2018 • N:o 170 LAUANTAI 13 URHEILU 16 UUTISET 6 ULKOMAAN UUTISET 14 EU-maat pääsivät sopuun siirtolaisten keskuksista Vanhoillislestadiolaisuudessa homoseksuaalin ristinä on selibaatti AVOINNA LA KLO 10-17 JA SU KLO 10-16 VAPAA PÄÄSY! OHJELMAA KOKO PERHEELLE! WWW.HEINÄMESSUT.FI HEINÄMESSUT Lue lisää: Mukana yli 130 näytteilleasettajaa! Tervetuloa tekemään mahtavia messulöytöjä! 30.6.–1.7.2018 ForSSaN kUToMolla VMTK:N SUOSITTU BÄNDI ESIINTYY MOLEMPINA PÄIVINÄ Adressia kerätään Ruostejärven leirikeskuksen uudelle elämälle Ranska ja Argentiina käynnistävät MM-jatkopelit. • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI LAUANTAI 30. 6
Kunnalla on mielisairaalakysymys ratkaistu vuosikymmeniksi eteenpäin, kunnalliskoti on asianmukaisessa kunnossa ja Loimaan sairaalassa on kunnalla 11 hoitopaikkaa, mikä tekee yhden paikan 440 asukasta kohden. Samoin urheilukenttä on kunnossa. Teuron VPK on uusinut ilmettään vahvasti viime aikoina. Ristiriitoja herättävät myös tuoreet tutkimukset, joiden mukaan Suomen julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on sekä laadussa että tehokkuudessa maailman huippuluokkaa. Tunareiksi saattaisi entinen presidentti näitä noitua.. Suomi ei olisi Suomi, ellei alkaisi yhteiskunnallinen keskustelu presidentin valtaoikeuksien laventamisesta. KUVA: Michael Klimentyev / EPA Maailma pidättää hengitystään Suomessa KOLUMNI Petri Hakala @forssanlehti.fi S ote-syyllisten etsiminen on masentavaa ja turhaa. Vapaapalokuntien toiminta on aina perustunut talkoohenkeen, mikä on jo harvinainen ilmiö. KATUVIISAAT tanskalaiset totesivat jo silloin, etteivät pienten kuntien eväät riitä kansalaisten tasavertaiseen terveydenhoitoon. kesäkuuta 2018 60 VUODEN TAKAA Ypäjän kunta on panostanut rakennustoimintaan FORSSAN LEHTI 28.6.1958 Kuten aikaisemmin on todettu, on Ypäjän kunta rakennusvelvollisuuksiensa täyttämisessä monessa kohdin päässyt pitemmälle kuin muut maalaiskunnat yleensä. Analyysi on aivan sukunäköinen Suomen vastaavaan. Donald Trump ja Vladimir Putin tapasivat viime marraskuussa Da Nangissa Vietnamissa. Trump ja Putin ovat molemmat pelureita, joille Euroopan unioni sopii yhteiseksi tikkatauluksi. Olisi hyvä keskustella ja selvittää, mikä osa terveydenhoitoa jonottavista oikeasti kaipaisi enemmän sosiaalista tukea. Yritetty on suurta kuntauudistusta, nyt samaa vaikutusta kepun maakuntauudistuksen tai demarien sote-kuntien kautta, mutta mikään ei mene maaliin. ON OIREELLISTA, että maailma pidättää hengitystään reilun kahden viikon päästä seuraten sitä miten Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump käyttäytyy ja mitä hän mistäkin asiasta julkisesti lausuu. Helsingin henki alkoi muodostua käsitteeksi kansainvälisessä politiikassa yli 40 vuotta sitten, kun presidentti Urho Kekkonen sai lobattua ETY-kokousten päätösasiakirjojen allekirjoitukset Suomeen elokuussa 1975. Reilut kymmenen vuotta sitten vähemmistöhallitus valmisteli ja vei läpi uudistuksen, missä terveydenhoito keihäänkärkenä kuntien lukumäärä väheni 271:stä 98:aan. LIIAN VÄHÄLLE huomiolle on jäänyt myös se, etteivät työterveyspalveluiden piirissä olevat käytä muita julkisia kuin erikoissairaanhoidon palveluita. Jos kuitenkin syyllinen pitää löytää, voivat kaikki eduskuntapuolueet olla tasan yhtä huolissaan poliittisen päätöksenteon uskottavuudesta. KUN KAIKKEEN haetaan apua naapurista, olisi kannattanut tutustua Tanskan malliin. Olemmeko korjaamassa jotakin sellaista, mikä ei ole rikki. Myös kunnan sisäiset rakennukset ovat kunnossa. PRESIDENTTI Sauli Niinistö tapasi jo viime vuonna henkilökohtaisesti nyt Suomeen tulevan supervaltakaksikon. Ikään kuin ihan aidoissa asioissa ei olisi pohdittavaa ja keskusteltavaa. Perustajapolvi on vanhenemassa ja nuorilla on useimmiten muita harrastuksia. 40 VUODEN TAKAA Teurolla käydään tulta päin talkoilla ja uudella autolla FORSSAN LEHTI 30.6.1978 Kyläpalokunnat ovat vähenemässä maaltamuuton mukana. Tuntuu oikeasti siltä, ettei vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee. Suomella on toimivat suhteet molempiin, mikä on näinä aikoina merkittävä asia. Uusi auto edellytti kalustovajan peruskorjausta. On hyvin ristiriitaista, että Trump toisaalta on loiventanut Nato-kritiikkiään ja tarjoaa esimerkiksi Ruotsille turvatakuista, mutta toisaalta uhoaa jyrkillä kaupan esteillä samaan suuntaan. Kun listalla oli myös Kiinan ykkösmiehen Xi Jinpingin kohtaaminen, oli presidentinvaali ohi ennen kuin se alkoikaan. Silloin maailma kiteytyi kahden navan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton ympärille. Valmista ei sielläkään tullut kerrasta, vaan uudistusta on matkan varrella säädetty näihin vuosiin asti. Kaikki merkittävät toimijat ovat vuorollaan olleet yrittämässä, mutta valmista ei tunnu sotesta tulevan, ei edes vankkaa bulgarialaista keskilaatua. 2 FORSSAN LEHTI Pääkirjoitus Forssassa 30. Kolmanneksi voimatekijäksi on näiden rinnalle noussut Kiina. LAUANTAINA 30. Sauli Niinistö nauttii poikkeuksellisen suurta arvostusta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Tunareiksi saattaisi entinen presidentti näitä noitua. VÄESTÖ IKÄÄNTYY ja elää pidempään, mikä vaikuttaa heikkenevän huoltosuhteen takia moneen muuhunkin. Kirjoittaja on Forssan Lehden päätoimittaja. Ns. Sitä on edesauttanut kunnan palotoimisuunnitelma, mutta ennen kaikkea palokunnan oma talkoohenki. Kunnantalo, lääkärintalo ja terveystalo tyydyttävät pitkiksi ajoiksi vaatimukset. Lapsella on monta nimeä, on se kuinka rakas tahansa. Aiheet ovat arkoja, eikä niistä ole oikein mukava poliitikkojen keskustella, ainakaan vaalien alla. On hyvä muistaa, että vajaan kuuden vuoden kuluttua meillä on eri henkilö presidenttinä. Paloja pelastustoimen kehittämissuunnitelmat ovat herättämässä sivukylienkin merkitystä uuteen arvoonsa. Nyt Venäjä on presidentti Vladimir Putinin röyhkeillä siirroilla pelaamassa itseään Neuvostoliiton asemaan. KESÄKUUTA 2018 S uomella ja Helsingillä on pitkät perinteet huippukokousten järjestäjänä. Syyllistä on turha etsiä Lapsella on monta nimeä, on se kuinka rakas tahansa. ON HYVÄ HUOMATA, että sosiaalija terveydenhuollossa kymmenesosa kansalaisista aiheuttaa 80 prosenttia kustannuksista. Kylmässä sodassa maailmanrauhaa ylläpiti vain ydinaseiden avulla rakennettu kauhun tasapaino. Huipputapaamisen yhteydessä käytävät kahdenväliset keskustelut sekä Trumpin että Putinin kanssa ovat sulka Niinistön hattuun ja takaavat Helsingille hetkellisen huomion maailmassa. Kaiken uudistumisen lähtökohtana oli uuden paloauton saaminen
UUTISET 4 Marjo Niittymäki valittiin edustajaksi nuorisotoimien kehittämisverkostoon • Urjalalainen nuorisoja liikuntaohjaaja Marjo Niittymäki valittiin Länsija Sisä-suomen aluehallintoviraston alueelta pienten kuntien edustajaksi nuorisotoimien kehittämisverkosto Kanuunaan. päivänä. AJASSA 22 Tero-Pekka Henell (vas.) haastatteli kuuluisaa Berliinin filharmonista puhallinkvintettiä esityksen jälkeen. Usean edustajan mielestä tiedustelulait samoin kuin EU-politiikka jäivät soten jalkoihin. Sote kirvoitti viimeisellä istuntoviikolla rajuihinkin kommentteihin. Niittymäki uskoo Kanuunan parantavan pienien kuntien nuorisotyötä. Menoa ja meininkiä riittää pitkälle sunnuntai-iltapäivään saakka. Moni edustaja oli pettynyt siihen, miten muut tärkeät hankkeet jäivät soten jalkoihin. Toisin oli tänä vuonna. Yleensä lomille on lähdetty helpottuneena. Messut tavoittelee uutta kävijäennätystä. URHEILU 17 Heinämessut kutsuu Kutomolle • Suuri yleismessutapahtuma, Heinämessut, avaa ovensa tänään Forssan Kutomon alueella klo 10. KUVA: Tapio Tuomela Suomelle karvas tappio MMkarsinnassa • Tshekki kotipelissään parempi ilman Koposta pelannutta Susijengiä. Koko eduskunta palaa sorvin ääreen syyskuun 4. Lakipaketit on hyväksytty ja reppu on tyhjänä. 3 LAUANTAINA 30. Vaikka edustajat aloittivat kesäloman, niin sosiaalija terveysvaliokunta paahtaa työssään vielä ensi viikon. UUTISET 10. KESÄKUUTA 2018 Berliiniläinen bagatelli Forssassa . Musica Kalevi Aho -festivaali starttasi Villaforssissa Ahon uudella teoksella. . LAUANTAI 12 Eduskunta lähti vapaalle, sotesta jäi hapan maku • Eduskunta pinkaisi kesätauolleen hiukan sekavissa tunnelmissa
Sunnuntain uutuus on Ylämaan kisat, Highland Games. > Toimitus puh. –?Kävijämäärä nousee pikkuhiljaa, kun ihmiset oppivat tietämään, mistä on kysymys, he tulevat uudestaan ja kertovat kavereillekin, sanoo asiakkuuspäällikkö Hanna Velin Hämeen Sanomista. Heinämessut alkavat tänään odottavissa tunnelmissa Forssassa Kutomon alueella. –?Se kertoo siitä, että tapahtuma on ollut mukava ja näyt. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. 4 FORSSAN LEHTI UUTISET LAUANTAINA 30. OHJELMAA MESSUILLA riittää Rykkerin muotinäytöksistä varusmiessoittokuntaan saakka. Lauantai-illan uutuutena on Tyykiblues samalla messualueella. On uusia ja ennen mukana olleita. Heinämessuille on ilmainen sisäänpääsy, mutta illan Tyykiblues on maksullinen tapahtuma. Tavoitteena on tehdä kolmansissa messuissa uusi yleisöennätys. KESÄKUUTA 2018 Uutiset > Toimitus puh. –?Jos haluaa varmistaa pääsynsä Tyykibluesiin, messuravintolastahan voi käydä ostamassa liput jo valmiiksi päivällä, Hanna Velin sanoo. Kun viime vuonna Heinämessuilla oli lähes 24?000 kävijää, odotuksissa on nyt ennätyksen rikkominen. . Ensimmäisenä vuonna kävijäarvio oli 22?000 henkeä. On pilvipoutaista kuten messuilla kuuluu ollakin, eikä hellettä. Petri Ojanen Forssa Heinämessuilla on 135 näytteilleasettajaa, mikä vastaa edellismessujen lukemia. Meillähän on loistava messusää sekä huomenna että ylihuomenna. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. KUVA: Tapio Tuomela Heinämessut on vallannut paikkansa . –?Kun saatiin sääkin kohdilleen kaikista ennakkovaroituksista huolimatta. Hän kuvaa näytteilleasettajakattausta monipuoliseksi. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Panssarimuseon T-26 -panssarivaunu saapui messualueelle eilen iltapäivällä
Moni alueen kesämökkiläisistä viettää messuilla päiväänsä. Meidän näkökulmasta tämä on tosi hyvä tapahtuma, toteaa tiedottaja Suvi Lehtinen. Nordean muutto kasvattaa merkittävästi Suomen pankkisektorin kokoa, joka noin kolminkertaistuu suhteessa bruttokansantuotteeseen. Järjestelmäriskipuskuri on uusi työkalu, jolla Finanssivalvonta voi täydentää eurooppalaisia vakavaraisuusvaatimuksia. Hallinto-oikeus hylkäsi välipäätöksellään huhtikuussa 2107 valittajien vaatimuksen päätöksen täytäntöönpanon kieltämisestä. LOIMI-HÄMEEN JÄTEHUOLTO on ottanut Heinämessuille osaa alusta asti. Nordean muutto lisää riskejä Nordea on muuttamassa pääkonttorinsa syksyllä Suomeen. Sunnuntaina odottaa taas osaston purkaminen. Euroopan keskuspankki voi myöhemmin päättää, otetaanko vastaava lisävaatimus käyttöön myös Suomessa. Puskurilla pyritään kattamaan pitkäaikaisia ja suhdanteista riippumattomia riskejä. –. Valittajat hakivat muutosta Tammelan kunnanvaltuuston viime vuoden helmikuiseen päätökseen lakkauttaa Kaukjärven, Letkun, Myllykylän ja Teuron koulujen toiminnan kevätlukukauden päättyessä 2018 ja FAI:n tilojen ottamisen ja muuttamisen koulukäyttöön. VPK:n lisäksi paikalla on Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen ambulanssi, jonka välineisiin pääsee tutustumaan. Ruotsissa Nordealle on asetettu kolmen prosentin päälle vielä kahden prosentin lisäpuskuri. ”Tämän takia ei tarvitse kerätä lisää pääomia.” MARJA NYKÄNEN FiVan johtokunnan pj. Myllykylän ja Teuron koulut saavat jatkaa, kunnes koulukeskuksen korjaustyöt saadaan päätökseen ilmeisesti vuonna 2022. > Anna uutisvinkki puh. Hallinto-oikeus hylkäsi lisäksi Tammelan kunnan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Norrintien kiinteistöä hyödynnetään pelkkänä väistötilana koulukeskuksen remontin ajan. Uutta työkalua perustellaan muun muassa pankkien asiakasryhmien velkaantuneisuudella ja sillä, että Suomen pankkisektori on riippuvainen kansainvälisestä markkinarahoituksesta ja siten altis häiriöille. On kalustoesittelyä, joiden tähtinä ovat panssarihaupitsi ja kuljetuspanssarivaunu MT-LB sekä Panssarimuseosta tuotu T26-panssarivaunu. Finanssivalvonnan mukaan päätöksellä ei ole pankeille välittömiä vaikutuksia, sillä niiden vakavaraisuus ylittää jo uudet pääomavaatimukset. Valtuusto päätti viime huhtikuussa, että Letkun ja Kaukjärven koulut suljetaan kesällä 2019. Päätöksen arvioitu nettovaikutus koko Suomen pankkisektoriin on noin 300 miljoonaa euroa. Tämän takia ei tarvitse kerätä lisää pääomia, sanoi Finanssivalvonnan johtokunnan puheenjohtaja Marja Nykänen STT:lle. Tapahtuma tavoittaa hyvin ulkopaikkakuntalaisia ja vapaa-ajan asukkaita. –?Ja ihan hauskaa, Matias lisäsi. Nordealle puskuri on Suomeen muuton jälkeen kolme prosenttia suhteessa pankin riskipainotettuihin saamisiin. On resiinalla ajoa, talutusratsastusta, keppihevostelua ja leikkipaikkaa. Ainoa pieni harharetki perjantaina oli raskaan kaluston kuljetusten päätyminen aluksi väärälle puolelle Loimijokea. Kuntarahoitukselle puskuri on 1,5 prosenttia ja muille suomalaisille luottolaitoksille yhden prosentin. TAMMELAN KUNTA etenee kouluasiassa kunnanvaltuuston viime huhtikuisella uudella päätöksellä, joka kumoaa vanhan päätöksen, joten hallinto-oikeuden ratkaisulla ei ole kummempaa merkitystä. Mutta näilläkin pankeilla vakavaraisuustasot ovat korkealla eli välittömiä tarpeita hankkia uusia pääomia ei ole tunnistettu, Nykänen sanoo. Nordealla ja OP-ryhmällä pääomavaatimukset eivät käytännössä kasva, koska Nordealla on ollut jo vastaava puskuri Ruotsissa ja OP-ryhmällä samantasoinen puskuri Suomessa. OP-ryhmälle vastaava vaatimus, niin sanottu järjestelmäriskipuskuri, on kahden prosentin suuruinen. Koulunkäynti Teurolla voi jatkua tämänkin jälkeen, mikäli koulun oppilasmäärä on uuden oppilasrajan mukaisesti vähintään 30. Hän arvioi, että Heinämessut, jota tehdään lähinnä Forssan Lehden brändillä, on lunastanut paikkansa. Panssarimuseon T-26 -panssarivaunu saapui messualueelle eilen iltapäivällä. Nordean mukaan Finanssivalvonnan asettama järjestelmäriskipuskuri selkiyttää pääomavaatimuksia. –?Viime vuonnakin oli kovasti väkeä. Tämä on iso alue, jonne mahtuu hyvin myös uusia. Elina Silmälä toteaa, että heillä messutoiminta on kasvanut niin, että nyt heillä on loma-asuntojen esittelyn lisäksi kotoisa pullakahvila, joka myy itse tehtyä pullaa ja sämpylää. Countryhomes Silmälän lomamökit Tammelasta on paikalla myös kolmatta kertaa. Yleensä puolustusvoimien osasto herättää mielenkiintoa. KUVA: Tapio Tuomela teilleasettajat haluavat tulla uudestaan. Finanssivalvonnan mukaan järjestelmäriskipuskurin käyttöönotto olisi kuitenkin tarpeen, vaikka Nordea ei siirtyisikään Suomeen. Sinivalkoisella teltalla on tarjolla jäteoppaita, jäteneuvontaa ja matkaroskapusseja. Forssalaiset alikersantit Matias Pynnönen ja Manu Haapala kuvasivat tunnelmiaan erikoiseksi, kun pistivät puolustusvoimien osastoa pystyyn omaan kotikaupunkiinsa. Nordea on sitoutunut pitämään huolta vahvasta pääomarakenteestaan jatkossakin, pankki vakuuttaa tiedotteessa. FORSSAN LEHTI 5 UUTISET LAUANTAINA 30. Vaikutuksia on sitten pankkisektorin pienempään päähän. FL Puolustusvoimilla näytettävää Petri Ojanen Forssa Puolustusvoimien osastolla on monenlaista nähtävää. Kävijäkyselun perusteella Heinämessuilla käy väkeä laajemmalti Tamperetta, Turun lähistöä ja pääkaupunkiseutua myöten. KESÄKUUTA 2018 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Suhdeluku on EU-maiden vertailussa suurimpien joukossa. –. –?Toivottavasti tulee vilkas viikonloppu, toteaa yliluutnantti Jarkko Piekkari. TILAISUUDESSA ON koettavaa ja tehtävää myös lapsiperheille. Silmälä kiittää tapahtuman rentoa tunnelmaa. Pankki on perustellut muuttoa muun muassa Ruotsin korkeilla vakausmaksuilla. Paikalla on parikymmentä varusmiestä ja kolme kantahenkilökunnan edustajaa. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Hallinto-oikeus hylkäsi Tammelan valitukset Forssan Lehti Tammela Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi Tuomo Tuovisen, Ilkka Tuovisen ja asiakumppaneiden sekä Letkun koulun vanhemmat ry:n valitukset Tammelan koulupäätöksestä oikeudenkäyntikuluvaatimuksineen. Lisäksi alueella on sotilaskotia, Leijona Catering ekoaseammuntaa, varusmiessoittokuntaa sekä Etelä-Hämeen reserviläispiirin ja maakuntakomppanian esittelyä. Samalla myös riskit kasvavat, millä lisäpääomavaatimuksia voidaan perustella. Uudet vaatimukset ovat sitovia eli pankit joutuvat pitämään vaaditut pääomat taseissaan sen sijaan, että niitä esimerkiksi jaettaisiin ulos osinkoina. Myyntijohtaja Mika Sutinen Hämeen Sanomat oy:stä toteaa, että Heinämessujen talousluvut todistavat tasaista tarinaa. –. Pankeille jälleen uusia pääomavaatimuksia Suomeen muuttavalla Nordealla riskipuskuri pysyy Ruotsin tasolla Annu Marjanen Suomessa toimivien pankkien pääomavaatimukset kasvavat edelleen, kun Finanssivalvonta ottaa käyttöön uuden kansallisen puskurin vahvistamaan pankkien riskinsietokykyä. –?Messut palvelee meitä hyvin. PUOLUSTUSVOIMIEN osastoa oli pystyttämässä täkäläisiäkin varusmiehiä
Suurilla rahalahjoituksilla puolueille ja ehdokkaille pyritään vaikuttamaan politiikan suuntaan ja mahdollisesti jopa ostamaan haluttuja päätöksiä. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Ehkä citykuplassa elävät luulevat selviävänsä edelleen nauttimalla caffe lattea croisantin kera Bulevardin kahvisalongissa. Väärinkäytösten ilmoittajia on suojeltava tehokkaasti, ja heillä on oltava käytössään asianmukaiset anonyymiyden takaavat raportointikanavat. 03 4155 651 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ................. Lopulta hänestä tuli tuotantopäällikkö. Huvittava oli Jörn Donnerin valitus, että maajusseilla on liian hienot traktorit. Tai jos nyt joku saa päähänsä aloittaa sodan, tai räjäyttää muutaman atomipommin ilmakehässä, niin koko maailmassa loppuu ruoka aika äkkiä. Sopiva kriisi maailmalla saa aikaan sen, että ei riitä polttoainetta, ei lannoitteita, ei koneita eikä varaosia ja satotasot putoavat rajusti ja ruokapula, jopa nälänhätä uhkaa. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Maatalouden alasajo M onet pääkaupunkiseudun ihmiset ja vihreät ovat esittäneet, että lopetetaan maataloustuet, koska maatalouden harjoittaminen on Suomessa niin kallista. 6 FORSSAN LEHTI LAUANTAINA 30. LKI • Yrjö Saraste oikeassa (28.6.). Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Jos Islannissa tapahtuu suuri tulivuorenpurkaus, ja tuhkapilvi jää Euroopan ylle ja se heikentää satoja koko Euroopassa. Esimerkiksi Suomen vaalirahoituslainsäädännön mukaan eurovaaliehdokkaan kampanjaan voi tehdä rahallisia lahjoituksia aina 1499 euroon asti ilman että lahjoittajan nimeä tarvitsee kertoa vaalirahoitusilmoituksessa. Eikä aja taksikuskikaan vanhalla Nissanilla, vaan Mersulla, eikä rekkamies pakettiFiatilla, vaan 8-akselisella täysperävaunulla, eivätkä silti ole rikkaita miehiä. Erilaisten arvioiden mukaan sen aiheuttamat taloudelliset menetykset ovat 120–990 miljardia euroa vuodessa. Valitettavasti kuluttajalta unohtuu myös, että täällä on tuotanto monista syistä ekologisinta koko maailmassa. Olen kanssasi samaa mieltä; ruualle se hinta mikä sille kuuluu, eli noin kaksinkertainen ja tuet pois. TARKKAILIJA • Sinä mersukuski, Kaukjärventie ei ole formularata! ASUKAS • Vai on Helsingissä temppurata seksuaalivähemmistölle. Eläke maksetaan ensimmäisenä arkipäivänä. 03 4155 656 Jaakko Leinonen ............ Miksi tukea (28.6.). Nämä voivat tapahtua milloin vain. kunnanhallitus pykälä 141 käyttää otto-oikeutta alaisensa viranhaltijan päätökseen. TARVE ON • Hallinto-oikeus hylkäsi Tuovisten, MeTalaisten valitukset kouluverkkopäätöksestä. Numero 173172 • Miten mammografiaseulonta Forssassa kilpailutettu, kuvaus niin ylimalkaista, että näkyykö vuoden kuluttua syöpätilastojen nousuna. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren ..........(perhevapaalla) Pia Oksa ......................... Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Petri Hakala Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Ovatko he myös miettineet, mistä saadaan ulkomaanvaluutta, jolla tuonti maksetaan. Maataloustraktorien käyttöaika on Suomessa 50 vuotta ja hinta huikea. MAAJUSSIN JÄLKELÄINEN Korruptioon puututtava tiukasti K orruptio on vakava ongelma EU:ssa. 320 e 6 kk ......................................................161 e 3 kk .......................................................81 e 2 kk ......................................................54 e DIGILEHTI ................. KUVATTAVAT YMMÄLLÄÄN • Toivotaan savutonta terassia remontin yhteydessä. Mistä saadaan työtä koko ruokaketjun työntekijöille. Kun nykyisin pitää olla vähintään 200–300 hehtaaria peltoa, että homma kannattaa, eikä se oikein onnistu millään piikkilangankiristäjällä. LOUKKAANTUNUT • Minkähän puolueen herra Väyrynen taas keksii valtaansa lujittamaan. Lisäksi puolueettoman, taloudellisesti riippumattoman ja vapaan median vahvistaminen sekä laadukkaan tutkivan journalismin tukeminen ovat merkittäviä tekijöitä korruption kaikkiin muotoihin puuttumisessa. Hän kun edustaa itseään, ei kansaa. • Tapahtumat kuun lopulla. 03 415 5657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa LUKIJAN ÄÄNI • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Yleensä tilalla on vain yksi työntekijä, isäntä itse. LASU • Nim. Koska saadaan temppurata vanhuksille, jotta pärjäisivät loppuelämänsä siedettävissä oloissa! SEXU • EU pelasti Merkelin (EU-maat sopuun, yle. Onko ekologista kuskata ruoka toiselta puolelta maapalloa. Tällainen toiminta rapauttaa kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään, mikä johtaa osaltaan alhaiseen äänestysaktiivisuuteen eri vaaleissa. Viranomaisten toiminnan avoimuus ja tietojen julkisuus ovat tärkeitä korruptioon puuttumisessa. Lisäksi poliitikkojen ja virkamiesten liian läheiset suhteet liike-elämään sekä näihin liittyvä pyöröovi-ilmiö ovat vahingollista toimintaa. alk. rakennukset rapistuvat. Mistä saadaan ruoka Suomeen kriisiaikana. No, ei tarvitse ostaa mitään. KESÄKUUTA 2018 Mielipide OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. 050 3043 313 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk .................................................. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Myös ilmaston muutos ja väestöräjähdys tuovat suuria uhkia ruoan tuotannolle. EPÄSELVYYDET vaalirahoituksessa lisäävät myös korruptioriskiä. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. PIRKKO RUOHONEN-LERNER Euroopan parlamentin jäsen, PS / ECR LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................2 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Otto-oikeus on 14 pv. Näin kävi viime sodan aikana ja näin voi käydä nytkin. MAAJUSSI • Humppilassa 18.6. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ............... Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. KUNNAN NETTISIVUT • Kiitos Jokioisten Seurakunnalle hyvästä hautojen hoidosta! IÄ • Onko Aatos ja muut monitoimihallin vastustajat miettineet, että sillä saataisiin myös lapsille lisää salivuoroja, joista on pulaa tällä hetkellä. Veljeni salasi insinöörin koulutuksensa, jotta pääsi metallialan yritykseen töihin. Perinteisesti Pohjoismaat ovat pärjänneet hyvin eri korruptiovertailuissa, mutta korruption riskiä näissäkään maissa ei tule aliarvioida. 03 4155 665 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Lännen Median toimitus Ulla Jäske .........................040 4570 366 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. Eikä kukaan pysty niitä nykyisellä hintatasolla hankkimaan. 050 3138 987 Elina Laaksonen ........ Nyt siihen ei vaan voi tulla ruokailemaan. Todellisuudessa Suomen tuottajahinnat ovat keskimäärin alhaisemmat, kuin suurimmassa osassa EU-maita, mutta kaupassa ruoka on kalliimpaa. Ovatko he valmiit syömään geenimanipuloitua tai 10–20 kertaa enemmän kemikaaleja sisältävää halparuokaa. Se merkitsisi automaattisesti maatalouden loppumista Suomessa. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. KUKA PELASTAA EUROOPAN?. MITEN KÄY , jos jokin katastrofi tapahtuu. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Myös poliittisin perustein tehdyt virkanimitykset ovat yhteiskuntaa tuhoavia korruption muotoja siinä missä avoin lahjontakin. Esimerkiksi maidon tuottajahinta on jo nyt niin surkea, että maitotilat vähenevät huimaa vauhtia ja tällä menolla 20:ssä vuodessa täällä juodaan Venäjältä tuotua maitoa. Miksi. Tämä on nähdäkseni jonkinlaisessa ristiriidassa Euroopan parlamentin jäsenten menettelytapasääntöjen kanssa, joiden nojalla meppien on tehtävä ilmoitus kaikista 150 euroa ylittävistä lahjoista. Rakenteellinen piilokorruptio ja erityisesti vastapalveluksille perustuvat hyvä veli -verkostot ovat ongelmallisia. Haaskattiin aikaa ja rahaa, tuotettiin epävarmuutta perheille. fi, 29.6.). Pellot rappeutuvat, koneet häviävät, ammattitaito häviää, kuivurit ym. Pakko olla tehokas. JOS MAATALOUS ajetaan alas, ei se enää nouse vuosikymmeniin jos koskaan. EI KÄRYTTÄJÄ • Kyllä, tehkää ohjelma Huvila ja huussi kolmen vuoden päästä ja ylläyskäynti. He ovat valmiita ostamaan kaiken ruoan ulkomailta ( jossa myös maataloutta tuetaan). JÄRKEÄ. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. MAHTAVAA! • ABC:n ja Autokeitaan pappaporukka tietää iltaisin ihmisten asiat paremmin kuin omansa. Siksi, että kaikki muut kulut vain kasvavat ja kaupalla menee niin hyvin, että ne voivat vain halpuuttaa
Olisi toivottavaa, että kaikki markkinoilla olevat tunnistamisvälineet pysyisivät kansalaisten käytettävissä, Kankaanrinne linjaa tiedotteessa. Tietojärjestelmäpalvelutuottajien on määrä korjata virheet mahdollisimman pian seuraavien viikkojen aikana. Fortumilla on tällä hetkellä 185 megawattia aurinkovoimaa Intiassa ja 35 MW Venäjällä.. Omakantapalvelussa vääriä diagnooseja teknisen vian vuoksi Osalla Turun yliopistollisen keskussairaalan vuodeosastoilla tänä vuonna hoidetuista potilaista näkyy virheellinen diagnoosi Omakanta-palvelussa, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Kokoomuksen kansanedustajan nimi on Pertti Salolainen. Virheet johtuvat teknisestä viasta. Johtaja Joonas Kankaanrinne Väestörekisterikeskuksesta ilmoittaa, että pankkien kanssa aloitetaan jatkoneuvottelut. Eri luottolaitosten perimissä koroissa on kuitenkin isoja eroja. Se rakennetaan Pavagadan aurinkopuistoon, jossa Fortumilla on jo ennestään 100 megawatin aurinkovoimalaitos. WWW.CERAMICPRO.FI Pyydä tarjous! Autoihin ja moottoripyöriin! Pysyvä nanokeraaminen pinnoite joka ei lähde pesemällä pois • Pysyvä pinnoite • Naarmuuntumissuojaa (9H-kovuus) • Hydrofobinen, erittäin hylkivä pinnoite • Säänkestävä • UV-suoja • Korkea lämmönkestävyys ( jopa 1200 °C ) • Kemikaalikestävä • Korkea ja syvä kiilto -käsittely voidaan suorittaa monikerrostetusti, jolloin pinnoitteen paksuus ja kovuus kasvaa antaen paremman suojan naarmuuntumista vastaan. Hoitava yksikkö toimittaa pyydettäessä virheettömän kopion loppulausunnosta. 500 potilaalta. WWW.CERAMICPRO.FI Oikaisu Ulkomaan uutisten aukeamalla 29.6. – Potilasturvallisuus ei siis vaarannu tämän virheen takia, sillä terveydenhuollon ammattilaisten käytössä olevassa potilaskertomuksessa tiedot ovat alkuperäisen mukaiset, sanoo sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä tiedotteessa. Uusien vakuudettomien kulutusluottojen keskikorko on Suomen Pankin mukaan noussut vuodessa noin puoli prosenttiyksikköä ja oli toukokuussa 5,7 prosenttia. P. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET www.clickshoes.fi Kartanonkatu 4 FORSSA . FL-LM Pankkitunnuksilla asiointi saattaa vaikeutua Pankkitunnisteiden käyttö julkishallinnon asiointipalveluissa uhkaa kaventua STT Pankkitunnisteiden käyttö julkishallinnon tunnistamisessa uhkaa kaventua. Aurinkopuistossa tuotetulle sähkölle taataan kiinteä takuuhinta 25 vuodeksi. julkaistussa Lännen Median jutussa Tapaaminen kuumensi twitterin oli nimivirhe. On jo varmistunut, että Osuuspankin ja Nordean pankkitunnisteet toimivat Suomen julkishallinnossa myös ensi vuonna. Suomen Pankin tilastojen mukaan tammi-toukokuussa vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin yli 13 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Sairaanhoitopiirin mukaan virheellisiä tietoja voi Omakannan kautta katseltuna löytyä jopa 1. WWW.CERAMICPRO.FI Pysyvä nanokeraaminen pinnoite joka ei lähde pesemällä pois • Pysyvä pinnoite • Naarmuuntumissuojaa (9H-kovuus) • Hydrofobinen, erittäin hylkivä pinnoite • Säänkestävä • UV-suoja • Korkea lämmönkestävyys ( jopa 1200 °C ) • Kemikaalikestävä • Korkea ja syvä kiilto -käsittely voidaan suorittaa monikerrostetusti, jolloin pinnoitteen paksuus ja kovuus kasvaa antaen paremman suojan naarmuuntumista vastaan. 10-18, la 9.30-14 SUPERALE ALKAA HETI!!! sandaalit kävelykengät ballerinat loaferit tennarit 32,45 (64,90) 32,45 (64,90) 22,45 (44,90) 29,90 (59,90) 34,95 (69,90) Satoja pareja kenkiä 1/2 hintaan! HUOLTO/KORJAAMO 050 5854 174 AUTOFIXIT 040 841 7936 www.jobike.fi info@jobike.fi MOOTTORIPYÖRÄT, MOPOT, SKOOTTERIT JA MÖNKIJÄT • huollot • korjaukset • kolarikorjaukset • varaosat • renkaat • rengastyöt • öljyt 210,YHTEENSÄ 340,YHTEENSÄ Sportmax 120/70-17 180/55-17 Roadtec 01 120/70-17 180/55-17 140,YHTEENSÄ Angel City 110/70-17 150/60-17 Beta 50 -MOPOT alkaen 3590,Pysyvä nanokeraaminen pinnoite joka ei lähde pesemällä pois • Pysyvä pinnoite • Naarmuuntumissuojaa (9H-kovuus) • Hydrofobinen, erittäin hylkivä pinnoite • Säänkestävä • UV-suoja • Korkea lämmönkestävyys ( jopa 1200 °C ) • Kemikaalikestävä • Korkea ja syvä kiilto -käsittely voidaan suorittaa monikerrostetusti, jolloin pinnoitteen paksuus ja kovuus kasvaa antaen paremman suojan naarmuuntumista vastaan. Fortumille uusi aurinkovoimaprojekti STT Fortum on saanut uuden ison aurinkovoimaprojektin Intiasta. Ark. 0400 175 576 . Investoinnin arvoksi arvioidaan noin 120 miljoonaa euroa ja uuden voimalan odotetaan olevan käytössä vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä, Fortum kertoi tiedotteessaan. Väestörekisterikeskus ei ole päässyt joidenkin pankkien kanssa sopimukseen siitä, että niiden pankkitunnuksilla voisi tunnistautua asiointipalveluihin myös ensi vuonna. Yhtiö kertoi perjantaina voittaneensa intialaiselta Karnataka Renewable Energy Development Ltd:lta 250 megawatin aurinkovoimaprojektin. WWW.CERAMICPRO.FI Pysyvä nanokeraaminen pinnoite joka ei lähde pesemällä pois • Pysyvä pinnoite • Naarmuuntumissuojaa (9H-kovuus) • Hydrofobinen, erittäin hylkivä pinnoite • Säänkestävä • UV-suoja • Korkea lämmönkestävyys ( jopa 1200 °C ) • Kemikaalikestävä • Korkea ja syvä kiilto -käsittely voidaan suorittaa monikerrostetusti, jolloin pinnoitteen paksuus ja kovuus kasvaa antaen paremman suojan naarmuuntumista vastaan. Nykyiset vahvan tunnistamisen sopimukset päättyvät vuodenvaihteessa. –. STT Vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin keväällä ennätystahtiin STT Kotitaloudet ovat alkuvuonna nostaneet vakuudettomia kulutusluottoja kiihtyvään tahtiin. Ongelmien syynä on se, että joidenkin pankkien tarjoama hinnoittelu osoittautui valtiolle liian kalliiksi. LAUANTAINA 30. Virhe kuitenkin näkyy vain potilaalle itselleen ja ainoastaan Omakanta-palvelun kautta. Toukokuussa uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin ennätysmäärä, 264 miljoonaa euroa. Vakuudettomiin kulutusluottoihin erikoistuneiden luottolaitosten myöntämien uusien lainojen keskikorko oli toukokuussa 16,6 prosenttia
KESÄKUUTA 2018 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Ei kaivutöitä, sähköt pistokeliitännällä, jäätymätön, sisältää Grundfos porakaivopumpun ja vesipostin. Tarvitaan iso ja turvallinen paikka, jossa yhteydet pelaavat. ”Kaikki tehdään, mitä vaaditaan.”. –?Kun nämä herrat ovat liikkeellä, niin koko maailman media on täällä, Soini luonnehti. . Muista hyödyntää kotitalousvähennys. Ei kaivutöitä, sähköt pistokeliitännällä, jäätymätön, sisältää Grundfos porakaivopumpun ja vesipostin. FL-LM Torstaina ja perjantaina lukuisat amerikkalaismediat kirjoittivat artikkeleita tapaamisesta ja Helsingistä. –?On aika raju juttu ponkaista homma pystyyn parissa viikossa. –?Onhan tämä voimanponnistus, mutta kaikki tehdään, mitä vaaditaan ja niin hyvin kuin taidetaan. . VIRALLISEN TIEDOTTEEN mukaan tapaaminen järjestetään Helsingissä. Järjestelyt alkoivat heti, ja viestintäjohtajalta paloivat lomat, ulkoministeri Timo Soini (sin.) kertoo Lännen Medialle. Mutta missä. LAUANTAINA 30. TAPAAMISEN MYÖTÄ Suomi on hetken maailman keskipiste ja väkeä on odotettavissa satamäärin, vaikka kyseessä on kahden johtajan tapaaminen. . Ulkoministeri Timo Soini (sin.) on luottavainen Donald Trumpin ja Vladimir Putinin vierailun alla. Kanervan mukaan Helsinki on logistisesti saavutettavissa ja paikka sopii molempien suurvaltajohtajien aikatauluun. Soini on luottavainen siihen, että ministeriön virkakunta tekee sen, mitä on tehtävä. Moni puhuu, että tulijoiden määrä on yli nelinumeroinen. Ulkopuolisia väliaikaisia apuvoimia ei ministerin mukaan tarvitse palkata. PÄÄTÖS VALITA Helsinki tapaamispaikaksi johtuu pitkälti käytännön syistä. Näin arvioi pitkän linjan ulkopoliitikko Ilkka Kanerva (kok.). Kanervan mukaan tapaamisesta ei kannata vetää johtopäätöksiä Suomen asemasta idän ja lännen välissä. Soini ei ota kantaa tapaamispaikkaan, mutta korostaa, että Helsinki lukee tiedotteessa. –?Mahdotonta ajatella, että Putin ei olisi siellä paikalla. –?Määräävä tekijä on Trumpin ja Putinin motiivi järjestää tapaaminen lyhyellä aikataululla. Hankala ajatella, että lehdistötilaisuutta voidaan järjestää minkään maan lentokentän VIP-tiloissa. Muista hyödyntää kotitalousvähennys. –?Yksikään arvonsa tunteva mediatalo ei voi olla olematta paikalla. Trump on muutenkin Euroopassa Naton huippukokouksen takia ja Moskovassa pelataan edellisenä iltana MM-jalkapallon loppuottelu. Ei kaivutöitä, sähköt pistokeliitännällä, jäätymätön, sisältää Grundfos porakaivopumpun ja vesipostin. Mahdollista tapaamispaikkaa Kanerva ei halua arvailla, mutta massiivisen lehdistötilaisuuden järjestämiseen ei ole liian montaa vaihtoehtoa. Sitten on vain katsottu, missä käytännön järjestelyt saadaan toimimaan nopeasti, tehokkaasti ja turvallisesti. Spekulaatioissa on esitetty Königstedtin kartanoa Vantaalla, Finlandia-taloa ja presidentin virkaasuntoa Mäntyniemeä. Kun Trump tapasi Pohjois-Korean Kim Jong-Unin Singaporessa, tapaamista oli saapunut seuraamaan noin 3?000 lehdistön edustajaa. Ei kaivutöitä, sähköt pistokeliitännällä, jäätymätön, sisältää Grundfos porakaivopumpun ja vesipostin. Finlandia-talo tuskin on liian iso. Anita Simola, Sakari Muurinen Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin huipputapaaminen Suomessa heinäkuussa pakotti ulkoministeriön hetkessä uuteen asentoon. Ne koostuvat yleensä avustajista, sihteeristöstä, tulkeista ja omasta turvahenkilöstöstä. Muista hyödyntää kotitalousvähennys. Molemmilla johtajilla on omat taustajoukot. Muista hyödyntää kotitalousvähennys. KUVAKOOSTEEN KUVAT: BBC, CNBC, CNN, The New York Times ja Time Ministeri Soini: Koko maailman media on täällä . Soini ei arvuuttele tässä vaiheessa, missä haarukassa liikutaan
Virtaselle leirikeskus olisi oiva paikka tehdä myös seudullista yhteistyötä jo ennen kuin pakko siihen tulee päättäjien eteen. Monella forssalaisella on myös lapsuuteen asti ulottuvia muistoja leirikeskuksen kesäleireistä, Virtanen sanoo. –?Leirikeskus voisi toimia leiripaikkana telttailijoille ja karavaanareille ja olla forssalaisten tukikohta ympäröivään luontoon tutustumisessa. Keräys käynnistyy tänään Heinämessuilla Forssassa. Tavoitteena on kerätä syksyyn mennessä 4 000 nimeä. Hän uskoo, että 70–80 prosenttia forssalaisista on leirikeskuksen ja sen alueen kehittämisen kannalla. Virtanen korostaa, että kaupungin tai seutukunnan kuntien pitää olla vetovastuussa alueen kehittämisestä vaikka rakentamisessa voivat olla mukana myös yritykset ja kolmas sektori. Jaakko Leinonen Forssa, Tammela Forssan kaupunginvaltuuston 3. päivänä helmikuuta, kun nuorten työpaja täyttää 25 vuotta. –?Kun edustuksellisen demokratian keinot on nyt käyty lävitse, täytyy käyttöön ottaa kansanvaltaiset muut keinot, Virtanen toteaa. päivänä elokuuta. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Leirikeskuksen kehittämisestä adressi Tapio Virtanen on ollut käynnistämässä kansalaisadressin keräämistä kaupungin omistaman Ruostejärven leirikeskuksen kehittämiseksi. Lisäksi kaupunginhallitus linjasi, ettei kaupungilla ole taloudellisia mahdollisuuksia alueen kehittämiseen. Alueelle pitäisi rakentaa alkuvaiheessa kunnollinen talouskeskus. Virtanen sanoo, että adressin keräämisessä ei ole mitään puoluepoliittista, vaan kysymys on puhtaasti Ruostejärven leirikeskuksen tulevaisuudesta. puheenjohtaja Tapio Virtanen (vas.) ei jäänyt aikailemaan viime maanantaina kaupunginhallituksen päätettyä pitää Tammelassa Ruostejärven rannalla oleva leirikeskus uinumassa kaupungin omistuksessa. Hänen mukaansa noin 10 hehtaarin suuruinen alue on oiva paikka retkeilytukikohtana ja virkistäytymiskeitaana muillekin kuin vain lapsille. Hän pelkää, että leirikeskus joudutaan myydään kaupungin korkokulujen katteeksi, mikäli tahtoa alueen kehittämiseen ei nyt löydy. VIRTANEN SANOO adressin keräämisen olevan hänen Waterloonsa, mikäli keräys ei jostain syystä saakaan kannatusta. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Virtanen pohtii myös eläkkeelle jäämistä jo 14. FL Tapio Virtanen sanoo sopineensa, että nuorten työpaja tulee käynnistämään syksyllä leirikekeskuksen hylättyjen rakennusten purku-urakan. Kunnostettu saunarakennus sentään luvataan pitää kunnossa. Virtanen viittaa siihen, että hän täyttää ensi vuonna 68 vuotta ja joutuu siirtymään eläkkeelle nykyisestä nuorisoja liikuntapalvelupäällikön virastaan viimeistään 3. KUVA: Lassi Puhtimäki. LAUANTAINA 30
Toisin oli tänä vuonna. . –?Hallituksella on ollut 36 kuukautta aikaa tehdä sotea. Samaan kahvipöytään saapuu kristillisten kansanedustaja Peter Östman. Prosessin kannalta on vaikeaa, että isot lainsäädäntökokonaisuudet tulevat tipoittain eduskuntaan. Se saadaan vasta syksyllä. LAUANTAINA 30. –?Niitä pidettiin kiireellisinä. – Siitä 12 vuotta on ollut vuosia, jolloin on yritetty tehdä sotea. Sitä ei voi jättää huomioimatta. Lakipaketit on hyväksytty, ja reppu on tyhjänä. Esimerkiksi asiakasmaksulaki on keskeinen kustannusrakenteen kannalta. Keskustelu on jäänyt ohueksi. . ”Hallituksella on ollut 36 kuukautta aikaa tehdä sotea. Kristillisten puheenjohtaja Sari Essayahin mukaan EU-politiikka on jäänyt soten varjoon. –?Olen päässyt aika hyvin kevään aikana kyselytunneille. Keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi (vas.) lähetti julkisuuteen tiukan kirjeen sosiaalija terveysvaliokunnan työskentelystä. Kesätauon Essayah käyttää tehokkaasti maalaamalla hirsitalonsa. Ei sitä täällä kukaan jarruta. Tällaisenaan malli on pelottava. Kahvitteluseurana entinen perheja peruspalveluministeri, keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula (vas). Satonen muistuttaa, että hän on ollut eduskunnassa 15 vuotta. Entinen perheja peruspalveluministeri, kansanedustaja Juha Rehula (kesk.) huikkaa, että onneksi talon tavat ovat muuttuneet vuosien mittaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) korosti, että monet lait odottavat soten valmistumista. –?Eipä kukaan tivannut kyselytunnilla tapaamiseen perään, vaikka kyse on maailmanluokan uutisesta, hän ihmetteli. Ihan itse hallitus on pakettinsa pilannut. KRISTILLISTEN puheenjohtaja Sari Essayah mainitsee niin ikään varjoon jääneet tiedustelulait. Sotessa Essayahia häiritsee keskustelu, jonka mukaan moni vaatii, että tehkää se sote nyt loppuun. Osa sätti käsittelyä kaoottiseksi. kuvat: Mauri Ratilainen / COM.PIC – Sote-tauti on päässyt leviämään muihinkin kuin vain sosiaalija terveysvaliokuntaan, tuumi kansanedustaja Antti Kurvinen (kesk.). –?Tiedustelulait. Ne pitäisi saada kiireesti eteenpäin. Kurvinen miettii, että ehkä eduskunnan työtapoja pitäisi muuttaa. Valiokunnat voisivat pitää kokoustaan koko päivän ja edustajat ehtisivät valmistautua saliin täysistuntoihin paremmin. Kurvista huolestuttaa, että asioiden käsittelyn puuroutuminen näyttää leviävän muihinkin valiokuntiin kuin vain sosiaalija terveysvaliokuntaan. Soinin mukaan sote-politikointi on vienyt happea eduskunnasta. Ulkoja turvallisuuspolitiikasta ei kysellä mitään. Kyse on isosta uudistuksesta, jossa ovat mukana niin siviilikuin sotilastiedustelu. Hallintovaliokunnassa päästiin jo keväällä hyvään vauhtiin, mutta perustuslakivaliokunnassa ollaan jäämässä soten jalkoihin. Olen kuunnellut valtiovarainvaliokunnassa asiantuntijoiden lausuntoja. ULKOMINISTERI TIMO Soinin (sin.) linnakkeessa alkaa täysi työ, kun parin viikon päästä suurvaltojen johtajat tapaavat Helsingissä. Esimerkkinä hän mainitsee vammaispalveluja asiakasmaksulait. Valiokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) jatkoi, että monet lait odottavat soten valmistumista. Syksyllä on tulossa uusia liitännäislakeja. Yleensä lomille on lähdetty helpottuneena. Eduskunta pinkaisi kesälaitumille sekavissa tunnelmissa. Sotea verrattiin elefanttiin säkissä. Valiokunnalla ei ole ollut suunnitelmaa siitä, miten se asioita käsittelee, ja missä tärkeysjärjestyksessä. Kansanedustaja Arto Satonen (kok.) on ollut eduskunnassa 15 vuotta. Hän lähetti loppuviikosta julkisuuteen tiukan kirjeen, jossa arvosteltiin valiokunnan työtä. –?Joissakin maissa parlamentti toimii niin, että valiokuntien kokouksille on omat viikot ja täysistunnoille omansa. Moni edustaja oli pettynyt siihen, miten muut tärkeät hankkeet jäivät soten jalkoihin. Aika nopeasti ne jäivät paitsioon. Näyttää siltä, että nyt ostetaan elefantti säkissä. Me suuren valiokunnan jäsenet olemme ehkä pysyneet kärryillä, mutta mitenkähän muut. Soteahan joudutaan käsittelemään monessa valiokunnassa. Pulmana on, miten työ saadaan puretuksi. Siinä lyhykäisyydessään eduskunnan viimeinen istuntopäivä ennen kesätaukoa. –?Viidentoista eduskuntavuoteni aikana en ole kokenut yhtä kaoottista valiokuntatyötä. SDP:N Pia Viitanen kuvaa sotea mammuttimaiseksi uudistukseksi, josta pitää keskustella niin kauan kuin on tarpeen. . –?Sote-tauti leviää. –?On päästy eroon hankalista yöistunnoista. Kansanedustaja Antti Kurviselta (kesk.) vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä siihen, onko jotain jäänyt soten varjoon. Ei sitä täällä kukaan jarruta.” PETER ÖSTMAN Kansanedustaja, kd.. KESÄKUUTA 2018 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Anita Simola Mansikoita, kakkukahveja ja armotonta sote-soppaa. Sote kirvoitti rajuihinkin kommentteihin. –?Siitä ajasta 12 vuotta on sellaisia, jolloin on tehty sotea, joten hanke on ollut tapetilla aika kauan. Emme tiedä kokonaiskustannuksia. FL–LM Sote-tauti on tarttuvaa . Eipä ole näistä paljon näkynyt mediassa. –?Maahanmuutto, Emun kehittäminen, tullikiistat EU:n ja Yhdysvaltain välillä sekä EU:n rahoituskehykset, jotka ovat maatalouden kannalta merkittävät. Myös EU-politiikka on jäänyt vähälle. Suurta valiokuntaa johtava Arto Satonen (kok.) kantoi huolta siitä, että monet kansainväliset ja EU:n liittyvät asiat ovat jääneet vähälle huomiolle. . Kevään työtaakka näkyi ja kuului. KANSANEDUSTAJA AILA Paloniemi (kesk.) istui kevään sosiaalija terveysvaliokunnassa. . Paloniemen mukaan valiokunnassa on valtava määrä tekemätöntä työtä. –?Soteen liittyy paljon epäselvyyttä ja tietämättömyyttä kustannuksista. –?Ei se ihan niin mene. Lakivaliokunnan jäsenet ovat kertoneet, että sielläkin käydään kovaa vääntöä. Tätä voisi pohtia meilläkin ja vaikka kokeilla
–?Luulen, että tulevaisuudessa niin sanotun taksinimikkeen lisäksi on paljon muita palveluntuottajia. heinäkuuta, niin sitten myös huolehditaan avoimien rajapintojen syntymisestä ja siitä, että palveluntuottajilla on käytettävissä tieto siitä, mitä kapasiteettia on ja millaisia lippuja sekä lippujärjestelmiä voidaan synnyttää. Berner muistuttaa, että Suomessa on lentoasemia, joiden lennonjohtopalvelut eivät ole ympärivuorokautisia. –?Kun lennonjohtoa ei ole käytössä esimerkiksi öisin, palveluita voitaisiin yhdistää rajat ylittävästi tai tehdä turvaavia palveluita. –?Tätä olemme seuranneet entistä tiukemmalla mielialalla. Toki etälennonjohdon toteuttaminen kysyy luotettavia verkkoyhteyksiä. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi (vas.) lähetti julkisuuteen tiukan kirjeen sosiaalija terveysvaliokunnan työskentelystä. Mitä enemmän meillä on digitalisaatiota, hyviä applikaatioita ja palveluita, niin ihmiset tuntevat toistensa tarpeet ja toisaalta myös palveluntuottajat tunnistavat käyttäjien tarpeita. Sen vaikutuksista on viime päivinä käyty osin huolestunuttakin julkista keskustelua. Ruotsissa Sundsvallin ja Örnsköldsvikin lentoasemien lennonjohto hoidetaan kameroiden ja sensorien avustuksella paikallisen lentoasemapalveluiden tuottajan LFV:n etäkeskuksesta. SUNNUNTAINA, HEINÄKUUN ensimmäisenä päivänä astuu voimaan uusi liikennepalvelulaki, joka vapauttaa taksitoiminnan kilpailulle. LAUANTAINA 30. JOITAKIN VIIKKOJA sitten Lännen Media uutisoi, että suomalaiset palveluntuottajat eivät ole noudattaneet vuodenvaihteessa voimaan astunutta rajapintojen avausvelvoitettaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) korosti, että monet lait odottavat soten valmistumista. Aiemmin kesäkuussa ministeri esitti Keskisuomalaisen haastattelussa, että etälennonjohdon ensikokeilu voisi olla Ruotsin kanssa toteutettava yhteistyö. KUVA Stefan Kalm / Saab. kuvat: Mauri Ratilainen / COM.PIC Mikko Pulliainen Etälennonjohdon käyttöä voitaisiin Suomessa kokeilla esimerkiksi Vaasassa, pohtii liikenneja viestintäministeri Anne Berner (kesk.). –?Jos meillä olisi tiedossa, että yhteistyö toimisi esimerkiksi Ruotsin kanssa, silloin meillä voisi olla tällainen backup olemassa, Berner pohtii. Ja kun laki kokonaisuudessaan tulee voimaan 1. Toivotaan, että Trafi lähtee tässä nyt aidosti huolehtimaan, että markkinat syntyvät. Se, mitä itse toivon on, että meillä olisi enemmän yhdistettyjä kuljetuksia, mikä mahdollistaisi myös että voisimme entistä paremmin vastata myös päästövähennysvaatimuksiin, ja että kapasiteetti olisi mahdollisimman hyvässä käytössä. Se mahdollistaa myös kapasiteetin tehokkaampaa käyttöä ja tehokkaampia palveluita. Berner ei suoraan kommentoi, miten liiketoiminnan muutos voisi vaikuttaa vaikkapa eduskunnan taksinkäyttöön. Valtion arvion mukaan Suomessa on noin 11?000 palveluntuottajaa, joita asia koskee, mutta Liikenneviraston ylläpitämästä NAP-luettelosta löytyi kesäkuun alussa vain noin 5000 toimijan ytunnukset. Ministeri Anne Berner: Hypoteettisesti olemme puhuneet, olisiko Vaasa sopiva, sillä se on lähellä Ruotsia. Ruotsissa etälennonjohto on Saabin teknologiaa. Liikennepalvelulaki velvoittaa taksija bussiyrittäjät sekä muut liikkumispalveluiden tarjoajat avaamaan liikennetietonsa. FL–LM Etälennonjohtokokeilua ehkä Vaasassa. –?Lähinnä olemme ajatelleet, että kun lentoasemat ovat keski-Ruotsissa, hypoteettisesti olemme puhuneet olisiko esimerkiksi Vaasan kenttä sellainen: lähellä rajaa, ja lentoasemalle olisi kuitenkin reittiliikennettä, joten voisimme katsoa aidosti, miten kokeilu vaikuttaa, Berner totesi keskiviikkona Tampereella
KUVA: Tapio Tuomela Sosiaalinen media nuorisotyön haasteena . Niittymäen mukaan nyky. –?Ajauduin nuorisotyön pariin oikeastaan vähän vahingossa. . 12 FORSSAN LEHTI LAUANTAI LAUANTAINA 30. Useamman vuodenkin jälkeen he saattavat muistaa jonkun jutun, jota ei ole siinä tilanteessa edes huomannut ja tajuaa vasta jälkikäteen, kuinka merkityksellinen se hetki on ollut nuorelle. Antti Järvinen Urjala Urjalalainen Marjo Niittymäki on työskennellyt Urjalan sivistyspalvelukeskuksen nuorisoja liikuntaohjaajana vuodesta 2011 alkaen. Nuorisoja liikuntaohjaaja Marjo Niittymäki ei halunnut nuorisotyöntekijäksi, eikä etenkään pieneen kuntaan. Nuorisotilasta löytyy muun muassa biljardipöytä, pingispöytä, televisio, lautapelejä ja keittiö. Niittymäki päätyi alalle, vaikkei koskaan niin uskonutkaan. URJALAN NUORISOTILA Majakka tarjoaa nuorille mahdollisuuden kokoontua ja osallistua erilaisiin aktiviteetteihin. Niittymäki on kuitenkin tyytyväinen, että jäi alalle, sillä työ on kiireistä huolimatta antoisaa. –?Sitten kun lähdin opiskelemaan, niin muistan sanoneeni, ettei minusta tule ikinä nuorisotyöntekijää eikä varsinkaan pieneen kuntaan, yhteisöpedagogiksi kouluttautunut Niittymäki naurahti. Niin kuitenkin kävi. Lukion viimeisellä luokalla aloitin ilta-ohjaajana nuorisotilalla ja siitä jäin silloiseen Urjalan nuorten palveluiden vapaaehtoishommiin, Niittymäki kertoi. KESÄKUUTA 2018 Lauantai Onko mielessäsi haastateltava Lauantai-sivulle. –?Parasta on lapsilta ja nuorilta saatava palaute. > Ota yhteyttä 040 4518 390 tai toimitus@forssanlehti.fi Marjo Niittymäki esitteli Kansainvälisellä nuorten vapaaehtoistyöleirillä tehtyjä maskeja, jotka ovat esillä nuorisotila Majakassa
Siinä, missä körttiläiset ovat muuttaneet asenteita liberaalimmaksi, seksuaalija sukupuolivähemmistöjä puolustavalle kannalle, vanhoillislestadiolaiset ovat pidättäytyneet perinteissä avioliitto-opetuksessa. FORSSAN LEHTI 13 LAUANTAI LAUANTAINA 30. Käytännössä tämä johtaa siihen, että liikkeen sisällä elävän homoseksuaalin on luovuttava omista perhehaaveista ja elettävä selibaatissa. Aiheesta kirjoitetaan esimerkiksi Päivämies-lehdessä, joka on liikkeen pää-äänenkannattaja, mutta homoseksuaalisuuteen liittyvät teemat nousevat esiin myös liikkeen julkaisemassa kertomakirjallisuudessa. Homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan avoimemmin esimerkiksi silloin kun asia tulee lähelle omassa perheessä tai suvussa. –?Suurin haaste on nuorien tavoittaminen. –?Toivon, että Kanuuna pystyy tarjoamaan koulutusta työhön sekä antamaan laajempaa näkökulmaa. –?Tällä hetkellä nuorisotilalla käy paljon 5.-6. Olen itse osallistunut kirkolliskokousedustajana asiasta käytävään keskusteluun. Olemme leiponeet ja askarrelleet siis paljon. Liike aikoo vaikuttaa osaltaan siihen, ettei evankelisluterilaisen kirkon nykyistä avioliittokäsitystä muutettaisi. Vuosikymmenten aikana muutos on ollut selvä. Nyt nuoriso on todella paljon kotona ja kommunikoi viestintävälineiden kautta. Taskila on itsekin kirkolliskokousedustaja ja tuntee kirkon sisällä käytävän avioliittokeskustelun hyvin. Kun tätä tekee yksin, niin on hyvä, että on tukiverkosto takana, Niittymäki sanoi. Niittymäki on havainnut, että yhä useampi nuori kaipaa enemmän ohjattua toimintaa kuin aikaisemmin. Tuemme kirkkoa niin kauan, kun sen sanoma perustuu Raamattuun ja kirkon tunnustus on sellaista, minkä me voimme hyväksyä, Taskila sanoo. Seksuaalivähemmistöt hyväksytään lähimmäisenä, mutta hintana on selibaattiin sitoutuminen. TASKILAN MUKAAN liikkeessä on tilaa myös homoseksuaaleille, mutta parisuhteessa samaa sukupuolta olevan ihmisen ei liikkeen opetuksen mukaan voi elää. FL Kanuuna palvelemaan pieniä kuntia Antti Järvinen Urjala Urjalan sivistyspalvelukeskuksen nuorisoja liikuntaohjaaja Marjo Niittymäki valittiin Länsija Sisä-suomen aluehallintoviraston alueelta pienten kuntien edustajaksi nuorisotoimien kehittämisverkosto Kanuunaan. –?Ennakkokäsitykseni oli, että liikkeen sisällä elävät homoseksuaalit kokevat olonsa sorretuiksi ja ahtaaksi. Hän tietää, että monen kirkollisedustajankin mieli on muuttunut sallivampaan suuntaan. Vaikka liike ei virallista oppiaan muuta, näitä asioita on alettu nostaa keskusteluun entistä vahvemmin. –?Tavoitteena on saada enemmän nuorten näkökulmaa tapahtumista eikä niinkään aikuisten. –?Jumalan sana kuitenkin kieltää tällaisessa suhteessa elämisen, ja tämä on liikkeen kantava opetus, Taskila lisää. Kejonen korostaa myös sitä, että ihmisten valinnat ja päätökset siitä, haluavatko he olla osa liikettä ja mistä asioista he ovat valmiita luopumaan uskonyhteisön vuoksi, ovat hyvin yksilöllisiä ja erittäin perusteellisesti pohdittuja. Kyllä heitä keskuudessamme on, ja ihmisarvo kuuluu heille aivan samalla tavalla kuin muillekin. –?Uhraus ja palkitsevuus voivat kulkea käsi kädessä, hän lisää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että torjumme lähimmäisenä ne, jotka ovat suuntautuneet samaa sukupuolta oleviin ihmisiin. Suviseurat näkyvät myös liikenteessä, sillä Nelostie voi ruuhkautua alueelle saapuvista seuravieraista. Sosiaalinen media on myös hankaloittanut nuorison tavoittamista. Kejonen toteaa, että hänen aineistosta nousi esille sekin, että selibaattiin liittyy myös monenlaisia rankkoja ja ahdistusta synnyttäviä tuntemuksia ja kokemuksia. He haluavat selvästi enemmän ohjattua toimintaa kuin vapaata oleskelua. Minna AkimoVanhoillislestadiolaiset pitävät tiukasti kiinni perinteisestä avioliittokäsityksestä. –?Meille kysymys avioliittokäsityksestä on vakava asia. luokkalaisia. Nuoremmalle sukupolvelle homoseksuaalisuuden hyväksyminen on helpompaa kuin vanhemmille, Kejonen sanoo. Kejonen kertoo, että seksuaalimoraaliin ja seksuaalivähemmistöihin liittyvistä asioista on alettu keskustella aiempaa avoimemmin. TEOLOGIAN TOHTORI ja tutkija Eetu Kejonen Åbo Akademista on tutkinut seksuaalivähemmistöjen asemaa vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä sekä herännäisyydessä eli körttiläisyydessä. Kun luin tutkimustani varten keräämiäni omaelämäkerrallisia kirjoituksia, huomasin, ettei asia ollutkaan niin. –?Minulla on se tuntuma, että liikkeessämme ollaan yksimielisiä siitä, että avioliitto kuuluu miehen ja naisen välille. Kehitys kehittyy liiankin nopeasti. Selibaattiin sitoutuminen ja parisuhdehaaveista luopuminen koetaan myös ristin kantamisena, joka kuuluu vanhoillislestadiolaisen maailmankuvan mukaan osana ihmisen elämään. KUNNASSA ONKIN reagoitu sosiaalisen median haasteisiin pestaamalla kolme nuorta ja palkatonta somereportteria, jotka raportoivat Urjalan tapahtumista Instagram-kuvapalveluun. –?Seksuaalimoraaliin liittyvä opetus tuskin muuttuu, mutta yksilötasolla asenteet vaihtelevat. –?Olisi myös hyvä, että pieniä kuntia kuunneltaisiin enemmän valtakunnallisissa linjauksissa kun kerran kunnat liitettiin verkostoon, Niittymäki toivoi.. Se opillinen kysymys, jota ei ratkota edes sillä, että papeille annettaisiin asiassa omantunnon vapaus. VAIKKA LIIKKEEN sisällä korostetaan lähimmäisten kunnioitusta ja arvostusta, samaa sukupuolta olevien parisuhteita ei hyväksytä. Kanuunan tarkoituksena on kehittää valtakunnallisesti kunnallisia nuorisotoimia. Hän kuitenkin korostaa sitä, että vanhoillislestadiolainen liike ei lähde uhkailujen tielle, päättipä kirkko ajallaan avioliittokysymyksestä mitä tahansa. Niittymäki odottaa verkoston tarjoavan ennen kaikkea tiedonannollista ja konsultoitavaa apua. Muutenkin pyrimme antamaan nuorille mahdollisuuden olla toiminnallisia, Niittymäki selvitti. Viikonvaiheen aikana paikalle odotetaan noin 75 000 kävijää. Me emme kulje tämän asian kanssa silmät ummessa. –?Silloin kun ei ollut sosiaalisen median viestintäkanavia, niin nuoret kokoontuivat enemmän tiettyyn paikkaan. FL-LM ”Seksuaalimoraaliin liittyvä opetus tuskin muuttuu, mutta yksilötasolla asenteet vaihtelevat.” EETU KEJONEN tutkija, teologian tohtori Marjo Niittymäki esitteli Kansainvälisellä nuorten vapaaehtoistyöleirillä tehtyjä maskeja, jotka ovat esillä nuorisotila Majakassa. KESÄKUUTA 2018 ”Selibaatti koetaan ristin kantamisena” Vanhoillislestadiolaiset tekevät parhaansa, ettei kirkko muuta perinteistä avioliittokäsitystään. KUVA: Tapio Tuomela nuorison viestintäkulttuuri on kuitenkin muuttunut vuosien varrella. Mikäli kirkko muuttaa avioliittokäsitystään, vanhoillislestadiolaisille se on vakava pysähtymisen paikka. VANHOILLISLESTADIOLAISTEN suurin vuosittainen tapahtuma Suviseurat on parhaillaan menossa Äänekoskella KeskiSuomessa. Se kertoo muutoksesta ja siitä, että kirkon sisällä käyty avioliittokeskustelu sekä yhteiskunnallisen ilmapiirin muutokset heijastuvat myös lestadiolaiseen liikkeeseen. –?Jos tämä tilanne tulee vastaan, me pysähdymme keskustelemaan siitä, mitä se merkitsee. Kanuuna on kansallinen nuorisotyön kehittämisverkosto, joka on perustettu vuonna 2007. Verkostoon kuului ensin Suomen 28 suurinta kaupunkia, mutta tämän vuoden alusta siitä tuli yksi valtakunnallinen osaamiskeskus, jolloin sen täytyy palvella kaikkia kuntia. Kirkon sisällä ei voi olla kahta oppikäsitystä, Suomen rauhanyhdistyksen (SRK) puheenjohtaja Matti Taskila sanoo. –?Suhtaudumme tähän rauhallisesti, emmekä esitä asian suhteen mitään uhkailuja. Sosiaalinen media ja sen eri kanavat kehittyvät tosi paljon ja yleensä työntekijät ovat myöhässä niiden kanssa, Niittymäki harmitteli. Tuemme kirkkoa siinä, että se pysyisi perinteisessä kannassa eli siinä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, Taskila sanoo. Taskila on kuitenkin realistinen sen suhteen, pidättäytyykö kirkko nykyisessä avioliittokannassaan miten pitkään. Se on ollut aina ongelma
–?Jos se on EU:n budjetin sisällä, niin voidaan sitä kautta tukea esimerkiksi näitä rakenteellisia uudistuksia, mitä euroalueen mailla tarvitaan, Sipilä pohti. Sen mukaan lehti on uutisoinut ahdistelutapauksesta, johon epäilty liittyy. Neljä heistä oli toimittajia ja yksi lehtitalon markkinoinnissa työskennellyt nainen. Tästä suuttuneena epäilty haastoi vuonna 2012 lehden oikeuteen kunnianloukkauksesta, mutta haaste hylättiin. Myös miehen valitus korkeammassa oikeusasteessa kaatui. Ranska haluaa eurobudjetista suhdannetasaajan, koska pelkkä budjettikuri ei Ranskan mukaan riitä antamaan välineitä kriisien hoitamiseen. Suomi on kuitenkin jonkin verran valmis joustamaan asiassa. Saksan tuen se sai hankkeelle viime viikolla. Euroalueen budjetti on erityisesti Ranskan suuri tavoite. Haulikolla varustautunut mies avasi tulen Capital Gazzette -lehtiyhtiön yhteistoimituksen lasioven läpi. – TOIVOTTAVASTI SE on lopulliselta kooltaan riittävän pieni, Sipilä sanoo. . –?Sitouduttiin myöskin valmistelemaan talletussuojan osuus siitä. Ennen euroalueen huippukoEuroalueen budjetti jäi vielä puheen asteelle . KUVA: County Police Department Visa Noronen Bryssel Ranskan ja Saksan ajama yhteinen budjetti euroalueelle ei nytkähtänyt eteenpäin euromaiden huippukokouksessa Brysselissä. Sen juuret ulottuvat vuoteen 1727 saakka. CAPITAL, JOKA on yksi Capital Gazzette -yhtiön julkaisemista lehdistä, ilmestyi perjantaina joukkoampumisesta huolimatta. Euroalueen budjetti voitaisiin mahdollisesti luoda osaksi EUbudjettia nyt neuvoteltavien rahoituskehysten sisällä. CNN:n mukaan epäilty tekijä laukaisi tilaan myös savukranaatteja. CBS:n tietojen mukaan mies oli riidoissa Capital-lehden kanssa. Ranskan hellimä idea ei sytyttänyt EU-johtajia. Poliisi on tunnistanut uhrit. –?Me ei nähdä sille hirveästi tarvetta, sanoi pääministeri Juha Sipilä Brysselissä euromaiden huippukokouksen jälkeen. Brysselin huippukokous eteni monissa muissa eurouudistuksissa. Hyökkäyksen jälkeen poliisivartiointia vahvistettiin Baltimoren ja New Yorkin isoissa toimituksissa. Capital on yksi Yhdysvaltain vanhimmista lehdistä. Oikeuden mukaan lehden jutussa ei ollut virheitä. Sen sijaan maahanmuutossa onnistuttiin tekemään tärkeä päätös. Suomi monen muun euromaan kaltaisesti suhtautuu asiaan varauksellisesti. Samalla edetään myös hallittujen velkajärjestelymenettelyiden luomisessa valtioille. Valtiovarainministerit alkavat nyt valmistella tiekarttaa pankkiunionin loppuunsaattamiseksi. Torstain isku on tuhoisin toimittajia kohtaan tehty hyökkäys Yhdysvaltojen historiassa. LAUANTAINA 30. Leirejä voi tulla myös EU:n ulkopuolelle.. Pääkirjoitussivu oli jätetty tyhjäksi kertomaan lukijoille, että toimitus on sanaton. Capital Gazzette -yhtiön lehdet ovat viime vuosina keskittyneet paikallisuutisiin kahden lähialueen suuren lehden, Washington Postin ja Baltimore Sunin, varjossa. Rahoitusvaikeuksissa olevat euroalueen jäsenmaat voivat saada tietyin edellytyksin rahoitustukea Euroopan vakausmekanismista. KESÄKUUTA 2018 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Reuters Annapolis Viisi ihmistä kuoli ja kaksi loukkaantui ampumisessa uutistoimituksessa Annapolisissa Marylandissa torstaina. Poliisi saapui paikalle hyvin nopeasti ja otti epäillyn kiinni. FL–LM Viisi kuoli iskussa toimitukseen Poliisin julkistama kuva Jarrod Ramosista, jota epäillään viidestä murhasta. HUIPPUKOKOUS PÄÄSI myös sopuun Euroopan vakausmekanismin kehittämisestä. Hänen mukaansa Suomi pitää yhteistä talletussuojaa tärkeänä elementtinä pankkien ja valtioiden kohtalonyhteyden katkaisemiseksi. Poliisi ei ole julkaissut miehen nimeä, mutta amerikkalaismedioiden mukaan hän on Jarrod Ramos, 38-vuotias valkoihoinen mies. Suuntaviivat talletussuojasta on nyt linjattu, Sipilä sanoi
NÄILLÄ LEIREILLÄ EU:hun saapuneet tunnistetaan ja he voivat jättää turvapaikanhakemuksen. • Tukea myönnetään vain, jos tilanne uhkaa koko euroalueen ja sen jäsenmaiden rahoitusvakautta. Libyan rannikkovartiosto sanoi pelastaneensa 14 ihmistä kaatuneesta pakolaislaivasta Tripolin itäpuolella, mutta suurin osa veneeseen nousseista on kateissa. Riojan alueella sijaitseva Haro kerää vuosittain kesäkuun lopussa tuhansia vieraita juhlaan, jonka nimi on La Batalla de Vino eli viinitaistelu. Jos kauppa ei käy, vaatteet lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen tai kierrätykseen. REUTERS. IOM:n johtajapaikka on yleensä ollut amerikkalaisten käsissä. • EVM:n avulla voidaan myöntää rahoitustukea EVM:n jäsenmaille, jotka ovat joutuneet talousvaikeuksiin. EU-maat päättivät kiristää pakolaispolitiikkaansa. KUVA: Stephanie Lecocq / EPA kousta pidetty EU-huippukokous sai aikaan myös isoja päätöksiä Brysselissä. Samoihin aikoihin Libyan rannikkovartiosto pelasti 200 siirtolaista kahdesta muusta merihätään joutuneesta laivasta. FL–LM FAKTA EVM jakaa rahaa • Euroopan vakausmekanismi EVM (European Stability Mechanism, ESM) on euromaiden perustama kansainvälinen rahoituslaitos. Juhlijat kaatoivat ämpäreittäin viiniä toistensa päälle Haron kaupungissa Pohjois-Espanjassa. EU-maiden päätös mereltä pelastettujen leiristä pyrkii tyrehdyttämään ihmissalakuljetusta. Loput ovat taloudellisten syiden perusteella Eurooppaan saapuneita. Erdem paljasti tuolloin Turkin armeijan asetoimituksen Syyriaan. REUTERS USA:n ehdokas hävisi YK-viran äänestyksessä GENEVE . EU-maat päättivät huippukokouksessaan kiristää pakolaispolitiikkaansa. • EVM:n toiminta alkoi 2012. Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz riemuitsi siitä, että päätös mahdollistaa leirien perustamisen myös EU:n ulkopuolelle. REUTERS MYYMÄTTÖMIÄ VAATTEITA 3,5 milj. EU-maihin perustetaan suljettuja keskuksia, joihin mereltä pelastetut siirtolaiset voidaan viedä. Jos hakija on oikeutettu turvapaikkaan tai suojeluun EUalueella, hän saa jäädä EU:hun. Se on enemmän kuin mitä vaadittiin.” ANGELA MERKEL Saksan liittokansleri. Jos hakemusta käsiteltäessä arvioidaan, että mereltä pelastettu pyrkii EU:hun vain taloudellisten syiden takia, hänet palautetaan. Ruotsalainen vaatejätti H&M ilmoittaa omistavansa myymättömiä vaatteita noin 3,5 miljoonan euron edestä. LAUANTAINA 30. Tälläkin kertaa Valkoinen talo ajoi voimakkaasti virkaan omaa ehdokastaan, vaikka Yhdysvallat on presidentti Donald Trumpin kaudella vetäytynyt useista kansainvälisistä yhteistyökuvioista, viimeksi YK:n ihmisoikeusneuvostosta. • Rahoituslaitoksen lainanantokyky on 500 miljardia euroa. ”Se mikä oli tässä ajassa saavutettavissa, se myös saavutettiin. Vastakkaisilla linjoilla maahanmuuttokysymyksissä olleet Unkarin pääministeri Viktor Orbán (vas.) ja Saksan liittokansleri Angela Merkel vaihtoivat tervehdyksiä Brysselissä. Mereltä pelastetut siirtolaiset voidaan viedä suljettuihin keskuksiin myös EU:n ulkopuolelle. Italiaan nyt meren yli saapuvista turvapaikanhakijoista alle kymmenen prosenttia on kansainvälisten sopimusten mukaan arvioituna pakolaisia tai suojelun tarpeessa. Ken Isaacs on herättänyt huomiota tviiteillään ja sosiaalisen median kirjoituksillaan, joissa hän on pilkannut muslimeja. Turkin suurimman oppositiopuolueen CHP.n entinen kansanedustaja Eren Erdem pidätettiin perjantaina. CSU:N HALLITUKSEN jäsen Hans Michelbach kuvasi päätöstä Saksan yleisradioyhtiö ARD:n aamutelevisiossa myönteiseksi viestiksi. Noin sadan ihmisen pelätään hukkuneen Libyan rannikolla. • Rahoitustuen myöntämiselle on asetettu tiukat ehdot. Kokouksen päätös puhuu myös turvapaikkahakemusten käsittelystä ainoastaan EU-maissa olevilla leireillä. Aamuviideltä kokouksen päättyessä kameroiden eteen astunut Merkel kuvasi päätöstä hyväksi sanomaksi. Erdem menetti kansanedustajapaikkansa kesäkuun vaaleissa. ”Tämä on suuri askel kohti parempaa siirtolaispolitiikkaa”, kommentoi Baijerin kristillissosialistien CSU:n varapuheenjohtaja Manfred Weber päätöstä Twitterissä. Baijerilaisten kapina pakolaiskysymyksessä Merkelin puolueryhmän sisällä on uhannut kaataa koko Saksan hallituksen. Järjestön asema muuttui vuonna 2016, kun se liittyi YK:n järjestöperheeseen. FL–LM Vankila uhkaa turkkilaista exkansanedustajaa ISTANBUL. • EVM:n avulla pyritään turvaamaan euroalueen rahoitusvakaus. Tukea saavat tällä hetkellä Kreikka ja Kypros. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Seppo Ylönen HARO. Merkeliä uhmaava baijerilainen sisäministeri Horst Seehofer ei ole vielä kommentoinut päätöstä. REUTERS ÄMPÄREITTÄIN VIINIÄ TOISTEN PÄÄLLE RAQUE MANZANARES Sadan pelätään hukkuneen Libyan lähivesillä TRIPOLI. Salaisessa äänestyksessä valituksi tuli portugalilainen Antonio Vitorino. TOSIN MIKÄÄN EU:n ulkopuolinen maa – kuten Libya, Algeria, Tunisia tai Marokko – ei ole vielä innostunut ottamaan vastaan EU:n leirejä. Osanottajien vaatetus muuttuu purppuranväriseksi viinistä. Vitorino on ollut EU-komisaari ja Portugalin hallituksen ministeri. Mereltä leireille pelastettujen turvapaikanhakijoiden käsittelyssä ei myöskään noudateta Dublinin sopimusta, joka jättäisi turvapaikanhakijan sen maan vastuulle, jossa leiri on. Uutiskanava CNN:n mukaan varastoja yritetään kutistaa alennusmyynneillä. Hakemukset myös käsitellään hakijoiden pysyessä leireillä. Yhdysvaltojen ehdokas Ken Isaacs jäi kolmanneksi kansainvälisen siirtolaisviraston IOM:n johtajavaalissa perjantaina. Hän on joutunut pyytämään anteeksi kirjoituksiaan. Häntä syytetään puhelinkeskustelujen laittomasta julkistamisesta oppositiolehdessä vuonna 2014. Niiden täydelliseen selviämiseen voi mennä jopa vuosia. Tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana arviolta 700 henkeä on hukkunut ylittäessään Välimerta matkalla Eurooppaan ihmissalakuljettajien veneellä. EU-maat tekivät periaatteellisen päätöksen, mutta isoja ratkaisevia yksityiskohtia jäi yöllisessä kompromississa paljon auki
Niiden myötä myös liigan tv-tuotetta on mahdollista kehittää, mikä on meille tärkeä asia. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU LAUANTAINA 30. Tuotantoja henkilökulut ovat sellaiset, ettei meillä ole siihen edellytyksiä. FL MM-KISAT Näin pelataan • Tänään • Ranska-Argentiina klo 17. Neljännesvälierävastustaja Portugali ei lauantaina kuitenkaan voi laskea, että Uruguay olisi vain heidän varassaan. TOIMITUSJOHTAJA TIMO MARJAMAA, ONKO VIDEOTARKASTUSTEN KÄYTTÖÖNOTTO REALISMIA LÄHIVUOSINA VEIKKAUSLIIGASSA. –?MM-otteluissa on muistaakseni 33 tai 36 kameraa jokaisessa ottelussa. Se on kustannuskysymys. –?VAR-järjestelmän kannaltakin stadionin rakenteilla on merkitystä. • Kroatia-Tanskaklo 21. –?Kun ajatellaan suomalaisen liigajalkapallon kehitystyötä, niin onko VAR-järjestelmään panostaminen prioriteetti numero yksi tai ylipäätään järkevää rahankäyttöä. KUVA: Yuri Kochetkov/EPA Milloin videotarkastukset kotimaan liigaan. Jotain syytä huoleen on sisäisen koheesion vuoksi siinäkin, että seurajoukkueissaan arvostetut puolustavat keskikenttämiehet eivät aina ole muistaneet puolustaa. Myös kameroiden laaduissa on eroa, ja MM-kisoissa laitteet ovat luonnollisesti huippuluokkaa. . Torstaina ilmestynyt Urheilulehti kysyi viideltä Veikkausliigan pelaajalta, valmentajalta ja seurajohtajalta, pitäisiko VAR ottaa käyttöön myös kotimaan liigassa. –?Sellainen vaihtoehto toki on, jos esimerkiksi sääntöjä muutettaisiin niin, että VAR-järjestelmästä tulee pakollinen. TV2 klo 20.30. 32-vuotias toppari on sisäistänyt tiiviin puolustamisen seurajoukkueessaan Atletico Madridissa, sillä viime kaudella espanjalaismiehistö piti vastustajan maalitta yhteensä 34 ottelussa. Turnausmuotoisessa pelaamisessa se on tyhjentänyt pattereita. KUVA: Alberto Estevez/EPA Samuel Savolainen MM-turnauksen ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Argentiinan turnaus on osoittanut ainakin yhden asian – sen, että se on äärimmäisen haavoittuvainen. –?Puhuin juuri puolalaisen kollegani kanssa. Argentiina on ollut yllättävissä vaikeuksissa pelinrakentelunsa kanssa, eikä asia helpotu, sillä Ranska osaa ottaa kaiken tyhjän tilan pois vastustajaltaan. MITÄ VAR-JÄRJESTELMÄ MAKSAISI. –?Ei. Tuon tason systeemi on mahdollinen vain isoimmissa jalkapallotapahtumissa, joilla on miljarditulot. • Uruguay-Portugali klo 21. Lehdissä onkin kirjoiteltu pelaajien ottaneen vallan pois valmentaja Jorge Sampaolilta. ONKO MAHDOLLISTA, ETTÄ KANSAINVÄLINEN JALKAPALLOLIITTO FIFA JALKAUTTAISI VAR-JÄRJESTELMÄÄ JÄSENMAIDENSA PÄÄSARJOIHIN JA OSALLISTUISI MYÖS KUSTANNUKSIIN. Barcelonan Suarez ja Paris Saint-Germainin Cavani iskivät viime sarjakaudella yhteensä 53 maalia, eli kaksikko on pelote. Peloton toppari Godin muuraa Uruguayn puolustuksen JALKAPALLO Pysäytä maaliahneet kärkipelaajat Luis Suarez ja Edinson Cavani, niin pysäytät jalkapallon MM-kisoissa Uruguayn. • VAR on ollut aiemmin käytössä muun muassa maanosaliittojen mestaruusturnauksessa Confederations Cupissa viime vuonna. Aika kova jalkauttaminen siinä kuitenkin olisi. TV2 klo 16.30. Uruguayn puolustuksen sydämessä ahertaa johtavassa roolissa Diego Godin. MM-kisojen stadionit ovat miljardihankkeita, joten ne tarjoavat myös mediatyöskentelyyn ihan eri luokan puitteet kuin Veikkausliigan nykyinen stadionkanta. MIKÄ VAR. • Huomenna • Japani-Puola klo 17. Tällaiset tapahtumien käänteet ovat harvoin johtaneet ikimuistoisiin voittoihin. Se maksaa Puolan liigalle noin miljoona euroa vuodessa, vaikka heillä on oma tuotantoyhtiö eli niitä palveluita ei tarvitse ostaa ulkopuolisilta. MM-maaliero 5–0 ei ole sattumaa. MIKÄ ON. Alkulohkopelien jälkeen Uruguay on 16:sta jatkoon yltäneestä joukkueesta ainoa, joka ei päästänyt kolmessa ottelussaan maaliakaan. . Heillä on osassa peleistä VAR-järjestelmä käytössään 10–20 kameralla. TV2 klo 20.30. Argentiina on joutunut pinnistämään kaikkensa jokaisen saamansa pisteen eteen, eikä se ole saanut mitään helpolla. Ei ole lähivuosien asia, Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa sanoo. • Espanja-Venäjä klo 17. Kaikki vastasivat ”kyllä”. • Videotarkastusmenetelmä, jolla tarkistetaan 1) onko maali tehty hyväksytysti, 2) rangaistuspotkuun oikeuttavat rikkeet, 3) kentältä poistot. Vaikka kisat ovat vielä kesken, on jo nyt helppo povata, että VAR on tullut MMkisoihin jäädäkseen. Tältä näyttää MM-kisojen videovalvomo Moskovassa. TV2 klo 16.30. Fifassa on 207 jäHaavoittuvainen Argentiina joutuu Ranskan kitaan Argentiinan valmentaja Jorge Sampaoli on kärsinyt erilaisten lehtitietojen mukaan luottamuspulasta joukkueensa pelaajien kanssa. STT. KESÄKUUTA 2018 Urheilu > Urheilutoimitus puh. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Tapio Neva Videotarkastusmenetelmä VAR (video assistant referee) on ensimmäistä kertaa käytössä Venäjällä pelattavissa jalkapallon MM-kisoissa. Niin yksinkertaista se ei ole. –?Olosuhteet eli uudet stadionit. Ei ole. Argentiina on haastajan asemassa
Suomi valahti Fkarsintalohkon viimeiseksi, mutta kotivoitto ensi maanantaina Helsingissä Islantia vastaan tuo paikan syyskuussa alkavaan jatkokarsintaan. STT Koripallomiehille kirvelevä tappio MM-karsinnan jatkopaikka ratkeaa Islantia vastaan maanantaina. Espoolaisen Hongan kasvatti siirtyi espanjalaiseen huippuseuraan venäläisestä Himki BK:sta. Noiden kisojen mestari Italia juuttui alkulohkoon vuonna 2010. Kannattaa muistaa, että kahden vuoden takaisissa EM-kisoissa ehkä vakuuttavimmin alkulohkossa esiintynyt ja näissäkin kisoissa loistanut Kroatia putosi heti neljännesvälierissä lopulliselle mestarille Portugalille. Tätä ennen Koponen pelasi Italian pääsarjassa Virtus Bolognassa. ALKULOHKON SARJAPISTEET jäävät kuitenkin jatkokarsinnassa voimaan, mikä teki tappiosta erityisen happaman. Koposen tilalla aloittanut Jamar Wilson keräsi kahdeksan pistettä ja kuusi syöttöä.. Tosin myös Tshekiltä puuttui sen paras pelintekijä, NBA:n Washington Wizardsin Tomas Satoransky, joka jättäytyi viime viikolla joukkueesta. En kuitenkaan näe VAR-systeemiä kotimaan liigassa lähivuosien asiana. MARKKANEN JA Suomen hyökkäyspeli kaipasivat kuitenkin kipeästi ykköspelinjohtaja Petteri Koposta, joka oli sivussa sairastumisen takia. Toisaalta juuri tämä mahdollisuus vähentää ajan myötä repimisiä ja paidassa roikkumisia, kun pelaaja tietää, että siitä joutuu helpommin tuomiolle. Tuntui että oltiin vähän jäljessä. Mutta teoria ja käytäntö eivät välttämättä kohtaa. JATKOPELIEN KAAVIOTA on monella taholla moitittu epätasaiseksi. Fyysinen Tshekki vei levypallot 44–37 ja heitti 22 vapaaheittoa Suomen seitsemää vastaan. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU LAUANTAINA 30. Sama saattaa toistua, kun tanskalaiset haastavat sunnuntaina Kroatian. –. Javier Mascheranon kaltaiset käsien levittelijät tulevat kuolemaan sukupuuttoon. KESÄKUUTA 2018 Mestaruuskrapula iski nyt Saksaan KOLUMNI Ami Laaksonen@forssanlehti.fi M ikä yhdistää kuusia viimeisiä jalkapallon MM-kisoja, vuodesta 1998 vuoteen 2018. Tältä näyttää MM-kisojen videovalvomo Moskovassa. senmaata, ja jokaisessa on erikseen pääsarjat miehille ja naisille sekä alemmat ammattilaissarjat päälle. KUVA: Yuri Kochetkov/EPA Milloin videotarkastukset kotimaan liigaan. Hämmästyttävää on, että samojen asiantuntijoiden toimesta Saksaa pidettiin vielä ennen kisoja yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista, vaikka kuulemma näin jälkiviisaana kaikki ennusmerkit jo viittasivat romahdukseen. Maajoukkueen MM-karsintapelistä Tshekkiä vastaan Koponen on kuitenkin poissa sairastumisen takia. Sen varjossa turnauksen erikoisuuksiin kuuluu poikkeuksellisen suuri erikoistilannemaalien määrä. Trendi on varmasti kasvava kaikkialla, missä VAR on ja tulee olemaan käytössä. Toistaiseksi hän ei ole pelannut NBA:ssa. Me yritettiin tänään kaikki mutta ei päästy loppuun asti, Suomen paras pistemies Matti Nuutinen sanoi Yleisradion tv-haastattelussa. Ja jokainen muistaa, miten Saksalle kävi näissä kisoissa. Ahvenanmaalla syntynyt Engman siirtyi Åland Unitedista Ruotsin naisten pääsarjajoukkue Göteborgs FC:hen vuonna 2015. Vuoden 2002 mestari Brasilia eteni vuonna 2006 puolivälierään, mutta putosi siinä Ranskalle. Yksikään maa ei ole alkulohkojen perusteella muita selvempi suosikki. Kyllähän esimerkiksi Englannilla on lohkokakkosena teoriassa huomattavasti parempi mahdollisuus edetä välieriin ja jopa finaalin asti kuin vaikkapa Portugalilla tai Meksikolla. STT Petteri Koponen ei jatka Barcelonassa Petteri Koponen ei jatka Barcelonassa, tiedottaa seura kotisivuillaan. Ensinnäkin se tuo lisää rangaistuspotkuja, kun tuomari voi tarkistaa käsivirheet ja repimiset rangaistusalueella. Veikkaan silti, että mestari löytyy kaksikosta EspanjaKroatia, joka todennäköisesti kohtaa puolivälierässä ensi lauantaina. Maanantaina on pakko voittaa. Koponen varattiin NBA:han vuonna 2007 ensimmäisen varauskierroksen viimeisellä varausvuorolla eli numerolla 30. Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Ilta-Sanomat. –?Tekniikka kehittyy ja hinnat saattavat tulevaisuudessa laskea. Markkasen neljästä ensimmäisestä heitosta kolme torjuttiin, mutta sen jälkeen hän heläytti ensimmäisen korinsa näyttävällä donkilla. VAR PUHUTTAA edelleen, hyvässä ja pahassa. Koposen pelit Barcelonassa päättyivät kesäkuun alussa, minkä jälkeen hän on ollut maajoukkueen mukana. Nuutinen nakutti 24 pistettä, mutta Lauri Markkanen jäi Tshekin puolustuksen puristuksessa 13 pisteeseen heittotarkkuudella 6/15. Kyse on toki puhtaasta sattumasta, eikä käynnissä olevien kisojen mestarille ole tämän perusteella syytä asettaa mitään paineita vuoden 2022 kisojen osalta. KORIPALLO STT Suomen koripallomaajoukkue kärsi kirvelevän 73–77-tappion Tshekille koripalloilun MM-karsinnassa Pardubicessa. Ainakin se, että näitä kisoja seuraavissa kisoissa hallitseva mestari on jäänyt alkulohkoon hämmästyttävän usein. Kyseisen vuoden mestari Espanja ei selvinnyt alkulohkosta eteenpäin vuonna 2014, jolloin mestatuuden voitti Saksa. FL-LM Engmanista tulee ensimmäinen suomalainen Englannin naisten pääsarjassa JALKAPALLO Adelina Engman siirtyy lontoolaisseura Chelseaan, kertoo seura nettisivuillaan. Saksan jumittuminen alkulohkoon on pureksittu oikeiden asiantuntijoiden toimesta sen verran perusteellisesti, että siihen on tässä turha palata. Tilastojen mukaan peräti 46 prosenttia alkulohkojen maaleista tehtiin erikoistilanteista. Koposen sopimuksessa oli optio ensi kaudesta, mutta Barcelona ei käyttänyt sitä. Vuonna 1998 Ranska voitti maailmanmestaruuden, mutta jäi neljän vuoden kuluttua alkulohkoon. Tällä kaudella 23-vuotias suomalaishyökkääjä on viimeistellyt yhdeksässä pelaamassaan ottelussa yhden maalin. Samalla Engmanista tulee ensimmäinen suomalaispelaaja Englannin naisten pääsarjassa
Toto5 voitto-osuus: 51,20. 15.05 (s) MotoGP. Pesukone 8 kg Bosch syv. 2.30 Motocross: MM Mantova. Someron seiväskarnevaalit jatkuvat Someron urheilukentällä. Sunnuntai Pesäpallo. Puh. Toto5 voitto-osuus: 558,30. lähtö, Toto5-2, sh 1600 m: 1) Niemen Cecilia/ Risto Tupamäki 24,6a x (2,8), 2) Riipinen 25,6a (5,62).3) Venli 25,7a (35,73).4) Ruutu-Viesker 26,1a (24,23).poissa: 7. OSTETAAN KUOLINPESÄT 0400 486 615 Jaakkola Käyttämättömiä lämpölaseja esm. Turuntie 1, Forssa. RUUTU+ URHEILU 1 11.00 Superpesis: Imatran Pallo-Veikot–Oulun Lippo Pesis. lähtö, lv 2100 m: 1) Amazing Warrior/Mika Forss 15,8a (21,05), 2) Nelson Avenger 15,9a (36,56).3) Missy Chip 16,6a (81,73).4) Stoneisle Passion 16,6a (13,36).poissa: 5. Mitenkä sitten käykään. Toto (3-7-2): 5,28 2,09-2,52-1,67 28,74. 59 kork. 0466601773. Päivän Duo: 3-1, kerroin: 13,55. Voimalankatu 56, 30420 Forssa Puh. 60 lev. 2018 "KARANNUT MORSIAN" Kuinka luulet käyvän kun appiukko ja sulhanen päättää keskenään häät ja unohtavat ottaa morsiamen mukaan suunnitelmiin. lähtö, Toto4-2, lv 2140 m: 1) Sweet Control/ Esa Holopainen 18,4a (4,04), 2) Opechancanough 18,8a (14,11).3) Laurila's Faramir 19,0a x (7,07).4) Blady Janus 19,2a (36,36).poissa: 4. Puh. 23.30 Pyöräily: Ronde van Vlaanderen – Flanderin ympäriajo. Päivän Duo: 9-7, kerroin: 11,99. Viallinenkin. 59 lev. 15.00 NY Rangers–NY Islanders. 3. terassille. Puh. Toto (4-5-3): 4,82 2,21-2,85-2,60 32,49. Etsimme vuokra-asuntoa kahdelle Humppilasta kesään 2019 asti. Liput 20,Heinäkuun maanantaisin klo 1718,30 PIHAJOOGA 6€/kerta Kyläsepän teatteri Luodesuontie 97, 31600 JOKIONEN www.kylaseppa.com, myynti@kylaseppa.com, 050 542 7275 Jää/pakastin Whirlpool syv. tilava rantamökki: tupakeittiö, 2x mh, sauna, terassi. 8. Varaukset puh. arkisin 10-14. 22.00 (s) KPMG Women's PGA Championship. Toto4 pelivaihto 32 694,40 e, voitto-osuus 96,10 e Pelivaihto 100 961,91 e, yleisöä 730 Rahapelit KENO Päiväarvonta: 5, 9, 10, 15, 16, 18, 27, 29, 35, 36, 38, 40, 45, 48, 52, 53, 57, 60, 64, 66 Kunkkunumero: 64 Ilta-arvonta: 3, 4, 5, 11, 13, 15, 16, 18, 21, 22, 27, 31, 32, 37, 45, 46, 49, 51, 56, 64 Kunkkunumero: 51 Urheiluviikonloppu Lauantai Yleisurheilu. 0400 486 615 Jaakkola Kesähelteiden kuiviksi paahtamia koivuklapeja kotiin kuljetettuna ja kipattuna. Hyvä käyttöauto, sekä kesärenkaat 185 6514 vanteilla 100-jako. 2 x renkaat, vetokoukku. Toto5 voitto-osuus: 298,60. (03) 41 241 toimisto(at)envor.fi Lue lisää www.envor.fi konsertit Seuratoiminta Vapaa-aika Lähellä Jokioisten keskustaa uudehko rivitalo 2h + k + s 56 m2 + terassi 18 m2. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Littlebro Comery/Tommi Kylliäinen 15,3a (2,5), 2) Sultan Journey* 16,2a (18,28).3) Midnight Sun Sel 16,4a (23,33).4) Evergreen Am* 16,5a (20,88).poissa: 8. Raviurheilu PORI Toto5: 1. 800m 2 . Eläkeliittoliitto Forssan yhdistys. Puh. 2 peruutuspaikkaa. 10.30 Ranskan Ympäriajo – Tour de France. Maksu vain pankkikortilla Miljoonamarkkinat Autourheilu F1, MM-SARJA Itävallan gp: 1. 20.00 MM-ralli: Power Stage, Sardinia. 0400480271 klo 14 jälkeen. Toto (11-46): 21,05 4,33-7,96-11,76 148,78. 18.00 Lukko–Pelicans. LAUANTAINA 30. Pääkilpailut alkavat klo 16.30. 7. Louis Blues–Chicago Blackhawks. Sähköt, puucee. 0400-786089/Jouni. Autokatos ja varasto. Ostetaan traktori, pienkuormain, kaivuri yms. EUROSPORT 2 06.00 Pyöräily: Amstel Gold Race, Alankomaat. 7.00 Pyöräily: Fleche Wallonne, Belgia. Vieremäntie 117. Puh. 0400 747325. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m 15 hevosen autolähtö: 1) The Dude/Ville Tonttila 17,7a (11,37), 2) Albino Brave 17,7a (2,34).3) It Is Express Man 17,9a (9,02).4) Enjoy Pepper 18,0a (35,43). lähtö, Toto5-3 DUO-1, lv 1600 m: 1) Titan As/ Jonny Länsimäki 12,9a (5,28), 2) Spes Patriae 12,9a (8,85).3) Spanish Rose* 12,9a (3,11).4) Elegance Sisu 13,3a (13,98).poissa: 1, 8, 9, 10. Puh. 16.05 (s) Moto2. 12.00 Los Angeles Kings–Montreal Canadiens. klo 19. 4x4 mönkijä, takaveto Escort. Tshekki–Bulgaria, Suomi–Islanti. Myydään Ostetaan Luotettava, katsastettu 2018 WW-Passat dies. 6. Rauhallinen, aurinkoinen paikka, Frs 20 min. 2. Pappia tämä harmittaa ja hän säntää perään. KESÄKUUTA 2018 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Ostetaan henkilötai pakettiauto + as.vaunu/auto. NELONEN 16.00 (s) Naisten Superpesis Itä–Länsi. 02.00 Autourheilu: WTCR Vila-Real, Portugali. etuovi.com g96343. Halutaan vuokrata yksiö tai pieni kaksio, parvekkeella. Toto4 voitto-osuus: 8,70. Lehmirannan matkalle 13 16.8. Honda Monkey tai PV Suzuki. Kats. 185. Toto4 voitto-osuus: 24,80. 8.15 Pyöräily: Paris–Roubaix. Puh. Lohkon 3 parasta etenee syyskuussa alkavaan jatkokarsintaan. 20.30 Uruguay– Portugali. Toto (7-9-5): 2,50 1,802,93-3,72 23,40. RUUTU+ URHEILU 8 16.00 Pelicans-viikko: Pelicans–SaiPa. lähtö, sh 2100 m: 1) Fanix/Risto Tupamäki 31,2 (3,32), 2) Veetin Ralli 30,7 (21,86).3) Kosto 32,0 (8,87).4) Varjotuuli 33,4 (4,8).poissa: 6, 7. E-poikien kilpasarjaa Koetus-Hml Paukku Jokioisten pesiskentällä klo 13. 60 kork. lähtö, sh 2140 m: 1) Diktaattori/Karoliina Sinkkilä m1,27,7 (1,15), 2) Jottei m1,28,5 (13,23).3) Erika Kultamaa m1,30,5 (21,57).4) TULOSPÖRSSI Notarik m1,32,7 (55,04). ilmoitetun aikataulun mukaan. Troikka: 110,41. 5. Puh. Jääkaappi syv. C MORE MAX 11.20 (s) Formula GP3: Itävalta: Lauantain kilpailu. 17.00 Ottawa Senators–New Jersey Devils. 57 lev. 18.00 Autourheilu: WTCR Vila-Real, Portugali. Toto4 voitto-osuus: 96,10. 51 kork. 5.15 Pyöräily: Paris–Roubaix. lähtö, Toto5-1, lv 1600 m: 1) Gasoline Gal/ Taneli Säde 13,8a (41,28), 2) Jailbreaker Ses 14,1a (51,98).3) Ago Diva 14,1a (6,62).4) Scream Carambola 14,4a (23,78).poissa: 7. 4. Tark. 21.00 (s) Timanttiliiga, Pariisi. Toto4 voitto-osuus: 74,50. VIASAT GOLF 14.30 (s) HNA Open de France. 050 4323399. Edull vk tai vl. 17.40 (s) Formula 2: Itävalta: Lauantain kilpailu. lähtö, Toto4-1, lv 2140 m: 1) Creation Primero/Juha Utala 16,1a (3,28), 2) Notable* 16,4a (2,99).3) Geremi Boko 16,4a (53,41).4) Solano Sincero 17,3a (20,56). lähtö, Toto5-5, lv 1600 m: 1) Changeman/ Ari Moilanen 14,6a (4,82), 2) Basswood Grove 14,6a (9,9).3) Beat Of Love 14,7a (6,42).4) Expanse's Tornado 14,8a (6,07).poissa: 6. Formula 1: 12.55 (s) Vapaat harjoitukset, Itävalta. ota yhteyttä 040 8272392. vapaat harjoitukset: 1) Hamilton 1.04,579, 2) Bottas –0,176, 3) Vettel –0,236, 4) Ricciardo –0,452, 5) Verstappen –0,546, 6) Räikkönen –0,686, 7) Grosjean –0,850, 8) Magnussen –0,980, 9) Gasly –1,179, 10) Vandoorne –1,351, 11) Sainz –1,420, 12) Leclerc –1,517, 13) Ocon –1,554, 14) Ericsson –1,620, 15) Hülkenberg –1,694, 16) Sergei Sirotkin Venäjä, Williams –1,747, 17) Hartley –1,753, 18) Perez –1,775, 19) Alonso –1,850, 20) Stroll –2,047. Ei 2.-7.7. HERTSUMAREPALE -IMPROILTA Kiikalan Kipinät 2.8. Tied. H. 85. Vika ei este kaupalle. 04.00 Pyöräily: Ronde van Vlaanderen – Flanderin ympäriajo. 2008 webastolla ajet. Toto (1-2-3): 1,93 1,34-2,56-5,05 8,85. 18.30 Motocross: MM-sarja Mantova, Italia. Myydään varastotilaa n. Tule itse esiintymään tai nauttimaan toisten esityksistä. tai 28.7.-4.8. Toto (2-1-12): 3,28 1,98-1,95-8,48 6,84. LAHTI Lounasravit: 1. 6. 4. lähtö, sh 2100 m: 1) Tupla-Siro/Tero Lahtinen 31,1 (1,32), 2) Puhti-Veikko 31,0 (9,91).3) Kipinä Rols 31,1 (13,07).4) Ypäjä Luotsi 31,1 (9,78). TV-URHEILU TV2 15.00 Yleisurheilu: Moukarikarnevaalit, Kaustinen. 3. 5200e. Vuokralle tarj. No, morsian tietysti karkaa. Toto (7-4-1): 1,15 1,031,41-1,54 3,22. Toto (3-9-11): 4,77 1,95-2,30-1,68 41,40. Toto (7-5-3): 4,04 2,18-3,10-4,39 17,63. Marjaja sienimaastot. 15.55 (s) Itävallan aika-ajot. tied. Rivitalo 3h+k+s 79,5m². Toto5 voitto-osuus: 265,70. 22.00 Vaahteraliiga: Seinäjoki Crocodiles–Kuopio Steelers. 23.45 (s) Jalkapallo: Major League Soccer. Toto (1-6-3): 1,32 1,16-1,89-1,71 6,71. 15.00 (s) Ennakkotunnelmat. Huoltokirja. lähtö, lv 2140 m: 1) Downtown Match/Tapio Perttunen 18,3a (4,77), 2) Westcoast Phobos 18,8a (20,73).3) Fullhand Comery 18,9a (5,68).4) MAS Cory 19,3a (5,24).poissa: 5. 01.00 (s) US Senior Open. Myydään Ostetaan Halutaan vuokrata Vuokralle tarjotaan teatterit 8 euroa Ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä NETISSÄ ilmoitus.forssanlehti.fi maksu verkkopankissa TUOMALLA Jaicom Oy, Finlayson, Kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3, Forssa. Katso tori.fi. Esitys viroksi. Puh. 270t. Puh. C MORE SPORT 1 Hollannin aika-ajot: 13.30 (s) Moto3. 19.00 KHL: Dinamo Minsk–Dinamo Moskova.. Omakotitalo Koski Tl keskusta, Tuimalantie. Jalkapallon MM 2018: 16.30 Neljännesvälierä Ranska–Argentiina. 20.00 Pelicans–HIFK. 5 paikkaa. 040-5230105. 02.30 Pyöräily: Liege-Bastogne-Liege, Belgia. Av. Sopii vaikka yrityskäyttöön. VIASAT HOCKEY NHL: 10.00 St. Toto (1-3-5): 41,28 6,56-7,99-3,20 163,75. Pärnun Kylpylämatkalle 23.-29.9. 15.30 (s) Varikkosuora. C MORE GOLF 17.30 (s) PGA Tour Live. 050544 0001. Toto5 voitto-osuus: 76,70. klo 16 Maria Jotunin "MIEHEN KYLKILUU" . MTV3 15.00 (s) Formula 1: Ennakkotunnelmat. Puh. 21.15 (s) Ratsastus: Global Champions Tour Monaco. KYLÄSEPÄN KESÄ 2018 14.7.29.7. Heti vapaa. Troikka: 268,72. 17.05 (s) ATP Tennis Eastbourne, finaali. Toto (8-9-5): 3,32 2,09-3,92-2,71 22,56. kahvitus. vapaat harjoitukset (kierros 4,32 km): 1) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.04,839, 2) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes jäljessä 0,127 sekuntia, 3) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –0,233, 4) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –0,341, 5) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –0,644, 6) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –0,937, 7) Romain Grosjean Ranska, Haas –1,189, 8) Esteban Ocon Ranska, Force India –1,216, 9) Charles Leclerc Ranska, Sauber –1,376, 10) Pierre Gasly Ranska, Toro Rosso –1,555, 2 . 0400-484424. Iso tontti. 20.00 (s) PGA Tour Golf: Quicken Loans National. Pyynikin kesäteatteri 18.7. Jalkapallo LIIGA TPS–IFK Mariehamn 2–0 (0–0) FC Lahti–HJK 2–1 (1–0) Koripallo MM-karsinta Pardubice/Botevgrad: F-lohko: Tshekki–Suomi 77–73 (18–17, 19–19 24–19, 16–18) Suomi: Nuutinen 24/4, Markkanen 13/7, Wilson 8/4/6s Bulgaria–Islanti 88–86 (22–21, 23–22, 20– 25, 23–18) Tshekki 5 4 1 9 Bulgaria 5 2 3 7 Islanti 5 2 3 7 Suomi 5 2 3 7 Seuraavat ottelut: 2.7. Toto (9-1-2): 11,37 2,45-1,87-2,42 10,11. 422 5775, 040-591 1614. 7.30 Pyöräily: Liege-Bastogne-Liege, Belgia. 20.00 (s) PGA Tour. 20.00 Speedway: EM-sarja Gniezno, Puola. 0465203411. Esittely su 1.7. Liput 5,-/18,STANUD-UP -ilta pe 20.7.2018 klo 19 Liput 20,RUNON JA LAULUN ILTA 1.8.2018 klo 19. Mersu 180 C. voimassa 12/18. Liput 5,-/18,Virolainen teatterivierailu la 30.6. 54,5 cm + 155 cm x 17 mm 15 kpl, 54.0 cm x 162 cm x 22 mm 25 kpl, 54.0 cm x 125 cm x 22 mm 15 kpl. lähtö, Toto5-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 1600 m: 1) Freelancer/Olli Koivunen 13,3a (1,93), 2) Maryland Rose 13,5a (17,19).3) Sort Of Sorrow 13,6a (42,24).4) Don Corleon 13,6a (37,36).poissa: 8. 16.00 MM-ralli, Sardinia. 0400-812580. 5. Kaikki vaihtoehdot huomioidaan. 185. 0500 531302. 13.30 Vaahteraliiga: Tampere Saints–Porvoon Butchers. EUROSPORT 7.00 Pyöräily: Ronde van Vlaanderen – Flanderin ympäriajo. 2. Tied. Liput 10,sis. Esitykset arkisin (Ei ma eikä pe) klo 19, la klo 16 ja su klo 14. 041 4950327. Toto (3-1-9): 2,80 1,36-1,68-2,90 5,40. C MORE SPORT 2 15.00 (s) Ravit: Suur-Hollola
Osa 3/10. (U) 11.13 Uusi päivä (S). 01.00 Tuubi. 09.13 Karvinen (7). 23.40–00.35 Yle Live: Alma. Jakso 9/10. 9/20. 12.00– 17.15 YLE TEEMA. Jakso 3/10. 08.59 Galaxi. Eeppiset vulkaaniset voimat puskevat ylös Andien huippuja, mutta etelässä glasiaalinen jää jäytää näitä uusia vuoria. 15.10–15.40 Elossa 24h. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. SUB 09.00 Poikamiesboksi (7). Kausi 27, 6/12. 6/12. Aku vs. Jakso 10/10. 03.55–04.47 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 09.48 Kammokatu (7). 14.00 Tilt Esports (S). Kaustinen. (U) 13.30 Historia: Nadia Comaneci ja diktaattori. Jakso 9/20. Sarja alkaa, osa 1/10. 20.00–00.35 YLE TEEMA. oli vuonna 1996 -3,0 °C Enontekiö Lämpimin 30.6. 15.09 La Señora (12). Studiossa Tomi Tuominen ja Tommi Pärmäkoski. 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 18.45 Bonusperhe (12). 09.05 Mona Vampyyri (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.00 Myytinmurtajat. 11.00 Salatut elämät (7). 09.01 Näin meillä (7). Osa 513. Kausi 3, 8/13. Varikolla Mervi Kallio. 18.25 Aarne Alligaattori. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 10.00 Tiedemakasiini. 16.02 La Señora (12). 17.00 17.00 Kauhukeittiö. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. Kausi 3, 9/13. 09.35–10.00 Kuninkaallinen akatemia (7). 16.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Neljännesvälierä: C-lohkon ykkönen Ranska kohtaa D-lohkon kakkosen Argentiinan neljännesvälierässä. Kausi 1, 2/7. 11.30 Salatut elämät (S). (U) 20.30 Yle Uutiset. 22.10 Savuava ase (16). 17.00– 17.15 Yövaras (7). Pettymyksiä. Kausi 1, 6/10. 20.00 Napakymppi. 15.50–16.45 Prisma: Lemmikkien villi sydän. (U) 11.40 Uusi päivä (S). 20.58 Keno ja Synttärit. Kausi 1, 10/12. 12.30 Täydellinen kesä (S). 17.00 19.00 Napakymppi. 15.00 Yleisurheilukarnevaalit: Moukarikarnevaalit. Siteitä ja suhteita. 19.20 Top Gear. 12.45 Pride-kulkue 2018. Jakso 3/15. 12.15 Palanen: Muistot. 15.05 Pisara. Kausi 1, 6/10. +22 +21 +21 +23 +16 +19 +22 +21 +21 +22 +22 +22 +23 +23 +22 +20 +23 +23 +23 +21 3.7. 18.30 Marren julkkiskampaamo. Osa 512: Suunta muuttuu. +31 +29 +24 +24 +22 +25 +26 +34 +29 +29 +19 +26 +28 +23 +28 +26 +21 +31 +25 +19 Maanantai +22 5 Tiistai +24 5 Keskiviikko +19 4 Torstai +23 2 Perjantai +27 3 Jokioinen eilen klo 15 +11 °C 8 Lämpimintä eilen klo 15 +16,9 °C Emäsalo Sateisinta 28.6. 18.15 Ulosottomiehet. Jakso 4/15. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 12.00–12.40 Vita brevis (S). (U) 12.08 Uusi päivä (S). 11.05 Yle Alueuutiset. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). (U) 12.36 Uusi päivä (S). 21.00 21.00 Amazing Race. legendaaristen pelaajien kertomana. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 12.00 MasterChef Suomi. 20.00 Bumtsibum. Kreikkalainen ravintola Souvlaki, Tikkurila. 14.04 Pilanpäiten. Osa 2671. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Miten jatkaa eteenpäin, kun unelmat kaatuvat. 07.05 Angry Birds Piggy Tales. Kausi 1. Kausi 7, 4/30. 18.00 Lenni Lohikäärme (S). (U) 23.50–00.20 Kesäksi kotiin. Jakso 4. (U) 11.00 Yle Uutiset. 29,3 mm Vesanto Kylmin 30.6. 17.00 19.15 Aateli Race. 11.00 MasterChef Suomi. Kausi 5. 02.00 Illallinen äidille. Kausi 7. 17.25–20.00 YLE FEM. 03.00 Game Night. 03.55 Aurinkorannan tähtöset (S). 01.10 Zoo (16). 13.00 Simpsonit (7). 22.20 Päivän sää. Selostus Tero Kainulainen. +17 +16 +16 +15 +15 +16 +15 +17 +16 +18 +16 +18 +17 +19 +17 +16 +17 +16 +19 +17 2.7. YLE TEEMA & FEM 09.15–12.00 YLE FEM. 09.25 Peter Pan (7). 23.00 ELOKUVA I Love You Phillip Morris (12). 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 09.30–10.00 Poikamiesboksi (7). Kausi 12, 4/10. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (S). 07.00 Angry Birds Piggy Tales. LAUANTAINA 30. 13.30 Simpsonit (7). 08.05 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S). 6/8. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 08.00 LEGO City (S). Osa 515: Ei vain yhden illan juttu. 1/2. 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). Osa 3/12. 08.05–08.50 Puutarhan pelastajat. 22.35 F1 Extra. 10.30 Salatut elämät (7). Kaksi tasoa, yksi tavoite. Osa 516: Totuutta ja tehtävää. 15.15 Exiä rannalla (7). 14.15 La Señora (12). 16.15 Myytinmurtajat. (2015) 18.45 Avara luonto: Villi Patagonia. Kausi 26. One to Eleven -dokumentissa palataan edellisten yhdentoista jalkapallon MM-kisojen hienoimpiin hetkiin mm. (2006) 15.30 Studio. (1997). KESÄKUUTA 2018 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 08.10 Rusty Rivets (S). 22.45 ELOKUVA Wallander: Petos (12). 00.05 Kupla. 22.00 ELOKUVA Priscilla – aavikon kuningatar (S). Tulen vuoret. 15.30 Arktiset vedet. 8.11 Pikku Kakkonen. Kausi 5. 1/6. 13.00 Siskot. Kausi 2, 1/6. 09.15 Äärimmäiset sääilmiöt. 1/3. 8.45 Retki-Roope (S). Pörssihait. Nopeudesta ja voimasta on hyötyä, kun kilpailijat ripustavat kaloja telineille. Kausi 2. (Ruotsi 2013) 00.40 Rikospaikka. 18.15 Stugor. Osa 2673. Harvinainen ämpäri. 09.00 Hauskat kotivideot. Selostus Matti Härkönen. +25 +24 +22 +23 +19 +20 +23 +24 +22 +22 +23 +21 +25 +15 +13 +23 +22 +25 +25 +19 Ateena +28 Alicante +28 Bryssel +26 Kööpenhamina +21 Las Palmas +23 Lontoo +26 Madrid +24 Malaga +26 Mallorca +31 Miami +28 Moskova +21 Nizza +26 Oslo +20 Pariisi +26 Rodos +24 Rooma +30 Tallinna +15 Tokio +30 Tukholma +16 Wien +20 1.7. 10.00 Kohteessa: Synkkä Lontoo. 04.25 BiisiBattle. Kausi 2. Kausi 1, 2/8. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 04.55– 05.50 Bear Grylls – Selviytyjien saari. Pikkupiha ruotuun. 03.05 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 4. 11.30 Veljeni Leirikunkku (7). Varikolla Mervi Kallio. 12.00 Salatut elämät (S). Jakso 102. Tankavaaran kultakylä kätkee pitkän historian ja uskomattomia tarinoita ja ihmiskohtaloita. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.25 Maantieteilijän testamentti: Eurooppa. (U) 13.05 Lofoottien kalamestari. 23.00 Deutschland 83 (16). Osa 2674. 06.45 Hisse Hoksausmaassa (S). 20.30 Simpsonit (7). 07.55 LEGO City (7). Kazan, Venäjä. Kooste päivän otteluista. 01.05 Suomen huutokauppakeisari. 19.39 Sportnytt. 19.38 Ryhmä Pullman (12). Kajaaniin sijoittuvassa lyhytelokuvassa liikutaan tanssin maailmassa ja nähdään myös miten elokuva syntyy. 8.00 Vilkki Ankka (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.15 Viron surkein kuski. Studiossa Tomi Tuominen ja Tommi Pärmäkoski. 10.05 Pohjoisen taivaan alla (S). 14.15 Bear Grylls – Selviytyjien saari. Osa 514: Kipeä tunnustus. 14.05 FIFAn jalkapallon MM-historiaa: One to eleven. 02.05 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 4. Jakso 101. 7.03 Dinojuna (S). Kausi 1, jakso 2/10. Sotshi, Venäjä. 12.00 Simpsonit (7). 02.05 Olipa kerran elämä. Hiihtäjien kesäkilpailu Vuokatissa. 3/10. 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Neljännesvälierä: A-lohkon ykkönen Uruguay kohtaa B-lohkon kakkosen Portugalin neljännesvälierässä. 13.00 ELOKUVA Autot (S). (U) 12.30 RSO Musiikkitalossa. 18.00 Samassa liemessä. Kausi 1, 5/10 Kajaani. Jakso 4/14. 14.00 Kaunis elämä. Osa 2672. 8.34 Mimosa ja Lennu (S). oli vuonna 1972 +31,7 °C Kouvola. +30 +28 +26 +19 +23 +28 +26 +30 +29 +29 +24 +27 +22 +28 +25 +31 +14 +31 +16 +17 2.7. 2/2. 19.49 Anjan matkassa. 21.00 21.00 ELOKUVA Kauhea kankkunen 2 (12). Kausi 11, 6/21. (U) 16.50 Novosti Yle. 19.10 Tulosruutu. Kausi 3, 1/10. 21.00 ELOKUVA Amerikan Psyko 2 (16). 02.55 Tilt Esports (S). 6/8. (U) 14.30 Toisenlaiset frendit. 20.50 Urheiluruutu. Äärimmäisyyksien joki. (U) 10.00 Yle Uutiset. 18.11 Pikku Roy (S). Kausi 1, 11/26. 19.50 Pilanpäiten. Kausi 26. (U) 15.00 Yle Uutiset. (2011) 23.05 Stand Up! – SPESIAALI: Naurupartio (S). 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 19.15 Formula 1 Paalupaikka. 03.00 Myytinmurtajat. Kausi 1, 6/8. 19.45 SuomiAreena – kesän kuumimmat keskustelut. +30 +31 +24 +20 +23 +25 +24 +31 +30 +29 +20 +27 +27 +25 +26 +30 +17 +31 +21 +18 3.7. 7.52 Nelli ja Noora (S). 11.00 Fresh Off the Boat (S). 21.00 21.15 Tarinanmetsästäjät (12). Wanha Waskoolimies, Tankavaara. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 15 15 16 15 15 17 17 17 17 17 6 5 6 6 7 6 +9 12 12 13 13 14 17 17 18 16 17 15 16 18 7 5 10 11 10 1 4 8 7 11 tänään tänään Helsinki +16 Hämeenlinna +15 Joensuu +13 Jyväskylä +14 Kemi +12 Kotka +15 Kuopio +14 Lahti +15 Lappeenranta +14 Maarianhamina +16 Mikkeli +14 Oulu +14 Pori +14 Rovaniemi +11 Salla +10 Savonlinna +13 Seinäjoki +13 Tampere +15 Turku +17 Vaasa +14 1.7. 10.00 Hauskat kotivideot. Jakso 10/20. 09.00 Yle Uutiset. Penninvenytys. 18.10 Urheiluruutu. 20.00 Lambert & Stamp ja The Who. 16.00 Superpesis LIVE: Itä – Länsi, Naiset. 21.00 23.15–00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. Kaksin aina kaunihimpi. 11.30 Simpsonit (7). Kausi 1. 11.00 Uskon ulottuvuuksia. Lounasbreikki Brondassa. 12.30 Simpsonit (7). 17.10–17.51 Vuoroin vieraissa (7). 7.28 Martta puhuu (S). 22.25 Tulosruutu. 09.05–09.55 Avara luonto: Myyttinen Kongo. (U) 18.00 Yle Uutiset. 09.30 Chaplin (S). (U) 10.45 Uusi päivä (S). Pieruperse
06.50 Kultasedät. 12.50 Musiikkikamari. 04.20 Pohjoisen valtatien pelastajat. 21.00 Yle Uutiset. 16.30 Maailman parhaat hupivideot. 12.05 Urheiluradio. 15.50 Veneilysää. 18.00 Sadan tonnin talot. 14.30 Asunnon metsästäjät. 12.55 Australian rajalla. 19.05 ELOKUVA Beethoven’s Treasure Tail (7). 00.25 ELOKUVA Ritarin tarina (12). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.30 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 8.50 Musiikin liepeillä: Äidit ja isät. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Myrskyjen vuosi. 7.02 Sää. 00.30 Tractor Pulling: Haapajärvi. 20.00 Huvila & Huussi. 10.05 Jari Sarasvuo. 11.02 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 10.30 Itäraportti. 21.05 Hengenvaarallisesti lihava. 11.00 Syötävät sävelet: Ethel Smythin äänioikeussalaatti. 01.35 Murhamysteeri: Lapsimissi JonBenet (7). 21.00 ELOKUVA Irene Huss: Tulitanssi (16). 07.40 Eläimellistä kamppailua. 01.00 Rantavahdit (7). 17.10 Urheiluradio. 04.00–05.00 Tangostudio. 6.02 Matti Airaksisen Amerikka. ALFATV 07.00 Koukussa adrenaliiniin. RADIO DEI 8.15 Lintumetsä. 19.00 Dubain lentokenttä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Simpsonit (7). Tarvitseeko luontovalokuva sääntöjä vai vapautta. 23.00 Iltahartaus. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Ride with Norman Reedus. 08.30 Eläinten teho-osasto. 03.30 Asunnon metsästäjät. 9.05 Urheiluradio. 22.00 Temptation Island Suomi 4 (7). 7.00 Kiveen hakatut. 12.10 Kultakuume: John Schnabel. 18.02 Radio Suomen lauantai. 20.00 DJ Mista S. 04.35 Villeimmät videot (12). 10.35 Aristoteleen kantapää: Lyhyt johdatus riimukirjoituksen perusteisiin. 9.10 Sää. 11.00 Yle Uutiset. 21.00 TV7 Jerusalem Uutiset. 11.15 Huutokaupan aarteet. 7.15 Aamuhartaus. 14.00 Rantavahdit (7). 14.40 Unelmien poikamiestyttö. 02.40 Rajasota. 7.25 Aamusoitto. 18.30 Tractor Pulling: Haapajärvi. 10.35 Voittoa asuntokaupoilla. 08.55 FOX Kids: ZhuZhut (S). 19.02 Haapavesi Folk 30 vuotta: Juhlailta. 18.00 Klubi 700. 07.20 FOX Kids: Shimmer ja Shine (S). 21.00 Hai vs. 20.30 Simpsonit (7). 19.02 Urheiluradio. 13.50 Australian rajalla. 16.00 Kreisit kotivideot. 15.05 Maailman hauskimmat kotivideot. 03.00 Konsertti: Wellu Rowaltz Elegiat. 6.02 Sää. 16.00 Maailman parhaat hupivideot. 11.03 Karjula & Tuomola – Kurkunleikkaajat. 21.15 Rikkinäisestä autuaaksi. 21.00 ELOKUVA Wanted (16). 11.20 Rikkaiden deittipalvelu (S). 11.05 Breaking Amish. 00.00 Swim.Bike.Run. 17.00 Asunnon metsästäjät. 17.38 Tahdon morsiuspuvun!. 20.00 Simpsonit (7). 09.00 Tangostudio. 22.00 Myrskyjen vuosi. 15.50 Naisten Itä-Länsi. 05.00–05.59 Sky News. 15.50 Äänitarina. 17.00 Panttilainaamo. Bike.Run. 18.00 Kielletty rakkaus (S). 12.40 Lentoturmatutkinta. 18.55 Radio Suomen lauantai. 19.00 Remonttipiiskuri. 16.10 Rikkaiden deittipalvelu (S). 01.50 Totuus tarun takana. 22.50 Fast n’ Loud. 18.30 Ikuinen planeetta Ikuinen planeetta Ikuinen planeetta. 18.00 The Voice of Finland. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 14.15 Australian rajalla. 16.50 ELOKUVA Crooked Arrows (7). 08.45 Pienten perhe. saalistaja. 12.30 Australian rajalla. 17.00 Family Guy (12). 11.02 Raatihuone. 07.30 Remonttipainajainen. 13.55 Huippumalli haussa. 18.00 Rikkaiden panttilainaamo. 23.50 Klassikkopyörät kuntoon. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 0.00 Yöradio. 20.30 Callio Extreme Run 2018. 03.25 Hinnalla millä hyvänsä (12). 17.40 Ikuisia kertomuksia. 13.02 Klassikkokäräjät. 21.02 Urheiluradio. 22.00 Tangostudio. 10.30 Kirkossa keskustellaan. LIV 09.00 Huvila & Huussi. 12.50 Sisarvaimot (S). 09.55 Remonttikilpailu Teksasissa. 22.00 Poliisit 2017 (S). 19.00 Kämmenellä. 21.12 Kalle Haatanen. 10.25 Lystikkäät eläinveikkoset (S). MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Wallander: Petos (12) MTV3 klo 22.45. 7.59 Hyvää huomenta. Selviytyjä – tarina 90-luvun kouluhammashoidosta. 17.30 Asunnon metsästäjät. 23.30 Poliisit 2017 (S). 15.00 Romuveneet vesille. 16.30 Family Guy (12). 22.20 Tämä muutti kaiken. 13.20 Television tiiliskivet. 15.20 Etnohetki. 09.30 Burgerimies. 10.50 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 21.02 Urheiluradio. 19.00 Moderni perhe (S). 15.30 Family Guy (12). KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 08.15 Sisarvaimot (S). 10.00 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA Red Sands (16). 15.00 Kokkaushaaste. 6.59 Hyvää huomenta. 14.35 Autoveljet. 8.00 Yle Uutiset. 13.05 Puheen Viikko. 10.00 Atomien laulu. 10.30 Merimaili. 00.45 Ensimmäisen asteen murha (12). 15.10 Mimmien tatuointistudio. 17.25 Wheeler Dealers. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 9.00 Yle Uutiset. Aamuhartauden pitää toiminnanjohtaja Riina Nguyen, ortodoksisesta kirkosta Helsingistä. 16.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 17.30 Moderni perhe (7). 23.20 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 11.20 V8 Thundercars: Viron osakilpailu. 12.15 TV Shop. 01.30 Ex on the Beach Ruotsi (7). 02.30 The Walking Dead (16). 22.55 Ina <3 porno (16). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Tuohta tuhosta. 9.00 Yle Uutiset. 5.50 Merisää. 14.02 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 02.30 Callio Extreme Run 2018. 16.30 Jumala puhuu. 20.00 Taitokaari-trap. 14.00 Yle Uutiset. 13.45 Christian World News. 01.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. 15.55 Klassikkopyörät kuntoon. 12.05 Talent Suomi. 2.54 Yöradio. 07.30 Huutokaupan aarteet. 15.02 Ali Show: Noora Dadu. 03.45–06.35 Yön AVA. 22.03 Aalloilla (u). 21.20 Käännöspiiri. 14.30 Häät sulhasen tapaan. 14.02 Muistitko ottaa nauhalle?. 06.20 FOX Kids: Velhokoira Merlin (S). 8.20 Sana ja armo. 19.00 ELOKUVA Rakkaat rikkaat ystävät (12). 01.40 I Love You. 21.00 Konsertti: Wellu Rowaltz Elegiat. 03.50–04.35 Paratiisihotelli Norja (S). 19.00 Toisenlaiset äidit. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.00 Radioteatteri esittää: Mielensäpahoittaja maailmalla, osa 5/10: Berliinin kahvit. 14.40 Australian rajalla. 09.20 Science of Stupid. 03.20 The Walking Dead (16). 13.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 18.05 Hittikärpänen. 15.30 Henkka & Niki vs. 11.30 Yliluonnollista. 12.00 Isännän pöydässä. 19.00 Löytöretki tuntemattomaan. 12.35 Matkalla eläinlääkäriksi. 16.55 Wheeler Dealers. 10.45 Uusi Testamentti avautuu. 13.50 Kuuluttajan vieras: Yle Puheen ohjelmapäällikkö Olli Junes. 2.00 Uskon askeleita (u).. 17.00 Mutsini on mua kuumempi (S). 09.25 TV Shop. 09.00 Passion for Jesus. 11.00 Remppa vai muutto. 14.15 Jon ja Kate +8. 20.07 Sää. 11.25 Musiikkia. 06.45 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 13.25 Australian rajalla. 05.05– 05.56 Kosto on suloinen (12). 17.00 Tiedotteita. 0.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen lauantai. 22.00 YleX Lauantai-ilta. 23.00 Huumebisnes Oy (16). 00.30 Pahan jälkeen (S). 12.08 Ali Show: Martin Paasi. 09.20 Kultakuume. 00.00 Rikkaiden panttilainaamo. 04.10 Villeimmät videot (16). 14.15 Mars Hill Church. 06.55 FOX Kids: Teletapit (S). But I Lied. 16.35 Tahdon morsiuspuvun!. 14.50 Arkisto: Kirjoittaisinko tämän uudelleen. FOX 06.00 Sky News. 09.55 Jukan laulut. 6.15 Aamuhartaus. 01.55 Sisarvaimot (S). 7.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 02.20 Ex on the Beach Ruotsi (7). 09.45 Liian ruma rakkauteen?. 21.00 Tavallinen murhaaja. 01.30 Liv D: Brittien suuret salaisuudet. 13.00 Rantavahdit (7). 00.00 Seksi – perisynti. 8.05 Ali Show: Anna Rimpelä. 10.20 Musiikkia parrasvaloista. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 15.50 Maailman oudoimmat ruoat. 21.00 ELOKUVA Pelastakaa sotamies Ryan (16). 19.00 Arkisto: Ruben Stiller. 17.30 Nasta raamis. 15.00 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 11.30 Eläintarhan pikkupennut. Osa 3: Kahden tulen välissä. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (7). Nuori Amanda saapuu poliisiasemalle ilmoittamaan äitinsä Julian katoamisesta. 12.00 Yle Uutiset. 23.00 Poliisit 2017 (S). 16.10 Urheiluradio. 03.05 Merimaili. 12.05 Radio 1 vastaa. 14.10 Pulmuset (7). 15.45 Häät sulhasen tapaan. 22.05 Urheiluradio. 7.30 Kootut selitykset. 10.03 Gospel Train. YLEX 6.00 YleX Kesäaamu: Viikon Parhaat. JIM 09.00 Myytinräjäyttäjät (7). 16.00 Family Guy (12). 09.35 FOX Kids: Bella and the Bulldogs (S). 11.45 Seinfeld (S). 14.45 Voittoa asuntokaupoilla. 13.50 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 20.00 Eläimellistä kamppailua. 09.45 Science of Stupid. 15.10 Autojen ensiapu. 12.08 Työtäpäivää. 08.10 Kissakuiskaaja. 9.02 Kevyet mullat: Myymäläautot. 15.30 Luontovalokuvan jäljillä. 23.30 Nakudeitit (7). 12.00 Lapsivanhemmat. 20.00 Yle Uutiset. 7.53 Onnen sävel. 16.00 Fillarievankelistat vauhdissa. 15.30 Ylistystä Taivas Studiosta. 20.05 Syömällä terveeksi. 23.00 Arkisto: Veikko Neuvonen. 15.00 Henkka & Niki vs. 6.05 Hartaita säveliä. 05.10– 05.59 Yliluonnollista. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 23.10 Yöklassinen. 09.05 Kalliovuorten eläinlääkäri. 12.30 Moniääninen Eurooppa. 11.40 Remonttikilpailu Teksasissa. 02.05 Suomen Tulli. 13.00 YleX Kesäviikonloppu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 08.25 Kultakuume. 23.20 Väittely maailman alkuperästä. 18.30 Moderni perhe (S). 17.15 Rokkarin kesä. 22.00 Simpsonit (S). 14.30 Rantavahdit (7). 0.00 Sykettä Israelista -kooste. 18.00 Ikuinen planeetta Ikuinen planeetta Ikuinen planeetta. 13.30 Autojen ensiapu. 12.50 KD-Kompassi. 22.30 Poliisit 2017 (S). 18.01 Iltahartaus. 20.00 Pyhän Hengen ilta. 12.50 Kaikki vastaan 1. 17.05 Tahdon morsiuspuvun!. 19.05 Lyhytkasvuinen perheemme. 23.00 Löysät pois! (12). KUTONEN 06.35 Grillit kuumina. 10.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 08.00 Kamera käy. 12.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 6.30 Suomi soi. 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 20.02 Urheiluradio. 21.00 Temptation Island Suomi 4 (7). 19.07 Sekahaku – Tarja Närhi. 12.00 Tiedotteita. 14.20 Autojen ensiapu. 14.22 Radio Suomen lauantai. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.05 Tahdon morsiuspuvun!. 17.15 Viron tie itsenäisyyteen. TV7 08.30 Jumala puhuu. 22.08 Suomirock – Jorma Hietamäki. 22.05 Pyöreä pöytä. 14.35 Pulmuset (7). 20.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 18.00 Swim. 10.10 Science of Stupid. 00.50 Oudot haihyökkäykset (12). 17.30 Viikon teos (u). 3.02 Jokaniemen sävelradio. 21.30 Simpsonit (7). 10.30 Ensitreffit alttarilla USA. 13.00 Suoraa lähetystä Evankeliumijuhlilta. 7.02 Hartaita säveliä. 0.02 Yöradio – tunti 2000-lukua. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.35 Ikkuna maailmaan. 02.00 Taitokaari-trap. 16.20 V8 Thundercars: Viron osakilpailu. 09.15 Jotain lainattua, jotain uutta. 07.30 Kaasujalka. 23.00 ELOKUVA State of Play (12). 19.30 Moderni perhe (S). 18.10 Sisustajat Nate ja Jeremiah. 13.20 Kakkukuningas. 03.45–04.33 Breaking Amish. 20.08 Maailmanpyörä – Maija Salminen. 12.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 12.05 Urheiluradio. 16.02 Siionin kanteleen toivekonsertti. 00.00 Upea lihava elämäni. 17.10 Radio 1 vastaa. 12.30 Lapsivanhemmat. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 16.05 Autojen ensiapu. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 8.05 Kuusi kuvaa kuvataiteilija Satu Kiljusen elämästä. 02.30 Suomurhat (12). 23.00 Tangostudio. 20.00 Mysteerien metsästäjä. 15.25 Pelastusrukous. 12.00 Remppa vai muutto. 01.05 48 tuntia rikoksesta (7). 03.40 Autoveljet. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. 12.05 Australian rajalla. 21.00 Simpsonit (7). 13.00 Oikeudenmukaisuuden historia: Oikeudenmukaisuusfantasia. 04.05–04.31 Huutokaupan aarteet. 18.00 Yle Uutiset. 20.30 Marttyyrien ääni. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.41 Radio Suomen lauantai. 08.55 Seinfeld (S). 7.50 Merisää. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 15.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja: Perkele! Sanoja Suomesta. 18.00 Moderni perhe (7). 10.55 Asunnon metsästäjät. 17.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 15.55 Yle News. 10.05 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 11.45 Autoveljet. 11.00 Ummikot ulkomailla. 15.20 Musiikkia. 12.45 Merisää. 13.05 TV Shop. LAUANTAINA 30. Amerikka. Hartauden musiikki: Apostolit Pietari ja Paavali kesäkuun 29.päivänä, tropari, kunnia ja kontakki. 02.50 Liian ruma rakkauteen?. 7.45 Tarinoita lapsille: Päin Porkkalaa, osa 9/15. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 10.25 Asunnon metsästäjät. 07.55 Matka Berliiniin. 04.20 Petetty. 11.00 Uuden Musiikin Viikko: Katri Norrlin. 01.50 Kultakuume: John Schnabel. 23.00 Yle Uutiset. 13.15 Pyhä Henki tänään. 10.00 Lentävä talo. FRII 07.40 Asunnon metsästäjät. 14.05 Huutokaupan aarteet. TV5 06.40 Sofian enkelit. 10.15 TV Shop. 10.00–11.00 Kuvia ja käännekohtia: Danny. 13.30 Rantavahdit (7). 10.40 Tv Shop. 11.50 Lentoturmatutkinta. 00.00 Atlanta (12). 13.30 Sinkkuillallinen. 00.30 ELOKUVA RoboCop 2 (16). 5.00 Yle Uutiset ja sää. Ei aikaakaan, kun Julian pahoin palanut ruumis löytyy rannalta läheltä perheen huvilaa. 7.03 Onnen sävel. 15.05 Family Guy (7). 08.30 FOX Kids: Casperin kummituskoulu (7). 1.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 11.55 Pomo keittiössä. 00.10 Valheen vangit (S). 12.30 Jerusalem studio. 14.30 Käännöspiiri. 07.45 FOX Kids: Pyjamasankarit (7). 6.25 Aamusoitto. 18.00 Mahtavat laivanrakentajat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 19.00 Uskomattomat synnytystarinat (12). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Simpsonit (S). 16.10 Faunin iltapäivä. 10.10 Iholla USA (S). 8.35 Raamattuavain extra. 19.03 Jippu ja ihmisen ääni (u). 13.30 Tv Shop. 20.00 Mad Cook Show (S). 11.20 Seinfeld (S). 11.00 Yhdistävä 90-luku. 9.05 Muistojen bulevardi. 2.00 Yle Uutiset. 8.05 Onnen sävel. 21.50 Merisää. 13.00 Tehoneliöt haussa. 13.15 Hotellit kuntoon. 14.00 Koko Suomi leipoo. 11.15 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 2.02 Tero Liete – Juhannustoimittajan saunalenkki. 6.56 Päivän mietelause. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.30 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 9.11 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 18.00 Ehtookellot: Sievin kirkon kellot. 23.50 Empire (12). 08.30 Uutiskauha. Amerikka. 18.50 Merisää. 1.02 Klassikkokäräjät. 08.25 Seinfeld (S). 1.00 Toivonlauluja (u). 13.00 TV7 Israel News. 6.03 Radio Suomen Varhaisaamu. Kuvassa: Krister Henriksson (Kurt Wallander) ja Tobias Zilliacus (Erik Wredin). 18.30 River Helsinki. 14.00 Viaton viisikymmenluku: Suuren urheilujuhlan tuntua. 10.35 Science of Stupid. 10.35 Rikkaiden deittipalvelu (S). 23.30 Ghosted (12). 17.00 Ruotsin miljonääriäidit. 23.00 Temptation Island Suomi 4 Extra (7). 18.30 Viimeinen keikka. HERO 09.40 Iholla USA (S). 10.00 Jaksa paremmin. 14.00 Yle Uutiset. 11.40 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 10.00 Huvila & Huussi. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 11.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Asunnon metsästäjät. 09.15 FOX Kids: Kong – Apinoiden kuningas (7). 21.00 Yle Uutiset. 06.25 Tuohta tuhosta. 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 17.30 Panttilainaamo. 17.00 Lyömättömät. 7.00 Yle Uutiset. 03.30 Huumebisnes Oy. Tämä sekoittaa Kurtin tunteet täysin. 03.55 Hotellit kuntoon. 12.02 Yhdessä ylistämään. 02.45 Mahtavat laivanrakentajat. 08.10 FOX Kids: Sunny Day (S). 1.00 Arkisto: Tosi-tv. 03.05 Paratiisihotelli Norja (7). 6.00 Yle Uutiset. 04.40–05.25 Maailman hauskimmat kotivideot. 19.30 Café Raamattu. 10.00 Yle Uutiset. 18.02 Uskon askeleita (u)
KESÄKUUTA 2018 Ajassa Päivö, Päiviö Huomenna: Aaro, Aaron Aurinko nousi Forssassa tänään klo 3.57 ja laskee klo 23.01. Huomenna • Heinämessut Forssan Kutomolla klo 10–16. Musiikkia soittajien nimikirjaim ista Musica Kalevi Aho sai vieraita Berliinistä. –?Kun näin ensin teoksen nimen bagatelli, olin että mitäh. Naurajat ovat maailmankuulu Berliinin filharmoninen puhallinkvintetti, joka valmistautuu esittämään säveltäjä Kalevi Ahon uuden teoksen. Kalevi. LAUANTAI 30. • Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski Heinämessuilla osastolla F5 klo 12–14. KUVAT: Tapio Tuomela Säveltäjä esitteli itse uuden kappaleensa ja sen esittäjät, ennen kuin päästiin musiikin lumoihin.. –?Mietin saksaksi sopivaa sanaa, joka kuvaisi teoksen musiikkia, kertoo huilisti Michael Hasel ja löytää Googlesta sanalle käännöksen: solvaava. • Musica Kalevi Aho-konsertissa esiintyy Berliinin filharmonikkojen puhallinkvintetti Forssan työväentalossa klo 14. Haluamme kuulla kuulijoiden mielipiteen, Hasel kehottaa ystävällisesti. Bagatelli tarkoittaa pientä, kevyttä instrumentaaliteosta. • Tyykiblues Kutomoalueella Forssassa klo 19–24. –?Se on kuin sinfonia, käyrätorvisti Fergus McWilliam kertoo. • Rauhaniemen kesäteatterissa Vihervaaran Anna klo 15. • Perinteinen vanhojen traktoreiden ja työkoneiden tapahtuma Läyliäisissä Mustajoentie 314:ssa klo 10–16. Se sopii paremmin –?Teoksessa on sen lisäksi myös ironiaa, soittajat miettivät. • Breeze Hakkapeliitta-ravintolassa Tammelassa. Elina Salin Forssa Hilpeää naurua kuuluu sivuhuoneesta. –?Ei, tuo se ei varmasti ole! –?Google petti, Hasel nauraa ja etsii uuden käännöksen: koominen. • Keskustan eduskuntaryhmän pj, kansanedustaja Antti Kaikkonen Heinämessuilla osasto F2425 klo 11–11.30 ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila klo 11–15. • Heinämessut Forssan Kutomolla klo 10–17. –?Kirjoita juttu ja kerro, mitä mietit siitä. HUOMENNA yhtyeeltä kuullaan vielä Ahon kaksi puhallinkvintettoa. Tero-Pekka Henell haastatteli muusikkoja esityksen jälkeen. Kvintetti kutsuttiin eilen mökille nauttimaan kauniista järvimaisemasta ja suomalaisesta luonnosta. Aho on tunnettu lähinnä suurten orkesteriteosten säveltäjänä. Liike loppuu kuin kolariin, jonka aiheuttaa sekaan klarinetin muodossa surraava kimalainen. Berliinin filharmonisessa puhallinkvintetissä soittavat vasemmalta lukien Michael Hasel (huilu), Andreas Wittmann (oboe), Fergus McWilliam (käyrätorvi), Marion Reinhard (fagotti) ja Walter Seyfarth (klarinetti). –?Minusta hän käyttää soittimien äärirajoja. FESTIVAALIN AVAUSTEOS, Berliner Bagatelle pohjautuu kvintetin kunkin muusikon nimen musiikillisiin kirjaimiin. Sykkivät takapotkut säestävät kiihkeitä soolokadensseja, jotka kertovat kukin eri tarinan. • Karkkilan työväen näyttämön Kaunis Veera Fagerkullan kesäteatterissa klo 18. Niistä on tehty kullekin soittajalle oma soolokadenssi kappaleeseen. Silloin meidän täytyy organisoida ja löytää oikeat hetket musiikissa, Hasel jatkaa. Toisaalta hän luo paljon erityisiä värejä soittimista ja myös sulattaa niitä yhteen kokonaisuudeksi, miettii fagotisti Marion Reinhard. • Keskustan kansanedustaja Martti Talja Heinämessuilla osasto F24-25 klo 11–13 ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila klo 12–15. • Kuvaelma Lavalla – Unto Mononen Ypäjän Hyrsynkulman lavalla klo 13. Kerron, mitä sana tarkoittaa englanniksi ja soittajat nauravat. • Yllätysbingo Ypäjällä Pertuntie 5 klo 18. Hasel nauraa. • Minkiön maalaistori Kiipuntie 47:ssä klo 10–15. ”Berliiniläinen bagatelli” alkaa Ahon kuvailemalla hitaalla seesteisyydellä, joka katkoutuu äkillisesti musiikillisen liikenteen hyörinään. • Rauhaniemen kesäteatterissa Vihervaaran Anna klo 15. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA LAUANTAINA 30. –?Hienoin osuus teoksissa ovat kadenssit, kun neljä muuta soittaa rytmikuviota taustalla. • Kai Merilä coverbändin kera hotelli Koskenniskan Night club Rosessa Forssassa • Minifest Club Tequila Sunrisessa Forssassa. KESÄKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan tori klo 7-14. Erityisesti kvintetossa nro 2 kuuluu muusikkojen mukaan se, että Aho on orkesterisäveltäjä. • Forssan seudun Perussuomalaisten pj, valtuutettu Pia Kuparinen ja varakansanedustaja Lulu Ranne Heinämessuilla klo 10–14
Hän tekee sen, minkä muutkin ovat tehneet, mutta täysin omalla tavallaan. FL 6 Musica Kalevi Aho jatkuu tänään 30.6. –?Siellä illan rauhallisuudessa ja tyyneydessä kuulin, mikä inspiroi Kalevia säveltämään ensimmäisen puhallinkvinteton viimeisen osan. Kestävän kehityksen koulutuksesta ympäristösuunnittelijaksi (AMK) on valmistunut mm. Ymmärsin. Sairaanhoitajakoulutuksesta sairaanhoitajaksi (AMK) on valmistunut Manu Erkki Antero Mäkinen Forssasta. KUVAT: Tapio Tuomela. KESÄKUUTA 2018 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Kalevi ei käytä kummallisia soittotekniikoita tai epämusiikillisia ääniä. oletko katsellut “bikini-pingis”kanavaa . Lahja Suvi Maria Nuutinen Forssasta. tytöistä bikineissä pelaamassa pingistä. 28:7 VALMISTUNEET HAMK Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut kesäkuun lopulla 174 AMKja YAMK-tutkinnon suorittanutta opiskelijaa. Sir. Puhallinsoittoa maailman huipulta -konsertissa musisoi jälleen Berliinin filharmoninen puhallinkvintetti. –?Kun Sibelius tuli markkinoille, hänellä ei ollut sinänsä mitään uutta tarjottavaa, mutta koko hänen sävelkielensä oli erilainen kuin hänen edeltäjillään. vau, rakastan kaapelia ! 452 Pidä mielessäsi käskyt äläkä vihaa lähimmäistäsi, muista liittoa, jonka Korkein solmi, ja katso toisen ihmisen virheitä ymmärtäväisesti. Maaseutuelinkeinojen koulutuksesta agrologiksi (AMK) ovat valmistuneet Johanna Maria Kaarina Alanko Ypäjältä ja Noora Katariina Heilakka Forssasta. Työväentalon musiikkisalissa klo 14. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA LAUANTAINA 30. Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelmasta rakennusmestariksi (AMK) on valmistunut Ina Niia Eveliina Luukkala Jokioisilta. PÄIVÄN SANA arvaatko mistä minä pidän . Sosionomikoulutuksesta sosionomiksi (AMK) on valmistunut Emmiina Thynell Tammelasta. Anna-Sofia Katariina Koivu Tammelasta. Musiikkia soittajien nimikirjaim ista Berliinin filharmonisessa puhallinkvintetissä soittavat vasemmalta lukien Michael Hasel (huilu), Andreas Wittmann (oboe), Fergus McWilliam (käyrätorvi), Marion Reinhard (fagotti) ja Walter Seyfarth (klarinetti). Luonnonvara-ja ympäristöalalta maatilatalouden koulutuksesta agrologiksi (AMK) on valmistunut mm. McWilliam puolestaan miettii, että Sibeliuksen ja Ahon musiikillisessa kudoksessa on jotain samaa. mistä siinä on kysymys, kertoo klarinetisti Walter Seyfarth
044 0405140 www.matkaviitala.fi, info@matkaviitala.fi RUNSAASTI MATKOJA NETISSÄ, kysy bussireiteistä! Reitit näet netistä ja reittien varrelta myös kyytiin. Huutokauppakeisari, kuvausilta, 40 € 26.8. 18.-19.10. TUURI ostosmatka + Miljoonakirppis, 40 € 24.8. 010 231 7530 Katso kaikki kohteemme netistä www.kodikkaasti.fi ja sovi sinulle sopiva esittelyaika! MYYDÄÄN peruskorjattuja rivitalo-osakkeita Kätöntie 10, Humppila KAKSIOITA SAUNALLA, 60 m 2 YKSIÖITÄ, isolla pesutilalla, 30 m 2 ESITTELY SUNNUNTAINA 1.7. Erillinen autotalli-/varastorakennus, jossa tilava sauna, viihtyisä saunatupa ja terassi. KAIKISTA LASKETTU VÄHINTÄÄN -50% Varaston LOPPUUNMYYNTI! 10 € 20 € 30 € PRISMALLA Lammintie 327, Jokioinen Ark. Upeat maisemat joka suuntaan. 267.000 € Pasi Harju 050 540 04881 ESITTELY MA 2.7. 128.000 € Pasi Harju 050 540 04881 ESITTELY ma 2.7. Puh. TALLINNA KÄSITYÖMATKA, 169 €/hlö 21-27.12 Haapsalu kylpylä, 544 € 21-28.4.2019 HOLLANTI TULPPAANIMATKA 25-27.4.2019 TARTTO MAATALOUSMESSUT Puh. Makedonia, Albania, Kosovo, 1395 €/hlö 10.-15.10. 158.000 € Kaisa Syväjärvi 044 756 8008 Idyllinen koti Puistometsässä palvelujen lähellä Silmäkalliontie 4, Forssa 105 m² Vuosien varrella kivasti remontoitu. 369 €/hlö 21.-24.7. klo 17.45-18.15 Kaisa Syväjärvi 044 756 8008 Pasi Harju 050 400 4881 Mikko Ryyppö, LKV 050 4660 432 Hämeentie 11, 30100 Forssa. 045 843 2030 | info@arjanhoivapalvelut.fi | www.arjanhoivapalvelut.fi OLEMME HEINÄMESSUILLA 30.6. Messuilla myymme tukisukkia ja hoivatarvikkeita. 03 433 5550 Ma-pe 10-17.30, la 10-14 haraldfanny.fi -50% VAIN TÄNÄÄN lauantaina! Ihania kesämekkoja Miesten pukuja -50% Björn Borg pikeepaidat 39€. KESÄKUUTA 2018 24 FORSSAN LEHTI 5.390,C-Force 450 EFI TAKUU 3 VUOTTA TAKUU 3 VUOTTA C-Force 550 EFI EPS 7.390,SAATAVANA 40KM/H JA 60KM/H TRAKTORIMÖNKIJÄT Prismakeskus, ent. 13, Loimaa, p. Helsinki kirppismatka (3 kirppistä), 28 € 1.9. ÖRÖN linnakesaari, sis. Edullinen maalämpö. Hki ”Waltteri Torikka ja Jarkko Ahola” 85 € . 010 231 7530 Kaisa Syväjärvi 044 756 8008 Pasi Harju 050 400 4881 Mikko Ryyppö, LKV 050 4660 432 Hämeentie 11, 30100 Forssa. RUOTSI Uppsala pihateema, alk 455 € 2.-8.9. ja 1.7. Ruska, Muonio-TromssaLevi, 899 €/hlö 3.-10.10. Seilin saari, opas ja ruokailu saaressa, 75 € 14.-20.9. LAUANTAINA 30. 9-20, la 9-18 M almnäs PUUTARHATILA Kukkien KESÄALE ALKAA Viehättävä oma mökkisaari 1.200 m² Pyhäjärvellä Pajuniementie 173, Tammela 48 m² Saaressa 2007 valmistunut lamellihirsimökki. PÄRNU, puutarhaa, siideritila.. Puh. 66,00 €/vuosi 49 50 1. LOFOOTIT, 1045 €/hlö 7.-10.8. Ruska patikkateema Levi, 649 € 22.-23.9. Ahvenanmaa, Sadonkorjuujuhla, 159€ 22.10. 2.8. osasto D28 Tervetuloa tutustumaan ja keskustelemaan kotihoitopalveluista, asiointipalveluista ym. Helsinki, Eduskuntatalo, kirkko, ruoka ym 65 € 17.11. 0400 885 994 Kauppalank. Näppärän venematkan päässä, auton saa jätettyä aivan rantaan. Kiinteistöillä 2011 rakennettu ok-talo sekä autotalli. 10-19, la 10-17, su 11-16 Hämeenlinnan Olivian loppuvarasto. klo 17-17.30 Kaunis omakotitalo Paavolassa Pyölirinki 7, Forssa 132 m²/151 m² Kohteessa kaksi tonttia, jotka rajoittuvat metsään. 16.-18.7. Farkkupuoti, Tapulikuja, Forssa Avoinna ark. Pitkäaikaiset ja tilapäiset hoidot Lue lisää ja tee tilaus www.falck.?/tieturva Edullinen sijaisauto Auton hinaus korjaamolle Auton korjaus paikan päällä Turvaa nyt kesän automatkat norm. RYHMÄT: TILAUSAJOT, MATKAPAKETIT, PYYDÄ TARJOUS KOTIMAA ULKOMAAT (TILAA/NOUDA ESITTEET) 17.-18.7. ruoka ja kahvi 89 € 11.8. PIETARI, puutarhateema, 599 €/hlö 29.7.-4.8. vuosi Tuttu TV:stä Hinausja tiepalvelut Hämeentie 2, Puistolinna FORSSA | P. GEORGIA, UUTUUS! 1299 €/hlö H2. Savonlinna Ooppera, Butterfly, 2 paikkaa. KLO 12-14 Tervetuloa! Tapio Jortikka p
KESÄKUUTA 2018 . – Kansanedustajuus on ainoa tehtävä, johon mandaatti saadaan kansalta. Liikanen oli itse uransa alkuvaiheessa 19 vuotta kansanedustajana. . Liikasen mukaan keskuspankin viesti on mennyt perille poliitikoille ja työmarkkinajärjestöille. LAUANTAINA 30. Suomen Pankin pääjohtajan tehtävästä heinäkuussa eläköityvä Erkki Liikanen haluaa jättää keskuspankkiin perinnökseen kansanedustuslaitoksen kunnioittamisen. Erkki Liikasen perintö: Eduskuntaa pitää kunnioittaa PLUSSA 6-7. . Suomen Pankin pääjohtajana hän on käynyt säännöllisesti kertomassa eduskunnalle ja hallitukselle maan taloudellisesta tilanteesta. . . Jos ei olisi mennyt, niin pitäisi katsoa peiliin. . – Jos emme kykene viestimään heille oikein asioista, olemme hoitaneet hommamme huonosti
Ajantaju katosi vaakunoita tutkiessa. –?Anteeksi, olen vähän hämmentynyt. Tuo on kunnioitettava suoritus. Sitten koitti teini-ikä ja lapsuuden rakas harrastus muuttui noloksi. Mistä oikein olet saanut idean, mies ihmettelee. Siitä lähtien kesälomamatkat tehtiin monen mutkan kautta. Jälkimmäinen kuitenkin kulki uskollisesti muuttolaatikoiden mukana osoitteesta osoitteeseen, kunnes yhtäkkiä löysin sen kesäkuussa 2013. Käsikirjaston kirjan saisi poikkeuksellisesti kahdeksi viikoksi lainaan. Juhlavannäköinen teos sisälsi kaikki Suomessa painovuoteensa mennessä vahvistetut vaakunat ja herätti seitsemänvuotiaan uteliaisuuden. LAUANTAINA 30. KESÄKUUTA 2018 2 FORSSAN LEHTI PLUSSA L ämpöä vajaat 15 astetta, taivas juuri sen harmaa, että sieltä voi tulla jotain tai olla tulematta. IDEA KÄYDÄ kaikissa kunnissa lähti halusta nähdä kaikki vaakunat kuntien rajoilla teiden varsilla. Suomen kunnallisvaakunat, sen selässä luki hopeisilla kirjaimilla. Suomi on pinta-alaltaan laaja, mutta yhteisiä tuttuja saattaa löytyä, vaikka juttelisi tuntemattoman kanssa kaukana kotoa. Ajan vanhan sinisen farmari-Volvon parkkiin Kuhmoisten satamaan ja suuntaan läheisen ravintolan terassille. –?Anteeksi mitä. Sanon tulleeni lasilliselle kuohuvaa, koska halusin kiertää Suomen kaikki kunnat ja olen juuri saapunut viimeiseen. Laina uusittiin tunnollisesti pari kertaa kuussa, ja lopulta kirja vietti kotonamme useamman vuoden. Paikka näyttää suljetulta, mutta terassille myyntikojua rakentava tatuoitu nuorimies vakuuttaa sen olevan auki ja suosittelee lounasta. Välillä tuli karvaita pettymyksiä, kun kaikkia kuntia ei enää ollutkaan olemassa. . . Lapsen oli paha lähteä reissaamaan, mutta onneksi äiti oli hankkeessa mukana. Automatka Suomen halki on nykyisin erilainen kuin 20 vuotta sitten, mutta niin on Suomikin. Maanantaihin mennessä kirjat oli luettu ja karkit syöty. Toimittaja Daniel Wallenius kiersi kaikki lähes 60 vuotta vanhalta kartalta löytyneet Suomen kunnat. Työntekijöiden ystävälliset huomautukset siitä, että kirjasto menisi pian kiinni, sekä äidin kehotukset lähteä kaikuivat kuuroille korville. KESÄLLÄ 1996 meillä oli äitini kanssa tapana hakea perjantaisin kirjastosta kassikaupalla kirjoja ja ostaa valtava säkki irtokarkkeja. . Vartti sulkemisajan jälkeen henkilökunta luovutti. Toistan juhlani syyn. Siinä ajassa opin jokaisen kunnanvaakunan ulkoa. On tyypillinen suomalainen kesäpäivä Kuhmoisissa, Päijänteen rannalla. Yhdellä näistä käynneistä käsiini sattui isohko kirja, jossa oli siniset muovikannet. Se tuntui melkein yhtä pahalta kuin sen kuuleminen, ettei joulupukki ole olemassa. Käydyt kunnat väritettiin karttakirjassa olevaan isoon kuntakarttaan. DANIEL WALLENIUS TEKSTI // ANNE LEPPÄNEN, MARIKA SÄKKINEN GRAFIIKKA // MATTI RÄTY KUVAT Jatkuu seuraavalla aukeamalla. Mies laskee käsissään olevan kakkosnelosen hitaasti tiskille. Pieni, suuri Suomi . Vaakunakirja palautui kirjastoon ja karttakirja hautautui kirjahyllyyn
KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 3 PLUSSA. LAUANTAINA 30
Eikä pidä unohtaa pohjoiskarjalaisessa Rääkkylässä järjestettyä Kihaus folkia, josta alkanut sattumien ketju antoi kipinän kansantanssiin tai Turussa järjestettyjä häitä, jotka päättyivät pulahdukseen Aurajoessa. Ja jos mainitsee käyneensä siellä, saa yleensä vastaansa innostuneen kysymystulvan. LAPSUUSTARINOITA KUULEE paljon. LAUANTAINA 30. Kuva on otettu Alahärmän ja Ylihärmän rajalla Etelä-Pohjanmaalla elokuussa 1996. Se tietää, missä Tuusniemi on, mies kailotti ihan jokaiselle vastaantulijalle samalla, kun kustansi koko loppuillan juomani. Riitti, kun ajoi kotiseudulle yhtä reittiä ja tuli toista takaisin. Kestoltaankin ne ovat voineet olla parista minuutista pariin päivään. Loppuihin oli lähdettävä ihan varta vasten käymään. Sen rajoja määrittelevät vahvasti lapsuudenkodit Pohjanmaan rannikolla, suvun juuret Järviseudulla ja nykyinen kotipaikka Oulu. KUVA: Walleniuksen arkisto Jatkuu edelliseltä aukeamalta Jos pitäisi valita maisema, jossa mieluiten asuisin, se löytyy Rengon entisestä kuntakeskuksesta Hämeenlinnan kupeesta.. Siellä asuu alle 20 ihmistä, eikä siellä ole yhtään autotietä. On se minun veneessänikin istunut lapsena, mies sanoo kolmen minuutin selvittelyn jälkeen. Tämä Suomi on hyvin erilainen kuin ikänsä Turussa tai Lappeenrannassa asuneen Suomi. Silti rantakallioilta löytyy paluupaattia odottava pariskunta, jonka toinen osapuoli alkaa yhtäkkiä kertoa lapsuusvuosistaan Oulussa. Suuri rakkaus jäi kohtaamatta. VIERAILUT KUNNISSA eivät koskaan ole noudattaneet samaa kaavaa. Oli aika aloittaa puhtaalta pöydältä, tällä kertaa vuoden 1960 kartalla, jossa kuntia oli 548. Yleensä tähän vaikuttavat oma, puolison ja suvun asuinhistoria. Matkan varrelle mahtuu niin iltapäivä Ankkapurhan koskella Anjalassa kuin noutokahvin nappaaminen ristijärveläisestä kahvilasta, piilotettujen funkisarkkitehtuurin aarteiden etsimistä ympäri Itä-Suomea ja erikoisia ruokatuttavuuksia, kuten haukiburgeri Hirvensalmella. Tuo alue oli myös helppo saada käytyjen paikkojen listalle. Ei edes runsaan 20 kilometrin päässä Kotkasta sijaitsevassa Haapasaaressa, joka oli vielä 1970-luvulla itsenäinen kunta ja nykyisin Suomen vaarallisimman punkkipaikan maineessa. Näin toimin esimerkiksi Joensuussa, jossa lampsin paikallisen Ukkosmaine-yhtyeen sanoitusten innoittamana Niinivaarantietä paikalliselle ostoskeskukselle. Se muodostuu sen perusteella, missä eniten liikkuu. Enkä kuntaliitosten vuoksi voinut edes enää olla varma, missä oli tullut käydyksi. Se lieneekin ainut kerta, kun tästä kuntahurahduksesta on ollut jotain rahassa mitattavaa hyötyä. Kun Houtskariin vievän lautan aikataulu on saatu selvitetyksi, on ihan pakko kysyä, tunteeko hän entistä opiskelukaveriani, joka tulee samoilta kulmilta. –?Jaa, senhän täytyy olla naapurin Sepon tytär. Karttakirjan löytymisestä Kuhmoisiin viimeiseen etappiin kului viisi vuotta ja yksi päivä. Niiden lisäksi kierros kattoi kymmenen jo ennen tätä lakkautettua ja 12 sen jälkeen syntynyttä kuntaa. Lapsuuden hölmön idean toteuttaminen kiehtoi, mutta minulle ”kaikki kunnat” tarkoitti kaikkia niitä, joiden vaakunoita olin katsellut. Sen edessä laulun kertoja kohtasi suuren rakkauden. Suomalaiset ovat ylpeitä juuristaan ja puhuvat niistä mielellään, vaikka aluksi hieman ujosti. Kun kotipaikan kuitenkin tietää, keskustelukumppanin silmät alkavat loistaa. Varsinkin pienempien paikkakuntien kasvateilla on taipumus kertoa olevansa kotoisin lähikaupungistaan, ”kun et sinä siitä minun kotipaikastani varmasti ole kuullutkaan”. –?Tämä on maailman siistein tyyppi. Sen pienuus käy konkreettisimmin ilmi siitä, miten nopeasti yhteisiä tuttuja ihmisiä tai paikkoja löytyy, vaikka juttelisi tuntemattomalle kaukana kotoa. Kukaan ei tosin vielä ole innostunut niistä yhtä paljon kuin eräässä Jyväskylän juottolassa tapaamani mies. MEILLÄ KAIKILLA on omanlainen kuvamme Suomesta. Joskus paremman tekemisen puutteessa olen vieraillut laulujen sanoista tutuissa paikoissa. Suomi on kuitenkin niin laaja, että suunnikkaani rajat tulivat vastaan jo loppukesästä 2014, ja vuonna 2015 uusia kuntia löytyi enää yhdeksän. Vaikka lääniä riittää, Suomi on tosiasiassa hyvin pieni maa. Sen sijaan löysin paikallisesta Kolumbus-baarista Martin, joka avasi keskustelun pohtimalla kaverinsa hiljattain ostaman Dodgen bensankulutusta. Ensimmäisen kesän aikana kuntia kertyi yli 100, vuoden sisällä jo yli 300. Mies huomasi hyvin noInnokas nuori löytöretkeilijä on päässyt vauhtiin. Minun Suomeni saa piirtämällä karttaan suunnikkaan, jonka kärkipisteet ovat Kristiinankaupunki Pohjanmaalla, Jyväskylä Keski-Suomessa sekä Rovaniemi ja Kolari Lapissa. Hän on kotoisin Ruokolahdelta, Etelä-Karjalasta. TURUN SAARISTOSSA sijaitsevan majatalon keittiössä istuu mies tuijottamassa television aamuohjelmaa. KESÄKUUTA 2018 4 FORSSAN LEHTI PLUSSA Vuosituhannen alun kartan 450 kunnasta värittämättä oli enää nelisenkymmentä. Olen käynyt lukuisia tällaisia keskusteluita. Ja jostain kumman syystä Oulua ja oululaisia ei tunnu pääsevän pakoon missään
Seikkailun tuntu puuttuu. Mitä harvempaan käymättömät kolkat Suomessa ovat käyneet, sitä kunnioittavammin keskustelukumppanit ovat asiaan suhtautuneet. Tunturi-Lappi on häikäisevä, samoin Kolilta yli Pielisen avautuva maisema. Kaksi kilometriä ennen määränpäätä hätkähdin hereille ja tajusin olevani väärällä kaistalla. Hiljenneen kylänraitin läpi ajaessa ei aina edes tajua löytäneensä kuntakeskusta ennen kuin huomaa myöhemmin karttaa katsoessaan todellakin ajaneensa sen läpi. Aiemmin tässä tarinassa tavattu ruokolahtelaismies kertoi kaveristaan, joka halusi kuvata kaikki Suomen kirkot ja oli lähellä saavuttaa tavoitteensa. –?Kahdeksankymmentäluvulla kylissä oli vielä toivoa. –?Kai sinä sitten kirjoitat tästä johonkin, kun kerran olet toimittaja, Martti kysyi. Se selviää vain kiertämällä. Mitä niistä on jäljellä 2030-luvulla, ja kuinka paljon niitä on lisää. Siinä kaikki. Ja Suomen tiet ovat surkeassa kunnossa. Auringonlasku ei ole missään samanlainen kuin kesäiltana Vaasassa, Kökarin rantakalliot Ahvenanmaalla ovat upea paikka patikkaretkelle. Majoitus katsottiin paikan päällä, kun löytyi sopiva. Ei siellä ole mitään ihmeellistä, vain metsäisiä, mäkisiä ja mutkaisia teitä, järviä, vaaroja ja kesäisin niin vehreää, että kauneus saa kyyneleet silmiin. Niissä on kylänraitti, muutama liikerakennus, joista puolet on tyhjillään, ja kirkko. Olin yliarvioinut jaksamiseni ja lähtenyt yötä vasten pujottelemaan Turusta Pohjanmaalle ties kuinka monen mutkan kautta. –?Ei kukaan muu keksi tehdä mitään noin hullua. –?Mistä sinä sen tiesit, kysyin hämmentyneenä. Kuntakiertäjiä on muitakin. Huoltoaseman on korvannut kaupan pihassa oleva kylmäasema, jos kauppa ei ole vielä lopettanut. TAVALLAAN MARTTI oli oikeilla jäljillä, sillä pari vuotta sitten uutisoitiin Ylen pitkäaikaisen toimittajan, Matti Mannilan, kiertäneen kaikki Suomen kunnat käyttäen apunaan vuoden 1984 karttaa. LAUANTAINA 30. Aika pian sen jälkeen se katosi, kommentoi helsinkiläismies Kökarin satamassa Ahvenanmaalla. Persoonalliset taukopaikat ovat jääneet isojen ketjujen jalkoihin. MUUTOKSEN HUOMAISI vielä selvemmin, jos olisin syntynyt kymmenen vuotta aiemmin ja aloittanut kiertelyn jo 1980-luvulla. Silti sanon joka kerta, että kaunein paikka on Kiihtelysvaara Pohjois-Karjalassa. Moni pienempi paikka on nykyisin kovin surullinen. Suomi on niin monella tavalla kaunis, että siihen on lähes mahdoton vastata. Muista poiketen tämä ei ollut kovin paljon minua vanhempi. Meitä on siis muitakin. Alkusysäyksen matkalle antanut kirja löytyi vuosi sitten nettikaupasta ja on nyt myös kotihyllyssä.. Kertaakaan ei ole tullut mieleen jättää matkaa kesken, ennen kuin viimeinenkin kolkka on kierretty. SUURIN OSA Suomen kunnista, varsinkin entisistä, on hyvin samanlaisia paikkoja. TÄMÄN KYSYMYKSEN esittää myös nainen Houtskarin ja Iniön välisellä lauttamatkalla. Kahvija vessatauoille otollisia paikkoja on nykyisin paljon harvemmassa, pikkuteiden varsilla ei välttämättä enää ollenkaan. Yhtäkkiä tajuamme, että hän neuvoo minua juuri sille tienpätkälle, joka toi Kiihtelysvaaralle ykköspaikan. Suomessa on paljon kyliä ja entisiä kuntakeskuksia, joiden viimeinenkin Toivo nousi bussiin hyvissä ajoin ennen vuoron lakkauttamista. Tällä kertaa olennaisinta ei ole käydä joka kunnassa vaan nähdä muutos. Sieltä sai polttoainetta, saattoi pitää vessatauon ja hyvällä tuurilla löysi vitriinin viimeisen nahistuneen sämpylän. Sen jälkeen en ole ajanut väsyneenä. Parinsadan metrin päässä vastaantulevan kuorma-auton kuljettaja oli herättänyt minut räpsyttelemällä pitkiä valoja. Verkosta löytyy myös toinen blogi, jonka ylläpitäjä oli kuvannut kaikkien vuoden 2007 kuntien rajakilvet sekä yli 500 entistä ja nykyistä kunnantaloa. Jos kohteeseen vielä kulkee tie. Se Suomi, jota kiersin viimeiset viisi vuotta, ei ole enää samanlainen kuin se, jota kiersin 1990-luvulla. Kun matkanteko alkoi väsyttää, katsottiin karttakirjasta seuraava taajama. FL-LM Lapsuudessa saatu idea on vihdoin toteutettu. Niiden toimipaikoissa on helppo pysähtyä, koska tietää, mitä sieltä saa ja mihin hintaan. Vastaukseni saa naisen seurassa olevan miehen huudahtamaan, sillä hän on asunut Kiihtelysvaarassa kymmenen vuotta ennen kuin muutti Ouluun, minne muuallekaan. Jos taas pitäisi valita maisema, jossa mieluiten asuisin, se löytyy Rengon entisestä kuntakeskuksesta Hämeenlinnan kupeesta. –?Miten tämä edes on mahdollista, mies kysyy. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 5 PLUSSA peasti, etten ole paikallisia, joten kerroin mikä minut toi iloiseen itään. Se iski tajuntaan eräässä pienessä savolaiskylässä, josta löysin jälleen yhden tyhjän pankkikonttorin. Siksi aion tehdä kierroksen ainakin vielä kerran. Majoituskin varataan etukäteen netissä, ettei vain jää ilman. Voi olla, että sillä matkalla auto hoitaa ajamisen itse ja voin keskittyä entistä enemmän maisemien katseluun. Oli marraskuu 2013 ja mittarissa 248 kuntaa. SUOMEN KIERTÄMINEN antaa kenties parhaimman mahdollisen oppitunnin kotimaasta. Taajamissa oli kauppoja, joissain jopa kouluja. Mies alkaa luetella omia lempipaikkojaan, ja alamme etsiä niitä kartalta. Kuva on Oulun Heinäpäästä kesäkuulta 2018. Kerran matka oli kuitenkin vähällä katketa pyytämättä. Monella heistä on juolahtanut mieleen sama kysymys: –?Mikä on Suomen kaunein paikka. Päällystevaurioista kertovia kylttejä tuli vastaan niin paljon, että ihmettelen, miten ne riittävät. Erään oululaismiehen kotisivuilta käy ilmi, että tämä onnistui kuvaamaan kaikkien kuntien rajakilvet vuonna 2003
• Suurlähettiläs, Suomen edustaja Euroopan unionissa, Bryssel, 1990– 1994. • Harrastukset: musiikki, kirjallisuus, kuvataide, liikunta, mökkeily ja kalastus Saimaalla.. KESÄKUUTA 2018 6 FORSSAN LEHTI PLUSSA K ahvila Regatassa Helsingin Töölössä merenrannalla on maaseutumainen tunnelma. Nuorten miesten syrjäytyminen askarruttaa Liikasta. Iso murros on ollut meneillään myös Liikasen keskuspankkiuralla. Jotenkin ihmiset on pidettävä piirissä mukana niin, että heidät edes tapaa ja saa kosketuksen. –?Suuressa kuvassa Euroopan keskuspankkia voi puolustaa. Liikanen on Suomen Pankin pääjohtajana tuttu näky silloin, kun Suomessa käydään hallitusneuvotteluja tai kehysriihen istuntoja. –?Ekonomistilla, joka ei pysty kansalaisten kanssa kommunikoimaan, ei ole kauheasti merkitystä. Eduskuntaan pitää viedä kansan terveisiä, mutta myös tietoa takaisin kentälle. –?Mitään en tuputa, menen sitten vaikka konserttiin tai luen kirjoja. Punainen kahvilatupa, pihassa nuotio makkaran paistoa varten, lokit kirkuvat. • Valtiovarainministeri 1987–1990. • Koulutukseltaan valtiotieteen maisteri Helsingin yliopistosta. • SDP:n puoluesihteeri 1981–1987. –?Kansanedustajuus on ainoa tehtävä, johon mandaatti saadaan kansalta. Yhtä tärkeää on onnistua viestimään asioita vaikka Polvijärvellä tai ammattioppilaitoksissa. Suomen Pankin pääjohtaja käy silloin kertomassa päättäjille, miten maan talous makaa. Neljättä uraa, jopa EKP:n pääjohtajana, on 68 vuotta täyttävälle Liikaselle soviteltu jo pitkään. LAUANTAINA 30. –?Jos emme kykene viestimään heille asioista oikein, olemme hoitaneet hommamme huonosti. Liikasen työura jakautuu kolmeen jaksoon. Analyysi ymmärretään, mutta Eduskunta pitkän uran arvokas osa . Ensin oli 19 vuotta eduskunnassa. • Euroopan komission jäsen vastuualueenaan talousarvio, henkilöstö ja hallinto, kääntäminen ja komission tietotekniikka, Bryssel, 1995–1999. Erkki Liikasen lenkkireitti kulkee Helsingin Töölössä meren rannalla. Hän oli pitkään Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja ja nälkäpäivän innokas lipaskerääjä ja lahjoittaja. Liikanen tekee töitä viimeiseen työpäiväänsä, 11. Se on syyskuu. Niin on sovittu Assi-puolison kanssa. • Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja 2008–2014. Ennen lokakuun alkua Liikanen ei ota vastaan mitään. LIIKANEN VAKAVOITUU, kun puhe kääntyy eduskuntaan. FL-LM Erkki Liikanen lupaa olla jatkossa käytettävissä, jos mielipiteitä tai tukea tarvitaan. päätöksenteko voi olla vaikeampaa. • Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja ja Euroopan keskuspankin neuvoston jäsen vuodesta 2004 alkaen 11.7.2018 asti. KIRSI TURKKI TEKSTI // KIMMO PENTTINEN KUVAT KUKA Erkki Liikanen • Syntynyt Mikkelissä 19.9.1950. Politiikassa oli iso myllerrys, kun Urho Kekkonen erosi 1981 ja käytiin presidentinvaalit, joissa Mauno Koivisto valittiin presidentiksi. Silloin on EKP:n neuvoston kokous Frankfurtissa. Liikanen valittiin sinne Mikkelin läänin vaalipiiristä Suomen kaikkien aikojen nuorimpana kansanedustajana, 21-vuotiaana. Erkki Liikanen tuntee olonsa kotoisimmaksi eduskunnan kuppilassa. Tätä pohditaan paljon myös keskuspankkien kesken. • Presidentin valitsijamies 1978, 1982, 1988. Se on ollut hänen arvokkain työpaikkansa, ja hänellä on myös syvä kunnioitus eduskuntaa kohtaan. –?Minulla oli etu, kun opin tuntemaan kaikki vanhemmat päättäjät nuorella iällä. Suomen Pankin pääjohtajan ja Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen työpäivät venyvät, ja usein myös viikonloppuisin on kokouksia. –?Jos ihminen on pudonnut pois, mikään kannustus ei auta. . –?Ei minulla ole turhautumisen tunnetta. Vuodesta 2015 alkaen on ollut käynnissä massiivinen rahapoliittinen elvytys. Nuori kansanedustaja tutustui silloin kaikkiin keskeisiin vaikuttajiin, Kalevi Sorsaan, Johannes Virolaiseen, Ahti Karjalaiseen ja Mauno Koivistoon. LIIKANEN ON TOIMINUT aktiivisesti myös vapaaehtoistyössä. Surkea juttu Liikasen mielestä on, että pankkiunioni perustettiin vasta vuonna 2012. Elvytys on onnistunut, mutta ehkä joitakin ajoituskysymyksiä olisi pitänyt tehdä toisin. Näissä maisemissa Erkki Liikanen lenkkeilee Helsingissä ollessaan. heinäkuuta asti. Hän arvostaa ja tukee Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-toimintaa, jossa laitetaan syrjäytyneiden nuorten arjen asiat kuntoon ja tuetaan nuoria sen jälkeen kohti koulutai työelämää. LIIKASEN ERI TEHTÄVÄT ovat sattuneet historian murroskohtiin. • Kunniatohtori: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, 2011 ja Teknillinen korkeakoulu, 2003. Olen joskus ennen pettänyt lupauksiani, mutta nyt pidän sen. Toisen uran hän teki Brysselissä, ensin Suomen suurlähettiläänä, sitten komissaarina, yhteensä 14 vuotta. Luulen, että he tietävät, milloin olen tosissani. • Euroopan komission jäsen vastuualueenaan yritystoiminta ja tietoyhteiskunta, Bryssel, 1999–2004. . Liikanen uskoo, että hänen viestinsä on mennyt perille poliitikoille ja työmarkkinajärjestöille. Liikanen haluaa jättää Suomen Pankkiin perinnökseen kansanedustuslaitoksen kunnioittamisen. Maailma sitten näyttää, mutta kokopäiväistä se ei ole. Silloin ollaan Ranskassa ja pidetään tauko. • SDP:n kansanedustaja 1972–1990. –?Kyllä se siltä näyttää, että jotakin muuta tässä tulee elämässä eteen. Se olisi pitänyt tehdä 1990-luvulla, kun Euroopan talousja rahaliitto solmittiin. Katsotaan nyt tämä kausi loppuun. Kolmas ura keskuspankissa, sekin 14 vuotta pitkä, päättyy heinäkuussa. EKP on päättänyt lopettaa elvytyksen vuodenvaihteessa. Liikunnan lisäksi Liikanen harrastaa monipuolisesti kuvataidetta, kirjallisuutta ja musiikkia sekä kalastusta. Ensin tulee kuitenkin tauko. EKP on torjunut finanssikriisiä ja eurokriisiä lähes koko 2010-luvun. Katsoisin itseenikin päin, jos en onnistuisi kertomaan asioita. Liikanen itse lupaa olla käytettävissä, jos nuorilla on kiinnostusta vastaavasti kuulla hänen mielipiteitään tai saada tukea. Tällä hetkellä hän kuuluu kansainvälisen Punaisen Ristin finanssikomiteaan, joka katsoo, miten avun läpimeno turvataan. Keskuspankki on ostanut ensimmäisen kerran historiassa kaikkien eurovaltioiden joukkolainoja markkinoilta. ”Kun sinne istahtaa, niin tuntuu, että ei olisi pois ollutkaan.” . • Naimisissa Assi Liikasen kanssa, kaksi lasta ja neljä lastenlasta. Liikanen jää eläkkeelle Suomen Pankin pääjohtajan tehtävästä 14 vuotta kestäneen jakson päätteeksi reilun viikon kuluttua. –?Me olemme Assin kanssa sopineet, että pidetään yksi yhteinen kuukausi. Kaikki olivat valmiita puhumaan
Liikasen kalastamista muikuista ja ahvenista nauttii oman perheen lisäksi naapurusto Saimaalla. Liikunnan lisäksi Liikanen harrastaa monipuolisesti kuvataidetta, kirjallisuutta ja musiikkia sekä kalastusta. Jäähileitä kaloja varten hän noutaa Anttolan vapaaajankalastajien jäähilevarastosta heinäkuusta lähtien. Liikanen oli yhdeksänvuotias, kun perhe muutti lähelle kirjastoa. Meillä on kuitenkin avioehtosopimus, että vain yksi taidemuseo päivässä. Kovan viestin voi sanoa myös asiallisesti.” Taidetta, muikkuja ja ahvenia E rkki Liikanen tunnetaan Suomen Pankin pääjohtajan työnsä lisäksi suurena taiteen ystävänä ja Saimaalla kalastajana. Pihalla on perkausallas ja juokseva vesi. –?Se on puolen päivän työ, arvioi ranskalainen vävy kalalla käyvän Liikasen päivän ohjelmaa. Hän myös itse opastaa mielellään pankin taidekierroksilla. Lähikirjaston annin hän luki läpi nopeasti. Liikanen on tuonut Suomen Pankin laajat taidekokoelmat kaiken kansan nähtäville avaamalla säännöllisesti pankin ovet taiteesta kiinnostuneille. Kirjallisuuteen Liikanen pääsi käsiksi lapsuudenkodissaan, kun isän sivutoimi oli Otavan kirja-asiamies ja kirjoja oli aina kotona. Musiikkia, huilun soittoa ja laulua hän on harrastanut itse. Saimaan saaresta Liikaset keräävät myös marjat ja sienet. Kulttuuri eri muodoissaan on ollut Liikaselle tärkeää jo nuoruudesta asti. Kohtuuttoman kova kielen käyttö kertoo vain puhujasta. –?Kuvataiteet ovat osa meidän elämäämme, vaikka minulla ei ole lahjoja lainkaan. Liikanen hoitaa Saimaan saaressa kalat alusta loppuun. KESÄKUUTA 2018 FORSSAN LEHTI 7 PLUSSA Erkki Liikasen lenkkireitti kulkee Helsingin Töölössä meren rannalla. Jos hän haluaa enemmän, niin sitten saa mennä yksin, Liikanen naureskelee. Siellä eletään luonnosta. Kuvataiteet Liikasen elämään toi Assipuoliso, joka maalaa edelleen itse ja osallistuu näyttelyihin. –?Se on paikka, jossa nukun parhaiten.. Kaksi heistä on tarttunut koukkuun, vanhin ja nuorin lapsenlapsi, 18ja 4-vuotiaat pojat. Nykyisin hän käy säännöllisesti konserteissa. LAUANTAINA 30. Kalastajan välineet ovat lähes ammattilaisen luokkaa. OMILLE LAPSENLAPSILLEEN Liikanen on halunnut siirtää kalastamisen taidon. ”Politiikassa vaivaa kielen käytön kovuus. Pääjohtaja kertoo usein Facebookissa hyvistä kalasaaliistaan ja tarjoaa kalaa lähistöllä olijoille. Aamulla Liikanen irrottaa kalat verkoista, perkaa ne, paistaa saaliin ja tuo syötäväksi ruokapöytään
digilehden Digilehti 6 viikkoa 13 €. klo 10-17 ja su 1.7. KESÄKUUTA 2018 8 FORSSAN LEHTI PLUSSA MESSUTARJOUS www.forssanlehti.fi SAATAVANA VAIN MESSUILTA la 30.6. LAUANTAINA 30. klo 10-16 Pas poiketen hyödyntämään huipputarjouksemme osastoltamme D1 Forssan Lehti 6 viikkoa 25 € sis