Sivut 4–5 Maria Eid punoo naruista kaulakorua, johon voi kiinnittää jonkin kivan kuvion. Hän tekee mielellään koruja ja muita käsitöitä. Maanantaina 27.1.2025 Vuodesta 1917 Nro 20 | Irtonumero 4 euroa Lauri Mansikkaniemi kokeili pilkkimistä martan opein Sivu 18 Ministeri Multala lupaa uusia ympäristötekoja jo kevääksi Sivu 8 Nora Kytäjä haluaa yltää kauden parhaaseensa MM-laduilla Sivu 12 Linda Suuronen vastasi paikallisesta vuoden teosta Sivu 3 Maria Eid tekee mielellään koruja käsityökerhossa Kahdeksanvuotias Maria Eid on innokas käsityökerholainen. Käsityökerho on yksi harrastamisen Suomen mallin kerhoista Forssassa. Korvissa hänellä on itsetehdyt korvikset. LASSI PUHTIMÄKI
Vanhusten ääni ei näytä kuuluvan riittävästi sosiaalija terveyspalveluissa. Urjala ei lämmennyt ehdotukselle, että vanhusneuvosto saisi nuorisovaltuuston tavoin edustuksen kunnan toimielinten kokouksiin. Seppo Pirhonen Eläkeläiset aina vain sivustakatsojina ” Vanhusneuvostot voisivat kaikissa kunnissa ottaa aktiivisemman roolin.. Pienten vaalipiirien olemassaoloa on perusteltu sillä, että ne takaavat maantieteellisen edustavuuden eduskuntaan eri puolilta Suomea. Yleinen valmistelumalli on ollut monissa asioissa kolmikanta eli valtio, työnantajaja työntekijäjärjestöt. Äidit jäävät vaille eläketurvaa siltä ajalta, jolla hoitavat lapsia kotonaan. Asia tuli aluevaltuutetullekin tietoon vasta tammikuun kokouksessa. Lakiesitys 9–12 vaalipiiristä ei toteutunut. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun eläkeläisjärjestöt voivat vain sivusta seurata, miten heidän jäsenkunnalleen tapahtuu. Työttömille ei myöskään kerry eläkettä. Muistisairas ei usein taudin alkuvaiheessakaan kykene oppimaan uutta. Päivätoiminta on tuonut virkistystä ja hyvinvointia ja turvaa. Muutos kohdistuisi vaalipiireihin, joilta asukasluvun laskettua valittaisiin alle kahdeksan edustajaa. Kummassakin vaalipiirissä äänestettäisiin jatkossakin omia ehdokkaita, mutta puolueiden välinen paikkajako määrittyisi yhteisen vaalialueen tuloksen perusteella. Vaalipiirien muuttaminen voisi luontua, jos vakiintuneita vaalipiirejä ei isossa mitassa muutettaisi. Piilevän äänikynnyksen vuoksi pienemmissä vaalipiireissä puolueen tai ehdokkaan on vaikeampi saada paikkaa eduskuntaan. Monilla aloilla työeläkkeet ovat vielä niin pieniä, ettei niillä tule toimeen. Kun sovinto sorvataan pykäliksi, voi järjestöillä olla mahdollisuus lausuntokierroksella tai eduskunnan valiokuntakuulemisissa lausua jotakin, mutta silloin yleensä hallituksen esitys viedään läpi. Suomessa olemme huolissamme syntyvyydestä. Pian ovat kuntaja aluevaalit. Näin on tapahtunut 1970-luvulta lähtien ja tämän vuosituhannen eläkeuudistuksissa riippumatta hallituspohjasta. Ongelmana on piilevä äänikynnys, joka vaihtelee vaalipiiristä toiseen. Vaalialuemalli laskisi äänikynnystä, mutta se olisi konstikas ratkaisu. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on alustavasti hyväksynyt sopimuksen. Suomessa on 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta. Ikääntyneet voivat äänestää päättäjiksi riittävästi myös oman ikäluokkansa edustajia. Eduskuntavaalien suhteellisuutta on perusteltua parantaa ja pitää piilevä äänikynnys kurissa. Päätös koskee siis huomattavaa kansalaisryhmää. Eläkeläisten joukossa on myös heitä nuorempia työeläkkeellä olevia. Nyt on tulossa ”inflaatiovaikuttaja”, jolloin eläkkeet eivät nousisi inflaatiota vastaavasti. Seurakuntien diakoniatyö ja eläkeläisjärjestöjen vapaaehtoiset ovat olleet hyvänä apuna, mutta eivät hekään kaikkia pysty auttamaan. Termi tarkoittaa sitä, kuinka suurella äänimäärällä puolue saa vaalipiiristä vähintään yhden kansanedustajan. Eduskuntapuolueiden työryhmä esittääkin hallitusohjelman mukaisesti eduskuntavaaleihin muutosta, jossa Oulun ja Lapin vaalipiireistä tulisi laskennallinen vaalialue. Muutoin ollaan sivustakatsojia. Vanhusneuvostot voisivat kaikissa kunnissa ottaa aktiivisemman roolin ja tehdä aloitteita ja ottaa kantaa paikallisesti vanhuksia ja vammaisia koskeviin asioihin. Vaalialuemalli ei käynyt keskustalle, eikä sille syty myöskään oikeusministeriön vaalijohtaja. Työeläkettä täydentävä kansaneläke on pieni myös näissä tapauksissa. Suurten ikäluokkien ikääntyneistä suurin osa hallitsee jo älypuhelimet ja muut digilaitteet. Kirjoittaja on urjalalainen tietokirjailija. Piilevä äänikynnys on ikuisuuspulma ” Vaalialuemalli olisi konstikas ratkaisu. Hallitus odottaa sopijajärjestöjen hyväksyvän päätöselimissään sovinnon. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja Johanna Puukka, 040 451 8 392 Toimitus 03 4155 666, klo 9–15.30 Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: Whatsapp 040 4566649 Ilmoita asiavirheestä toimitus@forssanlehti.fi Asiakaspalvelu 014 622 133 arkisin klo 8–18. Kolumni T yömarkkinajärjestöt ovat päässeet sopuun eläkejärjestelmän muutoksesta. Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen esitti lausumassaan kahta muuta vaihtoehtoa: vaalipiirien jakamista kokonaan uudelleen tai sitten koko Manner-Suomesta yhteistä vaalialuetta. Pirhan vanhusneuvosto saa tiettävästi alkaneella viikolla selvityksen asiasta. Nykyisen hallitusohjelman mukaan vaalijärjestelmän suhteellisuutta parannetaan valmistelemalla parlamentaarisesti vaalialuemalli niille alueille, joissa piilevä äänikynnys on erityisen korkea. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista tilaukset@media.fi forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Ilmoitusmyynti, yritykset ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Kustantaja Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Valtiovarainministeriö vielä laskee, kuinka kauas tavoitteesta jäätiin. Eläkejärjestöiltä ei tässäkään vaiheessa kysytä mitään. Mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään, sitä enemmän on yksinäisiä ja pariskuntiakin, joilla ei ole taitoa käyttää etäpalveluja. Mistä saadaan tulevaisuuden työvoima, joka kustantaa myös eläkkeet, kun työikäiset ikäluokat supistuvat. Tämä suosii suuria puolueita ja heikentää pienempien puolueiden edustavuutta. Pirkanmaan hyvinvointialue Pirha, johon Urjala kuuluu, on päättänyt korvata ikäihmisten päivätoiminnan etäpalveluna eli digitaalisesti. Erikoista olisi, että eri puolilla maata vaalimatematiikkaa sovellettaisiin eri tapaan. Vaalipiirejä on yhdistetty viimeksi Itäja Kaakkois-Suomessa viime vuosikymmenellä. Hallituksen tavoitteena oli alun perin saada miljardin säästö eläkemenoihin. Vaalijärjestelmän säätäminen on puolueille vaikeaa, koska muutoksessa aina joku häviää ja tärkeät edustajapaikat vaihtuvat. Vaalijärjestelmän säätämisessä on pidettävä huoli, että se toteutuu alueittain tasapuolisesti. Tämä ryhmä ei kuitenkaan ole päässyt mukaan valmisteluun. Eduskuntavaalien suhteellisuusongelmaa on yritetty ratkaista moneen otteeseen. Tällä kertaa hallitus antoi raamit ja järjestöt muovasivat mallin. Perustuslain mukaan vaalipiirejä on Manner-Suomessa vähintään nykyiset 12 ja enintään 18. Taitetun indeksin monet vielä muistavat. Varsinkin jälkimmäinen vaihtoehto on niin radikaali, että sillä ei ole eväitä toteutua. Kun Pirhan aluevaltuusto teki joulukuussa asiasta päätöksen tämän vuoden budjettia käsiteltäessä, ei taida olla rahaa muuttaa päätöstä. Paino Sanoma Manu oy, Tampere Jakelupäivystys Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 Artikkelit Pääkirjoitus 27.1.2025 E duskuntavaalien vaalijärjestelmä on eduskunnasta toiseen pohdinnassa
FORSSAN SEUDUN VUODEN TEKO Äänimäärä kasvoi . – Huoli on edelleen kova, miten palvelut järjestetään. Koska lapsi sairastui, hän ei päässytkään paikalle. Forssan seudun nuorkauppakamarin puheenjohtaja Mikko Kallio onnitteli Linda Suurosta, joka keräsi eniten ääniä Forssan seudun Vuoden teko -äänestyksessä. Suuronen on ammatiltaan lähihoitaja ja on tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Äänestys järjestettiin verkossa 1.–19.1. . Hän lähetti materiaalin Oma Hämeen hyvinvointialuejohtajalle ja aluevaltuutetuille sähköpostitse. . Tätä voittoa juhlitaan samalla. Olen laajemminkin huolissani tilanteessa, jossa ollaan. Viime vuonna äänestyksen voitti Forssan Attendo Retonkihovi ja edellisvuonna hyväntekeväisyysjuoksija Janne Korpela. Ääniä annettiin 1?055, mikä oli yli sata enemmän kuin viime vuonna. Silti taistelu kannatti. Suurosella oli suunnitelma valmiina, miten juhlat jatkuvat. Suurosen mieltä lämmittää vieläkin, miten moni lähti mukaan. Linda Suurosen voitto julkistettiin lauantaina nuorkauppakamarilaisten kickoff-tapahtumassa Hotel Fabrikissa. – Seuraan aika paljon poliittista keskustelua. Adressiin kertyi lähes 5 000 nimeä. Osa allekirjoituksista tuli irtopapereilla, jotka Suuronen yhdisti adressiin mukaan. Tiettävästi kuitenkin vain muutamalla valtuutetulla viesti päätyi tietoturvasyistä roskapostiin. . – Tietokoneen kapasiteetti meinasi tulla vastaan, mutta pienellä it-avulla adressi saatiin lähtemään. – Nöyräksi vetää, sillä ehdokkaissa oli monta hyvää kohdetta. MOONA MÄNTYVAARA Uutiset p. Linda Suuronen Yksikään aluevaltuutettu ei vastannut, kun Suuronen toimitti heille Forssan sairaalaa puolustavan adressin. Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 3 Linda Suuronen piti sairaalan puolta palkinnon arvoisesti Kiti Salonen F orssan seudun Vuoden teko -äänestyksen voitti Linda Suuronen, joka laittoi alulle Forssan sairaalan palvelujen säilyttämistä puolustavan adressin. – Olisi ollut mukava saada jonkunlainen kuittaus, että olemme tulleet kuulluksi ja nähdyksi. Toivon enemmän ihmisläheisyyttä päätöksentekoon. Suuronen myöntää hieman pettyneensä, kun yksikään aluevaltuutetuista ei vastannut sähköpostiviestiin. – Tilaisuuden jälkeen on poikani 8-vuotissynttärit. Hän toivoo hyvinvointialueen päättäjien muistavan jatkossakin, miten Forssan seudulla suhtaudutaan palvelujen keskittämiseen. Muut finalistiehdokkaat olivat Asenne ry, Oona Aaltonen, Salama-Nallen juoksutapahtuma, Ville Sundell ja Krista Mänttäri. . Aluevaltuusto päätti Forssan sairaalan poliklinikkatoimintojen siirtämisestä ja vuodeosastotoimintojen supistamisesta pitkälti esityksen mukaisesti, mikä ei yllättänyt Suurosta. Vaikka lopputulos ei ollut toivottu, hän ei koe adressin menneen hukkaan. . Valtaosa nimistä tuli adressit.com-verkkosivuston kautta, minkä lisäksi Suuronen sai allekirjoituksia sähköpostitse ja postitse. Kisan järjesti Forssan seudun nuorkauppakamari. Sairaalan puolustaminen oli yhdistävä tekijä. ” Toivon päättäjille viisautta nähdä yksittäinen ihminen palveluverkostossa. – Mielipide täältä varmasti kuului: pistämme vastaan, jos menee ihan hulluksi. Suurosen piti mennä luovuttamaan adressi nimineen ja kommentteineen joulukuussa aluevaltuustonkokoukseen Hämeenlinnaan. Kärkitaistelu oli loppuun asti tiukka. Toivon päättäjille viisautta nähdä yksittäinen ihminen palveluverkostossa. Vuoden teko -äänestys on korvannut aiempina vuosina toteutetun Forssan seudun positiivisimman valinnan. Suuronen kertoo olleensa todella otettu jo silloin, kun kuuli olevansa mukana Vuoden teko -äänestyksessä kuuden finalistin joukossa. Nimiä alkoivat kerätä oma-aloitteisesti muun muassa Forssan vanhusneuvosto, eläkeläisyhdistykset ja yksityishenkilöt, jotka huolehtivat, että digitaidottomatkin saavat vaikuttamisen mahdollisuuden. Asia sai näkyvyyttä medioissa, sosiaalisessa mediassa ja ForssaTv:ssä. Hän ei arastele toteuttaa kansalaisaktivismia jatkossakin, jos tilanne sitä vaatii. Forssan seudun nuorkauppakamari palkitsi hänet kiertopalkinnolla lauantaina Hotel Fabrikissa. – Nykypäivänä puhutaan jakautuneisuudesta ja siitä, että ihmiset ovat omissa maailmoissaan omien asioidensa kanssa
. – Kerhot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden tutustua erilaisiin harrastuksiin ja tukevat harrastuneisuutta. Harrastamisen Suomen malli (HSM) . Nuorisopalvelut järjestää lisäksi muita harrastuskerhoja, joita ovat muun muassa mopopaja, tanssiryhmät, simulaattoriklubi ja laiterakennuskerho, Tammelan HSM-koordinaattori Tomi Helin kertoo. – Toivoisimme kerhoihin vielä enemmän lapsia ja nuoria. Muita kerhoja ovat esimerkiksi kädentaitokerhot, jääkiekkokerho, koriskerho ja kuntosalikerho. p Uutiset. – Monitoimikerhoja on kolmella koululla, ja lisäksi on musiikkija bändikerho, mediapajaja pelitoimintakerho sekä taidekerho. Mallista on saatu hyviä kokemuksia kaikissa Forssan seudun kunnissa. HSM:n koordinaattori Joni Vuorela kertoo, että kerhot on ”Kerhot ovat turvallinen paikka harrastaa erittäin matalalla kynnyksellä.” MIKÄ. Forssa hakee kerhoihin rahoitusta myös ensi syksyksi. Forssassa on kevätlukukaudella käynnissä reilu 30 kerhoa viikoittain. – Osa kerhoista on koulujen sisäisiä, ja niihin voivat osallistua kyseisen koulun oppilaat. Jokioisilla kerhot ovat myös suosittuja. Pohjosen mukaan kokkikerhoissa, koodauskerhossa ja musakerhoissa ryhmät ovat käytännössä täynnä. Ne myös ehkäisevät syrjäytyneisyyttä ja yksinäisyyttä. Kerhoissa on jo hyvin oppilaita, joilla ei ole muuta harrastusta, mutta silti tällaisten lasten ja nuorten mukaan saaminen on suurin haaste, Pohjonen sanoo. Kerhot koetaan tärkeiksi ja mielekkäiksi. – HSM on parantanut suuresti mahdollisuuksia järjestää monipuolista harrastustoimintaa. Haemme rahoitusta vuosittain, Helin kertoo. Kunnat ovat saaneet toiminnan järjestämiseen rahoitusta Aluehallintovirastolta. Hän esittelee tekemiään korviksia, ja lisäksi hän on tehnyt ainakin heijastimen ja kukan munakennoista. – Nuorempien ryhmä on kutakuinkin täynnä, mutta isompien ryhmään mahtuu vielä hyvin mukaan, Viberg sanoo. – Harrastamisen Tammelan mallista on tullut kiinteä osa nuorisopalveluiden ja kunnan tarjoamaa harrastustoimintaa. Tulijoita olisi enemmänkin ja eri harrastuksille olisi tilausta, mutta resurssit ja rahoitus tulevat vastaan. – Käsityökerhossa on kiva tehdä koruja. On myös kerhoja, joihin voi osallistua kuka tahansa Forssan perusopetuksen oppilas koulusta riippumatta, Forssan Kerhokoordinaattori Toni Pohjonen kertoo. Esimerkiksi osassa liikkakerhoja on ollut yli 20 oppilasta, Pohjonen sanoo. 30 Forssassa kevätkaudella viikoittain järjestettävien kerhojen määrä. – Nuorempien kerhossa lapsille tulevat tutuiksi erilaiset käsityötekniikat. . Sisarukset käyvät Käsityökerhossa, joka on yksi Harrastamisen Suomen mallin (HSM) kerhoista Forssassa. Kerhoihin osallistuminen on oppilaille vapaaehtoista. . . Tavoitteena on jatkaa ja kehittää kerhotoimintaa ja mahdollisuuksien mukaan myös lisätä kerhotarjontaa. Liikkakerhot ovat myös suosittuja. Hankkeessa tarjotaan jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa, maksuton ja säännöllinen harrastus koulupäivän yhteydessä. Esimerkiksi Forssassa kerhoja pitävät koulujen henkilökunnan lisäksi Forssan Naisvoimistelijat, FoPS Juniorit, Feeniks Basket, Wahren-opisto, Lounais-Hämeen musiikkiopisto, Lounais-Hämeen 4H-yhdistys ja Incoach. Käsityökerhot järjestää Wahren-opiston Pieni käsityökoulu. Tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Kerhossa esimerkiksi valmistui yksi keppihevonen, ja huppari on tekeillä, Viberg kertoo. Tammelassa kerhoihin osallistuu noin sata nuorta viikossa. Kerhoissa on paljon niitä nuoria, joilla ei ole ennestään yhtään harrastusta. Kerhon opettajan Tiina Vibergin mukaan Kehräämöllä tiistaisin kokoontuvaan 4.–6.-luokkalaisten kerhoon tulee koulun jälkeen oppilaita lähikouluista, kuten Akvarellista ja Keskuskoulusta. Oppilaat ovat myös löytäneet uusia harrastuksia. Mediapajakin on täynnä, ja kaikki koneet ovat kovassa käytössä. Opetus on monipuolista, ja osallistujien toiveita kuunnellaan. Forssan seudun kunnat järjestävät erilaista kerhotoimintaa perusopetuksen 1.–9. Tammelassa harrastamisen mallin kerhoja järjestetään kevätkaudella kuusi. Kerhot ovat turvallinen paikka harrastaa erittäin matalalla kynnyksellä, Pohjonen sanoo. Maria Eid, 8, käy myös mielellään käsityökerhossa. Yläkoululaisilla on enemmän omia ja nuorille itselleen mieluisia käsityöprojekteja. Helinin mukaan esimerkiksi bändikerho on niin suosittu, että sinne perustettiin kaksi ryhmää. . Kerhoja voi järjestää kunnan oma henkilöstö tai niitä voidaan järjestää myös yhteistyössä yhdistysten ja seurojen, kuten urheiluseurojen, kanssa. – Oppilaiden määrä vaihtelee paljon, koska osassa kerhoissa oppilaiden määrä voi olla rajattu tai kohdennettu tietylle ikäryhmälle. luokkien oppilaille. Harrastuskavereita on löytynyt myös kerhojen ulkopuoliseen toimintaan, Helin sanoo. 4 Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 ”Kerhossa on parasta kaikki” – Mieluisa harrastus jokaiselle Tiina Naula K äsityökerhossa on parasta kaikki, Badrie Kanno, 13, ja Hadil Kanno, 11, iloitsevat. Olen myös ommellut tyynyjä, penaalin ja pehmolelun, Anastasiia Romanovska, 11, kertoo. Kerhot lisäävät lasten ja nuorten osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja onnistumisen kokemuksia. Yläkoululaisilla on oma kerho nuorempien jälkeen
Perusopetuksen oppilaista noin 120 osallistuu johonkin kerhoon. LASSI PUHTIMÄKI Korujen tekeminen vaatii monta vaihetta, pihtejäkin tarvitaan. Kerhoja järjestetään koulupäivän jälkeen, jotta myös kuljetusoppilaat voivat halutessaan jäädä niihin. Liikuntaa ja eri lajikokeiluja järjestetään kaikenikäisille, ja se on myös suosittua, Vuorela sanoo. Ypäjällä harrastamisen mallin hankekausi päättyi joulukuun lopussa eikä siihen kuuluvaa kerhotoimintaa järjestetä kevätlukukaudella. Sivistysja hyvinvointijohtaja Anssi Lepistö kertoo, että kerho on suunnattu yläkoululaisille ja viidesja kuudesluokkalaisille. Vuorelan mukaan enimmillään kerhoissa on noin 20 osallistujaa. – Meillä pyörii 8–10 kerhoa. Kerhojen erikoisjutut, kuten kuplafutis, ovat vetäneet myös hyvin osallistujia, Lepistö kertoo. Kun on lähdetty paistamaan makkaraa laavulle, osallistujia on voinut olla noin 20. Uutiset p. – Köksä on suosittu, ja sitä on tarjolla kaikenikäisille kolmasluokkalaisista ylöspäin. Muita kerhoja Jokioisilla ovat esimerkiksi askartelukerho, ohjelmointiin keskittyvä Minecraft-kerho ja Aapo Karhin vetämä frisbeegolfkerho. Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 5 suunnattu erityisesti niille lapsille ja nuorille, joilla ei ole muita harrastuksia. Monilla oppilailla on kuitenkin niin paljon omia harrastuksia, että he eivät osallistu kerhoihin. Pienemmille oppilaille järjestetään monimuotoista kerhotoimintaa, jossa on esimerkiksi liikuntaa ja kuvataidetta. – Kokemukset ovat kuitenkin olleet hyviä, joten haemme ilman muuta rahoitusta kerhotoimintaan myös ensi lukuvuodelle, Lepistö sanoo. Monet kerhot ovat täynnä, ja muissakin kerhoissa on osallistujia sen verran, että niitä on järkevä pyörittää, Vuorela sanoo. – Aiemmin olemme järjestäneet pienemmille oppilaille myös retkeilyja luontokerhoja. – Haemme hankerahoitusta ensi syyslukukaudella järjestettäviä kerhoja varten, opinto-ohjaaja Anu Pärnänen kertoo. Humppilassa kuntosalikerho on suosittu. Anastasiia Romanovska, Hadil Kanno, Badrie Kanno ja Maria Eid ovat iloisia askarrellessaan koruja käsityökerhossa. Näin heidätkin saadaan harrastusten pariin. – Ainakin alustavasti on ollut puhetta, että kunta hakee kerhotoimintaan rahoitusta myös ensi lukuvuodelle, Vuorela sanoo
Benkensteinin veljessarjan nuorimmalle huomiota Forssan Lehti Forssalainen Florian Benken stein, 11, ylsi tunnustuspalkinnolle valtakunnallisessa Leevi Madetoja -pianokilpailussa. Yli kolme neljästä nuoresta kokee alustan käytön koukuttavaksi ja vaikeaksi lopettaa. Lisäksi tulossa on ravintolakatu ja jopa köysirata. xxx Minna kärsii vakavasta traumasta, jonka juurisyynä on ruma tragedia menneisyydessä. Kyselyn mukaan nuoret ovat aiempaa tyytyväisempiä siihen, miten mediat huomioivat heidät. Nuoret viettävät Tiktokissa keskimäärin reilut puolitoista tuntia päivässä eli jokseenkin saman verran kuin viime vuonna. Ensimmäisen uudistushankkeen rakentaminen aloitetaan tänä vuonna. Pääosissa: Olga Temonen, Helga Temonen. Vältellyissä uutisaiheissa korostuu ennen kaikkea sota. Sitä ennen kärkisijaa pitivät iltapäivälehtien verkkosivut. Mieluiten nuoret kertoivat seuraavansa uutisia lyhyessä videomuodossa. Lähes kaikki kyselyyn vastanneet nuoret kertoivat seuraavansa uutisia vähintään jonkin verran. Kilpailu on tarkoitettu Suomen musiikkioppilaitoksissa tai ammattikorkeakouluissa pianonsoittoa opiskeleville nuorille ja lapsille. Hyvä on myös Helgan pikkusisko Hilma Siljan ainoana ystävänä ja kehut ansaitsevat myös niin Konsta Hietanen kuin Eeva Elorantakin. – Tämän musiikkiviikon esitykset osoittavat, että pianonsoiton tulevaisuus Suomessa on hyvissä käsissä. Uutimedian liiton mukaan Tiktok otti kärkisijan nuorten seuratuimpana uutiskanavana vuonna 2023. Kahteen suuntaan haarautuvasta sillasta pyritään tekemään näyttävä ja veistoksellinen. Mieluiten nuoret kertoivat seuraavansa uutisia lyhyessä videomuodossa. Tuukka Temonen on elokuvauransa aikana kokeillut elokuvissaan vaikka mitä lajityyppiä, mutta huonolla menestyksellä. Kyselyyn vastanneista nuorista aiempaa useampi kertoi välttelevänsä joitain uutisaiheita. Olga Temonen sortuu Minnana paikoittain ylidramatisointiin, mutta Helga Temosen erinomainen rooli Siljana pelastaa pahimmilta sudenkuopilta. ANTTI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA HS: Särkänniemi laajenemassa valtavaksi huvikeskukseksi Katri Nieminen / Uutissuomalainen Särkänniemen alue kokee isoja muutoksia tulevien vuosien aikana, kertoo Helsingin Sanomat . Nuoret pianistit häikäisivät uskomattomalla teknisellä hallinnallaan, loistokkuudellaan ja musiikin kauneudella, jopa kilpailupaineen alla, kilpailun johtaja, Oulun ammattikorkeakoulun yliopettaja, pianisti Vanessa Cunha totesi tiedotteessa. Bio-Kaari, Forssan Elävienkuvien Teatteri. Uudistusten keskeisenä tavoitteena on muuttaa alueen toiminta ympärivuotiseksi. Vuosi sitten näin koki vain 26 prosenttia vastaajista. Uutisaiheiden välttely on kasvanut poikien keskuudessa, mutta tytöt välttelevät edelleen uutisaiheita poikia useammin. Nuoret ovat tutkimuksen mukaan aiempaa enemmän kiinnostuneita isoista uutisaiheista sekä maailmalla että kotimaassa. Yli puolet kyselyyn vastanneista 13–18-vuotiaista nuorista kertoo seuraavansa uutisia Tiktokin kautta. Kortelahden pohjukkaan on suunnitteilla kylpylähotelli. 6 Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 Rikos ja rangaistus Tiktokin asema nuorten ykkösuutiskanavana vahvistunut Anniina Korpela?/?STT Tiktokin asema nuorten seuratuimpana uutiskanavana on vahvistunut entisestään, selviää Uutismedian liiton tuottamasta tutkimuksesta. Valtaosin Tiktokia käytetään kuitenkin edelleen muuhun kuin uutisvideoiden katsomiseen. Luottamus Tiktokissa nähtyihin uutismedian sisältöihin on tutkimuksen mukaan kasvussa. Avaimet koko perhettä ahdistavaan arvoitukseen voisivat löytyä uskovaisen isoäidin Mirjan hallusta, kun kuvioon ilmestyy aikuinen Lauri, joka ystävystyy Siljan kanssa. Jussi U. Ensimmäisen kehityshankkeen, Särkänsillan, rakentaminen alkaa helmi–maaliskuussa 2025. Miltei 40 prosenttia kyselyyn vastanneista koki, että nuorten näkemyksiä kuullaan medioissa vähintään melko hyvin. Lisäksi Särkänniemeen on suunniteltu köysirataa Näsinkalliolta satama-altaan yli Särkänniemen edustalle. Meduusalla ei ole sydäntä on aikuisen tekijän elokuva. OPTIPARI p Uutiset. Kyselyn mukaan nuorten luottamus medioihin on kauttaaltaan kuitenkin varsin matalalla tasolla. Tampereen kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa 2024, että Särkänniemen kehityshankkeelle hyväksytään 25,7 miljoonan euron pääomitus. Myös Särkänniemen kupeeseen vanhan sukkatehtaan puolelle rakennetaan uudisrakennuksena 2 800 neliöinen palloiluareena, joka toimii ensisijaisesti koulujen liikuntasalikäytössä ja urheiluseurojen harjoittelupaikkana. Nuoret ja uutismediasuhde -tutkimuksen toteutti Kantar Media joulukuussa 2024. Kyselyyn vastanneet nuoret kokivat uutisten totuudenmukaisuuden arvioinnin helpottuneen. Muutamaa kauneusvirhettä ja ylikirjoitettua ja -näyteltyä hetkeä lukuun ottamatta, Temosen perheen yhteisurakka (kameran edessä vaimo ja tyttäret), Meduusalla ei ole sydäntä on kokonaisuutena hyvä elokuva, jonka loppuratkaisusta voidaan olla montaakin mieltä. Nyt on vuorossa sitten tragedia ja yllätys yllätys, Meduusalla ei ole sydäntä lienee tekijänsä hallituin elokuva. Kyseessä on lähiaikojen isoimpia hankkeita Tampereen keskustan tuntumassa. Samalla tarkastellaan traumaa ja selviytymismekanismeja, joista helpoin lienee pulloon ryömiminen. Ohjaus: Tuukka Temonen. Kilpailussa oli mukana myös veli Sebastian Benkenstein, 15, joka kisasi 13–16-vuotiaiden sarjassa (FL 7.1.). Nuorten luotetuimpien medioiden kärjessä ovatkin kyselyn mukaan journalistista sisältöä tuottavat uutismediat. Hän kisasi alle 13-vuotiaiden sarjassa ja sai sadan euron palkinnon. Temosen kirjoittama ja ohjaama terapiasessio käsittelee äärimmäisen vakavaa aihetta, rumaa rikosta ja sen vaikutusta niin uhriin kuin sen tekijäänkin. Nuoret kokevat tunnistavansa uutismedioiden sisällöt Tiktokissa varsin hyvin, ja he luottavat niihin huomattavasti enemmän kuin Tiktokiin yleisesti. Isojen uutisaiheiden rinnalla nuorten kiinnostuksen kärjessä ovat nuorten elämään liittyvät uutiset. Äidin huono olo vaikuttaa suoraan teini-ikäiseen Silja-tyttäreen, joka haluaa saada tietoa kuolleeksi väitetystä isästään. Oulussa käytyyn pianokilpailuun osallistui ennätykselliset 83 soittajaa ja viikon aikana kuultiin 112 kilpailuesitystä, joiden yhteiskesto oli 2 055 minuuttia. K-12, 102 min. Olen vilpittömän iloinen, että ahkera, mutta pahasti parjattu elokuvantekijä Tuukka Temonen on vihdoin löytänyt sen oman juttunsa. Särkänniemen vanha delfinaario remontoidaan noin 1 400-paikkaiseksi tapahtuma-areenaksi, jossa voidaan järjestää esimerkiksi konsertteja ja teatteriesityksiä. Tutkimukseen vastasi vajaa tuhat 13–18-vuotiasta nuorta. Pellonpää ELÄVÄT KUVAT Meduusalla ei ole sydäntä (Suomi, 2025). Selkeästi helpointa totuudenmukaisuuden arvioinnin kerrottiin olevan kotimaisissa uutismedioissa. Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia isoista uutisaiheista. Pitkillä kuvilla (alituiseen liikkuvan kameran takana Antti Ruu suvuori) täytetty elokuva tasapainoilee hetkittäin uskottavuuden kaltevalla rajapinnalla, mutta onnistuu ilman turhia krumeluureja välittämään tarinansa katsojalle vahvana kokemuksena. Alueelle on suunnitteilla uusi silta, kylpylähotelli ja monitoimiareena. Sosiaalisen median kanavista luotetuin on Tiktok, ja luottamus siihen on kasvussa. Virheelliseen, valheelliseen tai epäselvään tietoon nuoret kertoivat törmäävänsä ennen kaikkea Tiktokissa. Tyttären ja äidin suhteessa kipuilevat Helga ja Olga Temonen. Kokonaisuutena äidin ja tyttären umpisolmuinen suhde on uskottava ja aito
Rekka nostettiin ojasta perjantain ja lauantain välisenä yönä. Uusi teollisuusalueen liittymä korvaa siis aikanaan nykyisen Myllynkulmantien liittymän. Myllynkulmantien tienhaara on kakkostiellä puoli kilometriä Humppilan lasitehtaan risteyksen jälkeen Helsingin suunnasta tullessa. Projektipäällikkö Sami Mankonen Uudenmaan ely-keskuksesta kuvaa toimenpiteitä verraten pieniksi, mutta päätieverkkoon kuuluva valtatie asettaa omat vaatimuksensa. Henkilöauto pysähtyi pientareelle ja syttyi palamaan. ” Teemaviikkoa on vietetty vuosittain vuodesta 1995. Kuorma-auto ajautui kolarin vuoksi ojan pohjalle ja sen perävaunu kaatui. Tiesuunnitelma laitetaan seuraavaksi nähtäville kuntaan ja eri viranomaisille. Operaation ajan liikenne ohjattiin kulkemaan Teurontien kautta. Tämänkin viikon aikana paperilehdessä, verkkosivuilla ja sovelluksessa julkaistaan myös monia lapsia ja nuoria kiinnostavia juttuja eri aiheista. Nähtävilläolon palautteen jälkeen on vuorossa Väyläviraston tarkastus ja sitten Traficomin hyväksymispäätös. Henkilöauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa ja kuorma-auton kuljettaja loukkaantui lievästi. Jos rahoitus onnistuu, toteutuksen aika voi olla kesällä tai syksyllä 2026. Uutiset p. Teemaviikkoa on vietetty vuosittain vuodesta 1995. Teemme viikon aikana juttuja myös muun muassa Forssan seudun nuorisotiloista ja vierailemme Forssan kaikkien aikojen ensimmäisissä koulujen välisissä keppihevoskilpailuissa. Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 7 LOTTO On pelejä, ja sitten on Voit osallistua Loton lisäarvontaan edellisen kierroksen ei-voittoa rivillä. Tiesuunnitelma käsittää kakkostien parantamisen Myllynkulmantien eteläpuolelta aina ysitien eteläisen ramppiliittymän eteläpuolelle asti. Uutisten viikon tarkoituksena on antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen peilaamiseen sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Paikalle ei ole tulossa bussipysäkkejä, koska niille ei ole nähty tarvetta. Humppilan kunnanvirastolla järjestetään asiasta yleisötilaisuus keskiviikkona 29.1. Forssan Lehden verkkosivuilta ja sovelluksesta löytyvässä Uutisten viikon visassa voit testata, kuinka hyvin tunnistat journalismin ja tunnet journalismin pelisäännöt. Toimittajamme hyppäsi aamuvarhain koulutaksin kyytiin Koijärvellä, jossa koululaiset tekevät pisimmillään matkaa yli tunnin ja eikä kuskin ole helppo pysyä aikataulussa. Tiesuunnitelman valmistuttua seuraa rakennussuunnitelma. Myllynkulmantien nykyinen liittymä kakkostielle suljetaan aikanaan uuden teollisuusalueen liittymän valmistuttua. Kakkostielle on kyseiselle alueelle tulossa kaksi liittymää, toinen itäpuolelle teollisuusalueelle Myllynkulmantien puolelle ja toinen vähän matkan päähän valtatien toiselle eli lännen puolelle. Aiemmin teemaviikko tunnettiin nimellä Sanomalehtiviikko. ” Hanke on puoliksi valtion ja puoliksi Humppilan kunnan kustantama. Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille ja muille asiasta kiinnostuneille. Uutisten viikko tarjoaa luettavaa koulukyydeistä ja kepparikilpailuista Forssan Lehti Tällä viikolla vietetään koulujen ja uutismedian yhteistä Uutisten viikkoa. Ysitielle on Myllynkulmantieltä yksi kilometri. Liittymäalueelle tulee saarekkeet sekä liittymisja erkanemiskaistat. Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana eikä sen vuoksi tiedota asiasta enempää. Kampanjan tunnuksena on ”Kun selaat, tunnista luotettavat lähteet”. Nopeusrajoitus alueella on 80 kilometriä tunnissa. Liittymien rakentaminen on kiinni Humppilan kunnan ja Uudenmaan ely-keskuksen rahoituksen järjestymisestä, sillä hanke on puoliksi valtion ja puoliksi Humppilan kunnan kustantama. Luotettava tieto luotettavasta lähteestä on vastalääke avuttomuudelle, neuvottomuudelle ja epämääräiselle infotulvalle. Liittymiä järjestellään Puolimatkan teollisuusalueen kohdalla Petri Ojanen Uudenmaan ely-keskus laatii tiesuunnitelmaa kakkostien parantamiseksi liittymäjärjestelyin Humppilassa uuden Puolimatkan teollisuusalueen kohdalla. Yleisötilaisuudessa esitellään alustavat tiesuunnitelmat. Uutismedian liiton sivuilta löytyy runsaasti mediakasvatuksen materiaalia oppitunneille. klo 17.30–19. Suunnitelma sisältää kakkostien itäpuolen uuden katuliittymän kanavoinnin ja liittymäjärjestelyjä. MOONA MÄNTYVAARA Henkilöauton kuljettaja kuoli nokkakolarissa valtatie 10:llä Tammelassa STT, Forssan Lehti Yksi ihminen kuoli perjantaina henkilöauton ja kuorma-auton välisessä nokkakolarissa Kanta-Hämeessä Tammelassa, Hämeen poliisi kertoi lauantaina. Onnettomuus tapahtui perjantaina iltapäivällä valtatie 10:llä noin kilometri Forssan suuntaan kantatie 54:n risteyksestä. Humppilan yleisötilaisuudessa esitellään alustavat tiesuunnitelmat
Lisäksi SAK:laiset Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL sekä Suomen Merimies-Unioni SMU aloittavat maanantaina saarrot Teollisuusliiton lakon tueksi. Multala pitää hallituksen toistaiseksi tärkeimpinä ympäristösaavutuksina sitä, että laivat eivät saa enää päästää jätevesiään Itämereen ja lumen kaataminen mereen on kielletty. Käytännössä mekanismi nostaisi sähkön kuluttajahintaa. – Kun energiaja ilmastostrategiaa valmistellaan kevään aikana, erilaisia keinoja pitää selvittää, jos haluamme jonkinlaiseen ydinenergiatukeen tällä hallituskaudella lähteä, hän toteaa. – Pelkällä sääriippuvaisella energialla me emme pysty vastaamaan sähkön kulutuksen ennakoituun kasvuun niin, että hintakin olisi vakaata ja sähkö toimitusvarmaa, Multala sanoo. Sähköliiton tukilakko puolestaan koskee samoja teknologiateollisuuden työpaikkoja kuin Teollisuusliiton lakko. AGATA ANTTONEN p Uutiset. Joukossa on runsaasti raskasta vientiteollisuutta, kuten konepajayhtiöt Valmet ja Wärtsilä, teräsyhtiöt Outokumpu ja SSAB Europe, kaivoslaitteita valmistava Metso ja Meyerin Turun-telakka. – Lisää tietysti tulee. Kemianteollisuus ei ole mukana, koska Sähköliiton työehtosopimus on alalla voimassa tammikuun loppuun asti. Lakkojen taustalla ovat pitkään jatkuneet neuvottelut uusista työehtosopimuksista. Hän tyrmää ajatuksen, että hallituksen toimet olisivat niukkoja. Lakkojen tapaan myös saarrot kestävät kuusi päivää. Mutta on totta, että nyt kun energiaja ilmastostrategiaa ollaan tekemässä vasta kevään aikana, niin siellä niitä konkreettisia toimia linjataan, hän toteaa. Niin ikään ydinvoiman mahdollisesta rakennusajan tukemisen valmistelusta päätetään Multalan mukaan todennäköisesti jo kevään aikana. Yritämme luoda edellytykset, että ydinvoimalainvestointi voitaisiin saada toteutumaan, Multala sanoo. Suomi on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Puolilta öin alkanut lakko koskee lähes sataa toimipaikkaa noin 50 yrityksessä. Purjehtijana Multalan sydäntä lähellä on erityisesti Itämeren kysymykset. Merimies-Unionin käsittelysaarto noudattaa samaa kaavaa. Sieltä löytyy uusia tapoja sitoa hiiltä, hän sanoo. ” Ydinenergiaa tarvitaan. Tukilakossa ovat Rakennusliiton sopimusalojen työt kyseisissä teollisuuskohteissa. Äskettäin Luonnonvarakeskus kertoi, että Suomen metsät ovat muuttuneet nielusta päästölähteeksi. Multalan mukaan on selvää, että jos ydinvoimainvestointi halutaan toteutumaan 10–15 vuoden päästä, sille täytyy pohtia tukimekanismeja jo lähiaikoina. – Vaikea sanoa, onko ydinvoima silloin pöydällä. Lisäksi maanantaina alkaa niin ikään kuusi päivää kestävä STTK:laisen Ammattiliitto Pron lakko, joka koskee teknologiateollisuuden toimihenkilöitä. Pron puheenjohtaja Niko Simola kertoo, että lakon piirissä on noin 3 000 työntekijää. – En näe, että nämä olisivat toisiaan poissulkevia, vaan tarvitaan kaikki ratkaisut, jotka mahdollistavat sähkönkulutuksen kasvun, toimintavarmuuden sekä vakaan hinnan seuraavan vuosikymmenen aikana. Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan kaikkiaan lakon piiriin kuuluvissa yrityksissä työskentelee reilut 11 000 liiton jäsentä. Multala pitää silti yhä mahdollisena, että Suomi saavuttaa hiilineutraaliuden tavoitevuoteen mennessä. Saarto koskee samoja sopimusaloja kuin Teollisuusliiton lakko. Multalan mielestä uutta ydinvoimaa tarvitaan toimitusvarmuuden lisäksi myös siksi, että sähkönkulutuksen ennustetaan kaksinkertaistuvan seuraavan 10 vuoden aikana. Vaikka sähkön hinta on ollut Suomessa Euroopan toiseksi halvinta, hinta vaihtelee voimakkaasti. Sari Multalan (kok.) mukaan ydinvoiman rakennusajan tuen mahdollisesta valmistelusta päätetään myös keväällä. Palvelualojen ammattiliitto PAMin, Rakennusliiton ja Sähköliiton kuusipäiväiset tukilakot alkavat nekin maanantaina. Saarron aikana AKT:n ahtaajat eivät lastaa tiettyjen Teollisuusliiton lakkojen kohteina olevien yritysten tavaroita tai lastia satamissa. – Nähdään, että ydinenergiaa tarvitaan, on se sitten uusi iso ydinvoimala tai sitten modulaarista ydinvoimaa, hän sanoo. Rakennusliiton tukilakko taas koskee teräsyhtiö SSAB:n, Outokummun, lannoiteyhtiö Yaran ja metallijalostaja Bolidenin tehtaita. Multalan mukaan ydinvoiman rinnalla kehitetään jatkuvasti tuulija aurinkovoimalla tuotetun sähkön varastointiteknologioita. Luonnollisten hiilinielujen rinnalle hän haluaa tuoda myös tekniset nielut, joissa hiilidioksidi otettaisiin talteen ja varastoitaisiin. – Suomessa on kuitenkin samaan aikaan myös tapahtunut merkittävää päästöjen vähenemistä esimerkiksi sähköntuotannossa ja teollisuudessa, mikä on jäänyt vähän pimentoon, Multala toteaa. Myös hallituksen puoliväliriihessä pyritään löytämään uusia talouskasvua vauhdittavia keinoja. – Suomi panostaa tällä hallituskaudella merkittävästi näihin. Saarto koskee kaikkia Suomen satamia. Näin ollen minkäänlaisia rajoituksia hakkuiden määrille ei ole hallitukselta tulossa. Teollisuusliiton lakkoa on ilmoittanut tukevansa omilla lakoillaan kolme muuta SAK:hon kuuluvaa ammattiliittoa. Hallitusohjelmassa todetaan, että metsänomistajan omaa päätösvaltaa metsien käytössä vahvistetaan. Hän kiittää, että puhtaan sähkön osuus on Suomessa jo 95 prosenttia. PAMin lakon piirissä ovat Teollisuusliiton lakkokohteissa työskentelevät matkailuja ravintola-alan työntekijät sekä esihenkilöt ja kiinteistöpalvelualan työntekijät. Hän kuvaa hallituksen tahtotilaa uuden ydinvoimalan rakentamiselle selvästi myönteiseksi. Ympäristöja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) Sari Multala (kok.) on tuore ympäristöja ilmastoministeri. Ministeri Multala lupaa lisää ympäristötoimia pian Katri Nieminen T uore ympäristöja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) lupaa hallitukselta lisää konkreettisia ympäristöja ilmastotoimia keväällä valmisteltavan ilmastoja energiastrategian yhteydessä. Myöskään JHL:n jäsenet eivät lastaa eivätkä pura työtaistelun kohteena olevien yritysten tuotteita. Liiton mukaan tukilakot koskevat yhteensä joitakin satoja työntekijöitä. Aiempi ympäristöja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) nosti esille ajatuksen hintaputkesta, joka takaisi ydinvoiman tuottajalle aina minimihinnan. Multala mainitseekin lähinnä metsänhoitotöiden suositukset tapana, jolla metsän kiertoaikaa pyritään pidentämään. – Näyttää siltä, että ydinvoimaa ei Euroopan laajuisesti synny ilman jonkinlaista tukea. Lakkojen piirissä on runsaasti raskasta vientiteollisuutta. JHL:n työtaistelu vaikuttaa rahdin käsittelyyn esimerkiksi satamissa ja raideliikenteen tavarakuljetuksissa. Taloustilanne on hänen mukaansa kuitenkin erittäin haastava, eikä hinta saa olla veronmaksajillekaan liian korkea. 8 Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 Teollisuusliiton ja Pron lakot alkoivat tänään Eetu Halonen?/?STT Teollisuusliiton kuusipäiväinen lakko teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa on alkanut tänään maanantaina. Hän ei pidä todennäköisenä, että ydinvoimalainvestointi vetäisi mattoa näiden uusien teknologioiden kehittämisen alta
Asetu ehdolle Hämeenmaan osuuskauppavaaleissa. www.hameenmaa.fi/vaalit #osuuskauppavaalit A ETU EHDOLLE 2025 27.1.-3.3.2025 Lue lisää: Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 9. Päätä omiesi asioista
Albrecht Weinberg ei koskaan mennyt naimisiin tai saanut lapsia, ja sisar oli hänen ainoa perheensä. Natsi-Saksan tuhoamisleirin Auschwitzin vapauttamisesta tulee maanantaina kuluneeksi 80 vuotta. Dieter Weinberg kuoli auto-onnettomuudessa vuosi sodan päättymisen jälkeen. FOCKE STRANGMANN / AFP p Ulkomaat. Heidät lähetettiin Auschwitziin, joka sijaitsi natsien miehittämässä Puolassa. Hän omisti elämänsä maalleen, ja he lähettivät hänet kaasukammioon, Weinberg sanoi. – Kaiken sen jälkeen, mitä he tekivät meille, en palaa Saksaan, Albrecht Weinberg ajatteli tuolloin. Weinberg, 99, on yksi natsi-Saksan tuhoamisleiri Auschwitzin selviytyjistä. Holokaustin teollisen mittaluokan kansanmurhassa ”koko perheeni – yli 40 ihmistä – murhattiin”, Weinberg kertoi uutistoimisto AFP:lle. Ennen pitkää natsit pidättivät Weinbergin ja tämän kolme sisarusta. Vuonna 1985 Albrecht ja Friedel Weinberg saivat vierailukutsun Leerin pormestarilta. – Isäni oli Saksan sotilas ensimmäisessä maailmansodassa. Kun Adolf Hitler nousi valtaan vuonna 1933, Weinberg joutui jättämään paikallisen koulun ja vaihtamaan juutalaiseen kouluun. Sodan jälkeen Weinberg muutti Yhdysvaltoihin New Yorkiin, jossa hän eli vuosikymmenten ajan. Friedel Weinberg kuoli muutama kuukausi Saksaan paluun jälkeen. Maanantaina tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Neuvostoliiton puna-armeija vapautti leirin 27. Kesti vielä yli 20 vuotta, ennen kuin hän päätti muuttaa pysyvästi takaisin Saksaan siskonsa sairastuttua. tammikuuta 1945. Ensimmäinen matka takaisin Saksaan herätti Weinbergissa ristiriitaisia tunteita. Hänen kantansa pehmeni, kun kutsu tuli saksalaiselta opettajalta. Heidän sisarensa Friedel lähetettiin Auschwitzin toiseen osaan. Weinberg ja hänen veljensä Dieter selvisivät hengissä kauhistuttavissa oloissa teetetystä orjatyöstä IG Farben -kemikaaliyhtiölle. Auschwitzin vapauttamisen jälkeen sisarukset jäivät aluksi Saksaan. Hän on puhunut kokemuksistaan kouluissa. Suruaikana häntä auttoi hoitaja Gerda Daenekas, jonka kanssa Albrecht alkoi viimein puhua kivuliaasta menneisyydestään. Sen jälkeen Albrecht ja Friedel Weinberg aloittivat uuden elämän New Yorkissa. Siellä Albrecht Weinberg työskenteli lihakauppiaana ja seurusteli muiden saksalaisten juutalaispakolaisten kanssa. Albrecht sanoo, että keskustelut oppilaiden kanssa holokaustista ovat tulleet hänelle tärkeiksi. 99-vuotias Albrecht Weinberg näyttää kuvaa, jossa on keskitysleiriltä selvinnyt sisaruskolmikko. Hän päätti asettua jälleen synnyinmaahansa vasta yli 60 vuotta sodan loppumisen jälkeen. Vuosikymmenten ajan hän kuitenkin kieltäytyi puhumasta leirien kauhuista. 10 Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 Auschwitzista selvinnyt palasi Saksaan vuosikymmenten jälkeen STT, AFP M aaliskuussa sata vuotta täyttävä Albrecht Weinberg elää Saksassa samassa Leerin pikkukaupungissa, jossa hän vietti lapsuutensa. Saksalaisen journalistin Nicolas Büchsen kanssa kirjoittamassaan kirjassa hän kertoi tarinansa, ”jotta muisto ei haihtuisi, kuten numero käsivarressani”. Vanhus on kuitenkin paluumuuttaja, joka on viettänyt suurimman osan elämästään synnyinmaansa ulkopuolella. Albrecht Weinberg muutti takaisin synnyinkaupunkiinsa Leeriin Saksaan New Yorkista, jossa hän oli asunut vuosikymmeniä sodan jälkeen. Vasemmalla Albrecht, keskellä Dieter ja oikealla Friedel Weinberg. Toisaalta eräs vanhempi illallisvieras kehui Weinbergin kuullen Hitlerin aikoja ”parhaiksi”. – Minulle ne olivat pahimmat, Weinberg kertoo sanoneensa ja lähteneensä. Kohdatessaan uuden sukupolven saksalaisia hän sanoi ymmärtäneensä, etteivät nuoret olleet samanlaisia kuin ne natsien nuoriso-organisaatioiden jäsenet, jotka hän muisti lapsuudestaan
– Meillä on onneksi hyvin aikaa, koska sprintti on tosiaan vasta tiistaina. Alle 23-vuotiaiden kisaohjelma jatkuu tiistain sprintin jälkeen torstaina 20 kilometrin perinteisellä yhteislähtökilpailulla. Ehkä distanssimatkat ovat minulle parempia. – Eilen [lauantaina] tuli vatsatauti, mutta nyt se on jo menossa parempaan. Jos pääsen jatkoon, kaikki on siitä eteenpäin plussaa, hiihtäjä sanoo. Ainakin toivon, ettei se hirveästi vaikuttaisi mihinkään. Tällä hetkellä Vuokatissa oleva Kytäjä matkustaa kotiinsa Tammelaan keskiviikkona ja ensi perjantaina on vuorossa lento Italiaan. Niin korkealla Kytäjä ei ole koskaan ennen kilpaillut. Toivottavasti ei ole hirveitä vesisateita silloin, kun me olemme siellä. Vähän alle kilometrin korkeudessa merenpinnasta kilpailemisessa hänellä sen sijaan on kokemusta. Lauantaina iskenyt vatsatauti aiheutti pienen paussin valmistautumiseen, mutta hiihtäjän onneksi ensimmäiseen kisastarttiin on vielä aikaa. Hän ei kuitenkaan usko, että tauti vaikuttaa hänen MM-suorituksiinsa. Sprintissä minulle on vaikeinta jatkoonpääsy. En kuitenkaan usko, että sillä on minulle kauheasti merkitystä. En tiedä, keitä he ovat, koska en ole koskaan kisannut nuorten kisoissa vanhempia vastaan, vaan olen ollut mukana vain kisoissa, joissa on ollut mukana nuorempia ja saman ikäisiä, Kytäjä sanoo. Kisaviikon säätä on vielä tässä vaiheessa hankala ennustaa, mutta seuraavien päivien aikana lämpötilan pitäisi olla Schilpariossa hieman nollan yläpuolella ja yön aikana lämpötila laskee pakkasen puolelle. Hän kuitenkin tietää, että kovatasoisia kisoja on varmasti luvassa. ” Kaikki ovat kivoja matkoja. Treenisuunnitelmat menivät vähän uusiksi, mutta onneksi kyseessä on aika nopea tauti, Kytäjä sanoo Forssan Lehdelle . Sen jälkeen on vielä reilut kolme päivää aikaa valmistautua ennen kuin kisaohjelma starttaa alle 23-vuotiaiden osalta 4. Yksi tavoite on kuitenkin selvä. Nora Kytäjä AAKE ROININEN p Urheilu. Onneksi kisat alkavat meillä vasta tiistaina, joten siihen on vielä aika pitkä aika kuitenkin, hiihtäjä muistuttaa. Schilparion hiihtostadion sijaitsee Bergamon maakunnassa noin 50 kilometriä Bergamon kaupungista koilliseen ja on 1152 metriä merenpinnan yläpuolella. – Olen nuorimmasta päästä alle 23-vuotiaiden sarjassa. MM-kisojen tavoitteita Kytäjän on vaikea lähteä ennakkoon sanomaan. Iisalmen Visaa nykyisin edustavan Kytäjän valmistautumiseen tuli kuitenkin lauantaina pieni takaisku. 20-vuotias Nora Kytäjä on mukana Suomen MM-joukkueessa. Kytäjä on mukana ainakin kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla. Toivottavasti ne menevät ensi viikollakin hyvin, jotta hiihtämiseen tulee varmuutta. – Yli kilometrin korkeudessa en ole koskaan ollut, joten en tiedä, miten reagoin. Kiva olisi, jos aurinko paistaisi, Kytäjä heittää toiveensa säänhaltijoille. – Toivon, että pystyn tekemään siellä kauden parhaimmat suoritukseni, hän päättää. helmikuuta sprintillä. Toki vähän vaikuttaa, kuinka paljon aurinko lämmittää, mutta yleensä Keski-Euroopassa lumi ei lössähdä ja sula samalla tavalla kuin Suomessa. päivä käytäviin nuorten MM-hiihtoihin lähtevän joukkueen. Kaikissa on varmasti ihan hyvät mahdollisuudet, jos pystyn pitämään oman tasoni, enkä ainakaan alisuorita yhtään. Mukana on kaksi vuotta ja vuoden vanhempia tyyppejä. – On ihan kiva, että lämpötila menee yöllä pakkasen puolelle, jolloin keli on rapea. – Planica oli kuitenkin noin 800 metrissä, eikä se korkeus ainakaan tuntunut missään, Kytäjä sanoo. Lauantaina on vuorossa vapaalla hiihdettävä 10 kilometrin väliaikalähtökilpailu ja päätöspäivänä sunnuntaina hiihdetään 4x5 kilometrin sekaviesti. Pääsee hieman tottumaan, koska kisapaikka on vähän korkeammalla. – Kaikki ovat kivoja matkoja, enkä oikein tiedä, mikä on minulle selvästi paras. 12 Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 Nora Kytäjä tähtää nuorten MM-kisoissa hyviin suorituksiin Joonas Lainesalo MAASTOHIIHTO T ammelalaislähtöinen Nora Kytäjä, 20, oli odotetusti mukana, Kun Suomen Hiihtoliitto julkisti perjantaina Italian Schilpariossa helmikuun 3.–9. – Maanantaina pitäisi päästä jo treenaamaan ja viime alkuviikon harjoitukset menivät kyllä hyvin
Istrefi iski kauden kolmanteen hattutemppuunsa siivittäneet maalit vajaan viiden minuutin sisään. Karsijan paikkaan tamperelaisilla on etumatkaa kaksi pistettä. FPS:llä on jäljellä vielä kuusi runkosarjapeliä. FPS:n valmentaja Asko Rantanen harmitteli Pohjanmaan kiertueen kahta tappiopeliä. Neljän maalin lisäksi Istrefi sai tililleen syöttöpisteen nostaen pistesaldonsa tämän kauden liigassa ensimmäisenä pelaajana päälle neljänkymmenen. LASSI PUHTIMÄKI Urheilu p. – Pääosin pakkamme pysyi hyvin kasassa melkein koko ajan. Jakson lopussa päästimme kuitenkin vastustajan parilla kavennusmaalilla aivan turhaan mukaan peliin, SoVon manageri Jarkko Ihalainen totesi. Toiseksi viimeisellä sekunnilla Muik pääsi liruttamaan kiekon tyhjään forssalaismaaliin. Seuraavaksi se kohtaa sarjaa ylivoimaisesti johtavan Nokian Pyryn keskiviikkona Forssassa. Kärkikolmikkoon asti SoVolla ei enää ole asiaa, mutta nelossija on lauantain jälkeen entistä tukevammin somerolaisjoukkueen näpeissä. Lauantaina FPS kohtasi Lapualla Virkiä. LASSI PUHTIMÄKI FPS jäi pisteittä viikonlopun vieraskiertueellaan, ero karsintaviivaan kasvoi kahdeksaan pisteeseen Pasi Rakkolainen, Joonas Lainesalo Forssan Palloseura kärsi jääkiekon Suomi-sarjassa viidennen peräkkäisen tappion, kun sarjan keskikastiin lukeutuva Muik Hockey voitti lauantaina kotipelinsä Pietarsaaressa niukasti 2–0 (0–0, 1–0, 1–0). Selkeästä maalierosta huolimatta SoVo joutui puskemaan loppuminuuteille asti töitä sarjapisteiden eteen. Asko Rantasen mielestä FPS pelasi kummassakin tappiopelissä hyviä eriä. Toisen erän viimeisellä minuutilla Virkiä rankaisi toisestakin forssalaisjäähystä, joten päätöserään lähdettiin 3–4-lukemista. – Pelasimme molemmissa otteluissa tuloksista huolimatta erittäin hyviä eriä. Virkiä nousi lauantaina kolmannessa erässä ohi, Muik Hockey jätti vieraansa nollille. Loppunumerot Someron monitoimitalossa olivat 8–3 (3–2). Maalittoman avauserän jälkeen kotijoukkue käytti hyväkseen ensimmäisen forssalaisjäähyn ja meni johtoon ylivoimalla. Toisen jakson alku sujui taas kotijoukkueen tahdissa ja Valdrin Rashican sekä Istrefin osumilla johto palautui kolmen maalin levyiseksi. Loppuhetkillä isäntien maalitiliä kasvattivat vielä maalivahti Anwar Abdi (ottelun tehot 1+1), Antti Korhonen (1+2) ja Rinor Karaca. – Ensimmäinen vartti oli meiltä vauhdikasta, tosi hyvää peliä. Avausjaksolla ohjaksiin tarttui SoVo-kapteeni Arber Istrefi, joka saatteli kolmella taidokkaalla osumallaan joukkueensa 3–0-johtoon. Jarkko Ihalainen Arber Istrefi on ollut futsalliigan tehomies. Hetkeä ennen Someron ottelun käynnistymistä Valkeakosken Mad Maxin Justus Kunnas (26+12=38) oli viimeistellyt hattutempun neljännessä peräkkäisessä ottelussaan ja noussut lyhyeksi toviksi sovolaisen edelle maalitilastossa ja tasasaldoon pistepörssin kärjessä. Tämäkin oli tasainen vääntö ja meillä oli etenkin kolmannessa erässä solkenaan hyviä paikkoja, mutta tulos jäi maalin tekemisestä kiinni, Rantanen manaili. Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 13 SoVo jälleen VehU:a etevämpi futsalliigan kotiottelussaan Juha Laakso FUTSAL S omeron Voima Futsal ja tamperelainen Vehmaisten Urheilijat kohtasivat toisensa neljännen kerran liigakentillä ja yhtä monennen kerran somerolaisjoukkue oli näissä peleissä voitokas osapuoli. Vielä neljä minuuttia ennen loppua VehU näet sinnitteli kolmen maalin takaa-ajoasemassa. ” Oli mukava huomata, että alkukauden lennokkuus on palannut joukkueen otteisiin. Juuri sellaista, mitä olemme viime aikoina hakeneetkin. Tahkottuaan tasaisessa pelissä 58 minuuttia ilman maalia FPS haki lopussa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Lauantaina FPS karkasi Jesse Poussun, Niklas Sahan ja Aleksi Karlssonin maaleilla 3–0-johtoon ja johti vielä kahden erän jälkeen 4–3, kun Ylöjärvellä kakkosdivisioonaa alkukaudesta pelannut ja FPS:n riveihin ainakin viikonlopun ja ensi viikon peleihin liittynyt Saha onnistui toistamiseen maalinteossa. Asber Istrefi teki tehopisteet 4+1. – Voitto ja sarjapisteet olivat meille tärkeät siinäkin mielessä, että saimme lisättyä vähän etumatkaa [Turun Pallokerhoon] taistelussa runkosarjan neljännestä sijasta, manageri muistutti. Forssalaiset veivät pelissä ensimmäisen erän, mutta Virkiä nousi voittoon 6–4 (0–3. Yhden ottelun enemmän pelannut TPK on nyt neljän pisteen päässä alapuolella ja tasapisteissä järjestyksen ratkaiseva maaliero on SoVolla 31 maalia parempi kuin turkulaisilla. Viisi kierrosta ennen runkosarjan päättymistä Istrefillä on tilillään 29 maalia ja 14 maaliin johtanutta syöttöä, eli yhteensä 43 pistettä. Myös Vehmaisten puolelta löytyi tarkka viimeistelijä, kun joukkueen alkukauden paras pistemies Topias Kaivola napautti kaksi kavennusmaalia ennen taukoa. Oli myös mukava huomata, että alkukauden lennokkuus on palannut joukkueen otteisiin, manageri Ihalainen jutteli SoVon toisen peräkkäisvoiton jälkeen. Peli oli nytkin hyvää, mutta maalit uupuivat. Tappioiden seurauksena sarjataulukon jumbosijalla jatkavan FPS:n ero putoamiskarsintaviivan päälle kasvoi jo kahdeksaan pisteeseen. Kolme viikkoa sitten Muik:n vieraissa jatkoajalla voittanut FPS jäi ilman maalia nyt toisen kerran tällä kaudella. Myös kolmannessa erässä Virkiä onnistui ylivoimalla tekemällä tasoitusmaalin ja kotivoitto ratkesi viime minuuteilla, kun lapualaiset maalasivat kaksi kertaa vain 14 sekunnin välein. VehU roikkui jonkin aikaa mukana, mutta heti kun lisäsimme tarpeeksi vauhtia peliin, vastustaja tippui kyydistä. Toista pääsarjakauttaan pelaava VehU on hävinnyt viisi viimeisintä otteluaan ja valahtanut pudotuspelijoukkueiden kastista sijaluvulle yhdeksän, tosin vain maalieron perusteella. 3–1, 3–0) -numeroin
Sinner antoi viime maaliskuussa kaksi klosteboli-steroidia sisältänyttä dopingtestinäytettä, mutta tenniksen etiikkaa valvova elin ITIA ei antanut hänelle toimintakieltoa. Tiedän, miten paljon työtä olen tehnyt tämän eteen, ja kaksi mestaruutta täällä tuntuu uskomattomalta, Sinner sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan. Miesten kaksinpelifinaalista odoteltiin Melbournessa maailmanlistan kärkikaksikon Sinnerin ja Saksan Alexander Zverevin tiukkaa kamppailua, mutta italialaistähti hallitsi tapahtumia läpi ottelun. Sinner juhli mestaruutta myös viime syksyn Yhdysvaltain avoimissa, joten italialainen on voittanut nyt kolme peräkkäistä kovilla kentillä pelattua grand slam -kisaa. Jannik Sinner ADRIAN DENNIS / LEHTIKUVA p Urheilu. Massakentällä ja nurmella Sinnerillä on ollut hieman hankalampaa, sillä Ranskan avoimissa ja Wimbledonissa hän on yltänyt parhaimmillaan välieriin. Kolmannen grand slam -tittelinsä napannut Sinner on 21 ottelun voittoputkessa, mutta italialaisen yllä kummittelee dopingvarjo. Sinneristä tuli Andre Agassin, Roger Federerin ja Novak Djokovicin jälkeen vasta neljäs mies, joka on 2000-luvulla pystynyt puolustamaan kaksinpelimestaruuttaan Australian avoimissa. Tiedämme tässä lajissa, miten vahva olet pelaajana ja ihmisenä, Sinner kannusti Zvereviä. Viime vuosi toi Sinnerille upeaa menestystä, mutta italialaisen ylle nousi myös dopingvarjo. Zverev on voittanut olympiakultaa, mutta uran ensimmäinen grand slam -titteli kiertää yhä maailmanlistan kakkosta. ” Halusin jättää kaiken kentälle, sillä tiesin, että tämä oli ainoa jäljellä oleva ottelu. Zvereville, 27, Australian avointen finaalitappio oli grand slam -kisoissa uran kolmas. Hän ohitti mestaruuslistalla kaksi titteliä voittaneen Nicola Pietrangelin. Voitollaan Sinneristä tuli myös tenniksen grand slam -historian voitokkain italialaispelaaja. Grand slam -mestaruus on Sinnerille kaikkiaan uran kolmas. Voittolukemat merkittiin Sinnerille selvästi 6–3, 7–6 (7–4), 6–3. Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS käsittelee asiaa huhtikuun puolivälissä. Sinner on sementoinut maailmanlistan ykköspelaajan aseman tasaisuudellaan, ja otteluvoittoja hänellä on nyt 21 peräkkäin. – Halusin jättää kaiken kentälle, sillä tiesin, että tämä oli ainoa jäljellä oleva ottelu. – Jatka uskomista itseesi. Sinner oli Melbournen keskuskentällä kuin kotonaan, ja murtomahdollisuuksia italialaiselle kertyi kymmenen. Tämä toinen mestaruus tuntuu erilaiselta. Onnea Jannik, olet selvästi maailman paras pelaaja. 14 Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 Maailmanlistan ykkönen Jannik Sinner jyrää kovilla kentillä Paavali Pastila?/?STT TENNIS I talian Jannik Sinner vankisti asemaansa tenniksen miesten ykköspelaajana jyräämällä toisena vuotena peräkkäin Australian avoimen mestaruusturnauksen kaksinpelivoittajaksi. – On syvältä seistä tässä tämän pokaalin vieressä, kun en voi koskea siihen. Zverevillä oli mahdollisuutensa toisessa erässä, mutta koko ottelussa saksalainen ei saanut yhtäkään murtopalloa. Maailman antidopingtoimisto Wada jätti syksyllä ITIAn päätöksestä valituksen ja vaatii Sinnerille vuodesta kahteen vuoteen toimintakieltoa. Jannik Sinner jatkaa Australian avointen voiton jälkeen maailmanrankingin kärjessä. Toivoin, että olisin pystynyt pitämään ottelun tiukempana, mutta olet vain liian hyvä, Zverev sanoi palkintoseremoniassa
Jokerinumero: 3 3 5 4 8 3 6 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 48 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 16 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KENO Lauantai 25. Jari-Matti Latvalan johtamalle Toyotalle viikonloppu oli täydellinen, sillä kaksoisvoiton lisäksi tiimi napsi täydet pisteet myös sunnuntailta. Lisäksi Rovanperä sai kaksi pistettä rallin päättäneeltä Power Stage -pätkältä, joten MM-pisteissä mies on kauden avauksen jälkeen nelostilalla. Vain valikoituja ralleja ajava Toyotan Sebastien Ogier nappasi kymmenennen ykköstilansa kotikilpailustaan. Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 15 RAVINTOLAT JA BAARIT OSTETAAN OSTETAAN LOUNEAN OSAKKEITA (ent. Päiväarvonta Oikeat numerot: 5, 11, 14, 16, 22, 23, 27, 28, 33, 38, 41, 44, 51, 53, 54, 56, 58, 59, 61, 69 Kunkkunumero: 22 TENNIS MELBOURNE Kauden 1/4 grand slam -turnaus, Australian avoin mestaruusturnaus, palkintoarvo 86,5 miljoonaa Australian dollaria: Miesten kaksinpelin loppuottelu: Jannik Sinner Italia (1)–Alexander Zverev Saksa (2) 6–3, 7–6 (7– 4), 6–3. 1. Ratkaisevaa oli onnistua tänä aamuna rengasvalinnoissa, Latvala hehkutti. Pizzapöytä on tarjolla klo 10.30-18. Varsinkin Ogier puristi vielä loppuun hienosti. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 2, 5, 9, 14, 16, 18, 21, 24, 25, 33, 40, 42, 44, 48, 52, 53, 57, 59, 66, 68 Kunkkunumero: 14 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 2, 5, 7, 13, 15, 18, 19, 26, 29, 30, 31, 37, 47, 49, 51, 52, 57, 62, 68, 69 Kunkkunumero: 29 Sunnuntai 26. Tallipomo Latvala varoitti Pajari sunnuntaiaamuna, sillä miehellä on omalta ajouraltaan vastaava kokemus vuodelta 2007, kun homma päättyi betonimuuriin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Pikkaisen minua harmittaa, etten aamulla korostanut tiukemmin turvallisempaa rengasvalintaa, Latvala summasi. Kalle Rovanperä OLIVIER CHASSIGNOLE / LEHTIKUVA RAHAPELIT LOTTO Lauantai 25. – En odottanut, että pojat noin kovaa puskevat Power Stagen. Onneksi pääsemme ensi viikolla Tunturiralliin testaamaan uutta talvipyörää. Toyotalle tallille jättipotti kauden avausrallista. Tulospörssi Urheilu p. Kalle Rovanperä nousi lopputuloksissa neljänneksi. – Enempää ei voi vaatia, kun tiimi saa maksimipisteet. 1. Samin ja Takamoton [Katsuta] kohtaloksi se koitui. – Sanoin, että pitäisi lähteä neljällä nastalla, mutta en teroittanut asiaa tarpeeksi. (Norm. – Tämä oli torjuntavoitto. – Nyt lähtöpaikka säilyy hyvänä, mutta piste-erot täyden kauden kuskeihin eivät ole isot. Voitto heltisi vajaan 20 sekunnin erolla tallikaveri Elfyn Evansiin. Monte Carlon rallin tunnustellen aloittanut Sami Pajari paransi vauhtiaan, mutta kisa päättyi pettymykseen heti sunnuntaiaamun avauspätkällä. Se on aika huikea suoritus. NOUTOJA PIZZAPÖYTÄ ABC FORSSASSA Forssan Lehti selittää ja silittää arkesi asiat. Toyota repäisi heti 24 pisteen etumatkan Hyundaihin verrattuna. 1. Toivottavasti Ruotsissa olemme normaalissa vauhdissa, Rovanperä totesi. Salon ja Forssan Seudun Puhelin) 040 589 5322 toimisto@otc.fi / www.otc.fi OSTETAAN TRAKTOREITA! KAIKENKUNTOISET/MERKKISET! MYÖS MAATALOUS/MAARAKENNUSKONEET/KUORMA-AUTOT 0405076406 ABC Forssa ABC Forssa Matkailijankatu 2, Forssa 12 90 Tarjous on voimassa 27.–30.1.2025 Ei voi yhdistää muihin etuihin tai alennuksiin. Pahin katastrofi vältettiin, mutta ei tästä viikonlopusta hyvä maku jäänyt, Rovanperä sanoi. – Kävin läpi, että kunhan ei sama käy, niin on helpompi lähteä Ruotsiin. Oikeat numerot: 1, 6, 13, 16, 18, 30, 38 Lisänumero: 25 Plusnumero: 8 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 65 050,03 e, 6 oikein 2 313,30 e, 5 oikein 56,18 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 11 566,50 e, 5 oikein 280,90 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e EUROJACKPOT Perjantaiarvonta 24.1. Neljäs tila tietää myös sitä, ettei suomalaiskuskin tarvitse ainakaan ensimmäisenä autona lähteä seuraavaan MM-ralliin, joka ajetaan helmikuussa Ruotsin lumilla. ” Pahin katastrofi vältettiin, mutta ei tästä viikonlopusta hyvä maku jäänyt. 14,90) Noutopöytä on tarjolla klo 10.30-15. Päänumerot: 2, 9, 16, 46, 47 Tähtinumerot: 3, 9 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 666 047,90 e, 5 oikein 125 206,60 e, 4+2 oikein 3 954,70 e, 4+1 oikein 349,90 e, 3+2 oikein 141,10 e, 4 oikein 141,10 e, 2+2 oikein 20,80 e, 3+1 oikein 20,80 e, 3 oikein 19,60 e, 1+2 oikein 9,70 e, 2+1 oikein 9,70 e PERJANTAI-JOKERI Perjantai 24. Näytti jossain vaiheessa paljon huonommalta. Rovanperälle torjuntavoitto Monte Carlossa Aki Hietavala?/?STT K alle Rovanperä jäi palkintopallilta sunnuntaina päättyneessä Monte Carlon MM-rallissa. Hyundain Adrien Fourmaux oli ensimmäisessä kilpailussaan korealaisvalmistajan leivissä heti kolmas. Musta jää yllätti nuoren lahtelaisen, ja Pajari rysäytti alas sillalta. Kehno kisa sai kuitenkin lohtua sunnuntaina, kun Toyota-kuski löysi paremman vauhdin. Rovanperä muistutti, ettei ole koskaan ollut elementissään Monte Carlossa. Sinner voitti uransa kolmannen grand slam -mestaruuden. Rovanperä kipusi tuloksissa neljänneksi ohi Hyundain Ott Tänakin ja oli sunnuntain toiseksi nopein kuljettaja, mistä palkittiin neljällä MM-pisteellä. Jokerinumero: 3 9 6 4 5 4 2 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 23 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 10 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e LAUANTAI-JOKERI Lauantai 25. 1. 1
Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Tämä vaikutus ei kuitenkaan korvaa ilmastonmuutoksen haittoja, kuten äärisäiden yleistymistä, merenpinnan nousua ja ekosysteemien häiriöitä. Ei työpaikoilla pyöritä humalassa tai huumeissa. Miksi kulttuurille ja luovalle taloudelle ei luotu luvattua työn kohtaantoa ja taloudellista arvopohjaa. äh 16 Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 s Antti Roine (FL 22.1.) käsittelee kirjoituksessaan tärkeitä teemoja, mutta osa väittämistä kaipaa tarkennuksia ja täydennyksiä, jotta kokonaiskuva luonnonkatastrofien ja ilmastonmuutoksen yhteyksistä olisi selkeämpi. Ari Saukko Eduskunnassa ongelmia p Mielipide. 3. Ennen kaikki ostivat levyjä, mutta suoratoistosta maksavia käyttäjiä on vasta n.10% väestöstä. Nyt kun laiminlyöntiä yritetään lääkitä neljännesvuosisata myöhässä, kivut ovat isot. Ehkäpä huumeidenkin käyttöä eduskunnan tiloissa pitäisi vain peitellä, eikä puuttua siihen. Vaikka katastrofialueiden asukasmäärän kasvu ja huonosti suunnitellut rakennukset lisäävät riskien vaikutuksia, ne eivät poista tarvetta torjua ilmastonmuutoksen syitä. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Ranteen mukaan lisää leikkauksia ja muutoksia rahoitukseen Yleä kohtaan on tulossa. Esimerkiksi hurrikaanit ovat voimistuneet lämpimien merivesien vuoksi, ja rankkasateiden määrä on lisääntynyt, koska lämpimämpi ilma pystyy pidättämään enemmän kosteutta. 4. Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Minulle on tullut vaikutelma, että kyseessä on vain ja ainoastaan jäävuoren huippu. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Median rooli ja tietoisuuden lisääntyminen: Nopeutunut tiedonvälitys tuo katastrofit näkyvämmäksi kuin ennen. Liekö Ranteen avautuminen ollut sattumaa vai oliko kyseessä syy ja sen seuraus. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Syiden vähättely ei vie keskustelua eteenpäin. Tämä ei kuitenkaan vähennä itse katastrofien merkitystä tai niiden syitä. Niistä 175 milj. Väestönkasvu ja infrastruktuurin haavoittuvuus: Väestönkasvu ja riskialueiden asuttaminen ovat toki merkittäviä tekijöitä, mutta ilmastonmuutoksen vuoksi riskialueet ovat laajentuneet. Eduskunta on kansanedustajien ja heidän avustajiensa työpaikka. Risto Seppä Ilmastonmuutoksen vaikutuksia luonnonkatastrofeihin ei pidä vähätellä Viime vuonna keskilämpötila ylitti 1,5 asteella esiteollisen tason. TIMO MUSTALAMPI Ministeri Lulu Ranteen velvollisuus oli ottaa myös YLE leikkausohjelmiin. Toisinaan esiin nousee myös kansanedustajien mahdollinen huumeiden käyttö. Luonnonkatastrofien lisääntymisen taustatekijöitä tarkasteltaessa on tärkeää ottaa huomioon sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset että väestönkasvun ja infrastruktuurin kehittämisen merkitys. Osallistuihan Sampsa Kataja (kok.) aikoinaan eduskunnan täysistuntoon selvästi päihtyneenä. Kukaan ei toivo pahaa demokratian lippulaivallemme, mutta viestinnän ja viihteen toimijoiden kuuluu myös itse miettiä, tuottaako heidän työnsä leikkaustarpeita vai tulosta. Tai ainakaan siitä ei pitäisi uutisoida. Jos kansan enemmistö olisi musiikkivirrasta ja sisällöistä samaa mieltä, tilanne olisi toinen. Onhan kansanedustaja Ville Merinen (sd.) kirjoitellut sosiaalisessa mediassa, että eduskunnassa on tapana peitellä alkoholiriippuvuutta, eikä puuttua siihen. Median tehtävä on lisätä tietoisuutta, ja ilmastonmuutoksen roolin esiin nostaminen on keskeistä, jotta ihmiskunta voi varautua paremmin tulevaisuuden haasteisiin. Mieluiten turvataan ulkomaiseen ohjaukseen kuin nähdään oma vaiva. striimaa alle Spotify-tilitykseen oikeutettavan tuhat kertaa vuodessa! Maailman kaikista julkaisuista 86,4 % jää kokonaan ilman tuloja! Pienet kielialueet häviävät eniten. Ilmastonmuutos on kuitenkin lisännyt monien katastrofien voimakkuutta ja vaikutuksia. Luonnonkatastrofien määrä ja ilmastonmuutoksen vaikutus: Pelkkä luonnonkatastrofien lukumäärä ei sellaisenaan kerro koko totuutta niiden taustalla olevista tekijöistä. Music Business Worldwide kirjoitti 15.1. Sen sijaan kansanedustaja Jessi Jokelaisen (vas.) pukeutuminen valkoiseen T-paitaan syyskuussa täysistunnossa poiki huomautuksen arvon puhemieheltä. Tiekartta oli niin selkeä, että kaikilla oli lupa pohjata sille liiketoimintasuunnitelma-, koulutusja uravalintansa. 2. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Alueet, jotka eivät aiemmin olleet alttiita esimerkiksi tulville tai metsäpaloille, ovat nyt muuttuvien ilmasto-olosuhteiden myötä vaaravyöhykkeellä. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Tekstin maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Oman puolueen edustajien heilumiset humalassa ja tiedot eduskunnan huumejäämistä saavat puhemies Halla-aholta tutut nihkeät välttelevät lausunnot. teosta. Erkki Puumalainen Poptori Oy:n toimitusjohtaja Suomen Luova Talous ry:n puheenjohtaja Luovien alojen tulevaisuusperintö on pelastattava s Poliisitaustaisen kansanedustajan taannoin suorittama laukaus yössä ravintolan edustalla sekä puolustusvoimissa uransa tehneen kansanedustajan vastikään järjestämä farssi lentokoneessa osoittavat, että osalla kansanedustajista on ongelmia ns. kuningas alkoholin kanssa vähintäänkin vapaa-ajallaan. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Jatkotoimia tai muutoksia tuntuu olevan kovin vaikeata keksiä. Sitten porukalla ihmetellään suut pyöreinä kun äänestysinto laskee vuosi vuodelta. Nykyisen eduskunnan pikkujoulujen jäljiltä eduskunnasta löytyi viitteitä huumeiden käytöstä. Epätotuudet, algoritmit ja editoinnit ohjaavat musiikin tulovirrat köyhiltä rikkaille. Rakenteellisesti korruptoitunut yhteiskuntamme vierastaa ottaa oikeaa tietoa vääriltä tahoilta. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi. suoratoistossa olevan 202 milj. Suomi hävisi valtarakenteita kontrolloivan mediansa ulkomaisten yritysten aggressiivisille tavoitteille, vaikka 90-luvulla Sitra ja viisi ministeriötä mallinsivat niille Luova Suomihankkeessa vastavoiman. YLE on suurin tekijänoikeustulojen kerryttäjä, mutta harva kotimaisen levy-yhtiön tuotos pääsee sen soittolistoille. Vain terve kilpailu turvaamalla tämä kurjistuminen voidaan katkaista. Työpaikoilla siihen ainakin puututaan, eikä pyritä peittelemään. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 1. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu voimistaa kasvihuoneilmiötä, joten päästöjen vähentäminen ja hiilinielujen vahvistaminen on välttämätöntä. Kun Digital Music in the Nordics 2024 -tutkimus kertoo 95 % musiikin kulutuksen siirtymisestä suoratoistoon, kukaan ei perää vertailevaa tarjontaa. Onkin tärkeää, että keskitymme sekä sopeutumiseen että ilmastonmuutoksen torjuntaan, sillä kumpaakin tarvitaan, jotta tulevaisuuden luonnonkatastrofeja voidaan ehkäistä ja niiden vaikutuksia lieventää. Mielestäni eduskunta murentaa itse arvostuksensa kansalaisten silmissä, kun siellä esiintyviin ongelmiin ei puututa. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Hiilidioksidin vaikutukset: Hiilidioksidi toimii todellakin kasvien yhteyttämisen raaka-aineena, ja lisääntynyt hiilidioksidipitoisuus voi paikoin edistää kasvillisuuden kasvua. Ilmastotutkimukset osoittavat, että nämä muutokset ovat selvässä yhteydessä ihmisen toiminnan aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen. Aika lailla sen jälkeen kun Yle uutisoi löytäneensä huumejäämiä eduskunnasta, ilmoitti liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.), että leikkaukset Ylestä eivät jää tähän
En osaa sanoa, olenko loukkaantunut. 07.26 Fluugalaiset (S). Liikaa vai liian vähän. 10.45 Jumalallista ruokaa. 21.00 Elokuva: Johnny English. 1, 5/8. 20.00 Rillit huurussa. 15.00 Samalla rahalla. 14.00 Ulosottomiehet. 12.45 Tanskalainen maajussi. SUB 09.00 Ulosottomiehet. 17.00 Duudsonit tuli taloon. Jan Tandrup purjehtii Antarktiksen vesillä. (U) 15.25 Maryn helpot kokkailut. Nyt jos koskaan Kuutamolla! Vappu Pimiä, Sami Sykkö ja Pete Parkkonen menivät baariin, kuninkaallisille kutsuille, muotiviikoille ja jahdille. Varjoissa vaanivat. 08.24 Galaxi. 16.30 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 16.55 Teho-osasto. 20.00 Huijareita ja uhkapelaajia. Kausi 8, 4/4. 2, 1/6. 11.00 Futurama. Maanantai Televisio p. Onnen tuntureilla. Aurinkokunnan äärilaidoilla. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. Kausi 14, 2/24. 4, 22/22. K(U) 21.00 Diili. 13.15 Team Bachstad kotikonnuilla. Kausi 18, 7/10. Työntekijöitä irtisanotaan ja palveluita keskitetään. 13.30 Simpsonit (7). 10.00 Alone yksin erämaassa. MOT selvitti, kuka hyötyy ja kuka kantaa haitat. 12.00 Eedenistä pohjoiseen. 19.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. Kilpailijat ovat jälleen myyntitapahtuman edessä. 11.20 Maajussin luontokuvat. (1961). (U) 01.35 Kuutamolla. Kausi 1, 15/20. 11.40 Pohjoisen eläinlääkärit. 6, 95/15. 18.05 Viiden jälkeen. 07.40 S.M.A.S.H! 07.55 Angry Birds Stella. 18.00 Suomalainen menestysresepti. Laulunumeroista ja sketseistä koottu elokuva. 17.00 Elokuva: Kirjekaveri Ranskasta. 17.04 Päivän sää. 18.30 Herätyksen läpimurto. 17.00 Jerusalem studio. 20.29 Yle Uutiset. 06.25 Smurffit. 10.00 Emmerdale (7). 2, 9/12. 6/6. Vähän riittää vain ruokaan. 22.55 Stacey Dooley yökylässä. Leijonakuningas. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 12.30 Lomakoti auringon alta. 09.00 Sydänmailla (7). Säästettyään rahaa tarpeeksi Ada lähtee Pariisiin tavoittelemaan unelmaansa. Oma paikka ja tulevaisuus. 20.45 Adoptio, viimeinen mahdollisuus. Kausi 3, 2/8. Kääntyä vai ei, siinä vasta pulma! (U) 20.00 Korkeasaari. 21.49 Urheiluruutu. Oma kuningaskunta maalla. 10.55 Louisiana Law. 17.00 Himohamstraajat. Mikael on tiukka johtaja, jonka asema on vaarassa, kun firmaan tulee töihin paljon lempeämpi veljenpoika Jona. Rouva Harris lähtee Pariisiin xxx Netflix 1950-luvun Lontoo. 15.40 Jerusalem studio. 07.56 Pikku Kakkonen. 1, 1/4. 18.00 BUUklubben. 19.30 Linna. 08.00 Lomakoti auringon alta. 19.00 Panttilainaamo. 13.15 Holokaustin muistojuhla Yad Vashemista. Kuukkeli talvella. 17.50 Panjo ja kaverit. (U) 03.25 Nora Sand: Kohtalokas merimatka (12). Kausi 5, 3/14. 19.00 Maalaistaloa rakentamassa. Poliittisten ruumiiden yö. Kausi 14, 9/10. 10.00 Elämä Israelissa. Pääosissa: Esa Pakarinen, Spede Pasanen, Repe Helismaa. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7). Patagonia/ Jäätikkö. 19.25 Tulosruutu. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. Ada Harris ( Lesley Manville) on leski ja siivooja, jolla on unelma kauniista ja kalliista Diorin mekosta. (U) 23.35 Temptation Island Suomi. 19.00 Jääkauden salaisuudet. 23.00 Marttyyrien Ääni. 16.42 Kihara. Rouva Harris lähtee Pariisiin (Harris Goes to Paris, 2022) on tyylipuhdas charmikas brittiläinen hyvänolonelokuva. 16.45 Novosti Yle. Avoin avioliitto. 14.30 Arkistojen salat. 13.00 Maajussille morsian. Nolojen tilanteiden mies. MTV3 06.15 Aamusää. Kieksi TV1 klo 19.00 Kuusiosaisessa dokumenttisarjassa Kieksi seurataan lastensuojeluviranomaisten työtä ja heidän asiakkaiden elämää. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. (U) 12.00 Tähtiarpa. Ellet pärjää, sinun on paras palata kotimaahan. 20.00 Mancave. 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 16.02 Enemmän elokuvasta: Piukat paikat. 16, 10/15. (U) 11.00 Haluatko miljonääriksi. 11.49 Kahden polven treffit. 23.30 Poliisien elämää. 11.55 Akuutti: Tarvitaanko hyvään kuolemaan eutanasiaa. 23.05 Uhrit. 08.36 Kärpästen Harri (S). 17.55 Uutiset. 22.00 The Walking Dead: Daryl Dixon. Lapsuus sijaisperheessä. Genova. Viimeinen valinta. Kausi 1, 8/8. Robbie ja Jon tapaavat purkuja romuttamistöitä tekevän miehen, jolle on kertynyt töiden sivutuotteena mielenkiintoisia tavaroita. 15.50 MasterChef Australia Dessert Masters. 15.30 100 Places to Be. 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7). 22.50 Oddasat. 21.00 Iholla. Kausi 2, 3/6. (U) 02.30 Kotka 10 (7). Kokkien kokki. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. Kausi 4, 5/6. 19.00 Frendit. 18.53 Siivoojat. Kausi 2, 8/12. Leikkisän modernit mökit. 12.00 Maryn helpot kokkailut. Mikael Antellin yritys Pro-Mink on ollut viime aikoina talou dellisissa vaikeuksissa. Taito olla välittämättä helvettiäkään. Kun usko sammui. 1, 1/6. AVA 09.00 Unelma-asunto auringon alta. Suhdesoppa, osa 2/2. LIV 09.00 Farmi Suomi. 10.35 Pyromaani. 22.50 Frendit. 19.00 Anokaa uskossa. 20.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 15.00 Prisma: Aurinkokunta. 17.50 Opaalin metsästäjät: Road trip. 23.00 Sairas nuoruus. Saaren ehtyviä ruokaja vesivarantoja aletaan säännöstellä, joka herättää eripuraa saarelaisissa. Lastensuojelu. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 17.00 Farmi Suomi: Revanssi. 17.00 Futurama. 07.05 Angry Birds Toons. 22.00 Iholla. 19.30 Salatut elämät (7). Ohjaus: Veikko Itkonen. 11.30 Koko Britannia leipoo. 16.35 Uutiset selkosuomeksi. P 21.00 A-studio. 12.01 Maailman kauneimmat junareitit. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. TV2 06.52 Nimipäiväonnittelu: 27.1. Illallinen katetaan idylliselle rantalaitumelle ja vieraaksi saapuu Tuure Kilpeläinen. 11.30 Top Gear Suomi. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Peltsi ja Osmo. 21.00 Poliisit 2017 (7). 18.30 Emmerdale (7). 12.35 Kokkaushaaste. Suuria odotuksia. 21.00 Efter Nio. (U) 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (7). Uhan alla olevat tekevät kaikkensa pysyäkseen mukana pelissä. 23.40 suhde². (U) Päivän tv-vinkit: Konttorin jäljillä Marko Ahonen Halln Yle Teema & Fem klo 22.00 Kotimainen ruotsinkielinen komediasarja Halln jatkaa Konttorin perinteitä. Uskontojen uhrit puhuvat koskettavat tarinansa. 22.50 Jerusalemin 4000 vuotta. 11.30 Ajankohtaista taivaasta. 13.35 Erakkoperhe erämaassa. Andreas ja Emily löytävät oikean paikan. 13.52 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. MUUT TV-KANAVAT YLE TEEMA & FEM 09.05 Hääkuvaajat. Kausi 9, 7/8. 21.30 Israel Art. 11.05 Pesästä lentoon. 23.50 Elokuva: Yön eläimet. 1, 17/25. Macho remppasarja Mancave tulee Norjasta. 13.00 Emmerdale (7). 11.15 Raamattu rakkaaksi. 13.05 Löytöretki tuntemattomaan. Kausi 1, 3/8. Kohtalo sinetöityy. Myrsky. Neitsytmatka. Kausi 1, 3/14. 20.55 Tarinoita metsästä: Kuukkeli talvella. Baddie-valmentaja ja meikkaaja Julia Suutari. Samaan aikaan tyhjeneviin sotekiinteistöihin työnnetään valtavia summia rahaa. 19.00 Kieksi (7). 21.00 Aallonmurtaja. 22.30 Elokuva: Auroran murhakerho: Kuolema kirkkaalta taivaalta. 15.00 Alaskan jäälentokenttä. 08.21 Nimipäiväonnittelu: 27.1. 20.00 Illallinen kansallismaisemassa. 17.10 Charité (12). 18.21 Puoli7 tänään. Valencia. 18.00 Päivän sää. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Brilliant Minds (7). 07.39 Enni ja Roi (S). 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 11.00 Studiokirkko. 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai. 14.00 Miehen puolikkaat. 14.00 Kaverille ei jätetä Ikuiset (7). Turkulaisen Niklas Ollilan mielestä maailman suurin laulukilpailu, Euroviisut, on vuoden kohokohta. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.05 Pohjoisen tähti (12). 22.25 Tulosruutu. Kausi 17, 11/12. 13.30 Tuho-osasto. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. 9, 3/3. Kausi 13, 21/22. Kyse ei tietenkään loppujen lopuksi ole uudesta vaatteesta, vaan kypsään ikään ehtineen naisen muuttumisesta ja kasvutarinasta. 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. 13.00 Rantabaari (12). Sarjasta päätellen me miehet olemme henkisesti keskenkasvuisia ja arvostamme toisten miesten seuraa. Kaikkea tätä esiintyy monissa uskonnollisissa yhteisöissä. 18.45 Top Gear. 15.15 Kutsumuksen tie. 21.00 Elokuva: The Fifth Element puuttuva tekijä. 07.24 Pikku Kakkonen. 19.20 Päivän sää. 19.55 Wheeler Dealers. Raa’alle voimalle on käyttöä myös Savonlinnassa. 18.00 Sinkkuillallinen. 19.55 Spotlight: Koulupakolaiset. Kausi 1, 4/8. 19.50 Luontopäiväkirja. Paluu Harrogateen. 19.45 Huippuvuoret yläilmoista. 13.15 Elokuva: Mullin mallin. Hope, mainio muusa. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.00 Simpsonit. Perustetaan saippuatehdas. 11.15 Kaipuu maalle. 07.37 Pikku Kakkonen. Chilen sotilasvallankaappaus syksyllä 1973 toi Miguel Veran perheineen Suomeen. (U) 11.00 Ostoskanava. 10.30 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 20.15 Miesten paratiisi. 00.05 The Summit Suomi. 21.30 Iholla. (U) 03.05 Poliisit 2022. Kausi 3, 15/20. (U) 22.35 Utö (12). 23.20 Alpeilla. Pohjanmaalla ei ole enää kysyntää minkkihäkeille entiseen malliin. Tahtosi tiellä Elämä Jumalan johdatuksessa. 22.00 Halln (7). 14.40 Maanteiden sankarit. (U) 18.30 The Voice of Finland. 11.45 Kahden polven treffit. 18.55 Exploring Earth. 22.00 Pandore pahalle pikkusormi (7). Kausi 6, 7/10. Jääkarhun häätö helikopterilla. 16.00 Alone yksin erämaassa. 07.58 Ryhmä Hau. Parantuminen. (U) 15.00 The Summit Suomi. 12.30 Gloryline. Mancave TV2 klo 20.00 Miehet, muistatteko yhä, kun maailma pyöri täysin napamme ympärillä. Kausi 1, 2/3. 09.35 På spåret. Kausi 19, 48/62. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.51 Robo ja riiviöt (S). 6, 7/10. Valtataistelussa unohtuu yrityksen ja sen työntekijöiden etu. 22.20 Päivän sää. 18.30 Raskaana. 15.50 Unelmahäät. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. TV5 09.30 Rantataloa etsimässä. Korukiista. Itse käytän tästä tyylilajista nimeä mukadokumentti. Ääni ratkaisee 2. 22.12 Hankala perintö (12). Kausi 1, 8/8. Kausi 4, 4/6. (U) 16.55 Tähtiarpa. 23.10 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. Ratkaiseva valinta. 07.16 Kuminakuja 19 (S). 21.15 Voimaa Sanasta. 16.45 Itse valtiaat (S). 12.00 Unelma-asunto auringon alta. Tuomarit vierailevat Heinolassa, Kajaanissa ja Uuraisissa sijaitsevilla moderneilla mökeillä. Vaikka Kieksin puheet ja kokemukset ovat henkilökohtaisia, sarjan nimeäminen tekijänsä mukaan vie huomiota itse pääasialta, lastensuojelulta. 11.35 Restaurant: Impossible. 15.00 Moderni perhe. 18.00 Maailman kauneimmat junareitit. Unilelu. 17.00 Yle Uutiset. 4, 2/8. 14.15 Muista tulevaisuutta varten. Aloitusjaksossa tavataan kitarasankari Geir, jonka unelma omasta rockluolasta on ollut jo pitkään pelkästään unelma. 06.25 Huomenta Suomi. 19.00 Mentalist. 09.45 Antiikkikaksintaistelu. Kausi 26, jakso 4699. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 17 TV1 06.25 Ylen aamu. 09.00 Remppa vai muutto UK. Nimi Kieksi tulee siitä, että dokumentaristi Sami Kieksi astuu kameran eteen ja puhuu suorapuheisesti sekä intiimisti. KUTONEN 09.20 Autojen fiksaajat. STAR CHANNEL 09.00 Castle. Nyt ryhdytään tositoimiin. Kausi 12, 1/10. Varhaisihmiset. 23.05 MM-Rallin huippuhetket: Monte Carlo. 08.23 Pikku Kakkonen. Tammikuun virroilla. 14.05 Top Gear. 23.30 The Walking Dead: The Ones Who Live. (U) 01.35 Farmi Suomi: Revanssi. (U) 15.55 Lomakoti auringon alta. Viimeinen tango. 16.10 Tavoittele armolahjoja. 21.53 Uutiset Uutis-Suomi. 10.45 Luontoretkellä Antarktiksella. Äärimmäisiä riskejä. Romuja ja aarteita. Kausi 11, 8/10. 10.00 Kymppitonni. 10.30 Alaskan jäälentokenttä. 3, 4/10. 10.00 Remontilla rahoiksi. Kohtalokas vahinko. 16.58 Uutiset. 13.30 Brittien ökyimmät myyntikohteet. Kohtalo sinetöityy. JIM 09.00 Diili. Uhan alla olevat tekevät kaikkensa pysyäkseen mukana pelissä ja leirissä nähdään nopeita käänteitä. 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. (U) 10.00 Rikkaat ja rahattomat. Ellen Jokikunnas. Kausi 1, 1/6. 1, 3/8. Hyvinvointialueet ovat rahapulassa. 4/5. 15.10 Kolopesijät. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 08.25 Ninjalinja (7). 15.20 Wheeler Dealers. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.40 Armon kalliolla. 11.00 Katselkaa Herran tekoja. 20.00 Mot. 17.05 Viiden jälkeen. 20.00 Huvila & Huussi. Onnea, Viljo! 06.54 Touhukkaat (S). 16.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa. Arvostrategi Jaana Villanen puhuu vastuullisuuden puolesta miehensä Panun kanssa, ja Milla Tamminen toteuttaa tätä kierrättämällä. 18.00 Nelli-Nalle. Malaga. Sorrenton niemimaa. 20.30 Elävä yhteys. Kolmikko on Italiassa Amalfin rannikolla etsimässä lomakoteja vuorenrinteillä. 21.45 Sielu ja ruumis. (U) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). Jos tekee jekkuu, pitää kestää kakkuu. 13.00 Silent Library Suomi. Kausi 1, 3/14. (U) 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.10 Jippii -lasten raamattukoulu. 19.00 Miehen puolikkaat. 12.00 Race Across The World Suomi. Maarianhaminassa selvitellään kansalaisten eripuraa ja Vantaalla painitaan hiessä. 12.00 Miten kaikki tehdään. 17.00 Simpsonit (7). 1, 2/6. Niinhän se pyörii enimmäkseen yhä, mutta enää se ei ole yhtä hauskaa, kun muutkin pyrkivät apajille. 12.25 Charité (12). 19.00 Jumalallista ruokaa. Sisilia. Kiristyksen kohteena. Kausi 1, 4/20. Paastoa, fitnessiä ja perunaa. 16.00 Gilmoren tytöt (S). Häirikkösusi. Aloitusjaksossa Kieksi kohtaa kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria. , Suhdesoppa, osa 1/2. (U) 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 14.30 Muisti: Chilen jälkeen. 12.00 Studiosavo. 18.45 Kuvakirjeitä maailmalta. 09.30 Puoli seitsemän. 18.05 Kööpenhaminan lentokentällä. 18.25 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. 21.00 TV7 Israel News. 14.45 Löytöretki Jumalan Sanaan. 22.35 Hockey Night Maanantai. Hyväksikäyttöä, henkistä väkivaltaa, suvusta ja ystävistä erottamista. 21.00 Will Trent. 16.00 Lemmen viemää (7). TV7 09.00 Betania-kodin kesäjuhlat. Halvalla hyvää. 18.20 Viikon raamattulaulu. 21.00 Elokuva: Elämä pelissä. (U) 14.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 09.50 Romuautot rahaksi. 21.45 Yle Uutiset. 08.50 Jumppahetki. Ratkaiseva valinta. 13.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. Kausi 4, 8/8. 18.00 Simpsonit. 18.00 Yle Uutiset. 10.15 Eränkävijät. 18.30 Puoli seitsemän. 22.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 14.40 Dubain tanskalaiset naiset. Kuorrutuksia. 16.00 Rillit huurussa. 21.30 Sinkut paljaana. 14.30 Korkeasaari. 21.00 Elokuva: The vow onnen varjot (7). Leipää ja voita. 19.30 The Summit Suomi. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Tällä kertaa Teemu Laurellin tie vie yli sata vuotiaalle, kaiken karvaisia eläimiä vilisevälle Tupaselan tilalle. Ohjelmatiedot voivat muuttua. 13, 10/12. 16.40 Yle Oddasat. Kohtalokas merimatka. 13.15 Helsinki, ikuisesti (7)
Suurin kimmoke pilkkimisharrastuksen oli ehkä silti Nasu-kissa, joka oppi syömään ahvenia. Kuntokoululaisista johtaja Ahti Wennberg mainitsi mm., että ensimmäisen kerran jälkeen olivat lihakset kovasti arat ja liikkeet kävivät vaivalloisesti, mutta jatkossa on tilanne muuttunut täysin. ICT-tukihenkilö Jarkko Lindholm kertoo tärkeimmistä ja mukavimmista sovelluksista puhelimeen Wahren-opiston luentosarjassa. Samaa muistutti Huotari. Marttojen ja MLL:n talvipäivässä välitettiin eteenpäin perinteisiä taitoja: kuinka pilkitään ja tehdään pullataikina. Taavi, 8, ja Eemi Ranta, 8, viihtyivät pilkkimässä ja hippaleikeissä. eräs testattavista nosti joulukuussa jalkaprässillä 190 kiloa, mutta nyt nousee jo 230 kiloa rautaa yläilmoihin. Se on vaan luovuudesta kiinni, sillä pihalle lasten kanssa täytyy päästä. Lauantaina oli juuri sellainen sää: vettä vihmoi ja tuuli tunki hupun alta sisään. Saalis maistuisi Mansikkaniemillekin. Tammelan MLL:n puheenjohtaja Anna-Kaisa Huotari totesi olevan aina mukavaa, kun saadaan uusia tapahtumia yhdistysten yhteistyönä aikaan. Osa asianharrastajista lenkkeilee ja voimistelee kotonaan välipäivinä, mutta toisille riittää vain kertaviikkoinen kuntokoulujumppa. 60 VUODEN TAKAA TÄNÄÄN p Valtuustonkokous. Tuire Salminen kertoi jokaisesta pullataikinasta tulevan erilainen, mutta kaikki ovat aina tulleet syödyiksi.. Taikinaa saa kaupastakin, mutta itse ajattelen, että itse tehdystä taikinasta tulee ihana tuoksu ja saa pullat edullisesti, martta Tuire Salminen pohti. – Paistamme fileet voissa ja pistämme mausteita päälle. SUDOKUN RATKAISU p Ajassa 18 Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 6 4 5 2 8 9 7 3 1 9 7 2 1 3 5 6 8 4 1 3 8 4 7 6 9 5 2 8 1 7 6 4 2 3 9 5 3 5 4 7 9 8 2 1 6 2 9 6 3 5 1 8 4 7 4 2 3 9 1 7 5 6 8 7 8 9 5 6 4 1 2 3 5 6 1 8 2 3 4 7 9 Tammelassa yritettiin narrata uteliaita ahvenia Kiti Salonen L auri Mansikkaniemi, 5, ihmettelee, miksi Tammelan Kuivajärveen kairatusta reiästä ei näy mitään. Johanna Sjöblom opasti Kalle ja Lauri Mansikka niemelle pilkkimisen saloja. – Pitää ylittää oma ajatus, että sää olisi liian huono. Hän pistää kauhan avantoon ja mittaa sen varrella jään paksuudeksi parikymmentä senttiä. Sjöblomit pääsivät aloittamaan pilkkikauden tänä talvena ennätyksellisen myöhään vasta tammikuussa. Sisällä oli ohjelmassa makkaran ja tikkupullan paistoa. Toistaiseksi on toiminnassa yksi ryhmä, joka maanantai-iltaisin käy kuntoaan kohentamassa Eerikkilän kuntosalissa. Brandersali, Wahreninkatu 4, klo 18–19.30. Kuntokoululaiset testattiin heti alkajaisiksi ja jokaiselle tehtiin tämän perusteella oma kunto-ohjelmansa, jota on noudatettu siitä lähtien. Ennätyssaalis on 17 ahventa. Yhdessäolon lomassa välitettiin perinteitä seuraaville sukupolville. Ajatella, mikä säästökin. – Yhdessä olo ja ulkoilu. –?Koska monille maanantai-illat ovat varatut, on nyt suunnitelmissa saada kokoon toinen ryhmä, jolle soveltuisi joku muu viikon päivä tähän tarkoitukseen, kertoi opistonjohtaja Eero Tuomola. p Luento. . Johanna ja Lars Sjöblom sen sijaan käyvät Tammelan Pyhäjärvellä pilkillä joka viikonloppu, jos mahdollista. – Tuntuu kuin nykisi, mutta onkohan se tuuli, joka heiluttaa, isä Kalle Mansikkaniemi pohtii. – Tyhmä ei kannata olla. Siksi talvipäivän järjestäneet Tammelan martat ja MLL olivat siirtäneet muun ohjelman eli makkaran ja tikkupullan paiston sisälle Sahrapirttiin. HUOMENNA p Forssan tori. Isä kertoo, että muut vetelevät Autokeitaalla lihapullia, mutta Lauri hihkuu, kun pöytään katetaan punakampelaa. – Se on ihan hyvä. Pankais poiketen Taavi Ranta, Ahti Runtti, Veikka Runtti ja Eemi Ranta tulivat ulkonaolon jälkeen lämmittelemään takan ääreen. Tammelan marttojen sihteeri ja innokas pilkkijä Johanna Sjöblom neuvoo, että vapaa kannattaakin välillä liikuttaa, jotta kalan mielenkiinto herää. Eerikkilän urheiluopiston kuntokoulutoiminta alkoi noin puolitoista kuukautta sitten ja on saanut ainakin forssalaisten kuntourheilusta kiinnostuneiden miesten keskuudessa hyvin suopean vastaanoton. Pitää tietää jään paksuus, Johanna Sjöblom muistuttaa. – Nuoret äidit ovat kyselleet, miten pullataikina tehdään. – Haluan kannustaa ihmisiä osallistumaan. Harjoitusohjelmaa tullaankin aina tarpeen vaatiessa nostamaan ja samalla myös liikesarjoja hieman vaihdellaan. Ja koskaan ei tiedä, tuleeko kalaa vai eikö tule, Johanna Sjöblom listaa koukutukset. Mansikkaniemet ovat pilkkimässä ensimmäistä kertaa. Sjöblom on huomannut, että yleensä kala syö parhaiten silloin, kun tekisi itse olla mieli lämpimässä. Ahvenen kilohinta voi olla 40 euroa. Klo 7–14. MOONA MÄNTYVAARA Forssalaiset ovat hyvin tyytyväisiä kuntokouluun Forssan Lehti 27.1.1965. Kuuden viikon kuluessa on todettu monen miehen kunnon nousseen jo melkoisesti, esim. Kissaa ei enää ole, joten nyt pilkkijät saavat itse syödä kalansa. Hän on 9-, 5ja 3-vuotiaiden lastensa kanssa kävellyt jäätä pitkin Vohlassaareen, välillä on pitänyt kaivaa kotipihalla frisbeet ja pallot esiin. Forssan kaupungintalolla klo 19. Lasten tapahtumissa kynnys on yleensä matala ja riittää, kun saapuu paikalle. – Ahven on utelias, mitä tapahtuu. Äiti Hanna Ranta pohti, että vaikka keli olisi voinut olla parempikin, harvoin se lapsia haittaa
Ma Forssa +1 Helsinki +2 Hämeenlinna +1 Iisalmi Imatra +1 Joensuu +1 Jyväskylä Kouvola +1 Kotka +2 Kuopio Lahti +1 Lappeenranta +1 Mikkeli +1 Oulu -2 Rovaniemi -3 Savonlinna +1 Seinäjoki Tampere +1 Turku +2 Utsjoki -10 Vaasa ?0 Varkaus +1 Ti +2 +3 +2 +1 +1 +1 +2 +1 +1 +1 ?0 -2 +1 +2 +2 +4 -7 +2 Ke +1 +3 +1 +2 +1 +1 +2 +2 +1 +1 +2 +1 +1 +1 +1 +1 +2 -14 +1 +1 To +2 +3 +2 +1 +2 +1 +2 +3 +3 +1 +2 +2 +1 ?0 -1 +1 +1 +2 +4 -3 +2 +2 Pe +1 +3 +1 -1 +1 +1 +1 +1 +2 +1 +1 +1 -1 -5 +1 +1 +3 -2 +1 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 25.1. +7 Las Palmas 21 Lontoo +9 Malaga 19 Lissabon 17 New York +2 Oslo +1 Pariisi 13 Peking -2 Pietari +2 Rooma 16 Tallinna +2 Tokio +8 Tukholma +3 Ti 31 10 10 21 21 +6 20 +9 16 16 +2 +4 12 +2 17 +3 12 +5 Ke 31 10 +8 22 22 +6 19 +7 16 16 +6 +2 +8 ?0 +4 13 +4 13 +4 26.1. 8: 8 MAANANTAI 27. Pimeä päättyy klo 8.05 ja alkaa klo 17.12. klo 14 °C +4,9 Bogskär Kylmintä 26.1.2024 °C -28,8 Naruska Lämpimintä 26.1.2024 °C +1,4 Bogskär Sateisinta 24.1. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 4 5 2 8 7 3 7 1 4 9 5 1 6 4 5 2 9 3 1 4 4 2 3 9 8 9 2 5 8. Päivällä sää on poutaista ja melko pilvistä, Lapissa osin selkeääkin. klo 14 °C +3 4 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 26.1. Päivän sana ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.” Matt. Eteläinen tuuli on heikkoa. Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 19 Ajassa p Nimipäivät Tänään: Viljo Huomenna: Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 8.55 ja laskee klo 16.22. Lämpötila on etelässä +2...-4 astetta, maan keskija pohjoisosassa -4...-10 astetta, Lapissa paikoin kylmempääkin. FINGERPORI JERE VIIVI JA WAGNER SUDOKU Täytä luvut 1–9 niin että jokaisella pystyja vaakarivillä sekä rajatuissa 3 x 3 -laatikoissa kukin luku esiintyy vain kerran. 6,1 mm Vaasa Klemettilä -12 -15 -3 -3 -3 -2 +0 -1 -0 +1 +1 +1 +1 5 8 7 4 4 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen +1 2 +1 1 +1 2 +1 2 +1 3 +1 2 +2 3 +2 3 +2 3 +2 3 +2 3 +3 3 +1 2 +1 2 +1 2 +1 2 +2 2 +1 2 Havainnot Jokioinen 26.1. TAMMIKUUTA ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 26 29 1 4 7 10 13 16 19 22 25 Joulukuu Tammikuu 2025 -30.0 -20.0 -10.0 0.0 10.0 27 30 2 5 8 11 14 17 20 23 Joulukuu Tammikuu 2025 4 8 12 Ma Bangkok 30 Berliini 11 Bryssel 11 Eilat 21 Kairo 22 Kööpenham. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Aamulla heikkoja räntäja lumisateita esiintyy aivan maan kaakkoisosassa. °C -29,8 Enontekiö Palojärvi Lämpimintä 25.1
Vuoden 2016 jälkeen räjähtäneiden tietosuojaongelmien jälkeen yhtiö on petrannut kovasti, ja se on ollut herkkänä disinformaation sekä käytettävyyden kanssa. Mark Zuckerberg on luvannut, että Facebookissa alkaa uusi aikakausi, jolloin alusta palaa juurilleen. Yritys lisäsi palveluissaan faktantarkistusta Trumpin ensimmäisen vaalivoiton jälkeen ja antoi Trumpille porttikiellon alustoilleen kongressitalon hyökkäyksen jälkeen. Meta on vuosia ollut Trumpin inhokkiyrityksiä. Vielä viime vuonna Trump sanoi passittavansa Zuckerbergin elinkautisvankeuteen, mikäli tämä ”sotkeutuu” Yhdysvaltain vaaleihin. – Bluesky on ikään kuin arvovalintapalvelu. Jos Trumpin nuoleskelu, Muskin sekoilu X:ssä ja Kiinan hyppysissä pyörivä Tiktok ahdistavat, mihin voi ihminen tehdä uuden somepesänsä. Siis Trumpia ja Muskia myötäilevän sananvapauden hengessä. – Siksi Tiktok on niin koukuttava ja tehokas. EU:n digipalvelusäädös määrää sen, että tekoälyn ohjaamalle oletussyötteelle täytyy olla vaihtoehto. Twitterin aikoinaan luoneen Jack Dorseyn perustama Bluesky muistuttaa käyttöominaisuuksiltaan Twitteriä. Lopun moderoinnin hoitavat Metan algoritmit. SANNA KORHONEN p Sunnuntaisuomalainen. Suuruuden ekonomia puhuu somemarkkinoilla. Viime vuonna vastaava luku oli enää 30 prosenttia. EU:n alueella käyttäjän pitää voida valita esimerkiksi Facebookissa ”vain kavereiden julkaisut”. Threads, joka on linkitetty Instagramiin, avattiin reilu vuosi sitten ja on lyönyt läpi vauhdilla. Harto Pöngän mukaan näin ei todellakaan ole tapahtumassa. Suomessa Bluesky on yhä varsin pieni toimija. Vaikka Facebookia selatessa tulisi tunne, ettei kukaan enää päivitä mitään, niin sekin on harhaa. – Kaikki somekanavat ottavat mallia nyt Tiktokista, joka on kokonaan tekoälyalgometrien ohjaama, Pönkä huomauttaa. Nuoria käyttäjiä poistuu, kun vanhempi väki rynnistää paikalle. Tosin uusi piikki nähtiin jälleen Trumpin virkaanastumispäivänä. 20 Forssan Lehti Maanantaina 27.1.2025 Some on miljardöörien taskussa, todellisia vaihtoehtoja on vähän Hanna Käyhkö / SUSU S omejätti Metan perustajan ja toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin hyppääminen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kelkkaan on saanut monet suomalaisetkin sosiaalisen median käyttäjät takajaloilleen. – Se kuulostaa siltä kuin näkisimme jälleen Facebook-kavereiden päivitykset ilman mitään algoritmin väliin tuomia lisäyksiä, mutta tosiasiassa näemme koko ajan enemmän tekoälyn syötteeseen valitsemia julkaisuja. Rekisteröityneitä käyttäjiä on vajaa 30 miljoonaa globaalisti. Tiktokin esimerkkiä seurataan yhdestä syystä: moni muukin somekanava on koukuttava, mutta mikään ei niin vahvasti kuin Tiktok. X:stä ei ole tapahtunut sellaista joukkopakoa kuin julkisesta puheesta voisi luulla. Jos poisvuotoa tapahtuu nuoremmasta päästä, vanhempi väki on sitä aktiivisempaa. Facebook ei ole henkitoreissaan, vaikka onkin algoritmien ohjaamana täysin erilainen kuin ennen. Suomessa se oli viime vuonna noin 1,2 miljoonaa. Siksi sen alustat ovat niin suosittuja. Käytännössä ihmisen tarvitsee katsella Tiktokia vain muutama hetki, kun tekoäly on jo oppinut käyttäjästä tarpeeksi ja alkaa tarjota uusia lyhytvideoita. Tosiasiassa automatiikan ja algoritmien vaikutus siihen, mitä ihmiset näkevät vaikkapa Facebookin somesyötteessään, on kasvanut valtavasti. Nyt Facebookin, Instagramin, Threadsin ja WhatsAppin omistavan yhtiön päämies seisoo Trumpin rinnalla toisen teknomiljardöörin, Elon Muskin, kanssa. Vielä neljä vuotta sitten Facebookin syötteen sisällöstä 50 prosenttia oli kavereiden luomaa sisältöä. Facebook ei nimittäin ole kuollut, ei sinne päinkään. Jos ei halua tukea trumpismia, voi valita Blueskyn. – Blueskyn luvut näyttävät tosin siltä, että ei siitä ole vakavasti otettavaksi kilpailijaksi. Somemarkkinoilla kokonaan uudella alustalla läpilyöminen on Harto Pöngän mukaan vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Sillä on jo yli miljoona viikottaista käyttäjää Suomessa. Pöngän mukaan koneen syöttämä algoritmi saa käyttäjän helposti koukkuunsa. – Viime vuosilta Bluesky on ollut ehdottomasti lupaavin, mutta sekin hyytyi. – Totta kai on ongelma, jos sosiaalinen media keskittyy yksiin käsiin eikä ole tervettä kilpailua. – Siitä näkee, miten älyttömillä resursseilla Meta operoi. Käyttäjät voivat julkaista lyhyitä päivityksiä teksti-, kuvaja videomuodossa, lähettää yksityisviestejä ja seurata muita käyttäjiä. – Tämähän on puhdas poliittinen kumarrus. Zuckerberg ilmoitti tammikuun alkupuolella, että Facebook luopuu Yhdysvalloissa faktantarkistajista, lopettaa poliittisen sisällön vaimentamisen ja vähentää muun muassa sukupuoleen ja maahanmuuttoon liittyvän keskustelun moderointia. Mutta Metassa osataan tehdä moni asia oikein. Faktantarkistajat ovat Pöngän mukaan olleet Metassa itseasiassa hyvin pienessä roolissa tähänkin asti: heidän osuutensa disinformaatiota koskevasta päätöksenteosta on ollut 0,5 prosenttia. Sen jälkeen kasvu hiipui. Pöngän arvion mukaan kyse on myös tietynlaisesta mediatempusta: Zuckerberg haluaa viestiä, että nyt somen käyttäjät voisivat vaikuttaa sisältöihin ja niiden näkyvyyteen enemmän. Uusia somekanavia olisi kyllä tulossa, mutta Facebookia, Instagramia ja Tiktokia on vaikea kampittaa. Pöngän mukaan vielä viime marraskuussa Blueskyssa oli isoa kasvua, kun Musk alkoi liputtaa avoimesti Trumpin puolesta. – Onneksi se on siellä. – Me käyttäjinä olemme kääntyneet siihen, että kavereilta tuleva syöte ei tunnukaan enää niin hyvältä, koska koneen profilointi meistä on älyttömän osuva. Se vetää puoleensa joka viikko 3,7 miljoonaa suomalaista. Bluesky-niminen palvelu edustaa sentään jotain uutta, tai ainakin eri omistuspohjaa. Instagramilla on sama ikääntyvien käyttäjien kohtalo kuin Facebookilla. Siis mainontaa, erilaisia ryhmiä, sivustoja ja valetilejä, joita käyttäjä ei seuraa. Tiktok sen sijaan on ollut koneenohjaama alusta asti. Ja tämän ominaisuuden kaikki somekanavat haluavat, tietenkin. Loput siitä, mitä käyttäjät Facebookissa näkevät, on algoritmin valitsemaa sisältöä. Somen algortimi siis tietää, mitä sinä haluat nähdä, ennen kuin edes itse osaat toivoa sitä. Vastaus on vähän tylsä: ei oikein mihinkään, mikäli haluaa olla muiden seurassa. Somekanavien ja Trump-vapaiden vaihtoehtojen vähyyttä tuskaileville Harto Pöngällä on lohdutuksen sana: – Mark Zuckerberg kyllä kääntää takkinsa taas neljän vuoden kuluttua. Tällä hetkellä Instagramia käyttää viikoittain 2,8 miljoonaa suomalaista. – Facebookin käyttö on edelleen todella aktiivista, mutta profilointiin perustuva, tekoälyn ohjaama algoritmi määrää sen, mitä me näemme siellä, Harto Pönkä kertoo. – On aika epäselvää, mitä Zuckerberg edes halusi sanoa, kun hän kertoi videolla faktantarkistuksen loppumisesta, sanoo suomalainen sosiaalisen median asiantuntija Harto Pönkä. Nyt toki arvovalintapoistujia on ollut jonkin verran, mutta iso kuva ei ole muuttunut. – X:n käyttäjämäärä on pysynyt yllättävän samana. Alun perin Facebook ja Twitter aloittivat sosiaalisen verkoston logiikalla: ihmiset näkivät sen, mitä heidän kaverinsa tai verkostonsa julkaisivat. Pönkä huomauttaa, että Metan palveluissa on paljon hyvääkin. Se suitsii algoritmeja edes vähän. Algoritmi tuntee sinut paremmin kuin sinä itse Sosiaalisen median syöte, eli se mitä käyttäjä näkee avatessaan esimerkiksi Facebookin, X:n tai Instagramin, on jännittävä sekoitus kaikkea