Ulkopoliittisen instituutin entinen vanhempi tutkija Olli Ruohomäki uskoo, ettei konflikti maiden välillä ole kummankaan intresseissä. Firmalla pyyhkii hyvin, ja lisää väkeä ollaan rekrytoimassa. 3. Jännitteet maiden välillä ovat kasvaneet viime viikkoina. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. ULKOMAAT 14 Miku Ronkaisen kaksi maalia ei riittänyt avittamaan FPS:ää voittoon. 2020 • N:o 63 AJASSA 22 URHEILU 16 UUTISET 2 Seudun kuntajohtajat: Nyt on aika rajuillekin rakennemuutoksille Heviä diggaavan Juha Kraapon kitaralaukusta löytyi lastenlaulu Steralla pyyhkii hyvin . TALOUS 12 Automaation lisääminen, kuten tammikuussa käyttöön otettu kuitulaser on lisännyt työn tuottavuutta ja tuonut uusia tilauksia Tammelaan. UUTISET 3 Syyriaan tulitauko • Venäjän ja Turkin presidentit Vladimir Putin ja Recep Tayyip Erdogan tapasivat torstaina Moskovassa, missä he sopivat tulitauosta Syyrian Idlibiin. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI PERJANTAI 6. Stera Techologies oy työllistää yli 200 henkilöä Tammelassa kahdessa toimipisteessä. KUVA: Lassi Puhtimäki Koronavirukselle altistuneita tarkkaillaan päivittäin • Kanta-Hämeen ensimmäinen koronaviruspotilas on kotona eristyksissä ja potilaan perhe on karanteenissa. Terveydenhuollon ammattilaiset seuraavat perheen vointia päivittäin.
040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Seutuyhteistyö on otettu joka kunnassa toden teolla työn alle. KUVA: Tapio Tuomela Kuntajohtajilta täysi tuki vira nhaltijoille ”Jos kunnan talous menee riittävästi pakkaselle, tulevat valtion salkkumiehet selvittämään, mihin kunta liitetään.” JARMO MÄÄTTÄ Jokioisten kunnanjohtaja. Forssan seudun kuntajohtajat peräänkuuluttavat päättäjiltä suuria rakenteellisia muutoksia, jotta kuntien palvelut ja itsenäisyys säilyvät. Kesäniemi tietää, että yhteistyö on arka ja herkkä aihe. On johdettava tiedolla, ei mielikuvilla, Kesäniemi kiteyttää mainitsematta ketään poliitikkoa nimeltä. maaliskuuta kokoontuvalle kunnanhallitukselle neljä eri skenaariota siitä, miten Tammela rakentaa talouttaan 3–5 vuoden aikajänteellä, Larsson paljastaa. Kunnan talous on äärimmäisen tiukalla ja kriisikunnaksikin ajautuminen on mahdollista. > Toimitus puh. –?Toivon sitä toki ja mahdollisuudet on, Kesäniemi lisää. Torstain Forssan Lehdessä kerrottiin Humppilan tilanteesta. Kaikissa seudun kunnissa ongelForssan seudun kuntajohtajista Forssan Jari Kesäniemi (vas.), Jokioisten Jarmo Määttä ja Tammelan Kalle Larsson palaveerasivat torstaina Forssassa. Väkilukuun suhteutettuna vastaava yhteenlaskettu summa Forssan kohdalla olisi noin 20 miljoonaa euroa. . SANAN KUNTALIITOS mainitseminen aiheuttaa kuntajohtajissa varovaisuutta. –?Jos kunnan talous menee riittävästi pakkaselle, tulevat valtion salkkumiehet selvittämään, mihin kunta liitetään, Jokioisten kunnanjohtaja Jarmo Määttä muistuttaa. Heidän mielestään se vaatii rajujakin rakenteellisia muutoksia. Jos niitä ei saada aikaan, kuntien taloudet kyntävät pian nykyistäkin syvemmällä. Ei voi vain sanoa faktojen edessä, että en usko. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET PERJANTAINA 6. Larsson kysyykin, onko kuntien itsenäisyys perusarvo, jonka turvaamiseksi ollaan valmiita tekemään kipeitä päätöksiä. Maaliskuun lopulla poliitikkojen on kyettävä päättämään säästöistä, Kesäniemi toteaa. –?Kuntapäättäjät ovat yksimielisesti antaneet heille ohjeet säästää hykyn menoista kaksi miljoonaa euroa tämän vuoden aikana. Virkamiehet ovat tehneet asian ympärillä erinomaista työtä. Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi sanoo, että tiedolla johtamisen sijaan pinnalle on noussut ajatus, että se hallitsee joka pitää eniten ääntä. Forssan seudun kuntien tilinpäätöksissä vuoden 2018 alijäämä oli yhteensä 2,4 miljoonaa euroa. Erityistuen he haluavat antaa hyvinvointikuntayhtymän johdolle. MAALISKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. Ami Laaksonen Forssan seutu Forssan seudun kuntajohtajat katsovat huolestuneina poliittisen kentän tilannetta seutukunnalla. Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson toteaa, että kolmesti lyhyellä aikavälillä tuloveroprosenttiaan korottaneen Tammelan on otettava lainaa palvelujen ylläpitoon. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Kunnanjohtajat haluavat antaa voimakkaan tuen virkamiehille – lähinnä siis toimialajohtajille, jotka valmistelevat yhteistyötä. Hän ei henkilökohtaisesti usko, että kahden miljoonan säästöihin ylletään. –?Paljon on saatu tietoa ja faktaa pitää uskoa. YDINKYSYMYS KUNTAJOHTAJIEN mielestä on, miten seutukunnalla turvataan jatkossa palvelut parhaiten. Viime vuoden ennuste näyttää noin 4 miljoonaa euroa, josta yksin Tammelan osuus on 2,7 miljoonaa. Tälle vuodelle ennustetaan ainakin 1,4 miljoonan alijäämää. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 . –?Aion esittää 16
Nyt vastaava nosto toisi alle 700?000 euroa. –?Lievää päänsärkyä, mutta ei muita oireita. KUVA: Tapio Tuomela Kuntajohtajilta täysi tuki vira nhaltijoille Virukselle altistuneet toimivat mallikkaasti Kanta-Hämeen keskussairaalan johtajaylilääkäri kiittää sitä, miten koronavirukselle altistuneet kantahämäläiset ovat toimineet. Sairaalassa näytteet kerätään puolestaan niin, ettei muuta kontaktia tule. Sairaanhoitopiirissä pidettiin jo aiemmin todennäköisenä, että tautia todetaan jossain vaiheessa maakunnassa. Tilanne ei ole toivoton, Larsson sanoo. Se on meillä kyllä tosi iso etu.” SALLY JÄRVELÄ Johtajaylilääkäri, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Seudulla käynnissä rauhallinen flunssatalvi Jaakko Kyrö Forssan seutu Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä kartoitti tällä viikolla seudun flunssatilannetta. Järvelän mukaan seurantaa jatketaan lähtökohtaisesti 14 vuorokautta viimeisestä altistuksesta. Tällä hetkellä Kanta-Hämeen keskussairaalan infektiotorjuntayksikkö seuraa perheen terveydentilaa ja huolehtii potilaasta yhdessä Hämeenlinnan kaupungin terveyspalveluiden kanssa. Se on meillä kyllä tosi iso etu, toteaa Järvelä. Hän on hyvävointinen ja pärjää kotona. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET PERJANTAINA 6. Ainoat sairaanhoitopiirin tiedossa olevat altistuneet ovatkin perheen muut jäsenet, jotka ovat tällä hetkellä kotikaranteenissa. Järvelä antaa kiitosta myös muille kantahämäläisperheille, joissa tautiepäilyä on syntynyt. –?Heihin ollaan päivittäin puhelimitse yhteydessä ja tarkistetaan oireet. FL Forssan seudun kuntajohtajista Forssan Jari Kesäniemi (vas.), Jokioisten Jarmo Määttä ja Tammelan Kalle Larsson palaveerasivat torstaina Forssassa. ITSE POTILAAN vointia Järvelä kuvaili torstaina hyväksi. Hän on kotona tartuntatautilain vaatimalla tavalla eristyksessä. Kyselyjä on tullut hyvin vähän, Kanervisto-Jokinen kertoo.. MAALISKUUTA 2020 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Esiin nousevat muun muassa maksuton toisen asteen koulutus, hoitajamitoitus ja maksupalvelulain muutos. Perhe oli myös vapaaehtoisessa karanteenissa, eivätkä lapset menneet kouluun. Tartunnan saanut on Pohjois-Italiassa matkustaneen hämeenlinnalaisperheen lapsi Järvelän mukaan perhe oli etukäteen yhteydessä terveydenhuoltoviranomaisiin ja sopi näytteiden antamisesta niin, ettei ihmiskontaktia synny. Tiivistettynä voi todeta, että flunssatilanne on tavanomainen. Varotoimillaan perhe minimoi mahdolliset lisäaltistumiset koronavirukselle. Sairaanhoitopiiri kertoi torstaina ensimmäisestä koronavirustartunnasta Kanta-Hämeessä. –?Epidemioita ei ole menossa, eli flunssaa esiintyy ajankohdalle tyypilliseen tapaan, palvelualuejohtaja Merja Kanervisto-Jokinen FSHKY:stä toteaa. KUNTAJOHTAJAT MUISTUTTAVAT myös nykyhallituksen kunnille asettamista uusista velvoitteista, jotka eivät helpota tilannetta. –?Koronavirus on otettu seudulla vastaan rauhallisesti. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi mana on väestön ja etenkin veronmaksajien väheneminen. –?Perhe oli saanut ohjeet, miten saapua paikalle näytteenottoon, kertoo Järvelä tarkentamatta, minkä kokoinen perhe on kyseessä. Influenssakausi on ollut toistaiseksi rauhallinen. –?Olemme tehneet myös niin, että jos potilas tulee omalla autolla, niin näytteet voidaan käydä ottamassa autosta ulkoa, kunhan potilas on muuten hyväkuntoinen. Koronavirus on saanut ihmiset hamstraamaan käsidesinfiointiaineita ja huolehtimaan muutenkin paremmin käsihygieniasta. –?Muutama vuosi sitten 0,5 prosenttiyksikön veronkorotus olisi tuonut kunnan kassaan vajaan miljoonan euron lisätulot. KANTA-HÄMEEN keskussairaala kertoi Forssan Lehdelle keskiviikkona testanneensa toistakymmentä koronavirusepäilyä. Sairaanhoitopiiri vahvisti ensimmäisen tautitapauksen. Oireettomalta näytteenotto on epäluotettavaa, sanoo Järvelä. Vielä ei voi kuitenkaan huoahtaa, sillä influenssapiikki saattaa olla myöhässä. Haasteena on, miten se käytännössä toteutetaan. Jos oireita tulee, niin sitten otetaan näytteet. Kaikesta huolimatta kuntajohtajat näkevät, että kuntien talous on saatavissa tasapainoon ennen valtiovallan puuttumista, kunhan löytyy yhteinen tahtotila. KUVA: Esko Tuovinen ”Suomalainen väestö ei mene paniikkiin ja seuraa, mitä kannattaa tehdä. FL Koronavirusnäytteet otetaan limakalvolta ja lähetetään tutkittavaksi Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. –?Suomalainen väestö ei mene paniikkiin vaan seuraa, mitä kannattaa tehdä. Määttä mainitsee tästä konkreettisen esimerkin. –?Tehtävämme on suojella väestöä lisätartuntojen syntymiseltä ja niin, että hoito on turvallista meidän muille potilaillemme ja henkilökunnallemme, hän sanoo. Käsihygieniasta huolehtiminen ehkäisee myös tavanomaisten flunssien leviämistä. –?Talouden tasapainottamiskeinot ovat olemassa ja niitä on valtavasti. Markku Uhari Kanta-Häme Koronavirukselle altistunut hämeenlinnalaisperhe toimi esimerkillisesti virusepäilyn herättyä. > Anna uutisvinkki puh. Sairaalassa aloitettiinkin hoito-ohjeiden antaminen viime viikolla, ja varautumista koordinoi erillinen pandemiaohjausryhmä. Näin arvioi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä. Näytteisiin tulevat ohjataan eri sisäänkäynnistä kuin muut potilaat Hämeenlinnassa
Pajatsosta yritetään Forssassa saada rahaa ainakin kolmella konstilla; rehellisesti pelaamalla, lankarahaa käyttämällä ja taivutetulla kolikolla. Näiden vippaskonstien käyttäminen on lisääntynyt Forssassa viimeksi kuluneen kuukauden aikana roimasti. Huono vaihtoehto on antaa luokkaretkien pitkien perinteiden hapertua. Myöhemmin näitä vuosittain tulleita influenssaviruksia ryhdyttiin nimeämään Akirjaimilla ja numeroilla. Kuumetta, yskää, hengenahdistusta, lihassärkyä ja väsymystä oireina. KOLUMNI Seppo Pirhonen @urjamedia.fi K ansan terveydestä on aina pyritty huolehtimaan. Nimittäin sen, johon kootaan kaikki pajatsoihin kohdistuneet ilkivallanteot. Opetushallitus ja opetusministeri saivat toiveen uudesta ohjeistuksesta luokkaretkien järjestämiseen. Toisaalta hankaluudeksi nousee talkoiden kasvava määrä. Viisi–kuusikymmenluvun koululaiset muistavat, kuinka piikkitäti Maija-Leena Hollo tuli luokkaan ja opettajan korokkeella kävimme vuorotellen ottamassa rokotteen kankkuumme. Helsingissä raitiovaunulla kulkeneet muistanevat laatan, jossa luki: ”Spotta ej på golvet – Älä sylje lattialle!” Viisikymmenluvulla saimme Suomessa kuulla aasialaisesta influenssasta, joka kehittyi pandemiaksi (kreikan sanoista pan kaikki ja demos ihmiset tai kansa). Säästöistä kärsivät koulut eivät retkiin voi juuri panostaa. Urjalasta vietiin kesäkuun puolivälissä täkäläisestä vankileiristä lähes 300 Tammisaareen. Ammattikoulujen osuus maamme nuorison kasvatuksessa on huomattavan suuri. Hän ei pannut painoa koulujen harkintakyvylle. Lasten osallistuminen yhteistapahtumiin ei saa olla kiinni vanhempien varallisuudesta. Tauti oli paiserutto. Tarttuuko. NYT ON TAPETILLA koronavirus ja sen aiheuttama tauti COVID-19. Lintuinfluenssa taitaa olla alun perin peräisin Italiasta, mutta siitä taitaa olla toistasataa muunnosta, joita luokitellaan H-kirjaimilla. Se tappoi 25?000 suomalaista. Samana vuonna 1918 oli koulutyö keväällä välillä keskeytetty myös ”epävarmojen aikojen takia”. Kunnilla on velvollisuus olla luomatta eriarvoistavia käytäntöjä. Menosten koulun historiaa kootessani löysin päiväkirjasta, jotka olivat ihmeen kaupalla säilyneet koulun vintillä, maininnan koulutyön keskeyttämisestä espanjantaudin takia. Pienemmillä paikkakunnilla murheena ovat hintavat bussikuljetukset kauempana olevaan retkikohteeseen. maaliskuuta 2020 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 40 VUODEN TAKAA Yritteliäimmät pajatsorosvot löytää Forssasta FORSSAN LEHTI 6.3.1980 Forssa on Raha-automaattiyhdistyksen eräässä tilastossa kärkipaikalla. Parhaillaan on menossa koulussa siirtymävaihe oppilaiden ikärajan suhteen, sillä nykyisin otetaan kouluun poikia, jotka samana vuonna täyttävät vähintään 15 vuotta. Se sai alkunsa Kiinasta ja Euroopassa pahin tilanne on Italiassa. Useimmat epidemiat ovat vieneet ihmisiä vaikuttamalla keuhkoihin. Sars oli otsikoissa seitsemän vuotta sitten. Talkoiden ohella koulujen aktiiviset vanhempainyhdistykset ovat avainroolissa kouluretkien järjestelyissä. HISTORIAA TUNTEVAT muistavat 1300-luvulta mustan surman, joka vei Euroopan väestöstä ainakin kolmanneksen ja paikoin enemmänkin. Yleistä on, että isoa luokkaretkeä tai leirikoulua varten luokat keräävät yhteisöllisesti varoja vuosia. Lisäksi on koulu muuttumassa osittain kolmivuotiseksi. Leirisiirtojen myötä myös muita tarttuvia tauteja levisi, kun ruoka oli kehnoa ja hygienia puutteellista. Linjausta on tulkittu eri tavoin ympäri Suomea. Kahden viikon aikana saa koneen magneettilaitteesta kiskoa paljon rautaprikkoja ja itse tehtyjä rautarahoja. Koulujen virkistyspäivät ja luokkaretket ovat sallittuja, kunhan varojen kerääminen niihin on vapaaehtoista. Lisäksi niille saavat osallistua kaikki oppilaat riippumatta varojen keräykseen osallistumisesta. KUVA: Terho Aalto Kouluretket vaativat pitävän rahoituspohjan. RATKAISU ON ymmärrettävä tasa-arvon kannalta. Tarttuu pisaratartuntana, mutta aivastuksen pisarat eivät säily ilmassa. Forssan ammattikoulu elää tällä hetkellä kahden uudistuksen kynnyksellä tai paremminkin on ottanut jo pari askelta tämän kynnyksen yli. K ouluretkien rahoitus on jälleen noussut keskusteluun. Kirjoittaja on urjalalainen tietokirjailija. Lentävään keuhkotautiin kuoli myös isoisäni 32-vuotiaana Kuolemajärvellä. Sikainfluenssa kohisutti v. Yksi suuri syy suuriin vankileirikuolemiin sisällissodan jälkeen oli täällä ja muuallakin riehunut isorokko. Jos leirit ja matkat vähenevät, lapset menettävät kouluarkea rikastuttavia elämyksiä. Muistissa voi olla myös lavantauti, joka mylläsi suolistossa ja takana taisi olla salmonella. Vanhempi lukija saattaa muistaa, kuinka käytiin täällä Säätiötalossa keuhkokuvassa. MAALISKUUTA 2020 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 6. Urjalassa tauti koitui pienen ekaluokkalaisen kohtaloksi. Opetushallituksen on hyvä tarkentaa kouluretkien järjestämistapoja ja puntaroida maksuttomien ja maksullisen vaihtoehtojen mahdollisuutta. Apulaisoikeusasiamies linjasi viime syksynä, että koulujen järjestämät virkistyspäivät ja luokkaretket ovat osa perusopetusta ja sen perusteella maksuttomia. Koulujen alkamisen aikaan syksyllä on pajatsojen rahastajilla kiireistä. Lankarahojen ja muiden vippaskonstien käyttäminen on rangaistava teko. 2009 ja sitä torjuttiin rokotteilla. Tässä kamppailussa vie varmasti voiton aina se, jolla on takanaan joko käytännön tuomaa kokemusta tai koulupohjaa. Hullun lehmän taudista muistetaan, kun televisiossa näytettiin palavia nautakasoja. Linja-autoliitto, Matkailuja Ravintolapalvelut MaRa, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Suomen Hiihtokeskusyhdistys, Suomen museoliitto ja Suomen Teatterit peräävät vetoomuksellaan Opetushallitukselta nyt uutta ohjeistusta koulujen virkistyspäivien ja luokkaretkien järjestämiseen. 4 FORSSAN LEHTI PERJANTAINA 6. Luokkaretkeen voi kuulua vaikkapa teatteriesitys. Näissä oloissa ei sitten kätellä ja halailla, puhumattakaan, että eurooppalaiseen tapaan vaihdettaisiin poskisuudelmia. Järjestöillä on asiassa myös oma lehmä ojassa, kun monet koulut ovat rahoitusvaikeuksien vuoksi jopa luopuneet virkistyspäivistä. Vähän nuoremmat muistavat poliorokotuksen tehosteet, joita jaettiin sokeripalassa. Tuberkuloosiin kuoli vielä 1930-luvulla noin 10?000 ihmistä. 60 VUODEN TAKAA Ammattikoulu antaa kestävän pohjan tulevalle ammatille FORSSAN LEHTI 6.3.1960 Suuret ikäluokat astuvat työmarkkinoille ja taistelu työpaikoista kiristyy
Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Mitähän sanoisivat nykyihmiset, jos joku alkaisi järjestää vastaavia ulkoilukilpailuja. Oli edulliset asunnot. EKA TURVALLINEN MAA • P.S. Kansan suussa kolmen sormen lihaa. Eelis Suominen oli tehtaan loiston aikaan työnjohtaja, joka oli kaikkien tuttu ja juttukaveri. KAIJA-LEENA • Korona näyttää, mitä vihreä politiikka tarkoittaa mutta nopeammin. Ternimaito on ihmejuoma. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Liikuntarajoitteisia. Sen makua ei voi vieläkään unohtaa. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. MAALISKUUTA 2020 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Kaikki oli kotiruokaa, eikä pienistä vaivoista tohtoria vaivattu. En o tiännykkä, että sääki olet noi hyvä uimari, kehui hän. Särpimenä kunnon kokkelipiimää ja leipänä orrella riippunutta mamman leipomaa kovaa ruisleipää. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Senioreiden ravitsemus ennen ja nyt E nnen vanhaan työ oli parasta ruumiinravintoa. Useimmin kauppakoriin napataan einestuotteita. Yhtiöllä oli oma lastentarha ja koulu, oma tehtaanlääkäri ja terveyssisar, huoltokonttori. Taitaa olla kauppiaan myyntikikka. Ruumis tykkäsi, eikä virukset ahdistaneet. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Forssa-yhtiö (sittemmin Forssa-Finlayson) oli hyvä työnantaja. Numero 173172 • Erinomainen kirjoitus, Martti Pura! (FL 4.3.) Kuntalaiset ihmettelevät, miksi toimiva Koulukeskus pitäisi purkaa! ÄÄNESTÄJÄ • Lotat ja veteraanit kunniaan, kuka kehtaa vastustaa. Leivän päälle kun levitti kunnon käsin itse tehtyä kirnuvoita, niin elimistö nautti. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. Työntekijöistä ja toimihenkilöistä pidettiin huolta. Eivät liene kovin terveellistä syötävää. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Viimeinen myyntipäivä saattaa olla vasta viikon kuluttua. On pakko ostaa -30% tuotteita, mitkä nekin toki ovat ihan syötäviä. Sieltä ostettiin maankuulua Hakalan hampparia. Oli yhtiön sauna, kangaskauppa ja puutarha. On currya, pestoa, seesamitahnaa ja monen monta kummallista aasialaista pöperöä. VETO-OIKEUS • Jos Orpo olisi noudattanut Dublinia eikä Merkeliä 2015, Kokoomuksella olisi nyt yli 30 % kannatus. Minulla oli vastaus valmiina: Emmää kerkii ny, ku täytyy rakentaa talloo. KANTA-ASIAKAS • Bensa on liian halpaa, koska Forssassa näkee enemmän autoja kuin jalankulkijoita. Elkku edellä ja minä perässä. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Tu sääki joskus mun kans, sanoi hän. Hän vastasi: Uin aina Määrlammin ympäri, se on siinä Saaren kansanpuiston takana, aika iso ja keskeltä syvä lammi. Lisäksi useimmat ruokapakkaukset ovat varsinkin yksinäiselle vanhukselle suuria. Hallitus on käynyt eläkeläisten rahamassilla, eikä terveyteen ole voitu panostaa. Tautiromuskat työnnettiin pois kuokkimalla maata ja niittämällä ruista. ESIM. OLEELLINEN LÄHDETIETO Emmää kerkii ny A lpo Suhonen kertoi Duunarin tulevaisuus -kolumnissaan (FL 4.3.) Eelis Suomisen kirjasta Minun Forssani ja mitä markalla ennen sai. Vapaa-aikaankin yhtiö järjesti ohjelmaa. Kysyin: Missä siellä. Se oli valmistettu sisäelimistä ja nannaa olikin. Haluaisinpa tietää, moniko yritys tänä päivänä nauttii samanlaista arvostusta. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. Pitäisiköhän suomalaisille hiihtäjille antaa juottopisteellä kulaus tuota luontaistuotetta. Tehtaat tarjosivat työtä ja turvaa. ERKKI KAAKINEN. Haemme leveämpää leipää, saamme eines-pitsan ( Christer Sundqvist ). Joskus pöydässä oli silakoita ja kalasoppaa jopa särjistä. Keitinperunoita ja läskisoosia saatettiin syödä kolmesti viikossa. LENTOLIIKENNE • Kiitos Jokioisten R-kioskille erinomaisesta palvelusta ja asiakkaan huomioonottamisesta. Osa niistä menee väkisinkin jäterooppiin. Slogan oli ” Hakalan hampparia, ilman kavioita ja kulkusia”. Ruokapuoli on korkeimman kädessä. Niistä saatiin sitä Omega kolmosta. EX-FINLAYSONILAINEN Forssa-yhtiöstä A.W.Wahrenin patsas Forssan kehräämöalueella. TERVEYS • Tekniikkauskovaiset vievät Suomea kohti katastrofia kuin herätysliike. Jos jostakin kivisti, niin tartuttiin lapion tai viikatteen varteen. Niitä on nykyisin kaupoissa pitkä rivi. Yhtenä kesänä Elkku kertoi käyvänsä kolmena päivänä viikossa Tammelassa uimassa. MUTTA NYKYSENIORIT . Sadasta käynnistä sai hopeisen teelusikan ja 200:sta hopeisen jälkiruokalusikan ja vähemmän käyneiden kesken arvottiin muita palkintoja. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Ulla Jäske ................................ MISTÄ PÄÄOMAT. Joskus juhlapyhinä eineeksi oli tarjolla oikein nakit ja muusi. Takana lukee yleensä lisäaineet, kuten emulgointiaineet, stabilointiaineet ja 35 muuta lisäainetta. Kun Mansikki oli poikinut, saatiin herkkujen herkkua eli ternimaitoa. Junge Freiheit on konservatiivinen ja äärioikeistolainen viikkolehti. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Ruoka oli mitä oli tai mitä satuttiin saamaan. Ei ollut niitä Möllerin kalliita turhanaikaisia tabletteja. alk. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 03 4155 671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. • YK ja sen turvallisuusneuvosto on osoittanut jälleen kykenemättömyytensä Syyrian kriisissä/ sodassa. Oikeata luomuruokaa. 03 4155 651 Sami Koljonen .......................03 4155 657 Ami Laaksonen ................... Siihen aikaan tehtaalaisilla oli yhtiön järjestämä ulkoilukilpailu, kun käytiin rasteilla jalkaisin, hiihtäen, taikka kelkkaillen. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. 040 528 2269 Mirka Willman............ Eipä ole vuosiin hakuilmoituksia näkynyt! Vakansseja lakkautettu ja muutettu sen sijaan. Kylä sää kerkiisit, jos siä jaettas rahhaa, tai hoppeelusikoita, vastasi hän. Kylä sää kerkiit, jos vaan halluut, sanoi Elkku. Itämaiset mausteet eivät mahdu vanhusten makuun. KUVA: Seppo Pessinen LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Kun Okslahden linja-autolla tultiin oikein kaupunkiin eli Forssaan, niin ensimmäinen kohde oli Hakalan makkaraverstas siinä Räynynojan kupeessa. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. 040 457 8021 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................339 e 6 kk ......................................................172 e 3 kk ......................................................89 e 2 kk .......................................................61 e DIGILEHTI ................. Erikoistapauksissa mamma antoi pienen paperipussin forssalaista perinneruokaa eli Hakalan pylsyä. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. FORSSAN LEHTI 5 PERJANTAINA 6. KEIJO WÄÄRI A lpo Suhonen kirjoittaa kolumnissaan (FL 4.3.) Wahrenista: ”Tehtaiden ympärille muodostui omalaatuinen yhdyskunta.” KYLLÄ, omalaatuinen mutta myönteisessä mielessä. Niitä on metritolkulla muovirasioissa. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. FIN • Kaupungin haku perhepäivähoitajiksi. Kylä mää si kerkisin ja kierrettiin ison tuntuinen lampi lähellä rantoja uiden
Turun suunnasta tullut henkilöauto oli lähtenyt ohittamaan ajoneuvoyhdistelmää, kun vastaan oli tullut pakettiauto. Kunta on ollut tyytyväinen yhtiön tarjoamaan palveluun. Henkisesti valmistaudun jo oikeudenkäyntiin. Alustavan tutkimuksen mukaan pitkäkyntisten matkaan lähti ainakin kioskin pohjakassa. Valtuutettu Aira Suikki (kok.) teki viime syyskuussa aloitteen viiden muun valtuutetun kanssa koulukyytien lisäämisestä kunnassa. Olen jo kahdesti ollut Pasilan poliisitalolla kuultavana ja nyt edessä on siis vielä ainakin kaksi kuulustelua. FL Koululaiset vanhempineen kokevat koulumatkansa keskustaajaman ulkopuolella turvattomiksi ja raskaiksi.. Tästä tapauksesta tehdyssä poliisitutkinnassa todettiin, ettei pamfletista tarvitse tehdä rikostutkintaa, mutta valtakunnansyyttäjä määräsi kuitenkin esitutkinnan asiasta. Pakettiauton noin 25-vuotias mieskuljettaja joutui väistämään pientarelle, ja pakettiauto ajautui ojaan. Räsänen on usein kertonut pitävänsä homoseksuaalisuutta Raamatun vastaisena. –?Jo pelkästään minulta tällaisia samantapaisia kirjoituksia ja puheita löytyy satoja, puhumattakaan kaikista muista. –. MAANANTAINA RÄSÄNEN istui viisi ja puoli tuntia pamflettiinsa liittyneessä poliisikuulustelussa. Tilanne on mielestäni käsittämätön ja täysin absurdi, Räsänen sanoo tiedotteessaan torstaina. Minna Akimo Viki Salonen Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt kaksi uutta esitutkintaa, jotka liittyvät kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) radioja tv-esiintymisiin. Aikamoiset kirjaroviot ja tutkinnat tässä on vielä tiedossa, jos tälle linjalle lähdetään. Nyt nimetyn hallituksen toimikausi kestää vuoden 2021 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti. PERJANTAINA 6. KUVA: Riku Hasari Poliisi etsii vaarallisesti ohittanutta mersukuskia Loimaalla Pakettiauto suistui ojaan valtatie 9:llä Loimaalla lähellä Mellilän risteystä keskiviikkona yhden jälkeen iltapäivällä. Tässä tapauksessa siis selvitetään sitä, onko Räsänen halventanut tai loukannut homoseksuaalisen ihmisarvoa. Räsänen on ollut tapausten vuoksi poliisikuulusteluissa ja poliisi on tehnyt molempien ohjelmien osalta päätöksen, ettei niissä ole syytä käynnistää esitutkintaa eikä rikosta ole tapahtunut. Pasilan poliisiasema ja käräjätupa eivät ole oikeita paikkoja setviä näitä asioita. FL Koulukyytien kattavuus ennallaan Humppilassa Forssan Lehti Humppila Humppila ei lähde laajentamaan koulukuljetuksiaan nykyisestä. helmikuuta 2018 Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa, joka on esitetty MTV3kanavalla sekä saman vuoden kesäkuussa tv-kanava Avalla. Räsänen itse katsoo olevansa sananvapauden ja uskonnonvapauden asialla ja kiistää solvanneensa ketään. Allekirjoittaneet esittivät, että Humppilan kunta järjestäisi kaikille alakoululaisille maksuttoman koulukuljetuksen taajamaalueen ulkopuolella. Murto paljastui torstaina hiukan ennen aamuneljää. Kaupunginhallitus nimesi 23.3.2020 pidettävään yhtiökokoukseen kaupungin edustajaksi kaupunginsihteerin. Loikun hallitus jatkaa miltei entisellään Forssan kaupunginhallitus nimesi Loimijoen Kuntapalvelut oy:n hallituksen puheenjohtajaehdokkaaksi nykyisen puheenjohtajan Tapio Talikaisen. Demarien hajoaminen kahtia aiheutti vuosi sitten eduskuntavaalien jälkeen jälkipyykkiä ja muutoksia myös Loikun hallituskokoonpanoon, kun Forssan Työväenyhdistys korvasi omillaan Tyykikylän demareihin siirtyneet edustajat. FL Kioskin kassa lähti vorojen matkaan Forssassa Forssan Hämeentiellä murtauduttiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä grillikioskiin. KUNNANHALLITUS PÄÄTTI jatkaa nykyistä koulukuljetussopimusta Liikenne Rajalan kanssa aina vuoden 2022 kesään asti kahdella optiovuodella. –. –??Uskaltaako mediakaan enää kohta haastatella esimerkiksi minua tai julkaista kirjoituksiani, jos tällainen tutkintauhka on koko ajan olemassa. Mutta kyllä niistä pitäisi sentään voida käydä keskustelua. Toinen vaihtoehto on, että valtakunnansyyttäjä perääntyy. –?Kohdallani ovat siis käynnistymässä kolmas ja neljäs rikostutkinta. Aloitteessa ehdotettiin, että myös yläasteen oppilaille oikeuden taajaman ulkopuolelta päästä koulukyytiin, mikäli bussiin mahtuu. Tapauksissa selvitetään sitä, onko Räsänen loukannut tai halventanut puheillaan homoseksuaalien ihmisoikeuksia. Turvattomuuden tunnetta lisäsivät syksyn aikana Humppilassa tehdyt susihavainnot. Loikun hallituksessa siis jatkavat Kirsi Laine-Mäki, Irmeli Vinnikainen ja Tapio Virtanen. RÄSÄSEN MIELESTÄ tämäntyyppisten rikosilmoitusten johtaminen tutkintoihin ja jopa oikeudenkäynteihin “kaventaa aika aggressiivisella tavalla sananvapautta”. –. Aloitteen taustalla on kuntalaispalaute, jonka mukaan koululaiset vanhempineen kokevat koulumatkansa kunnan keskustaajaman ulkopuolella turvattomiksi ja raskaiksi. Asia menee vielä kunnanvaltuuston käsittelyyn. Radio-ohjelma on lähetetty viime vuoden joulukuussa ja ohjelma on kuunneltavissa edelleen Yle areenassa. Toinen esitutkinta liittyy toimittaja Ruben Stillerin toimittamaan radio-ohjelmaan ”Mitä Jeesus ajattelisi homoista”. Valtakunnansyyttäjä on selkeästi aluesyyttäjän esimies, ja syyttäjällä on aika kovat paineet viedä asia eteenpäin, hän pohtii. Tekijä oli ehtinyt poistua paikalta ennen poliisin tuloa. Rikosta tutkitaan varkautena. Ajoneuvoyhdistelmää ohittanut henkilöauto pääsi palaamaan omalle kaistalleen ja jatkoi matkaansa kohti Loimaata. Sen mukaan kuljetusten lisääminen asettaisi oppilaat eriarvoiseen asemaan ja nostaisi kuljetuksen järjestämiskustannuksia merkittävästi. Valtakunnansyyttäjä selvittää sitä, onko Räsänen syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Forssan kaupunginhallitus päätti keväällä vuosi sitten, että se käsittelee Loikun hallitukseen nimettäviä ehdokkaita vuosittain eikä valtuustokausittain. Hänen mukaansa poliisi on jo kertonut, että pamflettitutkinta johtaa syyteharkintaan. MAALISKUUTA 2020 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Räsäsen puheista kaksi uutta esitutkintaa Päivi Räsäsen puheista on vireillä useita esitutkintoja. Loikun hallitus on säilymässä muutoin ennallaan, mutta Tommi Forssin tilalle tulee Mika Penttilä. Kunnan kuljetukset pitävät sisällään esiopetuksen ajojen ja koululaiskyytien lisäksi tilauspohjaisen palveluliikenteen sekä päivän aikana tapahtuvat lyhyet kuljetukset. Rekkaa ohittanut henkilöauto oli oletettavasti lumisateen ja loskan vuoksi joutunut luisuun. Räsänen arvelee, että syyttäjä päättää viedä tapauksen käräjille. Valtakunnansyyttäjä on määrännyt esitutkinnan myös Räsäsen vuonna 2004 julkaistusta pamfletista ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”, joka on julkaistu Luther-säätiön julkaisusarjassa. Ymmärrän, että nämä ovat herkkiä kysymyksiä ja että niistä voidaan olla hyvinkin eri linjoilla. Poliisi tutkii asiaa ainakin liikenneturvallisuuden vaarantamisena. FL-LM Riihimäkeläinen kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) varautuu perustelemaan homoseksuaalisuuteen liittyviä puheitaan ja kirjoituksiaan oikeussalissa. Räsänen esiintyi 1. Molemmissa ohjelmissa Räsäsen kanssa on keskusteltu Raamatusta ja homoseksuaalisuudesta. Silminnäkijöiden mukaan kyseessä oli valkoinen Mersedes-Benz -merkkinen henkilöauto, ja poliisi pyytää sen kuljettajaa ilmoittautumaan poliisille. Kunnanhallitus perustelee päätöstään sivistyslautakunnan tekemällä selvityksellä. Aira Suikki jätti kunnanhallituksen päätöksestä eriävän mielipiteen. Ohittanutta ajoneuvoa ei ole tavoitettu
• Järjestön perustamis asiakirjat on lähetetty Patentti ja rekisterihallituksen hyväksyttäväksi. UUSI JÄRJESTÖ Jäseneksi voi hakea heti • Perussuomalaisten uuden nuorisojärjestön nimi on Perussuomalainen nuoriso ry. Erona on se, että 15–17-vuotiailla jäsenillä on kuitenkin nuorisojärjestössä samat oikeudet kuin täysi-ikäisillä jäsenillä, vaikka he eivät voi vielä liittyä puolueen jäseniksi. Kun nuorisojärjestön jäsen täyttää 18 vuotta, hänen edellytetään hakeutuvan puolueen jäseneksi, tai jäsenyys lakkaa. –?Me emme halua tähän puolueeseen minkäänlaisia rotuoppeja tai kallonmittausoppeja. Ei koske TAKUUHINTA-tuotteita eikä aiemmin tehtyjä kauppoja. Ministeriö selvit tää, johtavatko järjestön vara puheenjohtaja toimineen Toni Jalosen fasistipuheet takaisin perintään. Osa sääntömuutosta vastaan äänestäneistä halusi, että perustetaan puhtaalta pöydältä uusi nuorisojärjestö. Niin kauan kuin tuotteita riittää. 72 cm, syv. FL–LM PS perusti uuden nuorisojärjestön Perussuomalaisten uuden nuorisojärjestön puheenjohtaja Jenna Simula sanoi, että jäsenhakemukset käydään tarkasti läpi. sen väliaikaiseksi puheen johtajaksi valittiin Jenna Simula, varapuheenjohtajaksi Asseri Kinnunen, pääsihteeriksi Antti Moisander ja hallituksen jäseneksi Laura Jokela. KAIKKI JENKKISÄNGYT KAIKKI PATJAT, SÄNGYT, PEITOT JA TYYNYT KAIKKI SOHVAT JA RUOKARYHMÄT – 60 % – 60 % **) – 50 % – 50 % **) – 50 % – 50 % **) TÄNÄÄN JA HUOMENNA tö öt tö öt töö t tööt tööt töö t tö öt tö öt tö öt töö t töö t töö t töö t tö öt ETU 68 % 159,(499,-) tö öt tö öt töö t tööt tööt töö t tö öt tö öt tö öt töö t töö t töö t töö t tö öt HUIPPUHALPA TöötTööt-ERÄ! Niin kauan kuin riittää! Myös verkkokaupasta: sotka.fi • tummanharmaa Sawana-kangasverhoilu • lev. UUDEN JÄRJESTÖN säännöt ovat lähestulkoon samat kuin ne, jotka olisivat tulleet vanhan nuorisojärjestön säännöiksi, jos se olisi viime viikonloppuna hyväksynyt sääntömuutoksen. Vanhan nuorisojärjestön varapuheenjohtajana toiminut Toni Jalonen tunnustautui toissa viikonloppuna julkisesti fasistiksi. Järjestö menetti viime vuoden tukensa Jalosen rasistiseksi tulkitun tviitin takia.. **)Voimassa 6.–7.3. • Uusi järjestö alkaa käsitellä jäsenhakemuksia heti. KUVA: Aki Taponen Perussuomalaisten vanha nuorisojärjestö, jossa jäseninä on myös etnonationalisteja, ajetaan alas. Katso verkkokauppa ja lähin Sotka-myymäläsi: sotka.fi Tiilenlyöjänkatu 6, FORSSA ma-pe 10-18, la 10-15, su 8.3. –?Kaikenlainen tahallinen järjestön, sen jäsenten tai puolueen vahingoittaminen ja tarpeeton riitely on syytä jättää taakse. Se oli puoluejohdolle todennäköisesti viimeinen pisara. –?Jos nykyinen nuorisojärjestö ei ole reformoitavissa, on perustettava uusi järjestö, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Hallaaho sanoi. Se olisi tarjonnut puoluejohdolle mahdollisuuden päästä helpommalla tavalla eroon etnonationalisteista, jotka korostavat ihonväriä ja sukujuuria suomalaisuuden määrittelyssä. Halla-ahon mukaan ongelmat eivät olleet koskeneet vanhaa nuorisojärjestöä kokonaisuudessaan. Tarjoukset normaalihinnoista. Simulan mukaan uuteen nuorisojärjestöön ovat tervetulleita ne nuoret, jotka ovat valmiita yhdessä tekemään töitä perussuomalaisen aatteen puolesta demokratian keinoin ja yksilönvapauksia kunnioittaen. • Vanha nuorisojärjestö sai 2020 valtionavustusta 91 000 euroa. suljettu TÄNÄÄN JA HUOMENNA KAIKKI MATOT JA MUUT TUOTTEET – 45 % – 45 % **) VÄHINTÄÄN Aki Taponen Perussuomalaisille on perustettu uusi nuorisojärjestö, jonka puheenjohtajana toimii kansanedustaja Jenna Simula ja varapuheenjohtajana vanhaa nuorisojärjestöä johtanut Asseri Kinnunen. Osan tavoitteet tai keinot eivät kuitenkaan olleet puolueen kannalta hyväksyttäviä. Sääntöihin on lisätty, että yhdistys edellyttää jäseniltään toista jäsentä kunnioittavaa käyttäytymistä. Vanha nuorisojärjestö, jonka jäsenenä on myös jyrkän linjan etnonationalisteja, ajetaan alas. PERJANTAINA 6. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Myynti alkaa tänään – > sotka.fi klo 00:05 ja myymälöissä klo 10:00 -PÄIVÄT 6.–18.3. Perustamiskokouksessa 4.3. Hän sanoi, ettei uusi järjestö ryhdy ajatuspoliisiksi, mutta jokaisen jäseneksi haluavan on sitouduttava järjestön arvoihin ja toimintaperiaatteisiin. Kun se on tehty, järjestölle valitaan uusi hallitus. Me pidämme niitä vahingollisina ja ne eivät ole meidän poliittisten tavoitteidemme kannalta relevantteja, Hallaaho sanoi. • Uusi nuorisojärjestö hakee seuraavalla rahoituskierroksella avustusta opetus ja kulttuuriministeriöltä. Jäsenyyden edellytyksenä on täysi-ikäisillä puolueen jäsenyys, mikä sitoo nuorisojärjestön tiiviisti puolueeseen. PERUSSUOMALAISTEN nuorten vanha yhdistys hylkäsi lauantaina sääntömuutoksen, joka olisi mahdollistanut sen, että emopuolue olisi voinut halutessaan erottaa nuorisojärjestön jäseniä. KAIKKI LEPOTUOLIT JOE-MEKANISMITUOLI Lisää huimia TöötTööt-hinto ja ja -eriä myymälöissä ja sotka.fi *)Voimassa 18.3.2020 asti. –?Itsenäinen ajattelu on ihanne, joka ei voi kuitenkaan olla ristiriidassa järjestön edun tai sen tavoitteiden kanssa. 106 cm • mekanismi avautuu kevyesti tuolin käsinojassa olevalla liipasimella – 50 % – 50 % *) 6.–18.3. 93 cm ja kork. Lisäys on myös se, että yhdistys kannattaa demokratiaa, sananvapautta ja oikeusvaltiota. On keskityttävä siihen, että nuorisojärjestö on osaltaan tekemässä perussuomalaisista aidosti uutta normaalia, Simula sanoi
70 euron hinta on kuvitteellinen, mutta erotus on joka tapauksessa huomattava. Se on meillä tarkastelun alla, miten istutamme tämän korvausasian sote-uudistukseen, Varhila sanoo. –?Minua ei yllätä se, että komissio on katsonut, että Suomen käytäntö on vastoin EU-oikeutta. Terveyskeskuksessa hammaslääkärillä käynti saa lain mukaan maksaa Matille enintään 13,10 euroa. Suomi on kiistänyt väitteen ja todennut, että kotikunnan palveluiden ulkopuolella maksetaan sairausvakuutuslain mukainen korvaus. Virkkusen mukaan kyse on EUkansalaisten oikeudesta vapaaseen liikkuvuuteen ja valinnanvapauteen. ”Suomessa pitäisi lähtökohtaisesti tehdä nopeasti lainsäädäntömuutokset komission esittämällä tavalla.” JUHA RAITIO Eurooppa-oikeuden professori. –?Suomella on tässä aika huonot kortit. Aiemman oikeuskäytännön mukaan yksityishenkilöt ovat oikeutettuja hakemaan korvausta jäsenvaltiolta, jos valtiot eivät noudata EU:n lakeja. Sosiaalija terveysministeriön mukaan asiasta on eri tulkintoja. Suomessa pitäisi lähtökohtaisesti tehdä nopeasti lainsäädäntömuutokset komission esittämällä tavalla. Sen sijaan pienet yksityispraktiikat kuuluvat palveluiden vapaan liikkuvuuden piiriin. Komission kanta on ollut, että EUja ETA-alueelta tai Sveitsistä haettavasta hoidosta ei saa koitua asiakkaalle enempää kustannuksia kuin kotikunta perii palvelumaksua. HELSINGIN YLIOPISTON Eurooppaoikeuden professori Juha Raitio arvioi, että Suomelle saattaa syntyä korvausvelvollisuus. Esimerkiksi hammaslääkärin perustutkimuksen 70 euron laskusta Kela korvaa 15,50 euroa, jolloin Matin maksettavaksi jää 54,50 euroa. Raition mukaan terveydenhuoltopalvelut pitää jakaa kahteen ryhmään. –?Olemme keskustelleet komission kanssa siitä, miten rajat ylittävä terveydenhuolto toteutetaan. Sosiaalija terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoo, että asiasta on olemassa erilaisia tulkintoja. PERJANTAINA 6. PERUSTELTU LAUSUNTO tarkoittaa sitä, että komissio on jo käynnistänyt prosessin. Suurin osa kunnista perii juuri tuon suuruisen asiakasmaksun. . Hän saa siitä samanlaisen Kela-korvauksen kuin jos hän kävisi Suomessa yksityisellä. Viimeksi Juha Sipilän (kesk.) hallitus yritti yhdenmukaistaa Suomen lainsäädäntöä ja EU:n direktiivejä. Varhila myöntää, että Kela-korvauksiin liittyvä problematiikka on olemassa. KOMISSIO ON LÄHETTÄNYT jo vuonna 2016 Suomelle perustellun lausunnon, jonka mukaan nykyinen korvauskäytäntö on potilasdirektiivin vastainen. Kela-korvaus on pieni osa kuluista. FL-LM Suomi saattaa joutua vahingonkorvausvastuuseen lääkärikäyntikorvauksista toisessa EU-maassa. Tämä johtuu siitä, että sairaalainfra maksaa paljon ja sitä ei voi pitää yllä ilman asiakkaita. Yritys kaatui viime keväänä soten mukana. En tietysti voi sanoa, että korvausvelvollisuutta ei voi syntyä. –?Nyt komissio on uudestaan kysynyt, miten Suomi aikoo asian hoitaa. Asiakas voi hakea niitä mistä tahansa jäsenvaltiosta, ja Kelan pitäisi korvata ne samoilla perusteilla. Uhka on muuten vahingonkorvausvelvollisuus. Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) on jättänyt komissiolle kirjallisen kysymyksen aiheesta. MAALISKUUTA 2020 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Sakari Muurinen Suomen valtio ja EU:n komissio ovat eri mieltä siitä, kuinka paljon pitää korvata, jos suomalainen hakeutuu lääkäriin toisessa jäsenvaltiossa. EU-komission mukaan Suomi maksaa liian pientä korvausta hoidosta ulkomailla. Rikkomuskanteen nostamista on lykätty, koska Suomi on uudistanut sotea ja luvannut selvittää asian samalla. Otetaan esimerkki, jossa suomalainen Matti menee hammaslääkäriin Tallinnassa. EU:n potilasdirektiivin mukaan Matin kuuluisi maksaa Tallinnan hammaslääkärikäynnistään vain samansuuruinen palvelumaksu kuin hän maksaisi kotikunnassaan julkisella puolella. Kansliapäällikkö Varhila suhtautuu vahingonkorvausvelvollisuuteen epäillen, mutta huomauttaa, että asiasta päättää EU. Tämä kuulostaa siltä, että tässä syrjitään toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevia pienempiä palveluita kuten hammaslääkäreitä, Raitio sanoo. Jäsenvaltioilla on oikeus suojata omia sairaalapalveluita siten, että toisessa maassa tapahtuvaa hoitoa ei tarvitse korvata kuin tietyin ehdoin. KUVA: Minna Jalovaara Suomi voi joutua korvausvastuuseen . –?Hallituksen esityksessä arvioitiin, että kustannus olisi noin 20 miljoonaa euroa, jos suomalaiset hakisivat hoitoa muualta. –?Itse olemme tietysti sitä mieltä, että sellaista ei voi syntyä, mutta toki erilaisia näkökulmia voi esittää
Kestotilaajat 32 € (hinta sis. Yhtyeen lukuisat hitit, kuten ”Juppihippipunkkari”, ”Poplaulajan vapaapäivä”, ”Hunningolla”, ”Popmuseo”, ”Valuva taivas” ja ”Elän vain kerran”, soivat edelleen radioissa, tuoreimman albumin ”Euforia” hittejä, ”Sininen sunnuntai”, ”Ajelen” ja ”Esirippu”, unohtamatta. PERJANTAINA 6. 15 minuuttia konsertin jälkeen. klo 14 mennessä. käsittelykulut) TO 30.4. käsittelykulut) Liput 35 € (hinta sis. klo 14 mennessä, Värttinään pe 24.4. käsittelykulut) Kestotilaajat 24 € (hinta sis. KLO 19.00 VÄRTTINÄ: VIERAISSA Lähtö konserttiin: Forssan linja-auto asemalta klo 17.45. Lähtö konserttiin: Forssan linja-auto asemalta klo 17.45. KLO 19.00 NELJÄ RUUSUA Neljä Ruusua on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä suomalaisen musiikin kantayhtyeistä. Kesto 1 h 15 min, ei väliaikaa. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 9 Tapahtumat tuottaa: Ilmaiset kuljetukset Verkatehtaan konsertteihin! Forssa – Hämeenlinna – Forssa Pekolan Liikenteen bussilla WWW.PEKOLANLIIKENNE.FI Toimi näin: Osta liput konserttiin www.ticketmaster.fi tai Verkatehtaan numerosta 0600 160 60 (0,76 €/min + pvm). Paluu n. klo 14 mennessä ja Janne Tulkkiin ke 29.4. Paluu n. 15 minuuttia konsertin jälkeen.. Katso bussiaikataulu kunkin konsertin kohdalta. Katso kaikki tapahtumat: www.verkatehdas.fi Verkatehdas Vanaja-sali Kevät 2020 LA 28.3. Lähtö konserttiin: Forssan linja-auto asemalta klo 17.45. 15 minuuttia konsertin jälkeen. KLO 19.00 JANNE TULKKI & HÄMEENLINNA BIG BAND LA 25.4. Ilmoita mihin konserttiin ja kuinka monta lippua ostit: mika.sutinen@hameensanomat.fi Neljään Ruusuun pe 27.3. Paluu n
Ensimmäiset lämpökamerat otettiin käyttöön keskiviikkona Tallinnan sataman A-terminaalissa, johon saapuvat Viking Linen ja Eckerö Linen matkustajalaivat. • Virossa käy vuosittain miljoonia turisteja. Tallinkin Megastar saapuu Helsingistä harmaaseen Tallinnaan melko tasan kello 12.30. MAALISKUUTA 2020 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Ivo Laks Tallinna Jono Tallinnan satamassa liikkuu torstaina hieman hitaammin kuin mihin viime aikoina on totuttu. Kaikki matkustajat ohjataan yhdelle väylälle, jonka vieressä kamera ja terveysviranomaiset jo odottavat. • Tartunta on mahdollinen myös kosketustartuntana käsien kautta sairastuneen henkilön ysköksistä materiaali en tai pintojen kautta. Helsingin ja Tallinnan välillä on päivittäin tuhansia laivamatkustajia. –?Koko liikenteen kattava kuumeseulonta ei ole realistista, hän sanoo. Melkein kaikki kääntyvät lämpökameran ohitettuaan katsomaan, mitä siellä viranomaisten tietokoneella näkyy. Se ei kuitenkaan ole pakollista eli halutessaan siitä voi kieltäytyä. Lämpökamerat otettiin käyttöön Tallinnan satamassa ja lentoasemalla sekä maarajoilla Viron hallituksen pyynnöstä osana terveysviranomaisten koronaviruksen toimintaohjelmaa. Sataman henkilökunnan mukaan matkustajia on tällä kertaa noin 400. Tämä ei kuitenkaan viivästytä maihinnousua merkittävästi. FL–LM Helsingistä Viroon laivalla seilanneet matkustajat jonottivat torstaina Tallinnan satamassa lämpökameran kuumemittaukseen. ”Koko liikenteen kattava seulonta ei ole realistista.” TANEL KIIK Viron sosiaaliministeri. Virustartunnan nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta viruksen leviämistä voidaan estää. Ketään ei siis kielletä jatkamasta matkaa. • Koronavirukset leviävät ihmisestä toiseen erityisesti hengitystieeritteiden välityksellä pisaratartuntana. Virossa matkustajien kuumetarkastukset laajenivat satamasta Tallinnan lentokentälle ja raja-asemille. Torstain keskipäivän lautalla ei Tallinnaan lämpökameran mukaan saapunut yhtäkään kuumeista matkustajaa. VIRON TERVEYSVIRASTON kriisitoimikunnan jäsen Ragnar Vaiknemets kertoo, että lämpötilan raja on määritelty sillä perusteella, että joidenkin ihmisten ruumiinlämpö saattaa normaalistikin olla lähellä 38 astetta. KUVA: Ivo Laks Tallinnaan tulijat jonossa kuumeen mittaukseen . Viron rajavartioviranomaisten mukaan Viron terveysvirasto ja paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset vastaavat kuumemittauksista. Mutta jos henkilö suostuu neuvontaan, häneltä kysytään mahdollisesta viipymisestä kriisialueilla ja suositellaan vapaaehtoista karanteenia, Vaiknemets sanoo. • Tallinnan satama odottaa kaupunkiin ensi kesäksi ennätyksellistä määrää sekä risteilyaluksia että matkustajia. Seula ei ole aukoton. –?Jos ihminen on kuitenkin selvästi sairas, voidaan hälyttää ambulanssi ja matka jatkuu sairaalaan. PERJANTAINA 6. Jotkut tuijottavat kameraa, jotkut ovat nenä kiinni puhelimessa eivätkä huomaa mitään. Valtaosa ottaakin lehtisen, vilkaisee sitä hetken liukuportaissa matkalla alas ulko-ovelle ja jättää sen sitten ala-aulassa pöydälle, jonka vieressä on käsidesiä. . FAKTA Tartunnan nopea tunnistus tärkeää • Koronavirukseen sairastuneiden oireita ovat olleet kuume, yskä ja hengen ahdistus. Torstaina kamera ilmestyi viereiseen vastikään peruskorjattuun D-terminaaliin, joka on TallinkSiljan käytössä. Virossa todettiin torstaina maan kolmas koronatartunta. Suurin riski tartunnalle syntyy, kun tartunnan saanut yskäisee lähiympäristöön. VIRON SOSIAALIMINISTERIN Tanel Kiikin mukaan valvonta koskee matkustajajunia ja linja-autoja. Silloin hänet pyydetään sivuun ja mitataan uudestaan. LÄMPÖKAMERA ANTAA hälytyksen, jos matkustajan ruumiinlämpö on yli 38 astetta. –?Eikä kuume sinänsä tarkoita koronaviruksen tartuntaa. Sitä paitsi autolla matkustavat jäävät seulonnan ulkopuolelle. Se koskee junia ja linja-autoja. Koronaviruksen ehkäisemiseksi Viron rajoilla mitataan nyt matkustajien kuumetta lämpökameroilla. . . Torstaina matkustajien kuumemittaukset aloitettiin myös Tallinnan lentoasemalla ja Koillis-, Kaakkoisja Etelä-Viron raja-asemilla, joiden läpi kansainvälinen joukkoliikenne kulkee. Matkustajat seuraavat huvittuneena, mitä on tekeillä. Punaisen Ristin vapaaehtoiset työntekijät jakavat kaikille halukkaille infolehtisiä koronaviruksesta
Tämä on sairaanhoitopiirin mukaan tarpeetonta, koska altistunut ei tartuta muita ennen kuin hänen omat oireensa alkavat. KUVA: Nicola Fossella / EPA THL:n mukaan tähän mennessä Suomessa havaitut korona virustapaukset ovat olleet lieviä.. Uusista koronavirustapauksista Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi torstaina. SIITÄ EI OLE kuin pari kuukautta, kun uudesta koronaviruksesta ei tiedetty mitään tai sitä ei ollut edes olemassa. Kuolleita on yli 3?200, joista suurin osa Hubein maakunnassa Kiinassa. Jos viivytystaistelu onnistuu, niin vaikeakaan pandemia ei todennäköisesti koettelisi koko maata samaan aikaan. Sydänkohtauksia ja syöpäleikkauksia, murtuneita raajoja ja mieltä olisi silti hoidettava kuten ennenkin. Vaikka nyt kävisi hyvin, ollaan vähintään pykälää lähempänä tositilannetta kuin simulaatiota. Hyvin iäkkäisiin, diabeetikkoihin ja muihin riskiryhmiin kuuluu paljon ihmisiä ja vielä suuremmalla osalla on niissä läheisiä. Jos on palannut epidemiaalueelta ja kärsii yllä mainituista oireista, on syytä käydä lääkärissä tutkittavana. Silloin resursseja voidaan jakaa. MAHDOLLINEN EPIDEMIA olisikin parempi saada pitkäksi ja loivaksi mieluummin kuin lyhyeksi ja teräväksi. Jos nyt käy hyvin, tämä on ollut paljastava harjoitus. Sen opit tulevat vielä tarpeeseen. Mutta ellei mittavaa pandemiaa aiheuta uusi koronavirus, sen tekee ennen pitkää jokin muu. Paha pandemia tai hyvä harjoitus NÄKÖKULMA Jami Jokinen jami.jokinen @lannenmedia.fi P andemian uhkaan liittyvä viestintä on vaikea laji. Suomessa ei toistaiseksi ole menehtynyt ketään koronaviruksen aiheuttamaan Covid19-tautiin. Sen skenaarioiden mukaan keskivaikeakin pandemia voi viedä sairaalahoitoon muutaman viikon aikana parikymmentä tuhatta ihmistä. KORONAVIRUS aiheuttaa hengitystieinfektion, jossa tyypilliset oireet ovat yskä, kuume, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut ja päänsärky. Tähän mennessä Suomessa on todettu ja varmistettu kaikkiaan kaksitoista koronatapausta. Hän on kotona eristyksissä ja hyväkuntoinen, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. FL–LM Suomessa viisi uutta koronavirustartuntaa Kaikkiaan Suomessa on todettu 12 koronatapausta. Hallitus, sosiaalija terveysministeriö sekä THL ovat saaneet kritiikkiä viestinnästään, eikä syyttävältä sormelta ole välttynyt mediakaan. Karanteenipäätökset on tehty HUSin, THL:n ja Helsingin kaupungin asiantuntijoiden yhteistyönä ja se tehtiin varmuuden vuoksi pikemminkin yläkanttiin kuin minimaalisesti. Se tekee juuri nyt uutisoitavista varautumistoimista niin oleellisia, vaikka lopullinen tartuntojen määrä ei vähenisikään. THL:n mukaan tähän mennessä Suomessa havaitut koronavirustapaukset ovat olleet lieviä. Koko maailma joutuu taas tosissaan miettimään, miten yhteiskunnat toimisivat vaikean pandemian aikana. Joissakin ihmisissä kollektiivinen kriisi tuo esiin parhaat puolet, toisissa käy päinvastoin. Pahimmillaan vuodepaikat ja teho-osastot ovat pandemian vuoksi täynnä, terveyskeskukset tukossa ja iso osa henkilökunnasta itse sairaana. THL on avannut valtakunnallisen puhelinneuvontanumeron, josta saa yleistä tietoa koronaviruksesta. Suomessa 130 lasta on kotikaranteenissa Uudellamaalla varmuuden vuoksi. VIELÄ EI TIEDETÄ , saadaanko virus kuriin, kehkeytyykö täysimittainen kaaos vai – kuten todennäköisimmin käy – jotakin tältä välitä. Osa asiantuntijoista on ehtinyt varoitella viruksen räjäyttävän jopa 70-luvun öljykriisiä vastaavan pommin. Moni kysyy, miksi siitä siis pitäisi olla kiinnostunut uutistulvaa vastaavalla vakavuudella. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Moni kysyy, miksi virus valtaa uutisotsikot, jos kyse ei ole paljon kausi-influenssaa pahemmasta riskistä. Kriisin keskipisteessä olisi muutenkin hankaluuksissa kahlaava terveydenhuolto. Joonas Kuikka Suomessa on todettu viisi uuttaa koronavirustartuntaa. Jos nyt käy hyvin, tämä on ollut paljastava harjoitus. Myös ei-niin-tappavan pandemian talousvaikutuksetkin kaatuisivat nykyjärjestelmässä kaikkien niskaan. Osviittaa saadaan vuonna 2012 laaditusta, influenssapandemiaa koskevasta Suomen varautumissuunnitelmasta. Tartunnalle on altistunut kolme lähikontaktia. Silloin arjessa joudutaan miettimään myös sitä, onko ruokakauppa auki, pääseekö lapsi kouluun tai päiväkotiin ja kulkevatko bussit. Kauaksi eivät jää energiaja elintarvikehuolto ja tietoliikenneyhteydetkään. Kuolevuuteen keskittyminen harhauttaa silti huomaamasta, että suurimmat riskit suurelle enemmistölle liittyvät tartunnasta sairastumiseen, eivät menehtymiseen. Neuvonnan numero on 0295 535 535. PERJANTAINA 6. MAAILMALLA koronavirustapauksia on todettu yli 90?000. JOS JOKIN epidemia tartuttaa parin kuukauden aikana esimerkiksi 35 prosenttia väestöstä ja kaataa heidät viikoksi tai kahdeksi vuoteeseen, mitataan yhteiskunnan kestävyyttä. Eikä sovi unohtaa muitakaan aloja. UUDELLAMAALLA varmuuden vuoksi karanteenissa olevien altistuneiden lasten perheenjäseniä on kielletty tulemasta työpaikoille tai osallistumaan tapahtumiin. Kun kysymysmerkkejä on yhä niin paljon, on varautumisen mitoitus ja vaikkapa tiedottaminen hyvin hankalaa. Britanniassa virus vaati ensimmäisen kuolonuhrin torstai-iltana. KUVA: Kim Chul-Soo / EPA Ellei koronavirus aiheuta mittavaa pandemiaa, sen tekee ennen pitkää jokin muu. Kahden työikäisen miehen tartunnat liittyvät Pohjois-Italian matkaan, kertoo Uudenmaan sairaanhoitopiiri. Oireilevilta altistuneilta otetaan näytteet ja näin päästään katkaisemaan tartuntaketju varhaisessa vaiheessa ennen kuin hänelle altistunut alkaa oireilla ja tartuttaa. PIRKANMAAN sairaanhoitopiirissä potilas on 44-vuotias. Pitäisi välttää hysteriaa ja kertoa silti kaikki oleellinen mieluummin liian aikaisin, kuin yhtään liian myöhään. Uudellamaalla yksi työikäisen naisen tartunta liittyy aiemmin Suomessa todettuihin tartuntoihin. Italia sulki koulut viikoiksi. Jos vaikka vain joka kymmenes suomalainen on sairaana samaan aikaan, heitä on yli puoli miljoonaa. Tämä on täysin tarpeetonta, HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen toteaa. Vastaus ei välttämättä liity omaan tartuntariskiin, vaan muiden. Viranomaiset vakuuttavat, että kausi-influenssa on merkittävämpi riski kuin uusi koronavirus. –?Olemme saaneet yhteydenottoja kotikaranteeniin asetettujen lasten perheiltä, että perheenjäseniä on kielletty tulemasta kouluun, työpaikoille tai harrastuksiin. Torstaina kerrotuista tartunnoista kolme on Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, yksi Pirkanmaan ja yksi KantaHämeen sairaanhoitopiireissä. Sen opit tulevat vielä tarpeeseen. Tämä ei koske vain terveydenhuoltoa, vaan kärkipäässä ovat myös valtion johto, maanpuolustus ja sisäinen turvallisuus. THL jatkaa tartuntojen ja heidän lähikontaktiensa selvittämistä yhdessä sairaanhoitopiirien kanssa. Saatavilla olevien tietojen perusteella tartunta tappaa riskiryhmissä paljon esimerkiksi kausi-influenssaa todennäköisemmin. Uudenmaan sairaanhoitopiiri kertoo, että henkilö voi altistaa virukselle seuraavan henkilön vasta, kun hänen omat oireensa alkavat. Tartunnan saaneita on pantu kotieristykseen. Vähätelläkään ei saa
He edustavat eri teknologioita. . Tulevaisuudennäkymät ovat valoisat. Liikevaihto kasvaa koko ajan, ennuste tälle vuodelle on noin 90 miljoonaa euroa. Eri kotimaisille työkonevalmistajille valmistetaan erilaisia komponentteja ja ohjaamoita, joita valmistuu vuositasolla tällä hetkellä useita satoja. Virossa konsernilla on yksi tehdas Tallinnan lähistöllä. Tammelan tehtaan yksikönpäällikkö Tero Marjamäki ei malta olla hymyilemättä, kun häneltä kysyy syitä hyvään tilanteeseen. Ami Laaksonen Tammela Mekaniikkaa ja elektroniikkaa valmistavalla Steralla pyyhkii hyvin niin Tammelassa kuin yrityksen muillakin tehtailla. Sopimusvalmistajana toimiva Stera Technologies oy työllistää yli 800 henkilöä, joista noin 220 työskentelee Tammelassa. . Myös Vilakone Loimaalla kuuluu Steran merkittäviin asiakkaisiin. Noin kolmannes liikevaihdosta syntyy Tammelassa. Steran Tammelan-tehtaalla valmistettuja osia saattaa nähdä vaikka pilvenpiirtäjässä New Yorkissa ja Lähi-idässä, tai Karibialla seilaavassa loistoristeilijässä. 040 451 8390 toimitus@forssanlehti.fi Steran hissi on matkalla yhä ylöspäin . 12 FORSSAN LEHTI TALOUSUUTISET PERJANTAINA 6. Perheyritys toimii Suomessa kuudella eri paikkakunnalla. Emme ole sen takia niin kiinni kausivaihtelussa, Marjamäki sanoo viitaten muun muassa Koneeseen, Ponsseen ja Sandvikiin. . –?Ehkä meillä on oikeat asiakkaat. Jos toisella hiljenee, toisella kiihtyy. Tammelassa valmistetaan myös konttikokoisia säähavaintolaitteistoja kotimaiselle yritykselle, joka toimittaa niitä ympäri maailmaa. –?20 prosenttia tuotteista menee suoraan vientiin, 80 prosent. TAMMELASSA VALMISTETAAN muun muassa Koneelle hissien ovia, hissirunkoja ja hissikuilujen osia. MAALISKUUTA 2020 Talous > Anna uutisvinkki talousaiheesta puh. Muun muassa Koneelle hissien osia valmistava Tammelan suurin työllistäjä kasvattaa tuotantoaan ja laajentaa toimintaansa
–?Joulukuussa palkittiin jälleen neljä työntekijää 30 vuoden palveluksesta. HKScan on luopunut mustan muovin käytöstä pakkauksissaan. Marjamäen mukaan kiinnostuneilla ei tarvitse olla aiempaa osaamista alalta. Viime kesänä Stera teki energiatehokkuuden lisäämiseksi valaistusinvestoinnin, jossa vanhat valaisimet korvattiin Steran itse Turun elektroniikkatehtaalla valmistamilla led-valaisimilla. Muualla maassa ne laskivat 2,3 prosenttia. Jospakin ja HK:n lisäksi 12. Automaation lisääminen on lisännyt työn tuottavuutta ja tuonut uusia tilauksia Tammelaan. FINAALI KÄYDÄÄN PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordicin PlastExpo-lavalla torstaina 12.3. STT Omakotitalojen hintakehitys eri alueilla repesi. Jospak ja HKScan kisaavat vastuullisuudessa Forssan Lehti Forssalainen Jospak ja HKScan on valittu pakkaus-, elintarvikeja muovialan ammattilaisille suunnatun vastuullisuuskilpailun finaaliin. Henkilöstössä on muutenkin aika vähän vaihtuvuutta. Valaistuksen energiankulutus laski tämän myötä 60 prosenttia. FORSSAN LEHTI 13 TALOUSUUTISET PERJANTAINA 6. Konekustannukset ovat merkittävä osa maatalouden tuotantokustannuksista, ja niillä on suuri merkitys maatilojen tuotannon kannattavuuteen ja kilpailukykyyn. –?Kilpailuun osallistui ilahduttavan paljon erilaisia alan toimijoita, mikä kertoo osaltaan siitä, että vastuullisuus on alalla merkittävä teema. –?Jos haluaa oppia, työn oppii kyllä. HENKILÖSTÖN HYVINVOINTIIN on panostettu muun muassa ilmanvaihdon tehostamisella, aloitepalkkiojärjestelmällä sekä kannustavalla tavoiteja johtamisjärjestelmällä. –?Vuodenvaihteessa kyseistä varastoa laajennettiin puolet suuremmaksi ja tehtiin kuitulaserinvestointi leikkauskapasiteetin lisäämiseksi. KUVA: Lassi Puhtimäki Maatalouden konekustannuksia halutaan suitsia Forssalaisyrittäjän mukaan konekanta vanhenee koko ajan. Valinnoissa kiinnitettiin huomiota vastuullisuuteen, kaupalliseen potentiaaliin, uutuusarvoon ja skaalautuvuuteen. Meillä on esimerkiksi palkkalistoilla rekryn kautta kokki ja datanomi. KUVA: Lassi Puhtimäki tia päämiesten kautta maailmalle, Marjamäki linjaa. Käytimme Turun tehtaamme automaatio-osaamista hyödyksi ja toteutimme sisäisesti pistehitsausrobottisolun suunnittelun ja toteutuksen, Marjamäki kertoo. Tuloksia voi hyödyntää myös töiden ulkoistamisen tai koneyhteistyön kustannusvertailussa. Stera Technologies syntyi vuonna 2007 useamman yhtiön fuusioiduttua. TYÖTEHOSEURAN ylläpitämään TTS-Kone -ohjelmaan tarkennetaan kustannuslaskentaa ja luodaan konekohtainen sähköinen huoltokirja omatoimisten huoltoja korjaustöiden kirjaamiseen ja seurantaan. Finaalissa kukin osallistuja esittelee tuotteensa tai ratkaisunsa, minkä jälkeen tuomaristo voi esittää tarkentavia lisäkysymyksiä, ja valitsee lopulta kilpailun voittajan. Tuotannon kasvaessa uutta tuotantotilaa on vuokrattu lisää Kaukjärveltä Kohon entisestä mailatehtaasta, jossa työskentelee noin 20 henkilöä. Iso kiitos heille. Samalla kehitetään työkaluja konekustannusten hallintaan maatalousyrittäjille. Koko maassa hinnat laskivat keskimäärin 1,2 prosenttia vuodentakaisesta. Hankkeessa kehitettävillä välineillä maatalousyrittäjä tai koneyrittäjä voi arvioida koneiden omistamisesta ja käytöstä aiheutuvia kokonaiskustannuksia omassa yrityksessään. TTS-Kone on selainpohjainen ohjelma koneiden yksikkökustannusten ja urakointitaksan laskentaan. –?Meillä se näkyy niin, että työt ja huoltojen määrät kasvavat koko ajan, kun konekanta vanhenee, Koski kertoo. Finaaliin valituissa tuotteissa vastuullisuus toteutuu monin keinoin, ja tuotteilla on potentiaalia skaalautua laajastikin, pohtii kilpailun tuomariston puheenjohtaja Paula Eskola. Yksi niistä oli Levyosa oy, joka perustettiin vuonna 1977. FL Lisää työntekijöitä haussa Ami Laaksonen Tammela Stera Technologies oy järjesti keskiviikkona yhteistyössä Faktian kanssa rekrytointitilaisuuden ohutlevyosaajille. PacTec, FoodTec ja PlastExpo Nordic -tapahtumakokonaisuudessa läsnä ovat alojen koko arvoketjut suunnittelusta käyttöön ja markkinoinnista raaka-aineisiin. Hanketta rahoittaa Maatalouskoneiden tutkimussäätiö. Jostain sekin kertoo, Marjamäki näkee. –?Tämä on toinen kerta, kun järjestämme koulutusta yhteistyössä Faktian kanssa. TRAKTOREIHIN JA työkoneisiin varaosia ja huoltoja Forssassa tarjoavan Konekoski oy:n Sami Koski toteaa, että uusia koneita hankitaan nykyään hyvin vähän. Esimerkiksi vuonna 2016 samassa ajassa rekisteröitiin 41 ja vuonna 2013 37 uutta traktoria. Hakijat pääsevät harjoittelemaan Faktialla meidän tuotteillamme. kello 11.30. Konekustannukset hallintaan -hanke alkoi vuoden 2020 alussa ja se päättyy saman vuoden loppuun. Pääkaupunkiseudulla neliöhinta oli yli 3?100 euroa, kun muualla maassa se oli runsaat 1?430 euroa. Stera hakee koulutuksen kautta viittä uutta työntekijää. Marjamäki uskoo, että joukosta löytyy 4–5 uutta työntekijää. Torstaina julkaistujen Tilastokeskusten ajoneuvojen ensirekisteröintitietojen mukaan tammi-helmikuussa Kanta-Hämeen alueella rekisteröitiin yhteensä 24 uutta traktoria. Teoriaosuus kestää seitsemän viikkoa, sen jälkeen on edessä seitsemän viikkoa työharjoittelua, Marjamäki kertoo. Hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla 8,8 prosenttia loka-joulukuussa vuoden takaiseen verrattuna. Samaan aikaan Messukeskuksessa järjestetään myös muovialan ammattitapahtuma PlastExpo Nordic, elintarvikealan FoodTec, graafisen alan Sign, Print & Pack sekä Horeca-alan Gastro Helsinki. Hintakehityksen tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen kiinteistöjen hintaindeksistä. NÄKYMÄT OVAT Marjamäen mukaan hyvät myös tulevina vuosina. Kilpailuun otti osaa kaikkiaan 27 toimijaa, joista tuomaristo valitsi finaaliin viisi. Viime vuonna tammi-helmikuussa rekisteröitiin peräti 50 uutta traktoria. FL Vanhojen omakotitalojen hintakehitykset pääkaupunkiseudulla ja muualla maassa poikkesivat jyrkästi toisistaan loppuvuonna, käy ilmi Tilastokeskuksen tiedoista. Monet osallistuneet tuotteet ja ratkaisut kannustivat vastuullisuuteen useasta eri näkökulmasta, ja ovat muun muassa läsnä kuluttajien arjessa. maaliskuuta Helsingin Messukeskuksessa ratkeavassa finaalissa kilpailevat Pramia oy ja tytäryhtiö Pramia Plastic oy, Block Solutions oy sekä Pyroll Group oy (osastot 3a11, 3e55). Sami Koljonen Forssan seutu Työtehoseura pyrkii käynnissä olevalla hankkeellaan tuottamaan ja levittämään tietoa maatalouden konekustannuksista. MAALISKUUTA 2020 Laseroperaattori Jesse Merkkiniemi käsittelee jo tottuneesti tammikuussa käyttöön otettua kuitulaserkonetta. Vanhojen omakotitalojen keskimääräinen neliöhinta koko maassa oli runsaat 1?570 euroa. Kilpailun raatiin kuuluvat: Vesa Taitto, Muoviyhdistys; Antro Säilä, Pakkausyhdistys; Marleena Tanhuanpää, Elintarviketeollisuusliitto; Juha Ala-Hiiro, Teknisen kaupan liitto; Paula Eskola, Motiva, sekä Marcus Bergström, Messukeskus. Tilasto kattaa omalla tontilla sijaitsevat omakotitalot. Voittaja saa Suomen Messusäätiön myöntämän 5 000 euron palkintorahan. Vuonna 2017 Stera investoi automatisoituun materiaalin käsittelyja varastojärjestelmään sekä laserleikkauskalustoon. Hakijoita voi tulla myös rekryn ulkopuolelta. Keskiviikon tilaisuudessa oli paikalla 21 henkilöä. Tammelan tehtaan yksikönpäällikkö Tero Marjamäki sanoo, että joukossa oli potentiaalisia hakijoita, joista näkee heti, että he ovat aidosti kiinnostuneita työpaikasta
Vuonna 2018 Sotshin neuvotteluissa he sopivat demili tarisoidun vyöhykkeen perusta misesta Syyriaan. Venäjän ja Turkin halut Syyrias sa ovat pahasti törmäyskurssilla. Turkin ja Venäjän presidentit keskustelivat torstaina kuusi tuntia Syyriasta, jossa kahden maan intressit ovat pahasti törmäyskurssilla. –?Lähiidässä kristallipalloon katsominen on vähän sellaista ja tällaista, Ruohomäki sanoo. He pa kenevat kohti Turkin rajaa. • Viime viikkoina taistelu Idlibissä on kiihtynyt. Presidentit tapasivat torstai na jo kolmatta kertaa tänä vuon na. Silti asiantuntijat arvelevat, ettei Putin ole valmis perääntymään. Turkki taas tukee Syyrian hallintoa vastusta via oppositiojoukkoja. MAALISKUUTA 2020 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Ida Kannisto Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ja Venäjän presidentti Vladimir Putin sopivat torstai na Moskovassa tulitauosta Syy rian Idlibiin. TAUSTA Idlibin maakunta • Idlibin maakunta LuoteisSyyriassa on viimeinen merkittävä kapinallisjoukkojen hallussa oleva alue Syyriassa. FL–LM Turkin presidentin Recep Tayyip Erdogan ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat torstaina Moskovassa. VENÄJÄN JA TURKIN väliset jän nitteet ovat viime aikoina kasva neet siinä määrin, että tilanteen on pelätty johtavan konfliktiin maiden välillä. helmikuuta Syyrian ilmaisku tappoi ainakin 34 turkkilaista sotilasta. Mailla on myös muita kahdenvälisiä suhteita ja yhtei siä intressejä. . Tulitauon oli määrä alkaa viime yönä. Turkki ja Venä jä tukevat Syyriassa konfliktin vastapuolia. • Turkissa elää noin 3,6 miljoonaa syyrialaista pakolaista, eikä Turkki halua päästää maahan enempää pakolaisia. Maiden välit ovat alkuvuoden aikana kiristyneet samalla, kun taistelut Syyrian luoteisosissa ovat kiihtyneet. Sittemmin so pimus on rakoillut ja molemmat osapuolet ovat syyttäneet siitä toisiaan. Jatkuva taistelu on ajanut lähes miljoona ihmistä kodeistaan Idli bissä joulukuusta lähtien. Idlib on viimeinen merkittävä ka pinallisten halussa oleva alue, jo ta Syyrian armeija yrittää Venäjän tuella vallata takaisin. KUVA: Michael Klimentyev / EPA Erdogan ja Putin sopivat tulitauosta . Erdoganin mukaan Turkin armeija pidättää oikeuden kos toiskuihin, jos sen joukot vielä joutuvat Syyrian armeijan hyök käyksen kohteeksi. Siitä kertovat esimer kiksi viime päivien tapahtumat. • Syyrian hallituksen joukot yrittävät vallata alueen takaisin kapinallisilta. Turkki vastasi useilla iskuilla ja sanoo ”neutralisoineensa” yli 2 200 syyrialaista sotilasta. Turkki on sulkenut rajan. • Torstaina 27. Syyrian hallituksen joukkoja tukevat Venäjä ja Iran, kapinallisia Turkki. KONFLIKTI ON tuskin Putininkaan toiveissa. Alu eella elää YK:n arvion mukaan jopa yli kolme miljoonaa siviiliä, ja arvioiden mukaan jopa 50?000 oppositiotaistelijaa. –?Turkki ei halua siviilejä omalle alueelleen. On myös mahdollista, et tä lopputulos on jokin muu, kol mas vaihtoehto. Iso kysymys on, mitä heille tapahtuu, jos Syy rian armeija valtaa alueen. PERJANTAINA 6. • Joulukuun jälkeen lähes miljoona ihmistä on paennut Idlibin sisällä kohti Turkin rajaa. Ulkopoliittisen instituutin en tinen vanhempi tutkija Olli Ruohomäki sanoo, että torstain kah denvälinen keskustelu voi ken ties olla jonkinlainen ensiaskel, mutta lopullinen ratkaisu vuosi en aikana kehittyneeseen ongel mavyyhtiin tuskin löytyy yhdessä tapaamisessa tai edes isommassa konfe renssissa. –?Venäjällä on tarvetta näyttäy tyä globaaleilla areenoilla vähin tään tasavertaisena pelurina Yh dysvaltojen kanssa. Lukua ei ole vahvistettu. –?Voitosta Syyriassa on tullut arvovaltakysymys Venäjälle – ja Putinille itselleen, sanoi Lähi idän tutkija Juri Barmin Venä jän kansainvälisten asioiden neu vosto ajatushautomosta uutis toimisto AFP:lle. Ruohomäen mukaan Venäjän asettuminen Syyrian presidentin Bashar alAssadin tueksi ei niin kään liity Assadiin, sillä Venäjä on tukenut Syyrian hallintoa jo Neuvostoliiton ajoista. Erdogan ja Putin ovat yrittä neet löytää sopua Syyriaan aikai semminkin. Venäjän haluna on myös säilyttää sillan pääasema Lähiidässä. Ruohomäki ja Ulkopoliitti sen instituutin vanhempi tutki ja Wolfgang Mühlberger esit tävät aiheesta kirjoittamassaan kommentissa kaksi skenaariota siitä, miten Syyrian tilanne voi ratketa: tilanne voidaan jäädyt tää tai Syyrian joukot voivat Ve näjän tuella vallata koko Idlibin alueen. ”Venäjällä on tarvetta näyttäytyä globaaleilla areenoilla vähintään tasavertaisena pelurina Yhdys valtojen kanssa.” OLLI RUOHOMÄKI FIIA:n entinen vanhempi tutkija
REUTERS. Kuinka uskottavia EU:n perusarvot ovat, kun se käy kauppaa näiden maiden kanssa. Tuolloin 11 ihmistä kuoli. KUVA: Erdem Sahin / EPA EU:n mielestä Turkin presidentin viikko sitten irtisanoma sopimus on yhä voimassa. EU on ulkoistanut Eurooppaan pyrkijät muutaman vuoden ajan paitsi Turkkiin, myös Libyaan. Kisassa mukana ovat vielä entinen varapresidentti Joe Biden, senaattori Bernie Sanders ja kongressiedustaja Tulsi Gabbard, jonka mahdollisuudet presidenttiehdokkuuteen ovat lähinnä teoreettiset. YK:n entinen pääsihteeri Javier Perez de Cuellar on menehtynyt sadan vuoden iässä. Warren ei ole vielä kertonut, tukeeko jompaakumpaa ehdokasta. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Daniel Wallenius Siirtolaisten ulkoistaminen ei toimi pysyvästi. PERJANTAINA 6. Venäjän hallitsemalla Krimin niemimaalla toimiva oikeusistuin on tuominnut paikallisen Jehovan todistajan kuuden vuoden vankeuteen ääriryhmään kuulumisesta. Junassa oli 348 matkustajaa. Maa aikoo Kreikan hallituslähteiden mukaan palauttaa lähtömaihinsa rajan yli päässeet ihmiset, joita on satoja. REUTERS Lima. Hän on yksi kymmenistä samasta rikoksesta syytetyistä Jehovan todistajista. TGV:lle sattui onnettomuus viimeksi vuonna 2015. YKSIKÄÄN EU-JOHTAJA ei ole kyseenalaistanut Kreikan tapaa kohdella ihmisiä sen ulkorajalla. Lopputuloksena lapsiperheet elävät Lesboksen Mórian leirin liepeillä mutavellissä ja yrittävät käyttää saastaisia bajamajoja niin, että välttyisivät ripulitaudeilta. EU vetoaa nyt siihen, että sen rajalle ilmaantunut pakolaiskriisi on epäaito. EU löysi likaisen diilin edestään NÄKÖKULMA Katja Ihatsu katja.ihatsu @lannenmedia.fi K reikka on estänyt 35?000 ihmisen rajanylityksen Turkin puolelta sen jälkeen, kun Turkki viikko sitten avasi rajansa Eurooppaan pyrkiville pakolaisille. Ilmoitus Warrenin luopumisesta tuli vain päivää sen jälkeen, kun miljardööri Michael Bloomberg ilmoitti luopuvansa leikistä keskiviikkona. SIIRTOLAISIA LIIPPAAVISTA asioista EU on päässyt yhteisymmärrykseen ainoastaan yhteisen ulkorajavalvonnan vahvistamisesta. Onko EU:lla muuta suunnitelmaa, kuin toivoa, että Turkki muuttaisi taas mieltään. Warren kertoi asiasta kampanjahenkilökunnalleen torstaina illalla Suomen aikaa. REUTERS SATAVUOTIAS PAOLO AGUILAR / EPA Warren jätti kisan presidenttiehdokkuudesta NEW YORK. –?Nyt on Euroopan vuoro ottaa osa taakasta kantaakseen, Erdo?an sanoi televisiopuheessaan. On vaikea uskoa Kreikan juhlivan Suomen päätöstä vastaanottaa 175 haavoittuvassa asemassa olevaa ja vielä käydä kauppaa heidän sukupuolestaan. Vaikka ensi vuonna aloittava EU-rajavartiosto toimisi jo nyt, siitä ei olisi meneillään olevassa kriisissä mitään hyötyä. EU-kumppanimaat ovat jättäneet sen painiskelemaan siirtolaiskysymyksen kanssa yksin, kun kuormitetuille siirtolaisleireille on tihkunut Turkin suunnasta viime kesästä lähtien lisää väkeä vene kerrallaan. 22 ihmistä on loukkaantunut, kun TGV-juna suistui kiskoilta Ingenheimin kaupungin lähellä Strasbourgin ja Pariisin välillä Ranskassa torstaina. Ilmeisesti tuki koskee myös Kreikan sunnuntaina ilmoittamaa kyseenalaista päätöstä olla ottamatta uusia turvapaikkahakemuksia vastaan kuukauteen. Iranilainen Adel Jaberi sanoi Reutersille kreikkalaisten rajavartijoiden vastanneen siirtolaisten heittämiin kiviin luodeilla. Kumpikin jätti kilvan kesken tiistaina pidettyjen 14 osavaltion esivaalin jälkeen. Kumpikin näistä maista polkee ihmisoikeuksia. EU:N JA TURKIN uusin tulkinta vuonna 2016 solmitusta pakolaissopimuksesta on pahasti ristiriitainen. 21 matkustajaa loukkaantui lievemmin. REUTERS VANKEUSTUOMIO 6 MOSKOVA. KREIKAN HÄTÄRATKAISUT ovat ymmärrettäviä. Bloomberg asettui tiistaina tukemaan Bideniä, joka johtaa kisaa. Rajalla olevat ihmiset eivät kuitenkaan ole valinneet päästä Erdo?anin pelinappuloiksi. Turkkilainen lääkäri Mustafa Burak Sayhan vahvisti uutistoimistolle, että rajan lähellä sijaitsevaan Edirnen sairaalaan oli tuotu yksi kuoliaaksi ammuttu ja viisi ampumahaavan saanutta ihmistä. Hän johti YK:ta vuosina 1982–1991 ja hänellä oli suuri rooli Iranin ja Irakin välisen sodan päättymisessä. Ihmisoikeusjärjestöt pitävät heidän kohteluaan uskonnonvapauden vastaisena. Australiassa pelätään vessapaperin loppumista koronaviruksen vuoksi. EU:n mielestä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdo?anin viikko sitten irtisanoma sopimus on yhä voimassa. Senaattori Elizabeth Warren on luopunut demokraattipuolueen presidenttiehdokkuuden tavoittelusta. Warren ei voittanut yhtään osavaltiota. Kreikka kiistää ampumisen rajalla ja syyttää Turkkia valehtelusta. SYDNEY. Rajalla olevat ihmiset eivät ole valinneet päästä Erdo?anin pelinappuloiksi. YK-ajan jälkeen hän on toiminut Perun pääministerinä. Sen sijaan EU:n sisäministereiden kokouksen lopputulema keskiviikkona oli, että EU tuomitsee Turkin painostuksen ja antaa tukensa Kreikalle. Suuri osa heistä on naisia ja lapsia. Eurooppaan pyrkivät ihmiset lämmittelivät torstaina Turkin Edirnen kylässä Kreikan rajan lähellä. Ihmiset ovat hamstranneet vessapaperia, ja kaupat ovat asettaneet rajoituksia sille, paljonko yksi asiakas voi ostaa. Junan kuljettaja loukkaantui vakavasti ja vietiin onnettomuuspaikalta helikopterilla sairaalaan. REUTERS JUNATURMA 22 PARIISI. Pelkästään Mórian pakolaisleirin väkimäärä huitelee noin 20?000 ihmisessä. Rajavartijat pitävät EU:n alueelle pyrkiviä tuhansia ihmisiä loitolla kyynelkaasulla ja mahdollisesti aseilla. Pelkoja lisäsi vessapaperia kuljettaneen rekan palo Sydneyssä torstaina. Rekan moottori räjähti, mutta sen kuljettama vessapaperi säästyi suurilta osin liekeiltä. Kreikan saarilla mieltään ovat osoittaneet vuoronperään oloihinsa uupuneet turvapaikanhakijat ja tulijoihin tuskastuneet paikalliset. EU syyttää mieluummin Turkkia kuin puhuu jonoista rajallaan. Suuri osa heistä on naisia, lapsia ja perheitä, jotka nukkuvat ulkona ilman ruokaa tai vettä, kertoi YK:n siirtolaisuusjärjestö IOM. YK tuomitsi käytännön ja sanoi, ettei kansainvälinen tai EU-lainsäädäntö tue sitä. Venäjän korkein oikeus on linjannut Jehovan todistajat laittomaksi äärijärjestöksi
Sitä ei ehditty pelata kuin pari minuuttia, kun Teemu Vääräkosken laukoma kiekko muutti suuntaa FPS-pakin mailasta ja yllätti Petrus Lintosen. –?Ei tätä auta jäädä murehtimaan. Johdamme sarjaa 2-1, muistutti Rantanen. MAALISKUUTA 2020 Urheilu > Urheilutoimitus puh. huhtikuuta. Ederin pikakilpailussa hankkima neljäs sija on hänen parhaansa maailmancupissa pitkään aikaan. ERÄSSÄ EI enää hyvästä yrityksestä huolimatta nähty maaleja, joten ratkaisua haettiin jatkoerästä. STT. Kolmannessa erässä RaaheKiekko iski jälleen alkutahdit. –. –. Korvalle nuorten MM-kisaviikko oli tänä vuonna kaikkea muuta kuin viime talven kolminkertaisten mitalijuhlien kaltaista iloa. Välieriin etenee kolmella otteluvoitolla. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU PERJANTAINA 6. Kun osumat ovat puoli senttiä sisempänä, maailma näyttää tässä lajissa vähän erilaiselta, kertoi helpottunut Eder Ampumahiihtoliiton äänitallenteella. Kolmanteen erään lähdettiin kuitenkin tasanumeroissa, sillä Miku Ronkainen pääsi lämäämään 2–2-lukemat Totte Mobergin hyvästä pohjustuksesta. Jesse Häkkinen viimeisteli 2–3-lukemat Palloseuran pelaajien hämmästellessä tapahtunutta. huhtikuuta ja Kyproksen Larnakassa 14. Nove Meston 7,5 kilometrin sprintin voitti ilman sakkoja ampunut Saksan Denise Herrmann. –. Suomen naiset valmistautuvat Larnakassa huhtikuussa jatkuviin EM-karsintoihin. STT Raahe-Kiekko haki taidolla ja tuurilla avausvoittonsa. KUVA: Tapio Tuomela FPS ei saanut sarjaa vielä poikki Eder yllätti Tshekissä mieluisasti – Mäkäräinen sortui sakkoihin AMPUMAHIIHTO Mari Eder järjesti mieluisan yllätyksen, kun hän hätyytteli kärkikolmikkoa naisten maailmancup-kisassa Tshekissä. Helmareiden maalin viimeisteli 68. FL FPS ei pystynyt katkaisemaan puolivälieräsarjaa torstai-iltana kotijäällään. Vieraat karkasivat 1–2-johtoon ennen erän puoliväliä. Tähän raahelaisten onnenkantamoiseen asti FPS oli vienyt erän tapahtumia selvästi. sija miesten 30 kilometrillä. Hyvän avauserän jälkeen joukkue ei löytänyt parasta iskuaan ja taipui Raahe-Kiekolle lopulta jatkoerässä maalein 3–4 (1–0, 1–2, 1–1, 0–1). En nyt ehkä noin huonossa kunnossa ole, etten potkuakaan pysy kärkiletkassa. Laji on niin raaka. ANITA KORVAN MM-urakka päättyi yhteislähtökilpailuun. HIIHTO Heidi Lehikoinen Tuomas Reinikainen Oberwiesenthal Suomalaisten suksi ei luistanut toivotulla tavalla torstaina hiihdon nuorten MM-kisoissa Saksan Oberwiesenthalissa. Sinivalkoisten parhaaksi tulokseksi jäi alle 23-vuotiaiden vapaan tyylin yhteislähdöissä Remi Lindholmin 30. Ihan pohjanoteeraus, kuvasi Korva ytimekkäästi kisaviikkonsa. AVAUSERÄ PAINETTIIN pitkälti yhtä maalia. Taistelu jatkuu lauantaina Raahessa. Tshekki meni 48. Toisen erän alku oli sen sijaan heppoinen FPS:ltä. Päätösmatkalla tullut 4.03 minuutin ero kärkeen on kaukana toivotusta, mutta hiihtäjä näki kilpailussaan paljon myönteistäkin. Ruotsalaisen Anna Signeulin valmentama Suomi pelaa Kypros Cupissa sunnuntaina Kroatiaa ja ensi keskiviikkona Slovakiaa vastaan. Kiekko pyöri Raahe-Kiekon maalilla, mutta Koivisto kesti vielä. –. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Lindholm parhaana miehissä 30:s, Lämsä naisissa 31:s. Nyt pomppi heille, seuraavaksi taas meille. FPS sortui seisoskeluun omalla puolustusalueella ja vieraat kiittivät. Naisten 15 kilometrillä Emmi Lämsä oli 31:s, Anita Korva 34:s ja Anni Alakoski 35:s. Karsintalohko E:tä neljän pelin jälkeen johtava Suomi kohtaa seuraavaksi Portugalin Vaasassa 10. Raahe-Kiekko pääsi peliin mukaan, kun Kristian Tikka sai kaksiminuuttisen kampituksesta. Vähän oli jo pilkahduksia, että välillä pystyn edes yrittämään. Peliä hallinneella Palloseuralla oli jo muutama maukas tekopaikka ennen kuin Miku Ronkainen viimeisteli 1–0-avausmaalin ylivoimalla. Toinen mieshiihtäjä Aleksi Parttimaa keskeytti. Vastustaja taisteli kaikin keinoin voitosta, ja nyt kävi näin. Ei kaunista, mutta riittävän tehokasta. Kilpailussa toiseksi sijoittui Ranskan Anais Bescond ja kolmas oli Tshekin Marketa Davidova. Hän jäi kolmossijasta runsaat yhdeksän sekuntia. Nove Meston pikakilpailu järjestettiin koronaviruksen takia poikkeuksellisesti ilman yleisöä. Raahe käytti ylivoiman hyödykseen Jesse Häkkisen sivallettua tasoituksen. Totte Moberg tarjoili vapauttavan syötön ja Ronkainen laukoi tarkasti takakulmaan ohi Raahe-Kiekon maalivahdin Patrik Koiviston. –. Puhtaalla ammunnalla Eder olisi ollut kärkikolmikossa. Perinteisen kympillä kahdeksanneksi hiihtänyt sotkamolainen olisi kaiken osuessa nappiin voinut taistella hyvistä sijoista myös vapaalla. JÄÄKIEKKO FPS-R-KIEKKO 3–4 Kai Sandberg Forssa FPS ei pystynyt käyttämään hyväkseen ensimmäistä tilaisuutta noustakseen Suomi-sarjan välieriin. Ei tässä voi kuin nauraa. Alkoi tuntua siltä, ettei ihan huvin vuoksi kiinnosta jäädä hiihtelemään, Nissinen sanoi. Laskuissa en päässyt mihinkään ja nousuissa hakkasin täysiä, mutta sijat vain putosivat. Aika vaikeaa oli vieläkin, mutta ehkä ihan pikkuisen meni parempaan, suksiaan ”ihan ookooksi” kuvannut Korva sanoi. Nissinen kilpailee kisoissa vielä lauantaina sekaviestissä. Sellainen päivä ei torstaina ollut. Raahe-Kiekko kavensi puolivälieräsarjan otteluvoitot 1–2:een, ja taistelu jatkuu lauantaina Raahessa. FPS sai tämän jälkeen taas otetta ja vei peliä. –?Olemme vieneet kaikissa peleissä laukaukset, niin tänäänkin. Joukkue nousi tasoihin todellisella pudotuspeliosumalla. Lopulta valtavan runnomisen päätteeksi Otto Rantanen survoi numerot 3–3:een. Kun taulu kaatuu, sijoitukset ovat sitä myötä parempia. Ja vastustajan maalin hinta pitää saada kovemmaksi, FPSluotsi Asko Rantanen evästi. minuutilla hyökkääjä Kaisa Collin. Vilma Nissisen kohtalona oli keskeytys. Torstaina 14:nneksi sijoittunut Kaisa Mäkäräinen ampui yhteensä kolme sakkoa, joista kaksi makuulta ja yhden pystypaikalta. Maalintekoon pitää saada ytyä ja lisää kurinalaisuutta muutenkin peliin. FPS pelasi pehmeästi omassa päässä ja vapaaksi unohdettu Joonas Hatula vei Raahe-Kiekon johtoon. minuutilla 1–0-johtoon, kun pallo kimposi maaliin toppari Anna Westerlundista. Voittajalle 59 sekuntia hävinnyt Eder laukoi kilpailussa makuupaikalta yhden sakon. Hän arveli, että nykytilanteessa Skandinavia-cupia ei kannata ensi viikolla lähteä hiihtämään, Suomalaisilla vaikeaa nuorten MM-kisojen yhteislähdöissä Helmarit avasi tasapelillä Kyproksella JALKAPALLO Suomi avasi naisten Kypros Cupin 1–1-tasapelillä Tshekkiä vastaan torstaina Larnakassa. Collinin veto upposi Tshekkimaalin takanurkkaan
Hän pitää hyvänä kehitystä, joka mahdollistaa nuorten osallistumisen tasokkaille leireille eri puolilla maata. Olisin halunnut jatkaa leirin järjestämistä, mutta näillä osallistujamäärillä kustannusrakenne tuli kestämättömäksi, kertoo Mäki-Tulokas. Pisteidensä lisäksi Markkanen keräsi neljä levypalloa. KUVA: Tapio Tuomela FPS ei saanut sarjaa vielä poikki. Kolmas oli Norjan Haavard Moseby. Hän sai Timberwolvesia vastaan peliaikaa alle 21 minuuttia. Ottelu oli varsinaisen peliajan jälkeen 1–1. Kesä-heinäkuun taitteeseen suunniteltua leiriä ei enää järjestetä. Parhaimpina vuosina meillä oli 80–90 leiriläistä, viime vuonna reilut 15. Taistelu jatkuu lauantaina Raahessa. Flunssaa potenut Pukki seurasi ottelun vaihtopenkiltä. Rangaistuspotkukilpailun Norwich vei nimiinsä 3–2 ja eteni puolivälieriin. Tuntui ihan hyvältä. Nykyään lähes jokaisella seuralla on omat leirinsä, samoin maajoukkuepelaajilla. Norwich yllätykseen Englannin cupissa Teemu Pukin edustama Norwich eteni jatkoon jalkapallon Englannin cupissa. Bullsin Markkanen oli NBA:sta sivussa puolitoista kuukautta loukkaantumisen takia. Kotijoukkue Tottenhamin Eric Dier kiipesi katsomoon ja marssi raivokkaasti useiden penkkirivien yli väittelemään oman seuransa kannattajien kanssa. Mäki-Tulokas kertoo nauttineensa menneistä leirivuosista. Totta kai kuuden viikon tauon jälkeen keho ei ole täysin normaali. KUVA: Lukas Barth-Tuttas/EPA vaan kausi jatkuu kotimaan kilpailuissa. KUVA: Seppo Pessinen Maailmancupissakin pisteille tällä kaudella yltänyt Vilma Nissinen keskeytti nuorten MM-kisojen yhteislähdön surkeiden suksien takia. STT FPS ei pystynyt katkaisemaan puolivälieräsarjaa torstai-iltana kotijäällään. RUOTSALAISNAISET ottivat kilpailussa kolmoisvoiton. Ottelun puhutuinta hetkeä ei kuitenkaan nähty kentällä vaan katsomossa. Leirin järjestäjä, Forssan Koripoikien kasvatti Esa MäkiTulokas päätti panna pillit pussit osallistujien vähyyden takia. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU PERJANTAINA 6. Maajoukkueeseenkin yltänyt laituri halusi jakaa leirillä niitä valmennusoppeja ja lajitaitoja, mitä oli itse aikanaan Forssassa saanut. 2006–2011-syntyneille tarkoitettu leiri järjestetään 12.–15. Kesäinen Loimibasket ehdittiin järjestää 15 kertaa. Vuodesta 2016 lähtien Loimibasket järjestettiin Pajulahden liikuntakeskuksessa Nastolassa. heinäkuuta. Dier saanee tempustaan pelikiellon. Kilpailu on kovaa, eikä minun nimeni taida olla enää tuttu nuorille pelaajille, toteaa Mäki-Tulokas. MAALISKUUTA 2020 Loimibasket hiipui osallistujien vähyyteen KORIPALLO Kai Sandberg Forssa/Porvoo Vuodesta 2005 järjestetty nuorten Loimibasket-koripalloleiri on tullut tiensä päähän. Ebba Andersson voitti ennen Moa Lundgrenia ja Emma Ribomia. FL Loimibasket kokosi parhaimmillaan korisleirille yli 80 nuorta koripalloilijaa. –. EERIKKILÄSSÄKIN PÄÄSEE ensi kesänä koripalloleirille, kun Feeniks Basketin järjestämä Tuukka Kotti -korisleiri saa jatkoa. STT ”Ei tässä voi kuin nauraa.” VILMA NISSINEN Markkanen takaisin tositoimissa NBA:ssa KORIPALLO STT Lauri Markkanen heitti paluuottelussaan 13 pistettä, kun Chicago Bulls hävisi vieraissa Minnesota Timberwolvesille 108–115. Anderssonin voittoaika oli 35.44,4, josta Lundgren jäi 37,1 ja Ribom 45,2 sekuntia. Ensimmäinen leiri pidettiin 2005 Feeniksissä Forssassa, jonka jälkeen siirryttiin Eerikkilän urheiluopistolle Tammelaan. Ensimmäinen puoliaika tuntui hyvältä, Markkanen sanoi Koripalloliiton tiedotteessa. Suomalaispelaaja kärsi lantion rasitusvammasta. –?Lopettamissyynä on yksinkertaisesti osallistujamäärä. Norwich kukisti cupin viidennellä kierroksella Tottenhamin ottelussa, joka ratkesi vasta rangaistuspotkukisassa. Miehissä Norjan Harald Östberg Amundsen vei MM-kultaa 7,4 sekunnin erolla Venäjän Sergei Ardasheviin. –?Kun aloitin Loimibasketin, ei kaupallisia leirejä ollut oikeastaan kuin Åland Basket, ja sitten sekin loppui
18.20 (s) I-divisioona B: Äänekosken Huima– Raholan Pyrkivä. 14.00 NHL: Buffalo Sabres–Pittsburgh Penguins. Ruutu 18.30 (s) Mestaruusliiga: Hurrikaani-Loimaa–VaLePa. Vl-kilpailu: Ville Leskinen 3–4 Koripallo MINIPOIKIEN HARJOITUSOTTELU FBF Punaportin Blues Hämeenlinna 39 23 Benjamin Malinen 2, Eikka Ilvonen 2, Luka Oras 10, Hermanni Hölttä 4, Kaarlo Nummenranta 3, Vladyslav Surzhko 6, Benjamin Kaunisto 2, Romeo Räsänen 10 Lentopallo NAISTEN MESTARUUSLIIGA LiigaPloki–JymyVolley 3–1 (23–25, 25–17, 26– 24, 25–14) Tänään Raviurheilu. Elisa Viihde Sport 18.20 (s) Korisliiga: Kouvot–Tampereen Pyrintö. Forssa ottaa otsikon enempi tosissaan, sillä Pilvenmäellä ajaa kilpaa lähes tusina tytöntylleröä kun näitä femiinisuitsijoita on Seinäjoella vain kaksi. 23) Eder 110,... Rahapelit KENO 10/20 Torstain päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 3, 5, 6, 13, 14, 34, 35, 38, 42, 45, 48, 49, 50, 57, 61, 62, 63, 69, 70 Kunkkunumero: 49 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 2, 13, 16, 20, 29, 31, 34, 36, 37, 38, 40, 43, 45, 50, 51, 56, 57, 60, 61, 66 Kunkkunumero: 40 KESKIVIIKKO-JOKERI 10/20 Jokerinumero: 6 3 4 3 6 4 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 13 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 6 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e VIKINGLOTTO 10/20 Päänumerot: 15, 19, 20, 29, 38, 43 Vikingnumero: 4 Plusnumero: 14 Voitonjako: 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 16 381,07 e, 5 oikein 1 080,07 e, 4+1 oikein 54,23 e, 4 oikein 26,43 e, 3+1 oikein 7,44 e, 3 oikein 4,22 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 0,00 e, 4+1 oikein 271,15 e, 4 oikein 132,15 e, 3+1 oikein 37,20 e, 3 oikein 21,10 e, Plus oikein 5,00 e TV-urheilu Yle TV2 18.25 (s) Ampumahiihdon miesten MC: Miesten pikamatka. 18.00 TotoTalk. 20.50 (s) Bundesliiga: Paderborn–Köln. 13.55, 22.14 Pyöräily: Follow Fabian. Vihjeet Pilvenmäelle perjantaiksi: 1. Viasat Urheilu 14.00 NASCAR: Auto Club 400. Varsin etäältä Forssaan saapuva Santtu Raitala on toisessa kohteessa suosikin ohjaksissa kun mies kuskaa 5-vuotiasta ruuna Almost One Yearia. 16.00 NHL: Vancouver Canucks–Arizona Coyotes. Eurosport 2 10.58, 15.51, 16.46 Superbike: MM-sarja. Oslon kaupunki päätti torstaina sanomalehti VG:n mukaan, että kisat urheillaan ilman yleisöä koronaviruksen leviämisen pelossa. 14.26 Pyöräily: Kuurne-Bryssel-Kuurne. 12.57 Yleisurheilu: World Indoor Tour. 18.00 NHL: Chicago Blackhawks–Edmonton Oilers. 17.45 Valioliiga: Brighton–Crystal Palace. erä: 34.59 Charles Bertrand (Anton Levtchi-Jarkko Malinen) 2–1, 39.55 Martins Dzierkals (Jakub Galvas-Jesper Piitulainen) 2–2 yv, 3. PERJANTAINA 6. 28) Eder 221,... Paljon Onnea Äiti ja Isä Toivottavat lapset perheineen OSTAMME OMIA OSAKKEITAMME Salon Seudun Puhelimen osakekirja vastaa Lounean kolmea osaketta ja Forssan Seudun Puhelimen osakekirja Lounean kahta osaketta. Layla (3), Mattilan Miina (2), Siporin Santtu (5) Koronavirusuhka iski myös legendaariselle Holmenkollenille – Oslossa kisataan ilman yleisöä HIIHTO STT–TT Oslo Maailmalla jylläävä uudentyyppinen koronavirus vaikuttaa myös viikonloppuna Oslon Holmenkollenilla käytäviin pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup-kisoihin. Ruunan taulussa ei ole kuin ykkösiä ja tästä tulee yksi lisää. 14.53 Maastohiihto: MC. Viasat Jalkapallo 12.00 Ligue 1: Lyon–Saint-Étienne. Viasat Sport 15.00 Pikaluistelun MM. 18.30 (s) Mestis: KooVee–Hokki. Lisätietoja sivuiltamme lounea.fi. 28) Mäkäräinen 94,... C More Sport 1 16.00 SHL: Växjö–Frölunda. Osakkeita voi halutessa myydä myös yksittäin. 18.30 (s) Mestis: Jokipojat–TuTo. 18.55 Jalkapallon Ranskan Cup: AS Saint-Étienne–Rennes. Ja jos katsotaan miespuolista kuskitarjontaa, niin Forssan hakkaa Seinäjoen ihan 6 – 0. Villikuti (3), Velaks (8), Laval Rols (1) 4. 19.28 (s) Mäkihyppy: MC. MAALISKUUTA 2020 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Ostetaan 65 avioliittovuotta takana. 15.30 NHL: Los Angeles Kings–Toronto Maple Leafs. Tamman ohjat sopivat Marjukka Mahlamäen käteen kuin haitari kesäiltaan ja tahti on ollut kuin kesäillan valssi. Yllättäjän viitta sopii Marjo Kellomäen Global Spellboundille. Norjalaisten kansanjuhlaan odotettiin tänäkin vuonna yli 30 000:ta katsojaa. Bastian (1), Andy Velvet (3), Mr Nice Way (5) 9. 18.30 (s) Liiga: TPS–SaiPa. Naispuolinen voittaja saanee kruununsa, seppeleensä tai ainakin voittopokaalinsa viimeisessä T4-lähdössä, sillä Layla on ihan hirmuisessa tällissä. 15.45 Valioliiga: Norwich–Leicester. 19.45 Valioliiga: Watford–Liverpool. Que Tal (9), Belodon (6), Golf Widow Temple (4) 5. Telia 18.30 (s) Liiga: HIFK–HPK. –. 15.15 Jalkapallon Ranskan Cup: Lyon–PSG. 14) Kaisa Mäkäräinen Suomi –1.37,3 (2+1=3),... Meidän on tehtävä kaikkemme tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi, terveysjohtaja Svein Lyngroth kertoi. erä: 3.28 Jesper Piitulainen (Teemu HenritiusAxel Rindell) 0–1, 10.07 Niko Ojamäki (Adam Polasek-Steven Iacobellis) 1–1 sr, 2. Maksamme osakkeesta 820 € kappaleelta www.lounea.fi 0800 30 300 asiakaspalvelu@lounea.fi KESTOTILAAJAN ETU Pilvenmäen raveista f o r s s a n l e h t i . Bastian on joka tapauksessa ykkössuosikki ja Andy Velvet kakkonen. 3–4 (1–1, 1–1, 1–1, 0–0, 0–1) 1. 18.30 (s) K-Vantaa–KeuPa HT. 21.00 PGA Tour Golf: Arnold Palmer Invitational. Jääkiekko LIIGA Tappara-Jukurit vl. Se ei kuitenkaan kelpaa varmaksi, sillä takaa tulevat ainakin Guido Di Quattro ja Snowdon. 11.57, 18.50 Maastohiihto: MC. 20.49 Snooker: The Players Championship. kierros. Yle Areena 20.25 (s) Mäkihypyn MC: Raw Air HS 134 karsinta. 21.00 KHL playoffs: Lokomotiv–Jokerit. Kolmannessa kohteessa tyttökuskeja on kaksin kappalein kun Oona ja Miia pistävät Moilaselle ja kumppaneille hanttiin. 36) Suvi Minkkinen Suomi –2.10,2 (0+2=2),... 20.00 Strongman CL: Finaali 1. 12) Mäkäräinen 404,... 21.00 NHL: Buffalo Sabres–Pittsburgh Penguins. 19.53 (s) Lumilautailu: FIS MC. C More Max 13.00 PGA Tour Golf: The CUT. Night Guard (5), Hocuspocus Avenger (10), Bristoll Foxx (12) 7. 20.00 Koripallon Euroliiga: Valencia–Milan. 11.29 Pyöräily: Tour of Taiwan. 70) Minkkinen 29. Holmenkollen on ollut legendaarinen kisapaikka vuosien saatossa. 16.37 Koenigsee, Viesti. C More Sport 2 16.00 PGA Tour Golf: Arnold Palmer Invitational. 18.30 (s) IPK–RoKi. Viasat Hockey 11.00 NHL: Los Angeles Kings–Toronto Maple Leafs. f i | P . 14.30 FA Cup: Chelsea–Liverpool. 18.30 (s) Liiga: Sport–Kookoo. Eurosport 1 10.56 Lumilautailu: FIS MC. Olemme erityisen huolissamme isoista väkijoukoista metrossa sekä aiempien kokemusten pohjalta suuresta alkoholin kulutuksesta yleisössä. 21.55 (s) Koripallon Euroliiga: Barcelona–Bayern München. TULOSPÖRSSI Naisten ravit ajetaan tuplana RAVIURHEILU Matti Kaasalainen Forssa Sekä Pilvenmäki että Seinäjoki ajavat perjantaina ravit, jotka on enemmän tai vähemmän nimetty naisille. Vastus ei ole kuitenkaan väheksyttävä, sillä lähdössä riittää voitonnälkäisiä menijöitä. Almost One Year (4), Guido Di Quattro (11), Dalton Hoss (1) 8. Viasat Golf 09.30 (s) European Tour: Commercial Bank Qatar Masters, 2. Sprintticup (7/9): 1) Wierer 283, 2) Herrmann 254, 3) Röiseland 248,... Erkkaus (8), Telman Venla (2), Kauniin Rohkee (10) 6. 21.55 Ligue 1: Marseille–Amiens. 12.57, 21.15 FE: MMsarja. 19.00 NHL: New York Rangers– Washington Capitals. Viasat Jääkiekko 12.30 NHL: Nashville Predators–Dallas Stars. 17.25 FA Cup: Derby– Manchester United. HOLMENKOLLENILLA kisataan viikonloppuna maastohiihdossa, mäkihypyssä sekä yhdistetyssä.. 3 4 2 4 6 5 3 1 8 KESTOTILAA JAN ETUKORTTI 2020 2 € pääsylipun hinnasta Kestotilaajan etukorttia näyttämällä Onnittelut Ampumahiihto NAISTEN MAAILMANCUP Nove Mesto, Tshekki, pikakilpailu 7,5 km: 1) Denise Herrmann Saksa 18.51,0 (0 sakkoa), 2) Anais Bescond Ranska jäljessä 27,2 sekuntia (0), 3) Marketa Davidova Tshekki –49,7 (1+0=1), 4) Mari Eder Suomi –59,0 (1+0=1), 5) Tiril Eckhoff Norja –1.11,1 (0+2=2), 6) Hanna Öberg Ruotsi –1.11,7 (1+0=1), 7) Lisa Vittozzi Italia –1.13,7 (2), 8) Elvira Öberg Ruotsi –1.22,4 (0), 9) Monika Hojnisz-Starega Puola –1.24,4 (3), 10) Justine Braisaz Ranska –1.24,6 (3),... 66) Minkkinen 15. 18.20 (s) Korisliiga: KTP-Basket–BC Nokia. 17.03 (s) Ampumahiihto: MC. Viasat Fotboll 13.45 Valioliiga: Newcastle–Burnley. Lovestory (2), Allavalla (4), Finland (1) 2. 18.30 (s) Liiga: Pelicans–Ilves. Kallistus (11), Kronski (12), Liimo (9) 3. 17.42, 18.46, 19.53 Motocross: MM-sarja. 18.30 (s) Mestis: Peliitat–SaPKo. erä: 53.46 Jere Karjalainen (Jarkko MalinenTuukka Mäntylä) 3–2, 55.12 Jesper Piitulainen (Mika Partanen) 3–3, Jatkoaika: Maaliton. Forssan nelonen käynnistyy vasta lähdöstä kuusi, jossa juoksee myös rivin varma eli Olli Koivusen ohjastama Night Guard. 21.55 La Liga: Alavés–Valencia. 18.25 (s) KHL playoffs: Spartak–Dynamo Moskova. Maailmancupin kokonaiskilpailu 18/24 kisan jälkeen: 1) Dorothea Wierer Italia 736 pistettä, 2) Öberg 651, 3) Eckhoff 647, 4) Herrmann 631, 5) Marte Olsbu Röiseland Norja 597, 6) Ingrid Lanmark Tandrevold Norja 477,... 18.30 (s) Liiga: Jukurit–JYP. 46) Erika Jänkä Suomi –2.25,0 (0+1=1). Naisten ilta -ravit klo 18 Pilvenmäellä
Tähän mennessä yhtyeen kiertueelle on varmistunut vasta keikkoja Britanniassa marrasja joulukuulle. Jokioisten Karjalaisseura järjestää yhdessä Tammelan Karjalaseuran ja Ypäjän Karjalaseuran kanssa runon ja musiikin iltapäivän. Jokioisilla muistellaan talvisodan päättymistä seppeleenlaskulla ja runon ja musiikin iltapäivällä Tietotalolla Karjala-teemalla. STT Renny Harlin ohjaa Luokkakokous 3 -elokuvan Renny Harlin ohjaa Luokkakokous 3 -elokuvan. Sen kuvittama tositarina tuntuu monella tapaa ajankohtaiselta. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 19 MENOT Ohjelmisto 6.3.–12.3. Kolmososassa esiintyvät muun muassa Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Walesilainen toimittaja Jones matkusti maaliskuussa 1933 salaa Ukrainaan reportaasimatkalle. STT Ukrainan nälänhätä oli Josif Stalinin tietoisen politiikan seuraus. Paitsi kokenut elokuvantekijä, Holland oli myös Euroopan historian ja nykypolitiikan asiantuntija. BRITTINÄYTTELIJÄ Norton on tuttu sarjoista Happy Valley ja Grantchester. Voin vain toivoa, että kiinnostus siellä heräisi, Norton sanoo. –?. Kiertue on bändin ensimmäinen 13 vuoteen. Elokuva on Selinin ja Harlinin ensimmäinen yhteistyö sitten Jäätävä polte -elokuvan. Ryhmän muodostavat laulaja Tuija Saura ja lausuja Marjatta Järvinen sekä muusikot. PERJANTAINA 6. Jonesin tarina oli täysin unohduksissa 1980-luvulle asti. Laulaja Phil Collinsin, kitaristi Mike Rutherfordin ja kosketinsoittaja Tony Banksin seuraksi The Last Domino. Historioitsijat ovat arvioineet, että kyseessä oli Neuvostoliiton salaisen palvelun NKVD:n kosto. Se on outoa ja se on surullista. Seuraavana päivänä, lauantaina 14.3. New York Timesin tähtitoimittaja Walter Duranty, joka nautti luksuselämästä Moskovassa, kertoi suuremmalle lukijakunnalle aivan toisenlaista tarinaa Neuvostoliiton edistysaskelista. –. Mr. Agnieszka Hollandin elokuva Mr. Miksi kansakunta valitsee luopua vapaudestaan. Pääroolin esittävä Norton kertoo kokeneensa elokuvanteon mieleenpainuvimmat hetket nimenomaan Ukrainassa. Jones ei voinut jäädä aloilleen. Ohjelma 15 € sisältää sisäänpääsyn ja karjalanpiirakan ja pullan kahvin kera. Harlinin aiempaa ohjaustuotantoa ovat muun muassa Cliffhangerja Die Hard 2 -elokuvat. Kun Gareth Jones sai juttunsa julkaistua, häntä ei kummemmin kiitetty. Myöhemmin on käynyt ilmi, että holodomoriksi kutsuttu Ukrainan nälänhätä oli Josif Stalinin tietoisen politiikan seuraus. Hän ei kyennyt kunnioittamaan heitä, jotka vaikenivat. KUVA: Tapio Tuomela. -nimeä kantavalle kiertueelle tulevat Collinsin poika Nicholas rumpuihin ja jo pitkään bändissä sessiomuusikkona toiminut basisti ja kitaristi Daryl Stuermer. Venäjällä ihaillaan taas Stalinia. kello 15 kokoonnutaan Tietotalolle. www.bio-kaari.fi LA-SU klo 13.15 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -SKlo 19.30 LA–SU klo 15 PE, MA-TO klo 17.15 LA–SU klo 17.15 Sonic The Movie K7 Vapaa-aika Genesis palaa yhteen ja lähtee kiertueelle Brittiläinen rockbändi Genesis palaa yhteen ja lähtee jälleen tien päälle. –. Hän oli ainoa journalisti, joka kirjoitti aiheesta. Manipulaatio leviää kuin 1930-luvulla, Norton kertoo. Stalinin uusi suosio on järkyttävää. Tilaisuudessa esiintyy Helmikät-ryhmä koskettavalla Karjalaohjelmalla Evakkoon. Luokkakokouksen kolmososan tuottavat Markus Selin ja Jukka Helle. Hollywoodissa työskennelleen ja muun muassa The Wire -sarjaa tehneen puolalaisohjaaja Agniezska Hollandin kanssa työskenteleminen oli Nortonille silmiä avaava kokemus. Elokuva on jatko-osa kahdelle aiemmalle sarjan elokuvalle. kuluneeksi 80 vuotta. Agniezskan mukaan elämme taas pimeää aikaa. Holland näki Jonesin tarinassa yhtäläisyyksiä Puolan tilanteeseen. –. Jones tulee ensi-iltaan Suomessa ensi viikon perjantaina. ”Stalinin uusi suosio on järkyttävää. STT Stalinin hirmutekojen paljastaja jäi tuntemattomaksi James Norton esittää uutuuselokuvassa toimittaja Gareth Jonesia. –. Ukrainaan livahtanut Jones todisti nälänhädän, holodomorin, joka johti miljoonien kuolemaan. kello 11. Jones ammuttiin hämärissä olosuhteissa reportaasimatkalla Mantshuriassa pari vuotta myöhemmin vasta 29-vuotiaana. Näyttelijä sanoo pitävänsä suuresti Venäjän kulttuurista. Sehän on sama kuin kehuttaisiin Hitlerin johtamistaitoja.” JAMES NORTON Näyttelijä Päivi Paija johtaa Jokioisten Karjalaisseuraa. Vielä Moskovassa hänelle oli vakuuteltu, että väitteet nälästä olivat ainoastaan Neuvostoliiton vastaista propagandaa. –?. Hän sai todellista arvostusta vasta niin myöhään, Norton kuvailee. Sehän on sama kuin kehuttaisiin Hitlerin johtamistaitoja. Pulitzer-palkitun Durantyn valeuutistehtailu muistutti Nortonia siitä, mitä Iso-Britanniassa on tapahtunut brexitin tiimoilla. James Nortonkaan ei tiennyt hänestä mitään ennen kuin sai roolitarjouksen. KUVA: EPA Jokioisilla muistellaan talvisodan päättymistä Forssan Lehti Jokioinen Talvisodan päättymisestä tulee 13.3. Hänellä on rooli myös Greta Gerwigin tuoreessa Pikku naisia -elokuvassa. Nälänhädän kiistäminen jatkui, ja Jonesin uskottavuus kyseenalaistettiin. Luokkakokouksen uusin osa kuvataan ensi kesänä. Elokuvaa ei ole maassa levitetty. Historia oli yhä läsnä. GARETH JONES oli Nortonin mukaan rohkea ja samalla hieman naiivi. Tietenkin haluaisin, että elokuvaa esitettäisiin Venäjällä. Hänen piti mennä paikan päälle ja kirjoittaa. Kalle Kinnunen Toimittaja Gareth Jones ei ole kovin tunnettu historian hahmo. Jokioisten Karjalaisseura ja Jokioisten sotaveteraanit järjestävät muistohetken ja seppeleenlaskut sankarivainajain muistomerkille sekä Karjalaan jääneiden vainajain muistomerkille perjantaina 13.3. Ohjelmaa tilaisuuteen myydään ovelta tuntia ennen. –?Siellä oli pystyssä autiokyliä, joiden ovet ja ikkunat naulattiin holodomorin aikaan kiinni. Tosin ei Jonesia oltu uskoa lännessäkään. Jonesissa ei vältellä karmeuksiakaan, vaan näytetään ukrainalaisten joutuneen turvautumaan jopa kannibalismiin. Vuonna 1990 New York Times julkaisi artikkelin, jossa todettiin Durantyn journalismin olleen huonointa, mitä lehdessä on koskaan julkaistu
14.30 Mitä tänään syötäisiin. 10.56 Uusi päivä (S). Jakso 9/40. 04.55–05.25 Simpsonit (12). Ystävänpäivän viholliset, osa 1/2. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 13.05 Netrebko ja Hvorostovski. Onnea, Tarmo! 6.54 Kim ja Kai (S). 20.30 Neljän tähden illallinen. 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). Kausi 1. (U) 12.30 Sisällä: Setäni on rikollinen. Perjantai. Jakso 3721: Ulla mykkii menemään. 16.30 Posse. 12.01 UMK20: Aksel Kankaanranta. 04.25 Simpsonit (7). 14.00 Love Island UK (7). 09.00–09.50 Casualty (12). Kausi 9. (U) 00.24 YleXPop 2019: Ruusut. 03.30 Rysän päällä. 18.05 Luottomies 2 (7). 6/14. 17.10 Totuuden taakka (12). 16.00 A-Talk. Kausi 3, 6/8. 11.05 Neljän tähden illallinen. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 08.15 Ville ja Lousku vauhdissa (7). 11.24 Uusi päivä (S). 02.35 112 (7). Jaossa viimeiset tiimipaikat! 21.00 21.25 Keno ja Synttärit. 7.10 Killi ja Kiki (S). Kausi 3, 217: (U). Kausi 10. 09.32 Antiikkikaksintaistelu. 2/20. 21.50 Noin Viikon Studio. Yhteen hiileen. 19.30 Neljän tähden illallinen. 21.00 ELOKUVA Detroit (16). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 5/20. Jouluspesiaali 1/2. 1, 7/10. 4/22. Kausi 1. 19.50 Marjuttuulikki. Kausi 2, 1/8. Nove Mesto, Tshekki. Perjantai. oli vuonna 1961 +10,2 °C Jomala. 20.00 Marja Sannikka. 10.00 Rempalla kaupaksi. Perjantai-dokkari: Nyt äiti mennään pakoon. 2/26. (USA 2011). Sonja ja Kari-Matti. 16.58 Uutiset. 08.00 Uutisaamu. Jakso 3720. Kausi 7, 8/17. 4/5. 3, 5/8. 16.50 Onnenarpa. 22.35 ELOKUVA Rita Hayworth – avain pakoon (16). (2014). 22.45 Oddasat. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). 20.00 Posse. 19.30 Salatut elämät (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Pääosissa: Nicolas Cage, Nicole Kidman, Ben Mendelsohn, Liana Liberato ja Cam Gigandet. 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 12.15 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2. Kausi 4. Uusia jaksoja. 21.00 ELOKUVA Hamekyttä 3 – pojasta polvi paranee (12). Kestätkö nähdä lapsesi, Flo. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Sinister 6 (7). YLE TV1 05.55 Akuutti: Ulkonäkö – otatko paineita. 4/8. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 15.05 Neljän tähden talkoot. 7.25 Koronavirus ajoi Ranskan etätöihin. 08.20 Disney esittää: Ultimate SpiderMan vs. 1. 16.55 Tulossa: Lapsi tuntemattoman kanssa. 17.25–19.53 YLE FEM. Vieraina parisuhdeväkivaltaa kokenut Maria Fält ja tutkija Monica Fagerlund. 21.00 21.05 Perjantai. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 10.27 Uusi päivä (S). 5/10. Kausi 2. Vastaamassa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.). 16.30 Emmerdale (12). 15.00 Amazing Race. Kausi 1. 08.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Kausi 3, 216. 6.52 Nimipäiväonnittelu: 6.3. Jakso 25/26. 15.00 Neljän tähden illallinen. 07.00 Uutisaamu. Kausi 1, 4/10. 10.00 Uusi päivä (S). +3 +3 +1 +3 -1 +3 +1 +3 +2 +3 +3 +2 +5 -1 -2 +2 +4 +3 +5 +3 9.3. Kausi 11. 18.15 Sportliv. 12.30 Salatut elämät (7). 14.00 Rantabaari (12). 15.00 Tulossa: Rikkaat ja rahattomat. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 20.00 Neljän tähden illallinen. 12.07 UMK20: Sansa. 02.10–05.00 Astral-TV. 18.00 Viiden jälkeen. 20.00–00.15 YLE TEEMA. 5/10. 09.00 Faija hoitaa (S). N: Juha Kukkonen, Jyri Ojansivu, Iina Kuustonen. Kausi 4, 5/10. 17.00 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Kausi 4. 08.30 Pikku Prinssi (S). Kausi 1. Kausi 2. 01.55 Hamilton (16). 06.55 Hatchimals (S). Ohjaus: Joel Schumacher. Uusinta. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 15,6 mm Virolahti Kylmin 6.3. 2/12. 4/26. 18.30 Puoli seitsemän. 7.59 Jetron matkaan (S). Salaatilla kuorrutettua nieriää ja mandariinikeikauskakkua. 10.00 Tanskalaisia linnoja. 20/100. 17.00 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. PERJANTAINA 6. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 23.15 Talent Suomi. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 13.15–14.52 ELOKUVA Nainen on valttia (S). 16.40–17.10 Eturivin tanssijoita. Vieraina laulajalegendat Marion Rung ja Fredi. 21.00 21.00 Sohvaperunat. Delikaurahodareita ja hedelmäsalaattia. 19.00 Mental Samurai Suomi. 06.25 Uutisaamu. 06.00 Rusty Rivets (S). 17.25 Makuja saamelaisesta keittiöstä. Kausi 4. 30, 3/43. 14.50 Pölkyllä pää (7). 16.00 Simpsonit uusi kausi (7). 02.55 112 (7). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 7.44 Jälkiviisaat. 20.00 Verta, hikeä ja T-paitoja. NELONEN 05.00 Astral-TV. 01.25 Rikospaikka. 22.00 Huonoa ainesta (16). 2/26. 17.00 17.05 Viiden jälkeen. 12.00– 17.25 YLE TEEMA. (USA 1994). 15.00–15.53 Ylen aamun parhaat. 12.05 Rakkaus ja kuolema: Enrique Granados. +16 +18 +8 +4 +19 +9 +13 +19 +15 +19 +10 +15 +3 +10 +17 +13 +5 +9 +6 +10 8.3. 7.12 Tulevaisuuspäivä: tartutko hetkeen vai tulevaisuuteen. 03.50–04.40 Aaveiden jäljillä (12). 2/4. Kausi 4. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 10.00 Sydämen asialla (7). 6/10. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 06.25 Ylen aamu. 19.00–19.46 Hakekaa kätilö! (7). 8.12 Tampereen elokuvajuhlat 50 vuotta. 21/100. 01.40 Amazing Race. 18.00 Hauskat kotivideot. (U) 14.25 Luontoretkellä: Kohti pohjoisnapaa. 12.10 UMK20: Catharina Zühlke. 20.00 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). Miten ne voitaisiin ratkaista. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.35 Emmerdale (7). (U) 13.40 Sisällä: Tilapäinen tulevaisuus. oli vuonna 1981 -38,9 °C Kittilä Lämpimin 6.3. +4 +6 +2 +3 -2 +4 +1 +5 +5 +5 +5 +1 +6 -1 -1 +4 +3 +5 +6 +3 8.3. 020 411 7676 YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 7.01 Ruskea pikkukarhu (S). 12.14 Oddasat. 20.00 The Voice of Finland. 11.00 Efter Nio 2016. 6/30. 10.05 Kaappaus keittiössä. 09.30 Mutsi (S). Pääosissa: Tim Robbins, Morgan Freeman, Bob Gunton, William Sadler, Clancy Brown, Gil Bellows, James Whitmore, Mark Rolston. 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 17.20 Tienraivaajat : Phulan Devi (7). 07.00 LEGO City Adventures (S). 15.30 Salatut elämät (7). 10.50 Yle alueuutiset ja Yle Oddasat. +16 +19 +9 +8 +21 +9 +16 +23 +17 +22 +10 +15 +5 +11 +17 +13 +3 +14 +4 +8 Sunnuntai +4 3 Maanantai +3 5 Tiistai +4 7 Keskiviikko +4 8 Torstai +5 6 Jokioinen eilen klo 14 +3 °C 3 Lämpimintä eilen klo 14 +5,0 °C Utö Sateisinta 4.3. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) +4 +4 +5 +5 +4 +6 +6 +6 +5 +6 5 4 5 3 4 3 -7 -2 -2 +0 +1 +3 +6 -5 -1 +1 +3 +4 +5 +4 6 6 4 3 4 5 3 4 6 7 tänään tänään Helsinki +6 Hämeenlinna +4 Joensuu +1 Jyväskylä +1 Kemi -4 Kotka +3 Kuopio -1 Lahti +5 Lappeenranta +2 Maarianhamina +4 Mikkeli +2 Oulu -3 Pori +5 Rovaniemi -2 Salla -2 Savonlinna +1 Seinäjoki +2 Tampere +3 Turku +6 Vaasa +2 7.3. 08.14 Galaxi. 06.40 Vikke Viikinki (S). 09.00 Asuntokaupat sokkona (S). 13.00 Myytinmurtajat Juniori. 08.05 Elää, rakastaa. 14.55 Tulossa: Huvila & Huussi. +16 +19 +9 +5 +21 +12 +14 +21 +17 +21 +10 +15 +3 +11 +17 +14 +2 +14 +4 +7 9.3. 6.38 Maailman talousmarkkinat taistelevat koronavirusta vastaan. (U). (U) MTV3 06.15 Aamusää. 06.35 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 00.10–00.15 Tienraivaajat : Jesselyn Radack (7). 23.55 YleXPop 2019: Tuure Boelius. 2, 8/10. 18.55 Tulossa: Huvila & Huussi. 17.25 Uutiset. 12.04 UMK20: F3M. +3 +4 +2 +3 -2 +3 +2 +4 +4 +5 +5 +1 +4 -1 -2 +3 +2 +3 +4 +2 Ateena +14 Alicante +17 Bryssel +7 Kööpenhamina +6 Las Palmas +19 Lontoo +7 Madrid +10 Malaga +18 Mallorca +15 Miami +27 Moskova +9 Nizza +15 Oslo +1 Pariisi +9 Rodos +16 Rooma +15 Tallinna +4 Tokio +12 Tukholma +6 Wien +7 7.3. 1/8. Jakso 44/61. 17.30 Viiden jälkeen. Hävikistä herkuksi. 22.00 Kymmenen uutiset. Jakso 21/26. 00.45 Pitääkö olla huolissaan?. 08.55 Tilt Esports (7). 23.25 Rouva varapresidentti (7). Kausi 9. Kausi 2, 6/10. 2, 20/40. 09.03 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.25 Ampumahiihdon MC: Miesten pikamatka. Kausi 3, 219. Jakso 36/52. 18.30 Saltön (7). 7.33 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 06.25 Bing (S). 20.55 Me elokuvantekijät: Saara Cantell. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Kausi 2, 4/13. I 21.30 ELOKUVA Fury (16). Kausi 2. Jakso 11/24. 09.30 Puoli seitsemän. (U) 00.30–01.00 Puoli seitsemän. MAALISKUUTA 2020 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .......................... 7.16–07.27 Kallen keittiö (S). 2, 20/40. 6/10. 8.50 Klaus Härön uutuuselokuva Elämää kuoleman jälkeen . 5/8. (Suomi 1944) (U). 18.30 Simpsonit (7). 12.00 Tienraivaajat : Delia Akeley (7). 18.00 Simpsonit (7). 13.30 Rantabaari (12). 20.30 Rattikärpäset. 19.00 Neljän tähden illallinen. 18.00 BUU-klubben. Jakso 24/40. Uusinta. Kausi 3, 218. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.55 Uutiset. 5/22. 11.35–12.30 Siipan saappaissa. 22.20 Doctor Who (12). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 23.00 ELOKUVA Nuoren Wertherin jäljillä (7). Maiju, Sandra, Joona ja Veikko matkustavat Myanmariin tutkimaan vaateteollisuuden alkulähteitä. Turvapaikkajärjestelmässä on monia ongelmia. 11.55 UMK20: Tika. (U) 16.35 Muumilaakso (7). Uusinta. 7.47 Uula ja Kuu (S). 15.35 MasterChef Australia. (U) 15.35 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. Taistelu lapsesta. 07.40 LEGO Ninjago (7). Brad Pääosissa: Brad Pitt, Logan Lerman, Shia LaBeouf, Michael Peña, John Bernthal. 07.15 Arthur ja minimoit (7). 14, 20/26. (U). Jakso 18/26. 11.58 UMK20: Erika Vikman. 08.26–08.47 Merten syvyyksissä (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 06.50 Hatchimals (S). Kausi 4. Uusinta. 12.00 Emmerdale (7). 00.20 ELOKUVA Trespass (16). Kausi 12, 10/10. 13.55 Huvila & Huussi. Ohjaus: David Ayer. 23.20 Yle Live: ABREU. (U). 12.30 Totuuden taakka (12). Kausi 7, 7/11 21.00 21.30 Sunnuntailounas (7)
11.00 Remppa vai muutto. 7.13 Alueradio. 00.00 Remppa vai muutto. 04.30 Tahdon morsiuspuvun!. 12.30 Jumala Israelissa. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Turkin salatut aarteet. 15.00 Yle Uutiset. 02.00 Lentävä talo. 22.05 Kalle Haatanen: Suomalaiset erakot. 10.00 Rantavahdit (7). 20.00 Miehen puolikkaat. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.15 Hillsong TV. 03.25 Ghost Adventures. 21.00 Tahdon morsiuspuvun Tanska. 11.02 Radio Suomen Päivä. Keskustakirjasto Oodissa kokoontuu Kulttuuriykkösen Kisastudion vakiovieraat Antiikki ja Design-lehden päätoimittaja Mirva Saukkola, eläköitynyt oikeushammaslääkäri Helena Ranta ja mainosmies Jussi Turhala. 19.30 Uutiskauha. 22.00 CSI: Miami (16). 22.08 Jokaniemen sävelradio. 17.05 Radiohartaus. 2.00 Arkisto: Sosiaaliturvaa hyvinvointiyhteiskunnassa. 21.00 Yle Uutiset. 15.00 Wahlburgers. 14.45 Sanaa naisilta. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 03.25 9-1-1: Lone Star. 19.00 Jone ja tähdet. 11.00 Kiinteistöveljekset. Tuomiorovasti Satu Saarinen, Oulu. 00.25 Simpsonit (7). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 11.45 Grillit huurussa (S). 12.10 Urheiluradio. 20.00 Moderni perhe (7). 18.30 Hartaita säveliä. TV5 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 09.00 Kiken kanssa kuntoon. ALFATV 07.00 Annin uunissa. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Tabu. 7.15 Herätys!. 22.00 Frendit (S). 13.03 Jälki-istunto (u). 23.00 Say Yes to the Dress. KUVA: Yle Kuvapalvelu. 07.30 Lämäri. 16.30 Simpsonit (7). 19.30 Yliluonnollista. 2.54 Yöradio. 15.55 Yle News. 21.30 Ruben Stiller. FRII 06.20 Lottovoittajan unelmakoti. 16.30 Jumala puhuu. 6.25 Aamusoitto. 15.00 Mestaritekijä. 3.02 Pekka Laineen Ihmemaa. 12.00 Yle Uutiset. 18.00 Senioriseisake. 04.10 Criminal Minds. 18.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 16.10 Urheiluradio. 06.50 Vankilassa ulkomailla. 23.00 Ex on the Beach Ruotsi. 2.00 Yle Uutiset. 02.25 Ghost Adventures. 11.35 Pohjoisen valtatien pelastajat. 19.30 Moderni perhe (S). 03.50– 05.05 Yön AVA. 03.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Frendit (S). 21.00 Rillit huurussa (S). 09.25 Villeimmät videot (12). 21.00 TV7 Israel News. 11.55 Alastomat selviytyjät extreme. 14.02 Alueradio. 03.05–05.00 Astral-TV. 11.00 Kauneuden hinta. Pappi Nona Lehtinen, Tornio. 22.30 Lindgren & Sihvonen. Pappi Nona Lehtinen, Tornio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.05 Alastomat selviytyjät. 18.00 Rantabaari (7). 01.45 Ex on the Beach Ruotsi (7). 13.25 Tri K:n eksoottiset eläimet. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 5.50 Merisää. 17.00 Yle Uutiset. 14.00 Australian rajalla. 15.40 Pannaan paremmaksi. 12.00 Sinkkuillallinen. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Mahtavat miesluolat. 06.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 09.30 Mestarien maa. 23.00 Lätkävaimot (S). 18.50 Iltahartaus. (7). 19.55 Christina-lehden luontokuvat. 13.30 Australian rajalla. 12.30 Suolapala. FOX 06.00 Villeimmät videot (12). 10.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. Äiti Mildredin johdolla osa Nonnatus Housen henkilökunnasta matkaa idylliseen, mutta syrjäiseen saareen Ulko-Hebrideillä. 21.00 ELOKUVA Seventh Son (12). 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 82. 17.00 Huippulastin metsästäjät. 18.10 Hengenvaarallisesti lihava. 13.00 Lapin poliisit. 22.00 Poliisit 2020 (7). 04.50–05.50 Pernilla Wahlgrenin maailma. Kanerva – hunajaa, reumalääkettä ja kansanlauluja. 10.00 Valtiatar (12). 19.30 Simpsonit. 6.05 Alueradio. 01.55 Ex on the Beach Ruotsi. 6.05 Politiikkaradio. 11.00 Leijonan luola USA. 10.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Roast – Jeff Ross ja poliisit (7). 0.03 One Way. 10.30 Raamattu. 13.00 JIM D: Tuhoisat lentoturmat (12). 04.20 Museoiden mysteerit. 16.13 Alueradio. Vieraina parisuhdeväkivaltaa kokenut Maria Fält ja tutkija Monica Fagerlund. 00.50 The Walking Dead. 17.00 Uutiset. 03.45 Huumebisnes Oy. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Paasosen polttaritoimisto (S). 20.30 Miehen puolikkaat. 07.05 Simpsonit. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 17.00 Supernanny Suomi. 7.53 Alueradio. 13.15 Selviytyjät Suomi (S). 15.30 Wahlburgers. 01.00 Murhaa ratkaisemassa. 03.30 Poliisit (S). 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 05.00 Tahdon morsiuspuvun!. 12.10 Urheiluradio. 13.55 Alastomat selviytyjät extreme. Ohjelman juontaa Pia-Maria Lehtola. 17.30 Family Guy (12). 01.20 Wheeler Dealers. Rentoa puhetta, kiinnostavimmat vieraat ja kulttuurin ajankohtaisaiheet debatoitavina. 17.13 Päivä tunnissa. Suorana maanantaista perjantaihin, keskiviikkoisin Helsingin Musiikkitalosta ja perjantaisin Keskustakirjasto Oodista. 07.55 Löytöretki tuntemattomaan. 15.25 Lottovoittajan unelmakoti. PERJANTAINA 6. 15.15 Pannaan paremmaksi. 7.10 Hartaita säveliä. 20.00 Richard Hammonds Big. 15.55 Gold Rush: Parkerin kultareitti. 05.15– 05.59 Muinaiset salaiset kansiot. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Pentula. 07.30 Simpsonit. 14.55 Lottovoittajan unelmakoti. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 21.45 Christian World News. 00.30 Frendit (S). 17.10 Urheiluradio. 10.10 Hallikainen. 22.00 Jill & Jessa: Elämä jatkuu. 21.00 Hengenvaarallinen rakkaus. 11.55 Lottovoittajan unelmakoti. 18.00 Kaksoisolennot. 04.00 Isännän pöydässä. 18.45 Uusi testamentti avautuu. 10.45 Family Guy (12). 18.30 Flying Finns – Amerikan valloitus. 10.30 Kuningas saapuu. 21.00 CSI: Miami (16). 08.55 Gold Rush. 19.25 Say Yes to the Dress. 05.35–05.59 Villeimmät videot (12). 08.20 Nuoret äidit. 11.00 Mayn keittiö. 12.00 Huippulastin metsästäjät. 8.10 Urheiluradio. 20.30 Jerusalem studio. TV7 08.30 Jumala puhuu. 03.35 Sisarvaimot (S). 21.30 Rillit huurussa (S). 12.55 Radio Suomen Päivä. 02.45 Uusi testamentti avautuu. 22.45 Keilailuklubi. 20.00 DJ Orion. 10.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 11.00 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA Intruders (16). 10.15 Sykettä Israelista. 00.00 Tahdon morsiuspuvun Tanska. 11.33 Radio Suomen Päivä. 21.40 Nappikukasta nokkoseen. 19.02 Kaartin soittokunnan konsertti: Töölö I. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 6.59 Puheen Aamu. 00.30 Jumala puhuu. Hartauden musiikkina virsi 910: 3-5. 0.00 Arkisto: Suomen ja Kiinan suhteet. 10.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 13.02 Ruben Stiller. 07.00 Kiinteistöveljekset. 17.00 Passion for Jesus. 21.17 Päivä tunnissa. 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 1.00 Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 18.02 Puhelinlangat laulaa. 19.00 Harry ja Meghan: Mitä seuraavaksi. 14.00 Yle Uutiset. 10.00 Sanoja säveliä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.55 Irwinin perheen eläintarha. Jouluspesiaali 1/2. Siellä he työskentelevät luonnonvoimien armoilla ja ankeissa olosuhteissa auttaakseen paikallisia potilaita. 6.56 Päivän mietelause. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 18.30 Hengellistä musiikkia. 03.55 Christina-lehden luontokuvat. LIV 05.00 Astral-TV. 12.00 Huutokaupan metsästäjät. 12.00 Alastomat selviytyjät. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 0.00 Yle Uutiset. 01.00 Passion for Jesus. 17.05 Kadonneet (7). 12.45 Merisää. 11.30 Dosentti: Aimo Schröderus. 8.10 Ykkösaamu. 18.30 Simpsonit. 22.00 Koirat kuriin. 08.55 Bronxin eläintarha. 15.15 Parisuhteen palikat. 14.55 Alaska: Viimeinen rintama. 12.25 Lottovoittajan unelmakoti. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 12.13 Radio Suomen Päivä. 10.20 Simpsonit (7). 14.15 Hallikainen (u). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.00 Tuttu Tyylitaiturina by Metti Forssell. 15.00 Napakymppi. 02.30– 03.15 Ex on the Beach Ruotsi (7). 10.02 Akti. 17.05 Tiedotteita. 6.05 Hartaita säveliä. 12.13 Päiväntasaaja. 7.30 Ykkösaamu. 22.00 Lätkävaimot (S). 12.00 YleX Etusivu. 16.55 Wheeler Dealers. 09.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 18.15 Yle Uudizet karjalakse – karjalankielinen viikkokatsaus. 19.00 Alaskan rajamailla. 03.00 Poliisit (S). 9.05 Muistojen bulevardi. 12.50 Kohtasin Messiaani. 20.02 Sää. 17.05 Lentoturmatutkinta. 15.02 Alueradio. 9.00 Yle Uutiset. 13.15 Danielin kirja. 10.50 Gold Rush. 11.35 Miehen puolikkaat. 8.45 Päivän blogi. 23.10 Yöklassinen. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.30 Grillit huurussa (S). 18.00 Autojen ensiapu. 14.00 The Real Housewives of Orange County. 10.30 Rantavahdit (7). 12.30 Politiikkaradio. 18.30 Rantabaari (12). 3.00 Jälki-istunto (u). 02.00 Liv D: Lapsuus ilman rajoja. 07.00 Museoiden mysteerit. 16.00 Hyvä elämä. 09.00 Villeimmät videot (12). 02.00 Arman Pohjantähden alla (S). 21.30 Frendit (S). 21.50 Merisää. 7.50 Merisää. 20.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 23.00 Israel tutuksi. 03.50 Painajainen naapurissa (12). 4.00 Arkisto: Poliittinen moraali. 17.00 Simpsonit (7). 15.00 Hannu Grönroos – Sananlastuja. 11.00 Keskipäivän tasaus. 23.00 Family Guy (12). 01.45 ELOKUVA Setup (16). 23.30 Enemmän kuin unta. 04.00 Sisarvaimot (S). 06.45 Simpsonit. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 13.45 Kensington Temple. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 13.30 Jaksa paremmin. 17.55 Uutiset. 16.03 Isäntänä Tapani Ruokanen. 20.00 Wheeler Dealers. 21.36 Päivän sana (u). 9.03 Jälkiistunto. 12.10 Tiedeykkönen. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). 15.00 Kotoisa. 17.00 Olipa kerran. Hakekaa kätilö, Yle TV1 klo 19.00. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.30 Veli-Matin juttusilla. 16.00Yle Uutiset ja sää. 01.55 Jukan laulut. 16.00 Panttilainaamon autospesialistit. 7.15 Aamuhartaus. 14.00 Yle Uutiset. 23.00 Iltahartaus. 20.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. 01.00 Miksi lapset tappavat. 23.30 Family Guy (12). 06.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 07.35 Cosmos: kaikki elämästä. 16.00 Miehen puolikkaat. 15.30 Leijonan luola USA. 01.00 Temptation Island USA (7). 04.55 Näin minut murhattiin (12). 17.55 Jukan laulut. 13.55 TV Shop. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 15.00 Yle Uutiset. 04.30 Inside: Amerikan mafia. 14.00 Eläinsairaala (7). 21.10 ELOKUVA Transformers: Kuun pimeä puoli (12). 09.55 Simpsonit (7). 00.00 Ex on the Beach Ruotsi. 05.30–05.59 Kakkukuningas. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 17.00 Uskon ilta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Lemmen viemää (7). 00.55 Ex on the Beach Ruotsi. 08.10 Lapin poliisit. 15.45 Kinoteekki. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 12.00 Koko Suomi leipoo. 18.02 Jääkiekkokierros. 16.15 Leijonan luola USA. 15.00 Yle Uutiset. 14.02 Lindgren & Sihvonen. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 17.45 Uusheräys tänään. 23.00 Frendit (S). KUTONEN 06.05 Mahtavat miesluolat. 22.03 Aalloilla. 09.00 Martin ja Mirjan matkassa. 23.00 Rukous Suomen puolesta (u). 08.00 AlfaStudio. 02.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). KUVA: Yle Kuvapalvelu Perjantai, Yle TV1 klo 21.05. 06.50 Lottovoittajan unelmakoti. 2.00 Sana elää (u). 23.55 Alaskan poliisit. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 09.00 Uusi elämä etelässä. 20.30 Moderni perhe (7). 19.00 Rantabaari (12). 20.00 Isännän pöydässä. 20.00 Lentoturmatutkinta. 6.59 Hyvää huomenta. 15.02 Kulttuuriykkönen. 10.00 Kalle Haatanen: Suomalaiset erakot. 01.45 Koirat kuriin. JIM 05.00 Astral-TV. 13.00 Koko Britannia leipoo. 13.00 Yle Uutiset. 14.20 Auringonpalvojien jälijillä. 9.10 Sää. 21.00 Greyn anatomia (12). 12.50 Päivän blogi. 7.25 Musiikkihetki. 13.25 Lottovoittajan unelmakoti. 15.30 Miehen puolikkaat. 13.00 Hengenvaarallisesti lihava. 8.13 Alueradio. 22.00 YleX Perjantai-ilta. 21.30 Lukutoukat. 02.00 Jill & Jessa: Elämä jatkuu. 10.00 Brittien Huippumalli haussa. 16.10 Aivopelit. 03.50 Kadonneet (7). 14.30 PTX (u). 07.50 Nuoret äidit. 07.20 Lottovoittajan unelmakoti. 10.40 Elä vapaana tai kuole. 13.00 Klassista kahteen. 21.00 Frendit (S). 18.00 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 19.03 Saarnaajan puolituntinen. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 7.29 Hyvää huomenta. 09.50 Aikaan jähmettyneet muumiot. 17.10 Urheiluradio. 00.00 Kaksi naapuria. 10.55 Boisen remppamiehet. 14.00 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana pääjohtaja Gita Kadambi. Perjantai-dokkari: Nyt äiti mennään pakoon (kuva). 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Tanssin tähden. 05.25– 05.57 Asunnon metsästäjät maailmalla. 17.00 YleX Throwback: Jani Kareinen. 00.50 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat. 09.55 Houstonin eläinpoliisit (7). AVA 06.00 Aamun AVAus. 17.30 Uutiset. 3.00 Yle Uutiset. 14.00 Toivon päivä. 00.00 Frendit (S). 15.25 Raamattu. 10.02 Radio Suomen Päivä. 23.28 Päivä tunnissa. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 07.50 Moderni perhe. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT TLC 06.00–19.00 Tahdon morsiuspuvun Britannia. 23.00 Stand Up! (S). 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.15 Pyhä Henki tänään. 14.30 Eläinsairaala (7). 08.15 Aivopelit. 19.02 Urheiluradio. 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat. 19.00 Say Yes to the Dress. 22.30 Filminurkka. 19.00 Uuden tanssimusiikin lista. 02.35 Science of Stupid. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 23.05 ELOKUVA Total Recall – unohda tai kuole (16). 21.20 Musiikkia konsertin jälkeen. 00.00 Huippulastin metsästäjät. 18.00 Olipa kerran. 19.00 Simpsonit. 0.00 Yöradio. 9.05 Urheiluradio. 17.13 Alueradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Huippulastin metsästäjät. 08.00 Kadonneet (7). 18.00 Lentävä talo. 15.02 Urheiluperjantai. 13.00 TV7 Israel News. 03.30 Yliluonnollista. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.00 Narrin aamulaulu – Loistavat Boulangerin sisaret osa 1. 09.00 Sinkkuillallinen. 23.00 ELOKUVA Kahden miehen nainen (16). 21.02 Urheiluradio. 20.30 Yhteydessä luontoon. 23.30 Frendit (S). 04.50 Numb3rs (12). 09.00 TV Shop. Pääseekö läheisen tekemästä väkivallasta koskaan yli vai kulkevatko sisäiset mustelmat mukana elämän loppuun saakka. 18.55 ELOKUVA Mother’s Day (S). Lähde mukaan Tiina Harpfin luotsaamille retkille, joissa tutustutaan erilaisten kasvien olemukseen ja kulttuurihistoriaan.22.00 Yle Uutiset ja sää. 6.35 Aktia aamuun. 02.55 FBI (12). 7.50 Radiohartaus. 11.00 Haapasalo Goes America (7). 17.10 Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 00.00 Simpsonit (7). 06.00 LIVE: Astral-TV. 19.55 Uutiset. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.00 Family Guy (12). 02.30 Hengellistä musiikkia. 17.00 Neljät häät Britanniassa. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Rakkauden kosketus. 09.30 Café Raamattu. 08.35 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 18.55 Puhelinlangat laulaa. 6.36 Päivän sana. 08.40 Aivopelit. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 05.15– 05.47 Ihmeelliset eläimet. HERO 10.15 Haapasalo Goes America (S). 23.00 Yle Uutiset. 20.00 Tahdon morsiuspuvun Tanska. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 00.30 Huippulastin metsästäjät. 22.05 Urheiluradio. 00.10 Siren. 01.00 Tahdon morsiuspuvun Tanska. 2.02 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 0.00 Hallikainen (u). 9.11 Alueradio. 11.10 Family Guy (7). 14.00 Talent USA. 13.00 Yle Uutiset. 22.15 Mars Hill Church. 17.15 Raamattuavain (u). 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 10.33 Radio Suomen Päivä. 22.00 Annin uunissa. 22.55 Uutiset. 12.55 TV Shop. 17.30 Huippulastin metsästäjät. 16.10 Faunin iltapäivä. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 6.15 Aamuhartaus. 12.55 Lottovoittajan unelmakoti. 02.55 Love Island UK (7). 02.00 Siskot. 03.00 Pieni suuri perhe. 19.00 Remppa vai muutto. 10.00 PikeMasters. 17.35 Tiedotteita. 10.00 Come Home Kids. 14.45 Vieraissa (S). 04.00–05.00 Astral-TV. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 01.00 True crime: Hengenvaaralliset valheet (12). 06.00 LIVE: Astral-TV. 7.03 Raamattuavain. 12.30 Suuret pienet talot. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 18.00 Sinkkuillallinen. 23.30– 00.00 Villieläinten hoitajien hoivissa. 1.55 Yöradio. 16.00 Rempalla kaupaksi. 16.00 Remonttipari
Siitä sain idean laulusanoitukseen, Kraapo kertoo. Kraapon mukaan kilpailukappale kertoo ”lapsuuden vaikeista kokemuksista kumisaappaiden kanssa”. Moni lapsi ja vähän vanhempikin kuulija voinee samaistua tilanteeseen, jossa sukat valuvat liian suurissa kumisaappaissa vääriin suuntiin. Tämä pätee myös Ypäjän sivistysjohtaja-rehtoriin Juha Kraapoon, jonka 15 vuotta sitten säveltämä ja sanoittama lastenlaulu on valittu Salon Laulukaupunki-festivaalien sävellyskilpailun finaaliin. Tuona aikana Kraapon kynästä syntyi myös jokunen lastenlaulu, jotka eivät kuitenkaan koskaan päätyneet äänitteiksi. Huomenna • Forssan tori klo 7–14. • Veljeni Leijonamieli Forssan Teatterissa klo 18. Herranen soitti Eessuntaassunäänitteelle myös taustat Kraapon tekemän demonauhan perusteella. Loppukilpailuun valikoitui yhteensä 12 kilpailukappaletta. KUVA: Tapio Tuomela Aino-Maija Liimatta johtaa Forssan Marttoja Aino-Maija Liimatta jatkaa Forssan Marttojen puheenjohtajana, varapuheenjohtajana jatkaa Kirsti Mäkilä, sihteerinä Arja Virolainen ja rahastonhoitajana Ritva Ovaskainen. Hallituksen ulkopuolisena pr-martta Anita Kreivi ja tilastovastaava Hannele Vuoristo. PERJANTAI 6. Yhdistyksen järjestämään juhlavuoden avoimeen sävellyskilpailuun tuli määräaikaan mennessä 48 uutta lastenlaulua. Kraapon mukaan kilpailuun osallistuminen oli oikeastaan sattumien summa. Kraapo toimii tallenteella laulusolistina. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA PERJANTAINA 6. • Forssan Seudun Ammattiautoilijat ry:n vuosikokous Forssan Scandicin tiloissa klo 16. lehdessämme kerroimme. FL Oikaisu Forssan kamarikuoron sunnuntaisessa Kolme messua -konsertin Pieni jazzmessu -teoksen rytmiryhmässä soittaa bassoa Timo Suomi eikä Timo Tuomi kuten 4.3. FL. Bändi kasattiin alun perin yksiin lastenjuhliin. Sitten kappaleen äänitteeseen sovittanut Mikko Herranen vihjaisi, että kappale kannattaisi lähettää laulukilpailuun, Kraapo kertoo. Kraapo itse tunnetaan hevija metallimusiikin ystävänä ja esittäjänä. • Naisten ilta -ravit Pilvenmäellä klo 18. MAALISKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Yhteislaulua Lounais-Hämeen Pirtillä klo 17–19. Yhdellä lapsella oli ongelmia saappaiden kanssa ja hän kuvaili, että sukat menevät eessuntaassun. MAALISKUUTA 2020 Ajassa Tarmo Huomenna: Tarja, Taru, Taika Aurinko nousee Forssassa klo 7.09 ja laskee klo 18.05. Laulu kertoo lapsuuden vaikeista kokemuksista kumisaappaiden kanssa. Kilpailukappaleen Eessuntaassun sanat nimittäin löytyivät lähes yllättäen vanhasta kitaralaukusta. –?Löysin kitaralaukusta vanhoja sanoituksia ja ne vaikuttivat hauskoilta. Muina hallituksen jäseninä jatkavat pääemäntä Kaisa Haapala, Ystävänkammarin yhteyshenkilö Aino Willman, käsityökerhon vetäjä Eila Saarinen ja terveysmartta Heta-Maija Leino. Kilpailulaulu löytyi yllättäen vanhasta kitaralaukusta Juha Kraapon tekemä kappale Salon lastenlaulukilpailun finaaliin. EESSUNTAASSUN-KAPPALETTA Kraapo kuvailee popahtavaksi, biittivetoiseksi lauluksi, joka sopii hyvin lapsille. Salo – Lasten Laulukaupunki ry viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlaa. Kitaransoiton ja säveltämisen lisäksi rehtori-sivistystoimenjohtaja Juha Kraapo harrastaa vapaa-aikanaan muun muassa painojen nostelua. Uusina jäseninä opintomartta Marjukka Kotiharju ja Marja Saario. Aki Vaani Ypäjä Hevimiehestäkin voi löytyä herkempiä vaihteita, ainakin kun on kyse oman lapsen syntymästä. KOKOUKSIA • Forssan Seudun Ammattiautoilijat ry:n Veteraanien kerhon vuosikokous Forssan Scandicin tiloissa klo 15. Finaalikappaleet pääsevät kokoelmalevylle, mistä Kraapo on itse hyvillään. Kraapo oli vuosia sitten mukana orkesterissa, joka soitti lastenlauluja lähinnä kutsuilla. Pimeä päättyy klo 6.27 ja alkaa klo 18.48. –?Sanoitus sai alkunsa metsäretkellä oppilaiden kanssa. Valitsin yhden ja nauhoitin sen studiossa. –?Kilpailukappale on selvästi kevyempää tavaraa
STT Mielenterveysongelmat ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa Lasten ja nuorten puhelimen sekä nettipalvelun eniten keskustelluksi aiheeksi, selviää Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) tuoreesta tutkimuksesta. On mukavaa, että kappale julkaistaan ja että se pääsee näin lasten kuultavaksi. Jaak. FL Kitaransoiton ja säveltämisen lisäksi rehtori-sivistystoimenjohtaja Juha Kraapo harrastaa vapaa-aikanaan muun muassa painojen nostelua. Kraapon mukaan vanhoja lastenlaulusanoituksia on kitaralaukussa ehkä yhden levyn verran. PÄIVÄN SANA ovatko nuo testieni tulokset . Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. en ikinä tajua lääkäreiden puhekuplia. Yhdellä lapsella oli ongelmia saappaiden kanssa ja hän kuvaili, että sukat menevät eessuntaassun.” JUHA KRAAPO Mielenterveys puhuttaa lapsia ja nuoria Eniten huolta lasten nuorten keskuudessa aiheuttavat esimerkiksi masentuneisuus ja ahdistus. –??Jos kappale on erityisen pidetty, voimme äänittää kappaleita lisääkin. 1: 12 –?Se on itselleni ehkä tärkein asia kilpailussa. MAALISKUUTA 2020 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Laulukilpailun finaali järjestetään Salossa 6. Kaikki finaalikappaleet esitetään tuolloin yleisölle. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA PERJANTAINA 6. Huolta nuorten keskuudessa ovat aiheuttaneet muun muassa masentunut mieliala ja ahdistuneisuus sekä syömiseen liittyvät ongelmat. MLL:stä kerrotaan, että kymmenen vuotta sitten mielenterveysaiheet olivat vasta kuudenneksi yleisin keskustelunaihe. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Mannerheimin Lastensuojeluliitossa uskotaan mielenterveyteen liittyvien yhteydenottojen kasvun kertovan siitä, että avunhakemisen kynnys koetaan liian korkeaksi lasten ja nuorten keskuudessa.. pahus. Viime vuonna mielenterveydestä puhuttiin palvelussa eniten. KUVA: Tapio Tuomela ”Sanoitus sai alkunsa metsäretkellä oppilaiden kanssa. 924 Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. kesäkuuta osana perinteisiä Lastenlaulufestivaaleja
KORRUPTION vastustukseen keskittynyt vaalikampanja saattaa Nyyssösen mukaan antaa Slovakian korruptiotilanteesta liiankin synkän kuvan. Retkien väheneminen pienentää myös työntekijöiden tuntimääriä, järjestöt kirjoittavat. Kouluilla on suuri lasten ja nuorten tasa-arvoista ja tasavertaista liikuntaja kulttuurikasvatusta tukeva merkitys, järjestöt katsovat. klo 8–15 Forssan kauppatorilla Järj. 69,Acazia sohvapöytä 60x60 25.Somero 02-722 1277, Knuutilantie 1 forSSa 03-435 6570, Aleksinkatu 1 avoinna Arkisin klo 10–18, lauantaina klo 10–14 OXFORD 3 + 2 sohvat kulutuspinnat aitoa nahkaa, taustat keinonahkaa. JÄRJESTÖJEN MUKAAN suuri joukko oppilaiden vanhempia, oppilaita ja opettajia on pettynyt siihen, ettei suosittuja virkistyspäiviä enää järjestetä. –?Vaalituloksen perusteella voidaan sanoa, että oikeistopopulismi eteni Slovakiassa. Lähes koko 2000-luvun valtaa Slovakiassa pitäneen Smer-puolueen pääministeri erosi kriisin seurauksena. Järjestöt ovat toimittaneet opetusministeri Li Anderssonille (vas.) ja Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinoselle vetoomuksen asiasta. –. VAIKKA KORRUPTIO Slovakiassa vähenisi, populismi näyttää lisääntyvän. Järjestöjen mukaan kouluja pitäisi rohkaista järjestämään virkistyspäiviä ja luokkaretkiä apulaisoikeusasiamiehen päätökset huomioon ottaen. Sitä huonommin sijoittuvat esimerkiksi Kreikka, Romania, Unkari ja Kroatia. Puolassa ja Unkarissa on viime vuosina esimerkiksi nostettu virkoihin tuomareita, jotka ovat istuville hallituksille suotuisia. Slovakia ei muutoinkaan ole yksi yhteen oikeusvaltiota rapauttaneiden naapureidensa Unkarin ja Puolan kanssa. Apulaisoikeusasiamies teki viime syksynä päätöksiä, joiden mukaan koulujen järjestämät virkistyspäivät ja luokkaretket ovat osa perusopetusta ja sen perusteella maksuttomia. 02 722 1277 FORSSA, Aleksinkatu 1 p. KUVA: Jakub Gavlak / EPA Parlamenttivaalien voittaja hakee Slovakiassa enemmistöhallitusta, joka kykenisi muuttamaan perustuslakia. Olanon onnistui hyödyntää toimittajamurhan yhteydessä purkautunutta kansalaisten suurta turhautumista, joka kohdistui etenkin korruptioväitteiden ryvettämään Smeriin. Muun muassa poliitikkojen korruptiota tutkineen toimittajan murha johti poliittiseen kriisiin ja Slovakian suurimpiin mielenosoituksiin sitten kommunismin kaatumisen. 03 433 5335 Avoinna ma-pe 8-16, la 8-12 www.markunpakari.fi 3 00 30 Rouhesämpylä (6,00€/kg) kpl Vaniljapitko kpl 25v. Matovic sanoo, että 90 edustajan enemmistöllä hallitus tekisi muutoksia oikeuslaitokseen esimerkiksi tuomarinimityksissä. LAUKAUKSET, JOILLA vuonna 2018 murhattiin tutkiva journalisti Ján Kuciaki ja hänen puolisonsa, olivat käänteentekevä hetki Slovakian politiikassa. 2 istuttava: l 171, s 93, k 93. – Kouluretkien pitämättä jättämisellä on suuria kielteisiä vaikutuksia myös yrityksille ja niiden työntekijöille. Murhan tilaamisesta syytteessä olevalla liikemiehellä oli tutkinnan mukaan tiiviit välit eronneeseen pääministeriin ja moniin muihin poliitikkoihin. Parlamentissa paikkojaan lisäsi myös äärioikeisto, mutta nousu oli Nyyssösen mukaan vähäisempää kuin ennalta odotettiin. Korruption vähäisyyttä mittaavalla Transparency International -järjestön tuoreella listalla maa on sijalla 59. ”Tulevan hallituksen linjaa on vaikeaa ennakoida, sillä sen sisällä on epäilemättä ristivetoa.” HEINO NYYSSÖNEN Politiikan tutkija Kouluretkistä halutaan uusi ohjeistus Järjestöjen mukaan monet koulut ovat lopettaneet virkistyspäivien järjestämisen kokonaan. Hallitusovi on auki myös Me olemme perhe -puolueelle, joka kuuluu europarlamentissa samaan ryhmään perussuomalaisten kanssa. PERJANTAINA 6. petauspatjan sekä jalat Tyylikäs ja upea Aspen TUOTEPERHE Valmistettu käsityönä kierrätysmännystä 199,599,(1295,-) 698,Ruokapöytä 200x90 Tuoli Petteri Lindholm Slovakia saattaa olla Puolan ja Unkarin tiellä viime viikonlopun parlamenttivaalien jäljiltä, arvioi Itäiseen Keski-Eurooppaan erikoistunut valtio-opin tutkija Heino Nyyssönen. Määräenemmistö mahdollistaisi perustuslain muuttamisen ja antaisi hallitukselle tiukemman kontrollin lähes kaikkeen maassa tapahtuvaan. ERÄ Torikatu 4, FORSSA | P. Lähes yhtä tuntematon on hänen puolueensa Olano. MAALISKUUTA 2020 24 FORSSAN LEHTI MaalisMARKKINAT la 7.3. Nyyssönen on toiveikas, että korruptio vähenee Slovakiassa. Negatiiviset vaikutukset tuntuvat niin retkikuljetuksista huolehtivien linja-autoyhtiöiden kuin retkikohteiden ja niiden oheispalvelujen tuottajien taloudessa ja toiminnassa. Olanoa luonnehditaan tyypillisesti keskustaoikeistolaiseksi, mutta Nyyssönen pitää selvänä, että puolueessa on myös populistisia piirteitä. Tervetuloa kaupoille! KORPELA poronlihaa pärekopat/luudat leivonnaisia kivikylä kuivahedelmät lakuauto pakastemarjat muikkuja pölypussit kalakauppia s kytösalon luomutila Kahvia ja kuumaa makkaraa kuusenpihk avoiteet MATTOJA VILLAHOUSUJA kalakukot KALASTAJA RANTAMAA, PYHÄMaa kukkia lettukeis ari kirjoja savujuust ot/-makka rat TAKKI 69,(99,-) Koot: 34-50 Värit: valk., pinkki ja t.sin. Lisäksi hallitukseen on nousemassa euroskeptinen Sas-puolue sekä keskustalaiseksi luonnehdittu Za-Ludi. FL-LM Slovakia uhkaa valua Puolan tielle igor Matovicin Olano-puolue voitti vaalit korruption vastaisella kampanjalla, joka hyödynsi toimittajamurhan aiheuttamaa turhautumista. STT Opetushallitukselta toivotaan uutta ohjeistusta koulujen virkistyspäivien ja luokkaretkien järjestämiseen, sillä apulaisoikeusasiamiehen kouluretkipäätöstä on tulkittu monin eri tavoin ympäri Suomea. 050 566 8838 | Ma-pe 10-17.30, la 10-14 Kuhalankatu 11, puh. Kukaan ei vielä tiedä, mikä pääministeriehdokas Matovic on miehiään. Linja-autoliitto, Matkailuja Ravintolapalvelut MaRa, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Suomen Hiihtokeskusyhdistys, Suomen museoliitto ja Suomen Teatterit sanovat tiedotteessa, että päätöstä on tulkittu monin paikoin liian ankarasti. Sosiaalinen konservatismi ei ole yhtä voimakasta. –?Pelkona on ennen kaikkea se, että tuleva hallitus lähtee puuttumaan voimakkaasti Slovakian oikeuslaitoksen toimintaan kuten Puolassa ja Unkarissa on tapahtunut. TÄSTÄ PUHUTAAN VIELÄ PITKÄÄN!!! BLACK FRIDAY NÄITÄ EI RIITÄ KAIKILLE! Admiral vitriini 60x43x190 koottuna 99.(norm. SOMERO , Knuutilantie 1 p. Maassa ei ole samanlaista vahvan hallitsijan kaipuuta, se sijoittuu korkeammalle demokraattisuutta mittaavissa listauksissa, sanavapaustilanne on parempi ja suoranainen EU-kriittisyys vähäisempää, Nyyssönen listaa. värit: musta, valkoinen sensus viscO moottorisänky 90 x 200 memoryvaahto petauspatja 10cm, jossa 4cm memory soft ja 6cm memory medium vaah 1250,999,langatOn sääDin FORSSA 03 435 6570 Aleksinkatu 1 AVOINNA Arkisin klo 10-18, lauantaina klo 10-14 SOMERO 02 722 1277 Knuutilantie 1 TEIDÄN KAUPPIAS SUOSITTELEE Stella JENKKISÄNKY • tuplajousitus • sis. Parlamenttivaalit voittaneen Olano-puolueen johtaja Igor Matovic sanoi keskiviikkona uutistoimisto Reutersille, että hänen tavoitteenaan on muodostaa neljän puolueen koalitio, joka toisi hallitukselle yli 90 paikkaa 150 edustajan parlamentista. Viime viikonlopun vaaleissa Smer oli toiseksi suurin. Tämän enemmistön turvin hallitus kykenisi muuttamaan perustuslakia. PERJANTAI – LAUANTAI 3 80 (5,80€/kg) Kuminalimppu kpl Onnea Naisille 8.3.. Valtaosa Länsi-Euroopasta taas pärjää listalla selvästi paremmin, Suomi on sijalla kolme. 652,-) Lily lipastot KAIKKI KOOT 10.Sähköpöytä 120x80 299.Koulutuoli kaasujousella 10.Laadukas Moottorisänky 90x200 499.Petauspatja alk. Järjestöt muistuttavat, että koulujen virkistyspäivät ja luokkaretket ovat sallittuja, kun varojen kerääminen niihin on vapaaehtoista ja niille voivat osallistua kaikki oppilaat siitä riippumatta, ovatko he maksaneet vai eivät. 3 istuttava: l 208, s 93, k 93. 03 435 6570 Aukioloajat: Arkisin 10-18, La 10-14 MYYMÄLÄT TÄYNNÄ TARJOUKSIA. Järjestöjen lähettämän tiedotteen mukaan monet koulut ovat lopettaneet virkistyspäivien järjestämisen kokonaan. Forssan Torikauppiasyhdistys ja monia muita... –?Tulevan hallituksen linjaa on vaikeaa ennakoida, sillä sen sisällä on epäilemättä ristivetoa, Nyyssönen sanoo. Silti kyse olisi uusista vallanpitäjistä, joilla ei ole vastaavia kytköksiä yhteiskunnan muihin toimijoihin kuin vuosikausia hallinneella Smerillä. UUTISET