Kultelassa ollaan valmiita tarjoamaan ainakin yhtä loistokas elämys kuin Letkulla. Lauantai-iltana Bagdadissa kuultiin kaksi äänekästä räjähdystä. – Meillä on positiivisessa mielessä pientä näyttämisen halua, puheenjohtaja Katja Grönholm kertoo. KUVA: Lassi Puhtimäki Kunnon tytöt yllättivät kotiturnauksessa • Ari Lyytisen luotsaama Koijärven Kunnon D-tyttöjoukkue ilahdutti voittamalla sarjansa seuran perinteisessä junioriturnauksessa Forssassa. Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto ovat työmarkkinakierroksella avainasemassa, sillä niiden sopimat palkankorotukset antavat suuntaa myös muille neuvotteluille. Ratkaisun piirissä on 93. AJASSA 30 Kultelan kyläyhdistys sytyttää loppiaisajelulle suuntaavien iloksi ulkotulia pellolle, kyläläiset valaisevat raittia omien tonttiensa mitalta. Lisäksi kiky-tunnit poistuvat. Härkätien varren kylät kilvoittelevat pilke silmäkulmassa, missä loimottavat loppiaisen upeimmat tulet. 000 työntekijää. . 2020 • N:o 3 SUNNUNTAI 14 URHEILU 24 UUTISET 2 UUTISET 8 Tavallista leudompi talvi on suuri haaste viljelijälle Syysmuutto myöhästyi, lähimuuttajat jäävät aloilleen Forssan seudun tulevaisuus voi olla valoisa – Lue missä ovat vahvuutemme Kultela tahtoo loistaa Letkun lailla . Poliisin mukaan Yhdysvaltojen lähetystön lähelle ammuttiin raketti. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. ULKOMAAN UUTISET 20. 23 joukkueen turnausta jatketaan vielä tänään Feeniksissä ja Tölöllä. Sopimus korottaa alan palkkoja 3,3 prosenttia kahden vuoden aikana. Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus aloittivat neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta elokuun lopulla. Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ehti tehdä liitoille kaksi sovintoesitystä. UUTISET 11 Iran uhkasi Yhdysvaltoja kostotoimilla • ”Kuolema Amerikalle” huudot kaikuivat Irakin pääkaupungissa Bagdadissa lauantaina järjestetyssä surukulkueessa, jossa kymmenet tuhannet ihmiset muistivat Yhdysvaltojen ilmaiskussa kuollutta iranilaiskenraalia Qassim Suleimania. 1. Iranin kansalliskaartin komentaja Gholamali Abuhamzeh sanoi Iranin rankaisevan amerikkalaisia ”missä tahansa he ovat tavoitettavissa”. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI SUNNUNTAI 5. URHEILU 22 FPS paransi, mutta Kiekko-Espoo oli silti vielä parempi Teknologiateollisuudelle uusi työehtosopimus • Työntekijöitä edustava Teollisuusliitto sekä työnantajien Teknologiateollisuus ovat hyväksyneet uuden teknologiateollisuuden työehtosopimuksen
SKENAARIOITA lopputalvelle on kolme. Talviajan olosuhteet ovat ratkaisevia ennen kaikkea syysviljasadolle. Mikäli talvi saapuu, viljelijä toivoo lunta vasta pikkupakkasten jälkeen. Rinnemailla ongelmia ei pitäisi olla, Koivula jatkaa. Joko talvi ei tule ollenkaan, tulee pakkasta ilman lunta tai lunta ja pakkasta. Ratkaisevaa on varsinaisen talven ja kevättalven sää, maanviljelijä Kalle Korvenoja Koijärveltä toteaa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Kalle Korvenoja tarkastelee hymyssä suin hybridirukiin kasvustoja. Koivula kertoo, että vuorottelu nostaa syysviljojen juuria ylöspäin ja aiheuttaa talvitappioita. –?Toistaiseksi ei ole mitään hätää. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. . –?Routa on merkittävä maan. Näillä lohkoilla kasvusto jää laikukkaaksi ja epätasaiseksi. Pahin tilanne on, jos pelto on kuppimainen, ja vettä pääsee keräytymään. Viime päivien pikkupakkaset ovat kuivattaneet peltoja, mutta osa pelloista kärsii yhä vedenpaljoudesta. KUVA: Tapio Tuomela Talveton talvi lisähaaste peltomaille . Talvettomuus olisi maan rakenteen kannalta huono asia. > Toimitus puh. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Sateisuuden ohella haastavuutta lisää lämpötilan vaihtelu nollan molemmin puolin. Korvenojan pelloilla syysrukiit itivät tasaisesti ja tuuhettuivat hyvin. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET SUNNUNTAINA 5. Toistaiseksi vahinkoa ovat aiheuttaneet rankat sateet. Jaakko Kyrö Lounais-Häme –?Osa syysviljoista on joutunut uimareissulle, toteaa Vesa Koivula, ProAgria Etelä-Suomen kasvintuotannon erityisasiantuntija. TAMMIKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. Lausahdus kuvaa hyvin maanviljelijän loppuvuotta 2019. Kaikkialla tilanne ei ole yhtä hyvä veden seisoessa pelloilla. Jatkuvat sateet koettelevat peltojen vesitaloutta. Syksyn kylvöt onnistuivat ja kaikki on toistaiseksi erinomaisesti. –?Erot johtuvat pellon kunnosta ja pinnanmuodoista
Mikäli routaa ei saada, maa liettyy, kuivuu hitaammin ja tätä kautta peltojen muokkaaminen hankaloituu, Koivula kertoo. Talvien lyhentyminen näkyy Jaakkolan arjessa muutoinkin kuin joulupäivän puunistustuksessa. STT Palokuolemien määrä pysyi viime vuonna alustavien tietojen mukaan edelleen ennätyksellisen alhaisena, tiedottaa Pelastusopisto. Lautakunta totesi, että hintavarauma oli riittävästi esillä sivuilla ja lopullinen hinta ilmeni ennen lopullista varausta. Muita olivat esimerkiksi sähkölaitteen vikaantuminen tai palon sytyttäminen tahallaan. Tämän hetken tieto on, että tulipaloissa kuoli 49 ihmistä, mikä tarkoittaa yhdeksää palokuolemaa miljoonaa asukasta kohti. Hakutuloksessa hinta oli 2. Skenaario pakkasista ilman lunta haastaisi syysviljat. Matkanjärjestäjä TUI Finlandin mukaan kuluttajan saaman hotellilistauksen yllä mainitaan: ”Hintaan saattaa tulla muutoksia varausprosessin aikana. 640 euroon. Muutoin korkeampi hinta ei sido kuluttajaa. STT Matkan hintaa voi nostaa kesken nettivarauksen, kunhan myyjä ilmoittaa siitä selkeästi, linjaa Kuluttajariitalautakunta. –?Märkyys voi toki olla ongelma, ja varsinkin isojuuriset perennat ovat voineet kärsiä. Ennätys rikottiin edellisen kerran vuonna 2018, jolloin kirjattiin tilastohistorian tuolloin alhaisin lukema, 51 palokuolemaa. KUVA: Tapio Tuomela Palokuolemien määrä rikkoi taas ennätyksen Viime vuonna tulipaloissa kuoli Pelastusopiston mukaan 49 ihmistä. Lopullinen hinta vahvistuu vasta varauksen loppuvaiheessa, kun saat varausnumeron.” Sama huomautus seuraa TUI Finlandin mukaan mukana koko varausprosessin ajan. Viljelijä voi varmistaa peltojensa säänkestävyyttä muokkausvalintojen lisäksi tehokkaalla ojituksella. Jos varaaja ei tyhjennä välimuistia verkkovierailujen välillä, voivat selaimen välimuistissa olevat tiedot, kuten hintatiedot, olla vanhentuneita, TUI Finland perusteli. –?Ihanne olisi, että saisimme ensin pientä pakkasta ja sen jälkeen riittävästi lunta. Savuke oli edelleen yleisin syy tulipalojen syttymiseen. > Anna uutisvinkki puh. Varaumaa ei tosin ilmoitettu yhtä näkyvästi kuin matkan hintaa, mutta lautakunta kuitenkin katsoi, että varauma oli ollut riittävästi esillä, jotta kuluttaja oli voinut ottaa sen huomioon. Viime päivien pikkupakkaset ovat kuivattaneet peltoja, mutta osa pelloista kärsii yhä vedenpaljoudesta. –?Kasvit ovat nyt lepotilassa, joten istuttaminen onnistuu, Jaakkola sanoo. Lounais-Hämeessä kylvettiin syysviljoja tavanomaista vähemmän viime syksyn olosuhteiden vuoksi. Varaajan nettiselain tallettaa verkkosivuilta ladattuja tiedostoja koneen muistiin tai kovalevylle. Alustavat tiedot ovat pelastuslaitoksen toimenpiderekisteristä, ja ne perustuvat palontutkintatietoihin. Kun sama nettisivu ladataan uudestaan, selain voi lukea sivun ja sen sisältämät kuvat suoraan omasta välimuististaan, eikä sen tarvitse hakea niitä verkon yli palvelimelta. Yleisellä tasolla vuolaat syyssateet ovat ympäristölle haitallisia. Istutuskuopan kaivaminen oli sekin helppoa, koska maassa ei ole routaa. TAMMIKUUTA 2020 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Talventulon viivästymisestä ei Jaakkolan mukaan koidu haittaa puutarhakasveille. Aiemmin kylvettävää ruista säät suosivat mutta rukiin heikko hinta vähensi kylvöhaluja. –?Viherrakentamista jatketaan nykyään jouluun saakka. VILJELYMAAN HYVÄ RAKENNE ja toimiva vesitalous ovat korostuneet kuivuuden ja pitkien sadejaksojen vuorotellessa. Joka tapauksessa on selvää, että hinnan muuttumiselle pitää olla asianmukainen peruste ja siitä on riittävän näkyvästi kerrottava, toteaa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg tiedotteessa Jos matkanjärjestäjä ei kerro sivuillaan asiasta selkeästi, muuttunut korkeampi hinta ei sido kuluttajaa. TUI Finland perusteli hinnanmuutoksia muun muassa sillä, että ensin ilmoitettu hinta saattoi olla vanhentunut. Jos lumi tulee sulaan maahan, tarkoittaa se syysviljojen lumihomeriskiä lämpimän pintamaan vuoksi. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET SUNNUNTAINA 5. Viime vuoden uhreista 15 oli naisia ja kaikista kuolemantapauksista 42 tapaturmaisia. Määrät tarkistetaan poliisin rekisteristä helmikuussa. Lumi on hyvä suoja kylmyyttä vastaan, Jaakkola kertoo. –?Parhaat lähtökohdat kuluvan talven osalta on kyntömuokatuilla mailla, missä veden läpäisevyys on parempi, Koivula sanoo. Kovat pakkaset purisivat varsinkin syysvehniin, syysruis sietää pakkasia paremmin. KUVA: Tapio Tuomela parantaja, ja saa aikaan peltomaan murustumista. Matkailija vaati 210 euron erotusta palautettavaksi, mutta lautakunta päätti, ettei rahoja tarvitse palauttaa. – ASIASSA EI KÄYNYT ilmi, miksi hinta oli muuttunut juuri varausprosessin aikana. Syksyn kylvöt onnistuivat ja kaikki on toistaiseksi erinomaisesti. Tuuli Oikarinen Valmismatkan hinta voi nousta kesken nettivarauksen, mutta siitä pitää ilmoittaa selkeästi, linjaa Kuluttajariitalautakunta. Ongelmia voi vähentää kohopenkkien avulla, jolloin vesi ei seiso paikoillaan. FL Pihapuun istutusta joulupäivänä Jaakko Kyrö Forssa Puutarhakeskus Jaakkolan kauppias Matti Jaakkola istutti joulupäivänä pihalleen japaninpihlajan. PLUSASTEISTA ei niistäkään ole haittaa, ellei lämpötila kohoa pitemmäksi aikaa keväisiin lukemiin. Matkan hintaan 210 euroa lisää kesken varauksen Kuluttajariitalautakunta: Matkanjärjestäjän pitää kertoa hinnanmuutoksesta selkeästi. –?Parasta olisi, että saataisiin lunta ennen kovia pakkasia. Rankat syyssateet vähensivät puolestaan syysvehnän kylvöalaa. Pitkä lämmin jakso voi herättää kasvit liian aikaisin, ja kylmä jakso aiheuttaisi vahinkoja uudelle kasvulle. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Kalle Korvenoja tarkastelee hymyssä suin hybridirukiin kasvustoja. Lautakunta ratkaisi tapauksen, jossa matkailija oli varannut pakettimatkan Kreikan Rodokselle elokuuksi 2018. 430 euroa, mutta kun hän eteni pidemmälle varauksessa, hinta nousi 2. –?Ravinnehuuhtouma kasvaa ja ravinteet päätyvät lopulta vesistöihin, Koivula huomauttaa. Matkailija vaati 210 euron erotusta palautettavaksi, mutta lautakunta päätti, ettei rahoja tarvitse palauttaa.
Vertailun vuoksi: kaukaisella 1970-luvulla jopa yli tuhat suomalaista kuoli vuosittain liikenteessä. On terästäydyttävä seutumme sekä kehittämistyössä että edunvalvonnassa. SOTE ratkaisu toteutuessaan tulee juuri teidän aloittamaanne mallia toteuttamaan koko maassa”. Suomi on myös sitoutunut Euroopan unionin liikenneturvallisuuden nollas kenaarioon eli nollaan liikennekuolemaan vuoteen 2050 mennessä. Perusinfraan tulevasta 300 milj.€:n korjausrahoituksesta seutumme on saatava osuutemme. Puhdistamon lietteellä voidaan lannoittaa vuosittain noin 300 hehtaaria. KHS ilmoitti jokin aika sitten tyräleikkausten loppumisesta sairaalassa. Kuntaliitospuheilla sitä ei rakenneta. 40 VUODEN TAKAA Forssan puhdistamon lietteellä kysyntää FORSSAN LEHTI 5.1.1980 Forssan jätevedenpuhdistamolta tuleva liete käytetään nyt kokonaisuudessaan lannoitteeksi. Tavoitteeksi on määritelty kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määrän puolittaminen vuoteen 2020 mennessä vuoden 2010 tasosta. Arvio perustuu Tilastokeskuksen ennakkotietoihin tammi-marraskuulta ja Liikenneturvan keräämiin lehtitietoihin joulukuulta. Lopuksi ehdotan valtakunnantason Valkuaisosaamiskeskuksen perustamista seudulle LUKEN tutkimustoiminnan ja Borealin kasvinjalostuksen yhteyteen. vierailun viesti oli: ”Forssan mallilla on ensimmäisenä pistetty yhteen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon toiminnot saavuttaen siten erittäin hyviä tuloksia. Valkuaisrehun omavaraisuudessa meillä on erittäin paljon kirittävää. Aiemmin puhdistamolle kertyvästä lietteestä jouduttiin ajamaan kaatopaikalle noin puolet. Tämän tosiasian pitäisi herättää meidät päättäjät. Miten Forssan seutu uuteen nousuun?. TVH:n työmaalla ammuttiin jäätynyttä maata niin suurilla panoksilla, että suurjännitelinja vaurioitui kaksi kertaa ja sähkövirta katkesi koko kauppalasta kiireisimpänä aikana iltapäivällä. Matkaa on esimerkiksi verrattuna Norjaan, jonka liikenteessä ei viime vuonna kuollut yhtään alle 15-vuotiasta lasta. Ministeri Kiuru kertoi erikoissairaanhoidon lääkärikonsultaatioiden tulevan lakisääteisinä SOTEn toteutuessa terveyskeskustasolle. Kuolleiden jalankulkijoiden määrä laski puolestaan sekä edellisvuoteen että vuosien 2015–2017 keskiarvoon verrattuna. 4 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAINA 5. LV-ministeri Harakkaa toivon SDP:n kuusijuhlassa evästettävän koko seutumme infratarpeilla. Tammimarraskuussa loukkaantuneita oli seitsemän prosenttia edellisvuotta vähemmän. Visiosta huolimatta seutumme hiljainen näivettyminen on käynnissä. Järkivihreä maatila toimii kestävästi ja kannattavasti. Resurssien viisas käyttö mahdollistaa enemmän tuloksia pienemmällä määrällä niitä kestävästi ympäristövaikutukset minimoiden käyttäen. Tieliikenteessä arvioidaan kuolleen 204 ihmistä vuonna 2019. Tämä johtui pääasiassa nokkakolareiden ja ulosajoissa menehtyneiden määrään vähenemisestä. KUVA: Toni Rasinkangas Ennätysturvallinen vuosi näyttää tietä tulevaan KOLUMNI Sirkka-Liisa Anttila S eutumme on identiteetiltään vahva, hyvin saavutettava, hallitusti kasvava, luonnonläheinen, maaseutuhenkinen. Toiminta on varsin pitkälle automatisoitu, pumppaus käynnistyy kellolaitteen avulla. Forssan ohella suurjännitelinjan katkeamisista joutui kärsimään myös Urjala ympäristöineen, sillä syntyneiden ylijännitteiden johdosta virran syöttö Imatran Voiman Forssan muuntoasemalta pohjoiseen päin katkesi niinikään. Tavoite on erittäin kova. Ennakkotiedot tulevat vielä toki tarkentumaan. Laaja-alainen ”Biojalostamo” uuden kasvun moottorina toisi seudulle työpaikkoja niin hankintaketjuun, rakentamisvaiheeseen kuin teolliseen toimintaankin. Prosessissa voisi olla myös vihreää kemikaalien tuotantoa aina terveysvaikutteisiin ainesosiin asti. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Suurjännitelinja ammuttiin kahdesti poikki Forssassa FORSSAN LEHTI 5.1.1960 Räjähdysaineiden varomaton käsittely aiheutti eilen Forssalle melkoista haittaa. Myös loukkaantuneiden määrässä oli oikea suunta. Kauppalan sähkölaitoksen nopean toiminnan ansiosta virran jakeluun sentään päästiin hyvissä ajoin ennen hämärän tuloa. Forssan jätevedenpuhdistamolla on nyt 150 kuution lietesäiliö. Viime vuonna henkilöautossa menehtyneiden määrä laski sekä edellisvuoteen että vuosien 2015–2017 keskiarvoon verrattuna. Seutumme brändi järkivihreyden teollistaminen vaatii toteutuakseen vahvaa veturia. Liikenneturvassa arvioidaan, että tällä hetkellä on lähestulkoon selvää, ettei tavoitteeseen päästä. On päästävä KHS:n ja TAYS:in kanssa sopimuspohjaiseen yhteistoimintaan sairaalamme ESHpalveluista. Viime syksystä saakka on liete kuljetettu varastosiilosta pelloille. TAMMIKUUTA 2020 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 5. –?Näin hyvää järjestelmää ie ole missään muualla Suomessa, tuskin edes Pohjois-Euroopassa, kehaisee puhdistamon hoitaja Heikki Nuutila. Kirjoittaja on forssalainen ministeri, emeritakansanedustaja. Erityisesti marrasja joulukuussa liikenteessä näyttäisi tapahtuneen poikkeuksellisen vähän kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. tammikuuta 2020 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Joka tapauksessa viimeisimpien tietojen mukaan liikenteessä kuolleiden määrä oli viime vuonna 15 ihmistä pienempi kuin viime vuoden lopussa. Suomi on yhä selvästi jäljessä tieliikenteen turvallisuustavoitteestaan. V iime vuosi oli tieliikenteessä ennätysturvallinen, ainakin ennakkoarvioiden perusteella. Oikeanlaisella trendillä pitää jatkaa. Ennakkotietoihin tulee aina niin kutsuttua jälkikertymää, joten lopullinen tilastoluku selviää vasta runsaan vuoden viiveellä. LIIKENNETURVA muistutti, että vaikka viime vuosi lähestyikin ennätysturvallista, Suomi on edelleen selkeästi jäljessä tieliikenteen turvallisuustavoitteestaan. Joidenkin tavoite siirtää aluesairaalamme erikoissairaanhoito kokonaan sairaanhoitopiiriin, ei ole seutumme kuntalaisten etu eikä tahto. Keskinäinen luottamus vaatii vielä hiomista seutumme kuntapäättäjiltä. Biojalostamossa uudet biopohjaiset materiaalit, yhdessä älykkään lämmön ja sähkön tuotannon kanssa vastaisivat ilmastonmuutoksen haasteisiin. Tähän siiloon liete pumpataan kuivauslingoista. GMO-tuontisoijan tilalle on saatava kotimaisia valkuaiskasveja. Ministeri Krista Kiurun 11.11. Taas yksi palvelu meiltä pois ja miksi. Maaseutumme on suuri mahdollisuus: ihmisten hyvinvoinnin lähde, terveys, luontoyhteys, juuret sekä ruokamme raaka-ainelähde siis luonnonvaraja biotalous. Kuntalaisten etujen vahvempi ajaminen kuntien SOTE palvelujen säilymiseksi on seutumme menestymisen elinehto. Halvemmalla kustannusalustalla ESH:n tarjoaminen säästää matkaja hoitokuluja merkittävästi
Katselivat ihastuneina juuri syntynyttä ihmisen poikaa. TAMMIKUUTA 2020 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Mikä sitten on se oikea joulu. On huomattava, että ainakin muutamat ihmiset, kuten paimenet, idän tietäjät ja tietysti Joosef ja Maria tietävät Jeesuksen olevan tuleva maailman vapahtaja, mutta silti ei ole olemassa juurikaan kirjoituksia Jeesuksen lapsuudesta. Vain liikkeiden näyteikkunoissa oli seimiä eli hevoskaukaloita. Laivatilaus esimerkiksi meni hiiltä käyttävälle Puolalle ja suomalainen yritys jäi ilman tilausta. Kenellä on enemmämän ledejä parvekkeilla. Tietysti jenkkihömppäjoulu on tännekin tullut ainakin muualle maahan, mutta paikka, jossa olimme, ei siitä ollut tietoakaan. Jeesuksen huomio on kiinnittynyt keskusteluun lainopettajien kanssa niin, ettei hän ehkä huomaakaan ajan kulumista. Lienee ollut norjalaisen hotellimoguli Petter Stordalenin omistama. Jeesus löytyy vasta kolmen päivän etsinnän kuluttua temppelistä. Luterilaisissa maissa on rauha ja kiitollisuus älytöntä riehaamista ja holipomplaamista. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Suurimman kannatuksen saanut puolue (PS) on huolissaan Suomen kansalaisten toimeentulosta ja pitää ykkösasianaan saada maan talous omavaraisemmaksi (Suomi nousuun) ja on huolissaan nykyisen hallituksen menettelytavoista. Kuka vetää lärvit. 03 4155 651 Sami Koljonen .......................03 4155 657 Ami Laaksonen ................... Tämä on yksi esimerkki, jolla koko Suomen tulevaisuus tulee heikkenemään. alk. KEIJO WÄÄRI. Ja Feliz Navidad siihen asti. Yritykset siitä voitot keräävät ja me kansalaiset maksamme veroina halpatyövoiman toimeentulon ja kaikki muut kulut. Työttömyys tulee täällä kasvamaan. Viimeistään koneessa huomasimme, että onhan noita muitakin samanhenkisiä istuimet täynnään. Ne maat, joiden maaperässä on öljy, kivihiili, kaasu ja muut luonnon rikkaudet, eivät varmastikaan niistä luovu. He eivät elä palkallaan Suomessa, vaan joutuvat hakemaan asumiseen ja toimeentuloonsa valtion avustusta. Siitä se joulumieli tulikin. Sanotaan, että joulu on rauhan ja kiitollisuuden aikaa. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Raamatussa kerrotaan, että hän käy tapansa mukaan synagogassa ja keskustelee lainopettajien kanssa. Toinen toistaan taidokkammin rakennettuja. NYT JEESUS ON kuitenkin tärkeässä vaiheessa elämäänsä; Raamattu ei kerro, onko hän jo tutustunut juutalaisten pyhiin kirjoituksiin, mutta se on todennäköistä, koska se kuului silloisessa juutalaisessa kulttuurissa tuon ikäisten poikien kasvatukseen. TIMO LEINONEN Tammela SANA SUNNUNTAIKSI Puolueiden huolenaiheet N yt on Suomessa kovasti huoli siitä, että yksi puolue on saanut kannatusluvut nousemaan yli muiden puolueiden ja kannatus näyttää yhä kasvavan. 12 vuoden ikäisestä lapsesta voi toki jo olettaakin, että hänellä on tiettyä itsenäisyyttä. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Kysymys kuuluukin MIKSI. Se oli siinä. Suurimman kannatuksen saaneen puolueen toiminta on hyvin perusteltu ja muiden puolueiden on hankala kaataa tätä nousupuoluetta. Myös väestön koulutus, terveys ja huolto on laimin lyöty. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Ulla Jäske ................................ Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. Siispä päätimme pakata reppumme ja lähteä, niin kuin niin monena vuonna ennenkin etsimään aurinkoenergiaa eteläisiltä mailta. Ehkä hänellä on jo jonkinlainen orastava kutsumustietoisuus ja aavistus omasta tehtävästään. 03 4155 671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. Valtaosa muiden puolueiden kannatuksesta on hiipumassa. Tämä on osaltaan yksi hyvä esimerkki siitä, miten Suomessa arvostetaan taloudellista hyötyä enemmän kuin muita arvoja. Työpaikat katoavat maihin, joissa ei ilmastonmuutoksesta kanneta huolta. Kilikalikellot, joulupukki, lahjukset, jouluruoat, tipetipit, muovikuuset, livekala, himmeli, glögi ja joulusauna. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. FORSSAN LEHTI 5 SUNNUNTAINA 5. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Oli myös muutama paimen ja kotieläimiä. Asioita pohtinut ja itsekin huolestunut Suomen tulevaisuudesta. 040 457 8021 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................329 e 6 kk ..................................................... Kenen syntymäpäivä olikaan. Tämän enempää Jeesuksen lapsuudesta Raamattu ei kerrokaan. Siinä oli sitä joulun taikaa. Jakorahaa saadaan nyt myymällä valtion (kansan) omaisuutta, ja tämän seurauksena on yhteiskunnan talouden heikkeneminen, kun varat menevät Suomesta pois. 56 e DIGILEHTI ................. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Sinullekin kuuluvat sanat, joilla jumalanpalveluksessa kutsutaan ehtoolliselle: ”Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina”. 12 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. JEESUKSEN JULKISEN TOIMINNAN aikana Herran huone on hänelle edelleen tärkeä paikka. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Ja tämän Joosef ja Maria huomaavat vasta, kun ovat kulkeneet päivän matkan kotiin päin. Sen Raamattu kuitenkin kertoo, että hän keskustelee lainopettajien kanssa ja kaikki kuulijat ihmettelevät hänen viisauttaan. Ei ole ollenkaan ihme, että kansalaiset haluavat vaihtaa puoluetta ja päättäjiä. Nyt, toisena sunnuntaina joulusta, ollaan Jeesuksen elämässä tilanteessa, jossa hän lähtee 12-vuotiaana vanhempiensa mukana pääsiäisjuhlille Jerusalemiin. Matkamaassamme on vain n.15-20 % luterilaisia, joten joulu ei ole ”oikea” joulu. Ensi vuonna uudelleen. Pois ikiharmaan taivaan alta. Hän myös kuuluttaa aikansa ihmisille kutsua Herran huoneeseen, Jumalan valtakuntaan. Meillä ei ole edes omille kansalaisille töitä, ja vielä halutaan tuoda halpatyövoimaa muualta. HOTELLIN YMPÄRISTÖN hälinässä sitä ei huomannut. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. 040 528 2269 Mirka Willman............ Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Jumalan pelastussuunnitelmassa meidän kannaltamme tärkeintä onkin Jeesuksen julkisen toiminnan aika, kuolema ristillä Golgatalla ja ylösnousemus pääsiäisaamuna. Nämä valtiot ovat jopa vuosisatoja käyttäneet hyväkseen alusmaittensa luonnonrikkauksia ja työvoimaa. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Näistä ei ainakaan jouluna pääse eroon. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Herran huoneessa O lemme saaneet juhlia joulua ja vuoden vaihtumista. Olisi hyvä tietää, mitä hallitus tähän vastaa. Seimien vieressä olivat Jooseppi ja Martta sekä itämaan tietäjät Melleri, Kasperi ja Pallihara. Mielestäni entiset eurooppalaiset siirtomaita omistaneet valtiot ovat vastuussa kehitysmaiden avuntarpeesta. Juhlat menevät hyvin, mutta juhlien jälkeen Jeesusta ei löydy mistään. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Sitä paitsi emme olleet katkeria, ettei taaskaan tullut otettua kuusta ja koristeita matkaan. Sama hallitus julistaa kansalaisille aivan toisenlaisia arvoja. Tuttua tämänkin päivän kasvattajille ja vanhemmille, vaikka nykyään lapsen huomion vangitsee useimmiten ehkä jokin muu kiinnostava asia, kuten vaikkapa kännykkäpeli tai -video. Seuraava Raamatun maininta Jeesuksen elämästä on kertomus siitä, kuinka Johannes Kastaja kastaa hänet Jordanilla noin 30-vuotiaana. 165 e 3 kk ......................................................84 e 2 kk ...................................................... Rahoja ei pidä jakaa ympäri maailmaa ja oman maamme köyhät unohdetaan. Valtion puheet ja teot ovat tositilanteessa ristiriitaiset. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Maan hallitus (myös entinen) jakaa rahapulassa olevan Suomen varoja ympäri maailman. Ei tullut paistettua kinkkua vaan ruumista. Eikä myöskään lähetetty kinkkua etukäteen lentopostina. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Roomalaiskatollinen maa ja aurinko. Ainoa jouluun viittaava oli joulutähtirykelmä akaasian juurella. Ei muovikuusia, ei joulupukkeja, ei koristeita, ei joululauluja kauppojen ämyreistä. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. SUOMEN TULEVAISUUS voidaan heikentää myös väärällä ilmaston muutospolitiikalla. Siinä seitsemän tuntia jalat suussa istuneena kotisohva tuli mieleen, mutta kestettiin. Tämä kutsu kuuluu sinullekin. AILA LAHTINEN Forssa Onneksi joulu meni jo M onet rakastavat joulua, jotkut eivät. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh
• Kun erilainen ikärakenne otetaan huomioon, ikävakioitu na syöpä on MannerSuomessa yleisintä Helsingin ja Uuden maan sairaanhoitopiirin alueel la sekä Kymenlaaksossa. KUVA: Silja Viitala Lääkäriliiton toiminnan johtaja Kati Myllymäen mukaan erikois lääkäreiden koulutus alkaa olla kriittinen asia. Kasvu on suurinta ItäSuomessa ja Lapissa, joissa väestö ikääntyy nopeimmin. Väistyi vaivat, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Ongelmia on ollut siinä, miten nimensä siihen e-viisumihakemukseen litteroi. Syvästi kaivaten sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. TAUSTA Syövän kasvu suurinta idässä ja pohjoisessa • Syöpäpotilaiden määrä koko maassa kasvoi noin 13 pro senttia vuosista 2004–2006 vuosiin 2014–2016. –. Hyvästiksi kumartavat kukat, joita niin hellästi olet hoitanut. Lämmin kiitos osanotosta. Jos ä:tä ja ö:tä ei ole litteroinut oikein, se ei ole kelvannut Venäjän viranomaisille. Lisäksi syöpää saatetaan sairastaa vuosikymmeniä, kun hoidot kehittyvät ja tauti kroonistuu. • Ikääntymisen lisäksi syövän esiintyvyyteen vaikuttavat elintavat, kuten tupakointi ja päihteiden käyttö. Rakas Äitimme ja Mammamme Sanni Tuulikki RANTALA o.s. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lääketieteen lisensiaatteja valmistuu vuosittain Suomessa noin 700. E-viisumia on näkynyt suhteellisen vähän rajanylitysliikenteessä. Se ei todennäköisesti riitä kattamaan kasvavaa tarvetta. –. EHKÄ ONGELMALLISIN kierre syntyy siitä, että syöpäpotilaita on eniten alueilla, joille on vaikeinta saada erikoislääkäreitä ja joiden talous taantuu pahiten. Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki on huolissaan nuorten lääkäreiden erikoistumispaikoista, kun kun tien talous on tiukoilla ja monissa sairaanhoitopiireissä käydään yt-neuvotteluja. Tutkimusta ja työnjakoa pitäisi olla myös keskussairaaloissa. Kyse on kuitenkin ollut lääkäreiden peruskoulutuksesta – erikoislääkäreitä pitäisi liiton mielestä olla jo koulutusputkessa paljon nykyistä enemmän. Lännen Media teki sairaanhoitopiireille kyselyn syöpähoidon resursseista ja valmistautumisesta tulevaan potilasmäärän kasvuun. Vielä loppuvuodesta uusi viisumi ei kuitenkaan tuonut matkustajaryntäystä itärajalle, kertovat STT:lle matkailuyritykset sekä rajaviranomaiset. Lähdön hetki läheni. Erikoistumispaikat ovat täynnä, ja virkapohjan mukaisen ennusteen perusteella vuonna 2030 meillä on 221 onkologia ja 101 hematologia. • Kasvuprosentit vaihtelevat kuitenkin suuresti maan eri osien välillä. Vaikutukset ovat olleet vähäisiä niin ikään Vaalimaan rajatarkastusasemalla, kertoo aseman vuoropäällikkö, ylirajavartija Jani Vestman. Niiden tiedetään lisäävän syöpäriskiä. Linnut, jotka aamuisin sinua tervehtivät, visertävät kiitos. Kun väestö ikääntyy, jopa joka kolmas suomalainen ehtii sairastua syöpään. Entisenä kotkalaisena Myllymäki arvioi tämän johtuvan elintavoista: esimerkiksi tupakointi ja päihteiden käyttö ovat keskimääräistä yleisempää. Yksittäistapauksista voidaan puhua. Hiljaa kuiskaa tuuli näkemiin. Kymenlaaksossa syöpää sairastetaan paljon, vaikka ikärakenteen vaikutus poistettaisiin. Rajalta käännytettyjä ei kuitenkaan Vestmanin mukaan ole ollut kovin montaa. TAMMIKUUTA 2020 6 FORSSAN LEHTI Rakkaamme Fanni LAMBERT o.s. –. Lähde: THL Uusi e-viisumi ei tuonut suuria muutoksia itärajalle Lassi Lapintie Venäjä otti lokakuun lopulla käyttöön uuden ilmaisen e-viisumin, jonka avulla suomalaiset voivat tehdä lyhyitä matkoja Pietarin ja Leningradin seudulle. Kuolleita Marjo Oikarinen Lääkäriliitto on usein vastustanut lääkäreiden koulutusmäärän lisäystä, kun sitä on vaadittu ratkaisuksi lääkäripulaan. • Pienintä kasvu on Pirkan maalla, Vaasan, KeskiSuomen ja kaikissa Pohjanmaan sai raanhoitopiireissä. Esimerkiksi Itä-Savon sairaanhoitopiirissä Savonlinnassa potilaita hoitaa yksityinen keikkalääkäri, mikä tulee Myllymäen mukaan kalliiksi. STT. Meillä se ei oikeastaan ole hirveästi näkynyt, tuo suomalaisten määrä liikenteen kokonaismäärästä on sen verran pieni meillä, kertoo Lappeenrannan Nuijamaan rajantarkastusaseman päällikkö Ilkka Tuomikko. Nuuskan vaikutusta suun ja limakalvon syöpiin on vielä vaikea arvioida. –?Valmiita erikoislääkäreitä ei heitetä pihalle, mutta erikoistumispaikoista voidaan säästää. Tällä hetkellä Suomessa on 173 syöpälääkäriä eli onkologia ja 76 hematologia eli veritautilääkäriä. Monin paikoin syöpähoidon erikoislääkäreitä on jo nyt liian vähän eikä kaikkia virkoja saada täytettyä. –?Syöpätautien yksiköitä pitäisi vahvistaa. Lämmin kiitos Metsätähden henkilökunnalle Fannin hyvästä hoidosta. Työmäärä voi olla liian suuri. Lisäksi ulkomailla opiskelee lääkäriksi noin 1?300 suomalaista, joista vain noin 5 prosenttia on jäämässä muualle. Salonen . ”Haemaelaeinen” pitää olla, ei ”Hamalainen”, kertoo Helsingissä toimivan Lähialuematkojen toimitusjohtaja Peter Holst. Hoitoa on saatava koko maassa. Suurin ongelmahan on tiedossa, eli ihmiset täyttävät nimensä väärin. • Harvinaisinta ikävakioitu syöpä on PohjoisKarjalassa, Kainuussa, KeskiSuomessa ja PohjoisPohjanmaalla. OSA MATKATOIMISTOISTA tarjoaa palveluna myös uuden sähköisen viisumin hakemista matkailijan puolesta perinteisten viisumien rinnalla. 26.8.1923 Tammela † 15.12.2019 Forssa Kiittäen ja kaivaten Seija ja Pasi Yrjö ja Tiina Jorma Anja ja Jarkko Matti ja Tarja Ritva Hannele Lastenlapset ja lastenlastenlapset Muut sukulaiset ja ystävät Rauhaa kuiskaavat puut rakastamasi kodin ympärillä. Lääkäreiden suuret ikäluokat ovat kohta jäämässä eläkkeelle, mutta uusien lääkäreiden kouluttaminen ei auta, jos ei ole virkoja ja erikoistumispaikkoja, Myllymäki sanoo. –?Erikoislääkäreitä ei kouluteta luennoilla vaan sairaaloissa. Lähialuematkojen loppuvuonna käsittelemistä viisumeista noin 5–10 prosenttia oli uutta sähköistä tyyppiä, arvioi toimitusjohtaja. Yhtiöiden mukaan tällä vältetään esimerkiksi translitterointiin liittyvät virheet. SUNNUNTAINA 5. FL-LM Syöpälääkäreitä koulutusputkeen Lääkäriliiton toiminnanjohtajan Kati Myllymäen mielestä ei voida ajatella, että huonokuntoiset syöpäpotilaat reissaisivat pitkiä matkoja yliopistollisiin sairaaloihin. –. Mistä sitten johtuu se, ettei kaikkiin erikoistumispaikkoihin ole tulijoita, jos lääketieteen lisensiaatteja uhkaa olla ainakin hetkellisesti liikaa. 11.2.1923 † 5.12.2019 Hiljaa voimat uupui. Tuomola . Yliopistollisissa sairaaloissa on suhteessa enemmän syöpälääkäreitä kuin muualla. Tämä johtuu Myllymäen mukaan muun muassa siitä, että pienissä sairaaloissa syöpälääkärin virkoja on vain yksi tai kaksi, mutta yksi erikoislääkäri ei hallitse kaikkia syöpätautien aloja. SYÖPÄLÄÄKÄREIDEN LISÄKSI tarvittaisiin Myllymäen mukaan erityisesti geriatreja, fysiatreja ja yleislääketieteen erikoislääkäreitä terveyskeskuksiin
Kesää kohti vilkastuu, mutta ensi suvena on vielä joitakin vapaita viikonloppuja. Yleisö voi äänestää suosikkiaan 15 finalistin joukosta lovemedo.fi-verkkosivujen kautta 12. SUNNUNTAINA 5. Vanhemmat uhkasivat, että pakottavat tytön käyttämään muslimihuivia ja hänet lähetettäisiin Ukrainaan, jos hän ei tottelisi. tammikuuta. Tämä alkoi kysellä, miksi vanhemmat kontrolloivat tyttöä näin tiukasti vielä 19-vuotiaana, jolloin tyttö kertoi totuuden. Käräjäoikeus katsoi, että jo yleinen elämänkokemus sanoo sen, ettei teini-ikäinen nuori vapaaehtoisesti eristäytyisi mustien lasien ja valkoisen kepin taakse käytännöllisesti katsottuna koko maailmasta. Lounaalle Viikinkisauna ylsi hääkisan finaaliin Kiti Salonen Humppila Urpolan Kartanon viikinkisauna on päässyt finaaliin Vuoden hääyritys 2019 -kilpailussa polttaripalveluiden sarjassa. Kylämarkulan mukaan ei ole tavatonta, että polttariseurue saapuu saunalle uudestaan esimerkiksi varpajaisiin tai synttäreitä juhlimaan. Leena Kylämarkula uskoo, että viikinkisaunalla juhlijoihin vetoaa omaleimainen elämyksellinen kokonaisuus: isäntäpari vastaanottaa vieraat, tarjoilee viikinkiaterian ja kertoo saunoista viikinkipuvuissa. Mies tunnusti, että alkoi esittää sokeaa, koska kyllästyi siihen, että työvoimatoimisto lähetti hänet aina sähkötai mekaniikka-alan kursseille, jotka hän joutui aina keskeyttämään. 000 euroa etuuksia. Isä kielsi tytöltä somen käytön tai kavereihin yhteydessä olemisen. 040 4848 111 Hämeentie 7, 30100 Forssa • p. tammikuuta asti. Tytölle hankittiin huijaamalla lääkärinlausunnot sokeudesta, ja hän alkoi esittää näkövammaista.Tytön piti käyttää koulussakin valkeaa keppiä ja mustia laseja. Piti oikein pyytää mies (Mikko) katsomaan, onko sähköpostiviesti aiheellinen, Kylämarkula nauraa. TYTÄR KERTOI oikeudessa, että huijaus sai alkunsa, kun Ukrainasta Suomeen muuttanut perhe kotiutui usean muuton jälkeen pääkaupunkiseudulle. Tytär kuitenkin kertoi huomanneensa jo tuolloin, että isällä ei ollut kotona niin huono näkö kuin mitä tämä oli lääkärissä kertonut. Hän ei kyennyt muodostamaan kaverisuhteita koulussa ja koulunkäynti kärsi huomattavasti, sillä hän ei voinut osallistua tavalliseen opetukseen. –?Useampi on sanonut päässeensä meidän hellään huomaamme, kartanon emäntä hymyilee. Koko kilpailussa eniten ääniä saanut palkitaan vuoden hääyrityksenä Love me do -häämessuilla Kaapelitehtaalla 18.–19. –?Kun vieras tulee paikan päälle, paikka myy itse itseään. Uudenvuodenaattona annetusta tuomiosta kertoi perjantaina aiemmin Svenska Yle. Vankeustuomion lisäksi pariskunta velvoitettiin korvaamaan perusteettomasti maksetuista etuuksista Kelalle yhteensä noin 103. Kun tytär alkoi seurustella, seurustelukumppanin hälytyskellot alkoivat soida. 040 4848 111 LOUNAAT VIIKOLLA 2 klo 11.00 – 14.00 Arkilounas 10,70€ ja keittolounas 8,00€ MAANANTAI: LOPPIAINEN TIISTAI: Juustokeitto, G, L Pyttipannu G, L Sweet&sour broileri G, L Punajuuri-aurapaistos G, L KESKIVIIKKO: Lohikeitto G, L Metsästäjänpihvi G, L Kievinkana L Kasviskääryleet G, L TORSTAI: Kanankeitto G, L Jauhelihakiusaus G, L Appelsiinilohi G, L Kasvislasagnette L PERJANTAI: Kaalijauhelihakeitto G, L Itämainen kanapata G, L Aurapossu G, L Kasvispyörykät G, L Lounas sisältää runsaan salaattipöydän, alkukeiton, ruokajuomaksi veden, maidon tai kotikaljan ja jälkiruoaksi kahvin. Hänestä tuntuu hyvältä, että asiakkaat ovat nähtävästi olleet tyytyväisiä viikinkisaunalla saamaansa palveluun ja ovat valmiita suosittelemaan sitä muillekin. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Hämeentie 7, 30100 Forssa • p. 040 4848 111 Hämeentie 7, 30100 Forssa • p. –?Ensin ajattelin, onko meille tullut roskapostia. Oheispalveluna saunaelämykseen voi yhdistää majoituksen tai yhteistyökumppaneiden järjestämät viikinkikisat tai ralliajelun. Olli-Pekka Paajanen Helsingin Käräjäoikeuden tuomion mukaan vanhemmat pakottivat teini-ikäisen tyttärensä esittämään neljän vuoden ajan sokeaa vuosina 2015–2019, jotta perhe sai Kelalta yli 40. Viikinkilaiva tarjoaa kuuman kylvyn ja uimalampi vilvoittavan pulahduksen. Ensi kesänä valmistuu puusauna kolmen metrin korkeuteen. Isän mukaan hänelle oli sanottu, ettei kukaan halua ottaa häntä töihin kielimuurin ja huonon näön takia. Siellä isä oli mennyt lääkäriin siksi, että tällä oli oikeasti huono näkö. KYLÄMARKULAT ovat tarjonneet polttaripalveluja siitä asti, kun savusauna valmistui vuonna 2002. KUVA: Urpolan kartano Pariskunta pakotti tytärtään huijaamaan tukia Kelalta Tytär pakotettiin käyttämään mustia laseja ja valkoista kävelykeppiä ja eristäytymään normaalielämästä neljäksi vuodeksi. Äänestystulos muodostuu yleisön ja raadin äänistä. 000 euron edestä etuuksia. Rämäpääjengiä käy meillä harvoin. STT. FL Urpolan kartanon viikinkisaunalla talvi on polttareiden suhteen rauhallisempaa. Kun isän huijaus meni läpi, päätettiin kokeilla samaa tyttärellä. Vierailla on mahdollisuus saunamaratoniin, sillä savusaunan lisäksi alueella on laivasauna, pikkusauna, pellettisauna ja maisemasauna. VIIKINKISAUNALLA on pidetty kerran yllätyshäätkin. PIAN VANHEMMAT keksivät suunnitelman rahastaa perheelle lisää. Yleisöltä tullut ehdokkuus pääsi yllättämään täysin yrittäjä Leena Kylämarkulan. Isä itse kertoi oikeudessa, että hänellä tosiaan oli huono näkö ja kroonisia silmäkipuja. –?Aina meillä on ollut mukavaa porukkaa, mutta tuntuu, että polttarit ovat vuosien varrella entisestään siistiytyneet. Myös perheen isä esitti olevansa sokea, ja Kela maksoi perheelle tällä perusteella noin 60. 000 euroa viivästyskorkoineen. –?Uskon, että kilpailu lisää tunnettavuuttamme. Rahoilla kuitenkin maksettiin tiliotteiden mukaan muun muassa vanhempien velkoja ja vanhemmilla oli käyttöoikeus tytön tilille. Tukia huijattiin tuomion mukaan myös Helsingin ja Vantaan kaupungeilta. Kun huijaus paljastui, vanhemmat kiistivät vielä oikeudessakin kaiken ja kertoivat, että tytär esitti sokeaa, koska halusi itselleen rahaa. Vanhemmat tuomittiin kahden vuoden ja yhden kuukauden vankeuteen kahdesta törkeästä petoksesta, kahdesta petoksesta ja pakottamisesta. Lopulta tyttö järjesti kuntoutusohjaajansa avulla tapaamisen, johon osallistui sosiaalityöntekijä ja hänen lääkärinsä
tehtyjä toimeksiantoja. KAUHANOJAN KOULU joutui uudenvuoden aattona ilkivallan kohteeksi. TAMMIKUUTA 2020 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Kun me huolehdimme asuntosi myynnistä, voit sillä välin nauttia kahvihetkestä ennen muuttoa. Kuljettaja oli 1940-luvulla syntynyt loimaalainen mies ja jalankulkija 1940-luvulla syntynyt loimaalainen nainen. –?Ilmastollisilla muutoksilla on vaikutuksia etenkin hyönteisiä syövien lajien kantoihin. 010 256 1309 Tee asuntosi myyntitoimeksianto tammikuun aikana saat lahjaksi Moccamaster -kahvinkeittimen! Vieläkö kurjet lentävät etelään. Syksyn lämmin sää viivästytti myös lintujen syysmuuttoa. Kuskia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. –?Kyllä lintujen syysmuutot myöhentyivät selvästi viime syksynä. Maan sisällä metrin syvyydessä lämpötila on neljä astetta. Jalankulkija oli ylittämässä katua Citymarketin suunnasta, kun Pikatien suuntaan ajanut auto törmäsi häneen. Toisella puolisoista voi olla pieni tai isompi vika ja siksi ne jäävät mieluummin aloilleen. Alakohtaiset luottamusmiehet ovat: Sinikka Mäkinen, Anne Skyttälä-Rasila, Teija Helle-Sarin ja Petri Lehti. HENKILÖAUTO TÖRMÄSI suojatietä ylittävään jalankulkijaan Aleksis Kiven kadulla Loimaalla perjantaina noin kello 16.30. PÄIVÄN KYSYMYS Aki Vaani Lounais-Häme Luonnossa päättynyt vuosi oli poikkeuksellinen. Pääluottamusmiehenä jatkaa Tarja Kirkkola-Helenius ja varapääluottamusmiehenä jatkaa Ari Kettunen. Vanhalla Hämeentiellä sijaitsevan koulun pääovea vahingoitettiin niin, ettei sitä saanut enää auki. Lounais-Hämeen alueella on tällä hetkellä ainakin kaksi kurkea. Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havaintonsa Loimaan poliisiaseman vihjenumeroon 029 544 4933. Perinteiset kesälaululinnut ovat kärsineet kantojen pienentymisestä jo useita vuosia. Paksu lumipeite suojaa ja kun sitä ei ole ja on lämmintä ja märkää, eläimet heräävät horroksesta kesken talven. Aiheuttaako poikkeuksellisen lämmin loppusyksy ja alkutalvi vakavaa hallaa jollekin eläinlajille. –?Ei se tavatonta ole, jos kysymys oli pariskunnasta. Mahdollisesti poikanen on menehtynyt, jonka jälkeen pariskunta on lähtenyt muutolle. –?Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sen, että yli 90 prosenttia eläinlajeistamme on riskialtiina. Normaalisti kurkien syysmuutto on ajoittunut elosyyskuulle. –?Suomessa on tiettävästi vielä useita kymmeniä kurkipariskuntia, jotka eivät ole lähteneet muuttomatkalle. JHL:ssä on tällä hetkellä 177 jäsentä, jotka koostuvat pääasiassa Jokioisten kunnan, sekä lisäksi yksityisen sosiaalialan ja seurakunnan työntekijöistä. Kun maa on sula ja lumesta vapaa, ruokaakin on saatavilla. Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havaintonsa Loimaan poliisiaseman vihjenumeroon 029 544 4933. FL Monen lintulajin, myös kurkien, syysmuutto jäi tavallista myöhemmäksi lämpimän syksyn johdosta. KUVA: Erkki Laine Loimaan poliisi pyytää vihjeitä ravintolamurrosta ja kouluun kohdistuneesta ilkivallasta Forssan Lehti Loimaa Loimaan Virttaanraitilla sijaitsevaan ravintola Paddockiin murtauduttiin ulko-oven kautta torstain ja perjantain välisenä aikana. Hallituksen jäseniä ovat Mari Helminen, Tiina Aronen, Kari Hokka, Marja-Sisko Korteniemi, Marika Honkanen, Mervi Mikkola-Hokka, Teija Raikko, Mika Ahonen ja Ari Hokka. Ilmatieteenlaitoksen mukaan viime vuoden keskilämpötila oli peräti 4-5 astetta tavanomaista korkeampi. Kirkkola-Helenius Jokioisten JHL:n johdossa Jokioisten kunta-alan ammattiyhdistys JHL ry:n syyskokouksessa puheenjohtajaksi vuosille 2020–21 valittiin Tarja Kirkkola-Helenius. Osa näistä pärjää talven yli kesään saakka, mutta osa tuhoutuu. Ota yhteyttä ja sovi ilmainen arviokäynti! Etu koskee OP Koti Lounaismaan kanssa kampanja-aikana 4.-31.1. Lämmin syksy on vaikuttanut moneen asiaan luonnossa, myös lintujen syysmuuttoon. Ne kuluttavat hereillä ollessaan energiaa, jota ne tarvitsisivat kevättalvella horroskauden päättyessä. Tämä vaikuttaa etenkin talvihorrokseen vaipuviin lajeihin. Meillä on menossa parhaillaan 6. Se vaikuttaa vahvasti pikkufaunaan, jonka päällä ison faunan, myös ihmisen, olemassaolo lepää. Kuinka poikkeuksellista kurkien muutto on tammikuussa, lintutietäjä Jouko Alhainen. Ravintolasta anastettiin omaisuutta. Sen takana on ilmaston lämpeneminen, joka aiheutuu ihmisen liikakansoituksesta ja liikatuotannosta. Ne pienentävät muuttomatkan aiheuttamaa riski ja yrittävät selviytyä pohjoisessa talven yli. OP Koti Lounaismaa Sibeliuksenkatu 3 30100 Forssa p. Jalankulkija kävi tarkistuttamassa vammansa Loimaan aluesairaalassa. Viime torstaina Ypäjällä nähtiin harvinainen kurkien ylilento. Jotkut niistä pärjäävät kesään, jotkut eivät. –?Lämpimässä talvessa on sellainen puoli, että maa on sula. Pitkät hellejaksot ja runsaat sateet jättivät jälkensä myös luontoon. Ja nyt puhutaan siis kymmenien prosenttien suuruisesta kannan pienentymisestä. Onko poikkeuksellisilla sääoloilla suuria vaikutuksia Suomessa pesiviin lintukantoihin. Esimerkiksi pääskynen on ollut jo pitkään hurjassa alamäessä. Jos energiaa ei riitä, ne eivät selviydy kesään asti. SUNNUNTAINA 5. Etenkin sellaiset lajit, jotka talvehtivat lähempänä, esiintyvät maassa lämpiminä talvina runsaammin kuin tavallisesti. Ovatko etelässä talvehtivat linnut myöhentäneet muuttoa lämpimän syksyn johdosta. Kyse ei tosin ollut parvesta, vaan pariskunnasta. Ne ovat saattaneet jäädä maahan esimerkiksi hoitamaan loukkaantunutta poikasta. Sihteeriksi valittiin Hennariikka Nurmi. sukupuuttoaalto. Pihan lähiliikunta-alueen pelikaukalon seinässä olevaa yksityisten lahjoittajien ja talkoolaisten nimitaulua poltettiin. FL
Vuoden 2011 vallankumouksen aikana ja sen jälkimainingeissa Kairon Tahrir-aukiolla oli useita joukkoraiskauksia. Seksuaalista häirintää esiintyy monissa muissakin arabimaissa, mutta Egyptissä häirintä on yleisempää kuin missään muussa arabimaassa. Kemiön Myllyn tiloissa syttynyt palo luokiteltiin suureksi, ja sitä sammuttamaan hälytettiin noin 20 pelastuslaitoksen yksikköä. Nainen pääsi pakenemaan kotiinsa. Hän lähti juoksemaan pakoon ja huusi apua, jolloin miesjoukko alkoi repiä vaatteita hänen päältään. Ahdistelu tapahtui Mansouran kaupungissa Kairon pohjoispuolella. Seksuaa linen häirintä kriminalisoitiin Egyptissä vuonna 2014. Pelastuslaitos onnistui estämään tulen leviämisen lähellä sijaitsevaan myllyn päärakennukseen. Häirinnäksi lasketaan myös sopimattomat seksuaalisuuteen tai pornoon viittaavat eleet sekä muun muassa sosiaalisessa mediassa tapahtuva häirintä. Egyptissä fyysinen häirintä on harvinaista. ILMIÖ KOSKETTAA myös Egyptissä matkailevia naisia. • Monet kansalaisjärjestöt kampanjoivat häirinnän vähen tämiseksi. Tutkimusten mukaan häirintää kokevat myös muslimiasua ja jopa kasvohuivia käyttävät musliminaiset. Paikkatutkinnassa poliisin tietoon tuli oheisrikos, jonka vuoksi kaksi yökerhon asiakasta otettiin kiinni epäiltyinä. Rohkeus häirinnästä kertomiseen kasvaa, mutta vanhat perinteiset uskomukset siitä, ettei kunniallista naista häiritä ja että häirintä, jopa raiskaus, on aina naisen syy, istuvat vahvoina. TAUSTA Huutelusta vankeutta • Egyptissä laki seksuaalisesta häirinnästä on tiukka. Myöhemmin poliisit tulivat puhuttamaan häntä ja kertoivat, että miesten kuvaamaa videota oli jaettu sosiaalisessa mediassa. Noin 170 euroa vastaava summa on Egyptin tulotasoon nähden erittäin merkittävä. Päivi Arvonen Kairo Naisten kokema seksuaalinen ahdistelu nousi jälleen otsikoihin Egyptissä. Paikalle kutsuttiin hälytyspartioiden lisäksi rikospaikkatutkinnan asiantuntijoita ja rikostutkijoita. Uskomus joukkoahdistelujen ja joukkoraiskausten yleisyydestä Egyptissä elää vahvana, vaikka fyysisen häirintä on erittäin harvinaista. Myös matkailijanaisten olisi syytä tiedostaa, että miesten osoittama ihailu on paikalliskulttuurin näkökulmasta naista syvästi halventavaa. Poliisi ei paljasta vainajan henkilöön liittyviä tietoja, koska kunnioittaa vainajan yksityisyyttä ja omaisten surutyötä. Häirinnän kitkemiseksi Egypti on hyvällä tiellä mutta työsarkaa riittää vielä paljon. Kukaan ei loukkaantunut palossa. Mansouran uudenvuodenyön kaltaisia joukkoahdistelutapauksia, joissa miesjoukko piirittää naista, huutelee hävyttömyyksiä ja mahdollisesti yrittää riisua naista, tapahtuu muutamia vuosittain. klo 12 mennessä. Palomestari ei osannut tuoreeltaan arvioida syntyneiden aineellisten vahinkojen arvoa. • Laki ei erittele, tapahtuuko häirintä julkisella paikalla vai yksityistiloissa. Tamperelaisen yökerhon wc:stä löytyi kuollut ihminen Forssan Lehti Tamperelaisen yökerhon wc:stä löytyi kuollut ihminen lauantaiyönä kello kolme, tiedottaa poliisi. Viattomalta vaikuttava vihellys tai ”very beautiful” -huuto ilahduttaa monia ulkomaalaisia naisia, mutta Egyptissä ja arabikulttuurissa vieraan naisen puhuttelu julkisella paikalla on äärimmäisen sopimatonta ja kunniatonta käytöstä. FL-LM Poliisi pidätti 17 miestä ahdistelusta Naiset yrittivät suojautua sateelta joulukuussa Egyptin pääkaupungissa Kairossa. SUNNUNTAINA 5. Yksi järjestöistä on vuonna 2005 perustettu HarassMap, joka ylläpitää ne tissä häirintäkarttaa, johon häi rintätapauksista voi ilmoittaa: https://harassmap.org/en/ Myllyn varastorakennus paloi Kemiönsaaressa Sammutustöihin osallistui iso määrä pelastajia. STT Myllyn varastorakennus paloi rajussa tulipalossa Kemiönsaaressa Varsinais-Suomessa lauantaina iltapäivällä. Mukana myös AUTOILUTEEMA sekä JUHLAAN -kokonaisuus • FORSSA • TAMMELA • JOKIOINEN • HUMPPILA • YPÄJÄ • URJALA Minna Aaltonen .....050 342 6610 Heini Laurén ..........040 528 2269 Mirka Willman ........040 457 8021 Heli Hieperi ............050 313 8999 sähköpostit: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Ota yhteyttä mediamyyntiimme: SUURJAKELU ILMOITUSAINEISTOT: keskiviikkona 8.1. KUVA: Mohamed Hossam/EPA Miesjoukko kävi naisen kimppuun uuden vuodenyönä Kairossa. Egyptin poliisi ilmoitti tällä viikolla pidättäneensä 17 miestä, jotka ahdistelivat uudenvuodenyönä naista muun muassa repimällä tältä vaatteita. EGYPTI ON pyrkinyt puuttumaan seksuaaliseen häirintään. Tieto kuolemasta on toimitettu vainajan omaisille lauantaina aamupäivällä. Tähän mennessä suoritettujen tutkimusten perusteella kuolemaan ei poliisin mukaan epäillä liittyvän rikosta. • Laki määrää rangaistukseksi sanallisesta seksuaalisesta häi rinnästä puoli vuotta vankeutta ja 3 000 Egyptin puntaa. Häirintää kokevat lähes kaikki egyptiläisnaiset. Teon uusi jalle sekä fyysisestä häirinnästä rangaistukset ovat lain mukaan kovempia. Toisia miesten osoittama kiinnostus imartelee, toisia ahdistaa. Pelastuslaitos sai hälytyksen Myllytielle lauantaina kello 15.10. Paikalla oli myös miehiä, jotka yrittivät auttaa naista. Mansouran häiritsijöiden pidätys on erinomainen signaali siitä, että myös poliisin asenne häirintään on viimein muuttumassa vähättelystä asialliseen suuntaan. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET www.forssanlehti.fi torstaina 9.1. Yleensä joukkoahdistelutapaukset ajoittuvat juhlapyhiin, kuten nytkin Mansourassa. Kemiön Mylly on ollut toiminnassa yli sadan vuoden ajan.. Noin 300 neliön kokoinen varastorakennus tuhoutui palossa täysin, kertoi päivystävä palomestari STT:lle. Suuri edistysaskel oli vuonna 2014 voimaan tullut laki, joka kriminalisoi häirinnän, myös sosiaalisessa mediassa tapahtuvan. Useat tiedotusvälineet haastattelivat naista, joka kertoi tulleensa uudenvuodenyönä kaupasta kadulle ja huomanneensa miesjoukon kuvaavan häntä älypuhelimillaan. Paikka oli Hämeenkadulla sijaitseva yökerho Ihku, Yökerhossa oli tapahtuma-aikaan runsaasti asiakkaita. Monet kansalaisjärjestöt ja aktivistit ovat kamppailleet, jotta naiset uskaltaisivat raportoida kokemastaan häirinnästä. SANALLINEN SEKSUAALINEN häirintä on Egyptissä erittäin yleistä. Kuolemantapaus tai paljastunut rikosepäily eivät poliisin mukaan liity mitenkään yökerhon tai sen henkilökunnan toimintaan
–?Al-Holin leirillä olevia koskee voimassa oleva lainsäädäntö, josta löytyy monia soveltuvia kohtia. –?Hallitus käy itsenäisesti uudistamisen läpi. Sekin on mahdollista, että lopulta lainsäädännöstä ei löydy korjattavaa. OPPOSITIOPUOLUE kokoomuksen kansanedustajat Pia Kauma ja Heikki Vestman jättivät joulun alla lakialoitteet, joissa terrorismijärjestöön kuuluminen kriminalisoitaisiin ja muun muassa terrorismirikoksiin syyllistyneiltä sekä kahdeksi vuodeksi vankilaan tuomituilta kaksoiskansalaisilta voitaisiin ottaa Suomen kansalaisuus pois. Koska näyttökysymys on hankala, se pitää miettiä kunnolla, linjaa Henriksson. Yksi mää ritelmä on, että rikos aiheut taa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa. . –?Jokaisen kansanedustajan pitäisi tietää, ettei rikoslakeja voi säätää niin, että ne tulisivat taannehtivasti voimaan, sanoo Henriksson. Myös esimerkiksi Suojelupoliisin kanssa on käyty asiasta keskustelua, kertoo sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) valtiosihteeri Olli-Poika Parviainen sähköpostitse. • Vuonna 2014 kriminalisoitiin terroristiryhmän rahoittami nen. –?Ei voi olla hyväksyttyä kuulua järjestöön, joka suunnittelee muiden vahingoittamista. TAUSTA Terrorismilait nykyisellään • Terrorismirikoksista sääde tään rikoslain luvussa 34a. Uudistus aiotaan tehdä vaalikauden aikana. –?Mitään ei ole poissuljettuna. Se on lisäys lukuun 34, joka käsittelee yleisvaarallisia rikoksia. • Terrorismirikoksiin lasketaan terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset, jotka aiheutta vat maalle tai kansainväliselle järjestölle vahinkoa. . Henriksson korostaa puhuvansa yleisellä tasolla, eikä hän viittaa siihen, että joitakin äitejä jo aiottaisiin syyttää rikoksista. HENRIKSSON MUISTUTTAA, että jo pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa terrorismilakeja uudistettiin useasti. –?Sisäministeriön poliisiosasto ja kansallisen turvallisuuden yksikkö taustoittavat parhaillaan terrorismilakien uudistamista ja kokoavat aineistoa käyttöömme. Työryhmä pitää saada ensin kokoon, ja sille pitää saada työrauha, toteaa oikeusministeri AnnaMaja Henriksson (r.) Lännen Medialle. Lisäksi Suomen terrorismilainsäädäntöä verrataan muihin Pohjoismaihin ja EU-maihin. Aloitteen ajoitus tässä vaiheessa on mielenkiintoinen, Henriksson toteaa. Sen yksi osuus on terrorismilakien arvioiminen. • Luku on peräisin vuodelta 2003. KUVA: Mauri Ratilainen Terrorismilakeihin ei välttämättä tule suuria muutoksia . SUNNUNTAINA 5. Terrorismijärjestöt eivät pidä jäsenistä rekistereitä. Silloin arvioitiin, kriminalisoidaanko terrorismijärjestöön kuuluminen, mitä muun muassa presidentti Sauli Niinistö esitti ennen hallituksen julkaisemaa al-Hol-linjausta. • Itse terroristisen teon lisäksi terrorismirikoksia ovat muun muassa terroristiryhmän johtaminen ja sen toiminnan edistäminen. Al-Holilta tulevia pystytään syyttämään nykylaeilla. • Vuonna 2018 lakeihin tuli täydennykseksi terrorismi rikoksen valmistelu, koulutus ja kouluttautuminen, värväys, matkustamisen edistäminen sekä radiologista asetta koskeva rikos, joka liittyy ydin terrorismin edistämiseen.. AL-HOLIN LASTEN ja naisten kotiin tuomisella ja tämän lainsäädäntöuudistuksen etenemisellä ei ole vaikutusta toisiinsa. Toisaalta henkilö voi sanoa sosiaalisessa mediassa kuuluvansa järjestöön, jolloin hänet voitaisiin tuomita. Vuonna 2016 kriminalisoi tiin matkustaminen terrorismi rikoksen tekemistä varten. Työryhmän on tarkoitus aloittaa viivyttelemättä, mutta ryhmää ei ole vielä asetettu eikä lopputuloksella ole tarkkaa määräaikaa. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan terrorismilait voivat jopa jäädä ennalleen. TAMMIKUUTA 2020 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Joonas Kuikka Oikeusministeriön johdolla aloittaa terrorismilakeihin perehtyvä työryhmä näillä näkymin tammikuussa. –?Terrorismijärjestöön kuulumista ei kriminalisoitu silloin. Terrorismilakeja on sittemmin kiristetty vuosina 2014, 2016 ja 2018. Työryhmässä on mukana myös sisäministeriö, ja luultavasti asiantuntija-apua tulee muun muassa Suojelupoliisilta, syyttäjältä ja oikeusoppineilta. . Henriksson ihmettelee sitä, että kokoomus herää asiaan nyt, kun edellinen oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kävi terrorismilait läpi ja oli mukana tekemässä 2018 voimaan tulleita tuoreimpia lakiuudistuksia. Tapauksia käydään läpi sen mukaan. Oikeusministerin mukaan näytön hankkiminen on ongelma. Taustalla on hallituksen al-Hol-linjaus, jossa yhtenä osana arvioidaan terrorismilakien uudistustarpeet ja tehdään tarvittavat korjaukset. FL–LM Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) eduskunnassa 16.12.2019, jolloin hallitus julkaisi kymmenkohtaisen al-Hol-linjauksen. Lainsäädäntötekninen puoli nähtiin hankalaksi, sanoo Henriksson
Ne on koettu jäsentemme kes kuudessa hyvin vaikeaksi asiak si, joten on hyvä, että tunneista päästiin nyt eroon, Aalto sanoo tiedotteessa. Työl lisyyteen sillä ei ole hänen mu kaansa merkittäviä vaikutuksia. KUVA: Emilia Kangasluoma Vientialan työehtosopimus syntyi vihdoin . TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Hannu Toivonen Teknologiateollisuus ry:n ja Teol lisuusliiton lauantaina hyväksy mä työehtosopimus säilyttää ”juuri ja juuri” Suomen kilpai lukyvyn. Sen lisäksi maksetaan 0,6 prosentin yrityskohtainen erä. Uusi sopimus • Teknologiateollisuus ry ja Teollisuusliitto hyväksyivät lauantaina vientiteollisuuden uuden työehtosopimuksen. –?Kävimme pitkät ja osin aika vaikeatkin sopimusneuvottelut. FL–LM Teknologiateollisuus ry ja Teollisuusliitto hakivat työehtosopimukseen ratkaisua välillä myös valtakunnansovittelijan toimistolla. Teknologiateollisuus kuvaa so pimusta kustannuskilpailukyvyn kannalta siedettäväksi. • Ensimmäisenä vuonna palkkoja korotetaan 1,3 prosentin yleiskorotuksella viimeistään 1. Lopputuloksena olivat palkan korotukset, jotka osaltaan tur vaavat myönteistä ostovoiman kehitystä jäsenillemme, ilman että ne kuitenkaan vaarantavat suomalaisen teollisuuden kilpai lukykyä. Helle pitää tär keänä, ettei muilla aloilla ylitetä nyt syntyneen sopimuksen kus tannusvaikutusta. • Sopimuksen pääaloja ovat elektroniikka-, sähkö-, metallija koneteollisuus.. –?Meidän kannalta oli tärkeää, että sopu syntyi ja uusilta työ rauhahäiriöiltä pystyttiin vältty mään, Helle sanoo. MIKÄ. Helle ker too, että sovitulla palkankorotus tasolla Suomen kilpailukyky ”ei välttämättä juuri parane, muttei onneksi heikkene”. Etlan tutkimusjohtajan mukaan lauantaina hyväksytty sopimus säilyttää Suomen kilpailukyvyn. Kauhanen pitää 3,3 prosentin palkankorotusta kahdelle vuodel le kohtuullisen korkeana. –?Asetimme tavoitteeksi kiky talkootunneista irti pääsemisen. maaliskuuta 2020, ellei palkoista päästä yritys kohtaisesti sopuun. . –?Näihin talkoisiin lähdettiin yhdessä, joten kyllä niiden pitää myös yhdessä loppua, Rytkönen sanoo. Aikaisemmin Tehy ja Super ovat ilmoittaneet, että ne halua vat 1,8 prosenttiyksikköä yleisen linjan ylittäviä palkankorotuksia. . Vientiteollisuuden työehtoso pimus on työmarkkinaneuvotte lujen päänavaus. • Ratkaisun piirissä on kaikkiaan noin 93 000 työntekijää. Aalto luonnehtii sopimuksen tuomia palkankorotuksia koh tuulliseksi kompromissiksi. Myös toisen vuoden osalta palkoista keskustellaan ensisijaisesti työpaikkatasolla. TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY:N työmarkkinajohtaja Minna Helle ei pidä uutta työehtosopimus ta ihanteellisena, mutta kuiten kin parhaana mahdollisena tässä työmarkkinatilanteessa. Hän peräänkuuluttaa, että kikytunnit pitää poistaa myös tehyläisten työehtosopi muksesta. –?Toivomme, että kun pään avaus saatiin aikaiseksi, se edes auttaa, että muut alat pystyvät ri peästi jatkamaan omia neuvotte lujaan ja työmarkkinasuma alkaa pikku hiljaa purkautua. –?Haluamme edelleen 1,8 pro senttiyksikköä suuremman pal kankorotuksen kuin miesvaltais ten alojen korotus. Näin arvioi Elinkeino elämän tutkimuslaitoksen (Et la) tutkimusjohtaja Antti Kauhanen. • Toisen vuoden korotuksen vaikutus on yhteensä kaksi prosenttia, josta yleiskorotus on 1,4 prosenttia. TEOLLISUUSLIITON puheen johtaja Riku Aalto pitää sopimuksen tär keimpänä saavutuksena ylimää räisten työtuntien poistumista. –?Uusi sopimus ei varmaan lisää työllisyyttä, mutta tuskin se sitä hirveästi vähentääkään, Kauha nen sanoo. Rytkönen vahvistaa, että Tehy ja Super pysyvät kannassaan, että Suomen palkkatasaarvo pitää saada kuntoon. Palkat nousevat 3,3 prosenttia kahden vuoden aikana. –?Siellä sopimuksia varmaan al kaa nyt syntyä, kun tämä ensim mäinen on saatu syntymään. • Sopimus korottaa palkkoja kahden vuoden aikana 3,3 prosenttia. Hän uskoo, että Teknologia teollisuuden ja Teollisuusliiton sopimus saa vauhtia myös mui den teollisuusalojen työehtoso pimusneuvotteluihin. TEHYN PUHEENJOHTAJAN Millariikka Rytkösen mielenkiinto kohdistui päänavaussopimukses sa erityisesti kikytuntien pois tumiseen. Sopimuksen vaikutuksia on Kauhasen mukaan vielä vaikea arvioida, koska tiedossa ei ole, miten Suomen kilpailijamaiden työvoimakustannukset ja tuot tavuus muuttuvat. . Julkisen puolen neuvotteluista hän ennakoi vaikeita. SUNNUNTAINA 5. • Kiky-tunnit poistuivat sopimuksesta
Entisaikoina kalenterin virkaa toimitti lovettu puulauta, jonka urissa päivää merkitsevä tikkua siirrettiin eteenpäin. FL-LM Toivotitko uutta vuotta väärin. KARKAUSVUOSI ON saanut nimensä kantasanasta karata. Suomalaiset lopettivat Caesarin karkauspäivää koskevan määräyksen tottelemisen vasta vuonna 2000. Karkauspäivänä syntyneet säästävät, sillä he joutuvat viettämään syntymäpäiväjuhlaa vain joka neljäs vuosi. Virallinen vuosituhat vaihtui 2001, mutta se haluttiin vaihtaa väkisin jo vuoden 2000 alusta. –?Tämä johtuu siitä, että ajanlaskussa ei ole vuotta nolla. Toimisto yritti opastaa ihmisiä, että vuosituhat vaihtuu vasta vuoden 2001 alusta. Vuonna 46 ennen ajanlaskun alkua Julius Caesar muutti silloista karkauskuukausikäytäntöä. Vuotta yksi jälkeen ajanlaskun alun edeltää siis vuosi yksi ennen ajanlaskun alkua. SUNNUNTAINA 5. Mikäs siinä, kun markkinamiehet olivat kerran päättäneet näin, Palviainen naurahtaa. Vuosikymmen alkaa vuodesta yksi ja päättyy vuoteen kymmenen, Palviainen sanoo. –?Se oli turha taistelu. KUVA: Janne Ruotsalainen Puhekielen mielivaltaisuus on sotkenut matemaattisen ajanlaskun – ainakin uudenvuoden juhlinnassa. –?Karata pystyyn tarkoittaa pystyyn hyppäämistä ja sana karkelot juontavat samasta alkusanasta tarkoittaen paikoillaan hypähtelyä, Palviainen valistaa. Tämä on väärä luulo, ainakin jos ajanlaskun asiantuntijoita on uskominen. helmikuuta. Tuohon saakka vuosi päättyi helmikuuhun paitsi karkausvuosina, jolloin helmikuu katkaistiin 23. Normaalin 365 päivän sijaan alkaneessa vuodessa on siis 366 päivää. Palviainen muistuttaa, että yleiskielessä vuosikymmen voidaan ymmärtää kymmenlukuna, jolloin uusi vuosikymmen alkoi vuonna 2020. –?Ihmiset puhuvat esimerkiksi 50-luvulla syntyneistä, eikä kukaan tarkoita, että kyseessä olisi erityisen hyvin säilynyt vuonna 50 syntynyt henkilö. Tuolloin karkauspäivä sijoitettiin suomalaisessa kalenterissa yleiseurooppalaiseen tapaan 29. ASKO PALVIAISEN mukaan termille vuosikymmen ei ole olemassa yhtä oikeaa määritelmää. –?Yritys voi esimerkiksi puhua ensimmäisestä vuosikymmenestään tarkoittaen sillä ensimmäistä kymmentä toimintavuottaan. Myös karkauspäivään liittyy omat omituisuutensa. Tavallaan ei ollut kuitenkaan väärin sanoa, että vuosikymmen vaihtui nyt vuodenvaihteessa. –?Ajanlaskullisesti seuraava vuosikymmen alkaa vuonna 2021, vahvistaa erikoissuunnittelija Asko Palviainen Helsingin yliopiston almanakkatoimistosta. helmikuuta roomalaisen sotapäällikön määräyksestä, Palviainen sanoo. –?Vuoteen 1996 saakka karkauspäivä oli sijoitettu suomalaisessa kalenterissa joka neljänteen vuoteen 24. Vuodessa 2020 on 366 päivää. –?Tämä on osoitus siitä, että eivät kalenteriasiat niin puisevia ole, Palviainen sanoo ja armahtaa sitten uudenvuodenjuhlijan ylikierroksille pyörähtäneet aivosolut. Samalla ajanlaskijoiden nollattomalla logiikalla vuosituhat ei vaihtunut vuosien 1999 ja 2000 vaihteessa, vaan uuden vuosituhannen käynnisti vasta vuosi 2001. TAMMIKUUTA 2020 12 FORSSAN LEHTI UUTISET Rebekka Härkönen Uskoitko siirtyneesi keskiviikkona uudelle vuosikymmenelle. Palviainen sanoo ihmetelleensä pikkupoikana, että kenen silloin pitäisi karata. –?Se on vapaavalintainen termi, jota voi käyttää, miten haluaa. VUOSI 2020 on karkausvuosi. Esimerkiksi vuonna 1970 syntynyt on kronologisesti laskettuna 1960-luvun viimeisen vuoden lapsi. Ajanlaskun mittakaavassa on yksi ja sama, milloin ihmiset juhlivat vuosituhanten, -satojen ja -kymmenten vaihtumista. –?Karkauspäivänä tikkua hypytettiin uudestaan samaan loveen. –?Termi ei kuitenkaan liity pakenemiseen, vaan juontaa juurensa länsimurteen sanasta, joka tarkoittaa paikoillaan hyppäämistä, Palviainen sanoo. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto yritti käydä asiasta jonkinlaisen väännön vuosituhannen vaihtuessa. päivä ja sitä seurasi karkauskuukausi ennen kuin seuraava vuosi alkoi taas maaliskuun alussa. ”Virallinen vuosituhat vaihtui 2001, mutta se haluttiin vaihtaa väkisin jo vuoden 2000 alusta.” ASKO PALVIAINEN Erikoissuunnittelija
SUNNUNTAI 16 Kun vajaan kymmenen vuoden päästä 2020-luku vaihtuu 2030-luvuksi, tämä kaupunki voisi olla hiilineutraali, tunnettu jonain muuna kuin taantuvana teollisuuskaupunkina ja tänne pääsisi junalla. Ainakin jos unelmiin on uskominen. Älä luovu toivosta ainakaan ennen kuin olet kokeillut näitä vinkkejä. TAMMIKUUTA 2020 Sunnuntai Tuntuuko täksi vuodeksi antamasi lupaus tai päätös valtavalta urakalta. FORSSAN LEHTI 13 SUNNUNTAINA 5. Forssan hengellä uudelle vuosikymmenelle TAPIO TUOMELA
Lisäksi Forssan kaltaisissa kaupungeissa myös energiantuotannossa hyödynnettävää biomassaa on lähellä, eli mahdollisuudet vastata päästövähennystavoitteisiin ovat hyvät. Forssan suurimmat päästölähteet ovat viime vuosina olleet liikenne ja lämmitys. Teemat ovat suuria, pelottaviakin, ja usein päädymme puhumaan vain niiden tuomista ongelmista. Mitä jos katsottaisiin myös kortin toinen puoli: millainen Forssa voisi parhaimmillaan olla 2020-luvulla. Forssalla niitä on rutkasti. Viisi kiloisesta ”mukana raahattavasta” on tultu pitkä tie nykyisiin älypuhelimiin. –?Maalämmön hyödyntäminen on jo kasvanut vahvasti. Keskusta-alueilla kaukolämpö olisi energiatehokas ja myös vähäpäästöinen ratkaisu, jos energianlähteenä käytetään uusiutuvia. Mutta mitä jos 2020-luvun kynnyksellä maalailtaisiinkin haavekuvia kauhukuvien sijaan. Dowebin toimitusjohtaja Kimmo Leino kertoo, että Mobiran autoradiopuhelin tuli markkinoille vuonna 1984. TAMMIKUUTA 2020 14 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI Kotiseudullamme on mahdollisuus onnistua Edessä siintää uusi vuosikymmen ja sen mukana uudet haasteet. Tieliikenteessä öljyn korvaajaksi kelpaisi esimerkiksi paikallisilla maatiloilla tuotettu biokaasu. Maatilat, pienemmät toimitilat ja pientalot voitaisiin lämmittää maalämmöllä tai erilaisilla hybridiratkaisuilla, joissa maalämmön rinnalla tuotetaan esimerkiksi aurinkosähköä omaan käyttöön. Ne eivät kuitenkaan ole koko tarina. Hiilidioksidipäästöjä tulee leikata mahdollisimman pian jokaisella elämän osa-alueella. Ympäristö Aikamme suurin kriisi on ilmastonmuutos. KYNNYSKYSYMYKSENÄ esimerkiksi biokaasulaitoksille on kuitenkin Teknologian kehityksen ennustetaan kiihtyvän entisestään 2020-luvulla. 1. SUNNUNTAINA 5. Yksi vastaus päästöjen tehokkaaseen leikkaamiseen voisi olla hajautettu, uusiutuva energiantuotanto, sanoo Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Pasi Rikkonen. Siru Perälä Forssa Ilmastonmuutos, demokratian haasteet sekä teknologian nopea kehitys ja työelämän muutos ovat Suomen itsenäisyysrahasto Sitran mukaan kolme suurta kehityskulkua, jotka värittävät Suomen tulevaisuutta. KUVAT: Tapio Tuomela
Biohauen tavoitekapasiteetti on noin viisi gigawattituntia vuodessa, eli vuosittain se tuottaisi liikennebiokaasua 200–250 autolle. Rikkonen toivoo, että kymmenen vuoden päästä Forssan kaltaisten kaupunkien energiaomavaraisuus olisi noussut, nojaisi uusiutuvaan energiaan ja siten kaupungeissa päästäisiin hiilineutraaliuteen. Viisi kiloisesta ”mukana raahattavasta” on tultu pitkä tie nykyisiin älypuhelimiin. –?Myös junarata olisi iso plussa. 3. –?Nyt nuoret hengaavat Prisman parkkipaikalla ja Autokeitaalla. Ei kuitenkaan ole mitään yksittäistä tekijää, jolla tilanne voitaisiin korjata. Takalan mielestä pikkukaupungille on tärkeää se, uskalletaanko omaa kotikaupunkia rakastaa ja annetaanko ”omille jutuille” arvoa. –?Ympäristö ja kiertotalous tulevat painottumaan jatkossa yhä enemmän, ja näihin teemoihin on Forssassa panostettu. 2. –?Forssassa on hyviä elementtejä, joiden päälle menestystä rakentaa. Tulevina vuosina myös paikasta riippumattoman työn määrä tulee luultavasti lisääntymään. Yhä useampi korkeakouluopiskelija jää valmistuttuaan Forssaan ja perustaa yrityksen tai perheen, tai molemmat. Tuolloin vuonna 2003 syntynyt ikäluokka saa äänestää ensi kertaa. Lehtonen itse pitää Forssasta: kaupunki on kaunis, kaikki on pienen matkan päässä ja terveyspalvelut toimivat hyvin. –?Viimevuotisessa FUTWENDhankkeessamme selvisi, että hankkeita vie hyvin eteenpäin investointimalli, jossa paikallinen energiayhtiö ja maatilat tekevät yhteistyötä. Kaupunkilaiset ovat ylpeitä kotikaupungistaan ja tekevät yhdessä töitä sen eteen, mahdollisista näkemyseroista huolimatta. Yritys jalostaa alueen maatalouden sivuvirtoja biometaaniksi, jota käytetään lämmitykseen tai puhdistettuna liikennepolttoaineena. ”Forssan kehittyminen on pitkälti kiinni siitä, ollaanko seudulla aiemmin tehtyjen päätösten vankeja vai ketteriä sopeutujia.” HANNU-HEIKKI SAARINEN Kehitysjohtaja, Forssan Yrityskehitys Vuonna 2030 Forssa on hiilineutraali ja eloisa 20 000 asukkaan korkeakoulukaupunki KOMMENTTI Siru Perälä @hameensanomat.fi K irjailija Carl Sandburgin kerrotaan joskus sanoneen, että mitään ei tapahdu, ellemme ensin unelmoi. Teknologia ja työ 2020-luvulla teknologian ennustetaan kehittyvän nopeasti ja työelämä kohtaa murroksen, kun robotisoituminen ja digitalisaatio muuttavat työtä. Teema ei näy pelkästään yritysten toiminnassa vaan myös kuntalaisten arjessa: Forssa on maan kärkeä esimerkiksi muovipakkausten kierrättämisessä. Forssan Yrityskehityksen kehitysjohtaja Hannu-Heikki Saarinen sanoo, että Forssassa on hyvät mahdollisuudet onnistua 2020-luvulla, jos tilaisuudet vain osataan hyödyntää. KUVAT: Tapio Tuomela Forssan nuorisovaltuuston jäsen Iida Lehtonen sanoo, että nuoret kaipaisivat Forssaan enemmän paikkoja, joissa viettää aikaa. Dowebin toimitusjohtaja Kimmo Leino kertoo, että Mobiran autoradiopuhelin tuli markkinoille vuonna 1984. 2020-LUVULLA Forssa panostaa kiertotalouteen ja järkivihreyteen aivan uudella tavalla. Se toisi uusia ideoita yrityksille ja tarjoaisi opiskelijoille niin mahdollisuuksia tehdä opinnäytetöitä kuin saada töitäkin. Vuosikymmeniä on puhuttu seutukunnan negatiivisesta väestökehityksestä. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 15 SUNNUNTAI investointi. Mutta nämä nyt ovat vain unelmia. Yrittäjän näkökulmasta Forssan menestys 2020-luvulla on kuitenkin monen asian summa. Teillä on siellä eräänlainen ”Forssan henki”, eli tahtoa viedä asioita eteenpäin. ALUEKEHITYKSEN tavoitteena on nimensä mukaisesti vaikuttaa alueen kehitykseen. Helsinki-Forssa-Pori -raideyhteys ottaa konkreettisia askelia eteenpäin. Seuraavat kunnallisvaalit järjestetään vuonna 2021. Seudulla pitää olla toimintaa, tekemistä ja mahdollisuuksia, jotka kiinnostavat ihmisiä. Työvoiman saatavuuden kannalta saavutettavuus eli kaupungin sijainti on merkittävä. –?Kaikkia töitä ei kuitenkaan voida tehdä etänä. Rikkonen nostaa esimerkiksi Etelä-Savossa toimivan Biohauki oy:n, jonka omistavat EteläSavon Energia sekä 13 paikallista maatalouden toimijaa. Myös Saarinen korostaa seudulla jo pitkään jatkuneen kiertotalouden ja järkivihreyden merkitystä. Tällä hetkellä kaupungista puuttuu esimerkiksi paikkoja, joissa nuoret voisivat viettää aikaa. Takala sanoo, että meneillään on murros, joka vaatii rohkeutta tehdä uudenlaisia asioita. On helppo mässäillä Forssan laskevalla väestökehityksellä. –?Kymmenen vuotta on kuitenkin lyhyt aika, kun siirrytään vallitsevasta toimintatavasta uuteen. Silloin olemassa on niin käytännön tarve kuin vahva pääomakin. SUNNUNTAINA 5. –?Forssan kehittyminen on pitkälti kiinni siitä, ollaanko seudulla aiemmin tehtyjen päätösten vankeja vai ketteriä sopeutujia. Paljon vaikeampaa on saada haastateltavat haaveilemaan, ja sysätä kommenttia kirjoittaessa hetkeksi reaalipolitiikka syrjään. FORSSALAISEN teknologiayritys Dowebin toimitusjohtaja Kimmo Leinon mielestä Forssassa on hyvä yritysilmapiiri ja korkeakoulu on yksi seudun houkute. FL Teknologian kehityksen ennustetaan kiihtyvän entisestään 2020-luvulla. Forssassa nuorten näkökulmaa kunnalliseen päätöksentekoon tuo tällä hetkellä nuorisovaltuusto. Paikallisten maatilallisten kanssa ryhdytään yhteistyöhön biokaasun tuottamiseksi niin lämmityskuin liikennekäyttöönkin. Hämeen liiton aluekehitysasiantuntija Minna Takala sanoo, että Forssan tekemät valinnat esimerkiksi kiertotalouteen liittyen ovat pitkällä tähtäimellä hyviä. OMAVARAINEN energiantuotanto luo energiayrittäjyyttä ja työllistää myös sen tukitoimissa, kuten laitehuollossa. Forssan väkiluku nousee, ja 2030-luvulle tultaessa forssalaisten lukumäärä ylittää taas 20 000 asukkaan rajan. TAANTUVAN teollisuuskaupungin sijaan Forssa voisi olla myös tällainen. Leino toivoisi, että HAMKin Forssan yksikköön saataisiin myös teknologiaan vahvemmin kiinnittyvä koulutusohjelma ja että yritysten ja oppilaitosten yhteistyö lisääntyisi. Taantuvan teollisuuskaupungin imagolla voi olla hankala lähteä kilpailemaan osaajista kasvukeskusten kanssa. Ei pidä jäädä surkuttelemaan esimerkiksi väkiluvun laskua. –?Nuorisovaltuusto on Forssassa vielä suhteellisen nuori, ja tällä valtuustokaudella on keskitytty siihen, että forssalaisnuoret ylipäätään tietäisivät valtuuston olemassaolosta, kertoo valtuuston jäsen Iida Lehtonen. –?Ihmisten asuinpaikkaan vaikuttavat jatkossa monet muutkin seikat kuin työ. Unelmien ja tavoitteiden sanominen ääneen tekee niistä todellisempia ja siten helpompia tavoitella. Forssassa työvoimaa on lähistöllä paljon. Yhteiskunta Tällä vuosikymmenellä myös demokratian ennustetaan kohtaavan haasteita. Nuoret äänestävät ahkerasti, ja Forssan kaupunginvaltuuston jäsenistä yhä useampi on alle 30-vuotias. Jos Lehtonen saisi päättää, Forssassa olisi enemmän ravintoloita ja suuria yrityksiä, jotka toisivat kaupunkiin lisää työpaikkoja ja myös asiakkaita. Teemaa on kuitenkin syvennettävä ja se on otettava huomioon kaikissa yrityksissä, toimialasta riippumatta. JOS FORSSALAISNUORET olisivat enemmän mukana päätöksenteossa, kaupunki voisi Lehtosen mukaan näyttää erilaiselta. Tein silti niin. Yhteiskunnassa vahvistunut eriarvoistuminen jakaa kansaa ja moni kokee tyytymättömyyttä poliittiseen päätöksentekoon. –?Esimerkiksi kuosien nostaminen Forssan markkinointiin kertoo paljon positiivisesta ylpeydestä ja kunnioituksesta sitä kohtaan, mitä kaupungissa on saatu aikaan. ”Teillä on siellä eräänlainen ’Forssan henki’, eli tahtoa viedä asioita eteenpäin.” MINNA TAKALA Aluekehitysasiantuntija, Hämeen liitto. Taloudellisen kannattavuuden pitää näkyä, ennen kuin toimiin uskalletaan ryhtyä. 2010-luvulla tyhjentyneistä liiketiloista on tehty kaikille avoimia ajanviettopaikkoja
Minulle on vapautunut 3–4 tuntia keskeytymätöntä työaikaa. –?Kun olet luovuttamassa, ympärillä olevat ihmiset voiva tukea ja heikolla hetkellä sosiaalinen paine voi pitää meidät mukana. –?Mutta oikeasti pienen muutoksen aikaansaama ero ajan mittaan on ällistyttävä. FL-LM Roiku vähemmän sosiaalisessa mediassa J ames Clearin tekemää rutiinien taulukkoa voi käyttää myös käänteisesti, esimerkiksi sosiaalisen median vähentämisessä. Hän on tehnyt aiheesta neljän tason kaavion. Vielä tehokkaampaa on, jos sinulla on jotain yhteistä ryhmän kanssa, esimerkiksi perheenäideille tarkoitettu kuntoiluryhmä. ”Teen muutaman punnerruksen lounastauolla” on liian epämääräinen. Jo pienillä rutiinien muutoksilla saa paljon aikaan, sanoo James Clear. Olen huomannut, että sen vaikutus on jopa tärkeämpi kuin aluksi luulin. –?Nykyään jätän sen aina toiseen huoneeseen aamupäiväksi. Elämänmuutoksessa kaikkein vaikeinta on saada hyvä tapa pysymään, kun motivaatio on laskenut eikä muutoksen vaikutus vielä näy. Tärkeää on myös suunnitella ympäristö niin, että se tukee tavoitettasi. Hän ei enää pidä itseään tupakoitsijana. Elämänmuutos kannattaa aloittaa pienistä rutiineista. KANNATTAA NIVOA rutiineja toisiinsa. Toinen henkilö kieltäytyy sanoen: ”Ei kiitos, en tupakoi.” –?Tämä lause viestittää identiteetissä tapahtunutta muutosta. Ja vielä harmillisempaa on, kun huonojen tapojen välitön seuraus tuntuu yleensä hyvältä mutta pitkän ajan seuraus on huono. Käyt kuntosalilla, mutta et saa heti odottamaasi palkintoa eli huomaa muutosta. Pienillä rutiineilla saa aikaan suuren muutoksen, sanoo amerikkalainen kirjailija James Clear. Voimme myös muokata ympäristöä uusille tavoille suotuisaksi. Sääntö voisi kuulua: ”Kun olen syönyt päivällisen, laitan astiat välittömästi asianpesukoneeseen”. Clearilla on keinot siihenkin. Jos haluamme vakiintuneen tavan, ei kannata rakentaa sitä tällaisen vaihtelevan ja horjuvan asian varaan. –?Jokainen voi vakuuttaa itsensä käymään kuntosalilla tai syömään terveellisesti kerran tai kaksi, mutta jos ei muuta käytöksen taustalla olevaa uskomusta, on hankala pitää kiinni pitkäaikaisista muutoksista, Clear painottaa. Minkälaisen uudenvuodenlupauksen elämäntaitoguru on itse tehnyt. Seuraavaksi käytöstä koetetaan tehdä ei-palkitsevaa – vaikka se onkin vaikeaa, kun sovellukset perustuvat juuri mielihyvän tuottamiseen. –?Saat sen, mitä toistat. • Clear on kirjoittanut kirjan, jossa käytännönläheisesti opastetaan, miten luodaan hyviä rutiineita ja pidetään niistä kiinni. Sama pätee toisin päin: älä hanki kotiin suklaakeksejä. LAURA KROHN TEKSTI // JANI KAUNISTO GRAFIIKKA Vuoden alku on otollista aikaa elämänmuutoksille, sillä ihmisillä on toivo korkealla. –?Harvoin ihminen pystyy sataprosenttisesti elämään rutiinien mukaan, sillä elämässä tulee kaikenlaisia yllättäviä tilanteita vastaan. Silloin pysyt rutiinissa, vaikka motivaatio olisi alhaalla. KUVA: Nick Fancher ELÄMÄNTAITO-OPAS Rutiinit kunniaan • James Clear on amerikkalainen kirjailija, yrittäjä, luennoitsija ja valokuvaaja. MONESTI ALOITAMME hyvän muutoksen, mutta sitten laiskuus iskee, ja hyvät tavat jäävät. Jos haluat syödä enemmän hedelmiä, laita niitä esille ja pilko rasioihin helposti saatavaksi. Clear mainitsee esimerkkinä kaksi ihmistä, jotka kieltäytyvät savukkeesta. • Teos julkaistaan tammikuun alussa suomeksi nimellä Pura rutiinit atomeiksi – näin saat aikaan muutoksen joka pysyy (Tuuma-kustannus). MOTIVAATION VARAAN ei kannata laskea, sanoo Clear. Siksi Clear esittelee muita tapoja rakentaa rutiineja. IHMISEN MIELI on rakentunut niin, että se kaipaa välitöntä mielihyvää. Liikunnan identiteettiinsä sisällyttäneiden ihmisten ei tarvitse patistella itseään liikkumaan. Kirja ilmestyy vuoden alussa myös suomeksi. Jos tavoitteesi on käydä salilla tai lenkillä kolme kertaa viikossa, palkitse itsesi jollain. – Huumassa ei kuitenkaan kannata myllätä koko elämää. JOKU VOISI sanoa, että rutiinien noudattaminen on tylsää. Clear kehottaa olemaan täsmällinen ja selkeä. SUNNUNTAINA 5. –?Ne tarjoavat todisteita uudesta identiteetistä. Clear neuvoo liittymään sellaisiin porukoihin, joissa tavoittelemasi käytös on tapa. Jos ei huolehdi taloudestaan, joutuu käyttämään paljon aikaa raha-asioihin. Clear on kirjoittanut käytännönläheisen kirjan rutiineista, jonka englanninkielinen versio keikkunut Amazonin kymmenen myydyimmän tietokirjan joukossa jo vuoden. Eikö voi jättää tilaa spontaaniudelle ja luovuudelle. Jos ihminen uskoo tiettyyn identiteettinsä puoleen, hän toimii linjassa tuon uskomuksen kanssa. On turhauttavaa, kun muutoksen vaikutus ei näy nopeasti. Se on vain puolen minuutin päässä, mutta en ikinä hae sitä. Clearyn neuvo tähän on palkita itse itseäsi. Jos hieman korjaat tapojasi, tulos tulee ilman suuria ponnisteluita. Hänen mukaansa parempien rutiinien avulla mikä tahansa on mahdollista. Vuoden 2020 teemani on se, miten pystyn helpottamaan ja yksinkertaistamaan elämääni, sanomaan ei ja keskittymään olennaiseen – niihin asioihin, joilla on työni kannalta suurin vaikutus, Clear sanoo. . Clear sanoo, että uskottelemme itsellemme, että menestys vaatii valtavaa toimintaa ja aliarvioimme pienten jokapäiväisten parannusten arvon. Ja sitä paitsi hyvät rutiinit eivät rajoita vapautta, vaan luovat sitä, Clear huomauttaa. Kivikautiset aivomme himoitsevat edelleen sokeria, rasvaa ja suolaa, joten kiusausta on helpompi vältellä kuin vastustaa. Hänen mukaansa niillä, joilla on huonoimmat tavat, on myös lopulta vähiten vapautta. Sotkusi ovat siivoustapojesi viiveellä tuleva mitta, sanoo amerikkalainen kirjailija ja puhuja James Clear. Tuloksesi ovat osoitus aiemmista rutiineistasi. Rutiinit tarjoavat enemmän mahdollisuuksia kuin rajoittavat. –?Minä en halua elämääni mitään lisää, vaan lähinnä vähentää. Parempi on ”Kun suljen tietokoneeni ennen lounasta, teen kymmenen punnerrusta työpöytääni vasten”. Vastavuoroisesti rutiinit myös muokkaavat uutta identiteettiä. –?Laita puhelimesi tarkkailemaan ruutuaikaasi ja jos ylität sovitun rajan, lahjoita joku summa hyväntekeväisyyteen, tai suorita jokin muu sakko. –?Vastaavasti hyvien rutiinien tapauksessa välittömästä tuloksesta ei ole helppo nauttia, mutta lopullinen tulos on hyvä. • Verkkosivut osoitteessa jamesclear.com ”Jos hieman korjaat tapojasi, tulos tulee ilman suuria ponnisteluita.”. James Clear huomasi, että kun puhelin on hänen edessään, hän tarttuu siihen muutaman minuutin välein. IDENTITEETIN MERKITYS muutoksessa on tärkeä. Jos haluat vielä tehokkaamman, poista sovellus jokaisen käytön jälkeen. Se pitää sinut motivoituna sen aikaa, että muutokset kehossa palkitsevat. • Hän on sitä mieltä, että elämämme laatu riippuu rutiinien laadusta. –?Tiedämme kaikki, että motivaatio nousee ja laskee. Painosi on syömistapojesi viiveellä tuleva mitta. Ensimmäinen kohta on vähentää altistumista. Englanninkielistä kirjaa on myyty yli 1,3 miljoonaa kappaletta. Ensimmäinen sanoo: ”Ei kiitos, yritän lopettaa.” –?Se kuulostaa järkevältä vastaukselta, mutta tämä henkilö uskoo yhä olevansa tupakoitsija, joka vain yrittää olla jotain muuta. –?Siinä auttaa sosiaalinen ympäristö: perhe, ystävät ja erilaiset ryhmät. Se tekee käytöstä myös hankalaa. –?Tee tavasta helppoa, yksinkertaista, houkuttelevaa ja palkitsevaa. TAMMIKUUTA 2020 16 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI P ienet rutiinit ovat kaikkein tärkeintä elämänmuutoksissa. Käytös, jonka avulla saamme hyväksyntää ja kunnioitusta, tuntuu meistä houkuttelevalta. Onnistu uudenvuodenlupauksessasi! . –?Kaikkia kohtia ei tarvitse toteuttaa, mutta mitä enemmän, sitä todennäköisempää on, että onnistut muutoksessasi. Joka kerta liikuntaa harrastaessasi olet urheilija, Clear sanoo. –?Piilota sovellukset puhelimesi avausnäytöltä vähän kauemmaksi tai kansioon. –?Jos syö epäterveellisesti eikä liiku, on väsynyt, eikä energia riitä. Siten keittiösi pysyy siistimpänä. Kannattaakin keskittyä ennemmin siihen, keneksi haluat tulla kuin mitä haluat saavuttaa
Kirjoita tämänhetkiset rutiinisi muistiin, jotta tulet niistä tietoiseksi. Tämä on tunnusomainen ero voittajien ja häviäjien välillä. Käytä toteutumisaikomuksia: Teen [toiminta] [paikka] [aika]. Näin sovellat lakia liikunnan aloittamiseen Hanki kuntosalikortti työmatkasi varrella olevalle salille. Laita urheiluvälineesi esille ja helposti otettaviksi. On arvokasta saapua salille myös huonoina ja kiireisinä päivinä. Typistä rutiinisi kahden minuutin versioksi. Älä koskaan jätä rutiinia kahta kertaa välistä. Muuta hyvien rutiinien ärsykkeet ilmeisiksi ja näkyviksi. ”Juokse viisi kilometriä” onkin ”Sido juoksukenkiesi nauhat”. Hyödynnä rutiinien pinoamista. Treenaaminen on hyväntuulisena helppoa, mutta ratkaisevaa on ilmestyä paikalle myös niinä päivinä, jolloin mieli ei tekisi. Liity sellaiseen kulttuuriin, jossa toivomasi toiminta on tavallista käytöstä. Tee rutiinista helppo Vähennä kitkaa. Tiedosta ratkaiseva hetki tilanteessa, kun olet tullut töistä kotiin ja syönyt. Ajatus on tehdä rutiinien aloittamisesta mahdollisimman helppoa. Näin luot hyvän rutiinin – ja onnistut liikunnan aloittamisessa Lyhennetty versio, täydellinen kaavio käyttäytymismuutoksen laeista löytyy teoksesta James Clear: Pura rutiinit atoimeksi (Tuuma-kustannus 2020). SUNNUNTAINA 5. Monien mielleyhtymissä liikunta näyttäytyy haastavana, energiaa vievänä ja kuluttavana tehtävänä. Rutiinin on oltava tyydyttävä, jotta se kestää. Ensimmäinen laki Toinen laki Neljäs laki Kolmas laki Tee rutiinista houkutteleva Hyödynnä houkutusten niputtamista. Pidä rutiinisarjoistasi kirjaa äläkä riko ketjua. Muodosta pari sellaisista toiminnoista, joita haluat ja jotka sinun täytyy tehdä. Anna itsellesi välitön palkinto, jos olet noudattanut rutiiniasi. Tee rutiinista tyydyttävä Käytä vahvistusta. Lenkistä palkinto ei ole pizza, vaan sauna tai kylpy. Suunnittele ympäristösi. Salikäynnistä hieronta, ei suklaalevy. Näin sovellat lakia liikunnan aloittamiseen Niputa suosikkisarjan katsominen kuntopyörällä ajamiseen. Kun unelmat ovat epämääräisiä, on helppo sallia itselleen pieniä poikkeamia päivän mittaan. Päätä: Menen lähikuntosalille tiistaina kello 17. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 17 SUNNUNTAI Tee rutiinista ilmeinen Täytä rutiinien pisteytystaulukko. Pidä liikuntapäiväkirjaa, käytä mobiilisovelluksia tai pidä aktiivisuusranneketta. Istahdatko tv:n ääreen vai laitatko heti urheiluvaatteet päälle. ”Jumppaa puolen tunnin ajan” onkin ”Ota jumppamatto esille”. Varmista, että lipsahduksen jälkeen pääset heti takaisin oikeille raiteille. Jos ilmestyt salille viitenä peräkkäisenä päivänä – vaikkakin vain kahdeksi minuutiksi – annat ääniä uudelle identiteetillesi. Ala pyöriä hyväkuntoisten kanssa, liity juoksuseuraan, tutustu ihmisiin kuntosalillasi. Plusmerkin saa ”kävelen töihin”, mutta miinusmerkki ”iltaisin makaan sohvalla tv:n ääressä”. Teen kymmenen kyykkyä, kun olen juonut aamukahvin. Mieti aamusta iltaan kaikki vaiheet. Kun olen [tämänhetkinen rutiini], teen välittömästi [uusi rutiini]. Rutiinit ovat houkuttelevia assosioituessaan myönteisiin tunteisiin ja vastenmielisiä assosioituessaan kielteisiin tunteisiin. Tai käy Facebookissa sen jälkeen, kun olet tehnyt 10 punnerrusta. Älä ajattele ”minun täytyy mennä aamulla juoksulenkille”, vaan ”on aika kehittää kestävyyttä ja nopeutta”. Käytä rutiinin kirjaamista. Kävelen töihin maanantaista torstaihin. Optimoi pienet valinnat, joilla on korostunut vaikutus. Uutta tapaa aloittaessasi se ei saisi kestää kahta minuuttia kauempaa. Näin sovellat lakia liikunnan aloittamiseen Miten rutiinisi palvelevat tavoitettasi harrastaa liikuntaa. Näin sovellat lakia liikunnan aloittamiseen Palkinnon pitää tukea uutta identiteettiäsi. Vähennä sinun ja hyvien rutiineidesi välillä olevia askeleita. Hallitse ratkaiseva hetki
–?Olemme pystyneet onnistuneesti siirtämään omassa yksikössämme suun kautta annettavien syöpälääkkeiden neuvonnan sairaanhoitajille, kertoo professori Heikki Minn Tyksistä. Esimerkiksi tutkimusta tekevät onkologit on pystytty hälyttämään nopeastikin sijaistamaan. Tavoitteena on mm. • Suurinta kasvu oli Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Itä-Savossa. Sosiaalija terveysministeriön erityisasiantuntijan Tuula Helanderin mukaan kyse on merkittävästä sosiaalija terveysalan yhteistyön mallista, johon on saatu mukaan kaikki sairaanhoitopiirit ja yliopistosairaalat. Terveyskeskuslääkäreiden uupumisesta on puhuttu viime aikoina paljon, mutta vaarassa uupua ovat myös syöpälääkärit eli onkologit. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä sairastetaan syöpää eniten Suomessa, mutta kahta erikoislääkärin virkaa ja erikoistuvan onkologin vakanssia ei ole pystytty täyttämään. . JOTKUT ONKOLOGIAAN erikoistumaan lähteneistä lääkäreistä pitivät sosiaalija terveysministeriön selvityksessä alaa liian raskaana. Sairaanhoitajien vastuulle voidaan siirtää myös esimerkiksi jo hoidetun, hyväennusteisen potilaan jälkiseuranta ja potilaan tarvitsema tukitoiminta. . –?Kyse on myös maailmanlaajuisesti harvinaisesta uudenlaisesta kansallisesta yhKuka tulevat syöpämme hoitaa. POTILASMÄÄRÄ KASVAA ENITEN ITÄ-SUOMESSA • THL:n professori Seppo Koskisen laskelmien mukaan syöpäpotilaiden määrä kasvoi Suomessa 12,9 prosenttia 10 vuodessa ajanjaksolta 2004–2006 ajanjaksolle 2014–2016. Turun yliopistollisen keskussairaalan professori Heikki Minn esittelee uutta sädehoitolaitetta, jonka kaltaisia on toistaiseksi vain kolme Suomessa. Vuonna 2035 Suomessa tarvitaan 413 onkologia eli syöpätautien erikoislääkäriä. . Säästöjä on tullut myös siirtymisestä vuodeosastohoidosta poliklinikkahoitoon. Yliopistoilla on rajallinen mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen. –?Tämä palvelee kaikkia, eikä lääkärin kiire välity näissä tilanteissa potilaalle, Minn toteaa. Kysyimme, miten tähän on valmistauduttu sairaanhoitopiireissä. Yhtenä selityksenä on hoidon vaikuttavuuden ja tuottavuuden parantaminen. Nopeasti muuttuvan ja hallittavan tiedon määrä aiheuttaa myös omanlaisensa paineen. Yksi tähän juttuun haastateltu lääkäri huomasi pian, että ylityöt olivat normaalia arkea syövän hoidossa. Hoidot pitkittyvät ja monimutkaistuvat. • Pienintä kasvu oli Ahvenanmaalla ja Pirkanmaalla, alle 10 prosenttia. Lännen Median kyselyn mukaan onkologien määrissä on jo tällä hetkellä vajetta kautta maan eri sairaanhoitopiireissä. Huomattava osa Suomen onkologeista tekee osatyöaikaa tai toimii opetus-, tutkimusja konsulttitehtävissä julkisen terveydenhuollon ulkopuolella. Nuori polvi haluaa vaalia myös henkilökohtaisen elämän hyvinvointia eikä uhraa aikaa työhön samalla lailla kuin ehkä vanhempi polvi. Kun väestö ikääntyy, syövät lisääntyvät. –?Jossakin vaiheessa pullonkaula voi kuitenkin tulla vastaan, kun potilasmäärät kasvavat, Minn sanoo. Olemme havainneet omassa yksikössämme, että potilastyö on paljon tehokkaampaa, kun on tehnyt välillä toista onkologian asiantuntemusta vaativaa työtä, Minn huomauttaa. Laitteella saadaan parempilaatuista kuvaa ja ehditään hoitaa 30 prosenttia enemmän potilaita kuin vanhemmilla laitteilla. Koordinoiva keskus on rakenteilla Husin yhteyteen. Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) alueella oli 21 onkologian erikoislääkärin ja 3 erikoistuvan lääkärin virkaa vuonna 2018. SUNNUNTAINA 5. Syöpäosastojen henkilöstökustannukset eivät ole kasvaneet 2010-luvulla. MARIA PÖYSKÖ, MARJO OIKARINEN TEKSTI // RIITTA SALMI KUVA MIKÄ. Puhutaan niin sanotuista tablettihoitajista. Monen pienemmän ongelman takaa löytyi selvityksessä resurssipula. Työ ei ole enää kaikki kaikessa. Koulutuksen kautta sairaanhoitajilla on taitoa ja aikaa opastaa potilasta lääkkeiden käytössä. Hän vaihtoi erikoistumisalaa. Entistä useampi sairastaa vuosikausia kroonista syöpää. Viime vuosina määrä on ollut noin 12 onkologia vuodessa. Esimerkiksi Kainuun sote-kuntayhtymässä on onkologin virka, jota ei ole saatu täytettyä. Myös Vaasan, Keski-Suomen ja kaikissa Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä se oli keskimääräistä vähäisempää.. Minnin mukaan Tyksin vastuualueella on pystytty vielä toistaiseksi ratkomaan omilla sairaalakohtaisilla toimilla onkologipulaa. . Keskus on jo aloittanut toimintansa. Sairaala neuvottelee parhaillaan yhden uuden erikoistuvan lääkärin vakanssista ja toivoo myös vähintään kahta uutta erikoislääkärin virkaa. –?Jouduin tekemään ilman kunnollista tukea myös töitä, joihin minulla ei ollut vielä omasta mielestäni valmiuksia. Kaksi niistä on Helsingissä. Oulun yliopistollisessa sairaalassa (Oys) on tällä hetkellä 14 onkologian erikoislääkärin virkaa, kun realistinen määrä potilasmäärään suhteutettuna olisi 18. YKSI SUURIMMISTA lähitulevaisuuden haasteista on erikoistumispaikkojen järjestäminen. Potilasturvallisuus ei kuitenkaan kärsinyt, erikoistumisalaa vaihtanut lääkäri kertoo. • Toiminta on jo käynnistynyt viidessä yliopistollisen alueen syöpäkeskuksessa. Jos ikärakennetta ei oteta huomioon, syöpäsairastavuus on pienintä Pohjois-Pohjanmaalla. TAMMIKUUTA 2020 18 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI S yövän hoitomenetelmät ovat Suomessa hyvin kehittyneitä, mutta haasteita on riittävän hoitohenkilöstön määrän saavuttamisessa ja hoitoonpääsyajan takaamisessa. SYÖPÄOSASTOJEN HOITOKETJUT toimivat yhteistyössä muiden syöpää hoitavien erikoisalojen ja avohoidon kanssa. He myös seuraavat lääkehoidon toteutumista. Tavoitearvion mukaan Suomessa pitäisi valmistua vuosittain 18 uutta onkologian erikoislääkäriä. • Tehtäväalue on laaja syöpätautien ehkäisystä, diagnostiikasta ja hoidosta kuntoutukseen. SYÖVÄN HOIDON kehittämisraportin tavoitteista suurin on kansallisen syöpäkeskuksen perustaminen. –?Tämä on kuitenkin hyvä asia. • Yli 20 prosentin kasvu oli myös EteläSavossa, Lapissa ja Länsi-Pohjassa. Minn kertoo, että useissa sairaaloissa palvelujärjestelmä ei tarjoa erikoistuville lääkäreille riittävästi vakansseja, kun niistä päättää kuntatyönantaja. Kansallinen syöpäkeskus • FICA eli Comprehensive Cancer Center Finland muodostuu alueellisista syöpäkeskuksista ja koordinoivasta keskuksesta. hoidon vaikuttavuuden parantaminen, kansallinen ohjaus ja ohjeistus sekä hoitoonpääsyaikojen seuranta. Tavoitteena on järkevöittää työnjakoa esimerkiksi siirtämällä syöpälääkäreiden työtä sairaanhoitajien vastuulle. Kokeneilla lääkäreillä oli tahto auttaa ja opettaa, mutta käytännössä oli myös tilanteita, että aikaa ei yksinkertaisesti ollut. Näin kertoo sosiaalija terveysministeriön teettämä Syövän hoidon kehittäminen 2010–2020 -selvitys. Tämä on 99 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Ongelmana ovat sekä liian vähäiset virkojen määrät että täyttämättömät virat. –?Koen niin kuin moni nuori lääkäri kokee
Tyksin erityisvastuualueen lähisairaaloissa on supistettu toimintaa ja keskitetty erikoislääkärit suurimpiin sairaaloihin. Onkologi tekee Tyksistä 1–2 päivänä viikossa konsultaatiokäyntejä alueen lähisairaaloihin. Suomessa yksityisen puolen syöpähoito on verrattain vähäistä. Vuodeosastopaikkoja on jo lisätty. Vuosittain tarvitaan lähes 20 uutta syöpälääkäriä Lähteet: Valtioneuvoston julkaisut, Erikoislääkärien ja -hammaslääkärien tarvearvio vuoteen 2035 Kokonaistarve erikoislääkäriä (el) Vuosittain valmistuvien tarve el/v NÄIN KYSELY TEHTIIN 9 sairaanhoitopiiriä vastasi • Lännen Media lähetti kyselyn syöpähoidon resursseista kaikille 20:lle Manner-Suomen sairaanhoitopiirille. 2019. Nämä ongelmat on pystytty monin paikoin korjaamaan tai ne ovat korjattavina. Sairaalakampukselle suunnitellaan potilashotellia, joka palvelisi erityisesti pitkämatkalaisia. teistyöstä yli organisaatiorajojen. –?Meillä on valtava määrä maailman korkeatasoisinta syöpäalan tutkimustietoa yliopistoissamme. Kolmessa sairaanhoitopiirissä kasvu on ollut 20–49 prosenttia, kolmessa 10–19 prosenttia ja kahdessa alle 10 prosenttia. • Viisi yhdeksästä vastaajasta on sitä mieltä, että onkologian erikoislääkärien vakansseja ei ole riittävästi potilasmäärään nähden. Kaksi niistä on Helsingissä. Tulevaisuuden sairaalan suunnittelussa on pyritty arvioimaan lisääntyvät potilasmäärät, hoitomenetelmissä tapahtuvat muutokset ja mahdollisesti uudet hoitomuodot. • Kyselyn tarkoitus oli selvittää syöpää hoitavien erikoislääkäreiden riittävyyttä, potilasmääriä lääkäriä kohti viikossa sekä varautumista potilasmäärien lisääntymiseen. Yliopistollisissa sairaanhoitopiireissä eli Tyksissä ja Oysissa onkologeja on yli 10. Satasairaalan syöpätautien poliklinikan ylilääkäri Kalevi Pulkkasen mukaan Satakunnan sairaanhoitopiirissä valmistaudutaan lisääntyviin potilasmääriin muun muassa lisäämällä vastaanottoja toimitiloja sekä uusimalla hoitolaitteita. Esimerkiksi Ouluun on suunnitteilla uusi sädehoidon yksikkö lähivuosina. Julkisen puolen vahvuutena on koulutus ja tutkimus, enkä näe, että yksityinen puoli voisi sitä rappeuttaa. SUNNUNTAINA 5. • Kainuu vastasi, että syöpäpotilaiden määrä on kasvanut yli 50 prosenttia 10 viime vuoden aikana. FL-LM Turun yliopistollisen keskussairaalan professori Heikki Minn esittelee uutta sädehoitolaitetta, jonka kaltaisia on toistaiseksi vain kolme Suomessa. –?Lähtökohtana on, että yksityinen toimii julkista puolta täydentävänä toimijana. Tämä on yksi keino, jolla pystymme takamaan palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden koko maassa myös tulevaisuudessa, Helander sanoo. Muualla ei vastaavaa tietääkseni ole. • Kaikissa piireissä yhtä onkologia kohti on vähintään 26–35 potilasta viikossa ja yhdessä yli 50. Toivottavasti vastakkainasettelusta päästään eroon, sillä useimmiten se aiheuttaa vain ylimääräistä huolta ja kustannuksia, Helander toteaa. Laitteella saadaan parempilaatuista kuvaa ja ehditään hoitaa 30 prosenttia enemmän potilaita kuin vanhemmilla laitteilla. Nyt erikoistumisvirka jaetaan Oysin erityisvastuualueen muiden toimipaikkojen kanssa. Hoidon tehostamiseksi Kymenlaaksossa on tarkoitus parantaa edelleen hoitopolkuja, järkeistää toimintaa ja lisätä koulutusta. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 19 SUNNUNTAI ”Vapailla markkinoilla ei ole paljon tarjontaa” Maria Pöyskö –?Ihanteellisin tilanne on onkologiksi erikoistuvan lääkärin saaminen sairaalaan ja sitä kautta pidempiaikaiseksi työntekijäksi, sillä vapailla markkinoilla ei ole paljon tarjontaa, toteaa Kymenlaakson aluesairaalan syöpätautien johtava ylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Lännen Median kyselyssä. Kyselyyn vastasi yhdeksän syöpäosastojen ylilääkäriä tai vastaavaa johtajaa. • Vastausprosentti oli 45 ja vastausaika 6.–22.11. Kasvuun vaikuttaa eniten väestön ikääntyminen.. • Useimmissa vastanneista sairaanhoitopiireistä on 1–5 onkologia ja 1–5 onkologiaan erikoistuvaa lääkäriä. Lapin keskussairaala toivoisi myös omaa erikoistuvan lääkärin vakanssia. Sosiaalija terveysministeriön selvityksessä vanhanaikaiset ja riittämättömät tilat nähtiin rakenteellisiksi heikkouksiksi. ITÄ-SAVOSSA ONKOLOGIAA on jouduttu järjestämään ulkopuolisten konsulttien avulla ja elämään lyhyen aikavälin suunnittelulla. Kanta-Hämeeseen on saatu yksi uusi syöpälääkärin virka pari vuotta sitten. Sädehoidon koulutus on uudistettu, ja sädehoitoon hakeudutaan mielellään erikoistumaan. Syöpäkeskusten keskeisenä tehtävänä on saada tämä tieto yhä nopeammin sairaaloiden klinikoille potilastyön ytimeen. Vaasan sairaanhoitopiirissä tulevaisuuteen on valmistauduttu panostamalla erikoistuvien lääkäreiden koulutukseen. Lisäksi hoitajien työpanos kasvaa tulevaisuudessa
Surumarssille osallistuivat myös Irakin pääministeri Adel Abdul Mahdi ja Iran-mielisen shiia-militian komentaja Hadi alAmiri. Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo sanoi myöhään perjantaina, että satoja tuhansia amerikkalaisia olisi voinut kuolla iskussa, jos Suleimania vastaan ei olisi hyökätty. Iranin viranomaiset ovat luvanneet kostaa iskun Yhdysvalloille ja sen liittolaisille. TAMMIKUUTA 2020 20 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Vanessa Valkama Kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat Irakin pääkaupungissa Bagdadissa surukulkueeseen, joka järjestettiin lauantaina iranilaisen kenraalin Qassim Suleimanin ja muiden Yhdysvaltain ilmaiskussa perjantaina kuolleiden muistoksi. FL–LM Bagdadiin kerääntyi lauantaina kymmeniä tuhansia ihmisiä surukulkueeseen, jossa muistettiin iranilaista kenraalia Qassim Suleimania. Shiia-militiat ovat pitäneet hallituksenvastaisia protesteja Yhdysvaltojen salaliittona. Suleimanin hautajaiset ovat tiistaina Iranissa. Pompeon mukaan isku mahdollisesti säästi myös eurooppalaisten henkiä. Yhteensä iskussa kuoli ainakin kahdeksan ihmistä. Perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen ohjusisku Bagdadin kansainväliselle lentokentälle surmasi Suleimanin lisäksi Kaitan Hizbollahin perustajan ja Iranin tukeman Hashed alShaabin varajohtajan Abu Mahdi al-Muhandisin. Uudenvuodenaattona Iran-mieliset mielenosoittajat hyökkäsivät suurlähetystöön sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli iskenyt Kataib Hizbollah-järjestöä vastaan. Moni tuomitsi iskun ja piti Suleimania sankarina, joka osallistui äärijärjestö Isisin kukistamiseen Irakissa. Valtiollisen median mukaan Suleimanin hautajaiset pidetään hänen kotikaupungissaan Kermanissa tiistaina. Yhdysvaltain hallinto perusteli iranilaiskenraali Qassim Suleimanin tappanutta ilmaiskua itsepuolustuksella. Nyt suurlähetystö on suljettu. KUVA: Rahat Dar / EPA Tuhannet surivat iskussa kuollutta Suleimania . IRAKILAISTEN puolisotilaallisten PMF-joukkojen suunnittelema lauantain surukulkue jatkoi Reutersin mukaan autoilla Bagdadista shiiamuslimien pyhän kaupungin Kerbalan kautta toiseen pyhään kaupunkiin Najafiin, jonne iskussa kuolleista kaikki muut paitsi Suleimani haudataan. Kulkue alkoi Bagdadin niin sanotulta vihreältä vyöhykkeeltä, jossa sijaitsee myös Yhdysvaltojen suurlähetystö. Lisäksi Reutersin haastattelemat ihmiset pelkäävät, että isku Irakin maaperällä saattaa johtaa uuteen sotaan Irakissa. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin määräämä ilmaisku kiristi entisestään Iranin ja Yhdysvaltojen välejä ja Lähi-idän konfliktia. Perjantaina Yhdysvaltain nimettömänä pysytellyt virkamies kommentoi Reutersille, että isku oli itsepuolustusta. Hänen mukaansa Suleimani on suunnitellut hyökkäyksiä yhdysvaltalaisia vastaan ympäri Lähi-itää. Nopeasti alettiin kuitenkin pelätä seurauksia varsinkin niille, jotka ovat osallistuneet Iranin tukeman Irakin hallinnon vastaisiin mielenosoituksiin. Suleimainin ruumis siirretään Iraniin viikonlopun aikana. Iranin vallankumouskaartin Quds-erikoisjoukkojen komentaja Qassim Suleimani oli yksi maan vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. YHDYSVALTOJEN ILMAISKU on jakanut irakilaisten mielipiteitä. Emme aloittaaksemme sitä.” DONALD TRUMP Yhdysvaltojen presidentti. Hän kommentoi iskua tiedotustilaisuudessa Floridassa myöhään perjantaina Suomen aikaa. –?Murhat täytyy kostaa. Myös Yhdysvaltain puolustusministeriö on kertonut, että iskun tarkoituksena oli torjua Iranin hyökkäyssuunnitelmia. . SUNNUNTAINA 5. Lauantain surusaattueeseen osallistuneen Ali al-Khatibin mielestä kulkueen iso osallistujamäärä kertoo siitä, että kansa tuomitsee Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten ”ihmisoikeusloukkaukset, jotka oikeutetaan terrorismin vastaisella taistelulla”. Jotkut huusivat ”Kuolema Amerikalle” -iskulausetta ja kantoivat mukanaan Suleimanin kuvia, kertoivat BBC ja CNN. Mukana oli myös useita shiia-militian sotilaita, jotka heiluttivat Irakin ja militian lippuja. Trumpin mukaan Suleimani suunnitteli hyökkäyksiä yhdysvaltalaisia diplomaatteja ja armeijan henkilöstöä kohtaan, mutta hänet saatiin kiinni itse teosta. Osa irakilaisista otti uutiset iskusta ilolla vastaan. Marttyyrit saivat haluamansa palkinnon, sanoi Reutersin haastattelema al-Khatib. ”Ryhdyimme iskuun lopettaaksemme sodan. Trump kutsui iskussa kuollutta kenraali Qassim Suleimania maailman ”ykkösterroristiksi” ja sanoi, että nyt tämän ”terrorin valtakausi on ohi”. Osa ihmisistä itki, ja joukosta kuului vihaisia huutoja. Iran on julistanut kolmen päivän suruajan kuolleen kenraalin muistolle. YHDYSVALTAIN presidentin Donald Trumpin mukaan perjantain vastaisen yön ilmaisku tehtiin sodan estämiseksi, ei aloittamiseksi
Intiassa järjestettiin lauantaina mie lenosoituksia joulukuussa hyväksyttyä kansalai suuslakia vastaan ja sen puolesta. ÄÄRIJÄRJESTÖ HIZBOLLAHIN po liittisiin johtajiin kuuluva liba nonilainen Mohamed Raad sa noi Hizbollahin sotilasjoukkojen tarjoavan Iranille ”ratkaisevaa” tukea, kertoi alMayadeentele visiokanava Reutersin mukaan. Kiinan ulkominis teri Wang Yi keskusteli lauantai na puhelimessa Iranin ulkominis terin Mohammad Javad Zarifin kanssa ja sanoi, että Yhdysvalto jen pitäisi hakea ratkaisuja kes kustelemalla, ei voimankäytöllä. ISKUSTA ja sen kuudesta kuolon uhrista sekä kolmesta haavoit tuneesta kertoneet Irakin PMF joukot tiedottivat myöhemmin, ettei iskua tapahtunut. Vi ranomaisten mukaan vie viikkoja, ennen kuin sinne johtava tie saadaan auki. Väitetty isku olisi tapahtunut Irakissa Bagdadin pohjoispuo lella vain muutamia tunteja en nen perjantain iskussa kuolleiden suurta surumarssia. Naton ope raatio alkoi kolme vuotta sitten ja keskittyy turvallisuuden vakiin nuttamiseen. REUTERS Guwahati. Sotilasliitto Nato kertoi lauan taina keskeyttäneensä koulutus operaationsa Irakissa turvallisuu den varmistamiseksi. Myös Irakin armeija kiisti myöhemmin tiedon iskusta, ker toi Reuters. REUTERS Sánchez lupasi ratkaisua Kataloniaan MADRID. Australian Melbourneen saapui lauan taina yli tuhat ihmistä, jot ka olivat taittaneet 20tun tisen merimatkan päästäk seen pakoon maan kaak koisosassa roihuavia pen saspaloja. YHDYSVALTOJEN OHJUSISKU sur masi Iranin vallankumouskaartin Qudserikoisjoukkojen komenta jan, kenraali Qassem Suleimanin perjantain vastaisena yönä Suo men aikaa Bagdadin kansainväli sellä lentokentällä. Yhdysvallat kiisti lauantai na osallisuutensa väitettyyn is kuun. KUVA: Abedin Taherkenareh / EPA. Kiina vaihtoi Hongkongin yhteystoimis tonsa johtajan, maa kertoi lauantaina. –?Olen surullinen Suleimanin kuoleman takia, mutta mitä jos Amerikka ja Iran aloittavat so dan. Yhteystoimisto on Man nerKiinan ylin edunvalvoja erityishallintoalueella. sanoi eläkkeellä oleva iranilaisopettaja Monireh Reu tersille. Wellington oli sisarensa kanssa ensin evakuoitujen joukossa, sillä he sairasta vat astmaa, jota savu pa hentaa. Kahdeksan naista ja kolme miestä otet tiin kiinni marraskuussa, kun he olivat paenneet Pohjois Vietnamiin Kiinasta päämääränään EteläKorea. Useat mediat ovat raportoi neet, että väitetyn iskun kohtee na olisi ollut Hashed alShaabi joukkojen komentaja. He sopivat pitävänsä yhteyttä alu een tilanteen rauhoittamiseksi. Tuli saartoi Mal lacootan rantakaupungin uudenvuodenaattona. Mitä jos he lähettävät poikani yliopistos ta sotaan. Myös Yhdysvaltain johtama, ää rijärjestö Isisiä vastaan taisteleva koalitio kiisti lauantaiaamuna, et tä Yhdysvallat olisi iskun takana. Minulla on lapsia. Sánchez yrittää saada tuen PSOEsosialistipuolueensa ja vasemmistolaisen Uni das Podemosin koalitiohal litukselle, josta parlament ti äänestää sunnuntaina. Paenneissa oli paikallisia ja turisteja sekä joukko lemmikkieläimiä, kuten 113 koiraa. Kiina sanoi pitävänsä Yhdys valtojen ilmaiskua ”riskialttiina käytöksenä”. Irak ja Yhdysvallat kiistivät toisen iskun Iranilaiskomentaja muistutti, että Iran pääsee halutessaan käsiksi 35 amerikkalaiskohteeseen. Vaikka Bagdadissa lauantaina järjestetyssä surusaattueessa vaa dittiin ”kuolemaa amerikkalaisil le”, moni iranilainen pelkää Su leimanin kuoleman johtavan tu hoisaan sotaan sotilasmahti Yh dysvaltojen kanssa. Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei vannoi jo perjan taina Iranin kostavan Yhdysval tojen tekemän ilmaiskun, jossa sai surmansa maan johtohahmo, kenraali Qassim Suleimani. Katja Ihatsu, Vanessa Valkama Iran rankaisee yhdysvaltalaisia ”missä tahansa he ovat ulottuvil la”, sanoi Iranin kansalliskaartin vanhempi komentaja Gholamali Abuhamzeh lauantaina iranilai sen uutistoimisto Tasnimin mu kaan, kertoi Reuters. Lauantaina Britannia varoitti kansalaisiaan matkustamasta Irakiin ja neuvoi välttämään matkoja Iraniin. Olen niin onnellinen ollessani nyt täällä, kertoi 16vuotias Emily Wellington. Abuhamzehin mukaan hyökkä ykset Persianlahdella olevia lai voja vastaan ovat mahdollisia. Espanjan virkaa tekevä pääministeri Pedro Sánchez lupasi lauan taina, että ratkaisee maa ta repivän Katalonian krii sin ilman Espanjan tai sen perustuslain hajottamista. FL–LM Iran vannoi kostavansa iskun Yhdysvalloille Iranilaiset uskonoppineet surivat lauantaina Yhdysvaltojen ilmaiskussa kuollutta maan merkkihenkilöä, iranilaiskenraali Qassim Suleimania. REUTERS VAPAUTETUT 11 SOUL. –?Ihmiselle joka ei ole ko kenut tulipaloa, se oli erit täin pelottavaa. Yksitoista Vietnamissa pidätettyä pohjoiskorea laista vapautettiin, kertoi soulilainen ihmisoikeusyhdis tys lauantaina. REUTERS Kiina vaihtoi edunvalvojansa Hongkongissa SINGAPORE. Yhdysvaltojen suurlähetystö Bagdadissa kehotti kansalaisiaan lähtemään Irakista. Naton mu kaan se seuraa tilannetta tarkasti, sillä se pelkää Iranin toiseksi vai kutusvaltaisimman miehen kuo leman johtavan tuhoisaan kon fliktiin Lähiidässä. Lisäksi hän korosti, että Iranin ulottuvilla on alueella noin 35 Yh dysvaltojen kohdetta sekä Israe lin suurin kaupunki Tel Aviv. PMFjoukot kertoivat ensin, että isku olisi osunut lää kintäsaattueeseen, mutta kiisti vät tiedon myöhemmin. Muslimivasta isuudesta kiivaasti kritisoitu laki antaa kansalai suuden maassaoleville Intian naapurimaista ko toisin oleville maahanmuuttajille. –?Ennen kuin tuli iski, päiväsaikaan oli pilkko pimeää, kertoi pelastajia vuorokauden ajoneuvossa odottanut James Corrigan. Tarkempi sijainti oli paikalli sen median mukaan valtatie Ta jin alueella. REUTERS PROTESTIT EPA Vanessa Valkama Lähes tasan vuorokausi Yhdys valtojen ilmaiskun jälkeen lauan taina Irakin valtiontelevisio uuti soi uudesta iskusta Bagdadin poh joispuolelle ja syytti siitä Yhdys valtoja. SUNNUNTAINA 5. Henkilövaih dos johtui Hongkongissa yli puoli vuotta jatkuneis ta Kiinan hallinnon vas taisista mielenosoituksis ta. Koalition tiedottaja kirjoitti vies tipalvelu Twitterissä, että koali tio ei ole toteuttanut ilmaiskuja PohjoisBagdadissa Tajin lähellä lähipäivinä. Myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov puhui hänen kanssaan ja sanoi Yhdysvaltojen rikkovan kansainvälisiä lakeja. RANSKAN PRESIDENTTI Emmanuel Macron keskusteli kiris tyneestä tilanteesta lauantaina Irakin presidentin Barham Salihin ja Arabiemiraattien johtajan, kruununprinssi Mohammed Bin Zayed al-Nahyanin kanssa. Uu si johtaja on Luo Huining, 65, Kiinan kommunistisen puolueen johdosta. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 21 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Katja Ihatsu Yli tuhat pakeni pensaspalojen saartoa SOMERVILLE. Kha menein mukaan kuoleman takia Iran asettuu entistä tiukemmin Yhdysvaltoja ja Israelia vastaan
Voitto irtosi vasta neljännen ottelupallon jälkeen. TURNAUKSEN YKKÖSSIJA oli iloinen yllätys joukkueelle. Kahdeksanvuotias ruuna on noussut pienen suvantovaiheen jälkeen loistavaan iskuun. Lisäksi Vermon viimeinen kurvi hieman suosii keulahevosia, me jouduimme puolestaan kolmannelle radalle, niin en voinut kuvitella T.Rexin kirivän vielä voittoon. –?Olen yllättynyt, sillä emme Kunnon B-tytöt sijoittuivat kuudenneksi kovatasoisessa sarjassaan. FL-STT. Miesten 30 kilometrillä Kari Varis oli parhaana suomalaisena 32:s. –. Tämä sai valmentajan epäilemään jo voiton karanneen ulottumattomiin. Nyt se kiri kovaa maaliin asti. Kotiyleisön edessä pelaaminen on kivaa ja voittaminen vielä kivempaa. Suomen nimekkäälle joukkueelle jäi statistin osa HIIHTO Maailmancupissa seitsemän voittoa hiihtänyt Finn Hågen Krogh ja viime talvena nuorten MM-hiihdoissa Lahdessa kolme mitalia kahminut Helene Fossesholm olivat lauantain ykkösnimet Skandinavia-cupissa Norjassa. Shadow Of Brisbane keulapaikalla, ja toinen kierros mentiin todella hiljaa. Kavioliiga jatkui lämminveristen osalta, ja T.Rex oli viime viikonlopun tapaan ykkönen. –. Järjestävä seura Kunto yllätti voittamalla D-tytöt, hyvätasoisessa B-tyttöjen sarjassa voiton korjasi SoPan finaalissa kaatanut Viesti Red. Kunnon viimeisen pelin molemmat erät menivät jatkopalloille. –?Nämä tiukat pelit voittaa se joukkue, joka malttaa keskittyä paremmin ratkaisupalloissa, Kunnon tyytyväinen vastuuvalmentaja Ari Lyytinen sanoi. Naisten 20 kilometrillä Eveliina Piippo oli parhaana suomalaisena 17:s, ja muista maajoukkuehiihtäjistä Laura Mononen oli 20:s ja Susanna Saapunki 22:s. Hän harjoitteli syksyn Coloradossa paikallisessa yliopistossa valmentavan Toni Roposen suojissa. Tammelalaisen Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava syöksyi maalisuoralla hurjaa vauhtia ja ehti maalilinjan yli ennen toiseksi johtopaikalta ravannutta Shadow Of Brisbanea. Sonja Vesala nostohommissa. 2. Aamupelissään Kunnon tytöt jakoivat erävoitot 1–1 lempääläisen Lempo-Volleyn S-joukkueen kanssa. KUVA: Lassi Puhtimäki Kunto ja Viesti veivät voitot . Panosta riitti myös viimeiseen otteluun, jossa Kunto voitti jännien vaiheiden jälkeen Lempo-Volleyn Vs-joukkueen erin 2–0 (24–26, 25–27) ja varmisti samalla sarjan voiton. Se on voitokas hevonen, ja hienoa, että se on kuntoutunut taas, Mäki-Tulokas iloitsi. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi LENTOPALLO Kai Sandberg Forssa Kunnon perinteisen junioriturnauksen avauspäivä pelattiin lauantaina Feeniksissä ja Tölöllä. Piipolle Skandinavia-cupin viikonloppu on kilpailukauden avaus. . Pyritään ajamaan nyt näitä Kavioliigalähtöjä, kun talvi on varmasti parasta aikaa T.Rexille. Kunnon D-tytöt tekivät erinomaista jälkeä Tiikerisarjassa. 22 FORSSAN LEHTI URHEILU SUNNUNTAINA 5. Toisen ottelunsa Kunto vei jo 2–0, kun tamperelainen Supi-Volley kaatui selvin lukemin. Mitali alkoi varmistua sen jälkeen, kun Kunto päihitti Ylöjärven Pallon 2–0. –. Kunto voitti kahdeksasta pelaamastaan erästä seitsemän ja korjasi voiton kotiturnauksessa. Koijärven Kunnon perinteinen junioriturnaus jatkuu vielä sunnuntaina Forssassa. TAMMIKUUTA 2020 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Nimekkäällä joukkueella kisoihin lähteneille suomalaisille jäi statistin osa. 620 metrin matkalla kukaan ei halunnut tuhlata voimiaan liian ajoissa, joten matkavauhti pysyi maltillisena. STT T.Rex ärjyi jälleen Kavioliigassa RAVIURHEILU Vermossa ravattiin vuoden ensimmäinen ravilauantai
toukokuuta 1964 Helsingissä. Palloliitto kertoi lauantaina, että Kanerva, 55, on tehnyt tulevat MM-karsinnat ja mahdollisen Qatarin MMlopputurnauksen 2022 kattavan jatkon sopimukseensa. KUVA: Kimmo Brandt/EPA ”Joukkue on erittäin motivoitunut, kilpailukykyinen ja sitoutunut, kuten meidän koko taustatiimimmekin.” MARKKU KANERVA Jatkava päävalmentaja FAKTA Huuhkajien menestysluotsi Markku Kanerva on syntynyt 24. Meillä ei ole selvästi erottuvia vahvuuksia, mutta ei suuria heikkouksiakaan, Vesala sanoi. FORSSAN LEHTI 23 URHEILU SUNNUNTAINA 5. Toiseksi D-tyttöjen sarjassa sijoitti Lempo Vs ja kolmanneksi Supi. Sijoitusottelussa taistelussa viidennestä paikasta jyväskyläläinen JyväsLentis löi Kunnon Feeniksissä erin 2–0 (25–16. 25–16). Paljon on koettu viime vuosina, ja ensi kesänä meillä on iso seikkailu, eli EMkisat odottavat, Kanerva hehkutteli. Mestaruussarjan Prestonia kuritti hattutempullaan Adam Idah. TASOKKAASSA B-TYTTÖJEN sarjassa Kunto sijoittui kuudenneksi. –. Joukkue on erittäin motivoitunut, kilpailukykyinen ja sitoutunut, kuten meidän koko taustatiimimmekin. EM-seikkailun jälkeen koittavat niin Kansojen liigan pelit kuin myös erityisen odotetut MM-karsinnat. FL Kunnon B-tytöt sijoittuivat kuudenneksi kovatasoisessa sarjassaan. • Pelaajaura: HJK 1983– 1990, Elfsborg 1991–1992, FinnPa 1993, HJK 1994– 1998. Rochdalen tavoin Englannin ykkösliigassa pelaava Tranmere nousi 3–3-vierastulokseen Watfordia vastaan. Sonja Vesala nostohommissa. Newcastle jäi vieraskentällä 1–1-tasapeliin kolmanneksi korkeimman sarjatason Rochdalea vastaan. Kaikkiaan hän on valmentanut pääpomona 40 ottelua ja hävinnyt niistä vain tusinan. Pelipaikka oli puolustaja. Kanerva tarttui maajoukkueen peräsimeen vakituisella otteella joulukuussa 2016 seuraten Hans Backea. Suomi ei ollut koskaan aiemmin päässyt miesten EM-turnaukseen. KUNNON PERINTEINEN junioriturnaus jatkuu sunnuntaina. Selvä on, että menestyksestä palkitaan. Siihen nähden joukkueen peli oli oikein hyvää, Lyytinen totesi. pelaa tällä joukkueella mitään sarjaa, vaan ainoastaan turnauksissa, eikä pelituntumasta ollut oikein tietoa. Jo sitä ennen Kanervalla oli takanaan kaksi lyhyttä ”viransijaisuutta” päävalmentajana. Sijoituksemme oli ihan kohdillaan, täällä oli mukana kovia joukkueita. • A-maajoukkueen päävalmentajana 40 ottelua, joista 20 voittoa, 8 tasapeliä ja 12 tappiota. Mestaruussarjan Fulham kukisti cupin kolmannella kierroksella Aston Villan 2–1 ja Sheffield Wednesday vieraissa Brightonin 1–0. JALKAPALLO Janne Lehikoinen Suomen maajoukkueen historialliseen ensimmäiseen arvoturnaukseensa navigoinut päävalmentaja Markku Kanerva pysyy pestissään myös ensi kesän EM-lopputurnauksen jälkeen. Teremu Pukki oli ottelusta sivussa takareisivamman takia. STT. • Pelasi 59 A-maaottelua ja teki yhden maaottelumaalin. Maajoukkueen menestyksekkäin valmentaja, ja tämä on otettu huomioon, Lahti tyytyy kertomaan. • Valmennusura: HJK (apuvalmentaja) 2001–2002, Viikingit 2003, Suomen alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkue 2004–2009, Amaajoukkueen apuvalmentaja 2010–2016 (väliaikainen päävalmentaja osan vuodesta 2011 ja 2015), A-maajoukkueen päävalmentaja joulukuusta 2016. Olen todella hyvillä mielin sopimuksesta ja kiitollinen siitä, että luottoa löytyy. Kunto pelaa B-tyttöjen SM-sarjaa F-poolissa. TAMMIKUUTA 2020 ”Olen äärimmäisen motivoitunut jatkamaan”. Neljän kärki oli kyllä omaa luokkaansa, Kunnon Btyttöjen vastuuvalmentaja Jussi Vesala sanoi. Meidän peli on kehittynyt tässä kolmen vuoden aikana. Menestysluotsin palkankorotuksesta ei jalkapallopomo voi kommentoida, mutta nollalinjalla ei päävalmentaja-alalla ole varmaankaan tarvinnut edetä. –. KUVA: Lassi Puhtimäki Norwich eteni jatkoon Englannin cupissa Aston Villan ja Brightonin urakka päättyi Englannin cupissa. Valioliigasta uusintaan joutuvat Newcastle ja Watford. –. –. E-tyttöjen sarja pelataan Tölöllä, Dtyttöjen tasokas AM-sarja Feeniksissä. –?Meillä on aika tasainen joukkue, jolla on kehittämisen varaa pelin jokaisella osa-alueella. –. ”Riven” takana on seisty sataprosenttisesti ja on ollut helppoa olla häntä tukemassa. • Johdatti Suomen miesten maajoukkueen vuoden 2020 EM-lopputurnaukseen. JyLe oli kummassakin erässä Kuntoa vahvempi, vaikka forssalaisillakin oli omat hetkensä. Kunto voitti päivän ensimmäisessä ottelussa Viesti C-Redin erin 2–0, mutta hävisi turnauksen loput pelinsä. Tuo kilpailukykyisyys on osoitettu jo aiemmin, joten olen erittäin toiveikas jatkon suhteen. Olen äärimmäisen motivoitunut jatkamaan tässä hommassa. Norwich eteni ongelmitta neljännelle kierrokselle voittamalla vieraissa Prestonin 4–2. –. STT Kanervan uusi sopimus kattaa MM-haasteen Markku Kanerva jatkaa Huuhkajien valmentajana. Hän on luonut pitkäjänteisellä työllä rungon, jonka ympärille saadaan kilpailukykyinen joukkue myös MM-karsintaan. LIITON PUHEENJOHTAJA Ari Lahti kertoo, että Kanervan kanssa asioista saatiin pitkälti sopu jo marraskuun lopulla EM-lopputurnausarvonnan yhteydessä. –?Kuudes sija oli aika lailla sitä mitä oli odotettavissa, kun näki mukana olleiden joukkueiden tason. Se on taas kova uusi haaste, mutta meidän on hyvä lähteä sitä kohti
Joni Leppikoski ja Peteris Pujats pohjustivat Joni Vuorelan viimeistelemän 2–2-tasoituksen. Pystyimme kierrättämään pelaajia hyvin, sanoi Akaa-Volleyn apuvalmentaja Hasse Mattila. Vantaan Ducksin päävalmentaja Juho Rajala laski ennen joulua, että siihenastisista 20 ottelusta 12 oli etukäteen ajatellen liigan neljää parasta vastaan ja että joulun jälkeen 16 ottelusta vain neljä on näitä vastaan. TAMMIKUUTA 2020 24 FORSSAN LEHTI URHEILU FPS oli vielä pikkuisen perässä FPS haastoi Kiekko-Espoota tiukasti sarjan kärkikamppailussa, mutta Espoo oli jälleen hieman vahvempi. FL Tehoton SoVo hävisi Tampereella Voiman maalitykki Istrefi sivussa selkävaivojen vuoksi. Paljon virheettömämmin ei voi pelata. PÄÄTÖSERÄSSÄ maaliverkkoja heilutti enää kotijoukkue. FL Venäjä kukisti Ruotsin jatkoajalla ja eteni MM-finaaliin JÄÄKIEKKO Venäjä voitti Ruotsin alle 20-vuotiaiden miesten MM-välierässä 5–4 ja eteni sunnuntain loppuotteluun. Niki Kaila vei Pasi Palmumäen kaksiminuuttisen aikana isännät maalin johtoon ja loppulukemiksi jääneet 4–2-numerot latoi tauluun Oscar Leppänen. Toisessa erässä maalinteossa onnistui vain FPS. Avausjakson puolivälissä Joonas Manzo siirsi espoolaisen lainapelaajan Guri Qerimin esityöstä vieraat 1-0-johtoon. Sarjan piikkipaikkaa ennen FPS:ää pitävä K-Espoo jatkoi voittokulkuaan kotihallissaan maalein 4–2 (2–1, 0–1, 2–0). –?Pääsimme jo vähän paremmin haastamaan Espoota kuin kotona perjantaina, mutta ei se ihan riittänyt. –. SUNNUNTAINA 5. Aleksandr Hovanov ja Jegor Sokolov veivät Venäjän 3–1-johtoon, ja Samuel Fagemo kavensi, joten avauserässä nähtiin peräti viisi maalia. Sovolaiset Mergim Bushi ja Valdrin Rashica ovat nyt kärsineet neljän kierroksen mittaiset pelikieltonsa. Ensimmäisen maalin lauantaina iski Espoo, kun FPS:ssä aikoinaan pelannut Tommi Takaveräjä ohitti Palloseuran maalilla torjuneen Topi Salokannakseen. Hetkeä myöhemmin Ruotsin Nils Höglander lensi suihkuun päähän kohdistuneesta taklauksesta. Venäjä on edellisen kerran ollut nuorten MM-finaalissa 2016, jolloin se hävisi Suomelle. Morozov toi Venäjän kuitenkin nopeasti tasoihin. Näistä pitää ottaa oppia, jotta pystytään jatkossa kääntämään pelit itselle, Rantanen painotti. Toisessa erässä Sandin toi Ruotsin tasoihin. STT. Toiselle 20-minuuttiselle lähdettiin kuitenkin K-Espoon johdossa, sillä Takaveräjä kuritti vielä erän lopussa toistamiseen entistä seuraansa. STT Akaa-Volley teki vain kaksi hyökkäysvirhettä LENTOPALLO Akaa-Volley kasvatti lauantaina lentopalloliigan voittosarjansa jo 13 ottelun pituiseksi, kun se kukisti Raision Loimun 3–0 selvin eränumeroin. Lauantaina Ducks aloitti tammikuun, minkä aikana se kohtaa lähinnä oman tasonsa joukkueita. FPS yritti erän lopulla kavennusta ilman maalivahtia, mutta lisäosumia ei Espoossa enää nähty. Vähän paremmin pitää vielä pystyä käyttämään näissä peleissä paikat hyödyksi. Ei me olla paljon perässä, mutta pikkuisen, FPS:n valmentaja Asko Rantanen kertoi. Venäjä kohtaa finaalissa Suomen tai Kanadan, jotka iskivät välierissä yhteen myöhään lauantaina. Hakkuri Windson Ferreira teki Loimulle 14 pistettä. VOITTO NOSTI Kiekko-Espoon entistä tukevammin Suomi-sarjan johtopaikalle. KUVA: Tapio Tuomela Palloseura pisti KiekkoEspoon ahtaalle, mutta joutui vielä taipumaan kärkijoukkueelle. Kahdeksan torjuntapistettä ottanut keskipelaaja Mart Naaber oli kierrätyksen takia 12 pisteellä tehokkain. Espoolla on 60 pistettä, ottelun enemmän pelanneella sarjakakkosella FPS:lla 56. FPS pääsee hakemaan paluuta voittokantaan ensi keskiviikkona Järvenpäässä, jossa se kohtaa alemman keskikastin Haukat. SYKSYLLÄ SOVO hävisi Espoossa pelatun kotiottelunsa tamperelaisia vastaan, kun nämä hyödynsivät somerolaisten karmeita puolustusvirheitä kahdeksan maalin edestä. PP-70:n neljän liigakauden aikana tämä oli ensimmäinen kerta kun SoVo joutui taipumaan sitä vastaan vierastappioon. –?Kova viikko tulossa, meillä on pelit keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina, Rantanen muistutti. JÄÄKIEKKO K-ESPOO-FPS 4–2 Kai Sandberg Forssa/Espoo Yksi yö ei muuttanut voimasuhteita Suomi-sarjan kärjessä. –?Oli meillä lopussa paikat tasoitukseen, mutta ei nyt onnistuttu. Ottelu ratkesi ajassa 63.24, kun Morozov laukoi kiekon nousunsa päätteeksi etukulmasta maaliin. ENSI VIIKONLOPPUNA SoVon ohjelmassa on kaksi kovaa kotiottelua sarjan kärkipään joukkueita vastaan: Lauantaina Somerolla vierailee Espoon GFT ja seuraavana päivänä Tornion Palloveikot. FUTSAL PP-70-SOVO F. Kotijoukkue ei nyt päässytkään maaleilla mässäilemään, mutta vielä laihemmaksi jäi oma maalisaldo. 3–1 Juha Laakso Somero/Tampere Someron Voima Futsal päätti kahden viikon joulutaukonsa eilen Tampereella. Kova on porukka, täydellisesti pitää onnistua, jos sen meinaa voittaa. Tshekin Ostravassa pelattu välierä ratkesi jännittävien vaiheiden jälkeen vasta jatkoajalla Ivan Morozovin maaliin. Tuosta opikseen ottaneena SoVo lähti lauantain kamppailuun tiiviiseen puolustuspeliin keskittyen. TASAISESSA AVAUSERÄSSÄ kotijoukkue maalasi kahdesti, vierailija FPS kerran. Somerolaisseura tuskaili kokoonpano-ongelmien kanssa pitkin syyskautta, eikä kevätpuolikas käynnistynyt tältä osin yhtään paremmin: Tehomies Arber Istrefi oli sivussa selkävaivojen vuoksi ja kaksi muuta runkopelaajaa sovittivat yhä pelikieltojaan. Perjantaina FPS:n Forssassa kukistanut Kiekko-Espoo piti pintansa myös lauantaina kotijäällään, kun joukkueet kohtasivat vuorokauden sisällä toistamiseen. Somerolaisjoukkueen riveissä heistä nähdään jatkossa kuitenkin vain Bushi, sillä Rashica keskittyy jatkossa yksinomaan jalkapalloiluun uuden seuransa, Veikkausliigan FC Lahden kanssa. Oli yksi kauden helpoimpia voittoja, mutta toki Loimulla puuttui avainpelaajia. Se kärsi Futsal-Liigan ensimmäisessä kevätkauden kamppailussaan 1-3 (1-1) -tappion Peli-Pojat -70:lle. Sisukas FPS tasoitti kohta 1–1:een, kun Jyri Waajakoski ja Totte Moberg pohjustivat Kristian Tikan laukoman osuman. Se teki vain kaksi hyökkäysvirhettä koko ottelussa, kun Loimun vastaava luku oli 26. PP tasoitti hieman ennen taukoa ja sen jälkeen edettiin toisen pelijakson lopulle asti maaleitta nuhjaten. Ensimmäisenä kaatui Oulussa Etta 3–2. Loppuhetket SoVo metsästi tasoitusta lentävän maalivahdin turvin, mistä ainoa seuraus oli, että PP:n Jussi Rasva pääsi päätössummerin soidessa lataamaan sinetin kotivoitolle. Ruotsi sai otteluun salamaalun, kun Rasmus Sandin viimeisteli 1–0-osuman 16 sekunnin pelaamisen jälkeen. Runsaat viisi minuuttia ennen loppua Mikko Ala-Hakuni iski tamperelaiset ensimmäisen kerran johtoon. Loimun muutamien pelaajien poissaolo ei vähennä Akaa-Volleyn voiton arvoa, sillä joukkue pelasi loistavasti. Kolmannessa erässä Nils Lundkvist vei Ruotsin johtoon ja Sokolov toi Venäjän tasoihin
Niskanen epäili, ettei välttämättä kellään ole vetohaluja sunnuntain päätöslähdön alussa. –. Yhdeksänneksi lauantain sprintissä sijoittunut Niskanen lähtee Alpe Cermisiin ensi kertaa. Jatkoajan katkaisi kotijoukkueelle Kyle Platzer. –. Niskanen on kokonaistuloksissa viidentenä kahden minuutin päässä kärjestä. Tuntuu, että virtaa riittää, Niskanen vakuutti lauantain sprintin jälkeen. STT Ilvekselle kahdeksas peräkkäinen vierasvoitto JÄÄKIEKKO STT JÄÄKIEKKO Ilves otti kahdeksannen peräkkäisen vierasvoittonsa jääkiekkoliigassa hakemalla Kuopiosta 4–2-voiton. Peli tasoittui toiseen erään. Kahden pisteen täytyy nyt vain kelvata meille, ja onneksi saimme voiton tilastoihin, Spink sanoi. KalPa hyödynsi kahden miehen ylivoimansa ja tuli Otto Huttusen kavennuksella maalin päähän, mutta Eetu Päkkilä antoi Ilvekselle kahden maalin turvatyynyn päätöserän puolivälissä. Uhkana ovat törmäykset, välinerikot ja hiihtäjien ruuhkautuminen. Yhteislähdössä on härdelliä luvassa. –. Hiihtotapa on ainoa mahdollinen, mutta siirtymä hiihtostadionilta Alpe Cermisin rinteeseen on äärimmäisen ahdas lumipulan takia. Johannes Hösflot Kläbo, Aleksandr Bolshunov ja Sergei Ustjugov ovat karanneet Niskasen ulottuvilta. STT. Ensimmäinen erä oli meiltä erinomainen. Hyvärinen on hiihtänyt rinteen vuonna 2017. –. Väsymys ei paina. Voittolaukauskisan ainoa onnistuja oli Henri Kanninen. Välipätkä on tosi ahdas. En oikein tykkää siitä, että se hiihdetään yhteislähtönä, koska kilpailun vaikutus Tourin kokonaistulokseen on niin iso, miesten maajoukkueen valmentaja Teemu Pasanen arvioi päätöskilpailua. Ollaan pelattu hyvin koko ajan ja vieraissa on vaan onnistuttu raapimaan paljon voittoja, Ilves-kapteeni Eemeli Suomi mietti. Ilves oli toisen erän alussa jo 3–1-johdossa, kunnes jäähyily aiheutti kitkaa tamperelaisten koneeseen. KUVA: Srdjan Suki/EPA Maajoukkuevalmentajat suolaavat yhteislähdön Pasi Rein Val di Fiemme Valmentajat ja urheilijat olivat yhtä mieltä Tour de Skin päätöskilpailusta. STT ”Hiihdetään matka pois ja lähdetään kotiin.” IIVO NISKANEN Niskaselle vain mitalit ovat meriittejä Viides sija Tourin kokonaiskisassa ei juuri maistuisi voittoja haluavalle Iivo Niskaselle. En muista sitä yhtään, joten aika mustissa tunnelmissa se meni, Hyvärinen totesi. Cody (Kunyk) teki huikealla suorituksella tasoituksen, sanoi HPK:n valmentaja Antti Pennanen. –. Olimme köysissä. –. HIIHTO Pasi Rein Val di Fiemme Iivo Niskanen hiihtää ainoana suomalaisena Tour de Ski -kiertueen kärkikymmenikössä ennen Val di Fiemmen päätöskilpailua. Ehkä keulassa edetään rauhassa, mutta takana yritetään ohitella jo ennen nousun alkua. KÄRPÄT VAHVISTI asemiaan liigan kärjessä ja syvensi SaiPan lamaa kukistamalla lappeenrantalaisvieraansa maalein 3–0. – Yksi piste ei lämmitä. Emme tiedä, mikä hänen kykynsä on tässä kilpailussa, Pasanen totesi. Siirtymä rinteeseen on tosi kapea. Sprintissä seitsemänneksi sijoittunut Kyllönen luotti Johaugin menohaluihin. Reitin alku epäilyttää. HIFK oli erittäin hyvä ensimmäiset 20 minuuttia. SaiPa joutui tulemaan toimeen ilman kauden parasta miestään Tomas Zaborskya, jonka liigan kurinpito asetti väliaikaiseen pelikieltoon hänen taklattuaan perjantaina Sportin Roope Talajaa päähän. Toinen erä oli tasainen. HPK VÄÄNSI pitkän ja tasaisen kahnauksen ja voittolaukauskisan päätteeksi 3–2-voiton HIFK:sta. Kukaan ei tykännyt siitä, että ratkaiseva osuus hiihdetään vapaan hiihtotavan yhteislähtönä. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 25 URHEILU Tour de Skin viides sija ei lämmittäisi kolminkertaista arvokisamestaria. –. Therese lyö varmasti pultit pohjaan heti alussa. Takaa-ajo tai väliaikalähtö olisi sopinut viimeisen kilpailuun yhteislähtöä paremmin myös Hyvärisen mielestä. Yhteislähdön takia siirtymässä uhkaa tulla törmäyksiä, välinerikkoja ja ruuhkaa. JANI TUPPURAINEN pelasi 700. –. Jukurit nousi Porissa kolmannen erän alun 1–4-tappioasemasta 4–4-tasatilanteeseen erän puolivälissä, mutta Tylor Spink pelasti Ässät 5–4-voittoon jatkoajalla. ottelunsa Liigassa ja juhli kahden syöttöpisteen kera JYPin 5–3-voittoa Pelicansista. NORJAN THERESE Johaug, Astreid Uhrenholdt Jacobsen ja Ingvild Flugstad Östberg tavoittelevat naisten Tourilta Norjalle kolmoisvoittoa. SUNNUNTAINA 5. Naisten maajoukkuevalmentaja Ville Oksanen oli samaa mieltä. PERTTU HYVÄRINEN pääsee Tourin seitsemänteen kilpailuun 14:ntenä kolmen ja puolen minuutin päässä kärjestä. IIVO NISKANEN lähtee kiertueen seitsemänteen kilpailun viidentenä ja selvästi parhaissa suomalaisasemissa. Alpe Cermisin rinteessä pitäisi olla tilaa ohituksiin, mutta siirtymä hiihtostadionilta loppunousuun on lumen puutteen takia erittäin kapea. Kilpailuhuumoriin saattaa vaikuttaa myös se, että 15 kilometrin loppunousu kilpaillaan tällä kertaa vapaan hiihtotavan yhteislähtönä. –. Tietysti voitto lämmittää mieltä, mutta kolmannesta erästä jäi paljon parannettavaa. Lukko kävi hakemassa sarjapisteet Turusta 5–0-voitolla. Hiihdetään matka pois ja lähdetään kotiin, Niskanen määritti lauantaina kiinnostuksensa Tourin viidenteen sijaan. Lukon päävalmentaja Pekka Virta kiitteli joukkueensa vahvaa esitystä ja maalivahti Lassi Lehtisen nollapeliä. HIFK:n valmentaja Jarno Pikkarainen oli pettynyt tulokseen. Ensin Ville Meskanen otti 2+10-minuuttisen laitataklauksesta, ja runsas minuutti myöhemmin Ville Kolppanen roiskaisi kiekon katsomoon. Matti Heikkinen on sijoittunut Tour de Skillä viidenneksi, mikä on suomalaisten mieshiihtäjien paras saavutus Tourin kokonaiskilpailussa. TPS:n ahdinko ei hellitä. Kolmas erä oli mielenkiintoinen. Letkassa on sen jälkeen helpompi hiihtää, Kyllönen ennusti. Siinä oli ainakin toissa päivänä kohtia, joissa oli vain yhden hiihtäjän mentävä reikä. Ei jää palkintokaappiin sellainen meriitti. Iivo ei ole koskaan kiivennyt tätä nousua, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Pelottaa, kun se on nyt yhteislähtö. –. Ura oli möykkyinen ja keskeneräisen oloinen, mutta järjestäjät ovat varmasti työstäneet sitä sen jälkeen, Lehtonen arveli. –. KooKoo otti maukkaan 2–1-jatkoaikavoiton sarjakakkonen Tapparasta, vaikka oli pitkään 0–1 tappiolla. Kerttu Niskanen on 14:s, Anne Kyllönen 17:s ja Vilma Nissinen 32:s ennen viimeistä starttia. Pasanen ei veikannut lopputulosta. Letkassa mennään, Oksanen ennusti. Norjan Pål Golberg on kuusi sekuntia hänen edellään, ja Norjan kepeäjalkainen kaksikko Sjur Röthe ja Hans Christer Holund uhkaa häntä Alpe Cermisin nousussa. Lari Lehtonen on kokonaiskilpailussa 40:s ja Lauri Lepistö 48:s. –. – En osaa sanoa mitään yksittäistä juttua siihen
Minulle se kertoo siitä, että tehdä liikaa ja kiirehditään eteenpäin. – Se voi toimia, se voi olla toimimatta. –. Mäkiviikon kokonaiskisan kärjessä Bergiselin mäkeen kipusi Japanin Ryoyu Kobayashi, mutta hän romahti ensimmäisellä kierroksella sijalle 13 ja lopputuloksissa vielä pykälän alemmas. Ensimmäisellä kierroksella ajoin mäessä vieraillut pieni vastatuuli heikkeni kohti ensimmäisen kierroksen loppua ja auttoi osaltaan kisan avannutta Aalto niukkaan 0,7 pisteen voitoon Saksan Pius Paschkesta ensimmäisen kierroksen pudotuskisassa. Slovakian Petra Vlhova oli molempien kierrosten nopein. Dawid Kubacki oli ennen Innsbruckia mäkiviikon kokonaiskisassa 8,5 pistettä Kobayashia jäljessä, mutta repäisi jo ensimmäisellä kierroksella ohi japanilaisesta ja lähtee piikkipaikalta kiertueen viimeiseen osakilpailuun Bischofshofeniin. Vlhovalle pujottelun ykkössija oli uran viides maailmancupissa. Kaudella 2003–04 Kovaltshuk voitti Atlanta Thrashersissä 41 osumalla NHL-runkosarjan maalipörssin. Se on tyypillinen mäkimiehen haaste, Hakola selvitti. Kovaltshuk pelasi alkukauden Los Angeles Kingsissä, mutta joulukuun puolivälissä seura asetti venäläisen siirtolistalle. Totta kai lähtökohta on, että jatketaan positiivista virettä. Honkanen oli kisassa 35:s. KUVA: Christian Bruna/EPA Vlhova yllätti Shiffrinin Honkanen oli lähellä jatkopaikkaa Zagrebin pujottelussa. Toki harmittaa, että jatPetra Vlhova oli Zagrebissa selvästi cupia johtavaa Mikaela Shiffriniä nopeampi. –. –. Kovaltshuk ehti tehdä 17 ottelussa tehot 3+6. Kaksi peräkkäistä kisaa voittanut Lindvik on kokonaiskisassa toisena. Etenkin Canadiensin hyökkääjäosasto on kärsinyt vammoista. –. Bergevin pyrkii helpottamaan Kovaltshukin avulla joukkueen loukkaantumishuolia. SUOMALAISET LÄHTIVÄT kisan jälkeen ajamaan kohti Bischofshofenia mielessään Aallon pistesijan antaman pienen myötätuulen säilyttäminen. KUVA: Antonio Bat/EPA kopaikka jäi pienestä kiinni, mutta ihan tyytyväinen olen suoritukseen, Honkanen sanoi Ski Sport Finlandin tiedotteessa. –. Hän palasi Venäjältä NHL:ään 2018, jolloin Los Angeles teki Kovaltshukin kanssa kolmivuotisen sopimuksen. JÄÄKIEKKO STT Montreal Venäläinen konkari Ilja Kovaltshuk siirtyy vahvistamaan NHLseura Montreal Canadiensia. Odotan että jätkät keskittyvät täysin tekemiseensä eivätkä stressaa häiriötekijöitä, Hakola sanoi odottavansa mäkiviikon päätöskisasta. Isolla lähtönumerolla startanneista suomalaisista Nella Korpio ei päässyt avauskierrokselta maaliin. Kauden kolme edellistä pujottelua voittanut Shiffrin laski lauantaina toiseksi Kroatian Zagrebissa. Tilanteeseen nähden ihan positiivinen suoritus. Konkarihyökkääjä Kovaltshuk Montrealiin Canadiens pyrkii vahvistamaan hyökkäysosastoaan loukkaantumissuman keskellä. On erilaisia riskitasoja. Montreal ilmoitti NHL.comin mukaan tehneensä 36-vuotiaan Kovaltshukin kanssa yksivuotisen, kaksisuuntaisen sopimuksen, joka on arvoltaan 700. RIIKKA HONKASEN pääsy toiselle kierrokselle oli lähellä, sillä hänen aikansa uupui jatkopaikasta vain 0,12 sekuntia. Montrealin GM Marc Bergevin kuvaili Kovaltshukin kiinnittämistä kokeiluksi, jossa ei ole mitään hävittävää. – Ennen ponnistusta painopiste liikahtaa varpaille, ja silloin pitää ottaa pakkia, eikä ponnistuksesta tule täysipainoista. SUNNUNTAINA 5. 000 dollaria. Atlantan lisäksi Kovaltshuk pelasi New Jersey Devilsissä ennen kuin siirtyi vuonna 2013 KHL:n SKA Pietariin. Hänen tuomisessaan Montrealiin ei ole lainkaan riskiä, Bergevin sanoi. Antti ei ollut ainakaan epäonnekas kuten hän oli GarmischPartenkirchenissä, Hakola sanoi. Ekalla jyrkällä oli hieman ongelmia, ja sen jyrkän jälkeen aloitin muutaman käännöksen liian aikaisin. TAMMIKUUTA 2020 26 FORSSAN LEHTI URHEILU Aalto onnistui, Puolan Kubacki nousi KeskiEuroopan mäkiviikon kokonaiskisan kärkeen. STT Myötätuulta ennen Bischofshofenia Antti Aalto pudotti Innsbruckin toiselta kierrokselta Pius Paschken. KISAN VOITTI Norjan Marius Lindvik ennen Puolan Dawid Kubackia ja Norjan Daniel Andre Tandea. Venäjän maajoukkueessa hän voitti maailmanmestaruudet 2008 ja 2009 sekä olympiakultaa 2018.. Kovaltshuk on NHL:n ykkösvaraus vuodelta 2001, ja hän on tehnyt viisi kertaa NHL-urallaan yli 40 maalia kaudessa. ALPPIHIIHTO STT Zagreb Yhdysvaltain Mikaela Shiffrin kohtasi ensi kertaa voittajansa alppihiihdon tämän kauden maailmancupin pujotteluissa. MÄKIHYPPY STT Helsinki/Innsbruck Antti Aalto lensi Innsbruckin Bergiselin mäestä kaksi 119-metristä hyppyä, oli kisan 24:s ja nostatti mäkihyppymaajoukkueen päävalmentajan Lauri Hakolan mieleen toiveen siitä, että Aallon hyppäämistä vaivannut tekniikkavirhe olisi oikenemassa. Täällä Innsbruckissa on pikkaisen alkanut hyppy löytyä ja tekniikkavirhettä on hiljalleen saatu oikaistua, Hakola kertoi kisan jälkeen puhelimitse. Se on kiinni hänestä. Tuo tekniikkavirhe on painopisteen siirtyminen eteenpäin ennen ponnistusta ja kertoo Hakola mielestä yliyrittämisestä
02.00 (s) NHL: Minnesota Wild—Calgary Flames. Madonna di Campiglio, Italia, miesten pujottelu, 11. 17.00 (s) Mestis: KeuPa HT— Koovee. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, lv 2120 m: 1) Firemaker/Ilkka Korpi 15,9 (5,65), 2) Five Finger Crawl 15,9 (9,62).3) Rose Coger 15,3 (5,76).4) Dauntless Girl 16,1 (26,28). Tervetuloa! www.lounakirjastot.fi/tapahtumat Tammelan Sotaveteraanit ja kannattajajäsenet. Toto (5-8-3): 2,46 1,10-1,07-1,24 1,66. 6. Valssi/Hid.valssi, 6.4. Tänään Koripallo. Raviurheilu HELSINKI TOTO75 1. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Hallitus SUNNUNTAINA 5.1. Viasat Urheilu 16.01 (s) FA Cup: Chelsea—Nottingham Forest. Kokoontuminen toimistolla, Hämeentie 18, keskiviikkona 8.1.2020 klo 12.00. ChaCha Kausimaksu 30€/kurssi 6krt. Rumba, 24.2. Toto (5-3-2): 2,28 1,14-1,30-1,16 5,19. Viasat Jalkapallo 16.01 (s) FA Cup: Middlesbrough—Tottenham Hotspur. 19.30 (s) NHL: Washington Capitals—San Jose Sharks. 18.01 (s) FA Cup: Liverpool—Everton. Maailmancupin kokonaistilanteet, 14/40 kilpailua: Naiset: 1) Johaug 759, 2) Weng 596, 3) Diggins 494, 4) Jacobsen 491, 5) Maubet Bjornsen 442, 6) Neprjajeva 419, ...suomalaiset: 10) Krista Pärmäkoski 276, 14) Niskanen 243, 28) Kyllönen 110, 60) Nissinen 15, 65) Katri Lylynperä 13, 66) Laura Mononen 12, 73) Johanna Matintalo 8. Zagreb, miesten pujottelu, 8. Dallas–Detroit 4–1 (1–1, 2–0, 1–0) D: Roope Hintz 1+1, Esa Lindell 0+3. Ruutu 13.30 (s) Serie A: Brescia—Lazio. 3. Toto4 voitto-osuus: 78,95. alkaen klo 13. 5. 22.00 Golf Central. Tervetuloa! Kokoukset Kirjallisuusilta ti 7.1. Välierissä karsiutunut suomalainen: 9) Iivo Niskanen. Toto (32-4): 1,87 1,18-1,45-1,88 5,27. poissa: 12. VAUHDISSA MUKANA OTTELUISÄNTÄ KARPPELIN OY Alppihiihto MAAILMANCUP Zagreb, Kroatia, naisten pujottelu: 1) Petra Vlhova Slovakia 1.57,98 (57,25+1.00,73), 2) Mikaela Shiffrin USA jäljessä 1,31 sekuntia (58,41+1.00,88), 3) Katharina Liensberger Itävalta –3,49 (59,24+1.02,23), 4) Wendy Holdener Sveitsi –3,60, 5) Anna Swenn Larsson Ruotsi –3,62, 6) Nina Haver-Löseth Norja –3,79, 7) Katharina Truppe Itävalta –4,42, 8) Aline Danioth Sveitsi –4,54, 9) Kristin Lysdahl Norja –4,70, 10) Emelie Wikström Ruotsi –4,89, ...35) Riikka Honkanen Suomi –4,09. 20.15 MotoGP: Katalonian Osakilpailu. Puolivälierissä karsiutuneet suomalaiset: 16) Vilma Nissinen, 18) Kerttu Niskanen. naisten ja miesten 10 km (v, yhteislähtö). 1. Jääkiekko LIIGA HPK–HIFK vl. Vuoden ensimmäinen kuukausipalaveri on Veteraanituvassa tiistaina 07.01. 17.00 (s) Mestaruusliiga: WoVo—LP Kangasala. lasku. Naisten Korisliigaa Alku-Catz klo 17 Feeniksissä. JyLe B tytöt, 6. KLO 17.00 FEENIKS LIPUT 10/5:vs. Toto (12-5-4): 16,33 3,113,19-1,40 169,51. 23.40 (s) NFC Playoffs: Philadelphia Eagles—Seattle Seahawks. SUNNUNTAINA 5. Vapaa-aika Seuratoiminta Tanssiurheiluseura Fortus kevät 2020 Talsoilan ala-asteella ti 7.1. Toto4 voitto-osuus: 6,78. Nella Korpio Suomi keskeytti 1. 18.35 (s) Alppihiihdon MC: Miesten pujottelun 2. www.fortus.fi Jokioisten Maaja kotitalousseuran sääntömääräinen vuosikokous FM-Haus Oy:llä ma 13.1. Kuntosalivuorot jatkuvat entiseen malliin: Heikan salilla maanantaisin ja kekeskiviikkoisin klo 11, perjantaisin klo 12. Toto (9-4-2): 4,76 1,57-1,29-2,58 4,69. 3–2 (0–0, 2–1, 0–1, 0–0, 1–0) RoKi–IPK vl. 5–4 (3–1, 1–0, 0–3, 1–0) Kärpät–SaiPa 3–0 (1–0, 2–0, 0–0) TPS–Lukko 0–5 (0–1, 0–1, 0–3) KooKoo–Tappara ja. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 27 URHEILU Forssan nivelpiiri: Vertaistuki-ilta to 9.1. Esillä ajankohtaiset asiat. Lehtonen karsiutui pudotushiihdoista. 16.13 (s) Tour de Ski. Toto (7-3-9): 2,85 1,491,25-1,57 5,96. 20.05 (s) NFC Playoffs: New Orleans Saints— Minnesota Vikings. lähtö, TROIKKA-1, sh 2120 m: 1) Tosi Voima/ Tapio Perttunen 28,3a (16,33), 2) Rallin Muisto 28,3a (12,98).3) Tuuskanen 28,4a (1,95).4) Montsan Vippi 28,6a (10,59). 21.45 Motogp: Hollannin Osakilpailu. 20.05 La Liga: Valencia–Eibar. Lentopallo. Kierros. 17.00 (s) Korisliiga: Kauhajoki—Lahti Basketball. 13.00 (s) La Liga: Granada— Mallorca. TV-urheilu Yle TV2 TULOSPÖRSSI 14.10 (s) Tour de Ski, naisten loppunousu. C More Sport 2 11.00 PGA Tour Golf: Sentry Tournament Of Champions. 4–5 (2–2, 0–1, 2–1, 0–0, 0–1) NHL Carolina–Washington 3–4 (0–0, 0–2, 3–2) C: Teuvo Teräväinen 1+0, Sebastian Aho 0+1. Futsal MIESTEN LIIGA PP-70–SoVo 3–1 (1–1) FC Kemi–GFT 8–1 (2–1) ToPV–Ilves FS 9–2 (4–0) Mad Max–Sievi FS 6–5 (4–1) Hiihto MAAILMANCUP Val di Fiemme, Italia, Tour de Ski -kiertueen 6/7 etappi, sprintti (p): Naiset, finaali: 1) Anamarija Lampic Slovenia 3.03,03, 2) Astrid Uhrenholdt Jacobsen Norja jäljessä 0,22 sekuntia, 3) Jessica Diggins USA –0,28, 4) Sadie Maubet Bjornsen USA –0,80, 5) Lucia Scardoni Italia –1,12, 6) Natalia Neprajave Venäjä –15,30. Kierros.. lasku. 20.1. Toto (1-3-7): 5,65 1,92-2,922,17 23,30. 20.16 (s) FA Cup: Gillingham—West Ham. Seuraavat kilpailut: Val di Fiemme, 5. alkaen: -Bailatino klo 19-20 -Kilpatanssin alkeet klo 20-21.30 Kausimaksu 60€, alle 18v 40€/kurssi. 23.00 LPGA Tour: Cme Group Tour Championship, 4. 22.00 (s) La Liga: Celta Vigo—Osasuna. lasku. 4. 17.00 (s) Mestaruusliiga: OrPo—Puijo. Lempo-Volley Siniset, 5. Yle Areena 15.10 (s) Alppihiihdon MC: Miesten pujottelun 1. 1. SuPi Volley 4. Aika-ajon parhaat: 1) Diggins 3.04,26, 2) Scardoni –0,48, 3) Jonna Sundling Ruotsi 1,40, 4) Maubet Bjornsen –1,43, 5) Kyllönen –1,75, 6) Neprjajeva –2,83, ...muut suomalaiset: 14) Niskanen –4,57, 24) Nissinen –10,39. 23.20 MotoGP: Saksan Osakilpailu. 9. 10.50 SHL: Malmö–Örebro. klo 19-20.15 -Bachata jt ma alk. (os. Kurssit lähtevät alkeista nopeasti edeten ryhmän mukaan. Päivän Duo: 4-8, kerroin: 26,28. Sprintticupin kärki, 5/14 kilpailua: Naiset: 1) Jonna Sundling Ruotsi 238, 2) Maiken Caspersen Falla Ruotsi 202, 3) Lampic 195, ...suomalaiset: 20) Kyllönen 54, 28) Krista Pärmäkoski 31, 40) Niskanen 15, 45) Katri Lylynperä 13. Tour de Skin kokonaistilanne: 1) Kläbo 2.26.59, 2) Bolshunov –0.01, 3) Ustjugov –0.15, 4) Golberg –1.53, 5) Niskanen –1.59, 6) Sjur Röthe Norja –2.01, 7) Artem Maltsev Venäjä –2.30, 8) Hans Christer Holund Norja –2.34, 9) Calle Halfvarsson Ruotsi –2.46, 10) Dario Cologna Italia –2.51, ...14) Hyvärinen –3.29, 40) Lehtonen –8.48, 48) Lepistö –10.18. Puolivälierissä karsiutuneet suomalaiset: 26) Lauri Lepistö, 28) Perttu Hyvärinen. Altenmarkt-Zauchensee, Itävalta, naisten syöksy. Ylöjärven Pallo DT Mäkihyppy KESKI-EUROOPAN MÄKIVIIKKO Innsbruck, 3/4 kilpailu, HS 130: 1) Marius Lindvik Norja 253,3 pistettä (hyppyjen pituudet 133 m + 120,5 m), 2) Dawid Kubacki Puola 252,0 (133+120,5), 3) Daniel Andre Tande Norja 249,3 (126+131), 4) Stefan Kraft Itävalta 245,0 (123+127,5), 5) Stephan Leyhe Saksa 241,6 (125+125), 6) Gregor Schlierenzauer Itävalta 240,0 (127,5+126)...24) Antti Aalto Suomi 211,9 (119+119). Seuraavat kilpailut: 5. 17.00 (s) Salibandyliiga: EräViikingit—Welhot. 21.45 (s) Serie A: Roma—Torino. Toto (7-5-3): 4,36 1,62-1,27-2,03 4,50. 1. Someron Pallo B tytöt, 3. Lempo-Volley Vaaleansiniset, 3. 20.1. 11. Toto (4-8-6): 3,95 1,31-2,00-1,12 27,96. lähtö, Toto75-1, lv 2620 m Kavioliiga-osakilpailu: 1) T.Rex/Iikka Nurmonen 15,5a (2,85), 2) Shadow Of Brisbane 15,5a (3,42).3) Workout Wonder 15,8a (7,89).4) Celebrity Lane 15,8a (21,05).poissa: 1. lähtö, lv 2120 m Suomi-Venäjä -ajajaottelu: 1) Cool Type/Miia Salminen 16,6a (1,87), 2) Merry Adventurer 16,8a (6,29).3) Perfume* 17,0a (9,96).4) Easy Diamond 17,7a (11,06). 15.10 (s) Miesten pujottelun 1. Vapaa pääsy. 18.35 (s) Miesten pujottelun 2. Clippers—New York Knicks. 17.00 (s) Mestis: Hokki—Hermes. 19.00 (s) Korisliiga: Salon Vilpas—Kouvot. Viasat Jääkiekko 14.00 (s) KHL: Metallurg Magnitogorsk—Sibir Novosibirsk. 7. klo 18.30. Toto (4-96): 4,95 2,49-4,87-3,82 28,02. Tilaisuudessa on mahdollista ostaa kirja (käteismaksu). KENO 1/20 Lauantain päiväarvonnan oikeat numerot: 2, 4, 7, 10, 15, 16, 18, 19, 25, 27, 31, 33, 35, 38, 43, 47, 51, 52, 54, 69 Kunkkunumero: 15 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 4, 10, 11, 13, 17, 18, 19, 20, 27, 28, 33, 36, 41, 44, 46, 48, 51, 52, 56, 61 Kunkkunumero: 48 PERJANTAI-JOKERI 1/20 Jokerinumero: 8 1 9 9 7 7 2 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 33 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 17 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e. kierrokselta. Troikka: 1969,54. Salon Viesti B-Red, 2. C More Max 12.50 Liiga: Ilves–Tps. VaLePa B tytöt, 4. Toto4 pelivaihto 51 878,20 e, voitto-osuus 78,95 e Pelivaihto 678 194,41 e, yleisöä 908 Salibandy MIESTEN LIIGA Classic–LASB 8–3 (2–0, 4–1, 2–2) SPV–Oilers 7–4 (3–1, 1–2, 3–1) Rahapelit EUROJACKPOT 1/20 Päänumerot: 6, 27, 30, 35, 41 Tähtinumerot: 4, 5 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 618 829,60 e, 5 oikein 163 807,80 e, 4+2 oikein 6 066,90 e, 4+1 oikein 272,60 e, 4 oikein 129,20 e, 3+2 oikein 72,80 e, 2+2 oikein 23,50 e, 3+1 oikein 19,20 e, 3 oikein 17,10 e, 1+2 oikein 10,60 e, 2+1 oikein 8,10 e. 2–1 (0–0, 0–1, 1–0, 1–0) Kärpät 35 25 3 2 5 110– 56 83 Tappara 36 19 6 4 7 120– 79 73 JYP 36 21 2 2 11 128– 91 69 Ilves 36 21 2 2 11 118– 88 69 KooKoo 36 16 5 4 11 101– 83 62 HIFK 36 16 4 6 10 100– 91 62 HPK 36 15 6 3 12 102– 95 60 Lukko 36 14 7 4 11 103– 86 60 Ässät 36 12 3 3 18 74– 97 45 KalPa 35 10 4 5 16 85– 103 43 SaiPa 36 12 1 3 20 85– 117 41 Pelicans 36 9 5 1 21 81– 115 38 Jukurit 37 7 4 6 20 86– 121 35 Sport 35 8 2 6 19 78– 109 34 TPS 34 7 2 5 20 76– 116 30 MESTIS Hermes–TuTo Hockey 6–2 (2–1, 2–1, 2–0) Koovee–Jokipojat 3–6 (1–1, 1–1, 1–4) Peliitat–Ketterä vl. Toto (8-5-2): 5,79 2,06-2,11-2,88 16,16. 17.02 (s), 17.32 (s) Mäkihyppy: Saksan–Itävallan-mäkkiviikko. Kunnon junioriturnaus klo 8.30 alkaen Feeniksissä ja klo 9.30 Tölöllä. Maailmancupin pistetilanne 11/31 kilpailun jälkeen: 1) Kobayashi 608, 2) Geiger 539, 3) Kraft 489, 4) Lindvik 409, 5) Kubacki 344, 6) Philipp Aschenwald Itävalta 338...suomalaiset: 42) Aalto 15, 46) Niko Kytösaho 10. 10. Salsa, 10.2. 1. 19.30 Jääkiekon U20 MM, pronssiottelun kooste. Viasat Golf 12.00 European Tour: The Open, 4. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-4, lv 1620 m: 1) Stonecapes Picasso/Tommi Kylliäinen 12,7a (5,79), 2) Juiceman 12,7a (6,41).3) Sunbeam 12,8a (8,52).4) Vixpress Li 13,0a (3,6). Mäkiviikon pistetilanne: 1) Kubacki 830,7, 2) Lindvik 821,6, 3) Karl Geiger Saksa 817,4 4) Ryoyu Kobayashi Japani 817, 5) Kraft 798,6, 6) Leyhe 779,8...40) Aalto 327,3. 3–2 (0–0, 0–0, 2–2, 0–0, 1–0) JYP–Pelicans 5–3 (1–0, 3–1, 1–2) KalPa–Ilves 2–4 (1–2, 1–1, 0–1) Ässät–Jukurit ja. 20.00 (s) Jääkiekon U20 MM, loppuottelu. Fox/Tango, 23.3. Tyykihovin seniorisali on käytössä tiistaisin klo 18. 17.25 Motogp: Ranskan Osakilpailu. 15.55 MotoGP: Espanjan Osakilpailu. 17.25 (s) Mäkiviikko, miesten karsinta. 14.08 (s) Maastohiihto: Tour de Ski. Elisa Viihde Sport 16.00 (s) Koripallon Bundesliiga: EWE Baskets Oldenburg—Hamburg Towers. 18.50 MotoGP: Italian Osakilpailu. Aika-ajon parhaat: 1) kläbo 3.02,17, 2) Federico Pellegrino Italia –5,96, 3) Golberg –6,10, 4) Ustjugov –6,70, 5) Bolshunov –7,11, 6) Johan Häggström Ruotsi –7,26, ...suomalaiset: 11) Lepistö –11,45, 17) Niskanen –12,99, 24) Hyvärinen –13,88, 41) Lari Lehtonen –19,77. A. Toto4 voitto-osuus: 16,12. Välierissä karsiutunut suomalainen: 7) Anne Kyllönen. 15.00 (s) La Liga: Real Sociedad—Villarreal. klo 18 Ystävänkammarilla. lähtö, lv 2120 m: 1) Prada Nights/Olli Koivunen 16,3a (4,36), 2) Daisy Nash 16,3a (1,94).3) Finsweden* 16,5a (11,19).4) BWT Anarchy 17,3a (25,31). 16.00 (s) Mestaruusliiga: Tiikerit—Vantaa Ducks. 15.10 Jalkapallon Ranskan Cup: Trélissac–Marseille. lähtö, Toto75-2, sh 2620 m: 1) Sheikki/Arto Hammar 26,7a (2,28), 2) Tuurin Toivo 26,8a x (5,94).3) Vaellus 26,8a (2,87).4) Kukan Tutu 27,2a (51,37). LTU Black 5. Troikka: 157,19. klo 19-20.30 27.1. Tour de Skin kokonaistilanne: 1) Therese Johaug Norja 1.53.57, 2) Jacobsen –0.03, 3) Neprjajeva –0,14m 4) Ingvild Flugstad Östberg Norja –0.23, 5) Heidi Weng Norja –0.47, 6) Ebba Andersson Ruotsi –1.07, 7) Lampic –1.54, 8) Maubet Bjornsen –1.58, 9) Tiril Udnes Weng Norja –2.11, 10) Katharina Hennig Saksa –2.28, ...suomalaiset: 14) Niskanen –3.26, 17) Kyllönen –4.05, 32) Nissinen –9.29. 15.00 (s) Mestis: SaPKo—K-Vantaa. Koijärven Kunto B tytöt, 7. 1. 21.55 La Liga: Celta Vigo–Osasuna. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-2, sh 2120 m: 1) Piirron Tuisku/Timo Tuominen 27,5 (4,95), 2) Siporin Santtu 26,8 (12,99).3) Venlan Vekkuli 27,8 (18,72).4) Melkeri 27,8 (94,21). 16.10 (s) Tour de Ski, loppunousu. 05.00 (s) NHL: Anaheim Ducks—Nashville Predators. Nivelpiirillä on 10-vuotisjuhlavuosi, tervetuloa mukaan toimimaan ja liikkumaan! Forssan Seudun Rakennusveteraanit. klo 18 Kuva: Niclas Mäkelä Forssan kaupunginkirjaston Vinkkelissä Erkki Liikanen kertoo kirjastaan Olin joukon nuorin. Salon Viesti CRed DTytöt Tiikerisarja: 1. Pujottelucupin kärki: 1) Shiffrin 380, 2) Vlhova 260, 3) Liensberger 198, ...46) Korpio 3. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-3, lv 2120 m: 1) Fountain Dynamite/Iikka Nurmonen 14,5a (4,76), 2) Capo 14,6a (1,91).3) Speak Of The Devil 15,0a (24,2).4) Angel Raziel 15,0a (23,41). Lentopallo MIESTEN MESTARUUSLIIGA Etta Volley–Vantaa Ducks 2–3 (17–25, 25–20, 25–21, 20–25, 10–15) Akaa-Volley–Raision Loimu 3–0 (25–12, 25– 14, 25–17) OP-VOLLEY Forssa: Btytöt: 1. -Lavatanssikurssit jt ma alk. 17.25 (s) Mäkihypyn MC: Mäkiviikko, karsinta. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, lv 2120 m: 1) Thai Profit/Antti Teivainen 14,3a (3,95), 2) Hazelhen Hermes 14,5a (21,61).3) Com Milton 14,5a (1,8).4) Lord Ivar 14,7a (36,88).poissa: 10. Maailmancupin kokonaistilanne: 1) Shiffin 826, 2) Vlhova 513, 3) Federica Brignone Italia 451, 4) Viktoria Rebensburg Saksa 329, 5) Michelle Gisin Sveitsi 301, 6) Holdener 287, ...101) Korpio 3. klo 20.15-21.30. Troikka: 472,22. Fusku, 9.3. Troikka: 80,06. 27.1. Miehet: 1) Kläbo 250, 2) Lucas Chanavat Ranska 202, 3) Pellegrino 183, ...suomalaiset: 21) Niskanen 46, 22) Joni Mäki 44, 27) Ristomatti Hakola 31, 39) Lauri Vuorinen 23, 48) Verneri Suhonen 15, 52) Juho Mikkonen 11, 62) Lepistö 7, 69) Hyvärinen 3, 70) Haarala 3. C More Sport 1 09.00 La Liga: Espanyol–Barcelona. Tervetuloa. 15.03 (s), 18.48 (s) Alppihiihto: MC. lähtö, lv 2120 m: 1) Rarity Red/Jukka Torvinen 17,1a (2,46), 2) Rocktown Inspector 17,1a (1,91).3) Explosive Ellie 17,2a (10,9).4) Plumeria* 17,8a (17,65).poissa: 1, 6, 9. ponilähtö, ponilähtö 1120 m Karin kannu kundeille -finaali: 1) Jokimäen Popo/Väinö-Kalle Korhonen 2,36,5, 2) Annagaard Rhodos 291 SH 2,37,6.3) Sammalisen Iisakki 2,49,2 x.4) Kotikolon Kipinä 2,47,3. Kahvitarjoilu ja arpajaiset. 8. Vieremän ala-asteella maanantaisin 20.1. 2. Viasat Hockey 00.00 (s) NHL: Carolina Hurricanes—Tampa Bay Lightning. Pellilänkolmiontie 8, Jokioinen) Kokouksen alussa yrityksen esittely. Eurosport 1 09.30 (s), 10.30 (s), 12.30 (s) Tennis: ATP Cup. 17.00 (s) La Liga: Deportivo Alaves— Betis. 22.30 (s) NBA: L. Toto4 voitto-osuus: 33,75. alkaen: -Salsarueda jt ma alk. Honkanen karsiutui 2. Miehet, finaali: 1) Johannes Hösflot Kläbo Norja 3.03,78, 2) Sergei Ustjugov Venäjä –0,70, 3) Aleksandr Bolshunov Venäjä –1,33, 4) Pål Golberg Norja –2,01, 5) Gleb Retivih Venäjä –6,30, 6) Andrei Melnitshenko Venäjä –8,69. Koijärven Kunto D tytöt, 2. lasku. kierroksella. Miehet: 1) Kläbo 756, 2) Bolshunov 638, 3) Emil Iversen Norja 495, 4) Ustjugov 488, 5) Niskanen 485, 6) Hans Christer Holund Norja 407, ...muut suomalaiset: 19) Hyvärinen 174, 44) Joni Mäki 44, 53) Ristomatti Hakola 31, 57) Lehtonen 28, 65) Lauri Vuorinen 23, 74) Juho Mikkonen 16, 78) Verneri Suhonen 15, 99) Lepistö 7, 109) Haarala 3
Kausi 5, 8/12. 17.05 Vain elämää. 11.30 Superior Donuts (S). 20.00 Maria ja kesäpuhujat. 19.00 ELOKUVA Madagascar 2 (7). 07.25 Hatchimals (S). Kausi 19. 09.00– 10.00 Stadi vs. 19.10 Tulosruutu. 08.10 Palomies Sami (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset. Jakso 3/10. Kausi 2, osa 181.(U). 21.45 Kaipaus: Kolme kertomusta kaipauksesta. +5 +15 +5 +7 +19 +8 +8 +16 +15 +20 -2 +13 +3 +5 +12 +8 +3 +11 +7 +1 7.1. 16.00 Urheilustudio. Kausi 11. Lande. 08.00 Yle Uutiset. 07.55 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 18.30 På spåret. 11.50 Ikimuistoinen: Nuori rytmi. 09.22 Aliisa ja yksisarvinen (7). 21.00 ELOKUVA Villi tusina (S). 16.55 Tulossa: The Voice of Finland. TAMMIKUUTA 2020 28 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TEEMA & FEM 08.02–12.00 YLE FEM. 18.00 Hitlist. 18.15 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) -4 -4 -3 -4 -4 +1 +1 +3 +1 +1 3 2 2 1 1 2 -15 -16 -12 -7 -7 -4 -3 -10 -8 -2 +1 +0 +1 +2 7 7 7 4 8 9 6 7 6 8 tänään tänään Helsinki -2 Hämeenlinna -4 Joensuu -10 Jyväskylä -8 Kemi -10 Kotka -4 Kuopio -10 Lahti -5 Lappeenranta -5 Maarianhamina +2 Mikkeli -7 Oulu -9 Pori -3 Rovaniemi -14 Salla -18 Savonlinna -7 Seinäjoki -5 Tampere -4 Turku -2 Vaasa -3 6.1. 12.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. Onnea, Lea ja Leea! 06.52 Sasu (S). 19.10 ELOKUVA Agentti 000 ja kuoleman kurvit (7). 07.00 Simpsonit (7). oli vuonna 1973 +9,9 °C Jomala. 08.20 LEGO Ninjago. Kausi 6, 9/10. Selostus Mikko Hannula. Kausi 7. Jakso 8/8. Kausi 1. 10.50 Uusi päivä. 09.35 Paavo Pesusieni (S). 04.40 Simpsonit (7). Kausi 8. 09.55 Ruohonjuuritasolla (S). 14.10 Simpsonit (7). Selostus Jussi Eskola. Miesten pujottelun toinen lasku. YLE TV1 07.00 Talot huokuvat historiaa. 19.20 Urheiluextra. +6 +5 +3 +4 +2 +5 +3 +6 +3 +8 +4 +3 +6 -0 +0 +3 +5 +5 +7 +4 Ateena +11 Alicante +16 Bryssel +7 Kööpenhamina +3 Las Palmas +19 Lontoo +8 Madrid +8 Malaga +16 Mallorca +15 Miami +19 Moskova +1 Nizza +17 Oslo Pariisi +7 Rodos +15 Rooma +12 Tallinna -1 Tokio +9 Tukholma ?0 Wien +4 6.1. (U) 10.50 Snowhow – Pohjolan talvi. 22.15 Viikon sää. 09.22 Mysteerisaari (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 3, 6/10. 23.10 ELOKUVA Yes Man (12). 14.55 Tulossa: Suomen Huutokauppakeisari. (U). Kausi 2, osa 180. 9/26. 10.00 Hengen asein. 08.02 Minä, Hugo Käld. 18.10 Sub.doc: Maailman karmeimmat junamatkat. 1/2. Jakso 20/21. 13/20. (U). 19.00 Seitsemän uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.1. Selostus Simo Leinonen. Val di Fiemme, Italia. 10.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 17.10 First Dates UK. 09.00 Näin meillä (7). Epätodennäköisiä sankareita. NELONEN 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 07.04 Pikku perunat (S). (U). 07.35 Ritariprinsessa Nella (S). 20.30 Yle Uutiset. 18.00 BUU-klubben. 20.47 Ulos kuplasta. 08.05 Puotila. 23.12–23.52 Ei sosiaaliselle medialle. Felix Herngren ja Mia Skäringer. Kirjailijat Petri Tamminen ja Antti Rönkä Maarit Tastulan haastateltavina. 06.45 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). Kausi 2. Maailman lihavin lapsi. Kausi 11. 15.50 Poldark (12). 21.00 21.25 Sunnuntailounas (S). 1/5. Miesten pujottelun ensimmäinen lasku. 2/6. 08.35 LEGO Ninjago (7). Kausi 1, 2/10. 16.10 First Dates UK. Kausi 11. 00.30 Stadi vs. 9/13. 07.56 Oktonautit (S).08.08 Enni ja Roi (S). (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. (U). MTV3 08.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 29/30. 3/12. +5 +3 +2 +2 +1 +4 +2 +3 +3 +6 +2 +2 +4 +1 -1 +2 +3 +3 +5 +3 8.1. 21.00 23.00 Nikolaj Coster-Waldau: Läpi Grönlannin. 22.00 Kymmenen uutiset. ollenkaan. 10.00 Syke (12). Kausi 1. 11.30 Australian rajalla. 15.10 Alppihiihdon MC: Zagreb. Poikia ja rakastajia 3/3. 15.00 Tulossa: The Voice of Finland. (Ruotsi 2017) Pääosissa mm. Ostrava, Tshekki. 03.35–04.30 Mökkireissu. 18.35 Alppihiihdon MC: Zagreb. 10/10. 09.35 Ystäväni Marlon (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 4/17. 22.25 Tulosruutu. Isä. (2012). 14.00 Urheilustudio. Pohjoisen Rivieraksi mainittu Bretagnen rannikko on kaunis katsella, mutta se on karu elinympäristö monille merieläimille. (U) 18.00 Yle Uutiset. 12.13 Uusi päivä. 00.00 Supernatural (16). 22.55–00.10 Ulkolinja: Vaarallinen kulta. 21.00 21.05 Sorjonen (16). Kausi 3, 13/24. Pääosissa: Jim Carrey, Zooey Deschanel, Bradley Cooper, John Michael Higgins, Rhys Darby, Danny Masterson. 17.00 17.00 Urheilustudio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Jääkiekon U20 MM: pronssiottelun kooste. T 23.45–00.05 Hillo (12). 20.53 Tulossa: The Voice of Finland. Matka mestaruuteen. (2017). Kausi 3, 8/14. 19.30 ELOKUVA Solsidan (7). Kausi 1. 13.40 Simpsonit (7). Kausi 1. (U) 16.50 Novosti Yle. 13/20. 11.00 Timjamia, kukkoa ja torttuja. +6 +16 +8 +5 +18 +10 +9 +15 +16 +21 -1 +13 +4 +10 +12 +8 +5 +9 +6 +4 8.1. 21.00 Twin (12). 14.10 Hiihdon maailmancup: Tour de Ski, loppunousu. 20.00 Jääkiekon U20 MM: loppuottelu. 4/12. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 1. 09.00 Yle Uutiset. 19.10 Luontohetki: Bretagne, hyljeparatiisi. 11.00 Superior Donuts (S). 08.07 Mumindalen (7). Kausi 1. SUNNUNTAINA 5. 23.05 Tulossa: Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 28/30. 12.05 Danny. Kausi 7,1/12. Ostrava, Tshekki. 08.43 Jepu Neulanen (S). 10.00 Ruokamakasiini. 12.00 ELOKUVA Ranskalaisen luutnantin nainen (S). 12.00 The Wall Suomi. Kausi 3, osa 2/6. 7/22. 15.00 Kultaiset Leijonat. 08.20 Ryhmä Hau (S). Kausi 1. 11.00 Koko Suomi leipoo. (U) 13.50 SuomiLOVE. 8/10. Val di Fiemme, Italia. Mäkiviikko, miesten karsinta HS142. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 17.25 Niklaksen keittiössä. 18.10 Urheiluruutu. 2/2. Kausi 3, 12/24. 03.05 Americans (12). 15.00 Urheilustudio. Kausi 9. 14.40 Simpsonit (7). Selostus Jouni Pellinen. 13.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. Kausi 7, 3/12. Lande. 22.05 M – Murhaaja keskellämme (12). Kausi 2, osa 183. 11.00 Australian rajalla. 17.00 17.00 Tulossa: Suomen Huutokauppakeisari. Kausi 7, 9/12. 23.00 Supernatural (16). 16.00 Kultaiset Leijonat. 01.25–02.20 48 tuntia rikoksesta (12). 09.05 Flinkkilä & Tastula. 08.30 BUU-klubben. oli vuonna 1985 -45,0 °C Kittilä Lämpimin 5.1. Kausi 1. Zagreb, Kroatia. 12.10 Only in Japan (12). Kausi 1, 9/10. 17.05 Uusi Kino: Aikakoodi (S). 05.10–05.35 Simpsonit (7). 09.47 Kamppailu (S). 1/20. 11.45 Uusi päivä. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). Pääosissa: Antti Holma, Saga Sarkola, Kai Lehtinen, Anna-Leena Härkönen, Armi Toivanen, Alina Tomnikov. Selostus Simo Leinonen. Kausi 7, 1/12. Kausi 2, osa 182. 12.00 Pilanpäiten. 20.45 Urheiluruutu. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 09.34 Neljä ja puoli kaverusta (7). 09.00 Helium (S). 02.25 Hävyttömät (12). 07.30–08.00 Simpsonit (7). Kausi 7, 4/12. Kausi 4. Uunituoreessa syvähaastattelussa toimittaja Piers Morgan tapaa jalkapalloilija Cristiano Ronaldon, yhden maailman isoimmista urheilutähdistä. Jakso 3/11. Zagreb, Kroatia. 13.00 The Wall Suomi. 14.00 Ihmeelliset ihmiset. 04.10 Simpsonit (7). 1/12 13.30 Ratsastuksen maailma. 22.35 Cristiano Ronaldo Piers Morganin haastattelussa. 10.00 Jaksa paremmin. Dokumenttielokuva musiikkiviihteen jättiläisestä, joka toi kansainvälisen tason show’n Suomeen. 07.36 Ruskea pikkukarhu (S). Kausi 1. 07.09 Maikki ja pelottava Pontso (S). 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. Kausi 1. 23.35 Maailman karmeimmat junamatkat. 11.17 Uusi päivä. Kausi 3, 4/9. Kausi 11, 13/26. (2008). 09.00 Haapasalon Suomi. SUB 06.30 Simpsonit (7). 1/4. 07.07 Hertan maailma (S). 01.05 112 (7). 5/6. 02.00 Americans (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. +8 +15 +12 +8 +19 +12 +10 +15 +15 +23 +2 +16 +6 +13 +13 +10 +5 +8 +9 +6 Tiistai +3 6 Keskiviikko +5 8 Torstai +3 5 Perjantai +2 3 Lauantai +1 3 Jokioinen eilen klo 14 +2 °C 4 Lämpimintä eilen klo 14 +4,1 °C Turku Sateisinta 3.1. 14.50 Mystinen metsätyömies (S). 12/20. Viekää minut baariin! Pekka Myllykoski oli Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen sanoittaja ja solisti, mutta myös superälykäs lukutoukka, luonnonsuojelija ja melkein valmis lääkäri, joka kirjoitti lauluihin kohtalonsa. 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 14.00 Remppa vai muutto Vancouver. Selostus Jussi Eskola. 01.00 Tulossa: Taistelulähetit 1917. 10,4 mm Karvia Kylmin 5.1. 15.05 ELOKUVA Viidakkojengi (7). Kausi 1. 08.50 LEGO City Adventures (7). 12.45–13.25 Kakarat (12). 19.39 Sportnytt. Osa 4/4. 15.10 First Dates UK. 13.10 Simpsonit (7). 17.00 17.00 Sirkus – elämää tien päällä. +3 +1 -1 +0 -4 +2 +0 +1 +1 +5 +1 -1 +3 -8 -8 +0 +1 +1 +4 +2 7.1. Selostus Jouni Pellinen. 17.25 Mäkihypyn MC: Mäkiviikko, Bischofshofen. 08.59 Galaxi. 11/52. 19.48 Sportliv. 09.12 Mysteerisaari (7). Kausi 1, 8/8. Kausi 1. 16.10 Hiihdon maailmancup: Tour de Ski, loppunousu. 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 21.00 21.00 ELOKUVA Veljeni vartija (12). 10.30 Australian rajalla. 11/20. (U). 14.00 ELOKUVA Tiikerikissa (12). 07.43 Safari (S). 17.25–23.52 YLE FEM. 12.40 Simpsonit (7). 09.55 Yle Uutiset. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 01.30 Say What. Jakso 14/20
21.00 Pahuuden viemää (12). 14.00 Yle Uutiset. 7.53 Radio Suomen Viikonloppu. 17.15 Pörssipäivä: Sijoittajavieraana Peter Seligson. 19.00 Neljät häät Amerikassa. 9.25 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 15.55 Pieni Joulusydän. 12.03 Raamattubuffet. 10.00 Yle Uutiset. 12.05 Horisontti: Hivuttaako Unkari fasismia Eurooppaan?. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Villieläinten hoitajien hoivissa. 21.03 Ajankohtainen Patmos. 19.10 Turvatarkastus: Peru. 08.00 Kultakuume. 08.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 21.00 ELOKUVA Copycat – kopiomurhaaja (16). 11.02 Susanna Vainiolan Popradio. 23.30 Idän viisaat -oratorio. 09.00 Villieläinten hoitajien hoivissa. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 22.55 ELOKUVA Hannah Andersonin kidnappaus (12). 11.00 Sisarvaimot. 04.55–05.58 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 17.00 Hyvät ja huonot uutiset. 22.00 Käännekohta. 12.25 Simpsonit. 17.30 Hallikainen. 23.02 Yöradio. 20.05 Lentoturmatutkinta. 11.05 Häät sulhasen tapaan. 16.10 Urheiluradio. 12.00 Simpsonit. 21.00 ELOKUVA Syntynyt 4. 11.55 Salattu historia. 4.00 Arkisto: Liikenneilta. 15.00 Sisarvaimot. 02.30 Uuden liiton siunaus. 14.30 Mahadura & Özberkan: Mieltymykset, fantasiat ja fetissit. 11.45 Café Raamattu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.08 Kansanradio. 20.30 Samaria 50 vuotta. 10.30–11.00 Tiedotteita. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu. 14.05 Kokovartalomies. 10.00 Toivon festivaali. 20.00 Sittenkin syytön?. 10.45 Virsivartti (u). 18.00 Uskomaton ninjahaaste. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.30 Pyhiä juutalaisia kirjoituksia. 14.00 Utelias äänimatkailija: Tuli, joka varastettiin. 03.55 Kissakuiskaaja. 13.00 YleX Viikonloppu: Womma ja Aino. 20.00 Uuden Musiikin Viikko: Katri Norrlin. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 23.00 Radio Stadion: Brändäyksen merkitys huippu-urheilussa. 21.50 Syntynyt Kristus on!. 21.00 ELOKUVA The Transporter. 15.00 Leijonan luola USA. 13.15 Simpsonit. 02.00– 02.55 Ray Donovan (16). 10.00 Jumalanpalvelus Maarian seurakunnan partiolippukunnasta. 19.55 Uutiset. 15.30 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 23.00 Yle Uutiset. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 16.03 Syventävä oppimäärä (u). 7.57 Hyvää huomenta. 11.30 Politiikkaradio: Anneli Jäätteenmäki. 18.55 ELOKUVA Elokuu (12). 23.55 Kova laki (12). 05.05–05.59 Pernilla Wahlgrenin maailma. RADIO DEI 7.45 Virsivartti. 23.30 Kardashianit. 11.00 TV7 Jerusalem uutiset. 21.15 Ajankohtaista taivaasta. 19.00 Uskomattomat rakennusvirheet. 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 12.00 Sisarvaimot. 5.50 Merisää. 13.35 Kokovartalomies. 01.00 Kristuksen mieli. 07.30 Lapin poliisit. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Australian rajalla. 00.50 Blindspot (12). 17.55 Uutiset. 17.00 Australian rajalla. 22.00 Kysymyksiä uskosta. 21.30 Billy Graham – evankelistan tie. 20.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.30 Sunnuntaivieras. 10.15 Albert Lin ja Raamatun haudatut salaisuudet. 11.00 Entisöintipaja. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.00 Sinkkuillallinen. 19.02 Urheiluradio. 00.50 Hostile Planet. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 29 TV JA RADIO YLE RADIO 1 7.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 17.50 Käänne: Äidiksi tulo ja sairastuminen samanaikaisesti vaati paljon Saaramaijan keholta ja mieleltä. 11.00 YleX Etusivu: Viikon Parhaat. 03.15 Sanan ja runon tuoksua. 21.00 ELOKUVA The Girl with the Dragon Tattoo (16). 18.00 Yle Uutiset. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Derek Prince. 21.35 Stand Up! (S). 17.15 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 8.20 Radio Suomen Viikonloppu. 15.15 ELOKUVA Hurmaava petturi (12). 18.25 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 17.00 Pientä pilaa. 18.00 Talent USA. 17.10 Apua, mikä tauti! (12). 9.05 Pyhäpäivän esittely. 03.45 Rajasota. Luchino Viscontin muhkea eepos Sisilian korskeasta aatelisluokasta, jonka valta ja loisto alkavat kuihtua 1860-luvun Italian poliittisen kuohunnan keskellä. 16.05 Särkyneet. 10.00 Tulossa: Paasosen polttaritoimisto (S). 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 22.35 Stand Up! (S). 02.20 Intohimon uhrit (12). (7). 15.35 Raamattu alusta loppuun (u). 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. SUNNUNTAINA 5. 04.00 Haastattelussa. 21.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään. 18.05 Tohtori Paise. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu. 0.00 Yöradio. 9.55 Alueellista ohjelmaa. 15.00 AVA doc: Miljardöörilasten syntymäpäivät. 0.00 Arkisto: Vuosituhannen vaihtuessa. 02.20–05.00 Astral-TV. 17.02 Sana elää. 15.40 Arkisto: Suomalaisen elokuvan tarina – sano se suomeksi. 08.50 Panjo ja kaverit. 20.00 Wheeler Dealers. KUVA: ZDF / Yle Kuvapalvelu Elokuva: Tiikerikissa, Yle Teema & Fem klo 14.00. 20.00 Ruben Stiller: Kuinka pessimistisiä meidän pitäisi olla?. 00.50 Pientä pilaa. 10.05 Tulossa: The Voice of Finland. 09.00 Raamatun kertomuksia. 9.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 8.05 Narrin aamulaulu – Kyllä Jago järjestää. 09.05 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 00.40 CSI: Miami (16). 16.00 Tulossa: Suomen Huutokauppakeisari. 11.35 Simpsonit. 14.00 Australian rajalla. 22.00 Meret ilman vettä. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 06.00 LIVE: Astral-TV. 03.00 Kova laki (12). 01.00 Ray Donovan (12). 08.00 Kiinteistöveljekset. 02.15 Valoksi elämäsi polulle. ALFATV 08.00 Kosketuskohta. 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 18.00 Suomalaista sisua White Lakella. 16.10 Faunin iltapäivä. 17.05 Isäntänä Tapani Ruokanen: Pertti Söderlund. 11.00 Fish or Die. 21.00 Hostile Planet. 15.50 Kohtasin Messiaani. 20.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 8.00 Yle Uutiset. 19.00 Sanaa naisilta. 23.10 Yöklassinen. 9.05 Urheiluradio. 2.00 Arkisto: Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. 13.00 Wahlburgers. 18.30 Uuden liiton siunaus. 2.00 Raamattu kannesta kanteen(u). 14.30 Simpsonit. TV7 08.30 Ruutupyhäkoulu. 11.00 Yle Uutiset. 01.15 Täydellinen murha (12). 12.00 Wahlburgers. 04.15 Kova laki (12). 14.05 TV Shop. 15.20 Australian rajalla. 15.50 Tulossa: Paasosen polttaritoimisto (S). 05.10– 06.10 Yön AVA. 18.50 Joulun sanoma – Ossi Jauhiainen. 13.00 Australian Huippumalli haussa. 9.05 Luomiskertomus: Tommi Liimatta kertoo romaaninsa Saaret kuin sisaret synnystä. 07.00 Himohamstraajat pulassa. 14.00 Hitlist. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Jäljet päättyvät Berliiniin, Yle TV1 klo 19.45. 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 09.00 Leijonan luola Kanada. 08.00 Pienten perhe. 17.00 Yle Uutiset ja sää. YLEX 6.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 18.15 ELOKUVA Kämppikset (12). 9.55 Turun Maarian kirkon kellot kutsuvat. 12.35 Kokovartalomies. 11.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. 19.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 17.00 Luokkajuhlat. 12.45 Merisää. 11.00 Tulossa: Kimpassa. 13.25 ELOKUVA The Man Who Knew Infinity (7). 17.30 Australian rajalla. HERO 10.10 ELOKUVA Step Up: Revolution (7). 18.15 Valoksi elämäsi polulle. 07.00 Pienten perhe. 01.05 Wheeler Dealers. 17.00 Kristuksen mieli. 00.40 Armon kalliolla. 23.00 ELOKUVA Kuin lintu langalla (16). 11.05 Alastomat selviytyjät extreme. 13.02 Minä uskon (u). 12.45 Lentoturmatutkinta. 12.00 Yle Uutiset. 15.05 Melusaastetta meressä. 18.02 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. Radekin tiimi joutuu keskelle raastavia tapahtumia, kun yksi heistä joutuu panttivangiksi ja toisen käytös muuttuu radikaalisti. 12.50 Kuuntelijaklubi. 21.02 Urheiluradio. 16.25 Natsien jättimäiset rakennusurakat. KUTONEN 06.20 Xtreme Waterparks. 19.03 Juhanin juttusilla. 19.05 ELOKUVA Boksitrollit (7). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 8.55 Radio Suomen Viikonloppu. 12.05 Myytinmurtajat. 09.30 i raportti. 08.55 Irwinin perheen eläintarha. 15.50 Kuuntelijaklubi. 10.00 Houstonin eläinpoliisit (S). 8.05 Radio Suomen Viikonloppu. 11.00 Kotoisa. 03.15 ELOKUVA Naapurit (16). 20.00 JIM D: Apollo 11 – ensimmäinen kuukävely (7). 05.10–05.51 Wheeler Dealers. 14.00 Olli Lindholmin muistokonsertti: Laulu rakkaudelle. 22.25 i raportti. 12.08 #akti. 11.00 Ortodoksinen liturgia Metsolan tsasounasta Lohjalta. 00.55 ELOKUVA Last Knights (12). 16.00 Yle Uutiset. 21.00 Rillit huurussa (S). FOX 06.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.05 Simpsonit. 03.30 One Way. 09.00 Tuohta tuhosta. 10.00 Koko Suomi leipoo. 8.05 Kirja vs. 18.00 Australian rajalla. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.45 CSI: Miami (16). 15.03 Itäraportti (u). 20.30 Studiosavo. 06.45 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 12.05 Urheiluradio. 18.15 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 16.53 Radio Suomen Viikonloppu. 04.30–05.00 Astral-TV. 8.02 Lasten makasiini. 15.05 Tanskanlaivalla 24h. 21.00 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 15.10 ELOKUVA Kersantti Bilko (S). 12.05 Kokovartalomies. 22.55 Uutiset. 19.05 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola: Itämeren aalloilla. 14.10 Isän syli – Jack Frost. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 13.40 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 18.52 Etnohetki. 00.25 Aallonmurtaja (16). 23.00 Korinttolaiskirje 2. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 01.40 Wheeler Dealers. 14.35 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 0.00 Yle Uutiset. 12.30 Kysy mitä vaan miljonääriltä: Tuoko raha onnea?. 01.15 Muodin huipulle. 16.35 Australian rajalla. 02.40 Remppa vai muutto Vancouver. 16.00 AVA doc: Miljardöörilapset lomalla. 13.30 Avainradio (u). 12.15 Paradisen pappi. 19.00 The Real Housewives of Orange County. 18.30 Jerusalemin uutislinja. 10.00 Kultakuume. 10.10 Entisöintipaja. 7.00 Yle Uutiset. 19.15 Sanan ja runon tuoksua. 16.00 Sisarvaimot. 1.02 Yöradio. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. Sää. 18.50 Merisää. 04.30 Huumebisnes Oy. 12.05 Urheiluradio. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 02.05 Kova laki (12). 10.55 Tulossa: The Voice of Finland. 02.50 Joulun sanoma – Ossi Jauhiainen. 17.00 Koodeja ja salaliittoteorioita. 6.00 Yle Uutiset. 01.25 JIM D: Terroriiskut ja kaappaukset (12). 11.15 Israel puhuu. 09.00 TV Shop. 20.08 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 16.30 Mysteerikohteet. 10.45 Moderni perhe (S). 17.05 Tohtori Paise. 22.30 Ajankohtaista Lähi-idästä. 22.00 YleX Throwback: Jani Kareinen (u). 14.05 Ed Stafford: Matka tuntemattomaan. 12.00 ELOKUVA Speaking Of Sex (12). 04.05 CSI: Miami (16). 9.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Jumalanpalvelus Suomen Raamattuopistolta. 15.00 Yle Uutiset. 16.15 Juuso Pekkinen: Kolonialismin historiaa. 07.10 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 00.30 48 tuntia rikoksesta (12). 22.05 Sari Valto. 14.03 Raamattu. 21.10 Musiikkivideoita. 8.45 Radiopyhäkoulu. 11.00 Politiikkaradio: Sirkka-Liisa Anttila. 03.20 Kova laki (12). 15.55 Yle News. 21.45 Musiikkia. 09.25 Activate: The Global Citizen Movement. 17.00 Uutiset. 07.00 Nuoret äidit. 17.10 Urheiluradio. 23.55 Rajasota. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. heinäkuuta (12). 17.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 02.15 American Chopper. 11.10 Moderni perhe (S). 13.00 Sisarvaimot. FRII 06.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 02.30 CSI: Miami (16). 09.00 Kultakuume. 06.00 LIVE: AstralTV. 10.00 Vammaiskultti: Kulutatko sinäkin inspiraatiopornoa?. 16.10 Urheiluradio. 7.45 Tarinoita lapsille: Muumipeikko ja pyrstötähti, osa 1/16. 18.00 Sinkkuillallinen. 05.10–05.50 Kenet ihmeessä nain. Kausi 7, 1/12. 18.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 01.45 Meret ilman vettä. 15.35 Tanskanlaivalla 24h. 21.00 Yle Uutiset. 21.05 ELOKUVA The Prince (16). 18.00 Radio Variaatio: Kirveen kautta. 20.00 Haastattelussa. 19.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 13.05 Kokovartalomies. 06.45 Lapin poliisit. 20.02 Urheiluradio. 13.30 Australian rajalla. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 01.45 Remppa vai muutto Vancouver. 11.55 Tulossa: Suomen Huutokauppakeisari. 20.00 The Real Housewives of Orange County. 20.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 01.35 CSI: Miami (16). 23.00–23.30 Astu tarinaan. 05.15–05.59 Pohjoisen valtatien pelastajat. 03.10 Ghost Adventures (12). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Sanaa naisilta. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 23.00 Kiven sisällä. 20.00 Huvila & Huussi. 15.00 Radioteatteri esittää: Duetto yhdelle. 01.55 Paiseklinikka. 00.00 Hengenvaarallisesti lihava. 16.05 Hyvät ja huonot uutiset. 12.00 Kenen kotona?. 21.30 Tulossa: Keihäsmatkat. 13.40 Simpsonit. TLC 06.00 Pienten perhe. 12.30 Wahlburgers. 2.50 Sana Jerusalemista (u). 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola. 13.00 Unelmarempat. 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 02.55 Breaking Amish. 21.02 Urheiluradio. 14.00 Sisarvaimot. 19.02 Jazzklubi. 19.30 One Way. 03.35 Liv D: Murhasta kuuluisaksi (12). 07.55 Lapin poliisit. 14.35 Kokovartalomies. 22.45 CSI: Miami (16). 20.00 Jazzklubin illan keikka. 20.00 Yle Uutiset. YLE PUHE 7.00 Yle Uutiset. 23.30 Stand Up! (S). 21.17 Kansanradio. 09.55 Tulossa: Suomen Huutokauppakeisari. 23.00 ELOKUVA Puhdistuksen yö: Anarkia (16). 10.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 23.00 Sisarvaimoa etsimässä. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 03.55 Remonttipiiskuri. 20.03 Aalloilla (u). 03.20 CSI: Miami (16). 13.00 Klassista kahteen. 09.00 Pienten perhe. 21.00 ELOKUVA Born To Be Blue (16). 19.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 06.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 10.00 Pienten perhe. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Inside: Kokaiinisodat. 21.30 Taivaan ja maan väliltä. 21.12 Brysselin kone. 20.07 Sää. 21.00 Yle Uutiset. 15.45 Australian rajalla. 16.15 Radio Suomen Viikonloppu. 11.50 ELOKUVA Ranskalaista häähumua (7). 17.20 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 06.25 Lapin poliisit. 21.50 Merisää. 02.35 Science of Stupid. JIM 05.00 Astral-TV. 04.10 Alaskan erakot. 22.05 Avaruusromua: Muuttaako kulttuuri koneita vai koneet kulttuuria?. 14.55 Australian rajalla. 8.30 Minna Pyykön maailma. 07.10 Lapin poliisit. 11.05 Hostile Planet. TV5 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 7.02 Puheen Viikko. 07.00 Kultakuume. KUVA: Films Sans Frontieres / Yle Kuvapalvelu. 00.45 Tulossa: Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 23.55 Blindspot (16). 12.50 Simpsonit. 16.00 Sinkkuillallinen. 7.50 Merisää. 0.30 Raamattuavain Extra (u). 19.55 Tulossa: Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 16.30 Superkirja. 19.30 Folke Westin parhaat. 09.30 Mitä tänään syötäisiin. 08.15 Laivanrakentajat. 15.55 Tulossa: The Voice of Finland. 20.00 Musiikkia. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Nuoret äidit. 22.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 10.20 Moderni perhe (S). Leffa: Aamiainen Tiffanylla. 10.00 Astu tarinaan. 15.25 Aristoteleen kantapää. 7.03 Radio Suomen Viikonloppu. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Lentoturmatutkinta. Mitä tuon ihmisen mielessä liikkuu, ja mihin se johtaa. Perjantai. 17.10 Journalisti Johanna: Mitä tarkoittaa luottamuksen menetys?. 22.05 Urheiluradio. 09.55 Moderni perhe (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.05 TV Shop. 22.00 Kova laki (12). 9.03 Radio Y – Aino-Mari Tuuri: Menimme kun vielä voimme. 7.02 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana viulutaiteilija Pekka Kuusisto. 08.20 Kymppitonni. 14.30 Australian rajalla. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. LIV 05.00 Astral-TV. 17.10 ELOKUVA Kadonneen paluu (12). 8.30 Junioriavain. 09.30 Herätysliikehdintä
Tempaus suosii tiiviisti asuttua somerolaiskylää, jonka väki on taiteellisen heittäytyväistä – niin kuin Korpihuhdan Jarkko. Seuraavan kerran iso, näyttävä tähdenlentoparvi perseidit saapuu Suomen ylle vasta elokuussa. SUNNUNTAI 5. Lumiveistosten ja jäälyhtyjen taitajaa epätalvinen keli haastaa, muttei hän ole ennenkään jäänyt ideoitta. Loppiaistuliin panostaminen on kunnia-asia. TAMMIKUUTA 2020 Ajassa Lea, Leea Huomenna: Harri Loppiainen Aurinko nousee Forssassa tänään klo 9.33 ja laskee klo 15.28. Tapahtuman järjestää Forssan Kulttuuri-Axel ry. Kultela ja Letku käyvät hyväntahtoista ”köydenvetoa”, sillä näille kylille tunnelmoijia tapaa saapua loppiaisena ruuhkaksi asti. KUVA: Lassi Puhtimäki Viime vuonna lumi toi oman tunnelmansa loppiaisajeluun, jota pääsee Härkätiellä taittamaan tuhansien tulien ja valojen loisteessa. –?Viime vuonna minulla oli loppiaiseen asti enkeliveistoksen edessä seinä, jotteivat letkulaiset pysty vakoilemaan, Korpihuhta virnuilee. Se on Venus, Liljeström kertoo. Ulkotulia hän on varannut jälleen 300 kappaletta. Pimeä päättyy klo 8.35 ja alkaa klo 16.27. Jarkko Korpihuhta lapioi lunta kotipihallaan apuna poikansa Niko(vas) ja Miro (oik). Se, mitä lumesta ohikulkijoiden ihmeteltäväksi syntyy, oli vielä lauantaina tarkasti varjeltu salaisuus. –?Jokunen vuosi aikaa, kun ei ollut lunta, tein lyhdyistä kolmiulotteisen optisen harhan. KUVA: Sami Halla-Aho PANKAIS POIKETEN Huomenna • Forssan työväenyhdistyksen perinteinen Kuusijuhla, juhlapuhujana liikenneja viestintäministeri Timo Harakka, työväentalolla klo 13. –?Meille on ylpeyden aihe, että meillä on täällä aina niin hienot valot, Grönholm sanoo. Forssan Lehden pääuutissivulla olleesta jutusta oli jäänyt pois maininta kesäisen Tori soi -tapahtuman järjestäjästä. FL Lauantaina näkyi runsaasti tähdelentoja Lauantaina varhain aamulla taivalla näkyi todella paljon tähdenlentoja, kun kvadrantidien tähdenlentoparvi kohtasi Maan kiertoradan. Kiti Salonen Somero, Tammela Loppiastulet valaisevat huomenna Hämeen Härkätien Hämeenlinnasta Turkuun. Hyvin muotoilluista naisfiguureista, joiden sukupuoli ei jää kaukaakaan katsottuna epäselväksi, on tullut Korpihuhdan tavaramerkki. Hän pysyy uteluista huolimatta tiukkana eikä suostu paljastamaan, mitä tänä vuonna on luvassa, etteivät letkulaiset saa mallia. –?Se kirkas piste taivaalla, jonka moni on havainnut ja on koko kevään. 30 FORSSAN LEHTI AJASSA SUNNUNTAINA 5. –?Perinne on ollut jo niin monta vuotta, että huomaa, että tällöin lähiseudun kaupoista loppuvat ulkotulet, Kultelan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Katja Grönholm hymyilee. Täsmennys Lauantain 4.1. Venus loistaa toki muulloinkin, mutta on tänä keväänä tavallista kirkkaampi.. KORPIHUHTA ALOITTI valmistautumisen tapahtumaan jo kesällä tekemällä jätkänkynttilöitä. Tähdenlentoja näkyi ympäri Suomen siellä, missä pilvipeite ei peittänyt taivasta, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. • Härkätulet Lounais-Hämeen Pirtissä, Saaren kansanpuistossa Tammelassa, klo 15–19. Kolmas näyttävä meteorioparvi geminidit ajoittuu joulukuulle. TAMMIKUUTA Härkätiellä loimuaa loppiaisena Someron Kultelan kylä ei aio jäädä Letkun varjoon. Sen sijaan jo nyt ja pitkälle kevääseen taivaalla on bongattavissa toisenlainen ilmiö. –?Yhtään miestä en ole tehnyt tai tule tekemään, sillä inspiraatio täytyy olla. –?Joka yö näkyy tähdenlentoja, jos vain malttaa olla ulkona riittävän pitkään, mutta ne eivät välttämättä kuulu parviin, kertoo Ursan tiedottaja Anne Liljeström. Valomeri on upeimmillaan usein juuri Kultelassa, jossa kyläyhdistys tekee tulikuvioita pellolle ja kyläläiset sytyttävät roihuja kylänraitin varrelle
Tulet ovat niin eläviä ja kauniita, että niitä voisi tuijottaa loputtomiin. Energiajuomat, limut ja mehut olisi syytä jättää erityistilanteisiin, ja happamien ruokien yhteydessä olisi hyvä nauttia kalsiumia sisältäviä tuotteita, jotka neutraloivat happoja. • Tammelan Portaassa on ky läyhdistyksen makkaranpaisto piste Patinaputiikin ja Härkä postin pihalla (Portaanraitti 1). Portaan Nahkurin verstaassa (Kappelintie 26) myydään gulassikeittoa, kahvia ja leivonnaisia klo 16–20. muurikka lettuja ja grillimakkaraa. • Hattulassa Kouvalan Maamiesseurantalossa (Hyrväläntie 771) loppiais tanssit klo 16–19. 10:27-28. FORSSAN LEHTI 31 AJASSA SUNNUNTAINA 5. Aiempina vuosina valoilmestystä on saapunut ihailemaan tuhatmäärin ihmisiä. • Tammelassa Hämeen luon tokeskuksessa (Härkätie 818) kahvio ja musiikkia klo 17–19. –?On sitten muillakin katseltavaa. Happamia ruokia ja juomia olisi paras nauttia vain aterioiden yhteydessä ja silloinkin kohtuudella – korkeintaan 3–4 kertaa päivässä, kertoo hammaslääketieteen tohtori Viivi Alaraudanjoki. Joh. –?Nyt eletään vuoden pimeintä aikaa. • Rengossa Nummenkylän koulun kahvila (Hämeen Härkätie 4151) on avoinna klo 16–19. Härkätien kynttilässä (Hämeen Härkätie 1985) tar jolla perinteinen loppiaislounas klo 13–16. Minä annan heille ikuisen elämän. VIRTANEN 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. –?Hoidossa tärkeintä onkin saada hampaiden kuluminen pysähtymään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, Alaraudanjoki painottaa. Pitkälle edenneiden vaurioiden korjaaminen on Alaraudanjoen mukaan vaativaa, aikaa vievää ja kallista. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. PÄIVÄN SANA KORPIHUHTA EI KOE , että loppiaistulien sytyttämisestä olisi hänelle suurta vaivaa. Happamien ruokien yhteydessä olisi hyvä nauttia myös kalsiumia sisältäviä tuotteita. Terveellinenkin voi olla haitallista Säännöllistä napostelua kannattaa välttää, vaikka suupala olisi sinällään terveellistä. Ravintola teltassa tarjolla mm. Yhteiseen hyvään menee tämä homma. Patinaputiikissa glögitarjoilu klo 16–20. Jos autoilu letkassa hirvittää, Härkätielle pääsee bussikyydillä Forssasta ja myös Salon Tilausmatkat järjestää ensimmäistä kertaa reissun tapahtumaan. Joskus taas kiinnityspinta-alaa paikkaukselle tai kruunutukselle ei ole enää jäljellä. Puoti palvelee ainakin klo 14–20. Kahvio ja myymälä palvelevat klo 13–18. Yhteiseen hyvään menee tämä homma.” JARKKO KORPIHUHTA Kultelalainen valovisionääri LOPPIAINEN Nauti tunnelmasta Härkätien varrella • Tammelassa Letkun puodil la (Härkätie 341) sytytetään tulitaideteos klo 18. Joskus vaurioiden korjaaminen on mahdotonta ilman koko hampaiston purennan kuntoutusta. KUVA: Markku Åberg Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Grönholmilla on aavistus, mikä tulissa tenhoaa. –?On syytä muistaa, että terveellisetkin tuotteet voivat olla hampaille haitallisia, jos niitä napostellaan pitkin päivää. FL ”On sitten muillakin katseltavaa. Kun tulet, lyhdyt ja valot neljän aikaan syttyvät, kuvaa Katja Grönholm mutkaisen Härkätien muistuttavan luikertelevaa valokäärmettä. Kieva rin kirnu (Hernehuhdantie 332) avoinna su–ma klo 12–18. Eroosiovaurioita korjataan hammaslääkärin vastaanotolla esimerkiksi sidosainesuojauksin ja muovipaikkauksin. TAMMIKUUTA 2020 B. Paikalliset pasunistit Joose Ma lin ja Hooper Santos esittävät joululauluja, bossa novaa, latin jazzia ja brasilialaista musiikkia. Vaikeissa tilanteissa hampaisiin voidaan tehdä keraamiset kruunut. Janita Virtanen Hammaseroosiota voi parhaiten ehkäistä noudattamalla säännöllistä ateriarytmiä ja välttämällä napostelua
Keski-Suomessa, Savo-Karjalassa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa lunta oli pääosin 10–40 cm. 050 400 4881 Kaisa Syväjärvi kiinteistöedustaja 044 756 8008 Pasi Harju kiinteistöedustaja 050 400 4881 Mikko Ryyppö kiinteistönvälittäjä, LKV 050 466 0432 Esittely SU klo 15.00-15.30 Esittely SU klo 15.00-15.20 Esittely SU klo 15.30-15.50 Esittely SU klo 14.00-14.30 Pyölirinki 9 Forssa 5 h + k + s + khh 134 m² Aleksinkatu 14 as 11 Forssa 2 h + k + s 57,5 m² Mh. helmikuuta ja vuoden ylin, 33,7 astetta, Porvoon Emäsalossa 28. 78.500 € Forssa 40/60 m² Simakankatu 17 Forssa 5 h + k + s 123/170 m² Esittelijänä Kaisa Esittelijänä Kaisa Esittelijänä Pasi Esittelijänä Pasi Vuosi 2019 oli lähes asteen tavanomaista lämpimämpi Tammikuun 2. Vaikka vuosi alkoi myrskyisästi, kesän ukkoskauden salamamäärä jäi keskimääräistä vähäisemmäksi. D* ES. TAMMIKUUTA 2020 32 FORSSAN LEHTI Lehti ilmestyy loppiaisena ma 6.1. Vh 72.000 €. Työkalu opastaa astronautteja monimutkaisissa huoltoja korjaustöissä avaruuslennon aikana sekä sitä edeltävässä koulutuksessa, kertoo VTT. Vuosi 2019 oli tavanomaista lämpimämpi. VUOSISADANTA OLI pääosin tavanomaista tai tavanomaista suurempaa. 132.506€. FL PLUSSA ilmestyy ti 7.1. Niihin voi myös hakea tiedot huollettavan osan tai laitteen tilasta ja historiasta. Vuosi 2019 alkoi ennätyksellisellä Aapeli-myrskyllä. Forssan Lehti Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi 2019 oli lähes koko maassa tavanomaista lämpimämpi, ainoastaan Lapissa keskilämpötila oli lähellä pitkäaikaisia keskiarvoja. Joulukuun sademäärä oli suuressa osassa maata keskimääräistä suurempi, Keski-Lapissa satoi jopa kaksinkertainen määrä tavanomaiseen verrattuna. joulukuuta Paraisilla mitattu 8,4 astetta. SU 5.1 KLO 14.30-14.50 ES. 010 231 7530 Säästöpankinkatu 4 A, Forssa 5h + k 123 m² Aivan keskustassa upealla paikalla tilvava kerrostalokoti. Kylpyhuone remontoitu 2014, lattiat ja seinät 2019. Mh 64.858 €. Puh. Esimerkiksi puolen vuoden avaruuslentoa edeltää parin vuoden koulutus. Vuoden 2019 kuukausista huhtikuu oli usealla asemalla poikkeuksellisen lämmin ja uusia asemakohtaisia lämpötilaennätyksiä syntyi useita. Kuvituskuva. Ylin lämpötila oli 4. Kehittämämme työkalu vähentää inhimillisen erehdyksen riskiä ja nopeuttaa töitä merkittävästi. Huoneistossa 3 makuuhuonetta, keittiö, iso olohuone, ruokailuhuone, josta käynti parvekkeelle. KESKILÄMPÖTILA OLI joulukuussa 3–6 astetta tavanomaista korkeampi, toistuen keskimäärin kerran 10– 30 vuodessa. Tammikuun 2. Ainutlaatuiseksi työkalun tekee lisätty todellisuus, jonka avulla astronautti saa täsmälliset ohjeet tekstinä, kuvina ja puheena AR-laseihin. Forssan Lehden ILMESTYMINEN loppiaisen aikaan Kaisa Syväjärvi 044 756 8008 Pasi Harju 050 400 4881 Mikko Ryyppö, LKV 050 4660 432 Hämeentie 11, 30100 Forssa. Vuoden alin lämpötila, -39,1 astetta, mitattiin Utsjoen Kevojärvellä 5. Kökarin Bogskärissä 10 minuutin keskituuli ylsi 32,5 m/s. Lunta oli kuukauden päättyessä Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa laajalti 40–80 cm, maan eteläja länsiosassa oli laajalti lumetonta. digilehtenä. 132.900€. Puh. Lunta oli ajankohtaan nähden tavanomaista vähemmän, mutta Lapissa lunta oli paikoin ennätyksellisen paljon. Perinteisillä menetelmillä koulutusajat vain venyisivät entisestään, joten uudet keksinnöt ovat siksi hyödyksi. 69.029 €, vh. SU 5.1 KLO 15.00-15.20 P. Joulukuun alin lämpötila oli Utsjoen Kevojärvellä 9. Maasalamia rekisteröitiin noin 87?000 kappaletta, kun vuotuinen keskimääräinen maasalamamäärä on 130?000. päivän vastaisena yönä mitattiin uusi tuuliennätys Suomen merialueille. 010 231 7530 Kaisa Syväjärvi 044 756 8008 Pasi Harju 050 400 4881 Mikko Ryyppö, LKV 050 4660 432 Hämeentie 11, 30100 Forssa. Lisätyn todellisuuden työkaluilla astronautit voisivat harjoitella esimerkiksi Mars-mönkijän huoltoa aidon kaltaisessa ympäristössä tai Marsissa käytettävien laitteiden huoltoa ja korjauksia pitkän, yli puoli vuotta kestävän, avaruuslennon aikana. Suurin vuosisademäärä 828,8 millimetriä, mitattiin Puolangan Paljakassa ja pienin, 375,3 millimetriä Utsjoen Kevolla. Se sopii erinomaisesti myös astronauttien ohjattuun sekä itsenäiseen koulutukseen, kertoo johtava tutkija Kaj Helin VTT:n tiedotteessa. Tosin edellinen lämpimämpi joulukuu oli etelässä vuonna 2017 ja Lapissa 2011. heinäkuuta. päivän vastaisena yönä mitattiin uusi tuuliennätys Suomen merialueille. Mh. ja seuraavan kerran keskiviikkona 8.1. Eniten satoi Virolahden Koivuniemessä 116,8 mm ja vähiten Kauhavalla 24,8 mm. VTT:n Helin arvioi, että AR-työkaluista voi avaruustutkimuksen lisäksi olla hyötyä myös muissa huoltoja asennustehtävissä esimerkiksi eri teollisuuslaitoksissa. Koko maan keskilämpötila oli noin 0,9 astetta vuosien 1981–2010 keskiarvoa korkeampi. STT Teknologian tutkimuskeskus VTT on kehittänyt työkalun auttamaan astronautteja vaikeissa korjauksissa. Vh. päivänä mitattu -35,4 astetta. Sodankylän Vuotsossa havaittiin aseman joulukuun mittaushistorian suurin sademäärä (98,7 mm). Lisätyn todellisuuden työkalujen merkitys kasvaa, sillä avaruuslennot pitenevät. SUNNUNTAINA 5. –. kerroksessa. Kaupat ja koulut kävelyetäisyydellä. UUTISET. *F Lallintie 2 B, Forssa 3h + k 76 m² Siisti remontoitu kolmio hissitalon 5. KUVA: Pekka Rautiainen Uudenlainen työkalu astronauteille Mars-mönkijän huoltoa päästään opettelemaan aidon kaltaisessa ympäristössä. Työkalu hyödyntää lisättyä todellisuutta eli AR:ää, ja sitä on nyt testannut Euroopan avaruusjärjestö
Markku piti päiväkirjaa Lännen Medialle viikon ajan. PLUSSA 4-6 Varkaudet veivät vankilaan. Siinä hän kertoo, elämästään ja arjestaan vankilassa. TAMMIKUUTA 2020 Markusta kehittyi ammattimainen myymälävaras, koska jatkuva uhkapelaaminen piti rahoittaa jollain tavalla. Alku vankilassa oli shokki, mutta hän huomasi nopeasti, että vankila on aika ”leppoisa paikka”. Lopulta vuosia jatkunut varastelu ja nettipetosten tekeminen vei hänet vankilaan. SUNNUNTAINA 5
–?Koulussa aloin kiinnostua näyttämötaiteesta, ja siitä taidemuodosta syntyikin yllättäen kanava, jonka kautta pystyin Puvut pursuavat iloa näyttämöllä . Se näkyy hänen persoonallisissa puvuissaan, jotka ovat saaneet kansainvälistäkin huomiota. Trendit ja teollinen vaatesuunnittelu jäivät takaalalle, ja kiinnostus alkoi kohdistua enemmän ihmiseen vaatteiden sisällä: siihen, millä tavalla vaatteet heijastavat ihmisen luonnetta. Ai että se oli aika kamalaa, kun opettaja tuli aikoinaan seuraamaan selän taakse, Räbinä puhuu nopealla nuotilla. MINNA AKIMO TEKSTI // JUKKA LEINONEN KUVA. Mies nauraa kuuluvasti ja usein kiirehtiessään veden päälle rakennetun teatterin käytävillä. Näyttämöpukuja, jotka luovat katsojille taianomaisen illuusion arjen ja teatterin välille. Elettiin 1970-lukua, jolloin useat naapuruston muksut käyttivät samankaltaisia vaatteita. Pukusuunnittelija Pasi Räbinä nauraa usein ja paljon. Vaatteet olivat Räbinälle jo silloin jonkinlainen itseilmaisun muoto. 1980-LUVUN PUOLIVÄLIN jälkeen muoti oli päällekäyvää ja vahvaa. . ENNEN KOULUVUOSIA Pasi Räbinä halusi vakosamettiset haalarit. Hän sai haalarit, kun samassa kerrostalossa asuva naapuri suostui ne ompelemaan. –?Vaatteiden ei tarvitse olla välttämättä osoittelevia, mutta silti ne heijastavat aina jollakin tavalla identiteettiämme. Nuori taideopiskelija tykkäsi liikkua vaatteissa, joissa oli näköä ja kokoa. Oulun teatterin pukusuunnittelija Pasi Räbinä naurattaa teatteriompelija Tanja Lappalaista, joka valmistelee ensi vuoden ensi-iltaan tulevan oopperan pukuja. Minulle on pienestä pitäen ollut tärkeää, mitä minulla on ollut ylläni. Hänelle itselleen on nykyään tärkeintä se, miten näyttelijä solahtaa osaksi pukua. Sitä paloa hän seurasi Lahden muotoiluinstituuttiin, jossa hän aloitti pukusuunnittelijan opinnot. Ompelukoneen ääressä olevaa teatteriompelijaa Tanja Lappalaista naurattaa. Vaatteissa olkatoppauksia oli kolmessa kerroksessa, ja värit olivat usein neonkeltaista ja -punaista. Hän tietää, ettei pukusuunnittelija turhia ohjeista. –?Puvuston ammattilaisille voi tuoda mitä tahansa materiaaleja, ja he tekevät niistä ihmeitä, Räbinä kehuu. Nauru seuraa ompelimoon, joka pursuaa paljettiasuja, kiiltävästä lameesta ja vaahtomuovista muotoiltuja hameita ja mekkoja. –?Näinkö minä sitten tulisin sinua opastamaan. TAMMIKUUTA 2020 2 FORSSAN LEHTI PLUSSA P ukusuunnittelija Pasi Räbinän nauru on vahva, eikä hän sitä säätele. SUNNUNTAINA 5. –?Minulla ei käynyt mielessäkään, että olisin voinut pukeutua Kuopion Palloseuran verkkareihin, kuten kaksi veljeäni. Vihreiden haalareiden alle piti pukea Marimekon vihreä pallopaita. Opiskeluiden edetessä Räbinä alkoi etsiä vaatteista syvempää ulottuvuutta
Vasta sen jälkeen voidaan kertoa millaisia luonteenpiirteitä heillä on. Pantouvakin artikkeli suuntautuu tulevaisuuden materiaaleihin. Nyttemmin ammattikunta on vakiinnuttanut paikkansa ja opiskelumahdollisuudet ovat aiempaa laajemmat. Kuosit tehtiin kankaanpainannan menetelmillä. Minulla on edelleen intohimo luomiseen ja itseni toteuttamiseen, Räbinä sanoo. Sen tien olivat raivanneet 1970-luvulla opintonsa aloittaneet pukusuunnittelijat. KUVA: Pasi Räbinä KUKA Pasi Räbinä • Syntynyt Kuopiossa vuonna 1965. Aiemmin Räbinä oli ehdottomampi. Kirjaprojekti on ollut hyvää vastapainoa varsinaiselle leipätyölle. –?Tässä oopperassa olen saanut hullutella oikein kunnolla, pukusuunnittelija sanoo ja helähtää nauramaan. Teemoista, jotka olivat pinnalla 1800-luvulla ja nyt 2010-luvulla. Maija Pellonpää-Forss avaa kankaanpainannan ja värjäyksen tekniikoita. näytelmiä, musikaaleja, oopperoita ja nykytanssiteoksia. Lisäksi äänen saa Oulun teatterissa työskentelevä Heta Haanperä. Räbinälle tämä tarkoittaa perehtymistä työn alla olevaan käsikirjoitukseen, sen rivien väleihin ja henkilöhahmoihin. Värikylläistä hulluttelua on riittänyt kuoron loppukohtauksen viiteenkymmeneen erilaiseen pukuun, jotka on tehty yksistään oopperassa esiintyvälle kuorolle. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 3 PLUSSA Intohimo luomiseen synnytti kirjan P asi Räbinän viime huhtikuussa julkaistu kirja Kauneuden paino (Aalto ARTS Books, 2019) palkittiin hiljattain kansainvälisellä Award of Excellence -palkinnolla ICMA-kilpailussa (International Creative Media Award) Lontoossa. Käsikirjoitus on tunnettava niin hyvin, että henkilöt alkavat elää. Ja mitä enemmän suunnittelijalla on materiaalia, sitä parempi. –?Olen tehnyt niin kauan tätä työtä, että haluan tehdä asioita välillä myös omista lähtökohdistani. –?Aloin miettiä tätä kirjaa aktiivisesti viisi vuotta sitten. –?Weckman valottaa 1800-luvun lopusta tähän päivään sitä, miten lavastajat ja pukusuunnittelijat ovat muokanneet kankaita tehden niistä erilaisia illuusioita. Räbinän pitkä työura Oulun teatterissa on antanut hänelle mahdollisuuden syventää ammattitaitoaan. Yksi esitys imee toistasataa pukua, jotka vaihtuvat reilun parin tunnin esityksen aikana. –?Kun tunnen näyttelijät, osaan ottaa heidän kehonsa ja persoonansa paremmin huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Nykyisin tilanne on kuitenkin aivan toinen. • Työskennellyt Oulun teatterin pukusuunnittelijana vuodesta 1991. Rakenne on tärkeä, jotta näyttelijällä on mahdollisuus solahtaa osaksi pukua. Vähitellen oli annettava hieman periksi: se, mikä toimi luon noksessa, ei välttämättä toiminut näyttelijän yllä. • Osallistunut useiden teatteritaidetta ja teatteripukuja käsittelevien julkaisujen tekemiseen. SUNNUNTAINA 5. Esimerkiksi Aalto-yliopiston muotisuunnittelun opiskelijoista monet ovat miehiä. Tämän jälkeen puvut suunnitellaan ilmentämään hahmojen karaktääriä. • Useita yksityisja yhteisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Jokainen heistä tuo oman näkökulmansa pukusuunnittelun ulottuvuuksiin. KUVA: Pasi Räbinä Messe nius ja Lucia -oopperan barokkiröijyn brokadikuvio on painettu kohopastalla. LAHDEN MUOTOILUINSTITUUTISTA valmistumisen jälkeen Räbinä työskenteli Kuopion kaupunginteatterin pukusuunnittelijan assistenttina. Heta Haanperän kirjoitus kertoo siitä, millaista pukusuunnittelijan ja ohjaajan yhteistyö on. Tämän jälkeen esityksen puvut kaavoitetaan, leikataan, sovitetaan ja ommellaan. KUVA: Kati Leinonen suunnittelemaan vaatteita ihan eri näkökulmasta. Räbinä on nyt suunnitellut näyttämöpukuja yli kolme vuosikymmentä. • Opettanut teatteripukujen suunnitteluun ja tekniikoihin liittyviä asioita eri oppilaitoksissa. –?Vielä Lahden-vuosinani olin koulussa ainoa mies, joka opiskeli pukusuunnittelua. • Tehnyt uransa aikana pukusuunnitelmia yli sataan tuotantoon, joiden joukossa on mm. Puvun suunnittelu ja ideat menivät käytän nöllisyyden edelle. 1800-luvun teos on edelleen polttavan ajankohtainen. Pitkä työura on tuonut puvuston kanssa työskentelyyn yhteishenkeä ja materiaalien kokeiluille otollisen hautomon. Puvut ovat osa esityksen tarinankerrontaa ja henkilöohjausta. Kun varsinainen suunnittelu ja pukuluonnokset ovat valmiita, mukaan tulevat puvustonhoitaja sekä pukujen toteuttajat. En halunnut kirjaa, jossa olisi vain minun omia töitäni, vaan halusin mukaan muita kirjoittajia. PUKUSUUNNITTELIJOITA ALKOI tulla teattereihin 1960ja 1970-lukujen vaihteessa, mutta vielä silloinkin suomalaiskaupunkien teattereissa näyttelijät saattoivat hankkia itse arkija juhlapuvuston sekä historiallisia esiintymisvaatteita. Siihen päälle tulevat vielä solistien puvut sekä mieskuorolle tehdyt puvut. Vuodet ovat opettaneet kuuntelemaan yhä enemmän esiintyjää eli häntä, joka lopulta saa puvun elämään ja loistamaan. Se kertoo sananvapaudesta, rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Yksistään kankaiden valinta pitää tehdä vähintään vuosi ennen ensi-iltaa. Oulun teatterin pukusuunnittelija Pasi Räbinä naurattaa teatteriompelija Tanja Lappalaista, joka valmistelee ensi vuoden ensi-iltaan tulevan oopperan pukuja. –?Visuaalisen kansion avulla on helppo keskustella työryhmän kanssa. • Valmistunut Lahden muotoiluinstituutista 1987 ja Aalto-yliopistosta 2003. Vaate on rakennettava niin, että näyttelijä voi kantaa sen hyvin. Taustatyövaiheessa Räbinä täyttää visuaalista kansiotaan ideakuvilla, luonnosmaisilla piirustuksilla eli purskahduksilla ja muistiinpanoilla. Esityksen puvustuksen kannalta olennaisin vaihe on tehdä taustatyöt perusteellisesti. –?Minulle on tullut entistä tärkeämmäksi se, miten puku on valmistettu ja millainen tekninen rakenne siinä on. Ulkopuolisen korvissa pukumäärä kuulostaa suurelta, mutta eipä hätäillä. Kirjassa Räbinä kertoo materiaalinkäsittelytekniikoista, joiden avulla kangas muokataan kiinnostavaksi ja uniikkimateriaaliksi. Kauneuden paino -teoksen tekeminen on antanut Räbinälle mahdollisuuden tutkia ja esitellä työtapoja, tekniikoita ja materiaaleja, joilla nykyaikaiset näyttämöpuvut syntyvät. Räbinä valmistui taiteiden maisteriksi Aalto-yliopiston lavastustaiteen osastolta vuonna 2003. PUKUSUUNNITTELIJAN TYÖ koostuu kolmesta vaiheesta: taustatyöstä, pukujen suunnittelusta ja toteutuksesta. Se antaa pohjaa sille, mitä kohti mennään. NYT TYÖN ALLA on Ludvig van Beethovenin Fidelio-ooppera. • Skenografian Illusion-palkinto vuonna 2019.. Kirjaan ovat kirjoittaneet muun muassa professori Sofia Pantouvaki, pukututkija Joanna Weckman ja tekstiilitaiteilija Maija Pellonpää-Forss. Assistentin vuodet olivat käytännön teatterikoulu alasta, jonne hän juurtui ja josta löysi oman ammatillisen identiteettinsä. Räbinä itse kuuluu siihen sukupolveen, jonka ei enää 1980-luvulla tarvinnut taistella oman ammattiryhmänsä puolesta. FL–LM The Addams Family -musikaalin rokokoomekko on valmistettu kerroksellisista kankaista. Tämä on ollut minulle iso oivallus, Räbinä sanoo. Nämä teemat Räbinä on halunnut tuoda tähän päivään karnevalistisella tavalla. KUVA: Kaisa Tiri Kuningat ar K -näytelmän rokokoomekko on saatu näyttäväksi painamalla hopeafoliolla. The Addams Familyn aaveet oli puvustettu pukuhistorian tyylikausien kerrostumilla
MARKKU VARASTI lähinnä suomalaista designia ja retkeilytuotteita, koska ne olivat arvokkaita ja huonosti suojattuja. Yhdessä vaiheessa hän jopa myi koko omaisuutensa viimeistä tavaraa myöten, jotta voisi pelata vielä yhden pitkävedon. HANNU TOIVONEN TEKSTI // JOEL MAISALMI KUVAT Markku ja hänen sellinsä Helsingin Sörnäisten vankilassa.. SUNNUNTAINA 5. Hän on saanut omien sanojensa mukaan hyvän kasvatuksen, joten hänen pitäisi olla muurien toisella puolella viettämässä normaalia elämää. Hän pitää vankilan oloja jopa liian hyvinä. Ennen Sörkkaan joutumista hän ehti istua Helsingin Pasilan poliisivankilassa eli putkassa ja tutkintavankilassa. Vankilan arjesta kertovat vain kauhtuneet t-paita ja shortsit sekä hieman likaiset ja sekaiset hiukset. Tässä peliriippuvuuden ja jatkuvan rahapulan kierteessä hän oli monta vuotta. Lopulta poliisi kiinnostui ammattivarkaaksi kehittyneen miehen toimista. Markku on sitä mieltä, että vankilassa on paljon lyhyitä tuomioita istuvia pikkurikollisia, jotka tulevat sinne uudestaan ja uudestaan yksinkertaisesta syystä: siellä on hyvä olla ja paljon tuttuja. Sen kun vain käveli siististi pukeutuneena myymälään, laittoi suojaamattomia tuotteita reppuun ja käveli ulos. –?Voit kuvitella, miltä rehellisestä ihmisestä tuntuu varastaa jotain kaupasta. Siitä lumipallo lähti pyörimään. Syömään hyvin ja laadukkaaseen terveydenhuoltoon. –?Jos täällä olisi kovemmat oltavat, en olisi välttämättä tullut tänne takaisin niin herkästi. Kuusi, seitsemän vuotta sitten Markku kävi normaalisti töissä, hänellä oli tyttöystävä ja elämä oli ulkoisesti mallillaan. Petoksia hän katuu ja häpeää. Tuomionsa Markku sai myymälävarkauksista ja nettipetoksista, mutta pohjimmainen syy linnareissulle on peliriippuvuus. Vankila oli tullut hänelle jo aiemmin tutuksi. Markulla on myös käsitys, että joskus päihdeongelmaiset sakkovangit tulevat vankilaan istumaan muutaman viikon muuntorangaistuksensa ja hoitamaan itsensä parempaan kuntoon. Ensimmäisen tuomionsa niin sanotun ”saunareissun” hän lusi Vantaan tutkintavankilassa ja Suomenlinnan avovankilassa. Ainoa ongelma oli peliriippuvuus, joka vei kaikki rahat. Viikossa Markku saattoi ansaita varkauksilla jopa kaksi tuhatta euroa. Varastetulle tavaralle löytyi helposti ostajia internetistä. Se vaimensi entisestään omantunnon kolkutusta tai sitä, mitä siitä oli jäljellä. –?Ajattelin, ettei tämä tunnu suuryrityksillä juuri missään, eikä tuotteiden ostajilla olisi muuten varaa näihin tuotteisiin. Kerran Markku sai idean, että myymälävarkauksilla saisi rahaa. Toinen vaihtoehto oli laittaa tuotteet foliokassiin, jolloin hälyttimet eivät toimineet. Helsingin Sörnäisten vankila, tuttavallisemmin Sörkka, on Markulle tuttu paikka. Markku ansaitsi rahaa myös nettipetoksilla. Nettipetoksissa oli toinenkin huono puoli. Ja se, että päivät ovat täsmälleen samanlaisia. Vankila-arjen helppous yllätti Markun Peliriippuvainen Markku elätti itsensä ammattimaisena myymälävarkaana usean vuoden ajan. –?Vapauden menettämisen näkökulmasta vankila toimii todella hyvin, mutta rangaistuksena tämä on aika löysä, Markku sanoo. EI TATUOINTEJA eikä isoja lihaksia. –?Putkassa sellit ovat helvetin karut, haju hirveä ja ruoka pahaa. Kuntosalille pääsee pari kertaa ja saunaan kerran viikossa. Markku ehti pyörittää varastelun ja pelaamisen ympärillä pyörinyttä elämää muutaman vuoden ajan. Parissa tunnissa varastettu tavara oli vaihtunut riihikuivaksi pelirahaksi. Petoksia hän teki ainoastaan poikkeustilanteissa, kun myymälät oli suljettu ja rahaa oli saatava välittömästi. Erään kerran, kun hän oli jäänyt kiinni, poliisi tutki hänen puhelimensa ja palautti kaikki poistetut kuvat ja keskustelut. Markku jopa ihmettelee, kuinka kauan hän sai jatkaa toimintaansa. Nyt hän istuu tuomiota Helsingin Sörnäisten vankilassa, jota hän kuvaa melko leppoisaksi paikaksi. Välillä hän jäi kiinni, mutta poliisi antoi vain sakot ja sanoi, että ”äläpäs varastele nyt vähään aikaan”. Toisin on vankilassa. Syytteet tulivat kaikista tuotteista, joista puhelimella oli otettu kuva. Markun nimi on muutettu asian arkaluonteisuuden takia. Kynnys ensimmäiseen varkauteen oli kuitenkin kova. Ruoka on hyvää, terveydenhuolto pelaa ja kirjastossa riittää valikoimaa. Hän on istunut täällä jo viisi kuukautta kahden vuoden ja seitsemän kuukauden tuomiostaan. Töitäkin saa tehdä lähes joka päivä, tosin palkka on 0,66 euroa tunnilta. Hän myös tiesi, että jos niistä jäisi kiinni, sakkoja ei tarvitsisi heti maksaa eikä rikosrekisteri rapsahtaisi saman tien. Alku oli sokki, mutta pian hän huomasi, että vankila on aika ”leppoisa paikka, eikä täällä ole kaappeja, jotka tulevat hakkaamaan”. Markku näyttää ihan tavalliselta 28-vuotiaalta nuorelta mieheltä. Vankilat ovat kovia paikkoja, joissa on huonoa ruokaa ja ankeaa, moni kuvittelee. Ainoa negatiivinen asia vapauden menetyksen lisäksi on se, että iltaisin töiden jälkeen on vähän tekemistä. TAMMIKUUTA 2020 4 FORSSAN LEHTI PLUSSA T ervetuloa vankilaan, Markku sanoo. Poliisin työtä helpotti Markun tekemä virhe: hän oli kuvannut kaikki netissä myymänsä tuotteet omalla puhelimellaan. – Pikku hiljaa varastaminen muuttui helpommaksi ja moraali rupesi rapisemaan, sanoo Markku. Markku oli jo menettänyt luottotietonsa ja nostanut pikavippejä. Se oli yhdeksän kuukauden tuomio, josta hän istui puolet. Hän myi tavaraa internetissä, muttei lähettänyt tuotetta. Markku kumoaa väitteen. Jännitti ja hävetti ihan saatanasti, Markku muistelee. Etenkin talven yli siellä kelpaa olla. Niistä jäi aina kiinni. –?Ne rahat olivat joltain ihmiseltä pois, eivätkä he tule niitä rahoja varmaan koskaan saamaan takaisin, Markku sanoo liikuttuneena. Markku huomasi, että ihmiset myös ilahtuivat, kun he saivat hyvää tavaraa edulliseen hintaan
Välillä hän saattoi voittaa suuria summia. Ja kaikki syytteet menivät läpi – 185 kappaletta. SUNNUNTAINA 5. Jatkuu seuraavalla aukeamalla.. Yksi ruletin pyöräytyskin saattoi olla tuhansia euroja. KOLIKKOAUTOMAATTIEN PELAAMISEN Markku aloitti jo kymmenvuotiaana. Jos ei, hoidolla ei ole mitään virkaa. Toisinaan vedot eivät osuneet, ja silloin Markku eli pienessä ja kuumassa varastokopissa. Pelaaminen on myös vienyt paljon. Se rikkoi parisuhteen, ja ulosottovelkoja hän joutuu maksamaan lopun ikäänsä. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 5 PLUSSA Vankila-arjen helppous yllätti Markun Markku ja hänen sellinsä Helsingin Sörnäisten vankilassa. 15-vuotiaana suurin osa rahoista kului jo pelaamiseen ja viisi vuotta myöhemmin luottotiedot olivat menneet. Viime vuosina Markku on kokenut positiivisia tunteita vain pelatessaan. Pelaaminen oli pitkään Markulle vapaa-ajan viihdettä, mutta siinä vaiheessa, kun myymälävarkauksien kautta rahaa alkoi tulla enemmän, homma riistäytyi käsistä. Silloin elettiin leveästi: tarjottiin iltoja ystäville ja nukuttiin hotelleissa. –?Se on aika surullista. Markku kertoo, nauttineensa pelaamisesta suunnattomasti ja kokeneensa elämänsä parhaita hetkiä kasinon pelikoneiden rullien pyöriessä ja urheiluvetoja jännittäessään. Hän harrasti lähinnä uhkapelejä kasinolla ja urheiluvedonlyöntiä. –?Ongelma oli se, etten ollut sataprosenttisesti sitoutunut. Rahaa paloi jatkuvasti, välillä jopa kymmenen tuhatta euroa viikossa. Markku yritti lopettaa pelaamisen muutaman kerran, ja hän kävi pari kertaa peliongelmiin keskittyneessä hoitolaitoksessa. Se ei kuitenkaan auttanut. Pahinta on kuitenkin se, että ilman pelaamista elämä tuntuu tyhjältä. Yhdellä napin painalluksella saattoi saada tuhansia euroja ja dopamiinin tuottama mielihyvä myrskysi kehossa. Pelaaminen ei ollut kuitenkaan pelkästään ongelma ja rahareikä. –?Riippuvuus lähti räjähdysmäisesti nousuun, Markku sanoo
FL–LM Markku kirjoitti päiväkirjaan viikon ajan arjestaan vankilassa ja elämästään peliriippuvaisena. Hän katsoo teksti-tv:stä kohteiden kertoimet ja miettii, miten olisi pelannut. Vankeusrangaistuksen aika on yleensä nousujohteinen: Putkasta tutkintavankilaan, josta suljetun vankilan kautta avovankilaan. Omassa sellissä voi tehdä ”pöytälaatikkovetoja”. Tänään kerroin psykologille rahapelaamisen positiivisista vaikutuksista, jolloin sain sysätä sivuun rikollisuuteen liittyvän negatiivisuuden ja tunne-elämäni kuolemisen. Kaikki merkit viittaavat siihen. Myönnän sen tuntuneen mieltäylentävältä. Television automaattikäynnistys herätti minut kello 6.47, aivan kuten jokaisena arkiaamuna aiemminkin. Kusenpolttamat putkan seinät vaihtuvat puhtaampiin kerta toisensa jälkeen. –?On hienoa, että ihmisellä on oikeus päättää, pelaako vai ei, ja se on tehty helpoksi. Se auttaa kestämään vankilan päivästä päivään toistuvaa tasaista arkea. Todellisuudessa päivä oli poikkeuksellinen, sillä iltapäivällä sain kertoa tarinani toimittajalle. Kun musiikkikanavalta tulee hyvä kappale, vaivun usein mielikuvitusmaailmaan tekemään asioita, joita en siviilissä koskaan tehnyt, koska pelaaminen vei kaiken mielenkiintoni. a LUE LISÄÄ VERKOSTA Päiväkirja on luettavissa kokonaisuudessaan jutun verkkoversiossa. Tämän jälkeen viikot, kuukaudet ja vuodet toistavat itseään. Luulin näin ennen vankilaan joutumista. Erilaisia työtehtäviä on muun muassa ruuvipakkaamossa, puuverstaassa, keittiössä, digipainossa ja siivouksessa. Psykologi uskoo, että Markun peliriippuvuuden syyt kumpuavat lapsuudesta tai jostain muusta elämän varrella tapahtuneesta, mutta Markku itse on sitä mieltä, että peliriippuvuus on kehittynyt hänelle pikku hiljaa. Hän pitää toisaalta huonona, jos pelaamista säädellään liikaa. Jos kuvittelee vankien olevan kaksimetrisiä ja 130-kiloisia punttimörköjä, on väärässä. Lopullinen vapautuminen tapahtuu usein koevapaudessa. VEIKKAUS ILMOITTI syksyllä uudesta strategiasta, jolla se pyrkii vähentämään rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja. Ja jos pelitili on laitettu kiinni, aina voi pyytää kaveria viemään pelikupongin. Tekemisen mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. –?Kuulostaa sairaalta, mutta minulla on niin kultaisia muistoja niistä hetkistä. Kaikki kolme edellä mainittua ovat loistavia: remontoituja ja ajan hermolla. Markku harrastaa vankilassa myös ”pöytälaatikkovetoja”. –?Olisi mukavaa, jos pystyisin kävelemään esimerkiksi metsässä ja katselemaan ympärilleni ja kokemaan, että tämä on ihan jees. Olisi väärin pyytää lukijoita kiinnittämään turvavyöt ja pitämään penkeistä kiinni, sillä kuten tulet huomaamaan, täällä Suomen legendaarisimmassa vankilassa Sörkassa on todella tylsää. SUNNUNTAI. Uudet tulokkaat otetaan lämpimästi vastaan ja apua tarjotaan. Valtaosa vangeista on ruumiinrakenteeltaan tavallisia kaduntallaajia, vaikka joukossa on käveleviä tappokoneita, joita voisi iskujen ja ketteryyden perusteella luulla kamppailulajien ammattilaisiksi. Vapauden menetys on ainoa varsinainen rangaistus. Aikanaan avovankilaan siirryttyäni tuskin edes tajuan olevani rangaistusta suorittava rikollinen. TORSTAI. Etenkin niitä hetkiä, jolloin pelit sujuivat hyvin. Niihin kuuluvat muun muassa rahapeliautomaattien määrän vähentäminen, pakollisen tunnistautumisen aikaistaminen vuodella ja mahdollisuus asettaa itselleen pelirajoja. Hän toivoo, että asia voisi muuttua ja että hän voisi nauttia elämän pienistä asioista, kuten elokuvissa käymisestä ja illanvietosta ystävien kanssa ilman, että koko ajan on pakottava tarve pelata. Hän muun muassa työstää peliriippuvuuttaan viikoittain vankilapsykologin kanssa. Markku pitää Veikkauksen toimia hyvänä asiana ja uskoo, että ne voivat vähentää jonkin verran pelaamisesta aiheutuvia haittoja. Silloin mietin, kuinka mukavalta tuntuisi kävellä koiran kanssa metsässä tai pyöräillä ilman päämäärää. Mikäli vanki ei ole täysi mielipuoli, hänellä on mahdollisuus työskennellä. Olen ollut lähes 10 kuukautta pelaamatta, mutta haikailen yhä sen perään. Osastollamme on kahdesti viikossa punttisalivuoro, ja kerran viikossa pääsemme saunaan sekä kirjastoon. Markku sulki itse pelitilinsä kerran. Aika kuluu nopeammin töissä kuin osastolla, mutta olen huomannut, että jotkut tulevat töihin vain tuttuja tapaamaan ja sen takia, että silloin sellien ovet ovat auki pidempään. Vapaudelle on vaikea määritellä hintaa, mutta koen olevani onnekas saadessani suorittaa vankeuttani näissä olosuhteissa. MARKKU VAPAUTUU vankilasta noin vuoden kuluttua. Ennen vapautumistaan hän pääsee avovankilaan ja peliriippuvaisille tarkoitettuun kuntoutukseen. Ilman pelaamista olen vain fyysisesti olemassa. TAMMIKUUTA 2020 6 FORSSAN LEHTI PLUSSA K ahden vuoden ja seitsemän kuukauden tuomiota istuva Markku piti loppuvuodesta viikon ajan päiväkirjaa Lännen Medialle . Markku katsoo kohteet teksti-tv:stä ja miettii, mitä otteluita olisi pelannut. Vankilassa vallitsee hyvä ryhmähenki. Jos koneet viedään kauppakeskuksen alakerrasta, pelurit kapuavat yläkerroksiin. Toipumisen kannalta on tärkeää muistaa nämä asiat. Yhteisistä tiloista löytyy pieni keittiö, pyykinpesuhuone, puhelinkoppi, pingispöytä sekä ikivanha kuntopyörä. En ole kuitenkaan kokenut tai nähnyt väkivaltaa vankiloissa, joissa olen ollut. Näin olen toiminut lukemattomia kertoja, eikä tälle näy loppua. Vankilassa olisi mahdollista pelata rahasta, mutta Markku haluaa käyttää vankila-ajan hyödykseen. Toisella osastolla tai toisessa vankilassa asiat voivat olla hyvin eri tavalla. Esimerkiksi Vantaan tutkintavankilassa sain elämäni parasta hammashoitoa. Vankilan oma osasto toimii kuin typistetty yhteiskunta. Jäin kuitenkin pohtimaan, millainen on tyypillinen Sörkan vanki. Eri uskontoja edustavat pääsevät viikoittain kirkkoon. Kun työpäivä päättyy arkisin puoli viideltä, minulle jää kolme tuntia aikaa yleiseen puuhasteluun osastolla ennen sellien sulkemista. LAUANTAI. –?Luotan saavani sieltä niin hyvät avaimet käteen, että pystyn palaamaan pikkuhiljaa yhteiskunnan rattaisiin rehtinä veronmaksajana. Tapaamisesta lähdin elossa. Markku kertoo, että näin hän pitää yllä riippuvuuttaan. Kun on viettänyt yllämainituissa paikoissa viikon, on jo kokenut kaiken. Hän on päättänyt jättää rikollisen elämän taakseen osin läheistensä takia. Olen päättänyt, että kun vapaudun, hankin koiranpennun tuomaan iloa ja sisältöä elämääni sekä lähden lomalle, kun viimeinkin viranomaiset eivät ole lentokentällä kiinnostuneita minusta. ”Oli mahtavaa tuntea jälleen jotain” Vankilassa hän ei tunne omien sanojensa mukaan mitään: ei iloa eikä surua. Tehtävä ei ole helppo, ja välillä Markun usko horjuu, koska pelaaminen on ollut monen vuoden ajan harvoja hyviä asioita hänen elämässään. Vankilaan saa tuoda lisäksi kivikautisen Playstation 2 -pelikonsolin peleineen ja dvd-soittimen. –?Olenko valmis luopumaan siitä, mistä nautin ihan mielettömästi – en tiedä. Toisinaan muistelen rulettipöydässä koettuja euforisia hetkiä ja viime hetkien pitkäveto-osumia. Varsinaisiin peliriippuvaisiin hän ei usko niiden tehoavan. Ruoka on maukasta, kirjastoja liikuntamahdollisuudet ovat hyvät joskin rajalliset. Minua luultiin tänään vankilan henkilökunnaksi, kun olin imuroimassa ruokasalin lattiaa. Oli mahtavaa tuntea jälleen jotain. Mielestäni kaikki toimii riittävän hyvin. –?Meihin nämä toimet eivät vaikuta, koska peliriippuvaiset ovat valmiita tekemään pelaamisen eteen paljon. Riippuvuus ei ole vielä hellittänyt. Tätä sosiaalista aukkoa paikkailen psykologin tuolilla. Jokaisessa sellissä on televisio, josta näkyy noin sata televisiokanavaa. Painotan, että kyseessä ovat minun näkemykseni. SUNNUNTAINA 5. Terveydenhuolto toimii mallikkaasti. TIISTAI. Markku ajattelee pelaamista joka päivä. PERJANTAI. Siinä on myös hyvät puolensa. Sen jälkeen voi seurata pelien etenemistä. Koska minulla ei ole taustaa huumeiden käyttäjänä eikä niiden kauppiaana, se rajaa pois yhden vankien yleisen puheenaiheen. Jatkuu edelliseltä aukeamalta.. Olinko elänyt tämän aiemminkin. Oli erikoista huomata, kuinka pelkkä aiheesta puhuminen sai minut heräämään henkiin: hymyilin, elehdin ja selostin taitavasti, kuinka pelaaminen pitää minut elävänä ja tuntevana olentona. Viikonloput eivät poikkea arkipäivistä juuri muuten kuin että silloin on hieman enemmän luppoaikaa ja sellit suljetaan iltakuudelta. MAANANTAI. Muutama minuutti seitsemän jälkeen olin ensimmäisenä keittiövankina mittaamassa meille kahvia työvuoron starttaamiseksi. Vuoden jälkeen hän avasi sen uudestaan, eikä hän sitä enää sulkenut. Se on veljeyttä, jossa vangit päihittävät monet muut. Hän on myös lyönyt sellissä itsekseen black jackia ja kuvitellut itsensä kasinon pelipöydän ääreen. KESKIVIIKKO. Usein ajatuksista jää haikea olo, sillä vankeuttani on edessä ihan riittävästi
Nimitys ”Pede” eli lausuttuna ”Pete” on pejoratiivinen termi homoseksuaalista. Marinia odottaa jaettu Viro PUHEENVUORO Ville Hytönen palaute@ lannenmedia.fi O n vaikea kuvitella Euroopan maata, jossa pääministeri ja valtiovarainministeri kieltäytyisivät osallistumasta presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Ministereiden päätös on ennenkuulumaton itsenäisyyttään arvostavassa Virossa. Tilanne on tuskin muuttumassa, ellei hallitus hajoa. Toisella puolella ovat talouspoliittisesti vasemmalla olevat konservatiivipuolueet Ekre ja Keskusta; toisella oikeistoliberaali Reformi ja vasemmistoliberaali Sosiaalidemokraattinen puolue. LIBERAALI LEHDISTÖ ja osa konservatiivisestakin on yhtä mieltä Ekren Viron valtiota halvauttavasta toiminnasta. Se on sekä keskusteleva että torjuva, rakentava että vihamielinen riippuen siitä kuka puhuu. ”Ekretiini” on haukkumasana konservatiiveille. Ekren kannattajien käyttämä termi ”liberasti” tulee pederastin ja liberaalin yhdistelmästä ja on tarkoitettu solvaamaan liberaaleja. VUONNA 2019 virolaiseen sanankäyttöön vakiintui kaksi uutta poliittista termiä. ”Suhteet hallitukseen voidaan pitää myös muodollisina. ”Ekre ei ole puolue. Kirjoittaja on Virossa asuva suomalainen kirjailija ja kustantaja. Perjantaina Kaljulaid ja komentaja Vahur Karus osallistuivat Viron itsenäisyyssodan 100-vuotistilaisuuksiin Narvassa. Ekre on poliittis-teknologinen kone ja Helmet koneen käyttäjiä”, kirjoittaa nimimerkki Eesti Päevalehden keskustelupalstalla. Samalla hän mainitsi, ettei hänen isänsä, sisäministeri Mart Helme viitsinyt edes vastata presidentin kutsuun tulla kahvikeskusteluun poliittisesta tilanteesta. ”Pederasti”-termi on peräisin lapseensekaantujan nimityksestä, mutta sitä on käytetty laajalti koskemaan myös seksuaalivähemmistöjä. Kaljulaidia, vastikään 50, pidetään kansainvälisesti suuntautuneena liberaalina, jonka kanssa populistis-reaktionäärinen Ekre ei tule lainkaan toimeen. Niin keskustalainen pääministeri Jüri Ratas kuin populistinen valtiovarainministeri Martin Helme ilmoittivat loppuvuodesta jättävänsä presidentti Kersti Kaljulaidin helmikuiset itsenäisyysjuhlat väliin. KUVA: Valda Kalnina / EPA Liberaali lehdistö ja osa konservatiivisestakin on yhtä mieltä Ekren halvauttavista toimista. Viro on jakautunut, vaikka vajaan puolitoistamiljoonaisen väestön valtiolla ei ole siihen varaa. Presidentti Kaljulaid sen sijaan on nainen, kuten oppositiota johtava reformipuolueen Kaja Kallas. UUSI NOUSEVA Viro on samaan aikaan sekä eurooppalainen että postneuvostoliittolainen, demokraattinen että despotismia haikaileva. Hän on väheksynyt Natopuolustusta, näyttänyt valkoista ylivaltaa tarkoittavia käsimerkkejä parlamentissa ja häntä on useasti syytetty valehtelusta. Uuden vuoden puheessaan ekreläinen parlamentin puhemies Henn Põlluaas syytti presidenttiä, oppositiota ja mediaa siitä, ettei virolainen traditio sadasta ensimmäisestä kritiikittömästä työpäivästä toteutunut. Nettikeskustelu on Suomen tapaan kaksijakoista. Viron 102-vuotiaassa tasavallassa politiikka on kärjistynyt äärimmäiseksi konservatiivien ja liberaalien välillä. SUNNUNTAINA 5. Kommentti heijastaa yleistyvää näkemystä Helmen perheen yhteyksistä Vladimir Putinin poliittiseen tavoitteeseen horjuttaa eurooppalaisia demokratioita. ”Tiedän vielä muitakin ministereitä, jotka eivät lähde”, Martin Helme kirjoitti Facebookissa. Hallituksen virkaanastujaisissa Kaljulaid pukeutui hipstereiden suosiman Kopli Vintaaž -paitamerkin ”Sõna on vaba” -paitaan. etelänaapurien luona. Viron presidentti Kersti Kaljulaid on kovassa paineessa. Viroa repii historiallinen poliittinen kriisi. Vähäisillä valtaoikeuksilla toimiva presidentti on ottanut mielipidevaikuttajan roolin. Tilanne muistuttaa myös miesten ja naisten välistä vastakkainasettelua. Digiallekirjoitus siellä sun täällä. Identiteettipolitiikka jyllää. Kaljulaid otti poikkeuksellisen näkyvästi kantaa Ekren harjoittamaa toimittajien mollausta ja painostusta vastaan. Rataksen hallitus on miesvaltainen, 13 keski-ikäistä miestä ja kaksi naista. E-Virossa ei ole tarpeen tavata kasvokkain”, Martin Helme viittaa presidenttiin ja huonosti Ekren kanssa toimeen tuleviin virkamiehiin. Pääministeri ja valtiovarainministeri aikovat jopa boikotoida presidentin itsenäisyyspäivän juhlia. Sisäministeri Helme on ehtinyt solvata tärkeimmän yhteistyökumppanin, Suomen, hallitusta ja pääministeriä. TAMMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 7 PLUSSA Pääministeri Sanna Marin (sd.) vierailee 10.1. Liberasti-termi edustaa siis vanhaa strategiaa poliittisten kiistakumppanien häpäisemiseksi seksuaalikuvastolla. Viides parlamenttipuolue, konservatiivinen Isamaa, yrittää tasapainotella pysytellen hallituksessa ja silti säilyttäen mahdollisuudet tulevaisuuden hallitusyhteistyöhön opposition kanssa. Uusi nouseva Viro on samaan aikaan sekä demokraattinen että despotismia haikaileva.
Janne Tulkki on viihdyttänyt suomalaista tanssija iskelmäkansaa musiikkiviihteen huipulla yli kaksikymmentä vuotta. Yhtyeen lukuisat hitit, kuten ”Juppihippipunkkari, Sun täytyy mennä, Poplaulajan vapaapäivä, Hunningolla, Popmuseo, Valuva taivas ja Elän vain kerran soivat edelleen radioissa, tuoreimman albumin Euforia hittejä, Sininen sunnuntai, Ajelen ja Esirippu, unohtamatta. säveltäjiltä Erik Lindström, Rauno Lehtinen, George de Godzinsky, Burt Bacharach, Duke Ellington, George Gershwin sekä muutama kestosuosikki Tulkin omasta ohjelmistosta suurelle orkesterille sovitettuna. Kesto noin 1h 45 min, sis. Kokoonpanona on Tuomari Nurmio, Tohtori Hillilä sekä Miika Paatelainen. Miltä kuulostaa esimerkiksi PMMP:n Rusketusraidat Värttinän esittämänä. Yhtye on edelleen alkuperäiskokoonpanossaan; Ilkka Alanko (laulu, kitara), Petteri ”Kode” Koistinen (kitara), Jari ”Lade” Laakkonen (basso), Kari ”Kämy” Kämäräinen (rummut). TAMMIKUUTA 2020 8 FORSSAN LEHTI PLUSSA Tapahtumat tuottaa: Syksyllä 2019 Tuomari Nurmio ja Juha Hurme polkaisivat festivaalin, levyn ja kiertueen Kalevala elävänä tai kuolleena. SUNNUNTAINA 5. väliajan. Kestotilaajat 15 € Peruslippu 22€ Koko perheen konsertti!. www.verkatehdas.fi Kestotilaajaliput myynnissä seuraavan kerran 7.1 alkaen Verkatehtaan lippukaupasta. Kesto 1 h 15 min, ei väliaikaa. Kestotilaajat 22 € Peruslippu 32€ Nostalgisia jazzja viihdeklassikoita meiltä ja maailmalta Janne Tulkin ja suuren orkesterin hienolla, laajalla soinnilla. Kestotilaajat 25 € Peruslippu 35€ Legendaarinen Värttinä on Suomen kautta aikain tunnetuin kansanmusiikkiyhtye ja yksi suomalaisen musiikin menestyneimmistä vientituotteista. Projekti on saanut huippuvastaanoton. DUMARI: UGR! jatkaa kalevalaisessa hengessä. Normaalihintaiset liput myynnissä verkossa vuorokauden ympäri www.verkatehdas.fi sekä www.ticketmaster.fi Kestotilaajat 21 € Peruslippu 29,50€ Tässä on yhtye, jonka kokoonpano on varsin vakiintunut viimeisen päälle 35 vuoden aikana – mitäpä sitä ehjää korjaamaan. Kesto noin 1 tunti, ei väliaikaa. Nämä ja monta muuta kuullaan varta vasten Verkatehtaalle suunnitellussa erikoiskonsertissa, jossa Värttinän lisäksi esiintyy myös yllätysvierailijoita! Kesto 1 h 30 min, sis. Verkatehtaan konsertissa yhtye unohtaa hetkeksi oman tuotantonsa ja tarttuu ikonisiin suomalaisiin pop-kappaleisiin. väliajan. Kestotilaajat 17 € Peruslippu 24€ Verkatehdas Vanaja-sali Talvi/kevät 2020 Su 2.2.2020 klo 15.00 TUOMO RANNANKARI JA HIEKKAKAKKUORKESTERI: LEIKKI ON LASTEN TYÖTÄ La 15.2.2020 klo 19.00 DUMARI: UGR! La 28.3.2020 klo 19.00 NELJÄ RUUSUA La 25.4.2020 klo 19.00 VÄRTTINÄ: VIERAISSA To 30.4.2020 klo 19.00 JANNE TULKKI & HÄMEENLINNA BIG BAND Tuomo Rannankarin koko perheen konsertissa soivat vastaleivotut ja hyväntuuliset lastenlaulut sekä TV:n lastenohjelmista tutut suosikkikappaleet. Verkatehtaalla Tulkkia säestää taidokas 18 muusikon Hämeenlinna Big Band, kapellimestarinaan Jykä Ahola. Tuomoa konsertissa säestää tietenkin Hiekkakakkuorkesteri! Kesto 45 min, ei väliaikaa. Tai millaiset ovat Hassisen Koneen Levottomat jalat, kun niitä liikuttaa Värttinän akustinen poljento ja ”korkeelta ja kovvoo” -laulutyyli. Ohjelmistossa kappaleita mm