssan pitkäaikainen kirkkoherra Risto Heikkilä. –?Musiikki on Jumalan lahja, joka antaa elämälle sisältöä myös omalla hengellisellä sanomallaan. –?Eino Marttala esitti minulle töitä Koijärven kanttorin tehtävissä. –?Musiikki on niin merkittävä tekijä erilaisissa elämäntilanteissamme, että olen pyrkinyt tekemään sen kanssa oman osaltani kaiken niin hyvin kuin pystyn, mutta pyrkien samalla myös tiedostamaan omat rajallisuuteni. lopullisen johdaTuksensa kanttorin ammattiin vieneelle tielle antoi hänen elämänsä yhdeksi enkeliksi nimeämänsä rovasti Eino Marttala. sen jälkeiseen aikaan hänellä sisältyy kuuden vuoden yrittäjäjakso Musiikkipalvelu Esa Lahden pyörittämisessä 1980 ja -90-lukujen vaihteessa. Tulevaan ammaTTiin johtaneet opintonsa hän aloitti heti elämänsä ensimmäisen enkelin Irja Noren neuvon saatuaan Porin silloisessa konservatoriossa eli nykyisessä Palmgren-opistossa. Eläkkeelle johtaneen Forssan kanttorin virkakautensa hän aloitti vuoden 2007 alussa. > Ota yhteyttä puh. –?Tämä enkelini meni niin pitkälle, että lainasi äidilleni pianon ostamiseen varat. –?Kyllähän tulija täällä tunsi alkukankeuttakin kohtaavansa ennen kuin ihmiset ottivat omakseen, mutta paljon sain heti alkuvaiheessa myös eteenpäin kannustajia. Ohjelmaan kuului pysähtyminen Salossa Helisnummen kappelille. Viralliseen kanttorin pätevyyden vaatimat opinnot ja opinnäytteet hän sai suoritetuksi loppuun vuonna 1984. Musiikista tuli Lahdelle aikanaan ammatti. KUVAT: Tapio Tuomela Esa Lahti pitää musiikkia Jumalan lahjana, joka antaa elämälle sisältöä myös hengellisellä sanomallaan. Piano on ollut Esa Lahdelle rakas soitin ja itseilmaisun väline laulun ohella jo kuuden vuosikymmenen ajan. Tuloksena oli suuntaaminen Forssaan, jossa puoliso Leila oli aloittanut diakoniatyössä eläkepäiville asti kantaneen virkauran. Hän oli jo hankkinut Reposaaressa käymänsä keskikoulun jatkeeksi kirjaltajan ammatin neljävuotisessa oppisopimuskoulutuksessa. Elettiin vuotta 1974 ja hän oli matkalla vanhusten leirille Hankoon. elokuuta 2016 Forssan lehti 10 10 Lauantai Onko mielessäsi haastateltava Kasvokkain-sarjaan. huhTikuussa 66 vuoTTa täyttänyt kanttori kokee toimineensa palvelutehtävässä, joka on ennen muuta ihmisten kohtaamista niin heidän iloissaan kuin suruissaankin. Paikalle oli myös Koijärven seurakunnan kirkkoherrana toiminut Marttala ja kuuli Esa Lahden urkujen soittoa. –?Häntä saan kiittää muun ohella vuonna 2000 saamastani Director cantus -arvonimestä. Äidin työnantaja Irja Nore kuuli miehenalun tapailevan pianolla tuttuja melodioita ja esitti tämän ohjaamista musiikkiopintojen pariin. ”Musiikki on Jumalan lahja, joka antaa sisältöä elämään.” EsA LAhTi lauantai lauantaina 27. Esa Lahtea odottavat nyt eläkepäivät 33-vuotisen seurakuntauran jatkeeksi. 050 570 7432, toimitus@forssanlehti.fi. Nyt hän siirtyy syyskuun alussa eläkepäiville Forssan seurakunnan kanttorin virasta. Erkki Kuronen Forssa Joku kiittää myönteisistä elämänsattumista hyvää tuuria. Se johdatus toi mukanaan myös mahdollisuuden pätevöityä kanttoriksi kirkon järjestämässä poikkeuskoulutuksessa. Esa Lahti on harjoittanut ammattiaan seurakunnan palveluksessa yhteensä 33 vuotta ja luonnehtii itseään kanttoriksi, joka on kokenut musiikin välityksellä julistamisen yhdeksi työnsä ulottuvuudeksi. TapahTumasTa johTaa linkki näihin päiviin. Kanttori Esa Lahti uskoo sen sijaan johdatukseen. En ole aivan varma tuliko summa maksettua koskaan kokonaisuudessaan takaisin. Ensimmäisen näistä elämänsä enkeleistä Esa Lahti kohtasi synnyinkaupungissaan Porissa kuusivuotiaana. . FL Kanttori enkelien johdatuksesta . Hän toimi myös kaksi vuotta Linikkalan lukiossa musiikinopettajan sijaisena. –?Kai se jonkinlaisesta innostuksestakin kertoo, että kävelin kotoani sinne tunneille monen kilometrin matkan kaksi-kolme kertaa viikossa, Lahti arvioi. –?Ylhäältä osakseni saama johdatus on tuonut oikeilla hetkillä tielleni oikeat valinnat mahdollistaneita henkilöitä, joita kutsun oman elämäni enkeleiksi, hän viestittää
Paikalla on lisäksi MLL:n kivaa tekemistä tarjoava toimintapiste lapsille. Tuttiorkesteri tarjoaa lapsille laajan kattauksen erilaisia musiikkityylejä ja tunnelmia. Vuoden takainen elokuinen ilmaiskonsertti keräsi torille reilusti yli tuhatpäisen yleisön. Luvassa on monivivahteinen tilaisuus, jonka tarjonta kattaa musiikkia Rauno Lehtisen ja Petri Laaksosen tuotannosta Sibeliuksen sekä Oskar Merikannon laulujen kautta virsikirjan säveliin. elokuuta 2016 Forssan lehti. Resepti on ollut onnistunut, sillä Sopanen ja Tuttiorkesteri ovat pokanneet muun muassa kaksi vuoden lastenlevy -palkintoa. KUVAT: Tapio Tuomela Forssan kouluissa ja päiväkodeissa Maanantaina: lindströmin kastike L,G, KMU, keitetyt perunat, maissi, salaatti Tiistaina: pinaattiohukaiset L, perunasose L, G, KMU, punaherukkahillo, jäävuorisalaatti, italiansalaatti L, KMU keskiviikkona: tonnikalapastavuoka L, KMU, salaatti Torstaina: nakkikeitto M, G, KMU, ruisneppari, kauden hedelmä Perjantaina: pyttipannu M, G, KMU, salaatti Humppilan kouluissa Maanantaina: jauhelihakastike, peruna, tuoresalaatti Tiistaina: ryynimakkara, perunasose, vihreäsalaatti keskiviikkona: lihakeitto, sämpylä Torstaina: kinkkukiusaus, kiinankaalisalaatti Perjantaina: lohikeitto, ruisleipä Jokioisten kouluissa ja päiväkodeissa Maanantaina: lihapyörykät, perunat, pippurikastike, porkkana– ananasraaste Tiistaina: puuro (maitopohj.), tuoremarjakeitto, ruispala, leikkele, salaattipöytä keskiviikkona: lohimurekepihvit, tillikastike, perunat, kiinankaali – punajuurisalaatti Torstaina: hernekeitto, sämpylä, juusto, paprika Perjantaina: broilerikastike, riisi ja perunat, parsakaali, mustaherukkahillo, tomaatti kurkku jääv.s. Esa Lahti täydentää itse esiintyjäkaartia laulamalla sekä soittamalla pianoa. Tammelan kouluissa ja päiväkodeissa Maanantaina: lasagnette, mandariini vihersalaatti Tiistaina: aurinkoinen broilerikeitto, täysjyväleipä, tuorepala keskiviikkona: mannapuuro, mansikkakiisseli, pastasalaatti Torstaina: possukastike, perunat, tuoresalaatti Perjantaina: uunikala, perunasose, salaattipöytä Ypäjän kouluissa ja päiväkodissa Maanantaina: kalakeitto, ruisleipä, juusto Tiistaina: sianlihakastike, perunat, värikäs salaatti keskiviikkona: lasagne, tuoresalaatti Torstaina: uunimakkara, perunat / perunasose, kiinankaalikurpitsasalaatti Perjantaina: broileririsotto, hedelmäinen salaatti Forssan ammattiinstituutissa Maanantaina: salaattibuffet, mantelikala / kasvispihvit, perunasose, kahvi / tee Tiistaina: salaattibuffet, jauhelihatortillat lisukkeineen / kasvistortillat lisukkeineen, kahvi / tee keskiviikkona: salaattibuffet, makkarakeitto / kasvissose-kikhernekeitto, kahvi / tee Torstaina: salaattibuffet, quornpastavuoka, kahvi / tee Perjantaina: salaattibuffet, broilerpyörykät / maissipyörykät, sweet and sour-kastike, riisi, kahvi / tee Tuttiorkesteri luo tunnelmaa lapsille torilla Lapsille ja lapsenmielisille on lauantaina tarjolla ilmainen torikonsertti, kun Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri esiintyvät Forssan Paviljongilla kello 10 alkaen. Tanssit alkavat noin kello 19. –?Konsertin lähtökohta tulee siitä, että olen tehnyt urani aikana töitä niin monenlaisen musiikin parissa, Esa Lahti määrittelee. Kanttori enkelien johdatuksesta Erkki Kuronen Esa Lahti juhlistaa eläkkeelle siirtymistään musiikin ammattilaiselle omimmalla tavalla, konsertin muodossa. Yleisölle avoimeen tilaisuuteen sisältyy myös puheenvuoroja muun muassa vapaan sanan muodossa sekä kahvitarjoilu. 6 Esa eläkkeelle -konsertti alkaa Forssan seurakuntatalossa sunnuntaina 28.8. Esa konsertoiden eläkkeelle Piano on ollut Esa Lahdelle rakas soitin ja itseilmaisun väline laulun ohella jo kuuden vuosikymmenen ajan. Veljesten musisointia on kuitenkin luvassa jo klo 17:n jälkeen. FL Täsmennys Perjantain Forssan Lehden jutusta Liesjärven kansallispuiston juhlista saattoi saada sen käsityksen, että Malin veljekset esiintyvät kello 19. Forssan Kulttuuri-Axelin järjestämä tapahtuma on jatkoa viime kesänä torilla järjestetylle Herra Heinämäen ja Latoorkesterin konsertille. VIIKON RUOKALISTA lauantai 11 lauantaina 27. kello 15. Lavalle kipuaa myös Hipp’n’Atte, jonka ohjelmisto istuu myös hyvin lapsiperheille. Esa EläkkEEllE -konsertin esiintyjänimiin kuuluvat Natalia Maltizova, piano, Simo Rantanen, trumpetti, Mirja Paju, huilu, Minne Nyman laulu sekä Forssan ja Koijärven kirkkokuorot
Italian hallitus on ohjannut tuhoalueille 50 miljoonaa euroa hätäapua. Parhaimmillaan kylässä oleilee samanaikaisesti noin 300 ihmistä. Capricchiassa vain viisi perhettä asuu vakituisesti ympäri vuoden. Turmiin altistavat teiden heikko kunto ja vastuuton ajotapa. KesKiviiKKona iskeneen maanjäristyksen jälkeen kaikki muuttui. Laivaliikenne alkoi jo aiemmin tänä vuonna. Haavoittuneita on lähes 80, ja osa heistä on kriittisessä tilassa. Lännen Media itaLiassa Laura Myllymäki Capricchia Y leensä elämänmuutokset ovat iloisia asioita. Muut, kuten Milanossa asuva Marco Clementi, tulevat Capricchiaan kesäisin. Suurin osa asukkaista jätti Capricchian järistyksen jälkeen. –?Ei se tuntuisi enää loogiselta, Clementi sanoo. Onnettomuudet ovat verrattain yleisiä Nepalin valtateillä. STT, AFP hevoSenlihahuijaukSeSta Syytteitä 3 lontoo Kolme miestä on saanut syytteen hevosenlihan myymisestä naudanlihana Britanniassa vuonna 2013. Isku tehtiin pari päivää sen jälkeen, kun Turkin armeija aloitti hyökkäyksen Syyriassa. Marco Clementin talosta vain parvi säästyi tuhoilta. Italian sisäministeri Angelino Alfano keskusteli maanjäristyksen runteleman Arquata del Tronton kylän asukkaan kanssa perjantaina. Wolfowitz sanoo Der Spiegelin haastattelussa, että republikaanien ehdokas Donald Trump on turvallisuusuhka, koska tämä ihailee Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia. . kuvA: Christiano Chiodi/EPA vuoristokylä muuttui aavepaikaksi . Turkin mukaan hyökkäys on tähdätty äärijärjestö Isisin lisäksi syyrialaisia kurditaistelijoita vastaan. Clementin perheellä on talo pienessä Capricchian kylässä, joka sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä Amatricen kaupungista, jonka tuhoutui pahasti Italian maanjäristyksessä. Perhe on nukkunut järistyksen jälkeen autossa niin kuin kaikki muutkin kylään jääneet ihmiset. REuTERS Bussi suistui tieltä jokeen Nepalissa KatHmandu Nepalissa ainakin 21 ihmistä on kuollut linja-auton syöksyttyä tieltä jokeen varhain perjantaina. American Airlines aloittaa lennot syyskuussa Miamista. Kapinallisia ja heidän perheitään kuljetettiin pois kaupungista busseilla, joita ambulanssit ja Punaisen Puolikuun ajoneuvot seurasivat. Bushin avustaja Paul Wolfowitz aikoo äänestää marraskuun presidentinvaaleissa Hillary Clintonia, vaikka hänellä on Clintonista ”vakavia varauksia”. Itsemurhaiskun tekijäksi ilmoittautui kurdijärjestö PKK. elokuuta 2016 Forssan lehti 12. STT, AFP Bushin avustaja aikoo äänestää Clintonia berliini Yhdysvaltain entisen republikaanipresidentin George W. STT Lentoliikenne uSA:sta kuubaan alkamassa Havanna Kuuba sanoo olevansa valmis vastaanottamaan ensimmäiset kaupalliset lennot Yhdysvalloista yli 50 vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa kaikki on muuttunut perustavanlaatuisesti, eikä siinä ole mitään hyvää, ajattelee italialainen historiantutkija Marco Clementi. REuTERS SaarretuSta lähiöStä vihdoin turvaan Toimittanut Seppo Ylönen Turkissa verinen pommi-isku poliiseja vastaan Damaskos Syyrian kapinallisten vastarinnan symboliksi nousseen Darayan kaupungin evakuointi Damaskoksen liepeillä alkoi perjantaina neljä vuotta kestäneen piirityksen jälkeen. Linja-auto suistui tulvivaan Trishuli-jokeen Chandi Bhanjyangin kylän kohdalla. MaailMa istanbul Kaakkois-Turkin Cizressä tehdyssä autopommi-iskussa on kuollut ainakin 11 poliisia. REuTERS Youssef Badawi / ePa Ulkomaan UUtiset lauantaina 27. Ensimmäinen lento on luvassa ensi viikon keskiviikkona, kun JetBlue-yhtiö lentää Floridan Fort Lauderdalesta Villa Claraan Kuuban keskiosiin. Bussi oli matkalla etelän suunnasta kohti Pokharan kaupunkia. Kesä saattaa olla viimeinen, kun Clementi tuo perheensä kylään. Väärin merkittyä lihaa oli myyty muun muassa supermarketketju Tescolle ja hampurilaisravintola Burger Kingille
Torstai-iltana he saivat avustusjärjestöltä telttoja. Heidän mukaansa uusi laajennus merkitsee, että 60 prosenttia Havaijin merivesistä on nyt suljettu kalastukselta. fl-lm 400 KM HAVAIJI Tyynimeri Luonnonsuojelualueen laajennus Maui Alkuperäinen suojelualue 362 080 km² Laajennettu suojelualue 1,5 milj. – En tiedä, Marco Clementi sanoo. Hän oli mukana neuvottelemassa luonnonsuojelualueen laajennuksesta. Jäljelle on jäänyt 30 ihmisen tiivis ryhmä. Viktor Orbán sanoi, että uusi aita varustetaan järeämmällä tekniikalla kuin piikkilangalla, jota on nykyisen aidan päällä. Clementi on ollut sisällä järistyksen jälkeen keräämässä kirjojaan pois. Ilkka Timonen Yhdysvaltain presidentti Barack Obama laajentaa Havaijin luoteispuolella olevaa luonnonsuojelualuetta niin, että siitä tulee planeettamme suurin suojeltu alue. km² Lähde: Washington Post Pauliina Lindell Papah naumoku kean luonnonsuojelualue Nykyinen luonnonsuojelualue Nykyinen luonnonsuojelualue Midwayn saari Midwayn saari Alueen koko verrattuna Yhdysvaltain pinta-alaan Presidentti Barack Obama on suojellut enemmän alueita kuin kukaan hänen edeltäjänsä. Sängyn päällä lojuu murentuneita palasia talon välikattoa ja seinää. Hän uskoo, että talon voi vielä pelastaa. kuvA: laura myllymäki Helsinki Unkari aikoo rakentaa uuden aidan Serbian vastaiselle, eteläiselle rajalleen, maan pääministeri Viktor Orbán kertoi perjantaina. • Amatricessä on kateissa yhä 15 ihmistä, mutta toiveet heidän löytymisestä elävinä olivat hyvin vähäiset. Talo on rakennettu Clementin mukaan vuonna 1896. Turvallisin paikka nukkua oli parvi, jossa Clementi oli vaimonsa kanssa. Obama osallistuu ensi keskiviikkona Havaijilla Tyynenmeren alueen ympäristökonferenssiin. Jotkut havaijilaiset kalastajat ovat vastustaneet Papah naumoku kean laajentamista. Orbánin mukaan aidan tarkoituksena on estää siirtolaisten pääsy maahan ja Euroopan unionin alueelle. • Alueella on rekisteröity lähes tuhat jälkijäristystä keskiviikon jälkeen. • Pahin tuho on Amatricen idyllisessä pikkukaupungissa, jonka raunioista oli perjantaiiltapäivään mennessä kaivettu 207 ihmisen ruumiit. Clementi ei halua tulla valokuvatuksi, mutta haluaa näyttää, miten hänen talolleen kävi maanjäristyksessä. Tänä vuonna Unkariin on saapunut alle 18?000 siirtolaista. • 400 loukkaantunutta on sairaalahoidossa, heistä 40 kriittisessä tilassa. Kaupallinen kalastus ja merenalainen kaivostoiminta on kielletty suojelualueella. Havaijille syntyy maailman suurin luonnonsuojelualue Toisessa kerroksessa sijaitsevan lastenhuoneen seinät ovat repeytyneet auki. Italian hallitus on ohjannut tuhoalueille 50 miljoonaa euroa hätäapua. Vapaa-ajan kalastus ja perinteisen havaijilaisen kulttuurin mukainen toiminta alueella on kuitenkin sallittu kuten myös tieteellinen tutkimus. Vain se näyttää koskemattomalta. Hänen mukaansa sieltä otetut 50 biologista näytettä sisälsivät joko uusia lajeja tai lajeja, joiden ei tiedetty elävän alueella. kuvA: Christiano Chiodi/EPA Fakta Etsintä jatkuu • Pelastusmiehistöt jatkoivat mahdollisten eloonjääneiden etsintää maanjäristyksen raunioittamissa Keski-Italian vuoristokylissä. elokuuta 2016 Forssan lehti. Obama nelinkertaistaa nyt jo Kreikkaa suuremman alueen niin, että alueen kooksi tulee 1,5 miljoonaa neliökilometriä. Havaijilla syntynyt Obama on toisella presidenttikaudellaan nostanut luonnonsuojelun ja ilmastonmuutoksen keskeisiksi aiheikseen. Hänen kaksi lastaan ovat kuitenkin kunnossa, vaikka pelästyivät järistystä paljon. fl-lm Italian sisäministeri Angelino Alfano keskusteli maanjäristyksen runteleman Arquata del Tronton kylän asukkaan kanssa perjantaina. Yhdysvaltain liittovaltion sääja valtamerentutkimusorganisaation NOAA:n tutkija Daniel Wagner teki viime vuonna alueella sukelluksia etsien syvänmeren eliöitä. Clementi kertoo, ettei hän pysty muistamaan, miten hän sai lapsensa ulos lastenhuoneesta. Lapset nukkuivat huoneessa, kun maanjäristys iski kylään. Miten se tapahtuu. Siellä on myös uhanalaisia havaijinmunkkihylkeitä, havaijinliemikilpikonnia sekä havaijinalbatrosseja. –?Ilmastonmuutoksen vaikutuksista valtameriin ei vielä tiedetä paljoa, ja meillä on kiire suojella valtamerta, joka elättää meitä, sanoi Havaijin demokraattisenaattori Brian Schatz Washington Postille . –?Haistatko tämän. Republikaanienemmistöinen kongressi on usein vastustanut Obaman luonnonsuojeluja ilmastohankkeita, mutta hän on määrännyt presidentin asetuksilla suojeltavaksi yli 2,2 miljoonan neliökilometrin suuruiset alueet. Sieltä hän matkustaa luonnonsuojelualueella sijaitsevalla Midwayn saarelle, jonka luona käytiin kiivaita taisteluja toisessa maailmansodassa. STT, AfP unkari rakentaa entistä järeämmän aidan Ulkomaan UUtiset 13 lauantaina 27. Papah naumoku kea -nimisen alueen perusti 10 vuotta sitten presidentti George W. alueella elää yli 7?000 merieläinlajia, joukossa maailman pitkäikäisin eläin mustakoralli, jonka iäksi arvioidaan 4?200?–?4?500 vuotta. Kaupunki vaikuttaa elottomalta, sillä kukaan ei oleile sisällä rakennuksissa. Bush. Viime vuonna arviolta noin 400?000 siirtolaista kulki Unkarin kautta matkallaan läntiseen ja pohjoiseen Eurooppaan. Muutoin talon seiniin ja lattiaan on ilmestynyt halkeamia ja rakoja. Kaikkiaan keskiviikon maanjäristyksen uhriluku oli noussut 276:ään. Se on tomaatin ja maanjäristyksen haju, Clementi sanoo talon keittiössä, jossa tavaroita, rakennuspölyä ja elintarvikkeita lojuu hujan hajan. Torstaina suurin osa kyläläisistä pakkasi tavaransa ja lähti pois alueelta. Tämä on yli kaksi kertaa enemmän kuin kukaan hänen edeltäjänsä on suojellut
KalPan päävalmentaja Pekka Virta muistuttaa, että matkat Suomen rajojen ulkopuolelle tuovat joukkueen pelaajille tärkeitä yhteisiä kokemuksia. elokuuta 2016 Forssan lehti 14 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi. Yksikään maa ei pysty kansallisesti siihen, mihin pystymme yhdessä, Leinonen uskoo. Joukkueet kohtaavat lauantaina. . – Potentiaalia on. Monissa suomalaisseuroissa CHL:n arvostus on kuitenkin ainakin julkisissa puheissa korkealla. syyskuuta, joka tapauksessa korjausaikataulu venyy ensi vuoden puolelle. Harjoitushallin jää on viime vuosina jäädytetty junioreita varten syyskuussa, mutta nyt halli on käyttökiellossa ja se on käytettävissä aikaisintaan ensi vuoden puolella. – Kyllä arvontoja aina jännittää myös siitä vinkkelistä, mihin suuntaan seuraavaksi mennään, Virta sanoo. Miten pitkälle, siihen ei tässä vaiheessa pysty vastaamaan. Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen kertoo, että asiaa käydään läpi ensi maanantaina kaupunginhallituksen kokouksessa ja päätös olisi tarkoitus tehdä seuraavan maanantain kokouksessa. –?Jään hinta on tällä hetkellä junioreille todella edullinen. Joko halli remontoidaan tai tehdään päätös, ettei sitä tarvita ja halli puretaan pois. STT CHL on seuroille taloudellisesti haastava turnaus Urheilu UrheilU lauantaina 27. . Hallin remontin lupailtiin käynnistyvän kesän aikana, mutta se on viivästynyt. Henkilökohtainen näkemykseni on, että halli korjataan tietyillä ehdoilla, kertoo kaupunginhallituksen kokouksessa esittelijänä toimiva Pynnönen. . Jaakkola ei siksi halua syyllistää tilanteesta ketään, korkeintaan hallin jo konkursissa olevaa rakentajaa. KalPan CHL on vienyt täksi viikonlopuksi ruotsalaisen Skellefteån vieraaksi. nykyistä Chl:ää pelataan kolmatta kautta. Lentomatkoista tulee isoja kuluja, mutta matkustaminen mahdollistaa sen, että seura voi olla harjoitusleirillä Keski-Euroopassa. Chl on toimintalogiikaltaan eräänlainen jääkiekon vastine jalkapallon massiiviselle Mestarien liigalle, jossa parhaat eurooppalaiset seurajoukkueet taistelevat vastakkain. Myös joustokaukalo on tulossa Pynnösen mukaan jossakin vaiheessa. Vaikka matkustaminen tietää kuluja, asialla on myös kääntöpuolensa. –?Vaikka päätös hallin korjaamisesta syntyisi 5. Jaakkolaa harmittaa sekin, että joukkueiden suurimman tulonlähteen eli kioskitoiminnan tuotot Poliittista päätöstä odotellaan . – Taloudellisesti paljon riippuu siitä, millaisia vastustajia tulee ja millaisia etäisyyksiä peleillä on. Pynnönen uskoo ja toivoo, että remontista saadaan päätös aikaan ja sen jälkeen mahdolliset toimenpiteet käyntiin niin ripeästi kun mahdollista. Suomesta CHL:ssä pelaavat Tapparan ja SaiPan lisäksi HIFK, JYP, KalPa, Kärpät, TPS ja Lukko. KUVA: Tapio Tuomela Jääkiekko Tapio Keskitalo Kallista matkustamista ja usein melko pieniä yleisömääriä. Leirit antavat uudenlaisen vivahteen harjoitteluun, tamperelaisen Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen sanoo. –?Meillä on noin 350 junioria. Jääurheilu Ami Laaksonen Forssa Jääurheilukausi on jo käynnissä, mutta Forssan harjoitushalli kumisee käyttökiellossa tyhjyyttään, koska hallin rakenteissa on huomattu puutteita. Forssan kaupungin kiinteistöpäällikkö Jukka Perälä kertoo, että tarjous korjaustöistä on saatu, mutta sen voimassaolo on jo rauennut. Ei CHL kasva sellaiseksi kuin jalkapallon Mestarien liiga, mutta siihen suuntaan kuitenkin, Ek uskoo. KalPa taittoi matkan bussilla. Mukana on yhteensä 48 joukkuetta 13 eri maasta. Kaupunginhallituksen on tarkoitus päättää remontista puolentoista viikon päästä. . sekä ek että Leinonen uskovat CHL:n mahdollisuuksiin. Sivistysjohtaja näkee, että jäämaksuihin on tulossa korotuksia. Väistämättä kustannukset nousevat. – Ei CHL ole ainakaan meille tulonlähde. Osa kustannuksista tulee käyttäjien ja osa veronmaksajien maksettavaksi. Fops Juniorit ry:n puheenjohtaja Matti Jaakkola on tilanteesta harmissaan, mutta ymmärtää myös kaupungin hankalan roolin. Jäähallikompleksissa on lähivuosien aikana edessä mittavat remonttityöt muun muassa lämmitysilmastointija jäähdytyslaitteiden osalta. – Mahdollisuus on päästä plus miinus nolla -tulokseen, jos pystymme keräämään jonkin verran yleisöä, hän jatkaa. Se on varmaa, että harjoitushallia ei tämän vuoden puolella voi käyttää. . Remontin hinta työpiirustuksineen oli 115?000 euroa. Tarvitsemme Euroopassa oman kiekkojuttumme. Osa joukkueista on jo harjoitellut lähikuntien halleissa ja kotipelejä joudutaan pelaamaan niissä. Siinä on yhtälö, joka tekee jääkiekon Champions Hockey Leaguesta (CHL) suomalaisseuroille taloudellisesti haastavan turnauksen. Summista ja aikatauluista en osaa varmuutta sanoa. Perälä ei osaa tarkkaan sanoa remontin etenemisaikataulua. Enemmän kyse on urheilullisesta puolesta, sanoo lappeenrantalaisen SaiPan toimitusjohtaja Marko Ek. Forssan harjoitusjäähallin remontin aikataulu on viivästynyt ja venyy ensi vuoden puolelle. Ottelut ovat myös tärkeää valmistautumista kotimaan sarjakauteen. – Tämä on ollut kehityshanke, joka ei ole vielä valmis. –?Tässä on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Tilanne konkretisoituu kunnolla, kun nuorempien junioreiden sarjaohjelmat julkaistaan ja joudumme jatkamaan yhdellä jäähallilla, kun tähän asti niitä on ollut syyskuusta alkaen käytössä kaksi, Jaakkola sanoo
Jokainen joukkueen kahdestatoista pelistä on ollut voitokas. Yhteiset pelivuodet näkyvät joukkueen toiminnassa positiivisesti ja osa pelaajista on löytänyt oman suosikkipelipaikkansa. Toista erää mentiin Palloseuran merkeissä. Se toisi mieheen ja autoon lisää vauhtia, Venäläinen kannustaa. Hän menetti iltapäivällä puoli tuntia elektroniikkaongelmiin ja paras aika syntyi pehmeillä renkailla. Paluumuuttaja Eetu Moberg vei FPS:n avauserässä uudelleen johtoon KJT:n tasoituksen jälkeen. Vastaavasti esimerkiksi vanhemmille koituvat kuljetuskustannukset kasvavat, mutta seura ei aio kysellä kaupungilta kompensaatiota jäämaksuihin. Autourheilu Ami Laaksonen Ypäjäläinen Tuomas Venäläinen ajaa parasta kauttaan rallicrossin SM-sarjssa, jota hän kuvailee Suomen kovatasoisimmaksi autourheiluluokaksi. Mahdollista hallin purkua hän ei ymmärrä. Joukkuekavereiden apuun uskalletaan luottaa ja joikaisen pelaajan onnistumisista nautitaan. Maalintekijät olivat Jeffrey Lawmanin syötön yläpesään laukonut Teemu Karjalainen ja Juuso Hämäläinen, joka ohjasi ylivoimalla Mikko Jaakkolan vedon maaliin. Räikkönen luottavaisena rengasongelmista huolimatta Autourheilu STT Suomalaiskuskit painivat rengaspulmien kanssa F1:n Belgian gp:n perjantaiharjoituksissa. Ypäjäläiskuskin viikon takaista menoa voi seurata sunnuntaina televisiosta. Yhdysvaltain avoin turnaus, US Open käynnistyy maanantaina, mutta Djokovic ei ole täydessä pelikunnossa. Joukkueen suurin voimavara lieneekin yhteispeli. Kotijoukkue KJT kaatui Hyrylässä Palloseuran 1-4 voittoon. Sinne on vielä muutama päivä aikaa, Djokovic sanoi. Maalitilaston kärjessä komeilee Lili Reunanen. elokuuta 2016 Forssan lehti. Meidän pitäisi kuitenkin olla aika lailla taistelemassa kärkisijoista. Tenniksen maailmanlistan ykköspelaajan Novak Djokovicin ympärillä on pieniä kysymysmerkkejä kauden neljännen grand slam -turnauksen alla. Ensi kaudella lähdetään hakemaan SM-mitalia, Venäläinen kertoo. STT–AFP Djokovic ei ole sadan prosentin kunnossa US Openin alla urheilu 15 lauantaina 27. Maalinteon aloitti Misa Niemi. Jaakkola toivoo, että remontti pääsisi alkamaan mahdollisimman pian. –?Paikan päällä kisa on sata kertaa hienompaa nähtävää, joten toivottavasti mahdollisimman moni tulisi kannustamaan Tampereelle. Kooste Oulun osakilpailusta on nähtävissä sunnuntaina klo 16.15 TV2:n Motorsport Extra -ohjelmassa. Joukkueen tasaisuudesta ja monipuolisuudesta kielii kuitenkin se, että maalitilastoissa näkyy liki jokaisen tytön nimi, myös maalivahdin. Joukkueen huoltajana toimii Susanna Nyrönen ja joukkueen pitkäaikaisena johtajana Johanna Kannisto. Serbi on kärsinyt rannevammasta, joka osaltaan johti hänen putoamiseen Rion olympialaisten ensimmäisellä kierroksella. Finaalissa Venäläinen sijoittui neljänneksi, mikä on hänen paras sijoituksena sarjassa. US Openin voittoa puolustava Djokovic kohtaa avauskierroksella New Yorkissa Puolan Jerzy Janowiczin, joka on maailmanlistalla 228:s. Siihen hän on tyytyväinen, että remonttia on valmisteltu hyvin. Viime lauantaina Oulussa ajetussa osakilpailussa Venäläinen nappasi lähtövoiton yhdestä alkuerästä, vaikka kulkupelin kytkin reistaili pahasti. Ypäjäläiskuski ajaa uransa parasta kautta. Joukkueessa pelaa 14 aktiivisesti ja monipuolisesti liikkuvaa tyttöä. FL Tuomas Venäläinen on ollut tällä kaudella hyvässä vauhdissa rallicrossin SM-sarjassa. Pidemmän päälle tämä tilanne on hänen mukaansa kestämätön. Alkukesän joukkue pelasi Tampereen piirin D-tyttöjen ykkösessä ja voittojensa kautta nousi loppukaudeksi pelaamaan D-tyttöjen liigaa. –?Seitsemäs kausi rallicrosssarjassa on menossa ja tästä tulee uran toistaiseksi paras. Aamulla suomalainen oli kolmas. Olympialaisten jälkeen ohjelmassa olleen Cincinnatin Mastersturnauksen Djokovic jätti väliin. Edelleen pelipaikkoja kierrätetään ja säännöllisesti kokeillaan jotain uutta. –?Aamulla minulla oli ihan ok tunne, mutta sitten muutimme autoa vähän iltapäiväksi ja teimme luultavasti pari väärää valintaa. Joukkue on erityisesti kehittynyt yhteispelaamisessa, syötöissä ja puolustamisessa. KUVA: Seppo Pessinen Venäläinen vauhdissa rallicrossin SM-sarjassa Harjoitushallin jää on viime vuosina jäädytetty junioreita varten syyskuussa, mutta nyt halli on käyttökiellossa ja se on käytettävissä aikaisintaan ensi vuoden puolella. Kimi Räikkönen uskoo silti, että Ferrari taistelee kärkisijoista lauantain aika-ajoissa. FPS kauden avausvoitto Jääkiekko kJt-FpS 1-4 Forssan Lehti Jääkiekon Suomi-sarjaan valmistautuva FPS otti syksyn ensimmäisen voittonsa neljännessä harjoituspelissään. Venäläinen on jo varmistanut kokonaiskilpailun kuudennen sijan, mutta saattaa nousta viidenneksi, mikäli kauden päätöskilpailu kahden viikon kuluttua Tampereella sujuu hyvin. – En ole sadan prosentin kunnossa, mutta pelaan Yhdysvaltain avoimissa. –?Iltapäivällä oli vaikeuksia saada kierrosta aikaan superpehmeillä renkailla, eivätkä pitkätkään vedot olleet kovin hyviä. Kevättalvella tytöt treenasivat Tuomas Karhun, Aleksi Kujamäen, Salla Vahan ja Anwer AlHamamin johdolla. Williamsin Valtteri Bottas oli vasta 16:nneksi nopein jäätyään kärjestä 2,066 sekuntia. –?Se on ajatuksenakin kamala ja olisi ihan älytön idea, signaali siitä, että junnuliikunta on turhaa, mutten usko sen toteutuvan. FL Ryskeen D-tytöt voittamattomia 12 peliä, 12 voittoa Tampereen piirissä. Päätöserässä ei enää maaleja nähty. Ollaan saatu kehitettyä autoa siihen malliin, että jatkossa voidaan odottaa jopa osakilpailuvoittoa. Torstainen liigaottelu FC Hakaa vastaan oli tiukka, mutta FC Ryske voitti pelin lukemin 5–4. Liigassa on pelattuna nyt neljä ottelua, joista varmaan tyyliin on tullut voitot. Räikkönen oli iltapäivällä seitsemäs, 1,159 sekuntia kärkiajan tehneestä Red Bullin Max Verstappenista. Vakiintuneeksi ja erinomaiseksi maalivahdiksi joukkueelle on profiloitunut Tytti Nyrönen. KUVA: Tapio Tuomela pienenevät, samoin kuin mainostulot, joita junnujoukkueet ovat saaneet harjoitushallista. Joukkueen päävalmentajana toimii Tommi Reunanen. JAlkApAllo Forssan Lehti Kuluva kesä on osoittautunut FC Ryskeen tytöille huippukaudeksi. SM-sarjassa ajetaan viisi osakilpailua, joista neljän parhaan sijoitukset huomioidaan loppupisteissä. Joukkueen ikäjakauma on laaja, mutta taso tasainen. Jostakin syystä eturenkaat eivät toimineet
Puhutaan kuitenkin sarjasta, joka on Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n maapisterankingin mukaan maanosan 36. Ei ihme, että suomalaiset eivät juhli maailman jalkapallokentillä. Se on valtava massa pelaajia, joista valtaosa on kaiken lisäksi juniori-ikäisiä. Valtavasta junioripelaajien massasta edes kansalliselle huipulle eli Veikkausliigaan tai Ykköseen kehittyy vain kourallinen pelaajia. Kaikki näyttää hyvältä – ainakin paperilla. Totuus on kuitenkin toinen. Hyvä määrä, jos yhden ikäluokan tuhansista pelaajista kehittyy Veikkausliigaan muutama hassu pelaaja. Nuorimmissa junioreissa on noin 10?000 pelaajaa per ikävuosi. Suomen edelle liitto arvioi esimerkiksi Albanian, Montenegron ja Islannin liigat – ja heti kotimaisen jalkapallosarjan perässä vaanivat Viron ja Armenian kaltaiset jalkapallomahdit. Hetkinen. J alkapallo on Suomen ylivoimaisesti harrastetuin joukkuelaji. paras pääsarja. UrheilU lauantaina 27. Tyttöjä ja poikia, joilla on ainakin teoriassa mahdollisuus kehittyä lajissaan huipputasolle asti. Pakkohan tuosta määrästä on tulla lupauksia, jotka ponnistavat Euroopan suuriin liigoihin. Suomessa onkin reilut 130?000 rekisteröitynyttä jalkapalloilijaa. Surullisinta on, että asioiden korjaamista ei ole vielä edes aloitettu. Mutta Mikä on pielessä. elokuuta 2016 Forssan lehti 16. Timo RiihenTupa teksti // Joonas salli kuva Miksi muualla osataan. Ongelmat ovat syvällä yhteiskunnan rakenteissa, eikä muutosta voi odottaa hetkessä, vaan se vie vuosikymmeniä. Jotta suomalaisen jalkapallon – tai huipSuomalainen huippu-urheilu ryömii pohjamudissa, mikä on seurausta liikuntakulttuurin rapistumisesta. Menet sitten minne tahansa, jokaisessa kaupungissa tai pienessä kylänpahaisessakin on jalkapallokenttiä ja -seuroja, joissa palloa voi potkia. –?On hyvä lukema, jos yhdestä ikäluokasta pääsee 20–30 pelaajaa Veikkausliigaan asti, kertoo Palloliiton Länsi-Suomen aluevalmentaja ja U15-maajoukkueen valmentaja Teemu Eskola
–?Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että omalla vapaa-ajalla leikkimisen eli ”deliberate playn” tulisi urheilussa olla ylivoimaisesti tärkeintä noin 12 ikävuoteen saakka. Maa on menestynyt globaaleissa suurlajeissa, kuten jalkapallossa ja käsipallossa hämmästyttävän hyvin. Palloliiton maajoukkuevalmentaja toivoo, että liikuntakulttuurin rapistumiseen reagoitaisiin koko yhteiskunnassa. Salasuo toivookin urheilujohtajille ripauksen maalaisjärkeä. Muualla maailmalla tehdään päinvastoin. Ja tätäkin suurempi huolenaihe on kansanterveys, Salasuo kertoo. –?Meillä ei ole tällä hetkellä järjestelmää, joka mahdollistaisi menestyksekkään huippu-urheilun. Pelkään, että tämä on tulevaisuudessa entistä harvinaisempaa. fl-lM urheilu 17 lauantaina 27. Yksi syy siihen on harrastamisen hinta, mutta myös nuorien motivaation loppuminen valtavien treenimäärien takia. –?Koulujen liikuntatunteja seuratessa on ollut järkyttävä huomata, miten vieraantuneita liikunnasta osa pienistä lapsista on. Pitäisikö silloin katsoa peiliin. Osittain tämä on suuntausta myös siitä, että lasten liikuntaa ja harrastamista järjestetään huippu-urheilun ehdoilla. Muuten motivaatio loppuu viimeistään teininä. Salasuo osoittaa syyttävän sormensa olympiakomiteaan, joka hallinnoi koko urheilujärjestelmäämme. Eikä ole kansanterveydellisestikään järkevää, että ihmiset eivät opi liikkumaan, Eskola pyörittelee. Eskola puhuu samansuuntaisesti pelaajakehitysputkesta, jossa toiminta olisi laadukasta lapsesta aikuiseen. Niin käy myös jalkapallossa, jossa komeat juniorimassat haihtuvat ilmaan vuosien karttuessa. –?Kyseessä on kansallinen prosessi, joka on yhteiskunnan tehtävä. –?Toivottavasti Islannin menestys tarkoittaa sitä, että olemme aiempaa valmiimpia tarkastelemaan kriittisesti omaa tekemistämme. Lapsena se roihu lajia kohtaan syttyy. Jos tätä lisättäisiin, harjoitusmäärät ja kustannukset pienisivät. ongelma on , että peiliin täytyy nykyisessä tilanteessa tuijottaa vuosikausia, jotta tulokset näkyisivät. –?Esimerkiksi se, että Alaja (Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja) palkkaa liittoon Jari Litmasen ja sanoo, että nyt menestystä ei voi välttää. Aika hiljaista liikuntakulttuurin edistäminen on ollut, hän naurahtaa. Ja sitä vaaditaan, jos huipulle aiotaan nousta. Valmentajat, olosuhteet ja tällaiset ovat vain sen kakun päällä olevan kirsikan kuori. –?Pitäisi varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa ja liikkua. –?Kun puhuu suomalaisille urheilupiireille tieteellisistä tutkimuksista, on vähän kuin puhuisi heille kiinaa, Salasuo harmittelee. –?Vain noin 20 prosenttia kaikista 15-vuotiaista suomalaisista nuorista liikkuu terveyden kannalta riittävästi. Se laittaa miettimään, että ovatko ne tosissaan. –?Surullista, että näitä asioita ei ole vieläkään oivallettu, Salasuo puhahtaa. Naapurit tekevät työnsä tällä hetkellä paremmin, mutta eivät kuitenkaan aina voita. Valon (Valtakunnallinen liikuntaja urheiluorganisaatio) fuusioiduttua osaksi olympiakomiteaa on tämä liikuntalakiin kirjattu tehtävä nyt heidän käsissään. Se antaa mahdollisuuden kehitykselle. Tämä on tehnyt harrastamisesta paitsi kalliimpaa valitettavan usein myös totisempaa. tietoa ja osaamista on, mutta miksi ei sitten toimita sen mukaan. Liikunta on muuttunut yhä harvempien herkuksi. Ensiksi pitää luoda pohja . Osa nuorista liikkuu vielä pikkulapsina, mutta lähestyessä teini-ikää liikkuminen ja harrastaminen jäävät. Kummastuttaa suuresti, miksei jokainen koulu ole liikkuva koulu. Salasuon mukaan kestää vähintään 15 vuotta ennen kuin uuden liikuntajärjestelmän hedelmistä pääsisi nauttimaan. –?Kunnat ja kaupungit yhtiöittävät liikuntapaikkojaan, mikä tarkoittaa hintojen nousua. Tämä ei tuo yhtään lisää menestystä. –?Pelaamisen täytyy olla hauskaa, jolloin lapsi haluaa tehdä sitä uudestaan ja uudestaan. Kaiken pitäisi rakentua vahvan tutkimuksen ja havaintojen pohjalle. –?Karu tosiasia on, että 15-vuotiaita nuoria on ohjatussa liikunnan harrastamisessa vähemmän kuin kertaakaan sitten 1980-luvun. Hänen mukaansa urheilun ja akateemisuuden tulisi kulkea käsi kädessä. Yksi mallioppilas tällaisesta linjauksesta on ollut Islanti. elokuuta 2016 Forssan lehti. ”Kun puhuu suomalaisille urheilupiireille tieteellisistä tutkimuksista, on vähän kuin puhuisi heille kiinaa.” Mikko SalaSuo nuorisotutkija pu-urheilun ylipäätään – alakuloa voi ymmärtää, on syytä katsoa syvemmälle yhteiskunnan rakenteisiin. Tutkimustuloksista selviää, että liikunnalliset huiput erottuvat joukosta vasta myöhään, reilusti 15 ikävuoden jälkeen. –??Siitä on aika helppo laskea, että 80 prosenttia ikäluokasta putoaa heti pois, kun mietitään teoreettista mahdollisuutta tulla huippu-urheilijaksi. Ne ovat nuorisotutkija Mikko Salasuon mukaan pieniä ongelmia varsinaisen tautipesäkkeen ympärillä: oikea syy on kansallisen liikuntakulttuurin rapistumisessa. –?Ei auta, vaikka meillä olisi maailman parhaat valmentajat, jos meillä ei ole liikunnallisia ja täynnä motivaatiota olevia nuoria. Pienen saarivaltion porskutusta on Suomessa katseltu kateellisena. Sama suuntaus näkyy harrastustoiminnassa. Salasuo nostaa esille liikuntalain. Muualla länsimaissa urheilujärjestelmää on johdettu erittäin vahvasti tutkimustiedon pohjalta jo vuosituhannen alusta asti. Ja se siis vaatisi sitä, että asiat suomalaisessa liikuntakulttuurissa muuttuisivat. Huonoa menestystä selitellään usein puutteellisilla olosuhteilla, liian kovalla kilpailulla, huonolla maantieteellisellä sijainnilla, osaamattomilla valmentajilla ja pienillä resursseilla. Olisivat laittaneet ne fyrkat lasten ja nuorten futikseen, niin edes teoriassa se menestys olisi mahdollista. Sen päätökset eivät perustu nuorisotutkijan mukaan mihinkään muihin kuin oletuksiin. Kaikkihan sen ymmärtävät, sillä se on sula mahdottomuus. –?Ei tornin rakentamista voi aloittaa huipulta. Laadukas toiminta ei pikkulapsilla tarkoita valmentajaa, joka kertoo fläppitaululla pelin taktisista hienouksista. Liikunta pitäisi integroida osaksi yhteiskuntaa, ja sen pitäisi näkyä yhdyskuntasuunnittelussa. Tutkijan mukaan satsauksia tehdään tällä hetkellä täysin väärään päähän urheilujärjestelmää. Sen mukaan liikunta kuuluu kaikille, ja eri väestöryhmien liikuntaa on tavoite edistää. Se tarkoittaisi lisää pelaajia ja lopulta lisää huippuja, Salasuo kertaa. Periaatteessa tahtoa on. Jo nyt on seuroja, joissa kaikilla ei ole varaa harrastaa, Eskola avaa. Hetki sitten pelatussa alle 16-vuotiaiden Suomi–Ruotsi-maaottelussa kotijoukkue pelasi 1–1-tasapelin länsinaapurin kanssa. Ratkaisu ongelmiin ei kuitenkaan löydy yksittäisestä lajiliitosta. –?Samoja selityksiä ei ehkä kannata enää käyttää, jos 15 kertaa pienempi maa samoilta leveyspiireiltä tekee tuollaista tulosta. Me olemme pieni maa, emmekä saisi hukata vähiä resurssejamme, jos haluamme huippufutareita. –?Ongelma pitäisi huomioida jo varhaiskasvatuksessa, koulujen opetussuunnitelmissa ja opettajien koulutuksessa. Jos poliittista tahtoa olisi, tämä olisi mahdollista toteuttaa. Suomessa harrastaminen on siinä vaiheessa usein jo lopetettu, joten potentiaalisia huippuja on mahdoton havaita. Eskola kysyy. Ilmaisia liikuntapaikkoja on vähemmän kuin ennen, kun kenttiä ja kaukaloita kahlitsevat kettingit ja kieltomerkit
Tupa, ph + sauna 31 ja terassi 10 neliötä. Vapaa 1.10. Tilava yksiö hyvästä taloyhtiöstä, läheltä palveluita. Havainnot Forssan omaisille 050 5922722/Juha Pyöröhirsinen, siisti kesämökki 40 km Forssaan. Pieni ulkorak. Toisen voiton Mäki-Tulokkaalle toi Bonanza Hoss, jonka Jukka Torvinen ohjasti taitavasti ravin hukkumisesta huolimatta voittoon Nuorten ohjastajien liigan osalähdössä. Vuokra 500 + vesi + sähkö. Bonanza Hossin voittoaika 2100 metrin matkalla oli 16,1. Lisätietoja: Etuovi.com (d28279) tai puh. Tied. klo 13-14 Rajakatu 5 B 37, Forssa. Toto (11-8-1): 9,73 3,09-5,16-1,74 61,94. Heti korjattavaksi. 2. elokuuta 2016 Forssan lehti 18. Lampi. sauna + autotalli, muuta varastotilaa. 9) Antti Rusanen Suomi 46/92,5,... alkaen. Jalkapallo. P. 25000. Toto (5-1-3): 1,68 1,41-2,93-5,03 4,81. com, kohdenumero 338738. 045 1273633. Seiska 6.1 km 1) Jyrki Nieminen 1.06.52, 2) Asko Virolainen 1.24.42, 3) Rauno Laine 1.32.54, 4) Vesa Hakala 1.36.32, 5) Kalle Sorvari 1.42.29, 6) Katariina Manni 2.02.41. 5. Yksiö Luhtatiellä 28,5 m2. Ostetaan asunto: Kerrostalo, mökki, omakotitalo tms. harjoitukset: 1) Verstappen 1.48,085, 2) Ricciardo –0,256, 3) Hülkenberg –0,572, 4) Vettel –0,938, 5) Perez –1,015, 6) Rosberg –1,076, 7) Räikkönen –1,159, 8) Grosjean –1,334, 9) Button –1,334, 10) Gutierrez –1,563, 11) Wehrlein –1,631, 12) Alonso –1,687, 13) Hamilton –1,697, 14) Kvjat –1,831, 15) Ericsson –1,998, 16) Bottas –2,066, 17) Massa –2,072, 18) Sainz –2,109, 19) Magnussen –2,290, 20) Palmer –2,477, 21) Ocon –2,574, 22) Nasr –2,634. Kolmonen 2.6 km 1) Jussi Mikkola 32.26, 2) Miia Juote 42.34, 3) Leo Mäki-Tulokas 48.57, 4) Severi Halkosaari 49.50, 5) Seppo Hurmerinta 50.03, 6) Jouko Mikkola 51.20, 7) Paavo Kytäjä 51.35, 8) Raimo Honkanen 52.24, 9) Lilli-Irmeli Hintsa 53.15, 10) Albert Hintsa 53.20, 11) Raija Holmi 55.52, 12) Jouko Ranta 56.57, 13) Touko Roto 57.04, 14) Sinikka Ojala 57.46, 15) Anna Simola 1.01.55, 16) Tarja Simola 1.02.05, 17) Jorma Juote 1.02.43, 18) Anita Juote 1.02.45, 19) Tapio Paakkunainen 1.03.41, 20) Tuula Kankare 1.03.48, 21) Aulis Kerko 1.04.30, 22) Pirkko Hurmerinta 1.04.49, 23) Ritva Heikkilä 1.05.30, 24) Martti Kankaanpää 1.05.35, 25) Olli Nuotio 1.07.06, 26) Kristiina Hovila 1.07.37, 27) Mirja Virolainen 1.07.39, 28) Tarja Tuominen 1.09.33, 29) Taisto Tuominen 1.12.40, 30) Sanni Tuominen 1.17.45, 31) Outi Tuominen 1.17.48, 32) Erkki Rasila 1.17.57, 33) Johanna Tamminen 1.18.09, 34) Eira Degener 1.18.11, 35) Terttu Seppälä 1.18.34, 36) Into Saarela 1.25.03, 37) Teuvo Aaltonen 1.27.01, 38) ja Henni Susan 1.38.51, 39) Pekka Penttilä 1.46.26. 050 531 8411. Saattaa pyrkiä palaamaan vanhan jenginsä luokse. 11) Pekka Seppä Suomi 39/160,... 24) Tuomo Markelin Suomi 33/223. finaali Koetus-Mynämäki klo 12 Jokioisten pesäpallokentällä. Puh. rahapelit keno Päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 6, 7, 10, 16, 17, 18, 22, 26, 28, 29, 34, 35, 36, 47, 51, 53, 61, 64, 65 Kunkkunumero: 1 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 2, 3, 8, 12, 13, 14, 16, 32, 34, 35, 36, 39, 48, 51, 53, 58, 59, 62, 67, 68 Kunkkunumero: 59 Tänään Pesäpallo. Toto4 voitto-osuus: 13,50. MM-osakilpailu klo 17 Pilvenmäellä. Kylpyhuoneessa amme. 0500 131374. Urjalalaisen Markku Niemisen valmentama Lindys Jersey Boy oli illan kovatasoisimmassa lähdössä toinen Magnatin jälkeen. Troikka: 723,35. V. Miesten maakuntasarjaa, lounaislohkon 2. • Suoritukset1/päivämerkitäänkuntokortteihin,joita saakunnanvirastoista,Vesihelmestäjarastipisteiltä. Maalissa: Luka Nurminen. tark. T. Kakkossijoihin ylsivät Sand Pirate Ås ja Forssan raviliigavarsa Real Red, jolla on uransa kuudesta kilpailusta nyt kaksi voittoa ja kaksi kakkosijaa. Puh. 2. Toto (7-6-5): 2,48 1,29-2,39-2,56 10,29. 1850 mm. FL Autourheilu ForMuLA ykköseT MM-sarjan 13/21 kilpailu, Belgian gp: 1. Toto4 voitto-osuus: 62,70. ************************************************** Forssan, Jokioisten ja Tammelan liikuntatoimet Myydään hyväkuntoinen yksiö 38 m2 kerrostalosta Humppilan aseman läheltä. Mh 37.500 , Vh 43.787,66 . lähtö, lv 2100 m Hevari Nuorten ohjastajien liiga: 1) Bonanza Hoss/Jukka Torvinen 16,1a (1,68), 2) Ilves Laukko 16,1a (7,86).3) Exclusive Koks 16,8a (145,56).4) Aurums Acapella 16,8a (134,36). Ei vesi, ei sähkö. Hp.59000 e. Toto (3-8-1): 4,97 1,494,70-1,41 159,01. Tulospörssi UrheilU lauantaina 27. lähtö, sh 2100 m: 1) Piskon Merkki/Esa Holopainen 35,9 (4,97), 2) Fiannan Mysti 35,2 (73,01).3) Resuelmeri 36,1 x (1,98).4) Liinan Muisto 36,2 x (24,33). 800 /kk + öljy, sähkö, vesi ym. tehtaan tekemät. Vihreäkortti Luka Tamminen FC Vapsi FJK06 Celtic 5-3 Maalit: Akseli Simola. 31) Martti Inkinen Suomi 43/133,5. Toto (11-1-6): 2,94 1,726,37-2,16 32,28. Kanta-Hämeen ulosottovirasto Nettihuutokaupalla liikehuoneisto Forssassa Asunto Oy Forssan Nikkilänhovi -nimisen asunto-osakeyhtiön osakkeet nrot 282351-259190, jotka oikeuttavat 321,0 m 2 suuruisen liikehuoneiston hallintaan. Toto (2-5-1): 7,33 1,92-4,28-2,87 23,67. Päivän Duo: 6-11, kerroin: 142,17. Vuokralle tarjotaan Ostetaan ETSINTÄKUULUTUS! 8-vuotias pienikokoinen Lettu-kissa pakeni Kuustossa Anttilankadulta kissatarhasta maanantaina. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Vietävän Viesker/Hannu Kamppuri 28,0 (14,08), 2) Ekko Ram 27,2 (9,44).3) Muiston Prinssi 26,5 (44,45).4) Sheikki 28,2 x (4,47). Ari Moilanen ohjasti kolmevuotiasta ruunaa. Puh. HP. harjoitukset: 1) Nico Rosberg Saksa, Mercedes 1.48,348, 2) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes jäljessä 0,730 sekuntia, 3) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –0,799, 4) Sergio Perez Meksiko, Force India –0,926, 5) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –1,420, 6) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –1,434, 7) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –1,517, 8) Nico Hülkenberg Saksa, Force India –1,740, 9) Valtteri Bottas Suomi, Williams –2,046, 10) Esteban Gutierrez Meksiko, Haas –2,235, 11) Romain Grosjean Ranska, Haas –2,551, 12) Felipe Massa Brasilia, Williams –2,774, 13) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber –2,777, 14) Carlos Sainz Espanja, Toro Rosso –3,076, 15) Felipe Nasr Brasilia, Sauber –3,420, 16) Esteban Ocon Ranska, Manor –3,439, 17) Daniil Kvyat Venäjä, Toro Rosso –3,960, 18) Jenson Button Britannia, McLaren –4,059, 19) Pascal Wehrlein Saksa, Manor –4,489, 20) Kevin Magnussen Tanska, Renault –4,705, 21) Jolyon Palmer Britannia, Renault –4,741, 22) Fernando Alonso Espanja, McLaren ei aikaa. Tavattaessa kiinniotettavissa, ei vaarallinen. soMeron TorsTAirAsTiT Laitiainen Kakkonen 1.9 km 1) Vertti Kymäläinen 41.03, 2) Jenni Koivisto-Kymäläinen 41.21, 3) Aleksi Juote 42.16, 4) Jaakko ja Erkki Rannisto 49.36. Vihreäkortti: Luka Nurminen D TyTöT Kakkonen: HJS T04-FJK T03 0-4 Maalit: Ilona Dankov ja Nea Järvinen pesäpallo superpesis 1. 040 5664053 ja 040 8426146. Vuokra 300 /kk + vesi + sähkö. Tallin hevoset ottivat raveista kaksi voittoa ja kaksi kakkossijaa. Heti vapaa. Maaradan 3. (Siirtyi Forssaan viikko sitten Karkkilasta). Viitonen 4.4 km 1) Paavo Vesterinen 47.56, 2) Matias Rokka 49.05, 3) Tatjana Eskolin 52.34, 4) Ari Ilola 53.00, 5) Jarkko Tuomola 55.46, 6) Tomi Tirronen 1.04.37, 7) Markku Reunanen 1.08.25, 8) Juha Nieminen 1.12.50, 9) Jouko Visa 1.13.29, 10) Veikka Saren 1.13.37, 11) Markku Saren 1.13.40, 12) Timo Honkanen 1.13.48, 13) Henri Luoto 1.15.52, 14) Osmo Kiiski 1.22.47, 15) Timo Rokka 1.31.34, 16) Kyösti Sorvari 1.57.44, 17) Harri Virtanen 2.01.21. lähtö, lv 2100 m: 1) Gincane/Jarmo Saarela 16,8 (8,09), 2) Real Red 16,9 (2,1).3) Jackson 17,0 (8,23).4) Enrique Web 17,5 (8,09).poissa: 7. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Ranch Movie Star/Mika Forss 15,9a (9,73), 2) Thelma Zet 16,1a (16,3).3) Enchanting Star 16,1a (6,72).4) Elena For Ever 16,2a (2,13). suunnistus TArkkuussuunnisTuksen MM-kisAT Strömstad, Ruotsi: Avoin sarja: 1) Martin Fredholm Ruotsi 48/40,5, 2) Martin Jullum Norja 47/34,5, 3) Janis Ruksans Latvia 47/44, 4) Stig Gerdtman Ruotsi 47/47,5, 5) Marit Wiksell Ruotsi 47/91, 6) Pinja Mäkinen Suomi 47/112,5,... 120.000€/tee tarjous ESITTELY SUNNUNTAINA klo 15.00-16.00 998 € Tilaa heti! 02 2590 200 (Norm. 1 ha v.tontti 1219 e/v. välierät, kolmella voitolla loppuotteluun: Sotkamo–Joensuu 2–1 (3–4, 4–2, 0–0, 3–2) e-poJAT Myllytyssarja: Koetus pun.-Turku 2-0 (5-3, 3-1) Rasmus Lintula 0/2, Saku Lätti 1/0, Veikka Kallionpää 0/1, Emma Virtanen 2/0, Kasper Salmi 1/1, Nestori Laaksonen 1/1, Santtu Ilola 2/2, Aino Mäntyvaara 0/1 ravit ToTo4 Turku: 1. 6. Karatessa yllä tummanharmaa turkki ja valkoiset sukat. 050 572 1128/Keijo Saha. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Combat On Line/Harri Koivunen 16,1 (7,33), 2) Sand Pirate Ås 16,6 (14,91).3) Maxx Birdland 16,7 (6,92).4) Ratu Palema 17,0 x (59,67). • Kuntokorttienpalauttaneidenkeskenarvontaa. 1.980 €) Puoleen hintaan! Ulkokamiina+allas+verhoilu 6-hengen, halk. Mf, Dexta, Valmet ym. su 28.9.2016 klo 10 -13 puh. MetsänoMistaja! Ostamme ensiharvennusleimikoita ja järeää haapaa. Puh. 3050m 2 . Kaikki huomioin, myös kunnostetavat. Miljoonamarkkinat ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä netissä www.forssanlehti.fi, maksu verkkopankissa tuomalla ilmoituskonttoriimme, maksu käteisellä 8 euroa Myydään Traktori pihakäyttöön. Tied. puh. Toto (611-16): 14,08 4,21-3,44-8,92 45,68. Luottotied. Esittely su 28.8. KESÄN KUNTOKAUSI LOPPUU 31.8.2016 SYKSYN KUNTOKAUSI 1.9.-31.12.2016 (viikot 35-52) Palautathankuntokorttisipe9.9.2016mennessäkunnanvirastoihin,niinosallistutkuntakohtaisiinarvontoihin! VoittajiennimetjulkaistaanForssanlehdessä. Toto4 voitto-osuus: 453,10. Kippikärryt ostaisin, pienet matalat, miel. Uusi Solifer-polkupyörä, pakastin 105 l, potkukelkka (yhden talven käytetty). lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Magnat/Ari Moilanen 14,0a (2,48), 2) Lindys Jersey Boy 14,0a (8,12).3) Licence Holder* 14,1a (16,64).4) Moonlight Love 14,4a (3,18). • Omaarvontamyöskuntolaatikoillakäyneidenkesken! • Kuntienkuntolaatikotovatyhteiskäytössä. Jalkapallo JALkApALLoLiigA PK-35 Vantaa–PS Kemi 0–1 (0–1) 02-poJAT / C14 Sarjapeli: TPV / punainen FJK Blues YJ 2-0 e10-poJAT Tampereen piiri Ykkönen, TRIO-turnaus: FJK06 Celtic ViiPV 2-9 Maalit: Valtteri Peuhkuri ja Akseli Simola. Lisätiedot www.huutokaupat. Kadonnut 2 h + kk + parveke, Kartanonkadulla. Uransa avannut Tomac oli paras lämminveristen niin sanotussa nollasarjassa. Autotalli, 40 /kk, Talsoilankatu 25. Toto4 voitto-osuus: 5,20. 7. Mielellään veden ääreltä. 8. 3. Paralympiasarja: 1) Michael Johansson Ruotsi 45/74,5, 2) Pavel Shmatov Venäjä 46/122, 3) Ola Jansson Ruotsi 45/445, 4) Jana Kostova Tshekki 44/66, 5) Vladislav Vovk Ukraina 43/66,5, 6) Sören Saxtorph Tanska 42/89,5,... 040 5024417. klo 15.00 Omakotitalo Rantapuistossa, 2 mh, oh, rh, k + alakerr. Puh. 040 5233981. 4. 040 726 7390 Koneurakointi Riitamaa Oy Kuulutukset 1h + k, 38 m2. 1 kk vuokraennakko. Maalissa Luka Tamminen. 200 m Vahermajärveen, yht.rantaa. Vitosen ottelu FJK-VesVi Forssan urheilukentällä klo 15. 040-5080032 / Kirsi. kulut. lähtö, lv 2100 m: 1) Tomac/Ari Moilanen 18,1 (2,94), 2) Excellent Secret 18,2 (29,18).3) Katherine Bo 18,2 (7,38).4) Greased Lightning 18,4 (10,3).poissa: 5, 12. Moottoriurheilu. Myydään Vapaa-aika www.forssanlehti.fi Perhetapahtumat Perhe-tapahtumat Forssan Lehdessä joka päivä. Tied. 050 572 1128/Keijo Saha. 0469357326. Satu Luokkanen Kihlakunnanvouti Heimolinnankatu 14 LOIMAA P (02) 762 3015, 0400 692 753 Asuntokaupan uusimmat Heimolinnankatu 14 LOIMAA P (02) 762 3015, 0400 692 753 KESÄMÖKKI Kreiviläntie 421, MENONEN Tupa+k+4mh+s+wc +vilpola=n.90m 2 Lisäksi takkatupa, savusauna, vierasmökki ja verstas. • Palautuspe13.1.2017mennessäkunnanvirastoihin. Perhetapahtuma-ilmoituksen voit jättää verkkopalvelussamme ilmoitus.forssanlehti.fi Mäki-Tulokkaalle menestystä Metsämäestä Ravit Tammelalaisen Tapio MäkiTulokkaan valmennettavat olivat vahvassa iskussa Turun Metsämäen perjantairaveissa. 9) Kari Pinola Suomi 38/53,5,... Sen voittoaika 2100 metrin volttilähdössä oli 18,1. Kyseessä on ulosottokaaren 5 luvun 76 §:n tarkoittama vapaa virallismyynti. Toto (1-5-6): 8,09 2,30-1,23-2,48 8,70. Rajoitet tu erä! TERASSIALLAS 498€ ULKOKAMIINA 298€ KYLPYTYNNYRI • Suoritukseksikelpaaväh.30min.kestäväpäiväkohtainenliikunta (myöstyömatka-jahyötyliikunta). Koti ja asuminen VesVi Ilmainen sisäänpääsy Otteluisäntä: Someron Säästöpankki Urheilukentällä la 27.8. Bongaus: Jussi Heikkinen, Heikki Heino, Kimmo Mansner, Olli Suomela, Pertti Tamminen, Anssi Hakola, Elina Halla-aho, Pekka Alitalo, Sampo Virtanen, Jussi Lakio, Pertti Kuisma, Heikki Anttila, Ykä Uusi-Heikkilä, Jukka-Pekka Miettinen, Susanna Mast, Pentti Viilola, Panu Koivula, Jorma Ojala, Liisa Penttilä, Tarja Alitalo, Mika Isolahti, Natwud Tabsai, Johanna Julkunen, Heikki Heinonen, Raili Laaksonen
Valheen myötä kasvaa häpeä. 18.00 Yle Uutiset. 23.10–00.05 John Ford ja Monument Valley (7). sarja alkaa. 09.00 Yle Uutiset. 010 665 4424 sähköposti .......... Kausi 2. Juontaja Joanna Kuvaja. 22.45 Tartu Mikkiin. Kausi 3, 3/10. Pääosissa: John Cusack, diane Franklin. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. Jakso 7/8. studiossa tomi tuominen, tommi Pärmäkoski ja Mika salo. 06.45 Pound Puppies (S). 06.00 Bubble Guppies (S). Jakso 12/26. 12.35 Minun totuuteni: Jan Guillou. 01.00 Elokuva Pipo tiukalla (S). 09.30 Neljän tähden illallinen. 19.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka. 3/3. 04.05–05.00 Ennustaja-TV. 12.35 MasterChef Australia. Carrien vanha vihollinen on jälleen liikkeellä, ja suunnitteilla oleva rikos merkitsee uhkaa koko kaupungille. Jakso 19/20. 03.05 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. illisuuteen ja eläimiin tutustumme. 1/2. 21.00 21.10 Syrjäinen maa (16). Kausi 12, 1/10. 16.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. Pääkkönen, Marja salo. 14.30 Taiteen maantiede: Kiina. tv@almamedia.fi digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) sallittu kaiken ikäisille .........(S) suora lähetys .............................. 17.00 17.50 Suomen huutokauppakeisari. MTV3 06.00–07.10 Miljoonapotti. 07.30 Lego Friends (S). 08.55 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S). Viimeiseen mieheen. Yle TV2 07.45 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 14.30 Salatut elämät (S). Kausi 5. 09.05 Pokémon (7). selostus Antti-Jussi sipilä. Rujo Rikhard unelmoi kuninkuudesta ja juonittelee kaiken aikaa sen eteen. Kausi 2, 10/10. Äänirooleissa mm: Antti L. 10.00 Yle Uutiset. 21.00 21.00 Selviytyjät. Mystinen muodonmuutos. 19.10 Uutisextra. 17.00 17.00–17.55 Menetetty yksityisyys. Viimeisellä hetkellä vanhat ystävät haluavat pelastaa thaimaan katuojaan vajonneet tupen. espoo. 18.15 Saman taivaan alla: Tohtori Sikari. 17.05 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit. Maaottelu suomi Ruotsi. Kausi 3. ihmisen todellinen identiteetti löytyy hiljaisuudessa. 01.40–05.25 Miljoonapotti. 12.00 Salatut elämät (7). 07.55 Angry Birds Toons (S). 20.00 Tuubi. 14.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan. 19.00 Hauskat kotivideot. Kesän eliittikisasarjan viimeinen osakilpailu. 11.30 Historia:áRajamaa. 10/10. 13.10 Metsänpeitto (S). Puumalan Pistohiekan lavalla kartoitettiin ihailijoiden tuntoja sekä esiintyjien kokemuksia. Kuoleman kaivos. 23.35–01.20 Elokuva Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12). onnea, Rauli! 07.47 Pikku Kakkosen posti. Kausi 2, 9/13. Finaali, osa 1/2, Kausi 29, 16/17. Pääosassa: david suchet. NeloNeN 05.00 Ennustaja-TV. 08.20 Musarullaa!. Veriside. oulu. 18.00 Pomo piilossa. Yle TeeMa 04.00 Teematieto. 12.20 Tanskalainen maajussi. Pääosissa: eddie Murphy, Judge Reinhold, hector elizondo. Jakso 3/8. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.10–23.56 Muistin vanki (12). 13.35 Tiededokumentti: Vihreä uhka. 09.05 Arildin talot. 11.30 MasterChef Australia. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Salatut elämät (12). Lappeenranta. selostus Juhopekka Pietilä. 10.30 Salatut elämät (S). Kausi 3. 2/2 orkideat. 08.35 Lego Star Wars (7). 09.00 Neljän tähden illallinen. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 09.56 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (s). 2/2. 08.42–08.55 Petteri Kaniini (s). osa 3029. Kausi 6. 00.45 Panttivangit (7). Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 19 19 19 19 9 9 9 +7 13 15 13 19 18 19 12 15 13 13 9 Sunnuntai 17 4 Maanantai 14 6 Tiistai 14 5 Keskiviikko 20 5 Torstai 19 6 Perjantai 19 4 Jokioinen eilen 15:00 +18 Helsinki +19 Hämeenlinna +19 Joensuu +17 Jyväskylä +18 Kemi +13 Kotka +19 Kuopio +17 Lahti +20 Lappeenranta +21 Maarianhamina +20 Mikkeli +19 Oulu +13 Pori +18 Rovaniemi +7 Salla +8 Savonlinna +19 Seinäjoki +15 Tampere +18 Turku +20 Vaasa +13 +18 +17 +12 +14 +12 +17 +12 +17 +17 +17 +15 +12 +15 +11 +10 +15 +14 +16 +17 +14 Ateena +29 Alicante +29 Bryssel +31 Kööpenhamina +21 Las Palmas +25 Lontoo +23 Madrid +34 Malaga +29 Mallorca +31 Miami +27 Moskova +26 Nizza +28 Oslo +20 Pariisi +34 Rodos +28 Rooma +34 Tallinna +20 Tokio +22 Tukholma +22 Wien +29 +31 +32 +29 +19 +25 +24 +35 +33 +30 +27 +21 +28 +17 +29 +27 +32 +20 +23 +20 +30 TV ja Radio lauantaina 27. 11.30 Salatut elämät (7). 13.35–14.48 Dokumenttiprojekti: Hymyjen maa + epilogi (7). 22.35 MTV Sport: F1 Extra. 12.15 Yle Oddasat. John Ford ikuisti Utahin erämaan Monument Valleyn taustaksi legendaarisille lännenelokuvilleen. 11.50 Latela. 15.15–15.45 Antiikkia, antiikkia. 2/2. 1/8. toisessa maailmansodassa sotineilla siirtolaisilla ei ole samoja kansalaisoikeuksia kuin amerikkalaisilla. 09.23 Jotain rajaa (7). Kausi 4. 09.00 Galaxi. 15.00 Koripalloilija Kobe Bryantin tarina. Asiantuntija tapio hoikka. 19.30 Islantilaisia maailman huipulta. 15.10 Radio Aallon Helsinki-päivän kesäkonsertti. tv-dokumentin arkistomateriaalissa ovat haastateltavina sekä Ford itse että tämän suosikkinäyttelijä John Wayne. Avioliittoja solmitaan Ruotsissa enemmän kuin koskaan. ohjaus: Andrew Grieve. selostus Niki Juusela. b YhteYstiedot RTV-toimituksen yhteystiedot toimitus .................. ehtivätkö Carrie ja ryhmä estämään tuhon, ja mikä on sen hinta. 3/6. Pääosissa: tim Allen, Rene Russo, stanley tucci, tom sizemore, Johnny Knoxville, dennis Farina. 21.00 21.00 Ontto kruunu: Rikhard III (16). 13.45 Kummeli Pistohiekalla (S). Jakso 3/8. 08.10 Maltti ja Valtti – homma hanskassa. 00.10–04.00 Teematieto. 18.10 Urheiluruutu. osa 3027. 10.00 Satuhäät. 19.20 MTV Sport Uutiset. 22.25 MTV Sport Uutiset. 18.55 HS-uutiset ja sää. 16.20 Yleisurheilua: Eliittikisat Lappeenranta. 08.10 Lazy Town (S). 20.00–20.55 Historia: Latinalaisamerikkalaiset. Kausi 3. Peter Franzén esittää gangsteri Milo Mihailovitsiä. J. 20.45 Urheiluruutu. 2/9. (s) ikäraja ...............(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. tiivistunnelmaisessa amerikkalaisessa jännityssarjassa omapäinen FBi-agentti ottaa huippukirurgin perheineen panttivangiksi kiristääkseen tämän murhaamaan presidentin. (U) 00.00–02.45 Yle FOLK. 2/2. 08.00 Angry Birds Toons (S). 21.00 21.00 Elokuva Beverly Hills kyttä III (12). Kuka tahansa suomalainen voi hakea FoLKin pienrahoitusta omalle mediaprojektilleen. Ravit Rovaniemellä. Kausi 2, 3/6. Kummelin lavakiertue on kerännyt kaikkialla salit kansaa täyteen. 16.00 Yle Live: Pyhimys. 12.25 Elokuva Scooby-Doo! Mask of the Blue Falcon (7). 23.10 Elokuva Big Trouble (12). Kausi 4, 1/10. 22.10 Päivän sää. osa 3026. 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 08.25 Vikke Viikinki (S). Frisbeegolfin eM-kilpailut. Varikolla Mervi Kallio. 09.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. 15.10 Pisara. islantilaisesta of Monsters and Men -yhtyeestä tuli lyhyessä ajassa ilmiö kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla. 12.20 Historia:áRajamaa. elokuuta 2016 FoRssan lehTi 20. 22.45 Elokuva Johan Falk 15 – Veritimantit (16). 10.50 Ja he elivät onnellisina . 16.45 Pilanpäiten. selostus Marko Lähteenmäki. Jakso 4/8. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.10 Leijonan luola USA. 17.00 19.20 Koripalloa: FIN – SWE. 19.30 Elokuva Kaunotar ja Kulkuri II: Pepin seikkailut (S). 18.00 Kesäkonsertti Schönbrunnista. 11.00 Kirjaohjelma: Jon Fosse. Yle FoLK kuratoi ja kasvattaa suomalaisia tarinoita. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 10.05–10.55 Avara luonto: Maapallon vuorokausi. 11.00 Paul O`Grady rakkaudesta koiriin. Juha yrittää suojella perhettään valheella, myy itseään heitä elättääkseen. Kausi 1. 10.00 Neljän tähden illallinen. 10.30 Neljän tähden illallinen. 11.05 Yle Alueuutiset. Ruotsinkielinen selostus Janne isaksson. 08.10 Mokon suuri maailma (S). 19.35 Ryhmä Pullman (12). 18.45 Avara luonto: Thaimaan kaunis luonto. 15.05 Yle News. 3/4. 09.01 Moraalimittari (7). 09.33 Lassie (7). 2/12. 07.53 Pikkuli (s). 11.00 Yle Uutiset. 12.19 Oddasat. Jakso 4/8. 20.30 Yle Uutiset. osa 3025. 09.35–10.00 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). 17.00 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 16.50 Novosti Yle. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). osa 3028. 14.00 Palloilua: Frisbeegolfin EM. 15.40 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 20.58 Keno. 12.50 Uskon jalkapalloon. 15.30 Jäitä hattuun (7). 15.50–16.40 Downton Abbey (12). 21.00 21.30 Elokuva Miehen työ (12). . 07.46 Nimipäiväonnittelu: 27.8. 08.40 Littlest Pet Shop (S). 07.59 hilla ja avaruuden eetu (s)
04.20 Vallan suhteet ( 12). 02.05 Shield – Lain varjolla ( 12). 18.30 Suunnistuksen MM: Naisten viesti. 18.00 Meidän perheen tähdet. 04.00–05.59 ELOKUVA After Life ( 16). 7.03 Aamusoitto. 11.00 Katastrofikokki. Välierä. 6.15 Aamuhartaus. Jalkapallon Bundesliiga: 16.15 (s) Borussia Dortmund– Mainz, 19.30 (s) Mönchengladbach–Bayer Leverkusen. Elämän tappiot voitoiksi. 19.30 Lihavien klinikka ( 12). 18.55 (s) Serie A: Lazio–Juventus. HERO 10.25 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 10.00 SVT: SVT Nyheter. 15.00 Radioteatteri esittää: Iiris ja viettelykset, osa 18/20. 13.00 Kolme miestä ja tyttö ( 7). 09.55 Lasten tanssi. 15.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset. 21.30 Murhaaja kotonani ( 7). 03.10 Suomurhat ( 12). 22.35 GP3, Belgia: lauantain kilpailu. 19.00 Meidän häät. 13.45 Efter Nio. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.55 SVT: Programtablå. 17.35 Willisin laulava perhe. 03.30 Australian rajalla. 09.15 SVT: Lilla Aktuellt skola. 14.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 13.00 24 Hour Catwalk. 15.20 Etnohetki. 00.25 Intohimon uhrit ( 12). 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 02.30 Sinkkulaiva. 6.56 Päivän mietelause. 15.40 Tavarat rahaksi. 15.00 Suurten ikäerojen rakkaus. 23.00 Penny Dreadful ( 12). 06.51 FOX Kids: Velhokoira Merlin (S). 14.45 Suunnistuksen MM: Miesten viesti. 22.00 Yle Uutiset. VIASAT SPORT: 19.10 (s) La Liga: Eibar– Valencia. 18.50 Merisää. 13.00 Rikkaiden panttilainaamo. 16.05 Urheiluradio. 6.05 Hartaita säveliä. Esitetty USA. 13.00 Yle Uutiset. 21.20 GP2, Belgia: lauantain kilpailu. Mitä Suomen 100-vuotisjuhlavuotena juhlitaan?. YLEX 6.30 YleX Aamu – Viikon Parhaat. 11.00 Yle Uutiset. KuVa: Yle Kuvapalvelu TV2: 14.00 Frisbeegolfin EM, Oulu. 05.02 Aamupala.Juontajana Maija Salminen. 19.08 Lavalauantai. 04.00–05.00 Ennustaja-TV. 17.00 Polvijärven pastori. ’Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.’ (Jaak. 00.30 Rosewood ( 7). 16.20 Yleisurheilun Eliittikisat, Lappeenranta. 21.40 (s) Serie A: Napoli–Milan. 18.02 Elämänkoulu (u). 19.50 Käsityötaidetta Tanskasta. 23.00 Radio 1 vastaa. 19.55 The Nordic Choir Expedition. 10.50 Tohtori Raimo valtakunnan terapeutti. 1.10 Serie A: Lazio–Juventus. 16.55 Marta ja hiussalonki Kultaiset sakset. 13.35 Pulmuset (S). 19.30 New Girl (S). 10.30 Musiikkia. 16.10 Sing Date. 21.10 (s) La Liga: Real Madrid–Celta Vigo. 23.00 Sinkkuillallinen. 10.04 Suomi-kierros. 20.30 Vaaralliset vaimot ( 12). 02.25 Columbo ( 7). 00.10 48 tuntia rikoksesta ( 7). Puheenjohtajana Juha Blomberg. 05.50 Merisää. 07.04 Onnen sävel.Onnittele ystävää ja toivo muistoja herättäviä kappaleita. 09.05 Urheiluradio. Välierä. 6.30 Suomi soi. 22.00 Killing Fields ( 12). 12.10 Urheiluradio. 10.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 23.30 Tappava houkutus ( 12). (uusinta Juhannustansseista) 20.00 Yle Uutiset. 20.00 Rantahotelli ( 7). 12.00 Roudarit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. YLE FEM: Suunnistuksen MM, Ruotsi: 14.45 Miesten viesti, 18.30 Naisten viesti. 12.45 Merisää. 16.05 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti. 21.00 6D: Ku Klux Klan (S). 15.00 Sinkkuillallinen. 21.23 Suomi tänään. 20.46 Suzannen vieraana. 03.02-04.00 Nightwish -yö. 22.30 5D: Ammattina strippari ( 12). 08.55 FOX Kids: Casperin kummituskoulu ( 7). 09.39 FOX Kids: Smurffit (S). 02.00 River Helsinki. 11.40, 19.10, 23.00 (s) WTA New Haven Open. 11.05 ELOKUVA Mustesydän ( 12). 12.20 Tosiputki: Dexpedition ( 7). Urheilu on ollut pinnalla viime viikkoina Rion olympialaisten johdosta. 23.00 Yle Uutiset. 10.00 Lentävä talo. Kesän eliittikisasarjan viimeinen osakilpailu. 17.40 Ikuisia kertomuksia. 13.45 Christian World News. 22.00 SVT: Fråga Lund. 07.03 Sää. 07.00 Yle Uutiset. 00.05 ELOKUVA Zohan – lupa saksia ( 12). 22.45 Scream Queens ( 16). 20.55 Tulossa: Kuokkavieras Kataja (S). 8.00 Yle Uutiset ja sää. VIASAT URHEILU: 11.55 Saksan Cup: Eintracht Trier–Dortmund. Juontajana Olga Ketonen. 16.00 New Yorkin luksuslukaalit. 22.00 Blindspot ( 12). 04.57 Aamupala. 18.30 FriiD: Oma bussi kullan kallis. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 2.00 Elämänkoulu (u). etappi. 15.40 Neljät häät Amerikassa. 20.00 Top Gear ( 7). 14.15 Mars Hill Church. ENS (väli) oma toive tai haaste 16149 (0, 40 e). 19.30 Yhdessä ylistämään. 20.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. Isän perfektionismi ja äidin alkoholismi sekä epäonnistuminen koripalloilijana ajavat hänet kuitenkin henkiseen ja hengelliseen tienristeykseen. 19.00 Kämmenellä. 17.00 Myyntimies Jethro. 19.03 Gustav Holstin Planeetat. Tien päällä. 10.35 SVT: Vem vet mest?. 12.35 Kolmannen maailman puheenvuoroja.Näkökulmia urheiluun ja liikuntaan Etelässä. 15.00 Säpinää kannen alla (S). 08.55 Merimaili. 12.55 Salaa raskaana (S). 01.05 Chicago Fire ( 12). 23.20 48 tuntia rikoksesta ( 7). FRII 08.05 Lasten eläinmaailma: Rakastan kissoja. 00.00 Kauppaneuvos Jethro ( 7). 12.45 Tosiputki: Dexpedition ( 7). 11.03 Suomi-kierros.Lauantaielämää suorana Suomesta. 10.03 Tuija Pehkonen. 19.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. Valioliiga: 21.30 Everton–Stoke, 23.20 Crystal Palace–Bournemouth. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Supernatural ( 16). yle.fi/onnensavel 07.50 Merisää. 02.00 Sinkkulaiva. NELONEN PRO 2: 10.15 EM-ralli, Puola. 15.40 Sing Date. 09.30 SVT: Amigo grande. 10.35 Kosketus. 10.02 FOX Kids: Smurffit (S). 1. Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat Yleisurheilua: Eliittikisat Lappeenranta Yle TV2:lla klo 16.20. 11.15 Superpesis: Sotkamo–Joensuu, 1. 11.02 Himotuimmat. Viktor Konkov on itse vapautunut vankilakierteestä ja alkoholismista ja auttaa nykyisin muita vankeja uuteen elämään Latviassa. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Lauantaijamit. 15.35 Me Fisherit (S). 14.05 Brittien puhelinmyyjät (S). Toteutus: Juuso Niiranen. 20.00 Parasta ennen! (u). 01.00–06.00 Yön AVA. 10.05 SVT: Vem vet mest?. 16.35 (s) GP2, Belgia: lauantain kilpailu. 13.00 Klassista kahteen. 02.15 ELOKUVA Kolme tuumaa ( 12). 21.40 Urheiluradio. 09.00 Remppa vai muutto. tv ja radio 21 lauantaina 27. 11.00 Huippumalli haussa. 22.05 Kuuntelijan lista. 8.00 Yle Uutiset. KUTONEN 06.20–07.15 Yllätystuunaajat. 14.45 Upea lihava elämäni. FOX 06.14 FOX Kids: Olipa kerran avaruus ( 7). 09.25 Hell’s Kitchen. 00.00 Hillsong TV. 12.00 Yle Uutiset. 21.35 ELOKUVA Ammattina murha, L.A. 17.25 Taiteilija ja ympäristö. 15.45 (s) Superpesis: Kouvola– Vimpeli, 2. 14.05 Pulmuset ( 7). Välierä. 22.00 Disko 2000 (u). 12.05 SVT: Vem vet mest?. 8.50 Musiikkikamari. 12.10 Urheiluradio. 13.05 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat tabut. Pastori Esko Matikainen, Helluntaiseurakunta, Vantaa 6.25 Aamusoitto. 00.30 Tie on valmis!. MTV SPORT 1: Champions Hockey League: 12.50 Liberec–TPS, 14.50 (s) Skellefteå–KalPa, 18.50 (s) Tappara–HC Lugano. 21.00 ELOKUVA Friends With Kids ( 12). 18.00 Holmes NYC ( 12). 18.00 Ehtookellot: Tampereen Pispalanharjun kirkon kellot. 14.50 Neljät häät Amerikassa. 16.35 Marttyrien ääni. 21.00 SVT: En kväll i New York. 17.00 Pientä pintaremonttia. 19.00 Tuurin kyläkauppias. Pastori Esko Matikainen, Helluntaiseurakunta, Vantaa 7.59 Hyvää huomenta. 15.30 Koraani vai Raamattu?. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 14.00 Yle Uutiset. 18.30 Lindgren & Sihvonen. 15.52 Entisten nuorten sävellahja.ENS (väli) oma toive tai haaste 16149 ( 0,40 e). 10.42 FOX Kids: PacMan ( 7). 06.04 Aamupala. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Täysin rappiolla oleva ihminen voi löytää elämän punaisen langan. 21.05 ELOKUVA Tripla-Alice ( 7). 20.00 Kauhukeittiö. 14.00 Vaeltava kisälli. 17.35 New Girl (S). 12.12 Kylillä.’’Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn.’’ Radio Suomi kiertää kesälauantaisin tapaamassa ihmisiä kotikonnuillaan. 20.09 Aulantai Kai Ulmanen. 18.00 New Girl (S). 16.00 Maailman övereimmät juhlat (S). 11.25 Jaksa paremmin. NELONEN PRO 1: 15.30 (s) Vaahteraliiga: Seinäjoki Crocodiles–Vaasa Royals, Välierä. 16.55 (s), 21.45 KHL: Torpedo–Jokerit. 19.00 New Girl ( 7). 01.25–01.50 Kanadan rajalla. 20.45 Lähetysavain. LIV 05.00–06.00 Ennustaja-TV. 17.00 Supernanny Euroopassa ( 7). 19.03 Urheiluradio. 00.00–01.00 SVT: Strandhugg med Puk och Herman. 10.00 Yle Uutiset. 0.00 Yöradio. 08.05 Onnen sävel. 17.00 Lyömättömät. 19.50 ELOKUVA PopFan ( 12). 17.02 Itäraportti. 15.30 Virittäjät. 21.02 Lauantain lähetyslöylyt. 07.25 FOX Kids: My Little Pony ( 7). Juontajana Olga Ketonen. 18.30 Saaristoruokaa. 06.41 FOX Kids: Velhokoira Merlin (S). 14.00 Yle Uutiset. 14.03 Puheen Viikko. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 07.53 Onnen sävel. 09.00 Passion for Jesus. 11.00 Utelias äänimatkailija: Kansainvälistä kansallisromantiikkaa. 14.35 Hitin kaava. 18.00 Vapun valtakunta. yle.fi/ens 15.50 Veneilysää. 15.30 Aristoteleen kantapää: Viivojen maailma. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Valtakunnan bisnes. 04.02 Euroopan taivaan alla.Toimittajana Pasi Hiihtola. 16.00 (s), 21.30 Pyöräily: Espanjan ympäriajo, 8. JIM 05.00–06.55 Ennustaja-TV. RAdIO dEI 8.15 Lintumetsä. 17.15 Radioteatteri esittää: Kuunnelman tiet 1/13. 13.15 Pyhä Henki tänään. 20.00 Yhden miehen armeija. 21.35 Novosti Yle. 12.00 Jamie’s Sugar Rush ( 7). 9.00 Yle Uutiset. 18.10 (s) GP3, Belgia: lauantain kilpailu. 01.00 Sinkkulaiva. 13.20, 00.35 Winston Salem Open. 7.00 Yle Uutiset. 1.00 Come Home (u). 10.03 Sää. 10.28 FOX Kids: Smurffit (S). 14.35 Pelastajat ( 7). 20.00 (s) PGA Tour Golf: The Barclays. MTV3: 17.00 (s) Ravikunkku, Rovaniemi. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.10 Kunnian puolesta. 20.08 Sää. 16.10 Entisten nuorten sävellahja.Juontajana Jari Vesa. 8.05 Kuusi kuvaa Laura Kolben elämästä. 07.35 Miami Ink. 21.00 TV 7 Jerusalem Uutiset. 18.00 Klubi 700. 15.05 Pelastajat ( 7). 08.40 Suomen pisimmät treffit. 18.55 Suomi tänään. 23.00 ELOKUVA Rakkaus ja intohimo ( 18). 02.02 Nightwish -yö. 20.00 Pyhän Hengen ilta. 7.45 Hartaita säveliä. 8.35 Raamattuavain extra. Juontajana Petri Rinne. 16.00 Virittäjät. 13.20 Hiuskarvan varassa ( 7). 22.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 09.35 TV Shop Tvins. 00.05 Nightwish -yö. ( 7). 16.50 Norjaa ristiin rastiin. 14.00 Firmat kuntoon. EUROSPORT: 12.30 (s), 19.00 Mäkihyppy, Japani: Kesä GP, HS 131. 18.01 Iltahartaus. Vanhemman veljensä kuoleman jälkeen Kurt yrittää tehdä kaikki tyytyväisiksi. 21.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 20.03 Urheiluradio. 07.47 ELOKUVA FOX Kids: Vipo ja pyramidien ihmeet (S). 9.05 Muistojen bulevardi. 13.15 Dok: Metallikatu, syksyllä 2015. 11.55 Tosiputki: Dexpedition ( 7). 11.10 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 21.00 ELOKUVA Oikeesti aikuiset 2 ( 12). 22.30 Superpesis: Kouvola–Vimpeli, 2. TV5 07.45 Tuhlarista pihtariksi. 01.00 Kanadan rajalla. 11.30 Mutsi (S). 02.30 Kämmenellä. 10.00 Kalle Haatanen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 02.00– 06.00 Miljoonapotti. 11.30 La Liga: Espanyol–Malaga. 21.00 (s) Timanttiliiga, Pariisi. 16.00 Säpinää kannen alla (S). 13.30 Mutsi (S). 19.20 Koripallon maaottelu, Espoo: Suomi–Ruotsi. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 13.10 ELOKUVA Beverly Hills kyttä II ( 12). 10.00 Yle Uutiset. elokuuta 2016 Forssan lehti. 14.28 Lauantai-Suomi. 01.20 Seksileikeistä ensiapuun ( 12). 02.15 Petetyt ( 12). 11.35 SVT: Vem vet mest?. 12.30 Millerit (S). 01.00 Panttilainaamo. 13.50 Hääpuku-unelmia. 12.00 Middle (S). 9.05 Urheiluradio. 21.03 Hitin kaava. 12.00 Hurja painonpudotus UK. 01.25 Rosewood ( 12). VIASAT JÄÄKIEKKO: 12.25 KHL: HK Sotshi–Jokerit. MTV SPORT 2: 15.15 (s) Ravit: Toto76. 10.00 Suoraa lähetystä Hengellisiltä syventymispäiviltä. 9.00 Yle Uutiset. TV7 08.30 Jumala puhuu. 01.30 Sinkkulaiva. 15.03 Entisten nuorten sävellahja. 22.55 Pelastetut lapset. 12.00 Kakkukuningas. County ( 12). 19.30 Café Raamattu. 09.00 TV Shop Tvins. 08.30 Roudarit. 15.10 Huutokauppakuninkaat. 07.03 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 14.15 Vaijerin varassa. Ruotsinkielinen selostus Janne Isaksson. 17.30 Nasta raamis. Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 16.25 Neljät häät Amerikassa. 09.19 FOX Kids: Power Rangers ( 7). 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 18.00 Catfish – deittihuijarit. 17.30 Virittäjät. 7.50 Aamuhartaus. 15.30 Urheiluilta: Jalkapallokierros. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Kreisit eläinvideot. 3.00 Rukous Suomen puolesta (u). 18.55 Holmes NYC ( 7). Suomalaisen köyhyyden kuva. Toimittajana on Jussi Raumolin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 New Girl ( 7). 02.00 Panttilainaamon autospesialistit. Juontajana Jari Vesa. Onnittele ystävää ja toivo muistoja herättäviä kappaleita. 10.25 Hell’s Kitchen. 23.35 Scream Queens ( 16). 11.00 Yle Uutiset. 9.10 Puheen Aamun Viikko. 13.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 20.02 Median myllyssä. 16.30 Virittäjät. 21.30 Puheen Ilta. 04.05–04.56 Tappavat suhteet ( 12). 16.30 Jumala puhuu. 11.00 Mutsi (S). 03.00 Australian rajalla. 17.10 Neljät häät Amerikassa. 14.00 Sinkkuillallinen. 18.03 Urheiluradio. 23.00 SVT: Cizzi – en berättelse från andra sidan längtan. 10.00 Remppa vai muutto. 01.30 Panttilainaamo. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 12.59 YleX Viikonloppu. 19.25 Miesten koripallomaaottelu: Suomi – Ruotsi. ENS (väli) oma toive tai haaste 16149 ( 0,40 e). Juontajana Maija Salminen. C MORE TENNIS: 9.00 Atlanta Tennis Championships. 09.30 Saaristoruokaa. 17.05 Vaarahetkiä videolla. 12.35 SVT: Svenska hemligheter special. 23.05 Jane the Virgin ( 7). 21.00 Yhden illan juttu. 06.40 Yllätystuunaajat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). SUb 06.00–08.00 Miljoonapotti. Tuomareina Laura Arffman, Maria Jyrkäs ja Jarkko Ahola. 06.03 Sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.05 Lauantaijamit. 22.05 Leikola ja Lähde. 13.00 TV 7 Israel News. 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 05.50– 06.35 Yövuoro. yle.fi/ens 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.40 Sportnytt. VIASAT JALKAPALLO: 8.15 UEFA Champions League: Rostov–Ajax. YLE RAdIO 1 6.00 Yle Uutiset. 16.45 ELOKUVA Michael Jackson: The Life of An Icon. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00 Posse. 09.11 Suomi-kierros.Lauantaielämää suorana Suomesta. 16.35 Leah Reminin hullunkurinen elämä. 02.00 Yle Uutiset. 19.00 Talent USA. 15.55 Yle News. 14.15 (s), 20.30 Pyöräily. 20.30 KD-Kompassi. 03.00 Café Raamattu. 01.30 Klubi 700. 23.10 Maailman hauskimmat kotivideot. 12.30 Jerusalem studio. 18.00 Ruotsin miljonääriäidit. 05.05 Punainen uhka ( 12). 21.50 Merisää. 21.00 Yle Uutiset. 23.00 Kauppaneuvos Jethro ( 7). 10.45 Uusi Testamentti avautuu. 8.05 Aspekti. 13.03 Klassikkokäräjät.Klassikko, kunnes toisin todistetaan. 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 ELOKUVA Titaanien raivo ( 12). 15.15 Uuden elämän pisaroita Latviasta. 3.00 Arkisto: Luonto kaupungissa. 23.03 Nightwish -yö. tV-urheilu YLE FEM 09.00 SVT: Partytältet. 21.00 Kenet ihmeessä nain. Valioliiga: 14.30 (s), 23.45 Tottenham–Liverpool, 17.00 (s) Chelsea–Burnley, 19.30 (s) Hull–ManU. YLE PUHE 7.00 Julkinen sana. 12.00 Isännän pöydässä. EUROSPORT 2: 14.45 (s), 21.30 (s) Moottoripyöräily: FIM Endurance World Championship, Saksa. 17.20 Formula 1, Belgia: aika-ajot. 18.30 River Helsinki. 02.30 Panttilainaamon autospesialistit. MTV MAX: Formula 1, Belgia: 11.55 (s) vapaat harjoitukset 3, 14.30 (s) Varikkosuora, 14.55 (s), 19.05 Aika-ajot. Dokumentti adoptiosta innostaa rakastamaan kaikkein haavoittuvimpia. 15.15 Minority Report ( 12). 03.00–05.00 Ennustaja-TV. Kansallisuusaate levisi Euroopassa 1800-luvulla. 12.50 Radio 1 vastaa. 15.10 Synnytä ja voita!. 02.45 Pahuus meissä ( 12). 17.05 Omituinen pakkomielteeni ( 7). 11.55 Rikkaiden panttilainaamo. 09.00 TV Shop Tvins. 12.12 Puheen Viikko. 01.00 Scorpion ( 7). 14.55 Lauantai-Suomi. SelostusNiki Juusela (kuvassa). 23.00 DeiPark (u). Tien päällä. 21.55 Suomi tänään. 13.05–13.10 SVT: SVT Nyheter. 16.55 (s) Championship: Cardiff–Reading. 10.15 FOX Kids: Smurffit (S). 17.00 Virittäjät. 11.03 Mahadura & Özberkan. 11.30 Yliluonnollista. Lauantaielämää suorana Suomesta. RAdIO HÄME 04.00 Yle Uutiset ja sää. yle.fi/ onnensavel 09.00 Yle Uutiset. 01.00 Polvijärven pastori. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.05 Faunin iltapäivä. 00.00 Vaimot vaihtoon USA. 03.00 Yle Uutiset. 01.02 Nightwish -yö. yle.fi/ens 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.35 Murhasta tuli totta ( 12). 20.00 Suomen ihanimmat häät. 11.05 SVT: Vem vet mest?. 03.30 Pyhän Hengen ilta. 11.57 Päivän mietelause. 23.00 Arkisto: Vammaisten asema. 05.52 Aamupala. 1.00 Arkisto: Lastenpäivä. 18.00 BUU-klubben: Rohkea ritaripoika. 12.25 Pontikankeittäjät (S). 16.10 Kirpputorien aarteet. 10.55 Äänitarina. 00.00 Sinkkuillallinen. 16.15 Minority Report ( 12)
Puistokatu 33 kello 10-14. Ja koska tärkeimmät kysymykset pyörivät EU:n ympärillä, hän löysi poliittisen kodin perussuomalaisista. • Ranskalaiset korot -konsertti Tammelan Portaan Syrjälän pihassa (sateen sattuessa Portaan kylätalolla) kello 14. elokuuta annettuun ministerinvalaan. Näillä sanoilla Pirkko Mattilaa kuvataan puoluekannasta riippumatta. • Someron kaupungin sivistystoimen huutokauppa varhaiskasvatuksen hyväksi Välitie 6, Somero. ELoKUUTA. Uskon, että myönnetyille turvapaikoille on olemassa taustansa. Tyttö painoi 4740 grammaa ja oli 55 cm pitkä. ”En pidä kenenkään sättimisestä ja kiusaamisesta, ja peräänkuuluttaisin sellaisen keskustelun tuloksia.” Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Mattila nousi hallituksen sosiaalija terveysministeriksi perjantaina. • Satu ja Mika Rantala saivat pojan 19.8. • Lasin myyntitapahtuma Lasivitriini Nuutajärven lasikylässä klo 10–16. Vaalivoittajina he sanoivat kuitenkin ei hallitukselle ja jäivät oppositioon. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Mattila sai 3?947 ääntä. Poliittista hiljaiseloa kesti siihen asti, kun tuli vuosi 1995 ja Suomi liittyi Euroopan unioniin. Hallintovaliokunnan puheenjohtajana hän kiittelee poliisia ja muita viranomaisia siitä, miten hyvin nämä ottivat vuosi sitten tilanteen haluun, kun turvapaikanhakijoita tuli molemmin puolin rajaa. elokuuta 2016 Forssan lehti 22 LAUAnTAi 27. Mattila katseli edessä olevia nuoria ja ajatteli mielessään: ”Voi pojat, tiedättekö te, mitä te oikein lupaatte.” Eipä tiennyt Mattila silloin, että pian hän itse asettaisi kaksi sormea Raamatun päälle ja vannoisi kunnioittavansa ministerin tehtävässään Suomen perustuslakia ja toimivansa oikeudenmukaisesti Suomen kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi. Seuraavana päivänä Mattila käveli sosiaalija terveysministeriöön Meritullinkatu 8:aan. –?En pidä kenenkään sättimisestä ja kiusaamisesta, ja peräänkuuluttaisin sellaisen keskustelun tuloksia. Perussuomalaiset saivat kaikkiaan 39 paikkaa aiemman viiden asemesta. Nyt hänen työpöydällään on riitainen ja mammuttimainen sote-uudistus. Meidän on myös myönnettävä se, että olemme osa länsimaista eurooppalaista yhteisöä ja meitä ohjaavat kansainväliset sopimukset. päivänä kansanedustaja Pirkko Mattila (ps.) seurasi, kun noin 1?700 Kainuun prikaatin nuorta alokasta vannoi sotilasvalansa täydessä urheiluhallissa. Hänen kanssaan on helppo tehdä töitä. Moni tuli Arkadianmäelle suoraan sahalta, kuten sanonta kuuluu. Yli-iissä sYntYnYt Mattila on pitkän linjan poliitikko. • Jokioisten juustoja viinijuhlat Jokioisten Kartanonpuistossa alkaen klo 18. Kun perheen kolme lasta olivat pieniä ja Mattila itse opiskeli Oulun yliopiston maantieteen laitoksella, politiikan tekeminen kyti taka-alalla. –?Olen ollut puolueen jäsen vuodesta 2004. Huomenna • Koko perheen liikennepuisto Pick-Nick Et. Poika painoi 2660 grammaa ja oli 49 cm pitkä. päivänä uutisoitiin, että silloinen sosiaalija terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) luopuu tehtävästään ja tilalle nousee Pirkko Mattila. Mattilalle EU-kriittisyys on yksi tärkeimmistä syistä, miksi hän on politiikkaan ylipäätään lähtenyt. Jos ajatellaan tuloksia, minut valittiin ministeriksi, toisia ei. Mattilan mukaan se oli hyvä paikka opetella kansanedustajuutta. Oli hänen ensimmäinen virallinen työpäivänsä ministerinä. Mattila kuitenkin ymmärtää huolen, jota vuoden takainen turvapaikanhakijoiden aalto on aiheuttanut. Ajassa lauantaina 27. Eduskuntavaaleissa 2007 Mattila sai reilut tuhat ääntä. Kun Mattilalta kysyy, miten hän suhtautuu puoluetovereidensa ulostuloihin, hän on hetken hiljaa. AsiAllisuuden perikuvA. Mattila ei ole monen kollegansa tavoin opiskelijapolitiikan aktiivi. Silloin kannatus oli 1,7 prosentin tuntumassa. Mattila ei ole niitä henkilöitä, jotka vaipuvat yön pimeinä tunteita sosiaalisen median taikamaailmaan, ottavat sordiinon pois päältä ja alkavat kirjoittaa päivityksiä, joita puidaan jopa oikeudessa asti. Siitä, ettei maaseudullakaan uskalla enää jättää ovea lukitsematta. Pinnan alla muhiva jytky antoi odottaa itseään. Maaseudulla kasvanut Mattila ei hurrannut jäsenyyspäätökselle. Robertin, Evertin ja Justiinan pikkusisko painoi 2710 grammaa ja oli 46 cm pitkä. Nuorena aktiiviurheilijana hän istui pohjoispohjalaisen Yli-Iin liikuntalautakunnassa. • Maaradan 3. Poika painoi 3915 grammaa ja oli 52,5 cm pitkä. Hänen mielestään kukin kantakoon vastuunsa itse omista sanoistaan. • Sanni Kylmäkorpi ja Joni Inkinen saivat pojan 17.8. Presidentti Sauli Niinistö nimitti uuden ministerin tehtäväänsä valtionneuvoston täysistunnossa. MM-osakilpailu Pilvenmäellä klo 17. MAAhAnMuuttokYsYMYksissä Mattila on maltillinen. ”Työn hedelmät puhukoot puolestaan” Monen mielestä Pirkko Mattila (ps.) olisi pitänyt valita sosiaalija terveysministeriksi heti hallitusta muodostettaessa. Eduskuntaan hän pääsi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Päinvastoin. • Lounais-Hämeen Vasemmiston kesäjuhla Opiston mökillä Tammelassa alkaen klo 13. Pimeä päättyi klo 5.18 ja alkaa klo 21.33. –?Totta kai sillä on rajansa, mitä pystyy sanomaan, ja niitä rajoja käydään läpi vaikka oikeudessa. Hän oli 47-vuotias ja ensimmäisen kauden kansanedustaja puolueessa, jonka murskavoitto pisti poliittisen kentän hetkeksi sekaisin. Muhoksen kunnanvaltuustossa hän istuu kolmatta kauttaan. En anna itseni syyllistyä siitä, että puolueessamme on joku sanonut jotain. Ja jos haluaa vaikuttaa, on oltava mukana. SYNTYNEET • Kirsi Helin ja Pekka Niittymäki saivat tytön 14.8. Artun, Matildan ja Emman pikkusisko painoi 4230 grammaa ja oli 54 cm pitkä. Hänen mukaansa erityisesti iäkkäämmät ihmiset ovat ottaneet hihasta kiinni ja kertoneet peloistaan. Työn hedelmät puhuvat puolestaan, hän sanoo. ”En koe, että elämäni olisi ollut huonoa, vaikken ole ollut ministerinä.” KUVA: Pekka Lassila PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan tori klo 7–14. Samalla hän hyppäsi liikkuvaan junaan, jossa tehdään yksi Suomen historian suurimmista muutoksista, sosiaalija terveyspalveluiden uudistus. • Lounais-Hämeen keskustalaiset Forssan torilla alkaen klo 10. Jos silloin joku olisi sanonut, että nousen kansanedustajaksi, olisin todennut, että joo joo, ja joulutonttujakin on olemassa. –?Opin jo kotona, että politiikka on asia, jolla asioita hoidetaan. Hän ei harmittele sitä, ettei tullut valituksi jo silloin kun nykyistä hallitusta muodostettiin. Siitä alkoi pyöritys, joka huipentui torstaina 24. Hillan pikkusisko painoi 3775 grammaa ja oli 51,5 cm pitkä. • Sirkku ja Anssi Aalto saivat tytön 16.8. Maatalous oli niitä ensimmäisiä aloja, joihin EU-jäsenyys vaikutti perusteita myöten. –?Minulla ei ole mitään henkilökohtaista turvapaikanhakijoita vastaan, ja minä luotan Suomen viranomaisiin. –?Saavutukseni on sekin, että olen ollut itse tekemässä tätä jytkyä. Tulos herätti kiitollisuutta, vaikka eduskuntatalon ovet eivät vielä auenneet. Hän ei ala arvostella eikä neuvoa puoluesisaria eikä -veljiä siitä, mitä julkisesti voi sanoa. Sotilasvalatilaisuuden jälkeiset viikot muuttivat pohjoispohjalaisen toisen kauden kansanedustajan kalenterin ja virka-aseman täysin uuteen asentoon. • Merja Haarajoki ja Mikko Koivula saivat tytön 20.8. • Esa eläkkeelle -konsertti Forssan seurakuntatalossa kello 15. Rauli Huomenna: Tauno Minna Akimo Elokuun 6. Herättää arvostusta yli puoluerajojen. Näyttötunti klo 12, huutokauppa alkaa klo 13. Hän luottaa siihen, että maahanmuuttopolitiikkaa ohjataan lailla. Elokuun 16. • Mimmi ja Toni Kallionpää saivat tytön 17.8. Aurinko nousee Forssassa tänään klo 6.06 ja laskee klo 20.46. Jos itse ei osallistu, päätökset tekee sitten joku muu, hän sanoo
– En osaa ottaa erityistä kantaa tähän, mutta olen avoin keskustelulle. Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti. –?Samoja äänensävyjä on tullut muiltakin hallituspuolueilta, joten ei voi olla niin, että kaikki yksityistetään. –?Uusi hallitus muodostuu monesta tekijästä, ja jo alussa ajattelin, että siinä vuorolistalla en aivan heti ole. elokuuta 2016 Forssan lehti päiVän sana. • Työskenteli Oulun aikuiskoulutuskeskuksen opettajana ennen kuin tuli valituksi eduskuntaan. En olisi voinut itse koskaan edes kuvitella, että jättäisin lapseni rokottamatta. Ps. Perusteet pitää olla selkeät, lähdettiinpä mihin suuntaan hyvänsä. 112: 5-6 tosirakkautta on: ....korea kravatti ja vähän old spiceä molempien korvien taakse. Ehkä tarttuvat taudit ja niistä tulevat inhimilliset kärsimykset ovat olleet niin kauan pois, että osa jättää lapsensa rokottamatta. Turvapaikanhakijalla täytyy olla halu tulla tämän yhteiskunnan jäseneksi, vaikka hänen kulttuurinsa säilyy omana. Tulevaisuuden kannalta olennainen kysymys on se, miten tänne jäävät maahanmuuttajat saadaan osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Ison kuntaliitoksen jälkeen esimerkiksi Yli-Ii ja Yli-Kiiminki ovat jääneet mopen osaan tiettyjen palveluiden osalta, hän sanoo. Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. –?Palveluiden keskittyminen on otettava puheeksi. kuka Pirkko Mattila, ps • Syntynyt Yli-Iissä PohjoisPohjanmaalla huhtikuussa vuonna 1964. • Muita luottamustoimia: Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen jäsen, Muhoksen kunnanvaltuuston jäsen sekä opetusja varhaiskasvatuslautakunnan jäsen. • Sosiaalija terveysministeri 25. KaKsi nopeaa Kysymystä Tarvitaanko Suomessa ns. • Naimisissa, kolme aikuista lasta. Työ vaatii pitkän matkan juoksutaitoa ja sinniä istua kokouksissa päivästä toiseen. Pitäisikö lasten rokottamatta jättäminen sanktioida jotenkin. Senkin hän toteaa, että jokaisella maalla on rajansa siinä, miten paljon se pystyy kantamaan vastuuta turvapaikanhakijoista. Hän perää myös koko EU:n yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa, etteivät toiset maat olisi vetovoimaisimpia kuin toiset. puoskarilakia eli lakia, joka koskisi vaihtoehtoisia hoitomuotoja. sosiaalija terveysministeriön työhuoneessa Mattilan ensisijainen työsarka löytyy sote-uudistuksesta. Hän on sitoutunut noudattamaan hallitusohjelmaa, jossa tähdätään tehokkuuteen ja säästöihin. elokuuta alkaen. Päätöksentekoprosessin varrelle mahtuu monta mutkaa ja mielipidettä, mutta nyt Mattilalla on korkein mahdollinen paikka, jossa hän voi tehdä sitä, mitä on alusta asti halunnut. Tehtävä on haastava, eikä yksistään siksi, että Mattila itse on aluepolitiikan ystävä. Mattila on sanonut myös, että uudistuksessa on pidettävä huoli siitä, etteivät yksityiset palveluntuottajat pääse kuorimaan kermoja päältä. – Uskon, että valistus riittää. Ministeriys ei ole helppo tehtävä, eikä pikavoittoja ole luvassa. Olla tekemässä päätöksiä ja politiikkaa, jotka vaikuttavat jokaisen tavallisen ihmisen elämän ja arkeen. –?Minun mielestäni on realistisesti hyväksyttävä se, että sopeutuminen vaatii useamman sukupolven. Uusi Oulu on tästä surullinen esimerkki. • Opiskellut sairaanhoitajaksi ja filosofian maisteriksi. 1394 ViiVi ja wagner fingerpori rauta-reetta jere 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. FL-LM ajassa 23 lauantaina 27. • Harrastaa suunnistusta ja kokkaamista. Hän ei harmittele sitä, ettei hän tullut valituksi ministerin tehtävään jo silloin, kun nykyistä hallitusta muodostettiin. Miten pidetään huoli siitä, että sosiaalija terveyspalveluita saadaan tasaisesti koko maassa, jopa kaupunkikeskuksien laitamilla. sote-ministerin tehtävä on 52-vuotiaan Mattilan työuran huipentuma. Sote-palveluiden laaja yksityistäminen ja avaaminen kilpailulle on ollut erityisesti kokoomuksen lähtökohta koko uudistukselle
He ovat olleet vangittuina huhtikuusta lähtien. P. 4246 9866 26.400 Ford MONDEO 1,6 Eco-Boost -14 160 S/S Edition 5 ov 19 tkm, takuu, 1-om., vähän ajettu, h-kirja, 2xrenk., met.väri 17.500 Nissan QASHQAI 1,6 dCi -12 DPF S/S Acenta 2WD 104 tkm, h-kirja, p-tutka, webasto, ilmast., ESP, TC, Vetok., 2xrenk., cruise, met.väri SIISTI YKSILÖ huIppuSIISTI Päivi Lakka Kuluneen vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla tulli takavarikoi yhteensä 253 kiloa huumausaineita, kun vielä viime vuoden vastaavalla aikavälillä määrä oli kolme kertaa suurempi. Muuntohuumeiden tulo markkinoille on pienentänyt käyttöannosten kokoa. Esimerkiksi marihuanan takavarikoinnin painomääräisestä laskusta vain osa on selitettävissä kotikasvatuksella. Toinen selitys huumetakavarikkojen jatkuvalle laskulle piilee Leskisen mukaan huumeiden yleistyvässä verkkokaupassa. Tapaus etenee syyteharkintaan, ja se käsitellään syksyllä Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Epäillyt ovat kotoisin Varsinais-Suomesta ja pääkaupunkiseudulta. miljoonamarkkinoille ilmoi tuS 8 euroa Vain YksitYisille Jätä ilmoituksesi keskiviikkona klo 14 mennessä netissä www.forssanlehti.fi, maksu verkkopankissa tuomalla ilmoituskonttoriimme, maksu käteisellä . elokuuta 2016 Forssan lehti 24. Leikkaa talteen lauantaina__/__ Kirjoita ilmoitusteksti alla olevaan ruudukkoon tekstauskirjaimin, jokainen kirjain/välimerkki omaan ruutuun. Helsingin huumepoliisin päällikön, rikosylikomisario Jukka Paasion mukaan myös huumerikosten määrä on kasvanut Helsingissä tasaisesti koko 2000-luvun ajan. Nettikaupasta epäiltyjen henkilöiden uskotaan maahantuoneen ja myyneen huumeita Tor-verkon Silkkitie-sivustolla yhteensä kahden miljoonan euron arvosta. 1. ostetaan . Tulli epäilee tapaukseen liittyen kolmea suomalaista henkilöä törkeästä huumausainerikoksesta ja salakuljetuksesta. Sanojen väliin jätetään tyhjä ruutu. 1. Kun Iso-Britannia kriminalisoi khatin vuonna 2014, ei Suomen lähistöltä löytynyt enää paikkaa, missä tuoretta ainetta voisi säilyttää. Puh. mYYdään . . Kun vuoden 2013 alkupuoliskolla tulli takavarikoi vielä lähes 3?000 kiloa khatia, oli määrä tänä vuonna vain 146 kiloa. 422 2438 www.forssanpoika.fi Forssan Poika Forssan Poika MIESTEN ASUSTEITA Kun hal uat pal vel ua! Forssa, Sibeliuksenk. 29 € (isot koot alk. fL-Lm lauantaina 27. –?Takavarikoidun aineen paino ei kerro sitä, kuinka monta käyttöannosta siitä saadaan. Kaiken kaikkiaan Suomeen kuljetettavien huuVerkkokauppiaat tullin haaviin Päivi Lakka Tulli on paljastanut Suomen suurimman, vuosina 2014–2016 toimineen huumeiden nettikauppaorganisaation. 39 € ) jne... (03) 422 1160 Avoinna ma-pe 9.30-17.30, la 9.30-14.00 KAIKKI o u t l e t tänään klo 9.30-14 Forssa, Sibeliuksenk. –?Koska tuore khat ei kestä pitkää kuljetusta, tuodaan pureskeltavia lehtiä nyt Suomeen kevyemmässä muodossa, eli pakastettuna ja kuivattuna. sekalaisia Huonekalut 50 % Vapaana olevat pöytä + rekki KIRPPIS KAKSTASO 03-433 5330 Turuntie 1, Forssa TYHJENNYSVIIKONLOPPU 12 €/vko Kahvitarjoilu! PUISTOLINNA, HÄMEENTIE 2 Muotiliike Marge . keskusrikospoliisin erikoistutkijan Jari Leskisen mukaan yksittäiset isommat takavarikoidut erät saattavat myös heiluttaa tullin tilastoja ratkaisevasti. Forssan automerkkiliikkeet tarjoavat! VW PASSAT Sedan -11 Comfortline 1,4 TSI 90kw DSGautomaatti, 75 tkm 11.900 20.900 Aukeentie 2, Forssa, vaihde 03 4249 338 Automyynti: ma-pe 9-18, la 10-14 www.forssanlaatuauto.fi VW POLO Comfortline 1,2 -11 TSI 77kw 5 ov 107 tkm Yrittäjänkaari 7, Forssa Ma-pe 9-18, la 10-14 P. Huumetakavarikot .vuosipuoliskolla – HUUMETAKAVARIKOT YHTEENSÄ KHAT TAKAVARIKOT Kilogrammaa Kilogrammaa Lähde: Tulli Pauliina Lindell Tullin huumetakavarikot romahtivat Tullin takavarikoimien huumeiden määrä kutistui alle kymmenesosaan kolmen vuoden takaisesta. –?Huumeet tilataan verkon kautta postipalveluna ulkomailta ja niitä lähetetään suoraan syrjäkyliin, joissa ei aikaisemmin ollut minkäänlaisia markkinoita. Huumeet on maksettu bitcoin-virtuaalivaluutalla, ja verkkokauppa on toimittanut ne ostajille kotimaan postilähetyksinä. Khat nautitaan perinteisesti tuoreena, ja suurin osa Suomeen kuljetetuista lehdistä on perinteisesti tuotu Iso-Britanniasta. Khat on kilomääräisesti suurin tullin takavarikoima yksittäinen huumausaine. –?Kun aikaisemmin luonnonmukaisia huumeita valmistetaan nyt synteettisesti, saadaan pienemmästä grammamäärästä irti enemmän. TakavarikoiTujen huumeiden paino ei siis vielä kerro Sinkkosen mukaan koko totuutta. Yksi syy khatin suuriin tuontimääriin on käyttöannoksen koko, joka saattaa nousta pariinkin sataan grammaan. Tullin valvontajohtajan Hannu Sinkkosen mukaan takavarikkotilastojen muutosta selittää pitkälti khathuumeen tuonnin romahtaminen. Samaan aikaan maahan salakuljetettavien huumausaineiden määrä niistä saatavissa käyttöannoksissa laskettuna jatkaa tasaista kasvuaan. 422 2438 www.forssanpoika.fi putkiremontti talossa! Ei haittaa, elokuun ajan tarjoamme asiakkaillemme pullakahvit yli 20 €:n ostoksesta! S-8XL Tasarahahintoja tuotteissa • Diabetes-sukat 3 paria 10 € • Kauluscolitseja alk. Kilo ei ole kilo, vaan aineen koostumus ja puhtaus ratkaisevat. Epäillyt markkinoivat kauppaansa muun muassa lähettämällä asiakkailleen ilmaisia LSD-lappuja. Esimerkiksi amfetamiinin vahvuus on maahan tuotaessa 60–70 prosenttia, kun taas kaduilta takavarikoitu aine on yleensä laimennettu 15–20-prosenttiseksi. halutaan Vuokrata . Vuokralle tarjotaan . Tämän vuoksi huumeiden takavarikoinnin tilastoiminen kiloissa on Sinkkosen mukaan ongelmallista. palstat2014_74x92_BW.indd 1 27.11.2014 12.42 meiden määrä niistä saatavissa käyttöannoksissa laskettuna kasvaa Sinkkosen mukaan koko ajan. Torikeskus, Forssa