Uusimmat Forssaan ja Hämeenlinnaan sijoitetut dronet on varustettu lämpökameroilla ja tehokkaalla zoomilla. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen jokaisesta vuorosta löytyy droneosaajia. LASSI PUHTIMÄKI Lounastajien odotus palkittiin, kun uusi yrittäjä avasi kaupungintalon ravintolan Sivu 22 Jomet pääsi lopulta yrityssaneerauksen piiriin Sivu 3 Kolumni Rakkaalla tyypillä on monta nimeä Sivu 2. Dronet tuottavat myös entistä laadukkaampaa stillja videokuvaa. Tiistaina 5.9.2023 Vuodesta 1917 Nro 238 | Irtonumero 4 euroa | Kestotilauksena 1,20 e / päivä Usva Heikkilä vaihtoi etunimensä, koska vanha tuntui väärältä Sivu 24 Eduskunta palaa kesätauolta kriisikesän jälkeen Sivu 8 Dronet tarjoavat tilannekuvaa taivaalta Sivut 4–5 Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen uusimmat dronet on varustettu lämpökameralla. Eniten niitä hyödynnetään maastopalojen rajaamisessa
” Yhteisvelallisuusvuosipäivää odotellessa!. Esimerkiksi maksuton ehkäisy on ollut Kanta-Hämeessä mahdollista kaikille alle 25-vuotiaille ja sen on tutkittu vähentävän aborttien tekemistä. raskausviikkoon asti riittää raskaana olevan oma pyyntö raskaudenkeskeytykseen. Vanhassa laissa törmättiin monesti siihen, että raskaudenkeskeyttäminen kesti kauan, koska byrokratian rattaat pyörivät hitaasti. Epämääräistä mutta suhde välittyy silti. Hoito on myös mahdollista saada yhdeltä luukulta ja se voidaan toteuttaa perusterveydenhoidossa, kun pääosin abortit tehdään lääkkeillä. Ne korostavat sukupuolen lisäksi suhteen nykytilaa tai tulevaisuutta – tai ainakin toivetta siitä. Anu Kaseva Puoliso, avokki vai se toinen, joka asuu teillä. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus: Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja: Outi Lindqvist puh. Se, mikä nimitys valitaan, vaihtelee yleensä puhetilanteen virallisuuden, keskustelukumppanin tuttuuden tai sen mukaan, mitä asiaa suhteesta puhuja haluaa korostaa. Perusteluja ei tarvita. Jos raskaaksi kuitenkin tulee haluamattaan, jokaisella tulee olla oikeus turvalliseen aborttiin. 040 451 8390 Toimitussihteerit: 03 4155 666, klo 13–21 Asiakaspalvelu 03 7575 700 ma–pe klo 8–16. Kolumni S uomalaiset käyttävät useita erilaisia ilmauksia ihmisestä, jonka kanssa jakavat elämä(ä)nsä. Moni on tuntenut aborttihäpeää. Suomi on ollut edelläkävijä naisten oikeuksissa, mutta jostain syystä aborttilaki on laahannut perässä. Jo oli aikakin. Paljon tarkempia nimityksiä puolestaan ovat kihlattu, tuleva aviomies tai -vaimo, vaimokokelas, sulhanen, morsian sekä (tulevien) lasteni äiti tai isä. Oma lukunsa ovat kaikki avonimitykset. Syntyy aivan erilaisia mielleyhtymiä parisuhteen osapuolista sen mukaan, kutsutaanko heitä (elämän) kumppaneiksi tai elämäntovereiksi (kyse taitaa olla vanhemmista henkilöistä), heiloiksi, tyttötai poikaystäviksi (suhde on varmaankin vasta alkutaipaleella), mielitietyiksi (ah, miten romanttista), partnereiksi (tanssitaanko vai onko kyse, öhöm, jostain muusta) tai vaimokkeiksi tai miehekkeiksi (onpa humoristista). Keskiviikon lehti: Sanoma Manu oy, Tampere Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Jakelupäivystys: Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445, arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 Artikkelit Pääkirjoitus 3.9.2023 S yyskuun alussa voimaan astunut aborttilaki on selkeämpi kuin edeltäjänsä. Julkisessa keskustelussa ja virallisissa yhteyksissä tilanne on toinen, koska käyttämämme kieli luo todellisuutta vaikuttaessaan ajatteluumme ja tapaamme katsoa maailmaa. Uusi laki todennäköisesti keventää terveydenhuoltoa ja nopeuttaa toimenpiteeseen pääsyä, kun lääkärireissuja ei tarvita kuin yksi. Muun muassa raskaudenkeskeytyksen perustelu kahdelle lääkärille on koettu nöyryyttäväksi. Suomen aborttilaki on tähän asti ollut Euroopan tiukinta, mutta syyskuun alussa Suomi otti askeleen kohti liberaalimpaa aborttilainsäädäntöä. Uudessa laissa enää ei tarvita kahden lääkärin lausuntoa ja 12. Muiden, ei edes lääkärien, tehtävä ei ole kuitenkaan arvioida sitä, ovatko omat ajatukset oikeita tai vääriä. Kyse on naisten itsemääräämisoikeudesta. Erityisesti nuoret ovat kertoneet ahdistavista kokemuksista, kun abortin haluamista piti perustella ja pohtia, mikä on tarpeeksi pätevä syy abortin haluamiseen. Uuden lain tarkoitus on lisätä potilaan itsemääräämisoikeutta ja oman kehonsa päätösvaltaa. Esimerkiksi yhtiökumppaniin harvoin liitetään mitään romanttista. Kumppani puolestaan jättää ainakin minulle tiettyjä tulkinnallisia vaaranpaikkoja, samaan tapaan kuin vanhempien ihmisten käyttämät kaverit, toverit ja ystävät, sillä kumppani on sanatarkasti henkilö, jonka kanssa tehdään jotakin yhdessä. Miten käytännöllinen nimitys! Se jos mikä on sukupuolineutraali, kaikki perhemuodot ja -tilanteet huomioiva ja viralliseen asiayhteyteen sopiva. Toisille avopuoliso tuntuu kuvastavan juuri täydellisesti vakiintunutta yhteiselämää ilman papin aamenta, kun taas toisille se yhdistyy avohoitoon tai johonkin muuhun ei niin mairittelevaan. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Asiakaspalvelupiste Hämeentie 7, Forssa torstaisin klo 9–12 ja 13–15 forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita ilmoitukset@hameenmedia.fi Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Ilmoitusmyynti, yritykset: ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Abortti on nyt helpompi saada ja tehdä ” Aborttiin liittyvä häpeä tulee kitkeä. Toisille ne ovat hellittelynimiä, toisille halventavia haukkumasanoja. Arkielämässä kyse on tietenkin jokaisen omasta valinnasta, miten haluaa suhteensa ja sen osapuolet määritellä. Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä, mitä nimitystä rakkaastaan käyttää ja kuuluuko se muille. Mikä sinä olet hänelle, jonka kanssa jaat elämäsi, kotisi tai vapaa-aikasi. Toki keskusteluapua on jatkossakin tarjolla. Raskauden keskeytys on myös varsin olennainen osa seksuaalija lisääntymisterveyspalveluita, joten aborttiin liittyvä häpeä tulee kitkeä. Paino: Lehtisepät, Lahti. Samaan kategoriaan voitaneen laskea nimitys nykyinen, joka kuitenkin omaan korvaani kalskahtaa siltä, että jonossa on jo valmiina sekä edellinen että seuraava. Muita kuulemiani sukupuolen suhteen neutraaleja suhdenimityksiä ovat parisuhteen toinen osapuoli, se toinen, joka asuu meillä, toinen tai parempi puolisko ja ihan vain se toinen. Yhteisvelallisuusvuosipäivää odotellessa! Kirjoittaja on paluuforssalainen äiti ja yhteis(asunto)velallinen. Toki jokaisen on syytä pohtia ja punnita omaa elämäntilannettaan ja arvioida, onko sopiva vanhemmaksi. Kielitoimiston sanakirjan mukaan puolisoiksi kutsutaan aviotai avoliiton tai rekisteröidyn parisuhteen osapuolia. Se vaatii myös terveydenhuollon ammattilaisilta ammattitaitoa. Siksi minusta on aina riemastuttavaa saada varhaiskasvatuksen lasku, jossa maksajaksi on lisäkseni nimetty yhteisvelallinen. Samoin ristiriitaisen vastaanoton saavat avokki ja avokas, kuten myös usein jo avioituneista käytettävät nimitykset isäntä ja emäntä, ukko ja akka sekä äijä ja ämmä. Uusi laki helpottaa raskaudenkeskeyttämisen saamista ja samalla toivottavasti muuttaa asenteita. Myös ehkäisyllä voidaan vaikuttaa raskaudenkeskeytyksiin. Raskaana olevalla on oikeus päättää omasta kehostaan eikä monia lääkärireissuja enää tarvita, jos raskaus on kestänyt alle 12 viikkoa. Kumppani ja puoliso häivyttävät sukupuolen ja keskittyvät olennaiseen eli keskinäiseen suhteeseen
– Susilaumojen keskittymisestä joillekin Euroopan alueille on tullut todellinen vaara karjalle ja mahdollisesti myös ihmisille, von der Leyen varoitteli tiedotteessa. Luonnonvarakeskus kertoi kesäkuussa, että Suomen susien määrän arvioidaan vuoden aikana kasvaneen seitsemän prosenttia. Jomet haki uudelleen yrityssaneerausta maaliskuussa 2021. – Pyydän eroa myös aluevaltuuston jäsenyydestä, jotta luottamus ja puolueettomuus ministerin tehtävässä ei vaarannu, Grahn-Laasonen kommentoi Forssan Lehdelle 19.6. Aluevaltuusto päättää tiistaina myös hallintoja palkkiosääntöjen päivityksistä. ” Jomet haki yrityssaneerausta alun perin jo vuonna 2020. Lulu Ranteen tilalle nousisi 1. Susien määräksi arvioitiin maaliskuun tilanteen mukaan noin 310 yksilöä. Pirkanmaan käräjäoikeus vahvisti jokioislaisen yhtiön saneerausohjelman viime perjantaina. Niiden mielestä yritys ei esittänyt selvitystä toimintansa parantamisesta. syyskuuta mennessä. Päästäkseen yrityssaneeraukseen sen on saatava saneerausohjelma, jonka velkojien enemmistö ja käräjäoikeus hyväksyvät. Grahn-Laasonen kertoi jättävänsä aluevaltuuston puheenjohtajuuden ja aluevaltuuston jäsenyyden sen jälkeen, kun hänet valittiin sosiaaliturvaministeriksi. Tietojen perusteella komissio harkitsee tekevänsä ehdotuksen suden suojeluaseman muuttamisesta. Kommentit pyydetään lähettämään osoitteeseen ec-wolf-data-collection@ec.europa.eu. Sanni Grahn-Laasonen ja Lulu Ranne jättävät Kanta-Hämeen aluevaltuuston Forssan Lehti Kanta-Hämeen aluevaltuuston puheenjohtaja vaihtuu. Myös liikenneja viestintäministeri, hämeenlinnalainen Lulu Ranne (ps.) pyytää eroa aluevaltuutetun luottamustoimesta. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kehotti paikallisia ja kansallisia viranomaisia ryhtymään tarvittaessa suojelutoimiin sutta vastaan. EU saattaa höllentää susien suojelua Nina Törnudd?/?STT EU-komissio on huolissaan susien aiheuttamista vahingoista eri puolilla unionia ja aloittaa kyselyn susikannasta ja sen vaikutuksista. Jometin toimitusjohtaja Kari Järvinen kuvattuna vuonna 2020. Aluevaltuusto valitsee tiistaina uuden puheenjohtajan Grahn-Laasosen tilalle. Aluevaltuusto kutsuu uudet valtuutetut Grahn-Laasosen ja Ranteen tilalle valtuustoon. Saneerausohjelmassa yleensä leikataan velkoja tai ainakin annetaan niille maksuaikaa. Tiistaina kokoontuva valtuusto valitsee itselleen uuden puheenjohtajan forssalaisen Sanni Grahn-Laasosen (kok.) tilalle. Jomet haki yrityssaneerausta alun perin jo vuonna 2020. Jometin velkojen leikkaus kirjattiin jo viime vuoden tilinpäätökseen. Von der Leyen on itsekin kohdannut susien aiheuttaman menetyksen. Käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen tammikuussa 2021. Susi tappoi hänen rakkaan 30-vuotiaan Dolly-poninsa viime vuonna perheen kotitilalla Ala-Saksissa. Sosiaaliturvaministerinä toimiva Grahn-Laasonen on pyytänyt eroa aluevaltuutetun luottamustoimesta sekä aluevaltuuston puheenjohtajan tehtävästä. Lounaismaan Osuuspankki ei enää vastustanut yrityssaneerausta vaan ilmoitti jättävänsä sen edellytysten arvioinnin käräjäoikeudelle. Lisäksi kokouksessa tehdään muita henkilövalintoja, ja käsittelyssä on useampi vastaus valtuustoaloitteisiin. Kyselyyn toivotaan vastauksia paikallisyhteisöiltä, tutkijoilta ja kaikilta asianomaisilta osapuolilta pikaisesti, jo 22. Aluevaltuuston esityslistalta selviää, että Sanni Grahn-Laasosen tilalle valtuustoon olisi nousemassa 1. Sanni Grahn-Laasonen jättää aluevaltuuston ministeriyden vuoksi. TAPIO TUOMELA LASSI PUHTIMÄKI Uutiset p. Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 3 Jomet sai vihdoin vahvistetun saneerausohjelman Arno Juutilainen P akkausautomatiikkaa valmistava Jomet on saanut pitkän valmistelun jälkeen vahvistetun yrityssaneerausohjelman. Ongelmia on komission mukaan ilmennyt alueilla, joille sudet on palautettu pitkän poissalon jälkeen. Käräjäoikeus käynnisti saneerausmenettelyn toukokuussa 2021. varavaltuutetun sijalta Pia Yli-Pirilä (kok.). Konflikteja paikallisten viljelijöiden ja metsästäjien kanssa on ilmennyt erityisesti alueilla, joilla karjaan kohdistuvien hyökkäysten ehkäisytoimia ei ole toteutettu laajasti, komissio toteaa. Komissio pyytää näkemyksiä susitilanteesta kaikilta osapuolilta. Nykyisin säännöin suden ja muiden suurpetojen tiukasta suojelusta voidaan poiketa esimerkiksi karjankasvatukseen kohdistuvien merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi. Yrityksen suuret velkojat, Lounaismaan Osuuspankki ja Forssan Yrityskehitys, vastustivat yrityssaneerausta. varavaltuutettu Sanna Jämsén (ps.). Sudet metsästettiin takavuosina lähes sukupuuttoon suurissa osissa Eurooppaa, mutta niitä on sittemmin alettu suojella ja kanta on vahvistunut monilla alueilla. Ensimmäisestä hakemuksesta saneerausohjelman vahvistamiseen kului aikaa lähes kolme vuotta. Kirjanpidollisesti yhtiö teki siten vajaan 2,5 miljoonan euron liikevaihdolla voittoa lähes 3,4 miljoonaa euroa. Susi on tiukasti suojeltu laji EU:n luontodirektiivin perusteella, ja sen metsästystä säännellään hoitosuunnitelmilla. Aluevaltuusto saa myös tietoa valtion rahoituksen muutoksesta. Kun saneerausmenettely on käynnistetty, yhtiö saa konkurssija ulosottosuojan vanhoista veloistaan. Verottaja haki Jometia konkurssiin sen jälkeen, kun hakemus oli hylätty
4 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 Huomiovalo, hyvä zoomi ja lämpökamera lisäävät hyötyä K anta-Hämeen pelastuslaitoksen uusin dronekalusto on varustettu lämpökameroilla. Esimerkiksi tammikuun 2021 Riihimäen keskustan tuhoisassa kerrostalopalossa dronella tehdyn ilmatiedustelun hyöty oli Löyttyniemen mukaan todella merkittävä, vaikka lämpökameroita ei tuolloin vielä ollutkaan. Näin dataa saadaan palon keskuksesta eli kuumimmasta kohdasta sekä palopesäkkeistä. Rakennuspaloissa lämpökamera kertoo palon keskuksen, pesäkkeet ja leviämissuunnan, vaikka näköyhteys sisätiloihin puuttuisi. – Nykyisissä droneissa akkuteknologia ja akkujen kesto on jo sellainen, että alkutiedustelu saadaan hyvin tehtyä. Akun kesto ei ole missään vaiheessa tullut ongelmaksi, Löyttyniemi arvioi. Pelastuslaitoksen kahdessa DJI Matrice 310:ssa tehokas lentoaika Ville Säteri Uusimmat dronet ovat tehokas apu maastopalon rajaamisessa. p Uutiset. Myös entistä paremmilla, kohteen 10-kertaiseksi suurentavilla optisilla zoomeilla varustetut DJI Matrice 310 -dronet on sijoitettu Forssan ja Hämeenlinnan päivystävien palomestarien autoihin. Palopaikka voi olla sivussa metsäautoteistäkin, mutta ilmasta saamme dronella tarkimman tiedon paloalueesta ja parhaasta lähestymisreitistä, päivystävä palomestari Paavo Löyttyniemi selvittää. Rakennuspalon ydin nähdään ennen kuin kohteessa ollaan sisällä. – Omalle kohdalle osuneissa tehtävissä droneista on ollut suurin hyöty maastopaloissa. Veden varaan joutuneen pelastamisessa drone voidaan ohjata kohteen yläpuolelle pintapelastajien työn helpottamiseksi. Kanta-Hämeessä droneja on tähän mennessä käytetty eniten laajemman alueen maastopalojen rajaamiseen tai epäselvän savuhavainnon paikantamiseen. 120 metrin korkeudelta pelastuslaitoksen dronet tuottavat tietoa palopaikasta. Dronea voidaan hyödyntää myös kadonneen etsinnässä maastosta
Näkyvyys ilmassa on säästä riippuen 20–35 kilometriä. Tapahtumien edetessä ilmeni, että tehtävään liittyi ampuma-aseita, jolloin kaikkien turvallisuuden varmistamiseksi paikalle saapui vielä lisää poliisipartioita, Hämeen poliisin tiedotteessa kerrotaan. Poliisi näytti pysäytysvaloja, mutta kuljettaja ei pysähtynyt välittömästi vaan nosti moottoripyörän eturenkaan ilmaan ja ajoi keulimalla 20 metriä. Rajatarkastaja havaitsi passissa kuitenkin väärennöksiin viittaavia tekijöitä, minkä vuoksi mies otettiin tarkempaan tarkastukseen. Ulkopaikkakuntalainen vuonna 1996 syntynyt mies jäi kiinni hieman ennen kello 15. Tapahtumat eivät poliisin mukaan saattaneet sivullisia vaaraan missään vaiheessa tehtävää. Poliisi pyrki neuvottelemalla ja käskyttämällä ratkaisuun, mutta tilanne päättyi henkilön kuolemaan. Tosin jälkimmäiseen on liitetty testikäytössä olevia ominaisuuksia. – Laki kuolemansyyn tutkinnasta ja julkisuuslaki estävät tämän, rikoskomisario Tomi Repo Hämeen poliisista kertoi. Lyhyesti p Forssan Kotipizzaan murtauduttiin: Kotipizzaan murtauduttiin Forssassa maanantaina aamuyöstä noin kello 4. Forssan poliisin mukaan mahdollisesti anastetusta omaisuudesta ei ole vielä tietoa. Poliisilla oli useita tunteja kestänyt operaatio Rahamaantiellä sunnuntaina. Neljättä kopteria käytetään tutkintapuolella. – Siinä on myös lisävarusteena kaiutin ja megafoni, jolloin dronen ohjaaja voi varoittaa ihmisiä tai etsintätehtävissä huhuilla kadoksissa olevan henkilön perään. p Rattijuoppo jäi kiinni Jokioisilla: Poliisi pysäytti Jokioisilla sunnuntaina aamulla autoilijan, jota epäillään rattijuopumuksesta. Vuonna 1994 syntynyt ulkopaikkakuntalainen mies puhalsi 0,76 promillea. Miehen hallusta löytyi kolme kaasusumutinta ja tutkanpaljastinlaite. Drone on varustettu todella tehokkaalla valolla, josta on merkittävä hyöty esimerkiksi pintapelastustehtävissä. Poliisi ei anna julkisuuteen tietoja menehtyneestä henkilöstä. Tapahtuneesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat . Hämeen poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä noin kello 16.30 hätäkeskukselta tehtävän Tammelaan, jossa epäiltiin henkilön hengen ja terveyden olevan vaarassa. p Taksin kyltti revittiin irti Forssassa: Keltainen taksikyltti oli revitty taksin katolta Vapaudenkadulla Forssassa maanantain vastaisena yönä. Tapahtuneeseen liittyvistä näköhavainnoista voi ilmoittaa Forssan poliisiin asiakaspalvelun numeroon 0295 414011. ” Ilmasta saamme dronella tarkimman tiedon paloalueesta ja parhaasta lähestymisreitistä. Valmiudet virka-apuun ovat kuitenkin nyt kohdillaan. Kuljettajalla oli vauhtia 142 km/t nopeusrajoituksen ollessa 60 km/t. Tehokkaimmat Forssan ja Hämeenlinnan kopterit ovat identtiset. Tilanne ei aiheuttanut vaaraa sivullisille. Teko oli tapahtunut puolenyön ja aamuviiden välillä. Forssan poliisin vanhempi rikoskonstaapeli Jukka Kastikainen vahvisti Forssan Lehdelle , että Tammelassa olleesta tapauksesta on alkanut kuolemansyyn tutkinta. p Motoristi ajoi kovaa ylinopeutta Jokioisilla: Moottoripyörällä liikkeellä ollut mies ajoi kovaa ylinopeutta Jänhijoentiellä Jokioisilla sunnuntaina iltapäivällä. Mavic Pro -dronet on sijoitettu Tammelan, Kalvolan ja Lammin vapaapalokuntiin. Hämeen poliisin mukaan asiasta ei tiedoteta tämän enempää. Dronejen lentokorkeus ja optimaalinen havaintokorkeus ilmassa on 120 metriä. Kaakkois-Suomen rajavartioston tiedotteen mukaan Venäjältä tullut mies esitti rajatarkastuksessa Bulgarian passin. Ohjaajan on säilytettävä näköyhteys ilma-alukseen, joten kilometriä kauemmas se ei koskaan päädy. Ohjaussignaalin katketessa automatiikka palauttaa dronen lähtöpisteen suuntaan, kunnes yhteys taas muodostuu. Asiakirjatutkinnassa paljastui, että miehen Bulgarian-passi oli väärennetty. Kehityskohteita droneissa on pelastuslaitoksen näkökulmasta vielä runsaasti. Operaatio päättyi illalla noin kello 20.30 aikaan. Yksi henkilö kuoli Tammelassa – Poliisi yritti neuvotteluratkaisua Tiina Naula Hämeen poliisilla oli sunnuntaina Tammelassa tehtävä, johon liittyi ampuma-aseita. Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 5 yksillä akuilla hyvissä olosuhteissa on 30 minuuttia ja vanhemmissa Mavic Pro II -droneissa 20 minuuttia. Hämeen poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä ampuma-aserikoksena sekä kuolemansyyn tutkintana. – Vuorot pyörivät meillä neljän rytmissä ja joka työvuorossa on muutamia henkilöitä, jotka dronen hallitsevat. En tiedä, onko pelastuslaitoksella ajateltu, että drone kulkeutuu sinne tarvittaessa riittävän nopeasti Hämeenlinnasta, Löyttyniemi aprikoi. – Tehtävän luonteen takia paikalle hälytettiin heti useampi poliisipartio. Ainakaan kaiutinominaisuudet tuskin yleistyvät noin 10 000 euron hintaisissa droneissa nopeasti kadonneiden etsintäoperaatioiden ollessa poliisijohtoisia ja pelastuslaitoksen tarjotessa etsintöihin lähinnä virka-apua. Forssan Lehden tietojen mukaan tehtävä sijoittui Tammelan Saareen, Rahamaantien varteen. Poliisi otti mieheltä ajokortin pois ja määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. Maahanmuuttovirasto määräsi miehelle viiden vuoden maahantulokiellon Schengen-alueelle. Kemikaalionnettomuuksissa tietoa saadaan nesteen lämpötilasta, mutta tulevaisuudessa dronet voisivat olla avuksi myös pitoisuuksien mittaamisessa. Kaikki kopterit välittävät stillja livekuvaa ohjaajalleen sekä tallentavat kuvaamansa, mutta vain Hämeenlinnan kopterin tiedot ovat reaaliaikaisesti muidenkin kuin ohjaajan käytettävissä. Rahamaantie oli tilanteen ajan poikki molemmista suunnista. Uutiset p. Hänen mielestään ihannetilanne olisi, että drone löytyisi jatkossa jokaiselta Kanta-Hämeen vpk:lta ja vakituiselta palokunnalta. Myös poliisilla ja Vapaaehtoisella Pelastuspalvelulla on omat dronensa. Tapaukseen liittyvistä havainnoista voi ilmoittaa Forssan poliisiin asiakaspalvelun numeroon 0295 414011. p Venäläismies yritti tulla Suomeen väärennetyillä asiakirjoilla: Venäläinen mies yritti tulla Suomeen väärennettyjen asiakirjojen turvin Vaalimaan rajanylityspaikan kautta lauantaina. Poliisi tutkii tapausta vahingontekona. Uusista ominaisuuksista haetaan nyt kokemuksia ja sen jälkeen katsotaan, kannattaako niihin satsata, Paavo Löyttyniemi kertoo. – Riihimäen alueella dronea ei ole vakituisella palokunnalta, eikä myöskään millään vpk:lla. – Akuilla pärjää jo tosi pitkälle, mutta olisihan siitä hyötyä, jos kesto olisi sellainen, että dronen voisi tulevaisuudessa jättää leijumaan taivaalle itsenäisesti, Paavo Löyttyniemi toteaa. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapaus on kirjattu varkautena. Taksin katto oli vaurioitunut ilkivallan yhteydessä. Palomiehet Jaakko Kuusjärvi ja Mikko Mustakangas sekä päivystävä paloesimies Paavo Löyttyniemi valmistelevat dronea lentokuntoon. Kotipizza sijaitsee Forssan torilla. Kylttiä ei viety vaan se oli jäänyt roikkumaan osittain paikalleen. Porukkaa on koulutettu ja osaamista jalkautettu niin, että drone saadaan kyllä ilmaan joka päivä. Päivystävä palomestari Paavo Löyttyniemi LASSI PUHTIMÄKI Droneen liitetty lämpökamera auttaa maastoetsinnöissä ja johdattaa palon ytimeen
Persut eivät sitä ole tunnustaneet. Kyllä sen on ihminen kirjoittanut ja vielä muokannut moneen kertaan mieleisekseen. Lajikkeen tulisi myös kestää märkyyttä, kuumuutta, kylmyyttä, tuholaisia ja tauteja sekä menestyä hyvin niukemmalla lannoituksella ja pärjätä tiivistyneissä pelloissa. Lisäksi ominaisuuden tulee olla dominoiva eli sen periytymiseen riittää, että vain toisella vanhemmalla on kyseinen ominaisuus. Oliskohan aihetta esimiesten käytöksessä. USA:ssa osoittavat, että alan pioneeriyritykset eivät ole onnistuneet jalostamaan yhtään käytännössä menestyvää viljaym lajiketta, eikä varsinkaan tavanomaista lyhyemmässä ajassa. ekologisin kasvinjalostuksen menetelmin. Valheiden verkko p Miksi Jokioisten S-market ei enää rajoita energiajuomien myyntiä. Samat lupaukset annettiin jo vanhankin gm-tekniikan alkuaikoina 30 vuotta sitten. Ammattiviljelyssä oli vain yksi peltokasvi, öljyn koostumusta muunneltu soija v 2019–2022. Yksinkertaisemmin, nopeammin ja edullisimmin useiden geenijoukkueiden jalostaminen onnistuu ns. Mietityttää p YLE:n sopii nostaa samanlainen metakka RKP:n ja demarien ja heidän läheistensä tempauksista kuin viimeaikaiset mellakat. Onneks kohta alkaa Tanssii tähtien kaa! Sohvaperuna Harmituksia s Uusien gm-jalostuksen menetelmien avulla luvataan merkittäviä läpimurtoja kasvien jalostuksessa ratkaista ruokakriisi ja elintarviketuotannon kestävyyden haasteet (FL:ssä 25.8.2023). Otto Eriksson PS p Pohjoismaisessa työn linjassa työntekijöiden on oikeasti mahdollista vaikuttaa asioihin, hallituksen linja perustuu sanelupolitiikkaan. Eukko: Ei vai ollu tosissaan! Meinaakko että oli leikisti mukana?. Päkki mieheen p Demarit lupasivat ennen vaaleja esittää ehdotuksia Suomen velaksi elämisen katkaisemiseksi. Eukko: Mitennii kasvamasa, ku se on melkke kaks metrii. Lopputuloksena vaan on näköjään se, että muut puolueet ymmärtävät tunnustaa vanhatkin rikoksensa. Tarjolla on kuitenkin vain samaa vasenta rikkailta köyhille -sanomaa. Homo sapiens, valtiaslaji p Miksi susi pitää karkottaa kansallispuistosta. Nyt tietämättömät syyttävät siitä nykyistä. Kokemukset esim. Gf p Mistähän johtuu hoitajien irtisanoutuminen. kestävyyden torjunta-aineelle. Osaamista yrityksessä oli, koska sen perustajissa oli useita yliopiston gm-tutkijoita. kuivuuden kestävyyteen vaikuttaa noin 20 geeniä. Ihmettelevä p Lapua 1976 on hieno koskettava elokuva surullisesta onnettomuudesta. Muutoksen tulee olla myös pysyvä, jotta lajikkeen lisäys onnistuu. Eukko: Ku se ei oo pääministeri. Torrolle ei sitten vaan mene, jos sutta pelkää. Katsoja p Vai nostaa herrat jälleen vesitaksoja. Kannustetaan jatkamaan ja ollaan iloisia kaikesta julkisuudesta! Amanda Jouhki p Jos Jumala on kirjoittanut Raamatun niin milläköhän kielellä. Muutamiin paikkoihin ei hoitajat edes tule. Ukko: Joko taas, mikäs ny. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Kun ei ihmisten pihoistakaan saa karkottaa. Moista ei ole ennen nähty, sillä Forssa Cyper 2-video tuo elokuvan lailla Forssaa esille. Ukko: Anna ny olla, vaali on ohi ja katotaan minkälaanen puhheenjohtaja se Antti oikein o. Jukka Rajala viljelijä, erikoissuunnittelija (eläk), HY Ruralia, Ypäjä Ekologisin jalostusmenetelmin kestäviä lajikkeita edullisimmin Taittunutta ruista. Riittävän laaja-alaisen geeniperimän sisältävää lähtöaineistoa viljellään vuodesta toiseen samoilla koepaikoilla käytännön viljelyä vastaavissa olosuhteissa, jolloin kasvin oman mekanismit hoitavat sopeutuminen. Tarmo p Krister Forston tuo Forssaa upeasti kartalle, ison maailman meininkiä suoraan Forssasta. Forssan ohjelman iltarusko LYHYET p Mielipide. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. p Nyt on jo nähtävissä miten laukesi velka-ansa, jonka edellinen hallitus viritti. Tekstin maksimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Ja edelleen voidaan ottaa kaikki uudet ilmaispalvelujen hakijat maailmalta vastaan – muu on rasismia. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi.Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Mutta viime vuoden lopulla sen jalostanut Calyx -yritys oli konkurssikypsä, koska viljelijät eivät halunneet viljellä heikkosatoista lajiketta. Ei yhden geenijoukkueen eikä varsinkaan useiden geenijoukkueiden samanaikainen jalostaminen onnistu geenitekniikalla. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Matka laboratoriosta pellolle on pitkä, jotta käytännössä menestyviä lajikkeita saataisiin jalostettua. Mutta luvattuja innovaatioita ei ole onnistuttu aikaansaamaan 20 vuodessa niissäkään maissa, joissa lainsäädäntö ei säätele näiden menetelmien käyttöä. LEENA LIUKKONEN LLIU p Torronsuon kansallispuisto on nyt pyhitetty vain ihmislajin liikkumiseen. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Arvonsa kullakin. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Geeniteknisin menetelmin onnistutaan muokkaamaan lähinnä vain yksinkertaisia ominaisuuksia, joita säätelee yksi geeni, joka tuottaa yhdenlaisen vaikutuksen esim. Lukuisat ennakoimattomat muutokset tulee myös löytää ja poistaa perimästä. Tärkein tekijä viivästyksiin on uusien gm-jalostuksen menetelmien tekniset haasteet. EU:n gm-lainsäädännön rajoituksia esitetään esteeksi uusien gm-tekniikoiden käytölle jalostuksessa, jotta niiden lupaamat uudet innovaatiot voidaan saavuttaa. Kestävyyden aikaansaamiseen tarvitaan laaja-alaisia muutoksia perimässä. Hyvä että kaivetaan. Lupaukset uusien gm-tekniikoiden mahdollisuuksista ratkaista ruokaturvan ja kestävyyden ongelmat ovat siten toiveajattelua. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Ei ne kriitikot aina ymmärrä. Vahvat näytöt niiden haitallisuudesta lapsille on, ja silti alakouluikäiset kantaa niitä kadulle kasapäin koulun jälkeen, ja pärisee sitten kofeiinipäissään pitkin kylänraittia. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Mitä jos joisitkin jotain muuta p Hallituksella ei ole demareiden luottamusta vanhojen somekirjoitusten takia, mutta kissojen tappaja kelpaa puoluesihteeriksi. Eukko: Aina pittää vaan katella ja ootella, ei millään viittis... Koska alkaa yleinen eläinja lintulajien karkotus. Jo normaalin 8–12 vuoden jalostusajan kuluessa näin on onnistuttu lisäämään esim. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Myös gm-lohen kasvatus lopetettiin kahden kasvatuserän jälkeen kysynnän puuttuessa. kuivuuden kestävyyttä ja yleistä viljelyvarmuutta merkittävästi ja edullisesti. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Kaupan tulisi kantaa vastuunsa. Tuore kartoitus osoittaakin, että kehitteillä ei ole yhtään samanaikaisesti useampaa stressitekijää kestävää lajiketta gm-jalostuksella missään päin maailmaa. Yhden ominaisuuden parantaminen ei lisää merkittävästi kokonaiskestävyyttä. Yritys ei onnistunut jalostamaan muita lajikkeita suurista lupauksista huolimatta. Jalostajan tekemällä valinnalla ohjataan sopeutumista haluttuun suuntaan. Jos Krista olis valittu nii se olis ainaki naine! Ukko: Eihän se tosissaan ollu eholla, piti vaan olla vastaehokas.. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Missä tasapuolisuus. Palstan puhelinnumero on 03 4155 660 6 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 Eukko: Ny mua harmittaa.. #PAINAVASYY p Nyt kaivetaan vanhoja vihapuheita persujen toimesta. Ukko: Se on semmone sanonta vaan, ei sun tartte tajuta. Kuvituskuva. Ukko: Siitä voi joskus tulla, se on ny kasvamassa. Eukko: Ku toi Sanna ei oo enää meiän superstara! Ukko: Äläs ny, onhan meillä Antti, siitä voi tulla vaikka millaane super. Eukko: Mut mä haluun tajuta. Siinä ero. Seuraavaksi saamme lukea paljonko Frs vesihuoltoliikelaitoksen (lunttasin hianon nimen lehdestä) johtokunnan palkkiot nousevat. Esim
Strategia korostaa toimintaa juuri nyt. Yhdyskuntalautakunnassa Vuorenmaan korvaa Jarmo Mäkilä (sd.) ja Niemen Kaisa Lepola (sd.) Jari Marjamäen (sd.) henkilökohtaisena varajäsenenä kaupunginhallituksessa on jatkossa Vuorenmaan tilalla Pasi Vikman (sd.). Ensi vuodelle olen saanut näyttelyajat sekä Turkuun että Tampereelle, Autio kertoi. Tuuli Autio veistää ja maalaa puuveistoksia sekä puisia reliefejä eli kohokuvia. Demarit jättäneen Janne Vuorenmaan yhden miehen ryhmä on nimeltään Worssalaisten asialla ja perussuomalaisista keväällä erotettu Sami Mattilan jatkaa Perusforssalaisena. Kuntalaisten hyvinvointi on tärkeässä roolissa Uuden kuntastrategian työstäminen alkoi Jokioisten kunnan valtuustoseminaarissa jo viime vuoden toukokuussa. Toiminnallinen tavoiteasettelu jää talousarvioon. LASSI PUHTIMÄKI Sanomalehtiä pidetään luotettavimpana mediana Markus Puolakanaho?/?STT Suomen aikuisväestöstä kolme neljästä pitää painettuja tai digitaalisia sanomalehtiä luotettavina. Humppilalainen Tuuli Autio on saanut valtion taiteilija-apurahan. Taidetoimikunnat ovat jakaneet valtion taiteilija-apurahat. Verovapaan taiteilija-apurahan suuruus on 2 153 euroa kuukaudessa, ja taiteilija maksaa siitä eläkeja tapaturmavakuutusmaksun. Käyttämässään puheenvuorossa hän ilmoitti jättävänsä kaikki kunnalliset luottamustehtävät kunnanvaltuutetun tehtävää lukuun ottamatta ja perusteli päätöstään henkilökohtaisilla kiireillä. Painopistealueet kuntastrategiassa ovat yhteisöllisyys kunnan ja hyvinvoinnin voimavarana, usko tulevaisuuteen, yhteistyö joka tasolla ja elinvoimalla hyvinvointia. Ero yhdyskuntalautakunnan jäsenen tehtävästä myönnettiin Vuorenmaan ohella myös Kaija-Leena Niemelle (sd.) Hän perusteli erojaan henkilökohtaisilla syillä. Strategialuonnos oli jo nähtävillä kuluvan vuoden alussa kunnan kotisivuilla. Edellisestä vuodesta kasvua oli 23 prosenttia. Asia selviää tutkimuksesta, jonka teki Iro Research Uutismedian liiton toimeksiannosta. Kokouksessa vahvistettiin myös kaksi uutta valtuustoryhmää Janne Vuorenmaan Worssalaisten asialla ja Sami Mattilan Perusforssalaiset. – Hyviä eväitä saimme jatkotyöhön. Lahtisen tilalle ympäristölupalautakunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi valittiin Ritva Aho (sd.) Vuorenmaan tilalle vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi nousee Ilkka Joenpalo (sd.) ja hänen varajäsenekseen Matti Uutela (sd.). LASSI PUHTIMÄKI Uusi kuntastrategia alustaa Jokioisten budjettia Petri Ojanen Jokioisten kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle Jokioisten kuntastrategian hyväksymistä. – Taiteilija-apurahat mahdollistavat moniarvoisen taiteen tekemisen. Sanomalehdet saivat korkeimman tuloksen myös riippumattomuudesta ja asiantuntevuudesta. – Olen iloinen saamastani apurahasta. Puheenvuoroa pyytävän Ilkka Joenpalon (sd.) vieressä istuva Janne Vuorenmaa jättää valtuustoa lukuun ottamatta kaikki kunnalliset luottamustoimensa. Ennen kokousta Vuorenmaa ei ollut juttutuulella, vaan kehotti toimittajaa seuraamaan kokousta. Niihin luotettavuuden liitti vain 1–4 prosenttia suomalaisista, mikä oli viimevuotista tulosta vähemmän. Strategian mukaisia toimia toteutetaan kunnan päätöksenteossa. Tv-kanavia tai niiden verkkopalveluita piti luotettavina 57 prosenttia kyselyä varten haastatelluista, mikä oli kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime vuonna. Kolmannella sijalla 48 prosentilla olivat radiokanavat ja niiden verkkopalvelut. Valtuustoon kaksi uutta ryhmää Ville Säteri S yksyn ensimmäinen kaupunginvaltuusto oli Forssassa erojen ja uusien henkilövalintojen sävyttämä. Apurahan sai vain seitsemän prosenttia hakijoista, kun viime vuonna saajia oli yhdeksän prosenttia. Rantala toteaa, että palaute strategiasta on kaikkiaan ollut myönteistä. Sarjakuvamaiset hahmot ovat nyt aiempaa tyylitellympiä ja hymysuisia. Hakemuksia tuli ennätysmäärä, yli 4 400. Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän jättäneelle Janne Vuorenmaalle myönnettiin ero vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajan, yhdyskuntalautakunnan jäsenen ja kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävistä. Luottamus televisioon ja radioon painottuu erityisesti yli 65-vuotiaiden ikäryhmään, Uutismedian liiton tiedotteessa kerrotaan. Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 7 Humppilalainen Tuuli Autio sai valtion taiteilija-apurahan Tiina Naula Humppilalainen kuvataiteilija Tuuli Autio on saanut valtion taiteilija-apurahan. Hallintoja talousjohtaja Mika T. Palautetta voidaan ottaa huomioon, kun strategian jalkauttaminen etenee. – Tällä hetkellä näyttelyni Kirvespäiväkirja on esillä Helsingissä Galleria A2:ssa 10.9.2023 asti. Googlen, verkon uutisportaalien, sosiaalisen median sekä bloggaajien ja muiden vaikuttajien luotettavuus oli heikkoa. Suuren hakemusmäärän vuoksi ani harva hakija sai taiteilija-apurahan. Uutiset p. Strategia ei luonnosvaiheesta muuttunut kuin hiukan visuaalisuuden osalta. Kuntalaispalautteen lisäksi lautakunnat pääsivät antamaan luonnoksesta lausuntonsa. Autiolle myönnettiin muotoilun alalle yksivuotinen apuraha taiteelliseen työskentelyyn. Hänen uusi yhden miehen valtuustoryhmänsä on nimeltään Worssalaisten asialla. Tutkimuksessa selvitettiin uutisja ajankohtaismedioiden tärkeimpiä ominaisuuksia sekä medioiden luotettavuutta, laadukkuutta ja asiantuntevuutta. Apurahojen määrä vain on turhan niukka rahoituksen tarpeeseen nähden, Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö sanoo tiedotteessa. Se on tunnustus tekemästäni taiteellisesta työstä, Autio totesi. Lisäksi valtuusto myönsi eron esteellisyysperustein eroa ympäristölautakunnan puheenjohtajuudesta 1.11. Ensi vuoden talousarvion laadinnassa kunta huomioi sekä nykyisen että syksyn aikana hyväksyttävän uuden kuntastrategian, jotta lopullinen talousarvio toteuttaa kuntastrategiaa ja sen tavoitteita. Ensi vuoden alusta alkavan apurahan sai 304 taiteen ammattilaista. Sanomalehtien ylivoima luotettavimpana mediana vahvistui, kun luottamus pysyi ennallaan viime vuodesta ja samalla ero toiseksi sijoittuneeseen televisioon kasvoi. alkaen hakeneelle Maaret Lahtiselle (sd.). Autiolle myönnettiin muotoilun alalle yksivuotinen apuraha taiteelliseen työskentelyyn. Arkistokuva on vuodelta 2018, kun Autiolla oli näyttely Forssassa. Apurahakausien pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Henkilövalinnat koskevat jäljellä olevaa valtuustokautta
6 Rasismitiedonanto antoi aikalisän ja pelasti hallituksen. 5 Uusi kohu syntyi Rydmanin yksityis viesteistä. Tiistaina 11. kesäkuuta tasavallan presi dentti Sauli Niinistö nimitti pää ministeri Orpon hallituksen. 8 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 Vanessa Valkama / Uutissuomalainen Eduskunta palaa tiistaina kesä tauolta ja aloittaa syysistuntokau den myrskyisän kesän jälkeen. Samana päivänä ruotsalainen eduskuntaryhmä tiedotti olevan sa erittäin huolissaan hallituksen toimintakyvystä. Petteri Orpon (kok.) 11 viikon ikäisen hallituksen alkutaival on ollut harvinaisen kivinen. Tiistaina 4. RKP kokousti hallituksen tilanteesta kolmeen otteeseen viikon sisällä. Tiistaina 11. Pian tämän jälkeen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps.) yhteydet äärioikeistoon nousivat julkisuu teen. heinä kuuta Helsingin Sanomat uutisoi, että Junnilan tilalle elin keinoministeriksi nousseen Wille Rydmanin (ps.) yksityisviesteis tä paljastui toistuvaa rasistista kie lenkäyttöä. 4 Puhemies ei suos tunut kutsumaan eduskuntaa koolle. kesäkuuta Junnila sai eduskunnan luottamuksen täpä rästi äänin 95–86, mutta yksikään RKP:n edustaja ei äänestänyt Jun nilan luottamuksen puolesta. Hallituksen rivit hajosivat heti sen toisella toimintaviikolla. Hallituksen rivit hajosivat ja presidentti puuttui peliin kahdesti – näistä käänteistä kriisikesä muistetaan Hallitus kokoontui 16. 3 Seuraava kohu nousi ”riikan” teksteistä. Torstaina 24. Rydman ei kommentoinut asiaa tai pyytänyt viestejään anteeksi. Edellisenä päivänä Purra ei vie lä myöntänyt tai kieltänyt suoraan olleensa nimimerkin takana. Hän pi ti ”aivan välttämättömänä”, että Rydman kertoi X:ssä olevansa si toutunut hallituksen rasisminvas taiseen tiedonantoon. Ministeri pahoitteli toimin taansa ja kielsi yhteydet ääriliik keisiin. Termiä olivat käyttäneet sisäministeri Mari Rantanen (ps.), oikeusmi nisteri Leena Meri (ps.), ulkomaan kauppa ja kehitysyhteistyöminis teri Ville Tavio (ps.) sekä perus suomalaisten puheenjohtaja, val tiovarainministeri Riikka Purra. 2 Ministereiden puheet ”väestön vaihdosta” nousi vat esiin. Edus kunta jäi kesätauolle erikoisissa tunnelmissa. Pääministeri Or po puolusti suurimman kohun kirjoituksillaan nostanutta sisä ministeri Rantasta ja sanoi, ettei tällä ole mitään tekemistä terro rismin tai äärioikeistolaisuuden kanssa. Hallituspuolueista etenkin RKP:n ja perussuomalais ten välit olivat koetuksella jo hallitusneuvotteluissa, jotka kestivät seitsemän viikkoa eli toiseksi pisimpään it senäisen Suomen historiassa. heinä kuuta valtiovarain ministeri Riikka Purra pyysi X:ssä (entinen Twitter) anteeksi 15 vuo den takaisia somekommenttejaan, joissa nimimerkki ”riikka” puhui ihannoivaan sävyyn väkivallasta ja rasismista. 28. Heti Junnilan eron jälkeen kesä–heinä kuun vaihteessa jul kisuuteen nousivat usean perus suomalaisen ministerin aiemmat puheet ”väestönvaihdosta”. Riik ka Purra oli pyytänyt samana päi vänä anteeksi vanhoja kirjoituk siaan. Oppositiopuolueet ilmoittivat esittävänsä epäluottamusta Jun nilalle. Eduskunnan syysistuntokausi alkaa tiistaina, ja tiedonannosta on määrä keskustella keskiviikko na. heinäkuuta hal lituspuolueiden puheenjohtajat keskustelivat Rydmanin viesteistä. Perjantaina 14. Purra, Rantanen ja Meri kiel sivät uskovansa salaliittoihin. Ministerin neljän vuoden takai nen kirjallinen kysymys, jossa pu huttiin ”ilmastoaborteista”, oli lii kaa hallituskumppani kristillis demokraateille. Ennen Purran anteeksipyyntöä presidentti Niinistö otti kantaa ko huun. Rydman oli viestien lähettämisen aikaan 30vuotias kansanedustaja ja perustuslakiva liokunnan sekä hallintovaliokun nan jäsen. Hallitus lupasi tuoda eduskun taan syksyksi valtioneuvoston tie donannon ”yhdenvertaisuuden, tasaarvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yh teiskunnassa”. heinäkuuta Purra ja pääministeri Orpo pitivät Kesärannassa tiedotustilaisuuden, jossa Purra sanoi anteeksipyyn tönsä olevan aito. Ennen Junnilan eroilmoitusta tilannetta kommentoi myös pre sidentti Niinistö, joka kutsui MTV:n haastattelussa tapausta “vähintään kovin kiusalliseksi hal litukselle”. Purra ei kuitenkaan pyytänyt anteeksi vuoden 2019 blogikom menttiaan, jossa hän kirjoitti ”mus tista säkeistä” viitaten musliminai siin. Tiedonannosta tuli RKP:lle kynnyskysymys hallituksessa jat kamiselle. 20. hei näkuuta koko op positio vaati puhe mies Jussi Halla-Ahoa (ps.) kut sumaan eduskunnan koolle. Perjantaina 30. Mahdollisista epäluottamus lauseista eduskunta äänestää per jantaina. Tiedonannon valmistelu ja kesä lomat antoivat hallituskriisille ai kalisän. Torstaina 27. Perjantaina 28. elokuuta opposi tiopuolueet vasemmistoliitto ja vihreät kertoivat, että ne aikovat esittää epäluottamusta Purralle ja Rydmanille. Verkkouutisten Sanna Ukkola Show’ssa Rydman kuitenkin irti sanoutui rasismista ”sellaisena kuin se on klassisesti ymmärret ty”. Niinistö kertoi toimittajille, että hänen mielestään Suomen hallituksen olisi viisasta ottaa ”sel keä nollatoleranssin kanta rasis miin”. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA p Uutissuomalainen. Hal laaho kieltäytyi keskeyttämästä eduskunnan kesätaukoa. heinä kuuta hallituspuo lueiden puheenjoh tajat allekirjoittivat harvinaisen yhteisen julkilausu man, jossa tuomittiin syrjintä. Uutissuomalainen kävi läpi kriisikesän tapahtumat. Torstaina valtioneuvosto hy väksyi tiedonannon, ja hallituksen koko kesän kestänyt kriisi oli ohi. 1 Ministeri Junnila erosi heti alkumetreillä. kesäkuuta Jun nila ilmoitti pyytävänsä eroa mi nisterin tehtävästä. Sopu rasismitiedonannosta syn tyi vihdoin viime viikon keskiviik kona. elokuuta Königstedtin kartanoon keskustele maan rasismitiedon annosta. Hallituspuolueiden puheenjoh tajat valmistelivat puhelinkokous ta Junnilan asemasta, mutta Jun nila erosi itse ennen kokousta. Medialle puhui vat opetusministeri An na Maja Henriksson (r.), pääministeri Petteri Or po (kok.) ja valtiovarain ministeri Riikka Purra (ps.). heinäkuuta hallitus kokoontui kriisikokoukseen kes kustelemaan hallitusyhteistyön pelisäännöistä. Lisäksi Orpo tuomitsi median vapauteen puuttumisen ja Iltalehden yksittäisen toimittajan maa littamisen, johon osa perussuo malaisten ja kokoomuksen polii tikoista osallistui. Keskiviikkona 12. Orpo kertoi pitävänsä viestejä asiattomina, mutta katsoi hallitus yhteistyön voivan jatkua
Stora Enso on perustellut laajoja uudelleenjärjestelyjä muun muassa pitkän aikavälin kilpailukyvyn vahvistamisella ja kannattavuuden parantamisella. – Borrelioosin ehkäisee tekemällä itselleen punkkitarkastuksen ulkoilun jälkeen, sillä borrelioositartuntariski kohoaa vasta lähempänä vuorokautta siitä, kun punkki on kiinnittynyt. Puolassa Stora Enso on sulkenut pysyvästi yhden neljästä aaltopahvin tuotantolinjasta Ostrolekan tehtaalla. Muhonen kertoo, että edelleen suuri osa TBE-tartunnoista tulee alueilta, joiden asukkaat olisivat oikeutettuja maksuttomaan rokotukseen, mutta rokotetta ei ole otettu. Sen takia on tärkeää, että jokainen, joka siihen on oikeutettu, kävisi rokotteen ottamassa. Lisäksi jos on oikeutettu TBE-rokotteisiin, asukkaiden kannattaa ne hakea. Sulkemisen seurauksena Sunilasta irtisanotaan 240 ihmistä. Bakteerin aiheuttamaa borrelioosia vastaan ei pysty rokottautumaan, mutta TBE-tartuntoja vastaan on saatavilla ”punkkirokote”. Yhtiö odottaa operatiivisen liiketuloksensa paranevan noin 110 miljoonalla eurolla vuodessa. Uutiset p. – Tämän vuoden TBE-tartunnat esimerkiksi Hus-alueella ovat luultavasti tulleet pitkälti tunnetuilta tartunta-alueilta. Punkkihavaintoja ennätysmäärä Jenna Rautio?/?STT P unkkihavaintoja on tehty tänä vuonna Punkkilive-seurantapalvelussa jo yli 127 000, mikä on lähes 50 000 havaintoa enemmän kuin viime vuonna. ”Punkkirokotteen” saa maksuttomasti toistaiseksi vain rajallisilla alueilla, ja rokote kannattaa myös ottaa. Stora Enson konsernitoiminnoista Suomessa irtisanotaan noin 80 ihmistä. – On myös alueita, joilla on huomattu, ettei tapauksia enää ole. Metsäsektorin heikko markkinatilanne on iskenyt ankarasti Stora Ensoon. Puolustusvoimat rokottaa riskialueilla varusmiespalvelun suorittavia. Irtisanomisista noin 12 prosenttia hoidetaan eläkejärjestelyillä, Stora Ensosta kerrottiin STT:lle. Tänä vuonna TBE-tapauksia on raportoitu koko maassa 99, joista 42 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Maksullisesti punkkirokote on saatavilla myös muilla alueilla. Borrelioosia esiintyy Suomessa 50 kertaa puutiaisaivotulehdusta enemmän, tartuntoja on vuosittain noin 7 000. Kysy lisää Mediamyynnistä 03 7575 710 tai myyntipalvelu@hameenmedia.fi. THL:n asiantuntijalääkäri Mika Muhonen kertoo, että vaikka punkkeja on olemassa kaikkialla Suomessa, punkkien levittämää puutiaisaivotulehdusta (tick-borne encephalitis, TBE) on edelleen vain hyvin rajallisilla alueilla. Tuotanto Sunilan tehtaalla on ollut pysähdyksissä toukokuusta lähtien, eikä sitä enää käynnistetä uudelleen, yhtiö kertoi maanantaina. Kuuden vuoden aikana vuosina 2017–2022 punkkirokotteen on saanut noin 170 000 ihmistä. Valmistuneiden ja meneillään olevien uudelleenjärjestelyjen ennakoidaan vähentävän Stora Enson vuotuista liikevaihtoa noin 380 miljoonalla eurolla. Muhonen muistuttaa, että oli kyseessä millainen punkkialue tahansa, edelleen on terveellisempää liikkua luonnossa kuin olla liikkumatta. Pakkausmateriaalidivisioonan johtoja tukitoiminnoista Stora Enso karsi kesäkuussa noin 250 työpaikkaa. Kovahiilipohjaisen akkumateriaalin pilottilaitos jatkaa toimintaansa Sunilassa. Näillä riskialueillakin punkeista vain 1–2 prosenttia kantaa tautia mukanaan. Punkit eli puutiaiset levittävät kahta tautia, puutiaisaivotulehdusta ja borrelioosia. Viime vuonna tapauksia oli hieman vähemmän, ja tämän vuoden luvut asettunevat edellisvuoden tasolle. Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 9 ALUEESI TARJONTA yhdellä silmäyksellä Ravintolayrittäjä liity mukaan kumppaniksi. Puutiaisaivotulehdus eli TBE on taudeista harvinaisempi mutta vaarallisempi. Sitä kautta selviää, missä tartunta on todennäköisin. Suositelluilla rokotusalueilla punkkirokotteen saavat maksutta 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat. Vuonna 2021 TBE-tapauksia tuli ennätysmäärä. Hollannissa yhtiö käy vielä työntekijöiden edustajien kanssa neuvotteluja aaltopahvin pintakartonkia valmistavan De Hoopin tehtaan suunnitellusta sulkemisesta. Turun saaristo oli aiemmin sellainen, jossa oli enemmän tapauksia, ja nyt ei ole ollut pitkään aikaan. FOKOR Lounasravintola Sunilan sellutehtaan sulkeminen varmistui, 240 irtisanotaan Iiro-Matti Nieminen?/?STT Metsäyhtiö Stora Enso on päättänyt lopettaa pysyvästi selluntuotannon ja ligniinin erottamisen Sunilan tehtaalla Kotkassa. Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky sanoi heinäkuussa julkistetussa osavuosikatsauksessa, että markkinoiden heikko kysyntä hiipui entisestään toisella vuosineljänneksellä, ja ettei yhtiö näe markkinoilla merkkejä kysynnän paranemisesta. Uusia alueita ei ole havainnoitu, ja sen vuoksi rokotusohjelmaan ei ole aiheutunut aluelaajennuksia. Havainnot antavat viitteitä, että punkkeja tavataan etenkin rannikkoalueilla ja Suomen eteläosissa. THL määrittää TBE-rokotteen eli punkkirokotteen alueellisesti kansalliseen rokotusohjelmaan vain, jos TBE-tapauksia on todettu alueella riittävästi. Muutosneuvottelujen tähän mennessä päättyneet osat johtavat 710 henkilön vähennykseen. Muhonen kertoo, että jokainen TBE-tartunnan saanut haastatellaan. THL tekee tapauskohtaista harkintaa, mutta yksittäisestä tapauksesta ei alue vielä muutu riskialueeksi. – Jos saisimme rokotettua kaikki, jotka ovat siihen oikeutettuja, Suomen tapausmäärät olisivat varmasti vähäisemmät. Vuonna 1938 perustetun Sunilan tehtaan vuotuinen kapasiteetti on ollut 375 000 tonnia havusellua ja 50 000 tonnia ligniiniä. Puolustusvoimille näistä rokotteista meni noin 50 000. Toisella vuosineljänneksellä liikevaihto laski 22 prosenttia ja operatiivinen liikevoitto peräti 93 prosenttia vuoden takaisesta. ” Yhtiö näe markkinoilla merkkejä kysynnän paranemisesta. Silloin alueen voisi poistaa suositusalueista. TBE-tapausten ilmaantuvuus tulee olla 15 tapausta 100 000 asukasta kohden viiden vuoden ajan, jotta alue saavuttaa riskialueen statuksen. Stora Enson isot uudelleenjärjestelyt johtavat yli 700 työntekijän vähentämiseen koko konsernissa. Siten riskialueet osataan tunnistaa ja tarvittaessa lisätä rokotusohjelmaan. Lisäksi Virossa sijaitseva Näpin saha on päätetty sulkea pysyvästi. – Se menee todella usein ihmisillä sekaisin, koska Suomessa on paljon punkkeja, hän kertoo. Muissa maissa konsernitoimintojen toimistohenkilöstön muutosneuvottelut jatkuvat vielä. Stora Enso oli jo kesäkuussa ilmoittanut suunnittelevansa Sunilan sellutehtaan sulkemista. Punkkien levinneisyys on kuitenkin lähes koko Suomen laajuista. Tärkeintä on suojautua peittävillä vaatteilla, jolloin sekä borrelioosin ja puutiaisaivotulehduksen riski vähenee. Yhtiö kertoi kesäkuussa, että uudelleenjärjestelyt voivat johtaa yhteensä noin 1 150 työntekijän vähentämiseen. Maksuttoman rokotuksen saavat myös riskialueiden loma-asukkaat
Hallituksen tiedonannon tavoite rekrytointisyrjinnän torjumisesta on yhdistyksen mukaan kannatettava. Taustalla vaikuttaa osaltaan painettujen lehtien pieneneminen. Tavallisempaa on erikoistua jompaankumpaan näistä. Yhdistys kehottaa hallitusta tarkastelemaan vielä kriittisesti hallitusohjelman kirjausta kolmen kuukauden määräajasta, jonka sisällä työperusteisen maahanmuuttajan pitää työsuhteensa loppumisen jälkeen löytää uusi työpaikka tai poistua maasta. Lisäksi teollisuuden ja yritysten näkökulmasta Suomen maine ja yritysten toimintakyky kärsivät rasismista. – Eri alueilla on paljon samoja ilmiöitä, ja ihmisten elämäntavoissa maakuntien kaupungeissa ja taajamissa on paljon yhteistä. Teknologia teollisuus kertoo sitoutuvansa tiedonannon tavoitteisiin. Sunnuntaisuomalaisen jutut julkaistaan pääosin maakunnissa ilmestyvissä lehdissä, ja Nevalaisen mukaan se heijastuu sisältöihin. Teknologiateollisuuden mukaan työntekijöiden hyväksikäyttö työmarkkinoilla on saatava kuriin. Kirjauksesta huolissaan ovat kansainvälistä rekrytointia pitkään tehneet teknologiateollisuusyritykset. SUSUn juttuja julkaistaan verkossa nyt joka päivä. Omintakeisuutta vahvistaa maakunnallinen näkökulma. Samalla niiden sisällöt saavat uusia painotuksia. – Olimme 25 vuoden ajan painettujen lehtien sunnuntaiosio. Pyrimme lähelle lukijaa myös huomioimalla tämän. Nevalainen kuvailee osion juttujen painottuvan jatkossa kahteen suuntaan. Julkaisupäivien lisäksi uudistuvat myös Sunnuntaisuomalaisen sisällöt. Uudella SUSU -nimellä verkossa ilmestyvän Sunnuntaisuomalaisen juttuja julkaistaan verkkolehdissä tästä päivästä lähtien omalla osastollaan ja viikon jokaisena päivänä. SUSUn kokonaistavoittavuus on 1,47 miljoonaa lukijaa. Teknologiateollisuuden tiedotteen mukaan uudet rekrytoinnit voivat kestää pidempään kuin kolme kuukautta. MARKO KAUKO Teknologiateollisuus: Syrjivät rakenteet korjattava Markus Puolakanaho?/?STT Työnantajilla on avainasema rasisminvastaisessa työssä, kertoi Teknologiateollisuus tiedotteessaan, jossa se otti kantaa myös hallituksen viime viikon torstaina julkaisemaan rasisminvastaiseen tiedonantoon. – Toinen painopisteemme ovat laajemmat jutut, joissa pyritään kertomaan maailmasta ja olemaan peilinä tälle ajalle ja yhteiskunnalle. Niillä halutaan myös herättää tunteita ja päästää lukija paikkoihin, joihin hän ei itse pääse. Sunnuntaisuomalaisen painetut sivut ovat vuosien varrella saaneet useita ulkoasupalkintoja. ” Eri alueilla on paljon samoja ilmiöitä, ja ihmisten elämäntavoissa maakuntien kaupungeissa ja taajamissa on paljon yhteistä. Sunnuntaisuomalaisen tuottaja Terhi Nevalainen kuvailee SUSUa verkkolehtien jokapäiväiseksi feature-osioksi. Sunnuntaisuomalainen on osa Väli-Suomen Mediaa, joka on Mediatalo Keskisuomalaisen tytäryhtiö. Visuaalisuus on jatkossakin keskeisessä osassa erityisesti SUSUn laajemmissa jutuissa ja entistä vahvemmin myös verkossa. 10 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 Sunnuntaisuomalaisella vahva suuntaus verkkoon Markus Mattlar / Uutissuomalainen U seiden sanomalehtien sunnuntaisivustona jo neljännesvuosisadan toiminut Sunnuntaisuomalainen näkyy nyt verkossa päivittäin. Uuden verkko-osion suunnittelusta on vastannut Keskisuomalainen-konsernin digiyksikön palvelumuotoilusuunnittelija Herkko Huttunen yhteistyössä isomman työryhmän kanssa. Teknologiateollisuuden kanta rasismiin on tiedotteen mukaan ”ehdoton no-go” eli rasismia ei hyväksytä. Nyt olemme jokapäiväinen feature-journalismin osio, tiivistää Sunnuntaisuomalaisen tuottaja ja Väli-Suomen Median toimitusjohtaja Terhi Nevalainen. Monimuotoisuudella on Teknologiateollisuuden mukaan yhteys yritysten menestymiseen, eivätkä yritykset enää pärjää ilman maahanmuuttajia. Nevalaisen mukaan uuden Sunnuntaisuomalaisen konsepti on suomalaisessa mediakentässä omanlaisensa. Väli-Suomen Median hallituksen puheenjohtajan Markus Pirttijoen mukaan tärkein perustelu uudistukselle on sisällön entistä harkitumpi kohdentaminen nuorille ja työssäkäyville ihmisille. Pyrimme tarjoamaan tällaista sisältöä nyt ihmisille, jotka elävät aktiivista elämänvaihetta, Pirttijoki sanoo. SUSUn juttuja ilmestyy painetuissa lehdissä myös uudistuksen jälkeen. – Julkaisemme juttuja, jotka ovat kiinni lukijan elämässä ja auttavat heitä rakentamaan hyvää arkea. Sunnuntaisuomalainen on Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien ja sanomalehti Karjalaisen yhteinen ajankohtaisjournalismin toimitus, joka palvelee 17 lehteä. Ne palvelevat lukijoita heidän arjessaan mutta toisaalta myös tarjoavat yllätyksiä ja elämyksiä. Pirttijoen mukaan uudistuksella halutaan myös yhdistää teemasisällöt ja feature-sisällöt samaan osioon. Siirtymä verkkoon ei tarkoita, että Sunnuntaisuomalainen katoaisi printtilehdistä. Ne voivat käsitellä esimerkiksi ihmissuhteita, terveyttä tai hyvinvointia. – Emme halua hyysätä niitä työnantajia, jotka rikkovat lakeja, työehtosopimuksia tai jollain muulla tavalla hyväksikäyttävät työntekijöitä, olivat he sitten ulkomaalaisia tai suomalaisia, Helle sanoi. Sunnuntaisuomalaisen tuottaja Terhi Nevalainen p Uutissuomalainen. Myös teknologiateollisuudessa monilla yrityksillä on vielä opeteltavaa maahanmuuttajien rekrytoinnissa. Suomessa on yhä syrjiviä asenteita ja rakenteita, jotka täytyy korjata, maanantaina julkaistussa tiedotteessa kerrotaan. – Emme tiedä vielä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mutta pidämme erittäin hyvänä, että tällainen työ lähtee työmarkkinajärjestöjen kanssa liikkeelle, Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Minna Helle kertoi STT:lle. – Olemme vahva uutistalo, mutta uutisten rinnalla on hyvä olla eri elämänalueille sopivaa sisältöä. Hallituksen tiedonannossa mainitaan, että työelämän syrjimättömyyttä, monimuotoisuutta ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia edistetään yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Teknologiateollisuusalan etujärjestön mielestä hallituksen rasisminvastaisessa tiedonannossa on hyviä tavoitteita, mutta olennaista on niiden toimeenpano, tiedotteessa kerrottiin. Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajana toimiva Pirttijoki arvioi, että lehtien lukijoille uudistus merkitsee ennen kaikkea feature-juttujen tarjonnan muuttumista säännölliseksi ja päivittäiseksi. – Samantyyppistä sisältöjen painottamista kahteen suuntaan, toisaalta läheisyyteen ja toisaalta yllätyksellisyyteen, ei muilla ole. – Lehdille uudistus tuo varmuuden siitä, että verkossa on joka aamu uusi feature-juttu, vaikka sellaista ei omin resurssein pystyttäisi tuottamaan
Kun joku ilmoittaa menevänsä nukkumaan, soittimet hiljenevät. Maija Kuivalainen (vas. – Tehdään pikkuyksiöitä, jotka ovat kuin pitkulaisia karsinoita. Asukkaat kokevat jakavansa yhteiset arvot. Pihlan jäljiltä pöydille saattaa jäädä tyhjiä hedelmäsosetölkkejä. Kottarais-kommuunin asukkaat allekirjoittavat haastattelututkimuksiin perustuvan havainnon. Tähän tulokseen on tullut kommuuniasumista väitöskirjassaan tutkiva Anna Heinonen. Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 11 Kaksion sijaan kommuuniin Taru Väänänen / SUSU T uomaksen aikatauluista ei tiedä aina edes hän itse. Seinällä roikkuu myös perinteinen paperinen perhekalenteri. Yhteiseen pöytään kommuuniperhe ei usein ehdi kokoontua, mutta yksi yhteisen illallisen merkki on varma. Selin kritisoi asuntorakentamista, jolla ei hänen mielestään lisätä ihmisten hyvinvointia. – Siitä tulee kotoisa olo. Se on aiheuttanut ahdistusta. Sekä Mattila että Kuivalainen soittavat saksofonia. Muun muassa näitä asioita Kottarais-kommuunin asukkaat ovat kuukauden yhteisasumisen jälkeen oppineet toisistaan. Se on mittaamattoman arvokasta. Saman katon alla asuminen eroaa muista kaveruussuhteista, sillä yhteisasumisessa koetaan usein perheen kaltaisuutta. Hän on asunut joitakin aikoja myös omillaan, mutta kokenut jäävänsä yksin. Se on perustarve. Tuomas Salopuro, 30, ja Essi Selin, 28, hylkäsivät perinteisen pariskunta-arjen. En halua sinne ketä tahansa. ylhäällä) on kommuunin tuorein asukas, vieressä Essi Selin, alhaalla Pihla Mattila ja Tuomas Salopuro. Asukkailla on oma Whatsapp-ryhmä, jossa ilmoitetaan taloon tulevista vieraista ja muista suunnitelmista. Kuivalainen kokee, että hänellä on itse valittu perhe. Neljän nuoren aikuisen kimppakämppä on 1960-luvulla valmistunut omakotitalo Joensuun kantakaupungissa. – Voin jakaa asioita ja saan toisilta tukea. Essi sisustaa mielellään mummolatyyliin. Selin on hiljattain valmistunut kauppatieteiden maisteri ja etsii töitä, kulttuurialan yrittäjänä toimivan Salopuron ansiot ovat pienet. Pariskunta Essi Selin, 28, ja Tuomas Salopuro, 30, jakavat yhden huoneen. Nelikko laati talouteen järjestyssäännöt ja sopi kotitöiden jakamisesta, kuten yhteisten tilojen siivoamisesta ja pihatöistä. Maija ei ole kovin hyvä rutiineissa, mutta häneltä löytyy aina sopiva tavara lainaksi. ” Ihminen kaipaa ihmisen luo. Salopuro on kasvanut isossa perheessä ja tottunut siihen, että ympärillä on elämää ja hälinääkin. Yhdeksän jälkeen aamulla voi taas ryhtyä pitämään ääntä, sillä silloin on jo aikakin herätä. Muutos perinteisestä pariskuntaelämästä yhteisasumiseen jännitti häntä aluksi. Kun joku paistaa lettuja, kenelläkään ei ole niin kiire, ettei ehtisi syömään. Nyt heillä on kaksi kämppistä ja yhteinen perhekalenteri. Idea yhteisöasumisesta on alun perin Selinin ja Salopuron. Kämppikset ovat pariskunnalle entuudestaan tuttuja. Ensin taloon muutti Salopuron lukiota käyvä sisko Pihla Mattila, pian tavaransa kantoi sisään Selinin ja Salopuron yhteinen ystävä Maija Kuivalainen. Yhdessä asuminen mahdollistaa tilan lisäksi rauhan ja sen, että on oma piha. Seuraavaksi puutarhassa on tiedossa omenoiden keruuta, vanha puu pullistelee hedelmistä. Talossa on 120 neliötä ja kolme makuuhuonetta. Puhumalla ja yhdessä asioista sopimalla voi välttää monta konfliktia, Selin uskoo. – Olen aika introvertti, ja koti on minulle intiimi paikka. Sillä tavalla pienet ärsykkeet eivät pääse patoutumaan. Lisäksi on sovittu muun muassa seuraavaa: jos toisen ovi on kiinni, hän haluaa olla rauhassa. – Saamme samalla enemmän tilaa, mutta isommalla porukalla asuminen on ekologisempaa kuin kahdestaan, Selin perustelee. – Ihminen kaipaa ihmisen luo. Osiin jaettuna talon 1 100 euron kuukausivuokra on niin edullinen, etteivät he olisi saaneet yhtä hyvällä sijainnilla edes vuokrakaksiota. Hän on oppinut korjaamaan niitä pois, sillä kukaan talossa ei tykkää sotkusta. Syy on osittain taloudellinen. Kuivalaisen mielestä yhteisöasuminen voisi olla yksi ratkaisu yksinäisyyteen. Se on perustarve, vaikka nyky-yhteiskunnassa pyritäänkin enemmän yksilökeskeisyyteen. Maija Kuivalaisella, 25, ja Pihla Mattilalla, 17, on omat huoneet. Kimppa-asuminen vaatii asukkaiden mielestä joustavuutta, ymmärrystä ja kykyä tuoda esille myös omat tarpeensa. – Jos tyhjät Piltti-purkit ärsyttävät, voi sanoa heti, että voitko laittaa ne lasinkeräykseen. Itä-Suomen yliopistossa opiskelevalle Kuivalaiselle yhteisasuminen on tullut vuosien varrella tutuksi. Myös negatiiviset asiat on uskallettava ottaa esille. Maija Kuivalainen RIIKKA HURRI Sunnuntaisuomalainen p
Mosheksen mukaan olikin nähtävissä, että puolustusministeriön ovet käyvät vielä jatkossakin. Putinin mukaan toimitukset Afrikkaan voisivat alkaa ”lähiviikkoina”. 12 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 Reznikovin erottaminen on osa Zelenskyin korruptiokampanjaa Sanna Raita-aho?/?STT U lkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Mosheksen mukaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi pyrkii puolustusministeri Oleksi Reznikovin erottamisella osoittamaan, että hän puuttuu ilmitulleisiin ongelmiin. Normaalioloissa Ukrainassa pidettäisiin ensi keväänä presidentinvaalit, Moshes huomauttaa. Madridin länsipuolella sijaitsevassa Aldea del Fresnossa tulvat veivät mukanaan useita siltoja ja pysäköityjä autoja. Nämä ehdotukset voivat Erdoganin mukaan johtaa sopimukseen hyvin pian. Tulva huuhtoi mukanaan muun muassa autoja Aldea del Fresnossa lähellä Madridia. Siksi Zelenskyin on hyödyllistä osoittaa, että hän on perillä ongelmista ja haluaa ratkoa niitä. Tyytymättömyyttä on herättänyt myös se, että joidenkin varusmiesten on annettu paeta sotilaspalveluksesta. Rintamalla tilanne muuttuu nyt hyvin hitaasti, Moshes sanoo. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun viranomaiset käyttivät tätä matkapuhelinhälytysjärjestelmää. Venäjän mukaan sille asetetut maksuliikennettä ja vakuutuksia koskevat rajoitukset ovat haitanneet Venäjän oman viljan ja lannoitteiden vientiä. Myrskyn ja rankkasateiden vuoksi suljettiin viikonloppuna useita junareittejä. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes Oleksi Reznikov ehti toimia Ukrainan puolustusministerinä lähes kaksi vuotta. Uusi puolustusministeri Rustem Umerov on myös ulkopolitiikan kannalta hyödyllinen hahmo. Erdoganin mukaan Turkki on valmistellut uusia ehdotuksia yhdessä YK:n kanssa. Niiden järjestäminen sodan keskellä on hyvin epätodennäköistä, mutta ei täysin poissuljettu skenaario. Vaihtoehtoisista toimista huolimatta Erdogan puolusti alkuperäistä Mustanmeren viljasopimusta todeten, etteivät muut vaihtoehdot tarjoa yhtä kestävää ja pysyvää mallia maataloustuotteiden viennille. Viestissä heitä kehotettiin olemaan nousematta ajoneuvoihinsa ja pysyttelemään kotona. Turkki on toiminut sodassa välittäjänä Ukrainan ja Venäjän välillä, ja on ollut keskeisessä roolissa muun muassa Mustanmeren viljasopimuksen solminnassa. Vettä tuli taivaan täydeltä liki koko maassa, ja pahin tilanne oli Cadizin, Tarragonan ja Castellon rannikkomaakunnissa, kertoi valtiollinen Aemet-sääpalvelu. Myrskyn kaksi kuolonuhria löydettiin Toledon maakunnasta Madridin läheltä. – Erottaminen ei kuitenkaan tarkoita, että Zelenskyillä olisi jotain erityistä Reznikovia vastaan. Tästä taas voi olla hyötyä etenkin neuvotteluissa Turkin kanssa, sillä Turkissa asuu suuri tataarivähemmistö, joka on hyvin perillä juuristaan. Venäjä vetäytyi aiemmasta Turkin välityksellä neuvotellusta viljasopimuksesta heinäkuussa. Ainakin kaksi kuoli Espanjan viikonlopun sateissa ja tulvissa STT, AFP Ainakin kaksi ihmistä kuoli ja kolme oli kateissa Espanjaa viikonloppuna piiskanneiden rankkasateiden jäljiltä maanantaina, kertoivat viranomaiset. Monia teattereita suljettiin, ja sunnuntaina pelattu Atletico Madridin ja Sevillan välinen jalkapallo-ottelu keskeytettiin. Se, koska tämä mahdollisesti tapahtuu, jäi vielä avoimeksi. Grahamin mukaan se osaltaan todistaisi, että Ukraina ”syleilee demokratiaa ja vapautta” eikä ole tullut Venäjän lyömäksi. Puolustusministeriä ja ministeriön rahojen käyttöä kohtaan on esitetty syytöksiä, joiden mukaan Ukrainan puolustusministeriö osti armeijalle tarvikkeita markkinahintaa kalliimmalla. Rankkasateet seurasivat elokuuta, jonka aikana Espanjassa kärsittiin erittäin kovasta helteestä. Ukraina on jo lähettänyt neljä laivaa matkaan uuden merireitin kautta, ja Venäjä puolestaan aikoo lähettää viljaa ilmaiseksi joihinkin Afrikan maihin. Hän voi edelleen saada jonkin korkean viran, hän lisää. Hän aloitti tehtävässä marraskuussa 2021. Uuden puolustusministerin tataari taustasta voi olla hyötyä etenkin neuvotteluissa Turkin kanssa. Yhteensä kolmen ihmisen kerrottiin olevan kateissa Toledon ympäristössä. Aiemman asevoimien tarvikkeisiin liittyneen korruptioskandaalin seurauksena korkea-arvoisia ukrainalaisvirkamiehiä erotettiin virasta tammikuussa. ” Erottaminen ei kuitenkaan tarkoita, että Zelenskyillä olisi jotain erityistä Reznikovia vastaan. Umerov on taustaltaan Krimin tataari. DIMITAR DILKOFF / AFP p Ulkomaat. Venäjän tarkoituksena on myös lähettää viljaa jalostettavaksi Turkkiin yhdessä Qatarin kanssa tehdyn sopimuksen tiimoilta. OSCAR DEL POZO CANAS / AFP Mustanmeren viljasopimukselle lupailtiin varovaisesti jatkoa Sotshissa STT, AFP Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan lupailivat molemmat maanantaina Sotshin tapaamisessaan, että ukrainalaisten maataloustuotteiden merikuljetukset mahdollistaneelle Mustanmeren viljasopimukselle voidaan saada tulevaisuudessa jatkoa. – Zelenskyi on kiristämässä korruption vastaista kampanjaa -luultavasti, koska hän kokee, että väestö tarvitsee huomion siirtämistä muualle. Osa länsimaiden edustajista, muun muassa yhdysvaltalaissenaattori Lindsey Graham, on vaatinut Ukrainaa järjestämään vaalit sodasta huolimatta. Sunnuntaina Madridin alueen asukkaat saivat viranomaisilta hätätekstiviestin erikoisäänihälytyksellä. Mustanmeren viljasopimuksen kariutumisen jälkeen sekä Ukraina että Venäjä ovat kertoneet uusista suunnitelmista toimittaa viljaa ja maataloustuotteita maailmanmarkkinoille. Mediatietojen mukaan Ukrainan puolustusministeriö kirjoitti viime vuoden lopulla sopimuksen turkkilaisen yrityksen kanssa taisteluasujen toimittamisesta. Pääkaupunki Madridissa pantiin maanantaina kiinni useita metrolinjoja yöllisten rankkasateiden vuoksi. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen hinta oli kuitenkin kolminkertaistunut. Reznikov itse on todennut, että hänen omatuntonsa on puhdas
Tunnin kestänyt, ajoittain kiihkeä sananvaihto lähetettiin suorana muun muassa Viron yleisradion ERR:n verkkosivulla. Romanialla oli silti kiire kiistää väitteet. Se mitä tapahtui siellä (Izmailissa), sehän on lähellä rajaamme... Paikalle tulleita poliiseja ja palomiehiä kivitettiin ja heidän kimppuunsa käytiin sunnuntaina. En lähtenyt politiikkaan rahan takia vaan jotta voisin tehdä jotain Viron hyväksi, Kallas perusteli virolaismedioiden mukaan. Maa sai tuolloin selkeästi länsimielisen hallituksen. Viron suojelupoliisin mukaan Hallikin liiketoimissa ei ole rikottu Venäjä-pakotteita. Ruotsin pääministeri tuomitsi Malmön mellakoinnin Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson tuomitsi maanantaina Malmön tapahtumat, joiden aikana poltettiin ainakin parisenkymmentä autoa, roskakoreja ja jätteiden kierrätyspiste Rosengårdin kaupunginosassa. Kuvio on hieman erikoinen, koska viime kevään vaalikampanjassaan Ekre vastusti Viron aseapua Ukrainalle sillä perusteella, että se vaarantaa Viron suhteet Venäjään. Niger avasi ilmatilansa liki kuukauden sulun jälkeen Niger avasi maanantaina ilmatilansa, joka ehti olla suljettuna liki kuukauden. Vakavaa ja tulenarkaa on sen sijaan se, miten Venäjä toimii Nato-maiden merialueilla. Syyttäjän mukaan mies toimi Venäjän sotilastiedustelupalvelun GRU:n ohjauksessa. Kaikki sotilaallinen ja luvanvarainen liikenne pysyy edelleen kiellettynä, kertoi Nigerin uutistoimisto ANP. Noin 60-vuotiaan miehen syytetään toimittaneen Venäjälle muun muassa elektroniikkaa, joka soveltuu sotilaskäyttöön. Se julisti heinäkuussa varaulkoministerinsä Sergei Vershininin suulla tutkivansa kaikki Mustallemerelle tulevat alukset varmistaakseen, että ne eivät kuljeta asetai ammuslasteja Ukrainalle. Valiokunnan puheenjohtaja, kansalliskonservatiivisen Ekre-puolueen Mart Helme, tivasi Kallakselta, mistä hänen viime vuosien tuloihinsa nähden suuri rahamäärä oli peräisin. Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 13 Venäläisdrooni saattoi juuri harhautua Naton alueelle, mutta se ei ole suurin huolenaihe Janne Yläjoki U krainan ulkoministeriön mukaan Venäjän maanantaiaamuna tekemät drooni-iskut Ukrainan ja Romanian rajalla sijaitsevaan Izmailin satamaan johtivat räjähdyksiin myös Romaniassa. Kaja Kallakselta tiukattiin muun muassa aviomiehelle annetusta lainasta. Harjoitukset estävät kalastuksen ja muun laivaliikenteen ohella myös kaiken lentoliikenteen. Ukraina toivoisi Natolta ainakin sen rajaseutujen ilmapuolustuksen vahvistamista, maan ulkoministeriö viestitti maanantaina tapaukseen liittyen. Aiemmin sunnuntaina Värnhemin kaupunginosassa puhkesi mellakka mielenosoituksessa, jossa poltettiin Koraani . Ukrainassa voidaan ajatella, että konfliktin laajeneminen Venäjän ja Naton väliseksi palvelisi sen etuja – Natossa ei. OLEG NIKOLENKO / UKRAINAN ULKOMINISTERIÖ Ulkomaat p. Uutisen takana ” Ukrainan ei kannata satuilla Natolle. Kallas huomautti ansainneensa aiemmin juristina noin ”yhdeksän kertaa enemmän” kuin pääministerinä, joten säästöjä oli kertynyt. Tässä kuvassa Venäjän drooni putoaa väitetysti Nato-maa Romanian maaperälle varhain maanantaiaamuna. Elokuussa Venäjä harjoitteli Karhusaaren ympärillä, ja viime viikon maanantaina alkoi uusi, Norjan talousvesialueen itäosiin ulottuva laivastoharjoitus. Kylälle aiheutuneita tuhoja kävi dokumentoimassa muun muassa The New York Times (9.8.2023). Kenties kiivaimmin pääministerin päätä vadille on vaatinut Ekre. Naton näkökulmasta maanantain tapahtumissa ei ole juuri uutta. Kansainvälinen merioikeus antaa sinällään mahdollisuuden tällaisten harjoitusten järjestämiseen. Izmailin kohdalla sota on jo aiemminkin läikkynyt Romanian puolelle. Aluksi 10 päivän mittaiseksi aiottua harjoitusta pidennettiin toistuvasti, mikä sai Bulgarian puolustusministerin Todor Tagarevin jo lausumaan julkisesti huolensa alueen kaasuvarantojen kohtalosta. Mies kiisti asianajajansa välityksellä kaikki syytteet. – Huolimatta niistä syistä, joita tämän tapahtuman takana on, uskon kaikkien ruotsalaisten olevan sitä mieltä, että tällaista ei voi hyväksyä, Kristersson sanoi. Puolalaisessa Przewodowin pikkukylässä kuoli viime marraskuussa kaksi ihmistä, kun neuvostovalmisteinen ohjus jysähti kylään. Sen ei kannata satuilla Natolle, jonka aseavun varassa maa joka tapauksessa taistelee. Se helpottaisi Izmailin viljasataman kaltaisten kriittisten kohteiden tilannetta. Norjan pohjoisrannikolla vastaavaa on toki nähty jo pitemmän aikaa. Ukrainan viestitys voi hyvin pitää paikkansa. Muun muassa Yhdysvaltain presidentti Joe Biden totesi tuolloin, että kysymys oli Ukrainan torjuntaohjuksesta, jota ei varmaankaan tarkoituksella ollut ammuttu Naton alueelle. Jupakan taustalla ovat paljastukset, joiden mukaan Kallaksen aviomiehen Arvo Hallikin osin omistama Stark Logistics -kuljetusyhtiö oli jatkanut liiketoimia Venäjällä myös hyökkäyssodan alkamisen eli helmikuun 2022 jälkeen. Osuutensa kiistellystä kuljetusyhtiöstä myynyt Hallik on kertonut kuljetusten Venäjällä johtuneen halusta auttaa toista virolaisyhtiötä Metaprintiä lopettamaan toimintansa maassa. Vyyhtiin on kytketty Kallaksen miehensä toiselle yhtiölle Novaria Consultille antamat kaksi lainaa. Näin kävi ainakin elokuun alussa, kun ukrainalaissatamaan tehtyjen ilmaiskujen ilmanpaine rikkoi ikkunat Tonavan vastarannalla, Romanialle kuuluvassa Plaurun pikkukylässä. Viron pääministeri pysyi tiukkana parlamentin valiokunnan kuulemisessa Niilo Simojoki?/?STT Virossa kansalaiset pääsivät maanantaina todistamaan aitiopaikalta maan suurimman poliittisen kohun selvittelyä, kun pääministeri Kaja Kallas oli kuultavana parlamentin korruption vastaisessa komiteassa. Amerikkalainen Jamestown Foundation -ajatushautomo kytki Venäjän harjoitukset Bulgarian kesäkuiseen hallitusvaihdokseen. Sodan kaaoksessa jokaisen ammuksen tai droonin lentoradan valvominen ei ole mahdollista. Ukrainaa tuetaan sotilaallisesti ja taloudellisesti, mutta yksikään Nato-maa ei ole valmis ryhtymään sodan osapuoleksi. Tätä taustaa vasten se, että onko nyt drooni syöksynyt maahan Romanian puolella vaiko ei, ei ole kauhean oleellista. Mutta se, että Venäjä toimii näin myös nykyisessä äärimmäisen tulenarassa tilanteessa, kertoo kyllä jotain hyvin olennaista Kremlin mielenmaisemasta. Uutinen sopi kuitenkin huonosti Kallaksen lausuntoihin, joissa hän on vaatinut virolaisyhtiöitä lopettamaan kaiken kaupan Venäjän kanssa. Osin suljetuin ovin käytävälle prosessille on varattu aikaa kolme viikkoa. Toistaiseksi sitä ei ole kuitenkaan tapahtunut, kommentoi Romanian ulkoministeri Lumini?a Odobescu. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen Nato-alueen kärsimä tappio. Tässä Ukrainan ja Naton intressit menevät osin ristiin. Kukaan ei väittänyt, että kysymys olisi ollut drooni-iskusta Nato-maan alueelle, vaan ainoastaan pommilastissa olleiden lennokkien putoamisesta – mahdollisesti alasampumisen seurauksena. Tietojen tukena oli aamuöistä Tonavan rantaa esittävä kuva, jossa näkyvä räjähdys esittää Ukrainan mukaan droonin ”putoamista” Romanian kamaralle. Niger on avannut rajojaan sotilasvallankaappauksen jälkeen joihinkin naapurimaihinsa, mutta tästä huolimatta YK varoitti perjantaina, että tonneittain rutiköyhään maahan tarkoitettua ruoka-apua on jumissa eikä pääse maahan. Se, että Romania kiistää asian, on sekin luonnollista. Kohu on saanut Viron oppositiopuolueet ja myös enemmistön kansalaisista kannattamaan Kallaksen eroa. Venäjä julisti heinäkuussa Mustallemerelle myös sotaharjoitusalueen, joka esti siviililiikennöinnin osassa Nato-maa Bulgarian talousvesiä useiden viikkojen ajan. Turkkilaisomisteinen ?ükrü Okan -rahtialus joutui elokuun puolivälissä sota-alus Vasily Bykovon ajojahdin, varoituslaukausten ja aseellisen invaasion kohteeksi vain noin 30 kilometrin päässä Turkin rannikolta. – Tietenkin on riski. Elektroniikan välittämisestä Venäjälle syytetty oikeudessa Tukholman käräjäoikeudessa alkoi maanantaina oikeudenkäynti törkeästä luvattomasta tiedustelutoiminnasta syytettyä venäläis-ruotsalaista miestä vastaan. – Olin erittäin hyvä juristi, joten minulle maksettiin hyvin. Lehti kutsui niitä ”ensimmäiseksi Nato-alueen kiinteistöille aiheutetuiksi vahingoiksi” Venäjän nykyisen hyökkäyssodan aikana. Ilmatila on auki vain siviili-ilmailulle
Paassilta Oy P. 045 3174 885 Jalkahoitola Adams Mirja Hämeentie 6, Forssa. 041 432 3716 www.sahkopalveluph.com suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet T TAKSEJA Invataksi J. Huolto kaikki merkit. 044 561 6177, 0500 305 308 Taksikeskus 24 h P. P. 040 706 4076 Myyntipalvelu puh. 8–20, la 9–18, su 10–18. 050 447 2997 Mari, p. 045 787 67364 www.duuritiimi.fi V VALOKUVAAMOJA Foto-Hellas Keskusraitti 7, Forssa p. 050 562 4760 hannu@rkmleppakoski.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen p. 12. www.forssanjanves.fi METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut Puh. 050 300 8807 O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI Forssan Ompelukonepalvelut Pispalankatu 5 E 75, Forssa P. 029 566 1920 Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy Kartanonkatu 10 A, Forssa p. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. 010 346 6640 AA, VT Janne Nuutinen 040 536 9850 AA, VT Sari Honkalampi 041 449 4749 www.tammer-juristit.fi ATK Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. www.tilaurax.fi P. 040 511 3053, Purolantie 6, Forssa. 03 7575 710 myyntipalvelu@hameenmedia.fi 14 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023. P. 050 543 1386, luottometsuri.com N NUOHOUSTYÖTÄ Nuohouspalvelu Joonas Ortio Nuohoukset ja ilmastointityöt P. 040 874 6235, vast.otto Forssa KANTOJYRSINTÄ Mikrant Oy Kantojyrsintää, puh. 03 422 2835 www.forssankeskusapteekki.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti, p. 0500 223 000 autoasikorjaamo E ELÄINLÄÄKÄRI Hanna Tenhu / Artemis Remedium Varsanojantie 248, Ypäjä P. P. 0400 475571 VESIKOURUJA Vesikourut, kattoturvatuotteet (Orima-Tuote Oy) Tmi V-M Lippai, 0400 659 247 HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 24 %) 1,85 J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitaja Helinä Kartanonkatu 5, Forssa. Puh. 03 422 1722, 422 0722 AUTOHUOLTO Forssan Auto Race Oy P. 040 558 5842 www.jhp.fi Sähköasennus Grönholm Oy Ilmalämpöpumput P. 010 324 3210 www.rantalainen.fi Taloushallintoliiton jäsen. 03 433 4900 Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Antti Korko p. 010 581 8200 Tarvikemyynti, huolto ja asennus Kolmen Tähden Talotekniikka Oy Kaikki alan työt. 03 422 2633, kotiin 422 2664 LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 39 B, Forssa P. 040 538 8586 www.maki-tulokas.fi RAKENNUSTEN KUNTOTARKASTUKSIA Rakennusten kuntotarkastukset, energiatodistukset ja remonttisuunnitelmat Hannu Kiuru, RI (AMK), p. 0400 427 394 PK-Ompelukone varastomyynti Uusia ja käytettyjä ompelukoneita ja saumareita. 010 567 3250, www.tilitoimistokatajamaki.fi Taloushallintoliitto ry:n jäsen. 03 435 5001 Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 www.forssanvanhaapteekki.fi ASEPAJOJA Köllin Paja P. 045 783 233 34 Jalkahoiva Maiju H Rajakatu 2 B, katutaso, Forssa. 0500 639 979 Turuntie 4, LH 3 Forssa H HAMMASLÄÄKÄREITÄ FORSSAN HAMMASLÄÄKÄRIASEMA OY Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Hammaslääkäri: Timo Pursiainen Välinehuoltaja: Aada Rantanen Ajanvaraus: 040 687 4646 HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa Puhelimet 435 5256 ja 422 2093 Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. 03 42 22 135, fax 03 42 22 055 toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Lakimiehet: AA, VT Matti Alasentie AA, VT Tarmo Pietilä Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Forssan toimipaikka – oikeusapu Kartanonkatu 10 A, p. 044 257 5827 LÄÄKÄRIPALVELUITA Mehiläinen Forssa Rajakatu 2, www.mehilainen.fi yksityisasiakk. 435 5109, kotiin 435 5838 HIEROJAT Pentti Linden 0400 512 853 www.terveys.net Hieronta Soror Matti 044 979 3181, Susanne 040 371 5856 vello.fi/sorores HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 040 934 3334 www.kirstitoivonen.fi LEMMIKKIELÄINLIIKE Vorssan Lemmikkipuati Jyrsijät – linnut – matelijat: ruoat ja tarvikkeet Akvaariokasvit ja -kalat Kauppakatu 12, Forssa LEMMIKKIPALVELUT Vorssan Lemmikkipuatin eläinpalvelut Lomahoito eksoottisille eläimille Koulutukset koirille Erikoismyymälä matelijaharrastajille P. Auktorisoitu tilitoimisto. Laskentaplussa Oy Milla Lindfors, p. Tilitoimisto K. www.halyttimet.fi P. 040 706 4076 R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. MAINOSTOIMISTOT MAK Media Oy www.makmedia.fi, 050 303 2462 METALLITÖITÄ Vanhan korjausta ja uuden tekoa Forssan Janves Puh. puol.), p. 010 414 0666 Lataa puhelimeesi OmaMehilainen -sovellus! M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Rämö Oy Routiontie 25 30100 Forssa Heikki 040 702 1427, 041 464 5406 Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 044 257 5827 Tammelan Vesi ja Lämpö Oy Jari Rantanen puh. 044 245 3292 Nuohouspalvelu R. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Tammelan Autohuolto Ky Matintuomiontie 29, puh./fax 03 436 0690 Ark. 041 315 9658 www.nettiaika.fi/hiushuoner PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. 040 74 969 47 ENERGIATODISTUKSET Hannu Leppäkoski P. 045 147 0407 www.jalkahoivamaiju.fi K KALEVALAISTA JÄSENKORJAUSTA Tarmo Lappalainen P. 045 2321 495 PURKUTYÖT E-S Erikoispuhdistus Oy Asbestipurku ja kartoitus, homepurku, muut purkutyöt www.asbestipurku.com, 040 621 3992 Peltolan Kone Oy Rakennusten purkutyöt, jäteja romulavat. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. Elise Kauti p. 050 910 7154, mokkipalvelukanerva.fi Talokas Oy Remontointi, saneeraus ja kiinteistönhoito P. 050 599 1555 SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Jamske Oy Jaana Harju p. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSLIIKKEITÄ Fix & Design Tammela Ky puh. Vähäsalot Rautatienk. 0400 749 244 AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. 050 522 7579 Jalkahoidot Pia Ketonen Torikatu 10, Forssa Katutaso p. 050 918 5926 www.gronholm.info Tammelan Putkiasennus Oy Ilma-, vesija maalämpöpumput Esa Reikko p. 42 351 KULJETUSLIIKKEITÄ Peltolan Kone Oy Lavettija rahtikuljetukset, vaihtolavat, Kallioja sorakivikuljetukset P. 18, puh. P. 040 687 1198 Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. P. 050 400 4686 / Janne Lohermaa L LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen – perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat – julkinen kaupanvahvistaja – kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. P. 050 373 0359 P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. 050 595 8704 SÄHKÖURAKOINTIA Sähköasennus Grönholm Oy P. Hämeentie 8, Forssa, p. 0400 535 606 Tammelan Putkiasennus Oy Kaikki LVI-alan työt. 050 313 1320, hannupkiuru@gmail.com S SALAOJITUKSIA Kiinteistöjen salaojitukset Asu huoletta Marko Taponen 040 149 2924 Peltosalaojitukset, salaojakonekaivuut Kari Grönholm p. 050 550 8628 www.torjuntaporras.com TYÖNTEKIJÖITÄ/ TYÖPAIKKOJA Duuri-tiimi P. 050 447 3315 Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa Kodit, toimistot ja taloyhtiöt P. 044 313 2143 www.laskentaplussa.fi milla.lindfors@laskentaplussa.fi Rantalainen Kutomonkuja 2 A 3, 30100 Forssa, p. 03 422 0277 Vapaudenkatu 5 A 7. P. 040 547 7001 VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. 03 422 1722, 422 0722 I IKKUNAJA OVIPALVELUT Valoisa-Ikkunat www.valoisa-ikkunat.fi P. 03 422 1997 Hiushuone Roosa Salmu Lakkikalliontie 10, Forssa, p. 029 566 0610 – talousja velkaneuvonta Kartanonkatu 10 A, p. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut Puh. 03 4246 8100 www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti APTEEKKEJA Forssan Keskusapteekki Tapulikuja 6, Prisma-keskus Ark. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. Auktorisoitu tilitoimisto. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. P. 0500 420 372 LÄMPÖPUMPUT Jaskan Huoltopiste Oy Bosch Lämpömestari – Ilmalämpöpumput – Ilma vesilämpöpumput – Maalämpöpumput P. Esa Reikko p. 0200 55 111 TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. AMMATTIHAKEMISTO AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. 050 569 7917 Remontointija sisustustyöt Rakennus10 050 3033 424 www.rakennus10.fi VTT:n seritifikaatti, vesieristykset, laatoitus-, talonrak.remontointija sisustustyöt RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300 Mökkija terassipalvelu Kanerva ky – saneeraukset – terassit – laiturit – saunat – puuvarastot P. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com Virolainen Oy Tasoite ja maalaus Mika 040 842 3779, Seppo 0500 476 733 Jo vuodesta 1971 lähtien. 4 (käynti Tölönt. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. 0400 909 150 RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. 044 761 5120 Auktorisoitu tilitoimisto Taloushallintoliiton jäsen. Asianajotoimisto Annia Oy Kartanonkatu 4 T 53, Forssa AA, OTM Maria Puputti OTM Andreas Forsbäck 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Forssa, Sibeliuksenkatu 1 B. 050 312 3035 www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. 010 41400, työterv. 050 411 5083 www.puusilma.com KIRJAPAINOJA PunaMusta – mainospainotuotteet – lomakkeet – kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. 040 541 3353 Siivousapu ArjaMari Oy Arja, p. P. 040 754 1100 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, tapaturmakuljetukset, linja-auto. 8–17, la 9–12 Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. 040 501 5450 Jalkahoitola Priima Puuvillakatu 4, Forssa. P. 041 432 3779 Samperin Puusilmä Oy P. Auktorisoitu tilitoimisto. P. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Kivistön Taksit Kelaja makupakyydit ja tilausajot P. 046 586 5024 TUHOLAISTORJUNTAA Torjuntaporras T:mi Puh. 045 119 7557 LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu Forssan Lukko Turunt. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin
MAINOSTOIMISTOT MAK Media Oy www.makmedia.fi, 050 303 2462 METALLITÖITÄ Vanhan korjausta ja uuden tekoa Forssan Janves Puh. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com Virolainen Oy Tasoite ja maalaus Mika 040 842 3779, Seppo 0500 476 733 Jo vuodesta 1971 lähtien. puol.), p. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. 050 562 4760 hannu@rkmleppakoski.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen p. 050 447 3315 Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa Kodit, toimistot ja taloyhtiöt P. 03 422 0277 Vapaudenkatu 5 A 7. 044 313 2143 www.laskentaplussa.fi milla.lindfors@laskentaplussa.fi Rantalainen Kutomonkuja 2 A 3, 30100 Forssa, p. 010 324 3210 www.rantalainen.fi Taloushallintoliiton jäsen. 010 41400, työterv. 050 595 8704 SÄHKÖURAKOINTIA Sähköasennus Grönholm Oy P. 045 787 67364 www.duuritiimi.fi V VALOKUVAAMOJA Foto-Hellas Keskusraitti 7, Forssa p. 03 422 2633, kotiin 422 2664 LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 39 B, Forssa P. 010 567 3250, www.tilitoimistokatajamaki.fi Taloushallintoliitto ry:n jäsen. www.tilaurax.fi P. 050 447 2997 Mari, p. 045 147 0407 www.jalkahoivamaiju.fi K KALEVALAISTA JÄSENKORJAUSTA Tarmo Lappalainen P. 044 561 6177, 0500 305 308 Taksikeskus 24 h P. P. 0400 475571 VESIKOURUJA Vesikourut, kattoturvatuotteet (Orima-Tuote Oy) Tmi V-M Lippai, 0400 659 247 HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 24 %) 1,85 J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitaja Helinä Kartanonkatu 5, Forssa. P. 050 569 7917 Remontointija sisustustyöt Rakennus10 050 3033 424 www.rakennus10.fi VTT:n seritifikaatti, vesieristykset, laatoitus-, talonrak.remontointija sisustustyöt RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300 Mökkija terassipalvelu Kanerva ky – saneeraukset – terassit – laiturit – saunat – puuvarastot P. P. 0400 535 606 Tammelan Putkiasennus Oy Kaikki LVI-alan työt. 010 414 0666 Lataa puhelimeesi OmaMehilainen -sovellus! M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Rämö Oy Routiontie 25 30100 Forssa Heikki 040 702 1427, 041 464 5406 Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 040 547 7001 VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. 045 119 7557 LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu Forssan Lukko Turunt. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. 046 586 5024 TUHOLAISTORJUNTAA Torjuntaporras T:mi Puh. www.halyttimet.fi P. AMMATTIHAKEMISTO AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. 03 422 1722, 422 0722 I IKKUNAJA OVIPALVELUT Valoisa-Ikkunat www.valoisa-ikkunat.fi P. 050 312 3035 www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. 050 543 1386, luottometsuri.com N NUOHOUSTYÖTÄ Nuohouspalvelu Joonas Ortio Nuohoukset ja ilmastointityöt P. 8–20, la 9–18, su 10–18. 050 300 8807 O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI Forssan Ompelukonepalvelut Pispalankatu 5 E 75, Forssa P. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. 03 422 1722, 422 0722 AUTOHUOLTO Forssan Auto Race Oy P. P. 050 411 5083 www.puusilma.com KIRJAPAINOJA PunaMusta – mainospainotuotteet – lomakkeet – kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. 12. 4 (käynti Tölönt. 040 934 3334 www.kirstitoivonen.fi LEMMIKKIELÄINLIIKE Vorssan Lemmikkipuati Jyrsijät – linnut – matelijat: ruoat ja tarvikkeet Akvaariokasvit ja -kalat Kauppakatu 12, Forssa LEMMIKKIPALVELUT Vorssan Lemmikkipuatin eläinpalvelut Lomahoito eksoottisille eläimille Koulutukset koirille Erikoismyymälä matelijaharrastajille P. P. Puh. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Kivistön Taksit Kelaja makupakyydit ja tilausajot P. 050 918 5926 www.gronholm.info Tammelan Putkiasennus Oy Ilma-, vesija maalämpöpumput Esa Reikko p. 42 351 KULJETUSLIIKKEITÄ Peltolan Kone Oy Lavettija rahtikuljetukset, vaihtolavat, Kallioja sorakivikuljetukset P. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti APTEEKKEJA Forssan Keskusapteekki Tapulikuja 6, Prisma-keskus Ark. Laskentaplussa Oy Milla Lindfors, p. 040 541 3353 Siivousapu ArjaMari Oy Arja, p. 03 433 4900 Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Antti Korko p. 050 550 8628 www.torjuntaporras.com TYÖNTEKIJÖITÄ/ TYÖPAIKKOJA Duuri-tiimi P. Elise Kauti p. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut Puh. Auktorisoitu tilitoimisto. 03 435 5001 Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 www.forssanvanhaapteekki.fi ASEPAJOJA Köllin Paja P. 045 783 233 34 Jalkahoiva Maiju H Rajakatu 2 B, katutaso, Forssa. 050 400 4686 / Janne Lohermaa L LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen – perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat – julkinen kaupanvahvistaja – kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. P. 040 687 1198 Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. 045 3174 885 Jalkahoitola Adams Mirja Hämeentie 6, Forssa. 040 511 3053, Purolantie 6, Forssa. 040 706 4076 Myyntipalvelu puh. 041 432 3779 Samperin Puusilmä Oy P. 010 346 6640 AA, VT Janne Nuutinen 040 536 9850 AA, VT Sari Honkalampi 041 449 4749 www.tammer-juristit.fi ATK Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. 0500 639 979 Turuntie 4, LH 3 Forssa H HAMMASLÄÄKÄREITÄ FORSSAN HAMMASLÄÄKÄRIASEMA OY Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Hammaslääkäri: Timo Pursiainen Välinehuoltaja: Aada Rantanen Ajanvaraus: 040 687 4646 HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa Puhelimet 435 5256 ja 422 2093 Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. Paassilta Oy P. 044 257 5827 LÄÄKÄRIPALVELUITA Mehiläinen Forssa Rajakatu 2, www.mehilainen.fi yksityisasiakk. P. Esa Reikko p. 8–17, la 9–12 Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 03 42 22 135, fax 03 42 22 055 toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Lakimiehet: AA, VT Matti Alasentie AA, VT Tarmo Pietilä Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Forssan toimipaikka – oikeusapu Kartanonkatu 10 A, p. 18, puh. 0400 427 394 PK-Ompelukone varastomyynti Uusia ja käytettyjä ompelukoneita ja saumareita. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Tammelan Autohuolto Ky Matintuomiontie 29, puh./fax 03 436 0690 Ark. Hämeentie 8, Forssa, p. P. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. 050 910 7154, mokkipalvelukanerva.fi Talokas Oy Remontointi, saneeraus ja kiinteistönhoito P. 0400 749 244 AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. 040 874 6235, vast.otto Forssa KANTOJYRSINTÄ Mikrant Oy Kantojyrsintää, puh. 040 558 5842 www.jhp.fi Sähköasennus Grönholm Oy Ilmalämpöpumput P. 03 4246 8100 www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. Huolto kaikki merkit. 044 257 5827 Tammelan Vesi ja Lämpö Oy Jari Rantanen puh. 040 74 969 47 ENERGIATODISTUKSET Hannu Leppäkoski P. 050 313 1320, hannupkiuru@gmail.com S SALAOJITUKSIA Kiinteistöjen salaojitukset Asu huoletta Marko Taponen 040 149 2924 Peltosalaojitukset, salaojakonekaivuut Kari Grönholm p. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. www.forssanjanves.fi METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut Puh. 045 2321 495 PURKUTYÖT E-S Erikoispuhdistus Oy Asbestipurku ja kartoitus, homepurku, muut purkutyöt www.asbestipurku.com, 040 621 3992 Peltolan Kone Oy Rakennusten purkutyöt, jäteja romulavat. 03 422 1997 Hiushuone Roosa Salmu Lakkikalliontie 10, Forssa, p. 029 566 1920 Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy Kartanonkatu 10 A, Forssa p. Auktorisoitu tilitoimisto. 0500 223 000 autoasikorjaamo E ELÄINLÄÄKÄRI Hanna Tenhu / Artemis Remedium Varsanojantie 248, Ypäjä P. 0400 909 150 RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. Vähäsalot Rautatienk. 040 501 5450 Jalkahoitola Priima Puuvillakatu 4, Forssa. 041 432 3716 www.sahkopalveluph.com suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet T TAKSEJA Invataksi J. 03 7575 710 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 15. Auktorisoitu tilitoimisto. 040 754 1100 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, tapaturmakuljetukset, linja-auto. 044 245 3292 Nuohouspalvelu R. Asianajotoimisto Annia Oy Kartanonkatu 4 T 53, Forssa AA, OTM Maria Puputti OTM Andreas Forsbäck 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Forssa, Sibeliuksenkatu 1 B. 050 373 0359 P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. 435 5109, kotiin 435 5838 HIEROJAT Pentti Linden 0400 512 853 www.terveys.net Hieronta Soror Matti 044 979 3181, Susanne 040 371 5856 vello.fi/sorores HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 0500 420 372 LÄMPÖPUMPUT Jaskan Huoltopiste Oy Bosch Lämpömestari – Ilmalämpöpumput – Ilma vesilämpöpumput – Maalämpöpumput P. 044 761 5120 Auktorisoitu tilitoimisto Taloushallintoliiton jäsen. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSLIIKKEITÄ Fix & Design Tammela Ky puh. P. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. P. 040 706 4076 R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. P. 040 538 8586 www.maki-tulokas.fi RAKENNUSTEN KUNTOTARKASTUKSIA Rakennusten kuntotarkastukset, energiatodistukset ja remonttisuunnitelmat Hannu Kiuru, RI (AMK), p. 0200 55 111 TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. 050 522 7579 Jalkahoidot Pia Ketonen Torikatu 10, Forssa Katutaso p. 010 581 8200 Tarvikemyynti, huolto ja asennus Kolmen Tähden Talotekniikka Oy Kaikki alan työt. 03 422 2835 www.forssankeskusapteekki.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti, p. Tilitoimisto K. 029 566 0610 – talousja velkaneuvonta Kartanonkatu 10 A, p. 041 315 9658 www.nettiaika.fi/hiushuoner PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. 050 599 1555 SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Jamske Oy Jaana Harju p
Miskan kanssa on helppoa tulla toimeen sekä pelaajien että valmentajien. Pudotuspelejä vyölle tuli kuusi eli yhtä vaille kaikki kymenlaaksolaisten pelaamat pelit. Hän pystyy ottamaan asioita vastaan, keskustelee mielellään. päivä, aloittaa Jokioisilta kotoisin oleva FoPS-kasvatti Miska Kukkonen KooKoossa toisen kautensa. – Hänellä on ihan hyvät kiekolliset taidot, mutta silti vahvuudet ovat puolustuspelaamisessa ja jämäkässä kaksinkamppailupelaamisessa. Niitä asioita häneltä halutaan ja niitä hän pystyy myös tuottamaan. Tulevalla kaudella Kukkonen on isossa roolissa menestystä hakevassa KooKoo-joukkueessa. Hänellä on myös erittäin hyvä luonne, Salo kehuu pelaajaansa maanantain jääkiekkoliigan medialle järjestämässä kauden avaustilaisuudessa. Hänen uraansa ja lopullista läpimurtoa on jarrutellut se, että Miskalla on ollut todella paljon loukkaantumisia. – Loppujen lopuksi hän on kaikin puolin helppo. 9 Miska Kukkosen tehopisteet viime kauden runkosarjassa. Hän voittaa 1–1-tilanteet. Salon mukaan Kukkonen on valmentajan näkökulmasta helppo valmennettava. Miska on vielä nuori pelaaja, joka harjoittelee kovaa ja haluaa mennä eteenpäin. 16 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 Jämäkkä puolustaja ja hyvä joukkuekaveri JÄÄKIEKKO K un jääkiekon SM-liiga käynnistyy ensi viikon tiistaina syyskuun 12. – On nimenomaan siinä puolustuspelaamisessa ja kamppailemisessa. Niitä näkyi jo viime kaudella, ja uskon, että hän vain Joonas Lainesalo Sekä KooKoon päävalmentaja Olli Salo että kapteeni Otto Paajanen kehuvat FoPS-kasvatti Miska Kukkosta. p Urheilu. Kouvolalaisten päävalmentaja Olli Salo pitää suojattiaan ”kamppailuvahvana puolustajana”. Kukkonen pelasi ensimmäisellä KooKoo-kaudellaan 42 ottelua, joissa hän teki yhden maalin ja antoi kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä
” Hän on vahva kuin härkä. Ja kun Jokerit tulee Forssaan, niin molempiin peleihin on aitiopaikat jo myyty ja joulukuun peleihin niitä olisi mennyt jopa moninkertaisesti. Päävalmentaja ei pidä mahdottomana, että Kukkonen nähtäisiin joskus myös Suomen maajoukkueen paidassa esimerkiksi jossain EHT-turnauksessa. Mikä sitten on isompi liiga, niin en ala maalailla hänelle paineita. Kramppi Urheilu p. Loukkaantumisia on ollut paljon. Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 17 parantaa ja on iso pelaaja meille. Juniorimaajoukkueissa puolustaja on urallaan esiintynyt. Alku aloitti joukkuetreenit maanantaina, joten koriskausi on saatu vauhtiin. MM-kisoissa aletaan pelaamaan mitaleista ja mielenkiintoista kisoissa on ollut se, että jenkitkin ovat voitettavissa, kestomenestyjä Ranska oli ulkona jo alkulohkossa ja niin edelleen. Mutta olipa naisten finaali näkemisen ja kokemisen arvoinen. Vaarit ovat vauhdissa tiistaisin ja torstaisin kello 10 alkaen ja mukaan sopii uusiakin heittäjiä. – Ensimmäinen on se, että pitäisi ihan oikeasti alkaa saada alle täysiä kausia. Vaarivuoron jälkeen paanalle tulevat Forssan Eläkeliiton keilaajat ja sinne sopii lisää heittäjiä eikä tulemiseen tarvita lajikokemusta laisinkaan, sillä opetusta annetaan ja se on ihan ilmaista. – On kyllä Miskan kanssa mieluummin näin päin. Säätiedostus kertoo, että alkamassa olisi jonkinlainen intiaanikesä. Lajin kiinnostus tuntuu paikallisesti ottaen kovastikin nousujohteiselta, sillä seuran Fan Club sai sekä Turussa että Hämeenlinnassa pelattuihin harjoitusmatseihin reuilut 30 kannattajaa. Ja sitä, että tiettyjen asioiden kautta saataisiin hänelle se ehjä kausi. Vastassa on Vantaa ja luistimien alla ihan uusi ja liukas jää. Ensimmäisen kerran FPS esiintyy kotiyleisölleen kuluvan kuun 15 päivänä. Ainoa puolustamisesta kiinnostunut oli Elias Valtonen. Hyvä puolustaja, Paajanen listaa. Myös naiset ovat äärimmäisen tervetulleita, vaikka vaarikeilailusta puhutaankin. Myös Paajanen pitää Kukkosen puolustustyöskentelystä. – Hän on mukava kaveri. Paljon on vielä töitä tehtävänä ja ensimmäisenä tulee edelleenkin se, että hän pysyy ehjänä, Salo toistaa. Turkin ja Serbian pelasivat niin tasokasta lentistä, että monikaan ei ole aikaisemmin sellaista nähnyt. Salo raotti jo aikaisemmassa vastauksessaan sitä mahdollisuutta, että Kukkonen saatetaan nähdä jossain vaiheessa uraa jossain muuallakin kuin kotimaan kiekkoliigassa. – Jos kaikki menee ihan nappiin, ei se ole mikään mahdottomuus. – Jos kaikki menee hyvin ja hän pysyy terveenä, voi hän pelata tosi pitkän uran ja olla ulkomaan sarjoissakin kova tekijä. Yhden jo aiemmin viittaamansa asian päävalmentaja Salo nostaa erikseen esiin. Lystiä oli kaikilla ja yhteishenki nousi ihan uusiin sfääreihin ihan kuten sarjan alkamisen alla kuuluukin. SAMI NURMI Palloseuralla mielenkiintoinen farmikomennus kauden alla F PS vietti viikko sitten rentouttavaa farmipäivää, jossa mitattiin voimaa, kekseliäisyyttä kuten myös yleistä tietämystä. Ravipuolelta sellainen tieto, että lounasravit on jälleen käynnistetty ja seuraavat sellaiset ajetaan perjantaina Pilvenmäellä. Farmilla porukka joutui nimittäin kiskomaan traktoria, vetämään köyttä ja älyllisenä tehtävänä arvioimaan sonnien painoja. Bisonsien ja Hongan harjoitusmatsi keräsi Feeniksiin yllättävän paljon katsojia ja ihan vauhdikasta korista nähtiinkin. Hän pystyy vieläkin olemaan jämäkämpi puolustamisessa ja siinä voi kehittyä, että pystyy tuottamaan luistelusta kiekollisia asioita. Keiloja kaatavat siis yli kuusikymppiset ja he tekevät sen hymyssä suin ottamatta asiaa liian vakavasti, mutta toki kilpailuhenkisyydellekin on sijansa. Joukkueäijä, heti KooKoon kapteeniksi noussut Paajanen kehuu 23-vuotiasta puolustajaa. Hän osaa mielestäni myös pelata monipuolista jääkiekkoa. KATJA JUURIKKO Otto Paajanen pelaa mieluummin Kukkosen kanssa kuin häntä vastaan. – Odotan tasaista kautta ja nimenomaan puolustussuuntaan sitä jo mainittua jämäkkää tekemistä. Niitä kun hän pystyy kohentamaan, voi Miska nähdä vielä isompia valoja, Salo uskoo. Kova kamppailemaan, itsekin olen sen aikaisempina vuosina kokenut, ettei siitä kaverista mennä niin vain ohi. Siitä jengistä, joka on hoidellut asioita hurjalla puolustusasenteella ei näkynyt oikein jälkeäkään. Lämpöä riittää, puolukat odottavat poimijoitaan ja sieniä syntyy lisää jos jonkinmoisia. 23-vuotiaana pelaajana Kukkonen on jo kokenut, mutta silti nuori pelaaja, jolla on varaa ottaa isompiakin steppejä eteenpäin. Siltä puolelta tullaan siihen, että hän on urheilullisesti hyvä, mutta harjoittelua pitää pystyä muuttamaan, jotta kroppa kestää. Ei mennyt lentopallossakaan hyvin, vaikka faneja saatiinkin paikalle lähes ennätysmäärin. Ja aina löytyy kokeneita sienestäjiä, jota ystävällisesti kertovat paikan mistä nyt ainakin reilut puoli ämpärillistä löytyy. Keilahallista kuuluu tiistaista lähtien ihan uudenlaisia ääniä kun vaarikeilaajat valtaavat areenan kuten ovat tehneet jo vuosikymmeniä. Kun hänen kanssaan menee kulmaan, aika harvoin sieltä tulee itse kiekon kanssa pois. – Hän on tosi periksi antamaton ja laittaa kyllä itsensä likoon joukkueen edestä. Miska on kova urheilija, joka on kovassa kunnossa, ammattimies senkin puolesta. Susijengi ei ollut sellainen kuin on totuttu ja kisoihin taidettiin lähteä takki enemmän tai vähemmän auki. Ravien lisäksi radalla on mahdollisuus viettää myös etätyöpäivää, joten tarjolla on niin huvi kuin hyötykin. Ei mikään hiljaisin kaveri kopissa, mutta toisaalta ei äänekkäinkään. Kolmatta kauttaan KooKoota valmentava hämeenlinnalaislähtöinen Salo odottaa Kukkoselta hyvää kautta. Miska Kukkonen pääsi pelaamaan KooKoon kanssa viime keväänä pudotuspelejä. Kantarellinmetsästys on muuten kerrassaan oiva vaihtoehto sellaiselle viikonlopulle, kun koripalloperheellä ei ole koripalloa, eikä se keksi oikein mitään muuta tekemistä. Otto Paajanen JUSSI LOPPERI KooKoon päävalmentaja Olli Salo pitää Kukkosta hyvä valmennettavana. Hän on vahva kuin härkä, Paajanen nauraa. Viime kauden jälkeen Helsingin IFK:sta Kouvolaan vaihtanut Otto Paajanen on oppinut tuntemaan uuden joukkuekaverinsa nopeasti. Eli sellainen pelaaja, jonka näkee mieluummin samassa pelipaidassa
Varmaan tulee olemaan aika rohkea kausi, hän sanoo. – Varmaan tulee taas tunnelmallisesti erittäin tiukka kausi ja tasainen sarja, Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä arvioi. Jääkiekossa on se hullu tilanne, että globaalisti on sekä pieniä että isoja kaukaloita, Rautakorpi miettii. Jesse Joensuu, Ässien kapteeni Itse haluaisin nähdä, että se peli on keskiössä. Liigassa on korostunut luistelun merkitys. Jos 60 peliä on pelattu ja erot ovat yksittäisiä pisteitä, niin se kertoo siitä, miten tasaista se on ollut. Teksti: Topias Kauhala Kuvat: Roni Rekomaa/ Lehtikuva ja Juha Peurala Mitä odotat alkavalta Liigan kaudelta. Rautakorpi näkee yleisen keskustelun pelin viihdearvosta ohjanneen myös käytännön tasolla sitä, millaiseen suuntaan jääkiekko on Liiga-tasolla liikkumassa. – Edelleen uskon, että suomalaisen jääkiekkoon kuuluu kaikki rytmit ja siihen kuuluu fiksuus myös. Tässä on tietysti tämä Pohjois-Amerikan ja Euroopan välinen ero. Siten keskustelussa on Rautakorven mukaan mukana myös kansainvälinen jääkiekko ja suomalaisen jääkiekon ja jääkiekkoilijoiden pärjääminen Suomen ulkopuolellakin. Topias Kauhala Tommi Niemelä ja Jukka Rautakorpi odottavat Liigassa pelattavan jääkiekon kehittyvän astetta rohkeampaan ja avoimempaan suuntaan. Pelaajien näyttävyys, luovuus ja ehkä yksilötaidot tulevat paremmin esiin. Jukka Rautakorpi, JYP:in päävalmentaja Uskon, että nähdään enemmän viidakkomaisempaa pelaamista. Se, että seisoskelee pelkästään, niin se ei riitä enää. Nyt varmaan mitataan sitä, että kestääkö se pieni uutuudenviehätys, joka tuli koronavuosien jälkeen. Joskus pitää hidastaa sekä hyökkäysettä puolustuspeliä ja joskus nopeuttaa, mutta enemmän uskon, että pysähtyneet tilanteet tulevat häviämään pelistä. – Se on hämmästyttävää, että lajissa voi olla niin isoja eroja, kun puhutaan tilan ja ajan pelistä. – Media nostaa esiin paljon viihteellisyyttä. Totta kai se, joka menestyy ja voittaa on aina kiinnostava, ja jos se vielä kaiken lisäksi olisi riittävän viihteellistä. On tosi paljon kovia joukkueita. Jokainen valmentaja, pelaaja ja joukkue haluaa kuitenkin totta kai voittaa, niin tämä on nyt ehkä vähän tällainen, että näitä asioita pyritään yhdistämään, Rautakorpi sanoo. Viime vuonna tunnelma oli heti koronan jälkeen vähän odottavainen. Tämä isomman kaukalon viihteellisyys ja tietynlainen viidakkomaisuus pelaamisessa on se, mitä ehkä haetaan rohkeuden kautta enemmän. Tommi Niemelä Tommi Niemelä, Pelicansin päävalmentaja Ehkä odotan sellaista, että hallissa olisi vielä kovempi meno heti alkukaudesta lähtien. Kuten viime vuonnakin oli. Tiedän vain, että sisällä päin on ollut keskustelua tästä avoimemman ja suljetumman pelin rytmeistä. – Se, mitä kaikissa 15 seurassa on tehty, niin se näyttää oikeastaan erinomaisesti siltä, että sarja tulee kyllä olemaan tasainen. Entinen HPK:n hopeavalmentaja keväältä 2010, tätä nykyä toista kauttaan JYP:iä valmentava Jukka Rautakorpi uskoo vastaavanlaiseen kehitykseen. – Ja sitä kautta sellaista edelläkävijää tässä varmasti haetaan. Niklas Friman, Ilveksen kapteeni Kovaa kilpailua odotan. Hän on seurannut tarkkaan eri joukkueiden harjoituspelejä ja löytänyt sieltäkin osviittaa tasaiselle sarjalle. On sellaista tosi vauhdikasta, raikasta ja aktiivista peliä. Kysely p Urheilu. Itse peliä ajatellen uskoo viime kauden hopeavalmentaja, että peli kaudella 2023–24 tuottaa entistä vähemmän pysähtyneitä tilanteita. Sekä isolle yleisölle että medialle että urheilijoille. Että puhuttaisiin enemmän siitä, mitä siellä jäällä on. – Minulla tulee ensimmäinen rohkeus mieleen. Ne ovat vähän valmentajatermejä, mutta eläintarhajääkiekkoa ja viidakkojääkiekkoa tulee varmasti enemmän. Liiga on kansallinen sarja, mutta sitä ei pelata täysin kuplassa. Yleisenä konsensuksena on ainakin se, että sarjasta on tulossa tasainen. Peli menee koko ajan Suomessa oikeaan suuntaan ja toivottavasti nähdään tosi tasainen sarja. – Ei puhuta vain Suomen sisällä olevasta jääkiekosta, vaan mukana on globaalin jääkiekon tilanne. Pelaajat pelaavat toisiaan vastaan ja joukkueet toisiaan vastaan. Mutta hienosti sitten marras-joulukuusta lähtien hallit alkoivat olla ihan tupaten täynnä ja oli hieno meininki. Ei pidä olla hölmö ja tyhmä. Olen ymmärtänyt, että koko ajan täytyy luoda jotain muutakin tämän pelin lisäksi, että seurat saa rahaa, mutta toivoisin, että saataisiin pidettyä hyviä pelaajia sarjassa ja sellainen trendi, että tämä on pelaajien peli kuitenkin. Se haastaa ja potkii kaikkia eteenpäin. 18 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 “Varmaan tulee aika rohkea kausi” JÄÄKIEKKO L iigan kausi 2023–24 käynnistyi maanantaina Helsingissä järjestetyssä mediatilaisuudessa. Pitää pelata jokainen vaihto aktiivisesti kumpaankin suuntaan. – Varmaan otetaan askel vielä enemmän tietynlaiseen jatkuvuuteen siinä pelissä, hän miettii. ” Sarja tulee kyllä olemaan tasainen. Tapparan viime kevään mestaruutta muisteltiin Liigan avausvideolla, jonka jälkeen puhallettiin uusi mestaruusjahti käyntiin
22.00 Lentopallon EM: Saksa–Serbia. 19.00 Lentopallon EM: Belgia–Viro. Suomen Rasmus Tuominen ja Tuomas Hyytiäinen karsiutuivat päätöskierrokselta. Naiset: Jelena Ostapenko Latvia (20)–Iga Swiatek Puola (1) 3–6, 6–3, 6–1, Coco Gauff USA (6)–Caroline Wozniacki Tanska 6–3, 3–6, 6–1, Sorana Cirstea Romania (30)–Belinda Bencic Sveitsi (15) 6–3, 6–3, Karolina Muchova Tshekki (10)– Wang Xinyu Kiina 6–3, 5–7, 6–1. 40-vuotiaiden parisoutajien sekasarjassa Pelkonen ja Henry Viholainen soutivat Salaman veneistä kovimman ajan 5.04.3, joka riitti sarjan viidenteen sijaan. Jokioislainen Miska Laine ajoi suomenmestariksi MX65-luokassa, ja somerolainen Mikke Lindström otti hopeaa. 14.00 Premier Padel. EUROSPORT 1 01.45, 04.00, 19.00, 21.00 Tennis. Ilola souti vuorosoudussa 50-vuotiaiden sekasarjassa Tytti Pelkosen kanssa hopealle ajalla 5.46.1. 15.30 Koripallon Maaottelut: Italia–USA. 12.00, 16.30 Snooker. Laitila Julius 5+1, Into Joona 4+2, Gardemeister Leo 5+0, Raistakka Tuukka 3+2, Säteri Kaapo 2+3, Äikäs Valtteri 3+1, Nummi Ilmari 2+1, Ojala Venni 1+2, Heikkilä Paavo 0+3, Touru Arvi 0+3,Viipuri Anton 1+1, Mäkilä Rasmus 0+2, Nummila Aapo, Teemu Aaltonen mv TENNIS NEW YORK: Kauden 4/4 grand slam -turnaus, Yhdysvaltain avoin Kaksinpelien 4. Miesten yleisen sarjan vuorosoudussa Otto ja Henry Viholainen soutivat pronssille ajalla 5.17.8. Lauantaina järjestettiin myös seurojen välinen joukkueviesti. Naisten 60-vuotiaiden sarjassa Salaman Leila Mainiemi souti ajan 6.16.3, jolla irtosi pronssia. Pentti Kujanpää, Jouni Ruottinen 415. Lindström puolestaan taisteli tiukasti liigahopeasta Leo Huuskosta vastaan. sija), ... Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 6, 10, 13, 19, 20, 31, 32, 34, 41, 44, 46, 47, 48, 53, 55, 57, 62, 65, 66 Kunkkunumero: 62 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 2, 5, 7, 8, 13, 15, 17, 20, 21, 23, 24, 35, 38, 53, 54, 55, 56, 57, 61, 69 Kunkkunumero: 55 Maanantai 4.9. Kaikkiaan kisoihin oli ilmoittautunut lähes 600 soutajaa. RUUTU 11.35 Koripallon Maaottelut: Liettua–Serbia. 278 (–35): Lauri Lehtinen Suomi 59+56+49+58+56 (jaettu 13. sija), ... sija). 18.30 Ravit. 60-vuotiaiden parisoudussa Mainiemi ja Peipinen soutivat viidenneksi. sija), ... Sunnuntaina pidemmällä matkalla menestys oli myös hienoa. 281 (–32): Niklas Anttila Suomi 55+52+59+57+58 (19. Salaman soutajat mitaleille Jyväskylän SM-souduissa Menestystä tuli sekä lauantaina lyhyemmällä että sunnuntaina pidemmällä matkalla. 13.25, 15.15, 15.45 Pyöräily. Hän ajoi ensimmäisessä lähdössä toiseksi, kun Huuskonen oli kolmas. 20.00 Lentopallon EM: Turkki–Israel. VEIKKAUSTV 13.20, 17.00, 17.00, 18.07, 18.45, 19.20 Ravit. Tytti Pelkonen souti 50-vuotiaiden sarjassa neljänneksi. Puhelin numeromme on 041 5827061 YLE AREENA 13.50 Futsalin EM U19 pojat: Ukraina–Suomi. Joona Nurmikko 22/24. 18.30 Ravit. Mainiemi souti hopeaa naisten 60-vuotiaiden yksinsoudussa ajalla 1.05.11. Naisten 50-vuotiaiden parisoudussa Pelkonen ja Mainiemi soutivat neljänneksi kaksi sekuntia kolmossijaa heikommalla ajalla. Laine ajoi mestariksi Forssan Lehti SOUTU J yväskylässä soudettiin viikonloppuna pienveneiden lyhyiden matkojen SM-kisat. 04.30 Major League Baseball: Angels–Orioles. 50-vuotiaiden vuorosoudun sekasarjassa Ilola ja Pelkonen tulivat toiseksi ajalla 58.50. 15.15 Pyöräily. VIAPLAY 01.00 Major League Baseball: Guardians–Twins. Toisessa lähdössä Lindström puristi erävoittoon ja se nosti hänet samalla hopeamitalistiksi. 287 (–26): Väinö Mäkelä Suomi 58+55+56+59+59 (jaettu 33. Kisojen aikana sää oli hyvä, sillä tuuli ja sade eivät haitanneet soutamista. 286 (–27): Jesse Nieminen Suomi 53+63+58+54+58 (jaettu 29. kierrosta: Miehet: Frances Tiafoe USA (10)– Rinky Hijikata Australia 6–4, 6–1, 6–4, Ben Shelton USA–Tommy Paul USA (14) 6–4, 6–3, 4–6, 6–4, Taylor Fritz USA (9)–Dominic Stricker Sveitsi 7–6 (7–2), 6–4, 6–4, Novak Djokovic Serbia (2)– Borna Gojo Kroatia 6–2, 7–5, 6–4. Lauantaina oli matkana 1 kilometriä ja sunnuntaina 10 kilometriä. U18 MESTIS Lukko Team–FoPS 3–2 ja Eemeli Kulmala 1+0, Matias Kauha 1+0, Oskari Uusitalo 0+1, Juhana Saari 0+1, Matias Stepanoff 0+1 MV. 16.25 Superpesis, Tyttöjen Superpesis: Pesäkarhut–Ylivieskan Kuula. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 4, 9, 11, 13, 22, 25, 26, 28, 33, 40, 43, 49, 54, 55, 57, 61, 63, 68, 70 Kunkkunumero: 70 SALIBANDY HFT FLOORBALL TOURNAMENT P14 FoSu–Loiske 3–0 FoSu–Masuunin pallo 8–2 FoSu–Steelers 4–2 Fosu–Nokian KrP 9–5 Oilers–Fosu 5–2 FoSu sijoittui toiseksi. TV-urheilu Forssan Lehti MOOTTORIPYÖRÄILY Kansallinen motocrosskausi ajettiin päätökseen viikonloppuna Sipoossa. Lauantaina 1 km sprinttimatkalla parhaiten Salaman soutajista pärjäsivät 50-vuotiaiden vuorosoudussa Ari Ilola ja Jouko Peipinen, jotka voittivat oman sarjansa ajalla 5.25.5. Hän ajoi ensimmäisessä lähdössä viidenneksi riskejä vältellen ja varmisti samalla mestaruuden. Tytti Pelkonen ja Henry Viholainen 1 kilometrin lähtökiihdytyksessä. Naisten 50-vuotiaiden sarjassa Pelkonen oli toinen ajalla 58.56. Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 19 TYÖSUORITUKSIA Siivouspalvelumme tarjoaa edullisesti ikkunoiden pesut, koti-sekä yrityssiivoukset,myös mökki-ja muuttosiivoukset.Ruohon leikkuut ja pihan hoidot Kotitalousvähennys.Soita ja kysy lisää.Tyytyväisyys takuu. ARI ILOLA Tulospörssi FRISBEEGOLF JEFFERSONVILLE, USA Frisbeegolfin MM-kilpailut: Lopputulokset (90 väylää, par 62/63): Avoin luokka: 267 heittoa (46 alle parin): Isaac Robinson USA 53+57+53+51+53, 269 (–44): Anthony Barela USA 52+56+55+55+51, 270 (–43): Eagle McMahon USA 58+58+55+49+50 ja Matthew Orum USA 54+57+56+53+50, ... DISCOVERY+ 00.00, 01.30, 02.00, 04.00, 04.30, 18.00, 19.00, 20.30, 21.30, 23.00 Tennis. Toimimme Forssasta noin 60km säteellä. Naiset: 287 (–26): Kristin Tattar Viro 54+56+60+58+59, 293 (–20): Missy Gannon USA 59+59+56+59+60, 299 (–14): Holyn Handley USA 60+62+59+62+56, 304 (–9): Henna Blomroos Suomi 62+62+60+60+60 ja Eveliina Salonen Suomi 61+61+61+62+59, 305 (–8): Silva Saarinen Suomi 61+63+65+60+56, ... Urheilu p. Jasper Haavisto torjunnat 36/39 KALASTUS KAUKJÄRVEN OSAKASKUNNAN YLEISET UISTELUKILPAILUT Punnitukseen oikeuttavia kaloja sai 4-venekuntaa Tulokset: 1) Timo Ruusuvuori, Samppa Illman 9060 pist., 2) Jose Eronen,Timo Sillanpää, Ville Vuolle 7240, 3) Jari Eerikäinen, Markus Virtanen 5915, 4. sija). Kahtena 5 kilometrin kierroksena soudettu reitti kiersi aivan Jyväskylän keskustassa. Laineella oli turvallinen pistejohto ennen päätösviikonloppua. EUROSPORT 2 01.00 Tennis. 300 (–13): Daniel Davidsson Suomi 60+60+62+56+62 (86. JÄÄKIEKKO U20 MESTIS Jokipojat–FoPS 4–0 Niklas Pakkanen 37/41 Kalpa Ak–FoPS 2–4 Konsta Nurmi 1+0, Jalmari Mäkelä 1+0, Erkka Maine 1+0, Kirils Mihalskovs 1+0, Rasmus Orelma 0+2, Tomas Lanki 0+1, Eeli Rinne 0+1, Iiro Arkkila 0+1. RAHAPELIT KENO Sunnuntai 3.9. 10 kilometrin 50-vuotiaiden vuorosoudussa Ilola ja Peipinen olivat jälleen voittajia ajalla 55.07. sija), ... Nuorten alle 18-vuotiaiden sarjassa Otto Viholaisella oli epäonnea, sillä hän oli selkeässä voittovauhdissa, kun airo katkesi ja soutu jäi kesken. 314 (+1): Heidi Laine Suomi 61+70+63+61+59 (12. C MORE MAX 18.30 Ravit
Kohti tulevaisuutta. 22.35 Kansan vihollinen (12). Erkki ja viikon kohokohta. 08.04 Askarrellaan. Mutta ääni on kultaa. 1/6. Keskiyön maissa. Ohjaaja Aku Louhimies haluaa näyttää Pahalla maalla (2005) taitavansa myös vakavat aiheet ja vakavan tyylin. Respect xxx Liv klo 21.00–23.55 Laulaja Aretha Franklinin elämäkertaelokuva täyttää tyylilajin standardit – niukasti. 20.00 Trauma itsemurhan jäljet. Pako. Kausi 1. Kausi 2. Kirjeet saapuvat. 17.55 Uutiset. Koristeita ja eroon varautumista. Piilopaikka. 01.40 Alaskan jäälentokenttä. (U) 12.45 Tanskalainen maajussi. Lääkäri Michael Mosley matkustaa ympäri maailmaa, tapaa korkean iän saavuttaneita henkilöitä ja asiantuntijoita sekä etsii vastauksia kysymykseen. Hyytelöityvät hymyt. Revonlahdella Markus Kuotesaholla on ongelmia. 23.35 Huippumalli haussa. Jännitystä ilmassa. 11.35 Pohjolan sudet (S). 11.44 Oddasat. 19.00 Kimmo (12). Kausi 1, 1/10. Kausi 1, 2/8. 11.00 Baywatch (12). Jakso 15/26. 11.40 Yle Oddasat. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.53 Muru (S). 17.00 Yle Uutiset 17.00. 19.25 Tulosruutu. 00.40 Erikoisjoukot (12). Lennokkaalle löytöretkelle lähtevät mukaan myös identiteettikriisistä kärsivät kaksostytöt Vappu ja Kerttu pupuineen. Luvassa on riippuvuuksia ja väkivaltaa. Respectissä (2020) käydään läpi Aretha Franklinin matka gospelia laulavasta pikkutytöstä koko maailman rakastamaksi soulin kuningattareksi. Kausi huipentuu finaaliin, jossa julistetaan kisan voittaja joka pääsee tähdittämään kampanjaa kansainväliseen muotilehteen. 13.20 Kesällä kello 5 (7). 09.40 Markus vastaan kansa. 09.30 Puoli seitsemän. p Televisio ja radio. Kausi 1, 8/16. 22.50 Oddasat. Entiset rakastavaiset ylittävät rajan. Kausi 16. Sairaalloisen lihava Sofia Heinonen sai lihavuusleikkauksesta apua arjessa jaksamiseen. 08.50 Jumppahetki. 23.08 Michael Palin Irakissa. kausi, osa 10/10. 09.00 Koti koiralle. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.35 Smurffit (7). Jakso 3/10. 23.05 Tulossa elokuvateattereihin: Michael Monroe -dokumenttielokuva. Kausi 1. 22.05 Koskinen (16). Vika ei ole näyttelijöissä, vaan käsikirjoituksessa. 22.20 Koukussa (16). Oi metsä. Helvetin enkeli. Vierailemme pikajuoksija Nooralotta Nezirin luona. Piia Rekolan aviomies, Sami, tekee itsemurhan 44-vuotiaana. Riskipeliä. (U) 13.15 Sydänmailla (7). 07.45 Tara Duncan (S). Heart of Stone xx Netflix Netflix teki sen taas. Iso Maran tärkeä kisa. Sadan vuoden ongelmat. 07.46 Kiri ja Lolo (S). 07.55 Angry Birds Toons (S). Laitetaan tietäjät pyörimään! Kausi 1, 1/10. (2015) (U) 16.00 Unelmakoti. Huonekalurestauroija Sanna saa kunnostettavaksi 80-v. Kausi 1. Jakso 8/10. 5/5. Kausi 1. Jakso 1/14. Turvallista arkea. Tarina ja parhaat toimintajaksot kopioivat Mission Impossiblea ihan kohtalaisesti. Kausi 1, 1/3. 06.05 Sunny Bunnies (S). 22.25 Tulosruutu. Mikä on pitkän ja terveen elämän salaisuus. Kaksi tanskalaistoimittajaa lähtee etsimään maailman pelätyintä käärmettä, kuningaskobraa. Rankoista aiheistaan tunnettu, paljastusdokumentteja tekevä rikostoimittaja Rami Vanninen löydetään kylmäverisesti surmattuna Finlaysonin alueelta. Mitä Elk Hornin asukkaat sanovat tanskalaisesta jouluateriasta. Jakso 4/10. Asta ja Joona valmistautuvat tahoillaan tulevaan elämänmuutokseen. Kolmannen tähden pelastaa Franklinia esittävä Jennifer Hudson, joka saa komeat musiikkikohtaukset täyteen sydäntä ja energiaa. (U) TV1 06.25 Ylen aamu. 21.49 Urheiluruutu. 22.20 Päivän sää. Talven merkkejä ilmassa. 18.00 Päivän sää. 18.00 MasterChef Australia. Alkoholikulttuuri. 15.25 Amispäiväkirjat (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.9. 4/5: Tällä alueella päätän minä! Tänään päästään kurkistamaan susiperheen arkea ja lisääntymistä. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Neljän polven Polle. (1964) (U) (Mv) 15.00 Ylen aamun parhaat. Kausi 5, 2/10. Luontodokumentti susilauman elinkamppailusta Suomen maaperällä. Tanskan käyttöhuoneessa narkomaanien arki on erilainen. Lääkäri Michael Mosley matkustaa ympäri maailmaa, tapaa korkean iän saavuttaneita henkilöitä ja asiantuntijoita sekä etsii vastauksia kysymykseen. Jakso 3/10. 10.00 Amispäiväkirjat (S). 2/2. Kausi 2, 4/6. 19.20 Päivän sää. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. (U) 16.00 Salatut elämät (7). Kausi 2, 2/10. 20.55 Urheiluruutu. 10.00 Emmerdale (12). 07.26 Killen kimppakyyti (S). Jullen, Konstan ja Jounin päiviin kuuluu rahanteko jotta saa ostettua päihteitä. 10.30 Jaksa paremmin. (U) 15.15 Jannickin murha. (U) 11.05 Antiikkikaksintaistelu. Karismaattinen Gal Gadot on syntynyt tähdeksi, ja häntä katsoo aina ilokseen. 02.40 Arman Pohjantähden alla. 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. Jalkapallofanit syyttävät Katjaa idolinsa kuolemasta, joten Katja lähtee Barcelonaan selvittämään, mitä todella tapahtui. 5/12. Kausi 1. Pieni palvelus. 19.00 Prisma: Korkean iän salaisuus. Kausi 4, 7/12. Perusmutsi. Jakso 4453: Aaro rakkauden rajaloilla. ”Laskuvarjohyppääminen on ilmailua parhaimmillaan”, sanoo kouluttaja Suomen laskuvarjokerhon laskuvarjohyppääjäkoulussa Helsingissä vuonna 1964. Taisteluharjoituksessa kokelaat joutuvat käyttämään väkivaltaa toisiaan vastaan. Vain rauhaa ajavan järjestön tiedusteluagentti Rachel Stone ( Gal Gadot) voi estää hakkeria varastamasta äärimmäisen vaarallista ja tehokasta asetta. Kausi 1, 17/30. 14.55 Amispäiväkirjat (S). Elinikä on ollut pitkään kasvussa. Jakso 1/10. 17.10 Neiti Scarlet ja Herttua (12). 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). On ennustettu, että Britanniassa pian joka kahdeksas ihminen elää satavuotiaaksi. 17.00 Poliisikoira Rex (12). Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. 16.45 Novosti Yle. Nimittäin suurten tähtien näyttävän ison rahan toimintaelokuvan, jonka olemassaoloa on vaikea perustella. Ahvenanmaa tarjoaa isoja haukia, mainioita taimenvesiä ja upeita maisemia. 21.00 Aarrepaja. 12.30 Ei saa nauraa. 18.21 Puoli7 tänään. 08.10 Mimosa ja Lennu (S). Kirkukissa Michael kuulee ongelmallisesta öljytuotannosta. Cumbria. Jakso 5/9. 00.30 Huippumalli haussa. (U) 10.50 Yle paikallisuutiset. (U) 10.35 Veljesten keittiössä. Jakso 34/50. 06.25 Huomenta Suomi. 22.00 Kymmenen uutiset. 19.30 Salatut elämät (S). Kausi 1, osa 7/10. Markun kello kulkee takaperin. Kuuluisa kirjailija on keskiössä Elizan tutkinnoissa, kun murhasarjan tekotavat ovat kuin suoraan tämän kirjoista. Kausi 16, 2/12. Sen jälkeen pitää löytää paikkaa, jossa aineita voi ottaa. Lemmikkejä kerrakseen. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). Vaarallista ja kiehtovaa. Tunteiden tulkintavaikeuksia. 17.04 Päivän sää. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.30 Emmerdale (S). Kausi 1, 7/8. Pääosissa: Pauli Kesälä, Leon Ruokola, Sara Vänskä, Alina Tomnikov, Kaarina Mattila, Klaara Mattila. 6/12. ”Päätin kohdata tunteet sellaisenaan”. (2021). 1900-luvun alussa valmistuneiden rakennuksien upea arkkitehtuuri kätkee sisälleen kolme upeaa kotia Sipoossa, Tampereella ja Vaasassa. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. NELONEN 06.00 Bing (S). Liikkeelle lähdetään aivoista. Marie ja Bill ovat remontoineet kymmenen vuoden aikana jo neljä huoneistoa. Kausi 1. Eka kerta. Menetyksen käynnistämässä elämänmuutoksessa Piian musta huumori stand up -lavoilla saa uusia sävyjä. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Kausi 2, 3/8. 14. (2005) (U) 20.00 Simon Reeve järvimaisemissa. 14.00 Kuningaskobran jäljillä. Mukana menossa Jani Halme, hevosen pää ja Turo’s Hevi Geen Hara Laukkanen. Kausi 16, 5/15. Vauhdikkaassa koko perheen seikkailussa Pertsa, Kilu ja Pirkko yrittävät yhdessä ratkaista vanhan kartan mysteerin. 13.55 Remppa vai muutto. 20.58 Keno ja Synttärit. Menetetty maa. Kausi 1. Verinen pako xx Yle Teema & Fem klo 22.00–23.35 Sheriffi Gifford ( Jack Warden) nappaa ”puoliverisen” lainsuojattoman Billy Two Hatsin ( Desi Arnaz Jr.) kiinni pankkiryöstön jälkeen. Harmi että näin yhdentekevien ihmisten tarina ei jaksa juurikaan kiinnostaa. Työ imee mehut. Kausi 12. Silloin elokuva jopa viihdyttää. Vaarallinen intohimo. (U) 12.30 Neiti Scarlet ja Herttua (12). 21.00 A-studio. 16.40 Yle Oddasat. Transsukupuolinen, 19-vuotias Jannick elää päivisin pojan elämää, mutta öisin hän toteuttaa itseään naisena, salaa muilta. 22.00 Babylon Berlin (16). 20 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 Ohjelmatiedot voivat muuttua. 01.25 Pitääkö olla huolissaan. 38/40. 17.05 Viiden jälkeen. Matka jatkuu kohti Irakin pääkaupunkia, Bagdadia. (2014) (U) 17.00 Pikku Kakkonen. 08.24 Galaxi. 19.00 Seitsemän uutiset. Norsunluutorni. Barcelona. Jännitystä ilmassa. (U) 19.30 Jopet-show (S). Jakso 4/10. Vetreyttä selkään. 23.10 Selviytyjät Suomi. Päivän tv-vinkit: Aretha Franklin, nainen ja ääni Marko Ahonen Prisma: Korkean iän salaisuus TV1 klo 19.00 BBC:n dokumenttisarjassa selvitetään, mikä on pitkän ja terveen elämän salaisuus. 12.00 Ymmärrä koiraasi kuka kotonasi asuu. Kausi 12, 2/12. Kausi 12, 12/12 Vieraana stand up-koomikko Matti Patronen. Kausi 9. 11.00 LIVE: Onnenarpa. Nestemäistä ravintoa. Isä on hankala ja parisuhteet myrskyisiä. Kausi 15. hepovanhuksen, metalliseppä Edi perehtyy taitavuuskoeautomaattiin ja verhoilijamestari Virve löytää Paula Norosen lampun hengen. O: Erkko Kivikoski. Krista ja Niko alkavat tutustua toisiinsa. Länkkäri Verinen pako (Billy Two Hats, 1974) oli edellä aikaansa käsitellessään rasismia, mutta hyvät tarkoitukset eivät ole johtaneet hyvään elokuvaan. (1963) (Mv) (U) 14.32 Elävä arkisto: Taivaalta varjon varassa. Kapekin pääsee kokemaan uusia makuelämyksiä, kun kaapattavana on lähinnä nestemäistä ravintoa nauttivan Tanjan keittiö. Satuttavien sanojen selittelyä. 09.00 Erätulilla. 13.00 Tietäjät tietää. Malttamattomat maajussit saavat viimein kirjeensä luettavaksi Taattisten tilalla. Kausi 3. 19.10 Elokuva: Pertsa ja Kilu Faaraon sormus (7). Kesäinen uuden aallon romanssi, jossa nuori pari seurustelee, eroaa ja kohtaa uudelleen. 07.21 Rikke (S). Berliini luisuu rikollisjengien väliseen sotaan. Jakso 16/26. Finaali. Kausi 1, 2/3. 14.30 MTV Uutiset Live. Kausi 1, 10/10. N: Martti Koski, Tuula Elomaa. 18.05 Viiden jälkeen. 21.30 Perjantai-dokkari: Yksi normaalikokoinen nainen. Viki Eerikkilä on kutsunut joukon hauskana tunnettuja tyyppejä viettämään mökkiviikonloppua, jonka aikana on vain yksi sääntö ei saa nauraa. Tilaa isovanhemmille. Koululaisten oma ohjelma! 08.25 Dronettajat (7). Kausi 9. 10.00 Larkinin perhe (7). 17.30 Viiden jälkeen. Turhaa triviatietoa: Verinen pako on kuvattu Israelissa ensimmäisenä amerikkalaisena länkkärinä. 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Kausi 2, 5/6. 21.40 Kakarat (12). 20.00 Suomen kaunein koti. Kausi 1, 9/10. Miten ruoka, liikunta, ilmasto, geenit ja ympäristö vaikuttavat ikääntymiseen. Kausi 4, 3/22. Ohjaus: Taavi Vartia. Kausi 1, 6/6. Kausi 2, 14/20. 17.25 Uutiset. 18.00 Valmiina taisteluun (7). 18.00 Yle Uutiset 18.00. Millaisia niksejä paikalliset tarjoavat. Jakso 8/18. 21.00 Kakarat (12). Toisena taistelupäivänä Betinna Pedersen ja Michael Christiansen ovat löytöretkellä Struerin kunnassa. Kausi 3, 2/8. Piru irti. Jakso 1/6. 18.30 Puoli seitsemän. 10.05 Yliopistollinen eläinsairaala: Rieti-kissa nukutusainepäissään. 15.55 Extreme Run. 12.00 Hääpäiväkirjat. Billyn kaveri ( Gregory Peck) vapauttaa toverinsa ja saa samalla luodin jalkaansa. Puuposti tuo mukanaan haasteen, jonka voittaja saa haltuunsa jotain mullistavaa. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 1/9. 16.58 Uutiset. 15.00 Maajussille morsian. Aivot. Suhde omaan kehoon ei korjaantunut, kun kilot karisivat: ”Näen nyt itseni isompana kuin koskaan ennen.” 21.45 Yle Uutiset 21.45. Jakso 2/16. Huonot naapurit. 02.20 Kaappaus keittiössä. Onnea, Roni ja Mainio! 06.52 Anniina Ballerina (S). Puutarhassa ruoho on kasvanut niin, että olisi niiton aika. Kausi 1. Paha maa xxx Sub klo 21.05–23.45 Poliisi Hannele ( Matleena Kuusniemi) ja hänen opettaja-aviomiehensä Antti ( Petteri Summanen) joutuvat keskelle tapahtumaketjua, joka muuttaa heidän elämänsä kulkua peruuttamattomasti. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. Exterme Run haastaa ja naurattaa! 16.55 Onnenarpa. Viisi jäljellä olevaa kilpailijaa saa Saaralta mentorointia malliuran haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Kausi 7. (U) 23.10 Narkomania (16). 08.00 Remppa vai muutto. (2001) (U) 12.05 Luontoretkellä. 15.50 A-studio. Jugendia. Jakso 4454: Kolumbialainen tervehdys. 07.38 Suurenmoinen herra Kunkku (S). MTV3 06.15 Aamusää. Labradorinnoutaja Bertan äiti on Suomen älykkäin koira. Rikke lääkärinä. (U) 23.55 Puoli seitsemän. 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7). Kausi 4. Jakso 5/14. Simon suuntaa Järviseudun itäosaan, jossa hän tapaa uhanalaisia oravia suojelevan Julie Baileyn. 10/10: Loppu häämöttää
14.30 Simpsonit (7). 17.55 Arvokaman etsijät. 00.50 Family Guy. 02.30 Lone Star Law. 02.40 9-1-1. 14.00 Suomen Tulli (S). 23.00 Yle Uutiset. 08.40 Kiinteistöveljekset. 07.10 Urheiluradio. 22.00 Armon kalliolla. 08.30 Professori Balthazar (S). 06.45 Say Yes to the Dress Lancashire. 17.00 Uskosta totta. 05.45 Signaali sydämiin. 23.02 Yöradio toiveiden yö. 21.00 Poliisit 2021 (7). 08.05 Oggi ja torakat (7). 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 09.30 Made In A Day. 16.55 Unelmahäät. 21.15 Voimaa Sanasta. 17.30 Simpsonit. 02.00 Suomen Tulli (S). 10.40 Family Guy. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 04.30 Miehen puolikkaat. 22.08 Yöradio toiveiden yö. 09.00 Made In A Day. 20.00 Moderni perhe. 21.00 9-1-1. 01.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 17.30 Klubi 700. 09.05 Urheiluradio. 06.20 Pomo keittiössä. 10.15 90 päivää morsiamena. 20.30 Moderni perhe. 05.45 MTV Uutiset Live. 00.02 Yöradio. 05.15 Voimaa Sanasta. 12.00 Tuho-osasto. 03.40 Bachelor Australia. 00.00 Yle Uutiset. 01.10 Say yes to the Dress Britannia. 18.05 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 03.30 Barnwood Builders. 10.35 Rantataloa etsimässä. 23.55 Sinkkuillallinen. 02.30 Suomen Tulli (S). 18.00 Raamatun kertomuksia. 03.15 Neljän tähden illallinen. 15.30 Team Ahma (7). JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 17.10 Urheiluradio. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 15.00 Kymppitonni. 08.10 Urheiluradio. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Lemmen viemää (S). 05.15 Family Guy. 12.40 Restaurant: Impossible. 11.20 90 päivää morsiamena. 11.00 Välimeren unelmakodit. 08.15 Auringonpalvojien jälijillä. 02.00 Jimmy Chin ja vaaran viehätys. 08.25 Arvokaman etsijät. 21.55 Radio Suomen Ilta. 11.05 Simpsonit. YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Anni Saastamoinen 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Libiso 17.00 YleX Ilta: Womma 20.00 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 11.30 Simpsonit (7). 16.00 Miehen puolikkaat. 14.05 Historia: Tuntematon Kanada. 18.00 Superhamstraajat. 14.05 Saitureiden säästövinkit. 01.45 Pitääkö olla huolissaan. 23.05 Alaskan jäälentokenttä. 18.00 Ulosottomiehet. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 13.25 Wheeler Dealers. 05.30 Apostolien matkassa. 18.30 Family Guy. 15.05 La Promesa Salaisuuksien kartano (12). 02.00 Yle Uutiset. 06.00 112 Hätäkeskus. 11.00 Kanadan rajalla. 03.55 Poliisikamera. 13.00 Tonnikalan saalistajat: Outer Banks. 19.00 Tohtori Paise. 07.30 Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). 23.00 Autojen ensiapu. 21.30 Gospel First Evankeliumi ensin. 18.00 BUU-klubben. 17.00 Lomaile kuin ökyrikas. 02.00 Raamatun kertomuksia. 10.00 Hauskimmat eläinvideot. AVA 04.50 Unelma-asunto auringon alta. 16.30 Love Israel Baruch Korman. 10.10 Family Guy. 14.30 Moderni perhe. 21.00 Running Wild With Bear Grylls: The Challenge. 21.25 Murha paratiisissa (12). 12.00 Yrittäjä (S). 12.30 Monen äidin tytär. TV7 05.00 TV7 Israel News. 00.25 Pelastakaa ihoni!. 03.02 Entisten nuorten sävellahja. 01.55 Temptation Island Suomi (7). 06.55 Barnwood Builders. 06.40 Ensisilmäyksellä. 09.10 Derricon uskomaton suurperhe. 12.00 Remppa vai muutto UK. 00.00 112 Hätäkeskus. 17.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Christian World News. 03.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.05 Suorinta reittiä (S). 11.35 Oikeuden äärellä. 16.40 Milanon naisten paratiisi (7). 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 00.05 Muinaiset avaruusoliot. 10.00 Remppa vai muutto Suomi. 16.00 Lemmen viemää (7). 07.35 Gold Rush Kultakuume. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 02.02 Entisten nuorten sävellahja. YLE TEEMA & FEM 07.30 BUU-klubben. 01.25 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 13.00 Huvila & Huussi. 23.10 Alamaailma. HERO 13.30 Save The Date Suomi. 18.05 Pikkukaupungin unelmakodit. 09.45 Simpsonit. 13.15 Voimaa Sanasta. 13.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 22.05 Sex Tape Suomi. 05.35 Family Guy. 01.30 Klubi 700. 09.15 Simpsonit. 16.00 Uusi elämä etelässä. 22.00 Castle. 02.40 Curious Case of Natalia Grace. TLC 04.30 90 päivää morsiamena. 15.00 Pyhä Henki tänään. 11.30 Kanadan rajalla. 15.00 Lentoturmatutkinnan erikoisraportti. 07.30 Ihmeelliset ihmiset. 18.00 Aarrepaja. FRII 05.35 Maailman herkullisimmat ruoat. 01.30 Naked Attraction UK. 01.00 Uskosta totta. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 19.05 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.00 Yle Uutiset. 19.00 Herätysliikehdintä. 12.20 Say Yes To The Dress. 01.20 Family Guy. 06.30 Miten kaikki tehdään. 23.25 Tulossa: Vain elämää. 16.50 Menneisyyden mysteerit. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Puutarhan pelastajat. 13.00 Neljän tähden illallinen. 22.00 Jimmy Chin ja vaaran viehätys. 06.30 Passion for Jesus. 20.00 Jumala puhuu. 14.50 Tiny House, Big Living. 20.00 Lentoturmatutkinta. 10.00 Uusi elämä etelässä. 23.25 Kova laki (12). 13.30 Say Yes to the Dress: Benelux. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 03.47 Yöradio. 16.00 Autojen ensiapu. 14.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 16.10 Urheiluradio. 07.00 Simpsonit. Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 21 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Nelikymppisen välitilinpäätös: Mitä ikinä teetkin ole läsnä senkin lama opetti 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola 18.30 Viikon luontoääni: viiksitimali 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sydänjuurilla Amanda Kauranne 20.00 Romano mirits, romanimusiikki-sarja osa 8. 12.10 Urheiluradio. 03.45 Food Factory. 00.00 NCIS Los Angeles (12). 15.50 Farmi Suomi. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.45 Meret ilman vettä. 11.20 Sukumme arvet. 13.00 Ensisilmäyksellä. SUB 04.00 Simpsonit (7). 10.20 Rahaa, rahaa, rahaa. 12.00 Moderni perhe (12). 23.10 Elokuva: 40 v. 08.35 Chicagon talovanhukset kuntoon. 20.00 NCIS Los Angeles (12). 22.25 Murha paratiisissa (12). 06.20 Moderni perhe. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Me postilaiset. 14.30 Suomen Tulli (S). 21.00 Elokuva: Dallas Buyers Club (16). 11.40 Pernilla Wahlgrenin maailma. 14.00 Come Home. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 08.00 Unelma-asunto auringon alta. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 TV7 Israel News. 07.45 Moderni perhe. RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 04.50 Miehen puolikkaat. 18.30 Laleh tervetuloa kotiin. 00.45 Valtateiden sankarit. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 15.15 Tiny House, Big Living. 03.00 Suomen Tulli (S). 12.00 Emmerdale (12). 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 23.00 Tulossa elokuvateattereihin: Michael Monroe -dokumenttielokuva (. 03.30 Kanadan rajalla. 14.15 Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain. 07.40 Code Lyoko: Evolution (7). 18.30 Evoluutio, luominen ja tiede. 02.45 Arkin rakentajat. 00.10 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 19.30 Profeetat puhuvat. 13.15 Kylä nimeltä Bragino (S). 15.35 Gold Rush Kultakuume. 07.35 Say yes to the Dress Britannia. 17.25 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 00.25 Tavallinen murhaaja. 12.30 Exät illallisella. 01.50 Simpsonit. 07.10 Urheiluradio. 19.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 08.25 Miehen puolikkaat. 11.00 Anokaa uskossa. 07.55 Say yes to the Dress Britannia. 04.55 Baywatch (12). 01.25 Merten sankarit. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 09.30 Liian ruma rakkauteen. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 05.40 Christina-lehden luontokuvat. 12.45 Saarielämää. 18.45 Arkin rakentajat. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 13.55 Yksi elämä. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 14.00 Saari ilman lakeja. 06.15 Saarielämää. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 15.00 Team Ahma (7). 13.30 Ensisilmäyksellä. 17.00 Grand Designs Ruotsi. 08.00 Koiraperheet käytöskoulussa. 07.30 Maailman tärkein tehtävä. 06.00 MTV Uutiset Live. 11.33 Radio Suomen Päivä. 03.30 Nuori MacGyver. Vanhat romanilaulut vievät kauas muistoihin 20.15 Kuusi kuvaa kampaaja Jesse Lahtisen elämästä 21.00 Radioteatteri esittää: Harjunpää ja kiusantekijät 4/8. 20.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 12.00 Turvatarkastus: Rooma. KUTONEN 05.25 Naisten autopaja. 13.15 Saarielämää. 07.25 Simpsonit. 22.35 Sex Tape Suomi. 17.30 Simpsonit (7). 07.50 Kotikulmat kuntoon. 03.00 Yle Uutiset. 17.00 Simpsonit (7). 11.00 Kaappaus keittiössä. 17.00 Leijonan luola USA. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Sinkkuillallinen. 10.30 Kenet ihmeessä nain. 07.00 Pyhä Henki tänään. 09.30 Bob’s Burgers (7). 08.05 Moderni perhe. 09.40 Mark ja Luther. 02.25 Bachelor Australia. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Tiny House Hunting. 08.00 Christian World News. 19.30 Simpsonit. 21.02 Urheiluradio. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. Kanye: The Divorce. 13.40 Christina-lehden luontokuvat. 14.50 Rakastaa, ei rakasta. 22.10 Kim vs. 22.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 01.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 18.55 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 15.00 Välimeren unelmakodit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.05 Tosielämän mafiavaimot. 10.55 Naisten autopaja. 14.35 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 22.30 Jumalanpalvelus. Karannut hulluus. 17.00 Panttilainaamon autospesialistit. 10.10 Sportliv. 23.05 Paiseklinikka. 19.00 Temptation Island Suomi (7). 13.40 Unelmakoti veden äärellä. 21.00 Naked Attraction Suomi. 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.05 Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain. 08.10 Urheiluradio. 02.30 Jimmy Chin ja vaaran viehätys. 19.25 Maailman herkullisimmat ruoat. 11.20 Lone Star Law. 20.35 Frendit (S). 21.00 Elokuva: Respect (12). 01.00 Running Wild With Bear Grylls: The Challenge. Televisio ja radio p. 13.40 Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain. 14.30 Passion for Jesus. 06.20 Rantataloa etsimässä. 09.00 Schitt’s Creek (7). 22.00 Kino: Verinen pako (16). 19.00 Simpsonit. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 09.15 Fast n’ Loud. YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 16.20 Urheilukierros: Superpesiksessa miesten neljännet välierät (tarvittaessa) 19.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 19.02 Urheiluradio. 17.00 Simpsonit. 23.10 Klassisen musiikin tuokio. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.20 Sanojen takana: Pauli Hanhimieni 20.45 Radio Suomen Musiikki-ilta 21.00 Yle Uutiset. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 19.55 Wheeler Dealers. 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio. 21.00 Kim vs. 03.45 Ulosottomiehet. 23.50 Uskomattomat ympäristörikokset (S). 22.05 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 11.10 Rantataloa etsimässä. 15.30 Maailman tärkein tehtävä. 23.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 13.00 TV7 Israel News. 01.50 Saitureiden säästövinkit. 13.30 Apostolien matkassa. 15.45 Kalliovuorten eläinlääkäri. 03.00 Lentoturmatutkinta. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Remppa vai muutto Suomi. 07.00 Sofian enkelit. 06.40 Saarielämää. 16.00 Täydellinen kesä (S). 12.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 23.30 Amerikan rajavartijat. 00.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 06.00 Moderni perhe. NATIONAL GEOGRAPHIC 05.15 Narco Wars. 09.00 Jerusalem studio. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 21.10 Subleffa: Paha maa (16). 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.55 Lottovoittajan unelmakoti. 11.00 Simpsonit (7). 02.30 Evoluutio, luominen ja tiede. 06.30 Tiny House Hunting. STAR CHANNEL 04.10 Miehen puolikkaat. 07.50 Rakastaa, ei rakasta. ja neitsyt. 22.30 Jimmy Chin ja vaaran viehätys. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. Kanye: The Divorce. 10.20 Naisten autopaja. 21.20 Yksi on hyvää seuraa 21.30 Jakke Holvas ja filosofia: Heidegger . 08.50 Miehen puolikkaat. 09.10 Sää. 18.00 Sinkkuillallinen. 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 20.00 Simon Schama ja romantiikan aika. 12.25 Miten kaikki tehdään. 08.40 Efter Nio. 09.50 Tosi on. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Moderni perhe. 10.00 Grand Designs Ruotsi. 09.35 Asunnon metsästäjät. 12.30 Salatut elämät (7). 03.25 90 päivää morsiamena. 02.15 Simpsonit. 13.30 Käräytyskamera (7). 16.50 Hengenvaarallisesti lihava. 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 18.50 Merisää. 11.35 Simpsonit. 08.20 Superhamstraajat. 23.00 Elokuva: The Full Monty. 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 14.30 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 19.55 Viidakon tähdet. 20.02 Sää. 18.00 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa (S). 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.30 Täydellinen kesä (7). 01.50 Elokuva: The Hero. 15.00 Selviytyjät. 21.00 Top Gear: Parhaat palat. 06.05 Miten kaikki tehdään. 00.05 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 00.00 Löytöretki Jumalan Sanaan. 13.45 Signaali sydämiin. 08.30 Love Israel Baruch Korman. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 16.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.30 Jerusalem studio. 05.55 Yksi elämä. 19.00 Miljonäärien luksuslomakodit vaihtoon. 00.55 Remppa vai muutto UK. 02.45 Neljän tähden illallinen. 22.10 Maistissa maailmalla. 06.00 Come Home. 19.50 Unelmahäät. google. 14.15 Uusi elämä etelässä. 14.00 Simpsonit (7). 02.25 Upea lihava elämäni. 06.45 Rantataloa etsimässä. 10.05 Asunnon metsästäjät. 17.55 Tulossa: Duudsonit tuli taloon (S). tekniikka ei ole väline 21.50 Kuuluttajan vieras: Työhyvinvointipäällikkö Anu Wiikeri 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.35 Hengenvaarallisesti lihava. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. TV5 04.50 Pernilla Wahlgrenin maailma. 04.30 Simpsonit (7). 21.00 Historia: Ruotsin viimeiset kuninkaat. 20.00 Remppa vai muutto UK. 10.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 10.30 Herätyksen läpimurto. 23.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.45 Tähdet vs. 22.05 Urheiluradio. 18.00 Family Guy. 23.35 Uusi Kino: Koulu meren rannalla. 06.30 Teletapit (S). 19.00 Kadonnet kaupungit: Tikal. 10.50 Spotlight: Koulut sulkevat silmänsä syrjinnältä. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 21.30 Naked Attraction Suomi. 15.45 Poliisikamera. 19.00 Ruotsin rajavartijat. 12.55 Miten kaikki tehdään. 16.30 Tuhoosasto. 02.55 Miljonäärien luksuslomakodit vaihtoon. 20.00 Frendit (S)
– Tämä on viihtyisä ja siisti paikka. HUOMENNA: p Tanssit. Varimakkeen toiminnasta vastasi aiemmin Loimijoen Kuntapalvelut oy (Loiku), joka pisti ravintolan ovet säppiin helmikuussa vähäisen asiakasmäärän vuoksi (FL 15.2.). – Minulla on erinomaisen hyvät työntekijät. Maukasta on, Tuomola arvioi. Pankais poiketen Palokunnan poikatoiminta herää henkiin Forssassa Forssan Lehti 5.9.1963 Forssan kauppalassa on viime aikoina keskusteltu palokunnan poikaosaston perustamisesta ja nyt nämä tuumat alkavat saavuttaa toteutumisensa, sillä tämän viikon aikana palokuntatyöstä kiinnostuneilla pojilla on mahdollisuus ilmoittautua paloaseman päivystäjälle ja ensi viikolla on tarkoitus ryhtyä jo toimintaan, kun saadaan halullisten poikien lukumäärä selville. Harri Tuomola kertoi jo odottaneensa, että pääsisi lounaalle vain kiipeämällä raput neljänteen kerrokseen. Täällä saa olla rauhassa, ja tänne on helppo tulla, Räikkönen kertoi. p Harrastukset. Salmisesta avajaispäivä vaikutti ihan lupaavalta: aamupalalla kävi noin 15 asiakasta ja lounaalla reilu 30. . Avajaispäivänä lounaalle saapunut Piia Kukkamo näkee tärkeäksi, että ravintolasta saa tilattua myös kokouskahveja kaupungin tilaisuuksiin. Salminen näkee henkilöstöravintolan sopivan muun toimintansa jatkoksi. Yrittäjä Mika Salminen epäilee, ettei häntä itseään nähdä useinkaan Varimakkeen keittiössä. Lounastajien toiveena on saada peruskotiruokaa, ja sellaista uusi yrittäjä Mika Salminen lupaa tulevan tarjolle. p Asuminen. Muualla maassamme palokunnan poikatoiminta on ollutkin sangen vireää, mm. Neuvotteluihin ilmoittautui kaksi yrittäjää, joista toinen vetäytyi. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus tehtiin täten Mika Salmisen kanssa. Nuorisoseura Auran syksyn harrastusryhmät alkavat Tammelassa. Täällä Forssassa oli myös ennen sotia poikatoiminta vireää, mutta sotavuosina toiminta tyrehtyi ja toiminnan uudelleen henkiinherättäminen on viivästynyt erinäisistä syistä johtuen aina tähän saakka. – Ei ole valittamista. Yleisölle avoin iltatapahtuma yhteistoimintaharjoituksesta Monitoimikeskus Akvarellissa (Pihlajakatu 9, Forssa)klo 17.30–20.30. 60 VUODEN TAKAA TAPIO TUOMELA. – Aivan ihanaa, että saa syödä täällä kunnolla ja tulla valmiiseen pöytään, Sirkka Köykkä totesi ja pani tyytyväisenä merkille myös jälkiruokatarjoilun. Iltapäivätanssit. He venyvät välillä vähän liikaakin, Salminen sanoo. Kaupungintalolla on paikalla yleensä vain yksi keittiötyöntekijä. Kun ravintola oli vailla yrittäjää, lounaalle piti lähteä kaupungille tai kotiin tai evästää. Kiinteistöpäällikkö Jukka Perälä kertoo, että kaupunki sai ravintolatoiminnan jatkamisesta viisi yhteydenottoa. Lounasseurana ollut urakoitsija Kari Räikkönen oli aiemmin Varimakkeen päivittäinen vakioasiakas. Risto Nevalainen esiintyy, Someron Esakalliolla klo 13. Harri Tuomola ja Kari Räikkönen ovat tyytyväisiä, että kaupungintalolta saa taas lounasta. Tavoitteena on saada päivittäin 30–50 lounastajaa. Hän pyörittää myös Forssan ja Someron keilahalleja, Jokioisten Tietotalon kahvioravintola Wendlaa ja kunnantalon Café Kamreeria sekä lounasravintola Fokoria Forssassa. Keskusteluilta ikäystävällisestä ja esteettömästä asumisesta Forssan valtuustosalissa klo 18. Lounaalla käyminen katkaisee mukavasti työpäivän. Hän pitää etäpäiviä mutta aikoo käydä lounaalla ainakin kerran pari viikossa toimintaa kannattaakseen. p Ajassa 22 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 SUDOKUN RATKAISU 5 7 8 4 2 1 9 6 3 1 9 4 6 8 3 2 5 7 6 3 2 9 7 5 8 1 4 8 4 9 5 3 7 1 2 6 7 5 6 1 9 2 3 4 8 3 2 1 8 6 4 5 7 9 2 6 3 7 5 8 4 9 1 4 8 7 2 1 9 6 3 5 9 1 5 3 4 6 7 8 2 Lounasruokailu palasi Forssan kaupungintalolle Kiti Salonen F orssan kaupungintalon henkilöstöravintola Varimakkeessa pääsee jälleen nauttimaan aamupalaa ja lounasta. Kustannustehokkuutta tavoitellaan sillä, että ruoka tuodaan Varimakkeeseen pääosin Fokorilta ja kasviruoka Tietotalolta. – Työntekijöitä kierrätetään, ettei kukaan tule täällä yksin ollessaan mökkihöperöksi. On toivotettu onnea ja tervetuloa taloon, keittiötyöntekijä Paula Lukkala kertoi. Ilman heitä tästä ei tulisi mitään. Alkuvuodesta saakka kiinni ollut ravintola avautui maanantaina. Varimakkeen uutena yrittäjänä aloitti Mika Salminen, joka pyörittää myös useita muita ravintoloita Forssan seudulla. TÄNÄÄN: p Valpas 2023. Salmisen ravintoloissa on yhteensä kymmenkunta työntekijää, joista saadaan tarvittaessa myös apukäsiä Varimakkeeseen. Tuomi. Hämeen läänin Palokuntaliiton alueella oli vuoden vaihteessa 58 poikaosastoa toiminnassa. Avajaispäivänä linjastolle oli katettu lihapullakastiketta, keltaista uunikalaa, punajuurikiusausta, broilerikeittoa ja persikkarahkaa. Forssan VPK:n ohjelmassa poikatoiminta on sodan edellisinä vuosina näytellyt myös melkoista osaa, mutta sotien jälkeen toiminta on ollut täydelleen lamassa, kertoi Forssan VPK:n ylipäällikkö ekonomi Keijo A. Hän on talvisin paljolti kiinni Someron keilahallissa. Uuden yrittäjän alaisuudessa ravintola vaikutti tutun tuntuiselta: ensi katsomalta vain lautaset näyttivät muuttuneen neliskanttisiksi. – Asiakkaat ovat olleet tyytyväisenoloisia, että ravintola on taas auki
Lämpötila on 10 ja 18 asteen välillä. 3: 13–14 TIISTAI 5. 1. klo 15 °C +20,0 Lappeenranta Kylmintä 4.9.2022 °C -0,4 Kauhajoki Lämpimintä 4.9.2022 °C +16,0 Mäkiluoto Sateisinta 2.9. Pilvisyys on pääosin runsasta, Lapissa on kuitenkin verraten selkeää. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 1 9 8 3 2 9 1 5 1 6 5 1 9 2 8 2 6 9 5 1 8 2 9 3 1 5 3 6 7. SYYSKUUTA ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 4 7 10 13 16 19 22 25 28 31 3 Elokuu Syyskuu 2023 -5 5 15 25 5 8 11 14 17 20 23 26 29 1 Elokuu Syyskuu 2023 20 40 60 Ti Bangkok 31 Berliini 28 Bryssel 29 Eilat 39 Kairo 38 Kööpenham. 23,5 mm Karvia 11 +7 14 14 12 12 13 11 11 18 12 21 20 8 7 9 9 7 2 3 4 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen 19 6 19 6 19 6 19 6 19 6 19 5 17 5 17 5 17 5 17 5 17 5 17 5 19 4 19 4 19 4 19 4 18 4 19 4 Havainnot Jokioinen 4.9. Lounaanpuoleinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan keskiosassa sataa yleisesti vettä, muualla maassa sää on poutaista. klo 15 °C 21 5 SADESUMMA 30.8.– 4.9. JERE SUDOKU FINGERPORI VIIVI JA WAGNER Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 23 Ajassa p Nimipäivät Tänään: Roni, Mainio, Yrittäjän päivä Huomenna: Asko, Felix Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 6.27 ja laskee klo 20.20. °C +4,6 Utsjoki Nuorgam Lämpimintä 3.9. 21 Las Palmas 25 Lontoo 27 Malaga 28 Lissabon 24 New York 34 Oslo 23 Pariisi 32 Peking 30 Pietari 21 Rooma 32 Tallinna 20 Tokio 32 Tukholma 22 Ke 32 28 29 40 40 19 25 30 27 25 35 19 32 31 17 33 17 30 18 To 32 27 28 40 42 20 25 29 26 26 35 18 31 32 17 34 17 26 20 Ti Forssa 19 Helsinki 18 Hämeenlinna 19 Iisalmi 11 Imatra 19 Joensuu 16 Jyväskylä 13 Kouvola 20 Kotka 18 Kuopio 14 Lahti 21 Lappeenranta 19 Mikkeli 20 Oulu 14 Rovaniemi 14 Savonlinna 18 Seinäjoki 11 Tampere 16 Turku 19 Utsjoki 11 Vaasa 13 Varkaus 17 Ke 17 18 16 15 16 16 16 16 17 15 16 16 16 15 13 15 16 16 18 +8 16 16 To 19 18 18 18 16 17 18 17 17 18 18 17 17 17 17 17 20 19 18 13 18 18 Pe 19 18 19 18 19 18 20 20 18 18 20 19 20 18 18 18 22 20 20 16 20 20 La 21 19 20 20 20 20 18 20 18 20 20 20 19 19 20 19 20 19 21 16 20 20 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 3.9. Pimeä päättyy klo 5.41 ja alkaa klo 21.05 Päivän sana Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 4.9. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Joh
– Pitää taas kaikille kertoa, että tuo ei ole minun nimeni. Viime vuonna hakemuksia jätettiin noin 5 200. ” Pelkäsin alkavani katua päätöstä sillä sekunnilla, kun nimi menee virallisiin papereihin. Kaksiosaisissa etunimissä osa saattaa haluta ottaa väliviivan tai toisen osan kokonaan pois. Etunimenvaihtajia löytyy kaikista ikäluokista. Riskilän mukaan käytäntö johtuu siitä, että täysi-ikäisen henkilön ajatellaan pystyvän paremmin arvioimaan nimen sopivuutta itselleen. Tätä nuorempaa nimenvaihtajaa edustaa hänen huoltajansa. Hänen mukaansa valtaosa nimenmuutoshakemuksista hyväksytään. Täysin soveltumattomia nimiä ovat esimerkiksi kirjainyhdistelmät, joita ei pysty lukemaan. Nimiin tehdään paljon erilaisia muutoksia. Ulkomaille Digija väestötietovirasto ei tietoja pääasiassa välitä, joten se pitää hoitaa itse. Marilla Parhiala E tunimi on tärkeä osa ihmisen identiteettiä. Vaikka Heikkilä ei mielestään ole kovin impulsiivinen ihminen, hän ei harkinnut nimen vaihtamista kovinkaan pitkään. – Pientä nousujohteista trendiä on havaittavissa, Riskilä arvioi. p Uutiset. Sen jälkeen luku on kivunnut yli viiteentuhanteen. Syksyllä Heikkilä aloittaa yhteisöpedagogin opinnot Jyväskylän Usva Heikkilä vaihtoi etunimensä kuusi vuotta sitten. Se tuntui oikealta. Esimerkiksi kutsumanimi saatetaan haluta vaihtaa ensimmäiseksi etunimeksi. Nyt aikaa on kuitenkin kulunut niin paljon, että nimen vaihtamatta jättämisessä ei olisi Heikkilän mukaan mitään järkeä. Ihmisten jatkuva korjaaminen on raskasta. Hakemuksen voi tehdä itse aikaisintaan 15-vuotiaana. Heikkilä kertoo toivoneensa, että olisipa hänelläkin hieno nimi. – Ajatus ei paisunut sisälläni pitkään ja purkautunut isosti. Lopulta sisko patisti Heikkilän kertomaan uudesta nimestään myös vanhemmille. Usva Heikkilä 643 Vuoden 1900 jälkeen 643 suomalaista (608 naista ja 35 miestä) on saanut nimekseen Usva tai muuttanut nimensä Usvaksi. Tietoa aiempien vuosien nimenvaihtajien määrästä ei ole saatavilla, sillä vuoteen 2019 saakka hakemukset käsiteltiin maistraateissa eri puolilla Suomea. Keskustelu oli lyhyt ja ytimekäs. Aluksi hän kertoi uudesta nimestään Twitterissä, jossa hänen seuraajakuntansa koostui enimmäkseen hänelle läheisistä ihmisiä. Muuttunut nimi kannattaa muistaa ilmoittaa myös esimerkiksi isännöitsijälle, sähköyhtiölle ja puhelinoperaattorille. Esimerkiksi perheelleen Heikkilä kertoi vasta vuosia myöhemmin. Siskon kanssa asiasta keskusteltiin ensimmäistä kertaa mummon hautajaisissa, kirkon vessassa. – Pelkäsin alkavani katua päätöstä sillä sekunnilla, kun nimi menee virallisiin papereihin. Heikkilä ei kuitenkaan pelännyt negatiivista reaktiota. Sitten hän mietti, että miksi ei voisi olla. Uuden nimen avulla voidaan haluta myös tuoda omaa persoonaa tai identiteettiä esiin. Nyt 26-vuotias Heikkilä päätti vaihtaa etunimensä lähes tasan kuusi vuotta sitten. Se oli vain pieni muutos, joka tuntui hyvältä. Nimen virallisen vaihdoksen Heikkilä on laittamassa vireille vasta nyt syksyllä. Asian lykkäämisestä on syntynyt kuitenkin tiettyjä haasteita. – Siinä iässä oma identiteetti alkaa muodostua. – Näet kuka olen, hyväksyt sen ja annat minun olla sellainen kuin olen, Heikkilä toteaa. Myös uudistetun translain voimaantulo näkyi tänä keväänä pienenä piikkinä nimihakemuksissa. – Esimerkiksi Lapitar-nimeä hakenut vetosi sukujuuriinsa Lapissa, joita hän halusi tuoda nimessään esille, Riskilä kertoo. Juridisen sukupuolensa vahvistaneet hakivat samalla nimenmuutosta, jotta nimi vastaisi omaa sukupuoli-identiteettiä. Myös nimen kirjoitusasun pitää olla lainmukainen. Heikkilä ei osaa vieläkään sanoa tarkkaa syytä sille, miksi hän alun perin halusi vaihtaa nimensä. Jyväskyläläinen Usva Heikkilä tietää, että mikäli vanhempien valitsema nimi ei tunnu omalta, niin sen voi myös vaihtaa. Tämän lisäksi monet päivittävät uuden etunimen käyttämiinsä sosiaalisen median kanaviin. Jos nimenvaihdos osuu lähelle ulkomaanmatkaa, kannattaa matkustusasiakirjojen päivittämisen tarve tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. Nimenvaihtajia löytyy kaikistä ikäryhmistä, mutta eniten heitä on nuorissa. Opettajat olivat kuitenkin ymmärtäväisiä. Myöskään suuri osa yhdistyksistä tai yrityksistä ei saa tietoa niemenmuutoksesta, jos siitä ei erikseen ilmoita. En menetä siinä mitään. Myös passin, henkilökortin ja ajokortin uusiminen on nimenvaihtajan omalla vastuulla. Asian lykkääntyminen johtuu siitä, että hän halusi olla varma päätöksestään. Uusi etunimi päivittyy automaattisesti useille viranomaisille, kuten Verohallintoon, seurakunnille ja Kelalle. – Käytännössä vertaamme haettuja nimiä sellaisiin, jotka jo löytyvät väestötietojärjestelmästä, Riskilä kertoo. Olen siinä mielessä hyvin onnekas. Nimen kauneus oli hänelle tärkeä asia, ja muun muassa siksi hän valitsi lopulta luontonimen Usva. Erityisasiantuntijan pöydälle päätyy kuitenkin tapauksia, joissa on syytä harkita nimen lainmukaisuutta. Hän ei ylipäätään muista joutuneensa koskaan tilanteeseen, jossa joku olisi kieltäytynyt käyttämästä hänen uutta nimeään. Nimi ei saa olla omiaan aiheuttamaan haittaa tai pahennusta, tai olla etunimeksi ilmeisen soveltumaton. – Se oli sellainen asia, että päätin vain kokeilla. Lähde: digija väestötietovirasto. – Kaikki läheisimmät kaverit saivat tiedon samaan aikaan, Heikkilä toteaa. Kun Heikkilä aloitti opinnot Jyväskylän konservatoriossa vähän nimenvaihdoksen jälkeen, hän joutui selittämään tilanteen ja esittelemään itsensä uudelleen. Digija väestötietoviraston erityisasiantuntija Noora Riskilä kuitenkin arvioi, että etunimen vaihtajista merkittävä osuus on juuri täysi-ikäistyneitä. Oikean nimen käyttäminen on Heikkilälle merkki hyväksynnästä. Virallisissa ympäristöissä Heikkilästä käytetään hänen vanhaa nimeään. Vuonna 2019 etunimien muutoshakemuksia tehtiin 4 800, kun taas vuonna 2020 niitä tehtiin 4 400 kappaletta. Jos etunimiä on useampi, niitä saatetaan järjestää uudelleen. Sitä varten voi tarvittaessa tilata virastosta maksullisen otteen, jossa nimenmuutos näkyy. – Vaikka sitä ei ole tarkoitettu ikäväksi, se tuntuu pahalta. 24 Forssan Lehti Tiistaina 5.9.2023 Etunimen vaihtaminen on yhä yleisempää Humakissa. Uuden nimen valitseminen oli melko yksinkertainen prosessi, sillä Heikkilällä oli tasan kaksi vaihtoehtoa. Kaikki pitää siis aloittaa taas alusta, eikä hän vielä tiedä, miten nimenvaihdokseen uudessa oppilaitoksessa suhtaudutaan. Kaikki vanhemmat eivät suostu käyttämään lapsestaan uutta nimeä. Entiseen nimeen liittyvä vääryydentunne oli läsnä alusta asti, mutta se ilmeni pikkuhiljaa. Asiaan suhtauduttiin hyvin. Jotkut haluavat myös vaihtaa pitkään käytössä olleen lempinimensä viralliseksi nimekseen. Kun etunimen muutosta haetaan hyvin nuorelle lapselle, nimen hyväksymisen kriteerit ovat tiukemmat kuin täysi-ikäisen hakijan kohdalla. – Yleensä vastaanotto on ollut todella positiivista. Pienessä koulussa sana kiersi nopeasti. Nimi hylätään myös, jos se sisältää numeroita tai erikoismerkkejä