• Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Olemme jo yli 250 vuoden ajan turvanneet asiakkaidemme elämää. 12. Siksi me haluamme olla enemmän kuin vakuutusyhtiö. Vuonna 2018 autamme suomalaisia turvaamaan myös talouttaan ja terveyttään, ja siten autamme heitä turvaamaan elämäänsä. Siksi LähiTapiola on nyt elämänturvayhtiö. Tähän vastaaminen kysyy meiltä LähiTapiolana valmiutta muuttua, sillä haluamme olla mukana kantamassa vastuuta yhteiskunnassa. Se auttaa ymmärtämään omaa historiaamme ja siirtämään tätä kulttuurista perimää uusille sukupolville Suomen täyttäessä 100 vuotta. TUNTEMATON SOTILAS –elokuva kertoo merkittävästä kansakuntaamme ravistelleesta muutoksesta. Tulevaisuuden turvaa kaivataan nyt yhtä lailla kuin vuosikymmeniä sitten. Tänään monia suomalaisia huolettaa toimeentulo, ja niin oma kuin läheistenkin terveys ja hyvinvointi. Elämässä varmaa on vain muutos. Joskus ajan haasteet ovat äärimmäiset koskettaen kerralla koko kansakuntaamme, joskus taas yksilöllisiä. Siksi olemme yksi elokuvan pääyhteistyökumppaneista. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI SUNNUNTAI 3. Arjen haasteet nyt ja tulevaisuudessa vaativat kuitenkin enemmän kuin vakuuttamista. Ajat Suomessa muuttuvat. Eetu Niemen ihmishengen pelastanut teko palkittiin Ypäjällä Kaukolämmön muuttuva laskutus aiheuttaa epävarmuutta hintoihin Ponteva ei antanut Alulle mahdollisuuksia. 2017 • N:o 325 AJASSA 34 URHEILU 27 UUTISET 4 Xxx Xxx Xxx Palveluntarjoajat: LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, LähiTapiola Varainhoito. Se, että muutokseen liittyy aina epävarmuutta, on ja pysyy
Molempia tarvitaan. Yhteinen, tässä ajassa vain korostuva tehtävämme on kasvattaa kriittisesti ajattelevia lapsia ja nuoria, jotka tunnistavat valeuutiset, erilaisten lähteiden motiivit ja olennaisen epäolennaisesta. Vielä tänä päivänä olemme maailman innokkaimpia ja uskollisimpia sanomalehtien tilaajia ja lukijoita. Forssan seutu haaveilee raideyhteydestä Helsingistä Poriin. Sen sijaan tiedonjanosta ja totuuden etsimisestä meidän pitää yhteiskuntana pitää kiinni. Vaikka raidesuunnitelmaa onnistuttaisiin viemään eteenpäin, tähtäin on jossain 2040-luvulla. Ilmoitettiin tiedoksi että kauppala oli anonut normaalihinnan mukaista valtionavustusta myös keskuskansakoulun yhteyteen rakennetun kirjaston osalta ja että sellainen on uuden asetuksen perusteella mahdollista saada. Elettiin ”poliittisesti sekasortoista aikaa”, kuten lehden toisessa näytenumerossa joulukuussa 1917 kirjoitettiin. ”Musta tuntuu” ei riitä; on etsittävä sitä, mikä on totta, ja vaalittava sananvapautta. 2 FORSSAN LEHTI Pääkirjoitus Forssassa 3. Ei löydy toista yhtä vahvaa ja hyvin toimitettua tästä maasta, tämän kokoiselta alueelta. Junia tulee ja menee. Sillä on väliä, miten asiat oikeasti ovat. Innostus kuvastaa suomalaisten suhdetta lukemiseen laajemminkin. Sanomalehdillä ja vapaalla, moniarvoisella tiedonvälityksellä yhdessä peruskoulun sekä yleisen kirjastolaitoksen kanssa on ollut keskeinen vaikutus suomalaiseen sivistykseen ja yhteiskunnalliseen demokratiakehitykseen. Ensimmäisessä numerossa luki: ”Forssan lehden tarkoitus on olla Lounais-Hämeen henkisenä yhdyssiteenä, sen äänenkannattajana ja paikkakunnallisena uutisja ilmoituslehtenä. Keskellä epävarmaa tulevaisuutta lehden ohjelman todettiin olevan ”rakentava, lainmukaisen yhteiskunnan säilyttämiseen, koko kansan onneen ja maan itsenäisyyteen tähtäävä”. SUUNNITELMAT EIVÄT sulje toisiaan pois. Nyt hanke on jo saanut taakseen kannatusta, tietysti etenkin Lounaisja Kanta-Hämeessä sekä Satakunnassa. Tämä on vasta alkua, sillä luonnosvaiheessa olevassa uudessa maakuntakaavassa todetaan tarve myös suoralle Helsinki–Forssa–Pori?-ratayhteydelle. Pääradan varrella Riihimäen ja Hämeenlinnan seuduilla tilanne on aivan eri. KUVA: Toni Rasinkangas Lounais-Häme tarvitsee ratayhteyden Helsinkiin Forssan rataa pitää lobata eduskunnassa ja liikenneministeriössä oikein olan takaa. Sen jälkeen se on ikään kuin virallisesti olemassa. 60 VUODEN TAKAA Poliisivoimaa anotaan lisättäväksi FORSSAN LEHTI 3.12.1957 Forssan kauppalanhallitus kokoontui eilen ennen kauppalanvaltuuston kokousta. Ensimmäinen kynnys on saada hanke mukaan valtakunnallisiin liikenneohjelmiin. Forssan rataa pitää nyt lobata eduskunnassa ja liikenneministeriössä oikein olan takaa. Tämä halli valmistuu ensi kesänä. Se koettaa kykynsä mukaan seurata alueemme taloudellisen elämän kehitystä, kaikkia henkisiä rientoja, seurojen toimintaa ja kunnollista elämää.” Tämä päätehtävä on kestänyt aikaa. joulukuuta 2017 40 VUODEN TAKAA Forssan kurssikeskus siirtyy Haudankorvalle FORSSAN LEHTI 3.12.1977 Forssan kurssikeskus siirtyy alustavien suunnitelmien mukaan noin kahden vuoden kuluessa Haudankorvan kaupunginosaan. Vaalikaamme yhdessä perintöä, jonka olemme saaneet lahjaksi menneiltä sukupolvilta. Se edellyttää monipuolista lukutaitoa, eli monilukutaitoa, joka on keskeisessä roolissa tulevaisuuden taitona uusissa opetussuunnitelmissa. Tarina kertoo, että päätös syntyi kesäisenä iltana Venesillan tienoilla ja eteni nopeasti toteutukseen, vaikka ei ollut tietoakaan rahoituksesta, saati kokemusta sanomalehtialalta. ITSENÄINEN SUOMI täyttää sata vuotta, ja Esko Aaltosen perintö elää vahvana LounaisHämeessä. Forssan Lehti syntyi 24-vuotiaan nuoren forssalaisen maisterin unelmasta. Asia on ollut pinnalla jo 1990-luvulta lähtien, jolloin vihreille naureskeltiin, kun puolue ensimmäistä kertaa esitti uutta ratayhteyttä. Kädessäsi olevan sanomalehden synty ajoittuu samaan hetkeen, viikkoa ennen. Onnea itsenäiselle Suomelle, meille kaikille. Forssan kaupunki on valtuuston päätöksellä lahjoittanut Forssan kurssikeskussäätiölle Haudankorvan kaupunginosan korttelin 166 tontin n:o 6 hallin rakentamista varten. Forssan seudulla huolta ehti alkuvuodesta nousta Hämeen liiton kaavailuille johtaa Porin suunnan pistoraide Humppilasta kääntymään Forssan kaupungin pohjoispuolelta Helsingin sijaan kohti Riihimäkeä ja päärataa. Se on yhä vaan, sadan vuoden jälkeenkin, LounaisHämeen henkinen yhdysside. Suunnitelmien toteutuminen riippuu kuitenkin ratkaisevasti rahoituksesta, jota parhaillaan pyritään järjestämään. Kokouksessa käsiteltiin mm. A lkuviikosta Hämeen liitto hyväksyi Hämeohjelman 2018+, jossa painotetaan raideyhteyden tärkeyttä Forssasta Turku–Toijala?-radalle. Kirjoittaja on forssalainen kuntapäättäjä ja opetusministeri (kok.) Koko kansan onni ja maan itsenäisyys. Kansallinen itsetunto vahvistui, kotiseutuaate levisi. Lisäraiteita odotetaan kiivaasti Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Tampereella. Uskallan kuitenkin väittää, ettei näkemyksellistä journalismia korvaa tai uhkaa teknologia. Suuri osa niistä pysähtyy Hämeenlinnassakin, vaikkeivät kaikki. Raideyhteys toisi kuitenkin pääkaupunkiseudun huomattavasti lähemmäksi Forssaa, mikä toisi seudulle aivan eri nosteen kuin kunnostettu kakkostie. Itsenäisen Suomen menestystarina on kertomus lukevasta kansasta. Hankkeiden kokonaishinta on tämän hetken arvio mukaan noin 18 mmk. Forssan Lehden ytimessä on paikallisuus. Katse kääntyy näiden kahden maakunnan poliitikkoihin, kansanedustajiin ja onhan Forssalla oma ministerikin. Siksi lyhyellä aikavälillä kakkostien parantaminen on Forssan seudulle erittäin tärkeää. Toistaiseksi se on vain haaveilua. Kauppalan johto oli lähettänyt lääninhallitukselle kirjelmän jossa todetaan, että Forssan nykyinen poliisivoima yhä vilkastuvan liikenteen ja kauppalan väkiluvun kasvun johdosta on käynyt riittämättömäksi ja anotaan, että lääninhallitus ryhtyisi kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin tämän epäkohdan korjaamiseksi. Sanomalehtien merkitys suomalaiselle sivistykselle on mittaamattoman arvokas. Kyse on suurista rahoista ja valtion päätökset hitaita. Parhaat onnitteluni 100-vuotiaalle Forssan Lehdelle, menestystä myös seuraavalle vuosisadalle. TIEDONVÄLITYS ELÄÄ valtavaa murroskautta, eikä kukaan täysin tiedä, miten teknologinen murros ja tekoäly muuttavat journalismin käyttöliittymiä. Läsnä arjessamme seitsemänä päivänä viikossa. KOLUMNI Sanni Grahn-Laasonen E nsi viikolla saamme juhlia satavuotiasta itsenäistä Suomea. Kaupunkia raide ei sivuuttaisi, mutta Riihimäen suunnan ratayhteydessä olisi alueen kannalta järkeä, koska seutu tarvitsee kehittyäkseen ratayhteyden juuri pääkaupunkiseudun imuun. Yhdystien varteen on tarkoitus rakentaa kolme hallia ja päärakennus sekä asuntola
UUTISET 9 Joulupukki lähti matkaan höyryveturin kyydissä. Talkoohenki levisi läpi seutukunnan ja jopa yhdisti sukupolvia. 3 SUNNUNTAINA 3. JOULUKUUTA 2017 Joulupukki pääsi höyryveturin kyytiin . Poroilla oli vapaapäivä. Höyryveturi Sohvi puksutti taas koko lauantaipäivän Jokioisten ja Humppilan välisellä museorautatiellä. . Perinteinen Joulupukin Juna -tapahtuma houkutteli paikalle väkeä Espoota, Turkua ja Tamperetta myöten. Tammelassa ylimääräiset seppeleet lahjoitettiin koululaisten tuunattaviksi. Englanti jyrää myös arjessa, kuten Helsinki–Vantaan lentokentällä. Opasteissa suomi ja ruotsi on kutistettu minikokoon. Suomi kuihtuu korkeimman koulutuksen kielenä, yhä useampi maisteriohjelma yliopistoissa pyörii englanniksi. Saarikiven mielestä kyse ei ole kansainvälistymisestä vaan sen vastakohdasta, yhden kielen ylivallasta. SUNNUNTAI 22 Seppeletalkoot onnistuivat yli odotusten • Kunnianhimoinen tavoite saada havuseppele jokaiselle sankarihaudalle itsenäisyyspäiväksi onnistui Forssan seudulla. SUNNUNTAI 13 Oh dear! Suomi katoaa koulutuksesta ja katukuvasta FoSu oli liian hyvä Ruoskalle URHEILU 26. KUVA: Lassi Puhtimäki • Kielitieteilijä Janne Saarikiveä harmittaa
Vapolta luvataan, että hinta ei yllä Mynämäen tasolle. TALOYHTIÖISSÄ LAADITAAN parhaillaan ensi vuoden budjettia. Nyt on vain huoli ja epätietoisuus. –?Miten voidaan luvata, että hinta ei keskimäärin muutu, jos hinta ei ole tiedossa, hän kysyy. –?Jo tällä hetkellä kaukolämmön hinta on Forssassa maan keskiarvon yläpuolella ja Mynämäen kausihinnat ovat maan kalleimpia, Tervomaa toteaa. KIINTEISTÖLIITTO KANTA-HÄMEEN hallituksen forssalaisjäsen Rami Tervomaa pitäisi suuntausta oikeana, mikäli perusmaksu ei nousisi. 4 FORSSAN LEHTI UUTISET Uutiset SUNNUNTAINA 3. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. –?Olemme laskeneet, että neljästä kategoriasta vain yhdessä perusmaksu halpenisi. –?Tarkka kausihinnoittelu olisi pitänyt tuoda taloyhtiöiden tietoon riittävän ajoissa. Erityisesti kausihinnoittelu näkyy Tervomaan mukaan hybridijärjestelmän käyttäjien laskuissa eli niiden, joilla kaukolämpö toimii esimerkiksi maalämmön varajärjestelmänä. Tervomaa on laskenut, että 80 huoneiston kerrostalossa, jossa vuosikulutus on 600 megawattituntia, kaukolämmön energiamaksuun tulee Mynämäen hinnoilla yli 13 prosentin eli lähes 6?000 euron lisälasku. Vapo on ottanut kausihinnoittelun käyttöön vasta tänä vuonna ja vain Mynämäeltä on saatavissa tietoa talvihinnoittelusta. Kallein kategoria on marras-maaliskuun välinen aika, jolloin kulutetaan keskimäärin 64 prosenttia energiasta. Lämmityskulut haukkaavat Kiinteistöliiton indeksitalon hoitokustannuksista melkein puolet, joten ongelmia budjetin laadinnassa riittää. Hän pelkää, että hyöty energiatehokkaista ratkaisuista menee hukkaan, koska määrättömästi taloyhtiöt eivät tilausvesivirran kulutukseen kykene vaikuttamaan. JOULUKUUTA 2017 > Toimitus puh. Asukasta kohden laskun on 80 asunnon kerrostalossa ollut tähän asti 51 euroa kuukaudessa, joten lisälaskua olisi Mynämäen hinnoilla luvassa asukasta kohden reilut 70 euroa vuodessa. heinäkuuta, kun mahdolliset korotukset tulevat voimaan. Mitä isompi taloyhtiö, sitä enemmän perusmaksu nousee, Tervomaa kertoo. Ami Laaksonen Forssa Kaukolämpöyhtiö Vapo julkisti viime viikolla kaukolämmön laskutusmuutokset perusmaksun ja energiamaksun osalta Forssassa, muttei kertonut asiakkailleen tulevia energiamaksun hintoja. Taloyhtiöillä huoli ja epävarmuus siitä, miten järjestelmämuutos vaikuttaa kuluttajan loppulaskuun. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 . > Toimitus puh. Tervomaa pitää tätä myyjän eli Vapon markkinapuheena, josta puuttuu hinnan uupuessa varmuus. . Vapo auttaa korotusvaarassa olevia asiakkaitaan pienentämään laskutusvesimäärän ennen 1. Kausihinnoittelu tarkoittaa, että kaukolämpöenergian hinta vaihtelee eri kausien aikana, kun heinäkuuhun asti yksikköhinta on ollut sama 72,53 euroa megawattitunnilta. Tämä hämmentää ja harmittaa taloyhtiöitä ja isännöitsijöitä. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Vuoden alusta alkaen se siis vastaa taloyhtiöiden pitkäaikaisiin toiveisiin ja tarkistaa asiakkaidensa perusmaksuihin vaikuttavat laskutusvesivirrat toteutuneen tuntikulutuksen avulla. Lisätietoa hintamuutoksesta löytyy Vapon nettisivuilta.. Laskutus tehdään neljässä eri kategoriassa laskutusvesivirran kulutuksen mukaan. Tervomaa myös ihmettelee, miksi perusmaksun hinnoittelua muutetaan samalla kun otetaan käyttöön uusi järjestelmä. Varaenergiaa tarvitaan erityisesti talven kylmimpinä aikoina, jolloin myös kaukolämmön kausihinta on korkeimmillaan. Tilastojen mukaan talvikausihinta Mynämäellä on 88,28 euroa megawattitunnilta, kesäajan hinta on 56,58 euroa ja kevätsekä syyskauden hinta 76,41 euroa megawattitunnilta. Ymmärrän, että Vapo pyrkii tekemään kannattavaa bisnestä, mutta avoimuus tästä puuttuu, eikä se lisää luottamusta. FL Isännöitsijä Rami Tervomaa (oik.) keskustelee As oy Forssan Apretuurin hallituksen jäsenen Heikki Niemen kanssa kaukolämpökeskuksella. Vapo lupaa tehdä kaukolämmöstä entistä reilumpaa ja ottaa Forssassa käyttöön tuntiluennan asiakkaiden lämmönkulutuksesta. HEINÄKUUN ALUSTA VAPO siirtyy energiamaksun osalta kausihinnoitteluun ja lupaa, etteivät kaukolämpöasiakkaiden vuotuiset lämmityskustannukset keskimäärin muutu. KUVA: Lassi Puhtimäki Kaukolämmön laskutus muu ttuu Forssan Isännöinti ja Kiinteistönvälitys oy on laskenut kausihinnoittelun vaikutuksen 80 asunnon kerrostalossa, mikäli Vapo laskuttaa jatkossa Mynämäen hintojen mukaan. Vapon ilmoituksen myötä suunnitelmallinen kiinteistönpito on nyt hankalaa kaukolämpöverkkoon kuuluvissa taloyhtiöissä. –?Vapo pitää asiakkaitaan yhtenä joukkona ja kertoo, ettei energiamaksu keskimäärin muutu, mutta asiakkaat ovat yksilöitä, hän muistuttaa
Flynn myönsi oikeudessa valehdelleensa liittovaltion poliisille FBI:lle yhteydenpidostaan Venäjän edustajien kanssa. –?Tässä on vaikuttanut tämä yleinen Länsi-Pohjaan liittyvä julkisuus. –?Kunta on toimivaltainen omalla alueellaan ja varsinkin terveydenhuoltopalveluissa. Hän kommentoi asiaa Ylen Ykkösaamussa. Lipposen mukaan Suomen kohtaloa ei ratkaistu niinkään sodassa kuin sitä edeltäneiden vuosien tapahtumissa. –?Totta kai se on mahdollista vielä, mutta sitä on vähän aikaista tässä vaiheessa sanoa. Laskennallisesti kausihinnoittelulla energian hinta pysyisi vuositasolla samana kuin nykyinen hinta, mikäli kausihinnoittelu olisi otettu käyttöön jo vuoden alusta, Blomberg sanoo. Vapon mukaan kausihinnoittelu antaa erityisesti talvikaudella mahdollisuuden suurempaan säästöön lämmityskustannuksista pienentämällä talven huippukulutusta. Lopulliset hinnat tulevat voimaan 1.7. Valitusoikeus on Oulun kaupungilla, joka voi aikanaan riitauttaa Siikalatvan laskun. Mikäli ajatellaan, että kunta tekee terveyspalvelupisteen toisen kunnan alueelle, silloin sen pitää tapahtua toisen kunnan kanssa yhteistyössä, sanoo sosiaalija terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila. JÄRVENPÄÄ SANOI , että Mehiläisellä yllätyttiin ministeriöiden tulkinnasta. Vapon kaukolämpöpäällikkö Clas Blombergin mukaan keinoja ovat muun muassa energiatehokkaisiin järjestelmiin siirtyminen ja lämpötilan säätäminen huoneistossa. Asiasta noussut julkinen soppa on ollut toimitusjohtajalle pieni yllätys. 2018. SIIKALATVAN KUNNANJOHTAJA Pauli Piilma sanoi lauantaina Helsingin Sanomille pitävänsä ministeriöiden kannanottoa ”hyvin arvovaltaisena.” –?Olemme tietenkin velvollisia ottamaan vakavasti tällaisen kahden ministeriön lausuman. SIIKALATVA ja Mehiläinen ovat perustelleet sopimusta sillä, että järjestelyllä helpotetaan Oulussa töissä käyvien siikalatvalaisten tilannetta. Mehiläisellä yllätyttiin kannanotosta, mutta yritys pitää kiinni suunnitelmasta avata ensi torstaina Oulun Mehiläisen yhteyteen Siikalatvan kunnan terveysaseman. vuosi 43 518,00 82,43 49 459,36 Ero, euroa/vuosi +5 941,36 Laskettu esimerkkikerrostalolla, jossa 80 huoneistoa ja vuosikulutus 600 MWh Alustavat hinnat julki Ami Laaksonen Vapo reagoi taloyhtiöiltä tulleeseen kritiikkiin ja julkaisee Forssan Lehden kautta alustavat kausihinnoittelun energiamaksut. 040 4518390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Isännöitsijä Rami Tervomaa (oik.) keskustelee As oy Forssan Apretuurin hallituksen jäsenen Heikki Niemen kanssa kaukolämpökeskuksella. Ministeriöt tekivät arvionsa järjestelyn lainmukaisuudesta hallituksen reformiministerityöryhmän pyynnöstä. Hän painotti, että vastaaville kuvioille muualla Suomessa ei aikaisemmin ole nähty estettä. > Anna uutisvinkki puh. Sosiaalija terveysministeriö ja valtiovarainministeriö ilmoittivat, että terveyspalveluyritys Mehiläisen ja Siikalatvan kunnan idea perustaa terveysasema Ouluun on nykyisen lain vastainen. Myös oululaiset voisivat käyttää terveysasemaa, jolloin Siikalatva laskuttaisi palveluista Oulua. Tämä on huolestuttavaa. Lipposen mukaan Suomelle oli erityisen tärkeää se, että maata ei sodassa miehitetty. Varhilan mukaan pitäisi olla erityisen vahvat perusteet, jos näin toimitaan. JOULUKUUTA 2017 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. STT Lipponen on huolissaan Yhdysvaltain toimintakyvystä STT Entinen pääministeri, puhemies Paavo Lipponen (sd.) sanoo olevansa huolissaan Yhdysvaltain hallinnon toimintakyvystä. Kunta järjestää terveydenhuoltopalveluita kuntalaisilleen. Mehiläisen ja Siikalatvan suunnitelmiin tuli mutka Ministeriöiden laittomaksi katsoma terveyskeskus avautuu torstaina, ellei Siikalatvan kunnanvaltuusto toisin päätä. –?Energiateollisuuden lämmönkulutusjakaumalla vuotuinen keskimääräinen energiamaksu ensi vuodelle on yhteensä 71,82 euroa megawattitunnilta, eli hinta laskee 0,73 euroa megawattitunnilta. Oulun kaupunki on ilmoittanut, ettei se hyväksy kustannuksia, jotka aiheutuvat oululaisten palveluista Mehiläisen yksikössä. Pidämme heti ensi maanantaina illansuussa kokouksen, jossa joudumme pohtimaan asiaa uudelleen, Piilma sanoi. KUVA: Lassi Puhtimäki Kaukolämmön laskutus muu ttuu Kaukolämmön energiamaksun kausivaihtelu Kausihinnoittelu % kulutuksesta Forssa 2017 72,53 €/MWh Vapo, Mynämäki Kausihinnoittelu €/MWh kk-hinta Tammikuu 14,5 6 310,11 88,28 7 680,36 Helmikuu 13,5 5 874,93 88,28 7 150,68 Maaliskuu 12,6 5 483,27 88,28 6 673,97 Huhtikuu 9,5 4 134,21 76,41 4 355,37 Toukokuu 5,5 2 393,49 76,41 2 521,53 Kesäkuu 2,8 1 218,50 56,58 950,54 Heinäkuu 2,5 1 087,95 56,58 848,70 Elokuu 2,7 1 174,99 56,58 916,60 Syyskuu 4,9 2 132,38 76,41 2 246,45 Lokakuu 8,0 3 481,44 76,41 3 667,68 Marraskuu 10,5 4 569,39 88,28 5 561,64 Joulukuu 13,0 5 657,34 88,28 6 885,84 Yht. Hän sanoi, että Yhdysvallat on omaksunut vetäytymispolitiikan globaalisti maailman yhteisössä. Mutkikkaan tilanteesta tekee se, että ministeriöiden mukaan valtiolla ei ole käytännössä mahdollisuutta hakea päätökseen muutosta. Terveydenhuoltolaki sallii ihmisille, että terveyskeskuksen voi valita ja vaihtaa toisen kunnan alueelta, mutta tilanteessa, jossa he asuvat väliaikaisesti toisella paikkakunnalla. Asian voi vielä muuttaa Siikalatvan kunnanvaltuuston maanantaille kaavailema hätäkokous. YKKÖSAAMU OLI Suomi 100 -teemainen. Hänen mielestään sodalla ei Suomessa myöskään nykyään elämöidä sen enempää kuin muuallakaan.. Mehiläisen toimitusjohtajan Janne-Olli Järvenpään mukaan kunnanvaltuusto voi vielä perua terveysaseman avaamisen. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei halunnut lauantaina kommentoida asiaa. Ensi heinäkuusta alkaen kesähinta (kesä-heinä-elokuu) on 47,99 euroa, syysja keväthinta (syys-lokakuu, huhti-toukukuu) on 66,81 ja talvihinta (marras-maaliskuu) 78,08 euroa megawattitunnilta. FORSSAN LEHTI 5 UUTISET SUNNUNTAINA 3. Yhdysvaltojen presidentin vaalikampanjaväen Venäjä-kytköksiä penkova erikoistutkinta otti perjantaina harppauksen eteenpäin, kun presidentti Donald Trumpin entinen turvallisuusneuvonantaja Michael T. –?Yhden asteen lasku lämpötilassa tarkoittaa noin viiden prosentin säästöä energialaskussa. Blomberg vakuuttaa, ettei Vapo aio nostaa asiakkaidensa energiatai perusmaksuja. –?Tutkimme rauhassa STM:n kannanottoa, ja olemme mahdollisimman pian ensi viikolla yhteydessä sekä ministeriöön että Oulun kaupunkiin asiassa. –?Suomen pelasti demokratia ja se, että demokratia voitti, Lipponen sanoi viitaten muun muassa 1930-luvun ääriliikehdintään. –?Ulkopuolisena tarkkailijana suurin huoli on siitä, mikä on presidentin hallinnon toimintakyky, Lipponen sanoi ja viittasi tilanteeseen myös yleisemmin. Anssi Rulamo Piia Leino Jaana Vaahtio Pohjois-Pohjanmaan terveyskeskussoppa sai uuden käänteen lauantaina. –?Se näkyy kauppapolitiikassa, ilmastopolitiikassa ja monessa muussa. Tällä hetkellä energiamaksun yksikköhinta on ympärivuotisesti 72,53 euroa megawattitunnilta. Pidämme sitoumuksistamme kiinni, ja jos Siikalatvan kunnan taholta ei muuta päätetä, avaamme sivuterveyspisteen Ouluun. Pyydämme myös lainoppineilta lausuntoja, Järvenpää kertoi. Jos tämä terveyspiste olisi avattu jonain muuna ajankohtana, tuskinpa siitä olisi kummempaa hälyä noussut. Perusmaksun uutta laskutustapaa ei Blombergin mukaan voi suoraan verrata vanhaan malliin
Erityisesti muuttoliiketiedoissa oli isoja heittoja. Virheiden vuoksi esimerkiksi kasvussa olevan Jyväskylän asukasluvut ovat näyttäneet reilusti miinusta (Karjalainen 17.11.). 17.11.2017 Forssa Syvästi kaivaten Salme Markku, Karen ja Olli Minna ja Oscar Carla ja Janne Juha, Suvi, Ada, Oliver ja Valtteri Tarmo-veli perheineen Sukulaiset ja ystävät Vaikka puhdasta kultaa sydän ois, se kuitenkin uupuu ja sammuu pois. Ovatko ihmiset olleet yhteydessä Tilastokeskukseen virheen vuoksi. Evira on perustanut taudin löytöpaikan ympärille rajoitusvyöhykkeen. Miltä Kanta-Hämeen ennakkotiedot näyttivät syyskuun tilastoissa. 18.11.2017 Forssa Päättyi pitkä kaari elon, väsynyt on saanut levon. Olit puoliso jalo ja parhain, minkä ihminen matkalleen saa. KILPAILUN KOLME parasta vastaanotti lauantaina Jokioisten joulunavauksessa rahapalkinnon. Töitä ne teettävät meille joka tapauksessa loppuvuodeksi. Millaisia vaikutuksia tietojen viivästymisellä on maakunnallisen tiedonkeruun kannalta, Hämeen liiton maakunta-analyytikko Jesse Marola. Toiseksi lähes tasapisteillä valittiin yhdeksäsluokkalaisen Ada-Maria Kiisken kirjoitus Solar Robots -nimisestä yrityksestä, joka toimii aurinkoteknologian parissa. Virheiden korjaaminen valmistunee tammikuun loppuun mennessä. Kuolleita Rakkaamme Leo Johannes JÄRVENTAUSTA . FL ”Arvostan, kun on asenne, että ”tyttö voi ihan hyvin lähteä tällaiselle alalle”, vaikka se olisikin alana miehinen.” ANNE-MARI AALTO Puheenjohtaja, Jokioisten Yrittäjät Päihtynyt seurue kiinnitti poliisin huomion Poliisipartio sai lauantaiaamuna tehtäväkseen käydä Forssan raviradalla. 8.1934 Pomarkku k. FL Suomesta löytyi lohikaloihin tarttuvaa virusta Suomesta on löydetty ensi kertaa kirjolohista tarttuvaa IHN-virusta, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. 2.1929 Urjala . –?Tilastokeskus uudisti tietojärjestelmänsä tammikuussa 2017. Kuinka isosta virheestä on kyse, Tilastokeskuksen yliaktuaari Joonas Toivola. ESIKARSINNAN TEKIVÄT opettajat, ja Jokioisten Yrittäjien hallituksesta koostuneen tuomariston arvioitavaksi pääsi parikymmentä työtä. Kolme parasta palkittiin lauantaina rahapalkinnoin. Nuku unta rauhaisaa. SUNNUNTAINA 3. Mistä virhe johtui. Lämmin kiitos osanotosta. Tule Forssan Lehden ilmoituskonttoriin, meiltä löydät ilmoitusmalleja ja värssykirjoja. Me autamme. En muista, milloin väestön ennakkotietojen saannissa olisi viimeksi ollut yhtä pitkä viive kuin nyt on. Erityisesti muuttoilmoitusten käsittelyssä töitä on ollut enemmän kuin olemme osanneet odottaa. Ihmisiin tai esimerkiksi koiriin tai kissoihin IHN-tauti ei tartu. Se oli 912 ihmistä vähemmän kuin yhdeksän kuukautta aiemmin. Rakkaamme Pentti Olavi HAARALA . Kilpailun teemana oli Minun yritykseni 100-vuotiaassa Suomessa. –?Arvioinnissa arvostimme luovuutta, innostavaa sisältöä sekä oikeakielisyyttä. Kyynelhelmiksi vaihtui, mikä kalleinta on omistaa. Aivan uskomattoman upeita ideoita löytyi näiltä nuorilta. STT Matalapaineen reitti ratkaisee itsenäisyyspäivän sään Itsenäisyyspäivän sää on pitkälti kiinni Suomea lähestyvän matalapaineen kulkureitistä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Autossa ollut seurue vaikutti päihtyneeltä. 14.7.1926 Humppila . Kolmas oli kuudesluokkalainen Ulrika Widén. Se voi tarttua lohikalojen lisäksi muihinkin kalalajeihin, esimerkiksi haukiin ja ankeriaisiin. –?Kuntien organisaatioista on otettu yhteyttä, mutta ei yksittäisten kuntalaisten puolelta. Taudin esiintymisellä Suomessa voi olla vaikutuksia elävien kalojen ja niistä saatavien tuotteiden vientiin. –?Lotta kertoo, että hänen enonsa on ollut 30 vuotta maanrakennusalalla. Kaivaten Omaiset Siunaus toimitettu. Ei tässä voi muuta tehdä kuin elää tämän kanssa ja korjata virheet. Kuukausittain julkaisemani Kanta-Hämeen väestökatsaus on hyvin kysytty ja sen tekemiseen tulee nyt tauko –?Väestön ennakkotietojen lykkääntyminen hankaloittaa myös vastaamista väestöä koskeviin tietopyyntöihin. Lämmin kiitos osanotosta. Surun kohdatessa Mieli on maassa ja on täysi työ, että selviytyy päivästä toiseen. Milloin Tilastokeskus julkaisee korjatut väestötiedot. Voittajaksi äänestettiin kahdeksasluokkalaisen Lotta Mäkelän kirjoitus Kaivurinaisetnimisestä yrityksestä. Arvostan, kun on asenne, että ”tyttö voi ihan hyvin lähteä tällaiselle alalle”, vaikka se olisikin alana miehinen, itse metallialalla työskentelevä Aalto sanoo. –?Ihan tarkkaan emme tiedä virheiden suuruutta. Tilastokeskus on ilmoittanut, että väestön ennakkotilastoon ei tuoteta enää vuonna 2017 uusia julkistuksia. Vain muistot ja rakkaus jäljelle jää. Elämän päivien ketju on kallis, helmist’ en yhdenkään kadota sallis. Widénin yritysidea on tehdä vaatteita, jotka liittyvät Suomen itsenäisyyden eri vuosikymmeniin. Lämmin kiitos osanotosta. marraskuuta. 2. 14.11.2017 Humppila Kauniina nauhana vuosien päivät, helmenä jokainen muistoksi jäivät. Virusta löytyi Pohjois-Pohjanmaalla Iissä sijaitsevasta merialueen kalanviljelylaitoksesta. –?Väestötietojen suhteen olemme Tilastokeskuksen varassa eli kyllä se vaikuttaa. Kaipauksella muistaen Matti Surussa myötäeläen Susanna perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Partio huomasi käynnin yhteydessä, että pysäköintialueella oli henkilöauto. JOULUKUUTA 2017 6 FORSSAN LEHTI Rakkaamme Eila Anelma LEPPÄNEN o.s. MITEN ON. Kuskina oli 18-vuotias vesilahtelaismies. IHN-tauti on helposti leviäviin eläintauteihin luokiteltu tauti, jonka aiheuttaa rhabdovirus. Harmillista, että näin on käynyt. Voittaja sai 70 euroa, toiseksi tullut 50 euroa ja kolmanneksi tullut 30 euroa. Jokioisten Yrittäjien puheenjohtaja Anne-Mari Aalto kertoo, että kirjoituksissa nousivat esiin etenkin tulevaisuuden ruoat ja vihreät arvot, mutta myös perinteiset ammatit. Toni Rasinkangas Kanta-Häme Tilastokeskus joutuu korjaamaan syyskuun lopussa julkaisemia väestötietojaan. –?Korjatut tiedot julkistetaan tammikuun lopussa, tarkka päivä ilmoitetaan joulukuun alussa. STT. –?En osaa arvioida, kuinka suuria korjauksia syyskuun lukuihin tulee eli onko kyseessä kymmenistä vai sadoista. Salonen s. Ennakkoväkiluku näytti 172?869. Matalapaineen reitistä riippuen sade tulee etelärannikolla itsenäisyyspäivänä joko lumena tai vetenä. –?Kirjoitukset olivat kaikki mielenkiintoisia. IHN-tautia esiintyy Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, useissa Euroopan maissa ja Venäjällä. Moni oli huomioinut, että yritystoiminnan perustamiseen tarvitaan rahaa, Aalto sanoo. Milloin korjatut tiedot julkistetaan. Poliisi otti miehen talteen ja hänet vietiin verikokeeseen. Kuolinilmoituksen laatiminenkin voi tuntua ylivoimaiselta. Alun perin lokakuun ennakolliset väkilukutiedot piti ilmestyä 16. 13. Uudenmuotoinen aineisto aiheutti Tilastokeskuksen ohjelmiin merkittäviä muutoksia. IHN-virus aiheuttaa vertamuodostavan kudoksen kuoliotautia. Virheelliset ennakkotiedot puolestaan on poistettu Tilastokeskuksen sivuilta. Sami Koljonen Jokioinen Jokioisten Yrittäjien järjestämässä kirjoituskilpailussa nuoret esittelivät lyhyissä teksteissään omia yritysideoitaan. Kunniamaininnan saivat Venla Aromaan robottieläinyritys sekä Mariella Yli-Kahrakuusen Makeat Palat -leipomoidea. FL Maanrakennuksella voittopottiin kirjoituskilpailussa Jokioisten Yrittäjät järjesti jokioislaisille 5.–9.-luokkalaisille kirjoituskilpailun, jossa nuoret ideoivat omia yrityksiään. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ilmoituskonttorimme on avoinna ma-pe 9.30-16.00. Nuori mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukemat eikä hänellä ollut auton kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia. Miehen alemman luokan ajokortti otettiin poliisin haltuun
Olennaista on saada haastettua hallitusta meidän keskeisissä teemoissa, Niinistö sanoi. Tuoreessa gallupissa vihreiden kannatus oli 14,2 prosenttia. Mutta varmaan sen, minkä sanoin, olisi voinut sanoa heti, Aalto myönsi. Napakka dialogi on suoraa puhetta, ilman turhia koukeroita ja sivistyssanoja, aitoa asiaa, kipupisteitäkään kaihtamatta. Aalto sanoi myös, että vihreät jättää eduskunnassa välikysymyksen koulutuksen eriarvoistumisesta. –?Meillä on vahva poliittinen linja kohti eduskuntavaaleja. Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) ihmetteli puheenvuorossaan sitä, että Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos oli julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kieltäytynyt tulemasta eduskunnan valiokunnan kuultavaksi asiassa, joka liittyy kansainväliseen veronkiertoon ja veroparatiiseihin. –?Touko on vasta aloittanut työnsä vihreiden puheenjohtajana ja on muodostamassa vihreiden vaihtoehtoa kohti seuraavia eduskuntavaaleja. K-12, kesto: 92 min. Puolueen kannatuskin on vakiintunut, hän sanoi. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Lounaalle LOUNAAT VIIKOLLA 49 klo 11.00 – 14.00 Lounas sisältää runsaan salaattipöydän, alkukeiton, ruokajuomaksi veden, maidon tai kotikaljan ja jälkiruoaksi kahvin ja piparin. Kokonaisuus on tietenkin pohjaltaan yksinkertaistettu ja pikkuisen naiivikin, mutta sen sympaattisuus ja hellä huumori voittavat väkisinkin puolelleen. –?Puheenjohtajan pitää olla oma itsensä ja johtaa omalla tyylillään. Persoonan pitääkin näkyä. –?Puhun Toukolle lähes joka päivä siitä, mitä meidän yhdessä pitäisi tehdä. Olennaista on, että me saamme meidän tavoitteemme poliittisessa keskustelussa vahvasti esille, Niinistö sanoi. PELLONPÄÄ Helena (Milka Ahlroth) ja Oiva (Martti Suosalo) löytävät taas pilkkeen silmäkulmastaan. Sinällään simppeli tarina käsittelee arkisen aidosti yksinäisyyttä, vanhenemista, lasten kasvatusta ja ihmisen ikävää toisen luo. –?Näillä asia-avauksilla saadaan näkyviin, että vihreät on hallituksen päähaastaja, Niinistö uskoo. TOUKO AALTO EI ITSE koe joutuneensa vihreiden puheenjohtajana yksinäiseen asemaan. Henkilöhahmot niin ikään kokonaisia ja samaistuttavan oikeanoloisia, vikoineen kaikkineen. Erityistä huomiota Touko Aalto lupasi sen selvittämiseksi, miksi pojat jäävät oppimistuloksissa tytöistä jälkeen. Milka Ahlroth tekee vahvan roolin kaiken keskiössä Helenana, jonka mukana päästään sisään myös muiden henkilöhahmojen elämään. Tämä on yksi yhteinen joukkue, Niinistö sanoi Lännen Medialle puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä Helsingissä. Tommi Korpela tekee pienemmässä sivuroolissa takuutyötä ja Mari Rantasilan sarkasmiin taipuvainen Ulli heittää parhaat lainit. Koko joukkue on kapteenin tukena ja kapteeni on hyvässä vireessä, Niinistö jatkoi ja korosti, ettei hän ole mistään huolissaan. Ohjaus: Inari Niemi. KUVA: Sami Kuokkanen / Helsinki-filmi Aki Taponen Vihreiden kesällä paikkansa jättänyt ex-puheenjohtaja Ville Niinistö kiistää, että seuraaja Touko Aalto olisi jätetty puheenjohtajana kamppailemaan yksin, ilman tukea. Vihreiden gallup-kannatus on kuitenkin laskenut viime kesän huippuluvuista, ja sdp on vallannut takaisin paikkansa opposition suosituimpana puolueena. Minulle oli tärkeä, että kun oli tehty virhe, niin myös puoluejohto, sekä puoluesihteeri että puheenjohtaja sanoo viimeisen sanan. Martti Suosalo on vedossa monitaitoisen sutkina Oivana, Eero Ritala liian suuren palan haukanneena Tuurena mainio ja Anna Paavilainen ansaan astuneen katkeruudella kiukuttelevana Unnana uskottava. Eduskunnassa tällaista lobbausrekisteriä ei ole. SUNNUNTAINA 3. Tuki on niin massiivista, kuin se vain voi olla. Touko Aalto ei ole puheenjohtajakautensa ensimmäisinä kuukausina esiintynyt yhtä ärhäkkäästi kuin edeltäjänsä, mutta on viime aikoina tiukentanut hallituksen arvostelua. KUVA: Silja Viitala Vihreiden ex-puheenjohtaja Ville Niinistö kertoi puhuvansa Aallolle lähes joka päivä siitä, mitä yhdessä pitäisi tehdä.. Hän näki Suomen menevän kohti lasten luokkayhteiskuntaa. Se, millaiset tulot lapsen vanhemmilla on, ovatko he töissä, opiskelemassa vai työttömänä, vaikuttaa heidän lapsensa koulunkäyntiin. –?Asiantuntijoiden mukaan lapsen sosioekonominen tausta vaikuttaa entistä enemmän lapsen saamaan koulutukseen. JUSSI U. Hän kehui sitä, että Touko Aalto toi puoluevaltuuskunnassa pitämässään puheessa esille poikien oppimisen ja lukutaidon merkityksen. Pääosissa: Milka Ahlroth, Martti Suosalo. Fanituote Robin The Movien (2012) ja löysän chickflickin Kesäkaverit (2014) ohjanneen Inari Niemen uusin, draamakomedia Joulumaa, osoittaa tekijän kypsyneen paitsi kameran takana, myös käsikirjoituksen tekijänä. Aalto syytti hallitusta siitä, että se käyttää talouskasvun synnyttämää liikkumavaraa hyvätuloisille kasautuviin veronkevennyksiin samaan aikaan, kun se unohtaa lasten tulevaisuuden. –?Kukaan ei voi vaatia enempää. Aito on myös Tuuren ja Unnan 5-vuotiaan tyttären Malvan roolissa nähtävä Irmeli-Unelma Hyde. Tervetuloa viihtymään lounaalle! Hämeentie 7 Lounas 10,50 ja keittolounas 7,50 Maanantai Siskonmakkarakeitto G, L Seileike gordon bleu L Täytetty possufileepihvi G, L Punajuuri-vuohenjuustopyörykät G, VL Tiistai Herkkusienikeitto G, L Karjalanpaisti G, L Smetanalohi G, L Burgur-aurakasvisvuoka L Keskiviikko Itsenäisyyspäivä Torstai Kasvissosekeitto G, L Gulassi G, L Yrtti-limekala L Tomaatti-mozzarellamunakas G, VL Perjantai Pinaattikeitto G, L Aura-broileririisivuoka G, L Lihapullat G, L Kasvismureke G, L Yksinäisten joulu yhdessä ELÄVÄT KUVAT Joulumaa (Suomi, 2017) ???. –?Minulla on ystäviä ympärillä koko ajan. Suuresti symppis ja sydämellinen draamakomedia, jossa kumpikin genre on taitavasti tasapainossa. Hän sanoi, ettei ole myöskään havainnut, että puheenjohtajavaali olisi jättänyt ristiriitoja. Parasta Joulumaassa on sen rauhallinen rytmi ja siinä pysyminen, ilman turhia koomisia korostuksia tai draaman paisutusta epäaidoin kääntein. Tännekin kun tulin, niin kyllä siinä hymyn kare tuli, kun näki sekä Villen että Emman, hän sanoi entisestä puheenjohtajasta Ville Niinistöstä ja puheenjohtajavaalin hävinneestä kansanedustaja Emma Karista. Bio-Kaari Joukko yksinäisiä aikuisia matkaa nuoren pariskunnan pitämälle luomutilalle joulun viettoon. FL-LM ”Touko Aaltoa ei ole jätetty yksin” Puheenjohtaja Touko Aalto ei koe joutuneensa yksinäiseen asemaan vihreiden johdossa. Jos Wahlroos olisi kieltäytynyt tulemasta Euroopan parlamentin valiokunnan kuultavaksi, hänet olisi Hautalan mukaan jo poistettu lobbausrekisteristä, mikä olisi merkinnyt porttikieltoa lobbaukseen. Touko Aaltoa on arvosteltu siitä, että hänellä meni useita päiviä, ennen kuin hän yksiselitteisesti pyysi julkisesti anteeksi helsinkiläisen valtuutetun Fatim Diarran (vihr.) Facebook-tekstiä, jossa tämä kirjoitti, että ainoa syy muuttaa metsään on insesti. –?Minä pyysin koko Suomelta anteeksi näitä loukkaavia tekstejä. VÄLIKYSYMYKSEEN KOULUTUKSEN eriarvoistumisesta Touko Aalto toivoo koko opposition voivan yhtyä
Suomessa tuotteista 66% on lainsäädännön vastaisesti merkittyjä, eli kuluttaja saattaa tietämättään kantaa vaatteessaan myös kissatai koiraturkista. Näin on voinut käydä sairauden keskellä, ihmissuhdesotkuissa tai muuten haastavissa elämäntilanteissa. Ala luo itse itselleen sertifikaatteja, joilla se yrittää vakuuttaa mm. Osakaslehdet ovat Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Satakunnan Kansa ja Turun Sanomat. alk. Vai onko sittenkään?! Kuluttajan mahdollisuus olla varma valinnoistaan on todella surkea. Kyläkoulujen kulurakenne on kestämätön, eikä kiinteistöjen remontteja voida lykätä loputtomiin. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Millaisilla laskelmilla ratkaisette itse rakentamanne yhtälön, jossa veroja ei saa nostaa eikä palveluihin koskea. JOULUKUUTA 2017 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Pauli Uusi-Kilponen Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Tilanne ei tullut päättäjille yllätyksenä, se vain konkretisoitui tänä syksynä. eettisyyttään. On jo aika jättää Suomessakin turkistuotanto menneisyyteen jonne se kuuluu. 03 4155 610 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Näin tehdessämme saamme luottaa siihen, että hän on syntynyt maailmaan meidänkin tähtemme, meidänkin Vapahtajaksemme. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa SUNNUNTAINA 3. Eettiset valinnat ovat tätä päivää, turkis ei. Vaikka elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista, eikä kaikki aina suju, silti Vapahtaja itse on läsnä elämässämme. Keskusta, Meidän Tammela -ryhmä ja vihreiden Jan Löfstedt, millä keinoin me nyt saamme Tammelan talouden kuntoon. 296 e 6 kk .....................................................149 e 3 kk ...................................................... Ehkä jossain tavallisessa tilanteessa, kun kauppakassien kanssa ovea on mahdotonta avata, kun jalka on livennyt liukkaalla tiellä ja olet kellahtanut kumoon tai kun tietokone tai puhelin on heittäytynyt hankalaksi. Päinvastoin, hallinto-oikeus näyttää vihreää valoa ja ihmettelee, miksei päätöksen toimeenpanoa ole jo aloitettu. Keskustan ja Meidän Tammela -ryhmän äänillä tehty päätös käytännössä estää kouluverkkopäätöksen toimeenpanon juuri nyt, kun kunnan talouden tasapainottaminen vaatii kiireesti toimenpiteitä. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Ulla Jäske .............................. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen ..............03 4155 620 Riitta Tammiranta ........03 4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila ......................03 4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren ..........(perhevapaalla) Pia Oksa ......................... Ehkä olet joskus myös hiljaa sisimmässäni huokaissut Jumalan puoleen ”Auta!”. VAIKKA SUOMEN eläinsuojelulaissa on kielletty haittaa aiheuttava jalostus, sitä ei noudateta, vaan jättiketut saivat laajaa julkisuutta myös kansainvälisesti. 03 4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Lännen Mediaa. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Kouluverkkoa koskevat ratkaisut ovat keskiössä, kun kunnan taloutta korjataan. Eläinten elämä tarhojen verkkohäkeissä on ahtauden, sairauksien, ahdistuksen ja turhautumisen täyttämää. Tulopuolella valtionosuudet tippuvat rajusti ja veronmaksajat vähenevät, kun samaan aikaan terveydenhuollon kustannukset nousevat tuntuvasti. Siunattua adventtiaikaa! SANNA KUISMA Forssan kappalainen SANA SUNNUNTAIKSI Tammelassa ei tapahdu T ammelan kunnan taloustilanne on surkea. 8 FORSSAN LEHTI Mielipide LUKIJAN ÄÄNI • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Ensimmäisenä adventtina me saamme huutaa tai kuiskata Jeesukselle ”Auta, pelasta!”. 03 4155 671 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ................. Ensi vuoden talousarvio on pitkästi miinuksella, säästöjä tarvitaan yli kaksi miljoonaa euroa. 26,67 e/kk Irtonumero ..........................................2 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. 75 e 2 kk ......................................................50 e DIGILEHTI ................. Koska hyvinvointikuntayhtymä vastaa sosiaalija terveyspuolesta, on sivistystoimi (varhaiskasvatus, esija perusopetus) kunnan suurin toimiala, josta säästöjä voidaan etsiä. 03 4155 656 Jaakko Leinonen ............ Jos kunnan menoja olisi tarkasteltu kriittisesti jo aiemmin, ei säästötarve olisi näin valtava. Kunnan virkamiehillä on tahtoa estää Tammelaa luisumasta kriisikunnaksi. Toimenpiteitä vaatien, KOKOOMUKSEN VALTUUSTORYHMÄ VASEMMISTOLIITON VALTUUSTORYHMÄ PERUSSUOMALAISTEN VALTUUSTORYHMÄ VIHREIDEN VARAVALTUUTETUT KRISTIINA LIINAHARJA, NIINA HONKALA H upun reunuksena ja pipon tupsuna tekoturkista. Lisäksi omavalvonta on sama, kuin olisi pukki kaalimaan vartijana. Nyt tilanne on radikaalisti toinen. Näistä Teuro olisi sovitun oppilasmääräalarajan (20) perusteella pitänyt sulkea jo vuosia sitten, mutta alarajasääntöä ei ole noudatettu. Pian tämän jälkeen sama kunnanhallitus kuitenkin ristiriitaisesti päätti jäädyttää kunnan kouluverkon nykytilaansa. SYKSYLLÄ KUNNANHALLITUS päätti ryhtyä korjaaviin toimiin ja perusti talouden tasapainotustyöryhmän etsimään säästöjä kunnan palveluista. Tarvittavien säästöjen mittakaava on niin valtava, ettei ratkaisu löydy Meidän Tammela -ryhmän ideoimista kunnantalon kokouskahvien poistamisesta tai halvempien mustekasettien hankkimisesta virkamiesten tulostimiin. Laajan palveluverkon ylläpitäminen maksaa koko ajan liikaa, ja kunta syömävelkaantuu huimaa vauhtia. Tällaisin hoosianna-huudoin he toivottivat Jeesuksen tervetulleeksi kaupunkiin. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Hoosianna! M illoin sinä olet viimeksi huutanut jollekulle ”Auta”. Tammelassa ei olla totuttu rajuihin säästökuureihin eikä palvelujen vähentämiseen. Antamassaan välipäätöksessä hallinto-oikeus ei kiellä kouluverkkopäätöksen toimeenpanoa. EDELLINEN VALTUUSTO teki kahdesti enemmistöpäätöksen Tammelan kouluverkon supistamisesta neljällä kyläkoululla. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. Vieraan vallan ikeen alla he taisivat odottaa Jeesukselta ennen kaikkea apua maallisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Silloin Jumala on muistunut mieleen. Jopa kaksi kolmasosaa tutkituista tuotteista on virheellisesti merkitty, turkista siis myydään kuluttajalle surutta tekstiilinä. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Suuret muotitalot yksi toisensa jälkeen ovat jo valinneet turkittomuuden. Paras vaihtoehto kuitenkin on jokaikisen turkistarhan sulkeminen. Ulkopuolista viranomaisvalvontaa tulee lisätä tarhoilla voimakkaasti. OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Voimassa olevasta kouluverkkopäätöksestä on tehtailtu valituksia, joiden oikeuskäsittely on osin kesken. JERUSALEMILAISETKIN huusivat ”Auta, pelasta!”. 050 3138 987 Elina Laaksonen ........ Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukija kunta noin 1,3 miljoonaa. Eläinten hyödyntämistä näin julmalla tavalla ei voi perustella mitenkään. KUVA: Joel Karppanen. 13,08 e/kk DIGI + PRINTTI .......alk. Asiasta voi lukea lisää Animalian sivuilta. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Onko teillä. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. ILONA PIRINEN Forssa Turkis, rumiste ja turhake Sinikettuja häkissä. 050 3043 313 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) 12 kk .................................................. 03 4155 665 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Lännen Median toimitus Johanna Puukka ..............
JOKIOISTEN Museorautatieyhdistyksen puheenjohtaja Marko Lainekin hykerteli lumisissa maisemissa tyytyväisyyttään. Ulla Jäske Jokioinen Yhtäkkiä saapunut talvi meinasi tehdä tepposet Sohvi-veturin matkaanlähdölle Joulupukin Juna -tapahtumassa Minkiön asemalla. –?Tykkään junista sen takia, kun haluan Turun junan veturikuskiksi, 3-vuotias Kasper selvensi. –?Täällä on aina mukava tunnelma, kolmikko kehui. Lumi muuttaa maiseman täysin, Koivuniemi huikkasi. Perhe asuu juna-aseman vieressä ja Kasper tietää kaikki Espoon asemat ulkoa ja tietää, mikä on dieseltai sähköjuna. –?Höyryjuna on kiva, mutta vihreä Turun junakin on kiva, Kasper mietiskeli ja jatkoi junan tutkimista serkkujensa Nikolasin, 2, ja Danielin, 4, kanssa. Pukki lähetti lapsille kiitoksia kaikista kirjeistä, joita hän oli saanut. Oikeastaan höyryveturi pääsi hyvin vauhtiin, mutta joidenkin vaunujen jarrut olivat yön aikana jäätyneet jumiin ja matka pääsi alkamaan vasta kolmannella yrittämällä. –?Kävimme täällä ensimmäisen kerran viime kesänä, koska Kasper tykkää junista. –?Olen hoitovapaalla ja nyt on aikaa näyttää lapsille kaikenlaisia tapahtumia, Rauhala summasi. –?Kirjeet ovat todella hellyttäviä ja mukavia, pukki huikkasi, kun veturi vihdoin pääsi matkaan. SUNNUNTAINA 3. –?Porojenkin jarrut jäätyvät joskus. Rauhala on Somerolta kotoisin. Pihvien, juustojen ja viinin jälkeen katsomme Linnan juhlat televisiosta. –?Heti, kun jään eläkkeelle, alan käydä täällä vielä useammin, Eskelinen lisäsi. RAUHALA JA HAKULINEN kehuivat Jokioisten Museorautatien järjestämää Joulupukin Juna -tapahtumaa. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET TUPLABONUS S-Etukortilla 27.11.–3.12. Sen jälkeen ohjelmassa on joulukonsertteja, -markkinoita ja joulunodotusta. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista toimipaikoista tehdyistä ostoista 10 % Bonusta. TuplaBonus -kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden bonusostojesi mukaan. Perhe oli jättänyt 10 kuukauden ikäisen tyttären mummon hoivaan ja lähtivät kiertämään tapahtumia. Kolmikolla on takanaan reilut kymmenen vuotta vapaaehtoistyötä museorautatiellä. Prismojen ja Sokoksen ravintolat sekä ABC Pesukadut Höyryveturin kyyti ihastuttaa aina Neljännen kerran järjestetty Joulupukin Juna -tapahtuma saa kävijöiltä kehuja. Jokioisilta he aikoivat suunnata Somerolle Ruokavaan. FL Tero ja Kasper Hakulinen odottelivat, että juna pääsisi jo lähtemään. –?Aivan ihana tapahtuma, varsinkin nyt, kun Suomi täyttää sata, Rauhala totesi 100-vuotiaan Sohvi-veturin kyydissä. Ei tämä ole ongelma, joulupukki vakuutti veturin ovelta. –?Olen jo eläkkeellä, joten tässä pääsee näkemään ihmisiä, Koivuniemi kiitteli. Hän selvensi, että hän matkasi junalla, koska poroilla on lepopäiviä ennen varsinaista jouluhulinaa. Matkassa mukana Sini Rauhala ja Rauhalan veljenpojat Nikolas ja Daniel Rauhala. –?Uskon, että 1800 tulee täyteen. Sini Rauhala kuiskasi, että he eivät ole vielä uskaltaneet kertoa vauhdikkaalle kolmikolle, että junassa on myös joulupukki. RITVA KOIVUNIEMI , Riitta ja Harri Eskelinen tarjosivat matkaan lähteville glögiä. –?Onneksi tuli näin paljon lunta. KUVA: Lassi Puhtimäki. Suurin osa vapaaehtoistyöstä ajoittuu kesälle, joten joulupukin junapäivä on kolmikon mielestä kiva lisä. ESPOOLAISET Sini Rauhala ja Tero Hakulinen toivat poikansa Kasperin höyryveturin kyytiin Jokioisille. –?Itsenäisyyspäivänä meillä on kahdeksan hengen Suomi 100 -dinner. Höyryjunasta puhumattakaan. Viime vuonna tapahtumaan osallistui 1400 kävijää. –?Odotus olisi voinut olla serkuksille liikaa, Rauhala naurahti. Markkinoimme tänä vuonna tapahtumaa Turussa ja Tampereella. Autot eivät yhtään kiinnosta, vain junat, Rauhala kertoi. Laineen mukaan joulukuun tapahtuma piristää hiljaista talvikautta ja antaa mahdollisuuden pitää kalustosta huolta. Matkassa oli mukana myös Rauhalan veljen perhe Somerolta. Riitta Eskelinen kertoi, että Koivuniemi on aseman kahvilan kantava voima. Hän uskoi, että lauantaina rikotaan kävijäennätys. –?Tästä saa kassaan täytettä
JOULUKUUTA 2017 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Minna Akimo Suomen itsenäisyyden juhlavuosi huipentui Oulussa pidettyyn pääjuhlaan lauantai-iltana. Pohjois-Pohjanmaan kunnissa kiertänyt teos on tuonut paikkakunnalle valoa ja herättänyt henkiin sellaisia paikkoja, jotka ovat hylättyjä tai tuhoutuneita. Härö on tehnyt yhdessä museon työryhmän kanssa teemanäyttelyn, jossa on kuvattu Oulun ihmeen syntymistä 1960-luvulta 1990-luvulle. He ovat niitä, jotka tulevaisuudessa menestyvät Suomessa ja maailmalla.. Esimerkiksi Ylivieskassa teos toteutettiin palaneen kirkon raunioilla. KUVA: Pekka Peura Ohjelmistossa on mukana paljon sellaisia taitelijoita, jotka vasta tekevät ja luovat uraansa. Omasta puolestani harmittaa vain se, että näistä tekijöistä muut eivät ole täällä, Härö totesi. Pääjuhlajärjestelyiden varrella Innilä on saanut vastata usein kysymykseen: miksi juhla pidetään juuri Oulussa. Meille on ollut tärkeää, että tällainen huippuhetki saadaan vietyä Helsinki-TampereTurku kolmion ulkopuolelle, Innilä kertoo. –?Tämä juhla on tärkeä kiitos kaikille juhlavuoden rakentajille sekä Suomen kansalle, joka pystyi seuraamaan juhlaa television kautta, Suomi 100 -vuoden ohjelmapäällikön Suvi Innilä sanoo. Lehtinen on tehnyt Suomen juhlavuodelle valoteoksen nimeltä Loistava Pohjois-Pohjanmaa. –?En ole koskaan ollut vastaavassa juhlassa. –?Suomi on tämän juhlan ansainnut, mutta niin olette tekin, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiitteli tervetuliaispuheessa ennen juhlan alkua. Niiden tekemiseen on osallistunut 600 000 ihmistä eri puolelta Suomea. –?Kutsu tänne juhliin tuli minulle yllätyksenä. Erityisesti minua kiinnostaa kuulla Kuusiston sävellys, joka on tehty kymmenelle orkesterille. Susanna Leinonen Company -ryhmä esiintyi Suomi100 -pääjuhlassa Oulussa. –?Oikeastaan pitäisi kysyä, miksipä ei. LÄÄNINTAITELIJA Leevi Lehtinen saapui juhlaan yhdessä vaimonsa kanssa. Juhlavuoteen liittyviä tilaisuuksia Suomessa on järjestetty kymmeniä tuhansia. SUNNUNTAINA 3. . Ouluun oli kutsuttu noin 1200 kutsuvierasta, joiden joukossa oli tapahtumien tekijöitä, mutta Juhlavuoden rakentajia kiitettiin juhlalla . Oulussa juhlaa seurasi myös presidenttipari. Museoja tiedekeskus Luupin johtaja Jonna-Marleena Härö odotti ainutlaatuista iltaa. Kutsuvieraille tarjottiin ainutkertainen kulttuuriteos, jossa yhdistyi musiikki, tanssi, nykysirkus ja mediataide
Lisänä on esimerkiksi särkeä, sieniä ja juureksia. Se on raskas tunne erityisesti nuorille. Kirjastot juhlivat itsenäisyyttä 5. Keskiviikoksi monet ovat koonneet erityisen juhlamenun. Joskus taas joku voi jäädä syrjään ja yksin, mehän silloin huomaamme hänet ja tuomme mukaan, Niinistö kysyi lapsilta. –?Ongelma on se, että nykyaikana on vaikeaa olla köyhä. Taika väreilee vielä ilmassa. Tänä vuonna ainakin suurimmissa kaupungeissa on lukuisia ravintoloita varattu täyteen. RUOKATIETO-YHDISTYS TILASI tunnetuilta kokeilta reseptejä sapaksiin eli suomalaisiin suupaloihin, joista se toivoo itsenäisyyspäivän uutta ruokaperinnettä. Kodeissa, työpaikoilla ja omissa porukoissa kehotetaan kahvittelemaan myös 5. Niinistö kantoi huolta Suomen kansan eheyden ja kansalaisten osallisuuden tunteen säilymisestä. Hän voisi vetää saman uudestaan. Hän on ollut toiminut esikuvana rohkeudellaan monelle suomalaiselle, mutta historiassa hän jäänyt vähemmälle huomiolle, Idouzee sanoo. KUVA: Janne Suomi / Ruokatieto JUHLINTA Tätäkin tarjolla • Suomi 100 -juhlavuoteen kuuluu virallisten tilaisuuksien lisäksi myös matalan kynnyksen tapahtumia. Vaikka tuloerot ovat Suomessa vielä maltillisia, hänen mukaansa kolikolla on toinen puoli. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen ”Tämä juhla on tärkeä kiitos kaikille juhlavuoden rakentajille sekä Suomen kansalle.” SUVI INNILÄ ohjelmapäällikkö. –?Rosa on kunniaosoitus Rosa Claylle, joka on ollut opettaja, kuoronjohtaja, näytelmäohjaaja. Niiden teko luontuu kotikokeiltakin. Hänen mukaansa Suomen tärkein tehtävä Arktisen neuvoston puheenjohtajamaana on edistää arktisen alueen suojelua. Pienin mukana oleva orkesteri on Lapin kamariorkesteri, suurin Turun Filharmoninen orkesteri. –?Tämä luo hyvää jatkumoa sille, mikä taiteen merkitys on ollut kun Suomi on itsenäistynyt, Kuusisto lisää. Niinistö korosti rauhaa ja ympäristöasioiden merkitystä kansalaistapaamisessa. Matkailuja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtajan Timo Lapin mukaan esimerkiksi jotkut isot toimijat ovat avanneet ravintoloitaan, jotka yleensä itsenäisyyspäivänä ovat suljettuja. –?Itsenäisyyspäivällä ei ole omaa ruokaa, kuten joululla on laatikot ja kinkut. ESITYKSEN JÄLKEEN valot ovat sammuneet. Kun itse olin nuori, kellään ei ollut oikein mitään merkillisempää. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Maria Kalliokoski Suomen 100-vuotispäivä kannustaa ihmisiä herkuttelemaan ja juhlimaan jo aattona mustikkakakun, rukiisten suupalojen ja kahvittelun merkeissä. Luvassa voi olla esimerkiksi yhteislauluja, tanssia, kunniamerkkien askartelua, runonlausuntaa ja yhteisruokailuja. Yksi illan uuden polven kulttuuritekijöistä oli koreografi Ima Iduozee, joka oli tehnyt illan juhlaan Rosa-nimisen teoksen. FL–LM Sapaksia etkoille sekä kahvihetkiä töihin ja kotiin Itsenäisyyspäivälle halutaan uudenlaisia nimikkoruokia. Mustikkaa ja kardemummaa sisältävän kakun resepti on kondiittori Timo Hietasen käsialaa. –?Haluamme muistuttaa etkoilla. LISÄTIETOA • Ohjelmaa: suomifinland100.fi > Onnea satavuotias Suomi • Kirjastojen etkot ja kakkuresepti: suomenkirjastoseura.fi/etkot • Sapasten reseptit: hyvaasuomesta.fi/suupalat Niinistö: Koulussa ei jätetä yksin Minna Akimo Oulun-vierailu päätti presidentti Sauli Niinistön maakuntakierrokset, jotka ovat liittyneet Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen. LAUANTAI-ILTANA kutsuvierasyleisölle esiteltiin ainutkertainen teos, joka yhdisti tanssia, musiikkia, nykysirkusta ja mediataidetta. Meidän ajatus on, että sapakset vakiintuisivat sellaisiksi, sanoo markkinointikoordinaattori Salla Reikko Ruokatieto-yhdistyksestä ja Hyvää Suomesta -kampanjasta Sapaksissa on mukana ruista, koska ruisleipä on tänä vuonna valittu kansallisruuaksi. –?Taaksepäin katselu on hienoa, ja sekin tulee tässä esityksessä esille, mutta se mihin suuntaan olemme menossa, korostuu: Katsokaa, tällaista osaamista meillä on, Tervamäki sanoo. –?Väitän, jos menetämme arktisen, me menetämme koko maapallon. Jaakko Kuusiston säveltämä teos Yhdessä on tehty kymmenelle orkesterille. Heille molemmille illan juhla oli elämys. Ettei tarvitse pelätä, eikä kukaan kiusaa tai sano mitään ilkeää. Minulla ei ole tiedossa, että tällaista hanketta olisi tehty muualla aikaisemmin. TYÖRYHMÄN TOINEN jäsen tanssija Minna Tervamäki kertoo, että ohjelman dramaturgiassa katse on haluttu pitää tulevaisuudessa. joulukuuta kello 14. Itsenäisyyspäivän teemana on kahvittelu. –?Tämä on historiallisen suuri kokoonpano. Jonna-Marleena Härö oli yksi juhlien kutsuvieras, kuten taitelija Leevi Lehtinen. Kansalaistapaamisissa on puhuttu turvallisuudesta sekä kotiseutujen asioista. Tänä päivänä erottuu heti, jos on jäänyt jalkoihin. Mukaan on lähtenyt 170 kirjastoa eli neljäsosa kaikista. –?On sääli, ettei tätä tehdä enää, vaikka tekemisestä jäisi nälkä lähteä esityksen kanssa maailmankiertueelle, Kuusisto sanoo. SUNNUNTAINA 3. Paikan päällä juhlassa olivat soittamassa Oulun sinfoniaorkesteri sekä Kokkolan kamariorkesteri. –?Kannaltani tärkeää on se, että maakunnat tulevat huomatuiksi valtiovallan taholta, Niinistö totesi. Ruokatieto-yhdistys on kehittänyt itsenäisyyspäiväksi seitsemän suupalaa, jotka on valmistettu kotimaisista tuotteista. Tervamäki hihkuu ja on vielä täynnä adrenaliinin ylläpitämää innostusta. Osassa etkoja maistellaan Suomi 100 -kirjastokakkua. –?Yksi osa rauhaa on kaverirauha. Lauantaina Niinistö vieraili yhdessä puolisonsa kanssa lastenjuhlassa. Takahuoneessa Kuusisto hengittää syvään. Huipennus on tiivistetty sanoiksi ”kahvita, liputa ja valaise”. • Illalla kello 18 alkaa yön yli kestävä juhlaliputus sekä sinivalkoiset juhlavalaisut. joulukuuta kello 14 kaikkia kutsutaan juomaan juhlakahvit oman porukan kanssa. Niinistö korosti sitä, että koulussa ketään ei saa jättää yksin. • 5. Kuka tahansa saa tulla sinne, kertoo Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno. He ovat niitä, jotka tulevaisuudessa menestyvät Suomessa ja maailmalla. joulukuuta etkoilla. FL–LM Presidentti Sauli Niinistö ja puolisonsa Jenni Haukio korostivat kouluja kaverirauhan tärkeyttä oululaislapsille. Jokaisessa juhla on omanlaisensa. Kokonaisuudessa on mukana myös Umo Jazz-orkesteri, Kuusisto kertoo. Muiden orkestereiden osuudet on nauhoitettu kuluvan vuoden aikana ja lauantaina ne yhdistettiin yhdeksi suureksi musiikkiesitykseksi. Siksi ohjelmistossa on mukana paljon sellaisia taitelijoita, jotka vasta tekevät ja luovat uraansa. Kokonaisuudessa on satoja muusikoita mukana. Tästä juhlasta palautuminen kestää. Sapakset sopivat yhdistyksen mukaan niin railakkaille etkoille kuin itsenäisyyspäivänä linnan juhlien katselun lomaan. RAVINTOLOISSA itsenäisyyspäivä ei ole juhlalounaiden sesonki kuten isänja äitienpäivät. Aattona juhlitaan kirjastoissa ja työpaikoilla. että kirjastot ovat aidosti kaikille avoimia ja tasaarvon puolella. Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö on kannustanut ihmisiä kokoontumaan joka kuun kuudentena päivänä. KUVA: Pekka Peura myös viihdemaailman ja politiikan tuttuja kasvoja
Ostokset voi tilata puhelimitse lähikaupasta tai mennä kauppaan ostoksille ja tilata ostoksille kotiinkuljetuksen. FL-LM Ruoka kuuluu Egyptissä asioihin, joita yleisimmin tilataan kotiin.. Yläluokan egyptiläisrouvilla voi olla myös oma selänpesijä ja kylvettäjä, joka saapuu sovittaessa auttamaan peseytymisessä. Kotiin voi tilata myös eksoottisia luksusherkkuja, kuten vaikkapa norjalaisia pakastettuja lohifileitä tai ranskalaisia pakastettuja pensasmustikoita, joita löytää ainakin Gourmet Egypt -ruokaketjun tarjonnasta. JOULUKUUTA 2017 12 FORSSAN LEHTI UUTISET VAPAA PÄÄSY Avoinna molempina päivinä klo 10.00-17.00 Elenia Areena Härkätie 17 B, 13130 HML Runsaasti ilmaista parkkitilaa! Tervetuloa koko perhe Joulumarkkinoille! Tervetuloa Elenia Areenalle tekemään joululahjahankintoja! Yritykset, yhdistykset, kotileipurit ja käsityöläiset ovat nyt samassa tapahtumassa tarjoamassa markkinaväelle laajan kirjon palveluja ja tuotteita. Noutoja palautuspalvelu kotiovelle toimii hyvin myös pesuloilla. Ruoka on vain yksi asia, jonka saa kotiin tekemällä tilauksen: miten olisi apteekkituotteita, kissanhiekkaa tai vaikkapa alkoholia, joka toimitetaan jääkylmänä tilaajan niin toivoessa. Nälän yllättäessä kotiovelle voi tilata paljon muutakin kuin pizzaa. Kuljetusmaksun lisäksi on tapana maksaa juomarahaa, joka sinänsä on vapaaehtoinen. Muista varata mukaasi myös käteistä rahaa ihania joululahjahankintoja varten! Ohjelmassa elävää jouluista musiikkia, Tiernapojat, Hml Cheer Teamin esityksiä sekä tietysti Joulupukki! Jouluista musiikkia lapsille ja aikuisille esittää Panssariprikaatin varusmiehistä koostuva VMTK-yhtye ylil Kimmo Kopran johdolla. SUNNUNTAINA 3. Kotiinkuljetus, kiitos! MAAILMALLA Päivi Arvonen palaute@lannenmedia.fi E gyptin suurissa kaupungeissa ja etenkin pääkaupungissa Kairossa voisi halutessaan elää viikkoja poistumatta kodistaan. Juomarahan suuruus riippuu maksajasta. Tilauksia perille kuljettavat ovat lähes poikkeuksetta miehiä ja heidän palkkansa on hyvin pieni, joten juomaraha on tärkeä toimeentulon lisä. Useimmat ravintolat toimittavat annoksia kotiin, ja lisäksi otlob.com -verkkosivuston kautta ruokaa voi tilata kotiin yli sadan ravintolan ruokalistoilta. KOTIINKULJETUSPALVELUJA käyttävät Egyptissä lähes kaikki ihmiset tulotasosta, yhteiskuntaluokasta ja asuinalueesta riippumatta. Euron, noin 20 Egyptin punnan, suuruinen juomaraha saa usein vastaanottajan kasvoille syttymään niin lämpimän hymyn, että rahan maksaa jo siitä ilosta. Useimmiten ostokset pitää kotiinkuljetuspalveluna maksaa käteisellä, mutta isommat liikkeet hyväksyvät myös luottokorttimaksun. ilmestyvästä Hämeen Sanomien Joulumarkkinaliitteestä Egyptin suurissa kaupungissa voisi elää viikkoja poistumatta kodistaan. Egyptiläisille huolellisesti silitetyt vaatteet ovat tärkeitä ja moni kotitalous käyttää ammattisilittäjän palveluita, vaikka pyykit pestäisiinkin itse. Sivustolla on myös online chat -palvelu, joka auttaa ja vastaa kysymyksiin myös englanniksi. Tee itse ”Askartelunurkassamme” joulukortteja ja joulukoristeita (pieni tarvikemaksu). KOTIIN VOI SAADA myös kampaajan tai käsija jalkahoidon tekijän, joka samalla siistii pois eitoivotut ihokarvat naisilta. Jos saman yrityksen palvelua käyttää useammin, juomarahan maksaminen sujuvoittaa kuljetuksia jatkossa. Varakkaimmat egyptiläiset ovat usein kitsaimpia maksajia. Konttorissa ei kuitenkaan tarvitse itse jonottaa, vaan sinne voi lähettää talonmiehen hoitamaan asian. Ammattisilittäjä voi tulla kotiin tekemään silitystyön esimerkiksi kerran viikossa. Herkut voi tilata puhelimitse tai suoraan yrityksen verkkosivuilta. Tiernapojat vierailevat yleisön joukossa useampia kertoja päivässä. Nälän tai janon yllättäessä Pulleribaari ja yläkerran ravintola auttavat! Lisää infoa tapahtumasta sekä näytteilleasettajista saat osoitteessa www.facebook.com/hmljoulumarkkinat sekä 8.12. Ruokakaupan kassien kantamisen voi halutessaan unohtaa. Yhtye viihdyttää joulumarkkinaväkeä lavalla, jonka löydät näyttelyhallin oikeasta takakulmasta. KOTIINKULJETUKSESTA PERITÄÄN yleensä pieni maksu, joka nykyisellä punnan kurssilla on alle euron. Kotiovella hoituu myös sähköja kaasulaskun maksaminen; maksujen kerääjät kiertävät ovelta ovelle kerran kuukaudessa. Lähes kaiken mahdollisen voi tilata kotiin. Kairon kaduilla näkeekin painavia kauppakasseja kantamassa lähinnä palvelusväkeä ja ulkomaalaisia. Kotiin saa tilattua niin ammattisilittäjän kuin selänpesijän. Joulupukki paikalla molempina päivinä klo 10.00-14.00. Puhelinlaskut sen sijaan pitää maksaa joko luottokortilla verkkosivujen kautta tai käteisellä puhelinlaitoksen konttorissa
SUNNUNTAI 16 Tavoite muistoseppeleen valmistamisesta jokaiselle sankarihaudalle herätti talkoohengen seutukunnalla. Näin syntyy havuseppele 2.0. Tammelassa seppeleitä valmistui niin paljon, että osa lahjoitettiin Koulukeskuksen oppilaille tuunattavaksi. JOULUKUUTA 2017 Sunnuntai Suomen satavuotisen itsenäisyyden aamuhämärä ei ole historian kunniakkain hetki, mutta sitä ei ole syytä unohtaa. FORSSAN LEHTI 13 SUNNUNTAI SUNNUNTAINA 3
Kaiken kaikkiaan seppeletalkoiden vastaanotto oli Kauniston mukaan todella hyvä. –?He puolustivat Suomea sodassa, kuuluu yhdestä suusta. SUNNUNTAINA 3. Seppeletalkoissa oli vähän samanlaista henkeä. Useimmilla hautausmailla seppeleet viedään ja kynttilät sytytetään itsenäisyyspäivän aamuna. Talkoita järjestettiin kyläyhdistyksissä, nuorisoseurassa ja yksityisten ihmisten toimesta. Seppeleitä syntyi yli 300. • Forssan seudulla talkoilla tehtiin yli tuhat havuseppelettä. –?Täytyy sanoa, että Tammelassa kyläläisten talkoohenki on edelleen olemassa. Korvensyrjän mukaan hän on itse pysytellyt sosiaalisesta mediasta pois, mutta kyllä talkoohaasteet lensivät sielläkin. Oppilaiden tuunattavaksi tuodut pienoisseppeleet on valmistettu talkoissa, joita on järjestetty eri puolilla pitäjää. Tammelassa kuten joissakin muissakin kunnissa viedään ylimääräisiä seppeleitä myös sukuhautoihin laskettujen sankarivainajien kummuille. Kaikkiaan valmistui reilusti yli 300 seppelettä. Seppeletalkoissa puuhasteli monenikäistä vapaaehtoista väkeä. Pauli Korvensyrjä luovuttaa havuseppeleitä alakoululaisten tuunattaviksi Tammelan koulukeskuksella. –?Kolmisenkymmentä nuorta teki seppeleitä niin hartaasti ja antaumuksella. Tämä osoitti, että kun porukalla ruvetaan laittamaan asioita kuntoon, niin valmista tulee, Korvensyrjä iloitsee. Koijärvellä talkoiltiin 140 seppelettä. Muissa talkooporukoissa väki jutteli ja heitti vitsiäkin, mutta nämä nuoret tekivät niin hiljaa ja hartaasti seppeleitä, että tuntui kuin olisi juhlassa ollut. Ypäjällä valmistettiin 170 havuseppelettä.. Kynttilät sytytetään sitten itsenäisyyspäivänä, Pauli Korvensyrjä kertoo. KUVA: Lassi Puhtimäki Itsenäisyyspäivänä syttyvät kynttilät sankarihaudoille. Seppeleitä koululla tuunannut Topias Vesterinen muisti vuoden aikana kuulleensa ainakin yhden häntä hämmästyttäneen asian. Topias ja Fanny Kuusisto tiesivät myös heti kysyttäessä, miksi sotaveteraaneja kunnioitetaan itsenäisyyspäivänä. Forssassa 178 seppeleen tavoite ylittyi. Forssan seudulla jokainen sankarihauta saa koristeekseen myös muistoseppeleen. ALUKSI KOVA TAVOITE yli kahdensadan seppeleen valmistamisesta hirvitti, tunnustaa Tammelan sotaveteraanien perinnetoimikuntaa johtava Korvensyrjä. Tammelassa päätettiin talkoilla kuitenkin jo aiemmin. Jokioisilla seppeleitä saatiin kaikille 218 sankarihaudalle. –?Luulen, että se on täällä geeneissä. Forssassa veteraanijärjestön apuna oli Lions Club Forssa/ Kuha, joka järjesti talkoita erilaisten ryhmien ja yhdistysten kanssa ympäri kaupunkia. Iloisesti. JOULUKUUTA 2017 14 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI Talkoot yhdistivät sukupolvia . Kylillä asia sai kuitenkin julki tultuaan niin paljon vastakaikua, että veteraanijärjestön kokouksessa mies uskalsi luvata tavoitteen täyttyvän. Kukkakauppa Outiliinassa Humppilassa järjestettiin myös useat talkoot. –?Seppeleen voi viedä vaikka sukuhaudalle ja muistaa poissaolevia veteraaneja, esimerkiksi omia vanhempia, isovanhempia tai muita sukulaisia, Tammelan seppeletalkoiden puuhamies Pauli Korvensyrjä vihjaa. Humppilan seurakunta oli myös vahvasti mukana talkoiden järjestämisessä. Myyntituotto käytetään oppilaiden hyväksi. Tarkoituksena on, että oppilaat koristelevat seppeleet ja myyvät eteenpäin Tammelan itsenäisyyspäivän juhlassa. Sotien jälkeen täällä rakennettiin rintamamiestaloja talkoilla. Tässä oli aistittavissa samaa tunnelmaa, Kaunisto kuvailee. Koko maassa niitä on 90 000. Ypäjällä talkoita järjesti Kurjenkukkakukkakaupan yrittäjä Anne Nissinen. Hänen mukaansa Tammelassa on vahva talkooperinne. Koijärvellä seppelehanketta puuhasivat veteraanikerhon apuna Kojon, Matkun ja Saviniemen maatalousnaiset. Parikymmentä viidesluokkalaista on kerääntynyt pöydälle aseteltujen havuseppeleiden ympärille. –?Seppeleitä on niin paljon, että me viemme ne paikalleen jo edellisenä päivänä, niin ei tule kiire. –?Suomessa käytiin itsenäistymisen jälkeen sisällissota, Vesterinen kertoo silmät pyöreinä. Samaa työtä on koko vuoden tehty myös koulukeskuksella. Tämä on yksi tapa valmistautua tulevaan itsenäisyyspäivään. Humppilassa tehtiin 150 seppelettä. Se, miten väki lähti mukaan, yllätti puuhamiehenkin. Viikko ennen itsenäisyyspäivää Tammelan sotaveteraanien edustajat toimittivat 60 talkoista yli jäänyttä seppelettä koulukeskukseen. Se tunne, että nyt tehdään jotain tärkeää, oli niin aito, että minulle tuli siitä moneksi päiväksi hyvä mieli. Korvensyrjän mukaan seppeletalkoot olivat hyvä tapa siirtää perinnettä käytännön kautta myös tuleville sukupolville. KUVA: Tapio Tuomela SEPPELETALKOOT Tuhat seppelettä • Seppeletalkoiden tavoitteena oli valmistaa seppele kullekin sankarihaudalle. Koululaisten kädet näpertelevät paperista rusetteja, kiinnittävät siihen pitsiä ja solmivat paperinarusta nauhoja seppeleisiin. FL Perinteen siirtämistä on tämäkin. Eniten talkoita vetänyttä Pentti Kaunistoa liikutti kuitenkin yhteislyseon oppilaiden kanssa järjestetyt talkoot. Aki Vaani Forssan seutu Tammelan koulukeskuksen aulassa käy kuhina. Tammelassa sankarihautoja on 223. Paikallisten järjestäjien mukaan tämä todistaa, että talkoohenki elää edelleen. Diakoni Jaana Valtonen kertoo, että kampanja käynnistyi Humppilalaiset Facebook-ryhmästä. Talkoiden tavoitteena oli valmistaa 223 seppelettä vietäväksi sankarihaudoille, mutta tavoite ylittyi reippaasti. TALKOIDEN TOINEN vaihe nähdään itsenäisyyspäivänä, kun seppeleet toimitetaan sankarihaudoille. –?Tuntuu kuin ihmiset kovasti odottaisivat jotakin tällaista tapahtuvaksi. Muistan itse kuinka sodan jälkeen pidettiin talkoita ja nostettiin maa takaisin jaloilleen. YPÄJÄLLÄ JA HUMPPILASSA paikalliset kukkakauppiaat järjestivät talkoita tiloissaan. Ylimääräiset seppeleet koristellaan ja myydään. . Myös hän vertaa nyt esiin noussutta yhteishenkeä sotien jälkeisen jälleenrakentamisen aikaan. VASTAAVIA TALKOITA järjestettiin myös Forssassa, Jokioisilla, Humppilassa, Ypäjällä ja Koijärvellä
Koijärven sotaveteraanikerhon puheenjohtaja Ari Vähä-Pietilä kertoo, että Koijärven kylien alueelta on tällä hetkellä useampi varusmies, joten perinteisen kaksimiehisen kunniavartion lisäksi saataneen vahti myös sotaveteraanien lipulle ja seppelettä viemään.. –?Voin kuvitella, että esimerkiksi Teiskon hautausmaalla Tampereella se on komea näky, kun mäen päällä jokaisella haudalla on oma vartija. Kunniakulkueet vierailevat sankarihaudoilla aamutuimaan. Pauli Korvensyrjä luovuttaa havuseppeleitä alakoululaisten tuunattaviksi Tammelan koulukeskuksella. Kaikissa seurakunnissa muistoseppeleet viedään myös vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkeille sekä useilla hautausmailla myös Karjalaan jääneiden muistomerkeille. Humppilassa on 143 sankarihautaa, sanoo seurakunnan diakoni Jaana Valtonen. Myyntituotto käytetään oppilaiden hyväksi. Ylimääräiset seppeleet koristellaan ja myydään. Jokioisten hautausmaalla vastaava ei välttämättä tuo lisäarvoa itsenäisyyspäivän juhlintaan, Sääksi sanoo. Varsinkin suurissa kaupungeissa itsenäisyyden juhlavuonna on edennyt kampanja, jossa jokaiselle sankarihaudalle pyrittiin hankkimaan kunniavartio. –?Se on näin pienessä kunnassa aivan mahdoton toteuttaa. KUVA: Lassi Puhtimäki Viidesluokkalaiset Fanny Kuusisto ja Topias Vesterinen askartelivat upean koristeen havuseppeleeseen. Kaksikko kertoi, että Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi on näkynyt koulun arjessa muutenkin läpi vuoden. SUNNUNTAINA 3. KUVA: Lassi Puhtimäki Kunniavartiot perinteisellä kaavalla Aki Vaani Itsenäisyyspäivän soihtukulkueet ja kunniavartiointi hoidetaan Forssan seudun hautausmailla vapaaehtoisten voimin vanhalla hyväksi koetulla tavalla. Tavoitteena oli, että vartiossa seisoisi samanikäinen henkilö kuin kyseiseen hautaan on saatettu. Reserviläisjärjestöt vastaavat perinteiseen tapaan kunniavartioiden järjestämisestä. FORSSAN PÄÄHAUTAUSMAAN lisäksi myös Koijärven hautausmaalla järjestetään soihtukulkue ja kunniavartio iltapäivällä. Jokioisten sotaveteraanien puheenjohtajan Simo Sääksen mukaan ideaa pohdittiin, mutta siitä luovuttiin. Vuoden aikana he ovat oppineet ainakin sen, että veteraanit puolustivat Suomea viime sotien aikana. Perinteiset kunniavartiot järjestetään sankarihaudoilla, mutta erityisvartioita ei Forssan seudulla järjestetä. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 15 SUNNUNTAI Perinteen siirtämistä on tämäkin. He olivat tietoisia myös itsenäisyyden alkuvaiheessa käydystä sisällissodasta. FORSSAN SEUDUN reserviläisjärjestöissä asiasta on keskusteltu, mutta lähinnä käytännön syistä tempaukseen ei lähdetty mukaan
Valkoiset valtaavat Viipurin. PUNAISET KUOLLEET ihmistä VUODEN SOTASURMAT KUOLINTAVAN MUKAAN Kuollut vankileirillä Teloitettu, ammuttu, murhattu Kaatunut Kadonnut Muu kuolintapa Kuollut vankileiriltä vapautuessaan VALKOISET KUOLLEET MUUT KUOLLEET Rintamataisteluissa kaatui noin punaista ja valkoista. Kovimmat taistelut Lehtimäki kävi Väärinmajan kylässä Ruoveden ja Vilppulan välimaastossa helmi-maaliskuussa sekä lopulta Tampereella maalis-huhtikuussa . Saksalaiset ja Helsingin suojeluskunta valtaavat Helsingin. . PUNAISTEN NAISKAARTIT Punaisten naiskaarteja oli paikkakunnalla, mutta ne eivät juuri osallistuneet taisteluihin. Lähes punaista sai surmansa joko valkoisten teloittamina tai vankileireillä. Valkoiset aloittavat Tampereen valtausoperaation hyökkäyksellä Kurussa. Piirainen piti Kokkolan raatihuoneella suojeluskuntalaisten tilaisuudessa puheen, jossa hän tuomitsi punaisten toiminnan. . Sota loppuu. . . Se osallistui kahakoihin länsirannikolla, muun muassa Uudessakaupungissa. Valkoisten suojeluskunnat valtaavat Vaasan venäläisiltä. . PUNAPÄÄLLIKKÖ VERNER LEHTIMÄKI Verner Lehtimäki palasi vuoden loppupuolella Pietarista synnyinseudulleen Varsinais-Suomeen. Hän osallistui Vaasan, Oulun, Kemin ja Tornion valtauksiin ja haavoittui kuolettavasti Messukylässä Tampereen lähellä. -vuotias moottoritehtailija ja kolmen tyttären isä murhattiin juuri ennen joulua . . . Tampereen valtaus oli sisällissodan verisin taistelu ja edelleen suurin pohjoismaisessa asutuskeskuksessa käyty taistelu. Punaiset ovat miehittäneet pääosan Etelä-Suomesta ja aloittavat yleishyökkäyksen pohjoiseen ilman mainittavaa menestystä. Se osallistui kahakoihin länsirannikolla, muun muassa Uudessakaupungissa. Saksa ja Venäjä solmivat rauhan. . Suurin oli ”Helsingin kuolemanpataljoonan” naiskomppania, johon kuului naista. Siellä hän perusti marraskuussa punakaartin Turun ratsuosaston. Näin sisällissodan tapahtumat etenivät vuonna Neljä tarinaa sisällissodasta . Siellä hän perusti marraskuussa punakaartin Turun ratsuosaston. Sisältää saksalaiset, venäläiset ja puolueettomat suomalaiset, joista tiedetään nimi. . TAMPERE Tampere Viipuri Tampere oli teollisuuskaupunkina punaisten tärkeä tukikaupunki. Loput kansanvaltuuskunnan jäsenet ehtivät paeta Viipurista Neuvosto-Venäjälle ennen kaupungin antautumista. Jääkärien pääjoukko saapui helmikuussa kahdella laivalla Vaasaan. -vuotias moottoritehtailija ja kolmen tyttären isä murhattiin juuri ennen joulua . Valkoiset ovat saaneet haltuunsa rannikon Vaasasta Tornioon riisumalla venäläiset varuskunnat aseista. Turun naiskomppaniaksi kutsutun Maarian naiskaartin jäsenmäärä oli noin . VAASA Vaasa Vaasa oli Suomen laillisen hallinnon senaatin istuntopaikka ja valkoisen Suomen pääkaupunki. Valkoiset ovat saaneet haltuunsa rannikon Vaasasta Tornioon riisumalla venäläiset varuskunnat aseista. Suurin oli ”Helsingin kuolemanpataljoonan” naiskomppania, johon kuului naista. Sota alkaa. Punaiset ovat miehittäneet pääosan Etelä-Suomesta ja aloittavat yleishyökkäyksen pohjoiseen ilman mainittavaa menestystä. Samana iltana Piiraista ammuttiin selkään nurkan takaa. Svinhufvud saapuu Vaasaan ja ottaa senaatin johdon. A. Kuolintapa, hlöä HELSINKI Helsinki oli punaisen Suomen pääkaupunki. . Venäjän joukot määrätään poistumaan Suomesta. VALKOISTEN OSKAR PELTOKANGAS JA ONNI KOKKO Oskar Peltokangas saapui jääkärinä Vaasaan loppuvuodesta . . Mannerheim otti jääkärit vastaan. Viipuri oli punaisten hallussa lähes koko sodan. Tynkäsenaatti aloittaa toimintansa Vaasassa, josta tulee sota-ajaksi valkoisen Suomen pääkaupunki. Verkkolähde: Suomen sotasurmat . Valkoiset aloittavat Tampereen valtausoperaation hyökkäyksellä Kurussa. Mannerheim otti jääkärit vastaan. Tampereen punaiset puolustajat antautuvat. Saksalaiset ja Helsingin suojeluskunta valtaavat Helsingin. Jääkärien pääjoukko saapui helmikuussa kahdella laivalla Vaasaan. PUNAPÄÄLLIKKÖ VERNER LEHTIMÄKI Verner Lehtimäki palasi vuoden loppupuolella Pietarista synnyinseudulleen Varsinais-Suomeen. VALKOISTEN OSKAR PELTOKANGAS JA ONNI KOKKO Oskar Peltokangas saapui jääkärinä Vaasaan loppuvuodesta . Valkoisten suojeluskunnat valtaavat Vaasan venäläisiltä. Kuolintapa, hlöä HELSINKI Helsinki oli punaisen Suomen pääkaupunki. Hän haavoittui Messukylässä ja kuoli kuukauden päästä Vaasassa. . . Sen kautta kulki sodan alussa punakaartin toiminnan kannalta elintärkeä asejuna, joka toi kivääriä, konekivääreitä, tykkejä ja ammuksia. Viimeiset punaiset antautuvat. Loput kansanvaltuuskunnan jäsenet ehtivät paeta Viipurista Neuvosto-Venäjälle ennen kaupungin antautumista. PUNAISTEN NAISKAARTIT Punaisten naiskaarteja oli paikkakunnalla, mutta ne eivät juuri osallistuneet taisteluihin. Saksalaiset ja Helsingin suojeluskunta valtaavat Helsingin. Aikajana: Sisällissodan pikkujättiläinen, Sisällissodan kronologia Itsenäisyys vaati verta . Kansanvaltuuskunta jättää Viipurin ja siirtyy Neuvosto-Venäjälle. Samana iltana Piiraista ammuttiin selkään nurkan takaa. Saksan Itämeren divisioona ja lähes miestä nousevat maihin Hangossa. E. VALKOISTEN OSKAR PELTOKANGAS JA ONNI KOKKO Oskar Peltokangas saapui jääkärinä Vaasaan loppuvuodesta . Sota alkaa. Valkoiset saavat vankia. Saksan Itämeren divisioona ja lähes miestä nousevat maihin Hangossa. ENSIMMÄINEN UHRI JUHO PIIRAINEN Vuoden sisällissodan jälkeen valkoiset kutsuivat kokkolalaista Juho Piiraista "vapaussodan ensimmäiseksi uhriksi". Sen kautta kulki sodan alussa punakaartin toiminnan kannalta elintärkeä asejuna, joka toi kivääriä, konekivääreitä, tykkejä ja ammuksia. . TAMPERE Tampere Viipuri Tampere oli teollisuuskaupunkina punaisten tärkeä tukikaupunki. Tynkäsenaatti aloittaa toimintansa Vaasassa, josta tulee sota-ajaksi valkoisen Suomen pääkaupunki. . Verkkolähde: Suomen sotasurmat . Venäjän joukot määrätään poistumaan Suomesta. SUNNUNTAINA 3. Radikaali työväestö oli Piiraisen murhan takana, mutta ampujaa ei saatu koskaan selville. TAMPERE Tampere Viipuri Tampere oli teollisuuskaupunkina punaisten tärkeä tukikaupunki. Tampereen valtaus oli sisällissodan verisin taistelu ja edelleen suurin pohjoismaisessa asutuskeskuksessa käyty taistelu. A. . . A. PUNAISET KUOLLEET ihmistä VUODEN SOTASURMAT KUOLINTAVAN MUKAAN Kuollut vankileirillä Teloitettu, ammuttu, murhattu Kaatunut Kadonnut Muu kuolintapa Kuollut vankileiriltä vapautuessaan VALKOISET KUOLLEET MUUT KUOLLEET Rintamataisteluissa kaatui noin punaista ja valkoista. Sama pätee Viipurin naisten merkinantokomppaniaan ja Hyvinkään naiskaartiin. E. Tampereen saartorenkaasta hän pakeni todennäköisesti Vesilahden, Turun ja Riihimäen kautta takaisin Pietariin. Sama pätee Viipurin naisten merkinantokomppaniaan ja Hyvinkään naiskaartiin. Sata vuotta sitten vasta itsenäistynyt Suomi ajautui heti sisällissotaan, joka kumpusi venäläisten jättämästä valtatyhjiöstä, eriarvoisesta yhteiskunnasta ja itsenäisyystaistelun ihanteista. Se osallistui kahakoihin länsirannikolla, muun muassa Uudessakaupungissa. Kansanvaltuuskunta julisti itsensä Suomen lailliseksi hallinnoksi senaatin sijaan ja toimi kaupungissa siihen asti, kunnes saksalaiset lähestyivät kaupunkia ja valtasivat sen. Siellä hän perusti marraskuussa punakaartin Turun ratsuosaston. Loput valkoista kuolivat enimmäkseen punaisten teloittamina. Valkeakosken kaartiin kuului naista. . Asejuna punaisille lähtee Pietarista. Saksa ja Venäjä solmivat rauhan. Kansanvaltuuskunta jättää Viipurin ja siirtyy Neuvosto-Venäjälle. . Punaiset kaappaavat vallan Helsingissä ja perustavat kansanvaltuuskunnan maata johtavan senaatin tilalle. Sota alkaa. . Kansanvaltuuskunta julisti itsensä Suomen lailliseksi hallinnoksi senaatin sijaan ja toimi kaupungissa siihen asti, kunnes saksalaiset lähestyivät kaupunkia ja valtasivat sen. Kuolintapa, hlöä HELSINKI Helsinki oli punaisen Suomen pääkaupunki. Saksa ja Venäjä solmivat rauhan. . PUNAISTEN NAISKAARTIT Punaisten naiskaarteja oli paikkakunnalla, mutta ne eivät juuri osallistuneet taisteluihin. . . Asejuna punaisille lähtee Pietarista. Länsi-Suomesta Venäjän suuntaan perääntyvien punaisten pääjoukko joutuu antautumaan Lahden edustalla. Lähteet: Kuva: Tuhoutunutta Tamperetta, E. Viimeiset punaiset antautuvat. Viimeiset punaiset antautuvat. Tampereen saartorenkaasta hän pakeni todennäköisesti Vesilahden, Turun ja Riihimäen kautta takaisin Pietariin. . ENSIMMÄINEN UHRI JUHO PIIRAINEN Vuoden sisällissodan jälkeen valkoiset kutsuivat kokkolalaista Juho Piiraista "vapaussodan ensimmäiseksi uhriksi". . . Lähteet: Kuva: Tuhoutunutta Tamperetta, E. VAASA Vaasa Vaasa oli Suomen laillisen hallinnon senaatin istuntopaikka ja valkoisen Suomen pääkaupunki. Kirjalähde: Sisällissodan pikkujättiläinen. PUNAPÄÄLLIKKÖ VERNER LEHTIMÄKI Verner Lehtimäki palasi vuoden loppupuolella Pietarista synnyinseudulleen Varsinais-Suomeen. Sen kautta kulki sodan alussa punakaartin toiminnan kannalta elintärkeä asejuna, joka toi kivääriä, konekivääreitä, tykkejä ja ammuksia. . Tampereen punaiset puolustajat antautuvat. Onni Kokko lähti Helsingistä ja liittyi Peltokankaan adjutantiksi Oulussa. Sisältää saksalaiset, venäläiset ja puolueettomat suomalaiset, joista tiedetään nimi. Kansanvaltuuskunta julisti itsensä Suomen lailliseksi hallinnoksi senaatin sijaan ja toimi kaupungissa siihen asti, kunnes saksalaiset lähestyivät kaupunkia ja valtasivat sen. Kansanvaltuuskunta jättää Viipurin ja siirtyy Neuvosto-Venäjälle. Verkkolähde: Suomen sotasurmat . Onni Kokko lähti Helsingistä ja liittyi Peltokankaan adjutantiksi Oulussa. . Lähes punaista sai surmansa joko valkoisten teloittamina tai vankileireillä. Aikajana: Sisällissodan pikkujättiläinen, Sisällissodan kronologia. Kerromme neljä unohdettua tarinaa sisällissodasta, jokaisen omasta näkökulmastaan. Hän osallistui Vaasan, Oulun, Kemin ja Tornion valtauksiin ja haavoittui kuolettavasti Messukylässä Tampereen lähellä. Svinhufvud saapuu Vaasaan ja ottaa senaatin johdon. VAASA Vaasa Vaasa oli Suomen laillisen hallinnon senaatin istuntopaikka ja valkoisen Suomen pääkaupunki. . . Bergius, Vapriikin arkisto. Loput valkoista kuolivat enimmäkseen punaisten teloittamina. . Helsingistä paennut P. Loput valkoista kuolivat enimmäkseen punaisten teloittamina. Länsi-Suomesta Venäjän suuntaan perääntyvien punaisten pääjoukko joutuu antautumaan Lahden edustalla. -vuotias moottoritehtailija ja kolmen tyttären isä murhattiin juuri ennen joulua . Svinhufvud saapuu Vaasaan ja ottaa senaatin johdon. . Bergius, Vapriikin arkisto. Valkoiset saavat vankia. Tampereen valtaus oli sisällissodan verisin taistelu ja edelleen suurin pohjoismaisessa asutuskeskuksessa käyty taistelu. Hän haavoittui Messukylässä ja kuoli kuukauden päästä Vaasassa. Tampereen punaiset puolustajat antautuvat. Tampereen kaartin kahden komppanian ja Pispalan kaartin yhteenlaskettu vahvuus oli noin naista. Sota loppuu. Lähes punaista sai surmansa joko valkoisten teloittamina tai vankileireillä. Punaiset ovat miehittäneet pääosan Etelä-Suomesta ja aloittavat yleishyökkäyksen pohjoiseen ilman mainittavaa menestystä. . Punakaarti liikekannalle. Valkeakosken kaartiin kuului naista. Bergius, Vapriikin arkisto. Tampereen kaartin kahden komppanian ja Pispalan kaartin yhteenlaskettu vahvuus oli noin naista. Näin sisällissodan tapahtumat etenivät vuonna Neljä tarinaa sisällissodasta . Helsingistä paennut P. Lähteet: Kuva: Tuhoutunutta Tamperetta, E. Turun naiskomppaniaksi kutsutun Maarian naiskaartin jäsenmäärä oli noin . Länsi-Suomesta Venäjän suuntaan perääntyvien punaisten pääjoukko joutuu antautumaan Lahden edustalla. Saksan Itämeren divisioona ja lähes miestä nousevat maihin Hangossa. Valkoisten suojeluskunnat valtaavat Vaasan venäläisiltä. Turun naiskomppaniaksi kutsutun Maarian naiskaartin jäsenmäärä oli noin . Kirjalähde: Sisällissodan pikkujättiläinen. Aikajana: Sisällissodan pikkujättiläinen, Sisällissodan kronologia VIIPURI . Radikaali työväestö oli Piiraisen murhan takana, mutta ampujaa ei saatu koskaan selville. . Suurin oli ”Helsingin kuolemanpataljoonan” naiskomppania, johon kuului naista. Valkoiset valtaavat Viipurin. ILARI TAPIO, JOONAS KUIKKA, JUHO MÄKELÄ TEKSTI // PAULIINA LINDELL GRAFIIKKA VIIPURI . Hän osallistui Vaasan, Oulun, Kemin ja Tornion valtauksiin ja haavoittui kuolettavasti Messukylässä Tampereen lähellä. Helsingistä paennut P. Piirainen piti Kokkolan raatihuoneella suojeluskuntalaisten tilaisuudessa puheen, jossa hän tuomitsi punaisten toiminnan. Mannerheim otti jääkärit vastaan. Valkoiset saavat vankia. Valkoiset aloittavat Tampereen valtausoperaation hyökkäyksellä Kurussa. Viipuri oli punaisten hallussa lähes koko sodan. Punaiset kaappaavat vallan Helsingissä ja perustavat kansanvaltuuskunnan maata johtavan senaatin tilalle. Näin sisällissodan tapahtumat etenivät vuonna Neljä tarinaa sisällissodasta . Jääkärien pääjoukko saapui helmikuussa kahdella laivalla Vaasaan. PUNAISET KUOLLEET ihmistä VUODEN SOTASURMAT KUOLINTAVAN MUKAAN Kuollut vankileirillä Teloitettu, ammuttu, murhattu Kaatunut Kadonnut Muu kuolintapa Kuollut vankileiriltä vapautuessaan VALKOISET KUOLLEET MUUT KUOLLEET Rintamataisteluissa kaatui noin punaista ja valkoista. . . Loput kansanvaltuuskunnan jäsenet ehtivät paeta Viipurista Neuvosto-Venäjälle ennen kaupungin antautumista. Punakaarti liikekannalle. Kovimmat taistelut Lehtimäki kävi Väärinmajan kylässä Ruoveden ja Vilppulan välimaastossa helmi-maaliskuussa sekä lopulta Tampereella maalis-huhtikuussa . Onni Kokko lähti Helsingistä ja liittyi Peltokankaan adjutantiksi Oulussa. . Valkeakosken kaartiin kuului naista. Tampereen kaartin kahden komppanian ja Pispalan kaartin yhteenlaskettu vahvuus oli noin naista. E. JOULUKUUTA 2017 16 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI VIIPURI . Kovimmat taistelut Lehtimäki kävi Väärinmajan kylässä Ruoveden ja Vilppulan välimaastossa helmi-maaliskuussa sekä lopulta Tampereella maalis-huhtikuussa . Tynkäsenaatti aloittaa toimintansa Vaasassa, josta tulee sota-ajaksi valkoisen Suomen pääkaupunki. . . . Viipuri oli punaisten hallussa lähes koko sodan. . Sodan molemmat osapuolet kokivat olevansa oikealla asialla, vaikka monet tarttuivat aseisiin vajain tiedoin. . Asejuna punaisille lähtee Pietarista. Sama pätee Viipurin naisten merkinantokomppaniaan ja Hyvinkään naiskaartiin. ENSIMMÄINEN UHRI JUHO PIIRAINEN Vuoden sisällissodan jälkeen valkoiset kutsuivat kokkolalaista Juho Piiraista "vapaussodan ensimmäiseksi uhriksi". Sota loppuu. Punakaarti liikekannalle. Tampereen saartorenkaasta hän pakeni todennäköisesti Vesilahden, Turun ja Riihimäen kautta takaisin Pietariin. Kirjalähde: Sisällissodan pikkujättiläinen. Samana iltana Piiraista ammuttiin selkään nurkan takaa. Hän haavoittui Messukylässä ja kuoli kuukauden päästä Vaasassa. Punaiset kaappaavat vallan Helsingissä ja perustavat kansanvaltuuskunnan maata johtavan senaatin tilalle. Radikaali työväestö oli Piiraisen murhan takana, mutta ampujaa ei saatu koskaan selville. Piirainen piti Kokkolan raatihuoneella suojeluskuntalaisten tilaisuudessa puheen, jossa hän tuomitsi punaisten toiminnan. Venäjän joukot määrätään poistumaan Suomesta. Valkoiset ovat saaneet haltuunsa rannikon Vaasasta Tornioon riisumalla venäläiset varuskunnat aseista. Sisältää saksalaiset, venäläiset ja puolueettomat suomalaiset, joista tiedetään nimi. Valkoiset valtaavat Viipurin
. Sota loppuu. A. Svinhufvud saapuu Vaasaan ja ottaa senaatin johdon. Lähteet: Kuva: Tuhoutunutta Tamperetta, E. Bergius, Vapriikin arkisto. Loput kansanvaltuuskunnan jäsenet ehtivät paeta Viipurista Neuvosto-Venäjälle ennen kaupungin antautumista. Sota alkaa. SUNNUNTAINA 3. Valkoisten suojeluskunnat valtaavat Vaasan venäläisiltä. Valkoiset ovat saaneet haltuunsa rannikon Vaasasta Tornioon riisumalla venäläiset varuskunnat aseista. . Asejuna punaisille lähtee Pietarista. Loput valkoista kuolivat enimmäkseen punaisten teloittamina. Helsingistä paennut P. . Valkeakosken kaartiin kuului naista. . Samana iltana Piiraista ammuttiin selkään nurkan takaa. Verkkolähde: Suomen sotasurmat . Jääkärien pääjoukko saapui helmikuussa kahdella laivalla Vaasaan. Sen kautta kulki sodan alussa punakaartin toiminnan kannalta elintärkeä asejuna, joka toi 10 000 kivääriä, konekivääreitä, tykkejä ja ammuksia. Valkoiset saavat vankia. Valkoiset aloittavat Tampereen valtausoperaation hyökkäyksellä Kurussa. . Punakaarti liikekannalle. PUNAISTEN NAISKAARTIT Punaisten naiskaarteja oli paikkakunnalla, mutta ne eivät juuri osallistuneet taisteluihin. Saksan Itämeren divisioona ja lähes miestä nousevat maihin Hangossa. Valkoiset valtaavat Viipurin. Saksa ja Venäjä solmivat rauhan. Länsi-Suomesta Venäjän suuntaan perääntyvien punaisten pääjoukko joutuu antautumaan Lahden edustalla. Tampereen kaartin kahden komppanian ja Pispalan kaartin yhteenlaskettu vahvuus oli noin naista. Loput kansanvaltuuskunnan jäsenet ehtivät paeta Viipurista Neuvosto-Venäjälle ennen kaupungin antautumista. PUNAPÄÄLLIKKÖ VERNER LEHTIMÄKI Verner Lehtimäki palasi vuoden loppupuolella Pietarista synnyinseudulleen Varsinais-Suomeen. Viipuri oli punaisten hallussa lähes koko sodan. . Aikajana: Sisällissodan pikkujättiläinen, Sisällissodan kronologia VIIPURI Viipuri oli punaisten hallussa lähes koko sodan. Kansanvaltuuskunta julisti itsensä Suomen lailliseksi hallinnoksi senaatin sijaan ja toimi kaupungissa siihen asti, kunnes saksalaiset lähestyivät kaupunkia ja valtasivat sen. -vuotias moottoritehtailija ja kolmen tyttären isä murhattiin juuri ennen joulua . Kuolintapa, hlöä HELSINKI Helsinki oli punaisen Suomen pääkaupunki. Hän haavoittui Messukylässä ja kuoli kuukauden päästä Vaasassa. Kansanvaltuuskunta jättää Viipurin ja siirtyy Neuvosto-Venäjälle. . VAASA Vaasa Vaasa oli Suomen laillisen hallinnon senaatin istuntopaikka ja valkoisen Suomen pääkaupunki. . Sisältää saksalaiset, venäläiset ja puolueettomat suomalaiset, joista tiedetään nimi. E. TAMPERE Tampere Viipuri Tampere oli teollisuuskaupunkina punaisten tärkeä tukikaupunki. PUNAISET KUOLLEET ihmistä VUODEN SOTASURMAT KUOLINTAVAN MUKAAN Kuollut vankileirillä Teloitettu, ammuttu, murhattu Kaatunut Kadonnut Muu kuolintapa Kuollut vankileiriltä vapautuessaan VALKOISET KUOLLEET MUUT KUOLLEET Rintamataisteluissa kaatui noin punaista ja valkoista. Punaiset ovat miehittäneet pääosan Etelä-Suomesta ja aloittavat yleishyökkäyksen pohjoiseen ilman mainittavaa menestystä. Radikaali työväestö oli Piiraisen murhan takana, mutta ampujaa ei saatu koskaan selville. ENSIMMÄINEN UHRI JUHO PIIRAINEN Vuoden sisällissodan jälkeen valkoiset kutsuivat kokkolalaista Juho Piiraista "vapaussodan ensimmäiseksi uhriksi". Se osallistui kahakoihin länsirannikolla, muun muassa Uudessakaupungissa. . JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 17 SUNNUNTAI VIIPURI . . Tynkäsenaatti aloittaa toimintansa Vaasassa, josta tulee sota-ajaksi valkoisen Suomen pääkaupunki. Saksalaiset ja Helsingin suojeluskunta valtaavat Helsingin. Tampereen valtaus oli sisällissodan verisin taistelu ja edelleen suurin pohjoismaisessa asutuskeskuksessa käyty taistelu. Sen kautta kulki sodan alussa punakaartin toiminnan kannalta elintärkeä asejuna, joka toi kivääriä, konekivääreitä, tykkejä ja ammuksia. Näin sisällissodan tapahtumat etenivät vuonna Neljä tarinaa sisällissodasta . Suurin oli ”Helsingin kuolemanpataljoonan” naiskomppania, johon kuului naista. . Lähes punaista sai surmansa joko valkoisten teloittamina tai vankileireillä. Tampereen punaiset puolustajat antautuvat. Viimeiset punaiset antautuvat. Turun naiskomppaniaksi kutsutun Maarian naiskaartin jäsenmäärä oli noin . Mannerheim otti jääkärit vastaan. Piirainen piti Kokkolan raatihuoneella suojeluskuntalaisten tilaisuudessa puheen, jossa hän tuomitsi punaisten toiminnan. Siellä hän perusti marraskuussa punakaartin Turun ratsuosaston. Sama pätee Viipurin naisten merkinantokomppaniaan ja Hyvinkään naiskaartiin. VALKOISTEN OSKAR PELTOKANGAS JA ONNI KOKKO Oskar Peltokangas saapui jääkärinä Vaasaan loppuvuodesta . Tampereen saartorenkaasta hän pakeni todennäköisesti Vesilahden, Turun ja Riihimäen kautta takaisin Pietariin. Venäjän joukot määrätään poistumaan Suomesta. Onni Kokko lähti Helsingistä ja liittyi Peltokankaan adjutantiksi Oulussa. Hän osallistui Vaasan, Oulun, Kemin ja Tornion valtauksiin ja haavoittui kuolettavasti Messukylässä Tampereen lähellä. Punaiset kaappaavat vallan Helsingissä ja perustavat kansanvaltuuskunnan maata johtavan senaatin tilalle. Kirjalähde: Sisällissodan pikkujättiläinen. VUOSI 1918. . Kovimmat taistelut Lehtimäki kävi Väärinmajan kylässä Ruoveden ja Vilppulan välimaastossa helmi-maaliskuussa sekä lopulta Tampereella maalis-huhtikuussa .
Väkeä oli agiteerattu mukaan ilmoituksella: ”Naisia, jotka haluavat liittyä Punakaartiin, pyydetään kokoontumaan Työväen talolle tänään klo 4 j.pp. –?Sodan aikana punainen lehdistö teki naistaistelijoiden avulla rajua propagandaa. Se kokous oli niin kauhean villi. Puheenjohtaja nousi pöydälle, ei häntä muuten kuultu. päivän tienoilla. KYMMENKUNTA VUOTTA sitten Tuomas Hopulle luovutettiin apuraha juhlatilaisuudessa Tampereen raatihuoneella eli entisessä kaupungintalossa. Sellaista useasta lähteestä peräisin olevaa tieteellisesti varmaa aineistoa ei kuitenkaan löydy, joka viittaisi seksuaalisen väkivallan yleisyyteen. maaliskuuta 1918 järjestettyä kokousta. Tuomas Hopun mielestä yleisenä missiona ei kuitenkaan ollut parantaa naisten asemaa uuden ajan uusina naisina. –?Juuri kenelläkään heistä ei ollut oppikoulutaustaa. ”Lahtarit etenevät pelottavasti parilta taholta. Helmi Riuttu oli riehassa mukana sisarensa Ida Riutun kanssa. Ida Riuttu muisteli naiskaartilaisia poistuneen kaupungintalon portista kadulle, jossa valkoiset komensivat heidät vankijonoon. Niissä taisteli tai valmistautui taistelemaan yhteensä 2 500-2 600 naista. Sen sijaan moni oli ajattelematon. Lähes kaikki olivat vailla koulusivistystä, mutta eivät hoksottimia. SUNNUNTAINA 3. –?Silti naiskaartilaisia ei voi yleistää yksinkertaisiksi ihmisiksi. Niitä oli noin 30 paikkakunnalla. –?Toinen iso ryhmä olivat maaseudun palvelijat. FL–LM Kaupungintalo eli nykyinen raatihuone oli naiskaartilaisten viimeinen puolustusasema Tampereella. Sillä tavoin miehiä voitiin vapauttaa rintamatehtäviin. Tutkijan mukaan molemmin puolin valehdeltiin silmät ja suut täyteen kaikenlaisia puppujuttuja. Monilla paikkakunnilla ei teloitettu yhtään naisvankia. Ida Riuttu kuvasi puolestaan naiskaartin toimintaa 26. KUVA: Kansallisarkisto Molemmin puolin valehdeltiin silmät ja suut täyteen puppujuttuja. Hurmioitunut väki oli ihan itse sitä mieltä, että nyt työläisiä painetaan alas. Tuomas Hopun mukaan todellisuus oli selvästi sotaisempi. Kova oli meininki, että nyt lähdetään sotiin?.?.?. Heillä oli kehnot olot ja surkea palkka. JOULUKUUTA 2017 18 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI Ilari Tapio VUOSI 1918 Tunnelma oli riehakas, suorastaan karnevaalimainen. Kun annettiin määräys tehdä vastahyökkäys sillalle, miehet kieltäytyivät, mutta naiset nousivat huutaen pystyyn ja ryntäsivät juosten sillalle. Monet tulivat toisiin ajatuksiin, kun sodan karmeus valkeni. maaliskuuta: ”Muodostimme Ratinan harjulle ketjun. Viipurin naiskomppanian päällikkö Toini Mäkelä (1895–1973) oli eräänlainen ammattivallankumouksellinen. Katsellessaan salin ikkunoista ulos Hoppu mietti, että 90 vuotta aikaisemmin naiset ampuivat samoista ikkuna-aukoista valkoisia sotilaita. Tampereen työväentalo oli niin täynnä nuoria naisia, että kaikki eivät mahtuneet sisälle. Manni kaatui maahan, jossa häntä vielä potkaistiin. –?Yksittäistapauksia todennäköisesti oli. Perusvarustukseen kuuluivat villapaita, kaulahuivi ja patruunalaukku sekä kivääri panoksineen. Toveri Manni roikotti kivääriä ja patruunavyötä mukanaan, mutta ne riuhtaistiin häneltä pois rivouksien säestyksellä. Se oli sisällissotaa kauheimmillaan. Monien hiukset oli saksittu lyhyiksi. maaliskuuta. KUVA: Creative Commons / Museokeskus Vapriikki Vallankumoushuuma veti naisiakin aseisiin Punaisten naiskaarteihin lähti kaupunkien tehdastyöläisiä ja maaseudun palvelusväkeä. TUTKIJA TUOMAS HOPPU on kirjoittanut naiskaartilaisista kaksi kirjaa: Tampereen naiskaarti?–?Myytit ja todellisuus sekä Sisällissodan naiskaartit?–?Suomalaisnaiset aseissa 1918. Naistenkin on vihdoin aika nousta vastarintaan vaikka sitten ase kädessä. Vankien raiskauksia Hoppu ei usko laajassa mitassa tapahtuneen. C-saliin”. Tältä sen sali näytti taistelujen jälkeen huhtikuussa 1918. Heitä liikkui vastapäisen teatteritalon luona. Tuomas Hopun mukaan vangeiksi otettujen naiskaartilaisten kohtelu vaihteli suuresti. Se oli naisten mielenosoitus jos mikä. Kaupungintalo oli naiskaartilaisten viimeinen puolustusasema ja keskeisin taistelupaikka. Luokkasotakuvauksissa naisten on kirjoitettu hyökänneen sisukkaasti, vaikka miesten rohkeus petti. IDA RIUTTU muisteli myöhemmin, että naiskaarteja tarvittiin muun muassa vartiopalvelukseen. ”Kaikki puhu toistensa suuhun. Toveri Jenny Manni todisti sittemmin, että ”kauhean isolla seitsemänkiloisella japanilaisella kiväärillä ammuttiin Viikinsaareen päin”. Tuolloin oli epäsovinnaista, että naisella oli hameen sijasta housut jalassa. Sodan jälkeen sama tyyli jatkui tuonkaltaisessa luokkasotakirjallisuudessa, Tuomas Hoppu kertoo. –?Tekaistuilla tarinoilla haluttiin sekä pönkittää käsitystä naisista vallankumouksen urheina esitaistelijoina että pedata seuraavaa vallankumousta. On oltava aina valmiina”, punaisten pohjoisrintaman esikunta raportoi 19. Ainakin Tampereen naiskaarti perustettiin aktiiviseksi taisteluyksiköksi. Ajatukset muuttuivat, kun sodan karmeus valkeni. Kaarteissa naiset tapasivat pukeutua miesten tavoin. Niitä tarkastellessa ei voi olla ajattelematta aikamme valeuutisia.. Pikemminkin he olivat ajattelemattomia. Tositoimien alettua Tampereella maaliskuun loppupuolella naiset osallistuivat verisiin taisteluihin. Sitä varten pidettiin ampumaharjoituksia, jotka Riuttukin muisti. Jälkimmäinen on kertomus kaikista naiskaarteista. Mieliala oli valtavan innostunut.” Näin muisteli Helmi Riuttu 7. Ne eivät edenneet punaisten suunnittelemalla eivätkä toivomalla tavalla. Aikalaiset kuvailivat häntä kovaluonteiseksi, hurjaksi, ankaraksi ja tarvittaessa jopa raa'aksi naiseksi. Nuoret tamperelaiset naiset ampuivat samanikäisiä miehiä, asevelvollisia ja suojeluskuntalaisia, jotka olivat tulleet kaupunkiin Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta. –?Suurin osa heistä oli kaupunkien tehdastyöläisiä. En ole ikinä ollut sellaisessa tilaisuudessa. Toisaalta Lahdessa heitä surmattiin 200 ja Hauholla 30. Niitä tarkastellessa ei voi olla ajattelematta oman aikamme valeuutisointia ja trollaamista sekä muuta virheellisen tiedon tarkoituksellista levittämistä. Kukaan ei pakottanut heitä sinne. ANTAUTUMINEN OLI edessä huhtikuun 5. Työväenluokan yhteisellä asialla oltiin. Tehtaista väkeä oli helppoa värvätä, Hoppu kertoo. Valkoiset olivat Hatanpäällä päin ja ammuimme Kuusitien suuntaan, josta joskus näkyi ratsuja.” HUHTIKUUN ALUN suurtaisteluissa naisten osuutta on myöhemmin glorifioitu. Sivistyneistö pysyi erossa tästä liikehdinnästä, historioitsija muistuttaa. Sellaiset teot eivät ehkä vain kuuluneet suomalaiseen kulttuuriin, Hoppu sanoo
Hän osallistui sodan alussa 27.1.1918 Vaasan valtaukseen ja venäläisten aseistariisuntaan komppanianpäällikkönä. Vaasan jälkeen hän vei suojeluskuntakomppaniansa valtaamaan Oulua venäläisiltä. Peltokangas koulutti Sundomin, Maalahden ja Sulvan suojeluskuntalaisia. He olivat erottamaton parivaljakko molempien kuolemaan saakka. Onni Kokko selvisi halvaantuneena sairaalaan Vaasaan, mutta kuoli 22.4.1918 vain 14-vuotiaana. Oskar otti hänet suojatikseen ja adjutantiksi, Svanbäck kertoo. Oulun taistelujen jälkeen Peltokangas otti Kokon adjutantikseen. ”Jospa meillä yli valkoisen Suomen joka perheessä olisi ylennyt näin sotaisia poikia, niin totta tosiaan meidän koko isänmaamme olisi raikunut ilon itkusta”, Kianto kirjoitti. Hän eteni taistellen Vilppulasta kohti Messukylää. Hän oli tullut Suomeen jo vuoden 1917 puolella, joten hän johti sodan ensi viikkoina komppaniansa useisiin voitokkaisiin taisteluihin Vaasassa, Oulussa, Kemissä ja Torniossa. Häneltä kysyttiin, onko hän sukua Oskar Peltokankaalle. KUVA: Riitta Svanbäck, ark. Myös Onni Kokko on haudattu Vaasan sankarihautaan. POHJOISEN VOITOKKAIDEN taisteluiden jälkeen Peltokankaan komppanian tie vei kohti Tamperetta. Hän ei pitänyt itsestään meteliä, Svanbäck kertoo. JÄÄKÄRI PELTOKANGAS lähti kohti Suomea jo ennen jääkäreiden varsinaista etujoukkoa. Viikon päästä hän lähetti Sundquistille kortin Tukholmasta. Pohjalaisille sodan nimi on aina ollut vapaussota, ja se liitetään itsenäistymistaisteluun. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla hän oli vapaussodan juhlituimpia sankareita. Oskar Peltokangas kuoli seuraavana yönä 26.3.1918 sairaskuljetuksessa. KUVA: Riitta Svanbäck, arkisto Lapsisotilas lyöttäytyi jääkärin oppipojaksi Jääkäri Oskar Peltokangas ja hänen 14-vuotias adjutanttinsa Onni Kokko taistelivat ympäri Suomea ja haavoittuivat kuolettavasti Tampereen porteilla. Hän pakeni Helsingistä ja liittyi valkoisten joukkoihin Oulussa. Jääkäri Oskar Peltokangas (1893– 1918) oli yksi sisällissodan merkittävistä valkoisista sankareista. Kokko on edelleen Suomen historian nuorin vapaudenristin saanut sotilas. Hän oli varmistamassa valkoisten koko pohjoisen Suomen tukialueen muodostamista heti sodan alussa. Työväen perheen poika kävi ruotsinkielisen kansakoulun ja meni töihin Vasabladetin kirjapainoon. Lopulta selvisi, että toinen veljistä oli kaivanut aseet esiin ja hankkiutunut niistä eroon jatkosodan jälkeen Suomen asekätkennän aikana, jotta niistä ei voitaisi heitä syyttää. Sairaalassa kuolleen Kokon kerrotaan ihailleen jääkärisotasankaria yli kaiken. Riitta Svanbäck on Oskar Peltokankaan nuoremman veljen tyttärentytär. Hänen vieressään on Mannerheimin myöntämä vapaudenristi. Svanbäckin mukaan Peltokangas oli tiedustellut, voiko tavallinen työmies lähteä, vaikka ei ole ylioppilas. Hän lähetti niitä kaksin kappalein, jotta ainakin toinen menisi perille. Tyttö vastasi myöntävästi. Onni Kokko oli sodan alkaessa vain 13-vuotias poika. Kirjeessä on myös yksi huolenaihe: Oskar Peltokangas toivoo hänen veljensä pitävän hyvää huolta hänen Vaasaan jättämästä metsästyskoirastaan. Myöhemmin hän osallistui Berliinissä räjäytyskurssille, josta hän lähetti kirjeen kotiin vuonna 1917. –?Häntä kohdeltiin sen jälkeen kuin prinsessaa, Svanbäck kertoo. Hän oli runsaslapsisen perheen vanhin poika. JÄÄKÄRIKSI AIKOVA Peltokangas lähti laivalla Uumajaan. Hänet pidätettiin Ruotsissa, mutta hän ehti silti Vaasaan ennen sisällissodan puhkeamista. Sodan jälkeen Onni Kokko kohosi myyttisiin mittoihin. Kirjeessä hän valittelee aiheuttamaansa surua. FL–LM Onni Kokko (1904–1918) makaa sairaalassa ennen kuolemaansa keväällä 1918. Heti perään seurasivat Kemin ja Tornion valtaukset. –?Oskar oli luonteeltaan rauhallinen. Kun Onni Kokko kuuli sairaalassa Oskarin kuolleen, hän totesi, ettei minulla ole enää syytä elää, Svanbäck kertoo. OSKAR PELTOKANGAS ei ehtinyt naimisiin eikä hänellä ollut lapsia, joten lähimmät sukulaiset ovat sisarusten jälkipolvia. –?Meillä ei ole tietoa Onni Kokon sukulaisista. Niitä ei kuitenkaan löytynyt taloa purettaessa. Elettiin ensimmäistä maailmansotaa Venäjän keisarikunnassa. Riitta Svanbäckin äiti, Peltokangas sukunimeltään, meni nuorena tyttönä Raippaluotoon töihin postiin. Kirje on ainoa Peltokankaan jääkäriaikana perille tullut. Peltokankaan nimen vaikutus näkyi vielä vuosikymmenten päästä. SODAN JÄLKEEN varsinkin Onni Kokko kohosi myyttisiin mittoihin, kun kirjailija Ilmari Kianto kertoi hänen tarinansa 1.6.1918 Suomen Kuvalehdessä. Hän kuitenkin painottaa, että päätti lähteä jääkäriksi vapaasta tahdostaan ja on valmis kuolemaan yhteisen asian vuoksi. Jääkärinä hän taisteli venäläisiä vastaan Latviassa Misse-joella. Pian Vaasasta tulikin valkoisen Suomen ja virallisen hallituksen pääkaupunki. –?Suvussa on kulkenut legenda. –?Hän soitti siskolle työpaikalta lähtevänsä Huippuvuorille jääkarhuja metsästämään. Oskar Peltokangasta muistetaan 31.3.2018 hänen haudallaan Vaasassa, kun hänen kuolemastaan tulee kuluneeksi sata vuotta. Oskar Peltokangas lähti matkalle perheeltään salaa vuonna 1915. Urheilullinen nuorukainen kuuli jääkäriliikkeestä kirjapainon johtajalta Edvin Sundquistilta, joka värväsi nuoria miehiä Saksaan. Messukylässä sekä Peltokangas että Kokko saivat kuolettavan osuman. Oskar Peltokangas syntyi Vaasassa vuonna 1893. Venäjä taas soti Saksaa vastaan ja venäläisti Suomea. Hän on pitänyt tallessa jääkärisankarin sukuperintöä. SUNNUNTAINA 3. Svanbäckin isoisä muisteli, että aseet oli kätketty vintinpurujen sekaan. Viimeinen hänen arvoituksensa olivat kotitaloon kätketyt aseet. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 19 SUNNUNTAI Joonas Kuikka VUOSI 1918 Vaasassa idyllisessä Vikingan puutalokaupunginosassa on kaksi katua, joiden nimet pohjautuvat nykyään harvoin muistettuihin tarinoihin. Peltokangas oli menossa vihollisen koulutettavaksi. Oskar Peltokangas oli sota-aikaan 25-vuotias jääkäri. Hän oli karannut kotoaan pois. Oskar Peltokankaan hautajaisista tuli valtava yleisötapahtuma Vaasassa. Onni Kokon tie ja seuraava rinnakkainen katu Peltokankaantie ovat saaneet nimensä sisällissodan voittajien valkoisten sankarien mukaan. Siitä ei ole varmaa tietoa, olivatko he ammuttaessa Messukylän kirkon sisällä vai sen pihalla. Ilmari Kianto kertoi hänen tarinansa 1.6.1918 Suomen Kuvalehdessä.. Oulussa Peltokankaan parivaljakoksi lyöttäytyi urhea lapsisotilas Onni Kokko, joka oli silloin vain 13-vuotias
Vaikka punaiset hävisivät, Lehtimäki teki ja antoi kaikkensa. Lehtimäestä tuli Neuvosto-Venäjän ilmavoimien pioneeri, joka jatkoi uraansa 1924-1932 Yhdysvalloissa. Ajankohta on helmi–maaliskuu 1918. SUNNUNTAINA 3. Esiintyessään hotelli Astorissa Pietarissa Leemann huomasi tuntemattoman komean miehen tuijotuksen. Venäjän vallankumouksellisille. Lehtimäki ei kuitenkaan ollut paikallaan pysyvää tyyppiä. Ongelma oli se, ettei ratsuosastolla ollut ratsuja. Tappiolle joutuneiden punaisten oli lopulta pakko vetäytyä Tampereelle. JOULUKUUTA 2017 20 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI Ilari Tapio VUOSI 1918 Supersankari, seikkailija, keikari, kosmopoliitti, vallankumouksellinen ja yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Legioona oli brittien värväämä joukko-osasto, joka muodostui Suomen sisällissodan aikana Neuvosto-Venäjän puolelle paenneista punakaartilaisista. Menkää ja kertokaa se tuolle miehelle, jonka kanssa tänne tulitte. Myöhemmin hänestä tuli agentti, Neuvostoliiton ilmavoimien pioneeri ja sveitsiläisen oopperalaulajan puoliso, mutta kuinkas sitten kävikään. HENGENLÄHTÖ OLI lähellä Vienanmeren rantamillakin. KUVA: Creative Commons / Museokeskus Vapriikki Sankari karautti karkuun laukut kultaa täynnä Työtön autonasentaja Verner Lehtimäki nousi yhdessä vuodessa punaisten ylipäälliköksi ja brittiarmeijan everstiksi. Tuli aika palata kahtia jakautuneeseen Suomeen. Elokuvakäsikirjoituksena se olisi epäuskottavampi kuin Kadonneen aarteen metsästäjät. Kolme kuukautta myöhemmin Verner Lehtimäki teloitettiin niskalaukauksella. Ongelma oli se, ettei ratsuosastolla ollut ratsuja. Jotakin Lehtimäen persoonasta kertoo vaimon kuvaus ensikohtaamisesta. YLIPÄÄLLIKKÖ PAKENI Tampereelta viime hetkellä, kun 500-700 hengen joukko pääsi saartorenkaan läpi yön pimeydessä Näsijärven jäätä pitkin. Hänen elämäntarinansa on joka tapauksessa hurja. Sen jälkeen Lehtimäki jatkoi matkaansa ilmeisesti Vesilahden kautta Riihimäelle ja edelleen Pietariin. Sitä ei voi muuttaa. Tarinan mukaan ennen Tampereelta lähtöään punaiset tyhjensivät kaupungin pankkiholvit seteleistä ja kultaharkoista. Sodan massiivisin taistelu alkoi niissä maisemissa kiirastorstaina. Verner Lehtimäki kuvattiin Väärinmajan taistelujen jälkeen Juupajoen Lylyssä. Siksi Lehtimäki käytti hyväkseen marraskuun 1917 suurlakon sekasortoa ja takavarikoi 20-henkiselle osastolleen hevoset. TAMMIKUUSSA 1938 Josif Stalinin salainen poliisi koputti Lehtimäki-Leemannin perheen ovelle. Hän palasi sieltä vahingoittumattomana, mutta auto oli täynnä reikiä kuin reikänauha. Lehtimäki syntyi Vahdolla Varsinais-Suomessa. Tuolloin Martta Autio oli taakse jäänyttä elämää. Omaksikin yllätyksekseen hän löysi itsensä loppukesällä 1918 Muurmannin legioonasta Vienanmeren rannalta. Sieltä hän palasi taas Neuvostoliittoon mukanaan 22 lentokoneen osat ja niiden kokoonpanolinja. Siellä hän pääsi töihin Nevski prospektille brittiläisen Vauxhallin autoliikkeeseen, jonka toiminta kuitenkin päättyi vallankumouksen levottomuuksiin. Vuonna 1916 hän muutti yllättäen Turun kautta Pietariin. Sitten me lähdemme”. Lehtimäki takavarikoi 20-henkiselle osastolleen hevoset.. FL–LM Lähteenä käytetty muun muassa Kimmo Lehtimäen kirjaa ”Verner Lehtimäki?–?Punapäällikkö”, Revontuli 2005. Lehtimäestä tuli sen johtaja ja samalla Britannian armeijan eversti. Jälleen kerran hän onnistui kuitenkin livahtamaan pakoon. Siksi Verner Lehtimäki ratsasti pakoon satulalaukut täynnä kultaa, joka päätyi?–?tai jonka ainakin piti päätymän?–. Hän liittyi punakaartiin ja valitutti itsensä Turun ratsuosaston päälliköksi. Autio oli ison kuoreveteläisen talon 20-vuotias tytär, joka karkasi sodan melskeissä Lehtimäen kainaloon ja punaisten riveihin. Siellä pohjoisen rintaman ylipäälliköksi nimitetty Lehtimäki sai kurittomat joukkonsa järjestetyiksi asemiin Kalevankankaan itäreunaan. Pietarissa Lehtimäki asui Znamenskaja-aukion lähellä Martta Aution kanssa. Parikymppisenä hän häipyi merille ja jäi Yhdysvaltoihin, jossa työskenteli 1910-luvulla karjapaimenena, teurastajana, jokilaivurina ja automekaanikkona. Tapahtumien kulku tuntuu entistä uskomattomammalta, kun muistaa Lehtimäen olleen vielä vuotta aikaisemmin työtön autonasentaja. Itselleen hänen kerrotaan ottaneen paroni Rabbe Wreden uljaan Arab-nimisen oriin. Britit suunnittelivat Verneri Lehtimäen tappamista, kun heille huhtikuussa 1919 selvisi, että eversti oli bolsevikkien agentti. Verner Lehtimäkeä (1890-1938) voi kuvailla monilla määreillä. Tulikasteen osasto sai seuraavana vuonna pohjoispirkanmaalaisessa Väärinmajan kylässä Ruoveden ja Vilppulan välimaastossa. Mies pidätettiin kaksoisagenttina. Esityksen jälkeen mies astui hänen eteensä, tarttui käsivarsista ja lausui: ”Te olette tuleva vaimoni. Lehtimäki oli avioitunut vuonna 1923 sveitsiläisen oopperalaulajan Lilly Leemannin kanssa ja saanut tämän kanssa Eino-nimisen pojan jo edellisvuonna. Näyttääkseen kaartilaisille mallia hänen kerrotaan jopa ajaneen autollaan tulihelvettiin, joka oli valkoisten armottoman keskityksen kohteena. TOIMEN MIEHENÄ Verner Lehtimäki pani heti tuulemaan. Siellä käytiin helmi–maaliskuun tulipalopakkasissa yksi sisällissodan ankarimmista taisteluista. Seikkailijasta kehkeytyi lentäjä
Juho Piiraisen murha tapahtui samana iltana noin kymmenen maissa. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 21 SUNNUNTAI Juho Mäkelä VUOSI 1918 Joulua odotettiin Kokkolassa hyvin levottomissa tunnelmissa vuonna 1917. Jo marraskuun 1917 suurlakon aikana Kokkolan kaduilla oli mukiloitu ohikulkijoita. Aaton lähestyessä Kokkolassa alettiin pelätä toden teolla yhteentörmäystä sosialistien ja porvarien välillä. Pelko kävi toteen, sillä joulun alla Kokkolassa murhattiin moottoritehtaan johtaja Juho Piirainen. Liitto oli Suomen itsenäisyyttä ajanut järjestö, joka yritti hankkia aseita Venäjän vastaiseen taisteluun. Sieltä kotiin palatessaan hän astui jälleen Raatihuoneelle. Piirainen oli alkuillasta päätynyt keskikaupungille ystäväperheensä luo sulattelemaan päivän tapahtumia. Hän löysi näyttöä siitä, että taustalla oli punaisten pitempiaikainen katkeruus Piiraista kohtaan. –?Myöhemmissä suojeluskuntahistoriikeissa sanotaan, että Piirainen oli ensimmäinen vapaussodan uhri, Könönen kertoo. 39-VUOTIAS MOOTTORITEHTAILIJA Juho Piirainen oli Kokkolan kaupungin huomattavampia miehiä. Huhupuheiden mukaan teosta epäiltiin Kokkolan pelättyä punakaartia. Kuopiossa syntynyt Juho Piirainen oli tuttu nimi etenkin Pohjois-Pohjanmaalla. joulukuuta 1917. Hän epäili, oliko Raatihuoneella pidetty puhe niin kiihkeä, että se olisi voinut johtaa murhaan. Työväenarkiston sääntöjen mukaan Jalmarin sukunimeä ei saa edelleenkään julkaista. Keski-Pohjanmaan pääkaupunkiin oli muodostunut selkeä kaksoisrintama, suojeluskunnat vastaan venäläiset ja omat punaiset maanmiehet. Könönen kertoo, että Kokkolan joulumarkkinat johtivat punaisten ja porvarien nujakointiin. Piiraisen murhan tekijöitä ei saatu koskaan selville. –?Kokkola oli jakaantunut vanhastaan kantakaupungin ruotsinkieliseen yläluokkaan ja Ykspihlajan satamakaupunginosan köyhiin työläisiin. Heidän oli vaikea myöntää se, koska oli niin raukkamaista ampua aseetonta miestä selkään. –?Kokkolan joulumarkkinoille tuli paljon maalaisia ympäröivästä maakunnasta. Könösen mukaan veritekoja rupesi tulemaan sisällissodan aikana niin paljon, että yksittäinen murha unohtui nopeasti. Yhteen lyhtypylväistä oli kiinnitetty venäläissotilaiden tiedonanto, jota Piirainen rupesi lukemaan tarkemmin. –?Opin itsekin ymmärtämään sisällissodan syttymistä paremmin Juho Piiraisen tapauksen kautta. Oikeudenkäyntiä ei järjestetty, koska tilanne oli niin kaoottinen.. –?Radikaali työväestö oli Piiraisen murhan takana. Hän oli A/B Motorfabrik Oy:n perustaja ja pääomistaja. Kokkolan kaupungin punakaartilla oli hurja maine myös ympäröivällä maaseudulla. Toimittaja ja tietokirjailija Janne Könönen käsittelee Juho Piiraisen murhaa tuoreessa kirjassaan Punaisen leijonan maa – Suomen hullu joulukuu 1917. Piiraisen murhan tekijöitä ei saatu koskaan selville. Piirainen oli naimisissa, ja hänellä oli kolme tytärtä. Valkoinen ja punainen lehdistö kirjoittivat täysin omat totuudet murhasta. Radikaali sosialismi levisi tehokkaasti Ykspihlajassa. Omia lehtiään lukeneilla ihmisillä ei ollut mitään mahdollisuutta saada asiasta puolueetonta tietoa, Könönen sanoo. KOKO PÄIVÄN tapahtumista on yksityiskohtia myöten hyvin erilaiset kuvaukset punaisten ja valkoisten puolen lehdissä. Könösen mukaan esimerkiksi työläinen Jalmari O muisteli törmänneensä Piiraiseen Hagströmin nahkatehtaalla Kokkolassa suurlakon aikana. joulukuuta. Punalehdistö taas väitti, että Piirainen sylki suustaan raatihuoneen torilla vihamielistä tekstiä työväestöä kohtaan. Punaiset olivat vallanneet miliisin, joten venäläiset santarmit olivat ainoa ”puolueeton” järjestyksenpitäjä Kokkolassa. Yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lisäksi kielikysymys kuumensi tunteita, Könönen sanoo. Silloin häntä ammuttiin selkään nurkan takaa. Aarnio heräsi eräänä joulukuun yönä siihen, kun tyttöjen makuuhuoneesta lyötiin ikkunat sisälle. SUNNUNTAINA 3. Veriteon takana olivat radikaalit työläiset. Porvarilehtien mukaan Piiraisen puhe oli hyvin maltillinen ja iski ainoastaan ”huligaanivaltaa” vastaan. Piirainen repi punaisen julistuksen seinältä pois, Jalmari O kirjoitti. Valkoisen osapuolen mukaan hän oli ”vapaussodan ensimmäinen uhri”. Juho Piirainen ei ole kovin tunnettu henkilö Kokkolassa tai Suomessa. Hän oli jo vuonna 1906 Oulussa asuessaan toiminut Voimaliitossa, yhtenä pääorganisaattoreista. Lähistöllä olleet venäläiset sotilaat kantoivat tehtaanjohtajan Libeckin sairaalaan, jossa hän eli vain nelisen minuuttia. KUVA: Museoviraston arkisto Tehtaanjohtajaa ammuttiin selkään Moottoritehtailija Juho Piirainen murhattiin Kokkolassa joulukuussa 1917 ennen sisällissotaa. Piirainen piti puheen Raatihuoneen portailla suojeluskuntalaisten järjestämässä kansankokouksessa 22. Venäläiset santarmit hajottivat suomalaisten keskinäisen mellakan ja määräsivät kaupunkiin ulkonaliikkumiskiellon. –?Piirainen kuului Kokkolan yläluokkaan ja porvarileiriin. –?Insinööri Piirainen tuli sanomaan lakkolaisille, että ”olette väärässä ja valkoiset tulevat palauttamaan järjestyksen”. Kaupungin porvaristo otaksui, että nyt oli hyvä hetki informoida maalaisia, että Kokkolan miliisilaitos on punaisten kaappaama. Keskipohjanmaa-lehdellä, Museovirastolla ja Keski-Pohjanmaan maakuntamuseolla ei ollut säilynyt Piiraisesta yhtään valokuvaa jälkipolville. Könönen löysi Kansallisarkistosta esimerkiksi ylivieskalaisen Frans Aarnion kertomuksen. FL–LM Moottoritehtailija Juho Piirainen murhattiin Kokkolan raatihuoneentorilla 22. Mitään oikeudenkäyntiä ei järjestetty, koska Suomen yleinen tilanne oli niin kaoottinen. Punaiset olivat vallanneet Kokkolan miliisilaitoksen itselleen ja linnoittautuneet rakennukseen. Piirainen oli kohtuullisen vaikutusvaltainen, koska hänet oli valittu puhumaan Kokkolan joulumarkkinoille punamiliisiä vastaan. Valkoisten mukaan hän oli ”vapaussodan ensimmäinen uhri”
Professori Janne Saarikivi kummeksuu englannille annettua ylivaltaa. –?Yleisyysjärjestys oli tämä: suomi, venäjä, viro, arabia, somali, ruotsi, farsi, espanja. Miksi. Finavia on Suomen valtion omistama, lentokenttiä pyörittävä firma. Osto onnistuu ilahduttavasti pääosin suomeksi. –?Jonkin alitajuisen viestin nuo kyltit lähettävät. Yhden kielen ylivalta näkyy myös arjessa, kuten Helsinki–Vantaan lentoasemalla. English only -meininki on ihan suomalainen ilmiö. Jos Espoo ajattelisi kaupunkilaisia, se kehittäisi palvelujaan venäjäksi ja arabiaksi. Sillä on iso vastuu siitä, että suomi ja ruotsi on kutistettu tai siivottu ympäriltämme – paikasta, jota on tapana polleasti kutsua Suomen käyntikortiksi ja näyteikkunaksi. Moni kyltti, opaste ja mainos jää mysteeriksi. Ajattelemme lomalennolle suuntaavia anoppeja ja appiukkoja ja huokaisemme. Naps. Kielitieteilijä, professori Saarikivelle on syttynyt kapinallinen idea, johon hän aikoo pyytää muutaman suomen kielen professorin kaverikseen. Niin, on turha selittää, että kaikkihan Suomessa englantia taitavat. Esimerkiksi Espoon päätös ottaa englanti kaupungin kolmanneksi viralliseksi kieleksi helpottaa vain pienen bisneseliitin elämää. Ajaudumme tiskille, jonka yläpuolella lukee Richie's Gourmet Hot dogs. Professori Janne Saarikivi ei pidä siitä, että englanti syrjäyttää suomen korkeakoulujen kielenä. On hassua, että lentokentälle tuodaan isolla metelillä suomalaisia juttuja, koivukalusteita, lumiseiniä ja vessoihin linnunlaulua, mutta suomen kielellä ei ole vähääkään väliä. SIMOPEKKA VIRKKULA TEKSTI // ARTTU LAITALA KUVAT. Hän ei vain usko, että englanti ja kansainvälisyys olisivat sama asia. Urban Food Market on raapustanut tarjouksen liitutauluun. Ei Ruotsissa, ei Saksassa, ei Ranskassa, ei missään. JOULUKUUTA 2017 22 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI K atsokaa tuotakin – Little Airport, Family Gate! Pelkkää englantia, Janne Saarikivi hihkaisee ja kaivaa taskustaan kännykkäkameran. Väki tiskin takana oppii paikallisen kielen perusteet muitta mutkitta, luonnonmenetelmällä. –?Englantia kuulin jossain ohimennen, Kuka päätti kutistaa suomen kielen. Raskauttava kuvamateriaali karttuu ruutu ruudulta, mihin päin Helsinki–Vantaan lentokenttää suuntaammekaan. Soup 7,50. Also take away. . –?Tein hiljattain reissun kotikulmiltani Kumpulasta Itäkeskukseen. Saarikivi tietää tuotteet maittaviksi, suosittelee Baconia. He ovat ihmisiä, joilta kukaan ei edellytä suomen sanaa, ei edes vuosien jälkeen. Helsingin keskustassa kuppi kahvia irtoaa yhä useammin vain sillä, että vaihtaa kielen englanniksi. Hän on herkkä huvittumaan. Englantia kirjoitetaan isosti, suomea ja ruotsia pienesti. Maahanmuuttajat osaavat englantia heikommin kuin kantaväestö. Luvassa on jämäkkä kirjelmä Finavialle. –?Jos minä olisin joku, joka tulee tänne Abu Dhabista tai Kiinasta tai Pariisista, haluaisin nähdä, miltä suomen kieli näyttää. Saarikivi on pannut merkille maahanmuuttajien luokkajaon. Ja tästä kulmasta vielä naps. Kolmasosa kansasta ei tule englannilla toimeen. . Eikä englannin solkkaaminen solkenaan ole sen yleisempää kiinalaisilla, japanilaisilla, venäläisillä tai muillakaan kentän käyttäjillä. Sitten ovat länsimaalaiset eliittimaahanmuuttajat. Naps. NÄLKÄHÄN TÄSSÄ tulee paljosta kiertelystä. Saarikivi jos kuka on kansainvälinen tyyppi. Departures on valtava, Lähdöt ihan mini. Semmoisen, että suomalaiset ovat toisen luokan ihmisiä, Saarikivi päättelee. HOLD YOUR HORSES , arvoisa lukija! Saarikiveä ei kannata leimata kansainvälisyyden vastustajaksi, naurettavaksi nationalistiksi tai takapajuiseksi impivaaralaiseksi. Ainakin jos on eksynyt vähän fiinimpään kohteeseen. Englannin lisääminen täkäläiseen arkeen ei Saarikiven mielestä lisää tasa-arvoa. –?Ei tällaista ole muualla, ei yhdessäkään ei-englanninkielisessä maassa. SUNNUNTAINA 3. Eivät taida. Oikeastaan ne ovat vastakohtia. Hot and delicious. Pääkaupunki on täynnä mukavia pizzerioita ja kivoja kebabpaikkoja, joissa asiakasta palvellaan suomeksi. Kun englanti jyrää muut kielet, oikea kansainvälisyys kuolee ja ajattelu köyhtyy, runoja jää kirjoittamatta, lauluja laatimatta, huumorikin latistuu. NO, SE ON PIENIN osa ongelmasta. Heitä ei tapaa kebabvartaan äärestä vaan paremmista paikoista, myymässä kalliita suodatintuotteita Kallion tai Kruununhaan kahviloissa. Asetumme tuijottelemaan valotauluja, joissa englannin sanat ovat suuria ja suomen ja ruotsin sanat pieniä, tihrustettavan olemattomia. Ehkei kuitenkaan. Janne Saarikiven kasvoille nousee virne. Tarvitaan lisää kieliä, paljon lisää kieliä! Englannin raskaan painon alle puristuvista suomen sanoista alkaa tulla kylmäävä olo. . Pidin kirjaa kielistä, joita kuulin. . Outo kehitys näkyy niin Helsinki-Vantaan kentällä kuin Suomen yliopistoissa. Päätämme haukata jotakin
Saarikiven kirjeenvaihtokaveri on kosmologi, professori Kari Enqvist. Hallinto viestii usein pelkästään englanniksi, ja yhä useammin suomalaiset kokoustavat keskenään brittien kielellä. Se, että Saarikivi on julkikristitty, on nykyoloissa lähes eksoottista. ERSÄMORDVAA JA NIVHIÄ • Saarikivi on asunut monissa maissa ja puhuu useita kieliä. FL–LM Professori Janne Saarikivi ei pidä siitä, että englanti syrjäyttää suomen korkeakoulujen kielenä. Esimerkiksi Hauki ja Moskova on merkitty Saarikiven hengentuotteiksi. Helsingin yliopistosta, Saarikiven kotipesästä, säädetään laissa: yliopiston tutkintoja hallintokielet ovat suomi ja ruotsi. Janne Saarikiveä hirvittää. ”Tein reissun Itäkeskukseen. Suomen syöksykierre kiihtyy sitä mukaa kun yliopistoihin rekrytoidaan ulkomaalaisia opettajia. Osaan puhua myös ihan kohtuullista viroa, unkaria, karjalaa, saamea ja komia. Professori kirjoittaa näin: ”Jos suomea jostain syystä ei saisi puhua, puhuisin sitten mieluiten venäjää. SUNNUNTAINA 3. Tämä maailmahan puhuu oikeasti kaikkea ihan muuta. Janne Saarikivi • Professori Janne Saarikiven (s. Osaan myös tylsiä eurooppalaisia kieliä.” • Saarikivi opiskelee kaiken aikaa lisää kieliä, tällä hetkellä arabiaa ja nivhiä. ”Vaimo on hyysääjä, otti turvapaikanhakijan meille asumaan”, Saarikivi sanoo ironisesti virnistäen. • Tärkeät kasvuvuotensa Saarikivi vietti Kallion taidelukiossa Helsingissä. ”Olen julkaissut tutkimuksia, joista parhaat eivät ole aivan mahdottomia”, hän luonnehtii. Kirjasin kieliä, joita kuulin. Kaikkea löytyy: on professoria, kansanedustajaa, tehtailijaa, punaisen terrorin uhria ja valkoleirillä viruvaa sosialistia. Saarikivi on mukana hankkeissa, joilla nivhiä yritetään pitää hengissä. Aikaa ja apua annetaan, mutta oppia pitää. KUKA. Vedettiin viinaa ja katsottiin, mitä paperille kertyy. Hän herättelee keskustelua ja kyselee, onko englannistaminen oikeasti sitä, mitä haluamme. Hän ehti seurustella Anni Sinnemäen kanssa ja kirjoittaa tekstejä Ultra Bralle. Vaivihkaa, ilman keskustelua, vailla poliittista harkintaa. Nivhi puolestaan on uhanalainen kieli Venäjällä Sahalinin saarella ja sen lähimailla. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 23 SUNNUNTAI mutta 40 prosenttia teksteistä katukuvassa oli englantia. –?Englannin yleisyys on illuusio. Kierros Vantaan kentällä on koettu. Arabiaa hän oppii kätevästi kotona. • Saarikivi on poikkeuksellisen hyvä kirjoittaja. LENTOKENTÄN KYLTIT tai sumpin tilaaminen. Yliopistojen arki on jo muuttunut omalaatuiseksi. Englannistamisen todellinen uhka vaanii ja kasvaa toisaalla. • Janne Saarikivi on kielitieteilijä, Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori. Oslon kapakoissa voi tulevaisuudessakin kiistellä valomerkkiin filosofiasta, astrofysiikasta ja markkinoinnista norjaksi. Hän kuuluu Ylen Aamu-tv:n Jälkiviisaiden keskustelupiiriin, samaan joukkoon kuin esimerkiksi Evan johtaja Matti Apunen. Maailmalta palkattujen yliopisto-opettajien on saatava paikallinen kieli haltuun. Yhden kielen ylivalta näkyy myös arjessa, kuten Helsinki–Vantaan lentoasemalla. • ”Sellainen huomio hävettää, erityisesti jos on liian innokkaasti haukkunut hallitusta”, Saarikivi kirjoittaa tuoreessa kirjeenvaihtokirjassaan Ainoa, mikä jää (WSOY). Hieman huonommin osaan udmurttia, maria, ersämordvaa ja niin edelleen. Maassa on käynnissä historiallisen suuri mullistus: suomesta luovutaan korkeimman koulutuksen kielenä. Esimerkiksi Norjassa asiat ovat toisin. Ihmiset tulevat juttusille, eläkeläiset varsinkin. Älyämme tien ulos. Tasan puolet niistä on englanninkielisiä. KALLION LUKIO JA ULTRA BRA • Saarikivellä on värikäs sukutausta. Jäljelle jää pelkkä englanti. Yleisyysjärjestys oli tämä: suomi, venäjä, viro, arabia, somali, ruotsi, farsi, espanja. Tämä maailmahan puhuu oikeasti kaikkea ihan muuta.”. Norja säilyy sivistyskielenä. Todellisuus on toinen. Pikkujuttuja. Kielitieteilijä ei aio luovuttaa. • Saarikivi kutsuu tv-esiintymisiään viisasteluksi, joka tuottaa yllättävän paljon huomiota. Englannin yleisyys on illuusio. Mies itse muistelee, että touhu oli aika kollektiivista. –?Meillä on koko yliopistossa 64 maisteriohjelmaa. Exit. Ja eikö yliopistojen tehtävä olekaan kouluttaa ihmisiä suomalaisen yhteiskunnan tarpeisiin. Hänen kolumnejaan on julkaistu muun muassa Parnassossa, Helsingin Sanomissa, Journalistissa ja Imagessa. Suomen tarina ei ole yhtä kaunis. Tyypillistä Saarikiven näkemyksille on rentous, älykäs ja varmatyylinen muotoilu ja yllättävät yhdistelmät. Sujuvat puhujat lasketaan enää kymmenissä ihmisissä. Termeissä riittää. Railway Station. Paletti on niin monipuolinen, että Saarikivi tahtoisi vielä joskus kirjoittaa aiheesta jotakin. Aalto-yliopistossa muutos on vielä pidemmällä. Nämä eivät ota vastaan suomenkielisiä tenttejä tai opinnäytetöitä. 1973) kasvot tunnetaan televisiosta. Goodbye
FLYNN KUULUI pitkään Trumpin lähimpiin neuvonantajiin. Selvää on, että maailman mahtavimman maan nykyinen presidentti tekee jatkuvasti karkeita virheitä. Maan nuoriso on perinteisesti suorittanut yliopiston pääsykokeen marraskuun toisena torstaina, mutta tänä vuonna voimakkaat maanjäristykset Etelä-Korean Pohangissa saivat viranomaiset lykkäämään tärkeää koetta viikolla jälkijäristysten pelossa. Yliopiston pääsykokeet muuttavat jopa lentoliikenteen reittejä Korean niemimaan yllä. . Fanni Kangasvieri Soul Etelä-Koreassa herättiin marraskuun kolmantena torstaina jännittyneisiin tunnelmiin. JOULUKUUTA 2017 24 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Trump tekee virheitä KOLUMNI Lea Peuhkuri @lannenmedia.fi Y hdysvaltain presidentin Donald Trumpin asema muuttuu sitä tukalammaksi, mitä pidemmälle tutkinta Venäjän vaikuttamisyrityksistä Yhdysvaltain presidentinvaaleihin etenee. Paikallisen tyttölukion edustalla näkyi runsaasti kankaisia kannustuskylttejä. Tietoa, joka voi olla ratkaisevaa virkarikossyytteen nostamisen kannalta. Vielä päiviä Flynnin erottamisen jälkeen helmikuussa Trump kutsui Flynnia ”hienoksi mieheksi”. Tärkeimmät aineet ovat äidinkieli, matematiikka ja englanti. KOEKYSYMYKSISTÄ vastuussa olevat opetusviranomaiset viettävät kuukauden eristyksissä ulkomaailmasta. Trumpin kohtalo pysyy avoimena: viekö hänen presidentin virkansa Venäjä-tutkinta, diplomatian sössiminen Pohjois-Korean kanssa vai jokin muu arvaamaton tapahtuma. Muu kuin hallitseva presidentti henkilökuntineen ei saa hoitaa suhteita ulkovaltoihin. Myöntäminen kielii siitä, että hän on ryhtynyt yhteistyöhön viranomaisten kanssa. Myöhemmin Yhdysvalloissa media kertoi, että Flynnia olisi ohjeistanut olemaan yhteydessä venäläisiin ”korkea virkamies” ja että tämä virkamies olisi ollut Trumpin neuvonantaja ja vävy Jared Kushner. Tällä valtio varmistaa, että kokeen yksityiskohdat eivät pääse leviämään ulkopuolelle. Näitä arvostettuja opinahjoja nimitetään paikallisten keskuudessa Sky-yliopistoiksi. Arvostetun koulutuskompleksin muodostavat Soulin kansallinen yliopisto, Korea-yliopisto ja Yonsein yliopisto. Trumpin entinen turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn myönsi perjantaina valehdelleensa Venäjä-kontakteistaan liittovaltion poliisille FBI:lle. Vartti ennen pääsykokeen alkua koulun eteen pysähtyneestä poliisiautosta pinkaisee vielä hätääntynyt opiskelija. Lisäksi Flynn oli tavannut Venäjän suurlähettilään Sergei Kisljakin joulukuussa 2016, jolloin elettiin vielä siirtymäkautta presidentin hallinnossa. YLIOPISTON PÄÄSYKOETTA pidetään Etelä-Koreassa niin tärkeänä, että viranomaiset saattavat myöhästymisvaarassa olevia opiskelijoita kokeeseen. Koepäivän aamuna marraskuussa tyttölukion porteille oli kerääntynyt runsaasti nuorempia opiskelijoita kannustusjoukoiksi. Jopa EteläKorean armeija luopuu kokeen ajaksi ilmaharjoituksista. Tuona aikana työntekijät eivät saa käyttää elektronisia viestimiä. SUNNUNTAINA 3. Moni tähtää johonkin maan kolmesta kärkiyliopistosta. Trump sanoi Twitterissä lauantaina, että Flynn sai potkut valehtelun vuoksi, mutta että tämän toimet joulukuussa olivat laillisia. Tärkeään kokeeseen valmistautuminen uhmaa nuorten terveyttä. Lentokoneet määrätään muuttamaan reittiään tärkeän päivän ajaksi, jotta minkäänlaista melusaastetta ei syntyisi. ”Jahtaa unelmiasi!” yksi iskulause kuului. Trumpin tilannetta on viime kuukausina verrattu jatkuvasti Watergate-skandaaliin. Nyt Flynn saattaa joutua vankilaan ja kertoa lisää tietoa Trumpin väen tekemisistä. Kilpailu näihin korkeakouluihin on Etelä-Koreassa ylivoimaisesPääsykokeet vievät yöunet Etelä-Koreassa . Yhdeksän tuntia kestävässä koitoksessa opiskelijat suorittavat useita monivalintatehtäviä. Koepäivän aamuna koulujen porttien edustalle oli kerääntynyt jo runsaasti onnea toivottavia nuoria ja jännittyneitä vanhempia. Flynnia oli pyydetty selvittämään, miten muut maat YK:n turvallisuusneuvostossa äänestäisivät Israelin siirtokunnista. Presidentti Richard Nixon joutui lopulta eroamaan. KUVAT: Fanni Kangasvieri. Viranomaiset kehottavat kansalaisia myös lähtemään töihin tuntia myöhemmin, jotta opiskelijoiden olisi mahdollisimman vaivatonta matkustaa valtion määräämille koepaikoille. Paikallisissa lukioissa taisteltiin tuolloin elämästä ja kuolemasta, ainakin akateemisessa mielessä. Pääsykoetta ei tehdä omassa lukiossa huijausten välttämiseksi
Hetkeä aiemmin hän oli kuullut, että tuomarit pitäisivät hänen 20 vuoden vankeustuomionsa voimassa. • Pääsykokeesta juontuva stressi on lisännyt vuosittain nuorten tekemien itsemurhien määrää Etelä-Koreassa. Myös vanhemmat, erityisesti äidit, painostavat lapsiaan parempiin tuloksiin. Kuvassa koulun henkilökunta oli vastassa myöhästynyttä opiskelijaa. Äänestystulos noudatti lopulta enimmäkseen puoluejakoa. Hanseokin mukaan hänen perheensä toimi tässä asiassa kuitenkin toisin. Jos liittouma toimii näin, Saleh lupasi kääntää sivua. Myös kansalaisten verotuksen luvataan kevenevän, joskin vähemmän. FAKTA Pääsykokeet • Etelä-Koreassa yliopistojen pääsykokeet järjestetään vuosittain marraskuun aikana. Kyseessä on suuri poliittinen voitto republikaaneille ja Trumpille. Puoluekokous pääsi alkamaan myöhässä, kun mielenosoittajat yrittivät estää edustajia pääsemästä kokouspaikalle. Haluan keskittyä oman unelmani toteuttamiseen myös jatkossa, Hanseok tiivistää. Yleinen ajatusmalli on EteläKoreassa: ”Nuku vähemmän, lue enemmän”. VÄHÄINEN LEPO on tullut tutuksi monelle tähtiyliopistosta haikailevalle nuorelle. Huolimatta jatkuvista kiistoista Korean niemimaalla Hanseok näkee tulevaisuutensa valoisana. • Koepäivänä eteläkorealaiset aloittavat työpäivänsä myöhemmin, julkista liikennettä lisätään ja lentokoneet muuttavat reittiään. Omat vanhempani ovat poikkeuksellisia siinä mielessä, että sain itse päättää, minkälaista tulevaisuutta lähden tavoittelemaan, Hanseok kertoo. Kunhan ura tieteen parissa jatkuu. Jemenin entinen presidentti Ali Abdullah Saleh sanoo olevansa avoin keskusteluille SaudiArabian johtaman liittouman kanssa. Demokraatit ovat arvostelleet uudistushanketta, koska heidän mukaansa sen tarkoitus on auttaa rikkaita, ei keskiluokkaa. Opiskelijan mukaan pääsykokeeseen valmistautuvilla nuorilla ei ole käytännössä lainkaan vapaa-aikaa. Monet nukahtavat vasta aamuyön tunteina. KUVAT: Fanni Kangasvieri ti suurinta, ja monet opiskelijat aloittavat pääsykokeeseen valmistautumisen jo lukion ensimmäisenä vuonna nipistämällä yöunensa pariin tuntiin. • Etelä-Korean kolme arvostetuinta yliopistoa ovat Korean yliopisto, Soulin kansallinen yliopisto ja Yonsein yliopisto. Jos PohjoisKorea ampuisi ohjuksen, se saavuttaisi Havaijin 20 minuutin päästä laukaisusta. STT, AFP VAIHTOEHTOJA SAKSALLE FILIP SINGER/EPA. Poliittisen puolueen pystyttämä kannustuskyltti toivotti opiskelijoille menestystä kokeeseen. Republikaanit ovat tänä vuonna epäonnistuneet useita kertoja yrityksissään säätää uusi terveydenhuoltolaki. ETELÄ-KOREASSA SUOSITTUUN yliopistoon pääseminen vaatii vähäisten yöunien lisäksi suoranaista itsekuria. Huthien ja Salehia tukevien joukkojen väleissä on viime päivinä näkynyt rakoilua. Uudistus pudottaisi yritysten veroastetta 35 prosentista 20:een. –?Etelä-Koreassa on yleistä, että vanhemmat päättävät, mihin yliopistoon nuoren tulisi hakea. Saleh kehotti televisiopuheessa naapurimaita lopettamaan hyökkäyksensä. STT, AFP HANNOVER. Lisäksi kaupungin halki marssi viitisentuhatta pakolaisia puolustanutta mielenosoittajaa. Havaijilla testataan kuukausittain myös luonnononnettomuuksista varoittavia sireeneitä. Saksassa oikeistopopulistinen AfD-puolue aloitti lauantaina Hannoverissa puoluekokouksen, jonka aikana on määrä päättää muun muassa puolueen johtajista. Viikonloput kuluvat kirjastossa tai paikallisissa yksityiskouluissa. –?Opiskelijat eivät ajattele niin syvällisesti Pohjois-Korean tilanteesta kuin voisi luulla. Saleh on ollut vuodesta 2014 huthikapinallisten liittolainen. Mielestäni nuorten tulevaisuus ei riipu mitenkään pohjoisen toimista, vaan omasta ahkeruudesta. Kertauskurssit loppuvat ennen puoltayötä, jonka jälkeen kunnianhimoisimmat suuntaavat vielä harjoittamaan itseopiskelua. Eteläkorealainen Hanseok No, 18, tähtää lukemaan tiedettä Yonsein yliopistoon Souliin. Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump sai merkittävän voiton, kun senaatti hyväksyi osaltaan suuren verolakiuudistuksen. FL–LM Koepäivänä poliisiautot toimivat myös takseina. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 25 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Lea Peuhkuri Koepäivän aamuna marraskuussa tyttölukion porteille oli kerääntynyt runsaasti nuorempia opiskelijoita kannustusjoukoiksi. Opiskelijoiden päivärutiini alkaa yleensä yhdeksän tuntia kestävällä koulupäivällä, jonka jälkeen moni suuntaa vielä yksityiskouluihin. Yhdysvaltain Havaijilla aiotaan testata ydinhyökkäyksestä varoittavaa sireeniä joka kuukausi, uutisoi muun muassa BBC. SUNNUNTAINA 3. Suuri verouudistus läpi USA:ssa WASHINGTON. –?Opiskelijoiden väsymystä ja siitä juontuvaa stressiä ei liioitella ollenkaan. STT, AFP ETÄISYYS 20 min LONTOO/HONOLULU. Haagin sotarikostuomioistuimessa ilmeisesti myrkkyä juonut kroaattikenraali Slobodan Praljak vaikuttaa kuolleen kaliumsyanidin aiheuttamaan sydänpysähdykseen. • Tänä vuonna paikalliset viranomaiset päättivät lykätä koetta viikolla Pohangin voimakkaan maanjäristyksen vuoksi. STT, AFP JEMEN-SOTA 2014 SANAA. Termi ”koehelvetti” kuvaa mielestäni hyvin nuorten tuntemuksia, Hanseok kertoo. Suosittuja opinahjoja kutsutaan myös Sky-yliopistoiksi. –?Hain yhteensä yhdeksään eri korkeakouluun, mutta Yonsei oli ensimmäinen valintani, Hanseok kertoo paikallisen viestintäsovelluksen välityksellä. • Useimmat opiskelijat aloittavat pääsykokeeseen valmistautumisen jo lukion ensimmäisellä luokalla. Republikaanijohtajat tekivät esitykseen muutoksia, jotta sen hyväksymiseen tarvittava enemmistö saatiin lopulta turvattua. AfD nousi syyskuun vaaleissa liittopäiville. Opettajat saattavat kannustaa opiskelijoita kukkumaan läpi yön hyvien arvosanojen toivossa. Sotarikostuomioistuimen istunto keskeytyi keskiviikkona yllättäen, kun Praljak oli juonut pienestä ruskeasta pullosta ja kuollut. Edellisen kerran sireeniä testattiin kylmän sodan aikana 1980-luvulla. STT HAAG. Uudistusta on luonnehdittu Yhdysvaltojen suurimmaksi verouudistukseksi kolmeen vuosikymmeneen
Hänen kilpailunsa päättyi puolivälierässä viidenteen sijaan. Siellä nousut ovat jyrkempiä kuin täällä, mutta myös niiden latujen pitäisi sopia minulle, jos jalka toimii yhtä hyvin kuin tänään. Olen tosi tyytyväinen tulokseen, ja tuli hyvä mieli, kun kroppa ja jalat toimivat niin hyvin. 26 FORSSAN LEHTI URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Tämä on se minimitaso millä meidän pitää pelata, sillä tiedän joukkueen potentiaalin, iloinen FoSuluotsi Ville Into totesi. Paimion Ruoska taas satsasi nopeisiin vastahyökkäyksiin, joista se toisessa erässä rankaisikin tehokkaasti. Muista suomalaisnaisista vain Aino-Kaisa Saarinen selviytyi aika-ajosta jatkoon. Hän jäi 2,56 sekuntia erän voittaneesta Sergei Ustjugovista. FoSu ei päässyt vielä karkuun, sillä Ruoska nousi tasoihin, kun joukkue teki parin minuutin sisään pikapikaa kaksi maalia. Pärmäkoski rynnisti sprintissä kakkoseksi –. Lauantain pelissä FoSu oli kuitenkin askeleen tai kaksi vieraitaan edellä. Kolmanneksi sijoittunut Yhdysvaltain Sadie Bjornsen jäi voittajasta jo viisi sekuntia. OTTELUSTA PITI tulla tiukka ja tasainen vääntö. Niskanen oli välierässään viides. Rukan kuudennen sijan ja Lillehammerin kakkostilan jälkeen hän miettii silti edelleen rauhassa lajivalikoimaansa. Anne Kyllönen oli aika-ajossa 36:s, Kerttu Niskanen 37:s, Laura Mononen 38:s ja Leena Nurmi 40:s. Parastaan peliin pistänyt Suupparit puolusti tarkasti ja viimeisteli tehokkaasti. Menen siihen asti kilpailuviikonloppu kerrallaan. Olen aina hallinnut sprinttikisoja keulasta, kun olen menestynyt. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi SUNNUNTAINA 3. JOULUKUUTA 2017 Vain olympiavoittaja ja maailmanmestari Falla kesti kyydissä. Sprintti on yksi mahdollisuus, mutten lupaa mitään. Vieraissa on ennen joulutaukoa vielä pari kamppailua, joista ensimmäinen on edessä ensi perjantaina Mynämäellä lohkokärki SBS Wirmoa vastaan. –?Kymmenen tehtyä maalia nostavat varmasti pelaajien päätä ylös pimeässä talvi-illassa, Into totesi. SALIBANDY FOSU-RUOSKA 10–4 Kai Sandberg Forssa FoSu ei päästänyt Ruoskaa viuhumaan tämän vuoden viimeisessä kotipelissään. Pärmäkoski mietti kilpailun jälkeen, että hänen olisi pitänyt hyökätä loppukilpailussa rajummin. FoSu liikkui vikkelästi, pyöritti peliä ja hallitsi. Joukkue heilutti Ruoskan maaliverkkoja lauantai-illan 2. FoSu vei avauserän nimiinsä 2–0 Teemu ja Jesse Aaltosen maaleilla. –. Vahvuuteni tulevat esiin, jos sprintissä on matkalla vauhtia niin, ettei ratkaisua tarvitse hakea puhtaasti kirillä. –?Ensimmäisen kerran tällä kaudella voin olla oikein tyytyväinen joukkueen peliin. Tämän jälkeen vieraita ei liiemmin puolustaminen kiinnostanut ja joukkue keskittyi erotuomareille kiukutteluun. FOSU PAKETOI Ruoska-voitolla tyylikkäästi tämän vuoden puolella pelatut kotiottelut. Suomalaiset mieshiihtäjät rynnistivät joukolla puolivälieriin. Vuorinen jäi toisessa erässä viimeiseksi. –. HIIHTO Pasi Rein Helsinki/Lillehammer Lillehammerin perinteisen sprintin kakkostila oli Krista Pärmäkoskelle iloinen helpotus lauantaina. Erän lopulla FoSusta pääsivät maalin makuun vielä Teemu Aaltonen, Kalle Laukkanen ja Aleksi Kanninen. Ruoska kavensi 2–1:een toisessa erässä, mutta Ville Salomäki vei heti perään FoSun taas kahden maalin johtoon. –. STT FoSu päätti syksyn kotipelit tyylikkäällä voitolla. Meidän on pelattava vähintään tällä tasolla, mikäli mielimme saada pelistä pisteitä, Into sanoi. Norjan Ingvild Flugstad oli neljäs ennen Rukan sprintin voittanutta Ruotsin Stina Nilssonia ja Yhdysvaltain Jessica Digginsiä. Joka kierroksella mentiin yhä kovempaa, mutta finaalissa minun olisi ehkä pitänyt lähteä nykimään rohkeammin, Pärmäkoski pohdiskeli. Pärmäkoski hiihti vahvasti kaikki neljä starttiaan aika-ajosta finaaliin, ja uran parasta sprinttisijoitusta sivunnut tulos vahvisti, että keho on toipunut viikon takaisesta flunssasta. PÄRMÄKOSKI PÄÄTTI jo ennen kesän harjoituskautta, että perinteisen sprintti saattaa olla hänen lajinsa Pyeongchangin olympialaisissa. FL Maalille rynnivä Teemu Aaltonen oli FoSun tehomies Ruoskaa vastaan. KUVA: Lassi Puhtimäki Ruoska nätisti pakettiin. MARKUS LINTULAN 6–3-osuma kolmannessa erässä ei vielä katkaissut Ruoskan selkärankaa, mutta Jesse Aaltosen hienon kuvion päätteeksi viimeistelemä 7–3-maali sen teki. –. Itse vedin kovaa puolivälierän. Tämä osoitti, että olen toipunut räkätaudista, Pärmäkoski kertoi. Takaa on vaikea nousta kärkeen, ellei ole ihan ylivoimaisessa kunnossa. Pärmäkoski jäi kirikamppailussa 2,07 sekuntia sprintin norjalaisesta olympiavoittajasta ja maailmanmestarista Maiken Caspersen Fallasta. Iivo Niskanen ja Lauri Vuorinen selviytyivät välieriin asti, mutta finaalikynnys oli liian korkea. Päätän olympiamatkat vasta tammikuussa. Kolmanteen erään lähdettiin silti tiukassa FoSu-komennossa Kalle Laukkasen ja Juha Laitilan viimeisteltyä erän lopulla. Aaltonen teki kaksi maalia ja syötti neljä. Pyeongchangin sprinttireitti on raskaampi kuin Lillehammerissa. divisioonakamppailussa peräti kymmenen kertaa. –?Wirmo on hyvä, rutinoitunut porukka, jonka paketti pysyy varmasti kasassa. Joukkueet olivat tasapisteissä Länsirannikon lohkossa, maalierokin oli miltei samanlainen
Ponteva johti tauolla jo selkeästi 47-28. FORSSAN LEHTI 27 URHEILU SUNNUNTAINA 3. Chelsea lasketteli lopulta vaivattomaan voittoon, ja Hazard viimeisteli 74. Alussa kaudet 2011-13 pelannut Henna Salomaa oli Pontevan tehokkain, sillä hän heitti 22 pistettä. KUVA: Lassi Puhtimäki Ruoska nätisti pakettiin Alku oli jälleen Pontevan pihdeissä KORIPALLO HYPO-ALKU 98-72 Pasi Honkanen Hyvinkää Viime kauden naisten Korisliigan mestarijoukkue Hyvinkään Ponteva nosti voittoputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi, kun Forssan Alku vieraili Hyvinkäällä Martin hallissa. peliminuutilla. minuutilla. Ladulla Suomi sai pian kolme edellään lähtenyttä kiinni. Eden Hazardin laukoma pomppupallo meni Newcastlen verkkoon 21. Joukkue jäi mäessä kuudenneksi ja pääsi hiihto-osuudelle yli puolitoista minuuttia kärjen jälkeen. STT Suomi jäi sekunnin osien päähän palkintopallilta YHDISTETTY STT Lillehammer Vain 0,6 sekuntia erotti suomalaiskvartetti Ilkka Herola, Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho ja Eero Hirvonen kolmannesta sijasta yhdistetyn maailmancupin joukkuekilpailussa Lillehammerissa. minuutilla rangaistuspotkusta 3–1-maalin. Aaltonen teki kaksi maalia ja syötti neljä. Viimeisellä puolella kilometrillä kangistui jalat ja ei saanut enää maksimivauhtia loppusuoralle. Vastaavaan lukemaan ylsi kotijoukkueesta ikitaistelija Taru Tuukkanen. FL Aaliyah Lewis kokosi pelintekemisen lomassa Alulle 17 pistettä. Pontevassa keväällä mestaruutta juhlinut Bedretdin heitti kymmenen pistettä. Kun hän saa heittopaikan, hänen pitääkin heittää. Newcastlen Dwight Gayle hiljensi kotiyleisön 0–1-maalillaan, joka syntyi 12. – Olisimme ehdottomasti tarvinneet Minna Steniä. Suomen ankkuri Hirvonen kilvoitteli loppusuoralla ranskalaisen olympiavoittajan Jason Lamy Chappuis'n kanssa, mutta taipui neljänneksi. Norja löi voittotaistelussa Saksan. Rousku painotti myös sitä, että Ponteva sai 25 heittoa enemmän kuin Alku. Aaliyah Lewis, Meral Bedretdin, Asta Leinonen ja Hanna Vapamaa tekivät kukin kolme pistettä ennen taukoa. Chelsea nousi vielä avauspuoliajalla rinnalle ja paineli ohi. – Kiva nähdä, että Jennalla on rohkeutta vähälläkin peliajalla. Ponteva on ollut viime vuosina liki ylipääsemätön vastus Alulle, sillä joukkueiden 11 viimeisestä kohtaamisesta Alku on napannut vain yhden voiton. Ei se paljosta jäänyt kiinni, mutta sen verran kuitenkin, että olisi pitänyt olla herkempi jalka siihen loppuun, Hirvonen kertoi tiedotteessa. Voitto meni Maiken Caspersen Fallalle, pronssia otti Sadie Bjorsen. Toivottavasti saamme hänet mukaan ennen joulutaukoa, Rousku sanoi. Kymmenen minuuttia pelannut Jenna Toivonen heitti kaksi kolmosta ja kumpikin upposi pussiin. HyPo oli parempi luvuin 98-72 (47-28). Lewis sai kasaan 17 pinnaa. KUVA: Lassi Puhtimäki. Kun kamppailua oli takana 33 minuuttia, Alvaro Morata vei puskumaalillaan kotijoukkueen 2–1-johtoon. Leinonen kokosi 11 pistettä. Loyd jäi lopulta 20 pisteeseen. HYPO VEI levyrit 51-46. Ponteva lisäsi johtoa tasaisesti jokaisella neljänneksellä paitsi viimeisellä, jolla Alku sai kavennettua kolmella pisteellä. Loyd nappasi peräti 17 levypalloa. Sarjan tehokkain pelaaja Mia Loyd teki ennen taukoa peräti 16 pistettä, kun muu joukkue sai yhteensä kasaan vain 12 pistettä. JOULUKUUTA 2017 Krista Pärmäkoski hiihti Lillehammerin sprintissä komeasti toiseksi. –. Iso ero menetyksissä ja levypalloissa, sanoi Alun valmentaja Risto-Matti Rousku. KUVA: NTB Scanpix/EPA Chelsean Hazard kuritti Newcastlea Chelsea jatkoi vahvaa virettään jalkapallon Englannin Valioliigassa, kun se kaatoi kotonaan Newcastlen 3–1. HyPolla oli 60 kahden pisteen heittoa ja Alulla vain 35. – Annoimme tasoitusta pituudessa ja siinä, että Ponteva pelaa kovempaa. Chelsea on kerännyt seitsemästä viime liigaottelustaan kuusi voittoa ja yhden tasapelin. Aiemmin tällä kaudella HyPo haki jo vierasvoiton 88-51. Maalille rynnivä Teemu Aaltonen oli FoSun tehomies Ruoskaa vastaan
MIKÄ TEKEE Mäkäräisestä niin hyvän 10 kilometrin mittaisessa, neljän ampumapaikan takaaajossa. –. Silloin Bö voitti toiseksi tulleen Fourcaden 0,1 sekunnilla. STT Tarjei Bö löi täpärästi Martin Fourcaden. Hänen uransa yhdeksäs maailmancupin ykköstila heltisi täpärällä 0,7 sekunnin erolla ennen Ranskan Martin Fourcadea. • Mäkäräinen on ennen sunnuntain kilpailua sijoittunut cupin kärkikolmikkoon 70 kertaa. Kolmas oli Saksan Erik Lesser. MÄKÄRÄISEN LISÄKSI maailmancupissa takaa-ajon voittamisesta on edellä olevista kokemusta vain Norjan Synnöve Solemdalilla, kahden cup-ykkössijan verran. KUVA: Pontus Lundahl/EPA. Jos Mäkäräinen viereisellä ampumapaikalla osuu, kanssakilpailijalle ei ole ladulla luvassa helppoa. Muista suomalaisista neljän sakon rasittama Tero Seppälä oli 81:nen. Celta on ollut Barcelonalle viime vuosina hankala vastustaja. LAUANTAIN KILPAILUN voitti Norjan kokenut Tarjei Bö. Siinä on yksi osaalue, jota voi parantaa, Hiidensalo sanoi. Hänen vauhtiaan hidastivat ammunnan kaksi sakkokierrosta, jotka tulivat pystypaikalta. Sarjakärjen kiusana oli kahdeksantena majaileva Celta Vigo, joka venyi 2–2-tasapeliin. Tuonkin sakkomäärän olisi pystynyt ampumaan nopeammassa ajassa. Voitto tuli ikään kuin bonuksena. KUVA: Pontus Lundahl/EPA FAKTA Takaa-ajo Mäkäräisen ykkösmatka • 10 kilometrin takaa-ajo on Kaisa Mäkäräisen menestyksekkäin matka naisten maailmancupissa. SUNNUNTAINA 3. Voi ajatella, että hänellä on ampumapaikoilla vain voitettavaa, kun vastustajat arvuuttelevat sivusta osumatarkkuutta. Tämän vuosikymmenen cup-tilastot todistavat, että nälkää hänellä on 10 kilometrin takaa-ajossa riittänyt. Maalissa takaa-ajaja tuuletti voittajana 1,9 sekuntia ennen toiseksi ehtinyttä Italian Dorothea Wiereriä. AMPUMAHIIHTO Reima Rautiainen Östersund Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen kertoi Östersundissa naisten maailmancupin sprinttikisan jälkeen lähtevänsä sunnuntain takaa-ajoon ”hyvällä ruokahalulla”. Kevensin kesäharjoitteluani, ja se tuntuu auttavan. Varmasti olisin ollut kakkostai kolmossijaankin tyytyväinen, Mäkäräinen kertoi tuolloin Ylelle. Takaa-ajon maalissa hän oli voittajana venyttänyt eron toiseksi sijoittuneeseen Ukrainan Valj Semerenkoon 47,6 sekuntiin. Toissa vuoden ykkössija heltisi taistelulla, joka oli yksi Mäkäräisen, 34, pitkän uran näyttävimmistä. Hänen ylivoimaisin takaa-ajovoittonsa on vuodelta 2010 juuri Ruotsin Östersundista, jossa toiseksi sijoittunut Saksan Miriam Gössner hävisi Mäkäräiselle minuutin ja 25 sekuntia. –. Joukkue on nimittäin voittanut katalonialaisjätin kertaalleen kolmena edelliskautena. minuutilla johtoon irtopallosta. JOULUKUUTA 2017 28 FORSSAN LEHTI URHEILU Vuoden 2015 maailmancup-kisa Östersundissa ei unohdu. Hiidensalo näki, että ylipäänsä hän tuhlasi ampumapaikalla liikaa aikaa. Suomalaisista parhaana Olli Hiidensalo oli 63:s. Ammunta ei ole Mäkäräisen ykkösvahvuus, joten luulisi, että toistuva nainen naista vastaan -kamppailu ampumapaikoilla syö hänen itseluottamustaan. –. • Mäkäräinen on tehnyt cup-urallaan viidesti tuplat eli voittanut sekä sprintin että sen jälkeisen takaa-ajon. STT Suomen miesten urakka päättyi jo sprintissä Kokenut Tarjei Bö pitkästä aikaa maailmancup-voittoon. Hän oli ollut edeltävässä sprintissä kymmenes ja lähti ladulle runsaat 52 sekuntia jäljessä Tshekin kärkinaista Gabriela Soukalovaa. Barcelona jämähti harvinaiseen kotitasapeliin Celta Vigoa vastaan JALKAPALLO Barcelona menetti ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotikentällään pisteitä Espanjan jalkapalloliigassa. Sunnuntain kilpailussa Mäkäräisellä on etunaan kokemus, 26 sekuntia edellä lähtevä Saksan sprinttivoittaja Denise Herrmann taas on maastohiihtotaustallaan hyvin kokematon. Jos Mäkäräinen viereisellä ampumapaikalla osuu, kanssakilpailijalle ei ole ladulla luvassa helppoa. Mäkäräinen nauttii takaa-ajosta Kaisa Mäkäräinen pääsee hyvistä asemista sunnuntain takaa-ajokisaan. Mäkäräinen on voittanut takaa-ajon pohjoisen Ruotsin Östersundissa kolme kertaa, 2010 sekä vuosina 2014–15. Lionel Messi tasoitti hetkeä myöhemmin, ja toisella puoliajalla Luis Suarez teki 2–1-maalin. Riuska hiihtäjä ja tappajan vaistolla varustettu Mäkäräinen kääntää paineet kilpakumppaniensa niskaan. MYÖS VUOTTA aiemmin hän oli Östersundissa murskannut vastustajansa takaa-ajossa. Hän ampui Seppälän tavoin neljä sakkoa. • Mäkäräisellä on urallaan cupissa 21 voittoa, joista 10 takaaajosta, 7 sprintistä, 2 normaalikisasta ja 2 yhteislähdöstä. minuutilla Maxi Gomezin laukauksella. Celta tuli tasoihin 70. Tuntui, että ilman sakkoja olisin pystynyt takaa-ajopaikan hankkimaan. –. Niistä 28 top 3 -paikkaa on tullut takaa-ajosta, 26 sprintistä, 10 yhteislähdöstä ja 6 normaalikisasta. Hän lähtee neljäntenä Mäkäräisen kanssa miltei yhtä jalkaa, 1,7 sekuntia ennen sprintin kuutosta. Tuolloin Mäkäräinen pääsi sprintin jälkeen ladulle jo toisena seitsemän sekuntia kärjestä. AMPUMAHIIHTO Reima Rautiainen Östersund Suomen miesten urakka maailmancupissa päättyi lauantaina ennen viimeistä päivää, kun kolmikosta kukaan ei yltänyt sprintissä 60 parhaan joukkoon. Vatsavaivaisen Tuomas Grönmanin korvannut Mikko Loukkaanhuhta päätyi maalissa sijalle 104. Vanhemman Bön-veljen Tarjei Bön edellinen maailmancupin voitto oli peräisin helmikuulta 2013, Oslon Holmenkollenin sprintistä. Sarjaa johtavalle Barcelonalle lisää huolia toi ranskalaisen puolustajan Samuel Umtitin loukkaantuminen. Nyt pitää valmennuksen kanssa selvittää, miksei ammunta suju niin kuin harjoituksissa. Hän manaili heikkoa ammuntaansa. 29-vuotias Bö on sairastellut paljon, mutta nyt näyttää valoisammalta. Barcelona oli edellisen kerran jäänyt Espanjan liigassa ilman kotivoittoa vuosi sitten joulukuussa, jolloin se tasasi pisteet Real Madridin kanssa. Lauantain ottelussa Iago Aspas laukoi vieraat 20
Rakennevaiheessa olevan Chicagon valmentaja Fred Hoiberg sietää kuitenkin tappiot kärsivällisesti. Chicagon tehopelaaja oli tällä kertaa Jerian Grant 17 pisteellä ja pelitilannekorien 54,5 prosentin heittotarkkuudella. klo 12 Vesihelmeltä Ilmoittautuminen alkaa Vesihelmessä klo 11.00 ja päättyy 11.45. Koko ottelun tehopelaaja oli Sacramenton romuluinen Zach Randolph. Puhumme siitä pelaajien kanssa jatkuvasti, Hoiberg kertoi ESPN :llä. HLU valitsi vuosikokouksessaan hallituksen puheenjohtajaksi tamperelaisen Hannu Soron. Meille tärkeintä on se, että ottaisimme askeleita oikeaan suuntaan. Robin Lopez, Paul Zipser ja Lauri Markkanen saivat kokoon 14 pisteen saaliin. Vuohijoki sijoittui 63 kilon sarjassa 12:nneksi Suomen ennätystuloksella 202 kiloa. Maailmanmestaruuden 63 kilon sarjassa voitti Romanian Loredana-Elena Toma yhteistuloksella 237 kiloa (109 kg tempaus + 128 kg työntö). –. Jos ostat sen nyt joulukuun ilmoittautumisessa, pääset tähän juoksuun ilmaiseksi. klo 12. Joukkue on tilanteessa, jossa tärkein asia ei ole voittojen ja tappioiden seuraaminen. –. KUVA: Paul Buck/EPA Seagulls sai Lindbomin Liettuasta takaisin KORIPALLO Syksyllä Suomen EM-kisajoukkueessa pelannut Carl Lindbom palaa Liettuasta Korisliigaan. Hän heitti yhdeksän pistettä ja taisteli yhdeksän levypalloa, mutta joukkue oli muuten liian pehmeä puolustuspäässä. Kausikorttiin sisältyy 11 Puistojuoksua ja osallistuminen Ratakymppiin heinäkuussa. Yhteislähtö Keskuskadulta klo 12.00. HOIBERG VAATII pelaajiltaan vain yhtä asiaa. Hän pelasi viime kaudella Korisliigaa 10,4 pisteen ja 5,2 levypallon keskiarvoilla. SUNNUNTAINA 3. Vuoden 2018 ensimmäinen puistojuoksu: su 14.1. Työnnössä hän sai toisella ylös 112 kiloa, mutta 115 kiloa oli liikaa. Varajäseniksi valittiin tamperelaiset Saila Asumaniemi ja Pekka Rindell. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 29 URHEILU Vuodesta 1985 www.forssansalama.fi Vuoden 2017 viimeinen puistojuoksu SUNNUNTAINA 10.12. –. STT Bulls kompuroi taas tappioon Chicagon laituri Lauri Markkanen vääntämässä korin lähellä Sacramenton sentterin Willie Cauley-Steinin kanssa. STT Rantanen valittiin HLU:n hallitukseen Salibandyseura Forssan Suuppareiden puheenjohtaja Jukka Rantanen valittiin Hämeen Liikunta ja Urheilun hallitukseen. Fantastista työtä Zachilta. Sillä tavalla vastustajat pääsevät tekemän koreja liian helposti, Hoiberg totesi Chicago Tribunelle . Kahdeksan häviön sarja on pudottanut Markkasen joukkueen NBA-liigan tyveen. Hän heitti 25 pistettä ja kauhoi käsiinsä 13 levypalloa. Aivan ihmeellistä, kun 36-vuotias kaveri pelaa tuollaisilla tehoilla, Sacramenton valmentaja Dave Joerger ihasteli Randoplhin suoritusta. KORIPALLO Pasi Rein Memphis Lauri Markkanen heitti 14 pistettä Chicagolle Sacramentoa vastaan, mutta tuloksena oli edellisillan tapaan yhden pisteen tappio. Lindbom tuo Seagullsin täydennystä, kun Tuukka Kotti toipuu maajoukkueen MMkarsintapelissä sattuneesta loukkaantumisesta. Jäseniksi valittiin forssalaisen Rantasen lisäksi Jari Räikkönen Tampereelta, Jarmo Nikupeteri Kangasalalta, Aira Ikonen Tampereelta ja Harri Talonen Tampereelta. Vuohijoki sai tempauksessa 90 kilon aloituspainon ylös vasta kolmannella yrityksellä. Bulls on koko liigan pohjalla kolmella voitolla ja 18 tappiolla. Ristiriitainen fiilis, vaikka pitäisi olla tyytyväinen yhteistuloksen ennätykseen. HLU:n toimintabudjetti ensi vuodelle on 2,5 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 3,5 prosenttia kuluvaan vuoteen verrarruna. Kausikortin hinta on 50 €. Maksu 7 € sisältää mehun, palkintojen arvonnan ja sisäänpääsyn Vesihelmen viihdeuimalaan. –. Yhteistyössä: Forssan Lehti, Lounaismaan Osuuspankki, Intersport Forssa, Kello Nyström, RTV, Markun Pakari, Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskus, Vesihelmen Viihdeuimala. Anni Vuohijoki teki MM-lavalla SE-tuloksen. Olen päässyt viime joulukuusta joka kilpailussa 200 kilon tuntumaan, joten kohta on odotettavissa isompi hyppy tuloksiin, Vuohijoki kertoi tiedotteessaan. Vastustajat ovat fyysisesti niin paljon meitä vahvempia, että he saavat pelaajamme pois asemistaan. –. KUVA: Tannen Maury/EPA Vuohijoki aloituspainoilla Suomen ennätykseen PAINONNOSTO STT Anaheim Rovaniemen Reippaan Anni Vuohijoki sulatteli ristiriitaisin tuntein suoritustaan painonnoston MM-kisoissa perjantaina. –. Nwaballa oli hyvin energiaa, mutta kaipaamme edelleen lisää särmää puolustukseen. Lindbom pelasi kolme edelliskautta Seagullsissa ennen Juventus-sopimustaan. Tulos sivuaa Vuohijoen SE-tulosta. Matkat: 1 kierros 5,8 km ja 2 kierrosta 11,2 km Tapahtuma: Ilmoittautumisessa on myytävänä kausikortti vuodelle 2018. Levypalloja Markkasen käsiin jäi viisi. Markkasen osumatarkkuus jäi 42,9 prosenttiin. NILKKAVAMMASTA toipunut David Nwaba toi Chicagon peliin korinalusvoimaa. Hyväksyn voiton ja tappion, jos pelaajat voivat sanoa, että meillä oli pelissä enemmän yritystä kuin vastustajalla. FL. Suomen toinen edustaja Saara Leskinen oli sarjan 18:s tuloksella 193 kiloa. Kauden liettualaisessa Juventuksessa aloittanut Lindbom on tehnyt alustavasti kuukauden sopimuksen Helsingin Seagullsiin. Sacramento järjesti pistein 107–106 Chicagolle kahdeksannen perättäisen tappion. Vuohijoki nosti ennätysraudat, mutta jäi aloituspainoihinsa sekä tempauksessa että työnnössä. Myös joukkueen toinen maajoukkuepelaaja Antti Kanervo on toipilaana kolhujen takia. –
VIASAT URHEILU 12.55 (s) La Liga: Leganés–Villarreal. 16.55 Salibandyn naisten MM: Suomi–Norja. Next Directionin voitto palkittiin Callela Elizan tavoin 30. C MORE MAX 18.00 (s) PGA Tour Golf: Hero World Challenge. 17.55 (s) Ligue 1: Caen– Lyon. EUROSPORT 9.00 (s) Formula E, Hong Kong: MM-sarja. lähtö, sh 2120 m Valiodivisioonakarsinta: 1) Helmen Vili/Iikka Nurmonen 26,6 (5,62), 2) A.T. Vapautuu sopimuksen mukaan, nopeastikin. C MORE SPORT 1 9.55 (s) Yhdistetyn mc, Lillehammer: mäkiosuus. 7. KUVA: Tapio Tuomela SKA:lle pisteet kaukalosta, Jokereille voitto lehtereiltä JÄÄKIEKKO Jokerit ja SKA järjestivät spektaakkelin Kaisaniemessä. 6. VIASAT JÄÄKIEKKO 12.55 (s) KHL: Barys Astana–Metallurg Magnitogorsk. Annmarie 33,1a x (3,57).poissa: 5. OSTETAAN KAIKKI Toyotat myös pakut ja lava-autot. VIASAT SPORT 12.55 (s) La Liga: Leganés–Villarreal. Toto (2-4-5): 21,50 1,77-1,33-1,99 15,25. Oriiden ja ruunien lähdössä suursuosikki Next Direction ei ollut yllätettävissä. Forssassa ravattiin pikkujoulujen hengessä Vaikka Seinäjoella ravattiin Toto76-ravit, kisattiin lauantaina Pilvenmäellä Forssasakin – pikkujoulujen hengessä. 6. 23.20 (s) NFL: New Orleans Saints– Carolina Panthers. 5. Forssan markkina-alue 2015 Forssan Lehti kiinnostaa! Hiihto MAAILMANCUP Lillehammer, kauden 5/31 kilpailut: Naisten sprintti, 1,3 km (p): 1) Maiken Caspersen Falla Norja 3.19,98, 2) Krista Pärmäkoski Suomi jäljessä 2,07 sekuntia, 3) Sadie Bjornsen USA –5,01, 4) Ingvild Flugstad Östberg Norja –5,28, 5) Stina Nilsson Ruotsi –6,09, 6) Jessica Diggins USA –7,81. 1–2 (0–0, 0–1, 1–0, 0–0, 0–1) JYP–KalPa 0–5 (0–2, 0–3, 0–0) Jukurit–HIFK 0–1 (0–1, 0–0, 0–0) SaiPa–Pelicans vl. lähtö, lv 3100 m Haastajavs. Kartanonkatu 4, Forssa. Toto4 voittoosuus: 508,80. VIASAT JALKAPALLO 13.25 (s) Benevento–Milan. 2. Päivän Duo: 3-2, kerroin: 12,66. Forssassa ravattiin yhdeksän lähtöä, joista toisen voitti Risto Väreen ohjastama El Cristo. 19.00 (s), 21.35 (s) Alppihiihdon mc, Beaver Creek: M suurpujottelu. Toto (6-11-10): 3,44 1,83-2,66-1,80 19,91. 17.10 (s) La Liga: Getafe–Valencia. RUUTU+ URHEILU 2 16.55 (s) Lentopallon Mestaruusliiga: LP Kangasala–HPK. Toto (1-3-8): 18,18 8,24-2,42-3,94 94,61. 15.55 (s) Serie A: Inter–Chievo. Sopiii mainiosti esim. STT Callela Eliza juhlinnan kohteena RAVIURHEILU Markku Niemisen tallin menestyskulku kasvattajakilpailuissa jatkui Seinäjoella, kun Callela Eliza voitti nelivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun. lähtö, Toto76-3, lv 2100 m Kyvyt Esiin -divisioonakarsinta: 1) Caakao/Iikka Nurmonen 16,8a (3,44), 2) Pegasos Bolt 16,8a (11,52).3) Snowline Ace 17,2a (5,07).4) Gracelyn 17,3a (30,21).poissa: 3. Ilmainen hintakatsaus. Pronssidivisioonakarsinta: 1) Heidi Ale/Hannu Hietanen 18,5 (2,4), 2) Winehouse 19,0 (9,92).3) The Swede 18,5 (10,65).4) Ready Press 19,0 (21,78). Hakola, Ketelä ja Pentsinen putosivat puolivälierävaiheessa. KHL-liigan kärkijoukkueista pietarilaissikermä vei ulkoilmaottelusta pisteet 4–3-voitolla. lähtö, Toto4-2, sh 2140 m: 1) Viksu Vilperi/ Raul Virolainen 32,5a (32,51), 2) Isosalon Kiri 32,6a x (5,77).3) Teilor 32,6a (12,87).4) Y.P. lähtö, sh 2100 m Veho Mercedes-Benz ohjastajakilpailu: 1) Virin Veijari/Esa Holopainen 29,5a (4,73), 2) Torpparin Sisu 29,6a x (3,4).3) Vapun Muisto 30,4a (8,47).4) Vauhti-Leevi 30,9a (11,47).poissa: 11. 4. Soita 040 570 4992 Ostetaan VUOKRATAAN TAI MYYDÄÄN Liikehuoneisto 40 m 2 hyvällä paikalla keskustassa. Toto (11-2-9): 2,40 1,39-2,37-3,19 12,38. Jääkiekko LIIGA Tappara–Lukko 4–2 (2–0, 1–1, 1–1) Kärpät–Ässät vl. Lisää Forssan raveista voi lukea maanantain lehdestä, alta löytyvät tulokset. 3. Callela Elizaa ohjastaneen urjalalaisen Markku Niemisen ”jännä hetki” osui heti kiihdytysvaiheeseen, kun menestystreenari ei voinut panostaa valmentamansa Callela Elizan kanssa lähtöön epävarmuuden takia. 21.40 (s) Sampdoria–Lazio. 11.00 (s), 12.00 (s) 14.00 (s) Ohjaskelkkailun mc, Altenberg. FL-STT. 4–5 (2–1, 0–2, 2–1, 0–0, 0–1) Sport–HPK 1–3 (0–0, 1–1, 0–2) Koripallo NAISTEN LIIGA Ponteva–FoA 98–72 (47–28) FoA: Mia Loyd 20/17, Aaliyah Lewis 17/3, Asta Leinonen 11/2, Meral Bedretdin 10/6, Jenna Toivonen 6/1, Hanna Vapamaa 4/5, Venla Varis 2/1, Julia Heinonen 2/5, Ada Hellstén 0/1. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Wille’s Rainmaker/Sami Nummi 15,7a (3,73), 2) Rock On Roof 15,8a (2,4).3) Summer Prince 16,9a (4,69).4) Vengeance 17,1a (45,32).poissa: 1. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Ghiotti/Jukka Kinnunen 19,6a (2,92), 2) Hamilton Real Lady 19,7a (10,03).3) Viva La Vida 19,8a (3,53).4) Black Brego 20,0a (6,1).poissa: 5. Nouto kotipihasta. RUUTU+ URHEILU 1 22.30 (s) NBA: New York Knicks–Orlando Magic. Pistetilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa: 1) Charlotte Kalla Ruotsi 311, 2) Marit Björgen Norja 260, 3) Heidi Weng Norja 218, 4) Nilsson 217, 5) Ingvild Flugstad Östberg 215,...9) Pärmäkoski 163,...16) Mononen 87,...23) Niskanen 58,...35) Anne Kyllönen Suomi 21,...42) Saarinen 12,...50) Riitta-Liisa Roponen Suomi 8. 03.25 (s) NFL: Seattle Seahawks–Philadelphia Eagles. 02.05 (s) NHL: Chicago Blackhawks– Los Angeles Kings. lähtö, sh 2140 m: 1) Villilän Vesa/Jarmo Saarela 36,0 (1,87), 2) Turpoessi 36,1 x (5,34).3) Mölinä 36,5 (38,53).4) Villiäinen 36,2 (8,05). 19.45 (s) Alppihiihdon mc, Lake Louise: N super-G. DIVISIOONA Feeniks Basket-09-Tampereen Pyrintö -09 27-38 Nea Riippi 11, Vanessa Vesala 12, Meea Witka 2, Minja Kaunisharju 2 Ravit SEINÄJOKI TOTO76 1. Tilanne maiden cupissa: 1) Norja 860, 2) Saksa 783, 3) Ranska 580, 4) Suomi 513, 5) Japani 481, 6) Itävalta 437. Toto (6-2-3): 5,62 1,23-1,12-1,10 7,92. Aika-ajovaihessa karsiutuneet suomalaiset: 36) Anne Kyllönen –7,42, 37) Kerttu Niskanen –7,47, 38) Laura Mononen –8,05, 40) Leena Nurmi –8,78. Huima–Catz 51–87 (32–39) Kouvottaret–PeKa 70–81 (44–40) Honka–Espoo Basket Team 76–60 (36–27) MIESTEN 4. 03.05 (s) Vegas–Arizona. 23) Aino-Kaisa Saarinen Suomi 3.26,73. 15.15 (s), 21.00 (s) Snooker: York. Toto4 voittoosuus: 983,80. 15.25 (s) Bournemouth–Southampton. lähtö, lv 2140 m: 1) El Cristo/Risto Väre 20,1 (10,2), 2) Empere’s Bud 20,9 (3,88).3) Blue Pine Tenor 20,4 (36,27).4) Sparkling Pearl 21,4 (65,29).poissa: 1, 12. –. 5. Sopii hyvin Suomi 100ja Jokerit 50 vuotta -ketjuun. Toto (27-5): 11,19 3,61-3,36-3,40 32,98. Miesten sprintti, 1,5 km (p): 1) Johannes Hösflot Kläbo Norja 3.28,99, 2) Sergei Ustjugov Venäjä –0,83, 3) Alexander Bolshunov Venäjä –1,29, 4) Calle Halfvarsson Ruotsi –1,64, 5) Emil Iversen Norja –8,20, 6) Sondre Turvoll Fossli Norja –17,30. 14) Ristomatti Hakola Suomi 3.35,29,...16) Toni Ketelä 3.40,56,...26) Anssi Pentsinen 3.37,41. Troikka: 216,88. 9. 14.00 (s) Ampumahiihdon mc, N takaa-ajo. Toto (2-5-6): 1,87 1,30-1,70-2,55 5,71. –. EUROSPORT 2 9.45 (s) Yhdistetyn mc, Lillehammer: HS138. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 1640 m: 1) Tyson Flea/Antti Veteläinen 15,9a (11,19), 2) Livi Internet 16,0a (5,95).3) M.T.Importantguy 16,0a (9,2).4) Power Age 16,0a (18,22). Toto (6-103): 2,92 1,25-1,97-1,43 39,08. FORSSA TOTO4 1. Troikka: 707,65. C MORE SPORT 2 18.35 (s) Alppihiihdon mc, Beaver Creek: M suurpujottelu. 2. Niskanen ja Vuorinen putosivat välierävaiheessa. Mikkonen karsiutui aika-ajovaiheessa. Saarinen karsiutui puolivälierävaiheessa. VIASAT GOLF 10.30 (s) AfrAsia Bank Mauritius Open, finaali. lähtö: 3 Wille’s Rainmaker, poissa: 1 4. DIVISOONA FoKoPo III-Namika Basket II 70-67 (34-41) Mikko Mäkilä 5, Tommi Pohjola 18, Teemu Tammi 4, Mika Siltanen 18, Tommi Aro 2, Matti Suokas 19, Petri Ulkuniemi 25 MIKROTYTTÖJEN 2. Toto4 voittoosuus: 2459,50. 044 918 0052 Vuokralle tarjotaan 91% suhtautuu myönteisesti Forssan Lehdessä olevaan mainontaan. lähtö: 2 Tyson Flea, poissa: Voitonjako: 4 oikein voitto-osuus 2459,50 e. Toto4 voitto-osuus: 68,30. 4. KHL:n edellinen ennätys, 17 073 katsojaa, syntyi jäähallissa Prahassa paikallisen Levin ja venäläisen Magnitogorskin välisessä loppuottelusarjassa keväällä 2014. Toto (9-38): 32,51 7,33-2,46-5,82 64,64. Tamma painoi aika paljon ohjille lähdössä, jolloin en uskaltanut yhtään löysätä sitä, ettei laukkaa. YHDISTETYN MAAILMANCUP Koukkuekilpailu (HS98-mäki ja 4x5 km hiihto, v): 1) Norja 50.46,0 (Jan Schmid, Espen Andersen, Magnus Riiber, Jörgen Graabak), 2) Saksa jäljessä 1,7 sekuntia (Eric Frenzel, Johannes Rydzek, Vinzenz Geiger, Fabian Riessle), 3) Ranska –21,4 (Francois Brayd, Maxime Laheurte, Antoine Gerard, Jason Lamy Chappuis), 4) Suomi –22,0 (Ilkka Herola, Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho, Eero Hirvonen), 5) Japani –29,1, 6) Itävalta –1.47,1, 7) Italia –3.20,3, 8) Tshekki –3.23,9, 9) USA –3.25,0, 10) Puola –4.23,0, 11) Venäjä –4.57,3, 12) Slovenia –8.02,8. 10) Iivo Niskanen Suomi 3.37,70,...12) Lauri Vuorinen Suomi 3.40,12. Otin suosiolla hevosta kiinni ja nousimme toiselle radalle, Nieminen kertasi. 16.55 (s), 18.10 (s) Mäkihypyn mc, Nizhny Tagil: HS 134. 045 129 4087. lähtö, sh 2140 m: 1) Konrad/Mika Leino 30,9 (21,5), 2) Huvin Viku 30,5 (2,86).3) Nauriskydön Veto 30,0 x (11,51).4) Villikunkku 29,3 (4,24). lähtö, Toto76-1 DUO-1, lv 2100 m Kultadivisioonakarsinta: 1) T.Rex/Mika Forss 13,9a (1,41), 2) Big Sky Hurricane 14,1a (27,87).3) Express Duo 14,3a (13,93).4) Regent Zet 14,3a (20,38). 15.00 (s) Yhdistetyn mc, Lillehammer: 10 Gundersen. 17.00 (s) Mäkihypyn mc, Nizhny Tagil: HS 134. Voittajaesittelyyn kaartoivat myös Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama T.Rex, Niemisen valmentama Robin Roof, Caakao ja Hilin Ihme. 10.55 (s) Hiihdon mc, Lillehammer: N yhdistelmähiihto. 000 eurolla. Toto (3-101): 2,66 1,55-2,80-4,11 21,01. Toto (6-3-5): 4,73 2,26-1,45-2,45 7,95. 18.45 (s), 21.30 (s) Alppihiihdon mc, Beaver Creek: M suurpujottelu. 14.55 Köysikiipeilyn SMja PM-kisat, Helsinki. 16.00 (s) Ampumahiihdon mc, M takaa-ajo. 19.50 (s) Alppihiihdon mc, Lake Louise: N supersuurpujottelu. 14.55 (s) Yhdistetyn mc, Lillehammer: hiihto 10 km. Pistetilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa: 1) Hösflot Kläbo 400, 2) Bolshunov 252, 3) Martin Johnsrud Sundby Norja 230, 4) Niskanen 182, 5) Halfvarsson 172,...16) Matti Heikkinen Suomi 98,...22) Hakola 58,...23) Vuorinen 54,...33) Ketelä 29, 34) Martti Jylhä Suomi 26,...49) Mikkonen 11,...53) Pentsinen 10,...61) Ari Luusua Suomi 6, 63) Lari Lehtonen Suomi 4, 64) Matias Strandvall Suomi 4,...67) Juuso Haarala Suomi 2. kauneushoitolalle, hierojalle tai pienelle putiikille. lähtö, lv 2140 m: 1) Easy Birdland/Tapani Jauhola 19,1a (8,14), 2) Zizzy Highness 19,6a x (2,91).3) Fierce Roselyn 20,7a x (3,79).4) Rosie Reed 21,8a (18,22).poissa: 4, 6, 7. 3. Seuraava kilpailut Lillehammerissa sunnuntaina. Maksu käteisellä. Tv-urheilu TV2 Ampumahiihdon mc, Östersund: 14.05 (s) Naisten takaa-ajo, 16.05 (s) Miesten takaa-ajo. 17.55 (s) Man City–West Ham. lähtö, lv 2100 m: 1) Excalibur It/Niko Jokela 16,3a (2,66), 2) Kat’s Commander 16,7a (14,08).3) Always To Excel 16,9a (18,03).4) Vincent Croft 17,0a (8,27).poissa: 2, 11. KHL:n ensimmäinen ulkoilmaottelu ja heti liigan yleisöennätys, hehkutti Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen. 7. Toto (5-2-3): 1,41 1,10-1,76-1,39 10,71. Päivän Duo: 5-3, kerroin: 3,75. lähtö: 1 Classic Frido, poissa: 2. 19.55 (s) NFL: Atlanta Falcons–Minnesota Vikings. 12.40 (s) Hiihdon mc, Lillehammer: M yhdistelmähiihto. Toto (115-8): 8,14 1,77-1,52-2,05 9,84. VIASAT HOCKEY 02.05 (s) NHL: Winnipeg Jets–Ottawa Senators. Troikka: 37,07. Visku 26,7 x (2,5).3) Koskelan Akseli 27,3 TULOSPÖRSSI (2,49).4) Topper 27,4 x (13,31).poissa: 1. 8. JOULUKUUTA 2017 30 FORSSAN LEHTI URHEILU TUHANSIEN PIHAPUIDEN KOKEMUKSELLA Puukiipijä/metsuri Tapsa kaataa, pätkii, kuljettaa pois, typistää ongelmaym. lähtö: 9 Viksu Vilperi, poissa: 5 3. Toto (3-6-1): 2,21 1,16-1,53-2,09 4,14. Mutta Jokeritkin voitti, sillä nollakelissä aloitettu tapahtuma keräsi uuden KHL-yleisöennätyksen, 17 645 katsojaa. SUNNUNTAINA 3. puut mistä tahansa takuutyönä. Hiihdon mc, Lillehammer: 10.45 (s) N skiathlon, 12.30 (s) M skiathlon. Soita ja kysy lisää puh. Toto4 pelivaihto 22 703,20 e, voitto-osuus 2 459,50 e Pelivaihto 90 914,20 e Rahapelit EUROJACKPOT 48/17 Päänumerot: 5, 16, 20, 29, 30 Tähtinumerot: 2, 7 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 416 053,60 e, 5 oikein 55 065,90 e, 4+2 oikein 3 765,10 e, 4+1 oikein 222,80 e, 4 oikein 108,60 e, 3+2 oikein 46,70 e, 2+2 oikein 17,40 e, 3+1 oikein 17,40 e, 3 oikein 15,40 e, 1+2 oikein 8,10 e, 2+1 oikein 7,80 e KENO 48/17 Lauantain päiväarvonnan oikeat numerot: 5, 10, 12, 19, 27, 28, 29, 30, 31, 33, 36, 37, 38, 39, 40, 42, 43, 50, 55, 65 Kunkkunumero: 10 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 3, 7, 8, 11, 13, 18, 19, 21, 23, 24, 32, 33, 34, 39, 42, 45, 55, 59, 63, 65 Kunkkunumero: 55 PERJANTAI-JOKERI 48/17 Jokerinumero: 5 8 2 7 9 4 5 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 11 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e TOTO4 Oikea rivi: 1. Toto (16-2-8): 10,20 2,141,58-2,74 17,06. Toto (3-2-7): 3,73 1,41-1,13-1,33 3,18. lähtö, Toto76-2 DUO-2 TROIKKA-1, lv 1600 m Hopeadivisioona: 1) Robin Roof*/Hannu Torvinen 13,8a (2,21), 2) Mr Hot Shot 14,4a (3,03).3) Spirit Squad 14,5a (24,81).4) Victor Quo Vadis 14,5a (12,24). lähtö, Toto4-1, lv 2140 m: 1) Classic Frido/ Teemu Toroska 17,7 (18,18), 2) Tango Roc 17,9 (17,77).3) Lilljeppe 17,1 (13,11).4) Archie Ride 17,2 (14,81). C MORE GOLF 18.00 (s) PGA Tour
Humppilan kunta ja seurakunta Valtuuston kokous Forssan kaupunginvaltuusto kokoontuu kaupungintalossa maanantaina 11.12.2017 kello 18. Suomalaisten ihailemat legendat esiintyvät ensimmäistä kertaa samassa joulukonsertissa. Jäsenet tervetuloa! Seuratoiminta Koulut ja kurssit Tänään Jesse 18 täyttää ja jo nuorelta mieheltä näyttää! Lämpimästi kuorossa Onnea laulamme ja kaikkea hyvää toivotamme. klo 17. Lämmin joulutervehdys yhteistyökumppaneille ja menestystä vuodelle 2018! Forssan Sotaveteraanit ry Erkkilän yksityistien tiekunnan vuosikokous 28.12.2017 klo 17.00 Hykkilän Nuorisoseurantalossa, Hykkiläntie 637, Tammela. Tervetuloa keskustelemaan koulutuksen käytännön muutoksista. Esityslistaan voi tutustua torstaista 7.12.2017 alkaen kaupungin internetsivuilla ja keskushallinnon kirjaamossa. 03 4141 5400 tai sähköposti: maarit.jarvelainen@forssa.fi Forssan kaupunki, 1.12.2017 Ota käyttöön sähköinen kansalaisen asiointitili. Toivovat Iskä, mummi ja Risto, Kati ja Markus, mamma ja pappa Forssan ammatti-instituutti | Faktia Oy LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Ammatillinen koulutus muuttuu v. Toimitsijamies sääntömääräinen vuosikokous pidetään Forssan Jalkapalloklubi ry:n sunnuntaina 17.12.2017 klo 15 FJK:n toimisto/kokoustila, Kartanonkatu 10 A, 30100 Forssa. Uusi yrittäjä voi aloittaa toiminnan 2.1.2018. 31.5.). Isoin askelin eteenpäin! TYÖELÄMÄINFOT ma 4.12. Tervetuloa! Vapaa-aika Onnittelut Vapaa-aika FORSSAN KIRKKO la 16.12. Kirjaston kahvila on avoinna kirjaston aukioloaikoina ma to klo 11 19, pe ja aatot klo 11 17 ja la klo 10 14 (1.9. klo 14.00 16.00 ti 12.12. Kokous on yleisölle avoin ja sitä voi tulla seuraamaan kaupungintalon valtuustosaliin (Turuntie 18). Asia lis ta on nähtävänä 4.12.2017 alkaen Forssan seurakuntatoimistossa. klo 9.00 11.00 FAI, C-rakennus, Saksankatu 27, Forssa Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautuminen osoitteeseen tanja.nyman@lhkk.fi Koijärven Sotaveteraanien ja -Invalidien yhteinen joulujuhla Koijärven seurakuntatalossa ma 11.12. KUNNIANOSOITUKSET KAATUNEIDEN HAUDOILLA Forssassa klo 9.00, lippuvartioiden kokoontuminen vanhan siunauskappelin luona klo 8.45. Ko kouk sen tarkistettu pöytäkirja on nähtävä nä seurakuntatoimis tossa 18.12.201723.1.2018 työpäivinä kello 9-13. seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pide tään 13.12.2017 kello 18.00 Forssan seurakuntatalossa. SUNNUNTAINA 3. Forssassa 1.12.2017 Kaisa Lepola, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Suomi 100 vuotta Tervetuloa! Nuorten itsenäisyyspäivän aaton vastaanottojuhla ti 5.12. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 16.50. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä perjantaina 15.12.2017 kello 9 15 kaupungin keskushallinnon kirjaamossa ja kaupungin yleisessä tietoverkossa. Neuvottelumenettelyyn pyydetään ilmoittautumaan sähköpostitse maarit.jarvelainen@forssa.fi 15.12.2017 klo 15.00 mennessä. klo 16 Sinivalkoinen joulu Jaakko Ryhänen & Kalevi Kiviniemi Yksi Suomen arvostetuimmista bassoista, Jaakko Ryhänen, tekee Sinivalkoinen joulu kiertueen yhdessä kansainvälisen urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen kanssa. Järjestämme kolme saman sisältöistä tilaisuutta, jotka on tarkoitettu työnantajille, työssäoppimisen ohjaajille, tutkinnon arvioijille ja kehittämiskumppaneille. Tilin kautta luotettava ja turvallinen asiointi kaupungin ja asukkaiden välillä osoitteessa https://asiointitili.suomi.fi Forssan ev.-lut. Liput: Kirjalöytö Puistolinna, www.ticketmaster.fi 30 € www.liljaproduction.fi Kuntien ilmoitukset Kokoukset Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden Forssan päätapahtuma ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA keskiviikkona 6.12.2017, Urheilutalo Feeniks, Lallintie 1 klo 13.00 Kahvitarjoilu – taustamusiikkia Trio Eskelinen klo 13.50 Veteraanien sisääntulo airueineen Forssan kaupungin soittokunta Ohjelma klo 14.00 alkaen Tervetulopuhe kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Penttilä Eskarilaisten leikkiesitys yhdessä Nuorisokuoro Kuhankeittäjien kanssa ”Olkaamme siis suomalaisia” autonomia ja itsenäistymisen edellytykset -puhe, Jouni Yrjänä Suomalaista musiikkia – Forssan Kamarikuoro, Forssan Naiskuoro, Forssan Mieskuoro, Viihdekuoro Kehrät ja Lounais-Hämeen musiikkiopiston Sinfonietta Tauko 15 min. Tervetuloa. 2018 alusta. Mika Penttilä valtuuston puheenjohtaja Kirjaston kahvilatoiminta Forssan kaupunginkirjasto pyytää kirjaston kahvilan yrittäjätoimintojen järjestämisestä kiinnostuneita henkilöitä ilmoittautumaan neuvottelumenettelyä varten. Tervetuloa kaikki forssalaiset itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuksiin! Forssan kaupunki Tervetuloa Humppilan itsenäisyyspäivän juhlaan 6.12.2017 Klo 10 Jumalanpalvelus ja seppeleiden lasku Humppilan kirkossa Klo 11.30 Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuusto puheenjohtajien kättely tervetulomalja ja cocktailpalat Klo 12 Ohjelma Kunnanjohtajan tervehdyssanat Koululaisten esitys Juhlapuhe: Maakuntaneuvos Eeva Nurmi Musiikkiesitys: Axel Syväsalo ja Virpi Suoranta-Syväsalo Yläkoululaisten puhe: Sonja Leppäniemi, Wera Kuusisto ja Alinda Oksanen Veteraanikuoro esiintyy Maamme-laulu yhteislauluna Tilaisuus päättyy kahvitarjoiluun, josta vastaavat Humppilan Maaja kotitalousnaiset. klo 17.30 19.30 to 14.12. Sami Norr Musiikkia, Matias Pynnönen Suomi-tietovisa Tarjoilua Forssan nuoriso ja liikuntapalvelut. Lisätietoja antaa kirjastotoimenjohtaja Maarit Järveläinen, puh. klo17-19 Kehräämön nuorisotila Wahreeninkatu 11 G Ohjelmassa: Avaus, nuorisovaltuusto vpj. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 31 Suuret kiitokset kaikille seppeletalkoisiin osallistuneille. Perinteistä jouluohjelmaa ja tarjoilua, lisäksi arvontaa. valokuvakooste Forssan Suomi100 -tapahtumista Suomalaista musiikkia, Lounais-Hämeen musiikkiopiston Sinfonietta Juhlapuhe, Katri Pynnöniemi, apulaisprofessori Helsingin Yliopisto ja Maanpuolustuskorkeakoulu Lauluesitys, Elli Lukander Vuoden 2017 Forssan kaupungin kulttuuripalkinto, kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi Forssan Naisvoimistelijat Lumitähdet -ryhmän esitys Maamme-laulu Kunniamerkit Juhlassa on mukana taiteilija Reika Vesalan suunnittelema yhteistaideteos ”Unelmaryijy”, jonka tekemiseen yleisö voi osallistua kirjoittamalla tai piirtämällä omia unelmiaan. Koijärvellä klo 16.00 alkavan jumalanpalveluksen jälkeen, n
Jakso 702. Kausi 2. b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TEEMA & FEM 07.42 Toinen maailma (12). 10.00 Jumalanpalvelus. 10.17 Hajbo-video : Puhutaan kiusaamisesta (S). Namuja. 22.45 Silta (16). 19.00 The Joulukalenteri (7). +12 +14 +6 +5 +19 +7 +8 +15 +15 +25 -3 +12 -2 +6 +16 +10 +13 -1 +4 6.12. Osa 3/10: 22.00 Yle Uutiset. 11.15 Pressiklubi. 19.13–20.05 Matkaaja: Pohjoinen jäämeri. Rastapomo kokkikoulussa. Jakso 10/10. 04.55–05.19 Fameless – tuplajäynät. 06.40 Myyrä ja Panda (S). 02.40 Katastrofin anatomia (7). 1. 17.00 17.55 HS-uutiset ja sää. 16.00 Ninja Warrior. Marja Hintikka ja Vappu Pimiä. 20.30 Yle Uutiset. 06.55 Vili Vilperin seikkailut (7). 10.30 Koko Suomi leipoo. 10,5 mm Virolahti Kylmin 3.12. 11.00 Arena eSports (12). 11.08 Uusi Päivä (S). 20.00 Aira ja viimeiset veteraanit. 14.00 Arktiset vedet. Kausi 3, 8/10. 22.15 Viikon sää. 00.40 Silicon Valley (7). 13.30 Leila kokkaa maalla. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 19.00 Kuka, mitä, milloin?. 40/81. 09.37 Galaxi Play. 09.11 Avaruusapinat (7). Trampoliini. Pääosissa: Johnny Depp, Orlando Bloom, Keira Knightley, Geoffrey Rush, Jack Davenport, Jonathan Pryce. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.25 Billions (7). 11.30 Kokkisota. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 12.40 Dokumenttiprojekti: Vaeltajat. 18.30 Tanskalainen maajussi. 09.00 Hauskat kotivideot. 08.25 Puuha-Pete (S). 13.45 Team Ahma (7). SUB 09.00 Lajinsa viimeinen (S). 16.05 Ampumahiihdon MC: Miesten takaa-ajokilpailu. 14.15 Uutisvuoto. 11.00 Sinikeltaisia unelmia. 07.10 Vili Vilperin seikkailut (7). 12.00 Jumalanpalvelus: Ensimmäinen adventti. oli vuonna 1997 -35,3 °C Kuusamo Lämpimin 3.12. 15.25 Suomen huutokauppakeisari. 18.45 Luontoretkellä: Kauriinvasa. 08.20 Kung Fu Panda (7). 19.30 Tähdet, tähdet. 2, 4/6. 08.05 Näin Norjassa. 19.00 Seitsemän Uutiset. Jakso 703. Kausi 2. 07.25 Ritariprinsessa Nella (S). 13.15 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 16.00 Mestareiden mestari. 14.30 Teknavi. Onnea, Meri ja Vellamo! 6.53 Musarullaa! 7.15 Kimmo Kuu (S). 08.10 Puuha-Pete (S). 19.39 Sportnytt. 13.00 Historia: Taiteen pelastaja. 11.45 Perjantai. Kausi 1, 4/8. 21.00 21.00 Mestareiden mestari. 13.40 Tähtäimessä Korea. 8.44 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 9.00 Galaxi. Pikagraavattu lohi ja naposteltavat itsenäisyyspäivän valvojaisiin sekä French toast eli ranskalaiset köyhät ritarit. 18.00 Ninja Warrior. 00.10 Girls (12). 22.15 Koukussa pornoon (12). 09.21 Tenavat (7). 03.55 Ketonen & Myllyrinne (12). 07.50 Peukaloisen uudet retket (7). 20.00 Haluatko miljonääriksi. 14.00 Ninja Warrior. 13.35 Vaiheessa: Padon purkaja. kutsuu Ville Haapasalon viikonlopuksi lapsuuden maisemiinsa Hollannin Haagiin. 10.00 Makujen viikonloppu. -1 -3 -4 -5 -7 -2 -4 -3 -3 +1 -4 -5 +0 -17 -16 -3 -3 -2 -0 -1 6.12. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 10.40 Uusi Päivä (S). 15.00 Rankat duunit. 16.25 Gladiaattorit. Laulaja Jannika B. 19.00 Seitsemäntoista (12). 23.25 Rysän päällä. 09.55 Yle Uutiset. Kausi 14, 2/8. 19.03 Yle Uutiset. Kausi 7, 8/26. 10.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 09.05 Inhimillinen tekijä. 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 01.35 Mestareiden mestari. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 10/12. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) +4 +4 +4 +4 +4 -2 -2 -1 -1 -2 4 5 5 3 4 4 -3 -1 +1 +1 +2 +3 +5 -14 -12 -4 -2 -1 -1 -1 8 7 6 15 12 6 8 9 10 7 tänään tänään Helsinki +6 Hämeenlinna +4 Joensuu +1 Jyväskylä +2 Kemi +1 Kotka +5 Kuopio +2 Lahti +4 Lappeenranta +3 Maarianhamina +5 Mikkeli +3 Oulu +1 Pori +3 Rovaniemi -2 Salla +0 Savonlinna +2 Seinäjoki +1 Tampere +3 Turku +5 Vaasa +2 4.12. 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Pimeämpi historia. Jutta Gustafsbergin rääkissä Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto. 11.30-14.00 Simpsonit (7). 02.30 Pomo piilossa. 22.35 Farang (16). Liikenneministeri Anne Bernerillä on uusia yllätyksiä Matti Meikäläisen autolle. Lokakuussa vuonna 1997 muun Helsingin nukkuessa tanskalainen vankikarkuri ryösti Palace-hotellin ja teloitti kaksi virkatehtävissä ollutta poliisia. 8.09 Historia hanskassa, Katti Matikainen. 03.25 Ketonen & Myllyrinne (12). 18.17 Muinoset keksivät joulun (7). 20.45 Urheiluruutu. 13.45–14.06 Lasten Suomi 100 vuotta. Teksasilaista grilliruokaa. 09.56 Tipu Touhukas (S). 19.55 Tohtori Raimon joulukalenteri (S). Tabuja auringon alla. 23.45 Ykkösaamu. 15.00 Ninja Warrior. 20.45 Roope Salminen Show. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 3.12. 17.10–17.55 Kotilieden lämpöä (12). 11.00 Soppa365. Vieraana on entinen pääministeri ja puhemies Paavo Lipponen. 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 7.34 Tommin kiertävä sirkus (S). 08.05 Avara luonto: Jylhät Dolomiitit. 16.55 Salibandyn naisten MM: Suomi – Norja. 09.28 Otso ja sopulit (7). 17.00 18.50 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! Osa 3/24. oli vuonna 1980 +9,3 °C Ilomantsi. 00.20 Sub.doc: Maailman kovimmat vankilat. Kausi 2, 9/12. 21.00 21.00 Urheilu-Suomi. 09.05 Winx-klubi (7). 14.25 Grillit huurussa (S). 19.50 Minun New Yorkini. 1/3 Vapaus. 18.44 Tohtori Raimon joulukalenteri (S). Finaali. 00.25–01.25 Hiljainen todistaja (16). 22.25 Tulosruutu. Sarja Suomen itsenäistymisen vuodesta alkaa. Pääosissa: Sean Connery, Nicolas Cage, Ed Harris, John Spencer, William Forsythe. 08.50 HS Lasten uutiset. 22.00– 23.55 ELOKUVA Turisti (12). 04.25 Fameless – tuplajäynät. 09.08 Kesäleiri (7). 21.00 21.05 ELOKUVA Kotikatsomo: Linnan juhlat (7). 01.15 Vampyyripäiväkirjat (12). 12.30 Tinan joulukeittiö. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.26 Keltapaita (S). 23.55 ELOKUVA The Rock – paluu helvettiin (16). 04.40–05.00 Astral-TV. 17.00 17.00 Kansalainen Turhapuro (S). 08.47 Muinoset keksivät joulun (7). 09.28 Hevostila Mistral (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 08.05 Peukaloisen uudet retket (7). Ja tietenkin Paavo Väyrynen, rapapoliitikko. 7.45 Ryhmä Hau (S). Kapteeninkadun poliisisurmat. 17.25 Strömsö. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 The Late Late Show with James Corden. 09.55 Zorro the chronicles (7). Syötti. Sic Transit Imperium. 64/64. Jakso 8/10. 11.10 MasterChef Australia. MTV3 08.00 Hello Kitty – onnistu kanssani! (S). 12.05–12.55 Sohvaperunat. -0 -1 -1 -2 -9 +0 -2 -1 -0 +1 -1 -8 -1 -12 -11 -1 -2 -1 -0 -2 5.12. 08.30 BUU-klubbenin joulukalenteri. 11.36 Uusi Päivä (S). +8 +15 +6 +8 +18 +11 +8 +14 +15 +26 -5 +12 +3 +6 +11 +10 +3 +12 +4 +6 Tiistai -3 3 Keskiviikko -2 1 Torstai -1 3 Perjantai +1 6 Lauantai -0 4 Jokioinen eilen klo 14 +0 °C 5 Lämpimintä eilen klo 14 +4,1 °C Tulliniemi Sateisinta 1.12. 2, 3/10. 1, 7/8. Mamma goes lomalle. 21.00 21.00 ELOKUVA Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous (12). 08.45 Angry Birds Toons (S). 15.05–16.40 Neiti Marple: Syyttömyyden taakka (12). 10.19–10.24 Hajbo Fakta: Keho ja vaivat. 09.35 Urheiluhullut (S). 20.58 Keno. +15 +13 +7 +4 +20 +10 +9 +13 +13 +25 -4 +10 -4 +9 +19 +9 +2 +14 ?0 +4 5.12. 09.14 Kysy Laralta (7). 8.20 Oktonautit (S). Musikaali. 09.51 Taivaankappaleita tähtikauhassa (S). 09.30– 10.00 Lajinsa viimeinen (S). 9 (12). 09.30 Paavo Pesusieni (7). 21.00 Aika on meidän (12). 19.15 X Factor UK. 19.20 Hiihto Extra. 13.40 Mielenrauhaa jouluksi. 23.10 The Joulukalenteri (7). JOULUKUUTA 2017 32 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. Kooste. Tatu ja teekalusto. 18.15 Eränkävijät. 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 23.10 Dok: Kuinka katkaista kierre. 19.08 Urheiluruutu. 21.00 ELOKUVA Bee Season (7). Paluu keskiajalle. 19.10 Tulosruutu. 9. Suuri finaali. 13.05 Urheiluviikonloppu. 08.15 Unna Junná. 10.30 Jaksa paremmin. 23.30 Say What. 01.10–01.40 Inside No. Kausi 1. 20.00 Skavlan. 16.50 Novosti Yle. 03.40 Haapasalo ja kaverit (S). 18.00 Mökkireissu. 22.05 Urheiluruutu. HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 14.55 Köysikiipeilyn SM ja PM. Vampyyri hukassa. 14.40 Norjan radion sinfoniaorkesteri esittää. 18.00 Idols. 09.00 Yle Uutiset. 20.10 Tähtäimessä merivoimat. 15.16 Bartabas Salzburgissa. SUNNUNTAINA 3. 13.55 Yle Live: Anderson .Paak. (7) Jakso 701. +0 -2 -4 -5 -6 +0 -5 -2 -1 +3 -3 -12 -0 -12 -12 -2 -4 -2 -0 -2 Ateena +19 Alicante +12 Bryssel +4 Kööpenhamina +6 Las Palmas +19 Lontoo +10 Madrid +8 Malaga +13 Mallorca +12 Miami +25 Moskova -2 Nizza +10 Oslo ?0 Pariisi +4 Rodos +20 Rooma +8 Tallinna +5 Tokio +12 Tukholma +5 Wien +2 4.12. 16.22 RSO Musiikkitalossa. Pähkinäsuklaata / Merenneitomies ja merirokkopoika V. 17.00 Ninja Warrior. 11.00 Yle Uutiset. 14.06 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu. 09.00 Clay Kids (7). 15.00 Yle Uutiset. 11.30 YK-miehet moottoripyörillä. 06.00 Transformers Rescue Bots (7)
17.30 Sana Jerusalemista. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Todellisia tarinoita. 13.45 Valoksi elämäsi polulle. 19.03 Urheiluradio. 16.55 Syömällä terveeksi. 5.50 Merisää. 11.15 Israel puhuu. 20.00 Yövuoro. 20.00 Lentoturmatutkinta. 3.00 Yle Uutiset. 13.10 Ihminen universumin armoilla. 08.15 Sofian enkelit. 04.35–05.59 Sky News. Suora lähetys. 12.05 Suomi 100: Perintö. 13.30 Avainradio (u). 7.04 Suomi soi. 03.50 Hengenvaarallinen saalis. 08.45 Laula kanssani -karaoke. 12.05 Uskomattomat puumajat. 16.00 Kultakätkön jäljillä. 02.00 Totuuden jäljillä. 12.15 Horisontti: Millainen on sinun Suomesi?. 09.00 Rempalla kaupaksi. 18.30 Charlotte Crosbyn haasteet. Juha Hurme ja teos Niemi. YLE RADIO 1 7.00 Yle Uutiset. 10.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 11.00 Jumalanpalvelus Suomen raamattuopistolta (ei kuulu kaikilla alueilla). 09.30 Andrew Wommack evankeliumin äärellä. 14.05 Uljas universumi. 1.20 Yöradio. 12.15 Lentoturmatutkinta. 16.00 Leijonan luola Kanada. 6.00 Yle Uutiset. 8.30 Junioriavain. 20.00 Paimenpojasta Inkerin piispaksi. 9.55 Alueellista ohjelmaa. 01.00 Lentoturmatutkinta. 15.55 Tahdon morsiuspuvun!. 9.10 Sää. 22.30 Jerusalemin uutislinja. 08.15 Arvokaman etsijät. 08.40 FOX Kids: Yu-Gi-Oh! GX (7). 01.00 Rouva Ministeri (12). 10.00 Yle Uutiset. 13.02 Minä uskon (u). 17.00 Panttilainaamo UK. 14.05 Kohteena Pluto. Pääosissa: Telo Malase, Rongo Tupatea Kahu, Pat Evison, George Henare, Anzac Wallace.. 23.00 ELOKUVA Last Action Hero (12). 11.20 Romut rahaksi. 11.03 Perttu Häkkinen. 16.00 Derek Prince. 22.00 Valtiatar (12). 6.03 Sää. Kirjailija Juha Hurmeen Niemi on melkein kuin Suomi. 02.40 Lentoturmatutkinta. 20.00 Sanan ja runon tuoksua. 0.00 Yöradio. 21.00 Minä olen Jazz. 02.05 Jon ja Kate + 8. 12.10 Vanhat talot kuntoon. 22.00 Lähetysraportti. 17.30 Panttilainaamo. 10.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 06.00 LIVE: Astral-TV. 01.05 Sisarvaimot. 04.20 Vankilassa ulkomailla. 9.20 Sana ja armo. 06.25 FOX Kids: Karhuherra Paddington (S). 09.45 FOX Kids: Transformers (7). 10.00 Rikotusta eheä. 16.10 Lindgren & Sihvonen: Vieraana tasavallan presidentti Sauli Niinistö. 06.00 LIVE: Astral-TV. 11.55 Jotain lainattua, jotain uutta. 19.30 Viva Girls. 22.00 YleX Etusivu – Viikon Parhaat. 5.02 Melkein hereillä. 18.30 AlfaStudio. 18.55 Aavan meren tuolla puolen: amerikansuomalaiset ja musiikki. 15.05 Sofian enkelit. 20.30 Upea lihava elämäni. 06.35 FOX Kids: Velhokoira Merlin (S). 0.00 Arkisto: Naispappeus. 11.00 Bäkkäri. YLE PUHE 7.00 Yle Uutiset. 00.30 Raamattu puhuu sinulle. 10.03 Sää. 19.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 23.00–00.00 Hubble – tehtävänä maailmankaikkeus. 22.00 Nettideittaajat. 18.00 House (12). 11.00 Jumalanpalvelus Vaajakosken baptistikirkosta. 03.05–05.00 Astral-TV. 00.00 Koputus. 17.30 Varastojen metsästäjät. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Criminal Minds (16). 13.03 Radio Suomen sunnuntai. 10.00 Rempalla kaupaksi. 04.40 Ensitreffit alttarilla USA. 14.30 Pawson. 0.05 Yöradio – tunti 60-lukua. 15.00 Radioteatterin valiouusinta: Seitsemän veljestä, osa 26/30: Terve, Jukola, kasoinesi, peltoinesi, niittuinesi. 18.00 Tuomasmessu. 08.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 8.02 Lasten makasiini. 13.00 Rikkaiden panttilainaamo. 16.55 Tahdon morsiuspuvun!. FRII 08.15 Amerikan suloisimmat lemmikit. 17.15 Kuusi kuvaa. 17.00 Varastojen metsästäjät. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.10 Criminal Minds (16). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Aivopelit. 0.30 Raamattuavain Extra (u). 14.03 Pääministerin haastattelutunti. 01.50 Criminal Minds (16). 20.30 Gloryline. 15.02 Itäraportti (u). 15.05 Mikä voisi mennä pieleen?. 15.00 New Jerseyn täydelliset naiset. 13.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 13.00 Yle Uutiset. 17.00 Unelmarempat. 19.00 Suuri pyöräilyhuijaus. TV7 08.30 Theo ja ystävät. Nancy Spielbergin elokuva amerikanjuutalaisista lentäjistä, jotka ottivat valtavan henkilökohtaisen riskin osallistuakseen Israelin vapaussotaan 1948, vain muutama vuosi natsien kuolemanleiriltä vapautumisensa jälkeen. 15.00 Hubblen kosminen matka. 22.00 The Long Road Home. 16.00 Yle Uutiset. 21.10 ELOKUVA Keinottelua (16). 18.00 Harley and the Davidsons (12). 11.00 Ummikot ulkomailla. 12.40 Ammattina sankari. 07.20 Yllätysremontti. 18.00 Science of Stupid. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Elastinen feat. 22.05 Aspekti. 22.00 Maailman suurin valkohai (12). 07.55 Jotain lainattua, jotain uutta. 20.00 Yle Uutiset. 02.55 Viidakon kultaa. 19.08 Aavan meren tuolla puolen: amerikansuomalaiset ja musiikki. 10.25 Romut rahaksi. 21.40 Urheiluradio. 20.02 Viikon debatti (u). 00.40 Armon kalliolla. Jännittävä draama kaukaisella, trooppisella saarella elävästä heimosta, joka ottaa huomiinsa mereltä tulleen, kuuron orpopojan. 00.30 Science of Stupid. 18.00 Panttilainaamo. FOX 06.00 Sky News. 00.00 Panttilainaamo UK. 21.50 Merisää. 02.15 Paratiisihotelli Norja (7). 15.55 Yle News. 20.00 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 22.00 Leijonan luola USA – diilin jälkeen. 15.00 Juhlapyhät. 15.00 Politiikkaradion viikko. 16.25 Tahdon morsiuspuvun!. 19.00 Varastojen metsästäjät: IsoBritannia. 07.20 Metsurit suolla. 00.35 Bad Judge (12). 19.00 Kokkisota. 16.30 Superkirja. 14.00 Rikkaiden panttilainaamo. 03.35 Rakkauden perässä etelään (S). 16.05 Urheiluradio. Pappi pitää poikaa paholaisena, joka on syypää heimoa piinaaviin vaikeuksiin. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 9.05 Urheiluradio. 23.00 Liv D: Skandaalista kuuluisaksi (12). 17.00 ELOKUVA Rautarouva (12). 22.30 Ajankohtaista Lähiidästä. 8.40 Radio Suomen sunnuntai. 19.00 ELOKUVA Fracture – murtumaton (12). 14.02 Raamattu (u). 15.35 Arkisto. 07.00 FOX Kids: Shimmer ja Shine (S). 00.00 Tappava rakkaus. 10.00 Yle Uutiset. 18.03 Urheiluradio. 17.00 Arctic North. Häikäisevä Meryl Streep tähdittää kahdella Oscarilla palkittua draamaelokuvaa, joka luotaa Margaret Thatcherin elämää lapsuudesta aina politiikan huipulle saakka. 10.00 Romut rahaksi. 17.55 MasterChef USA. 11.00 New Yorkin luksuslukaalit. 06.40 FOX Kids: Teletapit (S). 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 16.05 Urheiluradio. 11.45 Café Raamattu Special. 19.03 Jazzklubi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.30 Jerusalem studio. 20.50 Kalle Haatanen. 00.00 ELOKUVA Kuinka hukata kundi 10 päivässä (7). 17.02 Sana elää. 18.00 Yle Uutiset. 12.40 Radio Suomen sunnuntai. 23.00 Empire (12). 8.05 Juuso Pekkinen: Kuvataiteen Suomi 100: pakkopullaa vai mahdollisuuksien juhlavuosi?. 00.00 Science of Stupid. 23.00 Arman ja Sambian lapsimorsiamet (7). 11.00 Yle Uutiset. 09.00 FOX Kids: Smurffit. 23.10 Yöklassinen. 1.02 Yöradio. 14.00 Yle Uutiset. 15.10 Pelastusarmeija – auttava käsi. 06.25 Autonraadot rahaksi. 02.40–03.37 Kissakuiskaaja. 12.05 Urheiluradio. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 18.00 Kosketuskohta. 21.30 Kamera käy. 10.02 Viikon teos (u) (ei kuulu kaikilla alueilla). 14.00 Pawson. 09.00 Raamatun kertomuksia. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 New Yorkin luksuslukaalit. 21.55 Radio Suomen sunnuntai. 22.30 Bad Judge (12). 13.25 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 20.03 Urheiluradio. 20.15 Sanaa naisilta. 05.10–05.59 Huumebisnes Oy (16). 20.00 Jazzklubin illan keikka. 22.00 Käännekohta. 12.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 21.00 Harkimot. 9.05 Pyhäpäivän esittely. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.25 FOX Kids: Casperin kummituskoulu (7). 20.00 Toisenlaiset äidit. 18.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Marko Lönnqvist. Poika ystävystyy valkoisen kilpikonnan kanssa, mikä lisää vettä ilkeän papin myllyyn. 12.40 Kaikki koirista: rotuopas. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.00 New Jerseyn täydelliset naiset. 12.07 Radio Suomen sunnuntai. 03.15 Paratiisihotelli Norja (7). 7.58 Hyvää huomenta. 11.03 Maisemakuvia Suomesta – Jaken ja Pekan sinivalkoiset silmälasit. 21.30 Taivaan ja maan väliltä. 11.00 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 16.00 Saturnus lähikuvassa. 20.00 Kauneuden hinta. 11.00 Yle Uutiset. 9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio. 23.00 Evakuoikaa Maa. 06.15 FOX Kids: Karhuherra Paddington (S). 17.55 Apua, mikä tauti!. 18.50 Häät sulhasen tapaan Special. 7.50 Merisää. SUNNUNTAINA 3. 01.30 Madventures III (12). 12.05 Urheiluradio. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 01.35 50 tapaa eliminoida äiti. 12.57 Radio Suomen sunnuntai. 16.55 MasterChef USA. 12.02 Raamattubuffet. 17.00 Uuden Musiikin Viikko (u). 18.05 Aavan meren tuolla puolen: amerikansuomalaiset ja musiikki. 04.40– 05.29 Teksasin riistanvalvojat. 4.02 Melkein hereillä. 13.00 Sinkkuillallinen. Kenttäpostia. 12.50 ELOKUVA Usko koetuksella (S). 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 19.00 Fast n’ Loud. 11.50 Lyödään ällikällä. 22.05 Yöhitaat. 14.03 KulttuuriCocktail. 19.30 One Way. adventin Klassista kahteen. 09.05 Uskomaton eläinlääkäri Pol. Elokuva: Rautarouva Hero klo 17.00. 9.00 Yle Uutiset. 09.05 TV Shop Tvins. 14.00 Jättimäiset rakennusurakat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Katie Pricen hullu elämä. 15.00 Leijonan luola Kanada. 00.00 Jane the Virgin (7). 21.00 Äärimmäiset kauneusihanteet. 1.35 Minna Pyykön maailma. 8.05 Radio Suomen sunnuntai. 2.51 Yöradio. 21.00 Dian Fossey: Sumuisten vuorten salaisuudet. 02.45 CSI: Miami (16). 15.45 ELOKUVA Nanny McPhee ja suuri pamaus (7). JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 33 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT TLC 07.05 Akvaariomestarit. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 9.00 Yle Uutiset. 16.30 Varastojen metsästäjät. 14.45 Ihanat kamalat lemmikit. 14.00 Yle Uutiset. 08.50 Jotain lainattua, jotain uutta. 3.02 Kuuntelijan lista. 9.00 Yle Uutiset. 15.03 Sunnuntaivieras. 14.55 Amerikan lapsimissit. 17.30 Tahdon morsiuspuvun!. 2.00 Arkisto: Naisten työt. 14.00 Riikan tähtitarha: Vieraana laulaja-pianisti Vilma Talvitie. 10.04 Maisemakuvia Suomesta – Jaken ja Pekan sinivalkoiset silmälasit. 12.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 21.00 Kohti joulun sanomaa. 21.02 Ajankohtainen Patmos. 6.04 Melkein hereillä. 03.40 The Walking Dead (16). 16.00 Tunnelbanan. 01.55 Viidakon kultaa. 13.55 Radio Suomen sunnuntai. 22.00 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva. 12.00 Sinkkuillallinen. 00.05 Mertaranta ja legendat. 12.00 Rantavahdit (7). 03.45 Kadonneet. 08.10 Maailman oudoimmat. 10.45 ELOKUVA A Story of Love (7). 17.00 Ralph Laurenin luksusautot. 22.00 NCIS Rikostutkijat (12). HERO 09.10 ELOKUVA Valkoinen kilpikonna (7). 11.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 09.00 Lähetysraportti. 00.30 Panttilainaamo UK. 09.00 Haapasalo goes lomalle. 23.15 Criminal Minds (16). 17.05 Urheiluilta: Menestyksekkään urheilujan uran vaatimukset. 20.08 Sää. 09.05 TV Shop Tvins. 08.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 12.55 Tohtori Raimon joulukalenteri. 21.03 Kansanradio. 13.00 1. 20.30 Markku Toimela – Monen toimen mies. 7.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset. 16.00 Varastojen metsästäjät. 22.00 Maailman julmimmat sarjamurhaajat. 16.10 Akuutti. 17.00 Challengerin tuho. 12.45 Merisää. 01.50– 02.40 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 2.00 Yle Uutiset. 18.00 Hoosiannaa laulamaan!. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.30 Uutisia ja tiedotteita. 13.00 Koko Suomi leipoo. 11.00 TV7 Jerusalem Uutiset. 04.15–05.00 Astral-TV. 07.50 FOX Kids: Blaze ja monsterikoneet (S). 14.10 Eläinten pelastajat. 19.00 Palaako pohjaan, Gordon Ramsay?. 05.40–09.40 Yön AVA. 13.10 Lentoturmatutkinta. 18.50 Merisää. 14.00 Remppa vai muutto. 07.25 FOX Kids: Dora ja ystävät (S). 8.20 Radio Suomen sunnuntai. 02.15 Madventures III (16). 10.00 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 03.30 Autojen ensiapu. 23.03 Yöradio. 23.15 ELOKUVA V/H/S/2 (18). 23.35 Hääpukuja kurvikkaille. 17.15 Kissankehto – Susanna Vainiola. 12.08 Kansanradio. 09.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 23.05 Leikola ja Lähde. ALFATV 08.00 Kosketuskohta. 13.30 Australian rajalla. KUTONEN 06.15 Metsurit suolla. 8.45 Radiopyhäkoulu. 12.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 2.45 Sana Jerusalemista (u). 01.00 Panttilainaamo UK. 22.00 Yle Uutiset. 09.20 Kissakuiskaaja. 7.53 Radio Suomen sunnuntai. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Unelmarempat. 13.00 Elixir. 9.05 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Varastojen metsästäjät. 7.45 Tarinoita lapsille: Julma lohikäärmekunigas, osa 2/2. JIM 05.00 Astral-TV. 01.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 19.30 Täältä tulee Honey Boo Boo (S). 10.03 Jussi Heikelä. 22.05 Avaruusromua: Karikkoisilla kivisaarilla, vanhassa majakassa ja Japanin yössä. 21.30 Viron pastorit areenalla. 15.00 Jättimäiset rakennusurakat. 07.15 Muinaiset salaiset kansiot. 08.50 Panjo ja Kani. YLEX 6.30 Poikelus ja Hätönen – Viikon Parhaat. 04.35–05.22 Rysän päällä. 01.00 Arctic North. 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 21.00 Verisukulaisia. 06.30 FOX Kids: Karhuherra Paddington (S). 18.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 10.00 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 19.00 Rikkaiden panttilainaamo. 18.30 Panttilainaamo. 5.52 Melkein hereillä. 23.00 Roomalaiskirje. 21.00 Yle Uutiset. 7.03 Puheen Aamusta. 13.55 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 12.30 Rantavahdit (7). 21.00 ELOKUVA Uhrilampaat. 01.00 Mertaranta ja legendat. 13.30 Minna Pyykön maailma. 18.55 Alastomat treffit. 20.00 Grillit huurussa (S). 9.55 Tampereen Aleksanterinkirkon kellot kutsuvat. 19.00 YleX Ilta – Viikon Parhaat. 02.55 Tosi kyseessä. 12.07 Puheen Viikko 12.07 Rotuopin kahdeksat kasvot Osa 7/8 Elämään arvottomat. 21.00 Kaasujalka. 19.55 PyeongChang 2018 – Kohti Koreaa: Alppihiihto. 18.00 Tahdon morsiuspuvun!. 16.05 Faunin iltapäivä. 21.00 Neliulotteinen maailmamme. 12.05 Musiikkikamari. 13.55 Kissakuiskaaja. 06.20 FOX Kids: Karhuherra Paddington (S). 12.25 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 13.10 Bronxin eläintarha. 2.00 Raamattu kannesta kanteen(u). 16.02 Rauhanrakentajat – Anssi ja Mikko (u). 21.00 Criminal Minds (12). 15.30 Radio Suomen sunnuntai. 23.00 Pahan verkosto. LIV 05.00 Astral-TV. 8.45 Romano mirits. 05.15–06.06 Tykkää mun ravintolasta. 18.30 Science of Stupid. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.10 Breaking Amish (7). 11.05 Sisarvaimot. 20.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. Elokuva: Valkoinen kilpikonna Hero klo 09.10. 15.00 Remppa vai muutto. 04.30 Rakkauden perässä etelään (S). 19.00 Urheilu-Suomi: Kyllä ennen oli kaikki paremmin keihäänheitossakin – vai oliko?. 11.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 01.50 Dian Fossey: Sumuisten vuorten salaisuudet. 10.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 03.00 Kardashianit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.35 Rakkauden perässä etelään (S). 12.59 YleX Viikonloppu. 16.00 Neljät häät Amerikassa. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 4.00 Arkisto: Lähikuvassa kuluttaja. 15.00 ELOKUVA Kuninkaan puhe (7). 20.09 Aavan meren tuolla puolen: amerikansuomalaiset ja musiikki. 10.45 Virsivartti (u) (ei kuulu kaikilla alueilla). 12.50 Sana koskettaa (u). 20.00 Wheeler Dealers. 10.00 Jumalanpalvelus Tampereen Aleksanterinkirkosta. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 7.03 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana pianotaiteilija Kimmo Salonen. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 09.10 TV Shop Tvins. 23.05 Teksasin riistanvalvojat. TV5 06.00 Kakkukuningas: Paras leipuri. 9.10 Arjen tulevaisuus: Mitä syömme tulevaisuudessa?. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.25 Hääpukuja kurvikkaille. 01.00 Chris Hansen ja tappajan vaisto. 10.55 Romut rahaksi. RADIO DEI 7.45 Virsivartti. 12.55 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 00.05 Suurenmoiset morsiamet. 08.15 FOX Kids: Yo-kai Watch (7). 12.15 Lentäjien mahdoton tehtävä. 18.00 Unelmarempat
Johtokuntaan valittiin Eero Hirvikoski, Timo Norri, Keijo Saha, Päivi Kallionpää, Annikki Jokinen, Minna Aaltonen, Matti Kojonsaari ja Marjut Kallioinen. • Kauan eläköön Suomi isänmaallisen runon iltapäivä Jokioisten Paanan koululla klo 14. Työvoimaa pitää lisätä nykyisestä. –?Tykkään kaikesta vanhasta. Pimeä päättyy klo 8.14 ja alkaa klo 16.16. Huomenna • Suomi 100 -juhla Esperi Hoivakoti Puuvillassa klo 16.. Ylivoimaisesti eniten yleisön ääniä sai Veera Vuorentaustan työ Onnela. Avoimen sarjan voiton vei Oona Tapiomaa ja haastesarjan voitto meni kaksikolle Emilia Lyytinen ja Silja Valta. Niemi pelasti kesäkuussa Ypäjällä palamaan syttyneen talon asukkaan ripeällä toiminnallaan. –?Kiitos kaikille. –?Moni ei poikkea Ypäjänkylän myymälään asti, koska se on niin pitkän matkan takana, Kolinkanta harmitteli. Autoista ja koneista, Kolinkanta kertoi teostensa taustasta. MARKKINOILLA PALKITTIIN myös piparkakkujen tekijöitä. –?Hänen tekonsa oli äänestäjien mielestä koskettava, Reijonen sanoi. Kun mietitään kustannuksia, kannattaa laskea, kuinka paljon ennaltaehkäisevää työtä perheisiin voidaan järjestää yhden lapsen huostaanoton hinnalla, puhumattakaan yhdenkin huostaanoton aiheuttamista inhimillisistä kärsimyksistä, paikallisjärjestö perustelee. En tiedä, mitä sanoa. Forssan keskustalaiset ehdottivat kokouksessa kolmen uuden lapsiperheiden kotipalvelun työntekijän palkkaamista Hykyn ja jatkossa tulevan maakunnan palkkalistoille. Ulla Jäske Ypäjä Ypäjäläinen Eetu Niemi sai Kulttuuri Puomin järjestämillä Pertunkaaren joulumarkkinoilla Vuoden ypäjäläinen teko 2017 -palkinnon. • Perinteiset joulumyyjäiset Ystävän Kammarilla klo 12–14. Vuorentausta kilpaili alle 13-vuotiaiden sarjassa. FL PANKAIS POIKETEN Tänään • Joulumyyjäiset Koijärvitalolla klo 11–15. SUNNUNTAI 3. Markkinoilla hän kiertää ahkerasti Hyvinkäätä ja Riihimäkeä myöden. –?Olen keskustellut kyläläisten Veera Vuorentaustan työ Onnela sai eniten ääniä piparkakkutalokilpailussa Ypäjällä. Uskon, että moni muukin olisi tehnyt saman, minkä tein, Niemi sanoi vaatimattomasti. Myynnissä oli muun muassa teos 100-vuotiaasta höyryveturi Sohvista. KUNNANJOHTAJA Sam Vuorinen oli kuntalaisten tavattavissa Pertunkaaressa. –?Viisi työntekijää viiden kunnan alueella on vain liian vähän. Toiminnantarkastajina jatkavat Anne-Mari Aalto ja Rauni Vähä-Pietilä ja varatoiminnantarkastajiksi valittiin Kalle Korvenoja ja Ljudmila Paajanen. Päiväkodissa työskentelevä Hämäläinen käyttää menetelmää usein lasten kanssa, sillä moni lapsi on vaille kosketusta. 34 FORSSAN LEHTI AJASSA Ajassa SUNNUNTAINA 3. Ehdolla oli kuusi tekoa, mutta Kulttuuri Puomin puheenjohtaja Katriina Reijonen totesi, että vaikka äänimäärä oli tasainen, niin Niemen nimi nousi ylitse muiden. Ypäjänkyläläinen Anne Kolinkanta myi tekemiään keramiikkatuotteita markkinoilla. Mansikkamäki jatkaa Forssan Keskustan johdossa Keskustan Forssan kunnallisjärjestö valitsi syyskokouksessa puheenjohtajaksi jatkamaan Pentti Mansikkamäen. KUVAT: Lassi Puhtimäki Teija Hämäläinen antoi Sam Vuoriselle satuhierontaa. JOULUKUUTA Onnela löytyy Ypäjältä Pertunkaaren joulumarkkinoilla palkittiin piparkakkujen tekijöitä ja vuoden ypäjäläinen teko. • Forssan Joulu Forssan torilla, ohjelma alkaa klo 16. JOULUKUUTA 2017 Meri, Vellamo Huomenna: Aira, Airi Aurinko nousee Forssassa tänään klo 9.12 ja laskee klo 15.19. Varapuheenjohtajana jatkaa Hannu Ylitalo ja sihteerinä Liisa Tonteri
19: 38. –?Aion rauhoittua perheeni kanssa Pohjanmaalla, Vuorinen kertoi ja lähti kokeilemaan ypäjäläisen Teija Hämäläisen satuhierontaa. FL Onnela löytyy Ypäjältä Veera Vuorentaustan työ Onnela sai eniten ääniä piparkakkutalokilpailussa Ypäjällä. Tämä on jo viides vuosi, kun eugalaiset poikkeavat isojen kaupunkien välissä joulun kynnyksellä myös Somerolle. KUVAT: Lassi Puhtimäki Mieskuoro Euga konsertoi Somerolla Forssan Lehti Nuorten miesten huippukuoro Mieskuoro Euga on somerolaisille tuttu vieras. FORSSAN LEHTI 35 AJASSA SUNNUNTAINA 3. Kuusivuotiaan Eugan joulukonserttiohjelmistoon on ehtinyt myös jo muodostua muutamia klassikoita ja osaa niistä päästään kuulemaan tänäkin vuonna. PÄIVÄN SANA kanssa muun muassa ajonopeuksista. Moni on sitä mieltä, että kuskeilla on raskas kaasujalka Loimaantiellä, Varsanojantiellä ja Ypäjäntiellä, Vuorinen kertoi. Hankien kätkemää -kiertue pysähtyy Someron jälkeen Tampereella, Turussa ja Helsingissä. –?Sain lahjaksi tontun, johon voi ripustaa lyhdyn. Hankien kätkemää -joulukiertueen pääteoksena Someron kirkossa kuullaan tänä vuonna kokonaisuutena ensiesityksensä saava säveltäjä Jukka Linkolan Jouluntähti -sarja. Jouluna Vuorinen lähtee 700 kilometrin päähän sukuloimaan. Myös kulttuuripalvelut ja yritystoiminta nousivat esille. Näitä aiemmilta vuosilta tuttuja teoksia ovat muun muassa konsertin avaava Armas Maasalon ”Joulun kellot” sekä Mikko Sidoroffin moderni kuoroklassikko ”Pyhä yö”. KUVA: Jaakko Parvaala He huusivat: – Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa! Luuk. –?Olen kuitenkin kotiutunut kylälle, vaikka työpäivät venyvätkin pitkiksi. klo 19. Vuorisella on tasan puoli vuotta kunnanjohtajan pestiä takanaan eikä vapaa-aikaa jää juuri muuhun kuin lenkkeilyyn. Keskustelujen jälkeen Vuorinen kiersi myyntikojuja ja osti ainakin heijastinhanskat ja hevosheijastimen. JOULUKUUTA 2017 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Konsertti Someron kirkossa torstaina 7.12
49€ /kk Johanna Uoti 040 861 0041 www.tiimi-ikkuna.fi Kimmo Uoti 0400 532 698 “Kirkkahasti paremmat” IKKUNAREMONTTI SUUNNITTEILLA. Suomi 100 -asusteet juhlaan kuin juhlaan PizzaBuffa Forssa, Tapulikuja 6 buffa.fi PizzaBuffan lounas 9,90 MAANANTAI 4.12 Kaalikääryleet, pippuripossu TIISTAI 5.12. pukupaidat . Tervetuloa. Transporter alk. 422 2438 www.forssanpoika.fi MIES! Pukupaidan ostajalle taskuliina KAUPAN PÄÄLLE 10.12. taskuliinat . Kotzonet ja muut herkut myös verkkokaupasta KOTIPIZZA.FI Kotipizza Forssa Torikatu 1 (torilla), 30100 Forssa Puh. asti YKSILÖLLISET ASUT . Päivystämme ensi viikolla Torikatu 10, Forssa ma-ti klo 10-13 to klo 13-17 Koeajettavana laaja valikoima Volkswagen-malleja. SUNNUNTAINA 3. Lihapullat, aurajuustobroiler PERJANTAI 8.12. 040 588 6496 info@tammelankuntoaitta.fi Tervetuloa Lisäksi arvontaa, veloituksetta treenaamaan klo 12-15, sekä kahvitarjoilu. Joulupöytä S-Etukortilla 13,90 klo 10.30-19 SUNNUNTAI 10.12. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. 03 435 6055, avoinna: ma-la 11–21, su 12–21 KOTZONET 90 9 KPL ALK. ON REMONTTIPÄIVÄ, olemme suljettuna Tiistaista 5.12. 1 | P. -solmiot . Yhdistetty EU-kulutus 6,1–8,3 l/100 km, CO?-päästöt 159-217 g/km. Demo Tour -kiertueella mukana myös Volkswagen Hyötyautot. Uunilohi MA–LA klo 10.30-15, SU klo 11-17 Lounas sisältää salaattipöydän, pizzat, juomat ja kahvin. klo 9–17. Uunimakkara, sitruunainen kalaleike KESKIVIIKKO 6.12. KOTIPIZZAN TAPA SYÖDÄ SALAATTIA. Kaikkien koeajaneide n kesken arvotaan Nokian Hakkapeliit ta 9 -talvirengas sarja Volkswagen Demo Tour Katso koeajettavien autojen tarkat tiedot www.demotour.fi Forssan Laatuauto Aukeentie 2, Forssa, vaihde 03-4249 300 Automyynti: ma–pe 9–18, la 10–14 www.forssanlaatuauto.fi Pia HeidenstrauchHarteva 044 5601 691 Vesa Kantonen 044 5601 692 Raimo Alanko 044 5601 693 Esa Pohjonen 044 5601 694 Jouni Lounas 044 5601 682 Varaa huoltoaika netissä – forssanlaatuauto.fi Volkswagenja Seat-huolto ja -varaosat palvelevat ma 8-18, ti-pe 8-16.30, huolto 03-424 9324, varaosat 03-424 9336 Kiertue meillä maanantaina 4.12. Kuvien autot erikoisvarustein. JOULUKUUTA 2017 36 FORSSAN LEHTI Tervetuloa avajaisiin ti 5.12 Kakkukahvitarjoilu! Keskuskatu 23 A, JOKIOINEN www.vihersi.fi MA-PE 9-18, LA 9-16, SU 10-15 Kukkakimppuja Suomi 100 v väreissä! Ko ot: S-8 XL Forssa, Sibeliuksenk. puvut . KOTIPIZZAN TAPA SYÖDÄ SALAATTIA. Joulupöytä S-Etukortilla 13,90 klo 10.30-20 LAUANTAI 9.12. 30 599 €, hinta CO?-päästöllä 124 g/km. 1. VUOSIKORTTI -30% 6 KK KORTTI -20% 3 KK KORTTI -10% Tarjous on voimassa 3.-9.12.17 Forssan Lehden lukemiseen käytetään keskimäärin 23 minuuttia tnS-Gallup Forssan markkina-alue 2015 Forssan Lehti kiinnostaa! AUTOKAUPPOJEN mainontaa seurataan mieluiten Forssan Lehdestä! (alueellinen ostokäyttäytymistutkimus kevät 2017, KANTAR Tns). 2,90€ Glögitarjoilu ”Kirkkahasti paremmat” alk. KOTZONET 90 9 KPL ALK. • e-Golf 100 kW (136 hv) automaatti • Golf GTE 1.4 TSI Plug-In-Hybrid 150 kW (204 hv) DSG-automaatti • Golf GTI Performance 2.0 TSI 180 kW (245 hv) DSG-automaatti • Golf R 2.0 TSI 228 kW (310 hv) 4MOTION DSG-automaatti • Golf Variant GTD 2.0 TDI 135 kW (184 hv) DSG-automaatti • Passat Alltrack Biturbo 2.0 TDI SCR 176 kW (240 hv) 4MOTION DSG-automaatti • Arteon R-Line 2.0 TSI 206 kW (280 hv) 4MOTION DSG-automaatti • Caddy Maxi Highline 2.0 TDI 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti • Transporter 2.0 TDI 150 kW (204 hv) 4MOTION DSG-automaatti • Amarok DC Highline 3.0 TDI 165 kW (225 hv) 4MOTION automaatti • Multivan Highline 2.0 TSI 150 kW (204 hv) 4MOTION DSG-automaatti Passat Variant alk. klo 12-15 Tammelantie 38, Tammela Puh. normaalisti avoinna TERVETULOA! Hyvät synttäritarjoukset, vaikkapa joululahjaksi. Yhdistetty EU-kulutus 3,8-7,3 l/100 km, CO?-päästöt 96-167 g/km. Itsenäisyyspäivän Buffa13,90€, tarjolla 11-17 TORSTAI 7.12. 5-10V. 32 121 €, hinta CO?-päästöllä 159 g/km. Puh. yhdistelmäpuvut . Kotzonet ja muut herkut myös verkkokaupasta KOTIPIZZA.FI Kotipizza Forssa Torikatu 1 (torilla), 30100 Forssa Puh. 03 435 6055, avoinna: ma-la 11–21, su 12–21 MAANANTAINA 4.12. 6,90€ ALLE 5V. solmiot, rusetit . 422 2438 www.forssanpoika.fi Forssan Poika Forssan Poika MIESTEN ASUSTEITA Kun hal uat pal vel ua! Forssa, Sibeliuksenk. klo 10–18 ja tiistaina 5.12. 1 -VUOTIS SYNTYMÄPÄIVILLEMME Tammelan Kuntoaittaan TÄNÄÄN sunnuntaina 3.12
Koti ASU | SISUSTA | RAKENNA | REMONTOI | ASUNTOKAUPPA Sunnuntai 3.12.2017 Aggressiiviset ovelta ovelle -kauppiaat huolestuttavat Nuohousalan Keskusliittoa ja paikallisia nuohoojia. Nuohooja pitää huolta piipusta
–?Heidän hintansa oli 2000 euroa, kun toisella firmalla sen olisi saanut 1600 eurolla. –?Sieltä kerrottiin, että hormi on hyvässä kunnossa. Joku tarjoaa ikkunaremonttia, toinen rännikauppoja ja kolmas hormin korjausta. KARTOITUS OLI ilmainen, mutta tarjous ei ollutkaan tarjous vaan tilaussopimus. Jos ongelmia on, nuohooja kertoo siitä asiakkaalle ja vaurio pitää korjata. FL Joonas Ortio nuohoaa omakotitalojen piippuja säännöllisesti. –?Asiakkaat ovat kertoneet useammasta vastaavasta tapauksesta, Ortio sanoo. KUVA: Lassi Puhtimäki Nuohooja tarkastaa piipun kunnon . Lukija oli perunut tilaussopimuksen hyvissä ajoin, koska hän tarkisti netistä, miten paljon hormin korjaus maksaa muualla. –?Pienempiä vaurioita tulee eteen viikoittain, esimerkiksi kiukaan pesä on voinut alkaa halkeilla. Nainen harmitteli, että hän kertoi kalliimman yrityksen miehille, että hän pelkää tulipaloa. Miehet sanoivat myös, että he täyttävät kotitalousvähennyskaavakkeet valmiiksi eikä talon omistajan tarvinnut tehdä muuta kuin maksaa ja viedä paperi verotoimistoon. –?Korjaajat eivät maininneet mitään peruutusajasta tai siitä, että kyse oli tilaussopimuksesta. Miehet kävivät katolla, todennäköisesti pudottivat savupanoksen ja ottivat kuvan piipun yläpäästä. Piirinuohooja käy nuohoamassa omakotitalon piipun säännöllisesti kerran vuodessa. . JOULUKUUTA 2017 Ulla Jäske Forssa Omakotitalojen ovilla käyvät remonttien kauppaajat epäilyttävät yhtä sun toista asukasta. –?Olivathan he ymmärtäväisiä ja miellyttäviä, mutta selväähän se on, että he luulivat, että yksinäistä naista on helppo höynäyttää. Ortio sanoo, että esimerkiksi käyttökiellolla uhkaaminen ei kuulu ammattimaiseen toimintaan. –?Piipun massaus ei sivuuta vuosinuohousta. Vapaaajanasunnon piiput nuohotaan kolmen vuoden välein. F I KEITTIÖMAAILMA FORSSA Rautatienkatu 19 MA-PE 10-17, LA 10-13 Marja Eurajoki, 0400-808 767 Marja Kylä-Markula, 0400-557 172 TOIMI HETI Talven parhaat asennusajat varataan nyt! Palvelukokonaisuus suunnittelusta asennukseen takuutyönä.. Tosiasiassa savu oli hormin pohjalla. Nuohoojan on ilmoitettava vioista ja puutteista kiinteistönomistajalle ja pelastuslaitokselle. Forssan Lehden lukija törmäsi hormin korjaajiin naapurinsa kautta. Ortio lisää, että ovelta ovelle kauppiaat ovat kertoneet mahdollisille asiakkailleen, että he tekevät yhteistyötä nuohoojien kanssa. –?Kuvassa näkyi, miten savu muka kulkee hormista toiseen. Tilaussopimuksen peruuttamiseen oli 14 päivää aikaa. –?Miksi tekisimme yhteistyötä heidän kanssaan, kun pystymme itsekin tekemään korjaukset, Ortio ihmettelee. NAINEN PYYSI toista yritystä tarkistamaan hormin kunnon. Nyt on juuri oikea aika aloittaa keittiöremontti! Haluaisitko toimivan ja kauniin keittiön. NUOHOOJAMESTARI Timo Hakala oy:n nuohoojalle Joonas Ortiolle lukijan tarina on tuttu. Horminkorjaajan esitteessä luvattiin ilmainen kartoitus. Tieto oli tosin tilaussopimuksen takapuolella. 2 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAINA 3. VALMISTETTU SUOMESSA A la Carte uutuus Bistro-keittiö! Varaa maksuton suunnitteluaika K E I T T I O M A A I L M A . –?Otin yhteyttä naapurin luona käyneisiin horminkorjaajiin, koska huomasin kotonani sauhun hajua. Ortio painottaa, että vaikka asiakas olisi ostanut ovelta ovelle -kauppiaan korjauksen, täytyy nuohoojan silti käydä nuohoamassa piippu
Vaihtolavat Hämeen Kuljetus Oy . Lokakuljetus ?. 0400 207 082 Avoinna: ma-ti, to-pe 10-17, KE sopimuksen mukaan www.prt-kaihdin.fi LAAJASTA VALIKOIMASTAMME liukuovet ja komerot mittojen mukaan! -myös asennusja mittauspalvelu! TALVITARJOUS! 295,SÄLEKAIHTIMET esim. saakka Forssa, Tammela, Jokioinen taajama-alueella Pyydä taloyhtiön yhteistarjous Aurinkosuojauksen erikoisliikkeen Kartanonkatu 20, FORSSA P. KUVA: Lassi Puhtimäki Kauppiaita riittää riesaksi asti Ulla Jäske Nuohousalan Keskusliiton mukaan remonttien tarjoajia liikkuu ihmisten ovilla riesaksi asti. Ovelta ovelle -kauppiaat käyttävät turvattomuuden tunnetta ja iän tuomaa hyväuskoisuutta hyväkseen tehdäkseen kauppoja. Forssa Puh. Myös ?. Keskusliitto vaatii, että väärinkäytöksiin puututaan välittömästi. –?Näyttää vahvasti siltä, että nuohoojan vahvaa asiantuntijaroolia pyritään käyttämään hyväksi aivan muihin tarkoituksiin kuin paloja asumisturvallisuuden vahvistamiseen, Keskusliiton puheenjohtaja Tapio Lehtimäki sanoo. FORSSAN LEHTI 3 SUNNUNTAINA 3. kaksioon asennettuina (kysy tarjous sinun asuntoosi) KALLIOJA SORAKIVIAINEKSIA TOIMITETTUNA: Tammela, Forssa, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Koijärvi, Urjala. 020 161 6270 www.hämeenkuljetus.fi KULJETUKSEN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Petri Okkonen 050 411 4011 Reijo Järvi 040 094 0414 www.okkonen.net Scanofficen lämpöpumput alueellasi toimittaa Mitsubishi Electric ilmalämpöpumput uusi LN-mallisarja Esittelyvideo osoitteessa www.scanoffice.fi/LN-uutuus Ilmalämpöpumppujen uusi aikakausi on alkanut. –?Olisiko jo korkea aika tarkastella ja muuttaa lakeja niin, että tällainen aggressiivinen markkinointi saadaan päättymään, Lehtimäki kysyy. –?Ikävä kyllä osa näistä kauppamiehistä käyttäytyy nopeiden sopimusten toivossa yhä aggressiivisemmin, liitosta kerrotaan. 50 euron nuohouslasku voi äkkiä muuttua 5000 euron horminkorjauslaskuksi. JOULUKUUTA 2017 Joonas Ortio nuohoaa omakotitalojen piippuja säännöllisesti. Meiltä myös VERHOKISKOT ja -TANGOT SÄLEKAIHTIMET asennus ja tarvikepaketti sisältää: 6 kpl verhoja vakiovärillä (valkoinen tai hopea) Asennus (3 isoa ikkunaa, 2 tuuletusikkunaa ja oviverho) Mittauskäynti Integroitu säädin + 10,-/kpl Tarjous voimassa 31.12. Pelastuslain mukaan nuohoojan on ilmoitettava vioista ja puutteista kiinteistönomistajalle ja pelastuslaitokselle
Matot ja muut puistelua kestävät kodintekstiilit on hyvä viedä ulos tuulettumaan aika ajoin. Laminaattilattian kanssa tulisi välttää myös saippuapitoisia pesuaineita. Näin tekstiileissä oleva pöly saadaan ulos levittämättä sitä huoneilmaan. Lähde: Suomalainenjoulu.fi Haaveissa uusi koti. • Lattioiden pesu ja mattojen vaihto. Oikea työjärjestys vähentää huoneilmaan pääsevän pölyn määrää, mikä on tärkeä huomioida erityisesti allergiakodeissa. • Pölyjen pyyhintä huonetilasta ylhäältä alas -tekniikalla eli ensin kaappien ja hyllyjen päältä. • Keittiön siivous sisältäen uunin pesun. Pintojen pesuun sopii parhaiten moppi. Joustinpatjan, erikoispehmustepatjan ja sijauspatjan perushuollokJoulusiivouksessa kädet joutuvat koville veden, lian ja pesuaineiden kanssa. Kertakäyttöiset vinyylikäsineet suojaavat ihoa lialta sekä erilaisilta pesuaineilta. PUHDISTA PARKETTI ja varsinkin laminaatti nihkeällä tai kuivalla välineellä, sillä liika kosteus pilaa puisen lattiapinnan. Pirteä pakkaskeli antaa mattoihin raikkaan tuoksun. Erityisesti räsymattojen tamppauksessa voidaan käyttää napakkaa mattopiiskaa, jolla hieno hiekka, eläinten karvat ja muu pöly irtoava mattokuteiden lomasta. • Tarpeettomien vaatteiden ja tavaroiden vieminen kierrätykseen. Tasopintojen kuten hyllyjen ja pöytäpintojen puhdistamiseen sopii parhaiten tehokkaasti likaa irrottava kuiva mikrokuituliina, joka imee pölyn itseensä. Mikäli kodin sisustukseen kuuluu kausitekstiilejä, kuten peittoja, tyynyjä ja verhoja, varastoidaan ne täkkipusseihin tai säilytyslaatikoihin ja viedään säilytykseen. Tyyny tulisi pestä kolme-neljä kertaa vuodessa. Peite kannattaa pestä kaksi kertaa vuodessa. VARSINAINEN SIIVOUS kannattaa tehdä edeten ylhäältä alaspäin, eli siivous aloitetaan puhdistamalla katot. 4 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAINA 3. • Ikkunoiden pesu. Käytä saumojen puhdistuksessa erityisesti niitä varten suunniteltua saumaharjaa. Joulusiivouksen yhteydessä on hyvä pestä tai tarvittaessa vaihtaa peitteet ja tyynyt. Kun joulusiivouksesta laatii tehtävälistan, voi tehtävät jakaa joulua edeltäville viikoille ja perheenjäsenten kesken. TVja stereolaitteiden puhdistaminen onnistuu helpoiten tarkoitukseen kehitetyillä erikoisliinoilla. Tavallista viikkosiivousta mittavampi urakka kannattaa jakaa pidemmälle ajanjaksolle, jotta siivous tuntuisi mielekkäämmältä ja sujuisi mahdollisimman miellyttävästi. • Vaatteiden, lelujen ynnä muiden kausitavaroiden siirtäminen säilytykseen. • WC:n ja saunan sekä suihkuhuoneen pesu. Asuntolainan hakeminen on nyt helpompaa kuin koskaan. Kaakelija kivilattioiden puhdistukseen kannattaa valita väline pinnan likaisuuden mukaan. Siivous kannattaa aloittaa viemällä petivaatteet ja matot ulos tuulettumaan. Jarno Keskinen Joulun tunnelma ei tunnu tulevan ilman joulusiivousta. Pölyjen puhdistukseen katoista, seinistä ja nurkista kannattaa käyttää harjaa tai kuivaa mikrokuituliinaa. • Säilytyslaatikoiden, pukupussien ym. Pölyjen pyyhintä kirjahyllystä, sälekaihtimista tai lampunvarjostimen päältä sujuu sukkelasti ilman vettäkin. tarpeen kartoittaminen. Joitakin kohtia kodista voi siivota jo muutamaa viikkoa ennen joulua. Peilien ja lasipintojen puhdistuksessa parhaan tuloksen saa suihkuttamalla vettä tai hieman pesuainetta puhdistettavalle pinnalle ja käyttämällä kuivaa mikrokuituista ikkunaja peililiinaa. Pesutiloissa, joissa on kosteuseristys, voi kuurata reilusti pesuaineveden kanssa, mutta esimerkiksi keittiössä tai eteisessä tulee siivota kuivemmilla menetelmillä, sillä kaakelin saumat läpäisevät vettä. Muovilattian puhdistukseen käy myös perinteinen lankamoppi, koska kosteuden kanssa ei ole niin tarkkaa. KUVA: Seppo Pessinen TEHTÄVÄLISTA Pian koti on putsplank • Siivousvälineiden kunnon tarkistus ja tarvittaessa uusinta. Lainahakemus ja lainasta sopiminen hoituvat kokonaan sähköisesti vaikka kotisohvalta! uusi.op.fi/kotiin si riittää säännöllinen imurointi, joka kuuluu olennaisesti myös joulusiivoukseen.. Irrotettavan mopin pään voi pestä pesukoneessa ennen operaatiota, jos kattojen ja seinien pyyhkiminen lattiamopilla tuntuu ikävältä. Puulattian nihkeäpyyhintään sopivat kuppiin puristettava parkettimoppi tai mikrokuitumoppi. JOULUKUUTA 2017 Miten joulusiivous kannattaa tehdä. Asuntolainahakemus kannattaa tehdä heti, vaikka et vielä tietäisikään uuden kotisi tarkkaa hintaa
38.500 € , E* Katso hintaa! RT, erillistalo Urheilukentänkatu 10 E, Forssa 4 h+k+(s) 135 m² H. T. alv 24 % Tarjouskauppa Rivitaloasunto ja! KT Kätöntie 6 A 6, Humppila 2 h+k 57,5 m² H. Hinnat sis. kerros. D*, kerros 5/6 Hyväkuntoinen asunto, sijoituskohteeksi tai omaan käyttöön. 119.000 €. Remontoijan unelma! T. Autotalli/saunarakennus. RT Ameriikanraitti 7 as 1, Forssa 3 h+k+s 76 m² H. Liiketiloissa myymälätilaa, keittonurkkaus, toimistohuone, kassaholvi, neuvottelutilat, 2 sisäänkäyntiä. KT Linikkalankatu 17 B 12, Forssa 2 h+kk 50 m² H. 86.000 €. Reilulla 4.600 m² tontilla. Lähtöhinta 55.000 €. OKT Papinsillantie 130, Forssa 2 h+ k, 90 m². E* Lähes uutta vastaava, vuokrattu joten sopii myös sijoittajalle. 180.000 € , D* Uudenveroinen rivitaloasunto yhdessä tasossa. 137.000 €. 129.000 €. T. OKT Lumikontie 4, Jokioinen 4 h + k + th + s 119/171 m² T. RT Kostintie 2-4 B 5, Tammela 4 h+k+s 97 m² H. 010 231 7530 Kaisa Syväjärvi kiinteistöedustaja 044 756 8008 Pasi Harju kiinteistöedustaja 050 400 4881 Matti Ryyppö kiinteistönvälittäjä, LKV 0500 480 582 Mikko Ryyppö kiinteistönvälittäjä, LKV 050 4660 432 KT Loimikatu 10 A 3, Forssa 1 h+tupak+s 44 m² H. Lähtöhinta 35.000 € KT Lindvallinkatu 4 C 66, Forssa 4 h +k+rh+s 103 m² H. 108.000 €. Viihtyisä asuinalue! Ota yhteyttä ja tilaa ilmainen asuntoarvio. H. 47.500 €. Keittiö uusittu 2012. krs. Kartanonkatu 4, Forssa Siisti liike-/toimistotila 67 m² Forssan keskustassa, 2. Myydään ensisijaisesti vuokrattuna! Asuntojen myynti onnistuu kauttamme joko perinteisellä myyntitavalla tai tarjouskaupalla, jolloin ostaja antaa tarjouksensa lähtöhinnasta ylöspäin. 25.308 €, Vh. 32.450 € , vh. RT Tammelantie 34 as 4, Tammela 1 h+tupak+s+khh 56 m² H. 36.417 €, vh. JOULUKUUTA 2017 www.kodikkaasti.fi katso kohteita myös Facebookista! KT Pekolanraitti 10 F 52, Forssa 2 h+k +s 56 m² Mh. RT Koijärventie 389 A, Koijärvi 1 h+kk 37,5 m² Mh. RT Ystävyydentie 11 as 2, Forssa 2 h+k+s 64,5 m² Lähtöhinta 79.000 € , E* Suositulla ja rauhallisella Vieremän asuinalueella rivitalokaksio. Yläk 2h. 86.382 €, vh. 69.500 € Hämeentie 11, Forssa Vuokrattavana liiketila kaupungin ydinkeskustassa torinäköalalla. 114.000 €. 199.000 €, E* Uudenveroinen asunto keskustassa. 1500 m²:n omalla tontilla lisäksi talousrakennus, jossa puuvaja, autotalli ja ulkosauna pukuhuoneineen.Hinta 97.000 €. KT Hurtinkuja 4 as 9, Forssa 2 h+kk +s 49 m² Lähtöhinta. 97.900 €. H. Tekemällä toimeksiannon kanssamme nyt, osallistut kylpylälahjakortin arvontaan. 6. 37.500 €, F* Heti vapaa ”ullakkohuoneisto” Jokioisten keskustassa. ei*, kerros 2/3 KT Koivusaarenkatu 2 A 34, Forssa 2 h+k 58,5 m² Mh. Hyväkuntoinen rivitalokoti Tammelassa. KT Tapulikatu 3 A 11, Forssa 3 h+k+s 82 m² H. 775 m². Tarjouskauppako hteet! KT Humppilantie 3 C 22, J:nen 2 h+kk 42 m² Mh. Riihivalkamassa maaseudun rauhassa. 112.500 €. Keskustassa. 48.941 €, vh. OKT Savikuja 40, Forssa Alak. 85.500 €. 2008. Muunneltavissa olevat työhuonetilat, keittiösyvennys, varastotilaa ja wc. tk, et, kph/wc, oh, mh, k. 62.000 €. T. Puh. 2.500 €. 2 sisäänkäyntiä. Maapohjaa reilu 3,5ha. 2.751 m² H. Puh. KT Rajakatu 5 A 21, Forssa 1 h+kk 30 m² Mh. Arviomme ei edellytä suoraa toimeksiantoa. KT Rytyntie 1 A 3, Forssa 1 h+k 38 m² Mh. Keskustan palvelut kävelyetäisyydellä. 36.000 €, G* Hyvä sijoitus tai ensiasunto. Vanha maatilan talouskeskus hyvien liikenneyhteyksien varrella. Valmistunut v. KT Pekolankatu 3 A 6, Forssa 4 h+k 87 m² Mh. OKT Lamminolankatu 12, Forssa 4H+k+s (3 kerrosta), 180 m². Päärakennus kaipaa mittavaa remonttointia. 126.000 €, E*Uutta vastaava yksiö keskustassa. 28.651 €, vh. KT Linikkalankatu 1 C 63, Forssa 2 h+k 60 m² H. H. H. Kolmen makuuhuoneen asunto, 2 wc:tä sekä sauna. 23.959 €, vh. Pihapiirissä päärakennuksen lisäksi runsaasti varastotilaa ja pihasauna. 109.000 € , E* Tilava rivitalokoti Tammelassa palveluiden ja koulujen lähellä. 98.902 €, vh. 87.000 €, F* Loistava paikka Vesihelmen ja Tyykihovin vieressä KT Linikkalankatu 1 A 4, Forssa 4 h+k+rh+s 99 m² H. 45.000 €. Hissitalon 4. kerros, parvekkeelta näkymät puistoon. Viihtyisä asuinalue! OKT Vanhatie 1, Jokioinen 4 h+k+s 80 m² Lähtöhinta 35.000 €, ei* Reilunkokoinen 1920 rakennettu ok-talo. Mh. 1.160 m². 960 m². FORSSAN LEHTI 5 SUNNUNTAINA 3. 69.000 €, ei* Heti vapaa! Kerrostalosuntoj a! KT Turuntie 30 C 17, Forssa 1 h+kk 33 m² Lähtöhinta. 127.000 € , E* Harvoin tarjolla! Tilat kahdessa kerroksessa, yläkerrassa upea patio. Vilkkaan Hämeentien varrella. Arvonta 2.1.2018 Välityspalkkiot: osakehuoneistot 3 % + 1.000 € kiinteistöt 3,5 % + 1.000 € Min. 96 m²/116 m². Pihapiiristä aukeaa näköyhteys Pyhäjärveen. Saat luotettavan suullisen arvion asuntosi tai vapaa-ajankiinteistösi käyvästä myyntihinnasta sekä tietoa kaikista myyntiin liittyvistä asioissa. Avokeittiö, lasitettu parveke. Myydään tarjouskaupalla. 29.000 € Hämeentie 18, Forssa Siisti kahdesta liiketilasta yhdistetty tilakokonaisuus 116 m². 46.500 €. G* Päätyasunto. B* Omakotitaloja! OKT Kassapolku 3, Somero 4 h+k+s +at+varastotilaa, 94/142 m². OKT Oskarintie 2, Forssa 6h + k + s + kellari + at/varastorakennus 120/150 m². Vuokrattu. 37.000 €, E* Siisti päätyasunto luhtitalon toisessa kerroksessa. Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää tarjouskaupasta! OKT Kotisalontie 18, Tammela 2 h+k+s (3 kerrosta), 54 m². 33.500 € , A* Tölön alueella, palvelut lähellä. * = energialuokka Soita meille, arvonta! Tee tarjous! Kotiliite joulukuu 2017.indd 1 1.12.2017 10:41:49. kerros, upeat näkymät! KT Pihlajantie 3 B 14, Humppila 3 h+k 76,5 m² H. D* Lähellä keskustaa, energiatehokas maalämpötalo. Erinomainen sijainti, 1. RT Vanhatie 11 as 7, Tammela 2 h+k+s 61,5 m² Mh. 4.350 m². 109.000 €. 66.300 €, vh. Siistikuntoinen ja valoisa koti Puistometsän asuinalueella. 0500 480 582 Liikehuoneistoja onHämeentie 11, 30100 Forssa
Tarjoiluastiat ja koristeet tuovat väriä kattaukseen. Hän suosittelee käyttämään tarpeeksi isoa kangasliinaa. –?Se on upean näköinen varsinkin pitkissä juhlapöydissä, sanoo Litendahl. 6 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAINA 3. –?Pöytäliina ja sen päälle aseteltu kaitaliina tuovat juhlavuutta. Kokoa erikokoiset lautaset ja lautasliinat päällekkäin tiiviiksi kokonaisuuksiksi. Värimaailmaltaan runsaammassa kattauksessa vaaleasävyisten astioiden ja pöytäliinan vastapainona toimivat pehmeät, luonnolliset sävyt tekstiileissä ja koristeina käytetyissä kävyissä, omenoissa ja kanelitangoissa. –?Vaikka itse tarjottava ruoka olisi hyvinkin yksinkertaista, vaikkapa keittoa, tuo kauniisti taiteltu kankainen lautasliina arvokkuutta kattaukseen. Mikkola ja Rauhalan hovimestari Johanna Litendahl neuvovat kokeilemaan vanhaa klassikkoa, viuhkan muotoon taiteltua lautasliinaa. Pellavaista kaitaliinaa taas ei välttämättä tarvitse silittää, vaan sen pinta saa jäädä elävän näköiseksi. Karhun suunnittelemassa kahdessa erilaisessa juhlakattauksessa inspiraationa on toiminut luonto. Nykyään tärkkäyksen voi unohtaa, pesu ja mankelointi tai silitys kosteana riittää. Se onnistuu juhlavilla tekstiileillä, kauniilla valaistuksella ja muutamilla, harkituilla yksityiskohdilla. Tärkin kovettamat lautasliinat taipuivat moneksi. JOULUKUUTA 2017 Silja Aitoaho, teksti Jukka-Pekka Moilanen, kuvat Näyttävä kattaus talven juhliin syntyy juhlavilla tekstiileillä, kauniilla valaistuksella ja muutamilla, harkituilla yksityiskohdilla. Design Jaana Karhun yrittäjä Jaana Karhu neuvoo yhdistelemään kattauksessa uutta ja vanhaa ja poikkeamaan rohkeasti arjessa totutusta. FL-LM Pöytäliina ja kerroksittain katetut lautaset virittävät juhlaan . YKSI KEINO lisätä juhlavuutta on kohottaa kattausta tekemällä siihen kerroksia. –?Kattaus voi nousta ylös pöydän pinnasta. Toinen kattaus on sävyltään valkoinen ja juhlallisempi. –?Lautasliinat ovat käyttötavaraa. Kankainen pöytäliina voi hyvin olla niin reilu, että se peittää pöydän jalat. Ne ovat näyttävän näköisiä ja säästävät myös tilaa. Hyvä niin, sillä ne ovat oivallinen keino saada juhlan tuntua kattaukseen, sanoo oululaisen ravintola Rauhalan ravintoloitsija Anne Mikkola. Mikkola opetteli viuhkan taittelua 1970-luvulla emäntäkoulussa. Parhaita lautasliinamateriaaleja ovat luonnonmateriaalit puuvilla ja pellava. Silja Aitoaho Kankaiset lautasliinat ovat olleet pitkään unohduksissa, mutta nyt ne ovat taas tulossa muotiin. Vanhan puukulhon eläväinen pinta tuo vastapainoa vaaleille sävyille. FL-LM Viuhka on vanha klassikko JARMO KONTIAINEN Tältä näyttää viuhkan muotoon taiteltu lautasliina.. . Rustiikkia tunnelmaa tuovat myös vanha puinen tarjoilukulho ja pellavainen kaitaliina. Niitä kannattaa käyttää rohkeasti eikä jättää kaappeihin lojumaan. Siinä katseenvangitsijana toimii hopeiselle tarjottimelle havunoksista, led-valoista ja kynttilöistä koottu asetelma, jota täydentää valkoinen tulppaanikimppu. Silloin lautasliinoja myös tärkättiin. VIUHKASTA ON muutamia erilaisia versioita. Juhlan ajaksi keittiöön voi myös tuoda muualta asunnosta pöytiä, jotta kaikki mahtuvat istumaan. Siihen voi taitella joko yhden, kaksi tai kolme laskosta. Tee ero arkeen ja kata pöytä näyttäväksi talven juhliin. Lautasliina laitetaan yleensä lautaselle keskelle kattausta, mutta ei senkään suhteen tarvitse olla niin tarkka. Juuri nyt luonnonmateriaalit, laadukkaat tekstiilit ja keramiikka ovat suosittuja trendejä sisustuksessa ja kattauksissa. Lautasliinat ja aterimet voi sitoa kauniiksi paketiksi lautasliinarenkaiden tai nauhan avulla. Sopiva koko on 40 kertaa 40 senttimetriä
KENELLE: HÄNELLE, joka valmistautuu jouluun ajoissa. Juhlapöydän voi koristella myös kauniilla pienillä syötävillä. Miten kynttilät kannattaa asetella, ettei niiden yli kurotellessa polta hihojaan. Moreeni 2017. Vaikka keittiö olisikin pieni tai siellä ei olisi erillistä apupöytää, voi sellaisena käyttää jotain muuta kotoa löytyvää pöytää tai tasoa, jonka raivaa juhlien ajaksi. Tulppaanit sointuvat yhteen havuasetelman ja kynttilöiden kanssa. Vinkit antoi Jaana Karhu. PAULA HUVINEN Joulumökin voi kasata suolatikuista Pöytäliina ja kerroksittain katetut lautaset virittävät juhlaan . FORSSAN LEHTI 7 SUNNUNTAINA 3. Kirjan askarteluihin käytetään edullisia tarvikkeita, kuten rautalankaa ja betonia, sekä luonnonmateriaaleja. Joku voi ilahtua suursiivouksesta, lastenhoitoavusta tai ylimääräisestä iltasadusta. Juhlava kattaus syntyy valkoisen ja vihreän yhdistelmästä. . Ohjeet: hovimestari Johanna Litendahl. HYVÄÄ: KIRJASSA on paitsi askarteluohjeita myös pientä pohdittavaa joulua varten: milloin siivoamme kodin, lähetämmekö kortteja ja mitä keksisimme suklaakalenterin tilalle. • Nosta lautasliina pystyyn ja taittele se vielä kaksinkerroin niin, että taitokset jäävät ulkopuolelle. Pöydän yläpuolelle voi myös ripustaa roikkumaan teemaan sopivia koristeita. Ota seuraavaksi kiinni keskelle käännetyistä sivuista ja taita ne uudelleen kohti ulkoreunaa. Ota jälleen kiinni liinan ulkoreunoista ja taita ne keskelle. – Kattauksesta saa juhlavan pienilläkin asioilla eikä koristeiden tarvitse olla pöydän pinnalla. OHO: PIPARITALON sijaan jouluinen mökki kasataan suolatikuista. • Ota seuraavaksi kiinni suorakaiteen molemmilta sivuilta eli siivekkeistä ja taita ne keskelle niin, että sivut ovat kiinni toisissaan. Monet koristeet eivät ole sidoksissa jouluun, vaan esimerkiksi ovikransseja havuista ja sammaleesta voi tehdä koko talven. Juhlapöytään voi kuitenkin laittaa tarjolle jotain pientä ja kaunista syötävää, kuten leipää, hedelmiä, pähkinöitä tai juustoja. Ota kiinni alakulmista ja taita liina ylöspäin puoliksi niin, että siitä muodostuu pitkittäissuunnassa makaava suorakaide. Joululta tuoksuvia kuusenkoristeita askarrellaan kanelista, marmeladista ja liimasta tehdystä seoksesta. Esimerkiksi näyttävä valaisin voi olla osa kattausta. Se onnistuu juhlavilla tekstiileillä, kauniilla valaistuksella ja muutamilla, harkituilla yksityiskohdilla. • Käännä lautasliina ympäri niin, että taitokset ovat pöydän pintaa vasten. Kirjan lopussa on vinkkejä aineettomiin lahjoihin. JUHLAPÖYTÄ Kolme vinkkiä kattajalle Mihin ruoat mahtuvat, jos pöytä on täynnä astioita. – Kynttilät tuovat juhlavuutta kattaukseen, mutta jos ne tuntuvat hankalilta, ne voi korvata esimerkiksi patterikäyttöisillä valosarjoilla, jotka voi asetella pöytään joko sellaisenaan tai asetelman osana. Levitä lautasliina auki viuhkaksi. Miten voi tehdä juhlavan kattauksen, jos käytössä on vain pieni pöytä. MIKÄ: ASKARTELUKIRJA, jossa koristellaan kotia jouluun ja tehdään pieniä lahjoja. – Juhlapöytään ei välttämättä tarvitse tuoda tarjolle kaikkia ruokia. Tee ero arkeen ja kata pöytä näyttäväksi talven juhliin. JOULUKUUTA 2017 ASKARTELUKIRJA Miia Seppälä: Kanelin tuoksua ja tähtinauhaa – tee itse ihana joulu. Vaihtoehtona on nostaa ruoat tarjolle erilliseen noutopöytään. 112 sivua. ”Kattauksesta saa juhlavan pienilläkin asioilla eikä koristeiden tarvitse olla pöydän pinnalla.” JAANA KARHU OHJEET Näin taittelet lautasliinasta viuhkan • Aseta neliön muotoinen lautasliina oikea puoli pöytää vasten. Tee toinen samanlainen taitos alhaalta ylöspäin
Tuotteet ovat samankaltaisia ja niitä tuo maahan vain muutama toimija, joten huonolaatuiset ja virheelliset valosarjat on pitkälti saatu poistettua markkinoilta. Vanhojen rakennusten asialla vuodesta 2013. Mikä on kuluttajien suurin virhe valosarjojen suhteen. Kampanjan piirissä ovat 100-300L Thermian energiavaraajat maalämpöjärjestelmän yhteydessä. –?Ehkä piittaamattomuus, vaikka niin ei pitäisi koskaan toimia sähkölaitteen kanssa. Kipsilattiapumppaukset. 044 289 5001 | www.hirsiberia.. Miten Tukes valvoo valosarjojen turvallisuutta. 044 289 5001 | www.hirsiberia.. Vanhojen rakennusten asialla vuodesta 2013. –?Jos niistä löytyy huomautettavaa, tehdään päätöksiä myynnin rajoittamisesta. 044 289 5001 | www.hirsiberia.. Ville Puranen, Tammela p. LOIMAAN HT-ASENNUS OY Lamminkatu 19, 32200 Loimaa puh. –?Jos merkinnöissä ja käyttöohjeissa on puutteita, saattaa niitä löytyä myös testeissä. PYYDÄ SIIS MAKSUTON ENERGIAKARTOITUS! Samalla saat tarjouksen kotisi lämmitysremontista. TIESITKÖ, ETTÄ LÄHES KAIKKI KODIT VOIDAAN LÄMMITTÄÄ THERMIA MAALÄMMÖLLÄ. 8 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAINA 3. Ulkovalosarjojen muuntajan olisi syytä olla ulkopistokkeessa, eikä ikkunan tai oven välistä pujotettuna jatkojohtovirityksenä. Kaikki vaaralliset jouluvalot löytyvät Tukesin markkinavalvontarekisteristä. 02 7627 996 Avoinna ma-pe 9-17 ja la 10-13 www.hanakatloimaa.fi Outi Suoranta Kuinka moni ulkovaloista on viritetty oikein, Turvallisuusja kemikaaliviraston ylitarkastaja Kimmo Hakala. Vuosittain lähetämme testeihin useita valoja. FL-LM Kuinka ulkovalot viritellään oikein. KUVA: Eriika Ahopelto. Tämän voi välttää asentamalla ulkopistokkeen ja tarkistamalla, että siinä toimii vikavirta ja maadoitus oikein. Uusiin Thermia maalämpöjärjestelmiin saatte kauttamme nyt energiavaraajan kaupan päälle! Etusi arvo on 560-900€ riippuen talosi koosta! Kampanja koskee uusia kauppoja ja edellyttää toimitusta 28.2.2018 mennessä. 0400 475 293 Petsamontie 7, 31640 Humppila Tuotteesta tilaksi . JOULUKUUTA 2017 Arja 050 447 2997 Mari 050 447 3315 Myös lahjaksi! • Kotija mökkisiivoukset •Remonttisiivoukset •Porrassiivoukset •Ikkunanpesut Forssan Rappaus ja Lattiapumppaus Maalaus-, tasoite-, rappaustyöt. Kampanja ei ole valtakunnallinen, vaan ainoastaan Loimaan HT-Asennus Oy:n tarjoama etu. Kokenut tarkastaja havaitsee usein ongelmia jo katsomalla jouluvalon rakennetta. Myös vaarallisesti viriteltyjä johtosolmuja tulisi välttää. Takaisinveto tai myyntikielto annetaan alle kymmenelle. 9.30-17, la 10-14 www.keittiokalustetukut.fi www.visionliukuovet.fi Lepistönkatu 6 A, 30100 FORSSA forssa@keittiokalustetukut.fi KEITTIÖT LIUKUOVET V S I I N O komerot khh-ryhmät wc-kalusteet vaihto-ovet asennus Forssan KEITTIÖKALUSTETUKKU 044 771 7784 LIUKUOVET ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 10-14 iltaisin sopimuksen mukaan Sähköasennus Karppelin Oy 010 567 9710 antti@karppelin.fi www.karppelin.fi Ratako Oy ASUNTOKAUPAN kuntotarkastukset ja rakennuspalvelut Juha Rantanen 050 545 5443 Ville Puranen p. LÄMPÖPUMPUN YHTEYDESSÄ OLEVA ENERGIAVARAAJA PARANTAA JÄRJESTELMÄÄ HUOMATTAVASTI JA SIITÄ ON KIISTATONTA ETUA. –?Toiseksi valosarjaa käytetään väärässä paikassa. Sisäsarjaa ei voi käyttää ulkona, vaikka ulkosarjaa voikin käyttää sisällä. Ville Puranen, Tammela p. HYVÄ KYSYMYS ”En usko, että kovin moni lukee ajatuksella pakkauksen käyttöohjeet ja sijoittaa valosarjan oikein.” KIMMO HAKALA Ylitarkastaja, Tukes Ulkovalojen virittämiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Huoneistoremontit ja muut rakennustyöt. Lamminkatu 19, 32200 Loimaa puh. Timo 040 513 1987 Ep: 040 764 6462 sahkoasennus.timojaakkola@surffi.net Sähköasennus Timo Jaakkola Oy ark. –?Katukuvassa näkyy niin paljon valosarjoja, etten usko kaikkien olevan oikeaoppisesti aseteltu. En usko, että kovin moni lukee ajatuksella pakkauksen käyttöohjeet ja sijoittaa valosarjan oikein. Puristuksiin joutuminen voi johtaa oikosulkuun. 02 7627 996 Avoinna ma–pe 8–17 la 9-13 TEE FIKSU PÄÄTÖS JA VALITSE THERMIA MÄÄLÄMPÖ! Oli sitten kotisi uusi tai vanha, niin investointi on aina järkevää ja edullisempaa mitä olet saattanut ajatella
0400-704912 tai 0400-757237 Asennukset, tarvikkeet, suunnittelu KSROY Koistisen sähkö ja rakennus SÄHKÖASENNUKSET | SANEERAUKSET UUDISRAKENTAMINEN | Muista kotitalousvähennys! Petteri Koistinen 050 919 3938 koistinen@ksroy.fi | Merilänraitti 9 30420 Forssa Laadukkaat saunaja kylpyhuoneurakoinnit. Sen huomaa ritinästä. 4 Älä revi valoja väkisin irti pensaista. KUVA: Eriika Ahopelto Jos valot välkkyvät tai himmenevät jo testausvaiheessa, harkitse niiden käyttöä. Erikoislauteet ja kylpyhuonesaunat. 0400-704912 tai 0400-757237 Asennukset, tarvikkeet, suunnittelu Jukka-Pekka Mattila Mansikkalantie 36 31110 Matku jp.asennus@gmail.com puh. Pieniä patterikäyttöisiä ledvalosarjoja voi käyttää kehyksen päällä, lyhdyn sisällä, pöytäkattauksessa, verhotangolla, pistorasiattomassa tuulikaapissa. Rikkinäistä tai epäilyttävää tuotetta ei pidä käyttää. Ajastimella tai hämäräkytkimellä varustettu sarja kestää pidempään. JOULUKUUTA 2017 KONETYÖT SUNDHOLM Maanrakennus, kunnallistekniikka ja talonpohjatyöt ym. Vie rikkinäiset valot sähköja elektroniikkalaitteen kierrätyspisteiseen, www.serkierrätys.fi. Harri 040 843 6064, Tuula 0400 526 514 www.harkatienpuutavara.fi myynti@harkatienpuutavara.fi Jukka-Pekka Mattila Mansikkalantie 36 31110 Matku jp.asennus@gmail.com puh. Rauno Salminen Ahomäentie 35, 30100 FORSSA puh. kaivaukset ammattitaidolla ja luotettavasti Forssassa ja lähialueilla! ILKKA SUNDHOLM TMI 050 324 8284 www.konetyotsundholm.fi info@konetyosundhom.fi RS Maalaus ja Tapetointi OY Ulkoja sisämaalaukset, tapetointiym. Nyt myös LED-valaistukset sisäja ulkotiloihin. 3 Varsinkin ulkokäytössä olleiden valosarjojen johtimet sekä liitäntälaitteen kotelo voivat vanhetessaan haurastua. 041 547 2643 Kiipeilevä metsuri R. YKSILÖLLISET SAUNAT JA KYLPYHUONEET MITTATILAUSTYÖNÄ Jani 050 541 5543 • Petri 040 836 4978 saunamajor.fi • info@saunamajor.fi 1 Ulkovalosarjoja voi käyttää sisällä, mutta sisävaloja ei ulkona. sisustustyöt. Henkilönostin vuokrattavana. 0400-704912 tai 0400-757237 Asennukset, tarvikkeet, suunnittelu Jukka-Pekka Mattila Mansikkalantie 36 31110 Matku jp.asennus@gmail.com puh. 0400-704912 tai 0400-757237 Asennukset, tarvikkeet, suunnittelu Jukka-Pekka Mattila Mansikkalantie 36 31110 Matku jp.asennus@gmail.com puh. Lähde: Kimmo Hakala, Tukes Sisävalosarja ei sovellu ulkokäyttöön MUISTILISTA Muista turvallisuus. 040 581 6488 email. Kerää ne siistille nipulle, ja säilytä oikea muuntaja ja valosarja aina yhdessä. Määttä Puh. Ulkokäyttöön sopivilla patterivaloilla on oltava suojaisa paikka, sillä patterikotelon kastuminen on jopa tulipaloriski. Sisävalojen johdot eivät kestä kylmää ja märkää, vaan saattavat murtua ja hapertua pakkasessa, eikä niiden muuntaja sovellu ulos. rauno.salminen@ pp.surffi.net ASKO MATTILA 050 586 0140 PL 75, 30101 FORSSA LVI-URAKOINT IA SUOMEN PUTKIMESTAR IT OY w w w .k iip e ile va m e ts u ri .fi Pihapuiden kaadot Ahtaissa, vaikeissa paikoissa olevat puut karsitaan ja pätkitään kiipeämällä. FORSSAN LEHTI 9 SUNNUNTAINA 3. Lasiovet, lasiseinät, paneelit ja lauteet. Saunapaneelien ja listojen myynti. Rikkinäistä tai epäilyttävää tuotetta ei pidä käyttää.. 2 Sijoita muuntaja paikkaan, jossa ilma kiertää. Uutta rakentava tai vanhaa korjaava, ota yhteyttä. JUURI NYT Sisävalojen johdot eivät kestä kylmää ja märkää. 0400-704912 tai 0400-757237 Asennukset, tarvikkeet, suunnittelu Jukka-Pekka Mattila Mansikkalantie 36 31110 Matku jp.asennus@gmail.com puh. Polttopuiden teko Kotitalousvähennyskelpoinen, vakuutus Kantojen jyrsintää Puh. Rikkinäiseen tai väärään valosarjaan liitettynä muuntaja toimii alitai yliteholla. Jos valot välkkyvät tai himmenevät jo testausvaiheessa, harkitse niiden käyttöä. 0400 535 606 putkiasennusvinnikainen.fi Putkiasennus Jukka Vinnikainen LVI työt ja tarvikkeet Käyttövesiremontit HÄRKÄTIEN PUUTAVARA OY HÄRKÄTIEN PUUTAVARA OY • Puutavaraa ja rakennustarvikkeet • Määrämittakatkaisupalvelu • Teolliset käyttäjät HUOMIO PYYDÄ TARJOUS SÄHKÖPOSTILLA! Sahantie 5 Renko
Lisäksi erillinen wc ja pesuhuone sekä jälkeenpäin tehty oma sauna. 114.000€. Siistikuntoinen kolmio toisessa kerroksessa, lattiat parketti ja laminaatti, hyvä keittiö, kylpyhuoneeseen tehty sauna (ikkunallinen). KUPEHTOORINTIE 2 C 9, Jokioinen 3h,k,s,84m²E*B.Tilava ja hyväpohjainen kolmio Jokisten keskustan tuntumassa, keskustaan alle 1 km. Me Holja rakennuspalvelulla hoidamme homman vaikka avaimet käteen -periaatteella • REMONTIT • VESIVAURIOT • UUDISRAKENNUKSET Taidokas, siisti ja taattu on meidän työmme laatu! Holja Rakennuspalvelu Oy Holjasti, mutta huolella jo vuodesta 1995 Löydät meidät myös Facebookista! Katso lisää: www.holja.. Kaunis, hyvin hoidettu, suojaisa tontti oma tontti, 1110 m².Talossa tilaa 3:ssa kerroksessa. Erillinen 2-auton autotallirakennus 81 m2, rakennettu 2007. JOULUKUUTA 2017 Jori Eerola 050 571 9150 jori.eerola@gmail.com Timo Aaltonen 050 552 5226 Jokioistentie 269, 31640 Humppila Rakentamista ja rakennusten saneerausta rennolla, mutta ammattimaisella otteella jo vuodesta 1995. Vankan kivitalon tunnelmaa. Mh. 98.000€. Tilat yhdessä tasossa. Taloyhtiössä käyttövesiputket uusittu. kerroksessa näkymät Loimijokilaaksoon. Valoisaa, korkeaa tilaa! Keittiö ja ruokailutila muodostavat kokonaisuuden, erkkeri-ikkunalla varustettu olohuone ja tilava makuuhuone. Mh. SK Vav ai n 81 55 51 1 SK Vav ai n 81 13 53 1 KLO 13.45-14.10 KLO 13.00-13.30 SK Vav ai n 81 27 20 2 SK Vav ai n 81 99 24 5 KLO 14.15-14.45 13.45-14.15 KLO 15.00-15.30 14.30-15.00 SK Vav ai n 81 67 32 6 SK Vav ai n 81 22 73 6 ESITTELYSSÄ SU 3.12. H. Mh. Me Holja rakennuspalvelulla hoidamme homman vaikka avaimet käteen -periaatteella • REMONTIT • VESIVAURIOT • UUDISRAKENNUKSET Taidokas, siisti ja taattu on meidän työmme laatu! Holja Rakennuspalvelu Oy Holjasti, mutta huolella jo vuodesta 1995 Löydät meidät myös Facebookista! Katso lisää: www.holja.. Mh. POHJANMAANTIE 134, Jokioinen 4-5h,k,khh,s 125/208 m².Maaseudun rauhassa, kuitenkin lähellä palveluja. 73.000€. Kaunis ja hyvin hoidettu piha, tontilla myös metsää noin 2.300 m2.Ei E-tod. Muutaman portaan nousu eteistilaan, josta avautuu valoisa, keittiöön yhdistyvä olohuone, 2 makuuhuonetta, wc ja 2 vaatehuonetta, kellarikerroksessa "huone", saunatilat sekä runsaasti kodinhoito-ja harrastetilaa. Asuinrakennus laajennettu ja täysin peruskorjattu 2000-2007, paljon tilaa ja muunneltavuutta, pesutilat ja sauna lisäosassa ja näköalahuone 3. 010 228 4030, etunimi.sukunimi@skv.fi KATSO MUUT KOHTEEMME SKV.FI TURUNTIE 37 C 30 3h,k,s, 77,5 m²,E*E.Valoisa saunallinen läpitalon päätyasunto rauhallisessa taloyhtiössä. Askartele itse kauniit ja tunnelmalliset paperivalot. Onko sinulla MYYNTISUUNNITELMIA. E*F.Upea kerrostalokoti ydinkeskustassa. 199.000€ HÄMEENTIE 2 B 22 2h,k,s, 74 m². VANHALANTIE 1 as 2, Jokioinen 2h,k,s,55m².Hyvin siistikuntoinen rivitalohuoneisto Jokioisilla. . Keittiöiden suunnittelu ja asennus forssa@keittiokalustetukut.fi www.skv.fi EIJA AHTIAINEN kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV 010 228 4030 040 679 1055 JUKKA MATTILA kiinteistönvälittäjä, LKV 010 228 4030 040 554 4620 SKV Kiinteistönvälitys Oy Hämeentie 7, Forssa, puh. Reilunkokoinen takapiha on osin puuterassia, osin liuskekiveä.Autokatospaikka.Ei E-tod. Hyvät ulkoilumaastot jokirannassa, puisto vieressä, ala-aste lähistöllä. Jori Eerola 050 571 9150 jori.eerola@gmail.com Timo Aaltonen 050 552 5226 Jokioistentie 269, 31640 Humppila Rakentamista ja rakennusten saneerausta rennolla, mutta ammattimaisella otteella jo vuodesta 1995. 129.000€. Kolmeen ohjeeeseen tarvitset paristokäyttöisen led-valosarjan, muut tarvikkeet löytyvät kotoa.. Lattiapinnat laminaattia, olohuoneessa pellettitakka. Hissitalon neljäs kerros. 10 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAINA 3. Talon yhteydessä myös autotalli.Ei E-tod. Rakentamaton vintti on varastotilana. RANTAPUISTO 30 60-luvun omakotitalo mukavalla alueella Rantapuistossa. Pyydä meidät ARVIOKÄYNNILLE! Valoa kaamokseen paperivaloilla – näin teet omat koristevalot . 86.000€. Päätyasunto yhdessä tasossa, asuntoon kuuluu myös autokatospaikka. H. Kodikas ja persoonallinen sisustus. Asuntoa remontoitu vuosina 2014-2016, kylpyhuone uusittu, samoin tunnelmallinen sauna, keittiökaapistojen ovet uusittu
Tee niin monta muffinikukkaa kuin haluat ja työ on sitten valmis. Tosin Rinne varoittaa, että vaikka kuinka aloittaa helposta, huomaa paperin imevän tekijän mennessään. Kannattaa olla ennakkoluuloton ja käyttää rajatonta mielikuvitusta rohkeasti. Rinne käyttää omissa ohjeissaan kuumentumattomia led-valoja, osin paristokäyttöisiä. –?Taiteltu paperi on karu ja selkeä, aivan kuin se olisi suomalaista designia, ja vie meidät lähelle luontoa. –?Ekologisin vaihtoehto tuo patterivalo ei ole, mutta eipähän roiku mitään ihmeellisiä johtovirityksiä missään. JOULUKUUTA 2017 Valo antaa paperin loistaa Outi Suoranta Äkkiseltään luulisi, että ohutta paperia olisi helpompi työstää kuin paksua, mutta artesaani Tiina Rinne ei tätä täysin allekirjoita. Yksittäinen vuoan pohja voi revetä helposti, ja useamman vuoan voi asetella lomittain ja vaikka pienesti liimata yhteen, jos haluaa. Tee sukkapuikolla pieni reikä muffinivuoan pohjalle ja aseta varoen led-valo pohjasta läpi. On minullakin kattovalot, mutta en muista, koska olisin niitä päälle räpsäissyt. –?Puiden lehdet, lehmuksen siemenkodat, kävyt, lyhtykoison kukinnot taittuvat koristevalojen kanssa vaikka pöytäkoristeeksi niin arkeen kuin juhliin. Voit tehdä yhdestä ja useammasta muffinivuoasta kukkasen. Tee tarvittava määrä kukkia ja aseta ne led-valojen ympärille. Niin, paperin väri ei aina kerro totuutta. Vartioimatta niitä ei kuitenkaan sovi jättää, sillä oikosulun riski on aina olemassa. Aukaise kukka. Tarvitset vesiliukoista maalia lempivärissäsi ja pienen superlonin palasen. Taita neliö puoliksi niin, että siitä tulee kolmio. VINKKI: Älä huoli, askartelun jälkeen sinulle jää varmasti ylimääräisiä vuokia muffinien paistoon. Hirvittävän paljon riippuu siitä mitä tekee, taitoksista ja käyttötarkoituksesta. Valkoinen perusmonistuspaperi ei ole valkoista, kun siihen lisää valon, vaan se muuttuu violetiksi. Vanhat kirjan sivut voivat olla hauraita, vaikka niistä tuleekin lämmintä valoa. Leikkaa avonaisen reunan sivuihin neljä lovea korkeuden puoliväliin. VINKKI: Jutun kukat on tehty kolmikertaisesta silkkipaperista eli kolme silkkipaperia päällekkäin on leikattu oikean kokoisia palasia, jolloin kukkasesta ei tule liian paksu, vaan herkän hauras. –?Sisustus muuttuu toiseksi oikeanlaisen valaistuksen ansiosta. Aika herkku muffinivuokia sukkapuikko led-valosarja Herkkuvalot eivät paljon työvaiheita vaadi, joten tämä tehtävä on oivallinen vaikka vähän pienemmillekin askartelusormille. Tärkeää ennen aloittamista olisi siis testata paperia valon kanssa. FORSSAN LEHTI 11 SUNNUNTAINA 3. Tee saksilla pienet reiät kukkien tyvipäihin ja pujota kukat led-valoihin. Kennostoliitto kananmunien pakkauskennoja liimaa sakset led-valosarja Tarvitset yhteen kukkaan kolme korkeaa kennon keskiosaa. –?Ohut voi revetä helposti, mutta paksu ei kestä taittamista. Rinne valokuvaa paljon, ja se on herättänyt kiinnostuksen tuotteisiin tuleviin valoihin ja varjoihin. Isoa työtä kun ei voi tehdä ohuesta, eikä pientä paksusta. Irrota ne kennoista. Valo on merkittävässä osassa sisustamista, oikean tunnelman luominen. Leikkaa saksilla kolmionipun ulkoreuna pyöreäksi. Paperi ei ole ainoa materiaali, jonka kanssa valolla on mutkaton liitto. FL-LM Valoa kaamokseen paperivaloilla – näin teet omat koristevalot Herkät silkkikukat ohutta paperia tai silkkipaperia sakset led-valosarja Leikkaa paperista 7x7 cm:n suuruinen kappale. –. Rinne kertoo tehneensä koristevaloja myös muista luonnonmateriaaleista. Taita kolmio vielä kaksi kertaa pienemmäksi kolmioksi. –?Silmä ei näitä eroja näe, joten pahinta on tehdä kaikki osat valmiiksi ja sitten liittää ne valosarjaan vain huomatakseen, että valo ei anna paperin loistaa. Tee kolmionipun kärkeen pienen pieni lovi led-lamppua varten. Melkein jokainen osaa taitella paperilennokin, joten kyky muotoilla paperia on selkärangassa, mutta origami onkin jo haastavampi. Valmista tarvitsemasi määrä kennokukkia. Levitä alimmaisen kukkaosan terälehdet, ja liimaa keskimmäinen osa alimmaisen sisään. VINKKI: Voit myös maalata kukat yhtenäisiksi jos haluat. Töpöttäen maalaten pinta jää eläväksi.. Valosarjojen valo on riittävä. TEHDESSÄÄN Valo leikkii paperilla -kirjaa Rinne ei ostanut yhtään paperia, vaan kaikki löytyi kotoa. Levitä keskimmäisen terälehtiä vähän ja liimaa ylin osa keskimmäisen sisään. Mikä suomalaisia ja paperia yhdistää
Mh. Mh. 2h,k + yläja alakerran tilat. Viihtyisä -08 valm talo maaseudun rauhassa. Lasitettu parveke. Parveke Vasikkahaan puistoon. 46.203 ¤ Vh. Kodikas punainen pienen perheen omakotitalo loistosijainnilla ja reilulla metsäisellä tontilla Humppilassa. Mukava peruskuntoinen omakotitalo vehreällä tontilla maalaismaisemissa Jokioisilla. 49.000 ¤. 1h,kk,alk. Pyhäjärven rannassa, aivan keskustassa ok-tontti 1.900 m2. 010 256 1309 Tero Rämö LKV, YKV, 050 364 5126 Teija Vahos LKV 050 551 8890 Sanna Oras LVV 010 256 1422 Hannu Pehkonen, LKV, YKV 0500 611 424 Suojaa asuntolainasi korkojen nousulta. 4h,k,s. 60.000 ¤. Remontoitava kaksio Korkeavahassa. 39.000 ¤. Löydetään yhdessä sinulle se oikea. 3. 3h,k. B2007*. ei e-tod*. Mh. Asunto sijaitsee hissitalon kolmannessa kerroksessa. Jos haluat valoisan ja vastaremontoidun uuden kodin, se on tässä! Loistosijainti kauppakeskukset ovat näköetäisyydellä. Taloyhtiössä mm. Mh. Valoisat, reilunkokoiset huoneet. D*. 577101 Jokioinen, Minkiö okt 60 m2 Lintulantie 5. krs. Kylpyhuone on juuri remontoitu vaaleaan sävyyn. 2h,kk. Keskusta, kauppa ja Vesihelmi lähellä. Vesihelmi lähellä. vapaa-ajan asunto. Keskustaan on matkaa vain kolmisen kilometriä. C*. 65.000 ¤. Tyylikkäästi remontoitu, toimivalla pohjaratkaisulla varustettu asunto. 3h, k, s, parvitilat. 605950 Forssa, Vieremä rt 92,5 m2 Akselinkuja 2 E. 69.000 ¤. 83.206 ¤ Vh. 59.541 ¤ Vh. Kiva, kodikas ja rauhallinen rivitalokaksio hyvällä sijainnilla Pyhäjärven tuntumassa. 50.000 ¤. 605250 Oman kodin vaan tuntee, kun sen näkee. 606584 Forssa, Keskusta kt 42 m2 Koulukatu 16 A. D2007*. 3h,k. / TARJOUS. Kaikki palvelut aivan lähellä. E*. A2007*. 57.254 ¤ Vh. 54.313 ¤ Vh. 34.091 ¤ Vh. 109.000 ¤. 2h,kk,s. kerroksessa. Lähellä keskustaa, terveyskeskus ja sairaala vieressä. 79.000 ¤. Avarat, valoisat tilat, oh ja keittiö yhdistetty. 65.000 ¤. 608793 Forssa, Talsoila rt 61 m2 Rantapuisto 36 A. Mh. Heti vapaa. E*. 606483 Forssa, Keskusta rt 63 m2 Aleksinkatu 7 B. Viihtyisä ja kodikas saunallinen kerrostalokolmio Rautatienkadulla. Heti vapaa. JOULUKUUTA 2017 Lounaismaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Sibeliuksenkatu 3, 30100 Forssa Puh. Mh. Valoisa ja rauhallinen ylimmän kerroksen kaksio huikeilla näkymillä Tölöllä. Mh. 189.000 ¤. 59.000 ¤. Mh. ei e-tod*. Mh. 603175 Forssa, Korkeavaha kt 60 m2 Lindvallinkatu 4 B. 95.000 ¤. 2h,k. 2. Mh. Kodikas perheasunto. Muuttovalmis koti. Mh. F*. 2h,k. 597968 Forssa, Kuhala kt 76,5 m2 Rautatienkatu 17 B. 591272 Forssa, Tölö kt 58,5 m2 Tuomikatu 7 B 51. Kiva ja valoisa yksiö palveluiden ja Pyhäjärven tuntumassa. Korkokatolla teet kodin vakaalle pohjalle ja varmistat, ettei korkojen nousu pääse yllättämään. Mh. 600302 Forssa, Talsoila kt 58 m2 Turuntie 37 A. 5h, tk, aulaja kylpytilat. Mh. Mh. 3h,k,s. 44.773 ¤ Vh. Parveke. B2007*. käyttövesiverkosto uusittu. 2h,k,th,khh,s,ak. 185.000 ¤. 602142 Tammela, Keskusta kt 33 m2 Matintie 4 A. 55.000 ¤. Mh. 58.792 ¤ Vh. G*. 57.000 ¤. Tutustu välittäjiemme videoihin facebookissa.. 604800 Forssa, Viksberg kt 50 m2 Puolimatkankatu 1 as. Taloyhtiössä tehty paljon isoja remontteja. 339.000 ¤. Mh. Humppila, Keskusta okt 96,5/108,5 m2 Kirkkopellontie 81. Reilun kokoinen ja valoisa kaupunkikoti keskustassa. 3h,kk,kh. 581999 Forssa, Kuhala kt 52,5 m2 Tölönkaari 10 A. 47.566 ¤ Vh. Mh. Hyvät ulkoilumaastot lähellä. F*. Kylpyhuone ja sauna remontoitu nykyvaatimusten mukaisesti. F*. Keskustan palvelut kävelymatkan päässä ja koulukin lähellä. Hyvä sijainti keskustan tuntumassa. 603709 Forssa, Haudankorva kt 71 m2 Siurilankatu 1 A. Lasitettu parveke. B*. 2h,k. 12 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAINA 3. Mukavat näköalat. 604243 Forssa, Haudankorva kt 59,5 m2 Turuntie 2 A. B2007*. Tammelan Pyhäjärven välittömässä läheisyydessä maalaisromanttiseen tyyliin kunnostettu upea omakotitalo. 606270 Tammela, Riihivalkama maatila 160/190 m2 Kotisalontie 67. 49.000 ¤. Hyväkuntoinen, muuttovalmis kaksio. Heikkokunt. Siistikuntoinen kerrostalokaksio hissitalon toisessa kerroksessa. E*. Tässä Sinulle hyväkuntoinen uusi koti jo jouluksi! Mh. 576160 Forssa, Keskusta kt 58 m2 Sibeliuksenkatu 1 A. Kylpyhuone ja keittiö remontoitu ja muutenkin hyvät pinnat asunnossa. Tyylikkäästi -08 kokonaan remontoitu kulmahuoneisto. Siisti rivitalokaksio ja autokatos lähellä keskustaa Sortohaassa. 69.000 ¤. Alkuperäiskuntoinen kaksio Viksbergissä hissitalon 5. 51.245 ¤ Vh. 3h,k. 65.259 ¤ Vh. Hyvä, rauhallinen sijainti aivan keskustassa, kauppakeskukset ja tori lähellä. Siistikuntoinen läpitalon huoneisto. 605111 Tammela, Sukula okt 94/125 m2 Taidelammintie 21. 61.965 ¤ Vh. Rakennusoikeutta 475 m2. Reilun kokoinen rivitalokoti lähellä luontoa ja hyviä ulkoilumaastoja. 602547 Forssa, Keskusta kt 50,5 m2 Hämeentie 18 A. 593560 Tammela, Keskusta rt 50,5 m2 Eskontie 6 A. D2007*. 590152 Forssa, Tölö kt 76,5 m2 Tuomikatu 6 A. Mh. Tupakeittiö, sauna. Heti vapaa. Siisti, saunallinen kaksio hissitalossa. Mh. C2007*. Pihapiirissä hevostallirakennus, joka tarvittaessa soveltuu moniin harrastuksiin. Mh. Isot terassitilat. krs. Hienot näköalat ylimmästä kerroksesta. Hyvä sijainti keskustassa, jossa kaikki palvelut kävelyetäisyydessä. 2h,k. 60.000 ¤. 55.480 ¤ Vh. Erillinen harrastetilarakennus ja varasto. 35.000 ¤. 3h,k. Rantapuiston pientalo-alueella rivitalokolmio tehokkailla neliöillä. 2h,k,s. 72.000 ¤. ei e-tod*. Putkiremontit tehty. Valoisa ja siisti asunto. Hyvä sijainti keskustassa. 592496 Tammela, Keskusta okt-tontti 1 900 m2 Yrjöntie. F*. Mh. 2h,k. Toimiva pohjaratkaisu. Tilaa tuo olohuoneeseen avautuva vaaleansävyinen keittiö. Mh. Hyvä sijainti. 3h, k. 60.000 ¤. op-koti.fi Käy tykkäämässä meistä facebookissa. Valmis puustoinen pihapiiri. Asunto on yhdessä tasossa. 2h,k. Hyvä pohjaratkaisu. Läpitalon huoneisto. Tilava ja hyväkuntoinen kolmio viihtyisällä lasitetulla parvekkeella Tölöllä. Mh. 604414 Forssa, Tölö kt 76,5 m2 Rajakatu 5 B. ei e-tod*. 2h,kk,s. 89.000 ¤. 558010 Forssa, Keskusta kt 84 m2 Hämeentie 11 A. 92.000 ¤. Kerrostalokolmio aivan keskustassa kävelyetäisyydessä palveluista. ei e-tod*. Vuokra-asunnot Asuntoasioittesi asiantuntijat Vuokrakohteemme löydät netistä. Yläkerran parvessa hyvät lisätilat. Pesuhuone remontoitu