2021 • N:o 150 AJASSA 22 TERVEYS 10 UUTISET 7 Miesten hedelmällisyyshoidoista puhutaan melko vähän. Humppilan nuorisovaltuuston kuntavaalikampanjassa humppilalaiset lapset ja nuoret saivat esittää kysymyksiä kuntavaaliehdokkaille. Kuvassa Juho Lautaoja (vas.), Vili Iivanainen, Pietu Mattila ja Krista Sunell. KUVA: Tapio Tuomela / FL Ringeten SM-pokaali ”Taina” on parhaillaan Forssassa • Lapinlahden Luistin-89:n riveissä kultaa voittanut forssalainen Sini Mäkelä kiittää FoPS:ia saamastaan harjoittelumahdollisuudesta. Haastattelut kuvattiin Youtubeen. . Käytösvaatimus ulottuu myös vapaa-ajalle. URHEILU 16 Meteli, rasitteet ja erilaiset rytmit voivat koetella naapurisopua Huono käytös voi viedä työn • Poliisilta edellytetään lain ja tehtävästä määrättyjen asetustennoudattamista. UUTISET 2. Rehtori Merja Klemolan mukaan etäopetuksessa onnistuttiin hyvin. • Irtonumero 3 € LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI MAANANTAI 7. Näin seudulla on äänestetty ennakkoon tähän mennessä Lasten ja nuorten asialla vaalien alla . 6. AJASSA 22 Humppilan nuorisovaltuustossa tehdään toitä sen eteen, että nuorten ääni saataisiin paremmin kuuluviin päätöksenteossa. UUTISET 8 Someron lukio parhaiden joukossa • Tuoreessa lukiovertailussa Someron lukio pärjää hyvin
Muuttujissa käytettiin koulukohtaisia keskiarvoja. Toisaalta heikoimpia arvosanoja eli improbatureita (I) ja approbatureita (A) ei tullut juuri lainkaan, Klemola kertoo. Järvinen korjaa todellisen tuoreiden ylioppilaiden määrän olevan 34, mikä on sama kuin vuonna 2020. –?Oppilaat ovat tehneet etäopetuksessa hyvin ahkerasti töitä. Halukkuus jatko-opiskeluihin on käsittääkseni oikein hyvällä tasolla. Järvinen kuitenkin sanoo, että hänen käsittääkseen Parolasta lähdetään ”hienosti” jatko-opintoihin ja akateemisille urille. • Janakkalan lukio: 263. Pakollisten aineiden keskiarvoja mittaavissa vertailuissa Someron lukio on pärjännyt kohtuullisesti. • Tuoreimpia yo-tuloksia verrattiin kolme vuotta aiempiin sisääntulokeskiarvoihin. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Someron lukio lähellä maan kärkeä Juho Peltoniemi Aki Vaani Kanta-Häme Parolan lukio Hämeenlinnassa on kiivennyt maan huippulukioiden joukkoon. Lukion uudet ylioppilaat pärjäsivät Klemolan mukaan yo-kirjoituksissa tänä keväänä hyvin. Siihen myös panostetaan opinto-ohjauksessamme. • Forssan yhteislyseo: 247. Klemola uskoo, että koronavuoden aikana Someron lukio on onnistunut etäopetuksessa erittäin hyvin ja tämä on ehkä merkittävin syy hyviin tuloksiin. STT:n vuosittain toteuttamassa lukiovertailussa Parolan lukio sijoittui tänä vuonna valtakunnallisesti 14. –. Se on ainakin muuttunut merkittävästi vuosien saatossa, että meillä on ehkä hieman joitakin lukioita yksilöllisempi tapa ottaa opiskelijoita huomioon, rehtori Reijo Järvinen pohtii. Myös opettajat ovat tehneet paljon töitä sen eteen, että kaikki oppilaat ovat saaneet tarvitsemansa, eikä ketään ole jätetty yksin. STT:n vertailussa lukio on noussut hyville sijoille joskus ennenkin. –?Olemme satsanneet uusiin tapoihin opiskella, kun digitaalisuus on tuonut mahdollisuuksia mukanaan. KESÄKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. • Vertailussa oli vuonna 2021 mukana 347 lukiota. Heikoimpia arvosanoja ei tullut kirjoitusissa juuri lainkaan, mutta laudatureita sen sijaan tuli jokusia. Vertailun mukaan Parolasta kirjoitti ylioppilaaksi tänä vuonna 30 nuorta. FAKTA Kanta-Hämeen lukioiden sijoitukset • Parolan lukio: 14. –?Muutama opiskelija on saanut tutkintoon vaadittavan kurssimäärän täyteen vielä toukokuun aikana. LUKIOVERTAILU ON TEHTY vuodesta 2012 lähtien, ja Parolan sijoitus on noussut vuosi vuodelta. NÄIN VERTAILU TEHTIIN • Vuodesta 2012 lähtien toteutetussa lukiovertailussa verrataan toisiinsa lukiopaikan vastaanottaneiden sisääntulokeskiarvoja ja yo-tuloksia. • Vertailun tulokset osoittavat, kuinka arvosanat ovat muuttuneet lukion aikana. Someron lukion rehtori Merja Klemola on iloinen ja otettu siitä, että hänen johtamansa opinahjo oli lukiovertailussa sijalla 17. Eihän vertailun sijoitus tärkeintä ole, mutta kyllä se kertoo varmasti siitä, että olemme tehneet asioita oikein. ”Meillä on ehkä hieman joitakin lukioita yksilöllisempi tapa ottaa opiskelijoita huomioon.” REIJO JÄRVINEN rehtori Parolan lukio. Kiitos tästä kuuluu uutteralle ja osaavalle henkilökunnalle ja ahkerille oppilaille. • Someron lukio: 17. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Parolan lukion rehtori Reijo Järvinen oli tuoreeltaan häkeltynyt vertailun tuloksesta. Jos lukio ja aikuislukio katsotaan yhdeksi yksiköksi, otettiin huomioon myös aikuiskoulutus. Parolassa on satsattu uusiin opetusmenetelmiin, Somerolla onnistuttiin etäopetuksessa. Kantahämäläinen Parolan lukio sijoittui vielä pari sijaa paremmin. Hänen mukaansa Someron lukio on pärjännyt erilaisissa vertailuissa vaihtelevasti. parhaaksi lukioksi. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET MAANANTAINA 7. –?Laudatureja (L) tuli jonkin verran, mutta ei mitenkään valtavan paljon. • Hausjärven lukio: 100. –?Aina on hyvä ja iloinen asia, kun näissä vertailuissa pärjätään, Klemola toteaa. • Tarkastelussa on mukana neljä pakollista yo-koetta. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Someron lukiosta valmistui tänä keväänä 44 ylioppilasta. . > Toimitus puh. • Hämeenlinnan lyseon lukio: 273. • Riihimäen lukio: 153. –?Huh huh, tämähän ihan salpaa hengen. –?Valtaosa jatko-opintoihin tähtäävistä hakeutuu korkeakouluiSomeron abit pärjäsivät ylioppilaskijroituksissa hyvin. • Vertailuun ei huomioitu kansainvälisiä IB-luokkia, aikuiskouluja, Steinerkouluja tai lukioita, jotka ovat osa kansanopistoja tai instituutteja. KUVA: Lassi Puhtimäki . • Lammin lukio: 180. • Lopen lukio: 131. LUKIOT EIVÄT SAA tietoa tai voi tarkkaan seurata, mitä ylioppilaat tekevät lukion jälkeen. Olemme toteuttaneet aika monessa oppiaineessa ohjaavampaa opetusotetta, käytämme paljon opintopiirejä ja ryhmätöitä. LÄHES YHTÄ HYVIN STT:n vertailussa pärjäsi Someron lukio
Poliisi jalkautui lauantaina laajasti nuorten keskuuteen muiden viranomaisten ja yhteistyötahojen, kuten nuorisotyöntekijöiden kanssa. Näistä kerroimme sunnuntain 6.6. Tiedotteen mukaan poliisi joutui puuttumaan nuorten tekoihin joitakin kertoja. Kyllä tämä tulos osoittaa sen, että Parolassa tarvitaan oma lukio jatkossakin. KANTA-HÄMEESSÄ poliisilla riitti tehtäviä myös liikenteessä. Hämeen poliisilaitos kertoi lauantaina illalla Twitterissä, että päihtyneitä nuoria tavattiin, mutta alkoholia otettiin haltuun verrattain vähän. –?Voin vain sanoa olevani hyvin ylpeä opiskelijoista ja henkilökunnasta. aikana Kanta-Hämeessä todettiin neljä uutta koronavirustartuntaa. Asiasta kertoi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri sunnuntaina Twitter-tilillään. Häntä epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta alkoholia juoneelle. FL Ylioppilaita ja koulunsa päättäneitä nuoria kokoontui muun muassa Hämeenlinnan Hämeensaareen. JÄRVINEN KERTOO , että koronaaika on lykännyt joidenkin yksittäisten opiskelijoiden valmistumisen ajankohtaa. –?Koronan aiheuttamat muutokset opiskeluun ovat kieltämättä tuoneet vaikeuksia joillekin opiskelijoille. Kaikki tapaukset ovat Forssan seudulta ja kaksi niistä sairaalaketjuun liittyviä perheensisäisiä jatkotartuntoja. Maan korkein ilmaantuvuusluku, hieman alle 67, on Kanta-Hämeessä, matalin puolestaan Lapissa, jossa se on alle kaksi.. Lisäksi Lounais-Hämeen alueelta Someron Kiiruun lukio pärjästi erinomaisesti, lähes yhtä hyvin kuin Parolan lukio. Poliisista arvellaan, että alkoholia nautittiin muualla kuin julkisilla paikoilla. Auton omistaja oli autossa matkustajana. > Anna uutisvinkki puh. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET MAANANTAINA 7. Forssassa nuoren miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena valtatiellä 12 aikaisin sunnuntaiaamuna. Sitähän emme kuitenkaan voi tietää, onko vaikuttiko korona kokonaisuutena positiivisesti vai negatiivisesti tämän vuoden ylioppilaiden tuloksiin. Nuoret kokoontuivat juhlimaan koulujen päättymistä. KUVA: Lassi Puhtimäki hin tai ammattikorkeakouluun, Klemola tietää. Forssan Lehti Lauantai oli poliisille vilkas vuorokausi, kerrotaan Hämeen poliisista. lehdessä. Järvisen tietojen mukaan Parolan lukiolaiset suoriutuivat merkittävästi valtakunnallista keskiarvoa paremmin ruotsin yo-kokeesta, englannista ja pitkästä matematiikasta. Poliisi mittasi auton nopeudeksi 180 km tunnissa, kun nopeusrajoitus oli 80 km/t. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. KUVA: Riku Hasari Forssa seudulla neljän tartunnan lauantai FL– STT Lauantain 5.6. Meille on nyt löytynyt väistötilat. Tartuntojen ilmaantuvuusluku kahden viikon ajalta on noin 31 tartuntaa sataatuhatta suomalaista kohden. Heikoimpia arvosanoja ei tullut kirjoitusissa juuri lainkaan, mutta laudatureita sen sijaan tuli jokusia. FL ”Me onnistuimme etäopetuksessä mielestäni oikein hyvin.” MERJA KLEMOLA rehtori Someron lukio Lukuvuoden päättymisen juhlinta työllisti poliisia Hämeen poliisi joutui puuttumaan nuorten tekoihin jonkin verran. KESÄKUUTA 2021 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. STT:n lukiovertailussa somerolaislukio oli 17:s. SUOMESSA raportoitiin sunnuntaina 68 uutta koronavirustartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi sunnuntaina. Nämä tapaukset liittyvät Forssan sairaalan radiologian yksikköön ja Tölön koulun yhteen koululuokkaan. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Someron lukio lähellä maan kärkeä Someron abit pärjäsivät ylioppilaskijroituksissa hyvin. Jatkamme toistaiseksi. Kaksi tartuntaa on jäänyt epäselviksi lähteiltään
Olisi valtava pettymys koko urheilevalle maailmalle, jos Tokion kisat jouduttaisiin viime hetkillä peruuttamaan. Muistan, kun aikanaan eräs valtuutettu luetteli, kuinka monta hänen äänestäjäänsä oli vaalikauden aikana kuollut. Urjalassa on ehdokkaita nyt yhteensä vähemmän kuin parhaina aikoina suurimmilla puolueilla yksin. Tulossa on ikimuistoisia hetkiä ainakin jalkapalloviheriöillä. Urjalassa se merkitsee verotuloprosentin laskemista nykyisestä 22,0:sta noin 9–10:een prosenttiin. TÄHÄN MENNESSÄ on mielestäni yllättävän vähälle huomiolle jäänyt vaalikaudella tapahtuva suurin kuntia koskeva muutos eli kuuluisa sote. Tautitilanne sanelee edelleen myös urheilussa. Suomalaisten tulokset kevään aikana ovat olleet erittäin ilahduttavia: esimerkkinä Elmo Lakan loistava uusi Suomen ennätys 110 metrin aitajuoksussa ajalla 13,31. Nuorin valtuutettu Tuukka Ahvenus jää myös pois. Ääni kantaa Muistan, kun aikanaan eräs valtuutettu luetteli, kuinka monta hänen äänestäjäänsä oli vaalikauden aikana kuollut. Professori Erkki Ala-Könnin johdolla liikkuneet opiskelijat veivät muassaan 114 tuntia nauhoitettua materiaalia, forssalaisten ja koijärveläisten kertomana. Heistä Pauli Lella valittiin ensimmäisen kerran valtuustoon v. Naisten jalkapallomaajoukkue eli Helmarit jatkaa syksyllä suurin odotuksin MM-karsintoja ja valmistautuu ensi kesän EM-lopputurnaukseen. J ääkiekko on ylivoimaisesti Suomen suosituinta urheilua. Siirtolan eri vuorojen johtajiksi on saatu kiinnitetyksi paikallisia opettajia. Nyt ei kaikille valittaville valtuutetuille ja vielä vähemmän kuntalaisille ole selvää, mitä asioita tulee päätettäväksi. KUVA: Joel Maisalmi / LM Tästä kaikkien aikojen urheilukesä vasta alkaa. Tehtävät siirtyvät hyvinvointialueille (maakunnille) v.2023. Suomi kohtaa ensimmäisessä ottelussaan Tanskan ensi lauantaina Kööpenhaminassa. Yleisö juhli Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen eli Huuhkajien historiallista EM-lopputurnauspaikkaa Helsingin kansalaistorilla marraskuussa vuonna 2019. Oppilaiden valinta kesäsiirtolaan suoritettiin toukokuun alkupäivinä ja johtokunta on ollut valintaa suorittaessaan yhteistoiminnassa koululääkintäviranomaisten kanssa. Hänen uraansa liittyy monenlaisia käänteitä ja vaiheita. Huuhkajien paikka EMturnauksessa on suurta suomalaista urheiluhistoriaa. Talvilajit on – NHL:n pitkälle kesään jatkuvia loppuotteluita lukuun ottamatta – taputeltu, mutta hetimiten on seuraamassa tulitukselle jatkoa. kesäkuuta 2021 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Sama tilanne on monissa muissakin kunnissa. Silti joka vaalissa äänimäärä kasvoi. Valtio, joka maksaa aluksi sote-alueiden menot, nostaa omaa verosaantoaan vastaavasti. Nousupaine on eri vaihtoehdoissa Kunnallisalan kehittämissäätiön mukaan 1,3–2,1 %. Tänä kesänä siirtola toimii jälleen kolmessa vuorossa. SUOMI OSALLISTUU ensimmäistä kertaa lajeista maailmanmitoissa suurimman, jalkapallon, kansainväliseen lopputurnaukseen. Luottamusta on äänestäjiltä riittänyt monta vuosikymmentä. KOLMASOSA Urjalan nykyisistä valtuutetuista ei ole ehdokkaana. Tavoitteena on, ettei kokonaisrasitus nouse. Yrittäjyyttä suositaan ja kuntien elinvoimaa halutaan lisätä. Kirjoittaja on urjalalainen tietokirjailija. Markku Kanervan luotsaamalla joukkueella on vain voitettavaa. Miltei kaikki lupaavat parannusta lapsille, sairaille ja vanhuksille. Laskelmia tehdään. Siirtolan toiminnan valvojana toimii Keskuspiirin kansakoulujen johtokunta, joka myös on laatinut toimintasuunnitelman alkavaa kautta varten. Nauhoista tulee aikanaan kopiot myös Forssaan. Yleisurheilu herättää edelleen suomalaisissa suuria tuntoja. Heinäkuun lopulla alkavien Tokion olympialaisten järjestelyt ovat yhä vaarassa, kun maan yleinen mielipide on niitä vastaan. Tämä on koettu ja taas todistettu seurattaessa Leijonien otteita Latvian Riiassa sunnuntaina päättyneissä lajin maailmanmestaruuskisoissa. KOLUMNI Seppo Pirhonen @urjamedia.fi H uomiseen saakka on mahdollisuus äänestää vielä ennakkoon. Silloin soteja pelastustoimen tehtävien lisäksi niille voi tulla aluekehitystehtäviä, joita tähän asti ovat hoitaneet aluehallintoviranomaiset ja maakuntaliitot. Vasta vuonna 2026 on mahdollista tulla maakuntavero, jolla osa maakuntien tehtävistä rahoitettaisiin. – Tämä kansanperinteen laitos on ainutlaatuinen koko maassa sikäli, että se suorittaa tällaista ”avaimet käteen” -tyyppistä perinteen tallennusta, sanoo keruumatkojen vetämistä eläkkeelle siirtymisen vuoksi lopettelemassa oleva professori Ala-Könni. Kuntien menoista terveysja sosiaalitoimi ovat vieneet 50–60 prosenttia. Aikanaan oli paljon lautakuntia ja johtokuntia, joissa saattoi saada kokemusta vaikuttamisesta kunnan asioihin. 40 VUODEN TAKAA Forssaan luvassa 114 tunnin kansanperinne nauhoitus FORSSAN LEHTI 6.6.1981 Tampereen yliopiston kansanperinteen laitoksen kuuden ihmisen ryhmä sai viikolla valmiiksi Forssan kenttätyönsä. 1976. 4 FORSSAN LEHTI MAANANTAINA 7. Tästä se kuitenkin on vasta alkamassa: kaikkien aikojen urheilukesä, koronan varjossa, mutta kuitenkin. Erilaisuus on rikkautta myös urheilussa. Kunkin vuoron pituus on 24 vuorokautta. Silloin ryhdyttiin ehdokkaaksi herkemmin lautakuntapaikan toivossa. Urjalassa ovat keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten, sosialidemokraattien ja vihreiden lisäksi yhdellä ehdokkaalla mukana kristallipuolue ja Liike Nyt. KESÄKUUTA 2021 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 7. Silti joka vaalissa äänimäärä kasvoi. Vaaleissa osa aiemmista saa jatkopestin, mutta aina joku heistä saattaa pudotakin. Urjala on valitettavasti usein aiemminkin ollut peräpäässä äänestysinnossa. Erityisesti näin poikkeuksellisina aikoina yleisö, muutkin kuin varsinaiset urheilufanit, tarvitsee elämyksiä, viihdettä, jännitystä, myötäelämistä, kaikkea sellaista, mistä olemme jääneet jo aivan liian pitkään paitsi, kun ei ole päästy urheilukatsomoihin sen paremmin kuin muihinkaan tilaisuuksiin ja tapahtumiin. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Kauppalan kesä siirtolaan 135 lasta FORSSAN LEHTI 7.6.1961 Forssan kauppalan kansakoululaisten kesäsiirtola Tammelan kunnan Letkun kylässä Ruostejärven rannalla aloittaa toimintansa torstaina, kesäkuun 8 päivänä. Pitkäaikaisia vaikuttajia ovat olleet myös Pauliina Mäki-Ojala ja kunnanhallitusta johtanut Reijo Kuljuntausta. Tähän mennessä julkaistujen tietojen mukaan Pirkanmaalla akaalaiset ja urjalalaiset ovat käyttäneet oikeuttaan vähiten. Jotkut ehdokkaat lupaavat, etteivät nosta kuitenkaan veroprosenttia. Parayleisurheilun EM-kisat on juuri käyty Puolassa ja jatkoa seuraa – toivottavasti – syyskesällä Tokion paralympialaisissa. Enää vain joitakin päiviä ja sitten se alkaa
Suomessa uuden polven päättäjät tarttuvat herkästi punaisiin tai sinisiin lippuihinsa keskitien kulkijoiden joutuessa sivummalle. Pelolla tunnustetaan se mitä on tapahtumassa. veroa ole. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. 03 4155 651 Ami Laaksonen ................... Hyvää kesää kuitenkin kaikille. Luku 13 onnen vaiko epäonnen luku. Eikä ole joka asiassa vasta suuntaan soutaja. KUVA: Juhani Salo / FL Byrokratia kasvaa, palvelut heikkenevät, verotus kiristyy ja päätöksenteko etääntyy.. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Kansallinen trauma S isällissodan kokeneet maat, kuten Suomi ja Yhdysvallat ovat historiansa vankeja, joita menneet tapahtumat traumatisoivat edelleen. Meitä kaikkia tarvitaan. Ihminen on unohdettu kokonaan. Maakunnassa harvalukuiset päättäjät toimisivat kaukana asukkaista ja heidän palvelutarpeistaan. Samojen ihmisten omat puolueet ajavat maakuntahallintoa. Nuoruuden intoa ja vanhemman kokemusta. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Yhteiskunnan asettuminen jälleen vahvasti vasemmisto-oikeisto akselille vaikeuttaa tulevaa massiivista valtionvelan takaisinmaksua koska taloudenhoidosta ei löydy yhteistä näkemystä. Ne on tehtävä mahdollisimman alhaisella tasolla. Pelkän väliportaan hallinnon rakentaminen merkitsee heikkenevää palvelua, byrokratisoitumista, tehottomuutta, verotuksen kiristymistä ja etäistä päätöksentekoa. KESÄKUUTA 2021 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Peruspalvelut ovat lähellä ja erikoispalvelut on rakennettavissa esimerkiksi ERVA-alueiden varaan valtion toimesta. Hyvää vaalimenestystä ehdokkaille sekä äänestysintoa valitsijoille. Molemmat yhteiskunnan jakautuvat herkästi eri leireihin. Ulkopuolista vihollista vastaan taisteltu sota yhdistää, mutta veljessodan haamut nousevat esiin sukupolvien takaa. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ................... Ainahan voi valittaa, mutta harkinnan ja asioiden tarkan tutkinnan jälkeen. Sotatraumoista vapaat naapurimme Ruotsi ja Tanska saavuttavat helpommin kansallisen yhteisymmärryksen. Uudistaminen on kuitenkin vain hallinnon uudistamista. Päätöksenteko on myös lähellä, omissa käsissä. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Nyt monet pelkäävät lähipalveluiden katoamista. Palkansaajien ja eläkeläisten rasitteeksi tulee vielä maakuntavero, jota nykyinen hallitus ajaa. Korulauseet eivät auta kun väestö vanhenee, syntyvyys alenee eikä tämänpäivän työikäisten eläkkeenmaksajista ole varmuutta. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Byrokratia lisääntyy. Ja hyväksytään. Tällä hallinnon uudistamisella kuntien tulevaisuus on hämärän peitossa. Kanta-Häme on pieni maakunta, jonka taloudellista selviämistä ovat monet epäilleet. Näin vaalien alla kaikki vannovat lähipalveluiden nimeen. Parlamentaarinen komitea ei sitä suositellut eikä muissa pohjoismaissakaan ko. kesäkuuta on onnen, monelle epäonnen päivä. TIEDETÄÄNKÖ maakunnan keskuksessa kuntaa paremmin sosiaalipuolen tai terveyspuolen asiat. Kokoomus on kuntien ja kuntien yhteistyön kannalla kuten Lounais-Hämeessä on jo sotepalveluiden osalta tehty. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. SOTE-UUDISTUS TARVITAAN . 13.75 €/kk Irtonumero ..........................................3 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. • Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 045 7396 0280. Yhdysvalloissa jakolinja kulkee kahden puolueen, demokraattien ja republikaanien välissä. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Toteutuuko Kanta-Hämeessä. Kun valinnat olemme tehneet, ei sovi valittaa. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Olipa ehdokas nuori, keski-ikäinen tai jo vanhempi. Näiden maiden kansainväliset suuryritykset tuottavat kansalaisilleen vaurautta ja hyvinvointia Suomen kulkiessa kohti taantumaa poliittisen suhmuroinnin jarruttaessa päätöstentekoa. Hämeenlinnalaisille päättäjille maakunnan hallinto ja keskussairaala ovat tärkeä elinvoimatekijä, jonka rahoitus otetaan koko maakunnasta raskaana verorasituksena. Valittaako vaiko valita. Tärkeät päätökset monissa asioissa on tehtävä. Se tietää raskasta maakuntaveroa. Tanska lopetti koko maakuntajärjestelmän ja kunnat hoitavat kaikki lähipalveluun liittyvät tehtävät. Vaikka kuntavaaleissa ei äänestetä maakuntahallinnosta niin äänestäminen antaa kuitenkin voimakkaan viestin siitä suunnasta mihin kuntalaisten palveluita on kehitettävä. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Pitäisikö esimerkiksi vanhusten palvelutalopaikkojen täyttämisen, kotihoidosta, lasten ja perheen tuesta päättäminen olla lähellä ihmistä. Ne henkilöt jotka päättävät asioista seuraavan neljän vuoden ajan. Kuitenkin 13 päivä kuluvaa kuuta on kaikissa kunnissa valintojen päivä. Oman maansa ja koko maailman kaaokseen johtamassa ollut entinen presidentti vaikuttaa edelleen vahvasti ja on valmiina tarttumaan uudelleen vallankahvaan seuraavien vaalien jälkeen. TAMMELAN MIÄS Päätöksenteko karkaa – verorasitus kasvaa M aakunnan nimellä uudistetaan sote-palveluita. Siksi Sinulla on tärkeä tehtävä. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Sitä varten ei kuitenkaan tarvita uutta hallinnontasoa. KEIJO LEPPÄNEN (KESK.) Kuntavaaliehdoka, Ypäjä Valittaako vai valita Monelle 13. Ääriliikkeet nostavat kannatustaan aiheuttaen yhteiskunnallista vastakkainasettelua sodan kokeneen sukupolven väistyttyä päätöksenteosta. Uurnilla tavataan. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Byrokratia kasvaa, palvelut heikkenevät, verotus kiristyy ja päätöksenteko etääntyy. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Samalla maakunnan rakentajat unohtavat läheisyysperiaatteen (subsidiariteetin). Maakuntahallinnon tekijät unohtavat kunnat ja kuntien välisen yhteistyön. Periaatteen jonka mukaan julkisenvallan päätökset tulee tehdä mahdollisimman lähellä ihmisiä, joita päätökset koskevat. Löytyykö mielestämme oikeat edustajat luottamustehtäviin. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Korruptoitunut oikeuslaitos ei pysty edes asettamaan häntä syytteeseen yllytyksestä kannattajiensa vallankaappausyritykseen. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta. Antamalla äänesi kokoomuksen ehdokkaalle vastustat peruspalveluiden tehottomuuden lisääntymistä, verotuksen kiristymistä ja etäistä päätöksentekoa. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. Uutismedian Liiton jäsen ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. FORSSAN LEHTI 5 MAANANTAINA 7. 050 3426 610 Mirka Willman .......................040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi.......050 362 3132 Heli Hieperi .............................050 3138 999 Heini Lauren .........................(äitiyslomalla) Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ..................................................349 € 6 kk .....................................................177 € 3 kk ......................................................92 € 2 kk ......................................................63 € DIGILEHTI ..................alk. Valitse sellainen ehdokas luottamustehtäviin, jolla on osaavuutta, pätevyyttä, maalaisjärkeä sekä hiukkasen huumorintajua. JOUKO HAONPERÄ (KOK.) Kuntavaaliehdokas, Forssa J älleen olemme suurten valintojen edessä. Onko näin. Silloin valitsemme ehdokkaamme valtuustoihin
Kaupungin noin 400 000 euron vuosikuluista arvioitiin Tieran kanssa valmistellun sopimuksen kautta kertyvän säästöä noin 40 000 euroa, kun 75 000 euron alkuinvestointi olisi ensin kuitattu kahdessa vuodessa. FL Tervaskannon korvaavasta uudisrakennuksesta on tarkoitus tehdä 62-paikkainen ja neljäosastoinen tehostetun palveluasumisen palvelukoti. Ely-keskus hylkäsi keväällä katsomosta tehdyn suojeluhakemuksen. Minimiverokannan asettaminen vaatii kuitenkin vielä G20maiden hyväksynnän. Katsomon kantavia rakenteita vahvistettiin ja jäykistettiin, jotta se kestäisi paremmin kovia tuulia. Päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen. Investoinnin kokonaiskustannusarvio on 8,25 miljoonaa euroa. FL Someron urheilukentän katsomo vapautui käyttökiellosta, kun katsomon rakenteita vahvistettiin ja jäykistettiin. www.hameenmaa.fi UUDELLE S-MOBIILI -SOVELLUKSEN KÄYTTÄJÄLLE ABC:LTA À LA CARTE-ANNOS ILMAISEKSI! LATAA & LUNASTA ilmainen à la carte-annos! Tervaskannon luonnostelu käyntiin Suunnittelija valittiin kolmen tarjouksen jättäneen joukosta. KUVA: Lassi Puhtimäki Tietohallinnon ulkoistus etenee tarjouskilpailuun Kuntien Tieran kanssa ei tehty sopimusta, vaan kaupunginhallitus palautti asian valmisteluun. Tarjousasiakirjat tulevat julkisiksi vasta, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Mikäli ehdotus toteutuu, voisi Irlanti sen myötä menettää jopa viidenneksen yritysverotuloistaan eli noin kaksi miljardia euroa vuodessa, Irish Times uutisoi maan valtiovarainministeri Paschal Donohoen varoittaneen.. Katsomoa voi nyt käyttää, kunhan tuulen voimakkuus on maksimissaan keskimäärin 18 m/s 10 minuutin ajalta mitattuna. Korjaus kustansi noin 7?000 euroa. Ville Säteri Forssa Kaupunginhallitus palautti yksimielisesti Forssan ICT-palveluiden ulkoistuksen valmisteltavaksi. KESÄKUUTA 2021 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Lataa sovelluskaupastasi jo tänään! Kampanja voimassa 7.-13.6.2021. Ryhmään kuuluvat maailman 19 rikkainta maata ja EU. Tarjouspyyntö käsittää myös niiden kustannusarviolaskennan. Tarjouspyynnön pitää olla täsmällinen, jotta saamme juuri sen mitä tarvitsemme. Ulkoistusta on perusteltu Forssassa säästöjen ohella kaupunkistrategian ja Pärjäävä Forssa -ohjelman edellyttämällä palveluja työprosessien uudistamisella, sähköisten palvelujen kehittämisellä ja digitalisaation hyödyntämisellä. Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät myös Kirsti Sivén ja Asko Takala Arkkitehdit Oy ja Siren arkkitehdit Oy. TEKNINEN LAUTAKUNTA asetti katsomon käyttökieltoon joulukuussa, koska rakenteissa todettiin tuolloin heikkouksia eikä katsomon arveltu kestävän lumikuormia. Järjestön mukaan ehdotettu, vähintään 15 prosentin yritysvero on liian matala eikä siten juurikaan hillitse esimerkiksi veroparatiisien laajaa käyttöä. EU-maista esimerkiksi Irlanti ja Kypros ovat houkutelleet yrityksiä tätä matalammalla yritysverotuksella. Valittu tarjous katsottiin vertailussa hinta-laatusuhteelta parhaimmaksi. KUVA: Lassi Puhtimäki Katsomo käyttöön tuulirajoituksin Kiti Salonen Somero Someron urheilukentän katsomo on vapautettu käyttökiellosta. Kiti Salonen Somero Someron tekninen lautakunta valitsi hoivakoti Tervaskannon uudisrakennuksen luonnosten suunnittelijaksi Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co Oy:n. ARKKITEHTUURITOIMISTO Vihanto & Co Oy laatii luonnoksen sekä betoniettä CLT-runkoisesta rakennuksesta. –?ICT-hankinnat ovat normaalia monimutkaisempi prosessi. Kuntatoimijoiden omistama Tiera olisi perustanut Forssaan toimipisteen ja sen palvelukseen olisi siirtynyt kolme kaupungin työntekijää. Palvelun hankkimista Kuntien Tiera oy:ltä ei hyväksytty, vaan asiasta järjestetään avoin tarjouskilpailu. Käyttökielto voitiin purkaa, kun turvallinen käyttö on korjaustoimin varmistettu. Uudessa tarjouspyynnössä suunnitellulle asetettuja kriteerejä madallettiin CLT:n osalta. Myrskytuulen raja on 21 m/s. MAANANTAINA 7. FL Järjestö tyrmää ehdotuksen yritysverominimistä STT G7-maiden tuore ehdotus yritysverominimistä on kaukana reilusta, kritisoi kansalaisjärjestö Oxfam. Lisäksi julkaistu tarjouspyyntö ei tuottanut keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Kumppanuussopimuksen ja avoimen tarjouskilpailun dynamiikka on täysin erilainen, talousjohtaja Timo Finning luonnehtii. –?Mikäli se ylitetään, katsomoa ei voi käyttää, tekninen johtaja Marko Mäkinen tiivistää. TEKNINEN LAUTAKUNTA keskeytti arkkitehtisuunnittelun hankinnan huhtikuussa, koska saatujen asiakirjojen perusteella hankinnan ei katsottu kaikilta osin noudattaneen hyvää hankintatapaa. G7-maiden valtiovarainministerit kertoivat lauantaina päässeensä sopuun maailmanlaajuisesta yritysverominimistä. Minimiverokannan luominen vaatii kaikkien EU-maiden hyväksynnän. Toimialat tarvitsevat tietohallinnolta tukea ja osaamista kehittämistyöhön ja erilaiset tietoturvauhat ja -hyökkäykset ovat lisääntyneet myös kuntasektoria kohtaan. Hankkeen lopullisesta toteutuksesta päätetään tämän jälkeen
Joku haluaa nukkua aamuisin pitkään, kun taas naapuri saattaa täräyttää moottorisahan käyntiin seitsemältä aamulla. Myös rajariidat ovat tyypillisiä. Pihan voi joutua siistimään sakon uhalla, ja häiriö voi tuoda poliisin paikalle. –. Ikuisuusaiheita ovat meteli ja aikataulut. Jos asianajaja joutuu ottamaan yhteyttä naapuriin, tilanne voi jopa hankaloitua: naapuri saattaa loukkaantua tai suuttua entisestään, mikä ei ainakaan edesauta sopimista, Kontturi toteaa. MAANANTAINA 7. Selvästi suurin osa tilanteista saadaan selvitettyä tai vähintään rauhoitettua ilman, että riita johtaa järeämpiin toimenpiteisiin – tai edes siihen, että otetaan asianajajaan yhteyttä, arvioi Harri Kontturi, Asianajotoimisto Kontturi & Co:n asianajaja sekä Suomen Omakotiliiton lakineuvoja. Paritaloasumisessa pitäisi Kontturin mukaan jo ennen muuttoa tehdä selkeät sopimukset kaikista mahdollisista asumiseen liittyvistä asioista: kuka tekee lumityöt, kuka haravoi. Mökeillä ärtymystä aiheuttavat Tervon mukaan myös puiden kaato, aitojen rakentaminen, pihojen pengertäminen, rantojen ruoppaus, moottoriveneet ja vesiskootterit. OMAKOTITALOASUKKAIDEN naapuririitatilanteet voi Kontturin mukaan jakaa vuodenaikojen mukaan: talvisin eniten kiukkua aiheuttaa lumenluonti ja -linkous, syksyisin puolestaan lehtien haravointi naapurin puolelle. Raju häiriköinti ja epäsiisti piha voivat johtaa jopa viranomaistoimenpiteisiin. Uusi kiistan aihe on seurallinen, mutta maskiton naapuri. – 25 % PUKEUTU MINEN JA JALKINE ET FORSSA Tapulikuja 6 MA–LA 7-22, SU 9-22 Enemmän aikaa tarkkailla naapurin tekemisiä Omakotitaloja mökkiasukkaiden väliset riidat ovat yleisiä. –. –. STT Metelöinti, lehtien haravointi naapurin puolelle ja lumityöt aiheuttavat usein nokkapokkaa naapureiden välillä. Keväisin ja kesäisin ärtymystä aiheuttavat esimerkiksi omalla pihallaan möykkäävät naapurit sekä epäsiistit pihat, joita joudutaan katselemaan omalta terassilta. KUVA: Ritva Siltalahti / Lehtikuva. Kontturi suosittelee myös, että asukkailla olisi omat, erilliset sähköja vesiliittymät. Ellei ole, yhteisen liittymän käytöstä ja erityisesti maksuista on sovittava erityisen tarkasti. MÖKKILÄISTEN RIIDAT liittyvät usein erilaisiin rasituksiin: ei ole tutustuttu riittävän hyvin mökin kauppakirjan ehtoihin ja yritetään esimerkiksi estää naapurien kulkeminen, vaikka kiinteistöllä on tierasite, kuvailee Vapaa-ajan asukkaiden liiton puheenjohtaja Tapio Tervo. KESÄKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET S-Etukortilla 7.–13.6.2021. Tällaisissakin tilanteissa päästään pääosin sopuun ilman oikeustoimia. Usein asia hoituu näin. Kun asianajaja saa tällaisen yhteydenoton, hänen tulisi ensisijaisesti suositella, että asukkaat pyrkisivät sopimaan asian keskenään. Koskee myös jo alennettuja tuotteita. Korona-aika on Kontturin mukaan lisännyt yhteydenottoja: monella on ollut enemmän aikaa tarkkailla naapurin tekemisiä. Janita Virtanen Naapuririidat ovat yleinen ilmiö suomalaisessa omakotitaloja mökkiasumisessa. Uusi ärtymystä herättävä ilmiö on hyvin seurallinen naapuri, joka rikkoo turvavälejä ja tulee toistuvasti liian lähelle ilman maskia. Kauppakirjaan merkitty tierasite voi tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että tien omistajan naapurilla on oikeus ajaa omalle mökilleen tien kautta. Käräjille naapuririidat johtavat Kontturin mukaan hyvin harvoin, ja näissä on lähes poikkeuksetta kyse jonkinlaisesta selkeästä rikkomuksesta: esimerkiksi naapurin puu on kaadettu luvatta
Rikosylitarkastaja Mika Heikkonen työskentelee Hämeen poliisin oikeusyksikössä ja osallistuu kuulemisiin työnantajan edustajana. Seuraamusasteikko vaihtelee huomautuksesta virkasuhteen päättymiseen. Keväällä kuultiin virkavelvollisuuden rikkomisesta päiväsakkoihin tuomittua vanhempaa rikoskonstaapelia, joka oli hakenut säilöön nelihenkisen perheen karkotusta varten. Perhe oli kolme vuorokautta kiinni otettuna. Kävimme läpi kaikki Hämeen poliisin kurinpitokuulemiset vuosilta 2015–2021. Poliisilta edellytetään lain ja tehtävästä määrättyjen asetusten noudattamista, ja käytösvaatimus ulottuu myös vapaa-ajalle. . Hämeen poliisin virkamiesoikeudelliset menettelyt vuosina 2015–2021 2 4 6 8 10 Ei virkamiesoikeudellista seuraamusta Virantoimituksesta pidättämisen päättyminen Määräaikainen virasta pidättäminen Virkasuhteen irtisanominen Määräaikainen virasta erottaminen Virantoimituksesta pidättäminen Kirjallinen varoitus 10 8 3 2 2 2 2 Lähde: Hämeen poliisi. Menettelyssä arvioidaan, onko henkilö enää sopiva poliisiksi. Kuulemisissa voi olla paikalla myös luottamushenkilö. –?Poliisit tekevät virheitä töissä ja vapaalla kuten kaikki ihmiset. Tänä vuonna kaksi kuulemista Tänä vuonna toukokuun puoliväliin mennessä Hämeen poliisissa on pidetty kaksi kuulemista. Syy virheeseen oli poliisin huolimattomuus dokumentteihin perehtyessä ja epäselvyys siitä, kenelle karkotuspäätöksen tilanteen Vapaa-ajan mokailu voi maksaa poliisille työn . Viranhaltijan on aina käyttäydyttävä niin, etteivät poliisin arvo, maine ja tehtävän suorittamisen edellytykset kärsi, Heikkonen toteaa. MAANANTAINA 7. Perhe oli kuitenkin hakenut uutta oleskelulupaa kansainvälisen suojelun perusteella, joten asia oli kesken. Kummassakaan työnantaja ei määrännyt seuraamuksia. KESÄKUUTA 2021 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Juho Peltoniemi Virkatehtävien hoidossa tapahtuneesta lain rikkomuksesta ja vapaa-ajan törttöilyistä voi seurauksena olla paitsi oikeudenkäynti, myös virkamiesoikeudellinen menettely, jossa poliisilaitoksen johto kuulee virkamiestä
Poliisi selvittää molempia tapauksia kuolemansyyn tutkintana. STT Poliiseja kohti ammuttiin Seinäjoen rautatieasemalla Poliiseja kohti ammuttiin Seinäjoen rautatieasemalla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Varoitusten ja erottamisen välimaastossa rangaistus on poliisille aina taloudellinen. Festivaaleilla ollut mies yritti hävittää takkinsa taskussa olleen muutaman käyttöannoksen kokaiinia sisältäneen pussin, kun tapahtuman järjestyksenvalvojat ottivat hänet kiinni. Rikosylikonstaapeli vetosi kuulemisessa työkuormitukseensa ja piti vääränä, että hänet on todettu yksin vastuulliseksi. Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut tapahtuneessa. Vaikka ollaan kohtuullisen iso poliisilaitos, harvemmin on tullut samalla kellonlyömällä kaksi, kertoi STT:lle komisario Sami Joutjärvi ItäSuomen poliisilaitoksen tilannekeskuksesta. Virkamiesoikeudellisista päätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Alainen vaihtoi lopulta yksikköä omasta tahdostaan. Mies ampui laukauksia paikalle tulleita poliiseja kohden. Poliisihallitukseen kuuluneet saman pöytäseurueen jäsenet kehottivat päihtynyttä miestä poistumaan paikalta. Hovioikeus oli todennut miehen kuristaneen puolisoaan ja syyllistyneen pahoinpitelyyn. Apulaispoliisipäällikkö oli laatinut muistion rikosylikonstaapelin irtisanomiseksi, mutta kirjallinen varoitus katsottiin riittäväksi. Asukkaat saivat kuitenkin palon sammumaan alkusammuttamalla. Asukkaat saivat palon sammumaan alkusammuttamalla. Käräjäoikeuden mukaan ei voitu osoittaa, että huumeiden hallussapito oli tahallista eikä poliisi saanut tuomiota käräjillä. Hämeen poliisin tuolloinen päällikkö katsoi, ettei mies voi enää täyttää poliisin virkaan vaadittua luottamusta. –?Jos pikkupaikkakunnan poliisi lähtee lähikapakkaan ja lyö portsaria, niin kyllä se vaikuttaa vahvasti poliisin arvostukseen ja kykyyn hoitaa tehtäviään, Mika Heikkonen sanoo. Rikosylikonstaapeli ei pitänyt mitään yhteyttä alaisekseen määrättyyn vanhempaan konstaapeliin, eikä puuttunut asiaan, kun muu ryhmä hylki alaista ja jätti hänet huomiotta työtehtävien hoidossa kuukausien ajan. KESÄKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET tarkastaminen olisi kuulunut ennen säilöönottoa. Itä-Suomen poliisilaitoksen komisarion mukaan molemmista tapauksista saatiin ilmoitukset samalla hetkellä. Mies oli häirinnyt naapuriaan vahvasti päihtyneenä. Alkoholi aiheuttanut ongelmia Kurinpitokuulemisten joukossa on humalassa hölmöilyjä ja ne ovat johtaneet jopa irtisanomisiin. –. Vanhempi konstaapeli oli valittu tehtävään ryhmän toivoman ehdokkaan sijaan. Varoitus heikosta työsuorituksesta Heikko suoriutuminen työtehtävistä voi johtaa kuulemiseen. Samoin vuonna 2018 toinen vanhempi konstaapeli erotettiin virasta kuukaudeksi perheväkivallan vuoksi. Vuonna 2015 rikosylikonstaapeli sai kirjallisen varoituksen haettuaan poliisin järjestelmästä tietoja täysi-ikäisen tyttärensä seurustelukumppanista. Kirjallisella varoituksella selvisi myös vanhempi konstaapeli, jonka harkinta petti ruotsinlaivalla pidetyn Turvallisuus jalkapallossa -seminaarin jatkoilla vuonna 2017. Palo ei levinnyt betonisen autotallin rakenteisiin eikä henkilövahinkoja aiheutunut. –. MAANANTAINA 7. Vuonna 2018 kuultiin rikosylikonstaapelia, joka ei suoriutunut tyydyttävästi sähköisten rikosilmoitusten kirjaamisesta ja ulkomaalaistutkinnan tukitehtävistä. FL Kaksi naista löytyi kuolleena vedestä lauantai-iltana Itä-Suomessa Kaksi ihmistä löytyi kuolleena vedestä lauantai-iltana, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos. Pelastuslaitos hälytettiin paikalle kello 12.20 aikoihin. Loppuvuodesta kahdesta epäilystä tehtiin syyttämättäjättämispäätös ja yksi vietiin sovitteluun. Poliisi ei löytänyt narikkalappuaan, ajautui kiistaan järjestyksenvalvojien kanssa eikä suostunut poistumaan ravintolasta. Pöytäkirjasta ei selviä, parantuiko työn laatu ja saiko hän varoituksen jälkeen lisäkoulutusta tehtäviinsä. Tietojen katsominen loukkasi seurustelukumppanin yksityisyyden suojaa. Vuonna 2020 erotettiin kahden kuukauden määräajaksi käräjillä sakkotuomion saanut rikosylikonstaapeli, joka rikkoi tahallaan virkavelvollisuuttaan ja syyllistyi työturvallisuusrikokseen. Vuonna 2019 irtisanottiin aiemmin useita varoituksia ja huomautuksia saanut ylikonstaapeHämeen poliisin virkamiesoikeudelliset menettelyt vuosina 2015–2021 2 4 6 8 10 Ei virkamiesoikeudellista seuraamusta Virantoimituksesta pidättämisen päättyminen Määräaikainen virasta pidättäminen Virkasuhteen irtisanominen Määräaikainen virasta erottaminen Virantoimituksesta pidättäminen Kirjallinen varoitus 10 8 3 2 2 2 2 Lähde: Hämeen poliisi li. Poliisin mukaan toinen kuolleista löytyi Pohjois-Karjalasta Joensuun Heinävaaralta ja toinen Etelä-Savosta Sulkavan Mäntyseltä. Mies oli kysynyt asiaa ruotsiksi ja pyydettäessä toistanut kysymyksensä englanniksi. Työnantaja katsoi, että sakkotuomio riitti. Määräaikaisen erottamisen ajalta palkkaa ei makseta lainkaan, Mika Heikkonen kertoo. Määräaikainen irtisanominen huonosta johtamisesta Työpaikkakiusaamista esiintyy poliisissakin. FL Korjattavana ollut mopo syttyi palamaan talon yhteydessä olevassa betonisessa autotallissa Paavolankujalla. Poliisi pääsi takaisin töihin, mutta hän sai myöhemmin kirjallisen varoituksen käyttäytymisvelvoitteen rikkomisen vuoksi. –?Kokaiini ei ollut varsinainen irtisanomisen peruste vaan poliisin käyttäytyminen, Heikkonen huomauttaa. Lopulta järjestyksenvalvojat panivat rähisevän lainvalvojan käsirautoihin, ja kutsuivat poliisit paikalle. STT. FL Jutussa ei kerrota tarkkoja tapahtuma-aikoja ja mahdollisten oikeudenkäyntien käsittelypaikkoja asianosaisten ja muiden tapauksiin liittyvien henkilöiden yksityisyyden suojelemiseksi. Poikkeuksellinen tapaus. Heikkonen huomauttaa, että poliisien määrään nähden virkamiesoikeudelliset menettelyt ovat melko harvinaisia. –?Määräaikaisen virasta pidättämisen ajalta poliisi saa puolta palkkaa, ja tällainen päätös tehdään esimerkiksi silloin kun poliisi on epäiltynä rikoksesta. –?Toki menettelyissä pyritään yhtenäiseen linjaan, mutta päätökset ovat aina tapauskohtaisia ja harkinnanvaraista, Mika Heikkonen sanoo. Vanhempi rikoskonstaapeli sai kirjallisen varoituksen vuonna 2018. Poliisi eristi rautatieaseman, ja junaliikenne pysäytettiin hetkellisesti. Hämeen poliisin vahvuus on henkilötyövuosina mitattuna noin 440 poliisia. Vapauttavan päätöksen myötä hän voi saada palkan taannehtivasti. Perheväkivalta johtaa hyllytykseen Pelkkä epäily voi johtaa poliisin siirtämiseen sivuun työtehtävistä pitkäksikin ajaksi, jos sillä voidaan katsoa olevan merkitystä viran hoitamisen edellytyksiin. Poliisi oli hakenut kahdesta eri poliisin tietojärjestelmästä tietoja, jotka eivät liittyneet hänen virkatehtäviensä hoitamiseen. Joensuussa kuoli noin 60-vuotias nainen ja Sulkavalla noin 70-vuotias nainen. Kuulemisessa mies oli katuvainen ja kertoi epäonnistuneensa pyrkimyksessään keventää tunnelmaa. Vuonna 2011 mies osallistui maasta poistettavien joukkopalautukseen Bagdadiin ja esiintyi paluumatkalla päihtyneenä. Poliisi tiedottaa tapauksesta seuraavan kerran aikaisintaan maanantaina. Käytössä olleen materiaalin perusteella valituksia tehdään, mutta ei läheskään aina. Mopo syttyi palamaan autotallissa Urjalassa – Asukkaat saivat palon sammumaan omin avuin Mopo syttyi palamaan autotallissa Paavolankujalla Urjalan Salmen alueella sunnuntaina päivällä. Mies oli virallisen osuuden päätyttyä tiedustellut luennoitsijana olleelta ruotsalaisnaiselta seksipalveluiden hintaa. Pohjanmaan poliisille tuli yöllä ilmoitus Seinäjoen rautatieasemalla liikkuvasta miehestä, jolla oli nähty ase kädessä. Sama teko, eri seuraamus Toisessa tämän vuoden tapauksessa vanhempi konstaapeli sai käräjillä päiväsakkoja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Arvioinnissa otetaan aina huomioon lukuisia tekijöitä kuten henkilön aiempi toiminta virkauran aikana, virka-asema ja tehtävät. Keväällä 2018 vanhempi konstaapeli pidätettiin virantoimituksesta, koska häntä epäiltiin kolmesta pahoinpitelystä ja perheväkivallasta. Esimiesten mukaan useat henkilöt olivat ohjeistaneet rikosylikonstaapelia työssä lähes kahden vuoden ajan, mutta hän sai päivän aikana tehtyä vain 6–7 työtehtävää, jotka kaikki oli tarkistettava ja yleensä korjattava. Kokaiinia lainatakin taskussa Oma lukunsa oli vuonna 2020 irtisanotun, tapahtuma-aikaan vuorotteluvapaalla olleen vanhemman konstaapelin tapaus. Poliisi otti miehen kiinni murhan yrityksestä epäiltynä. Irtisanottu poliisi on vienyt asian hallinto-oikeuteen ja asian käsittely on kesken. Palo ei levinnyt rakenteisiin eikä henkilövahinkoja aiheutunut. Miehellä oli kertomansa mukaan yllään lainavaatteet. Irtisanomispäätöksen mukaan mies ei enää voinut nauttia esimiehen luottamusta. Samantyyppisistä teoista voi olla erilaiset kurinpitoseuraamukset
Tämä oli se. –?Nykyään voidaan auttaa myös miehiä, joilla siittiömäärät ovat hyvin vähäisiä tai joilta siittiöt puuttuvat kokonaan. Kävi ilmi, ettei spermanäytteestä löytynyt yhtään siittiötä. MAANANTAINA 7. Lääkitystä jatketaan, ja Young menee jälleen kontrollikäynnille loppukesästä, jotta nähdään miten tilanne etenee. –?Monille miehille tällainen tieto voi kärjistetysti edustaa miehuuden viemistä. Näytteissä havaittiin pientä toimintaa siittiötuotannossa, mutta ei vielä merkittäviä muutoksia. Hän halusi tietää, olisiko kaikki hänen osaltaan kunnossa, jos vanhemmaksi tulo tulisi ajankohtaiseksi. Tällä kertaa tulokset olivat positiivisia. Siittiöitä voidaan etsiä suoraan kiveksistä paikallispuudutuksessa kivesbiopsiaksi kutsutulla toimenpiteellä. Yksittäinen selkeästi lisääntynyt syy miehen hedelmällisyyden laskulle on testosteronin käyttö. Nyt hän ottaa päivittäin lääkeannoksen, jonka toivoo vievän lähemmäksi haaveen täyttymistä. Hoitomuodon avulla jopa yksi siittiö voi riittää, jos hedelmöittymisprosessi muuten sujuu toivotusti. Hankalimmissa tilanteissa voidaan nykyään tehdä mikroskooppileikkaus, jossa tutkitaan, löytyykö täsmäkoepaloista siittiöitä. Aktiivinen liikuntaharrastus täyttää Youngin arkea työn lisäksi. Young kokee isyyden osana elämään luonnollisesti kuuluvia prosesseja. . KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic Tuleeko hedelmöityshoitojen tarve kasvamaan?. Tämä on lääketieteellinen juttu, joka minulla on. Maailma on täynnä ihmisiä, joilla on erilaisia vaivoja. –?Isyys liittyy elämän merkityksellisyyteen. Mitä syitä on miehestä johtuvalle lapsettomuudelle. –?Media tuo enemmän naisnäkökulmaa esille, ja suurin osa hoidoista on naisiin kohdistuvaa, kun lähdetään esimerkiksi hoitoprosessiin. –?En halunnut olla liian optimistinen. Ilmoitin töihin, etten ole pariin päivään työkykyinen, kertoo Young. Ensin tuli itku ja sitten epäuskoinen nauru. Jo seuraavana päivänä Young saikin puhelun klinikan lääkäriltä. Pyry Young on halunnut tulla isäksi niin kauan kuin muistaa, jos sopiva kumppani löytyisi. Young ei koe kovin realistiseksi lapsen hankkimista yksin. Esimerkiksi somessa julkaistut ultraäänikuvat herättävät hänessä tunteita. Pieni ryhmä potilaista hyötyy hormonihoidoista, mutta niiden tehoa on hankala arvioida etukäteen. Hän ei ole kohdannut kumppania, jonka kanssa lapsen hankkiminen olisi tullut ajankohtaiseksi. Lääkitys oli alkanut tuottaa tulosta. Isänpäivänä tiedän, ettei kannata katsoa somessa tiettyjä asioita, jotta ei menisi tunteisiin. –?Elintapojen kautta miehen hedelmällisyyteen vaikuttavat esimerkiksi tupakointi ja ylipaino. JOKAPÄIVÄISET TILANTEET muistuttavat Youngia lapsettomuudesta. Neljänneksessä syitä on molemmissa, ja neljänneksessä emme löydä lapsettomuudelle selkeää syytä. Miehillä ei ole itselliseen vanhemmuuteen muita selkeitä vaihtoehtoja. –?On olemassa myös esimerkiksi kumppanuusvanhemmuus, mutta sekin vaatii toisen osapuolen löytämistä. –?Syyt ovat aina yksilöllisiä. Muun muassa Turun yliopistossa on selvitetty kutsuntaikäisten siemennesteen laatua, ja sen on todettu heikentyneen myöhemmin syntyneillä nuorilla miehillä. Minun kanssani prosessi saattaa olla haastavampi, joten tietysti hänen pitää myös hyväksyä se, pohtii Young. . Young kävi testeissä ja odotti tuloksia kirjeellä kahden viikon kuluessa. –?Mikäli siittiöitä on siemennesteessä vähän tai ei ollenkaan, on poissuljettava erilaiset oireyhtymät ja hormonaaliset tekijät, kivespussin laskimolaajentumat, mahdollinen taustalla oleva puberteettikehityksen poikkeavuus tai aiempi leikkaus. Young kertoo keskustelevansa siskonsa kanssa elämän isoista asioista. Toukokuussa 2021 Young asteli jälleen testattavaksi. –?Ei ole harvinaista, että syytä ei löydy laajoista tutkimuksista huolimatta. Young kokee, ettei miesten lapsettomuudesta puhuta tarpeeksi. KESÄKUUTA 2021 10 FORSSAN LEHTI TERVEYS Tuulamaria Lempiälä Dosentti Antti Perheentupa vastaa Turun yliopistollisen sairaalan lapsettomuushoidoista sekä niihin liittyvistä miespotilaiden leikkausja hormonihoidoista. Suomalaiset miehet ovat tunnetusti huonoja puhumaan tunteista. – Isänpäivänä tiedän, ettei kannata katsoa somessa tiettyjä asioita, jotta ei menisi tunteisiin. Kumppanuusvanhemmuus mahdollistaa lapsen hankkimisen, vaikka sopivaa puolisoa ei ole löytynyt. Ajattelin, että mieluummin yllätyn positiivisesti kuin petyn pahasti, sanoo Young. 37-vuotiaan Youngin elämäntilanne ei ole ollut suotuisa perheen perustamiselle. Jokapäiväiset tilanteet muistuttavat Pyry Youngia lapsettomuudesta. Young aloitti lääkityksen, jonka tavoitteena oli estää estrogeenin muodostumista kehossa. –?Kyllä ne aina tuntuvat, sanotaanko näin. –?Mietin, mikä olisi pahinta, mitä elämässä voisi tapahtua. –?Siittiöitä voidaan etsiä myös suoraan kiveksistä. Mikäli siittiöitä löytyy, on yleensä kyse siitä, että siittiöiden pääsy kiveksestä siemennesteeseen on estynyt. Muutoksia oli odotettavissa aikaisintaan 7–8 kuukauden kuluessa. Kynnyksen madaltamiseksi on tärkeää, että olisi vain miehille suunnattuja vertaisryhmiä. Tilastollisesti lapsettomuudesta neljännes johtuu miehestä ja neljännes naisesta. Tästä alkoi pian vuoden kestänyt odottelu. Syytä Youngin viime syksyn testituloksille ei ole löytynyt. Hyvä treeniporukka on hänelle tärkeä myös sosiaalisen yhteisön kannalta. YOUNG ON MUKANA kehittämässä miesten vertaistukitoimintaa tahatonta lapsettomuutta kokeville miehille. –?Jos tapaa ihmisen, jonka kanssa synkkaa, niin hänen tulee toki myös haluta vanhemmaksi. Minä en ole ajatellut sitä aivan noin. Myös ystäPyry Young halusi tietää ennalta mahdollisuutensa tulla isäksi . Mikäli siittiöitä ei löydy tälläkään tavalla, voidaan tarkempaa tarkastelua varten tehdä mikrokirurginen leikkaustoimenpide. . Haaveilen siitä, että olisin vastuussa pienestä ihmisestä, jota saisi kasvattaa. Miten kaikista maailman ihmisistä tämä tapahtuu juuri minulle. Yksi tapa on ottaa neulalla näyte kiveksistä ja tutkia laboratoriossa, löytyykö koepalasta siittiöitä. Tämä käytäntö on kuitenkin vielä suhteellisen harvinainen. Löydetäänkö aina syy hedelmällisyyden laskulle. Ensimmäisellä kontrollikäynnillä näytteistä ei edelleenkään löytynyt siittiöitä. Miten siittiöiden määrästä johtuvaa lapsettomuutta voidaan hoitaa. Hänelle tehtyjen hedelmällisyystutkimusten tulokset olivat musertavia. Viimeisin kontrollikäynti oli jännittävä. Kuinka hyvä onnistumisen mahHYVÄ KYSYMYS Tuulamaria Lempiälä Viime syksynä Pyry Young otti yhteyttä yksityiselle hedelmöitysklinikalle
–?Kun sain huonoja uutisia omasta terveydentilastani, ystävät ottivat tilanteeni huomioon. Joidenkin ihmisten kommentit ovat satuttaneet. Jos minusta ei tulisi isää, niin sitten jokin muu asia on mun juttu. Kumppanin puuttuminen on merkittävä syy miesten lapsettomuudelle. Läheisten suhtautuminen on ollut huomioivaa. Sanottiin, että voin hyvin kieltäytyä kutsuista heidän lastensa syntymäpäiville, jos osallistuminen olisi liian kipeä ajatus. Miehen kohdalla lapsettomuutta vähätellään tai siitä ei puhuta. Miehiä on mukana yhdistyksen toiminnassa huomattavan selkeä vähemmistö. Tämä on tehokkain hoitomuoto miehestä johtuvan lapsettomuuden hoitoon. KUVA: Turun yliopisto dollisuus on miehestä johtuvan vaikean lapsettomuuden hoidossa. • Noin joka viides kokee tahattoman lapsettomuuden elämässään. –?Jos asia olisikin vain itsestä kiinni. Miehen rooli lapsettomuushoidoissa on usein aluksi vain spermanäytteen anto. He olettavat lapsettomuuden olevan oma valinta. –?Kaikki eivät osaa ajatella asiaa loppuun asti. NOIN JOKA VIIDES kokee tahattoman lapsettomuuden kokemuksen elämässään, kertoo alun perin lapsettomuuteen liittyvää tabua purkamaan perustettu Lapsettomien yhdistys Simpukka. Aikaisemmissa suhteissa on myös kysytty suoraan, milloin aiomme hankkia lapsia, Young kertoo. Pikkuhiljaa olen yrittänyt ajatella positiivisesti. KESÄKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 11 TERVEYS ”Pieni ryhmä potilaista hyötyy hormonihoidoista, mutta niiden tehoa on hankala arvioida etukäteen.” ANTTI PERHEENTUPA lisääntymislääketieteen dosentti Miestentautien erikoislääkäri, andrologi Antti Perheentupa vastaa Turun yliopistollisen sairaalan lapsettomuushoidoista sekä miespotilaiden leikkausja hormonihoidoista. MAANANTAINA 7. Tuleeko hedelmöityshoitojen tarve kasvamaan tulevaisuudessa siemennesteeseen liittyvistä syistä. Kun naisella ei ole lasta, se huomioidaan. FL–LM vien kanssa jutellaan saunan lauteilla. –?Nämä löydökset ovat miehelle yleensä erityisen raskaita. Lapsettomien yhdistys Simpukka auttaa lapsettomia solmimaan kontakteja vertaistensa kanssa ympäri Suomea ja verkossa. Hedelmällisessä iässä olevista pystytään auttamaan noin 80 prosenttia hoitoon tulleista. –?Olen käynyt syvissä vesissä. Suomalainen yhteiskunta rakentuu Youngin kokemuksen mukaan yhä liikaa perinteisen heteronormin ympärille. –?WHO:n (Maailman terveysjärjestö) mukaan 15 miljoonaa siittiötä yhdessä millilitrassa siemennestettä on normaalin alaraja. Sosiaalisessa mediassa yhdistys kertoo tavoittavansa jokaista miestä kohden 19 naista. Moni kokee suurta yksinäisyyttä ja viallisuutta, jos oma hedelmällisyys todetaan hyvin huonoksi. Lähimmät ystävät ja perhe tietävät Youngin lapsihaaveesta. On ollut tilanne, jossa on löydetty kolme siittiötä ja saatu raskaus alkuun. • Tahattomasti lapseton on henkilö, joka ei toiveistaan huolimatta ole saanut lasta. –?Se että raskautta yritetään naiselle, ei tarkoita sitä, että nainen olisi prosessissa mukana yksin. Paavilaisen mukaan kokemuspuheenvuoroja tarvitaan tilanteista, joissa lapsettomuuden syy liittyy miehen hedelmällisyyteen. Jotain siellä on, mikä estää sen, että miehet eivät ole esillä tämän asian kanssa, kertoo Lapsettomien yhdistys Simpukan viestintäsuunnittelija Miika Rautiainen. Jos siittiöiden määrän lasku jatkuu, tulee raskauden käynnistyminen hidastumaan yleisesti. –?Siemennesteen laadun heikkeneminen on huolestuttavaa, mutta ei vielä dramaattisella tasolla. –?Koeputkihoidoilla ei kuitenkaan pystytä ohittamaan naisen iän merkitystä raskauden käynnistymiseen. –?Viimeisimpänä järjestettyyn miesten vertaistukitapaamiseen emme saaneet yhtään osallistujaa. Suuri osa hedelmöityshoidoista kohdistuu konkreettisesti naiseen. En kuitenkaan halua miettiä sitä nyt, koska ei olla siinä tilanteessa. Raskauden käynnistyminen hidastuu kuitenkin jo siittiötiheyden ollessa alle 40 miljoonaa millilitrassa. Unelma elää, sanoo Young. Tämä voi lisätä hoitojen tarvetta. Mikroinjektiohedelmöityksessä eli ICSI-hoidossa yksittäinen siittiö viedään munasolun sisään laboratoriossa mikroskooppiohjauksessa. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic FAKTA Syntyvyyden laskuun monta syytä • Syntyvyys on laskenut Suomessa useamman vuoden ajan. Ei-toivottu lapsettomuus koskettaa sekä lääketieteellisesti lapsetonta että elämäntilanteesta johtuen tahattomasti lapsetonta henkilöä. Psykologi Mirka Paavilainen hedelmöitysklinikka Ovumiasta uskoo, että naisille saattaa olla edelleen kulttuurisesti hyväksyttävämpää hakea psyykkistä tukea ja hyödyntää vertaistukea. Lähteet: Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, Maailman Terveysjärjestö WHO. Tilanne voi olla molemmille yhtä lailla kuormittava, muistuttaa Paavilainen. Avoimuus kertoo siitä, että lapsettomuudesta saa puhua ja myös miehillä on lupa tuoda esiin kokemuksiaan aiheesta, sanoo Paavilainen. Hän kokee keskustelun syntyvyyden laskusta ja ”synnytystalkoista” osittain syyllistävänä. –?Yleensä jos siittiöitä löydetään, ennuste on hyvä, jos muut tekijät ovat kunnossa. FL–LM Jokapäiväiset tilanteet muistuttavat Pyry Youngia lapsettomuudesta. Youngista oli tärkeää, ettei häntä vain jätetty kutsumatta. – Isänpäivänä tiedän, ettei kannata katsoa somessa tiettyjä asioita, jotta ei menisi tunteisiin. • Tutkimusten mukaan miesten siittiöiden määrä on romahtanut merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Young on kokenut asian käsittelyssä niin yläkuin alamäkiä
Perussuomalaisten mielestä kuntien velkaantuminen tulee taittaa menoleikkauksin, ei veronkorotuksin. Puheenjohtaja Sanna Marin väläytti tv-tentissä progressiivista kuntaveroprosenttia, mutta täsmensi myöhemmin, ettei puolue sitä ole esittänyt. Keskustan mielestä luonnonvarojen käytöstä maksettavista veroista pitäisi ohjata suurempi osa kunnille. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä kuntien ei pidä olla maailmanparannuskoneistoja, vaan puolustaa tavallisten ihmisten hyvinvointia. Puolue tyytyy vain kertomaan, ettei se hyväksy korotuksia kunnallisveroon. Opetusministeri Li Anderssonin johtama vasemmistoliitto ei mainitse kuntavaaliohjelmassaan konkreettisia keinoja kuntien velkaantumisen hidastamiseksi, eikä edes epäsuorasti viittaa kuntien velkaongelmaan. Siinä missä ilmastotavoitteet perussuomalaisten mielestä heikentävät paikallisten yritysten toimintaedellytyksiä kunnissa, vihreät ja SDP näkevät ilmastopäätöksissä yrityksille taloudellisia mahdollisuuksia. KOKOOMUS TUNNETAAN velkaantumista jyrkästi vastustavana puolueena. KESÄKUUTA 2021 12 FORSSAN LEHTI UUTISET ANALYYSI Julia Blomqvist @lannenmedia.fi P uoluejohtajat ovat kuntavaalitenteissä kertoneet kilvan, millainen heidän visioissaan on unelmien kunta. Puolue heittäisi kuntien kunnianhimoiset ilmastotavoitteet romukoppaan ja lopettaisi maassa laittomasti olevien palvelut. Veroista vihreät nostaisivat ensisijaisesti kiinteistöveroa, jos veronkorotuksia välttämättä tarvitaan. Keinoista aiheutuisi eripuraa. Sen mielestä myös yli 57-vuotiaiden palkkatuki pitäisi toteuttaa ”aidosti”. – Jaetaan hankinnat tarpeeksi pieniin osiin ja tiedotetaan niistä tehokkaasti, sanovat vihreät. Siksi onkin yllättävää, ettei kokoomus kuntavaaliohjelmassa esitä, millä konkreettisilla ratkaisuilla kunnat voisivat velkaantumistaan hillitä. MAANANTAINA 7. – Päästövähennykset ja työpaikat asetetaan usein vastakkain, vaikka kunnianhimoisten ympäristöja ilmastotoimien on todettu synnyttävän enemmän uusia työpaikkoja kuin vähentävän niitä, vihreiden ohjelmassa sanotaan. Molemmat korostavat, että kuntien talousongelmien ratkaisussa vastuu on kuntien lisäksi valtiolla, mitä painottaa ohjelmassaan myös sosiaalidemokraatit (SDP): – SDP:n linja on, että kuntien valtionosuuksilla on turvattava niiden toimintaedellytykset. Selvitimme, mitä konkreettisia ratkaisuja kuusi suurinta eduskuntapuoluetta esittävät kansallisissa vaaliohjelmissaan kuntien talouden, työllisyyden ja terveydenhuollon kehittämiseksi. Eniten kuntien velkaongelmaa käsittelevät vaaliohjelmissaan perussuomalaiset ja vihreät. Valtiovarainministeri Annika Saarikon keskusta näkee yleistyneessä etätyössä mahdollisuuden kurjistuvien kuntien elävöittämiseksi. KUNTIEN VELKAANTUMINEN on kahdenkymmenen viime vuoden aikana ollut räjähdysmäistä. Sen sijaan puolue nostaa ohjelmassaan sukupuolisensitiivisyyden esille neljästi. Osatyökykyisille puolue haluaa tarjota työhönottovalmennusta. Se, miten nämä visiot toteutetaan, jää useiden tavoitteiden kohdalla hämärän peittoon. Kuntavaaliohjelmissaan puolueet tarjoavat toisistaan poikkeavia keinoja kuntien velkaantumisen pysäyttämiseen, terveyspalveluiden laadun parantamiseen ja työpaikkojen luomiseen, jos konkreettisia ratkaisuehdotuksia ylipäätään esitetään.. Keskusta ei suoraan puhu ohjelmassaan keinoista kuntien velkaantumisen hidastamiseksi, mutta lisäisi kuntien tuloja tekemällä luonnonvarojen käytöstä kunnille tuottoisampaa. Pandemiassa valtio tuli apuun avokätisesti –?toistaiseksi. Suomalaiselle vaalikeskustelulle on asiantuntijoiden mukaan tyypillistä tavoitteiden ilmoittaminen, kun taas konkreettisten toimien ja ratkaisuehdotusten kertomista poliitikot kaihtavat. – Siinä ei ole mieltä, että kouluruokaloiden perunat tuodaan Puolasta tai katujen kivet Kiinasta, perussuomalaiset sanovat kertomatta, onko jossakin kunnassa näin. Itse asiassa koko velkaantumisongelmaan ei puolueen kuntavaaliohjelmassa edes epäsuorasti viitata. Vasemmistoliitto ei mainitse kansallisessa kuntavaaliohjelmassaan yhtäkään konkreettista keinoa kuntien velkaantumisen hidastamiseksi. Siitä huolimatta kuntien velkataakka kasvoi viime vuonna 3,3 prosenttia edellisvuodesta ollen keskimäärin 3?348 euroa suomalaista kohti. Siksi keskusta panostaisi siihen, että etätyön tekeminen ympäri Suomea olisi jatkossa vaivattomampaa. Puun kysyntää keskusta haluaa lisätä puurakentamisen taloudellisella tukemisella. Mutta, mistä kunnille lisää tuloja, jos valtion kirstu on tyhjä. Turhia menoja kunnille aiheuttavat perussuomalaisten mielestä maahanmuutto, ilmastonmuutostavoitteet ja ”ideologinen vouhotus”. VIHREÄT EIVÄT SANO EI veronkorotuksille, jos se on ainoa keino taata palveluiden saatavuus. KUNNAN TULOT ovat sidottuja kuntalaisten tulotasoon, mutta puolueiden ideat työpaikkojen tai yritysten tulojen lisäämiseksi ovat harvassa. Perussuomalaisten mukaan yritysten toiminnan tukeminen tarkoittaa kunnianhimoisista ilmastotoimista pidättäytymistä. SDP:n mukaan kuntien verotuspohjaa pitäisi saada ”reilummaksi”, mutta ohjelmassa ei kerrota, mitä muuta se puolueen mielestä käytännössä tarkoittaa, kuin ettei pienituloisten verotusta nosteta. Perussuomalaisten mielestä velkaantuneiden kuntien tulisi pidättäytyä myös ”ylimitoitetuista rakennushankkeista”, joita voivat olla esimerkiksi kunnantalojen, metrojen, pikaratikkojen ja toriparkkien rakennuttaminen. Ennen pandemian talouspaineita kunnilla ja kuntayhtymillä oli velkaa 21,9 miljardia euroa, mikä on noin yhdeksän prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. STEPHANIE LECOCQ / POOL MARTTIINA SAIRANEN JOEL MAISALMI ARTTU LAITALA Kuntavaalien kampanjapuheita ovat hallinneet tavoitteet konkreettisten ratkaisukeinojen sijasta. – Suomalaisessa puussa on ratkaisu, keskusta julistaa. SOSIAALIDEMOKRAATIT ehdottavat, että kunnat lisäisivät nuorNäin kuusi suurinta nostaisivat ku rjistuvat kunnat kukoistukseen SDP:n mielestä kuntien verotuspohjaa pitäisi kehittää ”reilummaksi”, mutta puolueohjelma ei kerro, mitä se käytännössä tarkoittaa. Mukaan otettiin tuoreimmissa gallupeissa kahdeksan prosentin rajan ylittänyt puoluekuusikko, jolloin ulos rajautuivat kristillisdemokraatit, RKP ja Liike nyt. Vasemmistoliitto puolestaan lisäisi työpaikkoja kunnissa yhteiskunnallisia yrityksiä ja järjestöjä tukemalla. SDP, vihreät, kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta haluavat tukea paikallisia yrityksiä ottamalla ne mukaan kuntien tarjouskilpailuihin
Molemmat kannattavat myös palveluseteleitä, joilla kuntalaiset voivat ostaa palveluita yksityisiltä yrittäjiltä ja tukea tätä kautta niiden toimintaa. Keskusta ja vihreät ehdottavat, että toimistoja etätyötiloja tarjottaisiin yrityksille. Kokoomus vaatii, että vaikutukset yrittäjyyteen arvioidaan kaikessa kuntien päätöksenteossa. Vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon mukaan kunnissa voidaan kääntää suunta kohti kestävää tulevaisuutta. PITKÄT TERVEYSKESKUSTEN jonot ja hoitoon pääsyn jouhevuus tuntuvat vaaliohjelmien perusteella huolestuttavan kaikkia muita paitsi perussuomalaisia. Vuorelma mainitsee esimerkkinä pääministeri Sanna Marinin (sd.) ehdotuksen muuttaa kuntaveroa progression suuntaan eli rikkaammat maksaisivat pienituloisempia enemmän. Myös SDP haluaa nopeuttaa yritysten lupaprosesseja. Keskusta esittää myös vuokratukea, joka houkuttelisi puolueen mielestä kuntiin lisää asukkaita ja työtä. Ehdotus aiheutti laajaa kritiikkiä ja Marin joutui myöhemmin täsmentämään, että kyse oli henkilökohtaisesta mielipiteestä eikä puolueen esittämästä tavoitteesta. Kokoomus ottaisi kunnissa käyttöön aiempaa laajemmin palvelusetelit ja vammaisten henkilökohtaisen budjetin. Millä resursseilla tavoite toteutetaan, jää kysymysmerkiksi. Vasemmistoliitto vaatii, että kuntalainen pääsee perusterveydenhoitoon viikossa ja terapiaan kuukaudessa. Yritysten toimintaa koskeviin lupakäytäntöprosesseihin on kokoomuksen mielestä säädettävä enimmäisaika. ”Eduskuntapuolueista vasemmistoliitto on ottanut sen linjan, että jos tavoitteita esitetään, kerrotaan usein myös keinot, joilla tavoitteisiin päästään.” JOHANNA VUORELMA Politiikan tutkija tieverkostoihin ja toimiviin internet-yhteyksiin eri puolilla maata. Puolueohjelmassaan kokoomus kirjoittaa, että enempää ei saa tuhlata kuin tienaa, mutta ei kerro konkreettisia ratkaisuja sille, miten kuntien velkaantuminen pysäytetään. Vihreät uskovat, että kunnianhimoiset ilmastotavoitteet tuovat kuntiin työpaikkoja, kun taas perussuomalaiset uskovat niiden heikentävän yritysten toimintaedellytyksiä. – Jos keinoista ei puhuta, äänestäjä ei tiedä, minkä puolesta hän antaa äänensä. Mikäli puolue ei pysty kuitenkaan viemään vallassa ollessaan esittämiään tavoitteita läpi, äänestäjä ei välttämättä osaa arvostaa sitä, että keinoja ylipäätään esitettiin. SUOMESSA onkin Vuorelman mukaan vakiintunut vaalitoiminnan kulttuuri, jossa korostetaan tavoitteita eikä ratkaisuja, joilla kyseisiin tavoitteisiin päästäisiin. KESKUSTA KOROSTAA terveyspalveluiden laadun tärkeyttä, mutta konkreettisia keinoja puolue ei juuri esitä palveluseteleiden tarjoamista lukuun ottamatta. Tutkija Johanna Vuorelman mukaan poliitikot puhuvat vaalien alla mieluiten ihmisiä yhdistävistä tavoitteista. Lisäksi terveyshoitomaksuja täytyy puolueen mielestä alentaa kaikille ja kiireetön hoito sallia myös paperittomille. Koko terveyspalvelutsana mainitaan ohjelmassa vain kerran, kun taas maahanmuutto saa 17 mainintaa. Koko terveyspalvelut-sana mainitaan ohjelmassa vain kerran, kun taas maahanmuutto saa 17 mainintaa. Kokoomuksen mielestä kuntalaisten pitää päästä hoitoon terveyskeskuksiin kuukauden kuluessa, kun nykyään hoitotakuu on kolme kuukautta. Perussuomalaiset ei mainitse terveyspalveluiden parantamiseksi puolueohjelmassaan yhtään konkreettista keinoa. Kuntavaaliohjelmissaan puolueet tarjoavat toisistaan poikkeavia keinoja kuntien velkaantumisen pysäyttämiseen, terveyspalveluiden laadun parantamiseen ja työpaikkojen luomiseen, jos konkreettisia ratkaisuehdotuksia ylipäätään esitetään. Vihreät haluavat parantaa pitkäaikaistyöttömien työllistymismahdollisuuksia tarjoamalla työpajatoimintaa ja palkkatukea. ARTTU LAITALA ARTTU LAITALA Kuntavaalien kampanjapuheita ovat hallinneet tavoitteet konkreettisten ratkaisukeinojen sijasta. Perussuomalaiset ei mainitse terveyspalveluiden parantamiseksi puolueohjelmassaan yhtään konkreettista keinoa. Kaavoituksessa tulee huomioida, että yritystontteja on tarjolla riittävästi, peräänkuuluttavat kokoomus ja keskusta kuin yhdestä suusta. Politiikan tutkija: ”Ratkaisujen esittäminen tukee demokratiaa” Ratkaisukeinojen esittäminen pelkkien ylevien tavoitteiden lisäksi voi olla poliitikolle riskialtista puuhaa, sanoo politiikan tutkija Johanna Vuorelma Tampereen yliopistosta. Puolue harkitsisi palkkojen korotuksia niillä aloilla, joissa on työvoimapulaa. Eduskuntapuolueista vasemmistoliitto on Vuorelman mukaan ottanut sen linjan, että jos tavoitteita esitetään, kerrotaan usein myös keinot, joilla tavoitteisiin päästään. SDP ja keskusta panostaisivat kunnissa infrastruktuuriin, kuten Näin kuusi suurinta nostaisivat ku rjistuvat kunnat kukoistukseen ”Lupaus on tyhjä ilman keinoja sen saavuttamiseen”, sanoi kokoomuksen Petteri Orpo Ylen vaalitentissä. Vihreät haluaisi kouluihin myös mielenterveyden ensiapukurssin. Sekä SDP että keskusta viittaavat käynnissä olevaan sosiaalija terveyspalveluiden uudistamiseen, eivätkä kenties siksi koe tarpeelliseksi tuoda uusia ideoita palveluiden kehittämiseen. – Jos tuodaan pöydälle keino, rajoitetaan samalla myös äänestäjäjoukkoa, Vuorelma sanoo. Vasemmistoliiton mielestä se toisi terveydenhoitoon säästöjä, kun sukupuolitaudit ja raskauden keskeytykset vähentyvät. Tämä voi olla Vuorelman mukaan ongelmallista äänestäjän ”kuluttajansuojan” näkökulmasta. – Harva vastustaa esimerkiksi sitä, että lisätään hyvinvointia tai tuotetaan parempia terveyspalveluita, mutta keinoista, joilla näihin tavoitteisiin päästään, ollaan hyvinkin eri mieltä. Vihreät perää rahoitusta matalan kynnyksen terveyspalveluihin, joista puolue mainitsee digitaaliset kotihoidon palvelut ja synnyttäjien fysioterapiapalveluiden kehittämisen. Kokoomuksen ja perussuomalaisten mielestä terveyspalvelut voidaan tuottaa myös yksityisesti, jos yritys voi osoittaa tuottavansa palvelut laadukkaasti. Etenkin valtakunnalliseksi tarkoitetussa puheessa korostuvat arvot ja ihanteet, kun poliitikot pyrkivät vetoamaan laajaan äänestäjäkuntaan. Tämä johtuu tutkijan mukaan siitä, että keinot tavoitteiden saavuttamiseksi ovat yleensä sellaisia, että toinen niistä hyötyy ja toinen häviää. Kokoomus tai vasemmistoliitto eivät kuitenkaan kumpikaan kerro, miten nopeampi hoitoon pääsy kunnissa rahoitetaan. MAANANTAINA 7. Vasemmistoliitto taas pitäisi terveyspalveluiden tarjoamisen pääasiassa julkisten toimijoiden käsissä. VASEMMISTOLIITTO , kokoomus ja vihreät esittävät kaikki terapiatakuun käyttöönottoa. Tosin kokoomus kertoo, että se lisäisi sosiaalija terveysalan koulutuksen aloituspaikkoja. TAVOITTEELLISESSA puheessa myöskään puolueiden erot eivät tule selkeästi esiin, mikä rampauttaa demokratiaa. KUVA: Handout. Keinojen tuominen pöytään rajaa aina mahdollisten äänestäjien joukkoa. KESÄKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 13 UUTISET ten kesätyöpaikkoja omissa palveluissaan. Vasemmistoliitto ja vihreät tarjoaisivat maksuttoman ehkäisyn alle 25-vuotiaille. – Äänestäjän kannalta lopputulos eli tavoitteen toteutuminen on se oleellisin, Vuorelma kiteyttää. Myös SDP:n puolueohjelmassa konkreettiset kehitysehdotukset kunnille terveyspalveluiden parantamiseksi ovat laihat
Kansainvälisessä Cochrane-tutkimusverkostossa noin 15 vuotta systemaattisia tutkimuskatsauksia laatinut, toimittanut ja vertaisarvioinut tutkija Jani Ruotsalainen sanoo, että tiedeyhteisössä on ristivetoa siitä, mikä näyttö on riittävää, kun maskien tehoa tutkitaan väestötasolla. Laine on erikoistunut tutkimaan erilaisten toimenpiteiden vaikutusten syy-seuraussuhdetta väestöön. Viivi Salminen Koronapandemia on leimannut kuntavaalikeskustelua ja vauhdittanut kehitystä, jossa kampanjointi on siirtynyt aiempaa enemmän verkkoon. Mutta kun pitää houkutella potentiaalisia äänestäjiä, ei voi mennä vain omalla mukavuusalueellaan, vaan pitää tehdä uusia avauksia, hän sanoo. Jos suositusta haluaa noudattaa, yksi hyvä muistisääntö on, että kasvomaskia tulisi käyttää aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. KUNTAVAALIT piti alun perin järjestää huhtikuussa, mutta ne siirrettiin kesäkuuhun koronapandemian takia. Kangasmaskeista ja itse kyhätyistä hengityssuojuksista ECDC toteaa, että suojatehosta on vähemmän varmuutta kuin kaupallisista kertakäyttömaskeista. Ohjelmissa keskustellaan varhaiskasvatuksesta, koulusta, ylipäätään koulutuksesta, työllisyyden hoidosta, kulttuuripalveluista ja asuinympäristön viihtyisyydestä, Wass sanoo. Tutkijoiden mukaan koronavirusta, sen torjuntaa ja vaikutuksia tutkitaan nyt paljon ja tiedot tulevat varmasti vielä täydentymään. STT Ministerit Antti Kurvinen (vasemmalla) ja Jussi Saramo vauhdittivat kuntavaalikampanjointia Kajaanin kauppatorilla sunnuntaina. Vaalien alla on puhuttu paljon vaalihäirinnästä, kuten vaalimainosten töhrimisestä ja epäasiallisista viesteistä. HEINÄKUUN LOPUSSA poikkitieteellinen ryhmä suomalaistutkijoita julkaisi oman katsauksensa samaan aineistoon perustuen ja päätyi tulokseen, jonka mukaan kasvomaskit suojaavat selvästi sekä käyttäjäänsä että käyttäjän ympärillä olevia ihmisiä tartunnoilta. Asiantuntijat arvioivat, ettei kuntavaalien siirto ainakaan vähennä ihmisten halukuutta äänestää. Euroopan tartuntatautikeskus ECDC on suositellut maskien käyttöä yhtenä viruksen leviämistä estävänä toimenpiteenä. –?Silloin huhtikuussa ei välttämättä olisi saatu puolueiden välisiä jakolinjoja niin selkeästi esiin. Summaryx-yhtiön keväällä 2020 tekemässä katsauksessa todettiin, että luotettavia tutkimuksia aiheesta oli tehty vasta vähän, ja päädyttiin siihen, ettei maskien käyttämisellä ollut selvästi osoitettavaa suojavaikutusta. Yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta antaa puolueille kehuja siitä, että ne ovat perussuomalaisia lukuun ottamatta pysyneet ohjelmissaan kuntavaaliteemojen reunaehdoissa, vaikka ohjelmissa kuvataankin kuntia silloin, jos puolue saisi yksin päättää niiden asioista. KUVA: Juha Neuvonen Hyvinvointi korostunut kampanjoissa Vaalien siirto ei asiantuntijoiden mukaan vähennä ihmisten halukkuutta äänestää.. KUNTAVAALEJA edeltävää keskustelua on leimannut myös se, miltä kunnat näyttävät sote-uudistuksen jälkeen. Koronavirusta, sen torjuntaa ja vaikutuksia tutkitaan kuitenkin paljon, ja tiedot täydentyvät. Suomessakin tuli ensimmäisenä koronakeväänä kiire saada vastauksia siihen, miten hyödyllisiä maskit olisivat ja sosiaalija terveysministeriö (STM) tilasi aiheesta tutkimuskatsauksen. THL:n suositukset siitä, missä ja milloin maskia pitäisi käyttää, vaihtelevat epidemian alueellisen tilanteen mukaan, ja lisäksi suosituksia voivat antaa alueelliset viranomaiset. MAANANTAINA 7. Petterssonin mukaan paljon on ollut puhetta myös siitä, miten korona-aika on vaikuttanut ihmisten hyvinvointiin. –?Käytännössä kuntien päätöksenteossa korostuu kuitenkin yhteistyön ja kompromissien merkitys, hän sanoo. Wassin mukaan ohjelmissa näkyy hallitus–oppositio?-asetelma ja lisäksi puolueet näyttävät tuntevan hyvin ydinäänestäjänsä. Ruotsalainen sanoo, että tällaista tulosta tulkitaan helposti niin, ettei maskeista ole hyötyä, koska näyttöä hyödyistä ei ole. Pitäisi myös pystyä kontrolloimaan sekoittavia tekijöitä kuten sitä, käyttävätkö ihmiset varmuudella maskia, miten ja kuinka paljon ihmiset käyttävät maskia ja mitä muita torjuntatoimia tehdään. STT:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan myös hyvinvointiteemat ovat olleet korostuneesti esillä – taustalla siinäkin on osittain korona. Sekä Wass että sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Katarina Pettersson Helsingin yliopistosta sanovat, että kampanjoinnissa on tänä keväänä näkynyt hyvinvointiteema. STT Linjaukset muuttuvat tiuhaan Jatkuvasti päivittyvä ja muuttuva tieto maskien hyödyistä koronan torjunnassa aiheuttaa epävarmuutta, epäluottamusta ja kehää kiertävää keskustelua – eikä vain Suomessa. KUVA: Ville-Veikko Kaakinen / Lehtikuva Totuus maskien tehosta puuttuu yhä Kaksi kokenutta suomalaistutkijaa pitää näyttöä hyödyistä selvänä. Ollila ja Laine ovat kuitenkin Ruotsalaisen kanssa eri mieltä ja pitävät selvänä, että kansainvälinen tiedeyhteisö katsoo maskeista olevan hyötyä koronan torjunnassa. –?Korona ja sen aiheuttamat talousongelmat muutenkin ahtaalla oleville kunnille ovat yksi syy tähän. Tutkijat perustavat käsityksensä paitsi omaan tutkimukseensa myös muuhun kansainväliseen tutkimukseen aiheesta. Sittemmin CDC taas kehotti kaikkia amerikkalaisia käyttämään maskia, kun poistuvat kotoa. Laineen mukaan aineiston monimuotoisuus myös pystytään ottamaan huomioon meta-analyysissa. Se ei vielä riitä, että maskin hyödyllisyydestä on näyttöä vaikkapa sairaaloissa tai että maskin voidaan teknisesti osoittaa suodattavan viruksia. Aiempien tutkimusten aineistoa laskennallisesti yhdistänyttä tutkimusta olivat tekemässä virusinfektioiden jälkisairauksiin ja unihäiriöihin erikoistunut tutkija Hanna Ollila ja taloustieteen ja terveystaloustieteen tutkijatohtori Liisa Laine. Asiasta on pyritty ottamaan selkoa muun muassa tekemällä katsauksia jo valmiisiin pääosin muita hengitystieinfektioita koskeviin tutkimuksiin. On keskusteltu paljon kuntien roolista palveluiden tuottajana ja terveysturvallisen varhaiskasvatuksen ja opetuksen tarjoajana, Wass sanoo. KESÄKUUTA 2021 14 FORSSAN LEHTI UUTISET Olli-Pekka Paajanen Erilaisten koronan torjunnassa käytettävien kasvosuojusten ja -maskien hyödyistä tai hyödyttömyydestä väestötasolla ei ole vieläkään saatu yksiselitteistä näyttöä. ERILAISILLA ryhmillä tehdyt tutkimukset yhdistämällä voidaan Laineen mukaan pyrkiä arvioimaan toimenpiteen keskimääräistä vaikutusta, kuten myös vaikutusten hajontaa tai esimerkiksi vaikutusten välisiä eroja. Ollila toteaa, että näin voidaan esimerkiksi ryhmitellä tutkimuksia, jotka on tehty lapsilla, ja tutkimuksia, jotka on tehty terveydenhuollon ammattilaisilla, ja tarkastella miten tulokset eroavat. STM päätti osin tutkimukseen nojaten jättää tuolloin antamatta maskisuosituksen. Lopullista totuutta maskien tehosta koronan torjunnassa ei ole vielä saavutettu. –?Kuntavaaliohjelmissa mietitään jo soten jälkeistä elämää. Esimerkiksi Yhdysvaltain tartuntatautien valvontaja ehkäisykeskus CDC oli aluksi sillä kannalla, ettei terveiden tavallisten ihmisten tarvitsisi käyttää maskeja. Tämä on kuitenkin virhepäätelmä. –?Puolueet ottavat esille teemoja, jotka puhuttelevat heidän ydinkannattajakuntaansa. WASS OLI mukana Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa, jossa tutkittiin puolueiden kannatuspohjaa ja kuntavaaliohjelmia. Wass sanoo, että tällä hetkellä julkisuudessa on enemmän tilaa keskustella kuntapolitiikasta ja muistakin asioista kuin vain koronasta. Sen jälkeen se ohjeisti, ettei rokotettujen tarvitsisi käyttää maskia ulkotiloissa, ja lopulta vastaava linjaus tuli osaan sisätiloista. He lähtevät siitä, että heidän analyysinsa on tehty oikein, ja katsovat, että eri tilanteissa toteutettujen tutkimusten yhdistäminen tekee tutkimuskatsauksesta paremman, ei suinkaan huonompaa. Ruotsalainen kritisoi heidän tekemäänsä tutkimusta siitä, että siinä olisi yhdistetty yhteismitattomia tutkimuksia ja pitää tuloksia epäluotettavina. Wassin mukaan puolueet miettivät kuntavaaliohjelmissaan omien kannattajiensa lisäksi sitä, mitä muilla on tarjolla ja yrittävät löytää sitäkin kautta paikkaansa. – VÄESTÖTASON tutkimuksissa pitää olla valtava populaatio, jota tutkitaan. Pettersson arvioi, että häirinnän lisääntyminen liittyy laajemmin keskustelukulttuurin kovenemiseen ja yleiseen polarisoitumiseen. –?Väestössä on erilaisia maskin käyttäjiä, joten toimenpidesuositusten vaikutusten ymmärtämiseksi on hyödyllistä että tutkimuskatsauksissa on erilaisia tutkimuksia, Laine sanoo
Vaikka tien rakentaminen on aloitettu maastollisesti vaikeimmalta alueelta, arvioidaan koko projektin saattamisen loppuun maksavan entisen lainan päälle vielä ainakin miljardi euroa. STT, AFP Uppoavan aluksen musta laatikko paikannettiin COLOMBO. Syyttäjät sanoivat tuolloin, ettei oikeudella ole mitään perusteita kumota Mladicin tuomiota. –?Monet haavoittuneet ovat menehtyneet haavoihinsa ja uusia ruumiita on löydetty, kertoi paikallinen viranomainen lauantai-iltana. Puolustuksen mukaan kansanmurhasta olivat vastuussa kostoa janonneet sotilaat, jotka eivät enää olleet esimiehiensä hallittavissa. Kiinalaispankin 944 miljoonan dollarin (noin 780 miljoonan euron) lainalla ja kiinalaisen China Road and Bridge Corporation (CRBC) -yhtiön rakentaman osuuden piti olla valmis jo viime vuonna, nyt tähtäin on marraskuussa. STT Matesevon kylästä lähelle Montenegron pääkaupunkia Podgoricaa johtavalla 41 kilometrin moottoritieosuudella on kymmeniä siltoja yli laaksojen ja tunneleita läpi vuorten, mutta tie ei johda mihinkään. ”Bosnian teurastaja” jälleen oikeuden eteen Haagin vetoomustuomioistuimen on määrä tiistaina antaa viimeinen tuomionsa serbikomentajan valituksesta. Terveysministerin mukaan hallitus on valmis tarvittaessa lykkäämään rajoitusten poistoa, ja tilannetta aiotaan tarkkailla vielä viikon ajan. Kiinan arvioidaan olevan erityisen kiinnostunut Adrianmeren rannalla olevasta Barin satamasta. Djukanovicin pää ei kääntynyt, vaikka laskelmat osoittivat, etteivät moottoritien hyödyt missään tapauksessa ylitä sen rakentamisen kustannuksia. Jos Montenegro ei selviä velvoitteestaan, asiaa sovitellaan Kiinassa sikäläisen lainsäädännön mukaisesti. Kiinan suurlähetystö Montenegrossa on torjunut arvostelun mustamaalaukseksi. Hankkeen julkisena tavoitteena oli tukea turismista riippuvaisen Montenegron taloutta. 185-metrisellä aluksella riehunut palo saatiin sammutettua tiistaina 13 päivän urakoinnin jälkeen. Alus alkoi upota seuraavana päivänä. Opposition syrjäytettyä länsimielisenä pidetyn Djukanovicin on maan nykyinen hallitus oudossa tilanteessa. Koronavirusrajoitusten takia oikeussaliin ei pääse toimittajia, vaan tuomio on nähtävissä nauhoitukselta, joka julkaistaan puolen tunnin viiveellä. Burkina Fasossa Länsi-Afrikassa ainakin 160 siviiliä on kuollut epäillyssä jihadistien hyökkäyksessä maan pohjoisosassa, viranomaiset kertoivat sunnuntaina. Aluksen miehistö saatiin turvaan ennen palon pahenemista. Molempia muunnoksia on havaittu myös Suomessa. Hänen mukaansa ruumiit oli haudattu joukkohautoihin. Mladicin valitusta kansanmurhatuomiosta käsiteltiin viime vuonna Haagissa. Sen sijaan se saattaa jo nyt olla noin 20 miljoonan euron kilometrihinnallaan kalleimpia tienpätkiä koko maailmassa. Kyseessä on pahin Euroopassa tapahtunut veriteko sitten toisen maailmansodan. Arvio kuolonuhrien määrästä on noussut useaan otteeseen. Siitä serbialaisten toivotaan rakentavan tielle jatkoa aina Belgradiin saakka. Serbijoukot surmasivat Bosnia ja Hertsegovinan itäosassa sijaitsevan Srebrenican kaupungin valtauksen jälkeen heinäkuussa 1995 muutamassa päivässä yli 8?000 muslimimiestä ja -poikaa. STT, AFP Intian virusmuunnos brittivarianttia tarttuvampi. STT, AFP Ainakin 160 siviiliä sai surmansa Burkina Fasossa OUAGADOUGOU. LONTOO. Intian valtamerellä Sri Lankan edustalla uppoavan aluksen musta laatikko on paikannettu, kertoivat viranomaiset sunnuntaina. Lisäksi kymmenet ovat haavoittuneet yöllisen iskun seurauksena. Kiinan vaikutusvallan merkittävä lisääntyminen voi luoda myös turvallisuuspoliittisesti erikoisen tilanteen. Matesevon kylästä lähelle pääkaupunkia Podgoricaa johtava 41 kilometrin moottoritieosuus on outo näky: kymmeniä siltoja yli laaksojen ja tunneleita läpi vuorten ja sileää asfalttia, mutta yksi suuri ongelma: tie ei johda mihinkään. MONTENEGRON silloinen pääministeri ja nykyinen presidentti Milo Djukanovic hyväksyi Kiinan lainatarjouksen vuonna 2014. Aluksen matkan eri vaiheet rekisteröivän laitteen sisällön toivotaan valaisevan syitä, joiden takia valtavalla konttialuksella alun perin syttyi tulipalo. Kaksi koronarokotetta saaneiden ihmisten pitäisi Hancockin mukaan kuitenkin olla yhtä hyvin suojattuja kumpaakin varianttia vastaan. Rahaa velan maksuun ei ole. KESÄKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 15 UUTISET Niilo Simojoki Länsi-Balkanilta Montenegrosta löytyy hyvä esimerkki siitä, mitä Kiinan Uusi silkkitie (Belt and Road Initiative)?-hankkeeseen liitetyillä varoituksilla velkaloukusta tarkoitetaan. Joukkomurha on kansainvälisissä tuomioistuimissa määritelty kansanmurhaksi. Jäljellä olevat kokoontumisrajoitukset on määrä purkaa Englannissa 21. Mladicin odotetaan olevan paikalla oikeussalissa. Tulipalon syyksi on aiemmin epäilty laivan lastina olleen kemikaalin vuotoa. Pelletit pilaavat turistien suosimat rannat sekä tuhoavat rannikon matalissa vesissä olevat kalojen kutupaikat ja äyriäisten lisääntymisalueet. Kaupungin on määrä olla alkupiste yhteensä 170 kilometrin pituiselle moottoritielle, joka johtaisi valmistuttuaan Serbian vastaiselle rajalle pohjoisessa. MAANANTAINA 7. Intian muunnos, jonka Maailman terveysjärjestö WHO on nimennyt deltavariantiksi, on nyt hallitseva muunnos Britanniassa. ”Bosnian teurastajaksi” nimetty Mladic tuomittiin vuonna 2017 elinkautiseen vankeuteen kansanmurhasta Srebrenicassa sekä muista vuosien 1992–95 sodassa tehdyistä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Intian koronavirusmuunnoksen arvioidaan olevan 40 prosenttia tarttuvampi kuin brittivariantin, kertoo Britannian terveysministeri Matt Hancock. Sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä ei ainakaan toistaiseksi ole lähtenyt Britanniassa uuden virusmuunnoksen myötä nousuun. Infrastruktuuriministeri Mladen Bojanic vastusti kiivaasti riskialttiina pitämäänsä projektia, joutuu nyt miettimään, miten se saataisiin kunnialla loppuun. Aluksesta on jo levinnyt rannoille miljoonia pieniä muovipellettejä. Useiden lähteiden mukaan Montenegro on sitoutunut hanketta koskevassa sopimuksessa luovuttamaan maata maksamattoman lainan vakuudeksi. –?Olemme suurissa vaikeuksissa, jos emme löydä rahoitusta rakennustöiden jatkamiseksi, Bojanic sanoo uutistoimisto AFP:lle. kesäkuuta. Turvallisuuslähteen mukaan aseistautuneet hyökkääjät iskivät Solhanin kylään perjantain ja lauantain välisenä yönä. Mladicin puolustuksen mukaan hän ei ollut kansanmurhan aikaan edes Srebrenicassa, joten hän ei voinut määrätä verilöylyä. Nyt arvioidaan, etteivät autoilijoilta perittäviksi suunnitellut tietullit kata edes moottoritien ylläpitokustannuksia. STT, AFP Haag Haagin vetoomustuomioistuimen on määrä tiistaina antaa viimeinen tuomionsa Srebrenican joukkomurhasta, kun tuomioistuin kertoo päätöksensä Bosnian sodan serbikomentajan Ratko Mladicin valituksesta. Ministerin mukaan arvioon on päätynyt Britannian neuvoaantava tieteellinen hätätilanneryhmä Sage. Sitä ei Montenegrosta hevin löydy, maan koko bruttokansantuote on noin viiden miljardin euron luokkaa. Sen mukaan tiehanke hyödyttää molempia maita. Valtioliitosta Serbian kanssa vuonna 2006 itsenäistynyt Montenegro liittyi sotilasliitto Naton jäseneksi vuonna 2017. KUVA: Savo Prelevic / AFP / Lehtikuva Miljardin dollarin tie ei vie mihinkään Montenegro on rakentanut kiinalaisella lainarahalla ensimmäistä moottoritietään. SITÄ ENNEN , heinäkuussa, kiinalaispankin lainasta erääntyy maksettavaksi ensimmäinen erä. Tuomioistuimen on määrä kertoa päätöksensä tiistaina neljältä iltapäivällä Suomen aikaa. Britanniassa yli 27 miljoonaa ihmistä eli yli puolet aikuisista on jo saanut molemmat rokoteannokset. Pienen maan ensimmäisestä moottoritiestä on valmistumassa vasta vajaa neljäsosa, mutta jo nyt projekti uhkaa ajaa Montenegron luovuttamaan tärkeitä rannikon maa-alueita Kiinan käyttöön
Suomen ja Kanadan välinen finaali pelattiin myöhemmin illalla ja se päättyi vasta lehtemme mentyä painoon. Samana kesänä Forssassa saatiin ihailla jopa MM-pokaalia Suomen maajoukkueen fysiikkavalmentajana ja fysioterapeuttina toimineen Malin ansiosta. Saksan maalilla pelasi ykkösvahti Mathias Niederbergerin sijasta Felix Brückmann, joka ei Yhdysvaltain pommituksessa saanut oikeanlaista pelirytmiä päälle. Lapinlahdella ringeten SM-kultaa voittanut forssalainen Sini Mäkelä toi ”Tainan” Forssaan ja kiittelee vuolaasti kasvattiseuransa tarjoamia harjoitusmahdollisuuksia. KESÄKUUTA 2021 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Kalalahti kilpaili itsekin hevosten vaikeassa luokassa. – Hienoa päästä kilpailemaa hyvissä puitteissa, erityiskiitoksen annan ratamestari Jyrki Jokelalle, joka oli onnistunut rakentamaan hurjan hyvän kestävyyskokeen, mielestäni se oli jopa kansainväliselle tasolle sopiva koe. Pietilän ajokki on pieni valkoinen poni, joka tekee kaiken kiltisti mitä ohjastaja pyytää, mutta osaa se ohjastansa mukaan olla välillä myös hieman laiskahko. Yhdysvallat ratkaisi voittonsa toisessa erässä, kun se teki vajaan kuuden minuutin sisällä neljä maalia ja karkasi 5–0-johtoon. Viikonloppuna kilpailijoita oli ensikertalaisista kansainvälisissä kilpailuissa käyneisiin. Tänä vuonna Forssan seudulta löytyy sekä miesten jääkiekon että naisten ringeten Suomen mestari, kun Miska Kukkonen voitti kultaa Rauman Lukossa ja Sini Mäkelä MM-pronssi kiinnosti enemmän Yhdysvaltoja JÄÄKIEKKO FL-STT Jääkiekon miesten MM-pronssimitalit kiinnostivat sunnuntaina Yhdysvaltoja enemmän kuin Saksaa. Tauriainen kilpaili itseään vastaan, mutta tarkoituksena onkin hakea hevosille kilpailurutiinia ja kokemusta. Jenna Pietilä on 15-vuotiais loimaalainen, joka aloitti lajin parissa kokeiltuaan sitä kotitallillaan. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Sini Mäkelä juhli lauantaina mestaruuspysti Tainan kanssa SM-kultaa perhepiirissä, mutta laajemmin hän ei ole päässyt pokaalia koronarajoituksista johtuen esittelemään. Uusia nimiä lähtölistoilla oli kymmenkunta ja myös juniorit ovat löytäneet lajin pariin. Mutta sitten kotitallilla järjestettiin kilpailut ja olihan se kivaa kilpailla. Hallitseva SM-mestari Talvikki Järvinen – Danser T eivät taipuneet hevosten vaikeassa luokassa, vaikka Ben Simonsén ja Leena Kalahti laittoivat parhaan taitonsa peliin hevostensa kanssa. VALJAKKOAJON SUOSIO on ollut parin vuoden ajan taas nousussa ja se näkyi myös lähtijämäärissä. Nuo juhlahetket tapahtuivat ennen koronapandemiaa, ja juhlahumuun pääsivät mukaan niin mestarien sukulaiset kuin ystävätkin, kiekkofaneista puhumattakaan. Sitten tuli lähdettyä kotitallin ulkopuolellekin kokeilemaan mitä se kilpaileminen muualla on. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL ”FoPS:n merkitys oli korvaamaton” . Vuosien tauon jälkeen kilpailuissa nähtiin myös hevosissa parivaljakot, kun Jarmo Tauriainen oli saapunut Ypäjälle kilpailemaan viiden hevosen kanssa, yksi hevosista toimi varahevosena kilpailun ajan. Tämän päivän tarkkuuskin oli todella hyvä, Tauriainen kertoo. RINGETTE Ami Laaksonen Forssa Miesten Liigan pokaali on vieraillut viime vuosina Forssan seudulla muutamaan otteeseenkin, kun ensin forssalaislähtöinen Hero Mali toi sen näytille Ässien vuoden 2013 mestaruuden jälkeen, ja toissa kesänä Kanada-maljan viihtyi Forssassa HPK:ssa mestaruuden voittaneen Miro Ruokosen hallussa. Tauriaisen hevoset ovat vielä nuoria, mutta tähtäin on jo vuodessa 2022 ja kansainvälisillä radoilla. Yhdysvallat pyyhkäisi eilisen välierätappion aiheuttaman pettymyksen nopeammin ja murskasi Latvian Riiassa pelatussa pronssiottelussa Saksan 6–1. Se mitä varmasti tarvitsemme, on että meillä on pelaajia, jotka tekevät töitä tuhatprosenttisesti joukkueen eteen eivätkä loista pelkästään henkilökohtaisilla taidoillaan, Saksan päävalmentaja Toni Söderholm kertoi Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n verkkosivuilla. – Osallistujia oli lähes ennätyksellinen määrä, parin vuoden tauon jälkeen oli ilahduttavan paljon valjakoita lähtöviivalla, kilpailunjohtaja Leena Kalalahti iloitsi. –. – Aloitin ensin ihan harrastusmielessä lajin, ei ollut mitään kilpailullisia tavoitteitakaan alkuun. – Tällä kaudella kilpaillaan varmaan vielä tätä noviisiluokkaa, joka on kaikista helpoin. Hevosopistolla kilpailtiin valjakkokilpailut HEVOSURHEILU Forssan Lehti Ypäjä Viikonloppu Ypäjällä sujui aurinkoisesti ja kilpailutunnelma huipussaan, kun valjakkoajossa avattiin kansallinen kilpailukausi. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU MAANANTAINA 7. Jos sitten ensi vuonna tehtäisiin luokkanousu helppoon luokkaan, Pietilä tuumailee tulevaisuuden kuvioita..
Kiitos kaikille faneille. TAINA PYSYY ainakin toistaiseksi Mäkelän hallussa, sillä kukaan ei ole sitä vielä matkaansa kysellyt. STT Sebastien Ogier (oik) juhli kartturinsa Julien Ingrassian kanssa Sardinian rallin voittoa. Latvalan johtama Toyota nappasi kaksoisvoiton, sillä ykköstilaa juhli Sebastien Ogier 46 sekunnin erolla ennen Elfyn Evansia. Rovanperälle keskeytys oli jo kolmas perättäinen. Suomenhevosten päälähdön voitti tammelalaisen Talli Taivas Varjelen omistama Usko Eevertti, jota ajoi sen valmentaja Pertti Puikkonen. –?Pokaalia olisi ollut kiva esitellä seuran väelle ja pelaajille kauden päätösjuhlassa, mutta kun se perutttiin, tähän ei ole ollut mahdollisuutta. Kaikki kunnia kuitenkin Ogierille. KUVA: Andreas Solaro / Lehtikuva What The Hell voittoon Riihimäellä RAVIURHEILU Tapio Mäki-Tulokkaan valmennustalli menestyi mukavasti Riihimäen raveissa. Vielä eilen ajattelin, että otetaan se toinen sija ja pisteet, mitä siitä saa. Barcelonassa ajettiin pitkästä aikaa yleisön edessä, kun katsomoon pääsi 24. AUTOURHEILU Aki Hietavala Tallipäällikkö Jari-Matti Latvalalla oli syytä hymyyn, kun Sardinian MM-ralli saatiin päätökseen sunnuntaina. FoPS:n kanssa harjoittelu oli mestaruusvireeni kannalta ihan ratkaiseva asia, Mäkelä kiittelee. Ehkä voisin käydä näyttämässä Tainaa erikseen jokaisen joukkueen harjoituksissa, Mäkelä tuumii. 000 katsojaa, noin viidennes kapasiteetista. HYUNDAIN THIERRY NEUVILLE oli Sardiniassa kolmas. Se mitä hän teki ensimmäisenä autona tiellä perjantaina, oli huima suoritus, Latvala hehkutti. Quartararo tuli maaliin kolmantena, edellään portugalilainen Miguel Oliveira, ranskalainen Johann Zarco ja Australian Jack Miller. Sen verran Taina on jo kylpenyt muun muassa joukkueen juhlissa Tahkolla, ettei Mäkelä usko sen enää kestävän saunomista. Vaikka ollaan saatu loistavat tulokset, on listalla töitäkin tehtävänä, Latvala sanoi. –. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Lapinlahden Luistin -89:ssä. Se edesauttoi meitä. Montelähdössä ypäjäläisen Heli Kantonen-Heikkilän Shot Destroyer oli toinen. Tuntuu upealta palata normaaliin, Oliveira sanoi. Quartararon johto MM-sarjassa kapeni 17 pisteeseen. Oli meillä toki tuuriakin matkassa. Lauantaina Sini Mäkelä juhli lähipiirinsä kanssa mestaruutta, mutta juhlahumun keskellä yksi asia harmittaa ensi kaudeksi paluun FoPS:iin tekevää Mäkelää. Niinpä Oliveira juhli voittoaan näyttävästi Portugalin lipun kera. Suorituskykymme oli paremmalla tasolla kuin edellisessä kisassa, ja sen lisäksi olimme luotettavia ja tasaisia. Oikeastaan Mäkelä teki viime kaudella sitä sama ilman titteleitä, mitä tulee tekemään ensi kaudella, kun toimii sekä FoPS:n maalivahtina, että pelaajavalmentajana ja jatkaa vielä valmennuspäällikkönäkin. –?Sinin mestaruus on ehdottomasti hyvää peeärrää seuralle ja lajille. Sain harjoitella joukkueen mukana vaikka kolme kertaa viikossa, kun monet Lapinlahden pitkämatkalaispelaajat pääsivät jäälle ehkä pari kertaa kuukaudessa, silloinkin lähinnä yksinään, jos pääsivät ollenkaan. –. Kakkossijoille ylsivät William Birdland ja Ray Record, kolmanneksi tämän pikkuveli Ray Boy. Hyundai on kuitenkin selvästi nostanut suorituskykyään. STT Latvalan johtamalle Toyotalle jättipotti WRC2-luokan voittoon ajanut Jari Huttunen kärkkyy näyttöpaikkaa pääluokkaan. Kovia tuloksia on nyt tullut. –?FoPS:lla oli oikeastaan ihan korvaamaton merkitys asiassa. Kallelle olisi tärkeää myös saada onnistumisia, että ei jäisi autosta kiinni. –. Huttunen oli myös WRC2-luokan ykkönen. Merkkimestaruuspisteissä Toyotalla on jo 49 pisteen johto ennen Hyundaita. –. Esikuvia tarvitaan, ja Sininkin mestaruuden myötä kaikki näkevät, että Forssastakin voi ponnistaa huipulle, Rantanen kehuu. Latvalan ura tallipomona on saanut satumaisen alun, kun Toyota on saavuttanut kauden viidestä kisasta kolme kaksoisvoittoa. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU MAANANTAINA 7. Paljon tuli keskeytyksiä, mutta Ogier osaa lukea tietä ja tilannetta äärimmäisen hyvin. Lupaan pitää siitä hyvää huolta, Mäkelä naurahtaa. FL Oliveira sai pitkästä aikaa yleisön mukaan juhlintaan Kolmen sekunnin aikasakko pudotti ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokan kärkimiehen Fabio Quartararon kärkikolmikosta MMsarjan Katalonian gp:ssä. Haastavia kisoja on luvassa, Latvala tokaisi. Sen takia hän on moninkertainen mestari. Kahden kakkosja yhden kolmossijan jälkeen What The Hell kruunasi tallin menestysillan voitollaan. POKAALIN ESITTÄMINEN seuraihmisille ja pelaajille olisi ollut erityisen mielekästä Mäkelälle, koska hän antaa mestaruudestaan suuren merkityksen seuralle. En todellakaan osannut tällaista odottaa. Kilpailijatiimillä oli paljon murheita. Aiemmin ringeten SM-kultaa Forssan seudulla ovat juhlineet ainakin Miranda Uusi-Kämppä ja Jenni Linnamäki. KESÄKUUTA 2021 Sini Mäkelä juhli lauantaina mestaruuspysti Tainan kanssa SM-kultaa perhepiirissä, mutta laajemmin hän ei ole päässyt pokaalia koronarajoituksista johtuen esittelemään. –?Lähinnä katsellaan ja hivellään Tainaa. Toyotan Takamoto Katsuta tyylitteli neljänneksi ennen Jari Huttusta, joka ajoi Hyundain R5-autolla. Ranskalainen Quartararo hyötyi tuomariston mukaan radan ulkopuolelle karanneista ajolinjoistaan neljä kierrosta ennen maalia. Kanada-malja saataneen myöhemmin kesä aikana Jokioisille, mutta ringeten mestaruuspokaali ”Taina” on viettänyt kaikessa koronahiljaisuudessa aikaa jo tovin Mäkelän kodin aitiopaikalla. Toki se on näin paljon parempi, Huttunen totesi. –. Vastaavasti Mäkelä antoi omaa osaamistaan ja tietoaan FoPS:n käyttöön, mikä sopi sekä forssalaisille että lapinlahtelaisille. Sekä Mäkelä että FoPS Junioreiden toiminnanjohtaja Anssi Rantanen uskovat Mäkelän mestaruuden vaikuttavan positiivisesti paitsi seuran julkisuuskuvaan, myös ringeten tulevaisuuteen Forssan seudulla. TOYOTALLA JÄI KUITENKIN myös hampaankoloon Kalle Rovanperän perjantainen keskeytys. Viikonloppu oli meille loistava. –. Kakkosena on Zarco ja kolmantena Miller 28 pisteen päässä kärkimiehestä. FL
Squashissa saa lyhyelläkin harrastuspohjalla hien pintaan ja itsensä väsyksiin, mutta huipputasolla se on useiden mailapelien tapaan globaalisti kilpailtu laji tavalla, jota suomalainen peruspenkkiurheilija ei välttämättä hahmota. –?Kesäkuussa lähden kisoihin Washingtoniin, sieltä Chicagoon ja elokuussa Englantiin. Tärkeintä USA:n ajassa oli kuitenkin, että Soini sai kontaktin omaan valmentajaansa, egyptiläiseen ex-huippupelaaja Wael El Hindiin. Toinen ryhmä, jossa squashin suosio on kasvanut merkittävästi, ovat pari-kolmekymppisten miesten peliporukat, Mika Monto avaa. Kun nousukausi katkesi 1990-luvun lamaan, häipyivät myös kössimailat katukuvasta. Viime 4-5 vuoden ajan lisenssipelaajien, harrastajien, lajista kiinnostuneiden ja kenttävarausten määrä on pikkuhiljaa kasvanut. –?Squash on niitä lajeja, jota suurempi yleisö ei tule katsomaan. Joukkueiden EM-kisat piti pelata elokuun lopussa Helsingissä, mutta kansainvälinen liitto ilmoitti jo huhtikuussa niiden peruuttamisesta pandemiatilanteen ja rajoitusten vuoksi. Monet entiset kössiaktiivit ovat myös saaneet lajiin uuden kipinän padelharrastuksen myötä. Siinä ovat auttaneet yllättävätkin asiat, kuten kössikeskustelu YleX-radiokanavalla ja muutaman julkkiksen lajipuffaus sosiaalisessa mediassa, Mika Monto kommentoi. Pelaajia oli parhaimmillaan yli 70 000 ja halleja nousi ympäri maata lähes samaan tahtiin kuin kuntokeskuksia, aerobicsaleja ja jäähalleja. Tilanne on tuttu usealle huippua tavoittelevalle urheilijalle Suomessa, mutta tavoitteista ei tingitä: –?Aloitin kössin 8-vuotiaana, koska se oli niin kivaa. Ex-ammattilainen ja korkeimmillaan maailmanrankingissa sijalle 45 yltänyt Mika Monto ei halua ryhtyä ennustajaksi, mutta arvioi Soinin mahdollisuuksien nousta maailman 10-20 parhaan naispelaajan joukkoon olevan realismin rajoissa. –?Eivät nämä lajit syö toisiaan, pikemmin päinvastoin. 1980-90-luvun hittilaji squash on ollut Suomessa pitkään näkymättömissä. HUIPPUTASOLLA SQUASH on raastava peli, joka muistuttaa varsinaisen kontaktin puuttumisesta huolimatta monin tavoin kamppailulajia. NYKYISIN SOINI JA maajoukkuekaveri Riina Koskinen jakavat kimppakämpän Helsingin Pitäjämäessä, lähellä Talin palloiluhallia. 185 maassa ja jokaisessa maanosassa harrastetun lajin keskittymiä ovat Egypti (noin neljä miljoonaa rekisteröityä pelaajaa), Ranska ja Englanti. KUVA: Squashliitto/Petteri Repo ”Padelin suosio ei syö squashia, vaan ruokkii sitä” . Minetti taas hallitsi kotimaan kenttiä suvereenisti 1980-luvulta lähtien voittaen kaikkiaan 20 SMkultaa, viimeisen 45-vuotiaana (!) vuonna 2009. Suomen squashliiton toiminnanjohtaja Mika Monto myöntää, että päätös ja etenkin sen tekotapa oli iso pettymys. Naisista yksilömailapelissä korkeammalle on yltänyt vain sulkapalloilija Anu Nieminen (13:s vuonna 2002). Viimeisimpien tilastojen ja mittareiden mukaan suosio on kasvussa, ja eniten on lisääntynyt naispelaajien sekä 20-30-vuotiaiden harrastajien määrä. FL Squash on viime vuosina kasvattanut suosiotaan etenkin 20-30-vuotiaiden peliporukoiden ja naisten parissa. ”Monet entiset kössiaktiivit ovat myös saaneet lajiin uuden kipinän padelharrastuksen myötä.” MIKA MONTO Squashliiton toiminnanjohtaja. TÄYSIPÄIVÄISESTÄ URHEILIJAN elämästä huolimatta Soini heittää elävänsä ”vahvasti Kelan tuella”. Soini asui ja harjoitteli lähes kuusi vuotta New Yorkissa, jonne hän päätyi tutustuttuaan kouluvuonnaan ystäväperheen squashia pelaaviin tyttäriin. Nykyisin Suomessa on aktiivipelaajia noin 25 000 ja kenttiä 150. –?Olimme tehneet kisojen eteen töitä pari vuotta, ja siitä olisi tullut tärkeä näyteikkuna pelaajille ja lajille. Harrastuksena se ei ole yhtä suosittua kuin sulkapallo tai etenkään valtavan innostuksen viime aikoina Suomessa herättänyt padel. Seuraavat 3-4 vuotta näyttävät, mihin asti ”Emppa” menee. KESÄKUUTA 2021 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Emilia Soini lähimpänä huippua Susanna Luikku Hieman varttuneemmat urheilun seuraajat muistanevat suomalaispelaajista Sami Elopuron ja Tuula Minetin (o.s. Erityisesti harmittaa, että liiton piti ilmoittaa päätös kisoista kesäkuun alussa, mutta he tekivät sen 5-6 viikkoa etuajassa. Myllyniemi). Emilia Soini, 25, on suomalaisista nykypelaajista lähimpänä kansainvälistä huippua. Soinia nuoremmista tytöistä tuli hänen treenikavereitaan ja valmennettaviaan, ja suomalaiselle tarjottiin tilaisuutta pelata ammattilaisena sekä tehdä ohessa valmennustöitä. Pyrin itsekin olemaan nuorimmille kannustava ja ohjaava valmentaja, mutta kilpailuhenkisenä haluan olla muutakin kuin Suomen paras. Padelista innostuneet kokeilevat helpommin muita mailapelejä, ja squash tarjoaa enemmän fyysistä haastetta sitä kaipaaville. Oli se aika rankkaakin, kun Wael näytti, mitä kaikkea olin tehnyt alusta asti väärin… Mutta ilman häntä ja New Yorkin vuosia olisin jäänyt paljon alemmalle tasolle. Lahjakkuudesta asia ei jää kiinni; nyt kysytään ennen kaikkea sitoutumista. Elokuisten EM-kotikisojen peruuntuminen oli kova isku, mutta lajin suosio on ollut viime 4-5 vuotta hienoisessa kasvussa. Monto korostaa, ettei padelhuuma haittaa kössiväkeä. SUOMESSA SQUASHBUUMI jylläsi 1980-luvulla. Squashin maailmanlistalla hän oli parhaimmillaan 14:s vuonna 1992. MAANANTAINA 7. Harjoituksia on kahdesti päivässä kuutena päivänä viikossa, ja koronan sekä Suomen ulkopuolisen maailman matkustusrajoitusten hellittäessä Soinin kisakalenteri on alkanut täyttyä. Laji pitää viedä ihmisten luo. –?Kilpaja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen pari vuotta sitten tekemä tutkimus yllätti meidätkin: naisten osuus harrastajista oli noussut yli puoleen 52 prosenttiin. Monto korostaa, että kontakti Pasilan kauppakeskus Triplaan ja sinne suunniteltuihin peliareenoihin on tärkeä. –?Kehityin valtavasti sekä kentällä että ulkopuolella, kun kaikki tekeminen ammattimaistui ja kasvoin enemmän aikuiseksi. –?Se vaatii työtä, ehjänä pysymistä ja oikeita valintoja, mutta ei se mahdotonta ole. SQUASH Susanna Luikku Pieni huone, jossa mennään vauhdilla, lyödään lujaa ja juostaan välillä seinään tai kaveria päin. –?Sanoisin, että aallonpohja oli kymmenkunta vuotta sitten. Koronavuoden aikana rankingini on jopa noussut, mutta pahin tilanne oli silloin, kun Suomessa suljettiin kaikki hallit ja harjoittelupaikat. Ykkössija maailmanrankingissa voi kuulostaa mahdottomalta, mutta sitä pitää tavoitella. Maailmanlistoja hallitsevat niin miehissä kuin naisissa egyptiläiset, mutta etenkin Yhdysvalloista tulee jatkuvasti uusia nimiä kärkijoukkoon. Firmat lopettivat työntekijöiden vakiovuorot, hallit tyhjenivät ja konkurssejakin nähtiin. Kasvualueita ovat Yhdysvallat ja Itä-Eurooppa, jälkimmäisessä etenkin Puola ja Tshekki. Täysin hukkaan valmistelut eivät kuitenkaan menneet. . Elopuro oli maailmanlistalla parhaimmillaan kuudes vuosina 1992–1993, mikä on yhä korkein rankkaus, johon suomalaispelaaja on yltänyt yksilömailapelissä. Toistuvat intensiivisiä sprinttijaksot pienellä palautumisajalla tekevät siitä hyvin fyysisen, mutta samalla kyseessä on taitolaji, jossa peliä ja vastustajaa pitää osata lukea – hämärän rajamaillakin mentäessä. Kaikkiaan squashia pelaa maailmassa noin 20 miljoonaa ihmistä. Kuun taitteen SM-kisoissa kuudennen aikuisten mestaruutensa ottanut helsinkiläinen on naisten maailmanlistalla sijalla 48
Valmistajien MM-sarjan pistetilanne: 1) Red Bull 174, 2) Mercedes 148, 3) Ferrari 94, 4) McLaren 92, 5) AlphaTauri 39, 6) Aston Martin 37, 6) Alpine 25, 8) Alfa Romeo 1. 18.00 Tenniksen Ranskan avoin turnaus. Toto (6-1-5): 6,37 1,66-1,66-5,62 7,13. 2. kierros. kierrosta: Brooklyn–Milwaukee 115–107 Brooklyn johtaa sarjaa 1–0. 21.35 Jalkapallo, Ystävyysottelu: Färsaaret–Liechtenstein, Andorra–Gibraltar, Saksa–Latvia. KESÄKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Onnea 50v! Toivoo äiti, isä ja siskot perheineen Onnittelut Federer lopetti Ranskan avoimet kesken TENNIS Polvivaivoista kärsivä tennislegenda Roger Federer päätyi jättämään Ranskan avoimet kesken. –. 21.00 Islannin liiga: KA–Breidablik. Toto (3-7-2): 2,09 1,57-2,25-3,79 4,91. MAANANTAINA 7. 6. 20.00 Yleisurheilun Paavo Nurmi Games. lähtö, Toto5-2, sh 2120 m: 1) Helmerina/Tapio Perttunen 30,8 (31,83), 2) Alman Ninette 30,9 (8,33).3) Vosmari 31,3 (26,99).4) Myrskis 31,6 (26,41).poissa: 4. V Sport Jääkiekko 01.35 NHL: Boston Bruins–New York Islanders. kesäkuuta. Vetää aika nöyräksi. V Sport Hockey 01.35 NHL: Boston Bruins–New York Islanders. Se oli viimeinen niitti Mercedeksen Valtteri Bottaksen surkealle kilpailulle. Troikka: 148,00. Tyttöjen kaksinpeli, 1. Nyt en ymmärrä, mikä meni pieleen. Renkaat toimivat hyvin, mutta täällä oli jopa yllättävän vaikea ohittaa. 4. MM-piste on Räikkösen kauden ensimmäinen. poissa: 1, 6. Toto5 voitto-osuus: 317,06. 10. VeikkausTV 00.15 Brasilian liiga: Palmeiras–Chapecoense. kierrosta (lauantain myöhäisottelu): Roger Federer Sveitsi–Dominik Koepfer Saksa 7–6 (7–5), 6–7 (3–7), 7–6 (7–4), 7–5. lähtö, sh 2100 m: 1) Nils/Jyrki Suomela 33,2 (48,29), 2) Hiekkamäen Otto 34,6 x (13,55).3) Villi-Kimma 35,0 (24,92).4) Jiisee 37,4 x (29,71). 03.05 NHL: Montreal Canadiens–Winnipeg Jets. Stroll ajautui rengasrikon takia radan reunakaiteisiin 30. kierrosta: Madison Sieg USA (13)–Laura Hietaranta Suomi 3–6, 6–1, 6–2. Kuljettajien MM-sarjan pistetilanne: 1) Verstappen 105, 2) Hamilton 101, 3) Perez 69, 4) Norris 66, 5) Leclerc 52, 6) Bottas 47, 7) Sainz Jr. –. Toto (5-10-2): 1,82 1,20-1,422,15 4,76. Kymmenennestä ruudusta lähtenyt Bottas jumitti 30 kierrosta McLarenin Lando Norrisin takana ja menetti ensimmäisessä uusintalähdössä neljä sijaa. poissa: 5. V Sport 1 16.40 Pyöräily: Tour de Suisse 2021: Etappi 2. Konkari kipusi uusintalähdöissä sijoja ja kohensi 14:nnen lähtöruutunsa lopputuloksissa 10:nneksi. Uusintalähtöön kakkosruudusta porhaltaneelle Mercedeksen Lewis Hamiltonille MM-sarjan johtopaikan ottamiseen olisi riittänyt turvallinen ajo ruutulipulle. Eurosport 1 11.57, 14.02, 16.02, 18.02, 21.57 Tennis: Roland Garros. V Sport Jalkapallo 21.35 A-maaottelu: Saksa–Latvia. STT. C More Max 18.00 Ravit: Turku. lähtö, lv 2100 m Prix Etoilé -karsinta: 1) Shackhills Thunder/Jenni Kaija m1,18,2 (1,76), 2) Shot Destroyer m1,20,3 (54,3).3) Arcadia m1,20,4 (38,01).4) Faon De Sue m1,21,3 (38,01). 02.30 Brasilian liiga: Sport Recife–CA Mineiro. En voi rasittaa itseäni liian varhain kuntoutumisen aikana, Federer kommentoi. kierrosta: Daniil Medvedev Venäjä (2)–Cristian Garin Chile (22) 6–2, 6–1, 7–5, Stefanos Tsitsipas Kreikka (5)–Pablo Carreno Busta Espanja (12) 6–3, 6–2, 7–5. 18.07 Ravit: Turku, Suomi. Bottas oli maalissa 12:s. Kuljettajien MM-kärki: 1) Ogier 106, 2) Evans 95, 3) Neuville 77, 4) Ott Tänak Viro, Hyundai 49, 5) Katsuta 48, 6) Rovanperä 44, 7) Sordo 30, 8) Craig Breen Irlanti, Hyundai 24. 8. 4. Federer pelasi Pariisissa vasta vuoden kolmatta turnaustaan, ja hän on ilmoittanut kauden 2021 päätavoitteekseen Wimbledonin turnauksen, joka alkaa 28. Toto (6-10-8): 2,21 1,631,82-8,04 6,02. Toto (5-6-1): 1,57 1,22-1,57-3,07 4,42. 18.50 Jalkapallo, Ystävyysottelu: Ukraina–Kypros 19.30 Pool, World Pool Championship: Päivä 2. Otamme pisteen, ja toivottavasti seuraava kisa sujuu paremmin, Räikkönen sanoi. Federer vetäytyi turnauksesta. poissa: 10. 20.00 Jalkapallon MM: Kiina– Filippiinit. TULOSPÖRSSI Mercedeksen kisasta pannukakku Sergio Perez juhli voittoa Bakussa. 21.30 Jalkapallon MM: Nepal–Jordania. Toto (7-2-11): 26,46 1,85-1,22-1,13 41,19. Pesäpallo MIESTEN SUPERPESIS Vimpeli–Kitee 2–0 (9–3, 12–2) Sotkamo–Kankaanpää 2–0 (4–1, 13–4) Raahe–Tampere 0–2 (0–1, 2–4) Siilinjärvi–Kouvola 2–0 (3–0, 8–4) Raviurheilu RIIHIMÄKI Toto5 1. Toto (9-7-1): 17,30 4,211,65-2,46 42,04. Federer pohti vetäytymistä jo ottelun jälkeen ja teki päätöksensä sunnuntaina. lähtö, Toto5-3, lv 2100 m: 1) Orzo/Jelena Tsezaks 15,7a (26,46), 2) Wille Wind 15,8a (2,84).3) Ray Boy 16,1a (2,22).4) Zumuman 16,5a (13,4). Nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel sijoittui kilpailussa komeasti toiseksi. lähtö, lv 2100 m: 1) Kiikku’s Cashier/Hannu Torvinen 17,5a (1,82), 2) Ray Record 18,2a (5,44).3) Vera Töll 18,9a (36,69).4) BWT Gabriel 19,2a (30,14). Toto (3-7-9): 31,83 5,944,59-12,06 123,58. V Sport Urheilu 16.40 Pyöräily: Tour de Suisse 2021: Etappi 2. –. 9. 14.00 Pool: World Pool Championship. Toto (4-8-16): 48,29 13,14-4,404,54 393,26. 21.00 Jalkapallon MM: Uzbekistan– Singapore. En muista tällaista viikonloppua. F1 Baku, Azerbaidzhan: Formula 1:n MM-sarjan 6/23 kilpailu, Bakun gp: Lopputulokset (51 kierrosta, 306,049 km): 1) Sergio Perez Meksiko, Red Bull 3.33,686, 2) Sebastian Vettel Saksa, Aston Martin jäljessä 1,385 sekuntia, 3) Pierre Gasly Ranska, AlphaTauri –2,672, 4) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –3,828, 5) Lando Norris Britannia, McLaren –4,754, 6) Fernando Alonso Espanja, Alpine –6,382, 7) Yuki Tsunoda Japani, AlphaTauri –6,624, 8) Carlos Sainz Jr. Jalkapallo KANSALLINEN LIIGA Honka–Åland United 3–1 (0–0) TiPS–JyPK 5–1 (2–1) KuPS–Ilves 2–0 (1–0) Jääkiekko MIESTEN MM-KISAT Riika: Pronssiottelu: USA–Saksa 6–1 (1–0, 4–0, 1–1) NHL Pudotuspelien 2. AUTOURHEILU Antti Salmensaari, Luis Vasconcelos Baku/Helsinki Formula ykkösten MM-sarjan kärkitallit menettivät vuoron perään mahdollisuutensa jättipottiin, kun Bakun gp venyi sunnuntaina yli kaksituntiseksi. 19.20 Ravit: Färjestad, Ruotsi. Minulla ei ollut aavistustakaan, että painoin ”taikanappia”, 15:nneksi pudonnut Hamilton sanoi AFP:lle. Toto5 pelivaihto 54 633,10 e, voitto-osuus 17 755,75 e Pelivaihto 164 794,30 e, Tennis RANSKAN AVOIMET Pariisi: Miesten kaksinpeli, 3. 16.40 Pyöräily, Sveitsin ympäriajo 2021: 2. kierroksella. 42, 8) Gasly 31, 9) Vettel 28, 10) Ricciardo 26, 11) Alonso 13, 12) Ocon 12, 13) Stroll 9, 14) Tsunoda 8, 15) Giovinazzi 1, 16) Räikkönen 1. V Sport Golf 10.30 European Tour: Porsche European Open, 3. Yliaggressiivisesti ajanut Hamilton ohitti Perezin uusintastartin kiihdytyksessä, mutta ei saanut autoaan pysähtymään mutkaan. Toto5 voitto-osuus: 28,09. 17.00 Jalkapallon MM: Bangladesh–Intia. Troikka: 166,01. Espanja, Ferrari –7,709, 9) Daniel Ricciardo Australia, McLaren –8,874, 10) Kimi Räikkönen Suomi, Alfa Romeo –9,576, 11) Antonio Giovinazzi Italia, Alfa Romeo –10,254, 12) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes –11,264, 13) Mick Schumacher Saksa, Haas –14,241, 14) Nikita Mazepin Venäjä, Haas –14,315, 15) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes –17,668, 16) Nicholas Latifi Kanada, Williams –42,379. STT Autourheillu SARDINIAN RALLI Olbia, Italia: Rallin MM-sarjan 5/12 kilpailu, Sardinian ralli: Lopputulokset, 20 erikoiskoetta: 1) Sebastien Ogier Ranska, Toyota 3.19.26,4, 2) Elfyn Evans Britannia, Toyota jäljessä 46,0 sekuntia, 3) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –1.05,2, 4) Takamoto Katsuta Japani, Toyota –6.11,2, 5) Jari Huttunen/Mikko Lukka Suomi, Hyundai (WRC2) –9.31,7, 6) Mads Östberg Norja, Citroen (WRC2) –9.39,2, 7) Yohan Rossel Ranska, Citroen (WRC3) –10.37,7, 8) Pepe Lopez Espanja, Skoda (WRC3) –11.03,7, 9) Jan Solans Espanja, Citroen –11.26,3, 10) Marco Bulacia Bolivia, Citroen –11.34,6, ...Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Toyota –54.18,8, ...Teemu Suninen/Mikko Markkula Suomi, Ford –1.23.39,1. Naisten kaksinpeli, 4. 13.20 Ravit: Halmstad, Ruotsi. VERSTAPPENIN LISÄKSI myöskään Aston Martinin Lance Strollin auton renkaat eivät kestäneet rasitusta. kierrosta: 4. Toto5 voitto-osuus: 623,00. Saksalainen lähti kisaan vasta 11:nnestä ruudusta. etappi. 03.05 NHL: Montreal Canadiens–Winnipeg Jets. 10.30 European Tour Golf: Porsche European Open. Nopein kierros: Verstappen 1.44,481. Red Bull oli ajamassa 30 kierroksen ajan kaksoisvoittoon, kunnes MM-sarjan kärjen Max Verstappenin auton rengas räjähti viisi kierrosta ennen maalia ja hollantilainen ajautui seinään. Power stagen lisäpisteet (ek20): Neuville 5, Tänak 4, Rovanperä 3, Ogier 2, Dani Sordo Espanja, Hyundai 1. Yle Areena 18.55 Paavo Nurmi Games: heitot. Keskeytys: Esteban Ocon Ranska, Alpine, Max Verstappen Hollanti, Red Bull, Lance Stroll Kanada, Aston Martin, George Russell Britannia, Williams. Ensimmäistä voittoaan Red Bullin ajohaalarissa juhli meksikolainen Sergio Perez. Toto5 voitto-osuus: 17755,75. 17.00 Jalkapallon MM: Guam–Syyria. Toto (13-9-8): 1,76 1,28-4,27-4,27 23,76. Eurosport 2 13.02, 15.02, 17.02 Tennis: Roland Garros. Kilpailu oli parikymmentä minuuttia täysin keskeytyneenä. Sveitsin tennislähettiläs eteni 16 parhaan joukkoon, kun hän kukisti myöhään lauantai-iltana Emil Ruusuvuoren nelinpeliparinakin pelanneen Saksan Dominik Koepferin rankassa neljän erän kamppailussa. kierrosta: Tamara Zidansek Slovenia–Sorana-Mihaela Cirstea Romania 7–6 (7–4), 6–1, Anastasia Pavljutshenkova Venäjä (31)–Viktoria Azarenka Valko-Venäjä (15) 5–7, 6–3, 6–2, Paula Badosa Espanja (33)–Marketa Vondrousova Tshekki (20) 6–4, 3–6, 6–2, Elena Rybakina Kazakstan (7)–Serena Williams USA (8) 6–3, 7–5.. Toto5 voitto-osuus: 1,73. kierrosta: Tampa Bay–Carolina 6–4 (1–0, 4–4, 1–0) Tampa Bay johtaa voitoin 3–1 NY Islanders–Boston 4–1 (0–0, 1–1, 3–0) Voitot tasan 2–2. –. lähtö, TROIKKA-2, lv 2600 m: 1) What The Hell/Ari Moilanen 17,2a (6,37), 2) Damian 17,2a (3,09).3) Susan Sapphire 17,5a (61,26).4) Leemark’s Gideon 17,7a (61,26). Viaplay 03.05 NHL, Stanley Cup -pudotuspelit: Vegas–Colorado. 5. Päivän Duo: 6-9, kerroin: 50,54. Alfa Romeon Kimi Räikkösen taktiikka ajaa muita pidempään ennen ensimmäistä varikkopysähdystä oli osoittautumassa jo vääräksi, mutta kisan tapahtumat pelastivat Räikkösen. 23.00 Islannin liiga: Valur–Vikingur R. Kahden polvileikkauksen ja yli vuoden kuntoutuksen jälkeen minun pitää kuunnella kehoani. Federerin oli määrä kohdata maanantaina Italian Matteo Berrettini neljännen kierroksen ottelussa. 19.45 Jalkapallon MM: Arabiemiraatit–Thaimaa. KUVA: Maxim Shemetov /Lehtikuva Bottaksella huonoin viikonloppu miesmuistiin. Kesällä 40 vuotta täyttävä Federer käytti koronavuoden 2020 polvileikkaukseen ja jalan kuntoutukseen. lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Xanthus Wapid/ Hannu Torvinen 16,3a (1,57), 2) Capercaillie Cock 16,4a (8,06).3) Tonnerre d’Inverne 17,0a (43,42).4) Darena 17,1a (141,13). lähtö, lv 2100 m: 1) Goddess Go/Antti Teivainen 18,1 (2,09), 2) Picardie 18,1 (6,9).3) Miragtion 18,1 (16,29).4) Rosy Ildico 18,7 (41,89). Hektistä toista uusintalähtöä lukuunottamatta kisassa ei tapahtunut paljoa. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Morris/Juha Utala 15,3 (2,21), 2) William Birdland 14,9 (4,26).3) Bear Gift 15,7 (72,66).4) BWT Divine 15,3 (13,4). Kolmas oli AlphaTaurin Pierre Gasly. 3. 18.00 Ravit: Toto5 Turku. Vapaaottelu UFC Las Vegas: UFC-järjestön kilpailu: Höyhensarja: Kamuela Kirk USA–Makwan Amirkhani Suomi 3–0 (30–27, 30–27, 29–28). 18.00 Ravit: Ålborg, Tanska. Huitaisin nappia, jolla säädetään jarruja, ja sitten menin enää vain suoraan. Tämä ei ole normaalia, ja tämä pitää oppia ymmärtämään ennen Ranskan kisaa, Bottas ihmetteli huonoa kisaviikonloppua. Välillä on ollut huonoja jaksoja, mutta vauhti on aina löytynyt. 7. Ruutu 17.30 Superpesis, Supermaanantai: Seinäjoen JymyJussit–Koskenkorvan Urheilijat. Koripallo NBA Pudotuspelien 2. lähtö, Toto5-5 DUO-2, sh 2100 m: 1) Usko Eevertti/Pertti Puikkonen 27,3a (17,3), 2) Maisteri Jutila 27,9a (5,62).3) Viisori 27,9a (6,57).4) Vappujätkä 28,3a (15,48). 20.00 Yleisurheilun Paavo Nurmi Games: Ensimmäisen kilpailupäivän tapahtumia. 22.15 Islannin liiga: FH–Keflavik. Voimistelu FORSSAN NAISVOIMISTELIJAT Hyvinkää Cup: Adelle 10-12 sarja: kategoria 2 ja pisteet 15.883, sijoitus 8/23 Hile 14-16 kilpasarja: pisteet 15.817, sijoitus 5/9 HJM-cup: Adelle 10-12 sarja: kategoria 1 ja pisteet 17.433, sijoitus 2/26 Hile 14-16 kilpasarja: pisteet 15.583, sijoitus 8/11 Mustan Kissan Cup: Adelle 10-12-sarja: kategoria 2 ja pisteet 16.483, sijoitus 8/34 Adexia 10-12-sarja: kategoria 4, sijoitus 21/34 Arielle 8-10-sarja: kategoria 8, sijoitus 11/22 Valtakunnallinen yli 14-vuotiaiden kilpailu: Hile 14-16 kilpasarja: pisteet 16.00, sijoitus 11/30 TV Open: Arielle 8-10-sarja: kategoria 7, sijoitus 8/14 Adelle 10-12 sarja: kategoria 2 ja pisteet 16.350, sijoitus 8/39 Adexia 10-12 sarja: kategoria 3 Agafia 12-14 kilpasarja: kategoria 5 Hile 14-16 kilpasarja: pisteet 16.100, sijoitus 8/19 Jv cup Huittinen: Adexia 10-12 sarja: kategoria 4 Agafia 12-14 kilpasarja: kategoria Rahapelit KENO Päiväarvonta: 3, 4, 6, 14, 16, 20, 23, 28, 32, 36, 40, 44, 52, 54, 56, 60, 61, 65, 67, 69 Kunkkunumero: 44 Ilta-arvonta: 2, 4, 10, 11, 12, 15, 16, 28, 31, 33, 35, 40, 44, 49, 52, 57, 60, 61, 62, 65 Kunkkunumero: 28 LOTTO Oikeat numerot: 7, 11, 15, 16, 24, 32, 37 Lisänumero: 9 Plusnumero: 26 Voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 3 600 000,00 e, 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 2 162,49 e, 5 oikein 52,05 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 10 812,45 e, 5 oikein 260,25 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e LAUANTAI-JOKERI Jokerinumero: 1 9 8 1 7 8 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e TV-urheilu Yle TV2 09.55 Rallin MM: Power Stage, Sardinia
Kausi 1. 16.00 Salatut elämät (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). (U) 15.15 Jopet-show (S). 13.30 Salatut elämät (S). (U) 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). 21.30 Simpsonit uusi kausi. 18.00 BUU-klubben. 22.50 Oddasat. Näin rakennetaan nopein auto. 19.30 Salatut elämät (12). Kausi 5, jakso 482: Suhdesotkuja. Kausi 9, 1/13. (U) 16.30 Uusi päivä (S). Mulperipuun kutsumaton vieras, osa 2/2. 17.00–00.51 YLE FEM. Kausi 11. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Maanantaisin Jumppahetkessä kehitetään tasapainoa ja voimaa. 08.36 Kanikenttä (7). 15.40 Näin rakennetaan luksusauto. 23.51 Blank (12). 15.00 Stadi vs. Kausi 2, 1/6. 09.10 Emmerdale (7). Kausi 1. 07.15 Pauli (S). +22 +25 +24 +24 +20 +21 +24 +23 +23 +21 +24 +23 +24 +24 +24 +23 +25 +25 +23 +24 Ateena +30 Alicante +25 Bryssel +20 Kööpenhamina +22 Las Palmas +22 Lontoo +22 Madrid +30 Malaga +26 Mallorca +25 Miami +29 Moskova +21 Nizza +23 Oslo +23 Pariisi +22 Rodos +25 Rooma +26 Tallinna +20 Tokio +23 Tukholma +26 Wien +24 8.6. 16.50 Novosti Yle. 17.25 Uutiset. 1/10. 08.30 Tanskalaisarkkitehtien koteja. Kausi 6. 6/6. 14.45 Itse valtiaat. 23.26 Blank (12). 09.30 Muisti: Loikkaus. 18.05 Viiden jälkeen: erikoishaastattelu. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 01.25 Myytinmurtajat. 08.10 Bakugan: Battle Planet (7). 06.25 Uutisaamu. Jakso 2/8. 3/6. 19.00 Seitsemän uutiset. 22.25 Tulosruutu. 19.00 Simpsonit (7). Kausi 1, 8/12. Kausi 5, jakso 482 (U) 11.25 Muuttopäiväkirjat. 12.30 Arvet minussa (12). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.00–23.50 Strike Back (16). (U). 22.00 Karppi (12). Jakso 10/26. 8/26. 10.55 Uusi päivä. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 25 24 25 24 24 20 19 21 21 20 2 2 1 4 3 2 19 22 18 23 21 26 27 20 22 19 19 20 22 22 5 3 4 4 3 3 1 3 3 3 tänään tänään Helsinki +25 Hämeenlinna +25 Joensuu +22 Jyväskylä +24 Kemi +19 Kotka +22 Kuopio +21 Lahti +25 Lappeenranta +23 Maarianhamina +23 Mikkeli +22 Oulu +23 Pori +23 Rovaniemi +22 Salla +19 Savonlinna +21 Seinäjoki +25 Tampere +26 Turku +27 Vaasa +20 8.6. 12.00 Emmerdale (7). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 06.58 Mohvelit (S). Jakso 11/20. 17.30 Viiden jälkeen. 23.35 Ulosottomiehet. 17.55 Uutiset. Kausi 5, 11/31. Kausi 1. Mulperipuun kutsumaton vieras, osa 1/2. Rallin MM-sarjan viides osakilpailu. 22.35 Joonas Nordman Show. Sardinia, Power Stage. Jakso 9/10. Onnea Suvi, Roope, Robert ja Robin! 06.53 Pikkuli (S). 18.00 Päivän sää. Jakso 1/10. (UKUSA 2012). Selostus Ville Nygård. 09.00 Paavo Pesusieni (S). Lande. 03.20 Remontilla rahoiksi. 18.25 Emmerdale (12). 13.00 Salatut elämät (S). 13.00 Japanin taiteen historia. 07.00 Uutisaamu. 08.05 Daltonit (S). 11.00 Formula 1: Azerbaizhanin osakilpailu. Pariisi, Ranska. 17.00 17.15 Burgerimies Suomessa. (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 06.40 Muumien maailma (S). (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Jakso 6/16. Kausi 2, 10/10. Kausi 7, 10/10. Kausi 2, 1/6. 19.00 Egenland. Jakso 3/16. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 03.55– 04.50 Suurmestari. Kausi 4, 1/10. 3/10. 18.20 MasterChef Australia. Kausi 5. 00.21–00.51 Virtuaalitreffit. 22.30 Lumienkelit (16). Kausi 13. Kausi 5, 8/12. 22/30. 19.40–19.50 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 2. Kausi 2. 4/5: Tällä alueella päätän minä! (U 13.05 Ahvenanmaan sankarit. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 08.05 Angry Birds Toons (S). 21.00 21.00 ELOKUVA 007 Skyfall (12). 19.20 Tulosruutu. 21.00 21.00 Ex-Onnelliset (S). 21.35 Perjantai-dokkari: Oman elämän piti alkaa. 11.00–11.46 Jumalanpalvelus. 06.50 Pyjamasankarit (7). 21.00 21.00 A-studio. Brittiläinen asiantuntijatiimi uskoo rakentavansa maailman nopeinta autoa Bloodhoundia. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Jakso 4000. 11.00 Home and Away (S). 5/10. 09.30–10.00 Bob’s Burgers (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Jakso 4001. 21.45 Yle Uutiset. 18.00 Tenniksen Ranskan avoin turnaus. 09.00 The Wall Suomi. 23.55 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 3,0 mm Pello Kylmin 7.6. 16.05 Tulossa: Tankkaustarinat. Viiden jälkeen. 21.00 22.00 The Fall (16). Kausi 1, 6/8. Kausi 1. 08.23 Sherlock Jakki (S). Kausi 6, 5/11. Kausi 1. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 17.00 17.04 Päivän sää. 23.05 Harlots – Paheen pesä (16). 15.55 Entä jos. 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Kausi 2, 1/14. (U). 11.00 Ihmisen arvoitus. 16.30 Simpsonit (7). Jakso 5/50. 12.00–17.00 YLE TEEMA. Kausi 11, 18/52. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.6. 00.55 Poliisit 2019 (7). Jakso 20/26. 02.25 Remonttipiiskuri. Pääosissa: Daniel Craig, Javier Bardem, Naomie Harris, Judi Dench, Ben Wishaw, Ralph Fiennes. (U) HD 09.00–09.45 McLeodin tyttäret (12). +21 +20 +20 +23 +17 +20 +21 +20 +23 +22 +23 +23 +22 +22 +22 +21 +22 +23 +24 +21 9.6. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 06.30 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). Kausi 2, 8/11. 16.00 Onnenarpa. Kausi 4, 5/10. 16.55 Uutiset. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. +23 +27 +21 +18 +25 +23 +33 +29 +28 +29 +19 +25 +22 +24 +23 +26 +20 +27 +21 +25 10.6. 20.00 Myyrä. 17/26. Kausi 1, 6/8. 14.30 MTV Uutiset Live. Kausi 32, 5/44. 00.30 Villien jäljillä. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Kausi 5, osa 82. Jimi ja Tuija puivat suhdettaan. Jakso 11/26. N: Niilo Tarvajärvi, Tea Ista, Ismo Kallio. Kausi 4, 7/10. Ensimmäisen kilpailupäivän tapahtumia. 09.00 Talot huokuvat historiaa. (U) 14.25 Satuhäät. Jakso 26/26. 12.00–12.54 Countrymusiikki. 07.55 Ryhmä Hau (S). Jakso 11/13. 03.00 SmackDown (12). 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. (U) MTV3 06.15 Aamusää. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. KESÄKUUTA 2021 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO RTV-toimituksen yhteystiedot Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 05.55 Kaikki mitä halusin. 16.45 Yle Oddasat. 07.20 My Little Pony: Pony Life (S). 14.55 Tulossa: Tankkaustarinat. 18.30– 18.53 Mestari. (U) 20.00 Tareq Taylorin ruokamatka. 13.30 Kenen kotona. Jakso 13/26. 20.00 Kuntavaalit 2021 puheenjohtajatentti. 16.00 Simpsonit (7). 19.53 Ensi kertaa uurnilla. 10.05 MasterChef VIP. 16.43 Mittatilaustyönä. Kausi 1, 1/10. (U) 13.25 ELOKUVA Iloinen Linnanmäki. 04.20–05.11 112 (7). Kausi 1. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.00 Uutisaamu. Kausi 2. 02.00 Tilt Esports (S). 18.00 Käräytyskamera (7). +28 +26 +21 +20 +23 +22 +32 +29 +27 +29 +21 +24 +21 +23 +24 +23 +20 +27 +20 +26 9.6. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 06.05 Rusty Rivets (S). Kausi 1. 01.55–02.55 Kanadan rajalla. Turku. Kausi 9, 6/24. Jakso 6/26. 07.50 LEGO Ninjago (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 11/12. oli vuonna 2004 -5,6 °C Enontekiö Lämpimin 7.6. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). oli vuonna 2019 +32,3 °C Oulu. 14.30 Salatut elämät (S). 07.41 Muru (S). (U) 06.25 Ylen aamu. 12.00 Vintage-valtakunta. 21.30 Efter Nio. SUB 06.30 Muumien maailma (S). 14.00 Salatut elämät (7). 21.49 Urheiluruutu. Kausi 2. 22.20 Päivän sää. 10/12. 08.22 Galaxi. 08.30 Oggi ja torakat (7). 07.15 Angry Birds Stella (S). 20.00 Yleisurheilun Paavo Nurmi Games. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Roni päätyy lohduttamaan feikkisuhteestaan eronnutta Annia. +22 +23 +22 +23 +19 +21 +22 +22 +24 +22 +24 +22 +22 +23 +22 +22 +22 +23 +24 +22 10.6. 18.00 Yle Uutiset. Kausi 1. 17.15 Minun puutarhani. 20.58 Keno ja Synttärit. 13.35 Casualty (12). 10.00 Huutokauppakesä. 22.00 Simpsonit uusi kausi. (U) 19.00 Kentän laidalla (7). 23.50–00.50 Prisma: Ihosyövän anatomia. Jakso 4/61. Kausi 1. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. . Kausi 10. 17.10 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.00 Baywatch (12). 17.00 Selviytyjät. Bolognesekastike. Kausi 1, 2/8. Kausi 1. Lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö jättää uhriinsa syvät arvet. NELONEN 06.00 Bing (S). Kausi 1, 3/8. 12.30 Koiralle koti. 02.05 Joonas Nordman Show. Kausi 13. 16-vuotias Maya Støbakk muutti pois kotoaan aloittaakseen lähihoitajaopinnot Kurikassa. 01.05 Nuori MacGyver (12). 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). (U) 11.55 Meidän maamme – Vårt land. 11.30 Fresh Off the Boat (7). 18.15 Tulossa: Tankkaustarinat. 16.10 Vieraissa Australia. 14.00 La otra mirada – Toinen katse (7). Kausi 1. 07.40 LEGO City Adventures (7). 22.30 ELOKUVA Tappava ase 4 (16). Kausi 2, 10/12. Päivän ottelu. MAANANTAINA 7. 18.30 Metsien kätkemä: Kuninkaantiellä. Kausi 1. 21.00 Simpsonit uusi kausi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.04 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 18.30 Käräytyskamera (12). 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 11/20 (U) 12.25 Luontoretkellä. 17.00 Kehoni ja minä. 22.00 Kymmenen uutiset. 19.30 Simpsonit (7). (U). (U) 10.55 Pisara. 3/8. Kausi 2. 15.00 Huvila & Huussi. Kausi 4, 31/32. 17.06 Viiden jälkeen. 19.15 Päivän sää. +26 +27 +21 +20 +25 +23 +32 +29 +29 +29 +19 +25 +23 +24 +24 +27 +21 +25 +22 +23 Keskiviikko +23 2 Torstai +24 3 Perjantai +23 6 Lauantai +21 6 Sunnuntai +20 7 Jokioinen eilen klo 15 +25 °C 4 Lämpimintä eilen klo 15 +26,6 °C Anjala Sateisinta 5.6. 18.21 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Kausi 3, 5/6. (U) 09.55 Rallin MM, Sardinia, Power Stage
13.10 Musiikkivideoita. 10.30 Valitut Palat Collection. 3.50 Yöradio. 19.00 Panttilainaamo. 12.00 The Wall Suomi. 19.00 Anokaa uskossa. 15.00 Yle Uutiset. 08.00 Wheeler Dealers (S). 18.10 Äänitarina: Mistäköhän mäkin oisin ylpee. 18.55 Radio Suomen Ilta: Matti Ylönen. 10.00 Family Guy (12). 15.55 90 päivää morsiamena (S). 11.55 Ruokakaupparalli (S). 09.30 TV7. Anna-Maja Henriksson (r.). 0.00 Yöradio. 13.00 TV Shop. 6.59 Hyvää huomenta. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 00.30 Love Israel – Baruch Korman. 15.00 ELOKUVA Kiviset ja Soraset (S). 09.10 Simpsonit. 00.25 Alastomat treffit USA. 6.05 Alueradio. Hän kirjoittaa ruotsiksi. 12.50 Päivän blogi. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.30 Häät sulhasen tapaan. 15.02 Alueradio. 06.45 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 12.05 Pelastajat Lappi (7). 18.00 Gold Rush: White Water (S). 7.10 Urheiluradio. 14.02 Juuso Pekkinen. 01.00 Jerusalem studio. 20.00 Tohtori jalkapaise. 9.10 Sää. 20.00 Keinuva talo: Kesän ylistystä Willie Nelsonin, Anoushka Shankarin ja Frifotin kanssa. 7.13 Alueradio. 02.35 Australian rajalla. 15.25 Raamattu. MAANANTAINA 7. 21.00 Tohtori Paise: Mitä heille kuuluu nyt. 19.00 This Is Us (7). 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.50 Merisää. 6.15 Aamuhartaus. 15.00 Yle Uutiset. 02.00 Petolliset perheenjäsenet (S). 11.00 Amerikan rajavartijat. 15.00 Kotikulmat kuntoon (S). 18.50 Iltahartaus: Näyttelijä Krista Kosonen lukee Markuksen evankeliumin uutta käännöstä. 14.00 Kanadan rajalla. 19.00 Simpsonit. 2.30 Leipää ja kalaa (u). 22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 09.35 Simpsonit. 13.00 Ennätystehdas. 02.55 Murder in the Heartland (12). 1.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Tonnikalan saalistajat. 1.00 Sanan ja rukouksen ilta (u). 00.50 True crime: Murhan DNA (12). 01.45 Superautojen rakentajat. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u).. 17.00 Muodin huipulle. 12.45 Burgerimies Euroopassa. 17.30 Australian rajalla. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Food Factory. 14.00 Yle Uutiset. 10.55 Rantatalot remontissa (S). 11.30 Äärirajoilla. 02.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 19.42 Eilisen ääni: Variksia tutkimassa Turussa. 21.00 Sydänjuurilla: Tanssipari: tasajakoiset tanssit. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.10 Euroopan valot. 13.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 00.50 Tyttöystäväni pahoinpiteli minua (12). 14.55 90 päivää morsiamena (S). 10.00 Yle Uutiset. 02.20 Criminal Minds. 16.50 Rantatalot remontissa (S). 06.30 Valitut Palat Collection. 15.02 Kysy mitä vaan suomenruotsalaisuudesta:Miltä tuntuu kuulua etuoikeutettuun vähemmistöön?. 21.00 Asema 19 (12). 22.05 Ääniversumi. 22.00 Puheen Ilta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.30 Tiny House Hunters (S). 17.00 Amerikan rajavartijat. 14.00 Käännekohta. 16.00 MasterChef Australia. 22.00 Why Women Kill. 16.00 Eliinan eväät. 15.00 Tessalonikalaiskirje 2. 00.05 Vieraissa USA. 22.32 Juuso Pekkinen. 20.00 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset (S). 20.00 Puutarhan pelastajat. 19.00 Mökki ja potkuri. 18.45 Kuulatarinoita. 06.55 Building Off the Grid: Cliff House (S). . 7.03 Raamattuavain. 22.40 KD-Kompassi (u). 19.01 Ensitreffit alttarilla. Seurakuntapastori Visa Viljamaa, Helsinki 6.25 Aamusoitto. 17.00 Rantavahdit (7). 03.00 Lentoturmatutkinta. 2.00 Yle Uutiset. 7.15 HERÄTYS!. 00.00 Mayn keittiö. 19.30 Simpsonit. 0.00 Yle Uutiset. TV5 06.00 Tiny House Hunters (S). 17.30 Amerikan rajavartijat. KUTONEN 06.00 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 23.00 Huumebisnes Oy. 07.25 Bless the Harts. 3.00 Yle Uutiset. 00.15 Family Guy (12). 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Tohtori Paise (S). AVA 06.00 Aamun AVAus. 8.13 Alueradio. 7.15 Aamuhartaus. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 16.00 Liv D: Miljardöörin luksuskoti. 21.15 Voimaa Sanasta. 16.00 Yle Uutiset. 16.50 Radiohartaus (u). 10.00 Arvokaman etsijät (S). 10.55 Say Yes to the Dress (S). 07.45 Pelastajat Lappi (7). 12.10 Urheiluradio. 06.40 Simpsonit. 10.00 Vintage-kodit kuntoon (S). 9.00 Yle Uutiset. 10.00 Hansin matkassa. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 ELOKUVA Maggie (16). 1/6. Sanna Marin (sd.). 20.35 Leipää ja kalaa. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 12.00 Yle Uutiset. 09.30 PikeMasters. 17.30 Rantavahdit (7). 16.10 Urheiluradio. 11.15 Kirsi ja himoshoppaajat. 17.55 Jippii-musiikkia. 20.00 Salatut elämät (12). 23.00 Apua, mikä tauti! (12). 22.05 Urheiluradio. 21.36 Päivän sana (u). 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 13.00 Ex-Onnelliset (7). 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 9.05 Muistojen bulevardi. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 19.02 Radioteatteri esittää: Seksiklubi Hillanhalme. 18.25 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). 17.00 Mayn keittiö. 16.00 Lemmen viemää (7). 10.00 Kimpassa. 19.30 Kuntavaalit 2021. 20.00 Miikka Koivisto. 22.00 AVA Rikosputki: Gåsmamman (16). 23.35 Ohjelmatietoja. 22.30 Passion for Jesus. 10.30 Australian rajalla. 6.05 Hartaita säveliä. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. KESÄKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.10 Say yes to the Dress Britannia (S). 18.50 Merisää. 16.55 Say Yes To The Dress (S). 00.01 Alastomat treffit USA. 6.59 Puheen Aamu. 17.00 Wheeler Dealers (S). 15.00 Yle Uutiset. 23.05 Sinkkuillallinen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 4.00 Arkisto: Päiväkahvit. 13.00 Burgerimies Euroopassa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 5.50 Merisää. (S). 21.30 Mikko, Tampere ja Tähdet. 18.00 Apua! Tyttäreni on raskaana (S). 10.15 Navetassa tapahtuu. 01.05 Simpsonit. 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. 18.30 Simpsonit. 9.00 Yle Uutiset. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 08.35 Kiinteistöhuutokauppa (S). 21.45 Signaali sydämiin. 14.00 TV Shop. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 22.46 Ääniversumi. 20.30 Home and Away (S). 06.35 Rantatalon metsästäjät (S). 00.00 Tohtori jalkapaise (12). 12.00 Grillit huurussa (S). 13.15 Tiimalasi. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 17.30 PikeMasters. 12.10 Historiaa: Suomi keisarin alamaiseksi 2/3. 22.35 48 tuntia rikoksesta (12). 14.03 Raamattuavain (u). 7.25 Hyvää huomenta. 11.15 Rukouskoulu. 11.30 Amerikan rajavartijat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 11.00 Alaska: Viimeinen rintama (S). 20.00 Melkein MENSA. 11.00 Say Yes to the Dress (S). 19.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 09.00 Paavo Pivo Roininen – Tahdotko puhdistautua?. 09.00 Cosmos: kaikki elämästä. 17.50 Top Gear: Top 41 (S). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Äärimmäinen selviytyjä. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 18.00 Alueellista ohjelmaa. 01.50 Diili Ryan Serhantin tapaan. 08.45 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 13.00 Julistakaa. 16.00 Hyvät ja huonot uutiset. 00.55 Autojen ensiapu. 21.00 TV7 Israel News. 21.55 Radio Suomen Ilta. HERO 10.25 Eläinsairaala (S). 15.30 Emmerdale (7). 19.02 Urheiluradio. 14.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 18.00 Yle Uutiset. 14.20 House Rules Australia. 06.30 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 12.00 Alaska: Viimeinen rintama (S). 14.30 Home and Away (S). 17.00 YleX Ilta: Aikku. 7.50 Radiohartaus. 14.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 13.02 Vammaiskultti: Saako vammainen haluta seksiä?. 20.00 Wheeler Dealers (S). 15.30 Jerusalem studio. 08.50 Miehen puolikkaat. 13.00 Läsnä – Tommy Hellsten. 02.00 Mökki ja potkuri. 17.00 Huvila & Huussi. 23.02 Yöradio. 13.45 Etupenkillä. 15.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 07.00 Simpsonit. 10.50 Eläinsairaala (7). 21.30 Tulossa: Tankkaustarinat. 7.30 Jumala pop-musiikissa (u). 11.00 Body Fixers. 09.05 Pikkukaupungin unelmakodit (S). 6.00 Yle Uutiset ja sää. 23.55 Fast n’ Loud. 0.00 Arkisto: Asuntopolitiikkaa. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 00.30 PikeMasters. 03.55 Suomurhat (12). 2.00 Arkisto: Martti Ahtisaari – kansan presidentti. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 23.25 Miehen puolikkaat. 14.00 Äärimmäinen selviytyjä. 16.30 Valitut Palat Collection. 18.30 Herran käsi – Jackmin Tala. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Rempalla tuloja. 18.00 Sinkkuillallinen. 23.10 Yöklassinen. 00.00 Lisää tilaa Jeesukselle. 12.55 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 22.00 Raamattu ja ihmiskunnan tulevaisuus. 18.30 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 1/8. 15.15 Naurun historia (S). 15.00 Nuori MacGyver. 6.36 Päivän sana. 12.45 Merisää. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 21.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Mikä saa ihmisen antamaan kaikkensa, vaikka kukaan ei koskaan kiittäisi uhrauksista. 21.00 Toivesäveliä. 15.55 Yle News. 17.55 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). 01.00 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 16.55 Tulossa: Tankkaustarinat. 13.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.55 Paavo Nurmi Games. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 01.55 American Chopper (S). 18.02 Radio Suomen Ilta: Matti Ylönen. 17.10 Urheiluradio. 7.30 Ykkösaamu. 22.00 Kuntavaalit 2021. 11.00 Kiken kanssa kuntoon. 21.00 ELOKUVA The Book Of Henry (12). 18.20 Orlando 57/70. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 12.30 Pelastajat Lappi (7). 16.00 Pikkukaupungin unelmakodit (S). 07.05 Mexico Life (S). 14.00 Younger (12). 16.40 Armon kalliolla. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. 12.00 Danielin kirja. 12.13 Radio Suomen Päivä. 15.30 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 10.50 Moderni perhe (S). 12.00 YleX Etusivu. 18.15 Viikon luontoääni. 14.00 Tiny House Hunters (S). 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Jani Kareinen. Tänään astelemme läntisellä Uudellamaalla pitkin Kuninkaantietä ja näemme, millaisten linnojen ja lehtojen läpi postireitti kulki. 16.00 Egyptin kadonneet aarteet. 18.30 Yrittäjäfoorumi – Yrittäjätarinat. 07.20 Say Yes To The Dress (S). 23.20 Tiedejekut (S). 23.00 Miehen puolikkaat. Sanna Marin (sd.). 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 10.20 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 22.00 Radio Suomipop û Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa. 21.55 Runonkeruu. 14.30 Toivonlauluja. FOX 06.00 Single Parents. 16.00 Gold Rush: Unohdetut kaivokset (S). 15.00 Haapasalo goes lomalle. 13.05 Unelmakoti 100 päivässä (S). 00.55 Yllätystuunaajat (S). 12.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 1.55 Yöradio. 01.05 Remppa vai muutto Vancouver. 21.00 Ennätystehdas. 15.02 Kulttuuriykkönen: Kari Enqvist, scifi ja kosmologia osa2: aikamatkat ja kvanttifysiikka. 23.05 ELOKUVA Ensimmäisenä kuussa (12). 18.00 Family Guy (12). 7.50 Merisää. 14.15 AALLOILLA. 08.30 The Cool Kids. 12.15 Politiikkaradio: Kuntavaalien puheenjohtajatentti . 07.00 Huippusalaiset uimapaikat (S). 23.00 Toivekonsertti (u). 10.00 Maajussille morsian. 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 07.50 Restaurant: Impossible (S). 11.30 Ajankohtaista taivaasta. 8.45 Päivän blogi. 16.30 Raamattu puhuu sinulle. 23.00 Marttyyrien Ääni. 17.25 Say Yes To The Dress (S). 08.05 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 23.30 Uutiset. 17.13 Alueradio. 01.30 Yrittäjäfoorumi – Yrittäjätarinat. 20.02 Sää. 10.15 SANOJA SÄVELIÄ. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 09.00 Fast n’ Loud. 6.35 Aktia aamuun. 19.00 Suuri leipurikisa (S). 12.30 Suolapala. 20.30 Australian rajalla. 17.00 Jerusalem studio. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 Top Gear: Top 41 (S). FRII 06.00 Rantatalon metsästäjät (S). 11.02 Radio Suomen Päivä. 22.10 Top Gear: Top 41 (S). 10.02 Akti. 15.00 Kauniit ja rohkeat (S). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. Venäläiset rauhoittavat maan. 17.00 Simpsonit. 18.35 Puheen Ilta. 02.50 Emmerdale (12). 21.40 Uskon askeleita. 16.30 Simpsonit. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 23.50 Family Guy. 9.05 Urheiluradio. 22.05 Kumman kaa (S). 14.00 Wheeler Dealers (S). 10.25 Family Guy (12). 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 21.35 Stand Up! (S). 11.00 Sanaa naisilta. 14.00 Yle Uutiset. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 6.56 Päivän mietelause. 08.35 Food Factory. 21.00 Murder in the Heartland. 18.45 Evartti. 07.50 Apua! Tyttäreni on raskaana (S). 00.40 Simpsonit. 12.55 Radio Suomen Päivä. ALFATV 08.00 Kansan kesken. 23.55 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 11.33 Radio Suomen Päivä. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Mestari, Yle Teema & Fem klo 18.30. 12.00 Jussin kalajutut. 18.00 USKON ILTA. 09.20 TV Shop. 08.15 Food Factory. 01.00 Pelastushelikopteri (S). 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.00 Tosi on. 12.30 Studiosavo. 23.00 True crime: Tappajan motiivi (12). 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 08.55 Say Yes to the Dress (S). 20.00 Poliisikoirat (S). 06.45 Say Yes To The Dress (S). 11.03 Kuuntelijan toivelista (u) (u). 16.10 Urheiluradio. 12.30 Jahtikuksa. 16.30 Jumala popmusiikissa. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 1.02 Kutsuvieras. 18.08 Urheiluhullut. 20.30 Elävä yhteys. 18.00 Yle Uutiset. 7.10 Hartaita säveliä. 21.00 Rillit huurussa (S). 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 22.00 Superautojen rakentajat. Theodor Kallifatides, yksi Ruotsin luetuimmista ja pidetyimmistä kirjailijoista, kirjoittaa vieraalla kielellä. 20.00 Australian rajalla. 13.00 Lätkävaimot (S). 2.02 Laiskanlinna – Tero Liete. 14.30 Jerusalemin vartijat. 10.30 Raamattu. 06.25 Tiny House Hunters (S). 18.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 12.00 RuPaul’s Drag Race. 00.00 Alamaailma Oy. 11.55 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). 22.35 Kumman kaa (S). 08.05 Kiinteistöhuutokauppa (S). 11.00 Yle Uutiset. 17.30 Family Guy. 18.00 Plastic; the Real Sea Monster. 19.05 Radio Suomen Ilta: Matti Ylönen. 23.35 Panttilainaamo. 12.55 Hengenvaarallisesti lihava (S). 8.00 Yle Uutiset ja sää. KUVA: SVT Metsien kätkemä: Kuninkaantiellä, Yle TV1 klo 18.30. 21.02 Urheiluradio. 06.20 Moderni perhe. 9.11 Alueradio. 08.40 Armon kalliolla. 09.00 Mestarien maa. TV7 08.30 Raamattu puhuu sinulle. 21.00 Autojen ensiapu. 13.00 Klassinen kattaus. 10.00 Yle Uutiset. 10.00 Maria Pettersson ja historian naiset: Ihmisoikeustaistelijat. 16.55 Bronxin eläintarha (S). 23.30 Politiikkaradio: Kuntavaalien puheenjohtajatentti . 18.02 Havaintoja ihmisestä. 15.00 Yhteydessä luontoon. 10.00 Australian rajalla. 21.00 Kotoisa. 11.40 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 12.30 Rempalla tuloja. 20.03 Radio Suomen Ilta: Matti Ylönen. 07.35 Mexico Life (S). 8.10 Ykkösaamu. 13.00 Yle Uutiset. 16.00 Somero. 14.30 Kanadan rajalla. 12.00 90 päivää morsiamena (S). YLEX 6.00 YleX Soittolista. 19.00 Yukonin kultamaat. 15.30 Food Factory. (S). 11.00 Välilevyjä. 16.13 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Alastomat selviytyjät (S). 23.00 Yle Uutiset. LIV 09.00 Huvila & Huussi. 01.25–01.50 Pelastushelikopteri (S). 5.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio. 11.15 Miehen puolikkaat. 15.00 Gold Rush: Unohdetut kaivokset (S). KUVA: Yle YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Tanskanlaivalla 24h (S). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Australian rajalla. 23.50 Poliisien matkassa. 00.55 Pientä pilaa. 22.55 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 7.53 Alueradio. 01.55 Jippii-musiikkia. 21.17 Politiikkaradion puheenjohtajatentti. Kausi 2. 6.05 Politiikkaradio: Kuntavaalien puheenjohtajatentti . 01.30 Criminal Minds. 8.10 Urheiluradio. 21.30 Sanaa naisilta. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 14.00 Ohjelmatietoja. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 09.55 Pienten perhe (S). 23.00 Iltahartaus: Näyttelijä Krista Kosonen lukee Markuksen evankeliumin uutta käännöstä. 10.02 Radio Suomen Päivä. JIM 09.00 Mad Cook Show (7). 16.10 Faunin iltapäivä. 16.00 Miehen puolikkaat. 18.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan
000 ääntä. alkaen. Avoinna ma, ke ja pe klo 10–16, ti ja to klo 10–19 (1. Vaikka projekti oli pitkä, ollaan nuorisovaltuustossa tyytyväisiä lopputulokseen. Aktiivinen nuorisovaltuusto haluaa osallistua päätöksentekoon ja tuoda nuorten äänen kuuluviin. Nuoret ovat jo ehtineet esimerkiksi valmistella aloitteita kunnanvaltuustolle Pride-liputuksen järjestämisestä ja nuorisotilan aukioloajoista. Sunnuntaina annettiin noin 55. Humppilantie 9 Jokioinen, klo 14. –?Kampanjan avulla ehdokkaat tietävät, mitkä asiat nuoria kiinnostavat, nuorisovaltuuston jäsen Pietu Mattila sanoo. Nuorisovaltuusto teki Humppilan peruskoululaisille lomakkeen, johon oppilaat saivat kirjoittaa kysymyksiä kuntavaaliehdokkaille sekä kertoa nuorisovaltuustolle, mitä toivoisivat Humppilalta. Jokioisilla äänestysprosentti on 22,6, Tammelassa 20,1 ja Urjalassa 19,3. alkaen Urhei lukentällä ma–pe. Toisen asteen opiskelijoille lähetettiin verkkokysely. FL. viikolla ei iltaau kioloa). Emma Heikkilä Humppila Humppilan nuorisovaltuuston, tuttavallisemmin nuvan, uusi 11 jäsenen kokoonpano aloitti tämän vuoden alussa. Valtakunnallisesti ennakkoäänestyspaikoilla on käynyt yli 1,04 miljoonaa äänestäjää, mikä on yli 23 prosenttia äänioikeutetuista. • Forssan Liikennepuisto avoinna 7.6. KOKOUKSIA • LounaisHämeen Kansallis ten Seniorien ja Forssan Por varillisen Kulttuuriyhdistyksen kevätkokous Ystävän Kamma rilla klo 12. Sunnuntaiiltaan mennessä 584 eli 32,6 prosenttia Humppilan äänioikeutetuista oli jättänyt äänensä. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA MAANANTAINA 7. Nuvalaiset itse pohtivat, että Humppilan vetovoimaa Kauden 2021-2022 jäsenistä Pietu Mattila (vas.), Kristia Sunell, Vili Iivanainen ja Juho Lautaoja kertovat, että tällä kaudella Humppilan nuorisovaltuusto pyritään pitämään yhä aktiivisempana. KUVA: Tapio Tuomela / FL Kuntavaalikampanjan tarkoituksena oli tuoda lasten ja nuorten näkökulma kuntavaaleihin. 6–8vuotiaat klo 10–12, 9–13vuotiaat klo 13–15. –?Nuoret saivat itsekin miettiä, mitä haluaisivat kunnalta, sihteeri ja somevastaava Vili Iivanainen lisää. KOKOUKSIA • Jokiläänin opistolaisyhdis tyksen kevätkokous Tietotalo, os. KESÄKUUTA Kuntavaaliehdokkaat nuorten tarkastelussa Humppilan nuoriso valtuusto selvitti, mitä humppilalaiset lapset ja nuoret haluavat kysyä kuntavaaliehdokkailta. Ypäjällä ja Somerolla ennakkovaalin äänestysprosentti on tällä hetkellä 24,2. Nuvalaiset kertovat, että kuntavaalikampanjan tarkoituksena oli tuoda lasten ja nuorten näkökulma kuntavaaleihin, ja saada heidät tutustumaan humppilalaisiin ehdokkaisiin. –?Luulen, että videot voivat jopa vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen, varapuheenjohtaja Krista Sunell pohtii. Pimeä päättyy klo 2.06 ja alkaa klo 0.42. Ennakkoäänestys vilkkainta Humppilassa Humppilalaiset ovat jatkaneet aktiivista äänestämistä kuntavaalien ennakkoäänestyskierroksella. Forssassa ennakkoäänestämässä on käynyt 25,5 prosenttia äänioikeutetuista. Ehdokkailta kysyttiin esimerkiksi näkemystä Humppilan tulevaisuudesta, mielipidettä vähemmistöjen asemasta Humppilassa, sekä lempiasiaa Humppilassa. PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan kaupungin Kesän sporttikerhot 7.6. MAANANTAI 7. KUNTAVAALINKAMPANJAN ohessa tehtyyn kyselyyn nuorten toiveista tuli paljon vastauksia. • Forssan Lehden Iltarastit omatoimirasteina Tammelassa Onkilammen kartalla 8.6.–20.6. NUVALAISET tavoittivat jokaisesta puolueesta yhden tai kaksi ehdokasta, jotka vastasivat nuorten lähettämiin kysymyksiin videolla. Huomenna • Forssan tori klo 7–14. Lapset ja nuoret toivovat Humppilaan muun muassa lisää ajanviettopaikkoja, puistoja, skeittiparkkia ja uimahallia. KESÄKUUTA 2021 Ajassa Suvi, Roope, Robert, Robin Huomenna: Salomo, Salomon Aurinko nousee Forssassa klo 3.58 ja laskee klo 22.52. TÄNÄ KEVÄÄNÄ Humppilan nuorisovaltuusto siirtyi myös Youtubeen, kun nuoret kuvasivat esittelyvideon, ja toteuttivat kuntavaalikampanjan
Matt. Edellisenä vuonna vastaava osuus oli 29 prosenttia. 1393 nuorten keskuudessa kasvattaisi palveluiden pystyssä pitäminen, nuorten parempi huomioiminen päätöksenteossa sekä työpaikkojen lisääminen. Humppilan nuvalaiset kertovat, että hekin ovat yrittäneet saada paikkaa valtuustosta. kuuntelen rentoutuskasettejani.... NUORISOVALTUUSTON toimikausi kestää Humppilassa kaksi vuotta. FL 6 Kuntavaalikampanjan videot ovat katsottavissa Humppilan nuorisovaltuuston Youtube-kanavalla. Nuorisovaltuustojen liiton mukaan yhä useammalla nuorisovaltuustolla on puheja läsnäolo-oikeus myös kunnanvaltuustossa. KUVA: Tapio Tuomela / FL Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa. Humppilassa nuva pystyy tällä hetkellä vaikuttamaan kunnan päätöksentekoon lautakunnissa ja tekemällä aloitteita kunnanvaltuustolle. Puheenjohtaja Juho Lautaoja kertoo hakeneensa nuorisovaltuustoon, koska siten hän pystyy tuomaan nuorten asioita esille. Palkansaajista 36 prosenttia pystyi vaikuttamaan paljon tai melko paljon siihen, missä tekee työnsä. Kauden 2021-2022 jäsenistä Pietu Mattila (vas.), Kristia Sunell, Vili Iivanainen ja Juho Lautaoja kertovat, että tällä kaudella Humppilan nuorisovaltuusto pyritään pitämään yhä aktiivisempana. Koronaviruspandemia vaikutti vähentävästi erityisesti ylempien toimihenkilöiden poissaoloihin.. KESÄKUUTA 2021 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE PÄIVÄN SANA mitä puuhaat . Työja elinkeinoministeriön julkaisema barometri kertoo, että työn henkinen kuormittavuus ja stressi vähenivät viime vuonna ylemmillä toimihenkilöillä ja valtion palkansaajilla. “säveliä tuskaisista kissoista”. Asia käy ilmi tuoreesta työolobarometristä. Lyhyet sairauspoissaolot vähenivät selvästi vuodesta 2019. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA MAANANTAINA 7. Myönteinen muutos havaittiin siis niillä, jotka tekivät yleisimmin etätyötä. Ylemmistä toimihenkilöistä ja valtion palkansaajista niin ikään useampi arvioi henkisen työkykynsä erittäin hyväksi verrattuna vuoteen 2019. 16: 26 Etätyö vaikutti myönteisesti työkykyyn STT Korona-aika vaikutti myönteisesti työkykyyn niillä, joilla oli mahdollisuus tehdä etätyötä. –?Nuorisovaltuuston ja kunnanvaltuuston yhteistyö voisi toimia paremminkin, Lautaoja sanoo. Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin
Kirjoittajat muistelevat hyviä vanhempia, jotka rakastivat lapsiaan ja pitivät heistä huolta vaikeuksienkin keskellä. Sen tehtävä on myös tarjota erilaisia näkökulmia, vertaistukea, ikkunoita ihmisyyden eri muotoihin jokaisessa arkipäivässä. Vaikeuksia salattiin ulkopuolisilta, koska ne koettiin häpeällisiksi. KUVA: Kalle Parkkinen UUTISET. Isä ei pitänyt häntä tarpeeksi miehekkäänä ja luotti vanhaan kasvatuskeinoon ”joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa”. Traumatisoituneet isät ja väsyneet äidit eivät aina kyenneet luomaan tasapainoisia oloja kotiin. STT Vaikenemisen kulttuuri johti siihen, että perheet eivät uskaltaneet eivätkä osanneet hakea apua edes lähipiiriltään, tietää tutkijatohtori Antti Malinen. Kirjoitusten perusteella lasten vaikeat kokemukset ja heidän kantamansa häpeä ovat voineet heijastua pitkälle aikuisikään tai aivan nykypäiviin asti, jos ne ovat jääneet käsittelemättä. Vasta 2000-luvulla on alettu tarkastella perusteellisemmin lasten kotonaan kokemaa väkivaltaa sodan aikana ja sen jälkeen, kuvailee tutkimuksen toinen tekijä, dosentti Kirsi Laurén Itä-Suomen yliopistosta. Sodan vaikutuksia perheisiin tarkastellaan Social History -lehdessä huhtikuussa julkaistussa tutkimuksessa, jossa aineistona ovat 1940–50-lukujen lasten omat kirjoitukset. Maaseudulla 1950-luvulla elänyt Pertti (nimi muutettu) kertoo olleensa kiltti poika ja yrittäneensä täyttää vanhempiensa pienetkin toiveet, mutta ei saanut siitä kiitosta. Esimerkiksi terveysongelmat ja raskaat työtaakat kuormittivat isiä ja äitejä. Naiset joutuivat usein pitämään yksin huolta lapsista ja maatiloista, ja heidän stressinsä saattoi purkautua arvaamattomana käytöksenä. Tarja Repo Toinen maailmansota jätti pitkät jäljet monen perheen elämään. Lasten ruumiillinen kuritus oli yleinen kasvatuskeino 1940–50-luvuilla, ja osassa perheistä myös lasten kehuminen jäi vähiin. Se kuitenkin hätkähdytti, että varsin usein kerrottiin myös kaltoinkohtelusta, kuten henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, joko omassa tai tutuissa perheissä. Vanhempien mielenterveysongelmat aiheuttivat lapsille turvattomuutta, ja perheet jäivät usein yksin ongelmiensa kanssa. KESÄKUUTA 2021 24 FORSSAN LEHTI Minna Aaltonen 77 M ak sa ja : M in na A al to ne n Uutismedian tehtävä ei ole vain kertoa viimeisimpiä uutisia. MAANANTAINA 7. LASTEN KURITTAJIA olivat yleensä isät, mutta joskus myös äidit. –. –. Antamalla toivoa, valoa ja ratkaisuja laadukas journalismi lunastaa paikkansa myös vaikeina aikoina. Moni sota-ajan lapsi on lähtenyt myöhemmin purkamaan kokemuksiaan ja niiden seurauksia. Kun asioista ei puhuttu, perheenjäsenet eivät tienneet, mitä veteraaniisä murehti yksinään, miltä Ruotsista kotiin palanneesta lapsesta tuntuu tai mitkä äidin tarpeet olisivat olleet kiireiden keskellä, Laurén kuvailee. Vasta myöhemmin Pertti on tullut siihen tulokseen, että isän käytös johtui hänen sotakokemuksistaan. Vaikenemisen kulttuuri johti siihen, että perheet eivät uskaltaneet eivätkä osanneet hakea apua edes lähipiiriltään. Koko perhe pelkäsi isän raivonpuuskia. M a l i s e n m u k a a n 1940–50-lukujen perheelämää ei pidä kuitenkaan tulkita vain sotakokemusten kautta, sillä vanhemmuuden edellytyksiä heikensivät myös muut asiat. KIRJOITUKSISSA heijastuu hiljaisuuden kulttuuri, joka näkyi elämän monella osa-alueella. –. Jos päivien täyttyminen videopalavereilla on elämän suurin huolenaihe, on asiat aika hyvin.” Sodan traumat haavoittivat monia perheitä Tuoreen tutkimuksen mukaan mielenterveysongelmia hävettiin ja salailtiin. Muistoja kerättiin vuosina 2015–2016 Suomen Akatemian rahoittamassa tutkijatohtori Antti Malisen tutkimushankkeessa sodasta palaavien miesten psykososiaalisista ongelmista. Useilla keruuseen osallistuneilla näkyy myös halu ymmärtää vanhempiaan. Hän korostaa, että myös tasapainoisia koteja oli olemassa. –. Kirjoittaessaan he ovat kyenneet ottamaan etäisyyttä ahdistuksen, turvattomuuden ja häpeän tunteisiin, Malinen tiivistää. Köyhyys oli yleistä, ja jopa ruuasta oli pulaa. Vain kerran isä kehui häntä saunan lämmittämisestä, mikä tuntuu Pertistä yhä hyvältä. Itselleni kantava teema on ollut viime aikoina asioiden suhteuttaminen. Muusikko ja näyttelijä Johannes Kyllä minä selviän ”Kun jotain rutinoitunutta leikataan elämästä pois, niin se voi tarjota myös uutta ja yllättävääkin tilalle
Säävaraus. 4 .KG. Tarjoukset voimassa vain kotitalouksille. FORSSAN LEHTI 1 Mainosliite HINNAT VOIMASSA MA–KE 7.–9.6.2021, ellei toisin mainita. 1 .PS Ilman Plussa-korttia 1,99 /ps (3,79–3,98/kg) -49 % ERÄ HEDELMIÄ ja VIHANNEKSIA 1,00–2,78/kg 1 .KPL/KG/NIPPU ERÄ TUOREET MUIKUT Suomi. 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 2,39 /kpl (9,56/kg) -58 % Atria KUNNON ARKI LAATIKOT 350–400 g 2,50–2,86/kg Rajoitus 5 rs/talous. 23AV/2021 Valio OLTERMANNI PALAJUUSTOT 250 g 4,00/kg Rajoitus 4 kpl/talous. Tuotteita rajoitetut erät. 1 .RS Ilman Plussa-korttia 1,49 /rs (3,73–4,26/kg) -32 % Pingviini KEKSI ja SYDÄN JÄÄTELÖTUUTIT tai PUFFETIT 62–106 g 9,43–16,13/kg Rajoitus 10 kpl/talous. 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,09–1,39 /kpl (10,85–22,42/kg) -8-28 % Atria NAUTA-VILJAPOSSUJAUHELIHA 400 g tai KANANJAUHELIHAT 360–400 g 5,00–5,56/kg 2 .RS Vaasan ISOPAAHTOLEIVÄT 500–525 g 1,90–2,00/kg Rajoitus 4 ps/talous
1 .RS Ilman Plussa-korttia 1,15 /rs (5,75/kg) LU TUC SUOLAKEKSIT 100 g 10,00/kg 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,25 /pkt (12,50/kg) Filipinos SUKLAAKEKSIT 135 g 7,41/kg 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,45 /pkt (10,74/kg) 4 PRK LAKTOOSITON Valio MAUSTETUT JOGURTIT 200 g 1,25/kg Rajoitus 2 erää/talous. 1 .RS Ilman Plussa-korttia 1,49–2,09 /rs (3,73–5,23/kg) 3 PRK Jacky MAKUPALA VANUKKAAT 120 g 2,78/kg 1 .Ilman Plussa-korttia 0,48 /prk (4,00/kg) ERÄ Naturli VEGAANISET MARGARIINIT 200–225 g 4,44–5,00/kg Rajoitus 5 kpl/talous. 5,00/kg Rajoitus 3 rs/talous. Ilman Plussa-korttia 1,39–1,65 /ps (7,07–7,67/kg) tai 1 .RS 1 .PS. Ilman Plussa-korttia 1,35–1,49 /rs (2,57–3,31/kg) Vaasan RUISPALAT OHUT HERKKU 6 kpl/195 g, OHUT KAURA 100 % tai OHUT KAURAHERKKU 6 kpl/215–225 g 4,44–5,13/kg Rajoitus 4 ps/talous. 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,65 /pkt (5,89/kg) Savuhovi OHUEN OHUT SAUNAPALVIKINKKU tai UUNIKINKKU 80 g 12,50/kg Rajoitus 3 pkt/talous. 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,79 /pkt (22,38/kg) Keiju LEVITTEET 400 g Ei Alentaja. 2,50/kg Rajoitus 3 rs/talous. 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,85 /kpl (8,22–9,25/kg) 2 PRK Danonino GO JOGURTTI 70 g 7,14/kg 1 .Ilman Plussa-korttia 0,79 /prk (11,29/kg) Oatly KAURAVANILJAKASTIKE 2,5 dl 4,00/l 1 .TLK Ilman Plussa-korttia 1,35 /tlk (5,40/l) Valio RAEJUUSTO 200 g Ei hyla, laktoositon eikä pehmeä. 1 .Ilman Plussa-korttia 0,48 /prk (2,40/kg) Billy’s PIZZAT 170 g 5,88/kg Ilman Plussa-korttia 1,65 /ps (9,71/kg) VIRIKE KANANMUNA M10 580 g tai ISOJA VAPAAN KANAN MUNIA L6 408 g 1,72–2,45/kg Rajoitus 3 rs/talous. 2 FORSSAN LEHTI Mainosliite www.k-citymarket.fi www.facebook.com/citymarket @kcitymarket 2 Hoviruoka PUUROT 250–300 g 3,33–4,00/kg Rajoitus 3 kpl/talous. 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,39 /kpl (4,63–5,56/kg) Saarioinen KIISSELIT 175 g 5,71/kg 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,59 /kpl (9,09/kg) Atria KEVYT SNACK tai GRILLINAKKI 280 g 3,57/kg Rajoitus 3 pkt/talous
pantin 0,15) Apetit UUNI & GRILLIKASVIKSET 400–450 g 4,44–5,00/kg 2 .PS Ilman Plussa-korttia 2,45 /ps (5,44–6,13/kg) 2 PKT VEHNÄTORTILLA 8 kpl/320 g 3,13/kg 2 .Ilman Plussa-korttia 1,29 /pkt (4,03/kg) ERÄ Naturli VEGAANISET PAKASTEET 240–400 g, JÄÄTELÖT 500 ml tai JÄÄTELÖTUUTIT 4 kpl/360 g 5,00–8,33/kg, 4,00/l Rajoitus 5 kpl/talous. pantin 0,15) 1 .TLK Ilman Plussa-korttia 1,49 /tlk (4,06/l) (sis. 2 .KPL Ilman Plussa-korttia 4,09–5,49 /kpl (11,98–17,04/kg, 8,18/l) Bonne PREMIUM MANGO-, PERSIKKA-, APRIKOOSItai OMENASOSE 0,5 l Ei luomu eikä lohjalainen omenasose. pantin 0,20) 1 .PL Ilman Plussa-korttia 1,55 /pl (2,70/l) (sis. 4,00/l 2 .TLK Ilman Plussa-korttia 2 , 15–2,65 /tlk (4,30–5,30/l) Rosten JURMO SAARISTOLAISNÄKKILEIPÄ 180 g 11,11/kg 2 .PKT Ilman Plussa-korttia 2,25 /pkt (12,50/kg) Santa Maria PIENET MAUSTEPURKIT 3–55 g Ei kardemumma, kapris, muskottipähkinä, luomu eikä World blends. pantin 0,20) Elonen PIKKU PITKOT 250 g 8,00/kg 2 .PS Ilman Plussa-korttia 2,29 /ps (9,16/kg) Sinebrychoff KARHU ALKOHOLITON OLUT 0,0 % 0,33 l 2,58/l (sis. 18,18–333,33/kg Ilman Plussa-korttia 1,09–2,15 /prk (25,27–496,67/kg) GoGreen PUNAISET tai VIHREÄT LINSSIT 400 g 2,50/kg Ilman Plussa-korttia 1,49 /pkt (3,73/kg) LUOMU MAUSTETUT MAISSINAKSUT 20 g 50,00/kg Ilman Plussa-korttia 1,09 /ps (54,50/kg) Almo NATURE KISSANRUOAT 70 g 14,29/kg Ilman Plussa-korttia 1,19 /prk (17,00/kg) 1 .PRK/PKT/PS. pantin 0,15) Villi VICHY 0,5 l 1,60/l (sis. FORSSAN LEHTI 3 Mainosliite 3 Latz KISSANHERKUT 50–60 g 16,67–20,00/kg Ilman Plussa-korttia 1,49–1,55 /ps (25,83–29,80/kg) 4 KPL Hau Hau Champion TÄYSLIHAHERKUT 12 g 20,83/kg 1 .Ilman Plussa-korttia 0,38 /kpl (31,67/kg) Blå Band VANHAN AJAN VANILJAKASTIKE 2 x 63 g 7,94/kg 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,39 /pkt (11,03/kg) Maggi LIEMIKUUTIOT 10 kpl/100 g 10,00/kg 1 .RS Ilman Plussa-korttia 1,29 /rs (12,90/kg) Herra Hakkarainen VADELMAja PÄÄRYNÄLIMONAADI 0,33 l 2,58/l (sis. pantin 0,15) 1 .TLK Ilman Plussa-korttia 1,45 /tlk (3,94/l) (sis
4 FORSSAN LEHTI Mainosliite Serla WC-PAPERI KELTAINEN 40 rl tai TALOUSPAPERI KUVIOITU 20 rl wc-paperi 0,23/rl, talouspaperi 0,45/rl 9 .Ilman Plussa-korttia wc-paperi 12,50/sk ja talouspaperi 11,95/sk -28% jopa SÄKKI Serla Silkinpehmeä NENÄLIINA 70 kpl/pkt 1 .Ilman Plussa-korttia 1,35 -25% ERÄ Colgate Max White Limited Edition HAMMASTAHNA 75 ml tai Plax SUUVESI 250 ml 4,00–13,33/l 1 .Ilman Plussa-korttia 2,00-2,79/kpl -64% jopa KPL VALINNAN MUKAAN Dove SHAMPOOT ja HOITOAINEET 200–250 ml, KÄSIVOITEET 75 ml ja VARTALOVOITEET 250 ml Ei Dove Powered by Plants -tuotteet. Sivun alennukset normaalihintaisista tuotteista. 8,00-26,67/l 4 .2 KPL Ilman Plussa-korttia 2,95-3,85/kpl -48% jopa Eko KANNELLINEN PAISTOVUOKA 590 ml 3 kpl/pkt, 1,1 l 3 kpl/pkt ja 1,58 l 2 kpl/pkt. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. 5,33–5,93/l 4 .3 KPL Ilman Plussa-korttia 1,79-1,99/kpl -33% jopa VALINNAN MUKAAN Axe DEOja BODYSPRAYT, ROLL-ON-DEOT ja SUIHKUSAIPPUAT 50–250 ml 9,33–46,67/l 7 .3 KPL Ilman Plussa-korttia 2,75-4,59/kpl -49% jopa VALINNAN MUKAAN A+ PYYKINPESUNESTEET 2,2 l ja PYYKINPESUKAPSELIT 22 kpl/pkt Pyykinpesunesteet 2,27/l, pyykinpesukapselit 0,23/kpl 10 .2 KPL Ilman Plussa-korttia 6,99-7,89/kpl -36% jopa ERÄ LAUTASLIINAT 24 cm ja 33 cm 20 kpl/pkt 3 .3 PKT Ilman Plussa-korttia 1,19-1,89/pkt -47% jopa VALINNAN MUKAAN Dove ja Rexona ANTIPERSPIRANTTISPRAYT 150 ml 13,33/l 4 .2 KPL Ilman Plussa-korttia 2,79-2,85/kpl -29% jopa Palmolive ROLL-ON-ANTIPERSPIRANTIT 50 ml 33,33/l 5 .3 KPL Ilman Plussa-korttia 1,99/kpl -16% VALINNAN MUKAAN Ajax PUHDISTUSLIINAT 70 kpl/pkt ja Klorin PUHDISTUSLIINA 90 kpl/pkt 0,03–0,04/kpl 5 .2 PKT Ilman Plussa-korttia 2,89-3,89/pkt -35% jopa Oral-B HAMMASTAHNAT 75 ml 33,33/l 5 .2 KPL Ilman Plussa-korttia 3,39-4,39/kpl -43% jopa VALINNAN MUKAAN Gliss SHAMPOOT, HOITOAINEET ja HOITOSUIHKEET 200–250 ml 9,32–11,65/l 7 .3 KPL Ilman Plussa-korttia 2,95/kpl -21% ERÄ FoxyFur Koirien VIILENNYSALUSTA 15 .Ilman Plussakorttia 17,95 -16% Sivun hinnat voimassa 7.–13.6.2021. 3 .Ilman Plussa-korttia 3,39/pkt -11% PKT Softlan HUUHTELUAINEET 650–750 ml 2,22–2,56/l 5 .3 KPL Ilman Plussa-korttia 1,99-2,19/kpl -23% jopa VALINNAN MUKAAN Dove ja Rexona SUIHKUSAIPPUAT 225–250 ml Ei Powered by Plants -tuotteet. Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi FORSSA