Keskiviikkona 6.9.2023 Vuodesta 1917 Nro 239 | Irtonumero 4 euroa | Kestotilauksena 1,20 e / päivä Nostetta syksyyn! Kartanonkatu 9 , Forssa I (03) 422 4410 I Ark. Rajoitus 2 etulippua / kestotilaaja. ylistetään tiukoilla olevia sairaanhoitajia. Hintaan lisätään tilausmaksu. Jaa. Jälleen kilpaillaan lääkäreiden SMmestaruudesta ja mitenköhän lääkäri liittyy 80-vuotta täyttävän anopin syntymäpäivälahjaan. ”Suomineito 30 vuotta estradilla” -konsertin ohjelmisto koostuu Heidille tärkeistä levytyksistä, leikaten läpi koko sen tyylilajien skaalan, joita kolmeenkymmeneen vuoteen on mahtunut. HUOM! Etuhintaiset liput voi lunastaa vain Verkatehtaan lipunmyynnistä Hämeen Median etukorttia tai mobiilipalvelua vastaan. Paljon on siis uutta ja tutkimatonta materiaalia. on kerännyt yli 250 000 katsojaa ja sitä on esitetty yli 500 kertaa. Lisää Saikkua, kiitos! OSA 2. Toki mukana on myös Ismo Leikolan jatko-osaan tekemät ratkiriemukkaat laulut, joissa mm. Tuosta hetkestä käynnistyi laulajan ura, josta Heidi oli haaveillut 3-vuotiaasta lähtien. 10-18, la 10-14 Lash Lift (norm. Jatko-osassa meno vaan paranee ja vauhti kiihtyy. Hintaan lisätään tilausmaksu. Liput 45 € Normaalihintaiset liput voi ostaa verkosta osoitteesta ticketmaster.fi. @FLtoimitus HÄMEEN MEDIAN TAPAHTUMIA ”Suomineito 30 vuotta estradilla” Hämeenlinnan teatteri to 23.11. Verkatehdas pe 1.12. 75€) 65 € Browlift (norm. Lavalla sama kolmikko, Jukka Rasila, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen. ääninäyttelijän ylistetty työ Disneyn ”Mulanina”. HUOM! Etuhintaiset liput voi lunastaa vain Verkatehtaan lipunmyynnistä Hämeen Median etukorttia tai mobiilipalvelua vastaan. ”Minusta tulee isona Paula Koivuniemi”, pikku-Heidi oli sanonut. Normaalihintaiset liput voi ostaa Hämeenlinnan Teatterin lipunmyynnistä Verkatehtaalta tai verkosta osoitteesta Lippu.fi. Etulippuja rajoitettu määrä. Kiviä taskussa on traaginen, mutta samalla julmetun hauska. Hintaan lisätään toimitusmaksu. Kun Martti Suosalo keimailee Hollywoodkaunottarena, katsoja ei näe yli 50-vuotiasta suomalaista miesnäyttelijää, vaan kauniin filmitähden... Kiviä taskussa Verkatehdas pe 3.11. Tarina alkaa siitä, kun 35-vuotiaat luuserit Charlie (Suosalo) ja Jake (Nuojua) menevät avustajiksi amerikkalaiseen elokuvaan ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat. Verkatehtaan lipunmyynnistä tilausmaksua ei veloiteta. Miten muuten voisi ollakaan. 30 vuoteen mahtuu paljon: tuhansia erilaisia esiintymisiä, levytyksiä ja hittejä, teatteriproduktioita, juontotöitä niin tv:ssa kuin radiossa, sekä mm. Etulippuja rajoitettu määrä. Tykkää. 120€) 96 € KAIKKI normaalihintaiset TUOTTEET su 10.9. Verkatehtaan lipunmyynnistä tilausmaksua ei veloiteta.. klo 19 Heidi Kyrö teki historiaa laulamalla suoraan ihmisten sydämiin ja valtaisaan kansansuosioon vain 15-vuotiaana Seinäjoen Tangomarkkinoilla 1993. Suosalo ja Nuojua hyppäävät salamannopeasti roolista toiseen vaatteita vaihtamatta. klo 19 Martti Suosalon ja Mika Nuojuan tähdittämä Kiviä taskussa on ilmiö suomalaisella teatterikentällä. Rajoitus 2 etulippua / kestotilaaja. Esityssarjan ensimmäinen osa, Saikkua, kiitos! OSA 1. asti -20% UUSI Shampanja kasvohoito 79 € elvyttävä, kosteuttava ja heleyttävä Twiittaa. Tervetuloa! Liput 36 € Kestotilaajille 29 € Liput 35 € Kestotilaajille 29 € Hämeen Median ETU KORTTI 2023 Normaalihintaiset liput voi ostaa verkosta osoitteesta ticketmaster.fi. Kommentoi. Kaksikko vaihtaa lennossa roolista toiseen näytellen viittätoista eri roolia ikään tai sukupuoleen katsomatta. Verkatehtaan lipunmyynnistä tilausmaksua ei veloiteta. 45€) 38 € Lash ja browlift YHTEISHINTAAN (norm. klo 19 Lisää Saikkua, kiitos! on huippusuositun Saikkua, kiitos! – trilogian toinen osa. Näyttelijät muuntuvat eri hahmoksi näyttelijäntyöllä: ilmeillä, äänellä, asennoilla, eleillä, olemuksella
Forssan museo on tehnyt viime vuosina loistavaa työtä Tyykikylän tekstiiliperinteen taltioinnissa ja päivittämisessä. Vaikka rakennusala kyntää syvällä, FM-Hausin liiketoiminta on sentään herättänyt kiinnostusta. Ei kansallispukua, ei kansanpukua, ei edes virallista Forssa-kuosia ja siitä tehtyjä vaateparsia. Kun kansallispukua käytetään, periaatteena on pukeutua kokonaisuuteen. 040 451 8390 Toimitussihteerit: 03 4155 666, klo 13–21 Asiakaspalvelu 03 7575 700 ma–pe klo 8–16. Toivottavasti puurakentamisen pioneerityö saa jatkoa. Härkäviikkojen yrittäjäristeily kokosi Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän yrittäjiä sekä kuntajohtoa. Humppilan on mahdollista saada tehtaan tilalle kevyt heinänkuivurilaitteisto. Mahtaako pari vuotta sitten suunniteltu upea Forssa-neule olla ainoa virallinen Forssa-vaate. Pohdinnan arvoista olisi myös kalenterivuosittain vaihtuvan vuosikuosin lanseeraaminen Finlayson-Forssan vanhoista mallistoista. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Asiakaspalvelupiste Hämeentie 7, Forssa torstaisin klo 9–12 ja 13–15 forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita ilmoitukset@hameenmedia.fi Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Ilmoitusmyynti, yritykset: ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Humppilassa ehdittiin jo iloita ison nurmirehujalostamon perustamisesta, mutta Golden Fields valitsi laitoksen paikaksi Siikalatvan. Vaikka isoa kalaa ei ole tarttunutkaan haaviin, seudun yrittäjäkunnan yhteishenki ja verkostoituminen ovat myönteisiä merkkejä. Forssa on Lounais-Hämeen kunnista ainoa, jolla ei ole omaa kansallispukua (Ypäjällä ja Jokioisilla yhteinen Jokiläänin kansallispuku). Kysyin asiasta kansallispukuihin perehtyneeltä Lea Hautamaalta. Vastaus oli myönteinen. Seudulla on yhä potentiaalia menestykseen. Forssan seutua uuteen nousuun yritteliäisyydellä ” Forssan seudulla on yhä potentiaalia menestykseen.. Historiallinen juhla on ensi lauantaina Tammelan Eerikkilässä. Kansallispuvut perustuvat paikkakunnalla 1700ja 1800-luvuilla käytettyihin asuihin. Yrittäjien paikallisyhdistykset päätyivät vielä uudessa yhteishengessään järjestämään seudun ensimmäisen yhteisen yrittäjäjuhlan. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus: Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja: Outi Lindqvist puh. Vai rikottaisiinko Forssassa kansanpuvun mallia ja suunniteltaisiin kansanpuku Finlaysonin 1900-luvun Forssassa suunnitelluista kuoseista. Vireällä tehdaspaikkakunnalla käytettiin kuitenkin jo 1800-luvulla valmiskuoseja, jotka voisivat toimia virikkeenä kansallispuvulle – tai arkisemmalle kansanpuvulle. Työntekijät voivat hakeutua muihin yhtiön tehtaisiin, mutta etäisyydet ovat pitkät. Paluun tekee myös Forssan seudun Nuorkauppakamarin järjestämä verkostoitumistapahtuma BusinessTreffit, missä on hyvä mahdollisuus kontaktien luomiseen ja bisnesaihioiden virittelyyn. Aloitetaan ideointi raskaimmasta eli kansallispuvusta ja edetään vaihe vaiheelta moderniin printtikuosiin. Löytyisikö forssalaisen kansanpuvun inspiraatio Forssa-Yhtiön työntekijöiden vanhoista työtai arkivaatteista. Consolis Parmalta kiiri heinäkuussa pysäyttävä tieto Forssan tehtaan sulkemisesta. Lopen kansallispuku on tältä osin nerokkaasti puvusto, mikä mahdollistaa osien käyttämisen erikseen. Jos jokin ovi sulkeutuu, yritteliäillä on uusia avattavina. Seudun yhteinen elinkeinostrategia ja markkinointisuunnitelma ovat hyvin pohjustetun listauksen keihäänkärkinä. Consolis Parman Forssan tehtaalla on nyt hiljaista. Osin tästä syystä kansallispukuharrastus pysyy väkisin pienessä piirissä. Maistiaisiksi eilen Forssan torilla vietettiin Yrittäjänpäivä-tapahtumaa. Risteily oli oiva avaus yhteistyösuhteille ja seudun kilpailukyvyn kehittämiselle. Niidenkin historia juontaa 1700ja 1800-luvuille. Samaan kannattaisi pyrkiä Forssassa. Yrityselämä on seudulla kuitenkin kokenut samaan aikaan kovia kolauksia. Helmikuu toi ensimmäisen kylmäävän yritysuutisen, kun FM-Hausin yrityssaneeraus epäonnistui ja Jokioisten puutalotehdas ajautui konkurssiin. Kansallispuvut on perinteisesti ommeltu valmiiksi lanka langalta, mutta Lopen kansallispukuun hyödynnettiin valmiita kuoseja, ostokankaita. Voisiko kuosibrändäyksen seuraava askel olla Forssa-vaatteiden luominen ja arkeen tuominen. Innostava esimerkki löytyy Lopelta, joka sai oman kansallispukunsa vuonna 2002. Yhdistyisikö voittajakuosissa Finlayson-Forssan kulta-ajat ja 2020-luku vai loikattaisiinko suoraan moderniin printtiin nerokkaalla Forssa-twistillä. Liikaa ei pidä tuijottaa peräpeiliin vaan katsoa avoimin silmin tulevaan. Pääkirjoitus 6.9.2023 U udet tuulet puhalsivat toiveikkaasti Forssan seudun yrityselämässä, kun kuluva vuosi alkoi. ”Valinnanvaraa ainakin olisi ja lopputulos voisi olla kiintoisa”, Hautamaa hyrisi innostuneena. Entäpä kansanpuvut. Forssa-Yhtiön (myöhemmin Finlayson-Forssa) kuosisuunnittelu alkoi myöhemmin. On kiertotaloutta, energiantuotantoa, puolustusteollisuutta, kylmälaitetuotantoa ja laaja-alaisesti monipuolista pk-yritystoimintaa. Kuoseista voi näppärästi valmistaa myös mitä tahansa pillerihatusta kauluspaitaan: Loppea on helppo pukea ylleen pieninä palasina. Sopiva kuosi löytyi Lopelta Syrjän torpasta, 1800-luvun alkuvuosikymmeninä eläneen Maija Stiinan vaatteista. Paino: Lehtisepät, Lahti. Forssan teollisen historian perinteiset kivijalat ovat ajan saatossa hapertuneet. Keskiviikon lehti: Sanoma Manu oy, Tampere Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Jakelupäivystys: Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445, arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Artikkelit Kolumni O n yllättävää, ettei tekstiiliteollisuuden kehdolla, meidän Forssallamme, ole omia nimikkovaatteita. Yrittäjäristeily tuotti 17 toimenpidesuositusta seutukunnan kilpailukyvyn edistämiseksi. Voisiko myös tekstiilikaupunki Forssan kansallispuvun lähtökohtana olla kuosit. Mitä jos lanseeraisimme juhlavuoden päätteeksi kilpailun Forssa-kuosista Kuvataidekoulun tapaan. Kirjoittaja on Forssan Lehden toimitussihteeri Jaakko Kyrö Tyykikylä ansaitsisi omat vaatteet ” Mitä jos lanseeraisimme kilpailun Forssa-kuosista. Uudelleentyöllistymisen apuna on muutosturva. Forssa juhlii 150-vuotista taivaltaan. Tässähän alkaa mielikuvitus lentää kuin kilpailijoilla Muodin huipulle -sarjassa. Finlaysonin ikikuoseja kansallispukuun ei tosin voisi käyttää
Tilalle suunnitellaan muun muassa tehostettua avohoitoa. Forssan Teatterilla nähtävässä Krokotiilijahdissa esiintyvät muun muassa Markku Tähtinen (vas.) ja Teemu Lintula. Kuva: Tapio Tuomela Krokotiilijahti vie historialliselle aikamatkalle vuoteen 1906 Sivut 20–21 Oma Häme suunnittelee koko psykiatrisen osaston 11 sulkemista Forssassa Sivut 4–5 Potilaina on ollut sekä psykiatrisia potilaita että päihdekuntoutujia. Lähtökohtana oli kirjoittaa, millaisia keskusteluja aikansa merkkihenkilöt olisivat voineet Kojolla käydä. Taustalla on huutava pula psykiatrian erikoilääkäreistä sekä päihdehoidon kustannukset. Tili ja laki Ihmiset ovat muuttuneet ja teot raaistuneet Sivu 18 Kamuxin rattiin tarttui uusi johtaja Sivu 10. Toimitus toimitus@forssanlehti.fi iltaisin 03 4155 666 Anna uutisvinkki puh. Ohjaajana toimii yli 30 vuoden jälkeen Forssaan paluun tehnyt Valtteri Tuominen. Sen sijaan käsikirjoittajina toimineiden lyseon lehtorien Piia Syrjäahon ja Jani Mäkivallin käsikirjoitus on biofiktiota. Lapsia riittää ja taustallakin asiat ovat hyvässä hoidossa. Sivu 24 FJK:n nuorimmissa hyvä meno päällä FJK:n vuonna 2016-syntyneiden joukkueessa on ollut koko kauden mukava pöhinä päällä. Joukkueessa on ymmärretty, että nuorimmilla pitää olla paljon leikkiä, turhan totista touhu ei saa olla. 040 4518 390 (uutispäällikkö) toimitus@forssanlehti.fi Verkossa 24/7 www.forssanlehti.fi sekä Forssan Lehden sovellus Keskiviikkona 6.9.2023 Korkokulut haastavat Jokioisten taloutta Sivu 11 Ethän painosta lasta puhumaan. Sivut 22–23 Kansanedustajille eduskuntakyyti ammattiautoilijoilta Sivu 30 Axel Gallénin, Maksim Gorkin ja Bertel Gripenbergin kohtaaminen Kojon kartanolla on totta
Ympärivuorokautisen päihdehoidon loppumisesta Forssassa kerrottiin Forssan Lehdessä kesäkuussa. Toiminnan keskittyessä myös forssalaisten ympärivuorokautinen katkaisuhoito järjestetään Hämeenlinnassa. Elonheimo pitää hyvänä sitä, ettei OmaHämeessä ole ryhdytty tekemään tautikohtaista sektorointia mielenterveyspalveluihin. Toisin sanoen päiväaikaan tapahtuva toiminta laajenisi nyt myös viikonloppuina järjestettäväksi, Elonheimo sanoo. Aiemmin katkaisuhoito on ollut hajautettuna eri paikkoihin. – Kaiken kaikkiaan toiminnan sisältöä ollaan nyt suunnittelemassa ja se tarkentuu vasta myöhemmin, pääosin vasta lähivuosina. Elonheimon mukaan Forssassa psykiatrian osastoilla vahvuutena on moniammatillisuus. – Ajatuksena on laajentaa päiväaikaista toimintaa siten, että viikolla henkilökunta työskentelee kahdessa vuorossa ja viikonloppuisin yhdessä vuorossa. Henkilöstöresurssin säilyttäminen varmistaa, Tilalle ehdotetaan päiväaikaisen toiminnan laajentamista ja kotiin vietävien palvelujen lisäämistä. Lisäksi on tarjottu päihdepotilaille katkaisuhoitoa, kuntoutusta ja intervallihoitoa. ” Ympärivuorokautisen osaston loppuminen todennäköisesti lisää pysyvän laitoshoidonkin tarvetta. – On ensiarvoisen tärkeää säilyttää psykiatrian palvelut jatkossakin lähipalveluina. Osasto 11:n loppuessa myös katkaisuhoito siirtyy Forssasta Hämeenlinnaan. Elonheimo toivoo, että paikalliset asukkaat, hyvinvointialueen ja kuntien päättäjät ottaisivat osaan keskusteluun mielenterveyspalveluiden tarpeesta Forssan seudulla. Oma Häme on viestittänyt, että muutoksen yhteydessä Forssassa oleviin virkoihin ja resursseihin ei kuitenkaan puututa. Psykiatrian tehostettu hoito ja poliklinikkapalvelut on myös tarkoitus säilyttää ennallaan. Osasto 11:n osastonylilääkärin Jaakko Elonheimon mukaan psykiatrian ympärivuorokautisen osaston loppuminen on kova isku. Tavoitteena on yhteistyössä potilaidemme ja yhteistyökumppaneiden kanssa luoda tänne paikkakunnalle meille sopiva väestöä parhaiten palveleva psykiatrinen erikoissairaanhoito lähipalveluna, Elonheimo sanoo. Tuolloin ei vielä ollut tiedossa, että koko osasto aiotaan sulkea. Elonheimo toteaa, että osasto 11:llä on voitu hoitaa tehokkaasti akuutissa kriisissä olevia mielenterveyspotilaita. Tilalle suunnitellaan päiväaikaan tapahtuvan toiminnan laajentamista mahdollisesti iltoihin ja viikonloppuihin. Osasto 11:n osastonylilääkäri Jaakko Elonheimo 11 Forssan sairaalan osasto 11 on tarjonnut ympärivuorokautista psykiatrista hoitoa p Uutiset. 4 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Psykiatrian ympäri vuorokautinen hoito loppumassa Forssassa että saatavilla on edelleen psykologin, sosiaalityöntekijän ja toimintaterapeutin palveluja ja ammattitaitoa unohtamatta lääkärin ja psykiatristen hoitajien palveluja. Kriisitilanteessa ei niinkään hoideta tiettyä sairautta tai oiretta, vaan potilas tarvitsee kokonaisvaltaista hoitoa ja hoivaa aina ruokapalvelusta alkaen. Potilailla voi olla monenlaisia oireita ja niitä pitää osata hoitaa myös kokonaisuutena. – Surutyö on käynnissä. Aki Vaani F orssan sairaalan psykiatrian palveluihin suunnitellaan merkittäviä muutoksia ensi vuonna. Olen tässä yhteydessä käyttänyt kuitenkin kyläkouluvertausta. Se, että lähipalveluita on saatavilla, on tärkeä asia niin mielenterveyspalveluissa kuin päihdehuollossa, Elonheimo sanoo. – Ympärivuorokautisen osaston loppuminen todennäköisesti lisää pysyvän laitoshoidonkin tarvetta, mutta tuon potilasryhmän tukea pyrimme nyt uusin avohoidon keinoin tehostamaan. Jos lapsia ei tule tarpeeksi, ei kouluakaan voi enää pyörittää. Sama koskee ympärivuorokautista osastohoitoa. Kun volyymia ei ole tarpeeksi päihdehoidon loppumisen vuoksi, on palvelun pyörittämistä vaikea perustella. Elonheimon mukaan nykyresurssien säilyttäminen antaa mahdollisuuksia uuden suunnitteluun ja kehittämiseen. Perusterveydenhuollon päihdehoitopalvelut säilyvät edelleen Forssassa, mutta katkaisuhoito päättyy. Osastonylilääkäri kaipaa kuntalaisten mielipiteitä siitä, mihin suuntaan mielenterveyspalveluja pitäisi seudulla viedä. Osastolla on tarjottu psykiatrisille potilaille akuuttia kriisihoitoa ja hoitoa mielenterveyskuntoutujien pahenemisvaiheissa sekä intervallihoitoina. Kanta-Hämeen hyvinvointialue eli OmaHäme aikoo järjestää jatkossa erikoissairaanhoitotasoisen päihdehoidon omana toimintanaan Hämeenlinnassa. Suunnitelmissa on psykiatrian ympärivuorokautisen hoidon osaston eli osasto 11:n lopettaminen. Ajatuksena on myös kehittää edelleen kotiin vietäviä palveluja, kertoo Elonheimo
– Forssassa mielenterveysja päihdehoitopalvelujen henkilökunta laatii suunnitelmaa siitä, miten palvelut voidaan jatkossa järjestää. Lisäksi on käytetty ostolääkäripalveluita. Turusen mukaan hyvinvointialue päättää muutoksista myöhemmin syksyllä tai alkutalvesta. – Puhun mieluummin toiminnanmuutoksesta. Turusen mukaan korona-aika osoitti, että mielenterveyspalveluiden asiakkaille on laadittu myös kysely, jossa kysytään asiakkaiden mielipiteitä ja ehdotuksia toiminnan uudistamiseksi. Forssan Kartanonkadulla sijaitsevalle kirpputorille murtauduttiin perjantain ja maanantain välisenä aikana. Turunen tähdentää, että ympärivuorokautisen osaston loppuminen ei tarkoita palveluiden loppumista. Ajatuksena on, että menisimme poliitikkojen aamukouluun esittelemään suunnitelmaa, Turunen sanoo. Kun lääkärin palveluita ei ole riittävästi käytettävissä, pitää toiminta suunnitella sen mukaisesti. Aloitteessa ehdotetaan, että maankäytön suunnittelussa otetaan käyttöön merkintä luonnontilaisista alueista, jotka rauhoitetaan hoitotoimenpiteiltä. Lääkärin löytämistä helpottaa se, että työtä voi tehdä etänä, Turunen selvittää. Sundellin saaman palautteen mukaan kaupunkilaiset arvostavat luonnontilaisia alueita myös virkistyskäytössä. Poliisi on kiinnostunut sekä Solukon että Kotipizzan murtoihin liittyvistä havainnoista. Kysely annetaan asiakkaille paperisena lomakkeena poliklinikkatai osastokäynnin yhteydessä. Ohjelma liitettäisiin osaksi peruskoulujen tasa-arvoja opetussuunnitelmia. Menettelyn perusteena olisi luonnon monimuotoisuuden suojeleminen sekä kustannussäästöt Forssan kaupungille. Ville Sundell (vihr.) jätti 15 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen villipuistoista. Merkittävä taustasyy muutoksille on Turusen mukaan erikoislääkäripula. Lapsilla ja nuorilla on halu edistää ihmisoikeuksien, samanarvoisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista opiskeluympäristössään. Forssassa mielenterveyspalveluissa on erittäin hyviä hoitajia ja ammattitaitoinen henkilökunta. Forssaan ehdotetaan villipuistoja Ville Säteri Syksyn ensimmäisessä kaupunginvaltuustossa tehtiin kaksi valtuustoaloitetta. Muutosten on tarkoitus astua voimaan ensi vuoden alussa. Päätöksiä ei vielä ole tehty. Demarien valtuustoryhmä esittää tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden toimintaohjelman käynnistämistä forssalaisissa peruskouluissa. Terv etulo a! ku va aj a: Is m o V ar is Osaston ylilääkäri Jaakko Elonheimon mielestä moniammatillista psykiatrista hoitoa tulee tarjota jatkossakin lähipalveluna. Forssassa murtauduttiin maanantaina aamuyöstä noin kello 4 Kotipizzaan, joka sijaitsee torilla. Tulosaluejohtaja: Palveluita ei lopeteta, vaikka osasto loppuu Aki Vaani Mielenterveysja päihdepalveluiden tulosaluejohtaja Paula Turunen OmaHämeestä huomauttaa, että Forssan mielenterveyspalvelujen ja päihdehuollon uudistaminen on vasta suunnitteluasteella. Niistä voi ilmoittaa Forssan poliisiin asiakaspalvelun numeroon 0295 414011. LASSI PUHTIMÄKI Syöpäyhdistyksen kirpputorille murtauduttiin Forssassa Forssan Lehti Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen Forssan seudun paikallisosaston kirpputori Solukkoon on murtauduttu viime viikonlopun aikana. Saaliikseen murtautuja sai kirpputorin pohjakassan, jossa oli jonkin verran käteistä rahaa. ” Kaupunkilaiset arvostavat luonnontilaisia alueita myös virkistyskäytössä. Ensimmäiseksi kohteeksi otettaisiin aloitteessa Viksbergin kartanon alue ja käytäntöä laajennettaisiin myöhemmin muihin puistoalueiksi kaavoitettuihin, mutta villiintyneisiin tai villiintymässä oleviin alueisiin. Tällä hetkellä Forssassa toimii kaksi ostolääkäriä, joista toinen lopettaa vuoden vaihteessa. Emmi Lintonen (sd.) perusteli aloitteen tarpeellisuutta sillä, että Valtioneuvoston julkaiseman demokratia ja ihmisoikeuskasvatus Suomessa -tutkimuksen mukaan rasismi on tuttu ilmiö perusopetuksessa ja toisellakin asteella. Meillä on kuitenkin tälläkin hetkellä vain puolet psykiatrian erikoislääkärien viroista täytettynä koko tulosalueella, joten joudumme turvautumaan ostopalveluihin. – Toiminnan suunnittelussa on lähdetty siitä, että sopeudutaan vallitsevaan tilanteeseen ja toimitaan tulevaisuudessa siten, ettei lääkärin läsnäoloa enää jatkuvasti tarvita. klo 10-14 www.forssa.fi/tapahtumakalenteri Luontomuseolla Näyttelyyn vapaa pääsy klo 10-14 ”Luontomuseo eilen, tänään ja huomenna” klo 13 Ilmainen opastus Museolla Näyttelyyn vapaa pääsy klo 10-14 Kehräämöalueen valokuvasuunnistus Vapa a pääs y. Samoja palveluita on edelleen saatavilla kuin ennenkin, mutta toimintamallit hieman muuttuvat, Turunen sanoo. Turusen mukaan Forssassa on nykyään vakituisesti yksi psykiatrian erikoislääkäri. – Ostolääkärien käyttäminen on puolet kalliimpaa kuin oman työvoiman käyttö. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 5 Kirjastolla klo 10–14 Askartelutyöpaja lapsille klo 10–12 Lue ääneen lukukoirille (varaa aika etukäteen kirjasto@forssa.fi) klo 10–12.30 Sanataidepaja (Sanataideyhdistys Rapina Ry) klo 10.30 ja 12.30 Misukisun matkassa, kertomuksia Kehräämöalueen historiasta (Lounais-Hämeen oppaat Ry) klo 11–11.30 Satutuokio Kehräämön Euroopan kulttuuriympäristöpäivä la 9.9. Suunnitelma valmistuu todennäköisesti syyskuun aikana siten, että lokakuussa pääsisimme esittelemään sitä hyvinvointialueen päättäjille. Forssan poliisin mukaan Solukon ja Kotipizzan murtautujat eivät ole tiedossa. Tästä huolimatta on Turusen mukaan mahdollista järjestää lääkärin vastaanottoja etävastaanottoina. Tämä toki edellyttää, että asiakkaalla on käytössään tietokone tai älypuhelin. Uskon, että homma saadaan siellä toimimaan, Turunen sanoo. Tähän koulujen nykyinen toimintakulttuuri ei kuitenkaan anna riittävästi mahdollisuuksia. Uutiset p
TAPIO TUOMELA Liputusta Suomen puolesta. Palstan puhelinnumero on 03 4155 660 6 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Viirit, liput, banderollit liehuvat, nimilistat kiertävät, kuka kohta niistä selvän saa. Sienestäjä, joutuu erottelemaan syötävät ja myrkylliset, tappavat, toisistaan. Työmaa on yleensä vastaavan mestarinsa näköinen ja tätä työmaata johdetaan hyvin. Eikä sirpin ja vasaran allakaan marssittu kohti ihanneyhteiskuntaa. 5 prosentin vähemmistölle on lisäksi turvattu omankielinen polku päiväkodista yliopistoon. Mutta, jossakin on nostettu kädet pystyyn, meno on päästetty käsistä!. Ei edes kattorakenteiden ruodelaudat olleet tummentuneet. Kaikille työkykyisille on järjestettävä työ, jonka palkalla pärjää. Ne kuntamme asukkaat, jotka elävät 2040-luvulla, voivat mietiskellä, olinko oikeassa, vai olinko jarru tammelalaiselle kehitykselle. Tuorein on rasismi. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Heikki Pietilä Toiselta puolen Tammelan tietä Tammelan koulutyömaa on järjestyksessä. Henki vaarassa p FL 1.9. Sitten jää jokaisen omalle vastuulle tehdä ikioma valintansa. Sananvapaus ei oikeuta syrjintään p FL 4.9 Todella asiaa kirjoitit Yrjö Saraste. Monet oppivat jo kotona, että yhteiskunta elättää. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Marinin hallitus lisäsi tunnin pakkoruotsiin p Demarit voisivat itse lopettaa avohaavan kaivamisen. Siellä ei S2-osasto häiriköi. Kun koko henkilökunta työmaalla puhaltaa yhteen hiileen, syntyy myös tulosta, josta hyöty koituu koko organisaatiolle ja me kuntalaisetkin voimme olla levollisin mielin. Tuomo isokangas (ps.) Alkaako liputuksia olla jo liikaa. Saattajat ajaa koulun pihaan autoilla, liikennemerkit yhtä tyhjän kanssa. Vähänkin historiaa lukenut kauhistelee hakaristilipun alla marssineita massoja, holokaustin kansanmurhaa. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. On tarjottava parasta luettavaa, hyviä harrastuksia ja seuraa. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Rakenteissa olevat materiaalit olivat kuin juuri rautakaupasta ostettuja. p Kaupunki teki parannuksia Akvarellin tieyhteyksiin kesän aikana, mutta sama villin lännen tyyli jatkuu, mopot, mönkijät ajaa jalkakäytäviä pitkin. Niputan ilmiöt, joista käytän sanaa koettelemukset. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Kun lapsilisä loppuu, alkaa sairaseläke, sitten kansaneläke. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi.Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Näin päätöntä toimintaa en ole runsaan 60 vuoden työurani aikana nähnyt. On valittava, minkä lipun alla kulkee, asia, jota arvostaa, jonka haluaa muille jakaa. Ei tällaisten tule saada liputuksia, vaan valistusta. pääkirjoitus: ”Sananvapaus kestää myös ikävät lausumat”. Toisia houkuttaa kehon haasteet, kuten liikasyömiseen, pornoon, pelihimoon, huumeisiin, äkkipikaisuuteen, valehteluun ja tuomittaviin rikoksiin, varasteluun, tappoihin jne. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. Työmaalla on hyvä järjestys, meluja pölyhaitat vähäiset. Toivottavasti kuntamme on silloin vielä itsenäinen, ei kylä kaupungin kyljessä. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Antaako Raamattu tai muut fiktiiviset kirjoitukset luvan suoltaa ihmisarvoa alentavia ja vastoin tutkittua faktaa olevia julkisia lausuntoja. Tammelaisvävyyn Virolaiseen viitaten, pulinat pois. Tekstin maksimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Hysteeristä LYHYET s Oli pahaa katseltavaa, kun yhtenäiskoulun 40 vuotta vanhaa täysin priimakuntoista koulurakennusta purettiin Tammelassa. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. tuet. Resurssia on pitää koulu auki vaikka vain yhdelle oppilaalle (HS 27.8.). Miksi sananvapaus ei koske eri uskontojen tai erilaisten etnisten taustojen arvostelua vaan lähes poikkeuksetta käräjillä tavataan. Lisänä tietenkin asuntoym. Huonoista valinnoista me kaikki joudumme kärsimään. Nyt omani on tässä. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Valitsemamme valtuutetut tekivät tämän rakentamispäätöksen yksimielisesti ja siihen on tyydyttävä. Keiltä, minulta, sinulta, vanhemmilta, koululta, koulutetuilta asiantuntijoilta. Järkeä p Onko maailmassa toista maata, jossa 95 % väestöstä pakotetaan opettelemaan pienen vähemmistön kieltä. Suurin osa meistä seisoo Suomen lipun alla, niin minäkin. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Aikamme koukuttaa. Liikennejärjestelyt pelaavat hyvin, jopa paremmin kuin ennen. Liikkeelle lähtenyt työmaa on ollut upeaa katseltavaa. HANNA HENRIKSSON p Mielipide
Toivonsilta on merkityksellinen silta Tammelassa. 6.-10.9. Järjestelyt tehdään sillan kunnostustöiden vuoksi. HK Porsaan sisäfile marinoitu 1 kg, Suomi Voim. Vuonna 1878 valmistunut silta on tyylikäs holvattu luonnonkivisilta. Aino Jäätelöt (myös laktoosittomat ja kaura) 850-900 ml (3,70-3,92/l) Yksittäin 5,49-6,10 (6,10-6,88) ALLE EURON HEVIT ERÄ Uutiset p. 6.-10.9. Saarioinen Kinkkutai lohikiusaus 650 g (7,62/kg) Voim. Urakoitsijana toimii Pimara Maanrakennus oy. Silta kunnostetaan niin, että sen ulkonäkö ei muutu. 6.-9.9. Tammelan kylät taiteilijoiden silmin -teoksessa (2009) todetaan, että Toivonsilta on ollut ja on edelleenkin rakastavaisten kohtauspaikka. Kalamesta Kirjolohi kokonainen Suomi kg kg 5 95 Voim. Alueelta on kaadettu hieman puustoa kenttäkiveysten tieltä. – Sillan kivistä rakennetta vakautetaan metallituilla ja siihen asennetaan myös vesieristeitä. 6.-10.9. 6.-10.9. Silta saa myös uuden asfaltin ja tiekaiteet sillan molemmin puolin, kertoo työnjohtaja Petteri Ukonjärvi. Urakan kustannusarvio on 66 000 euroa verottomana. Toivonsilta on osa Mustialan kulttuurihistoriallisesti arvokasta aluetta ja puistoa. Herkkutilan Juustot Kerma, Gouda tai Edam 1 kg, Rajoitus 2/asiakas kg kg Voim. Keräkaali Suomi Voim. Vuonna 1878 valmistunut silta kunnostetaan. Urakka-aikaa on marraskuun loppuun asti. TAPIO TUOMELA Toivonsilta vt 10 M us tia lan tie K aukjärve ntie Forssant ie Tam melantie Hevoniemi Mustialanlammi Pyhäjärvi Kaukjärvi M yl lyk ylä nti e Mustiala Tammela 1 km OPENSTREETMAP kiertotie Kiertotie kulkee Myllykylän tien kautta. Omena Suomi Voim. Työn teettää Mustialan yksityistie. 750 g ERÄ ERÄ jopa UUTUUS 3 KPL Voim. Rainbow Cashew Natural 500 g (9,98/kg) (30 pv alin hinta 8,39) Rajoitus 2/asiakas 3 kpl 10 00 -20% Voim. Lihasampo Naudan sisäpaisti Suomi 99 2 95 Voim. 6.-10.9. Silta ympäristöineen on ikuistettu lukuisiin maalauksiin. Sjo Savukirjolohifilee n. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 7 Mustialan Toivonsilta suljetaan liikenteeltä, kiertotie Myllykylästä Johanna Puukka Toivonsilta Tammelan Mustialantiellä suljetaan liikenteeltä 11. 6.-9.9. 6.-10.9. 6.-10.9. Samassa yhteydessä tien luiskia sillan pielessä vahvistetaan kenttäkiveyksellä, joka suojaa rakennetta sadeveden aiheuttamalta eroosiolta. Sen sijaan viereinen kevyenliikenteen silta säilyy käytössä. 6.-10.9. Vielä 1900-luvun alussa kokonaisuuteen kuuluivat rautaportit. syyskuuta alkaen. SEMPER Gluteenittomat tuotteet (ei lastenruoka) 4 95 4 99 Voim. Liikenne ohjataan kiertotielle Myllykyläntien eli tien 2821 kautta. Silta on ollut aikoinaan myös Tammelan kylän rajamerkki, ja Tammelan pohjoisosista kulki ainoa maantie sillan kautta kirkonkylään. SOILE TOIVONEN HELPOTA ARKEASI JA TILAA RUOKAOSTOKSET NETISTÄ S-KAUPAT.FI FORSSA Tapulikuja 6 MA–LA 7-22, SU 9-22 Seuraa meitä! facebook.com/ prismaforssa kg kg 12 90 7 90 14 90 7 99 Voim. Työaikaa on marraskuun loppuun asti. 6.-10.9
ja maanantaina 1.1. LASSI PUHTIMÄKI ww w. ja 29.12. Uuden teknisen johtajan rekrytointi alkoi Urjalassa jo toukokuussa Petteri Pakkasen irtisanouduttua virasta. Omatoimikirjasto on käytössä Forssassa joka päivä klo 7-21. lokakuuta. teknisenä johtajana. Chat on avoinna joka ilta kello 17–20. Yhdessä työntekijän kanssa selvitetään tilannetta ja luodaan siltoja muihin tukitahoihin. Palvelussa päivystävät mielenterveysalan ammattilaiset. syyskuuta, jolloin asiakkaiden käytössä on omatoimikirjastopalvelut. pesun 220 € /koko säilytyskausi sis. elokuuta. Omatoimikirjastosopimuksen tehneet asiakkaat pääsevät käyttämään Forssan kirjastoa myös asiakaspalveluaikojen ulkopuolella. 55,Huollamme pyöräsi toiveidesi mukaan talven aikana, näin vältät kevätruuhkan Noudamme pyöräsi tarvittaessa paikan päältä Säilössä olevat mp:t luovutetaan aina tarkistettuna ja valmiina ajoon Varaa paikkasi ajoissa, paikkoja rajoitetusti! TraktoriTraktorimönkijät mönkijät NYT NYT MEILTÄ! MEILTÄ! Jiri Laineesta Urjalan tekninen johtaja Forssan Lehti Urjalan kunnanhallitus valitsi Jiri Laineen yksimielisesti teknisen johtajan virkaan. 24%) Tarjouksia reilut, mutta rajoitetut erät! Tarjoukset voimassa to–su 7.–10.9.2023, ellei toisin mainita LOPPUVIIKON HUIPPUTARJOUKSET: -12 % Ilman Plussa-korttia 7,95/rs (9,94/kg) -23 % Ilman Plussa-korttia 1,29/ps (3,63/kg) Oululainen Oululainen REISSUMIES REISSUMIES TÄYSJYVÄRUIS TÄYSJYVÄRUIS 6 6 kpl kpl 355 355 gg (2,79/kg) (2,79/kg) PS 00 99 99 Kariniemen Kariniemen Kananpojan Kananpojan HUNAJAHUNAJAMARINOITU MARINOITU FILEESUIKALE FILEESUIKALE 800 800 gg (8,74/kg) (8,74/kg) KG 14 14 95 95 ERÄ Atria Atria TAKUUMUREAT TAKUUMUREAT NAUDAN NAUDAN PAAHTOPAAHTOtai tai SISÄPAISTI SISÄPAISTI Palana Palana K-Menu K-Menu PORKKANA PORKKANA 2 2 kg kg Suomi Suomi (0,50/kg) (0,50/kg) 00 99 99 PS 66 99 99 RS 99 95 95 KG ERÄ! Kasvatettu Kasvatettu TAIMEN TAIMEN Norja Norja p Uutiset. alv. Molemmilla kunnilla on oma virkailija kirjastoautoa kuljettamassa. Nuorten tukilinja tarjoaa 12–20-vuotiaille lapsille ja nuorille akuuttia, maksutonta apua. Nuorten palvelu avautui 10. Tähän mennessä yleisimmät yhteydenottoaiheet ovat olleet ahdistuneisuus tai muu huonovointisuus, traumaattiset tapahtumat sekä yksinäisyyden aiheuttama suru. öljynvaihdon MOOTTORIPYÖRÄT, MOPOT, SKOOTTERIT, MÖNKIJÄT JA MOOTTORIKELKAT • huollot • korjaukset • kolarikorjaukset • varaosat • renkaat • rengastyöt • öljyt Huollamme pyöräsi toiveidesi mukaan talven aikana, näin vältät kevätruuhkan Noudamme pyöräsi tarvittaessa paikan päältä Säilössä olevat mp:t luovutetaan aina tarkistettuna ja valmiina ajoon Varaa paikkasi ajoissa, paikkoja rajoitetusti! OSSI JALARVO Savikuja 56, Forssa www.jobike.fi • info@jobike.fi MYYNTI/ VARAOSAT 050 5854 174 Veneet öljyt ja hoitotuotteet Meiltä myös alkupe räisvaraos at lähes kaikkiin merkkeihin Moottoripyörien/mopojen talvisäilytys 25 €/kk sis. Kunnanhallitus haastatteli lopuksi Jiri Laineen ja Harri Jääskeläisen. Lauantaina 23.9. Tämän jälkeen virkaan saapui 27 uutta hakemusta. Nuorten tukilinja on auki lasten ja nuorten puhelimen numerossa iltakahdeksasta puoleenyöhön. kirjaston asiakaspalvelu on avoinna tavalliseen tapaan klo 10–14. joulukuuta sekä uudenvuoden aikaan lauantaina 30.12. Jiri Laine on työskennellyt Urjalassa aiemmin rakennusmestarina ja toukokuusta lähtien vt. Mannerheimin Lastensuojeluliitolla uusi päivystys nuorille STT Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) lasten ja nuorten puhelimessa on aloittanut arki-iltaisin päivystys nuorille, kertoo järjestö tiedotteessaan. Forssan pääkirjasto on suljettuna joulun aikaan 23.–26. Perusteluna valinnalle on kokonaisarviointi, jossa huomioitiin viran kelpoisuusehdot, viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämät taidot ja työkokemus sekä haastattelussa syntynyt vaikutelma ja soveltuvuusarvioinnin tulokset. Lomien ajaksi sijaista ei ole. Ensimmäisessä vaiheessa virkaa haki 14 hakijaa, Haastattelujen ja soveltuvuustestien jälleen valintaprosessi keskeytettiin ja virka julistettiin uudelleen avoimeksi niin, että korkeakoulututkinnon ohella pätevyysvaatimuksiin lisättiin aiempi opistoasteinen tutkinto. Kirjastoauto ei palvele kuljettajan vuosiloman aikana viikolla 42 eli 16.–22. Lasten ja nuorten puhelin päivystää yhä tavalliseen tapaan arkisin kello 14–20 ja viikonloppuisin kello 17–20 numerossa 116 111. Tammelan hankkima uusi kirjastoauto on Forssan ja Tammelan yhteiskäytössä. Omatoimikirjastopalvelut ovat normaalisti käytössä koko joulun ja uuden vuoden pyhien ajan. Perjantaina 22.12. kcit ym ar ke t.f i FORSSA Yhtiönkatu MA–LA 8–22 SU 10–22 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. öljynvaihdon MOOTTORIPYÖRÄT, MOPOT, SKOOTTERIT JA MÖNKIJÄT • huollot • korjaukset • kolarikorjaukset • varaosat • renkaat • rengastyöt • öljyt Mopojen ja skoottereiden huollot alk. Hakijoista kuusi haastateltiin ja neljä kutsuttiin soveltuvuustesteihin. Yhteyttä voi ottaa nimettomästi. Omatoimi on käytössä joka päivä klo 7–21. 8 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 OSSI JALARVO Savikuja 58, Forssa www.jobike.fi • info@jobike.fi MYYNTI/VARAOSAT 050 5854 174 Meiltä myös alkupe räisvaraos at lähes kaikkiin merkkeihin Moottoripyörien/mopojen talvisäilytys 30 €/kk sis. tekniseksi johtajaksi. Toukokuussa hänet nimitettiin vt. pääkirjasto on avoinna tavallisesta poiketen klo 10–14. Jiri Laine on työskennellyt aiemmin Urjalassa rakennusmestarina. Palveluun yhteyttä ottaneelle lapselle tai nuorelle tarjotaan mahdollisuutta varata soittoaika MLL:n työntekijälle seuraavaksi päiväksi. Varalle valittiin Harri Jääskeläinen. Poikkeuksia Forssan kirjaston aukioloaikoihin Forssan Lehti Forssan pääkirjaston asiakaspalvelu on suljettu henkilökunnan koulutuspäivän vuoksi perjantaina 22. pesun 200 € /koko säilytyskausi sis
2 95 2/ kuponki Snellman Naudan paistijauheliha 7 % 400 g (9,98/kg) Suomi Fazer Ässä Mix Suklaalevy 200 g (14,95/kg) 30 pv alin hinta 3,35 2 99 2 kpl Tomaatti Puola 9 99 Peruna, Siikli 1 kg Suomi 99 pss 2 KPL kg Santa Maria Tortilla Original Medium 8-pack ja Tacokastike 230 g Yksittäin Tortilla Original Medium 8-pack 320 g 1,99 (6,22/kg) ja Tacokastike 230 g 2,59–3,25 (11,26–14,13/kg) Semper Gluteenittomat tuotteet (ei lastenruoka) Valikoima vaihtelee myymälöittäin. 4,59) S-MOBIILIKUPONGILLA 6.-12.9. 2 kpl/kuponki 2 kpl/kuponki Jymy Jäätelöt 0,9 l (3,28/l) (Norm. TILAAJA, tutustu uudistettuun sisältökokonaisuuteemme: forssanlehti.fi/susu 1 Tammelassa lapsen kanssa kolaroinut paljastui valvontakameran videosta – Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta 2 Yksi henkilö kuoli Tammelan Saaressa – Poliisilla oli useamman tunnin kestänyt operaatio sunnuntaina 3 Consolis Parman Forssan tehdas on hiljentynyt – ”Muualle töihin lähtijät ovat laskettavissa yhden käden sormilla” 4 FPS:aan liittyvistä Forssan vuoden takaisista pahoinpitelyistä tuomiot – Kolmenne ehdollista vankeutta 5 18-vuotias kaahasi hurjaa ylinopeutta 2-tiellä 6 Petotulet I Tammelalainen lammaskasvattaja Kristiina Liinaharja mjuistuttaa: Susi kuuluu luontoon, lammas laitumelle 7 Nevel ostaa forssalaisen Envorin biokaasuliiketoiminnan – Mitä tapahtuu Humppilan biokaasulaitoshankkeelle. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 9 Ilmoituksessa olevien tuotteiden hinnat voimassa 6.-10.9. 8 Torronsuon utelias susi karkotetaan, Hämeen poliisilaitos laatii määräyksen Lue lisää: Luetuimmat jutut ja katsotuimmat videot Forssan Lehden sovelluksessa tai forssanlehti.fi Viikon luetuimmat Uutiset p. Kotimaista Uunilenkki 400 g (2,98/kg) 1 19 Saarioinen Ruukut 300 g (9,17/kg) Yksittäin 3,55/kpl (11,83/kg) Katso resepti yhteishyvä.fi on ruokaa 2 99 -20 % 4 00 Fazer Remix Arctic + Choco Makeispussi 300 g (9,97/kg) 5 50 3 99 yht. jopa uutuus! uutuus! ERÄ! AJATTELEVILLE LUKIJOILLE. SUNNUNTAISUOMALAINEN ON NYT SUSU
Pajuharju ilmoitti Kamuxin viime osavuosikatsauksessa, että yhtiössä ”on aika suorittaa tiettyjä huoltotoimenpiteitä sekä päivityksiä”. – Se, mikä aikaisemmin oli hyvää, ei ehkä enää toimi. Harvia oli myös pitkälle yhden yrittäjän johtama yritys ennen kuin tulin yhtiön toimitusjohtajaksi. RIKU HASARI p Uutiset. – Tilanne on itse asiassa hyvin samankaltainen kuin Harviassa. kesäkuuta. Autokauppias ei voi enää pelkästään myydä autoja, jos hänen johtamansa yritys kasvaa lukuisten myymälöiden ketjuksi. Meillä työntekijöillä on kuitenkin suuret valtuudet toimia. Kasvusta ei aiota luopua. Liikevaihto kasvoi yli 50 miljoo nan euron vuonna 2010. Huhti–kesäkuun osavuosikatsaus oli kuitenkin myönteinen. Vaikeudet iskevät myös käytettyjen autojen kauppaan, sillä uuden auton ostaja myy vanhan autonsa. . Kamuxin strategiaa aiotaan myös päivittää. Kuponki lunastettavissa Hämeenmaan Prismojen ravintolamaailmasta kuukauden aikana sovelluksen lataamisesta. Tapio Pajuharju siirtyi johtamaan Kamuxia, jota on tähän asti johtanut vain yrityksen perustaja Juha Kalliokoski. . . Kuluvan vuoden tammi–kesä kuussa se myi 32?539 autoa. Pajuharju siirtyi Harvian toimitusjohtajan paikalta Kamuxin johtoon. Pajuharjun mukaan tilannetta auttaa myös se, että hän oli Kamuxin hallituksen jäsen ennen kuin hänet nimettiin toimitusjohtajaksi. Tapio Pajuharju aloitti toimitus johtajana 1. Liikeideana oli tehokkuus ja nopea varaston kierto. Pääomasijoitusyhtiö Intera Partners tuli yhtiön osakkaaksi vuonna 2011. . Kamuxia oli tähän asti johtanut sen perustaja Juha Kalliokoski, joka kasvatti yhtiön yhdeksi Euroopan suurimmista käytettyjen autojen myyjäksi. Voi olla, että asioiden tärkeysjärjestys muuttuu. Kamuxin kasvussa yksi ongelma on ollut, ettei Ruotsin ja Saksan liiketoiminta ole kehittynyt Suomen tapaan kannattavaksi. Ykkössijaan ei ole enää pitkä matka. Hän ymmärsi, että yksi mies tekee vain yhden miehen työn. Pajuharju muistuttaa, että Euroopan ykkössijaan ei ole pitkä matka. Kasvuyrityksen yrittäjän on usein vaikea sopeutua oman roolinsa muutokseen. . . . . – Ihmisten liikkumisen tarve ei ole muuttunut millään tavalla. – Kamux on tällä hetkellä Euroopan viidenneksi suurin käytettyjen autojen kauppias. Saksaan on myös saatava lisää potkua. KAMUX OYJ Valtava kasvu . Ihmisten on päästävä töihin ja harrastuksiin. Ehkä emme Suomessa enää ota uusia kaupunkeja myyntipaikoiksemme, hän pohtii. Pajuharju muistuttaa myös skaalaeduista, joita syntyy suuressa yhtiössä ja kansainvälisestä toiminnasta. Pajuharju myöntää, että tavoitteet ovat kuulostaneet hurjilta, mutta yhtiö on kuitenkin kasvanut nykyiseen kokoonsa ilman yrityskauppoja. Kamuxin liikevaihto lähenee miljardia euroa. Lisäpääomien turvin yhtiö laa jensi toimintansa Ruotsiin. – Juha on taitava yritysjohtaja. – Yrityksen asiat eivät tietenkään voi nyt toimia samalla tavalla kuin pienessä yrityksessä. Pajuharjun mukaan pääomasijoittajien osakkuus auttoi sekä Harviaa että Kamuxia kehittymään suureksi ja valmiiksi pörssiin. . Pajuharju toteaa vaatimattomasti astuvansa suuriin saappaisiin, mutta torjuu käsityksen murroksesta. Euroopan autoteollisuus on vaikeuksissa. Pajuharju kertoo, että kasvutavoite on yksi asia, jota strategian tarkistamisessa mietitään. Kamux listautui Helsingin pörs siin vuonna 2017. Kamuxin myymälä toimi aluksi Hämeenlinnan Kaurialassa pienissä tiloissa. Kasvusta Kamux ei aio luopua. . Kamux rakensi Hämeenlinnaan pääkonttorin vuonna 2013. Liiketoiminta kasvoi nopeasti ja oli hyvin kannattavaa. Pääomasijoittajien kautta sekin vietiin pörssiin. . – Ruotsi on jo saatu plussalle – nenä on vedetty pinnalle. 10 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Kampanja-aika 4.–17.9.2023. Kamux on ollut menestys, mutta kone on yskinyt viime aikoina. Menemme ihmisten kautta. Yhtiön liikevaihto oli 968,7 mil joonaa euroa viime vuonna. Hänelle tilanne ei ole uusi. – Markkina on muuttunut. Pajuharju pitää selvänä, että liiketoiminta näissä maissa on saatava kannattavaksi. Yhtiö oli ennestään hyvin tuttu. . Kun yhden miehen yrityksen johtaja vaihtuu ulkopuolelta tulevaan toimitusjohtajaan, sen luulisi synnyttävän rajun murroksen yrityksen sisälle. Koskee vain Osuuskauppa Hämeenmaan asiakasomistajia, jotka lataavat sovelluksen ensimmäistä kertaa. Yhtiö perusti ensimmäisen myymälänsä Saksaan vuonna 2015. . Kamuxin kasvun ja kannattavuuden takertelu on ollut pettymys. Autoteollisuuden pitäisi valmistaa ja myydä hybridija sähköautoja, mutta niihin ei saada tarpeeksi komponentteja eivätkä ne mene odotetusti kaupaksi. Yritys perusti vuosittain uusia myymälöitä ympäri Suomea. . Vaikka se on kasvanut, se ei ole yksi iso möhkäle, vakuuttaa Kamuxin uusi toimitusjohtaja Tapio Pajuharju, 60. Kalliokoski siirtyi yhtiön halli tuksen puheenjohtajaksi. Juha Kalliokoski aloitti auto kaupan vuonna 2003. Kun nykyinen strategia luotiin, ei tiedetty Ukrainan sodasta eikä nykyisestä inflaatiosta, sanoo Pajuharju. Lataa nyt maksuton S-mobiili ja saat latauslahjaksi PIZZAN VELOITUKSETTA! Tapio Pajuharju tekee ”huoltoa ja päivityksiä” Kamuxin koneeseen Arno Juutilainen K amux on kasvusta huolimatta pystynyt säilyttämään autojen ostoissa ja myynneissä kilpailukykynsä
Lisäksi verotilitykset vaihtelevat paljon. Aiemmin kunta sai lyhytaikaisen lainan otosta puoli prosenttia korkotuloja, mutta nyt kunta joutuu maksamaan lainasta jopa yli neljän prosentin korkoa. Kunta joutuu turvautumaan lyhytaikaisen lainan ottamiseen, koska tulot ja menot eivät kohtaa. Jokioisten kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se myöntää kuluvan vuoden talousarvion korkomenoihin 176 700 euron lisämäärärahan. Esimerkiksi Jokioisilla kuukausivaihtelua saattaa olla monta sataa tuhatta euroa. Veronpalautukset, joita maksetaan monella syklillä eri aikoihin, näkyvät kunnan tilityksessä puolestaan miinuksena. vain Sale Forssa UUDISTETUN SALE FORSSAN AVAJAISIA VIETETÄÄN TO 7.9.! Pepsi Max 6 x 0,33 l 1,98 l (1,31/l) Hinta sis. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 11 Juhla Mokka Kahvi SJ tai PJ 400-500 g (9,90-12,38/kg) Rajoitus 2/asiakas (30pv alin hinta 6,39) Sale Forssa Eteläinen Puistokatu, 30420 Forssa Palvelemme ma–pe 7–23, la 7–22, su 9–22 Tarjoukset voimassa TO-LA 7.–9.9. Jokioisilla on kiinteäkorkoisia lainoja hiukan päälle puolet vanhasta lainakannasta. Aiemmin kunta nettosi lyhytaikaisen lainan otosta hiukan korkotuloa, nyt selvästi korkomenoa. Korkomenojen kasvu iskee Jokioisten kunnan talouteen. Lyhytaikaisilla joukkovelkakirjoilla on tilkittävä kunnan kassaa. Talousarvion laadinnan jälkeen korot ovat nousseet arvioitua huomattavasti voimakkaammin ja nopeammin erityisesti lyhytaikaisen rahoituksen osalta, joka oli kunnille korkotasoltaan pitkään negatiivinen. Budjetin rahoitusosassa kunnan lainojen korkomenoihin oli tälle vuodelle varattu vajaat 67 000 euroa, mutta jo heinäkuun lopussa korkomenoja oli kertynyt noin 155 000 euroa. pantit (30pv alin hinta 4,59) Mars, Twix tai Snickers suklaapatukat 46-51 g (9,80-10,87/kg) Yksittäin 0,89) 3 49 2 00 kpl 4 kpl LAAJENNETUT VALIKOIMAT 4 95 Porkkana 1 kg, Suomi 99 99 Atria Pizzat 200 g (4,95/kg) UUDISTETTU MYYMÄLÄ Korkomenot rasittavat Jokioisten taloutta, mutta lyhytaikaista lainaa tarvitaan tilkitsemään kassaa Petri Ojanen Korkomenojen nousu tuntuu tänä vuonna Jokioisten kunnan taloudenpidossa. Tämän hetken arvio kunnan koko vuoden korkomenoista on peräti 243 500 euroa. – Muuten rahat loppuvat, ennen kuin tulevat seuraavat verotilitykset, sanoo Rantala. LASSI PUHTIMÄKI Uutiset p. – Nyt otamme keskimäärin 400 000 euron lainaerän kerralla, siitä menee nyt 15 000 euroa korkoa, ja kun lainoja pyöritellään, korkomenoa kertyy yllättävän paljon, sanoo hallintoja talousjohtaja Mika T. Rantala. Tämä vanha pitkäaikainen lainakanta on sidottu kiinteisiin mataliin korkoihin, mikä tuo rasitetta vähemmän
Tänäkin syksynä aion olla tuttu näky kentällä. Olen innostunut siitä liikuntapassin avulla. Väestöliitto kertoo, että sen palveluihin on vuoden alusta hakeutunut yhä useampi vanhempi, joka kärsii yksinäisyydestä tai keinottomuudesta. Valmennusharrastus tarjoaa hienoja kokemuksia, kun saa olla näkemässä, miten lasten pelitaidot kehittyvät. Liikkumisen väheneminen lisää elintapasairauksien riskitekijöitä jo alle 20-vuotiaana STT Liikkumisen väheneminen lisää elintapasairauksien riskitekijöitä jo alle 20-vuotiaana, selviää tutkimuksesta, jonka toteuttajana oli muun muassa Jyväskylän yliopisto. Lapseni ovat innostuneet myös yleisurheilusta, joten heidän kauttaan se on hieman myös minunkin harrastukseni. Liikkumista 15:n ja 19 ikävuoden välillä vähentäneiden sokeriaineenvaihdunnassa, hyvän kolesterolin pitoisuudessa ja kehon painoindeksissä tapahtui terveyden kannalta epäedullisia muutoksia. Kuvituskuva. Niitä voisin myös harrastaa, vaikka en ole uuden harrastuksen aloittamista suunnitellut. – Vauvojen, lasten ja nuorten tuki on kustannustehokkain keino kansalaisten hyvinvoinnin ja työkyvyn takaamiseksi koko elämän aikana, Väestöliitto sanoo tiedotteessa. En ole juurikaan pohtinut uuden harrastuksen aloittamista. Tykkään lajista, sillä siinä pääsee harjoittelemaan lyöntejä. Harrastukset tuovat elämään sisältöä. Jos lapsikorotuksiin puututaan, ne tulee kompensoida muilla perhe-etuuksilla, liitto katsoo. Käyn melkeinpä viikoittain Loimaalla pelaamassa sitä. Väestöliitto kampanjoi syksyn aikana teemalla ”Kaikki on perheestä”. Parisuhteiden haasteisiin ja elämän kuormittumiseen tarvitaan ja siihen on voitava saada apua nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Jos perheet ajetaan kovin ahtaalle, heidän avuntarpeensa kasvaa. Aina on jotain, mitä on mukava odotella. Tutkimuksen aineisto muodostui 250 nuoren liikemittauksista ja verikokeen sisältävästä terveystarkastusaineistosta kahdelta mittauskerralta. 12 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Pas sanoen si Aiotko aloittaa syksyllä uuden harrastuksen. Aion käydä salilla kerran viikossa. Asumistuen leikkauksen, lapsikorotusten poiston ja toimeentulotuen tiukentamisen vaikutukset on selvitettävä huolella ja pidättäydyttävä muutoksista, jotka lisäisivät lapsiperheköyhyyttä. Yhteiskunnassa tulee sitoutua perheiden tukemiseen. On ratkaistava, miten voimme yhdessä saada perheet voimaan hyvin ja tukea rohkeutta perustaa perhe ja luottamusta siihen, että perheitä ei jätetä yksin, liiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta sanoo. Syys tuo tullessaan myös käsityökerhon, joka kokoontuu viikoittain. ANTTI AIMO-KOIVISTO p Uutiset. Myös laskettelu ja uinti kiinnostavat. Aleksi Könkö, Humppila Syksy ei tuo arkeeni uusia harrastuksia. Aloitan sen taas syksyllä. – Nuoret ihmiset empivät perheellistymistä, eivätkä rohkene yrittää lasten saantia. Väestöliitto varoittaa ajamasta perheitä liian ahtaalle STT Väestöliiton mukaan hallitusohjelmassa esitetyt sosiaaliturvan leikkaukset osuvat vähätuloisiin lapsiperheisiin. – Perheet ovat Suomen kohtalonkysymys. Raija Lehti, Koski Tl Kesällä kuntosaliharrastukseni oli tauolla. Nuorten verikoetulokset eivät kuitenkaan tutkimuksen perusteella anna aihetta suureen huoleen, sillä ne olivat keskimäärin viitearvojen sisäpuolella kaikissa nuorten ryhmissä. Nyt on aika toimia. Väestöliiton mukaan säästöt kääntyvät helposti kustannuksiksi, kun avuntarve kasvaa. Sen sijaan 15-vuotiaana paljon liikkuvien ja aikuisikää kohti liikkumista lisäävien verenpaine laski. Tämä aiheuttaa liiton mukaan lopulta enemmän kustannuksia kuin mitä säästöjä tavoiteltiin. Lajiin ei liity treenaamista, vaan yleensä pelaamme suoraan muutaman pelin. Väestöliitto on huolissaan muutoksista, jotka lisäisivät lapsiperheköyhyyttä. Harrastan melko aktiivisesti airsoftausta eli kuulasotaa. Teksti: Lotta Saarenmaa Kuvat: Tapio Tuomela Minna Palviainen, Jokioinen Valmennan harrastuksekseni jalkapalloa. Käyn treeneissä kerran viikossa. Ada Paldanius, Forssa Harrastan karatea
Sisältää rungon, laude-elementin, kannattimet, ruuvit ja asennusohjeen. Sopii kodin kaikkien tilojen lattiaan. 1645 (1795,00) .ILMALÄMPÖPUMPPU PANASONIC HZ25XKE-H SISÄ+ULKOYKSIKKÖ Grafiitinharmaa sisäyksikkö. 30 pv 48,95. RAJOITETTU ERÄ! RAJOITETTU ERÄ! 19 90 /m 2 LATTIALAATTA ROMA 30,5X61 CM Italialainen harmaa lattialaatta. Kauko-ohjain. Ei ennakkovarauksia, ei jälleenmyyjille. 15 W, 1450 lm, 4000 K. Käyttöluokka 33. Lue lisää: k-rauta.fi/remonttineuvonta KUOSIT VAIHTELEVAT MYYMÄLÖITTÄIN 19 95 (48,95) LED-PLAFONDI TRIO PAOLO STARLIGHT IP44 Kimalteleva tähtitaivasefekti. Maksimiteho 7,5 kW. Takuu 5 v. 501072781, 502559596 24 90 /m 2 POIMI AJANKOHTAISET TUOTTEET MAHTAVIN ALENNUKSIN 12.9. Varustettu tärinänvaimennusjärjestelmällä ja Soft Grip -päällystetyllä kädensijalla. 502195037, 502195036, 502195035 PLUSSA-KORTILLA -33 % ILMAN KORTTIA 29,90 TYÖKALU 4 KPL 85 .PLUSSA-KORTILLA -23 % ILMAN KORTTIA 259,00 PLUSSA-KORTILLA -14 % ILMAN KORTTIA 99,00 2 95 KUORMALIINA 25 MM X 4 M Kevyeen kuormansidontaan laadukas, EN 12195-2 -standardin mukainen sidontavyö. Ohjaus myös Comfort Cloud-sovelluksen avulla. Leveys 25 mm ja pituus 4 m. 2,22 m²/pkt. 502287427. Sisältää rungon, laude-elementin, kannattimet, ruuvit ja asennusohjeen. 30 pv 1795,00. Sävyt: Havana, Charcoal, Stockholm, Stratos, Aramis ja Mayan. Kokonaiskorkeus 356 cm, askelmatikkaana korkeus 176 cm. 502551538 -25 % Normaalihinnoista TEMAL-KYLPYHUONEKALUSTEET PLUSSA-KORTILLA HYBRIDILATTIA CELLO TAMMI Puupohjainen, vedenkestävä. Irrotettava, liukumaton teräksinen seisontataso. Soveltuu kuiviin ja kosteisiin sisätiloihin esim. 502527815. 1,48 m²/pkt. 500767274 140x600x2100 mm 500767290 143,00 (ilman korttia 179,00) PLUSSA-KORTILLA -20 % ILMAN KORTTIA 149,00 119 .MOOTTORISAHA STIGA CS 540 38,5 cc (1,6 kW) -polttomoottori ja 35 cm:n (14”) laippa. Osa tuotteista toimitusmyyntinä. Käy myös seinään. Alin hinta ed. LAUDE-ELEMENTTI THERMORY 140X400X2100 MM LEPPÄ Laude-elementti 140 mm korkealla etulaudalla. Mitat 1285x192x8 mm. Kaliber-luokiteltu. Saatavana eri väreissä: valkoisena, punaisena sekä roosan eri sävyissä. Maksimikuorma 400/800 kg. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 13. MENNESSÄ K-RAUDAN REMONTTINEUVONTA Kysy mitä vain remontoinnista. Halk. 199 .NIVELTIKAS PROF 3,5 M TASOLLA Alumiinia. 502512542. 502363172. 9 95 (14,00) /4 kpl KANERVA CALLUNA BEAUTY LADIES 12 CM RUUKKU Kestää kauniina pitkälle syksyyn. kylpyhuoneeseen. PLUSSA-KORTILLA -50 % ILMAN KORTTIA 5,95 FORSSA Lepistönkatu 1, 30100 Forssa k-rauta.fi Tarjoukset voimassa 6.-12.9.2023 niin kauan kuin varatut erät riittävät. Maksimikuormitus 150 kg. Tuottaa lämpöä jopa -35° C:n ulkolämpötilassa. 37 cm. 500758105 140x600x2100 mm 500758113 127,00 (ilman korttia 159,00) 111 .PLUSSA-KORTILLA -20 % ILMAN KORTTIA 139,00 PLUSSA-TARJOUS YHTEISHINTAAN! LAUDE-ELEMENTTI THERMORY 140X400X2100 MM LÄMPÖKÄSITELTY HAAPA Laude-elementti 140 mm korkealla etulaudalla. 502336783. Alin hinta ed
Olemme olleet jo aiemmin piiripuheenjohtajien kanssa sitä mieltä, että toimintatapoja on hyvä tarkastella, kertoo Savo-Karjalan piirin puheenjohtaja Tiina Kaartinen. Uutissuomalaisen soittokierroksen mukaan 13 piiripuheenjohtajasta kolme kannattaa muutosta ja seitsemän asian selvittämistä. Nykyään puoluesihteerillä on SDP:ssä enemmän poliittista valtaa kuin monessa muussa puolueessa. Puoluesihteerin tehtävään oli alun perin neljä ehdokasta, mutta heistä kaksi jättäytyi pois kisasta sen jälkeen, kun Lindtman kertoi kannattavansa Näkkäläjärveä ja Hanna Kuntsia. Myös useat muut piiripuheenjohtajat kertovat, että asiasta oli keskusteltu jo ennen lauantain puoluesihteerivalintaa. Pirkanmaan Lehto muistuttaa, että puoluejohtaja on SDP:ssä ennenkin ilmaissut kantansa puoluesihteerin valintaan. Puoluesihteeri on esimerkiksi puoluehallituksen äänivaltainen jäsen. Valinnan siirtämisen kannalla on myös Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Kari Kivinummi. Ainoastaan yksi piiripuheenjohtaja vastustaa valinnan siirtämistä puoluevaltuustolle ja kaksi ei ota kysymykseen selvää kantaa. – Jos puoluesihteerin valinta siirtyisi puoluevaltuustolle tai puoluehallitukselle, sihteerin rooli muuttuisi enemmän toiminnanjohtajan tai toimitusjohtajan kaltaiseksi, Uudenmaan piirin puheenjohtaja Joona Räsänen arvioi. Muutokselle on selkeää tilausta. – Meilläpäin roolia ei ainakaan heti haluta muuttaa. Siksi asiassa on kysymys muustakin kuin valintamenettelystä. Ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja Dimitri Qvintus uskoo, että puolueen jäsenet haluavat vaikuttaa puoluesihteerin valintaan. – Puoluekokousedustajat eivät välttämättä edes tunne ehdokkaita, ja heidän pitää tehdä todella tärkeä valinta. Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Roope Lehto painottaa, että valinnan pitäisi puoluevaltuustossakin tapahtua puheenjohtajan esityksestä. – Jos pitäydytään siinä, että laajempi osa jäsenistöstä valitsee, niin silloin tämän tulee aidosti toteutua, Helsingin piirin puheenjohtaja Anita Hellman sanoo. Itse en näe, että aika muutokselle olisi kypsä, vaikka keskustelua on käyty. Puolueen tuore puheenjohtaja Antti Lindtman nimesi hänet toiseksi suosikikseen ennen äänestystä. Mikkel Näkkäläjärvi (vas.) valittiin SDP:n puoluesihteeriksi Jyväskylän puoluekokouksessa lauantaina. Oulun piirin puheenjohtaja Mika Pietilä MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA p Uutissuomalainen. – Pidän sitä itsekin tärkeänä ja kieltämättä puoluekokous on siihen luontevin areena, mutta suhtaudun avoimesti siihen, että eri vaihtoehtoja selvitetään avoimesti ja puolueen jäseniä kuullen. – Puoluesihteerin rooli elää ajassa, ja se on muuttunut ja päivittynyt. 14 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 ”Täytyy miettiä, miten tämä voitaisiin hoitaa paremmin” Vanessa Valkama, Markus Mattlar / Uutissuomalainen E nemmistö SDP:n piiripuheenjohtajista haluaa vähintään selvittää, pitäisikö puoluesihteerin valinta siirtää puoluekokoukselta puoluevaltuustolle. Mitään ratkaisuja ei ole, mutta keskustelu on aloitettu, miten asian suhteen edetään. Ja nämä valinnat tekee kunnissa ja kaupungeissa valtuusto. – Meillä on kolme vuotta aikaa miettiä tätä. Se on ilman muuta selvää viime viikonlopun tapahtumien jälkeen, Satakunnan piirin puheenjohtaja Harri Lehtonen sanoo. – Eri vaihtoehtoja täytyy nyt miettiä. – Pelkkä valinnan siirtäminen valtuustolle ei korjaa puheenjohtajan rooliin liittyvää epäselvyyttä, jos muuten toimitaan nykyiseen tapaan eli asetetaan ehdokkaat ja käydään kampanjat. ” Puoluesihteerin rooli elää ajassa ja se on muuttunut ja päivittynyt. Siksi on hyvä pohtia, mikä on puoluesihteerin tehtävä 2020-luvulla, Oulun piirin puheenjohtaja Mika Pietilä sanoo. – Kyllähän se herätti puoluekokousväessä hämmennystä, mutta on valintamenettely herättänyt hämmennystä aiemminkin. Olemme avoimia keskustelulle roolin muutoksesta, mutta se vaatisi ison sääntömuutoksen. Puoluekokous valitsi lauantaina uudeksi puoluesihteeriksi Mikkel Näkkäläjärven, jonka puolueen vastavalittu puheenjohtaja Antti Lindtman oli nimennyt toiseksi suosikikseen. Täytyy miettiä, miten tämä voitaisiin hoitaa paremmin, Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Niina Alho kommentoi. Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Jarno Kemiläinen kertoo, että piiripuheenjohtajat ovat keskustelleet puoluesihteerin valintamenettelystä epävirallisesti. SDP:n piirijohtajista suurin osa on sitä mieltä, että puoluesihteerin valintatapaa pitäisi selvittää. – Puoluesihteerin rooli vastaa kunnanjohtajan tai kaupunginjohtajan roolia. Valinnan siirtämistä puoluevaltuustolle kannattava Hämeen piirin puheenjohtaja Iisakki Kiemunki vertaa SDP:tä kuntaan tai kaupunkiin. – Viikonlopunkin aikana käytiin keskustelua tapahtumien johdosta, että onko tämä oikea malli. Monen piirijohtajan mukaan puoluesihteerin valintatapa vaikuttaa siihen, millainen rooli puoluesihteerillä SDP:ssä on. Myöskään Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtaja Hannu Repo ei ota asiaan tässä vaiheessa selvää kantaa. Puoluesihteerin valinta herätti keskustelua SDP:n puoluekokouksessa Jyväskylässä viime viikonloppuna. Valtuutetut olisivat varmaan paremmin perillä siitä. – Ei ole hyvä menettely, että ihmiset käyvät monta kuukautta vaalikampanjaa ja sitten lopulta vetäytyvät ehdokkuudesta. – Se on ollut kirjoittamaton sääntö, mutta nyt olisi hyvä selkeyttää tilannetta ja kirjata näkyviin, saako puheenjohtaja ottaa kantaa vai ei. Lapin piirin puheenjohtaja Maria-Riitta Mällinen kertoo vastustavansa valinnan siirtämistä puoluevaltuustolle, jos puoluesihteerin roolia ei muuteta ”virkamiesmäiseksi”
Viime vuosina summa on ollut vuosittain 691–783 miljoonaa euroa. Lähtökohtana ovat taloudellinen tehokkuus, turvallisuus ja yhteiskunnan toiminnan turvaaminen. Nygårdin mukaan painopisteteitä on ympäri maata. Parlamentaarisesti hyväksytyssä suunnitelmassa on asetettu tavoitteeksi, että valtio rahoittaisi perusväylänpitoa vuosittain 1,4 miljardilla eurolla indeksikorotus huomioiden. Konkreettisimmin kansalainen huomaa liikenneja viestintäministeriön säästöt maanteillä, sillä myös perusväylänpito kuuluu hallituksen taloustalkoisiin. Liikenneja viestintäministeriö korostaa omassa budjettiesityksessään, että teiden rapistuminen pysäytetään ja niiden ajettavuutta parannetaan. 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024* 2025* 2026* Perusväylänpidon määrärahojen kehitys 2015–2026 (milj. euroa) Milj. Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman esitti keväällä (Uutissuomalainen 9.3.), että ensi vuodelle perusväylänpidon rahoitusta olisi lisättävä noin 25 prosentin kustannusnousua vastaavalla summalla, jotta Väyläviraston ostovoima säilyisi. Suomen Tieyhdistys on varoittanut, että kohonnut inflaatio – eli yleinen hintojen nousu – syö suuren osan tienpidolle aiotusta rahoituksesta. Uutisen takana Uutissuomalainen p. Wihlmanin esitys ”inflaatiolisästä” saattaa toteutua ainakin osittain, sillä investointiohjelmaan sisältyy 520 miljoonan euron lisäys perusväylänpitoon. Korjausvelka on se puuttuva euromäärä, jolla kaikki maantiet olisivat hyvässä kunnossa. – Väylävirasto ohjelmoi korjaus toimet niin, että maantieverkko vastaa lain vaatimuksiin ja valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa linjattuihin tavoitteisiin, Nygård sanoo. – Osa tästä summasta saatetaan osoittaa jo ensi vuodeksi. Väylien kunnostusta aiotaan tehostaa digitaalisella tiedonkeruulla. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 15 Maanteiden railot ja kuopat uhkaavat syventyä Rai Suihkonen / Uutissuomalainen T alous pitää saada kuntoon ja siksi rahankäytössä on oltava tarkka”. 300 600 900 1200 1500 912 924 952 969 1 017 941 1 061 1 272 1 468 1 105 1 433 1 482 1 461 1 315 1 285 1 285 1 285 75 92 82 92 83 79 87 108 109 141 82 143 90 466 783 142 95 437 759 151 94 453 763 165 98 360 691 534 825 420 744 370 604 324 538 340 595 309 568 315 555 292 540 294 543 326 557 Tiet Radat Vesiväylät Liikenteenohjauksen palvelumaksu * Kehyspäätöksen 4/2022 mukaisesti Liikenteenohjaus sisältyy ennen vuotta 2019 liikennemuotokohtaisiin kustannuksiin. Teiden kunnostamiseen kuuluvat asvaltoinnin lisäksi muun muassa siltakorjaukset. – Priorisoinnissa korostuvat myös liikenteenohjaus ja lossit, liikenneturvallisuus sekä vilkasliikenteisen ja elinkeinoelämälle merkittävän väyläverkoston kunto, Nygård toteaa. Taustalla on hallituksen tavoite vahvistaa julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla kevääseen 2027 mennessä. Yli satavuotias yhdistys on huolissaan myös tieverkon korjausvelasta. Liikenneja viestintäministeriö kohdentaisi ensi vuonna noin 1,28 miljardia euroa teiden, ratojen ja vesiväylien perusväylänpitoon. Yksikön johtaja Mikko Nygård LVM:stä toteaa, että säästöt vaativat entistä tarkempaa harkintaa liikenneverkon ylläpidossa. Nygårdin mukaan tärkeysjärjestyksessä korostuvat esimerkiksi maanteiden talvihoito ja akuuteimmat korjauskohteet, jotka haittaavat päivittäistä liikennöintiä. Valtakunnallisella Liikenne 12 -suunnitelmalla on tarkoitus varmistaa, että koko liikennejärjestelmää kehitetään pitkäjänteisesti. Asia ratkeaa koko hallituksen budjettiriihessä, Nygård sanoo. Perusväylänpitoon osoitetulla rahalla valtio pitää kunnossa hallinnoimiensa teiden lisäksi rautatiet ja vesiväylät. Hän ei nosta esimerkeiksi yksittäisiä teitä, koska väylien korjauskohteita tarkastellaan kokonaisuuksina. Hallituksen budjettiriihi on kahden viikon kuluttua. Ministeri Lulu Ranteen (ps.) taannoinen lausahdus on koko hallituskauden kestävä mantra, jota toteutetaan myös Ranteen johtamassa liikenneja viestintäministeriössä (LVM). Yksikönjohtaja Mikko Nygård, liikenneja viestintäministeriö 35 miljoonaa euroa vähemmän perusväylänpitoon vuonna 2024. Yhdistys on arvioinut, että toteutuessaan valtiovarainministeriön budjettiehdotus kasvattaisi tieverkon korjausvelan jo 2,5 miljardiin euroon ensi vuoden arvioitu kustannustaso huomioiden. Maanrakennusalan raju kustannusnousu tuo lisähaasteita korjausvelan umpeen kuromisessa. Hallitus lupaa lähes kolmen miljardin euron liikenneinvestoinnit kasvun tukemiseksi. euroa GRAFIIKKA: MINNA ROSTI, KUVA: ESA JOKINEN, LÄHDE: VÄYLÄVIRASTO ” Asia ratkeaa budjetti riihessä. Summa on noin 35 miljoonaa euroa kuluvaa vuotta vähemmän. Käytännössä kyse olisi noin 300 miljoonan euron ”inflaatiolisästä” ensi vuodelle verrattuna tämän vuoden käytettävissä olevaan noin 1,3 miljardiin euroon. Autoilijoiden ja liikennöitsijöiden jännityspäivät siis jatkuvat vielä. Joitain ratkaisuja saataneen jo tällä viikolla, kun valtiovarainministeriö käy ministeriöiden kanssa kahdenvälisiä neuvotteluja. Mikäli valtionvarainministeriön esittämät säästöt toteutuvat, vähenee teiden perusväylänpidonrahoitus ensi vuonna noin 646 miljoonaan euroon
Nevadan aavikolla satoi perjantaina ja lauantaina noin kahden–kolmen kuukauden sademäärää vastaava määrä vettä, joka muutti aavikon upottavaksi mutaliejuksi. Pelkkä hiljainen suostumus ei hänen mielestään vapauta kansalaista täysin vastuusta. p Ulkomaat. Poliisin mukaan 38-vuotias mies ja 55-vuotias nainen olivat työssä rakennustyömaalla muurin lähellä. Suurin osa kansasta on jonkinlaisia passiivisia myöntyjiä tai vain apaattisia omista asioistaan huolehtijoita. – Presidentti voi keskeyttää ”sotilaallisen erikoisoperaation”, mutta vain venäläiset voivat lopettaa sodan. He suurensivat muurissa ollutta onkaloa kaivinkoneella, jotta saivat aikaan oikotien rakennustyömaalle. Tähän on turha yrittää vaikuttaa faktantarkistuksella, koska kyse ei ole faktoista. Mutakaaokseen jääneet festarivieraat pääsevät poistumaan Yhdysvaltojen Nevadassa mutalilluksi muuttuneelle aavikolle jumiin jääneitä festivaalivieraita on päässyt poistumaan alueelta. McGlynn muistuttaa ukrainalaisten lähteneen vuonna 2013 kaduille protestoimiaan silloisen presidentin Viktor Janukovytshin hanketta perua kauppasopimuksen solmiminen EU:n kanssa ja vaihtaa se lähentymiseen Venäjään. Venäjän median ja ulkopolitiikan asianatuntija ja tutkija Jade McGlynn vieraili tiistaina Suomessa. Poliisi kertoi aiemmin tutkivansa yhtä festivaaleilla tapahtunutta kuolemantapausta ottamatta kantaa siihen, oliko säällä ollut vaikutusta tapahtuneeseen. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA ”Mikään muu Euroopan maa ei olisi kyennyt samaan kuin Ukraina” Tutkija Jude McGlynnin mukaan länsimailla olisi syytä ottaa oppia Ukrainasta. Liian vähälle huomiolle taas on jäänyt se, että venäläiset haluavat selittää asiat itselleen parhain päin. – Samaa ei voida sanoa mistään länsieurooppalaisesta maasta, McGlynn sanoo. Siinä, missä sodan aktiivisia vastustajia on Venäjällä vähän, eivät myöskään sodan aktiiviset kannattajat ole McGlynnin mukaan mikään edustava joukko. Kiinan viranomaiset ovat viime vuosina tehostaneet huomattavasti toimiaan muurin suojelemiseksi. – Se on tulosta erilaisten toimijoiden, mukaan lukien tavallisten venäläisten, yhdessä tekemästä mukavammasta versiosta heitä ympäröivästä maailmasta, hän kirjoittaa. Brittitutkija McGlynnin mukaan Putin voi keskeyttää sotilaallisen erikoisoperaation, mutta vain venäläiset voivat lopettaa sodan. Jos he päättävät tehdä niin, sitten eräänä päivänä Ukrainan voitosta voi tulla myös venäläisten voitto, hän kirjoittaa. Ukrainalaiset siis kieltäytyivät antamasta periksi Venäjän painostukselle saadakseen halpaa energiaa ja helppoa rahoitusta. Kiinan muurin rakentaminen aloitettiin 220-luvulla, ja sitä jatkettiin aina 1600-luvulle saakka. Tämä sopii hyvin Venäjän johdolle. McGlynn väittääkin, ettei Venäjän propagandan sisältö ole mitään Kremlin väkisin kansalaisille tuputtamaa kertomusta. Pelon merkitystä venäläisten mielipiteeseen on McGlynnin mukaan liioiteltu. Hänen mielestään länsimaiden pitäisi unohtaa Venäjä ja venäläiset ja keskittää voimavaransa Ukrainan voiton varmistamiseen sodassa. – En usko asenteiden Venäjällä muuttuvan, ellei Ukraina voita sotaa, Venäjällä aiemmin asunut McGlynn sanoo. Ei, vaikka sillä tuettaisiin valtaapitäviä, McGlynn kirjoittaa. Festivaalivieraita oli aiemmin kehotettu pysymään paikoillaan ja säästämään ruokaa ja vettä, sillä alueelle johtavat tiet jouduttiin viikonloppuna sulkemaan lähes mahdottomien ajo-olosuhteisen takia. 16 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Ukrainan voitto on paras tilaisuus muuttaa Venäjää Niilo Simojoki?/?STT J ade McGlynn myöntää neuvon kuulostavan oudolta Venäjä-tutkijan suusta. Se menisi jotenkin näin: mahdollisimman suuri osa miehitetyistä alueista takaisin Ukrainalle ja investointeja sekä muuta pitkäjänteistä apua niin paljon, että Ukrainasta tulisi venäläisille jonkinlainen ”demokratian ja mahdollisuuksien Länsi-Berliini” – ”elävä mainos” paremmasta. Hänen mukaansa sota ei voi todella loppua ennen kuin venäläiset häviävät todellisuutta vastaan käymänsä taistelun. Kyse on käsityksestä, jonka mukaan Venäjällä on oikeus olla suurvalta, jolla on oikeus etupiireihin ja oikeus kostaa aiemmat nöyryytyksensä, McGlynn kirjoittaa. Viranomaiset saivat tiedon muurin vaurioista elokuun lopussa, minkä jälkeen tutkinta aloitettiin. – Vaikka sodassa on sinänsä kysymys Ukrainasta, sotaa ei voida ratkaista Ukrainassa, koska sen syyt ovat venäläisessä poliittisessa ja yhteiskunnallisessa kuvittelussa siitä, mikä heidän maansa on ja mikä sen täytyy olla, Mc Glynn kirjoittaa. Kaksikko on otettu kiinni tapauksen tukinnan ajaksi. Burning Man -kulttuurifestivaaliin johtavia teitä saatiin maanantaina avattua rankkasateiden jäljiltä. Hallinnon kovat otteet eivät tätä kokonaan selitä sillä Vladimir Putinin Venäjä ei ole stalinistien valtio, tutkija sanoo. Osa vieraista poistui alueelta jalan tuntien pituisen matkan lähimmälle tielle. Oikotie työmaalle, kaivinkoneella reikä Kiinan muuriin YK:n maailmanperintökohteisiin kuuluva Kiinan muuri on kärsinyt pahoja vaurioita Shanxin maakunnassa Kiinan keskiosassa, kun kaksi rakennustyöläistä teki siihen reiän kaivinkoneella, kertoi yleisradioyhtiö BBC tiistaina. McGlynnin mukaan on lapsellista ajatella, etteivät venäläiset tietäisi, mitä he tarkalleen tukevat, kun tukevat sotaa. Docendo. Jade McGlynn: Venäjän sota. Kirjassaan Venäjän sota brittiläinen McGlynn selittää sekä sitä, miksi enemmistö venäläisistä tukee sotaa, että sitä, miksi tähän asenteeseen on turha yrittää ulkopuolelta suoraan vaikuttaa. – Pitää keskittyä siihen, mihin voidaan vaikuttaa, ja Ukrainan voittoon länsi voi vaikuttaa, McGlynn sanoo STT:n haastattelussa. – Kreml ei luota mihinkään vapaaehtoisesti tehtyyn poliittiseen tekoon. Ukrainan voitto sodassa on McGlynnin mukaan samalla myös paras tilaisuus saada aikaan jotain muutosta Venäjällä. McGlynnin mukaan suuri osa venäläisistä kannattaa sotaa ja vieläkin suurempi osa hyväksyy sen. Beijing Times -lehti arvioi jo vuonna 2016, että yli 30 prosenttia muurista oli kadonnut kokonaan ja vain kahdeksan prosenttia oli suojeltu kunnolla. – Se ei ole neutraali teko, vaikka kuinka toivoisi, että se voisi olla. Festivaalin järjestäjät kuitenkin kehottivat alueella vielä olevia noin 65 000 vierasta lykkäämään poistumistaan tungoksen välttämiseksi. – Mikään toinen Euroopan maa ei olisi ollut yhtä sinnikäs ja sankarillinen maailman toiseksi suurimman armeijan hyökkäyksen edessä, hän kirjoittaa
Iran on viime vuosina pidättänyt erilaisten tekaistujen syytteiden varjolla erityisesti kaksoiskansalaisia osana tätä niin kutsuttua panttivankidiplomatiaa. Päätöksen taustalla oli vangitun demokratia-aktivisti Jimmy Shamin nostama oikeusjuttu. Tanskalainen videobloggari Thomas Kjemsin kertoi tavanneensa Floredusin Evinin vankilassa. Borrell kertoi toimittajille Espanjan Cadizissa, että Floderus on ollut vangittuna Iranissa jo yli 500 päivää. Kuva on vuodelta 2022. AFP Julkisuudesta kadonnut ja pidätetty venäläiskenraali Sergei Surovikin on ilmeisesti vapautettu. Iran haluaa ilmeisesti vaihtaa diplomaatin Ruotsissa elinkautisen saaneeseen iranilaisvankiin. Surovikin on yksi Venäjän armeijan arvostetuimmista upseereista, joka keräsi mainetta Venäjän sotaoperaatioissa Syyriassa. Surovikinin uskotaan olleen läheinen viime kuussa lentokoneen maahansyöksyssä kuolleen Wagner-pomo Jevgeni Prigozhinin kanssa, eikä kenraalia ole nähty julkisuudessa Wagner-taistelijoiden kapinan jälkeen. Floderusin tapaus on kuitenkin ainutlaatuinen, koska hän on eurooppalainen virkahenkilö. Kjems itse pidätettiin Iranissa viime lokakuussa, mutta hänet vapautettiin vankien vaihdossa kahdeksan kuukautta myöhemmin. New York Times -lehti kertoi jo maanantaina, että Floderus otettiin kiinni viime vuoden keväällä Teheranin lentokentällä hänen oltuaan turistimatkalla Iranin pääkaupungissa. Median mukaan hänet olisi myös pidätetty eikä hänen olinpaikastaan ollut tietoa. Hänellä ei myöskään ole iranilaisia sukujuuria. Venäjä ei ole vahvistanut asiaa. Ulkomaat p. Kesäkuun lopulla uutiskanava CNN esitti, että Surovikin olisi ollut Wagnerin salainen vip-jäsen. Samansukupuolisten liitot etenivät Hongkongissa Hongkongissa korkein oikeus on todennut, että hallituksen tulisi luoda puitteet samansukupuolisten parien tunnustamiselle lain edessä, kuten esimerkiksi siviililiitoille. YK:n mukaan yli miljoona ihmistä on joutunut siirtymään kotiseuduiltaan vallankaappauksen jälkeisten levottomuuksien vuoksi. Ei ollut kuitenkaan selvää, miten hän oli tästä hyötynyt tai mitä jäsenyyteen kuului. GAVRIIL GRIGOROV / AFP 33-vuotias ruotsalaisdiplomaatti on ollut vangittuna Iranissa jo yli vuoden Ayla Albayrak?/?STT EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell (kuvassa) kertoi tiistaina EU:n painostaneen Irania hellittämättä, jotta se vapauttaisi 33-vuotiaan Johan Floderusin. Kuva otettu tänään, kirjoitti kuvan julkaissut venäläinen mediapersoona Ksenia Sobtshak viestipalvelu Telegramissa maanantaina. Kiinan puoliautonomisessa Hongkongissa asenteet ovat kuitenkin alkaneet muuttua. Asiakirjat antoi kanavalle yksinoikeudella maanpaossa elävän venäläisoligarkin Mihail Hodorkovskin Dossier Center, joka julkaisee Venäjän hallintoon liittyviä paljastuksia. Päätös ei kuitenkaan tuo samansukupuolisille pareille oikeutta avioliittoon. Venäjä vaikeni tiedoista, joiden mukaan P-Korean Kim olisi tulossa maahan STT, AFP Venäjän viranomaiset eivät suostuneet tiistaina vahvistamaan tietoja, joiden mukaan Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un olisi tulossa vierailulle Venäjälle. Kuvassa miehellä on päässään aurinkolasit ja hän kävelee käsikynkkää punatukkaisen naisen kanssa, joka BBC:n mukaan muistuttaa Surovikinin Anna-vaimoa. Liitto solmittiin virallisesti New Yorkissa lähes kymmenen vuotta sitten. Myös venäläistoimittaja Aleksei Venediktov on kirjoittanut Telegramissa, että Surovikin on kotona perheensä kanssa, lomalla ja puolustusministeriön tavoitettavissa. He ovat naapureitamme, sanoi Shoigu maan valtiollisen uutistoimiston Tassin mukaan. New York Times muistutti, ettei tiedossa ole, rajoitetaanko Surovikinin vapaata liikkumista kuitenkin edelleen jollain tavoin. Surovikinista julkaistiin valokuva ensimmäistä kertaa kesäkuun jälkeen. Lähteen mukaan vaaleja ei voida pitää ensi vuonna, koska maassa järjestetään tuolloin väestönlaskenta. Lehden mukaan miestä pidetään pahamaineisessa Evinin vankilassa Teheranissa. Elossa, terve, kotonaan perheensä kanssa, Moskovassa. NLD ei ole saanut lupaa osallistua mahdollisiin tuleviin vaaleihin. Panttivankejaan Iran on yrittänyt vaihtaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa vangittuihin iranilaisiin, rahaan tai muihin myönnytyksiin, New York Times kirjoitti. Surovikinilla oli niiden mukaan henkilökohtainen rekisteröintinumero Wagnerilla. – Miksi ei. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 17 New York Times: Kadonnut venäläiskenraali Surovikin vapautettiin pidätyksen jälkeen Ayla Albayrak?/?STT Pitkään julkisuudesta poissa ollut venäläiskenraali Sergei Surovikin on päässyt vapaaksi ja hänestä on julkaistu valokuva, kertoi New York Times -lehti tiistaina. – Kenraali Surovikin on ulkona. Yhdysvallat on jo pitkään varoitellut Venäjän aikovan hankkia aseita ja ammuksia Pohjois-Koreasta. Kremlin edustajan Dmitri Peskovin mukaan asiassa ei ole kommentoitavaa. CNN:n mukaan asia ilmeni sen näkemistä asiakirjoista. Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin uskotaan vierailevan pian Venäjällä. SVT:n mukaan Iran haluaa ilmeisesti vaihtaa hänet iranilaiseen Hamid Nouriin, joka sai Ruotsissa elinkautisen osallisuudestaan poliittisten vankien kidutuksiin ja teloituksiin 1980-luvulla. Venäläismediat ovat aiemmin kertoneet Surovikinin saaneen potkut Venäjän ilmaja avaruusvoimien komentajan paikalta. Yhdysvalloissa Valkoisen talon kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja kertoi maanantaina, että Venäjän ja Pohjois-Korean johtajien odotetaan neuvottelevan asekaupoista Venäjällä piakkoin. Surovikin komennettiin viime lokakuussa johtamaan Venäjän Ukrainassa käymää sotaa, mutta hän sai lähteä toimesta jo tammikuussa. Juntta kaappasi vallan helmikuussa 2021 väitettyään sitä ennen, että edellisvuonna pidettyihin vaaleihin, jotka voitti ylivoimaisesti Aung San Suu Kyin NLD-puolue, liittyi laajoja väärinkäytöksiä. 36-vuotias Sham vaati, että Hong kongin pitäisi tunnustaa laillisesti hänen avioliittonsa samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. – Johan oli hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa, mutta tapaamisestamme on jo aikaa, hän kertoi SVT:n mukaan Aktuellt -lehdessä. Venäjä kuuluu niihin harvoihin valtioihin, jotka ovat pitäneet yllä ystävällisiä suhteita Pohjois-Koreaan. Juntan nimeämien vaaliviranomaisten mukaan 36 puolueelle on toistaiseksi myönnetty lupa osallistua vaaleihin, sitten kun ne pidetään. Suomen ulkoministeriö on kehottanut suomalaisiakin välttämään kaikkea matkustamista Iraniin. Myanmarissa pidettäneen vaalit vuonna 2025 Myanmaria hallitseva sotilasjuntta järjestänee maassa vaalit vuonna 2025, kertoi sotilaiden tukeman puolueen nimettömänä pysytellyt jäsen uutistoimisto AFP:lle tiistaina. Ruotsin yleisradio SVT kertoi maanantaina, että Floderusia syytetään vakoilusta. Tiistainen päätös on osavoitto seksuaalivähemmistöjen oikeuksille, mutta sen myötä Shamin liittoa tai muitakaan ulkomailla solmittuja samansukupuolisten avioliittoja ei edelleenkään voida tunnustaa laillisesti. Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu sanoi maanantaina Venäjän harkitsevan yhteisiä sotilasharjoituksia Pohjois-Korean kanssa. Floredus on työskennellyt eri viroissa EU:n virkakoneistossa, ja hän osallistui EU:n mainoskampanjaan, jossa nuoria yritettiin houkutella töihin unioniin. Maanantaina sosiaalisessa mediassa julkaistun valokuvan aitoutta ei ole toistaiseksi voitu vahvistaa. Ruotsalaisviranomaiset olivat vahvistaneet lehdelle ainoastaan sen, että kolmikymppinen ruotsalaismies oli pidätetty Iranissa viime vuoden huhtikuussa
Työn yhtenä suolana on sen vaihtelevuus; kahta samanlaista päivää ei ole. Matti Alasentie on toiminut alalla reilun neljännesvuosisadan ajan ja johtaa nykyisin Forssan Sibeliuksenkadulla päämajaansa pitävää perheyritystä. Lisäksi työkeikkaa tulee paljon Hämeenlinnaan ja Tampereelle. Suurin osa rikosoikeudenkäynneistä, joissa Alasentie on puolustajana, käydään Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Ihmiset tulevat herkästi kyselemään asioista silloin, kun olen ollut puolustajana ikävämmän luokan rikosoikeudenkäynnissä. TAPIO TUOMELA p Tili ja laki. ” Silloin tuntuu kurjalta, kun käsitellään esimerkiksi lapsiin kohdistuneita rikoksia. – Mielestäni täällä rikokset eivät ole raaistuneet varsinkaan, jos vertaa entisaikoihin, jolloin esimerkiksi Saksankujalla tapahtui useampiakin henkirikoksia vuodessa. Asianajaja Matti Alasentien mukaan alaikäisten rikokset Forssan seudulla eivät ole niin raakoja kuin monella muulla paikkakunnalla Etelä-Suomessa. Puolustuksen puolella toimiessa usein asianajaja huomaa, että ns. Forssa puolestaan on nykyisellään melko rauhallinen paikkakunta, mutta sitä se ei aina ole ollut. tavallisen ihmisen voi olla vaikea ymmärtää sitä, että jostakin rikoksesta selviää sakoilla tai ehdollisella vankeudella. – Olen kuitenkin jo sen verran turtunut, ja joka tapauksessa Suomen lain mukaan rikoksesta epäillyillä on oikeus saada apua, että ei kuitenkaan ole ollut tapana kieltäytyä juurikaan mistään jutusta. – Tämä on sellaista hommaa, etten välttämättä aamulla tiedä, mitä tapahtuu ja mihin päivän aikana päädyn. On hyvä, että hoidamme paljon myös muitakin kuin rikosasioita, Alasentie pohtii. Tänä päivänä tavallisia rikosnimikkeitä ovat törkeä huumausainerikos ja seksuaalirikokset, mutta myös vakavat väkivaltarikokset ovat selkeästi lisääntyneet. Asianajaja toteaa, että rikokset ovat lisääntyneet, mutta valoakin näkyy. Silloin tuntuu kurjalta, kun käsitellään esimerkiksi lapsiin kohdistuneita rikoksia. Tämä on sukuvika. Raakoja rikoksia käsitellään melkein joka päivä jossakin päin Alasentien yrityksen toimialuetta. 18 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Alaikäiset tehtailevat rikoksia yhä enemmän Leena Ruskeeniemi A sianajaja, varatuomari Matti Alasentien isä Antti Alasentie perusti asianajotoimiston vuonna 1959. Alasentie tunnustaa, että työasiat kyllä seuraavat toimistolta kotiin. Huumausainerikollisuuden kerrotaan vähentyneen. Viime vuosien ilmiö on se, että rikoksia on tehtailemassa paljon 15–18 -vuotiaita nuoria. Vuosien mittaan asianajoalalla on tapahtunut paljon muutoksia. – Valinta oli minulle aikanaan itsestään selvä. – Itsellänikin on yllättävän paljon alle 18-vuotiaita asiakkaita, ja heidän määränsä on ikävä kyllä kasvanut huomattavasti. Ajokilometrejä kertyy saman verran kuin huonolle kaupparatsulle. – Aika paljon teen iltaisin hommia kotona, mutta en kuitenkaan ole ikinä minkään työasian takia yöuniani menettänyt. Se on huolestuttavaa, mutta Forssan seudulla teot eivät onneksi ole niin raakoja kuin monin paikoin muualla Etelä-Suomessa. Matti Alasentie myöntää, ettei aina välttämättä viihdy roolissaan. Kaikilta osin ne eivät ole myönteisiä. Järjestelmän ehdoilla on kuitenkin mentävä. Alasentie toteaa tilanteen ajautuneen siihen, että rikosasiat ovat nykyisin merkittävässä roolissa. Siihen on käytännön syynsä. On aina mielenkiintoista jakaa mielipiteitä erilaisten ihmisten kanssa, ja pääosin olen saanut hyvää palautetta. Alasentie toivoo, että näin todella on. – Ihmiset ovat muuttuneet ja teot raaistuneet. Myös tyttäreni, oikeustieteen maisteri Annariina Alasentie kuuluu henkilökuntaan, Matti Alasentie kertoo. Yleisesti ottaen rangaistukset rikoksista ovat tänä päivänä Alasentien mukaan ankaria tai lieviä riippuen siitä, miltä kantilta kukin asiaa katsoo. Jos Alasentie olisi nyt ammatinvalintatilanteessa, hän tekisi edelleen saman ratkaisun. Kokenut asianajaja, varatuomari Matti Alasentie toteaa ihmisten muuttuneen ja tekojen raaistuneen. – Varsinkin, jos on jokin paljon julkisuutta saanut juttu, jossa olen ollut mukana, poikii se monesti keskusteluja ja erilaisia mielipiteitä esimerkiksi kauppareissullani
Osakesäästäjien yhdistys kannattaa talletusrajan poistamista kokonaan. – Sata tonnia on aika monelle kohtuutavallisellekin, vähän iäkkäämmälle sijoittajalle ja säästäjälle sellainen summa, että sitä varallisuutta on kertynyt jo enemmän, Salmi sanoi STT:lle. Tämä johtuu siitä, että osakesäästötilin avulla osakkeilla voi käydä kauppaa maksamatta veroja. Arviot miljoonien eurojen verotulojen menettämisestä talletusrajan noston seurauksena kuulostavat Salmen mukaan uskottavilta. Suomen osakesäästäjät -yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan Karri Salmen mielestä talletusrajan nosto on askel oikeaan suuntaan. Esitys lähti maanantaina lausuntokierrokselle. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 19 Pienyrittäjän tai yhdistyksen kirjanpito JASKAN KIRJANPITO 040 532 4869 jaska@jaskankirjanpito.fi www.annia.fi 040 672 2255 toimisto@annia.fi Kaivokatu 1, Hämeenlinna avoinna ma–pe 9–15 Kartanonkatu 4 T 53, Forssa avoinna sopimuksen mukaan Meistä lisää tammer-juristit.fi Asianajajat Janne Nuutinen ja Sari Honkalampi APUNASI LAKIASIOISSA Avustamme riitaja rikosasioiden oikeudenkäynneissä myös avioeroasioissa ja lapsen huolto-, asumisja elatusapuasioissa. Vain noin neljälle prosentille osakesäästötileistä oli talletettu vuoden 2022 lopussa 50 000 euroa, joka on nykyinen yläraja. Valtiovarainministeriön asettaman hankkeen tavoitteena on muuttaa tältä osin vuonna 2019 osakesäästötileistä säädettyä lakia ja toteuttaa hallitusohjelmaan kirjattu tavoite. Hoidamme yrityksen kaikki lakiasiat pitkällä kokemuksella ja asiantuntemuksella. Tuottoa verotetaan vasta silloin, kun tililtä nostetaan rahaa. Valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Paula Kirppu kertoo STT:lle, että muutoksella halutaan edistää piensijoittajien osakesijoittamista ja vaurastumismahdollisuuksia sekä lisätä kansalaisten talousosaamista. Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin mukaan aktiivisia osakesäästötilejä oli 327 730 kappaletta heinäkuun 2023 lopussa. Yhdistyksessä ollaan kuitenkin sitä mieltä, että talletuskatto olisi pitänyt poistaa kokonaan. EMMI KORHONEN Tili ja laki p. Valtiovarainministeriön toukokuisessa arviossa todettiin, että talletuskaton poistamisesta aiheutuisi noin 200 miljoonan euron menetykset verotuloissa vuoden 2027 tasossa. Suomen Osakesäästäjät ry:n puheenjohtajan Karri Salmen mukaan talletuskaton nosto on askel oikeaan suuntaan. Talletuskaton noston arvioidaan vähentävän verotuloja noin 20 miljoonaa euroa vuoden 2027 tasossa. Osakesäästötileillä on voinut käydä Suomessa kauppaa vuoden 2020 alusta lähtien. Hän kuitenkin väittää, että rajan nostolla luodaan suomalaisille varallisuutta ja verotuloja saataisiin kymmenien vuosien kuluttua, kun osakesäästötileiltä nostetaan rahoja pois. – Väitän, että pidemmällä tähtäimellä verotulot kasvavat nykyisestä tällä mallilla. Eli tiedämme, että nykyinen hallitus ymmärtää kansankapitalismin päälle, Salmi sanoi. Koulukatu 13 (PL 67) 30101 FORSSA (03) 4246 8100 Laskentapiste Balanssi Oy Osakesäästötilin talletus katto on nousemassa Markus Puolakanaho?/?STT H allitus esittää osakesäästötilin talletusrajan enimmäismäärän korottamista 50 000 eurosta 100 000 euroon. – Ainakin me Suomen osakesäästäjissä fiilistelemme tämän osalta niin, että tämä on enemmän henkinen voitto. Osakesäästötiliä on kritisoitu siitä, että se nakertaa valtion veropohjaa ja siirtää lisää varoja jo valmiiksi varakkaamman keskiluokan taskuun. Toisin kuin arvo-osuustilien kohdalla, osakesäästötilejä saa olla yhdellä henkilöllä vain yksi kerrallaan. Vuoden 2022 lopussa osakesäästötileille oli talletettu keskimäärin 6 800 euroa. Talletuskaton poistolle ei kuitenkaan arvioitu olevan tarvetta, sillä viime vuoden lopussa osakesäästötileille talletettu keskimääräinen rahamäärä oli 6 800 euroa. Myöskään osinkoja ja korkotuloja ei veroteta. Myös kokoomus tavoitteli aiemmin ylärajan poistoa. ” Talletuskaton noston arvioidaan vähentävän verotuloja noin 20 miljoonaa euroa. Tilastot eivät vaikuta tukevan täysin Salmen väitettä. 100 000 euron raja koskee talletuksia, eli sijoituksista saatavat osingot ja korkotulot voivat nostaa tilin arvon rajan yli. Lakiesityksen vaikutusarvioissa sivutaan veroetujen jakautumista eri sijoittajaryhmien kesken, mutta yleispoliittista arviota siinä ei lainsäädäntöneuvos Kirpun mukaan tehdä
ensi-iltaan tulevan Krokotiilijahdin ydin. – Kirjoitus tarjosi periaatteessa valmiin jännitteen historiallisessa kontekstissa. 20 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Krokotiilijahti luotiin historian inspiroimasta biofiktiosta T aiteilija Axel Gallénin, vallankumouskirjailija Maksim Gorkin ja runoilija Bertel Gripenbergin kohtaaminen Kojon kartanolla on Forssan Teatterilla lauantaina 16.9. Hahmoja on lähestytty myös nykyihmisen kautta. – Puhuimme paljon henkilöistä, mielikuvista ja siitä, mitä kukin edustaa. Mäkivallin mielestä asetelmasta mielenkiintoisen tekee myös heräämässä olevassa demokraattisessa kansalaisyhteiskunnassa vaikuttavan sekä autoritaarisesta valtakunnasta tulevan kirjailijan kohtaaminen ja keskustelu taiteen sekä kulttuurin merkityksestä. Jani tuumi heti, että tällaisista tapahtumista pitäisi kirjoittaa näytelmä, Syrjäaho sanoo. Tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa emme odota, vaan haluamme tarjota hyvin moniaistisen, kokeellisen ja immersiivisen taide-elämyksen, Piia Syrjäaho toteaa. 1906 on vuosi, johon kohtaaminen Kojon kartanolla sijoittuu p Kulttuuri. Forssan yhteislyseon äidinkielen lehtorin Piia Syrjäahon käsikirjoitus on kuvitteellinen biofiktio, mutta perustana on perinpohjainen tutustuminen näytelmän henkilöihin. Käsikirjoituksen teossa tarkoitusperät olivat taiteelliset, mutta tietopohja vankka. Näytelmän ohjaaja Valtteri Tuominen pitää hauskana sattumana sitä, että Krokotiilijahdin käVille Säteri Forssan Teatterissa ensi-iltaan tulevan näytelmän pohjana on aito kohtaaminen, jonka sisällöstä tietävät vain Kojon kartanon seinät. Idean näytelmästä keksi historian lehtori Jani Mäkivalli, kun käteen osui Lounais-Hämeen kotiseutuja museoyhdistyksen vuosikirja 85–2016 ja sieltä Marketta Havolan artikkeli Maailmanpolitiikka hipaisee Kojon kartanoa – Kirjoitus Maksim Gorkin pakomatkasta Suomen kautta vuonna 1906. Mäkivallin kynänjälki näkyy parissa kohtauksessa, mutta pääosin hän oli vuoden kestävän kirjoitusvaiheen aikana mentorin roolissa
Myös ohjaus on taideteos, jonka sisään jää löydettävissä olevia salaisuuksia. Käsikirjoitusta hän luonnehtii viisaaksi. Raha ratkaisee, väitti Irwin Goodman. Tuomo Salmelan ohjauksesta teatterikorkeakouluun ponnistivat Miia Nuutila, Tommi Liski ja Valtteri Tuominen. Forssalaistunut Maarika Maury on julkaissut aiemmin useita, lähinnä yritystoimintaan liittyviä kirjoja. yhdysvaltalainen tv-tähti Oprah Winfrey. Selvää kuvaa hänen persoonastaan ei ennestään ollut. Tuolta reissulta jäi metka tarina kerrottavaksi. Kulttuuri P. Uusin kirja on kuitenkin suunnattu laajemmalle lukijakunnalle. Silloin liittouduimme Saksan kanssa ja nyt olemme hakeutuneet Natoon, Valtteri Tuominen tuumii. – Valtteri oli alle 18 ja lähdimme yhdessä matkaan Valtterin äidin autolla. Kieltämättä suomalaisen kansallisidentiteetin rakentajan, joka persoonana oli alfauros, jäärä ja kosmopoliitti, rooli tuntuu makoisalta. Kaisa Nyströmin öljyvärimaalauksia Jokioisten tietotalon näyttelytilassa 29.9. Liesjärven kansallispuiston Korteniemen perinnetilalla klo 11-17. TAPIO TUOMELA Valtteri Tuominen palaa Forssan Teatteriin nyt ohjaajana yli 30 vuoden jälkeen. Valokuvasuunnistusta, värityskuvia ja vapaa pääsy Forssan museoon 9.9. He tunnustavat rahan arvon, mutta lopulta asenteemme ratkaisee, kenelle rahaa kertyy ja kenelle ei. Kulttuurikalenteri sikirjoittaja on vanha tuttu lukioajoilta. P Kuikkajärvi. asti. Maury ja Petrie tiivistävät ja määrittelevät manifestoinnin taidon lyhyesti: ”Ajatukset ja uskomukset vaikuttavat onnistumiseen, menestymiseen, varakkuuteen ja kykyymme luoda haluamiamme asioita elämäämme.” Kirjoittajat puivat aihettaan 18 luvun ja yli 300 sivun verran. Näytöksiä on kaikkiaan 10, joista viimeinen on ohjelmassa 28.10. P Naivistitaidetta. Pekka Lehtosen valokuvanäyttely Forssan luontomuseossa 3.9.-22.10. Krokotiilijahdin käsikirjoituksen teko aloitettiin jo ennen Venäjän ja Ukrainan tilanteen kärjistymistä. Ohjelmassa muun muassa tervahaudan polttoa. P Kulttuuriympäristöpäivä. – Katsojien kanssa yhdessä kokeminen on se juttu. Auki arkisin klo 7.30-16.15. kello 18. Väliin on ripoteltu myös lainauksia ihmisten haastatteluista sekä pohdiskelukysymyksiä ja -tehtäviä. Hän kysyi Karkkilan linja-autoasemalta aikatauluja ja vei meidät sinne. P Pianon mestari. P Kun kaikki kasvit lakastuu. Asioita ei ole pureskeltu auki ja sama linja on haluttu siirtää näyttämölle. – 336 s. – Kun Venäjällä kuohuu, osa älymystöstä joutuu lähtemään. Se on syy, miksi varmasti palaan vielä joskus myös näyttelijäksi. Vaurastumisen manifesti Täältä päin: Kirjavinkki Ilkka Kononen Maury, Maarika & Petrie, Päivi: Rikkauden ja köyhyyden ero on ajatus. Siinä Maury tarjoilee yhdessä Päivi Petrien kanssa yleisiä neuvoja ja elämänohjeita vaurastumiseen ja muutenkin rikkaaseen elämään. – Valtteri ohjaajana osaa tuoda asiat esiin, mutta antaa myös näyttelijän itse rakentaa rooliaan. Romeo Ampuja (vas.), Teemu Lintula, Piia Romppanen ja Markku Tähtinen sekä kuvasta puuttuva Pirre Bono ovat Forssan Teatterin Krokotiilijahdin rooleissa. P Kuosikeskus. Vinkkelissä, Forssan kaupunginkirjasto, 2 krs, 28.9. Auki museon aukioloaikoina. Idun taidetta ulkoilmassa su 17.9. – Kiss Publishing, 2023. Kaksikon yhteinen historia juontaa juurensa 1980–1990-luvun taitteeseen, jolloin Forssassa vallitsi todellinen teatteribuumi. Auki museon aukioloaikoina. Axel Gallénin roolissa oleva Markku Tähtinen on mukana taas ensi kertaa sitten vuoden 2012. Tapaus on hyvin myös Tuomisen muistissa. Opastus näyttelyyn 7.9. P Matkalla. Yhden farmarimersun kuskilla oli jo tuolloin autossa puhelin. Suomi toimi läpikulkupaikkana silloin ja niin on ollut nytkin. Mia Nikkilän vaihtuvanäyttely Kahvila Lammenkulmassa Forssassa. Ehkäpä karsiminen ja tiivistäminen olisivat kirkastaneet kirjan ydinsanomaa. P Kova jätkä kamera kädessä. Ilya Krughoff konsertoi Somerolla Kiiruun talolla su 10.9. Yhtäläisyyksiä Venäjän vuoden 1905 epäonnistuneeseen vallankumoukseen löytyy nykytilanteesta paljon. P Euroopan kulttuuriympäristöpäivä. – Katsoja pääsee ikään kuin tirkistelemään fiktiivisiä tapahtumia. Valtteri Tuomisen kohdalla ohjaustyöt mahdollisti nyt opintovapaa. Se piiputti jo ennen Loukun risteystä. Maaseutuja kotieläinpuisto Elonkierto, Jokioinen. Pitkän taipaleen näyttelijänä tehnyt mies ei ole itse ollut näyttämöllä sitten vuoden 2013. Maury ja Petrie ovat toista mieltä. Ohjaaja Valtteri Tuominen Nostalgisia paluita kotinäyttämölle Ville Säteri Näyttelijän uralle Forssasta ponnistanut Valtteri Tuominen tekee paluun Forssan Teatteriin reilun 30 vuoden jälkeen nyt ohjaajana. ” Kaikkea ei lähdetä alleviivaamaan tai avaamaan, vaan ihmisten älyn ja yleissivistyksen tehtäväksi jää oivaltaa joitain asioita. klo 10-14. Vuonna 2014 hän siirtyi teatterikorkeakouluun ohjaavaksi opettajaksi ja nykyisin leipätyö on pelastuslaitoksen ensihoitajana. Lähestymistapa on siis perusteellinen, mutta paikoin myös jaaritteleva. Forssan museo, Wahreninkatu 12, avoinna ti-pe 10–16, la 10–14, su 12–16. asti. Avoinna kirjaston aukioloaikoina. Arabian ja Kupittaan keramiikkaa, Wendelinin kortteja, nukkeja, lasten leluja ja paljon antiikkitavaraa. Krokotiilijahdin lisäksi hän ohjaa syksyllä Munaako herra ministeri -farssin. Veera Inkerin näyttely 12.9.-8.10. saakka. P Finlayson Forssassa – Kuosien kotiinpaluu. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 21 P Kirjavan kankaan kaupunki. Helsingissä otimme taksin ja ehdimme juuri ajoissa, Tähtinen tarinoi. Avoinna syyskuun loppuun ti-su klo 10–16. Galleria Moletti, Forssan museo. Mersukuski luuli poikien olleen menossa tekun pääsykokeisiin ja asia jätettiin kaiken varalta korjaamatta, jotta apostolinkyyti ei kutsuisi. Näytelmästä tekee äärimmäisen mielenkiintoisen kaikki siihen sisältyvä historia ja runsas paikallishistoria, kertoo Tähtinen, jolle Kojon kartanon vaiheet ovat tulleet tutuiksi myös hänen 94-vuotiaan kummisetänsä Osmo Lehtisen kautta. Tekstin omaleimaisuus antaa Tuomisen mukaan mahdollisuuden moneen. Pysyväisnäyttely painokuosien menneisyydestä. klo 15. . Saa välittää tarinaa ja oivalluksia. klo 13, vapaa pääsy. Akseli Gallenin roolissa oleva Markku Tähtinen kertoo matkan suuren kansallistaiteilijan henkilöhistoriaan olleen mielenkiintoinen. Markku Tähtinen luonnehtii 30 katsojapaikan Pikku Spotin tarjoavan näytelmälle hyvin intiimin ympäristön, jossa on helppo päästä myös katsojan iholle. P Kotimuseo. – Kaikkea ei lähdetä alleviivaamaan tai avaamaan, vaan ihmisten älyn ja yleissivistyksen tehtäväksi jää oivaltaa joitain asioita. Galleria Moletti, Forssan museo. Krokotiilijahdin ensi-ilta on Forssan Teatterin Pikku Spotissa lauantaina 16.9. Wahreninkatu 13, avoinna ti-pe 10–16. Kukaan näytelmän tekijöistä ei olisi voinut uskoa, että nyt reilut 100 vuotta myöhemmin ollaan uudelleen samojen asioiden äärellä. Näytelmä haastaa niin tekstin tasolla kuin esityksenäkin, hän maalailee. Tai kuten Maury omalta osaltaan asian tiivistää: ”Kykyni manifestoida haluamiani asioita ja rahaa niiden toteuttamiseen on suuri.” Avainsana on manifestointi, jonka kaikkivoipaisuutta on maailmalle tehnyt tunnetuksi mm. Jussi Pohjakallion lehtikuvien näyttely 22.8.–10.9. Tuolloin jo kolmekymppisellä Tähtisellä oli sama tavoite, mutta yritys jäi kertaan. Nähtävillä kahvilan aukioloaikoina. Myllynkulmantie 149, Humppila. Forssan museon perusnäyttely. P Kätkö – Löytö
Leikki on isossa osassa. Pelaajia on 23, ja heidät on jaettu kahteen ryhmään, sinisiin ja valkoisiin, kertoo joukkueen taustajoukoista Jenni Mäki, joka toimii myös joukkueen rahastonhoitajana. – Meillä on tässä joukkueessa oikein mukavasti asiat. 22 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 FJK:n pienimmissä mennään ilo edellä P ojasta polvi paranee. P7-joukkueen harjoituksissa käy mukavasti väkeä, keskimäärin 15-20 poikaa. Tukea lasten harrastukselle tulee kotoa, sillä heidän vanhempansa ovat aktiivisesti mukana joukkueen toiminnassa. ” Hauskuus edellä menemme, lasten ehdoilla tätä tehdään. Reippaita ja samalla keskittyneitä ilmeitä nähdään lasten kasvoilla, oli sitten menossa hippaleikki tai tekniikkapainotteinen harjoitus. – Meillä on mukavasti vetäjiä, kaikki halukkaat pelaajat otetaan vastaan. Se jaetaan jokaisen harjoituksen jälkeen pelaajalle, joka yrittänyt ja keskittynyt harjoituksissa erityisen hyvin. Tekniikka tulee monen harjoituksen sivussa kuin hieman naamioituna. p Urheilu. Näin näyttää olevan ainakin Forssan Jalkapalloklubin nuorimmaisten, vuonna 2016-syntyneiden poikien joukkueen kohdalla. – Tämä on toiminut hienosti, pallo on todella haluttu. Vaikka pelaajia on ikäluokassa mukavasti, lisää harrastajia otetaan ryhmään mukaan. – Hauskuus edellä menemme, lasten ehdoilla tätä tehdään. On tosi tärkeää, ettei kaikki vastuu kasaannu vain muutamien vanhempien harteille. P7-poikien futistreeneissä Kuhalan tekonurmella on iloista menoa ja meininkiä. Kai Sandberg P7-pojissa homma ei ole turhan totista. Jos joku ryhmä täyttyisi, pystymme perustamaan uuden, lisää Mäki. Täytyy myös antaa iso kiitos sponsoreillemme, he ovat mahdollistaneet sen, että joukkueen asiat ovat näin hyvin, Mäki sanoo. Tsemppari saa pallon harjoituksen jälkeen kotiinsa ja tuo sen taas seuraaviin harjoituksiin kiertoon. – Liikaa ei tekniikkaa näin pienten kanssa tehdä, lapset kyllästyvät nopeasti. Joukkueella on käytössä niin sanottu tsemppipallo. Seiskavuotiaiden joukkueessa hyvää pöhinää riittää myös innokkaiden pelaajien taustalla. – Jalkapallo on aika helppo laji aloittaa. Treeneihin voi tulla kokeilemaan lajia, vaikka liikuntapassilla. – On todella hienoa, kun väkeä on löytynyt erilaisiin tehtäviin. Treenaamisen on oltava kivaa, jotta sitä halutaan ja jaksetaan tehdä. Harjoituksia on kerran tai kaksi viikossa. Vastuuta on otettu ja esimerkiksi kioskipalvelut saatu pyörimään kotipeleissä upeasti. Mäeltä riittää kehuja lasten vanhemmille. Eetu Heikkilä Onni Drockilan potkussa on voimaa ja tarkkuutta. Peliä pitää olla paljon, siitä tykätään, naurahtaa joukkueen vastuuvalmentaja Eetu Heikkilä. Pyrimme pitämään kynnyksen matalalla ja kustannukset alhaalla, Heikkilä sanoo. Haluttu tsemppipallo tuo puhtia lasten keskittymiseen harjoituksissa
Päätuomari konsultoi turvahenkilökuntaa, ja lopulta Hitleristä huudellut mies tunnistettiin ja hänen käskettiin häipyä katsomosta. Kahden ensimmäisen erän alut menivät Ukrainalle 3–0, mutta panoksen häilyminen siivitti Suomen 5–0-starttiin kolmannessa. Noin 23 000 katsojaa vetävän Arthur Ashe -stadionin yleisö on tullut vuosien mittaan tunnetuksi varsin riehakkaana, etenkin myöhäisotteluiden aikana. Samalla joukkueen kahdeksan EM-lopputurnauksen pudotuspeliputki katkesi. Tämä on uskomatonta, Zverev sanoi. Suomi olisi saanut hävitä vain yhden erän, jotta teoreettinen mahdollisuus pudotuspeleihin olisi säilynyt. 212-senttinen Nikula, 24, löi neljä pistettä ja oli lähes pitelemätön. TAPIO TUOMELA Fani heitettiin katsomosta ”Hitler-fraasin” jälkeen STT, AFP Yhdysvaltain avoimen tennisturnauksen miesten kaksinpelin 4. – Hän (katsoja) sanoi sen kaikista kuuluisimman Hitler-fraasin, mitä on. – Nopeasti tuli tämä tilanne eteen, Muurinen paljasti. kierroksen ottelu Alexander Zverevin ja Jannik Sinnerin välillä keskeytyi dramaattisesti ottelun 4. Urheilu p. Hän keräsi lopulta 16 pistettä 75 prosentin iskuonnistumisella. Saksalainen Zverev kertoi tuomarille kuulleensa katsomosta jotain ”uskomatonta”. Suomen pudotuspelien putki poikki EM-kisoissa Topias Mikkonen?/?STT Lentopallon miesten EM-kilpailut olivat Suomelle katastrofi: viidestä ottelusta tuli vain yksi voitto. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 23 Kaapo Virtasen tyyliä kuljetusharjoituksessa. Kun laadukkaampi joukkue kipusi rinnalle ja ohi, vasta kolmoshakkuri Aaro Nikulan sisääntulo toi sinivalkoisille voittavan kipinän. Lentopallon miesten olympiakarsinnat ovat edessä syys– lokakuussa. Ukraina lähti lohkojumbona Suomen viimeiseen otteluun maanantaina, mutta voitti 3–2-erin. Oskar Muurinen toimi korvaajana. Vaikutusta oli varmasti sillä, ettei päävalmentaja Joel Banks pystynyt osallistumaan otteluun sairastumisen vuoksi. erässä, kun Zverev asteli syöttövuoronsa aikana päätuomari James Keothavongin luo. Kun Ukraina johti 2–0, ei Suomella ollut panosta
Kun puhut puhejännityksestä muille aikuisille, älä tee sitä lapsen kuullen. Jos lapsi ääntää tai lausuu sanoja väärin, älä korjaa. . – ”Tänään sitten puhut päiväkodissa aikuisille jooko, saat vielä palkinnon siitä”, saatetaan sanoa. Täysi jähmettyminen on näkyvin esimerkki, mutta jännitys voi ilmetä myös lievemmissä muodoissa. Mitä enemmän puhumattomuudesta tehdään numero, sitä ahdistuneemmaksi lapsi voi tulla. . – Ylipäätään kiinnostu siitä, mitä lapsi sanoo, älä siitä, että hän puhuu, Vottonen neuvoo aikuisia. Tilannetta pahentaa ja puhumisen välttelyä vahvistaa puhumisen valokeilaan ottaminen. . Kerro lapselle puhejännityksestä hänen iälleen sopivalla tavalla. Korhonen muistuttaa, että jotkut lapset ovat alkuun varautuneita ja temperamentiltaan hitaammin lämpeneviä, mikä on ihan normaalia. ” Kiinnostu siitä, mitä lapsi sanoo, älä siitä, että hän puhuu. Kysymyksen esittänyt aikuinen tuskin tietää, että lapsi voi kärsiä puhejännityksestä. Jos kysymyksen muuttaminen ei auta, tarjoa lapselle mahdollisuus jäädä miettimään asiaa. Ryhmän ohjaajat neuvovat suhtautumaan mahdollisimman neutraalisti eli lasta ei tule moittia puhumattomuudesta, mutta ei myöskään kehua puhumisesta. 24 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Puhejännitys voi ylikuormittaa ja jopa jähmettää lapsen Camilla Karttunen N o, veikö kissa kielen, kysyy aikuinen lapselta, joka ei vastaa hänen esittämäänsä kysymykseen mitään. Silloin puhutaan valikoivasta puhumattomuudesta, jota on noin yhdellä sadasta lapsesta. Jos lapsi ei pysty vastaamaan, toista kysymys ja odota. Vielä epätodennäköisemmin kyseinen aikuinen tietää, että lapsi ei ole uhmakas tai itsepäinen käyttäytyessään näin. Puhejännityksen taustalla voi olla useita syitä, jotka ovat jokaisella yksilöllisiä. Lähde: Mielenterveystalo Usein lapsen puhejännitys helpottaa, kun ryhmä ja aikuiset tulevat tutummiksi. Moni lapsi jännittää puhumista, mikä voi ilmetä esimerkiksi uudessa päiväkodissa tai koulussa. – Vaikka haluaisikin, niin ei vain pysty tuottamaan puhetta, lisää Keski-Suomen hyvinvointialueen sähköisen perhekeskuksen työntekijä Miia Vottonen. Mieti, miten lapsi voisi osallistua myös silloin, kun hän ei pysty puhumaan. Tytöillä sitä on enemmän kuin pojilla. Joskus puhumisen vaikeus voi jatkua aikuisuuteen saakka. Näytä mallia ja rohkaise lasta olemaan yhdessä toisten kanssa. Hiekkataipale muistuttaa, että jos päiväkodeissa herää huolta lapsen vuorovaikutustaidoista esimerkiksi puhejännityksen vuoksi, on myös varhaiskasvatuksen työntekijöillä mahdollista saada ohjausta lapsen tukemiseen. – Eikä siihen auta ”puhu nyt vain”. . Joskus lapsen puhejännitys on niin voimakasta, että hänen on vaikeaa tuottaa puhetta tietyissä tilanteissa. Kaikilla lapsilla puhejännitys ei kuitenkaan helpotu, vaikka paikka tuleekin tutuksi. . Se on sama kuin joku pelkäisi koiria ja sanotaan, että mene nyt vain silittämään, Korhonen jatkaa. – Jos lapsi yrittää edes eleillä viestiä, niin on tärkeää huomioida hänet, eikä jäädä odottamaan puhetta, Vottonen painottaa. Mitä varhaisemmin työkaluja jännittävien puhetilanteiden helpottamiseksi aletaan käyttää, sitä tehokkaammin ne tepsivät. Pyri järjestämään lapselle tilaisuuksia olla kavereidensa kanssa myös vapaa-ajalla. Ei näin, Vottonen ja Korhonen linjaavat. Asia voi edetä jopa päinvastoin: mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeampi puhumista on aloittaa. . – Vähän kuin palovaroitin soisi turhasta, Korhonen kuvailee. Jos tilannetta esimerkiksi alkaa paikkailla puhumalla aina lapsen puolesta, vahvistaa se lopulta puhumisen pelkäämistä. Jos se ei auta, muuta kysymystä siten, että lapsi voi vastata kyllä tai ei. Siinä missä joku pelkää hämähäkkejä, jotkut pelkäävät puhumista. – Jos lapsi ei koskaan oikein rentoudu tai vapaudu ja vaikuttaa ahdistuneelta, niin sen kyllä vanhempi tunnistaa. Älä heti vastaa lapsen puolesta, vaan odota ainakin viisi sekuntia. Lapsi hiljenee entisestään, on ilmeetön ja saattaa hakeutua oman vanhemman selän taakse. Vaikka aikuisten näkökulmasta tilanne vaikuttaisi turvalliselta, jostain syystä lapsi voi kokea sen turvattomaksi ja tilanne voi laukaista jähmettymisreaktion. Lapsi ei esimerkiksi puhu, vaan sen sijaan kommunikoi nyökytellen ja päätään pudistaen. Toista tarvittaessa lapsen vastaus. – Se ei todellakaan pidä paikkaansa, mutta tämä on yleisin väärinkäsitys, kertoo Keski-Suomen hyvinvointialueen psykologi Satu Korhonen. Varmista, ettei lasta painosteta puhumaan silloin, kun se on hänelle selkeästi vaikeaa. Puhejännitys alkaa usein tilanteissa, joissa lapsi ylikuormittuu. Älä pyydä lasta puhumaan kovempaa. Puhumattomuudesta ei tulisi kuitenkaan tehdä numeroa. Usein tilanne helpottuu, kun ryhmä ja aikuiset tulevat tutuiksi ja olo alkaa tuntua turvalliselta. Puhejännitys on ahdistusoire, ja se voi ilmetä monin tavoin. Sähköisen perhekeskuksen työntekijä Miia Vottonen TATIANA GORBUNOVA / ALAMY STOCK PHOTO p Uutiset. . – Voi hassutella lapsen kanssa, matkia vaikka kissaa, tuottaa ääntä omalla keholla tai naurattaa, jotta lapsi rentoutuisi, Vottonen ohjeistaa. Tällöin hän ei pysty käyttämään osaamistaan, kuten puhetaitoaan. . Hyväksy puhejännitys avoimesti. . . Kerro myös, että se helpottaa ajan kanssa. On tärkeää, että lasta tuetaan hänelle tutussa ympäristössä ja lapselle turvalliset aikuiset ovat tietoisia puhumaan rohkaisemisen keinoista. . Lapsen aivojen vaaraa tunnistava palovaroitin hälyttää ja esimerkiksi kaulan alueen lihakset jähmettyvät, joka taas aiheuttaa sen, että puhetta ei voi tuottaa. . Jos käyttäytyminen pitkittyy ja puhejännitys estää lasta tai nuorta osallistumasta iälle tyypilliseen tai mieluisaan toimintaan, kannattaa siihen puuttua. . Juttele lapsen kanssa, kun liikutte kodin ulkopuolella. PUHEJÄNNITYS Miten vähentää puhumattomuutta
030 6000 Hämeenlinnan ja Forssan yksiköt www.datapiste.net, datapiste@outlook.com, puh. Etusi jopa 27,50 €! Etu voimassa 31.12. kestotilaajan etukorttia tai mobiilisovellusta näyttämällä. viestin hinta) ETUKORTTI numeroon 13300. asti. 10-18 • la 9-14 Kaikki kankaat 20% Etu voimassa 1.9.-30.9. Ompelupalvelustamme sisustustuotteet ja korjausompelu. Syyskarkelot Viking Gracella 4.-5.10. 0201 108 200 Urheiluopistontie 138, 31370 Eerikkilä (Tammela) Lähiruokalounas noutopöydästä etuhintaan! Runsas lähiruokalounas noutopöydästä joka päivä klo 11-14. Etu voimassa 31.12. Lomani ajan 9.8.-3.9. Pa gu ne tt e. Voit lisätä puhelinnumeron kirjautumalla lehden sivuilla Mediatunnuksella ja lisäämällä sen tietoihisi oikean yläkulman kohdasta Tili > Omat tiedot tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. 03 7575 700 (ma-pe 8-16) asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Eerikkilä Sport & Outdoor Resort p. Asiakastiedoissa on oltava tallennettuna puhelinnumero ja se pitää olla sama kuin mistä viesti lähetetään. 0400-749244 F-Secure Internet Security 1-3 konetta 1 vuodeksi 39 € (norm. asti. asti. www.terveystalo.com Puh. Myymälä PumpuliLikan Kauneushoitola Kaikki perheilmoitukset -50% Kestotilaajana voit jättää perheilmoituksen puoleen hintaan! Etu koskee perheilmoitukset-osastoa ja kaikkia ilmoituskokoja. 49-69 €) samassa yhteydessä tietokoneen perushuolto 29 € per kone (sh. Lähetä tekstiviesti ETUKORTTI numeroon 13300. 03 7575 700 (ma-pe 8-16), asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Hämeen Median kestotilaajana saat rahanarvoisia etuja! Kestotilaajana voit hyödyntää etuasiakkuuttasi Etukortilla alueen tapahtumissa ja liikkeissä. Hinnat alkaen (Inside4) 39 € Forssasta, 49 € Hämeenlinnasta ja 59 € Lahdesta ja Heinolasta. 050 492 4865, Ark. Hämeen Median kestotilaajien edut Hämeen Media p. Hinnat alkaen 39 € Lue lisää ja varaa: www.matkapojat.fi/hameen-media tai soita p. Kestotilaajana sinulla on mahdollisuus kokea elämyksiä, joita muuten ei ole tarjolla. Kestotilaajille soodapuhdistus veloituksetta! Värjäytyneitä ja tummentuneita hampaita voidaan puhdistaa tehokkaasti soodapuhalluslaitteella. Hämeen Median ETU KORTTI 2023 Kes tot ilaa jall e Kartanonkatu 11 (Kartanonkeskus) | Turuntie 15, Loimaa, 03-4225225, www.tazzi.fi tai 02-7622120 Parturi . Hämeen Media & Matkapojat Lue lisää ja varaa: www.matkapojat.fi/hameen-media tai p. Promenadea pitkin Tukholmaan! Silja Serenaden Iskelmäkeskiviikko-lähdöillä on mukana 20.9. Tallenna Etukortti puhelimen aloitusnäytölle tai suosikkeihin. Mobiilipalvelun avulla Etukortti kulkee aina mukanasi ja näet kätevästi kaikki voimassa olevat edut ja voit lunastaa niitä. Terveystalon Hämeenlinnan ja Forssan yksiköissä. www.eerikkila.fi/lounas Etelä-Suomen Sanomien, Forssan Lehden, Hämeen Sanomien, ItäHämeen ja Keski-Hämeen kestotilaajat voivat hyödyntää tarjouksia. 010 2323 200 (ma-pe 10–16) Palvelumaksu netistä €, muutoin 12 €/varaus. Jätä ilmoitus Markkinat-osastolle! Kestotilaajana voit jättää ilmoitukset valitsemaasi lehteen 50 %:n alennuksella. Forssan Lehti p. 12,50 €). Forssan Tietotekniikkapalvelut, Datapiste Tietokoneen virustorjunta ja tietoturvahuolto kestotilaajalle etuhintaan! Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 25. Laivalla viihdettä ja ohjelmaa koko risteilyn ajan! Bussikuljetus risteilylle: Heinola-Lahti-Hämeenlinna-Forssa-Turku. Ei hätää! Halutessasi voit noutaa pahvisen Etukortin asiakaspalvelustamme ja käyttää sitä. Katso kaikki kestotilaajan edut forssanlehti.fi/edut Lataa mobiilikortti älylaitteeseen Lähetä tekstiviesti (norm. Esiintyjät sitoumuksetta. liike suljettu. Palvelumaksu netistä €, muutoin 12 €/varaus. Etkö omista älypuhelinta. 010 2323 200 (ma-pe 10–16). 49 €). 10-17 Sivuverhot -10% liikkeemme kangasvalikoimasta Meiltä verho-, sisustusja peitekankaat, muovitettu frotee, mankeliliina, sideharso ja verhotarvikkeet. Kampaamo . 050 361 5575, Ark. Neon2 sekä Antti Ahopelto & Etiketti sekä juontajana Hannu Aholaita! Risteily on rentoutumista, hyvinvointia, edullisia ostoksia, herkuttelua sekä runsaasti viihdettä! Näille lähdöille saat etukoodilla HAME 20 €:n alennuksen varauksen loppusummasta. fi Normaalihintaisista tuotteista -10% etukorttia näyttämällä Janskun lanka ja ompelupaja Hämeentie 2 • Puistolinna • Forssa, p. Saat paluuviestinä linkin, josta Etukortti aukeaa. Forssan Lehti p. Kestotilaajille maksuton soodapuhdistus hammaskivenpoiston yhteydessä. Hämeen Median ETU KORTTI 2023 Kestotilaajan Hämeen Median ETU KORTTI 2022 Sik Sak Verho & sisustus Kartanonkatu 18, 30100 Forssa p. Lisäksi vain Matkapoikien asiakkaille stand up-koomikko Arimo Mustosen show sekä Matkapoikien tietovisa, jossa mukavia palkintoja ja ilmainen Matkabingo, jossa täyden ruudun pelaaja voittaa 100 € Matkapoikien lahjakortin. 1 etu / tilaus. Tervetuloa syksyn piristävälle 23h risteilylle Viking Gracelle Turusta! Laivalla tanssittamassa suosittu Souvarit! Matkapoikien asiakkaille yksityinen fanitilaisuus Souvareiden kanssa. 03 7575 700 (ma-pe 8-16) asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Markkinat-osaston ilmoitukset -50% Etsitkö vuokralaista, haluatko myydä tarpeettomia tavaroitasi tai ostatko keräilytavaraa. Etu voimassa 30.9. Reino Nordin sekä Komiat ja 4.10. Etu voimassa 1.9.-30.9. Lounas etukortilla 10,90 € (norm. Uutuutena mobiilipalvelu! Etukortti-mobiilipalvelu on tilattavien lehtiemme oma, vain kestotilaajille suunnattu palvelu älylaitteille
Sakke Kotilainen & Focus, 21.9. Rehtilän Nuorisoseura Torikirkko Hämeentie 15, FORSSA 044 2900 771 www.forssanvapaaseurakunta.fi *Klikkaa kotisivuiltamme YouTubelinkkiä ja katso ohjelmiamme. Sirkka Keiski & Silver sound. varaus päättyy 10.9.TERVETULOA! ILTAPÄIVÄTANSSIT TO klo 13–16 FORSSAN JÄRJESTÖJENTALOLLA 14.9. Liput 12 € ROMUKAUPPA-JM su 10.9.2023 klo 10 Somerniemen radalla Ajettavat luokat: Nuoret, Naiset ja Yleinen Tervetuloa! Loimaan UA Tule testaamaan JM SM Nu/Na 2024 rataa! Huom! Naiset ja Nuoret erikseen, ei limittäin! ROMUKAUPPA-JM su 10.9.2023 klo 10 Somerniemen radalla Ajettavat luokat: Nuoret, Naiset ja Yleinen Tervetuloa! Loimaan UA Tule testaamaan JM SM Nu/Na 2024 rataa! Huom! Naiset ja Nuoret erikseen, ei limittäin! ROMUKAUPPA-JM su 10.9.2023 klo 10 Somerniemen radalla Ajettavat luokat: Nuoret, Naiset ja Yleinen Tervetuloa! Loimaan UA Tule testaamaan JM SM Nu/Na 2024 rataa! Huom! Naiset ja Nuoret erikseen, ei limittäin! Liput 10 € SALKOLANTIE 571 Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry Forssan seudun po Luomihuolipäivä 26.9.2023 Solukossa Siurilankatu 28, Forssa. Rehtiläntie 12, Jokioinen. Tanssikurssi/ FUSKU klo 11–12.30/ Orttenvuoret. Hinta 10 € sis. musiikissa Soitinryhmä, ym. AINEISTOAIKATAULU Paikkavaraukset ja aineistot viimeistään maanantaina 11.9. VASTUULLINEN UUTISMEDIA TARKISTAA PUOLESTASI FAKTAT JA LÄHTEET. *Ke klo 18 Sana/rukous: ML *Su 10.9. *Kirppis kiinni. 02-2657 927 ma, ke, pe klo 9-11 ja ti, to klo 13-15. Ane Keronen & Saturnus trio, 26.10. Kurssi ilmainen. Luomitarkistus on jäsenille ilmainen, ei-jäsenet 25 €. Ajanvaraus puh. trio Markku Ignatius, 5.10. Sirkka ja Velikullat, 28.9. klo 19-22 JoViaalin tahdissa. Järj. Tanssit Rehtilässä La 9.9. klo 12.00 mennessä Ota yhtetyttä ja varaa oma ilmoitustilasi Mirka Willman ................. klo 14 ja 16 AJANKOHTAISTA ISRAELISTA: past. Naistentunti klo 14. Uutuuskirjan edull. 5€/hlö. Väliajalla kahvitarjoilu/kirjamyynti. Järj. ja 17.9.2023 klo 13-15 Forssan Elävienkuvien Teatteri Vapaa pääsy! Tervetuloa! ry VASTUULLINEN UUTISMEDIA TARKISTAA PUOLESTASI FAKTAT JA LÄHTEET. Klo 20-24 Sohlot soittaa. 11:25-29. Osoite Kuhalankatu 17. Tilaisuus on tarkoitettu vain ensikertalaisille. kahvin. Yhteistyössä mukana paikalliset eläkeläisjärjestöt. PEKKA SARTOLA. Vastuullisen uutismedian tunnistat tästä nimestä MENOT JA TAPAHTUMAT KOULUTUS MENOT JA TAPAHTUMAT www.romukioski.fi/ostohinnat GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi SOMERO Joensuuntie 147, To 14-17 PUNNITSEMME JA MAKSAMME HETI! LOIMAA Hannunkatu 9, To 10-12 Hae HAMKiin, muutos on käsissäsi Syksyn yhteishaku 4.–14.9.2023 AMK / päivätoteutus: • Konetekniikka, Riihimäki • Tietoja viestintätekniikka, Riihimäki AMK / monimuotototeutus: • Hevosalan liiketoiminta, Forssa • Sairaanhoitaja, Forssa • Liiketalous (muuntokoulutus), Hämeenlinna • Rakennusja yhdyskuntatekniikka, Hämeenlinna • Rakennusmestari, Hämeenlinna • Sosionomi (muuntokoulutus), Hämeenlinna • Terveydenhoitaja (muuntokoulutus), Hämeenlinna • Sähköja automaatiotekniikka, Valkeakoski Tutustu syksyn yhteishaussa tarjolla oleviin koulutuksiin www.hamk.fi/maailmanparastajat PEITTOJAKELUSSA keskiviikkona 13.9. Kahvio, arpajaiset. Liput 10 €, kahvio, käteismaksu. 050 342 6610 sähköpostit: etunimi.sukunimi@media.fi JUHLAAN -TEEMA Tanssit kylätalolla Susikkaantie 604 la 9.9. Forssan liikuntapalvelut Suuri Hallikirppis avoinna vielä la-su 9.-10.09 klo 10:00-16:00 Pankais poiketen Jokioistentie 270, Humppila Kirjailijavieraana Maria Pettersson Suomen historian jännät naiset to 7.9.2023 klo 18 Jokioisten Tietotalolla Humppilantie 9 Vapaa pääsy, tervetuloa! Jokioisten kirjasto Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistys ry 100 vuotta Vanhoja Forssa-filmejä sunnuntai 10.9. *Joka ma 17.45 pelkkä Kk:n ruokajako turvaohjeita noudattaen. Forssa100 v tanssit/ Tarja & Ilpo Mäkelä. Vastuullisen uutismedian tunnistat tästä nimestä AIDOSTI paikalliset uutiset. Vastuullisen uutismedian tunnistat tästä nimestä VASTUULLINEN UUTISMEDIA TARKISTAA PUOLESTASI FAKTAT JA LÄHTEET. 12.10.Voitto Takanen ja Jussi Henttonen, 19.10. Sisällä Torikirkossa yleisökokoukset nyt tauolla Avin rajoitusten tähden. 044 2900771 Siunausta elämääsi! Matt. 040 457 8021 Minna Aaltonen .............. 26 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023. Puh
klo 13-16 Forssan Järjestöjentalolla. Miestenkahvila klo 12.30-14.00, Mielihyvin-kerho Yhteisötalo klo 13.00-15.00. klo 14:00 Osuuspankin kokoustilassa, Kisakuja 1. lukolla , vetokoukku, kippiletku. Kuukausikokous virastotalon valtuustosalissa ke 13.9. Jos tarvitset kyytiä soita Marjalle 040-708 2232 (haetaan). Myydään MILJOONAMILJOONAMARKKINAT MARKKINAT Jätä ilmoitus forssanlehti.fi/ilmoita Vain yksityisille Ostetaan KUNTA TIEDOTTAA Vuokralle tarjotaan JÄRJESTÖTOIMINTA TYÖPAIKAT RETKET JA MATKAT OSTETAAN HUUTOKAUPAT Romuautot, metallit, raudat, akut ja kaapelit, kaikki jäteromu, metallit! NOUTO 041 586 0657 Ostetaan epäkuntoisia koneita, traktorit, peräkärryt, ajoleikkurit, mopot, mönkijät, jyrsimet, perämoottorit, veneet, kuolinpesät. Tarjolla nokipannu kahvia, omat grillimakkarat mukaan. vesi/1hlö ja sähkö. 3-sylinterinen. Syyskuun jäsentilaisuus 28.9. Ke 8.11. Forssa 0500951476 Tammelan yhdistyksen Tarinatupa 14.9.23 klo 14.00 Tammelan paloasemalla Iisaksentie 5, Tammela mukana sosiaalityöntekijä Maria Skogberg ja palveluohjaaja Henna Pokka Kahvi ja arpa 5 euroa Tervetuloa! Eläkeliitto Humppilan yhdistys Tarinatuokio keskiviikkona 20.9. Salon ja Forssan Seudun Puhelin) 040 589 5322 toimisto@otc.fi www.otc.fi VANHAA KODINIRTAINTA Ostan kotimaista lasia, astioita, keramiikkaa, yms. 91000€ p. Pe 8.9. Kuukausikous 12.9.klo14.00 SeurakuntatalossaEsitellään Hopeahelmen palveluita!-Graselle lähtö 12.9. La 14.10.23 klo 14 Operetin lumoa 10 v juhlagaala, Verkatehdas Hämeenlinna. Laivalla tanssittaa Souvarit. Vuokra 820 € sis. 0407556442 Forrsan seudun Reuma -Tules ry Forssan Seudun Sydänyhdistys ry Ke – to 4.–5.10. Myös vialliset kelpaa. 22.00. 041 5468648. mennessä. Kysy lisää 050 3771697. Puh. Toimitus sovitaan erikseen. Soita 0403227430 Matkailuauto tai Asuntovaunu saa olla laittamista tarjoa 0451460944 ostetaan mopo päältäajettavaruohonleikkuri alasin kalastusvälineitä työkaluja lasiesineitä kuolinpesät 0403713799 SEL Seniorit palaveri toimistolla 13.9.2023 kello 13:00. Näyttö klo 11-12 p. To keilailu Forssassa 11-12, lähtö Salelta 10:20. . Lähtö Salelta 8:30, kimppakyydein. 050 588 9644: Ke 6.9. klo 11 syyskokous Työväentalolla. Vieraana vt. Kiitos kaikille, jotka ovat museon aukioloista huolehtineet. Uutta! Canasta kerho kokoontuu kunnan nuorisotilassa parillisina viikkoina torstaina klo 13-16, alkaa 7.9. Hinta 65€ heittomotti. Syyskuussa tulossa retki Eerikkilään to 28.9. (omavastuu jäsen 15€ / ei jäsen 30€) ilmoittautumiset ja lisätietoja Mielikkiluuri 050 464 8868. klo 10 kuntotuokio, klo 11 lounas. pienkoneet. 050-3427622 Ostetaan Amerikkalainen auto V8 moottorilla, pakettiauto, avolava tai henkilöauto, tarjoa kaikenlasia 044 5342768 Luovutus ikäisiä kissanpentuja ulkoileviin koteihin.2 tyttöä ja poika!50e/kpl 0408467320 Hei! Löytyykö sinulta auto tyhjänpanttina. Teknikka kunnossa, tas.pyör. Kahvitarjoilu, arpapöytä. Vertaistukea ja vieraita, tuolijumppaa! Tervetuloa! Syksyn kuntosalivuorot entisellään: Heikan salilla ma, ke ja pe klo 11-12 ja Tyykihovin seniorisalilla ti klo 18-19. Talossa isoimmat remontit tehty.m2m² Puh. klo 18.15 Tals.kioski,Sale,Til.ajo laituri.-Jokioinen...Ukkojumppa 7.9. klo 10 Leskien Klubi. Kokoontuminen Salella 9:30. Ti 12.9.: Nuorten aikuisten kahvila klo 10.30-12.00. klo 13-22:30. hp 2980 eur. klo 17-18 hp. 050 344 3639 Ostetaan matkailuauto tai vaunu. Siurilankatu 44. Kerhotoiminta syyskuun alusta seuraavasti: Ma karaoke Työväentalolla 13-16, Ti bocciaa Työväentalolla 13-15, Ke kävelysähly Kirkonkulman ala-asteen liikuntasalilla 15-16:30. Kahvit ja arpajaiset. Pidetään samalla kk-tapaaminen. Terv Sami Kivi 0451722007 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 27. Läpitalon päätyhuoneisto. klo 10.00 1e/krt--Bokkia sisälle 11.9.alkaen!-Kylpylä 1-7-10 Pärnu 550e täysihoidolla!Tiedustelut 0445947240 2h+k+lasit.parv.56m² . Kutsu kotisivulla. maksut 2 viikkoa ennen tapahtumaa, näin varmistat asian sitovuuden. klo 10 tarinatuokio, klo 11 lounas. Oma bussi mukana. Tilaisuudessa mukana Niina Heikkinen ja Tiina-Maria Kauppi. Forssan nivelpiiri Hyvää syksyä! Vertaistukiilta Ystävänkammarilla (Hämeentie 17) torstaina 14.9. Kaikki jäsenet innolla mukaan. Puh.0400155660 Kuivaa 30-35cm koivuklapia. Lähtö tilausajolaiturista 7.30 ja paluu n. Puh. klo 12 Kuivakorventie, Viksberg Huonekaluja, lasiesineitä, taidetta, työkaluja, koneita, äänilevyjä ym. Tervetuloa syyskauden toimintoihin mukaan. 0469698826 Forssa Vialliset tai osapuutteelliset Yamahan 6hv-90hv perämoottorit. Kiitos. Ke 13.9. Jormalle 8.9 mennessä 040-526 6572. Mukaan mahtuu 20 hlöä, ilmoittautumiset Kirsti 040 5005640 tai Virpi 0400 304332 Ilmoittautumiset 16.9. klo 10 Riihimäellä Herajoen Työv.talolla. klo 12 syntymäpäiväjuhla 65v ja enemmän täyttäneille, joilla on syntymäpäivä touko-elokuussa. Karaoke pe 8.9. Ke 13.9. klo 13. Myös retroja designkalusteita ja -valaisimia, taidetta, perikuntien tavaraeriä. EN Plus A1. Jokioisten yhd. Mökki/aputraktori Massey Ferguson 35X vm -62. Bigbag 1 tonni säki ja 15 kg säkeissa. Syksyn kylpylämatka Pärnuun 22.-28.10.23: hotelli Emmi täysihoidolla, alk 480€/hlö/2hh, Tervis Spa puolihoidolla, alk 540€/hlö/2hh. Muutama paikka jäljellä. Kesän viimeinen kahvitus museorautatien asemalla La 9.9. Kuntosali vuoromme on Tyykihovin kuntosalilla perjantaisin kello 14-15 välisenä aikana. Tervetuloa! Humppilan Eläkkeensaajat ry. P. Ei lemmikkejä, ei tupakkaa. Talvisen museo on sulkenut ovensa. Mty Mielikki ry Lukkarit löytyvät alaovelta ja www.mtymielikki.fi. klo 11 Työv.talon Pilarisalissa, hoivapalvelu Hopeahelmestä tulee edustaja kertomaan muisti, aivo ja sydänsairauksien hoidoista. Tilausliikenne Pekka Palmgren Oy, tilausliikenne@pekkapalmgren.fi, 0400-631 830 Ostetaan kiikareita, kameroita, vanhat radiot, lp-levyjä, emaliastiat, ranne & taskukellot, vanhat rahat, maljakoita, vinttitavarit, kuolinpesät ym 0402492616 Mielessä tapahtuu: Ma 11.9.: Tanssiliikuntaryhmä klo 14.00-14.45, Hyvän Mielen kahvila klo 15.00-17.00. Tervetuloa. Huomio, huolehdithan varaamasi matka ym. Telkun laavulle retki. Syyskarkelot Viking Grace Turusta. Tarjoa muutakin! Puh.0400 486 615 OSTETAAN LOUNEAN OSAKKEITA (ent. Edunvalvontapäivä 15.9. klo 10 kk-tapaaminen Työväentalolla. 0400 48 38 28 Helsinki Hakaniemi 2h+avok.+vh+wc+parv. Orkesterina tässä gaalassa toimii 25 hengen Lohjan kaupungin orkesteri. Ostan kaikenkuntoisia autoja nopealla käteiskaupalla. To 14.9. Edunvalvontapäivä Herajoella pe 15.9. kunnanjohtaja Antti Ahonen kertoo kunnan ajankohtaisista asioista. Ke 13.9.: Hyvän Mielen Kahvila klo 10.00-12.00, Mielihyvin-kerho Tölö klo 13.00-14.30. klo 14.00. FORSSAN MARTAT Suunnitteluristeily Tallinnaan Viking Linellä la 30.9. 31 m², heti vapaa, 31.3.24 asti. Kaikenkuntoiset huomioidaan. Iltapäivätanssit alkavat 14.9. Tarjoa rohkeasti omaasi. Ti 12.9. 14.9. Ja haluaisit muuttaa sen käteiseksi. Operettisankarina toimii Jyrki Anttila, sopraanot Tiina Vahevaara, Emilia Vesalainen-Pellas, Hanna Kaisa Nyrönen, baritonit Jouni Kokora ja Vikke Häkkinen. Tervetuloa näihin reippaisiin kerhotilaisuuksiin ja tapaamisiin. Yhteystiedot: Ilari: 050 465 1152, Erika: 050 465 2768, Pirjo: 050 342 3046, www.mielilounaishame.fi FB: @MieliForssa, IG: forssanmieli Oletko sinä uusi tukihenkilömme. Tervetuloa. Tulkaapa kahville tai grillimakkaralle. 041-7573 886 Puupelletit 6 ja 8 mm. 0400725643 Somero, Pappila, Okkerintie 3 Hinta 68 000 €, 2h+k+s 62m² Asuntonäyttö 10.9 klo 13-15 puh. OSTETAAN! ajoleikkurit, mopot, mönkijät, moottoripyörät, sähköpyörät ja skootterit, perämoottorit, lumilingot yms. Ota yht 0449685426 t.haavisto YSTÄVÄN KAMMARI Hämeentie 17, p. Tervetuloa mukaan toimintaan! Forssan Eläkkeensaajat ry. klo 10 tuolijumppa, klo 11 lounas. Huomioi että sinulla on mukana voimassa oleva passi tai poliisin myöntämä henkilökortti. klo 18. Tiedustelut ja varaukset Jukka M 040 021 5673 tai forssanseudun.reumatules@gmail.com. Ke 11.10. Ilm. HUUTOKAUPPA 9.9. Ilmoittautumiset Kammarille viim. Forssan Seudun Diabeetikot ry Syksyn kuntosali kausi on taas alkanut. klo 11 Työv.talon Pilarisalissa. Tulossa 19.9. Tervetuloa! RIVITALOKOLMIO 56,5m² Similänkatu 2 B, 30100 Forssa etuovi.com: v37939 esittely: ma 11.9. Peruskoulutus loka-joulukuussa 2023 – lisätietoja: www.mielilounaishame.fi Ilmoittautumiset koulutukseen käynnissä ilari.kokko@mielilounaishame.fi Forssan yhdistys Hengellinen tilaisuus Seurakuntatalossa ke 13.9. Matkakerho 26.9. klo 14.00 Ystävän Kammarilla. Palveluohjaaja Niina Ahokas kertoo omaishoitajuudesta hyvinvointialueella
1/3. 11.25 Antiikkikaksintaistelu. Miten yhä kasvavaan energiantarpeeseen tulevaisuudessa vastataan. 16.00 Salatut elämät (S). Kausi 11, 88/89. (U) 15.35 Jopet-show (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.9. Kausi 2, 1/6. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.45 Yle Uutiset 21.45. Tällaisia henkilöhahmoihinsa luottavia elokuvia ei enää Hollywoodissa juurikaan tehdä. Keskustelemassa koreografi Sonya Lindfors ja Kansallisoopperan ja Kansallisteatterin pääjohtajat Gita Kadambi ja Mika Myllyaho. 10/10: Loppu häämöttää. Juoni on melko yhdentekevä, vaan elokuva ei siihen kaadu. 09.40 Markus vastaan kansa. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. Suositun Transformers-elokuvasarjan esiosassa Bumblebee lähetetään 1980-luvulla Maahan pakoon sotaa, ja hän ystävystyy omasta autosta haaveilevan nuoren tytön kanssa. Jakso 4455: Tää on varasta just nyt. Jakso 9/18. Venäläiset valloittajat öykkäröivät ja kiusaavat suomalaisia. 12.30 Huimat huushollit. 20.55 Urheiluruutu. Ranskalaista charmia. Perheen lisäksi kyse on myös iranilaisesta yhteiskunnasta ja sen ongelmista. 18.05 Viiden jälkeen. 17.00 Leijonan luola USA. Elokuva toivosta, joka on yhtä väkevää kuin rakkaus. Jakso 6/10. Tunteiden tulkintavaikeuksia. Tanssin tahtiin. Tämä olisi vältetty, mikäli elokuva ei olisi ylipitkä. Jakso 18/22. Larkinit järjestävät isot grillijuhlat joihin kaikki ovat tervetulleita, myös hankalat, uudet naapurit. 8/11. Kausi 2, 2/10. Nellien joukkue kohtaa uuden vastustajan. Koululaisten oma ohjelma! 08.24 Athleticus (S). (U) 20.00 Kulttuuricocktail Live. Juha Tapio, SANNI, BEHM, Elastinen, KUUMAA, BESS, Robin Packalen ja VIIVI. Rasismikeskustelu käy kuumana. (U) 10.50 Yle paikallisuutiset. Kolmantena päivänä Betinna Pedersen ja Michael Christiansen ovat aarrejahdissa Fredericiassa. Uusi kausi! Markun kello kulkee takaperin. Kausi 4. Jakso 2/8. Venus Williams joutui urallaan taistelemaan vastustajien lisäksi myös ennakkoluuloja vastaan. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. R: Mikko Leppilampi, Helena Vierikko, Vesa-Matti Loiri, Anneli Saaristo, Tapio Liinoja. 12.30 Neiti Scarlet ja Herttua (12). (2011) 12.10 Luontoretkellä. Kausi 7, 15/28. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). p Televisio ja radio. (U) 19.30 Jopet-show (S). 16.55 Onnenarpa. Siihen ei kannata uskoa, sillä kyseessä on todella jäykkä melodraama. 19.25 Tulosruutu. 12.00 Hääpäiväkirjat. 20.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 39/40. (2022) 21.00 Kaksipäisen kotkan varjossa (7). Tarjous. Dialogi on terävää, ja tätienergiaa sekä karismaa löytyy runsaasti. Jousimetsästys kiinnostaa yhä kasvavaa joukkoa. 08.00 Remppa vai muutto. Lapsiperheiden kodit. Kausi 1. Perhe on pahin ja myös paras. 20.00 Kummit Live: Elämä lapselle -konsertti. Kausi 1, 3/4. 2/9. Eero pohtii tulevaisuutta jalkapallon ulkopuolella ja Aada vannoo Märsky-valan. Kausi 2, 5/6. 75-vuotias Inkeri ( Leena Outila) pelkää joutuvansa vankilaan, joten hän lähtee tien päälle yhdessä siskojensa ( Seela Sella, Saara Pakkasvirta) kanssa. Lastenklinikoiden Kummien suorassa 30-vuotishyväntekeväisyyslähetyksessä autetaan pieniä potilaita Suomessa! Yhteisellä asialla mm. 15.00 Aarrepaja. (2014) (U) 17.00 Pikku Kakkonen. 13.30 Uskomattomat ympäristörikokset (S). 14.55 Amispäiväkirjat (S). 18.21 Puoli7 tänään. Jakso 5/10. (1964) (Mv) (U) 14.26 Elävä arkisto: Uusimaa postiauton ikkunasta. 18.00 Christoffer Strandberg Show. Gotlannin Stora Karlsö Itämeren helmi. 08.10 Ystäväni Marlon (S). 21.05 A-studio. Jakso 5/10. Jakso 10/10. 10.00 Larkinin perhe (7). 14.30 MTV Uutiset Live. 09.00 Koti koiralle. Kausi 7, 2/9. 20.30 Yle Uutiset 20.30. Kausi 16. Kekkereihin on kutsuttu myös juontaja Shirly Karvinen sekä näyttelijä Mikko Töyssy. 11.40 Yle Oddasat. kausi, osa 1/12. Onnea, Asko ja Felix! 06.53 Martta puhuu (S). Åsa tyttärineen muuttaa yhteen Magnuksen kanssa, jolla on jo aiemmasta suhteestaan poika. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Huolia, murheita ja puuttuva servietti. 23.25 Urheilulukio. 17.10 Neiti Scarlet ja Herttua (12). Kausi 4. Kuvailutulkattu. N: Pentti Lähteenmäki, Sirkka Timoska, Pekka Sahenkari. Tilaisuuden juontaa Marja Hintikka yhdessä tuttujen kummivaikuttajien kanssa. 07.50 Kettu ja Jänö (S). Taikuutta ja sitrushedelmiä. Dahliakisa ratkeaa. Markus on lopettanut romuttamotoimintansa. 21.49 Urheiluruutu. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Illan aikana esiintyvät ainakin Juha Tapio, Behm, Bess, Lili & Luna ja Tuure Kilpeläinen, Sanni, Elastinen, Kuumaa, Robin Packalen ja Viivi. (U) 19.00 Kimmo (12). Hän saattaa itsensä vaaraan, jossa selviytymisen mahdollisuus on hyvin pieni, lähes olematon. Ryövätty onni. Lyötyään itsensä läpi tennishuipulle vastoin odotuksia hän alkoi myös tehdä työtä tasa-arvoisten palkintosummien puolesta. Energisöivät vesielementit. Pääosissa: Hailee Steinfeld, John Cena, Jorge Lendeborg Jr., John Ortiz, Jason Drucker, Pamela Adlon ja Len Cariou. 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). Karjuntakuoro. Kaliforniassa kuvatussa pitkässä haastattelussa prinssi puhuu ennennäkemättömän yksityiskohtaisesti elämästään kuninkaallisessa perheessä ja sen ulkopuolella, äidistään Dianasta ja tämän kuolemasta, villeistä nuoruusvuosistaan, ihmissuhteistaan sekä tulevaisuudennäkymistään. Erkki ja viikon kohokohta. 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Kausi 7. 14.05 Valmiina taisteluun (7). 17.55 Uutiset. Tapahtumat sijoittuvat 1900luvun alun suomalaiseen pikkukaupunkiin. Motherless Brooklyn tekee kunniaa film noir -perinteille. Kausi 1, 9/16. Eletään vain kerran. Kausi 1. Lisäksi tavataan pieniä potilaita perheineen. Kausi 1, 8/16. 22.35 ESPN Doc: Venus ja vastustajat. 12.00 Kandit. Saksalaiset käyttivät pakkotyövoimaa maataloudessa ja teollisuudessa toisen maailmansodan aikana. Kymijoki. Jakso 1/4. 5/8 Helena raspaa hevosten hampaita ja pohtii pässin vaivoja. Soratie xxxx Yle Teema & Fem klo 22.30–00.01 Iranilaisessa draamakomediassa Soratie (Jaddeh Khaki, 2021) rakastava mutta kaoottinen perhe matkaa vuoristomaisemissa. 010.00 Emmerdale (S). Kausi 2, 5/6. Kausi 9. 08.04 Vegesaurukset (S). 17.04 Päivän sää. Unisukellusvene. Jakso 17/26. Sodan alkuvaiheessa pakkotyövoiman käyttö laajenee ja siitä on suuri apu Saksan sotaponnistuksissa. 22.00 Syöksykierre (16). 23.25 Elokuva: Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 3/9: ”Jonku iskä sano, et mä leikkaan sun letin irti” Vastoinkäymiset piinaavat. 16.40 Yle Oddasat. Kausi 1, 8/8. Free kuin frisbee. 17.25 Uutiset. Kausi 1. Kausi 4. Kausi 16, 6/15. 22.20 Päivän sää. Kausi 4, 4/22. Jääkarhu. Motherless Brooklyn xxx TV5 klo 22.05–01.15 1950-luvun New Yorkissa Touretten oireyhtymästä kärsivä yksinäinen yksityisetsivä ( Edward Norton, myös ohjaaja) yrittää ratkaista mentorinsa ja ainoan ystävänsä ( Bruce Willis) murhaa. 20.58 Keno ja Synttärit. (U) 01.10 Harry: The Interview. Jakso 1/14. (Artista Filmi Oy, 2004.) (U) 22.55 Urheilulukio. Miltä syrjintä kulttuurialalla näyttää. Neljän polven Polle. 15.55 A-studio viittomakielellä. Kausi 2, 4/8. 20.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. Eliza ja Herttua kipuilevat suhteensa kanssa. 09.30 Puoli seitsemän. 23.45 Tanssii Tähtien Kanssa. 09.00 Erätulilla. 10.00 Amispäiväkirjat (S). 5/5. Free kuin frisbee. Eletään vain kerran. 19.30 Salatut elämät (S). 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7). Osa taikureista yrittää naruttaa Penniä ja Telleriä virtuaalisesti, mutta panokset ovat yhä samat. Onko ilmassa epäluottamusta. Kausi 2. Suomalaisen teollistumisen historia on kirjoittanut omat jälkensä Kymijoen pohjaan peruuttamattomalla tavalla ja Kymijoki on 1960 1970 luvuilla ollut teollisuuden likaränni. Frank sijoittaa uudet hanhenpoikaset puutarhan suureen liikuteltavaan lintuhäkkiin. 01.15 Erikoisjoukot (7). Toimivampaan kotiin. Ansa. Dokumentti seuraa majavaperhettä kahden vuoden ajan. Pelikaanimies. Tareq, Pernilla, John ja Malin tuntevat surua ja haikeutta. Kausi 2, 15/20. 06.25 Huomenta Suomi. Jakso 2/4. Kausi 1. (1968) (U) 14.40 Elävä arkisto: Postija lennätinmuseo. 19.00 Historia: Kolmannen valtakunnan orjat (12). Kuilun reunalla. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Pieni palvelus. Homohäät. 07.45 Tara Duncan (7). (2005) (U) 16.00 Unelmakoti. Martta ja Kirppu. Rikoskomedian alussa legendaarinen vanhempi konstaapeli Otso Kontio on ripustanut virkamerkkinsä naulaan ja viettää leppoisia eläkepäivä mökillään. 16.58 Uutiset. 18.00 Päivän sää. Kausi 1, 6/6. Mitä sille voi tehdä. 17.05 Viiden jälkeen. Pääosissa: Heikki Silvennoinen, Elsa Saisio, Timo Kahilainen, Heikki Hela, Mari Perankoski, Heikki Vihinen. Jakso 6/9. (U) 10.40 Veljesten keittiössä. 00.05 Puoli seitsemän. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. Aada kohtaa vaikeuksia SM-finaalissa ja Davinin treenit eivät kulje. Hoitotahto. Syntymäpäivä. Ohjaus: Travis Knight. 06.05 Sunny Bunnies (S). 13.20 Sydänmailla (7). NELONEN 06.00 Bing (S). Näpistelijä. Tervetuloa mukaan! 22.00 Kymmenen uutiset. 18.30 Emmerdale (12). (U) 12.50 Tanskalainen maajussi. 11.44 Oddasat. Reipas remmirähjä. 06.35 Smurffit (S). (2020). 18.00 Majavien valtakunta. Ohjaaja Pamela Tola ja käsikirjoittaja Aleksi Bardy antavat päähenkilöiden olla epätäydellisiä ihmisiä. Ohjaaja Panah Panahi on palkitun ja vangitun elokuvantekijän Jafar Panahin poika. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 03.45 Unelma-asunto auringon alta. Rikosdraama Motherless Brooklyn (2019) vaatii katsojalta kärsivällisyyttä. Kausi 1. Ihan liekeissä. 1/2. 28 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Ohjelmatiedot voivat muuttua. O: Erkki Kivikoski. Velkaa ja varkaita. Kausi 1. Jakso 4454: Kolumbialainen tervehdys. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. (U) TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.25 Amispäiväkirjat (S). 07.55 Angry Birds Toons (S). 10.10 Yliopistollinen eläinsairaala: Whippetin puudutus pitkittyy. Prinssi Harryn uunituore haastattelu ITV:n toimittajan Tom Bradbyn kanssa. 07.19 Tilkkupeiton tarinoita (S). 15. Kausi 9. 4/9: ”Kuka nyt ei haluis olla eka?” Davin on maajoukkueen kanssa kisoissa Ruotsissa. Veljekset ovat elementissään valmistaessaan Kööpenhaminan erikoisherkkuja ympäri kaupunkia. 23.20 Veikkausliiga Oletko valmis. 1933 1941. 19.20 Päivän sää. Kuitenkin ensin on ratkaistava dahliakisan voittaja. Jakso 16/26. TV1 06.25 Ylen aamu. 22.48 Oddasat. Takaisin luontoon. Kausi 1. Eka kerta. Kausi 16, 1/13. 11.55 Luontotuokio. Julkkiskokelaiden korkean paikan kammoa koetellaan hylätyn kaivoksen rinteillä. Kausi 14. 08.50 Jumppahetki. Teräsleidit xxx Sub klo 21.00–22.50 Kolme kokenutta naista räävittömässä komediassa; se on harvinainen yhdistelmä. 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 08.23 Galaxi. 5/5: Syödä vai tulla syödyksi. 15.55 Poliisikoira Rex (12). Kausi 1, 18/30. 21.00 Elokuva: Bumblebee (12). Benjamin Peltonen avaa Cristoffer Stranberg -shown omistamalla hittibiisinsä suomalaisille sairaanhoitajille. Keskiyön maissa. (2006) (U) 20.00 Puutarhakausi. 02.50 Penn & Teller: Naruta meitä (S). Rajatonta luovuutta. Äiti yrittää pitää tunnelmaa yllä, mutta kyyneleet eivät ole kaukana. O: Timo Koivusalo. 22.25 Tulosruutu. Mukana on runsaasti tunnettuja kotimaisia näyttelijöitä. Yhdessä onnistuu. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 15.10 Kimmo (12). Romanttisten kuvitelmien komediassa mies rakastuu unelmiensa naiseen ja uneksii hänen valloittamisestaan. Majava on saavuttanut kuuluisuutta metsurina ja luomalla taidokkaita pesäja patorakennelmia. 08.36 Näin meillä (7). 10.30 Amispäiväkirjat (S). Jakso 4/10. 07.36 Enni ja Roi (S). On aika jättää lopulliset jäähyväiset Torstenin puutarhalle. Sitä juhlistetaan tunnettujen kotimaisten esiintyjien konsertilla, joka nähdään suorana lähetyksenä. Koirallakin on tukalaa, ja kaikki alkavat käydä toistensa hermoille. Lucinda jatkaa härkäpäisesti totuuden kaivamista esiin tajuamatta, miten isoista asioista on kyse. Kaksipäisen kotkan varjossa xx TV2 klo 21.00–22.55 ”Elokuva toivosta, joka on yhtä väkevää kuin rakkaus.” Näin kertoo Timo Koivusalon ohjaama historiallinen draama Kaksipäisen kotkan varjossa (2004) itsestään. 08.26 Ollaan kavereita (7). 18.30 Puoli seitsemän. 23.05 Ilmaston muuttajat. Tilaa isovanhemmille. 11.00 Baywatch (7). 5/5: Energiateollisuus alennusmyynti on päättynyt. Kausi 8, osa 9/9. 17.30 Viiden jälkeen. 13.55 Remppa vai muutto. Jakso 6/10. (1969) (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 02.15 Narcos: Mexico (18). Päivän tv-vinkit: Teräsleidit on täynnä näyttelijäkarismaa Marko Ahonen Kummit Live: Elämä lapselle -konsertti MTV3 klo 20.00 Lastenklinikoiden Kummit on tukenut 30 vuoden ajan lasten terveyttä Suomessa. 13.20 Käyntikorttini (7). MTV3 06.15 Aamusää. 07.23 Petran poppoo (S). Tulevaisuudessa energia on tuotettava päästöttömästi ja se maksaa. (2018). 16.45 Novosti Yle
15.10 Klassisen musiikin tuokio. 21.30 Kangasalan Majataloilta. 18.05 Pikkukaupungin unelmakodit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.15 90 päivää morsiamena. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 03.00 Lentoturmatutkinta. 17.00 Rikkaat ja rahattomat. 18.55 Tohtori Paise. 07.50 Rakastaa, ei rakasta. 02.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka Rooma. 20.30 Miehen puolikkaat. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 19.25 Maailman herkullisimmat ruoat. 06.45 Meret ilman vettä. 07.25 Simpsonit. 22.30 Kino: Soratie (7). 13.30 Gospel First Evankeliumi ensin. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 06.45 Say Yes to the Dress Lancashire. 23.30 Monen äidin tytär. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 29 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä. 18.00 Puutarhan pelastajat. 02.35 Suurmestari UK: Champion of Champions. 14.30 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 21.00 TV7 Israel News. 11.30 Kanadan rajalla. 20.00 Miehen puolikkaat. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 03.55 Poliisikamera. 18.02 LuontoSuomi: Lintujen syysmuutto 020317600 18.50 Merisää. 14.00 Simpsonit (7). 09.30 Apua, mikä tauti!. 23.05 Lääkärihelikopteri. 07.30 Say yes to the Dress Britannia. 10.55 Naisten autopaja. 01.15 Elokuva: 40 v. 10.25 Naisten autopaja. TLC 06.20 Pomo keittiössä. 06.35 Saarielämää. 14.15 Uusi elämä etelässä. 10.00 Raamatun kertomuksia. 02.30 Suomen Tulli (S). Berthier: Missä rakkaus Ubi caritas (Chorus Wirmuensis ja yhtye/Sinikka Rikkilä). 22.30 Tulossa: Vain elämää. 19.00 Maailman tärkein tehtävä. 18.30 Syntynyt vuonna 2010. 05.35 Moderni perhe. 01.30 Superkirja. 17.00 Simpsonit. 22.10 Maistissa maailmalla: spesiaali. 00.10 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 08.50 Miehen puolikkaat. 21.00 Curious Case of Natalia Grace. 05.15 Simpsonit (7). 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 16.10 Urheiluradio. 09.20 Fast n’ Loud. 15.30 Team Ahma (S). 23.30 Family Guy. 20.03 Metsäradio. 16.00 Miehen puolikkaat. 18.55 LuontoSuomi: Lintujen syysmuutto 020317600 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.30 Unelmahäät. 19.02 Urheiluradio. 19.00 Temptation Island Suomi (12). 13.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 20.00 NCIS Los Angeles (12). 12.20 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 17.30 Pyöreä pöytä: Suoraa puhetta johtaa Maria Pettersson 18.00 Yle Uutiset. 07.00 Barnwood Builders. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 14.00 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. 01.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 10.45 Arkin rakentajat. 20.30 Love Israel Baruch Korman. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 21.00 Subleffa: Teräsleidit (7). 09.00 Suomen huutokauppakeisari. YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Anni Saastamoinen 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Libiso 17.00 YleX Ilta: Womma 20.00 Rony Rex 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 16.00 Mestarileipurit. 13.20 Saarielämää. FRII 04.50 Liian ruma rakkauteen. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.55 Say yes to the Dress Britannia. 21.00 Top Gear: Parhaat palat. 11.00 Välimeren unelmakodit. 17.00 Askelmerkit herätykseen. 19.55 Unelmahäät. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Herätysliikehdintä. 11.35 Simpsonit. 16.00 Autojen ensiapu. 13.00 Neljän tähden illallinen. 18.00 Family Guy. 15.30 Tiny House Hunting. 07.10 Urheiluradio. 12.30 Salatut elämät (S). 22.05 Madventures Suomi (12). 08.15 Nascan linjat: muinaiset salaisuudet. 09.45 Simpsonit. 13.25 Wheeler Dealers. 01.00 Elokuva: Borat. 19.00 Miljonäärien luksuslomakodit vaihtoon. 13.45 Wheels of Freedom (S). 10.35 Rantataloa etsimässä. 12.30 Jerusalem studio. 22.05 Elokuva: Motherless Brooklyn. 18.00 BUU-klubben. 01.25 Merten sankarit. 07.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 01.00 Huumeparonien kannoilla. 02.00 Theo ja ystävät. 07.10 Klassisen musiikin tuokio. 11.20 90 päivää morsiamena. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Simpsonit (7). 17.10 Urheiluradio. 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 01.15 Say yes to the Dress Britannia. 21.00 Elokuva: Jackie (12). 04.30 Saari ilman lakeja. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Lentoturmatutkinta. 10.00 Uusi elämä etelässä. YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben. 21.02 Urheiluradio. 20.30 Frendit (S). 15.00 Team Ahma (7). 00.00 Temptation Island Suomi (7). 23.15 Romuautot rahaksi. 16.00 Lemmen viemää (S). 19.30 Heprealaiskirje. 12.10 Urheiluradio. 19.00 New York 24/7. 03.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 03.54 Yöradio. 15.00 Kymppitonni. 02.50 Rikkaat ja rahattomat. 09.30 Asunnon metsästäjät. 07.30 Ihmeelliset ihmiset. 22.00 Ellan matkassa: EteläItalia. 03.00 Suomen Tulli (S). 12.35 Restaurant: Impossible. 21.00 10 suomalaista sarjamurhaajaa. 08.25 Miehen puolikkaat. 23.00 Running Wild With Bear Grylls: The Challenge. 08.10 Urheiluradio. 09.00 Simpsonit (7). 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.00 Uusi elämä etelässä. 19.30 Simpsonit. 12.00 Tuho-osasto. 05.00 Asunnon metsästäjät. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 Tulossa: Petolliset. 14.10 Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain. 06.50 Aamuhartaus. 09.30 Bob’s Burgers (7). 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 06.30 Jumalanpalvelus. 06.00 Moderni perhe. 15.00 Selviytyjät. 02.25 Upea lihava elämäni. 17.55 Superhamstraajat. 09.50 Tanskan aarteenmetsästäjät. 07.45 Moderni perhe. 18.30 Family Guy. 10.05 Asunnon metsästäjät. 10.30 Kenet ihmeessä nain. 08.00 Unelma-asunto auringon alta. 07.00 Simpsonit. 14.00 Sinkkuillallinen. 15.50 Farmi Suomi. 02.25 Evankeliumi Matteuksen mukaan | LUMO. 06.35 Miten kaikki tehdään. 17.00 Simpsonit (7). 21.15 Voimaa Sanasta. 06.20 Raamattu puhuu sinulle. 13.30 Käräytyskamera (12). 23.05 Tavallinen murhaaja. 14.45 Rakastaa, ei rakasta. 11.30 Aktivisti. 16.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 15.35 Hengenvaarallisesti lihava. 01.20 Suurmestari Ruotsi. 21.00 Unbelievable Me. 08.30 Professori Balthazar (S). 05.50 MTV Uutiset Live. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 18.00 Theo ja ystävät. 16.50 Menneisyyden mysteerit. 00.30 Derek Prince. 12.00 Emmerdale (S). 00.05 Muinaiset avaruusoliot. 15.35 Gold Rush Kultakuume. 08.00 Löytöretki Jumalan Sanaan. RADIO SUOMI 05.50 Merisää. 09.30 Made In A Day. 12.00 Remppa vai muutto UK. 08.20 Iloa puutarhasta. 06.30 Tiny House Hunting. 11.33 Radio Suomen Päivä. TV7 05.30 Gospel First Evankeliumi ensin. 18.00 Sinkkuillallinen. 10.20 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 19.00 Lottovoittajan unelmakoti. 17.30 Superkirja. 10.00 Hauskimmat eläinvideot. 11.45 Oikeuden äärellä. 13.00 Äärimmäinen selviytyjä: matka Andien yli. 01.45 Remppa vai muutto UK. 14.30 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 02.40 9-1-1. 00.00 112 Hätäkeskus. 08.45 Kotijumppaa Sofian kanssa. 00.00 Kutsuttu. 20.02 Sää. 17.13 Radio Suomen Ilta. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 MTV Uutiset Live. 11.30 Simpsonit (7). 11.05 Simpsonit. 18.30 Lapsen sydän. 10.30 Yksineläjä Severin. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Äärimmäinen matka. 17.30 Simpsonit (7). 12.25 Miten kaikki tehdään. 17.30 Simpsonit. 06.00 Armon kalliolla. 18.00 Ulosottomiehet. 12.00 Jumala puhuu. 03.55 Simpsonit (7). 21.00 Yle Uutiset. 13.30 Ensisilmäyksellä. 17.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 07.00 Lemmen viemää (7). 04.50 Family Guy. 14.30 Jumalanpalvelus. 13.55 Kotikulmat kuntoon. 13.00 Ensisilmäyksellä. 11.35 Pernilla Wahlgrenin maailma. 17.25 Kalastuselämää. 01.50 Saitureiden säästövinkit. 13.00 TV7 Israel News. 15.25 Tiny House, Big Living. 10.40 Family Guy. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Välimeren unelmakodit. 23.00 Family Guy. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 06.20 Rantataloa etsimässä. 16.50 Hengenvaarallisesti lihava. 00.00 Simpsonit. 22.08 Yöradio toiveiden yö. 12.00 Moderni perhe (S). 23.25 Kova laki (12). 23.00 NCIS Los Angeles (12). ja neitsyt. 20.00 Rakkauden kosketuksessa. 05.30 Asunnon metsästäjät. 00.00 Yle Uutiset. 00.02 Yöradio. 22.05 Urheiluradio. 10.00 Grand Designs Ruotsi. JIM 04.00 Kanadan rajalla. 14.55 Tiny House, Big Living. 09.10 Sää. 16.55 Unelmahäät. 22.35 Vain elämää: Kaikki biisit. 11.25 Lone Star Law. 02.30 Lone Star Law. 14.00 Suomen Tulli (S). 17.55 Arvokaman etsijät. 12.55 Miten kaikki tehdään. TV5 04.00 Poliisikamera. 03.30 Kanadan rajalla. SUB 04.45 Simpsonit (7). 03.45 Food Factory. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 10.30 Evoluutio, luominen ja tiede. 03.30 Simpsonit (7). 03.00 Yle Uutiset. 03.25 90 päivää morsiamena. 16.00 Löytöretki Jumalan Sanaan. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12). 03.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin kauden avajaiskonsertti. 09.00 Uskosta totta. 05.15 Narco Wars. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.40 Poliisikamera. 21.00 Huumeparonien kannoilla. 02.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 02.55 Yöradio. Televisio ja radio p. 14.30 Suomen Tulli (S). 08.05 Trollz (7). 12.00 Turvatarkastus: Rooma. 02.30 Lapsen sydän. 19.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 21.55 Radio Suomen Ilta. STAR CHANNEL 04.10 Criminal Minds. (5/6) 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Aristoteleen kantapää 14.55 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi: Jazzia ullakolta 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.30 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Miia Krause 10.47 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. ’’Jumalan maailma on avara’’ Rovasti Tuula Sääksi Helsingistä kertoo omaelämäkerrallisen hartaussarjansa viidennessä osassa papin kutsumuksen vahvistumisesta ja uudenlaisista ikkunoista Jumalan maailmaan. 00.05 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 15.05 Nyt jos koskaan (S). 16.30 Tuhoosasto. 14.00 Armon kalliolla. 19.00 Simpsonit. 18.35 Revenge Body with Martina Aitolehti. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.05 Moderni perhe. 22.30 Ilpoistenpiiri. 13.40 Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain. 14.00 Moderni perhe. 02.25 Kadonneet. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.05 Food Factory. 12.00 Nick Cave: This Much I Know to Be True (S). 17.00 Leijonan luola USA. 00.25 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 19.55 Wheeler Dealers. 13.15 Voimaa Sanasta. KUTONEN 04.25 Ghost Adventures. Simojoki: Rakkaus on lahja Jumalan (Et Cetera/Pekka Simojoki). Bliss: Isä Jumala, nyt katso maamme puoleen (Psallamus-kuoro/Ilmo Riihimäki, ja Juhani Haapasalo, urut). 02.10 Laululautta. 21.00 9-1-1: Lone Star. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Kalliovuorten eläinlääkäri. 06.40 Ensisilmäyksellä. 07.30 Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain. 01.25 Second Hand for 50 Grand. 22.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka Rooma. 07.45 Kotikulmat kuntoon. 21.05 Suomen huutokauppakeisari. YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 16.20 Urheilukierros: Superpesiksessä viidennet välierät (tarvittaessa) 19.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 23.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 18.05 Revenge Body with Martina Aitolehti. 10.00 Remppa vai muutto Suomi. 11.05 Rantataloa etsimässä. 21.00 Selviytyjät Suomi. 12.00 Me postilaiset. 22.00 Castle. 09.05 Urheiluradio. 16.00 Täydellinen kesä (S). 18.25 Evankeliumi Matteuksen mukaan | LUMO. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 14.30 Moderni perhe. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 02.00 Suomen Tulli (S). 20.05 Viisi valittua. 05.25 Naisten autopaja. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 06.20 Moderni perhe. 22.00 Bad Hair Day. Nikkola: Käsi kädessä (Kannelkellot/ Sirkku Rintamäki, sekä yhtye). 07.05 Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain. 07.10 Urheiluradio. 11.00 Strömsön talkoot. 15.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 08.35 Kiinteistöveljekset. 06.00 112 Hätäkeskus. 11.05 Tosielämän mafiavaimot. 17.00 Grand Designs Ruotsi. 06.15 Saarielämää. 02.25 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 09.00 Made In A Day. HERO 13.30 Save The Date Suomi. 19.00 Eurooppa ylhäältä päin. 09.15 Simpsonit. 19.05 Luonto-Suomi: Lintujen syysmuutto 0203-17600 20.00 Yle Uutiset. 01.00 Askelmerkit herätykseen. 02.55 Ylistysliike. 01.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 22.25 Pelastakaa ihoni!. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 20.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 17.00 Rajavalvojat (S). 00.05 Naked Attraction UK. 01.20 Psykopaatti vierelläni. 20.00 Remppa vai muutto UK. 18.55 Ylistysliike. 23.00 Yle Uutiset. 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio. 17.30 Rajavalvojat (S). 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 00.45 Sinkkuillallinen. 09.05 Kysy lääkäriltä terveydestä. 02.00 Yle Uutiset. 16.30 Ei saa nauraa. 03.30 Nuori MacGyver. 06.45 Rantataloa etsimässä. 11.30 Profeetat puhuvat. 18.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 12.50 Saarielämää. 09.10 Sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 05.10 Family Guy. 15.00 Lentoturmatutkinnan erikoisraportti. 07.00 Sofian enkelit. 01.55 Psykopaatti vierelläni. 16.40 Milanon naisten paratiisi (7). 04.00 Yle Uutiset ja sää. 18.10 Laululautta. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.30 Huutokaupan metsästäjät. 07.40 Code Lyoko: Evolution (7). 20.00 Frendit (S). 14.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 08.30 Arvokaman etsijät. AVA 04.55 Unelma-asunto auringon alta. 08.20 Superhamstraajat. 12.30 Exät illallisella. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.55 Body Parts. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.10 Family Guy. 11.00 Maajussille morsian. 07.40 Gold Rush Kultakuume. 09.30 Klubi 700. 14.20 Raamattu puhuu sinulle. 13.00 Huvila & Huussi. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 21.25 Suomen kaunein koti. 09.10 Derricon uskomaton suurperhe. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 03.30 Barnwood Builders. 22.50 Subleffa: Ocean’s Twelve (S). 00.25 Simpsonit. 06.11 Miten kaikki tehdään. 08.10 Urheiluradio. 11.00 Simpsonit (7). 03.20 Unelma-asunto auringon alta. 13.30 Hääpukuja kurvikkaille. 06.30 Teletapit (S). 18.00 Grand Designs Suomi. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). Nurkkala: Isä, suojaa tänään kodittomia (SRK:n lauluryhmä/Hannu Niemelä, ja LauriKalle Kallunki, urut). 23.02 Yöradio toiveiden yö. 11.00 Kanadan rajalla
Päiväkoti toimii aluesairaalalta vuokratuissa tiloissa ja ostaa ruuan laitoksesta. Lehtisellä on myös voimassa oleva ajolupa. Grahn-Laasonen hyppäsi Forssan seudun ammattiautoilijat ry:n puheenjohtaja Mikko Aaltosen kyytiin. Lehtinen on ajanut ammatikseen kuorma-autoa vuosina 1998-2000 ja hänen maansiirtoalan yrityksensä omistaa tälläkin hetkellä kaksi kuorma-autoa. Tosin Lehtisen ja Grahn-Laasosen kohdalla kaksikolla on jo ennestään vankka alan tuntemus. Niinpä hän ajoi osan matkasta Tero Korpisaaren kuorma-autolla. Kansanedustajat kertovat, että hallitusohjelma on yrittäjäystävällinen ja liikennemyönteinen. Ammattidiesel oli jo viime hallituksessa valmistelussa, muttei tullut käsittelyyn asti. Kyyditys antaa kuljetusalalle samalla oivan mahdollisuuden tehdä niin sanottua lobbaustyötä, eli tuoda kansanedustajien tietoisuuteen ammattiautoilijoiden huolia ja toiveita. Tosin yhdistelmäajoneuvokortin omaava Lehtinen ajoi osan matkasta itse. Aaltonen kertoo rekrytoidessaan huomanneensa konkreettisesti, ettei tarjontaa kuljettajista ole enää kuten aiempina vuosina. Komission ehdottama direktiivi rajaisi korkeuden 4 metriin. – Liikenneministeri on saman puolueen Lulu Ranne, hänelle on helppo viestittää asioita, Lehtinen kertoo. Kakkostien kunto on aina Forssan seudulla esillä. . Ala toivoo Aaltosen mukaan myös, että ammattikoulutuksen rahoitus pidettäisiin nykyisellä tasolla, jotta saadaan työvoimaa alalle. Yksi niistä on Euroopan komissiossa suunnitteilla oleva lakimuutos, joka estäisi Suomen ja Ruotsin välisen liikenteen 4,4 metriä korkeilla yhdistelmillä. VALTAVA-uudistus, jonka jälkeen yksityiset päiväkodit eivät enää saa valtionosuutta menoihinsa suoraan. – Siinä on kysymys myös liikenneturvallisuudesta, Grahn-Laasonen huomauttaa. Näin päiväkodit tekevät sopimuksen palvelujen myynnistä kunnille, jotka saavat valtionosuuden ostopalveluihinsa. Pankais poiketen Korkeavahan päiväkoti Forssan kaupungille Forssan Lehti 6.9.1983 Forssan kaupunki ryhtyy ylläpitämään ensi vuoden alusta Lounais-Hämeen aluesairaalassa toimivaa yksityistä Korkeavahan päiväkotia. Ensi vuoden alussa tulee voimaan ns. HUOMENNA p Forssan tori. Kaksikko uskoo, että hallituspuolueiden edustajina he pystyvät viemään asioita eteenpäin ja vaikuttamaan. Mikko Aaltosen mukaan matkan aikana käydään läpi alaan liittyviä erikoisuuksia. Forssan seudulta kuorma-autokyydin eduskuntaan saivat forssalainen sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen. SUDOKUN RATKAISU p Ajassa 30 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 2 6 5 7 8 1 3 4 9 3 4 7 6 5 9 1 2 8 8 1 9 3 2 4 7 6 5 7 3 1 5 9 2 6 8 4 9 8 2 4 1 6 5 7 3 6 5 4 8 7 3 9 1 2 1 9 8 2 6 5 4 3 7 4 7 6 9 3 8 2 5 1 5 2 3 1 4 7 8 9 6 TÄNÄÄN p Tanssit. Klo 7–14. Päiväkodissa on 32 hoitopaikkaa, joista 20 on yli 3-vuotiaiden kokopäiväpaikkoja ja loput 12 on tarkoitettu 1–2-vuotiaidenkokopäivähoitoon. – Riskinä on, että se nostaa myös suomalaisten rekkojen kustannuksia, Lehtinen myöntää. – Vanhaa ja huonokuntoista. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa maanantaina ja antoi tehtäväksi laatia sopimukset ja ehdotukset toimenpiteistä, jotka tarvitaan Korkeavahan päiväkodin toiminnan siirtämiseksi kaupungin hoidettavaksi ensi vuoden alusta. Onkin kiva päästä kokeilemaan vähän uudempaa ajoneuvoa, Lehtinen veisteli ennen kuin matka kohti Helsinkiä alkoi. Risto Nevalainen esiintyy, Someron Esakalliolla klo 13. Päiväkodissa on hoidettu myös Jokioisista ja Tammelasta kotoisin olevia lapsia. Minulla on kokoomuksessa seurantavastuu liikenneasioissa. Lehtinen näkee, että seuraavaksi tietä parannetaan Humppilasta Porin suuntaan. – Nyt toivotaan, että se tulee käsittelyyn nykyisen hallituksen aikana, Aaltonen toteaa. Ministeri kertoo jo Mikon isän Pekka Aaltosen aikanaan pitäneen yhteyttä alan tilanteesta. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen ja kansanedustaja Rami Lehtinen saivat ammattiautoilijoilta kyydin eduskuntaan tiistaiaamuna. – Yhteistyössä on voimaa. Kuljetusalan yrittäjä Tero Korpisaari (vas.) ja Forssan seudun ammattiautoilijat ry:n puheenjohtaja Mikko Aaltonen toimivat SKAL:n kummiyrittäjinä ja ajoivat kansanedustajat Helsinkiin. Kaupunki maksaa sen osan päiväkodin ylläpitämisestä aiheutuvasta nettomenosta, joka aiheutuu forssalaisten lasten hoidosta. Sanni Grahn-Laasoselle ja Rami Lehtiselle ammattiautoilu ja alan näkymät ovat tuttuja jo lapsuudesta tai nuoruudesta. Iltapäivätanssit. Grahn-Laasonen on kuljetusalan suvun lapsia ja istunut pikkutytöstä lähtien tukkirekoista alkaen erilaisten alan kuljetusvälineiden kyydissä. LASSI PUHTIMÄKI. 40 VUODEN TAKAA Kansanedustajat kuulivat kuljetusalan huolia Ami Laaksonen S uomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry järjesti tiistaina Yrittäjän päivänä valtakunnallisen, jo perinteiseksi käyneen tempauksen, jossa ammattiautoilijat kuljettivat oman maakuntansa kansanedustajia ja ministereitä kohti eduskuntaa. Ammattiautoilijat toivovat myös jakeluvelvoitteen pysyvän nyt kaavaillulla tasolla, jotta alalle ei syntyisi enää lisäkustannuksia. Kansanedustajat puoltavat ulkomaalaisille rekoille niin sanottua vinjettieli tienkäyttömaksua. Monia hyviä vaiheita on jo saatu vietyä eteenpäin, Grahn-Laasonen toteaa. Korkeavahan päiväkoti on toiminut Lounais-Hämeen aluesairaalassa vuoden 1975 lokakuusta saakka. Siihen on kirjattu muun muassa tiestön ylläpitoon iso korjauspaketti. Aaltosen mukaan tiestön kunto on tärkein asia, sillä se koskee kaikkia teillä liikkujia
klo 15 °C +20,9 Jokioinen Kylmintä 5.9.2022 °C -1,7 Kemi Lämpimintä 5.9.2022 °C +15,4 Pello Sateisinta 3.9. 1. SYYSKUUTA VIIVI JA WAGNER ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 5 8 11 14 17 20 23 26 29 1 4 Elokuu Syyskuu 2023 -5 5 15 25 6 9 12 15 18 21 24 27 30 2 Elokuu Syyskuu 2023 20 40 60 Ke Bangkok 33 Berliini 29 Bryssel 30 Eilat 40 Kairo 40 Kööpenham. Lämpötila on 10 ja 19 asteen välillä, Pohjois-Lapissa voi olla viileämpää. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Pohjoisessa ja idässä tulee paikoin sadekuuroja ja pilvisyys on enimmäkseen runsasta, muualla maassa pilvisyys vaihtelee melko selkeän ja puolipilvsen välillä. °C +5,1 Joutseno Lämpimintä 4.9. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 8 3 7 8 8 1 9 2 4 6 5 2 8 2 1 8 3 9 1 5 4 3 7 6 8 2 2 7 9. 8,9 mm Tohmajärvi +8 +7 13 13 12 14 14 15 15 15 17 18 18 5 8 5 9 7 2 2 4 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen 17 5 17 4 17 4 16 5 17 5 17 5 18 4 19 4 19 4 18 4 19 4 20 4 21 2 22 1 22 2 21 2 22 2 22 2 Havainnot Jokioinen 5.9. klo 15 °C 20 4 SADESUMMA 31.8.– 5.9. Pimeä päättyy klo 5.44 ja alkaa klo 21.02 Päivän sana Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. FINGERPORI JERE SUDOKU Täytä luvut 1–9 niin että jokaisella pystyja vaakarivillä sekä rajatuissa 3 x 3 -laatikoissa kukin luku esiintyy vain kerran. Luoteen puoleinen tuuli on kohtalaista ja puuskissa navakkaa. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 5.9. 3: 17 KESKIVIIKKO 6. Joh. 20 Las Palmas 25 Lontoo 30 Malaga 27 Lissabon 25 New York 35 Oslo 21 Pariisi 32 Peking 31 Pietari 17 Rooma 33 Tallinna 18 Tokio 31 Tukholma 19 To 32 28 29 41 42 20 25 28 26 25 35 21 31 31 18 34 18 30 22 Pe 32 28 29 42 44 21 25 28 26 24 29 21 33 30 19 34 21 29 23 Ke Forssa 17 Helsinki 18 Hämeenlinna 16 Iisalmi 15 Imatra 16 Joensuu 15 Jyväskylä 15 Kouvola 16 Kotka 17 Kuopio 15 Lahti 16 Lappeenranta 16 Mikkeli 16 Oulu 15 Rovaniemi 13 Savonlinna 15 Seinäjoki 16 Tampere 16 Turku 18 Utsjoki +8 Vaasa 16 Varkaus 15 To 18 19 18 17 17 16 18 17 16 17 17 18 18 18 16 17 20 18 20 13 19 18 Pe 21 21 21 20 19 18 20 20 19 20 20 19 19 19 18 18 23 21 23 15 21 19 La 22 21 23 23 22 22 23 23 19 23 23 22 23 21 21 21 24 23 22 15 22 23 Su 21 20 21 20 22 21 21 22 20 22 21 22 21 21 17 20 22 20 20 19 20 21 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 4.9. Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 31 Ajassa p Nimipäivät Tänään: Asko, Felix Huomenna: Miro, Milo, Arho, Arhippa Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 6.29 ja laskee klo 20.17
Tuohi on toistaiseksi voimassa oleva jatkuva luotto, luottoraja 2 000 – 10 000 euroa. Luoton myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. (tod. Tilaa esitteet: hannu.pehkonen@op.fi 0500 611424 OP Koti Lounaismaa Oy LKV Sibeliuksenkatu 3, 30100 Forssa. Todellinen vuosikorko 1 500 euron käytössä olevalle luotolle on 26,14 % ja luottohinta 1 697,27 euroa, kun nimelliskorko on 3 kuukauden euribor (01/2023) + 14 % ja laskennassa on huomioitu kuukausittainen 5 euron tilinhoitomaksu. klo 10-17 K-CITYMARKET FORSSA Kutomonkuja 1, Forssa Pe 8.9. arvotavaraa . Kolmikkaantie, Tammela. POLARIS -PÄIVÄT SPORTTIKONEESSA 0% KORKO RAHOITUKSELLA 10 000€ ASTI POISTOPIHA vol:12 la 9.9.-23 klo 10-15 Perkiöntie 11, 30300 Forssa, p. 13 390,-) + Tk. • Maksuton arviointi . klo 8–15 lauantaina 9.9. Tuohen muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Kirjalliset tarjoukset toimistollemme to 5.10.2023 klo 12.00 mennessä. klo 8–14 ja syysmarkkinoilta la 9.9. Forssan Torikauppiasyhdistys FORSSA • Kalaja muut ruokaherkut • Käsityöt sekä alkutuottajat • Maakuntien erikoistuotteet näyttävästi esillä Tervetuloa kaupoille Syysmarkkinat Syysmarkkinat lauantaina 9.9. Kuivurirakennus ja useita heikko/purkukuntoisia asuin/ talousrakennuksia. 30 30 €€ Puhdistamaton Puhdistamaton PUOLUKKA PUOLUKKA 10 L sis. HYVÄÄ KYPSÄÄ ALAVUDEN PUOLUKKAA HYVÄÄ KYPSÄÄ ALAVUDEN PUOLUKKAA 10 L sis. ämp. 300,570 EPS Hunter • Polaris alkuperäinen sähkövinssi • Kahvaja peukalolämmittimet • Luokkansa paras maavara 11 490,Tai 197 €/kk/60kk (Svh. 010 5242 999 Ma – Pe 9–17, La 10–15 HINNAT ROMAHTI Pihalla tuhansia tuotteita Pihalla tuhansia tuotteita Facebookissa paljon kuvia tuotteista. klo 8–15 Forssan Kauppatorilla Forssan Kauppatorilla ~TORILLA TAVATAAN~ TERVETULOA OSTOAUTOLLE! p. 040 758 7499 (Arkisin 9-17) www.arvo-ostot.fi Suomen Arvo-Ostot Oy NYT HELPOSTI KÄTEISTÄ! Hopeaa Vanhoja rahoja (kolikot ja setelit) Hopeaa OSTAMME Kultaa Kelloja • OSTAMME KULTAA, myös käytettyjä kultaja hopeaesineitä, pöytähopeaa, hammaskultaa, kelloja, vanhoja rahoja , kunniamerkkejä, militariaa, yms. Tilan kokonaispinta-ala 9 ha, josta 7,65 ha metsää. K Kell ja To 7.9. Metsää 5,57 ha, avo-ojapeltoa 4,74 ha ja lato. Suvisentie 20, Tammela. viimeisen kerran tälle vuodelle) MYYDÄÄN PELTOA JA METSÄÄ Kalliontie, Tammela. Salaojitettua peltoa 17,01 ha ja lato. • Maksamme heti käteisellä tai tilisiirtona . 32 Forssan Lehti Keskiviikkona 6.9.2023 Järj. 17 17 €€ 5 L 16 16 €€ LAPIN KORPIHILLAA LAPIN KORPIHILLAA 900 g 20 20 €€ 3 kg 60 60 €€ Nyt mönkijät syyshintaan! KAARINA · LAHTI · LOHJA · LOIMAA · SALO · SOMERO · TUUSULA VERKKOKAUPPA AVOINNA 24/7 HUOLTOJA VARAOSAPALVELU .f i myynti · huolto · varaosat 570 “Perus mönkkäri” • T3bmallisto on rekisteröity kahdelle • Saatavana hurja määrä lisävarusteita • Automaattinen 100% neliveto 8 590,Tai 149 €/kk/60kk (Svh. Kuvaa QR koodi ja katso kuvat. 300,VOIMASSA TOISTAISEKSI. näk. Myydään tarjousten perusteella. 10 790,-) + Tk. Tuohi Mastercard on kansainvälinen maksuaikaja luottokortti. klo 10-17 PRISMA LOIMAA Aleksis Kiven Katu 5, Loimaa Kärkäisen Puutarha 040 722 8510 Forssan torilta to 7.9. ämp. tyrninoksia, maukkaita herneitä ym. 8200 g 8200 g Runsas valikoima suomalaisia omenoita, Runsas valikoima suomalaisia omenoita, syysmansikkaa, puutarhavadelmaa, syysmansikkaa, puutarhavadelmaa, tyrninoksia, maukkaita herneitä ym. Tuohella saat ostolle jopa 60 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä