03 4220 760 | www.bellahelmi.fi Ekopharma Marjamatka-kasvohoito 65 € Hoito räätälöidään ihon kunnon ja asiakkaan toiveiden mukaan erilaisia tuotteita sekoitellen. Presidentti Sauli Niinistön mukaan Trump on jo pyytänyt kahdenvälistä tapaamista myös Niinistön kanssa, ja tämä Trumpille myös suodaan. Voittotuloksella 445 Murto saavutti EM-kisojen tulosrajan. 2018 • N:o 169 AJASSA 26 MENOT 23 URHEILU 22 UUTISET 2 Urjalan Varstajaiset järjestetään tänään toisen kerran HykkiläLunkaassa huudetaan hyvää Matka Vaasasta Uumajaan taittuu Unesco-maisemissa Japanin jatkopaikka selvisi kortteja laskemalla Avoinna ti-pe 10-17/ iltaisin & viikonloppuisin sopimuksen mukaan Nettiajanvaraus www.timma.fi/bellahelmi Viihdeuimala Vesihelmi 2. Tapaaminen tarkoittaa myös mittavia turvajärjestelyjä ja miljoonaluokan laskua. . Ripsien kestotaivutus 55 € Hemmotteleva Jalkahoito 50 € UUSI PARTURI AVATTU Forssan linja-autoaseman kiinteistössä Vapaudenkatu 4, Forssa P. 149,• pehmusteet +29,1/as. Niinistö kertoi medialle Mäntyniemessä, että ehdotus tapaamiselle Suomessa tuli viikko sitten sekä Yhdysvalloilta että Venäjältä. HIUSTEN LEIKKAUS 10 KK KOROTON MAKSUAIKA! KESÄKALUSTEIDEN LOPPUUNMYYNTI 50 1968 – 2018 vuotta KAIKKI POIS -50 % 59 ,VIELÄ 20:LLE NOPEALLE! UUSI PIHAKEINU katolla • norm. heinäkuuta Helsingissä. SHOKKI! ARMAS PUUTARHASETTI 4:llä tuolilla 160x90 Ei tarvii hoitamista! 299 ,• norm. krs Et. Tapaamispaikkaa ei toistaiseksi tiedetä tai sitä ei ole kerrottu julkisuuteen. UUTISET 16. Kesto noin 75min. • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. KUVA: Lassi Puhtimäki Trump ja Putin tapaavat Helsingissä • Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit Vladimir Putin ja Donald Trump ovat sopineet tapaavansa maanantaina 16. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI PERJANTAI 29. Seiväskarnevaalien avauspäivänä Wilma Murto paransi naisten kisassa kauden parastaan 20 sentillä. 046 540 5559 Palvelemme ma–la 10–18 Avajaistarjo us: 12 € 12 € 12 € Norm. Puistokatu 2, FORSSA P. Loukkaantumiskierteestä kärsinyt Murto on aloittanut kautensa nousujohteisesti. URHEILU 20 Nuorten MM-kisoihin Tampereelle valittu Saga Andersson hyppäsi Somerolla tuloksen 435. 15€ Tarjous voimassa 31.7.2018 saakka. 599,Murto hyppäsi Somerolla EMkisoihin . 6
Maaliskuussa 2013 avatun Lah. tähdittävät Urjalassa järjestettäviä Varstajaisia. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Varstajaiset tuovat säpinää Urjalaan . Iltatoritapahtumaan odotetaan yli 1000 ihmistä. Lopulta kaikki olivat tyytyväisiä paikan muuntautumiskykyyn, Lahma-Trans oy:n taloushallinnasta vastaava Elisa Lahma-Ahola kertoi. . . –?Ihmisillä oli myös ennakkoluuloja, kun tapahtuma järjestetään kuljetusliikkeen pihassa. > Toimitus puh. -yhtyeeltä. Neljänsuora ja Jean S. –?Ennakkolippuja on myyty nyt jo se 500 kappaletta ja odotamme, että portilta tullaan myymään sitäkin enemmän, tapahtumaa organisoinut Urjalan Makeistukun yrittäjä ja Urjalan Yrittäjien puheenjohtaja Jani Tuominen ennakoi. Varstajaiset keräsi viime kesänä paikalle 500 ihmistä. KÄYTÄNNÖSSÄ TYHJÄSTÄ luotua tapahtumaa oli viime vuonna vaikea markkinoida, koska kukaan ei tiennyt mikä Varstajaiset edes on. KESÄKUUTA 2018 Uutiset > Toimitus puh. . Kuljetusyhtiö Lahma-Transin piha-alueella ysitien varrella järjestettävä tapahtuma pitää sisällään musiikkiesityksiä Neljänsuoralta, Mustilta Enkeleiltä sekä Jean S. Tapahtuman luvataan olevan entistä perheystävällisempi, sillä musiikkiesitykset sopivat kaiken ikäisille ja lapsille on tarjolla erilaista ohjelmaa. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET PERJANTAINA 29. Tapahtumaan on tänä vuonna yhdistetty myös iltatori, jossa on yli 20 näytteilleasettajaa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Tälle vuodelle odotukset ovat nousseet. Antti Järvinen Urjala Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Varstajaiset-tapahtuma saa jatkoa perjantai-iltana
KESÄKUUTA 2018 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. sekä Urjalan kunta. Tapahtuma-alueen hengessä esiintymislavana toimii rekkalava. –?Se ei ole Varstajaisten tarkoitus. –?Sponsorit ovat merkittävä osa ja myös kunta on antanut panoksensa. Aloituspaikoista 63 prosenttia oli yhteishaussa varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Elisa Lahma-Ahola (vas.), Jani Tuominen ja Ismo Lahma aloittivat tapahtuma-alueen rakentamisen torstaina. Alkuperäinen idea syntyi kuin vahingossa. –?Räyskälän lentopaikka on potentiaalisin paikka Malmin lentopaikan toimijoiden siirtymiselle sekä valtakunnallisella tasolla yleisilmailun toimintaedellytysten kehittämiseksi. Aallon rytmiorkesteri kehui lavaamme yhdeksi parhaista, joissa ovat esiintyneet, Tuominen sanoi. Lähtökohta koko tapahtumalle oli saada kylään lisää säpinää, jolloin tapahtuman onnistuessa se saattaa myös poikia lisää, Tuominen totesi. KUVA: Lassi Puhtimäki ma-Transin toimipisteen pihaalue on laaja ja asfaltoitu, joten sade ei tee maasta mutavelliä. Viime vuonna esiintynyt A. Tänä vuonna heidän osuutensa on 18 prosenttia hyväksytyistä. –?Sitten kun tämä on illalla ohi, on aivan pakko levätä hetki. Tietomurto on Ticketmasterin mukaan koskettanut alle viittä prosenttia sen maailmanlaajuisesta asiakastietokannasta. Yhtiön mukaan osa sen asiakkaiden henkilöja maksutiedoista on saattanut joutua tuntemattoman kolmannen osapuolen haltuun. Tapahtumaa on markkinoitu sosiaalisessa mediassa, lehdissä ja uutena radiossa, Tuominen kertoi. FL Arkistokuvaa Räyskälästä vuodelta 2014. Heidän osuutensa hyväksytyistä oli noin 83 prosenttia. Vuosia myöhemmin tapahtumaan odotetaan yli 1000 henkeä ja jatkoakin saattaa olla luvassa. Kansainvälisistä asiakkaista murto on voinut koskea niitä, jotka ovat ostaneet tai yrittäneet ostaa lippuja syyskuun 2017 ja kesäkuun 23. Räyskälän lentopaikka on Pohjois-Euroopan johtava yleisilmailukeskus. Yritykset ja sponsorit ovat olleet isossa roolissa järjestelyissä. Kehittämiskohteina lentopaikassa ovat esimerkiksi kiitoja rullaustiet sekä yhden lentokonehallin rakentaminen. Ilman sponsoreita tapahtumaa ei olisi pystynyt järjestämään. STT. Vuositasolla ilmailukeskuksen palveluita käyttää yli 10 000 henkilöä. TAPAHTUMAN JÄRJESTÄÄ Urjalan Yrittäjät ry. Räyskälän yleisilmailukeskuksen suuri potentiaali on huomioitava valtionavustuksia jaettaessa, Räsänen vaatii. Tälle vuodelle esiintyjät saatiin buukattua aikaisemmin, mikä helpotti markkinointia. Uusia esiintyjiä ollaan kyllä jo haettu, mutta mitään varmaa tietoa ei vielä ole, Tuominen paljasti. Sää myös viilenee selvästi, kun tuuli puhaltaa navakasti pohjoisesta. On tärkeää Urjalalle, että täällä jotain tapahtuu, Lahma-Trans oy:n taloushallinnasta vastaava Elisa Lahma-Ahola huomautti. Liikenneja viestintäministeriö myönsi lentokenttäavustusten edellisellä täydentävällä hakukierroksella valtionavustusta kuudelle kentälle, mutta Räyskälän lentopaikka jäi ilman avustusta. Taloudellista voittoa tapahtumalla ei tavoitella. –?Räyskälän yleisilmailukeskus on mittakaavaltaan, kasvupotentiaaliltaan, aktiivisuudeltaan ja palveluinfraltaan ainutlaatuinen lentopaikka. Yhä useampi saa opiskelupaikan suoraan ylioppilastodistuksen perusteella. 300 hakijaa eli 31 prosenttia hakijoista. Myös esiintyjien parempi tunnettuus auttaa yleisön houkuttelemisessa. Tapahtumajärjestely vaatii paljon Antti Järvinen Varstajaisten suurimpana puuhamiehenä toiminut Urjalan Makeistukun yrittäjä ja Urjalan Yrittäjien puheenjohtaja Jani Tuominen kertoo tapahtumajärjestelyiden vaatineen paljon aikaa ja vaivaa. Vuosittaiset laskeutumismäärät vaihtelevat 8?000–15 000 kappaleen välillä. Mustat Enkelit käynnistävät musiikkiesitykset noin kello 19.30. Kauppatieteellisellä alalla osuus oli peräti 59 prosenttia hyväksytyistä. LOPEN KUNTA on jo ilmaissut halunsa osallistua alueen investointeihin, mikäli ilmailukeskuksen kehittäminen etenee ja nähtävissä on toiminnan laajentumista harrasteilmailun ja ilmailualan yritystoiminnan sekä muun toiminnan osalta. Räyskälän lentopaikkaa kotikenttänään käyttävien ilmailijoiden lisäksi lentopaikalla vierailee useita satoja yleisilmailijoita joka vuosi. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET PERJANTAINA 29. Opetushallituksen mukaan luvut ovat samankaltaiset kuin viime vuonna. FL 6 Varstajaiset alkaa perjantaina kello 18. Opetushallituksen mukaan vaikeinta oli päästä opiskelemaan yliopistojen taidealoja, kuten teatterija tanssisekä kuvataidealaa sekä psykologiaa. Helpoiten opiskelupaikan sai ammattikorkeakoulujen tekniikan alalta sekä luonnonvaraja ympäristöalalta. Räsäsen mukaan Räyskälän ilmailukeskuksen potentiaalia Lopella tulisi kehittää ilmailualan kasvavaan tarpeeseen. –?Vaikka tämä on toinen kerta, niin ei ole ollut yhtään helpompaa kuin viime vuonna, vaikka kuinka aikaisin aloittaisi valmistelut. Muiden lentopaikkojen lähtötaso on todellisuudessa merkittävästi alhaisempi ja rahan tarve suurempi tavoiteja palvelutason saavuttamiseksi. Olisi tärkeää, että tällä kerralla Räyskälän ilmailukeskuksen suuri potentiaali huomioitaisiin tukia jaettaessa, Räsänen sanoo. –?Esiintyjistä tapahtuma ei jää kiinni. Tapahtumaa on markkinoitu puoli vuotta, mutta luvat tulivat vasta viimeisillä viikoilla, Tuominen sanoi. –?Veljeni Ismo (Lahma-Transin toimitusjohtaja) heitti joskus vitsillä, että täällähän olisi kiva järjestää jotkut festivaalit, eikä siinä vaiheessa oltu vielä edes mietitty koko tapahtumaa, Lahma-Ahola naurahti. päivän välisenä aikana. Varotoimena Ticketmaster suosittelee kaikkia asiakkaitaan vaihtamaan salasanansa ja tarkkailemaan tilitapahtumiaan. STT Ticketmasterin asiakastietoja saattoi joutua vääriin käsiin Lippuja myyvä Ticketmaster on joutunut tietomurron kohteeksi. Päivi Räsänen puolustaa Räyskälän ilmailukeskusta Jaakko Leinonen Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) jätti perjantaina hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, onko hallitus tietoinen Räyskälän yleisilmailukeskuksen monista eduista ja aikooko hallitus huomioida Räyskälän lentopaikan valtionavustusten täydennyshaussa. KUVA: Saara Airaksinen Joka kolmas hakija sai opiskelupaikan korkeakoulujen yhteishaussa Korkeakoulujen kevään yhteishaussa sai opiskelupaikan noin 47. –?Muita tämän kaltaisia paikkoja ei Urjalassa juuri ole. Ticketmaster on lähettänyt sähköpostia asiakkaille, joita murto on voinut koskea. Tuuli yltyy mahdollisesti vaaralliseksi koko maassa Keskija Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa voi kertyä vettä vuorokaudessa paikoin 50 millimetriä. Räyskälän lentopaikkaa hallinnoi Räyskälä-Säätiö, mutta sillä ei ole mahdollisuuksia toteuttaa mittavia hankkeita yksin. > Anna uutisvinkki puh. STT Viikonloppu alkaa myräkällä Viikonloppu alkaa suuressa osassa maata vesimyräkällä, kun sadealue leviää perjantaiksi Suomeen
Pula ammattitaitoisesta työvoimasta alkaa jo nakertaa talouskasvua, ellei käännettä saada aikaiseksi. Toimikunta tuli siihen tulokseen, että rakennusta ei voida säilyttää nykyisellä paikallaan As. Kontaten tai pystyssä pitkällä työvälineellä istutukset, kitkemiset ja sadonkorjuu onnistuvat. Toimikunnan päätös oli yksimielinen, kertoi toimikunnan puheenjohtajana toiminut Forssan kh:n puheenjohtaja Viljo Tuomola. Tavallisten tuttujen juuresten lisäksi kasvamassa on Suomessa vielä tuntemattomia lajikkeita Yhdysvalloista. Moni on jäänyt työttömäksi työelämän perustehtävistä, kouluttautunut alalle, jolla ei ole kysyntää, tai menettänyt jo työkykyään. Lisäksi digitalisaatio, tekoäly ja automatisaatio vaativat monelta työntekijältä uudelleenkouluttautumista. Pölkinvuorella yrittäjänä toimiva Veli-Pekka Weckman johdatti osanottajat tutustumiskierrokselle kasvimaailmaan. kesäkuuta 2018 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Urjalan korkein kohtia on Sokeelammin vuori, joka kohoaa yli 168 metriin. Mukana on ollut myös yritysesittely. Työvoiman muuttoakin pitää voida edistää. Weckmanin aikaansaannos on todella upea, kun pitää mielessä, että selkävaiva hankaloittaa työtä. Pian puutarhasta voi saada uutta perunaa, mansikoita, jotka ovat kaikki jo tosin varattuja, mitä erilaisimpia juureksia, yli 40 erilaista salaattilajia, kaaleja ja sipuleita. Syntymäkotini lähellä oli Pimeävuori. Pölkinvuorella on korkeutta 163 metriä ja sieltä näkyy hyvällä ilmalla Loimaan viljavaraston siilo, Jokioisten ja Humppilan välillä olevat tuulimyllyt ja kuulemma uudenvuodenaattona Forssan ilotulitus. Talouskasvusta todistaa ylitöiden määrän nouseminen uuteen ennätykseen. Epävarmuus kasvaa ensi vuotta kohti. Vuoden aikana kasvua on ollut pari prosenttiyksikköä. Ammattiin valmistuneet nuoret ovat työllistyneet hyvin. 4 FORSSAN LEHTI PERJANTAINA 29. HILJATTAIN TULI TELEVISIOSTA ohjelma, jossa selvitettiin sitä miksi japanilaiset elävät vanhoiksi. Niinpä Tammelassa on suurempi määrä virallisia kohteita kuin missään muussa maamme kunnassa ja Urjala on tässä tilastossa hyvänä kakkosena. Kirjoittaja on urjalalainen tietokirjailija. 60 VUODEN TAKAA Luonnonsuojelu esimerkillistä Lounais-Hämeessä FORSSAN LEHTI 28.6.1958 Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys päätti viime vuosikokouksessaan järjestää kokouksia maakuntamme eri pitäjiin, joissa pohdittaisiin mahdollisuuksia rauhoittaa luonnonsuojelulain nojalla uusia luonnonmuodostumia. Tehtaankoulun suolelua tutkinut toimikunta on tullut siihen tulokseen, että rakennus tulisi säilyttää siirtämällä se Oy Finlayson Ab:n lupaamalle tontille. On ollut helppo arvata, että hallituksen uusi esityskin saa lausuntokierroksella enimmäkseen huutia. Nousevan auringon maassa syödään paljon värilisiä kasviksia ja juureksia. Kilometrin mittaisen polun varrella ovat kasvimaat, lähteestä vetensä saava kasteluvesivarasto, vanhan asutuksen jäänteitä, kukkasipulien istutusalueet, taimien myyntipaikka, kota ja tietenkin itse vuori. KESÄKUUTA 2018 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 29. Tarjolla on niin maksullista, maksutonta, räätälöityä kuin yleistä koulutusta. Yhdeksi selittäväksi tekijäksi osoittautui ruokavalio. OLENNAISTA ON puuttua siihen, etteivät avoimet työpaikat ja työttömät kohtaa. Todella poikkeamisen arvoinen paikka. Tällainen kokous oli 26.6.1958 Ypäjän kirkonkylän Hollituvassa. Tunnin aikana on tarjottu lisäksi tietopaketti ajankohtaisista yritysasioista. Metallialalla on pulaa ammattitaitoisista hitsaajista. Koulurakennusta jouduttaisiin siten siirtämään vain mittansa. Veli-Pekka kertoi vuorella, että pikkupoikana hän kiipeili reunalla olevissa männyissä velipoikiensa kanssa. Osa tilaisuuksista on ollut yrittäjien tiloissa. Pelkona on, että tuloksena on lisää byrokratiaa ja turhien työhakemusten tulva. Nuorempi polvi on saatava kouluttautumaan kysytyille aloille. Tiistaina elinkeinoasiamies johdatti joukot poikkeuksellisesti illalla Pölkinvuoren KASVIMAAilmaan. PAHAMAINEINEN aktiivimalli on parantanut työllisyyslukemia vuoden alusta enimmäkseen kosmeettisesti. Brander mainitsi, että Lounais-Häme on johtavassa asemassa luonnonsuojelullisessa suhteessa, etenkin mitä rauhoitustoimintaan tulee. Pölkinvuorella H allituksen taivalta on tänä vuonna kirkastanut työllisyysasteen hieno nousu. Vuoren laelta kerättiin aikanaan poronjäkälää vietäväksi Saksaan sikäläisille kukkakauppiaille. Luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja tri T. Viime kesänä kävi 5000 ihmistä ja tänä vuonna tähän mennessä jo kolmetuhatta. IHMISET OVAT vähitellen löytäneet Pölkinvuoren kasvimaailman. KOLUMNI Seppo Pirhonen U rjalan toimelias elinkeinoasiamies Satu Sarin on säännöllisin väliajoin kutsunut yrittäjät perjantaisin aamukahville. Kahvin ja leivoksen jälkeen Raija Salo kertoi LounaisHämeen koulutuskuntayhtymän tarjonnasta yrittäjille. Muuntoja täydennyskoulutukselle on selvää tarvetta, jota hallitus tilkitsee lisärahoituksella. KUVA: Lassi Puhtimäki, arkisto Työllisyyden kasvu uhkaa saavuttaa rajansa. URJALASSA MONIA paikkoja kutsutaan vuoriksi. Hallitus tarjoaa uudeksi kepiksi niin sanottua aktiivimalli kakkosta, jonka uusi hiottu versio saa työntekijäjärjestöiltä myönteistä palautetta vain karenssien porrastamisen osalta. Finlayson on luvannut rakennuksen siirtoa varten tontin aivan koulun nykyisen paikan vierestä puiston puolelta. Näyttävimmillään paikka on keväällä, kun tuhannet sipuleina istutetut kukat kukkivat. Toimia vaatii etenkin työttömyyden varsin vankka ote nuorista. Hallitus aikoo velvoittaa työttömät hakemaan rangaistuksen uhalla vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa. Ehkäpä meilläkin pitäisi lisätä punakaalia ja Veli-Pekan kasvimaailmasta saatavia raidallisia ja värillisiä juureksia ruokapöytään. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 40 VUODEN TAKAA Toimikunta esittää: Tehtaankoulua siirrettävä FORSSAN LEHTI 29.6.1978 Forssan kaupungin asettama ns. Ehkä kasvu on paremminkin talouden hyvän juoksun ansiota, mutta yhtä kaikki myönteistä. Oy Saksanhovin paikalla, vaan se on siirrettävä. Myönteistä on piilotyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden lasku, mutta työttömyys on silti pysynyt verraten korkealla. Hallituksen tavoittelema ja utopiaksi arveltu 72 prosentin työllisyysaste lähestyy kymmenys kymmenykseltä hyvän talouskasvun vetämänä
Herrat pelästy pikku lakkoilua. YSIYSI • ”Rauhanpuolustajat” 70ja 80-luvulla ”Rauhanpuolustajat nyt: ei seeprakaan pääse raidoistaan. Mää itte, vaikka mikä olis. lapsia piti kurittaa väkivallalla, naisten asiat päätti mies, homot olivat rikollisia tai sairaita ja niin edelleen. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Numero 173172. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. On siksi väärin pakottaa ihmisiä patenttilääkehoitoihin tai sitten ei saa hoitaa mitenkään. Suomen presidentti otettava mukaan päätettäessä maan asioista. KATSOJA • Kaikkien kauppojen hinnat ysiysi, miksi. Lääkärikunta on keksinyt luontaisille hoidoille alkujaan nimen ”uskomushoidot”, jota nimeä käytetään vain Suomessa. Olisi hyvä, että myös meidän presidentillämme olisi valtaa ainakin saman verran eikä vain kahvintarjoajan osa. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. • Laittomien siirtolaisten kohtelu USA:ssa ravistelee FL:eä (28.6). MUMMI MAALTA • Kiitos sinulle kun veit automaattiin unohtaneeni pankkikortin Tammelan S-Markettiin. Ed. Kannattaa mennä katsomaan. ILOINEN MIELI • Forssan liikenne. Kyseiseen termiin vedoten he sitten vaativat kieltoja, koska nimi kertoo hoitojen olevan ”uskomusta”. YKSI MEISTÄ. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................2 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Ihmettelen myös, miksi media on lähtenyt tähän mukaan – miksi media ei ota yhteyttä hoitoa käyttäviin tai niitä tarjoaviin. 03 4155 651 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ..................03 4155 662 Jaakko Leinonen ............ Täällä ei tunneta liikenteessä sanaa ystävällinen. Vetoankin päättäjiin ja lakiin, että tämmöisiä leimaavia kieltolakeja ei eri ammattiryhmiä ja kansalaisia kohtaan tehdä. TÄÄLLÄ SUOMEN TASOLLA maan pääministeri, hallitus ja eduskunta kinastelevat jostain SOTE-lain uudistuksesta vuosikausia ja lisävuosi otettiin juuri, tuosta vain, pääministerin ilmoituksella. Suomessa mentäisiin väärään suuntaan. 050 3043 313 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk .................................................. VELLIHOUSU! • Liikenneympyrästä sentään hyötyä kaikille, mutta monitoimitalossa toteutuu urheiluja suuruudenhullujen märkä uni. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. En osta. VAROKAA! • Forssahan olisi saanut uuden broileritehtaan, Kalliokin oli jo valmiiksi louhittu. Lääkäriliitto ja skeptikot ovat jo pitkään käyttäneet näitä vihapuheita ja moni uskoo heitä, kun vastineita ei sallita. 320 e 6 kk ......................................................161 e 3 kk .......................................................81 e 2 kk ......................................................54 e DIGILEHTI ................. Kaikki haluavat parhaan ja halvimman hoidon lähiterveyskeskuksesta, mutta kulut, sairaat ja tyytymättömyys järjestelmää kohtaan vain kasvavat. astuu kieroon ja taudit. Helppo ysiysi-dieetti. LÄHELTÄ PITI • Kiitos kolumnista (FL 28.6.), Kaarina Peuraniemi. Allekirjoittaneelle on monesti herännyt kysymys, onko koko SOTE ja epäilyttävä pahis, maakuntauudistus, lainkaan tarpeellisia. Lääkäreiden kannattaisikin ensisijaisesti kehittää omia hoitoja paremmiksi. Tuntuu, että Suomen monipuoluejärjestelmässä asiat jumittavat ja niitä vatvotaan liian pitkään. Vedotaan usein myös Ruotsin puoskarilakiin. WHO kehotti strategiassaan 2014 lisäämään niiden käyttöä ja parantamaan saatavuutta. On ollut ja on yhteisöjä, joissa lapset ovat aatteen materiaalia, eivät ihmisiä. Diagnoosi veisi ihmiseltä päätösvallan itseensä. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. Lääkäreiden tehtävä ei ole tuomita ihmisiä, heidän valintojaan tai vaatia heille kieltolakeja. Silloin vaihtoehdot katoaisivat heti tarpeettomina. KESÄKUUTA 2018 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Ei ole Forssan tarvinnut lähteä viemään lihaa Kiinaan, jonka rahditkin maksavat niin paljon, että viennistä ei mitenkään voi tulla kannattavaa. On olemassa myös laki potilaan itsemääräämisoikeudesta, jonka mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Se on kuitenkin jäänne vuodelta 1960, jolloin mm. HK • Yöllä tulee paljon uusintoja, alkaa jo 22:n uutisilla ja säällä. 03 4155 665 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Lännen Median toimitus Ulla Jäske .........................040 4570 366 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. JOUNI JÄMSÄ Dipl. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Presidentin valta palautettava V uosia sitten, kun Suomessa olivat presidentteinä vasemmistolaiset Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari, kansa vaati ja tiedotusvälineet julistivat kuin yhteen ääneen, että Suomen presidentillä on likaa valtaa, sitä on kavennettava. Kun tämän tarinan tarkoittamat isot herrat riitelevät ja nokittelevat toisiaan ja määräävät mailleen tuontija vienti rajoituksia, niin miksi Sauli Niinistöllä ei ole valtaa sanoa siihen, että älkää asettako samoja rajoituksia koskemaan myös Suomea, Vaan jättäkää maamme niiden kiistojen ulkopuolelle! Venäjä on aikoinaan ollut Suomen hyvä kauppakumppani ja ostanut paljon Suomen maatalouden tuotteita käypään hintaan. alk. EN AJA MUSTALLA BEMARILLA! • Irwin oli jo aikaa sitten oikeassa laulussa Sirkus Arkadia. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ............... • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Ei tietääkseni myöskään mikään CAM-hoito estä menemästä lääkäriin. Maailmalla käytetään nimeä CAM(Complementary and alternative medicine) vaihtoehtoja perinnehoito. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren ..........(perhevapaalla) Pia Oksa ......................... He voisivat kertoa käytännöistä ja esittää niistä tieteellisiä tutkimuksiakin. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. CAM-terapeutti, Lahti • Ministerit, tuletteko kuukauden toimeen 500 eurolla, monen täytyy tulla. Perustuslaki kieltää asettamasta ketään eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. AATOS • Älkää ikinä ostako toisen kenkiä. 050 3138 987 Elina Laaksonen ........ Siis. FORSSAN LEHTI 5 PERJANTAINA 29. ERKKI KAAKINEN Ei uskomusvaan vaihtoehtohoitoa M edioissa kerrottiin 6.6., että Lääkäriliitto vaatii taas puoskarilakia: sairaille ja lapsille. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Hävetkää. ETL • Aivan loistava esitys Rauhaniemen kesäteatterissa, tätä ei kannata jättää katsomatta. Suomen olisi pystyttävä järkevästi päättämään pakolaispolitiikasta, eikä ottaa vastaan paljon pakolaisia tämän köyhän kansan elätettäväksi. Kansalle vain tulee lisää maksettavaa. Nyt, kun nykyinen kokoomuslainen presidentti on istunut yhden kauden ja valittu toiselle kaudelle, ei kukaan ole huomannut vaatia, että presidentille on annettava lisää valtaa. Nyt hänen valtansa loppuu siihen, kun hän kutsuu kahden suuren valtion presidentit, maallikon puhetyylin tasolle muutettuna: ”Tulkaa meille keskustelemaan asioistanne, minä tarjoan kahvit ja kaljat.” Tuo on vähän leikkimielinen ilmaisu, mutta totta se on. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Petri Hakala Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. MUISTI • Kiitos, hieno esitys Rauhaniemen kesäteatterissa, upea ryhmä, näyttelijät, nuoria myöden. Hyväksi koettu Forssan malli olisi edelleen paras. Kaikki tiedämme, kuinka suurista asioista heidän keskusteluissa puhutaan ja niistä usein tehdään päätös. Tähän vallankavennusta vaativien kuoroon oli oikeistolaisten poliitikkojen helppo yhtyä ja valtaa kavennettiin liikaakin. Tätä asetelmaa toivoisi käytettävän enemmän myös lääkäreiden edustamissa hoidoissa. FLEKSIIBELI LAKIUSKO • Insinööri konsultiksi viljelijöille: miten viljan 140 e tonnihinnalla ilman maataloustukia viljellään kannattavasti. Pääministeri ei uskaltanut päästää äänestykseen, kun hallitus olisi kaatunut. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. RADIO AUKI 24/7 • Miten Janitskinin kaltaisen kiihottajan, juttuvarkaan ja salassapitorikollisen sallitaan liikkua vapaana (FL 27.6.). Millään muulla alalla tai kansanryhmiä kohtaan ei tällaista nykyisin hyväksytä. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Vain EU:ssa laiton tulo on ihmisoikeus – vielä. YMMÄRTÄÄ TEHDÄ OIKEIN LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. JOS NYT AJATELLAAN , että sairas tai lapsi kokee tulleensa huijatuksi tai vahingoitetuksi joissain hoidoissa, meillä on poliisi ja oikeuslaitos, joka tutkii asian
Kauas on kuitenkin menty ajoista, jolloin keskustelua viljelystä johdettiin jopa senaatista käsin. –?Puutarhanhoito oli naisille kuin väylä kotitalouden ammattitaitoon. WENDLAN PUUTARHAAN on vuosien varrella säilötty monia Jokioisten kartanon puistossa kasvaneita kasveja ja muita lajikkeita. –?Viime vuosina on ollut mieletön kaupunkiviljelyn buumi, ja myös siirtolapuutarhat ovat olleet suosittuja. Luentokierros Jokioisten kartanon ympäristössä on osa Elonkierron ja Wendlan puutarhan vuosijuhlia. FL Julia Donner luennoi Jokioisten kartanon edustalla. –?Ruotsin maantieteellinen sijainti ja hallintovallan jäänteet näkyivät luonnollisesti. Keskustelu oli osa kansallista projektia, jossa määritettiin suomalaisuutta ja kansallista omakuvaa. Elonkierron makasiini ja Wendlan puutarha viettävät tänä vuonna 20ja 10-vuotisjuhliaan. –?1940-luvulla alkoi tulla esiin enemmän naisia, jotka valitsivat perheen sijasta uran ja kouluttautuivat maisema-arkkitehdeiksi, Donner sanoo. Sen katsottiin kehittävän sellaisia hyveitä kuin säästäväisyys, pitkäjänteisyys ja vaatimattomuus, Donner luettelee. Arkkitehtuurisesti kartanot pihapiireineen saivat tuohon aikaan vaikutteita monista aatteellisista ja maantieteellisistä suuntauksista. Myös viljelyssä oli omat lasikattonsa naisten korostetusta asemasta huolimatta. Naisten tehtäväksi tuli sekä juurruttaa uusia tapoja että jatkaa vanhoja viljelyn perinteitä. Esimerkiksi omavaraistalouden pyörittäminen, jossa marjoja ja muita ruokatarpeita säilöttiin ja varastoitiin, oli merkittävä osa kartanon arkea. Valistusliikkeiden työn ansiosta – Marttaliike muiden muassa – uudet tavat kuitenkin levisivät kansan pariin. –?Olisi vaikea ajatella Juha Sipilää puhumassa puutarhanhoidon merkityksestä, Donner toteaa. Nämä ilmiöt liittyvät yleiseen ympäristötietouden nousuun, Donner analysoi. Tavallinen kansa suhtautui aluksi epäluuloisesti uusiin suuntauksiin, jotka eivät edustaneet perinteistä hyötyviljelyä. Peltojen ja puutarhojen naiset -teemailta on osa kaksinkertaista vuosijuhlaa. –?Kasveihin liittyy paljon tietoa, joka on hyvin arvokasta. JOKIOISTEN KARTANON kaltaisessa ”talousyksikössä” naisten merkitys taloudenpitäjinä oli suuri. Donner korostaa tällaisen työn merkitystä. . Viljely ei ole täysin kadonnut urbaanistakaan kansankulttuurista. PERJANTAINA 29. Puutarhanhoito nousi yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi 1880-luvun lopulla nälkävuosien jälkeen. . Lisäksi puutarhureita tuli Suomeen eri maista, ja osa suomalaisista kävi kouluttautumassa maisema-arkkitehdiksi ulkomailla, Donner havainnollistaa. Suomeen 1880-luvulla levinnyt puutarhan ja kasvimaan viljely olivat osa kansallista kasvatusprojektia. –?Myös Zacharias Topelius esitteli Maamme-kirjassaan kotipuutarhojen merkitystä suomalaisessa maisemassa, Donner kertoo. Tutkijatohtori Julia Donner summasi maaja puutarhatalouden lähihistoriaa yleisölle kävelykierroksella Jokioisen kartanon maisemissa. Erityisesti perheenäitien kohdalla tavoitteena oli kasvattaa oikeita ”kansannaisia”. Antiikin filosofien kirjoitukset ympäristön vaikutuksesta henkiseen hyvinvointiin innostivat muokkaamaan luontoa. KUVAT: Lassi Puhtimäki Kotomaamme kuvan kylväjät . ”Puutarhanhoito oli naisille kuin väylä kotitalouden ammattitaitoon.” JULIA DONNER Tutkijatohtori. Naisilla oli roolinsa uusien tapojen vakiinnuttajina. Tämän tiedon tallettaminen on erittäin tärkeää, Donner sanoo. KESÄKUUTA 2018 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Olli-Pekka Toivanen Jokioinen Puutarhanhoito oli 1900-luvun vaihteen Suomessa hyvinvoinnin, talouden, yhteiskunnallisen kehityksen ja estetiikan leikkauspiste. Naisten kohdalla puhuttiin kasvitarhanhoidosta, jossa naisen paikka oli kotona omassa pihapiirissä. . Puutarhojen suunnittelu ja siihen liittyvä korkeakoulutus taas oli pitkään miesten aluetta. Venäjältä Suomeen taas tuotiin paljon kasvimateriaalia ja erilaisten kasvien taimia
PERJANTAINA 29. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 7 30.6.–1.7.2018 forssan kutomolla Vapaa pääsy • Avoinna lauantaina klo 10-17 ja sunnuntaina klo 10-16 WWW.HEInÄmEssut.fI HEInÄmEssut Lue lisää: JUONTAJANA Heidi Sohlberg Tule viettämään koko perheen kanssa kesäpäivää Heinämessuille! OSTA LIPPUSI ENNAKKOON: KEHYSTÄMÖ THOMSSON Hämeentie 21, Forssa
PERJANTAINA 29. Esimerkiksi sosiaalinen eristäminen, ulkonäön kontrollointi, taloudellinen alistaminen ja niillä uhkailu ovat henkistä väkivaltaa, johon voi olla vaikea hakea apua ilman näkyviä todisteita. Keskustelutapaamiset ovat maksuttomia, ja yhdelle asiakkaalle voidaan järjestää viisi yksilökäyntiä sekä viisi pariskuntakäyntiä. Väkivallan sietokyky voi kehittyä hyvin korkeaksi, mikä hankaloittaa lähisuhdeväkivallan muotojen tunnistamista. • Seksuaalinen väkivalta ilmenee esimerkiksi raiskauksena, seksuaalisiin tekoihin pakottamisena, seksuaalisena ahdisteluna tai luvattomana kuvaamisena. Väkivallan toleranssi voi kehittyä korkeaksi, jolloin täysin epänormaaleista asioista tulee normaaleja. . Sen tunnistaminen on helppoa, jos pahoinpitelystä jää jälkiä. Jo väkivallalla uhkailu on henkistä väkivaltaa. Väkivaltaisessa suhteessa väkivallan eri muodot kietoutuvat usein toisiinsa. • Henkisen välivallan muotoihin kuuluvat muun muassa kontrollointi, alistaminen sekä taloudellinen ja hengellinen vallankäyttö. Henkinen väkivalta voi vaurioittaa pitemmän päälle fyysistä enemmän, sillä se ei taukoa samalla tavalla kuin esimerkiksi lyöminen, Salmén muistuttaa. –. KUVA: Pekka Rautiainen Apu on tärkeää kaikille väkivallan osapuolille . Keskusteluapu ei ole kuitenkaan varsinaista viranomaistai hoitotyötä, joten asiakkaita voidaan ohjata muiden tahojen avun piiriin. Torkkolan mukaan hyvänä periaatteena on tarttua tilanteeseen heti, kun väkivaltaan liittyvät asiat alkavat mietityttää. Kanta-Hämeen perhetyö tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua lähisuhdeväkivallan eri osapuolille. Palvelu rahoitetaan Veikkauksen tuotoilla, ja kun maksuttomien käyntien määrä on rajattu, asiaan mennään aika suoraan. SIMO TORKKOLA arvioi, että kantahämäläisten kriisityöntekijöiden syksystä tulee vilkas, sillä tietoisuus lähisuhdeväkivallasta on nousussa Hämeenlinnaan avatun turvakodin ja keskussairaalaan siirtyneen sosiaalipäivystyksen myötä. Lähisuhdeväkivaltaan liittyy paljon häpeää, ja varsinkin tekijän on astuttava valtavan kynnyksen yli pystyäkseen sanomaan, että on itse väkivaltainen, hän miettii. Yhä useammin sama henkilö on sekä lähisuhdeväkivallan tekijä että sen kokija, Torkkola sanoo. • Fyysistä pahoinpitelyä on esimerkiksi lyöminen, retuuttaminen ja estäminen. . Ensija turvakotien liitolla on anonyymi Apua väkivaltaan -chat, ja auttavan puhelimen Nollalinjan numeroon 080 005 005 voi soittaa ympäri vuorokauden. • Neuvoja ja apua lähisuhdeväkivaltaan löytää esimerkiksi osoitteesta nettiturvakoti.fi. • Vainoaminen on toistuvaa, ei toivottua yhteydenottamista, seuraamista ja tarkkailua. Emme kysele, onko perheväkivaltaa ollut, vaan lähdemme sanoittamaan sen muotoja, Päivi Salmén kertoo lähestymistavoista. –. KANTA-HÄMEEN perhetyö on Ensija turvakotienliiton jäsenyhdistys. Myös turvakodit päivystävät vuorokauden ympäri.. Toivottavasti tietoisuus madaltaa muuria hakea tukea. Se tarjoaa monenlaisia avopalveluita perheille, kuten matalan kynnyksen keskusteluapua lähisuhdeväkivallan eri osapuolille. . FL Keskusteluapua voi saada esimerkiksi turvakotijakson jälkeen myös se osapuoli, joka ei ole ollut turvakodissa, muistuttavat Päivi Salmén (vas.), Paula Arbelin ja Simo Torkkola. Todellisuudessa lähisuhdeväkivaltaa esiintyy jokaisessa yhteiskuntaluokassa, ja suuri osa siitä tapahtuu piilossa. Kanta-Hämeen perhetyön avopalveluiden esimies Paula Arbelin huomauttaa, että häpeän lisäksi myös stereotyyppiset mielikuvat väkivaltaisista ihmisistä voivat olla esteenä avun hakemiselle. TUNNISTAMINEN Lähisuhdeväkivallan muotoja • Perheja lähisuhdeväkivallasta puhutaan, kun henkilö on väkivaltainen kumppaniaan, lastaan tai muuta läheistään kohtaan. Kanta-Hämeen perhetyö ry:n väkivaltatyön kriisityöntekijät Päivi Salmén ja Simo Torkkola korostavat, että avun saaminen on yhtä tärkeää niin väkivallan uhreille kuin sen tekijöillekin. Keskusteluapuun voi hakeutua oma-aloitteisesti kaikkialta maakunnasta, eikä siihen tarvita erillsitä lähetettä. Kriisityöntekijöiden mukaan keskusteluavun asiakkaista ei ole toistaiseksi kuultu kummemmin tapaamisten päätyttyä, mutta nyt uutena käytäntönä on kysellä heidän kuulumisiaan muutaman kuukauden kuluttua tapaamisista. –. Apua saadakseen väkivallan ei ole tarvinnut kärjistyä vielä fyysiselle tasolle; riittää, että kokee väkivallan uhkaa tai pelkää sortuvansa väkivaltaisiin tekoihin. Osalle tulee yllätyksenä, mitä kaikkea lähisuhdeväkivaltaan katsotaan kuuluvaksi. KESÄKUUTA 2018 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Roosa Pelkonen Lähisuhdeväkivaltaan voi olla vaikeaa ja häpeällistä puuttua, mutta tukalan tilanteen helpottamiseksi on tarjolla monenlaista apua. –
Palon leviäminen lähellä sijaitseviin muihin rakennuksiin onnistuttiin estämään. 45 € Maateline ..................................... Suomalainen kitaristi maailmanlaajuisessa kilpailussa, Lyytinen miettii. Helsingissä majaansa pitävä Lyytinen on keikkaillut Tyykibluesissa kaksi kertaa aiemminkin. Se oli jotenkin tosi hauskaa, olla yleisön kanssa kunnon vuorovaikutuksessa. Elina Salin Forssa Blueskitaristi Erja Lyytinen soittaa iloisena keikkabussista. Suomen ympäristökeskuksen valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla leväkukintojen määrä on ollut kasvussa. Vettä ei saa myöskään käyttää löylyvetenä. PERJANTAINA 29. Tuloliikenne on vilkkaimmillaan torstaija perjantai-iltoina, paluuliikenne alkaa sunnuntai-iltana ja on vilkkaimmillaan maanantai-iltapäivänä. KYMMENESSÄ VUODESSA Lyytisen keikkatahti on kasvanut muutamasta kymmenestä esiintymisestä vuodessa yli sataan. Nyt on meneillään pieni festivaalikiertue, neljä keikkaa kolmessa päivässä. Vain 50 ensimmäiselle. 78 € 8 metriä....................................... –?Siihen aikaan show'ssa oli sellainen hetki, jossa nousen pöydän päälle ja soitan siellä. STT Perävaunu vaurioitui Forssassa Poliisi kaipaa silminnäkijää Autokeitaan rekkaparkissa olleen perävaunun vaurioitumiseen keskiviikkona kello 10.20–10.30. Viime vuoden Suviseuroissa Porissa kävi yli 87. 4.500€ Lyömätön investointi lämmitykseen ja lämpimän käyttöveden tuottoon kohteissa 60-150 m2. Uuden keskustakirjasto Oodin edustalla sijaitseva raunio puretaan, ja sen paikalle toteutetaan ensi vuonna lähes 200 neliömetrin laajuinen punatiilinen taideteos. Inverter 695 € 2.998 € Ultimate Arctic Inverter 10 13 18 24 Lämmitysteho kW max. Sopivuus tiloihin 15-80 m2, takuu 2 vuotta. FL Äänekosken Suviseuroille odotetaan 74 000 vierasta STT Vanhoillislestadiolaisten jokavuotinen kesäjuhla Suviseurat avataan perjantaina Äänekosken Liimattalassa Keski-Suomessa. 118 € UUTUUS! Premium tason lämpöpumppu edelläkävijäasiakkaille puoleen hintaan. NYT LAUANTAINA soittolistassa on luvassa ainakin nasevia cover-biisejä, parhaita paloja uusimmalta Stolen Hearts -albumilta ja uusin sinkku Without You, joka ilmestyi helmikuussa. KUVA: Tiina Korhonen ”Se oli jotenkin tosi hauskaa, olla yleisön kanssa kunnon vuorovaikutuksessa.” ERJA LYYTINEN Sinilevää Forssan Linikkalanlammissa Jaakko Leinonen Forssa Linikkalanlammin uimavedessä on löydetty sinilevää. Teemme pieniä pyrähdyksiä ja menemme sitten taas kotiin. STT. –?Ainakin vauhti on ollut kova ja matka mieletön. Toisella kerralla Tyykibluesissa paikalla oli mielettömän kova meininki, Lyytinen muistelee. Liitäntäputket: 2 metriä........................................38 € 3 metriä....................................... 000 asukasta, joten kaupungin väkiluku lähes viisinkertaistuu hetkellisesti. FL Makasiinirauniot ryskyivät Helsingissä Makasiiniraunion purkutyö eteni torstaina tiiliseiniin Helsingissä. Tänä vuonna pääsen ensi kertaa mm. –?Vuonna 2007 taas esiinnyimme siellä, missä on vanha, tosi idyllinen punatiilinen rakennus, Kutomo. Varsinkin siitä alueesta on jäänyt tosi spesiaalifiilikset. NYT! U13 Luxury 795 € ja U18 Luxury 995 €. Tulipalossa menetti henkensä noin 60 täysikasvuista lehmää ja saman verran vasikoita. Paikalle nouseva taideteos sijoittuu maan tasoon samalle kohdalle, jossa oli rautatiemakasiinien eteläinen pääty. 850€ Ylläpitolämpötila +8 optio, WiFi optio, pehmokäynnistystys, R32 kylmäaine, älykäs sulatustoiminto, lämmityksen ja viilennyksen turbotoiminto. Poliisi toivoo mahdollisten silminnäkijöiden ottavan yhteyttä poliisin palvelupäivystykseen 0295414011. n. 58 € 5 metriä ....................................... Kun palokunta pääsi perille Herrasperäntielle, navetta oli jo ilmiliekeissä. Noin 120 lehmää kuoli navettapalossa Pihtiputaalla Noin 120 lehmää kuoli rajussa navettapalossa Pihtiputaalla torstaina iltapäivällä. Sinilevän määrää voi lisätä sisävesien pintalämpötilojen nousu. Palossa tuhoutuivat myös navetan yhteydessä olleet konehalli, lämpökeskus ja sähkökeskus. 3.9 5.1 7.2 8.9 Ottoteho kW 0.2-1.55 0.2-1.55 0.35-2.3 0.6-3.1 SCOP 5.1 5.1 5.1 4.6 SEER 6.1 6.1 6.1 6.5 Energialuokka Lämmitys/viilennys A++/A+ A++/A+ A++/A+ A++/A+++ Mitat sisäyksikkö (k*l*s) 275*790*200 275*790*200 300*970*224 300*970*224 Mitat ulkoyksikkö (k*l*s) 540*776*320 596*842*320 596*842*320 700*955*396 Paino sisäyksikkö 9 9 13.5 13.5 Paino ulkoyksikkö 26.5 29 33 46 Suositus tiloihin (norm. Lyytisen arvo artistina nousi entisestään, kun hän sai vuonna 2017 European Blues Awardseissa parhaan kitaristin palkinnon. Havainto on tehty viime maanantaina. Huippuhiljainen, kaksivaihekompressori, toimii vielä -30 asteessa tehokkaasti. 000 kävijää. Öljylämmittäjälle helppo päivitys olemassa olevaan järjestelmään. Venäjälle ja Baltian maihin. www.luluranne.fi Forssan seudun Perussuomalaisten pj, kaupunginvaltuutettu Pia Kuparinen diplomi-insinööri, varakansanedustaja Lulu Ranne ”Mieletön meininki!” Erja Lyytinen rokkaa kolmatta kertaa Tyykibluesissa. 400 neliön kokoinen navetta tuhoutui sekin palossa purkukuntoon, ilmoitti pelastuslaitos. -malli 399/498 € 598/698 € 798/898 € 998/1.098€ Seinäteline .................................. Pintavesien lämpötila on EteläSuomessa 17–21, Keski-Suomessa 16–18 ja pohjoisimmassa Lapissa alle 14 astetta. –?Se on todella tärkeä kappale tällä hetkellä meille. Loppuvuodesta on tulossa hienoja festareita, käymme Huippuvuorillakin soittamassa. Kun kuljettaja palasi autonsa luo, oli sen perävaunun kylkeen ilmestynyt naarmuja ja painautuma. Äänekoskella on noin 19. Varmasti tulee älyttömän hikinen ja rokkaava ilta. 98 € n. Mallistossa laitteita 16 kW asti sekä varaajat. Merivesi on rannikon läheisyydessä paikoin lähes 20-asteista. 68 € 6 metriä....................................... 48 € 4 metriä....................................... Suuri kävijämäärä myös ruuhkauttaa Keski-Suomen teitä, etenkin aivan seura-alueena toimivien peltojen vierestä kulkevaa Nelostietä. –?Tekemistä on riittänyt, mutta kesä on ihanaa aikaa, kun ei olla pitkiä aikoja tien päällä. Hieman sinilevää esiintyi 38:lla ja runsaasti kymmenellä havaintopaikalla. 1. Vuonna 2014 hänet buukattiin viime hetkellä soittamaan skotlantilaisen Robbie Hillin tilalle. 000 vierasta. –?Onhan se ihan mieletön saavutus. Nopeille päättäjille toimitus heti varastosta! LÄMPÖPUMPPUMARKKINAT Tilaa heti! 02 2590 200 info@ultimatemarket.com Ultimate 10 Luxury Wi. Suviseuroihin odotetaan tänä vuonna 74. korkeus) m2 15-80 30-120 80-200 120-300 TARJOUSHINTA / Wi. Katso kaikki mallit alta. Akseli Leinosen Massa-teos rakennetaan kulutusta kestävistä uusista maatiilistä. Lukemat ovat suurempia kuin kesäkuun lopulla yleensä. Uimista vedessä, jossa on sinilevää, pitää välttää. Tänä vuonna hänellä on 130 keikkaa, joista 80 ulkomailla. Tilaa heti! Terveiset refe-kohteeltamm e: ”Todella pätevä laite” Tervetuloa Heinämessuille la 30.6. Kategoriassa oli mukana kilpailijoita maailmanlaajuisesti. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET EDULLISTA LÄMPÖÄ • RAIKASTA VIILENNYSTÄ • PAREMPAA SISÄILMAN LAATUA Ultimaten uuden sukupolven ilmaja ilma-vesilämpöpumput nyt todella edullisesti. 78 € (sis. Kuorma-auton kuljettaja oli jättänyt yhdistelmänsä rekkaparkin ruutuun tauon ajaksi. 98 € 10 metriä ................................... Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän tiedotteessa todetaan leväkukintojen saattavan olla myrkyllisiä. Hälytyskeskus sai tiedon suuresta rakennuspalosta Alvajärvellä hieman kello 13:n jälkeen. Katso lisää! 399 € Ultimate 10 Arctic Inverter n. klo 10-14 keskustelemaan kanssamme. FL Tänä kesänä Erja Lyytinen pääsi jammailemaan muun muassa Helsingin kaivopuistossa Santanan kanssa. Tämä on upea ala siinä mielessä, että pääsee näkemään hyvin erilaisia paikkoja. 1.450€ Ultimate 8000 Hybrid Inverter 8 kW Ilma-vesilämpöpumppu Etsimme lisää lämpöpumppuasentajia koko maahan. Jos kuitenkin pulahtaa uimaan, tulisi peseytyä hyvin. VDS-resonanssivaimennus) Katos ulkoyksikölle ..................
• Tutkimusryhmä saa ruokaostoksista tietoa vain tuoteryhmätasolla. Kuluttajan vastattava kyllä tai ei Minna Akimo Miljoona S-ryhmän asiakasta on saanut sähköpostiinsa viestin, jossa heitä pyydetään osallistumaan tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan asiakkaiden ostoskäyttäytymistä. Vastaamattomuus tarkoittaa käytännössä kieltoa. Beurlingin mukaan S-ryhmän on vastattava siitä, että kuluttajatietoja ei käytetä muuhun tarkoitukseen kuin siihen, mitä sopimus koskee. He selvittävät muun muassa sitä, voiko ruokakaupan ostotiedoista tutkia, miten ravitsemussuositukset toteutuvat suomalaisten arjessa. Aloite kuluttajien ostotietojen hyödyntämisestä lähti tutkijoilta itseltään. Viestiin vastaamattomuus ei ole suostumus. Lisäksi ostostiedoista voidaan kerätä tutkimusaineistoa siitä, miten ruokailutottumukset vaihtelevat alueittain tai miten ruuan hinnan vaihtelut vaikuttavat siihen, mitä kuluttajat ostavat ja miten tämä taas heijastuu ruokavalion ravitsemukselliseen laatuun. KESÄKUUTA 2018 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Minna Akimo S-ryhmän asiakkaiden ruokaostoksista kertyvän tiedon pohjalta aletaan tutkia muun muassa sitä, toteutuvatko ravitsemussuositukset suomalaisten arjessa. . –?Vaikka harvat ihmiset tekevät kaikki ruokaostoksensa samasta kaupparyhmästä, tämä on Suomessa pienempi ongelma kuin maailmalla kaupan keskittymisen johdosta. Siitä ei voi lähteä, että viestiin vastaamattomuus olisi suostumus omien tietojen luovuttamiseksi, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling sanoo. –?On tärkeää, että eurooppalaista tietosuojalainkäytäntöä noudatetaan. On varmistuttava siitä, että tiedot eivät vuoda ulkopuolille, eikä niitä käytetä muuhun tarkoitukseen kuin siihen, mitä on luvattu ja sovittu, hän sanoo. Olennaista viestissä on se, että viestissä olevan linkin kautta kuluttaja voi joko ilmoittautua tutkimushankkeeseen mukaan tai kieltää omien tietojensa luovuttamisen. FOGELHOLM USKOO, että nyt saatavista tiedoista voidaan kerätä sellaista ruokaja ravitsemustietoa, joka toimii väestötasolla. Ostostietojen luovuttamiseen akateemista tutkimusta varten pyydetään lupa miljoonalta S-ryhmän asiakkaalta. Tampereen yliopistolta hankkeessa on mukana biostatistiikan professori Jaakko Nevalainen sekä elokuun alussa markkinoinnin professorina aloittava Hannu Saarijärvi. ”Meidän intressimme on tutkia, voimmeko kehittää palveluita, joiden avulla kuluttajat voivat seurata esimerkiksi ruokaostosten hiilij alanjälkeä tai terveellisyyttä.” LEA RANKINEN vastuullisuusjohtaja, SOK. Fogelholmin mukaan kuluttajien ostostiedoista kerääntyvän datan hyödyntäminen ravitsemustutkimuksessa antaa huomattavasti laajemmat mahdollisuudet tutkia ruuan kuluttamiseen liittyviä ilmiöitä kuin esimerkiksi ihmisten ylläpitämät ruokapäiväkirjat. Lisääkö esimerkiksi vihannesten hinnanalennus vihannesten käyttöä, Fogelholm kertoo. Helsingin yliopistosta Fogelholmin lisäksi tutkimushankkeen johdossa on mukana yliopistonlehtori Maijaliisa Erkkola. Sekään ei tutkijan mukaan ole ongelma, että käytössä on vain yhdeltä kaupparyhmittymältä kerättävät ostostiedot. Meidän intressimme on tutkia sitä, voimmeko kehittää sellaisia palveluita, joiden avulla kuluttajat voivat seurata esimerkiksi ruokaostosten hiilijalanjälkeä tai ruokaostosten terveellisyyttä, Rankinen sanoo. S-ryhmä pyytää miljoonalta asiakkaaltaan lupaa luovuttaa ostostiedot tutkimuskäyttöön. SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankisen mukaan tutkimusyhteistyö yliopistojen kanssa on osa S-ryhmän yhteiskuntavastuuta, mutta samalla S-ryhmä etsii keinoja, miten kuluttajat voisivat seurata vielä paremmin ruuan kulutusta ja ruokaostosten eettisyyttä. FL–LM Arto Havana oli saanut kutsun S-ryhmän tutkimushankkeeseen, mutta asian hän oli kuitannut olankohautuksella. • Ostostiedot luovutetaan Helsingin ja Tampereen yliopistojen tutkijoiden käyttöön. Tutkimushanke toteutetaan Helsingin ja Tampereen yliopistojen sekä S-ryhmän yhteistyönä. Kuiteista selviää, miten ravitsemussuositukset toteutuvat arjessa. PERJANTAINA 29. –?Ostoskuitit ovat armottomampia ja luotettavampia kuin itse täytettävät päiväkirjat, Fogelholm naurahtaa. Rankinen korostaa, että tutkimushankkeessa raha ei liiku suuntaan eikä toiseen. Beurlingin mukaan ostostietojen luovuttamisessa tutkimuskäyttöön sinällään ei ole mitään ongelmaa. Nyt tutkimus laajenee valtakunnalliseksi. –?Tutkijat ovat oikea taho mallintamaan sitä, miten ravitsemussuosituksia voidaan viedä osaksi arkisia ruokaostoksia. Silloin mukana oli HOK-elannon henkilökuntaa sekä Etelä-Suomen alueella asuvia asiakasomistaja. –?Kaupan tietokantaan kertyviä ostostietoja voidaan kerätä vaikka kolmen vuoden ajan, eikä se ole ongelma. Meille tutkijoille kuluttajien ostostietojen saaminen ja niiden hyödyntäminen tieteellisesti on ainutlaatuista, Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm toteaa. Suurempi ongelma on se, että ostostiedot ovat aina perhekohtaisia. • Ostostiedot luovutetaan sellaisessa muodossa, ettei kuluttajien henkilöllisyys paljastu. Havana oli ostoksilla puolisonsa Erja Hepo-aho-Havanan kanssa. • Ostostietojen käsittely alueellisesti on mahdollista postinumeroiden perusteella. Ensimmäisiä tutkimustuloksia Mikael Fogelholmin mukaan on tulossa kuluvan vuoden vaihteessa. S-RYHMÄN TUTKIMUSHANKE pilotoitiin vuonna 2016. –?Kun tietoa hyödynnetään vastuullisesti ja sopimusten mukaisesti, asiakastietojen hyödyntäminen yhteiskunnallisesti on jopa toivottavaa. FAKTA Kuitti antaa tietoa ruokatottumuksista • S-ryhmä pyytää lupaa ostostietojen luovuttamiseksi miljoonalta asiakkaaltaan. –?Me annamme tietoa yhteiskunnallisesti merkittävään tutkimukseen, Rankinen täsmentää. –?Juuri tämä on olennaista. • Tutkimusryhmä saa käyttöönsä suostumuksen antaneiden henkilöiden ostotiedot 1.9.2016–31.12.2018 väliseltä ajalta. Ostostietojen perusteella me voimme selvittää esimerkiksi sitä, miten ruuan hinta vaikuttaa siihen, mitä kuluttajat ostavat. KUVA: Pekka Peura Ruokaostosten kuittitiedot tutkimuskäyttöön . Tietoyhteiskunnassa tietoa kerätään ja sitä voidaan hyödyntää, kunhan sopimuksista pidetään kiinni. Yliopistot eivät maksa luovutetuista tiedosta, eikä S-ryhmä maksa tutkijoille mitään. Ostostietojen perusteella tutkijat voivat selvittää vaikka sen, vaikuttavatko sosiaalisessa mediassa leviävät ruokavillitykset välittömästi myös siihen, mitä kuluttajat ostavat kaupasta. –?Olen ollut mukana S-ryhmän yhteiskuntavastuun neuvontaryhmässä, ja siellä keskusteltiin, millä tavalla tällaista datamäärää voisi käyttää yhteiskunnan hyväksi
Sellaista ihmettä ei vielä ole ollutkaan. LAPIN KOVA nimi on varapuheenjohtaja Katri Kulmuni. Sukupuolipaineet eivät ole niin kovat kuin kokoomuksessa. Keskustalla on ollut kaksi naispuheenjohtajaa, eli Anneli Jäätteenmäki ja Mari Kiviniemi. Eduskunnan puhemies Paula Risikolla olisi kaikki mahdollisuudet puolueen johtoon. Puumala on niin ikään nuori, joten hän voisi nousta uudelleen taistelemaan ykköspestistä. ORPO ON 48-vuotias, joten hänellä ei ole kiire luovuttaa valtikkaansa, jos halua ja suosiota riittää. Puoluesihteeriksi valittiin Riikka Pirkkalainen, joka on Heikkisen tavoin Savosta. KUVA: Mikael Rydenfelt, arkisto Kokoomuksen Paula Risikko on tätä nykyä eduskunnan puhemies. Vaikka SDP:llä ei puoluekokousta ollutkaan tänä kesänä, on hyvä vilkuilla myös Hakaniemen suuntaan, kun mietitään tulevaisuuden ehdokkaita. KUVA: Tomi Kosonen, arkisto. Hän siirtyi hiljattain kokoomuksen ministeriryhmän valtiosihteeriksi. Keskustassa peli on selkeämpi; Kaikkosen ja Saarikon nimet putoavat kuin apteekin hyllyltä. Molemmilla riittää meriittiä ja suosiota. Hän on puolueen sote-osaaja ja uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Neljäntenä on mainittava Tampereen ex-pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Ei ollenkaan huono valinta, kun Orpo joskus ripustaa hanskat naulaan. Nopeissa kyselyissä hän ei noussut kärkinimeksi, mutta hänellä on vielä aikaa. Vaatimuksia tulee niin puolueen sisältä kuin kenttäväeltä. Tosin maakunnallinen painottuminen on jäämässä sivuraiteelle. Nousevaan kiitoon on lähtenyt Sotkamossa varapuheenjohtajaksi valittu Hannakaisa Heikkinen. MUTTA SITTEN tuleekin iso mutta. Hajurakoa on ehtinyt syntyä poskelleen menneeseen kuntauudistukseen. KUVA: Tomi Kosonen, arkisto Keskustassa naisia on ollut johdossa jo kaksi. Näistä kahdesta ehkä piirun verran edellä on Häkkänen, koska hänet mielletään entisen ruiskukkapuolueen koko maan edustajaksi. Moni nimeää johtajaehdokkaaksi perheja peruspalveluministeri Annika Saarikon. Vähän vanhoillisempi väki liputtaa Antti Kaikkosen puolesta. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Kokoomuksen Petteri Orpolla on selvät perilliset, mutta sukupuoli on väärä. Aiemmin johtoon ei yleensä valittu kahta samasta maakunnasta. Sieltä nousee yksi nimi yli muiden, Antti Lindtman, joka on eduskuntaryhmänsä vetäjä. Keskustassa Sipilän seuraajat on helpompi laskea laumaksi. Nämä kaksi ovat suosituimmat. Kokoomus huutaa naista johtoon ANALYYSI Anita Simola @lannenmedia.fi K eskustan ja kokoomuksen puheenjohtajat Juha Sipilä ja Petteri Orpo saivat paistatella omissa puoluekokouksissaan ja nauttia suosiostaan. Risikolle tosin uumoillaan valtakunnan korkeimman viran ehdokkuutta. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen nimi tulee monelta ensimmäisenä. OSA PITÄÄ europarlamentaarikko Henna Virkkusen paluuta kotimaahan ja puolueen johtoon mahdollisena. Kokoomusleiristä on alkanut kuulua yhä painavampia vaatimuksia sen puolesta, että vihdoin on saatava nainen keulaan. Hän on kiuruveteläinen terveystieteen maisteri ja lypsytilan emäntä. Kokoomuslähteistä ennakoidaan, että Orpo voi jatkaa puheenjohtajana jopa vuoteen 2024 asti, jos kokoomus pysyy hallituksessa. Tätä mieltä on yhä useampi kokoomuslainen. Häkkänen on vedellyt kahdessa puoluekokouksessa ennennäkemättömiä äänisaaliita. PERJANTAINA 29. Heikkisen valtteina ovat ammatti ja asuinkunta. Kokoomus tarvitsee johtoonsa naisen, vihdoin ja viimein. Kansanedustaja Tuomo Puumala, joka vastaa puolueen koulutuspolitiikasta, haastoi Sipilän kuusi vuotta sitten. Perintöprinssejä löytyy helposti kaksikin, mutta prinsessan nimen täytyy miettiä. Selkään taputtelijoita riitti. Pieni soittokierros paljastaa, että naisehdokkaita toki löytyy. Kun kysyy kenttäväen mielipidettä, niin perheja peruspalveluministeri Annika Saarikon nimi tulee kuin apteekin hyllyltä. Hän on ollut kasvamassa Brysselissä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön toisen kauden jälkeen Risikko olisi iältään ja profiililtaan kuin nakutettu Mäntyniemen uudeksi rouvaksi. Risikko peittosi selvästi Jan Vapaavuoren, joka käy nykyisin Helsingin pormestarina omaa sote-sotaansa. Jos puolue lipsahtaa oppositioon, puheenjohtajan vaihto voi olla käsillä vuonna 2020 tai viimeistään 2022. Eräs sisäpiiriläinen sanoo, että paine on valtava. Hän nousi kakkoseksi vuonna 2014, jolloin Alexander Stubb tuuletettiin Jyrki Kataisen seuraajaksi. Orpon manttelinperijöiksi on jo tovin mainittu puolueen varapuheenjohtaja, oikeusministeri Antti Häkkänen tai ulkomaankauppaja kehitysministeri Kai Mykkänen. Eipä tarvitse kuin vähän raaputtaa pintaa, niin johan löytyy koko joukko ehdokkaita. Tamperelaisella Sanna Marinilla on nostetta niin ikään, mutta moni katsoo, että seuraavalla kierroksella on Lindtmanin vuoro. Silti molemmissa kokouksissa mietittiin epävirallisissa kuppikunnissa sitä, missä hallitsijoiden perintöprinssit ja -prinsessat luuraavat. Hän keräsi eniten ääniä vaalissa. Kohta ei puutu kuin ehdokkuus tasavallan presidentiksi. Edes kimurantti sote ja puheet kokoomuksen rakoilevista riveistä eivät häirinneet kokoomusväen tuuletusta. Jos Ikonen valitaan eduskuntaan, hänelle povataan nopeaa nousua puolueessa kohti ministeritehtäviä, mikäli kokoomus on hallituksessa. Moni tarjoaa opetusministeri Sanni Grahn-Laasosta. Jos kokoomus on seuraavassa hallituksessa ja Grahn-Laasonen saa painavan salkun, niin mahdollisuudet sen kun kasvavat
. FL–LM Väyrynen perustaa uuden liikkeen. –?Pyrimme edelleen päättäväisesti siihen, että saamme palautetuksi Kansalaispuolueen sen jäsenten valtaenemmistön määräysvaltaan. Uusia mielenosoituksia torilla ei aiota järjestää. Se on kaappareiden syytä, Väyrynen sanoo. Väyrysen mielestä Kansalaispuoluetta ei voi seuraavissa vaaleissa käyttää, kun puolueen johtamisesta sukeutui monimutkainen kärhämä, joka on johtanut oikeuskäsittelyihin. Seitsemän tähden liikkeen tunnuskuvaksi tulee Väyrysen mukaan Otavan tähtikuvio. –?Jos nämä lakiesitykset etenevät eduskuntaan lausuntokierroksen jälkeen, olemme valmiita työpaikkakohtaisiin järjestötoimiin. KESÄKUUTA 2018 12 FORSSAN LEHTI UUTISET Ossi Rajala, Ulla Jäske SAK on valmis työpaikkakohtaisiin järjestötoimiin, jos hallitus vie eteenpäin työelämän lainsäädäntöä, joka SAK:n mukaan heikentää työntekijöiden asemaa. Se on vielä harkinnassa, muuttuuko eduskuntaryhmän nimi, Väyrynen kertoo. –?Keskustelimme erityisesti kehysriihen hankkeista eli irtisanomisten helpottamisesta pienissä yrityksissä ja mahdollisuudesta solmia alle 30-vuotiaiden kanssa määräaikaisia työsuhteita. SAK:n omassa työllistymismallissa työtöntä kannustettaisiin henkilökohtaisilla ja yksilöllisillä palveluilla työn löytämiseen. . Päällä olisi samaan aikaan ensimmäisen aktiivimallin velvoite, jossa pitää esimerkiksi tehdä kolmen kuukauden aikana 18 tuntia palkkatyötä. Jos tämä viivästyy, ryhdymme varmistamaan osallistumisemme kevään vaaleihin keräämällä kannattajakortteja ”Seitsemän tähden liikkeen” merkitsemiseksi puoluerekisteriin. KESKIVIIKKONA Kansalaispuolueen puheenjohtajan itseään pitävä Sami Kilpeläinen tiedotti, että Helsingin käräjäoikeuden keskiviikkoisen päätöksen perusteella hän olisi kiistaton Kansalaispuolueen puheenjohtajana. VÄYRYSEN MUKAAN mallia on otettu Italian Viiden tähden liikkeeltä, jota pidetään populistisena ja eurokriittisenä puolueen. Sen poliittinen linja ja säännöt ovat samat kuin Kansalaispuolueella, jonka johtajuudesta on kiistelty kevään ja kesän aikana. Toritapahtumat on nähty. Elorannan mukaan esimerkiksi työnseisaukset voivat olla mahdollisia. Jos maan hallitus ei peräänny tiettyjen lakihankkeidensa kanssa, SAK uhkaa työpaikkakohtaisilla toimilla. Jos hallitus ei peräänny, SAK uhkaa työpaikkakohtaisilla toimilla. Voi tulla yhä kaksoisleikkuri työttömyysturvaan. –?Kansalaispuolue on pitkään toimintakyvytön ja sen nimi voi olla tämän kevään jälkeen pilalla. AKTIIVIMALLIN KAKKOSOSA saa SAK:lta niin ikään moitteita. Myös palkansaajajärjestö STTK on tuohtunut hallituksen suunniSAK miettii työpaikkakohtaisia aseita . –?Euroopan parlamentissa perustin liikkeen kanssa kontaktiryhmän ”Vapaus valita”, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on tehdä jäsenyys euroalueessa vapaaehtoiseksi. RATKOTTAVANA ON ollut, kuka on sääntöjen mukaisesti valittu Kansalaispuolueen johtoon ja missä kokouksessa valinta on tehty oikein. KUVA: Kimmo Penttinen Ossi Rajala Eduskuntaan kesäkuussa palannut kokenut poliitikko Paavo Väyrynen perustaa ”Seitsemän tähden liikkeen”. –?Arvioimme tilannetta uudestaan elokuun 13. Malli kuitenkin vaikeuttaa työttömän kykyä ymmärtää, miten hänen työttömyysturvansa pysyy voimassa. Järjestelmästä on tulossa liian kaavamainen, Eloranta sanoi. –?On hienoa, että hallitus on kuunnellut meitä karenssien kohdalla. Tarvittaessa keräämme kannattajakortteja ensi vuoden eduskuntaja eurovaaleja varten, Väyrynen kertoi torstaina eduskunnassa. Se on selvää, että työttömän on haettava työtä ja otettava työtä vastaan. Uusia mielenosoituksia ei aiota järjestää. Nyt emme päättäneet mitään järjestötoimista. päivänä, Eloranta sanoo. Kehysriihen kiistellyt lakihankkeet ovat SAK:n silmissä suuri uhka. Väyrysen Seitsemän tähden liikkeen perustamisella veteraanipoliitikko pyrkii varmistamaan, että hänellä ja hänen kannattajillaan on jokin yhdistys tai puolue, jolla lähteä vaaleihin. Italian viiden tähden liikkeen perusti koomikko Giuseppe ”Beppe” Grillo. PERJANTAINA 29. Aktiivimallin jatko-osakin saa moitteita. Karenssit työttömiä kohtaan kevenisivät, mutta aktiivisuutta työnhaussa pitäisi lisätä. . SAK:n hallitus oli torstaina aamupäivällä koolla Helsingissä. –?Vain Kansalaispuolueen nimi on vaihdettu Seitsemän tähden liikkeeksi. Vaadimme hallitusta vetämään nämä lakiesitykset pois, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo
–?Valtavalla kiireellä tehdään muutoksia, joiden vaikutusarvioita ei ole valmistelun aikana kyetty selvittämään edes tyydyttävästi, johtaja Katarina Murto STTK:sta harmittelee. Heinäluoman mielestä poliitikon aika ei millään riitä kunnanvaltuustoon, jos toimii ministerinä. Aika ei riitä molempiin, Heinäluoma arvioi. Lännen Media ei tavoittanut Heinäluomaa kommentoimaan asiaa, mutta aloitteen jättämisen vahvisti Heinäluoman avustaja Matti Sadeniemi. AKAVA SEN sijaan kiittelee hallituksen esitystä mallin suhteen. –?Velvoitteiden pitää kuitenkin olla oikeassa suhteessa sekä työnhakijoiden työllistymisedellytyksiin että tarjolla oleviin palveluihin. Keväällä Heinäluoma perusteli aloitetta Suomen Kuvalehdelle ministerien kiireellä ja lainvalmistelun laadun parantamisella. STTK yhdistäisi ennemmin työllistämistä edistävät sekä sosiaalija terveydenhuollon palvelut nykyistä vahvemmin ja lisäisi resursseja kannustavaan työllistämiseen ennemmin kuin rangaistuksiin. FL–LM FAKTA Omatoimisuuden velvoite kasvaa • Työttömyysetuuden saaminen edellyttäisi omatoimista työnhakua. Tukea tarjottaisiin niille, jotka sitä tarvitsevat. Heinäluoman avustaja huomauttaa, että kieltoa olisi mahdotonta ulottaa koskemaan maakuntavaltuustoja, koska niitä ei ole vielä perustettu, eikä niitä koskevaa lainsäädäntöä ole saatu valmiiksi. Jos on ylipätevä avoinna olevaan työhön tai taidot eivät riitä, työtä ei tarvitse hakea. KUVA: Joel Maisalmi, arkisto KAKSOISPESTIT Ministerit valtuustoissa • Eero Heinäluoman (SDP.) aloitteen mukaan ministerit eivät saisi jatkossa olla kunnanvaltuuston jäseninä ministerinpestinsä aikana. Helmikuussa puolueiden nuorisojärjestöt ehdottivat, että Suomessa otetaan käyttöön niin sanottu kaksi kolmesta -malli. Lindströmin mukaan työtön päättäisi itse, mitä itselleen sopivaa työtä hakee. • Valtuustosta pitää aloitteen mukaan erota, jos valitaan ministeriksi. • Jos laiminlyönti jatkuu edelleen, seuraa työssäolovelvoite, jolloin työttömyysturvaoikeus lakkaa toistaiseksi. –?Siksi Suomessa tehdään luottamusloikka, Lindström sanoo. Uusia mielenosoituksia ei aiota järjestää. • Työttömän pitää hakea enintään neljää työpaikkaa kuukauden aikana; haettavien työpaikkojen määrä ja palvelut voidaan sovitella. Ministereitä koskeva kielto rinnastuisi nykyiseen säännökseen, jossa vaaleihin osallistuminen kielletään esimerkiksi valtion virkamiehiltä, jotka hoitavat kuntien valvontaan liittyviä tehtäviä. • Keskustalaisista ministereistä valtuustoissa ovat Jari Leppä ja Annika Saarikko. Haettavien töiden määrässä huomioidaan alueen työmarkkinatilanne ja ammattitaitosuoja. –?Palvelut määräytyvät tilanteen ja tarpeen mukaan. Tämä johtanee hyvin tulkinnanvaraisiin päätöksiin, kun arvioidaan, onko työtön toiminut oikein, Murto toteaa. Pelkkä sanktioilla pelottelu ei varmastikaan johda toivottuihin tuloksiin, toteaa Akavan ekonomisti Heikki Taulu. Aloite ei koske maakuntavaltuustoja, jotka on tarkoitus perustaa osana maakuntauudistusta. Lindström selventää, että luottamus työtöntä kohtaan vähentää byrokratiaa. Se, miten paljon kaikki maksaa, on vielä epäselvää. Petteri Lindholm Helsinki SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma jätti torstaina lakialoitteen, joka kieltäisi ministereitä toimimasta kunnanvaltuustoissa. FL–LM Eero Heinäluoma haluaa ministerit pois valtuustoista Lakialoite kieltäisi ministereitä istumasta kunnanvaltuustoissa. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 13 UUTISET Jos maan hallitus ei peräänny tiettyjen lakihankkeidensa kanssa, SAK uhkaa työpaikkakohtaisilla toimilla. Uudistus nimittäin säästää valtion rahoja, kun ei tarvitse lisätä resursseja työttömyyden hoitoon. Työja elinkeinoministeriön hallitusneuvoksen Tiina Korhosen mukaan maakuntien palveluvalikoimassa on työn hakua ja osaamisen kehittämistä tukevia palveluita sekä muita työllistymistä tukevia palveluita. • Jos laiminlyö työnhakua tai kieltäytyy palveluista, työtön saa ensin muistutuksen. KUVA: Kimmo Penttinen telmista aktiivimallin jatko-osan suhteen. STTK:ta arveluttaa esimerkiksi se, miten turvataan digipalveluiden toimivuus kaikille, ja miten sääntöjä tulkitaan onnistuneesti ja tasavertaisesti. Se ei tarkoita, että ketään pakotettaisiin töihin tai palveluihin. Jos laiminlyönti edelleen jatkuu, seuraa 20 päivän karenssi. Eero Heinäluoman aloitteen mukaan ministeriksi valitun poliitikon on luovuttava paikastaan kunnanvaltuustossa. Asiaa koskeva esitys on lähtenyt lausuntokierrokselle. Hän uskoo, että hallituksen esitykset olisivat laadukkaampia, jos ministereiden aikaa ei kuluisi valtuustoissa. • Pääministeri Juha Sipilän hallituksen 17 ministeristä kunnanvaltuutettuja on 12. • Työnhakuvelvoitteessa huomioitaisiin työnhakijan valmiudet työllistyä, alueen työmarkkinatilanne ja mahdollinen ammattisuoja. Vastaava kielto koskee nykyisessä lainsäädännössä esimerkiksi kuntien johtotehtävissä työskenteleviä. PERJANTAINA 29. Heinäluoma sanoi keväällä Suomen Kuvalehdelle hakevansa aloitteelle allekirjoittajia kaikista puolueista. Tavoitteena on, että työnhakijat löytäisivät entistä nopeammin työtä. • Sinisten ministereistä kunnanvaltuustoissa istuvat Timo Soini, Sampo Terho, Jari Lindström, Pirkko Mattila ja Jussi Niinistö. Ministeri Kimmo Tiilikainen ei yltänyt valtuustoon Helsingissä. Uudistuksen lähtökohtana on luottamus ja oikeudenmukaisuus. ALOITTEEN MUKAAN muutos tehtäisiin kuntalakiin, jossa säädetään vaalikelpoisuudesta kunnallisvaaleissa. Työttömyysetuuden saaminen edellyttäisi omatoimista työnhakua, ja samalla muut työnhakijan velvoitteet vähenisivät. • Jos laiminlyönti jatkuu, seuraa kymmenen päivän karenssi. Omatoimisen työnhaun malli on Akavan mielestä kehittynyt alkuperäisistä kaavailuista parempaan suuntaan esimerkiksi siten, että tapauskohtaista harkintaa ja joustavuutta on lisätty ja karenssijärjestelmää lievennetty. Esimerkiksi Ruotsissa on moninkertaisesti virkailijoita hoitamassa työttömien asioita. Kunnanvaltuustossa jo istuvan poliitikon taas täytyy aloitteen mukaan erota valtuustosta, jos hän aloittaa ministerinä. –?Tukeminen ja kannustaminen tuovat varmasti kestävämpiä tuloksia työllistymisen edistämisessä kuin kepillä pakottaminen, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa. Työttömyyden hoito kuuluu tulevaisuudessa maakuntien vastuulle. –?Leikkihakeminen jää pois. –?On täysin epäselvää, miten tämä esitys käytännössä toimii aiemmin voimaan tulleen aktiivimallin suhteen. Tuolloin allekirjoittajiksi oli lupautunut myös yhden hallituspuolueen kansanedustaja, Heinäluoma kertoi. ”Luottamus vähentää byrokratiaa” Ulla Jäske Hallitus on tekemässä muutoksia työttömyysturvan karensseihin. Työministeri Jari Lindströmin (sin.) mukaan on mahdollista, että lopullinen malli poikkeaa luonnoksesta. • Kokoomuksesta ministereinä ja kunnanvaltuutettuina toimivat yhtäaikaisesti Antti Häkkänen, Kai Mykkänen, Petteri Orpo, Anne-Mari Virolainen ja Sanni Grahn-Laasonen.. Aloitteen mukaan ministerit eivät saisi asettua ehdolle kunnallisvaaleissa. Siinä poliitikko saa toimia vain kahdella kolmesta hallinnon tasosta: eduskunnassa, kunnanvaltuustossa ja maakuntavaltuustossa. Pitkään työttömänä olleet voivat tarvita myös sosiaalija terveydenhuollon palveluja. AMMATTILIITTO PRON mielestä mallissa on unohdettu pitkäaikaistyöttömien tuki. Tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle syksyllä
14 FORSSAN LEHTI TALOUSUUTISET PERJANTAINA 29. FL Jatkuva koulutus pitää ajan tasalla . Esimerkiksi kuivasilmäisyyden hoito on yksi tärkeä osa-alue ja vaikuttaa näkemiseen sekä elämän laatuun merkittävästi. Kirkassilmässä käy asiakkaita Lounais-Hämeestä ja yksittäisiä Helsinkiä, Turkua ja Tamperetta myöten. Tärkeää on Järvisen mukaan avun antaminen ja siten luottamussuhteen syntyminen. 040 451 8390 toimitus@forssanlehti.fi Petri Ojanen Forssa Forssalainen optikko, yrittäjä Satu Järvinen palkittiin pohjoismaisessa piilolasikonferenssissa, Nordic Contactlens Forum -tapahtumassa, vuoden 2018 Suomen parhaana myyjänä. yleissairaudet ja lääkitykset ja osata arvioida niiden vaikutukset näkemiseen. Tapahtumaan osallistui satoja optikkoliikkeissä työskenteleviä ammattilaisia Suomesta, Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista. OPTIKKO KIRKASSILMÄN yrittäjä Satu Järvinen naurahtaa, kuinka ehti suutahtaa kuullessaan muilta palkintoehdokkuudestaan matkalla konferenssipaikalle. –?Näkeminen on kokonaisvaltainen asia, jossa pitää huomioida mm. Salesperson-tittelin kriteereinä oli, että henkilö kouluttautuu säännöllisesti, tietää täten alan uusimmat tuotteet ja niiden ominaisuudet sekä osaa soveltaa oppimaansa käytäntöön eli löytää tuotteista ratkaisun asiakkaan näköongelmiin. Tilaisuuden luentojen aikana hän otti nimeämisestään selvää ja leppyi. Palkittu forssalaisoptikko Satu Järvinen sanoo, että kouluttautuminen kannattaa. Raati kiitti Järvisen jatkuvaa halua kouluttautua ja hankkia uutta tietoa alan tapaamisissa. –?On tärkeää olla mukana kansainvälisissä projekteissa ja koulutuksissa, koska tällöin voi olla edelläkävijänä omalla paikkakunnalla ja tuoda viimeisintä tietoa asiakkaille. Poissaolo töistä onnistuu Järvisen mukaan hyvän henkilökunnan ja nykytekniikan ansiosta. Uusi tieto koituu asiakkaiden hyväksi. Tilaisuudessa oli yksityisten liikkeiden lisäksi osallistujia ketjuliikkeistä. Kaiken perustana on oman ammattitaidon ylläpito ja kehittäminen. –?Olen ahkera kouluttautuja ja teen kaikenlaista yhteistyötä pohjoismaisten koulutuslaitosten ja tuotefirmojen kanssa. Satu Järvinen tekee yhteistyötä muiden kotimaisten yksityisten OPTI+ -optikkoliikkeiden kanssa. Osallistun koulutuksiin ja koulutan muita ja teen kansainvälisessä ryhmässä uusien tuotteiden testejä. Työntekijöitä hänellä on kuusi. KOULUTTAUTUMISTA Järvinen perustelee hyödyllä. Ensimmäinen NCLF-tilaisuus järjestettiin Tukholmassa toukokuun lopulla. Yrittäjä, optikko Satu Järvinen kehottaa käymään näöntutkimuksessa säännöllisesti. KOULUTUS KYSYY aikaa. Nordic Contactlens Forum -koulutusyhteisö ja -tapahtuma syntyi, kun alan pohjoismaiset toimijat kokivat Englannissa pitkään järjestetyn koulutusviikon turhan raskaaksi. KUVAT: Lassi Puhtimäki Satu Järvinen kouluttautuu ja jakaa tietoa ahkerasti.. . Järvinen arvioi käyttävänsä omaan kouluttautumiseen vähintään 10–15 työpäivää vuodessa ja muiden alan ihmisten kouluttamiseen 8–10 työpäivää vuodessa. Optikko Kirkassilmä on ketjuista vapaa yksityinen liike. KESÄKUUTA 2018 Talous > Anna uutisvinkki talousaiheesta puh. –?Kun kouluttautuu riittävästi, osaa enemmän. –?Että mikä juttu tämä on, kun minulta ei ole kysytty. –?Onneksi on skypet ja kaikki, ennen täytyi matkustaa paikalle. Kilpailu optikkoalalla on tiivistä. –?Olen kaikkiaan utelias ja haluan tietää kaikesta kaiken. Samalla hän vetää Optikko Kirkassilmä -liikettään, jolla on liikkeet Forssassa ja Loimaalla. Hän jopa osasi epäillä voittavansa kolmen ehdokkaan kisan, kun huomasi, että raati koostuu alan koulutuslaitoksen ja tuotefirmojen tutuista edustajista
FORSSASSA päätoimipaikkaansa pitävä teknologiakonserni DA-Group odottaa erityisesti viennin kasvua, kertoo toimitusjohtaja Sami Kotiniemi Hämeen kauppakamarin tiedotteessa. Hänen mukaansa vain harvoista työttömistä työnhakijoista on suoraan apua yritysten tarpeisiin, eivätkä työllistämistä edistävät koulutukset ratkaise tämän hetken kysyntää. Työnjako on sinällään selvä; optikot ovat silmälasimääritysten ammattilaisia ja silmälääkärit silmäsairauksien asiantuntijoita. Vienti toimii meillä nyt kasvun moottorina, ja sen osuus liikevaihdostamme on kasvanut jo yli puoleen, hän sanoo. Järvinen kannustaa jo terveyden kannalta käymään tutkituttamassa näköään varsin säännöllisesti. Kaupan toteutuminen ei silti ole vielä varmaa. Silmistä voidaan näöntutkimuksessa havaita myös merkkejä vakavista yleissairauksista, kuten diabeteksesta ja kohonneesta verenpaineesta. tippaoikeus. –?Optikolla pitää riittää ammattitaitoa lähettää asiakas eteenpäin lääkärille, jos jotain epäilee tai jos jokin häntä askarruttaa, sanoo Pro auctore optikko Järvinen, jolla on ns. Kansainvälinen rekrytointi EU-maista ja kolmansista maista pystyy palvelemaan nykytarvetta nopeammin kuin pitkähköt koulutusohjelmat, hän jatkaa. miljardia euroa.. Yhtiö tekee parhaillaan kannattavuusselvitystä ja aloittaa ympäristövaikutusten arvioinnin (yva) investointiin liittyen. Vastanneista yritysjohtajista jopa 56 prosenttia pitää toimialansa yleistä tunnelmaa optimistisena tai erittäin optimistisena, 32 prosenttia vähintään normaalina. Toteutuessaan investoinnin suuruus olisi 700 miljoonaa euroa, ja se ajoittuisi vuosille 2019–2021. Kaupassa Rupert Murdochin 21st Century Foxin elokuvastudiot ja kaapelikanavat siirtyisivät Disneylle. Stora Enson mukaan Oulun tehtaan muuntaminen auttaisi yhtiötä vahvistamaan asemaansa kasvavilla kuluttajapakkauskartonkija pakkausratkaisumarkkinoilla. Kyse olisi merkittävän mittaluokan investoinnista. Yhdysvaltojen suurin kaapelitelevisioyhtiö Comcast kaavailee mediatietojen mukaan aiemman ostotarjouksensa korottamista. Hämeessä, niin kuin koko Etelä-Suomessa, on ollut jo yli kaksi vuotta huutava pula esimerkiksi metallialan osaajista sekä hotellija ravintola-alan ammattilaisista, kertoo Baronan seniorikonsultti Jussi Miettinen. –?Aina ei tarvita silmälääkäriä, hän huomauttaa. Seuraavan kuuden kuukauden aikana tapahtuvaa kasvua työntekijämääräänsä odottaa 27 prosenttia vastaajista. KESÄKUUTA 2018 Hyvä näkö on osa terveyttä Petri Ojanen Terveydenhuollon rooli näöntutkimuksessa on lisääntynyt. Kaikki ihmiset eivät myöskään välttämättä tiedä, mitä hyvään näkemiseen kuuluu. Forssalaisen Optikko Kirkassilmän yrittäjä Satu Järvinen kannattaa kehitystä. Eteen tulee myös silmäpohjan rappeumaa. KASVUNÄKYMIEN kääntöpuolena on pula työvoimasta: Hämeenlinnan seudulla 44 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä piti toiminta-alueensa työvoiman saatavuutta heikkona. –. Järvinen kehottaa pitämään ulkona aurinkolaseja ja tietokonetyöläisiä hankkimaan sopivat, sinistä valoa vähentävät lasit. Vastaajista 91 prosenttia arvioi liikevaihtonsa kasvavan tai säilyvän nykyisellä tasolla myös seuraavien kuuden kuukauden aikana, ja samassa ajassa tapahtuvaa viennin kasvua povasi 36 prosenttia vastanneista yrityksistä. Kyselyyn vastasi 142 yritystä ja sen vastausprosentti oli 17. Tämä selviää Kauppakamarin kesäkuussa teettämästä barometrikyselystä. Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksyi yli 60 miljardin euron diilin sillä ehdolla, että kaupan jälkeen Disney luopuu alueellisista urheilukanavista, jotka kuuluvat nyt Foxille. KUVAT: Lassi Puhtimäki Yrityksissä kasvua mutta työvoiman saatavuus on heikkoa Yritykset olivat positiivisia Hämeen kauppakamarin kesäkuisessa kyselyssä. Oireet kehittyvät yleensä vähitellen, joten niitä ei välttämättä ymmärrä ihmetellä. Vastaava luku on Forssan seudulla jopa 57 prosenttia. Liikevaihdon kasvuodotukset ovat realisoitumassa tämän vuoden lopulla ja ensi vuoden aikana. –. Viime vuonna käynnistyneen Metsä Groupin Äänekosken sellutehtaan investointi oli suuruudeltaan 1,2. Lasten likinäköisyyden kasvu maailmalla näyttää linkittyvän älypuhelimen tuijottamisen lähietäisyydeltä. STT Disney saa ostaa Foxin megadiilillä Stora Enso selvittää jätti-investointia Ouluun STT Metsäyhtiö Stora Enso kertoi torstaina selvittävänsä Oulun paperitehtaan muuntamista pakkauskartonkitehtaaksi. Yritysten tilauskannat ovat nyt 40 prosenttia suuremmat verrattuna viime syksyyn, ja 43 prosenttia vastaajista uskoo tilauskannan kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana. Mediaja viihdejätti Disneyn suunnitelmat kilpailijansa 21st Century Foxin keskeisten liiketoimintojen ostosta ottivat harppauksen kohti toteutumista keskiviikkona, kun Yhdysvaltojen viranomaiset näyttivät vihreää valoa yrityskaupalle. Harmaakaihi on Satu Järvisen mukaan varsin tuttu havainto näöntutkimuksessa. Yrittäjä, optikko Satu Järvinen kehottaa käymään näöntutkimuksessa säännöllisesti. FORSSAN LEHTI 15 TALOUSUUTISET PERJANTAINA 29. –. Kauppakamarin kyselyyn vastanneista yrityksistä 80 prosenttia kertoo henkilöstömääränsä olevan vuonna 2018 yhtä suuri tai suurempi kuin vuonna 2017. Forssan Lehti Kanta-Häme Lähes puolet Hämeen kauppakamarin alueen yrityksistä ilmoittaa tämänvuotisen liikevaihtonsa olevan suurempi kuin edellisvuotisen
Yhteyksiä pride-viikkoonkin saatiin aikaan, sillä eräs tviittaaja uhkasi heittää kaksikkoa sateenkaarenvärisillä esineillä. Amerikkalainen tviittaaja jatkoi pohtimalla, merkitseekö tapaaminen amerikkalaisen demokratian päättymistä. Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo kirjoitti, että Helsinki voi tarjota täydellisen paikan kokoukselle ja Suomi on turvallinen maa. Hän muisteli sen olleen hyvähenkinen tapaaminen. Me tarjoamme heille tilaisuuden tähän. Hän jatkoi toteamalla, että mikäli Trump ja Putin kuitenkin tulevat Suomeen, ”olemme valmiit protestoimaan heidän ajamaansa politiikkaa sekä heidän epäinhimillistä tapaansa johtaa”. Boltonin kommenteista julkisuudessa on voinut päätellä, että presidentit keskustelevat ainakin Syyriasta ja Ukrainasta ja toivottavasti myös asevalvontaja aseriisuntakysymyksistä. Niinistön mukaan Trump on jo pyytänyt kahdenvälistä tapaamista myös Niinistön kanssa, ja tämä Trumpille myös suodaan. Omissa keskusteluissani presidenttien kanssa aion ottaa esille huolemme jännittyneestä tilanteesta Itämerellä sekä härkäpäisesti arktiset tavoitteemme, erityisesti mustan hiilen päästöjen yhteisen torjunnan. Ottaako joku tästä koppia”, kysyi eräs viestipalvelun käyttäjä. Eräs tviittaaja totesi, ettei ole kuullut vielä yhdenkään toimittajan ääntävän Helsinkiä oikein. Ehkä yritän saada tätä teemaa myös heidän omiin keskusteluihinsa, Niinistö pohtii. –?Bolton kertoi olleensa mukana, kun Mihail Gorbatshov ja George Bush tapasivat Helsingissä 1990. Osansa tviiteistä sai Helsinki, jonka lausumisen moni näytti kokevan hankalaksi. TAPAAMINEN KIRVOITTI kommentteja puolesta ja vastaan myös suomalaisilta poliitikoilta. KESÄKUUTA 2018 16 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Ida Kannisto Tieto Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin saapumisesta Suomeen herätti Twitterissä kirjavaa keskustelua. –?En pyri Trumpin ja Putinin välisiin keskusteluihin puuttumaan. Myönteisesti tapaamiseen suhtautui kokoomuksen kansanedustaja Pertti Savolainen, joka tviittasi Suomen toivovan, että tapaamisen avulla voidaan madaltaa jännitteitä osallistujien välillä, ja että omalta osaltaan Suomi toivoo voivansa tarjota hyviä palveluita molemmille presidenteille. PERJANTAINA 29. He todennäköisesti tunnustelevat tunnelmaa. Niinistö kertoi keskustelleensa puhelimessa myös Trumpin neuvonantajan John Boltonin kanssa. ”Milloin näemme ensimmäiset merchandise / fanituotteet Trumpin ja Putinin mahdollisen Helsingissä järjestettävän tapaamisen tiimoilta. . heinäkuuta Helsingissä.. Eräs tviittaaja osoitti tviittinsä suoraan Trumpille, ja pyysi tätä jättämään tulematta. Sen sijaan vihreät olivat hiukan eri linjoilla. Tapaamista vastustavien tviiteissä vilahteli jopa ajatus mielenosoituksesta. Christian Christensen, journalismiopintojen professori Tukholman yliopistosta, tviittasi olevansa pettynyt Suomeen. Vihreiden nuorten puheenjohtaja Katri Ylinen ilmaisi suoraan, ettei tapaaminen ole toivottu. Vihreiden kaupunginvaltuutettu Miikka Keränen tviittasi, ettei kokous ole tervetullut Suomeen, koska Suomen pitäisi olla maa, joka edistää ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. Niinistö toivoo pieniäkin edistysaskelia rauhantyössä, jotta kylmän sodan kaltaiselta asetelmalta vältyttäisiin. Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit Vladimir Putin ja Donald Trump ovat sopineet tapaavansa maanantaina 16. Suomi on ylpeä isäntä suurvaltajohtajille . FL–LM Tapaaminen kuumensi Twitterin Ossi Rajala, Joonas Kuikka, Marjut Kriikku –?Olen ymmärtänyt, että kyseessä on muutaman tunnin tapaaminen heidän välillään. Jostain on aina aloitettava, presidentti Sauli Niinistö pohti torstaina tiedotustilaisuudessa Mäntyniemessä. Yhdysvallat on pitäytymässä pakoteratkaisuissaan, Niinistö sanoi. Osa perusteli vastustavaa kantaansa sillä, ettei Suomen pitäisi tukea Trumpin ja Putinin pyrkimyksiä
Suurin voittaja on valtio alv-tulojen kautta. Valtasaaren mielestä tärkein tulos on itse tapaaminen, vaikka mistään ei saataisi sovittua. Rahaa tapaaminen tuo hotelleille, ravintoloille sekä pääkaupunkiseudun yrittäjillä. –?Suomi saa tietää, mitä Washingtonissa ja Moskovassa ajatellaan tietyistä asiakysymyksistä. –?Sellainen politiikka on jo mennyttä aikaa. Tapaamispaikaksi lienee vahvoilla Vantaalla sijaitseva Königstedtin kartano, jossa Yhdysvaltojen ja Venäjän asevoimien komentajat kokoustivat kesäkuun alussa. Vaikka Suomella ei kokouksen järjestäjämaana ole mahdollisuutta vaikuttaa asiasisältöön, se saa todennäköisesti hyödyllistä tietoa sekä kontakteja molempiin suurvaltoihin. Turvallisuussyistä Helsingin keskusta saattaa olla hankala. Myös pormestari siirtää lomaansa. Kun huipputason tapaamista valmistellaan, ensin tieto Suomessa tulee ulkopolitiikan ylimmälle johdolle, kertovat entiset suurlähettiläät Jukka Valtasaari ja Hannu Himanen. –?Suomalainen koneisto on tehokas ja pystyy tästä suoriutumaan. Muita vaihtoehtoja voisivat olla Finlandia-talo, presidentin virka-asunto ja Kalastajatorppa. Kun Trump tapasi PohjoisKorean Kim Jong-unin Singaporessa, paikalla oli noin 3?000 lehdistön edustajaa. Esimerkiksi vuoden 2006 Asem-kokous, johon osallistui 38 valtionpäämiestä, maksoi Suomelle 11,8 miljoonaa euroa. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 17 ULKOMAAN UUTISET Sakari Muurinen Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin heinäkuinen tapaaminen tarkoittaa sitä, että Helsingin pitäisi kyetä kestitsemään nelinumeroinen määrä henkilökuntaa ja kansainvälistä lehdistöä. Sitä pitkin voivat diplomaatit jatkaa poliittista dialogia. Se ei ole linja, mitä esimerkiksi Niinistön aikana on harjoitettu, Pesu sanoo. –?Esimerkiksi presidentti Sauli Niinistön vierailun jälkeen Trumpilla on hyvä kuva meistä ja henkilöluottamus. Sen jälkeen suunnitteluun otetaan mukaan turvallisuusviranomaiset, kuten poliisi. –?Tämä on sellainen mahdollisuus, mikä kannattaa hyödyntää, Pesu toteaa. Kuuma linja on auki, sanoo Valtasaari. Eli noin miljoonan tunnilta. –?Ei Suomi mitään puolueettomuuspolitiikkaa ala harjoittamaan. FL–LM Helsinkiin tuhansia hotellivieraita Tapaamispaikaksi lienee vahvoilla Königstedtin kartano. Helsingissä vuonna 2006 järjestetyssä Asem-kokouksessa pelkästään Putinin esikuntaan kuului noin 300 henkeä. ULKOPOLIITTISEN INSTITUUTIN tutkija Matti Pesu ei näe Helsingin valintaa kokouspaikaksi diplomaattisena voittona Suomelle. Suomi saattaa Pesun mukaan kokouksen myötä hetkellisesti näyttäytyä perinteisemmässä valossa. Molemmilta kokousmailta tulee tiukat turvallisuusvaatimukset kokouspaikalle. –?Harvemmin Helsinki varataan loppuun viikkoja etukäteen, jos ei ole mitään tapahtumaa. Suomi ei puhu itsestään puolueettomana, vaan sotilasliittoon kuulumattomana, hän muistuttaa. SUOMELLA EI ole kokouksessa poliittista roolia, eikä se Pesun mukaan sellaista haekaan. Samalla Suomi saa tuoda omia näkemyksiään esille. Scandicin kaupallinen johtaja Christian Borg on hänkin luottavainen. Vladimir Putinin ja Donald Trumpin tapaaminen Helsingissä kestää presidentti Sauli Niinistön mukaan joitakin tunteja. Onnistuneet kontaktit molempiin suurvaltoihin voivat myös hyödyttää Suomea tulevaisuudessa. Puolueettomuus on sellaista diplomatiaa, mitä Suomi ei ole hetkeen harjoittanut. – Helsinkiin tulee satoja, ellei tuhansia toimittajia, joilla toivottavasti on aikaa vierailunsa yhteydessä kirjoittaa muitakin juttuja. KOKOUS ON pitkäjänteisen suomalaisen diplomaattisen työn tulos sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä. S-ryhmän matkailuja ravitsemuskaupan ketjujohtaja Harri Ojanperä sanoo, että heinäkuu on kieltämättä sesonkiaikaa, mutta yksi tapaaminen mahtuu joukkoon. –?Varmaan mediassa kirjoitellaan jotain Suomen ulkopolitiikasta ja historiasta. HOTELLIKETJUISSA USKOTAAN, että kaikki vieraat saadaan kyllä majoitettua. Suomen kannalta lännen ja Venäjän suhteet ovat ihan keskeinen tekijä, joka määrittää sitä poliittista ympäristöä, jossa toimimme, Pesu sanoo. –?Suomessa tieto on presidentin kansliassa ja ulkoministeriössä, he molemmat sanovat Lännen Medialle. Tilaa riittää vielä. Vastuut jakautuivat siten, että Singapore huolehti yleisestä turvallisuudesta, kuten teistä. FL–LM TAPAAMINEN Valmistelut aloitettu Tarkka tapaamispaikka ei ole vielä tiedossa tai sitä ei kerrota julkisuuteen. –?Kun Bush ja Gorbatshov tapasivat presidentinlinnassa, ikkunoihin vaihdettiin määräpaksuiset turvalasit, kertoo tapaamisen järjestämiseen osallistunut entinen Yhdysvaltain suurlähettiläs Valtasaari. Niinistön tapaan Valtasaari spekuloi, että asialistalla ovat todennäköisesti Ukraina, Syyria ja ydinaseet, joissa molemmat maat ovat törmäyskurssilla. Suomessa on kuitenkin kokemusta vastaavista tapahtumista. Pesun mukaan Suomi ei varta vasten hae vastaavanlaisia kokouksia järjestettäväkseen. Trumpin vastaava on luultavasti vielä isompi. Kaupungin kannalta Vapaavuoren mukaan isoin kysymys on se, miten Helsinki voi parhaiten hyödyntää aikansa koko maailman huomion keskipisteenä. Siitä voi tehdä ennustuksia, mihin suhteet tulevaisuudessa kehittyvät. –?Oikea seuraus on, että kanava on auki. Arvioiden mukaan Helsinkiin saattaisi matkustaa vähintään tuhat toimittajaa, mahdollisesti enemmänkin. Tämä on meille iso mahdollisuus edistää omaa tunnettavuuttamme ja vetovoimaamme, Vapaavuori sanoo. ”Omissa keskusteluissani aion ottaa esille huolemme jännittyneestä tilanteesta Itämerellä.” SAULI NIINISTÖ Tasavallan presidentti. Trumpin ja Kimin Singaporen tapaaminen maksoi isäntämaalle noin 12 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. KUVA: JORGE SILVA / EPA NIINISTÖ KERTOI medialle Mäntyniemessä, että ehdotus tapaamiselle Suomessa tuli viikko sitten sekä Yhdysvalloilta että Venäjältä. Presidentti arvioi, että Suomen valintaan on saattanut vaikuttaa se, että täällä osataan huolehtia järjestelyistä. Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren mukaan kaupunki on alkanut jo valmistautua suurvaltojen presidenttien tapaamiseen. Sekä Yhdysvallat että Pohjois-Korea huolehtivat oman johtajansa turvallisuudesta. Päävastuu järjestelyistä kuuluu kuitenkin valtiolle. Putinille Helsinki on tuttu paikka, Valtasaari kertoo. Turvallisuussyistä Helsingin keskusta saattaa olla hankala, koska ilmatila joudutaan oletettavasti sulkemaan. Turvallisuusjärjestelyt ovat varmasti haastavia. Tapaaminen saattaa vaikuttaa matkailun ja markkinoinnin parissa työskentelevien sekä kaupungin turvallisuusja valmiusryhmän lomiin. PERJANTAINA 29
KESÄKUUTA 2018 18 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Ida Kannisto Yhdysvaltojen senaatissa demokraatit ja konservatiivit ovat eri mieltä siitä, milloin äänestys korkeimman oikeuden tuomarista olisi syytä järjestää. EU:hun saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on jo laskenut rajusti viime vuodesta. Päätös antaa Yhdysvaltojen presidentille Donald Trumpille toisen mahdollisuuden vahvistaa konservatiivien otetta ja nimittää virkaan konservatiivijuristi, joka muuttaisi oikeuslaitosta yhä vankemmin konservatiivisten arvojen mukaiseksi. Lisää rahaa lienee myös tulossa Afrikan maille siirtolaisuuden hillitsemiseksi sen alkulähteillä. Schumer muistutti McConnellin aloittaneen vuonna 2016 käytännön, jonka mukaan amerikkalaisilla on mahdollisuus ilmaista kantansa vaaleissa ennen kuin korkeimman oikeuden tuomari valitaan. FL–LM USA:ssa riita tuomarinimityksestä USA:n korkeimman oikeuden tuomari Anthony Kennedy jää eläkkeelle heinäkuussa. Samasta syystä presidentti Barack Obaman mahdollisuus valita uusi tuomari estettiin vuonna 2016 senaatin päätöksellä, koska hänen kautensa oli lopuillaan. SAKSAN YLEISRADIOYHTIÖ ARD:n kyselyssä 75 prosenttia saksalaisista toivoo eurooppalaista ratkaisua turvapaikanhakijoita koskevaan kiistaan. Seehofer riitelee parhaillaan Merkelin kanssa siitä, pitäisikö Saksan yksipuolisesti palauttaa takaisin jo kerran toisessa EUmaassa turvapaikkaa hakeneet. Pääministeri Sipilän mukaan Suomi hyväksyy Saksan ehdotuksen kahdenkeskisestä sopimuksesta turvapaikanhakijoiden palautuksiin. Pääministeri Juha Sipilän mukaan näissä voitaisiin ihannetapauksissa jo selvittää, ketkä tarvitsevat suojaa Euroopasta. PERJANTAINA 29. Merkittävintä on nyt se, että Saksa saattaa solmia muun muassa Suomen kanssa kahdenväMerkel toivoo EU:lta apua ahdinkoonsa . Schumerin mukaan äänestys pitäisi suorittaa vasta niiden jälkeen tammikuussa, jolloin uusi kongressi on valittu ja se on aloittanut tehtävässään. KUVA: Stephanie Lecocq / EPA. Nähdessään Ranskan presidentti Emmanuel Macronin käytävällä hän ilahtui silminnähden. Saksan liittokansleri Angela Merkel (oik.) näytti EU:n huippukokouksessa Ranskan presidentille Emmanuel Macronille suuntaa, minnepäin EU:n maahanmuuttopolitiikan pitäisi mennä. Vain 36 prosenttia saksalaisista uskoo, että EU-ratkaisu saadaan aikaan. Korkeimman oikeuden tuomari Anthony Kennedy ilmoitti keskiviikkona aikeistaan jäädä eläkkeelle heinäkuun loppuun mennessä. Demokraattien johtaja Chuch Schumer teki kuitenkin keskiviikkoisissa tviiteissään selväksi, että hän haluaa odottaa marraskuisiin välivaaleihin. Macronissa Merkelillä onkin varmasti paljon suurempi ystävä kuin esimerkiksi Saksan sisäministeri Horst Seehoferissa, joka uhkaa Berliinissä Merkelin hallituksen tulevaisuutta. EU:N KOKOUS tuottaa todennäköisesti päätöksen selvitellä lisää, miten ja minne voitaisiin perustaa uusia keskuksia mereltä pelastetuille pakolaisille. Senaatin republikaanien johtaja Mitch McConnell ehti jo ilmoittaa, että äänestys Trumpin ehdottamasta tuomarista tapahtuu syksyllä. Yksityiskohdat ovat silti vielä täysin auki. –?Ei ole paniikkia, muistutti EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini kokouksen alkaessa. Visa Noronen Bryssel Saksan liittokansleri Angela Merkel saapui mahdollisesti viimeiseen EU-huippukokoukseensa kohtuullisen rennon näköisenä. . 22 prosenttia haluaa saksalaisten tekevän omat ratkaisunsa. Kennedy on tukenut liberaaleja monissa merkittävissä päätöksissä, kuten sukupuolineutraalien avioliittojen laillistamisessa ja aborttioikeuden säilyttämisessä. Loppuviikon Eurooppa-neuvoston eli EU:n huippukokouksen paine saada aikaan pakolaispäätöksiä juuri nyt tulee hyvin pitkälle Saksan sisältä. CNN:N MUKAAN on epäselvää, mitä demokraatit voivat tehdä republikaanien suunnitelmien pysäyttämiseksi. Taloudellisilla perusteilla Eurooppaan pyrkivät palautettaisiin takaisin
REUTERS KIM JONG-NAM 2 KUALA LUMPUR. –?Uskon, että ainakin kymmenen maata lähtee tähän mukaan, ellei enemmänkin, Sipilä jatkoi. –?Näitä menettelyjä nyt tehostetaan. Hän on saanut tukea Venäjän kulttuurivaikuttajilta, joiden mielestä Dmitrijevin ainoa rikos on se, että hän on yrittänyt herättää huomiota neuvostoajan arkaluonteisiin salaisuuksiin. PERJANTAINA 29. • Legan puheenjohtaja, sisäministeri Matteo Salvini on uhannut karkottaa maassa laittomasti oleskelevat ihmiset, joita arvioidaan olevan noin 600 000. Euroopan komissio ehdotti tässä kuussa 10?000 lisätyöntekijää Frontexille. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 19 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonneet: Lea Peuhkuri ja Seppo Ylönen IHMISKAUPPA 14 MUMBAI. Uudet syytteet koskevat seksuaalista häirintää. REUTERS PIENKONE TIPAHTI TYÖMAALLE DIVYAKANT SOLANKI VATIKAANI. KUVA: Nicolas Lambert FAKTA Maahanmuutto • Euroopan pakolaiskriisi huipentui vuonna 2015, jolloin mantereelle tuli yli miljoona turvapaikanhakijaa. –?Merkel ehdotti tätä lauantaina puhelimessa, Sipilä sanoi Brysselissä. Neljätoistavuotias tyttö myytiin prostituoiduksi Länsi-Intiassa vuonna 2013. • Italiassa maaliskuun parlamenttivaaleissa maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat puolueet, populistinen Viiden tähden liike ja äärioikeistolainen Lega, voittivat ja muodostivat sitten yhdessä uuden hallituksen. Intiassa oikeus on määrännyt maan hallituksen maksamaan korvauksen ihmiskaupan uhrille, vaikka hänen tapaus taan ei ole vielä käsitelty oikeudessa. Tälle vuodelle YK on rekisteröinyt vain 41 000 maahanmuuttajaa. Tästä saadaan varmaan myös oppia siihen, mihin suuntaan EU-lainsäädäntöä pitää kehittää, Sipilä sanoi. Tähän mennessä paavi on hyväksynyt viiden piispan eron Chilessä. Seehofer antoi Merkelille aikaa kesäkuun loppuun löytää asiaan eurooppalainen ratkaisu. REUTERS Stalinin vainojen tutkijalle uusia syytteitä PETROSKOI. Katolinen kirkko on joutunut myrskyn silmään maassa, koska se on peitellyt seksuaalista hyväksikäyttöä. Jos turvapaikanhakija saapuisi ensin Suomeen ja siirtyisi myöhemmin omin luvin Saksaan, Saksa saisi näin palauttaa hakijan nykyistä nopeammin Suomeen. Viisi ihmistä kuoli, kun Beechcraft King Air C 90 -merkkinen kone iskeytyi rakennustyömaalle Ghatkoparin alueella. Kone oli koelennolla. Itsekin näemme sen, että systeemi toimii nyt tehottomasti, Sipilä kommentoi. REUTERS MUMBAI. Se on ollut ratkaisevassa osassa muun muassa Unkarin, Saksan, Itävallan ja Italian vaaleissa. FL–LM Saksan liittokansleri Angela Merkel (oik.) näytti EU:n huippukokouksessa Ranskan presidentille Emmanuel Macronille suuntaa, minnepäin EU:n maahanmuuttopolitiikan pitäisi mennä. –?Pyyntö on tullut sieltä, ja meillä ei ole mitään syytä vastustaa tuota pyyntöä. PALAUTUKSET OVAT jo nyt mahdollisia, mutta niitä tehdään vähän, koska sopimuksessa määritelty prosessi on hallinnollisesti hidas ja monimutkainen. Suomi muodostaa vielä kantaansa asiaan. Häntä on aiemmin syytetty lapsipornografisten kuvien ottamisesta adoptiotyttärestään. Syytettynä teosta ovat indonesialainen Siti Aisyah ja vietnamilainen Doan Thi Huong. –?Lähdemme siitä, että se on tästä hetkestä eteenpäin, Sipilä sanoi. Nopeampi palautuskaista ei koskisi kuitenkaan tähän mennessä Suomeen ja Saksaan saapuneita pakolaisia. CSU:n puheenjohtaja, Horst Seehofer on uhannut ryhtyä käännyttämään Saksan rajalta ne turvapaikan hakijat, jotka on jo rekisteröity toisessa EU-maassa. Petroskoilainen historioitsija Juri Dmitrijev, joka on tutkinut ja paljastanut Stalinin ajan ihmisoikeusrikkomuksia, on saanut uusia syytteitä. FL–LM Pääministeri Juha Sipilä on halukas nopeuttamaan turvapaikanhakijoiden palautuksia. Pelastustyöntekijät tutkivat pienkoneen jäännöksiä Mumbain esikaupunkialueella Intiassa torstaina. EU:ssa keskustellaan myös EU:n rajavartiovirasto Frontexin vahvistamisesta. Hän on muun muassa löytänyt 9 000 ruumiin joukkohaudan Sandarmohissa Karjalassa. Hän haki hallituksen ohjelmalta 6?300 euron korvausta. • Vaikka tulijoiden määrä on romahtanut, on maahanmuutosta tullut tärkeä tekijä monen EU-maan politiikassa. Viime kuussa Chilen kaikki 34 piispaa tarjoutuivat eroamaan tavattuaan paavin skandaalia käsittelevässä kokouksessa. Intiassa voi kestää useita vuosia ennen kuin oikeudenkäynti edes alkaa. • Saksassa Merkelin hallitus on hajoamisen partaalla, kun kristillisdemokraattien baijerilainen sisarpuolue CSU vaatii maahanmuuton radikaalia tiukentamista. Malesialaiset syyttäjät sanoivat torstaina, että Kim Jong-namin tappamisesta epäillyt naiset olivat varmasti saaneet koulutusta salamurhan toteuttamiseen. Reutersin mukaan päätöksestä on apua jopa sadoille uhreille. –?Rajavalvonta on jokaisen maan oma asia ja siitä halutaan pitää tiukasti kiinni, Sipilä toteaa. Sen sijaan Suomi saattaa mahdollisesti olla valmis tukemaan uutta vahvaa Frontex-valmiusjoukkoa, joka pyydettäessä voi tulla jäsenvaltion apuun. Paavi Franciscus hyväksyi torstaina kahden piispan irtisanoutumisen Chilessä. KUVA: Stephanie Lecocq / EPA lisen sopimuksen jo rekisteröityjen turvapaikanhakijoiden palauttamiseksi. Dmitrijev on ollut aktiivinen Memorial-ihmisoikeus järjestön Karjalan osastossa. Näistä syytteistä hänet vapautettiin huhtikuussa. Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin velipuoli Kim Jong-nam kuoli Kuala Lumpurissa sen jälkeen, kun hänen naamaansa oli hierottu VX-hermomyrkkyä. • Itävalta, joka ottaa heinäkuun alussa hoitaakseen EU:n puheenjohtajuuden, on ehdottanut tulijoiden siirtämistä pakolaiskeskuksiin EU:n rajojen ulkopuolelle odottamaan turvapaikka-anomuksen käsittelyä.. Virallisesti kyse ei ole pulaan joutuneen Saksan liittokanslerin tukemisesta. EU pitää syytöksiä ”epäilyttävinä” ja odottaa, että Venäjän syyttäjälaitos luopuu niistä. Ideoita aiheesta sinkoilee, mutta Suomi ei ole ottamassa pisimpiä askeleita asiassa. Kaikki koneessa olleet neljä ihmistä – kaksi lentäjää ja kaksi insinööriä – sekä yksi jalankulkija kuolivat turmassa
Kuluvan kauden 19-vuotiaiden maailmantilastossa Narvin edellä ovat vain 77,59 heittänyt Etelä-Afrikan Anro van Eeden ja 75,27 kiskaissut Turkin Ismet Pekbak. Viime kaudella Hetemaj iski 32 pelaamassaan ottelussa kolme maalia. Jyväskylän ralli on MM-sarjan kahdeksas kilpailu. 000 vuorokaudeksi. Kapteeninnauhaakin kantamaan päässyt Hetemaj on edustanut Chievoa vuodesta 2011. Saga Andersson sijoittui toiseksi 435 tuloksella, joka jää kaksi senttiä hänen kauden parhaastaan ja seitsemän senttiä viimevuotisesta ennätyksestä. KESÄKUUTA 2018 Urheilu > Urheilutoimitus puh. MIESTEN KISASSA voittokamppailussa hyppi tämän kauden kärkikolmikko Urho Kujanpää, Tommi Holttinen ja Tomas Wecksten. Lopuksi Murto yritti vielä ulkoratojen ennätyksestään 460. Nikkanen on hypännyt seitsemän ulkokisaa, joista paras tulos 431 tuli kesäkuun alussa Saksassa. SUOMEN EM-KISAJOUKKUEESEEN toistaiseksi ainoana naisseiväshyppääjänä valitun Minna Nikkasen hyppyvire on tällä hetkellä hukassa. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Jyväskylästä kaksoisvoitto RAVIURHEILU Jyväskylän raveista tuli Lounais-Hämeeseen kaksoisvoitto Suuri Suomalainen Derby -sarjassa. Mukana ovat muiden muassa kaikki lajin neljä tehdastallia kolmella autolla. Toiseksi sijoittui forssalaisen Anssi Nurmisen ohjastama ja valmentama Volume Ace. Santtu Raitala ohjasti tammelalaisen Tapio Mäki-Tulokkaan valmentaman Grainfield Adelen voittoon ajalla 16,3. Seuraava kilpailu on keskiviikkona Joensuussa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hyppäsin täydellä 14 askeleen vauhdilla sitten viime vuoden maaliskuun, iloitsi lähes koko viime kauden jalkapohjavaivan takia hukannut Murto. Tuntui hyvältä jo verryttelyssä. Niinpä hän epäröi osallistumista Seiväskarnevaalien lauantain pääkisaan. Kun valinta on tehty, ei Nikkasen tarvitse metsästää EM-kisarajaa. 20 FORSSAN LEHTI URHEILU PERJANTAINA 29. Koko kolmikko on jo valittu elokuun EM-kisoihin. Hanke tuo opistolle pysyvästi jopa 150 kiinalaista talvilajien urheilijaa. STT Perparim Hetemaj jatkaa Chievossa JALKAPALLO Perparim Hetemaj on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen Italian Serie A:ssa pelaavan Chievo Veronan kanssa, kertoo seuraa verkkosivuillaan. –. KUVA: Lassi Puhtimäki Murto ylitti EM-rajan . Sen jälkeen 435 meni ensimmäisellä ja 445 kolmannella yrityksellä. Sen seurauksena hyppy on pielessä ja eniten seiväskuoppaa lähestyminen, Nikkanen selitti. Olen kilpaillut liian usein huonoissa olosuhteissa, joissa hyppymäärät ovat jääneet vähäisiksi. Näin Murto on lähdössä elokuisiin EM-kisoihin Saksaan Minna Nikkasen seuraksi, joka jäi eilen ilman tulosta. Siellä yritän tehdä vielä puhtaamman juoksun eli kolhimatta maaliin, Harala kertoi tiedotteessa. . Kilpailu EMkisojen suomalaisista aitapaikoista sen kuin vain kiristyy. YLEISURHEILU Pasi Rakkolainen Somero Wilma Murto voitti Someron Seiväskarnevaalien avausiltana naisten kilpailun ylittämällä EMkisarajan 445. Harala aitoi kahdesti alle EM-kisarajan Wilma Murto paransi Somerolla kauden parastaan 20 sentillä ylitettyään EM-kisarajan 445. Murto paransi 445 tuloksella 20 senttiä kauden parasta tulostaan 425, jonka hän oli hypännyt kolme kertaa. Vuokattiin perustetaan 1+3-vuotisella sopimuksella talvilajien kiinalainen urheiluakatemia. Tuleva kausi on 31-vuotiaalle suomalaiselle jo yhdeksäs Serie A:ssa. Murto ylitti aloituskorkeutensa 415 vasta kolmannella hypyllä. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla kiinalaisvierailut nousivat 5. S omeron Seiväskarnevaaleissa miesten kisan voittotulokseksi 540. FL. Nyt on hyvä fiilis. FL Tehdastallit kolmella autolla Jyväskylään AUTOURHEILU Jyväskylän MMralliin on ilmoittautunut 71 kilpailijaparia. Somerolla Nikkanen teki kolme vaisua yritystä aloituskorkeudestaan 415. Myös WRC2-luokan kilpailusta tulee laadukas. Akatemiahanke jatkaa urheiluopiston ja Kiinan ministeriön 2016 alkanutta yhteistyötä. Kukaan ei yltänyt kauden parhaaseensa, kun Kujanpää voitti tuloksella 540 ja Holttinen sekä Wecksten ylittivät 530 ensimmäisillään. –. Hetemaj ilmoitti tammikuussa päättävänsä maajoukkueuransa. Lotta Harala harppasi vahvasti mukaan kärkikuvioihin, kun hän Jämsänkosken aitakarnevaaleilla alitti EM-rajan kaksi kertaa. Nikkanen valittiin toissa päivänä EM-kisajoukkueeseen talvella hallissa hyppäämänsä 445 tuloksen ansiosta. Pekingin 2022 talviolympilaisiin tähtäävä hanke toi viime vuonna Vuokattiin kiinalaisia urheilijoita yhteensä 3. STT Kiina perustaa urheiluakatemian Vuokattiin Vuokatin Urheluopisto on sopinut yhteistyöstä Kiinan urheiluministeriön kanssa. Alkuerän tulos 13,15 alitti rajan sekunnin kymmenyksellä, ja finaalissakin taittui 13,22. KANKAANPÄÄN Seudun Leiskun Teemu Narvi nousi keihäänheiton 19-vuotiaiden maailmantilastossa kolmanneksi Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla torstaina. Kilpailu ajetaan 26.–29. heinäkuuta. Harala nousi ajallaan 13,15 Suomen kaikkien aikojen jaetulle viidennelle sijalle, sadasosan edelle tällä viikolla 13,16 juossutta Annemari Kortea. STT STT Alkukesän paras naisten laji kotimaisessa yleisurheilussa on ollut 100 metrin aitajuoksu. 000 vuorokauteen. Kaksi tasapainoista juoksua, vaikka molemmissa kolhinkin jalkani aitaan. Narvi kiskaisi 75,15 kohentaen ennätystään lähes neljä metriä. Juniorien MM-sarjassa matkaan starttaa 15 autokuntaa, ja mukana on lisäksi rallin SM-sarjan kärki
Kampanja jatkuu ainakin elokuun alkupuolelle. –. Kausikorttikampanja käynnistyy huomenna Forssan Heinämessuilla, jossa kortin voi saada seurapisteestä vieläpä erikoistarjouksena. Lahjakkuudet tunnistettiin tekoälymenetelmän avulla. –. Tutkimuksessa tarkasteltiin tuhatta suomalaispelaajaa. 000 euroa, ja rahaa on jaossa kymmenelle parhaalle. Kilpailu viettää 35-vuotisjuhliaan ja tarjoaa karnevaalitunnelman. – Seurayhteistyö on tosiaan menossa hyvään suuntaan. Ennen kaikkea toivon, että me molemmat saamme hyvän kisan, eikä tulisi mitään ongelmia. lokakuuta Havaijilla kisattavaan Ironman-matkojen MM-kilpailuun, mutta on huolissaan. Nyt ei saa pelätä väsähtämistä. –. Sunnuntaina Sali, 36, pääsee kokemaan toisen lajinsa merkkikilpailun, sillä hän starttaa ensi kertaa urallaan Ironman-matkalle Saksan Rothissa. Aiempina vuosina hän on kisannut keväällä päästäkseen Havaijille, mutta nyt pääsy Konaan varmistui jo viime marraskuussa Arizonan-voitolla. Pro-urheilijoiden osalta Suomen kisa ei kuitenkaan ole kovinkaan kova, Sali sanoi. Ammatikseen urheilevalle on myös etu, että Rothissa on jaossa tuntuvat palkintorahat. Samanlaista menetelmää käytetään esimerkiksi tietoturvapoikkeamien tunnistamisessa. 14-vuotiaiden testattavien fyysisiä taitoja, lajitaitoja sekä henkisiä ominaisuuksia mittaavien tekijöiden avulla voitiin joukosta tunnistaa ne pelaajat, jotka myöhemmin suuntasivat ulkomaille. HAVAIJIN KONASSA kilpailtava Ironman on triathlonin kiistaton klassikko, ja Sali myöntää, ettei voittaminen muualla tuntuisi yhtä hienolta. Tuskin laava leviää koko saarelle, mutta ilmanlaatuun purkaus voi vaikuttaa. Aion aloittaa uinnin pikkuisen kovempaa kuin mitä kuvittelisin optimivauhdiksi. – Tämä on loistava osoitus seurayhteistyöstä. On mielenkiintoista nähdä, siirretäänkö MM-kisa jonkin muun kilpailun yhteyteen, Sali kertoi harjoitusmaisemistaan Italian Albasta. –. Viime kaudella Alku, FoKoPo ja juniorien Feeniks Basket julkaisivat yhteisen kausiohjelman ja ensi kaudeksi Alku ja FoKoPo käynnistävät yhteisen kausikorttikampanjan. SALILLE YKSI Ironman ennen Havaijia on hyvä kisarytmi. Tutkimus tehtiin yhdessä Sami Hyypiä Akatemian kanssa. Sali tähyää 13. On kammottavaa kuvitella, millainen tilanne siellä nyt on. Hän on ehtinyt aiemmilla vierailuillaan tykästyä paikallisiin. On ollut itsestäänselvyys, että Roth pitää pystyä joskus vetämään. KAUSIKORTIN HINTA on porrastettu niin, että kortti on sitä halvempi mitä enemmän varauksia kertyy kesän aikana. Harmittaa toki, etten pysty olemaan mukana Lahdessa. Yhden ottelun hinnaksi jää näin hieman yli tai alle kolme euroa. FL Uusi suomalaismenetelmä tunnistaa jalkapallolahjakkuudet jo nuorena Jalkapallolahjakkuuksista 80 prosenttia voidaan tunnistaa jo nuorena, paljastuu Jyväskylän yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. STT Wilma Murto paransi Somerolla kauden parastaan 20 sentillä ylitettyään EM-kisarajan 445. Hän tähyää lokakuussa kohti kärkeä kahden viitossijan perään. Houkuttelemme enemmän ihmisiä katsomoon, jolloin meidän tehtäväksemme jää näyttää, että sinne kannattaa tulla, toteaa Alun koripallon puheenjohtaja Jyrki Tulander. KORIPALLO Pasi Rakkolainen Forssa Junioreissa käynnistynyt forssalaisen koripalloilun yhteistyö on laajentunut edustusjoukkueidenkin tasolle. Jos varauksia tulee korkeintaan 150 on kortin hinta 89 euroa. Omaa kisaamistaan enemmän Sali murehtii havaijilaisten arkea. Naisten ja miesten voittajat saavat lähes 35. – Lähden voittamaan, ja se on realistista. Menetelmän tarkkuus oli 80 prosenttia, mutta sen herkkyys riitti tunnistamaan kaikki tarkkailussa olleet ulkomaille edenneet seitsemän pelaajaa. FORSSAN LEHTI 21 URHEILU PERJANTAINA 29. KUVA: Lassi Puhtimäki. Rothin kisa osuu samaan viikonloppuun kuin lauantaina Lahdessa kisattava Suomen ensimmäinen Ironmansarjan kilpailu. Sali saa Rothiin kunnon kirittäjän, sillä mukana on viime vuonna Havaijilla toiseksi sijoittunut britti Lucy Charles. –. Kausikortti kattaa kaikki Alun naisten ja FoKoPon miesten runkosarjaotteluiden kotipelit, joita kertyy Alulle naisten Korisliigassa 13-14 ja FoKoPolle miesten A-divisioonassa 11. STT Tulivuoren purkaus huolestuttaa Kaisa Salia Tuhka voi pilata ilmanlaadun ja viedä Ironmanin pois triathlonin Mekasta TRIATHLON Kaija Yliniemi Kilauea-tulivuoren sinnikäs purkaus tuhoaa Havaijin pääsaaren luontoa ja pilaa havaijilaisten elämää, mutta sillä voi pitkään jatkuessaan olla vaikutuksia myös triathlonin suomalaistähden Kaisa Salin arkeen. Yritämme herätellä uutta intoa ja hankkia samalla lisää näkyvyyttä, kommentoi FoKoPon varapuheenjohtaja Mika Heinonen. 150-300 varausta laskevat hinnan 79 euroon, 300-500 varausta 69 euroon ja yli 500 varausta 59 euroon. KESÄKUUTA 2018 Alulle ja FoKoPolle yhteinen kausikortti Peleihin pääsee noin kolmella eurolla. SALIN MUKAAN etenkin pyöräilykunto on mennyt selvästi eteenpäin viime vuodesta, ja maratonilta hän toivoo ongelmatonta nappijuoksua. Charles on naisista ylivoimainen uimari, ja Sali aikoo kokeilla uinnissa poikkeavaa taktiikkaa. Kaikki, jotka ovat siellä olleet, ovat sanoneet, että se on ihan tajuttoman hieno kilpailu, Sali perusteli, miksi kilpailee 3,8 kilometrin uinnissa, 180 kilometrin pyöräilyssä ja maratonjuoksussa 3,5 kuukautta ennen pääkisaansa
Päätöskierroksen jälkeen tasapisteissä olleet joukkueet olivat tehneet ja päästäneet yhtä paljon maaleja. Forssassa 28.6.2018 Jätelautakunta Kuntien ilmoitukset Nuohousja IV-kanavien puhd.tarvikkeet rautanyrkki.. Japanin päävalmentaja Akira Nishino seurasi tarkasti Senegalin ja Kolumbian välistä kamppailua. MM-KISOJEN TOISESSA H-lohkon päätösottelussa Puola otti MM-turnauksen ensimmäisen voittonsa, kun se kaatoi Japanin maalein 1–0. C MORE SPORT 1 14.30 British Touring Car Championship, Round 4. 16.00 WTCR, Portugali. 19.00 (s) Ravit: Toto5. Tv-urheilu TV2 18.45 Koripallon MM karsinta: Tshekki–Suomi. Entinen ennätys oli Mattssonin 1.01,12 viime vuodelta. Neljännesvälieräpelit: Brasilia–Meksiko ja Ruotsi–Sveitsi. Mattsson, 24, pitää hallussaan myös pitkien ratojen 200 metrin Suomen ennätystä 2.08,95. Lohko H: Japani–Puola 0–1 (0–0) Senegal–Kolumbia 0–1 (0–0) Kolumbia 3 2 1 5 2 6 Japani 3 1 1 1 4 4 4 Senegal 3 1 1 1 4 4 4 Puola 3 1 2 2 5 3 Kolumbia ja Japani jatkopeleihin. Plusnumero: 30 Voitonjako: 6+1 oikein 1 kpl voitto-osuus 21 096 394,50 e, 6 oikein 262 391,50 e, 5+1 oikein 36 186,40 e, 5 oikein 1 192,90 e, 4+1 oikein 59,10 e, 4 oikein 24,60 e, 3+1 oikein 7,60 e, 3 oikein 3,80 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 0,00 e, 4+1 oikein 295,50 e, 4 oikein 123,00 e, 3+1 oikein 38,00 e, 3 oikein 19,00 e, Plus oikein 5,00 e. Keskusimuritarvikkeet, IV-koneiden suod. 19.30 Superpesis: Imatran Pallo–Oulun Lippo Pesis. 0.00 NHL: Toronto Maple Leafs–Detroit Red Wings. C MORE GOLF 7.30, 22.00 (s), 2.45 PGA Tour (DK). 15.00 NHL: New York Rangers–Pittsburgh Penguins. VAR puhutti tässäkin ottelussa, sillä ottelun päätuomari Milorad Mazic näki rikkeen ja vihelsi Senegalille pilkun ottelun 17. VIASAT HOCKEY 10.00 NHL: Los Angeles Kings–New York Islanders. 16.30, 17.00, 17.30 Motocross MM-sarja, Italia. 23.00 Speedway EM-sarja, Puola. Lisätietoja antaa jätehuoltopäällikkö Salla Mönkkönen, p. 20.00 Ultra-Trail World Tour, Madeira & Mt Fuji. STT. 18.45 (s) Veikkausliiga: FC Lahti–HJK. 12.45, 14.00 (s) PGA Tour. VIASAT GOLF 11.30 (s) HNA Open de France. Määräykset tulevat voimaan, mahdollisesta valituksesta huolimatta, 1.9.2018 lukuun ottamatta uusia erilliskeräysvelvotteita, jotka tulevat voimaan 1.1.2019. 19.00 KHL: Dinamo Riika–Kunlun Red Star. Maali oli Bednarekille maajoukkueuran ensimmäinen. PÖLYPUSSIT TORILLA LAUANTAINA Torilla FIA Formula 3 European Championship, Saksa. Pesäpallo SUOMENSARJA Etelälohko: Turku–Loimaa 0–2 (0–8, 3–7) Loimaa 9 5 2 2 135– 70 19 Hyvinkää 8 2 4 1 1 124– 71 15 PunaMustat 6 3 2 1 60– 38 13 Turku 8 2 2 1 3 85– 70 11 Järvenpää 7 2 1 1 3 65– 78 9 Jokioinen 7 1 2 2 2 45– 65 9 Ikaalinen 7 1 6 40– 62 2 Eurajoki 6 2 4 38– 138 2 D-POIKIEN ALUESARJA HuVe sininen-TuPe 2-0(13-1, 5-1) Mikke Rämö 1/4, Milo Rämö 5/2, Aapo Virta 1/1, Santeri Syrjälä 1/1, Sebastian Suonpää 1/2, Niko Salo 2/2, Vikke Virtanen 1/2, Vera Virtanen 1/2, Helmiina Mäkinen 0/1, Emma Salo 1/0, Miro Kallioinen 0/1 E-POIKIEN KILPASARJA Manse PP06 -Koetus 2-1 (5-9, 11-7, 2-1) Petrus Lintula 1/4, Perttu Kenttäaho 1+4/4, Kasper Salmi 2/3, Santtu Ilola 2/1, Minttu Salmi 1/2, Veikka Kallionpää 4/0, Eemeli Ruohonen 1/2, Miika Kinos 1/1 Suunnistus FORSSAN LEHDEN ILTARASTIT Liesjärvi: 7 km (Lähti 11): 1) Yliluikki Matti 52.40, 2) Juha Villa 57.38, 3) Rantala Joonas 1.00.19, 4) Ilola Ari 1.19.58, 5) Kerkola Pekka 1.29.28, 6) Tommi Tuusa 1.29.29, 7) Silmälä Vili 1.33.35, 8) Manni Katariina 1.42.44, 9) Mattson Ilkka 1.44.30, 10) Jokila Hannu 1.44.38, 11) Jumppanen Ville 2.03.06. 16.30 Superpesis: Haminan Palloilijat–Koskenkorvan Urheilijat. 19.30 (s) Golf: KPMG Women's PGA Championship. minuutille, kunnes Yerry Mina vei turnauksen toisella osumallaan Kolumbian mukaan jatkopelitaisteluun. F2, Ranska: 22.35 lauantai, 23.50 sunnuntai. 3,4 km (Lähti 44): 1) Salonen Jukka 34.28, 2) Valkama Teemu 35.25, 3) Petra ja Tuija 37.41, 4) Vähä-Pietilä Timo 38.09, 5) Virtanen Mikko 38.30, 6) Jaakkola Seppo 41.20, 7) Jaakkola Urpo 41.21, 8) Mäki-Tulokas Leo 41.33, 9) Suoranta Jari 41.51, 10) Suoranta Sami 41.53, 11) Kytäjä Paavo 43.47, 12) Niemelä Mikko 43.51, 13) Koliseva Esko 44.31, 14) Koivisto Jari 44.39, 15) Halme Joni 45.55, 16) Pynnöniemi Jouko 48.17, 17) Laaksonen Raili 49.12, 18) Ojala Antti 49.25, 19) Ruostejoki Juho 49.35, 20) Rantala Ari 49.47, 21) Ruostejoki Jyrki 50.35, 22) Stranden Teresia 50.36, 23) Leino Matti 50.51, 24) Ojala Leena 51.56, 25) Yli-Liipola Arja 53.20, 26) Simola Riitta 55.10, 27) Vesterinen Paavo 55.20, 28) Leppäkangas Pekka 55.51, 29) Ojala Jorma 56.19, 30) Voitto Penttilä 59.00, 31) Uusi-Rauva Päivi 59.04, 32) Vaittinen Heidi 59.39, 33) Heikkilä Ritva 1.05.35, 34) Martti Kankaanpää 1.05.39, 35) Klemelä Erja 1.08.21, 36) Klemelä Risto 1.08.25, 37) Viholainen Aimo 1.09.53, 38) Karikytö Katariina 1.09.58, 39) Karikytö Eveliina 1.10.02, 40) Viholainen Eeva 1.10.39, 41) Schulman Nina 1.10.53, 42) Suokas Anna-Liisa 1.11.31, 43) Lindfors Jaana 1.11.32, 44) Laaksonen Elina 1.12.12. 21.00 NHL: Vegas Golden Knights–Buffalo Sabres. Jatkopaikkaan jo mahdollisuutensa menettänyt Puola iski voittomaalinsa noin tunnin pelin jälkeen, kun Jan Bednarek jatkoi Rafael Kurzawan vapaapotkun maaliin. Japanilla oli kaksi kertaista korttia vähemmän kuin tasapisteissä olevalla Senegalilla. EUROSPORT 2 8.30 WTCR, Portugali. Jätehuoltomääräykset ovat nähtävinä kaupunkien ja kuntien virastoissa ja Forssan kaupungin internet-sivuilla www.forssa.fi/ilmoitustaulu. EUROSPORT 2.30 Pyöräily: Fleche Wallonne, Belgia. Joukkueiden keskinäinen ottelu oli päättynyt 2–2-tasapeliin, jolloin ratkaisua jouduttiin hakemaan Fairplay-pisteistä. 20.00 Valioliiga: Arsenal–Manchester United. ATP Tennis, Eastbourne: 21.25 Välierä 1, 23.25 Välierä 2. KUVA: EPA Mattsson kauhaisi SE:n UINTI Matti Mattsson kohensi 100 metrin rintauinnin Suomen ennätyksen aikaan 1.00,86 Jyväskylän SM-kisojen alkuerässä. RUUTU+ URHEILU 8 16.45 Pelicans-viikko: KooKoo–Pelicans. 12.00 NHL: Detroit Red Wings–Tampa Bay Lightning. 13.00 Kalliohypyt: World Series, Yhdysvallat. 0.30 WTCR, Portugali. 03 4141 5336, jatelautakunta@forssa.fi. VIASAT SPORT PREMIUM 12.00 Valioliiga Brighton–Liverpool. Määräykset koskevat Akaan, Forssan, Huittisten, Loimaan ja Someron kaupunkeja, Euran, Humppilan, Jokioisten, Kosken Tl, Säkylän, Oripään, Punkalaitumen, Tammelan, Urjalan ja Ypäjän kuntia sekä Sastamalan kaupunkia Mouhijärven ja Suodenniemen alueita lukuun ottamatta. 5 km (Lähti 23): 1) Siivonen Tapani 45.31, 2) Hjelm Jouni 54.38, 3) Bister Ilkka 58.20, 4) Timo Juote 58.21, 5) Kyrölä Jukka 59.25, 6) Jukka Vähänen 1.01.48, 7) Mellin Ulla 1.01.58, 7) Himilä Pasi 1.01.58, 9) Kerkola Maija 1.03.38, 10) Rantanen Pekka 1.14.58, 11) Silmälä Venni 1.15.32, 12) Hjelm Inga 1.18.25, 13) Aaltonen Sami 1.19.01, 14) Saarela Thomas 1.20.56, 15) Kajava Ritva 1.23.41, 16) Vuorinen Hannu 1.28.09, 17) Sulanto Jukka 1.30.05, 18) Maltari Anu 1.31.43, 19) Lahti Harri 1.34.33, 20) Toikka Ari 1.35.26, 21) Pekkinen Juha 1.37.21, 22) Klemelä MarjaLeena 1.51.04, 23) Ranta Jouko 1.58.00. Senegal putosi jatkosta Fairplaypisteiden perusteella JALKAPALLO STT–Ritzau AFP Jalkapallon MM-kisojen H-lohkossa pakkovoiton edessä ollut Kolumbia otti Senegalista 1–0-voiton ja eteni lohkovoittajana jatkopeleihin. 9.00, 9.30, 10.00 Motocross MM-sarja, Italia. KENO Päiväarvonta: 4, 6, 12, 16, 21, 26, 29, 30, 33, 39, 41, 44, 47, 52, 53, 54, 56, 57, 59, 63 Kunkkunumero: 26. Afrikkalaiset jäivät alkulohkoihin Senegalin Kalidou Koulibaly korkeimmalla. 18.05 TULOSPÖRSSI Jätehuoltomääräykset Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen jätehuollosta vastaava viranomainen Forssan kaupungin jätelautakunta hyväksyi kokouksessaan 12.6.2018 kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset. 0.50 FE Street Racers. C MORE MAX F1, Itävalta: 11.55 (s), 14.10 Vapaat harjoitukset 1, 15.55 (s), 20.50 Vapaat harjoitukset 2. Japani selviytyi MM-kisojen jatkopeleihin kolmatta kertaa. 23.00 Englannin liigacup: Chelsea–Arsenal. Avausmaalia saatiinkin odottaa ottelun 74. 1.00, 1.30, 2.00 Motocross MM-sarja, Italia. C MORE SPORT 2 16.00 PGA Tour Golf: Quicken Loans National. KESKIVIIKKO-JOKERI Jokerinumero: 1 5 4 3 5 7 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 16 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: m,7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 7 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e. 14.00 EFL Championship: Preston–Bolton. Kolumbian voiton myötä varmistui, ettei jatkopeleissä nähdä yhtään Afrikan maata, sillä Japanin kanssa tasapisteissä ollut Senegal putosi jatkosta Fairplay-pisteiden perusteella. 16.30 (s) ATP Tennis, Eastbourne: Välierät. Videotarkistuksen jälkeen hän veti käskynsä pois. VIASAT SPORT 22.00 NHL finaalisarja: Vegas Golden Knights– Washington Capitals. 22.00 Kalliohypyt: World Series, Yhdysvallat. 2,4 km (Lähti 11): 1) Mikkola Sanni 33.33, 2) Eurola Merja 33.48, 3) Moisander Helmi 38.45, 4) Penttilä Pekka 41.53, 5) Kuusinen Viljami 43.06, 6) Akusti Kuusinen 43.12, 7) Silmälä Elina 45.23, 8) Vähänen Veikka 53.35, 8) Vähänen Pia 53.35, 10) Seppälä Heikki 1.01.07, 11) Seppälä Antti 1.01.38. Rahapelit VIKINGLOTTO Päänumerot: 3, 8, 9, 13, 35, 42 Vikingnumero: 4. Nishino paljasti ottelun päätteeksi käskeneensä pelaajiaan ottamaan rauhallisemmin, sillä hän tiesi Kolumbian voiton vievän japanilaiset jatkoon Fairplay-pisteiden perusteella. Se on myös ainoa aasialainen joukkue 16 parhaan joukossa. 21.30 Lamborghini Super Trofeo, Thaimaa. 16.00 Englannin liigacup: Manchester City–Bristol City. minuutilla. Vielä ensimmäisellä jaksolla ottelu näytti Kolumbian kannalta synkältä, kun viime MM-turnauksen maalikuningas James Rodriguez jouduttiin loukkaantumisen vuoksi ottamaan kentältä jo puolen tunnin kohdalla. Fairplay-pisteissä kyse on pikemminkin niiden välttämisestä, sillä keltainen kortti tuo yhden miinuspisteen, punainen kolme miinuspistettä ja suora punainen neljä miinuspistettä. Ilta-arvonta: 1, 3, 4, 5, 6, 9, 10, 11, 12, 13, 18, 21, 39, 40, 50, 51, 54, 56, 63, 67 Kunkkunumero: 54. PERJANTAINA 29. 22.00 (s) PGA Tour Golf: Quicken Loans National. 21.00 Pelicansviikko: Pelicans–Ilves. Rastibongarit (Lähti 4,): Ei aikaa: Rantala Ilkka, Simola Tarja, Ternola Juha, Ukkonen Anita. 15.30 MM Trial, Andorra. KESÄKUUTA 2018 22 FORSSAN LEHTI URHEILU Jalkapallo MM-LOPPUTURNAUS Lohko E: Serbia–Brasilia 0–2 Sveitsi–Costa Rica 2–2 Brasilia 3 2 1 5– 1 7 Sveitsi 3 1 2 5– 4 5 Serbia 3 1 2 2– 4 3 Costa Rica 3 1 2 2– 5 1 Brasilia ja Sveitsi jatkopeleihin. RUUTU+ URHEILU 1 14.00, 22.00 Vaahteraliiga: Tampere Saints– Porvoon Butchers. 17.00 NHL: Ottawa Senators–Vancouver Canucks. Topparin puskumaali jäi myös ottelun ainoaksi
Lukuisten lauttamatkojen aikana Kämäräinen on löytänyt laivalta vakiopaikkansa. PERJANTAINA 29. • Suomen puolella alueen suurin kaupunki on 67 000 asukkaan Vaasa, Ruotsissa 125 000 asukkaan Uumaja (ruotsiksi Umeå). • Jos reissuun lähtee talvella, kannattaa muistaa, että mereltä puhaltava tuuli saa lämpö tilat tuntumaan hyisiltä. • Vaasa ja Uumaja sijaitsevat E12tien varrella, ja kaupun kien välistä lauttayhteyttä operoi Wasaline. Bio-KAARI klo 20 KE-TO klo 17.30 Ohjelmisto 29.6.-5.7.. • Uumajasta on tarjolla mat kailu tietoa myös suomeksi. –?Tänään sattui vielä paras mahdollinen sää, kaksikko pohtii. Vaasan yliopistossa opiskelevat Rokeya Akter ja Abdulla Heal Masud lähtivät päiväristeilylle ihastelemaan saaristoa ja merimaisemia. Matka Uumajaan tarjoaa näkymän Unescon maailmanperintömaisemiin. HUOMIOI • Vaasa ja muut Merenkurkun saariston kunnat ovat kaksi kielisiä. Pallomeri oli mieluisa ajanviete. MERENKURKUN MAISEMAT ovat käyneet puolentoista vuoden aikana tutuksi Miina Kämäräiselle. MITEN. kannen maisemaravintolassa laivan kulkusuuntaan nähden vasemmalla eli paapuurin puolella. Tällä kertaa Kämäräinen kuitenkin istuu ravintolan toisella laidalla, sillä poikaystävän isoäiti sattui matkustamaan samalla vuorolla Uumajaan. Kämäräinen ei ole vielä päättänyt, kuinka pitkä tämänkertaisesta Uumajan-reissusta muodostuu. Aurinkokansi on nimensä mukainen, sillä valopallo helottaa taivaalta lämpimästi. On aika valmistautua tulevaan vuorokauteen Uumajassa. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 23 MENOT elokuvat Vapaa-aika konsertit Lyhyen laivamatkan päässä on Uumaja . He kuvailevat Vaasaa rauhalliseksi ja mukavaksi kaupungiksi. –?Siinä on mukavasti pistoke läppärille. • Ruotsissa valuutta on Ruot sin kruunu (1 euro on noin 10 kruunua) ja kello on tunnin Suomea jäljessä. VAASAN JA UUMAJAN välillä kulkee Euroopan pohjoisin ympärivuotinen lauttayhteys. • Edullisimmillaan yhden suuntainen yhden hengen lippu ilman hyttiä tai autoa maksaa noin 35 euroa ja päiväristeily noin 40 euroa. Alus on saapunut neljän ja puolen tunnin matkan jälkeen Uumajan satamaan. Karikkoinen saaristo näyttää kaivautuvan merestä – eikä syyttä. –?Emännän kanssa olen käynyt risteilyllä aikaisemmin, mutta lapset ovat mukana ensimmäistä kertaa, Janne Vierula kertoo. Tuovi Mäkipere Laiva ehtii juuri lähteä liikkeelle Vaasan satamasta, kun aurinkokannella alkaa jo käydä vilske. • Vaasan ja Uumajan välinen lauttamatka M/S Wasa Expressillä kestää 4,5 tuntia suuntaansa. Maa kohoaa jääkauden jäljiltä edelleen, ja Merenkurkussa maankohoamisilmiö on helposti nähtävissä. Ruotsi on jo näkyvissä, ja lapualaiset luokkaretkeläiset ovat lopettaneet piilon leikkimisen. Lisäksi luvassa on ruokailua ja shoppailua. –?Kuudesluokkalaisilla on ollut jo vuoden ruotsia koulussa. EI RUOTSIN-LAIVAA ilman pallomerta. Paluulipun ehtii hankkia myöhemminkin. Palomäen kaksi tytärtä ovat mukana retkellä. Reissusta on tulossa tiivis. Vaasalainen Meija Vierula oli Uumajan-risteilyllä ensimmäistä kertaa. He pääsevät harjoittelemaan kieltä ja tilaamaan itse ruokansa, Anja Palomäki kertoo. Kaksikko lähti päiväristeilylle Uumajaan ihailemaan merimaisemia. KUVAT: Tuovi Mäkipere PIKAOPAS Merenkurkku • Merenkurkku on Pohjan lahden kapein osa. Ruotsin kielen harjoitukset pääsevät alkamaan. . Mukaan valvojaksi lähtenyt Anja Palomäki kertoo syyn piiloleikille. • Kuten muissakin lähi matka kohteissa, Vaasassa ja Uumajassa kesä on kiivainta sesonki aikaa. Lauttaan on mah dollista ottaa lisämaksusta auto mukaan. FL–LM Bangladeshilaiset Abdulla Heal Masud ja Rokeya Akter opiskelevat Vaasan yliopistossa. Lapualaisen Hellanmaan koulun 5. Laivan lähtöaika kummastakin kaupungista vaihtelee eri viikonpäivinä. Vaasalainen Janne Vierula vahtii lapsiaan Meija ja Jere Vierulaa, jotka kylpevät värikkäissä palloissa. –?Lasten aika kuluu laivalla nopeammin, kun on tekemistä. –?Viime vuonna olin valvojana Tampereen-reissulla, joten tiesin, että tämä on mukava porukka. Kämäräinen opiskelee parturi-kampaajaksi Vaasassa, mutta hänen poikaystävänsä asuu Uumajassa. MILLOIN. Ruotsiin on perinteisesti lähdetty laivalla Turusta tai Helsingistä, mutta naapurimaahan pääsee meriteitse myös Vaasasta. Vaasan ja Uumajan väliin jäävää merialuetta eli Pohjanlahden kapeinta kohtaa kutsutaan Merenkurkuksi. ja 6. Koululaiset aloittavat piiloleikin. Se on 8. Silmien ohi lipuu Unescon luonnonperintökohteisiin kuuluva Merenkurkun saaristo. luokan oppilaat ovat matkalla luokkaretkelle Uumajaan. Luokkaretkeläiset ovat menossa ainakin Navet-kylpylään ja huvittelukeskus Megazoneen
Kausi 1. 12/26. 04.45 Weird Loners (12). PERJANTAINA 29. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 8.01 Anton Siilinen ratkaisee (S). 18.00 Lauri Markkanen – matkalla supertähdeksi vol. Jakso 1/44. (USA-Saksa 2005). 06.55 Huomenta Suomi. 9/10. Uutta vipinää Vihdissä. Kausi 26. Kausi 1. 17.00 17.00 Leijonan luola USA. 17.00 17.00 Salatut elämät (S). Kausi 2. 4/12. 08.16 Tipu Touhukas (S). 09.30 Tyhjätaskut (S). Kausi 2, 1/6. 14.00 Scorpion (12). 07.00 Chuggington (S). 9, 2/25. 8/10. 11.00–12.00 Illallinen äidille. Kausi 8, 20/23. 17.00 Punk’d Suomi. 7/10. 23.10 ELOKUVA Panttivanki (16). 01.35 Teknavi. 09.00 Pikakurssi kodinostoon. Piilokamera käy, osa 1/2. Laiska leija. Tiikerin paras ystävä. 09.00 Tyhjätaskut (7). 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 02.30 Leijonan luola (S). 03.50 Tilt Esports (S). Jakso 30/52. 08.50 Näin Norjassa. 03.53 Ina <3 porno (16). 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 15.30 Remonttipiiskuri. 7.21 Sanni Sateenkaari. Osa 2669. 22.20 Päivän sää. 13.55 Napakymppi. 17.30 Salatut elämät (S). 12.00–16.49 YLE TEEMA. (U) 15.58 Uusi päivä (S). 22.35 F1 Extra. SUB 06.35 Muumilaakson tarinoita (S). 13.00 Leilan superfood. 21.00 21.00–21.55 FIFAn jalkapallon MMhistoriaa: One to eleven. 18.00 BUUperjantai. 23.35 ELOKUVA Monster – Aileen Wuornos (16). Osa 520. 7.08 Puuharit. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 6.53 Taikakaruselli. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). Äärimmäisyyksien joki. (U) 15.00 Latela. +20 +21 +21 +21 +19 +20 +20 +21 +21 +19 +21 +22 +22 +22 +22 +20 +23 +22 +24 +20 Ateena +26 Alicante +27 Bryssel +25 Kööpenhamina +21 Las Palmas +25 Lontoo +26 Madrid +30 Malaga +27 Mallorca +29 Miami +28 Moskova +26 Nizza +26 Oslo +20 Pariisi +25 Rodos +24 Rooma +27 Tallinna +16 Tokio +30 Tukholma +16 Wien +21 30.6. 19.25 Tulosruutu. 8/10. 4/4. 18.30 Pokka pitää (S). Kausi 1. (U). 21.00 21.00 ELOKUVA Kauhea kankkunen (12). Kausi 1. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). KARI 2: Oispa kaljaa. 02.05 Nuori MacGyver (12). 09.30 Emmerdale (7). 07.25 Chaplin (S). 04.20 Last Man on Earth (7). 23.50 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta!. Osa 3/10. 00.45 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta!. Kuuma lahjakortti. 20.00 ELOKUVA Viikossa aikuiseksi (7). Kausi 3, 4/11. 17.30 Peltsin kova vuosi. Kausi 3, 1/3. 03.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 1/2. 10.30 LIVE: Onnenarpa. Heijastus. Kausi 1. (U) 10.50 Päivän kasvo. Jouni Hynynen. 19.00 Ulosottomiehet. 11. (U) 19.00 Vuoroin vieraissa (7). 9, 1/25. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 07.25 Tashi (7). 22.25 Tulosruutu. 10.00 Unelmien puutarhat. Uusinta. Kosken kähy. (U) 17.00 17.00 Spanielipentueen elämää. Kausi 5, 7/8. 10.00 Pihlajasatu (12). 16.55 Pikku Kakkonen. 19.00 Hauskat kotivideot. 12.10 Avara luonto: Myyttinen Kongo. 19.45 Eläinten ystävät. 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 09.00 Casualty (12). 08.10 Rusty Rivets (S). 7.44 Yle mukana Pride-huumassa 7.50 Kamarimusiikkia Alpo Suhosen olohuoneessa 8.14 Tähtihetki 8.45 Jälkiviisaat 09.30 Pokka pitää (S). Kausi 1, 2/7. 7.52 Runoja & rusinoita. +30 +28 +25 +18 +23 +28 +27 +30 +29 +28 +23 +26 +22 +27 +24 +30 +14 +30 +16 +17 2.7. 2/4. (U) 23.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle alueuutiset. Kausi 22, 42/48. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 05.15–05.45 Weird Loners (S). 10.50 Holby Cityn sairaala (12). 05.15–05.43 Middle (S). (U) 13.00 Viimeinen vastarintataistelija. 17.55 Tilt Esports (S). 22.20 The Young Pope – piru vai pyhimys (16). Jakso 18/52. 22.45 ELOKUVA Tosi valheita (16). 07.30 Pikku Prinssi (S). 16.00 Pallon ympäri (S). 25/26. 2. YLE TV1 06.25 Elossa 24h. 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää. Kausi 2, 2/15. Katsaus Sini Sabotagen myöhempiin vuosiin sekä Janne Kataja tulee tekemään hyvin hämmentävät kaupat! 20.00 Hauskat kotivideot. 21.00 21.50 SuomiAreena – kesän kuumimmat keskustelut. Pääosissa: Minttu Mustakallio, Taneli Mäkelä, Iina Kuustonen, Jarkko Niemi, Essi Hellén. 2. (Suomi 1938) Mv. 22.10 ELOKUVA Sitten saapui hän (7). oli vuonna 2012 -2,6 °C Enontekiö Lämpimin 29.6. ) 07.00 Madagascarin pingviinit (7). (Yhdysvallat) Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Jamie Lee Curtis, Tom Arnold, Bill Paxton, Tia Carrere. Kausi 15, 6/8. NELONEN 05.00 Astral-TV. 7, 34/65. Jakso 3/13. 2/8. 20.55 Urheiluruutu. 17.00 17.00 Yle Uutiset. (U) 10.00 Doc Martin (12). 17.10 Doc Martin (12). Kausi 1. 18.00 Paavo Pesusieni (7). Kausi 26. 7.18 Trump & Putin mistä suurvaltajohtajat puhuvat. 11/12. 23.20–01.15 ELOKUVA Pride (12). 17.55–19.56 YLE FEM. Pääosissa: Bradley Cooper, Ed Helms, Zach Galifiniakis, Justin Bartha, Mike Tyson. 09.50 FIFAn jalkapallon MM 2018. Jakso 102. 20.58 Keno ja Synttärit. N: Josh Lawson, Rachael Taylor. 18.30 Simpsonit (7). Kausi 8, 19/23. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). Ella Kannisen vieraina ovat yrittäjä Antti ”Pizza” Pekkarinen Espanjasta ja tanssijana yli 20 vuotta maailmaa kiertänyt Hanna Karttunen. 7.37 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. 10.30 Leilan superfood. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 06.50 Angry Birds Blues (S). 12.00 Irving Berlin: Holiday Inn. Kausi 1, 10/10. Varikolla Mervi Kallio. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). (U) 12.35 Riistametsällä. (2009). 13.00 Gladiaattorit. Kausi 1, 6/10. 16.30 Simpsonit (7). 09.00 Tanskalaisten antiikkiaarteita. 23.05–00.00 Outlander – Matkantekijä (16). (U) 15.30 Uusi päivä (S). 34/52. Kausi 3. 6.51 Nimipäiväonnittelu. 2, 2/18. (U) 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 13.30 Remontilla rahoiksi. 02.50 Treffaa mun vanhemmat UK. 14.55 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 4. 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 15.55–16.49 Isä Matteon tutkimuksia (12). +17 +16 +16 +16 +15 +16 +15 +16 +16 +17 +16 +16 +18 +19 +17 +15 +17 +17 +19 +16 2.7. 20.00 Kesäksi kotiin. 06.55 Ylen Aamu-tv. 14.30 Tinan matkassa. Piilokamera käy, osa 2/2. +30 +31 +24 +22 +23 +26 +25 +31 +29 +28 +20 +27 +27 +24 +26 +31 +16 +30 +22 +18 Sunnuntai +16 7 Maanantai +22 6 Tiistai +25 5 Keskiviikko +23 5 Torstai +22 3 Jokioinen eilen klo 15 +26 °C 7 Lämpimintä eilen klo 15 +28,4 °C Kokemäki Sateisinta 27.6. Jakso 10/10. 15.55 Onnenarpa. 4,1 mm Inari Nellim Kylmin 29.6. 2. 03.30–05.00 Astral-TV. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 3/4. 22.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 5/6. 22.00 SuomiLOVE. 1, 9/18. Kausi 2, 9/9. Selostus Antti-Jussi Sipilä. Osa 2670. 03.55 Last Man on Earth (12). Jakso 10/19. 16.30 Salatut elämät (S). 20.00–01.15 YLE TEEMA. Liam ja lahjahevosen tekohampaat. 21.00 ELOKUVA Die Hard 2 (16). 12.30 Villi ja vapaa (S). 01.13–01.40 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta!. 07.40 Sonic Boom (S). 13.20 Luontoretkellä: Norjan tunturipeurat. 21.00 21.05 Näytön paikka (7). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 08.30 Paavo Pesusieni (7). (U) 11.50 Kohteessa: Synkkä Lontoo. 20.00 Simpsonit (7). 08.25 Leo (S). 15.00 Yle Uutiset. +16 +15 +12 +14 +12 +15 +12 +15 +13 +15 +15 +13 +14 +11 +10 +13 +12 +14 +16 +12 1.7. 14.05 Pariisi juhlii 2017. Osa 3/12. 16.00 Middle (S). 08.15 Galaxi. 12.00 Emmerdale (7). 01.30 Grillit huurussa (S). Kooste päivän otteluista. 22.00 Kymmenen Uutiset. Osa 521. MTV3 06.30 Aamusää. 18.20 Päivän kasvo. 2, 3/18. +28 +28 +25 +19 +23 +25 +23 +26 +31 +29 +27 +26 +19 +25 +25 +30 +15 +30 +15 +19 1.7. 20.30 Yle Uutiset. 08.55 Viidakon veijarit (S). (U) 16.50 Novosti Yle. Osa 2668. 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. Jakso 101. (U) 14.30 Kummeli (7). (U) 13.30 ELOKUVA Poikamiesten holhokki (S). 11.00 Tulevaisuuden tekniikkaa. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 13 14 14 14 14 14 15 16 15 15 8 8 7 6 7 6 12 14 +9 14 14 13 16 +9 12 12 12 13 14 16 8 7 12 14 11 8 6 11 11 11 tänään tänään Helsinki +15 Hämeenlinna +12 Joensuu +15 Jyväskylä +10 Kemi +16 Kotka +15 Kuopio +11 Lahti +11 Lappeenranta +15 Maarianhamina +17 Mikkeli +11 Oulu +15 Pori +16 Rovaniemi +14 Salla +12 Savonlinna +14 Seinäjoki +15 Tampere +13 Turku +17 Vaasa +15 30.6. 07.10 Monchhichi (S). Kausi 1, 1/10. (U) 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 8/8. Kausi 5, 6/8. 18.25 Emmerdale (7). (U) 14.10 Fantasia (S). Kausi 2, 1/13. KESÄKUUTA 2018 24 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 00.16 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta!. (Suomi 2015). 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit 2 – vaatteet pois (12). 18.00 Leijonan luola USA. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 7.05 Lunan ponikesä. 15.55–16.45 Avara luonto: Koskematon Etelämanner. oli vuonna 1972 +32,4 °C Utsjoki. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 01.55 Suomen surkein kuski. 08.18 Syrhämä (7). 18.30 Perilliset (12). (U) 14.20 Kaikki hyvin, Pekka (12). 20.30 Simpsonit (7). 04.50 Middle (S). 20.00 La Señora (12). Kausi 1. Sarja jatkuu, 1/4. 21.00 ELOKUVA Diplomatia (12). Pääosissa: Bruce Willis, Kevin Pollak, Ben Foster, Michelle Horn, Jimmy Bennett, Jonathan Tucker, Marshall Allman. 2, 15/22. 18.45 Koripallon MM 2019 karsinta: Miesten MM-karsintaottelu Tshekki Suomi. 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7)
19.30 Simpsonit (7). 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 07.35 Luonnon armoilla. 17.13 Alueradio. 00.30 Kaasujalka. 15.25 Raamattu. 7.15 Aamuhartaus. 0.00 Yle Uutiset. 12.05 Jotain lainattua, jotain uutta. 01.05 Madventures II (7). 7.30 Ykkösaamu. 14.30 Autoveljet. 9.11 Alueradio. Esittäjänä Radion kamarikuoro. 21.00 Yle Uutiset. 04.00–05.00 Kuvia ja käännekohtia: Danny. 10.30 Raamattu. 7.03 Raamattuavain. 01.00 Piinaava pakkomielle. 03.45 Alpeilla – Behind the scenes. 02.30 Prameat mustalaishäät (7). 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Elä vapaana tai kuole. 0.00 Yöradio. 21.00 My Dog – koirani. 00.30 Jumala puhuu. 16.30 Jumala puhuu. 11.35 Family Guy (12). 21.40 Matti-papin matkassa. 09.30 Tehoneliöt haussa. 09.05 FOX Kids: Olipa kerran planeetta Maa (7). TV7 08.30 Jumala puhuu. 15.15 Maailman parhaat hupivideot. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Kysy seksistä (16). 0.00 Arkisto: AIDS. JIM 09.00 Kuokkavieras Kataja (S). 01.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 18.30 Hartaita säveliä. 22.00 YleX Perjantai-ilta. 15.55 Yle News. 14.45 Raamattu rakkaaksi. 00.30 Science of Stupid. 10.00 Come Home Kids. 14.02 Puheen kesäpäivä. 10.15 TV Shop. 16.05 Yukonin kultamaat. 17.55 Jukan laulut. FOX 06.00 Sky News. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 11.00 Kuulet rukoukseni. 15.15 Parisuhteen palikat. 23.02 Yöradio. 23.00 Mistresses (12). 14.20 Kuuma 80-luku. 23.00 Yle Uutiset. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 15.52 Alueradio. 18.00 Koukussa adrenaliiniin. 6.50 Viikon teos. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.00 ELOKUVA Black Forest (12). 19.02 Urheiluradio. 18.00 The Voice of Finland. 11.50 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 20.00 Rakkautta Karibialla. 04.15–05.04 Breaking Amish. 01.00 Passion for Jesus. 23.08 Puheen Ilta. 23.00 90 päivää morsiamena. 1.00 Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 21.00 Yle Uutiset. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 11.02 Porno – iloa vai häpeää?. 8.10 Ykkösaamu. 09.55 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 18.00 Lentävä talo. 17.35 Remontilla rahoiksi. 04.35–05.26 Morsianmurhat. 14.30 Australian rajalla. 00.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 02.40 Rajasota. 01.50 Eläinten tehoosasto. 11.40 Pomo keittiössä. 3.00 Jälki-istunto (u). 12.50 Päivän blogi. 21.32 Sana ja armo. 09.45 Kokkaushaaste. 2.54 Yöradio. 12.30 Murhasta tuli totta (7). 01.30 Uutiskauha. 13.05 TV Shop. 22.08 Jokaniemen sävelradio. 6.05 Hartaita säveliä. 7.15 HERÄTYS!. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 44. 03.30 Huumebisnes Oy. 17.00 Passion for Jesus. 2.00 Yle Uutiset. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Sinkut kilpakosijoina. 11.00 KESKIPÄIVÄN TASAUS. 10.02 Kevyet mullat: Myymäläautot. 21.00 ELOKUVA Ritarin tarina (12). 20.00 Kevyet mullat: Myymäläautot. 03.45–06.35 Yön AVA. 06.10 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 10.00 Kalle Haatanen: Pohjolasta kaukomaille. 08.55 Seinfeld (S). 23.30 Simpsonit (7). 01.55 Jukan laulut. 12.00 Tehoneliöt haussa. 1.02 Riippumatto. 14.30 Voittoa asuntokaupoilla. 15.05 Terapian tarpeessa (S). 9.05 Urheiluradio. 00.30 ELOKUVA Haihurrikaani 2 – Toinen tuleminen (16). 14.00 Huvila & Huussi. 15.55 Alaska: Viimeinen rintama. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 09.00 AlfaStudio. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 19.00 Kielletty rakkaus (S). 16.55 Metsurit suolla. 13.45 Rikkaiden panttilainaamo. 21.40 Luontovalokuvan jäljillä. 10.00 Jamie Oliver: mestarikokki. 10.15 Rikkaiden deittipalvelu (S). 17.10 Urheiluradio. 05.10– 05.59 Yliluonnollista. 6.59 Hyvää huomenta. 21.02 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 23.00 Pirren olkkarissa. 15.50 Veneilysää. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. KUVA: Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu TLC 07.35 Sisarvaimot (S). 14.00 Huippumalli haussa. 13.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 19.30 Uutiskauha. 03.50 Criminal Minds (12). 14.02 Alueradio. 20.00 Fast n’ Loud. 08.30 Metsurit suolla. 16.05 Hotellit kuntoon. Vauhdikas toimintakomedia, jossa Arnold Schwarzenegger on kaksoiselämää viettävä agentti, jota vaimo (Lee Curtis) luulee nörtiksi myyntimieheksi. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 17.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). TV5 06.35 Sofian enkelit. 20.30 Jerusalem studio. 18.30 Kirkossa keskustellaan. 12.50 How I Met Your Mother (12). 20.00 Yle Uutiset. 16.00 River Helsinki. 00.00 Koukussa adrenaliiniin. 08.00 Mayn keittiö. 12.13 Keskipäivän klassikko. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 11.45 Autoveljet. 14.30 Asunnon metsästäjät. 04.45–05.39 Hups, mikä kotivideo!. 1.55 Yöradio. 08.50 Kalliovuorten eläinlääkäri. 23.30 CBN News. 00.00 Hinnalla millä hyvänsä (12). 21.00 ELOKUVA Miehet jotka vihaavat naisia (16). 16.10 Faunin iltapäivä. 15.00 Houstonin eläinpoliisit (12). 18.00 Rajasota. 20.00 Isännän pöydässä. 18.00 Yle Uutiset. 01.00 Sisarvaimot (S). 19.00 Simpsonit (7). 04.00 Hotellit kuntoon. 10.00 Huvila & Huussi. 12.30 Leilan superfood. 3.00 Yle Uutiset. 10.20 Voittoa asuntokaupoilla. 12.30 Suolapala. Amerikka. 17.00 Yle Uutiset. 00.25 Madventures II (7). 9.10 Sää. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vankilassa ulkomailla. 15.30 Wedding Town (S). 16.00 Varastojen metsästäjät. 10.15 Sykettä Israelista. 2.00 Arkisto: Graffiteja ja muuta ilkivaltaa. 19.00 Uuden tanssimusiikin lista. 14.05 Pelastajat Lappi (7). RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 20.00 Top Gear: Kaikkien aikojen flopit (12). 19.55 Tahdon morsiuspuvun!. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 06.50 FOX Kids: Smurffit (S). 13.00 Muodin huipulle. 17.00 Asunnon metsästäjät. 6.56 Päivän mietelause. 09.00 Jotain lainattua, jotain uutta. 02.30 Kirkossa keskustellaan. 15.50 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.05 Pulmuset (S). 09.30 Café Raamattu. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 21.50 Merisää. 6.58 Puheen Aamu. 22.05 Urheiluradio. 6.00 Yle Uutiset. 00.05 Kumman kaa (S). 19.00 Jamie Oliverin keittiössä. 7.50 Merisää. 03.25 Liian ruma rakkauteen?. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.50 Iltahartaus. 20.25 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 Simpsonit (12). 08.30 Pienten perhe. 12.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 23.35 Kumman kaa (S). 8.13 Alueradio. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 11.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 14.05 Huutokaupan aarteet. 13.15 New Girl (S). 12.10 Tiedeykkönen: Nyt mennään Marsiin – mutta miksi ja miten?. 01.45 Paratiisihotelli Norja (7). 14.30 The Chefs’ Line. 02.00 Tangostudio. 10.35 Tv Shop. 19.00 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset. 10.00 Charley Boorman. 9.00 Yle Uutiset. 15.02 Onko sivistyksen puolustamisesta tullut vitsi?. 00.00 Kauneusoperaatio helvetistä (12). 07.15 FOX Kids: Blaze ja monsterikoneet (S). 7.53 Alueradio. 11.15 Huutokaupan aarteet. 00.00 Science of Stupid. 13.02 Riippumatto. HERO 09.30 Rikkaiden deittipalvelu (S). 18.02 Itä-Länsi ennakkoilta. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.33 Radio Suomen Päivä. 15.00 Australian rajalla. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 17.55 Murhasta tuli totta (7). 20.00 DJ Orion. 21.00 TV7 Israel News. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 4.00 Arkisto: Flirtaten. 13.30 Maailmaa mullistaneet keksinnöt. 10.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 17.00 Moderni perhe (S). 12.40 Yukonin eläinlääkäri. Selostas Antti-Jussi Sipilä. 02.00 Lentävä talo. 01.40 Ride with Norman Reedus. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Prameat mustalaishäät (S). 10.50 Asunnon metsästäjät. 23.05 Seksileikeistä ensiapuun (12). 03.30 Filminurkka. 15.35 Science of Stupid. 02.10 Neljät häät Amerikassa. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 13.33 Riippumatto. 18.00 Kreisit kotivideot. 21.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 2.00 Sana elää (u). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 21.45 Christian World News. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Uutisotsikot. 21.17 Päivä tunnissa. 18.45 Uusi Testamentti avautuu. 11.00 Rantavahdit (7). 18.00 Family Guy (12). 16.55 Pilanpäiten. LIV 09.00 Tehoneliöt haussa. 12.30 Sinkkuillallinen. 19.02 Esa-Pekka Salosen säveliä Lontoossa. 09.25 Liian ruma rakkauteen?. 20.00 Lentoturmatutkinta. 14.00 Jamie Oliverin kotona. 07.55 Kissakuiskaaja. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.45 Kensington Temple. 08.30 Vaarallisen valtatien pelastajat. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 22.05 Kalle Haatanen: Pohjolasta kaukomaille. 17.55 Kultakuume: John Schnabel. 16.00 Matkalla eläinlääkäriksi. 12.45 Merisää. Tarvitseeko luontovalokuva sääntöjä vai vapautta?. 16.50 Pienten perhe. 14.00 Jon ja Kate +8. 15.00 Wedding Town (S). 10.02 Radio Suomen Päivä. Jo 1600-luvulta lähtien ruotsalaiset, tanskalaiset ja suomalaiset alkoivat hakea yhteyksiä uusiin mertentakaisiin kauppakomppanioihin ja kaukomaiden merireiteille. 17.55 Mimmien tatuointistudio. 13.30 Jaksa paremmin. 08.45 FOX Kids: Ultimate Spider-Man (7). 12.13 Radio Suomen Päivä. 00.55 Perheyritykset kuntoon. 17.05 Jamie Oliverin helpot herkut. 22.00 Stand Up! (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Birger Skoglund – Profeetallisessa vaakakupissa. 18.10 Musiikin liepeillä: Äidit ja isät. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.00 One Way. ALFATV 07.00 Dosentti: Julie Yu-Wen Chen. 09.00 Vain yksi tie. Eipä aikaakaan, kun miehen huippuvaarallinen työ tempaa molemmat mukaansa seikkailuun. 23.00 Kumman kaa (S). 2.02 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 23.10 Yöklassinen. 11.00 Ensitreffit alttarilla USA. 07.30 Remonttipainajainen. 15.10 Science of Stupid. 13.15 Napakymppi. 10.20 Simpsonit (S). 19.00 Ruotsin luksusasunnot. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 23.20 Musiikkia. 17.20 Kakkukuningas. 22.55 ELOKUVA Death Race 3: Inferno (16). 23.30 Ylistystä Taivas Studiosta. 17.15 Raamattuavain (u). 12.35 Sisarvaimot (S). 17.00 Sinkkuillallinen. 11.00 Suuria suomalaisia laulajia – basso Kim Borg (1919-2000). 17.30 Asunnon metsästäjät. 01.50 Ensitreffit alttarilla USA. 19.00 Kamera käy. 09.25 Neliulotteinen maailmamme. 17.30 Ummikot ulkomailla. 15.35 Terapian tarpeessa (S). Virsi 508 alkaa sanoin ’’Valkeus kirkas päällä synkän maan’’. 04.20 Yukonin kultamaat. 21.15 Pyhä Henki tänään. 14.00 Kohtauspaikka. 7.29 Hyvää huomenta. 17.00 Soikku ja Kareinen: YleX Throwback. 12.15 TV Shop. 16.10 Rikkaiden deittipalvelu (S). 17.45 Anonyymit kotikiusatut. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 11.45 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 02.55 Hinnalla millä hyvänsä (12). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.35 Esa-Pekka Salonen johtaa Gustav Mahlerin Maan laulun. 03.35 Asunnon metsästäjät. 18.50 Merisää. 12.10 Urheiluradio. 15.00 Jane the Virgin (7). 7.13 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. KUTONEN 06.35 Alaska: Viimeinen rintama. 13.02 Jari Sarasvuo. 01.05 Fast n’ Loud. 17.50 Alueradio. 11.00 Yle Uutiset. 13.30 Tv Shop. 14.55 Syömällä terveeksi. 08.00 FOX Kids: Glitter Force (7). 17.00 USKON ILTA. 08.25 Seinfeld (S). 17.10 Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 21.45 Alpeilla – Behind the scenes. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 02.15 Voi Venäjä mitä videoita!. 12.25 How I Met Your Mother (7). 23.50 ELOKUVA Muumio (12). 14.45 Henkka & Niki vs. 15.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 0.02 Yöradio – Ysäritunti. 6.15 Aamuhartaus. 18.55 Amerikan lapsimissit. 15.00 Yle Uutiset. 01.00 Kamera käy. 11.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Jorma Hynninen. 06.50 Eläimellistä kamppailua. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 25 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT Koripallon MM 2019 miesten karsintaottelu Tshekki-Suomi Yle TV2 klo 18.45. 22.15 Mars Hill Church. 07.40 Autonraadot rahaksi. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 18.30 Kaasujalka. 00.40 Kumman kaa (S). 21.00 Criminal Minds (16). 19.55 Hullu maailma: Tatuointiaddiktit. 9.03 Jälki-istunto. 0.00 One Way. 07.35 FOX Kids: Sunny Day (S). 23.00 The Last Resort. 22.00 Aurinkorannikon kesäilta. 15.45 Leijonan luola UK. PERJANTAINA 29. YLE PUHE 6.00 Kesä 1998. 16.03 Ali Show: Petra Laiti. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.20 Jon ja Kate +8. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 11.15 Seinfeld (S). 20.00 Tangostudio. 00.00 Family Guy (12). 20.02 Sää. 6.29 YleX Kesäaamu: Samuel ja Womma. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.03 Isäntänä Tapani Ruokanen. 19.30 Yliluonnollista. 07.30 Kamera käy. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 03.05 Asunnon metsästäjät. 20.25 Rantavahdit (7). 17.00 Lentoturmatutkinta. 11.45 Seinfeld (S). 13.15 Salaam Aleikum. 12.30 Politiikkaradio. 14.05 Viikon teos. 14.45 Unelmien poikamiestyttö. 00.00 Fillarievankelistat vauhdissa. 10.20 Asunnon metsästäjät. 12.00 How I Met Your Mother (12). 8.45 Päivän blogi. 19.00 Heikoin lenkki. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 01.10 Sinkkuillallinen. 15.00 Kultakuume. 23.28 Päivä tunnissa. 21.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 20.00 Huvila & Huussi. Varatoiminnanjohtaja Kalle Virta, Mäntsälä. 10.45 Simpsonit (7). 09.20 TV Shop. 22.00 Bachelor Suomi (S). 23.25 Pelastusrukous. 13.05 Jotain lainattua, jotain uutta. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u).. 21.30 Filminurkka. 14.35 Pulmuset (7). 16.13 Alueradio. 23.00 Madventures II (7). 12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. Elokuva: Tosi valheita MTV3 klo 22.45. 17.10 Urheiluradio. 17.00 Amerikan rajavartijat. 03.00 My Dog – koirani. 5.50 Merisää. 2.30 Matti-papin matkassa (u). 11.35 Remonttipainajainen VIP. 10.10 Yukonin kultamaat. 7.10 Urheiluradio. 06.35 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 7.25 Musiikkihetki. 02.10 ELOKUVA Hitman (16). 13.00 Yle Uutiset. 17.30 Simpsonit (12). 21.12 Onko sivistyksen puolustamisesta tullut vitsi?. 16.00 Lemmen viemää (7). 22.10 Jari Sarasvuo. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. Tällöin alkoi myös varhainen skandinaavinen siirtolaisuus kaukaisiin maihin. 11.10 Simpsonit (7). 9.03 Ali Show: Petra Laiti. 17.13 Päivä tunnissa. 12.30 Talent Suomi. 16.10 Urheiluradio. 03.50 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 10.45 Viikon teos. 18.30 Panttilainaamo. 18.00 Yle Uutiset. 6.05 Sää. 14.15 Hillsong TV. 7.10 Hartaita säveliä. 20.50 Syvyydestä minä huudan. 02.45 Rakkautta Karibialla. 18.30 Simpsonit (12). 06.25 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 13.15 Hotellit kuntoon. 22.00 Bones (16). 16.00 Liv D: Ökyt lapsikullat. 9.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 01.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 5. 12.10 Urheiluradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Tanssin superäidit. 13.40 New Girl (12). 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 08.30 Kaasujalka. 9.05 Muistojen bulevardi. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 11.33 Radio Suomen Päivä. 16.55 Rakkauden painovoima (12). 17.30 Aikamerkki. 17.45 Suoraa lähetystä Evankeliumijuhlilta. 14.00 TOIVON PÄIVÄ. 10.45 Breaking Amish. 7.45 Aamuhartaus. AVA 06.00 Aamun AVAus. 13.30 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 15.02 Alueradio. 22.00 Eläinten teho-osasto. 11.30 Leijonan luola UK. 12.00 Yle Uutiset. 23.45 Madventures II (7). 23.00 Iltahartaus. 00.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). (1994) RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 12.10 Luonnon armoilla. 6.06 Alueradio. 21.00 ELOKUVA Norbit (12). 18.00 Remppa vai muutto. 11.02 Radio Suomen Päivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. FRII 07.25 Asunnon metsästäjät. 02.00 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 13.00 TV7 Israel News. 09.20 Autojen ensiapu. 08.20 FOX Kids: Kong – Apinoiden kuningas (7). 6.25 Aamusoitto. 13.03 Jälki-istunto (u). 16.30 Moderni perhe (S). 02.00 Suomurhat (12). 22.00 Kuvia ja käännekohtia: Danny. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 19.25 Musiikkia. 17.10 Hartaus. 19.00 Supertähdet (S). 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 5. 12.30 Kuningaskunnan tuuli. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä. 10.00 Rikkaiden panttilainaamo
VAIKKA TAVARAT lähtevät, huutokaupan tuotto jää kotikylään. PERJANTAI 29. Huomenna • Forssan tori klo 7-14. • Karkkilan työväen näyttämön Kaunis Veera Fagerkullan kesäteatterissa klo 18. Ahjon pihalla Hykkiläntie 637:ssä klo 18–. • Musica Kalevi Aho -konsertit Villaforssissa. Tavarat saatiin lahjoituksina kyläläisiltä. • Kesätori Hykkilä-Lunkaan Ns. –?Ruokailumahdollisuus löytyy 150 hengelle, ja kyllä täällä häitä, – Kolmas kerta, myyty! kuivaharjoittelee Pekka Sipilä ja paukauttaa nuijalla lapion varteen. Tänään perjantaina virittäydytään hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) osastolla klo 11–15. • Rauhaniemen kesäteatterissa Vihervaaran Anna klo 18. Berliinin filharmonikkojen puhallinkvintetti klo 17 alkaen. • Karkkilan työväen näyttämön Kaunis Veera Fagerkullan kesäteatterissa klo 19. Tilaa on sekä ulkona että sisällä Ahjolassa, joka soveltuu loistavasti juhlapaikaksi. Hyväntekeväisyyshuutokauppa klo 18.30–. Hyväkuntoisia esineitä kertyi sen verran paljon, että huutokauppa voi saada jatkoa. • Heinämessut Forssan Kutomolla klo 10–17. Heinäseipäät ovat kuivattaneet heinää kylän karjoille, ikkunanpokien kautta on katseltu kylän elämää. KESÄKUUTA 2018 Ajassa Petri, Pekka, Petra, Petteri, Peetu, Pietari, Pekko Huomenna: Päivö, Päiviö Aurinko nousi Forssassa klo 3.56 ja laskee klo 23.01. Kenkälestit ovat auttaneet kenkien teossa ja perunalaatikoissa on kannettu evästä varastoon. Ohjelmantäyteiset 100-vuotisjuhlat järjestetään reilun viikon kuluttua samoissa maisemissa. • Urjalan näytelmäpiirin ensi-ilta Revonperäläiset Urjalankylän kesäteatterissa Kantalantie 19 klo 19. • Rauhaniemen kesäteatterissa Vihervaaran Anna klo 15. Rajoitimme myytävien esineiden määrän 30–40:een, jotta huutokauppa saadaan koputeltua suhteellisen rivakasti. Huutokauppa pidetään sisätiloissa, joten Suomen kesä ei pääse yllättämään. –?Katsotaan nyt, millaisen suosion ensimmäinen kerta saa. 26 FORSSAN LEHTI AJASSA PERJANTAINA 29. Myytävien tavaroiden mukana saa palasen kylän henkeä. • Musica Kalevi Aho-konsertissa esiintyy Berliinin filharmonikkojen puhallinkvintetti Forssan työväentalossa klo 14. Jaakko Kyrö Tammela ”Osta pala satavuotiaan nuorisoseuran historiaa.” Esimerkiksi näin voitaisiin markkinoida perjantain hyväntekeväisyyshuutokauppaa, joka järjestetään Hykkilä-Lunkaan nuorisoseurantalo Ahjolassa. –?Huutokaupat ovat muodissa ja heräsi ajatus, josko meilläkin, kyläaktiivi Pekka Sipilä kertoo. Marjo Kuisma-Sipilä pitelee puolestaan Pauligin kahvirasiaa, joka kuvan muiden tavaroiden tapaan myydään tänään perjantaina Hykkilä-Lunkaan hyväntekeväisyyshuutokaupassa. Käytännöllisiä tavaroita menneisyydestä, jotka ovat ajan myötä muuttuneet arvostetuiksi koriste-esineiksi. Ja kolmas kerta Hykkilä-Lukaalle! Nuorisoseura Ahjo juhlii sataa vuottaan viikon kuluttua lauantaina. Perjantai valikoitui huutokauppapäiväksi, sillä perjantaisin kylällä järjestetään kesätori. • Tammelan kesäasukaspäivä Tammelan kunnantalolla klo 14–16. • Kai Merilä coverbändin kera hotelli Koskenniskan Night club Rosessa Forssassa • Minifest Club Tequila Sunrisessa Forssassa. • Perinteinen vanhojen traktoreiden ja työkoneiden tapahtuma Läyliäisissä Mustajoentie 314:ssa klo 10–16. • Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski Heinämessuilla osastolla F5 klo 12–14. • Tyykiblues Kutomoalueella Forssassa klo 19–24. KUVAT: Lassi Puhtimäki Puisia kenkälestejä käytettiin apuna kenkien valmistuksessa.. Kunnan tarjoamat pullakahvit klo 13 alkaen Cafe Tammelassa. KESÄKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Ruostejärven leirikeskuksen sauna lämpimänä klo 11–13.30. Kyläläiset järjestävät hyväntekeväisyyshuutokaupan oman kylän hyväksi, sillä nuorisoseurantalon ylläpito ei ole ilmaista. • Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen Heinämessuilla osasto F24-25 klo 11–11.30
Maatilojakin on, mutta maatalous alkaa olla sivutoimi. KESÄKUUTA 2018 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. phil”-jakson nauhoituksissa. Marjo Kuisma-Sipilä pitelee puolestaan Pauligin kahvirasiaa, joka kuvan muiden tavaroiden tapaan myydään tänään perjantaina Hykkilä-Lunkaan hyväntekeväisyyshuutokaupassa. Kun yhä useampi lapsi ei enää tiedä, mistä maito tulee tai miten liha tuotetaan, on tärkeää päästä ruuantuotannon juurille, sanoo ohjelmapäällikkö Päivi Rönni MTK Hämeestä.. mennessä sähköpostilla elina.nummela@mtk.fi tai puhelimitse puh. kaikki muut saivat auton. Asukkaiden määrä ei ole viime vuosina laskenut, sillä paluumuutto on vilkasta. Room. Forssasta puolestaan Länningin maatalousyhtymä ja Jokioisilta Mänkin tila. 451 Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. Kuivajärven rantamaisemissa, Sipilä tiivistää. FL 6 Nuorisoseura Ahjon hyväntekeväisyyshuutokauppa ja kesätori pe 29.6. FORSSAN LEHTI 27 AJASSA PERJANTAINA 29. –?Mikäs täällä on ollessa. Bussiin on ilmoittauduttava 10.7. 6 Hykkilä-Lunkaan 100 vuotisjuhlat la 7.7. 14: 17 syntymäpäiviä ja pikkujouluja vietetäänkin, Sipilä mainostaa. Onnittelut klo 17–17.30 ja itse tapahtuma klo 18. Forssan seudulta mukana on viisi tilaa: Tammelasta Kauniston tila, Mustialan opetusja tutkimusmaatila sekä Vekkilän museotila. Avoimet ovet voi olla jollekulle ensikosketus maatilan elämään. HYKKILÄ-LUNKAAN arki on muuttunut sadan vuoden aikana mutta kylä on edelleen vireä. minä sain bussilipun. 040 823 6615. Ja kolmas kerta Hykkilä-Lukaalle! – Kolmas kerta, myyty! kuivaharjoittelee Pekka Sipilä ja paukauttaa nuijalla lapion varteen. KUVAT: Lassi Puhtimäki Maatiloja auki myös Forssan seudulla Forssan Lehti Forssan seutu Maatilat avaavat ovensa Kantaja PäijätHämeessä 14.7. Huutokauppa klo 18.30 ja tori klo 18–19, Osoite: Hykkiläntie 637 Myytäviin tuotteisiin saa tutustua ja jättää ennakkotarjouksia klo 17.30–18. –?Täällä on toimeliasta porukkaa. Forssasta järjestetään kolmelle tilalle ilmainen bussiretki, joka kiertää kahdella maitotilalla ja poikkeaa Lopen puolella Pelto-Seppälän lihanautatilalla. –?Maatilat haluavat vastata kuluttajien kasvavaan tiedonnälkään ruuan alkuperästä ja tuotantotavasta. PÄIVÄN SANA olin “dr
lähitoreilta ja puutarhalta LASERKASETIT MUSTEET YM. Kätisyys vaihdettavissa. Osasto F24-25 Su klo 11-13 kansanedustaja Martti Talja Su klo 12-15 kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila Lapsille ilmapalloja Paikalla La klo 11-11.30 Keskustan eduskuntaryhmän pj, kansanedustaja Antti Kaikkonen La klo 11-15 kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila Myynnissä muurinpohjalettuja ja arpoja. 422 2438 www.forssanpoika.fi Forssan Poika Forssan Poika MIESTEN ASUSTEITA Kun hal uat pal vel ua! Forssa, Sibeliuksenk. LED-näyttö kertoo valitun tehotason. Kirkas LEDvalaistus, kätevä pulloteline ja MaxiBox-laatikot. • kuljetinhihnat • liitosja korjauspalvelu • letkut ja liittimet • kumilevyt • ketjut, ketjupyörät • laakerit, tiivisteet • hydrauliikkaletkut ja -liittimet, tarvikkeet • lokaletkut ja -liittimet • jyrsimien hihnat • ruohonleikkurien hihnat • pienkoneiden hihnat • klapikoneen hihnat Hämeentie 39, 30100 Forssa Puh. 03 422 1900, 0400 480 620 Fax 03 422 1915 reijo.ekqvist@surffi.net www.ekqvist.eu KESÄ ALE ALKOI! La atu tav araa sylin täyde ltä ! T-PAITOJA • PAITOJA • ULKOPUSAKOITA • SHORTSEJA • HOUSUJA • CAPREJA... Sähkökatkon sattuessa pitää pakasteet turvallisesti jäässä jopa 24 tuntia. Pölypussin ja suodattimen merkkivalo. HETI VARASTOSTA LAADUKKAAT FORSSALAISET ASTE LASIKAAPIT! ERIKO ISERÄ T VAIN MEILT Ä, JA TODEL LA HALVA LLA. TOIMI NOPEASTI! NoFrost automaattisulatus! Jää / pakastinkaappi Twintech-järjestelmä takaa optimaalisen lämpötilan sekä kosteustason. PERJANTAI – LAUANTAI Kuhalankatu 11, puh. 256 Gt SSD-levy. Mitat: K 84,5 x L 56 x S 57,5 cm. FB 3203-90 Kannettava tietokone 15,6” 15,6” Full HD -näyttö. KESÄKUUTA 2018 28 FORSSAN LEHTI H av r e b r ö d Ihan erilainen leipä! ...kaurast a tottakai NYT MYYNNISS Ä! jokioistenleipa.fi 279 Veikon Kone DNA 4 G Nopeat DNA 4 G -liittymät saatavilla nyt Veikon Koneelta. Puutarha VEIJO TONTERI Jokioistentie 389, Humppila p. 1 P. 2350 Useita värejä ! 5kpl pikae rä! 229 49 24” LED-TV DVD-soittimella Toimii sekä 12 Vettä verkkovirralla. 24FLKR274SVD Kätevä vaikka mökille! ON HALPA. Myös valkoisena. K2-BASIC Pölynimuri FlowMotion -lattiaja mattosuulakkeet, Parketto Pro -suulake sekä kätevä 3in1piensuulake. Pöytälevy, lasihyllyt ja vihanneslaatikko. KOOT S-8XL -30 % Forssa, Sibeliuksenk. Voidaan sijoittaa jopa -15°C lämpötilaan. EUO95BR -17 % -34 % PAKASTELOKEROLLA 199€! PERÄKÄRRYT MUKAAN! KESÄN PESUIHIN! 24” 15,6” TEKNISET TUOTTEET PALVELUT EKQVIST OY AB Contitech Optibelt Good Year • kiilahihna ym. Saatavana useita eri värivaihtoehtoja! 345 28” E7 sähköpyörä Mukavuutta lisäävä varustelu. Sisäänrakennettu DVD-soitin. A++, energialuokka, 220 / 91 l tilavuus. 1. PERJANTAINA 29. Pääpalkintona Jopo YKSILÖLLISTÄ TÄYSIHOITOA koirille, kissoille, kaneille ja jyrsijöille Hirvikoskentie 95|Matku| Forssa 040 774 6180|www.koijarvenlemmikkihoitola.fi KESÄKUKKIA Heinäkuun aukioloajat 21.7. WIN 10 Home. 4 Gt DDR3 RAM-muistia. Paljon eri kokoj a! Kotim aista laatua ! 24” Jopo Tämä pyörä on klassikko! Mukavaan kaupunkipyöräilyyn. Liikuteltavat korit. KS 1135-90 Säiliöpakastin Säiliöpakastin 203 litran tilavuudella ja 15 kg/vrk pakastuskyvyllä. AMD E1-7010 -prosessori. TULOSTUSTARVIKKEET Rautatienkatu 17, 03 4354 158 ma-pe 10-17 forssa@mustetta.. Puh. 03 433 5335 Avoinna ma-pe 8-16, la 8-12 www.markunpakari.fi 2 50 3 00 30 Ruiskaurasämpylä Vaniljapitko (3,57€/kg) (6,00€/kg) Ruislimppu kpl kpl kpl. ES1-523-27YR 369 (449€) 229 (349€) Painepesuri Kompakti ja kevyt pystymallinen pesuri tukevalla kantokahvalla. asti arkisin 9-18, la 9-15, su suljettu. Antenni-ja kaapeliverkon virittimet. 422 2438 www.forssanpoika.fi -50 % -20 % -10 % Keskusta Lounais-Häme heinämessuilla 30.6.-1.7. LEHTOVIRTA & CO, FORSSA Rajakatu 1 Puh. 0500 470 083 Kotimyynnin lisäksi meidät tavoittaa Forssan, Urjalan, Punkalaitumen, Someron, Kosken ja Somerniemen toreilta toripäivisin. 020 743 0888 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14 SE TOIMII. RCB53421NW 499 169 Jääkaappi Energiatehokas, vapaasti seisova 84,5 cm korkea jääkaappi. LED-valaistus. Laadukas Shimano Steps-moottori – jopa 125km toimintasäde