Forssan seudulla asiakkaat löytävät esimerkiksi kahviloihin ja elokuviin, mutta osassa kivijalkaliikkeitä kaupankäynti on lomien aikana tavanomaista vähäisempää. Korkean arvonsa osoituksena Wuokko käyttää mielellään myös kruunua. MOONA MÄNTYVAARA Muovi pakkaus kelpaa kierrätykseen ilman puhdistusta Sivu 5 Hiihtolomaviikot kohtelevat yrityksiä eri tavoin Kuluttajat suosivat hiihtolomalla elämyksellisiä palveluja ja viettävät aikaa harrastusten parissa. Sivu 3 Vaalikoneet aukeavat ensi viikolla Sivu 9. Sivu 18 Kirsi Kainulainen-Nikulan friisiläistamma Wuokko osaa nousta etujaloillaan kaivonkannelle. Tallin kuningatar on friisiläisrotuinen tamma Wuokko, joka osaa myös monia temppuja. Perjantaina 28.2.2025 Vuodesta 1917 Nro 48 | Irtonumero 4 euroa Loimijokihanke loppusuoralla, isosorsimo yksi uhkakuva Sivut 4–5 Päivät Tammelan Torrolla hevosten ja koirien kanssa Tammelan Torrolla asuva Kirsi Kainulainen-Nikula touhuaa päivittäin hevosten ja koirien kanssa
Hankkeen taustalla on poliittinen paine asettaa rajat ulkomaisilla opiskelijoilla ”kikkailulle” toisella asteella. Puoltajien mukaan FF-opiskelijat auttavat kansainvälistymään ja hiipuvia lukioita pärjäämään, kun lukioiden talous ja tarjonta riippuvat opiskelijamäärästä. Linna tosiaan päätti laskeutua kuvaamiensa ihmisten tasolle, ja siitä alkoi oloissamme poikkeuksellisen suuri menestys. Kolumni M yös suomalaisen kulttuurin päiväksi nimetty Kalevalan päivä vie ajatukset vahvasti myös kirjallisuuteen. Kalevala on innoittanut monen alan taiteilijoita, ja tulee epäilemättä innoittamaan jatkossakin. Muistelen, että kirjoittamisesta alettiin puhua sanataiteena vasta joskus 1980-luvulla. Joku siivekäs ja vähemmän kaunis Pohjan Akka sotureineen pullisteli jopa Väinämöistä vastaan. Kritiikkiä on kuulunut myös valtionhallinnosta, sillä ulkomaisen toisen asteen opiskelijan koulutuskulut katetaan suomalaisista verovaroista. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja Johanna Puukka, 040 451 8 392 Toimitus 03 4155 666, klo 9–15.30 Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: Whatsapp 040 4566649 Ilmoita asiavirheestä toimitus@forssanlehti.fi Asiakaspalvelu 014 622 133 arkisin klo 8–18. Mielestäni sanataide-määritelmä vei huomion pois kielen todellisesta tehtävästä, eli kerronnasta ja kuvaamisesta. Heikki Luoma Sanataidetta sekä runonlausuntaa ” Kalevala on innoittanut monen alan taiteilijoita.. Mutta tässäkin painaa eniten lukijoitten laatu, ei määrä. Olisipa ollut mukava tietää, mitä Väinämöisen jälkeen tunnetuin suomalainen sanankäyttäjä Väinö Linna ajatteli sanataiteesta oman kirjoittamisensa yhteydessä. Toisaalta voi kysyä, kuinka iso ongelma on ulkomaisten opiskelijoiden tulo Suomeen toiselle asteelle. Eniten moitetta on tullut puoluekentältä perussuomalaisilta. Vaka vanha Väiski teki selväksi, mitä mieltä hän oli kukkopojan viisaudesta: Lapsen tieto, naisen muisti, ei oo partasuun urohon! Jännittävä kertomus oli sekin, kun Lemminkäisen äiti keräili hulttiopoikansa ruumiinosia Tuonelanjoesta. Sekin oli selvinnyt jo kansakoulun alemmilla luokilla, että joku sammattilainen polkkatukkainen lääkärismies Elias Lönnrot oli kierrellyt reppu selässään ja keppi kädessään entisiä Kainuun sekä Karjalan laulumaita, ja kerännyt talteen tolkuttoman määrän tavallisen rahvaan muistissa säilyneitä ja heidän hänelle laulamia kertomuksia, loitsuja ja sana-arvoituksia, joista sitten oli syntynyt tuo tukeva teos, Kalevala. Hänestähän tuli suuri vasta sen jälkeen, kun tuli noudattaneeksi Toini Havunkin antamaa neuvoa laskeutua alas kuvitelluista korkeuksistaan. Hallituksen ajatuksena on antaa lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjille mahdollisuus kerätä täyskatteisia lukuvuosimaksuja Euroopan talousalueen ulkopuolelta saapuvilta opiskelijoilta. Se lienee taka-ajatuskin. Ja niin oli luotu suomalaisille suuri menneisyys, ja osoitettu maailmalle, että savupirttien nokisten kattojen alla oli jo kauan ennen lukuja kirjoitustaidon yleistymistä elänyt mielikuvitusrikas ja sydämen sivistystä omaava viisas Suomen kansa. Aiheesta puhuivat lähinnä kirjailijat tai kirjailijoiksi aikovat, ja usein puheissa oli sellainen inttävä sävy, että kirjoittaminenkin on luovaa taidetta siinä kuin muukin taiteen tekeminen. Kuitenkin, Konsta Pylkkäsen suulla sanottuna: Viisautta on monta lajia, ja se sanottuna aivan omalla suulla, että minkään lajin viisaudesta ei ole mitään hyötyä, ellei sitä osaa käyttää. Itse olen muutaman kerran yrittänyt, mutta aina on intoni kukistunut ennen aikojaan. Paino Sanoma Manu oy, Tampere Jakelupäivystys Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 Artikkelit Pääkirjoitus 28.2.2025 I lta-Sanomat paljasti, että Petteri Orpon (kok.) hallitus valmistelee lukuvuosimaksuja kolmansien maiden kansalaisille lukioihin ja ammattikouluihin. Samalla valtio ei enää antaisi heidän kouluttamiseensa valtionosuusrahoitusta. Olisi mukava näin Kalevalan päivänä tietää sekin, moniko tämän ajan suomalainen voi sanoa lukeneensa edes kerran Kalevalan kannesta kanteen, edes sen lyhennetyn version. Hanke on sikäli yllätys, ettei sitä ole kirjattu yli 200-sivuiseen hallitusohjelmaan. Ennakoida voi, että ilman ilmaista koulutusta alaikäisten toisen asteen ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä romahtaa. Lähinnä määritelmää pitivät esillä runoilijat, jotka julkaisukynnyksen yli päästyään puhuivat mielellään vähälevikkisestä laatukirjallisuudesta, ikään kuin pienet myyntiluvut olisivat olleet tae tuotosten taiteellisuudesta. Hämeen ammattikorkeakoulun kokemusten mukaan kansainvälisten opiskelijoiden lukuvuosimaksujen täyskatteellisuus on korkeakouluille kannattavaa eikä vähennä hakijoiden määrää. Sen vuoksi Kalevalan päivä sopii mainiosti suomalaisen kulttuurin päiväksi. Opiskelijoilla ”kikkailua” päin kovat piipussa ” Toinen aste on toinen juttu. Siitä koituu hyvää koko yhteiskunnalle. Korkeakouluissa lukukausimaksuja peritään EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta, mutta ei laajalti täyskatteellisesti. Jo kansakoulun alaluokilla oli tankattu Kalevalaa. On myös epäilty, jäävätkö FF-opiskelijat jatkokoulutuksensa jälkeen todella Suomeen työskentelemään. On kaikkiaan tehostettava kansainvälisten opiskelijoiden integroimista työelämään, jotta entistä useampi työllistyisi valmistuttuaan Suomeen. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista tilaukset@media.fi forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Ilmoitusmyynti, yritykset ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Kustantaja Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Finest Future -opiskelijoita on esimerkiksi Forssassa ja Janakkalassa. Ammutaanko tykillä hyttystä ja osutaankin opinahjon kivijalkaan. Toinen aste on toinen juttu. Siinä oli jännittäviä ja mielikuvitusta kiehtovia kertomuksia: Joukahainen ylvästeli tiedoillaan itselleen Väinämöiselle, ja tuli lauletuksi suohon kaulaansa myöten. Linjaus olisi sama toiselta asteelta korkeakoulutukseen. Peter Vesterbackan Finest Future -ohjelma, jonka kautta nuoria tuodaan kaukomailta Suomeen lukioihin ja ammattioppilaitoksiin, on kohdannut arvostelua. Aikuisopiskelijat näkevät korkeakoulutuksen investointina tulevaisuuteen. Kirjoittaja on jokioislainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hallitusohjelmassa on linjattu vain korkeakoulujen osalta, että hallitus etenee kohti EUja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksujen täyskatteellisuutta
Voi sanoa, että pääkaupunkiseudulta tulevat ostavat enemmän ja arvokkaampaa tavaraa. Lomalla etsitään luultavasti tekemistä ja harrastetaan, ei niinkään käydä kotikaupungin vaatekaupassa. Etelä-Suomen lomaviikosta paras piikki kävijämääriin Hotel Fabrikin vastaanottovirkailija Diana Valts arvioi Etelä-Suomen heikon lumitilanteen ajaneen lomalaisia pohjoisemmaksi. Hiihtolomaviikkojen merkitys vaihtelee suuresti yritysten välillä. 6 Intersport Forssa, kauppias Aki Siikaaho: Viime viikolla näkyi lapsia isovanhempien kanssa, tällä viikolla on haettu keliin sopivia harrastusvälineitä, ”valitettavasti” ne ovat nyt lenkkareita. Tämä viikko on hieman plussalla mutta ei erotu niin paljon arkiviikoista. Asiakasmääriltään kaksi ensimmäistä lomaviikkoa ovat todella hyviä. Etelä-Suomen lomaviikko on omaa hiihtolomaviikkoa hieman vilkkaampi. Asiakasvirta on hieman erilaista arkiviikkoihin verrattuna ja ihmisillä on enemmän aikaa. Kysyimme myös, miten kolmelle viikolle porrastetut hiihtolomat eroavat toisistaan. Aamulla on hiljaisempaa, iltapäivät vilkkaita. Toivoisin, että myös paikalliset käyttäisivät paikallisia palveluja arjen piristykseen lomallaan. Viikolla 8 lomailee perinteisesti eteläisin Suomi (Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Ahvenanmaan koulut). Toisaalta myös mainostamme omaa lomapakettiamme voimakkaimmin pääkaupunkiseudulle. Viikolla 9 vapaalla on Väli-Suomi, myös Forssan seutu. Nyt on onnistuttu myös elokuvatarjonnassa. Soittokierroksen perusteella Etelä-Suomen lomaviikko tuo yritystoimintaan selkeimmän piristysruiskeen. 5 Harald & Fanny, yrittäjä Kirsi Lund: Hiihtolomaviikot ovat olleet vaatekaupassa aina hiljaisia, juttelimme asiasta juuri paikallisen kollegan kanssa. Sanoisin, että semmoiset sata asiakasta enemmän per päivä kuin normaalisti. ”Mutta on lomalaisia riittänyt meillekin”, hän lisää. Valikoima on hyvä lapsille, naisille ja miehille. Hiihtolomaviikot ovat perinteisesti olleet hyvää aikaa mutta nyt kun ei ole talvikelejä, vaikutus on pieni. Pohjois-Suomen hiihtolomaviikko ei meidän leveysasteillamme juurikaan näy. Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 3 Jaakko Kyrö Forssan Lehti teki soittokierroksen paikallisiin yrityksiin selvittääkseen, miten hiihtolomaviikot näkyvät asiakasmäärissä. Kivijalkaliikkeissä lomaviikot voivat olla jopa arkiviikkoja hiljaisempia kuluttajien hakeutuessa lomalla elämysten, uusien tuulien ja harrastusten pariin. 8 ABC Forssa, vuoropäällikkö Viveka Korri Voisi kuvitella, että hiihtolomaviikot näkyisivät enemmänkin, mutta eivät ne ihan hirveästi näy. Ihmiset lähtevät kiertelemään kirppiksiä ja vitriinitavara liikkuu ihan eri tavalla kuin työviikkoina. 2 Vesihelmi, palvelupäällikkö Totti Munck: Kaksi ensimmäistä talvilomaviikkoa ovat meille kärkipään viikkoja koko vuotta vertailtaessa. 4 Antin Konditoria, yrittäjä Pekko Koivisto: Katselin juuri kolmen vuoden dataa ja etelän lomaviikko on selkeästi paras. Kokonaisuuden kannalta hiihtoloman merkitys on aika vähäinen, sillä lomaviikoilla asiakkaina on vähemmän työmatkalaisia. Hyvin menisi, jos tällaista olisi aina. Lomaviikkoihin täytyy varautua, on oltava enemmän tarjottavaa ja työntekijöitä. 3 Elokuvateatteri Bio-Kaari Forssa, yrittäjä Mauri Korpela: Hämäläisten lomaviikko on paras viikko meille. Haastatelluista ainoastaan BioKaaren Mauri Korpela kertoi paikallisen hiihtolomaviikon olevan asiakasmäärältään selkeästi paras. Asiakkaita on paljon, he viihtyvät pitkään ja käyttävät kahvilan palveluja. MOONA MÄNTYVAARA Uutiset p. Perheellisiä on toki paljon liikenteessä ja lounailla käy myös vanhempaa väkeä. Ensi viikolla loma koittaa Pohjoisja Itä-Suomeen. Forssan seudun lomaviikko on täyttänyt toistuvasti Bio Kaaren elokuvateatterin. Myös asiakaspaine on lomaviikoilla erilainen työviikkoihin verrattuna. Myös kolmannella viikolla käy lomalaisia, mutta ensi viikon päivät eivät enää erotu samalla tavoin arjen vilkkaasta päivästä. Vilkasta on, mutta toisaalta esimerkiksi työmiehiä ja rahtareita käy selvästi tavanomaista vähemmän. 1 Hotel Fabrik Forssa, hotellinjohtaja Petra Norring: Kasiviikko vetää hiihtolomaviikoista parhaiten. Myös omalla hiihtolomaviikolla asiakkaina on lomalaisia mutta viime viikkoa vähemmän. Esimerkiksi Vesihelmessä kaksi ensimmäistä lomaviikkoa lukeutuvat vuoden parhaisiin. Toki yksittäisiä lomalaisia pistäytyy ostoksilla. Pohjois-Suomen lomaviikko ei meillä juuri näy. Lomaviikkojen asiakaskunta on erilainen kuin tavallisena talviviikkona. 7 Rento Kirppis, yrittäjä Sari Helin: Lomaviikot ovat parhaita. On porukoita, jotka tulevat lomalla varta vasten tutustumaan Forssan kirppiksiin ja yöpyvät hotellissa. Millä tavoin hiihtolomat näkyvät paikallisissa yrityksissä. Asiakaskunta on hieman erilaista mutta muuten ei suuria eroja arkiviikkoihin
4 Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 Loimijoen tilassa on yhä paljon parannettavaa L oimijoen alueen vesienhoidon koordinoinnin toimintasuunnitelma 2025– 2028 jatkaa tunnistettujen haasteiden parissa. Tähtäin on konkreettisissa kunnostustoimissa joka kuntaan. – On se aika hankala kasvi saada kuriin, kun se kerran on päässyt oikein kunnolla villiintymään, sanoo KVVY Yhdistyksen Arola. Kärkitavoitteita ovat kestävä vesienhallinta, luonnon monimuotoisuus ja viihtyisyys, kalataloudelliset toimet ja verkostotyö. Luonnon monimuotoisuudessa ja viihtyisyydessä huomio keskittyy vieraslaji isosorsimon leviämisen estämiseen. Laatu laskee tyydyttävästä välttävään Ypäjän ja Loimaan vaiheilla. Yläosaltaan Loimijoki on ekologisessa luokituksessa laadultaan tyydyttävä ja alaosaltaan välttävä. Niittoa tuntuvampi keino on isosorsimon kasvualueen ruoppaus. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen hankevastaava Hanna Arola toteaa, että ravinteiden ja kiintoaineiden huuhtoutumisen hillitseminen laajalla alueella on paljon pistekuormittajiin puuttumista haastavampaa. Kalataloudellisia toimia etenkin virtavesilajien puolesta pyritään viemään Loimijoen alueella eteenpäin erinäisten hankkeiden kautta. Vesien tilaa on Loimijoen alueella tarpeen parantaa hajakuormitusta vähentämällä. Laatu heikkenee hiljalleen matkan varrella. Loimijoki sivujokineen virtaa savimaiden läpi ja vesi on sameaa ja runsasravinteista. Hanna Arola, hankevastaava p Uutiset. Kuumavesikäsittelyä ja kasvuston peittämistäkin on kokeiltu. ” Pyrimme siihen, että saisimme koko alueelle konkreettisia hankkeita aikaan. Petri Ojanen Loimijoen alueen vesien tilaa pyritään uudella toimintakaudella kohentamaan
Kuntavaaleihin ehdokkaaksi asettunut Grahn-Laasonen toteaa tiedotteessa haluavansa olla mukana kotikaupunkinsa kehittämisessä. Loimijoki tutuksi viestinnän ja verkostotyön kautta. – Tällä kaudella pyrimme siihen, että saisimme koko Loimijoen alueelle mahdollisimman tasaisesti ja tasapuolisesti konkreettisia hankkeita aikaan. – On tutkittu, että tunnolliset kierrättäjät heittävät jopa kuusi kymmenestä muovipakkauksesta sekajätteeseen esimerkiksi vain siksi, koska pelkäävät muovin olevan liian likaista, operatiivinen johtaja Marko Turunen Suomen Pakkauskierrätys Rinki oy:stä kertoo. Loimijoki kauniina pakkas aamuna. – Kierrätysprosessissa syntyy vähemmän hävikkiä, kun eri laatua olevat muoviosat eivät ole kiinni toisissaan. Tavoite: jakaa tietoa vesien tilasta ja innostaa pitämään huolta vesistöistä, tehdä Loimijoki tutuksi jokivarren asukkaille. Nyt ohjetta on päivitetty: pieni määrä ruokapakkauksen tuotetta ei estä eikä pysäytä muovipakkausten kierrätystä. Valuma-alueen toiminnassa pyrimme hakemaan yhteisiä hyötyjä. Arolan mukaan kuormituksen hillintätoimista on osaltaan apua myös vesienhallintaan, sillä ne pyrkivät pidättämään ja imeyttämään valumavettä alueella. MIKA STRANDÉN Sanni Grahn-Laasonen ehdolle kuntavaaleissa Forssassa Forssan Lehti Sosiaaliturvaministeri, kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen (kuvassa) tavoittelee jatkokautta Forssan kaupunginvaltuustossa. . Verkostotyö alueella jatkuu. – Voin tuoda Forssan valtuustoon myös valtakunnallista näkemystä ja toiseen suuntaan pitää ääntä Forssan seudun puolesta valtakunnallisesti. Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 5 Kyse on taimenelle sopivien kohteiden kartoituksesta ja kunnostamista mahdollisuuksien mukaan sekä kotiutusistutuksista. Tarkennetuissa ohjeissa mainitaan myös pakkausten erilaiset muoviosat, kuten korkit, kannet ja pumput. 1. NELJÄ TEEMAA Vesienhoitotyö jatkuu Loimijoella . Konkreettinen vesienhallintakeino voisi olla pohjakynnys hillitsemään virtaamaa. Loimijoella on vesien tilassa edelleen paljon parannettavaa, mutta kaikki toimet vievät Arolan mukaan asiaa eteenpäin. Jotta vaikutus todella näkyy, pitää toimia olla paljon. – Kun ruoka on syöty, ei pakkausta tarvitse sen jälkeen pestä. . Marko Turunen Muovipakkausten lajittelu vähentää merkittävästi sekajätteen määrää. Ne olisi hyvä irrottaa käytön jälkeen, koska erillisosat voivat koostua toisenlaisesta muovilaadusta kuin muu pakkaus. Tulvat puhuttavat. – Optinen lajittelu on kehittynyt valtavasti, Naatula toteaa. Vedenkorkeuden vaihtelu aiheuttaa alueella säännöllisesti harmistusta. Vanhoissa lajitteluohjeissa likaiset muovipakkaukset kehotettiin huuhtelemaan kylmällä vedellä ja pyyhkimään pakkaus pesun jälkeen paperilla. 4. – Pantillisista pulloista korkkia ei pidä edelleenkään irrottaa, Turunen tarkentaa. 3. Naatula korostaa, että kuluttaja tekee kierrätyksen kannalta sen tärkeimmän päätöksen. Yhteistyöllä Loimijoki kuntoon III -kunnostushanke päättyy ensi kesäkuun puolivälissä. Grahn-Laasonen sai viime kuntavaaleissa kolmanneksi eniten ääniä Forssassa. Ohjeissa mainitaan nyt erikseen noutoruoka-astiat ja kertakäyttömukit, jotka ovat päätyneet turhan herkästi sekajätteen joukkoon: muoviset noutoruoka-astiat ja -pakkaukset sekä kertakäyttömukit lajitellaan muovipakkauskeräykseen. Jotta pakkauksesta ei tule kotisäilytyksen aikana hajuhaittoja, voi sen halutessaan pyyhkäistä siistiksi paperilla. Kierrätetystä muovista valmistetaan tuttuja arjen tavaroita, kuten tiski-, WCja vaateharjoja, kenkälusikoita, kukkaruukkuja, kastelukannuja ja sumutinpulloja. – Kaikessa valuma-alueella tehtävässä työssä maanomistajat ovat aina avainasemassa. Muovipakkausten kierrätysastetta laskee osaltaan kuluttajien liiallinen hygieniakäsitys. Uutiset p. ” Optinen lajittelu on kehittynyt valtavasti. Yksi syy alueen tulviin on se, että alueella ei ole järvialtaita puskuroimassa vesimassoja. Hän toteaa tiedotteessa kuntapolitiikan yhdistyvän hyvin valtakunnallisiin vastuisiin ja näiden tehtävien tukevan toisiaan. Näkymä Papinsillantieltä Tammelasta Pyhäjärvelle päin. Vesien tila paremmaksi. Laitoksessa tehdään sitten se lopullinen lajittelupäätös, Naatula painottaa. – Kun kuluttaja lajittelee muovipakkauksen, antaa hän pakkaukselle mahdollisuuden päätyä kierrätykseen. Tavoite: Loimijoen alueen toimijoiden aktivoiminen ja sitouttaminen vesienhoitotyöhön. Asukkaille ja muille toimijoille on myös tarpeen viestiä alueen vesien kunnosta ja tarjota erilaisia mahdollisuuksia parantaa seudulle arvokkaan Loimijoen tilaa. Loimijoen alueen vesienhoidon toimintasuunnitelmakauden 2025–2028 toteutus on jaettu neljän teeman alle: . Tavoite: luonnon monimuotoisuuden ja virkistyskäyttömahdollisuuksien parantaminen. Virkistyskäyttöä tukevat toimenpiteet havahduttavat ihmisiä kiinnittämään entistä enemmän huomiota lähivesien tilaan. Hän luopui aluevaltuustopaikastaan esteellisyyssyistä noustuaan sosiaaliturvaministeriksi kesällä 2023. 2. LASSI PUHTIMÄKI Muovipakkausten lajittelu ohjeissa ei mainita enää pesemistä Jaakko Kyrö Muovipakkausten kierrätysaste Suomessa on 30 prosenttia. Mikäli kertakäyttömuki on kartonkinen, lajitellaan se kartongin sekaan siitä huolimatta, että muki sisältää pienen suojamuovikerroksen. Muovija kartonkipakkausten kierrätystä pyritään lisäämään tarkennetuilla lajitteluohjeilla. Turvataan Loimijoki-työn jatkuvuus. Grahn-Laasonen ei ole ehdolla aluevaaleissa. Mahdolliset ruoantähteet laitetaan biojätteeseen, Turunen ohjeistaa. – Toiveissa on, että saataisiin konkreettisia toimia vietyä eteenpäin, mutta katsotaan, mitä ehditään tehdä, Arola sanoo. Kaikki alueen kahdeksan kuntaa (Tammela, Forssa, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loimaa, Punkalaidun ja Huittinen) ovat sitoutuneet mukaan vesienhoitoon Loimijoen parhaaksi eli edistämään toimintasuunnitelman mukaisia toimia. Kotitalouksien pakkausmateriaaleja kerätään Rinki-ekopisteissä sekä kiinteistöissä, joissa on vähintään 5 huoneistoa. Loimi-Hämeen Jätehuollon logistiikkaja viestintäpäällikkö Mirva Naatula uskoo, että tarkennetuilla lajitteluohjeilla pystytään jonkin verran lisäämään muovin ja kartongin kierrätystä. Jatkossa toiminnan painopiste siirtyy Loimijoen alueella täsmähankkeisiin. – Toivon mukaan siinäkin päästään vauhtiin, Arola tuumi. . Kirittävää riittää, sillä EU-maiden tulisi kierrättää muovipakkauksista 50 prosenttia tämän vuoden loppuun mennessä. Loimijoki-ryhmä kokoontuu jatkossakin. Tavoite: vesistökuormituksen vähentämiseen ja kestävään vesienhallintaan tähtäävien toimien edistäminen, suunnittelu ja toteutus Loimijoen pelastusohjelman mukaisesti. – Forssan hyvistä puolista pitää pitää enemmän ääntä! Yrittäjämyönteisyyttä ja elinvoimaa tarvitaan enemmän, jotta palvelut voidaan turvata perheille ja ikääntyvälle väestölle turvallisesti – ilman kurjistavia veronkorotuksia. Päätöksen tekee optinen lajittelija materiaalista heijastuvan infrapunavalon perusteella. Monimuotoinen ja viihtyisä Loimijoki. Sekajätteen joukosta pakkauksia ei enää juurikaan pelasteta. Vettä ohjeissa ei mainita lainkaan
– Kaikki uudet innovaatiot pitäisi saada nopeasti Puolustusvoimien operatiiviseen käyttöön. Uutta teknologiaa pitää pystyä aika nopeasti myös modifioimaan ja kehittämään eteenpäin. Se on tarkoitettu yrityksille, jotka kehittävät kaksikäyttöisiä eli sekä sotilaalliseen että siviilipuolen kaupalliseen käyttöön soveltuvia teknologisia ratkaisuja. – Olemme Hamkissa erittäin tyytyväisiä siihen, että olemme mukana tässä toiminnassa vahvistamassa Suomen puolustusta ja yritysten elinvoimaa. Tuntuu, että vauhti kiihtyy koko ajan. – Lisäksi se tuo meille uusia rahoitusmahdollisuuksia ja isompia hankkeita, hän näkee. Hamkin liiketalouden, muotoilun ja tekniikan yksikön johtajan Lassi Martikaisen mukaan ODIN avaa Hamkille yhteydet pohjoismaisiin tutkimuslaitoksiin ja korkeakouluihin. Riihimäki-vetoisen verkostomallin keskeinen pyrkimys on nopeuttaa uusien teknologioiden läpimenoa ja käyttöönottoa. Yritysten bisnesmahdollisuuksien edistäminen sopii hyvin yritysyhteistyötä ja työelämäulottuvuutta painottavan Hamkin profiiliin. – Se on myös hyvä mahdollisuus saada yrityksiä siirtymään Kanta-Hämeeseen. Definen kiihdyttämöön valituista yrityksistä yritetään seuloa ja jalostaa uusia menestystarinoita. Piispa kehaisee Riihimäen kaupunginjohtajaa Jouni Ehoa julkisten ja yksityisten toimijoiden uudenlaisen yhteistyörakenteen ideoinnista ja virittämisestä. Se on asevalmistaja Patrian tytäryhtiö, jonka omistavat Patria ja teknologiayhtiö Insta. Millog tuo Riihimäen Veturitalleilla sijaitsevaan Define-keskukseen testausympäristön, jonne startupit ja muutkin yritykset voivat tulla testaamaan ratkaisujaan tai tuotteitaan Puolustusvoimien vaatimuksia vastaan. ODINin kautta Millog toivoo saavansa Riihimäen innovaatiokeskukseen entistä enemmän ulkomaisia yrityksiä, joiden keksintöjä voidaan tuoda Puolustusvoimien tietoon. Hamk pyrkii omalta osaltaan auttamaan hämäläisyrityksiä löytämään omista tuotevalikoimistaan myös puolustuskäyttöön soveltuvia asioita ja samalla uusia markkinarakoja. Ennen jonkin uuden teknologian käyttöönottamishanke saattoi kestää monta vuotta. Keväällä 2023 käynnistynyt Define-hanke on koonnut yhteen puolustusja turvallisuusalan kotimaisia toimijoita. Keskiviikkona Riihimäellä startannut ODIN laajentaa ”innovaatioverkoston” muihin Pohjoismaihin ja Baltiaan. Millog hoitaa Puolustusvoimien kaluston kunnossapitoa ja varaosalogistiikkaa. Riihimäen Veturitalleille Hamk tuo generatiivisen tekoälyn kehittämisympäristön AI-labin sekä uudenlaisen 3D-sideainetulostimen. Millogin toimialajohtaja Toni Piispa: ”Kaikki uudet innovaatiot pitäisi saada nopeasti Puolustusvoimien operatiiviseen käyttöön.” Millogin Toni Piispan mukaan Riihimäellä testattavat innovaatiot voivat liittyä esimerkiksi sensoriverkkoihin, drooni teknologiaan ja tilanne tieto järjestelmiin. Tässä ollaan kuitenkin vasta alussa, sanoo Hamk Tech -tutkimusyksikön johtaja Jukka Pulkkinen. Millogin, Hamkin ja koko kuvion alullepanijan Riihimäen kaupungin lisäksi mukana on Kanta-Hämeestä kiväärivalmistaja Sako. ” Ilman tällaista toimintaa pienyritys ei pääse eteenpäin. Teemme tiivistä yhteistyötä myös Riihimäen kaupungin kanssa, Martikainen summaa. Puolustusalallahan on nyt hurja kuhina, Piispa sanoo. Yhtiö odottaa ODIN-yhteistyön poikivan kansainvälisen verkostoitumisen ohella uusia hankekokonaisuuksia, joita viedään eteenpäin aiempaa laajemmalla yritysjoukolla. – Hattua pitää nostaa. Oppilaitos haluaa muutenkin edesauttaa oman alueensa yritystoimintaa ja sitä kautta elinvoimaa. – Se on tosi tärkeä asia, joka on kaikkien huulilla. Hänen mukaansa testattavat innovaatiot voivat olla esimerkiksi sensoriverkkoratkaisuja, drooniteknologiaa ja tilannetietojärjestelmiä tai niiden osia. Ympäri Suomea toimivalla Millogilla on toimipaikka Hattulassa. Millog on muutenkin kansainvälistymässä ja aikoo myydä jatkossa palvelujaan myös muille Nato-maille. Hamkin aktiivisuus Define ja ODIN -ympyröissä palvelee myös opiskelijoita, joista osa ryhtyy myöhemmin yrittäjiksi. Millogin testijärjestelmää ollaan käynnistämässä Riihimäellä parin kuukauden sisällä. Riihimäen kaupungin koordinoimaa yrityskiihdyttämöä johtaa pääomasijoitusyhtiö Redstone. – Ilman tällaista toimintaa pienyritys ei pääse eteenpäin, Piispa sanoo. – Kyllä Hamkin tutkimustoiminnankin tehtävänä on viime kädessä tukea yritysten toimintaa, koska teemme nimenomaan soveltavaa tutkimusta, Pulkkinen huomauttaa. Ukrainasta on opittu, että tuotekehityksen ja tuotteiden käyttöönoton aikataulut ovat lyhentyneet huomattavasti. Nyt niitä alkaa tulla muuallekin. Käsitykseni mukaan tämä on ensimmäinen kaksikäyttöteknologiakiihdyttämö Suomessa. – Define on lähtenyt käyntiin tosi hyvin. Hän on pistänyt tämän homman käyntiin juuri oikeaan aikaan. Millog ja Sako ovat Riihimäen Define-hankkeen yritysperustajajäseniä. – Millog haluaa olla sillanrakentaja Puolustusvoimien eri organisaatioiden sekä startup-yritysten ja tämän ekosysteemin muiden toimijoiden välissä, Piispa määrittelee. Nyt se pitäisi tehdä viikoissa tai maksimissaan kuukausissa, kertoo Millogin viranomaiset ja teollisuus -toimialan johtaja Toni Piispa. Millogin viranomaiset ja teollisuus -toimialan johtaja Toni Piispa PEKKA RAUTIAINEN p Uutiset. 6 Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 Millog kiittelee uutta yhteistyötä: ”Vauhti kiihtyy koko ajan” Viki Salonen M illog ja Hämeen ammattikorkeakoulu (Hamk) odottavat sekä vauhtiin päässeen Define-hankkeen että uuden kansainvälisen ODIN-verkoston tuottavan rutkasti konkreettisia puolustusteknologian ja yrityselämän läpimurtoja
Asiasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat. – Ei sillä koulutukseen osallistumista lisäävä vaikutus ainakaan olisi, hän sanoo. Jos Trumpin linja on pahimpien pelkojen mukainen ja muutos pysyvämpää sorttia, se on välttämättömyys. Hän sanoi, että Trumpin arvaamaton hallinto on pettänyt Ukrainan. Häkkänen ihmetteli. Hän pitää positiivisena, että myös toisen asteen koulutuksessa on kansainvälisiä opiskelijoita. Hän sanoi, että selonteon linjaukset ulottuvat 2030-luvulle. Värri arvioi, että yhden lukio-opiskelijan lukuvuoden hintalapuksi tulee tänä vuonna noin 9 500 euroa. – Voi olla, että Trump on vain ryppy transatlanttisessa rakkaudessa. Adlercreutzin mukaan toisen asteen lukukausimaksujen edistäminen tuntui siten loogiselta. Työryhmä valmistelee samalla ammatillisen koulutuksen tilauskoulutusta koskevien säädösten uudistamista. Pienillä koulutuksen järjestäjillä eli pienillä kunnilla lukiolaisen koulutus voi Värrin mukaan maksaa kymmeniätuhansia vuodessa. Vielä ei Adlercreutzin mukaan ole käsitystä siitä, kuinka suuri taloudellinen hyöty toisen asteen lukukausimaksuista saataisiin. Lukioissa muiden kuin EUja ETA-maiden kansalaisia opiskelee Värrin mukaan tällä hetkellä noin 4 000. – Onko selonteko ehtinyt jo vanhentua. EUja Eta-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden kouluttamiseen ei esityksen mukaan jatkossa myönnettäisi valtionosuusrahoitusta. Orpo totesi, että selonteko on nyt eduskunnan käsissä. Vasemmistoliiton Timo Furuholm puolestaan sanoi, että selonteko on nykyisellään puutteellinen, koska se ei huomioi Yhdysvaltain linjanmuutosta. Uutiset p. Selonteko julkaistiin joulukuussa, minkä jälkeen Yhdysvaltain ulkoja turvallisuuspolitiikassa on presidentti Donald Trumpin valtaannousun myötä tapahtunut raju muutos. Vuonna 2023 opiskeluperäistä oleskelulupaa hakeneista noin 400 oli lukiokoulutuksen opiskelijoita ja noin 1 800 ammatillisen koulutuksen opiskelijoita. Päinvastoin, kaikki selonteon politiikkalinjaukset, joita tähän olemme huolellisesti tuoneet, ja kehittämistoimet, ovat juuri niitä asioita, joita meidän pitää tehdä tässä tilanteessa entistäkin painokkaammin ja entistäkin nopeammin. – Toinen vaihtoehto on, että eduskunta antaa vastauksenaan selontekoon tarpeellisen päivityksen turvallisuusympäristöstämme, joka on voimakkaassa muutoksessa Yhdysvaltain politiikan täyskäännöksen myötä. Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 7 Hallitus työstää lukukausi maksuja kolmansien maiden kansalaisille Maiju Ylipiessa?/?STT H allitus valmistelee lukukausimaksuja kolmansien maiden kansalaisille toisen asteen koulutukseen eli lukioihin ja ammattikouluihin. Kustannuksissa on kuitenkin suuria eroja. Silti siinäkin tapauksessa entistä vahvempi Eurooppa olisi hyvä asia. – Asiasta päätettiin viime vuoden kehysriihessä, kun pohdittiin kustannuspaineita, mitä on järkevää valtion maksaa ja mistä ehkä kunnat voisivat saada lisätuloja, sanoo STT:lle opetusministeri Anders Adlercreutz (r.), hankkeen vastuuministeri. – Tuskinpa se on positiivinen kannustin, mutta ajattelen, ettei se ole monelle myöskään ylitsepääsemätön este, Adlercreutz sanoo. – Tulevassa mietinnössään puolustusvaliokunnan on huomioitava maailmanpolitiikan muuttunut tilanne, jota selonteko ei nyt huomioi ollenkaan. EUja ETA-maiden kansalaiset eivät tarvitse Suomeen oleskelulupaa. – Huomionarvoista on, että selonteko on laadittu ennen Yhdysvaltain ulkoja turvallisuuspolitiikan nopeaa muutosta ja murrosta, joka on parhaillaan käynnissä. Puolustusministerin mielestä maailmanpolitiikan pinta-aallokko ei anna syytä linjanmuutoksiin. Ei ole. Lukiokoulutuksen rahoittavat kunnat ja valtio. Näiden opiskelijoiden kouluttamiseen ei myönnettäisi jatkossa valtionosuusrahoitusta, vaan koulutuksesta aiheutuvat kustannukset rahoitettaisiin lukukausimaksuilla. Alustavan lainsäädäntösuunnitelman mukaan hallituksen esitys olisi tarkoitus antaa eduskunnalle ensi syksynä. Mutta onko joku oikeasti näitä syvävirtauksia, linjauksia lähdössä muuttamaan. Toistaiseksi ei ole arvioitu sitäkään, millä tavalla ne vaikuttaisivat opiskelijoiden halukkuuteen tulla Suomeen. Tältä osin selonteko on vanhentunut. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ei keskiviikkona ottanut kantaa siihen, pitäisikö selonteko kirjoittaa osittain uusiksi. – Kaikki me olemme samaa mieltä siitä valtavasta kansainvälisen politiikan kohinasta, pinta-aallokosta. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok., kuvassa) vakuutti, ettei puolustusselonteko ole ehtinyt vanhentua. Hallitusohjelmassa kolmansien maiden kansalaisten lukukausimaksujen edistämisestä linjattiin korkeakoulujen osalta. RONI LEHTI / LEHTIKUVA Oppositio penäsi puolustusselonteon päivittämistä – Häkkänen kiisti selonteon vanhentuneen Anssi Rulamo?/?STT Oppositio ja hallitus ottivat yhteen valtioneuvoston puolustusselonteon tiimoilta eduskunnassa torstaina. Vihreiden Atte Harjanne totesi että selonteko ei enää täysin vastaa toimintaympäristön osalta käsillä olevaa tilannetta, mutta kuvaa ajantasaisesti Suomen maanpuolustuksen tarpeita. – Mutta toisaalta meidän pitää tietenkin pohtia, mikä on se koulutus, jota me täällä kustannamme. Häkkäsen mukaan olisi todella vakava paikka todeta, että jotkin selonteon linjaukset ovat vanhentuneet. SDP:n Mika Kari sanoi, että on hallituksen tehtävä arvioida, tuleeko selontekoa vallitsevan tilanteen valossa täydentää. Mitä kolmansien maiden kansalaisten lukukausimaksut tarkoittaisivat lukioille, jotka nojautuvat ulkomaisiin opiskelijoihin. Maahanmuuttoviraston mukaan opiskelijoiden oleskelulupahakemusten määrä on kasvanut merkittävästi, kerrotaan työryhmän asetuspäätöksessä. Selonteon eduskuntakäsittelyssä on muuttuva tilanne huomioitava ja tarkennettava tarvittaessa Suomen linjaa, Räsänen sanoi. – Sitä arvioidaan varmaankin osana työryhmän työtä. Lukiokoulutuksen erityisasiantuntija Kyösti Värri Kuntaliitosta arvioi, että lukukausimaksujen vaikutus opiskelijoiden halukkuuteen tulla Suomeen ei olisi yksiselitteinen. Keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt puolustusvaliokunnan jäsen Hanna Räsänen sanoi, että puolustusselonteko on pääpiirteittäin kattava ja linjaa puolustuksen kehittämisen tuleville vuosille. Toki on niin, että joissain kunnissa ulkomaalaisten opiskelijoiden osuus on ollut hyvinkin iso, Adlercreutz sanoo. Opetusja kulttuuriministeriö on asettanut työryhmän, joka valmistelee esitystä täysikatteistista lukukausimaksuista opiskelijoille, jotka saapuvat EUja Eta-maiden ulkopuolelta. Kari sanoi, ettei Häkkäseltä ollut aivan rehellistä väittää, että selonteko ei olisi lainkaan vanhentunut. Oppositiopuolueet toivat puolustusselonteon lähetekeskustelussa esille, että selontekoa tulisi päivittää Yhdysvaltain muuttuneen politiikan takia. Opetusja kulttuuriministeriö on asettanut työryhmän, joka valmistelee esitystä täysikatteisista lukukausimaksuista opiskelijoille, jotka tulevat Suomeen ammatilliseen tai lukiokoulutukseen EUja Eta-maiden ulkopuolelta. Kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg on tuonut esiin, että selonteko tulisi kirjoittaa osittain uusiksi, koska Naton pelote on osittain rapautumassa. Muista maista tulleista lukio-opiskelijoista iso osa ei ole tullut maahan koulutuksen perässä vaan muista syistä. Pienten kuntien lukioiden on kuvailtu paikoin pysyvän pystyssä nimenomaan ulkomaisten opiskelijoiden turvin
Työllisyysalueet toivoisivat oikeutta määritellä, minkä verran eri työnhakijat tarvitsevat tapaamisia työvoimavirkailijoiden kanssa. Nykyisin työttömälle pitää järjestää viisi täydentävää työnhakukeskustelua kahden viikon välein alkuhaastattelun jälkeen. Suomela pitää ongelmallisena, että osa-aika työssä oleville tulisi täysi työnhakuvelvollisuus, eli heidän tulisi hakea neljää työmahdollisuutta kuukaudessa. Nykyisin työvoimaviranomaisen on järjestettävä työnhakukeskustelu, kun alkuhaastattelusta tai edellisestä työnhakukeskustelusta on kulunut kolme kuukautta. Lakiluonnos työnhakijan palveluprosessin muuttamiseksi on parhaillaan lausuntokierroksella. Se voi kuitenkin heikentää vaikeasti työllistyvien asemaa, sillä juuri heillä on ollut vaikeuksia ylläpitää työnhakua ja täyttää työnhakuvelvoite. Tähän ei ole tulossa muutosta. Yhtenä syynä ovat EU-rahoituksen ehdot. Tavoitteeseen ei tosin ole tähänkään asti ylletty. Laki säätelee esimerkiksi sitä, miten paljon työhakemuksia työttömän pitää tehdä sekä sitä, kuinka usein virkailijoiden pitää tavata työttömiä. – Asiakkaan palvelut pitäisi aina ja kaikkialla järjestää asiakkaan tosiasiallisen tarpeen mukaisesti, arvioi Kuopion työllisyysalueen johtaja Pirjo Oksanen. Jatkossa kaikille työnhakijoille ei kuitenkaan tarvitsisi järjestää samaa määrää täydentäviä työnhakukeskusteluja. – Asiakastapaamisilla on tutkimusten perusteella työllisyyttä vahvistava vaikutus. Tarkastuksemme havaintojen mukaan TE-asiantuntijat toivoivat lisää harkintavaltaa myös niiden järjestämiseen, Suomela kertoo. Myös Hämeenlinnan ja ympäristökuntien TyöHämeen työllisyysjohtaja Mira Sillanpää odotti lakiluonnokselta enemmän. – Silloin otettiin käyttöön tiiviimpi asiakkaiden tapaamistahti lisäämällä täydentäviä työnhakukeskusteluja sekä ottamalla käyttöön yksilöllinen työnhakuvelvoite. 8 Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 Työllisyysalueet pettyivät suunnitelmiin uudistaa palveluja Marika Löf / Uutissuomalainen T yöllisyysalueet ja Kuntaliitto ovat pettyneitä siihen, miten vähän hallitus aikoo uudistaa työnhakijoiden palveluja koskevaa lakia. Aiemmin osa-aikatyötä tekevien työnhakuvelvollisuus on ollut pienempi. Näitä palvelumallin elementtejä ei voi poistaa ilman, että EU-rahoituksen saannin ehdot vaarantuvat, Ruokonen kertoo. Reunaehdot koskevat etenkin asiakastapaamisia sekä työnhakuvelvoitetta. Rahoituksen ehdot ovat voimassa vuoden 2026 loppuun. – Varsinaisten kolmen kuukauden välein tehtävien työnhakukeskustelujen määrään ei sen sijaan puututa. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelman mukaan työnhakijan palveluprosessia uudistetaan nykyistä asiakaslähtöisemmäksi ja yksilöllisemmäksi. VTV:n tarkastuksessa vuonna 2023 enemmistö TE-asiantuntijoista arvioi, että sosiaali-, terveysja kuntoutuspalvelujen niukat resurssit vaikeuttavat vaikeasti työllistyvien työllistymistä. Asiantuntijan harkintavalta myös osa-aikatyötä tekevien työnhakuvelvollisuuden kohdalla on tarpeen. Suomela arvioi, että muutos voi pienentää TE-asiantuntijoiden hallinnollista taakkaa. Valtakunnallisesti noin 30 prosentilla työnhakijoista ei ole työnhakuvelvoitetta. Ruokosen mukaan EU-rahoitus ei ole kuitenkaan ainoa syy lakiesityksen sisältöön. – Työnantajan näkökulmasta on huonoa, että he saavat hakemuksia hakijoilta, jotka täyttävät hakuvelvollisuuttaan eivätkä ole tosissaan hakemassa paikkaa. Kuntaliiton kehittämispäällikön Erja Lindbergin mukaan luonnoksessa esitetyt muutokset jäävät pieniksi. Lahden kaupungin työllisyyspalvelujohtaja Taisto Tuominen pitää työhakijoille säädettyä haastattelujen määrää sekä työnhakuvelvoitetta lakiluonnoksen kipukohtina. – Jos tämä laki menee läpi, niin seuraava korjaussarja pitäisi aloittaa kiireesti, Sillanpää sanoo ja viittaa EU-rahoituksen ehtojen päättymiseen vuonna 2026. Osa-aikatyötä tekevien työnhakuvelvoite voi olla ongelmallinen työkyvyn tai perhetilanteen takia Marika Löf / Uutissuomalainen Hallituksen ehdottamat muutokset työnhakijoiden palveluja koskevaa lakiin ovat linjassa Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) loppuvuodesta 2023 julkaiseman raportin suositusten kanssa. Sillanpää ja Oksanen pitävät suurena ongelmana, että työkykyä kartoittavat ja edistävät kuntoutuspalvelut eivät vedä. – Palveluja pitäisi tarjota asiakaslähtöisemmin. Joku työhakija tarvitsee tukea useammin, toinen harvemmin, Lindberg sanoo. – Lakiluonnoksessa ei oteta kantaa ongelman ratkaisuun. Yksi syy tähän on se, että Suomi on saanut työttömien palveluihin 90 miljoonaa euroa EU-rahoitusta vuosina 2022 ja 2023. Erityisasiantuntija Toni Ruokonen työja elinkeinoministeriöstä kertoo, että EU:n elpymisja palautumistukivälineeseen liittyvä EU-rahoitus on keskeinen reunaehto hallituksen esityksen valmistelussa. Velvoitetta voi tosin nykyisinkin alentaa tai se voidaan poistaa kokonaan esimerkiksi terveydentilaan liittyvien rajoitteiden takia. – Valitettavasti meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin poistaa työnhakuvelvoitteet ja odotella, että ihmiset pääsevät joskus työkykypalveluihin, Oksanen kuvaa. Luonnoksen mukaan jatkossa työttömyysetuuden saanti katkeaisi jo työttömän ensimmäisestä laiminlyönnistä, joka liittyy asiointiin työvoimaviranomaisen kanssa. – Kunnat ovat saaneet nyt vastuun, mutta niillä ei ole valtaa hoitaa palveluita toivomallaan tavalla. Ylitarkastaja Pietari Suomela, VTV JOHANNA ERJONSALO p Uutissuomalainen. Hallituksen esittämä uudistus toisi virkailijoille vain vähän lisää harkintavaltaa. Asiakaslähtöisyys lisääntyy työttömien palveluissa odotettua vähemmän. Nyt osa porukasta tulee ylipalvelluksi ja osa porukasta ei tule riittävästi palvelluksi. Näin arvioi VTV:n ylitarkastaja Pietari Suomela. Suomelan mukaan myös tämä on linjassa VTV:n suositusten kanssa. – Voisimme silloin siirtää resursseja heille, jotka tarvitsevat henkilökohtaista palvelua. Työttömien velvoite hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa ei ole poistumassa laista. Lakiluonnoksen mukaan määrällinen työnhakuvelvollisuus yksinkertaistuisi. Rahoituksen ehtona on, että Suomi pystyy saavuttamaan vuonna 2022 käyttöön otetun pohjoismaisen työvoimapalvelumalliin tavoitteet. Hän olisi toivonut, että laki mahdollistaisi vähemmillä palveluilla pärjäävien työnhakijoiden palvelemisen digitaalisten palveluiden avulla. Työllisyysalueiden johtajien mielestä hallituksen tekemät muutosehdotukset ovat oikeansuuntaisia mutta liian pieniä. – Monille osa-aikatyötä tekeville kokoaikatyö ei ole mahdollista esimerkiksi työkyvystä, työn luonteesta tai perhetilanteesta johtuen. Suomela pitää hyvänä, että virkailijoiden harkintavaltaa täydentävien työnhakukeskustelujen järjestämisessä aiotaan lisätä. ” Lakiluonnoksessa ei oteta kantaa ongelman ratkaisuun. Työllisyyspalvelujen järjestäminen siirtyi valtiolta kunnille vuoden alussa. Työllisyysalueiden toivomaa suurempaa asiakaslähtöisyyttä ei ole kuitenkaan lakiluonnoksessa
Yhteisessä vetoomuksessa liitto ja puoluesihteerit toivovat keskustelun kuntavaaliteemoista kuten lasten ja nuorten hyvinvoinnista, koulutuksen laadusta ja kuntien ja koko Suomen elinvoimasta pysyvän asiallisena sekä vaalien aikana että niiden jälkeen. Isotalo kertoo, että suomalaiset ovat tutkimusten mukaan innokkaita vaalikoneiden käyttäjiä. Kuntaliiton toimitusjohtaja toivoo, että tulevat päättäjät tekevät ratkaisuja hyvässä yhteistyössä. Väittämiä arvioidaan viisiportaisella asteikolla, jossa vastaaja voi olla väittämän kanssa täysin eri mieltä, täysin samaa mieltä tai jotain siltä väliltä. Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien, RKP:n, SDP:n, vihreiden ja vasemmiston puoluesihteerit. Uutta sisältöä ovat arvokartat, joiden perusteella omaa ehdokasta ja puoluetta voi myös arvioida. maaliskuuta. – Kunnissa ratkaistaan tulevina vuosina niin isoja ja koko Suomelle merkityksellisiä asioita, että tulevien päättäjien on syytä tehdä päätöksiä hyvässä yhteistyössä ja ratkaisuja hakien. Helsingin perussuomalaiset kertoi asiasta torstaina. Tilastokeskuksen mukaan 57 prosenttia suomalaisista kertoi käyttäneensä viime eduskuntavaaleissa ainakin yhtä vaalikonetta. Isotalon mukaan vaalikoneen suositus voi joko vahvistaa äänestäjän äänestyspäätöstä tai saada harkitsemaan uudelleen. Kuntaliitto ja puolueiden puoluesihteerit myös muistuttavat, että henkilökohtaisuuksiin menevät hyökkäykset eivät kuulu suomalaisen demokratian perinteisiin. – Vaalikoneen suositus äänestäjälle on painoarvoltaan merkittävämpi kuin esimerkiksi sukulaisen tai kaveripiirin mielipide, Isotalo kertoo. Rydman on perussuomalaisten ehdokas Helsingin pormestariksi. Hän keräsi yksin yli puolet perussuomalaisten vajaan 34 000 äänen äänimäärästä Helsingissä. Vain tanskalaiset käyttävät vaalikoneita suomalaisia ahkerammin. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Uutissuomalainen p. Mediataloilla on iso vastuu väittämien valinnassa, hän sanoo. huhtikuuta. Aiemmin ehdolle ovat lähteneet myös sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ja elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.). Mediakonserni Keskisuomalaisen vaalikoneet avataan ensi viikon keskiviikkona. Tärkeää silloin on, että kysymyksillä on vaalien kannalta oikeasti merkitystä. Yli puolet kuntapäättäjistä kuitenkin arvioi, että julkinen keskusteluja päätöksentekokulttuuri vaikuttaa merkittävästi oman kunnan toimintaedellytyksiin tulevalla valtuustokaudella. – Käsitelläänkö vaalikoneessa vaikkapa enemmän maahanmuuttokuin ilmastonäkökulmaa vaikuttaa lopputulokseen. Kuntaliiton Kuntapäättäjätutkimuksen mukaan kuntien päätöksentekoilmapiiri on kehittynyt parempaan suuntaan. Kone julkaistaan konsernin kaikkien maakunta-, alue-, paikallisja kaupunkilehtien verkkosivuilla. Alueja kuntavaalit pidetään 13. Puolueet sitoutuvat vetoomuksessa edistämään turvallista, erilaisia mielipiteitä kunnioittavaa ja loukkaamatonta vaalikampanjointia. Uutta sisältöä ovat arvokartat. Vaalikoneiden huono puoli voi olla Isotalon mukaan se, että väittämissä on usein pyritty etsimään kysymyksiä, joissa puolueiden kannat eroavat toisistaan. ” Kysymykset on räätälöity paikallisesti. Kuntaliitto ja puoluesihteerit vetoavat asiallisen keskustelun puolesta vaalien alla STT Kuntaliitto ja puolueiden puoluesihteerit vetoavat hyvän keskusteluilmapiirin puolesta alueja kuntavaalien lähestyessä. – Ne myös lisäävät erityisesti niiden ihmisten äänestysaktiivisuutta, joiden politiikkatietämys on muuten ohutta. Alueja kuntavaalit järjestetään yhtä aikaa sunnuntaina 13. Isotalo kannustaa tekemään useampia vaalikoneita, sillä se, mitä väittämiä koneessa on esillä, vaikuttaa lopputulokseen merkittävästi. Konsernin kehityspäällikkö Juho Hämäläinen kertoo, että konsernin vaalikoneiden etuna on paikallisnäkökulman huomioon ottaminen. – Palvelemme lukijoita sillä, että kysymykset on räätälöity paikallisesti. Vaalikoneiden merkitys on alueja kuntavaaleissa erityisen suuri, sillä ehdokkaat eivät ole välttämättä äänestäjälle muuten tuttuja. – Emme hyväksy minkäänlaista ehdokkaisiin kohdistuvaa väkivaltaa, uhkailua tai painostamista, epäasiallista viestintää tai valheellisten tietojen levittämistä, puoluesihteerit ja Kuntaliitto painottavat. Vaalikoneet antavat Isotalon mukaan äänestäjille nopean keinon löytää sopiva ehdokas, jota äänestää. Tehkää hyviä päätöksiä lasten ja nuorten tulevaisuuden eteen, älkää pilatko tätä mahdollisuutta riitelemällä, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen sanoo tiedotteessa. Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 9 Vaalikoneiden merkitys alueja kuntavaaleissa erityisen suuri Katri Nieminen / Uutissuomalainen M ediakonserni Keskisuomalaisen alueja kuntavaalikoneet avataan ensi viikon keskiviikkona 5. Näin arvioi politiikan tutkimuksen väitöskirjatutkija Veikko Isotalo Helsingin yliopistosta. Kehityspäällikkö Juho Hämäläinen Yleisten ja paikallisten väittämien lisäksi vaali koneissa on nyt mukana arvokartat. Halla-aho oli vuoden 2021 kuntavaaleissa pääkaupungin äänikuningas ja keräsi lähes 19 000 ääntä. Hämäläinen kertoo, että Mediakonserni Keskisuomalaisen vaalikoneet kattavat lähes koko Suomen länsirannikkoa, Pohjanmaata ja Pohjois-Suomea lukuun ottamatta. Kummassakin vaalikoneessa on yleisiä ja paikallisia väittämiä. Koneilla on iso vaikutus äänestyspäätökseen. Seuraavaksi suurin ääniharava Helsingissä oli liki 16 000 ääntä kerännyt ulkoministeri Elina Valtonen (kok.), joka ei ole lähtenyt ehdolle tämän kevään kuntavaaleihin. huhtikuuta. – Valtakunnan uutisissa ei useinkaan käsitellä paikallisia kysymyksiä, jotka nousevat esille vaalikoneissa, Isotalo sanoo. HANNA MARJANEN Jussi Halla-aho lähtee ehdolle kuntavaaleihin STT Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) lähtee ehdolle kuntavaaleihin. Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen sanoo, että kunnissa ratkaistaan tulevina vuosina isoja asioita
Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Venäjän ja Yhdysvaltain väliset keskustelut antavat toivoa ongelmien, kuten Ukrainan konfliktin, selvittämiseen. EU-johtajat tapaavat Zelenskyin kahdesti viikon sisällä Britannian pääministeri Keir Starmer isännöi sunnuntaina Euroopan johtajien kokousta, jossa on määrä keskustella Ukrainan sodasta ja Euroopan turvallisuustilanteesta. Ranska haluaisi pääsyn mineraalivarantoihin muun muassa sotilaskäyttöä varten, kertoi maan puolustusministeri Sebastien Lecornu ranskalaismedialle torstaina. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Antonio Costan mukaan kokouksessa on määrä tehdä ensimmäisiä lyhyen aikavälin päätöksiä, jotta Eurooppa on kykeneväisempi vastaamaan nykyisiin ja tuleviin turvallisuushaasteisiin. Ensi torstaina järjestettävän ylimääräisen huippukokouksen aiheena ovat Euroopan puolustus ja Ukrainan tilanne. – Me emme halua saada korvausta. Zelenskyi on aikaisemmin varoittanut, että sopimuksen kohtalo saattaa riippua keskusteluista, joita käydään presidentti Donald Trumpin kanssa. Mineraalisopimus antaisi Yhdysvalloille mahdollisuuksia hyödyntää Ukrainan kriittisiä raaka-aineita. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoi keskiviikkona, että maiden diplomaatit tapaavat torstaina Turkissa keskustellakseen ”systemaattisista ongelmista” maiden suurlähetystöjen toiminnassa. Ministerin mukaan Ranska ei halua mineraaleja korvauksina Ukrainalle antamastaan sotilasavusta. – Me aiomme saada Euroopan tekemään sen, Trump sanoi turvatakuisiin viitaten. Rahastoa hallinnoisivat lehden julkaiseman sopimuksen mukaan yhteistyössä Ukrainan ja Yhdysvaltain hallitusten edustajat. Mutta puolustusteollisuutemme tarvitsee tietyn määrän raaka-aineita, jotka ovat avainasemassa omille asejärjestelmillemme. Trumpin mukaan turvatakuiden tarjoaminen Ukrainalle olisi Euroopan tehtävä. ”Trump tekee Amerikasta tosi pienen” lukee mielenosoittajien lakanassa. Myös Ranska käy Ukrainan kanssa keskusteluja mahdollisuudesta käyttää Ukrainan mineraalivarantoja. Zelenskyin on määrä valvoa sopimuksen allekirjoittamista. Ukraina ei ole kommentoinut asiaa. Kokoukseen on tällä tietoa osallistumassa myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi. Zelenskyi on aikaisemmin varoittanut, ettei mineraalisopimuksen solmiminen ole varmaa. 10 Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 Mineraalisopimus nytkähti eteenpäin STT, AFP U krainan kiistelty mineraalisopimus Yhdysvaltojen kanssa vaikutti etenevän torstaina, kun Ukrainan hallitus antoi varapääministeri Julija Svyrydenkolle ja ulkoministeri Andri Sybihille luvan sopimuksen allekirjoittamiseen. Yhdysvaltain Kiovan-suurlähetystön edessä toissapäivänä pidetyssä protestissa vastustettiin Ukrainan ja Yhdysvaltain välistä mineraalisopimusta. Starmerin ja Trumpin oli määrä tavata torstaina, Zelenskyin ja Trumpin perjantaina. – Sopimus voi olla hyvin menestyksekäs tai sitten yksinkertaisesti kadota. Alustavan sopimustekstin mukaan Ukraina ja Yhdysvallat aikoisivat perustaa jälleenrakennusinvestointirahaston. Kokouksessa voidaan odottaa lisätietoja mahdollisesti Ukrainalle annettavasta lisätuesta. Kumpikaan maista ei ole kertonut, keitä kaikkia keskusteluihin osallistui. SERGEY DOLZHENKO / EPA-EFE AFP Venäjän ja Yhdysvaltain edustajat tapasivat Istanbulissa Venäjän ja Yhdysvaltain edustajat tapasivat torstaina Istanbulissa ja keskustelivat useita tunteja, kertoi muun muassa venäläinen uutistoimisto RIA Novosti. Ukrainan hallitus antoi luvan sopimuksen allekirjoittamiseen. Uutistoimiston mukaan Venäjän edustajat poistuivat kokouspaikalta kommentoimatta keskusteluja medialle. Kyiv Independentin mukaan sopimusteksti oli peräisin Ukrainan hallituslähteeltä. Lecornun mukaan keskusteluja on käyty jo lokakuusta asti ja niitä ovat johtaneet molempien maiden puolustusministerit. Samaan aikaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi oli matkalla Irlannin kautta kohti Yhdysvaltoja, missä hänen oli määrä tavata presidentti Donald Trump perjantaina. Trump on aikaisemmin kertonut, että sopimus allekirjoitetaan tapaamisen aikana. p Ulkomaat. Ei ensi vuonna, mutta seuraavien 30 tai 40 vuoden aikana, ministeri sanoi. Se, tuleeko siitä menestys, riippuu luullakseni keskusteluistamme presidentti Trumpin kanssa. Zelenskyi on kutsuttu myös ensi viikolla järjestettävään ylimääräiseen Eurooppa-neuvoston kokoukseen eli EU-huippukokoukseen. Keskustelut saivat ranskalaisministerin mukaan alkunsa Zelenskyin ajatuksesta ”sisällyttää mineraalit voitonsuunnitelmaan”. Rahaston hallintoon ja toimintaan liittyvät tarkemmat ehdot esiteltäisiin myöhemmässä sopimuksessa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasi Irlannin pääminiterin Micheal Martinin Dublinissa matkallaan Washingtoniin. Zelenskyi on sanonut toimittajille myös aikovansa kysyä Trumpilta, aikooko tämä lopettaa Ukrainan tukemisen. Hän myös sanoi, että yhdysvaltalaisista turvatakuista ei ole vielä sovittu. Putin kommentoi asiaa torstaina Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n kokouksessa ennen Turkin-tapaamisen päättymistä. Alustavaa mineraalisopimusta keskiviikkona kommentoinut Zelenskyi kuvasi sopimusta kehykseksi ja sanoi toivovansa, että se johtaa laajempaan sopuun Yhdysvaltain kanssa. Kyiv Independentin haltuunsa saamassa sopimustekstissä kirjoitetaan muun muassa, että Ukraina maksaa rahastoon 50 prosenttia kaikista tuloista, jotka saadaan valtion omistamista luonnonvaroista tulevista tuotoista. Teemme johtopäätöksiä niiden jälkeen. Sekä Starmerin että Zelenskyin on määrä tavata ennen Lontoon-kokousta Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Washingtonissa
Oikeuden mukaan iskun tarkoituksena oli surmata ainakin kymmenkunta ihmistä ”kostoksi” Koraanin polttamisille Ruotsissa. AFP Pohjois-Korea lähetti lisää sotilaita Venäjälle STT, AFP Pohjois-Korea on lähettänyt lisää sotilaita Venäjälle sekä siirtänyt sotilaita jälleen taisteluiden etulinjaan Kurskin alueella. Määräaika vetäytymiselle täyttyi viime viikon tiistaina. Israel vapautti satoja palestiinalaisvankeja. Öcalan on ollut vankilassa vuodesta 1999 saakka. Israelin sotilastoimien seurauksena Gazassa on sen jälkeen kuollut Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan vajaat 48 500 ihmistä. – Kehotan laskemaan aseet, ja otan historiallisen vastuun tästä kehotuksesta, 75-vuotiaan Öcalanin DEM-kurdipuolueen valtuuskunnan välityksellä julkisuuteen saattamassa lausunnossa sanottiin. Etelä-Korea sanoi aiemmin, että Venäjän rinnalla Kurskissa taistelleet pohjoiskorealaiset eivät olleet osallistuneet taisteluihin tammikuun puolivälin jälkeen. Aselevon ensimmäinen vaihe päättyy lauantaina. Qatarilaismedia alJazeeran mukaan puolustusministeri Katz sanoi israelilaismedia Channel 7:lle, että myös raja-alue Egyptin ja Gazan välillä säilytetään puskurivyöhykkeenä, ”aivan niin kuin Libanonissa ja Syyriassa”, eikä Israelin asevoimat aio poistua alueelta. Turkki ja useat länsimaat luokittelevat PKK:n terroristijärjestöksi. Järjestö tunnetaan myös nimellä Vilayat Khorasan. PKK:n perustaja Abdullah Öcalan kehotti järjestöään laskemaan aseensa STT, AFP Elinkautista vankeusrangaistusta Turkissa kärsivä Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n perustaja Abdullah Öcalan (kuvassa) antoi torstaina historiallisen ilmoituksen, kun hän kehotti järjestöään laskemaan aseensa ja lopettamaan toimintansa. Kaksija kolmekymppiset miehet asuvat Saksassa ja ovat veljeksiä. Kanslian lausunnon mukaan kolme neljästä kuolleena palautetusta panttivangista oli surmattu heidän ollessaan vankeudessa Gazan kaistalla. Paikallismedian lähteiden mukaan veljesten on määrä palata maahan maaliskuussa järjestettävään oikeuskäsittelyyn. Ruotsin radion mukaan Thüringenissä sijaitseva tuomioistuin tuomitsi miehet yli neljäksi ja viideksi vuodeksi vankeuteen terrori-iskun suunnittelemisesta. Gazassa on edelleen Israelin armeijan tietojen mukaan 58 panttivankia, joista 34:n uskotaan kuolleen. Yhteenotoissa on saanut surmansa ainakin 40 000 ihmistä. Venäjä liitti Ukrainaan kuuluvan Krimin niemimaan itseensä vuonna 2014. Ulkomaat p. Kuvassa vapautettu palestiinalaismies on tavannut perheensä Khan Yunisin kaupungissa Gazassa. Syyttäjän mukaan suunnitelmaan kuului ampua kuoliaiksi poliiseja ja muita ihmisiä Ruotsin valtiopäivien läheisyydessä. Hamas ei tuoreeltaan kommentoinut syytöstä. YK:n mukaan terveysministeriön luvut ovat verrattain luotettavia. Kurdijohtajan vangitsemisen jälkeen neuvotteluja aseellisen taistelun lopettamisesta on käyty useaan otteeseen, mutta ne ovat aina kariutuneet tuloksettomina. PKK on käynyt sissisotaa Turkin valtiota vastaan vuodesta 1984. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP:lle Etelä-Korean tiedustelupalvelun edustaja. Kaksi miestä suunnitteli terrori-iskua Ruotsin valtiopäiville STT, TT Saksassa kaksi afganistanilaista miestä tuomittiin torstaina terrori-iskun suunnittelemisesta Ruotsin parlamenttiin eli valtiopäiville. Oikeuden mukaan miehet olivat pitäneet järjestöön tiiviisti yhteyttä iskua suunnitellessaan. Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 11 Israel lähetti valtuuskunnan neuvotteluihin Gazan aselevon jatkamisesta STT, AFP Israel lähetti torstaina valtuuskunnan Kairoon epäsuoriin neuvotteluihin äärijärjestö Hamasin kanssa Gazan aselevon jatkamisesta, kertoi pääministeri Benjamin Netanjahun kanslia lausunnossaan. Viimeisin rauhanyritys 2013– 2015 päättyi verisesti PKK:n ja Turkin turvallisuusjoukkojen välisiin taisteluihin useissa kurdikaupungeissa Kaakkois-Turkissa. Venäjä ja Pohjois-Korea eivät ole vahvistaneet toistensa auttamista. Kiistellyn sosiaalisen median vaikuttajan Andrew Taten ja Tristan Taten syytetään perustaneen kahden naisen kanssa rikollisjärjestön Romaniassa ja Britanniassa ja hyväksikäyttäneen useita ihmisiä. Neuvottelujen aselevon jatkumisesta on odotettu alkavan sunnuntaina. Hamas on aiemmin ilmoittanut olevansa valmis vapauttamaan aselevon toisessa vaiheessa yhdellä kertaa kaikki loput hallussaan olevat panttivangit. Brittiläis-yhdysvaltalaisille veljeksille annettiin joulukuussa 2023 maastapoistumiskielto. Hän sanoi pohjoiskorealaissotilaiden osallistuneen uusiin hyökkäyksiin Kurskin alueella Venäjän joukkojen rinnalla. AFP:n lähteen mukaan samaisia sotilaita on nyt lähetetty taas etulinjaan. Venäjä sulki torstaina pois mahdolliset neuvottelut Venäjän itseensä liittämien viiden ukrainalaisalueen asemasta. Gazan sota alkoi lokakuussa vuonna 2023, kun Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt tekivät terrorihyökkäyksen Israeliin. Somevaikuttaja Andrew Tate on lähtenyt Romaniasta Ihmiskaupasta syytetyt Andrew Tate (kuvassa) ja hänen veljensä ovat lähteneet Romaniasta Yhdysvaltoihin, kertoi muun muassa uutistoimisto AFP lähdetietojensa pohjalta torstaina. Täysimittaisen hyökkäyssodan aloittamisen jälkeen syksyllä 2022 se julisti neljä Ukrainan aluetta, Donetskin, Luhanskin, Zaporizhzhjan ja Hersonin, osaksi Venäjää. Lisäksi on vapautettu viisi thaimaalaista panttivankia. Ukrainalaisviranomaiset kertoivat torstaiaamuna Kyiv Independentin mukaan, että Venäjän hyökkäyksissä Ukrainaan on edeltävän päivän aikana kuollut ainakin yhdeksän ihmistä ja haavoittunut parikymmentä. Israelin pääministerin kanslian mukaan Hamas olisi surmannut panttivangit, joiden ruumiit varhain torstaina palautettiin. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi toimittajille, että alueet ovat ”erottamaton osa maatamme”. Seitsemän siviiliä kuoli iskuissa Donetskissa, yksi Pokrovskissa ja yksi Hersonissa. Israelin on puolestaan määrä vapauttaa yhteensä 1 900 palestiinalaisvankia, joista noin 1 700 on jo päässyt vapaaksi. Yksi oli surmattu jo Hamasin hyökkäyksessä Israeliin, lausunnossa sanottiin Israelin saamiin tiedusteluja muihin tietoihin viitaten. Neuvottelujen jatkamisesta kerrottiin sen jälkeen kun Hamas oli luovuttanut neljän panttivangin ruumiit Israelille, minkä jälkeen Israel vapautti yli 640 palestiinalaisvankia. Israelin joukot pysyvät toistaiseksi Etelä-Libanonissa Israelin joukot pysyvät toistaiseksi puskurivyöhykkeellä Libanonin ja Israelin rajalla, puolustusministeri Israel Katz sanoi torstaina. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi helmikuun alkupuolella, että Pohjois-Korean sotilaat olivat palanneet takaisin etulinjaan Kurskin alueella. Israelilaisministerin mukaan maa sai Yhdysvalloilta hyväksynnän sille, että se voi pitää joukkonsa alueilla Etelä-Libanonissa lähellä Israelin rajaa. Maat ovat kuitenkin allekirjoittaneet sopimuksen muun muassa keskinäisestä puolustamisesta. Sen aikana Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt ovat vapauttaneet 25 panttivankia ja luovuttaneet Israelille kahdeksan ruumista. Amnestyn arvion mukaan puoli miljoonaa siviiliä joutui pakenemaan kodeistaan. Hamas luovutti Israelille neljän panttivangin ruumiit. Järjestö on aiemmin sanonut useiden panttivankien saaneen surmansa Israelin omissa ilmaiskuissa Gazan kaistalle. Israelin ja äärijärjestö Hizbollahin marraskuussa solmiman aseleposopimuksen yhtenä osana oli Israelin joukkojen vetäytyminen Etelä-Libanonista. Eteläkorealaisten ja länsimaisten tiedustelutietojen mukaan Pohjois-Korea lähetti aiemmin yli 10 000 sotilasta Venäjälle. Israel vapautti torstaina yli 640 palestiinalaisvankia vastineeksi Hamasin luovuttamasta neljän panttivangin ruumiista. Ukrainan ilmavoimien mukaan Venäjä hyökkäsi Ukrainaan keskiviikon ja torstain välisen yön aikana lähes 170 lennokilla. Hyökkäyksen seurauksena kuoli Israelin viranomaisten mukaan pitkälle yli 1 200 ihmistä, valtaosin siviilejä. Oikeus totesi heillä olevan kytköksiä Isis-K-järjestöön Afganistanissa
p Urheilu. Pystyy sitä kautta auttamaan myös joukkuetta tosi hyvin. Jokerien sisäisessä pistepörssissä hän oli torstaina kakkospaikalla, vain pisteen Oliver Sunia perässä. Olemme tehneet paljon maaleja ja päästäneet vähän maaleja. – Sitä kautta on myös tulostakin tullut paremmin. Maalivahti, puolustus, hyökkäys. – Se on selkeästi ollut mielessä kaksi vuotta ja niitä on pyritty hiomaan mahdollisimman paljon. – Se oli itsellänikin tarkoituksena, että pääsee oikeasti pelaamaan paljon. Runkosarjan voitto on tulossa yli 20 pisteen erolla. Päästettyjen maalien merkintöjä oli torstaihin lähdettäessä vain 13. Juuri pelaamalla kehittyy. Tuomolalla oli nyt ennen kahta viimeistä runkosarjan peliä 16 pistettä vähemmän kuin muuan Atro Leppäsellä oli Kiekko-Espoon kaudella 2022–23, mutta vertailu näiden kahden Mestistä pelanneen puolustajan välillä on jo mahdollista. Topias Kauhala JÄÄKIEKKO M estiksen runkosarja loppuu viikonloppuna ja Helsingin Jokereita edustava FoPS-kasvatti Riku Tuomola on päättämässä runkosarjaa huimilla tilastolukemilla, monenlaisessa erilaisessa tilastokategoriassa. Hyvä, että on tullut luottoa valmennukselta ja on päässyt pelaamaan paljon. Erona näiden hyökkäyspäässä tehokkaiden puolustajien tarinoissa on muun muassa se, että Tuomola ei aloittanut Leppäsen tavoin aikuiskiekon matkaansa kakkosdivisioonasta käsin, vaan pelasi ensimmäiset aikuisten pelinsä lainalla Mestiksen FPS:ssa. – Tosi hienosti on hänellä mennyt ja totta kai ja se tuo tavallaan uskoa omaan tekemiseen, että Mestiksestä voi nousta sinne Liigaan ja oikeasti voi myös tehdä tulosta siellä, Tuomola sanoo. – Se todellakin auttaa. Tuomolan kaltaiselle nuorelle pelaajalle voi tämä kausi olla myös historiallisen tärkeä erilaisten kiekko-oppien kautta. ” En ole pelannut tuollaisessa joukkueessa koskaan. Jos sarjataulukkoa katsoo, niin en ole näin ylivoimaisessa joukkueessa pelannut. – Ihan huikeita pelaajia ja ollaan myös pystytty voittamaan todella paljon pelejä. Jokerit pelaa runkosarjan perusteella huippuluokan kautta. Sitten on isossa roolissa päässyt pelaamaan ja hyvien pelaajien kanssa, niin se auttaa aika paljon, Tuomola miettii. Riku Tuomola +50 Riku Tuomolan plusmiinustilaston lukema on historiallisen hyvä. Forssalaispuolustaja on voittamassa sarjan plusmiinustehotilaston aivan ylivoimaisesti. Mikä sitten Tuomolan, 22, mielestä selittää hänen huipputilastonsa plusmiinussarakkeessa. Mikä niistä pistää hänelle itselleen eniten silmään. Se on se isoin juttu. – Muistaa kenen kanssa on pelannut, millaisia pelaajia on ollut ja mitä on kukin tehnyt ollakseen niin hyvä. Tällä kaudella hän Jokerien forssalaislähtöinen puolustaja Riku Tuomola jyrää monissa tilastoissa. Ettei vain tule treeneistäkään mitään pieniä vammoja, hän kertoo. – Aika harvinaislaatuinen tapaus, mutta todistaa juuri sen, että ei se kuitenkaan mahdotonta ole. Pienelle liigavastuulle jäänyt puolustaja pystyy Mestiksen isoilla peliminuuteilla hiomaan omaa pohjimmaista peli-identiteettiään tehokkaammin kuin Liigassa. Tuomola halusi Mestiksessä kehittää muun muassa puolustuspelaamista ja kamppailupelaamista ennen uutta yritystä vakiinnuttaa paikka Liigassa. – En ole kyllä pelannut tuollaisessa joukkueessa koskaan. Tiesin tarkkaan Ketterään mennessä, missä asioissa pitää olla selkeästi parempi, missä asioissa tulen pärjäämään siellä ja mitkä tulevat olemaan jopa vahvuuksia, hän kertoo viime kauden siirrostaan Mestiksen Ketterään. – Siitä huomaa, että hän valmistautuu kyllä joka treeneihin, avaa kaikki paikat ja tekee alkulämmöt todella huolella. Aika yllättävästikin [olen] noussut korkealle, hän sanoo. Tuomola oli ennen torstain peliä ollut 63 kertaa jäällä, kun Jokerit on tehnyt maalin erikoistilannepelaamisen ulkopuolella. Tätä nykyä 26-vuotias Leppänen nousi sen kaudeksi päätteeksi Liigaan ja rikkoi hiljattain Vaasan Sportin paidassa Liigan yhden kauden puolustajien piste-ennätyksen. Peliajoissa Tuomola on noussut jo joukkueensa ykköseksi peliaikakeskiarvolla 23.31, mikä ei sekään ole pieni asia Jokerien tasoisessa joukkueessa. Parilla lisäplussalla Jokerien kahdesta viimeisestä runkosarjapeleistä, Tuomola veisi vertailukohdat jo 1990-luvun puoliväliin. Alla on liigakausiakin, sillä Tuomola on pelannut jo 51 peliä Liigassa – yksi peli pois lukien kaikki niistä KooKoon paidassa. – Se on joo iso juttu. – Totta kai itsekin pitää aika paljon tehdä oikein. Plusmiinustilastossa ei vastaavaa Mestis-kautta ole nähty 25 vuoteen. [Valtteri] Filppula, [Juhamatti] Aaltonen, [Antti] Pihlström, Tuomola listaa. Hienojen plusmiinustilastojensa päälle on Tuomola ollut tehoillaan 12+30=42 voittamassa Mestiksen puolustajien maalipörssin, syöttöpörssin ja pistepörssin. Päästä kehittämään niitä osa-alueita, missä haluaa kehittyä. 12 Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 FoPS-kasvatti pelaa Mestiskauttaan huimin tilastoin kokee pystyneensä ottamaan askelia myös kiekollisessa pelaamisessa ja ylivoimapelissä. Sen lisäksi, että pistetilastot toki kertovat siitä, että hänen ollessa jäällä on tehoja syntynyt. Hänen tilastolukemansa oli ennen Jokerien torstai-illan Ketterä-kotipeliä peräti +50. Filppulaa on esimerkiksi pidetty suomalaisessa jääkiekkossa huippuammattilaisen perikuvana. Löytyy ihan maailman tasolla huippupelaajia. Luvussa ei ole huomioitu torstaiillan Ketterä-peliä. Siinä hän on ihan omalla kymmenluvullaan, sillä sarjan seuraavaksi paras tilastoluku on toisella Jokerit-pakilla Saku Forsblomilla, 27. On tosi paljon tullut hyvää esimerkkiä. On todella laadukas joukkue kaikilla osa-alueilla. Mitä Tuomola kokee häneltä jo oppineensa. – Olen sanonut, kun tästä on kysytty, että meillä on hyvä joukkue. – Vallea kun katsoo, niin kyllä hän joka kerta tekee alkulämmöt todella huolella. Tarina on klassinen. – Mestis on kuitenkin tällä hetkellä ihan hyvätasoinen sarja. – Ehkä tällä hetkellä plusmiinustilasto on sellainen, mikä selkeästi osuu silmään. Historiallista perspektiiviä voi hakea sitä kautta, että kukaan ei ole saanut Suomen kakkostasolla yhtä hyvää lukemaa sitten Harri Ahon ja kauden 1999–2000
Miten tämä Jokerien joukkue vertautuu hänen mielestään tasollisesti Liigan joukkueisiin. Joukkue latoi neljä seuraavaa maalia ja ratkaisi pelin. – Varmasti [tämä] tulee kaikille olemaan omanlainensa mentaalinen haaste. Yhtä lailla Mestiksen runkosarja on osoittanut, että päävalmentaja Risto Dufvan alaisuudessa on Jokerit saanut rakennettua pelilleen erittäin hyvät rakenteet. – Tuntuu, että on odottava meininki pleijareita ajatellen. Miten juuri suhtautua paineeseen. Viimeinen erä oli nyt liikaa Suuppareille Tampereen keskiviikkoillassa. Maalijuhlat jatkuivat toisessa erässä. Runkosarjan voittonsa jo selvällä erolla ratkaissut Jokerit kohtaa puolivälierissä joko TUTO:n tai RoKin. Classic United aloitti maalinteon pelin 11. Jani Vuorela ” Kaikki haluaa päästä näyttämään parastaan. Ensimmäinen erä tarjosi yleisölle nähtävää kuuden maalin edestä. Kuudentena sarjataulukossa olevan FoSun viimeinen runkosarjapeli on ensi viikon lauantaina, kun joukkue saa vieraakseen sarjakärki Pirkat. Seuran tavoitteet ovat selvät. Peliä alusta asti hallinnut Classic karkasi FoSulta kolmannen erän alussa ja paineli 9–6 (4–2, 1–3, 4–1) -voittoon. – Jos Liigan häntäpään joukkueisiin vertaa, niin uskon, että meillä on todella kilpailukykyinen joukkue, ja pystytään kyllä haastaamaan ja jopa voittamaan siellä. Tappio vei FoSulta mahdollisuudet nousta neljän parhaan joukkueen pudotuspeleihin. Mutta kuten sanoit, niin on hyvä, että lyötyy kokeneita jätkiä, jotka pystyvät antamaan tipsejä nuoremmille ja johtamaan joukkuetta. Forssalaisten kiusaksi Classic tuli tehokkaana kolmanteen erään. Riku Tuomola Urheilu p. Yritetään vielä runkosarjassa hioa peliä entisestään ja saada hyvä loppu tähän runkosarjalle, että pystytään aloittamaan pleijarit hyvällä fiiliksellä, Jokerien forssalaislähtöinen puolustaja Riku Tuomola sanoo. Näissäkään numeroissa ei pitkään oltu, sillä Classic lisäsi erän lopulla johtoaan kahdella maalilla. Kun vauhtiin kerran päästiin, lisää seurasi nopeasti. Tietysti tappio harmittaa, kun kahden erän jälkeen olimme vielä tasoissa ja pisteitäkin olisi tarvittu, totesi FoSun päävalmentaja Jani Vuorela pelin jälkeen. – Kaikki haluaa päästä näyttämään parastaan. Mestiksessä joukkue on ollut suorastaan ylivoimainen. ”Tämä on mentaalinen haaste varmasti kaikille” Topias Kauhala Mestiksen runkosarja päättyy lauantaina ja pudotuspelit alkavat jo maanantaina. Tuomola, 22, on pelannut urallaan jo 51 ottelun verran Liigaakin. Päälle tulee vielä Helsingissä pelaavan seuran saama mediahuomio. Classic karkasi heti erän alussa tukevaan 5–2-johtoon, mutta FoSu ei antautunut, vaan säntäsi takaa-ajoon. Toisaalta juuri Jokereissa on Valtteri Filppulan ja kumppanien myötä kokemusta isoista painetilanteista. Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 13 Vahva Classic United vei FoSulta saumat pudotuspeleihin Kai Sandberg SALIBANDY Sarjakolmonen Classic United oli pelätyn paha vastus Forssan Suuppareille Suomisarjassa keskiviikkona Tampereen Tenniskeskuksessa. Santeri Grönforsilla on kahden maalin ilta Suomi-sarjassa. Pekka Väre kavensi lopussa vielä lukemat 9–6:een Juho Hautalan syötöstä. Se on ollutkin meidän iso vahvuutemme tällä hetkellä. Asetelma on Jokereille jopa haastava. Emme päässeet enää paljon palloon ja jouduimme kyllä puolustuskannalle, Vuorela tunnusti. On turvallinen olo kaikilla pelata. Santeri Grönfors ja Roope Lepistö kokosivat Tampereella FoSulle tehot 2+0, Juho Hautala keräsi 2 syöttöpistettä. Minkälainen tunnelma Jokerien joukkueessa nyt on, kun runkosarjan päätös on enää ikään kuin tyyntä myrskyn edellä. On selkeä pelisysteemi ollut koko kauden Ristolla. Miika Kulmalan Juho Hautalan pohjustuksesta tekemään 2–2-tasoitukseen meni sentään pari minuuttia. Roope Lepistö ja Santeri Grönfors kavensivat kahdella maalilla ja 34. Karsinnoissa Mestiksen voittanut joukkue kohtaa pudotuspelien päätteeksi Liigan huonoimman joukkueen. Santeri Grönfors tasoitti ottelun vajaan puolen minuutin kuluttua avausmaalista Markus Lintulan esityöstä. Eino Hannula oli isäntien tehokkain 2+3-lukemilla. – Ei tuo huono peli meiltä sinänsä ollut, vastus oli hyvä. minuutilla, jolloin Juho Ollikainen vei isännät johtoon. Jokerit haluaa Liigaan nyt kun reitti pääsarjatasolle on jälleen karsintojen kautta auki. Tavoitteet ovat niin selviä ja odotukset isoja, mikä on näkynyt myös satsauksissa joukkueeseen. Kaikkien pitäisi tässä kohtaa tietää, mitä siellä tehdään. JAAKKO STENROOS / AOP ” Ei tuo huono peli meiltä sinänsä ollut, vastus oli hyvä. – Olimme matchanneet hyvin heidän kenttiinsä, mutta kaveri otti siinä uusia miehiä kentälle kolmanteen erään. FoSu-kasvatti Viljami Engman iski Classicin kolmannen osuman. minuutilla Lepistö tasoitti ottelun 5–5:een. – Kyllä. Se näkyy voittosarakkeessakin. Tästäkään ei kulunut kuin reilut puoli minuuttia, kun Eino Hannula vei tamperelaiset taas johtoon. LASSI PUHTIMÄKI Riku Tuomola osasi odottaa hyvää kautta, mutta ei ihan näin hyvää
Enää ei tarvitse spekuloida, että tuleeko sitä mitalia vai ei. – Ratkaisu jäi loppusuoralle, ja siihen olisi pitänyt tulla keulassa, Kähärä vahvisti. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA p Urheilu. Se on ollut tietoinen juttu, koska vuodet vierivät. Tosi liukkaalla suksella uskalsi lähteä hyviltä sijoilta viimeiseen laskuun, eikä tarvinnut pedata peesipaikkoja. Suhteellisen pitkällä radalla piti oikeasti jaksaa hiihtää, kun alusta pehmeä ja hidas vesikeli. Huippuonnistumisestaan Vuorinen jakoi kiitokset puolisolleen Johanna Matintalolle sekä henkilökohtaisella valmentajalleen Ville Oksaselle. Tällaista on sprinttihiihto. Kukapa olisi uskonut, että mitali tulee miesten vapaan sprintistä. Norjalaisyleisö sai torstaina sitä, mitä se oli tullut hakemaan Granåsenin upealta hiihtostadionilta, Johannes Hösflot Kläbon ylivoimaa. Parin viime vuoden ajan elämä on ollut melko kurinalaista ja kaikki ylimääräinen on riisuttu pois. – Oksanen on sanonut minulle monesti, että pronssi on jaossa jollekin minun tasoiselle urheilijalle. Käsittämätön juttu, Vuorinen nauroi. – Pikkuisen siinä purkautui. Tuore MM-mitalisti kuvaili tunnettaan pronssin varmistuttua erikoiseksi. Paikan päällä Trondheimissa valmistautuessaan Vuorinen huomasi kunnossaan hyviä merkkejä. – En sairastellut kesän aikana ollenkaan. Lauri Vuorinen ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Pasi Rein?/?STT MAASTOHIIHTO Trondheimin MM-sprintin suomalaistunnelmat olivat torstaina kaksijakoiset. Joensuu pettyi kilpailussa pahimmin. Hän viihtyy paremmin perinteisellä. Terveenä pysyminen lähtee terveellisistä elämäntavoista: ruokavaliosta ja hyvästä unesta. Yksi Suomen hiihtomaajoukkueen konkarista myönsi mitalitilin avautumisen heti avauspäivänä helpottavan tunnelmaa. Vuorisen viime vuosi on ollut miehen uran paras. Kähärä yritti parannella nousuissa asemiaan, mutta ajautui liian ahtaisiin rakosiin. Ei ollut perinteinen sähinäkilpailu, hän luonnehti. Menestys hiihdon pikamatkallakin voi kypsyä valmiiksi vasta vuosikymmenten työn tuloksena. MM-hopeaa juhli Italian jo 34-vuotias Federico Pellegrino. Lylynperä ei suuremmin harmitellut sijoitustaan vapaan hiihtotavan kilpailussa. Puhelinta en ole ehtinyt vielä katsoa, mutta kelloon pärisee ilmoituksia viesteistä koko ajan. Menestys ei ole siitä kiinni, Joensuu tyytyi sanomaan. – En saanut sen jälkeen enää hyvää paikkaa, ja porukkaa tuli kahta puolta ohi, Kähärä harmitteli. Hän hiihti upeasti alkuerässään, mutta Ruotsin Jonna Sundlingin vauhti välierissä oli liikaa. Mittarissa on jo 30 vuotta. Kerrankin onnistuin siinä, että tulin kisoihin hyvässä kunnossa, Vuorinen iloitsi. – Sitä ennen ehdin vähän nauttia pronssista. Vaikka kisasuoritus kestää vain muutamia minuutteja, on sprinttihiihto kestävyysurheilua. Kaiken näköistä on tullut tehtyä ja arvokisoissa on monesti sapettanut. – Kuntoni on edelleen hyvä. Siinä kävi flaksi. ” Pronssi pois kuleksimasta. – Niin suksen pitää tällä tasolla ollakin. – Finaalipaikka konkretisoitui välierässä, kun huomasin porukan hyytyvän tosi raskaissa olosuhteissa. 14 Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 Lauri Vuorinen järjesti Trondheimin yllätyspaukun Outi Poikonen MAASTOHIIHTO V arsinais-Suomesta Perniöstä kotoisin oleva, mutta pitkään Rovaniemellä asunut Lauri Vuorinen osoitti torstaina Trondheimin hurjassa hiihtotunnelmassa, mistä sprinttihiihdossakin on oikein kysymys. Amanda Saari karsiutui aika-ajon 40:nnellä sijallaan. – Tunsin olevani herkässä kunnossa. Lauri Vuorinen teki torstaina suomalaista hiihtohistoriaa, kun hän otti sprintissä henkilökohtaisen arvokisamitalin. Suomalaisten mitalitilin avaajalla oli puolivälierässä tuuriakin, kun loppusuoraa edeltävään pehmenneeseen kurviin kaatui kaksi hiihtäjää Vuorisen edellä. Sillä mentaliteetilla lähdin finaaliin: pronssi pois kuleksimasta. – Meikäläisen medium, mutta näissä kisoissa pitäisi pystyä parempaan, toipilaana kisoihin lähtenyt Lylynperä arvioi hiihtoaan. Mutta pronssi tuli erikoisella tavalla, kun erot olivat niin valtavia. – Kisat lähtivät meiltä heti oikeille jengoille. Jasmi Joensuu pettyi MM-avauksessa ankarasti Myös Jasmin Kähärä jäi Trondheimin sprintissä tavoitteistaan. Pettymys oli liian suuri. Vuorinen kuvaili suksensa tuntuneen liukkaalta läpi torstain. Viime maaliskuussa hän nousi ensimmäistä kertaa urallaan henkilökohtaisessa maailmancupin kisassa palkintokorokkeelle, Falunin perinteisen sprintin toinen, ja Rukalla marraskuussa oli samalla matkalla kolmas. Huonolla suksella ei voi pärjätä. – Olisi pitänyt lyödä kovemmat vauhdit siihen laskuun. Jasmi Joensuu jäi sprintissä yhdeksänneksi. Kähärä hiihti erän alun rohkeasti, mutta menetti kärkipaikkansa sprinttiradan ensimmäisessä laskussa. Mutta on minulla on flaksia huonompaankin suuntaan aiemmissa kilpailuissani. Kähärä tähtäsi MM-kisoissa vähintään välieriin, joten karsiutuminen alkuerässä oli hänelle pettymys. Iso kiitos huollolle, joka teki aika monta suksitestiä. – Olen tosi iloinen Laurin puolesta, mutta itse yritin kovempaa suoritusta, Joensuu sanoi tuloksestaan. Tiesin, että kannattaa hakea ulkokautta parempaa vauhtia. Pettynyt Joensuu ei innostunut pohtimaan erävalintoja tai erilaisia taktisia vaihtoehtoja. – Yritin finaaliin, ja erästä neljä meni, mutta oma vauhti ei riittänyt. Yksi syy tasonnostolle on hänen mukaansa paljon viime päivinä suomalaishiihdossa esillä ollut aihe: terveys. – Näin edellisissä erissä, miten porukka horjui ja huojui siihen kurviin. – Nyt olen oikeasti saavuttanut jotain isoa oman urani aikana. Minulle löytyi ihan paras pari. Viime päivät ennen kisaa menivät niin hyvin kuin mahdollista, maanantaina Trondheimiin matkustanut Vuorinen sanoi. Kokenut hiihtäjä voitti suomalaisen hiihtohistorian ensimmäisen miesten sprintin arvokisamitalin. Hän joutui loppukiriin liian kaukana kärjestä. Miesten kilpailu huipentui Lauri Vuorisen MM-pronssiin, mutta korkein odotuksin sprinttipäivään lähteneet naishiihtäjät kokivat pettymyksiä. 30-vuotiaana Vuorisesta tuli Suomen ensimmäinen mieshiihtäjä, joka juhli sprintin arvokisamitalia, kun kokenut suomalaisurheilija kiri vapaalla MM-pronssille. Joensuu kangistui välierässään viidenneksi ja karsiutui kuuden parhaan loppukilpailusta. Elämänsä kunnossa oleva Vuorinen starttaa Trondheimissa seuraavaksi ensi keskiviikkona perinteisen parisprintissä. Hirveä kiritaistelu viivalle asti, mutta tunne, että tulipa se helposti, Vuorinen kommentoi. Sprintin maailmancupia johtava Jasmi Joensuu oli kilpailussa yhdeksäs, Jasmin Kähärä 14:s ja Katri Lylynperä 27:s. Vuorinen itse oli ennakoinut välieräpaikkaa vapaan sprintissä tavoitteekseen
Mössölatu ei tehnyt hommasta helpompaa, mutta se oli kaikille sama. 2. Faktian päärakennus Wiksbergissä Opettaja, luontokuvaaja Tauno Tiitan hieno jäämistö. – Toivoin vielä pidempää hyppyä ja erilaista starttia MM-kilpailuille. Ottelu pelataan Ohio Staten yliopiston amerikkalaisen jalkapallon areenalla Ohio Stadiumilla. Välierissä karsiutunut suomalainen: 9) Jasmi Joensuu. Moilanen ja Mäki karsiutuivat. KLO 13.00–13.45 Samu Pohjola, LKV 050 557 6785 Henkilö/Paketti-auto yms. 61) Turkka Nieminen Suomi –9.16,0 (5),... Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 2, 7, 12, 14, 21, 22, 23, 26, 31, 34, 36, 42, 46, 48, 49, 53, 54, 64, 70 Kunkkunumero: 26 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 4, 8, 9, 13, 15, 17, 19, 21, 24, 26, 37, 43, 44, 47, 49, 54, 56, 57, 64 Kunkkunumero: 44 Torstai 27. 26) Rebecca Sandnäs Suomi –4.36,3 (3),... Unelmasiivulla Korhosella olisi ollut mitalimahdollisuus, mutta hän jäi 15 metriä liian lyhyisiin mittoihin. Pe-Su Klo 15.15 Risto Räppääjä ja kaksoisolento -SPe-Ti Klo 17.15 Bridget Jones: Mad About the Boy K7 Pe-Ti Klo 20; Ke-To Klo 17.30 Häjyt 2 K16 Ke-To Klo 20 Captain America: Brave New World K12 Vaalikevät on täällä! Tervetuloa tapaamaan Lounais-Hämeen keskustalaisia ja vaaliehdokkaita Forssan torille lauantaina 1.3. Tarjolla makkaraa ja keskustelua ajankohtaisista aiheista! Tervetuloa paikalle! Lounais-Hämeen keskustalaiset HUUTOKAUPPA su 2.3. kierrosta: Harri Heliövaara Suomi/Henry Patten Britannia (2)–Joe Salisbury/Neal Skupski Britannia 6–4, 6–1. klo 10 alkaen. Johnny Gaudreau pelasi Columbuksen riveissä. NHL:n kaikkien aikojen yleisöennätys on vuoden 2014 ensimmäiseltä päivältä, jolloin Detroit ja Toronto Maple Leafs pelasivat Michigan Stadiumilla 105 491 katsojan edessä. 63) Teodora Westerlund Suomi –9.04,0 (5),... Sitten lössähti ja tippui alas. – Tornissa katsoin, että täällä on kivasti porukkaa. Perjantaina he osallistuvat Ilkka Herolan ja Eero Hirvosen kanssa sekajoukkuekilpailuun, lauantaina Julia Kykkäsen ja Jenny Rautionahon kanssa erikoismäen joukkuekilpailuun, ja sunnuntaina on yhdistetyn naisten toinen henkilökohtainen kilpailu. 22) Lyydia Rainio Suomi –3.59,0 (2),... Lennon alussa tuntui, että on mahdollisuuksia. Japanin Yuna Kasai nousi mäkiosuudella voittoon, Norjan Gyda Westvold Hansen putosi hopealle ja Japanin Haruka Kasai nousi kahdeksannelta sijalta pronssille. 2. – Happi ei oikein kulkenut. P.040-245 3323 / Kari www.bio-kaari.fi Ohjelmisto 28.2.–6.3. Korhonen toivoo metrien kasvavan loppuviikosta MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA AMPUMAHIIHTO ÖSTERSUND, RUOTSI Nuorten MM-kilpailut: Alle 22-vuotiaiden normaalimatkat: Miehet: 1) Sivert Gerhardsen Norja 36.54,5 (0 sakkoa), 2) Kasper Kalkenberg Norja jäljessä 1.22,6 (1), 3) James Pacal Sveitsi –1.35,1 (0),... Korhonen oli torstaina viiden kilometrin hiihdon jälkeen mukavasti kuudentena, mutta hän venytti normaalimäessä vain 82 metriä ja romahti kärkikymmeniköstä. Ottelussa muistetaan viime elokuussa liikenneonnettomuudessa kuolleita Gaudreaun veljeksiä Johnnya ja Matthew’ta. 30) Jimi Klemettinen Suomi –4.52,5 (4),... URHEILUVIIKON LOPPU Ringette. Korhonen sijoittui kaksi vuotta sitten 23:nneksi aikuisten MM-debyytissään Slovenian Planicassa. RAHAPELIT KENO Keskiviikko 26. Heliövaara ja Patten kohtaavat välierissä parin Robin Haase Hollanti/Hendrik Jebens Saksa. FoPS-Blue Rings Black, klo 12.30, jäähallissa. Kuuluisan jenkkifutispyhätön kapasiteetti on lähes 103 000, mutta tuohon ei päästä muun muassa ottelun musiikkivieraan lavan sekä tv-kameroiden sijoittelun takia. Toiseksi korkein lukema ennen viikonlopun ottelua on 85 630, joka kirjattiin vuoden 2020 alussa Dallasissa. Päiväarvonta Oikeat numerot: 8, 12, 13, 15, 16, 18, 19, 27, 38, 39, 43, 47, 48, 51, 52, 53, 55, 61, 63, 66 Kunkkunumero: 15 TENNIS DUBAI, ARABIEMIRAATIT Miesten ATP500-turnaus, palkintoarvo 3?237?670 dollaria: Nelinpelin 2. Minja Korhonen oli yhdistetyssä sijalla 12. Tällaisessa paikassa, missä laji on tosi tunnettu, tosi kiva juttu. MAASTOHIIHTO TRONDHEIM, NORJA MM-kilpailut, sprintti (v): Miehet, finaali: 1) Johannes Hösflot Kläbo Norja 2.45,74, 2) Federico Pellegrino Italia jäljessä 0,67 sekuntia, 3) Lauri Vuorinen Suomi –4,79, 4) Jules Chappaz Ranska –4,99 Vuorisen pronssi on suomalaismiesten ensimmäinen arvokisamitali sprintissä. Kotiväki @forssanlehti Petteri Ikonen?/?STT YHDISTETTY Yhdistetyn suomalaislupaus Minja Korhonen joutui tyytymään 12. Ei pohjahintoja! Katso kuvia: www.huutokauppakeskinen.fi Valtavasti Onnea Sami 50 v. sijaan MM-kisaurakan Norjan Trondheimissa aloittaneessa yhteislähtökilpailussa. NHL:ssä kirjattaneen kaikkien aikojen toiseksi korkein yleisömäärä Urheilu p. Aika-ajon suomalaiset: 9) Vuorinen –5,00, 12) Liekari –5,33, 34) Niilo Moilanen –9,89, 37) Joni Mäki –10,48. Kohdenumero 20688446 ENSIESITTELY LA 1.3. 85) Kalle Loukkaanhuhta Suomi –14.04,5 (8). – Jos miettii siltä kannalta, niin ihan hyvä se sitten on, Korhonen hymyili. Hirvonen oli hiihto-osuudella melko puhki. Puolivälierässä karsiutuneet: 14) Jasmin Kähärä, 27) Katri Lylynperä. Oli vähän heikohko tuuliolosuhde. 040 822 9069 Ajo-ohje: Ent. 69) Sissi Oikkonen Suomi 10.12,4 (5). Lauantaina. NHL kertoo, että otteluun odotetaan yli 90 000 katsojaa, joten yleisömäärä tulee olemaan liigan historian toiseksi korkein. – En tiedä. Mitä mäessä tapahtui. LUGANO, SVEITSI Miesten ATP-haastajaturnaus, palkintoarvo 91?250 euroa: Kaksinpelin 2. Yhteislähtökilpailu oli MM-ohjelmassa ensimmäistä kertaa Trondheimissa. Vielä puuttuu se, että olisi kotiyleisön edessä, Korhonen sanoi. Trondheimin normaalimäki pudotti suomalaislupauksen alas liian aikaisin. B-nuorten SM-sarja. 5) Arttu Heikkinen Suomi –2.13,4 (1),... Suomen toinen kilpailija, aikuisten MM-ensikertalainen Heta Hirvonen oli hiihdon jälkeen 22:s ja petrasi mäessä 90,5-metrisellä 19:nneksi. Kaksikko ei ehdi märehtiä kauaa torstaita, koska MM-urakka jatkuu tiiviinä. klo 13 HUUTOKAUPPAHUONE Perkiöntie 9, Forssa Puh. sija on paras, minkä suomalainen nainen on koskaan onnistunut nappaamaan yhdistetyssä aikuisten arvokilpailuissa. kierrosta: Liam Draxl Kanada (8)–Emil Ruusuvuori Suomi 6–4, 7–6 (7–2). Puolivälierissä karsiutuneet suomalaiset: 16) Emil Liekari. Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 15 OSTETAAN MOOTTORI AJONEUVOJA JA TARVIKKEITA ELOKUVAT MYYDÄÄN HUONEISTOJA JA KIINTEISTÖJÄ HUUTOKAUPPOJA MENOT JA TAPAHTUMAT PERHEILMOITUKSET KONSERTIT HONKATIE 10, 30420 FORSSA 4h+k+psh+s+ khh+wc 82/120 m² Hyväkuntoinen, muuttovalmis omakotitalo rauhallisella sijainnilla Paavolassa. Naiset, finaali: 1) Jonna Sundling Ruotsi 3.03,36, 2) Kristine Stavås Skistad Norja –2,13, 3) Nadine Fähndrich Sveitsi –2,84, 4) Maja Dahlqvist Ruotsi –9,60, 5) Julia Kern USA –10,53, 6) Lotta Udnes Weng Norja –26,43. Nyt tullut 12. Tulospörssi STT JÄÄKIEKKO NHL-jääkiekkoliigan seuraava ulkoilmaottelu pelataan sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Columbus Blue Jackets ja Detroit Red Wings kohtaavat Columbuksessa sijaitsevalla suurella stadionilla. Naiset: 1) Celia Henaff Ranska 34.05,0 (0), 2) Amandine Mengin Ranska –22,5 (1), 3) Fabiana Carpella Italia –1.05,6 (1),... Latujen varsilla ja mäkimontussa oli huomattavasti enemmän väkeä kuin kaksi vuotta sitten Planicassa. ¬ t. Naisten yhdistetyn kilpailu oli MM-ohjelmassa ensimmäisen kerran vuonna 2021
Jukka p Onneksemme Drockila palasi omimmalle alueelleen, forssalaiseen sielunmaisemaan ennen vanhaan, sukupuuttoon kuolevalla forssan murteella (FL 26.2.). Suosittelen lämpimästi sanomalehtien lukemista kaikille – niin ympäristötietoisuuden kuin luetun ymmärtämisen kehittämiseksi. Oliko Suomi siis mielestäsi 80 vuotta sitten syyllinen, kun ei vapaaehtoisesti antanut Karjalaa Neuvostoliitolle. Vaimo hoiti ja kasvatti neljä lasta. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Vai mitä p Nimim. Kyllä Suomi aivan itse silloin neuvotteli Neuvostoliiton kanssa ja vaikka osa Karjalasta menetettiin suurin osa Suomesta kuitenkin säilyi itsenäisenä, ehkä juuri aluevaatimusten vastustamisen johdosta. p Tautien aika taas meneillään. On hienoa, että seuranta kattaa laajasti Suomen eri alueita, myös Tammelan ja Someron, ja tuo esille pölyttäjälajistomme monimuotoisuuden. Kun isä sai lähtömääräyksen jatkosotaan hän lausui: ”Nyt sinä. Vanhusten määrän kasvu on ollut tiedossa vuosikymmeniä johtuen syntyvyydestä ja pidenneestä elinkaaresta, johon puolestaan vaikuttaa moni tekijä, joista osa on valtiovallan monien hyvien päätösten ”syytä”. Trump-vihaan osallistuminen taisi olla vain syrjähyppy. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Nuorimman mentyä kouluun vaimo oli monen naapurin lapsen hoitajana, josta saadusta pienestä korvauksesta ei kertynyt eläkettä. SAARA PAKASLAHTI ” Pakosta olen kaikkivoivan talouskasvun esteenä. Koska olen yksi syyllisistä, katson oikeudekseni puolustautua. Tällaisten artikkeleiden kautta nuoret saavat arvokasta tietoa ympäristöstään ja oppivat samalla kriittistä lukutaitoa. Tällaiset perusteelliset ja visuaalisesti houkuttelevat jutut ovat arvokasta luettavaa kaikenikäisille, mutta erityisesti koululaisille ne tarjoavat hienon yhdistelmän lukemisen iloa ja ympäristökasvatusta. Siitä oli maksettava myös esim. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi. Erityisen ilahduttavaa on se, että Forssan Lehti on omistanut koko aukeaman tälle tärkeälle aiheelle. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Sanomalehtien rooli tiedonvälittäjinä ja lukutaidon kehittäjinä on korvaamaton. Helsingissä kun on näinä päivinä kovin saasteinen ilma. Kuvituskuva. p Pohtimatta sitä, mikä tarkoitus on kondomien jakamisella lapsille, tuntuu siltä, että kaikenlaisia hallituksia, valtuustoja ja toimikuntia alkaa nyt oleen liikaa. Vielä ei ole ketään näkynyt! Tässä hieman puolustusta ja anteeksipyyntö, että pakosta olen kaikkivoivan talouskasvun esteenä. Pölyttäjien seuranta on tärkeää, sillä sen avulla saamme arvokasta tietoa siitä, miten näillä elämälle välttämättömillä hyönteisillä menee. Sen mukaan olen tehnyt kesän aikana 481 tuntia töitä. Muiden kokemuksista oppineina emme ole apua ja tukea hakeneetkaan, koska emme sitä luultavasti saisi. syy selvisi, kun Eva totesi: ”Ikääntyminen tappoi talouskasvun”. Kiitos FL tärkeästä journalismista. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Pentti Kaunisto Syy selvisi talouden taantumaan! Osa-aikaisesta työstä ei paljon eläkettä saa. Viimeisen ”korotuksen” jälkeen saan ”käteen” hieman aikaisempaa vähemmän! Lähes joka päivä saa kuulla, kuinka vanhuksia pitäisi hoitaa ja kuinka heitä usein todellisuudessa hoidetaan. Onko siis oman maansa puolustaminen raakalaismaista hyökkäystä vastaan väärin, ja kun Suomi ja kumppanit eivät hyökkäystä hyväksy, on se mielestäsi tuomittavaa. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Pentti, olet sitten isäntä talossa.” Vastuun antaminen 7-vuotiaalle oli tuskallinen huokaus siitä, että joutui jättämään perheen, jossa nuorin oli 3 kuukauden ikäinen, ehkä viimeisen kerran. MARKKU J. Ällöttäisikö toisin päin. Tällä hetkellä taloudellinen tilanne on se, että vuosikymmenten mittaisesta osa-aikaisesta työstä vaimo saa eläkettä suunnilleen saman, mitä minä maksan veroja. Suurin osa niistä oli pilkkeiden tekoa 8-tuntisina työpäivinä hieman vanhempien serkkujen kanssa. Itse olemme kokeneet vain sairaanhoitopuolen ja todenneet sen mainettaan paremmaksi. Talvisodan kokemukset, ja tutun perheenisän kaatuminen sodan viimeisellä tunnilla aiheutti varmaan asian! Minulla on tallella työja talkookirja kesältä 1944. kerhopalsta, kanitarha, jonka kasvateille piti hankkia ruoka, ja kodin askareita. Monenlaisia kokemuksia olen kuunnellut henkilökohtaisesti. Humppilakondomi p Kiitos Pirjo (26.2.)! Monen päivän miettiminen sai hyvän päätöksen! Päivä pelastettu p Suomalaisprofessorien aatemaailman mukaan Suomen pitäisi ostaa Keski-Euroopasta nyt päästöoikeuksia parilla miljardilla. kaikki oppikouluaikaiset menot. Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Tervetuloa tutkimaan, mitä muuta tehtiin! Lisäksi oli mm. SS (27.2.), perustelisitko, miten Suomi ja kumppanit sitä verta Ukrainassa vuodattavat. Tekstin maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Pölyttäjät ovat keskeinen osa ekosysteemiämme, ja niiden hyvinvoinnilla on suora yhteys ruokaturvaan ja luonnon monimuotoisuuteen. äh 16 Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 Petri Ojasen erinomainen artikkeli ”Kimalaisen lento ja perhosten tanssi” (FL 22.2.) nostaa esiin kansallisen pölyttäjäseurannan merkityksen. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Risto Seppä Sanomalehtien tärkeä rooli – ympäristö tietoisuus ja lukutaito karttuu lukemalla s Suomen päättäjät ovat jo vuosia ennen tämän hallituksen aikaa ihmetelleet., monien muiden ongelmien ohella, miksi talous ei kasva! Aamu-uutisissa 25.2. Käsittääkseni Venäjä niitä pommeja on Ukrainaan lähettänyt. Lapsilisää saimme, mutta toimeen oli tultava yhden hengen palkalla. Kuulumme vaimoni kanssa niihin, joille eläkettä karttui työelämässä vasta täysi-ikäisenä. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Kannattaa välttää sormien nuoleskelua kaupan tai kioskin kassalla, ällöttävä ottaa käteen nuoltu seteli, veikkauskortti tai veikkaustosite. Tällä menolla se monelta ehkä katkeaa nykyistä nuorempana! Näin saadaan ehkä talous jonkinlaiseen kasvuun! Kymmenen vuotta sitten kaupunki ilmoitti, että yli 80-vuotiaille tehdään jonkinlainen suunnitelma tuleville tarpeille. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Suutari lestissään LYHYET Kimalaisen lentoa. HYTÖNEN p Mielipide
(U) 12.00 Tähtiarpa. Ero. (U) 12.30 Iholla. 16.51 RSO & Diandra: Romanssi. Kausi 18, 1/12. 15.55 A-Talk. 17.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 21.00 Elokuva: The Hateful Eight (16). 21.00 Karppi (12). 09.55 Antiikkikaksintaistelu. 13.20 Tomi ja uskomaton Australia. 11.00 Kolkuttavalle avataan. TV7 06.00 Kosketuskohta. 14.45 Urheilustudio. 21.55 Yle Uutiset. 10.00 Onnenpyörä VIP. 22.20 Päivän sää. 17.50 Lääkärihelikopteri Cornwall. 13.15 Voimaa Sanasta. kausi käynnistyy maajussien esittelyllä. Nopeasti selviää, että Kurjella riittää vihamiehiä ja potentiaalisia kirouksen langettajia. 17.10 Futurama. MTV3 06.15 Aamusää. 18.50 Syke (12). Puoli Seitsemän juhlistaa 10 vuotta täyttävää Sohvaperunat-ohjelmaa! Vieraana studiossa Juhani, OP vierailee Soilen ja Jorman luona. 14.05 Anssi Kukkonen, kultamitaliselostaja. 12.00 Norjan musiikin tähdet. 08.24 Eka & Helmi (S). 10.40 Eränkävijät. 10.00 Amerikan rajavartijat. 07.43 Tie tähtiin (S). 22.00 Syke (7). 00.45 Rikospaikka. 22.10 Hiljainen todistaja (16). Kilpiö: Jeesus, ristinpolkuasi (Herännäisnuorten kuoro/Samuli Korkalainen). 06.50 Aamuhartaus. 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. (U) 02.25 Forensic Files (12). 16.55 Pikku Kakkonen. Uusi ohjelma alkaa. Pumpulia ja haaveita. Kettuterrieri Riku rakastaa roskaruokaa ja reissuelämää. 22.25 Tulosruutu. Vuokakakut. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. Frida Kahlon viitoittamalla tiellä. Onni ja Sisu! 06.54 Humps (S). 10.30 Kujalla. 08.30 Vaarallinen viholliselle. Pahat pojat xxx Sub klo 21.00–23.20 Draamakomedia Pahat pojat (2003) on saanut innoituksensa tositapahtumista. 06.55 Kokkaushaaste. Vakooja on keskuudessamme. Hullu naapuri. 23.30 Elokuva: Kaameat pomot 2. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.30 Remppa vai muutto Australia. 13.00 Levyraati. 15.00 Hudson & Rex (12). 20.00 Korkeasaari. 11.10 Lone Star Law. 16.20 Rillit huurussa. 13.30 Uskosta totta. 09.10 Moderni perhe. 13.55 Urheilustudio. 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. 21.00 Elokuva: Kylmä kosto. 08.05 Kuutamolla. Kausi 5, 18/18. 13.20 Elokuva: Minäkö isä! (S). Kausi 3, 11/12. (U) 21.35 Kurjen kirous. 16.30 Vaarallinen viholliselle. Mukana on myös perhemelodraamaa. (U) 10.00 Koti koiralle. 16.00 Syväluotain. Kausi 2, 9/20. 07.06 Pikku Kakkonen. 21.00 Elokuva: Rampage: Iso kohtaa isomman. 08.00 Ostoskanava. 13.20 Tuho-osasto. Salonen: Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus (RKK/Harald Andersén). Hänen managerinsa ( Antti Holma) mielestä se ei ole hyvä idea. American Fiction (2023) on hauska ja älykäs yhteiskuntasatiiri, josta voi nauttia suomalainen kalpeanaamakin. 11.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 12.00 Duudsonit tuli taloon. 11.40 Kolmiodraama. Osa 1/3.Ei löydy Viipurin vertaista. Elettyään vuosia transmiehenä 26-vuotias Mira haluaa olla jälleen nainen. 12.05 Simpsonit. Haluun tehä tän kaiken ite. 00.40 RoboCop. Kausi 1, 3/6. Rissanen): Käykäämme nyt Jerusalemiin (Human Organ). 16, 2/16. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 07.01 Poppelikumpu (S). 24, 1/8. 20.57 RSO & Diandra: Romanssi. Kausi 4, 8/11. 20.00 Deittaavat daamit. Perjantai Televisio ja radio p. 08.10 Autojen fiksaajat. Vaalan mukavuusaluetta olivat melodraamat, eikä sieltä poistuminen yleensä kannattanut. 12.00 Tanskalainen maajussi. 10.00 Lomakoti auringon alta. 2, 3/6. Kausi 2, 1/8. Ohjelmatiedot voivat muuttua. 19.00 Panttilainaamo. Vauveli. 13.45 Miehen puolikkaat. 15.30 Herra käyttää lääkäriä. Urantia. 12.20 Miten kaikki tehdään. 19.50 Wheeler Dealers. 23.15 Uusi laulu. Roadman-ilmiö. Trondheim, Norja. Autotalli piiloon. 19.00 Suurmestari UK. 21.15 Sana ja rippi. 06.15 Smurffit (7). 19.25 Hockey Night: Lukko Kärpät. Opaskoira. Muistot kauppatavarana. 11.00 Merentutkijat. 18.00 BUU-klubben. kierros. 19.00 Seitsemän Uutiset. Ja että Jeesus on yksi jumalan 700 000 pojasta. 08.55 Tiny House Hunting. Tiesitkö, että elämämme jatkuu muilla planeetoilla, joille siirrymme kuljetusserafeilla. 03.05 Amerikan kovimmat keräilijät. Tilatuhlurit. 22.00 Läsnäolo ja lupaus. AVA 06.35 Rempalla kaupaksi. 21.00 Syke (12). Kurki ryhtyy selvittämään kirouksen alkuperää. Trondheim, Norja. Stereotyypit saavat kyytiä. 21.25 Christina-lehden luontokuvat. (U) 16.00 Salatut elämät (7). (U) 16.55 Tähtiarpa. 1, 25/25. Ohjaus: Valentin Vaala. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. Kausi 17, 6/17. American Fiction xxxx Yle Teema & Fem klo 21.00–22.53 Monk ( Jeffrey Wright) on älykäs ja korkeasti koulutettu musta keski-ikäinen kirjailija, jonka mitta amerikkalaisten mustien kurjuustarinoista on tullut täyteen. 10.15 Remontilla rahoiksi. 14.30 Sinkkuillallinen. 16.10 Hiihdon MM: Normaalimäki naiset HS 105, 2. 2, 2/10. Kausi 21, 3/6. 17.00 Stadi vs. SUB 07.10 Kaisu Kuu. Tom Hanks esittää jännityselokuvassa professori Robert Langdonia, joka herää sairaalasta muistinsa menettäneenä ja joutuu pian pakomatkalle tohtori Brooks seuranaan. 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Musica nova Helsinki 2025: TampereRaw 21.00 Yle Uutiset 21.05 Politiikkaradio 21.35 Kalle Haatanen 22.25 Tuuli Saksalan keidas 23.30 Kulttuurin kulmilla 23.40 Yöklassinen 06.30 Aamuklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.02 Radio 1 soi 07.31 Luomiskertomus: Joel Haahtela Sielunpiirtäjän ilta 07.56 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Hartaita säveliä 08.25 Aamuhartaus 08.35 Minne Rinne vie: Kameran takana Erkki Virkelä 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 YLE TEEMA & FEM 07.58 BUU-klubben. 12.35 Salatut elämät (7). 07.20 Muumien maailma. Teos otetaan tosissaan. Erja pääsee rättisitikalla jäätelötreffeille Janin kanssa. 14.35 Elämä on kuin silkkiä. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. Komedia, jossa mustasukkaiset epäilykset johtavat todelliseen hullunmyllyyn ja lapsenvaihtokaruselliin. 19.00 Miehen puolikkaat. (U) 11.00 Haluatko miljonääriksi. 18.21 Puoli7 tänään. 09.55 Studio 65. (U) 15.25 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. Vapaata riistaa. Lähdön hetkellä 1/2. TV5 06.10 Rantataloa etsimässä. 10.25 Team Bachstad kotikonnuilla. 16.45 Novosti Yle. 10.00 Alone yksin erämaassa. M. 20.00 Isännän pöydässä. 56/62. 07.12 Olivia (S). 07.35 Simpsonit. 20.53 Huippuvuoret yläilmoista. 3, 16/20. Juhlat. Kirjoituksia lihassa. 17.00 Raharemontti. 07.38 Pikku Kakkosen posti. 18.05 Viiden jälkeen. 13.00 Iholla. 21.59 Urheiluruutu. Nyt se tapahtuu. Lemmenloukku. 16.50 IS esittää: Sain sen videolle. 08.00 Syväluotain. Minäkö isä! xx TV1 klo 13.20–14.31 Komedia Minäkö isä! (1954) ei ole ohjaaja Valentin Vaalan uran huippuhetkiä. 3, 6/8. Ohjaaja Aleksi Mäkelä taitaa viihdyttävyyden. 20.29 Yle Uutiset. 07.30 Herra käyttää lääkäriä. (U) 15.05 Janne Katajan Uskoisitko. Käyvätkö askeleet yksiin. 08.20 Nimipäiväonnittelu: 28.2. 07.10 LEGO Ninjago. 16.30 Jaksa paremmin. 18.50 Maajussin luontokuvat. MUUT TV-KANAVAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 19.54 Yhteisvastuu 2025: Nella. Pätkätyöläinen somen paineiden alla. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 12.00 Himohamstraajat. 17.04 Päivän sää. 07.35 Sonic Boom (7). 15.10 One for Israel Music. 16.50 Espanjan rajavartijat. (U) 14.40 Ihanat siirtolapuutarhat. 13.20 Löytöretki tuntemattomaan. Arka ja pelokas Nipsu ei tule toimeen pienten lasten kanssa ja etsii nyt osaavaa kotia, jossa hän oppisi rentoutumaan. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. (U) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 1, 5/6. 11.10 Grand Designs unelma-asunnot. Näyttelijä Aki Kurki on jumittunut pieniin rooleihin, vaikka hänen uskollinen agenttinsa Hannu yrittää löytää hänelle päärooleja. 11.15 Futurama. 13.00 Kaverille ei jätetä Ikuiset (7). 14.46 Tämäkin on totta. Kausi 16, 3/16. (U) 09.58 La Promesa Salaisuuksien kartano (S). Sinällään kiltit pojat ryhtyvät ansaitsemaan elantonsa ryöstöillä. (U) 02.50 Forensic Files (7). (1955) 14.55 Karjalaisten kolme kaupunkia. Kausi 28, 1/10. 09.15 Unelmaasunto auringon alta. 09.00 Studiosavo. Rakkauden kompromisseja, osa 2/2. 17.00 Raharemontti. 07.07 Pipsa Possu (S). 15.30 Wheeler Dealers. 16.00 Elokuva: Kuninkaallinen romanssi. 09.10 Sydänmailla (12). 10.50 Lapin poliisit. 18.00 Simpsonit. 18.30 Puoli seitsemän. 21.00 Elokuva: American fiction (12). (U) 11.00 Ostoskanava. 14.55 Hiihdon MM: Normaalimäki naiset HS 105, 1. 08.35 Kotijumppaa Sofian kanssa. 00.25 Vuorien sankarit. 21.30 Pyhä Henki tänään. 20.55 Urheiluruutu. 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen: Kissavideot ja tekoäly alkavat olla jo uhka ilmastolle onko paluu fossiiliseen sähköön edessä. 17.55 Uutiset. Hän etsii kotia, jossa voisi jatkaa karavaanariharrastusta ja oppia koirakansalaisen perustaitoja. 15.30 Unelmahäät. 21.05 Sohvaperunat. 10.23 Huippuvuoret yläilmoista. Jakso 4718. 19.30 Yliluonnollista. Kati ( Toini Vartiainen) tapaa sattumalta lapsuudenystävänsä Jallun ( Sakari Jurkka). 17.00 Koti koiralle. 22.03 Uutiset Uutis-Suomi. Mies kirjoittaa salanimellä romaanin, johon hän kokoaa kaikki tyylilajin kliseet. JIM 09.00 Rekkakuskit Suomi. 21.00 Elokuva: Pahat pojat (12). 09.30 Café Raamattu. Mv. 13.25 Iholla. 07.40 Pernilla Wahlgrenin maailma. 17.00 Hiihdon MM: Yhdistetyn hiihto. Keskivartalo kuntoon. Vain aloitusjakso nähdään Nelosella, ja koko sarja löytyy Ruutu+:sta. 06.25 Huomenta Suomi. Salaisuus syvyyksissä. Kausi 1, 3/6. (1988) (USA 1988) Yhden miehen armeija nimeltään John Rambo lähetetään tällä kertaa Afganistaniin pelastamaan entistä komentajaansa, eversti Trautmania. Kausi 26. 18.30 Emmerdale (7). 12.30 Jerusalemin vartijat. 17.35 Futurama. Kultainennoutaja Momo rakastaa rodulleen tyypillisesti kaikkia ihmisiä. 00.25 Doc: The Cannibal Next Door (16). 16.45 Urheilustudio. Kausi 5, 17/18. Säröjä TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.00 Frendit. 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 18.35 Musiikkihartau ”Elämää autiomaassa” Perjantai-iltaisin kuullaan Hartaat sävelet ja iltahartauden yhdistävä musiikkihartaus. 14.35 9-1-1: Lone Star. 19.00 Tom Jones (12). (U) 18.00 Korkeasaari. 18.15 Kuningas saapuu. 18.50 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot. 12.45 Urheilustudio. 14.31 Elokuva: Tulossa: Maija löytää sävelen. 18.00 Yle Uutiset. Vaaleanpunaiset jantterit. 07.10 One for Israel Music. 01.10 Kate: Dianan jalanjäljillä. 12.55 Hiihdon MM: Yhdistetyn sekajoukkue HS 105. 23.15 Elokuva: Those Who Wish Me Dead. Trondheim, Norja. Kausi 1, 3/4. Isän siunaus. (1954). 14.20 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 23.30 Haluan olla taas Mira. 08.09 Retki-Roope (S). 11.00 Puutarhan pelastajat. 22.53 Elokuva: Kino Suomi: Ursula (16). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 28.2. 13.02 Cantores Minores Näin unta että lauloin. 08.55 Top Gear. Klemetti: Vapahtajani Jeesus on (Reisjärven kristillisen opiston kuoro/Susanna Pöyhtäri). Tuntematon (sov. (U) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 09.20 Rantataloa etsimässä. 14, 11/24. 20.00 Isä Matteon tutkimuksia. Maajussille morsiamen 18. 07.26 Franklin ja ystävät. 16.35 Teho-osasto. Näin uskovat Urantia-kirjan lukijat, joihin Janne Kataja tutustuu. Kausi 19. 17.56 RSO & Diandra: Romanssi. Ruskeasuon siirtolapuutarhalla öljytään terassia ja siistitään puutarha-aitaa. Kausi 1, 5/8. 15.55 Urheilustudio. 13.50 Maajussille morsian esittelyjakso. 16.00 Alone yksin erämaassa. 21.46 M1-studiossa Anssi Kela. 18.00 Päivän sää. 9, 3/8. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 12, 10/10. 2021. Kausi 1, 4/8. 17.10 Midsomerin murhat. Kausi 1, 1/10. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 7, 3/35. 19.20 Tulosruutu. 19.00 Parantumisen ABC. 12.20 Kokkaushaaste. 16.50 Uutiset viittomakielellä. Kausi 1, 6/6. Päivän tv-vinkit: Ketonen ja Holma Marko Ahonen Kurjen kirous Ruutu+/ Nelonen klo 21.35 Kotimaisen tv-draaman kevätkauden aloittaa humoristinen sarja Kurjen kirous. 07.58 Kuviomaa. 06.05 Bing. 18.45 Elokuva: Kaameat pomot 2. 08.55 Pojat reunalla. Tietokilpailukysymyksiä ammattikseen laativa Magnus Mali. 19.15 Päivän sää. 19.40 Siskonpeti. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 17.50 Lentävä talo. 10.15 Kartanon pelastajat. 11.20 Restaurant: Impossiblev. 06.40 Tuho-osasto. Ritan seuranhakuilmoitus julkaistaan, eikä ensimmäistä vastausta tarvitsee odottaa kauan. 20.05 Kissapetojen matkassa. Kausi 1, 4/4. (U) 19.00 Leijonan luola Suomi. Jäähyväiset. Vili saa kuitenkin tietää kohtaamisesta. 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulu Musiikkia Lallukan taiteilijakodista 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.35 Voihan Poni (7). (2016). 22.00 Elokuva: Me kaksi ja Irene. Lande. Sarja jatkuu Ruudussa. 14.30 Vanha testamentti avautuu. Recherchefjorden 10.27 Kalassa! Isoa ahventa Porttipahdalta. 10.55 Yle Paikallisuutiset. Pöyhtäri: Kirkasta, oi Kristus, meille (Vox Sonora/ Rauno Myllylä, sekä Tapio Tiitu, urut, ja Tuula Honkanen, huilu). kierros. 10.00 Come Home Kids. 2, 2/8. Toskalin Äijä. Kivikylän Areena. 11.10 Syke (12). Yllätyslahjat. 06.30 Vanha testamentti avautuu. Petoksen palkka. Ohjaus: Ron Howard. 08.00 Puutarhan pelastajat. 12.35 Isä Brown ja hänen laumansa (7). 09.00 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 14.00 Ulosottomiehet: Aika maksaa. Tanssien ja kaatuen, osa 1/2. 17.41 Urheilustudio. 22.45 Stacey Dooley yökylässä. 20.30 Jerusalem studio. (U) NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 15.30 Castle. 18.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 16.58 Uutiset. KUTONEN 06.10 Miten kaikki tehdään. 23.05 Oddasat. ”Jokainen on avun arvoinen” Seurakuntapastori Marika Villikka Pirkkalasta pohtii kristityn kutsumusta seurata Jeesusta sydän edellä epämukavuusalueelle. Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 17 TV1 06.25 Ylen aamu. 23.20 Elokuva: Lohikäärmeen kidassa (16). 17.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.30 Frendit. Kausi 1, 8/14. 22.35 Elokuva: Rambo taistelija 3 (16). 1, 2/12. 21.00 TV7 Israel News. 11.49 Oddasat. Takkusen veljekset ( Peter Franzén, Niko Saarela, Lauri Nurkse, Jasper Pääkkönen) ovat kasvaneet maatilalla yhdessä mielenterveysongelmaisen isänsä ( Vesa-Matti Loiri) kanssa. 06.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Jenni, kimppuun! (U) 20.00 The Voice of Finland. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 06.35 Löytöretki tuntemattomaan. Niukat neliöt. Jälkiä jättämättä. 08.30 Rempalla kaupaksi. (U) 13.55 Valitut Palat Collection. 15.56 Isä Matteon tutkimuksia. 10.00 Emmerdale (S). 18.00 Huvila & Huussi. 07.50 Tara Duncan (7). 23.05 Kapen keittiökaappaus. Sormi suussa. Huumori pyörii lapsellisten väärinkäsitysten ympärillä. 12.05 Kieksi (12). Frank lähtee käymään Hjerl Hede -museossa, missä vanhat työtavat yhä osaava tinaseppä tinaa Frankin vanhan separaattorin. Paholaisen tekosia 1/2. Mormoniperhe. (U) 22.10 Elokuva: Inferno. 14.00 Kosketuskohta. Suomalainen tekstiiliteollisuus kehitti kotimaisista raaka-aineista valmistettua silkkiä, raionia. Paljastus. 20.00 The Summit Suomi. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. 07.10 Sampo ja kotivideot. Kausi 5, 16/18. 23.20 Alice & Jack (12). Kausi 1, 22/122. Ääni ratkaisee 11. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. Grilliherkkuja. 07.40 Muumilaakson tarinoita. Pääosissa: Toini Vartiainen, Ruth Johansson, Sakari Jurkka, Emmi Jurkka, Tarmo Manni. (U) 16.25 Maryn helpot kokkailut. 07.00 Lemmen viemää (7). 09.30 Puoli seitsemän. 10.05 Romuautot rahaksi. 15.15 Valoksi elämäsi polulle. Aviomiehelleen Vilille ( Leo Riuttu) Kati ei uskalla tätä kertoa mustasukkaisuuden pelossa. 00.05 Remppa vai muutto Australia. (U) 09.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 20.15 Rillit huurussa. Tässä musiikkihartaudessa sairaalapastori Pirjo Kantala Helsingistä puhuu Jumalan läsnäolosta ihmisen erämaakokemusten keskellä. 16.40 Yle Oddasat. Pääosissa mm.: Tom Hanks, Felicity Jones ja Omar Sy. 08.22 Pikku Kakkonen. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7). Trondheim, Norja. 17.05 Viiden jälkeen. 16.35 Uutiset selkosuomeksi. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. Uhatut reviirit. 13.00 TV7 Israel News. (U) 01.35 Kansan vihollinen. 18.00 Juniori Suurmestari. Taltioitu syyskuussa 2015. Vesa-Matti Loiri tekee yhden uransa parhaista roolitöistä ja on suorastaan pelottavan hyvä. Selostajana Jani Alkio. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 08.20 Miehen puolikkaat. 20.20 Hockey Night. 14.25 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot. 18.45 Tuiki taivaallista. 11.55 Pieni suuri maailma. Humputtelurahaa. 14.20 Arkistojen salat. 07.55 Katti Matikainen ja Nakkirakki. He seuraavat mielipuolen jättämiä vihjeitä halki historiallisten rakennusten ja kaupunkien etsiessään piilotettua virusta, joka uhkaa tappaa puolet ihmiskunnasta. 13.00 Farmi Suomi. 13.05 Emmerdale. 08.25 Asunnon metsästäjät. Kausi 1, 2/6. 17.55 Romuautot kuntoon. Aki Kurki ( Kari Ketonen) on huonosti urallaan menestyvä näyttelijä, joka saa kuulla selvänäkijältä olevansa kirottu. Kausi 2, 3/10. 07.20 Espanjan rajavartijat. 07.15 Valoksi elämäsi polulle. 12.55 Sampo ja kotivideot. 11.45 Yle Oddasat. Kausi 18, 9/10. Kausi 1, 1/8. 3, 4/10. Kausi 1, 13/15. Ote Toivo Salosen kirjasta Luontokokemuksia. Carter, käärme povella. 18.00 Lehmän vuosi (S)
Tahvo puolestaan ei soveltunut opaskoiraksi, mutta se jäi meille mukavaksi harrastekoiraksi. – Elämässäni on ollut myös vaiheita, jolloin eläimiä ei ollut ja vannoin, etten enää otakaan niitä, mutta sitten tuli yksi hevonen ja pian toinen ja niin edelleen, hän nauraa. Wuokko maalasi turvallaan. Haluan myös jakaa tätä iloa muille, ja on mukavaa, että meillä käy muitakin rapsuttelemassa heppoja tai kulkemassa maastossa koiran kanssa. Olen kuullut maalaavista norsuista ja koirista, ja nyt tuli todistettua, että myös hevonen osaa maalata. Kuopiossa syntynyt ja ympäri Suomea asunut Kirsi Kainulainen-Nikula muutti Tammelaan rakkauden perässä 15 vuotta sitten. Kainulainen-Nikulalla on kolme labradorinnoutajaa, Heta, Tahvo ja Niilo. Tammelan Torrolla asuva nainen hurahti eläimiin jo pikkutyttönä, ja nykyään hän harrastaa hevosten ja koirien kanssa. Kun Wuokon tekee mieli herkkuja, se saattaa ilman pyyntöä esittää koko temppurepertuaarinsa, Kainulainen-Nikula nauraa. MOONA MÄNTYVAARA Harrastukseen hurahtanut Juttusarjassa Forssan Lehti kertoo, mitä paikalliset ihmiset saavat harrastuksistaan.. – Eläimet tuovat elämään valtavasti iloa. – Wuokko nauttii temppujen tekemisestä, ja se saa palkkioksi herkkuja, kuten hevosten omia nameja. Tällä hetkellä Pelastakaa Lapset ry:n kautta hakee kesäkotia lapsille jo noin 60 kuntaa. Pankais poiketen Forssan seudulta etsitään uusia kesäkoteja lapsille Forssan Lehti 28.2.1985 Pelastakaa Lapset -järjestö etsii uusia kesäkoteja lapsille Forssan seudulta. . Kainulainen-Nikula odottaa kouluratsuja myös nuorista suomenhevosistaan, neljävuotiaasta ruunasta Liekistä ja kolmevuotiaasta tammasta Ilosta sekä Liia Laukkasen kanssa puoliksi omistamastaan lämminveriruuna Taunosta. Sen suurin suosikki on ampparimehujää. Järjestö toivoo kesäkodeiksi tarjoutuvan erilaisia perheitä, sillä esimerkiksi allergioista kärsiviä lapsia ei voida sijoittaa koteihin, joissa on kotieläimiä. Hän asuu Torrolla miehensä Matin kanssa miehen sukutilalla. Kainulainen-Nikula omistaa kokonaan kuusi hevosta ja puoliksi kaksi. Niissä kesäänsä viettävät lapset tulevat yleensä pääkaupunkiseudulta ja Etelä-Suomen kaupungeista. Kainulainen-Nikula ratsastaa ja ajaa hevosilla vaunuilla valjakkoajoa. Torron tallin kuningatar on musta friisiläisrotuinen Wuokko, joka on suuri persoona ja arvonsa tunteva tamma. Wuokko on myös hevostaiteilija. ”Eläimet tuovat elämään valtavasti iloa. Olen myös saanut eläinten ansiosta paljon uusia ystäviä. Kesäkotitoiminta alkoi Helsingin tarpeista, mutta on sittemmin laajennut koko maahan. – Haaveeni on, että nyt kaksivuotiaasta Niilosta tulee virtakoira, joka toimii poliisin apuna etsinnöissä. Viisi hevosta on kotona Torrolla ja kolme asuu Ypäjällä. Wuokko osaa erilaisia temppuja. Vuosittain järjestö on välittänyt kesäkodin noin 1000 lapselle, joita on sijoitettu 500 perheeseen. Tallin menestynein hevonen on suomenhevosruuna Vekardo eli Veikko, joka voitti viime vuonna kouluratsastuksessa kolme SM-kultaa, Pohjola Cupin finaalin ja Helsinki International Horse Show:ssa Superfinaalin. Kainulainen-Nikula harrastaa maalaamista, ja hän on opiskellut kuvataiteilijaksi. Vaikeassa tilanteessa ovat koulujen ja päiväkotien sulkemisen vuoksi etenkin yksinhuoltajaperheet, totesi Pelastakaa Lapset ry:n toiminnanjohtaja Elina Rautanen. Opetan hevosille ja koirille erilaisia taitoja, ja ne ovat innoissaan, kun ne hoksaavat mistä on kyse. – Maalasin taulun yhdessä Wuokon kanssa. Yleensä ne ovat kuitenkin olleet hyvin joustavia. Seudullinen koko perheen tapahtuma Forssan jäähallilla klo 10–12. Torrolla on myös yksi hänen ystävänsä hevonen. p Talvirieha. Tilalla käy eläimiä hoitamassa jokioislainen Minna Kujanpää. Se osaa myös laittaa etujalkansa ristiin ihmisen esimerkin mukaisesti. Klo 7–14. Kun sormen nostaa pystyyn sen edessä, Wuokko nauraa paljastaen hampaansa. Sana päivää saa Wuokon nostamaan jalkansa tervehdykseen. Kainulainen-Nikula muistuttaa, että eläimiin liittyy aina myös vastuu, sillä niiden hyvinvoinnista tulee huolehtia. – Friisiläisruunani Romeo ei sovellu selkäongelmansa takia ratsastukseen, mutta se viettää hyvää elämää kaverihevosena ja pihan koristeena. Haluan myös jakaa tätä iloa muille.” Labradorinnoutajat Heta, Niilo ja Tahvo ovat Kirsi Kainulainen-Nikulan koirat, joiden kanssa hän harrastaa ahkerasti. Hän harrastaa koirien kanssa noutamista, jäljestämistä ja vapaaehtoista pelastuskoiratoimintaa Forssan Seudun Pelastuskoirissa. Kainulainen-Nikula toteaa, että eläimillä on myös terapeuttinen vaikutus ja niiden mielenliikkeiden lukeminen on antoisaa. Forssan alueelta tarjoutui viime vuonna kesäkodeiksi kolme maalaistaloa, joissa lomaansa vietti yhteensä kuusi lasta. Pelastakaa Lapset -järjestö hankkii lapsille kesäkodeiksi sopivia perheitä lähinnä maaseudulta. Kainulainen-Nikulalle on tullut vuoden ajaksi koulutettavaksi myös pentuja, jotka lähtevät häneltä koulutettaviksi opaskoiriksi. Kaikki eläimet ovat hänelle yhtä rakkaita perheenjäseniä. – Tämä on monille perheille tärkeä tukimuoto, sillä useimmiten perheillä, joiden lapsille kesäkoti järjestetään, on jonkinlaisia rasitteita. Veikolla ratsastaa ypäjäläinen Lassi Lehmusto, joka kilpailee kouluratsastuksessa myös lämminveriruuna Fobballa, jonka Kainulainen-Nikula ja Lehmusto omistavat puoliksi. Uusista kesäkodeista, joissa kaupunkilaislapset voivat viettää toisenlaisen, virkistävän loman, on jatkuva tarve koko maassa. Lopputyönä syntyi Wuokkoa esittävä akryylimaalaus. – Meidän on nojauduttava melko pitkälle siihen, minkälaisia lapsia kesäkodit toivovat. SUDOKUN RATKAISU p Ajassa 18 Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 1 8 9 4 7 5 6 2 3 6 4 2 9 3 8 5 7 1 3 5 7 6 1 2 4 9 8 2 1 8 3 6 9 7 5 4 7 6 5 2 4 1 3 8 9 4 9 3 8 5 7 1 6 2 8 7 6 1 9 4 2 3 5 9 3 1 5 2 6 8 4 7 5 2 4 7 8 3 9 1 6 HUOMENNA p Forssan tori. – Jo korvien liikkeestä tai muusta pienestä merkistä näkee millainen päivä eläimellä on. 40 VUODEN TAKAA Etuoikeutettua elämää eläinten kanssa Tiina Naula Kirsi Kainulainen-Nikula, 60, sanoo olevansa etuoikeutettu, kun hän saa touhuta päivittäin eläinten kanssa. Varsinkin lapset tulevat meille mielellään. Aiemmin hän on myös kilpaillut kouluratsastuksessa. Vaikka kesäkodin toivomukset onkin otettava huomioon, on lapsen etu kuitenkin sijoituksessa etualalla. – Ilon emä on siitostammani Suvi-Ella, Kainulainen-Nikula sanoo. Kesäkodit sijaitsevat puolilla Suomea. Hevosten ja koirien hyvät saavutukset tuntuvat mukavalta, mutta Kainulainen-Nikula sanoo, ettei se ole tärkeintä
HELMIKUUTA. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 1 9 4 7 6 4 3 8 3 2 9 8 2 3 7 5 6 1 4 3 8 1 8 4 9 8 5 3 1 Nimipäivät Tänään: Onni, Sisu Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä Liputus alkaa klo 8 ja päättyy auringon laskiessa. Jes. klo 14 °C +5,4 Salo Kylmintä 27.2.2024 °C -9,1 Kittilä Lämpimintä 27.2.2024 °C +2,5 Vesanto Sateisinta 25.2. Lounaistuuli on pääosin heikkoa. FINGERPORI SUDOKU Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 19 Ajassa p VIIVI JA WAGNER JERE ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 27 30 2 5 8 11 14 17 20 23 26 Tammikuu Helmikuu 2025 -30.0 -20.0 -10.0 0.0 10.0 28 31 3 6 9 12 15 18 21 24 Tammikuu Helmikuu 2025 4 8 12 Pe Bangkok 35 Berliini +6 Bryssel +8 Eilat 21 Kairo 22 Kööpenham. Pimeä päättyy klo 6.45 ja alkaa klo 18.32. Huomenna: Alpo, Alvi, Alpi Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 7.28 ja laskee klo 17.49. Pe Forssa +3 Helsinki +3 Hämeenlinna +4 Iisalmi +2 Imatra +2 Joensuu +1 Jyväskylä +3 Kouvola +2 Kotka +2 Kuopio +2 Lahti +3 Lappeenranta +2 Mikkeli +3 Oulu ?0 Rovaniemi ?0 Savonlinna +2 Seinäjoki +2 Tampere +3 Turku +3 Utsjoki -4 Vaasa +2 Varkaus +2 La +1 +2 +1 +2 +1 +2 +3 +1 +2 +2 +1 +3 +1 +2 -8 +2 +1 Su +5 +4 +5 +3 +1 +3 +2 +1 +3 +3 +1 +2 +2 ?0 +1 +3 +5 +5 -4 +3 +3 Ma +5 +5 +5 +5 +3 +3 +4 +4 +3 +5 +5 +4 +4 +4 +3 +3 +6 +5 +6 -4 +5 +5 Ti +4 +5 +5 +2 +3 +3 +4 +4 +4 +3 +4 +3 +4 +2 ?0 +3 +4 +4 +6 -2 +4 +3 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 26.2. Päivän sana Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Pohjois-Lapissa ja Länsi-Lapissa on paikoin heikkoa pakkasta. Lämpötila on enimmäkseen ja +5 asteen välillä. +6 Las Palmas 19 Lontoo 10 Malaga 15 Lissabon 14 New York +8 Oslo +4 Pariisi +9 Peking 16 Pietari +2 Rooma 15 Tallinna +3 Tokio 15 Tukholma +3 La 35 +7 +6 22 23 +5 18 +9 18 17 13 +3 +8 17 +2 15 +3 19 +6 Su 35 +8 +8 24 24 +7 19 10 16 16 ?0 +7 11 +7 +1 18 +5 20 +7 27.2. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys on laajalti runsasta, lännessä ja Pohjois-Lapissa on osittain myös selkeää. 11,8 mm Tornio Torppi -5 -8 -0 +1 +0 +1 +1 +1 +2 +2 +1 +3 +1 5 5 5 4 2 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen +3 3 +4 2 +3 2 +2 2 +3 2 +3 2 +1 3 +1 2 +1 2 +1 3 +1 3 +1 2 +5 5 +5 6 +5 6 +5 5 +6 5 +5 6 Havainnot Jokioinen 27.2. Aamulla sataa paikoin heikosti vielä lunta tai räntää. klo 14 °C +3 2 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 27.2. °C -17,1 Kilpisjärvi Lämpimintä 26.2. 55: 8 PERJANTAI 28. Päivällä sää on pääosin poutainen
The Brutalist ei ole mikään hyvän mielen kokemus, se heittää katsojan armotta epämukavuusalueelle ja herättää monia tunteita, joita ei teatterin hämärässä välttämättä halua kokea. Mies huusi tappouhkauksia Linnunradankadulla sijaitsevaa taloa lähestyneille poliiseille ja uhkasi halkoa näiden päät. päivänä, kun erittäin aggressiivisesti käyttäytynyt asukas riehui iso viidakkoveitsi kourassaan asunnossaan ja parvekkeella. Kaikki kolme päänäyttelijää, Adrien Brody, Felicity Jones ja Guy Pearce, ovat ehdolla parhaan näyttelijän Oscareihin, joista ensin mainittu voi hyvinkin saada toisen patsaan takkansa reunalle Pianistista (2002) voittamansa pystin rinnalle. Koskimäen mukaan ryhmät käyttävät ammattimaisia avustajia, kuten lakimiehiä, kirjanpitäjiä ja it-osaajia. Meren mukaan keskeisessä roolissa on tiedonvaihto ja kansainvälinen yhteistyö niin EU-tasolla kuin Pohjoismaiden kesken. Mutta kestoltaankin paljon vaativa elämys on jokaisen sekuntinsa väärti. Meri sanoi torstaina tiedotustilaisuudessa, että järjestäytynyt rikollisuus rahoittaa toimintaansa huumekaupalla. Tällöin naapuriasunnon parvekkeelle päässeet vati-poliisit ampuivat miestä etälamauttimella. Riihimäen kaupungin vuokra-asuntoyhtiö vaati mieheltä yli 8600 euron korvauksia talolle aiheutuneista vahingoista. Brady Corbetin The Brutalist nappasi kymmenen Oscar-ehdokkuutta ja voi hyvinkin voittaa niistä useammankin kategorian. Meri esitteli toimenpideohjelmaa tiedotustilaisuudessa sisäministeri Mari Rantasen (ps.) ja poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäen kanssa. UNIVERSAL Lyhyesti p Huumekuski jäi kiinni Forssassa: Poliisipartio pysäytti keskiviikkoiltana kello 23 aikaan Forssassa Hakapellontiellä henkilöauton tarkastusta varten. Hänen mukaansa ihmisten täytyy tunnistaa, että huumeiden viihdekäytöllä tulee rahoittaneeksi järjestäytynyttä rikollisuutta. Poliisiylijohtaja Koskimäki sanoi, että verkostomaiset kansainväliset toimijat ovat yhä aktiivisempia Suomessa. Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vahingonteosta syytetty vuonna 1975 syntynyt mies kertoi oikeudenkäynnissä, ettei hänellä ollut kaksisia muistikuvia elokuisen sunnuntaipäivän tapahtumista. klo 8–14 Puolukkasurvosta, tuoretta karpaloa, suolattua haaparouskua, kylmäpuristettuja tyrni-, karpalo-, mustaherukkaym. Samanaikaisesti toinen poliisipartio pääsi sisälle sen ovelle kasattujen esteiden läpi ja he saivat taltutettua parvekkeella olleen miehen. Ohjaus: Brady Corbet. Raskaasti suojautuneet ja aseistautuneet poliisit piirittivät Riihimäen Peltosaaren kaupunginosassa sijaitsevan kerrostalon elokuun 25. Mies oli heitellyt huonekaluja pihalle ja rikkonut asuntonsa kaikki ikkunat. Paikalle lähetettiin poliisin vaativien tilanteiden erityisryhmä (vati), joka on erikoistunut voimankäyttötilanteisiin. Sanomaltaan varsin antiamerikkalainen, vuosikymmeniä kattava saaga peilaa yhden emigrantin kautta koko maailmaa ja narratiivi osuu myös nykyhetkeen koskettavan hyvin. Vuodet kuluvat kurjuudessa, mutta mahdollisuus parempaan elämään tulee rikkaan Harrison Lee Van Burenin muodossa, joka tarjoaa Lászlólle projektia. Meri sanoi, että järjestäytyneen rikollisuuden soluttautuminen yhteiskunnan perusrakenteisiin on pystyttävä estämään. 18 18 €€ / 5 l PAKASTEPAKASTEPUOLUKKA PUOLUKKA 30 30 €€ / 5 l PAKASTEPAKASTEMUSTIKKA MUSTIKKA 10 10 €€ / 3 kg SUOMALAISIA SUOMALAISIA OMENOITA OMENOITA Jussi U. Poliisiylijohtajan mukaan katujengien vaikutus on lisääntynyt merkittävästi Jecaterina Mantsinen?/?STT Oikeusministeri Leena Meren (ps.) mukaan huumeiden viihdekäyttäjillä on osansa järjestäytyneen rikollisuuden rahoittamisessa. Corbetin ja Mona Fastvoldin kirjoittama synkkä ja ahdistava tarina on yhtä aikaa kylmä kommentaari paitsi taiteesta, myös kapitalismista, addiktioista ja epätasa-arvosta, hyväksikäyttämäisen monista muodoista. Myös talon pihahiekka jouduttiin vaihtamaan lasinsirpaleiden vuoksi. Hänellä ei ole aiempaa rikosrekisteriä. xxxx Buchenwaldin keskitysleirin kauhuista selvinnyt unkarinjuutalainen arkkitehti László Tóth saapuu sodan jälkeen New Yorkiin etsimään parempaa tulevaisuutta. Tärkeintä ei ole matka, vaan päämäärä. Oikeusministeriössä on vireillä lainsäädäntöhanke, jossa Meren mukaan tarkastellaan näyttökynnyksen alentamista rikoshyödyn pois ottamiseksi rikosoikeudenkäynnin ulkopuolella. p Uutiset. Viidakko veitsillä huitoneelle tuomio Jani Suhonen Selkeää selitystä sille, miksi riihimäkeläismies viime vuoden elokuussa tuhosi asuntonsa ja uhkaili poliiseja ei saatu asiasta KantaHämeen käräjäoikeudessa käydyssä oikeudenkäynnissä. Kolmisen tuntia kestänyt pattitilanne laukesi, kun mies uhkasi sytyttää asunnon tuleen ja ryhtyi sytyttämään papereita tuleen. Tie vie Pennsylvaniaan, minne mies odottamaan tietoa vaimonsa Erzsébetin ja sisarentyttärensä Zsófian kohtalosta Euroopassa. Autoa kuljettanut noin 20-vuotias paikkakuntalainen mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti hänen käyttäneen huumeita. Vuonna 1975 syntynyt mies tuomittiin vuoden ehdolliseen vankeuteen. Jokaisen pitää ymmärtää myös oma vastuunsa, Meri sanoi. Sen tarkoituksena on taata poliisille riittävän laaja oikeus järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan tiedon saamiseen. Sisäministeri Rantanen kertoi, että sisäministeriön näkökulmasta tärkein toimenpide on järjestäytyneen rikollisuuden erityislaki. herukat ym. Pääosissa: Adrian Brody, Guy Pearce. – Jos puhutaan esimerkiksi huumausaineiden viihdekäyttäjistä, bilehuumeista, niin siinä tulet rahoittaneeksi järjestäytynyttä rikollisuutta, koska tätä rikollisuutta rahoitetaan nimenomaan huumausainekaupalla. Uusi elämä toivon ja unelmien maassa on kuitenkin kaikkea muuta, täynnä kärsimystä, julmuutta ja epätoivoa. Hänen mukaansa poliisi on tunnistanut lähes 3 000 yritystä, joilla on yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Mies kertoi juoneensa alkoholia lääkityksen liian nopeasta lopettamisesta johtuneiden vieroitusoireiden helpottamiseksi. Miehen seuraavat muistikuvat olivat vasta tunteja myöhemmin hänen asuntonsa parvekkeelta, jossa poliisit olivat hänen kimpussaan. Hän myös heitti yhden viidakkoveitsistään kohti poliiseja. Koskimäen mukaan tästä esimerkkinä ovat suomalaiset satamat. Murheellisten laulujen maa – synkkä ja ahdistava The Brutalist on jokaisen sekuntinsa väärti Vanhan mantereen arkkitehti (Adrien Brody) saa kohdata myös uuden maailman raadollisuuden. Elokuvan nimi viittaa 1950-luvulla vallassa olleeseen brutalistiseen, raakabetonia ja minimalistisuutta korostaneeseen taidesuuntaukseen. Hallitus teki torstaina periaatepäätöksen järjestäytyneen rikollisuuden torjuntastrategiasta vuosille 2025– 2030 ja siihen liittyvästä toimenpideohjelmasta. Mies kuljetettiin verikokeeseen epäilyn varmistamiseksi. K-16, 215 min. Pellonpää ELÄVÄT KUVAT The Brutalist (USA, 2024). Hänen viimeiset muistikuvansa olivat läheisestä baarista, jossa hän oli ollut ystäviensä seurassa. Forssan Elävienkuvien Teatteri. Hallitus haluaa myös helpottaa rikoshyödyn pois ottamista. Tuomion perustelujen mukaan Riihimäellä nähty virkamiehen väkivaltainen vastustaminen oli lajissaan vakava. Lisäksi ne hyödyntävät toisten rikollisryhmien palveluja rikollisessa toiminnassa. – Ruotsista johdettujen katujengien vaikutus on lisääntynyt merkittävästi, ja tästä on esimerkiksi viime syksyltä useita väkivaltarikoksia ja törkeitä huumausainerikoksia. Hän vakuutti, ettei hän ole väkivaltainen ihminen, eikä tämä ollut hänen tyyppistään toimintaa. Hallitus teki torstaina periaatepäätöksen järjestäytyneen rikol lisuuden torjunta strategiasta. Neljään jaksoon jaettu julma draama on kuvaus taiteesta ja yhtä aikaa ahdistavan armoton läpivalaisu hyväksikäytöstä ja ihmisolennon pohjattomasta julmuudesta. mehuja PAKASTEMARJOJA: PAKASTEMARJOJA: tyrni, vadelma, mansikka, tyrni, vadelma, mansikka, herukat ym. Strategia sisältää yhteensä 21 toimenpidettä, jotka jakautuvat eri ministeriöille ja viranomaisille. Vaikka Suomi on korruption suhteen vielä suhteellisen hyvässä tilanteessa, silti korruptiota on, Koskimäki sanoi. – Keskeisiä alueita, joista Suomeen vaikutetaan, ovat Länsi-Balkan, Baltia, Romania, Venäjä, Pohjois-Afrikan maat, Irak ja Ruotsi etenkin. 20 Forssan Lehti Perjantaina 28.2.2025 Viikkoon mahtuu ainakin yksi paras päivä tarjous pe ja la Kuhalankatu 11, Forssa puh 03433 5335 Laskiaispulla + kahvi/tee Avoinna ma-pe 8-17 ja la 8-14 Tervetuloa! 5€ Kaurasämpylä 0.50€ KPL (10€/kg) Viikkoon mahtuu ainakin yksi paras päivä tarjous Viikkoon mahtuu ainakin yksi paras päiväää Laskiaispulla + kahvi/tee 5€ Kaurasämpylä 0.50€ KPL (10€/kg) pe ja la Avoinna ma pe 8 17 ja la 8 14 Tervetuloa! Kuhalankatu 11, Forssa puh 03433 5335 Avoinna ma-pe 8-17 ja la 8-14 K 5 Kärkäisen puutarha 040 574 6459 FORSSAN TORILTA LA 1.3