03 4222 835 forssankeskusapteekki.fi Apteekki Prisman ravintolamaailman läheisyydessä MA-PE klo 8-20, LA klo 9-18, SU klo 10-18 FILLERIINA TUOTE-ESITTELY ti 31.5. UUTISET 12 Ihmisen kokoinen kirkko . Jos väkivaltaan syyllistynyttä oppilasta vastaan on nostettu rikossyyte, rikosprosessin oleminen kesken ei enää jatkossa estä esimerkiksi oppilaan erottamista määräajaksi. Humppilan kirkko painuu siellä käyneen mieleen. klo 14-17! Ensimmäinen täyteainehoito ilman neuloja Esittelyssä useita Fillerina-tuotteita Fillerina tuotteen ostajalle Eye and Lip cream kaupanpäälle (arvo noin 50€) TAKSIPALVELU J. • Sote-kiinteistöt aiheuttavat tulevina vuosina haastetta myös Forssan seudun päättäjille. 100-vuotiaassa rakennuksessa on poikkeuksellisen levollinen tunnelma ja mittakaava on ihmiselle sopiva. Pelkona on tarpeettomien tilojen jääminen kolmen vuoden jälkeen kuntien käsiin. KUVA: Lassi Puhtimäki FoSun edustusjoukkue siirtyy Jani Vuorelan valmennukseen Löytyykö sotekiinteistöille käyttöä. Humppilaan rakennettiin 100 vuotta sitten kirkkoarkkitehtuurin uudistajan Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko. Sote-kiinteistöt on vuokrattu hyvinvointialueelle, mutta siirtymäajan jälkeen hyvinvointialue jatkaa vain tarvitsemiensa sote-kiinteistöjen vuokraamista. LIUSKI KY TILAUSAJOT 19ja 22 -paikkaisilla BUSSEILLA Juha Liuski 044 561 6177 juha.liuski@gmail.com Myös täysivarusteltu asuntoauto vuokrattavana! KALLIOJA SORAKIVIAINEKSIA TOIMITETTUNA: Tammela, Forssa, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Koijärvi, Urjala, Akaa • VAIHTOLAVAT • HIEKOITUSSEPELI Puh. Forssa www.hämeenkuljetus.fi Koulujen kurinpito paranee • Koulujen kurinpitomahdollisuudet parantuvat elokuun alussa, kun kaksoisrangaistavuuden kielto poistuu laista. UUTISET 6 Jykevää harmaata graniittia ja valoa tuovaa keltaista. • Irtonumero 3 € LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI MAANANTAI 30. UUTISET 2. 5. . 2022 • N:o 142 AJASSA 22 URHEILU 16 UUTISET 11 12 lapsen äitiä eivät enää pienet huolet hetkauta Kuhalan kouluun pääsee viimeisen kerran avointen ovien päivänä FORSSAN KESKUSAPTEEKKI Avoinna: ma – pe 8 – 20 | la 9 – 18 | su 10 – 18 FORSSAN KESKUSAPTEEKKI Avoinna: ma – pe 8 – 20 | la 9 – 18 | su 10 – 18 Prismakeskus , puh. 020 161 6270 Hämeen Kuljetus Oy
V3:ssa Hykyn kiinteistöt ja omistajakuntien suoraan omistamat sote-kiinteistöt yhtiöitetään samaan kiinteistöyhtiöön. • Sote-kiinteistöt voivat kiinnostaa sijoittajia kasvukeskuksissa ja suurissa kaupungeissa, mutta eivät niinkään maakuntien reuna-alueilla ja muuttotappiokunnissa. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET MAANANTAINA 30. Hyvinvointikuntayhtymän omistuksessa olevia tiloja siirtyy Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hallintaan kaikkiaan noin 40?800 neliömetriä. Jatkokäsittelyyn päätyivät versiot V1 ja V2. V4 hahmottaa kiinteistöjen myyntimahdollisuutta sijoittajille tai muuta käyttöä. Vaihtoehto 1:ssä (V1) kuntayhtymä muutetaan kiinteistökuntayhtymäksi ja omistussuhteet säilytetään samassa suhteessa kuin hyvinvointikuntayhtymässäkin. . > Toimitus puh. toukokuuta. SOTE-TILAT Palveluverkko määrittää tilatarpeet • Hyvinvointialueiden aloittaminen muuttaa kuntien asemaa sosiaalija terveystoimen sekä pelastustoimen kiinteistöjen omistajana. Forssan sairaala (kuvassa) käsittää 17 325 neliötä ja viereinen Korkeavahan terveysasema 4110 neliötä. KONSULTTIYHTIÖ INSPIRA on selvittänyt Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän ja sen omistajakuntien kiinteistöomaisuuden järjestelyvaihtoehtoja. • Kuntien toimitilojen hallintaoikeus, irtaimisto ja sopimukset ym. Arvonmääritykselle tai kuntayhtymän purulle ei ole V1:ssä tässä vaiheessa tarvetta, mikäli kiinteistökuntayhtymän omistussuhteet säilyvät samoina kuin hyvinvointikuntayhtymässä. • Tänä siirtymäkautena kunnilla ei toimitilojen yhtiöittämisvelvollisuutta. Kiinteistömassan kohtalo asettaa seudun yhteishengen koetukselle. • Vuokrasopimukset ovat mallia 3+1 eli 3 vuotta +1 optiovuosi. Kyseisen siirtymäajan jälkeen hyvinvointialue jatkaa vain tarvitsemiensa sote-kiinteistöjen vuokraamista, mutta kuntien ja kuntayhtymien kiinteistöjen pitää olla yhtiöitetty. Aikakin on kortilla. Tällä ratkaisulla siirtymäkauden jälkeen ei tarvitse tehdä toimenpiteitä vuokrauksen suhteen. Asiasta pidetään kuntien luottamushenkilöille infotilaisuus Teamsin kautta 31. TOUKOKUUTA 2022 Uutiset > Toimitus puh. Hyvinvointialueen aloittaminen aiheuttaa myös Forssan seudun kunnissa valtavat kiinteistöjärjestelyt. Tämä edellyttää kuitenkin perussopimuksen muutosta. Forssan pääterveysasema on kooltaan 5488 neliötä. FORSSAN SEUDUN hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallitus pyytää selvityksen pohjalta omistajilta lausuntoa etenemisvaihtoehdoista 1.8.2022 mennessä. Kuntayhtymän kiinteistöjen yhtiöittäminen tulee suorittaa siirtymäkauden aikana ja vaatii kuntien yhtäpitävät päätökset ja nettoomaisuuden jaon kunnille peruspääoman mukaisessa suhteessa. KUVA: Petri Ojanen Kiinteistöistä päänvaivaa päättäjille . velvoitteet siirtyvät hyvinvointialueille. • Päättäjiä huolettaa tarpeettomien tilojen jääminen kolmen vuoden jälkeen kuntien käsiin. Vaihtoehdot V0, V2 ja V3 ovat aikataulullisesti haastavia, koska ne vaativat yhteisymmärryksen saavuttamista siirtojen arvonmäärityksessä tänä vuonna. • Kuntien ja hyvinvointialueen on tehtävä tänä vuonna vuokrasopimukset hyvinvointialueen hallintaan siirtyvistä kuntien toimitiloista. • Sote-tilojen vuokrataso määräytyy valtioneuvoston asetuksen mukaisesti.. Vaihtoehtoja on viisi: Vaihtoehto tarkoittaa kuntayhtymän purkamista ja kuntayhtymän kiinteistöjen jakamista omistajille. Vastauksia odottavat kysymykset, jääkö nykyisiä hoitorakennuksia jatkossa tyhjilleen, löytyykö niille muuta järkevää käyttöä, saadaanko niitä myytyä vai pitääkö niitä purkaa. Vaihtoehto 2 vaatii kiinteistöjen arvojen määrityksen, kuntayhtymän purun sekä yhtiön perustamisen nopealla aikataululla. • Kiinteistöjen kohtalo on vahvasti sidottu palveluverkkoon. Neliöistä valtaosa on Forssassa. AIKATAULU ON KIREÄ , koska kiinteistöjärjestelyt on tehtävä kuluvan vuoden loppuun mennessä. V2:ssa Hykyn kiinteistöt yhtiöitetään ennen kuntayhtymän purkamista. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Siirtymäkauden jälkeen kuntien on yhtiöitettävä omistamansa hyvinvointialueille vuokrattavat sotetoimitilat. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Petri Ojanen Forssan seutu Kanta-Hämeen hyvinvointialue vuokraa ensi vuoden alusta lukien nyt käytössä olevat alueen kuntien ja kuntayhtymien sotekiinteistöt kolmen vuoden siirtymäajalla, jonka päälle on yksi mahdollinen optiovuosi. Varainsiirtovero pitää myös suorittaa kaikista kiinteistöistä, vaikka hyvinvointialue ei niitä enää siirtymäajan jälkeen vuokraisikaan. Lisäksi varainsiirtovero tulisi maksettavaksi kaikista kohteista, paitsi vaihtoehdossa V0 ja V1. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh
ELVYTYSKIELLOLLA rajataan pois hyvin pieni osa kaikesta hoidosta. Liitosten taustalla on pääosin liitettävien seurakuntien heikko taloustilanne. Valviraan saapuneiden kanteluiden perusteella potilaat tai heidän omaisensa eivät aina ymmärrä lääkärin tekemän elvytyskiellon ja hoitotahtoon merkityn elvytyskiellon eroa, kertoo Valviran ylilääkäri Valpuri Taulasalo. Elvytyskielto on vain yksi osa hoitotahtoa. Toisaalta seurakunnat ovat myös työntekijämäärältään pieniä, mikä on voinut kasvattaa riskiä sille, ettei kaikkia tehtäviä ole saatu hoidettua. > Anna uutisvinkki puh. Samassa ajassa seurakuntien määrä on vähentynyt lähes viidenneksellä 449:stä 367:ään. Potilas ei voi vaatia perusteetonta hoitoa, mutta oikeustoimikelpoisena hänellä on oikeus kieltäytyä hyödyllisestäkin hoidosta. Forssan pääterveysasema on kooltaan 5488 neliötä. Lääkärin tekemää elvytyskieltoa ei myöskään voida perua potilaan itsensä tai hänen omaistensa toiveesta. Potilaalle ei voida antaa lääketieteellisesti perusteetonta hoitoa, Taulasalo sanoo. Osalle potilaista ei ole ollut selvää, että lääkärin tekemä elvytyskieltopäätös vaatii potilaan informoinnin, mutta ei hänen suostumustaan. Kirkkohallitus hyväksyi toukokuun lopussa täysistunnossaan kuuden seurakunnan lakkauttamisen ja liittämisen lähinaapureihinsa. Ne ovat osa potilaan hyvää hoitoa ja hänen edunvalvontaansa, Valtonen sanoo. ELVYTYSPÄÄTÖSTEN tulisi aina olla osa hoitosuunnitelmaa esimerkiksi hoivakodeissa tai muissa elämän loppuvaiheen hoitopaikoissa. Myös potilaiden omiin hoitotahtoihinsa kirjaamat elvytyskiellot ovat Valtosen mukaan aina tärkeitä, sillä elvytystä tapahtuu muuallakin kuin sairaalassa ja muidenkin kuin lääkärien toimesta. Hoitosuunnitelmat säästävät aikaa ja ohjaavat potilaan hoitoa hänen sijainnistaan riippumatta. Tällöin potilasta kuuluu hoitaa muulla lääketieteellisesti hyväksytyllä tavalla, jonka potilas itse hyväksyy. Jotkut luulevat, että potilas voi jäädä elvytyskiellon takia ilman tarvitsemaansa hoitoa. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Forssan sairaala (kuvassa) käsittää 17 325 neliötä ja viereinen Korkeavahan terveysasema 4110 neliötä. KUVA: Petri Ojanen Elvytyskieltoihin liittyy edelleen vääriä käsityksiä Jotkut luulevat, että potilas voi jäädä elvytyskiellon takia ilman tarvitsemaansa hoitoa. STT Henkilö voi kirjata elvytyskiellon hoitotahtoonsa, mutta myös lääkäri päättää elvytyskiellosta. Tehohoidossa potilaiden priorisointi ja hoitojen rajaaminen ovat osa lääkärien arkea – koronapandemian aikana mahdollisesti jopa aiempaa enemmän, kun suuri määrä potilaita on sairastunut samaan aikaan. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET MAANANTAINA 30. Potilaalle, jolle tehdään elvytyskielto ilman muiden hoitojen poisrajaamista, voidaan kiellosta huolimatta antaa monenlaista hoitoa. Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla oli tilastojensa mukaan vielä 10 vuotta sitten vuonna 2012 noin 4,1 miljoonaa jäsentä. Todellisuudessa päätös elvyttämättä jättämisestä voidaan tehdä ainoastaan silloin, kun elvytyksestä ei ole potilaalle hyötyä tai se aiheuttaa hänelle enemmän kärsimystä kuin hyötyä. Janita Virtanen Suomessa tehdään kahdenlaisia elvytyskieltoja. Taulasalon mukaan Valviraan saapuneiden kanteluiden perusteella toinen elvytyskieltoihin liittyvä väärinkäsitys koskee päätöksen sisältöä. Esimerkiksi tehohoidossa hoidon rajauksia tehdään potilaan voinnin mukaan portaittain: ei elvytetä, ei hengityskonehoitoa, ei munuaisten korvaushoitoa, ja niin edelleen, kertoo Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osaston ylilääkäri ja Suomen Tehohoitoyhdistyksen puheenjohtaja Mika Valtonen. Mitään tehohoitoa ei anneta niille, jotka eivät hyödy siitä tai joille se olisi vain kärsimysten pitkittämistä. TOUKOKUUTA 2022 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. –. –. Hoidon rajauksia – mukaan lukien elvytyskielto – voidaan yhtä lailla myös purkaa, jos potilaan toipuminen heikoista odotuksista huolimatta kääntyykin parempaan, Valtonen huomauttaa. –. KUVA: Sari Gustafsson / Lehtikuva Talouskurimus vähentää seurakuntia Suomessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien määrä jatkaa laskuaan Suomessa. Lääkärit tekevät elvytyskieltoja lääketieteellisin perustein, minkä lisäksi potilaat voivat kirjata elvytyskiellon omaan hoitotahtoonsa. Kirkkohallituksen esitysaineistosta ilmenee, että joidenkin seurakuntien maksukykyä on kuvailtu kriisitermein. Valtosen mukaan osa iäkkäimmistä potilaista saattaa kieltäytyä sairautensa loppuvaiheessa esimerkiksi leikkaushoidosta. STT. Hoitotahto tuo ilmi potilaan oman tahdon olosuhteista riippumatta. Tammikuussa 2022 kirkon jäsenmäärä oli pudonnut tästä noin 10 prosentilla 3,68 miljoonaan
Eikä jostain syystä ole tullut mieleen poiketa Karkkilan aapisasemalle. Vierailu tämän luokan ruokapaikoissa on elämys, joka ei hevin karise mielestä. Kanta-Hämeen kunnista vain Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula kasvattivat väkimääräänsä. Alan piireissä on äimistelty pitkään sitä, ettei kehäkolmosen ulkopuolelta ole löytynyt lisäystä sarjaan, vaikka aihetta olisi. Kuntien välistä muuttoa on lietsonut korona-aika, kun osa on vaihtanut kesämökkeilynsä pysyvään asumiseen. Muuttovoittoa sai viime vuonna seitsemän maakuntaa, joista eniten lihoivat Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi. Silti ylivoimainen enemmistö muuttajista suuntaa kaupunkimaisiin tai taajaan asuttuihin kuntiin. TOUKOKUUTA 2022 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 30. Muuttovoitto EU:n ulkopuolelta kasvoi. Kuhalan yläasteelta lisäluokalle on alustavasti ilmoittautunut 27 oppilasta ja Linikkalan yläasteelta 12 oppilasta. Ne ovat trendinomaisesti bistrobrasserie-tyyppisiä oman rahan ravintoloita, joita nuoret keittiövelhot perustavat suorastaan vimmaisasti. Olen kirjallisen projektini vuoksi joutunut alvariinsa seikkailemaan ja samalla brutaalisti bistroilemaan isolla kirkolla. VTT:n johtava asiantuntija Timo Aro on arvioinut, että kuntien ja alueiden kilpailu on kiristymässä resurssien niukentuessa. 60 VUODEN TAKAA Humppilan kirkko käytössä 40 vuotta FORSSAN LEHTI 30.5.1962 Humppilan nykyinen graniittinen kivikirkko on ollut käytössä tänä keväänä neljäkymmentä vuotta ja sen vuoksi Humppilan seurakunta viettää helatorstaina juhlapäivää. Lähtökohtana on matala kynnys, sesongin mukaiset raakaaineet, käsityönä valmistettu ranskalaispohjoismainen ruoka aasialaisvivahtein sekä oivaltava ruokalista. Suomessa etenee yhtä aikaa erilaisia kehityssuuntia kaupungistumisesta monipaikkaisuuteen saakka. mennessä luokalle on ilmoittautunut vähintään kymmenen oppilasta. Maku edellä mennään eikä kunnianhimosta ole puutetta. Entisenä ravintolakriitikkona olen käynyt toisen tähditetyn emoravintola Noassa, enkä ihmettele tunnustusta. Vahvoilla ovat paikkakunnat, joilla on tarjota koulutusta sekä osaavaa työvoimaa ja jotka sijaitsevat keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Nyt muuttotilastot muokkautuvat Ukrainan sodan seurauksena uuteen uskoon. Kiinnostusta lisäluokkaa kohtaan on melko paljon. Kuten sitä, ettei kunnianarvoisa Palace ole mukana joukossa. KUVA: Liisa Halkosaari / Lehtikuva Kunnat kamppailevat keskenään muuttajista. Vastikään kunnianarvoisa ravintola äänestettiin jo kolmannen kerran peräkkäin Suomen parhaaksi ravintolaksi. Rengastehtaan huomioimat ravintolat kun ovat sellaisia, joita ei luonnehdita suomalaisittain, että ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kuntien välinen muuttoliike vaikuttaa vahvistuneen. Uutinen ei ollut yllätys, sillä Viro on vuosikaudet peesannut Suomea. Omakohtainen kokemus puoltaa tulosta. Suurin osa heistä kuitenkin todennäköisesti pääsee ammatilliseen oppilaitokseen, joten he eivät silloin lisäluokalle tulekaan. Muuttovoittoa kertyi etenkin lähialueilta. Onhan seurakuntaelämän kannalta innostavaa ja rohkaisevaa, kun huomaamme vuosikymmenien pituisesta ajanjaksosta kohtia ja aiheita, joiden äärelle kannattaa kokoontua muistelemaan ja ennen kaikkea kiittämään Jumalaa. KOLUMNI Hannu Lahtonen J okunen päivä sitten julkistettiin gourmet-maailman uutinen, että kaksi tallinnalaisravintolaa on saanut Viron ensimmäiset himoitut Michelin-tähdet. Vaikka humppilalaisilla on ollut seurakunnallisia juhlahetkiä jo tänä vuonna, piispa Gulinhan vieraili seurakunnassa helmikuussa, niin seurakunta on tahtonut ottaa huomioon myös tämän kirkon vuosijuhlan. Mutta palvelu on lämmintä ja välitöntä ja ruoka kiinnostavaa ja hyvää. Meillähän Michelin-tähditettyjä ravintoloita on ollut jo kauan ja nytkin seitsemän, jotka järjestelmän sattumanvaraista haravointitarkkuutta kuvaavasti ovat kaikki Helsingissä: Olo, Grön, Demo, Palace, Ora, Inari ja Finnjävel Salonki. Siitä on kiittäminen kuntien välistä nettomuuttoa ja Hämeenlinnan osalta myös nettomaahanmuuttoa. Sellainen juhlapäivä on humppilalaisille huominen helatorstai. Uutta on se, että viime vuonna iso osa kunnista sai muuttovoittoa ja Uusimaa menetti historiallisesti muuttotappiona väestöään muualle Suomeen. Maailmalla trendi tunnetaan käsitteellä neoeli uusbistro. Lisäkoulutus on tarkoitettu niille peruskoulunsa päättäneille nuorille, jotka eivät pääse keskiasteen koulutukseen ensi lukuvuonna. toukokuuta 2022 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Toisaalta muuttajia on myös toiseen suuntaan, luonnollisemman ja kiireettömämmän asumisen pariin. Tyyli on kuulemma syntynyt rahanpuutteesta, jolloin sisustuksen estetiikka muuttuu konseptoiduksi niukkuudeksi ja rouheudeksi: kalusteet ja astiastot ovat kierrätettyjä, seinien rappaus lohkeilee tahallaan, vähäinen valaistus muuttuu tunnelmaksi. Kuntien ja alueiden on entistä tärkeämpää erottautua massasta. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 40 VUODEN TAKAA Kuhalaan 10:s luokka FORSSAN LEHTI 28.5.1982 Forssan peruskoulussa Kuhalan yläasteella järjestetään ensi lukuvuonna tilapäinen lisäluokka eli 10:s luokka. Ehtona on, että 18.8. Elämyksellisiä paikkoja kaikki tyynni, mutta sen verran tyyriitä, että harvemmin pystyy poikkeamaan. Kiintoisaa tässä ravintolarankingissä on se, että yhä useampi ravintola on Helsingin ulkopuolelta. Lisäluokalle pääsemisen ehtona on peruskoulun päästötodistuksen saaminen. Kirjoittaja on paluumuuttaja ja ranskalaisen keittiön vankkumaton kannattaja. Kuusi ravintolaa on Turusta ja kolme Tampereelta, pohjoisin Inarista ja Itä-Suomesta pääsi mukaan lempikohteeni Punkaharjulta. Alan suurvisiirin Eeropekka Rislakin mukaan Suomeen on syntynyt oma versionsa, joka on brutaalibistro. Riihimäki sekä Forssa ja Forssan seudun kunnat ovat kurimuksessa, kun väki vähenee. Tätä tahtia Janakkala ajaa kohta ohi Forssan kaupungin. 4 FORSSAN LEHTI MAANANTAINA 30. Makuelämyksiä rikkaampana ja ohuemman lompakon kera olen aina palannut hiljaisena miehenä takaisin lounaiseen Hämeeseen. KOKO MAAN muuttovoitto oli viime vuonna suurinta yli 30 vuoteen. Alueellinen eriytyminen on kiihtymässä. Hyvä maku yhä hengissä T ilastokeskuksen tuoreet muuttoliiketilastot varmistivat sen, mitä osattiin odottaa: Kunnat ja maakunnat kamppailevat keskenään kuntien välisen muuton ja maahanmuuton varassa, kun luonnollinen väestönkehitys on miinuksella. Hämeenlinnan seudun käänne parempaan vahvistui koronaaikana. Ehkä maamme kolmanneksi kalleimmalla 180 euron arvoisella maistelumenulla on jotain tekemistä asian kanssa. KOVIN KUMMALLISTA on se, että koronasta huolimatta ja sen katveessa on etenkin pääkaupunkiseudulle syntynyt uusia syötävän hyviä ravintoloita niin sanotusti mekosti. Isot kaupungit ovat yhä etulyöntiasemassa, joskin osa muuttajista suuntautuu niiden kehyskuntiin
19,49 €/kk Digi ......................................... • Sähköpostiosoite on mielipide@forssanlehti.fi • Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Uutismedian Liiton jäsen ja osa Mediatalo Keskisuomalaista ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Vt. Asiakaspalvelumme on avoinna ma–pe klo 10-14. Nimi, osoite ja puhelinnumero on kerrottava toimitukselle myös nimimerkkiä käytettäessä. Se on kysymys, jota meistä jokaisen on välillä hyvä pohtia. 0100 3355 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere L uin pikkupoikana Sukulassa asuessamme Pikku Jättiläinen -kirjasta kahdesta maamme parhaasta lintujärvestä. Mielipidekirjoituksen maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Sitä kuljetettiin jäiden tultua latoihin talven varalle. TOUKOKUUTA 2022 LYHYET-TEKSTIVIESTIT • Lähetä lyhyt tekstiviestisi lyhytnumeroon 13300. Olisiko meidän aika pysähtyä. Äyräpään järvi jäi sodan päätyttyä Venäjän puolelle, mutta Talpianjärvi pysyi Tammelassa. 040 457 8021 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti KULUTTAJATILAUSHINNAT force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. Olisiko se luontomme kunnioituksen ja elämämme merkityksellisyyden lisääntymistä. Itse marsalkka Mannerheim kävi siellä usein sorsastamassa. 034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Elämämme tarkoitus ja miksi täällä olemme on tainnut meiltä useammalta unohtua. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimi ja paikkakunta. • Loppuun nimi tai nimimerkki. Entiselleen Talpianjärveä ei enää saada, mutta hyväksi lintujärveksi se voitaisiin palauttaa. Järviä yhdistävä joki padottiin tarkoituksena säilyttää Talpianjärven vesi entisessä korkeudessa. KUVA: Pekka Salomaa M ikä elämässämme on tärkeintä. Sukulan kylä ja sen järvi sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä Forssasta. 10 %. Onko se lapset, että saisimme pitää heidät luonamme, ettei heitä otettaisi meiltä pois. Sitten kuitenkin erään talon isäntä tempaisi padon luukut auki kenenkään puuttumatta tekoon, ja kun luukut pidettiin auki, Talpianjärven vesitilanne muuttui täysin. päätoimittaja Tuulia Viitanen Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Useammassa erässä maksettuna erälisä. Onko se terveys, että saisimme tarvitsemaamme hoitoa silloin kun apua tarvitsemme. Normaali tekstiviestin hinta. Torronsuon merkitys näyttää tulleen nyt ymmärretyksi. Näin saatu peltoalue on nähtävissä saavuttaessa Helsingistä Porintietä Forssan kohdalle. saakka.. 14,90 €/kk Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. alk. 29,95 €/kk Määräaikainen ................ Olisiko meidän aika alkaa tarkastelemaan maailmankuvaamme uudesta näkökulmasta. NYT MAASSAMME on käynnissä lintuvesien korjausja parannusbuumi. Materialismi pitää meitä tiukasti otteessaan, erilaisten tavaroiden ihannointi on kulttuurissamme yhä vallalla. alk. FORSSAN LEHTI 5 MAANANTAINA 30. Vanha numero (045 7396 0280) on voimassa 31.5. Painetun lehden tilaukseen ulkomaille lisätään postikulut. PEKKA SALOMAA entinen sukulalainen Onko kuuluisa lintujärvi unohdettu. KUVA: Seppo Pessinen 13300 uusi numero: Tekstarinumero muuttui Viestin alkuun FL, sitten välilyönti ja loppuun nimi tai nimimerkki. • Mielipidekirjoitukset ja Lyhyet julkaistaan sekä paperiettä digilehdessä. Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ....................050 3426 610 Heini Lauren ..........................040 528 2269 Mirka Willman ....................... Ne olivat silloisen käsityksen mukaan Äyräpäänjärvi ja Sukulaneli Talpianjärvi. Miksi ei voitaisi hoitaa lopultakin tähän samaan asiakokonaisuuteen kuuluva Talpianjärvenkin kysymys. alk. Katastrofi kohtasi Sukulanjärveä, kun muutaman kilometrin alempana siihen yhteydessä oleva Kallionjärvi kuivatettiin rakentamalla kanava järven ympärille. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. BIRGITTA WULF Materialismi pitää otteessaan Onko elämän tarkoitus kuluttaminen. Kestotilaus ........................ Vuosien kuluessa asiasta on tietääkseni kyllä keskusteltu, mutta mitään ei ole tehty. • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta. Hintoihin sisältyy alv. Maksumuistutus 5,00 €. Nimimerkkikirjoituksen perään on toimituksen tietoon laitettava kirjoittajan nimi ja paikkakunta. Tilauksiin sovelletaan Forssan Lehden tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.forssanlehti.fi/tietosuoja. MIELIPIDEKIRJOITUKSET • Esitä mielipiteesi lyhyesti, selvästi ja asiallisesti. Kerrotaan, että hän hukkasi erääseen järven syvänteeseen Amerikasta lahjaksi saamansa kalliin haulikonkin. Luulisin asian kiinnostavan hieman forssalaisiakin. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ..................03 4155 651 Ami Laaksonen ....................03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................ Eihän meillä muuten tavarataloja olisi. Siellä pesivät harvinaisetkin vesilinnut ja sorsia ja eri lokkilajeja nähtiin siellä tuhansittain Ei ole ihme, että se oli syksyisin myös sorsastajien paratiisi. 39,00 €/kk Viikonlopputilaus .......... Mikä meille lopulta on tärkeintä. Uusi numero on 13300 ja se on käytössä vanhan numeron rinnalla. alk. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Vai onko se työ, toimeentulo ja ihmissuhteet. Vai voiko elämässämme asettaa jotain asiaa toisen edelle. Onko se rauha, se että meillä ei ole pelkoa henkemme ja vapautemme menettämisestä. Vanha valokuvakirjoituksessa mainitusta avoimesta padosta. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Eikö nyt olisi oikea ajankohta toimia Talpianjärven tilanteen korjaamiseksi. • Näppäile viestin alkuun FL, sitten välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Se oli minun nuoruudessani kuuluisa linnustosta ja niiden muuttoaikana ensiluokkainen maahan muuttavien lintujen levähdyspaikka. VESI OLI JÄRVESSÄ keväisin ja syksyisin normaalin järvenkorkeuden tasolla, mutta kesällä Sukulan väki keräsi sieltä satoihin erikoisrakenteisiin ”suoviin” karjalle hyvin maistuvaa kortetta. Olisiko se yhteyden löytämistä toisiimme. Aika lähteä miettimään, miksi me täällä todellakin olemme. TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh
12,95 €/kpl Tehokas nesteyttäjä! 19 90 2 kpl Puhdistamo Tripla Magnesium 240 kap Erikoiskoko, nyt 240 kaps! 29,90 € (249,17/kg) norm. Wiio saarnaa mieluiten alhaalta. Kylät ajoivat graniittia vuoroissa. UUTTA KIRKKOA rakennettiin kirkkoarkkitehti Josef Stenbäckin suunnitelmin. Messun jälkeen seurakunta kokoontui juhlaan seurakuntatalolle. Tässä kirkossa ei tarvitse. TOUKOKUUTA 2022 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Hyvinvointituotteet kaikkiin kesän rientoihin! Löydä lähin myymäläsi: www.life.fi/myymalat facebook.com/lifeketju @lifesuomi Voimassa 19.6.2022 asti. KUN PYYTÄÄ kuvailemaan Humppilan kirkkoa, yksi sana toistuu: kodikas. –?Kirkkoon louhittiin graniitti omasta pitäjästä, Huikajasta. Kylille määrättiin ajovuorot viiden kilometrin päästä louhokselta kivien ajoon. KIRKON KAKSI kelloa tilattiin Weljekset Friis oy:n valimosta Kokkolasta ja urut Kangasalan urkutehtaasta. Wiio sanoo, että ei ole varsinainen esteetikko, mutta rakennuksen ja salin kauneus miellyttävät hänenkin silmäänsä. –?Minun mielestäni Humppilan kirkko on ennen kaikkea juuri kodikas. –?On koskettavaa, että sodan jälkeen humppilalaiset yhdessä ottivat tavoitteekseen uuden kirkon rakentamisen, ja sodan traumat työnnettiin sivuun, Kylä-Markula lisää. –?Ensimmäiset muistoni ovat 1950-luvun puolivälistä. Hanke lepäsi myös talkoiden varassa. Merkittäviä sisustuselementtejä salissa ovat isot kattokruunut ja suuret lasimaalaukset. Rakentamishankkeella oli vastuksensa, ja yksi niistä oli vuonna 1918 käyty sisällissota. Kirkkoa on remontoitu vuosien varrella. –?Kontakti kuulijoihin on niin vielä läheisempi. Huhtaan kylän hevosmiehet kivirekineen aloittivat urakan, Niininen kertoo. . Hän katsoo kirkkosalia etenkin alttarilta päin. Lasimaalaukset ovat hänestä erityiset. Karja hoidettiin ja lehmät lypsettiin jo aamuyöstä, Tuunainen muisteli puheessaan. Loput huutokaupattiin, ja osa niistä käytettiin esimerkiksi työväentalon perustuksiin. Rakennusaikana taloudelliset voimavarat olivat vähissä ja jopa urakoitsijan konkurssi vaikeutti hanketta. –?Seurakuntalaisilla oli selvä näkemys siitä, että uusi kirkko rakennetaan palaneen tilalle. 19,90 € -24% -20% Johanna Puukka Humppila Kun nykyisen Humppilan kirkon edeltäjä paloi talvella 1917, jo 10 päivän päästä Humppilassa oltiin valitsemassa uuden kirkon rakennustoimikuntaa. 39,90 € norm. Samalla juhlistettiin myös kirkon ikätoveria eli kirkkokuoroa. –?Aina varat löydettiin: otettiin lainoja ja saatiin tuntuvia lahjoituksia. Kirkkoherra Ilkka Wiio: ”Taaimmaisille ei tarvitse huutaa” . Juhlapuheen piti seurakunnan aktiivi Markku Tuunainen, joka on kasvanut kirkkoon suvun ja äitinsä jalanjäljissä.Hän toteaa, että oma kirkko on sekä hänelle että muille seurakuntalaisille tärkeä ja läheinen. Kivilohkareita tarvittiin 1 300 metrin edestä, mutta niitä ajettiin kaikkiaan 1 500 metrin verran. Kirkkorakennusta ja sen rakennustyötä juhlittiin sunnuntaina. Kivilohkareita tarvittiin 1?300 metrin edestä, mutta niitä ajettiin kaikkiaan 1?500 metrin verran. Humppilan 100-vuotiaan kirkon sali on tunnelmallinen ja kaunis. Monet taiteilijat ovat myös kiittäneet kirkkomme hyvää akustiikkaa. Loput huutokaupattiin.. Humppilassa ei luovutettu. (82,92/kg) norm. 15,90 € norm. Ilkka Wiio on toiminut Humppilan kirkkoherrana vuodesta 2013. Puhdistamo Elektrolyyttijauheet 120 g/kpl. 42,90 € Uutuus! Kyolic Original 100 tabl Vastustuskyvylle ja sydämelle! 27,90 € (398,57/kg) norm. MAANANTAINA 30. Monet kirkot ovat niin pitkiä, että tulee sellainen tunne, että taaimmaisille pitää huutaa. Vuonna 2013 poistettiin Humppilan Lasin vuonna 1982 lahjoittamat lasitiilet. Työhön päästiin nopeasti, kun hyödynnettiin vuonna 1908 Karjalan kannakselle valmistuneen Terijoen kirkon piirustuksia. KUVAT: Lassi Puhtimäki Humppilan kodikas kirkko sai juhlansa . 36,90 € Kesän MUST HAVE -aurinkotuotteet! Alga Maris aurinkovoiteet ja -sprayt SK30 ja SK50+ Life Aurinko Plus 60 tabl Tehosta ruskettumista. 32,90 € Hyvinvointia lihaksille ja luustolle! Biomed Nattokinaasi 60 kaps Japanilaisten pitkän iän salaisuus. –?Hanke oli kaikkien yhteinen, sillä tarvittavia tiiliä olivat valmistamassa myös naiset ja lapset, KyläMarkula lisää. Talot esimerkiksi velvoitettiin töihin manttaaliensa mukaan: mitä suurempi tila, sitä useampi päivä töitä piti kirkon eteen tehdä. Kruunut valmistettiin tummennetusta pronssista Taidetakomo Ornossa, ja lasimaalaukset suunnitteli Stenbäck ja valmisti taiteilija Aukusti Tuhka. Ananas, Sitruuna Lime, Metsän marjat, Mango-Appelsiini. Joulupalvelukset alkoivat silloin aamulla klo 7. . Kirkko oli jouluaamuna niin tupaten täyteen kansoitettu, ettei istumapaikkaa meinannut millään riittää, ellei tullut paikalle hyvissä ajoin. . Palosta saatiin pelastettua alttaritaulu, kirkon esineistöä ja arkistot, kertovat kirkon rakentamisvaiheita tutkineet Seija Kylä-Markula ja Heikki Niininen. Humppilan kirkkoon valittu ikuinen kivi löytyi läheltä. Kirkkoon tultiin kyliltä hevosilla. KIRKKOA JUHLISTETTIIN sunnuntaina juhlamessussa, jossa saarnasi Tampereen piispa Matti Repo
Siitä se pyrähti läheiselle pellolle, jossa se seisoskeli koko päivän, Kurki kertoo. Poliisi ei kertonut sunnuntaina uhrin ikää tai sukupuolta.. • Hän suunnitteli kansallisromanttisia ja uusgoottilaisia kirkkoja ja osassa näkyy myös jugendin vaikutteita. MAANANTAINA 30. –?Tykkään linnuista. Humppilan kirkolla on pari Karjalan kannaksella Terijoella. KURKI MIETTI , olisiko kyseinen yksilö ainut henkiin jäänyt, Koski Tl:ssä vuonna 2015 syntyneistä ja rengastetuista kolmesta poikasesta. Kyseessä on kuitenkin mitä ilmeisimmin vaeltaja Suomenlahden eteläpuolelta. Tammelassa havaittiin muutama vuosi sitten kerralla kahdeksan yksilöä. • Valituksi tuli merkittävä suomalainen kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck (1854–1929), joka suunnitellut esimerkiksi Forssan kirkon. Myös arkkitehtivalinta aiheutti keskustelua. TOUKOKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET TUPLABONUS TuplaBonus -kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden S-ryhmän toimipaikoista tehtyjen bonusostojesi mukaan. asti Humppilan 100-vuotiaan kirkon sali on tunnelmallinen ja kaunis. Onnettomuus tapahtui tiellä 848 Haukiputaan ja Ylikiimingin välillä. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista Hämeenmaan toimipaikoista tehdyistä ostoista 10 % Bonusta. • Seurakuntalaiset kokoontuivat jo heti tammikuussa suunnittelemaan uuden kirkon rakentamista. hameenmaa.fi S-Etukortilla 31.5. Tiira-lintutietopalveluun on kirjattu viime päiville kattohaikarahavainnot Somerolta ja Jokioisista. Kattohaikara viihtyi Vaulammilla Suomessa tavatut yksilöt ovat lähes aina nuoria lintuja, jotka eivät vielä pesi. Sauna paloi Urjalassa Saunarakennus tuhoutui täysin tulipalossa Urjalassa sunnuntaina iltapäivällä. –?Se vaikutti jotenkin pökertyneeltä ja vähän poissaolevalta. • Vuonna 1918 syttynyt sisällissota lykkäsi rakentamista. Tankkausbonus kertyy normaalin tankkausbonustaulukon mukaan. Hän käyttää Facebookissa nimeä Jim Crane (Kurki). Tällä nimellä on historiansa. Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. KUVAT: Lassi Puhtimäki Humppilan kirkon lasimaalaukset suunnitteli Josef Stenbäck ja valmisti taiteilija Aukusti Tuhka. Tulipalo syttyi Pajukannankulmalla Heikkiläntien varressa. • Humppilassa puntaroitiin tulisiko uusi kirkko rakentaa tiilestä vai kivestä. KURKI LÄHESTYI kattohaikarahavainnollaan Forssan Lehteä Facebook-viestillä. Lounais-Hämeen Lintuharrastajat ry:n varapuheenjohtaja Annika Tatterbach kertoo, että kattohaikara on käytännössä jo jokakeväinen vierailija Lounais-Hämeessä. Minulla on pienellä tontillani ainakin 63 linnunpönttöä – noin kolme per puu. Tehtävää varten perustettiin rakennustoimikunta. Jenkit eivät osanneet sanoa Kurki-nimeä, joten sain nimen Crane. Olisiko lentänyt lankoihin. KURKI KERTOO olevansa ”erittäin epävirallinen” lintubongari. • Kirkkohanke kohtasi taloudellisia haasteita, mutta rakennus valmistui keväällä 1922. – Todennäköisesti kyseessä on nuori lintu, joka ei vielä pesi ja on lähtenyt kiertelemään. Muutin sitten etunimenikin helpommin lausuttavaksi, Jarmo Kurki naurahtaa. Ensimmäinen niistä kuoli rankkasateen aikana aivan pienenä ja toinen lennettyään sähköjohtoon pesänsä lähellä. Jarmo Kurki ei ole nähnyt kattohaikaroita aiemmin kun Virossa. HUMPPILAN KIRKKO 100-vuotias kaunotar • 1850-luvulla rakennettu puinen kirkko tuhoutui uudenvuodenpäivänä 1917 lämmitysjärjestelmästä alkaneen palon vuoksi. Onnettomuudessa oli moottoripyörän lisäksi osallisena henkilöauto. ABC liikennemyymälöistä ja polttoöljystä Bonus kertyy normaalitaulukon mukaan eli Bonus jopa 5 %. Moottoripyöräilijä kuoli Kiimingissä Moottoripyöräilijä kuoli sunnuntaina iltapäivällä liikenneonnettomuudessa Oulun Kiimingissä. Kirkkorakennusta ja sen rakennustyötä juhlittiin sunnuntaina. –?Olen ollut nuoruudessani Korkeasaaressa töissä, ja lisäksi minulla on ollut eläinkaupat Helsingissä ja Vantaalla, Kurki kertoo. Pelastuslaitos esti palon leviämisen muihin pihapiirin rakennuksiin sekä ympäröivään maastoon. Hänen vaimonsa oli havainnut kattohaikaran kotitalon pihasta koiranulkoilutuslenkillä jo varhain aamulla puoli viiden aikaan. Susanna Lähdekorpi Jokioinen Jokioislainen Jarmo Kurki kohtasi perjantai-iltapäivällä automatkallaan yllättävän näyn, kun kotipaikan lähellä Vaulammilla Somerontien pielessä seisoskeli kaikessa rauhassa yksinäinen kattohaikara. Sodan henkisistä ja fyysisistä haavoista huolimatta rakentamiseen ryhdyttiin heti rauhan jälkeen. –?Olen ollut aikoinaan valmistamassa isoja risteilijöitä. Hälytys tehtiin kello 14:n jälkeen
UPM:N ympäristöpäällikkö Tuomas Kara kertoo, ettei tunne Evon ympäristöä palstakohtaisesti, mutta olettaa kyseessä olevan metsät, joiden osalta Greenpeace on ollut heihin yhteydessä. Konsernin kokonaisinvestoinnit olivat vuonna 2021 lähes 13 miljoonaa euroa ja henkilöstöä konsernissa oli noin 110 henkilöä. Tarvittaessa voidaan osoittaa mieltä paikanpäällä. KUVA: Tomi Vesaharju . LOIMI-HÄMEEN Jätehuolto oy:n omistajakunnat valitsivat yhtiön hallitukseen Teuvo Suomisen Loimaalta, Heikki Tuomiston Somerolta, Ilkka Joenpalon ja Minna Penttilän Forssasta, Pentti Haapahuhdan ja Päivi Pelttarin Sastamalasta, Esa Mäkitalon Eurasta, Jaana Kootan Akaasta, Mikko Torkkelin Säkylästä, Eero Puran Tammelasta, Marja Mattilan Koski TL:stä, Paula Virtasen Urjalasta ja Satu Nurmen Jokioisilta. Esimerkiksi LHJ:n tytäryhtiö Suomen Erityisjäte oy:n liikevaihto ja muut tuotot olivat yhtiön historian paras eli lähes 16 miljoonaa euroa. Luontoliitto järjesti metsävahtien koulutusta lauantaina Padasjoella UPM:n metsissä, jotka sijaitsevat Evolle suunnitellun kansallispuiston laitamilla. TOUKOKUUTA 2022 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Metsävahdit valvovat hakkuita Kati Laitinen Luontojärjestöt Greenpeace, Luonto-Liitto ja Elokapina ovat ottaneet tähtäimeensä Hämeenlinnan kaupungin ja UPM:n omistamat vanhat metsät Evon retkeilyalueen sekä kaavaillun tiedekansallispuiston ympäriltä. Tavoitteena on luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien suojeleminen kouluttamalla alueelle lisää metsävahteja. Liimatainen paheksuu myös UPM:n hakkuusuunnitelmia Siperian alueen vanhassa kuusikossa. Hän on pistänyt merkille järjestön ”kirjoittelun somessa ja palstoilla”. METSÄAKTIVISTIT järjestivät lauantaina metsän inventointikoulutusta. RANTOSEN mukaan Greenpeace ei ole ollut heihin yhteydessä. Keväällä sinne on ilmestynyt muutama uusi avohakkuusuunnitelma. – Tärkeää on, että näitä suojelullisesti arvokkaita metsiä tehdään tunnetuksi, ja ihmisiä kannustetaan toimimaan omin keinoin niiden puolesta. Metsänomistajalle ei siihen ole velvoitetta. Greenpeace ja Hämeenlinnan kaupunki ovat Taruksen hakkuista napit vastakkain. Liimataisen mukaan Evon retkeilyalueen länsipuolella UPM:n omistamalla Koukkujärvien alueella on “hirveän hienoja vanhoja kuusikoita”. Rantosen mukaan viimeisimmät kohteet, joista löytyi luontoarvoja, käytiin läpi ja hakkuiden ulkopuolelle jätettiin noin kolme hehtaaria. –?Yksi uudishakkuualue muutettiin jatkuvaan kasvatukseen. He liikkuivat UPM:n omistamilla kohteilla etsimässä uhanalaisia vanhojen metsien lajeja. – Ympäristöjärjestöt joutuvat selvittämään suojeluarvot ja löytämään uhanalaiset lajit, mikä on nurinkurista, koska heidän pitäisi tehdä se itse. Heitä kannustetaan tutustumaan maastossa näihin ”kiistakohteisiin”. MAANANTAINA 30. Ilmeisesti he ottivat yhteyttä poliitikoihin, ja kävimmekin keskustelua asiasta Mirka Soinikosken (vihr.) ja Sari Raution (silloinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja) kanssa jo pari vuotta sitten. Luonnonsuojelullisesti arvokkaita vanhoja metsiä on Greenpeacen metsäasiantuntija Matti Liimataisen mukaan muun muassa kaupungin omistamissa metsissä Taruksen retkeilyalueella Padasjoella, Kelkutteen pohjoispuolella. Konsernin hyvään liiketulokseen vaikuttivat tiedotteen mukaan erityisesti menestyminen pilaantuneiden maiden ja jätevoimalaitoskuonien liiketoiminnassa, metalliromujen käsittelyssä, jääkaappien käsittelyssä sekä jätevoimalaitosyhtiön Westenergy oy:n tuomat synergiaedut yhdyskuntajätteen käsittelyssä. –. Keskeyttääkö julkisuus hakkuut. . Hakkuut tekee UPM. LHJ:llä takana hyvä vuosi pandemiasta huolimatta Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Teuvo Suominen Loimaalta. Metsävahdit seuraavat sitä, aikovatko UPM ja kaupunki toteuttaa metsänhakkuita omistamissaan vanhoissa metsissä. Kaikki UPM:n metsät ovat FSC-sertifikaatissa. –. –?Lakien ja sertifiointikriteerien vaatimusten mukaiset kohteet jätämme käsittelyn ulkopuolelle. – Toki, mutta ympäristösertifikaatti kieltää uhanalaisten lajien esiintymisalueiden hakkaamisen. Perusyhtiömme toimintaan vaikutti toisena koronavuotena jatkunut vilkas palveluiden käyttö omistajakunnissa. Hakkuita ei pidä tehdä. Karan mukaan UPM tarkastelee järjestön havaintoja ja ”miettii kokonaisratkaisuja”. –?He tekivät Taruksella luontokartoituksia, ja löysivät muun muassa silmälläpidettäviä lajeja. Siitä oli näyttävä sosiaalisen median kampanja. UPM:n kanssa järjestöllä on keskusteluyhteys. –?Kaupunki tietää, mitä siellä on. Forssan Lehti Loimi-Hämeen Jätehuolto oy:llä oli hyvä vuosi koronapandemian aiheuttamista poikkeusoloista huolimatta. Vastaanotettu yhdyskuntajätemäärä aleni kuitenkin hieman, eli noin 2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, mutta vastaavasti biojätteen määrä kasvoi lähes 10 prosenttia, toteaa Sundholm yhtiökokoustiedotteessaan. – Eivät he niitä välttämättä estä. Pilaantuneita maita ja kiertotalouden materiaaleja vastaanotettiin, käsiteltiin ja osittain mahdollisuuksien mukaan hyödynnettiin ennätysmäärä yhtiön käsittelykeskuksissa Forssan Kiimassuolla, Porin Marinkorvessa sekä Kangasalan Tarasten Kiertotalousalueella. RANTOSEN mielestä aktivistien tekemät luontokartoitukset ovat ”kaikkien etu”. Toiminta on vahtimista ja alueen tunnetuksi tekemistä. Riittääkö sertifiointijärjestelmä ympäristöjärjestöille. Nostimme jo kaksi vuotta sitten hakkuut esille ja kerroimme sekä UPM:lle että kaupungille, mitä uhanalaisia lajeja sieltä löytyy ja miksi hakkuut ovat huono idea. Toimitusjohtaja Immo Sundholmin mukaan LHJ Groupin liikevaihto ja muut tuotot olivat vuonna 2021 noin 34,7 miljoonaa euroa ja liiketulos noin 7,2 miljoonaa euroa. Talousmetsistä löytyy uhanalaisiakin lajeja väistämättä. Voisiko Greenpeace olla asiasta kaupunkiin yhteydessä. –?Saimme heiltä havaintoja uhanalaisista lajeista, eikä niitä kohteita toistaiseksi ole hakattu. – Mahdolliset toimenpiteet suunnitellaan lajien ja niiden elinympäristövaatimusten mukaisesti. KARAN MUKAAN UPM ei jätä hakkaamatta suojelullisesti arvokkaita metsiä negatiivisen julkisuuden takia, vaan siksi, että niissä on aitoja suojelullisia arvoja. UPM ei halua kielteistä julkisuutta hakkaamalla suojelullisesti arvokkaita metsiä. Käyttöilmoituksissa tämä näkyy vielä uudistushakkuina. Alueella on meneillään yhteensä noin 25 hehtaarin hakkuut. Kuvassa punaisessa takissa Greenpeacen tiedottaja Mari Vaara. Ei kukaan pysty Suomessa kaivamaan kaikkea. Millä tavoin metsävahtijat estävät hakkuut. Kaupunki paheksuu aktivistien huutelua somessa. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Teuvo Suominen ja varapuheenjohtajaksi valittiin Jaana Koota.. Se ei juttelulla muuksi muutu. Metsävahdeille opetetaan kartta-aineiston käyttöä, ja sitä, mistä löytyvät vireillä olevat hakkuusuunnitelmat. LIIMATAISEN mukaan kaupungin oli alun perin tarkoitus hakata alueella huomattavasti nykyistä enemmän, mutta se vähensi hakkuualaa, kun Greenpeace raportoi alueella löydetyistä uhanalaisista lajeista. –?Käsitykseni mukaan heille suojelu on ainoa ratkaisu. Hämeenlinnan kaupungin metsätalousinsinööri Mika Rantonen kiitteli helmikuussa viimevuotista hyvää keskusteluyhteyttä Hämeen luonnonsuojelupiiriin, jonka kanssa he tekivät katselmuksen Taruksen alueelle viime syksynä. LHJ GROUP-KONSERNI jatkoi myös kasvuaan. ?– Löysimme sieltä uhanalaisia lajeja, kuten kantoraippaja rakkosammalta. –?Alueita ei tulla käsittelemään siten kuin ne olivat alun perin hakkuusuunnitelmissa. Liikevaihdosta emoyhtiö Loimi-Hämeen Jätehuolto oy:n osuus oli noin 12 miljoonaa euroa. Valtaosa hakkuista on harvennushakkuita ja kaksi prosenttia avohakkuuta. Yhtiön vakavaraisuus ja maksuvalmius ovat Sundholmin mukaan hyvällä tasolla. Kaupungilla on Taruksen metsissä käytössä FSC-sertifiointijärjestelmä, joka edellyttää muun muassa uhanalaisten lajien suojelun turvaamista
–33% 499€ säästä 250€ Norm. asti –44% 149€ säästä 120€ Norm. hinta 749€ Tarjous voimassa 26.6. Ei jälleenmyyjille. 55” 999€ -säästä 700€! 350€ lahjakortti jokaisesta 1000€ keittiöostoksesta * 169€ A B C D E F G A G A B C D E F G A G A G A G A G A G A G A G A G A G A G A G A G A G A B C D E F G A G A B C D E F G A G A G A G A G A G A G A G A G A G A G A G A G A G Kaikkeen löytyy ratkaisu. asti –41% 429€ säästä 300€ Norm. Tarjoustuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. hinta 269€ –31% 1999€ säästä 900€ Norm. TOUKOKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 9 *Epoq-keittiötarjouksen lisätiedot ja kampanjaehdot gigantti.fi/epoq KAMPANJAHINTAAN! Tarjoukset ovat voimassa kaikissa Giganteissa ja gigantti.fi 12.6.2022 asti, ellei toisin mainita. Gigantista löydät laitteet jokaiseen kotiin!. Kutakin tarjoustuotetta 1 kpl/asiakas. hinta 729€ ASUS VivoBook S 14 14” -kannettava • Intel® Core™ i5-1135G7 prosessori • 14” FHD IPS -näyttö • 8 GB DDR4 RAM, 256 GB SSD 305403 KENWOOD Yleiskone • 1000 W • 5 nopeusasetusta, pulssitoiminto • 4,3-litrainen sekoituskulho 146360 SAMSUNG Galaxy A22 5G 4/64GB • 6,6” FHD+ 90 Hz -kosketusnäyttö • 48+5+2 Mpx kolmoiskamera • 5000 mAh akku + 15 W pikalataus 324746 SAMSUNG 75” NeoQled QN90 • Neo Quantum Processor 4K • Quantum Matrix -teknologia, HDR • 120Hz, Object Tracking Sound+ 293501 BOSCH Astianpesukone • 6 ohjelmaa • VarioFlex-järjestelmä • Home Connect -sovellus 206102 kuulitko jo näistä tarjouksista. hinta 2899€ Tarjous voimassa 5.6. Osa tuotteista toimitusmyyntinä. MAANANTAINA 30
MARAN TOIMITUSJOHTAJA Timo Lappi sanoo, että matkailuun liittyvä maariski on hieman kohonnut Nato-jäsenyysprosessin aikana. Olemme Naton eteisessä eli käytännössä Nato-maa. –?Markkinoilla on tiettyä epävarmuutta prosessin aikana. Epävarmuutta lisää se, ettemme tiedä, kauanko Suomen hyväksyntä Naton jäseneksi kestää, Paasi kommentoi. Lintilän mielestä jo tehdyt diplomaattiset toimet ja isojen valtioiden Suomelle lupaama sotilaallinen tuki jäsenyysprosessin aikana pienentävät Suomeen kohdistuvaa maariskiä. Näin arvioivat Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich, Nordnet-pankin talousasiantuntija Martin Paasi, Työn ja talouden tutkimus Laboren johtaja Mika Maliranta sekä Matkailuja ravintola-alan etujärjestö Maran toimitusjohtaja Timo Lappi Uutissuomalaiselle. –?Venäjän häirinnän uhka aiheuttaa kansainvälisissä sijoittajissa epävarmuutta, mutta ei välttämättä näy merkittävästi sijoittajien käytöksessä. NORDNETIN Martin Paasi sanoo suoremmin, että ”kivi on kengässä, kunnes Suomen jäsenyys ratifioidaan”. . Laboren Mika Malirannan mukaan tilanne on silti rauhallinen. Kaikki Uutissuomalaisen tätä juttua varten haastattelemat asiantuntijat arvioivat, että Natojäsenyys parantaa Suomen mahdollisuuksia kilpailla kansainvälisistä investoinneista. Asiantuntijat arvioivat, että Suomen Nato-jäsenyysprosessin ollessa kesken Suomen maariski sijoittajien silmissä on hieman kohonnut. Lintilä painottaa, että Natojäsenyys voi avata suomalaisille yrityksille uusia ovia maailmalle. Maariskillä tarkoitetaan sitä, mikä on investointien vaarantumisen riski kussakin maassa kansainvälisten sijoittajien mielestä. ELINKEINOELÄMÄN keskusliiton johtaja Timo Vuori ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju sanovat, että Suomen maariski on teoriassa hieman kohonnut, mutta käytännössä mielikuva Suomen turvallisuudesta parantui merkittävästi Nato-jäsenyyshakemuksen jättämisen myötä. SUOMEN VALTIONJOHTO kertoi myönteisen Nato-kantansa 12. Sijoittajat eivät ole äänestäneet jaloillaan Suomea karkuun. toukokuuta. Liike oli pientä, mutta merkityksellistä. –?Sellaiset hankkeet, jotka ovat kiikun kaakun, voivat viivästyä, mutta varmempiin hankkeisiin jäsenyysprosessi ei vaikuta. –?Natolla on myös oma tutkimusja innovaatiorahastonsa, josta voi hakea rahoitusta. Vuori painottaa, että Suomen tilanne on parempi kuin aiemmin Venäjän hyökkäyssodan aikana. Sotilasja ilmailupuolelle avautuu merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia Nato-maiden tutkimusja kehittämisprojekteissa. – Näiden lupausten ansiosta en usko, että tämä välivaihe aiheuttaa ongelmia, Vuori kommentoi. – Yhdysvaltalaisten osuus ulkomailta tulevista matkailijoista on onneksi todella pieni. Ilmiö on jatkunut näihin päiviin asti. – Mitään merkkejä tällaisesta (kohonneesta Suomen maariskistä) ei tällä hetkellä ole, vaikka tilanteen arviointi on hankalaa. MAANANTAINA 30. –?Ilman jäsenhakemusta Suomi olisi harmaalla alueella arvaamattoman Venäjän kainalossa, ja tämä voisi lisätä sijoittajien sekä matkailijoiden epävarmuutta merkittävästi. Suomen maariski kohonnut hieman Naton myötä . Lapin mukaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan tietyt yhdysvaltalaiset matkailijaryhmät ovat kevään aikana peruuttaneet matkojaan Suomeen. Huolimatta tästä odotukset kesälle ovat alalla positiiviset myös ulkomaalaisten matkailijoiden osalta. En näe nykytilanteessa enää suurta riskiä. Nordean Jan von Gerichin mukaan heti valtionjohdon ilmoitusten jälkeen osa sijoittajista hermostui Venäjän mahdollisesta vastareaktioista. Asiantuntijoiden mukaan Suomen kohonnut maariski liittyy huoleen Venäjän mahdollisesti Suomeen kohdistamasta häirinnästä, kun Suomi on hakenut Natoon. KUVA: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva Ministeri Lintilä: Tuki suurilta mailta rauhoitti tilannetta Anna Kivinen / Uutissuomalainen Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan Suomen maariski ei ole kohonnut Nato-jäsenyyden hakemisen jälkeen. Enemmän epävarmuutta tilanteesta voi olla matkailualalla, mutta siellä myös koronaepidemian jäljet vaikuttavat edelleen, Lintilä kommentoi Uutissuomalaiselle. –?Tähän vaikuttavat myös ulkomaalaisen median otsikot, joissa Venäjän uhkaa saatetaan liioitella. Venäjän vastareaktioita, kuten erilaista Suomeen kohdistettua häirintää, on pelätty etukäteen. LINTILÄ USKOO, ETTÄ koko elinkeinoelämä hyötyy, kun Suomi on hyväksytty Natoon. Vuoren mielestä isoilta Naton jäseniltä, kuten Yhdysvalloilta ja Iso-Britannialta, saadut julkiset tuen ilmaukset ovat pienentäneet Suomeen liittyvää maariskiä. –?Suomalaisia yrityksiä pääsee osallistumaan Naton erilaisiin tarjouskilpailuihin ja hankintoihin. Von Gerichin mukaan moni ulkomaalainen sijoittaja myi pois Suomen valtion velkakirjoja, mikä näkyi myyntipiikkinä. Venäjän presidentti Vladimir Putinin varsin toteavat kommentit Suomen jäsenyyshakemuksesta rauhoittivat asiantuntijoiden mukaan markkinoita, mutta osa sijoittajista voi yhä olla huolissaan siitä, että Suomi on Venäjän rajanaapuri. Yhdysvallat, Iso-Britannia, Saksa ja Ranska ovat luvanneet tukea Suomea sotilaallisesti, jos Suomeen kohdistuisi sotilaallista uhkaa jäsenyysprosessin aikana. TOUKOKUUTA 2022 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Anna Kivinen / Uutissuomalainen Suomen maariski on hieman kohonnut Nato-jäsenyysprosessin ajaksi. – Kaikki jo tehdyt diplomaattiset toimet sekä saadut tuen ilmaukset isoilta mailta vahvistavat Suomen asemaa ja maakuvaa. Lintilän mukaan jäsenyys Natossa tuo vakautta ja ennakoitavuutta toimintaympäristöön Venäjän naapurimaana, mikä on taloudelle ja kansainvälisille sijoittajille positiivinen signaali. –?80 prosenttia yrityksistä uskoo Suomen maariskin pienenevän Nato-jäsenyyden myötä, ministeri sanoo. Kun perusfaktat ovat samanlaisia, pienet asiat ja pienet erot ratkaisevat sijoittajien silmissä, jolloin mielikuvilla turvallisuudesta on merkitystä varsinkin nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa, sanoo Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.. Asiantuntijoiden mukaan sijoittajat kokevat epävarmuutta Venäjän mahdollisten vastareaktioiden vuoksi. Tämä aiheuttaa riskin sille, että osa sijoittajista voi esimerkiksi lykätä investointipäätöstä Suomeen, kunnes Suomen Nato-jäsenyys on ratifioitu, arvioi Nordean Jan von Gerich. –?Samalla Suomen valtion velkakirjojen korot nousivat verrokkimaihin verrattuna. ?–. En koe, että tilanne tässä mielessä (maariskin suhteen) olisi erityisen vakava ollutkaan myöskään ennen Nato-jäsenyyden hakemista. Matkailualalla maariski kuvaa sitä, pidetäänkö Suomeen matkustamista turvallisena. Toki jos Venäjä kohdistaisi Suomeen uhkailua, tällä voisi olla matkailijoiden käytökseen laajemminkin vaikutuksia, Lappi sanoo
Toisen toisella kädellä, toisen toisella. –?Lapset saivat ihan normaalisti jäätelöä juhannuksena. Osa löi luurin korvaan, osa kiinnostui vähän. –?Vähän liikutun, kun ajattelen, mistä olemme lähteneet, ja katson, miten huikeita ihmisiä meillä on nyt töissä. Rahaa oli oikeastaan ihan mukavasti. Käytännössä tämä tarkoitti noin kymmenen litran kattilallista tai jättivuoallista ruokaa, kahta tai kolmea leipää, isoa salaattia, vispipuurokattilallista illaksi ja jotakin makeaa leivonnaista, kuten mustikkatai puolukkapiirakkaa. PERHE eli lähinnä Maija-Liisan puolison Samuli Suomalan palkalla. –?Laadin reseptin, jolla pyöräytin leivät kymmenessä minuutissa. Kun nuorin lapsista täytti kolme vuotta, Suomala siirtyi miehensä yritykseen töihin. –?Mutta tässä tapauksessa paha synnytti hyvää. Muutenkin perhe osti varusteet polkupyöristä luistimiin pitkälti käytettyinä. Suomala on nykyään teknologiayhtiön toinen pääomistaja ja vastaa suurasiakasmyynnistä. Maija-Liisa Suomala tietää, miltä tuntuu, kun perheen koti on pakko myydä . Myöhemmin koti oli pakko myydä rahavaikeuksien takia, mutta siitä Suomalalla ei ollut vielä aavistustakaan. SUOMALOIDEN keittiönpöydälle Nummelassa kuului kiinteästi kaksi jauhosäkkiä. Suomalat rakennuttivat Nummelaan vanhalle kantatilalle kauniin, arkkitehdin suunnitteleman kivitalon, jonka aurinkoisella pihalla kasvoi kriikunaja omenapuita. • Sauvakävelee, juoksee ja ui uimahallissa sekä luonnon vesissä. Saimme asua siinä kolme vuotta. Suomalan mies perusti rakennusalan yrityksen ja lopetti palkkatyönsä. Velkaa oli mutta asiakkaita ei. –?Emme ole koskaan ajatelleet, että kaiken pitäisi olla jotenkin viimeisen päälle. Äiti, missä minun jumppavaatteet ovat, äiti, allekirjoitatko kokeen, äiti, pääsenkö huomenna kaverille –. PUOLISON yritystoiminta lähti vähitellen rullaamaan ja perheen rahatilanne helpotti. Rakentamisen ammattilaisille tarkoitettua Kotoprosovellusta oli kehitetty jo aiemmin. –?Talo oli myynnissä, mutta onneksi kukaan ei ostanut sitä. Reppujen viereen aseteltiin järjestelmällisesti lapaset, pipot ja kengät –?kaikille puhtaat ja kuivat. Harrastaa italian opiskelua. MAANANTAINA 30. Tätä ennen hän ehti satunnaisia keikkatöitä lukuun ottamatta viettää yli 20 vuotta kotiäitinä. –?Juhannuksen alla Samuli tuli ovesta pettyneen näköisenä ja sanoi, että juhannukseksi ei ole yhtään rahaa, Suomala muistaa. Lisäksi esimerkiksi äitiysja vanhempainrahoista sekä lapsilisistä oli apua. Ahdisti ja pelotti. TOUKOKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Riina Sydänmaanlakka / Teemasuomalainen Maija-Liisa Suomala, 59, ostaa nykyisin myös sellaisia asioita, joita ei välttämättä tarvitse: kivan paidan tai ulkomaanmatkan. Pihan perällä oli vanha pihasauna. Hän pisti jauhot pöllyämään ja myi torilla läjäpäin kääretorttuja, leipää ja sämpylöitä. • Unelmoi kielikurssista Italiassa ja kiireettömyydestä: siitä, että jäisi kunnolla aikaa liikuntaan, rentoutumiseen ja lähimmille ihmisille.. Paljon taitavampia kuin me itse. He perustivat Kotopro Oy:n vuonna 2010. Tilaa riitti. Luistelin siinä keskellä ja lapset pitivät sauvoistani kiinni. Aina 12 lapsen äiti ei ole voinut näin tehdä. Yrityksellä menee hyvin, ja Suomala uskoo, että siitä tulee vielä jotain suurta. Maija-Liisa Suomala • Syntynyt vuonna 1963 Kin nulassa. KERRAN VUODESSA perhe matkusti Lappiin. Näin Suomala oli päättänyt. –?Minulla oli aika hyvä kunto. Tai ei sitä voi viettämiseksi kutsua, se oli täyttä työtä. Mies veti ahkiossa heitä, jotka eivät vielä osanneet hiihtää, Suomala virnistää. Sitä Suomala kysyi lukemattomilta mahdollisilta asiakkailta. –?Turhanpäiväisestä siivoamisesta pystyy karsimaan aika paljon. Leipä tuoksui postilaatikolle saakka. Suomala haki luomutilalta spelttijauhoja ja säilytti ne aina käden ulottuvilla. KUVA: Agata Anttonen KUKA. KUN keittiön kello näytti 13, koko päivän ruokien oli oltava valmiina. Kaikki velat on maksettu, eikä siinä annettu mitään anteeksi, Suomala kertaa. –?En halunnut olla se, joka juoksee aamulla ympäri asuntoa etsimässä jonkun hanskaa ja toisen monoa. • Kotopro Oy:n toinen pää omistaja. Piti priorisoida: tärkeimpiä asioita olivat ruoka, puhtaus ja läsnäolo lapsille. –?Kun elämä lasten kanssa oli kiireisimmillään, oli pakko huolehtia hyvästä yöunesta. LÄHELTÄ löytyi vuokralle talo, joka oli tarpeeksi suuri perheen tarpeisiin. Kouluun lähtöä odotti parhaimmillaan yhdeksän kenkäparia. Siksi aamun valmistelu aloitettiin jo illalla, Suomala hymähtää. Sukset hankittiin käytettyinä. Sisarusparveen kuuluu esimerkiksi yrittäjiä, opettajia, musiikin opiskelijoita, hoitaja ja yksi kriminologian maisteri, Suomala luettelee. Suomalan mielestä jälkipuinnissa oli kyse myös nettikiusaamisesta. Maija-Liisa Suomala ehti olla kotiäitinä yli 20 vuotta. Takana oli epäonnistunut rakennusprojekti, jossa oli mukana vastaava työnjohtaja Suomalan miehen yrityksestä. Suomala on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja teki kotiäitiyden aikana satunnaisia viikonloppukeikkoja Jorvissa. . Kotona asuu vielä pahnanpohjimmainen, 16-vuotias tytär. Ulosoton kanssa oli sovittu, että koti voidaan myydä itse. ”Vähän liikutuin, kun ajattelen, mistä olemme lähteneet”, Maija-Liisa Suomala sanoo. Illalla, kun kaikki oli syöty, eteiseen muodostui koululaisten reppujen rivi. MAIJA-LIISA SUOMALA haluaa edelleen olla mahdollisimman paljon läsnä lastensa elämässä – kuitenkin niin, että he saavat itse tehdä omat ratkaisunsa. Ulkomaanmatkan tavoin myöskään kylpyläreissu ei kuulu välttämättömien asioiden joukkoon. Auto ja asuntoauto oli jo ulosmitattu. Nyt olemme jo kansainvälistyvä yritys. • Koulutukseltaan sairaanhoi taja. Maija-Liisa Suomala ei ole koskaan ollut erityisen säästäväinen, mutta kun syöjiä oli omassa perheessä kymmenkunta ja siihen lasten kaverit päälle, ruoka oli järkevää tehdä alusta asti itse. Samalla loppui rahantulo. Kun lapsia on 12, äitiys käy työstä. KIINNOSTAISIKO teitä uudenlainen rakennustöiden dokumentointisovellus. Oli pakko yrittää keksiä jotain. –?Alussa emme saaneet edes rahoitusta, kun kukaan ei oikein uskonut meidän juttuumme. Suomala aikoo kuitenkin tehdä sellaisen ensi viikolla – saunoa kaikessa rauhassa ja käydä hoidoissa. • Asuu Vihdin Nummelassa. • Tunnetaan parhaiten lempinimellään Maisa. Sanoin iltayhdeksältä, että nähdään aamulla. Suomala alkoi tehdä entistä enemmän keikkaa ja otti vastaan myös pitempiä sijaisuuksia. Vanhan yrityksen toiminta hiipui, ja Suomalat alkoivat tehdä mahdollisimman paljon töitä uuden, rakennustöiden mobiilidokumentointiin keskittyvän yrityksensä kanssa. Ne piti kysyä ennen sitä. näihin kysymyksiin Suomala ei vastannut enää kello 21:n jälkeen. Suomala kertoo, että projektin jälkipuinti vei maineen ja lopulta asiakkaat. Hiihtoreissuilla Suomala veti perässään niitä lapsia, jotka eivät enää jaksaneet hiihtää
– Uudistus myös linjaa, että koulujen kurinpitotoimet eivät ole rinnastettavia rikosoikeudellisiin seurauksiin eikä näitä voida pitää toisiaan poissulkevina, Lahtinen sanoo. . KUVA: Kai Skyttä Oppilaan erottaminen koulusta määräajaksi helpottuu Anna Kivinen / Uutissuomalainen Koulujen ja oppilaitosten mahdollisuudet kurinpitoon helpottuvat elokuun alussa. Jatkossa vaikka oppilasta vastaan on vireillä syyte yleisessä tuomioistuimessa, koulu saa aloittaa oman kurinpitomenettelyn oppilasta vastaan samasta asiasta tai jatkaa sitä. Jatkossa koulu voi käynnistää oman kurinpitomenettelyn, vaikka oppilasta vastaan olisi nostettu rikossyyte.. OPETUSHALLITUKSEN erityisasiantuntija Riina Länsikallio kiittelee kaksoisrangaistuskiellon poistumista. Lisäksi peruskouluissa oppilaalta voidaan elokuusta alkaen evätä opetus paitsi saman koulupäivän myös seuraavan koulupäivän ajaksi, jos hän käyttäytyy uhkaavasti tai väkivaltaisesti ja vaarantaa toisen oppilaan tai henkilökunnan turvallisuuden. Laista poistetaan kaksoisrangaistuskielto. . TOUKOKUUTA 2022 12 FORSSAN LEHTI UUTISET Perusopetuksessa oppilaan opetus voidaan jatkossa evätä väkivaltaisen tai uhkaavan käytöksen vuoksi jäljellä olevan koulupäivän lisäksi myös seuraavan koulupäivän ajaksi. MAANANTAINA 30. Esimerkiksi väkivaltaisen oppilaan erottaminen määräajaksi on ollut koulujen näkökulmasta liian hidasta, koska oikeusprosessi voi viedä pitkään. Nykykäytännön mukaan koulu ei saa aloittaa tai jatkaa oppilasta vastaan omaa kurinpitomenettelyään oikeusprosessin ollessa kesken. –?Uudistus yksinkertaistaa ja nopeuttaa koulujen kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan kitkemiseen liittyvien kurinpitotoimien käyttöä ja helpottaa ongelmiin puuttumista, Länsikallio sanoo. Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n koulutusjohtajan Nina Lahtisen mielestäuudistus selkeyttää tilannetta
Aiemmin opetus voitiin evätä vain jäljellä olevan koulupäivän ajaksi. Neljäsosa arvioi asiakasmäärien pysyneen samalla tasolla. –?Kaupoille syntyy myös paine vähentää ylijäämää ja hävikkiä. Ruoka-apu.fi-palvelun projektipäällikkö Reetta Nickin mukaan hintojen nousu näkyy ruoka-avussa useammallakin tavalla. Sen on myös laskettu lisäävän Suomen hiilidioksidipäästöjä tänä vuonna noin 800. Noin 10 prosenttia Suomessa jaetusta ruoka-avusta kattanut EU:n elintarvikeapu päättyi maaliskuun lopussa. Alentamisen arvioidaan laskevan dieselin pumppuhintaa 12 senttiä litralta verrattuna maaliskuun 2022 hintoihin. –?Muutos lisää turhaa byrokratiaa sekä hidastaaja vaikeuttaa akuuttien tilanteiden ratkaisemista, sanoo OAJ:n Nina Lahtinen. Vastaajista 59 prosenttia kertoi ruoka-avun asiakasmäärien kehitykseen vaikuttaneen elintarvikkeiden, energian ja polttoaineiden hinnannousun. Muutokset tulevat voimaan elokuun alusta. Erottaminen määräajaksi on järein kurinpitotoimi, jonka koulu tai oppilaitos voi tehdä. UUTTA ELOKUUSTA alkaen on myös se, että ammatillisen oppilaitoksen tai lukion rehtorilla ei ole toimivaltaa päättää alle 18-vuotiaan opiskelijan määräaikaisesta erottamisesta. Jakeluvelvoitteen alentamisen tavoitteena on laskea väliaikaisesti liikenteen polttoaineiden pumppuhintoja. Suunnitelman teolle siitä, miten tuetaan oppilaan palaamista opetukseen, oppilaan tarvitsemien tukitoimien järjestämiselle sekä viranomaisyhteistyölle tarvitaan riittävästi aikaa, Nina Lahtinen sanoo. STT. TAUSTA Kiusaaminen halutaan kuriin • Hallitusohjelmassa korostetaan syrjimättömyyttä sekä jokaisen lapsen ja nuoren oikeutta koskemattomuuteen. Ilmoitus on tehtävä niin teoista epäillyn kuin niiden kohteeksi joutuneen oppilaan tai opiskelijan huoltajalle. Elias Peltonen Työllisyys on koronasulkujen jälkeen noussut ennätyksiä kolkuttelevalle tasolle, mutta samaan aikaan jonot ruokaavussa pitenevät. OAJ on pettynyt lakiuudistukseen tältä osin. Huhtikuun lopulla julkaistun tilannekatsauksen mukaan avun tarve on lisääntynyt pitkittyneen koronapandemian ja Ukrainan sodan seurauksena. Opetusta voidaan evätä, jos oppilas käyttäytyy uhkaavasti tai väkivaltaisesti ja vaarantaa toisen oppilaan tai muun henkilön turvallisuuden tai jos oppilaan häiritsevä käyttäytyminen vaikeuttaa opetusta kohtuuttomasti. Uutena ryhmänä tänä keväänä on havaittu Ukrainan sotaa paenneita avunhakijoita. –?Elintarvikkeiden ja polttoaineiden hinnan nousu aiheuttaa yksinkertaisesti kestävyysvajeen kotitalouden talousasioihin, kun rahat eivät riitä kattamaan menoja, Nick sanoo. Työttömien määrä pienenee, mutta ruokaavun jonot pitenevät Ruoka-apupisteillä on näkynyt kasvavissa määrin myös työssäkäyviä. Valtiovarainministeriö kannatti esitystä, kun taas liikenneja viestintäministeriö sekä ympäristöministeriö näkivät sen ongelmallisena Suomen päästötavoitteiden saavuttamisen kannalta. LAKIUUDISTUKSESSA puututtiin myös kiusaamiseen. RUOKA-AVUN TARVE kasvaa ja jaettavan ruoan määrä vähenee, selvisi jo Kirkkopalvelut ry:n ja Sininauhaliitto ry:n toteuttamasta ruoka-avun tilannekatsauksesta. 000 hiilidioksiditonnilla. • Yhtenä toimenpiteenä ovat kurinpitosäädöksiin ja kiusaamisen ehkäisyyn liittyneet lakiuudistukset. Ammatillisen koulutuksen tai lukiokoulutuksen opettajalla ja rehtorilla on elokuusta alkaen velvollisuus ilmoittaa alle 18-vuotiaaseen eli oppivelvolliseen opiskelijaan oppimisympäristössä tai koulumatkalla kohdistuneesta häirinnästä, kiusaamisesta, syrjinnästä tai väkivallasta. Lisäksi esija perusopetusta koskevaan lakiin lisättiin velvoite ilmoittaa jo epäillystä kiusaamisesta sekä syrjinnästä. KUVA: Kai Skyttä Suomen Rehtorit ry:n puheenjohtajan Antti Ikosen mukaan uudistus tuo kouluille jatkossa enemmän keinoja puuttua esimerkiksi oppilaan toistuvaan väkivaltaiseen käytökseen. Aiemmin toisella asteella ilmoitusvelvoitetta ei ole ollut. Ohjelmassa listataan 14 toimenpidettä, joilla ongelmiin puututaan. OAJ oli toivonut peruskouluille mahdollisuutta opetuksen epäämiseen kolmeksi seuraavaksi työpäiväksi, kuten lukioilla on. Tavoitteena on, että kenenkään ei tarvitse kokea kiusaamista, häirintää, väkivaltaa tai sosiaalista syrjintää koulussa tai oppilaitoksissa. Päätöksen erottamisesta tekee koulutuksen järjestäjän tai oppilaitoksen sijaintikunnan asettama monijäseninen toimielin rehtorin esityksestä. –?Erottamisen käsittely monijäsenisessä toimielimessä varmistaa oppivelvollisen oikeusturvan ja tukee oppivelvollisuuden suorittamista. – Tilanteissa on kyse siitä, että toisen oppilaan tai opettajan turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisuuden vuoksi. Ruuan ja muiden elämän perustarpeiden hinnat ovat alkuvuoden aikana nousseet nopeammin kuin etuudet tai palkat, joten yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevilla rahat riittävät ruokaan entistä heikommin. On ihana uutinen, että työllisyys on kasvanut. Uusi maksukorttimuotoinen EU-osarahoitteinen elintarvikeapu on valmisteilla, mutta Nickin mukaan maksukortteja ei hyvin todennäköisesti jaeta ennen vuodenvaihdetta. HINTOJEN NOUSU kärjistyy erityisesti köyhien kansalaisten ja matalapalkka-aloilla työskentelevien keskuudessa, arvioi toiminnanjohtaja Kristian Vilkman diakoniajärjestö Viadia ry:stä –?On näkynyt myös työssäkäyviä meidän ruoka-apupisteillä kasvavissa määrin, joka on uusi ilmiö, Vilkman kertoo. Suomessa ruoka-avusta 90 prosenttia on kaupan alan ylijäämää. –?Sitä pelkään, että matalapalkka-aloilla työskentelevät tulevat olemaan seuraavia väliinputoajia. Kun ylijäämän määrä vähenee, se vaikuttaa myös ruokaaputoiminnan järjestämiseen. Enemmistö ruoka-apua tarjoavista toimijoista kertoi myös hävikkija ylijäämäruoan saatavuuden vähentyneen samalla ajanjaksolla. TOUKOKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 13 UUTISET Perusopetuksessa oppilaan opetus voidaan jatkossa evätä väkivaltaisen tai uhkaavan käytöksen vuoksi jäljellä olevan koulupäivän lisäksi myös seuraavan koulupäivän ajaksi. Viadian toimintaa on jouduttu joillakin paikkakunnilla muuttamaan, koska ylijäämäruokaa ei riitä kaikille. –?Suurimmat ryhmät ovat edelleen työttömät, eläkeläiset, osa-aikaja pätkätyötä tekevät sekä yksinhuoltajaperheet. Ruoka-apua tarjoavista toimijoista kaksi kolmasosaa kertoi asiakasmäärien kasvusta maalis-huhtikuussa verrattuna tammi-helmikuun määriin. Opetushallituksen Riina Länsikallion mukaan peruskouluissa, joissa toimielinmalli on jo ollut käytössä, erottamispäätökset on tehnyt esimerkiksi koulun johtokunta. Jakeluvelvoite velvoittaa polttoaineen jakelijoita sekoittamaan bensiinin ja dieselin joukkoon biopolttoainetta. Jos on tosi pieni palkka ja kustannukset nousevat, mitä sitten tapahtuu. Myös Suomen Rehtorit ry:n Antti Ikonen pitää muutosta heikennyksenä. • Yksi osa ohjelmaa on ollut lainsäädäntöhanke turvallisen opiskeluympäristön turvaamiseksi. STT Lakimuutoksella halutaan polttoaineiden pumppuhinnat kuriin Hallitus päätti viime viikolla alentaa polttoaineiden jakeluvelvoitetta tämän ja ensi vuoden osalta. 186 ruoka-apua tarjoavaa toimijaa ympäri Suomen vastasi katsauksen kyselyyn. Ruoka-avun asiakaskunnassa korostuu edelleen samat ihmisryhmät kuin ennen hintojen nousuakin, kertoo Ruoka-apu.fipalvelun projektipäällikkö Nick. MAANANTAINA 30. – Akuutit tilanteet on katkaistava nopeasti, ja uudistus voi hidastaa prosessia, Ikonen sanoo. Peruste epäämiselle on myös, jos opetuksen järjestäjä tarvitsee aikaa suunnitteluun, miten oppilas voi palata turvallisesti opetukseen. Peruskoulusta oppilas voidaan erottaa korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi ja toisen asteen oppilaitoksesta korkeintaan vuodeksi. –?Ylijäämäruokaa on vähemmän meidän asiakkaille ja asiakkaita on enemmän, Vilkman kertoo. UUDISTUSTA, JONKA mukaan peruskoulun oppilaalta voidaan tietyissä tapauksissa evätä opetus myös seuraavalta koulupäivältä, OAJ pitää oikeansuuntaisena mutta riittämättömänä. Tarkoituksena on ollut täsmentää ja korjata opetustoimen säännöksiä, jotta kiusaamiseen voidaan puuttua oikea-aikaisesti, vahvistaa oppilaan oikeusasemaa ja turvata koulussa toimivien turvallinen oppimisympäristö. Korona-aikana ruoka-avun piirissä näkyi puolestaan aiempaa enemmän lapsiperheitä etäkoulun vuoksi, Nick kertoo. • Osana tavoitteen toteuttamista on opetusja kulttuuriministeriön kiusaamisen, syrjinnän ja väkivallan vastainen toimenpideohjelma. –?Yhdistettynä hinnannousuun ja hävikin vähenemiseen elintarvikeavun katkeaminen juuri tässä vaiheessa on haastava asia, Nick sanoo
Tähän maalishuhtikuussa postin välityksellä toteutettuun kyselyyn vastasi 2. Näin voi päätellä lain muistopäivän tienoilla toukokuun alussa julkaistuista mielipidekyselyistä. Yomiuri Shimbun -sanomalehden tuoreessa kyselyssä 50 prosenttia vastaajista kannatti ja 47 prosenttia vastusti 9. artiklaan ja vallan ositukseen liittyvissä kysymyksissä.. Sjevjerodonetskissa on arvioitu olevan edelleen noin 15. Luhanskin viranomaiset ovat ennakoineet alkavan viikon olevan vaikea, koska Venäjä tekee kaikkensa saadakseen Sjevjerodonetskin haltuunsa tai vähintään katkaistakseen yhteydet muualle Ukrainaan. Expääministeri Shinzo Abe runnoi vuonna 2014 lainoppineiden vastustuksesta huolimatta läpi uudelleentulkinnan, joka takaa itsepuolustusjoukoille rajoitetun oikeuden kollektiiviseen itsepuolustukseen. artiklan ”selkeyttämistä” virallisesti vuodesta 2014. STT Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vieraili sunnuntaina Harkovassa. Huhtikuussa toteutettuun puhelingallupiin vastasi 1. Artiklan on yleisesti tulkittu sallivan itsepuolustuksen, joskin myös itsepuolustusjoukkojen laillisuus on kyseenalaistettu. JAPANILAISTA POLITIIKKAA vuosikymmenet dominoinut konservatiivinen liberaalidemokraattipuolue on ajanut 9. Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuskeskuksen lehtori Kamila Szczepanska näkee, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Pohjois-Korean lisääntyneet ohjuskokeet ovat antaneet tukea niille poliitikoille ja asiantuntijoille, jotka ovat pitkään vaatineet Japania varautumaan paremmin ulkoisiin uhkiin – eritoten Kiinan nousuun. artiklan mukaan muutokset vaativat kahden kolmasosan enemmistön tuen parlamentin alaja ylähuoneessa sekä enemmistön tuen kansanäänestyksessä. Aluehallinnosta on kerrottu taisteluiden etenevän katu kerrallaan. Ukraina on kieltänyt, että Venäjä olisi onnistunut täysin saartamaan kaupunkia. Luhanskin aluehallinnon edustajan mukaan tilanne Lysytshanskissa on huonontunut merkittävästi ja Venäjän iskut ovat osuneet asuintaloon, mikä on aiheuttanut siviiliuhreja. Anniina Korpela, Anne Salomäki Kiova Ukrainan presidentinkanslia kertoi sunnuntaina presidentti Volodymyr Zelenskyin vierailleen Harkovassa eturintamassa taistelevien joukkojen luona. En sanoisi, että (yleinen mielipide) on muuttunut niin dramaattisesti, että tätä voisi pitää käännekohtana. Myös Britannian pääministeri Boris Johnson on luvannut maansa jatkavan tarvikkeiden toimittamista Ukrainaan. artiklan toisen kappaleen muuttamista. Se on jäänyt ajastaan jälkeen, sen sisällössä on puutteita, Kishida sanoi. Szczepanskan mukaan artikla on mahdollistanut vakauden ja vaurauden. Pääministeri Fumio Kishida sanoi Sankei-sanomalehdelle toukokuun alussa, että väittelylle itsepuolustusjoukkojen perustuslainmukaisuudesta on pantava piste. Kannattajien osuus on noussut viime vuosina muutaman prosenttiyksikön vuositahtia, vastustajien laskenut hieman nopeammin. Japanin perustuslain 9. MAANANTAINA 30. Vastustajista 70 prosenttia piti artiklaa pasifistisen perustuslain tärkeimpänä, kun taas 15 prosenttia arvioi, että turvallisuusympäristön muutoksiin voi vastata myös laintulkinnan keinoin. –. Säätämismenettely on osoittautunut niin vaativaksi, ettei yksikään maan hallituksista ole jättänyt virallista ehdotusta parlamentille, kertoo Kioton yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Toru Mori. Sen 96. 080 japanilaista, eli runsaat kaksi kolmasosaa kyselykutsun saaneista. MAANANTAINA Zelenskyin on määrä puhua EU-johtajille ylimääräisessä huippukokouksessa. –. Ensimmäisen kappaleen muuttamista vastusti peräti 80 prosenttia vastaajista. 000 siviiliä. Ne voivat kyllä ennakoida parlamentaarisen menettelyn tuloksen, eli löytyykö ehdotukselle kahden kolmasosan tuki, mutta eivät kansanäänestyksen tulosta, hän sanoo. Huippukokouksen tärkeimpiin kysymyksiin kuuluu se, pystyykö unioni sopimaan venäläisen öljyn tuontikiellosta osana uusia Venäjälle asetettavia talouspakotteita. Morin mukaan oikeus on kuitenkin ollut huomattavan passiivinen etenkin 9. STT Japanin itsepuolustusvoimat laskeutuvat harjoituksessa helikopterista. Venäjä on jatkanut iskujaan myös Sjevjerodonetskissa, joka on ollut taisteluiden keskiössä jo viikkojen ajan. Venäjän ja Ukrainan väliset taistelut jatkuivat viikonloppuna kiivaina itäisessä Ukrainassa. Hallitukset ovat ehkä olleet huolissaan kansanäänestyksen tuloksesta. TOUKOKUUTA 2022 14 FORSSAN LEHTI UUTISET Venäjä tuhoaa Itä-Ukrainaa Presidentti Zelenskyi teki ensimmäisen vierailunsa Itä-Ukrainassa sitten helmikuun. KUVA: Tomohiro Ohsumi / AFP / Lehtikuva Uudelleentulkittu, ei muutettu Aleksi Teivainen Japanin 75-vuotiasta perustuslakia ei noin vain muuteta. Perustuslain toimeenpanosta on 75 vuotta. Taisteluita on käyty erityisesti Lysytshanskin ja Sjevjerodonetskin ympäristössä. Presidentin kanslian verkkosivuilla julkaistussa päivittäisessä puheessaan Zelenskyi kuitenkin sanoi, että Ukraina palauttaa ehdottomasti itselleen kaiken, joka sille kuuluu. Maan yleisradioyhtiö NHK:n kyselyn mukaan 31 prosenttia japanilaisista kannattaa ja 30 prosenttia vastustaa artiklan muuttamista. Yhdysvaltalaismediat ovat kertoneet Yhdysvaltojen hallinnon luvanneen lähettää muun muassa ohjuksia, mutta puolustusministeriö ei ole vahvistanut tietoja. Kyseessä oli Zelenskyin ensimmäinen virallinen vierailu Kiovan ulkopuolella sitten helmikuun. MYÖHÄÄN LAUANTAINA pitämässään televisioidussa puheessa Zelenskyi sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan, ettei hän usko Krimin valtaamiseen takaisin Ukrainan haltuun sotilaallisin keinoin. Zelenskyin mukaan kaikkien alueiden valtaaminen takaisin tarkoittaisi satojentuhansien ihmisten menettämistä. 20 prosenttia kannattajista oli sitä mieltä, että perustuslain pitäisi mahdollistaa itsepuolustusjoukkojen osallistuminen YK:n sotilasoperaatioihin. NHK:N KYSELYSSÄ kannattajista 64 prosenttia katsoi, että perustuslakiin pitäisi selvästi kirjata oikeus ylläpitää itsepuolustuskykyä. artiklan ensimmäinen kappale kieltää sotilaallisen voimankäytön ja sillä uhkailun kansainvälisten ongelmien ratkaisemiseksi. Muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz vetosivat viikonloppuna ”vakavien neuvotteluiden” järjestämiseksi Zelenskyin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kesken. 508 japanilaista, noin puolet kaikista kyselypuhelun saaneista. Toinen kappale kieltää sotajoukkojen ja muun sodankäyntikyvyn ylläpidon. Presidentti Zelenskyin toiveet saada lisää aseistusta Ukrainan länsimaisilta kumppaneilta näyttävät tehonneen. Japanin korkein oikeus voi teoriassa haastaa hallituksen uudelleentulkinnat. KUVA: AFP / Lehtikuva Sodan kieltävä artikla jakaa yhä japanilaiset Ukrainan sota ja turvallisuusympäristön muutos eivät näytä juuri vaikuttaneen japanilaisten suhtautumiseen. Toisaalta Japanin perustuslaillinen järjestelmä on osoittautunut niin joustavaksi, ettei riskinotto ole ollut välttämätöntä. –. Artikla on kuitenkin tärkeä japanilaisille ja sen muuttamista vastustavat muodostavat yhden maan suurimmista poliittisista kansanliikkeistä. Aleksi Teivainen Tokio Sota Ukrainassa ja kansainvälisen turvallisuustilanteen muutos ovat lietsoneet ulkoja turvallisuuspoliittista keskustelua Japanissa, mutta eivät ole juuri vaikuttaneet japanilaisten suhtautumiseen sodan kieltävään perustuslakiin
Toukokuun lopulla Venäjä on ampunut Ukrainaan lähes 2?300 ohjusta. Ukrainalainen miinanraivaajakoira Patron palkittiin perjantaina Cannesin elokuvafestivaaleilla tekemästään työstä Euroopan vapauden puolesta. Syksy tulee siis olemaan tapahtumarikas. Venäjä jatkaa Ukrainan merisaartoa ja estää kaiken meritse tapahtuvan tavaroiden ja elintarvikkeiden viennin ja tuonnin. Paikallinen väestö vastustaa tätä. Venäjän asevoimat on menettänyt ukrainalaistietojen mukaan 30?000 sotilasta, 1?300 panssarivaunua, yli 3?000 rynnäkkötai miehistökuljetusvaunua ja yli 200 lentokonetta. Osana tätä Venäjä pyrkii tuhoamaan Ukrainan talouden. VENÄJÄN TAVOITTEENA oli hyökkäyksellään tuhota Ukraina valtiona. Ukrainan sisäisiä evakkoja on yli kahdeksan miljoonaa. Sodan loppu saattaa häämöttää, mutta lännen apua tarvitaan . Venäjä käyttää nälkää aseena. Hyökkääjä on työnnetty pois Kiovan, Tsernihivin ja Sumyn alueilta. Se kiristää länttä lupaamalla avata humanitaarisia käytäviä viljankuljetuksiin vastapalveluksena siitä, että länsi purkaa joitain Venäjälle asetettuja pakotteita ja vähentää aseapua Ukrainalle. Ukrainan presidentin Volodomyr Zelenskyin mukaan Ukraina menettää noin sata sotilasta päivässä. Kari on Jyväskylän yliopiston opettaja. Ne sitovat ukrainalaisjoukkoja, joita tarvittaisiin Donbasin taistelussa. Kaupungin kautta kulkee maantieja rautatieyhteyksiä. UKRAINAKIN KÄRSII tappioita. Lähes seitsemän miljoonaa on paennut sotaa ulkomaille. Tämä viittaa siihen, että ukrainalaiset arvioivat turvallisuustilanteen paranevan ja uskovat, että Ukrainan asevoimat pystyy työntämään venäläisiä takaisin. Saarrostuksen piti olla strateginen. Lisäksi Ukraina tarvitsee suuret määrät polttoainetta ja taloudellista tukea. Jotain tappioista kertoo se, että Venäjä on joutunut ottamaan käyttöön vuosina 1961–1975 valmistettuja T-62-panssarivaunuja. Ilmaiskuja siviilija sotilasinfrastruktuuriin on tehty noin 3?000 eri puolilla Ukrainaa. SODAN LOPPUTULOS selviää mahdollisesti kesän ja syksyn aikana. Alueella on maantiesiltoja ja rautatiesilta kaupungin lounaispuolella virtaavan Donetsk-joen yli. Taisteluita käytiin viikonlopun aikana Severodonetskin kaupungista. VENÄJÄ KÄYNNISTI huhtikuun lopulla suurhyökkäyksen Donetskin alueella tarkoituksenaan saartaa idässä puolustautuvat ukrainalaisjoukot. SOTA SIIS JATKUU. Koska niitä ei saada laivattua, satoja miljoonia ihmisiä voi joutua nälänhädän ja nälkäkuoleman uhriksi. Suuria alueita on miinoitettu. Silloin Putinin hallinto on kansainvälisesti eristetty, sodan hävinnyt hallinto. Ukrainan asevoimat ovat käynnistäneet vastahyökkäyksen Inhuletsjoen alueella noin 70 kilometriä Mykolaevista itään. Strateginen saarrostus on kutistunut ainakin väliaikaisesti taktisen tason operaatioksi. Ukrainan satamissa on yli 20 miljoonaa tonnia elintarvikkeita. Ukraina ei suostu edes aloittamaan neuvotteluja, ennen kuin Venäjä on vetäytynyt kaikilta alueita, jotka se on vallannut helmikuisen hyökkäyksensä jälkeen. Tulitauko ei riitä Ukrainalle, jollei siihen liity Venäjän asevoimien poisvetämistä Ukrainasta. Ukrainalaiset sanovat taistelevansa, kunnes ovat voittaneet sodan. Viime viikon lopulla Valko-Venäjä perusti operatiivisen johtoportaan johtamaan Ukrainan rajan suunnassa olevia joukkoja. Vuonna 2022 Ukrainan bruttokansantuote voi pudota 30–50 prosenttia. Severodonetsk on tärkeä myös Venäjän asevoimien huollon kannalta. Transnistriassa olevat venäläisjoukot ovat korkeassa valmiudessa ja sitovat ukrainalaisjoukkoja Transnistrian rajan suuntaan. KUVA: Aris Messinis / AFP / Lehtikuva. Se on Luhanskin läänin viimeinen suuri kaupunki, joka ei ole venäläisten hallussa. Vaikka luvut ovat liioiteltuja, antavat ne jonkinlaisen kuvan Venäjän tappioista. Puoli miljoonaa ukrainalaista on viety leireille Venäjälle tai Donbasin mielikuvitustasavaltojen alueelle. Jos Kreml ei onnistu informaatiovaikuttamisessaan ja venäläiset kuulevat, mitä Ukrainassa todella tapahtuu, voi syksyllä olla levotonta. Ukrainalaisten vastarinta on kuitenkin ollut kovaa. Venäläiset kuitenkin etenevät ja ovat saavuttaneet pieniä voittoja. Osa venäläisten huoltokuljetuksista kulkee Valko-Venäjän kautta. 6 Filosofian tohtori, eversti (evp) Martti J. Taisteluiden painopiste on idässä ja Dneprin alajuoksulla. Venäjä taas pyrkii parantamaan neuvotteluasemiaan ja valtaamaan koko Donetskin ja Luhanskin läänien alueet ja varmistamaan luomansa maayhteyden Krimille. Sota ja Venäjän toteuttama merisaarto vaikuttavat maailmantalouteen ja maailman elintarvikehuoltoon. Severodonetskissa oli ennen sotaa yli satatuhatta asukasta, joista etnisesti venäläisiä on noin 80 prosenttia ja ukrainalaisia noin 20 prosenttia. Yli 30 prosenttia Ukrainan infrastruktuurista kuten teistä, silloista, sairaaloista, kirkoista ja sähköverkosta on tuhottu. Jotta Ukraina pystyy pysäyttämään nyt idässä olevan venäläisten saarrostusoperaation ja työntämään venäläisiä vähitellen pois Ukrainan maaperältä, se tarvitsee nykyaikaisia länsimaisia aseita. Mikäli Venäjä pystyy valloittamaan Severodonetskin, pystyy se ilmoittamaan saavuttaneensa yhden tavoitteistaan, Luhanskin läänin ”vapauttamisen”. Ukrainalaisten sissitoiminta on aiheuttanut venäläisille tappioita Dneprin eteläpuolisilla alueilla. Venäjä jatkaa ukrainalaiskohteiden tulittamista. Kari Venäjän sota ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. VALKO-VENÄJÄ ei osallistu sotatoimiin, mutta tukee muuten Venäjää. Venäjä sukeltaa talouslamaan. MAANANTAINA 30. Kaiken kurjuuden keskellä kuitenkin on jotain hyvääkin. Ukrainalaisista yli 80 prosenttia on sitä mieltä, että Ukrainan ei tule luovuttaa alueitaan Venäjälle korvaukseksi rauhasta. Ukraina tarvitsee erityisesti ilmatorjunta-aseita, drooneja, tykistöaseita ja panssarivaunuja sekä taistelulentokoneita ja niihin ampumatarvikkeita. Yli 200?000 ukrainalaista on menettänyt kotinsa. Taistelut ovat jatkuneet Mykolaevin, Hersonin ja Zaporizhzhian suunnissa. Taisteluiden painopiste on nyt idässä, missä Ukrainakin kärsii suuria tappioita. Kymmenettuhannet ukrainalaiset siviilit ovat menettäneet henkensä venäläisten ohjusja tykkitulessa ja lentopommituksessa. Valko-Venäjän asevoimien yksiköitä on ryhmitetty Ukrainan rajan läheisyyteen. Hän on entinen Pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkö ja palvellut vuosina 2004–2007 puolustusasiamiehenä Puolassa ja Ukrainassa ja strategisena neuvonantajana Ukrainan tiedustelupalveluiden reformissa vuonna 2020. Tavoitteena oli vallata Luhanskin ja Donetskin läänien vielä Ukrainan hallussa olevat osat, ottaa haltuun Dnipron ja Zaporizhzhian kaupungit ja muodostaa saartorengas Dneprin itärantaa seuraten. Inflaatio voi nousta 20 prosenttiin. MIKÄLI UKRAINA onnistuu vakauttamaan tilanteen Donbasin alueella ja käynnistämään operatiiviset vastahyökkäykset, voi sodan kulku kääntyä Ukrainan eduksi. Ukrainalle voitto tarkoittaa suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden palauttamista kansainvälisesti hyväksytyillä rajoilla. Esimerkiksi Severodonetskin kaupungista taisteltiin viikonlopun aikana. Ukrainalaisia palaa Ukrainaan enemmän kuin maasta lähtee pakolaisia. Se on ainoa Luhanskin läänin suurista kaupungeista, joka ei vielä ole venäläisten hallussa. . TOUKOKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 15 UUTISET NÄKÖKULMA Martti J. Venäjä pyrkii varmistamaan Etelä-Ukrainassa hallussaan olevien alueiden hallinnan vaaleilla ja nostamalla alueille valtaan venäjämielisiä henkilöitä
Minua kysyttiin ensimmäisen kerran tähän tehtävään silloin kun selvisi, että edellinen päävalmentaja Ville Into lähtee Steelersiin Hämeenlinnaan. –?On tässä keskusteltu pelaajien kanssa suullisesti. . . . Tässä on hyvä runko, jonka kanssa jatkaa. KUVA: Lassi Puhtimäki Jani Vuorelasta FoSun uusi päävalmentaja . –?Tämä oli minulle aika vaikea ratkaisu. Viime kauden. Hetken asiaa mietittyään Vuorela alkoi lämmetä ajatukselle valmennusvastuusta. Joukkueessa on paljon minulle tärkeitä ja tuttuja valmennettavia, mikä oli iso asia. Hän pelasi 2000-luvun alussa myös FoSussa. Päätös oli vaikea, mutta lopulta samalla helppo. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Jani Vuorela jatkaa Ville Inton työtä FoSun edustusjoukkueen päävalmentajana. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU MAANANTAINA 30. Joukkue aikoo tapella jatkossakin kärkisijoista. FoSu lähtee Vuorelan johdolla nälkäisenä entisestään kasvaneeseen Suomisarjaan. Nelikymppinen forssalainen mietti aikansa ennen kuin päätti tarttua tarjoukseen. Silloin vastasin vielä ei, Vuorela kertoo. –?Edustusjoukkueen rungon muodostaa 2000-syntynyt ikäluokka, jota olen valmentanut kymmenisen vuotta. Kakkosvalmentajaksi Vuorela saa rinnalleen Henri Jokisen, joka on pelannut maalivahtina liigatasolla asti. SALIBANDY Kai Sandberg Forssa Suomisarjassa pelaavan Forssan Suupparien edustuksen kakkosvalmentajana pitkään toiminut Jani Vuorela on FoSun uusi päävalmentaja. FOSU EI ole julkistanut vielä ensi kauden pelaajiaan, mutta pääosa pelaajista on ilmeisesti jatkamassa forssalaisjoukkueessa. TOUKOKUUTA 2022 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Hän keskusteli asiasta Inton ja muidenkin seuran taustahenkilöiden kanssa. Kaava on tuttu aiemmilta vuosilta, omalla, nuorella ja nälkäisellä joukkueella jatketaan
Se tietää joukkueille pidempiä pelimatkoja, joka tuo seuroille lisää kustannuksia, mutta samalla uusia, mielenkiintoisia vastustajia. kierroksella välikelin renkaat. Esteban Oconin aikasakko nosti suomalaisen yhdeksänneksi. Suuria muutoksia peluutuksiin ja taktiikoihin ei ole siis luvassa. Piti päästä itsekin treenaamaan, Kuusisto kertoo toiminnan aloittamisen taustoista Forssa-Tammelan Jundokanin juhlaleirillä Tammelan koulukeskuksessa. Vuorela uskoo FoSun tappelevan jatkossa lohkon kärkipaikoista. –?Joskus nuoret harrastajat kertovat, että tulevat lajin pariin vain vuodeksi tai kahdeksi, että saavat jonkun vyön. –?Tärkeää on, että puolustus pitää, sen avulla otteluja voitetaan. FT-Jundokanilla, jonka lajeina ovat karaten ohella judo ja kobudo, on nykyään noin 60 aktiiviharrastajaa. Karate on toki tätä, mutta paljon muutakin. Leclerc kävi vaihtamassa 18. Karate voi seudulla edelleenkin hyvin, vaikka Karate Kid -elokuvien innoittamat lajin huippuvuodet ovat takana. • Suorittanut liikunnan ammattitutkinnon, on parasta aikaa valmentajakurssilla. Harjoituksissa on tarkat säännöt, joita noudatetaan, eikä hölmöilyä sallita. Alfa Romeon Valtteri Bottas tuli maaliin kymmenentenä. Liitto teki ratkaisun, ettei yksikään joukkue putoa, mutta 2. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU MAANANTAINA 30. Jos tällaisesta kertoo lajin kotisaarella Okinawalla, ovat he ihmeissään, sillä heille karate on elinikäinen harrastus. Oli myös käynnistämässä Forssan Alun salibandytoimintaa 2000-luvun alussa. JANI VUORELA Pitkän linjan FoSu-valmentaja • Forssalainen 41-vuotias salibandyvalmentaja. Villimmät oppivat täällä sääntöjä ja rauhallisuutta, hiljaisemmat saavat rohkeutta ja itsetuntoa, tietää Sura. Kun taidot karttuvat, mutta voimat hupenevat, tekniikka korostuu ja liikkeistä tulee yksinkertaisempia, mutta aiempaa tehokkaampia. elokuuta. STT. Koronan takia Suomisarjan joukkuemäärä nousee ensi kaudelle, sillä osassa lohkoista kausi jäi keväällä kesken. KUVA: Lassi Puhtimäki Forssa-Tammela Jundokan juhlisti 30-vuotista karatetoimintaa leirillä. –?Kun tänne salille tullaan ja kumarretaan, se on sen merkki, että asetutaan karatemoodiin ja noudatetaan lajin sääntöjä ja tapoja. KARATE Kai Sandberg Tammela Potkuja, lyöntejä, torjuntoja, näyttäviä liikesarjoja eli katoja. Kilpailun oli määrä alkaa Suomen aikaa kello 16, mutta matkaan päästiin turva-auton takana vasta yli tuntia myöhemmin. FT-JUNDOKAN JÄRJESTÄÄ syksyllä taas karaten alkeiskursseja, joka on kätevin tulla lajin pariin. Nyt toiminta pyörii taas, mutta pariin vuoteen ei voitu ottaa uusia harrastajia, kertoo seuran sihteeri, 3. • Aloitti salibandyn pelaamisen vuonna 1993 FoSussa. Toiseksi ylsi Ferrarin Carlos Sainz ennen Red Bullin Max Verstappenia. VUORELA KERTOO ajattelevansa pelillisistä asioista pitkälti samalla tavalla kuin joukkueen kanssa hyvää työtä tehnyt Ville Into. • Valmentanut pitkään FoSun 2000-syntynyttä ikäluokkaa. Siihen vaikuttaa pitkälti opiskelut, kuka saa opiskelupaikan mistäkin, Vuorela sanoo. Karate otti seudulla nopeasti tuulta alleen. Laji sopii nuorille ja vanhoille, hyväkuntoisille ja myös heikompikuntoisille. Seuran tutustumispäivää vietetään taas Manttaalilla 27. TOUKOKUUTA 2022 Jani Vuorela jatkaa Ville Inton työtä FoSun edustusjoukkueen päävalmentajana. Uskon, että ainakin pelaajien mielestä on kiva pelata uusia joukkueita vastaan. Reissuja on tiedossa muun muassa Mikkeliin ja Kuopioon. Piipahtanut myös Ypäjän Yllätyksessä. Korona on hankaloittanut pari kautta salibandykin pelaamista, alkava kausi päästään toivottavasti vihdoin pelaamaan normaalisti. Sura kehottaa kiinnostuneita lähtemään rohkeasti mukaan. Hallille kokoontuu joukkueen runko ja uusilla tulokkailla on mahdollisuus näyttää taitonsa valmennukselle. –?Olen tosi huono häviäjä. Tämä selviää pian, kun jututtaa karatetoiminnan Forssan seudulla 30 vuotta sitten aloittanutta, 6. KARATE ON laji, jota voi harrastaa nuoruudesta vanhuuteen. Sitä ei opi vuodessa, eikä kymmenessä vuodessa, vaan laji kulkee mukana läpi koko elämän, Kuusisto painottaa. Sergio Perez voitti märän Monacon F1-kilpailun Red Bullin Sergio Perez voitti sateen viivästyttämän Monacon F1-kilpailun. danin mustan vyön senseitä Kari Kuusistoa. –?Väkeä oli alussa niin paljon, että tilat Haudankorvan koululla tulivat vastaan. –?Karate sopii niin villeille tapauksille kuin ujoimmillekin kavereille. –?Tulin 90-luvun alussa tänne töihin, eikä täällä ollut silloin karatetoimintaa. Kuusiston mukana nuorena voidaan käyttää enemmän voimaa ja liikkeet ovat isoja ja näyttäviä. LAJIIN KUULUU harjoituskavereiden ja vastustajan kunnioittaminen. • Naimisissa, kaksi lasta. Ja kun harjoitukset loppuvat, kumarretaan taas ja siirrytään takaisin normaalielämään, Kuusisto kertoo. ”Uskon, että tulemme taistelemaan kärkisijoista, en näe mitään syytä lähteä alentamaan tavoitteita.” JANI VUORELA Karatessa oppii muutakin kuin itsepuolustusta Sensei Kari Kuusisto näyttää Juha-Pekka Suran kanssa, miten vapautua päälle kävijän otteesta. divisioonasta nousseet joukkueet otettiin mukaan. Vaikka jaoimme porukat kahteen vuoroon, sadan kohdalla oli pakko laittaa tulijoille stoppia, kun tiloihin ei enää mahtunut, Kuusisto kertoo. kesäkuuta. Muutama kierros myöhemmin hän tuli varikolle vaihtamaan kuivan kelin renkaat ja jatkoi kisaa nelossijalta. KUVA: Lassi Puhtimäki joukkue jatkaa pitkälti, ehkä sellaiset plus-miinus pari pelaajaa vaihtuu. Aika-ajon ykköseksi ajanut Ferrarin Charles Leclerc johti kilpailua, mutta putosi neljänneksi varikkosähläyksen takia. FOSUN EDUSTUS aloittaa kauden avoimilla harjoituksilla torstaina 2. Alkeiskurssiryhmissä on silloin tällöin yli 70-vuotiaita aloittelijoita. danin mustan vyön haltija Juha-Pekka Sura. • Pelasi lähinnä puolustajana ja maalivahtina. Hän toimii Goju-ryu-karaten pääopettajana Suomessa Kuusisto toi karaten Forssaan keväällä 1992. –?Uudistus tuo pitkiä pelimatkoja, mutta myös uusia halleja. Uskon, että tulemme taistelemaan kärkisijoista, en näe mitään syytä lähteä alentamaan tavoitteita. Eikä vanhempien Kuusiston mukaan tarvitse pelätä, että tunneilla vauhdikkaammat ja villimmät lapset jyräävät hiljaisemmat harrastajat. Puolustus onkin saatu viime vuosina hyvälle mallille, joten tarkoituksena on kehittää nyt hyökkäystä. • Ehtinyt olla yhdeksän kautta FoSun edustuksen kakkosvalmentajana, ensin Pasi Lehtosen ja sitten Ville Inton päävalmennuskaudella. • Innokas penkkiurheilija, seuraa erityisen tarkkaan jääkiekkoa. Apuna toiminnan vauhdittamisessa oli Forssa-Tammelan Jundokanin puheenjohtajana pitkään toiminut Ari Kujamäki. Näin Suomisarja kasvoi 36 joukkueen kolmilohkoiseksi sarjaksi. –?Korona verotti aika pahasti harrastajamääriä. Aiempaa kokemusta kamppailulajeista ei tarvita. Hän ei ollut tuolloinkaan aloittelija, vaan takana oli jo 18 vuotta japanilaisen kamppailulajin parissa
Ja sitten uudestaan 2019. Ja juuri siinä tarinassa on Granlundilla ollut oma olennainen roolinsa. Granlundin ensimmäisen ja nyt viimeisimmän MM-visiitin välissä rakentui samalla ikään kuin kaksi eri suomalaisen kiekkoilun maailmaa. Siihen väliin mahtuu valtavan iso tarina suomalaista jääkiekkoa. Ei säkenöivää, mutta hyvän. On Suomen useat NHL-tähdet, joista iso osa on jo kouliintunut NHL:n pohjoisamerikkalaiseen jääkiekkoon. Uskomaton matka joukkueelta. Hän on ollut Jalosen luottopelaajia silloin aikoinaan ja taas nyt. Poika saunoi ja jopa lammilainen paidaton juhlija pääsi meemiksi. Yhdysvaltain takki tyhjeni kolmannen erän alussa. SE SAMA Mikael Granlund oli nyt tämän leijonaryhmän ensimmäinen todellinen tähtikaappaus MM-kotikisoihin. Leijonille hän on ollut nyt johtotähti. Karmeasta puolustajapulasta kärsineen Yhdysvaltain pelaajien jalka alkoi pelin vanhetessa painaa. Pitkään kiekon kanssa. Hän on myös ollut se pelaaja, jonka kansainväliset toimittajat ovat nähneet eräänlaisena Leijonien lähettiläänä. Siitä on pitkä aika, hän muisteli USA-välierän jälkeen 11 vuoden takaisia kisoja. Monia muita NHL-tähtiä enemmän. Avauskierroksella se nappasi kotiedun turvin 4–3-sarjavoiton Bostonista. Viimeksi Tshekki otti MMmitalin, silloinkin pronssisen, Suomen ja Ruotsin yhteisestä MM-turnauksesta vuonna 2012. Kisat 2022 olivat jo peräti hänen kuudennet. Samalla rakentui ihan oma teollisuudenalansa. Vuodelta 1995. Tappion myötä Hurricanesista tuli NHL-historian ensimmäinen joukkue, joka on hävinnyt kuusi ensimmäistä vierasotteluaan yksissä pudotuspeleissä. Vaihtelevissa tunnelmissa. KUVA: Emmi Korhonen / Lehtikuva Carolina teki kyseenalaista NHL-historiaa JÄÄKIEKKO Suomalaisvahvisteinen Carolina Hurricanes teki NHL:ssä tympeän ennätyksen, kun toisen kierroksen pudotuspelivastustaja New York Rangers piti omasta kotitaiastaan kiinni 5–2-voitolla. Finaaleihin päästään muutenkin. Kari Jalosen päävalmentama Tshekki nousi vaikeuksien kautta voittoon kukistettuaan pronssiottelussa Yhdysvallat 8–4. SIINÄ KOHTAA Suomella oli meriittilistassa vasta yksi voitettu maailmanmestaruus. Mediaakin informoitiin erityisesti siitä, milloin Granlund liittyy harjoitusvahvuuteen ja milloin on lehdistön tavattavissa. Granlund katsoi ja katsoi, ja valitsi sitten pelin mukaisen ratkaisun ja pelasi kiekkoa maalin eteen nousseelle suomalaispelaajalle. Maailmanmestaruuksista kaikki ovat olleet tärkeitä. STT. Olisiko Jalosesta ilman Bratislavan juhlia tullut niin keskeinen suomikiekon suunnannäyttäjä. Sitten syöttö toiselle puolelle Mikko Lehtoselle, häneltä heitto Jere Salliselle ja lopulta kiekon iskee maalin edestä sisään Sakari Manninen. Suomen MM-turnauksessa tarvittiin silti suomalainen päävalmentaja palauttamaan Tshekki miesten arvokisojen mitalikantaan. GRANLUND jätti pikkuhiljaa Suomen ja HIFK:n ja Leijonien mestaruuksien aiheuttaman huuman taakseen ja katosi NHL:ään. –. Puolustajalla ei mitään mahdollisuuksia päästä Mikael Granlundin hallitsemaan kiekkoon. Nyt Leijonien menestys ei yhtä paljon enää edes vaadi sellaisia. Miten paljon sekin mestaruus oli suorasti ja epäsuorasti tuomassa paukkuja suomalaisen kiekon kiihtyvälle kehitysprosessille. Ja joilla ei monilla ole enää kosketuspintaan siihen Leijona-koneistoon, joka jyllää täällä omassa maailmassaan menestystä ensisijaisesti Euroopassa pelaavien pelaajien kautta. Ja tavallaan, jotta sellaista voisi edes kysyäkään, palataan juuri vuoteen 2011 ja sen merkitykseen. Kiihtyvällä vauhdilla sitten vuoden 2011 jälkeen. Suomi johti puolivälieräpeliään Slovakiaa vastaan 3–2. Keväällä 2011 elettiin Jalosen ensimmäistä Leijonat-aikakautta. Merkityksiä voi miettiä monesta näkökulmasta. – Se oli hauskaa. Jotain taianomaista siinä aina on, kun Leijonien hyökkääjä Granlund on maalin takana kiekon kanssa. Kun Leijonat seuraavassa pelissä, MM-finaalissa, murskasi Ruotsin peräti 6–1, yhdenlainen pato oli taas murtunut. Tai Leijonathuuman kielellä peto oli irti. Ennen kaikkea Leijonien kannalta. Kun juniorit näkevät arvometallia idoliensa kaulassa, se tietää hyviä asioita nuorisokiekossamme, Jalonen filosofoi. Ei sellainen pistehirmu, joka selkeästi kannattelisi joukkuettaan joka välttämättä suorittaisi uusia ja uusia ilmaveivihetkiä. Siihen tarvittiin vuotta 2011. JÄÄKIEKKO Topias Kauhala Tampere Kiekko haltuun lähellä kulmaa, potkut liikkeelle, mailaa yhdellä kädellä pitäen, maalin taakse. Yhdysvallat johti Tshekin virheiden avittamana avauserän jälkeen 3–1. Kari Jalonen ryhdisti Tshekin MM-pronssille JÄÄKIEKKO Tshekki on lajiperinteellä mitattuna yksi maailman rikkaimmista jääkiekkomaista. Sunnuntain finaalin alla oli tilanne se, että neljäs olisi nyt kenties kuitenkin vähiten tärkeä. Ja on pelannut siellä hyvän uran Minnesotassa ja Nashvillessa. Osa niistä ovat olleet vähemmän ikimuistoisia. Granlund on käväissyt säännöllisesti MM-kisoissa. Lehtosella (2+8=10) ja Mannisella (5+4=9) oli finaaliin lähdettäessä enemmän pisteitä kuin Granlundilla (3+5=8), mutta Granlund on ollut olennaisia moottoreita Leijonien ykkösketjulle ja -ylivoimalle. Tiemme näissä kisoissa on ollut töyssyinen. Jotain taianomaista siinä aina on, kun Leijonien hyökkääjä Granlund on maalin takana kiekon kanssa. TOUKOKUUTA 2022 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Taivas varjele mitä sieltä tuli Mikael Granlund pelasi MM-kotikisoissa Leijonien ykkösketjussa yhdessä Sakari Mannisen ja Teemu Hartikaisen kanssa. Leijonat se vain pönkitti asemaansa suomalaisen urheilun superbrändinä. Kahteen suuntaan. Tampereelle tuli kypsä 30-vuotias Granlund, josta on vuosien varrella tullut isä ja joka sai heti varakapteenin A:n rintaansa. Reilut kymmenen vuotta ilmaveivimaalistaan. Nyt kotikisoihin lähdettäessä niitä oli jo kolme, kun päälle saatiin se 2011 ja vielä 2019. Mihin suuntaan Meidän peli olisi kehittynyt. Ensin ihmeteltiin, että taivas varjele, mitä sieltä tulee ja sitten Mörkö löi sisään. KUVA: Pekka Rautiainen Mikael Granlund palasi taas suuriin Leijonatparrasvaloihin. Välieräpelissä Yhdysvaltoja vastaan Granlund oli juuri taas siellä. Aikaa olisi ollut ehkä ollut kokeilla taas sitä. Rangers tasoitti sarjan 3–3:een, ja otteluparin voittaja ratkeaa seitsemännessä pelissä Raleigh'ssa Suomen aikaa varhain tiistaina. Ilmeveivi lyötiin postimerkkiin, JVG oli luomassa ihan omaa lätkäräpin genreään ja kansa sai omia uusia juhlimisrituaalejaan vuodesta 2011 eteenpäin. Carolinan leirissä löytyy yhä luottoa jatkopaikkaan, sillä joukkue on voittanut pudotuspelikevään kaikki kotiottelunsa. Sieltä vielä kohti kulmaa ja siniviivaa. GRANLUND on itse tavallaan ollut silta niiden välillä. Kymmenen vuotta ilman MM-mitalia tarponeen Tshekin turnaus sai sunnuntaina Tampereella onnellisen lopun. MAANANTAINA 30. Granlund on se pelaaja, jolta kysytään muun muassa siitä, voisiko Jukka Jalonen valmentaa NHL:ssä. STT Kari Jalosen luotsaama Tshekki löi Yhdysvallat pronssiottelussa. Granlund oli MM-turnauksessa absoluuttinen joukkuepelaaja. Tavalla, joka tuo automaattisesti takautumia. Keskeisimpänä takautumana totta kai vuosi 2011, Venäjän ja Suomen välieräottelu ja silloin vasta 19-vuotiaan Granlundin myyttinen ilmaveivimaali. Tshekki takoi vajaassa kolmessa minuutissa kolme maalia ja kipusi 5–3-johtoon
20,1a, … 6) Nyland/Antti Ala-Rantala 20,4a. Minun mielestäni tämä on maailman paras ravikilpailu. Loppusuoralla Robin Bakkerin ajama Mister F Daag paineli voittoon Hail Maryn ohi. Tynan) 0–2 yv, 15.19 Jiri Cernoh (Jakub Flek–Matej Stransky) 1–2, 19.47 Kuhlman (Nate Schmidt–Sam Lafferty) 1–3 av. Jäsentilaisuus 31.5.2022 klo 12.00 Ystävänkammari. – Kilpailussa ajettiin vain 64 kierrosta aikarajan tultua vastaan. TOUKOKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Kokoukset Forssan seudun invalidit ry. EUROSPORT 1 10.30, 13.00, 14.00, 17.00 Tennis. 18.25 EFL Championship: Huddersfield–Nottingham Forest. Tätä voittoa ei voi tehdä yksin, kiitän kaikkia, jotka ovat auttaneet tässä, Westerink totesi. Ensimmäisessä Örjan Kihlström ajoi uloimmalta lähtöradalta Don Fanucci Zetin rohkeasti johtavan rinnalle ensimmäisen puolikkaan jälkeen. DISCOVERY+ 00.00, 00.30, 11.30, 11.55, 13.02, 14.00, 15.00 ,16.00, 17.02, 18.00, 19.00, 20.00, 21.00, 21.30, 22.00 Tennis. Seurat & yhdistykset Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YHTYMÄKOKOUS pidetään keskiviikkona 8 päivänä kesäkuuta 2022 kello 18.00 alkaen Forssan kaupungintalon valtuustosalissa, Turuntie 18, 30100 Forssa. kars., 1609m, 1. Toisessa karsinnassa Erik Adielsson lähti Hail Maryllä eteenpäin takasuoralla, ja varjona sitä seurasivat Mister F Daag ja Vivid Wise As. Elitkampen, 1640m, 1. En uskonut enää voittoon, kun mentiin loppukaarteeseen. Kokonaiskilpailun lopputulokset 21/21 etapin jälkeen: 1) Jai Hindley Australia, Bora 86.31.14, 2) Richard Carapaz Ecuador, Ineos –1.18, 3) Mikel Landa Espanja, Victorious –3.24, 4) Vincenzo Nibali Italia, Astana –9.02, 5) Pello Bilbao Espanja, Victorious –9.14, 6) Jan Hirt Tshekki, Wanty-Gobert –9.28, ...90) Hänninen –4.32.32. Se ratkaisi karsintavoittajan. 23.00 Timanttiliiga. Mutta Etonnant lensi maalisuoralla, Barrier iloitsi. Vivid Wise As ehti kolmanneksi. 5 000 000kr, 1) Etonnant/Anthony Barrier 09,3a, 2) Hail Mary 09,4a, 3) Mister F Daag 09,5a, 4) Vivid Wise As 09,7a. Kuljettajien MM-sarjan tilanne: 1) Verstappen 125, 2) Leclerc 116, 3) Perez 110, 4) Russell 84, 5) Sainz 83, 6) Hamilton 50, 7) Norris 48, 8) Bottas 40, 9) Esteban Ocon Ranska, Alpine 30, 10) Kevin Magnussen Tanska, Haas 15. Siinä vielä toinen hevonen tuuppasi vähän meitä. Forssassa 25.5.2022 Kaisa Lepola yhtymähallituksen puheenjohtaja Autourheilu FORMULA YKKÖSTEN MM-SARJA 7/22 kilpailuviikonloppu: Monacon gp:n lopputulokset 64/78 kierroksen jälkeen: 1) Sergio Perez Meksiko, Red Bull 1.56.30,265, 2) Carlos Sainz Espanja, Ferrari jäljessä 1,154 sekuntia, 3) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –1,491, 4) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –2,922, 5) George Russell Britannia, Mercedes –11,968, 6) Lando Norris Britannia, McLaren –12,231, 7) Fernando Alonso Espanja, Alpine –46,358, 8) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes –50,388, 9) Valtteri Bottas Suomi, Alfa Romeo –52,525, 10) Sebastian Vettel Saksa, Aston Martin –53,536. RAVIURHEILU Timo Mahlamäki Tukholma Richard Westerinkin Etonnant kiri Elitloppet-ravikilpailun voittoon Tukholman Solvallassa sunnuntaina. Rahapelit KENO 21/22 Sunnuntain päiväarvonnan oikeat numerot: 6, 7, 8, 15, 16, 22, 24, 26, 30, 31, 39, 41, 42, 56, 59, 62, 65, 66, 69, 70 Kunkkunumero: 30 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 5, 6, 7, 16, 26, 28, 29, 31, 37, 42, 44, 47, 48, 53, 54, 56, 58, 63, 65 Kunkkunumero: 28 LAUANTAI-JOKERI 21/22 Jokerinumero: 2 2 7 5 8 4 2 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 17 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e LOTTO 21/22 Oikeat numerot: 3, 4, 14, 19, 20, 28, 33 Lisänumero: 7 Plusnumero: 7 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 320 339,77 e, 6 oikein 1 981,69 e, 5 oikein 48,19 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 9 908,45 e, 5 oikein 240,95 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e TV-urheilu C MORE 22.20, 22.30, 22.55, 23.35 Timanttiliiga Extra Feed. 5.–6. Loppuottelu: Heikka-Keskuskoulu 3–0 Loppujärjestys: 1) Heikka, 2) Keskuskoulu, 3) Talsoila II, 4) Talsoila I, 5) Tölö, 6) Kuhala. VIAPLAY 19.50 OBOS Damallsvenskan: Umeå IK–Kristianstad, Rosengård–Piteå. Barrierin Etonnant lähti kiriin, mutta kadotti hetkeksi ravinsa takasuoralla. Elitloppet – finaali, 1609m, 1. luokat: Tölö–Talsoila I 1–4 Talsoila I-Heikka 0–7 Tölö-Heikka 0–5 Kuhala-Talsoila II 0–8 Talsoila II-Keskuskoulu 1–3 Kuhala-Keskuskoulu 1–8 Välierät: Heikka-Talsoila II 4–0, Keskuskoulu-Talsoila I 3–2 Pronssipeli: Talsoila II-Talsoila 1 0–0, rangaistupotkut 3–1. V SPORT PREMIUM 21.55 CAF Champions League: Al Ahly–Wydad AC. miljoona kruunua, 1) Odd Herakles/Tom Erik Solberg (Odd Paulsen) 20,0a, 2) Stallone/Iikka Nurmonen (Ossi Nurmonen) 20,1a, 3) Månlykke A.M. Maili: 1) Jakob Ingebrigtsen Norja 3.49,76, 2) Oliver Hoare Australia 3.50,65, 3) Timothy Cheruiyot Kenia 3.50,77 400 m aj: 1) Alison Dos Santos Brasilia 47,23, 2) Khallifah Rosser USA 48,10, 3) Quincy Hall USA 48,10. 400 m: 1) Michael Norman USA 43,60, 2) Kirani James Grenada 44,02, 3) Matthew HudsonSmith Britannia 44,35. Minulla ei ole koskaan ollut huippumahdollisuutta voittaa Elitloppetia. Naiset: 100 m: 1) Elaine Thompson-Herah Jamaika 10,79, 2) Sha'Carri Richardson USA 10,92, 3) Shericka Jackson Jamaika 10,92. Loppusuoralla Don Fanucci Zet lipui muiden edelle. Kesän boccia alkaa 7.6.2022 klo 18.00 Talsoilan kentällä, yhdessä Forssan seudun diabeetikoiden kanssa. Naiset: Martina Trevisan Italia–Aliaksandra Sasnovitsh 7–6 (12–10), 7–5, Leylah Fernandez Kanada (17)–Amanda Anisimova USA (27) 6–3, 4–6, 6–3, Coco Gauff USA (18)–Elise Mertens Belgia (31) 6–4, 6–0. Seiväs: 1) Armand Duplantis Ruotsi 591, 2) Christopher Nilsen USA 581, 3) Sondre Guttormsen Norja 581. Laukkaan ei ole mitään eritystä syytä. Korkeus: 1) Jaroslava Mahutshih Ukraina 204, 2) Vashti Cunningham USA 193, 3) Nadezjda Dubovitskaja Kazakstan 193. Siihen menetimme tänään voiton. Mister F Daag kiri kolmanneksi. palk. Kaikki jäsenet tervetulleita. V SPORT + SUOMI 21.55 CAF Champions League: Al Ahly–Wydad. Tämä on aivan mieletöntä. Kuula: 1) Ryan Crouser USA 23,02, 2) Joe Kovacs USA 22,49, 3) Tomas Walsh Uusi-Seelanti 21,96. Click Bait painui keulaan. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 20.6.2022 alkaen yleisessä tietoverkossa (www.fshky.fi). Anthony Barrierin ranskalainen Etonnant kiri pitkään kolmatta rataa ja oli neljäs maalissa. Click Bait oli viides. Se tuli uudelleen ja eteni ulkoratoja viiden miljoonan kruunun voittoon ajalla 09,3a/1609m. C MORE MAX 18.00 Ravit. Raviurheilu ELITLOPPET – 1. 3. 5 000 m: 1) Berihu Aregawi Etiopia 12.50,05, 2) Samuel Tefera Etiopia 13.06,86, 3) Selemon Barega Etiopia 13.07,30. –. Redénin tallin Hail Mary eteni johtoon ja näytti hetken jo voittajalta. 19.49 Superettan: Utsiktens BK–Skövde AIK. Click Bait kiri johtavan takaa terävästi kakkoseksi ohi johtaneen Önas Princen. 18.50 OBOS: Stabæk–Kongsvinger, Raufoss–Åsane, Grorud–Stjørdals-Blink, KFUM–Skeid, Brann–Mjøndalen. MAANANTAINA 30. 1 500 m: 1) Faith Kipyegon Kenia, 3.52,59, 2) Gudaf Tsegay Etiopia 3.54,21, 3) Gabriela Debues-Stafford Kanada 3.58,62. Tänään sellainen oli, Adielsson sanoi. Pituus: 1) Khaddi Sagnia Ruotsi 695, 2) Ese Brume Nigeria 682, 3) Tara Davis USA 673. 21.55 CAF TotalEnergies Champions League: Al Ahly S.C– Wydad A.C Ranskalaisohjastaja Anthony Barrier otti ilon irti Elitloppetissa, kun Etonnant kiri voittoon. STT. luokat: Kuhala-Heikka 0–5 Keskuskoulu-Kuhala 2–3 Vieremä-Kuhala 0–8 Vieremä-Keskuskoulu 0–6 Heikka-Vieremä 8–0 Heikka-Keskuskoulu 6–0 Poikien pronssipeli: Keskuskoulu-Vieremä 6–0 Poikien loppuottelu: Kuhala-Heikka 0–3 Tyttöjen loppuottelu: Keskuskoulu-Heikka 1–2 Loppujärjestys: 1) Heikka, 2) Kuhala, 3) Keskuskoulu, 4) Vieremä Tyttöjen loppujärjestys: 1) Heikka, 2) Keskuskoulu Jääkiekko MM-KISAT Pronssiottelu: Tshekki–USA 8–4 (1–3, 1–0, 6–1) 1. etappi, 17,4 km:n henkilökohtainen aikaajo Veronassa: 1) Matteo Sobrero Italia, BikeExchange 22.24, 2) Thymen Arensman Hollanti, DSM jäljessä 23 sekuntia, 3) Mathieu van der Poel Hollanti, Alpecin-Fenix –40, 4) Bauke Mollema Hollanti, Trek-Segafredo –1.08, 5) Ben Tulett Britannia, Ineos –1.12, 6) Mauro Schmid Sveitsi, Quick-Step –1.17, ...130) Jaakko Hänninen Suomi, AG2R Citroen –4.21. Suurin suosikki Don Fanucci Zet laukkasi lähtökiihdytyksessä. 18.00 Ravit. ADIELSSON LÖYSI kiritilaa Hail Maryn kanssa, kun Önas Prince laukkasi loppusuoran alussa. MIESTEN JALKAPALLOLIIGA HIFK–Honka 1–2 (0–0) KuPS–HJK 0–0 IFK Mariehamn–VPS 1–3 (0–2) FORSSAN KOULUJENVÄLINEN TURNAUS 3.–4. Avauspuolikas mentiin 06,6 ja kierros 08,0. 18.50 Kakkonen: Komeetat– FC Vaajakoski. 18.20 Ykkönen: KTP– EIF, PEPO–KPV. KUVA: Fredrik Persson / Lehtikuva Etonnant voittoon Elitloppetissa Suurin suosikki Don Fanucci Zet laukkasi lähtökiihdytyksessä. –. 20.00 Major League Baseball: Cubs–Brewers. Olen äärettömän tyytyväinen hevoseen, mutta samalla pettynyt kilpailuun. Sellaista voi tapahtua, kun kiihdytetään kovaa, pettynyt Kihlström selvitti. 250 000kr, 1) Don Fanucci Zet/Örjan Kihlström (valmentaja Daniel Redén) 09,1a, 2) Click Bait 09,2a, 3) Önas Prince 09,2a, 4) Etonnant 09,5a. Elitloppet – 2. Kiekko: 1) Valarie Allman USA 68,35, 2) Sandra Perkovic Kroatia 65,50, 3) Kristin Pudenz Saksa 62,58. Vivid Wise As kesti johtavan rinnalta neljänneksi. kierrosta: Miehet: Novak Djokovic Serbia (1)–Diego Schwartzman Argentiina (15) 6–1, 6–3, 6–3, Alexander Zverev Saksa (3)–Bernabe Zapata Miralles Espanja 7–6 (13–11), 7–5, 6–3. Tennis TULOSPÖRSSI RANSKAN AVOIMET Kauden 2/4 grand slam -turnaus, Ranskan avoin mestaruuskilpailu, palkintoarvo 43,6 miljoonaa euroa: Kaksinpelien 4. Yleisurheilu 10 000 METRIN JUOKSUN EUROOPAN CUP Pace, Ranska: Miehet: 1) Jimmy Gressier Ranska 27.24,51, 2) Carlos Mayo Espanja 27.53,12, 3) Aras Kaya Turkki 27.58,08, ...45) Hannu Granberg Suomi 30.10,10, ...50) Arttu Vattulainen Suomi 30.24,16, 51) Antti Ihamäki Suomi 30.29,90. Etonnantin isä Timoko voitti Elitloppetin vuosina 2014 ja 2017 Westerinkin valmentamana. Jalkapallo MESTARIEN LIIGA Loppuottelu: Liverpool–Real Madrid 0–1 (0–0) 59. TIMANTTILIIGA Eugene, USA: : Miehet: 100 m: 1) Trayvon Bromell USA 9,93, 2) Fred Kerley USA 9,98, 3) Christian Coleman USA 10,04. Naiset: 1) Yasemin Can Turkki 31.20,18, 2) Alina Reh Saksa 31.39,86, 3) Katharina Steinruck Saksa 32.03,88, ...13) Camilla Richardsson Suomi 32.35,76, ...44) Nina Chydenius Suomi 34.24,45. 2. 800 m: 1) Keely Hodgkinson Britannia 1.57,72, 2) Ajee Wilson USA 1.58,06, 3) Raevyn Rogers USA 1.58,44. 21.00 OBOS: Fotballrunden. palk. Mutta Etonnant oli vahvempi, ja Hail Mary jäi kakkoseksi. Ennen finaalia ajettiin kaksi karsintalähtöä. 03.00, 04.30 Kiipeilyurheilun MM. kars., 1) Mister F Daag/Robin Bakker (Paul Hagoort) 09,1a, 2) Hail Mary 09,3, 3) Vivid Wise As 09,4a, 4) Night Brodde 09,7a. Tämä on unelma, josta tuli totta. Mestaruus on Real Madridille 14:s Mestarien liigassa/Euroopan cupissa. 18.30 OBOS: Fotball Direkte. erä: 40.51 David Pastrnak (Tomas Hertl–Hynek Zohorna) 3–3, 42.29 Roman Cervenka (David Krejci) 4–3, 43.37 David Pastrnak (Michal Jordan–Tomas Hertl) 5–3, 54.42 David Kampf (Jiri Smejkal) 6–3 av, 58.08 David Kampf (Radim Simek) 7–3 tm, 58.41 Thomas Bordeleau (Austin Watson–John Hayden) 7–4, 59.23 David Pastrnak (Tomas Hertl–Roman Cervenka) 8–4 yv. 3 000 m esteet: 1) Norah Jeruto Kazakstan 8.57,97, 2) Winfred Mutile Yavi Bahrain 8.58,71, 3) Mekides Abebe Etiopia 9.03,26. RUUTU 17.45 Superpesis: Kiteen Pallo -90–Kouvolan Pallonlyöjät. Click Bait vastasi meille, kun yritin johtoon. FINAALIN ALKU oli dramaattinen. Tilanne valmistajien MM-sarjassa: 1) Red Bull 235, 2) Ferrari 199, 3) Mercedes 134, 4) McLaren 59, 5) Alfa Romeo 41, 6) Alpine 40. Vinicius Junior 0–1. kesäkuuta. –. erä: 9.33 Karson Kuhlman (Ben Meyers–Andrew Peeke) 0–1, 12.14 Adam Gaudette (Matthew Boldy–T.J. palk. –. Seuraava kilpailu Azerbaidzhanin gp 10.–12. V SPORT 1 SUOMI 15.25 Eredivisie UECL Playoffs: AZ Alkmaar– Vitesse. erä: 32.12 Jiri Smejkal (David Sklenicka–Tomas Kundratek) 2–3. Maalivahtien torjunnat: Karel Vejmelka Tshekki 5 (vaihtoon ajassa 20.00), Marek Langhamer Tshekki 9+6=15, Jeremy Swayman USA 5+8+12 (pois 54.57–58.08) Rangaistukset yhteensä: Tshekki 3x2 min, USA 4x2 min Pesäpallo MIESTEN SUPERPESIS Runkosarja: KaMa–IPV 1–0 (2–2, 4–0) JymyJussit–KoU 1–2s (1–2, 2–1, 0–1) Pyöräily ITALIAN YMPÄRIAJO 21. EUROSPORT 2 12.00, 13.00, 16.00, 18.00 tennis
Ad Astra xxx Sub klo 21.00–23.20 Ad Astrassa (2019) on koossa viisaan scifi-seikkailun ainekset. Jakso 3/10. (U) 06.25 Ylen aamu. Kausi 1. Jakso 1/10. 15.55 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! Kausi 6. 06.40 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 07.30 Smurffit (S). Mies liittyy rosvoporukkaan, joka aikoo tyhjentää holvin. 7.11 EU-huippukokous pui Ukrainan tukemista. Vankilasta juuri vapautuneet Andrew ja Kimberley taistelevat alkoholiriippuvuutta vastaan. Jakso 12/15. 11.35 Au pairit Panamassa. Yhtä juhlaa. J.R.R. 13. 10.00 Me postilaiset. Jakso 7/10. (Mv) (U) 14.55 Ylen aamun parhaat. 21.45 Yle Uutiset. Ohjaus: Maarit Lalli, 1999. Kausi 1, osa 1/10. 23.30 Oddasat. 19.55 Luottomies (12). 22.35 NCIS: New Orleans (12). Kausi 1, jakso 4/8. 20.30 Yle Uutiset. Lifestyleguru Hanna Sumari ja ruoan moniottelija Meri-Tuuli Väntsi saapuvat Teemu Laurellin ja Linnea Vihosen avuksi loihtimaan menut, joiden valmistuksessa tarvitaan myös Tallinnan tuntemusta ja vikkeliä jalkoja. Viemärimurheita. 19.30 Salatut elämät (7). 07.13 Ella, Oskari ja Huu (S). uuden edessä. Jakso 11/11. Mummin kananmuna. 22.00 Kaikki synnit (12). Kolme viestiä. 7.40 Tampereen saldo jääkiekon MM-kisoista. 5/8. Suomalaisen varusmiehen elämään perehdytään fiktion keinoin. Au pairit Reunion. Suvi Teräsniska. Finaalijaksossa surkeimmat kuskit koettavat korkeille rautapalkeille sekä keinulaudalle nousua. Jakso 8/10. Kausi 2, jakso 3/5. Keskeytys. 17.55 Uutiset. Kausi 17, jakso 2/22. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Uusia tuttavuuksia. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.5. 17.00 Yle Uutiset. Jakso 11/11. 10.44 Kansan palvelija (12). Saamelaiset. 7.45 Tunteilla on suuri merkitys poliittisissa valinnoissa. Kausi 7, jakso 3/16. 21.49 Urheiluruutu. Pienen paikalla. (U) 16.30 Uusi Päivä (S). Menikö tunteisiin. Kausi 4, jakso 6/10. (U) 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset. (1929). 17.30 Viiden jälkeen. Ärräpäät lentelee Laurin pukinpajassa. (U) 13.20 Sotalaiva: Elämää merellä. Lyhytelokuva isästä ja pojasta, perisuomalaisesta uhmasta ja jääräpäisyydestä tämän päivän maalaismaisemassa. Mustanmeren yllätys. Toiminnallinen rikosjännäri Way Down (2021) on rehtiä popcorn-viihdettä, jonka juoni on kovin tavanomainen. Kausi 3, jakso 21/30. Kaikki ei täsmää. 16.45 Yle Oddasat. Monta lasta. 21.00 Erikoisjoukot (12). Kausi 11. Koululaisten oma ohjelma! 08.25 Salainen museo (S). Sitä on liikkeellä, osa 2/2. Humalankävyt ovat valmiita kerättäviksi oluenpanoa varten. Ohjelmassa autetaan ravintoloita saamaan uutta potkua liiketoimintaansa. EU:n Venäjän-pakotteiden tiukentaminen on jumissa. Lohjan lehdot ja Paavolan tammi. Allaspäivä. Kasvun paikka. 13.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. Yksi omista. Kunnes totuus paljastuu. Kausi 1, osa 1/6. 06.05 Bing (S). Kausi 3. (U) 23.10 Kimppakämppä (7). 20.55 Urheiluruutu. 18.00 Päivän sää. 15 miljardia syytä. Liekeissä xx Hero klo 21.00–23.05 Liekeissä (Burnt, 2015) on kohtalainen ruokaelokuva, mutta draamaelokuvana se ei toimi. Aamiainen. Sydämissä elää vahva toivo niin Ukrainassa kuin muuallakin. 07.26 Kiri ja Lolo (S). Rubén Zuno Arce. Kausi 2. Ohjaus: Erkki Karu. Miss Suomi Alina Voronkova. Jakso 13/15. 8.15 ja 8.45 Lätkähumua ja -analyysiä. Aluksi kokelaat joutuvat taistelusukeltajien hukkumistestiin sekä suomarssille. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Jakso 9/11. 00.30 Kova laki (12). Kausi 8, jakso 669. Stand Up! -ohjelman neljäs kausi. Kausi 1, jakso 3/8. 21.00 Suomen surkein kuski. Talo muuttaa. Tarharistihämähäkki. Adam Jones ( Bradley Cooper) oli aikoinaan Pariisin huippukokkeja. Aitosiilikkäät. Esim. 11.07 Au pairit Panamassa. 23.45 Seksi-Suomen historia (12). jakso 2/6. Köyhän ja rikkaan tilan pojat lähtevät armeijan harmaisiin Helsinkiin. 03.15 First Dates Suomi. Jäähyväiset. 16.50 Novosti Yle. (U) 18.45 Uusi Kino: Kovat miehet (7). Jakso 4219. Paras mies voittakoon. 11.00 LIVE: Onnenarpa. Kausi 12, jakso 11/11. 11.00 Ostoskanava. Kausi 3, jakso 4/8. 3/3. 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7). Osa 1/4. Mukana kisassa on 14 julkkista. Kausi 1, jakso 1/12. 22.25 Tulosruutu. Eli elokuva sopii mainiosti juuri tähän hetkeen. 11.12 Pisara. itsetyydytystä pidettiin syntinä. Jakso 6/8. 9.08 Kurtturuusu siirtyy kiellettyjen kasvien listalle. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. (U) 20.05 Suurperheen maalaiselämää. Jakso 4218. 8.12 Miten Leijonat pärjäsi kotikisoissa. 15.00 Masked Singer USA. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 22.45 Ketonen & Myllyrinne (7). 5/5: Miljoonan linnunpöntön juhlat! (U) 10.15 Kansan palvelija (12). Pääsiäishanukasja muita herkkuja. Jakso 8/9. Jokainen elokuvista on propagandaa, jonka avulla lietsottiin suomalaisiin isänmaallisuutta, maanpuolustustahtoa ja ylpeyttä armeijastamme. He osallistuvat erikoisjoukkojen pääsykokeita vastaavalle koulutusleirille. (U) 15.05 Yliopistollinen eläinsairaala: Papukaija Jaakko 57v. (Jes. 23.30 NCIS: New Orleans (12). NELONEN 06.00 Bing (S). Tätä mä halusin mun elämään. 22.20 Päivän sää. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Kaikki eivät kuitenkaan virallista moraalia noudattaneet. 10.00 Kauniit ja rohkeat. Kausi 1, osa 3/6. MTV3 06.15 Aamusää. Hirveetä kattoo. Kausi 2, jakso 7/8. 22.00 Madventures Suomi (S). 07.05 Pyjamasankarit (7). 20.00 Huvila & Huussi. 23.55 Everything’s Gonna Be Okay (12). 41:10) 11.15 Jumalanpalvelus. Jakso 9/9. Naimaluvan kiertäjät. Karismaattinen Brad Pitt on hyvässä vedossa. Näyttävyyttä kyllä riittää sekä surumielistä tunnelmaa. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.55 Uutiset. TV1 05.55 Metsien kätkemä. 19.20 Päivän sää. (U) 14.30 MTV Uutiset Live. 16.55 Onnenarpa. Jakso 13/26. MAANANTAINA 30. Liekeissä on rasittavaa katseltavaa, mitä epäsympaattinen ja ärsyttävä päähenkilö korostaa. Jakso 7/9. Kausi 7, jakso 2/16. 12.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 19.25 Tulosruutu. Kausi huipentuu perinteiseen inssiajoon, jossa kyytiin nousee yllätysvieraita. 12.55 Valitut Palat Collection. (U) p Televisio ja radio. Kausi 2, jakso 2/5. Riku ja Tunna porautuvat saamelaisuuden ytimeen – tiedostaen kahden heteromiehen erilaisia kulttuureita tarpeettomasti eksotisoivan matkailuohjelmansa sudenkuopat. Osa 2/3. Kiltteys kunniaan! Kausi 1, jakso10/10. 7.15 Venäjä tulkitsee historiaansa sotilasvoimalla. (2014). Pääosissa: Axel Slangus, Helge Ranin, Birgit Sergelius. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 18.00 Sotalaiva: Elämää merellä. 6.40 Venäjän hyökkäys jatkuu Ukrainassa. 06.10 Rusty Rivets (S). 17.10 Viidakkoperhe (12). Tuomarit suuntaavat uniikkeihin arjen pakopaikkoihin Kärsämäelle, Imatralle ja Pelkosenniemelle. Tohtori Hayes tunnelmoi. Petos. Kausi 8, jakso 669. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). Kesäkodit kaupunkimaisemissa. 21.00 A-studio. Kausi 2, osa 14/23. (U) 19.05 Elämää vankilan jälkeen. 9.18 Etelä-Karjalassa venäläisturistien puuttuminen iskee talouteen. 21.37 Kakarat (12). (U) 09.00 Sydänmailla (7). Jakso 4/8. 17.25 Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 07.00 Rikke (S). Kadonneet lampaat. Astronautti Roy McBride ( Brad Pitt) matkustaa syvälle avaruuteen etsiäkseen kadonneen isänsä ( Tommy Lee Jones) ja saadakseen vastauksia koko maailmaa kohtaavaan uhkaan. Mies yrittää palata alansa huipulle lontoolaisessa laaturavintolassa. 12.35 McLeodin tyttäret (12). 18.30 Emmerdale. Uusi jakso! Suvi Teräsniska ja hänen miehensä Simo ovat ihastuneet joen rannassa olevaan mökkipaikkaan, mutta itse mökki ei toimi viisihenkiselle perheelle, ja siksi siellä ei juuri aikaa ole vietetty. Sarja perustuu brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Siellä heidän henkisiä ja fyysisiä rajojaan koetellaan vuorokauden ympäri. Kausi 1. Jakso 14/26. Kausi 1, 2/9. 07.58 Ryhmä Hau (S). 21.00 Kakarat (12). 06.35 Kindi Kids (S). Kausi 9, jakso 9/12. Me-henkinen armeijakuvaus varusmiesten elämästä vuodelta 1929. 12.02 Au pairit Panamassa. 20.00 Yle Uutisten erikoislähetys. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 03.10 Stand Up! Kausi 4. 17.00 Elokuva: Hobitti Viiden armeijan taistelu (12). (U) 10.40 Au pairit Panamassa. Kasvimaalla. 10.30 Neljän tähden illallinen. Eiköhän tästä muutama viihdeuutinen irtoa. Ihan pomminvarma juttu. 17.04 Päivän sää. (U) 13.15 Meidän poikamme. Aluksi neljätoista kokelasta joutuu taistelusukeltajien hukkumistestiin sekä raskaalle suomarssille. 19.00 Peribrittiläinen skandaali (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 20.50 Yksittäistapaus: Pysäkki (7). 09.30 Emmerdale (S). Diakoni ja perhehoitaja Jaana Jurvanen joutui kymmenen vuotta sitten vaikeaan tilanteeseen ja koki pettäneensä sekä läheisensä että Jumalan. Sorttiasema. 07.05 Unelmajuttu. Kausi 1, jakso 5/40. 08.00 LEGO Ninjago (7). (U) 01.25 Kirppiksen Kingi. (U) 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. Espanja tuo tarinaan omat sävynsä. Herranen aika miten hyvännäköinen. TOUKOKUUTA 2022 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO TELEVISIOJA RADIO-OHJELMAT 2 TV-sivut Maanantaina 30.5.2022 Ohjelmatiedot voivat muuttua. Jakso 1/8. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Vain Jeesuksen elämää. Elokuvassa on kunnianhimoa, mutta homma jää kohtalaiseksi yritykseksi. 18.30 Ulos luontoon: Naamioitumisen mestarit. Tää oli mun osalta tässä. (U) 10.15 Lakeuslife. Félixiä kehotetaan katoamaan, kun köysi kiristyy Kiki Camarenon murhaajien ympärillä. Allianssin apuna. (U) 14.05 Tanskalainen maajussi. Mökki virran rannalla. Puhevälit. Kohtalokas hoidokki. Suomen televisiohistorian rankin reality alkaa. (U) 16.00 Salatut elämät (S). Milja yrittää selvitä koulumatkasta. 01.00 Narcos: Mexico (16). 06.25 Uutisaamu. 8.50 Ami Värtö parantaa maailmaa Instagramissa. 6.45 Pitäisikö huumeiden käyttämisen rangaistavuudesta luopua. 23.00 Huvila & Huussi. 17.05 Viiden jälkeen. Lähes mahdoton valtava ryöstö on aina hyvä lähtökohta elokuvalle. Jakso 9/10. Kausi 3. Etsikää Juri Ivanovitsh. Jakso 9/10. (U) 16.00 Velipuolikuu (7). Jakso 17/40. kausi, jakso 4/10. Ompelumerkki. Jarppi selvittää kuka vie kaikkien muiden rahat ja on Kirppiksen Kingi! 02.20 Maalla, merellä ja lautasella. (U) 14.35 Kummeli (7). Ukrainalaiset ovat taistelleet vapautensa puolesta yli kolme kuukautta. Kausi 13. 15.45 Prisma: Änkytyksestä eroon. Pääosissa: Martin Freeman, Ian McKellen, Richard Armitage, Orlando Bloom, Evangeline Lilly, Luke Evans. Talvisessa Sodankylässä paiskitaan töitä pakkasista huolimatta ja yritetään pysyä skarppina kaamoksen keskellä. Turun Kirkkopäivien ekumeeninen päätösmessu. Kausi 9, 10/12. Kausi 8, jakso 10/10. Uusi aika 2/2. Liturgi Kari Mäkinen, saarna Teemu Sippo. Sitten huumeet ja alkoholi ottivat vallan miehestä. Puhevälit. Kausi 1. Ikävä kyllä ne pilataan vetelällä ja kliseisellä tarinalla. Tolkienin klassikkoteokseen perustuvassa seikkailuelokuvatrilogian päätösosassa Bilbo Reppuli ja Thorin Tammikilpi kääpiöjoukkoineen joutuvat hurjaan taisteluun. Suvivirsikirkko. 1/12 Barcelona. Vieraina suomalaisukrainalainen Lukas Stasevskij, kriisipsykologi Fer-dinand Garoff ja toimittaja Antti Kuronen. Kausi 2, osa 15/23. Kausi 4, jakso 6/15. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Käsikirjoitus on matka kliseestä toiseen. Erikoisjoukot Nelonen klo 21.00 Nelonen on markkinoinut Erikoisjoukkoja kaikkien aikojen rankimpana tv-kisana. Kausi 2. Kausi 8, osa 4/4. Miten pahasti jäsenmaiden rivit rakoilevat. 12.00 Valitut Palat Collection. Mökki virran rannalla. Kausi 1. Lapsikaappaus ja rattijuoppoja. Golda Meir. 00.00 4D: Haluan näyttää julkkikselta (12). 08.24 Galaxi. 22.44 Kaikki synnit (12). 08.36 Aliisa ja yksisarvinen (7). 00.16 Everything’s Gonna Be Okay (12). 07.33 Puu Fu Tom (S). 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 08.30 Angry Birds Stella (S). Sukupuolielämä oli pitkään sallittua vain avioituneille. Jakso 4/10. Kuulostaa rasittavalta. Kausi 2. (U) 12.30 George Gentlyn tutkimukset (12). Kausi 3. 02.10 Poliisit 2019 (7). Tämä tapahtuisi silloin, kun lähes koko Espanja seuraa World Cup -ottelua. Kausi 13. 13.55 Hauskat kotivideot. 2/12. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.30 Ulos luontoon Kevätseuranta. Kunnes ovi aukeaa. (U) 17.00 Pikku Kakkonen. (U) 15.35 Velipuolikuu (7). 22.20 Jukka Lindströmin Sivuhistoria (12). 09.45 Uusi Päivä (S). Päivän tv-vinkit: Tv-kisa Erikoisjoukot pistää Suomi-julkkikset koville Marko Ahonen Meidän poikamme xx TV1 klo 13.15–14.55 Mykkäelokuva Meidän poikamme (1929) aloitti Suomen puolustusvoimia esittelevän kolmen elokuvan sarjan. Onnea, Pasi! 06.53 Hei Taavi (S). Suomen perhosista 95% on yöperhosia, jotka ovat suurimman osan ajasta ihmisiltä piilossa. Kausi 1, osa 4/6. Way Down xxx Amazon Prime Video Insinööri ( Freddie Highmore) saa kuulla espanjalaisen pankin holvista, josta löytyisi uskomattoman arvokkaita aarteita. Ohjaus: Peter Jackson. Katsoja ei saa fine diningia, vaan vain vaisun alkupalan. Pikku ahmatti. 7.44 Jälkihiki. Uniikit kesämökit. 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7)
11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.55 Autojen ensiapu. 15.00 Jerusalemin tarina. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Moderni perhe. 20.30 Unelma-asunto auringon alta. 00.00 Kova laki (12). 09.00 Luontomatkalla. 18.02 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 18.08 Urheiluhullut. 23.45 Ohjelmatietoja. 01.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 03.50 Yöradio. 17.10 Urheiluradio. 13.33 Arkistojen salat. 05.00 Ohjelma jatkuu klo 08.00. 10.45 Valitut Palat Collection. 02.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 06.45 Fast n’ Loud (S). 01.45 Made In A Day. 23.05 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 14.27 Hetkiä kaupungissa. 11.15 Katselkaa Herran tekoja. 13.00 Nigella: Kokataan ja nautitaan. 02.50 Viisi miestä viikossa. 14.00 Hetkiä kaupungissa. 20.05 Asema 19 (12). 00.05 Remppa vai muutto Australia. 11.00 Remppa vai muutto UK. 16: ohjelma tarkoitettu yli 16-vuotiaille, 18: ohjelma tarkoitettu vain aikuisille. 15.30 Simpsonit (12). 11.33 Radio Suomen Päivä YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Puheen yöuusinta 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE TEEMA & FEM 08.30 Unelmakoti Sisiliassa. 20.00 Lentoturmatutkinta. 14.00 Big Bad BBQ Brawl (S). 12.00 Jussin kalajutut. 23.00 Pyhä Henki tänään. 09.00 Mobil 1 The Grid. 14.30 Jerusalemin vartijat. 13.55 TV Shop. 21.02 Urheiluradio. 11.00 Sami Kurosen makumatka Saimaalla. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 01.20 Ghost Adventures (12). 00.40 Miehen puolikkaat. 14.00 Käännekohta. 19.00 Äärimmäinen selviytyjä. TV7 05.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 20.30 Ajassa. 23.30 Avainmedian haastattelussa. 07.25 Elä vapaana tai kuole. 19.00 Hakkeroitu. 13.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. JIM 09.00 Haapasalo ja kaverit (S). 02.30 Big Bad BBQ Brawl (S). 12.00 Ranskan avoimet: miesten 4. 21.45 Signaali sydämiin. 19.30 Simpsonit (7). 08.10 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 17.30 Rantabaari (7). 08.10 Mia ja minä (7). 19.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 19.02 Urheiluradio. 18.00 Australian rajalla. 03.20 Poliisit UK: Ajojahti (12). 14.00 Neljän tähden illallinen. 14.30 Big Bad BBQ Brawl (S). 15.25 Klassikkoautojen metsästäjä (S). 08.30 Raamattu puhuu sinulle. Ohjelmatiedot voivat muuttua. 21.55 Radio Suomen Ilta. 21.30 Eläimet opettavat. 14.35 Neljän tähden talkoot. 06.00 Järvenrantataloa etsimässä (S). 02.35 Australian rajalla. 16.00 Leijonan luola USA. 15.30 Aarteenetsijä Hellevaara. 17.30 Mayn keittiö. 22.00 Made In A Day. 04.30 Äärimmäiset pelastustarinat. 00.00 Hetki ennen tuhoa. 22.00 Raskaan kaluston pelastajat. 16.00 Koputus. 13.45 Amerikan rajavartijat. 22.45 Sisällä (12). 20.00 Remppa vai muutto Australia. 05.25 MTV Uutiset Live. 07.45 Maija Mehiläinen (S). 02.20 Viisi miestä viikossa. 00.00 Muinaiset avaruusoliot. 14.10 Neljän tähden talkoot. 22.00 Sanna Ukkola Live. 01.00 Miehen puolikkaat. 14.10 Saari ilman lakeja: Alaska. 15.30 Neljän tähden illallinen. 19.00 Supertähtien yllätysremontit Suomi (S). 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 08.35 Trollz (7). 21.55 Evankeliumi Matteuksen mukaan | LUMO. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.30 Family Guy. 09.00 Arvo Silventoinen Sain kutsun TV7:lle. 03.00 Poliisit (S). 14.00 Salatut elämät (7). 05.45 Herra on minun turvani. 17.00 Rikkaat ja rahattomat. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Efter Nio. 03.15 Uutiset. 17.00 Top Gear (S). 11.55 Simpsonit. 06.40 Simpsonit. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.55 Musiikkivideoita. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 01.50 Miehen puolikkaat. 23.55 Pahuus perheessä (12). 19.05 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 20.00 Suomen turvallisuuspolitiikka 4/4 20.30 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 21.00 Yle Uutiset. 03.10 Criminal MInds: Suspect Behavior. 08.25 Miehen puolikkaat. 17.00 Autojen ensiapu. 11.00 First Dates UK. 02.30 Herätyksen läpimurto. 02.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). KUTONEN 06.20 Ruokamatkalla USA:ssa (S). TV5 04.30 Kiinteistöveljekset (S). 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 01.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Tämä on sinun maasi. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.05 Food Factory. 11.20 Vuonokalastajan elämää. 20.30 Frendit (S). 19.00 Poliisit 2021 (7). 11.00 Australian rajalla. 22.05 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 01.02 Paikka auringossa lauluja Pohjantähden alta. 00.05 Nyt jos koskaan (S). 23.20 Karalahti. 15.30 Jerusalem studio. 18.15 Uutisplus. 07.40 Museoiden mysteerit (S). 03.30 Poliisit (7). 00.00 Christian World News. 03.15 Liv D: Aasialaiset ökyhäät. 01.10 Välimeren unelmakodit. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Puutarhan pelastajat. 08.05 Stonehengeä tulkitsemassa: Salaisuudet paljastuvat. 19.30 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti. 07.00 Kissakuiskaaja (S). 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 12.55 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki (S). 19.00 Välimeren unelmakodit. 13.45 Herra on minun turvani. 09.05 Saarielämää (S). 16.00 Lyijykynätehtaan tyttö (12). 12.30 Valitut Palat Collection. 19.00 Simpsonit (12). 11.30 Yukonin eläinlääkäri. 15.10 Ihmemies MacGyver. 21.00 Unelmahäät (S). 07.55 Maija Mehiläinen (S). 22.00 Miehen puolikkaat. 13.02 Paikka auringossa lauluja Pohjantähden alta. 16.05 Miehen puolikkaat. 18.00 BUU-klubben. 08.00 Ostoskanava. 00.00 Yle Uutiset. 3 20.00 Etnokonsertteja 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Roman Schatzin Maammekirja: Suomi hybridija kyberhyökkäysten kohteena 23.00 Iltahartaus 23.10 Yöklassinen 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Nyt jos koskaan (S). 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 03.02 Sekahaku Tarja Närhi. 12.20 Simpsonit. 02.30 Rajavalvojat (S). 23.28 Lähiruokaa Färsaarten tapaan. 08.00 Sanna Ukkola Live. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Home Alone (12). 03.20 Fast n’ Loud (S). 12.00 Romantic Comedy. 23.02 Yöradio. 21.00 TV7 Israel News. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 21.00 Poliisit 2022 (7). 00.55 1980: Murhaava vuosikymmen (12). 15.55 Houstonin eläinpoliisit (12). 17.00 Say Yes to the Dress Suomi (S). 19.30 Simpsonit. 15.35 Radio Suomen Kesäradio 15.50 Veneilysää 15.52 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.50 Tankkaustarinat. 01.00 Arman Pohjantähden alla. 23.00 Family Guy. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 02.15 9-1-1. 00.20 Tilt Esports. 01.50 Viisi miestä viikossa. 07.45 Bless the Harts. 18.30 Moderni perhe (S). 03.10 Doc: Versacen murha: Ajojahti (12). 22.00 Blackport (16). HERO 12.35 Me postilaiset. 06.45 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 17.00 Toisenlaiset teiniäidit. 21.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 10.00 Tankkaustarinat. LIV 09.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 12.50 TV Shop. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.30 Vapautumisen tie. 10.05 Kokkaushaaste (S). 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 05.55 Musiikkivideoita. 09.10 Sää. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 11.30 Family Guy. 21.00 Castle. 09.50 Uskoa ja uskallusta. 12.45 Valitut Palat Collection. 11.05 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 22.05 Huvila & Huussi. 11.30 Sami Kurosen makumatka Saimaalla. 16.13 Radio Suomen Kesäradio 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.05 Food Factory USA. 21.15 Voimaa Sanasta. 06.00 Moderni perhe. MAANANTAINA 30. 20.00 Frendit (S). 14.33 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset. 22.30 Miehen puolikkaat. 15.00 Alastomat selviytyjät (S). 16.00 Simpsonit (7). 15.00 Haapasalo ja kaverit (S). 10.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 00.30 Israel muistaa. 17.05 Tiettömän taipaleen takana. 10.45 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 02.00 Yle Uutiset. 17.00 Simpsonit. 23.00 Uutisplus. 18.30 Australian rajalla. 08.00 Ruokakaupparalli (S). 08.50 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 22.30 Frendit (S). 18.30 Simpsonit. 18.00 Uutiset. 21.05 Greyn anatomia (12). 02.00 Rajavalvojat. 12.10 Urheiluradio. 15.55 Menopelit kuntoon (S). 23.05 Sinkkuillallinen. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 00.20 Lone Star Law (S). 08.00 Koputus. 08.05 Bless the Harts. 12.00 Vain yksi tie. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 14.45 Moderni perhe. 06.00 Käännekohta. 12.30 Valitut Palat Collection. 12.00 Schitt’s Creek (S). 12.00 Toisenlaiset teiniädit. 01.35 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 04.50 Lapin poliisit. 23.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 13.15 Jeremy Wade ja maailman vesistöjen salaisuudet. 08.05 Kotikulmat kuntoon (S). 12.00 MM 95: Takaisin Leijonaksi. 03.45 Food Factory. 04.30 Äärimmäiset pelastustarinat. 15.55 Tulossa: Erikoisjoukot (12). 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 23.00 Huumebisnes Oy. 10.05 Simpsonit. 02.10 Mia Joki. 10.30 Valitut Palat Collection. kierros (S). 13.00 Tanssiorkestereiden SM-kilpailu 2022. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 21.00 Somero. 17.50 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 12.30 Salatut elämät (7). 06.00 Vankilassa ulkomailla. TV-sivut Maanantaina 30.5.2022 3 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomi hybridija kyberhyökkäysten kohteena 11.00 Välilevyjä 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Historiaa: Hävittäjät idästä ja lännestä 1/2 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Luomiskertomus: Pekka Juntti löysi Villikoira -romaaninsa päähenkilön ivalolaisessta pizzeriasta 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Euroopan valot 18.10 Äänitarina: Kasvot monen äidin takaa 18.15 Viikon luontoääni: mehiläishaukka 18.20 Alastalon salissa 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radiogalleria: Karaoken Luvattu Maa Vol. 09.10 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 08.45 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 19.30 Uutiset. 10.35 Australian rajalla. 09.40 Fast n’ Loud (S). 20.00 Salatut elämät (7). 21.30 Retrotanssit. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. AVA 04.25 First Dates UK. 17.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 09.35 Ensisilmäyksellä. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 18.10 Mia Joki. 14.00 Toivesäveliä. 14.30 Neljän tähden illallinen. 06.15 Asunnon metsästäjät maailmalla. 03.55 Murha pikkukaupungissa (12). 10.35 Simpsonit. 01.25 Miehen puolikkaat. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.15 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 18.00 Remppa vai muutto UK. 05.00 Suurmestari UK. 00.25 Fort Boyard Suomi. 07.30 Jerusalem studio. 14.00 Hyvät ja huonot uutiset. 19.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 13.15 Uusi Kino: Rekonstruktio (12). 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 11.00 Jukka Laaksonen Show. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Jeesus saapuu kaikki valmiina. 11.30 Ajankohtaista taivaasta. 22.30 Made In A Day. 00.30 Mayn keittiö. 06.30 Valitut Palat Collection. 19.55 Maailman rohkeimmat sukeltajat. 21.00 Autojen ensiapu. 13.20 Amerikan rajavartijat. 03.30 Ajassa. 15.30 Food Factory USA. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 02.10 Made In A Day. 23.25 Family Guy. 16.40 Armon kalliolla. 16.30 Kaiken maailman ennätykset. ALFATV 04.00 Charley Boorman äärirajoilla Kanadassa. 01.00 Vuosisata kuvanauhalla. FRII 04.55 Uskomattomat koiratarinat. 01.00 Elokuva: Klik! (7). 02.15 Rikkaat ja rahattomat. Televisio ja radio p. 17.13 Radio Suomen Kesäradio 18.00 Yle Uutiset. 00.02 Yöradio toiveiden yö. 15.25 Rempalla tuloja. 20.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. (S). 14.30 Baywatch (12). 17.00 Suurvallat pelissä. 08.40 Armon kalliolla. 22.00 Tumma sydän. 11.00 Järvenrantataloa etsimässä (S). 14.15 Moderni perhe. 13.00 Salatut elämät (7). 07.10 Urheiluradio. 18.10 Kullan sukeltajat (S). 18.00 Sinkkuillallinen. 20.30 Moderni perhe. 01.55 Yöradio. 18.00 4D: Tahdon syödä taloni. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 09.58 Voimistelija, joka oppi kävelemään. 16.33 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.20 Museoiden mysteerit (S). 07.10 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 20.00 Ensitreffit ulkomailla (S). 15.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 15.00 Valitut Palat Collection. 21.00 Murder In The Heartland. 06.00 MTV Uutiset Live. 21.00 Elokuva: Liekeissä (12). 09.30 Harrasterallisarja. 17.00 Rantabaari (12). 07.00 Erakkoperhe erämaassa (S). 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.00 Elokuva: State of Play (12). 00.00 Senioriseisake. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 13.40 Pilanpäiten. 18.00 Top Gear Best Of (S). 17.00 Senioriseisake. 22.45 Uutiset. 11.00 Emmerdale (S). 13.50 Hengenvaarallinen saalis (S). 03.45 Ihmemies MacGyver. 03.00 Lentoturmatutkinta. 03.00 Erakkoperhe erämaassa (S). 22.10 Top Gear (S). 08.45 Uutiset. 22.00 Frendit (S). 10.00 Suurmestari. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 14.55 Kotikulmat kuntoon (S). 22.00 Come Home. 02.30 Sanna Ukkola Live. 19.45 Sanna Ukkola Live. 14.55 Klassikkoautojen metsästäjä (S). 13.20 Huutokaupan metsästäjät. 11.30 Unelma-asunto auringon alta. 04.00 Yle Uutiset ja sää. SUB 04.10 Schitt’s Creek (7). 06.30 Teletapit (S). 02.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 02.55 Poliisien matkassa. TOUKOKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO S: kaikille sallittu, 7: ohjelma tarkoitettu yli 7-vuotiaille, 12: ohjelma tarkoitettu yli 12-vuotiaille. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 07.00 Lemmen viemää (7). 10.25 Ylistysliike. 13.30 Salatut elämät (S). 09.10 Sää. 15.15 Valitut Palat Collection. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 08.35 Hengenvaarallinen saalis (S). 14.30 Paratiisi takapihalla. 16.30 Simpsonit. 19.00 Muutetaanko ulkomaille. 13.50 Huutokaupan metsästäjät. 16.00 Lemmen viemää (7). 20.00 Alastomat selviytyjät: Sensuroimaton (S). 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 11.50 Lone Star Law (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Subleffa: Ad Astra (12). 00.15 Simpsonit. 18.00 Jamien parhaat kasvisruoat. 12.20 Suuntana erämaa. 18.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 18.00 Moderni perhe (7). 11.00 Family Guy. 10.30 Tankkaustarinat. 08.10 Urheiluradio. 09.30 Valitut Palat Collection. FOX 04.05 9-1-1: Lone Star. 18.00 Ensitreffit ulkomailla (S). 16.30 Raamattu puhuu sinulle. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Jamie Oliverin 20 vuotta. 09.05 Urheiluradio. 05.15 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä!. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 01.00 Suurvallat pelissä. 01.00 Kylmäverisesti sinun (12). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 19.00 Anova saa. 10.00 Ostoskanava Tvins.com. 16.00 Sanna Ukkola Live. 23.50 Simpsonit. 11.00 Eläimet opettavat. 06.35 Uskomattomat koiratarinat. 02.02 Laiskanlinna Tero Liete 03.00 Yle Uutiset. 05.15 Tiimalasi. 09.05 Urheiluradio. 22.30 Passion for Jesus. 15.00 Neljän tähden illallinen. 06.30 Jerusalemin vartijat. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. 02.20 Arvokaman etsijät parhaat löydöt (S). 13.00 Puutarhan pelastajat. 09.00 TV Shop. 13.15 Tiimalasi. 01.50 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 15.30 BumtsiBum. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 07.00 Jerusalemin tarina. 14.00 Yle Uutiset. 16.00 Onnenpyörä (S). 18.55 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Simpsonit. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Mayojen kadonnut maailma. 09.45 Antarktis. 18.30 Herätyksen läpimurto. 18.00 Family Guy. 21.00 Top Gear (S)
”Rakennus on vain rakennus. TOUKOKUUTA NIMIPÄIVÄT tunnit ovat tänä päivänä. ja 3. YLI 50 VUODEN AIKANA Kuhalasta oppinsa on saanut tuhansia forssalaislapsia. Heitäkin voi pyytää esittelemään koulutiloja. Kuhalan kouluun viimeistä kertaa Lakkautettavaan opinahjoon pääsee muistelemaan avointen ovien päivänä. KUHALAN KOULUN on suunnitellut kaupungin arkkitehti Yrjö Mykkänen. Samana vuonna Kuhalan lukio yhdistettiin Forssan yhteislyseoon. KUVAT: Lassi Puhtimäki Koulun entiset oppilaat voivat hyvällä onnella löytää koulun seinältä oman vanhan piirustuksensa. Sielu eli ihmiset lähtevät uuteen kouluun. –?Uuteen kouluun ei helposti pääse tutustumaan. Uusi synnyttää myös innostusta, eikä haikeus ole ylitse pääsemätöntä. Matemaattisten aineiden opettaja Tiina Salmela sanoo heillä olevan silti vahva ja turvallinen tuntu, että kaikesta eteen tulevasta selvitään. –?Esittelykierroksilla käydään läpi koulua. Parhaimpina vuosina koulussa oli lähes 600 oppilasta, nyt 290. –?Itsekin olen ollut talossa jo 16 vuotta, vaikka vain vuodeksi piti tulla, Kolis naurahtaa. polven oppilaita. Jos haluaa, oman vanhan luokkatilan pääsee myös näkemään. Jo seuraavana vuonna tuhkasta nousi uusi uljas urheilutalo, joka nimettiin Feeniks-halliksi. Koulun historian dramaattisimmat hetket koettiin, kun pölyräjähdyksestä alkunsa saanut tulipalo tuhosi Forssan urheilutalon uuden lukuvuoden kynnyksellä 1992. Oppilaanohjaaja on luvannut pitää vieraille oppitunteja, joissa pääsee kokemaan, millaisia opon Matemaattisten aineiden opettaja Tiina Salmela ja rehtori Atte Kolis toivottavat Kuhalan koulun entiset oppilaat ja muut koulun vaiheista kiinnostuneet tervetulleiksi avoimiin oviin. –?Viikko ennen koulun alkua puuttuivat liikuntaja ruokailutilat, Salmela kertoo. Oppilaiden ohjelmallinen koulupäivä alkaa porrastetulla ruokailulla jo klo 14, ja avointen ovien tapahtuma käynnistyy klo 16. TOUKOKUUTA 2022 Ajassa Pasi Huomenna: Helka, Helga MAANANTAI 30. Kolis kertoo, että taideteokset toimitetaan Forssan museoon ja hyväkuntoiset opetusvälineet kierrätetään kouluihin. Torstaina koulussa järjestetään muassa esittelykierroksia, pidetään opon tunteja ja esitellään Akvarellia. Legendaarisen opettaja Aarre Saarnion tekemiä havainnollistamisvälineitä on viety yhteislyseolle. Kaappien perukoilta on löytynyt läjäpäin myös hauskoja piirustuksia. Sekä oppilaiden koulupäivä että avointen ovien päivä päättyy klo 18. Yhdessä luokkahuoneessa kurkistetaan tulevaisuuteen eli esitellään tulevaa koulua Akvarellia. Vanhin osa otettiin käyttöön syksyllä 1969. Kuhalan kouluun tuli laajemmalti oppilaita, kun Haudankorvan koulu lakkautettiin 1998. –?Rakennus on vain rakennus. Kävijöitä palvelee kahvio. Elokuussa oppilaiden koulutie suuntaa Monitoimikeskus Akvarelliin. Itse tulin vuonna 1981 kouluun 7.-luokalle ja joitakin vuosia sitten omat lapseni pääsivät ysiltä, Salmela kertoo. –?Koulussa on paljon 2. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA MAANANTAINA 30. He puhuvat Kuhalan hengestä: Kaikki hyväksytään omina itsenään, työyhteisö on hyvä ja oppilaat mukavia. Olemme vielä joiltakin osin epätietoisia, mitä syksyllä on luvassa, rehtori Atte Kolis kertoo. Jos joku tunnistaa omansa, sen saa napata avointen ovien päivästä mukaansa. Kiti Salonen Forssa Kuhalan koulun historia tulee pian päätökseen. KUHALAN KOULU jää syksyn ajaksi varastokäyttöön. Hän on tehnyt käytännössä koko työuransa Kuhalan koulussa. Tiina Salmela vetää vierailijoille esittelykierroksia, jotka starttaavat Feeniksin puoleiselta ulkoovelta klo 16 ja 17. Arki ei ole ollut aina juhlaa, mutta ongelmat on saatu ratkaistua. Salmela kannustaa vetämään rohkeasti hihasta apulaisiksi pyydettyjä oppilaita. Sielu eli ihmiset lähtevät uuteen kouluun.” TIINA SALMELA Matemaattisten aineiden opettaja. ENTISET OPPILAAT ja muut kiinnostuneet saavat torstaina viimeisen mahdollisuuden vierailla Kuhalan koulussa
• Tammelan sos.dem. Jes. Pianisti Kaisa Pulkkanen opiskelee musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. 44: 3–4 PANKAIS POIKETEN Huomenna • Forssan tori klo 7–14. • Teatteri Tuntemattoman Tuntematon sotilas klo 18.30. +12 +12 +16 +11 +16 +12 +15 +11 +14 +15 +15 +15 +14 +18 +16 +15 +17 +13 +14 +16 2.6. Konsertissa soi Suomen kesä moninaisine sävyineen ja tunnelmineen. Ohjelmassa on lauluja pianomusiikkia mm. Paikallissää tänään Paikallissää huomenna Forssa Suomi neljän päivän ennuste Havainnot Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero 18 19 18 18 19 13 15 13 13 12 1 1 1 4 3 4 Keskiviikko +11 °C 6 Torstai +13 °C 2 Perjantai +14 °C 5 tänään Helsinki +16 Hämeenlinna +19 Joensuu +18 Jyväskylä +16 Kemi +18 Kotka +14 Kuopio +17 Lahti +18 Lappeenranta +18 Maarianhamina +16 Mikkeli +17 Oulu +18 Pori +16 Rovaniemi +18 Salla +16 Savonlinna +19 Seinäjoki +18 Tampere +19 Turku +18 Vaasa +16 31.5. • Palkituiksi tulivat suurtalouskokki Pirjo Launonen (40 vuotta), laitoshuoltaja Pirjo-Anne Simola (30 vuotta), laitoshuoltaja Eija Viljanen (30 vuotta) ja palkkasihteeri Anne Palm (30 vuotta). AURINGONNOUSU VIIVI JA WAGNER FINGERPORI JERE Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. +12 +14 +20 +18 +19 +13 +19 +14 +15 +16 +18 +21 +20 +19 +19 +19 +19 +17 +14 +18 1.6. klo 18.. Kokouksia • Forssan Lehden iltarastit Tammelan Letkulla (Valkeaviidantie 25) klo 17–19. Suomalaisen lauluja pianomusiikin ilta Humppilan kirkossa keskiviikkona 1.6. yhdistyksen kevätkokous Tammelan kunnantalolla klo 18. Hartikainen tekee maisterin tutkintoa Helsingissä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin osastolla. Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja siunaukseni vesoillesi, ja he versovat kuin kaislikko, kuin pajut purojen varsilla. Kuvassa Anne Palm (vas) ja Eija Viljanen. Suomalaista musiikkia Humppilan kirkossa keskiviikkona Baritoni Paulus Hartikainen ja pianisti Kaisa Pulkkanen konsertoivat Humppilassa. Pimeä päättyy klo 2.40 ja alkaa klo 00.06. Hän työskentelee pianonsoiton opettajana ja on keskittynyt opinnoissaan soolo-ohjelmiston lisäksi erityisesti liedmusiikkiin. 10,5 mm Salla Kylmin 30.5. oli vuonna 1998 -7,9 °C Pyhäjärvi Lämpimin 30.5. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA MAANANTAINA 30. +13 +12 +18 +15 +17 +13 +18 +12 +13 +14 +14 +21 +16 +17 +16 +15 +17 +13 +16 +16 Jokioinen eilen klo 15 +15 °C 3 Lämpimintä eilen klo 15 +19,4 °C Kemi Sateisinta 28.5. Merikannolta, Kuulalta ja Sibeliukselta sekä sovituksia tutuista kansanlauluista. oli vuonna 1995 +30,1 °C Lahti PALKITTUJA Loimijoen Kuntapalvelut oy on muistanut pitkään palvelleita työntekijöitään. TOUKOKUUTA 2022 PÄIVÄN SANA Aurinko nousee Forssassa klo 4.10 ja laskee klo 22.38
Sähköpyöräilyn suosio kasvaa ja kynnys nousta pyörän selkään laskee. –. Kun yhä useampi vaihtaa auton polkupyörään, ruuhkat autoreiteillä vähentyvät. Oli olosuhteet sitten mäkisyys, matkan pituus tai jopa talvikeli, sähköpyörän avulla päästään näistä yli. TOUKOKUUTA 2022 24 FORSSAN LEHTI UUTISET Elina Korkee Sähköavusteisten polkupyörien suosio on kasvanut nopeasti. Meno on kepeämpää ja vauhti kovempi kuin perinteisellä pyörällä. –. Tämä on ollut ehkä suurin yllätys, sanoo VeliMatti Kankaanpää, Muotija urheilukauppa -yhdistyksen toimitusjohtaja. Sähköpyörät ja rahtipyörät edustavat uutta liikkumista, mutta sujuvat pyöräilymahdollisuudet helpottavat myös perinteisillä polkupyörillä kulkemista. 000, vuonna 2021 jo reilut 40. Tänä vuonna alalla ennakoidaan parempaa tilannetta. Erityyppisten sähköpyörien myyntiä ei ole Suomessa tarkoin tilastoitu. –. –. –. –. Harrastuspyöräily on lyönyt jopa enemmän läpi. Sähköpyörä tuo myös uusia mahdollisuuksia vähentää autoilua ja lisätä pyöräilyä – kunhan pyöräilyväylät ja pysäköintipaikat ovat kunnossa. Pullonkaulana on etenkin se, että valtaosa sähköpyörien osista tuodaan Kiinasta. –. Tutkimusten perusteella sähköpyöräily korvaa enemmän automatkoja kuin kävelyä, kertoo työelämäprofessori Kalle Vaismaa Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnasta. On huomioitava niin jalankulkijoiden kuin pyöräilijöidenkin turvallisuus, turvalliset liittymät ja turvalliset parkkipaikat pyörille. Kymmenessä vuodessa saadaan kyllä selkeitä tuloksia, sanoo Vaismaa. Nyt on kaupoissa ennustettua parempi tilanne, pelättiin paljon pahempaa, sanoo Veli-Matti Kankaanpää, Muotija urheilukauppa -yhdistyksen toimitusjohtaja. Polkupyöriä valmistetaan Euroopassa, myös Suomessa, mutta osapula hidastaa. Jotta saadaan toimeksi, tarvitaan myös poliittista tahtoa. MAANANTAINA 30. Kaupan alalla on havaittu, että sähköavusteisia maastopyöriä ja muita kuntoilupyöriä on mennyt kaupaksi yllättävänkin paljon. Infrarakentaminen on aina hidasta, kymmenen vuotta on siinä lyhyt aika. . Tässä auttaa vahva poliittinen johtajuus, vahva päämäärä, jota kohti aidosti mennään, sanoo Vaismaa. Pyöräliiton Koistinen huomauttaa, että pyöräilyn edistäminen on lopulta myös niiden etu, joille autolla liikkuminen on tarpeen. STT Sähköpyörien ja samalla pyöräilyn suosio kasvaa . Yksi syy on se, että akuissa käytettävä litium on kallistunut nopeasti. KUVA: Markku Ulander / Lehtikuva Tänä vuonna vähemmän ei-oota Elina Korkee Sähköavusteisten polkupyörien myynti kasvoi Suomessa viime vuonna, mutta ei yhtä nopeasti kuin kahtena edellisenä. Oleellista on hänen mukaansa tehdä kunnollinen liikenteen kokonaissuunnitelma, jota sitten toteutetaan pala kerrallaan – eikä niin, ettei tiedetä, millaista palapeliä ollaan kokoamassa. –. Komponenttipula on infernaalinen, sanoo Kankaanpää. Kaikki pyöräily on oikeaa pyöräilyä, sanoo Koistinen. Viime kesänä sähköpyöriä olisi myyty enemmän kuin pystyttiin saamaan. Osuus kaikista myydyistä pyöristä kasvoi kuudesta kahteentoista prosenttiin kahdessa vuodessa. Tulokset vaihtelevat kuitenkin suuresti. ”Kaikki pyöräily on oikeaa pyöräilyä”, sanoo Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen. Sähköpyöriä ostavat paljon aktiiviset pyöräilijät, jotka harrastavat pyöräilyä kuntoilumielessä. Paljon on kiinni kokonaiskuvan piirtämisestä ja poliittisesta visiosta. SITÄ, MITEN JA MIHIN sähköpyörää käytetään, on tutkittu monissakin maissa. –. KALLE VAISMAA TEKI väitöstutkimuksensa pyöräilyn edistämisestä kaupunkiliikenteessä. Lisäksi latauselektroniikkaa tarvitaan muussakin kuin pyöräteollisuudessa. Osuuteen vaikuttaa Vaismaan mukaan ratkaisevasti se, miten hyvät pyöräilyolosuhteet ovat. –. Mitä houkuttelevampi pyöräinfra on suhteessa autoon, sitä helpommin ihminen pyörän valitsee. Osa sähköpyörää haluavista sai kaupassa ei-oota. Sähköpyörä mahdollistaa pyöräilyn lisääntymisen myös maaseudulla, sanoo Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen. Sähköpyörän hinta on tuhansien eurojen luokkaa, eikä hintojen laskua ole näköpiirissä ainakaan lähiaikoina. Alan kaupan tietoihin pohjautuva tilasto kertoo, että sähköavusteisten polkupyörien myynti kasvaa vauhdilla: vuonna 2019 niitä myytiin Suomessa noin 16. 000. Eri tutkimusten mukaan sähköpyörää käyttävät korvaavat sillä 16–76 prosenttia automatkoistaan. Tämä tulee muuttamaan sitä, miten pyöräilyn rooli nähdään ja vaikuttamaan myös liikennesuunnitteluun, sanoo Koistinen. Kankaanpään mukaan olisi hyvä, että Suomikin laskisi sähköja muidenkin polkupyörien arvonlisäveroa.. Sähköavusteisuus on mahdollistanut myös rahtipyörien suosion kasvun. Siinä me ei Suomessa olla kovin hyviä
Säävaraus. FORSSAN LEHTI 1 Mainosliite HINNAT VOIMASSA MA-KE 30.5.–1.6.2022, ellei toisin mainita. 1 .RS Ilman Plussa-korttia 1,75/rs (4,39–5,00 /kg) -42 % ERÄ HEDELMIÄ ja VIHANNEKSIA (1,00–10,00/kg) 1 .KG/PS/RS/ KPL/PKT ERÄ TUORE PERATTU MUIKKU Suomi: Pihlajavesi ja Puruvesi. 22AV/2022 Valio OLTERMANNI PALAJUUSTOT 250 g (4,00/kg) Rajoitus 4 kpl/talous. 9 .KG. Tuotteita rajoitetut erät. Tarjoukset voimassa vain kotitalouksille. 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 2,49/kpl (9,96 /kg) -59 % Kingis JÄÄTELÖT 52–78 g (12,82–19,23/kg) 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,15–1,39 /kpl (17,82–26,73/kg) -13–28 % Vaasan ISO PAAHTOLEIVÄT 500–525 g (1,90–2,00/kg) 1 .PS Ilman Plussa-korttia 2, 15/ps (4,10–4,30 /kg) -53 % Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA 400 g tai KANA JAUHELIHAT 360–400 g (5,00–5,56/kg) 2 .RS Atria KUNNON ARKI LAATIKOT 350–400 g (2,50–2,86/kg) Rajoitus 5 rs/talous
(5,88/kg) 1 .PS Ilman Plussa-korttia 1,75/ps (10,29 /kg) Vaasan RUISPALAT OHUT HERKKU 6 kpl/195 g, OHUT KAURA 100 % tai OHUT KAURAHERKKU 6 kpl/215–225 g (4,44–5,13/kg) 1 .PS Ilman Plussa-korttia 1,45–1,65 /ps (6,62–7,67/kg) Savuhovi OHUEN OHUT SAUNAPALVIKINKKU tai UUNIKINKKU 80 g (12,50/kg) 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,79 /pkt (22,38/kg) Saarioinen PIZZAT 200 g, VISPIPUUROT 300 g tai KIISSELIT 175 g (3,33–5,71/kg) 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,29–1,75 /kpl (5,50–10,00/kg) Elonen PIENET KÄÄRETORTUT 200 g (5,00/kg) 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,59/kpl (7,95 /kg) ERÄ Froosh SMOOTHIET 150 ml (6,67/l) 1 .TLK Ilman Plussa-korttia 1,35/tlk (9,00 /l) Fazer AITO KAURARUOKA 2,5 dl Myös maustetut. 1 .PKT ilman Plussa-korttia 1,95/pkt (6,96 /kg). 2 .KPL Ilman Plussa-korttia 4, 15–5,85/kpl (13,83–17,29 /kg, 10,50/l) Keiju KASVIRASVALEVITTEET 600 g (3,33/kg) Rajoitus 3 rs/talous. (4,00/l) 1 .TLK Ilman Plussa-korttia 1,15 /tlk (4,60/l) 2 TLK Valio ARKI RUOKAKERMA 2 dl (2,50/l) 1 .Ilman Plussa-korttia 0,62 /tlk (3,10/l) Valio HERKKU 100–150 g (6,67–10,00/kg) 1 .PRK Ilman Plussa-korttia 1,19/prk (7,93–11,90 /kg) Juustoportti HYVIN LAKTOOSITON SUKLAA PROTEIINIVANUKAS 180 g tai HYVIN KREIKKALAINEN JUOTAVA JOGURTTI 250 ml (5,56/kg), (4,00/l) 1 .PRK Ilman Plussa-korttia 1,19–1,39 /kpl (6,61/kg, 5,56/l) Naturli VEGAANINEN LUOMU LEVITE 225 g (4,44/kg) 1 .RS Ilman Plussa-korttia 1,95 /rs (8,67/kg) ERÄ Naturli VEGAANISET PAKASTEET 240–300 g, JÄÄTELÖT 500 ml tai JÄÄTELÖTUUTIT 4 kpl/360 g (5,56–8,33/kg), (4,00/l) Rajoitus 5 kpl/talous. 2 FORSSAN LEHTI Mainosliite 2 www.k-citymarket.fi www.facebook.com/citymarket @kcitymarket Billy’s PIZZAT 170 g Pakaste. 2 .RS Ilman Plussa-kortia 2,55 /rs (4,25/kg) Apetit WOK VIHANNEKSET 400–450 g (4,44–5,00/kg) 2 .PS Ilman Plussa-korttia 2,25–2,69 /ps (5,00–6,73/kg) 3 PS Belinni PASTAT 500 g (1,33/kg) 2 .Ilman Plussa-korttia 0,79 /ps (1,58/kg) 2 RS ISOJA VAPAAN KANAN MUNIA 6 kpl/408 g tai VIRIKE KANANMUNA 10 kpl/580 g (2,59–3,68/kg) Rajoitus 2 erää/talous. 3 .Ilman Plussa-korttia 1,89–2,29 /rs (3,95–4,63/kg) Atria KUNNON ARKI KEVYT SNACK tai GRILLINAKKI 280 g (3,57/kg) Rajoitus 3 pkt/talous
1 .PL Ilman Plussa-korttia 1,19 /pl (3,30/l) Sis. 2 .TLK ilman Plussa-korttia 2,35 /tlk (3,20/l) Sis. FORSSAN LEHTI 3 Mainosliite 3 Keski ALKUPERÄINEN, VANILJAtai PULLARINKELI 294–378 g (2,65–3,40/kg) 1 .PS Ilman Plussa-korttia 2,39 /ps (6,32–8,13/kg) ERÄ Magic TÄYTEKEKSIT 176 g (5,68/kg) 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,25 /pkt (7,10/kg) GoGreen PUNAISET tai VIHREÄT LINSSIT 400 g (2,50/kg) 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,55 /ps (3,88/kg) Muru BABY LUOMUPUUROT 6 kk 100 g (10,00/kg) 1 .PS Ilman Plussa-korttia 1,09/ps (10,90 /kg) Filipinos SUKLAAKEKSIT 128–135 g (7,41–7,81/kg) 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,45 /pkt (10,74–11,33/kg) Beyond KISSAN ANNOSRASIAT 85 g (11,76/kg) 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,15 /kpl (13,53/kg) 2 PS Hau Hau Champion KOIRAN ANNOSRUOAT 85 g (5,88/kg) 1 .Ilman Plussa-korttia 0,63 /ps (7,41/kg) Sunnuntai KUIVAHIIVA 4 x 11 g (22,73/kg) 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,29/pkt (29,32 /kg) Malaco MINI MAKEISPUSSIT 95–120 g (8,33–10,53/kg) 1 .PS Ilman Plussa-korttia 1,29 /ps (10,75–13,58/kg) UUTUUS Norden Kings Beer ALKOHOLITON OLUT 0,5 % 0,33 l (2,73/l) Sis. Hans Freitag VOHVELIT 400 g (5,00/kg) 2 .PS Ilman Plussa-korttia 2,45 /pkt (6,13/kg) 3 -PACK Kinder BUENO SUKLAAPATUKAT 117–129 g/3-pack (15,50–17,09/kg) 2 .Ilman Plussa-korttia 2,39/3-pack ( 18,53–20,43 /kg) Jalostaja HÄRKIS®-HERNEKEITTO 435 g (4,60/kg) 2 .PRK Ilman Plussa-korttia 2 , 19 /prk (5,03/kg) Petti TOMAATTIMURSKAT 2 x 400 g (2,50/kg) 2 .PKT Ilman Plussa-korttia 2,29 /pkt (2,86/kg) ERÄ Rosten JURMO SAARISTOLAISNÄKKILEIPÄ 180 g (11,11/kg) 2 .PS Ilman Plussa-korttia 2,39 /ps (13,28/kg) Old El Paso TORTILLA POCKETS 223 g tai NACHIPS ORIGINAL 300 g (6,67–8,97/kg) 2 .KPL Ilman Plussa-korttia 2,65–3,05/kpl (8,83–13,68 /kg) Celsius ENERGIAJUOMAT 0,355 l (5,21/l) Sis. pantin 0,10. pantin 0,10. pantin 0,15.. pantin 0,15
10 .Ilman Plussakorttia 16,99 -41% KPL Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi FORSSA. 0,25/rl tai TALOUSPAPERI 20 rl Kuvioitu. 8 .Ilman Plussa-korttia 10,50 -23% VALINNAN MUKAAN Jordan Individual HAMMASHARJAT ja Clean Between HAMMASTIKUT 20 kpl/pkt 6 .3 KPL Ilman Plussa-korttia 2,69-3,15/kpl -36% jopa Sanytol PYYKIN DESINFIOINTIAINE 1 l 5,00/l 5 .Ilman Plussa-korttia 6,49 -22% ERÄ Pepsodent HAMMASTAHNA 75 ml 5 kpl/pkt 13,33/l 5 .ERÄ Wettex SIENILIINA 10 kpl/pkt Puuvillasta ja selluloosasta valmistettu 100 % biohajoava luonnontuote. 25,00-83,33/l 10 .2 KPL Ilman Plussa-korttia 6,65/kpl -24% myhome ASTIANKUIVAUSTELINE Korroosionkestävä. 0,50/rl 10 .Ilman Plussa-korttia wc-paperi 13,20/sk, talouspaperi 12,69/sk -24% jopa SK VALINNAN MUKAAN L300 KASVOJEN PUHDISTUSja KUORINTATUOTTEET 60–200 ml Ei L300 Men-sarjan tuotteet eikä L300 puhdistusliinat. 4 FORSSAN LEHTI Mainosliite KUOSILLISET LAUTASLIINAT 33 cm 20 kpl/pkt 0,08/kpl 3 .2 PKT Ilman Plussa-korttia 1,79/pkt -16% VALINNAN MUKAAN Lumme PYYKINPESUNESTEET 750 ml 3,56/l 8 .3 KPL Ilman Plussa-korttia 3,79/kpl -29% Always Discreet INKONTINENSSISUOJAT 6–28 kpl/pkt 0,11-0,50/kpl 6 .2 PKT Ilman Plussa-korttia 4,45/pkt -32% L’Oréal Paris Triple Active KASVOVOITEET 50 ml 100,00/l 5 .Ilman Plussa-korttia 7,19/kpl -30% KPL Salvequick KUORINTASUKAT 2 kpl/pkt 10 .Ilman Plussa-korttia 15,55/pkt -35% PKT ERÄ Palmolive NESTESAIPPUA TÄYTTÖPUSSIT 1000 ml 3,00/l 3 .VALINNAN MUKAAN Bref WC-RAIKASTIMET 50 g ja WC-PUHDISTUSAINEET 700 ml 30,00/kg; 2,14/l 3 .2 KPL Ilman Plussa-korttia 1,79-2,19/kpl -31% jopa ERÄ Softlan Vanilla&Orchid, Apple&Pear, Dream of Freshness tai Perfume Free HUUHTELUAINE 1000 ml 2,00/l 2 .VALINNAN MUKAAN TOILET-KOSTEUSPYYHE 40 kpl/pkt ja INTIIMIPYYHE 15 kpl/pkt 4 .3 PKT Ilman Plussa-korttia 1,95-2,19/pkt -39% jopa ERÄ Cooler KOIRIEN VIILENNYSHUIVI Koot S/M ja L/XL. 3 .Ilman Plussa-korttia 4,99 -39% Sunsilk SHAMPOOT ja HOITOAINEET 200–250 ml 4,00-5,00/l 1 .Ilman Plussa-korttia 2,39/kpl -58% KPL Serla WC-PAPERI 40 rl Keltainen