KUVA: Lassi Puhtimäki Yrittäjä näkee toisin • Vorssa-areenalla mietittiin muun muassa, miten tärkeä kaupunki on panelisteille. • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. 2017 • N:o 207 SUNNUNTAI 14 URHEILU 26 UUTISET 8 Xxx Lapin shamaani ymmärtää hevosia Costello ja Akaasia aloittivat kuninkuusravit voitokkaasti Kirkolta lähdettiin kohti Mustialaa . UUTISET 10 Venäjä-tutkinta voi sataa Trumpin laariin • Tutkinnan laajeneminen voi olla presidentin kannalta huono juttu, mutta jos mitään ei löydy, saa se Trumpin näyttämään ajojahdin uhrilta. 8. Muut vaihtoehtoiset käyttövoimat näyttävätkin jyräävät bioetanolin alleen. Maan ja maattomuuden teemoja Kirjan ja musiikin juhlassa Bioetanoli ei kiinnosta autoilijoita • Korkeaseosetanoli E85 tuli Suomen markkinoille vajaat kymmenen vuotta sitten. Syitä tähän on useita. SUNNUNTAI 16 Scifi-fanin unelmien täyttymys AJASSA 30 Ninni Aallon sarjakuvissa seikkailee monenlaisia erikoisia otuksia. • Mika Laine taas harmitteli kaupungin imagoa. ULKOMAAN UUTISET 20. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI SUNNUNTAI 6. . Lähes kaikki antoivat kiitettäviä arvosanoja rakkaalle kotikaupungille. Puoluelobbarin mielestä Soinin puheet perussuomalaisista ihmisvastaisena puolueena ovat herjaavia ja loukkaavia. Aluksi bensiiniä halvempi polttoaine kiinnosti, mutta viime vuosina kiinnostus on lopahtanut. Kaksipäiväinen Hakkapeliittatapahtuma alkoi jo hyvissä ajoin ennen kuin markkinakojut alkoivat myydä tuotteitaan Mustialassa. SUNNUNTAI 18 Yh-äiti säästää rakentamalla talon itse • Elina Levola rakentaa Porin ensi kesän asuntomessualueelle ainoana ilman talotehtaiden erilaajuisia talopaketteja. UUTISET 2 Perussuomalaisten Putkonen: Muualla ministeri saisi lähteä • Perussuomalaisten viestintäpäällikkö, näkyvä taustavaikuttaja Matti Putkonen , on avoimesti ärtynyt ja pahoillaan ulkoministeri Timo Soinin käytöksestä. Kirkolle oli kokoontunut kaikinpuolin värikäs joukko 1600-luvulta. UUTISET 12 Nuorisoseura Aura löysi liudan esiintyjiä Hakkapeliittatapahtumaa elävöittämään
Anttila toisti puheet sairaalan säilymisestä ja Forssan mallista. Forssa tarvitsee monitoimikeskuksen. Suhonen sai aplodit. Edes sadekuuro kesken paneelin ei ajanut ihmisiä pois. > Toimitus puh. KUVAT: Lassi Puhtimäki Alpo Suhonen innosti yleisön taputtamaan. Envor Groupin hallituksen puheenjohtaja Mika Laine harmitteli, että politiikassa henkilökohtaiset intressit vaikuttavat liikaa päätöksentekoon. Monen panelistien mielestä päätöksentekoa pitäisi nopeuttaa. LEPOLA HARMITTELI , ettei seudun kuntaliitos toteutunut. –?Aloituspaikat eivät tulleet täyteen, kannattaisi miettiä hakemista, Grahn-Laasonen vinkkasi yleisön suuntaan. Kaikki muut panelistit ovat kuntaliitoksen kannalla paitsi Anttila. OPETUSMINISTERI Sanni GrahnLaasonen (kok.) sanoi optimistisesti, että kaikessa pitäisi nähdä hyvää. Hänen mielestään sairaalaa ei pelasta mikään muu kuin yhteisyritys. Tosin paneelin vetäjä Jussi Kärki totesi kesken paneelin, että edes sotekeskustelu ei aja vorssalaista pois. ”Päätöksenteossa on liikaa eri vaiheita lautakuntineen.” MIKA LAINE Yrittäjä. –?Monitoimikeskuspäätöksessäkin ne vaikuttivat liikaa. Asioihin pitäisi saada vauhtia ja Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi totesikin, että syksyllä päätöksentekoon on luvassa vauhtia. ELOKUUTA 2017 > Toimitus puh. Hän itse ei näe hyvänä asiana, että julkinen terveydenhuolto jää yksityisen toimijan eli Pihlajalinnan jalkoihin. Panelistit antoivat monitoimikeskukselle vihreää valoa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. FL Paneelissa oltiin leppeissä tunnelmissa . Kuntaliitoskin olisi mahdollinen, jos panelisteilta kysyy. Mutta paneelin sote-keskustelussa ei päästy oikein yksimielisyyteen tai edes kunnon keskustelun vauhtiin. Paneelissa keskusteltiin myös Wahren-keskuksesta, kirjastosta ja Lukesta. –?Päätöksenteossa on liikaa eri vaiheita lautakuntineen. Kärki kysyi Anttilalta, miksi yhteisyritys sai Forssassa niin ison roolin. –?Jos sairaala ajetaan alas, kolme vuodeosastoa suljetaan. URHEILUN JA kulttuurin moniottelija Alpo Suhonen totesi, että suurin osa forssalaisista ei enää ymmärrä sote-asiasta yhtään mitään. KAIKKI PANELISTIT nykyttelivät Hamkin uudelle insinöörikoulutukselle. –?Jos se olisi tehty, olisimme maakunnan toiseksi suurin kunta. KANSANEDUSTAJA Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) totesi, että uudessa valtuustossa pitää mennä eteenpäin yhdessä neuvotellen. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET Uutiset SUNNUNTAINA 6. Hänkin peräänkuulutti yhteistyötä ja koulutukseen satsaamista. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. . Vorssa-areenan panelistit miettivät Forssaa nyt ja tulevaisuudessa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Ulla Jäske Forssa Vorssa-areenan paneelikeskustelu houkutteli Holjien penkit suht hyvin täyteen. –?Forssan väestö on vähän koulutettua, siksi pitäisi keskittyä niihin toimiin, joilla saadaan lisättyä koulutusta. YHDESSÄ ASIASSA kymmenhenkinen paneeli oli samaa mieltä. Perussuomalaisten valtuutettu Sami Mattila taas oli sitä mieltä, että Pihlajalinna on ainoa vaihtoehto. Myös Laine huusi dynamiikan perään. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.) totesi, että yhteistyö maakunnan kanssa on paras vaihtoehto
Vorssa-areenan panelistit miettivät Forssaa nyt ja tulevaisuudessa. Kuluja piti panna aisoihin, kun päivärahaa ei maksettu tarpeeksi, Pehkonen kertoo. Olli-Pekka Paajanen Kelan päätöksestä valittaminen ei tilastojen valossa kannata. Valitukset vaihtelevat kahden euron lääkekorvauksesta loppuelämään vaikuttavaan työkyvyttömyyseläkepäätökseen, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan puheenjohtaja Silja Romo kertoo. Sirkka-Liisa Anttila hevoset ja kestävän kehityksen. STT ”Ehkäpä vielä kehystän tuomioistuimen päätöksen seinälle, oli se sellainen prosessi.” KAISLA PEHKONEN. Kela ja muutoksenhakulautakunta saattavat arvioida eri tavalla sen, riittääkö ihmisen työkyky omaan työhön vai ei. Valitusprosessin läpi käynyt Kaisla Pehkonen, 37, vei kiistan äitiyspäivärahan määrästä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan. –. Forssan Lehden eläkkeelle jäänyt päätoimittaja Kari Grahn totesi, että kaupungin imagon on vienyt Suhosen mainitsema poliittinen sekamelska. –. Mika Laine ei antanut kaupungille ylistävää arvosanaa. Tätä arvioidaan esimerkiksi yleisen asumistuen osalta ja muissa tukipäätöksissä, jossa kumppanin tulot vaikuttavat tukeen. KUVAT: Lassi Puhtimäki Kelan päätös muuttuu valittamalla harvoin Valitukset vaihtelevat 2 euron lääkekorvauksesta loppuelämään vaikuttavaan työkyvyttömyyseläkkeeseen. En muista tarkkaan, mutta ei sitä perusteltu kovin laajasti. Hän antoi kaupungille täyden kympin asuinpaikkana. Lautakunta hylkäsi Pehkosenkin valituksen. Hänen mielestään kaupungin imago estää uusien työntekijöiden saamisen. Se oli minulle silloin aika paljon. Sanni Grahn-Laasonen mainitsi työllisyyden, elinkeinopolitiikan ja yrittäjyyden. –. Ihmiset valittavat erilaisista päätöksistä laidasta laitaan. Määrällisesti eniten valitetaan yleisestä asumistuesta. Ehkäpä vielä kehystän päätöksen seinälle, oli se sellainen prosessi, hän muistelee. –?Poliittiselle sekamelskalla annan nelosen, Suhonen tylytti. Mainosalan yrittäjä Johanna Talikainen kaipaa enemmän lentäjiä kuin istujia. –. Ihmisellä pitää olla oikeus valittaa, Romo sanoo. Prosessi kesti yhteensä yli kaksi vuotta ja kiista koski 2. Vaikka vain murto-osassa Kelan päätös muuttuu, valittaminen ei ole turhaa, jos uskoo saaneensa väärän päätöksen. Myös esimerkiksi se, asutaanko avoliitossa vai ei, on usein tulkinnanvaraista, Romo sanoo. –?Arvosana jää heikon puolelle. Vain harva päätös muuttuu Romon mukaan siksi, että Kela olisi esimerkiksi tehnyt teknisen virheen päätöksessä. –. 000 Kelan päätöstä koskevaa valitusasiaa. Rakastan kotipaikkaani, forssalaisen junnukoripallon yhdistäjä Kirsi Ylösmäki ylisti. Maalaisjärkeni perusteella Kelan päätös oli väärä, Pehkonen kertoo. –. Tein paljon pohjatyötä. Se, mihin lautakuntaan valitetaan, riippuu siitä, mitä asiaa päätös koskee. Vaikka vain 0,2 prosentissa Kelan antamissa päätöksissä valitetaan, lautakunnissa ratkaistiin vuonna 2015 yhteensä lähes 30. Alpo Suhonen oli samoilla linjoilla. VALTAOSA muuttuneista päätöksistä selittyy sillä, että niihin sovellettavat lain säädökset ovat tulkinnanvaraisia. 000 asiaa jätettiin tutkimatta, palautettiin Kelaan käsiteltäväksi uudelleen tai asia raukesi. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET SUNNUNTAINA 6. Yritin saada selvää niistä lainkirjaimista ja pykälistä. Pehkonen sai pontta valittaa, kun hän löysi lautakunnan sivuilta itsensä kanssa identtisen tapauksen, jossa valitus oli mennyt läpi. Sami Mattila antaa kaupungille kasin, mutta hän kaipaa musiikkisalia. Laissa ei pystytä tarkkarajaisesti esimerkiksi määrittelemään tarkalleen sellaista käsitettä kuin työkyky. > Anna uutisvinkki puh. Valitus hylätään keskimäärin kahdeksassa kymmenestä tapauksesta, ja vuonna 2015 lähes 4. Kehitettävääkin riittää. –. –. –. Suhonen sai yleisöltä aplodit. Lautakuntien päätöksistä voi vielä valittaa vakuutustuomioistuimeen. Kelan päätöksistä voi valittaa toimeentulotukea lukuun ottamatta muutoksenhakulautakuntiin, jos Kela ei itse oikaise asiakkaan mielestä virheellistä päätöstä. LAUTAKUNTIA on yhteensä 4, joista suurimpia ovat sosiaaliturvanja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnat. Sinne Pehkonenkin valitti, kun lautakunta hylkäsi hänen valituksensa. –?Annan Forssalle kiitettävän arvosanan. Kaisa Lepola toivoi uusia ihmisiä. Osa muuttuneista päätöksistä selittyy sillä, että ihmisen tulevaisuuden arvio tuloistaan Kelan päätöksen hetkellä on eri kuin lopulta toteutuneet tulot. 000 euroa. Päätös muuttuu keskimäärin vain kuudessa prosentissa lautakunnalle edenneistä valituksista. Sieltä tuli minulle lopulta myönteinen päätös yli kahden vuoden prosessin jälkeen ja Kela maksoi minulle rahat, Pehkonen kertoi. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Kouluarvosana rakkaalle kotikaupungille Ulla Jäske Forssa Paneelin vetäjä Jussi Kärki kysyi keskustelun aluksi, minkä kouluarvosanan panelistit antavat Forssan nykytilanteelle. Hän ei tosin halunnut mennä niihin syövereihin sen tarkemmin. Olin vieläpä viitannut siihen nettisivuilta löytyvään myönteiseen päätökseen, Pehkonen kertoo. ELOKUUTA 2017 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Ja se tuli selväksi, että kaupunki on panelisteille tärkeä paikka
Etenkin niillä, jotka pääsivät eduskuntaan ennen vuotta 2011. ELOKUUTA 2017 Mielipide OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Jos saamme seudulle uutta alan kehityksen kärjessä olevaa yritystoimintaa, se luo aina uutta kysyntää myös alan muille yrityksille. Elinkeinoelämän keskusliiton pitkäaikainen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen kyselikin (IL 1.8) perusteita sille, miksi kansanedustajien pitäisi olla päämiehiään eli kansalaisia paremmassa asemassa. Terveydenhuoltolaki sulkee sairaalamme keskeisimmät toiminnat ensi vuoden alussa. Kuitenkin sopeutumisraha on selvästi askel oikeaan suuntaan. On antauduttu maakunnan vietäväksi. Professori Juho Saaren työryhmän tuloksetkin siitä, miten tehdyt säästöleikkaukset ovat vaikuttaneet ihmisen toimeentuloon, valmistuvat budjettiriiheen. elokuuta 2017 40 VUODEN TAKAA Kiipunjärven nostaminen toteutumassa FORSSAN LEHTI 6.8.1977 Jokioisten kunta on valmis maksamaan puolet Kiipunjärven vedenpinnan nostamiskustannuksista. Veronmaksajien onneksi vuonna 2011 sopeutumiseläkkeen tilalle tuli kohtuullisemmalta kuulostava sopeutumisraha. Forssan kaupunki teki yksipuolisen hakemuksen ministeri Virkkuselle siitä, että VM käynnistäisi seudullamme kuntaliitoshankkeen. Yhdessä on valmisteltu ja ajettu seutumme hankkeita. Tämäkin on paljon, 36 kuukautta. Ovatko he unohtaneet puolustaa niissä pöydissä omia elinvoimatekijöitämme, kuten esimerkiksi sairaalamme tulevaisuutta. Forssa ei menesty yksin eikä seutummekaan, jos emme yhdessä rakenna ja kehitä elinvoimatekijöitämme. Kaikki edellä mainitut aiheet olivat viikolla näkyvästi esillä. Valuviaksi uudistukseen jäivät esimerkiksi pääomatulot, sillä ne eivät vaikuta sopeutumisrahan suuruuteen. Kuinkas kävikään. Yhteinen yrityskeskuskin purettiin ja Forssa halusi itselleen kaiken omana toimintana. ELOKUU KÄYNNISTÄÄ politiikan mielenkiintoisen syksyn. Mihin tämä tosiasia unohtui. Hakemus vietiin ”salaa” suoraan ministerille. Sen kesto riippuu kansanedustajavuosien määrästä. Eduskunta on aikanaan säätänyt itselleen etuuden, jota on hankala pitää kansalaisten näkökulmasta perusteltuna. Täytyy kuitenkin muistaa, että kovan kritiikin kohteeksi joutunut Lipponen toimii täysin lain mukaan. Sote-valmistelu, ensi vuoden talousarvion rakentaminen sekä syksyn työmarkkinatilanne ovat suurimpia haasteita. SOPEUTUMISELÄKKEIDEN ja -rahojen lisäksi tikunnokkaan on nostettu Finnairin toimitusjohtajan lisäeläke, vaikka lentoyhtiössä on tehty päätös, että lisäeläkkeistä luovutaan. Kuka on saanut vaaleissa valtakirjan kuntalaisilta ajaa omia etujaan. Ehkä Finnairin hallituksessa on unohdettu vuonna 2012 tehty linjaus. Yhteislaulutilaisuudessa lauletaan pääasiallisesti tuttuja kansanja maakuntalauluja, joten ohjelma ei varmaankaan ole kenellekään tuntematonta. Laulunjohtajaksi on lupautunut tir. Saaren kansanpuiston luonto, jossa on syyskesän merkit alkavat näkyä, tarjoaa mitä parhaimman kesäillan viettopaikan. Seutuyhteistyötä on nyt rakennettava vahvasti uudelleen. Kannattavan konsulttiyhtiön toimitusjohtajana hän saa alle 2000 euron kuukausipalkkaa. On vaikea keksiä muita ammattikuntia, joita odottaisi jo seitsemän työvuoden jälkeen sopeutumiseläke. Humppilan kunnanhallitus on tehnyt jo asiasta jo myönteisen päätöksen, valtuustokäsittelyyn nostohanke tulee Humppilassa 15.8. Ennen vuotta 2011 eduskuntaan valitut pääsevät eduskunnasta pudotessaan sopeutumiseläkkeelle, kunhan ovat ehtineet olla seitsemän vuotta kansanedustajina. Riihestä tarvitaan työllisyyttä ja kasvun jatkumista tukevia päätöksiä. Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen tekemän esityksen, jonka mukaan Jokioinen ja Humppila tasaavat kustannukset, mikäli Maatalouden tutkimuskeskus toimii nostoasiassa hakijana ja mikäli se vuokraa kunnille virkistysalueen järven rannasta. Kikkailun mahdollisuutta on ihmetelty (IL 4.8) esimerkiksi Päivi Lipposen (sd.) kohdalla. Estämisja valituspolitiikalla seutuamme ei kehitetä eikä rakenneta. KOVIN VASTUSTUS tulee heiltä, joille on annettu suurin vastuu seutumme elinvoiman kehittämisestä. Näyttää nololta. Tätä ovatkin muut seutukunnat kadehtien katselleet. Kannattavasta yrityksestä voi tehdä huippukannattavan, jos yhteiskunta tukityöllistää vaikkapa yrityksen ylimmän johdon. Osa Forssankin päättäjistä ajaa puhtaasti omien yritystensä etuja estäessään tänne uuden innovatiivisen alan yrittäjän pääsyn. KUVA: Kimmo Penttinen Erityisedut eivät ole enää tätä päivää KOLUMNI Sirkka-Liisa Anttila M aakuntaneuvos Ilkka Joenpalon vankalla poliittisella kokemuksella tekemä kirjoitus (FL 3.8.2017) antaa vahvan viestin seutumme uhkakuvista. Lopputuloksen tiedämme. Maatalouden tutkimuskeskus tarvitaan hankkeessa hakijana, koska se omistaa maat Kiipunjärven ympärillä. Enimmillään sopeutumisrahaa voi saada kolme vuotta. K ilpailukykysopimuksella kuritettua kansaa ei todennäköisesti juuri mikään ärsytä enempää kuin johtajien miljoonabonukset, kummallisin perustein myönnetyt lisäeläkkeet tai kansanedustajien sopeutumiseläkkeet ja kikkailu niillä. Tuloksia syntyi. 4 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAINA 6. Aarne Aartio. 03 415 5657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa Pääkirjoitus Forssassa 6. Ihmettelenkin, miksi Forssan nuoret kärkipoliitikot ajavat seutumme elinvoimatekijöitä ihan itse alas. Sairaalamme, seutuyhteistyö ja politiikan syksy. Onko se kokemattomuutta. Erityisesti mainittakoon, että nyt on raivattu uusi kävelypolku maantieltä Suujärven rantaa pitkin Pirtille. Kansanedustajan työ on poikkeuksellista, mutta niin ovat etuudetkin. Vahvat pärjäävät muutenkin! Kirjoittaja on forssalainen kansanedustaja (kesk.). Päättynyt valtuustokausi purki paljon siitä yhdessä rakennetusta arvokkaasta luottamuspääomasta. Hyvin toiminut seutuyhteistyö on ollut vuosikymmenet viiden kunnan suurimpia vahvuuksia. Tämän erittäin mittavan elinvoimamenetyksen estämiseksi tarvittavat kaikki päätökset olisi pitänyt tehdä seutumme ihmisten etuja ja palveluja sekä työpaikkoja puolustaen. 60 VUODEN TAKAA Yhteislaulutilaisuus Saaressa FORSSAN LEHTI 6.8.1957 Huomenna keskiviikkona klo 19 alkaa Saaren kansanpuistossa yhteislaulutilaisuus, johon on vapaa pääsy ja johon lounaishämäläisten toivotaan joukolla saapuvan. Nyt hallituksen on panostettava oikeudenmukaisuuden parempaan toteutumiseen päätöksenteossaan
Harhan takaa paljastuu totuus. Koemme kirkastushetkiä, Jumalan läsnäolon, hetkessä. MARJATTA VIRTANEN SANA SUNNUNTAIKSI. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 75 e 2 kk ......................................................50 e DIGILEHTI ................. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. alk. Asiasta on yksi ja toinen puhunut, mutta mitään ei ole tapahtunut. 050 3043 313 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) 12 kk .................................................. KUVA: Tapio Tuomela Totuus ja harha T ämän sunnuntain saarnatekstin aiheena on Totuus ja harha. Meille elämän antava totuus on ristillä ansaittu armo. 03 4155 610 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Kymmenillä miljoonilla olisi ehkä muutakin käyttöä! KESÄSIIRTOLA on ollut pitkään retuperällä. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Kiitos ”Tapsalle” että asia on jotenkin pysynyt esillä. Heillä on mandaattia näiden asioitten tehostamiseen: Hoitohenkilöitä lisää, tarve on akuutti! KOKO KANSAN julkinen terveydenhuolto on ykköstoiminta kaupunkien ja kuntien tehtäväkentällä. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Raha ei saa olla hoidon esteenä, ei missään ihmisen elämän vaiheessa. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. 26,67 e/kk Irtonumero ..........................................2 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. LIIKENNERATKAISUT ovat jatkuvasti puheenaihe, johon meillä jokaisella on ”asiantuntemusta”. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Forssalaisten päättäjien tehtävä on tehdä kaikkensa, että nykyiset hyvät palvelut eivät heikkenisi. lasten hyvinvointia. 296 e 6 kk .....................................................149 e 3 kk ...................................................... Tehtävillä kalliilla ratkaisuilla ei missään tapauksessa tule heikentää joidenkin liikkujaryhmien turvallisuutta ja turmella kaupunkikuvaa. Muisti kuitenkin tietää, että siellä on. SOTE-UUDISTUS on ollut puheenaiheena vuosikymmenen. MONITOIMIKESKUKSEN kohdalla olisi otettava aikalisä ja tulisi kriittisesti tarkastella esim. Niin kuin ilmestyskirjassa sanottiin; elävän nimi, mutta kuitenkin kuollut. NIIN KUIN AURINKO , elämä kaikkine touhuineen ja muotiasioineen muokkaa meidän näkemystämme omasta elämästämme. Aamulla tasainen valo näyttää metsän, ei niitä kahta kaunista mäntyä. Voisi hyvin kuvitella, ettei siinä metsässä olekaan mäntyjä. Seuraavassa jo se on unohtunut. TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Kari Suontausta 03 4155 655, 050 5707 432 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. FORSSAN LEHTI 5 SUNNUNTAINA 6. Hyvä paikkakin olisi tarjolla! Olisiko mitenkään mahdollista, että näin toimintakauden alussa järjestettäisiin tilaisuuksia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavallisilla kuntalaisillakin saattaisi olla paljon sellaista kokemusta, tietoa ja taitoa, josta päättäjille ja palvelujen tuottajille olisi apua järjestäessään hupenevilla taloudellisilla resursseilla meille kuntalaisille ja itselleen mahdollisimman hyvät palvelut! Muunnellen sanottuna: ”Forssa on hyvä paikka asua. Työkäsiä ja -jalkoja on liian vähän. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. nykyisen koulurakenteen hyvät ja huonot puolet. Tämän takaavat vain forssalaiset yhdessä!” PENTTI KAUNISTO kotiseutuneuvos F orssan seudun hyvinvointikuntayhtymän palvelut ovat hyvät ikääntyneille ja monisairaille näissä hoivapaikoissa. ME OLEMME SAVI , joka taipuu ja muokkautuu ympäristön mukaan. Istun huoneessa, maaseudun hiljaisuudessa, ja katselen ulos ikkunasta metsää. Se on paras paikka meille forssalaisille. Meillä ei ole muuta toivoa, ei muuta paikkaa minne painautua, kuin Jeesuksen armo. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,3 miljoonaa. Alan työntekijät tekevät työtä kovan paineen alla. Mutta se riittää. ELOKUUTA 2017 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Sen olen havainnut käydessäni elämäntoverini hoivajaksoissa. Nyt viimeistään on aika suorittaa purkamisen lisäksi myös rakentaminen, jolloin tästä harvinaislaatuisesta paikasta voi muodostua todellinen virkistyspaikka kaikille kaupunkilaisille. 13,08 e/kk DIGI + PRINTTI .......alk. Äänestäjänä olen laatinut jonkinlaisen top 5-listan siitä, mitä nyt ensisijassa odotan valittujen tekevän. Forssan sairaalan ja kuntayhtymän säilyttäminen ja kehittäminen ovat tahtomisen asia. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Päätoimittaja Kari Suontausta Uudelle valtuustolle V aalien alla on puolueilla ja yksityisillä ehdokkailla tapana tuoda julki tavoitteitaan kuntalaisten hyväksi. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Hän tuntee meidät sisimpäämme asti, kaikki teot ja kaikki vaikuttimet. Silloin jostakin osuu tuo laskevan auringon säde niihin ”mäntyihin”, ja sydämessämme tiedämme, että Jumalalla on meistä toisen näköinen kuva. Kuvittelemme olevamme elävien kirjoissa, itsessämme riittäviä, että elämämme kestää tarkastelun, myös suurennuslasilla. Käyttäydymme ja elämme mielestämme oikein. 03 4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Ulla Jäske .............................. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. 050 3138 987 Elina Laaksonen ........ Päivän rytmit ja arkiset touhut saavat meidät kuvittelemaan, että kaikki on tässä ja nyt. Pelkkä suuruus ja kiiltävät seinät eivät välttämättä paranna esim. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen ..............03 4155 620 Riitta Tammiranta ........03 4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila ......................03 4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren ..........(perhevapaalla) Pia Oksa ......................... Hetken kuluttua kauempana syvemmällä metsässä auringon säde osuu kahteen mäntyyn, joiden suorat rungot hohtavat pimentäen kaiken muun. MAURI JOKINEN Forssa Omaishoitajan näkemyksiä Ikääntyneiden ja monisairaiden hoito on hyvää, mutta kaipaa kirjoittajan mukaan lisää työntekijöitä. Me petämme itseämme. Laskeva aurinko leikittelee ensin lähellä olevien koivujen rungolla. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. Aiheesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen Ilm 3:1 Sinä olet elävien kirjoissa mutta sinä olet kuollut. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. 03 4155 671 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ..................03 4155 662 Jaakko Leinonen ............ 03 4155 665 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Saija Pennanen .................03 4155 650 Lännen Median toimitus Johanna Puukka ............... 1.Piet.1:18 Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä. Jeesuksen veri tekee meidät eläviksi, kelpaavaksi Jeesuksen joukkoon. Liiketaloutta, pörssiyhtiöitä saa olla, mutta ei sotkua perusasioihin. Osakaslehdet ovat Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Satakunnan Kansa ja Turun Sanomat. PALVELUTALON rakentaminen vanhuksille on nyt viimeistään ajankohtainen varsinkin, kun yksi suuri talo puretaan ja meidän määrämme sen kuin lisääntyy!. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Elämämme ei kestä valoa. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Tältä seudulta on kaksi kansanedustajaa, jotka ovat myös kaupunginvaltuutettuja. Monista hämmentäjistä tai juuri heidän vuokseen asia on edelleen ”vaiheessa”. 03 4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Lännen Mediaa. Jos nyt on hyvin, se on huomennakin hyvin
26.7.2017 Lämmöllä muistaen Sirkka ja lapset perh. –?Emme enää tarvitse tällaisia jakolinjoja vaan kaikille veteraaneille ja sotainvalideille tulee taata ja varmistaa riittävä hoito ja apu. Euromaissa on kansallisia talletussuojia ja Suomen omaa rahoittavat suomalaiset pankit. RVV TOIMII valtiovarainministeriön hallinnonalalla ja se perustettiin 2015. Me autamme. Pienituloisille eläkeläisille voisi pääekonomistin mielestä ennemmin miettiä jonkinlaista suoran tuen mekanismia. –?Uuden järjestelmän tarkoitus on katkaista pankkien ja valtion välinen kohtalonyhteys. 2:n ja sairaalan os. Taos on ollut ylijohtajana alusta saakka. Se on muinaisjäänne. Kunniakansalaistemme määrä vähenee nopeasti ja meidän tulee nyt kantaa vastuumme. Kirkko-Jaakkolan mielestä esimerkiksi esiin noussut vähennyksen korottaminen hoivapalveluiden osalta ei poista sitä, että pienituloisella ei ole riittävää verokertymää vähennyksen hakemiseksi ylipäätään. Yhteistä talletussuojarahastoa kartuttaisivat kaikki euroalueen pankit. Keskusta ja Uusi vaihtoehto -ryhmä antoivat vihreää valoa keskustelulle, kun STT kysyi heidän kantaansa Jokisen avaukseen. –?Vastaava viranomainen tuli pakolliseksi jokaiseen EU-maahan, kun finanssikriisin jälkeen omistajien ja sijoittajien vastuuta kriisipankkien hoidossa lisättiin ja julkisen rahan käyttöä pyrittiin välttämään, Taos kertoo. • Lisänimet • Kultaukset • Pronssikirjaimet koristeet Hautakiviliike Veljekset Rautio Oy Sukulantie 430, 30100 Forssa (03) 435 0522 HAUTAKIVET Kotiesittely pyydettäessä. ”Kotitalousvähennyksen omavastuu on muinaisjäänne” Veronmaksajien keskusliiton mielestä kotitalousvähennys ei ole oikea tapa auttaaa pienituloisia eläkeläisiä. 4.7.1957 . Olemme niitä sitten korjanneet valtiovarainvaliokunnassa ja eduskunta on antanut useamman kerran myös lupauksen siitä, että rahoja ei enää leikata. Ainakin Suomi ja Saksa suhtautuvat siihen nihkeästi. –?Yhteistä talletussuojaa vastustetaan pankkisektorilla olevien riskien vuoksi, sillä ongelmapankkien ongelmien pelätään kaatuvan muiden maiden pankkien ja valtioiden maksettavaksi. YHTEINEN talletussuojajärjestelmä olisi pankkiunionin kolmas tekijä. • Kynttilälyhdyt • Uudelleenhionnat • Muut kunnostukset kivi.rautio@gmail.com Surun kohdatessa Mieli on maassa ja on täysi työ, että selviytyy päivästä toiseen. juhlavuonna sotiemme veteraaneja on elossa yhä vähemmän ja heidän keskiikänsä nousee ja samalla hoidon ja kuntoutuksen tarve kasvaa. Kuolinilmoituksen laatiminenkin voi tuntua ylivoimaiselta. Pienituloisten eläkeläisten jääminen kotitalousvähennysten ulkopuolelle nousi esiin tällä viikolla, kun kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen ehdotti vähennyksen monipuolistamista. STT. 27.6.2017 Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän, yht´äkkiä vain huomaa se päättyi tähän. Saara Tunturi Verojärjestelmään kajoaminen kotitalousvähennyksen osalta ei ole paras tapa helpottaa pienituloisten eläkeläisten elämää, arvioi Veronmaksajien keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola. 9.6.1954 . Tukimekanismista on puhuttu myös Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitra) selvityksessä, jonka kokoomuksen Jokinenkin nostaa esiin. Olit aarre mulle ja lapsilleni, muistosi säilyy, saat kiitoksemme. Lämmin kiitos Ruisluodon os. Negatiivisen veron mahdollisuutta ei ole tällä hetkellä olemassa, Kirkko-Jaakkola toteaa. Itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi kuntoutusja kotona asumisen tukipalveluiden määrärahoja korotettiin. 2:n henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. SE MITÄ Kirkko-Jaakkolan mielestä voitaisiin tehdä, on poistaa kotitalousvähennyksen omavastuuosuus sata euroa kokonaan. Myös sotainvalidien haittarajaastetta on laskettu. Itsenäisyyden 100. Heinonen esittää, että valtiovarainministeriön tulee automaattisesti varmistaa rahat budjettiriihessä ilman leikkauksia. Hän arvioi, että talletussuojan aikataulusta tiedetään enemmän Saksan vaalien jälkeen syksyllä. –. –?Olemme monena vuonna nähneet miten valtiovarainministeriö leikkaa veteraanirahoja sosiaalija terveysministeriön esityksistä. Kotitalousvähennyksestä on tarkoitus keskustella syksyn budjettiriihessä. Kansanedustaja Timo Heinonen: Veteraanirahoja ei saa leikata Forssan Lehti Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen haluaa varmistaa, että sotiemme veteraanien kuntoutusrahoja ei enää leikata. Luulen, että pienituloisimpia eläkeläisiä lämmittäisi takuueläkkeen nosto enemmän, mutta varmasti kotitalousvähennyskin on sellainen, että sitä on hyvä budjettiriihessä pohdiskella, että onko siinä kehittämistarpeita, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo. Taoksen mukaan tämän myötä kriisinratkaisu toimisi uskottavasti ja kaikkialla euroalueella voitaisiin päästää pankkeja myös konkurssiin. –. He kaikki ovat jo erittäin iäkkäitä ja jokaisen panos itsenäisyytemme varmistamiseksi on ollut suuri. Oli sydän hellä ja herttainen ja huolensa kantoi vaieten. Lämmöllä muistaen Aki, Nina, Alex ja Aina Minna-Mari, Juha ja Jonas Äiti Sisarukset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Se on virastomme olemassaolon syy. –. Negatiivinen vero tarkoittaisi sitä, että henkilö saisi palautuksena takaisin sen osuuden, jota kotitalousvähennyksestä jäisi yli verohelpotuksen jälkeen. Talletussuojarahaston idea on turvata pankkiin tehtyjä talletuksia, jos pankki esimerkiksi kaatuu. –?Isompi yhteinen rahasto parantaisi tallettajien suojaa ja järjestelmän vakautta, Taos kertoo. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme Impi Esteri RYHTÄ s. Kuitenkin leikkauksia on aina esitetty, kertoo kansanedustaja Heinonen. 11.7.2017 Rakkaudella muistaen ja kaivaten Juri perheineen Sukulaiset Ystävät Ei kipua, ei vaivaa enää, olet saapunut rannalle Rauhan maan. Hän on myös eduskunnan budjettia käsittelevässä valtiovarainvaliokunnassa. ELOKUUTA 2017 6 FORSSAN LEHTI Kuolleita Rakkaamme Ahti Antero NUUTINEN . Tule Forssan Lehden ilmoituskonttoriin, meiltä löydät ilmoitusmalleja ja värssykirjoja. Esimerkiksi palveluseteleiden käyttöä voitaisiin laajentaa tai valtion korjaustuen uudistamista voisi miettiä, Kirkko-Jaakkola listaa. RVV esimerkiksi ylläpitää Suomen talletussuojajärjestelmää ja laatii pankeille kriisinratkaisusuunnitelmia. Suomen pankkisektorin tilanne on Taoksen mukaan hyvä. Lämmin kiitos osanotosta. Sotaveteraaniliiton mukaan vuoden 2020 lopussa veteraanien määrä on 6 500 ja vuoden 2025 lopussa enää 1 200. Veli Muut sukulaiset ja ystävät Oli äiti ja äidin rakkaus maan päällä kuin Taivaan siunaus. Ilmoituskonttorimme on avoinna ma-pe 9.30-16.00. 20.2.1925 k. Muistoissa – vaikka nyt poissa, tulet kanssamme kulkemaan. Rakkaamme Pirkko-Liisa HONKAVAARA . Aki Laurokari Rahoitusvakausviraston (RVV) ylijohtaja Tuija Taos toivoo, että euroalueen yhteinen talletussuojajärjestelmä toteutuu. –. Liikkeessämme ei ole ovelta ovelleeikä puhelinmyyntiä. Halvankin palvelun hankkiminen kotiin olisi houkuttelevampaa kuin nyt, pääekonomisti pohtii. Euroalueella pankit kerryttävät erillistä kriisinratkaisurahastoa, jota käytetään Taoksen mukaan lisärahoituksena, jos siRVV kannattaa yhteistä talletussuojaa Rahoitusvakausviraston ylijohtaja Tuija Taos ei kuitenkaan kiirehtisi euroalueen yhteistä talletussuojarahastoa. Kun sammuu sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Kaksi muuta ovat yhteinen viranomaisvalvonta ja kriisinratkaisumekanismi. SUNNUNTAINA 6. Taos ei kiirehtisi, koska järjestelmän pitää olla kaikkialla yhdenmukainen. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa
8 . On vaikea ulospäin nähdä, onko ne tehty hyvin vai ei. SUNNUNTAINA 6. Esimerkiksi euroalueen kriisinratkaisurahaston tavoitteena on saavuttaa 55 miljardin euron rahasto vuoteen 2023 mennessä. Viime vuoden huhtikuussa tasapainolauta syttyi MTV:n mukaan latauksessa Hollolassa Päijät-Hämeessä. Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesin tuoteyksikön johtaja Tuiri Kerttula kertoo, että tasapainolautoihin liittyviä tulipaloja on sattunut paljon myös muun muassa Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Saman vuoden toukokuussa omakotitalo paloi lautapalon vuoksi maan tasalle Vantaan Hakkilassa. –. Taos mainitsee onnistumisena sen, että espanjalainen Banco Popular asetettiin kriisihallintoon, sijoittajavastuu toteutui eikä veronmaksajien rahaa käytetty. e m m a t si r o tt n o k is a m o a d u o N .) , 4 u t e ( n a a m u t h a p a t LOUNAAT VIIKOLLA 31 klo 11.00 – 14.00 Lounas sisältää runsaan salaattipöydän, alkukeiton, ruokajuomaksi veden, maidon tai kotikaljan ja jälkiruoaksi kahvin ja piparin. Kerttulan mukaan materiaali on ainakin osassa laudoista helposti syttyvää. Latauslaitteissa on rakenteellisia ongelmia. –?Se on heikko kohta. STT Sote-palveluiden tarjoajista pelätään tulevan pulaa Sosiaalija terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee on huolissaan, ettei yksityisiä yrityksiä kiinnosta tarjota nykytilanteessa sote-palveluita. 9 . –?Pienten pankkien voidaan antaa kaatua, jos niillä ei ole yhteiskunnan kannalta kriittisen tärkeää toimintaa. 8 . –?Siitä pitää päästä eroon, että kriisinratkaisusääntelyn henkeä ei noudateta, Taos kertoo. Myös kahden italialaisen pankin konkursseissa Italia käytti julkisia varojaan pankkien velkojenmaksuun. KUVA: Mauri Ratilainen joittajaja omistajavastuu ei riitä tappioiden kattamiseen. Korvausvastuu riippuu tapauksesta. Taoksen mukaan tämä koskisi Suomea, jos suomalainen pankki olisi kaatumassa. Patomäen mukaan pitäisi olla varautunut maailmanlaajuisesti paremmin, koska rahoitusjärjestelmäkin on globaali. Vaikka nämä toimenpiteet vähentävät kriisialttiutta, ne eivät poista sitä, Patomäki kertoo. Asiakkaalle palvelun hinta olisi ollut sama julkisella ja yksityisellä puolella. –. –?Pankkijärjestelmä on edelleen minusta aika kriisialtis. Viimeksi perjantaina latauksessa ollut tasapainolauta sytytti rivitaloasunnon sohvan tuleen Vantaan Nikinmäessä, mutta asukkaat saivat palon sammutettua. Kaikki maahantuojat eivät tunne vaatimuksia ja tiedosta, että ovat vastuussa tuotteen turvallisuudesta. Ladattaessa lähellä ei myöskään saisi olla helposti syttyvää materiaalia. Taoksen mukaan ollaan vielä kaukana siitä, että euromaissa kaikille pankeille olisi sellaiset suunnitelmat, jotka voitaisiin ottaa kriisin sattuessa käytäntöön. Tasapainolaudat saattavat syttyä ladattaessa räjähdyksenomaisesti. Tili voisi pysyä kiinni korkeintaan 20 päivää. 8 . 2 ,. heinäkuuta, että EU harkitsee viranomaisille oikeutta tilien jäädyttämiseen pankeissa, jotka ovat kaatumassa. 9 i k k i s n a M y l e t t y ä n s u o l a t a a M n e t s a L a s s o r r e i k n o l E a u p p il a a p a v 5 a n u tt a r a v e m m e ll i a k k a is a a j a t si m O . Hän arvioi, että yksityiset yritykset kehittävät nyt mieluummin terveyspalveluitaan yhdessä vakuutusyhtiöiden kanssa. ä t n i k r e m s a k a is a a j a t si m o a s s o j 7 1 2 . Periaate on oikea, mutta mittasuhteet eivät kohtaa. –?Se olisi pieni askel yhteisvastuun laajentamisen suuntaan, Patomäki kertoo. Ne tehdään jossain kaukana hyvin edullisesti. Valinnanvapausmallissa yksityiset yritykset olisivat voineet listautua sote-palveluiden tuottajiksi ja tarjota palveluja yhdenvertaisesti julkisen puolen kanssa. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Lounaalle n e t si o ik o J P O n a a k k a is a a j a t si m o a j u t e ä s e k 7 1 2 . STT. Lataamisessa on tarpeen olla huolellinen ja noudattaa käyttöohjeita. Jos näyttää, että latauslaitteessa on rikkoutumia, sitä ei pidä käyttää, Kerttula sanoo. Tukes sai ensimmäiset tiedot lautojen lataamiseen liittyvistä ongelmista vuonna 2015. 3 1 e it a t u a r o e s u M n e t s i o i k o J . Nämä ovat uusia tuotteita markkinoilla ja näyttävät olevan hyvin suosittuja, Kerttula toteaa. Ennen pestiään Rahoitusvakausvirastossa Tuija Taos toimi valtiovarainministeriössä rahoitusmarkkinaosastolla yksikönpäällikkönä. Kerttulan mukaan tasapainolaudoilla on useita maahantuojia. 6 2 t a l h u ji n ii V a j o t s u u J n e t s i o i k o J a s s o t s i u p n o n a t r a K ) , 3 3 . Tukes tutki viime vuonna tulipalojen vuoksi 6–7 tasapainolautamallia, joista yksikään ei Kerttulan mukaan selvinnyt puhtain paperein. 7 2 a j . Direktiivin sisällöstä neuvotellaan. Heinäkuussa tasapainolaudasta alkunsa saanut palo tuhosi rivitaloasuntoa Espoon Nuijalassa. 8 . Uudessa laudassa maahantuojan vastuu on helpompi osoittaa, kun käytön tuomia riskejä ei vielä ole. Silloin käytettäisiin talletussuojaa, Taos kertoo. –. e m m a s si r o tt n o k ä s si n n y y m o k k a n n e 7 1 2 . a ll a n n i h n e d h y ä it t e li p a n u j is k a k e m m e ll i a k k a is a a j a t si m O , n it r o k i k k n a p i a t n e s ä j e ll ä j y y m n it e li p ä ll ä m ä tt is e t a a s n u d E . Patomäen mukaan kriisinratkaisurahastoissa ja muissa vastaavissa liikkuvat summat ovat tosin liian pieniä. Tervetuloa viihtymään lounaalle! Hämeentie 7 Lounas 10,50 ja keittolounas 7,50 Maanantai Borssikeitto G,L Pekoninakit G,L Pariloitu kalkkunalehtipihvi G,L Kasvisjauhispyörykät G,L Tiistai Savulohi-katkarapukeitto G,L Kaalilaatikko G,L Palapaisti G,L Pesto-parmesaanipasta L Keskiviikko Riistakeitto G,L Lihamakaronilaatikko L Sienillä kuorrutettu uunilohi G,L Kasvisgratiini G,L Torstai Kesäkeitto G,L Hedelmäbroileri G,L Riistakäristys G,L Karibian-kasvispihvit G,L Perjantai Kaali-jauhelihakeitto G,L Chilikala L Kermapossu G,L Aura-punajuurivuoka G,L Patomäki: Tehdyt toimenpiteet liian pieniä Aki Laurokari Poliittisen talouden tutkija Heikki Patomäki pitäisi euro alueen yhteistä talletussuojaa hyvänä ja tärkeänä askeleena. REUTERS KERTOI 28. Sillanaukee kommentoi Verkkouutisissa , että hallituksen valinnanvapausmallin kaatuminen saattaa tehdä palveluiden tarjoamisesta yksityiselle puolelle liian monimutkaista. TUKES ON PYRKINYT välittämään viestiä, ettei laitteita saisi jättää yksin latautumaan. Jos tuotteessa on ongelmia, kannattaa ottaa yhteyttä liikkeeseen, josta se on hankittu. FL-LM Latautuva tasapainolauta voi syttyä räjähdyksenomaisesti Piia Leino Tasapainolautojen latauslaitteiden ongelmat ovat aiheuttaneet tänäkin vuonna useampia tulipaloja. –. m r o n ( , 5 2 u p p il e m m e ll i a k k a is a a j a t si m O . Järjestelmän uskottavuudelle ei tee hyvää, että Italiassa MPS-pankkia ollaan tukemassa julkisin varoin
Mies oli mennyt torialueelle maksamatta pääsymaksua ja alkanut uhitella järjestyksenvalvojille. Tapahtumaviikon teemalliseen kysymykseen ”Kenelle Jussi maansa kuokki?” Hilvo vastaa: –?En usko, että Jussilla oli erityisesti suurta suunnitelmaa maata kuokkiessaan. –?Jos yleisöä olisi tullut perjantaina 500 enemmän, olisin varmaan hyppinyt riemusta tasajalkaa, Jaakkola kiteytti järjestäjän tunnelmat. Kielen, sanojen ja kerrottujen tarinoiden merkitys on siis valtava. Tilaisuuden avasi Väinö Linnan seuran hallituksen puheenjohtaja, filosofian tohtori Anneli Niinimäki, joka kertoi Pentinkulman päivien ja Väinö Linnan seuran historiasta. Hänelle Pentinkulma on elävä yhteisö, joka asuu, toimii ja on elänyt Urjalassa sukupolvesta toiseen. Järjestyksenvalvojat olivat ottaneet miehen haltuunsa. Tapahtuman toimitusjohtaja Simo Jaakkolan mukaan perjantaina muun muassa Lauri Tähkää ja Mikael Gabrielia kävi katsomassa noin 4400 musiikin ystävää. PUHEENVUORONSA ALUSSA kirjailija Sami Hilvo herätti yleisössä hilpeyttä toteamalla, ettei tiedä, mitä ajatteli otsikoidessaan puheensa Valkoisena, mutta ei joka tapauksessa aikonut noudattaa sitä. Tiuraniemi ei kuitenkaan tyydy ylistämään kirjallisuutta ja kirjailijoita, vaan toi esiin myös huolensa suomalaisen kirjallisuuden suosion ja lukutaidon kehityksestä. Mies kuitenkin rauhoittui ja poliisi vei hänet taksiasemalle. MIES KUITENKIN pyörsi päätöksensä ja pian poliisi sai uuden ilmoituksen häiriköivästä miehestä Holjien portilla. Luokkahuoneen sisään on syntymässä kaksi luokkaa. –?Kaikki nopeasti löydettävät lähteet korostavat kielen merkitystä, kun määritellään identiteettiin liittyviä asioita. Hän totesi, että Pentinkulman päivien synty liittyy läheisesti Väinö Linnan seuran perustamiseen, ja tapahtumaviikko alkoikin nimikkokirjailijansa hyväksymänä ja hänen myötävaikutuksellaan. Hän kuokki itselleen ja perheelleen – uskoi siihen, Saara Tiuraniemi kertoi tutustuneensa Pohjantähti-trilogiaan ensi töikseen, kun oli aloittanut työt Pentinkulman päivien toiminnanjohtajana vuonna 2000. FL PÄÄTÖSPÄIVÄ KÄYNNISTYI TERÄSNISKAN TAHDISSA Kirjallisuus on yhteistä maata Minna Autio Urjala Kirjan ja musiikin juhla Urjalan uudella yhtenäiskoululla alkoi riemukkaissa tunnelmissa lauantaina. Tapahtumaviikon johdossa hän toimi vuoteen 2005. Forssan Lehti Forssa Loimaalainen mies vietiin Forssasta Loimaan poliisiasemalle säilöön, koska mies oli alkanut häiriköidä Holjilla perjantai-iltana. . Heitä hän kuvaa tekstin suota kuokkiviksi ahkeriksi puurtajiksi, jotka muokkaavat kirjallisuuden maaperää. –?Väinö Linnalle oli tärkeää myös urjalalaisen kulttuurin esiintuominen, puheenjohtaja lisää. Pentinkulman yhteisöön hän katsoo kuuluviksi myös kirjailijat. Tiuraniemi kysyy. Hän toteaa, että yleisen kirjallisuuden myynti on laskenut kymmenen vuoden aikana 40 prosenttia ja vähän pidemmällä aikavälillä kirjastojen määrä on pudonnut puoleen entisestä. Lukemisharrastuksen väheneminen vaikuttaa jo lapsiinkin. Pentinkulman päivien Kirjan ja musiikin juhlassa asteltiin erilaisten kulttuurien maaperällä ja pohdittiin, onko kirjallisuus jatkossakin kaikille yhteistä maaperää. PÄÄPUHUJINA TILAISUUDESSA esiintyivät kustantaja Saara Tiuraniemi sekä kirjailijat Tiina Laitila Kälvemark ja Sami Hilvo. Saara Tiuraniemi totesi puheessaan, että kieli ja kirjallisuus on kaikille yhteistä maata. Tapahtumasta tehtiin rikosilmoitus toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta ja ampumaaserikkomuksesta. Järjestyksenvalvojat pysäyttivät miehen yrityksen. Hän kuvaa ihmisiä yhdistäviä kirjallisia teoksia suomalaiseksi mielenmaisemaksi, ja tähän maisemaan hän sijoittaa myös Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian. Hän peräänkuuluttaa kirjallisen maailman siirtymistä nuorten perässä digitaalisille areenoille ja kaikkien vastuuta kirjallisuuden ja sitä myötä kulttuurisen sivistyksemme säilymisessä. –?Usein he ovat näkemyksissään ja ideoissaan jopa hieman edellä aikaansa ja tuovat laajemmalle joukolle näkyväksi jotain sellaista, josta on kylvetty vasta siemen. Sen jälkeen poliisi kuljetti miehen suoraan Loimaan poliisiasemalle. ELOKUUTA 2017 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Mies uhitteli Holjien portilla perjantaina Loimaalaismies yritti perjantai-iltana kaksi kertaa sisään Holjille. Niiden avulla rakennamme kaiken ympäröivän, yhdistämme ja erotamme, Tiuraniemi toteaa. –?Ostakaa kirjoja, kirjoittakaa kirjoja, lainatkaa kirjoja, puhukaa niistä, pistäkää pystyyn kansanliike lukemisen puolesta! Sillä siitä, mikä on tärkeää pitää metelöidä iloisesti ja häpeilemättä! Tiuraniemi innostaa. Niinimäki korosti myös, että tapahtumaviikko on aina jäsennelty tietyn teeman mukaan ja aiheet on haluttu pitää ajankohtaisina. KUVAT: Lassi Puhtimäki . Järjestyksenvalvojat olivat raudoittaneet miehen ja poliisipartio otti miehen myöhemmin huomaansa. –?Kuulen opettajilta, että lasten ja nuorten osaaminen jakaantuu selvästi vahvemmin kuin aikaisemmin – on niitä, jotka pärjäävät ja niitä, jotka eivät. SUNNUNTAINA 6. Miehen hallussa oli toisella kiinniottokerralla linkkuveitsi ja ampuma-aseen patruunoita. Hän oli luvannut mennä takaisin kotiinsa Loimaalle. Pieni sadekaan ei haitannut tunnelmaa ja myös lauantaina Holjat houkutteli paikalle mukavasti yleisöä. Poliisi löysi miehen hallusta luvattoman kaasusumutteen. LASSI PUHTIMÄKI. Keskustelut on haluttu pitää konkreettisesti kirjallisissa teoksissa ja kirjallisuudessa. Tapahtuman tarkoituksena on ollut suomalaisen kirjallisuuden ja kirjallisuudentutkimuksen tukeminen. –?Kutsumme itseämme lukukansaksi ja sitä olemme vahvasti olleet, mutta mitä meille nyt on tapahtumassa. Tapahtumaviikkoa on järjestetty Urjalassa nyt 40 vuotta. FL Suvi Teräsniska avasi Holjien päätösillan lauantaina
Lisäksi ainakin kolme autoa vaurioitui ja yksi asunto kärsi savuvahingoista. –. Hän on esimerkiksi asunut itse Tokiossa ja Varsovassa, ja molemmat ovat päätyneet hänen kirjojensa maisemiksi – mutta vasta hänen lähdettyään. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Lääkäriliitto kiistää tienneensä AKT:n väitetystä painostuksesta Nimettömässä mielipidekirjoituksessa kerrotaan AKT:n painostaneen ajokieltoja määränneitä lääkäreitä. –. Ilmiselvät juopot saavat liiton tulkinnan mukaan jatkaa ajamistaan, puhumattakaan niistä lukuisista tapauksista, joissa työntekijän ajokyky on väliaikaisesti alentunut, nimimerkki ”painostettu työterveyslääkäri” kirjoittaa. Kaipauksen hän usein liittääkin jonkinlaiseen maattomuuteen. Poliisi selvittää myös, onko palolla yhteyttä muihin viime aikoina sattuneisiin tulipaloihin. Samaa maata, eri kulttuureita Minna Autio Tiina Laitila Kälvemark kertoo pohdiskeluistaan yrittäessään kirjoittaa puhetta Kirjan ja musiikin juhlaan. Maapalloja on vain yksi. Hän muisteli Pohjantähti-trilogiaa ja mietti teeman Jussia kuokkineen. KUVAT: Lassi Puhtimäki Musiikkia kuultiin Seele-kvartetilta, jonka soittajien keski-ikä 16 vuotta. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin. Hänen mukaansa työvoiman riittävyyden nimissä työnantaja saattaa kyseenalaistaa lääkärin tekemän ajoterveysarvion. En ole tähän aikaisemmin törmännyt, Pälve toteaa. STT. Hän ei koe mielekkääksi pohtia ihmisten välisiä eroja. –. Uppoamisen välttämiseksi veneilijät ajoivat veneen kuivalle maalle. Hänen mukaansa aluehallintovirasto on kuitenkin häntä parempi taho arvioimaan mahdollisia valituksia. Hän kertoo kuitenkin nimittävänsä itseään suomalaiseksi, ja kertoo kyse olevan oikeudesta päättää itse, mihin ryhmään kokee kuuluvansa. Hänen mukaansa liitto on myös tarvittaessa valmis lähestymään aluehallintovirastoa useilla valituksilla. –?Mietin, onko minulla oikeastaan mitään sanomista hänestä, tai suomalaisuudesta, tai suomalaisten suhteesta maahan, tai maahanmuuttajiin, minähän olen asunut jo puolet elämästäni pois Suomesta, Tukholmassa asuva kirjailija toteaa. –?Sen hengissä pitämisessä me totisesti tarvitsemme toistemme apua, hän kiteyttää. Vasarainen kertoi STT:lle, että kirjoituksessa esitettyjen väitteiden todenperäisyys on ALT:n selvityksen alla. Tapahtumaviikon johdossa hän toimi vuoteen 2005. Kaipaus, kielletty rakkaus ja salaisuudet ovat hänen kirjojensa toistuvia teemoja. Heikki Pälveen tiedossa ei ole, että lääkäreistä olisi valitettu kirjoittajan kertomalla tavalla aluehallintovirastoon. Kolmella oli lievempiä vammoja ja yhdellä ilmeisesti vakavampia, kerrotaan meripelastuskeskuksesta. Mielipiteen kirjoittaja soimaa myös työnantajapuolta. STT Moottorivene karahti karille, neljä loukkaantui Neljä ihmistä loukkaantui lauantaina moottoriveneen karilleajossa Vaasan lähellä Maalahdessa Pohjanmaalla. Monikulttuurisuus onkin hänen kirjoissaan merkittävä tekijä, vaikkei hän koe, että eri maista kotoisin olevat hahmot olisivat kirjoissa erityisesti kansallisuutensa edustajina. Katri Keskitalo Mia Peltola Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve ja Autoliikenteen työnantajaliiton ALT:n toimitusjohtaja Mari Vasarainen kuulivat lauantaina ensimmäisen kerran väitteestä, jonka mukaan Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT olisi painostanut lääkäreitä. Itsekin hän kirjoittaa paikoista, joista on itse poissa. Vasarainen ei allekirjoita tätä väitettä laisinkaan. Hän korostaakin toiveikkuutta ja sitä, että toisinaan on vain toimittava ilman suunnitelmaa. Luotetaan totta kai. STT että kyllä tästä vielä jotain. Kirjailija toteaakin lopuksi, että tarpeeksi syvään kaivamalla kaikki kuokat osuvat samaan litosfääriin maan kuoren alla, Suomesta Syyriaan ja Intiasta Amerikkaan. Hänen mukaansa työnantajat luottavat lääkärin antamaan ajoterveysarvioon. FL Saara Tiuraniemi kertoi tutustuneensa Pohjantähti-trilogiaan ensi töikseen, kun oli aloittanut työt Pentinkulman päivien toiminnanjohtajana vuonna 2000. Moottoripyörä vaurioitui korjauskelvottomaksi, mutta kuljettaja selvisi lievin vammoin. Moottoripyörä ajoi ulos Härkätieltä Kolmekymppinen lahtelaismies menetti kuljettamansa moottoripyörän hallinnan jyrkästi vasemmalle kääntyvässä kaarteessa ajautuen ensin pientareelle, minkä jälkeen hän törmäsi ajosuunnassaan oikealla puolella olevaa kaidetta päin Kosken Härkätiellä torstai-iltana. Ei kellään muulla ole sitä asiantuntemusta lääketieteellisistä arvioista kuin lääkäreillä. Tekoa tutkitaan epäiltynä törkeänä tuhotyönä. Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina mielipidekirjoituksen , jossa nimettömänä esiintyvä työterveyslääkäri sanoi AKT:n painostaneen ja kyseenalaistaneen lääkäreitä, jotka ovat määränneet ammattikuljettajille ajokieltoja. Hänen isoisänsä taisteli sodassa ja eli tavanomaista elämää, mutta avioliiton ulkopuolella rakasti toista miestä. Turun meripelastuskeskuksen mukaan matkavene ajoi kovalla vauhdilla karille Bergön länsipuolisessa saaristossa iltapäivällä. ALT:n Mari Vasaraisen mukaan työtehtävissä ammattikuljettajilla on ehdoton nollaraja. Kaikki kyydissä olleet neljä ihmistä vietiin jatkotutkimuksiin. MIELIPIDEKIRJOITUKSEN laatijan mukaan AKT on myös sitä mieltä, että lääkäri ei voi työhöntulotarkastuksessa velvoittaa työntekijää toimittamaan aiempia sairauskertomuksia, joista saattaisi ilmetä ajokieltoon johtavia tietoja. Hilvo toteaa, että hänen kaikkien kirjojensa päähenkilöt ovat itse maattomia ja kaipaavat jotakin. SUNNUNTAINA 6. Hälytys tulipalosta Räntämäen kaupunginosassa tehtiin noin kello 1.40. FL Autopaloja epäillään tuhotyöksi Lounais-Suomen poliisi tutkii lauantaina aamuyöllä tapahtunutta epäiltyä tuhopolttoa. –?Seitsemäs kevät -romaanissa se, mitä luonnolle tapahtuu tällä koko ajan lämpenevällä pallolla, ja miten pienetkin valinnat vaikuttavat suurempaan kokonaisuuteen, on koko teoksen läpi kulkeva punainen lanka, hän kuvailee. Kvartetti on perustettu vasta 2015, mutta on jo ehtinyt voittaa useita palkintoja. Yhtyeessä esiintyvät Rebecca Roozeman, Amanda Ernesaks, Kristian Sallinen sekä Tatu Kauppinen. Esikoiskirjansa hän kirjoitti sukunsa salaisuuden pohjalta. –?Monikulttuurisuus ei ole minulle mikään mielipidekirjoituksissa esiintyvä termi, jota voi teoriassa puolustaa tai vastustaa, se on osa normaalia arkielämää, kirjailija sanoo. Palossa tuhoutui kokonaan kolme autoa. AKT:n vastaava lakimies Jukka Siurua kiisti Iltalehdessä , että AKT taistelisi päihdeongelmaisten ajooikeuden puolesta. Poliisin mukaan palolle ei ole järkevää luonnollista syttymissyytä. Palossa vältyttiin henkilövahingoilta. Kirjoittaja sanoo, että AKT on ”valmis taistoon”, jos lääkäri kieltää ammattikuskin autolla ajamisen terveydellisistä syistä. Toinen hänen kirjoissaan toistuva teema on luonto ja ihmisen suhde siihen. Poliisin mukaan palamaan oli syttynyt roskakatos ja sen yhteydessä oleva autokatos. Hänen omassa naapurustossaan yli puolet on kotoisin muualta kuin Ruotsista, joten naapuruston tuttujen joukosta löytyy monenlaisia kulttuureita
AUTONVALMISTAJAT EIVÄT panosta tekniikkaan Euroopan markkinoille tiukkojen päästövaatimusten vuoksi. Syitä on monia. Vanhan bensa-auton saa muokattua muutamalla sadalla eurolla sellaiseksi, että tankkiin voi lorottaa myös kasivitosta. ELOKUUTA 2017 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Saija Pennanen Korkeaseosetanoli E85 maksaa vähemmän kuin bensa ja on ympäristöystävällisempää. –?Hintaero on huomattava E85 on miltei kolmanneksen bensaa halvempaa. Haukka on ollut tyytyväinen, etenkin siihen, että E85:ta tankkaamalla on säästynyt huomattava summa rahaa. Etanolin tankkaamisen mahdollistavan muunnossarjan asentamisen jälkeen auto täytyy muutoskatsastaa. HUITTISISSA ASUVA Ilkka Haukka on huomannut säästävänsä polttoainekuluissa selvästi, kun käytössä on E85:n tankkaamisen mahdollistava auto. SUNNUNTAINA 6. . Määrä on noussut 2010-luvulla vain joillakin sadoilla joka vuosi. Omassa autossani muunnossarja on ollut kolmisen vuotta, eikä mitään ongelmia ole ollut. Se on mahdollista ennen vuotta 2007 käyttöön otetuissa autoissa. Jos ajaa noin 20?000 kilometriä vuodessa, säästää summan polttoainekuluissa, Harri Otava laskeskelee. . Tankkaan sitä käytännössä aina. Miksi siis bioetanolilla käyvien autojen määrä Suomen teillä lisääntyy hitaasti ja tahti on hidastumaan päin. Ruotsin puolella sitä taas sai jokaiselta asemalta. –?Muutostyöt asennuksineen maksavat noin 400-500 euroa ja siihen katsastus päälle. Uudempiin autoihin muunnossarjaa ei lain mukaan voi asentaa. –?Etanolin puhtaasti palaminen yhtään viileämpänä on vaikea toteuttaa ja siksi tämän päivän päästömääräyksiin etanolia hyödyntävää moottoria on vaikea tehdä. Akaalaisen Autosähkö Otavan yrittäjän Harri Otavan mukaan epäluulo etanolia kohtaan on tiukassa. –?Voi olla, että seuraava auto täytyy hakea Ruotsista, kun Suomessa ei uusiin autoihin ole tekniikkaa tarjolla. –?Joillekin autoille kylmäkäynnistys on haasteellinen, mutta ongelma ratkeaa sillä, että tankkaa sekaan silloin tällöin bensaa ja esilämmittää auton, Otava neuvoo. Tutkimusta aiheesta on tehty varsin vähän. KUVA: Joonas Salli. Hybridija sähköautot käyvät kaupaksi paremmin. Etanolin käyttöön bensiiniautoissa liittyy epäluuloja. Muunnossarjojen suosio on maltillista ottaen huomioon, että keskivertokilometreillä se maksaa itsensä takaisin jo vuodessa. Kysynnän pitäisi olla todella suurta, jotta autonvalmistajien kannattaisi panostaa tekniikkaan, Liikenteen turvallisuusviraston Trafin johtava asiantuntija Otto Lahti selittää. Ilkka Haukka etsi farmarimallista bensa-autoa, mutta sai myös flexifuel-moottorin. Haukka uskoo, että kun autonvaihto tulevaisuudessa tulee ajankohtaiseksi, on flexifuel yksi asia, joka uudessakin autossa pitää olla. Ruotsiin ajaessa ei Porin ja Vaasan väliltä löytynyt jakelupistettä. Tällä hetkellä Suomessa on noin viitisen tuhatta bioetanolia hyödyntävää autoa. Muiden vaihtoehtoisten käyttövoimien suosio kasvaa huomatBioetanolia tankkaa vain ani harva autoilija . Bioetanolia, bensaa tai molempia sekaisin hyödyntävien flexifuel-autojen määrä kasvaa Suomessa ainoastaan vanhoihin autoihin asennettujen muunnossarjojen avulla. . –?Tosi sitkeässä elää usko siitä, että etanolin käyttö hajottaisi bensa-auton
Valtuutetut ovat tottuneet siihen, että kuntatasolla verotuksella on merkitystä ja se on omaa päätösvaltaa vahvistava tekijä. Sen lisäksi maakunta saisi itsekin vähän kerätä veroja. • 41 prosenttia vastaajista kannatti valtion budjettirahoitusta. Heistä 16 prosenttia halusi maakunnille kokonaan oman verotusoikeuden ja 35 prosenttia ainakin osittaisen. Mykkänen uskoo, että pidemmän päälle maakuntien itsenäisyys lisääntyy. –?Oikeastaan sen takia kysymys onkin hankala, kun ei tiedä tuleeko vai eikö tule, ja koska tulee ja niin pois päin. –?Jossain muodossa maakunnilla tullee olemaan verotusoikeutta. SUNNUNTAINA 6. JETHRO ROSTEDT edustaa oman puolueensa enemmistöä verotuskysymyksessä. Vaikutukset eivät tokikaan näy ensimmäisen vuoden tai 30 000 kilometrin aikana.” OTTO LAHTI Johtava asiantuntija, Trafi Tällä hetkellä Suomessa on noin viitisen tuhatta bioetanolia hyödyntävää autoa. Säätiön kyselyyn vastanneista niukka enemmistö oli valmis antamaan maakunnille ainakin jonkinlaisen verotusoikeuden. Tämä saattoi vaikuttaa myös siihen, että kyselyyn vastasi vain 22 prosenttia valtuutetuista. Kokoomus pitäisi suitset valtiolla. Hän uskoo, että samanlainen suhdeluku syntyy myös maakuntavaltuustoihin. Tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttia suuntaansa. • Myönteisimmin kokonaan omaan maakuntien verotusoikeuteen suhtautuivat Vasemmistoliiton edustajat (27 prosenttia kannatti). Kuulostaisi vähän erikoiselta, jos siihen aletaan uusia veroja törkkimään, pohdiskelee turkulainen kaupunginvaltuutettu Jethro Rostedt (kok). Haukka on ollut tyytyväinen, etenkin siihen, että E85:ta tankkaamalla on säästynyt huomattava summa rahaa. Maakuntien pitäisi aloittaa toimintansa vuoden 2020 alussa, mutta viime aikoina epävarmuus on leimannut hanketta. FL–LM TÄSTÄ ON KYSYMYS Bioetanoli E85 • Vuonna 2008 öljyn maailmanmarkkinahinta kohosi korkealle. Kuluttajan on vaikea löytää luotettavaa testitietoa nettikirjoittelua senkin edestä. Muunnossarjoja asennetaan pääosin 10–15 vuotta vanhoihin autoihin, joilla elinkaarta ei ole enää valtavasti jäljellä. –?Voisin olettaa, että kun päätöksentekijäksi sinne mennään, viimeistään siinä vaiheessa itsenäisyyden yksi keskeinen kulmakivi, eli verotusoikeus, tulee vahvemmin esille. • Suomessa myytävissä uusissa autoissa ei etanolin käytön mahdollistavaa tekniikkaa ole. • Euroopassa polttoaine on laajasti käytössä Ruotsissa, jossa sen käyttöä on pyritty edistämään helpottamalla verotusta. KUVA: Riitta Salmia, arkisto FAKTA Oma verokarhu maakuntiin. Se on noin kaksi kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Ensi alkuun maakuntien tehtävät on tarkoitus kattaa valtion rahoituksella. –?Siinä kohdassa on vaikea sanoa, mikä kulumisessa on etanolin vaikutusta. • Etanoli on etyylialkoholia, jota voidaan valmistaa esimerkiksi viljasta. Valtion myöntämälle budjettirahoitukselle löytyy eniten kannatusta Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien piirissä. Otto Lahden mukaan bioetanolin käytöstä bensa-autoissa on tehty hyvin vähän pitkäjänteistä tutkimusta. • Suosituinta budjetista rahoittaminen oli kokoomuksessa, jossa 55 prosenttia kannatti valtion rahoitusta. • Kahdeksan prosenttia vastaajista ei osannut sanoa kantaansa. FL–LM Maakuntavero jakaa kuntapäättäjiä Kyselyssä niukka enemmistö antaisi maakuntien kerätä omia veroja. Etanolin hyödyntäminen polttoaineessa kiinnostaa yhtiötä myös siksi, että se valmistaa itse etanolia sahanpurusta. –?Se tiedetään, että etanoli on syövyttävämpää kuin bensiini. Kysely tehtiin ennen Perussuomalaisten jakautumista. Se on enemmän todennäköistä kuin toisinpäin. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Rami Nieminen –?Niin, siinäpä on kysymystä kerrakseen. –?E85 on meillä edelleen vahvasti agendalla. Kaupunginvaltuutettunakin toimiva Jethro Rostedt ei halua uusia veroja maakuntauudistuksen kylkiäisenä. E85:N SAATAVUUS saattaa joillakin alueilla paikallisesti vaikuttaa siihen, ettei flexiuel-tekniikka kiinnosta, mutta käytännössä jakeluverkko on valtakunnallinen. Siinä on niin paljon kysymyksiä auki, paremmin kiinteistönvälittäjänä tunnettu Rostedt naureskelee. Ilkka Haukka etsi farmarimallista bensa-autoa, mutta sai myös flexifuel-moottorin. • Kyselyn mukaan yhteensä 51 prosenttia valtuutetuista kannatti maakunnille kokonaista tai osittaista verotusoikeutta. Eniten maakuntaveroa kannatetaan Vasemmistoliitossa, Vihreissä ja Rkp:ssä. Vaikutukset eivät tokikaan näy ensimmäisen vuoden tai 30?000 kilometrin aikana. Aina kun avataan uusi St1-asema, tulee mukaan myös E85:n jakelu. Alkuvuonna rekisteröitiin yli tuhat ladattavaa hybridiautoa ja vajaa kolmesataa täyssähköautoa. St1:n verkostoja omistajakauppiastoimintojen myyntijohtaja Juha Vanninen vakuuttaa, ettei saatavuudesta tarvitse olla huolissaan. –?En henkilökohtaisesti usko, että autoilussa siirrytään nopealla tahdilla sähköön. Mykkänen laskee, että esimerkiksi nykyisistä kansanedustajista kolme neljäsosaa toimii myös kotikuntansa valtuustossa. Markkinoilla on muunnossarjoja, joilla auton saa muokattua etanolikelpoiseksi. –?Nämä puolueet ovat aiemminkin korostaneet eurooppalaista mallia, jossa verotusoikeus kuuluu keskeisenä osana itsehallinnon tunnusmerkkeihin, Mykkänen luonnehtii. ”Se tiedetään, että etanoli on syövyttävämpää kuin bensiini. Muiden vaihtoehtoisten käyttövoimien suosio kasvaa huomattavasti nopeammin.. Kiinnostus vaihtoehtoisia polttoaineita kohtaan kasvoi, ja enintään 85 prosenttia etanolia sisältävä E85-polttoaine sai suosiota. – MAAKUNTIEN tehtävät, toimintatavat ja -muodot eivät varmasti ole vielä kiteytyneet kansalaisten mielissä, myöntää Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkänen. Mykkänen epäilee, että verotusoikeuden vastustajien mielissä voi olla huoli kokonaisveroasteen nousemisesta. Hän edustaa samaa kantaa kuin 41 prosenttia Suomen kaupunkien ja kuntien valtuutetuista, joilta Kunnallisalan kehittämissäätiö kysyi mielipidettä tulevien maakuntien rahoittamisesta. KUVA: Joonas Salli tavasti nopeammin. Kyselyn kahtia jakautunutta tulosta voi pitää siinä mielessä yllättävänä, että monesta kunnanvaltuutetusta tulee todennäköisesti tulevaisuudessa myös maakuntavaltuutettu. Syynä on se, että alueella viljellään paljon sokeriruokoa, josta etanolia myös valmistetaan. Varmaan lähtökohtaisesti rahoituksen pitäisi kyllä valtiolta tulla. E85:ta voi tankata ABCja St1asemilla. Kysely lähetettiin yhteensä 7 902 valtuutetulle, joista 1 745, eli 22 prosenttia vastasi. Yhteensä 35 prosenttia vastaajista kannattaa yhdistelmämallia, jossa osa rahoista tulisi valtion budjetista. Autokanta on niin iso ja autot vanhoja, että polttomoottoreilla ajetaan vielä vuosikymmeniä, Vanninen sanoo. • Suomessa myynti alkoi vuoden 2009 alussa. • Korkeaseosetanolin päämarkkina-aluetta on EteläAmerikka. • Kunnallisalan kehittämissäätiö toteutti kyselyn sähköpostitse touko-kesäkuussa. Sdp:ssä ja Keskustassa kysymys jakaa väkeä. Ei ole kyse siitä, että auto hajoaisi, mutta joidenkin osien kuluminen voi nopeutua, Lahti sanoo. Tosin vain 16 prosenttia valtuutetuista sallisi maakuntien maksaa menonsa kokonaan omalla verotusoikeudella. Kun menoista ja veroista päätetään samassa paikassa, vastuu korostuu aivan eri tavalla kuin jos päätetään muualta tulevan rahan käytöstä
Pura totesi, että mukana oli niin monta kokenutta soutajaa, ettei hänen kiritystään juuri tarvittu. KUVA: Päivi Klemelä Kohti kirkkoa soutamalla Ulla Jäske Tammela Hakkapeliittatapahtumassa nähtiin myös uusi vivahde, kun osa vieraista tuli paikanpäälle kirkkoveneellä. –?Ei täältä metsän korvesta akkai haeta, 1600-luvun naiset nauroivat. Sen jälkeen Nuorisoseura Auran väki esitti Pirjo Vähä-Herttuan kirjoittaman kuvaelman 1600-luvun Tammelasta. SUNNUNTAINA 6. KUVAT: Lassi Puhtimäki Kirkolla eläydyttiin menneeseen . Nuorisoseura Auran väki eläytyi täysillä 1600-luvun tunnelmiin. RAUHANIEMI KERTOI , että kahden päivän tapahtuman järjestelyissä on mukana toistasataa innokasta esiintyjää. Kirkkovene saatiin lainaksi Eerikkilän urheiluopistolta. Eleonoora kuulemma puhuu vain saksaa, joten rahvaan toimittajan suomeksi esittämä möläytys ei saanut vastakaikua. –?Puolisoni on aika vaitonainen, takaisin kuninkaan rooliin heittäytynyt Larsson totesi, kun Eleonooralle esitettiin kysymys. FL Kuningaspari Kustaa II Adolf ja Eleonoora eli Kalle Larsson ja Mari Haapanen saapuivat kirkkoon. Olen renki arjessa, viikonloppuisin kuningas, Larsson mietti omaa kahtiajakautunutta persoonaansa. KUNINKAALLISEN haastattelutuokion jälkeen Hakkapeliittatapahtuma jatkui seppeleenlaskulla Hakkapeliittapatsaan luona. –?Tammelaan pitäisi saada oma kirkkovene!. LARSSON SEN SIJAAN totesi, että rooliin heittäytyminen oli erikoinen kokemus. Joku jopa luuli, että Tammelan akkoi oltaisiin hakemassa maailmalle rouviksi. –?Sodat vievät miestä maailmalle, mutta mitäpä en olisi valmis tekemään kuningaskuntani puolesta, Kustaa II Adolf selvensi. Yksi soutajista Antero Mäkinen kertoi, että kirkkoveneidea oli hänen appiukkonsa Heikki Laitisen. Seppeleenlaskulla kunnioitettiin 30-vuotiseen sotaan Saksanmaalle lähteneiden tammelalaisten miesten muistoa. Arjesta irrottautuminen ei käynyt kädenkäänteessä. –?Appiukkoni toivoi joskus, että olisi hienoa soutaa kirkkoveneellä. –?Nautimme hovin kanssa vierailusta Tammelaan, Kustaa II Adolf totesi kuninkaallisesti. Mäkinen heittää vinkin paikallisille kädentaitoisille ihmisille. 14 soutajaa ehti kirkonmäelle hyvissä ajoin ennen puolta kymmentä. –?Kustaa on oikein hyvä kuningas, Eleonoora sai lopulta sanottua. Hän lisäsi, että kuningas matkustelee aika paljon eivätkä he ehdi olla kovin paljon yhdessä. Niinpä Mäkinen pani toimeksi. Mari Haapanen huikkasi vielä ennen kirkonmenoja, että hän kokee roolin luottamustehtävänä. ITSE ASIASSA kuninkaan asun takaa paljastui Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson. –?Kuvaelma on joka vuosi erilainen, Hakkapeliittatapahtuman vastaava Mari Rauhaniemi kuiskasi samalla, kun kylän naiset miettivät, keitä järven suunnasta on tulossa. Kirkonmenojen jälkeen hakkapeliittasotilaat suorittivat väenoton ja suuntaisivat ratsukoiden saattamien kuninkaan vaunujen johdolla kohti Mustialaa, entistä kuninkaankartanon pihapiiriä. Eleonooran asun taakse oli kätkeytynyt sivistystoimenjohtaja Mari Haapanen. –?Lähdimme kello kahdeksan Saaren kansanpuistosta, veneen kippari ja tahdinpitäjä Martti Pura kertoi. Kuningas Kustaa II Adolf ja kuningatar Eleonoora ehtivät seurata, kuinka väki touhusi menneessä ajassa. Hakkapeliittatapahtuma alkoi Tammelan kirkolla jo kauan ennen kuin markkinaväki ehti avata kojunsa. Martti Pura ohjasi 14 soutajan kirkkovenettä Saaren kansapuiston rannasta Tammelan kirkon kupeeseen. –?Arvostamme, että meitä pyydettiin tähän, Haapanen sanoo ja kauhistuu, kun häneltä kysyy, ovatko he oikeasti pari. . ELOKUUTA 2017 12 FORSSAN LEHTI UUTISET Ulla Jäske Tammela Kuninkaalliset saapuivat Tammelan kirkkopihalle sopivasti ennen kirkonmenoja. Osa on hakkapeliittasotilaan roolissa, osa myy tuotteitaan markkinoilla, osa eläytyy höperön kylähullun rooliin. –?Asetelma muuttui
FORSSAN LEHTI 13 SUNNUNTAINA 6. SUNNUNTAI 18-19 Jos Jouko Kangas ei olisi ihminen, hän haluaisi olla ravihevonen. Hevoset ovat kuuluneet ohjastajanakin toimineen kittiläläisen Kankaan elämään aina. Mitä tästä tuumaa menestystä luomassa ollut Työmies. Lapin shamaani -nimen hän sai, kun hän alkoi talvisin hoitaa hevosten jalkavaivoja lumen avulla. Niin hyvää huolta Lapin shamaanina ympäri Suomea tunnetun ravivalmentajan mukaan ravureista nykyisin pidetään. Ravurin valmennus vaatii herkkää silmää. ELOKUUTA 2017 Sunnuntai Perussuomalaiset nousi politiikan huipulle – ja hajosi
Hän ajaa ensimmäisen lähdön ja voittaa sen. Jalostuksen vuoksi vauhti raveissa on kasvanut. Hän näkee aamulla talliin mennessään hevosista heti, miten niiden yö on sujunut. Ennen odotettiin 3–4-vuotiaiksi asti. Ravihevonen Kangas haluaisi olla siksi, että nykypäivänä moni ravuri viettää todellista luksuselämää. –?Niin kauan kun käsi liikkuu, meillä on hevosia. Lumen avulla Kangas on kuntouttanut lukuisia jalkavaivoista kärsineitä hevosia, joita ammattivalmentajat ympäri Suomea ovat lähettäneet hänen tallilleen. ELOKUUTA 2017 14 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI E nsimmäistä voittoaan Jouko Kangas ei muista; sen sijaan ensimmäinen startti on jäänyt vahvasti mieleen. SUNNUNTAINA 6. Lähdön voittanut kuski oli kokenut ohjastaja, Jouko Kangas ensikertalainen. Ensin Kangas teki vaihtokauppaa orimattilalaisen raviohjastajan ja -valmentajan Tapio Perttusen kanssa: Kangas lähetti talvella hevosiaan Perttuselle treeneihin ja Perttunen hänelle. –?Varsoja pitää ajaa paljon, jotta joka paikka kehittyy, Kangas perustelee. –?Vanhat hevosmiehet tulivat isän tykö ja sanoivat, että noin se käypi, kun annat poikaselle hevosen. Lapin shamaani lukee hevosia . –?Se on palkitseva hetki. Kankaan ei tarvinnut mainostaa jalkaparantolaansa missään. Kangas sanoo osaavansa lukea hevosia. –?Tapion Suvin-Sälli oli täällä reeneissä kaikki talvet, Kangas kertoo. Jos ei, mikä jalka on hukassa. Jos ne jäävät hyvillä mielin, Kangas on tyytyväinen. Hiljaisuuden rikkovat vain satunnaiset hirnahdukset, joita kuuluu viereiseltä laitumelta. Pieniinkin käyntivirheisiin on puututtava heti, sillä pienistä virheistä voi kasvaa myöhemmin suuri vamma. Hän on henkeen ja vereen hevosmies. Ravurina menestystä niittänyt Dresscode jätti niin ikään jäähyväiset kilpauralle, sillä se oli tullut eläkeikään. Suurimmat voitot ajoittuvat 1980ja 1990-lukujen vaihteeseen. Tämä puolestaan on aiheuttanut sen, että hevosten pitää nykyisin kestää kovaakin harjoittelua. Erityisesti ensimmäiset 300 metriä on oltava tarkkana ja kiinnitettävä huomiota askellukseen. – Se ei ole intohimoinen reenaaja, mutta se reenaa sen, mitä pyydetään, Kangas kertoo. Ensin ohjaksiin hyppää isä. Jouko Kankaan valmentama Jepulis on kuusivuotias suomenhevonen, joka ”tekee juuri sen minkä tarttee”. Jouko Kangas seisoo tallissa ja taputtaa Jepulista, kuusivuotiasta suomenhevosta, jolla on takanaan ansiokas voittoputki. Hän on ohjastanut ja valmentanut ravihevosia jo vuosikymmeniä. –?Aina on joku palvelija vieressä, hän kuvailee. Kuusikymppinen Kangas on hevosmies henkeen ja vereen. Hän on tiukasti mukana kärkikahinoissa mutta jää lopulta nippa nappa toiseksi. Ravimaailmassa Kangas tunnetaan Lapin shamaanina. –?Jalostus on mennyt pidemmälle, reenaaminen on mennyt pidemmälle ja raviradat ovat muuttuneet paremmiksi, hän listaa. Lapin shamaani Jouko Kankaasta tuli joskus 1980ja 1990-lukujen taitteessa – sattumien kautta. Kangas on kuitenkin ihminen ja hevoshullu sellainen. JOUKO KANGAS istuu kotitalonsa terassilla pienessä Kaukosen kylässä Kittilässä ja muistelee raviuransa alkua. Sitten eläinlääkäri Antero Tupamäki Laukaasta alkoi suositella klinikallaan Kankaan tallia jalkavaivaisten hevosten jatkokuntoutuspaikaksi. Kankaan mukaan hevosurheilumaailma on muuttunut hänen ohjastajan ja valmentajan uransa aikana monin tavoin. Kangas lopetti ohjastamisen viime syksynä. Sana kiiri, ja hevosia alkoi putkahdella Kankaan tallille talvisin kaikkialta Suomesta. Siksi varsoja ruvetaan nykyisin ajamaan jo puolitoistavuotiaina. Ravikansa juhlii tänä vuonna 110-vuotiasta suomenhevosta, ja Lapin shamaanina tunnettu kittiläläinen valmentaja Jouko Kangas on juhlissa mukana. Lähteekö hevonen kävelemään hyvin. Lenkin aikana Kangas seuraa kaiken aikaa, miten hevonen liikkuu. Viimeisen kerran hän ajoi kilpaa marraskuussa Rovaniemen raveissa. Kangas teetätti Perttusen hevosilla lumiharjoituksia. –?Sinun pitää lukea se hevosesta itse. . Ympäröivä yhteisö ei tätä ottanut huomioon, eikä palaute ollut järin kannustavaa. Maalaistalossa varttunut mies ei ole eläissään hevosetonta päivää nähnyt, eikä aio nähdä tulevaisuudessakaan. Kangas on vasta 15-vuotias, ja hän on lähtenyt raveihin isänsä matkassa. Nimen hän on saanut valtakunnallista mainetta niittäneiden lumitreeniensä tähden. –?Jos hevonen ontuu, se ei ole kuin valmentajan heikkoutta, Kangas sanoo. LIISA KUITTINEN TEKSTI // JOUNI PORSANGER KUVA ”Jos hevonen ontuu, se ei ole kuin valmentajan heikkoutta.” JOUKO KANGAS. OLOHUONEEN PERÄLLÄ on lasiovinen kaappi, joka on täynnä pokaaleja. Suomenhevonen on hänelle hevosista kaikkein läheisin. Samoin illalla tallilta pois lähtiessään hän tarkkailee, millä mielin hevoset pilttuisiinsa jäävät. – JOS MIE en olisi ihminen, haluaisin olla ravihevonen. Hevonen on erilainen valmennettava kuin ihmisurheilija, Kangas muistuttaa, sillä hevonen ei voi kertoa valmentajalle tuntemuksistaan. Aurinko paistaa, ympäröivä maalaismaisema huokuu rauhaa ja hiljaisuutta. Ne kuuluvat Jouko Kankaalle, joka on saavuttanut raviohjastajan urallaan pitkälti yli sata voittoa. Hevosen nimi on Pyry, ja vuosi on 1966. Sitten tulee toinen lähtö ja poika Kankaan vuoro. –?Kymmenkunta vuotta sitten täällä ei ollut koloa tai rakennusta, jossa ei olisi hevosta ollut, Kangas kertoo
–?Paljon on tullut tehtyä virheitä, hän miettii. –?Ikä tuopi rajoitteita. –?Minä matkustin yleensä hevoskopissa tai kuorma-auton lavalla. Tänä vuonna Kuninkuusravit järjestetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Vermon raviradalla Espoossa. Hevosta ei saa väsyttää tai rasittaa liikaa. Hän työskenteli poliisina ensin Kemissä ja Rovaniemellä, mutta vuonna 1979 hän sai paikan Kittilästä ja palasi kotikonnuilleen. Nykyisin moni katsoo lähetystä kotisohvaltaan. KUKA Jouko Kangas • Syntynyt vuonna 1951 Kittilässä. Tärkeää on kuitenkin tasapaino. Televisiolähetysten vuoksi katsojamäärät raveissa ovat vähentyneet, eikä raveihin kuljeta enää yhteiskyydein. Miekin olen jo 66, Kangas sanoo. • Omistaa hevostallin ja toimii ravihevosten valmentajana. Parhaimmillaan minulla on ollut täällä 20 hevosta reenissä. –?Siitä asti olen tehnyt tätä täysipainoisesti. Yksi kuitenkin yhdistää yhä: vuosittain järjestettävät Kuninkuusravit eli Kunkkarit, joissa suomenhevosoriit ja -tammat kilpailevat ravikuninkaan ja -kuningattaren titteleistä. –?Kittilä oli siihen aikaan sekapiiri, jossa kaikkien piti tehdä kaikkea. • Työskenteli poliisina vuosina 1973– 2004. Jouko Kankaassa suomenhevonen herättää lämpimiä tunteita. JOUKO KANGAS on työskennellyt hevosten kanssa ikänsä, mutta varsinaisen työuransa hän teki poliisina. Reenasin työn ohessa, Kangas kertoo. FL-LM Jouko Kankaan valmentama Jepulis on kuusivuotias suomenhevonen, joka ”tekee juuri sen minkä tarttee”. Hänelle pantiin lonkkaan keinonivel, eikä hän saanut enää työskennellä hälytystehtävissä. SUNNUNTAINA 6. Se ei ole yhtä nopea kuin lämminverinen, mutta se on nöyrä ja monipuolinen eläin, jota käytetään paitsi ravimyös vaellusja terapiahevosena. KUN JOUKO KANGAS alkoi kiertää raveja 1960-luvulla, ravit olivat tapahtuma, jonne lähdettiin omasta kylästä isolla porukalla. –?Ainakin minussa se herättää paljon enempi tunteita kuin lämpönen. Poliisin työn Kangas joutui jättämään vuonna 2004 lonkkaongelmien vuoksi. Jouko Kangaskin suuntaa puolisonsa kanssa niihin, vaikkei hänen hevosiaan radalla nähdäkään. Askel lyhenee. Mutta onhan vuoden tärkeimmässä ravitapahtumassa toki oltava mukana. Sitä kuljettiin toisten hevosmiesten matkassa, Kangas kertoo. –?Meilläkään ei ollut autoa silloin. Kunkkareissa juhlitaan 110-vuotiasta suomenhevosta. • Asuu vaimonsa kanssa Kittilän Kaukosessa. –?Lämpöset ovat juoksijoita, mutta suomenhevonen on suomalaiselle jotenkin läheisempi, Kangas pohtii. Nyt hevosia on enää kuusi seitsemän. Nuorena hän ajoi hevosia liikaa eikä antanut niille tarpeeksi lepoa. Minulle ei voitu järjestää pelkkää sisätyötä, joten jäin kaksi vuotta etuajassa eläkkeelle. Eläkkeelle jäämisen jälkeen Kangas on voinut keskittyä hevosiin. –?Se on sama kuin muissakin urheilukilpailuissa: kaiken näkee televisiosta paremmin, Kangas miettii. Kunkkarit ovat suomalaisen hevosurheilun suurin tapahtuma, ja niihin ravikansa osallistuu yhä sankoin joukoin. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 15 SUNNUNTAI –?Mitä parempi lihaskunto hevosella on, sitä paremmin paikat kestävät. Tämän Kangas on oppinut vuosikymmenten saatossa. – Se ei ole intohimoinen reenaaja, mutta se reenaa sen, mitä pyydetään, Kangas kertoo. –?Tulin tähän takaisin ja rakensin reenipaikat. • Valittiin viime vuonna Lapin ravigaalassa vuoden valmentajaksi.
Sen Levola auliisti myöntää, että neljävuotiaan Edla-tytön äitinä hän ei ilman turvaverkkoaan saisi taloa ajoissa valmiiksi. Elina Levolan mukaan 100 neliön ok-talo riittää kahden hengen perheelle ihan hyvin. . ELINA LEVOLA kertoo unelmoineensa itse tehdystä kodista kolme vuotta. Elina ja Edla Levolan kodin pitäisi valmistua ensi kesän Porin asuntomessuiksi. Yleisen käsityksen mukaan Levola on tehnyt virheen ottamalla kerralla itselleen liian suuren projektin. Lisäksi serkulla on maansiirtofirma ja ystäväpiiristä löytyy putkimies. Hän rakentaa ensitalonsa tyystin itse niin sanotusti pitkästä tavarasta ilman esimerkiksi talotehtaiden urakkaa helpottavia pakettiratkaisuja. Elina Levola huomauttaa, että vaikka hän ei ostanut talotehtaiden tarjoamia paketteja, ei hänkään kaikkea rakenna yksin. Neljävuotiaasta Edlasta on ollut suurta apua mittaustöissä, kehuu Elina Levola tytärtään. Kun kerroin alkavani rakentaa taloa, kaikki myhäilivät ja totesivat: ”Niin varmaan...” Periaatteeni on, että jos päätän tehdä jotain, niin sen myös teen. Hän on koulutukseltaan sähköinsinööri ja omistaa urakoitsijan oikeudet. Vaikka uusien omakotitalojen keskikoko onkin kääntynyt pienoiseen laskuun, vaikuttaa Elina Levolan 100 neliön yksikerroksinen ok-talo naapureihin verrattuna jo nyt pieneltä. Näistä 16 prosenttia rakentaja myi uusille omistajille tontteineen ja 70 prosenttia rakennettiin erilaajuisten talopakettien avulla. Työpäivän pituus on ajoittain kasvanut melkoisesti, kun Eurajoen Olkiluodon ydinvoimalassa vietetyn päivän jälkeen on ollut kiire omalle rakennustyömaalle. –?Talonrakentaminen on meille eräänlainen sukuvika. Elina Levola törmää säännöllisesti hämmästelyyn siitä, kuinka nainen voi rakentaa itselleen talon. Lopullinen sysäys tuli viime kesänä, kun haku Poriin ensi kesänä nousevalle Karjarannan asuntomessualueelle käynnistyi. Esimerkiksi maansiirron, lvi-työt sekä lattiaja seinävalut tekivät ammattimiehet. LEVOLAN MUKAAN rakentamispäätös perustui vahvasti myös kiinteistövälittäjien mantraan sijainnista, sijainnista ja sijainnista. Talotehtaiden tarjoamien pakettien vaatimustaso on noussut. Mutta yhä riittää myös suomalaisia, jotka heittäytyvät talonrakentajiksi pitkällä kaavalla ja tavaralla. Levolan talonrakennusprojekti alkoi viime vuoden marraskuussa. . Ulko-ovelta on suora yhteys keskellä olevaan avaraan olohuoneeseen, jonka molemmilla sivuilla muut huoneet ovat. Äiti auttaa lapsenhoidossa, ja isä vanhana talonrakentajana on aktiivisesti mukana rakennustyömaalla. Ammatti näkyy uudessa talossa siinä, että hän tekee itse sähkötyöt ja asentaa sinne älykotijärjestelmän. –?Minä näin joella poliisilaivan, täydentää haastattelua tarkkaavaisesti seurannut Edla Levola. Levolan veljistä toinen on rakennusinsinööri, toinen on talonrakentaja itsekin. Samaan käytännölliseen helppokäyttöisyyteen perustuu myös Levolan piirtämä rakennussuunnitelma. Viime marraskuussa alkanut talonrakennus on edennyt suunnitellusti, joskin ajoittain on iltaisin hierottu kolottaviin paikkoihin hevoselle tarkoitettua linimenttiä. Porin messualueella Levolan talo ei eroa muista rakenteilla olevista taloista kuin kenties yhdellä tavalla. Yhä harvempi suomalainen rakentaa omin hartiavoimin omakotitalonsa. SUNNUNTAINA 6. JUKKAPEKKA VARJONEN TEKSTI // JOONAS SALLI KUVAT. Viime vuonna valmistui noin 7?000 uutta omakotitaloa. Levola ei ylläty kysymyksestä. . Suomalaisuuden suuriin kasvukertomuksiin kuuluu tarina isännästä, joka piirtää Klubi-askin kanteen suunnitelman torpasta. Ihan kylmiltään ei Levola sentään ole ryhtynyt talonrakentajaksi. Isästä on ollut minulle iso apu. Muuraustöissä auttaa, kun toinen tekee kurat valmiiksi. Onneksi riittää niin neuvojia kuin myös osallistujia. ”Se ei oo mies eikä mikään, jos ei valmistu talo omin hartiavoimin voitan kaikki vaikeudet ja viivytykset” TALONRAKENTAMINEN ON mielletty miesten tehtäväksi. Viime vuonna talotehtaat myivät ensimmäistä kertaa enemmän muuttovalmiita, avaimet käteen -talopaketteja kuin toimituksia, joissa talon omistajalle jää itselleenkin rakennettavaa. Eihän sitä esimerkiksi telinettä yksin saa oikein pystytettyä. –?Törmään siihen joka paikassa. –?Laskin, että meille riittää, kun minulla ja muksulla on oma makuuhuone, sopivan kokoinen olohuone, keittiö, sauna ja kodinhoitohuone. ELOKUUTA 2017 16 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI Y hä harvempi suomalainen rakentaa kotinsa alusta loppuun saakka itse. Isä ja veli rakensivat talon, miksen minäkin. . Kun vielä rakennan kahden auton katoksen siten, että toisessa on Hiace ja toista käytetään varastona, niin siinä on kaikki tarpeellinen. –?Kaupungin keskusta on ihan lähellä, Kokemäenjoki venelaitureineen vieressä. ”Likipitäen jo kolme vuotta tätä taloa nyt tehty on pelkkä ajatuskin tuskaa tuottaa jos tää rakentaminen ei tähän päätykään” ELINA LEVOLA naurahtaa ja myöntää, että Leevi & The Leavingsin talonrakentajien klassikkolaulussa Vasara ja nauloja on pätkä totuutta
SUNNUNTAINA 6. Tänä kesänä Levolan kesäloma kuluu rakennustyömaalla 10-tuntisten työpäivien parissa. Vaikka passiivikivitalon triplo-harkot painavat vain neljä kiloa, on rakentaminen fyysistä puurtamista, minkä tuntee myös kropassa. Samalla on taas aikaa käydä tapaamassa rakasta ravihevosta. Elina Levola kirjaa insinöörin tarkkuudella, miten työt ovat edenneet ja kustannukset kasvaneet. Melkein jokaisesta asiasta pyydän tarjouksen. Siinä säästää suuret rahat, kun pyytää tehdastoimituksen. FL-LM Isä ja veli rakensivat talon, miksen minäkin. Keskihinta: Rakennuksen kokonaiskustannukset (ilman tonttia) 328000 euroa Neliöhinta: 1990 euroa / nettoneliö. –?Päätin jo ennakkoon, että talostamme tulee kivitalo, sillä perheellämme on siitä hyvät kokemukset. Lähde: Rakennustutkimus RTS Oy, kesäkuu 2016. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 17 SUNNUNTAI PORIN KARJARANNAN messualueelle nousevasta 28 pientalosta vain Levolan talo ei perustu mihinkään talopakettiin. FAKTA Uusi omakotitalo • Viime vuonna valmistui noin 7000 omakotitaloa. Ihan ilman talonvalmistajaa ei hänenkään rakennuksensa tosin nouse, sillä sen pääraaka-aine tulee Passiivikivitalolta, joka teki myös vaadittavat lupaja rakennekuvat sekä esittelee ensi kesän messuilla taloa. Keskikoko: Uusi omakotitalo on nettoalaltaan 165 neliötä. –?Kivitalo ja ontelolaatat nostavat rakennuksen hintaa. Toki minulla menee töissä kauemmin kuin ammattilaisilla, mutta myös säästän. Tänä kesänä hevonen on siskolla hoidossa, sillä talonrakentajan aika ei vain yksinkertaisesti riitä. –?Ajoittain olen iltaisin hieronut itseeni hevoselleni tarkoitettua linimenttiiä, naurahtaa Elina Levola. –?Edlan nukkuessa suunnittelen aamuisin työvaiheita ja tilaan tavaroita. Viime marraskuussa alkanut talonrakennus on edennyt suunnitellusti, joskin ajoittain on iltaisin hierottu kolottaviin paikkoihin hevoselle tarkoitettua linimenttiä. Neljävuotiaasta Edlasta on ollut suurta apua mittaustöissä, kehuu Elina Levola tytärtään. Excel-taulukon mukaan kaikki on mennyt suunnitelmien mukaisesti. Jos rakentaminen etenee suunnitelmien mukaisesti, on äidin ja tytön talo ensi kesäksi valmis. Levolan pankille tekemä kokonaiskustannusarvio on autotalleineen 290?000 euroa. Suurin syy siihen, että ihminen haluaa rakentaa talonsa mahdollisimman paljon itse, on tietenkin hinta. Rakennusmaailma-lehden mukaan työn osuus maksaa talonrakennuksesta noin kolmanneksen. TOTEUTUSTAPA Paikalla rakentaminen: 14 prosenttia Uuden asunnon osto tontteineen: 16 prosenttia Talopakettirakentaminen: 70 prosenttia. Kun mainitsin, että rakennan asuntomessualueelle, pääsimme varsin nopeasti molempia tyydyttävään hintaan. ”Mul on hommat hanskassa ja hanskat hukassa kyllä aurinkoiset kesäpäivät kulumaan saa näin rakennellessa” HAASTATTELUHETKELLÄ ELINA Levolan työlistalla oli autotallin muuraaminen loppuun ja lämmöneristeen asentaminen kattotuolien kylkeen
Kerran Putkonen hiiltyi niin, että melkein heitti toimittajan, naisen, ulos huoneesta. Olin maalinedustalla siivoajana, otin kiekot otsaani, Putkonen naurahtaa. . Lobbari uskoo yhä, että hajonneesta puolueesta tulee maan suurin. MUTTA ENÄÄ TYÖMIES ei vaihtaisi leiriä. Edessä voi olla erottaminen. PERUSSUOMALAISTEN PUOLUETOIMISTOLLA, helsinkiläisen arvokiinteistön kuudennessa kerroksessa Diana-puiston laidalla, mielikuva-Putkosen rankka hahmo väistyy. Matti Putkonen tarvitsee luottolaskintaan esimerkiksi perussuomalaisten kannatuslukujen ynnäämiseen. Kreikkalaisten EU-raivo alkaa lauhtua. Jos lausunto annettaisiin jossakin muualla kuin Suomessa, ministeri saisi lähteä. Kuin karikatyyri, jossa tuoksahtavat vanhojen aikojen herrasaunat, kabinetit ja punainen nortti. Putkosen loman aikana Suomessa sattui ja tapahtui. Homman juju piilee jännityksessä. Kymmenen vuotta hän on lomaillut Kervelissä vaimonsa Tiina Ullvén-Putkosen kanssa. Putkosen mielestä on tärkeää, että puolueella ylipäätään on oma ehdokas. Aika monet taistelut käytiin ja iskut otettiin vastaan, kun puolue raivattiin nousuun. –?Haluaisin kyllä ihan silmätysten kysyä Timolta, mistä hänen sanoissaan oikein oli kysymys. ELOKUUTA 2017 18 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI S arvikuono, pelimies ja populisti. Putkonen tervehtii hyväntuulisesti hymyillen. Median luoma mielikuva Putkosesta on vaarallinen, arvaamatonkin. Harva tietää, että Putkonen on näytellyt nuorena harrastajateatterissa. YMMÄRRETTÄVIKSI PUTKOSEN tunteet tekee miesten menneisyys. PUTKONEN ON JUURI palannut parin viikon lomalta pikkuruisesta Kervelin kylästä Samokselta, Kreikasta. Perussuomalaisten paksunahkainen takapiru, joka herättää tunteita ja jakaa mielipiteitä. Vaihtoehtoina pyörivät kaksi nimeä: puolueen keulahahmo, puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja, Laura Huhtasaari. Samanlainen hän on ollut aina, politiikassa ja ay-kuvioissa kiinni lomillakin. –?Se on luonnekysymys. Sitä vastaan hänellä ei ole mitään. Perussuomalaisten näkyvä taustavaikuttaja Matti Putkonen ärtyy Timo Soinin rumista sanoista, mutta leppyy hetkessä. Sellaisista puheista joku toinen, esimerkiksi Donald Trump, olisi jo vedetty hirteen ja vaadittu jöötä. Tunnelma on leppoisa. Putkonen itse on ollut avulias jätkämäisen, karkean julkisuuskuvansa rakentamisessa. Perussuomalaisten viestintäpäällikkö Matti Putkonen tunnetaan miehenä, joka jakaa mielipiteitä. Eletään alkuviikkoa, tyyntä tyrskyn edellä. Putkonen pitää Soinin puheita ihmisarvoa loukkaavina, herjauksen tunnusmerkit täyttävinä. Käsittämätöntä loanheittoa, Putkonen ärähtää. Välillä käytetään kovia sanoja, rähistäänkin. Hän jauhaa siitä paikallisten kanssa, ihan mielellään. Halla-ahon lojaalisuusselvitykset ja paimenkirjeet saavat Putkoselta täyden hyväksynnän. PUTKOSEN KASVOILLE nousee varjo. –?Teboililla joku tuli sanomaan, että teillä on ollut vähän myrskyisä kesä, Putkonen naurahtaa. . –?En. . Muistutus poliittisen pelikentän tapahtumista vetää Putkosen hiljaiseksi. Meillä on samat arvot Jussin kanssa, mies päättää. Putkosta naurattaa. Kervelissäkään Putkonen ei yleensä malta pysyä erossa politiikasta. Se on uskottavuuskysymys. Putkonen oli Soinin luottomies, taistelupari. Soinin aisaparina Putkonen nosti perussuomalaiset marginaalisesta vaihtoehdosta puolueeksi, jolla on varteenotettava tulevaisuus. SUNNUNTAINA 6. –?Minä en ole suostunut. Sellaisessa maineessa on perussuomalaisten viestintäpäällikkö, Metalliliiton ammattiyhdistysaktiivina kuuluisaksi tullut puolueen taustavaikuttaja Matti Putkonen, 67. JOHANNA JURKKA TEKSTI // MAURI RATILAINEN KUVAT. Lapset, Ville, Kalle ja Kaisa, kyselivät aina, että koska isä sun oikea loma alkaa. Peruspomo-kirjassaan Soini kehui Putkosta tarpeeksi kovaksi, älykkääksi tyypiksi. Legendaarisilla ”Työmiehen tuumaustunneilla” perussuomalaisten puoluetoimistolla pannaan maailma mallilleen ja tarjoillaan satakuntalaisia nakkeja. Potentiaalisia eroajia ei haluta puolueen siipeilijöiksi. Koto-Suomessa todellisuus käveli vastaan melkein heti, huoltoasemalla. Mies seuraili tapahtumia Kervelin idyllisiltä paratiisirannoilta levollisin mielin. Sitten sanoin itselleni, että nyt Matti rauhoitut, Putkonen muistelee. Takapiru ja pelimies . –?Se oli väsyneen, hermostuneen miehen lausunto, katolis-fundamentalistista puhetta, mutta pitäisi miettiä mitä sanoo. Sen nostattavat perussuomalaisten entisen pomon Timo Soinin sanat: ihmisvastainen ja eutanasia. Viittaus showmiehen elkeisiin herättää muistoja. Vielä, Putkonen purskahtaa nauruun. –?Olin kahden vaiheilla. Neuvotteluhuoneen pöydällä odottavat vesipullot, teet ja kahvit. Loppuviikolla tilanne tiivistyy, tapahtumat kiertyvät presidenttiehdokkaan ympärille. Instituutiota isännöi tietysti työmiehen titteliä käyttävä Putkonen itse. –?Olin Soinin sanoista todella hämmentynyt ja kenttäväen puolesta pahoillani. Samalla puoluepäällikkö paljasti, kuinka koville ay-aktiivin ja metallimiehen ero demareista otti. Eihän työasioista kokonaan irti pääse, kun on nettikin. Niitä sanoja Soini käytti Aamulehdessä kuvaillessaan perussuomalaisia ja puolueen arvomaailmaa. Mies on esimerkiksi herättänyt kohua poistumalla televisiostudiosta kesken suoran lähetyksen vessaan. Hyvänä päivänä leppoisa Matti-setä, pahana ärjy ja äkkiväärä puoluelobbari. Muutama työsähköposti tosin singahti, ja pariin puheluun tuli tietysti vastattua. Koskaan ei tiedä miten show huipentuu, mutta aina irtoaa lööppi
–?En, vaikka näin Soinin naamalta pettymyksen. En pysty sanomaan. Puolueen lobbari naputtaa sormillaan hallitusohjelmaa ja vakuuttaa, että sen toteutumista vahditaan. –?Sanoin heille, että koska teistä jompikumpi valitaan, niin tehdään yksi asia selväksi. Ruotsidemokraatit nousi ja osoitti, ettei ole rasistinen. PERUSSUOMALAISTEN PÄÄMAJASSA mikään ei kieli vauhdikkaasta kesästä. Se sopi molemmille. Kaikki vannoivat tekevänsä niin. Tuleva: Nykyinen pesti päättyy loppuvuodesta. Poliittinen kenttä Suomessa on käymistilassa. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 19 SUNNUNTAI –?Kapteenin tehtävä on kysyä keskeiseltä pelaajalta, aiotko sä potkia palloa toisen maaliin vai omaan maaliin. Ennen Jyväskylän puoluekokousta Putkonen sanoo käyneensä puheenjohtajaehdokkaiden kanssa suoria keskusteluja silmätysten. Liittyi perussuomalaisiin, oli mukana 2011 eduskuntavaaleissa nostamassa puoluetta nousuun. SUNNUNTAINA 6. Se, että joku tekee jatkuvasti myyräntyötä hyödyntäen joukkueensa asemaa, ei ole sallittua. FL-LM Perussuomalaisten viestintäpäällikkö Matti Putkonen tunnetaan miehenä, joka jakaa mielipiteitä. Myös muualla Euroopassa on meneillään myllerrys. Sitä vastaan hänellä ei ole mitään. Hän muistaa sen tapahtuneen hyvässä, luottamuksellisessa hengessä. –?En pidä sitä mahdottomana. Rivityömiehen nopea nousu Mäntän tehtailta ay-komeetaksi ja lopulta salonkikelpoiseksi puoluevaikuttajaksi onkin Suomen poliittisen historian klassikko. Tarkoituksena oli varmistaa sitoutuminen. Vaikuttanut muun muassa Metallityöväenliiton viestintäpäällikkönä ja Maaseututyöväenliiton puheenjohtajana. Perussuomalaiset ei aio luopua myöskään tavoitteestaan nousta maan suurimmaksi puolueeksi. Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon kanssa Putkonen paljastaa puhuneensa ”yhdessä ja erikseen”. Niin mekin teemme, Putkonen innostuu. Tausta: Koko 1970-luvun ajan Serlachius Oy:ssa Mäntässä asentajana ja luottamusmiehenä. Ay-aktiivi lähes 50 vuotta. Putkonen on jälleen oma itsensä, jämäkkä ja ronski. Nyt puolue on sisäisesti vapautuneempi ja yhtenäisempi kuin aikaisemmin. Tehdään tästä yhdistävä juttu. Perussuomalaisten tuoreimmat kannatuslukemat ovat noin kahdeksan prosentin luokkaa. Haastaja, Sininen tulevaisuus, on mielipidemittausten mukaan kaukana siitä. Lempiagendat: Teollisuusduunarit ja ydinvoimalobbaus.. Hetkellinen tunnelmointi on ohitse. Se on oikeutettua. Nyt on selvästi hyvä päivä. –?Kysyin heiltä, että lähdettekö reilusti tukemaan valittua. Ihmiset ihan oikeasti kokevat, että nyt on mahdollisuus vaikuttaa, Putkonen lataa. Poliittinen ura: Vaikutti 42 vuotta Sdp:n jäsenenä ja erosi puolueesta 2010. Pitkällä käytävällä vallitsee vielä hiljaisuus. Tarvitsette toinen toistenne kannattajajoukkoja. Tapahtumat näyttivät ennakkoon käsikirjoitetuilta, mutta olivatko ne sitä. Putkosen työhuoneen hyllyille on kasautunut mappeja, pöydille paperipinkkoja, helmitaulu, pari sikaria. TIMO SOINI KUVAILEE Putkosta kirjassaan poliittisesti lahjakkaaksi, hurjista nuoruusvuosistaan rauhoittuneeksi kaveriksi. Putkonen on osannut ennakoida monia asioita, mutta puolueen repeämistä hän ei aavistanut. KUKA Matti Putkonen Syntynyt 1950 Helsingissä. Perussuomalaisten näkyvä taustavaikuttaja, puolueen viestintäpäällikkö. –?Paluumuuttajia voi vielä tulla, mutta minkäänlaista takaisinhoukuttelurinkiä ei ole olemassa. Vanha puolueeni, demarit, ikääntyy kovaa vauhtia. Putkosen äänestä kuultaa pettymys
SUNNUNTAINA 6. Kagame on toiminut presidenttinä vuodesta 2000. Yhdysvallat ilmoitti perjantaina virallisesti YK:lle aikeistaan vetäytyä sopimuksesta ja siitä, että Yhdysvallat pysyy kuitenkin avoimena sopimukselle tulevaisuudessa. Ortega kertoi eilen Twitterissä toimistonsa joutuneen sotilaiden saartamaksi. Reutersin mukaan ensimmäiset haasteet on kuitenkin jo lähetetty, ja ne liittyvät Trumpin poVenezuelan uusi edustajisto erotti valtionsyyttäjän CARACAS. STT TUKHOLMA. STT. STT VAALIVOITTO 98 % KIGALI. Ortega on hakenut tuomioistuimelta päätöstä, joka estäisi uuden edustajiston nimittämisen, ja aloittanut äänestyksestä vaalivilppitutkinnan. ELOKUUTA 2017 20 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Daniel Wallenius Ruhani vannoi virkavalansa Iranissa TEHERAN. Maltillisen Ruhanin presidenttiyttä varjostavat Yhdysvaltain määräämät uudet pakotteet. Mahdollisia rikosnimikkeitä voisivat olla seksuaalinen häirintä, laiton uhkaus ja solvaus. Maan vaalikomission mukaan jo kaksi kautta hallinnut Kagame sai noin 98 prosenttia äänistä. 545-jäseninen edustajisto kokoontui perjantaina ensimmäistä kertaa Caracasissa. STT LÄHTI KÄSISTÄ BERTIL ERICSON / EPA Robert Muellerin vetämä Venäjä-tutkinta on joidenkin Trumpin kannattajien silmissä alkanut muistuttaa presidentti Clintoniin kohdistunutta tutkintaa. Käytännössä Ruhanin virkakausi alkoi jo torstaina, kun hän sai tehtäväänsä valtuutuksen Iranin korkeimmalta johtajalta ajatollah Ali Khameneilta. Borg myönsi juoneensa liikaa ja kertoi saaneensa muistikatkoksen. Päinvastoin. Venezuelan vastavalittu edustajisto on ensimmäisenä toimenaan erottanut maan valtionsyyttäjän Luisa Ortegan. Se saattaa sataa presidentin laariin. Sen avulla tutkijoiden on mahdollista haastaa ihmisiä oikeuteen saadakseen käsiinsä todisteita ja todistajanlausuntoja. Iranissa toiselle kaudelle valittu presidentti Hasan Ruhani vannoi eilen virkavalansa maan parlamentissa. Keski-Afrikassa Ruandassa presidentti Paul Kagame on odotetusti voittanut presidentinvaalit ylivoimaisesti. Ruotsissa poliisi on aloittanut esitutkinnan ex-valtiovarainministerin Anders Borgin sopimattomasta käytöksestä. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Yhdysvallat osallistuu ilmastoneuvotteluihin huolimatta suunnitelmistaan irrottautua Pariisiin ilmastosopimuksesta. Tutkinta aloitettiin, kun äänestyksen järjestänyt yhtiö kertoi, että tuloksia on manipuloitu. Etelä-Amerikan valtioiden kauppavyöhyke Mercosur erotti Venezuelan jäsenyydestään lauantaina. Tutkinta voi olla Trumpin voitto ANALYYSI Maria Annala Y hdysvaltojen presidentin Donald Trumpin vaalikampanjan Venäjä-kytkösten tutkinta on varjostanut Trumpin koko tähänastista presidenttikautta, eikä hänen yllään leijuva synkkä pilvi näytä olevan väistymässä. Edustajisto ilmoitti myös, että se aikoo olla toiminnassa kahden vuoden ajan. Suurella valamiehistöllä on valta päättää syytteiden nostamisesta. Hänet tunnetaan presidentti Nicolas Maduron kriitikkona. Borgin kerrotaan esitelleen sukuelintään sekä herjanneen ja uhkailleen muita juhlissa. Siksi siihen viittaavilla otsikoilla on uhkaava kaiku, vaikka tosiasiassa on täysin mahdollista, ettei syytteitä ole luvassa pitkään aikaan tai koskaan. Tällä viikolla uutisotsikot kertoivat Venäjä-tutkintaa vetävän Robert Muellerin alkaneen käyttää tutkimuksissaan suurta valamiehistöä. STT USA osallistuu ilmastoneuvotteluihin WASHINGTON
FL–LM FAKTA Venäjä-tutkinnat • Trumpin vaalikampanjan Venäjä-kytköksistä on meneillään kolme erillistä tutkintaa, jotka kaikki ovat saaneet runsaasti huomiota julkisuudessa. Siksi kannatti muuttaa Ruotsiin. He voivat myös tulkita Muellerin olevan epätoivoinen, koska hän on huomannut, ettei minkäänlaista Venäjä-salaliittoa ole. Heidän on helppo pitää rahaasioiden penkomista todisteena siitä, että Mueller on päättänyt saada Trumpin syytteeseen keinolla millä hyvänsä. Oikeusministeriö on valtuuttanut hänet tutkimaan kaikkea, mikä ”on noussut tai saattaa nousta esiin suoraan tutkinnasta”. Trumpin vastustajat lienevät uudesta käänteestä riemuissaan. Otin töistä vapaata, kurvasin keskustaan Ruotsin suurimman pankin konttoriin ja kerroin asiani. • Sitä johtaa toukokuussa nimitetty ulkopuolinen tutkinnanjohtaja Robert Mueller. SUNNUNTAINA 6. Moni syytti tutkijaa poliittisesta ajojahdista. • Eräässä kongressin komitean järjestämässä julkisessa kuulemisessa FBI:n silloinen johtaja James Comey kertoi myös FBI:n tutkivan Trumpin kampanjaväen Venäjä-kytköksiä. Vaikka olen kuvaillut Göteborgia hyvin keskieurooppalaiseksi kaupungiksi Pohjoismaisilla mukavuuksilla, ei todellisuus ole niin yksioikoinen. Täytin papereita, maksoin maksuja, odotin että ne kirjautuivat vastaanottajalle ja vasta sen jälkeen pystyin menemään paikalliseen verotoimistoon henkilötunnusta hakemaan. Kuin Trumpia ja Kellyä härnätäkseen yksi vuotajista lähetti heti samalla viikolla Washington Postille kaksi tekstitiedostoa. Lisäksi CNN paljasti loppuviikosta Muellerin päättäneen tutkia, ovatko Trump tai hänen lähipiirinsä syyllistyneet talousrikoksiin. Nyt voisin avata pankkitilin. Trumpin kannattajat ovat kuitenkin alusta alkaen uskoneet presidenttiään.. Se sai alkunsa maakauppoihin liittyvistä epäilyistä, mutta virkasyyte nostettiin lopulta seksiskandaalista. Tähän vaivaan Venäjä-tutkinta saattaa osoittautua mitä mainioimmaksi lääkkeeksi. Aivan erityisesti presidentti Donald Trump toivoi kenraali John Kellyn pysäyttävän Valkoisen talon tietovuodot. Suomesta käsin asia tosiaan näyttää olevan näin. Puheluista oli kuitenkin vuotanut tietoja julkisuuteen jo tuoreeltaan, eikä nyt julkaistuissa tiedostoissa ollut suuria yllätyksiä. Heidän silmissään Trump on pahantahtoisen poliittisen ajojahdin viaton uhri. Onneksi Ruotsin viranomaiset valaisivat pian asiaa. Edessäni on vielä taistelu siitä, kumman maan sosiaaliturvaan kuulun. Trumpin tapa keskustella valtionpäämieskollegoittensa kanssa ei anna hänestä alkuunkaan mairittelevaa kuvaa. Eiväthän asiat Suomessakaan aina mene ykkösellä niin kuin oli alun perin tarkoitus, mutta ainakaan siellä minun ei tarvitse arvailla, jos joku ei tiedä. Olisi mentävä toiseen toimipisteeseen seuraavana aamuna. Mikäli Mueller ei löydä riittävästi todisteita Venäjä-kytköksistä, hän saattaa silti pystyä nostamaan syytteen talousrikoksista. Moni heistä on pitkin matkaa epäillyt, että Trumpin klaanin raha-asioissa on jotain hämärää. Häntä kiinnostavat mahdolliset talousrikokset myös pitkältä ajalta ennen kuin Trump oli ryhtynyt presidenttiehdokkaaksi. Ruotsi jää monessa arkipäivän asiassa kakkoseksi mille tahansa suomalaiselle kylälle. Osa Trump-vuodoista on ollut yhteiskunnallisesti erittäin merkittäviä, mutta tuore vuoto vaikuttaa puhtaalta ilkeilyltä. MUELLERIN TUTKINTA on joidenkin silmissä alkanut muistuttaa presidentti Bill Clintoniin kohdistunutta tutkintaa. TUTKINNAN LAAJENEMINEN voi olla presidentin kannalta todella huono uutinen – mutta se voi myös kääntyä hänen ja hänen puolueensa eduksi. Konflikteja vältellään loputtomasti. • Kongressin edustajainhuoneen tiedustelukomitean tutkinta on noussut otsikoihin puoluepoliittisen kädenväännön vuoksi. On tulkinnanvaraista, toimiiko Mueller valtuuksiensa puitteissa penkoessaan Trumpin rahaasioita. • FBI:n tutkinta on sittemmin muutettu riippumattomaksi tutkinnaksi, joka toimii oikeusministeriön alaisuudessa. Trumpin kannattajat ovat kuitenkin alusta alkaen uskoneet presidenttiään, joka kutsuu koko tutkintaa noitavainoksi. Ensin pitää saada pankkitili ja sitä varten henkilötunnus. Minulle sanottiin, että tässä konttorissa ei pankkitilejä avata. Sen jäsenet vaikuttavat kykenevän yhteistyöhön yli puoluerajojen. Trumpin kannatusluvut ovat tuoreimpien mielipidemittausten valossa alhaisemmat kuin koskaan. Vuodot ovat noloja kaikille Maria Annala Valkoisessa talossa aloitti maanantaina uusi kansliapäällikkö, jonka luvattiin tuovan kuria ja järjestystä. Jos Trumpin Venäjä-yhteydet eivät johda syytteeseen, se saattaa nostaa presidentin kannatusta. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 21 ULKOMAAN UUTISET Isoveli bluffaa KOLUMNI Hanna Tuulonen pedia.fi K un Suomea ja Ruotsia verrataan, on Ruotsi usein taitava isoveli, joka tekee kaiken paremmin kuin Suomi. Kaksi viikkoa myöhemmin postilaatikko kolahti, ja kirjani olivat siirtyneet Ruotsiin. Otin töistä lisää vapaata ja heräsin samaan aikaan pikkulintujen kanssa, jotta olisin varmasti jonossa ensimmäisenä – vain kuullakseni, että tilin voi avata vain ajanvarauksella. Kyllä suomalainen sen sanoo. Kirjoittaja on Göterborgissa asuva toimittaja. En tiennyt, millaisiin byrokratian rattaisiin takin liepeeni tarttui, kun aloitin kääntäjän työt. Vaikuttaa siltä, että osa hänen äänestäjistään on alkanut menettää uskonsa presidenttiinsä. Myös hänen puolueensa menestyi yllättävän hyvin virkarikoskuohunnan keskellä pidetyissä välivaaleissa. Niihin oli kirjattu sanasta sanaan kaksi Trumpin presidenttikautensa alkumetreillä käymää puhelinkeskusteluat Meksikon ja Australian pääministerin kanssa. Mitä laajempi tutkinta on, sitä todennäköisemmin presidentti joutuu oikeuteen. Mieluummin hymyillään, ollaan ystävällisiä, kuunnellaan kaikkia ja luotetaan siihen, että joku muu vie homman maaliin. Lopulta käytin kolme työpäivää jonottamiseen, arkipäiväisten asioiden selvittämiseen ja niiden hoitamiseen. Yhdessäkään virastossa oikea käsi ei tiennyt, mitä vasen tekee. Se on vaarallista, sillä ilkeily voi saada presidentin ”vuotojen vastaisen sodan” tuntumaan oikeutetulta ja vaikeuttaa äänestäjille merkittävien asioiden vuotamista. Ruotsalaisissa on samaa vikaa kuin japanilaisissa: ei uskalleta sanoa, ettei tiedetä. Lavea ja epämääräinen muotoilu antaa hänelle paljon liikkumavaraa mutta ei suojele häntä syytöksiltä epäreiluudesta. KUVA: Michael Reynolds / EPA jan Donald Trump Jr:n ja muun kampanjaväen tapaamiseen Venäjän valtion lakimieheksi kutsutun naisen kanssa. Kun Clintonia vastaan lopulta nostettiin virkarikossyyte, hänen kannatuslukunsa nousivat kaikkien aikojen huippuunsa. Tutkinnan laajeneminen voi olla presidentin kannalta todella huono uutinen. • Senaatin tiedustelukomitealla on oma tutkinta
Hyryläinen juoksi ennätyksensä 2.32.19 tammikuussa Dubaissa. sijalla ennen sunnuntain päätöspäivää Heinolan Vierumäellä pelattavassa golfin Euroopan-haastajakiertueen osakilpailussa. –. Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää voitti tuloksella 535 . –. –. Paras hetki on se, kun tulee maaliin. Olen saanut sovittua ne sopivasti ylimenokaudelle, joten eivät ne ole harjoittelua haitanneet . Hän oli ajalla 2.41.59 MM-maratonilla 29:s. Yli 7 000 kilometrin vuosittainen treeni totuttaa kipuun.. FL Amatöörigolfari jatkaa parhaana suomalaisena Vierumäellä GOLF Amatööripelaaja Sami Välimäki on parhaana suomalaisena jaetulla 11. –. Välimäen tulos on tällä hetkellä 11 lyöntiä alle ihannetuloksen. Hän on juossut tuhannet kilometrit, urakoinut jopa kahden kuukauden leirit päästäkseen maaliin, nopeasti ja mieluiten aiempaa korkeammalla myös lopputuloksissa. Hän on yhteistuloksissa jaettu 18:s tuloksella kymmenen alle parin. Esalle tuli eilen toinenkin mitali, kun Tommi Holttinen sijoittui 22-vuotisten seiväskisassa kolmanneksi tuloksella 505. Lähden tavoittelemaan ennätystä. Hän vie turisteja vuoristokohteisiin. Hyryläisen nykyisiä määriä ei juosta ilman vahvaa motivaatiota. Kolmas, kolmeviikkoinen retki Nepalin Lobuche East -vuorelle jatkui 6. sijaan. –. Viime vuonna hän oli Amsterdamin EM-kisoissa 20:s ja Rion olympiamaratonilla 51:s. Hyryläisen ennätys on kohentunut arvokisauran aikana kolme minuuttia. 200 kilometriä vuodessa juoksevalle urheilijalle. Nuorten EM-kisoissa Italiassa pari viikkoa sitten neljänneksi sijoittunut Witka nakkasi Kauhavalla kaikki viisi mitattua heittoaan yli 60 metrin. Esan Witka heitti nuorten SM-kullan YLEISURHEILU Someron Esan Johanna Witka heitti ylivoimaisesti 19-vuotiaiden moukarinheiton Suomen mestaruuden 19ja 22-vuotiaiden SM-kisoissa Kauhavalla. Valmentaja vahvistaa asian. Myös MM-maratonin reitti on sellainen, että hänellä on mahdollisuudet ennätykseen, Wannas laskee. Kun Hyryläinen kuvailee leiripäiviään lähes kahden kilometrin korkeudessa, hän saa rytmin kuulostamaan kuin juoksuaskelilta. 22 FORSSAN LEHTI URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Harjoitusmäärä on kasvanut vuosittain yli tuhannella kilometrillä vuodesta 2015, Hyryläinen selittää parantunutta vauhtiaan. STT YLEISURHEILU Pasi Rein Lontoo Anne-Mari Hyryläistä jännittää. Viimeinen loppukilpailupaikka heltisi tuloksella 14,07. Tätä kehitystä on ollut hieno seurata, Wannas kertoo. Mutta matkustusta kertyy yhtä hengästyttävästi kuin juostuja kilometrejä. STT Tämän päivän kilpailu on Anne-Mari Hyryläiselle neljäs arvokisamaraton kolmessa vuodessa. Se on parasta varsinkin silloin, kun aika on hyvä, Hyryläinen vahvistaa. Syön, treeni, syön, päiväunet, treeni, syön, nukkumaan. Kyllä sen tietää jo matkaan lähtiessä, että jossain vaiheessa sattuu, mutta siihen tottuu. Lauantain kovavireisin suomalainen oli Antti Ahokas, joka selvitti kierroksen 65 lyönnillä. Viime vuonna hän selvitti Hampurissa matkan ajassa 2.34.12, josta siis lohkesi lähes kaksi minuuttia tammikuussa. 119 metriin. Holttinen jäi aloituskorkeuteensa, kun yritys 515:stä ja kaksi hyppyä 520:stä eivät onnistuneet. Päivästä toiseen. Riossa aikaa hupeni 2.39.02. HYRYLÄINEN, 38, asuu Dubaissa ja työskentelee matkaoppaana. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi SUNNUNTAINA 6. Hän juoksi kaksi ja puoli vuotta sitten ennätyksekseen 2.35.17 Dubaissa. Uudestaan ja uudestaan. HYRYLÄINEN tavoittelee tuplapalkkiota myös MM-maratonilta. Lauantaina kilpaili kolmaskin Esan urheilija, kun Jani Pihkanen sijoittui 22-vuotiaiden moukarissa viidenneksi tuloksella 57.60. KUVA: EPA Hyryläinen nauttii eniten maaliintulosta . Rion olympialaisten jälkeen Hyryläinen on johtanut kaksi vajaan kahden viikon retkeä Afrikan korkeimmalle vuorelle Kilimanjarolle Tansaniassa. Tuska on tosin tuttu kumppani 7. KUVA: Seppo Pessinen Kauden paras tulos 13.92 ei tuonut Kristiina Mäkelälle finaalipaikkaa. Witka voitti mestaruuden tuloksella 62.14, joka paransi hänen toukokuussa Forssassa heittämäänsä omaa ennätystä ja kauden kotimaista kärkitulosta kahdella sentillä. Hän starttaa sunnuntaina sadan naisen joukossa Lontoon MM-maratonilla ja edessä on taival, jossa kivun kohtaa väistämättä. Kankaanpään Seudun Leiskun Aaron Kangas voitti lukemilla 69.19. Hän on leireillyt Wannaksen luona Keniassa ja viimeksi kahdeksan viikkoa Ranskan Pyreneillä, Font Romeussa. Tulos riitti 26 kilpailijan joukossa 16. –. Harjoitusten perustella AnneMari on aavistuksen paremmassa kunnossa kuin alkuvuodesta. –. Anne-Mari on kasvanut huippu-urheilijaksi, joka tekee pienetkin asiat täsmällisesti. –. Hän edusti Suomea arvokisoissa ensi kerran Pekingissä 2015. Witkan voitto tuli vakuuttavasti, kun hopeaheittäjä jäi yli neljän metrin päähän. – Silloin voin käydä keskustassa kahvilla, jos päivässä on vain yksi treeni, Hyryläinen naurahtaa leiriarjelle. Ensimmäinen yritys oli hyvä ja siitä jäi fiilis, että siitä on hyvä alkaa rakentaa kilpailua, mutta muut yritykset eivät onnistuneet. Valmentaja Simo Wannas vahvistaa, että sitä voisi likistää edelleen lähemmäksi kahta ja puolta tuntia. ELOKUUTA 2017 Johanna Witka. . Mäkelä sai silti todistettua vahvat kilpailijanominaisuutensa ponnistamalla heti ensi yrityksellään kauden kotimaisen kärkituloksen 13,92. HYRYLÄISEN KEHITYS on ollut tasaista. KUVA: EPA Mäkelä ei ennättänyt finaalivireeseen Loppukilpailupaikka jäi 15 sentin päähän YLEISURHEILU Pasi Rein Lähes olemattomalla kilpailutuntumalla Lontoon MM-kisoissa kilpaillut Kristiina Mäkelä juuttui kolmiloikan karsintaan lauantaina
Tuloksena oli kaksi niukasti yliastuttua hyppyä. Hän oli ilmoittanut Herningin tavoitteekseen mitalin. Eilen oli vastassa fyysisempi joukkue ja tänään liikkuvampi joukkue. –. Seiväshypyssä viimeinen finaalipaikka heltisi tuloksella 450 ja pituudessa tuloksella 791, joten hyvillä onnistumisilla loppukilpailu olisi ollut ulottuvilla. Ensi viikolla Suomi jatkaa valmistautumistaan EM-kotikisoihin Italiassa pelattavien maaotteluiden merkeissä. Sen takia hän joutui Lontooseen seitsemän kilpailuhypyn tuntumalla. Polvileikkauksessa keväällä käynyt Mäkelä aloitti kilpailukautensa vasta Seinäjoen Kalevan kisoissa heinäkuun lopulla. Jouduin pientä riskipeliäkin tekemään. –. Mäkelä, 24, kilpaili Lontoossa kahdeksansissa arvokisoissaan, kun mukaan lasketaan myös hallikisat. Olen hyvässä kunnossa. Mietin lopussa, menenkö säästeliäästi loppuun saakka vai mitä teen. Raskas kisa, Lepistö kommentoi. STT Tämän päivän kilpailu on Anne-Mari Hyryläiselle neljäs arvokisamaraton kolmessa vuodessa. –. Kokeneelle arvokisakävijälle Minna Nikkaselle tuli harvinainen epäonnistuminen. –. Lontoon karsinnan jälkeen hän ei tiennyt vielä, mitä muuta hänellä on ohjelmassaan. Tänään tekniikka hajosi heti, kun annoin vain mennä. Petrasimme levypalloissa ja pallonkäsittelyssä, mutta vastaavasti jouduimme puolustuksessa moneen otteeseen perässäjuoksijaksi, summasi Suomen apuvalmentaja Lassi Tuovi tiedotteessa viikonlopun otteluita. STT. Minulla oli kyllä tunne oikeasta suorituksesta, mutta ei se nyt riittänyt. STT Mäkelä ei ennättänyt finaalivireeseen Ne olivat teknisesti repaleisia, tulin joko huonossa asennossa lankulle tai loikat pettivät, Mäkelä tiivisti yrityksensä. LEPISTÖN SALDOKSI EM-kisoista jäi maantiekisan lisäksi aikaajon 12. FORSSAN LEHTI 23 URHEILU SUNNUNTAINA 6. Loikista puuttuu teho tai ne eivät pysy hallinnassa. Hänen parhaita saavutuksiaan ovat olympialaisten 12. Tehtävä oli kova, myönsi pääjoukossa ajanut Lepistö. Kehitysharppaus ei kuitenkaan vienyt häntä nyt karsintaa pidemmälle. Nyt se ei onnistunut, Pajulahti totesi. sija, EM-kisojen yhdeksäs sija ja MMhallikisojen kuudes sija. Lepistö jäi 120,6 kilometrin reitillä kärjestä 15 sekuntia. –. Hän jäi seipään karsinnassa aloituskorkeuteensa 420. Yliastutut olivat parempia, Pajulahti arvioi. Pajulahti oli 29:s. 16 ja Shawn Huff kymmenen pistettä. MÄKELÄ KOHENSI Lontoossa kauden parastaan 15 senttiä. –. Perjantaina Suomi hävisi Venäjälle. Mitalia tavoitellut suomalaisajaja oli naisten maantiekisan jälkeen pettynyt. Katsotaan, mitä on tarjolla ja mihin lähden. –. MM-kisoissa Mäkelä ei ole vielä yltänyt loppukilpailuun. Mäkelän vasta alkanut kilpailukausi jatkuu ainakin Ruotsi-ottelussa. En voi hirveän pettynyt olla, sillä jatkopaikkaa oli pakko yrittää ihan täysillä ja myös riskillä. Nikkanen hyppäsi Kalevan kisoissa kauden parhaansa 445 ja sai tuntuman hyvään hyppyyn, mutta yksi hieman paremmin onnistunut kilpailu ei kääntänyt vaikean kauden suuntaa. Ei riitä, jos hypyn saa kulkemaan treeneissä. Tunnen, että minulla on vara parempaan, mutta jaloista puuttuu vielä viimeinen tatsi ja terävyys, kun iskutusta on tullut niin vähän, Mäkelä totesi. sija. Lauran (Vainionpää) kanssa yritimme taistella yhdeksän hengen joukkueita vastaan. –. ELOKUUTA 2017 MM-KISAOHJELMA Hyryläinen naisten maratonilla • Sunnuntai 6. Pekingin MM-kisoissa 2015 hän oli paras karsiutuja sentin erolla finaalipaikkaan. Ei tällaisista sijoituksista huvittaisi taistella, vaikka kahdeksas sijakin on ihan hyvä. –. Nikkanen kärsi karsinnassa pitkin kesää jatkuneista tekniikkaongelmista. –. Tuntuma hyvistä suorituksista oli vaikean alkukauden jälkeen liian hutera. Myös pituushyppääjä Arttu Pajulahti sai vain ensimmäisestä hypystään tuloksen, eikä 749 riittänyt lähellekään loppukilpailupaikkaa. Näillä mentiin tänään. Toiseksi ylsi Italian Giorgia Bronzini samalla ajalla. Naisten maantieajo oli Suomen paras ja viimeinen mahdollisuus yltää Tanskan EM-kisoissa mitaleille. –. PAJULAHTI KOHENSI edellisten kausien ongelmien jälkeen ennätystään 18 senttiä tulokseen 810 heinäkuussa. Se ei riittänyt loppupaikkaa tosissaan tavoitelleelle urheilijalle. Pajulahti ponnisti ensimmäisellä yrityksellään 749, ja jahtasi sen jälkeen jatkopaikkaa riskillä. elokuuta: • Klo 12.00 N 7-ottelu, pituus • 12.05 M 3 000 m esteet, alkuerät • 12.40 M seiväs, karsinta • 12.55 M maraton • 13.05 M 400 m aidat, alkuerät • 13.45 N 7-ottelu, keihäs, ryhmä A • 13.55 N 400 m, alkuerät • 15.00 N 7-ottelu, keihäs, ryhmä B • 15.15 M 110 m aidat, alkuerät • 16.00 N maraton • 21.00 N seiväs • 21.05 N keihäs, karsintaryhmä A • 21.10 N 100 m, välierät • 21.40 M 400 m, välierät • 22.10 M 110 m aidat, välierät • 22.30 N keihäs, karsintaryhmä B • 22.35 M kuula • 22.40 N 7-ottelu, 800 m • 23.15 M 800 m, välierät • 23.50 N 100 m Suomalaiset jäivät avausiltana karsintaan Nikkanen oli seipäässä 20:s ja Pajulahti pituudessa 29:s. Nikkasen karsintasijoitus oli 420. Vuosi sitten hän keräsi MM-kisoista kaksi pronssia. KUVA: EPA Hyryläinen nauttii eniten maaliintulosta Lotta Lepistö pettyi EM-kisasijoitukseensa PYÖRÄILY STT Herning Lotta Lepistön vauhti riitti kahdeksanneksi maantiepyöräilyn EM-kisoissa Tanskan Herningissä. Koripallomaajoukkue hävisi Pietarissa Israelille Miesten koripallomaajoukkue hävisi lauantaina Pietarissa Israelille 92–97 (45–53). Lauri Markkanen teki 18, Gerald Lee Jr. Olisi pitänyt saada enemmän onnistuneita kilpailuhyppyjä ennen MM-kisoja, Nikkanen totesi. Vainionpää sijoittui 47:nneksi ja Antonia Gröndahl, MinnaMaria Kangas sekä Rosa Törmänen keskeyttivät. Tiedän, että tavoittelin tällä kilpailutuntumalla paljon, mutta toivoin parempaa. YLEISURHEILU Pasi Rein Lontoo Lontoon MM-kisojen ensimmäisille suomalaisurheilijoille kävi kurjasti karsinnoissa. En ole tyytyväinen. Ensimmäinen hyppy oli pehmeä ja jäi sen takia matalaksi. Pajulahden arvion mukaan pari senttiä yliastutut hypyt olivat 780:n luokkaa, joten nekään eivät olisi vieneet finaaliin. AJOPÄIVÄÄ SOTKI ajoittainen sade, ja kilpailussa nähtiin useita kaatumisia. Euroopan mestaruutta juhli Hollannin Marianne Vos loppuajalla 2.51.13. Kahden kierroksen jälkeen joukkueestamme putosi jo kolme pyöräilijää. –
Projekti on saanut valtavasti huomiota, ja se on lisännyt kiinnostusta yhteistyökumppanirintamalla, Pekka Riihimaa sanoo. –?Periaatteena on, että joukkueen pelaaminen ei saa maksaa pelaajille mitään, Patjas sanoo. Kun marraskuussa tulee vuosi täyteen, uskon että olemme edelleen hieman alle sadantuhannen, HIFK:n Jussi Patjas sanoo. HIFK:n e-urheilutoiminnan osuus on koko liikevaihdosta vajaan prosentin luokkaa. Ässät puolestaan hyötyi HIFK:n ja SJK:n saamasta mediahuomiosta siinä määrin, että e-urheilujoukkueet ottivat itse yhteyttä seuraan. –?Pelisarjan uusi versio lanseerataan syksyllä, ja se olisi aika oiva paikka uuden pelaajahankinnan julkaisuun, HIFK:n Patjas sanoo arvoituksellisesti. Yhtäkkiä yhteydenottoja alkoi tulla. HYVÄ MYYJÄ tuntee tuotteensa. Toukokuussa kolmanneksi e-urheilumaailmaan astui Porin Ässät. MIKSI HIFK JA ÄSSÄT päätyivät nimenomaan Overwatchiin, jolla ei ole mitään tekemistä ydintoiminnan, jääkiekon kanssa. Lisäksi he saavat pitää turnauksista saamansa palkkiorahat. Ei auta. Laji kaipaa faneja. Nyt on kuitenkin liian aikaista sanoa, milloin Aces-brändin alla pelissä kilpailtaisiin, Ässien Ruusunen sanoo. –?Redsin toiminta rahoitetaan jo nyt yhteistyökumppanisopimusten avulla. Seuran selvityksen mukaan huipputason Counter Strike -joukkueen kaappaaminen maksaisi vuodessa minimissään puoli miljoonaa euroa, eikä sekään takaisi vielä menestystä. NHL-pelisarja taas ei yllä lähellekään kilpailluimpien pelien listan kärkipäätä. Tavoitteena on ensimmäisenä ja toisena vuotena nollatulos, Patjas sanoo. Ainakin siihen suhtaudutaan äärimmäisellä vakaumuksella. OY HIFK HOCKEY AB:N liikevaihto oli viime vuonna julkaistun tilinpäätöksen mukaan 9,9 miljoonaa euroa. –?Lyhyellä ja keskipitkällä aikajänteellä tulevaisuuden rahalliset tuotot tulevat tapahtumien järjestämisestä. SUNNUNTAINA 6. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic Onko e-urheilu urheilua. Niitä tuli paljon, Ässien Ruusunen sanoo. Liikkuvaan junaan hyppääminen sokkona olisi ollut taloudellisesti liian riskialtista. –?Pitkän ajan suunnitelmana on, että e-urheilussa meillä olisi ammattiorganisaatio. Tässä Suomi tulee vielä pahasti muuta maailmaa perässä, Riihimaa tiivistää. Vain pari kuukautta mukana ollut Ässät ei halua vielä oman e-urheilujoukkueensa Acesin budjettia avata. Helsingin jäähallissa Assembly Summeria varten harjoitelleen Helsinki Redsin Kaapo Laine (vas.), Jani Kosonen, Miika Tekoniemi ja Roope Kurkela saavat keskittyä vain pelaamiseen. Silloin olisi mahdollista hankkia rahaa myös jääkiekkopuolelle, Porin Ässien markkinointipäällikkö Jaakko Ruusunen arvioi. –?Olimme tarkkailleet HIFK:n avausta ja tutustuneet e-urheiluun pintapuolisesti. HIFK:n e-urheilujoukkue Helsinki Reds häviää ottelun, mutta sitä ei edes tajuaisi, ellei selostaja asiasta mainitsisi. TOMI TUOMI TEKSTI // MAURI RATILAINEN KUVAT. Motiivi on yhteinen: vahvan etukenon elektronisen urheilun maailmaan ottaneet seurat uskovat hyötyvänsä satsauksestaan tulevaisuudessa rahallisesti. Molemmat perinteiset jääkiekkoseurat päätyivät Blizzardin toukokuussa 2016 julkaisemaan Overwatchiin, koska pelille kertyi nopealla aikataululla yli 30 miljoonaa pelaajaa. KilpapelaamiTapahtumat e-urheilun rahantekokone . Kolme seuraa jakavat yhteisen periaatteen: e-urheilua ei haluta ruokkia emoseurojen kassasta. Helsinki Redsin pelaajilla on tulospainotteinen palkkaus. ELOKUUTA 2017 24 FORSSAN LEHTI URHEILU N eonvärein koristellut robotteja tai sarjakuvahahmoja muistuttavat hahmot hyppivät, pomppivat ja ampuvat. Siksi myös Patjas on alkanut opetella Overwatchin saloja. Viime vuoden marraskuussa oven virtuaalimaailmaan avannut HIFK sai seuraa SJK:sta kuluvan vuoden alussa. Veikkausliigaseura SJK:n värejä kantavan SJK eSPortsin manageri Pekka Riihimaa myöntää, että uudessa maailmassa perinteisillä urheiluseuroilla on edessään yhteinen haaste. Tältä varmasti tuntui niistä Pekingin KHL-joukkue Kunlun Red Starsin ensimmäiseen jääkiekkopeliin saapuneista katsojista, jotka eivät ymmärtäneet näkemästään mitään, luulivat ottelun päättyneen ja poistuivat ensimmäisellä erätauolla. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kumpi johtaa. HIFK:n e-urheilujoukkueen budjetti jää vielä alle prosenttiin emoseuran liikevaihdosta. URHEILUSEURAT EIVÄT usko varsinaisen pelaamisen tuovan seuroille merkittäviä rahallisia tuottoja. Esimerkiksi Assembly Summerin Overwatch-turnauksen voittajalle on tarjolla 5?000 dollaria. Kuvan sormus välittää pelaajan tietoja, kuten pulssin reaaliajassa. HIFK:ssa punnittiin myös muita vaihtoehtoja. SJK:n ensimmäinen pelaajakiinnitys tehtiin EA Sportsin jalkapallopeli Fifaan. Akatemia, kasvattajaseura, reservitai farmijoukkue. Seurojen suunnitelmissa e-urheilun rahalliset tuotot saadaan alan suurtapahtumia järjestämällä, ei pelaamalla. Rynnäkköviiksissä jo ennen SJK-yhteistyötä vaikuttanut ja kilpapelaamisen maailman hyvin tunteva manageri Riihimaa ymmärtää alan realiteetin hyvin. Ässät ja HIFK kuitenkin vakuuttavat, että oman lajin virtuaaliverrokkia ei ole unohdettu. HIFK piti oman projektinsa salassa ja haki ”suomalaiselle instituutiolle” Overwatch-joukkuetta karsintojen kautta. Tämän jälkeen uusia aluevaltauksia ovat olleet saman valmistajan NHL ja yksi kilpailluimmista ja suosituimmista e-urheilupeleistä, Counter Strike: Global Offensive. Voi olla vaikea päästä perille siitä, missä mennään, Helsingin IFK:n myyntipäällikkö Jussi Patjas naurahtaa. Sankareiksi kutsuttujen pelihahmojen mittelöä seuratessa kuvakulma tuntuu vaihtuvan mielivaltaisesti hengästyttävällä tahdilla. . Sen uskotaan nousevan kilpapelien kärkikastiin nopeasti. –?NHL-peliä tullaan varmasti pelaamaan tulevaisuudessa Ässien ottelutapahtumissa. . –?Redsin kohdalla puhutaan tähän mennessä kymmenistätuhansista euroista. SJK eSports syntyi jalkapalloseuran ja peliorganisaatio Rynnäkköviiksien yhteistyönä. –?Liikevaihtomme tulee olemaan viisi kertaa suurempi kuin alkuvuodesta ajattelimme. Perimmäinen syy on raha. –?Jälleen kerran taas, tuttuun tapaan ”king of the hill”, eli molemmat joukkueet syntyvät samoista ”spawneista”, selostaja valistaa jatkoajan alkaessa. –?Yksi suurimmista haasteista Overwatchin suhteen on pelin uutuus. Ässät, HIFK ja SJK eivät silti lähteneet mukaan e-urheiluun pelkästä rakkaudesta lajiin. Myös SJK eSportsin vuosibudjetti on viisinumeroinen. HIFK:n myyntipäällikkö Jussi Patjaksen (etualalla) tehtävänä on keksiä, miten kilpapelaaminen saadaan tuottavaksi liiketoiminnaksi. Kummalla on yliote. –?Meidän on saatava e-urheilun ”scenelle” tunnettuutta. Räiskeen ja räjähdysten keskellä on vaikea saada pelin juonesta kiinni. SJK:N TOIMINTAMALLI poikkeaa jääkiekkoseuroista selvästi. –?Rynnäkköviikset toimii kasvattajaseurana, jonka ansiosta olemme saaneet nopealla aikataululla pelaajia uusiin peleihin, Riihimaa sanoo. Lisäksi peli sopii erityisen hyvin e-urheiluun. . Assembly Winterin Overwatch-turnauksen finaalin seuraaminen on maallikolle hämmentävä kokemus
–?Ei e-urheilu varmasti jääkiekkoa koskaan tapa, mutta se voi ajaa kiinnostavuudessa ohi, Patjas huomauttaa. • Suosituimpia ja rahakkaimpia pelejä ovat muun muassa Dota 2, League of Legends ja Counter Strike: Global Offensive. Puolassa järjestetyssä e-urheiluja tekniikkatapahtumassa vieraili järjestäjien mukaan 173?000 ihmistä. • Esimerkiksi Fifa Interactive World Cupin voittajalle on tarjolla 200 000 dollarin palkintorahat. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic TAUSTA Elektroninen urheilu • Elektroninen urheilu on videopelien pelaamista kilpailullisesti. –?Ne luvut, joita meille esiteltiin, tekivät hyvin selväksi, että HIFK:n on suurseurana oltava mukana tässä ilmiössä, Patjas sanoo. • Pallopelejä mallintavat pelit eivät ole kilpapelien kärkikastia rahatilastoissa. • SJK eSportsilla on pelaajia Fifa-, NHLja CS:GO-peleissä. • Suomessa kolme perinteistä urheiluseuraa on lähtenyt mukaan e-urheiluun. HIFK:n myyntipäällikkö Jussi Patjaksen (etualalla) tehtävänä on keksiä, miten kilpapelaaminen saadaan tuottavaksi liiketoiminnaksi. Suurtapahtuman saaminen Suomeen on tulevaisuuden tärkein tavoitteemme, Patjas alleviivaa. FL–LM Helsingin jäähallissa Assembly Summeria varten harjoitelleen Helsinki Redsin Kaapo Laine (vas.), Jani Kosonen, Miika Tekoniemi ja Roope Kurkela saavat keskittyä vain pelaamiseen. –?Tavoitteena on saada suuri e-urheilutapahtuma tulevaisuudessa Poriin Isomäki Areenaan, Jaakko Ruusunen sanoo. • Elektronisen urheilun ympärillä käydään jatkuvaa väittelyä siitä, onko konsolija tietokonepelaaminen urheilua ensinkään. Eri pelien e-urheiluotteluita seurasi verkossa 43 miljoonaa ihmistä. Keskusverolautakunta totesi kuluvan vuoden maaliskuussa, että e-urheilussa päätoimisesti saavutetut palkintotulot ja kuukausittainen palkkio ovat tuloverolain mukaan urheilutuloa, joka voidaan siirtää urheilijarahastoon.. • Verottajan silmissä e-urheilu on urheilua siinä missä muutkin lajit. Patjas esittelee sanojensa tueksi Sponsor Insightin tutkimusta, jonka mukaan elektroninen urheilu on 18–29-vuotiaiden miesten keskuudessa toiseksi kiinnostavin urheilulaji jääkiekon jälkeen. Omien e-urheilujoukkueiden yhteistyökumppanisopimusten arvojen kasvattaminen ei tyydytä pitkällä tähtäimellä. • Ässien Aces ja HIFK:n Helsinki Reds kilpailevat Overwatch-pelissä. SUNNUNTAINA 6. Vaikka e-urheilun pelikenttä on globaali, myös kotikentällä on odotettavissa suuria muutoksia. • Elektronisen urheilun suurturnausten palkintopotit saattavat kohota kymmeniin miljooniin euroihin. Ilmassa on kuitenkin muutoksen tuntua. • Dota 2:n maailmanmestarijoukkue kuittasi voitostaan viime vuonna yli 9 miljoonaan dollarin potin. –?Helsinki Garden -hanke on meidän e-urheilusuunnitelmissa merkittävässä roolissa, ja areenan suunnittelussa pohditaan myös e-urheilun mahdollisuuksia. SEKÄ ÄSSIEN Ruususen että HIFK:n Patjaksen puheissa painottuvat e-urheilun pelaajaja katsojamäärät. Nämä miljoonat muodostavat uudenlaisen globaalin asiakaspotentiaalin. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 25 URHEILU sesta niitä ei lähitulevaisuudessa odoteta, Pekka Riihimaa sanoo. Suomi mielletään helposti e-urheilun takapajulaksi, jossa ei vielä ymmärretä ”sceneä” ja jossa vain poikkeukselliset yksilöt saattavat menestyä. Se on maaliskuussa Katowicessa järjestetty Intel Extreme Masters -tapahtuma, Patjas sanoo. –?Benchmarkasimme yhden tapahtuman e-urheiluun lähtöä harkitessamme. ONKO SE URHEILUA
Akaasia avasi keulaan ja Saaga S ravasi neljännessä parissa, mistä se lähti kiertämään 900 metriä ennen maalia. NAISTEN MAAOTTELU Hyvinkää: Suomi–Puolan universiadijoukkue 54–68 Taru Tuukkanen 16, Anni Jämsä 11, Sofia Rajala 8. lähtö: 4 Tulinko, poissa: 12 5. Toto76-kierros huipentui kuninkuusja kuningatarkilvan avausmatkoihin. ELOKUUTA 2017 26 FORSSAN LEHTI TERVETULOA etsimään rasteja VANHAT JA UUDET suunnistajat! LOUNAIS-HÄMEEN RASTI OPASTUS Forssan Lehden ILTARASTIT Humppilassa Huikajan kartalla ( os. Ilta-arvonta: 2, 9, 11, 16, 27, 28, 30, 36, 37, 41, 42, 43, 45, 50, 51, 53, 58, 62, 69, 70 Kunkkunumero: 51. 12. 2km Humppilan keskustasta Jokioisten suuntaan . 13. Kuskin piti tänään vain istua kyydissä ja antaa hevosen mennä. Laukan pituudeksi ilmoitettiin 140 metriä, joten Saaga S sai pitää toisen sijansa ja se jatkaa kuningatartittelin tavoittelua. Herkästi se tuli maaliin asti. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Beretta Hoss/Juha Utala 14,0 (3,38), 2) April Love D 13,3 (7,65).3) Tea Cake 14,5 (14,53).4) Dream Step Wili 15,2 (64,23). Saaga S kipusi hienosti toiseksi Akaasian hallitessa varmoin ottein. Pronssiottelussa tämä 18-vuotias lahtelainen lukiolainen kukisti Turkin kovaotteisen Suleyman Erbayn suorituspistein 10–2. lähtö, Toto76-6 DUO-3, sh 2100 m Kuningatarkilpailu, Veikkaus: 1) Akaasia/Markku Hietanen 24,1a (1,72), 2) Saaga S 24,2a x (3,82).3) Vieskerin Virva 24,3a (25,6).4) Virin Camilla 24,5a (35,69). Toto4 voitto-osuus: 37,50. Leimakortin vuokra 1 €. Toto (4-16-3): 45,46 9,392,63-2,51 162,75. 5. Ori on ihmeellinen hevonen. Pelivaihto 2 191 927,32 e, yleisöä 23 400. Ville Herttua oli mielissään mutta rauhallinen seremonioissa. Seurasin lähtöä levollisin mielin, koska vieläkään tämä ei ole hevosen päätavoite. Toto (2-10-3): 16,22 2,61-1,94-1,34 48,01. TOTO76 1. Akaasia oli voittanut viisi kertaa tällä kaudella ja se on antanut uskoa, ohjastaja viittasi ennakkosuosikin paineisiin. Akaasia oli hyvä, vaikka tässä oli pieni tauko ennen kuningatarkilpailua. Tuomaristo tutki Saaga S:n laukan pituutta startin jälkeen. Toto (4-7-14): 2,16 1,30-1,82-1,30 12,88. Pesäpallo SUPERPESIS Ylempi jatkosarja: Vimpeli–Kitee 2–0 (4–1, 10–0) Kouvola–Koskenkorva 2–0 (4–3, 7–2) Sotkamo–Seinäjoki 1–2 (12–1, 5–6, 3–7) Raviurheilu TOTO76 Helsinki: 1. VAUHTI OLI tasaisen reipasta alusta loppuun. 9. Päivän Duo: 2-3, kerroin: 5,52. Tänään Pesäpallo. Kyllä se on ollut jatkuvasti hyvä. –. Vaatii ääretöntä kovuutta hevoselta tehdä tuollainen juoksu. lähtö: 8 Edward Ale, poissa: 6. Toto (2-59): 3,97 1,72-2,79-4,39 15,37. 6. –. –. Toto (1-10-9): 3,38 1,99-3,36-4,31 14,57. Tie 2813 n. Toto (8-10-11): 17,63 5,31-2,92-11,36 76,00. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 1609 m: 1) Boulder Lucky/Tuomas Pakkanen 12,8a (4,81), 2) Luxorious Lord 13,2a (10,32).3) Viking Bagger 13,2a (4,75).4) Merit 13,4a (13,31).poissa: 12. Toto4 pelivaihto 94 300,60 e, voitto-osuus 212,00 e.Toto76 pelivaihto 651 225,15 e, voitto-osuus 10 967,00 e. Piti oikein itsekin höristellä korvia. Ravikuninkaan titteliä tavoittelevien oriiden avausmatkalla Välähdys avasi keulaan. lähtö, Toto4-2, sh 2100 m: 1) Mustamani/Ari Moilanen 28,2 (2,96), 2) Suvi-Siiri 28,3 (7,09).3) Rajatapaus 28,5 (4,21).4) Helon Roosa 28,7 (25,16).poissa: 4, 11. Toto4 voitto-osuus: 159,20. Välähdys vastasi vielä maalisuoran alussa, mutta lopulta Costello runnoi selvään voittoon. SUNNUNTAINA 6. 8. Yleisurheilu MM-KISAT Lontoo: 10 000 m: 1) Mo Farah Britannia 26.49,51, 2) Joshua Kiprui Cheptegei Uganda 26.49,94, 3) Paul Kipngetich Tanui Kenia 26.50,60, 4) Bedan Karoki Muchiri Kenia 26.52,12, 5) Jemal Yimer Etiopia 26.56,11, 6) Geoffrey Kipsang Kamworor Kenia 26.57,77, 7) Abadi Hadis Etiopia 26.59,19, 8) Mohammed Ahmed Kanada 27.02,35, 9) Shadrack Kipchirchir USA 27.07,55, 10) Andamlak Belihu Etiopia 27.08,94. . Toto (3-5-7): 4,00 1,481,42-1,95 3,38. Costello näytti hyvyytensä neljän viikon tauon jälkeen. lähtö, Toto76-7 DUO-4, sh 2100 m Kuninkuuskilpailu, Laakkonen: 1) Costello/Risto Tupamäki 21,3a (4,0), 2) Välähdys 21,5a (2,31).3) Köppinen 21,6a (9,22).4) Jokivarren Kunkku 21,7a (4,09).poissa: 2. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m Kyvyt Esiin -divisioonakarsinta: 1) Kips Patrik/Hannu Torvinen 15,1a (16,22), 2) Quite A Boy 15,2a (8,95).3) Batt Match 15,3a (2,11).4) Piece Of Rock 15,3a (12,37). lähtö, sh 2100 m Monté Suomen mestaruus, Maaseudun Tulevaisuus: 1) Diktaattori/Karoliina Sinkkilä m1,25,2 (3,6), 2) Salasana m1,27,4 (8,21).3) Notarik m1,28,8 (78,4).4) Helmen Vili m1,27,2 (4,74). Vieskerin Virva kiri kolmanneksi. 3. 11. Emit-leimaus. Radat: 2 km, 3 km, 5 km ja 7 km . Hevosella oli siinä vaiheessa niin paljon varaa. Päätin, että en häkelly mistään, enkä häkeltynyt vaikka turkkilainen siirtyi pronssiottelussa johtoon, Savolainen sanoi. Troikka: 142,77. 4. lähtö, TROIKKA-4, sh 2100 m: 1) Kaarnalii/Antti Tupamäki 27,5 (2,16), 2) Varoitus 27,7 (11,8).3) Korven Liideri 27,5 x (4,22).4) Enon Vilppi 27,5 x (42,49).poissa: 3. Jokivarren Kunkku oli kärkiporukassa neljäs saamatta kiritilaa. KENO Päiväarvontat: 2, 6, 7, 8, 13, 14, 15, 26, 33, 40, 41, 44, 45, 46, 53, 55, 58, 59, 63, 68 Kunkkunumero: 6. Kaikki tavoitteet olivat täyttyneet tämän kauden osalta jo ennen tätä viikonloppua, Herttua kertoi. Suomensarjan ottelu Koetus-Eurajoki Jokioisten pesäpallokentällä klo 16. Maililla tarkoitus on pitää se alussa ravilla ja ajaa sitten eteenpäin, jos vauhti rauhoittuu. lähtö, Toto76-1, sh 2100 m LähiTapiolan Pikkuprinssi: 1) Vixus/Janne Soronen 27,7a (2,88), 2) Turelius 27,7a (3,08).3) Tähtisekki 27,9a (9,41).4) Tarunlento 28,0a (4,89).poissa: 8. Tunnelma on oikein hieno. selkätie 198) TIISTAINA 8.8. . lähtö: 4 Vixus, poissa: 8 2. lähtö, Toto76-2, sh 2100 m Haastajavs. Troikka: 91,68. Risto Tupamäki ohjasti totutusti Ville Herttuan valmentamaa ja koko Herttuan perheen silmäterää Costelloa. Loppukaarteessa meillä oli yliote, mutta Välähdys kontrasi hyvin. –. Jokivarren Kunkku meni johtohevosen taakse ja Costello ilmestyi toisen radan letkan vetäjäksi, joten suosikit ravasivat kärjessä. STT. 2. Toto (10-5-3): 4,81 2,10-3,43-1,97 35,93. Costello ja Akaasia aloittivat voitoilla Akaasia hallitsi ensimmäistä lähtöä kuningatarkilvassa. Toto4 voitto-osuus: 212,00. –. Siinä ei ole ollut korkeintaan kuin pieniä vivahteita. Viimeisellä sadalla metrillä Costello sai sitten otteen, ohjastaja sanaili. KUVA: Suomen Hippos RAVIURHEILU Joonas Teerikorpi Vermon kuninkuusravilauantai saatiin läpi hyvissä olosuhteissa. Huippudivisioonakarsinta: 1) Kapor/Timo Tuominen 26,2 (45,46), 2) Pauhis 25,8 (6,6).3) Leijan Loimu 26,7 (8,27).4) Hymynkare 25,9 x (5,25).poissa: 7. Toto (4-9-1): 3,24 1,87-1,91-5,74 6,46. Toto (1-5-8): 2,96 1,41-2,071,43 9,81. 10. Toto (2-3-9): 1,72 1,191,29-2,50 2,01. Ota mukaan kompassi, karttamuovi, emit-kortti ja reipas mieli! Jalkapallo LIIGA Ilves–JJK 2–1 (2–1) KuPS–RoPS 3–0 (0–0) HJK 19 12 6 1 43– 9 42 VPS 19 8 8 3 25– 23 32 FC Lahti 19 7 10 2 27– 15 31 KuPS 20 8 6 6 30– 22 30 Ilves 20 8 6 6 21– 21 30 SJK 19 8 4 7 23– 25 28 Inter 20 7 6 7 32– 26 27 IFK Mariehamn 19 6 8 5 29– 29 26 PS Kemi 19 6 4 9 23– 28 22 RoPS 20 6 4 10 23– 34 22 HIFK 20 2 8 10 16– 32 14 JJK 20 1 6 13 16– 44 9 Koripallo MIESTEN MAAOTTELU Pietari, Venäjä: Suomi–Israel 92–97 (45–53) Suomi: Lauri Markkanen 18/6, Gerald Lee Jr. Troikka: 3144,43. Toto (12-8-5): 3,60 1,92-2,36-15,32 13,50. Osallistumismaksu 6 €, alle 15 v. Tehtävä oli kuitenkin kova Akaasian säädellessä vauhtia. STT Savolainen paini nuorten MM-pronssin PAINI Suomen ja Lahden Ahkeran raamikas ja kestävä Arvi Savolainen paini alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Tampereella upeasti pronssia. Tämä on hyvä kilpailemaan. Toto (4-1-9): 2,88 1,41-1,38-1,59 3,83. Troikka: 369,91. Toto4 voitto-osuus: 50,00. Viidestä ottelusta otin neljä voittoa, ja sain roppakaupalla kovaa kokemusta. 7. Välähdys piti toiseksi ennen toisessa ulkona juossutta Köppistä. Päivän Duo: 10-1, kerroin: 16,18. Ensimmäisellä kierroksella tuntui, ettei vauhti ole niin kovaa. lähtö: 2 Akaasia, poissa: 7. lähtö: 2 Robin Roof, poissa: 4. Huomenna se voi olla vähän terävämpi. Rahapelit EUROJACKPOT Päänumerot: 18, 39, 44, 46, 47 Tähtinumerot: 4, 6 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 248 969,30 e, 4+2 oikein 5 723,40 e, 4+1 oikein 302,30 e, 4 oikein 136,50 e, 3+2 oikein 58,70 e, 2+2 oikein 20,00 e, 3+1 oikein 20,00 e, 3 oikein 17,10 e, 1+2 oikein 9,00 e, 2+1 oikein 8,50 e. Lähdöt: klo 17-19 . lähtö, Toto76-4, sh 2100 m Mirasys Tähtidivisioona: 1) Tulinko/Jussi Miettinen 22,9a (3,24), 2) Vapperi 22,9a (3,87).3) Ilon Ari 23,1a (35,66).4) Koskelan Akseli 23,3a (16,11).poissa: 12. lähtö, Toto76-3 TROIKKA-2, lv 2100 m Ramboll: 1) Robin Roof*/Ari Moilanen 12,6a (3,97), 2) Shadoom 12,7a (9,65).3) Black Dunnock 13,3a (35,49).4) Juiceman 13,7a x (3,07). Päivä oli antoisa, joskin vaihteleva. PERJANTAI-JOKERI Jokerinumero: 3 4 9 3 3 2 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e. Sunnuntaina mennään aika lujaa, jos kaikki onnistuu. lähtö: 4 Kapor, poissa: 7 3. lähtö, Toto76-5 TROIKKA-3, lv 2100 m Suomen Mestaruus, Teknos: 1) Edward Ale/Olli Koivunen 12,2a (17,63), 2) Special Promise 12,3a (12,74).3) Top Of The World 12,5a (62,94).4) Still Loving You 12,5a (15,27). TULOSPÖRSSI 16/3/4 syöttöä, Shawn Huff 10/3, Tuukka Kotti 9/6, Carl Lindbom 8/4, Jamar Wilson 8/2, Mikko Koivisto 8/1, Sasu Salin 7/2, Erik Murphy 6/3, Alex Murphy 2/0, Antto Nikkarinen 0/2, Matti Nuutinen 0/1, Teemu Rannikko 0/0/6 syöttöä. lähtö: 3 Costello, poissa: 2 Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus 10967,00 e., 6 oikein voitto-osuus 92,70 e. Naiset: Kolmiloikka, karsinta (14,20 tai 12 parasta): 1) Olga Rypakova Kazakstan 14,57, 2) Yulimar Rojas Venezuela 14,52, 3) Susana Costa Portugal 14,35, 4) Patricia Mamona Portugal 14,29, 5) Kristin Gierisch Saksa 14,25, 6) Shanieka Ricketts Jamaika 14,21, 7) Caterine Ibarguen Kolumbia 14,21, 8) Hanna Knyazyeva-Minenko Israel 14,17, 9) Kimberly Williams Jamaika 14,14, 10) Anna Jagaciak Puola 14,09, 11) Neele Eckhardt Saksa 14,07, 12) Ana Peleteiro Espanja 14,07...16) Kristiina Mäkelä Suomi 13,92. Costello prässäsi johtavaa viimeisellä takasuoralla ja alkoi hankkia tästä otetta loppukaarteessa. Akaasian valmentaja Ari OjaNisula kertoi, että tamman kanssa ei tehdä mitään muutoksia sunnuntaille. Odottelin, että Saaga S alkaa nousta ja laitetaan sitten lisää kaasua, kuvaili Akaasiaa ohjastanut Markku Hietanen startin jälkeen. KUNINGATARKILVAN avausmatkan kiihdytys oli dramaattinen, sillä Saaga S ponkaisi laukalle. Ennen maalipaalua alkava laukka saa olla maksimissaan 150 metriä. Hevosen kanssa on käyty Vermossa paljon ja se on täällä kuin kotonaan. 2 €. –
Tervetuloa Johtokunta Perhetapahtumat Onnittele merkkipäivänä tai kutsu juhlimaan. Koulukuljetusten aikataulut löytyvät koulujen peda.net ja wilma – sivuilta. ESIOPETUS Kuuman koulu klo 8.30 Miinan koulu klo 9.00 Teerimäen ja Mäntypuiston päiväkodit klo 9.00 2. jykevä hirsimökki Heinijärven rannalla ympärivuotiseen lomailuun, n. Kiitä muistamisesta, kerro vihkimisestä tai kasteesta Perhetapahtumat Forssan Lehdessä joka päivä. Kaunis, idyllinen kokonaisuus. Koulunkäyntinsä aloittavat v. klo 18.00 Haemme Kosken Tl kunnan palvelukseen Lastensuojelun sosiaalityöntekijää Katso täydellinen työpaikkailmoitus www.koski.fi Koskella Tl 31.7.2017 Kosken Tl sosiaalilautakunta Vihittyjä Portaan-Ojaisten kyläyhdistys Kulttuuripalvelut Elokuun iltapäivän konsertti Kansainvälinen Suomi 13.8.2017 klo 14 Portaan Syrjälän pihassa Delphine Ardiet, sopraano Nicolas Josserand, baritoni Minttu Siitonen, piano Buffetti. katettu kuisti ja viehkeä veranta. Laiturilta hyvä uimasyvyys. 40 m 2008-09 synt. SUNNUNTAINA 6. Hp. Jos tarvitset apua rekisteröitymisessä tai ilmoittautumisessa, voit soittaa numeroon 040-5226162 /Anna Pohjola Tervetu loa liikku maan! Ilmoittautuminen FNV:n syksyn jumppiin alkaen ma 14.8.17 klo 16.00– 91% suhtautuu myönteisesti Forssan Lehdessä olevaan mainontaan. Kaikki osallistujat palkitaan, sarjojen ja lajien parhaat lisäksi hippomitalein . Lisätietoja kuljetuksista antavat: Kuuman koulun johtaja Toivo Vainio 050 545 1008 Miinan koulun rehtori Juha Mäkelä 050 545 1002 Paanan koulun rehtori Jari Sillanpää 050 545 1005 Perhepäivähoidon päällikkö Kirsi Sundqvist 050 3039 531 Miinan koulun aamuja iltapäivätoimintaan tutustumispäivä on tiistaina 8.8.2017 klo 13-17. Järjestelyt: Forssan Salama ja OP Lounaismaa. Rannassa käsin veistetystä hirrestä saunarak. Alkavat ryhmät, lisätietoa ilmoittautumisesta, sekä linkki jäsenrekisteriohjelmaan seuran kotisivuilta: http:// forssannaisvoimistelijat.sporttisaitti.com/ Syksyn aikuisryhmät: Niska-hartia-selkäjumppa ke 18–19 Vesihelmi, ohjaaja Seija Kuusinen Seniorijumppa ti 11–12 Vesihelmi, ohjaaja Marjatta Sotka Miesten kuntojumppa ma 19–20 Vesihelmi ohjaajat: Pirkko Paara, Seija Kuusinen, Marjatta Sotka ja Mirja Luuppala Forssan Naisvoimistelijat ei ota vastaan puhelinilmoittautumisia. Mustialan yhteismetsän vuokratontti, vuosivuokra 2700 €. Ohjelma vaatii rekisteröitymisen, jonka voi tehdä jo etukäteen. Ulkorak. Tervetuloa mukaan kisailemaan ja kannustamaan! HIPPOKISAT Lamminrannan urheilukentällä ke 16.8. Se on tarkoitettu 1–2 luokkien oppilaille ja erityisopetuksessa oleville oppilaille. LUKUVUODEN 2017-2018 ESIOPETUS JA KOULUTYÖ Koulutyön alkaminen Forssan kaupungin peruskouluissa ja lukiossa Koulutyö Forssan peruskouluissa ja lukiossa alkaa tiistaina 15.8.2017 seuraavasti: Heikan, Kuhalan, Keskuskoulun, Talsoilan, Tölön ja Vieremän kouluissa klo 9.00–13.00 ja Koijärven koulu-päiväkodissa klo 8.30– 12.30. 2010 syntyneet. TAMMELA HEINIJÄRVI HAARANKORVENTIE 836 1967 rak. Forssan yhteislyseossa opiskelu alkaa klo 10.00 ja päättyy klo 13.00. 110.000 € ESITTELY TIISTAI 8.8. Lisätietoja saa tarvittaessa kouluilta Forssan kaupunki, 4.8.2017 Ota käyttöön sähköinen kansalaisen asiointitili. Iltapäivätoiminta aloittaa myös 15.8. Forssan markkina-alue 2015 Forssan Lehti kiinnostaa!. KLO 18.00-18.30 konsertit Avoimet työpaikat Vapaa-aika Siina Sakkinen & Tomi Pihkoluoma sanoivat toisilleen tahdon Rauman Pyhän Ristin kirkossa 15.7.2017 Kosken Tl kunnan varhaiskasvatuksessa on haettavana Lastentarhanopettajan toimi Katso täydellinen työpaikkailmoitus www.koski.fi Koskella Tl 1.8.2017 Kosken Tl sivistyslautakunta Sarjat ja lajit: 2012 ja myöh. Tilin kautta luotettava ja turvallinen asiointi kau-pungin ja asukkaiden välillä osoitteessa https://asiointitili.suomi.fi https://asiointitili.suomi.fi Kokoukset Susikkaan Eräveikot ry:n KESÄKOKOUS Susikkaan kylätalolla 15.8.17 klo 18. Ohjelma 15 € Tervetuloa! Kuntien ilmoitukset Ostetaan Kärkäisen Puutarha 040 722 8510 SÄILÖNTÄMANSIKKAA Puutarhamarjoja, mustikkaa, kanttarellia, suppilovahveroita Lämmin kiitos kaikille, kun muistitte minua täyttäessäni 80 vuotta Terttu Leinonen Lämmin kiitos kaikille, kun muistitte minua täyttäessäni 80 vuotta Terttu Leinonen www.jokioinen.fi alkavat Jokioisten kunnan päiväkodeissa ja peruskouluissa torstaina 10.8.2017 seuraavasti: 1. 60 m, 600 m, pituus, kuula Sarjat tytöille ja pojille. synt. 40 m 2010-11 synt. 40 m, 600 m, pituus 2006-07 synt. Tupa, avokeittiö, mh. (Poikkeuksena aikuisryhmät, joihin voi ilmoittautua myös ensimmäisellä jumppakerralla). PERUSOPETUS Kuuman koulu klo 8.30 Miinan koulu klo 9.00 Paanan koulu klo 9.00 Koulunkäyntinsä aloittavat v. 2010 syntyneet lapset. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 27 FORSSAN KIINTEISTÖKAUPPIAAT OY 03 436 1130 www.kiinteistokauppiaat.com UUSI KOHDE LOMA-AS. I lmoittautumiset viimeistään pe 11.8. Hieno, lehtomainen tontti 3700 m². varasto ja puusee, huvimaja ja kesäkeittiö. (ilmoita nimi, synt.vuosi ja laji): netissä: www.forssansalama.fi tai sähköpostilla: forssansalama@surffi.net Huom! Jälki-ilmoittautumisia ei voida ottaa vastaan. Kilpailunumerot noudettavissa Salaman toimistolta (Vilppaankatu 1, Forssa) kisapäivänä klo 10-16 tai urheilukentältä klo 17.00-17.30. 28 m². 70 m². Johtokunta klo 17. Haulikko mukaan. Perhetapahtumailmoituksen voit jättää verkkopalvelussamme ilmoitus.forssanlehti.fi www.forssanlehti.fi Ilmoittautuminen harrasteryhmiin tapahtuu jäsenrekisteriohjelman kautta internetissä
07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). Lontoo, Iso-Britannia. (U). 12.55 Nieminen & Lahtinen Show (S). Kausi 6. Panelistivieraina meteorologi Pekka Pouta, viihdyttäjä Jarppi Leppälä ja tubettaja Soikku. 19.30 Supertähdet (S). Ohjelmasarjan toisessa jaksossa esitellään Volvo Amazon, joka esiteltiin maailmalle vuonna 1956. Kausi 6. 7.39 Pipsa Possu (S). 17.45 Rakkaimmat autot. 17.30 Vain elämää. 16.10 Yleisurheilun MM. Pekka Pouta, Jarppi Leppälä ja Soikku. Kausi 1. 23.12–23.32 Skam (12). . 21.00 ELOKUVA Joe (16). 12.00 Metsällä. Elokuussa 1944 käytiin ankara mottitaistelu Ilomantsissa. 22.00 Kymmenen Uutiset ja Viikon sää. 20.00 Olipa kerran elämä. 1/4 Ikuinen rajaseutu. (U) 12.00 Dokumenttiprojekti: Laulu koti-ikävästä (S). 1/6. 18.45–19.24 Luontoretkellä: Neljän suuren metsästys. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 ELOKUVA Kaikki tiet tukossa (12). 09.57 Tipu Touhukas (S). 1, 6/10. HD 09.38 Galaxi Play. kausi (16). 8/52. 09.15 Nina Patalo (7). N seipään loppukilpailu, N keihäskarsinta aryhmä, N 100 m välierät, M 400 m välierät, M 110 aitojen välierät. 01.30 Eloonjääneet (16). 8.45–08.54 Jari ja Kari (S). 5/5. 20.30 Simpsonit (7). 11.30 Bathinan erilaiset maailmat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. (U) 15.00 Yle Uutiset. 17.25 HS-uutiset ja sää. 10.30 Jaksa paremmin. Kausi 8, 4/8. Jakso 3/26. Kausi 1, 8/8. 11.00 Vintiöt. 09.30–10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 08.55 Nuori Robin Hood (S). 10.40 Uusi päivä (S). Kausi 1. (U) 11.10 Ratsastuksen maailma. 18.15 Ulos luontoon: Liikettä kesäyössä. 15.00 Catfish – deittihuijarit. 13.00 Faija hoitaa (S). 06.25 Bubble Guppies (S). 1/6. Kun hän lähtee viimeiselle matkalleen, teos on julkaisua vailla. 02.15 The Voice of Finland. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 18 18 18 17 4 6 6 14 17 14 16 17 18 18 8 10 6 13 9 Maanantai 19 4 Tiistai 22 4 Keskiviikko 22 5 Torstai 23 3 Perjantai 20 5 Lauantai 18 4 Jokioinen eilen 15:00 +19 Helsinki +18 Hämeenlinna +18 Joensuu +18 Jyväskylä +18 Kemi +18 Kotka +18 Kuopio +18 Lahti +18 Lappeenranta +18 Maarianhamina +18 Mikkeli +18 Oulu +15 Pori +19 Rovaniemi +16 Salla +14 Savonlinna +17 Seinäjoki +18 Tampere +18 Turku +18 Vaasa +17 +20 +19 +17 +18 +18 +19 +17 +19 +19 +19 +18 +19 +19 +18 +16 +18 +20 +19 +21 +20 Ateena +38 Alicante +29 Bryssel +21 Kööpenhamina +19 Las Palmas +23 Lontoo +19 Madrid +33 Malaga +31 Mallorca +32 Miami +28 Moskova +25 Nizza +28 Oslo +18 Pariisi +23 Rodos +28 Rooma +36 Tallinna +19 Tokio +27 Tukholma +18 Wien +21 +39 +29 +22 +20 +25 +19 +32 +29 +31 +28 +23 +28 +20 +25 +28 +36 +20 +27 +22 +24. Kausi 1, 3/12. 1, 7/13. 14.00 Love Island (7). Kausi 6, 3/10. 22.00 Taipumaton (16). 2. 19.00 Ninja Warrior. 14.50 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros. 17.15 Vaaleanpunainen pantteri (S). 21.00 22.35–00.05 Yleisurheilun MM. SUB 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). M maraton, 7-ottelun keihäs b-ryhmä, M 110 m aitojen alkuerät, N maraton. 14.00–14.55 Korpisodan suurvoitto. Jakso 3/16. 10.00 The Late Late Show with James Corden. Kausi 1. 09.30 Paavo Pesusieni (S). 16.00 Pepi egyptiläinen: Sielulintuni (S). Kausi 15, 9/13. Robin Särkänniemessä toukokuussa 2015. Osa 3/10. Kausi 6. 15.00 Leila leipoo Ranskassa. Enschede, Alankomaat. 14.00 Makumuistoja. 19.30 Täydellinen kesä (S). NELONEN 05.00 Astral-TV. 02.25 Maailman kauheimmat naapurit (12). 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 17.00 Catfish – deittihuijarit. puoliaika. 16.20 Sibelius, Lintu ja RSO. Kausi 3, 14/26. Hurjastelua. 6/6. 7.28 Riku ja Rami (S). 09.05 Inhimillinen tekijä. 10.22 Kamppailu (S). 16.00 Catfish – deittihuijarit. Kaikki biisit -jakso 2. Jakso 8/9. 15.30 Kuninkuusravit. kausi (16). 11.00 Yle Uutiset. (U) 00.00–00.30 Näin se vain on. 1, 1/13. 09.01 Tenavat (7). Kausi 5. Jakso 19/24. Kausi 1, 9/10. 18/26. 21.00 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). 23.15 Suomen huutokauppakeisari. N keihäskarsinta b-ryhmä, M kuulan loppukilpailu, 7-ottelun 800 m, M 800 m välierät, N 100 m loppukilpailu. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 19.39 Sportnytt. 18.00 Paimelan autoparoni. 4, 3/8. Ruotsinkielinen selostus Antti Koivukangas. 17.50 Jalkapallon naisten EM: Loppuottelu. Sarjan avausjaksossa esitellään 1970-luvun menestystarinaksi noussut Ford Escort. 23.25 Grimm 5. 4/4. 3. 7.45 Raa Raa, leikkisä leijona (S). 11.30 Ketonen & Myllyrinne (7). Joe: Kosto (12). Jakso 3/10. Kausi 1. 13.30 Usko, toivo ja alkoholi. Talvisia vieraita. 09.12 Avaruusapinat (7). SUNNUNTAINA 6. MTV3 08.05 Heidi (S). 19.00 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. Ruokahifistely. 08.30 Angry Birds Toons (S). Peluri. Kausi 6, 8/18. Kausi 6. 13.00 Suomen kaunein koti. 00.30 Viikingit 4. Selostus Matti Härkönen. Lontoo, Iso-Britannia. 09.41 Full Proof. 8/8. 09.54 Viidakkojytä (7). 20.58 Keno. Vuonna 1949 Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen atomipomminsa vain neljä vuotta amerikkalaisten jälkeen. 7/52. 18.00 Exiä rannalla (S). 13.30 Lajinsa viimeinen (S). 15.05 Historia: Kylmän sodan atomipommivarkaus. 12.00 Hauskat kotivideot. Laiska leija. 09.00 Yle Uutiset. 00.15 Mad Cook Show (S). 2/6. Kausi 1. 20.35 Yleisurheilun MM. 16.05 ELOKUVA Lelumaa (7). 17.00 17.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). Pääosissa: Channing Tatum, Ray Park, Dwayne Johnson, Ray Stevenson, Jonathan Pryce, Bruce Willis. Kausi 1. 09.22 Nina Patalo (7). Tyrmäys. Jakso 4/10. 8.32 Oktonautit (S). (U) 16.50 Novosti Yle. Kausi 3. (U) 23.00 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. 17.20 Arkipellina ja kumma kylmyys: Arkipellina ja kumma kylmyys (S). Kerrostalokoteja eri vuosikymmeniltä. 12.00 Ketonen & Myllyrinne (12). 38/52. 5/8. (7) (12) (16) (18) YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 21.00 21.01 Amazing Race. Dieetti Impala. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Kausi 4, 6/11. 13.45 Fidelio. 11.00 Neste Ralli Finland: Kisakooste. 09.55 Yle Uutiset. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 6.8. 09.00 Tänään Galaxissa. 09.00 Suomen kaunein mökki. Naapuririita. 02.05–03.01 Diili. Jakso 4/8. 10/20. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). Luutun lumoa. 12.30 Lajinsa viimeinen (S). 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 07.45 Sonic Boom (7). Jakso 16/16. ELOKUUTA 2017 28 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot Toimitus ................. Kausi 1. 8.21 Oktonautit (S). Vieraina Heikki Silvennoinen ja Ellinoora. 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 10.00 Eläinsairaala (S). Neptunuksen paistinlasta. 7-ottelun pituus, M 3000 m esteiden alkuerät, M seiväskarsinta, M maraton, M 400 m aitojen alkuerät, 7-ottelun keihäs a-ryhmä, N 400 m alkuerät. 22.30 Rizzoli & Isles (12). Lintujen ruokinta saa aikaan lumisodan. 19.50 Aistien haastaja. 39/52. Kaksi tohtoria. Kausi 1. 11.00 Sinikeltaisia unelmia. (S) Suora lähetys ................................(s) Ikäraja ................. Jakso 4/26. 19.20 Urheiluextra. Kolmas Knockout-jakso! 03.45–05.00 Astral-TV. 17.00 18.50–20.10 Jalkapallon naisten EM: Loppuottelu. Kuullaan kappaleet: Frontside Ollie, Kipinän hetki, Paperilennokki, Puuttuva palanen, Kesärenkaat, Parasta just nyt sekä Boom Kah. Kausi 2. Kausi 2. 18.50 Näin Norjassa. 7.07 Kimmo Kuu (S). Pakko mennä kouluun! HD 09.08 Galaxin Soundi: Lavalla Robin. HD 10.00 Paluu luontoon. 09.30 Leirille! (7). Kausi 25, 7/12. 01.15 Lakia ja rakkautta (7). Kausi 1, 3/8. 1, 40/52. 00.25 Kallista kipua (7). 08.25 Angry Birds Toons (S). Kaikki tuntevat siilin, mutta mitä tuo kesäyön kuhkija touhuaa. 21.00 Perilliset (12). 07.35 Sonic Boom (7). Terje ajautuu naapureiden kanssa riitaan tontin rajasta. Vieraina Krisse Salminen ja Michael Monroe. N maraton. 14.10 Yleisurheilun MM. 22/44. 19.30 Kriminalisti (12). 13.55 Nieminen & Lahtinen Show (S). 09.05 Pikku Prinssi (S). 10.30 Huippukuntoon koulussa. 08.05 Avara luonto: Villi Kanada. 20.00 Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus. YLE TEEMA & FEM 08.30 Arkipellina ja kumma kylmyys: Arkipellina ja kumma kylmyys (S). 4/13. HD 11.05 Kuka ryösti hylyn. Hirvi. Jakso 8/14. Onnea, Toimi ja Keimo! 6.52 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 08.35 Star Wars Rebels (7). Kausi 5. 19.00 Seitsemän Uutiset. (U) 16.25 Tuhatvuotinen tammi. 11.40 Yleisurheilun MM. 23.30 NCIS: New Orleans (12). Kausi 1, 19/20. 10.00 Annedroidit (7). 06.10 Myyrä ja Panda (S). Astrokiskonauttien planeetta, osa 1. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 22.20 Tulosruutu. 15/40. Osa 373: Rakkauden kerjäläiset. Kausi 3, 8/10. 11.00 Huippukokki landella. 6/9. 01.15 Poliisit – kotihälytys (12). 010 665 4424 Sähköposti ......tv@almamedia.fi Digita ...........................020 411 7676 Uusinta .............................................(U) Sallittu kaiken ikäisille ............ 21.00 21.00 ELOKUVA G.I. Kausi 1. 17.00 17.30 Rakkaimmat autot. Loppuottelu 2. 19.10 Tulosruutu. 08.00 Lego Ninjago (7). Kausi 2, 9/26. 22.00 ELOKUVA The quiet roar (12). Kausi 2. Kausi 3, 22/24. 03.25–04.25 Maailman kauheimmat naapurit. 7.57 Ryhmä Hau (S). 20.00 Vintiöt. Sairas vanhus vetäytyy yksinäisyyteen, viettää aikaa Sveitsissä ja valmistelee muistelmiaan. 09.00 Clay Kids (7). Miksi lähetämme poikiamme sotiin. Presidentti Mannerheim ei joudu sotasyyllisten joukkoon
18.00 Yle Uutiset. 21.00 Liv D: Ökyt lapsikullat. 05.35–06.03 Ammattina sankari. 10.04 Pekka Laineen Ihmemaa. 9.00 Yle Uutiset. 18.00 Usko, toivo ja rakkaus. 15.00 New Yorkin tatuointitarinat. 22.05 Automaattirakas – suomalaisen elektronisen musiikin historiaa. 21.02 Ajankohtainen Patmos. 8.45 Romano mirits. 15.20 Lentoturmatutkinta. 01.45 Temptation Island Suomi (7). MTV3: 15.30 (s) Kuninkuusravit, Vermo. 05.15 Ammattina sankari. RUUTU+ URHEILU 1: 18.30 Vaahteraliiga: Tampere Saints–Hämeenlinna Huskies. 19.00 Tuomasmessu. 17.00 Uuden Musiikin Viikko (u). 21.30 Seanin maailma (S). 13.30 Pyöräily: Utahin ympäriajo, Yhdysvallat, 6. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 22.00 ELOKUVA Pimeyden kukat (16). 17.10 Vaaleanpunainen Pantteri. 02.30 Temptation Island Suomi (7). 22.00 YleX Etusivu – Viikon Parhaat. 10.00 Pyhän Hengen ilta. 01.00 Temptation Island Suomi (7). RUUTU+ URHEILU 2: 13.30 Superpesis: Sotkamo–Seinäjoki, jatkosarja. 13.00 Klassista kahteen. 2.00 Arkisto: Yle-päivä 1994. 23.30 Katastrofin anatomia (S). 10.35 Pannaan paremmaksi. 17.00 Vaaleanpunainen Pantteri. 00.50 Seanin maailma (S). 10.00 Mukulamessu Mikkelin Pitäjänkirkosta. 16.05 Murha etelän idyllissä (12). 11.00 TV7 Jerusalem Uutiset. 20.15 Motocross: MM-sarja Lommel, Belgia, MXGP 2. 09.12 FOX Kids: Glitter Force (7). 23.00 Yukonin kultamaat. 10.20 Mission Menu. 8.05 Kirjakerho: Aarresaarella – Pekka Lipponen ja Jone Nikula. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 03.50 Todellisia painajaisia (12). 18.00 MM-ralli Oittila 1 ja 2. 01.00 Amazing Race. 19.00 Anthony Bourdain maailmalla. Tutkija, toimittaja ja muusikko Risto Blomster työskentelee Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa äänitteiden sekä kansanmusiikkija romaniaineistojen parissa. FOX 06.00 Sky News. 11.40 Oho, olen raskaana! (12). 17.00 Haapasalo ja kaverit (S). 17.15 Kuusi kuvaa. 14.50 (s) MotoGP: Tshekin osakilpailu. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.30 Raamattu puhuu sinulle. 12.00 Kielletty rakkaus (S). 18.00 Anthony Bourdain maailmalla. 14.02 Raamattu (u). 01.00 CSI: Miami ( 16). 11.15 Kauppaneuvos Jethro (S). 14.50 Kakkukuningas. 01.00 Yöohjelmaa. 2.45 Sana Jerusalemista (u).. 22.00 JFK: Kadonnut luoti. 8.05 Ali Show’ssa Ressu Redford. C MORE GOLF: 02.00 (s) PGA Tour. 21.00 ELOKUVA München (16). 14.00 Jättimäiset muuttokuormat. 12.00 Muodin leijonanluola. 19.00 Superbike: British Championship Thruxton. 17.10 Jon ja Kate +8. 06.17 FOX Kids: Velhokoira Merlin (S). 18.05 Science of Stupid. 19.05 Täältä tulee Honey Boo Boo. 06.50 Likaiset rikkaudet. 19.00 YleX Ilta – Viikon Parhaat. 08.27 FOX Kids: Yo-kai Watch (7). 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.00 Todellisia painajaisia (12). 16.05 Urheiluradio. 09.30 TV Shop Tvins. 18.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 12.40 Viikon luontoääni. 6.00 Yle Uutiset. 17.00 Top Gear (12). 20.00 Koomikot. SUNNUNTAINA 6. 11.00 Pannaan paremmaksi. 12.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 12.40 ELOKUVA Kotiinpaluu (7). 14.30 Panttilainaamo. 12.00 Yleisurheilun MM. 06.45 Ammattina sankari. 14.00 Amerikan Anita. 17.30 Sana Jerusalemista. 01.05 Kumman kaa (S). TV-URHEILU TLC 07.05 Kaikki kissoista. 15.10 Murha etelän idyllissä (12). Myrsky nousee tasavallan Jenni ja Sauli Itämerellä. 11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhän kolminaisuuden katedraalista Oulusta. 12.08 Kansanradio. 00.20 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 18.03 Urheiluradio. 01.05 Todellisia painajaisia (12). 15.00 Radioteatterin valiouusinta: Kristuksen morsian. puoliaika. 20.00 Yle Uutiset. 19.00 Meidän perheen tähdet. 9.05 Pyhäpäivän esittely. etappi. 19.00 ELOKUVA Sateen jälkeen (12). 4.02 Jokaniemen sävelradio. 12.15 Healing Rooms Conference. 05.10–06.09 Siirtokunta. 16.00 (s) Pyöräily: Herning Tanska, Miesten maantieajo. KUVA: Yle Kuvapalvelu TV2: Yleisurheilun MM-kisat, Lontoo: 11.40 7-ottelun pituus, M 3 000 m esteiden alkuerät, M seiväskarsinta, M maraton, M 400 m aitojen alkuerät, 7-ottelun keihäs a-ryhmä, N 400 m alkuerät, 14.10 M maraton, 7-ottelun keihäs b-ryhmä, M 110 m aitojen alkuerät, N maraton, 16.10 N maraton. 21.50 Merisää. 21.00 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 08.00 Hulluna sinuun (S). 5.50 Merisää. VIASAT JALKAPALLO: 15.50 (s) The FA Community Shield: Arsenal–Chelsea. 13.02 Minä uskon (u). 18.50 Kuuluttajan vieras: tiedottaja Laura Hämäläinen. 18.45 Esi-isien tajunta laajeni juoksemalla. 5.02 Melkein hereillä. 9.00 Alueellista ohjelmaa. 22.00 Käännekohta. 13.00 Fitnesspäiväkirjat. 02.30– 05.00 Astral-TV. 10.45 Jättiläisnaiset. 13.30 Minna Pyykön maailma. 16.00 Top Gear (S). 21.00 ELOKUVA The Legend of Boogeyman (16). 07.39 FOX Kids: Pound Puppies (S). 5.52 Melkein hereillä. 15.10 Neljät häät Amerikassa. 01.55 JFK: Kadonnut luoti. 13.30 Suuret pienet talot. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 18.05 House (12). 00.30 New Yorkin tatuointitarinat. FRII 08.35 Ihastuttavat koiranpennut. 9.10 Kevyet mullat: Pornolehdet. 21.15 Ajankohtaista taivaasta. 16.02 Rauhanrakentajat – Anssi ja Mikko (u). 03.45 Autojen ensiapu. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 06.28 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Muodin huipulle. 22.30 Kaksisieluinen mies. 10.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 20.30 Life in Him. 21.00 ELOKUVA Syyttömät silminnäkijät (12). 18.05 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 14.25 Lentoturmatutkinta. 19.40 Tohtori Raimo. Tervetuloa tutustumaan erilaisiin Raamatun tapahtumapaikkoihin kuten Kapernaumiin, Kesareaan tai Taborin vuoreen. 15.03 Kesävieras. Yleisurheilun MM-kisat, Lontoo: 20.35 N seipään loppukilpailu, N keihäskarsinta a-ryhmä, N 100 m välierät, M 400 m välierät, M 110 aitojen välierät, 22.35 N keihäskarsinta b-ryhmä, M kuulan loppukilpailu, 7-ottelun 800 m, M 800 m välierät, N 100 m loppukilpailu. 02.40 House (12). 12.25 Miamin eläinpoliisit (7). 09.25 TV Shop Tvins. 00.00 CSI: Miami (16). 20.09 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 11.00 Jumalanpalvelus Suomen raamattuopistolta (ei kuulu kaikilla alueilla). 19.35 Upea lihava elämäni. 20.00 Wheeler Dealers. 12.07 SunnuntaiSuomi. 14.00 Yle Uutiset. 21.03 Kansanradio. 15.20 Näin rakensimme ydinpommin. 18.00 Jamien lohturuokaa. 22.00 (s) ATP Tennis: Washington, finaali. 21.00 Yle Uutiset. 8.45 Radiopyhäkoulu. 14.10 Sinkkuillallinen. 20.03 Urheiluradio. 13.55 Sunnuntai-Suomi. 02.45 ELOKUVA Agentti Cody Banks 2 – päämääränä Lontoo (12). 11.30 Tehoneliöt haussa. 22.45 Tuhoutunut sekunneissa. 16.45 Sunnuntai-Suomi. 11.02 Bäkkäri. 6.03 Sää. 7.04 Suomi soi. 07.15 Meripelastajat. 21.30 (s) Nascar Cup Series: Watkins Glen 355. 12.15 Lähi-idän uutisointi. 07.14 FOX Kids: Dora ja ystävät (S). 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 15.45 Voittoa asuntokaupoilla. 11.00 Yle Uutiset. 21.00 Minä olen Jazz. 18.00 (s) Motocross: MM-sarja Lommel, Belgia, MXGP 2. 23.00 Yle Uutiset. HERO 11.05 ELOKUVA Poika ja Smitty (7). 03.35 Tykkää mun ravintolasta. 10.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 01.35 Kumman kaa (S). 16.10 Kadonneen jäljillä (S). 15.00 Ensitreffit alttarilla. 20.08 Sää. 18.05 Äiti ja isä amorina. 12.35 Return to Amish (S). EUROSPORT: 17.45 (s) Jalkapallon naisten EM-kisat: Loppuottelu Hollanti–Tanska. 00.00 Explorer. 9.00 Yle Uutiset. 02.00 CSI: Miami (16). 21.00 Pyöräily: Herning Tanska, Miesten maantieajo. 09.30 Sadan tonnin talot. 19.00 Erilaiset äidit. 16.00 Haapasalo ja kaverit (S). 00.05 Todellisia painajaisia (12). 18.30 Science of Stupid. 17.05 Hurjat rakkauskilot (S). 18.00 Morgan Freeman ja kosmoksen arvoitukset. 17.25 ELOKUVA Pingviinien mutka (12). 23.30 Jerusalemin muureilla. 13.00 Häät sulhasen tapaan. 9.10 Sää. 21.30 Hyvät ja huonot uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 2.00 Raamattu kannesta kanteen(u). 4.57 Melkein hereillä. 07.50 Grillimestarit. 22.00 Todellisia painajaisia (12). 19.00 Unelmien poikamies. Ohjelma esittelee hevosurheilua monesta eri näkökulmasta. 16.15 Sinkkuisät rakkautta etsimässä. 21.05 ELOKUVA Majava (12). Aarresaarella-kesässarjassa Outsiderin eli Aarne Haapakosken kirjoittaman Pekka Lipposen seikkailut -teoksen on lukenut toimittaja Jone Nikula. 00.00 Jane the Virgin (7). 14.25 Uljas universumi. 16.15 Kiveen hakatut. 19.00 Sanaa naisilta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 08.30 Eläimien kuningas. 7.53 Sunnuntai-Suomi. 07.40 Akvaarioiden valtiaat. 21.55 (s) Ligue 1: Marseille–Dijon. 21.00 Todellisia painajaisia (12). 12.55 Sunnuntai-Suomi. 11.45 Café Raamattu. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Derek Prince. 19.03 Jazzklubi. 21.00 (s) MM-rallicross: Kanada. 04.40–05.29 Todellisia painajaisia (12). 18.00 Murha etelän idyllissä (12). 10.00 Yle Uutiset. 8.05 SunnuntaiSuomi. 20.30 Poliisit 2017 (S). 08.15 Uskomaton koira. 19.00 Evakuoikaa Maa. 19.03 Urheiluradio. 12.10 Elixir: Kesällä kuntoon. 00.10 ELOKUVA Jurassic Park (12). 15.00 Top Gear (S). 11.00 Lystikkäät eläinveikkoset (7). JIM 08.50 Merimaili. 10.00 Remppa vai muutto. 20.00 Poliisit 2017 (S). 12.05 Oho, olen raskaana! (12). 17.05 Murha etelän idyllissä (12). YLE RADIO 1 7.00 Yle Uutiset. 8.20 Sunnuntai-Suomi. 0.05 Yöradio – tunti 60-lukua. 7.45 Tarinoita lapsille: Puluboin ja Ponin kirja, osa 15/15. 08.55 Pienten perhe. 03.30 ELOKUVA The Legend of Boogeyman (16). 12.40 Lentoturmatutkinta. 01.30 Autohuutokauppa Teksasissa. 20.45 Yleisurheilun MM. 15.00 Yle Uutiset. 08.49 FOX Kids: Glitter Force (7). 21.30 (s) WGC Bridgestone Invitational 2017, finaali. 23.00 MM-ralli, Suomi. 20.00 Martin ja Mirjan matkassa. 01.20 Pienten perhe. YLE PUHE 7.00 Brysselin kone. 13.30 Avainradio (u). 11.15 Israel puhuu. 23.25 Liian ruma rakkauteen?. 11.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 23.03 Yöradio. 16.05 Faunin iltapäivä. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.50 Sana koskettaa (u). 10.15 Ruotsin jälkiruokamestari. 20.30 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 01.45 Jodie Marsh: Maksulliset miehet (7). 01.30 Katastrofitatuoinnit. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 6.04 Melkein hereillä. 19.30 One Way. puoliaika. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 6.25 Kylillä. 03.00 Punk’d (7). 22.00 Nettideittaajat. 07.45 Pieni suuri perhe. LIV 09.00 Remppa vai muutto. RADIO DEI 8.02 Lasten makasiini. 04.25 Cops (12). 17.05 Myyntimies Jethro matkoilla. 11.50 Lentoturmatutkinta. 16.30 Superkirja. 22.05 Yöhitaat. TV5 06.20 Ammattina sankari. 06.50 FOX Kids: Shimmer ja Shine (S). 4.00 Arkisto: Saunakulttuuria. 12.59 YleX Weeknd Festivaaleilla! – Parhaat. 17.02 Sana elää. 14.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Operatenorin ihmeelliset seikkailut nuoressa Suomessa. 12.05 Urheiluradio. 23.25 ELOKUVA Hollow Man – Mies ilman varjoa (16). VIASAT GOLF: 14.30 (s) Ricoh Women’s British Open, finaali. 15.50 Veneilysää. 18.50 Merisää. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 29 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Ratsastuksen maailma Yle TV2 klo 11.10. 7.03 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraina kirjailijat Sinikka Nopola ja Tiina Nopola. 13.30 Jos mies saisi päättää. TV7 08.30 Ruutupyhäkoulu. 08.02 FOX Kids: Smurffit (S). 11.03 Ahneus. 11.00 Yle Uutiset. 04.50–05.59 Sky News. etappi. Krishnan morsian. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 09.36 FOX Kids: Glitter Force (7). 10.03 Juuso Pekkinen: Tom Sjöbergin vieraana. 22.30 Suomen huutokauppakeisari. 15.20 Voittoa asuntokaupoilla. 8.30 Junioriavain. 02.05–05.00 Astral-TV. 17.15 Kissankehto – Susanna Vainiola. 14.10 Remonttipainajainen. 15.00 Pyöräily: Puolan ympäriajo, 7. 09.20 Syvän sinisen salaisuus. 13.30 Lentoturmatutkinta. 20.35 (s) Yleisurheilun MM-kisat, Lontoo. 9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio. 11.25 Pannaan paremmaksi. 7.58 Hyvää huomenta. 01.00 Port Royal: Meret ilman vettä. Saarnaa pastori Taru Kettunen, avustava pappi Osmo Luukkonen, saarnadraaman toteuttavat Eija Ruuska, Minna Puhakka ja Eila Närhi. 02.40–03.08 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 02.00 Vaimot vaihtoon USA. 12.30 Suuret pienet talot. 19.15 Sanan ja runon tuoksua. C MORE MAX: 11.50 (s) Moto3: Tshekin osakilpailu. 16.00 MM-ralli, Harju 1 ja 2. 13.30 Koodeja ja salaliittoteorioita (7). 13.05 Kauppaneuvos Jethro (S). Martti Ojares haastattelee Markku Veiloa tämän esikoiskirjan ”Kaksisieluinen mies” pohjalta. 13.10 Lindemania. 7.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Fast n’ Loud. 15.05 Uskomattomat uima-altaat. EUROSPORT 2: 9.30 Yleisurheilun MMkisat, Lontoo. 15.30 Sunnuntai-Suomi. 9.05 Urheiluradio. 17.15 Seurat Juhlatalossa. 17.05 Siirtokunta. YLEX 6.30 Poikelus ja Hätönen – Viikon Parhaat. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 11.30 Upeat skandikodit. 12.05 Musiikkikamari. 13.00 Suuret pienet talot. 09.20 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 21.00 Port Royal: Meret ilman vettä. 09.50 Makumatka Kreikkaan. 16.00 Fitistä fätiksi ja takaisin. 16.15 Lentoturmatutkinta. 12.10 Kauppaneuvos Jethro (S). 15.25 ELOKUVA Bonneville (12). 10.30 Haaveiden talo hartiapankilla. 16.05 Maailman hauskimmat kotivideot. 15.52 Sunnuntai-Suomi. Perintö lapsille. 02.30 Punk’d (7). 10.02 Viikon teos (u) (ei kuulu kaikilla alueilla). . 15.02 Itäraportti (u). 10.03 Sää. Palveluksen toimittaa kirkkoherra Marko Patronen ja kuoroa johtaa kanttori Juhani Matsi. 12.45 Merisää. 21.00 Poliisit 2017 (S). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.10 Pannaan paremmaksi. 19.50 Peltsin kesäperjantai: Seikkailuja Afrikasta Antarktikselle. 02.55 Todellisia painajaisia (12). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Uusi elämä. 0.30 Raamattuavain Extra (u). 14.15 Pawson. 14.10 ELOKUVA My Little Pony: Equestria Girls 4 – Ikimetsän legenda (7). 09.30 Andrew Wommack evankeliumin äärellä. 18.50 Jalkapallon naisten EM: Loppuottelu Hollanti–Tanska, 2. 0.00 Yöradio. 17.10 Maailmaa mullistaneet keksinnöt. lähtö. 23.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 22.30 Muskelit hinnalla millä hyvänsä (12). 8.40 Sunnuntai-Suomi. 9.55 Mikkelin Pitäjänkirkon kellot kutsuvat. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 11.03 Jake Nymanin Popradio. 01.00 (s) Jalkapallo: Major League Soccer, NY City FC–NY Red Bulls. 08.40 Myrkynmetsästäjät. 19.00 Murha etelän idyllissä (12). 23.00 (s) Pyöräily: Utahin ympäriajo, Yhdysvallat, 7. 18.02 Uskon tarina. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Autonraadot rahaksi. 15.55 Yle News. 8.00 Yle Uutiset. 20.02 Viikon debatti (u). 13.03 Sunnuntai-Suomi. 03.00– 07.00 Yön AVA. 17.00 Valoksi elämäsi polulle. 23.00, 02.00 (s) PGA Tour Golf: Barracuda Championship.´ C MORE SPORT 1: 12.45 (s) Kuninkuusravit, Vermo. 9.00 Yle Uutiset. Maailmancupin kovimpien kisatapahtumien lisäksi mukana on mielenkiintoisia lajia taustoittavia juttuja. 11.00 Tehoneliöt haussa. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 0.00 Arkisto: Päiväkahvit. 21.55 Suomi tänään. 23.05 Todellisia painajaisia (12). 14.00 Panttilainaamo. 18.00 Todellisia tarinoita. 05.35–05.59 Science of Stupid. 23.00 Moderni perhe (7). 14.03 Musiikkia lepopäivän ratoksi. etappi. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Raamatun kertomuksia. 21.10 Veisaten Herralle. 03.15–04.00 Temptation Island Suomi (7). 17.00 Suomen kaunein koti. 15.20 Raamattu herää eloon. 9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 02.00 Todellisia painajaisia (12). 09.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 00.40 Armon kalliolla. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 21.40 Urheiluradio. 13.25 Uskomattomat synnytystarinat. 04.40 Rajasota. YLE TEEMA FEM: 17.50 Jalkapallon naisten EM-kisat: Loppuottelu Hollanti–Tanska, 1. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 020317600. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 23.30 Moderni perhe (S). 7.00 Yle Uutiset. 02.50 Lentoturmatutkinta. 16.10 Sunnuntai-Suomi. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Suomen Huippumalli haussa. 21.45 Rohkaisua Raamatusta – Matti Vuolanne. 23.00–00.50 ELOKUVA Tappajan ote (18). KUTONEN 06.55 Autotalli remonttiin. 20.00 Jazzklubin illan keikka. 23.50 Häät sulhasen tapaan Special. VIASAT URHEILU: 18.25 (s) EFL Championship: Bolton–Leeds. 09.10 TV Shop Tvins. 12.30 Sinua on varoitettu. 14.20 Kakkukuningas. 08.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 22.00 Kostokroppa Khloen malliin. 20.00 Lentoturmatutkinta. lähtö. 23.00 Apostolien teot. 14.20 Pan Am (12). 13.05 (s) Moto2: Tshekin osakilpailu. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 04.25 Meidän perheen tähdet
Nykyisin Lehtimäkeä kiinnostaa etenkin pienoismallien kuvaaminen. STT Harry Potterista tunnettu Robert Hardy on kuollut Brittinäyttelijä Robert Hardy on kuollut 91-vuotiaana. Hardy muistetaan erityisesti taikaministeri Cornelius Toffeen roolista Harry Potter-elokuvissa sekä eläinlääkäriroolistaan James Herriotin kirjaan perustuvassa Kaikenkarvaiset ystäväni -televisiosarjassa. Pääasiassa espanjankielinen Despacito ohitti perjantaina Wiz Khalifan kappaleen See You Again. päivä Youtubeen ladattua musiikkivideota oli katsottu perjantai-iltaan mennessä 2,997 miljardia kertaa. Ei ole tavatonta, että tarinan edistyminen pysähtyy toviksi, kun Aalto jää hiomaan sarjakuvan ensimmäisiä ruutuja. ELOKUUTA Anna Humalainen Useimmille suomalaisille ensi viikko on vain yksi muiden joukossa, mutta tieteisja fantasiakirjallisuuden harrastajille kyseessä on yksi elämän tähtihetkistä. Elettiin vuotta 1973, kun sarjakuvalehti Zoomissa ilmestyi avaruusagentti Valerianin seikkailuista kertova tarina. –?Olen kasannut sitä tässä ihan kylmä hiki otsalla. Kyseessä on ”scifimaailman Oscar-pysti”, jota kukaan suomalainen ei ole aikaisemmin saanut. Erityistä jännitystä tuntevat mahanpohjassaan Vesa Lehtimäki ja Ninni Aalto, jotka ovat ehdolla Hugo-palkinnon saajiksi fanitaiteen kategoriassa. STT. Sen visuaalinen ilme teki pikkupoikaan vaikutuksen. Parasta genressä ovat Aallon mielestä rajattomat mahdollisuudet. AIKUISENA INNOSTUS tieteisfiktioon nousi uudestaan pintaan oman pojan legoharrastuksen myötä. Hän pääsi auttamaan Lego-elokuvan tekijöitä visuaalisen tunnelman luomisessa ja ottamaan Lego-yritykselle tuotekuvia, joissa seikkailevat hobitit ja suksilla laskevat Snowtrooperit. Kun Lehtimäki latasi kuvat Flickr-palveluun, hän sai myönteistä palautetta. Täysin tajunnanräjäyttävä, Lehtimäki toteaa. Despacito on nyt historian katsotuin Youtube-video Puertoricolaisen laulajan Luis Fonsin jättihitti Despacito on noussut videopalvelu Youtuben kaikkien aikojen katsotuimmaksi videoksi. Raastoin niistä juustoraastimella purua, ja kun sen pudotti veden päälle, se laskeutui hitaasti ja sitä oli hyvä kuvata. –?Siellä voi tapahtua asioita, joihin fysiikan lait eivät päde. Silloin vaikutuksen tekivät muun muassa Avaruusalus Alfa -televisiosarja ja Tähtien sota -elokuvat. Tällä hetkellä taiteilijaa innostaa eniten pienoismallien kuvaaminen. Myös Aalto sai kimmokkeen spekulatiivisen fiktion lukemiseen jo lapsena. • Hakkapeliittatapahtuma Tammelan Mustialassa klo 11-16. Lopulta vesi jäi pois, ja lumen virkaa ryhtyi toimittamaan tavallinen leivinjauhe. –?Minulla oli vanhoja kipsimuotteja. • Liesjärven metsästysseuran kokous seuran majalla klo 12. Aina alkuajoista lähtien muistan ajatelleeni, että tämä on kaukainen haave, joka ei koskaan tule toteutumaan, toteaa Jukka Halme, yksi tapahtuman järjestäjistä. Todellinen innostus tieteisfiktioon syttyi kuitenkin vasta vuonna 1977, kun ensi-iltaan tuli ensimmäinen Tähtien sota -elokuva avaruustaisteluineen ja robotteineen. Tutuksi tulivat niin Isaac Asimovin teokset kuin muutkin tieteismaailman klassikot. VESA LEHTIMÄKI MUISTAA tarkasti ensikosketuksensa scifi-maailmaan. Hän ahmi tieteiskirjailija Stanislaw Lemin romaaneja ja ihastui maagisen realismin taiturin Italo Calvinon maailmaan. Pimeä päättyi klo 4.13 ja alkaa klo 22.47. Utuisessa maisemassa lego-ukot näyttäisivät hienoilta. See You Again nousi tilastokärjeksi heinäkuun alussa. Helsingissä järjestetään nimittäin ensimmäistä kertaa maailman kuuluisin tieteiskirjallisuuden kokoontuminen Worldcon. Lehtimäen kuvista tuli niin suosittuja, että hänelle tarjottiin ulkomailta yhteistyöprojekteja. Kun vuoroon tulivat Tähtien sota -aiheiset legot, graafikkona työskentelevä Lehtimäki huomasi käyttävänsä niiden kuvaamiseen paljon aikaa. KUVAT: Kimmo Penttinen PANKAIS POIKETEN Tänään • Harrasteajoneuvotapahtuma Pick-Nick Forssan Pilvenmäellä klo 10-17. Tammikuun 12. Se pallo vain lähti vyörymään. –?Minulla oli kaikki työkalut. Youtuben 50 katsotuimmasta videosta 47 on musiikkivideoita. Lehtimäki sai idean, että hän voisi kuvata leluja ja tehdä niistä albumin. ELOKUUTA 2017 Keimo, Toimi Huomenna: Lahja Aurinko nousi Forssassa tänään klo 5.13 ja laskee klo 21.48. SUNNUNTAI 6. PYRKIMYS HYVÄÄN lopputulokseen on tuttua myös ehdokastoverille, sarjakuvataiteilija Ninni Aallolle. Nykyisin helsinkiläistaiteilija tunnetaan synkkää huumoria ja erikoisia otuksia vilisevistä töisTieteisfiktion maailmassa kaikki on mahdollista Helsinkiläinen Vesa Lehtimäki innostui scifistä jo lapsena. 30 FORSSAN LEHTI AJASSA Ajassa SUNNUNTAINA 6. Se ohitti korealaisartisti Psyn hitin Gangnam Style, joka ehti pitää kärkipaikkaa neljän ja puolen vuoden ajan. Näyttelijän kuolemasta ilmoitti tämän perhe. –?Tähtien sota on minun ikäpolveni Woodstock. Nuoruusvuosinaan Lehtimäki oli tavallinen näky Korson kirjaston scifi-osastolla, josta hän lainasi kaiken mitä käsiinsä sai. Vielä tuolloin hän ei arvannut, että samantyyliset kuvat nostaisivat hänet myöhemmin maailmanmaineeseen. Pian Lehtimäki oli jo kaivamassa kaapin pohjalta vanhaa akryylistä cd-levyboksia ja täyttämässä sitä vedellä. Hän tajusi, että kukaan ei ollut aikaisemmin käsitellyt ilmatilaa esineiden ympärillä samalla tavalla, ja päätti jatkaa kokeilujaan lumella. –?Olen harrastanut aktiivisesti alaa 30 vuotta elämästäni. See You Again on 2,994 miljardissa. Hän keksi, että jos veden joukkoon laittaa pari tippaa maitoa, se sakenee ja muuttuu kuin sumuksi. KOKOUKSIA • Letkun Erän kokous ampumaradalla klo 10. Tekeillä on Tähtien sodasta tuttu y-siipihävittäjä, superharvinainen hartsimalli, joita on valmistettu ainoastaan 44 kappaletta. Samoihin aikoihin hän teki myös ensimmäiset valokuvakokeilunsa ikuistamalla lumeen aseteltuja legoja pienoismalleja. Toisin kuin lapsena, hänellä oli nyt käytössä laadukas kamera ja kuvankäsittelyohjelma
Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.” Matt. KETUN , supikoiran, mäyrän ja minkin pyynti on sallittu kaikilla laillisilla keinoilla koko seuran alueella asetuksen sallimilla ajoilla. Timo Kultasen sähköposti on timo.kultanen@gmail.com.. Useimmiten se on järjestetty Pohjois-Amerikassa. elokuuta. Paukku rauhoitti metsäkauriin Forssan Lehti Jokioinen Metsästysseura Jänhijoen Paukku Jokioisilta on rauhoittanut metsäkauriin alueellaan metsästyskaudella 2017– 2018. ENTÄPÄ SITTEN ensi viikon Worldcon. Martinin tuki. Jahtiin voi kerrallaan osallistua vain yksi seuraan kuulumaton koiramies. Helsinkiä auttoi pärjäämään kisassa Game of Thrones -kirjailijan George R. Teerikukkoja saa ampua kaksi kappaletta metsästäjää kohden ja naarasteeriä yhden metsästäjää kohden. 7: 13 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. • Martinin ohella Worldconin odotetuimpiin kirjailijavieraisiin kuuluvat Robin Hobb, Scott Lynch ja Robert Silverberg. –?Pyydän varmaan jonkun jeesaamaan, jos pitää suunnitella jotain puhetta, Aalto toteaa ja nauraa. Kun kani aikoinaan saapui Aallon perheeseen, huomion kiinnittivät heti komeat pulisongit ja paheksuva olemus. Riistalinnuista Paukku on päättänyt rauhoittaa metsästyskaudella fasaanit ja metsot. –?Kyllä se sitten osoittautui ihan nimensä veroiseksi. Seura osallistuu riistanhoitoyhdistyksen alueelle anottavaan ilveslupaan. FL-LM WORLDCON Alan harrastajat yhteen • Maailman vanhin tieteisja fantasiakirjallisuuden kokous, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. SEURAN JÄRJESTÄMÄN pokaaliammunnan voitti Jani Tienhaara. Seuran alueella metsästys on kielletty jouluaattona ja joulupäivänä. Yksi rakastetuimmista hahmoista on pessimistinen Schopenhauer-jänis, joka on nimetty 1800-luvulla eläneen saksalaisfilosofin mukaan. Tapahtumassa jaetaan useissa eri kategorioissa alan arvostetut Hugo-palkinnot. ELOKUUTA 2017 Jeesus sanoo: ”Menkää sisään ahtaasta portista. • Järjestelyistä vastaavat faniyhdistykset, jotka kilpailevat keskenään saadakseen tapahtuman kotimaahansa. Aikovatko ehdokkaat suunnata sinne muiden tieteisja fantasiafanien kanssa. Sitä tuskin nähdään teoksissa lähiaikoina, mutta muita hassuja otuksia sarjakuviin saattaa kyllä ilmestyä. FORSSAN LEHTI 31 AJASSA SUNNUNTAINA 6. Riistalintujen pyynti on sallittu asetuksen mukaisilla ajoilla. Yhteinen taival korkeaan 10 vuoden ikään ehtineen Schopenhauerin kanssa päättyi toukokuussa, kun kani kuoli vanhuuteen. R. Seuran tapahtumista ja toiminnasta saa tietoa sihteeri Timo Kultaselta tai seuran kodalta. • Tapahtumaa vietetään Helsingin messukeskuksessa 9.–13. Hahmon esikuvana on oikea eläin, joka on yhtä yrmeä kuin sarjakuvaversionsa. • Tapahtumaa on vietetty vuodesta 1939 lähtien lukuun ottamatta toisen maailmansodan aiheuttamaa katkosta. PÄIVÄN SANA tään. Ulkopuolisen, seuraan kuulumattoman luolakoiramiehen osallistuminen luolakoirajahtiin aseen kanssa on mahdollista ilman vieraskorttia, kun seuran jäsen on läsnä. Päiväpassien hinnat alkavat 25 eurosta. Tottahan toki. Mahdollisen Hugo-palkinnon vastaanottamiseen kumpikaan ei ole tosin valmistautunut. • Worldconiin pääsee osallistumaan ostamalla World Science Ficton Societyn jäsenyyden, jonka hinta aikuisille on 195 euroa. Paikalle odotetaan yli 5 000:ta kävijää
Varsinkin erämaa-alueilla olevista saksalaiskohteista tiedetään kuitenkin varsin vähän historiallisesti ja arkeologisesti. Asiasta kertoi tiedustelupalvelu NIS itse, kun sen tekemisiä perkaamaan asetettiin sisäinen tutkimusryhmä uuden presidentin Moon Jaeinin käskystä. Tutkimuksessa paljastui, että Won näki toiminnan kotimaassa lähes yhtä merkittävänä. Hyppääminen Väinölänniemen uimarannan tornista kiellettiin öisin vuonna 2012, kertoi Savon Sanomat aikoinaan. –. Heidän jäljiltään pohjoisessa on tuhansia kohteita, muun muassa tukikohtia ja niihin usein liittyviä sotavankileirejä. POLIITTISET SKANDAALIT eivät ole mikään harvinaisuus EteläKoreassa, joka demokratisoitui kunnolla vasta 1980-luvun lopulta alkaen. • Parkin väitetään suosineen läheistä uskonnollista neuvonantajaansa ja ohjanneen Samsungin kaltaisia suuryrityksiä antamaan tälle rahaa. Puh. Uusimmat vaalit hän voitti ennen kaikkea Parkin korruptioskandaalin vuoksi. Esimerkiksi juuri tiedustelupalvelun avulla ensimmäisenä naisena vuonna 2012 presidentiksi noussut Park Geun-hye on parhaillaan syytettynä vallan väärinkäytöstä, korruptiosta ja lahjonnasta. klo 10-16 K-Supermarket, Kartanonkatu 11, Forssa Suomalaisia laatukenkiä halvalla. Nykyään torni on avoinna vain päivisin kello 10–18 uimavalvojien ollessa paikalla. Sotavankien lisäksi Hyljelahteen tuotiin pakkotyöhön ihmisiä natsi-Saksan hallussa olevilta alueilta. Tutkimusryhmä selvittää edelleenkin yli kymmentä eri tapausta, joissa tiedustelupalvelun epäillään toimineen väärin. Hän sai säännöllisesti salaisia asiakirjoja käsiinsä, vaikkei toiminut missään virallisessa tehtävässä. Rangaistusleiri oli yleisestikin paha paikka, mutta juutalaisia kohdeltiin kurjassa leirissä vielä kurjemmin kuin muita onnettomia, Westerlund lisää. Poliisi kertoi tiedotteessaan, että paikalla olleille on tarjolla kriisiapua. Hänet todettiin tapahtumapaikalla kuolleeksi. STT Saksalaisia sotilasalueita kaivetaan esiin Lapissa Eeva Nikkilä-Kiipula Lapissa oli jatkosodan aikana reilut 200. Eron jälkeen valtaan nousi nykyinen presidentti Moon Jae-in, joka määräsi NIS:n toiminnan tutkittavaksi. KESÄKENGÄT ALEHINTAAN! Tervetuloa! SUOSIKKIKENKÄ p. Muuhun aikaan torni on suljettu lukollisella portilla. Poliisin mukaan hätäkeskus sai neljän jälkeen aamuyöllä ilmoituksen, että 17-vuotias nuorukainen oli hypännyt tornista veteen. Tällä paikalla ei ole aiemmin tehty kaivauksia, kertoo arkeologian professori Vesa-Pekka Herva Oulun yliopistosta. Hän perustaa näkemyksensä pitkälti neuvostoliittolaisen sotavangin Fjodor Mezhentsevin muistelmiin. Ei sitä ikinä kokonaan pysty estämään, valvoja kertoi puhelimitse lauantaina päivällä. Sen lisäksi NIS valvoi salaa lukuisia oppositiojohtajia vaalikampanjoiden aikana. Herva on Suomen Akatemian rahoittaman monitieteisen Lapin synkkä kulttuuriperintö -tutkimushankkeen johtaja. Won on parhaillaan oikeudessa syytettynä presidentinvaaleihin vaikuttamisesta, ja hänelle vaaditaan neljän vuoden vankeustuomiota. KUVA: Song Kyung-Seok / EPA Oman maan agentit koettivat saada EteläKorean presidentinvaaleissa valtapuolueen ehdokkaat läpi. STT:N TAVOITTAMAN Väinölänniemen uimavalvojan mukaan tornista hypätään yöaikaan lukitusta portista huolimatta. ELOKUUTA 2017 32 FORSSAN LEHTI KENKÄMARKKINAT maanantaina 7.8. Syytteet pakottivat hänet jättämään virkansa. Väinölänniemen hyppytorni oli lauantaina päivällä avoinna normaalisti yöllisestä turmasta huolimatta. Pääasiallisesti ryhmät kohdistivat toimintansa sosiaaliseen mediaan ja uutissivustojen keskusteluihin. –?Psykologiset operaatiomme Pohjois-Koreaa vastaan ovat tärkeitä, mutta psykologiset operaatiomme Etelä-Korean kansaa vastaan ovat myös melko tärkeitä, Won sanoi hieman ennen vuoden 2012 presidentinvaaleja Hankyoreh-sanomalehden mukaan. Paikasta ei nimittäin ole olemassa suoranaista tietoa. 040 740 1064, kahvio. Maanantaina kuva saksalaisajasta täydentyy, kun Inarin Hyljelahden tukikohdassa alkaa yleisökaivaus. • Jo aiemmin pohjoiskorealaiset agentit olivat surmanneet Parkin äidin. Toukokuussa hän marssi käsiraudoissa oikeuteen kiistämään korruptiosyytteet. • Park erotettiin virastaan alkuvuodesta ja häntä syytetään muun muassa lahjonnasta ja vallan väärinkäytöstä. • Nyt skandaalin keskiössä oleva neuvonantaja on kultin johtajan tytär ja Parkin läheinen ystävä. Juutalaisia pidettiin erillään muista sotavangeista. SAKSALAISET KÄYTTIVÄT Hyljelahden leirissä olleita sotavankeja tienrakentamisessa ja metsätöissä. Miia Sebany, mia peltola Kuopiossa Väinölänniemen hyppytornilla tapahtui lauantaina aamuyöllä kuolemaan johtanut onnettomuus. 040-5055280 MYYNTIPÄIVÄ VAIN HUOMENNA klo 10–17 Citymarketin piha, Kutomon alue, FORSSA www.suomipiipunhattu.fi KALLIOMÄEN PIHAKIRPPIS Kirkkopuistossa ja linjoilla omilla pihoilla keskiviikkona 9.8.2017 klo 16-19:30 Kirkkopuistossa ilmainen myyntipaikka, tied. –?Ryhmien tehtävänä oli levittää hallitukselle myönteisiä näkemyksiä ja tukahduttaa hallituksen vastustajia leimaamalla heidän näkemyksensä Pohjois-Koreaa tukevien ryhmittymien yrityksiksi horjuttaa valtiota, NIS:n sisäisen tutkimusryhmän selvityksessä todettiin. Äidin kuoleman jälkeen Parkin opastajaksi tuli uskonnollisen kultin johtaja. p. NIS:n tehtävänä on ennen kaikkea Pohjois-Korean valvominen. FL–LM Tiedustelupalvelu manipuloi vaaleja Tiedustelupalvelu avitti Park Geun-hyen presidentiksi. Selvityksessä paljastui, että NIS oli käskenyt omia työntekijöitään vaikuttamaan maassa vuonna 2012 järjestettyihin presidentinvaaleihin. Hyppytorniin pääsee kiipeämällä portin yli. Lehden mukaan paikalla oli sattunut kesällä 2011 ainakin kolme vaaratilannetta, kun yöllä torniin kiivenneet hyppäsivät vaarallisesti veteen. STT. Uhria ei kuitenkaan löydetty. Korruptio on ulottunut maan korkeimmalle huipulle asti, mitä on ruokkinut valtion vahva ohjaus maan taloudessa. Skandaaleilta NIS ei ole välttynyt, sillä se on jäänyt kiinni muun muassa virkamiehen lavastamisesta Pohjois-Korean agentiksi. 050 572 1565 040 536 49 76 Tammitie 327 31600 Jokioinen PUUTARHATILA Vadelmaa ja mustaherukkaa itsepoimien M almnäs Suoraan autosta heti mukaan! Ota mitat mukaan! Tehtaan edustaja paikalla. Laiturilla oli tapahtuman aikaan useita nuoria, jotka olivat nähneet hypyn. Varsinkaan NIS:n omat työntekijät eivät olleet mitään amatöörejä, sillä he työskentelivät osastolla, jonka tehtävänä oli vastata Pohjois-Korean propagandaan. Tervetuloa myymään ja ostoksille! Harri Ahola Etelä-Koreaa ravistelee skandaali, kun maan tiedustelupalvelun paljastettiin vaikuttaneen lukuisiin viime vuosien vaaleihin. Kohtalon ivaa on, että juuri Moon hävisi Parkille vuoden 2012 vaalit. Hyppytorni on ollut jo useita vuosia suljettuna iltaja yöaikaan nimenomaan vaaratilanteiden estämiseksi. Tanssikenkiä, kävelykenkiä, työ-/ terveyssandaaleita, aamutossuja, kumisaappaita. Nuorukainen kuoli hypättyään yöllä uimarannan tornista Kuopiossa Torni on ollut jo pitkään öisin suljettuna vaaratilanteiden takia. –. Vesa-Pekka Herva ei etukäteen pysty ennakoimaan, mitä Hyljelahden kaivaus paljastaa. Kyllähän täällä aina riittää sitä porukkaa, joka tulee illemmalla vasta, kiipeää torniin ja hyppii sieltä. 000 saksalaissotilasta eli suunnilleen yhtä paljon kuin paikallisiakin. Paikalle tulleet pelastuslaitoksen edustajat löysivät uhrin vedestä. Mukaan oli palkattu myös tavallisia kansalaisia. –. Saksan vankileireihin Suomessa perehtynyt dosentti Lars Westerlund on liittänyt Hyljelahden leirin saksalaisten rangaistusleiriin (Polarstraflager), jossa oli myös venäjänjuutalaisia sotavankeja. • Parkin isä oli Etelä-Korean diktaattori 1960ja 70-luvuilla, kunnes hänet salamurhattiin. FAKTA Skandaali Korean tapaan • Kotimaisen turvallisuuspalvelun vaikuttaminen lukuisiin vaaleihin ei ole läheskään yhtä outo skandaali kuin entisen presidentin Park Geun-hyen erottamiseen johtanut vyyhti. Tiedustelupalvelun työntekijöistä ja siviileistä muodostettiin yli 30 erikoisryhmää, jotka tekivät kaikkensa konservatiivisen ehdokkaan Park Geun-hyen valinnan puolesta. SUNNUNTAINA 6. TIEDUSTELUPALVELUN syytetään sotkeutuneen myös parlamenttivaaleihin vuosina 2011 ja 2012. Nuorukaista yritettiin elvyttää, mutta huonoin tuloksin. Nuorukainen oli noussut hypyn jälkeen pintaan, mutta vajonnut sitten veden alle. Useampi nuori hyppäsi veteen etsimään pinnan alle painunutta. Pääosa syyllisyydestä on vieritetty tiedustelupalvelun silloisen johtajan Won Sei-hoonin harteille