2021 • N:o 204 UUTISET 3 UUTISET 6 Sairaalan seinille graffiteja . FSHKY:n nuorisopsykiatrian poliklinikka tilasi Forssan Kuvataidekoululta taidetta aulaansa. • Sairauspäivärahahakemusten käsittely onkin Kanta-Hämeessä viivästynyt normaalista. 8. Kuvataidekoulun syventävän opetuksen katutaideryhmä aloitti projektin viime syksynä väriympyrää tarkastelemalla. Nuorten työt ovat Korkeavahan terveysaseman nuorisopsykiatrian osaston aulassa ennen kuin nuoret taitelijat saavat mahdollisesti omille seinilleen. UUTISET 8 Lautakunta on jakautumassa kahdeksi Forssassa URHEILU 16 Petteri Orpo haluaa olla pääministeri • Sydänkohtauksesta toipunut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kiittelee saamaansa sairaanhoitoa. . Hän sanoo, ettei SDP kelpaisi hallituskumppaniksi nykyisellä talouslinjallaan. KUVA: Tapio Tuomela / FL Hakemusten tulva pitää Kelan ruuhkaisena • Kelaan on tullut tänä vuonna jo yli 93 000 tartuntatautipäivärahan hakemusta, kun ennen koronaa määrät olivat muutamia satoja vuodessa. UUTISET 3. AJASSA 22 Hilla Ahonen ottaa kuvan Kuvataidekoulun katutaideryhmässä tekemästään teoksesta. Pisimmillään aikaa voi mennä kuusikin viikkoa. UUTISET 10 Karanteeni lyhenee • THL suosittelee koronakaranteenin kestoksi kymmentä vuorokautta nykyisen 14 vuorokauden sijaan. UUTISET 2 Tarvikkeiden hintojen salamanousu varjostaa rakennustyömaita Raitaselle Suomen ensimmäinen pistesija Tokion yleisurheilussa Kanta-Häme vastasi poikkeavaan pyyntöön • Vapaapalokuntalaiset lähtivät auttamaan Kalajoen valtavan maastopalon sammutustöissä. • Irtonumero 3 € LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI TIISTAI 3
Kanta-Häme on osa Keskistä vakuutuspiiriä, johon kuuluvat myös Etelä-Pohjanmaa ja Pirkanmaa. Eläkkeensaajan asumistuki (28) 6. Eläkkeet (28) Lähde: Kela. Kelan tavoitteena on käsitellä sairauspäivärahan hakemus keskimäärin 21 päivässä, mutta nyt niiden käsittelyyn kuluu noin 26 päivää. . Grafiikka: Heini Suvisuo, Kuva: HÄSA Arkisto 6 suurinta syytä Kelan Forssan palvelupisteellä asiointiin Etuuksittain Suluissa käynnit viikoilla 18-29, vuonna 2021 1. > Toimitus puh. KELA ON valmistautunut tarkistamaan elokuun alussa alle 18-vuotiaiden oikeuksia saada työttömyysturvaa, sillä oppivelvollisuuden laajeneminen elokuussa vaikuttaa nuoren oikeuteen. ELOKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. Aikaa voi kuitenkin mennä jopa kuusi viikkoa. –?Olemme varautuneet siihen opintotuen ja työttömyysturvan Kelassa jopa kuuden viikon ruuhkat . Ruuhkautunut hakemusmäärä voi aiheuttaa ruuhkaa myös eri palvelukanavissa. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET TIISTAINA 3. Hakemukset voivat teettää kaksinkertaisen työn perään soitteluiden vuoksi. –?Kun päätöksen saaminen kestää, ihmiset alkavat soitella sen perään, mikä voi ruuhkauttaa myös puhelinpalvelua. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Käsittelyajat ovat samoja riippumatta siitä, missä kunnassa sattuu asumaan. Ruuhkat johtuvat pääasiassa koronan seurauksena lisääntyneistä tartuntatautipäivärahan hakemuksista, joita on tullut tänä vuonna Kelaan jo yli 93 000. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Toimeentulotuki (199) 2. –?Muiden etuuksien tilanne on kuitenkin hakemusmäärien ja käsittelyaikojen osalta normaali, sillä niitä ratkaisevat pääasiassa eri henkilöt, kertoo Keskisen vakuutuspiirin johtaja Liisa Ojala. Ennen koronaepidemiaa niitä tuli muutamia satoja vuodessa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Noora Hakulinen Kelan sairauspäivärahan hakemusten suuri määrä on ruuhkauttanut käsittelyajat myös KantaHämeessä. Muu (105) 3. Työttömyysturva (37) 5. Ruuhkan syynä ovat sairauspäivärahat. Yleinen asumistuki (40) 4
–?Forssan palvelupiste on ollut suljettuna, koska Forssa on sulkenut kaupungintalon ovet. Yleinen asumistuki (40) 4. NOPEIMMIN Kelassa ratkeavat sähköiset opintotukihakemukset, joiden käsittely on automatisoitu. Kaikissa hakemusasioissa kannattaa olla mahdollisimman nopeasti liikkeellä. –?Olemme muutenkin lisänneet soittelua etuusasiakkaille, joten puhelimeen kannattaa vastata. Työllisyyspalvelut siirtyi osaksi sivistysja tulevaisuustoimialaa vuonna 2014. Koulutuslautakunta ja vapaan sivistystyön lautakunta yhdistyivät Forssassa sivistysja tulevaisuuslautakunnaksi vuoden 2013 alusta. Asiakkaita palvellaan ttiistaista perjantaihin päivisin. Tukiehdot riippuvat siitä, opiskeleeko henkilö maksuttomassa koulutuksessa vai ei. THL:n mukaan 10 päivän karanteeni riittää estämään tartuntojen leviämisen, eikä pidempi karanteeni ole enää kaikissa olosuhteissa oikeasuhtainen toimenpide. THL perustelee uutta suositustaan sillä, että karanteeni rajoittaa ihmisen perusoikeuksia voimakkaasti. Kanta-Hämeen keskussairaala tiedottaa Facebook-sivuillaan, että tapauksista yhdeksän on Hämeenlinnan, kolme Riihimäen ja kaksi Forssan seudulta. THL muistuttaa, että altistuneen tulee seurata oireiden ilmaantumista edelleen 14 päivää altistumisesta, ja mennä tarpeen tullen testiin. FORSSASSA ON tehty hakemuksia selvästi eniten toimeentulotuesta. Tartuntojen lähteet johtavat myös työhön ja harrastuksiin. Työttömyysturva (37) 5. Forssassa käydyissä luottamuspaikkaneuvotteluissa on lähdetty siitä, että sivistysja tulevaisuuslautakunta muutettaisiin hallintosäännössä syksystä 11-jäseniksi ja uusi, samoin 11-jäseninen työllisyyslautakunta aloittaisi toimintansa ensi vuoden alusta. FL Forssan luottamuspaikkaneuvotteluissa on käsitelty lautakuntamuutosta. puolella, joten asia ei varmastikaan paljoa viivästytä hakemusten käsittelyä. RAUTIO SUOSITTELEE ensisijaisesti käyttämään verkkoasiointia tai puheluja. FL Grafiikka: Heini Suvisuo, Kuva: HÄSA Arkisto 6 suurinta syytä Kelan Forssan palvelupisteellä asiointiin Etuuksittain Suluissa käynnit viikoilla 18-29, vuonna 2021 1. Nopeasti ratkeavat myös toimeentulotukihakemukset, sillä niissä on viikon lakisääteinen käsittelyaika. Nykyään fyysisiä papereita ei tarvita, sillä lähes kaikki hakemukset voidaan hoitaa netissä ja puhelimessa. Nykyisen 14 vuorokauden sijaan THL suosittelee karanteenin kestoksi kymmentä vuorokautta. Koronavirustartunnalle on mahdollisesti voinut altistua Hämeenlinnassa Hämeensaaren McDonalds-ravintolassa 23.–24.7. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET TIISTAINA 3. Suomalaiset onneksi ovat aika hyvin perillä siitä, mitä etuuksia heille kuuluu. Eläkkeet (28) Lähde: Kela Lautakuntamuutos tekeillä Forssassa Työllisyydenhoidolle oma lautakunta. Karanteenin voi purkaa, jos aikaisintaan kuusi vuorokautta altistumisen jälkeen otettu koronatesti on negatiivinen. Jos opintotuki ei ratkea automaattisesti, käsittelyaika on noin kaksi viikkoa. TOUKOKUUSSA voimaan tulleen ohjeen mukaan kummankin koronarokotteen saaneen tai koronainfektion sairastaneen kohdalla ei suositella karanteenia altistumisen jälkeen. Lopullisen päätöksen karanteenin lopettamisesta ja kestosta tekee kuitenkin kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tapauskohtaisesti. TERVEYDEN JA hyvinvoinnin laitos THL muuttaa suositustaan koronakaranteenin kestosta. Emma Heikkilä Forssan seutu Kanta-Hämeessä todettiin sunnuntain 1.8. Seuraavaksi eniten hakemuksia on tehty muissa asioissa (105) ja kolmanneksi eniten yleisessä asumistuessa eli 40. Kelan palvelupiste sijaitsee kaupungintalon tiloissa, yhdessä sosiaalitoimen kanssa. FL. Kahden potilaan tartunta on peräisin ulkomailta, neljä on perheensisäisiä jatkotartuntoja. Paikoissa asioineita kehotetaan tarkkaileman terveydentilaansa, ja hakeutumaan koronatestiin, mikäli tartuntaan viittaavia oireita ilmenee. Niiden vuoksi palvelupisteeseen on oltu yhteydessä viikkojen 18–29 aikana 199 kertaa. Sen sijaan kaikista hitaimmin ratkeavat eläkkeisiin liittyvät asiat. Työllisyysja elinkeinopalvelut ovat siirtymässä Suomessa kuntien vastuulle vuonna 2024. aikana 14 uutta koronatartuntaa. KUVA: Seppo Pessinen / FL Forssan seudulla kaksi uutta koronatartuntaa Kanta-Hämeen keskussairaalassa on osastohoidossa kaksi covid-19-potilasta. Muutos sivuaa myös suunniteltua Forssan seudun työllisyydenhoidon verkostoa, jota on vetämässä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä. –?Se myös nopeuttaa asiointia, kun ei tarvitse skannailla ja tulostella. Myös koulumatkatuen ehdot muuttuvat. Luottamushenkilöt ovat arvioineet sivistysja tulevaisuuslautakunnan tehtäväaluetta liian laajaksi ja ovat toivoneet panostusta työllisyydenhoidon ohella elinvoimaan. Kaksi tartuntojen lähteistä ovat epäselviä ja kahden osalta jäljitys on vielä kesken. Tämä vaatii muutoksen hallintosääntöön. Eläkkeensaajan asumistuki (28) 6. sekä hotelli Aulangon vastaanotossa 26.7. –?Elämäntilanteen muuttuessa voi myös soittaa Kelan puhelinpalveluun, jos jokin on epäselvää. Toimeentulotuki (199) 2. Kelalta soitetaan, jos hakemuksessa on jotain epäselvää. THL:n mukaan karanteenin kestoa voidaan lyhentää myös negatiivisella testituloksella. MUUTOKSEN TAUSTALLA on kaupunginvaltuuston yksimielinen ponsi viime huhtikuulta. > Anna uutisvinkki puh. ELOKUUTA 2021 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. THL ei esitä muutoksia sairastuneiden eristysaikoihin. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Forssassa toimistoon vain varaten Noora Hakulinen Forssan seudulla Kela on palvellut asiakkaittaan vain ajanvarauksella koronapandemian vuoksi. Forssan sivistysja tulevaisuuslautakunta on ollut 13-jäseninen. Keskussairaala tiedottaa myös, että Kanta-Hämeen keskussairaalassa on osastohoidossa kaksi covid-19-potilasta. Opintotukihakemus on kuitenkin hyvä lähettää heti, kun oma opiskelupaikka on selvillä. Luottamuspaikkaneuvotteluissa henki on ollut sama. Syksyisin hakemuksia saapuu valtava määrä. –?Jos lisätietoja tarvitse kirjoittaa ja hakemus on tehty huolellisesti, se voi ratketa kymmenessä sekunnissa, kertoo Ojala. Muu (105) 3. kello 14.30 ympärillä. Petri Ojanen Forssa Forssan kaupungin sivistysja tulevaisuuslautakunta ollaan jakamassa kahdeksi uudeksi lautakunnaksi, joista toinen keskittyy työllisyydenhoitoon. Elokuun alusta alkaen opiskelija voi saada koulumatkatukea, jos hän kulkee pitkän koulumatkan vähintään kymmenenä päivänä kalenterikuukaudessa. Siksi asiakkaiden asioiden hoitamisessa voidaan toteuttaa moniammatillista tiimityöskentelyä Kelan ja sosiaalitoimen välillä, kertoo asiakaspalvelun ryhmäpäällikkö Elina Rautio
On varmasti totta, että meillä on täytettävänä oppimisja hyvinvointiaukko, ja että korona on vaikuttanut rajusti lasten ja nuorten elämään jo puolentoista vuoden ajan, kuten opetusministeri Li Andersson (vas.) muistutti. Siis jo silloin, kun tämän päivän nuorten vanhemmat olivat omien vanhempiensa mielestä niitä hulttioita, jotka hirveällä rämpytysmusiikillaan, jota kait rock'n'rolliksi kutsutaan, olivat syöksemässä järjestäytynyttä länsimaista yhteiskuntaa tuhon syviin syövereihin, josta ei nousua ole. Verkkaista havahtumista deltavarianttiin on ihmetelty ainakin asiantuntijapiireissä. Viisailla päätöksillä ja linjauksilla on nyt kiire. Olemmehan huolestuneina ja vaieten saaneet seurata, kuinka oikeuksiamme rajoitetaan ja meitä estetään pääsemästä toreille ja moniin muihinkin kiinnostaviin paikkoihin. Tehohoitolääkärin mielestä oppivelvollisten sairastuttaminen olisi vastuutonta ja typerää tilanteessa, jossa rokote on tarjolla pian kaikille. Ole hyvä! Rekku: Kiitos, Lippe! Ehdotan, että käytämme äänioikeuttamme ja haukumme kaikki, jotka yrittävät estää meitä. Riskiryhmien osalta väite pitää paikkansa, mutta sairaalakuormitus tulee tartuntoihin nähden jälkijunassa. Luulin, että olemme tasakarvaisia ja kaikki saavat käyttää ääntään. Jo jonkin aikaa asiantuntijat ja poliitikot ovat jakaneet näkemyksiään siitä, pitäisikö koulut aloittaa koronan delta-variantin riehuessa suosiolla etäopetuksessa vai ei. Tilanteen on myös ajateltu olevan parempi kuin viime kesänä, sillä valtaosa riskiryhmistä on rokotettu ja sairaalakuormitus pysynyt alhaisena. Näin ei käynyt. Mutta nyt on Sissin vuoro. elokuuta 2021 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Arkistokuva Forssan Keskuskoulusta. Tavataan torilla! Iloisia ja innokkaita haukahduksia eri puolilta salia: Torilla tavataan! Kirjoittaja on jokamiesluokan kynäilijä. Rekulla heiluu häntä siihen malliin, että sinulla on jotain mielessä. Otto, Ville ja Jermu: Hyvä, Rekku! Kannatetaan! Lippe: Ymmärrän, Rekku. Mutta mitä teemme tämän toriasian suhteen. Kummallekin näkökannalle löytyy varsin painavia perusteluja. Urjalan Puhelinosuuskunta luovutti laitteensa valtiolle 1.4.1951 ja tasan 10 vuotta myöhemmin siirtyivät valtion haltuun viimeiset itsenäiset puhelinyhtymät pitäjän alueella, joten koko Urjalan solmualue sekä myös Toijalan verkkoryhmä on nyt valtion hoidossa. En voi tulla torille, jos Vuke soittaa ja laulaa… Lippe: Eiköhän se järjesty. Viimeksi luovuttivat laitteensa valtiolle Ehvon ja Halkivahan puhelinosuuskunnat. Ja mikä kauheinta, tuppaudumme liian lähelle ja haistelemme… Jermu: Mitä tuo nyt tarkoitti. Sinähän olet pystykorva ja haukut kaikkea, mikä liikkuu, mutta… Rekku: Mitä, aletaanko täällä harjoittaa rotuerottelua!. Ihme hienostelua ja seurapiirikoirien kotkotuksia, aina on saanut haistella! Sissi: Maailma muuttuu, Jermuseni! Lippe: No, niin, rauhoitutaanpas kaikki. Purraan piuhat poikki, niin Vukekin hlijenee. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 40 VUODEN TAKAA Rock-kansa juhli Saaressa FORSSAN LEHTI 2.8.1981 Tuskinpa mikään muu houkutin kuin rockkonsertti saa nuoret astelemaan niin monisatapäisen yksituumaisina muutaman hehtaarin läntille kesäisenä lauantaipäivänä. Meitä kielletään menemästä torille oikein kylttien voimalla, mutta kissoista ei puhuta mitään! Sekö nyt kaksijalkaisten mielestä edustaa lakia ja järjestystä. Mutta en usko, että haukkuminen on siihen oikea vastaus. 4 FORSSAN LEHTI TIISTAINA 3. Tulkitsen kokouksen yksimielisenä kantana, että jo tulevana lauantaina marssimme yhtenäisenä joukkona torille. S yyslukukausi 2021 alkaa perusopetuksessa pääosin ensi viikolla. Ehdotan, että turvaudumme joukkovoimaan. Aivan liikaa haukumme toisillemme, irvistelemme ja näytämme hampaitamme. Samaan aikaan on totta, että rokottamattomat lapset altistuvat lähikoulussa koronavirukselle – ja myös sen pitkäkestoisille seurauksille. Jermu: Mutta sen vielä sanon, että liian kauan olemme vääryyttä kärsineet. Ehkä on parasta siirtää keskinäiset suhteemme johonkin toiseen kertaan. Sissi: Kiitos, Lippe! Olen aivan samaa mieltä, että meihin kohdistuu aivan liikaa vihapuhetta. JO NYT sairaalahoidossa olevien määrä yli kaksinkertaistunut kolmessa viikossa, eivätkä tartunnat ole hyvin todennäköisesti laskusuunnassa, vaan päinvastoin. Tästä oli jälleen vankkumattomana todisteena eilinen Rokkirotan Elosoitto Tammelan Saaressa. ELOKUUTA 2021 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 3. Torilla tavataan! (Monia äänekkäitä kannatushaukkuja!) Sissi: Hyvä ehdotus minustakin, mutta minua hiukan pelottaa. Huolestuneita ovat paitsi lasten vanhemmat, myös moni opettaja ja koulun henkilökuntaan kuuluvat. Koirien paneelikeskustelu Aivan liikaa haukumme toisillemme, irvistelemme ja näytämme hampaitamme. Esimerkiksi viime viikonlopun lukuisien festareiden tartuntatulokset näemme vasta noin viikon sisällä. Lippe: Kyllä, kyllä Rekkuseni! Tarkoitin vain, että kaikki eivät ole yhtä hanakoita ja taitavia haukkumaan kuin sinä. KOLUMNI Ilkka Kononen ilkka.kononen@gmail.com L ippe: Vuh, hyvät ystävät ja lajitoverit! Olen kutsunut teidät koolle keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä. Olen äänille erityisherkkä. Otto: Hyvin puhuttu Jermu, samaa mieltä. Tehosterokotteita ei ole kaikkialla ollut vielä saatavilla, ja 12–15-vuotiaiden rokotuksissa on kuhnittu oikein kunnolla. Sitä paitsi, minusta pitäisi keskustella myös keskinäisistä suhteistamme. Kokous on päättynyt. Korhonen huomautti myös, ettei mitään suunnitelmaa ei ole tuotu julki, miten koulut avataan turvallisesti. Suomessa ilmeisesti uskottiin, että kesä ja kontaktien väheneminen pudottavat koronatartuntojen määrän automaattisesti alas. Suomessa ei ole tuotu julki mitään suunnitelmaa, miten koulut avataan turvallisesti. Ehkäpä rock-juhla on juurija nimenomaan sitä vapautta, jonka julistaminen on ollut muotia nuorten parissa viimeiset 25 vuotta. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Koulujen alkaminen tuo isoja kysymysmerkkejä. Esimerkiksi Hyksin tehohoitolääkäri Tapio Korhonen kummasteli, miksi hallitus reagoi aivan liian hitaasti kasvavaan epidemiaan. Jotain tarttis tehdä, onko hyviä ehdotuksia. Yhtenäistä koirajoukkoa ei Astakaan voi estää. 60 VUODEN TAKAA Urjalan puhelinverkoston uusimistyöt loppuvaiheessa FORSSAN LEHTI 3.8.1961 Urjalan puhelinoloja on viime vuosina järjestelmällisesti kehitetty eikä kestä enää kauan, kun koko verkosto on saatu uusituksia. Urjalankylään asennettiin kuluvan vuoden alkupuolella uusi automaattikeskus, sillä entinen osoittautui heti liian pieneksi
Rokotetut levittää Delta-varianttia! Eikö silloin rokotukset pitäisi lopettaa kaiken järjen mukaan!. Ammattimiehet asialla. ITSE PAAVOLASTA TÖLÖLLE KOULUUN KULKENUT • Palkanmaksut myöhässä, kuka korvaa, päälliköt saaneet kyllä palkat, ei mitään ilmoitusta. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere • Hykyn pitäisi todellakin antaa nyt työntekijöilleen työrauha. FORSSAN LEHTI 5 TIISTAINA 3. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. SANANVAPAUS TUHOTTU • Kiitos Erkki Kaakinen (FL 31.7.), nyt ei tarvii mennä enää katsomaan Kyläsepän teatteriin, ”miten mamma teki mitäkin”!. Rannoilla kelluivat pullot ja purkit vedessä. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. Miten paljon siinä piilee totuutta. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ................... roskaa aivan mielettömästi. • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. ”Kuka vastuussa” (30.7.), miten Monariin siirtyminen tuo Paavolan ja Talsoilan lapsille Turuntien ylityksen. Ovatko nuoret oikeasti huolissaan. KULTTUURI EDELLÄ • Suositukset eivät koronatilanteessa mitään auta, kovapäinen suomalainen ei ymmärrä kuin kieltoja ja sakkoja. PELLILÄN PAPPA • Mistäs rahat tulee kirjaston hienostamiseen, jos Talsoilan koulun lopetus pelastaa jäähallin tai Vesihelmen. KOHTA RYMISEE JA KUNNOLLA • Taitaa Forssan kouluverkosta vastaavilla olla oma monumentti tärkeämpi kuin lasten hyvinvointi. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. KOKEMUSTA ON • Turha ihmetellä Suomen ilmaantumislukua koronassa. KUNTALAINEN • Metsästäjien tehokkaasti ruokkima valkohäntäpeura aiheuttaa vahinkoja liikenteessä, pelloilla ja puutarhoissa. Kiitos teille ystävälliset ihmiset, sain apua, pääsin onnellisesti kotiin. ELOKUUTA 2021 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Myös teatterissa. • Viikonloppuna vähemmän esiintulevia koronatartuntoja, koska humalaiset eivät mene testiin. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Heti kun on mahdollista, ollaan valmiit matkustamaan ulkomaille ilman huolen häivää. Kun näytettiin kuvia koulun päättäjäispäivän ja muiden juhlien ja viikonloppujen jälkeisestä kaupungista,olivat kadut ja puistot täpötäynnä kaikenlaista muovi-, ym. MISTÄ TULEE • Ennen parvekkeilla sai nauttia raittiista ilmasta. Kun kerroit kaikille, miten juoni etenee jne. Mutta ei, kaikki on piikille pantava! Alkaa olemaan jo niin sekopäistä touhua, ettei tiedä itkiskö vai nauraisko! ITKEN • Niin sanotut oikeusoppineet estävät jälleen kerran tehokkaat koronatoimet. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. KIITOLLINEN MUMMO • Millä rivitalossa muuten saat äänesi kuuluviin kuin jaloillasi! MUUTTAJAT • Ateistinen YLE iskee Räsäsen kimppuun. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. onnekkaat pääsee metsään ulkoilemaan rollaattorien ja keppien kanssa. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Aina asiaa ei huomaa lipun hinnoista. TAMARAN KOULUTOVERI TURUSTA • Humppilan seurakunnan kukkaistutukset maksetaan kirkollisveroilla, joten lapsien pitää katsoa peiliin syyttelyn sijaan. Kirja varmaan löytyy Forssan kirjastosta. NÄKYY TULOKSISSA LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti kannanotto. Tähän toimintaan ei oikeuta ihmisen edun tavoittelu, tämän ”luomakunnan kruunun” on tunnettava vastuunsa siitä, mitä muunlajisille toiminnallaan aiheuttaa. NUORTEN YKSISILMÄISYYTTÄ • Kalajoen palosta enemmän hiukkaspäästöjä, kun kaikista Suomen saunoista koko vuonna! MIETTIKÄÄ • Jos ei mukamas ole tarjota työtunteja vanhoille työntekijöille, mutta uusia otetaan jatkuvasti samaan työtehtävään, toimitaanko oikein. TEATTERIN YSTÄVÄ • Tamara Lund on kirjoittanut muistelmissaan yksityiskohtaisen kuvauksen Rami Sarmaston kuolonkolarista. LAPS. Heikkokuntoiset ja liikuntarajoitteiset, keuhkosairaat ym. ILONA PIRINEN • Ammattilaiset ovat ammattilaisia ja amatöörit ovat amatöörejä. Onkohan koskaan ennen nuoriso käyttänyt niin paljon halpisvaatteita, jotka parin käytön jälkeen menevät roskiin. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. VASTUU KATASTROFISTA • Ei mene jakeluun. Jos tarkoitat Rantalanmäessä asuvia, he ovat ylittäneet kyseisen tien jo mennessään Talsoilan koululle. POSITIIVINEN • PP 29.7. VILLIMINKKEJÄ RIITTÄISI • KIITOS! sinä rehellinen tuntematon, joka löysit ja palautit taskusta pudonneen hlö-kortin Jokioisten RKioskille. Jokainen normaalilla talonpoikaisjärjellä varustettu ymmärsi tämän, koska ministerit halusivat festarinsa. Joten kukahan sen on keksinyt, että erityisesti koko nuoriso olisi huolissaan. Kiitos lasten synttärien pilaamisesta! Järki Vorssa, lasten kaupunki JUUSO • Se ei hämmästytä lainkaan, että tuulivoimatoimijat vievät kunnan päättäjiä kuin pässiä narusta, mutta että toimittajia viedään kuin litran mittaa on suorastaan huolestuttavaa. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. HUOLELLINEN. V äitetään, että erityisesti nuoriso olisi huolissaan maapallon saastumisesta. Taitaa olla enemmän joidenkin tiettyjen poliittisten piirien kehittämä klisee ja pelottelu maailmanlopusta, jolla yritetään hankkia nuoria äänestäjiä. Kukaan ei tarvitse rapuja lautaselleen. Edes kysymys; miksi kuntiin voi ilman ympäristölupaa rakentaa teollisuusluokan sähköntuotantolaitokset. Koulun välitunnilla käydään marketissa ostamassa cocista muovipullossa ja energiajuomaa peltipurkissa, jotka harvoin päätyvät käytön jälkeen kierrätykseen. Tutkimukset kertovat rapujen ja muiden äyriäisten tuntevan kipua, elävältä keitettäessä tuskia. 15 VUODEN KOKEMUS ON OPETTANUT • Kiitos Lamminrannan jalkakäytävien lisävalaistuksesta ja erittäin hyvästä ja siististä kaivuujäljestä. • Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 045 7396 0280. EI TAAS KAIKKI SELITYKSET IHAN PIDÄ PAIKKANSA • Joko Best Park unohdettu Humppilassa. LAPSIYSTÄVÄLLISYYS PELKKÄ HUONO VITSI • Haluaisin vihdoin kuulla, mikä se erittäin monimutkainen ja vaarallinen reitti Paavolasta Monariin on. ALKUVIIKKOA ODOTTAEN • Hallitus on kiertänyt vastuunsa, koronatilanteen päävastuu on hallituksella ja pääministerillä. Kaikki turha hömpötys pois. Kirjassa on myös kuva hautajaisista. Numero 045 7396 0280. Nykyään ne on keittiöitä, missä grillataan, savustetaan, haudutetaan ja tuhkataan. HALOO • Nimimerkille ”Kyllästynyt” (30.7.): Forssassa ei ole itsestään selvää, että kuskilla on (koskaan ollutkaan) ajokortti. 03 4155 651 Ami Laaksonen ................... Nykyajan talvikeleissä pitäisi jo pärjätä omillaan. 050 3426 610 Mirka Willman .......................040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi.......050 362 3132 Heli Hieperi .............................050 3138 999 Heini Lauren .........................(äitiyslomalla) Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ..................................................349 € 6 kk .....................................................177 € 3 kk ......................................................92 € 2 kk ......................................................63 € DIGILEHTI ..................alk. Huonosti kohdellut ja hiljennetyt työntekijät voivat huonosti ja nostavat kytkintä. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. 13.75 €/kk Irtonumero ..........................................3 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. TURHA PORUKKA • THL:n linja on ilmeisesti altistaa tartunnalle koko kansa. EI OLE ENÄÄ MUOTIA käydä illalla urheilukentällä, vaan istua kavereiden kaa käyttämässä sähköisiä tietokoneita ( jotka pitää vaihtaa uusiin heti, kun malli vaihtuu) ja juomassa energiajuomaa, tai kruisailemassa mopoilla tai muilla vehkeillä ympäri kyliä. Entä nimim. Kierrätys vapaaehtoiseksi, Kaikki yhtymän toimet (myös asiantuntijat) avoimesti hakuun ja toimista päättävien taustat, taidot ja kyky tehdä vastuullisia päätöksiä syyniin. HAITTAELÄIN • Jos erilaiset pyyntiraudat kielletään, voimme luopua myös vesilinnuista ja metsäkanalinnuista. EI KORTTEJA TASKUUN • Jäin autoni kanssa kaupan parkkipaikalle, ei käynnistynyt. Kun kokit on syömässä, alkaa tupakointi ja pössyttely. IHMETYTTÄÄ • Suomessa maailman kovin dopingvalvonta. Uutismedian Liiton jäsen ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh
Veronpalautuspäivä on myös voinut siirtyä myöhemmäksi, jos esitäytettyä veroilmoitusta on täydennetty tai jos Verohallinto on saanut muualta verotukseen vaikuttavia tietoja. Tiedossa ei ole, kuinka kauan lintu kaikkiaan oli kiinni pyydyksessä, mutta ennen pelastuslaitoksen paikalle tuloa ainakin 40 minuuttia, kertoo Forssan päivystävä palomestari. 000 sai palautuksia, ja viimeiset maksetaan viimeistään joulukuussa. KUVA: Pekka Aho / LM. . –?Asuntorakentamisessa hintojen nousu tarkoittaa, että kustannuslaskenta vaikeutuu. Koskelaisen Laaksokunnas oy:n uudiskohde valmistuu Forssan Makasiininrantaan lokakuussa. –??Pienille paikkakunnille ei välttämättä rakenneta pitkään aikaan. Ensimmäiset veronpalautukset maksettiin jo heinäkuussa, jolloin noin 150. Miestä epäillään pahoinpitelystä. Kirvesmies Mikko Salo ahkeroi työmaalla. Noin 25-vuotias nainen oli riidan päätteeksi rikkonut Playstation-pelikonsolin ohjaimen, josta mies oli hermostunut. STT Kaikille palautukset eivät tule tilille heti aamusta. KUVA: Tapio Tuomela / FL Hintojen nousu kiusaa rakentamista . Verohallinto muistuttaa, että palautukset eivät tule kaikilla tilille heti aamusta, mutta palautukset maksetaan tiistaipäivän aikana. –?Pihan asvaltoiminen maksaa nyt enemmän kuin aiemmin. Kuitenkin maakuntien kaupunkeihin on viime vuosina rakennettu uusia kerrostaloja, koska eräät väestöryhmät ovat halunneet uusiin asuntoihin lähelle keskustaa. ELOKUUTA 2021 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Arno Juutilainen, Johanna Puukka Forssan seutu Tärkeimpien rakennustarvikkeiden hintojen raju nousu nakertaa rakentamista. Se on kunnossa. FL Mies pahoinpiteli peliohjaimen vuoksi Sunnuntaina aamupäivällä poliisi sai hälytyksen Hämeenlinnan Rönsytielle, jossa pariskunnalle oli tullut riitaa kotitöiden tekemisestä ja miehen konsolipelien pelaamisesta. Vihmolla on karu arvio kasvukeskuksien ulkopuolisesta kerrostalorakentamisesta. . Lintu oli pulassa Tammelan Vekkiläntiellä. Perustuotteen hinnan lisäksi viivan alla tuntuu myös öljyn hinnan nousu, joka vaikuttaa osaan raaka-ainehinnoista ja luonnollisesti kuljetuskustannuksiin. FL Kaksi miljoonaa ihmistä saa veronpalautuksia tänään Tänään tiistaina maksetaan veronpalautuksia kahdelle miljoonalle ihmiselle noin 990 miljoonaa euroa, kertoo Verohallinto. –?Lintu oli jäänyt jumiin kalastuspyydykseen. Uskon, että aloitukset hidastuvat, sanoo Rakennusteollisuuden pääekonomisti Jouni Vihmo. heinäkuuta kello kolmen aikaan. Siitä ei hyvä seuraa, jos on vanhoilla hinnoilla ehtinyt laskea urakan ja sitten tilaa tavarat vasta uusilla hinnoilla, Laakso huomauttaa. . Naiselle tuli tilanteesta sairaanhoitoa vaativia vammoja. Elvytys kiskaisi kaikkien tarvikkeiden hinnat äkkiä ylös. –?Esimerkiksi puutavarassa nousuprosentit riippuvat tuotteesta, mutta ne liikkuvat 50 ja 70 prosentin välillä. Asuinkerrostalojen rakentaminen on keskittynyt viime vuosina suuriin kasvukeskuksiin. Laaksokunnas oy:n toimitusjohtaja Matti Laakso: ”Huikeita kasvuprosentteja.” Pelastuslaitos pelasti pyydykseen kiinni jääneen linnun Tammelassa Kanta-Hämeen pelastuslaitos sai ilmoituksen eläimen pelastustehtävästä maanantaina 2. Mies oli ainakin kuristanut naista, poliisi tiedottaa. TIISTAINA 3. Mahdollista seuraavaa kohdetta puntaroidaan vielä, ja yhtenä syynä on rakennustarvikkeiden hintataso. Vastaavaa hintojen nousua ei ole nähty pitkään aikaan. Valtaosalle palautukset maksetaan elokuun erässä. Pelastuslaitos irrotti linnun pyydyksestä. RAKENNUSLIIKE Laaksokunnas Oy:n Matti Laakso kertoo puutavaran ja teräksen hintojen nousun olleen huimaa
Ostavatko uuden vai etsivätkö asunnon vanhemmasta kohteesta, hän pohdiskelee. Kaavoitettua rakennuspaikkaa meillä olisi siinä vielä 50 asunnolle, hän kertoo. Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtajan Kari Luodon mukaan ensimmäisen vuosipuoliskon myynnin lähes 4 prosentin kasvua voidaan pitää erittäin hyvänä, kun otetaan huomioon, että vertailukohtana on viime vuoden tammi-kesäkuun ennätyksellinen lähes 9 prosentin kasvu. KORONA ja maailmanlaajuinen elvytys ovat aiheuttaneet raaka-aineiden hintojen nousun. Päivittäistavaroiden hinnat nousivat tammi-kesäkuussa 1,4 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Kesäkuussa puukauppa oli historiallisen vilkasta: kaupat tehtiin 8,2 miljoonasta puukuutiosta. Laaksokunnas huomauttaa, että tarvikkeissa on ollut myös saatavuusongelmia. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat 0,3 prosenttia sekä alkoholijuomien ja tupakan hinnat 5,9 prosenttia. Suomalaisen mäntysahatavaran keskimääräinen vientihinta on tänä vuonna kohonnut vajaasta 170 eurosta kuutiolta yli 200 euroon. Raakaöljystä valmistetaan bitumia, jota tarvitaan muun muassa kattohuopien valmistamiseen Raaka-aineiden hintojen nopea kallistuminen hakee vertaistaan. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymismäärä väheni 87 prosentilla. STT Päivittäistavaroiden myynti kasvoi tammi-kesäkuussa 3,9 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta, kertoo Päivittäistavarakauppa ry. Kantohinnat ylittävät edellisen hintapiikin vuodelta 2018, mutta jäävät vielä vuoden 2007 hintoja alhaisemmiksi. Valtakunnallisesti asuntorakentaminen on edelleen jatkunut kohtuullisella tasolla. Kotimaisia vapaa-ajan yöpymisiä oli kesäkuussa viisi prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta sitten, mutta työmatkayöpymiset olivat vähentyneet 24 prosenttia. –?Pitää katsella mihin tämä maailma menee. Rakennusteollisuuden kesäkuun kyselyn mukaan aloitukset ovat hieman maltillistuneet keväästä. Kaikkiaan kesäkuussa yöpymisiä oli 1,63 miljoonaa, mikä on neljänneksen vähemmän kuin toissa vuonna. Päivittäistavarakauppa kävi alkuvuonna aiempaa kovemmin, kertoo Päivittäistavarakauppa ry. FL Arno Juutilainen Sahatavaran kallistuminen on kasvattanut nopeasti tukkien kysyntää, mikä on merkinnyt ennätyksellisiä puukauppoja ja kantohintojen nousua. Viime vuoden kesäkuussa keskihinta oli noin 92 euroa ja koronaa edeltävinä vuosina yli sata euroa. Mahdollista seuraavaa kohdetta puntaroidaan vielä, ja yhtenä syynä on rakennustarvikkeiden hintataso. Kirvesmies Mikko Salo ahkeroi työmaalla. STT Kotimaisten yöpymisten määrä elpyi kesäkuussa lähelle koronakriisiä edeltävää aikaa, selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Viime vuoteen verrattuna yöpymiset lisääntyivät kaikissa maakunnissa. Yleensä rakennuskustannusten nousu syntyy Suomessa kotimaisesta kysynnästä. Matti Laakso laskeskelee juuri onko nyt hyvä aika aloittaa uusi kohde Forssassa Loimijoen rannalle vai ei. Teollisuus osti kuluvan vuoden tammi–kesäkuussa puuta 51 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. –?Siihen onneksi teimme valtaosan tavaratilauksista ennen hinnannousuja, mutta aina jotain tarvitsee hankkia, ja laskuissa hinnan nousun näkee konkreettisesti. Hotellihuoneen keskihinta oli kesäkuussa koko maan osalta noin 97 euroa vuorokaudelta. TIISTAINA 3. KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva Päivittäistavarakauppa kasvoi alkuvuonna Kotimaan majoittuminen elpyi kesäkuussa Ulkomaisten majoittujien määrä yhä pieni. esimerkiksi raakaöljyn hinta on kohonnut vuodessa yli 70 prosenttia. Kotimaisia yöpymisiä oli kesäkuussa vain kolme prosenttia vähemmän verrattuna vuoteen 2019. Eräät maat, kuten Yhdysvallat, elvyttävät nyt taloutta tuhansia miljardien eurojen infrainvestoinneilla. KUSTANNUSTEN nousun maksu tulee asunnon ostajille ja rakentajille. –?Kovimpia nousuja ei ole vielä nähty, Vihmo arvioi. Puukauppa kasvoi puolella ”Pienille paikkakunnille ei välttämättä rakenneta pitkään aikaan.” JOUNI VIHMO Rakennusteollisuuden pääekonomisti ”Siitä ei hyvä seuraa, jos on vanhoilla hinnoilla ehtinyt laskea urakan ja sitten tilaa tavarat vasta uusilla hinnoilla.” MATTI LAAKSO Laaksokunnas oy Päivittäistavaroiden myynti kasvoi sitä enemmän, mitä suuremmasta myymäläkoosta oli kysymys. Kuparia tarvitaan paljon muun muassa sähköjohtoihin. Nyt ilmiön synnyttää puhtaasti kansainvälisen kysynnän kasvu. Ne ovat sahatavara ja teräs. Hintojen nousua vetää vienti. Kuparinhinta on noussut puolella. Korona synnytti tuotantoon kuoppia ja vaikeutti kuljetuksia. Hypermarketeissa myynti kasvoi tammikesäkuussa 5,6 prosenttia. KUVA: Tapio Tuomela / FL LAAKSOKUNNAS oy rakentaa parhaillaan Forssan Makasiininrantaan pienkerrostaloa, joka valmistuu lokakuussa. PÄIVITTÄISTAVAROIDEN myynti kasvoi sitä enemmän, mitä suuremmasta myymäläkoosta oli kysymys. Valintamyymälöiden myynti kasvoi vain 0,5 prosenttia ja pienmyymälöiden vain 0,1 prosenttia viime vuoden tammi-kesäkuuhun verrattuna. Tammi-maaliskuun päivittäistavarakauppa kasvoi 5,8 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta ja huhti-kesäkuun kauppa kasvoi 2,2 prosenttia viimevuotisesta. Päivittäistavaroiden hinnat nousivat tammi-kesäkuussa 1,4 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta.. Rakennuskustannuksia kasvattaa erityisesti kahden rakentamisessa tärkeän raaka-aineen kallistuminen. Luonnonvarakeskuksen mukaan kesäkuussa mäntytukin keskimääräinen kantohinta oli 65,2 euroa motti. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Koskelaisen Laaksokunnas oy:n uudiskohde valmistuu Forssan Makasiininrantaan lokakuussa. – KUPARIN ja raakaöljyn kallistuminen nostaa myös rakennuskustannuksia, Vihmo kertoo. –?YIT:n toimitusjohtaja sanoi hyvin, että jalka on kaasulla ja jarrulla yhtä aikaa. –?Miten asunnonostajat sitten suhtautuvat. Suurissa supermarketeissa myynti kasvoi 4,2 prosenttia ja pienissä supermarketeissa 3,0 prosenttia. Kuusitukeista maksettiin 68,8 euroa. Hintojen noususta kertovat, että SSAB tahkosi jo ennätystuloksen ja puukauppa käy Suomessa ennätyksellisen vilkkaana
Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen palomestari Sami Hiltunen kuvaa saatua pyyntöä poikkeukselliseksi. KALAJOEN sammutustehtävät tarjosivat arvokasta kokemusta vapaapalokuntalaisille. –?Hankalassa maastossa liikkuminen, painavien letkujen kantaminen ja pesäkkeiden kaivaminen tekevät työstä raskasta, kertoo johtamaan lähtenyt Hiltunen. –?Kuljimme aluksi palon linjaa pitkin tarkkailemassa pesäkkeiden varalta, jonka jälkeen siirryimme iltapäivällä myös keskemmälle paloalueella. Yli 20 hengen miehistö KantaHämeestä jakautui paikan päällä kahteen joukkueeseen. Lisäksi kaivinkoneella on kaivettu maata, jotta palo ei pääse leviämään laajemmalle. Hiltusen joukko liikkui Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja puolustusvoimien kanssa maastossa. . Sammutustöihin pyydettiin virka-apua eri pelastuslaitoksista perjantaina. KUVA: Kanta-Hämeen pelastuslaitos Pelastajat 450 kilometrin takaa . Matka tarjosi kuitenkin myös kokeneelle Hiltuselle uusia oppeja. Edellisen kerran maastopalo on levinnyt näin suuriin mittoihin vuonna 1970, jolloin Kalajoella paloi noin 1 500 hehtaaria metsää. ”Tämä oli sopimuspalokuntalaisille mahdollisuus nähdä suuren kokoluokan tilanteita, joita etukäteen ei koskaan päästä harjoittelemaan.” SAMI HILTUNEN Palomestari. –?Pitkittyneissä maastopalotilanteissa saatetaan usein pyytää apua lähialueilta, mutta nyt Kalajoella oli paikalla väkeä jokaisesta Suomen pelastuslaitoksesta. TIISTAINA 3. Kanta-Hämeen sopimuspalokuntalaiset saivat arvokasta kokemusta Kalajoen valtavan maastopalon sammutuksesta. ELOKUUTA 2021 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Noora Hakulinen Kantahämäläinen pelastusjoukko suuntasi perjantaina kohti Kalajoen laajaa maastopaloa auttamaan jälkisammutustehtävissä. Hiltusen mukaan virka-apupyyntöihin vastattaessa pyritään usein hyödyntämään Kanta-Hämeen vapaapalokunnan sopimuspalokuntalaisia. Palo on saatu hallintaan, mutta jälkisammutus jatkuu yhä. Hiltunen kuvailee Kalajoen maastopaloa Suomen nykyhistorian suurimmaksi. Toista johti Hiltunen, ja toisen johtoon valittiin eräs vapaapalokuntalainen, sillä joukkueenjohtajista oli hieman pulaa. Pelastuslaitokselta lähtee lähinnä mestareita mukaan, jotta vakinainen väki on valmiudessa yhä oman maakunnan tarpeisiin. LAUANTAINA 31. FL Lauantaina kantahämäläiset sammuttivat useita kyteviä pesäkkeitä, joista tuli olisi voinut lähteä leviämään. –?Tämä oli heille mahdollisuus nähdä suuren kokoluokan tilanteita, joita etukäteen ei koskaan päästä harjoittelemaan. –?Sain paljon johtamiskokemusta tämän kokoluokan tehtävästä. Lisäksi muilta palolaitoksilta sai arvokasta tietoa esimerkiksi erilaisista toimintatavoista. Ja yhä osa on siellä jälkisammutustöissä. Erityisen tärkeää oppi oli nuorimmille sammuttajille, jotka olivat juuri ehtineet käydä kurssit läpi. –?Löysimme joitakin kytöpaloja, jotka olisivat voineet lähteä uudestaan roihuamaan ilman sammutusta. Käytännössä se on raja, josta puut on kaadettu parinkymmenen metrin leveydeltä palon suuntaan. heinäkuuta vapaapalokuntalaiset ja palomestari Hiltunen tekivät Kalajoella kahdentoista tunnin raskaan vuoron. Linja tarkoittaa palokatkolinjaa, jolla pyritään rajoittamaan paloa. Emme sytytä kolmeasataa hehtaaria harjoituksen vuoksi palamaan, vitsailee Hiltunen. Viikko sitten maanantaina syttynyt palo on levinnyt noin 300 hehtaarin alueelle
Kaiken kaikkiaan heinäkuussa ensirekisteröitiin 7. Poliisin saaman ilmoituksen mukaan mies oli anastanut kaupasta tuotteita, ja turvatarkastuksessa miehen vaatteiden sisältä löytyi noin 700 euron arvosta vitamiineja ja lisäravinteita. –. LADATTAVIA bensiinihybridejä myytiin heinäkuussa kolmanneksi eniten. TUTKINNANJOHTAJA , rikoskomisario Nina Similän mukaan on todennäköistä, että epäilty ei ole toiminut yksin. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Miehen epäillään varastaneen vitamiineja eri puolilla Suomea Epäilty vitamiinivaras esiintyi kiinni otettaessa väärällä henkilöllisyydellä, poliisi kertoo. Epäilty vitamiinivaras on tutkintavankeudessa. AUTOTUOJAT JA -teollisuus ry:n toimitusjohtajan Tero Kallion mukaan dieselkäyttöisten henkilöautojen myynnin lasku johtuu muun muassa siitä, että pienimpiä automalleja ei enää tehdä dieselkäyttöisinä, koska niihin ei vaadittavia päästöpuhdistuslaitteistoja kannata enää asentaa. Siinä oli yhdeksäntoista 20 kilon painoista laatikkoa. Poliisin takavarikoima lähetys oli mittava. –. Terminaalista takavarikoitiin yhteensä 2. STT Täyssähköautojen ensirekisteröinnit ovat samaan aikaan lähes 20-kertaistuneet. Esimerkiksi autoa vuokraamassa oli kaksi henkilöä. Poliisin tietoon tulleissa teoissa anastetun omaisuuden arvo on lähes 7. Ne ovat joissakin maissa ehkä huonosti saatavilla tai sitten niiden hinta on niin kallis, että kyseisen maan asukkaat eivät niitä pysty itselleen hankkimaan, rikoskomisario Similä kertoo. Poliisin mukaan mies esiintyi kiinni otettaessa väärällä henkilöllisyydellä. 000 kappaletta eli yli kolminkertainen määrä tämänvuotiseen verrattuna. Täyssähköhenkilöautojen rekisteröintimäärä ohitti dieselit ensi kertaa viime toukokuussa, ja kehitys on jatkunut samanlaisena sen jälkeen. Miestä epäillään varkauksien lisäksi väärän henkilötiedon antamisesta, ulkomaalaisrikkomuksesta, väärennysaineiston hallussapidosta ja luvattomasta käytöstä. Mies otettiin kiinni toukokuussa Oulun Haukiputaalla. KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva Täyssähköautoja ensirekisteröidään jo enemmän kuin dieselautoja Täyssähköautojen ensirekisteröinnit ovat lähes 20-kertaistuneet kolmessa vuodessa. TIISTAINA 3. Iiro-Matti Nieminen Ulkomaalaisen miehen epäillään varastaneen järjestelmällisesti vitamiineja ja lisäravinteita kaupoista eri puolilta Suomea, kertoo Oulun poliisi. Dieselautot eivät tule Kallion mukaan kuitenkaan häviämään Suomen teiltä vielä pitkään aikaan, sillä esimerkiksi ulkomailta tuotujen käytettyjen autojen voimanlähteissä diesel on edelleen ykkönen. –. Haja-asutusalueilla asuvien ja siellä paljon ajavien keskuudessa diesel on edelleen suosittu vaihtoehto, sillä sen tankkaaminen on niin paljon nopeampaa sähköauton lataamiseen verrattuna, Kallio sanoi STT:lle. Poliisin mukaan epäillyt rikokset tapahtuivat miehen kahden erillisen Suomessa oleskelun aikana viime vuonna ja tämän vuoden keväällä. Hänellä oli hallussaan varastetuksi ilmoitettu Liettuan passi. Täyssähköautojen ensirekisteröinnit ovat samaan aikaan lähes 20-kertaistuneet, sillä heinäkuussa 2018 niitä rekisteröitiin vain 38 kappaletta. Poliisin mukaan määrä vastasi 19:ää laatikkoa edelleen lähetettäväksi tarkoitettuja anastettuja tuotteita. Tietynmaalaisilla ihmisillä on usein anastuksen kohteena vitamiineja, lisäravinteita, partakoneenteriä ja sähköhammasharjan päitä. STT Logistiikkaterminaalista Lappeenrannasta löytyi yli 2200 purkkia vitamiineja ja lisäravinteita. Poliisi epäilee miestä 16 perusmuotoisesta varkaudesta 12 paikkakunnalla ympäri Suomea.. SIMILÄN MUKAAN vastaavanlaisia tapauksia on tullut vastaan aiemminkin. Tuomas Savonen Täyssähköhenkilöautoja ensirekisteröidään Suomessa jo enemmän kuin dieselautoja, käy ilmi Autoalan Tiedotuskeskuksen tilastoista. –. 481 uutta henkilöautoa. Poliisi epäilee miestä 16 perusmuotoisesta varkaudesta 12 paikkakunnalla ympäri Suomea. Lähes yhtä paljon rekisteröitiin ei-ladattavia bensiinihybridejä. Varkausrikoksista on kirjattu rikosilmoitus Haukiputaan lisäksi Vetelissä, Kalajoella, Kuhmossa, Muhoksella, Mäntyharjulla, Haapavedellä, Joensuussa, Oulaisissa, Mänttä-Vilppulassa, Rääkkylässä ja Nurmeksessa. 000 euroa. Poliisin esitutkinnassa selvisi, että laatikot oli kuvattu logistiikkaterminaalissa Lappeenrannassa. Dieselkäyttöisten uusien henkilöautojen myynti on pudonnut tasaisesti jo pitkään, sillä esimerkiksi heinäkuussa 2018 niitä ensirekisteröitiin yli 2. Tapauksen esitutkinta on valmistunut, ja asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. MIEHEN puhelimesta löytyi runsaasti kuvia varastetuiksi epäillyistä vitamiineista sekä muistiinpanoja erilaisista vitamiinituotteista, poliisi kertoo. Terminaalin muistioista kävi ilmi, että lähetyksiä on lähtenyt aiemminkin, Similä kertoo STT:lle. 224 purkkia vitamiineja ja lisäravinteita. Yleisin käyttövoima uusissa henkilöautoissa on edelleen bensiini, sillä ensirekisteröidyistä henkilöautoista vajaa kolmannes oli kokonaan bensiinikäyttöisiä. Vajaa viidesosa ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli ladattavia bensiinihybridejä. Tällä epäillyllä kaikki tavara on ollut vitamiineja, lisäravinteita ja sähköhammasharjan päitä. Poliisi epäilee, että samasta terminaalista oli jo aiemmin ehditty lähettää useita lähetyksiä varastettua tavaraa eteenpäin. Heinäkuussa Suomessa ensirekisteröitiin 750 täyssähköautoa, kun dieselkäyttöisten henkilöautojen määrä jäi 644:ään. Lisäksi vitamiineja on pakattu suuria määriä. Poliisi epäilee, että samasta hallista Lappeenrannassa oli jo aiemmin lähetetty eteenpäin vastaavia lähetyksiä. Miehen puhelimessa oli myös valokuvia pahvilaatikoista
Perussuomalaisille valitaan uusi puheenjohtaja Seinäjoen puoluekokouksessa kuun puolivälissä. Tehtävästä luopuminen henkilökohtaisen kunnianhimon vuoksi olisi Eerolan mukaan falskia. . KUVA: Emmi Korhonen / Lehtikuva Kesäkuu oli historian toiseksi vilkkain asunto lainakuukausi. Kesäkuussa suomalaiset kotitaloudet nostivat asuntolainoja lähes 360 miljoonaa enemmän kuin vuosi sitten. TIISTAINA 3. STT Vapaa-ajan viettoa kesämökillä Sotkamossa. Tämän vuoden toukokuussa määrä oli 2,1 miljardia euroa. Petteri Orpo sanoo terveyshuolien opettaneen hiljentämään työtahtia ja delegoimaan vastuuta myös muille. Suomalaisten asuntolainainnostus jatkuu kiihkeänä. Koko alkuvuoden saldo on 31 prosenttia plussalla verrattuna viime vuoden alkupuoliskoon. TOUKOKUUSSA 2008 asuntolainoja nostettiin 2,3 miljardia euroa. Meilahden sairaalassa Helsingissä tehty toimepide onnistuu eikä sydämeen jää pysyviä vaurioita. STT Juhana Vartiainen valittiin Helsingin pormestariksi Helsingin uusi kaupunginvaltuusto on valinnut odotetusti Helsingin uudeksi pormestariksi Juhana Vartiaisen (kok.). –?Seurana ovat nyt lääkkeet ja repullinen elämänohjeita, Orpo naurahtaa maanantaina ja kehuu Sydänoperaatiosta toipunut Orpo palasi töihin . Muutaman tunnin kuluessa Orpo on varjoainekuvauksessa ja operaatiossa, jossa hänelle tehdään pallolaajennus. ELOKUUTA 2021 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Jussi Orell Eletään kesäkuun puoliväliä, ja kokoomukselta voittoisasti sujuneista kuntavaaleista on kulunut muutama päivä. Heikotus ei ota loppuakseen. Kaikki valinnat olivat yksimielisiä. UUSIA vapaa-ajanasuntolainoja on nostettu ennätyksellisen vilkkaasti koko alkuvuoden ajan. STT Eerola ei tavoittele perussuomalaisten puheenjohtajuutta. Palaverissa istuva puheenjohtaja Petteri Orpo tuntee olonsa huonovointiseksi. Yhden kuukauden aikana uusia mökkilainoja on nostettu enemmän ainoastaan viime vuoden kesäkuussa, jolloin uusia lainanostoja tehtiin vajaat kaksi prosenttia enemmän. –?Menin hakemaan apteekista apua närästykseen. Runsaiden nostomäärien vuoksi vapaa-ajanasuntolainojen kanta kasvoi kesäkuussa 4,3 miljardiin euroon. Kaupunkiympäristöstä vastaavaksi apulaispormestariksi valittiin Anni Sinnemäki (vihr.). Kannan vuosikasvuvauhti oli yli 12 prosenttia. Eerola perustelee puheenjohtajakisasta poisjäämistään myös asemallaan eduskunnan varapuhemiehenä, sillä se on hänen mukaansa suuri luottamustehtävä ja kunnianosoitus. Lisäksi valittiin joukko muita uusia luottamushenkilöitä. KUVAT: Jori Liimatainen Tuomas Savonen, Antti Autio Suomalaiset nostivat kesäkuussa asuntolainoja toiseksi suurimman määrän historiassa, kertoo Suomen Pankin ekonomisti Antti Hirvonen. Gallupkärjessä porskuttavan kokoomuksen puheenjohtaja pitää hallitusyhteistyön vaihtoehdot auki. Huhti-kesäkuussa mökkilainoja nostettiin 20 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Asuntolainoja nostetaan kiivaasti Eduskunnan varapuhemies ja perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Juho Eerola ei lähde mukaan perussuomalaisten puheenjohtajakisaan. Myös mökkilainoja nostetaan. Asuntolainakannan vuosikasvu oli 4,3 prosenttia. Farmaseutti passitti minut Meilahteen ja sanoi, että sinulla on käynnissä sydänkohtaus. –?Vuoden 2008 toukokuu on historian korkein, Hirvonen sanoo. Mökkilainojen osuus kotitalouksien koko lainakannasta oli kesäkuussa hieman yli kolme prosenttia. Asuntolainoja nostettiin yhteensä 2,2 miljardia euroa. Suomalaiset kotitaloudet nostivat kesäkuussa kiihkeästi myös uusia vapaa-ajanasuntolainoja. Suomen Pankin mukaan mökkilainoja nostettiin 151 miljoonan euron edestä. Ensin on voitettava vaalit, seuraavaksi pääministeriksi tähtäävä Petteri Orpo sanoo. Eerolan mukaan puolueen puheenjohtajan ja varapuhemiehen tehtävien yhdistäminen ei ole mahdollista. Eerola arvioi tiedotteessaan, ettei olisi perussuomalaisten puheenjohtajana ratkaisevalla tavalla parempi kuin esimerkiksi puheenjohtajaehdokkaiksi ilmoittautuneet kansanedustajat Riikka Purra tai Sakari Puisto. Asuntolainakanta oli kesäkuun lopussa 105 miljardia euroa. Koulutuksesta ja kasvatuksesta vastaavaksi apulaispormestariksi valittiin Nasima Razmyar (sd.), sosiaalija terveysasioista vastaavaksi apulaispormestariksi Daniel Sazonov (kok.) sekä kulttuurista ja vapaa-ajasta vastaavaksi apulaispormestariksi Paavo Arhinmäki (vas.)
Kokoomus on tällä hetkellä opposition suurin puolue. Myös sinipunavaihtoehto pitää olla olemassa, mutta sdp:n nykyisellä talouspoliittisella linjalla se ei voi toteutua. Suomen on oltava kunnolla mukana jo EU-päätösten valmistelussa. Kevät osoitti, että Suomessa on kannatusta maltilliselle oikeistopuolueelle. Kokoomus oli suosituin puolue myös Helsingin Sanomien (27.7.) tuoreimmassa gallupissa, jossa sitä kertoi äänestävänsä 19,9 prosenttia vastanneista, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET kuntoaan hyväksi. Vastuuta on delegoitava ja keskityttävä isompiin asioihin pienten asioiden perässä juoksemisen sijaan. –?Mietimme parhaillaan kokoomuslaista korjaussarjaa, jossa puututaan yksityisen sektorin syrjään työntämiseen ja jossa lisätään valinnanvapautta. Haluamme pysäyttää maakuntaveron valmistelun, koska uusi vero johtaisi veroasteen nousuun. Kokoomus aikoi ensin äänestää tyhjää, mutta antoi lopulta edustajilleen vapaat kädet. Syksyn budjettiriihessä nähdään samanlainen käsikirjoitus kuin kehysriihessä. Keskustalaiset valtiovarainministerit ovat kuitanneet päätökset. –?Hallitus pelaa velanotolla venäläistä rulettia tietämättä, kuka velan aikanaan maksaa. Vaikka puolueessa oli myös vastustajia, riittävä enemmistö löytyi sen jälkeen, kun äänestyksessä olleeseen mietintöön oli lisätty yhteisvastuulliseen velkaan kriittisesti suhtautuvia lausumia. –?Muuten ajaudumme elpymispaketin kaltaiseen keskusteluun, jossa lopputulos tulee annettuna. On aika palata periaatteeseen, jossa jokainen maa vastaa veloistaan itse. Itse puhun mieluummin kokoomuksesta. Kesäkuun kuntavaalit tukevoittivat Orpon asemaa puolueen johdossa. Pitäisi tehdä miljardien toimia, joissa työllisyysratkaisut ovat yksi osa. Ensin riidellään työllisyystoimista ja ilmastoratkaisuista, mutta sitten kuitataan toimet velkarahalla. –?Valmistelut on aloitettu ja tähtäämme pääministeripuolueeksi. Porvarihallituksen muodostaminen merkitsisi tunnusteluja uuden puheenjohtajan elokuun puolivälissä valitsevan perussuomalaisten kanssa. –?Olin pitkin kevättä väsynyt, mutta pistin sen rajun työtahdin piikkiin. –?Kantasuomalainen oli onneton sanavalinta, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo. Kokoomusta hiersi sen näkemysten sivuuttaminen hallituksen käydessä EU-tason neuvotteluja tukipaketista. Ennen kuin kannattaa puhua hallituspohjavaihtoehdoista, kokoomuksen oltava suurin puolue. Keskustalaiset valtiovarainministerit ovat kuitanneet päätökset. Kokoomus voitti vaalit 21,4 prosentin kannatuksellaan ja jätti viime eduskuntavaaleissa suurimmaksi oppositiopuolueeksi tulleen perussuomalaiset neljänneksi sdp:n ja keskustan taakse. Muutaman tunnin kuluessa Orpo on varjoainekuvauksessa ja operaatiossa. Vuonna 2017 kokoomus ei halunnut hallitusyhteistyötä Jussi Halla-ahon johtaman puolueen kanssa. ”Hallitus pelaa velanotolla venäläistä rulettia tietämättä, kuka velan aikanaan maksaa. KUVAT: Jori Liimatainen Sote-uudistukseen jäi Petteri Orpon mukaan korjausta vaativia ”valuvikoja”. –?Perussuomalaiset kiinnostaa mediaa. Vihreillä on tarvetta nostaa profiiliaan, mutta puolue ei tule horjuttamaan hallitusta, Orpo ennakoi. –?Maahanmuuttopolitiikasta on kuitenkin voitava puhua. Puolue korvasi sanan ilmauksella ”Suomessa pysyvästi asuva Suomen kansalainen”. Tämä hallituskausi on menetetty, sillä mikään ei viittaa siihen, että hallitus olisi muuttamassa linjaansa. TIISTAINA 3. Keinona auttamisessa pitää kuitenkin ensisijaisesti olla pakolaisjärjestelmä eikä turvapaikkajärjestelmä. Toiseksi suosituin puolue oli sdp 19,2 prosentin kannatuksellaan. Kritiikkiä poiki myös kantasuomalainen-sanan käyttö tuoreissa maahanmuuttoja kotoutuslinjauksissa. Kokoomuksella menee juuri nyt hyvin. Se ei toteudu itsestään, vaan Suomen on oltava mukana vaikuttamassa asiaan. Vaihtoehdot ovat avoimina, sillä puolueiden linja ratkaisee. Suomi tarvitsee työntekijöitä muualta, ja meidän pitää pystyä myös auttamaan muita. Orpo ei kommentoi vielä, miten kokoomus pääministeripuolueena remontoisi tulevaa sote-järjestelmää, jossa se näkee valuvikoja. Maailmaa ei voi muuttaa, mutta toimintatapojaan voi, Orpo miettii. Orpo ei peittele sitä, että tähtäys on jo kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Mieluummin laajempi EU-budjetti kuin erillisiä paketteja, Orpo sanoo. KOKOOMUS oli vaa’ankieliasemassa eduskunnan käsitellessä EU:n 750 miljardin euron elpymispakettia keväällä, koska paketin hyväksymiseen vaadittiin kahden kolmasosan enemmistö. Helsingin pormestarikisasta vetäytynyt Kirsi Piha vaati näkyvmpää irtisanoutumista oikeistopopulistisen siiven näkemyksistä. Väsymys ja vetämättömyys olivat jälkikäteen tarkasteltuna jatkuneet pitkään. EMME OLE kuitenkaan tulleet puhumaan puheenjohtajan terveydestä vaan politiikasta. Ennakkosuosikkina perussuomalaisten puheenjohtajaksi pidetään kansanedustaja Riikka Purraa, jonka maahanmuuttolinjaa pidetään tiukkana. Sen sijaan ilmastoja EU-näkemykset eivät ole yhteensovittamattomia. ” PETTERI ORPO kokoomuksen puheenjohtaja. Syksy ja kevät olivat olleet politiikassa kovaa aikaa muun muassa koronan, sote-uudistuksen, EU:n elpymispaketin sekä kuntavaalien ja niiden siirron vuoksi. Hallitus päätti kevään kehysriihessä, että se tekee kautensa loppuun mennessä työllisyystoimia, jotka vahvistavat julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla. Orpo sanoo, että kyse ei ole henkilöistä, vaan puolueiden linjoista. Orpon mielestä mittakaava on pielessä. –?110 miljoonaa ei riitä mihinkään. Meilahden sairaalassa Helsingissä tehty pallolaajennus onnistuu eikä sydämeen jää vaurioita. Kohtaus pysäytti ja opetti sen, että unta on saatava riittävästi ja myös joutilasta aikaa on otettava. FL–LM Kokoomuksen ympärillä on käyty keskustelua puolueen maahanmuuttolinjasta. ”Kantasuomalainen onneton sanavalinta” Petteri Orpo sanoo terveyshuolien opettaneen hiljentämään työtahtia ja delegoimaan vastuuta myös muille. OLENNAISINTA Orpon mukaan on velkaantumisen pysäyttäminen ja talouden hoito työllisyyttä parantamalla. Orpo perää laajaa keskustelua EU-politiikan linjasta
THL:n tietojen mukaan suurin ilmaantuvuusluku oli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus), jossa se oli noin 205. Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden oli noin 123, kun se edellisellä kahden viikon jaksolla oli noin 67. Tilanne on nyt kuitenkin erilainen kuin vuosi sitten, sillä koronarokotteen saaneiden suomalaisten määrä kasvaa joka päivä. Onko työnantajalla mahdollisuutta pakottaa työntekijää koronarokotukseen. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 6?935 tartuntaa, mikä on 3?210 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Helsingin yliopiston työoikeuden dosentti, oikeustieteen tohtori Jaana Paanetoja: –?Mielestäni työnantajan kysymismahdollisuus pitää irrottaa laajemmasta kokonaisuudesta. Lain näkökulmasta kysymys on siitä, miten tietoa saa käsitellä. Pekkarinen kertoi myös, että rokotusjärjestys on jättänyt lapset ja nuoret vaille suojaa. – Työnantaja ei voi pakottaa työntekijää rokotukseen, eikä myöskään määrätä toimittamaan rokotustietoa. –?Työnantaja voi mielestäni parhaiten kannustaa rokotukseen mahdollistamalla rokotuksen ottamisen työajalla ilman ansionmenetystä. Koronalle altistuneen karanteenin kestoksi suositellaan jatkossa kymmentä vuorokautta aiemman 14 vuorokauden sijaan, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) maanantaina. Suomessa koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa oli 93 ihmistä, joista tehohoidossa oli seitsemän. Tämä tarkoittaa siis potilasturvallisuutta sosiaalija terveydenhuollon yksiköissä, Paanetoja sanoo. Jos kysymys on työtehtävästä, jota työturvallisuussyistä voi tehdä vain rokotettu henkilö, työnantaja ei voi pakottaa työntekijää ottamaan rokotusta. Etäopetusta pitäisi järjestää vasta viimesijaisena keinona, koska koulutuksen tavoitteita ei voida täysin saavuttaa etänä opiskellessa. Rokotteen ottaminen tai ottamatta jättäminen on terveystiedoksi luokiteltava tieto, jota työntekijän ei ole pakko kertoa. Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n työehtoasiantuntija Karoliina Huovila: –?Sanoisin, että työntekijän ei tarvitse tietoa antaa, mutta yleensä on varmasti hyvä kertoa, onko rokotuksen saanut. Tehohoidossa olevien määrä pysyi samana kuin viime perjantaina. TIISTAINA 3. Tartuntatautilaissa on säädetty erikseen erilaisista työtehtävistä, joissa työnantaja ei saa käyttää rokottamatonta henkilökuntaa muissa kuin poikkeuksellisissa tilanteissa. Lapsiasiavaltuutettu: Etäopetus viimeinen keino Elise Aaltonen, Sanna Raita-aho, Mia Peltola Syksyn saapuessa työpaikoilla joudutaan pohtimaan jo toista vuotta peräkkäin, miten työvuorot järjestetään pandemiatilanteessa. Työnantajan täytyy muun muassa miettiä, altistaako työntekijä toisia työntekijöitä tai asiakkaita työssään. 16–20-vuotiaat ovat viimeinen rokotettava ikäryhmä. Rokottamattomuuden takia ei voi irtisanoa, mutta voi olla, että joutuu olemaan pois töistä niin kauan kun sopivia työtehtäviä ei löydy, Äimälä vastaa. ELOKUUTA 2021 12 FORSSAN LEHTI UUTISET STT Suomessa raportoitiin maanantaina 345 uutta koronavirustartuntaa. Mutta onko työnantajalla oikeus kysyä työntekijältä, onko tämä ottanut koronarokotteen. KUVA: Seppo Samuli / Lehtikuva Saako työnantaja kysyä rokotuksesta?. Lapsille ja nuorille suunnattu tiedotus rokotuksista, koronasta tai sen torjunnasta on ollut Pekkarisen mukaan sattumanvaraista tai olematonta. –?Työnantajalla ei ole suoranaisesti mahdollisuutta pakottaa työntekijää ottamaan rokotusta, mutta jos työntekijä ei ota koronarokotusta, siitä voi välillisesti seurata hänelle haitallisia seuraamuksia. Etukäteen annetuissa yleisissä ohjeissa voinee mainita ainakin jonkinlaisia kannustimia, joita rokotuksen ottanut saa ilman, että rokottamattomuus tulee työpaikalla muiden tietoon, Huovila sanoo. KUVA: Markku Ulander / Lehtikuva STT Terveysturvallisen lähiopetuksen tulisi olla kärkitavoite koulunkäynnin järjestämisessä, kertoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen avoimessa kirjeessään maanantaina. Ja jos työntekijä ei halua sitä kertoa, siitä ei saa olla seuraamuksia. Kysyä saa esimerkiksi silloin, jos kysymys on työtehtävästä, jonka suorittamisen kannalta työnantajan täytyy tietää, onko työntekijä saanut rokotteen vai ei. Muuten kannustimissa on se haaste, että ne eivät saa olla syrjiviä, ja toisaalta rokotteesta kertominen on työntekijälle vapaaehtoista. Pekkarisen mukaan kouluissa tulisi pikimmiten omaksua Maailman terveysjärjestö WHO:n koulunkäynnin järjestämisestä antamia suosituksia, joihin kuuluu esimerkiksi testaus-, rokotusja jäljitysstrategioita sekä riskienhallintatoimenpiteitä, kuten maskien käyttöä ja ryhmäkokojen pienentämistä. STT ”Työnantaja voi parhaiten kannustaa rokotukseen mahdollistamalla rokotuksen ottamisen työajalla ilman ansionmenetystä.” STT selvitti, voiko työnantaja pakottaa työntekijän koronarokotukseen, ja voiko hän kysyä tältä, onko rokote otettu. Työntekijöitä ei saa kohdella epätasaarvoisesti esimerkiksi antamalla toisille palkintoja ja toisille ei. Rokotuksen ottamisen helppous voi toimia hyvänä kannusteena, ja esimerkiksi työterveyttä voi hyödyntää. Emmehän me pysty valvomaan, mitä joku joltakin kysyy. Koronaan sairastuneen eristysaikaa ei muutettu. Altistuneiden karanteenisuositus lyhenee kymmeneen päivään. Pekkarinen on aiemmin kertonut kannattavansa rokotusten laajentamista myös 12–15-vuotiaisiin. Mielestäni olisi järkevä ja perusteltu syy tunnustuksen antamiselle, jos työntekijää voisi rokotteen antamisen myötä käyttää laajemmin eri työtehtävissä, Äimälä kertoo. –?Työnantajalla on lähtökohtaisesti aina mahdollisuus ja oikeus palkita työntekijöitä. Tiedon täytyy tulla työntekijältä itseltään. Sairaalahoidossa olevien määrä oli noussut perjantaista 28 ihmisellä. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n lakiasiainjohtaja Markus Äimälä: –?Oikeus kysymiseen riippuu siitä, onko rokotustieto tarpeellinen työsuhteen kannalta. Onko työnantajalla mahdollisuutta palkita otetusta rokotteesta. Eteen tulee lähinnä tasapuolisuusasiat. Rokotustiedot ovat terveydentilatietoja, jotka vaativat erityisen käsittelyperusteen, jotta työnantaja voi niitä käsitellä. Suomessa 345 uutta tartuntaa Koronajäljittäjä työssään Vantaan kaupungin tartunnanjäljityksessä
Kiinan ulkoministeriön edustaja Zhao Lijian arvosteli viime viikolla voimakkaasti erityisesti Britannian yleisradioyhtiötä BBC:tä kutsuen sitä ”valeuutisten yleisradioyhtiöksi”. Poliisin mukaan useita ihmisiä otettiin kiinni. KUVA: Noel Celis / Lehtikuva BEIJING. Hän myös arvioi, ettei määräys hillitse kilpailukulttuuria, joka alkaa Kiinassa jo usein päiväkodeissa ja jatkuu yliopistoon asti. Nykyisin monet lapsilleen menestystä toivovat vanhemmat maksavat pitkän pennin ylimääräisestä iltaja viikonloppuopetuksesta, jota ilman esimerkiksi opiskelupaikan yliopistossa arviodaan jäävän vain haaveeksi. Ghani kertoi varoittaneensa amerikkalaisia siitä, että nopealla vetäytymisellä olisi vakavia seurauksia. Päätöksen myötä kolmen johtavan lisäopetusta tarjoavan yrityksen osakkeet ovat romahtaneet, ja lukuisat lisäopetusta tarjoavat yritykset ovat aloittaneet työntekijöiden irtisanomiset ja lomautuksetkertoo al-Jazeera. Nykyisin monet kiinalaislapset viettävät kesälomansa ja viikonloppunsakin lisätunteja ottaen. Äärimmäisen kilpailtu koe on käytännössä ainoa tie maan yliopistoihin. Ihmisiä alkoi lähteä pois sen jälkeen, kun poliisi uhkasi käyttää vesitykkiä joukon hajaannuttamiseen, poliisi kertoi. – Ilman lisätunteja voi olla vaikea pysyä opetuksen tahdissa, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle. STT, AFP Kiinan tulvissa kuollut jo yli 300, aineelliset vahingot useita miljardeja KABUL. TIISTAINA 3. PELKÄLLÄ ETUNIMELLÄÄN esiintyvä pekingiläisnainen Zhao kertoo maksavansa 10?000 dollaria eli noin 8?400 euroa vuodessa kahdeksanvuotiaan lapsensa ylimääräisistä tunneista. – Lisäopetusta tarjoavat yritykset on lisäksi nähty ponnahduslautana opiskelijoille, jotka haluavat päästä sisään maineikkaisiin yliopistoihin ulkomailla, hän sanoo. Tulvat ovat vahingoittaneet liki 9?000:ta kotia ja taloudellisiksi vahingoiksi on arvioitu ainakin 53 miljardia juania (vajaat 6,9 miljardia euroa). Tuomioistuimen mukaan mielenosoitusten järjestämistä ei voinut sallia, sillä osallistujat saattaisivat uhmata sääntöjä maskien käytöstä ja etäisyyden pitämisestä. Afganistanin presidentin Ashraf Ghanin mukaan taistelujen kiihtyminen on Yhdysvaltojen syy, koska se on aloittanut sotilaidensa vetämisen maasta liian nopeasti. Lisäksi tiettyjen kouluaineiden opettaminen lomilla ja viikonloppuina kielletään. STT, AFP Kiivaat taistelut jatkuivat Afganistanissa Afganistanin armeijan sotilas vartioi tietä Heratissa sunnuntaina. Tulva-alueelle satoi heinäkuun puolella muutamassa päivässä vettä yhtä paljon kuin normaalisti koko vuoden aikana. Osa mielenosoittajista otti yhteen poliisin kanssa. Siellä etsinnöissä on löydetty kymmeniä uusia ruumiita muun muassa maanalaisista parkkihalleista ja tunneleista. Maan hallitus lähetti satoja erikoisjoukkojen sotilaita Helmandin maakunnan pääkaupunkiin Laskar Gahiin maan eteläosassa, koska talebanien pelättiin valtaavan sen. Kiinan keskiosissa rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa kuolleiden määrä on noussut jo yli 300:aan, kertoivat paikalliset viranomaiset maanantaina. Kielteiset uutiset onnettomuudesta ovat kiristäneet tunnelmia, ja tulvista raportoineita ulkomaalaisia toimittajia sekä kuvaajia on häiritty. EETTISTÄ kansainvälistä kauppaa edistävän Hinrich-säätiön tutkija Alex Capri arvioi, että määräyksellä hallitus haluaa myös saada lisäkontrollia kiinalaisten elämään. Protestin kutsui koolle Querdenker-liike, joka on äänekkäästi kritisoinut Saksan koronarajoituksia. STT, AFP Berliinissä koronarajoituksia vastustavia mielenosoituksia BERLIINI. Lasten lisäopetus on Kiinassa merkittävä bisnes Lasten lisäopetus on Kiinan kilpailuhenkisessä koulukulttuurissa laajaa liiketoimintaa. Näissä yliopistoissa on tarjolla opetusta, joka on usein ristiriitaista Kiinaa hallitsevan kommunistipuolueen ideologiasta. Maan hallituksen mukaan asialla halutaan hillitä niin oppilaiden paineita kuin rahanmenoa. –?Jos Afganistanin kaupunkeja menetetään, Yhdysvaltain vetäytyminen Afganistanista tullaan muistamaan yhtenä maan ulkopolitiikan huomattavimpana strategisena munauksena, kritisoi Afganistanin politiikan australialainen asiantuntija Nishank Motwani. Mikäli Taleban saisi vallattua jonkin merkittävän kaupungin ja pidettyä sen itsellään kyseessä olisi vakava takaisku Yhdysvalloille. Osa vanhemmista on myös iloinnut määräyksestä. Li arvioikin, että lisäopetus voi siirtyä niin sanotusti maan alle ja saada vanhemmat hankkimaan salaa opetusta yksityisopettajilta. –?Olemme iloisia, että hallitus alkaa viimein osoittaa kiinnostusta hullua lisäopetusbisnestä kohtaan. Yhä kalliimmaksi käyvä koulutus on myös vaikuttanut Kiinan syntyvyyteen, sillä monet nuoret ovat ilmaisseet nimenomaan lapsien kalliin koulutuksen syyksi olla hankkimatta lapsia. KUVA: Hoshang Hashimi / Lehtikuva. Kiivaat taistelut Talebanin ja hallituksen joukkojen välillä jatkuivat Afganistanissa maanantaina. Tällaista opetusta tarjoavat yritykset ovat tahkonneet Kiinassa voittoa jo pitkään, sillä valtion lehden teettämän kyselyn peräti 90 prosenttia kiinalaisvanhemmista on maksanut lisäopetuksesta lapselleen. Laskar Gahin lisäksi taistelut raivosivat Kandaharin ja Heratin lähistöllä. Useita liikkeen tälle viikonlopulle suunniteltuja mielenosoituksia kiellettiin tuomioistuimen päätöksellä. Poliisin mukaan jotkut mielenosoittajat häiriköivät ja hyökkäsivät poliisien kimppuun eivätkä piitanneet tiesuluista, mikä paikoin häiritsi liikennettä. Valtion antamien koulutuspalveluiden kautta hallinnolla on enemmän valtaa opetuksen sisältöihin. Pahiten vedenpaisumuksesta on kärsinyt Henanin maakunnan pääkaupunki Zhengzhou. Laitoimme lapsemme monille lisätunneille, koska koimme asiaan painetta muiden vanhempien toimiessa samoin, sanoi uutiskanava al-Jazeeralle kahden lapsen vanhempi Wu Xiaomei. Uusien ohjeiden mukaan lapsille lisäja tukiopetusta tarjoavat tahot eivät saa enää jatkossa tavoitella voittoa. Tämä johti ärsykeaineiden, pamppujen ja ruumiillisen väkivallan käyttöön, Berliinin poliisi kirjoitti Twitterissä. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 13 UUTISET STT, AFP Peking Kiinan hallitus haluaa suitsia yhä kalliimmaksi käyvää lasten lisäopetusta. Poliisi oli varautunut kiellon uhmaamiseen lähettämällä Berliinin kaduille yli 2?000 poliisia mellakkavarusteissa. Muun muassa kiinalaisten yliopistojen vuotuinen pääsykoe ”gaokao” on yleinen stressin aihe vanhemmille ja aikuisille. Hallitus haluaa suitsia bisnestä sekä vähentää vanhempien rahanmenoa ja lasten paineita. – Jos gaokao perustuu yhä pisteytykseen, toivon, että lapseni saa mahdollisuuden kasvattaa pistemääräänsä lisäopetuksen avulla, sanoi kiinalaisisä Li. Uudistuksen myötä myös ulkomaalaisten opetuskurssien järjestäminen kielletään. Hän on kuitenkin kriittinen hallituksen asetusta kohtaan. Nyt maan hallitus haluaa hillitä sitä. Berliinissä tuhansia koronarajoituksia vastustavia mielenosoittajia kerääntyi sunnuntaina kaduille mielenosoituskieltoa uhmaten. Lisäksi kymmeniä ihmisiä on yhä kateissa. –?He yrittivät murtautua poliisiketjun läpi ja vetää kollegojamme sen ulkopuolelle
HIEROJAT Miia Foncham Tmi 045 1108 258 www.hyvahoito.com Lammink. Auktorisoitu tilitoimisto. Ma-pe 8-20, la 9-18, su 10-18. Määttä , kiipeilevametsuri.fi P. mukaan. P. P. Puhelimet 435 5256 ja 422 2093. 040 547 7001. 0400 909 150. 03 422 5050. 050 3373 668, kotisiivoukset Siivousapu ArjaMari Oy Arja, p. 040 588 7901 Keskuskatu 14, Jokioinen, auki sop. Kodit, toimistot ja taloyhtiöt. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. P. 0500 438 510, 040 550 4364. AUTOHUOLTO Forssan Auto Race Oy P. 050 5454722. 040 687 1198. 9-17.30, la 10-15, su 12-15. PK-ompelukone Hämeentie 8, Forssa, p. 03 422 2835. TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. 045 230 4448 Nuohouspalvelu Joonas Ortio Nuohoukset ja ilmastointityöt P. N NUOHOUSTYÖTÄ Nuohoojamestari Kari Kauppinen Toimialueena Humppila, p. 050 377 9222 Jalkaja sairaanhoitopalvelu Pilvi Keskuskatu 7, Forssa, p. jfoy@surffi.net MSJ-Rakennus Oy P. 010 567 3250, www.tilitoimistokatajamaki.fi Taloushallintoliitto ry:n jäsen. www.rantalainen.fi Taloushallintoliiton jäsen. 050 342 7627. -Tarvikemyynti, huolto ja asennus. 045 2321 495. 03 422 1997. HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 24 %) 1,85 HÖYLÄÄMÖJÄ Toivepuusepät Oy P. Ark. 03 422 0277 Vapaudenkatu 5 A 7. 03 422 2633, kotiin 422 2664. Siivouspalvelu Mai Kotisiivouksia ja toimistosiivouksia www.siivouspalvelumai.fi P. V VALOKUVAAMOJA Foto-Hellas Keskusraitti 7, Forssa p. Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa. Asianajotoimisto Annia Oy Kartanonkatu 10, Forssa AA, OTM Maria Puputti OTM Alice Rautakunnas 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Forssa, Sibeliuksenkatu 1 B. 045 139 1489. 18, puh. 010 414 0666 Lataa puhelimeesi OmaMehilainen -sovellus! M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Rämö Oy Routiontie 25 30100 Forssa Heikki 040 7021427, 041 4645406 . 040 4121 315. Kolmen Tähden Talotekniikka Oy Kaikki alan työt. 041 547 2643. MSJ-Tilit Oy Wahreninkatu 11 B 3 krs., 30100 Forssa www.msj-tilit.fi, 040 594 0450. Auktorisoitu tilitoimisto. 050 4472 997. Forssan Lukko Turunt. 8-17, la 9-12. 044 257 5827 LÄÄKÄRIPALVELUITA Mehiläinen Forssa Rajakatu 2, www.mehilainen.fi yksityisasiakk. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti. Tili-Häme Oy Wahreninkatu 11, 30100 Forssa, p. Auktorisoitu tilitoimisto. 050 543 1386, luottometsuri.com MUSIIKKIJA BÄNDIKAMAA www.power-sound.fi Somero, Jokioistentie 993, p. 03 587 9400, www.saunamajor.fi SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Jamske Oy Jaana Harju p. 03 422 1722, 422 0722. p. 040 558 5842 www.jhp.fi Okkopete P. 010 41400, työterv. Esa Reikko p. TIISTAINA 3. Metsuripalvelut ja kiinteistöhuolto. 03 438 5247. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSLIIKKEITÄ Fix & Design Tammela Ky puh. Vähäsalot Rautatienk. 045 783 233 34 K KALEVALAISTA JÄSENKORJAUSTA Tarmo Lappalainen P. RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. www.sahkopalveluph.com suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet T TAKSEJA Invataksi J. 044 561 6177, 0500 305 308. 03 3122 3200 www.greenheat.fi PURKUTYÖT E-S Erikoispuhdistus Oy Asbestipurku ja kartoitus, homepurku, muut purkutyöt www.asbestipurku.com, 046-600 4396 R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 040 541 3353 Kirsin Kotisiivous P. toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Lakimiehet: AA, VT Matti Alasentie AA, VT Tarmo Pietilä Eversheds Asianajotoimisto Oy Koulukatu 13, Forssa, P. SÄHKÖSUUNNITTELUTOIMISTOJA Sähkösuunnittelu Macel Oy Kartanonkatu 8, 30100 Forssa www.macel.fi SÄHKÖURAKOINTIA Sähköasennus Grönholm Oy P. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu. Auktorisoitu tilitoimisto. 050 411 4011 Sähköasennus Grönholm Oy Ilmalämpöpumput P. puol.), p. P. 433 4802, 0400 481 150. 029 566 0610 -talousja velkaneuvonta Kartanonkatu 10 A, p. Rakennus10 050 3033 424 www.rakennus10.fi VTT:n seritifikaatti, vesieristykset, laatoitus.talonrak.remontointija sisustustyöt Rakennus Romppainen Oy Remontointityöt sisällä & ulkona 040 548 5389, www.rakennusromppainen.fi RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300. www.eversheds.fi Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Forssan toimipaikka -oikeusapu Kartanonkatu 10 A, p. Forssan Autopuhdistus Hämeentie 39, Forssa. VESIKOURUJA Vesikourut, kattoturvatuotteet (Orima-Tuote Oy) Tmi V-M Lippai, 0400 659 247. www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. P. 040 501 5450 Jalkahoitola Lattajalka Jokioinen, p. POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut Puh. 010 5818 200. 050 599 1555. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. Auktorisoitu tilitoimisto. 0500 223 000 autoasikorjaamo AUTOPURKAAMOJA Autopurkamo Kymppitien Vaihto-osa Vastustie, Kaukjärvi, Tammela P. 040 5220 665 ASEPAJOJA Köllin Paja P. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. 040 511 3053, Purolantie 6, Forssa. P. www.forssankeskusapteekki.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti, p. 435 5109, kotiin 435 5838. 8-20, la 9-18, su 10-18. L LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen -perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat -julkinen kaupanvahvistaja -kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. 010 321 0161. HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa. 045 667 3037. 0400 475571 Huolto Lautis P. Taloushallintoliiton jäsen. Tasoite ja Maalaus Virolainen Oy Seppo 0500 476 733, Mika 040 842 3779 virolainenoy.seppo@gmail.com 50 v. E ENERGIATODISTUKSET Hannu Leppäkoski 050 562 4760 hannu@rkmleppakoski.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen p. Helmikkä-jalkahoidot Pia Ketonen Terveystalo Ote Fysio , Rajakatu 2, Forssa. Esa Reikko p. 040 183 0324. Putkiasennus Matti Virolainen Oy Puh. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. P. 0400 535 606. 050 373 0359. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, tapaturmakuljetukset, linja-auto. Jalkahoitola Adams Mirja Kutomonk. 12. PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. www.forssanvanhaapteekki.fi ARKKITEHTITOIMISTOJA www.pientaloarkkitehti.net Päivi Vuori, arkkitehti SAFA tsto: K-Rauta Forssa. Taloushallintoliitto ry:n hyväksymä ja valvoma tilitoimisto. P. 050 4473 315. 041 432 3716. P. 050 918 5926 www.gronholm.info Tammelan Putkiasennus Oy Ilma-, vesija maalämpöpumput. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi Kiipeilevä metsuri R. VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. 050 595 8704. 050 569 7917 Remontointija sisustustyöt. 0100 0700. P. 046 586 5024. 02 748 3932. PK-Nuohouspalvelut Pertti Kaakinen, p. 050 312 3035. LUONTOJA MELONTAPALVELUT Erärenki P. P. P. ELOKUUTA 2021 14 FORSSAN LEHTI AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. 044 245 3292 Nuohouspalvelu R. 044 257 5827 Tammelan Vesi ja Lämpö Oy Jari Rantanen puh. B BETONILATTIOITA SA-Yhtiöt Oy Puh. 03 4246 8100. Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 39 B, Forssa. AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. P. 045 3174 885. 029 566 1920 ATK IT-Admina Oy Kauppakatu 18, Forssa. 044 7615 120. 0400 940 414 APTEEKKEJA Apteekki Humppilan Lasi Lasitehtaantie 5, Humppila. 03 42 22 135, fax 03 42 22 055. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com MAINOSTOIMISTOT MAK Media Oy www.makmedia.fi, 050 303 2462 METALLITÖITÄ Vanhan korjausta ja uuden tekoa. Tammelan Putkiasennus Oy Kaikki LVI-alan työt. Paassilta Oy P. Jauhiainen & Fonsén Oy 045 855 3765, 050 572 1109. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Henkilönostin vuokrattavana Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. P. TUULILASILIIKKEITÄ Autolasiasennus Tammelan Huoltopiste Ky Somerontie 140, Tammela. 03 433 4415. Ark. www.halyttimet.fi P. 4 (käynti Tölönt. 03 422 1100. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. Myös kotikäynnit Forssan seudulla. ANTENNITYÖT Okkopete P. 0500 639 979. www.apteekkihumppilanlasi.fi Forssan Keskusapteekki Tapulikuja 6, Prisma-keskus Ark. 03 433 4900 Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Antti Korko p. 010 324 3210. Frs. 0500 420 372 LÄMPÖPUMPUT Jaskan Huoltopiste Oy Bosch Lämpömestari Ilmalämpöpumput Ilma vesilämpöpumput Maalämpöpumput P. Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 0400 749 244. www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. P. J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitaja Helinä Kartanonkatu 5, Forssa. Forssan Janves Puh. www.tilaurax.fi P. Turuntie 4, LH 3 Forssa H HAMMASLÄÄKÄREITÄ FORSSAN HAMMASLÄÄKÄRIASEMA OY Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Hammaslääkäri Timo Pursiainen Suuhygienistit: Katariina Ahlgren Terhi Mattila Ajanvaraus: 040-6874646 HARMONIKKALIIKKEITÄ www.convertor.fi P. 42 351. 03 435 5001. Mari, p. Jalkahoitola Priima Puuvillakatu 4, Forssa. Mökkitalkkari Mäki-Tulokas Piharakentaminen ja remontointi. Taksikeskus 24 h P. 050 576 0733. P. P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. Rantalainen Kutomonkuja 2 A 3, 30100 Forssa, p. Puh. 0400 427 394. 040 538 8586 www.maki-tulokas.fi S SALAOJITUKSIA Peltosalaojitukset, salaojakonekaivuut Kari Grönholm p. 03 41551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi. 0400 814 083 O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI Forssan Ompelukonepalvelut Kalliontie 625, Tammela. 03 422 1722, 422 0722. 040 874 6235, vast.otto Forssa KIRJAPAINOJA PunaMusta mainospainotuotteet lomakkeet kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. P. Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. Elise Kauti p. 10, Forssa Pentti Linden 0400 512 853 www.pentinterveyspalvelu.fi HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 050 522 7579. 050 300 8807. Tilitoimisto K. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. P. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Tammelan Autohuolto Ky Matintuomiontie 29, puh./fax 03 436 0690. PORAKAIVOT, LÄMPÖKAIVOT Urjalan Porakaivo P. P. www.forssanjanves.fi METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut. 045 671 8681 sähköposti elina.kiiski@eversheds.fi AA, VT, julkinen kaupanvahvistaja Elina Kiiski Muut toimistot ja lakimiehet ks. SAUNAT/KYLPYHUONEET Saunamajor Oy, Forssa P
P. Tasoite ja Maalaus Virolainen Oy Seppo 0500 476 733, Mika 040 842 3779 virolainenoy.seppo@gmail.com 50 v. 040 4121 315. MSJ-Tilit Oy Wahreninkatu 11 B 3 krs., 30100 Forssa www.msj-tilit.fi, 040 594 0450. P. Auktorisoitu tilitoimisto. 0100 0700. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. Taloushallintoliitto ry:n hyväksymä ja valvoma tilitoimisto. Ark. SAUNAT/KYLPYHUONEET Saunamajor Oy, Forssa P. 045 139 1489. RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, tapaturmakuljetukset, linja-auto. 050 595 8704. Taloushallintoliiton jäsen. Ma-pe 8-20, la 9-18, su 10-18. 03 422 1997. P. 03 422 1100. P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Tammelan Autohuolto Ky Matintuomiontie 29, puh./fax 03 436 0690. Ark. www.rantalainen.fi Taloushallintoliiton jäsen. www.apteekkihumppilanlasi.fi Forssan Keskusapteekki Tapulikuja 6, Prisma-keskus Ark. www.sahkopalveluph.com suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet T TAKSEJA Invataksi J. www.forssanjanves.fi METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut. VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. 045 671 8681 sähköposti elina.kiiski@eversheds.fi AA, VT, julkinen kaupanvahvistaja Elina Kiiski Muut toimistot ja lakimiehet ks. Myös kotikäynnit Forssan seudulla. 03 422 1722, 422 0722. Tammelan Putkiasennus Oy Kaikki LVI-alan työt. Asianajotoimisto Annia Oy Kartanonkatu 10, Forssa AA, OTM Maria Puputti OTM Alice Rautakunnas 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Forssa, Sibeliuksenkatu 1 B. www.halyttimet.fi P. L LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen -perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat -julkinen kaupanvahvistaja -kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa. 045 2321 495. Esa Reikko p. 0500 438 510, 040 550 4364. HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 24 %) 1,85 HÖYLÄÄMÖJÄ Toivepuusepät Oy P. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com MAINOSTOIMISTOT MAK Media Oy www.makmedia.fi, 050 303 2462 METALLITÖITÄ Vanhan korjausta ja uuden tekoa. toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Lakimiehet: AA, VT Matti Alasentie AA, VT Tarmo Pietilä Eversheds Asianajotoimisto Oy Koulukatu 13, Forssa, P. HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa. Metsuripalvelut ja kiinteistöhuolto. 10, Forssa Pentti Linden 0400 512 853 www.pentinterveyspalvelu.fi HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 010 414 0666 Lataa puhelimeesi OmaMehilainen -sovellus! M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Rämö Oy Routiontie 25 30100 Forssa Heikki 040 7021427, 041 4645406 . AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. PK-Nuohouspalvelut Pertti Kaakinen, p. 029 566 1920 ATK IT-Admina Oy Kauppakatu 18, Forssa. 040 511 3053, Purolantie 6, Forssa. Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. PORAKAIVOT, LÄMPÖKAIVOT Urjalan Porakaivo P. AUTOHUOLTO Forssan Auto Race Oy P. 0400 940 414 APTEEKKEJA Apteekki Humppilan Lasi Lasitehtaantie 5, Humppila. 050 543 1386, luottometsuri.com MUSIIKKIJA BÄNDIKAMAA www.power-sound.fi Somero, Jokioistentie 993, p. 044 561 6177, 0500 305 308. 050 569 7917 Remontointija sisustustyöt. 050 342 7627. Jalkahoitola Priima Puuvillakatu 4, Forssa. 040 538 8586 www.maki-tulokas.fi S SALAOJITUKSIA Peltosalaojitukset, salaojakonekaivuut Kari Grönholm p. 050 300 8807. 03 422 5050. Kolmen Tähden Talotekniikka Oy Kaikki alan työt. 010 41400, työterv. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. 050 522 7579. Määttä , kiipeilevametsuri.fi P. 040 183 0324. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. www.forssanvanhaapteekki.fi ARKKITEHTITOIMISTOJA www.pientaloarkkitehti.net Päivi Vuori, arkkitehti SAFA tsto: K-Rauta Forssa. 050 411 4011 Sähköasennus Grönholm Oy Ilmalämpöpumput P. TUULILASILIIKKEITÄ Autolasiasennus Tammelan Huoltopiste Ky Somerontie 140, Tammela. 03 3122 3200 www.greenheat.fi PURKUTYÖT E-S Erikoispuhdistus Oy Asbestipurku ja kartoitus, homepurku, muut purkutyöt www.asbestipurku.com, 046-600 4396 R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. 18, puh. 050 377 9222 Jalkaja sairaanhoitopalvelu Pilvi Keskuskatu 7, Forssa, p. Putkiasennus Matti Virolainen Oy Puh. Tilitoimisto K. 040 547 7001. P. 010 324 3210. puol.), p. P. Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. Auktorisoitu tilitoimisto. P. P. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. Mökkitalkkari Mäki-Tulokas Piharakentaminen ja remontointi. www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. 050 599 1555. 045 783 233 34 K KALEVALAISTA JÄSENKORJAUSTA Tarmo Lappalainen P. SÄHKÖSUUNNITTELUTOIMISTOJA Sähkösuunnittelu Macel Oy Kartanonkatu 8, 30100 Forssa www.macel.fi SÄHKÖURAKOINTIA Sähköasennus Grönholm Oy P. 040 558 5842 www.jhp.fi Okkopete P. P. P. 03 422 1722, 422 0722. Esa Reikko p. -Tarvikemyynti, huolto ja asennus. Elise Kauti p. 050 576 0733. 0400 427 394. P. 010 321 0161. 0400 475571 Huolto Lautis P. N NUOHOUSTYÖTÄ Nuohoojamestari Kari Kauppinen Toimialueena Humppila, p. 040 5220 665 ASEPAJOJA Köllin Paja P. 040 541 3353 Kirsin Kotisiivous P. 040 588 7901 Keskuskatu 14, Jokioinen, auki sop. 050 4472 997. Paassilta Oy P. Jauhiainen & Fonsén Oy 045 855 3765, 050 572 1109. 050 4473 315. Forssan Lukko Turunt. 050 5454722. p. 03 438 5247. Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 0400 814 083 O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI Forssan Ompelukonepalvelut Kalliontie 625, Tammela. Rakennus10 050 3033 424 www.rakennus10.fi VTT:n seritifikaatti, vesieristykset, laatoitus.talonrak.remontointija sisustustyöt Rakennus Romppainen Oy Remontointityöt sisällä & ulkona 040 548 5389, www.rakennusromppainen.fi RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300. 044 7615 120. P. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. 044 257 5827 Tammelan Vesi ja Lämpö Oy Jari Rantanen puh. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi Kiipeilevä metsuri R. 03 4246 8100. www.forssankeskusapteekki.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti, p. Puh. 050 373 0359. TIISTAINA 3. 03 422 2835. 02 748 3932. 8-17, la 9-12. www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. Rantalainen Kutomonkuja 2 A 3, 30100 Forssa, p. 12. Forssan Autopuhdistus Hämeentie 39, Forssa. 0400 535 606. LUONTOJA MELONTAPALVELUT Erärenki P. Auktorisoitu tilitoimisto. Siivouspalvelu Mai Kotisiivouksia ja toimistosiivouksia www.siivouspalvelumai.fi P. www.eversheds.fi Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Forssan toimipaikka -oikeusapu Kartanonkatu 10 A, p. 433 4802, 0400 481 150. 040 874 6235, vast.otto Forssa KIRJAPAINOJA PunaMusta mainospainotuotteet lomakkeet kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. Puhelimet 435 5256 ja 422 2093. LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 39 B, Forssa. 050 3373 668, kotisiivoukset Siivousapu ArjaMari Oy Arja, p. 029 566 0610 -talousja velkaneuvonta Kartanonkatu 10 A, p. www.tilaurax.fi P. 045 230 4448 Nuohouspalvelu Joonas Ortio Nuohoukset ja ilmastointityöt P. 435 5109, kotiin 435 5838. 050 312 3035. P. Frs. 03 422 0277 Vapaudenkatu 5 A 7. 03 587 9400, www.saunamajor.fi SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Jamske Oy Jaana Harju p. jfoy@surffi.net MSJ-Rakennus Oy P. Taksikeskus 24 h P. Turuntie 4, LH 3 Forssa H HAMMASLÄÄKÄREITÄ FORSSAN HAMMASLÄÄKÄRIASEMA OY Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Hammaslääkäri Timo Pursiainen Suuhygienistit: Katariina Ahlgren Terhi Mattila Ajanvaraus: 040-6874646 HARMONIKKALIIKKEITÄ www.convertor.fi P. 0500 420 372 LÄMPÖPUMPUT Jaskan Huoltopiste Oy Bosch Lämpömestari Ilmalämpöpumput Ilma vesilämpöpumput Maalämpöpumput P. HIEROJAT Miia Foncham Tmi 045 1108 258 www.hyvahoito.com Lammink. 03 41551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi. Vähäsalot Rautatienk. Auktorisoitu tilitoimisto. 045 3174 885. 9-17.30, la 10-15, su 12-15. 03 435 5001. E ENERGIATODISTUKSET Hannu Leppäkoski 050 562 4760 hannu@rkmleppakoski.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen p. P. Auktorisoitu tilitoimisto. 040 687 1198. Forssan Janves Puh. P. 041 432 3716. 0500 639 979. 42 351. Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti. 044 257 5827 LÄÄKÄRIPALVELUITA Mehiläinen Forssa Rajakatu 2, www.mehilainen.fi yksityisasiakk. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu. 03 42 22 135, fax 03 42 22 055. P. 040 501 5450 Jalkahoitola Lattajalka Jokioinen, p. 03 433 4900 Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Antti Korko p. P. 046 586 5024. 8-20, la 9-18, su 10-18. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitaja Helinä Kartanonkatu 5, Forssa. 010 5818 200. PK-ompelukone Hämeentie 8, Forssa, p. Mari, p. 03 422 2633, kotiin 422 2664. 050 918 5926 www.gronholm.info Tammelan Putkiasennus Oy Ilma-, vesija maalämpöpumput. Jalkahoitola Adams Mirja Kutomonk. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSLIIKKEITÄ Fix & Design Tammela Ky puh. POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut Puh. TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 15 AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. 4 (käynti Tölönt. P. 010 567 3250, www.tilitoimistokatajamaki.fi Taloushallintoliitto ry:n jäsen. Tili-Häme Oy Wahreninkatu 11, 30100 Forssa, p. 041 547 2643. Kodit, toimistot ja taloyhtiöt. 0400 909 150. Helmikkä-jalkahoidot Pia Ketonen Terveystalo Ote Fysio , Rajakatu 2, Forssa. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Henkilönostin vuokrattavana Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. VESIKOURUJA Vesikourut, kattoturvatuotteet (Orima-Tuote Oy) Tmi V-M Lippai, 0400 659 247. 044 245 3292 Nuohouspalvelu R. V VALOKUVAAMOJA Foto-Hellas Keskusraitti 7, Forssa p. 03 433 4415. 0400 749 244. 0500 223 000 autoasikorjaamo AUTOPURKAAMOJA Autopurkamo Kymppitien Vaihto-osa Vastustie, Kaukjärvi, Tammela P. ANTENNITYÖT Okkopete P. 045 667 3037. B BETONILATTIOITA SA-Yhtiöt Oy Puh. mukaan. P. P
SE-hypyssä 827 ja EM-kisojen pronssihypyssä 824 tunne ja suoritus rakentuivat helposta ja vauhdikkaasta vauhdinjuoksusta, jollaista häneltä ei nyt nähty. Vaikein urheilullinen suoritus, jonka olen tehnyt kisatilanteeseen. STT YLEISURHEILU Pasi Rein Tokio Estejuoksija Topi Raitanen ei ennättänyt toipua alkueristä vireimmilleen ennen maanantain olympiafinaalia. Keskiviikon välierää Kuivisto ei ollut vielä pohtinut, mutta vakuutti uskovansa finaalimahdollisuuksiinsa. Tauon jälkeen mietittiin (valmentaja Jarno Koivusen kanssa), miten tauko vaikuttaa ja mitä tehdään. Luotin 150-prosenttisesti loppukiriini. Lopussa annoin, mitä jaksoin, mutta se oli sellaista jalkojen käskyttämistä, Raitanen kuvasi kokemusta. Luotan, että olen torstaina iskussa. . –. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Kuivisto yhä ennätysvauhdissa Toinen välieräpaikka heltisi 1 500 metrin Suomen ennätyksellä. Juoksut ovat onnistuneet toistuvasti niin hyvin, ettei Kuivistolla ole enää tuntumaa mahdollisuuksiinsa eikä rajoihinsa. –. Vähän alavireistä hyppäämistä. –. –. Meni silti lähelle ennätystä, joten perustaso on noussut. Vaikea karsinta vahvisti tunnetta hyvästä hyppyvireestä. Pulli kaipasi tunnetta, että ponnistus lähtee kuin itsestään. Vanhan kone on lähtenyt nyt käyntiin. Oli fyysisesti ja henkisesti vaikeaa, kun tuli pitkä tauko ja keli oli karsee. Pulli oli loppukilpailussa yhdeksäs, mutta vauhdinjuoksussa ja ponnistuksessa ei ollut samanlaista rähinää kuin viime kesän SE-hypyssä ja EM-hallikisojen pronssihypyssä maaliskuussa. Tiesin jo aamulla, että tämä on taas mun päivä. Ei ollut pienintäkään epäilystä missään vaiheessa. Hän selvitti 425 ja 440 pudotuksitta, ratkaisukorkeus 455 meni yli toisella yrityksellä. –. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU TIISTAINA 3. –. Murto on ollut viime viikot todella varmassa hyppykunnossa. STT Murron 455 riitti seiväsfinaaliin YLEISURHEILU Pasi Rein Tokio Seiväshyppääjä Wilma Murto selviytyi sateen pitkäksi aikaa keskeyttämästä seiväskarsinnasta Tokion olympiafinaaliin. Myös Murto oli vaikeassa tilanteessa, kun hänen oli tarkoitus vaihtaa 455:ssä isompaan seipääseen. KUVA: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva Esteiden paras eurooppalainen . En saanut ihan parasta irti. KUIVISTO TUNSI palautuneensa hyvin kisojen aiemmista juoksuistaan. Hyvä, että hengästytti maalissa, Kuivisto myhäili. LOPPUKILPAILU hypätään kahden välipäivän jälkeen torstaina. –. Väsyneen miehen taistelua. –. –. RAITANEN JUOKSI kilpailun ryhmän hännillä ja alkoi ohitella uupuneita kolme kierrosta ennen maalia. –. Olen kymmenen vuotta treenannut tätä varten. 1. 500 metrillä, kun hän sijoittui alkuerässään neljänneksi Suomen ennätysajalla 4.04,10 Kuivisto juoksi Tokiossa Suomen ennätykset myös 800 metrin alkuja välierissä. Sen takia halusin juosta muiden perässä, jotta sain ottaa esteet mahdollisimman rauhassa ja säästää voimia loppuun, Raitanen jatkoi. Viimeiselle kierrokselle Raitanen lähti 11:ntenä. –. Eivät ne vieneet voimia. En tiedä, ei mitään hajua. Torstaina järjestettävässä kilpailussa hyppää 15 karsinnassa 455:n ylittänyt urheilijaa. En sitä, mitä mielestäni kropasta olisi löytynyt, Pulli tiivisti. Tiedän, että jos satasta juostaan, olen tuossa porukassa parhaasta päästä, eikä lopussa tarvinnut edes juosta täysillä. Kuuban Juan Miguel Echevarria jäi hopealle samalla tuloksella. Loppujuoksu ei imuttanut. Kärki karkasi Raitaselta lähes kymmenen sekunnin päähän marokkolaisen mestarin Soufian El Bakkalin johdolla, mutta suomalainen ennätti parhaana eurooppalaisena maaliin kahdeksantena ajassa 8.17,44. Pulli, 26, ei ole yltänyt kesän aikana kahdeksaan metriin. Päätettiin pitää seiväs, jolla olin ylittänyt 440. Murron hyppy meni ”läpi”. Juoksu oli taktisesti ihan loistava. Juoksu sopi vauhdinjaoltaan Raitaselle, mutta kiri ei irronnut enää yhtä herkästi kuin alkuerässä. Hän otti välieräpaikan 1. Vaihdoin sitten isompaan seipääseen kuten alunperin oli tarkoitus, ja sillä meni yli, Murto jatkoi tapahtumien kertaamista. –. 500 metrin välierät juostaan kello 13. –. –. Juoksu on ollut hyvällä, muttei ihan ennätystasolla, Pulli kertoi. Ennätyksestään hän jäi vajaan sekunnin. Hän uskoo tehneensä valmentajaisänsä Sepon kanssa virheen alkukeväästä, kun hallikaudesta siirryttiin suoraan totiseen harjoitteluun. Tonnivitosella Kuivisto kohensi edellistä, kesäkuun lopussa juoksemaansa SE-aikaa 4.05,39 yli sekunnin. STT Pulli hyppäsi yhdeksänneksi YLEISURHEILU Pasi Rein Tokio Pituushyppääjä Kristian Pulli onnistui virittämään kesän parhaan kunnon Tokion olympialaisiin. 500 metrillä. Karsinnassa juoksu tuntui helpolta ja aitominen oli vahvaa, mutten palautunut tähän kisaan. Murto kuvasi karsintaa äärimmäisen raskaaksi, vaikka hänelle kertyi vain neljä hyppyä. Pulli selvitti olympiakarsinnan kauden kotimaisella kärkituloksella 796 ja ponnisti finaalissa 792:een. Hyvällä vetoavulla ennätys alittui jopa helposti. Tietysti täällä on kyettävä juoksemaan kunnolla, kun hypätään stadionolosuhteissa. Odotan karsintahyppyjen perusteella, että pystyn hyviin tuloksiin. Topi Raitasen kahdeksas sija on Tokion yleisurheilussa toistaiseksi paras suomalaistulos. Tuli päivän ainoa epäonnistunut suoritus, mutta sitä voisi sanoa verryttelyhypyksi. YLEISURHEILU Pasi Rein Tokio Keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto etenee ennätyksestä toiseen Tokion olympialaisissa. Huippukunto ja järkkymätön itseluottamus näkyvät Kuiviston olemuksessa. Kaikissa hypyissä oli sama ongelma. Tuntui, että jokainen este vain väsyttää ja kuluttaa enemmän. Toivotaan, että rajat nähdään täällä, Kuivisto vastasi, kun häntä pyydettiin arvioimaan, mihin hän voisi tällä hetkellä kyetä 1. Pystyy juoksemaan paljon, ja kulku vain paranee. Murrolla on kolmesta olympialaisia edeltäneestä kilpailusta tulokset 461, 462 ja 461. On älyttömän vahva olo ja itsetunto on niin korkea kuin voi olla, Kuivisto kuvasi tunnelmiaan. Ei tuntunut miltään. Pituuskilpailun voittajaksi ponnisti Kreikan Miltiadis Tentoglou viimeisen kierroksen hypyllään 841. Viimeiset askeleet jäivät löysiksi, viimeinen askel tahtoi venyä, enkä päässyt optimaaliseen ponnistusasentoon. ELOKUUTA 2021 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Kilpailu keskeytettiin tunniksi. –. Topi Raitaselta jäi ennätys haaveeksi, mutta olympiafinaalin kahdeksas sija todisti kehityksen.. –. Ei auta yhtään antaa juoksussa tappiota, sillä se vaikuttaa heti
RAITANEN OLI suunnistaja vielä Rion 2016 aikaan, mutta sen jälkeen hän on jo ennättänyt EM-kisojen esteissä kahdeksanneksi ja nyt olympiatasolla samaan sijoitukseen. Takamiehet taas pieksivät golfissa sentterit siksi, että olivat hankkineet vahvistuksekseen Sundholmin Immon. Vettä on joka tapauksessa tullut, mutta onko sitä tullut niin paljon, että siitä olisi ihmisille jotain iloa. Väsyneenä hän ei jaksanut pitää juoksuasentoa ryhdissä. Katsoin, ketä siinä on ympärillä, että selkiä pitää saada tiputettua. Siinä tulee se vanha suunnistaja-Raitanen esille. Voittajaringissä nähtiin hymyileviä ja tuttuja naamoja molempina päivinä ja pitihän ensi vuoden kunkkuraviradankin käydä esittäytymässä. Samalla Raitanen myös menetti sijan Japanin Ryuji Miuralle, mutta kahdeksas sija täytti hänen tavoitteena. Kuninkuusravien sykähdyttävimpiä esityksiä oli hienojen lähtöjen lisäksi se, että Finlandia-hymni soitettiin avauspuheen jälkeen kitaralla. Biles vetäytyi viime viikolla yllättäen joukkuekisasta yhden telineen jälkeen, ja on sen jälkeen jättänyt väliin myös kaikki muut kilpailut ennen puomia. . KUVA: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva Esteiden paras eurooppalainen . Hubbard syntyi mieheksi, kunnes korjasi sukupuolensa naiseksi hormonihoidolla vuonna 2012.. –. –. ELOKUUTA 2021 Topi Raitasen kahdeksas sija on Tokion yleisurheilussa toistaiseksi paras suomalaistulos. Nelinkertainen olympiavoittaja on kertonut henkisistä ongelmistaan ja sanonut, että hänellä on ollut vaikeuksia hahmottaa suuntaa ollessaan ilmassa suoritustensa aikana. Kun ei enää jakseta aamuun, niin jää paukkuja tärkeämpiin asioihin kuten junnupelaajien tukemiseen. En puhunut siitä, mutta ajattelin, että sijojen 8–12 väliin on pakko mennä vauhdinjaosta riippumatta. Juho Ranta-Maunus sen teki ja Krampin mielestä suoritus oli upea. Uran lopullisena päämäärän on taso, jossa hän kamppailee arvokisoissa mitaleista. Teimme (valmentaja Janne Ukonmaanahon kanssa) kovasti töitä, pääsimme tänne ja matka jatkuu. Kehitykseen pitää olla tyytyväinen. STT Transsukupuolinen painonnostaja jäi ilman tulosta PAINONNOSTO STT–AFP Uusiseelantilainen painonnostaja Laurel Hubbard teki maanantaina Tokiossa historiaa, kun hän osallistui olympiakisoissa ensimmäisenä transsukupuolisena urheilijana naisten yli 87 kilon sarjan kilpailuun. –. Lajiveteraanit ovat kokoontuneet jo 30 vuotta ja kun ukot vanhenevat, niin vauhti hiipuu ja joudutaan uusien asioitten äärelle. –. RAITANEN OLI KIRISSÄ vahva, muttei kyennyt tuttuun rytminmuutokseensa. Pilvenmäki on siis ensi vuoden kunkkuravien isäntä ja se tietää sitä, että töitä on tuhottomasti tiedossa. Sen jälkeen hän yritti viisi kiloa lisää, mutta kumpikin kaksi yritystä epäonnistuivat. Ja nimenomaan suomenhevoset. Ensimmäiseksi matka jatkuu aamukuudelta lentokentälle ja kohti Suomea. –. Paikallinen koris on mieskoripallon suhteen vedenjakajalla kun FoKoPon toiminnan jatkuminen tuntuu olevan valitettavan epävarmaa. KRAMPPI Voimistelutähti Biles palaa areenalle puomin finaalissa Telinevoimistelutähti Simone Biles tekee paluun olympiaareenalle tiistaina. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU TIISTAINA 3. Riossa 2016 Biles saavutti neljän kullan ja yhden hopean ohella puomin pronssia. Neuvoteltu kyllä on. Kanava on satsannut lajiin melkoisesti ja siitähän korisfanaatikot ovat iloisia. Niistä tietää enemmän Virolaisen Tapio. Odotan, että pääsen katsomaan, mille sekuntiluvulle ennätys tulee tänä syksynä, Raitanen vahvisti. Heikki nimittäin löysi sieltä kolme hirvikärpästä, muusta saaliista hän ei raportoinut. –. –. Se on joka vuosi mennyt eteenpäin, mutta se on edelleen kehityskohde, Raitanen tunnusti. Hän saapui Tokioon yhtenä kisojen seuratuimmista urheilijoista. Näin voi toki ollakin, mutta mitään tivolia siitä ei kannata yrittää rakentaa vaan pitää aina kirkkaana mielessä se, että pääosassa ovat hevoset. Ei ole aavistustakaan siitä mitä sieltä voisi löytyä, mutta sen verran täytyy kertoa, että Saviniemen suunnalta on löytynyt ainakin jotain. Viikonvaihteen kokoontumisesta vielä sen verran, että padelin hienoimmat hetket lähtivät Kankaanpään Mikan mailasta. KUNINKUUSRAVITKIN saatiin pidettyä ja Seinäjoella nähtiin kohtuullisen paljon myös forssalaisia. Hubbard, 43, aloitti tempauksessa 120 kilosta, mutta epäonnistui. Kuun lopulla Raitanen pyrkii Pariisin Timanttiliigaan ottaakseen urallaan taas yhden askeleen kohti kärkeä. Lantio väsähtää, eikä pysy enää korkealla, ja siitä on vaikea tehdä rytminvaihdosta. Hubbardin kisasta tuli pannukakku, sillä hän jäi ilman tulosta. Nyt osui kahdeksanteen sijaan, mikä luo uskoa jatkoon. Olisin ollut tyytyväinen, jos olisi mennyt jonnekin 8.12–8.13:een. Kotavuon Arjaa se ei kuitenkaan haittaa, sillä hän on löytänyt vuosituhannen marjapaikan ja elämä on onnellista mikäli rouva löytäisi vielä varrella varustetun poimurin. Tuntuu, että pystyn sellaisiin tuloksiin, mutta se uskomus pitää tietenkin vielä laittaa kelloon, Raitanen totesi. Kramppi ei ole läheskään kaikkia matseja seurannut, mutta maanantaiaamun naisten peli USA:n ja Ranskan välillä oli loistavaa viihdettä eikä sunnuntain ottelu Espanja – Slovenia juurikaan huonompi ollut. TÄSTÄ RAKENTUIKIN jonkinlainen aasinsilta koripalloon, jota on T5-kanavalta nähty yllin kyllin. STT Havaintoja metsästä ja muualta V iimeisestä metsässä käynnistä on kulunut jo parisen viikkoa, mutta mikäli kaikki menee suunnitellusti, niin sinne syöksytään viimeistään torstaina. Alkuerien jälkeen Raitanen toivoi vauhtijuoksua, jossa hän voisi päästä alle ennätyksensä. Karsinta oli nätin näköistä, mutta nyt loppu oli tamppaamista. Hitaan alkuvauhdin jälkeen hän ei siihen yltänyt, mikä oli pettymys. Onneksi lajista löytyy jatkuvuuttakin, sillä erotuomaripuolelta kuuluu riemastuttavia uutisia. Asento tipahtaa väsyneenä. Topi Raitaselta jäi ennätys haaveeksi, mutta olympiafinaalin kahdeksas sija todisti kehityksen. Kaikkien mielestä ei näin ollut, mutta tällaista elämä on. Alku yrittää täydentää rosteriaan sen kuin ehtii, mutta lopulliset kiinnityksen antavat edelleen odottaa itseään. Yhdysvaltalainen Biles osallistuu Tokiossa puomin finaaliin, joka on naisten telinevoimistelun päätöslaji. Monet ovat sitä mieltä, että tapahtuma on jo aikansa elänyt ja konsepti vaatii välitöntä uudistumista
Sarjassa N30 Saara Kauranen juoksi ensimmäisissä SMkisoissaan pronssia 5000 metrillä ajalla 19.50,01 ja oli neljäs 10000 metrillä (41.23,43). Maanantain vastaisena yönä Valko-Venäjän oppositiomielisiä urheilijoita tukeva BSSF-oppositioryhmittymä varoitti, että Valko-Venäjän urheilujohto aikoo pakottaa urheilijan takaisin kotimaahansa.. Kolme minuuttia myöhemmin FoSu siirtyi jälleen johtoon Lenni Pihlajasalon maalin myötä. Syöttäjänä oli Jeremi Virtanen, joka siirsi FoSu 6-4 johtoon neljä minuuttia myöhemmin. –. Savolainen kohtaa Suomen aikaa hieman aamuviiden jälkeen painittavassa keräilyottelussa Kirgisian Uzur Dzhuzupbekovin. KUVA: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva Puolasta turva valkovenäläiselle YLEISURHEILU STT–AFP Puola myönsi maanantaina maahantuloviisumin valkovenäläiselle pikajuoksijalle Krystsina Tsimanouskajalle humanitaarisin perustein, kertoi maan ulkoministeriö. Tsimanouskajan mukaan näin tehtiin kysymättä häneltä. Semenov nappasi neljä avauspistettään käsivarsiheitolla. Tammelan Ryskeen Hannu Ranta urakoi M60-sarjassa kahdeksan lajia: korkeudessa ja kolmiloikassa neljänneksi, painonheitossa viidenneksi, moukarissa kuudenneksi, pituudessa ja kuulassa seitsemänneksi sekä kiekossa ja keihäässä yhdeksänneksi. Savolainen pyrkii pronssille Paikka keräilyerissä aukesi. Ei ole yllätys, että 20 kiloa painavammat jätkät käsittelevät noin, mutta ajattelin, että olisin pystynyt pikkaisen tiukemmin haastamaan, Kuosmanen sanoi. Hän vyörytti kahdesti ja piti johtonsa loppuun asti. Ekholmin voittoheitto kantoi 47.60. Kokonaispisteisiin laskettiin kolme parasta tulosta eli 2, 1 ja 2, jotka tuottivat kakkossijan. –. Sunnuntaina avausottelussaan Georgian Iakobi Kajaialle selätyksellä hävinnyt Kuosmanen pääsi keräilyeriin, joissa hän hävisi maanantaina venäläiselle Sergei Semenoville 0–11. Tsimanouskaja vietti maanantain vastaisen yön lentokenttähotellissa yhdessä olympialaisten toimihenkilöiden kanssa, jotta häntä ei voitaisi pakottaa kotimatkalle. Toista erää ehdittiin pelata viitisen minuuttia kunnes Suoniem oli jälleen maalinteossa, tällä kertaa syöttäjänä Rasmus Riikonen. Salaman Pasi Kaunisto sijoittui M55-sarjassa kympillä viidenneksi ja Ari Seppänen M60sarjassa keihäässä seitsemänneksi. PAINI Tapio Keskitalo Tokio Arvi Savolaisen toive käy toteen Tokion olympiapaineissa, sillä hänen urakkansa jatkuu tiistaina keräilyerissä. –. 100 metrillä hän oli neljäs (12,61), 200 metrillä viides (25,61), kiekossa kuudes.(27,04). Kuosmanen on vaihtanut tänä vuonna 97-kiloisista raskaaseen sarjaan. Savolainen aloitti painipäivänsä voittamalla avauskierroksella Kuuban Gabriel Rosillo Kindelanin 3–1. Isot pomot näyttävät päättävän kaiken meidän puolestamme, kuten aina, Tsimanouskaja sanoi Instagram-palvelussa julkaisemassaan videossa, joka on sittemmin poistettu. Hetkeä myöhemmin FoSu pääsi pelaamaan ylivoimalla ja Loponen laukoi lukemiksi 4-1. Saari veneili kakkoseksi SM-osakilpailussa MOOTTORIURHEILU Forssan Lehti Tammelan Veneseuran Arttu Saari sijoittui toiseksi Kotkassa ratamoottoriveneilyn GT30luokan avoimen SM-sarjan neljännessä osakilpailussa. mutta FoSun onnistui purkaa paine omasta päästä ja lopuksi Pihlajasalo vippasi pallon tyhjään maaliin Jesse Nuutisen syötöstä. Parhaiten hän onnistui 400 metrin juoksussa, jossa tuli hopea ajalla 58,60. Seuraavaksi Saari ajaa PMkisassa elokuun lopulla Jyväskylässä. Kolmas erä ehti vanheta vain reilun minuutin kun Wirmo tasoitti lukemiin 4-4. TIISTAINA 3. Yhteenotto sai alkunsa, kun pikakiituri ilmoitettiin mukaan ValkoVenäjän 400 metrin viestijoukkueeseen. Saari sijoittui kahdessa ensimmäisessä erässä neljänneksi ja toiseksi. Voitto veisi Savolaisen myöhemmin tiistaina painittavaan pronssikamppailuun. Kolmannessa erässä Saari pääsi unelmalähdöllä kärkeen ja piti paikkansa maaliin asti. Ratkaisu nähtiin toisella jaksolla, kun armenialaistähti sai mattopainivuoron. Hyvä painija toki tekee pisteet silloin, kun tarvitsee, Savolainen tiivisti. STT Kuubalaisen voittaneen Arvi Savolaisen painit jatkuvat tiistaina. Marko Petäjä otti M35-sarjassa sivulajissaan kuulassa pronssia tuloksella 10,79. Ei tuntunut, että olisi ollut mitään hätää. Tuntui, ettei kaveri ollut niin ylivoimainen, etten häntä voisi jonain päivänä voittaa. Hänen täytyy hankkia lisää voimaa kroppaansa. –. Ei jää jälkipolville paljoa kerrottavaa, että olin muutaman minuutin olympialaisissa matolla ja lentelin kuin leppäkeihäs. –. Valko-Venäjän mukaan Tsimanouskajaa oltiin palauttamassa kotiin olympialaisista, koska hänen henkinen tilansa oli huonontunut. Paikka kreikkalais-roomalaisen painin 97-kiloisten keräilyissä aukesi, kun Armenian Artur Aleksanjan eteni loppuotteluun. Hän paini itseään selvästi painavampia körmyjä vastaan. Ihmisoikeusjärjestö Vjasnan mukaan juoksijan mies ja lapsi ovat lähteneet Valko-Venäjältä ja ovat parhaillaan Kiovassa Ukrainassa. Tammelan Ryskeen Janne Kuusela osallistui viiteen lajiin sarjassa M45. Savolainen pystyi melko tasaiseen esitykseen nimekästä vastustajaansa vastaan. Aleksanjania vastaan Savolainen pääsi avausjaksolla yrittämään matosta ja johti 1–0. Aleksanjan voitti välierissä Iranin Mohammad Hadi Saravin 4–1, vaikka satutti takareitensä. Kuosmanen joutui passiivisuushuomautuksen jälkeen mattoon. 24-vuotiaan Tsimanouskajan mukaan Valko-Venäjän olympiajoukkueen johto oli yrittänyt pakottaa hänet palaamaan Valko-Venäjälle sen jälkeen, kun hän oli kritisoinut maan urheilujohtoa. Japanin viranomaiset, Kansainvälinen olympiakomitea ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR seuraavat tilannetta. Vyörytyksen suunta oli niin hyvä, että oma käsi ja asento pettivät, Savolainen kuvaili Aleksanjanin ensimmäistä vyörytystä. Puolan median mukaan Tsimanouskajan odotetaan matkustavan Japanista Puolaan vielä tämän viikon aikana. Atte Lähdekorpi sai niistä kaksi sarjassa M60. Neljännestä erästä tuli kakkossija. –. FoSun parhaana pelaajana palkittiin Lenni Pihlajasalo. FoSu aloitti voitolla poikien Mestarien cupin SALIBANDY Forssan Lehti FoSun P16-joukkue aloitti Suomen kesämestaruuden arvon saaneen Mestarien cupin voitokkaasti Turussa voitettuaan mynämäkeläisen SBS Wirmon 7-4. ELIAS KUOSMASEN urakasta 130-kiloisissa tuli raju ryöpytys. On olo, etten ole saanut vielä näytettyä kaikkea, mitä kropasta irtoaisi, suomalaispainija sanoi aiemmin maanantaina. Minuutti tästä eteenpäin oli puolestaan Wirmon vuoro onnistua ja vauhdikkaan toisen erän loppupuolella Wirmo onnistui tekemään vielä toisen kavennuksen. Myös moukarissa sijoitus oli neljäs (33,28). Maalinteon aloitti FoSun Eero Korvenoja Eetu Loposen syötöstä, mutta Wirmo tasoitti minuuttia myohemmin. Semenov lisäsi karkumatkaansa vyörytyksellä. Jos haluan tässä sarjassa pärjätä noille, täytyy alkaa näyttää noilta. Sarjassa kakkoseksi sijoittui miesten moninkertainen Suomen mestari Heikki Kangas tuloksella 43.72. Salaman Heikki Lähdekorpi oli sarjassa M60 800 metrillä neljäs, 400 metrillä viides ja satasella kuudes. 100 metrillä hän sijoittui neljänneksi (12,05) ja 200 metrillä viidenneksi (25,08). ELOKUUTA 2021 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Ekholm ja Örn moukarimestareiksi YLEISURHEILU Forssan Lehti Forssaan tuli kaksi Suomen mestaruutta Suomen aikuisurheiluliiton mestaruuskisoista Mikkelistä. –. Toisella kierroksella vastaan tuli hallitseva olympiavoittaja Aleksanjan, joka vei voiton pistein 5–1. Eihän tuosta hyvä fiilis jäänyt. Toisen jakson alussa vuoden 2018 MM-voittaja päätti ottelun. Puolan ulkoministeriön mukaan Tsimanouskaja oli ollut yhteydessä puolalaisiin diplomaatteihin Tokiossa. FoSu siirtyi 2-1 johtoon avauserän lopulla maalintekijänä Tuomas Suoniemi, syöttäjänä Viljami Engman. Ei tällainen kukkakeppi tässä sarjassa pärjää. Lisäksi Lähdekorpi oli neljäs pituudessa tuloksella 444 häviten pronssin vain sentillä. Puolan apulaisulkoministerin Marcin Przydaczin mukaan Puola on valmis tekemään kaiken voitavansa, jotta pikajuoksija voi jatkaa urheilu-uraansa. ja kuulassa kahdeksas (9,15). Paikka keräilyerissä aukeaa kahdella avauskierroksella tappion kokeneelle painijalle, mikäli hänet kukistanut vastustaja etenee finaaliin. Forssan Salaman urheilijat nappasivat neljä pronssista mitalia. Wirmo pelasi ottelun lopussa hetken ilman maalivahtia. Kuosmanen myönsi, että takamatka ja kokoero raskaan sarjan valioihin ovat isoja. Nyt täytyy hetkeksi jättää kilpailut rauhaan ja keskittyä harjoitteluun, Kuosmanen sanoi. Alun Simo Ekholm voitti moukarinheiton M70-sarjassa ja Antti Örn M75-sarjassa. Kolmiloikassa tulos oli 918 ja painonheitossa 13.61
02.55 Tokion olympiakisat: Skeittaus. Naiset: 100 m aj (–0,1 m/s): 1) Jasmine CamachoQuinn Puerto Rico 12,37, 2) Kendra Harrison USA 12,52, 3) Megan Tapper Jamaika 12,55, 4) Tobi Amusan Nigeria 12,60, 5) Nadine Visser Hollanti 12,63, 6) Devynne Charlton Bahama 12,74, 7) Gabriele Cunningham USA 13,01, 8) Britany Anderson Jamaika 13,24. 10.53, 14.03 Tokion olympiakisat: Jalkapallo. Klo 13.30 97 kg -sarjan mitaliottelut Klo 11.15 Mira Potkonen, nyrkkeilyn 60 kg -sarjan puolivälierä Turkin Esra Yildiziä vastaan.t Klo 13.42 Elmo Lakka, 110 m aitajuoksun 5. 05.00 Tokion olympiakisat: useita lajeja. Etelätalo on saanut käsivaivansa kuriin, ja Kuusela on toipunut polvivammastaan. Ei ole mitään esteitä, etteikö keihäs voisi lentää, Etelätalo kertoi. Eurosport 2 03.00 Tokion olympiakisat: Rantalentopallo. alkuerät. Ekalla raja, piikkarit pois ja takaisin kämpille. A-karsintaryhmän heitot alkavat kello 9.05 paikallista aikaa ja B-ryhmän puolitoista tuntia myöhemmin. 04.55, 10.55 Tokion olympiakisat: Nyrkkeily. 0500 365 649 Olympialaiset PAINI Kreikkalais-roomalainen paini: Miehet: 97 kg, 1. Washington. Ei voi kuin rauhoitella ärtynyttä lihasta tavanomaisella tulehduskipulääkkeellä ja kevyellä käsittelyllä. Helander loukkaantui nopeusharjoituksessa, jossa tehtiin hyppyjä, juoksuvetoja ja heiton osaharjoitteita. Feeniks Basket – Raholan Pyrkivä Sininen 85-34 Miku Witka 17, Eemeli Aaltonen 11, Santtu Litja 3, Eetu Aro 8 Iiro Mäki-Moijala 2. 15.55, 02.55 Tokion olympiakisat: Beach volley. 5 000 m: 1) Sifan Hassan Hollanti 14.36,79, 2) Hellen Obiri Kenia 14.38,36, 3) Gudaf Tsegay Etiopia 14.38,87, 4) Agnes Jebet Tirop 14.39,62, 5) Ejgayehu Taye Etiopia 14.41,24, 6) Senbere Teferi Etiopia 14.45,11, 7) Nadia Battocletti Italia 14.46,29, 8) Yasemin Can Turkki 14.46,49. Olen niin kovassa kunnossa kuin tällä hetkellä voin olla. Suomalaisten alkukilpailut: Naiset: 1 500 m, 1. Vamma on tässä alkuvaiheessa kipeä. 12.50 Ravit: La Capelle, Ranska. 02.00 Tennis: Kel Nishikori–Sam Querrey. V sport jalkapallo 20.55 Mestarien Liiga Karsinta: PSV–Midtjylland. Hyvä tulee, jos ne onnistumiset osuvat täällä karsintaan ja finaaliin, Etelätalo ennakoi. ,130 kg, keräilyerät: Sergei Semenov Venäjä– Elias Kuosmanen Suomi 11–0. 16.55 Ravit: Kuopio, Suomi. Lähdöt klo 17-19. 19.30 Ravit: Cabourg, Ranska. 09.35, 13.30, 17.15 Tokion olympialaiset: Lentopallo. –. –. 04.00 Tennis: Jack Sock–YOshihito Nishioka. 08.25 Tokion olympiakisat: Purjehdus. VeikkausTV 09.00 BTS Pro Series, SEA: SMG–Execration. E-poikien aluesarjan pelisarjan ottelu HuVe-LaJy Humppilan pesäpallokentällä klo 18. C More Sport 1 22.00 WTA Tennis: San Jose. 19.49 Jalkapallo, Superettan: Akropolis IFK–Östers IF, Örgryte IS Fotboll–GAIS. Keihään karsintaraja on 83,50, mutta suomalaisheittäjät uskovat finaalipaikan heltiävän vähemmällä. Toisaalta kauden paras on vain 82,84. Ari Kujanpää 67, 6.Pentti Kujanpää 630, 7.Joonas Kunttu 320, 8.Rauno Viholainen 290, 9.Niko Viholainen 190. 19.00 Ravit: Bornholm, Tanska. KESKIVIIKKO Pesäpallo. 01.00 Tennis, ATP500: Vasek Pospisil. 06.33 Tokion olympiakisat: Nyrkkeily. Se kuuluu elimistön suojausmekanismeihin, jotta vamma ei laajene. 17.27 Ravit: Pornichet, Ranska. ottelussa Arvi Savolainen kreikkalais-roomalaisen painin 97-kiloisten keräilyerissä Kirgisian Uzur Dzhuzupbekovia vastaan. Viime vuonna hän toipui olkaleikkauksesta, akilles on vaivannut pian kaksi vuotta, ja sunnuntaina hän loukkasi harjoituksissa reiden lähentäjän. 10.45, 13.10 Tokion olympiakisat: nyrkkeily. Annika Sipilä 220.0Nuoret: 1.Iina Koski165g Suurimman kalan onki Janne Sukoniemi, hauki painoi 2365g. 23.00 Tennis: ATP500. Kuusela jatkaa kautta polvituen avulla, vaikka hän on selvinnyt viime harjoituksista kivuitta. 11.00 BTS Pro Series, SEA: Fnatic–Motivate. 09.03 Tokion olympiakisat: Uimahypyt. 18.20 Subway Kansallinen Liiga: PK-35 Vantaa–HJK. Valmentaja Jussi Lehtinen. 22.30 Tokion olympiakisat: esteratsastus. 03.00 Tokion olympiakisat: skeittaus. Antti ja taustatiimi katsoivat, että matka ja aikaero vaikuttaisivat niin voimakkaasti valmistautumiseen, ettei nyt ollut järkevää lähteä kisoihin, Urheiluliiton valmennuspäällikkö Tuomo Salonen kertoi. SUOMALAISET TIISTAINA Klo 05.00 2. 15.00 BTS Pro Series, SEA: Galaxy Racer–Army Geniuses. 00.25 Tokion olympialaiset: Avovesiuinti. Elina Lampela Suomi ei tulosta (sarja: 425 xxx). 13.55 Tokion olympialaiset: Jalkapallo. 13.55 Tokion olympiakisat: Jalkapallo. 21.00 Islannin liiga: KA–Keflavik. 14.40, 17.00 Tokion olympiakisat: kiipeily. Noinhan se olisi järkevintä toteuttaa, Kuusela heitti. Pesäpallo SUPERPESIS SoJy–ViVe 2–0 (7–5, 3–2) Salibandy P16 HARJOITUSOTTELUT Karhut-FoSu 9-4 Viljami Engman 2+0, Jeremi Virtanen 1+1, Lenni Pihjalasalo 1+1, Tuomas Suoniemi 0+2 KarhutFoSu 6-11 Viljami Engman 4+2, Roope Lepistö 2+1, Tuomas Suoniemi 1+2, Lenni Pihlajasalo 2+0, Eetu Loponen 1+1, Jeremi Virtanen 1+1, Jesse Nuutinen 0+1. 12.00 Ravit: Solänget, Ruotsi. 04.00, 07.10 Tokion olympiakisat: Käsipallo. 16.03 Tokion olympiakisat: Lentopallo. 06.30, 18.00, 02.55 Tokion olympialaiset: Uimahypyt. Lentopallo POWER CUP Salo: Koijärven Kunnon D-pojat sijoittuivat tsemppisarjassa pronssille. Reiden lähentäjälihasta nappasi, kun hän teki keihäsjuoksun ja ristiaskelhypyn yhdistelmää. 13 3 2 8 9– 21 11 Haka 13 2 3 8 10– 18 9 KTP 14 1 5 8 12– 25 8 AC Oulu 14 2 1 11 11– 26 7 Kalastus KAUKJÄRVEN OSAKASKUNNAN ONKIKILPAILUT Miehet: 1. Jalka on ollut viime viikot hyvä. YLEISURHEILU Pasi Rein Tokio Keihäänheittäjä Oliver Helanderin terveyshuolet eivät hellitä. 04.00, 07.43, 16.03 Tokion olympiakisat: Koripallo. Oikean reiden lähentäjän sunnuntain harjoituksessa loukannut Helander tuskin heittää Tokiossa, mutta Etelätalo ja Kuusela lähtevät keskiviikon karsintaan hyvin valmistautuneina. 10.55 Tokion olympiakisat: Kiipeily. TIISTAINA 3. –. Antti olisi päässyt vasta tiistaina iltapäivällä tänne Tokioon. Kuosmasen turnaus päättyi. Magneettikuvasta näkyi lieväasteinen mutta kivulias vamma, Räsänen kertoi. Seiväs, karsinta: 1) Holly Bradshaw Britannia, Nikoleta Kyriakopoulou Kreikka, Katie Nageotte USA, Anicka Newell Kanada, Robeilys Peinado Venezuela, Anzhelika Sidorova Venäjän olympiakomitea ja Tina Sutej Slovenia 455, 8) Wilma Murto Suomi (sarja: 425 o, 440 o, 455 xo), Yarisley Silva Kuuba, Katerina Stefanidi Kreikka ja Iryna Zhuk Valko-Venäjä 455,... 07.30, 11.15, 14.55, 21.00, 03.55 Tokion olympialaiset: Koripallo. Feeniks Basket – Honsu 26-47 Roni Maunula 7, Miku Witka 16, Eemeli Aaltonen 3. 14.00, 19.00 Snooker: Championship League Snooker. –. –. 01.25, 03.00 Tokion olympiakisat: golf. 01.00, 03.00, 21.00, 22.00, 23.00 Tennis, AT500: Washington. –. Viaplay 02.00 Pesäpallo, Major League Baseball: Nationals–Phillies. –. Ruutu 17.45 Superpesis: Koskenkorvan Urheilijat– Manse PP. Joukkueessa pelasivat Aleksi Juote, Nico Kaasinen, Viljami Koskinen, Vertti Kymäläinen, Kaapo Saarinen ja Emma Vähä-Pietilä. Minipojat: BC Nokia Musta Feeniks Basket 49-43 Launo Leikkilä 5, Roni Maunula 5, Miku Witka 16, Eemeli Aaltonen 13, Santtu Litja 2 Iiro Mäki-Moijala 2. 10.55 Tokion olympiakisat: Telinevoimistelu. Savolainen keräilyeriin. –. Perustaso on korkeammalla, mutta huippuonnistumiset puuttuvat. Kuivisto keskiviikon välieriin. YLEISURHEILU Loppukilpailut: Miehet: Pituushyppy: 1) Miltiadis Tentoglou Kreikka 841, 2) Juan Miguel Echevarria Kuuba 841, 3) Maykel Masso Kuuba 821, 4) Eusebio Caceres Espanja 818, 5) Juvaughn Harrison USA 815, 6) Yuki Hashioka Japani 810, 7) Thobias Montler Ruotsi 808, 8) Filippo Randazzo Italia 799, 9) Kristian Pulli Suomi 792. 09.25 Tokion olympiakisat: Ratapyöräily. Sain tehtyä Suomessa heittoharjoituksia ja hyvät harjoitukset myös leirillä Sagassa. TV5 06.00 Tokion olympialaiset: Jalkapallo. Puudutustoimenpiteisiin ei ryhdytä, koska se voisi vaikeuttaa vammaa. 18.50 Subway Kansallinen Liiga: JyPK–Ilves. kierros: Arvi Savolainen Suomi–Gabriel Alejandro Rosillo Kindelan Kuuba 3–1. 09.15, 10.00 Tokion olympiakisat: purjehdus. Etelätalo on jäänyt tällä kaudella vain kerran niukasti alle 80 metrin. 10.55, 14.40, 20.30, 22.55 Tokion olympialaiset: Koripallostudio. STT Etelätalo ja Kuusela ovat toipuneet vaivoistaan STT Lassi Etelätalon ja Toni Kuuselan valoisat leirikuulumiset olivat keihäskarsintaan lähtevien suomalaisten parhaat uutiset maanantain mediatilaisuudessa. 18.00 Ravit: Bollnäs, Ruotsi. 21.00 Tennis: ATP500. Suomensarjan ottelu Koetus-Pöytyä Jokioisten pesäpallokentällä klo 18. 13.00 BTS Pro Series, SEA: Motivate.Trust–T1. 14.08 Ravit: Deauville, Ranska. 22.15 Islannin liiga: Fylkir–Leiknir R. Fysiikka tuntuu olevan kunnossa. Yle TV2 02.55, 15.30 Tokion olympiakisat: lentopallo. Koripallo DELFIN BASKET TURNAUS Tampere: Tytöt U14 Kilpa FBF Pyrintö 33-18 FBF Laukaan Urheilijat 36-33 EBT FBF 39-31 Topola FBF 26-45 Puhu FBF 53-19 HoNsU FBF 37-34 Feeniks Basketin sijoitus 4. 11.03 Tokion olympiakisat: Telinevoimistelu. Fanni Kivistö 14, Sofia Koskinen 6, Sara Nurmisto 45, Mandi Lehtimäki 6, Elsa Koistinen 18, Roosa Rautio 8, Sofia Nieminen 15, Julia Tähkänen 7, Minttu Vahtera 10, Kiira Niskanen 32, Manta Tervomaa 40. Nelosen ottelu FJK-TamU 2 urheilukentällä klo 19. Washington. Joukkueen lääkäri Ilkka Räsänen arvioi maanantaina, että Helanderia tuskin saadaan heittokuntoon Tokion olympialaisten keihäskarsinnassa keskiviikkona. Forssan Lehden iltarastit Jokioisilla Suovan maastossa. 23.30 Tokion olympiakisat: painonnosto. Se voi pikkusen verottaa tuloksia, joten kasiykkönen voi riittää, Etelätalo muistutti. 18.35 Ravit: Jägersro, Ruotsi. 19.00, 23.25 Tokion olympialaiset: Yleisurheilu. 17.45 Shakki, Champions Tour: Chessable Masters. 3 000 m ej: 1) Soufiane el-Bakkali Marokko 8.08,90, 2) Lamecha Girma Etiopia 8.10,38, 3) Benjamin Kigen Kenia 8.11,45, 4) Getnet Wale Etiopia 8.14,97, 5) Yemane Haileselassie Eritrea 8.15,34, 6) Matthew Hughes Kanada 8,16,03, 7) Ryuji Miura Japan 8.16,90, 8) Topi Raitanen Suomi 8,17,44 kkk. 18.30 Ravit: Kuopio & Toto64: Bollnäs. Ei ole syytä riskeerata terveyttä. Tänään Pesäpallo. 17.55 Superpesis: Kempeleen Kiri– Seinäjoen Maila-Jussit., Kankaanpään Maila– Imatran Pallo-Veikot, Pattijoen Urheilijat–Kiteen Pallo -90, Joensuun Maila–Siilinjärven Pesis, Seinäjoen JymyJussit–Kempeleen Kiri, Kouvolan Pallonlyöjät–Hyvinkään Tahko. Eurosport 1 01.00, 03.00 04.00, 13.18 Tokion olympiakisat: Yleisurheilu. 22.00 Tokion olympiakisat: ratapyöräily. Trust. TV6 10.50 Tokion olympialaiset: Nyrkkeily. Kuusela oli selvittänyt nopeimman reitin lauantain loppukilpailuun. OLYMPIAJOUKKUEEN JOHTO oli yhteydessä varaheittäjä Antti Ruuskaseen, mutta Euroopan mestari taustajoukkoineen päätti olla lähtemättä Tokioon. 04.55, 12.10 Tokion olympiakisat: Paini. 18.30 Ravit. kierros: Artur Aleksanjan Armenia– Savolainen 5–1. En näe mitään syytä, etteikö tämä keikka voisi mennä hyvin. Murto torstain loppukilpailuun. Ei ole ainakaan terveysmurheita. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU VADELMAA itsepoimien Ojajärventie 145, Kuuslammi p. Hän ei ole heittänyt kilpaa yli kuukauteen, muttei pitänyt sitä ongelmana. –. Meea Witka 26, Aino Yrjölä 23, Emma Seestie 13, Vanessa Vesala 8, Vilja-Maria Wahl 14, Veera Mäki-Moijala 13, Sara Kurka 29, Eveliina Grönroos 17, Minttu Litja 20, Nea Riippi 29, Miina Pääjärvi 6 Tytöt U14 Harraste FBF HoNsU 57-29 BC Nokia FBF 29-25 Litsa Lakers FBF 13-50 Säyri FBF 32-39 BC Nokia FBF 24-30 Feeniks Basket voitti sarjan. 07.15 Tokion olympiakisat: käsipallo. Pyrintö White Feeniks Basket 34 -48 Launo Leikkilä 4, Roni Maunula 4, Miku Witka 11, Eemeli Aaltonen 14, Santtu Litja 5, Eetu Aro 10. 040 4135210 (Tuovinen) Vuokralle tarjotaan Myydään PIENVARASTOJA Perkiöntie 4, Forssa P. Punaportin Blues Hämeenlinna Feeniks Basket 15-61 Leikkilä Launo 4, Roni Maunula 12, Miku Witka 11, Eemeli Aaltonen 8, Santtu Litja 9, Eetu Aro 9, Iiro Mäki-Moijala 8. alkuerä: 1) Gabriela DeBues-Stafford Kanada 4.03,70, 2) Laura Muir Britannia 4.03,89, 3) Winny Chebet Kenia 4.03,93, 4) Sara Kuivisto Suomi 4.04,10 (SE), 5) Freweyni Gebreezibeher Etiopia 4.04,12, 6) Kristiina Mäki Tshekki 4.04,55. Junnusuperia Humppilan pespallokentällä, klo 17.30 JoKo G – JoKo F, 18 HuVe Kunnari, i18.30 JoKo F – Sudet Fp, 19.30 Sudet Fp – JoKo G Rahapelit KENO Päiväarvonta: 2, 6, 9, 12, 17, 20, 26, 29, 30, 39, 41, 42, 46, 50, 53, 57, 59, 62, 65, 70 Kunkkunumero: 65 Ilta-arvonta: 1, 7, 9, 11, 17, 20, 25, 27, 33, 39, 43, 47, 49, 50, 51, 57, 58, 63, 64, 68 Kunkkunumero: 68 TV-urheilu Yle TV1 02.50, 04.35, 12.55, 14.00, 02.45 Tokion olympiakisat: yleisurheilu. Naiset: 1.Satu Viholainen 435g, 2. Arvokisojen karsintaa ei ole vähään aikaan heitetty aamulla. Keinot ovat vähissä. Jalkapallo LIIGA Inter–Honka 2–2 (2–1) HJK 14 11 2 1 25– 7 35 KuPS 13 9 1 3 19– 9 28 Inter 14 8 2 4 23– 13 26 FC Lahti 14 7 5 2 21– 13 26 SJK 14 7 3 4 15– 11 24 HIFK 13 5 5 3 13– 11 20 Ilves 14 6 2 6 15– 16 20 Honka 14 4 3 7 16– 19 15 IFK Marieh. Kiekko: 1) Valarie Allman USA 68,98, 2) Kristin Pudenz Saksa 66,86, 3) Yaime Perez Kuuba 65,72, 4) Sandra Perkovic Kroatia 65,01, 5) Liliana Ca Portugali 63,93, 6) Kamalpreet Kaur Intia 63,70, 7) Shadae Lawrence Jamaika 62,12, 8) Marike Steinacker Saksa 62,02. Yle Areena 04.00, 06.55, 15.25, 02.55 Tokion olympiakisat: Lentopallo. 01.25 Tokion olympiakisat: Golf. Eiköhän sen saa jo unohtaa, Kuusela ehdotti. 97 kg, 2. 18.20 Ykkönen: MP–VPS, JIPPO– TPS. Mitään sen ihmeellisempää ei valitettavasti ole tehtävissä, Räsänen totesi. Discovery+ TULOSPÖRSSI Helander tuskin toipuu keihäskarsintaan Varamies Ruuskanen ei lähde Tokioon. Janne Saukoniemi 2650g, 2.Tauno Saukoniemi 1355, 3.Pekka Horkka 1065, 4.Jukka Horkka 830, 5. Etelätalolla oli heinäkuussa kädessä kipua, joka esti häntä kilpailemasta Joensuun gp-kisoissa. 13.25, 15.15 Tokion olympiakisat: paini. 11.45 Tokion olympiakisat: telinevoimistelu. Suunnistus. 20.55 Jalkapallo, UEFA Champions League: PSV–Midtjylland.. –. Jalkapallo. 04.00 Tokion olympiakisat: Melonta. C More Max 18.30 Ravit: Kuopio ja Bollnäs. Päivä 13. –
07.55 LEGO Ninjago (7). 18.30 Veden saartamat: Pielinen. 07.05 Hanna Ankka (S). 22.25 Tulosruutu. Kausi 1, 8/8. oli vuonna 1968 -2,0 °C Alajärvi Lämpimin 3.8. 06.50 Pyjamasankarit (7). 11.30–12.42 ELOKUVA Kulkurin tyttö. 07.20 Petran poppoo (S). 23.05 Stand Up! Kausi 4. 22.15 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (12). Ministeritason siivous. Hyvä kiertämään. 19.00 Seitsemän uutiset. Timo Soini. Kausi 11, 51/52. miesten puolivälierä 09.15 Tokion olympiakisat, purjehdus. Jakso 29/40. Kausi 15. +20 +22 +21 +21 +18 +20 +21 +22 +22 +21 +21 +22 +22 +20 +19 +21 +22 +22 +22 +22 Ateena +42 Alicante +28 Bryssel +17 Kööpenhamina +17 Las Palmas +23 Lontoo +20 Madrid +30 Malaga +29 Mallorca +29 Miami +29 Moskova +22 Nizza +27 Oslo +15 Pariisi +21 Rodos +34 Rooma +29 Tallinna +16 Tokio +31 Tukholma +18 Wien +23 4.8. 20.45 Luottomies (12). 17.55 Remppa vai muutto. Kausi 2, 1/10. 14.55 Rempalla tuloja. 07.50 Askarrellaan. 4, 4/10. Kausi 4. M 110 m aidat alkuerät, M kuulan karsinta, M seiväsfinaali, M 5000 m alkuerät, N moukarifinaali, M 200 m välierät, N 800 m finaali, N 200 m finaali 14.00 Tokion olympiakisat, yleisurheilu. 08.05 Code Lyoko: Evolution (7). 16.35 Itse valtiaat (7). 3/24. 4/24. kilpailupäivä MTV3 06.15 Aamusää. 18.14 Viiru ja Pesonen (S). 2/6. melontafinaalit N K1 200 m, M C2 1000 m, M K1 1000m ja N K2 500 m, nyrkkeilyn naisten 57 60 kg puolivälieriä, painin miesten 97 kg keräilyotteluita 07.15 Tokion olympiakisat, käsipallo. Hopen valinta. 17.10–17.53 Nurses – Nuoret sairaanhoitajat (12). Kausi 3. 21.00 ELOKUVA Paluu tulevaisuuteen (12). 21.00 21.00 Huvila & Huussi. 03.05 Australian rajalla. 20.00–00.25 YLE TEEMA. 18.55 MasterChef Australia. Kausi 9. Heimojen rajat hämärtyvät, osa 2. 5–7/8. 14.00 MasterChef 2020. Kausi 1, 12/14. M kolmiloikan karsinta, M 1500 m alkuerät, N keihään karsinta, N 400 m alkuerät, N pituusfinaali, M 200 m alkuerät, M 400 m aidat finaali HD 06.55 Ylen aamu. Kausi 4, 9/10. 19.20 Päivän sää. 18.30 Emmerdale (7). Salaisia neuvotteluja. 12.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 20.00 Illallinen äidille. 18.00 Ulosottomiehet. miesten 63 69 kg loppuottelu 13.25 Tokion olympiakisat, paini. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 10.05 Emmerdale (7). +37 +29 +20 +20 +24 +20 +32 +31 +29 +29 +22 +26 +19 +21 +32 +26 +19 +31 +20 +22 6.8. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 17 18 19 18 19 19 19 20 20 19 5 5 5 4 4 4 13 15 11 16 16 16 19 +8 16 16 18 19 19 20 12 7 8 9 13 5 5 2 2 5 tänään tänään Helsinki +19 Hämeenlinna +15 Joensuu +12 Jyväskylä +14 Kemi +17 Kotka +19 Kuopio +11 Lahti +15 Lappeenranta +18 Maarianhamina +19 Mikkeli +15 Oulu +16 Pori +17 Rovaniemi +14 Salla +7 Savonlinna +16 Seinäjoki +15 Tampere +16 Turku +19 Vaasa +18 4.8. 10.35–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). (U) 01.25 Tokion olympiakisat, golf. 16.55 Pikku Kakkonen. 3/4. 08.55 Myyrän ystävät: Hepokatti (S). 11.30 Mutsi (S). 01.10 Luottomies (12). 10.00 Rempalla tuloja. 22.00 ELOKUVA Kivenpyörittäjän kylä (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.55 Tokion olympiakisat, yleisurheilu. Jakso 7/10. naisten 57 60 kg puolivälierät 11.45 Tokion olympiakisat, telinevoimistelu. Jakso 37/61. 11.00 Home and Away (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. (U) 10.50 8 minuuttia. 21.00 21.00 Tokion olympiakisat, päivän parhaat. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.00–16.45 Milanon naisten paratiisi (12). 09.15 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa. Kausi 1. Kausi 2. 14.45 Koiralle koti. 23.25 ELOKUVA Villi tusina 2 (S). 21.00 21.00 Kotoisa. 17.00 Amazing Race. 09.00 Hauskat kotivideot. Kausi 4, 9/10. loppukilpailu 23.30 Tokion olympiakisat, painonnosto. 16.50 Novosti Yle. 19.00 Simpsonit (7). Kausi 12. 7.11 Maastopalot roihuavat Välimerellä 7.15 Taloudella menee nyt hyvin, kun koronakuoppaa kurotaan umpeen 7.45 Jälkipörssi 8.17 Pimeässä verkossa rikosten tilaajat ja tekijät löytävät toisensa 8.50 Epe Helenius 09.30 Veden saartamat. 14/22. Kasvimaasta pöytään. 15.25 Diili. 11.00 Yle Alueuutiset. miesten finn-luokan loppukilpailu 10.45 Tokion olympiakisat, nyrkkeily. Kausi 5, 9/10. 13/22. 19.30 Kesäterassi. 18.30–19.24 Maailma 1968 (S). 15.00 Kokkisota. 17.00 17.50 Tulossa: Hurja painonpudotus Suomi (S). Jakso 10/14. 03.05 Tuttu Juttu Show. 12.00 Emmerdale (7). 09.00 Zig & Sharko (S). 14.10 Galleristin muotokuva. naisten joukkuetakaa-ajo ja miesten joukkuesprintti 22.30 Tokion olympiakisat, esteratsastus. Luostari. 08.25 Tipu Touhukas (S). 12.25 Emmerdale (7). 06.25 Rusty Rivets (S). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 12.55–14.45 Salatut elämät (S). 16.50 Onnenarpa. Jakso 9/10. 16.30 Simpsonit (S). Kausi 4, 7/11. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). (U) 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 20.00 Oikeus kuolla. Jakso 8/20. Korisäidin unelma. +37 +29 +19 +21 +24 +20 +32 +34 +30 +29 +21 +26 +19 +20 +33 +27 +20 +32 +21 +22 Torstai +20 1 Perjantai +22 4 Lauantai +21 8 Sunnuntai +20 4 Maanantai +22 4 Jokioinen eilen klo 15 +22 °C 2 Lämpimintä eilen klo 15 +22,4 °C Salo Sateisinta 1.8. kilpailupäivä 03.00–05.00 Tokion olympiakisat, skeittaus, golf. +40 +32 +18 +19 +23 +21 +30 +34 +28 +31 +21 +26 +19 +20 +32 +31 +18 +31 +18 +23 5.8. 16.00 Selviytyjät. 23.30–00.25 Historia: Diktaattorien työkalut (12). 6/8. 04.00 Kaappaus keittiössä. 31,7 mm Ylivieska Kylmin 3.8. 01.00 Kotoisa. 12.00 Valitut Palat Collection. 07.15 Angry Birds Toons (S). 13.25 Historia. Kausi 1. 07.55 Vekarat! (S). 23.00 DNA (12). 09.05 Paavo Pesusieni (S). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 4/6. 06.50 Pikku Kakkonen. (U) 23.40 Seksi-Suomen historia. 20.00 Suurmestari. Tytöt karkusilla. 09.35 Emmerdale (7). oli vuonna 2018 +31,7 °C Helsinki. naisten puomin sekä miesten nojapuiden ja rekin telinefinaalit 13.10 Tokion olympiakisat, nyrkkeily. 00.00 Illallinen äidille. 19.25 Tulosruutu. Jakso 10/13. 07.00 Rikke (S). 08.26 Eksynyt Ozissa (7). Lomakohde kotona. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 04.45–05.28 Olet mitä syöt. 06.52 Saara ja Sorsa (S). 13.55 Hauskat kotivideot. Kausi 2, 7/10. +20 +22 +19 +20 +19 +19 +19 +21 +20 +20 +20 +20 +20 +20 +19 +20 +21 +21 +21 +21 6.8. Kausi 5, jakso 22/25. 19.00–19.50 Prisma. (U) 02.45–04.45 Tokion olympiakisat, yleisurheilu. nacran loppukilpailu 10.00 Tokion olympiakisat, purjehdus. naisten 1. 08.50–12.00 YLE FEM. miesten 109 kg A-finaali 00.00–01.10 Kummeli. 08.24 Galaxi. 15.15 Tokion olympiakisat, paini. Jakso 6/10. Kausi 14. Timo Soini. Kausi 8. 07.30 Simo (S). 01.55 Remontilla rahoiksi. 00.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.00 Tulossa: Remppa vai muutto Suomi. 18.00 Emmerdale (7). 02.20 Käräytyskamera (7). 22.00 Tokion olympiakisat, ratapyöräily. 21.00 21.00 Allsång på Skansen. Kukkoa viinissä. Kausi 2, 9/10. 22.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 18.27 Hupsulit (S). Kausi 10. 20.00–20.54 Loistava ystäväni (12). Jakso 10/14. 22.00 Kymmenen uutiset. miesten 77 kg ja 97 kg pronssija loppuottelu 14.40 Tokion olympiakisat, kiipeily. naisten 68 kg loppuottelu 15.30 Tokion olympiakisat, lentopallo. 08.05 Angry Birds Blues (S). Jakso 8/10. 03.35 Australian rajalla. 10.00 Tuomiopäivä. skeittauksen parkin naisten kilpailu, naisten golfin 1. 17.55–20.00 YLE FEM. miesten karsinnan lead 18.00 Tokion olympiakisat, päivän parhaat. Nopeita päätöksiä. 22.05 Mestareiden mestari. 17.00 17.00 Kesäterassi. Kausi 1, 3/8. 15.05 Baywatch (12). Jakso 11/31. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.45 Keskusteluvartti. 18.20 8 minuuttia. M 110 m aidat alkuerät, M kuulan karsinta, M seiväsfinaali, M 5000 m alkuerät, N moukarifinaali, M 200 m välierät, N 800 m finaali, N 200 m finaali 16.00 A-studio. 08.50 Norjalaisia tarinoita. Tommi Evilä. Kausi 2, 9/10. 16.00 Simpsonit (7). 07.40 Robottijunat (S). YLE TV2 05.00 Tokion olympiakisat, useita lajeja. 06.05 Ritariprinsessa Nella (S). 16.55 Puutarhan pelastajat. ELOKUUTA 2021 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 04.35–06.35 Tokion olympiakisat, yleisurheilu. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.8. Kausi 6. Kausi 9. Kausi 10. Avoimet ovet. Kausi 15. miesten puolivälierä 17.00 17.00 Tokion olympiakisat, kiipeily. Kausi 5, jakso 21/25. 08.10 Bakugan: Battle Planet (7). 09.30–10.00 Schitt’s Creek (S). +19 +20 +18 +19 +17 +18 +19 +20 +19 +19 +20 +18 +18 +14 +8 +19 +18 +19 +20 +17 5.8. 11.00 Valitut lapset. 5/8. 07.40 Paavo Pesusieni (S). Maarit Poussa ja Pete Lattu. 12.00– 17.55 YLE TEEMA. 07.25 K3 (S). 18.07 Pehmomonsteri (S). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. Jukka Puotila ja Teemu Rannikko. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 07.45 LEGO City Adventures (S). Gramofoneja. 22.20 Päivän sää. 01.20 Kuolen nauruun (16). 19.30 Simpsonit (7). 19.00–19.48 Syke (12). 10.30 Stugor. 18.00 Nallukka (S). Kausi 4, 6/11. 07.35 LEGO Friends (7). 01.05 El Chapo (12). NELONEN 06.00 Bing (S). 02.05 Suomen huutokauppakeisari. Osa 1/6. 09.06 Kesäterassi. 12.15 Pilanpäiten. Kausi 37, 12/17. TIISTAINA 3. Kausi 13. 18.00 Yle Uutiset ja Uutis-Suomi. Kausi 1, 4/8. 06.40 Palomies Sami (S). Kausi 8, osa 122. 06.25 Uutisaamu. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 08.30 Mansikka Marja (S). Kausi 5, jakso 21/25. 4/10. 21.00 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet. Tommi Evilä. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.47 YLE TEEMA. SUB 06.30 Monchhichi (S). 13.00 Kaappaus keittiössä. 20.00 Suuri keramiikkakisa. 22.35 MTV3doc: Myyränä Pohjois-Koreassa osa 1 (S)
15.25 Raamattu. 13.00 TV7 Israel News. 21.00 ELOKUVA Argo (12). 15.00 Folke West matkalla Suomessa. 0.00 Yle Uutiset. 11.00 Olympiaradio – Tokio 2020. 15.30 Aalloilla-extra. 10.15 Sykettä Israelista. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Yle Uutiset. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Senioriseisake. 21.00 TV7 Israel News. 19.00 Kirjailijahaastattelu. 23.00 Iltahartaus. 07.50 Moderni perhe. 17.30 Klubi 700. 11.33 Radio Suomen Päivä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. Tommi Evilä ja Kape Aihinen loihtivat juhlallisen illallisen Tommin Sylvia-äidille. 12.00 YleX Etusivu. 19.00 Huvila & Huussi. 00.10 Kova laki (12). 16.00 Miehen puolikkaat. 12.13 Radio Suomen Päivä. 14.40 Tokion olympialaiset: Koripallostudio (S). 23.00 Huumebisnes Oy. 21.00 Tokion olympialaiset: Koripallo (S). Mukaan on myös pyydetty kukkaekspertti Rita Floyd, joka puolestaan antaa savenvalajille kukkahaasteen. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. Matka näyttää päättyneen samoin kuin velipojan elon päivät. 12.15 Moderni perhe. 11.55 Pientä pilaa. 08.35 Caribbean Life (S). 13.00 Pientä pilaa. 17.10 Patsastelua: Hietalahti. HERO 11.15 Napakymppi. 00.35 Hengenvaarallisesti lihava (S). 06.30 Tokion olympialaiset: Uimahypyt (S). 06.25 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 14.20 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Radioraamattupiiri. Viimein Mielensäpahoittaja on kohteessa ja veljensä luona. 12.25 Yukonin eläinlääkäri. 22.05 Urheiluradio. 14.20 Supernanny ja kauhuperheet (S). 17.40 Family Guy (12). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Fyre on the Beach (S). 19.00 Yukonin kultamaat. 15.02 Kulttuuriykkönen. 11.25 Moderni perhe. 3.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 23.25 Tokion olympialaiset: Yleisurheilu (S). 16.10 Urheiluradio. 13.05 The Wall Suomi. 19.05 Puheen Ilta. 15.35 Food Factory. 09.45 Simpsonit. 08.15 Food Factory. 19.00 Bear Grylls vastaan hai (S). 18.30 Hartaita säveliä. 20.03 Radio Suomen Ilta. 17.00 Vieraissa Australia. 08.05 Caribbean Life (S). 12.55 Tokion olympialaiset: Nyrkkeily (S). 21.02 Urheiluradio. 20.00 Australian rajalla. 17.00 Rantavahdit (7). 7.50 Merisää. 11.05 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 19.30 Hovin palveluksessa. 12.50 Remppa vai muutto UK. 20.25 Uutiset. 08.35 Food Factory. 09.30 Huippunaiset. 20.00 Puutarhan pelastajat. 10.30 Pienten perhe (S). 22.30 Jumalanpalvelus. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 00.55 Äärimmäinen selviytyjä. 21.00 Fillaripäiväkirja. 11.05 Australian rajalla. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.25 Tokion olympialaiset: 11. 19.00 Panttilainaamo. 18.00 TerveysSummit. 18.05 Family Guy (12). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Tokion olympialaiset: Lentopallo (S). 08.10 Melkein MENSA. 23.25 Musiikkivideoita. 23.10 Yöklassinen. 22.00 Hovin palveluksessa. 13.00 Klassinen kattaus. 3.54 Yöradio. 18.00 Raamatun kertomuksia. 10.00 Supernanny Suomi. 12.30 Elävä yhteys. AVA 06.00 Aamun AVAus. 01.00 Yllätystuunaajat (S). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Aalloilla-extra (u). 10.40 Australian rajalla. 9.11 Alueradio. 19.05 Väärin kuultujen biisien ilta. 12.40 Kotikulmat kuntoon (S). 10.55 Tokion olympialaiset: Koripallostudio (S). 11.00 Askelkuvioita ja rytminvaihdoksia. 18.05 Romano mirits. saaristossa. 18.30 Simpsonit. ALFATV 08.00 Hovin palveluksessa. 13.05 Miehen puolikkaat. 15.10 Nuori MacGyver. 17.30 Australian rajalla. 3.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 09.00 Lomakoti ilmaiseksi (S). 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.50 Moderni perhe. 14.00 Raamattu ja ihmiskunnan tulevaisuus. 12.40 Lapin poliisit. 16.50 Simpsonit. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 8.10 Urheiluradio. 6.30 YleX Kesäaamu: Womma ja yllätysjuontaja!. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 10.00 H.E.T.K.I. 17.30 Rantavahdit (7). 23.35 Panttilainaamo. TV7 08.30 Love Israel – Baruch Korman. 14.15 Aalloilla. 20.00 San Franciscon eläinpoliisit (7). 1.00 Yle Uutiset ja sää. 23.40 Seksileikeistä ensiapuun (12). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 6.05 Hartaita säveliä. Sarjan viimeisessä osassa pohditaan, miten ihmiskunnan tulisi herättämänsä ja kepeillä tökkimänsä ilmastopedon kanssa toimia. 09.00 Muista tulevaisuutta varten. 19.00 Tokion olympialaiset: Yleisurheilu (S). Ohjelma vuodelta 1962 vie Pohjanmaalle ja lohien nousuvesiin. 12.25 Neljän tähden talkoot. 20.03 Tiina Lundbergin huoltamo. 13.35 TV Shop. 15.00 Yle Uutiset. 8.10 Ykkösaamu. 15.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 07.30 Elä vapaana tai kuole. 15.10 Say Yes to the Dress: Atlanta (S). 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.36 Päivän sana (u). 21.00 CSI: Miami. 21.00 Äärimmäinen selviytyjä. 06.40 Simpsonit. 11.25 Rakastunut mammanpoikaan (S). 16.13 Alueradio. 17.00 Dosentti: Sakari Lauriala. 13.00 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 22.45 Rakastunut mammanpoikaan (S). 9.10 Sää. 15.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 16.00 Pientä pilaa. 13.30 Tokion olympialaiset: Lentopallo (S). 16.25 Simpsonit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.10 Simpsonit. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 09.35 Tokion olympialaiset: Lentopallo (S). 12.00 Suurin pudottaja Suomi. 08.35 Sisarvaimot (S). Kausi 2, 9/10. 06.30 Valitut Palat Collection. Kunnes tapahtuu ihme! Jatkuuko matka sittenkin. 08.55 Bless This Mess. 17.03 Kuuntelijan toivelista. TV5 06.00 Tokion olympialaiset: Jalkapallo (n) (S). 19.00 Simpsonit. 07.35 Say Yes To The Dress (S). 20.00 Poliisit 10 vuotta (7). 10.50 Tokion olympialaiset: Jalkapallo (S). 19.03 Sana Jerusalemista. 21.00 Illallinen äidille. 23.20 Havaiji 5-0 (12). YLE PUHE 3.00 Olympiaradio – Tokio 2020. 16.00 Lemmen viemää (12). 10.02 Radio Suomen päivä. 18.00 Tokion olympialaiset: Uimahypyt (S). 16.00 Mayn keittiö. 23.00 ELOKUVA Avaruusboltsit. 19.00 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 17.30 Timantteja ja ruostetta. 21.00 Arkisto: Hyvän elämän teoria. 12.55 Pientä pilaa. 16.10 90 päivää morsiamena (S). 13.20 Hirviökala. 06.45 Tonnikalan saalistajat. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.07 Pieni suuri perhe (S). 22.00 AVA Rikosputki: NCIS: New Orleans (12). 12.45 Merisää. 23.05 Global Game Show: The Life of Jesus (S). Kausi 4, 4/10. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.55 Tokion olympialaiset: Koripallo (S). YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 6.25 Aamusoitto. 13.00 Yle Uutiset. 16.30 Love Israel – Baruch Korman. 20.00 Jumala puhuu. 17.00 Superkauppiaat. 22.00 Arman Pohjantähden alla (S). 18.00 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!. 8.13 Alueradio. 17.10 Urheiluradio. 19.00 Pieni suuri perhe (S). 12.10 Tiedeykkönen. 9.05 Urheiluradio. 7.03 Raamattuavain. 11.00 Yle Uutiset. 08.55 Fast n’ Loud (S). 6.15 Aamuhartaus. kisapäivä (u) (S). 20.00 Melkein MENSA. 14.00 Ohjelmatietoja. 14.05 Home and Away (7). 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 1.55 Yöradio. 13.55 Huutokaupan metsästäjät. 10.00 Yle Uutiset. 20.30 Jussin kalajutut. 07.55 TV Shop. 13.55 Tokion olympialaiset: Jalkapallo (S). 11.00 Pientä pilaa. 23.30 Uutiset. 16.05 Egyptin kadonneet aarteet. 16.00 Yle Uutiset ja sää. KUVA: MTV3 YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Hartaita säveliä. 20.00 Emmerdale (7). 09.20 Miehen puolikkaat. 13.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Grand Designs Australia. 22.00 YleX Kesäaamu: Päivän parhaat. 20.30 Juuret lähteellä. 00.00 Rajasota. 10.15 Sanoja säveliä. 14.02 Alueradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00–01.45 Poliisit – kotihälytys (12). 11.00 Veressä Jeesuksen on voima. Pasi Toiviaisen kanssa keskustelemassa ilmastoja energiavastaava Kaisa Kosonen (Greenpeace) ja ryhmäpäällikkö Sampo Soimakallio (SYKE). 19.30 Lontoon BBC Proms -festivaalin avajaiskonsertti. 10.00 The Wall Suomi. Rakuja kukkahaaste. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 11.45 Diskopallon alla. 18.20 Alastalon salissa. 14.15 Saari ilman lakeja. 21.30 Iltasoitto. 00.00 Dosentti: Sakari Lauriala. 19.00 This Is Us (7). 07.05 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 17.00 Uskosta totta. 9.00 Yle Uutiset. 15.10 Food Factory. Miten teollisuus on vaikuttanut jokiin, entä miten toimii kalan viljely. 00.50 Family Guy (12). 8.45 Päivän blogi. 21.30 Autohullut. 20.00 Sisarvaimoa etsimässä (S). 09.55 Pientä pilaa. 13.30 Lukutoukat. 18.50 Iltahartaus. 00.10 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 14.30 Kauniit ja rohkeat (S). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.00 Leijonan luola USA. 23.30 Gospel Train (u). 11.00 Lemmen viemää (7). 23.35 Ohjelmatietoja. 00.20 Sinkkuillallinen. 23.00 Tulossa: Arman Pohjantähden alla (7). 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 22.00 Maailman tärkein tehtävä. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 10.25 Lottovoittajan unelmakoti (S). 5.00 Yle Uutiset ja sää. 7.30 Ykkösaamu. 21.50 Rakastunut mammanpoikaan (S). 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 10.00 Puutarhan pelastajat. 00.40 Yhä mysteeri (12). 09.50 Meret ilman vettä. 07.25 Simpsonit. 15.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 17.05 Say Yes To The Dress (S). 18.05 Sisarvaimot (S). 19.02 Mielensäpahoittaja maailmalla, osa 10/10: Pyhä ihme Aurinkorannikolla. 13.40 Tokion olympialaiset: 3x3 koripallo (S). 21.17 Radio Suomen Ilta. 16.50 Radiohartaus (u). 14.00 Amerikan rajavartijat. 22.05 Kevyet mullat: Kirjakerhot. 09.55 Lottovoittajan unelmakoti (S). 15.25 Häät sulhasen tapaan. 17.13 Alueradio. 22.55 Uutiset. 10.00 Lasten Taivas. 23.05 Panttilainaamo. 23.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 19.30 Simpsonit. 20.30 Itäraportti. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. FOX 06.00 Single Parents. 18.00 Say Yes to the Dress: Atlanta (S). 13.15 Salatut elämät: Young Girl, Dream Girl (7). 16.00 Lisää tilaa Jeesukselle. 22.15 ELOKUVA Vicky Cristina Barcelona (12). 12.50 Morsiamen tyyliopas (S). 22.55 Tokion olympialaiset: Koripallostudio 3.8. 09.00 Mökki ja potkuri. 15.40 Say Yes to the Dress: Atlanta (S). Professori Janne Saarikivi, Helsinki. 1.00 Arkisto: Kierrätyskeskuksesta ekoterminaaliin. 12.10 Urheiluradio. 18.02 Väärin kuultujen biisien ilta. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 20.00 Yle Uutiset. 19.00 Unelma-asunto auringon alta – Uudet jaksot alkaa!. 17.35 Say Yes To The Dress (S). LIV 09.00 Häät sulhasen tapaan. 15.00 Pientä pilaa. 10.35 Family Guy (12). 10.50 90 päivää morsiamena (S). Neljännessä jaksossa kilpailijoiden on valettava ja kiillotettava vaaseja raku-tekniikalla tehdäkseen vaikutuksen tuomareihin. KUVA: BBC, Love Productions Worldwide Illallinen äidille, MTV3 klo 20.00. 19.30 Koputus. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 22.00 Miehen puolikkaat. 17.00 Australian rajalla. 6.56 Päivän mietelause. 21.00 Orange Is the New Black (12). 18.00 Sinkkuillallinen. 08.05 Say Yes To The Dress (S). 18.00 Uskon ilta. 07.30 Tokion olympialaiset: Koripallo (S). 10.00 Ilmasto on peto Kohti tulevaa. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 08.55 Uutiset. 00.25 Tokion olympialaiset: Avovesiuinti (S). 13.40 Younger (12). 09.50 Pientä pilaa. 22.55 Seduced: NXIVM-kultin tarina (12). 09.55 Laula kanssani -karaoke. 10.30 Herran käsi – Jackmin Tala. 07.10 Kotikulmat kuntoon (S). 21.50 Raamattu puhuu sinulle. 13.00 Olympiaradio – Tokio 2020. 17.00 Gold Rush: White Water (S). 5.30 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.33 Radio Suomen Päivä. 7.15 Aamuhartaus. 11.00 Family Guy (12). 2.30 Lähetysvartti (u). 10.30 Raamattu. 19.00 Tanskanlaivalla 24h (S). 12.50 Päivän blogi. 02.55 Tokion olympialaiset: Uimahypyt (S). 13.30 Jeesuksen vertauskuvat tänään. 14.45 Huutokaupan metsästäjät. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 12.20 Kakkukuningas (S). 13.15 Voimaa Sanasta. 07.05 Simpsonit. 23.00 Arkisto: Sosialismin romahdus. 18.30 Say Yes to the Dress: Atlanta (S). 12.30 Suolapala. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 5.50 Merisää. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 9.05 Muistojen bulevardi. 20.02 Sää. 22.05 Ex-Criminals. Toimittajana Tina Cáven. Tommi paljastaa illallisella runoilijan taitonsa. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 12.05 Naurun historia (S). 11.00 Martina ja hengenpelastajat. 20.00 Havaiji 5-0 (12). 15.02 Alueradio. 20.55 Sisarvaimoa etsimässä (S). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Suuri keramiikkakisa, Yle TV2 klo 20.00. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 12.00 Neljän tähden talkoot. 16.00 Hawaiian Club Crashers (S). 23.02 Yöradio. 19.02 Urheiluradio. 16.15 Suomen Tulli. 16.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.30 Panttilainaamo. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 House Rules Australia. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.15 90 päivää morsiamena (S). 16.10 Faunin iltapäivä. 20.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 2.54 Yöradio. 22.00 Top Gear Best Of (S). 7.53 Alueradio. 0.00 Yöradio. 12.50 Jamie Oliverin helpot herkut. 17.13 Puheen Iltapäiväkerho. 20.00 Tokion olympialaiset: 11. 11.02 Radio Suomen Päivä. JIM 09.00 Grillit huurussa (S). (S). 2.00 Yle Uutiset. 7.15 Herätys! 7.50 Radiohartaus. 21.00 Kaaos oikeusalissa. 14.35 Kiinteistöhuutokauppa (S). 23.00 Yle Uutiset. 17.15 Simpsonit. 9.00 Yle Uutiset. Toimittajana on Yrjö Mustonen. 14.03 Raamattuavain (u). 18.00 Top Gear UK Best Of (S). 20.30 Tokion olympialaiset: Koripallostudio (S). 11.15 Tokion olympialaiset: Koripallo (S). 11.00 Koiran paras ystävä. 17.05 Irwinin perheen eläintarha (S). 16.15 Vintage-kodit kuntoon (S). 19.22 Yksi on hyvää seuraa. 14.55 Pientä pilaa. 20.30 Australian rajalla. 21.15 Voimaa Sanasta. 10.55 Pientä pilaa. 21.55 Radio Suomen Ilta. 14.30 Amerikan rajavartijat. 13.40 Remppa vai muutto UK. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Fast n’ Loud (S). 18.30 Herra käyttää lääkäriä. 7.13 Alueradio. 12.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Helena Immonen. 06.20 Moderni perhe. 23.00 Mayn keittiö. 00.05 Australian rajalla. 18.55 Väärin kuultujen biisien ilta. 13.20 Hengenvaarallisesti lihava (S). Käsikirjoitus Tuomas Kyrö. 11.55 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 09.50 Arvokaman etsijät (S). 10.35 Eilisen ääni: Lohi etsii kutujokea. Sarjan kolmannessa osassa bongataan OLO 22 -teoksen teräksisiä kuulia Hietalahdessa ja pohditaan Denise Zieglerin ympäristöön sulautuvaa taidetta. 07.25 Deli Drama (S). 23.45 Deadly Recall (12). 09.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 22.30 Miehen puolikkaat. 6.36 Päivän sana. 14.00 Sinkkuillallinen. Toimittaja Tina Cavén lähtee taiteentuntija Kari Kenetin kanssa kanssa katsomaan millaisia taideteoksia kaupungissa voi kohdata. 13.30 Miehen puolikkaat. 7.25 Hyvää huomenta. 06.40 Kakkukuningas (S). KUTONEN 06.00 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 17.00 YleX Ilta: Aikku. 22.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 15.00 Emmerdale (7). 16.00 Hansin matkassa. 06.55 Bad Credit (S). 00.35 Australian rajalla. 15.00 Marttyyrien Ääni. 15.05 Puutarhan pelastajat. 18.00 Autojen ensiapu. 6.30 Olympiaradio – Tokio 2020. 12.00 Pientä pilaa. 6.05 Alueradio. 10.30 Valitut Palat Collection. FRII 06.10 Kakkukuningas (S). 21.00 Top Gear Best Of (S). 18.50 Merisää. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u).. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 21.00 4D: Lesbojen seksivinkit heteroille (16). 12.55 Radio Suomen Päivä. TIISTAINA 3. 10.00 Uuden musiikin X: Renaz. 16.30 Valitut Palat Collection. 09.30 Say Yes To The Dress (S). kisapäivä (S). 03.55–05.55 Tokion olympialaiset: Koripallo (S). 15.55 Pientä pilaa. 22.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 6.59 Hyvää huomenta. 17.10 Urheiluradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.15 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 11.30 Elämää tulevaisuudessa. 19.05 Perttu Häkkinen. 16.30 Avaimia kasvatukseen. Minkälaisia ruokamuistoja pituushyppylegendan lapsuuteen kuuluu. 21.30 Tie on valmis!. 20.00 Wheeler Dealers (S). 14.30 Passion for Jesus. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi
Loppuunmyyty. Teemana toivo. ELOKUUTA 2021 Ajassa Nea, Linnea, Neea, Vanamo Huomenna: Veera Aurinko nousee Forssassa tänään klo 5.06 ja laskee klo 21.56. FL. TIISTAI 3. Pimeä alkaa klo 22.57 ja päättyy klo 4.03. Kokonaisuudessaan projekti oli Viikin mielestä mukava, ja teokset sopivat nuorisopsykiatrian aulaan hyvin. Lopun toteutuksesta oppilaat saivat ideoida itse, ja nyt valmiit taideteokset komeilevat Korkeavahan terveysasemalla Nuorisopsykiatrian poliklinikan aulassa. Myös oppilaat ovat tyytyväisiä, vaikka Viik arvelee, että he voivat olla harmisKettu on yksi Samu Holstikon lempieläimistä, ja oranssi oli hänen toivevärinsä. Forssan kuvataidekoulun katutaideryhmä tarttui toimeen. KOKOUKSIA • Riitalan yhteismetsän osakas kunnan sääntömääräinen kokous Tammelan kunnantalon valtuustosalissa klo 12.30. Välillä pidin tunteja kaksi kertaa viikossa, vaikka normaalisti niitä olisi vain kerran viikossa, Viik kertoo. Väri ja eläin osuivat Samun työssä yksi yhteen. • Forssan metsästysseura ry:n kesäkokous Osuuspankin kokoustiloissa klo 18.30. • Isänsä oloinen mies Myötä tuulen teatterissa (Hämeen ojantie 32, Somero) klo 19. –?Rajoitusten ollessa päällä sain ottaa vain yhden oppilaan luokkaan kerrallaan. ELOKUUTA Katutaidetta jokaisessa värissä Nuorisopsykiatrian poliklinikan aulaan kaivattiin väriä Korkeavahan terveys asemalla. • Pentinkulman päivät Urjalas sa 2.–8.8. www.pentinkumanpaivat.fi Huomenna • Korsuorkesteri ja Sakke Kotilainen & Focus iltapäivä tansseissa Esakalliolla klo 13–16.45. • Laulunäytelmä Mamma teki aina niin Kyläsepän teatterissa klo 19. PROJEKTI aloitettiin jo syyslukukaudella. Teoksissa on käytetty perinteisesti katutaiteesta tuttuja spraymaaleja ja sapluunaa, mutta myös esimerkiksi tusseja ja vahavärejä. PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan tori klo 7–14. Palkittu Wirtanen: ”Teksti korostuu” Juha Vainio -palkinnon voittanut Toni Wirtanen uskoo, että laulujen tekstittäminen on suomalaisessa musiikissa vielä tärkeämpää kuin monilla muilla kielillä. KUVAT: Tapio Tuomela / FL Erika Hakala valitsi teoksensa eläimeksi perhosen, koska pitää niistä. Maalaminen on myös mieleistä puuhaa Erikalle. Koronarajoitukset vaikuttivat jonkin verran työskentelyyn. –?Me ollaan totuttu Suomessa aika hyviin teksteihin, enkä puhu tässä nyt omistani vaan esimerkiksi niistä sanoittajista, jotka ovat tämän palkinnon saaneet aikaisemmin. • Näyttämökonsertti Suklaa sydän Hämeenlinnan uudessa kesäteatterissa klo 14 ja klo 18. • Diandra Ypäjän musiikkiteat terissa klo 18. • Laulunäytelmä Mamma teki aina niin Kyläsepän teatterissa (Luodesuontie 97, Jokioinen) klo 19. Ryhmän opettaja Marko Viik jakoi jokaiselle oppilaalleen värin, ja ohjeisti heitä päättämään väriä kuvastavan eläimen ja eläimeen liittyvän graffitityylisen tekstin. Emma Heikkilä Forssa Väriympyrässä oli juuri sopivasti värejä Forssan kuvataidekoulun katutaideryhmän kuudelle nuorelle taiteilijalle. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA TIISTAINA 3. • Diandra Ypäjän musiikki teatterissa klo 18. • Yhteislaulutilaisuus Kalervo & Kumppaneiden kanssa Vene sillan terassilla klo 17–19
Hillan violetin sävyisessä työssä on kala ja teksti ”bubble”, joka tarkoittaa kuplaa. FL Teoksissa on käytetty perinteisesti katutaiteesta tuttuja spraymaaleja ja sapluunaa, mutta myös esimerkiksi tusseja ja vahavärejä. Kaksi vuotta katutaideryhmässä opiskelleen Hilla Ahosen mielestä katutaide on monipuolista, ja tekemisessä on paljon vapautta. Koko kolmikon mielestä parasta katutaideryhmässä on myös hyvä opettaja. Työväen Musiikkitapahtumaa pyörittää voittoa tavoittelematon yhdistys, Työväen Musiikkitapahtuma ry. ELOKUUTA 2021 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE PÄIVÄN SANA no joo. Perhoseen hän liitti tekstin ”la vie est belle”, eli ”elämä on kaunista”. Älä puno juonia naapuriasi vastaan, joka pitää sinua ystävänään. ERIKA HAKALA valitsi sinisen työnsä eläimeksi perhosen. murinaa ohops 1439 saan, kun joutuivat luopumaan töistään. Tapahtuma keräsi satoja ihmisiä mutta järjestäjät olisivat kaivanneet enemmän yleisöä paikan päälle. –?Asiakkaamme ovat 13–17-vuotiaita. ASIAKKAAT olivat toivoneet enemmän väriä nuorisopsykiatrian osaston aulaan. –?Yleensä teen töitä nopeasti. 3: 29–30 Työväen Musiikkitapahtumassa väljää Forssan Lehti Valkeakoski Työväen Musiikkitapahtuma toteutui Valkeakoskella viime viikolla viisipäiväisenä kesäkonserttien sarjana. Älä ryhdy käräjöimään, jos toinen ei ole tehnyt sinulle pahaa. Hilla kertoo tehneensä omaa työtään monta viikkoa. Tulevana syksynä ryhmä on kasvamassa, joten katutaiteen suosio näyttää pitävän pintansa Forssassa. Palauttamisesta ei ole tehty vielä sopimusta. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA TIISTAINA 3. Yhdistys katsoo jo tulevaan, sillä seuraavat konsertit ovat luvassa jo eloja syyskuussa. Esiintymässä olivat muiden muassa Behm, Erja Lyytinen, Kake Randelin, Erika Vikman, Martti Suosalo yhtyeineen, Jukka Takalo yhtyeineen, Korpiklaani ja Mariska. –?Olimme miettineet tilojen viihtyvyyttä jo pitkään. Tässä sain kuitenkin kokeilla kaikkea, mikä oli mukavaa. Graffitityyli sopii tänne hyvin, kun ajattelee asiakasryhmää, Vesala lisää. Erika kertoo käyneensä kuvataidekoulua jo 11 vuotta. Työstä tuli hieno, kun sai käyttää enemmän aikaa. Vaihdoimme myös aulan kalusteita, ja joku sai idean kysyä kuvataidekoululta halukkuutta yhteistyöhön, Huuhka sanoo. Konsertit myös striimattiin. Huuhka ja Vesala luulevat, että työt pysyvät aulan seinillä melko pitkään. Tämän työn tekeminen oli välillä turhauttavaa, kun tuntui siltä, ettei työ etene. Samu on käynyt kuvataidekoulua kaksi vuotta ja ollut katutaideryhmässä vuoden. Katutaiteen ryhmissä on Marko Viikin mukaan ollut tavallisesti 6–14 yläasteikäistä osallistujaa. Katutaide on hänelle mieluisin tyyli. Sananl. Samu valitsi työhönsä eläimeksi ketun ja sai toivevärinsä oranssin. –?Minulle tuli joka viikko jokin uusi idea työhön. Sairaanhoitaja Päivi Huuhka ja osastonsihteeri Virpi Vesala ovat tyytyväisiä aulan uuteen ilmeeseen. Samu Holstikon mielestä katutaiteessa parasta on monipuolisuus. Yleisö pääsi kiittelemään väljää aluetta ja sitä, ettei jonoja muodostunut. Työväen Musiikkitapahtuma täyttää ensi vuonna 50 vuotta ja juhlii merkkivuottaan.. Tapahtuma järjestettiin Apianniemessä. käytä vähän muskelia siihen
–?Unohdin sitten opinnot, mikä on harmittanut minua aikuisena. Niemi työskenteli Iittalan lasitehtaalla, jossa syttynyt romanssi pani jäihin suunnitelmissa olleet taideopinnot. Päätin, että jos siitä selviän, rupean maalaamaan ihan mitä lystään. –?Usein aamuyöstä tulee yhtäkkiä ajatus, että joo, mä taidankin nyt maalata tämmöisen työn. ym. ELOKUUTA 2021 24 FORSSAN LEHTI netta työpisteeni lähelle, ja me rupesimmekin katselemaan toisiamme sillä silmällä, Niemi nauraa. INSPIRAATIONSA Niemi saa luonnosta, puutarhastaan, kirjallisuudesta ja musiikista, jota hän kuuntelee maalatessaan. Se oli niin ihanasti sanottu, että se on innostanut maalaamaan lisää, Virve Niemi herkistyy. KUVA: Esko Tuovinen / FL Tapetteihin piirtelijästä tuli naivistitaiteilija. –?Sairastuin vakavasti vuonna 2010, kun minulta löydettiin aivokasvain. Edut lunastetaan kestotilaajan etukortilla, joka uudistetaan vuosittain. Hän jäi aluksi työkyvyttömyyseläkkeelle ja on nyt eläkkeellä. 3 4 2 4 6 5 3 1 8 Kestotilaajan ETUKORTTI 2021 Virve Niemi osallistuu jo kuudetta kertaa Naivistit Iittalassa -näyttelyyn. –?Naivismi on siitä ihanaa, että saa käyttää mielikuvitustaan, eikä kaiken, kuten mittasuhteiden, tarvitse olla prikuulleen niin kuin ne oikeassa elämässä ovat. TAITEEN TEKEMINEN on Virve Niemelle myös terapiaa. Ykkösluokan käsin puhdistettu MUSTIKKA MUSTIKKATARJOUS 45 € /5 kg (koneputsattu) Prismakeskus FORSSA P. –?Kirjoitin siihen, että haluatteko tällaisen ihan aidon iittalalaisen mukaan naivistiporukkaan, koska näyttelyssä ei koskaan ole ollut tämän kylän maalaria mukana, Niemi muistelee. Paras kannustuspuhe on tullut naapurilta. asti Iittalan vanhassa puukoulussa (Hollaajantie 2) joka päivä kello 10–19. –?Minua nauratti kovasti ja sanoin, että en tunne olevani mikään naivistimaalari. –?Naapuri sanoi yksi kesä käytyään naivistinäyttelyssä, että ”sinun sisäinen maailmasi on niin kaunis!”. –?Minun taiteilijaurani alkoi jo niin nuorena! Vanhemmat joutuivat tapiseeraamaan koko seinän uudestaan, Niemi riemastuttaa lapsuusmuistollaan. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti Iittalan lasimuseon näyttelytilassa vuonna 1986. Hän oli vanhimman poikansa kanssa naivistinäyttelyssä, jossa poika totesi äidilleen, että ”sinunkin taulusi rupeavat olemaan sitä luokkaa, että kyllä nekin täällä menisivät ihan hyvin”. Uusille kestotilaajille etukortti postitetaan tilauksen alettua. Kaikki kestotilaajien edut koskevat vain kuluttaja-asiakkaita. LOIMAA Satakunnantie 48, 010 200 9170 FORSSA Opintie 2, (03) 435 6557 Kajka -rinkat Kestotilaajan etu -20% TÄNÄÄN FORSSAN TORILTA KLO 8-14 Kärkäisen Puutarha 040 722 8510 Myös tänään ja huomenna Mansikkapaikasta klo 8-18 (Erkon romuliikettä vastapäätä) 35 € /5 kg 39 € /5 kg 39 € /10x 200 g/ltk PUUTARHAVADELMA MUSTAHERUKKAA • syysmansikkaa • lapinhillaa • karviaisia • ym. –?Menin tehtaalle ensi kiireapulaiseksi nuorena tyttönä. Naivismissa häntä kiehtoo rajattomat mahdollisuudet ja lapsenomainen tyyli. –?Nyt on jo kuudes vuosi, kun olen mukana, Niemi kertoo. Virve Niemi on syntyperäinen silloisen Kalvolan kunnan asukas. Suunnitelmissa oli mennä Taideteolliseen oppilaitokseen iltalinjalle, mutta se meni mönkään, kun tuleva mieheni tuli tehtaalle korjaamaan koLuonto ja oma puutarha ovat Virve Niemelle inspiraationlähteitä. Poika ei kuitenkaan antanut periksi, vaan vaati äitiään kirjoittamaan sähköpostia kuraattorille. Palvelemme ma-pe 9-17 la 9-13 www.suomenasejaretkeily.. TIISTAINA 3. Tauon harrastukseen toivat välillä kolmen lapsen syntymät. MAALAAMISEN pariin Niemi ajautui Iittalassa vuonna 1966 aloittaneen kansalaisopiston taidepiirissä, jossa hän toimi parikymmentä vuotta. Olin jo kyllästynyt realismiin, Niemi kuvailee. Myös kansakoulunopettaja huomasi Niemen lahjakkuuden ja neuvoi ja rohkaisi tätä maalaamaan. Kun inspiraatio iskee ja maalaaminen sujuu, tulee hyvä fiilis, ja unohdan välillä jopa käydä syömässä. Häneltä pyydettiin kuvia töistä, ja muutaman kuukauden päästä tuli kutsu vuoden 2016 Naivistit Iittalassa -näyttelyyn. ämp. f i | P . 03 4355056 Palvelemme: ark. Virve Niemen tie Naivistit Iittalassa -näyttelyyn on oma-aloitteinen. Niemi kertoo nauttivansa naivismitaiteen tekemisestä. –?Kun kiipeän yläkertaan maalaamaan, unohdan rahahuolet ja muut murheet tyystin maalatessa. 10-18, la 10-16 Naisten Gerry Weber ja Betty Barclay tuotteet -20 % Miesten Moda kauluspaidat ja neuleet -20 % Elokuun Kestotilaajan edut KESTOTILAUS ON AVAIN EDULLISIIN PALVELUIHIN! Forssan Lehden kestotilaajana voit hyödyntää etuja, jotka ovat tarkoitettu ainoastaan kestotilaajille. Aloin tehdä fantasiamaalausten tyylisiä, pelkistettyjä töitä. Realismin taitajana hän on myös maalannut tilaustöinä esimerkiksi lemmikkejä. Aiheina hänellä ovat muun muassa perhoset, kissat, peikot, enkelit, keijut ja pöllöt. Naivistinen taide on lapsenomaista kuvankäsittelyä. Susanna Lähdekorpi Kanta-Häme Kun Virve Niemi (s.1950) oli parivuotias, hänen vanhempansa yllättivät hänet piirtelemästä makuuhuoneen tapetteihin autoja ja tikku-ukkoja. LOIMAA Satakunnantie 48, 010 200 9170 FORSSA Opintie 2, (03) 435 6557 Palvelemme ma-pe 9-17 la 9-13 www.suomenasejaretkeily.. FL 6 Virve Niemen taidetta on esillä Naivistit Iittalassa -näyttelyssä 29.8. Hän on asunut vuodesta 2000 lapsuudenkodissaan, jonka yläkerta toimii hänen ateljeenaan. Kaikki edut ja etujen tarkemmat tiedot löydät osoitteesta www.forssanlehti.fi/edut/ f o r s s a n l e h t i . /sis