TALOUS 10 Uusi omistaja jatkaa Hakalan makkaratehtaan toimintaa UUTISET 2. . Komponenttipulasta kärsivät rajusti myös Forssan seudun yritykset. Somervet on valmis auttamaan sinua ja lemmikkiäsi numerossa 010 5087 299! Keilailu käy kuntoilusta . Ei koske elintarvikkeita. Kahdesti viikossa keilaavien vaarien joukkoon sopivat kaikki yli 60-vuotiaat – myös naiset. ale PE 8.10. • Irtonumero 3 € LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI PERJANTAI 8. Tutustu meihin ja palveluihimme tarkemmin osoitteessa www.somervet.fi tai seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa. -20% SYYSSomerolle on auennut uusi yksityinen pieneläinklinikka Somervet osoitteeseen Lummetie 7. Forssan keilavaarit kannustaa kansaa sohvilta keilahallille. Yhden osan puuttuminen saattaa viivästyttää toimitusta kuukausilla. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Komponenttipula teki totta yrittäjien painajaisista • Rajusti nousseet hinnat, kuukausiin venyneet toimitusajat sekä jatkuva epävarmuus sovituista aikatauluista eivät ole enää heijastuksia yrittäjien pahimmista painajaisunista, vaan täyttä totta. 10. AJASSA 22 Keilavaarit ehtivät keilaamisen lomassa keskustella monenlaisista asioista, kertoo keilavaareihin kuuluva Forssan keilailuliiton puheenjohtaja Matti Loukonen. 03 435 5545 ma-pe 9-19, la 9-16, su 12-16 Alennus lasketaan tuotteen normaalista hinnasta. Pystymme hoitamaan pieneläimiä laaja-alaisesti sisätautisista potilaista aina kirurgisiin leikkauksiin. 2021 • N:o 270 TALOUS 11 URHEILU 16 UUTISET 3 Startup-yhteisön ylevä tavoite on säilyttää hyvinvointivaltiomme Huippukalliista sähköstä iso menolisäys kotitalouksille Tuukka Kotti jatkaa uraansa vuosi kerrallaan -mentaliteetilla Helokki Terveyskauppa Terveys Tieto TAPULIKUJA 6, Forssa P. SU 17.10
Forssan seudun lisäksi Hakalan tuotteita on tarkoitus toimittaa jatkossa ainakin pääkaupunkiseudulle, jossa niiden kysyntä on hiipunut viime vuosina. Liha Hietasen teurastamotoiminnan ansiosta saamme synenergiaa muun muassa raakaainetoimituksiin, tavara ei lopu kesken. Ensin laitetaan kuitenkin tehdas taas kunnolla pyörimään perinteisillä Hakalan tuotteilla. Tällä hetkellä Hakalan tehtaalla Saksankadulla on käynnissä pintaremontointi ja laitteiston päivitys. –?Olemme Juhan kanssa vanhoja kurssikavereita, yhteistyömme toimii hyvin, Hietanen kehuu. Hietasen mukaan Hakala Foods kuuntelee herkällä korvalla, mitä kuluttajat haluavat syödä. . PIENTÄ HUOLTOKATKOSTA lukuun ottamatta tuotanto on ollut käynnissä koko ajan, joskin pienemmällä volyymilla. Hakalan tuotannot pelastajaksi tuli Liha Hietanen oy. –?Kyselyjä Hakalan tuotteista on tullut paljon, ja myös kaupat ovat kyselleet, koska tuotteita saadaan myyntiin. > Toimitus puh. Hakalan tuotteiden maku säilyy ennallaan, lupaa Liha Hietasen toimitusjohtaja Timo Hietanen. Hakalan tuotteista noin 99 prosenttia on mennyt Juha Hakalan mukaan myyntiin Forssan seudun ulkopuolelle. Muun muassa valmisruokalinjasto on valmistumassa ensi keväänä. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET PERJANTAINA 8. Tavoitteemme on tehdä tästä jälleen kannattavaa liiketoimintaa, Hietanen kertoo. Meillä on Sastamalassa Suomen suurin hevosteurastamo, saatamme alkaa valmistaa esimerkiksi lämminsavuhevospalvia ja kylmäsavumeetwurstia. LOPPUVUODEN AIKANA Hakala Foods aikoo käynnistää uusien työntekijöiden rekrytoinnin riippuen siitä, miten toiminta lähtee pyörimään. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Käytämme perinteisiä reseptuureja ja Hakalan suku toimii siinä perehdyttäjänä. Hietasen mukaan kaupalliset neuvottelut ovat käynnissä tuotteiden saamiseksi myyntiin laajemmallakin alueella. Toiminta jatkuu Hakala Foods oy:n nimissä ja Juha Hakala jatkaa toimitusjohtajana. FL Hakalan makkaratehtaan omistussuhteissa on tapahtunut muutoksia. Ami Laaksonen Forssa Sastamalan Vammalassa toimiva perheyritys Liha Hietanen oy on ostanut heinäkuussa konkurssiin menneen Hakalan Lihavalmisteet oy:n konkurssipesän. –?Hakalan nimissä voidaan alkaa valmistaa esimerkiksi salaatteja ja valmisruokia. Hakalan tehtaan operatiivinen toiminta jatkuu Juha Hakalan vastuulla. Saneerauksessa ollut yritys ei saanut koronatukea, eikä lykkäystä eräpäiviin. Hakalan tehtaanmyymälä aukeaa jossain vaiheessa uudelleen. Toiminta jatkuu aluksi noin viiden hengen voimin. –?Katsotaan, onko se varastolla, mutta joka tapauksessa samassa kiinteistössä, Hakala kertoo. –?Jatkamme perinteitä kunnioittaen. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Liha Hietanen mukaan Hakalan toimintaan. Hietasen mukaan peruslähtökohta tehtaassa hyvä, mutta jonkun verran laitteistoa uusitaan ja nykyaikaistetaan. Liha Hietasen toimitusjohtaja Timo Hietanen kertoo, että muun muassa Suomi-makkarastaan tunnetun Hakalan tuotteiden valmistus jatkuu Juha Hakalan aiemmin perustaman Hakala Foods oy:n nimissä. Myös kaupan analyysia asiasta kuullaan. Vuonna 2018 lihanjalostamo Hakalan Lihavalmisteet oy pääsi yrityssaneeraukseen. Hakala Foodsin omistus on jaettu useampaan tasaosuuteen. Juha Hakala kertoo, että viime vuonna iskenyt koronapandemia söi yrityksen liikevaihdosta puolet, mikä toi omat vaikeutensa saneerauksen läpivientiin. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 . Eli tuotteiden maku säilyy ennallaan, Hietanen lupaa omistajanmuutoksista huolimatta. Vanhojen tuttujen tuotteiden rinnalle on tarkoitus kehittää uusia. LOKAKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh
Myös Supercellin perustaja ja yhteisön hallituksen jäsen Ilkka Paananen korostaa, että suomalainen yhteiskunta on luonut pohjan sille, että on pystytty rakentamaan kotimaisia menestyviä kasvuyrityksiä. Juho kieltäytyi, poliisipäällikkö meni. > Anna uutisvinkki puh. Toiminta jatkuu Hakala Foods oy:n nimissä ja Juha Hakala jatkaa toimitusjohtajana. –. Se vaatii nykyisiltä yrityksiltä 20 prosentin vuosikasvua, jota yhteisö pitää kasvuyrityksille hyvinkin todennäköisenä. Se vastaisi suunnilleen Suomen metsäteollisuuden vientiä. • Käsittelee naudan-, hevosenja lampaanlihaa. –?Vuonna 1918 punaiset vangitsivat Juhon ja Forssan poliisipäällikön. Heille tarjottiin mahdollisuutta lähteä peltotöihin. Nina Törnudd, Antti Autio Peliyhtiö Supercell ja sata muuta kasvuyritystä ja sijoittajaa ovat perustaneet startup-yhteisön tavoitteenaan kehittää Suomesta maailman paras startupja kasvuyritystoiminnan ekosysteemi. Sen lisäksi, että prosessit saadaan sujuviksi, tavoitteena on saada asenneilmapiiri muuttumaan avoimeksi. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Hakalan makkaratehtaan omistussuhteissa on tapahtunut muutoksia. KUVA: Emmi Korhonen / Lehtikuva. –. Nykyisin Hakalan tuotteita valmistetaan neljännessä polvessa Saksankadulla Juha Hakalan johdolla. Mukana olevat yritykset sitoutuvat ohjelman mukaan tekemään suomalaisista startupeista maailman parhaan paikan tehdä työtä. Tavoite on kasvattaa yritysten vientiä kymmenessä vuodessa 2 miljardista eurosta 10 miljardiin. LOKAKUUTA 2021 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. • Suomen suurin hevosteurastamo. • Toimintaan kuuluu teuraskarjan hankinta, eläinkuljetus, teurastus, lihanleikkuuja pakkauspalvelu sekä tukkukauppa. • Liha Hietanen ja Pirkanmaan Lihapalvelu työllistävät tällä hetkellä kolmekymmentä lihaalan ammattilaista. Pakarisen mukaan kyse ei ole perinteisestä edunvalvontajärjestöstä, vaan tavoitteena on edistää koko yhteiskunnan etua. PAKARINEN KERTOO , että yhteisö tulee antamaan käytännön apua asianosaisille muun muassa maahanmuuttokysymyksissä, jotta prosesseista tulisi toimivia. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Liha Hietanen mukaan Hakalan toimintaan 120 vuotta Hakalan tuotteita Ami Laaksonen Kaikki alkoi vuonna 1901, kun teurastaja Juho Henrik Hakala kiersi maataloissa teurastamassa eläimiä. Koulutuksessa muun muassa koodaus ja yrittäjyys otettaisiin oppiaineeksi alakoulusta lähtien. • Saman katon alla toimiva Pirkanmaan Lihapalvelu oy on vuonna 1997 perustettu suomalaisen naudanlihan leikkuuseen ja myyntiin erikoistunut yritys. Hänen mukaansa tämän hetken polttavin kysymys on osaavan työvoiman saaminen ulkomailta Suomeen. Näin kyettäisiin rahoittamaan hyvinvointivaltio jatkossakin. Hänet ammuttiin pellolle, Juha Hakala kertoo. • Harjoittanut teurastamotoimintaa ja lihakauppaa 1950-luvulta lähtien – nyt jo kolmannessa polvessa. Lähde: Liha Hietanen oy ”Tavoitteemme on tehdä tästä jälleen kannattavaa liiketoimintaa.” TIMO HIETANEN Liha Hietanen oy:n toimitusjohtaja Kasvuyritykset perustivat startupkentän yhteisön Tavoitteena nostaa vienti metsäteollisuuden rinnalle ja turvata suomalaisen hyvinvointivaltion rahoitus. Vähitellen toiminta laajeni Forssan Leipätehtaan kautta Tölöntielle rakennettuun makkaraverstaaseen. Yhteisö arvioi, että Suomen talous voi kasvaa kestävästi startupien kiihdyttämänä. • Nykyiset toimitilat Vammalaan valmistuivat 1994. Heidät vietiin vankileirille Hämeenlinnaan. • Teurastamo on myös luomuhyväksytty. Lähellä kuitenkin oli, ettei Hakalan tuotteiden valmistus loppunut jo yli sata vuotta sitten. Mukana ovat Supercellin lisäksi muun muassa Wolt, Aiven, Smartly, Blok, Yousician ja Lifeline Ventures. FAKTA Liha Hietanen oy • Perheyritys Sastamalan Vammalassa. • Toimitusjohtaja Timo Hietanen. • Yritys toimi alkujaan KeskiSuomessa Keuruulla. Emme voi jäädä paikoillemme, vaan meidän pitää pystyä jatkuvasti parantamaan, jotta pärjäämme globaalissa kilpailussa, Paananen visioi. Hän korosti, että yhteisön pohjana on kiitollisuus suomalaiselle yhteiskunnalle siitä, mitä se on tarjonnut. Toiminta on jatkunut pieniä, sotien aiheuttamia katkoksia lukuun ottamatta koko ajan. Palkkioksi saamansa ruhon osat hän myi torilla. STT Suomen startup-yhteisön toimitusjohtajaksi nouseva Riikka Pakarinen ja Supercellin perustaja Ilkka Paananen yhteisön julkistustilaisuudessa Supercellin tiloissa. Yhteisön käytännön vaatimuksena on, että suomalaisen yrityksen palkkaama henkilö saa työluvan kahdessa viikossa itselleen ja puolisolleen. • Markkina-alueena Eteläja Länsi-Suomi. Tavoitteena ovat myös satsaukset tutkimukseen ja kestävään kehitykseen. Yrityksen kulta-aikaa elettiin 1980-luvulla, jolloin pelkästään Suomi-makkaraa saattoi lähteä tehtaalta yhdessä lähetyksessä 10 000 kiloa. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET PERJANTAINA 8. Tähtäimessä on siten luoda Suomen taloudelle ja yhteiskunnalle uusi tukijalka. Yhteisön toimitusjohtajaksi on valittu keskustan varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen, joka on ollut aiemmin muun muassa europarlamentaarikkona. Uskomme, että pystymme turvaamaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan jatkumisen, Pakarinen sanoo. • Teurastamoa laajennettiin 2000-luvun alussa
Vain rokote suojaa vakavalta koronavirustaudilta – ei luja luotto luuloihin tai salaliittoon. Remontti tehtiin Linikkalan koulun vanhan osan paloturvallisuuden parantamiseksi. 4 FORSSAN LEHTI PERJANTAINA 8. Epäilijöitä innoitti tuore tieto siitä, ettei Modernan koronavirusrokotetta jatkossa annetta alle 30-vuotiaille miehille ja pojille. Varttuneilla rokottamattomilla riski joutua sairaalaan on peräti 18-kertainen tuplarokotettuihin ikätovereihin verrattuna. Remontin yhteydessä alakertaan sijoitettiin myös kaksi paloovea ja yläkerrassa olevaan vanhaan liikuntasaliin tehtiin lisäovi. Ulkomaanmatkat eivät ole olleet monille ikinä mahdollisia, mutta esimerkiksi ilmaisten opiskelijavaihtojen kautta muihin maihin tutustumiselle voitaisiin luoda mahdollisuuksia sellaisillekin teineille, jotka eivät ole tottuneet lentämään joka vuosi toiselle puolelle maailmaa. Suurin ero oli siinä, että Suomeenkin kaivattu koronapassi on jo Ranskassa käytössä. Juuri koronarokotteisiin liittyy kovin paljon virheellisiä tai harhaanjohtavia väitteitä. Erilaisia näkemyksiä pitää voida yhteiskunnassa esittää, kunhan esitetyt tiedot vain ovat todenperäisiä eivätkä harhaanjohtavia. KUVA: Arttu Laitala / LM Taisteluja on voitettu, mutta koronasota jatkuu. Uudet tartunnat piinaavat etenkin rokottamattomia. Hei, me lennetään taas! En usko, että ainakaan lentämisen suosio voi pandemian loputtuakaan palata entiselleen. Toisiin kulttuureihin tutustuminen on kuitenkin aina arvokasta, ja ainakin itselleni nämä muutamat viikot Ranskassa ovat olleet todella antoisia. KOLUMNI Silja Sandberg P äätin viime keväänä opettajani ehdotuksesta lähteä kolmen viikon vaihtoon Etelä-Ranskaan. Terveydenhuolto uhkaa kuormittua sen vuoksi, ettei koronarokotteita mielitä tai joudeta ottaa. Jos tauti rokotettuun iskee, se on lievä. –Koko alkulukukauden satakunta oppilasta joutui kulkemaan luokkiinsa kahden muun luokan kautta, kertoi yläasteen rehtori Raimo Syrjänen. Samoin on käynnissä taisto koronaepäilijöiden ja rokotekieltäjien väitteitä vastaan. Sitä ei kuitenkaan havaittu ajoissa ja seurauksena oli, että se vioittui. Huomion saavat vain omaan maailmankäsitykseen sopivat tiedot. Epäilijöitä ei tunnu edes vakuuttavan tieto, että rokottamattoman riski joutua koronasta sairaalahoitoon saati kuolla on moninkertainen täyden rokotussarjan saaneihin verrattuna. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 40 VUODEN TAKAA Linikkalan koulun remontti valmistunut FORSSAN LEHTI 8.10.1981 Jossain määrin koulutyötäkin haitannut remontti on satu valmiiksi Forssassa Linikkalan koululla. Y hteiskuntaa on vapautettu koronarajoitusten kahleista, mutta koronavirustartunnat ovat nostaneet rumaa päätään. Taisteluja on voitettu, mutta sota koronaa vastaan jatkuu. Vaikka rokotteita on helposti saatavilla, rokotuskattavuus nousee hitaasti. lokakuuta 2021 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Nytkin olisin mieluummin matkustanut vaikka junalla, ja toivon että se on tulevaisuudessa helpompaa. Matkustaminen korona-aikana oli erilaista lähinnä henkisesti. Vioittuminen oli tapahtunut noin klo 15 aikaan, mutta postija lennätinhallituksen vikapartio löysi vian vasta aamuyöstä. Koronan selkä taittuu vasta, kun ainakin tavoiteltu 80 prosentin rokotekattavuus vihdoin saavutetaan. Jännitin yksin matkustamista ja sitä, että olisiko minulla nyt varmasti kaikki tarvittavat laput mukana. Olin silloin vielä sen verran optimistinen, että toivoin rokotusten ehtivän korjata tautitilannetta niin paljon, että matka voisi sujua normaalisti, ja olin ainakin osittain oikeassa. Oli turvavälit mitä noudatettiin vaihtelevasti, ja ihmiset käyttivät maskeja, osa oikeaoppisesti, ja osa nenän alla. MIELENKIINTOINEN ILMIÖ on, että he messuavat ”faktoista”, mutta pitävät asiantuntijoiden todisteita mielipiteinä ellei valheina. Porraskäytävään valettiin esimerkiksi betoniset portaat ja seinät verhoiltiin paloturvallisilla levyillä. Esimerkiksi ravintoloiden sisäänkäynneillä pitäisi siis vaatia näyttämään rokotetodistusta, mutta välillä tätäkään määräystä ei noudatettu. Kirjoittaja on tammelalainen Forssan yhteislyseon opiskelija. Normaalien epämukavuuksien lisäksi huomasin kuitenkin pitäväni myös ison ihmisjoukon sullomista niin pieneen eristettyyn tilaan aiempaa hirvittävämpänä. Kauppalan vesilaitoksen toimesta suoritetaan Talsoilassa parhaillaan vesijohtokaivauksia. Kyse on ennen muuta varovaisuudesta ja tutkimustiedon kertymisestä, erilaisiin infektioihin liittyvä sydänlihastulehduksen riski on pieni. Joukko ei ole suurensuuri mutta äänekäs. Tässä yhteydessä jouduttiin uomaa kaivamaan myös kohtaan, jossa kulkee koaksiaalikaapeli. Koronavirus ei ole maailmasta poistumassa, joten siltä kannattaisi suojautua. Mahdollisesti kaivajat eivät kuitenkaan olleet tästä tietoisia, koska asiasta ei tehty ilmoitusta. Rokottamattomat aikuiset aiheuttavat valtaosan koronaviruksen sairaalahoidon tarpeesta. Lentokentällä meno oli kuitenkin tuttua, vaikka pidettiinkin vähän isompia turvavälejä ja käytettiin maskeja. Linikkalan koulun vanhan osan perusteellista saneerausta on myös suunniteltu. Uusien koronavirustartuntojen määrä on kääntynyt laskutrendin jälkeen kasvuun. Perille kuitenkin selvittiin, ja paikan päällä Ranskassa tilanne oli samankaltainen kuin Suomessa. Tietojen vastaanotto on heillä valikoivaa. Matkustamista voisi olla muutenkin mielekästä ajatella eri tavalla. Koneeseen tilaamani pizzakin oli niin kova, että heiveröinen muovihaarukka antoi periksi noin puolessa välissä annosta, ja klassinen lentotunnelma oli taattu. RAJOITUSTEN HÖLLENTYESSÄ yhä useammat ovat varanneet taas matkoja, mutten usko että ainakaan lentämisen suosio voi pandemian loputtuakaan palata entiselleen. 60 VUODEN TAKAA Paha kaapelivaurio Forssan Talsoilassa FORSSAN LEHTI 8.10.1961 Perjantaina sattui Forssassa paha kaapelivaurio, jonka seurauksena Hämeenlinnan– Turun välinen koaksiaalikaapeli tuli toimintakyvyttömäksi ja lisäksi katkesivat kaikki puhelinyhteydet Forssasta Jokioisten suuntaan. Lentomatkustuksen päästöt ovat mittavia, ja yhteiskuntien pitäisi panostaa muiden, ekologisempien vaihtoehtojen kehittämiseen. Tax-freen suklaat maksoivat yhä hirveästi, eikä itse lentokoneessa ollut tietoakaan turvaväleistä, vaan vierustoverin kanssa piti edelleen taistella yhteisen käsinojan hallinnasta. LOKAKUUTA 2021 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 8. Rokotteet on jaettu globaalisti hyvin epätasaisesti, mutta ainakin Eurooppa on laajalti palaamassa vähitellen entiseen “normaaliin”, ja minäkin pääsin lähtemään matkaan EU:n koronatodistuksen avulla
Akkujen lataaminen esimerkiksi taloyhtiön pyöräkellarissa, jossa kukaan ei ole näkemässä mahdollisen tulipalon syttymistä, on kiistatta riski koko kiinteistölle asukkaineen. Olen ikäväkseni nähnyt aivan lähellä, miten lasten isä vieraannuttaa lasta äidistään ja myös pyörittää omaa showtaan lastensuojelun työntekijöiden ”avustuksella”. FORSSAN LEHTI 5 PERJANTAINA 8. JOS TALOYHTIÖ PÄÄTTÄÄ sallia lataamisen esimerkiksi pyöräkellarissa, tilassa on oltava toimiva palovaroitin ja mahdollisimman vähän palokuormaa. Perussuomalaiseen puheenparteen on iskostunut käsite polpo eli poliittinen poliisi. TASA-ARVO • Feeniksin takaparkki aivan liian pimeä. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Aivan kaikkien kansanedustajien osalta en ole varma. Virtanen 6.10.) Ymmärrän näkökulmasi. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Kenties tämä saa vauhtia muihinkin päättäjiin. Tynkkynen on jo aiemmin saanut kaksi tuomiota vastaavista rikkomuksista. Kansanedustaja Tynkkysen tapaus antaa aiheen kysyä, mikä on perussuomalaisten oma suhde lakien noudattamiseen tai niiden noudattamatta jättämiseen. EI KESKUSKOULULAISEN ÄITI • Keskuskoululla on ollut välipalatarjoilu ainakin 15 vuotta. 03 4155 651 Ami Laaksonen ................... Numero 045 7396 0280.. AJATTELIJA • Koronarokotteesta vaarana saada sydänlihastulehdus. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. ILKKA KONONEN Forssa N opeasti yleistyneiden sähköpolkupyörien, -potkulautojen ja muiden sähköisten kulkupelien säilyttäminen ja lataaminen taloyhtiöissä on aiheuttanut viime aikoina huolta ja keskustelua paloturvallisuudesta. Voidaanko lakeja noudattaa valikoiden ja vain muiden rikkomuksia hakien ja osoitellen. Vielä erityisemmäksi tilanteen tekee se, että hän toimii kansanedustajana, jonka tehtävänä pitäisi olla lakien muuttaminen ja säätäminen, ei niiden tahallinen rikkominen. EX-KESKURILANEN • Kiitos Keskuskoululle välipalan tarjoamisesta. 13.75 €/kk Irtonumero ..........................................3 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Kommentti on erikoinen, sillä Tavio on taustaltaan pitkän linjan lakimies, jonka olettaisi suhtautuvan oikeuden määräämään tuomioon jotenkin muuten kuin olankohautuksella. Myös latausalustan tulee olla palamaton. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kuittasi Tynkkysen tuomion toteamalla, ettei se anna aihetta toimenpiteisiin (FL 5.10.). • Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 045 7396 0280. Ja saamme kokemuksia kokeilusta. Juuri siitä olisi kyse, jos ministerit ja muut poliitikot alkaisivat neuvoa poliiseja, miten näiden tulee virkavaltaansa erinäisissä tilanteissa käyttää. HASSE RENFELDT toiminnanjohtaja, Kiinteistöliitto Kanta-Häme Huomio sähköpyörien lataukseen • (T. Sydänlihastulehdus ei koskaan ole pikku juttu. Niiden säilyttäminen ja lataaminen esimerkiksi pyöräpysäköintiin varatussa tilassa täytyy taloyhtiössä sallia, mutta silloinkin on muistettava huolehtia paloturvallisuudesta. Oikeusvaltiossa jokaisen päätöksentekijän on syytä tuntea toimintansa rajat. 050 3426 610 Mirka Willman .......................040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi.......050 362 3132 Heli Hieperi .............................050 3138 999 Heini Lauren .........................(äitiyslomalla) Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ..................................................349 € 6 kk .....................................................177 € 3 kk ......................................................92 € 2 kk ......................................................63 € DIGILEHTI ..................alk. Liikenne vähenee ja köyhiä ei tule vastaan!! UPPORIKAS • Voi anteeksi, kun minä vuonna 1960 laitoin intiaanipäähineen päähäni ja iloisena juoksin ja hyppelin ympäri pihaa, voi voi minua! INTIAANI ISTUVA HÄRKÄ • Uskomattoman typerää elokapinalaisilta, että poliisin pitää kantaa heitä kuin jalattomia! NÄYTTÄVÄT TYPERILTÄ • Suomesta tulee surullinen ennakkotapaus, mitä väärä kunnianhimo ja oman kansan unohtaminen tarkoittaa. Hyvin usein sydän jää vajaatoimintaiseksi loppuelämäksi. Menomatkalla testi julkisella, koska oli nuha. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Ruokailu oli jo silloin porrastettu, kun ruoka oli klo 11.00 ja kotona vasta 16.00 jälkeen, välipala tuli tarpeeseen. SUOSITTELEN IHAN OIKEAA ELÄMÄÄ • Ajatelkaa vähän (FL 7.10.), olisiko niin, ettei rokottamattomia syyllistetä siksi että he olisivat uhka rokotetuille, vaan siksi että heidän vuokseen rajoituksista ei voida luopua ja verorahat kuluvat heidän hoitamiseensa. Jos lataaminen valvomattomissa oloissa aiheuttaa tulipalon, laitteen lataukseen jättänyt on vastuussa aiheutuneista vahingoista. Työntekijöillä on varsin kapea ja yksipuolinen näkemys asioista, ISÄTKIN OSAAVAT PELATA KAIKENLAISTA PELIÄ! • Ihmettelevät, millainen vaikutus oli somen kaatumisesta tuntikausiksi. JOPA MAATALOUS TUHOTAAN • Afganistanin naapurissa siis tiedettiin Talebanin nousu (7.10.). Haluamme muistuttaa, että sähköisiä kulkuneuvoja tai niiden akkuja saa pääsääntöisesti ladata vain valvotuissa oloissa eli käytännössä asunnon sisätiloissa. Ministeri Ohisalo näytti ne tunnistavan. No, kaikissa rokotteissa samoja aineosia! ENTEN TENTEN! • Ajatelkaas vähän, minkähän takia koronapotilaat sairaaloissa ja teholla ovat niitä rokottamattomia. Uutismedian Liiton jäsen ISSN 0782-663X Kustantaja Keskisuomalainen Oyj TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Asia erikseen ovat liikuntarajoitteisille apuvälineeksi luovutetut sähkömopot, jotka luokitellaan lääkinnällisen kuntoutuksen välineiksi. Etenkin nuorilla henkilöillä kohonnut riski. 'MAALTA' TULEVAN LAPSEN ÄITI • Lapsiystävällinen Forssa. Siksi Ruotsi ja Tanska keskeyttivät Modernan käyttämisen. Vaarallista! Laittakaa vaikka yksi lamppu per Alun voitto! KOHTI VALOISAA KORIPALLOKAUTTA • FL 6.10. Mielestäni Sebastian Tynkkysen kolme tuomiota osoittavat ilmeistä piittaamattomuutta lakien velvoittavuutta kohtaan. Moni asia jää haaveeksi, jos jäädään odottamaan. Oma arvioni: paras asia ihmisille aikoihin! 24/7 toljottamaan tottuneet olivat tietty hetken hädässä. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Ministeri pitäytyi viisaasti roolissaan, johon ei kuulu poliisin operatiivisen toiminnan johtaminen ja ohjeistaminen. VIIME MAANANTAINA kerrottiin, että perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen sai Oulun käräjäoikeudessa tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. HelsinkiVantaalla paluupatkallani testi oli ilmainen! NÄIN! • Kyllä pian helpottaa Suomen teillä. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Valikoivaa laillisuutta P erussuomalaiset kansanedustajat hiillostivat sisäministeri Maria Ohisaloa eduskunnan kyselytunnilla Elokapinan mielenosoituksista. HYVIKSET HÄÄRÄÄ LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti kannanotto. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Entä yhtyykö puolueväki edellisen puheenjohtajansa Jussi Halla-ahon käsitykseen, jonka mukaan korkeimman oikeuden tuomiokin on vain muutaman ihmisen mielipide. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ................... Suosittelen muillekin kouluille. LOKAKUUTA 2021 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Minusta tämä on vain hyvä asia eikä ole keneltäkään pois. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Välipala kaikille koululaisille. TEHOHOITO VAI PIIKKI • Meille on valehdeltu! Yksityiset ihmiset ja työnantajat työntekijöilleen ovat maksaneet maltaita saadakseen matkustamista varten todistuksen negatiivisesta koronatuloksesta. Lännen hyväihmistelijät eivät uskoneet edes Pew-tutkimustulosta 2013: 99% afganistanilaisista kannatti shariaa valtion laiksi. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. oli artikkeli huoltajuusriidoista. Kiva, kun nostit esille, että olette keksineet tämän jo. Olisiko kuitenkin niin, että tämä Keskuskoulun kokeilu on lähtenyt juuri tarpeesta ja on hyvä esimerkki muille. • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta
Kiva vierailu oli sekin. Taika pussilakanasetti 150x210 cm purppura 48,93 € (69,90 €) Erikoiserä Teema muki 0,3 l laventeli 15,90 € Erikoiserä Birds by Toikka Äiti lohenpunainen 180x95 mm 199,90 € Ultima Thule tarjoiluvati 370?mm 85 € (112,90 €) Kiti Salonen Forssa Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo arvuutteli Kuhalan koulun 8.-luokkalaisilta, mitä hänen mustasta salkustaan löytyy. –?Istuin paljon kotona luurit korvilla. Kuhalan koulun kahdeksasluokkalaiset saivat vieraakseen Tampereen hiippakunnan piispan Matti Revon. Benjamin Tuomilehto ja Kalle Saloinen saivat ikimuistoisen tehtävän päästessään tutkimaan salkun sisältöä valkoiset hansikkaat kädessä. Heidän silmissään te olette aikuisia ja omista vanhemmista seuraavia. –?Piispa on hengellinen paimen, ihmisten sielujen paimen. Repo vertasi, että paimen voi sauvallaan ohjata lampaita ja hätistellä susia tai lepäillä sauvaan nojaten. –?Rahaa, soitin tai risti, oppilaat veikkasivat. Teissä on paitsi tuleva Forssa, myös tuleva Suomi. Repo mainitsi työhönsä kuuluvan paljon myös kansainvälisiä tehtäviä. –?Sen jälkeen kun tulin piispaksi vuonna 2008, en ole ehtinyt tehdä tavallisia seurakuntapapin töitä: en yhtään hautaan siunaamista enkä avioliittoon vihkimistä, mutta yhden lapsen olen kastanut. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Piispa toivotti rohkeutta siirtyä uuteen kouluun . –?Kun katsoo nuoria silmiin, näkee paikkakunnan tulevaisuuden. Hän vihkii käyttöön kirkkoja ja hautausmaita sekä pappeja ja diakoneja virkaansa. REPO KERTOI piispan työn jakautuvan hallinnollisiin ja hengellisiin tehtäviin. Repo sanoi juuttuneensa itsekin kotiin: matkustaminen loppui ja kokoukset siirtyivät verkkoon. PIISPANTARKASTUKSEEN liittyy usein kouluvierailu. FL Benjamin Tuomilehto (vas.) ja Kalle Saloinen saivat kunnian koota piispa Matti Revon piispansauvan. Toissa viikolla hän osallistui ekumeeniseen piispojen kokoukseen Roomassa. Kun kinkkiset vanhanaikaiset lukot aukenivat, mysteerisalkusta paljastui kappaleita, joista pojat kokosivat komean piispansauvan. Piispa on esimerkiksi tuomiokapitulin istuntojen puheenjohtaja. Ne ovat Revon mielestä hauskimpia juttuja, joita piispa voi tehdä. Forssan seurakunnassa piispantarkastusta loppuviikon ajan tekevä Repo kertoi työstään ja paljasti mustan mysteerilaukkunsa sisällön.. . Nyt kerään taas kilometrejä autoon. PERJANTAINA 8. Koronapandemia on muuttanut koululaisten arkea ja pian edessä on myös muutto uuteen Monitoimikeskukseen. Repo toivoi yläkoululaisille rohkeutta olla isoja koululaisia. LOKAKUUTA 2021 6 FORSSAN LEHTI UUTISET OSTAMME VANHAT PUSSILAKANASI JA FARKKUSI HYVÄ KIERTOON VUODESTA 1820 PIENENNÄ TEKSTIILIJÄTEVUORTA: 1 000 M SUOMALAISTEN JÄTEVUORI VUODESSA SAAT 10 € ETUSETELIN JOKAISESTA KIERRÄTYKSEEN TUOMASTASI PUSSILAKANASTA JA FARKUISTA *Katso kampanjaohjeet sekä lähin myymäläsi Finlayson.fi Erikoiseriä ja löytöjä 7.–17.10.2021 Iittalan myymälöissä ja verkkokaupassa: iittala.com Iittala outlet Humppila, Humppilan Lasi Tuotteita rajoitetusti, valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Kirkko oli pandemian aikaan ristiriitaisessa tilanteessa, kun jumalanpalveluksia toimitettiin kirkkolain velvoittamalla tavalla, mutta samalla ihmisiä piti estää osallistumasta. –?Varsinkin pienillä voi olla huolta, miten isojen kanssa pärjää. FORSSAN SEURAKUNNAN piispantarkastus osuu Revosta tärkeään taitekohtaan: koronapandemian hellittäessä on hyvä hetki pohtia, mistä ottaa opiksi ja kuinka suunnata kohti uutta. He katsovat teistä mallia, miten iso ihminen käyttäytyy. –?Seurakunnissa suurta surua on aiheuttanut, ettei kaikilla ole ollut esimerkiksi pääsyä hautajaisiin. Piispa arveli, että tällaisessa tilanteessa hän kokisi paitsi jännitystä, myös iloa ja uteliaisuutta. –?Se päättyi vierailuun paavi Franciscuksen luona, joka on roomalaiskatolisen kirkon korkein pää
Normaali päiväannos 2 kapselia, pakkauskoko 90 kaps. • Lauantaina seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt työskentelevät tavoitesuunnitelman parissa. • Sunnuntaina piispa on mukana Forssan kirkossa klo 10 alkavassa messussa, jossa siunataan työntekijöitä virkaansa. PERJANTAINA 8. Suosittelen kaikille joilla jotain oireita nivelten kanssa", kertoo testiryhmässä mukana ollut Eijaliisa Koivu. Testihenkilöt käyttivät curaMIN-valmistetta kolmen viikon ajan normaalin annostusohjeen mukaisesti ja arvioivat itse lähtöja lopputilanteensa asteikolla 1-10. Valmisteen poikkeuksellinen teho perustuu kahden, pitkän tutkimustyön tuloksena syntyneen tehoaineen yhteisvaikutukseen: BCM95® auttaa suojaamaan niveliä ja tukemaan normaalia nivelterveyttä yhdessä BosPuren® kanssa. Piispantarkastus • Piispa vieraili torstaina Kuhalan koulussa, kaupungintalolla ja Kiimassuolla sekä osallistui aamurukoukseen, vanhustenviikon messuun Forssan kirkossa ja iltakirkkoon Koijärvellä. www.curamin.. SUOMALAISET TESTASIVAT JA SAIVAT AVUN MITEN NIVELESI VOI NYT. • Piispantarkastus on suoritettu Forssassa viimeksi 2013. Käytetyt terveysväitteet perustuvat kurkuman ja boswellian EFSAn sallimiin terveysväitteisiin. NIVELTEN VOINTI KOHENI 95% NIVELTEN OIREILU VÄHENI 59% MISTÄ KYSE. ENNEN JÄLKEEN curaMIN tuotteen käyttöä TODELLA HYVIN TODELLA HUONOSTI ENNEN JÄLKEEN curaMIN tuotteen käyttöä TODELLA PALJON OIREITA EI OIREITA "Innolla jatkan käyttöä, kun nivelet on kovilla mökkihommissa. KUINKA PALJON SINULLA ON NIVELISSÄ OIREITA. toimintaympäristön tutkiminen, hallinnon ja talouden tarkastus sekä piispan visitaatio. LOKAKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET curaMIN®-tuotteen käyttäjät kertovat elämänlaatunsa parantuneen ylistäen valmisteen positiivisia vaikutuksia nivelterveyteen, etenkin nivelten liikkuvuuteen ja mukavuuteen. ”Kun katsoo nuoria silmiin, näkee paikkakunnan tulevaisuuden. Valmiste tukee myös nivelten mukavuutta ja liikkuvuutta. • Tampereen hiippakunnan piispantarkastus on noin puolen vuoden prosessi, johon kuuluu mm. Teissä on paitsi tuleva Forssa, myös tuleva Suomi.” MATTI REPO Tampereen hiippakunnan piispa
KOTIMAISTA HERNEKEITTO TAKAISINVETO JA TIEDOTE VILJALLE ALLERGISILLE Pakkauskoko: 435 g EAN-koodi: 6415712600150 Parasta ennen -päiväys: 30.6.2024 Valmistuttaja: SOK Valmistaja: Kymppi-Maukkaat Oy Takaisinveto ei koske muita tuoteeriä. Rokotuksen hakemisen lisäksi koronaan viittaavat oireet pitää ottaa vakavasti. Tartunnan saaneet ovat pääasiassa nuoria ja rokottamattomia. 0800-0-5435 tai asiakaspalvelu@lidl.fi Lidl ja Delta-Sport pahoittelevat tapahtunutta. Oireiden ilmaantuessa pitää mennä testiin ja testitulosta odottaessa tulee pysyä kotona. Taudinkuva on vaihdellut kovaoireisesta influenssasta lieväoireiseen flunssaan ja nuhaan. Poliisi pysäytti henkilöautolla liikkeellä olleen miehen kello 23 jälkeen Tammelan ja Hämeenlinnan rajalla. Pahoittelemme tapahtunutta. • Puuhelistimen mallinumero on MS-9103 • Puisen tarttumislelun mallinumero on MS-9102. Tuotteista saattaa irrota pieniä osia, jotka voivat aiheuttaa pienelle lapselle tukehtumisen vaaran. Humppila • Ensimmäisen annoksen saaneita 85,4 %. Varotoimenpiteenä yllä mainittu erä vedetään pois markkinoilta. –?Forssan seudun kouluissa ei ole ainakaan toistaiseksi ollut tartuntoja, Tähtinen sanoo. Toisen annoksen saaneita 72,8 %. USEAMMASSA FORSSALAISESSA ravintolassa on voinut viime päivinä altistua koronavirukselle, mutta ravintoloissa tapahtuneet tartunnat ovat Tähtisen mukaan olleet yksittäisiä. Korona leviää Forssan seudulla nyt parikymppisten ja sitä pari vuotta nuorempien tai vanhempien keskuudessa. –?Jotta nousuun kääntynyt tartuntojen määrä saadaan taas laskuun, ihmisten pitää muuttaa omaa käytöstään. Hernekeitossa käytettyjen herneiden sekaan on sadonkorjuussa joutunut kauranjyviä, ja herneiden puhdistusvaiheessa tapahtuneesta virheestä johtuen osa tuotteista saattaa sisältää yksittäisiä kauranjyviä tai kauran kuoren osia. Kanta-Hämeessä on viimeksi kuluneen viikon aikana todettu 83 uutta Covid-19-tartuntaa. FL Tartuntatautilääkäri Teppo Tähtinen kertoo, että koronatartuntojen määrä on kääntynyt Forssan seudulla nousuun. Kuluttajia pyydetään palauttamaan tuote lähimpään Lidl-myymälään, jossa tuotteen hinta korvataan. Ostos hyvitetään. Tarkkuusalkometri näytti miehen olleen noin 1,6 promillen humalassa. Muille tuote on turvallinen käyttää. Tammela • Ensimmäisen annoksen saaneita 86,4 %. Tartunnoista noin puolet, 43 kappaletta, on todettu Hämeenlinnan seudulla. Tähtinen kertoo, että seudulla koronaan viime aikoina sairastuneiden oireet ovat olleet varsin lieviä. –?Tartunnat ovat levinneet ystäväpiirissä, ja niihin liittyy myös perheiden sisäisiä tartuntoja ja altistuksia. Lisätietoja: Lidl Suomi Ky, puh. Toisen annoksen saaneita 70,3 %. Koska tartuntoja on ollut nyt etenkin nuorten ystäväporukoissa, tauti voi levitä esimerkiksi kotibileissä. PERJANTAINA 8. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL FAKTA 12 vuotta täyttäneiden rokotuskattavuus Forssa • Ensimmäisen annoksen saaneita 83,8 %. –?Minun tietojeni mukaan kukaan Forssan seudulla koronaan sairastunut ei ole viime aikoina tarvinnut keskussairaalatasoista hoitoa. Toisen annoksen saaneita 69,8 %. FL. Ypäjä • Ensimmäisen annoksen saaneita 85,2 %. Tähtinen kannustaa rokottamattomia hakemaan rokotuksen. Nykyään tuntuu, että kaikki eivät välitä mahdollisista oireista eivätkä muuta käytöstään. Tuotteita on myyty S-ryhmän Prisma-, Food Market Herkku, Sokos Herkku, S-market-, ABC-market-, Saleja Alepa-myymälöissä. Toisen annoksen saaneita 67,6 %. Takaisinveto koskee tuotteita tuotenumerolla IAN 364427_2010. LOKAKUUTA 2021 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Takaisinveto: ”Playtive” Motoriikkalelu Puuhelistin ja Puinen tarttumislelu Delta-Sport Handelskontor GmbH vetää tuotteet ”Playtive” Motoriikkalelu Puuhelistin ja Puinen tarttumislelu markkinoilta. Jokioinen • Ensimmäisen annoksen saaneita 85,7 %. s-kuluttajaneuvonta.fi Koronatartunnoissa uutta nousua Forssan seudulla ”Kahden viime viikon aikana seudun viidessä kunnassa on ollut yhteensä 25 tartuntaa, joista 20 on ollut viimeisimmän viikon sisällä.” Tiina Naula Forssan seutu Koronatartuntojen määrä on lähtenyt jälleen kiihtymään Forssan seudulla. Karanteenissa on Forssan seudulla nyt noin 80 henkilöä, Tähtinen kertoo. ”Tartunnat ovat levinneet ystäväpiirissä, ja niihin liittyy myös perheiden sisäisiä tartuntoja.” TEPPO TÄHTINEN Tartuntatautilääkäri Forssalaismies kärähti ratista Kymppitiellä Vuonna 1985 syntyneen forssalaismiehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen valtatie 10:llä keskiviikkoillalla. SEUDUN KUNNISSA on Tähtisen mukaan käyty koronarokotuksissa kohtuullisen hyvin ja valtakunnallisen keskiarvon mukaisesti. –?Kahden viime viikon aikana seudun viidessä kunnassa on ollut yhteensä 25 tartuntaa, joista 20 on ollut viimeisimmän viikon sisällä, Tähtinen sanoo. Toisen annoksen saaneita 72,3 %. Koko maa • Ensimmäisen annoksen saaneita 84,1 %. Takaisinveto ei koske muita Playtive-merkin motoriikkaleluja. Lähde: THL:n rokotusrekisteri 7.10.2021. 0800 97322 tai www. Hän ajoi vaarallista ylinopeutta kolme matkustajaa kyydissään. Suurin osa tartunnoista on Forssasta. Tuote voi aiheuttaa oireita viljalle allergisille henkilöille. Loimaan Turuntiellä napattiin torstain vastaisena yönä törkeät rattijuopumuslukemat puhaltanut kortiton mies. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän tartuntatautilääkäri Teppo Tähtinen kertoo, että seudulla on viime päivinä ilmennyt pari kolme uutta tartuntaa päivässä. Viljalle allergisia kuluttajia pyydetään palauttamaan virheellinen tuote ostopaikkaan. Kyseisiä tuotteita on myyty Suomen Lidl-myymälöissä 9.9.2021 alkaen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Rokottamattomia on tällä hetkellä lähinnä nuorissa. Lisätietoja: S-Kuluttajaneuvonta arkisin klo 9?13 puh. Toisen annoksen saaneita 72,3 %
Vanessa Valkama Kaikkiaan 36 kantahämäläistä on tähän mennessä saanut estetyksi viime vuoden verotietojensa luovuttamisen tiedotusvälineille. lokakuuta mennessä hyväksytyt kieltopyynnöt. Jaakko Kyrö Tammela Tammelan vesivuoto on jatkunut kolme viikkoa eikä vuotokohtaa ole kyetty paikantamaan. Teurastamo on luomuhyväksytty. VIIME VUONNA Verohallinto hyväksyi 76:n 100 000 euroa tai yli tienanneen kantahämäläisen pyynnön jättää heidän vuoden 2019 julkiset tulotietonsa pois medialle toimitetuista listoista. Teemme rahtiteurastusta. FL Yle ja IL: Hallitus ajaa ydinvoimaa EU:n kestävien energiamuotojen listalle Suomen hallitus yrittää saada ydinvoiman mukaan Euroopan unionin kestävien energiamuotojen luokitteluun, kertovat Yle ja Iltalehti. VUODEN 2020 verotietojensa julkaisun estäneiden listalta löytyy muun muassa kantahämäläisiä toimitusjohtajia, yrittäjiä, lääkäreitä sekä osakeyhtiöiden hallitusten jäseniä ja puheenjohtajia. Verohallinnon toimittama lista sisältää vastustaneiden nimet koko Suomesta, mutta ei henkilöiden maakuntaa tai verotustietoja, koska hyväksytty vastustamispyyntö estää verotuksen julkisten tietojen luovuttamisen. FORSSAN LEHDEN listalta löytämistä kantahämäläisistä noin puolet oli estänyt verotietojensa luovuttamisen myös viime vuonna vuoden 2019 tietojen osalta. PERJANTAINA 8. 03 511 5535 www.lihapalvelu.fi Perheyritys Liha Hietanen Oy toimii Sastamalan Vammalassa. –?Kun runkoputkea suljetaan, tarvitaan vuoroon vähintään kaksi työntekijää. lokakuuta mennessä. Komissio päättää syksyllä, mitkä energiamuodot katsotaan ilmaston kannalta kestäviksi. Vesivuoto ei ole vaikuttanut veden riittävyyteen eikä veden laatuun. MYÖS HYVÄKSYTYN vastustamispyynnön tehneiden asiakkaiden julkiset tuloverotustiedot ovat jatkossakin julkisia ja saatavissa verotoimistojen asiakaspäätteiltä ja puhelimitse. Yritys toimii tiiviissä yhteistyössä Liha Hietanen Oy:n kanssa, mikä varmistaa varman ja nopean tuottajien palvelun heidän suoramyyntitoiminnassaan. Yrityksen omistajilla on yhteensä 50 vuoden kokemus suomalaisesta liha-alasta, lähes pelkästään naudanlihan leikkuusta ja myynnistä. Tämän takia toimituksen tiedossa ei ole kaikkien niiden 36 kantahämäläisen nimiä, joiden kieltopyyntö oli hyväksytty 5. 03 514 1533 timo.hietanen@lihahietanen.fi Lihaa suomalaisilta tiloilta Laatua lähilihasta perinteenä korkea taso LIHA HIETANEN OY Tammelan vesivuoto pysyy piilossa Täsmäetsintä siirtyy, koska työntekijöitä ei ole riittävästi. Suunnitelmat kariutuivat, koska työvoimaa ei ole tarpeeksi. Vettä vuotaa maahan edelleen noin 300 kuutiometrin vuorokausivauhtia. marraskuuta, kun vuoden 2020 verotiedot tulevat julkisiksi. Luokittelun tarkoituksena on ohjata rahoitusta kestäville investointihankkeille. YKSI VIIME VUONNA tietojensa julkaisun estäneistä oli Kanta-Hämeen tulokuningas, Sinituotteen hallituksen puheenjohtaja Ilkka Brotherus. Hän nousi myös koko Suomen tuloykköseksi 65,8 miljoonan euron pääomatuloilla vuonna 2019. LOKAKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Pirkanmaan Lihapalvelu Oy on vuonna 1997 perustettu suomalaisen naudanlihan leikkuuseen ja myyntiin erikoistunut yritys. www.lihahietanen.fi Liha Hietanen Oy Pääkkösentie 59 38200 Sastamala Puh. Verohallinto on suositellut, että verovuotta 2020 koskevat vastustamispyynnöt tehdään viimeistään 1. Ydinvoimaa ei ole toistaiseksi otettu mukaan kestävien energiamuotojen listalle. Forssan Lehden käsin keräämien tietojen mukaan heistä 16 oli tuolloin maakunnan 300 suurituloisimman joukossa. Iltalehden tietojen mukaan pääministeri Sanna Marin (sd.) lobbasi ydinvoiman vihreyttä EU-komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille maanantaina Helsingissä. Hallinto-oikeuden kesäkuisen päätöksen mukaan määräajan jälkeen tulleet pyynnöt pitää kuitenkin käsitellä. Luovutuskiellon tehneistä ainakin kaksi oli vuonna 2019 maakunnan 300:n eniten ansainneen joukossa, mutta listan loppupäässä. Pirkanmaan Lihapalvelu Oy Pääkkösentie 59 38200 Sastamala Puh. Tammelan Vesilaitoksella on kovin vähän porukkaa, Tammelan maanrakennusmestari Heimo Tuomola selvittää. lokakuuta mennessä hyväksyttyjen kieltopyyntöjen listalta. Lopullinen lista luovutuskielloista selviää viimeistään 10. Näiden henkilöiden vuoden 2020 verotietojen julkistamista ei ole ainakaan toistaiseksi kielletty. Myöskään Brotheruksen nimeä ei löydy 5. Koko Suomessa verottaja on toistaiseksi hyväksynyt luovutuskiellon yhteensä 2 221 henkilölle koskien verovuoden 2020 verotuksen julkisia tietoja. Verotustiedot saa silti selville. lokakuuta. Tuomolan mukaan ensi viikolla saadaan mahdollisesti lisää teknistä apuvälineistöä vuodon paikantamiseen. Liha Hietanen teurastaa nautoja, hevosia, lampaita sekä pieniä määriä sikoja. Tällä viikolla oli tarkoitus sulkea runkoputkea, jotta vuotokohdan rajaaminen tarkentuisi. 36 henkilön verotietoja ei luovuteta suoraan medialle Lopullinen vuoden 2020 verotietojen luovutuskiellon saaneiden määrä Kanta-Hämeessä selviää veropäivänä marraskuussa. STT. Toinen olisi mittarilla, toinen laittaisi venttiilejä kiinni. Vuodon epäillään sijaitsevan vettä hyvin läpäisevän Syrjänharjun alueella, koska vettä ei ole noussut maan pinnalle. Liha Hietanen on Suomen suurin hevosteurastamo. Teurastamotoimintaa ja lihakauppaa harjoitettu jo 1950-luvulta lähtien, nyt jo kolmannessa polvessa. Tämä selviää Verohallinnon Forssan Lehdelle toimittamasta nimilistasta, josta löytyvät 5
TEKNOLOGIARATKAISUJA tuottavan DA-Groupin toimitusjohtaja Sami Kotiniemen mukaan toimitusajat ovat moninkertaistuneet ja joidenkin puolijohteiden hinnat nousseet monisatakertaisiksi. –?Meillä on töitä, joissa 99 prosenttia osista on talossa, mutta yksi komponentti puuttuu. LOKAKUUTA 2021 Talous > Anna uutisvinkki talousaiheesta puh. –?Kun 2000 ihmisen autotehtaita laitetaan kiinni, moni ymmärtää realiteetit – sen, ettei tilanne ole pelkästään meistä kiinni. Ville Säteri Lounais-Häme Komponenttija varaosapula kurittaa yrityksiä myös Forssan seudulla. –?Heijastevaikutus on valtava, vaikka markkinat eivät ole mihinkään kasvaneet. 10 FORSSAN LEHTI TALOUSUUTISET PERJANTAINA 8. Entistä tarkempi ennakointi on ollut vahvasti kasvavalle ja uusia tuotantolinjoja rakentavalle yritykselle välttämättömyys. Esimerkiksi eräältä ohjelmatalolta saamme piirilevyjä seuraavan kerran toukokuussa. Koronan rujo jälki näkyy viiveellä. Toimitukset ovat tällä hetkellä 3–4 kuukautta myöhässä. Kaikki hinnat ovat nousseet ja ne on pyritty siirtämään asiakashintoihin viiveellä. Hankinta on kuin aarteenetsintää. Myös asennustarvikkeista on raju pula ja nopeus on valttia, mikäli niitä haluaa itselleen saada. –?Koko ensi vuoden tuotannon ja investointien osalta on ollut pakko varautua jo nyt. Okkopeten yrittäjä Petri Okkonen ei nykytilanteessa voi luvata lämpöpumpun tilanneelle asiakkaalle mitään ennen kuin tuote on varastossa. Työt ovat jumissa, kun tarvittavia osia ei saada ja epävarmuudesta on tullut osa arkea. Kesästä alkaen Sokajärvi kertoo kaikkien komponenttien toimitusajan vähintään tuplaantuneen. Tilausvahvistukset ovat pelkkää paperia ja toimitusten varmentaminen ollut hirveän vaikeaa. 040 451 8390 toimitus@forssanlehti.fi . Tuotannon suunnittelu on nykytilanteessa haasteellista. Kun tavaraa haalitaan mistä saadaan, myös kate jää pienemmäksi. Varaston arvo on ainakin kolminkertaistunut, kun joka puolella on melkein valmista tai puolivalmista. Joidenkin asiakkaiden on tätä vaikea ymmärtää. Koko ajan eletään epävarmuudessa – aamulla tehtaalla katsotaan, mitä tänään voidaan tehdä. Petri Okkonen teki viimeksi löytöjä Tampereelta. Tilanne maailmalla normalisoituu ehkä vasta 2023, hän arvioi. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Komponenttipula kurittaa nyt yrityksiä ”Varaston arvo on ainakin kolminkertaistunut, kun joka puolella on melkein valmista tai puolivalmista. . EKOLOGISIA ELINTARVIKEVUOKIA valmistavan Jospakin toimitusjohtaja Janne Sokajärvi tuumii koronan maailmalla aiheuttamien tehdassulkujen ja tuotannon alasajon näkyvän nyt rajusti. Tilauskanta on hyvin vahva, mutta tänä vuonna emme saa ulos kaikkea, mitä on suunniteltu. Päivittäin joudun asiaa selittelemään. Tilanteen eskaloituessa keväällä moni asiakas otti ongelmiin painokkaasti kantaa. Mitään ei uskalla luvata ennen kuin tavara on varastossa. Huolella mietitty voi mitätöityä hetkessä ja liikkeelle on lähdettävä nollasta. Saatavuusongelmat koskevat jopa arjen kannalta välttämättömiä varastohyllyosia. Koko ajan eletään epävarmuudessa.” SAMI KOTINIEMI DA Groupin toimitusjohtaja. –?Tilanne on surkea. Loppukesän aikana meteli hiljeni. Kotiniemen mukaan tämä kuormittaa raskaasti työnjohtoa ja henkilökuntaa. Yrittäjälle murhetta tuottaa jo se, miten kaikille löytyy jatkossa hommia. Toimitusvaikeuksia on kaikilla merkeillä ja asennustarvikkeiden hankinta on hakuammuntaa. –?Myös saatavuudessa on hyvin suurta epävarmuutta. –?Tilattujen lämpöpumppujen toimitukset ovat 3–4 kuukautta myöhässä ja asennustarvikkeiden saatavuus äärettömän huono. Lämpöpumppubisnes toimii puoliteholla, mutta korvaavia töitä on vielä löytynyt, eikä lomautuksiin ole turvauduttu. Näkemykseni on, että tilanne jatkuu ainakin vielä pitkälle ensi vuoteen. Sisäänostohinnat ovat nousseet 2–3 kuukauden aikana sen verran paljon, että oikein pahaa tekee, Okkopeten yrittäjä Petri Okkonen huokaa
Sopimukset ovat pitkiä. FORSSAN LEHTI 11 TALOUSUUTISET PERJANTAINA 8. FL Vaikutuksia ei vielä tiedetä Arno Juutilainen Energian kallistuminen on teollisuudelle yrityksittäin ja yksiköittäin radikaali muutos. Uusia henkilöiden maksuhäiriömerkintöjä on tänä vuonna kirjattu 1?061?400 kappaletta. Nyt tämä päästöoikeus maksaa yli 60 euroa. Hallitus ja oppositio ottavat rajusti yhteen kriisistä. Toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa kilowattitunnin hinta lähestyy jo 10 senttiä. Niiden määrä on laskenut runsaat 10 prosenttia viime vuodesta. Euroopan ulkopuolella useat valtiot säännöstelevät energian hintaa. Hankinta on kuin aarteenetsintää. Kotitalouksien kokonaishinta on kohoamassa noin 20 senttiin kilowattitunnilta. Myös asennustarvikkeista on raju pula ja nopeus on valttia, mikäli niitä haluaa itselleen saada. Sähkönmyyjät siirtävät tukkuhintojen nousua kuluttajahintoihin. Kiinan halpakumien hinta on myös noussut reippaasti rahtikustannusten kasvaessa. Ihmisten maksuongelmat eivät ole laajasti helpottuneet. Hintojen nousu on synnyttänyt energiapulan. Hiilija maakaasuvoimaloita pyöritetään kovalla teholla useissa maissa. Tilanne ei silti ole hyvä. –?Suomen teknologiateollisuus kilpailee globaalisti ja katsomme asiaa globaalin kilpailukyvyn näkökulmasta, sanoo Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras. Asiakastietoa ilahduttaa, että alle 20-vuotiaiden maksuhäiriöiden määrä on pudonnut. SÄHKÖN spot-hinta eli päivähinta nousi Suomessa korkeuksiin jo keväällä. Maksuhäiriöt ovat hyvin pitkään kasvaneet. Rautaporras kysyy. Eräissä maissa energian kallistumiseen liittyy omia maakohtaisia vaikeuksia. Etenkin Kiinasta tulevan tavaran tuonti takkuaa pahasti ja toimitusajat ovat ihan tolkuttomat, yrittäjä Heli Mäki luonnehtii. Laskua vuoden takaisesta oli vajaan prosentin. Syyskuussa sähkö maksoi keskimäärin yli 12 senttiä kilowattitunnilta Etelä-Ruotsissa. Hallitus aikoo leikata sähköyhtiöiden niin sanottuja windfall-voittoja. Onko kyseessä hintapiikki, jonka yli päästään. Ruotsin sähköverkko ei kykene mukautumaan sähköntuotannon muutoksiin. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Komponenttipula kurittaa nyt yrityksiä Energian hinta ampaisi taivaita kohti Euroopassa puhutaan jo yleisesti vakavasta energiakriisistä. –?Leikkaavatko kotitaloudet kulutustaan, kun hinnat kohoavat. –?Ongelma on myös, miten yleinen kustannusten nousu voidaan siirtää asiakkaan hintoihin. Espanjassa sähkön tukkuhinta lähestyy 20 senttiä per kilowattitunti. –?Hyvä asia on se, että rengaspuolella korvaava tuote löytyy aina. Suomen Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöisiä on nyt noin 3?000 vähemmän kuin vuosi sitten. Määrä on laskenut alle puoleen kahdeksassa vuodessa. Kotimaisilta tukkureilta tai merkkiliikkeiltä on saatu korvaavia osia. Pohjanmeren Brent-raakaöljyn hinta on enemmän kuin kaksinkertaistunut puolessatoista vuodessa. Rautaporras kertoo, että yritykset saattaneet jopa maksaa sopimussakot päästäkseen irti epäedullisista sopimuksista. Syyskesällä myös vuosija neljännesvuosihinnat ampaisivat korkeuksiin. –?Yritykset voivat ajatella tilannetta eri tavalla. Kilowattitunnin keskihinta pyörii nyt 10 sentin paikkeilla. –?Ihmisten ollessa töissä kotona huoltomäärät ovat vähentyneet reilusti. Ruotsissa sähkön tukkuhinnalla on kolme hintavyöhykettä. Kotitalouksien ja yritysten energian hinta on pompannut kaikkialla Euroopassa ennätyksellisen korkealla. Etelä-Ruotsissa on tuulivoimaa, jonka tuotanto muuttuu nopeasti. Vai lähdetäänkö korottamaan omia hintoja. FL Okkopeten yrittäjä Petri Okkonen ei nykytilanteessa voi luvata lämpöpumpun tilanneelle asiakkaalle mitään ennen kuin tuote on varastossa. Teknologiateollisuuden mielestä sillä ei ole kuitenkaan merkitystä Suomen yleiselle kilpailukyvylle, koska kaikkien energiakustannukset ovat kohonneet. Hiilidioksiditonnin päästöoikeuden sai viime vuoden maaliskuussa pörssistä jopa alle 16 eurolla. Korkeita spot-hintoja ei pääse enää karkuun määräaikaisella sopimuksella. Yhtiöt uhkaavat haastaa valtion oikeuteen. Jos syksy jatkuu kuivana ja talvesta tulee kylmä, energian hintahuippu voi olla kaukana edessäpäin. Raskaan kaluston ja henkilöautojen rengastoimituksiin hupenee kuukausia, mikäli kyse on vähänkään harvinaisemmasta rengaskoosta. Asiakkaille tilanne näkyy enemmän rengasja vannepuolella. Toimitukset ovat tällä hetkellä 3–4 kuukautta myöhässä. Arno Juutilainen Kanta-Häme Eurooppa on joutunut energiakriisiin. FL Maksuhäiriöiden määrä taittui pieneen laskuun. KUN KULUTUS lähti nousuun koronakriisin helpottaessa, energiantuotanto ei ole enää riittänyt. KUVA: Joel Maisalmi / LM Maksuhäiriömerkinnät ovat pitkästä aikaa kääntyneet laskuun. Kilpailijan kustannukset ovat kuitenkin saattaneet kohota vähemmän kuin omat. Kun fossiilisia polttoaineita käytetään paljon, myös EU:n päästöoikeuksien hinta on moninkertaistunut. Öljy ei ole historiallisen kallista, mutta jatkuvasti kiristetyt verot ja biopolttoaineiden jakeluvelvoite nostavat Suomen kuluttajahintoja. Pohjois-Ruotsissa on paljon vesivoimaa, joka toimii myös säätövoimana. Sieltä puuttuu tuulivoiman säätövoima. Esimerkiksi Vattenfall myy kahdeksi vuodeksi ydinsähköä hintaan 8,92 senttiä per kilowattitunti (vuosikulutus 10?000 kWh). Petri Okkonen teki viimeksi löytöjä Tampereelta. Syyt energian nopeaan kallistumiseen ovat kaikkialla samat: Kalliit päästöoikeudet, kaasun ja öljyn hinnannousu ja sähköntuotannon alasajo. Metallin hinnan noustua varaosapuolella on paineita nostaa hintoja, Mäki arvioi. LOKAKUUTA 2021 KORJAAMOA SEKÄ rengasja varaosakauppaa pyörittävässä somerolaisessa MH Huolto-osassa korjaukset eivät ole viivästyneet. Maassa tivataan nyt, miksi sähkö on maan eteläosissa yli kaksi kertaa kalliimpaa kuin pohjoisessa. Asiakastieto pitää syytä nuorimpien maksuhäiriöiden vähentymiseen, että osa rahoitusyhtiöistä ja pankeista ei myönnä rahaluottoja alle 20-vuotiaille. Tilastokeskuksen mukaan maakaasun kuluttajahinta nousi Suomessa tammi–kesäkuussa yli 42 prosenttia. Kotitalouksille tulossa suuri lisälasku lämmityksen kallistumisesta. Kuluttajien reagointi kustannusten nousuun on myös merkittävä asia. Kiinassa ja Intiassa tämä näkyy sähkökatkoina. ENERGIAKRIISI on useissa maissa jo poliittinen kriisi. Britanniassa EU-ero (Brexit) on vaikeuttanut kuljetuksia. Kivihiilen ja maakaasun hinnat on kohonneet radikaalisti. Syyskuun lopulla luottotietomerkintä maksuhäiriöstä oli 388?900 suomalaisella. Suomen Teknologiateollisuuden yritykset myyvät valtasoin tuotteitaan muille yrityksille
KUVA: Veikko Somerpuro. Katajajuuren mukaan yhden suomalaisen hiilijalanjälki vuodessa on noin 10 tonnia. Huoltovarmuuskeskuksen suojavarusteiden hankintayksikön johtaja Mikko Matikkala arvioi, että muu kuin terveydenhuollon henkilökuntaan kuuluva väestö käyttäisi Suomessa keskimäärin noin 500?000–700?000 maskia päivässä. LOKAKUUTA 2021 12 FORSSAN LEHTI UUTISET Julia Blomqvist Pelkästään suomalaiset ovat käyttäneet koronapandemian aikana jo jopa miljardi kasvomaskia. Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkijan Juha-Matti Katajajuuren mukaan valtaosa markkinoilla myytävistä kertakäyttömaskeista sisältää paljon muovia, useimmiten polypropeenia, joka valmistetaan öljystä. Suojavälineiden hankintapäällikkönä Huoltovarmuuskeskuksessa toimiva Mikko Matikkala uskoo, että maskeja käytetään terveydenhuollossa koronan jälkeenkin aiempaa enemmän. Henkeä kohti laskettuna se tekee noin yhden kertakäyttömaskin viikossa suomalaista kohti. Miljardi käytettyä maskia vastaisi siis 2 miljoonaa kiloa jätettä. . Jos arvio pitää paikkansa, suomalaiset olisivat käyttäneet keskimäärin reilut kolme kertakäyttömaskia viikossa sen jälkeen, kun kansallinen maskisuositus astui voimaan vuoden 2020 elokuussa. Maskikulutus on joka tapauksessa yhteiskunnan tasolla valtava. . Alkio korostaa, että kyseessä on karkea arvio. Tarkkaa tietoa maskien kulutusmääristä ei ole. Tavallinen kertakäyttömaski, joita katukuvassa paljon näkyy, painaa noin 2 grammaa. Tähän suhteutettuna maskien ilmastovaikutus vastaisi 400 suomalaisen keskimäärin vuoden aikana tuottamia hiilidioksidipäästöjä. Ekologisille ja tehokkaille maskeille on siis tarvetta myös jatkossa. Hiilijalanjälkeä suurempi kertakäyttömaskeihin liittyvä ympärisMaskit roskaavat luontoa ja meriä . Tämän voi päätellä siitä, että pelkästään terveydenhuollon henkilökunnalla kuluu Matikkalan mukaan 650?000–700?000 nenäja suusuojusta päivässä. KASVOMASKIT ovat ottamassa muovipussien paikan luonnon ja merien roskaantumisen symbolina. –?Siviilipuolellahan nähdään myös pestäviä maskeja, Matikkala sanoo. . –?Polypropeenin ilmastovaikutus on jo ilman jätehuoltoa noin kaksi hiilidioksiditonnia tuhatta kiloa kohti. PERJANTAINA 8. Terveydenhuollon laatuvaatimukset täyttäviä biohajoavia ja kertakäyttöisiä maskeja on vielä huonosti saatavilla. Kertakäyttömaskit ovat olleet tärkeä keino pandemian nujertamisessa, mutta samalla niiden käytöstä kertyy valtavasti muovijätettä. Ennen pandemiaa päiväkohtainen kulutus oli korkeintaan 40?000 kappaletta. Hän vastasi Suomen maskituotannon käynnistämisestä viime vuonna, kun maskien saatavuus haluttiin turvata. Mikäli kertakäyttömaskeja olisi käytetty aina oikeaoppisesti siten, ettei samaa kertakäyttömaskia olisi käytetty uudelleen, käytettyjen maskien kokonaismäärä olisi todennäköisesti vielä huomattavasti suurempi. Olettaen kaikki maskit polypropeenista valmistetuiksi, niiden hiilijalanjälki olisi kokonaisuudessaan 4?000 tonnia. Näin arvioi työja elinkeinoministeriön (TEM) erityistutkija Jyrki Alkio. KUVA: Arttu Laitala / LM Juha-Matti Katajajuuri toimii vastuullisen tuotannon ja kulutuksen erikoistutkijana Lukessa
Tautiin liittyviä kuolemia oli keskiviikkoon mennessä ilmoitettu tartuntatautirekisteriin yhteensä 1?089. Viikoittainen uusien koronatapausten määrä on kasvanut yli 800 tapauksella edellisviikkoon nähden: viikolla 39 uusia tapauksia todettiin yhteensä hieman yli 3?800, kun edellisellä viikolla tartuntoja todettiin noin 3?000. Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoi STT:lle, että ikäraja voi olla myös 12 vuotta, kunhan alle 16-vuotiaiden osallistumismahdollisuudet turvataan. Esitykseen sisältyy mahdollisuus edellyttää koronapassin esittämistä esimerkiksi yleisötilaisuuksiin osallistuvilta tai sisäliikuntatiloihin saapuvilta ihmisiltä. Suomessa 12–39-vuotiailla miehillä on havaittu alle viisi sydänlihastulehdustapausta. Muovin hajoamisessa kuluu Katajajuuren mukaan jopa satoja vuosia. MONI kertakäyttömaskien ympäristövaikutuksia kavahtava on turvautunut pandemian aikana kankaisiin, pestäviin kasvosuojaimiin. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 7?071 tartuntaa, mikä on 1?227 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Osa terveysriskeistä voi liittyä siihen, että mikromuovihiukkasiin voi kerääntyä muita haitallisia yhdisteitä. Toisen koronarokoteannoksen on Suomessa saanut 72,3 prosenttia ja ensimmäisen annoksen 84,1 prosenttia kohdeväestöstä. Tartuntoja esiintyy Pohjolan mukaan laajasti eri ikäryhmissä. Vaikka kasvomaskeilla on kielteisiä ympäristövaikutuksia, Katajajuuren mielestä maskit olisi pitänyt ottaa Suomessa käyttöön aikaisemmin. Sosiaalija terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi keskiviikkona Ylelle, että koronarajoituksista on luovuttu liian aikaisin. Ekologisille ja tehokkaille maskeille on siis tarvetta myös jatkossa. Osa biohajoavista materiaaleista hajoaa vasta teollisessa kompostoinnissa. Uusien koronatartuntojen määrä on STM:n ja THL:n mukaan kääntynyt huolestuttavaan kasvuun ja painottuu rokottamattomaan väestöön. Marinin mielestä hallitus on tehnyt kaikki päätökset esimerkiksi ravintolarajoitusten osalta sosiaalija terveysministeriön ehdotuksesta. KERTAKÄYTTÖMASKIT pitäisi hävittää sekajätteeseen, mutta kaduilla ei tarvitse kauaa kävellä, kun vastaan tulee ensimmäinen maahan heitetty tai kulkeutunut maski. Siksi maskeille tarkoitettua roskapussia on hyvä kantaa mukana kodin ulkopuolella liikuttaessa. Ehkä maskeihin pitää suhtautua niin, että ne olivat aivan välttämätön keino estää koronan leviäminen. Jo ennen maskien käytön yleistymistä, mikromuovia löytyi vesistöistä. –?Pitkään jatkunut laskutrendi tapausmäärissä on kääntynyt kasvuun ja kiihtynyt nyt tällä seurantaviikolla, johtaja Pasi Pohjola STM:stä kertoi tiedotustilaisuudessa. STT Marin: rajoituksia ei ole purettu liian nopeasti. POHJOISMAISESSA tutkimuksessa, jossa ovat olleet mukana Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska, on havaittu, että Modernan koronarokotteen saaneilla alle 30-vuotiailla miehillä on hieman muita korkeampi riski saada sydänlihastulehdus. Matikkala sanoo, että suojainten ympäristövastuullisuus huomioidaan tulevissa Huoltovarmuuskeskuksen maskihankintojen kilpailutuksissa. –?Kuitenkin ilmeni, että monella 12-vuotiaalla ei esimerkiksi ole pankkitunnuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen oli samoilla linjoilla torstaina STM:n ja THL:n tiedotustilaisuudessa. KUVA: Hazem Bader / AFP / Lehtikuva Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan Suomessa ei ole purettu koronarajoituksia liian nopeasti. Syynä ohjeistukseen on varovaisuusperiaate. KUVA: Arttu Laitala / LM Emmi Tilvis, Marja Juonala, Elias Peltonen Modernan koronarokotetta ei pitäisi jatkossa antaa Suomessa alle 30-vuotiaille miehille ja pojille, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen THL:n ja sosiaalija terveysministeriön (STM) tiedotustilaisuudessa torstaina. Sairaalahoidon kuormitus on kasvussa useissa sairaanhoitopiireissä. –?Niitä päätyy tuonne luontoon ja sitä kautta esimerkiksi järviin ja meriin. Asia on kyllä ollut esillä ja sitä varmasti tarkastellaan myös kotimaisessa valmistuksessa, sanoo Huoltovarmuuskeskuksen Matikkala. Valiokunnan torstaisen lausunnon mukaan lakiesitystä on muutettava siten, että alle 16-vuotiaiden mahdollisuudet osallistua toimintaan turvataan ehdotettua paremmin. Biohajoavuus ei Katajajuuren mukaan kuitenkaan takaa tuotteen ympäristöystävällisyyttä. Ekologisia maskeja, jotka todistetusti suojaisivat tehokkaasti viruksilta, mutta hajoaisivat luonnossa, on vielä huonosti markkinoilla. Riski on THL:n mukaan suurin toisen rokoteannoksen jälkeen. –?En ole toistaiseksi törmännyt sellaisiin, jotka olisivat esimerkiksi biohajoavia ja täyttäisivät terveydenhuollossa vaadittavat standardit. Modernan rokotetta on Suomessa annettu alle 30-vuotiaille miehille runsaat 95?000 ensimmäisenä annoksena ja runsaat 42?000 toisena annoksena. KOKONAAN rokottamattomia kohdeväestössä on vielä noin 775?000, kertoi THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio. Tästä syntyy myös hiilidioksidipäästöjä. Muovia sisältävä roska hajoaa luonnossa ajan myötä mikromuoviksi, jota ei enää silmällä voi erottaa. THL ohjeistaa antamaan alle 30-vuotiaille miehille ja pojille Pfizerin ja Biontechin koronarokotetta. Suomessa raportoitiin torstaina 689 uutta koronavirustartuntaa. Sitä, millaisia haittoja mikromuovista ihmisille, eläimille tai eliöille on, ei hänen mukaansa vielä tarkalleen tiedetä. –?Kehotan näitä kuitenkin vielä hakemaan sen ensimmäisenkin annoksen, jotta kattavuutta saataisiin korkeammaksi, Kontio sanoi. STT Perustuslakivaliokunta vaatii muutosta koronapassiesitykseen Eduskunnan perustuslakivaliokunta vaatii muutosta hallituksen lakiesitykseen, joka koskee tartuntatautilain muuttamista. Koronapassia voitaisiin edellyttää muun muassa ravintoloissa, yleisötilaisuuksissa, sisäliikuntatiloissa, uimahalleissa, huvipuistoissa, sisäleikkipaikoissa ja kulttuuritiloissa. Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntelyä voi muuttaa esimerkiksi nostamalla ikärajan 16 vuoteen. –?Meriä ja järviä on tutkittu, ja muovipartikkeleita löytyy joka paikasta. –?Kyllä tässä vähän sellainen olo tulee, että vähän turhan aikaisin erityisesti niitä kaikkein suurimman riskin tilanteita on purettu, Salminen sanoi. Siksi esimerkiksi terveydenhuollossa kangasmaskeja ei sallita. Salmisen mukaan THL on ollut vahvasti sitä mieltä, että iltaelämän tilanteisiin, baareihin ja yökerhoihin liittyy isot riskit. LOKAKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 13 UUTISET töhuoli on Katajajuuren mielestä niiden päätyminen luontoon. Lisäksi niitä löytyy jonkin verran myös juomavedestä. • Poltettavasta jätteestä tehdään kaukolämpöä ja sähköä yritysten ja kotitalouksien hyödynnettäväksi. • Sekajäte on kierrätykseen kelpaamatonta jätettä, josta valtaosa päätyy poltettavaksi. FL–LM MITÄ. Valiokunnan mukaan on myös huolehdittava, että esittämisvelvollisuuden piiriin jääville alaikäisille taataan mahdollisuus koronatestiin koronapassia varten. Ojala-Niemelän mukaan hallituksen esitykseen liittyi käytännön vaikeuksia. THL arvioi, että rokotusten kohdeväestön eli 12 vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien 80 prosentin rokotuskattavuus voidaan saavuttaa tämän kuun loppuun mennessä. PERJANTAINA 8. • Maskit pitäisi hävittää suljetussa pussissa jäteastiaan. Viime viikolla erikoissairaanhoidon vuodeosastoille tuli yhteensä 69 uutta koronaviruspotilasta ja tehohoitoon 22 uutta potilasta. STT Modernan rokotetta ei enää alle 30-vuotiaille miehille ja pojille ”Suurin osa sydän lihastulehduksista on lieviä ja ohimeneviä, mutta kuitenkin riski on olemassa”, THL:n Salminen sanoo. Suojavälineiden hankintapäällikkönä Huoltovarmuuskeskuksessa toimiva Mikko Matikkala uskoo, että maskeja käytetään terveydenhuollossa koronan jälkeenkin aiempaa enemmän. Kasvomaskien vastuullinen hävittäminen • Sekä kertakäyttöiset että kuitukankaiset hengityssuojaimet tulee hävittää sekajätteeseen. Suomessa on tähän mennessä raportoitu kaikkiaan yli 145?000 koronavirustartuntaa. Siitä voitaisiin valmistaa biopohjaisia ja antimikrobisia suusuojaimia. –?Nähdäkseni emme ole vapauttaneet liian aikaisin yhteiskuntaa, hän sanoi aluevaaleja koskevassa SDP:n tiedotustilaisuudessa torstaina. –?Tämähän on tullut kaikille täytenä yllätyksenä koko korona. – On epäselvää, kulkeutuvatko mikromuovit sellaisinaan elimistön läpi takaisin ravinnekiertoon, mutta pelkona on, että niillä voi olla terveysvaikutuksia, Katajajuuri sanoo. Niiden ongelma on heikko suojateho. Varsinkin vesissä elävät eliöt ovat alttiita mikromuoville. Suomessa 12–39-vuotiailla miehillä on havaittu alle viisi sydänlihastulehdustapausta vajaata 49?000:ta annettua Modernan toista rokoteannosta kohden. –?Suurin osa näistä sydänlihastulehduksista on lieviä, ohimeneviä, muutaman päivän seurannalla itsestään paranevia, mutta kuitenkin tämä riski on olemassa, Salminen sanoi. Hallituksen esityksen mukaan koronapassia voitaisiin edellyttää 12-vuotiailta ja sitä vanhemmilta. Lakiesityksen mukaan jokainen 12-vuotias kykenisi näyttämään koronapassin Omakannasta. Katajajuuren mukaan mikromuovia voi päätyä ihmisten ja eläinten elimistöön huomaamatta juomaveden ja ravinnon mukana. Suomessa Lappeenranta-Lahden teknillisen yliopiston (LUT) akatemiatutkija Katri Laatikaisen kokoama ryhmä kehittää jo puupohjaista kuitukangasta. –?Uskon, että pian tullaan näkemään myös maatuvista tai kierrätettävistä materiaaleista valmistettuja suojaimia, hän lisää. Keskiviikkona kerrottiin, että Ruotsissa Modernan koronarokotteiden käyttö keskeytetään vuonna 1991 ja sen jälkeen syntyneillä ja Tanskassa alle 18-vuotiailla. Hankkeen tavoitteena on kehittää tuotteesta myös biohajoava
Mikäli työnhakija laiminlyö hakuvelvollisuutensa, hän voi menettää saamansa työttömyysetuuden. Välikysymys koskee myös hallituksen taloudenpitoa. –?Jos on jo täyttänyt hakuvelvollisuutensa itse valitsemillaan paikoilla, niin sen jälkeen kunnan tai TE-toimiston tekemä työtarjous ei ole työttömyysturvan kannalta velvoittava, hallitusneuvos Timo Meling ministeriöstä sanoi. Hän korosti tuolloin, että ylitarkastajalle ei maksettu täyttä palkkaa kahdelta vuodelta, vaan puolen vuoden jälkeen palkka putosi 48 prosenttiin. Eduskunnan oikeusasiamies ei asiaa koskevassa ratkaisussaan nähnyt tarpeelliseksi käynnistää rikosoikeudellista menettelyä. Perussuomalaiset pitää maan julkisen talouden tilaa huolestuttavana. –?Pidän kohtuuttomana, että pyrittyämme viraston johdossa löytämään viraston kannalta parhaan mahdollisen ratkaisun, asiaa arvioidaan yli viiden vuoden päästä rikosoikeudellisena vastuukysymyksenä, vaikka asiassa ei ole tullut aiemmin eikä nyt esiin mitään, joka viittaisi siihen, että olisimme toimineet vastoin virkavelvollisuuksiamme tai viraston etua, Yli-Viikari kertoi tiedotteessa. Yli-Viikaria syytetään myös virkavelvollisuuden rikkomisesta ja maksuvälinepetoksesta. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan toukokuussa. Nykyisin ensitapaaminen tulisi järjestää kahdessa viikossa ja seuraava kolmen kuukauden päästä. –?Me luotamme ihmiseen, että hän itse tietää, millaisia työpaikkoja hän hakee, Haatainen sanoi työja elinkeinoministeriön tiedotustilaisuudessa. Kesäkuun lopulla eduskunnan täysistunto irtisanoi Yli-Viikarin. Pistetilillä olevat pisteet kertyvät kaikentyyppisistä matkoista ja myös henkilökohtaisista ostoista. UUDISTUKSEEN SISÄLTYY myös tuen lisääntyminen. Lakiesitystä on verrattu viime vaalikaudella edistettyyn niin sanottuun toiseen aktiivimalliin, jota SDP vastusti. Finnair ei erittele pisteitä matkojen maksajatahojen mukaan. Hakuvelvoite alkaa puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä tapaamisesta. Ensimmäisestä laiminlyönnistä seuraisi muistutus, toisesta viiden päivän ja kolmannesta 10 päivän karenssi. Molempia syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. –?Meidän on syytä opetella puhumaan niin humanitäärisestä kuin työperäisestä maahanmuutosta ilman, että puhe välittömästi kääntyy keskusteluksi syrjinnästä, hän perustelee tiedotteessa. –?Siinä haettiin ylitarkastajan pitkän työuran päättymistä sopimuksella, joka oli virastolle taloudellisesti edullisin vaihtoehto ja tämän henkilön työuran päättymisen kannalta myös hänelle hyväksyttävä vaihtoehto. Hän kiistää myös nämä syytteet. KUVA: Vesa Moilanen / Lehtikuva Lentopisteet ja sopimus toivat syytteet VTV:n entistä pääjohtajaa Yli-Viikaria syytetään muun muassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.. LOKAKUUTA 2021 14 FORSSAN LEHTI UUTISET Ilkka Hemmilä Hallitus antoi torstaina eduskunnalle lakiesityksen uudesta työnhakuvelvoitteesta, joka patistaisi työttömät työnhakijat keskimäärin viikoittaiseen työnhakuun. –?Missään vaiheessa sopimusneuvotteluita, joissa oli edustettuna myös virkamiesyhdistys, järjestelyn mahdollinen lainvastaisuus ei noussut esiin. Molempia syytetään nyt törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. STT Liike Nyt liittyi perussuomalaisten välikysymykseen maahanmuutosta Johanna Latvala Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) entistä pääjohtajaa Tytti Yli-Viikaria vastaan on nostettu useita syytteitä, syyttäjä kertoi torstaina. Työministeri Tuula Haatainen (sd.) ei pelkää, että lakiesitys johtaisi hakemustehtailuun. Jos työttömyys jatkuu puoli vuotta, seuraa kaksi uutta tapaamista. He kiistävät syytteen. Sitä en itse ole nähnyt, että tällä sopimuksella olisi tällaista vaikutusta tai merkitystä, Koiranen sanoo STT:lle. STT Tytti Yli-Viikari saapui kesäkuussa eduskuntaan kuultavaksi Mikko Koirasen kanssa. Työttömän tulisi hakea lähtökohtaisesti ainakin neljää työpaikkaa kuukaudessa. Esitys on yksi suurimmista nykyhallituksen lupaamista yksittäisistä työllisyystoimista. Ensitapaamisen jälkeen uusia keskusteluja olisi kolmen ensimmäisen kuukauden aikana noin kahden viikon välein. Haatainen luonnehti tätä pitkäksi ajaksi. Lakiesitys puolittaisi nykyisin kieltäytymisestä seuraavan karenssin 45 päivään. Syytteet koskevat virkamatkoilta kertyneiden Finnair Plus -palkintopisteiden käyttämistä yksityiskulujen maksamiseen. Määrä voi olla pienempi esimerkiksi hakijan työkyvyn tai tämän kotialueen työmarkkinatilanteen vuoksi. –?Olen hämmentynyt siitä, että siinä lähdettiin ensisijaisesti törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, joka edellyttäisi, että olisin toimillani aiheuttanut tahallisesti vahinkoa tai hyötyä jollekulle tässä asiassa. STT Ministeri ei usko hakemustehtailuun Työttömien tulisi ensi keväästä alkaen hakea lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukaudessa. Haettavien työpaikkojen tulisi kuitenkin olla sellaisia, joihin työnhakija voi perustellusti olettaa voivansa työllistyä. Sen tavoitteena on parantaa työllisyyttä 9?500–10?000 ihmisellä, kun hallitus tavoittelee omilla päätöksillään yhteensä 80?000:ta lisätyöllistä. Järjestelmässä säilyisivät mukana työvoimapalveluiden tekemät työtarjoukset, joita työttömän olisi haettava työttömyysturvan menettämisen uhalla. Sopimuksen tekivät Yli-Viikari ja viraston tuolloinen hallintojohtaja Mikko Koiranen. Tapaamisia varten TE-toimistoihin ja kuntiin palkattaisiin 1?200 uutta työntekijää, mikä maksaa valtiolle noin 70 miljoonaa euroa. Työttömälle on tarkoitus järjestää alkuhaastattelu TE-toimistossa tai kunnassa viiden arkipäivän kuluessa työnhaun alkamisesta. Molemmat kiistävät syytteen. Tiedotteessaan hän kysyy, onko työntekijällä velvollisuus raportoida henkilökohtaisen pistetilinsä käytöstä. Haatainen korosti esitysten eroja sanomalla, että nykyisessä mallissa karenssit ovat tuolloin pohdittua lievempiä. KUVA: Emmi Korhonen / Lehtikuva Liike Nyt on liittynyt mukaan perussuomalaisten välikysymykseen maahanmuutosta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra perustelee torstaina jätettyä välikysymystä sillä, että hallituksen uusilla maahanmuuttoa helpottavilla esityksillä tullaan edesauttamaan suomalaisen järjestelmän taloudellisten, sosiaalisten ja turvallisuuteen liittyvien seikkojen murtumista. –?Työttömälle työnhakijalle tulee puskuri, sellainen tunne, että hänestä välitetään, ja tukihenkilö, jonka kanssa hän voi aidosti käydä näitä keskusteluja, Haatainen kuvaili uudistusta. Yli-Viikarin mukaan mahdollinen lainvastaisuus ei noussut esiin sopimusneuvotteluissa. Liike Nytin puheenjohtajan Harry Harkimon mukaan lainsäädännöllä pitäisi edistää hallittua maahanmuuttoa ja minimoida siihen liittyviä lieveilmiöitä, mutta hallitus toimii päinvastoin. Koiranen kertoi aiemmin STT:lle, että sopimuksella ylitarkastajan virkasuhde päättyi tämän henkilökohtaiseen eläkeikään, joka oli jonkin verran yli 64 vuotta, kun tämä olisi voinut olla virassa 68-vuotiaaksi. Seuraavalla kerralla työttömyysturvan palauttaminen vaatisi määräajan mittaista työntekoa tai osallistumista työllistämistä edistäviin palveluihin. Yli-Viikari ja sittemmin viraston lakiasiainjohtajaksi siirtynyt Koiranen pidätettiin viroistaan huhtikuussa rikosepäilyjen takia. PERJANTAINA 8. Yli-Viikari kertoo käyttäneensä syytteessä olevien vuosien 2018–2020 aikana henkilökohtaisella pistetilillään olleita pisteitä. Työministeri Tuula Haatainen. –?Tilillä on tuona aikana ollut pisteitä, jotka ovat kertyneet sinne myös virkamatkoista. Yli-Viikari on valittanut virasta pidättämisestään sekä irtisanomisestaan, samoin Koiranen virasta pidättämisestään. KOIRANEN OUDOKSUU syyttäjän ratkaisua. Yksi niistä koskee sopimusta, jolla VTV:n työntekijälle maksettiin kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta ennen eläkkeelle jäämistä
Päivittäiset koronakuolemaennätykset ovat Venäjällä rikkoutuneet syksyllä usein. Uudessa aborttilainsäädännössä ei esimerkiksi ole poikkeuksia raiskaustai insestitapausten osalta. Tietoa kuolonuhreista tai laajoista vahingoista ei ainakaan tuoreeltaan tullut ilmi. Osavaltion aborttilaki tuli voimaan syyskuun alussa ja on koko maan tiukin. Venäjällä on kirjattu jo yli 213?000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Jos maahan saapuu turistiviisumilla, ei tarvitse olla karanteenissa. On epäselvää, jatkavatko klinikat toimintaansa heti. Vastauksena toimittajien kysymykseen siitä, kutsuttaisiinko Talebanin edustajat neuvotteluihin, joihin osallistuvat Kiina, Iran, Pakistan ja Intia, Kabulov sanoi: ”Kyllä”. Autolla voi liikkua erityistapauksissa. Koronatesteistä on tullut Kokkosellekin tuttu juttu. STT Venäjä kutsui Talebanin neuvotteluihin KABUL. –?Tämä oikeusistuin ei hyväksy enää päivääkään tätä niin tärkeän oikeuden loukkaavaa riistoa, tuomari Robert Pitman kirjoitti päätöksessään. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan maanjäristys olisi ollut voimakkuudeltaan 5,9. KUVA: Olga Maltseva / AFP / Lehtikuva Epidemiatilanne on ennätyshuono. Samainen tuomioistuin hylkäsi aiemmin vetoomuksen estää tuore laki. Jopa nykyistä tiukempien rajoitusten aikaan moni paikallinen laittoi maskin naamalle ainoastaan rangaistuksen pelossa. PERJANTAINA 8. –?Yleensä kaikkia kätellään. Päivittäisten uusien tartuntojen määrä on jo yli 25?000, ja 30?000 tartunnan rajapyykin odotetaan ylittyvän lähiaikoina. Tartuntamäärät kasvavat tällä hetkellä nopeasti lähes koko maassa. VENÄLÄISET olivat Kokkosen mukaan nykyistä varovaisempia vielä vuosi sitten kesällä. Venäjä kutsuu Afganistanin Taleban-hallinnon kansainvälisiin neuvotteluihin. Pääkaupunki Moskova on kulkenut rajoitusten suhteen etulinjassa. –?Taistelu on kaukana päättymisestä, mutta toivomme, että päätös antaa Texasin aborttiklinikoille mahdollisuuden aueta jälleen. Venäjä on rikkonut päivittäisiä koronakuolemaennätyksiä lähes koko viime ja tämän viikon. Karanteeneja ei kuitenkaan enää valvota kuten aiemmin. Yhdysvaltain korkein oikeus on niin ikään hylännyt vetoomuksen Texasin aborttilain jäädyttämisestä. Venäläispäättäjät syyttävät pandemian räjähtämisestä etenkin alhaista rokotekattavuutta. Venäjä kertoi keskiviikkona ja torstaina jo yli 900:sta koronavirukseen liittyvästä päivittäisestä kuolemasta. Japanissa pääkaupunki Tokioon ja sen lähialueille iski myöhään torstaina paikallista aikaa maanjäristys, jonka voimakkuus oli 6,1, kertoivat Japanin viranomaiset. STT, AFP Saksassa CDU:n Laschet väläytti väistymistä puoluejohdosta. Kuvassa pietarilaisen sairaalan työntekijöitä koronapotilaiden tehohoitoyksikössä kesällä. Valitustuomioistuin on mediatietojen mukaan ehkä maan konservatiivisin. LOKAKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 15 UUTISET Maarit Uber Pietari Koronaviruksen leviäminen kiihtyy Venäjällä. Jopa bisnestapahtumissa saa edelleen outoja katseita, jos jättää kättelemättä, Kokkonen kertoo. Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin hallinnon mukaan Texasin aborttikielto on perustuslain vastainen. Kokkonen uskoo, että vaikea koronatilanne on myös osaltaan seurausta venäläisten kohtalonuskosta. Järeiden rajoitusten poistuttua suuri osa kansasta ei ole enää aikoihin välittänyt maassa jylläävästä, helposti tarttuvasta viruksesta. Ongelmana on se, että venäläiset eivät luota viranomaisiin eivätkä kotimaisiin rokotteisiin. STT Korona ei näy Pietarin kaduilla kuten sairaaloissa Tartuntamäärät kasvavat nyt nopeasti. Venäjä on raportoinut tähän mennessä yhteensä yli 7,6 miljoonaa koronavirustartuntaa. Deutsche Wellen mukaan SPD on eri linjoilla liberaalien kanssa muun muassa veronkorotuksista, joita liberaalipuolue tiukasti vastustaa. Luku on Euroopan suurin. SUOMEN KANSALAINEN voi matkustaa Suomen ja Venäjän väliä tällä hetkellä lentäen. Käytännössä dokumenttien olemassaoloa ei kuitenkaan Kokkosen mukaan tarkisteta. Medioiden mukaan Laschet olisi konservatiivien puhelimitse pidetyssä kokouksessa ilmoittanut, että puolue tarvitsee uuden alun huonosti sujuneiden vaalien jälkeen. Etenkin miesten välinen kättely on olennainen osa venäläistä kulttuuria. Ulkomaisia rokotteita ei maassa ole tarjolla. Seksuaaliterveysjärjestö ja myös abortteja tekevä Planned Parenthood ei kommentoinut, voivatko sen klinikat alkaa jälleen tarjota abortteja. Useimmiten kyse on ollut lievistä oireista henkilöillä, joiden edellisestä rokotuksesta on jo pidempi aika. Viruksen helppo tarttuvuus, vähäinen rokotekattavuus ja kättely ovat Kokkosen näkemyksen mukaan tekijöitä, jotka ovat johtaneet Venäjän tukalaan tilanteeseen. Sairaalahoitoon joutuu nyt jopa kaksinkertainen määrä ihmisiä verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Työviisumilla saapuvia ulkomaalaisia sen sijaan odottaa kahden viikon pakollinen karanteeni. Texasin uuden lain mukaan abortti on mahdollinen vain hyvin rajatusti kuudennen raskausviikon jälkeen. Vain harva venäläinen käyttää kasvomaskia. Rokottamattomien lisäksi myös moni rokotettu Kokkosen tuttu on sairastunut viime aikoina. Neuvottelut SPD:n, vihreiden ja FPD:n välillä alkoivat torstaina, ja niiden on arvioitu kestävän ainakin viikon. Olemme kuulleet klinikoiltamme ympäri maata texasilaisista, jotka ovat olleet surullisia ja raivoissaan siitä, että heidän on täytynyt matkustaa pois kodistaan saadakseen elintärkeää terveydenhoitoa, järjestön johtaja Alexis McGill sanoi kannanotossaan. KORKEIN OIKEUS ei päätöksessään ottanut kantaa aborttilain perustuslainmukaisuuteen, vaan vetosi muotoseikkoihin. Muut järeät maanlaajuiset rajoitukset kuitenkin puuttuvat tällä erää. CDU ja sen sisarpuolue CSU tulivat syyskuun vaaleissa toisiksi, mutta saivat ennätyshuonon vaalituloksen. lokakuuta, kertoi presidentti Vladimir Putinin Afganistanin-eritysedustaja Zamir Kabulov torstaina. Tuolloin nainen ei välttämättä edes tiedä olevansa raskaana, saati että hän ehtisi halutessaan hakeutua raskaudenkeskeytykseen. Moni ajattelee, että tartunnan saaminen ei ole rokotuksista kiinni, vaan että koronatartunta tulee, jos on tullakseen. Asiasta kertoivat muun muassa saksalaismediat Der Spiegel ja NTV, jotka perustavat tietonsa kokouksessa olleisiin lähteisiin. Osa Venäjän alueista alkoi ottaa rajoituksia uudelleen käyttöön duuman vaalien jälkeen syyskuun loppupuolella. Texasin aborttikielto jäissä väliaikaisesti Liittovaltion tuomari esti lain. Maanjäristys tapahtui noin 80 kilometrin syvyydessä Tokion itäpuolella paikallista aikaa hieman ennen yhtätoista illalla. Suomalaisyrittäjä on tilanteen näköalapaikalla, sillä hän on viettänyt lähes koko korona-ajan tiiviisti Venäjällä. Alueelle ei annettu tsunamivaroitusta. Alle kolmasosa venäläisistä on saanut kaksi koronarokoteannosta. KORONAPANDEMIAN olemassaoloa ei tällä hetkellä edes huomaa Kokkosen kotikulmilla Pietarissa. Venäjän sairaalakapasiteetti oli kovilla jo viime vuonna. Saksan kristillisdemokraattien (CDU) puheenjohtaja Armin Laschet ilmaisi torstaina konservatiivien puoluekokouksessa olevansa valmis jättämään puolueen puheenjohtajan tehtävät ja tekemään tilaa seuraajalleen. Tilanteen ennakoidaan kulminoituvan yhtä vakavaksi kuin viime tammikuussa, jolloin nähtiin epidemian tähänastinen huippu. Isot massatapahtumat ovat Venäjällä kiellettyjä. Venäjällä jo yli 200 000 koronakuolemaa STT, AFP Washington Yhdysvalloissa liittovaltion tuomari on estänyt väliaikaisesti Texasin osavaltion tiukan aborttilain, joka kieltää käytännössä lähes kaikki abortit. Esimerkiksi bisnestapahtumien kutsuissa osallistujilta vaaditaan rokotustodistus tai enintään kolme päivää vanha testitulos. Hän käy testissä herkästi, pienenkin flunssan iskiessä. Ei ollut heti selvää, onko Venäjän tarkoitus vain isännöidä tapaamista vai olla myös osapuoli. Maskin käyttämistä esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä ei valvota. Kokkonen on huomannut olevansa julkisessa liikenteessä ja kaupungilla liikkuessaan usein lähes ainoa maskipäinen. Venäjän koronatilanteen synkistyminen ei yllätä Pietarissa toistakymmentä vuotta asunutta ja työskennellyttä Mika Kokkosta. Neuvotteluista ei povata helppoja. STT, AFP Tokiossa voimakas maanjäristys TOKIO. Pormestari Sergei Sobjanin on ilmoittanut, että moskovalaisten massatestaus alkaa parin viikon sisällä. On todennäköistä, että Sobjanin ilmoittaa myös uusista rajoituksista jo lähipäivinä. Aborttioikeuden puolustajien ilo voi kuitenkin jäädä väliaikaiseksi, sillä Texasin hallinto aikoo valittaa päätöksestä. Se on kaikista maailman maista viidenneksi eniten. –?Jos ei ole rokotusta, niin ei kannata tulla Venäjälle, Kokkonen painottaa. Viranomaisten mukaan uusia koronavirustartuntoja esiintyy Venäjällä nyt jopa kolme kertaa enemmän kuin vuosi sitten syksyllä. Myöhemmin torstai-iltana Laschet ei suoraan vahvistanut lähtöään, mutta totesi toimittajille, että puolueen henkilöstöasioista on määrä päättää pian ja myös puheenjohtajan rooli on tapetilla. Tapaaminen on määrä järjestää Moskovassa 20
Kroppa tuntui siltä, että silloin en ihan realistisesti ajatellut, että pelaisin lähellekään enää näitä ikävuosia. Se on meille se kanava mitä kautta pystytty antamaan takaisin – nuorille pelaajille, faneille, muille, ketä tässä on ollut mukana. EI SITEN tavallaan edes ole ihme, että Kotin ura on jatkunut vielä päälle 40 ikävuoden. FoKoPosta maailmalle ponnistanut Tuukka Kotti pelaa jo viidettä kauttaan Helsinki Seagullsissa ja Shawn Huff kolmatta. . Ensimmäiset pääsarjakautensa hän pelasi FoKoPossa. – Se varmasti päättää hienosti sitä tarinaa. Muun muassa Timo Heinonen ja Antti Kanervo ovat tuttuja jo monen yhteisen kauden kautta – ja osa Gullsin nuoristakin pelaajista. Ja vaikka kruununa ei olisi se mestaruus, niin että saataisiin hyvä ja ehjä kausi yhdessä. KORIPALLO Topias Kauhala Helsinki Ympyrä on tavallaan sulkeutumassa. – Minulla oli 2014 MM-kisojen jälkeen isompia loukkaantumisia. Ja ylipäänsä vielä kerran yhdessä niin monen yhteisen Susijengi-kokemuksen jälkeen. Tai miksei jopa kaksi! Tämän Gulls-joukkueen erityislaatuisuus ei Kotin osalta edes vain rajoitu Huffiin ja Koposeen. KUVA: Matti Raivio / AOP Kolmen koripallosoturin seikkailu jatkuu ”Tykkäämme pelata korista niin paljon.” TUUKKA KOTTI. NIMEKKÄÄLTÄ Seagullsilta odotetaan nyt yksinkertaisesti mestaruutta. Se vain jossain vaiheessa tulee sieltä esiin, Kotti sanoo. – Se on ainakin itselle vaikuttanut, että on kasvettu sellaiseen sitoutumiseen ja siihen, että annamme koripallolle. LOKAKUUTA 2021 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Tuukka Kotti pelaa Korisliigan kautta erityisessä porukassa – vanhojen Susijengikaveriensa Shawn Huffin ja Petteri Koposen kanssa. Mikä asettaa haasteensakin. Siitä on tullut sellainen isompi tarkoitus kaikille. – Ja olemme huomanneet, että se antaa vuorostaan meille tosi paljon. Suomesta löytyi yhtäkkiä nippu pelaajia, jotka päätyivät elämään koripalloa täysillä ja maksimoimaan lajissa potentiaaliaan – sekä yhdessä että erikseen. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi . Ja kaikilla on sellainen kilpailullisuus niin voimakkaasti. – Itselläni ei ole koskaan ollut näin paljon yhteisiä pelivuosia samassa seurajoukkueessa, hän kertoo. Nyt mukaan liittyi vielä Petteri Koponen. Kolme pelaajaa, joiden urat alkoivat Korisliigassa, ovat taas samassa sarjassa uriensa loppupuolella. – Luulen, että se lähtee pohjimmiltaan siitä, että me tykkäämme pelata korista niin paljon. Moni oli valmis uhraamaan maajoukkueelle paljon. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU PERJANTAINA 8. Seagulls on haluttu päänahka, ja samalla lähes jo kaiken nähneiden pelaajien pitäisi vielä syttyä illasta toiseen Korisliigan peleihin. MUUN MUASSA Kotin, 40, Huffin, 37 ja Koposen, 34, kohdalla puhutaan lopulta hyvin poikkeuksellisesta ikäluokasta. Eikä vain laadultaan. – Saattaa tulla niitä iltoja, ettei vain oikein lähde, mutta pitää keksiä ne keinot, jolla saada kaverit vierellä syttymään. – Ei sitä ole vielä varmaan tajunnut vielä, kuinka siistiä on, että saa pelata näitä viimeisiä kausia vielä näiden hyvin kavereiden kanssa, joiden kanssa on käynyt paljon läpi, Kotti miettii. – Se varmaan tuli sitä kautta, miten Susijengin menestyskin, että porukka saatiin sitoutettua siihen niin hyvin mukaan, Kotti kertoo. Sitten sain itseHelsingin Seagullsia edustavan Tuukka Kotin Korisliigan debyytistä on kulunut jo 23 vuotta
FL Helsingin Seagullsia edustavan Tuukka Kotin Korisliigan debyytistä on kulunut jo 23 vuotta. Enemmän vain jäi nälkää jatkoa ajatellen, kun sitä mestaruutta ei vielä ole. Kaikki on täysin valmiina lauantaihin, Kuokkanen jatkaa ja naurahtaa, kuinka ”treenejä” on tehty yleisömäärällä kuudesta aina viime kuun Kazakstan-ottelun 10. Tänä aikana on jäänyt saamatta seitsennumeroinen euromäärä yleisötuloja, Varis kertoo. Viime kaudella Gulls jäi potentiaalistaan huolimatta pronssille. Kannattajat ovat suunnitelleet odotettua tapahtumaa innolla. Tallin ensimmäiset kaksi autoa kuuluvat Kalle Rovanperälle ja Elfyn Evansille, joiden on tarkoitus ajaa MM-sarjan kaikki kilpailut. Se on sellainen viestintäjuttu, kuinka opasteet ja viestintä toimii, kuinka ihmiset oppivat kulkemaan stadionilla, Kuokkanen mainitsee. Parempi myöhään kuin milloinkaan, ja onnellisia ollaan, että tässä ollaan nyt, Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkanen myhäilee. Lappi jakaa Toyotan kolmannen auton Sebastian Ogierin kanssa. Oma lukunsa huomattavasti kasvavassa yleisömassassa on se, kuinka uusitulla stadionilla porukka löytää palvelunsa kuten saniteettitilat ja muut. Nyt on ainakin alkukaudesta pelaaminen tuntunut niin hyvältä, että ei ole mitään syytä, miksi se ei jatkuisi ensi kaudellakin, ainakin. Tuntuu luonnollisesti erinomaiselta koko laajan jalkapalloperheen kannalta. –. 000:n maksimikapasiteetista jäädään tuo nelisen tuhatta. Ensimmäiset pääsarjakautensa hän pelasi FoKoPossa. Niin toimimme nytkin, kun yhteiskuntaa on avattu, ja olemme luottavaisia sen suhteen, että tapahtumamme on terveysturvallinen tälläkin kertaa, Varis painottaa. –. EHKÄPÄ intohimoisimmin tähän yleisön ”massapaluuseen” suhtautuu se uskollinen kannattajajoukko, joka kansoittaa Huuhkajain pyhätöstä oman Pohjoiskaarteensa. 000:n tienoille. STT ”Onnellisia ollaan, että tässä ollaan nyt.” ARI KUOKKANEN Olympiastadionin johtaja Esapekka Lappi ensi kaudeksi Toyotan kolmosautoon Esapekka Lappi palaa Toyota-talliin rallin MMsarjassa ensi kaudella, Toyota kertoi nettisivuillaan. Aiempiin otteluihin, kuten syyskuun Walesja Kazakstankoitoksiin poikkeavaa on sekin, että katsojien karsinoihin ei ole turvavälivaatimuksia. Sehän on mahdollinen kruunu ja palkinto kaikelle tekemiselle, ja päämäärä, minkä vuoksi tehdään töitä. Ei jäänyt jossiteltavaa. Karvinen ei näe, että nyt olisi uhkaa jonkinlaisesta ryöpsähdyksestä. Elämä ikäänkuin normalisoituu, kuvaa Kuokkanen ikonisen urheilupyhätönkin osalta. En usko, että samanlaista kalabaliikkia tulee. Kyseessä on osaltaan juhlavuosi, sillä ensi vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Helsingin ( ja stadionin) kesäolympialaisista. –. Ottelussa on maskipakko, ja yleisöä rajoitetaan sen verran, että yli 33. –. –. LOKAKUUTA 2021 ni taas parempaan kondikseen, hän sanoo. –. Torstaina peliin oli myyty jo yli 27. Suurin osa saanut rokotteet, ollaan ulkotilassa, ja maskisuositus on. Maajoukkuetta pandemioista ja kaikesta muusta huolimatta aina tukeva Pohjoiskaarre täyttyy riemulla, kuvaa kannattajien yhdistyksen SMJK:n puheenjohtaja Marko Karvinen. Koko koronapandemian ajan, silloin kun yleisötapahtumia on saanut järjestää, olemme järjestäneet ne terveysturvallisesti viranomaisten ohjeita ja määräyksiä noudattaen. Hieno vuosi on tulossa. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU PERJANTAINA 8. Tämän lisäksi noudatamme (opetusja kulttuuriministeriö) OKM:n ja (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) THL:n ohjeistusta yleisötilaisuuksien järjestämisestä. Niin pelaajat, fanit kuin monet muutkin ovat odottaneet uusitulla Stadikalla ison yleisön matseja, ja nyt se hetki on käsillä, Palloliiton myyntija markkinointijohtaja Mikko Varis iloitsee. – Ehkä sen merkitys on omassa arvomaailmassa mennyt alaspäin. Ja katsomossa sitten pientä koreografiaa luvassa, Karvinen toteaa vielä paljastamatta sen enempää. Maajoukkuefanit nousivat osaltaan kohun keskelle kesällä Huuhkajien EM-pelien jälkeen, kun koronan jylläämästä Pietarista levisi koronavarianttia Suomeen fanien tuomana. Avautuminen ja sitä myötä stadionin kansoittuminen näkyy tietysti paitsi tunnelmassa, myös Palloliiton lompakossa. – Edelleen minulla ei ole mitään selkeää, että tämän pitäisi pian loppua. Toki on muistettava, että koronaa vastaan edelleen taistellaan. Isolla porukalla laulamaan ja tekemään mukavaa iltaa! Karvinen hehkuttaa. Tuttu kannattajamarssi otteluun palaa jälleen kuvioihin, samoin kuin fanimaaottelu ukrainalaisia vastaan. – Äkkiä se oli kuitenkin helppo hyväksyä. Yli 20 tapahtumaa tulossa Helsingin olympialaisten 70-vuotisjuhlavuonna, Kuokkanen iloitsee. Kuluneiden puolentoista vuoden aikana maaottelut on järjestetty joko tyhjille katsomoille tai merkittävästi rajoitetun yleisömäärän läsnä ollessa. –. –. Muissakin otteluissa on jo ollut täysiä katsomoita, eikä ryppäitä ole tullut, Karvinen miettii. Mestaruus. Hyvää tulosta vielä toivotaan, mutta yksi toive ainakin täyttyy: maajoukkue pelaa kotipelinsä pitkästä aikaa kymmenien tuhansien katsojien edessä. 000 lippua, ja lopullinen luku asettunee 29. –. Stadikalla on pelattu (remontin jälkeen eli reilussa vuodessa) 18 aikuisten ottelua ja Helsinki Cupin junioriottelut eli on päästy ”harjoittelemaan”. Stadionille on ensi vuodelle jo varmistunut muun muassa kahdeksan suurkonserttia, jalkapallon Super Cupin finaali, Huuhkajien matsit, (hiihdon) Helsinki Ski Weeks ja yleisurheilun Ruotsi-ottelu. –. JOTAIN VIELÄ myös puuttuu. On oppinut arvostamaan enemmän vain tätä päivittäisitä tekemistä. Mennään vuosi kerrallaan. 167:een. Se on Huuhkajien suurin yleisömäärä sitten vuoden 2013 syyskuun ja 37,5 tuhannen katsojan kansoittaman Espanja-pelin. TÄTÄ ON odotettu. KUVA: Matti Raivio / AOP Kolmen koripallosoturin seikkailu jatkuu Huuhkajilla tukenaan kymmenet tuhannet ”Siitä edellisestä on jo liian pitkä aika...” JALKAPALLO Janne Lehikoinen Helsinki Suomen miesten jalkapallomaajoukkue jatkaa lauantaina MM-karsintojaan tärkeällä ottelulla, kun Huuhkajien kanssa tasapisteissä oleva Ukraina saapuu vieraaksi Helsinkiin. –. Ja tietysti myös uusitun Olympiastadionin yleisöennätys. STT. Kuokkanen näkee Ukrainapelin tietynlaisena lähtölaukauksena Olympiastadionin ensi vuoteen. Ottelujärjestelyt ovat sujuneet erinomaisesti, ja olemme innolla järjestämässä pitkästä aikaa todella isoa yleisötapahtumaa. Euromääräisesti mitattuna etenkin Huuhkajien Ukrainaja Ranska-otteluilla on luonnollisesti iso vaikutus Palloliiton talouteen. Viime viikonloppuna Lappi palasi lähes vuoden ajotauon jälkeen WRC-auton rattiin ja ajoi Toyotalla Jyväskylän MM-rallissa neljänneksi. On tämä todella odotettua, siitä edellisestä (Espanja-peli 2013) on jo liian pitkä aika... –. Ollaan fiksuja, ja sitä toivon faneiltakin. Näin summaa Olympiastadionin johto. Nämä faktat huomioiden olemmekin nyt suunnattoman iloisia, että pääsemme järjestämään niin pienempiä maaottelutapahtumia kuin sitten Huuhkajien ja Helmareiden isompiakin yleisötapahtumia. Lappi ajoi Toyotalla tallin ensimmäisellä MMkaudella 2017, jolloin hän myös voitti uransa ensimmäisen MM-sarjan osakilpailun Jyväskylässä
Hyvä tästä vielä tulee. –?Nyt on uusi sivu käännetty ja tästä on hyvä jatkaa. RUOKONEN on toisen polven forssalaisjääkiekkoilija. Peltokangas niisti nätisti 4–3-pistevoiton Unkarin Robert Fritschistä, kevään EM-pronssimitalistista. Kävin vanhassa opinahjossani Kuhalan koulussa näyttämässä pokaalia ja myös Jokioisten Koetuksen pesäpalloottelussa. Perheen kanssa kuitenkin pohdittiin, että Hämeenlinna kuulostaa hyvältä ja että sinne on lyhyt matka. Sen jälkeen oli vaikeampaa, mutta voitto irtosi taistelulla. –?Se oli kauden paras esityksemme. Hänen isänsä Miikka Ruokonen pelasi urallaan paitsi FPS:ssä – myös liigakiekkoa HPK:ssa, KalPassa ja Tapparassa. Aho pelaa NHL:n Carolina Hurricanesissa, Barkov Florida Panthersissa ja Rantanen Colorado Avalanchessa. LOPPUKAUDEN osalta Ruokonen näkee, että HPK:lla on edelleen kaikki mahdollisuudet taistella paikasta pudotuspeleihin. Huolimattomuuteen Masan matsi kaatui, painivalmentaja Juha Lappalainen kertasi. HPK TIEDOTTI sunnuntaina antaneensa edelliselle päävalmentajalle, Matti Tiilikaiselle, potkut. STT Aho, Barkov ja Rantanen nimettiin odotetusti olympia-Leijoniin JÄÄKIEKKO Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueeseen ensi talven Pekingin olympiakisoihin on nimetty kolme pelaajaa. Hän vaikuttaa vaativalta valmentajalta, joka sanoo asiat suoraan. Se kuitenkin myös kuuluu ammattiurheiluun, että niin voi joskus käydä, Ruokonen ynnää. Ruokosen oma tavoite on pelata uran paras kausi. –. –?Ensimmäinen ottelu uuden valmentajan komennossa avasi lukkoja ja toi itseluottamusta. Lipastin suomalaisleirissä oli toivoa yllä vielä silloin kun Sakuraba voitti Ruotsin Bogdan Kourinnoin 7–6, mutta kun Valko-Venäjän veikko Tsimur Berdujev voitti Sakuraban ylivoimaisesti 15–3, oli myös Lipastin hetket Oslon MM-matolla ohi. Isän pelejä on katsottu paljon nuorempana, Ruokonen muistelee. Johto oli sulaa. –?Oli aika selvää, että pokaali tuodaan Forssaan. Jo maanantaina tehtävissä aloitti Pikkarainen. Kaveri vei kravatista.” MIKKO PELTOKANGAS Seuraavaksi Peltokangas joutui kylmään kyytiin. He ovat NHLhyökkääjät Sebastian Aho, Aleksander Barkov ja Mikko Rantanen. Turkin taannoinen EM-hopeamitalisti Gengiz Arslan otti hänet näppeihinsä ja nitisti ylivoimaisesti 9–0. –?Kun yhden vanhana laitettiin luistimet ensi kertaa jalkaan, niin voi sanoa, että kotoa se esimerkki on tullut. Pikkarainen on Ruokosen mukaan rehti ja jämäkkä valmentaja. JÄÄKIEKKO Samuel Savolainen HPK:n 25-vuotias forssalaislähtöinen hyökkääjä Miro Ruokonen antoi heti vakuuttavat näytöt joukkueensa uudelle päävalmentajalle Jarno Pikkaraiselle keskiviikkona ottelussa Jukureita vastaan. Hän toi Kanada-maljan mukanaan Forssaan. Toivottavasti nyt askeleet olisivat vielä entisiin kausiin verrattuna suurempia. ENSIMMÄISET luistinpiirrot Ruokonen on piirtänyt jäähän seuratasolla Forssassa kiekkokoulussa. –?Hyvät ensivaikutelmat olen saanut. Ruokonen pelasi keskiviikkona HPK:ssa nelosvitjassa, joka sai myös päävalmentaja Pikkaraiselta kehut ottelun jälkeen. helmikuuta. Kausi on vasta alussa, paljon on vielä pelattavaa. Tulos oli erinomainen ja kahden maalin myötä Ruokonen antoi juuri sellaisia näyttöjä, joilla peliaikaa otetaan. Miesten olympiamitaleista pelataan Kiinan Pekingissä ensi vuonna 9.–20. –. Ruokonen myöntää, että Jukurit-ottelu edusti myös hänelle näyttöpaikkaa. Ottelu oli samalla HPK:n ensimmäinen voitto varsinaisella peliajalla, mutta tapa jolla voitto tuli jätti kielen päälle kauden parhaat jälkimaut. Kaveri vei kravatista. Alussa Masa (Lipasti) nukahti, ja japanilaisen juntta toimi. Koetan tämän kauden vetää niin, että pystyisin tasaisesti pelaamaan ja kasvaa joukkueessa luottopelaajaksi, johon valmentajat pystyvät luottamaan. –. Illalla kutsuttiin kaverit ja sukulaiset käymään. STT. –?Ne ovat aina ikäviä tilanteita, kun tällaisia asioita tapahtuu. KUVA: Pekka Rautiainen / FL Peltokankaalle voitto ja tappio MM-paineissa PAINI Hannu Ranta Oslo Suomen ja Lapuan Virkiän sähäkkä painija Mikko Peltokangas aloitti MM-painit Oslossa hyvin. Miehet painivat 72-kiloisissa. PERJANTAINA 8. Ilmaiseksi ei pelipaikkoja saa ja paikka kokoonpanossa pitää lunastaa uudelleen, Ruokonen luonnehtii. Se tuntui silloin parhaalta ratkaisulta ja sillä tiellä ollaan, Ruokonen muistelee. Menin hapoille, taistelin myös itseäni vastaan ja voitin, Peltokangas kertoi. Isä-Ruokonen pelasi useamman kauden Ranskassa Reimsin, Rouenin ja Mulhousen joukkueissa. Kauden ensimmäisissä kuudessa pelaamassaan ottelussa vaille tehopisteitä jäänyt Ruokonen tinttasi kaksi maalia Jukureiden verkkoon ja oli lähellä kolmattakin, mutta laukaus jäi Jukureiden maalivahdin Waltteri Ignatjewin varusteisiin. Myöhemmin Masa painosti ja oli saamaisillaan japanilaisen mattoon, mutta työnsi vasemman kätensä liian kauas ja vastustaja pääsi vyöryttämään, otti taas juntan ja vyörytti. UUDEN päävalmentajan myötä joukkue pääsi puhtaalta pöydältä hakemaan asemiaan joukkueen hierarkiassa. Mitään en voinut ja nyt hävettää, Peltokangas tilitti. Hän on myös pelannut juniorijääkiekko Ranskassa, jossa hän kävi myös koulua. Olimme heti alussa valmiita ja saimme maaleja tehtyä heti kärkeen, Ruokonen summasi. LOKAKUUTA 2021 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Valmentajanvaihdos piristi HPK:ta – ja myös sen forssalaislähtöistä hyökkääjä Miro Ruokosta, joka iski heti ensimmäisessä ottelussa uuden päävalmentajan komennossa kaksi maalia. –?Joka kausi koetetaan mennä askel kerrallaan eteenpäin. Jälkijaksolla Peltokankaan rivakka sivunosto ja kelpo heitto veivät hänet 4–1-johtoon. Ruokonen on seurannut – ja seuraa nytkin – isänsä jalanjäljissä liigakiekkoilijana. Taaksepäin ei voi kuitenkaan katsoa. Avausottelussa Mäenpää saa vastaansa Romanian Alin Alexuc-Ciurariun. Saimme voitosta voimaa ja nyt pitää vain jatkaa samalla tavalla, eikä antaa yhtään siimaa. –?Kun lähdin Forssasta, oli vaihtoehtoja muuallekin. Uskomatonta kuraa minulta. –?Kun uusi valmentaja ottaa komennon, tietenkin silloin pitää osaamisensa näyttää. –?Kävin Ranskassa koulua ja pelasin myös Mulhousen juniorijoukkueessa, Ruokonen kertaa. Peltokangas puolusti hyvin matosta, ja työnsi unkarilaisen ulos. SUOMEN ja Ilmajoen Matias Lipasti sai 77-kiloisten matsissaan vastaansa aika miehen Aasiasta: Japanin Kodai Sakuraba pyöritti Lipastista ylivoimaisen pistevoiton tylyin numeroin 9–0. Ruokonen oli osa myös HPK:n liigamestarijoukkuetta. Turkkilainen rullasi, nosti ja heitti. ”Johto oli sulaa. FL Uusi alku uudessa komennossa Miro Ruokonen esitti loisto-otteita Jukureita vastaan ja antoi päävalmentaja Jarno Pikkaraiselle kovia näyttöjä. Ruokosella ei ollutkaan vaikeuksia myöntää, että valmentajanvaihdos pelaajapenkin takana vapautti joukkueessa voimia. MM-painit jatkuvat suomalaisten osalta perjantaina, kun Ilmajoen Konsta Mäenpää ottelee 130-kiloisten sarjassa
JYP–Jukurit 3–1 (2–0, 0–0, 1–1) 1. 3. V SPORT GOLF 15.00 European Tour: Acciona Open de España 2. 00.55 Urheilun tähtihetkiä. 3. 00.30 Hockey Night tien päällä: Hockey Night–Tien päällä. Taitoluistelu ESPOO Finlandia Trophy, 1. 5. 10. 10.30 World Padel Tour: Menorca Open. Toto5 voitto-osuus: 14,08. Maalivahtien torjunnat: Niko Hovinen Sport 9+8+9=26 Marek Langhamer Ilves 4+9+6=19 (pois: 59.30–60.00). Vapaaohjelma luistellaan perjantaina. erä: 33.43 Roope Talaja (Henrik ErikssonSebastian Stålberg) 2–0 yv. Toinen välierä Belgia–Ranska pelataan torstaina Torinossa. Suomalaiset eivät päässeet keräilyotteluihin. lähtö, Toto5-1, lv 2140 m: 1) Redemption/Santtu Raitala 14,3a (5,85), 2) Com Tuff 14,3a (1,58).3) Orlando Point 14,8a (5,32).4) Leica Håleryd 16,2a (14,85).poissa: 7. 22.15 Taitoluistelun Finlandia Trophy, miehet. V SPORT 1 SUOMI 21.35 MM-karsinnat: Latvia–Hollanti. EUROSPORT 1 21.00, 23.00 Tennis: ATP1000. EM-kisojen nimekkäimmät suomalaiset ovat Ida Hulkko ja Ari-Pekka Liukkonen. HBA–MuKi, Kristika–HNMKY. 77 kg: Kodai Sakuraba Japani–Matias Lipasti Suomi 9–0. marraskuuta: Ronny Brännkärr, Ida Hulkko, Mimosa Jallow, Veera Kivirinta, Olli Kokko, Laura Lahtinen, Ari-Pekka Liukkonen, Kalle Mäkinen, Miikka Ruohoniemi, Tanja Ruohoniemi, Martta Ruuska ja Lotta Upanne. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 3, 5, 6, 14, 17, 19, 22, 28, 29, 31, 36, 41, 43, 44, 46, 48, 50, 55, 62 Kunkkunumero: 31 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 2, 3, 14, 15, 18, 19, 23, 25, 27, 28, 39, 41, 45, 46, 48, 55, 58, 59, 61, 66 Kunkkunumero: 2 Raviurheilu LAHTI 1. Jäähyt yhteensä: JYP 2x2 min=4 min, Jukurit 1x2 min=2 min. Toto5 voitto-osuus: 18,14. 18.55 Ratapyöräily, EM-kisat. DISCOVERY+ 00.00 PGA Tour Golf. Toto (6-12-11): 4,24 1,41-1,53-2,51 10,88. 3. Toto (4-12-1): 1,40 1,15-1,88-6,21 4,46. 7. 19.20 Jalkapallon U21 EM-karsinta: Azerbaidzan–Suomi. 15) Milania Väänänen/Mikhail Akulov Suomi 38,01. erä: 47.29 Reid Gardiner (Braden Christoffer) 3–0 yv, 52.03 Petrus Palmu (Libor Zabransky-Joni Jurmo) 3–1, Jäähyt: 46.15 Hannes Häkkilä Jukurit 2 min. RUUTU 17.20 Korisliiga: HBA-Märsky–Forssan Alku. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 1640 m: 1) Flexible Journey/Iikka Nurmonen 13,0a (4,24), 2) Don Pedro D.K.* 13,1a (6,4).3) Bombard 13,3a (16,25).4) Capo The Amour 13,4a (14,12). 4. Newcastle United siirtyy saudiarabialaiseen omistukseen, vaikka ihmisoikeusjärjestö Amnesty International varoitti ”urheilun valkopesusta” viitaten Saudi-Arabian ihmisoikeustilanteeseen. V SPORT 2 SUOMI 21.35 MM-karsinnat: Saksa–Romania. Yleisöä: 2 672 TPS 10 7 3 23– 16 21 Sport 10 7 3 27– 24 21 Pelicans 9 5 1 1 2 27– 22 18 Kärpät 9 4 1 3 1 31– 20 17 KooKoo 10 5 1 4 25– 22 16 JYP 10 4 2 4 25– 26 16 -------HIFK 9 4 2 3 28– 21 14 Ilves 8 4 1 3 22– 22 13 Lukko 10 3 2 5 29– 28 13 KalPa 10 2 2 3 3 30– 30 13 -------Tappara 9 3 1 1 4 23– 22 12 Jukurit 9 2 2 1 4 21– 26 11 Ässät 11 2 2 1 6 23– 38 11 SaiPa 9 2 1 1 5 12– 17 9 HPK 9 1 2 1 5 15– 27 8 MESTIS K-Vantaa–Ketterä 1–5 (0–1, 0–3, 1–1) Peliitat–TuTo Hockey ja. lähtö, Toto5-2, sh 2140 m: 1) Hottine/ Ari Moilanen 27,5 x (1,4), 2) Lumettaja 27,4 (13,89).3) Vilviiri 28,3 (70,49).4) Noran Pot 28,4 (82,75).poissa: 16. Troikka: 263,41. 02.40 MM-karsinnat: Yhdysvallat–Jamaika. erä: 46.57 Lester Lancaster (Nicholas Baptiste-Antti Saarela) 2–1, 49.03 Axel Holmström (Shaun Heshka-Turo Asplund) 3–1 yv, 49.13 Joonas Oden (Eetu Päkkilä-Joni Ikonen) 3–2. Jäähyt yhteensä: Sport 5x2 min=10 min, Ilves 7x2 min Joonas Oden 10 min=24 min. Toto5 voitto-osuus: 6,06. 21.35 MM-karsinnat: Turkki–Norja, Latvia–Hollanti, Saksa–Romania, Liechtenstein–Pohjois-Makedonia, Islanti–Armenia, Venäjä–Slovakia, Malta–Slovenia, Kypros–Kroatia, Gibraltar– Montenegrom, Viro–Valko-Venäjä, Tshekki– Wales, Djibouti–Burkina Faso, Algeria–Niger, Egypti–Libya. P14 KOLMONEN Pyry -FJK 1-3 (1-0) maalintekijät 1-1 Ilmari Ilola (Juho Syyri), 1-2 Elmeri Jokila, 1-3 Juho Syyri (Samuli Kivinen) Jääkiekko LIIGA Sport–Ilves 3–2 (1–0, 1–0, 1–2) 1. V SPORT HOCKEY 02.05 NHL: Washington Capitals–Philadelphia Flyers. 23.30 Major League Baseball: Brewers–Braves. Hulkko ui keväällä EM-hopeaa 50 metrin rintauinnissa ja Liukkonen EM-kultaa 50 metrin vapaauinnissa pitkällä radalla. kierros. 15.00 European Tour Golf: ACCIONA Open de España. EUROSPORT 2 17.48 Vakioautot: Maailmancup Most. erä: 13.05 Erik Riska (Filip Riska-Olli Vanttaja) 1–0. DIVISIOONA A Avauskierrosta: Honka–Pyrintö A 84–67 (14–28, 15–17, 38– 13, 17–9). MM-kisat siirtyivät viime vuodesta. Rahapelit KENO Torstai 7. 21.00 Major League Baseball: Astros–White Sox. PERJANTAINA 8. sijaa), ... 18.00 Ravit, Toto5: Seinäjoki, Toto4: Lappee & Toto64: Romme & Umåker. 18.15 Liiga: Pelicans–KooKoo, Tappara–Lukko, SaiPa–Ässät, HIFK–Kärpät, KalPa–TPS. Päivän Duo: 7-6, kerroin: 8,38. –. TULOSPÖRSSI. Maalivahtien torjunnat: Markus Ruusu JYP 10+10+10=30 Oskari Salminen Jukurit 5+2+5=12 (pois: 58.14–60.00). VIAPLAY 01.55 MM-karsinnat: Paraguay–Argentiina, Uruguay–Kolombia. Toto (14-2-3): 1,59 1,19-2,28-1,81 8,89. 15.50 MM-karsinnat: Malawi–Norsunluurannikko. Valioliigan mukaan se on saanut ”laillisesti pätevät” takuut siitä, että Saudi-Arabian kuningaskunta ei kontrolloi seuraa. 11.25, 14.55 F1: vapaat harjoitukset. STT Mattsson jättää lyhyen radan EMuinnit väliin, Kazaniin 12 suomalaisuimaria UINTI Tokiossa pronssia uinut rintauimari Matti Mattsson ei kuulu Suomen 12 uimarin joukkueeseen, joka kilpailee lyhyen radan EM-kilpailuissa Venäjällä 2.–7. Jalkapallo MILANO Kansojen liigan välierät, Milano: Italia–Espanja 1–2 (0–2) Espanja etenee sunnuntain loppuotteluun. 19.00 LPGA Tour Golf : Founders Cup. Toto (7-11-8): 2,92 1,91-5,05-5,66 27,42. 6. 01.00, 04.00, 06.00, 21.00, 23.00 Tennis. lähtö, sh 2160 m: 1) Villipiikki/Teemu Okkolin 31,2 (14,58), 2) Puulan Suvi 33,0 (2,55).3) Sirimuska 32,8 (8,17).4) Jiisee 33,0 (7,51).poissa: 10. Kalle Samooja Suomi (jakaa 21. V SPORT + SUOMI 21.35 MM-karsinnat: Turkki–Norja. Toto (5-3-4): 5,85 1,05-1,01-1,05 2,92. Amnesty on kehottanut Valioliigaa miettimään Saudi-Arabian ihmisoikeusasioita. C MORE MAX 11.25, 14.55 Formula 1: vapaat harjoitukset: Turkki. 11.45, 14.00, 17.45 Vakioautot, MC. sijaa). 18.15 Liiga: SaiPa–Ässät, Tappara–Lukko, HIFK– Kärpät, KalPa–TPS, Pelicans–KooKoo. 18.20 F-liiga: Indians–Nokian KrP, Happee–Steelers, PSS–TPS, ÅIF–Steelers, Oilers–Tiikerit. 02.00 NHL Preseason: Washington Capitals–Philadelphia Flyers. Toto5 voitto-osuus: 34,72. 20.25 Koripallon Euroliiga: Anadolu Efes–CSKA. lähtö, Toto5-3, lv 2140 m 15 hevosen autolähtö: 1) Chasing Highs/Esa Holopainen 15,2a (2,67), 2) Carlos Santana 15,4a (32,12).3) Jetman Luxi 15,4a (5,62).4) Wilds Diamond 15,4a (52,37). 21.00 WTA Tennis: Indian Wells. 17.50 Ykkönen: RoPS–EIF. Mattssonin tavoin Fanny Teijonsalo ja Jenna Laukkanen olivat alittaneet EM-kisojen aikarajat, mutta eivät matkaa Kazaniin. 67 (–4): mm. 16.55 KHL: Sulavat Julajev Ufa–Jokerit. 18.50 MM-karsinnat: Kamerun–Mosambik, Angola–Gabon. marraskuuta. Tänä vuonna uidaan myös lyhyen radan MM-kilpailut Arabiemiraattien Abu Dhabissa 16.–21. Toto5 voitto-osuus: 3,91. Uinti HELSINKI Suomen joukkue lyhyen radan EM-kilpailuihin Venäjän Kazaniin 2.–7. 2. Lentopallo MIESTEN MESTARUUSLIIGA PerPo–Tiikerit 0–3 (20–25, 11–25, 16–25) VaLePa 2 2 6– 2 6 Tiikerit 3 2 1 7– 4 6 Etta 2 1 1 5– 3 4 Hurmos 1 1 3– 3 Savo Volley 1 1 3– 3 Loimu 1 1 3– 1 3 Akaa-Volley 3 1 2 4– 7 3 Ducks 1 1 3– 2 2 TuTo Volley 2 2 2– 6 Hurrikaani 2 2 1– 6 PerPo 2 2 0– 6 Paini OSLO MM-kilpailut, kreikkalais-roomalainen paini: 72 kg: Mikko Peltokangas Suomi–Robert Fritsch Unkari 4–3, Cengiz Arslan Turkki– Peltokangas 9–0. Toto (2-10-11): 2,67 1,88-3,962,28 33,04. päivä: Pariluistelun lyhytohjelma: 1) Jevgenia Tarasova/Vladimir Morozov Venäjä 78,33 pistettä, 2) Anastasia Mishina/Aleksandr Galliamov Venäjä 73,76, 3) Vanessa James/Eric Radford Kanada 67,55,... 69 (–2): mm. joulukuuta. Tapio Pulkkanen Suomi ja Mikko Korhonen Suomi (jakavat 52. 09.50 Dota 2: The International. erä: Maaliton. 19.00 Ratapyöräily: EM-kisat. Tämä päätös osoittaa, että englantilainen jalkapallo on avoinna urheilun valkopesulle. 18.00 Ravit. lähtö, lv 2140 m Tammasarja: 1) Credit To Easy/Olli Koivunen 17,5a (7,26), 2) Like Di Serafino 17,6a (27,19).3) Salpaus Delicious 17,7a (13,44).4) Stoneisle Tamasin 17,9a (3,93).poissa: 1, 9. 18.20 Korisliiga: KTPBasket–Tampereen Pyrintö, Kouvot–Lahti Basketball. C MORE SPORT 2 00.00 PGA TOUR: Shriners Children's Open. 02.25 MM-karsinnat: Venezuela–Brasilia. Amnesty on alusta asti sanonut, että kyseessä on selvä saudiviranomaisten yritys pestä vastenmielistä ihmisoikeustilannettaan käyttämällä Valioliigan glamouria, Amnestyn kampanjoita Britanniassa johtava Felix Jakens kuvaili. 20.00 LPGA Tour: Founders Cup 2. kierros. C MORE 16.30 PGA Tour Live: featured groups. TV-urheilu YLE TV2 18.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy, parit. Toto (16-3-6): 14,58 2,57-1,42-2,03 17,84. 18.10 IHF Super Globe: TBA–TBA. 2. Jäähyt: 7.42 Aaro Vidgren Sport 2 min, 14.44 Matias Mäntykivi Ilves 2 min. Jäähyt: 21.34 Nicholas Baptiste Ilves 2 min, 26.50 Erik Riska Sport 2 min, 32.39 Tuomas Salmela Ilves 2 min, 36.33 Filip Riska Sport 2 min. 22.30 Liiga: KalPa–TPS. Seuraavat ottelut: 8. STT Golf MADRID Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu: Tilanne 18/72 reiän jälkeen, par 71: 61 lyöntiä (10 alle parin): Ross McGowan Englanti, 62 (–9): Sebastian Garcia Rodriguez Espanja, 63 (–8): Jon Rahm Espanja, 64 (–7): Wil Besseling Hollanti, David Drysdale Skotlanti, Jamie Donaldson Wales, ... PIF:n puheenjohtaja on Saudi-Arabian kruununprinssi Muhammad bin Salman. 8. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, sh 2640 m Jokimaa Special Tammalähtö: 1) Hetviina/Antti Tupamäki 27,4a (2,92), 2) Vennelmon Varma 27,5a (17,97).3) Hulluduunari 27,8a (26,7).4) Suven Sametti 27,9a (6,06). 03.15 NFL: Seahawks–Rams. juhlakonsertti Lauluja matkan varrelta 10.10.2021 klo 15 Forssan kirkko Vapaa pääsy, ohjelma 15€ käteisellä Valioliiga hyväksyi Newcastlen myynnin – uusi omistaja herättää vastustusta Amnestyssa JALKAPALLO Jalkapallon Englannin Valioliiga hyväksyi torstaina liigan tuoreen seurakaupan. Kauppasumma on mediatietojen mukaan noin 300 miljoonaa puntaa eli noin 350 miljoonaa euroa, ja oston rahoittaa 80-prosenttisesti Public Investment Fund (PIF) -rahasto. C MORE SPORT 1 04.00 WTA Tennis: Indian Wells. erä: 15.26 Adam Brodecki (Anttoni Honka-Braden Christoffer) 1–0, 16.31 Reid Gardiner 2–0, 2. 21.00 Darts: World Grand Prix of Darts. YLE AREENA 09.30 Laskettelukausi käynnistyy Levillä ja Rukalla. 3–2 (0–1, 0–0, 2–1, 1–0) Koripallo MIESTEN 1. 10. Jäähyt: 26.55 Jere-Matias Alanen JYP 2 min, 34.00 Samuel Helenius JYP 2 min. Toto (2-4-3): 7,26 2,25-8,58-3,76 62,87. lähtö, lv 2140 m: 1) Magazine Match/Santtu Raitala 16,8 (1,59), 2) Youyou 17,6 (17,77).3) To Do 17,9 (15,1).4) Impulso 18,3 (5,32).poissa: 12. Yleisöä: 2 556. 18.00 Ravit. 18.20 Mestis: SaPKo–Hermes, RoKi–Kiekko-Espoo, Kiekko-Vantaa–KeuPa HT, FPS–IPK. Tarja Mäkelän 70-v. Jäähyt: 43.08 Filip Riska Sport 2 min, 48.28 Niko Peltola Ilves 2 min, 51.25 Aaro Vidgren Sport 2 min, 51.25 Tuomas Salmela Ilves 2 min, 53.52 Jarkko Parikka Ilves 2 min, 57.11 Eetu Päkkilä Ilves 2 min, 57.11 Joonas Oden Ilves 10 min. LOKAKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Vapaa-aika www.bio-kaari.fi KLO 19 LA-SU myös KLO 15.30 Ohjelmisto 8.-14.10
22.00 Kymmenen uutiset. Kausi 2. 06.25 Rusty Rivets (S). 2/8. Jakso 543. 07.50 LEGO City Adventures (7). 09.55–10.00 Tilt Esports (S). 23.45 ELOKUVA Thor (12). 08.35 Syntynyt menestymään. Espoo. Kausi 3, 11/14. Prinssi maanpaossa. Kausi 3. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.00 Paavo Pesusieni (S). 07.26 Pikku Kakkosen posti. 16.30 Posse. 08.22 Galaxi. 20.00 Posse. 15.00 Anna, a lopussa (12). 5/8. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 14 14 15 14 14 12 12 13 12 12 5 5 5 3 4 4 +2 +5 +9 11 11 14 14 +3 +9 10 12 11 13 12 9 10 9 7 5 4 3 5 8 6 tänään tänään Helsinki +13 Hämeenlinna +14 Joensuu +10 Jyväskylä +13 Kemi +8 Kotka +11 Kuopio +12 Lahti +13 Lappeenranta +12 Maarianhamina +14 Mikkeli +13 Oulu +8 Pori +14 Rovaniemi +4 Salla +3 Savonlinna +11 Seinäjoki +11 Tampere +14 Turku +15 Vaasa +10 9.10. 07.00 Uutisaamu. 21.00 21.30 Kaiken maailman ennätykset. 22.45 Viimeinen sana. 12.10 Yle Oddasat ja Oddasat. (U) 15.15 Kimmo (7). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 21.00 ELOKUVA Kino: Stalinin kuolema. Kausi 1. 14.55 Kadonneen jäljillä. Kausi 1, 1/3. 07.35 Sunny Bunnies (S). Pääosassa Jani Volanen. oli vuonna 1964 +18,7 °C Hyvinkää. (U) 23.50 Uusi Kino: Poke (7). Jakso 11/26. 22.15 Taitoluistelun Finlandia Trophy, miehet. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.30 MTV Uutiset Live. 26/26. Kausi 9, 6/10. 22.25 Tulosruutu. 15.45 Luther. 00.55 Rikospaikka. 17.25– 19.53 YLE FEM. Kausi 1, 5/8. (U) 19.29 Parasta aikaa (7). Kausi 7, 6/10. Jakso 7/10. (U) 13.20 Casualty (12). 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S). (12). 17.25 Norjalaisarkkitehtien koteja. Kausi 1. Pohditaan myös sitä, miksi ja miten asuvalinta vaikuttaa ihmisen uskottavuuteen. Kausi 6, jakso 545. 02.20 Isänmaan puolesta (12). 23.05 ELOKUVA Poliisiopisto 6 – Kaupunki vaarassa (12). Kausi 17. Jakso 17/26. 22.45 ELOKUVA X-Men: Viimeinen kohtaaminen (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 02.10–04.35 ELOKUVA Riddick – paluu (16). (U). Kausi 17. Taitoluistelun Finlandia Trophy 2021, miesten vapaaohjelma. 12.30 MasterChef 2020. 11.00 Home and Away (7). 22.15 Big Brother Suomi. Taitoluistelun Finlandia Trophy 2021, parien vapaaohjelma. 17.10–17.54 Draken etsivätoimisto (12). 12.00 Vuosi pelkkää teatteria. 21.50 Spitting Image (12). 18.30 Hauskat kotivideot. 07.01 Suurenmoinen herra Kunkku (S). 00.06–00.45 The Bold Type (12). 18/26. NELONEN 06.00 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). Jakso 25/26. 21.00 ELOKUVA Kaappaus merellä (16). 09.00 Hauskat kotivideot. Kausi 31. PERJANTAINA 8. +22 +22 +15 +13 +24 +18 +22 +24 +23 +29 +8 +21 +15 +16 +24 +20 +11 +24 +14 +12 10.10. 23.00 Oddasat. 13.00–13.59 Historia: Kennedyn viimeinen puhe (12). 12.00 Valitut Palat Collection. Kausi 6, jakso 544. 16.00 Salatut elämät (S). 22.45 Ennen elokuvaa: Sherlock Holmesin salaisuus. 19.00 Seitsemän uutiset. 15.00 Masked Singer Suomi. 12.30 Salatut elämät (S). 17.00 17.00 Hauskat kotivideot. 16.43 Jazzklubi. 09.10 Uutisaamu. (U) 10.38 Uusi Päivä. Kausi 12. 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa. Kausi 4, 10/10. Jakso 32/44. 34/85. (U) 14.10 Unelmakoti. 15.00 Kaappaus keittiössä. 08.30 Tintin seikkailut (7). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. Kausi 5, 4/8. 18.30 Unelmakoti. SUB 06.50 Muumilaakson tarinoita (7). 23.35–01.15 ELOKUVA Kino: Dogman (16). (U) 09.45 Uusi Päivä. 13.30 Penkinlämmittäjät. 19.00 Tanhupallon oma ohjelma. 08.05 Alvin ja pikkuoravat (S). 07.45 Touhukkaat (S). Bean. 18.30 Emmerdale (S). Kausi 1. 12.55 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.00 Uutisaamu. 09.25 Bob’s Burgers (S). 09.03 Spotlight: Pyörävarkaiden jäljillä. Jakso 5/26. 18.00 Päivän sää. Kausi 11. +10 +9 +10 +10 +10 +10 +11 +9 +10 +12 +10 +11 +10 +9 +8 +10 +10 +10 +11 +9 Ateena +20 Alicante +23 Bryssel +15 Kööpenhamina +12 Las Palmas +24 Lontoo +19 Madrid +24 Malaga +25 Mallorca +22 Miami +30 Moskova +8 Nizza +22 Oslo +14 Pariisi +16 Rodos +23 Rooma +20 Tallinna +12 Tokio +26 Tukholma +15 Wien +14 9.10. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Parasta aikaa (7). 20.00–20.53 Dos vidas – Kaksi elämää. 12.15 Pilanpäiten. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. Jakso 34/40. 08.23 Jenni (7). 19.20 Päivän sää. 11.30 Koiralle koti. 18.00 Superapulaiset. Onnea, Hilja! 06.54 Kim ja Kai (S). Kausi 4, 13/22. Kausi 33, 35/47. Kausi 31. 9/30. 17/26. 13.00 Simpsonit (7). 00.50 Simpsonit (7). Osa 6/10. (U) 15.40 Syke (12). 19.30 Salatut elämät (S). 1/7. . 14.05 Naisenkaari (S). 13.30 Simpsonit (7). Kausi 10,3/7. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). Päästä irti 2/2. +12 +12 +11 +12 +8 +12 +11 +11 +13 +14 +12 +10 +13 +8 +5 +11 +14 +13 +14 +13 10.10. 16.55 Uutiset. 1/8. 23.30 Kimmo (7). 07.14 Enni ja Roi (S). (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). 9/10. 26,7 mm Tornio Torppi Kylmin 8.10. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. Vieraana työministeri Tuula Haatainen 7.42 Jälkiviisaat 8.12 Laskettelukausi alkaa Levillä 8.50 Tuomas Kyrö 09.30 Puoli seitsemän. (U) 11.35 Topi – nuoren miehen elämää. Jakso 33/44. 16.00 A-Talk. 17.30 Viiden jälkeen. Kausi 10, osa 169. +23 +22 +13 +12 +23 +18 +21 +24 +22 +28 +8 +20 +12 +15 +25 +19 +12 +25 +13 +9 11.10. Kausi 1. 21.00 22.10 Keno ja Synttärit. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 01.25 Bull (S). 22.35 F1 Extra. 08.10 Arthur ja minimoit. Jakso 34/44. Kausi 4. 08.08 Anton Siilinen ratkaisee (S). 19.00 Hakekaa kätilö! (12). 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 13/14. (U) 10.10 Uusi Päivä. Kausi 1, 6/8. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 14.25 Rempalla tuloja. 17.55 Uutiset. Kausi 1. 06.25 Uutisaamu. 03.25 Lääkärissä: Lupa tappaa. Selostus Sara Honkavaara. Jakso 544. Jakso 545. Selostus Sara Honkavaara. 20.00 Vain elämää. Kausi 2, 2/12. (U). 11.00 Kauppakaupunkien aarteita. N: Ghedi Lönnberg, Rauli Tuomi, Kullervo Kalske, Leif Wager, Kerstin Nylander ja Mirjami Kuosmanen. 22.55 Ursus Factory / YleXPop. Kausi 31. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 20.00 Marja Sannikka. Kausi 2, 9/10. 12.00–17.25 YLE TEEMA. Kausi 2, 4/10. 18.30 Puoli seitsemän. LOKAKUUTA 2021 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO RTV-toimituksen yhteystiedot Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 05.55 Trauma – henkirikoksen jäljet (7). 06.50 Pyjamasankarit. 21.00 21.00 Sohvaperunat. 4/6. 17.25 Uutiset. 14.00 Love Island Suomi. Jakso 4061. Kausi 3. 09.30 Emmerdale (7).. 16.55 Onnenarpa. 18.00 Yle Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. oli vuonna 1978 -19,2 °C Sodankylä Lämpimin 8.10. Kausi 10, 4/13. 20.00 Olet mitä syöt. 23.15 Press – vallan vahtikoirat. Kausi 3, 7/16. 20.00– 01.15 YLE TEEMA. Jakso 31/44. (U) 12.05 Silkkitie 30 päivässä. 08.50 Myyrän ystävät: Koiranpentuni (S). 22.00 Majakkamurha. Kausi 4. 6.52 Kuka ansaitsisi rauhan Nobel-palkinnon. (U) 09.00 McLeodin tyttäret (12). 15.55 Puutarhan pelastajat. Kausi 3, 8/16. Kausi 7, 14/32. 12.50 Maastoautolla halki Indokiinan. +12 +13 +11 +13 +9 +12 +12 +13 +12 +14 +13 +11 +12 +9 +7 +11 +13 +12 +13 +13 11.10. 07.11 Oravametsä. ) 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 09.30 Hauskat kotivideot. 18.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy, parit. 10.00 Cedar Cove – Olivian valinta (7). Jakso 1/13. Kausi 17. Kausi 4, 2/10. 17.05 Viiden jälkeen. Tervetuloa. 01.20 Vaimot vaihtoon USA. (U) 11.05 Uusi Päivä. 07.32 Jos annat hiirelle keksin (S). (U) 10.50 Yle Alueuutiset. Kausi 9. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 8.10. Jakso 20/22. 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotin. 19.00 Remppa vai muutto Suomi. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 06.20 Bing (S). 13.55 Hauskat kotivideot. 10.30–11.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. Kausi 31. 16.00 Paluu Nordikselle. (U) 14.50 Itse valtiaat. Miksi maahanmuutosta on niin vaikea keskustella rakentavasti. 10/10. 19.30 Mr. 06.25 Ylen aamu. Kausi 8, 11/12. Kausi 1. 26/26. 09.33 Tusina tavaraa Suomesta. (U) 20.00–20.51 Arktisen susiperheen matkassa. 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 1. Kanaa din sum. 19.25 Tulosruutu. Jakso 3/8. Kausi 4, 3/10. 10.00 Meitä kutsutaa raggareiksi (S). 17.00 17.04 Päivän sää. Kausi 3, 3/7. (U) 00.10–00.40 Puoli seitsemän. Kausi 2, 6/10. 13.15 ELOKUVA Haaviston Leeni (7). 22.20 Päivän sää. Espoo. Kausi 6, jakso 542. Jakso 4060. 08.00 LEGO Ninjago (7). (U) 15.05 Ylen aamun parhaat. 17.30 Hauskat kotivideot. Kausi 6, jakso 543. Kausi 2. Kausi 3. 18.00 Hauskat kotivideot. Jakso 9/26. +24 +22 +14 +12 +23 +15 +21 +26 +22 +27 +7 +20 +11 +16 +26 +17 +10 +27 +12 +11 Sunnuntai +13 6 Maanantai +9 7 Tiistai +9 4 Keskiviikko +7 6 Torstai +10 5 Jokioinen eilen klo 15 +11 °C 5 Lämpimintä eilen klo 15 +14,0 °C Turku Sateisinta 6.10. 16.30 Kandit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Emmerdale (7). Kausi 4. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 04.20–05.18 999: Mikä hätänä. . Kausi 1, 4/14. (U) MTV3 06.15 Aamusää. Vieraana valokuvaaja ja somevaikuttaja Janita Autio. 21.00 21.05 Perjantai: Miten pelastamme Itämeren. 12.30 Draken etsivätoimisto (12). 6.38 Rokotukset nousuun vai rajoitukset takaisin
13.15 The Wall Suomi. 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 21.20 Iltasoitto. 04.20 Yllätystuunaajat (S). 19.50 Say Yes to the Dress (S). 08.35 Fast N’ Loud (S). Miten tämä suomalaiselle geologialle epätyypillinen 500-600 miljoonaa vuotta vanha hiekkakivi syntyi. 3.00 Yle Uutiset. 12.30 Tanssi kanssain. 11.00 Isäntänä Tapani Ruokanen. 02.10 Fast N’ Loud (S). 06.45 Kotikulmat kuntoon (S). 13.30 Jaksa paremmin. 22.00 Eläintarhan salaisuudet 3. 19.30 Simpsonit. 18.05 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Urheiluradio. 09.00 Martin ja Mirjan matkassa. 18.15 Yle Uudizet karjalakse – karjalankielinen viikkokatsaus. 16.05 Miehen puolikkaat. 02.30 Top Gear: The Races (S). 6.56 Päivän mietelause. 14.45 Neljät häät Suomi. 15.30 Food Factory. 19.00 Uuden tanssimusiikin lista. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). Suorana maanantaista perjantaihin, keskiviikkoisin Helsingin Musiikkitalosta. 16.10 Urheiluradio. 16.30 Tankkaustarinat. 22.05 Urheiluradio. 13.05 Alaskan rakentajat (S). 20.15 Uutiset. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 12.00 Burgerimies Euroopassa. 07.30 Suuri vaellus. 20.30 Fillaripäiväkirja. 7.03 Raamattuavain. 10.50 Uljas universumi (S). 23.30 Politiikkaradio. 22.00 CSI: Miami. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.20 Alastalon salissa. 16.05 Erakkoperhe erämaassa (S). 10.45 Valitut Palat Collection. 2.00 Yle Uutiset. 22.05 Kalle Haatanen. 20.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. 14.55 Autopaja Goblin Works (S). 19.02 Helsinki Early Music Festival: Wieniläinen ilta. 22.32 Lindgren & Sihvonen. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 07.50 Moderni perhe. 19.03 Hyvää iltaa Kuopiosta. 06.45 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 11.35 Remppa vai muutto Australia. 17.00 Tankkaustarinat. 18.02 Jääkiekkokierros. 23.00 Yhteydessä luontoon. 08.56 Rantataloa etsimässä (S). 9.10 Sää. 14.00 Yle Uutiset. 06.30 Valitut Palat Collection. (S). LOKAKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.15 Hääpukuja kurvikkaille (S). 11.55 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 07.00 Say Yes To The Dress (S). 00.05 4D: Sytyn lihavista naisista (12). naiseutta, painonhallintaa ja poikalapsia. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Miehen puolikkaat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 05.15–05.59 Vaarallisen valtatien pelastajat. 17.10 Mielimaisema. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. JIM 09.00 Kanadan rajalla. 13.10 Miehen puolikkaat. 18.00 Sinkkuillallinen. 0.00 Arkisto: Tarja Halonen – maamme ensimmäinen naispresidentti. 9.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 20.00 Isännän pöydässä. 11.02 Radio Suomen Päivä. 10.10 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vankilassa ulkomailla. 13.02 Ruben Stiller. 13.00 Supernanny. 7.53 Alueradio. 12.00 Kauniit ja rohkeat (S). 08.05 Miten kaikki tehdään. 11.30–12.00 Rantataloa etsimässä (S). 15.02 Kulttuuriykkönen. 03.45 Vankilassa ulkomailla. 10.33 Radio Suomen Päivä. 11.10 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat. 19.30 Veli-Matin juttusilla. 07.05 Simpsonit. 8.13 Alueradio. 21.00 Koskinen-rikossarjan tunnusbiisi: Jonne Aaron – Olettamuksia (7). 7.50 Merisää. 13.00 Mental Samurai Suomi. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Mikä ihmeen asunto. 23.30 Uutiset. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 22.00 Nuortenilta. 00.45 Pientä pilaa. 01.00–01.45 Temptation Island Suomi (7). 02.00 The Walking Dead. 19.30 Yliluonnollista. 22.05 NCIS Los Angeles (12). 18.02 Puhelinlangat laulaa. 01.30 Aarteenetsijä Hellevaara. 2.00 Yöradio. 00.55 Uskomaton eläinlääkäri Pol 10. 00.00 Come Home. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 01.05 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 3.00 Jälki-istunto (u). 09.40 Simpsonit. 12.20 Valmistuksen salat (S). 23.00 ELOKUVA Inside Man (16). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.00 Neljät häät Suomi. 17.30 Australian rajalla. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. (S). 21.02 Urheiluradio. Itämeri on osa Juha “Roope” Flinkmanin sielunmaisemaa. 16.00 Egyptin kadonneet aarteet. 18.50 Merisää. 1.55 Yöradio. 08.35 Kakkusota (S). 16.30 Herätysliikehdintä. 7.10 Urheiluradio. 03.20 Maailman oudoimmat ruuat (S). 18.50 Iltahartaus. 09.30 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 15.05 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 14.02 Alueradio. 17.55 Jukan laulut. 14.15 Aalloilla. 23.40 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 19.00 ELOKUVA I Feel Pretty (12). 16.30 Valitut Palat Collection. 13.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 11.45 Single Parents. 21.00 Yle Uutiset. 14.00 Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla. 17.00 Remppa vai muutto UK. 11.00 Yle Uutiset. 23.10 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 21.00 You, Me & My Ex (S). 23.00 Rukous Suomen puolesta (u). 10.00 Uuden musiikin X: Renaz. 13.40 Miehen puolikkaat. 01.45 Painajainen naapurissa (12). 00.00 Frendit (S). 03.20 Maajussille morsian. 03.00 Kiven sisällä. 20.02 Sää. 08.10 Caribbean Life (S). 22.00 YleX Perjantai-ilta. 13.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 20.30 Miehen puolikkaat. 23.05 NCIS Los Angeles (16). 02.35 Australian rajalla. 17.00 Wheeler Dealers (S). 16.45 Valitut Palat Collection. 02.40 Kanadan rajalla. 14.00 TV Shop. 02.25 Frendit (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 New Yorkin överein kynsisalonki. 18.30 Aarteenetsijä Hellevaara. 00.00 Rajasota. 21.10 ELOKUVA Midnight in Paris (S). 12.30 Home and Away (7). 13.55 Hengenvaarallinen saalis (S). 17.00 Passion for Jesus. (S). 12.30 Suolapala. 23.02 Yöradio. 2.54 Yöradio. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 22.00 Tulossa: Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi. 18.00 Family Guy (12). 17.05 Dodo Heroes (S). 10.40 Australian rajalla. 10.00 Yle Uutiset. 21.45 Herra on minun turvani. 7.25 Hyvää huomenta. 08.15 Food Factory. Seurakuntapastori Laura Tanskanen, Kuopio 6.25 Aamusoitto. 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita. 23.05 Apua, mikä tauti! (12). 18.30 Simpsonit. 19.30 Australian rajalla. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Martina ja hengenpelastajat. 16.30 Kinoteekki. 01.55 Frendit (S). 10.15 Sykettä Israelista. 19.00 Meil kans!. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 19.02 Urheiluradio. Suuri osa Suomen kallioperästä on tuhansia miljoonia vuotta vanhaa, mutta Kauhajoen ja Isojoen tienoilla sijaitsevassa Lauhavuoressa nuori hiekkakivi yllättää. 18.00 The Voice of USA. 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 10. 17.00 Puutarhan pelastajat. 15.30 Suurin pudottaja Suomi. 12.13 Puheen Aamusta. 01.10 Poliisit – kotihälytys (12). 01.45 Eläintarhan salaisuudet 3. 7.13 Alueradio. 10.00 Come Home Kids. 23.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 00.30 Jumala puhuu. 20.00 Salatut elämät (S). 16.13 Alueradio. PERJANTAINA 8. 17.00 Australian rajalla. 09.50 Science of Stupid. 19.00 Simpsonit. 22.00 Frendit (S). 13.00 Laiva (S). 16.00 Tankkaustarinat. 06.40 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 10.00 Ensitreffit alttarilla. 08.30 Lapin poliisit. 00.00 Tractor Pulling: Lievestuore. 06.20 Kakkukuningas (S). 02.10 Kanadan rajalla. Ote Tere Vadénin pamfletista Kaksijalkainen ympäristövallankumous, Rohkean reunaan, 2010 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.05 Arman Pohjantähden alla (S). 12.10 Urheiluradio. 21.00 Love Island Suomi. 08.55 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 12.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.00 Lentävä talo. 16.50 Radiohartaus (u). 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.10 Urheiluradio. Puolukka . 10.15 Sanoja säveliä. 15.02 Alueradio. 21.36 Päivän sana (u). 09.40 Arvokaman etsijät (S). 23.05 Unelmien poikamiestyttö. 0.03 One Way. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.33 Radio Suomen Päivä. 17.00 Home and Away (7). 09.25 TV Shop. 10.02 Akti. 15.00 Yle Uutiset. 17.30 Younger (12). 18.05 Hengenvaarallinen saalis (S). 19.55 Wheeler Dealers (S). 19.55 Yhä mysteeri. 17.30 Tankkaustarinat. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 14.30 Kanadan rajalla. 19.00 Yökylässä Maria Veitola. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 02.55 Vieraissa USA. 01.55 Remppa vai muutto Vancouver. 12.30 Politiikkaradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.00 Huumebisnes Oy (16). 13.15 Voimaa Sanasta. 12.50 TV Shop. 3.02 Pekka Laineen Ihmemaa. 12.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 09.00 Äärirajoilla. 11.00 Lemmen viemää (7). 9.05 Muistojen bulevardi. 00.00 ELOKUVA Kaupunki-Cowboyt. 20.30 Jerusalem studio. 12.30 Ajankohtaista Lähi-idästä. Tutkimusalus Arandan kannella seisova meribiologi uskoo, että rehevöityvä meri voidaan vielä pelastaa. 01.55 Jukan laulut. 00.10 Tohtori Paise (S). 18.10 Rakastaa, ei rakasta (S). 12.00 Yukonin eläinlääkäri. 21.50 Merisää. 16.00 Ajankohtaista taivaasta. 21.35 Ruben Stiller. 14.40 Miehen puolikkaat. 21.00 CSI: Miami. 02.00 Lentävä talo. 9.03 Jälkiistunto. 23.35 Ohjelmatietoja. ALFATV 08.00 HJALLIS – Lisää rahaa!. 16.00 Wheeler Dealers (S). 18.00 Alueellista ohjelmaa. 14.02 Lindgren & Sihvonen. 15.00 Yhteydessä luontoon. 19.00 Australian rajalla. 5.50 Merisää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 Karhuryhmä (12). 6.15 Aamuhartaus. 17.30 Family Guy (12). 6.59 Puheen Aamu. 15.30 HJALLIS – Lisää rahaa!. 10.00 Kalle Haatanen. KUVA: Max Hug Williams YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 09.35 Lottovoittajan unelmakoti (S). 08.45 Uutiset. 07.50 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). 01.30 Frendit (S). 12.10 Tiedeykkönen: Miksi LänsiSuomen korkeimmassa kohdassa on Lapin pinnanmuotoja. 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 14.00 Onnela (S). 2.00 Sana elää (u). 11.50 Valmistuksen salat (S). 12.55 Radio Suomen Päivä. 18.10 Top Gear: Parhaat palat (S). 13.03 Jälki-istunto (u). 19.15 ELOKUVA Hain tarina (S). 12.50 Päivän blogi. 22.08 Jokaniemen sävelradio. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 7.15 Herätys! 7.50 Radiohartaus. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Haapasalo ja kaverit (S). 09.15 Miehen puolikkaat. 23.00 Ihmemies MacGyver. 19.00 Hurja painonpudotus Suomi (S). 11.20 Bless This Mess. 15.00 Yle Uutiset. 15.35 Kotimikrojen kronikka Osa 6: MSX. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.05 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 11.00 Narrin aamulaulu – Baritoni Dmitri Hvorostovski, idän loistava tähti. 16.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 05.15– 05.15 Yön AVA. 14.30 Tule Jeesuksen luo!. 09.00 Superautojen rakentajat. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama (S). 14.00 Kanadan rajalla. 10.02 Radio Suomen Päivä. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 04.15 Remontilla rahoiksi. 10.30 Valitut Palat Collection. Ote Tere Vadénin pamfletista Kaksijalkainen ympäristövallankumous, Rohkean reunaan, 2010 6.59 Hyvää huomenta. 08.10 Single Parents. 9.00 Yle Uutiset. 14.00 Äärimmäinen selviytyjä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.20 Bless This Mess. 00.55 Sinkkuillallinen. 14.10 Miehen puolikkaat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. AVA 06.00 Aamun AVAus. 19.00 Pääepäilty: Tapaus Madeleine McCann. 10.30 Raamattu. 12.00 YleX Etusivu. 15.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 16.10 Urheiluradio. 22.30 Frendit (S). 00.15 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 17.13 Alueradio. 10.25 Rantataloa etsimässä (S). KUTONEN 06.10 Maailman oudoimmat ruoat (S). 10.30 Muurinaukossa. 16.00 Remppa vai muutto Vancouver. 02.50 Emmerdale (S). 8.45 Päivän blogi. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 21.30 Puheen Ilta. 12.30 The Wall Suomi. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 21.00 Jukka Laaksonen Show. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u).. TV7 08.30 Herätysliikehdintä. 10.00 Yle Uutiset. 10.00 Haapasalo ja kaverit (S). 17.10 Unelmahäät (S). 13.30 Lähteellä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Simpsonit. 21.17 Radio Suomen Ilta. 20.03 Rukousasema. 19.00 Say Yes to the Dress (S). 07.00 Alaskan rakentajat (S). Kausi 1, 1/3. 09.30 Café Raamattu. FRII 06.00 Kakkukuningas (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 17.05 Sisustajat Nate ja Jeremiah (S). Paikkaan, jossa sudet eivät ole ihmistä nähneetkään. 18.30 Hartaita säveliä. 14.00 Nathan Morris – Kaikkien kansojen kaipaus. 15.00 Vieraissa USA. Outi Paananen muistaa vuonna 2018, vain 55-vuotiaana menehtynyttä taiteilijaa. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Perjantai-dokkari: Rakas, sairas Itämereni, Yle TV1 klo 21.05. 14.00 Sinkkuillallinen. 11.00 Rantataloa etsimässä (S). 7.10 Hartaita säveliä. 22.03 Aalloilla. 15.55 Yle News. 9.11 Alueradio. 12.45 Miehen puolikkaat. 08.50 90 päivää morsiamena (S). 15.25 Raamattu. KUVA: Teemu Niskanen Arktisen susiperheen matkassa, Yle TV2 klo 20.00. (S). 20.00 DJ Orion. 6.05 Hartaita säveliä. (S). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassinen kattaus. 00.30 Frendit (S). 21.00 ELOKUVA Breaking In (16). 22.45 Uutiset. 14.03 Raamattuavain (u). 00.05 ELOKUVA Jim: The James Foley Story (12). 23.10 Yöklassinen. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 14.30 Sunnuntailounas (S). 16.00 Lemmen viemää (7). 21.00 TV7 Israel News. 0.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 18.03 Uusheräys tänään. 16.15 Suurin pudottaja Suomi. 16.30 Simpsonit. 21.00 ELOKUVA BlacKkKlansman (12). 15.00 Food Factory. 07.25 Simpsonit. 18.00 Autojen ensiapu. TV5 06.15–06.55 Mikä ihmeen asunto. 05.15–05.45 Miten kaikki tehdään. 23.55 ELOKUVA United 93 (16). 20.03 Puhelinlangat laulaa. 10.15 Australian rajalla. 21.50 DädiPodi (u). 22.00 Viikon Parkkonen. 10.30 Family Guy (12). 19.30 Viikon Parkkonen. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 7.30 Ykkösaamu. 15.55 Tulossa: Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi. 6.36 Päivän sana. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 07.25 Say Yes To The Dress (S). 21.00 Remppa vai muutto Suomi. 2.00 Arkisto: Ekoelämää. 07.40 Caribbean Life (S). 14.00 Yle Uutiset. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 15.00 Yle Uutiset. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 09.30 Kanadan rajalla. 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 10.00 Ilmailun maailma. 00.50 Pientä pilaa. 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. Gordon on matkustanut neljä päivää Kanadan Ellesmerensaarelle. 18.00 Yle Uutiset. 01.00 Passion for Jesus. 13.00 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. Tämä on nyt kotini. 12.05 Ruokakaupparalli (S). 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 12.00 Kilpailija numero 539. 14.45 Pieniä ihmeitä. Lauhavuoren geologiasta. 21.15 Marttyyrien Ääni. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.35 Miehen puolikkaat. 13.00 Yle Uutiset. 11.00 Apu tulee ylhäältä. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 01.00 Frendit (S). 6.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Pyöreä pöytä. 02.00 Meil kans!. HERO 10.45 Remppa vai muutto Australia. 12.15 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 6.05 Alueradio. 07.55–08.50 Restaurant: Impossible (S). 08.35 Food Factory. 13.30 Jussin kalajutut. 23.00 Iltahartaus. 10.50 Rakastunut mammanpoikaan (S). LIV 09.00 Suurin pudottaja Suomi. 21.40 Avaimia kasvatukseen (u). Rentoa puhetta, kiinnostavimmat vieraat ja kulttuurin ajankohtaisaiheet debatoitavina. 15.05 Miehen puolikkaat. 6.35 Aktia aamuun. 13.00 Yle Uutiset. 20.00 Poliisit 2020 (7). 17.00 YleX Throwback: Womma Seppälä. 13.00 TV7 Israel News. 07.00 Top Gear (S). 6.05 Politiikkaradio. 17.00 Tractor Pulling: Lievestuore. 10.55 Family Guy (12). 15.00 Olet mitä syöt. 7.15 Aamuhartaus. 8.10 Ykkösaamu. FOX 06.00 Huutokaupan metsästäjät. 23.00 Love Island Suomi. 15.30 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 12.13 Radio Suomen Päivä. 06.40 Simpsonit. 17.00 Simpsonit. 20.30 Emmerdale (S). 18.30 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 22.55 Rikoksen anatomia. 20.00 Yle Uutiset. 22.05 Liv D: Aasialaiset ökyhäät. 18.45 Uusi testamentti avautuu. 03.10 Poliisit (S). RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 21.40 Variksenmarjasta vaapukkaan. 04.30 Seksi – perisynti
Heittojen lomassa, mutta etenkin pukuhuoneen puolella keskustellaan ennen kaikkea keilauksesta, mutta myös muista asioista. Tapaaminen oli Sloveniassa eikä Slovakiassa. Ei tarvitse olla aiempaa kokemusta keilauksesta, eikä olla minkään keilaseuran jäsen. • Koko perheen syysrieha Forssan Auto-Centerissä klo 10–14. Pimeä alkaa klo 19.18 ja päättyy klo 7.06. • Vanhustenviikko: Humppilan Attendo Ukko-Pekan pihalla tapahtuma asukkaiden kanssa klo 13.30. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL ”Vaarit saavat kaataa hanuripuolelta.” OLLI PULKKINEN Keilavaarien vetäjä Korona on vähentänyt keilausintoa Ami Laaksonen Forssa Forssan keilahalli on ollut yli puolitoista jatkuneen koronaajan aikana maan ainoa keilahalli, joka on ollut koko ajan avoinna. –?Varaosien vaihdot, kuten uudet nivelet käydään läpi, Loukonen nauraa. • Vanhustenviikko: Humppilan kirjastolla kirjavinkkejä, omatoimikirjaston käytön ohjausta, kahvitarjoilu klo 11–14. Nimestä huolimatta keilavaarit kelpuuttavat mukaan myös naisia. • Nyrkkeilyn Peran Kisat Feeniksissä (Opintie 4, Forssa) klo 13. Pelikaveria kannustetaan onnistuneen heiton jälkeen, mutta myös ”kannustaminen” kuuluu asiaan. –?Onhan meillä naisia heittämässä ollutkin. Keilavaarien joukossa kaikilla on kivvaa Yli 60-vuotiaille tarkoitettu ryhmä kokoontuu kahdesti viikossa Forssan keilahallilla ja kannustaa kaikkia mukaan toimintaansa. Yksi kortensa kekoon kantaneista tahoista ovat Forssan keilavaarit. Politiikasta ei puhuta, sanoo Pulkkinen. Ainoa vaatimus on 60 vuoden ikä. Pieni vuosimaksu kerätään, sillä järjestetään muun muassa joulukahvitus. Keilavaarit ovat heittäneet ja puhuneet yhdessä yli 30 vuoden ajan. Kun heittää kuusi sarjaa, moni sanoo, ettei viitsi seuraavana päivänä tulla. Ami Laaksonen Forssa Koronapandemian jyllätessä moni etenkin vanhempi ihminen linnoittautui kotiinsa jättäen esimerkiksi liikunnan tyystin. lokakuuta teemalla ”Luonto antaa voimaa”. Sitä seuraava viikko on Vanhustenviikko. Keilahallin yrittäjä Jarmo Kalliola kertoo, että koronapandemia karsi asiakaskuntaa, mutta nyt on taas havaittavissa pientä piristystä. –?Kaikenlaisia aiheita käydään läpi mökkeilystä alkaen. Jouduin lomauttamaan henkilökuntaa. –?Kassa kului, muttei tyhjäksi asti. Väki tietysti vaihtuu, kun osalla ei enää ikä ja terveys kestä keilaamista ja osa poistuu luonnollista tietä. FL Kari Pohjola näyttää mallia oikeaoppisesta heittotekniikasta. Huomenna • Lokamarkkinat Forssan Kauppatorilla klo 8–15. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA PERJANTAINA 8. Avoin ikäihmisille ja vapaaehtoisille. Forssan keilavaareihin voi liittyä kuka tahansa. Kalliola näkee, ettei ihmisiä saa tapahtumiin tai harrastusten pariin esimerkiksi alennusten avulla.. VANHUSTENVIIKKO Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Nyt näyttää taas paremmalta, Kalliola kertoo. Ennen koronaa keilaajia oli parhaimmillaan yli 30, nyt heitä käy kymmenkunta. Kyllä tämä kuntoilusta käy, näkee Forssan keilavaareja vetävä Olli Pulkkinen. • Lounais-Hämeen Keskustalaiset Forssan torilla alkaen klo 10. KUNTOILUN JA KILPAILUN lisäksi, tai oikeastaan tärkeimpänä asiana vaarikeilaukseen kuuluu sosiaalinen puoli. MIEKKAVALAIDEN hyökkäyksestä kertovan jutun (FL 7.10.) kuvatekstissä oli virhe. LOKAKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Best Caravan Road Show Forssan Autokeitaalla klo 10–18. PERJANTAI 8. –?Keilaus on vähän kuin golfkin: kumpaakaan ei kaikissa piireissä mielletä urheiluksi, mutta sitä ne ovat, sanoo kumpaakin lajia aktiivisesti harrastava Kari Pohjola. –?Yhdellä keilaajalla on sykemittari, jonka luvut nousevat keilatessa yli sataan. Kun muut keilahallit olivat kiinni, Forssassa väkeä kävi muun muassa Salosta ja Hämeenlinnasta, josta Forssassa kävi harjoittelemassa esimerkiksi maajoukkuekeilaaja Mila Nevalainen. Keilaukseen kuuluu pistelasku ja keilavaaritkin kisaavat, mutta pilke silmäkulmassa. LOKAKUUTA 2021 Ajassa Hilja Huomenna: Ilona Aurinko nousee Forssassa tänään klo 7.49 ja laskee klo 18.36. Vanhimmat keilavaarit ovat olleet yli 90-vuotiaita. • Tuulihattu ja pingviini Forssan teatterissa klo 14. Sanna Marinin kanssa kuvassa oleva Janez Janša on Slovenian, ei Slovakian pääministeri. Rikkoutunut osa oli peräsin ei potkuri. Pohjanoksan Marjatta, Virran Leena ja Helkearon Raili ainakin, porukka muistelee. Nyt kun rajoituksia on ainakin väliaikaisesti poistettu, liikkumisen tärkeyttä yritetään jälleen korostaa monin tavoin. –?Vaarit saavat kaataa hanuripuolelta, Pulkkinen kuittaa saman tien. Keilavaarien joukkoon sopivat aloittelevatkin keilaajat. Tänä vuonna Vanhustenviikkoa vietetään 3.–10. –?Hanurista! Ari Rämö kommentoi Pulkkisen kaatoa, joka syntyi yli 7-kiloisen pallon osuttua kärkieli ykköskeilan takapuolelle. Tiistaisin ja torstaisin Forssan keilahallille vaarikeilailuun kokoontuva joukko kannustaa ihmisiä keilausharrastuksen pariin. • Vanhustenviikko: Eläinystävävierailu (Kuusitie 5 A, Tammela). –?Keilaus on kivvaa, vakuuttaa keilavaarien joukkoon kuuluva Forssan keilailuliiton puheenjohtaja Matti Loukonen. Oikaisu EU-johtajien Länsi-Balkanin tapaamista käsitelleen uutisen (FL 7.10.) kuvatekstissä oli virheitä. • Vanhustenviikko: Kulttuurikävely Forssassa, lähtö torilta klo 10, reitti kulkee muun muassa Yhtiönpuistossa ja Kehräämön alueella. • Kuiwuri-salin iltapäivätanssien avajaiset, esiintyy Kari Vepsä, Wanhassa Kanalassa (Oripääntie 1 120, Loimaa), klo 14–16.45
Keilavaarien joukkoon sopivat aloittelevatkin keilaajat. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Hänen kvintettinsä muut jäsenet ovat kitaristi Ari Haarala, kosketinsoittaja Lasse Piirainen, basisti Ville Herala ja rumpali Tomi Salesvuo. Lasten syntymäpäiväjuhlien yhteydessä pääsee myös keilaamaan. Keilaus on vanhemman väen harrastus. Forssassa hänen soitostaan ei kuitenkaan ole päästy nauttimaan elävänä paikan päällä. 10: 9–10 Kari Pohjola näyttää mallia oikeaoppisesta heittotekniikasta. Vuonna 1966 syntynyt Mylläri on monipuolinen muusikko, joka soittaa flyygelitorvea sekä koskettimia. Mika Mylläri nimittäin nousee estradille kvintetteineen Ravintola Vanhassa Värjärissä. lokakuuta kello 20. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA PERJANTAINA 8. Asia kuitenkin korjaantuu. Lounais-Hämeen musiikkipäivien ohjelmaan kuuluva tilaisuus alkaa lauantaina 9. Room. Sekä Mylläri itse että hänen kvintettinsä ovat keränneet vuosien mittaan kärkisijoja esimerkiksi Rytmi-lehden lukijaäänestyksissä Vuoden yhtyeja Vuoden jazzmuusikkosarjoissa.. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Korona on vähentänyt keilausintoa –?Kun ihmiset uskaltavat liikkua, voidaan palata entiseen. Keilahallilla käy kyllä koululaisryhmiä tutustumassa lajiin. –?Osa tulee uudelleen keilaamaan, mutta eivät he seuratoimintaan liity, Kalliola sanoo. Siihen ei oikein yrittäjänä pysty vaikuttamaan. LOKAKUUTA 2021 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE PÄIVÄN SANA on erittäin epäkohteliasta, kun itse seisoskelee altaassa ja joku mäntti ui ympärillä ! 1496 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Jazz-trumpetisti Mika Mylläri Forssassa Forssan Lehti Forssa Trumpetisti Mika Mylläri kuuluu itseoikeutetusti maamme jazzin kärkihahmoihin
Harlin, 62, meni kesällä naimisiin Johanna Kokkilan, 27, kanssa. –. Kirjailijan läpimurtona pidetään vuonna 1994 ilmestynyttä romaania nimeltä Paradise, joka kertoo siirtomaaajan Itä-Afrikasta ensimmäisen maailmansodan aikana. Mikä Gurnahin tuotannossa vakuutti Ruotsin akatemian suomalaisjäsenen, runoilija Tua Forsströmin. Tunnustus myönnettiin nyt 118. –. kerran. Suomi-poika illuusioiden maailmassa Renny Harlin kuvaa elämäkertaprosessia terapeuttiseksi. –. Omasta puolestani voin lisätä, että vaihtoehtoina olleista kirjoista tämän kirjailijan tuotanto oli sellainen, että se jätti jälkiefektin. –. 050 313 8999 sähköpostit: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi sunnuntaina 10.10. Uskoin, että olimme kavereita, mutta tunsin, että minua käytettiin hyväksi. Ystävyys ei ollut aitoa, koska Antti hävisi lukaalistani kuin tuhka tuuleen. PERJANTAI – LAUANTAI 3 00 30 Viljami sekasämpylä (6,00€/kg) kpl Omenakanelipitko 3 80 (5,80€/kg) Kuminalimppu kpl kpl Pomppulinna ja liukumäki HUOMENNA LOKAMARKKINOILLA Kaveri käytti hyväksi Kalle Kinnunen Viihdebisneksen parrasvaloihin noustuaan Renny Harlin kertoo auttaneensa suomalaisia saamaan Hollywoodista jalansijaa. 1990-luvulla Harlin oli jopa Hollywoodin parhaiten palkattu ohjaaja. 03 433 5335 Avoinna ma-pe 8-16, la 8-12 www.markunpakari.fi 25v. Monen kymmenen miljoonan euron leffa. Neuvottelut päätähden kanssa ovat käynnissä, ja sopimus tehdään toivottavasti parin viikon sisällä. Parisuhteissaan Harlin kertoo olleensa aina se, joka jättää. Maankuulut lihikset ja pasteijat Kotiteema AINEISTOAIKATAULU! Varaukset ja meillä tehtävät ilmoitukset torstaina klo 16 mennessä. Kutsuin hänet luokseni Losiin asumaan. Kalle Kinnunen Renny Harlinin perjantaina julkaistava elämäkerta kertoo Hollywoodissa ja Kiinan elokuvateollisuudessa uraa tehneen ohjaajan tarinaa elokuva kerrallaan. Tunnen tämän bisneksen hyvin. 050 342 6610 Mirka Willman ....................... –. Soppaa mukaan ämpäreissä, ämpäri kaupan päälle. Harlin kertoo kirjassa selvittäneensä asian The Residentin tuottajan kanssa ja saaneensa korvauksen. Kirjat jäivät mieleen ja mukaan. Yhtäkkiä Jokinen katosi, ja Harlin luki lehdestä tämän tekevän nyt toisaalla elokuvaa The Resident, jonka kehittelyn Harlin oli maksanut. Kun lähdin Veli-Pekan kanssa ideoimaan kirjaa pari vuotta sitten, halusin julkaisun ajoittuvan johonkin merkittävään tapahtumaan. –. LOKAKUUTA 2021 24 FORSSAN LEHTI Renny Harlin avautuu Hollywoodelämästään muistelmissa. –. –. Hän on toiminut englantilaisen ja postkolonialistisen kirjallisuuden professorina Kentin yliopistossa, kertoo BBC. Tilinpäätös kirja ei ole, Harlin kertoo etäyhteydellä Lontoosta. Hän oli mukavaa seuraa yksinäiselle elokuvaohjaajalle, Harlin kuvailee kirjassa. Naisia voittajista on ollut 16. Ne pysyvät tällä alalla mukana, jotka pystyvät keksimään itsensä uudelleen. STT UUTISET. Totta kai olen kasvanut siitä, Harlin sanoo. Nyt hän painottaa Ferrari-ostosten ja muun näyttämisen olleen tietoisia valintoja. Ne olivat palkintoja itselleni. Jos jotkut näyttelijät ovatkin olleet vaikeita, en halua lähteä kritisoimaan työtovereitani. Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajista 95 on ollut eurooppalaisia tai pohjoisamerikkalaisia. KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva Nobelin kirjallisuuspalkinnon saa Abdulrazak Gurnah Eeva Nikkilä-Kiipula Nobelin tämänvuotisen kirjallisuuspalkinnon saa Tansaniassa vuonna 1948 syntynyt kirjailija Abdulrazak Gurnah. Kirja kertoo, mitä on tähän asti tapahtunut. Parhaat työt ovat edessäpäin, Harlin sanoo. Hänen tuotantoaan ei ole tähän mennessä suomennettu. Minulla ei ole kauheasti negatiivista sanottavaa kenestäkään, Harlin kertoo. Helsingin Sanomien elokuvatoimittajan Veli-Pekka Lehtosen kirjoittamassa teoksessa katse on viihdebisneksen käytännöissä kulissien takana. Sen jälkeen he eivät puhuneet toisilleen. Siitä on 30 vuotta, mutta tunteelliselle nostalgialle ei ole aikaa. Se muutti elämänarvoni, kuten lehtien palstoilta on voitu lukea. HAASTATTELUT TEHTIIN pitkälti etänä, kun pandemiakin tuli väliin. Joukkoon kuuluvat Iiro Seppänen ja Duudsonit. Virheitä kirjan kertoja ei juuri tee, paitsi kilpa-autoelokuvan Driven sekä luottaessaan vääriin ihmisiin. – Otin asenteen, että puhun avoimesti, tulevaisuuteen uskova ohjaaja toteaa. Otin asenteen, että puhun avoimesti. –. Kun kirjassa siteerataan tuottaja Bob Shayea, joka kuvailee äkkimenestyksen johtaneen Harlinissa narsismiin, tämä itse kuittaa, ettei osaa sanoa, mitä Shaye tarkoittaa. Hän kävi viime vuonna kotimaassaan kuvaamassa uransa ensimmäisen suomenkielisen elokuvan, Luokkakokous 3:n. Hänen mukaansa Gurnahin voi laskea afrikkalaiseksi kirjailijaksi, vaikka hän on kuitenkin aikuiselämänsä viettänyt Englannissa kirjallisuuden professorina Kentissä. En missään tapauksessa koe, että kirja olisi testamenttini ja istuisin nyt naimisiin menneenä miehenä kotona, Harlin kuvailee. Minulla oli suhtkoht vaatimaton lapsuus. Olen vastuussa omista teoistani, ja niin ovat muutkin. Olin kuin lapsi, joka menee karkkikauppaan tai jäätelökioskille. Hän ei olisi voinut arvata olevansa julkaisun hetkellä naimisissa. Alku on vaikea, kun kylmää sotaa heijasteleva toimintaelokuva Jäätävä polte saa Suomessa kalsean vastaanoton ja joutuu poliittiseen sensuuriin. En koe, että muutuin ylimieliseksi tai isottelin, mutta minulla oli rockstara-fiilis. –. He olivat tavanneet Markus Selinin kautta. –. Kuin ohimennen hän listaa kumppaneitaan, usein lyhytaikaisia. Se oli minulle ratkaiseva asia, Forsström sanoo. Harlinin viimeisimpien elokuvien joukossa on hänen pienimpiä tuotantojaan sitten 1980-luvun. –. Ainakin suhteet Salma Hayekin ja malli Estella Warrenin kanssa ovat jääneet aiemmin paljastamatta. STT Soppatykkisoppaa myyntivaunusta! Forssan markkinoilla la 9.10. Puhuin kipeistä asioista, kuten isästäni. Nyt hän viimeistelee Lontoossa elokuvaa Refuge, ja lähikuukausina pitäisi alkaa agenttiseikkailun The Bricklayer kuvaukset Kreikassa. Viime vuonna kirjallisuuspalkinnon sai yhdysvaltalainen runoilija ja esseisti Louise Glück. TAMMEN KUSTANTAMA , muistelmamuotoon kirjoitettu Ainutlaatuinen elämäni on tarina miehestä, joka haluaa tehdä erilaisia elokuvia, kuin mihin Suomessa on totuttu. –. Se (tuotanto) kosketti eniten. Gurnahin tuotantoon kuuluu kymmenen romaania ja useita novelleja. Harvoista henkilöistä Harlin kertoo kirjassaan mitään ikävää, mutta ohjaaja Antti Jokista hän kuvailee pettymykseksi. Tapasin ihmisen, jota olen odottanut koko elämäni. Ota yhteyttä ja varaa oma ilmoitustilasi Minna Aaltonen ..................... PERJANTAINA 8. Gurnah kasvoi Tansanialle kuuluvalla Sansibarin saarella, mutta hän saapui pakolaisena Britanniaan 1960-luvun lopulla. Harlin tekee hitit Die Hard 2:n ja Cliffhangerin ja rakastuu vaurauden merkkeihin. –. –. Ja suhteita riittää. –. Päällimmäisenä teemana (hänellä) on pakolaisproblematiikka, ja sehän on niin ajankohtainen tänään kuin olla voi, Forsström sanoo. 040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi............050 362 3132 Heli Hieperi ............................ –. Tapaus Jokinen sijoittuu lähes 15 vuoden taa. Cliffhangerin kuvausten aikana Harlin bongaa Playboyn keskiaukeamalta mallin ja järjestää parilla puhelinsoitolla tämän luokseen Italiaan. Hän majaili kämpilläni ilmaiseksi lähes vuoden, juotin ja ruokin hänet, kirjassa kuvaillaan. Haastattelut olivat kuin terapiasessioita. Jalan saaminen oven väliin Hollywoodissa vie aikansa, mutta nousukiito on sitä rajumpi. Ajattelin, että se on jotain elokuviin liittyvää, Harlin sanoo. LOHIJA HERNESOPPAA Myydään niin kauan, kuin tavaraa riittää. –. Kuhalankatu 11, puh. Siitä Harlin lupaa suurinta elokuvaansa pitkään aikaan