Näytöksi riittää latauksen kellonaika, joka vahvistaa kiusaamisen tapahtuneen kouluajalla. • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Järjestyssäännöt ovat hyvä tapa sopia pelisäännöistä netissä. Ilkeä verkkokirjoittelu kouluajalla tai kiusaamiskuvan ottaminen koulussa ei enää olisi harmaata aluetta, vaan järjestyssääntöjen rikkomus, josta voisi seurata jälki-istuntoa. Muutkin kuin vasemmistolaisen hallituksen johtamat maat katsovat Castron toimineen niille esimerkkinä. Tonnin painoinen teos on tehty raudasta. Janica Mäkelän teos Forssan yrittäjien kunniaksi paljastettiin sunnuntaina. KUVA: tapio tuomela Uusi kirjastolaki keventää kelpoisuuksia • Uusi kirjastolaki kirkastaa kirjastojen sivistysja demokratiatehtävää ja säilyttää kirjaston maksuttomana perusja lähipalveluna. Lakiesitys saa kiitosta henkilöstöltä, jonka ääni tuli lain valmistelussa kuulluksi. 200 poliisia saa jatkaa lisämäärärahan turvin Rescue-koiria tuodaan Suomeen yhä enemmän FoKoPo hävisi kotipelinsä viimeisellä sekunnilla Vanharouva Iiris protestoi sukalla UUtISet 2 URheIlU 16 elämä 12 AjASSA 22 . • Opetusja kulttuuriministeri Sanni GrahnLaasonen (kok.) esittää, että kaikki peruskoulut ja toisen asteen oppilaitokset laativat uudet järjestyssäännöt, joissa erikseen kielletään nettikiusaaminen. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kannattaa esitystä. Silhuetti Forssan kaupungista Forssan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kaisa lepola, Forssan Yrittäjiä edustanut timo Pekka ja taideteoksen tehnyt janica mäkelä pitivät puheenvuorot vastapaljastetun yrittäjyyspatsaan äärellä. ministeri: Nettikiusaamisen kielto koulujen järjestyssääntöihin uutiset 3 uutiset 9 uutiset 10 ulkomaan uutiset 14 latinalainen Amerikka muisti Castroa lämmöllä • Latinalaisen Amerikan johtajat ovat muistelleet lämmöllä viikonvaihteessa menehtynyttä Kuuban johtajaa Fidel Castroa. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi maanantai 28.11.2016 • N:o 321 loUNAIS-hämeeN mAAKUNNAllINeN ääNeNKANNAttAjA | PeRUStettU VUoNNA 1917 | www.FoRSSANlehtI.FI. Liikenneympyrään tehdystä taideteoksesta erottaa tuttuja rakennuksia. Kun yhdessä sovitaan, mitkä ovat koulun pelisäännöt verkossa ja seuraukset nettikiusaamisesta, pystymme puuttumaan kiusaamisen uudenlaisiin muotoihin, Grahn-Laasonen perustelee. Kun nettikiusaaminen on kielletty järjestyssäännöissä, esimerkiksi valokuvan lataaminen verkkoon kiusaamistarkoituksessa johtaa seuraamuksiin. Teoksen keskiössä on yrittäjyys, joka näyttäytyy kaupunkilaisille rakennuksina, tuotteina ja palveluina.
Hämeessä vähennystä tulisi 70 poliisin verran. Lisärahoitus mahdollistaa määräaikaisten poliisin työsuhteiden jatkamisen ensi vuonna ja säilyttää resurssit ennallaan. marraskuuta 2016 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. Rahaa voidaan ohjata myös muihin tarkoituksiin poliisin sisällä. Saarni toivoo, että kehyspäätökseen tehdään tulevienkin vuosien osalta korjauksia. Kun raha saadaan, nähdään riittääkö se kaikkien palkkaamiseen koko vuoden ajaksi. KehyspäätöKsen muKaan poliisin resursseja piti vähentää tästä vuodesta vuoteen 2020 asti. Neuvotteluissa tavoitteena on, etteivät leikkaukset olisi noin suuria, Saarni sanoo. Ami Laaksonen Häme Poliisi on saamassa valtion täydentävässä talousarvioesityksessä lisämäärärahaa, jonka turvin 200 määräaikaista poliisia jatkaa tehtävissään. Ilman määrärahaa poliisien määrä olisi vähentynyt merkittävästi tämän vuoden lopussa. Se on toteutuessaan iso määrä. Saarnin mukaan turvapaikanhakijatilanne antoi täksi vuodeksi poliisille lisää resursseja, eikä vähennyksiin tarvinnut ryhtyä. Työparina vanhempi konstaapeli Riikka Lankinen Forssan poliisiasemalta. . –?Jos suunnitelma toteutuu, koko maassa poliisien määrä vähenee 7?200:sta 6?450:een, eli 750 poliisivirkaa vähenee. KUVA: Tapio Tuomela Uutiset maanantaina 28. Hämeessä lisäraha koskee 14:ää eri tehtävissä toimivaa poliisia. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Hämeen poliisin poliisipäällikkö Tapio Saarni pitää linjausta hyvänä asiana. Poliisille lisää rahaa talousarviosta . Hämeen poliisin luottamusmiestä Rami Lehtistä harmittaa poliisin budjetin lyhytnäköisyys niukkojen rahavarojen edessä. –?Poliisien osalta on hyvä, että työpaikat säilyvät. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. Saarni muistuttaa, että lisärahan määrä on vielä avoinna. Tämä mahdollistaa myös sen, ettei palveluihin tarvitse tehdä niin isoja supistuksia, Saarni sanoo. –?14 määräaikaisen työsopimuksia on Hämeessä jatkettu tammihelmikuun ajan
Näytöksi riittää latauksen kellonaika, joka vahvistaa kiusaamisen tapahtuneen kouluajalla. Luukkainen ja Grahn-Laasonen toivovat, että koulut kutsuvat lasten ja nuorten vanhemmat mukaan laatimaan nettikiusaamista koskevia järjestyssääntöjä. –?Korvamerkitty raha sitoo käsiä. Uusien virsien tarkoitus on nykyaikaistaa virsitarjontaa. Orimattilan asema on jo tyhjillään, seuraavaksi kohteena voivat olla Heinola, Riihimäki ja Forssa. Opettajat kokevat hankalaksi nettikiusaamiseen puuttumisen. KUVA: Tapio Tuomela Turvapaikanhakijoiden osalta Hämeen poliisilla on Saarnin mukaan tällä hetkellä riittävät resurssit. Ei voida tehdä kehittämissuunnitelmaa, koko ajan pitää tehdä selviytymissuunnitelma. marraskuuta 2016 Forssan lehti. Yhteisön merkitys joko kiusaamisen hyväksyjänä tai tuomitsijana on keskeinen. ”Budjetista pitkänäköisempi” ”Tämä mahdollistaa myös sen, ettei palveluihin tarvitse tehdä niin isoja supistuksia.” TApio SAARni Hämeen poliisipäällikkö Lauri nurmi Netin WhatsApp-viestipalvelussa syntyy keskusteluketju, jossa yläkoululaista tyttöä haukutaan julmasti ja hänestä levitetään valheellisia juoruja. Esitys on kannatettava, ja sen toteuttaminen selkiyttää tilannetta, Luukkainen arvioi. Verkkokiusaamisen kieltävät säännöt voidaan kirjata koulujen järjestyssääntöihin heti. poliisi on harvoin oikea taho puuttumaan netissä tapahtuvaan koulukiusaamiseen, vaikka sillä räikeimmät tapaukset on velvollisuus tutkia. Siksi hän esittää kouluyhteisöille uusien järjestyssääntöjen laatimista. Näin asiantuntijat ovat kiusaamisen dynamiikkaa kuvailleet, ministeri kertoo. grahn-laasonen esittää , että kaikki peruskoulut ja toisen asteen oppilaitokset laativat uudet järjestyssäännöt, joissa opettajat ja lapset sekä nuoret yhdessä sopivat verkkomaailman säännöistä. Jos rehtori vain printtaa ja sanoo, että tässä ovat meidän järjestyssääntömme, se ei vielä sitouta oppilaita sääntöihin. Jos haukkuminen olisi tapahtunut suullisesti kouluaikana, kiusaajat olisivat välittömästi joutuneet puhutteluun – luultavasti myös jälki-istuntoon – ja heidän vanhempiinsa olisi otettu yhteyttä. Saarni arvioi, että kielteisen päätöksen saaneet paperittomat ja laittomat maassa olijat hakeutuvat Hämeen sijasta isommille paikkakunnille. Opettajat ovat mieltäneet verkkomaailman harmaaksi alueeksi, eikä ole ollut selvää, milloin kyse on koulutyöstä. Ratkaisijan roolissa on usein yhteisö kiusaajan ja kiusatun ympärillä. STT Hoosianna kajahti jälleen kirkoissa 3 maanantaina 28. Forssan poliisiasemalla työskentelee kaksi määräaikaista poliisia, joiden työsuhdetta voidaan lisärahan turvin jatkaa. –?Koulukiusaamisen osalta vastuuta ei voi pompotella. Suomenkieliseen lisävihkoon on otettu myös tuttuja lauluja, joita ei ole aiemmin määritelty virsiksi, kuten Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Tosin nyt ovat alkamassa maasta poistamiset, jotka Saarnin mukaan työllistävät poliisia lisää. Vanhempi konstaapeli , Hämeen poliisin luottamusmies Rami Lehtinen sanoo, että turvapaikanhakijoihin liittyvät tapahtumat ovat työllistäneet Forssan seudulla poliisia kuluvan vuoden aikana odotettua vähemmän. Suurin uhka kenttäpoliisille Lehtisen mukaan ovat laittomasta maassa olevat ja tänne jäävät henkilöt. Grahn-Laasonen nimitti perjantaina työryhmän selvittämään uusia keinoja puuttua koulukiusaamiseen. –?Selvää on, että kiusaamisongelma ei ratkea lainsäädännöllä, vaan koulun arjessa. Oppilaasta on otettu valokuvia, joita muokataan ja ladataan nettiin. Lehtinenkin uskoo näiden hakeutuvan enemmän isompiin kaupunkeihin, eikä siten työllistävän Forssan seutukunnalla poliisia. –?Logiikka on, että toiminnallaan oppilas rikkoo järjestyssääntöjä, mistä seuraa sanktio. Vastuu on jokaisella aikuisella, joka lapsen kanssa on tekemisissä. Tutun Hoosiannan lisäksi sunnuntaina laulettiin myös täysin uusia virsiä, kun seurakunnissa otettiin virallisesti käyttöön uudet suomenja ruotsinkieliset virsikirjan lisävihkot. Lehtinen huomauttaa, että Ruotsissa poliisi pyysi 300 miljoonaa euroa lisämäärärahaa ja sai 100?miljoonaa samaan aikaan kun Suomessa budjettia pienennetään. Häntä ihmetyttävät puheet lisämäärärahasta, kun poliisilta ollaan leikkaamassa määrärahoja paljon enemmän kuin nyt ollaan antamassa palautusta. –?Jos leikkaussuunnitelmat toteutuvat, karsinta poliiseista ja asemista tapahtuu syrjemmältä. Parhaita ovat olleet mallit, joissa järjestyssäännöt on laadittu yhdessä. Budjetista pitäisi tehdä pitkänäköisempi, Lehtinen sanoo. Olipa sitten vanhempi, opettaja, harrastuksen vetäjä tai kuka tahansa aikuinen. Kun yhdessä sovitaan, mitkä ovat koulun pelisäännöt verkossa ja seuraukset nettikiusaamisesta, pystymme ehkäisemään kiusaamista ja puuttumaan sen uudenlaisiin muotoihin, Grahn-Laasonen perustelee Lännen Medialle. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kannattaa GrahnLaasosen esitystä. Kun nettikiusaaminen on kielletty järjestyssäännöissä, esimerkiksi valokuvan lataaminen verkkoon kiusaamistarkoituksessa johtaa seuraamuksiin: ensin kasvatukselliseen puhutteluun ja törkeässä tapauksessa tai kiusaamisen jatkuessa jälkiistuntoon. FL-LM Ministeri esittää, että nettikiusaaminen kielletään koulujen järjestyssäännöissä Ilkeä verkkokirjoittelu kouluajalla tai kiusaamiskuvan ottaminen koulussa ei enää olisi harmaata aluetta, vaan järjestyssääntöjen rikkomus, josta voisi seurata jälki-istuntoa. Suomenkielisessä lisävihkossa on 79 ja ruotsinkielisessä vihkossa 147 uutta virttä. Suurimmat puutteet resursseista poliisilla on Lehtisen mukaan päivittäisessä toiminnassa. Tapaus on aito esimerkki koulukiusaamisesta. Hämeen poliisin luottamusmiestä Rami Lehtistä harmittaa poliisin budjetin lyhytnäköisyys niukkojen rahavarojen edessä. Verkkomaailma mielletään helposti koulun ulkopuoliseksi maailmaksi, vaikka oppilaat ovat siellä kouluaikana älypuhelimillaan. Esitys on kannatettava, ja sen toteuttaminen selkiyttää tilannetta.” oLLi LUUKKAinEn OAJ:n puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen. isona ongelmana Lehtinen pitää sitä, että nyt myönnettävä raha on osittain korvamerkitty muun muassa viharikosten selvittämiseen. ”opettajat ovat mieltäneet verkkomaailman harmaaksi alueeksi, eikä ole ollut selvää, milloin kyse on koulutyöstä. Kiusaaminen jatkuu pitkään, ja kiusaajat lataavat osan viesteistään verkkoon kouluajalla. –?Pidän tärkeänä, että työryhmä ei keskity vain siihen, mitä laissa lukee, vaan paneutuu myös siihen, miten kiusaaminen ilmiönä on muuttunut, ministeri evästää vuoden 2017 ajan työskenteleviä asiantuntijoita. Ministeri valtuuttaa työryhmän esittämään tarvittaessa lakimuutoksia. Puuttuuko se kiusaamiseen. KUVA: Lauri nurmi Suomen kirkoissa laulettiin jälleen Hoosianna-hymniä ensimmäisen adventin ja uuden kirkkovuoden alkamisen kunniaksi. Työparina vanhempi konstaapeli Riikka Lankinen Forssan poliisiasemalta. Tulee kuva, ettei luoteta siihen, että paikallinen poliisi osaa käyttää rahat sinne, missä on suurin tarve. Opettajat ovat todella kovilla ja tarvitsevat tukea, kun he kohtaavat lapsia, joilla voi olla monia ongelmia, jotka tulevat kodin elämästä, GrahnLaasonen sanoo. Lopulta asiaa tutkii poliisi, jota rehtori auttaa tutkinnassa. –?Järjestyssäännöt ovat hyvä tapa sopia pelisäännöistä netissä. Heistä poliisi ei paperien puuttuessa tiedä, kenen kanssa toimii. –?Mielenosoitukset ovat toki työllistäneet ja vieneet resursseja muista poliisitehtävistä, mutta rikoksia on tehty melko vähän, kyse on lähinnä yksittäistapauksista, Lehtinen kertoo. –?Rahan tipoittain antaminen vaikuttaa toimintaan. FL Ami Laaksonen Forssa Hämeen poliisin luottamusmies Rami Lehtinen sanoo päätöksestä olevan apua, mutta hän kuvailee poliisin tilannetta silti edelleen eteenpäin nilkutteluksi. –?Kouluissa tarvitaan uusia toimintamalleja puuttua nettikiusaamiseen ja sosiaalisen median verkostoissa tapahtuvaan kiusaamiseen, opetusja kulttuuriministeri Sanni GrahnLaasonen (kok.) painottaa
Esineen löytöpaikka on huvittava. Pääkirjoitus Forssa 28. Pelastustoimen yhteistoiminta-alue on melko tarkoin sama kuin hälytysaluejakokin, sanoo Ilvesmäki. Etelän ihmistä ihastuttaisi nyt viikonloppupako Lappiin, josta löytyisi harmaan sijaan sinistä hämärää. Aluehälytyskeskus sijaitsee Forssassa. Forssan seudulla varauduttu hyvin katastrofeihin FORSSAN LEHTI 28.11.1976 Bensiinilastissa oleva rekka törmää linja-autoon. marraskuuta 2016 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Määrittelemättä on tuleva kuivatusmaksu ja hulevesiviemäröintimaksu, jolla vesihuoltoliikelaitos kattaa hulevesiviemäröinnin järjestämiskustannukset. Silloin eteläisen Suomen päivän kesto on alle kuusi tuntia. Yksi haluaa suklaata, toinen salmiakkia ja kolmas teetä. 11. Vapautushakemuksia on paikoin tullut tulvimalla. Marraskuun 26. Kaikesta kurjuudesta huolimatta. Niin aina. 40 vuoden taKaa Lounais-Hämeen museoon harvinainen kivikirves FORSSAN LEHTI 28.11.1956 LounaisHämeen museo on saanut kokoelmiinsa harvinaisen kivikirveen. Voisi siellä olla vaikka konserttilippukin sohvanimun vastalääkkeeksi. kun pimeys syvenee, pitää rohtojenkin luonnollisesti koveta. Forssassa sijaitsee paloja pelastustoimen aluehälytyskeskus. päivään asti. huLevesien ”suunnitelmalliseen hallintaan” on kirjattu, että kiinteistöt hoitavat ensisijaisesti hulevetensä omalla kiinteistöllä tai sitten maksavat sen hoidosta. 300-1800 eKr. Ainahan on maksettava, eikös juu. Myös unentarve lisääntyy, fyysinen aktiivisuus hiipuu, väsyttää, ei haluta, mutta ruoka kyllä maistuu. Vanha kansa, joka ei tiennyt mitään kivikaudesta ja sen aikaisesta tekniikasta, piti tällaisia kiviesineitä ukonvaajoina, salaman taivaasta tuomina esineinä. Valumavesiä ja kiinteistöjen perustusten kuivatusvesiä ei saa lain mukaan johtaa jätevesiviemäriin, koska ne kuormittavat turhina jätevesiverkostoa ja vesittävät jätevedenpuhdistamon prosessin. Tuosta päivästä lähtien valoisa aika alkaa hitaasti pidetä, viitisen minuuttia viikossa. Tämä on pyöreäteräinen, pääasiassa vain terältä hiottu esine, joka on valmistettu vihertävistä sädekiviliuskeesta. Lähtökohtana pitää olla, että kerättävä hulevesimaksu vastaavasti pienentää kiinteistöjen jätevesimaksua, jolla toiminta on aiemmin katettu. Se on kampakeraamiseen kulttuuriin kuuluva ensimuoto ja on peräisin ajalta n. Luukkuja pitäisi siis riittää avattavaksi joulun yli, koska vanhan kansanviisauden mukaan vasta Tapaninpäivänä hullukin jo huomaa päivän pidenneen. Riihimäen Vesi ottaa hulevesimaksun käyttöön jo ensi vuoden alusta, mutta vastapainoksi toiminta-alueen kiinteistöjen jäteveden käyttömaksu laskee 9 prosenttia. Marraskuun ensimmäisten viikkojen luukkuihin voisi laittaa kenties kynttilän, saunahunajaa tai pirtsakkaa tyrnimehua. kaLenteri näyttäisi armollisesti päivä toisensa jälkeen, että talvipäivän seisausta kohti mennään. Hämeenlinnan Seudun Vesi jatkaa selvitystyötä. Sen oireita ovat väsymys, liikaunisuus, makeannälkä ja lihominen. Pohjoisen väen versiossa voisi olla tarjolla lahjakortti kylpylähoitoihin. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. Pannaanko kalenteri ennakkotilaukseen. Hulevesien ja jätevesien erottaminen toisistaan vanhoissakin keskustoissa on teoriassa helppoa mutta käytännössä vaikeaa, hidasta ja kallista, kun viemäröintejä on uusittava ja katuja kaivettava auki. Kaamosmasennuksesta kärsii noin prosentti suomalalaisista. Vanhaa väärää sekaviemäröintiä on joka puolella maata. Ensi vuodeksi voisi joutuisa yrittäjä tuotteistaa kaamoskalenterin, joka olisi suunnattu juuri meille marraskuun lannistamille. Uusi taksa tulee jatkossa voimaan Forssan kaupungissa. Forssan hälytysalueeseen kuuluvat Jokioisten, Humppilan ja Tammelan kunnat sekä Forssan kaupunki. Uusi pienikin maksu, sadeveteen leivottu pakkovero, on kiinteistönomistajista käsittämätön – kuin kylmää vettä päin kasvoja. päivän luukkuun tarvittaisiin jo järeät aseet. Eteläja LänsiSuomessa tarvotaan samaan aikaan kurassa, hikiset villasukat myttynä kumisaappaassa. Minulla on ehdotus. Kaamoskalenteri ensi syksyksi kauppoihin, kiitos Päivät lyhenevät aina talvipäivän seisaukseen eli joulukuun 21. Luukkujen taakse kätketyt yllätykset tekevät kauppansa. Näin määrittelee Forssan palopäällikkö Pekka Ilvesmäki pahan onnettomuuden, joka voi satua milloin tahansa. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Ilmastonmuutoksen arvelisin edistävän kysyntää tulevina vuosikymmeninä. Jotkut jopa nauttivat tämän ajan rauhoittavasta pimeydestä, mutta isolle osalle se tekisi hyvää. Tämän vuoksin niillä oli voimaa parantaa sairauksia ja ne estivät myös salamaa lyömästä rakennukseen. Onnettomuuksien sattuessa on käytettävissä eri alojen ammattihenkilöitä aina yleiskemistiä myöten. Vaihtoehtoja on viljalti. Valuma-, vuotoja kuivatusvesien osuus puhdistettavasta jätevedestä on merkittävä, kymmeniä prosentteja. kaikki eivät kalenteria tarvitsisi. Vesihuoltoliikelaitos ei nykyisillä vesija jätevesimaksuilla pysty järjestämään hulevesien viemäröintiä. Päivät lyhenevät aina talvipäivän seisaukseen eli joulukuun 21. Vesimaksujen kokonaisrasitus uhkaa Forssassa nousta. Forssan seudulla on varauduttu katastrofeihin hyvin huolellisesti. On maksettava vielä sadevedestäkin. Se näet keksittiin Urjalan Ikaalan Isontalon pirttirivin vintiltä. Uudistuksen pyhänä aikeena on kohdentaa maksut oikein, ei periä ylimääräistä. Sen oireita on viheliäisen pitkä lista: surullisuus, alentunut mieliala, ahdistuneisuus, ärtyneisyys, mielihyvän ja mielenkiinnon kokemisen menettäminen sekä arvottomuuden, syyllisyyden ja toivottomuuden tunteet. Maakunnassa etenemistahti vaihtelee. Uusi eriytetty maksu ei perustu niinkään järkeen kuin kirjanpitoon. Tekninen työryhmä pohtii tulevaa, vuonna 2018 alkavaa käytäntöä omistajakunnissa. Huleveden viemäröintimaksut on vesihuoltolain mukaan määriteltävä paitsi kustannusvastaaviksi myös kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi. Se pilkkoisi ankeuden siedettävämpiin osiin. Kaamoskalenterista haluaisin marraskuun edetessä löytää pahoja yrttitippoja yskään, punaiset villasukat, terästettyä glögiä ja inkiväärisuklaata. Nuorgamissa alkaa juuri kaksikuinen kaamos. KUVA: Toni Rasinkangas Kolumni Johanna Puukka J oulukalenterisesonki on nyt kuumimmillaan. Ehdotus on luvassa vuoden loppuun tai ensi vuoden alkuun mennessä. 2016 Maksettavaa ropisee vielä sadevedestäkin S adevesistä on noussut myrskyjä eri puolilla Suomea, kun ensimmäisissä kaupungeissa on puuhattu asemakaava-alueen kiinteistöille valumavesistä lakiuudistukseen perustuvaa hulevesimaksua. Silloin eteläisen Suomen päivän kesto on alle kuusi tuntia. päivään asti. 60 vuoden taKaa Mielipide maanantaina 28. Noin 10–30 prosenttia väestöstä kärsii talvikuukausien aikana lievemmästä oireilusta eli kaamosrasituksesta
LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Suomessa tarvitaan selvitys maan kattavan maksuttoman joukkoliikenteen kokonaisvaikutuksista. Turha on nyt ministerien puhua edelläkävijyydestä. 12,09 e/kk DIGI + PRINTTI alk. asukasta) on 1000 vuoden aikana käännetty yhtä monta kirjaa kuin Espanjassa vuodessa. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. Kun halutaan suurista riskeistä vapaata, omavaraista, hajautettua, pitkän päälle edullista uusiutuvaa energiaa, joka ei tuota jäteongelmia, silloin pitää rakentaa sellaista. Se on kovin vaatimaton ja perustuu pääosin metsäteollisuuden jätteisiin. 5 maanantaina 28. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Kuitenkin puolet nuorisosta on valmiina siirtolaisiksi Länteen. Menin perjantaina aamupäivällä paikalliseen apteekkiin, kun ajattelin, että apua kipuuni on nyt löydettävä. marraskuuta 2016 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Lännen Media on Alma Median, TSYhtymän, I-Medioiden, Kaleva Oy:n, Keskipohjanmaan Kirjapaino Oy:n, Hämeen Sanomat Oy:n ja SLP Kustannus Oy:n maakuntalehtien yhteinen toimituksellisen sisällön tuotantoyhtiö. Menin vastaanotolle sovittuna aikana. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Maksavat ne kolarit, päästöt, ruuhkat, parkkihallit ja ohitustietkin jotakin. Hänellä on myös toinen vaihtoehto, jota kannattaisi kokeilla. tiMo Helin Forssa Mitä tekoa islamilla on islamin kanssa. Vai onko niin kuin näyttää, että valtion tehtävä on harjoittaa kannattamatonta tuotantoa ja antaa kannattava bisnes ulkomaisten suuryritysten käsiin. En vielä oikein voinut uskoa, että kipu on poissa kokonaan vajaassa vuorokaudessa. Kipu alkoi heti hellittää ja sain varmuuden vuoksi mukaani reseptin, kipulääkettä varten. Rakenteilla olevia atomivoimalaitoksia ei makseta nykyisillä sähkön markkinahinnoilla. Viime perjantaina tuli täyteen kolme vuorokautta, kun jalkani oli ollut niin kipeä että peiton painokin oli isonvarpaan päällä liikaa. Lännen Median osakaslehdet ovat Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Kainuun Sanomat, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Aamulehti, Satakunnan Kansa, Turun Sanomat, Hämeen Sanomat sekä Forssan Lehti. erkki kaakinen Forssa Nopea apu terveyskeskuksesta O tsikko viittaa teologian tohtori Jouko Martikaisen kirjoitukseen Perusta-lehdessä 5/2015. Hallituksen tavoite vuodelle 2030 on uusiutuvan energian osalta 50 prosenttia. On satsattu menneisyyteen kuuluvaan atomivoimaan ja jarrutettu uusiutuvaa energiaa. Kun kuva tulevaisuuden tavoitteesta puuttuu päättäjiltä, sen tarjoaa heille joku, jolla sellainen on. Toivottavasti ei ydinkatastrofiriskin toteutumisena. varMaankin suuri osa muslimeista pitää uskontoaan rauhan uskontona ja paheksuu islamin nimissä tehtyjä terrori-iskuja. Jos muutos joskus tulee voimaan ja meitä kohdellaan siinä kaltoin, viimeistään silloin on meidän aika ottaa selvää, kuka tai ketkä olivat koko muutosrumban keksijöitä ja alkuunpanijoita. Tallinnassa ja Maarianhaminassa. Aurinkoja tuulivoiman jaksottaisuuden ongelmaan löytyy jo ratkaisuja kehittyvästä sähkön varastoinnista ja ns. Kihtilääkettä ei minulle myyty, vaan soitettiin terveyskeskukseen ykkösryhmän lääkärille. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puh. Sen kehittäminen olisi kuitenkin päästöja turvallisuussyistä ensisijaista. U usi hallituksen ilmastoja energiastrategia ei näytä tuovan varsinaista uutta. Lääkäri vastasi, että potilaan pitää tulla käymään kello 13.20. Loppuuko hyvät palvelut täältä ja sairaalastamme. Sähköautot tulevat lähivuosina vauhdilla Suomeenkin hallituksen päätöksistä riippumatta. Jotakin selittää ministeri Lindströmin tunnustus: Olen tuulivoimaa seurannut neljä vuotta valiokunnassa. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2016 S airastin viime viikolla jalkaani tullutta kovaa kipua, jota pidin oireista päätellen kihtinä, jota olen takavuosina sairastanut useasti, kun tykkään paistetuista muikuista ja silakoista. Siirtymistä uusiutuvaan energiaan pitkitetään. Voimakkaat eturyhmät saivat tahtonsa läpi. Aina kun luulin siitä jotakin ymmärtäväni, niin olen pudonnut kelkasta. 03-4155 610. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Lääkäri kertoi, että kihtilääke poistaa kyllä kivun, mutta ei aina sovi yhteen muiden käytössä olevien lääkkeiden kanssa. ensin pitää olla näkymä siitä, mitä halutaan. Islam ei ole pelkästään uskonto, vaan lakikokoelma, joka säätelee ihmisen elämän pienimmätkin yksityiskohdat. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. 632 Muhammed oli pelätty julmuutensa ja häikäilemättömyytensä takia. Energiapolitiikan suhteen se joku on ollut energiateollisuus, muu suurteollisuus etujärjestöineen ja räjähtelevillä lepakoilla pelottelevine atomivoimalobbareineen. Ne eivät ole Euroopan parhaat, mutta riittävän hyvät omiin tarpeisiimme. Politiikan jälki on karmeaa. Viimeistään silloin on aika osoitella heitä sormella. Hän näytti sen poistetun nesteen määrän, jota oli arvioni mukaan runsas kuutiosenttimetri. 624. Isonvarpaan nivel oli paksu, kauniin punainen ja kipeä, jota ei oikein sietänyt edes kosketella.-Tarvitaan pistos, jolla poistetaan nivelessä oleva neste, joka korvataan hoitavalla nesteellä, sanoi lääkäri. Muhammed aloitti miekkalähetyksensä Mekan karavaanin ryöstöllä v. älykkäistä sähköverkoista. Maksuton joukkoliikenne on suuri menestys monissa kaupungeissa, mm. Tämän ensimmäisen väkivallanteon onnistumisen kunniaksi muslimit viettävät eid al fitr -juhlaa ramadanin päätteeksi. lauantaina (FL 26.11.) lehti oli puolillaan pitkiä kirjoituksia HyKyyn siirtymisestä ja siitä seurauksena olevista ongelmista. Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari sanoo Forssan Lehdessä 23.11., että radikaali-islamia ja terrorismia ei pidä nähdä millään tavalla uskontoon kytköksissä olevana asiana. Jos islam on uskonto ja sen perustaja Muhammed, on Pelttarin väite väärä. Aiemmat päätökset liian avokätisistä tuulivoiman syöttötariffeista ovat poliitikkojen vika, eivät tuotantomuodon syy. Jos ja kun tuulivoiman tuottaminen on hyvä bisnes, miksi valtio ei itse rakenna sitä. Muslimi-historioitsijoiden piirtämä kuva Muhammedista Medina-kaudeltaan (622–632) on täysin yhdenmukainen Isisin toiminnan kanssa. Siksi islamin alue Atlantin rannoilta Himalajalle elää varhaiskeskiaikaa. Tämä maksetaan ostoenergiana ja puuttuvina työpaikkoina. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,3 miljoonaa henkeä. antti pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Ilmastoja energiapolitiikka tuuliajolla Kun halutaan suurista riskeistä vapaata, omavaraista, hajautettua, pitkän päälle edullista uusiutuvaa energiaa, joka ei tuota jäteongelmia, silloin pitää rakentaa sellaista. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Lauantaiaamuna olin yllättynyt ja erittäin tyytyväinen. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen 050-3426610 Heini Lauren 040-5282269 Pia Oksa 050-3138987 Heli Hieperi 050-3138999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 279 e 6 kk 140 e 3 kk 71 e 2 kk 48 e DIGILEHTI alk. Tämä on se uskonnon perustaja, jota terroristit seuraavat. Paikalliset luottamusmiehetkin kirjoittivat yhdistetyt mielipiteensä. suoMen energiapolitiikasta on puuttunut selkeä visio. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. Kuollessaan v. Liikenteestä puhuttaessa ei hallituksen tiedotustilaisuudessa taidettu kertaakaan mainita sanaa joukkoliikenne. Miksi. Pitääkö meidän tulevaisuudessa hakea hoitomme Hämeenlinnasta?Toivon kovasti, että edellä kertomani tapaus ei olisi viimeinen, vaan saisimme palvelumme edelleen omissa kotikunnissamme. Nyt saattaa käydä niin, että Suomi jättäytyy yhä enemmän tuontienergian varaan. Arabiaksi (300 milj. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Heidänkään asemaansa ei kuitenkaan helpoteta valehtelemalla Muhammedista ja hänen toiminnastaan. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. Aurinkoja tuulivoiman tuottamisen olosuhteita Suomessa voi verrata maatalouden olosuhteisiin. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 5707432 Toimitussihteerit klo 13 jälkeen 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 656 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen 03-4155 662 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Edelläkävijät myyvät Suomeen tuulivoimaloita, ovat luopumassa polttomoottoriautoista ja atomivoimasta. Välttämättömyyksistä on tehty hyveitä. Itselleni tulee voimakkaana mieleen ajatus, mitä tuo koko Hyky vaikuttaa meidän forssalaisten ja naapurikuntalaisten elämään. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Kun tärkein tieto on hallussa, ei ole tarvetta lisäoppiin. Obama, Pelttari ja muut eliitin edustajat poimivat säkeensä Muhammedin alkuvuosilta (610–622), kun hän kilttinä saarnamiehenä yritti tehdä itsensä juutalaisille tykö, heidän odottamanaan profeettana. 26,25 e/kk Irtonumero 2 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. Sadan prosentin tavoite olisi oikea tekniikan nopeasti kehittyessä. Martikaista ärsyttää tietämättömyys islamista ja Lännen valtaapitävien hyväntahtoiset hokemat islamista
Pitkänomainen kiinteistö sopii kuntosaliksi erinomaisesti, ja sijainti on mainio. Hankkeessa mukana olleen VTT:n mukaan laitteiden tietoturvan valvontaa viedään kauemmas yksittäisistä laitteista, kuten äly-TV:stä ja pelikonsoleista. Junnulla on 30 vuoden kokemus kuntosalin pyörittämisestä, joten hän tietää, mitä porukat kuntosaliltaan tahtovat. Suistuessaan auto oli osunut valaisinpylvääseen ja kaatanut torilla olleen joulukuusen. Tarjous on voimassa lauantaihin kello 22 saakka. –?Realistinen asiakastavoitteemme on 200, Nissinen sanoo. Kuntosali tarjoaa myös personal training -palveluita, ja myynnissä on myös lisäravinteita. KUNNIAKSI 10 + 1 LOTON UUDISTUKSEN -KESTOTARJOUS : UUD ISTU NUT , VOIT TOHER KEM PI LOT TO Tammelalaiset Jere Nissinen ja Minna Rauhaniemi ryhtyivät kuntosaliyrittäjiksi. Nina Airisto Tammela Vielä hetki pitää odottaa, ennen kuin pääsee treenaamaan, kuten viesti entisen Ruoka-Aitan ikkunassa kertoo. Laitteiden tietoturvaaukkoja on vaikeampaa hyödyntää, kun valvonta ei tapahdu yksittäisissä laitteissa. joulukuuta. (krs 48/2016) 10 VIIKON KESTOLOTON OSTAJALLE NYT 11. Ajatus kuntosalin perustamisesta lähtikin alkujaan ajankäytöllisistä syistä. –?Lähtökohta on ollut se, että tuomme tilaan mahdollisimman monipuolisesti kuntosalilaitteita, niin paljon kuin tähän tilaan saa mahtumaan. VIIKKO KAUPAN PÄÄLLE. FL Kuntoaitta avaa ovensa Tammelassa Minna Rauhaniemi ja Jere Nissinen perustavat koko kansan kuntosalin Tammelaan. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisin tietoon tuli vain yksi väkivaltatapaus. Päätös kuntosaliyrittäjyydestä kypsyi, kun Nissinen ja Rauhaniemi kiinnostuivat neljä vuotta tyhjillään olleesta liiketilasta. Kun kulunvalvontaan liitetään myös verkkokauppa, asiakas pystyy lataamaan avainkortilleen lisäaikaa missä ja milloin vain. Totesimme, ettemme varmasti ole yksin ajatustemme kanssa, Nissinen kertoo. Kumpikin on päivätöissä toisella alalla, mutta kuntosali on kuulunut etenkin Nissisen liikuntaharrastuksiin. Ajoneuvoa kuljettanutta ajo-oikeudetonta parikymppistä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta (puhalluskoe 1,94 promillea) ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta. STT Nainen kuoli tulipalossa Sipoossa Iäkäs nainen kuoli sunnuntaina tulipalossa Sipoon Nikkilässä. –?Tuolloin meillä on avoimet ovet kello 12–20 ja toivotamme kaikki tervetulleeksi tutustumaan Kuntoaittaan, Rauhaniemi sanoo. Yleensä pikkujouluviikonloppu työllistää poliisia tavallista enemmän, mutta viime lauantai oli normaaliakin viikonloppua hiljaisempi. Vuosikymmeniä ruokakauppana palvelleet tilat ovat käyneet läpi muutosremonttia syyskuusta alkaen. –?Meidän salimme on koko kansan kuntosali, jonne ovat tervetulleita kaikki aloittelijoista konkareihin, Rauhaniemi sanoo. Kodin elektroniikkalaitteet ovat usein yhteydessä internetiin ja laitteiden tietoturva-asetukset voivat vaihdella paljon. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen kello yhtä iltapäivällä. Sen sijaan laitteiden valvonta keskitetään oman kotiverkon ”rajalle” solmukohtaan, esimerkiksi reitittimeen. Treenaamaan pääsee aamuviidestä kello yhteen yöllä. Forssan keskustassa sijaitsevan yksityisasunnon kuistilla lyötiin miestä nyrkillä kasvoihin. STT uutiset maanantaina 28. KUVA: Seppo Pessinen Forssan seudulla rauhallinen pikkujoulu Hämeen poliisin mukaan Forssan seudulla on vietetty erityisen rauhallista viikonloppua. marraskuuta 2016 Forssan lehti 6. –?Ensimmäistä kertaa salille tulevien pitää asioida vastaanotossa, jotta kortin saa, mutta sen jälkeen lisäaikaa voi ladata vaikka kuntosalin ovella, jos huomaa kausikorttinsa umpeutuneen, Nissinen kertoo. Koko Hämeen alueella jäi tavallista enemmän rattijuoppoja kiinni, mutta Forssan seudulla poliisi ei tavoittanut yhtäkään juopunutta ratin takaa. Samoin uudet kuntosaliyrittäjät haluavat panostaa palveluun ja pyrkivät tekemään kuntosalilla käymisen helpoksi ja käyttäjäystävälliseksi. –?Treenaamaan oli aina lähdettävä Forssan suuntaan. Lisäksi viereisessä huoneistossa ollut mies altistui savulle.Päivystävän palomestarin mukaan palo sai alkunsa vuoteesta, mutta palon syttymissyy on tuntematon. VaiKKa yrittäjät haluavatkin kuntosalin perustamisella parantaa tammelalaisten harrastusmahdollisuuksia, toivovat yrittäjät asiakkaita myös muista Forssan seudun kunnista. Uhri toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi. EU:n kyberturvallisuushankkeessa laitteiden tietoturvaa on nyt kehitetty siten, että kuluttaja voi tulevaisuudessa määritellä kaikille laitteilleen yhtenäiset tietoturva-asetukset vaikka kotikoneelta. Kolmikerroksisen pienkerrostalon keskimmäisen rapun ylimmän kerroksen huoneisto tuhoutui tulipalossa. FL Rattijuoppo kaatoi Punkalaitumen joulukuusen Poliisi sai sunnuntaina aamuyöstä ilmoituksen, että Punkalaitumen keskustassa oli ajettu henkilöautolla päin puuta. Poliisi arvioi, että surkeat kelit vaikuttivat siihen, että tämä viikonloppu oli rauhallinen. FL Kodin elektroniikan tietoturvasta huolehtiminen helpottuu Elektroniikkalaitteiden tietoturvasta huolehtiminen on jatkossa helpompaa, kertoo Teknologian tutkimuskeskus VTT. –. Siitä, ettei tarvitsisi suhailla Tammelan ja Forssan väliä. Kuntoaitan avajaisia vietetään lauantaina 3. Partio meni paikalle ja totesi, että Urjalan suunnasta Punkalaitumen keskustaan tullut auto oli oikaissut kiertoliittymässä ja päätynyt torialueen nurmikolle päin puuta. Kuntosalinsa Kohderyhmää Nissinen ja Rauhaniemi eivät ole rajanneet tiukaksi. Olemme panostaneet erilaisiin aerobisiin ja kuntolaitteisiin ja lisäksi salille tulee erillinen voimailupuoli, Nissinen kertoo. Asiantuntijanäkemystä olemme saaneet Tuovisen Junnulta, joka pitää Helsingissä Töölö Gym -kuntosalia. Tammelalaiset Jere Nissinen ja Minna Rauhaniemi avaavat paikalle joulukuussa kuntosalin. Parhaillaan kiinteistössä viimeistellään remonttia, jonka jälkeen laitteet saadaan asennettua paikoilleen. Asunnossa oli noin 10 hengen erittäin humalainen joukko
marraskuuta 2016 Forssan lehti. Hämeenmaan ravintolat ja ABC Pesukadut Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan osuuskaupan osuusmaksu 100 €. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. BONUS TUPLA 28.11.–4.12.2016 S-Etukortilla jopa 10% TuplaBonus -kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden bonusostojesi mukaan. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista toimipaikoista tehdyistä ostoista 10 % Bonusta. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa Hämeenmaan asiakasomistajapalvelusta p. Bonus alkaa kertyä yleisimmin 50 euron kuukausiostoilla. www.hameenmaa.fi 7 maanantaina 28. (03) 8130 304, ma–pe klo 8–16. Sen voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk:n kuluessa
Alli kertoi nähneensä joulunavauksessa myös joulupukin. Myös torin joulukuusi sai hennon valkoisen harson ylleen, ennen kuin siihen sytytettiin valot. Erityisesti lapset vaikuttivat olevan iloisissa tunnelmissa, eikä kylmä juuri haitannut. –?Minä voisin olla täällä joulunavauksessa ainakin 10 tuntia, Luka tuumasi. Yleisö antoi joulukuuselle raikuvat aplodit. Mausta huomasi, että puuroa oli haudutettu pitkään. Mummi Liisa Ahtosaari vei tytöt aamulla Kehräämön joulutorille, jossa lapset näkivät tonttuja. KUVAT: Tapio Tuomela Axelin eskarilaiset esittivät joululauluja. Myös HäMeenlinnan Kalvolasta mumminsa luokse tulleet Fanni ja Alli Alhainen taputtivat hienolle kuuselle. Luka sanoi odottaneensa joulunavauksesta eniten karkkia ja ilotulitusta. Optikon tekemä yksilöllinen näöntutkimus € (norm. kaupungin joulutervehdyksen tapahtumaan tuonut valtuuston puheenjohtaja Kaisa Lepola sanoi, että monessa forssalaisperheessä joulu alkaa juuri joulunJoulupukki ja joulumuori astelivat näyttävästi torilla ihmismassan läpi ja nousivat lavalle. Puuroa oli varattu 1500 henkilölle, joten niillekin riitti iso ja höyryävä lautasellinen, jotka eivät jaksaneet seistä jonossa. Heidän mielestään parasta joulussa ovat tietysti lahjat ja joulupukki, mutta Luka sanoo odottavansa myös pullaa ja Lari kalaa. . ASTI FORSSA Prisma Talvi tuli kuin tilattuna Forssan j oulunavaukseen . Pukkia myös haastateltiin lavalla. Marianna Langenoja Forssa –?Parempi tämä kuin se, että vettä sataa ja maa on musta, kommentoitiin Forssan torilla joulunavauksessa. Joulunavaukseen osallistuminen on aikuisillekin mukava perinne, josta joulu saa alkunsa. –?Meillä on ollut mukava päivä, Fanni kommentoi. . . Moni perheen pienimmistä kirmasi tonttulakit päässä pitkin toria vanhemmat perässään. Kameroiden salamavalot välkkyivät ja lapset hihkuivat. 35 €), ei koske piilolinssitutkimusta. Pojat ovat saaneet lahjalistatkin tehtyä. Hän sanoi, että Forssassa asuu poikkeuksellisen kilttejä lapsia. Varaa aika silmäasema.fi tai 010 190 200 (mpm/pvm) Tarjous koskee uusia silmälasitilauksia eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin. Siskokset olivat laittaneet tonttulakit päähänsä, koska he viettivät mummin kanssa pikkujoulua. S-Etukortilla Bonus tuplana, jopa 10 %, 6.12.2016 mennessä maksetuista ostoksista. Lisäksi optikon yksilöllinen näöntutkimus 0€. Sää oli viiman vuoksi jäätävä, mutta valkoinen maa tarjoili jouluista tunnelmaa. kaikille puuro ei tietenkään ollut joulunavauksessa se tärkein asia. Juontaja Kalle Lahtinen laski kymmenestä yhteen, ennen kuin valot syttyivät ja torilla alkoi virallisesti joulu. –?Pukki sanoi meille päivää. Joulupukki tuli muorinsa kanssa näyttävästi torille ihmismassan läpi. Lapset olivat toista mieltä. Tarjous voimassa 28.11.–31.12.2016. Haastattelussa joulupukki ei suostunut kertomaan, onko hän jo hankkinut joulumuorille lahjan jouluksi. Esimerkiksi forssalaisille kaksospojille Luka ja Lari Kalloselle maistui paremmin makkara. YLI 250 SILMÄLÄÄKÄRIÄ KULUTONTA JA KOROTONTA MAKSUAIKAA 12 KK -70 % KAIKKI KEHYKSET Myös uutuudet. marraskuuta 2016 Forssan lehti 8. Erityisesti Lari ja Luka odottavat joulua. ”Minä voisin olla täällä joulunavauksessa ainakin 10 tuntia.” LUKA KALLonen Joulunavaukseen osallistunut uutiset maanantaina 28. Aikuisten suosikiksi osoittautui aiempien vuosien tapaan riisipuuro, jolle oli taas suuri kysyntä. Heillä ei ollut ollenkaan kylmä. Yleisön mielestä joulupukki, puuro, suklaakarkit ja ilotulitus olivat tapahtuman parasta antia. Äiti ja isä naureskelevat Larin lahjalistaa, jossa erityismainintana on pussillinen porkkanoita. Viima oli jäätävä ja lunta sateli, mutta Forssan joulunavauksessa riitti tänäkin vuonna runsaasti kävijöitä. SILMÄLASEISTA SILMÄLÄÄKÄRIN RESEPTILLÄ Oakley 169 € 51 € MaxMara 219 € 66 € BONUS TUPLANA 6.12. Se oli ensimmäinen kerta tänä vuonna. Kallosten kotona on ehditty jo tehdä joitain jouluvalmisteluja ja ensimmäiset jouluvalot löysivät paikkansa kuukausi sitten. Vanhemmat eivät kuitenkaan olleet varmoja, ehtiikö perhe nähdä ilotulitusta ennen kuin tulee liian kylmä ja pitää palata kotiin. Silmälasien ostajana saat 100 €:n hyvityksen silmälääkärin voimassaolevalla reseptillä, myös muilla kuin Silmäaseman silmälääkäreiden resepteillä, kun ostos ylittää 150 euroa. Sen jälkeen kolmikko jatkoi Vesihelmeen uimaan ja pikkujoulut päättyivät joulunavaukseen
Täytyy katsoa teosta uudestaan päivänvalossa, koska näin kaukaa ja pimeässä sitä on vähän hankala hahmottaa. Jalankulkija iskeytyi auton konepeltiin ja tuulilasiin. –?Minusta meidän kaikkien, asukkaiden, yrittäjien, yhdistysten ja päättäjien tärkein yhteinen tavoite on positiivisen asenteen ylläpitäminen kaupungissamme ja sen välttämättömissä muutoksissa. FL Joulupukki ja joulumuori astelivat näyttävästi torilla ihmismassan läpi ja nousivat lavalle. Sipilä on itse pyytänyt oikeuskansleria selvittämään mahdollista esteellisyyttään tai jääviyttään Terrafamen pääomittamisessa. Uskon, että patsas tuo jonkinlaista yhtenäisyyttä yrittäjien välille. Sipilä sanoo konsultoineensa ja auttaneensa yhtiötä vuonna 2011 sukupolvenvaihdostilanteessa. Hän lisäsi, että Forssassa vietetään joulua monella tavalla. Yrittäjyys on kovaa työtä, tiedän sen.” Marja Allén, Jokioinen ”Patsas on onnistunut. – Välillinen omistukseni katkesi vuonna 2013, sen jälkeen en ole tiennyt yhtiön tilanteesta tai asiakkaista, Sipilä totesi lauantaina STT:lle. Helsingintien suunnasta tullut henkilöautoilija pysähtyi suojatielle päästääkseen jalankulkijan tien yli. Se kuvaa osuvasti niitä asioita, joita sillä yritetäänkin kuvata. Pelastustöihin tuli useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä lääkärihelikopteri. Katera Steelin pääomistajat ovat Sipilän serkkuja ja enoja. Ollaan kaikki ylpeitä Forssan seutukunnasta ja tehdään ja toimitaan hyvällä meiningillä, Lepola sanoi puheessaan. Taideteos kuvaa Forssan kaupungin silhuettia. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Forssan yrittäjät ansaitsevat oman patsaan. Talvi tuli kuin tilattuna Forssan j oulunavaukseen avauksesta. Jos se kuvastaa jonkinlaista kaupunkisilhuettia, niin kyllähän sellainen toimii varmasti yrittäjäpatsaassa. Nainen sai vakavia ruhjeita pään alueelle ja hänet kiidätettiin tajuttomana Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Samalla se kuvaa, miten tärkeää yrittäjyys on Forssassa.” Forssan Lehti Somnero Iäkäs somerolaisnainen loukkaantui vakavasti sunnuntaiaamuna, kun henkilöauto törmäsi häneen suojatiellä. Tällaisia väitteitä voidaan pitää asiakkaidemme ja henkilöstömme ammattitaitoa ylenkatsovina ja loukkaavina, toteaa toimitusjohtaja Ismo Jauhiainen. Teos kuvastaa onnistuneesti sitä, mitä Forssa on ollut, mitä Forssa on nyt ja mitä Forssa tulee olemaan. KUVAT: Tapio Tuomela Gallup Mitä mieltä olet yrittäjäpatsaasta. Väri on hyvä. Törmäyksen voimasta hän lensi usean metrin matkan kadulla. Turuntien suunnasta ajanut somerolaismies ei kuitenkaan huomannut naista vaan törmäsi häneen. Sipilän mukaan on päivänselvää, ettei hän ole vaikuttanut sukulaisten omistaman yhtiön ja valtion välisiin kauppoihin. Sipilän lapSilleen kolme vuotta sitten siirtämä sijoitusyhtiö omistaa viisi prosenttia Katera Steelistä, joka on saanut puolen miljoonan euron arvoisen tilauksen Terrafamelta. Yhtiö osallistui Terrafamen kuljetinjärjestelmän tarjouskilpailuun syksyllä. Tarja Ahola, Tammela ”En tiedä, voiko tuota teosta kutsua patsaaksi, mutta hyvä se on tuollaisenakin. Maahanmuuttajat ovat tuoneet paikkakunnalle omat tapansa viettää sydäntalven juhlaa. Sen voin ainakin sanoa, että yrittäjät ansaitsevat patsaansa.” Petri Pulkkinen, Forssa ”Patsaan kaupunkikuva symboloi hienosti uuden rakentamista, mitä yrittäjätkin tekevät. Punertava väri korostaa Forssan yrittäjyyden historiaa. FL Nainen loukkaantui vakavasti suojatiellä Somerolla Mimma Lehtovaara Mikko Isotalo Teräsyhtiö Katera Steel kiistää jyrkästi, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) olisi edesauttanut yritystä syksyn tarjouskilpailussa. Haastattelussa joulupukki ei suostunut kertomaan, onko hän jo hankkinut joulumuorille lahjan jouluksi. Onnettomuus tapahtui Someron keskustassa Joensuuntiellä. Forssan yrittäjäpatsas paljastettiin sunnuntai-iltana. Kysyimme paljastustilaisuuteen osallistuneilta ja ohikulkijoilta, miltä patsas heidän mielestään näyttää. Mielestäni on hieno asia, että Forssan katukuvassa näkyy nyt myös yrittäjyys. Täällä korostuu liikaa poliitikoiden tappelut.” Jarkko Koivunen, Jokioinen ”Pimeässä on vaikea erottaa, mitä patsas esittää. Uhrin tila oli ainakin eilen kriittinen. STT Katera Steel arvostelee ankarasti julkisuuden vihjailuja Sipilä-yhteyksistä uutiset 9 maanantaina 28. Yritys arvostelee tiedotteessaan kovin sanoin julkisuudessa esitettyjä arvioita Sipilän roolista. Aihe nousi esiin myös sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla. Jauhiaisen mukaan hänen serkkunsa Juha Sipilä osallistui yrityksen omistusjärjestelyihin syksyllä 2011, eikä ole sen jälkeen ollut missään tekemisissä yhtiön liiketoiminnan kanssa. Hän kertoo olleensa paikalla muutamassa yhtiön hallituksen kokouksessa. –?Julkisuudessa esitetyt vihjailut siitä, että pääministeri Juha Sipilä olisi jotenkin edesauttanut meitä tarjouskilpailun voittamisessa ovat täysin perättömiä. marraskuuta 2016 Forssan lehti
Aluehallintoviraston tehtävänä on valvoa kirjastotoimintaa. marraskuuta 2016 Forssan lehti 10 Johanna Puukka Uusi kirjastolaki loiventaa alan pätevyysvaatimuksia. Hän sanoo, että soten jälkeen kirjastojen rooli vain korostuu. uutiset maanantaina 28. Myös kirjastojen määrärahatarve pitää Pilppulan mukaan kunnissa muistaa. Uuden kirjastolain oli tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa. –?Ilman alan osaamista kirjasto ei kehittyisi eikä seuraisi aikaansa. Pilppula haluaa luottaa kuntapäättäjien ymmärrykseen, että kirjastot tarvitsevat alan ammattitaitoa. –?Laissa määritellään nyt yleisten kirjastojen tehtävät ja merkitys kansalaisyhteiskunnan, deKirjastoväen pätevyys kuntien kontolle . Esitys on nyt sivistysvaliokunnan käsittelyssä ja etenee sieltä eduskuntakäsittelyyn. KUVAT: Lassi Puhtimäki. uudessa laissa pätevyyksien määrittely jää kirjastoja ylläpitävien kuntien vastuulle. Uusi kirjastolaki poistaa asiakkaalta kirjaston omien aineistojen varausmaksut. Kun nykylaissa henkilöstön kelpoisuusehtoina ovat olleet informaatioalan opinnot, uuden mukaan kirjaston asiantuntijalla voisi olla muu soveltuva korkeakoulututkinto. . YKN on yleisten kirjastojen yhteistyötä koordinoiva ja yhteisiä kannanottoja muodostava elin. –?Se on palvelu, jota lähes kaikki käyttävät tai mitä voisivat halutessaan käyttää. . –?Pätevyyksiä on säädellyt tiukka asetus. . Isommat kirjastot ovat kokeneet sen liiankin tiukaksi, koska se on heikentänyt niiden mahdollisuutta laajentaa henkilökunnan osaamista vaikkapa tietotekniseen osaamiseen ja tapahtumatuotantoon, toteaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) puheenjohtaja Rebekka Pilppula. Kirjasto on kansalaisyhteiskunnan ja sananvapauden puolustaja. Ongelmia voi syntyä pienten kuntien pienissä kirjastoissa, joissa väkeä on vähän. Pilppula antaa uudelle laille ja sen valmistelulle kiitosta. Maria Malmströmin unelma on, että kirjasto on 20 vuoden päästä eri ikäisten kuntalaisten aktiivinen kohtauspaikka. Kotikunnassa Tammelassa unelma vaatisi toteutuakseen uudet tilat
Hänen toiveen sa myötäilee kuvaa, joka piirtyy myös esityksestä uudeksi kirjas tolaiksi. Kirjastoille on luvattu alue hallintoviraston järjestämiä kou lutuksia lain tulkitsemisesta. Kun uusi laki astuu voimaan, asiakas huomaa ensimmäisenä kir jaston oman aineiston varausmak sun poistumisen. Kirjailijoiden oikeuksia valvovan Sanaston toiminnan johtaja Anne Salomaa arvioi, että se saattaa lisätä korvauk sien saajien määrää jopa muu tamalla tuhannella. Näin kävisi ahkeran kirjas tonkäyttäjän Maria Malmströmin toiveunissa. –?Kotikuntani Tammelan kir jasto viruisi edelleen näissä liian pienissä tiloissa, joihin eivät edes mahdu esimerkiksi koululaisryh mät tai kirjallisuuspiirit kokoon tumaan kirjaston aukioloaikoina. Lainauskorvauksen suuruus asettuu mittasuhteisiinsa, kun otetaan huomioon, että tuot telias Nummelin on uransa ai kana kirjoittanut tai toimitta nut yli sata teosta. Hän arvioi, että osaa lainataan myös kor keakoulukirjastoista. • Suomessa lainauskorvaus otettiin käyttöön 2007. Tänä vuonna joka lainaus kerta tietää kirjailijalle noin 16 sentin tuloa. kirjastoalan ammattilaisten mielestä lakiesitys on pääosin po sitiivinen. Heitä lakiesityksessä ilahduttaa erityisesti se, että ylei nen kirjasto säilyy yhä maksut tomana perus ja lähipalveluna. Tilaa tapahtumille ei ole. Uudet tehtävät ja lain tuomat muutokset ovat puhuttaneet pal jon. Esimerkiksi Forssan, Tam melan, Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän kirjastojen henkilöstö on pohtinut yhdessä esimerkiksi uut ta yhteiskunnallista tehtävää. uutiset 11 maanantaina 28. Tämä kirjasto ei toteuta uuden lain henkeä. Viime vuonna eduskuntapuo lueet ottivat yhteisen kannan asian puolesta ja nyt Suomen korvaustaso kestää vertailun muihin Pohjoismaihin. Painajainen olisi toisenlainen. Malmström sanoo olevansa op timisti ja luottavansa siihen, että tulevaisuudessakin kirjastoissa palvelee alalle koulutettu hen kilökunta. Tekijöille jaettavaksi jää siis 14 miljoonaa euroa. Tehtävää on pohdittava yhdessä kuntapäättäjien kanssa, toteaa Forssan kirjastotoimenjohtaja Maarit Järveläinen. Tähän saakka korvauksia ei ole maksettu yliopistojen ja am mattikorkeakoulujen kirjasto jen lainoista, mutta nyt laki muuttuu tältä osin. –?Olemme pääasiassa kulttuuri väkeä ja koulutukseltamme huma nisteja, mutta lakiesityksen mu kaan kirjaston tulisi olla jatkossa myös yhteiskunnallisen keskuste lun foorumi. Myös kirjaston käyttösäännöt uusitaan. suureMpaan naapurikaupungin kirjastoon tulee Malmströmin ko tipihasta sama matka kuin omaan, mutta hän on sinnikäs. –?Minulle tämä on yhden naisen kapina. Kirjailijoille lisää senttejä Tietokirjailija Juri Nummelin kirjoittaa seuraavaksi teoksia suomalaisten romaanien filmatisoinnista ja Tapani Maskulan elokuvakritiikeistä. Lausuntomme tuli kuulluksi. Toivon, että päättä jät havahtuvat, hän puuskahtaa. Kotikunnassa Tammelassa unelma vaatisi toteutuakseen uudet tilat. Jokaisessa kunnassa pitää olla kirjasto. Tänä vuonna niihin on bud jetissa reilut yhdeksän miljoo naa euroa. Noin 6?240 asukkaan Tamme lassa kirjasto on väkilukuun suh teutettuna Suomen pienimpiä. Seuraa vaa, suomalaisten romaanien filmatisoinneista kertovaa kirjaansa Nummelin työstää Kordelinin säätiön 5?000 eu ron apurahan turvin. Tilitysten viimeinen erä tuli maksuun juuri marraskuussa. Herroiksi kirjastolainoilla ei pääse elelemään. Myös lainauskorvauksiin käytetty määräraha kasvaa. –?Heitä tarvitaan aina, mutta heidän rinnalleen voi tulla myös muita taitajia, kuten someneuvo jia tai yhdistysosaajia. –?Muu konkretisoituu myöhem min. Lainauskorvaus on tekijän oikeusmaksu, jonka tekijä saa jokaisesta kerrasta, kun hänen teostaan lainataan kirjastosta. Olen halunnut tukea omaa kirjastoa. –?Se oli itselleni tänä vuon na todella tarpeellinen, Num melin kuvaa lainauskorvausta. Miten sen teemme. –?Tämä on tavallaan aja tuksellisesti kytketty myös itsenäisyyden juhlavuoteen, vaikka ei olekaan virallinen 2017hanke, Waldén taustoit taa. Ulkopuolelle jäävät peruskoulujen ja keskiasteen oppilaitosten kirjastoista tehdyt lainat. Aivan liian pieni kirjastoksi Maria Malmströmin unelma on, että kirjasto on 20 vuoden päästä eri ikäisten kuntalaisten aktiivinen kohtauspaikka. Hän muistuttaa, että erilaiset apurahat ovat kirjai lijan tulonmuodostuksessa lainauskorvauksia huomatta vasti merkittävämpiä. Vuoden alusta voimaan tuleva tekijänoikeus lain muutos tuo korkeakou lukirjastot lainauskorvauksen piiriin. Lain teksti on väljää. Ensi vuonna sum ma nousee veroineen liki 16 miljoonaan euroon. KUVA: Marttiina Sairanen mokratian ja sananvapauden puo lustajana ja edistäjänä. Jos löydän muista lähi kirjastoista mieleisen kirjan, ti laan sen aina tänne, ja maksan varausmaksut mukisematta. Johtaja Jorma Waldén opetus ja kulttuuri ministeriöstä kertoo, että bud jettivaroja on ollut vaikea nos taa pyrkimyksistä huolimatta. Ohjeistusta tar vitaan, jotta laki tulkitaan yhden mukaisesti. Nummelin laskee, että hä nen saamansa lainauskorvauk set saattavat nousta yli 2?000 euron. FL-LM Fakta Lainauskorvaus • Tekijänoikeusmaksu, jota teoksen kääntäjä, kirjoittaja ja kuvittaja saavat, kun teosta lainataan kirjastoista. Keskimää räinen kirjailijan saama vuo sikorvaus jää alle 140 euron. marraskuuta 2016 Forssan lehti Rami Nieminen Moni tietokirjailija huomaa ensi vuonna saaneensa ylimää räisiä tilipäiviä. Korkeakoulukirjastojen lainoista aletaan maksaa korvauksia tekijöille ensi vuonna. Se sisältää 10 prosentin alv:n. • Vuoden alusta korvaus tulee myös korkeakoulukirjastojen lainoista. KUVAT: Lassi Puhtimäki Monessa pienessä ja keskisuuressa kunnassa kirjastojen neliöt ja kiinteät kalusteet rajoittavat uuden lain kannustamaa tilojen monikäyttöä.. Se on tasaarvon ja si vistyksen tae. Tehtäviin kuuluvat myös lukemisen, luku taidon ja kirjallisuuden edistämi nen. FL-LM Johanna Puukka Tammela 20 vuoden kuluttua kirjastot voi sivat olla aktiivisten ihmisten olo huoneita, joissa he kokoontuisivat tiedon, sisältöjen, tapahtumien, yhteisten asioiden tai vain olei lun äärelle. Lainauskorvaukset makse taan valtion budjetista ja Sa nasto jyvittää ne kirjailijoille muutaman kerran vuodessa. Turkulainen tietokirjailija Juri Nummelin kertoo, että viime vuoden kirjastolainat poikivat hänelle yhteensä 1?400 euroa. –?Tämän hetken arvio on, et tä summa nousee noin 20–25 sentin tienoille, kertoo Sanas ton Salomaa. –?Tiedän, että muutamaa kir jaani on käytetty keskiasteen oppilaitoksissa ja korkeakou luissakin kurssilukemistona. • Ensi vuonna valtion budjettiin on varattu korvauksiin 15,6 miljoonaa euroa. Se tarkoit taa, että yhdestä lainauksesta maksettava korvauskin nou see. Tekijänoikeusjärjestöt ehti vät lobata lainauskorvausten nostoa pitkään
Söpöt kuvat netissä ja koskettavat tarinat koirien historiasta vetoavat ihmisiin. –?Nämä tytöt eivät tule tervehtimään sinua, sillä ne pelkäävät niin kovasti, kertoo koirien emäntä Donna Saarinen. Lähtömaassa pitää myös arvioida, onko koiralla edellytyksiä sopeutua kotikoiraksi. Silmistä kajastaa arkuus. Bea, Coco, Eewi ja Aava ovat espanjanvinttikoiria eli galgoja, jotka nauttivat rauhallisista kotioloista ja pitkistä lenkeistä. Kynsien pureskelu on yleisintä nuoruusiässä, osittain toisilta saadun mallin ja osittain juuri mielihyvän hakemisen kautta. –?Ehkä yksinkertaisinta olisi etsiä jokin toinen toiminnallinen keino purkaa ahdistusta ja kanavoida yllyke esimerkiksi stressipallon puristeluun, pieneen kävelylenkkiin tai muuhun fyysiseen suoritukseen. Mikä voisi olla korvaava tapa purkaa ahdistusta. –?Onnistuminen vaatii ehkä kovastikin motivaatiota ja tahdonvoimaa. On parempi toimia yhdistysten kautta, sillä ne tietävät paitsi maahantuontirajoitukset ja säädökset, myös eri maiden tauteihin liittyvät asiat, liiton toiminnanjohtaja Maria Lindqvist sanoo. Donna saarisen koirat Aava, Eewi, Bea ja Coco ovat kaikki tulleet suomeen Espanjasta. Jotkut niistä tuovat koiria lähes viikoittain. Säikyt koirat ovat osa Saarisen kodissa Turussa asuvaa espanjanvinttikoirien eli galgojen laumaa. EU:n ulkopuolelta suurimmat tuontimaat ovat Venäjä ja Serbia. Ensimmäisinä viikkoina koirat piti kantaa ulos pissalle, sillä ne eivät olisi uskaltaneet mennä muuten ollenkaan. Espanjan lisäksi toinen suuri tuontimaa on Romania. –?Parasta eläinsuojelutyötä useimmissa maissa on se, että koiria streriloidaan ja ihmisten asenteisiin vaikutetaan koulutuksella. Miksi kynsien pureskelusta on niin vaikea päästä eroon. elämä maanantaina 28. Vuosina 2013– 2015 tuontimäärät nousivat noin 2000:een koiraan. marraskuuta 2016 ForSSan lehti 12. Vastuullisesti toimiva yhdistys myös kantaa huolta lähtömaan oloista. Nyt galgoja on viisi. Saarisen galgot on tuotu Suomeen espanjalaisesta koiratarhasta. Liiton yhdistykset eivät tuo koiria maahan, mutta kansalaiset kysyvät liitosta paljon ohjeita ja neuvoja koirien maahantuonnista. Tärkeää on tunnistaa, mitä myönteistä se mahdollistaa minulle itselleni, kun löydän uudenlaisen tavan päästä ahdistavista tai jännittävistä hetkistä yli. Elina Pajunen Miksi ihminen pureskelee kynsiään, psykologi Terhi Mets. Saarinen on hankkinut koiransa vinttikoiriin keskittyneen Galgos del Fénix ry:n kautta. Ensimmäinen espanjanvinttikoira tuli seitsemän vuotta sitten. Vielä vuonna 2012 koiria tuotiin Suomeen runsaat 750. hyvä kysymys ”Kynsien pureskelun voi ajatella liittyvän samaan kategoriaan lohtu syömisen kanssa.” TErhi METs Psykologi Annamari Nurminen, teksti Jari Laurikko, kuvat Rivitaloasunnon eteisessä, portaiden alla makaa kolme koiraa. Se on yksi monista espanjalaisia koiria maahan tuovista yhdistyksistä. –?Ponnistelut helpottuvat, kun huomaa niiden vievän kohti jotakin itselle tärkeää – ei ainoastaan välttelemään jotakin negatiivista käyttäytymistä. Rekisteröityminen on pakollista, vaikka välitystoiminnalla ei tavoiteltaisi kaupallisia voittoja. Kaiken kaikkiaan Suomeen on tuotu Espanjasta tänä vuonna jo yli 600 koiraa. Donna Saarinen kuuluu siihen kasvavaan joukkoon suomalaisia, joka antaa kodin ulkomailta tuotaville hylätyille ja usein kovia kokeneille löytökoirille. Lisäksi luotettava tuoja rokotuttaa, hoitaa loishäädön ja tarkistuttaa koiran eläinlääkärillä jo lähtömaassa. Kynsien pureskelun voi siten ajatella liittyvän samaan kategoriaan lohtusyömisen kanssa. Miten kynsien pureskelu liittyy stressiin. –?Nyt ollaan jo päästy paljon eteenpäin, mutta rohkeita ne eivät edelleenkään ole. –?En missään tapauksessa suosittele löytökoiran omatoimista tuomista Suomeen. Koiran pelastamiseen lähdetään usein tunne edellä. Sieltä on tuotu tänä vuonna lähes 500 koiraa, kertoo ylitarkastaja Virva Valle Eviran eläinten terveys ja hyvinvointi -yksiköstä. –?Kaikkia hylättyjä ja villeinä kulkeneita koiria ei voida pelastaa tuomalla ne Suomeen, Lindqvist korostaa. –?Epämiellyttäviä tunteita herättävät tilanteet, kuten stressin, ahdistuksen ja jännityksen paikat, nostavat meissä tarpeen käyttäytyä siten, että näiden tunteiden voimakkuus vähentyy. Koiria maahan tuovien yhdistysten on oltava Eviran rekisterissä. Miten lopettaminen voisi onnistua. –?Eroon pääseminen on vaikeaa, koska takana on usein lukemattomia toistoja sekä yrityksiä ja varmasti myös onnistumisia helpottaa oloa kynsiä pureskelemalla. –?Taustalla ovat suun kautta saatavat mielihyväkokemukset ja niiden hakeminen esimerkiksi lohdutukseksi tai avuksi jännitykseen. –?Siten kynsien pureskelemisella tai muulla ei-järkevällä käyttäytymisellä on yksilön näkökulmasta mielekäs, psyykkisen tasapainon säilyttämistä tukeva tarkoitus. Suomessa yhdistyksiä on useita kymmeniä. –?Pelkkä sääli ei ole hyvä peruste koiran ottamiselle, ei koti”Yhden kun pelastat, siellä on kohta sata lisää” . Ulkomailta tuotujen koirien määrä on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. reScue-koiriSta suurin osa tulee Suomeen yhdistysten kautta. Yksityisenkin on liityttävä rekisteriin, jos tuonteja on viisi tai enemmän. –?Aiempia vuosia enemmän koiria on välitetty myös Latviasta ja Unkarista. Rodun koirat ovat kotimaassaan Espanjassa erittäin kaltoin kohdeltuja metsästyskoiria. Ensimmäisen rescue-koiransa Saarinen otti yhdeksän vuotta sitten. . Donna Saarinen pelasti löytökoirat luokseen espanjalaisesta koiratarhasta. Koirat ovat metsästykseen käytettäviä galgoja. Miksi kynsien pureskelemisesta on niin vaikea päästä eroon. –?Lähtökohtana on varmaankin jonkinlaisen mielihyvän hakeminen. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitossa seurataan tilannetta tarkasti, sillä rescue-koirien tuonnissa on omat vaaransa
Koirat ovat metsästykseen käytettäviä galgoja. marraskuuta 2016 Forssan leHti. Ei ole koirallekaan hyväksi, jos se pitkän matkan jälkeen joutuu heti vaihtamaan kotia, Maria Lindqvist sanoo. Moni näistä koirista vaatii pitkäjänteistä ja sitkeää koulutusta ja totutusta. –?Yhden kun pelastat, siellä on kohta sata lisää. Maria Lindqvist ehdottaakin, että rescue-yhdistykset loisivat yhdessä eettisen toiminnan ohjeet, joihin kaikki sitoutuisivat. Ahdistunut koira usein ulvoo, haukkuu tai tuhoaa kodin irtaimistoa yksin jäädessään. paula Huvinen koreita sukkia ei piiloteta puntin alle maasta eikä ulkomailta. kenelle: Vaihtelua kaipaavalle neulojalle. Donna Saarinen on pitkän kokemuksensa rohkaisemana ottanut hoiviinsa myös pahoin traumatisoituneita koiria. rescuekoira voi olla haastava kasvatettava arkuutensa ja pelkojensa vuoksi. Jos pitää pelkistetymmästä tyylistä, voi hyvin jättää pois esimerkiksi varren koristeeksi virkatut kukat. Koiriensa kanssa elävä Donna Saarinenkaan ei suinpäin kannusta lähtemään rescue-koiran isännäksi tai emännäksi. Nyt se on jo aivan erilainen kuin tullessaan, mutta siinä on auttanut myös muun lauman käytös, Saarinen sanoo. • Mieti, oletko varautunut taloudellisesti myös koiran mahdollisiin lääkärikustannuksiin. Kennelliitto alkaa ensi vuonna kouluttaa lukukoiria eri puolilla Suomea. Koreita sukkia ei piiloteta puntin alle, vaan ne puetaan hameen kanssa niin, että kaikki voivat niitä ihastella. raivotautitapauksia on viime vuosina esiintynyt EU:n alueella Puolassa, romaniassa, Bulgariassa ja Unkarissa. Donna Saarisen koirat Aava, Eewi, Bea ja Coco ovat kaikki tulleet Suomeen Espanjasta. Sertifikaatti näyttäisi koiran hankintaa harkitsevalle, että kyseessä on luotettava toimija. –?Rescue-koiran ottavan on syytä tuntea omat voimavaransa ja sitoutua koiraan. Hän sanoo myös ymmärtävänsä, että hyvä tahtokaan ei riitä kaikkien hylättyjen koirien pelastamiseen. Espanjanvinttikoira Bea on yksi niistä. • kerro yhdistykselle, jos olet ottamassa elämäsi ensimmäistä koiraa. lupaus: Sukkien saaja saa lämpimien jalkojen lisäksi lämpimiä ajatuksia, joita tekijä on sukkaa neuloessaan ajatellut. Pelkkä halu pelastaa koira ei riitä motiiviksi. tiedosta, että rokottamattomia pentuja ei suositella tutavaksi suomeen ollenkaan. Eewi on nykyään turkulainen koiraneito. Siksi huonoissa oloissa elävien koirien hyväksi tehtävää työtä on syytä tehdä paikan päällä. FL-LM ”Yhden kun pelastat, siellä on kohta sata lisää” Rescue-koiRat Oletko valmis vuosien toipumistyöhön. • rescue-koiriksi sanotaan entisiä kodittomia tai hylättyjä koiria, jotka ovat saaneet kodin tarhasta tai perheestä. koirat tuodaan suomeen ja uusi omistaja noutaa koiran heti sen saavuttua tai väliaikaisesta sijoituspaikasta. Miksikään maailmanpelastajaksi Donna Saarinen ei itseään miellä, vaikka hän onkin päätynyt rescue-koiriin. Kaikilla koirilla ei ole kokemusta kotikoirana elämisestä. Romaniasta tuodaan pääosin katukoiria, joten niillä on edessään aivan uudenlainen oppiaika. Pitsisukkien joukosta erottuvat Musikantti-sukat, jonka mustavalkoisissa kuvioissa on nuotteja ja pianonkoskettimia raitoina. • ota selvää, millaisia tautiriskejä koiran lähtömaassa on. juuri nyt Arkisto neulekirja Merja Ojanperä: Kauneimmat villasukat Moreeni 2016, 120 sivua. Samalla olen pystynyt auttamaan näitä kovissa oloissa eläviä koiria. Kirja on pullollaan maalaisromanttisia sukkia, jotka ovat täynnä kolmiulotteisia yksityiskohtia ja kuvioita. Hyvää: Kirjoittaja lupaa, että ohjeita pystyy seuraamaan, jos tuntee perussukan neulomisen salat. Lue koiralle. Vaikka koiran hankintahinta olisi vain muutamia satasia, yllättävien sairauksien hoito voi syödä tuhansia euroja. • Varmista, että valitsemasi yhdistys on rekisteröitynyt Eviran kautta koirien maahantuojaksi. Koiran stressi uudessa kodissa voi kestää puolikin vuotta ja käytöshäiriöistä pois oppiminen vuosia. Espanjanvinttikoirat ovat kotimaassaan erittäin kaltoin kohdeltu rotu. Vakavin riski on silloin, kun eläin tuodaan maasta, joka ei ole vapaa raivotaudista. • Jos harkitset rescue-koiraa, selvitä ensin, mitä kautta koiran voi hankkia. • Muista, että rescue-koirien yleisimpiä ongelmia ovat eroahdistus sekä rähjääminen muille koirille tai ihmisille. Vastuullinen yhdistys paitsi noudattaa lakeja ja säädöksiä, myös varmistaa, ettei koiran mukana tule sellaisiakaan tarttuvia sairauksia, joista lainsäädännössä ei ole määräyksiä. kaikkien yHdistysten moraali ei valitettavasti ole yhtä korkea. –?Kaiken takana on rakkaus tätä rotua kohtaan. Lukukoirat työskentelevät enimmäkseen kirjastoissa. Mikä: Neulekirja, jossa on 20 ohjetta koristeellisille villasukille. –?Bean toipuminen vei kaksi vuotta. Koirien tehtävänä on vain kuunnella ja läsnäolollaan lievittää stressiä: koira ei arvostele eikä huomauttele lukijan virheistä tai hitaudesta. • Mieti, oletko valmis tekemään koiran toipumisen ja kouluttamisen kanssa töitä vuosikausia. Romantikolle. Pitää siis osata soveltaa, jos haluaa tehdä erikokoiset. Yhdistykset esittelevät kotia etsiviä koiria omilla nettisivuillaan. Jokaisesta mallista on vain yksi koko. Yhdistyksillä onkin iso vastuu siinä, että he valitsevat tulevat kodit huolellisesti ja pohtivat isäntäperheen kanssa läpi kaikki rescue-koiran pitämiseen liittyvät asiat. eläMä 13 maanantaina 28
Kyse ei ollut korulauseesta, sillä Guatemalalainen mies asettaa kukkia Fidel Castron kuvan ympärille Kuuban suurlähetystön luona Guatemala Cityssä lauantaina kunnioittaakseen Castroa tämän kuoleman jälkeen. Konservatiivipoliitikot pillastuivat Trudeaun lausunnosta. Trump: Vaalivoittoa kunnioitettava WashingTon. Venezuelan Maduro järjesti Castrolle näyttävän muistotilaisuuden, jossa hän vakuutti vaalivansa Castron perintöä ja jatkavansa bolivaarista vallankumousta. Terveyttä uhkaava harvinainen tilanne syntyi, kun ukkosmyrsky saapui alueelle, jossa oli korkeat rukiin siitepölypitoisuudet. Eteläisessä Victorian osavaltiossa on lisäksi kriittisessä tilassa kolme ilmiön takia sairastunutta. Venezuelan ja Bolivian johtajat vakuuttivat vaalivansa Castron perintöä. Vihreän puolueen presidenttiehdokkaana ollut Jill Stein vaati äänten uudelleenlaskentaa. –?Tiedän isäni olleen ylpeä saadessaan kutsua häntä (Castroa) ystäväkseen. El Salvadorin presidentti Salvador Sanchez Ceren kirjoitti Twitteriin rakkaan ystävänsä poismenosta ja ilmoitti lähtevänsä heti Kuubaan. Ulkomaan UUtiset maanantaina 28. Yhdysvaltain presidentinvaalien republikaanien ehdokas Donald Trump katsoo, että vaaliäänten uudelleenlaskenta Wisconsinin osavaltiossa on huijaus. Sodan runteleman Syyrian piiritetyissä kaupungeissa elävien lasten määrä kasvaa rajusti. MaailMa ToronTo. Yhdymme tänään kuubalaisten suruun tämän merkittävän johtajan poismenon takia, Trudeau kirjoitti lausunnossaan. Trump sanoi lauantaina, että hänen vaalivoittoaan tulisi kunnioittaa, ei ”haastaa ja solvata”. NaroNg SaNgNak/EPa AnAlyysi Maija Salmi palaute@ lannenmedia.fi K un tieto Fidel Castron kuolemasta saavutti lauantaina maailman, Twitter täyttyi nopeasti suruviesteistä. Asiasta kertoo kanadalaismedia, muun muassa National Post. Konservatiivien johtoon pyrkivä Maxime Bernier kutsui lausuntoa vastenmieliseksi. . Erityisesti Latinalaisen Amerikan johtajat muistelivat Castroa lämmöllä. Myös Meksikon presidentti Enrique Peña Nieto suri Twitterissä Castroa, ”jonka ansiota Kuuban ja Meksikon hyvät suhteet olivat”. STT ApinAfestivAAli Toimittanut Ilkka Timonen Trudeaun Fidel-hehkutus saa kritiikkiä Ystäviä. Castron uhma USA:ta kohtaan oli esimerkki monelle maalle. STT, AFP Yhä useampi Syyrian lapsi piiritettynä helsinki. Marraskuun viimeisenä sunnuntaina apinafestivaalin aikana apinoita ruokitaan, jotta turistit tulisivat Lopburiin apinoita ihailemaan. Unicefin tietojen mukaan piiritetyillä alueilla asuu nyt puolisen miljoonaa lasta. Heidän määränsä on kaksinkertaistunut alle vuodessa, järjestö arvioi. –?Kaikkien kanadalaisten puolesta Sophie (vaimo) ja minä esitämme syvimmän osanottomme Castron perheelle, ystäville ja hänen monille tukijoilleen. Kanadan pääministeri Justin Trudeau hehkutti lauantaina lausunnossaan Kuuban entistä johtajaa Fidel Castroa tavalla, joka on ärsyttänyt monia kanadalaisia. Apinat kiipeilevät ulkomaisen turistin päälle apinafestivaalin aikana Phra Prang Sam Yodin temppelin alueella Lopburissa Bangkokin pohjoispuolella sunnuntaina. . STT UkkosmyrskyAstmA 6 Australiassa kuusi ihmistä on kuollut niin kutsuttuun ”ukkosmyrskyastmaan”. Ymmärrettävästi Venezuelan ja Bolivian johtajat Nicolas Maduro ja Evo Morales jäivät kaipaamaan liittolaistaan taistelussa Yhdysvaltoja vastaan. Twitterissä Trudeau joutui irvailun kohteeksi, kun käyttäjät ryhtyivät keksimään Trudeau-ylistyspuheita edesmenneistä diktaattoreista. . Unicef muistuttaa, että osalle piiritetyistä alueista ei ole pystytty toimittamaan apua liki kahteen vuoteen. marraskuuta 2016 Forssan lehti 14. KUVA: Esteban Biba/EPA Latinomaat jäivät kaipaamaan Fidel Castroa
Sveitsi päätti Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden jälkeen vuonna 2012 luopua ydinvoimasta, mutta voimaloiden sulkemisen ajankohtaa ei ole määritelty. Neuvottelut kestivät neljä vuotta ja niiden ansiosta Kolumbiassa päätettiin järjestää kansanäänestys rauhan saamiseksi. Fillon, 62, vannoo talousliberalismin nimiin, kaavailee leikkaavansa puoli miljoonaa työpaikkaa julkiselta sektorilta ja ihailee Britannian entistä pääministeriä Margaret Thatcheria. Guatemalalainen mies asettaa kukkia Fidel Castron kuvan ympärille Kuuban suurlähetystön luona Guatemala Cityssä lauantaina kunnioittaakseen Castroa tämän kuoleman jälkeen. Bolivian Evo Moralesille Fidel Castro oli oppi-isä. Ensin salaisina pidetyissä neuvotteluissa luotiin pohja rauhansopimukselle. Jo edesmennyt Hugo Chávez ei olisi koskaan pysynyt vallassa ilman Castron Kuuban esimerkkiä ja tukea. Kuuban hallinto kertoi Castron kuolemasta lauantaina aamulla. Vaikka sopimus kaatui äänestyksessä, perjantaina Bogotassa allekirjoitettiin uusi rauhansopimus. Äänestysprosentti sunnuntaina oli vain noin 44. Tavanomaisesti joka paikassa soiva musiikki on hänen mukaansa hiljentynyt eikä alkoholia myydä muualla kuin hotelleissa. Maahan julistettiin suruaika. Geneve. –?Näiden täytyy olla ensimmäiset presidentinvaalit, joissa Venäjän presidentti pääsee valitsemaan oman ehdokkaansa, Juppé sivalsi tv-väittelyssä torstaina. Santiago de Cuba on saarivaltion toiseksi suurin kaupunki Havannan jälkeen. –?Täällä on tosi hiljaista ja porukka on vaisun oloista. Tasavaltalaisten ehdokkaan ennustetaan pääsevän toukokuisten presidentinvaalien toiselle kierrokselle, jossa vastaan voi tulla äärioikeiston Marine Le Pen. Sveitsiläiset hylkäsivät sunnuntaina kansanäänestyksessä esityksen ydinvoimaloiden sulkemisen nopeuttamisesta. On kuvaavaa, että Fidel Castro kuoli vain päivä sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Fillon haluaa läheisempiä suhteita Venäjään ja on muun muassa kritisoinut Venäjänvastaisia pakotteita. suurin osa etenkin Keski-Amerikan maista jäi Yhdysvaltojen ikeen alle ja Castron Kuuba piti kiinni myös kommunismin ihanteista, kuten oikeudesta ilmaiseen terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Castrolla oli myös merkittävä rooli rauhanprosessissa sissien ja Kolumbian hallituksen välillä. Siitä huolimatta Kuuba onnistui luomaan suhteet kapitalismiin siirtyneiden maiden kanssa. Sveitsiläisillä näytti huoli energiaomavaraisuudesta painavan enemmän kuin huoli ydinvoimaloiden turvallisuudesta. Lomanin mukaan Kuuban televisio näyttää koko ajan vanhaa kuvamateriaalia Castrosta. STT, AFP Sveitsi ei luovu ydinvoimaloista nopeutetusti Pariisi. Kuuban johtava toisinajattelijaryhmä Naiset valkoisissa päätti perua sunnuntaisen mielenosoitusmarssinsa ensi kertaa 13 vuoteen Castron kuoleman vuoksi. Mennäkseen läpi se olisi tarvinnut taakseen sekä enemmistön kantoneista että äänestäjistä. Maa lähetti omia sotilaitaan auttamaan muun muassa Perussa, Nicaraguassa, El Salvadorissa, Kolumbiassa, Guatemalassa ja Meksikossa vaikuttaneita vasemmistoryhmittymiä. Kiistelty johtaja onnistui vuodesta toiseen siinä, missä mikään muu latinomaa ei ole onnistunut: uhmaamaan Yhdysvaltoja ja säilyttämään kansallisen identiteettinsä. Vaikka Fidel Castro oli Kuuban nuorelle sukupolvelle ristiriitainen hahmo, Loman ei ole nähnyt kenenkään Kuubassa iloitsevan Castron poismenosta. Vaikka Castro tuki vasemmistolaisia sissiliikkeitä, hän ei hyväksynyt kaikkia niiden toimintamalleja. Castro teki aktiivisesti työtä rauhan saavuttamiseksi Kolumbiaan. –?Taksikuskin spontaani kommentti oli, että ”Fidel oli meidän isämme”. Muualla Latinalaisessa Amerikassa nämä hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit rapautuivat jo aikoja sitten. Vihreiden ajaman ehdotuksen mukaan reaktorit olisi suljettu viimeistään, kun ne saavuttavat 45 vuoden käyttöiän. Kuolemaa tiedettiin odottaa, mutta kyllä se silti on hiljentänyt kuubalaiset, Loman kertoi STT:lle sähköpostitse. Myöhemmin vasemmistoliikkeet toisensa jälkeen kukistuivat myös Latinalaisessa Amerikassa. Kuuballa oli valtava vaikutus myös sosialistiseen Venezuelaan. Työtä jatkoi hänen veljensä, Kuuban nykyinen johtaja Raúl Castro, joka kokosi Kuubaan sissijohtajat ja Kolumbian hallituksen edustajat. Ulkomaan UUtiset 15 maanantaina 28. Tämä aiheutti kitkaa Kuuban ja liikkeitä vastaan taistelleiden latinomaiden johtajien välillä. Väkivalta ei ole ollut Kuubassa samanlainen ongelma kuin monessa muussa latinomaassa. KUVA: Esteban Biba/EPA Kuuba hiljeni muistamaan kuollutta Fidel Castroa STT, Reuters Havanna Kuuban pitkäaikaisen johtajan Fidel Castron kuolema on hiljentänyt Santiago de Cuban, kertoo kaupungissa pitkään asunut suomalaismuusikko Peter Loman STT:lle. Hänen vastaehdokkaansa oli entinen ulkoja pääministeri Alain Juppé. –?Emme marssi tänään, jotta hallitus ei pidä sitä provokaationa, sanoi ryhmän johtaja Berta Soler. Beznausta tuli maailman vanhin toimiva ydinvoimala sen jälkeen kun Britannian Oldsbury suljettiin vuonna 2012. Mikäli esitys olisi hyväksytty, olisi Beznaun ydinvoimala lähellä Saksan rajaa suljettu jo ensi vuonna. Kuuba myös tuki kaikkia Latinalaisessa Amerikassa toimineita vasemmistolaisia liikkeitä. marraskuuta 2016 Forssan lehti. Beznau on jauhanut sähköä 47 vuotta. Esivaalin ensimmäisen kierroksen voitti viikko sitten entinen pääministeri François Fillon, joka oli suosikki myös sunnuntaina. STT, AFP Fillon suosikki Ranskan äänestyksessä Meksiko on ainoa Amerikan valtioiden järjestön OAS:n maa, joka ei katkaissut diplomaattisuhteita Kuubaan edes kylmän sodan aikana. Mielipidekyselyjen mukaan Fillon keräisi noin 60 prosenttia äänistä. Vaikka muut Latinalaisen Amerikan maat eivät Kuuban yhteiskuntamallia noudattaneetkaan, Castro oli siitä huolimatta esimerkki monelle. Yli 54 prosenttia äänestäjistä ja enemmistö maan kantoneista vastusti esitystä. Esimerkiksi Kolumbian Farc-sissejä Castro kritisoi kidnappauksista ja murhista. Sveitsi on jo aiemmin päättänyt luopua ydinvoimasta. Ranskassa äänestettiin sunnuntaina vilkkaammin kuin edellisenä sunnuntaina keskustaoikeistolaisen tasavaltalaiset-puolueen presidenttiehdokkaasta, kertoi vaalin järjestänyt puolue. Hän on arvokonservatiivi ja vastustaa muun muassa homojen adoptio-oikeutta
Tämä oli iso voitto Barkov taas maaleitta pelissä mutta ratkaisija voittolaukauskisassa Urheilu UrheilU maanantaina 28. Kolmannella jaksolla kotijohto kasvoi parhaimmillaan jo 11 pisteeseen, mutta viimeiselle kympille lähdettiin vain kahden pisteen kotiedulla. Seagulls näytti ottavan kauden yhdennentoista voiton rutiinilla, kunnes Pyrintö nykäisi 71–60-tilanteessa neliminuuttisen 14–0. Myös heikot vapaaheitot olivat meille kohtalokkaita, totesi FoKoPon valmentaja Jouni Grönroos. Barkov oli viime kaudella Floridan paras maalintekijä 28 osumalla 66 ottelussa, mutta tällä kaudella hänen lentonsa on sakannut. FokoPolla oli korin alla pituusalivoima, mutta silti se pussitti alta koreja enemmän kuin aiemmissa peleissä. Edellisen maalinsa Barkov teki 15. Jätkät eivät luovuttaneet, vaan jaksoivat uskoa voittoon, kehui Tarmon valmentaja Esa Mäki-Tulokas. Roderick Flemings nosteli kauden ennätyspisteensä 32 ja repi 12 levypalloa. FoKoPo nousi kolmen pisteen takaa 97-96 johtoon 24 sekuntia ennen loppua. STT Shiffrin pujotteli kymmenennen voiton putkeen alPPihiihto Amerikkalainen Mikaela Shiffrin otti kymmenennen perättäisen pujotteluvoiton alppihiihdon maailmancupissa sunnuntaina. Lokakuun alussa Porvoossa FoKoPo voitti 100-96 ja eilenkin koreja mätettiin liki samaan tahtiin. Myös Bruce Reed oli korin lähellä tehokas 18 pisteen edestä. FL FoKoPo ei viihdy Feeniksissä . Eilen FoKoPolle kolahti kotitappio täpärimmällä tavalla, kun Porvoon Tarmo nakkasi kolmen pisteen voittokorinsa loppusummerin soidessa. Pitkistä amerikkalaispelureista William Cardarelli teki 14 ja virhevaikeuksiin varhain joutunut Levi Giese 10 pinnaa. – Olemme menettäneet syksyn aikana pelaajiamme ja nyt pelasimme puoliväliin asti melkein koko ajan ilman ykkösmiestämme Gieseä. FoKoPo ei siis viihdy eikä pärjää Feeniksissä. Se toi Tarmolle 99-98 (48-48) voiton. –?Mielestäni minulla on muutama liike, mutta kun otan kiekon, jotenkin päähäni tulee se mitä pitää tehdä. Hän jätti toiseksi sijoittuneen slovakialaisen Veronika Velez Zuzulovan 0,73 sekunnin päähän. –?Tietenkin haluaisin tehdä maalin 60 minuutin aikana, mutta jos tämä on ainoa mahdollisuuteni, sitten käytän sen. marraskuuta 2016 Forssan lehti 16 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662 urheilu@forsssanlehti.fi. FoKoPo sortui heikkoihin vapaaheittoihin – lopussa ihan kirjaimellisesti – kun se missasi 21 vaparistaan kymmenen. Vaparien jälkeen Porvoo löysi pitkällä syötöllä kolmostykkinsä Kevin Straihin, joka ehti nakkaamaan pelin kuudennen kolmosensa koriin summerin soidessa. Kuvassa pussittava Bruce Reed ja vieressä ihaileva Roderick Flemings nostivat korin alta FoKoPolle 50 pistettä. STT jääKieKKo STT Aleksander Barkov on tahkonnut 19 NHL-ottelua ilman varsinaisella peliajalla tehtyä maalia, mutta ratkaisi toisen kerran viikon sisällä Florida Panthersille voittolaukauskisavoiton. Kun peliaikaa oli enää viisi sekuntia sai Teemu Sulonen vapaaheitot, joista vain toinen onnistui. lokakuuta. Noista lähtökohdista olen järjettömän ylpeä voitostamme. Peli huipentui viimeiseen minuuttiin. Seagulls sai vapaaheitoilla ja pelikorilla loppuun peräti viiden pisteen hyökkäyksen. Norja ylivertainen ampumahiihtoviestissä amPumahiihto Suomen joukkue päättyi 13:nneksi ampumahiihdon maailmancupin avauskilpailussa sekaviestissä Östersundissa sunnuntaina. Barkov on tehnyt 21 ottelussa kaksi maalia. – Hienon nousumme jälkeen muutamat kaverit alkoivat hätäillä ja unohtivat taktiikkamme. Suomi piti Laukkasen ja Mäkäräisen osuuksien jälkeen kymmenettä sijaa reilun puolentoista minuutin päässä kärjestä. Jos ei tiedä mitä tehdä, on parempi olla menemättä laukomaan, Barkov sanoi Sun Sentinelin sivuilla. Suomelle kertyi kilpailussa kolme sakkorinkiä ja 14 varapatruunaa. FoKoPolta löytyi viisikko kaksinumeroisiin pisteisiin päässeitä pelureita, kun Shamarr Bowden heitti 15, Teemu Sulonen 11 ja Juho-Matti Henttonen 10 pinnaa. Porvoo nakkasi voittokorin loppusummerin soidessa. Hallitseva olympiavoittaja Shiffrin, 21, oli paras kotikilpailussaan Vermontin Killingtonin rinteillä. Shiffrinin voittoputki niissä maailmancup-pujotteluissa, joihin hän on osallistunut, alkoi helmikuussa 2015. . KUVA: Tapio Tuomela Koripallo FoKopo-porvoo 98-99 Pasi Rakkolainen Forssa FoKoPo on tämän kauden A-divisioonassa voittanut kuudesta vieraspelistään viisi, mutta viidestä kotipelistään vain yhden. Porvoolta löytyi kaksi koritykkiä, kun Cameron Clark pussitti 37 pistettä ja helsinkiläisen Wartti Basketin kasvatti Kevin Straih 24. Killigtonia edeltävän voiton hän otti Kittilän Levillä. Se vei toisen neljänneksen ensimmäiset kuusi minuuttia 20-3 ja nousi kolmen pisteen johtoon. Seagulls käänsi kuitenkin pelin edukseen 82–79 (42–34). STT–AFP Pyrintö lähellä katkaista Seagullsin liidon koriPallo Tampereen Pyrintö oli lähellä katkaista miesten Korisliigaa puhtaalla pelillä johtavan Helsinki Seagullsin liidon sunnuntaina Helsingissä. Joukkueen muodostivat Mari Laukkanen, Kaisa Mäkäräinen, Tuomas Grönman ja Olli Hiidensalo. Seagulls nousi voittoon vasta viimeisellä minuutilla erikoisella tavalla, kun Pyrinnön Ricky Minard otti virheensä jälkeen vielä teknisen virheen paiskattuaan pallon seinään. Maalissa Suomen ero kärkeen oli liki neljä minuuttia. Viime sunnuntaina Barkov käänsi voittolaukauskisan New York Rangersia vastaan ja lauantaina Panthers otti 2–1-voiton Columbus Blue Jacketsista. FoKoPon kiri oli kuitenkin yhtä komea. Kolmanneksi ennätti sveitsiläinen Wendy Holdener. Pelin alku oli FoKoPolle synkkä, kun Porvoo voitti ensimmäisen neljänneksen lähes täydellisellä heittopelillä 34-20. Shiffrin johtaa sekä pujottelucupia että maailmancupin kokonaiskilpailua. Norja karkasi ylivoimaiseen voittoon joukkueella Marte Olsbu, Fanny Horn-Birkeland, Ole Einar Björndalen, Johannes Thingnes Bö
KUVA: EPA Nico liittyi Keken seuraan F1-mestarien klubiin STT Kimi Räikkönen päätti F1-kautensa varsin tasapaksuun kuudenteen sijaan Abu Dhabin gp:ssä. Teemu Pukki viimeisteli maalin Bröndbylle, kun se voitti Tanskan jalkapalloliigassa Silkeborgin 3–1. F1:n tekniset säännöt muuttuvat roimasti ensi kaudeksi, ja Räikkönen uskoo Ferrarin olevan hyvissä asemissa uuden aikakauden kynnyksellä. kimi Räikkönen päätti kautensa kuudenteen sijaan. Kauden päätöskisan Abu Dhabissa voitti Rosbergin Mercedestallitoveri Lewis Hamilton. –?Ei sillä ole niin väliä, vaikka tulos oli parempi kuin viime vuonna. Pukki viimeisteli ottelun voittomaaliksi jääneen 2–1-osuman 66. Bröndby on Tanskan liigassa toisena, mutta eroa kärkijoukkue FC Kööpenhaminaan on jo yhdeksän pistettä. Bröndby siirtyi Silkeborg-ottelussa johtoon avauspuoliajalla, mutta vieraat tulivat vajaan tunnin pelaamisen jälkeen tasoihin. peliminuutilla. RosbeRgin voitettua lokakuussa Japanissa ja kasvatettua MMjohtonsa 33 pisteeseen oli selvää, että kakkossijat jäljellä olevissa neljässä kisassa riittäisivät hänelle mestaruuteen. Olemme yrittäneet paljon uusia asioita ja oppineet paljon ja siksi uskon, että olemme vahvoissa asemissa ensi kautta varten vaikka tulokset eivät ole näyttäneet sitä. Kun isäRosberg vei F1-mestaruuden 1982, hän teki sen tasaisuutensa ansiosta voitettuaan kauden aikana vain yhden gp-kilpailun. Tekniset viat ovat kuitenkin osa autourheilua, ja Rosbergit ovat nyt F1-historian toinen voittanut isäpoika-mestaripari. Lopussa hänen vauhtinsa ei riittänyt palkintosijoista taistelemiseen. Pisteissä tasainen saksalainen oli kuitenkin edellä. Räikkönen nousi startissa Daniel Ricciardon ohi kolmanneksi, mutta menetti asemiaan varikkostoppien aikana. Ja juuri sen Rosberg teki: hän ajoi neljä perättäistä kakkossijaa. Tämä oli kaukana ihanteellisesta vuodesta, mutta sellaista kilvanajo on. Tällä kaudella emme ole voittaneet niin paljon, joten voitto tuntuu hyvältä. Kaudella 2016 Rosberg voitti yhdeksän kilpailua ja Hamilton kymmenen. STT Rouva Rosberingkin kolttu kastui miehensä mestaruusjuhlissa. Osuma oli Pukille jo kauden 11. –?Tämä ei todellakaan ollut mikään nautinnollinen kisa. Tällä kaudella palkintosijoja tuli neljä ja pisteitä 186. Vettel pääsi alle puolen sekunnin päähän Rosbergista, mutta ei onnistunut ohittamaan tätä. Tanskan liigassa. RosbeRgin, 31, nousu mestariksi on hieno tarina. Lopputulos oli kaukana siitä, mitä me tallina halusimme tältä kaudelta, Räikkönen myönsi. Loppukierroksilla Ferrarin Sebastian Vettel ja Red Bullin Max Verstappen saivatkin Mercedekset kiinni. Rosberg ei ottanut riskejä vaan teki tarvittavan ja varmisti mestaruuden ajamalla toiseksi. Hermoja raastavan lopun jälkeen Rosberg tuli ruutulipulle kakkosena ja aloitti villin juhlinnan. Tämä on epätodellista, Rosberg kertoi. Kuvassa pussittava Bruce Reed ja vieressä ihaileva Roderick Flemings nostivat korin alta FoKoPolle 50 pistettä. marraskuuta 2016 Forssan lehti. Williamsin Valtteri Bottas keskeytti jo kuuden kierroksen jälkeen teknisen vian takia. Kolmossijakin olisi riittänyt Rosbergille mestaruuteen, joten Hamilton yritti antaa takana tulleille mahdollisuuden ohittaa Rosberg. Britti voitti kauden neljä viimeistä kisaa, mutta Rosberg vei MM-tittelin viiden pisteen erolla tallitoveriinsa. Olemme tehneet hyvin töitä yhdessä, vaikka tulokset eivät ole aina olleet sitä mitä halusimme. Hän jakaa maalipörssin kärkisijan Nordsjällandin Marcus Ingvartsenin kanssa. Bottas oli MM-pisteissä kahdeksas. Hän päätyi samalle sijalle myös MM-pisteissä. –?Sen näkee sitten, kun uudet autot saadaan radalle. Päätöskisassa Paalulta lähtenyt Hamilton teki voitavansa. –?Olen nyt saavuttanut saman kuin isäni, kyyneleitä pidätellyt Rosberg sanoi palkintopallilla. KUVA: Tapio Tuomela Kaikki keinot yrittänyt Hamilton sai tyytyä MM-hopeaan. Keke Rosberg oli tunnettu taktisesta laskelmoinnista. Olen hyvin iloinen että se on ohi, olen täysin hurmioitunut. Etenkin kisan lopussa Hamilton hölläsi tarkoituksella vauhtiaan tallin ohjeiden vastaisesti ja ajatti letkaa kasaan. Monelle muulle kuskille se olisi ollut paha kolaus itseluottamukselle, mutta Rosberg pystyi nostamaan tasoaan ja voitti kauden 2016 neljä ensimmäistä kisaa. Hän on ajanut Hamiltonin tallitoverina Mercedeksellä vuodesta 2013, ja kausilla 2014 ja 2015 Hamilton jätti Rosbergin MM-kakkoseksi. Räikkönen saavutti viime kaudella kolme palkintosijaa ja 150 pistettä. MM-taistelun tuloksen oikeudenmukaisuudesta väiteltäneen vielä pitkään. autourheilu Anssi Rulamo Abu Dhabi Kun Nico Rosberg toisti sunnuntaina isänsä Keke Rosbergin 34 vuoden takaisen tempun ja voitti F1:n maailmanmestaruuden, hän teki sen tavalla, josta hänen suomalaisisänsä voi olla ylpeä. Hamilton kärsi teknisistä ongelmista tallitoveriaan enemmän ja olisi ilman niitä vienyt kolmannen perättäisen mestaruuden. – Tässä kaudessa oli paljon positiivista. Räikkönen tyytymätön Ferrarin kauteen Barkov taas maaleitta pelissä mutta ratkaisija voittolaukauskisassa meille. Jos saa mahdollisuuden voittaa pelin joukkueelleen, sitä tekee kaikkensa sen eteen, Barkov sanoi. Meillä oli hyviä kisoja ja huonompia kisoja. –?Viime kaudella voitimme useita otteluja voittolaukauskisassa ja siksi voitimme divisioonamme. Aiemmin samaan ylsivät britti Graham Hill (1962 ja 1968) ja hänen poikansa Damon Hill (1996). Hän päätyi samalle sijalle myös MM-sarjassa, eikä Ferrarin suomalaiskuski hihkunutkaan riemusta päätöskisan jälkeen. STT Pukki maalasi taas Tanskassa urheilu 17 maanantaina 28. Muutoksia tulee paljon, joten ei kannata spekuloida
Kokenut Roponen hiihti perinteisellä hiihtotavalla parhaan kilpailunsa lähes neljään vuoteen, kun hän oli 11:s Kuusamon kympillä. –?En ole pettynyt edes tämän päivän sijoitukseen, vaikka mäessä olisi ollut vara paljon parempaan. –?Viiden sekunnin ero kärkeen ei ole kovin paljon. Kaksikko on harjoitellut paljon yhdessä leireillä. Heikkinen aikoo hiihtää ennen joulua jokaisena viikonloppuna ja tähyää tasapainoiseen Tour de Ski -kiertueeseen vuodenvaihteessa. Hirvosen tavoite Rukalla oli parantaa aiempaa parasta maailmancupin sijoitustaan eli 25. Rukalla hän oli nyt luottavainen, että pystyy tällä kaudella välttämään karikot. Se antaa koko miesten joukkueelle suunnan siitä, mihin meillä on kapasiteettia. Kun lokakuinen maajoukkueen testi ei sujunut hyvin, Pärmäkoski piti viiden päivän huilin. norja on viime vuodet hallinnut suvereenisti maastohiihtoa, ja suomalaisten siihen kultasuoneen iskemät kiilat ovat olleet yksittäisiä. Hirvosen kilpailuHypyssä ponnistus suuntautui liikaa eteen. Niskanen, 24, voitti toisen kerran urallaan cupissa, ja Pärmäkoski pääsi jo 4,6 sekunnin päähän Norjan Marit Björgenistä, jota äitiyslomalta palanneenakin voi ennakoida kauden menestyjäksi. Hirvonen jatkaa yhdistetyn kärkikympissä hiihto Kaija Yliniemi Lahden MM-kisajärjestäjät eivät olisi voineet toivoa Rukalta paljon enempää. riitta-liisa roponen on menossa mahdollisesti jopa uransa parasta kautta kohti, saivat vahvistusta Rukalla. Heikkinen on kehunut tähän kauteen johtavaa harjoituskautta tulokselliseksi, ja talven kylmetessä hän etenee kuin juna omalla suunnitelmallaan. Joulun tienoille mennessä näkymät selkenevät, kun yhden sijasta hiihdettynä on neljä maailmancupin viikonloppua. STT Heikkisellä ei vielä kaikki pelissä UrheilU maanantaina 28. Iivo Niskanen hiihti uransa toisen maailmancupin voiton kymmenen sekunnin erolla. Mäen koekierroksella hän oli toiseksi paras, mutta kilpailuhypyllään vasta seitsemäs. Nyt pitää vaan hiihtää kovaa, että se reservi kehittyy, Niskaselle 32 sekuntia hävinnyt Heikkinen kertasi. Hiihtäjän mukaan sen tulokset näkyvät siinä, että jo alkukaudesta hän saa hiihtämiseensä hyvän vauhdin ja rytmin. Haluan myös voittaa, mutta tänään siihen ei ollut mahdollisuuksia. Ensi viikonlopun Lillehammerin kisojen jälkeen hän suuntaa viikoiksi Keski-Eurooppaan harjoittelemaan, hiihtää vuodenvaihteessa kaksi Tour de Skin kisaa ja palaa Suomeen. Heikkinen aloitti 15 kilometrin kilpailun pieni käsijarru päällä, mutta kisan edetessä keho alkoi toimia paremmin. Onneksi Rukan mäki on sellainen, että pystyn siinä huonollakin suorituksella tuollaiseen suoritukseen. . Tavoite täyttyi komeasti molemmissa kilpailuissa, vaikka hän epäonnistui toisen kilpailun mäkiosuudessa. Suomalaisittain arvokas kysymys on, mihin taso kauden jatkuessa asettuu. –?Hyvällä hypyllä olisin päässyt hiihtämään ykkösryhmässä, ja kilpailusta olisi tullut ihan erilainen. – Kun urheilija saa turpaansa, se nöyrtyy vähän, Jylhä sanoi. Luulin, että se (ero) olisi 45 sekuntia, Pärmäkoski sanoi. marraskuuta 2016 Forssan lehti 18. Kroppa oli aika väsynyt, mutta sen tauon jälkeen olin kuin uusi ihminen, Pärmäkoski valotti. KUVA: Zumapress hiihto Kaija Yliniemi Matti Heikkinen sai kaivettua kropastaan raa’an kilpahiihdon mallin. sijaa. –?Lämmittää suuresti, että Iivo voitti tänään kilpailun selvästi. Rukalla Heikkinen innostui omaa avaustaan enemmän Iivo Niskasen voitosta. Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan Niskanen on kasvanut todella paljon urheilijana siitä, kun hän kaksi vuotta sitten pullisteli hauiksiaan Rukan voiton merkiksi. –?Perustason pitää olla sellainen, että flunssan jälkeen voi nousta takaisin huipulle, Niskanen sanoi. Taustalla on kuitenkin tieto, että hiihtäjät ovat harjoitelleet hyvin, eikä kärkikaartin suomalaishiihtäjillä ole rasitteenaan samanlaisia vammoja kuin vaikkapa vuosi sitten. niskanen luotti jo ennakkoon voiton mahdollisuuksiinsa, mutta Pärmäkoskelle kakkossija oli yllätys kehon tuntemuksiin peilaten. Paremmin vapaan hiihtotavan osaajana tunnettu Roponen, 38, myönsi olevansa iskussa, ja siihen häntä ovat siivittäneet harjoitteluun tehdyt muutokset. Oksennus ei tullut maalissa, joten siltä osin kaikki ei ollut vielä pelissä, Heikkinen totesi. –?Kilpaa hiihtämään oppii hiihtämällä kilpaa. yhdistetty Pasi Rein Vasta 20-vuotias Eero Hirvonen hyödynsi yhdistetyn hiihdon suomalaisen ykköstykin Ilkka Herolan epäonnen ja heittäytyi maailmancupin kisoissa Rukalla lajin kotimaiseksi kärkinimeksi. Onnistuminen Kuusamossa vahvisti Pärmäkosken uskoa siihen, että hän voi taistella MM-laduilla mitalista. –?Meillä on Ollin (valmentaja Olli Ohtonen) kanssa tiukka suunnitelma, pidämme siitä kiinni. –?Jos joku olisi sanonut ennen kisoja, että jatkan täältä maailmancupia yhdeksänneltä sijalta, olisin nauranut, Hirvonen selitti Rukalla kokemaansa yllätystä. STT MM-Lahti sai Rukalta täysosuman . Rukan 2014 voiton jälkeen Niskasta rasittivat sairastelut Falunin MM-kaudella sekä elimistön ylikuormittumisen ongelmat viime vuonna. – En ole koskaan ollut cupin avausviikonloppuna podiumilla (palkintopallilla), Pärmäkoski sanoi. Iivo Niskasen voitto, Krista Pärmäkosken kakkossija ja hiihtojoukkueen hyvä kokonaispanos olivat kotikisoille parempaa ennakkomarkkinointia kuin yksikään myyntipuhe tai ostettu mainosaika. Yksikään marraskuinen palkintosija ei toki takaa sitä, että Suomi voittaisi Lahdessa yhtään hiihtomitalia. Iivo Niskanen hiihti uransa toisen maailmancupin voiton. Sunnuntain kisamatka perinteisen hiihtotavan kymppi on Pärmäkosken päämatka MM-Lahdessa. iivo niskaselle ja Krista Pärmäkoskelle palkintosijat olivat silti arvokkaita merkkipaaluja hiihtouralla. Pääkopalle on helpottavaa, että saa hiihdon kuntoon heti, Roponen kertoi. Neljänneksi kauden avauksessa sijoittunut Hirvonen oli sunnuntaina 11:s ja jatkaa cupin kokonaiskilpailua yhdeksänneltä sijalta. Hän on tehnyt aiempaa enemmän niin sanottua määräintervalliharjoittelua. Niskanen yrittää välttää ylikuormitusta niin, että kilpailee säästeliään harkitusti. Pärmäkoski pääsi Björgenin iholle. Jopa ”pakollisen” pikkuflunssan. –?Nukuin 11 tuntia yössä ja kahden tunnin päikkärit. –?Yleensä tämä on tullut kauden aikana kisojen kautta. Heikkinen oli kauden ensimmäisessä kilpailussaan yhdeksäs. Jotta menestys jatkuisi, urheilijan täytyy välillä tehdä radikaalejakin ratkaisuja. Rukalla suomalaisonnistujia oli muitakin kuin palkintopallille kivunneet Niskanen ja Pärmäkoski, joten maajoukkue jatkaa sesonkia hyvistä asemista
Cupin osakilpailuvoittojen määränsä tuplannut Rydzek johtaa kilpaa 200 pisteellä. Pariviesti: 1) Ranska 35.43,5 (0, Marie Dorin Habert, Martin Fourcade), 2) Itävalta –16,0 (0), 3) Saksa –25,2 (0), 4) Ruotsi –1.20,8 (0), 5) Kazakstan –1.28,8 (0), 6) Sveitsi –1.39,3 (0), 7) Kanada –1.44,7 (0), 8) Venäjä –1.59,8 (1), ...20) Suomi –1 kierros (0, Laura Toivanen, Teemu Huhtala). Naiset, 10 km (p): 1) Marit Björgen Norja 26.55,2, 2) Krista Pärmäkoski Suomi 4,6 sekuntia jäljessä, 3) Heidi Weng Norja –12,7, 4) Ingvild Flugstad Östberg Norja –36,8, 5) Nicole Fessel Saksa –42,4, 6) Laura Mononen Suomi –50,0..: 11) Riitta-Liisa Roponen –1.06,4, 15) Anne Kyllönen –1.12,5, 16) Aino-Kaisa Saarinen –1.13,5, 18) Kerttu Niskanen –1.15,1, 42) Katri Lylynperä –2.29,0, 51) Marjaana Pitkänen –2.46,9, 52) Susanna Saapunki –2.50,9, 53) Andrea Julin –2.52,3, 56) Anni Kainulainen –2.59,6, 60) Maija Hakala –3.12,5, 63) Anna-Kaisa Saari –3.17,1, 68) Hennariikka Rahkola –3.34,98. DiviSioonA HoNsU FoKoPo 101 62 Juho Lilja 9, Konsta Mastomäki 5, Ville Salo 5, Jussi Myllyniemi 9, Jukka Laaksonen 16, Mikko Salo 12, Mikko Salmela 6. –?Ei kannata liikaa innostua. M 125 kg: Rami Halonen 101. D13: KSF FJK 2-2 Lenni Torkkel, Markus Aaltonen FJK WFCHU 4-2 Joonas Holm, Arturs Dzelze, Jasper Heino, Lenni Torkkel. Louis–Minnesota vl. Detroit–Montreal ja. Virpi Knuutila Turku penkki 40, maastaveto 180 kg. Yhdistetyn hiihdon maailmancup jatkuu viikon kuluttua Norjan Lillehammerissa. 90+60+80=230 kg. DiviSioonA TuRi B White-FoA 41-62 (26-25) Linnea Vuopio 5, Noora Jussila, Sanni Aro 4, Olivia Latva 18, Lumi Järvinen 10, Meri YliKahrakuusi 5, Venla Salo 10, Stella Koivula 10. 2–1 (0–1, 1–0, 0–0, 1–0) San Jose–Anaheim 2–3 (1–2, 1–1, 0–0) länSirAnniKKo D1 AA TarU FoPS 12 2 Kosti Lepola 1+0, Kaapo Käki 1+0, Miiro Haapio 0+1. M 45-49 v. lentopallo MeStAruuSliigA Vantaa–Loimu 2–3 (25–19, 23–25, 25–21, 17–25, 16–18) Tiikerit–VaLePa 1–3 (25–19, 20–25, 21–25, 21–25) taekwondo KiSAt pArAiSillA Forssan Taekwondoseuran tulokset: D2 pojat -30kg: 1. Mari Salminen 135+80+140=355 kg. 38) Leevi Mutru Suomi –5.30,9. Johannes Rydzek otti täydet pisteet Rukan kahdesta yhdistetyn maailmancupin kilpailusta. 110 kg: 1. Colorado–Vancouver vl. 140 kg: 1. 4–3 (0–1, 1–1, 2–1, 0–0, 1–0) M: Mikko Koivu 1+1, Erik Haula 1+0. b-tyttöJen läntiSen Alueen 1. Alku: Joanna Ågren 24, Mimosa Räsänen 14, Martta Holmberg 14, Alli Siro 10, Janna Jussila 8, Erin Mattila 7, Venla Vähämäki 6, Sofia Nieminen 4, Emma Seestie 4, Sara Kurka 2, Sara Nurmisto 2, Essi Ali-Hokka 2. MinityttöJen 1. Jorma Mäkeläinen 100+150+100=350 kg. Ari Nokelainen 100+120+150=370 kg. marraskuuta 2016 Forssan lehti. Ari Nokelainen 90+75+115=280 kg. Kuljettajien MM-sarjan loppupisteet: 1) Rosberg 385, 2) Hamilton 380, 3) Ricciardo 256, 4) Vettel 212, 5) Verstappen 204, 6) Räikkönen 186, 7) Perez 101, 8) Bottas 85, 9) Hülkenberg 72, 10) Alonso 54, 11) Massa 53, 12) Sainz 46, 13) Grosjean 29, 14) Kvjat 25, 15) Button 21, 16) Magnussen 7, 17) Nasr 2, 18) Palmer 1, 19) Wehrlein 1, 20) Stoffel Vandoorne Belgia, McLaren 1. Totti Munck 80. 82,5 kg: 1. M +110 kg: 1. voimailu ForSSAn MeStAruuSKilpAilut Voimanosto (jalkakyykky-penkkipunnerrusmaastaveto): N 67,5 kg: 1. 90 kg: 1. Veera Töttölä. Maailmancupin avauksessa palkintopallille yltäneet olympiavoittajat, Norjan Jörgen Graabak ja Saksan Eric Frenzel hiihtivät sunnuntaina maaliin Ilkka Herolan molemmin puolin sijoille 15 ja 17. (6363) (36-31) White: Julia Ojanen 17, Tiina Kinnunen 2, Karmen Johanson 9, Miisa Tuomola 3, Tiia Talonen 6, Maisa Tuomola 20, Aino Kankuri 2, Suvi Mertanen 8 ja Janette Mäkinen 6. Eihän siinä olisi mitään järkeä, jos olisin eilisen onnistumisen jälkeen pettynyt tämän päivän tulokseen. Ilta-arvonta: 1, 6, 7, 9, 11, 14, 15, 17, 20, 21, 27, 28, 36, 40, 50, 51, 53, 54, 58, 64 Kunkkunumero: 15 tänään Lentopallo. 110 kg: 1. Deniflillä on koossa 102 ja Watabella 96 pistettä. Kv. 100 kg: 1. Hirvosen tavoitteena ovat jatkossa tasaiset suoritukset. FiS-hiihDot Kontiolahti: Naiset, 10,2 km (v): 1) Katariina Lonka Vehkalahden V 29.57,1, 2) Laura Karkkulainen Kontiolahden U –24,0, 3) Sanna Markkanen Noormarkun N –28,2, 4) Salla Koskela TaRy -42,0. Stt urheilu 19 maanantaina 28. Hirvonen hillitsi jo lauantain jälkeen liian suuriksi kasvavia odotuksia, eikä hän alkanut kiriä jatkotavoitteitta sunnuntainakaan. FoA: Veera Holstikko 18, Senni Jokinen 1, Minea Aaltonen 4, Roosa Fabritius 16, Minttu Vahteristo 11, Jenna Wessman 24, Sara Säteri 39, Sini Selin 4, Sofia Kortepohja 2, Saga Järvinen 33, Aada Järvinen 26. Arto Vihervä 75+80+145=300 kg. M 125 kg: 1. Jere Marttila 170+140+215=525 kg. Carolina Lopez Turku penkki 50, maastaveto 120 kg. Ottawa–Carolina 2–1 (0–1, 1–0, 1–0) C: Sebastian Aho 1+0. Mutta jos hyviä sijoituksia on tullakseen, antaa tulla vaan, Hirvonen hymyili. 2–1, (1–0, 0–0, 0–1, 0–0, 1–0) F: Aleksander Barkov 0+1. Juho Kuusisto Turku penkki 180 kg. 100 kg: 1. Koripallo KoriSliigA Kataja–KTP 93–74 (34–29) Kouvot–Kobrat 98–92 (46–38) Seagulls–Pyrintö 82–79 (42–34) MieSten 1. Rydzek jätti sunnuntain kilpailussa Itävallan Wilhelm Deniflin toiseksi ja Japanin Akito Wataben kolmanneksi 15 sekunnin erolla. MiKrotyttöJen 2. M 50-54 v. KuvA: Zumapress Nytkin pääsin hiihtämään hyvässä paikassa, mutta voimat eivät aivan riittäneet lopussa. 110 kg: 1. N 60-64 v. M 100 kg: 1. 2–3 (0–1, 1–0, 1–1, 0–0, 0–1) Los Angeles–Chicago ja. Sievi FS 11 9 2 61– 23 31 Leijona Futsal 11 8 2 1 54– 36 26 Ilves FS 11 4 4 2 1 39– 26 22 SoVo 11 5 2 2 2 59– 40 21 FC Kemi 11 4 1 3 3 32– 36 17 KaDy 10 4 1 2 3 31– 26 16 GFT 11 3 2 1 5 42– 35 14 Tervarit 10 4 6 34– 46 12 PP-70 11 2 2 1 6 34– 50 11 Ruutupaidat 10 3 1 6 22– 39 10 Riemu 10 1 2 7 31– 52 7 PJK 11 1 2 8 29– 59 5 hiihto MAAilMAncup Kuusamo: Miehet, 15 km (p): 1) Iivo Niskanen Suomi 35.27,6, 2) Emil Iversen –10,2, 3) Martin Johnsrud Sundby –11,2, 4) Didrik Tönseth ja Johan Olsson Ruotsi –17,0, 6) Finna Haagen Krogh Norja –18,3...muut suomalaiset: 9) Matti Heikkine –32,0...14) Sami Jauhojärvi –41,6, 15) Perttu Hyvärinen –44,9, 17) Lari Lehtonen –48,9, 25) Ristomatti Hakola –1.13,7, 43) Ville Nousiainen –1.43,6, 58) Antti Ojansivu –2.25,2, 65) Joni Mäki –2.51,4, 67) Juho Mikkonen –2.54,8, 70) Joonas Sarkkinen –3.05,7, 72) Ari Luusua –3.06,2, 83) Lauri Lepistö –3.43,9, 94) Lauri Vuorinen –4.50,6. FoKoPo White – FoKoPo Blue 73 – 67 ja. DiviSioonA FoKoPo NaKo 96 17 FoA TuRi 91 28 NaKo FoA 28 87 TuRi FoKoPo 11 130 FoKoPo: Anni-Liina Mattila 22, Vilma Lähteenkorva 13, Silja Sandberg 10, Kaisa Lepänkoski 16, Maisa Tuomola 13, Jenny Ojanen 14, Inkeri Kaseva 13, Emilia Kilpinen 33, Anna Salo 16, Laura Leppänen 17, Kia Kivinen 47, Alina Karhi 12. Pittsburgh–New Jersey vl. DiviSioonA FoKoPo Blue Forssan Alku II 23-71 FoA2 LoKoKo 26-51 LoKoKo FoKoPo Blue 72-17 FoKoPo: Vanessa Salminen 11, Kiira Kilpinen 10, Eveliina Grönroos 8, Sanni Rämö 4, Veera Mäki-Moijala 2, Melina Hacklin 2, Minttu Vahtera 2, Nea Riippi 1. Ampumahiihto MAAilMAncup Östersund: Sekaviesti (2x6 km+2x7,5 km): 1) Norja 1.10.57,1 (0 sakkoa, Marte Olsbu, Fanny Horn-Birkeland, Ole Einar Björndalen, Johannes Thingnes Bö), 2) Saksa jäljessä 33,7 sekuntia (0), 3) Italia –44,2 (1), 4) Venäjä –44,5 (0) 5) Ranska –1.13,3 (1), 6) Ruotsi –1.20,9 (1),...13) Suomi –3.56,2 (3, Mari Laukkanen, Kaisa Mäkäräinen, Tuomas Grönman, Olli Hiidensalo). 4–3 (0–1, 2–2, 1–0, 0–0, 1–0) St. 16) Ilkka Herola Suomi –1.27,3,... Päivi Oinas B2 63kg: 3. lAuAntAi-JoKeri Jokerinumero: 7 9 9 8 8 4 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e. Miro-Jonnie Salmi D1 pojat37kg: 3. Kahvakuula (24 kg): M 40-44 v. Jalkapallo peiMAriliigA Sauvo: 02-pojat / C15 TPK-FJK 0-2 Elmeri Andersson ja Kasperi Jakonen FC Saupa-FJK 0-6 Elmeri Andersson 2, Hugo Dahl 2, Eemil Forsberg ja Kasperi Jakonen. Autourheilu ForMulA 1 Abu DhAbin gp 1) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.38.04,013, 2) Nico Rosberg Saksa, Mercedes jäljessä 0,439 sekuntia, 3) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –0,843, 4) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –1,685, 5) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –5,315, 6) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –18,816, 7) Nico Hülkenberg Saksa, Force India –50,114, 8) Sergio Perez Meksiko, Force India –58,776, 9) Felipe Massa Brasilia, Williams –59,436, 10) Fernando Alonso Espanja, McLaren –59,896, 11) Romain Grosjean Ranska, Haas –1.16,777, 12) Esteban Gutierrez Meksiko, Haas –1.34,580, 13) Esteban Ocon Ranska, Manor –1 kierros, 14) Pascal Wehrlein Saksa, Manor –1 kierros, 15) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber –1 kierros, 16) Felipe Nasr Brasilia, Sauber –1 kierros, 17) Jolyon Palmer Britannia, Renault –1 kierros. Keno Päiväarvonta: 3, 4, 7, 8, 11, 26, 31, 33, 35, 36, 37, 38, 44, 45, 46, 52, 56, 62, 64, 66 Kunkkunumero: 31. Alppihiihto MAAilMAncup Killington, USA: Naiset, pujottelu: 1) Mikaela Shiffrin USA 1.27,95 (43,30+44,65), 2) Veronika Velez Zuzulova Slovakia 1.28,68 (43,95+44,73), 3) Wendy Holdener Sveitsi 1.28,81 (44,24+44,57). Pyrintö Punainen-FoKoPo White 38-103 (2049) Tiina Kinnunen 4, Hilda Tammi 19, Miisa Tuomola 4, Malla Tuomola 10, Tiia Talonen 10, Emmina Kivinen 16, Maisa Tuomola 15, Jenny Ojanen 19 ja Suvi Mertanen 6. c-tyttöJen 2. yhdistetty MAAilMAncup Kuusamo: Mäkiosuus HS142 ja hiihto-osuus 10 km: 1) Johannes Rydzek Saksa 27.13,0, 2) Wilhelm Denifl Itävalta jäljessä 14,7 sekuntia, 3) Akito Watabe Japani –15,0, 4) Mario Seidl Itävalta –15,3, 5) Fabian Riessle Saksa –58,9, 6) Björn Kircheisen Saksa –1.02,4, 7) Vinzenz Geiger Saksa –1.02,6, 8) Philipp Orter Itävalta –1.02,8, 9) David Pommer Itävalta –1.05,8, 10) Jarl Magnus Riiber Norja –1.07,5, 11) Eero Hirvonen Suomi –1.07,9,... Tulospörssi Hirvonen jatkaa yhdistetyn kärkikympissä MM-lahti sai rukalta täysosuman iivo niskanen hiihti uransa toisen maailmancupin voiton kymmenen sekunnin erolla. N 45-49 v. Jääkiekko nhl Toronto–Washington 4–2 (1–0, 1–0, 2–2) T: Leo Komarov 0+1. rahapelit lotto Oikeat numerot: 1, 11, 12, 14, 17, 18, 24 Lisänumerot: 25, 35 Tuplausnumero: 13 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 7 kpl voitto-osuus 36 091,70 e, 6 oikein 2 651,40 e, 5 oikein 54,20 e, 4 oikein 10,00 e Tuplaus-voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 5 302,80 e, 5 oikein 108,40 e, 4 oikein 20,00 e. Juha Pelto-Huikko 90+110+140=340 kg. –?En niin mieti sijoituksia. 82,5 kg: 1. M 45-49 v. DiviSioonA FoKoPo–Tarmo 98–99 ONMKY–Espoo 85–90 Lahti–JKS 84–73 Lahti 11 8 3 896– 827 16 ToPo 10 7 3 817– 767 14 EU 9 6 3 719– 633 12 ONMKY 11 6 5 857– 837 12 FoKoPo 11 6 5 969– 967 12 Tarmo 12 5 7 1035– 1092 10 HBA 11 4 7 944– 944 8 JBA 8 3 5 574– 617 6 JKS 9 3 6 681– 713 6 Pyrintö II 10 3 7 700– 795 6 A-poiKien vAltAKunnAllinen 1. Anna Khudayarov Turku 200+120+207,5=527,5 kg. N 90 kg: 1. DiviSioonA FoKoPo Blue – BC Nokia 14 – 61 (6-34) Oona Hjelm 2, Julia Ojanen 2, Klaara Lepola 4, Aino Kankuri 4 ja Janette Mäkinen 2. Berit Jokinen 72,5+47,5+115=235 kg. Sama kolmikko on myös maailmancupin kokonaiskilpailun kärjessä. Painonnosto (pystypunnerrus-tempaus-työntö): M 20-23 v. Ulkopuolella mestaruuskilpailun: N 60 kg: 1. Valmistajien MM-sarjan loppupisteet: 1) Mercedes 765, 2) Red Bull 468, 3) Ferrari 398, 4) Force India 173, 5) Williams 138, 6) McLaren 76, 7) Toro Rosso 63, 8) Haas 29, 9) Renault 8, 10) Sauber 2, 11) Manor 1. Siitäkin jäi vähän hampaankoloon. Futsal liigA KaDy–Leijona Futsal 4–5 (1–2) Riemu–GFT 0–8 (0–4). Blue: Oona Hjelm 6, Hilda Tammi 13, Malla Tuomola 4, Venla Vuori 2, Ilona Rinne 2, Klaara Lepola 8, Emmina Kivinen 13 ja Jenny Ojanen 19. M 40-44 v. 1–2 (0–0, 0–0, 1–1, 0–1) Florida–Columbus vl. 82,5 kg: 1. M 34-39 v. Rami Halonen 150+130+220=500 kg. Naisten maakuntasarjan ottelu Kunto-TuUL lyseolla klo 19.30. Joona Karppi H 57 kg: 2. M 20-23 v. Raul Kivine 200+130+230=560 kg. Ronja YliKahra-Kuusi B1 liiga 46 kg: 2. Matias Hintsanen 46/58
Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna -3 -3 -3 -3 4 5 5 -14 -13 -14 -2 -7 -4 -2 9 8 12 11 8 Tiistai -4 4 Keskiviikko -1 4 Torstai -1 4 Perjantai -4 5 Lauantai -6 2 Sunnuntai -2 4 Jokioinen eilen 15:00 -3 Helsinki -2 Hämeenlinna -3 Joensuu -8 Jyväskylä -6 Kemi -8 Kotka -4 Kuopio -10 Lahti -4 Lappeenranta -5 Maarianhamina -0 Mikkeli -6 Oulu -8 Pori -1 Rovaniemi -15 Salla -19 Savonlinna -7 Seinäjoki -2 Tampere -4 Turku -2 Vaasa -1 -2 -4 -10 -5 +3 -4 -7 -5 -6 +4 -6 -2 +0 -1 -6 -8 -1 -3 -0 +3 Ateena +18 Alicante +12 Bryssel +4 Kööpenhamina +2 Las Palmas +20 Lontoo +8 Madrid +12 Malaga +19 Mallorca +17 Miami +23 Moskova -1 Nizza +16 Oslo -1 Pariisi +6 Rodos +18 Rooma +13 Tallinna Tokio +7 Tukholma -1 Wien +3 +13 +12 +2 +6 +20 +5 +12 +17 +18 +25 -10 +13 +4 +20 +8 -2 +4 +1 +3 TV ja Radio maanantaina 28. hyvä päivä huonoille uutisille. Jakso 81/81. Kausi 2. Kauppaneuvos Jethro täyttää pyöreitä vuosia ja järjestää sen kunniaksi massiiviset juhlat. Kausi 3, 3/16. 12.00 Valomerkki. osa 281. 13.00 Matkakumppanit. 14/14. (U) 16.50 Novosti Yle. Jakso 12/26. Makuja. 17.55 Emmerdale (7). Valtion viholliset. 2/4. 08.55 Uutispäivä. 07.35 Red Caps (S). 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 08.20 Milin miljoona kysymystä (7). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 8.00 Uutiskatsaus. Kausi 2, 9/10. 17.00 17.00 Ennaltaehkäise Alzheimer. se ilmeni kuvataiteessa, kirjallisuudessa ja graafisessa suunnittelussa. b YhteYstiedot RTV-toimituksen yhteystiedot toimitus .................. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.30 Lego Ninjago (7). Pikku noita. 19.25 MTV Sport Uutiset. 10.50 Onnenarpa. 21.55 Urheiluruutu. 09.20 Eläinsairaala (S). 18.00 Yle Uutiset ja Alueuutiset. Vieraana lääkäri olli sovijärvi. Kausi 2, 7/13. intialaiset pirskeet. 8.10 NiksiNella (s). o: August B. 8.44 Jälkihiki. 01.40 Bones (16). 7.04 Mitä ihmettä. 2/6. NeloNeN 05.00 Astral-TV. 21.00 21.00 Dadaismin aikakausi. 14.00 Koukussa paheeseen. 16.00 Onnenarpa. 19.30–19.54 Märät säpikkäät (12). 08.00 Tashi (7). 16.30 Huippukokki landella. Pohjoisen soulia. Kausi 1. 61/63. 16.00 Salatut elämät (7). adventin messu espoon tuomiokirkossa. 9/10. tunturikoe. 15.00 Hyvät kaupat (S). 10.00–10.53 Kotiin takaisin (12). 21.00 21.00 Marja Hintikka Live. 3/6. Väkivaltaiset kannattajat ovat vaarantamassa jalkapallotapahtumia suomessa. Vuonna 2006 hughesit saavat tukea yllättävältä taholta. 12.27–12.55 Valomerkki. Viimeinen tilaisuus. o: toivo särkkä. 7.09 Ryhmä hau (s). Kausi 7. 8/10. 09.35 Emmerdale (S). 5/6. 7.14 Mitä euroopan vilkkaasta vaalivuodesta seuraa. 14.30 Tähdet, tähdet. Jakso 16/26. 16.26 Uusi Päivä (S). 15.15 Yle Oddasat. 7.44 europarlamentaarikko Paavo Väyrynen. 6/10. Finaali. Kausi 11, 14/22. 19.00 Historia: Kylmän sodan atomipommivarkaus. 3/8. 08.15 Angry Birds Toons (S). Kausi 1. 20.30 Jäitä hattuun (12). 21.30 Dokumenttiprojekti: Tuntematon totuus (12). 6.51 Nimipäiväonnittelu: 28.11. 8.19 Galaxi. Jakso 40/56. 15.30 Uusi Päivä (S). Alzheimerin tauti on maailman yleisin dementiaa aiheuttava sairaus. hd 21.55 Elokuva Kino: Kultainen käsivarsi (12). 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 7.35 Puuharit (s). Kausi 1, 12/12. 08.20 Angry Birds Piggy Tales (S). 23.20 Yle Uutiset. 18.45 Soppa365. 18.30 Akuutti. Kausi 3, 7/10. 8.02 Katti Matikaisen kirjamylly. 11.05 Formula 1: osakilpailu. 23.50 Uusi Kino: Idan päiväkirja (16). 19.20 Päivän sää. 20.00 MOT: Jalkapallohuliganismin maihinnousu. 15.00–15.25 Noin viikon uutiset. 6.51 tältä näyttää tilanne Pohjois-irakissa. 08.23 Angry Birds Stella (S). Jakso 12/26. 22.00 Kymmenen Uutiset. Jotain isoa. 16.05 Leijonan luola USA. 8.19 säveltäjä Anssi tikanmäki. (U) hd 00.55–04.00 Teematieto. 21.00 21.00 Elokuva Kummeli kultakuume (12). Kuka hyötyy ravintolisistä. (U) 12.25 Murha paratiisissa (12). Kiusaaja on kuningas. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 4/8. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. MTV3 06.00 Aamusää. 09.15 Vaaleanpunainen pantteri (S). hanssen. 23.25 Scott & Bailey (12). 7.47 etsi viisi virhettä. 14.50 Vaaleanpunainen pantteri (S). 8.05 Päivän nimi: suvi Aalto ja teemu Roivainen. 11.10 Jumalanpalvelus. 13.30 Lentävät koirat. 22.50 Bates Motel (16). 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 11.05 Pisara. o: otto Preminger. 10.05 Emmerdale (S). 17.00 17.05 MasterChef Australia. 7.05 työuupumus vaivaa – yhä nuoremmat eivät jaksa töissä. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 06.25 Duunikunto. N: heikki hela, heikki silvennoinen, timo Kahilainen, heikki Vihinen, Mari turunen, Kari hietalahti, Jukka Puotila. dadaismi syntyi vuonna 1916 pasifistisena vastineena i maailmansodalle. 08.27 Lohikäärmeratsastajat (7). Yle TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. tv@almamedia.fi digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) sallittu kaiken ikäisille .........(S) suora lähetys .............................. 20.30–20.55 Kimmo (7). 7.35 talouden viikko: onko suomen talouskasvu startup-yritysten varassa. dadan valtakausi oli lyhyt, mutta se elää vielä 100 vuoden jälkeenkin. Yksi meistä. (s). 15.58 Uusi Päivä (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 04.00 Poliisit (S). 11.00 Yle Uutiset. 22.35 Roba (16). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 16.05 Arto Nyberg. Valtio uudistaa kulttuurin tukemista, miten saada rahat reilummin jaettua. osa 3094. 12/12. (U) 06.25 Ylen aamu-tv. N: eleanor Parker, Kim Novak. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Alueuutiset. Kausi 4, 7/10. 8. 20.05 Maajussille morsian. 8.15 Makuja: Juureslaatikko. 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut. 07.00 Huomenta Suomi. dokumenttielokuva norjalaisesta nuoresta naisesta, joka kamppailee epävakaan persoonallisuuden kanssa. Kausi 1. onnea, heini ja Kaisla! 6.52 taikakaruselli (s). 01.30 Kanadan rajalla. 13.20 Elokuva Tanssi yli hautojen (7). 18.25 Emmerdale (7). Jakso 601. saapuminen helsinkiin. 8.14 Luonto lähellä. 7.51 Kasper ja Liisa (s). 09.30 Eränkävijät. N: Leif Wager, eila Peitsalo, Arvo Lehesmaa. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 21.00 A-studio. 13.30 Rokkarit vuorilla. Jakso 599. Kausi 1. 06.45 Lazy Town (S). 01.00 Kanadan rajalla. 22.20 Päivän sää. 09.00 Mitä tänään syötäisiin. erikoislähetys miehen elämästä ja terveydestä. 9/12. Jakso 598. 17.10 Kotiin takaisin (12). 010 665 4424 sähköposti .......... Jakso 2/17. 6/8. Kausi 1, 3/6. 19.00 Kioski. Yle TeeMa 04.00 Teematieto. 22.00 Rauhassa – Robin. 1/4. 18.55 HS-uutiset ja sää. 00.45 Extant (12). 08.50 Transformers Rescue Bots (7). Abu dhabi. Kulttuurirahojen uusjako. dylan vitkuttaa tehtävän suorittamista, millä on kauaskantoiset ja järkyttävät seuraukset koko lähipiirille. 19.00 Seitsemän Uutiset. 02.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 03.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 10.00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 23.35 Kadonnut (12). 7.30 Uutiskatsaus. Kausi 1. Kausi 4, 4/8. 09.50 Jutta ja 10 suurta unelmaa. Rukoile puolestani. 19.30 Salatut elämät (7). (suomi 1950). (U) hd 17.50 Historia: Seksi ja länsimaat. Kausi 1, 1/8. 8.30 Uutiskatsaus. marraskuuta 2016 FoRssan lehTi 20. 02.35–03.34 Bosch (12). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. o: Matti Grönberg. 9/10. Romero pohtii kuinka voisi murtaa Normanin vastarinnan ja saisi selville totuuden. Frank sinatra yhdessä uransa parhaista roolitöistä entisenä huumeidenkäyttäjänä, joka yrittää pysyä kuivilla vankilasta päästyään. 15.00 Yle Uutiset ja Yle News. 1. Jakso 600. 21.00 21.00 Ex-Onnelliset (7). 23.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.30 Sinikeltaisia unelmia. 7.55 tällainen on uusi kuntaverokone. (s) ikäraja ..........(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com Yle TV1 05.55 Kuningaskuluttaja. 13.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! Kausi 5. Väärät huulet. 06.00 Bubble Guppies (S). 08.50 Näin Norjassa. 6.42 suomalaista vesiosaamista kehittyviin maihin. 14.45 Vaaleanpunainen pantteri (S). 8 vuoden ajan ida on pitänyt elämästään videopäiväkirjaa saadakseen ajatuksensa järjestykseen. 14.30 Eläimellistä menoa Norjassa. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Kausi 2. 20.00 Kauppaneuvos Jethro. 23.00 Nieminen & Lahtinen Show (S). 04.30–05.00 Astral-TV. (suomi 1997). 10.30 Seikkailu linssin läpi. Katsellaan tuomon kanssa Popi Kissa, Kikattava Kakkiainen, sohvatiikerit, hau hau, Piip ja Veli, Katinkontti sekä tommin kiertävä sirkus. 00.00 Leijonan luola USA. Kausi 4. huhupuheita. 23.30-04.03 Game of Thrones (16). 06.50 Makuja ja elämää. osa 3095: Marianna protskuttaa eteenpäin. 08.35 Studio55.fi. 00.10–01.40 George Gentlyn tutkimukset (12). Kausi 5. 1/3. Jakso 26/52. Kausi 1. 22.25 MTV Sport Uutiset. 20.58 Keno. 20.00 Uusi Päivä (S). 20.00 Valitut sanat: Renberg & Teir. 19.00 Haluatko miljonääriksi. 18.45 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7)
18.00 SaiPa–Jukurit. 20.00 Puheen Ilta. MTV SPORT 2: 18.00, 20.10 GP3: Abu Dhabi. Pastori Riikka Sydänmaa, Tampere 6.25 Aamusoitto. 09.20 TV Shop Tvins. 21.45 Signaali sydämiin. 16.00 Uutisotsikot. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Ninja Warrior. 18.20 Radioteatteri esittää. 8.10 Ykkösaamu. 18.25 (s) KHL: TsSKA Moskova–Dynamo Moskova. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 18.50 Iltahartaus. 11.00 Häät sulhasen tapaan. 21.00 NHL: NY Rangers–Ottawa. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Kardashianit. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 11.57 Päivän mietelause. 7.10 Urheiluradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. YLEX 6.29 YleX Aamu. 21.00 (s) Snooker: UK Championship York, Iso-Britannia. 17.00 Lemmen viemää (S). 04.0204.59 Jake Nymanin Popradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 21.00 TV7 Israel News. 7.00 Parempi huomen. 14.00 Yle Uutiset. 08.40 Armon kalliolla. 18.00 Mäkihypyn mc: Ruka, HS 142. 21.35 Elämänkoulu. 18.00 Elixir Fitness. 14.40 Remppa vai muutto. 22.30 Kärpät–Sport. 10.00 Remppa vai muutto. 4.00 Arkisto: Luonto kaupungissa. 17.20 Hämeenlinnan iltapäivä. Agentit (12). VIASAT JÄÄKIEKKO: 18.25 (s) KHL: TsSKA Moskova–Dynamo Moskova. 20.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 21.00 Hyvät kaupat (S). 17.00–17.05 SVT: SVT Nyheter. 22.30 Marttyyrien ääni. 02.40 Bones (12). 14.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 09.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.40 Naismurhaajat (16). TV5 06.05 Dawson’s Creek (S). 19.03 Urheiluradio. 20.30 Simpsonit (7). 21.00 Yle Uutiset. 16.00 Serie A: Roma–Pescara. 11.03 Hämeenlinnan päivä. 12.20 Dawson’s Creek (7). 20.40 Norjaa ristiin rastiin. 20.30 NBA: Phoenix Suns–Denver Nuggets. 11.00 Taitoluistelun GP NHK Trophy, Japani. 19.50 Soppa365. 19.00 Meedion rakkausanalyysi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 01.40 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 12.10 Urheiluradio.. SUb 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 15.20 Raamattu puhuu sinulle. 16.00 Lukko–HPK. Mistä Suomi saa energiansa tulevaisuudessa?. 18.03 Urheiluilta. 0203 17600, tekstiviesti RS (välilyönti) AJANTASA (välilyönti) kommenttisi numeroon 16149 ( 0,40 e/viesti) tai ajantasa@yle.fi 10.55 Pikkujuttu. Jake Nymanin Popradiossa arvostetaan ennen kaikkea tarttuvia melodioita, taitavasti kirjoitettuja sanoituksia sekä asiansa osaavia laulajia ja muusikoita. 20.00 Kuokkavieras Kataja (S). 16.15 Urheiluradio. 11.00 Välilevyjä. 21.50 Merisää. 03.35 S.H.I.E.L.D. 00.15 SVT: Förväxlingen. 22.00 Leijonan luola USA. 08.12 Hämeenlinnan aamu. 02.30 Beauty and the Beast (12). 14.10 Candice sisustaa. 23.03 Yöradio. 15.00 Myytinmurtajat. 12.00 Myytinmurtajat vs. 12.05 Sara leipoo. 14.00 Käännekohta. tV-urheilu YLE FEM 07.25 SVT: Gomorron Sverige. 23.55–00.50 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12). 7.00 Yle Uutiset. 13.15 Ajankohtaista taivaasta. 13.00 Curling: EM-kisat Glasgow, miesten finaali. 14.03 Puheen Iltapäivä. 11.05 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 02.00 Ufomysteeri. 20.00 Erilaiset perheet. 17.10 Hartaus. 16.00 X Factor UK. 8.00 Major League Soccer: Konferenssifinaalit Montreal Impact–Toronto FC. 19.30 Säpinää kannen alla (S). 04.25–05.15 Kirotut kartanot (12). 01.45 Olipa kerran (12). 23.45 SVT: Naken. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 19.00 Kullan sukeltajat: Jään alla. 00.05 Yöradio. 03.10 Scandal (7). 07.30 Yle Uutiset alueeltasi. Pentti Saaritsan runo Sekosi isolta mieheltä ikäkausi kirjasta Runon vuodenajat. 21.35 Pysähdyspaikka. 19.55 (s) Serie A: Napoli–Sassuolo. 19.00 Taivas kuulee. 00.05 12 apinaa (16). 23.02 Päivä tunnissa. 10.45 Viikon levy. 10.00 Yle Uutiset. Hannu Mäkelä, Weilin+Göös 1988. 01.55 Yöohjelmaa. 14.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomi tänään. 9.00 Yle Uutiset. 22.00 The Walking Dead (16). 20.30 Claus Dalbyn joulu. 8.30 Raamattu. 9.30 Major League Soccer: Konferenssifinaalit Colorado Rapids–Seattle Sounders. 19.00 MM-rallicross: Argentiinan osakilpailu. 20.35 Leipää ja kalaa. 17.25 Kummitusten metsästäjät (7). 12.45 Merisää. Toim. 09.00 Hotellit haltuun. 18.55 Parasta aikaa. FOX 06.04 Sky News. 13.33 Paikka auringossa lauluja Pohjantähden alta. 16.00 Anders Gerdmar – Raamattu ja herätys. 22.25 SHL: HV 71–Luulaja. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 05.20–05.59 Rosewood (12). 22.00 Muotokuvassa: Börje Mattsson. MTV MAX: 15.30 Formula 1: Abu Dhabi. 11.30 One Way. Yle Uutiset ja sää. 11.00 SVT: SVT 60 år: Jubileumsprogrammet. Osallistu keskusteluun puh. LIV 05.00–06.00 Astral-TV. 04.00 Poliisit Norja (S). 7.30 Aamuhartaus. 04.30– 05.00 Astral-TV. 09.00 Yle Uutiset. 18.30 Elixir Life. 06.55 American Chopper. 23.30 Rajavalvojat (S). 18.02 Alusta alkaen. Tarjolla on tuttuja hittejä, unohdettuja klassikoita ja harvinaisuuksia sekä niihin liittyviä kiinnostavia tarinoita ja anekdootteja. 21.55 Musiikkia. 12.10 Eurooppalaista populismia ja historiaa 1/3: Britannia ja Pohjola – imperiumin haikailua ja herravihaa. 20.00 Närbild. 16.00 Jättimäiset rakennusurakat. MTV SPORT 1: 16.00 PGA Tour Golf: RSM Classic. 07.03 FOX Kids: Pac-Man (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.40 Remppa vai muutto. 13.00 Matkaoppaat. JIM 05.05–07.00 Astral-TV. Haastattelu zoomaa taiteilijan ytimeen, yllätysnumerossa koetaan pop-up poikkeuksellisessa paikassa. 10.55 Viikon teos. 17.00 Typerät videot. 00.00 Toisenlaiset äidit. 12.30 Vanha Testamentti avautuu. 05.30 Uutiset ja sää. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 11.35 ShowHau. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 23.00 Ruotsin miljonääriäidit. 18.03 Parasta aikaa. 14.00–15.00 SVT: Allt för Sverige. 09.55 TV Shop Tvins. 12.50 Päivän blogi. Aamuvirkun käsikirja. 15.55 Verisukulaisia (12). 11.33 Hämeenlinnan päivä. 16.30 Pelicans–Ilves. 07.32 Hämeenlinnan aamu. 00.45 ELOKUVA Her (12). Louis Blues–Dallas Stars. 11.00 Keskipäivän tasaus. 10.05 Rojua, rojua. 22.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 20.00 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12). 12.30 Suolapala. 13.20 Dance USA. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Taitoluistelu: GP NHK Trophy, Japani. 9.05 Urheiluradio. 06.30 Yle Uutiset alueeltasi 06.32 Hämeenlinnan aamu. 09.35 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 03.30 Poliisit Norja (S). 23.00 Rajavalvojat (S). 15.05 Remontilla rahoiksi. 16.30 Matkaoppaat. 20.05 Sää. 12.33 Hämeenlinnan päivä. 03.10 Jenkkimetsurit. 13.00, 17.00 Mäkihypyn mc: HS 142, Ruka. 8.10 Urheiluradio. 17.30 Elämän pitkospuilla. 15.00 Yle Uutiset. 07.29 FOX Kids: Ultimate Spider-Man (7). 03.05 (s) NHL: St. 20.00 Toisenlaiset äidit. 13.00 Yle Uutiset. 15.00 Lentoturmatutkinta. 18.00 Kuunnelman esittely. 15.40 Neljät häät Amerikassa. VIASAT HOCKEY: 10.00 New York Rangers–Ottawa Senators. 13.55 Kultakuume. 2.30 Leipää ja kalaa (u). 12.00 Yle Uutiset. 19.03 Kuuntelijan toiveuusinta: Taistelu Heikkilän talosta. Agentit (12). 00.00 KalPa–JYP. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 13.03 Jari Sarasvuo. 17.30 Suomen Tulli. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Puheen Päivä. 01.00 Jerusalem studio. 17.55 Jukan laulut. 17.10 Dexpedition (7). 9.00 Yle Uutiset. 21.00 Lentoturmatutkinta. 16.00 SVT: Min sanning: Per Holknekt. 01.40 Myrkylliset suhteet (12). 12.40 Viikon teos. Pastori Riikka Sydänmaa, Tampere 7.59 Hyvää huomenta. Musiikista vastaa Inna Vintturi. 18.25 Viestejä tuonpuoleisesta. 02.05 (s) NHL: NY Islanders–Calgary. 21.30 TPS–Tappara. 16.15 Faunin iltapäivä. 7.45 Maastohiihdon mc, Ruka: Miehet 15 km (p). 10.00 Adventin Tuomasmessu. 20.30 Elävä yhteys. 14.05 Viikon levy. Mukana Grex Musicus – kuoro Marjukka Riihimäen johdolla. 08.55 Autotalli remonttiin. 18.50 Merisää. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 2.00 Arkisto: Lastenpäivä. 21.15 Lapsen sydän. 16.02 Tunti Lauran kanssa. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.35 Empire (12). 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u) tv ja radio 21 maanantaina 28. 22.00 Sinkkuelämää (S). 00.35 Ninja Warrior. 02.10 Valehtelevat viettelijät (7). 17.35 Dexpedition (7). 15.45 Pala Konttista. 3.00 Raatihuone (u). 18.00 Kultakuume. 06.38 FOX Kids: Pieni merenneito (7). YLE RAdIO 1 6.00 Yle Uutiset. 04.25 S.H.I.E.L.D. 21.00 Mikä voisi mennä pieleen?. 09.50 Juhlapyhät. 12.00 Lääkärit. 00.30 Antisemitismi tänään. 09.10 Hämeenlinnan aamu. 03.10– 03.40 Salatut elämät (7). 22.05 Jari Sarasvuo. 360 asteen intiimi keikka täynnä tunnetta, heittäytymistä ja kohtaamisia artistin rakastetuimpien laulujen mukana. 13.30 Guinness World Records. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 16.55 Arsenal–Bournemouth. 23.00 Yliluonnollista. AVA 06.00 Aamun AVAus. 22.30–23.00 Purtavaa Pohjolasta. Ohjelma tarkastelee aikamme ilmiöitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti saksalaisen humoristisella otteella. 06.23 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 16.33 Hämeenlinnan iltapäivä. 10.03 Puheen Päivä. 20.03 Urheiluradio. 18.30 Taivaallista menoa: Nainen huipulla. 00.00 Kämmenellä. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 19.00 House (12). 15.05 Kultakuume. 15.15 Päivän porilainen. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 6D: Espanjan tuhoisin junaturma. 17.20 Suomalaisen juhlimisen 7 kuolemansyntiä. 12.40, 14.50, 18.00, 20.10 Davis Cup. 07.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. Marko Maunuksela. 14.00 Laulun paikka. Messun kokoavat Atte Korhola ja Sanna Karelius. 06.09 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 17.00 Matkaoppaat. RAdIO HÄME 05.00 Melkein hereillä. 0.25 Viikon levy (u). 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 8.12 Puheen Aamu. NELONEN PRO 1: 14.00 KalPa–JYP. 13.50 SVT: Programtablå. 14.50 Hulvattomat hautajaiset. 20.30 Hengenvaarallinen rakkaus (12). 08.10 Urheiluradio. 21.55 (s) Serie A: Inter–Fiorentina. 15.55 Midor ledor – Sukupolvelta sukupolvelle. 17.40 Syödään ensin!: Kasvissyönnin uljas historia. 22.00 YleX Encore. 20.00 Kreisit eläinvideot. 00.45–01.25 SVT: Island runt. 08.32 Hämeenlinnan aamu. 01.50 Beverly Hills, 90210 (7). 10.30 Onnenarpa. 22.00 Passion for Jesus. KUTONEN 06.05 Autotalli remonttiin. 04.10– 05.00 Astral-TV. 13.10 Sinkkuillallinen. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset. 03.55–04.47 Jenkkimetsurit. 03.54 Yöradio. hait (7). 7.15 Raamattuavain. 03.15–04.50 ELOKUVA Ninja: Shadow of a Tear aka Ninja 2 (16). 08.20 FOX Kids: Aladdin (7). 12.15 MasterChef Kanada. 16.40 Sinkkuillallinen. 12.10 Hurja remontti. 1.00 Tunti Lauran kanssa. 09.45 Pelastusrukous. 17.00 Uskon ilta. 20.00 Aarrejahti merellä. 08.46 FOX Kids: Transformers (7). 00.40 Seksiä, valheita ja nettisuhteita (12). 7.45 Hartaita säveliä. 20.00 Autoilun hullut kaupungit. 18.30 Grillit huurussa (S). 22.35 Hinnalla millä hyvänsä (12). 19.10 (s) Ravit: Toto4, Oulu. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Renessanssi. VIASAT JALKAPALLO: 10.55 Southampton–Everton. 21.30 Haunted (12). 16.17 Hämeenlinnan iltapäivä. 16.55 Pulmuset (7). 09.11 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit (7). 09.30 Kasvun paikka. 0.00 Arkisto: Vammaisten asema. 03.35 Yövuoro (12). 15.35 Hämeenlinnan iltapäivä. 18.00 BUU-klubben: Omenavarkaat. 13.45 Raamattu rakkaaksi. 17.00 Jerusalem studio. 01.00 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). (U). 09.00 TV Shop Tvins. 13.00 Jättimäiset rakennusurakat. 21.00 ELOKUVA Beck: Skorpioni (16). 21.00 ELOKUVA #Subleffa: Uhma (16). TV7 08.30 Kohti joulua. 03.02 Sekahaku Tarja Närhi. 7.50 Aamuhartaus. 20.45 Oddasat. NELONEN PRO 2: 14.00 Kärpät–Sport. 6.05 Yle Puhe esittää. 08.00 Historian mysteerit. 21.35 Novosti Yle. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 02.00 Säpinää kannen alla (S). 13.03 Raatihuone (u). KUVA: Miikka Varila/Yle Kuvapalvelu MTV3: 11.05 Formula 1: Abu Dhabi. 11.25 Taste. 18.00 Olipa kerran (12). 23.05 Talking Dead. 07.00 Metsurit suolla. 02.05 (s) NHL: NY Islanders–Calgary Flames. 22.35 OC:n täydelliset naiset. 9.05 Muistojen bulevardi. 01.00 12 apinaa (12). 13.00 House (12). 18.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 15.30 Unelma Pyhästä maasta. 01.02 Yöradio tunti 70-lukua. 13.50 Britannian paras leipomo. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 23.05 Idän erikoisjoukot (12). 9.03 Raatihuone. 16.25 Dawson’s Creek (S). 19.30 Family Guy (12). 23.00 NHL: Carolina–Florida. 13.00 Klassista kahteen. 18.00 Yle Uutiset. 03.00 Koodeja ja salaliittoteorioita (12). 23.35 5D: Nettimorsiamet (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Terapian tarpeessa (S). Rautaisannos tanssittavan iskelmämusiikin ystäville. 6.15 Aamuhartaus. 19.00 Ampumahiihdon mc: Sekaviesti, Östersund. 11.00 Yle Uutiset. 01.00 Sinkkuillallinen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 00.00 Poliisit (7). 18.00 NFL: Denver Broncos–Kansas City Chiefs. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 104. 16.40 Armon kalliolla. Uutiset ja sää tasatunnein. 6.05 Hartaita säveliä. RAdIO dEI 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 21.00 (s) Bundesliiga: Stuttgart–Nürnberg. 21.03 Päivä tunnissa. 02.02 Yöradio. 13.20 SVT: Sportspegeln. 15.20 Änkyttäjät (S). 23.00 Temptation Island Suomi 2 (7). 17.25 Linen mukana maailman ympäri. 17.00 Mikä voisi mennä pieleen?. 18.00 Lasten Taivas. 18.55 Davis Cup: Kroatia–Argentiina, 3. 14.03 Ajantasa. 04.05–04.53 American Chopper. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.35 Erilaiset perheet. EUROSPORT 2: 7.00 Maastohiihdon mc, Ruka: Naiset 10 km (p). 14.10 Toivon Tripla. FRII 08.25 Eläinten lentokenttä. 21.55 Suomi tänään. yle.fi/bluesministeri 23.00 Yle Uutiset. 6.56 Päivän mietelause. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 20.00 Simpsonit (7). 19.05 Parasta aikaa. 23.50 ELOKUVA The Tree of Life – Elämän puu (12). 07.55 Selviytyjäkaksikko (7). 08.50 Eläinten lentokenttä. kaksinpeli. 17.25 70’s show (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 13.55 Columbo (12). 15.00 (s) Snooker: UK Championship York, IsoBritannia. 09.00 Heprealaisia näkökulmia. marraskuuta 2016 Forssan lehti. 16.30 Kohti joulua. 14.30 Sinua varten. 14.00 Toivon lauluja. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00 Isän tyttö (S). 20.00 Yle Uutiset. 21.00 Efter Nio. 12.12 Puheen Päivä. 19.00 Family Guy (12). 18.55, 20.55 GP2: Abu Dhabi. 12.12 Hämeenlinnan päivä. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.30 Family Guy (12). 02.00 Yle Uutiset. 02.40 Yövuoro (12). 14.15 NHL: Boston Bruins–Tampa Bay Lightning. 09.00 Astral-TV. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.45 Pilanpäiten. 17.55 70’s show (S). 15.30 Grillit huurussa (S). 21.02 Raamattu kannesta kanteen. HERO 10.35 Britannian paras leipomo. 19.30 Kadonneet (7). 17.30 Varastojen metsästäjät: IsoBritannia. 8.00 Yle Uutiset. 00.35 Kasvun paikka. 19.00 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 23.00 Toivekonsertti (u). Mikään ei riitä. 14.00 Cheshiren täydelliset naiset. 19.00 YleX Jatkot. 01.00 Grillit huurussa (S). 12.30 Politiikkaradio. 8.50 Päivän blogi. 21.00 ELOKUVA Benny ja Joon (12). 07.54 Yo-kai Watch (7). 02.25 Yöradio. 13.00 Yle Uutiset. 13.00 Vuosia nuoremmaksi. 09.32 Hämeenlinnan aam. 02.00 Häät sulhasen tapaan. 12.00 Martin ja Mirjan matkassa. 08.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.20 Taste. 20.06 Parasta aikaa. 21.40 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 17.06 Päivä tunnissa. 02.20 Pikkujuttu. 7.10 Aamusoitto. EUROSPORT: 6.00 Ampumahiihdon mc: Sekaviesti, Östersund. 21.00 ELOKUVA Ylpeys ja ennakkoluulo (S). 02.30 Vuorien sankarit (S). 6.50 Viikon teos. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 19.15 Eteläsavolaisten askelissa. Ajantasan Suora linja. Mikael Agricolan kirkossa saarnaa Eero Huovinen, liturgina Pirjo Kantala. 18.30 Herätyksen läpimurto. 19.00 (s) Snooker: UK Championship York, Iso-Britannia. 12.55 American Chopper. 05.50 Merisää. 18.40 Häät sulhasen tapaan. Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat Rauhassa Robin YLE TV2:lla klo 22. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Morgan Freeman ja kosmoksen arvoitukset. 19.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 10.59 YleX Etusivu. 14.55 Makuja ja elämää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Yle Uutiset. 23.15 Major League Soccer: Konferenssifinaalit Colorado Rapids–Seattle Sounders. 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 14.30 Pomo piilossa. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 10.45–11.00 Pilanpäiten. 7.59 Hyvää huomenta. 7.12 Puheen Aamu. 18.35 Aikamerkki. 15.00 Toivon päivä. 15.25 Raamattu. 23.10 Yöklassinen. 9.10 Puheen Aamu. 12.10 Urheiluradio. 23.55 Strongman Champions League: Hollanti. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Kylmää ja märkää. VIASAT SPORT: 14.00 Serie A: Empoli–Milan. 00.30 Poliisit (7). 15.05 Hämeenlinnan iltapäivä. 14.40 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 13.03 Paikka auringossa lauluja Pohjantähden alta. 07.12 Hämeenlinnan aamu. 22.35 Lähellä ihmistä – Lähelle Jumalaa. 14.55 Selviytyjäkaksikko (S). C MORE TENNIS: 8.40, 10.15, 22.15, 23.50 Swiss Indoors Basel 500. Mistä Suomi saa energiansa tulevaisuudessa. ja 4
Eemeli on kaksivuotias ja Lauri vasta seitsemän kuukauden ikäinen. Luonteeltani olen Leikkisä, reipas ja innokas. Julkinen eläin Esittelemme tunnettujen suomalaisten hieman vähemmän tunnettuja lemmikkejä. • Lounais-Hämeen Kotiseutuja Museoyhdistyksen syyskokous klo 18 Forssan museolla. Kun ovi aukeaa, otan sukan suuhuni ja juoksen ovelle perhettä vastaan.” PANKAIS POIKETEN Tänään Kokouksia • Forssan Seudun Muistin syyskokous klo 17 Ystävän Kammarilla. Olen kotoisin Kainuusta Jormualta. marraskuuta 2016 Forssan lehti 22 MAANANTAI 28. Lasten kanssa olen lehmänhermoinen enkä välitä, vaikka he josNuoren perheen vanha rouva Pirjo Murasen hiihtouran aktiiviaikoina Iiris oli hänen innokas lenkkeilykaverinsa. • Forssan Seudun Hengitysyhdistyksen luento keuhkoahtaumasta Ystävän Kammarilla klo 16.30 alkaen. Tapasin isäntäväkeni Pirjo ja Ville kävivät noutamassa minut pentuna kennelistä, jossa synnyin. Luento pidetään Forssan ortodoksisessa toimintakeskuksessa klo 17.30. Lapsiin Iiris suhtautuu leppoisasti. Myöhemmin Pirjo ja Ville menivät naimisiin, ja heillä on nyt kaksi lasta. ”Tylsistyn, kun joudun joskus olemaan hetken aikaa yksin kotona. Pirjo oli kuulemma pikkutyttönä tavannut mukavan irlanninsetterin, ja sen vuoksi hän halusi itselleen samanrotuisen koiran. Olen kuitenkin jo melko vanha rouva, joten leppoisat luonteenpiirteeni alkavat korostua. Ajassa maanantaina 28. Silloin kaivan jostain sukan esiin odottamaan isäntäväen paluuta. • Koijärven Alueen Kylät -yhdistyksen syyskokous klo 19 Peräjoen kylätalolla. Perheeseeni kuuluvat Kun minä tulin mukaan kuvioihin, Pirjo oli vielä Manninen ja hänen suhteensa Villen kanssa oli alkumetreillään. MArrAsKUUTA. • Mystinen ilta Forssan ABC:n Kirjapörssissä klo 15-20. • Tammelan kalastusalueen kokous klo 18 Tammelan paloasemalla. Aurinko nousee Forssassa tänään klo 9.02 ja laskee klo 15.25. Aiheena ylpeys ja turhamaisuus. • Forssan Teatteriyhdistyksen syyskokous klo 18.30 teatteritalon ravintolasalissa. • Forssan Seudun Kristillisdemokraattien vuosikokous Torikirkolla klo 18. Katja Frange luennoi intuitiosta klo 17.30. Heini, Kaisla Huomenna: Aimo Leena Talvensaari Kuka olen Olen kymmenenvuotias irlanninsetteri ja nimeni on Iiris. Pimeä päättyy klo 8.06 ja alkaa klo 16.21. • SPR Tammelan osaston syyskokous Tammelan kunnantalon saunaosastolla klo 19. KUVA: Jussi Leinonen Irlanninsetteri Iiris on seurannut hiihtäjä Pirjo Murasen ja hänen miehensä Villen suhdetta melkein alusta saakka. Huomenna • Hämeenlinnan ortodoksisen seurakunnan luentosarja jatkuu. Asun Rovaniemen Saarenkylässä omakotitalossa, johon muutimme viime keväänä. Nyt lenkit ovat rauhallisempia ja yleensä niillä ovat mukana myös lapset. Kokouksia • Forssan Seudun Hengitysyhdistyksen syyskokous Ystävä Kammarilla klo 18. • Forssan Salaman vuosikokous toimistolla, Vilppaankatu 1 kelo 19
Vaikka olen rodultani metsästyskoira, en ole juuri käynyt metsällä, vaan olen viihtynyt seurakoirana. Tylsistyn Kun joudun joskus olemaan hetken aikaa yksin kotona. kus ottavat kiinni karvoistani. Vuodenvaihde on minulle ilotulitusten takia rankkaa aikaa. Kun ovi aukeaa, otan sukan suuhuni ja juoksen ovelle perhettä vastaan. Joskus tekisi mieli sanoa hänelle, että ota nyt vähän rennommin. Kun huomaan, että nyt ruvetaan saunomaan, siirryn jo odottamaan makkaranpaistoa takan ääreen. Kaikki ohjelman tuomarit osoittivat seisaaltaan Aallolle suosiotaan, kun hän oli esittänyt Abban jättihitin. Se on minun tapani ilmoittaa, että nyt pitää touhuta minun kanssani. Myös Aallon toinen kappale keräsi ylistystä tuomareilta. Tuomari Sharon Osbourne kehui Aaltoa muun muassa moniosaajaksi. Paljastan emännästäni Pirjo on yleensä melko tiukka ja tykkää pitää jöötä. Silloin yritän käyttää tilaisuutta hyväkseni ja käydä naapurin pihalla nuuhkimassa koirakaverini viestejä. Toisinaan olen hoidossa Pirjon vanhempien luona, ja siellä saunailtoihin kuuluu takassa paistettu makkara. En voi vastustaa Jäniksen papanoita. Siirryn naapuria kohti vähitellen ja pienen matkan kerrallaan. kiittäisin sinua, mutta olen liian muotitietoinen tehdäkseni sen! 1472 ViiVi ja wagner fingerpori rauta-reetta jere 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Osaan Hiipiä huomaamattomasti – tai niin ainakin kuvittelen. Ihaninta on, että papanoita löytyy omalta kotipihalta. Harmi vain, että yleensä isäntäväki huomaa aikeeni ja komentaa minut takaisin. Suurin herkkuni Kotona syön yleensä terveellisesti enkä saa ylimääräisiä herkkuja. Silloin kaivan jostain sukan esiin odottamaan isäntäväen paluuta. Aallon jatko kilpailussa selvisi myöhään sunnuntain tuloslähetyksessä. 11: 9-10 kiva miesnuttura, hermanni. FL-LM Saara Aalto keräsi jälleen tuomareilta ylistystä STT Viiden parhaan joukossa Britannian X Factor -laulukilpailussa oleva Saara Aalto lauloi lauantaina ruotsalaisyhtye Abban hitin Winner Takes It All. Yleensä saan maistiaiset. Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa! Mark. Pelkään Pauketta. Kun isäntäväki ulkoilee kotipihalla, minäkin saan olla irrallaan. Toisena kappaleena Aalto esitti yhdistelmän Shirley Basseyn Diamonds Are Forever ja Marilyn Monroen Diamonds Are a Girl’s Best Friend?-kappaleista. Aalto on esittänyt saman kappaleen aiemminkin. marraskuuta 2016 Forssan lehti päiVän sana. Aallon toinen kappale oli jakson päätösesitys. Voittaja selviää joulukuussa. ajassa 23 maanantaina 28. Niitä on niin mukava popsia, että isäntäväen kiellot kaikuvat kuuroille korville, vaikka muuten olenkin tottelevainen
–?Ei suomalaisten lahjoitusinto ole ainakaan hiipunut, päinvastoin. 1,5 t) ja 150 €/3 hoidon sarja (3x1,5 t) Vastaanotto Forssassa! Ajanvaraukset puh. Vapaaehtoiset ja turvapaikanhakijat Ranskassa ja Kreikassa puhuivat Thomson Reuters Foundationille huolistaan sääntelemättömästä vapaaehtoistoiminnasta, jossa esimerkiksi lastensuojelu on puutteellista. 03-424 66900 3,50 Akro-Taikasieni Forssa: Aleksinkatu 2, p. –?Ilmiö on yleinen maissa, joissa on paljon kristinuskoisia ihmisiä. Shah tarkasti kaikki vapaaehtoisten verkkokeskustelut, joita hän moderoi, ja sai selville, että kyseinen henkilö oli jäsenenä kaikissa keskusteluissa. Neljäsosa Unicefin koko vuoden lahjoitussummasta tulee joulun aikaan. Calais’ssa työskennellyt vapaaehtoinen Amanda Whelan sanoo, että iso osa vapaaehtoisista on nuoria eikä heillä ole kokemusta humanitaarisesta työstä. –?Katukeräys on edelleen suosituin lahjoitusmuoto, noin neljännes tai viidennes lahjoituksistamme tulee internetin kautta, Kornilow kertoo. Eurooppaan pyrkiville sadoilletuhansille ihmisille vapaaehtoinen voi olla ensimmäinen ystävällinen ihminen kuukausiin. • Maailmassa 65,3 miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan. Tuomittu brittiläinen pedofiili sanoi videolla suunnittelevansa menevänsä Calais’iin tekemään ”hyväntekeväisyyttä”, minkä jälkeen poliisi pidätti hänet syyskuussa. –?Joulu on aikaa, joka havahduttaa ihmisiä lahjoittamaan spontaanistikin. Unicefin varainhankinnan apulaisjohtajan Minna Karvisen mukaan Syyrian tilanne on saanut suomalaiset lahjoittamaan aktiivisesti. Mahecicin mukaan väärinkäytöksistä raportoiminen on hyvin tärkeää. Britanniassa niin ei ikinä tapahtuisi, kuvailee brittiläinen vapaaehtoinen Sumita Shah. Silti, vapaaehtoisten toiminnassa on tullut esiin seksuaalista hyväksikäyttöä, salakuljetusta ja pedofiilien osallistumista, minkä vuoksi jotkin avustusja hyväntekeväisyysjärjestöt ovat ryhtyneet vaatimaan tarkastuksia uusille vapaaehtoisille. Nyt hintaan 55 €/hoito (n. Hymy. 7-21, la 8-20, su 11-18 www.k-supermarket.fi/forssa hulvattomat tarjoukset Omenaämpäri Gala-omena Puola, n. Johanna Latvala Suomalaiset innostuvat lahjoittamaan erityisesti joulun aikaan, kerrotaan Suomen Unicefista ja Pelastusarmeijasta. • Pyrkijöitä tulee eniten seuraavista maista: Syyria, Afganistan, Nigeria, Irak, Eritrea, Pakistan, Guinea, Gambia, Sudan ja Norsunluurannikko. Myös Pelastusarmeijan vuoden lahjoituksista neljännes tulee joulun aikaan. Molemmat järjestöt arvioivat neljänneksen vuoden lahjoituksista tulevan joulun alla. Shah vaatii nykyistä tiukempia tarkastuksia, jotka jotkin hakijat karsiutuisivat pois. TARJOUKSET VOIMASSA MA-KE 28.-30.11.2016, ellei toisin mainita Kartanonkatu 11, 30100 Forssa Palvelemme ark. marraskuuta 2016 Forssan lehti 24. • Näiden kymmenen maan kansalaiset muodostavat lähes 80 prosenttia kaikista Eurooppaan saapujista. Karvisen mukaan erityisesti joulu on aikaa, jolloin suomalaiset haluavat auttaa. Pakolaiset ja siirtolaiset odottivat ruokaa pakolaisleirissä Bulgariassa viime perjantaina. Viime vuonna merellä kuoli 3 771 ihmistä. Lääkärit ilman rajoja -järjestölle (MSF) työskentelevä Marie-Elisabeth Ingres Pariisista kertoo, että seksuaalisen suhteen luominen ”avustuksen saajiin” on kiellettyä.Hänen mukaansa on kuitenkin ”aika mahdotonta” olla selvillä kaikista, jotka eivät työskentele MSF:lle. Runsaasti ihmisiä vain kävelee paikalle ja pois. Kaikki eivät tiedä, miten tulisi toimia, Amanda Whelan kertoo. Suomessa Pelastusarmeijan Joulupata-keräys täyttää 110 vuotta. Fakta Siirtolaiset 2016 • Tämän vuoden alusta Eurooppaan on tullut meriteitse noin 347 100 ihmistä. YK:n paKolaisjärjestöllä UNHCR:llä on ”nollatoleranssi tällaista käytöstä kohtaan”. –?Jotkin vapaaehtoiset liikkuvat harmaalla alueella. 8-17, LA 9-13 AUTOFIT-rahoituksella – 3 kk kulutonta ja korotonta maksuaikaa tai alk. 1,1 kg 4 99 kpl 90 kpl 5 € ämpäri Suklaajoulukalenteri 6/tal. KUVA: Vassil Donev/ EPA Vapaaehtoisella voi olla paha mielessä Väärinkäytösten vuoksi on alettu vaatia tarkastuksia siirtolaisia auttaville uusille vapaaehtoisille. Islamilaisissa maissa ramadan-ajan keräyksiä voi verrata meidän joulukeräyksiimme, Heino sanoo. 046 933 2085 klo 17-20 Kalevalainen jäsenkorjaaja Tarmo Lappalainen myös lahjakortit! HELLE Otontie 2 31600 Jokioinen p. Olen itse nähnyt vapaaehtoisten käyttävän huumeita ja olevan läheisissä suhteissa pakolaisten kanssa. Juhlavuotena keräyksellä tavoitellaan yli miljoonan euron lahjoituksia vähävaraisille. Rikosrekisterin tarkastus on yleensä pakollinen ihmisille, jotka työskentelevät hyväntekeväisyydessä tai lasten kanssa. Meillä on ollut muutenkin hyvä vuosi varainhankinnallisesti, olemme jo kirkkaasti vuositavoitteen yli, Karvinen kertoo. Vapaaehtoisia patavahteja ilmoittautuu Kornilowin mukaan koko ajan, mutta väen vanhetessa mukaan tarvitaan lisää nuoria. Atria laatikot 350-400g (2,50-2,86) -salamiperunasose, lihaperunasose, lihamakaroni tai maksalaatikko 1 € kpl Kalevalainen jäsenkorjaus Kalevalainen jäsenkorjaus on perinnehoitoa, jolla on saatu hyviä hoitotuloksia mm. Toki, ihmiset ovat ihmisiä ja sitä tapahtuu, mutta silloin olisi järkevää lakata olemasta vapaaehtoinen, sanoo Ranskan Calais’ssa viime vuodesta asti käynyt brittiläinen Emma Jarmaine. • Italiaan ja Kreikkaan on rantautunut kumpaankin tänä vuonna noin 170 000 ihmistä. MerikuoleMat 4 663 • Välimerellä on kuollut tai kadonnut tänä vuonna arviolta 4 663 ihmistä. –?Meillä ei ole tarpeeksi järjestöjä, jotka tietävät, mitä he tekevät. jalkojen virheasennot ja kiputilat, selän kiputilat, hartiaja niskajännitysvaivat, käsien, olkapäiden sekä pään alueen vaivat. Pelastusarmeijan viestintäpäällikkö Eija Kornilowin mukaan internet ei ole syrjäyttänyt perinteistä keräysmuotoa. • Miehiä on tulijoista 55 prosenttia, naisia 18 prosenttia ja lapsia 27 prosenttia. Kun siirtolaisia alkoi tulla viime syksynä, osa ihmisistä siirtyi vihapuheeseen, mutta hyvin iso osa halusi tehdä jotain, Karvinen kertoo. VaiKKa sääntelemätön vapaaehtoisuus herättää monia huolia, vapaaehtoiset ja siirtolaiset Calais’ssa ja Kreikassa muistuttavat myös, että enemmistö tarkoittaa hyvää ja yrittää parhaansa tehdäkseen humanitaarista työtä. (03) 581 1900 Palvelemme: ma–pe 7–18, la 9–14 39 90 kpl Itsesäätyvä sulanapitokaapeli 4 m Suojaa tehokkaasti jäätymiseltä Kirkon ulkomaanavun koko vuoden lahjoituksista lähes puolet tulee joulun alla. STT Suomalaiset innostuvat auttamaan joulun aikaan Thomson Reuters Foundation Lämmin ateria. Heinon mukaan jopa lähes puolet Kirkon Ulkomaanavun koko vuoden lahjoituksista tulee joulun aikaan. 040 545 7955 ARK. Kirkon Ulkomaanavun rahoituksen ja viestinnän johtajan Ritka Heinon mukaan lahjoituskulttuuri on kehittynyt Suomessa koko ajan positiivisempaan suuntaan. 6,5 kg K-ruokamestarin Grillattu jyväbroiler raakapaino n. Siirtolaiskriisi on kuitenkin tuonut mukaan toimintaan vapaaehtoisia, jotka tekevät sitä itsekseen ja ilman ohjausta. uutiset maanantaina 28. 29€/kk 185/60R15 320€ 195/65R15 355€ 215/65R16 425€ EUROPEAN QUALITY TIRES 196/65R15 450€ 205/55R16 550€ 205/60R16 550€ Myös muita merkkejä, kysy tarjous! UltraGrip Ice Arctic Pohjoismainen nastarengas VIIKON TARJOUS VN Vesinummela Oy Putkiexpert ® LVI-AMMATTILIIKE www.vesinummela.fi Myymälä avoinna ma-pe 9-17 Puh. –?Ei ole ketään kertomassa, että täytyy tehdä näin tai näin ei voi tehdä. –?Tarvitsemme lisää vapaaehtoisia patavahteja koko ajan, että voimme pitää samaa patamäärää ulkona jatkossakin. –?Monet vapaaehtoiset eri puolilla Eurooppaa tekevät tärkeää työtä, joka on yksi vahvimmista julkisen tuen ja tervetulleeksi toivottamisen osoituksista, sanoo UNCHR:n tiedottaja Andrej Mahecic. Kuivia vaatteita. Viime vuonna ihmisiä tuli kaikkiaan noin 1 015 000