Alle 800 euron palkka, joka sisältää ylityöt ja lomat, lähentelee Suomen oloissa orjakauppaa, sanoo Suomen Merimiesunionin ITF-koordinaattori Kenneth Bengts. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI LAUANTAI 8. KUVA: Lassi Puhtimäki Meteorologi Petri Takala palasi kotiin • Vuosia pääkaupunkiseudulla asunut meteorologi Petri Takala ihastui vanhaan kotikaupunkiinsa uudelleen ja päätti muuttaa takaisin. Hykyssä elää kuitenkin edelleen pieni toive, että Pihlajalinna voisi pelastaa nykyisenlaisen leikkaustoiminnan. Forssassa syntynyt Takala nauttii koiransa kävelyttämisestä joenrannalla sekä iloitsee, että vanhat rakennukset on kunnostettu. – Julkisen infrastruktuurin kunnossapitoa tehdään Suomessa orjapalkalla. . Äiti Pauliina Syrjälä (oik.) oli tyttärensä kanssa kyläilemässä Valkeakoskelta vanhoilla kotikonnuillaan. Toimitusjohtaja, merikapteeni Joakim Håkans kokee, että Merimiesunioni painostaa varustamoa.. Korpelan avausviikko sujunut ongelmitta Valtion jäänmurtoa tehdään alle 500 euron kuukausipalkalla • Liikennevirasto ostaa valtion merenkulkuväylien sulana pitämiseen jäänmurtopalveluita turkulaiselta Alfons Håkans Oy:ltä. Kaksivuotias Leona Heinonen nousi Kari Salmelaisen rinnalle lavalle laulaakseen Hämähäkkiä, mutta se juuttui kurkkuun ihmispaljouden edessä. –?Vaikka olen täällä ennenkin asunut, niin nyt olen löytänyt Forssasta ihan uusia puolia. Lindbergin mukaan se ei kuitenkaan ole mahdollista. • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. 2017 • N:o 178 AJASSA 26 UUTISET 10 UUTISET 2 LAUANTAI 14 UUTISET 8 URHEILU 20 UUTISET 3 Brexit uhkaa nipistää ison siivun maataloustuesta Ankat odottavat jo holjaa pulahdusta Loimijokeen Napakymppiä tuplaten Urjalassa . Toiminta on todella härskiä. Väkeä riitti läheltä ja kaukaa. Napakymppiä myös kuultiin ja nähtiin, kun Kari Salmelainen veti lavalla televisiosta tuttua deittiohjelmaa. Syksyllä takaisin neuvottelupöytään • Oma Hämeen muutosjohtaja Jukka Lindberg toivoo, että hyky palaa neuvottelupöydän ääreen eikä kukaan enää sooloilisi. Lännen Median haltuunsa saamien työsopimusten mukaan Alfons Håkans palkkaa merimiehiä Filippiineiltä 550 Yhdysvaltain dollarin kuukausipalkalla. Euroiksi muunnettuna peruspalkka on noin 485 euroa, ja sitä saavat merimiehet ovat tehneet Liikenneviraston kilpailuttamia julkisia urakoita. Urjalan Varstatorilla kuului kehu, että sääkin oli tapahtumalle napakymppi. 7
2 FORSSAN LEHTI UUTISET Uutiset LAUANTAINA 8. HEINÄKUUTA 2017 > Toimitus puh. Syksyllä voitaisiin neuvotella leikkauksista, jotka tehdään puudutuksessa. Ulla Jäske Lounais-Häme Sote-uudistuksen lykkääntymisen ja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän (hyky) ja Pihlajanlinnan yhteisyritystä koskevista päätöksistä tehtyjen valitusten takia hykyn suunnitelmat ovat tällä hetkellä hollilla. KUVA: Seppo Pessinen Hyky kuin potilaatkin – odotustilassa . 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Heinon mukaan asioiden viivästyminen ei ole hyvä asia. . HEINON MUKAAN hyky aloitti jo keväällä sairaanhoitopiirin kans. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän tulevaisuus on nyt odottelutilassa. Sama koskee tietysti nykymuotoisten palveluiden jatkumista. > Toimitus puh. –?Emme ole ehtineet käydä ajankohtaista tilannetta läpi johtoryhmän tai yhtymähallituksen kanssa, joten palaamme asiaan tarkemmin elokuun alussa, hykyn yhtymäjohtaja Juha Heino vastaa lomaltaan sähköpostitse. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. NYKYMUOTOINEN LEIKKAUSTOIMINTA päättyy Forssan sairaalassa vuodenvaihteessa ja ympärivuorokautinen yhteispäivystys muuttuu perusterveydenhuollon ympärivuorokautiseksi yhteispäivystykseksi. –?Ulkoistuksen piirissä oleva henkilöstö on epävarmuudessa ja joutuu pelkäämään toiminnan muutosten aiheuttamia vaikutuksia työpaikkoihin. –?Siksi joudutaan pohtimaan erityisesti sitä, pitääkö hykyn käynnistää tuotannollis-taloudelliset yhteistoimintaneuvottelut jo ennen markkinaoikeuden päätöstä, sillä neuvottelut täytyy aikataulullisista syistä saattaa päätökseen ennen vuoden vaihdetta. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Jo keväästä asti on ollut varmaa, että Forssan sairaalassa ei vuodenvaihteen jälkeen enää tehdä anestesiaa vaativaa leikkaustoimintaa
• Hallinto-oikeuden käsittelyaika on keskimäärin kahdeksan kuukautta. –. • Kaupungin hankintapäätöksestä on tehty myös valituksia Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Leppä kertoo, että laskelma on vasta tekninen. Hänen mukaansa varmaa on, ettei Forssan sairaalan leikkaustoimintaa voi mikään pelastaa. –. –?Riihimäellä henkilöstövaikutukset ovat plus miinus nolla. Se sopisi meille mainiosti. Hän lisää, että Forssassa ytneuvotteluiden vaikutuksia on liioiteltu. Meidän pitää saada EU ymmärtämään yhteisvastuullisuus, eikä niin että lähtisimme heti kansallisen tuen nostoon, Leppä sanoo. –?Leikkausten keskittämisasetus on edelleen voimassa, vaikka sote-uudistus lykkääntyykin. Jäsenmailla onkin mahdollisuus sopia myös siitä, että ne maksavat EU:n budjettiin vähän aiempaa enemmän. • Hankinta-asiakirjoja ei voida allekirjoittaa eikä yhteisyritys voi aloittaa toimintaa ennen kuin markkinaoikeuden päätös on saatu. KUVA: Seppo Pessinen sa neuvottelut, joissa pohdittiin leikkaustoiminnan osalta korvaavaa toimintaa. Eurooppalainen maatalous ei todennäköisesti olisi tällaisessa asemassa, jos yhteisiä markkinoita ja politiikkaa ei olisi ollut, Pesonen sanoo. –. HEINÄKUUTA 2017 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Maatalous vie noin 40 prosenttia EU:n budjetista, minkä takia sen rahoitus tuskin pysyy kuitenkaan ennallaan. Viidestä tulevaisuusvisiosta yhdessä maataloustuet kasvoivat, kun taas neljässä ne pienenivät. OMA HÄMEEN muutosjohtaja Jukka Lindberg taas toteaa, ettei anestesiaa vaativa leikkaustoiminta jatku Forssassa. MAAJA metsätalousministeri Jari Leppä arvioi, että brexitin myötä Suomen maataloustuista saattaa lähteä jopa 100 miljoonaa euroa vuodessa. Leppä varoo vielä ennakoimasta kansallisen tuen nostoa, koska töitä tehdään hänen mukaansa nyt tukien säilyttämiseksi EU-tasolla. Tämä teko kertoo uudesta arvostuksesta, eli myös vedenalainen luonnon monimuotoisuus on tärkeää kansalaisille, pohtii Varsinais-Suomen elykeskuksen luonnonsuojeluyksikön päällikkö Esko Gustafsson tiedotteessa. Monelle EU-maalle ajatus jäsenmaksujen kasvattamisesta on kuitenkin liikaa. –?Se on ollut kaikille selvää jo keväästä asti. On aika vaikea kuvitella, että mikään merkittävä sektori välttyisi kokonaan leikkauksilta. > Anna uutisvinkki puh. Ei maatalous ole sen paremmassa asemassa kuin esimerkiksi (alueille suunnatut) koheesiorahat, Pesonen sanoo. Maatalouskomissaari Phil Hogan huomautti perjantaina tiedotustilaisuudessa, että visio kasvavista tuista ja lisääntyvästä yhteistyöstä on jäänyt kovin vähälle huomiolle. Kooltaan alue on noin 225 hehtaaria, ja se oli aikaisemmin yksityisomistuksessa. FL TAUSTAA Päätöstä täytyy odottaa puoli vuotta • Markkinaoikeuteen tehty valitus koskee Forssan kaupungin 550 miljoonan euron hankintapäätöstä. Suomi maksaa tuotantosidonnaista tukea jo nyt keskivertoa enemmän, noin sata miljoonaa euroa vuosittain. STT EU:n maataloustuet liipaisimella brexitin takia . Eurooppalaisen maatalouden etujärjestön Copa-Cogecan pääsihteeri Pekka Pesonen sanoo, että maataloudesta leikattavaa summaa on vielä liian aikaista arvioida. Maatalousministeri Leppä arvioi tukien voivan tippua viidenneksellä. Britannia on jättämässä EU:n maaliskuussa 2019, minkä jälkeen muiden maiden on pärjättävä 10–11 miljardia euroa pienemmällä budjetilla. Keskustelu EU:n budjetista brexitin jälkeen on hiljalleen viriämässä. Arvokas merialue liitettiin Saaristomeren kansallispuistoon Saaristomeren kansallispuistoon on liitetty suojelullisesti arvokas Natura 2000 -merialue, tiedottaa Varsinais-Suomen ely-keskus. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Jo keväästä asti on ollut varmaa, että Forssan sairaalassa ei vuodenvaihteen jälkeen enää tehdä anestesiaa vaativaa leikkaustoimintaa. • Päätöksen mukaan Forssa perustaisi yhteisyrityksen Pihlajalinna-ryhmittymän kanssa • Kaupunki tekee vastineen markkinaoikeudelle (hyky tarjoaa vastineen laatimiseen asiantuntija-apua). ”Toivottavasti pääsemme hykyn kanssa aloittamaan neuvottelut syksyllä.” JUKKA LINDBERG Oma Hämeen muutosjohtaja Anniina Luotonen Bryssel Maataloustuet ovat todennäköisesti yksi leikkauskohteista, kun Euroopan unioni kasaa budjettiaan ilman Britanniaa. • Arvioitu kesto markkinaoikeuden käsittelylle on noin kuusi kuukautta. Brexitin ohella budjettia laitetaan uuteen uskoon sen takia, että jäsenmaat haluavat käyttää rahaa uusiin kohteisiin kuten puolustukseen ja maahanmuuton hallintaan. • Koska kyseessä on EUkynnysarvon ylittävä hankinta, sisältyy markkinaoikeuden päätökseen myös toimeenpanokielto. STT. EU-maiden pitää silloin miettiä, kuinka tärkeänä ne pitävät sitä, että maataloutta koordinoidaan Brysselistä. Pesonen myöntää, että Suomelle voisi tulla edullisemmaksi lisätä kansallista maksuosuutta maataloudelle kuin suostua EU-jäsenmaksujen korotuksiin. –?Toivottavasti pääsemme hykyn kanssa aloittamaan neuvottelut syksyllä. EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa on perusteltu markkinaedulla. –?Pihlajalinna-ryhmittymän innovatiivinen ratkaisu turvaa leikkaustoiminnan jatkumisen nykyisellään, jos markkinaoikeus hylkää Terveystalon valituksen. Alueen tärkeimpiä suojelukohteita ovat hiekkasärkät ja meriajokasniityt. Näin ollen koko alueen suurimpia uhkia ovat merenpohjaa muuntavat toiminnat, kuten ruoppaukset, pohjatroolaukset ja soranotto. Myös Suomen hallitus on linjannut, ettei jäsenmaksuja haluta kasvattaa, vaan Britannian jättämä aukko pitäis kuroa umpeen säästämällä. TALOUDENPIDOSTA brexitin jälkeen on tarkoitus ryhtyä puhumaan joulukuun huippukokouksessa. Meriajokas on meren pohjassa kasvava kasvi, joka muodostaa esimerkiksi vedenalaisille hiekkasärkkäalueille laajoja niittyjä. Omistajan myyntihalu tuli iloisena yllätyksenä ely-keskukselle. Summa on suuri, sillä EU:n Suomelle maksamat maataloustuet ovat enimmillään 524 miljoonaa euroa. Suomalainen maatalous on muita maita riippuvaisempi tuista, minkä takia EU:n leikkaukset kasvattaisivat hallituksen paineita kasvattaa kansallisia tukia. On kohtuutonta vaatia, että maatalous rahoittaisi sellaisia politiikan lohkoja, joiden kanssa meillä ei ole mitään tekemistä, Pesonen sanoo. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET LAUANTAINA 8. –?Paikallispuudutuksessa tehtävät toimenpiteet eivät korvaa anestesiaa vaativaa leikkaustoimintaa. Maatalouden siirtyminen vahvemmin jäsenmaiden kontolle murentaa kuitenkin EU:n yhteistä politiikkaa. . EU:n Suomelle maksamat maataloustuet ovat enimmillään 524 miljoonaa euroa. Heino sanoo, että jos yhteisyritys ei toteudu, leikkaustoiminta päättyy ensi vuoden alussa. Kyse on lähinnä puudutuksessa tehtävistä toimenpiteistä. Maakunta on yrittänyt aloittaa neuvotteluja, jotta tiedettäisiin, mitä maakunnan kolmessa sairaalassa voidaan tehdä. Lindbergin mukaan Riihimäen sairaalan kanssa asiasta on jo sovittu. Komissio julkaisi oman pohdintapaperinsa taloudesta viime viikolla. –. –. Ei sooloillen, vaan yhdessä, Lindberg summaa
Erityisesti sianlihan tuotantoon on Lounais-Hämeessä vahvasti kiinnostusta. Naudanlihatuotanto on myös jonkin verran lisääntynyt. Tuolla hieman vino hautakivi, jonka viereen seurakunta on liittänyt huomautuksen haudan hoitamattomuudesta, kertoo sammuneesta suvusta ja myös samalla kylästä, joka lopetti toimintansa perinteellisenä kylänä. Koskaan ennen ei ole ollut sellaista tilannetta, että päähuomio keskittyy siihen, onko maailmanpolitiikan voimakaksikko liian hyvää pataa keskenään ja voiko siitä kenties seurata Euroopan kylmäävä jako etupiireihin. SUOMESSA ALKOI 1880-luvun lopulta alkaen metsillä keinottelun aika. MOLEMMILLE OLI äärimmäisen tärkeää saada tapaamisesta joitakin konkreettisia tuloksia kotiin viemisiksi. Monessa kunnassa se on ottanut aika rajusti ”tulta”. Henkilöiden sijasta on hyvä kääntää huomio asioihin, siihen, missä kaikessa voimakaksikko vetää samaan suuntaan. Urjalan Siviilirekisteriyhdistys ry. Kokouksessa päätettiin anoa 30.000.000 markan laina Maatalousministeriön Asutusasianosastolta asutusrahastosta kunnan asutuslautakunnan käyttöön 5 vuotta pitemmällä maksuajalla. 4 FORSSAN LEHTI LAUANTAINA 8. Hampurissa nähtiin perjantaina, että presidentit ovat asiallisissa, vaan eivät mitä ilmeisimminkään ”liian” hyvissä väleissä. Jo 1915 ilmestyneen hautakivikatselmuksen tulkitsi Stadin Arska eli Arvo Turtiainen. Kotiseuturetkeläisiä odottavat uudet elämänkohtalot. Hautausmaata varten kunta on valmis myymään maa-alueen. KUVA: Ronny Wittek / EPA Kuohuva Hampuri näki tämän ajan historiaa. Myös Forssayhtiö aloitti metsätilojen oston, jota jatkui parikymmentä vuotta. PALIKAISTEN KARTANON haudalla totesimme, että herkän ja veikeän enkelipatsaan toisinto on nähtävissä Teneriffan Santa Cruzissa kenraali Weylerin muistomerkissä. Eurooppa ja sen syrjäinen, mutta vahvasti länteen sitoutunut Suomi voivat ainakin vähän huokaista helpotuksesta. Donald Trumpin voi ehkä sanoa vähät välittävän, mitä hänestä sanotaan. Hautakivet ja niitä merkittävimmät muistomerkit ovat kuuluneet vain hyvin toimeentulevien leposijoille. Lyhyet, vapaamittaiset runot piirtävät kokonaisen ihmiselon, sen ihanuuden ja kurjuuden yhden kerrallaan. Pienessä ajassa kuulijalle hahmottui somerniemeläinen elämäntapa, muinainen yhteiskunta piikatytöstä kartanonherraan. Hän arveli teurastamon tulonkin ehkä osittain edesauttaneen tätä kehitystä. Neljännesvuosisata myöhemmin 16 Salkolan kylän torpparia ja mäkitupalaista pääsi lunastamaan maatilkkunsa omaksi mannuksi. PARITUNTISEN Somerniemen antologian loputtua lohduttauduimme tiedolla, että tänä suvena kalmisto kierretään vielä toisen kerran. Mellakkapoliisit pitivät perjantaina järjestystä Hampurissa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin majapaikan edustalla. Puinen risti kertoi vainajasta sen ajan, minkä puu lahoamatta kestää. HEINÄKUUTA 2017 Mielipide OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Kirjoittaja on somerniemeläinen kustantaja ja tietokirjailija. Jokainen ihminen ja paikkakunta on pienen laulun arvoinen. 03 415 5657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa Pääkirjoitus Forssassa 8. Osa tilansa myyneistä talonpojista ryhtyi yhtiön torppareiksi. SOMERNIEMI-SEURAN tietopankki, kotiseutuneuvos ja tietokirjailija Manu Kärki sekä hänen pikkuserkkunsa, sukututkija Torsti Linnanmäki opastivat viikko sitten yleisöä Somerniemen kirkkomaalla. 60 VUODEN TAKAA Runsas esityslista Urjalan valtuustolla FORSSAN LEHTI 9.7.1957 Urjalan kunnanvaltuuston kokous pidettiin eilen. oli anonut, että kunta perustaisi kunnallisen hautausmaan. Melkein kaikki oli mahdollista, kun niin epäsovinnaiset persoonat kuin Donald Trump ja Vladimir Putin tapaavat. MAAILMAN JOHTAVIEN maiden G20-ryhmän kokouksen asialista on täynnä vakavia ja miljoonien ihmisten elämää koskettavia asioita: terrorismi, ilmastonmuutos, muuttoliike ja vapaakauppa. SUOMALAISET KALMISTOT ovat vuosisatojen aikana rakentuneita rauhaisia puutarhoja. Yhteiset edut edellä mennään, ja ristiriidat jäävät näissä seremoniaalisissa tapaamisissa sivuun. Yhtenä syynä lihantuotannon lisääntymiseen lienee Forssaan rakennettu mittava teurastamo, mutta monia muitakin syitä löytyy. Hautausmaat eivät ole aina olleet huoliteltuja puistoja. heinäkuuta 2017 40 VUODEN TAKAA Lihantuotanto lisääntynyt L-Hämeessä FORSSAN LEHTI 8.7.1977 Lihantuotanto on Lounais-Hämeessä viime vuosina lisääntynyt. Lisäksi joukon jatkona ovat akuutit maailmanpolitiikan kysymykset: Pohjois-Korean ohjuskokeet, Syyrian sota ja Britannian EU-ero. Hankintapäällikkö Allan Laaksonen LSO:sta kertoi ainakin heidän saaneen viime vuosina runsaasti lisää lihaa. Nurmen alta S itten kylmän sodan päivien koskaan ei ole odotettu Yhdysvaltain ja Venäjän johtajien tapaamista niin ristiriitaisin ja jopa kauhunsekaisin tuntein kuin perjantaina. Todellisuudessa hänen suosionsa kotikentällä on niin pohjamudissa, ettei kansainvälisellä pelikentällä ole varaa tappioihin. Putin oli vahvoilla ja hän tiesi sen. Osa lisäyksestä on tullut nautojen keskipainon lisäyksestä. Päätettiin myöntää kunnalliskodin taloushenkilökunnalle pukuraha. Valtuusto päätti kehottaa yhdistystä oma-aloitteisesti hankkimaan hautausmaan käyttöönsä. Päätettiin, että kunnalliskodin mielisairaanhoitajaksi voidaan valita myös naispuolinen hoitaja. KOLUMNI Kai Linnilä kai@amanita.fi E dgar Lee Mastersin runoelma Spoon river antologia ilahdutti suomalaisia lukijoita ensi kerran 70 vuotta sitten. Vuonna 1899 Somerniemen Salkolan kylä siirtyi kokonaisuudessaan Forssa-yhtiön omaisuudeksi. Kauhukuvista päästään nyt eteenpäin. Puut ja pensaat istutettiin kirkkojen ympärille vasta runsaat sata vuotta sitten. Teimme intiimin kotiseuturetken pitäjän historiaan. Hän odotti viimeistä hetkeään komeassa, jo ammoin valmistuttamassa puuarkussaan. Amerikkalaisen pikkukaupungin historia kasvaa antologiassa kivi kiveltä suureksi kertomukseksi. HÄNNÄN MAURITSIN suurella hautakivellä kuulimme oudosta poikamiehestä, joka oli rikas kuin peikko. Voiko vanhoista vihollisvaltioista tulla yhteisten etujensa sanelemina liittolaisia. Kaikki isot asiat jäävät kuitenkin voimakaksikon tapaamisen varjoon, kuten osin myös Hampurin vallannut kaaos ja valtavat mielenosoitukset, jotka kertovat karusti, millaisessa mullistusten maailmassa elämme. Donald Trumpin maailmassa on pysyvyyttä ja ripaus vakauttakin, vaikka Amerikka olisikin ”ensin”. Nurmen alla nukkuvat somerniemeläiset mäkitupalaisesta kenraaliin. Trumpin kyvyt punnittiin puolestaan ensimmäisen kerran tosipaikassa. Hän ilmaisi tällä kertaa, että Yhdysvallat on yhä sitoutunut puolustamaan kumppaneitaan
TILATTU SUOMEENKIN • Ruotsin liberaalien johtaja katuu: ”Maahanmuuttajien naiskäsitys uhkaa ruotsalaista tasa-arvoa.” (friatider 3.7.) ON JO HOUSUISSA • Kokoomuslainen arvopohja sisäministerillä on suuri riski (saks. Kunhan vielä suosikkini miehistä voittaa, pitää mennä Teurolle katsomaan. Saksassa vastassa väkivaltaiset islamistit, klaanit ja vasemmistolaiset. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. Meidän ikäluokan sotilaat muistavat varmaan tämän reilun kuorma-autokuskin TWE • Tilastot tehdään niin kuin halutaan. 03 4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Ulla Jäske .............................. FORSSAN LEHTI 5 LAUANTAINA 8. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Pinna on kärähtämisen vaarassa turhan monta kertaa. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Päätoimittaja Kari Suontausta M uistini mukaan liikenneympyrä-nimi on vanhaa kansankieltä, joka on tunnettu ja ollut käytössä kauan. 75 e 2 kk ......................................................50 e DIGILEHTI ................. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Osakaslehdet ovat Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Satakunnan Kansa ja Turun Sanomat. Rahankin käyttöä on hiukan säälitty, koska Forssalla ei sitä ole koskaan ollut reilusti. JATTA • Väärä postinumero 30100 (oikea 30420) aiheutti sen, että kortin kesti saapua 12 pv. Esimerkiksi kun kääntyy Tammelan suunnasta Hämeentieltä vasemmalle Yhtiönkadulle ja etenee Jokioisten suuntaan Hurrikaanin ja Hankkijan kohdalle, tulee ohittaneeksi monet liikennevalot ja pysähtyneeksi lähes joka valoissa. YRJÖ SARASTE LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. TÄYTTÄ TARUA • Taisi Hyky antaa sairaanhoitajille luvatut triagepalkkiot sossuille. Kyllä ampumatarvikkeet jos mitkä tulisi valmistaa itse. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Kiertoliittymään tuleva väistää liittymässä ajavaa. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. TURUNTIE 32 • Suomen poliisi pelottelee kilttejä. Forssasta Forssaan. Siksi olisikin järkevää vähentää ainakin yksi suuri valoristeys ja rakentaa sen paikalle liikenneympyrä. Tästä asiasta on lehdessä julkaistu mielipidekirjoituksia puolesta ja vastaan. Kun vain olisi halua kerätä niitä. 296 e 6 kk .....................................................149 e 3 kk ...................................................... • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. On siis vain ”mahdollista”! TODELLINEN SYY lienee halu mielistellä Natoa ja sitoa Suomi sen toimitusten varaan. Liittymästä poistuvan ajoneuvon on väistettävä suojatiellä tai pyörätien jatkeella olevia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Minun lomamatka alkoi linjaautokyydillä Hämeenlinnaan, siitä junalla Toijalaan, jossa junan vaihto Turun junaan. KORTISTON MONIKULTTUURI • Kylä forssalaisilla rahaa on, kun yhteen risteykseen pannaan lähes miljoona. 03 4155 671 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ..................03 4155 662 Jaakko Leinonen ............ On huomioitu, että Kartanonkadun terveyskeskuksen puoleiseen päähän rakennettu liittymä toimii erinomaisesti. Työryhmän avulla on mahdollista, että ampumatarvikkeiden hankinnat tulevat halvemmiksi. Risiko) etenkin lapsillemme. Niin, taikka näin, mutta uuden liikenneympyrän rakentaminen keskelle Forssaa Turuntien ja Rautatienkadun risteykseen on noussut keskustelun ja kirjoittelun aiheeksi monessa yhteydessä. Numero 173172. YKSI KÖYHÄ • Joenpalo, Urpilainen vannoi korkojen kera saatavamme Kreikalta. 03 4155 665 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Saija Pennanen .................03 4155 650 Lännen Median toimitus Johanna Puukka ............... MEITÄ TAITAA OLLA LIIKAA. 26,67 e/kk Irtonumero ..........................................2 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. Puolustusministeri Jussi Niinistö (uv.) on jo allekirjoittanut asiasta aiejulistuksen. EI VERONKOROTUKSIA Miksei valmisteta itse. Suomessa on miljoona köyhää. Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä pitää väistää ennen liittymää, jos he ovat ylittämässä ajorataa suojatiellä tai pyörätien jatkeella. ! ! ST / HÄSA Armeija-aika U usien alokkaiden lähtö Parolaan nosti mieleeni armeija-ajan Parolassa vuonna -60. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Hiljattain keksittiin, että sama asia on hienommin sanottuna kiertoliittymä, jota itsekin olen aikaisemmin käyttänyt. Valojen huollosta ja uusimisesta aiheutuneiden kulujen säästymisestä ei ole mainittu. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. • Marjoja ja sieniä riittää myös kaupunkilaislapsille. Ei kuulemma ole varaa maksaa. Siksi liikennevalojen vähennystarve on ilmeinen. ERKKI KAAKINEN Forssa Liikenneympyrän rakentamisesta Vilkkua on käytettävä myös silloin, kun liittymässä on useampi ajokaista ja liittymän sisällä vaihdetaan ajokaistaa. 03 4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Lännen Mediaa. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. 13,08 e/kk DIGI + PRINTTI .......alk. TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Kari Suontausta 03 4155 655, 050 5707 432 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Siihen aikaan ei monellakaan ollut omaa autoa, piti käyttää yleisiä kulkuneuvoja. 050 3043 313 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) 12 kk .................................................. 050 3138 987 Elina Laaksonen ........ Kun poistutaan kiertoliittymästä, vilkkua näytetään oikealle, jotta tienkäyttäjät näkevät, mistä kohtaa ajoneuvo on poistumassa liittymästä. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. KARTANONKADUN TÖYSSYT POIS • Miksi tehdään Tammelan kylille käytännössä tehottomia yksityiskouluja ja korotetaan veroja, kun järjellinen vaihtoehto on olemassa. Paljon on valoja myös Saksankadun alapäästä keskustan kautta Ojalanmäkeen pyrkijällä. Kirstunvartijoiden päätöksen mukaan ympyrää ei voida rakentaa kuin korkeintaan ensi vuonna, jos silloinkaan. HEINÄKUUTA 2017 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. KULUVAN VUODEN talousarvioon oli tarkoitukseen varattu 400?000 euroa. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. S TT kertoo, että Suomi on lähdössä mukaan Naton työryhmään, jossa aletaan tehostaa ampumatarvikkeiden hankintaja hankeyhteistyötä. Itse vetosin rahan vähyyteen ja päätöksen siirtämiseen tuleville vuosille. EI OLLUT IHME , vaikka kateus iski mieleen, kun kuunteli vanhempia jermuja, kun he neuvoivat Tampereelle meneviä alokkaita menemään Sattulan kylän linja-autopysäkille vartoomaan rekkaa, joka kuljettaa iltalehtiä Tampereelle, sitä ajaa Timo Mäkinen (hän on se mies joka ajaa tota rallia) ja hänen kyydissä pääsee kaikki Tampereelle lomille menevät. Suunnitellun, myös jalankulkijat ja pyöräilijät huomioon ottavan liikenneympyrän rakentamisesta pitäisi urakkakilpailutuksen mukaan saada rahaa miltei tuplahinta. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,3 miljoonaa. 03 4155 610 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. alk. EI KUN METSÄÄN • Nyt saimme todella upean tangokuningattaren pitkästä aikaa. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen ..............03 4155 620 Riitta Tammiranta ........03 4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila ......................03 4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren ..........(perhevapaalla) Pia Oksa ......................... Jatkuvia, kalliita huoltokustannuksia vaativia valoristeyksiä on Forssassa niin paljon, että niiden laskeminen on vaikeaa, ja moni on niihin kyllästynyt. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Samoin polttopuita. Jotta hyvä asia ei hautautuisi byrokratian rattaisiin, kysyn, eikö määrärahaa löytyisi niin, että käytettäisiin tälle vuodelle varattu summa ja loput maksetaan ensi vuodelle suunnitellulla määrärahalla. Huijaus jatkuu
Rokosa on suunnitellut liikkeestä luopumista jo jonkin aikaa. Suurkauppojen varjossa kukkakaupat ovat erikoistuneet ja laajentaneet palveluita sekä valikoimia. Autoa ajanut nuorehko mies ei kuitenkaan muuten loukkaantunut ojaanajossa. –?Ne ovat meidän sesonkeja ja aloin huomata heti silloin, että kauppojen aukiolo vaikutti toimintaamme. Tila jää tyhjilleen, kunnes Lintula on päättänyt, mitä aikoo sillä tehdä. Asiaan vaikuttaa myös, että työpaikat ja palvelut ovat keskittyneet suuriin keskuksiin. Alustavia neuvotteluita asiasta onkin jo vireillä, Marika Lintula kertoo, että ajatus kukkakaupasta luopumisesta harmitti aluksi paljonkin, mutta nyt hän on jo tottunut ajatukseen ja pohtii, mitä hänen elämäänsä tulee sen tilalle. HEINÄKUUTA 2017 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Pikkukuntien kukkakaupat murroksessa Minna Autio Forssan seutu Jokioisten Marikan Kukkakori on lopettamassa toimintaansa. Auto kulki ojanpohjaa satakunta metriä. LAUANTAINA 8. –?Tunnustan, että olen ottanut tämän liian henkilökohtaisesti. TYÖHUONEESSA ON myös kaksi pienempää laatikkoa, joihin ministeri on kerännyt oman historiikkinsa soteja maakuntauudistuksesta. Nyt tällaisten liikkeiden toiminta ei enää kannata, Lintula huokaisee. –?Ihmiset haluavat kyllä palvelua, mutta niitä palveluita täytyisi käyttääkin, hän toteaa. FL. Yrittäjät alalla ovat muutenkin vähenemässä, mutta osa uskoo erityisosaamiseen. Tieltäajo kakkostiellä Tammelassa Henkilöauto ajautui kakkostieltä ojaan suoralla tieosuudella kakkostiellä Tammelassa viiden aikoihin perjantaiaamuna. Haastattelu keskeytyy hetkeksi, kun Rehulan kännykkä pärähtää soimaan. Muistan, kuinka viime viikon kyselytunnin jälkeen Etu-Töölössä tuntematon pariskunta pysäytti minut ja sanoi, että ”koita nyt jaksaa, susta näkyy, että pinna on kireällä ja olet väsynyt”. Ossi Rajala Perheja peruspalveluministeri Juha Rehulalle on jäänyt pettymyksen tunne reilun kahden vuoden urakasta soteja maakuntauudistuksen parissa. –?Aion mökkeillä ja pitää vähän lomaa. –?Vielä kaksi viikkoa sitten tuntui, että maailma olisi voinut kaatua näihin papereihin, joita olen nyt heittänyt pois, Rehula sanoo. Paras vaihtoehto olisi saada liikkeeseen uusi yrittäjä, miksei vaikka kaksi. Floristin tunnelmat ovat haikeat, mutta myös uutta odottavat. Merkittävä osa myynnistä tehdään silloin, ja sen pieneneminen sai hänet tekemään lopetuspäätöksen. Marikan Kukkakorissakin tehdään kukkalaitteita, kirjoitetaan adresseja sekä toimitetaan kukkia lähialueelle. YPÄJÄLÄINEN PERTTULAN Kukka ja Lahja on myös lopettamassa toimintaansa. Aikaisemmin kukkakaupan kautta kulkeneet asiakkaat nappaavatkin nyt juhlakukat marketista. Aukioloaikojen vapautuminen on vienyt kukkakaupoilta sesonkiasiakkaita. Se on kuitenkin mennyttä eikä sille voi mitään, Rehula pohtii työhuoneessaan. –?Palvelut pikkukunnissa ovat vähentyneet huomattavasti. Floristiyrittäjä Marika Lintula kertoo, että myynti laski, kun kauppojen aukioloajat vapautuivat ja suuret marketit alkoivat olla auki myös juhlapyhinä. Työstä, joka on vetänyt Rehulan jaksamisen äärirajoille viimeisen 25 kuukauden aikana. Mietin ihan rauhassa, mihin seuraavaksi ryhdyn. Vastaan tähän. Työhuoneeseen on tuotu suuri roskalaatikko, jonne Rehula on heittänyt tarpeettomaksi käyneitä papereita. –?Tunnen haikeutta ja pettymystä siitä, että tällaisessa kohdassa ollaan savotassa. Jos toiminnalle ei löydy jatkajaa lähiaikoina, kukkakauppa sulkee ovensa syyskuun lopussa. 13 vuotta kukkakauppaa pitänyt Marika Lintula aikoo ottaa ovien sulkemisen jälkeen pienen tuumaustauon. Parikymmentä vuotta sitten joka keskustassa oli kirjakauppa, kemikalio, valokuvaamo... Soittoäänenä on Tina Turnerin ”Simply the best”. Perheja peruspalveluministerin paikalta lähtevä Juha Rehula tunnustaa ottaneensa sote-uudistuksen liian henkilökohtaisesti. Sesonkiaikoina työpäivät venyvät tavanomaisesta 12 tunnista jopa 15–16 tuntiin. Kauppakeskukset laajoine valikoimineen vievät tuottoja pieniltä erikoisliikkeiltä. –?Olen yrittänyt tonttini hoiTämän miehen kohtalona oli ja on sote . Kyllä tässä on miettinyt, että mitä olisi voinut tehdä toisin. Liikkeessä on jo vuosia myyty myös sisustustarvikkeita, mutta oheisja lisäpalvelut eivät riitä toiminnan pitämiseksi pinnalla. –?Minulla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta pitää vakityöntekijää, joten joudun itse tekemään tosi pitkiä päiviä, floristi kertoo. Pääsyynä on ollut se, että hän ei eläkeiässä enää jaksa tehdä niin pitkiä päiviä kuin liikkeen hoito yksin vaatii. Ministerin salkku vaihtaa maanantaina omistajaa. Floristiyrittäjä Pirjo Rokosa on jäämässä osittain eläkkeelle, mutta hän ei ole vielä löytänyt ketään jatkamaan kukkakauppansa toimintaa. Olo on nyt haikea ja pettynyt. Lomaileva valtiovarainministeri soitti ilmeisesti taskupuhelun, joten voimme jatkaa siitä, miten Rehula on urakkansa kokenut. . Sunnuntaina kukkakauppa on auki viimeistä päivää. Lokakuun ensimmäisenä päivänä liike olisi täyttänyt 26 vuotta. . KUVAT: Tapio Tuomela . SAMA ILMIÖ on hänen mukaansa huomattavissa myös muilla aloilla. –?Se on Petteri (Orpo). Marikan Kukkakorin sesonkimyynti on laskenut jo 30 prosenttia. . Tieltäajo johtui luultavasti sairauskohtauksesta. . Lintula kertoo, että sesongit, kuten äitienpäivä, pääsiäinen, joulu ja isänpäivä ovat olleet pienten kukkakauppojen elinehto
• Eduskunnassa Rehula on työskennellyt erityisesti sosiaalija terveysvaliokunnassa. Toivon paikkaa perustuslakivaliokunnasta. Juha Rehula • Hollolalainen Juha Rehula, 54, on ollut kansanedustaja vuodesta 1996 saakka. –?Kävin yhden parhaimmista keskusteluista hiljattain Anttolan K-kaupan tiskien välissä. Vaimo on tottunut siihen, että kauppareissumme kestävät joskus pitkään. On kuitenkin iso joukko heitäkin, jotka ovat toista mieltä, hän sanoo. –?Huovinen jätti minulle hyvin henkilökohtaisen kirjeen ja kolme askia Sisu-pastilleja. Tuolloin hallitus sopi lähes kaatumisen partaalla soteja maakuntauudistuksesta. Muut arvioivat onnistumista. Eduskunnassa hän haluaisi paikan perustuslakivaliokunnasta. –?Minua aidosti harmittaa, jos kukkakaupat joutuvat lopettamaan. Flytström pitää muita kukkakauppiaita ennemmin kollegoina kuin kilpailijoina. Pienissä kunnissa liikkeillä on vaikeampaa. Lykkäys oli kuitenkin pakko tehdä perustuslaillisten esteiden takia juuri ennen kuin Rehula luovuttaa ministerisalkun sovitusti Annika Saarikolle (kesk.). Muuhun minulla ei ole ollut ministerinä aikaa kuin soteen. • Suomen Keskustan varapuheenjohtajana hän ollut vuodesta 2012 lähtien. Marketit ovat tietyllä tavalla kilpailijoita, mutta lisäävät myös kiinnostusta kukkien ostamiseen. Sielläkin on lisätty kukkamyyntiä. Olemme myös panostaneet sosiaaliseen markkinointiin, ulkoasuun ja esillepanoon. Ihmiset ovat kertoneet hyvin henkilökohtaisiakin asioita. VIELÄ NOIN puoli vuotta sitten Rehula uskoi ja luotti siihen, että soteja maakuntauudistus pysyy aikataulussaan hänen ministerikaudellaan. Häiden ja hautajaisten kukkalaitteet ovat hänenkin kukkakauppansa ydinliiketoimintaa, jonka varaan lasketaan paljon. FL-LM mutta mitään varmaa tietoa jatkosta ei ole. –?Tämä ei suinkaan ole kannattamaton paikka, jos vain työtä jaksaa tehdä, Pirjo Rokosa toteaa jämäkästi. YKSINÄÄN REHULA ei ole uudistuksesta vastannut, koska politiikka on aina yhteistyötä. Parikymmentä vuotta floristeja kouluttanut Carola Flytström tuli Terje Parkkilan yrityskumppaniksi viime vuonna ja yhteistyö on toiminut hyvin. LAUANTAINA 8. KUKKAKAUPPA VOIKIN hänen mielestään olla paikka, joka tarjoaa elämyksiä mittatilaustyönä. Uudistuksen alkuperäiset tavoitteetkaan eivät ole hävinneet. –?Kyllä tässä on kyynisemmäksi tullut. – Haluan oppia uutta. Toivottavasti ihmisenä olen pysynyt samanlaisena omine tyhmine juttuineni. Ihmisten tarinat tulevat iholle. Perttulan Kukka ja Lahja ei kuitenkaan ole lopettamassa kannattavuusongelmien takia. Näin teki myös Rehulan edeltäjä peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.). –?Silloin oli tehtävä päätöksiä. –?Loimaalla on kuitenkin melko lähellä suuria marketteja, joilla on pitkät aukioloajat, ja lähiSalenkin aukioloajat ovat pitemmät kuin itselläni. • Sotilasarvoltaan Rehula on kapteeni.. Saarikolle Rehula jättää työpöydälle ajankohtaisia mappeja ja henkilökohtaisen kirjeen. Flytström arvelee, että kukkaala muuttuu, mutta kukkien käyttö arkisenakin sisustuselementtinä on vain lisääntynyt. • Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. On heitä, jotka sanovat, että olen epäonnistunut. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic KUKA. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET taa. Suuntana erikoistuminen Minna Autio Forssalainen Terjen Kukkapuoti on lähtenyt päinvastaiseen suuntaan. ROKOSA MYÖNTÄÄ , että aukioloaikojen vapauttaminen on vaikuttanut hänenkin toimintaansa. • Koulutukseltaan Rehula on sosionomi. Mitä enemmän olisi hyviä kukkakauppoja, sitä enemmän se lisäisi kukkien käyttöä. –?Sote on minun kohtaloni, mitä se tullessaan tuokaan. Päätöksentekojärjestelmä, jossa yhteistyötä pitäisi mahdollisimman saumattomasti tehdä, ei kerää Rehulalta tässä vaiheessa ylistystä. • Hän on aiemmin ollut sosiaalija terveysministeri vuosina 2010-2011. Silloin hän tulee erikoismyymälään. –?Valikoimasta on karsittu kaikki ylimääräinen ja keskitytty kukkiin ja eläviin kasveihin. Asiakas, joka nappaa marketista kukan kotiin ohimennen, voikin ihastua niin, että haluaa pian lisää kukkia. Marraskuun ensimmäinen viikko 2015 ei unohdu koskaan. –?Teimme kyllä lakeihin muutoksia lausuntokierroksen jälkeen. Taidan ottaa pastillit mukaani, koska ne minulle jätettiin. Yhdeksi rankimmista hetkistä Rehula nostaa marraskuun alun vuonna 2015. Juha Rehula on kerännyt omat paperinsa soteja maakuntauudistukseen liittyen mukaan otettavaksi. Esimerkiksi joustoa aikatauluun ja markkinahäiriötilanteisiin, mutta muutokset eivät riittäneet. Näissä keskusteluissa sanat ovat joskus loppu. Silloin Rehula poistuu ministerin työhuoneesta ja lähtee valtioneuvoston linnaan, jossa salkku virallisesti vaihtaa omistajaa. Tuloksena olivat muun muassa 18 maakuntaa ja laajempi valinnanvapaus. –?Mitä enemmän kukkia kulutetaan, sitä enemmän niitä myös halutaan. Media seurasi tilannetta ulkopuolelta kuin Tour de Francen etappia. Asioiden määrä, tulokulmat ja ongelmat ovat vain kasvaneet ja kasvaneet. En ole vielä syönyt niitä. Rehula on kuitenkin kokenut, että vastuuta on erityisesti hänellä, uudistuksen puhemiehellä. –?Sen jälkeen minun on tultava tänne vahtimestarin saattamana, kuten muidenkin vieraiden. Flytström myöntää kyllä suurten markettien aukiolon vähentäneen pyhäsesonkien myyntiä, mutta palveluvalikoiman laajentamisen sijaan he ovat erikoistuneet. FL Marika Lintula kertoo, että ajatus kukkakaupasta luopumisesta harmitti aluksi paljonkin, mutta nyt hän on jo tottunut ajatukseen ja pohtii, mitä hänen elämäänsä tulee sen tilalle. TERJEN KUKKAPUODIN menestyksestä hän kiittää sekä sijaintia että uskollisia asiakkaita. heinäkuuta kello 13.30. Voimaa Rehula kertoo saaneensa kansalaisten kanssa käydyistä keskusteluista. Hän arvioi myös yhden kukan siunausten vähentäneen hautajaiskukkien myyntiä. Haastattelussa nousee pariin otteeseen esille tuleva ajankohta maanantai 10. KUVAT: Tapio Tuomela Terjen Kukkapuodin yrittäjä Carola Flytström kokee, että yhteisyrittäjyydessä jaetaan vastuut ja riskit, mutta myös ilot
Sääkin osui napakymppiin, kehui Sakari Auranen, jolla on syntyjuuret, sukua ja mökkipaikka Urjalassa, mutta asunto ja työelämä Lempäälässä. Väkeä oli Urjalan torialue kirjavanaan. Lavalla pistäytyi myös 21 vuotta sitten TV:n Napakympissa ollut herra, joka kertoi päässeensä daaminsa kanssa Thaimaahan. Varstatori oli suksee. Varstatori oli järjestyksessään toinen ja vuoden päästä voidaan varmaan puhua jo perinteestä kolmannen Varstatorin jälkeen. Varstatori toi Urjalan suositulle perjantaitorille yllin kyllin ihmisiä sekä paljon ohjelmaa ja nähtävää. HEINÄKUUTA 2017 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Petri Ojanen Urjala Urjalan Yrittäjien puheenjohtaja Jani Tuominen myhäili Varstatorin yleisömäärää ja kesän yhtä parhainta päivää. KUVAT: Lassi Puhtimäki Urjalassa kuului hirveä jyske varstojen . Rouva jäi sitten matkasta. KARI SALMELAINEN juonsi torilla televisiosta (1985–2002) tutun Napakymppi-ohjelmansa, jossa herra X:stä kilpailivat neidit A, B ja C. LAUANTAINA 8. –?Vähän yli kolmekymppiset vielä muistavat, kun isä ja äiti pakottivat katsomaan kanssaan ohjelmaa. DEITTIOHJELMA Napakymppi palaa uutena versiona televisioon syksyllä Janne Katajan juontamana. Voittajapari sattui Urjalassa voittamaan matkan Venäjälle, siis naapuriin Humppilaan. . –?Nuoret eivät meikäläisestä tiedä ja tämänikäiset eivät enää muista, Salmelainen naurahti. Torialue oli mustanaan – tai paremminkin kirjavanaan – väkeä.. Valkeakoskelainen Henna Uotila ja hänen urjalalainen anoppinsa Tuija Uotila kehuivat myös yleisötapahtumaa. –?On tämä paikallaan, kun saa väen liikkeelle
LAUANTAINA 8. –?Hyvin on mennyt, kun toripäivä on kerran viikossa, myynti on täällä muutenkin aina hyvää, arvioi Raija Ahdesalo, joka on käynyt Urjalan torilla kauppaa kohta 50 vuotta. Hän kieltäytyi puhaltamasta alkometriin. Onnettomuus sattui kolmostiellä hieman ennen viittä aamulla. Vuonna 1951 syntynyt nainen kuoli tapahtumassa. Väkeä oli Urjalan torialue kirjavanaan. Poliisi epäilee kuljettajan ajaneen huomattavaa ylinopeutta. ”On tämä paikallaan, kun saa väen liikkeelle. FL Seppo Pirhonen sai jakaa nimikirjoituksia uusimpaan kirjaansa. Hän oli Varstatorilla myymässä uutta kyläkauppakirjaansa. Palaute uudesta kirjasta on ollut kehuvaa. Poliisin mukaan tapaus sattui torstain ja perjantain välillä noin puolen yön aikaan. –?Selväähän on, ettei tämä mikään bisnes ole, Jani Tuominen summasi. STT Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti kolarissa Nurmijärvellä Uudellamaalla moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti Nurmijärvellä tapahtuneessa peräänajossa perjantaina. Työn alla on Urjalan Sanomien historiateos. Auto ajautui kevyen liikenteen väylälle ja siitä pihoille katkaisten mennessään muun muassa valopylvään ja puun. Nuorukainen oli menettänyt kuljettamansa henkilöauton hallinnan risteyksessä. Hänestä sitä tuli tehtyä tinki täyteen. PIRHONEN TOIVOI saaneensa kaikki hyvät puolet hämäläisyydestä äidiltään ja karjalaisuudesta isältään. Kuljettaja kertoi poliisille nauttineensa alkoholia ennen ajoa. PERJANTAITORILLA kauppa kävi väenpaljouden vuoksi tavallistakin paremmin. Huomionosoitus lämmitti miehen sydäntä, joskin numeron tekeminen hiukan myös arvelutti. Varstatoritapahtuma huipentui illalla Varstajaisiin, jossa oli tarjolla musiikkia, juotavaa ja purtavaa. Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti ja on toimitettu sairaalaan jatkohoitoon Poliisi selvittää onnettomuuden syytä. kirjoittamalla kymmenkunta tietokirjaa. Sääkin osui napakymppiin.” SAKARI AURANEN Seppo Pirhosesta vuoden urjalalainen Petri Ojanen Urjala Vuoden urjalalaisena Varstatorilla palkittiin Seppo Pirhonen, joka on kunnostautunut mm. Kuljettaja ja kyydissä olleet kaksi matkustajaa kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi. Salmelainen sanoo, että olisi kieltäytynyt, jos häntä olisi kysytty vetämään uutta Napakymppiä. Paikalta poliisi löysi elottoman uhrin, jota koetettiin elvyttää. –?Ainahan sitä ihminen ottaa vastaan mieluimmin kehuja kuin moitteita ja kukkia kuin risuja. Järjestäjille tapahtuma oli tiukka puserrus. Mommilantiellä. –?Elämä on antanut paljon, ja kuten tiedätte, joskus kouraissut kovasti. Tuominen laskee, että kaksi vuorokautta tuli vedettyä kahden tunnin unilla. Tammelalaisen Ahdesalon maatilan antimia oli myymässä kolme sukupolvea. Televisiossa pyörii vain lainatavaraa vakinaamoineen. Auto pysähtyi lopulta talon seinään. Varstajaisten tuotolla on määrä osaltaan kattaa Varstatorin kuluja. Miestä epäillään tämänhetkisten tietojen perusteella taposta. KUVAT: Lassi Puhtimäki Salmelainen tuumii, ettei hänellä ole mitään Katajaa vaan paremminkin ohjelmajohtajia vastaan, kun nämä eivät kehitä uutta. –?Saattaa olla, että mukaan on tullut jotakin molempien heimojen huonojakin puolia. Poliisi hälytettiin paikalle avunhuutojen perusteella hieman puoli kymmenen jälkeen. STT Vakavan väkivallan uhri kuoli Rautalammilla – taposta epäilty mies on pidätetty Pohjois-Savossa poliisi selvittää perjantaiaamuna Rautalammilla tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Itse hän kokee istuneensa keikkabussissa tarpeeksi. Voittaja saa maksaa ilmaistontistaan kiinteistöveron. Viime vuosina hän on tallentanut ja julkaissut paikallishistoriaa. PUHUMISEN ja kirjoittamisen lahjan ansiosta Seppo Pirhonen on toiminut paljon oman kotiseutunsa hyväksi luottamustoimissa ja harrastuksissa. –?Ihmiset ovat sanoneet, etteivät ole meinanneet laskea kirjaa kädestään, ja kiittäneet kuvia. Pelastuslaitoksen mukaan moottoripyörä oli ajanut turmassa rekan perään. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Varstatori oli suksee. Uhri todettiin myöhemmin kuolleeksi. Poliisi jatkaa esitutkintaa kuulemisilla ja teknisellä tutkinnalla. Hän on naista muutaman vuoden vanhempi mies, jonka poliisi tavoitti tapahtumapaikalta. Varstatorilla tapahtui myös vapaavalintaisen tontin arvonta Peltorinteen alueelta. Rikoksesta epäilty on poliisin mukaan pidätetty. Hän ihmettelee ikätovereita, jotka jaksavat kiertää esiintymislavoja kovaa tahtia. STT. ”Ainahan sitä ihminen ottaa vastaan mieluimmin kehuja kuin moitteita ja kukkia kuin risuja.” SEPPO PIRHONEN Vuoden urjalalainen Epäilty rattijuoppo katkaisi valopylvään ja puun sekä törmäsi talon seinään Hämeenlinnassa Hämeenlinnassa noin 20-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta tämän ajettua päin talon seinää. Ajoneuvo vaurioitui turmassa kauttaaltaan
Näin voi olla, mutta heille pitää maksaa työstä asianmukainen palkka. Alfons Håkansin Tallinnaan rekisteröity tytäryhtiö palkkasi filippiiniläisiä merimiehiä joulukuussa Manilassa. Potilastiedot eivät Tyksin mukaan olleet vaarassa hyökkäyksen vuoksi. Ohjelma hidasti joidenkin laitteiden toimintaa, mutta palomuuri esti vakavat vahingot. . Sääntelyä niiden ilmoittamisesta ei ole aiemmin ollut, kertoo ylitarkastaja Jari Knuuttila Lännen Medialle. –?Näitä järjestelmiä on merkittävä määrä ja uusia kehitellään terveydenhuollon yksiköissä koko ajan. KUVA: Heikki Tyynysniemi Lännen Median haltuunsa saamien työsopimusten mukaan Alfons Håkans palkkaa merimiehiä Filippiineiltä 550 Yhdysvaltain dollarin kuukausipalkalla. Maksimissaan kuukausiansio on 900 dollaria eli alle 800 euroa. Ilmoitusvelvollisuus on valmistajalla. Samanlaiset työsopimukset on tehty monitoimimurtaja Thetiksen filippiiniläisille merimiehille. Käyttöön otettavista potilastietojärjestelmistä pitää lain mukaan tehdä ilmoitus Valviran rekisteriin, mutta Valvirasta arvioidaan, että ilmoituksia on jätetty tekemättä. Filippiiniläisiä käytetään myös Liikenneviraston tilaamissa julkisissa urakoissa. Alfons Håkans palkkaa merimiehiä Filippiineiltä 550 dollarin kuukausipalkalla. Ilmoitus on tehtävä muun muassa silloin, jos potilaiden tietoturvaan on kohdistunut uhka esimerkiksi kyberhyökkäyksen vuoksi. Määräaikaisten työsopimusten kestoksi kirjattiin kahdeksan kuukautta. 48-tuntisesta työviikosta maksetaan merimiehille 550 dollarin kuukausipalkkaa. . –?Julkisen infrastruktuurin kunnossapitoa tehdään Suomessa orjapalkalla. Kertyvät lomapäivät yhtiö maksaa filippiiniläisille rahana. Merimiesunioni: ”Julkista kunnossapitoa tehdään orjapalkalla.” Liikennevirasto ostaa Suomen valtion merenkulkuväylien sulana pitämiseen jäänmurtopalveluita turkulaiselta Alfons Håkans Oy:ltä, joka kilpailee urakkasopimuksista valtionyhtiö Arctia Shippingin kanssa. Sairaaloiden tietoturva nousi Suomessa esiin viimeksi kesäkuun alussa, kun Turun yliopistollinen keskussairaala joutui Wannacry-haittaohjelman kohteeksi. Ylitöistä varustamo maksaa kuukaudessa 200 dollarin korvauksen. Kuvan työsopimus on solmittu offshore-alus Thorille. Valvira saa tietoja rekisteröimättömistä potilastietojärjestelmistä muun muassa poikkeamisilmoitusten yhteydessä. . KENNETH BENGTS Suomen Merimiesunionin ITF-koordinaattori. Meille on vastattu, että filippiiniläiset ovat iloisia merimiehiä. Sairaalan tekemä poikkeamisilmoitus saattaa siten paljastaa jonkin tietojärjestelmän olemassaolon ylipäätään. Varustamon toimitusjohtaja Joakim Håkans vahvistaa, että palkkatiedot pitävät paikkansa. Hän ei usko, että tietojärjestelmiä olisi jätetty rekisteröimättä tahallaan. Toiminta on todella härskiä. LAUANTAINA 8. Euroiksi muunnettuna kuukausipalkka on noin 485 euroa, ja sitä saavat merimiehet ovat tehneet Liikenneviraston kilpailuttamia julkisia urakoita. Ilmoitusvelvollisuus koskee sellaisia B-luokan järjestelmiä, jotka on otettu käyttöön tai joita on päivitetty tämän vuoden aikana. Kyse on järjestelmistä, joita ei ole kytketty kansalliseen terveysarkisto Kantaan. Kanta-tietokannan ulkopuolella toimivien B-järjestelmien määrä on Valviran arvion mukaan todellisuudessa suurempi. A-järjestelmiä koskeva ilmoitusvelvollisuus on ollut voimassa 2015 alusta. Meille on vastatValtion jäänmurtoa tehdään alle 500 eurolla . HEINÄKUUTA 2017 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Jussi Orell Sosiaalija terveydenhuollossa on todennäköisesti käytössä potilastietojärjestelmiä, joiden käyttämisestä ja tietoturvasta valvovalla viranomaisella ei ole tietoa. FL–LM Potilastietojärjestelmistä osaa ei ole rekisteröity Lauri Nurmi Johanna Puukka Liikennevirasto ostaa valtion merenkulkuväylien sulana pitämiseen jäänmurtopalveluita turkulaiselta Alfons Håkans Oy:ltä. Filippiineiltä alle 500 euron kuukausipalkalla palkattuja merimiehiä työskentelee monitoimimurtaja Thetiksellä, joka suoritti talvella Itämerellä Liikenneviraston tilaamia urakoita. Valviran arvion mukaan puutteita on niin sanottuun B-luokkaan kuuluvien järjestelmien ilmoittamisessa. Toiminta on todella härskiä. Lomakorvauksen suuruus on 150 dollaria kuukaudessa. –?Ilmoitusvelvollisuus on ollut voimassa vasta puoli vuotta, joten sitä ei ole vielä sisäistetty kunnolla. Julkisen infrastruktuurin kunnossapitoa tehdään Suomessa orjapalkalla. Lännen Median haltuunsa saamien työsopimusten mukaan Alfons Håkans palkkaa merimiehiä Filippiineiltä 550 Yhdysvaltain dollarin kuukausipalkalla. Valviran rekisteriin oli kesäkuun alkuun mennessä ilmoitettu 49 A-luokan ja 69 Bluokan järjestelmää tai niiden päivitettyä versiota. Sen sijaan Kelan ylläpitämään Kantaan liitetyistä Aluokan järjestelmistä on ilmoitettu kattavasti
Niissä ei ole 10 prosentin tullimaksua, joka on nyt sopimuksen seurauksena poistumassa. Huokeammista hinnoista voivat kuitenkin päästä nauttimaan erikoisten autojen ystävät. Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Saila Turtiainen muistuttaa, että 10 prosentin tullimaksun poistuminen ei sellaisenaan siirry suoraan hintoihin. KUVA: Christopher Jue / EPA FAKTA Mikä vapaakauppa. Merimiesunioni yrittää valvoa, että Suomen satamiin tulevien mukavuuslippulaivojen työsuojeluja palkkausasiat ovat kunnossa. Alfons Håkans on rekisteröinyt Thetiksen Kyprokselle. Suomalaisen matruusin keskikuukausiansio on noin 3 500 euroa, Bengts toteaa. Toimitusjohtaja toivoo, että ammattiliitto Merimiesunioni tukisi varustamoa. Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio arvioi, että noin 80 prosenttia Suomeen tuotavista japanilaismerkkien autoista valmistetaan Euroopassa. Tuontitullin poisto ei koske niitä. –?Olemme täysin eri mieltä asioista. Ylija viikonlopputyöt ja vapaapäivien korvaukset mukaan lukien noin 3 680 dollaria. Se ei vain ole mahdollista. Anna Humalamäki EU:n ja Japanin vapaakauppasopimuksen hyödyt suomalaisille auton ostajille ovat jäämässä pieniksi. He haluaisivat, että filippiiniläiset saisivat samaa palkkaa kuin suomalaiset valtionyhtiö Arctian palveluksessa. Työjärjestö ILO:n suositus merimiehen vähimmäisansioksi on 1?078 dollaria kuukaudessa. –?Voi olla, että se näkyy jollakin aikavälillä niissä autoissa, jotka tulevat Japanista, Kallio arvioi. –?Olemme tarjonneet kuudelle vastavalmistuneelle suomalaiselle ensimmäisen työpaikan, jotta he pääsisivät alalla eteenpäin. –?Emme ole kauppa-alustuen alaisia, koska alustyyppimme ei Liikenneviraston mukaan sovellu tuen saamiseen. He saavat suomalaisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Meidän tavallisten kuolevaisten on katsottava liikemaailman faktoja eri perspektiivistä. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Liikennevirasto ostaa Suomen valtion merenkulkuväylien sulana pitämiseen jäänmurtopalveluita turkulaiselta Alfons Håkans Oy:ltä, joka kilpailee urakkasopimuksista valtionyhtiö Arctia Shippingin kanssa. Emme pystyisi olemaan kilpailukykyinen kansainvälisesti kilpailluilla markkinoilla. Senioripäällystö ja alipäällystö ovat suomalaisia. JOAKIM HÅKANS Alfons Håkans Oy :n toimitusjohtaja, merikapteeni Toimitusjohtaja puolustaa palkkoja Lauri Nurmi Alfons Håkansin toimitusjohtaja Joakim Håkansilla on selvä näkemys siitä, miksi osa merimiehistä saa heidän jäänmurtajallaan pienempää palkkaa kuin Arctian aluksella. KUVA: Heikki Tyynysniemi tu, että filippiiniläiset ovat iloisia merimiehiä. –?Suomalainen yritystoiminta ja suomalainen työ kärsivät, jos työn teettämistä orjapalkalla pidetään hyväksyttävänä, Bengts arvioi. On se sitten julkista hankintaa tai ei, Håkans vastaa. –?On japanilaisista itsestään kiinni, haluavatko he laskea myös kuluttajahintoja, Turtiainen sanoo. • Japani on yksi maailman suurimmista kuluttajamark kinoista. Haluja siihen varmasti on. Aikaisemmin EU on solminut vapaakauppa sopimukset EteläKorean ja Kanadan kanssa.. Jäänmurrossa kansimiehet ovat Filippiineiltä. Hintojen lasku ei kuitenkaan tapahtuisi kovin nopeasti, koska 10 prosentin tuontitulli on tarkoitus purkaa seuraavien seitsemän vuoden aikana. • Poliittinen sopu vapaa kauppasopimuksesta EU:n ja Japanin välillä syntyi keskiviikkona. ITF:n Offshore Standard -työehtosopimuksessa, jota vastaavilla aluksilla Bengtsin mukaan sovelletaan, matruusin peruspalkka on 1 100 dollaria kuukaudessa ja kuukausiansio ylija viikonlopputyöt ja vapaapäivien korvaukset mukaan lukien noin 3 680 dollaria. Jos emme tee kompromisseja, tulee jokin ulkomainen ja ottaa meidän siivumme, Varustamo on ottanut aluksilleen ylimääräisinä työntekijöinä suomalaisia junioriperämiehiä. LAUANTAINA 8. EPÄSELVÄÄ ON toistaiseksi sekin, paljonko erikoiset autot saattaisivat tulevaisuudessa halventua. ITF on kuljetusalan työntekijöiden kansainvälinen kattojärjestö. Näin voi olla, mutta heille pitää maksaa työstä asianmukainen palkka. Hänen mukaansa toistaiseksi on mahdotonta sanoa, miten japanilaiset autotehtaat ja niiden maahantuojat hinnoittelevat jatkossa tuotteensa. Hintataso on niin korkea, että Liikennevirasto voi maksaa erotuksen. Emme pystyisi olemaan kilpailukykyinen kansainvälisesti kilpailluilla markkinoilla, Håkans sanoo. Autojen halpeneminen johtuisi kilpailun lisääntymisestä ja siitä, että japanilaisten on jatkossa edullisempaa tuoda tuotteitaan Euroopan markkinoille. –?Nissanilla on iso tehdas Englannissa, Hondalla koko Euroopan tuotanto tulee Englannista ja Toyotalla on tehdas Slovakiassa, Kallio luettelee. Kallion mukaan esimerkiksi sähköautot ja tietyt kalliimman luokan menopelit valmistetaan yhä pitkälti Japanissa. Autojen lisäksi Japanista tuodaan Eurooppaan paljon elektroniikkaa. • Vapaakauppasopimuksen seurauksena lähes kaik ki tullimaksut Euroopan unionin ja Japanin väliltä poistuvat. –?Edes sitä ei filippiiniläisille makseta. Kyse on parista merimiehestä, Håkans toteaa. FL–LM Työehtosopimuksessa matruusin peruspalkka on 1 100 dollaria kuukaudessa. Näin ollen autojen on turha odottaa halpenevan. Haluja siihen varmasti on. Alle 800 euron palkka, joka sisältää ylityöt ja lomat, lähentelee Suomen oloissa orjakauppaa, sanoo Suomen Merimiesunionin ITF-koordinaattori Kenneth Bengts. Japanilaisten henkilöautojen markkinaosuus Suomessa oli viime vuonna 23 prosenttia, kertoo Autotuojat ja -teollisuus. –?Merimiesunionin olisi aika tapella yhdessä meidän kanssamme, jotta esimerkiksi saisimme alustukea tai kansainvälisesti kauppa-aluksilla käytössä olevan nettopalkkajärjestelmän. Suurin osuus markkinasta on Toyotalla. Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa on samoilla linjoilla. –?EU:lla ei ole hirveästi voimassa korkeita tulleja, Turtiainen toteaa. Tekniset neuvottelut asiasta jatkuvat kuitenkin vielä pitkään. FL–LM Vapaakauppa ei juuri näkyisi auton ostajan kukkarossa Valtaosa Suomeen tuotavista japanilais autoista valmistetaan Euroopassa. –?Arctialla ei ole sekamiehitystä, koska heillä on käytännössä monopoli jäänmurrossa. –?Uskon kuitenkin, että tilanne tullaan huomioimaan jollakin tavalla kuluttajan eduksi, Rissa sanoo. Se ei vain ole mahdollista. He haluavat, että filippiiniläiset saisivat samaa palkkaa kuin suomalaiset valtionyhtiö Arctian palveluksessa. Kansainvälisesti kilpailluilla markkinoilla on eri kansallisuuksia töissä. Olennaista on kuitenkin se, että julkisia urakoita Suomessa tekeville työntekijöille pitää maksaa suomalaisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Alustukijärjestelmässä sosiaalikulut palautetaan varustamolle, Håkans jatkaa. Toimitusjohtaja Håkans kertoo, että varustamo käyttää jäänmurrossa sekamiehitystä. –?Meillä on Pohjanmeren öljynporauslauttoja tukevilla offshorealuksilla ja jäänmurtaja Thetiksellä sekamiehitys. SUOMEN VALTION omistama Arctia Shipping, joka niin ikään tekee Liikenneviraston jäänmurtourakoita, noudattaa murtajillaan suomalaisia työehtosopimuksia. Japanilaisten henkilöautojen markkinaosuus Suomessa oli viime vuonna 23 prosenttia. Turtiaisen mukaan vapaakauppasopimus voi laskea myös sen hintoja, mutta luultavasti ei kuitenkaan yhtä paljon kuin autojen, koska tullimaksut elektroniikalle ovat pienempiä. Toimitusjohtaja, merikapteeni Joakim Håkans kokee, että Merimiesunioni painostaa varustamoa
–?Sota, ilmastonmuutos ja riisto ovat tulosta kapitalistisesta järjestelmästä, jota G20 edustaa ja jota 20 000 poliisia ovat puolustamassa, mielenosoittaja Georg Ismail kertoi AFP:lle. SUURVALTOJEN JOHTAJIEN ensimmäistä tapaamista Hampurin G20-kokouksessa seurasi koko maailma. Median edustajat eivät saaneet presidenteistä irti juuri mitään.. –?On kunnia olla seurassasi, Trump totesi Putinille satojen tiedotusvälineiden edessä ennen keskustelujen alkamista. Sen sijaan ulkoministeri Rex Tillerson kertoi myöhemmin, että presidentit kävivät aiheesta painokkaan keskustelun. PUTININ MUKAAN presidentit keskustelivat myös terrorismista, kyberrikollisuudesta ja Ukrainan tilanteesta. Ennen Putinin ja Trumpin kahdenkeskistä tapaamista järjestetty tiedotustilaisuus alkoi lähes tunnin myöhässä ja kesti vain noin viisi minuuttia. TRUMPIN JA PUTININ keskustelut Hampurissa alkoivat iltapäivällä viiden jälkeen Suomen aikaa. Kannattaa kuitenkin kuoria pintavaahto ja katsoa, mitä sen alla on. Trump ei vastannut, vaan molemmat johtajat tyytyivät kiittämään toimittajia kohteliaasti. Vastustajan pään kohdalle oli laitettu Trumpin inhoaman CNNtelevisioyhtiön logo. Se ei ollut tarpeellista. Presidentit tapasivat nyt ensimmäistä kertaa. LAUANTAINA 8. KUVA: Filip Singer / EPA Donald Trump muuttaa tyyliä kun yleisö vaihtuu. Media ei kuitenkaan saanut presidenteistä juuri mitään irti. HEINÄKUUTA 2017 12 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Maija Salmi Vesitykkejä, raketteja, roihuavia autoja, savusta mustunut taivaanranta – Hampurin G20-huippukokousta vastustavat mielenosoitukset ovat riistäytyneet mittoihin, joita Hampurin poliisi ei ole aiemmin nähnyt. Näin voi sanoa, jos arvioi Trumpin käyttäytymistä. Ilmoitus tulitauosta keräsi heti kritiikkiä. . Trump kehui, että hänellä ja Putinilla on ollut ”todella hyviä keskusteluja”, joita jatkettiin nyt. Poliisin mukaan mielenosoitukset ovat sulkeneet useita risteyksiä ja kulkuväyliä, jotka on tarkoitettu G20-delegaatioiden liikkumista varten. Trumpilta penättiin vastausta siihen, aikovatko presidentit keskustella epäilystä Venäjän puuttumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Ulkomaanmatkoilla hän on kuin tehokas liikemies. Trump vastasi, että hänen sosiaalisen median käyttönsä onkin ”uuden ajan presidentillisyyttä”. –?Ilo tavata henkilökohtaisesti, herra presidentti.Toivon, että tapaamisellamme on konkreettisia tuloksia, kuten sanoit, Putin vastasi Trumpille tulkin välityksellä. 000. Tillerson vetosi, että maat vetäisivät yhtä köyttä Syyrian tilanteen vakauttamiseksi erimielisyyksistä huolimatta. Uutistoimisto AP:n saamien tietojen mukaan tulitauon on määrä astua voimaan sunnuntaina keskipäivällä paikallista aikaa. Hän sanoi, että Venäjän on lopetettava Syyrian hallinnon tukeminen. SYYRIAN TILANTEESTA puhuminen ei tullut yllätyksenä. Twitterissä Putinia haukuttiin kaksinaamaiseksi, sillä Venäjän tukemat Syyrian joukot eivät ole kunnioittaneet tulitaukoja aiemmin. Putin kielsi Venäjän sekaantumisen vaaleihin. Hampurin poliisin mukaan poliisiautoon oli muun muassa heitetty Molotovin cocktail ja Mongolian lähetystön ikkunat rikottu. Todellakin uuden ajan presidentti ANALYYSI Seppo Ylönen @lannenmedia.fi P ahin hämmennys taitaa olla takanapäin. Ulkoministeri Rex Tillerson sanoi jo torstaina, että Yhdysvallat on valmis tekemään Venäjän kanssa yhteistyötä luodakseen lentokieltoalueita Syyriaan. FL– LM, STT Presidentit kättelivät perjantaina ennen kahdenvälisiä keskusteluja. Mielenosoituksen järjestäjiin kuuluva Andreas Blechschmidt kritisoi poliisien pampunkäytön mittoja, AFP kertoo. Donald Trump ja Vladimir Putin keskustelivat yli kaksi tuntia Hampurin G20-kokouksessa. Median edustajat yrittivät turhaan esittää kysymyksiä. Keskustelun odotetuimmasta puheenaiheesta eli Venäjän mahdollisesta sekaantumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin Putin ei maininnut mitään. Tulitauon on määrä astua voimaan sunnuntaina keskipäivällä. Perjantaina Hampurissa poltettiin poliisiautoja, rikottiin ikkunoita ja suljettiin teitä. Moni on loukkaantunut, Blechschmidt kertoi N-TV:lle. Jo torstaina Puolan Varsovassa puhunut Trump totesi, että Venäjän on lakattava painostamasta Ukrainaa. Trump ilmaisi aiemmin, että hän toivoo keskustelusta olevan hyötyä USA:n ja Venäjän lisäksi myös muille maille. Kriitikot sanovat, että Trump käyttäytyy kuin murrosikäinen ja että presidentillisyys on viimeinen asia, joka hänen touhuistaan tulee mieleen. Hampurin poliisi on pyytänyt apua muilta Saksan osavaltioilta mielenosoituksiin, vaikka jo etukäteen apua oli pyydetty Itävallasta asti ja poliiseja oli varattu viikonlopuksi noin 20. MIELENOSOITTAJAT OVAT kritisoineet poliisin voimankäyttöä mielenosoitusten taltuttamisessa. Osa heistä kutsuu tapahtumaa nimellä ”Tervetuloa helvettiin”. Keskustelujen sisällöstä alkoi tihkua tietoa vasta lähempänä iltakahdeksaa Suomen aikaa. Perjantaihin mennessä lähes 160 poliisia oli loukkaantunut ja 45 ihmistä pidätetty. –?Poliisin olisi pitänyt reagoida suhteellisesti... Putinin mukaan keskustelu oli erityinen, koska presidentit ovat puhuneet aiemmin vain puhelimessa. Trump sivusi asiaa jo torstaina pitämässään puheessa. Donald Trumpin erikoiseen tyyliin on jo totuttu. Kotimaassa hän mäiskii vastustajia Twitterin katuslangilla. Lisäksi poliisin helikopteria oli ammuttu raketilla. Alun perin puolen tunnin mittaiseksi arvioidut keskustelut kestivät lopulta lähes kaksi ja puoli tuntia. Uuden ajan presidentti. YHDYSVALTAIN PRESIDENTTI on maailman mahtavin poliittinen vallankäyttäjä. Toki hänen tempauksistaan saa yhä makeita otsikoita kuten muutama päivä sitten, kun Trump kuvaili Twitter-viestissään amerikkalaisen naistoimittajan kasvojenkohotuksen aiheuttamia verijälkiä ja arvioi tämän älykkyysosamäärää. Muslimimaiden kansalaisten maahantulokielto, Meksikon rajan muuri, miljoonien köyhien amerikkalaisten sairausvakuutuksen kohtalo, korkeimmat oikeuden kallistuminen Maija Salmi Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kahdenvälisissä keskusteluissa Hampurin G20-kokouksessa sovittiin tulitauosta Syyriaan. STT, FL–LM ”Tervetuloa helvettiin” Mielenosoittajat kritisoivat poliisi kovia otteita. Sitten media ohjattiin ulos tiedotustilaisuudesta. Tillersonin mukaan Trump otti aiheen esille useaan kertaan. KUVA: Michael Klimentyev / Sputnik / Kremlin Pool / Pool / EPA Tuloksena tulitauko Syyriaan . Tai kun hän julkaisi Youtubevideon, jossa Trump heitti painiotteella vastustajan kanveesiin. Torstaina alkanut G20huippukokous on kerännyt kaupunkiin tuhansia mielenosoittajia
Ensimmäisellä Euroopan-matkallaan Trump ei saanut suustaan lupausta puolustaa hädän hetkellä Nato-liittolaisia. On hyvä huomata, että Trump on eri mies vannoutuneimpien kotimaisten kannattajien keskuudessa kuin ulkomailla muiden valtionpäämiesten seurassa. FL–LM Presidentit kättelivät perjantaina ennen kahdenvälisiä keskusteluja. Tuolloin talousministerinä toiminut Macron oli matkalla edistämässä ranskalaisten teknologiayritysten asiaa. • Kannatus vaaleissa: 46 prosenttia (2016). • Avioliittoja: kolme. • Aiemmin: Syntyi vaurauteen liikemiehen pojaksi. STT MOSKOVA. STT VANKILAMELLAKKA 28 ACAPULCO . Kiinteistösijoittaja, tositv-tähti. • Aiemmin: Katutappelija nuoruutensa Leningradissa. Useat talousministeriön työntekijät olivat aiemmin työskennelleet Havasissa. THERESA MAY Britannian pääministeri Pariisin ilmastosopimuksesta ennen G20-kokousta. Ranskalaisviranomaiset tutkivat mahdollisia epäselvyyksiä maan presidentin Emmanuel Macronin viime vuonna Las Vegasiin tekemässä, valtion rahoittamassa matkassa. • Sotilaalliset kulut: 60,6 miljardia euroa. Mellakassa vangit mestasivat ja pahoinpitelivät kilpailijoitaan. • Pituus: 170 cm. • Aika maan johtajana: 167 päivää. • Avioliittoja: yksi (eronnut). Meksikon täyteen ahdetut vankilat kärsivät usein vankilamellakoista. KUVA: Michael Klimentyev / Sputnik / Kremlin Pool / Pool / EPA FAKTA Kaksi mielipiteitä jakavaa johtajaa VLADIMIR PUTIN • Ikä: 64 vuotta. Toivon, että meidän on mahdollista taata sen tapahtuminen. Mutta periaatteessa samanlaisia ovat olleet hänen edeltäjänsäkin vaikka ovatkin osanneet esiintyä vähemmän särmikkääseen tapaan. Mellakka syttyi liittovaltion vankilassa Acapulcossa Guerreron osavaltiossa. Vakooja. Trump on yhä myös liikemies, jolle kaikenlainen kaupanteko on verissä. Uusiin diileihin kannattaa varautua. Israelin ulkoministeriön mukaan YK:n päätös jättää huomiotta kaupungin juutalaisen historian. Venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi on vapautettu . Navalnyi tuomittiin kesäkuussa 30 päivän vankeuteen mielenosoituksia koskevien lakien rikkomisesta. 000 euroa. • Ydinaseet: 6 800. Euroopassa on noteerattu se, millä tavalla Trump sanoo käsipäivää, miten hän käyttää kyynärpäitään päästääkseen yhteiskuvan parhaalle paikalle tai miten hänen otsaryppynsä ilmaisevat tyytymättömyyttä Angela Merkeliin. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 13 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Maija Salmi Macron tutkinnan kohteena PARIISI. VOI TIETENKIN väittää, että Trump on turhamainen ja vallantärkeydestä juopunut. DONALD TRUMP • Ikä: 71 vuotta. • Kannatus vaaleissa: 63,6 prosenttia (2012). STT Donald Trumpilla on oma, persoonallinen elekieli. Talousministeri Michel Sapinin mukaan Business France toimi asiassa väärin. Urakan arvo oli lähes 400. • Sotilaalliset kulut: 535 miljardia euroa. Meksikossa 28 vankia kuoli ja kolme haavoittui torstaina tapahtuneessa vankilamellakassa. Viranomaisten mukaan mellakka syttyi vankilan kahden kilpailevan jengin välillä. • Lapsia: kaksi. Hebronissa asuu yli 200??000 palestiinalaista ja muutama sata israelilaista siirtokuntalaista. Putinin mukaan keskustelu oli erityinen, koska presidentit ovat puhuneet aiemmin vain puhelimessa. Lähde: BBC. • Pituus: 188 cm. Unesco on nimennyt Länsirannalla sijaitsevan Hebronin vanhankaupungin maailmanperintökohteiden listalleen. Alustavien tutkimusten mukaan Ranskan talousministeriön sisäinen yksikkö Business France oli myöntänyt matkan järjestelyurakan Havas-yhtiölle ilman julkista tarjouskilpailua. Torstaina Varsovan keskustassa tuen vakuutus eurooppalaisille Nato-maille vihdoin kuultiin. Navalnyi haluaisi asettua ehdolle vuoden 2018 vaaleissa. • Ydinaseet: 7 000. KUVA: Molly Riley / Pool konservatiiviseksi tuomarinimitysten myötä – nämä ovat niitä kiistakysymyksiä, joissa Trumpin merkitys punnitaan. Ja siihen päälle vielä Venäjän politiikan arvostelua, mikä oli sulomusiikkia puolalaisten ja balttien korville. • Lapsia: viisi. Matkajärjestelyjen asianmukaisuudesta on noussut kysymyksiä, ja Pariisin syyttäjäntoimisto on avannut asiasta virallisen tutkinnan. LAUANTAINA 8. UNESCO 12-3 JERUSALEM. • Aika maan johtajana: 17 vuotta. Eleitä ja nyrkin piirtoja tärkeämpää on ulkomaillakin se, mitä Trump sanoo ja lupaa. STT Uskon, että tästä pöydästä yhteinen viesti presidentti Trumpille on sopimukseen palaamisen tärkeys. Unesco päätti asiasta suljetulla äänestyksellä äänin 12–3. Päätös suututti Israelin
14 FORSSAN LEHTI LAUANTAI LAUANTAINA 8. . HEINÄKUUTA 2017 Lauantai Onko mielessäsi haastateltava Kasvokkain-sarjaan. 050 570 7432, toimitus@forssanlehti.fi Petri Takalan surffilautapaja sijaitsi 80-luvulla näiden harmaiden ovien takana Kehräämön alueella. Innokas surffilautailija ei kaipaa enää telkkariin. –?Tulen varmaan aina olemaan forecalainen, mutta en ole enää fyysisesti siellä töissä. . Alun perin isänsä omistamassa varastossa Takala teki parisenkymmentä surffilautaa. > Ota yhteyttä puh. USEIN IHMISET tunnistivat Takalan ponihännästään. PÄÄMETEOROLOGIN TYÖT Forecalla ovat taakse jäänyttä elämää ja tällä hetkellä Takala remontoi isältään perittyä taloa. Televisiostakin tuttu meteorologi Petri Takala muutti takaisin synnyinseudulleen Forssaan. Antti Järvinen Forssa Vuodet pääkaupunkiseudulla opettivat televisiotyöt jättänyttä meteorologi Petri Takalaa kunnioittamaan kotiseutuaan. . Itselleni tämä on tällainen pysähtymisen ja aikalisän vaihe, Takala kertoi Takala ei koskaan nauttinut televisiossa esiintymisestä vaan enemmän sään ennustamisesta. MTV3:n pesti päättyi vuonna 2011. –?En kaipaa telkkariin. Takalan mukaan osa forssalaisista ei välttämättä ymmärrä kuinka upea kaupunki Forssa oikeasti on. –?Muistan kun viime vuoden elokuussa kävelimme täällä ja huomasin kuinka hieno Forssasta on tullut. Siksi Takala päätti vaihtaa hiusmuotia ja ponihäntä sai lähteä heti viimeisen. Tein sitä 13 vuotta ja keskimäärin joka kolmas ilta suorassa lähetyksessä, niin se sai riittää, Takala totesi. Haluankin kiittää ja antaa tunnustusta niille, jotka ovat kaivaneet nämä Forssan vanhat miljööt esille, Takala kehui. KUVA: Lassi Puhtimäki Petri Takala löysi Forssan uudelleen . –?Jos asuu muutaman vuoden Espoossa, Vantaalla tai Klaukkalassa, niin sen jälkeen kyllä ymmärtää, Takala hymähti
Sää se tietysti vetää Floridaan. Se häiritsee sitä tanssijaa, joka tanssii omalla tavallaan. Mies löysi jo kauan sitten Floridan auringon, ja nyt Grön onkin Suomen ja Yhdysvaltain kaksoiskansalainen. Pertti Mattila Lämpöä on alle kymmenen astetta ja vettä ripsii, mutta iskelmän veteraani Eino Grön ei ole ulkoilmakeikasta moksiskaan. Iskelmäyleisö on lavoilla rauhallista, mutta yhden ikävän muutoksen Grön on havainnut. Kannuskosken lava Luumäellä on suosikkejani. –. FL EIno Grön keikkailee vajaan kymmenen keikan kuukausitahdilla. Konkarin ääni ja asenne ovat priimaa, kun hän laulaa Seinäjoen Tangomarkkinoiden yleisölle. Olen esiintynyt siellä usein juhannuspäivänä. Taidokkaasti tanssivat tuppaavat solistin mukaan ”vähän halveksimaan muita”, amatöörejä. Suomen surffausolosuhteet kalpenevat esimerkiksi Ruotsille ja Virolle. Kankaanpään seudulla oli syttynyt metsäpalo, se esti esiintymisen, Grön muistelee. Voi myös olla, että ilmastonmuutos on suurin syyllinen näihin tämän kesän pohjoistuuliin, mutta sitä on vaikea sanoa, Takala pohti. FL Pohjoistuulet kiusaavat Suomea Antti Järvinen Forssa Tämän kesän pitkät viileät jaksot ovat Petri Takalan mukaan seurausta kylmistä pohjoistuulista. HEINÄKUUTA 2017 Petri Takalan surffilautapaja sijaitsi 80-luvulla näiden harmaiden ovien takana Kehräämön alueella. –?Tässä pitää tykätä autossa nukkumisesta ja omasta rauhasta, Takala sanoi. –?Joku ihmettelee aina välillä, että mitä ihmettä sinä menet Ruotsiin vain surffaamaan ja nukkumaan. –. Se on minulle hyvä tahti. Takala nukkuu surffausreissuilla yöt pakettiautossaan. –?Ilmastonmuutoksen myötä eri säätyypit kestävät tosi pitkään. Oleellista on ymmärtää säätä ja tehdä ennustukset itse. Tämäkin on osittain vain arvailua, mutta useat tiedejulkaisut tukevat väitettä, Takala vakuutti. Vaikka etäisyyttä säähän on tullutkin, niin silti kuitenkin ihan mielellään puhun siitä, Takala mainitsi. Alun perin isänsä omistamassa varastossa Takala teki parisenkymmentä surffilautaa. Näyttää myös siltä, että ikiliikkuja Grönin levytuotanto ylittää ensi vuonna 700 kappaleen rajan. EINO GRÖNIN jättimäisen pitkän uran salaisuus saattaa löytyä siitä, että hän on malttanut pitää aina välillä sapattivapaata. Sinä aikana on tullut nähtyä maa ja sen lavat perin pohjin. –?Ihmiset eivät tunnista minua enää niin usein, eivätkä tule kyselemään mitä säätä on luvassa. –. Takala uskoo erilaisten säätyyppien jäävän tulevaisuudessa pidemmiksi aikaa päälle, mikä tarkoittaa esimerkiksi pidempiä hellejaksoja ja ikuisuudelta tuntuvia sadekausia. Vedenpinnat nousevat, kuivuus lisääntyy ja eikä me suomalaiset ymmärretä sitä, koska emme ole nähneet näitä ilmiöitä tapahtuvan Suomessa, Takala huokaisi. FORSSAN LEHTI 15 LAUANTAI LAUANTAINA 8. TAKALAN MUKAAN nykyiset MTV:n meteorologit ovat Suomen parhaimmistoa. –?Olen tosi ylpeä, että sain olla Maikkarilla niin pitkään hommissa, Takala sanoi. Hän on tanssittanut suomalaisia jo vuosikymmeniä KUVA: Terho Aalto ”Suurin osa radion musiikkitarjonnasta menee ohi niiltä, jotka siitä maksavat.”. –. –?Onhan se oikeasti hälyttävää jos ilmasto lämpenee oikeasti niin paljon mitä epäillään. Itse tykkään eniten vanhanaikaisista tanssilavoista. Hän on ihan super esiintymään ja osaa myös ennustaa, Takala huomautti. Suurin osa radion musiikkitarjonnasta menee ohi niiltä, jotka siitä maksavat. Ikiliikkuja Eino Grönin iskelmäura on kestänyt jo 60 vuotta Taitavat lavatanssijat ylpistyneet liikaa. Linjanmuutoksen tarvetta Grön näkee myös Suomen nykyisessä kevyen musiikin radioannissa. –?Pekka Pouta on hyvä esimerkki. Siellä sitten ajan länsirannikolle ja olen puolen yön aikaan perillä, Takala selitti. Grönin musiikkiura alkaa olla jo häkellyttävän mittainen: hän on tanssittanut suomalaisia noin 60 vuotta. –?Ilmasto lämpenee kyllä, mutta meillä se näkyy enemmän talvisin kuin kesäisin. Mutta siitä minä vaan tykkään, Takala naurahti. –?Parina viime kesänä on ollut ihan sikana pohjoistuulta ja pohjoistuuli ei ole koskaan lämmintä, Takala kertoi. KUVA: Lassi Puhtimäki lähetyksen jälkeen. Eihän perinteinen tanssimusiikki ole vanhentunutta, se väite ei pidä paikkaansa. Samalla tapaa jakautuvat näiden maiden kesken Grönin keskeiset esikuvat. –. Lähiaikoina on myös tulossa elämäkertakirja ja Grönin elämään perustuva musikaali. Nykyisin vietän noin puolet ajastani siellä, puolet Suomessa. Nykyisin Eino Grön on oma herransa myös sikäli, että hän voi määrittää itse ja vapaasti, miten usein esiintymislavalle kipuaa. Yhden ainoan keikan olen joutunut peruuttamaan. Keikkoja on tuollaiset 7–10 kuukaudessa. –. –?Kun katson sääkarttoja ja huomaan, että huomenna tuulee hyvin Ruotsissa, niin saatan hypätä seuraavaan päivälauttaan. Toinen on Olavi Virta ja toinen Frank Sinatra. INTOHIMOISENA surffilautailijana tunnettu Takala on viime aikoina jahdannut aaltoja ulkomailla asti. Takala onkin huolissaan ilmastonmuutoksen seurauksista planeetalle. –. Ilmaston lämpiäminen eli ilmastonmuutos ei ole siis ainakaan vielä iskenyt Suomeen, vai onko
16 FORSSAN LEHTI LAUANTAI LAUANTAINA 8. – Minulla meni asiat näin, ja olen tosi onnekas, hän sanoo.. HEINÄKUUTA 2017 Omasta ajasta luopuminen ei ole ollut maaliskuussa äidiksi tulleelle helsinkiläiselle Johanna Laurilalle vaikeaa
–?Biologia ei ole antanut periksi, eikä takaporttia ole auki – muuta kuin avustettuna, Miettinen sanoo. Siksi myöhäisestä vanhemmuudesta puhutaan usein varovaiseen tai jopa pelottelevaan sävyyn. Samalla myös äidiksi tuleminen nelikymppisenä on yleistymässä. . Hän on liikkunut ja matkustellut Amos-poikansa kanssa alusta pitäen aktiivisesti. RASKAAKSI TULEMINEN pääsi yllättämään myös Heli-Hannele Pehkosen, sillä Pehkonen ei varsinaisesti koskaan suunnitellut lapsen hankkimista. Väestöntutkimuslaitoksen Anneli Miettisen ja THL:n Reija Klemetin mukaan raskaaksi tulo vanhemmalla iällä ei kuitenkaan ole mitenkään itsestään selvää. Hän ei potenut vauvakuumetta eikä ajatellut, että lapsi olisi palanen, joka puuttui hänen elämästään. Määrä on kuitenkin selvästi enemmän kuin vielä vuonna 2000. Usein kaikki menee kuitenkin hyvin. Niin hän kuvailee hetkeä, jolloin hän kuuli raskaudestaan. Nyt yli nelikymppisten ensisynnyttäjien määrä on kasvussa ja kuva iäkkäistä äideistä on muuttumassa. Sen mukaan 1970-luvulla suomalaiset ajattelivat, että lasten tulisi olla hankittuina 35 ikävuoteen mennessä. JOHANNA LAURILA sai esikoisensa 44-vuotiaana, Heli-Hannele Pehkonen 42-vuotiaana. Hän maksoi hoidot itse omasta pussistaan. –?Oli aika helppo raskaus, sanoo Laurila. Miettinen viittaa 1970-luvulla tehtyyn kyselytutkimukseen. –?Olin aluksi aika pihalla, ja pitkälle raskauteen olin hyvin skeptinen, Laurila kertoo. Lapsia saadaan Suomessa entistä myöhemmin. Jos parisuhdetilanne olisi ollut sopiva, olisin varmaankin hankkinut lapsia aiemmin, Laurila pohtii. Molemmat olivat ensisynnyttäjiksi iäkkäitä, mutta eivät nykypäivän mittareilla enää mitään kummajaisia. . Vasta kun Pehkonen oli yli 40, hän mietti ensimmäistä kertaa, halusiko hän ehkä sittenkin äidiksi. Selvästi positiiviset . Reilun kuukauden kuluttua päätöksestä Pehkonen teki positiivisen raskaustestin. Noina vuosina hän ei tavannut ketään, jonka kanssa olisi voinut lähteä perustamaan perhettä. Jatkuu seuraavalla aukeamalla.. Saattaa myös olla, että ura vie mennessään. –?Olin puulla päähän lyöty. Siten kasvua analysoivat tutkija Anneli Miettinen Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksesta ja tutkimuspäällikkö Reija Klemetti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL). –?En halunnut viisikymppisenä havahtua siihen, etten edes yrittänyt. –?Voi olla, että on kumppani, mutta hän ei halua lasta, tai sitten kumppani ei ole sellainen, jonka kanssa itse haluaa lapsen, Klemetti kertoo. –?Vaikken olisi saanut lasta, olisin ollut tyytyväinen elämääni, hän kertoo. ELÄMÄ VEI myös Johanna Laurilaa, joka oli kolmikymppisenä vuosia töissä ulkomailla. FORSSAN LEHTI 17 LAUANTAI LAUANTAINA 8. . Esimerkiksi Johanna Laurilan ja Heli-Hannele Pehkosen raskaudet sujuivat ongelmitta. Nelikymppisenä ensimmäisen lapsensa saavien osuuden kasvu nivoutuu osaksi laajempaa lasten hankkimiseen liittyvää ilmiötä: äidiksi ja isäksi tulevat ovat iältään yhä vanhempia. Hän oli ollut miehensä kanssa vuodesta 2003, ja mies kyseli aika ajoin, oliko Pehkonen yhä sitä mieltä, ettei halunnut lasta. Raskaus ei sinänsä ollut mikään yllätys, olihan Laurila yrittänyt saada lasta jo pitkään. Suomalaistutkimuksessa on tosin käynyt ilmi, että 35 vuotta täyttäneet odottajat ovat huolestuneempia, ja he toivovat enemmän tukea ja neuvoja kuin nuoremmat kanssasisarensa. Mies oli tosi iloinen ja pomppi. Lopulta Pehkonen päätti antaa lapselle mahdollisuuden. –?Enemmän on ehkä elämän mukanaan viemistä kuin tietoista valintaa, ettei halua lasta, Reija Klemetti sanoo. Tämä oli 1,4 prosenttia kaikista esikoisen saaneista. Hän oli kuitenkin joutunut pettymään monta kertaa, eikä hänellä tällä kertaa ollut korkeita odotuksia. Anneli Miettinen ja Reija Klemetti listaavat syitä, joiden vuoksi lapsia hankitaan Suomessa entistä myöhemmin. Väestöntutkimuslaitoksen Anneli Miettinen pitää ilmiötä ”historiallisesti hyvin poikkeuksellisena”. –?En tiedä, itkinkö osin kauhusta. –?Jos on hyvin hedelmällinen, voi olla, että tulee yli nelikymppisenä raskaaksi, mutta hyvin pieni se todennäköisyys on, toteaa Klemetti. Laurila tunsi puhdasta iloa ja onnea. Myöhäistä vanhemmuutta on pitkään käsitelty pelkästään ongelmien kautta, mutta myöhäisessä äidiksi tulemisessa on myös hyviä puolia. Iäkkäämmät odottajat pitävät raskauden aikana itsestään hyvää huolta, ja heidän keskuudessaan raskausaikainen tupakointi on harvinaisempaa kuin nuoremmilla odottajilla. HEINÄKUUTA 2017 E nsimmäinen reaktio oli hämmennys. Heli-Hannele Pehkonen, 43, ja Johanna Laurila, 44, ovat onnellisia pienten poikien äitejä. Ne imaisivat mukaansa. . Puhelimessa sanottiin, että testitulos oli selvästi positiivinen, mutta Johanna Laurila ei ollut uskoa sitä. Hän teki töitä, matkusteli miehensä kanssa ja nautti aktiivisesta elämästään. HELI-HANNELE PEHKONEN tuli raskaaksi ilman hoitoja helposti ja nopeasti – iästä huolimatta. Aiemmin 1970-luvulla oli tavallista, että lapsia tuli vuoden tai puolentoista vuoden päästä suhteen aloittamisesta, Miettinen sanoo. Niitä ovat muun muassa ennenaikainen synnytys ja vauvan pienipainoisuus. Yli 40-vuotiaana raskaaksi tuleminen voi olla hyvinkin vaikeaa, Miettinen muistuttaa. Nykyään on täysin normaalia, että lasten hankintaa ruvetaan miettimään vasta yli kolmikymppisenä. –?Ajattelin, että jos se sattuisi luonnollisesti onnistumaan, miksi ei. –?Nämä riskit nousevat iän myötä, Klemetti kertoo. Niin kävi Heli-Hannele Pehkoselle, jolla oli aina kiinnostavia, innostavia töitä. Nelikymppisten ensisynnyttäjien määrän kasvu on tosin ollut loivaa, eikä mistään suurista lukumääristä voida puhua: kun viime vuonna esikoisia syntyi kaikkiaan 21?853 naiselle, heistä vain 540 eli 2,5 prosenttia oli täyttänyt 40 vuotta. Hän halusi kuitenkin yrittää, jottei katuisi myöhemmin. LIISA KUITTINEN TEKSTI // MAURI RATILAINEN / COM.PIC KUVAT Kirkkonummella asuva Heli-Hannele Pehkonen ei ole kokenut, että äitiyslomalla seinät kaatuisivat päälle. Se, että lapsia aletaan hankkia näin myöhään, on ilmiönä melko tuore, hän sanoo. –?Riskit liittyvät ennemminkin raskauteen kuin vanhemmuuteen sinällään tai lapsen myöhempään elämään, kertoo Anneli Miettinen. –?Havahduin siihen, että tällainenkin yrittäminen voi olla mahdollista. Laurila tiedosti hyvin, ettei lapsen saaminen nelikymppisenä ole helppoa eikä onnistuminen ollut mitenkään taattua. Miettinen ja Klemetti kuitenkin painottavat sitä, ettei naisten hedelmällisyysikä ole pidentynyt. –?Ajattelin, että hän on nyt täällä ja asiat järjestyvät. Koska Laurila hankki lapsen yksin, ja hän oli jo täyttänyt 40, hän ei ollut oikeutettu julkisen puolen hedelmöityshoitoihin eikä hän saanut hoitoihin mitään Kelakorvausta. –?Nykyisin on myös niin, että parisuhdevaiheeseen kuuluu, ettei heti ryhdytä tekemään lasta. Kun lapsi sitten lopulta syntyi ja Laurila sai hänet syliinsä, kaikki huolet ja epäilykset hälvenivät saman tien. Silloin hänelle tuli ensimmäisen kerran mieleen se, että hän voisi yrittää lasta hoitojen avulla yksin. . –?Raskaaksi tulon vaikeudet alkavat tulla esiin 35 ikävuoden jälkeen. Kun Laurila muutti takaisin Suomeen, hän lähestyi neljääkymmentä. Silloin 40 vuotta täyttäneitä ensisynnyttäjiä oli 327. Vähän väsymystä oli alussa, toteaa Pehkonen. VAIKKA MYÖHÄISEN iän raskauteen liittyy riskejä, mikään ei osoita, että lapsen synnyttyä äidin iällä olisi merkitystä lapsen elämään. Naisia on perinteisesti peloteltu lastenteon lykkäämisellä ja nelikymppisenä äidiksi tulevia on pidetty kummajaisina. Mihinkään hoitoihin en lähtisi. –?Mentaalinen maisema on muuttunut, Miettinen sanoo. Seuraavaksi mieleen välähti hassu kysymys: mikä lapsi tulisi olemaan horoskooppimerkiltään. Myöhemmän iän raskauteen liittyy myös enemmän riskejä kuin nuoren iän raskauteen. Ennen niihin paneutumista on kuitenkin syytä tarkastella sitä, miksi äidiksi tulo viivästyy. Reija Klemetin mukaan yksi iso syy lasten hankkimisen viivästymiseen on kumppanin puute – tai sopivan kumppanin puute. Oletettavasti näin on myös yli 40-vuotiaana äidiksi tulevien kohdalla, joskaan juuri heitä ei ole tutkittu. –?Aiemmin lapsi hankittiin pian avioitumisen jälkeen parikymppisenä. –?Minulla se (lasten hankkiminen) oli aina sidoksissa kumppaniin. Toisaalta iäkkäämpänä äidiksi tulemiseen liittyy myös hyviä asioita. Tai sitten elämä vain yksinkertaisesti menee niin, ettei lasta tule hankituksi tai saaduksi. Siksi tieto raskaudesta pääsi yllättämään. Nykypäivänä ihmiset elävät entistä pidempään ja ovat nelikymppisinä aiempaa nuorekkaampia. Tällä hetkellä äidiksi tullaan Suomessa keskimäärin 29-vuotiaana. OPINTOJEN VENYMINEN, epävarma työmarkkinatilanne, vakituisen työpaikan puute, taloudellinen epävarmuus. Laurila laski nopeasti mielessään, että kalat. –?Voin kauhean hyvin. Hänelle jo pelkkä yrittäminen oli tärkeää. Nelikymppisenä äidiksi tulevat eivät ole sen huonompia tai parempia vanhempia kuin muutkaan
– Matka vauvan kanssa on vasta alussa, Laurila pohtii. –?Olen onneksi saanut mennä ja matkustaa niin paljon, etten koe jääväni mistään paitsi. • 35–39-vuotiaille naisille syntyy nykyisin selvästi aiempaa enemmän ensimmäisiä lapsia: kun vuonna 1990 kuusi tämän ikäryhmän naista tuhatta naista kohden synnytti ensimmäisen lapsen, niin vuonna 2015 vastaava luku oli suurentunut 14:ään. Heillä on myös usein vähemmän toimeentuloon liittyviä huolia kuin parikymppisillä. –?En tiedä, onko se tämä ikä, mutta olen ottanut asiat lungisti, hän sanoo. –?En ole viettänyt ihan tavallista äitiyslomaa, enkä ole ollut mikään perinteinen hiekkalaatikkoäiti, hän kertoo. Klemetti kuitenkin arvelee, ettei rekisteritieto pidä ihan paikkaansa. Samaan aikaan raskausuutisen kanssa hän ryhtyi yrittäjäksi ja polkaisi pystyyn blogiosakeyhtiön, joka on keskittynyt yli 40-vuotiaiden blogeihin. Asiat ovat menneet niin kuin ovat menneet, ja olennaista on katsoa eteenpäin. Laurila myös muistuttaa, että hoidot ovat raskaita. +40v. Muutenkaan huolipuhe ei ole asia, jota Klemetti kaipaisi lisää suomalaiseen lastensaantikeskusteluun. ensisynnyttäjää Yli 40-vuotiaana ensimmäisen lapsensa saaneet Lähde: Tilastokeskus Ella Jokinen Määrän lisäksi ilmoitettu prosenttiosuus kaikista ensisynnyttäjistä LUKUJA Äitejä ja lapsia • Suomessa syntyi viime vuonna 52 814 lasta. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon iäkkäämmät odottajat saavat lapsia hedelmöityshoitojen ansiosta, ei kuitenkaan ole. Reija Klemetti kertoo, että asiaa on selvitetty rekisteritutkimuksella, joka koski vuosina 2005–2014 ensimmäisen lapsen saaneita. –?Nelikymppisillä voi olla iän tuomaa kypsyyttä, jonka ansiosta he osaavat suhtautua asioihin usein rennommin, Anneli Miettinen pohtii. Jossain vaiheessa raskautta Pehkonen kävi lukemassa netissä vauvapalstoja, mutta lopetti lukemisen sikseen huomatessaan, miten paljon muut odottajat hermoilivat kaikesta mahdollisesta. –?Toivoisin poliittisilta päättäjiltä positiivista viestiä lasten hankkimista kohtaan, oli kyse sitten minkä ikäisistä vanhemmista tahansa. Hän tietää väsymyksen menevän ohi. JOHANNA LAURILA yllättyi rakkauden määrästä, joka heräsi heti lapsen synnyttyä. Laurilan poika, Sami Sakari, syntyi maaliskuun alussa. Olen vakuuttunut, että poikani elämään voi tulla muita verkostoja, Johanna Laurila sanoo. –?Ne saattavat mennä pieleen, ja niihin menee rahaa. Siksi en voi lämpimästi suositella niitä. –?Tunnen itseni nyt paremmin kuin nuorena. –?Olen kääntänyt ikäni eduksi sillä tavalla, että nyt minulla on elämänviisautta ja malttia. Tällä hetkellä pitkät opiskeluajat siirtävät vanhemmuutta. Molemmat kuitenkin ajattelevat, että jossittelu on turhaa. Lapsen syntymän jälkeen Johanna Laurila suri hetken aikaa sitä, ettei hänen lapsensa saisi kasvaa suuressa perheessä. Reija Klemetin mukaan lasten saaminen vanhemmalla iällä ei ole asia, josta tarvitsisi olla yhteiskunnallisesti huolissaan. En säikähdä niin helposti. –?Nämä ovat asioita, joihin voisimme yhteiskunnassa vaikuttaa. –?40–44-vuotiaissa ensisynnyttäjissä on vielä luomuäitejä, mutta 45+-vuotiaiden ensimmäistä lastaan saavien keskuudessa alkaa olla aika harvinaista, että lapsi on saanut alkunsa omatoimisesti, Anneli Miettinen arvioi. –?Ei sitä voi jäädä murehtimaan tai suremaan. Ensimmäistä kertaa äidiksi tuli 21 853 naista. –?Veikkaan, että nämä ovat aliarvioita, hän sanoo luvuista. Laurila ei stressaa esimerkiksi siitä, että hän on toisinaan väsynyt. Rakastuin lapseen heti. Pehkonen on hoitanut yritykseen liittyviä asioita myös lapsen syntymän jälkeen, vaikka onkin virallisesti äitiyslomalla. JUURI RENTOUS nousee esiin Heli-Hannele Pehkosen puheessa, kun hän kertoo raskaudestaan ja lapsen saannista. –?Nyt ei enää ehdi pelkäämään, koska kädet ovat vauvan kanssa täynnä tekemistä. FL–LM Keski-ikä Äidiksi tulleiden keski-ikä vuosina 2007–2016 Lähde: Tilastokeskus Ella Jokinen Vuotta ”En ole kokenut äitiydessä mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa.” HELI-HANNELE PEHKONEN Jatkuu edelliseltä aukeamalta. HEDELMÖITYSHOIDOT OVAT todennäköisesti yksi syy siihen, että 35–44-vuotiaille naisille syntyy nykyisin aiempaa enemmän lapsia. –?Jotkut äidit kertovat kasvavansa siihen, mutta minulle se tuli saman tien. Kaikki eivät välttämättä ole kertoneet totuutta, tai sitten asia vain on jäänyt merkitsemättä syntyneiden lasten rekisteritietolomakkeeseen. Hyvää tilannetta on tukenut se, että Pehkosen puoliso on alusta pitäen ollut vahvasti läsnä lapselle ja ottanut aktiivisen isän roolin. • 45-vuotiaille ja sitä vanhemmille naisille syntyi viime vuonna yhteensä 142 lasta. Yksin lapsen saanut Laurila on kuitenkin miettinyt hedelmöityshoitojen aikana ja varsinkin lapsen synnyttyä paljon lapsen etua ja oikeuksia. Laurila sanoo olevansa sinut sen kanssa, että seuraavat pari vuotta hänen elämänsä pyörii pitkälti lapsen ympärillä. Laurilalla ei ole kysymyksiin selvää vastausta, ja siksi hänen suhtautumisensa hoitoihin on ristiriitainen. Ennemmin hän toivoo, että lasten saamisesta puhuttaisiin myönteiseen sävyyn ja pohdittaisiin, miten vanhemmuutta voitaisiin tukea nykyistä paremmin. Hän myös pitää omaa Nelkytplusmami-vauvablogia ja Beach house kitchen -ruokablogia. Oma yritys piti Pehkosen kiireisenä koko raskausajan, eikä hän siksi ehtinyt vatvoa liikaa raskauteen liittyviä kysymyksiä. –?Hän on hoitanut isän homman todella hyvin, Pehkonen kiittelee. Pehkonen ei ole jäänyt lapsen kanssa neljän seinän sisälle, vaan hän on ottanut lapsen alusta lähtien mukaan erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Lähde: Tilastokeskus ”Nyt ei enää ehdi pelkäämään, koska kädet ovat vauvan kanssa täynnä tekemistä.” JOHANNA LAURILA. Saako äiti päättää lapsen alkuperästä ja taustasta. –?Olen tyytyväinen tähän yhteen lapseen, ja haluan kannustaa muitakin hankkimaan lapsen nelikymppisenä, jos se vain on mahdollista, miettii puolestaan Heli-Hannele Pehkonen. Lapsen kanssa liikkuminen ei ole tuntunut vaikealta. Se olisi se, mitä Suomeen tarvittaisiin, Klemetti sanoo. –?Ajattelin, että apua, kylläpä ihmiset pelkäävät kaikkea. Tärkeää olisi Klemetin mukaan pohtia esimerkiksi sitä, miten yhteiskunta voisi tukea opiskelijoiden lastenhankintaa niin, että ihmiset pystyisivät yhdistämään opiskelun ja perhe-elämän. Apua on ollut myös omasta äidistä ja anopista, jotka ovat hoitaneet nyt puolitoistavuotiasta Amos-poikaa aktiivisesti ja innokkaasti. Saattaa myös olla, että ikä tuo jonkinlaista viisautta tai malttia, jota voi hyödyntää äitiydessä. –?Nämä eivät ole mitään pikkukysymyksiä, eikä niihin pidä suhtautua kevytmielisesti, hän painottaa. Etukäteen Laurilaa jännittivät äitiydessä monet asiat, mutta lapsen synnyttyä pelot ovat unohtuneet. HEINÄKUUTA 2017 Sami Sakari on rauhallinen poika, ja ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa ovat sujuneet Johanna Laurilalta mutkattomasti. –?En ole muutenkaan kokenut äitiydessä mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Sen mukaan 40–44-vuotiaista ensisynnyttäjistä 20 prosenttia olisi saanut lapsen hoitojen avulla ja 45 vuotta täyttäneistä hoitoihin olisi turvautunut kolmasosa. Onko oikein hankkia lapsi yksin hedelmöityshoidolla. Heli-Hannele Pehkonen taas pohti sitä, että jos lapsenteon olisi aloittanut nuorempana, lapsi olisi ehtinyt saada sisaruksia. • Syntyneitä oli viime vuonna 4,8 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015. Heli-Hannele Pehkosen tapaan Johanna Laurila uskoo, että ikä tuo äitiyteen malttia. –?Ehkä sen vuoksi en ole kokenut, että kotona seinät kaatuvat päälle. Pehkonen kuvailee raskausajan olleen hänen elämänsä parasta aikaa. 18 FORSSAN LEHTI LAUANTAI LAUANTAINA 8
En ole joutunut valvomaan.. – Amos on ollut suhteellisen helppo lapsi. FORSSAN LEHTI 19 LAUANTAI LAUANTAINA 8. HEINÄKUUTA 2017 Heli-Hannele Pehkonen on ottanut äitiyden rennosti. Amos-poika on nyt puolitoistavuotias
Liikaa ei Korpelan muForssalainen Janne Korpela etenee Nuorgamista Helsinkiä kohti juosten päivä kerrallaan positiivisella asenteella. Pattayan kisan kärjessä on Meksikon Ana Menendez, joka pelasi toisen kierroksen parvauhdissa eli 72 lyönnillä. sijalla. Jere Marttila otti 55–59-vuotiaiden alle 100 kiloa -sarjassa maastavedon hopeaa tuloksella 205 kiloa ja penkkipunnerruksen pronssia tuloksella 140 kiloa. 20 FORSSAN LEHTI URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Kalle Ryhtä otti maastavedon alle 52-kiloisten sarjassa kultaa EE-tuloksella 120 kiloa. Kittel julistettiin ykköseksi vasta maalikamerakuvien katsomisen jälkeen. sijalla oleva Wikström käytti perjantain kierrokseensa 73 lyöntiä ja on yhteistuloksessa +6. Blomqvist-Kakko pelasi toisen kierroksen 74 lyönnillä. KUVA: Tapio Tuomela Viikko sujunut laulellen kaan tällaisessa tapahtumassa voi syödä. STT. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi LAUANTAINA 8. Jaetulla 52. Keskiviikko ja torstai tuli vettä ja etenkin torstaina vaativalla reitillä juoksijoita kiusasi kylmä tuulikin. Neljän hengen asuntovaunussa on ajoittain kokattu porukalla, mutta joinakin päivinä päästy marssimaan suoraan buffetpöytään. Korpela aikoo juosta heinäkuun aikana Nuorgamista Helsinkiin ja ainakin tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä. KUVA: Aso/Handout/EPA PYÖRÄILY STT Nuits-Saint-Georges Saksalaispyöräilijä Marcel Kittel nappasi kolmannen etappivoittonsa tämänvuotisessa Tour de Francessa eli Ranskan ympäriajossa. Eikä turhaan, sillä avauspäivänä lämpömittari näytti maaliintullessa 28 lämpöastetta. KUNTOJUOKSU Ami Laaksonen Nuorgam-Helsinki Forssalaisen Janne Korpelan yli 1?400 kilometrin urakasta on nyt takana viikko ja 321,5 kilometriä. WBO:n entinen maailmanmestari Pacquiao kärsi Australian Brisbanessa pistetuomiolla yllätystappion Hornille. Huolimatta uusintasyynistä WBO ilmoitti, ettei MM-ottelun tuomiota muuteta. KOKONAISKILPAILUN kärkeen etappi ei tuonut muutoksia. Heli Lehtinen ja Mikko Liukko ovat kokeneita juoksijoita ja meillä vauhditkin kohtaavat, Korpela raportoi perjantaina Peurasuvannon lomakylästä noin 50 kilometriä Sodankylästä pohjoiseen. Pacquiaon häviämä MMottelu tutkintaan – tulos ei muutu NYRKKEILY WBO-liitto tutkii uudelleen viime viikonloppuna otellun välisarjan MM-ottelun Jeff Horn–Manny Pacquiao pistelaskun. –?Viikko on sujunut hyvin, mitään ongelmia ei ole ollut. Australialainen Michael Matthews kiri kolmanneksi samalla ajalla voittajan kanssa. Sky-tallin Christopher ”Chris” Froome johtaa Touria 12 sekunnin erolla tallikaveriinsa Geraint Thomasiin. Nuits-Saint-Georgesiin päättyneen seitsemännen etapin voittokamppailu oli erittäin tiukka. KORPELA PÄIVITTÄÄ Facebookissa blogiaan Nuorgamista Helsinkiin juosten. Ensimmäisen viikon helppoudesta kertoo jotain se, että perjantaina kolmikko pisti sivustolla lauluksi. Norjalainen Edvald Boasson Hagen hävisi Quick-Step-tallin Kittelille niukasti ja sijoittui toiseksi. Meillä on mukava porukka, jossa on kiva juosta. Perjantaina sää oli taas hieno ja juoksin hihattomassa paidassa, Korpela kertoo sään vaihtelevuudesta. Ympäriajossa on viikonloppuna vuorossa kaksi kovaa vuoripäivää, jotka saattavat tuoda kokonaiskilpailuun merkittäviä muutoksia. Ainoana nyrkkeilijänä kahdeksassa eri painoluokassa maailmanmestaruuden voittanut Pacquiao on syyttänyt titteliottelun tuomarointia epäreiluksi. Toinenkin päivä sujui helteessä, mutta sen jälkeen oli kaksi viileämpää päivää. FL Janne Korpelan Nuorgamista Helsinkiin -juoksua takana 321 kilometriä, edessä vielä yli 1 000. ENSIMMÄISTEN KUUMIEN päivien öinä nukkuminen asuntoautossa oli hieman tuskaista, mutta nyt sekin sujuu Korpelalta hyvin ja Blomqvist-Kakko ja Wikström etenivät jatkoon Euroopankiertueella GOLF Minea Blomqvist-Kakko ja Ursula Wikström etenivät kahdelle päätöskierrokselle golfin naisten Euroopan-kiertueen kisassa Thaimaassa. Ohjelmassa on ollut muun muassa palauttavaa hierontaa ja pintaraapaisu juoksua tukevasta joogasta. HEINÄKUUTA 2017 Forssaan mitaleita EM-kilpailuista VOIMANOSTO Forssalaiset voimamiehet kahmivat mitaleja WBC-liiton voimanoston, penkkipunnerruksen ja maastanoston Euroopan mestaruuskilpailuista Vantaalta. Huolto on toiminut tosi hyvin. Perusväsymystä toki esiintyy, mutta yllättävän helppo on ollut lähteä aamulla liikkeelle. Blomqvist-Kakko on jaetulla 33. –?Torstaina päällä oli pipo, talvitrikoot ja sadetakki. FORSSAN HURJAPÄÄ kertoi jo etukäteen varautuneensa Suomen suven kaikkiin säätyyppeihin. Hän käytti kahteen kierrokseen yhteensä 148 lyöntiä ja on tuloksessa +4. Oona Vartiaisen, Krista Bakkerin, Noora Tammisen ja Sanna Nuutisen urakka sen sijaan päättyi perjantaina. Suomalaiseen tapaan myös sauna kuuluu juoksijoiden vakiovarustukseen. Menendezin yhteistulos on –4. STT Kittel jälleen kirivoittoon Marcel Kittel (alempana) voitti kiritaiston Edvald Boassonia vastaan äärimmäisen niukasti. –?Nöyrästi mennään päivä kerrallaan, mutta positiivisella asenteella, Korpela toteaa. Jorma Mäkeläinen penkkasi pronssille 40–44-vuotiaiden sarjassa alle 100 kiloa tuloksella 157,5 kiloa
Hän jätti toisissa harjoituksissa MM-sarjaa johtavan Sebastian Vettelin 0,150 sekunnin erolla toiseksi. Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi kärkiajan perjantain molemmissa harjoituksissa. Callela Ladyboss juuttui värikkäiden alkuvaiheiden jälkeen toisen radan vetojuhdaksi, missä Forss ajoi kellontarkasti. NAISTEN 50 METRIN vapaauinnissa Kampuksen Plaania edustava Mimosa Jallow ylsi huippusuoritukseen. Korhosen valmentama ja Forssin ajama Callela Ladyboss oli Isla-ajon paras ja vei 12?000 euron ykköspalkinnon. Muilla perjantain matkoilla MM-koneeseen valittu Matias Koski juhli perjantaina peräti kahta SM-kultaa. Barcelonan MM-kisoissa sanoin välieräuinnin jälkeen äidille, että olen aivan rikki. Kunhan saan kropasta herkisteltyä enemmän irti, niin varmasti pääsen kovempaa, Jallow uskoo. –?Aika rutiinilla mennään nyt. FORSSAN LEHTI 21 URHEILU LAUANTAINA 8. Illalla oli tavoitteena tulla toinen satanen kovempaa ja se onnistui. – Ensimmäinen 35 metriä tulee nyt paremmin kuin koskaan ennen, mutta loppu on tahmeampaa. – Tämä oli tosi hyvä uinti. Aamun alkuerissä Mattsson onnistui vielä paremmin ja rikkoi kisaennätyksen ajalla 2.11,55. Tammelalaisen Tapio MäkiTulokkaan talliin siirtynyt viking Olympic debytoi Suomessa voitokkaasti. Jenni Koskela ratsasti monté-lähdössä kilpailleen kuusivuotiaan ruunan ylivoimaiseen voittoon ajalla 14,9.. Se joutui spurttaamaan alkumatkalla parikin kertaa, mutta torjui silti Tureliuksen lähentelyt. Totta kai haluan täältä hyviä suorituksia, jotta voin olla luottavaisin mielin. SM-kilpailut jatkuvat Tampereella vielä lauantaina ja sunnuntaina. Räikkönen ajoi toisissa harjoituksissa ylivoimaisesti eniten kierroksia. Samalla hänen isänsä 15 kuukauden ehdollinen tuomio muutettiin 180. – Onnistunut päivä, kouluarvosanoilla se oli ysin arvoinen, Mattsson arvioi kilpailun jälkeen. FL Messille maksettavaa yli 250 000 euroa Jalkapallotähti Lionel Messin saama 21 kuukauden ehdollinen vankeustuomio on muutettu sakkorangaistukseksi. STT ”Ensimmäinen 35 metriä tulee nyt paremmin kuin koskaan ennen, mutta loppu on tahmeampaa.” MIMOSA JALLOW Suomalaisten vauhti ei riitä Bottas ja Räikkönen jäivät tallitovereistaan Itävallan gp:n harjoituksissa. SM-kisat toimivat hyvänä harjoituksena ennen kauden päätähtäintä. ILLAN TOISEN suurkilpailun, nelivuotiaiden suomenhevosten Pikkupelimanni-ajon paras oli Katja Melkon valmentama ja Janne Sorosen ohjastama Vixus. Sekä Mattsson että Jallow ovat mielissään hyvästä tunnelmasta. Mattsson myöntää, että kaksi 200 metrin starttia samana päivänä on kova rypistys. Herätys on klo 7, siitä aamutoimet ja aamupala, jonka jälkeen mahdolliset teippaukset, rasvaukset ja lähtöviivalle, Korpela kertoo . – Siellä ei paina eilinen, mutta totta kai se on älyttömän kovaa. Hän nappasi Suomen mestaruuden ajalla 25,49, joka jäi ainoastaan yhdeksän sekunnin sadasosaa naisen omasta ennätyksestä. Mies ei hötkyillyt, vaikka johtopaikalla Arctic Helen näytti jo karkaavan, vai ajoi sisäpuolellaan ravannutta Bestselleriä pussitellen. STT MM-edustajat uivat vakuuttavasti Ennakkosuosikit pitivät pintansa perjantain SMuinneissa. UINTI Jussi Vainikka Tampere Uinnin SM-kilpailut jatkuivat perjantaina ennakkosuosikkien komennossa. HEINÄKUUTA 2017 Forssalainen Janne Korpela etenee Nuorgamista Helsinkiä kohti juosten päivä kerrallaan positiivisella asenteella. Siellä hän osallistuu selkäuintiin sekä 50:n että 100 metrin matkalla. – Teknillisesti meni aamulla taas vähän paremmin. Tuomio liittyy Messin tuloihin kuvaoikeuksistaan, joista argentiinalaistähti ja hänen isänsä jättivät oikeuden mukaan veroja maksamatta 4,16 miljoonaa euroa. Räikkösen ero kärkeen oli 0,661 sekuntia. Porin Uimaseuran Matti Mattsson jatkoi perjantain kilpailuissa siitä, mihin torstaina jäi. Kimi Räikkönen oli Itävallan harjoituksisssa selvästi Sebastian Vetteliä hitaampi. Hän vei nimiinsä sekä 100:n että 800 metrin vapaauinnit. KUVA: Tapio Tuomela palautuminen sitäkin myötä onnistunut. Bottas oli toisissa harjoituksissa kolmas ja Räikkönen kuudes. Sitä ei välttämättä aisti television toiselle puolelle, mutta täällä hallissa sen kyllä huomaa. Kaikilla kilpailijoillakin on tosi hyvä yhteishenki. Jallow on pääsemässä huippuiskuun juuri Budapestin MM-uintien alla. Minulla on ollut 50 metrin vapaauinti vähän hakusessa viimeisen vuoden aikana, mutta nyt se on alkanut pikku hiljaa menemään parempaan suuntaan. AUTOURHEILU STT Spielberg Formula 1:n MM-sarjan suomalaiskuljettajat Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen jäivät tallitovereidensa vauhdista myös Itävallan gp:n toisissa harjoituksissa perjantaina. FC Barcelonassa pelaava Messi sai veropetoksesta tuomion aiemmin tänä vuonna. Nopeimmat kierrosajat syntyivät ultrapehmeillä renkailla. Maalisuoralla Forss antoi ennakkosuosikille menoluvan ja tamma saavutti johtohevosen juuri ennen maalilinjaa. 000 euron suuruiseksi sakoksi. Oikeuden perjantaina antamalla päätöksellä Messi joutuu maksamaan sakkoa 252. 000 euroa. Ykköspalkinto oli 15?000 euroa. Silti sen lisäbuustin aina jostain kaivaa, Mattsson miettii. Hän kurvaili suurimman osan 54 kierroksestaan pehmeillä renkailla eli viikonlopun kovimmalla rengasseoksella. Jallow on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut arvokisakävijä. Bottas jäi Hamiltonin ajasta 0,216 sekuntia. – MM-kisat eivät vielä herätessä ole mielessä, mutta kyllä niitä harjoituksissa koko ajan miettii. Barcelona uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Messi jatkaa seurassa kesään 2021 saakka. SM-KISAT OVAT tähän mennessä täyttäneet Tampereen uintikeskuksen lehterit ääriään myöten molempina kilpailupäivinä. – Se merkkaa todella paljon. Olen ollut jo niin monissa arvokisoissa, että osaan suhtautua Suomen kisoihin eri tavalla, Jallow toteaa. MM-kisoissa tilanne on sama, mutta lepoa tulee edellisestä kisasta useampi päivä. 200 metrin rintauinnin Suomen mestaruus irtosi ajalla 2.12,24. MYÖS RED BULLIN kuljettajat Max Verstappen ja Daniel Ricciardo olivat harjoituksissa Räikköstä nopeampia. Itävallan gp:n aika-ajo ajetaan lauantaina ja MM-sarjan yhdeksäs kilpailu sunnuntaina. KUVA: Valdrin Xhemaj/EPA Callela Ladyboss vei Isla-ajon RAVIURHEILU Forssan Lehti Menestyskaksikko Heikki Korhonen-Mika Forss juhli Kaustisellakin
KUVA: Kimmo Hirvonen/SSL Kei Nishikori pettyi tänäkin vuonna Wimbledonin nurmialusta ei sovi Kei Nishikorille. HEINÄKUUTA 2017 22 FORSSAN LEHTI URHEILU Kuumaa korvienväliään tuskaillut Rantanen sinetöi viestipronssin. HENRI KONTINEN ETENI yhdessä britti Heather Watsonin kanssa avauskierrokselta jatkoon Wimbledonin tennisturnauksen sekanelinpelissä. sija pitkällä matkalla. –. Rantanen kertoi höpöttäneensä itselleen ääneen ennakoitavia kohteita ja yrittäneensä sitä kautta saada suunnistusta rullaamaan. Tämä ei ole helppoa. Tuli birkkupaikkoja, svingaaminenkin tuntui karvan verran torstaita paremmalta, Ilonen kertoi. SUOMEN ONNISTUJIA Virossa olivat naiset, sillä miesten parhaaksi henkilökohtaiseksi sijaksi jäi Fredric Portinin 11. Pienin virhein meni, Harju sanoi iloisena. Naisissa meillä on nyt kansainvälisen tason urheilija, Kähäri pohti. VENLA HARJU OLI kisoissa Suomen joukkueen ykkösnimi kahdella pronssilla ja yhdellä nelossijalla. – Miehissä vaatii sen, että joku avaa sen pään ja ottaa sen top 6 -sijoituksen ja mitalin. Sen perään Ilonen löi tuplabogin ja bogin. LAUANTAINA 8. Ilonen imaisi herneen nenään ja karsiutui GOLF Mikko Ilosen karsiutui golfin Euroopan-kiertueen kilpailun viime kierroksilta Pohjois-Irlannin Londonderryssa. TENNIS STT Wimbledon Maailmanlistalla yhdeksäntenä oleva Kei Nishikori putosi Wimbledonin tennisturnauksessa miesten kolmannella kierroksella. – Paljon jäi hampaankoloon, haluaisin olla hyvä ankkuri, uransa kahdeksannen MM-mitalin ottanut Rantanen harmitteli. KUVA: Will Oliver/EPA Kontinen ja Watson etenivät jatkoon Wimbledonissa. Peli oli nätisti näpeissä. Kolmikon iloisin oli Marika Teini, jolle MM-viikko ei ennen viestipäivää tuonut toivottuja onnistumisia. –. Ilonen oli vielä toisen päivän seitsemännen reiän jälkeen turvallisesti cut-rajan paremmalla puolella. JAPANILAINEN MYÖNSI perjantaina, ettei ole erityisen hyvä ruohokenttäpelaaja. Viestissä miesten kolmikko oli kahdeksas. Nishikori on osallistunut Wimbledonin suurturnaukseen yhdeksän kertaa, ja seitsemästi hän on pudonnut avausviikolla. Vetäisin siitä Irlannin kokoisen herneen nenään, enkä toipunut takaiskusta henkisesti enää koko kierroksen aikana, Ilonen tunnusti. Ruotsi meni menojaan jo avausosuudella, mutta Venäjä nousi Suomen ohi hopealle vasta loppukilometreillä. STT. –. En pystynyt pitämään tasoani tarpeeksi korkealla, jotta olisin voittanut Bautistan tänään, Nishikori myönsi. Kakkososuudella hän sai Vitipalun metsässä suorituksen, jollaista olisi toivonut edellispäivän keskimatkalle. Kontinen ja Watson puolustavat Wimbledonissa sekanelinpelin mestaruuttaan. Kontinen on mukana myös nelinpelissä, jossa hän on edennyt australialaisparinsa John Peersin kanssa toiselle kierrokselle. Suomen miesten kannalta tilanne näyttää kuitenkin valoisalta, sillä esimerkiksi nuorten MM-ikäisellä Olli Ojanaholla tai 22-vuotiaalla Aleksi Niemellä on vielä aikaa. Lajin kirkkaimmat tähdet ovat usein 30 vuoden tuntumassa tai sen ylittäneitä. Siihen hän ei yltänyt, vaikka selvästi mitalisijalla pysyminen paljon lohduttikin. Suomalaisille arvokasta tuntumaa kansainvälisen kärjen tekemisestä tuovat myös useat Suomessa harjoittelevat urheilijat, kuten esimerkiksi Olav Lundanes ja Frederic Tranchand. Paljon oli tekemistä sen kanssa, että rastit ylipäätään löytyivät. STT Suomen naisilta löytyi mitalivaihde Merja Rantanen (vas.), Marika Teini ja Venla Harju suunnistivat viestistä MM-pronssia kisojen päätöspäivänä. Miehissä olemme näiden kisojen osalta jäljessä, päävalmentaja Petteri Kähäri paalutti. Japanilaisen Nishikorin kaksinpeliurakka päättyi, kun Espanjan Roberto Bautista Agut vei voiton lukemin 6–4, 7–6 (7–3), 3–6, 6–3. Ensi vuonna MM-kilpailut järjestetään Latviassa. –. Sen jälkeen on helpompaa. Cibulkova oli sijoitettu kahdeksanneksi. Tupla söi miestä todella pahasti. Vire oli hyvä perjantainakin, vaikka edellispäivän pronssitunnelmat valvottivat puoli yötä. Nishikori on kuulunut pitkään miestenniksen tähtiin, mutta Wimbledonissa hän on epäonnistunut usein. Nishikori ei ole koskaan edennyt Wimbledonin kaksinpelissä neljättä kierrosta pidemmälle, kun muissa grand slam -turnauksissa hänet on nähty vähintään puolivälierissä. Myös naisten kaksinpelissä nähtiin korkealle sijoitetun pelaajan putoaminen, kun Slovakian Dominika Cibulkova hävisi Ana Konjuhille 7–6 (7–3), 3–6, 6–4. Tulokseni ruoholta eivät ole hyviä, hän sanoi tappion jälkeen. – Naisten kokonaispanos menee kiitettävän puolelle tai rajamaille. Venla Harju, Marika Teini ja Merja Rantanen iloitsivat kuitenkin mitalista, joka oli Suomelle kisojen toinen. Karsiutuminen on Iloselle neljäs peräkkäin. Oli paljon, paljon pieniä virheitä, ankkuri Rantanen tunnusti. – Kuuma korvienväli oli Jämsän ämmällä tänään. SUUNNISTUS Heidi Lehikoinen Vitipalu Suomi otti toisen kerran peräkkäin suunnistuksen MM-viestissä pronssia, vaikka viime vuoden tapaan parempaakin oli vielä ankkuriosuudella tarjolla. Espanjalainen Bautista Agut on sijoitettu Wimbledonissa 18:nneksi. – Tämä oli ensimmäinen kovavauhtinen suunnistus näissä Viron maastoissa, etten tehnyt yli kahden minuutin virhettä. – Oli riittävän varma aloitusosuus. Ensimmäisen kierroksen 69 lyönnillä selvittänyt Ilonen käytti toiseen kierrokseen 76 lyöntiä ja karsiutui jatkosta. Kontinen ja Watson kaatoivat Serbian Nenad Zimonjicin ja Valko-Venäjän Viktoria Azarenkan lukemin 6–3, 6–4. Totesin, että tämä on se paikka, missä tänä vuonna ei tyritä, Teini naurahti
kilpailut Sierra Nevada, Espanja: Miehet, pituushyppy: 1) Eusebio Caceres Espanja 831 (+1,0 m/s), 2) Michel Torneus Ruotsi 830 (–0,2), 3) Arttu Pajulahti Suomi 810 (+1,0) kkk, 4) Kristian Pulli Suomi 807 (–0,6), 5) Andreas Otterling Ruotsi 800 (+3,3). sija). Roihu -HuVe 2 2-0(11-2,7-2) Kari Ylisirniö 1/0, Valtteri Syrjälä 0/3, Toni Leino 1/0, Jani Leino 0/1, Kimmo Tikakoski 1/0, Helmiina Mäkinen 1/0. Toto4 voitto-osuus: 13,40. Toto4 voitto-osuus: 61,70. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) News Point/Ari Moilanen 14,8a (4,67), 2) Selene Lune 15,4a (2,24).3) Spes Patriae 15,5a (15,11).4) Arrowsrain 15,5a (31,77). 400 e. NAISTEN EUROOPAN-KIERTUE Pattaya, Thaimaa: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 72: 140 lyöntiä (4 alle parin): Ana Menendez Meksiko 68+72, 141 (–3): Atthaya Thitikul Thaimaa 70+71, 142 (–2): Karolin Lampert Saksa 71+71, 143 (–1): Luna Sobron Espanja 72+71, Frida Gustafsson Spång Ruotsi 73+70, Chonlada Chayanun Thaimaa 68+75, ...148 (+4): Minea Blomqvist-Kakko Suomi 74+74 (jakaa 33. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 23 URHEILU Onnittelut 10.7.2017 tv. 60 e. Halutaan vuokrata Valoisa, tilava ja siisti yksiö 38m2 lähellä Forssan kesk. P. 9. puh. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Large Point/ Ari Moilanen 14,3a (3,82), 2) Thelma Zet 14,4a (21,76).3) Aspenhill’s Amor 15,6a (53,49).4) Capo The Eemil 15,8a (80,24). Päivän Duo: 9-5, kerroin: 14,05. Tammela. Rahapelit KENO Päiväarvonnan oikeat numerot: 2, 3, 4, 6, 7, 10, 11, 14, 19, 24, 34, 38, 43, 44, 46, 47, 53, 58, 67, 70 Kunkkunumero: 10 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 2, 3, 10, 14, 15, 19, 27, 34, 35, 41, 42, 43, 45, 46, 50, 51, 53, 62, 67 Kunkkunumero: 10 Urheiluviikonloppu Lauantai. Pitkäaikainen vuokrasuhde. P. Kaupat, koulut ja tori kävelyetäisyyden päässä. Mikkolantien yksityistien tiekokous pidetään lauantaina 29.7.2017 klo 13 Matkun paloasemalla. Hunnarin hapotus Iso-Hunnarilla klo 12. Sekanelinpeli, 1. Kokonaistilanne 7/21 etapin jälkeen: 1) Chris Froome Britannia 28.47.51, 2) Geraint Thomas Britannia jäljessä 12 sekuntia, 3) Fabio Aru Italia –14. Tervetuloa. Opiskelijalle kalustettu huone Pekolanraitilla n. Pesäpallo. 8. 10 kpl mattosukkuloita, 2 pingot., nailonniid. 55 e. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Angelico/ Taneli Säde 16,2 (17,21), 2) Backwood’s Hexfire 16,2 (5,0).3) Tagliatella 16,3 (4,2).4) Proper First Lady 16,4 (4,93).poissa: 12. sijaa), ...153 (+9): Oona Vartiainen Suomi 73+80 (jaettu 70. Kodikas kaksio 2. harjoitukset: 1) Hamilton 1.05,483, 2) Vettel –0,147, 3) Bottas –0,216, 4) Verstappen –0,349, 5) Ricciardo –0,390, 6) Räikkönen –0,661, 7) Magnussen –1,108, 8) Alonso –1,249, 9) Nico Hülkenberg Saksa, Renault –1,252, 10) Grosjean –1,280, 11) Ocon –1,366, 12) Vandoorne –1,376, 13) Kvjat –1,423, 14) Massa 1,582, 15) Sainz –1,617, 16) Stroll –1,985, 17) Sergio Perez Meksiko, Force India –2,026, 18) Palmer –2,140, 19) Wehrlein –3,299, 20) Ericsson –3,387. Hp. alkaen. Hoitokunta Autourheilutuloksia FORMULA 1 Spielberg, Itävallan gp: 1. Edullisia. FJK-pallokoululaisten kaikille yhteinen pelipäivä urheilukentällä klo 11–14. LAUANTAINA 8. sijaa), ...150 (+6): Ursula Wikström Suomi 77+73 (jakaa 52. Forssa, puh. 6. Jalkapallo. Raviurheilu TURKU Toto4: 1. 7. 119.000 € ESITTELY MA 10.7. 040 7524522. 5200 e. Puucee, iso, sopii esim. Harjoitukset alkavat klo 9.30. 2. koivua. 10 m² kevythirsinen mökki, leikkimökki sekä puucee. kompostorikäymälä. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 1609 m: 1) Undeniable Stride/Mikael Pitkänen 14,1a (4,8), 2) My Freya 14,5a (11,05).3) Aspenhill’s Apache 14,6a (11,44).4) Westcoast Dewey 14,7a (3,74). kierrosta: Caroline Garcia Ranska (21)–Madison Brengle USA 6–4, 6–3, Simona Halep Romania (2)–Peng Shuai Kiina 6–4, 7–6 (9–7), Ana Konjuh Kroatia (27)–Dominika Cibulkova Slovakia (8) 7–6 (7–3), 3–6, 6–4, Elina Svitolina Ukraina (4)–Carina Witthöft Saksa 6–1, 7–5, Johanna Konta Britannia (6)–Maria Sakkari Saksa 6–4, 6–1, Jelena Ostapenko Latvia (13)–Camila Giorgi Italia 7–5, 7–5. Naiset: 1) Ruotsi (Emma Johansson, Helena Jansson, Tove Alexandersson) 1.41.12, 2) Venäjä (Anastasia Rudnaja, Svetlana Mironova, Natalia Gemperle) –2.41, 3) Suomi (Venla Harju, Marika Teini, Merja Rantanen) –4.23, 4) Sveitsi –7.29, 5) Latvia –7.33, 6) Norja –11.09, 7) Britannia –12.39, 8) Tshekki –12.44. Kuivajärvi race jatkuu Kuivajärvellä. 046 6369667. Takuu 12 kk.Paino 22,90kg. 044 2001143. 3. Tennis WIMBLEDON Lontoo: Wimbledon, 5. Troikka: 447,85. 2. on. Puh. 1000 e ja välittäjänpalkkio. Tiedustelut 050 5751278, Forssa. kierrosta: Gilles Müller Luxemburg (16)–Aljaz Bedene Britannia 7–6 (7–4), 7–5, 6–4, Roberto Bautista Espanja (18)–Kei Nishikori Japani (9) 6–4, 7–6 (7–3), 3–6, 6–3, Marin Cilic Kroatia (7)–Steve Johnson USA (26) 6–4, 7–6 (7–3), 6–4, Rafael Nadal Espanja (4)–Karen Khatshanov Venäjä (30) 6–1, 6–4, 7–6 (7–3). 040 5087666. 0500 511692. Toto (6-2-3): 1,42 1,062,41-1,18 16,76. H.vain 450 e. lähtö, lv 2100 m: 1) Bakels Birdland/Olli Koivunen 14,6a (1,42), 2) Enchanting Star 14,7a (63,11).3) Ida Glitter 14,8a (3,67).4) Winner Type 15,1a (16,95). 145 (+1): Mikko Ilonen Suomi 69+76 (jaettu 119. KLO 18.00-18.30 Kuntien ilmoitukset Virheettömät 4-askelmaiset alumiiniset laituritikkaat. Puh. 040 5224933. Klo 10 Jokioinen-Humppila, klo 11 Loimaa-Jokioinen, klo 12 Laitila-Loimaa ja klo 13 Humppila-Laitila Humppilan pesäpallokentällä. Naiset, 3. vapaat harjoitukset (kierros 4,32 km): 1) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.05,975, 2) Max Verstappen Hollanti, Red Bull jäljessä 0,190 sekuntia, 3) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes –0,370, 4) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –0,449, 5) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –0,645, 6) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –0,873, 7) Stoffel Vandoorne Belgia, McLaren –1,308, 8) Daniil Kvjat Venäjä, Toro Rosso –1,462, 9) Fernando Alonso Espanja, McLaren –1,535, 10) Esteban Ocon Ranska, Force India –1,536, 11) Felipe Massa Brasilia, Williams –1,575, 12) Kevin Magnussen Tanska, Haas –1,619, 13) Carlos Sainz jr. Miesten Suomensarjaa Koetus-Riihimäki Jokioisten pesäpallokentällä klo 16. Varsinais-Suomen aluesarjaa, G/F-sekasarjan turnaus. 350 tkm, kats. 1300 e. Onnittelut Onnittelut Asuntoauto Peugeot -85 7 + 1 henkilöä, katsastettu, siistikuntoinen. Kilpaveneily. 1.8. Toto (51-6): 17,21 3,35-1,68-1,64 45,05. Hinta 20 e. Hinta 3100 e. 4. yms. 050 5936768. Kuntourheilu. 03 4360063, 0400 477714 Erä kuivaa koivuhalkoa. Sunnuntai. voimassa 12/17 huollot tehty, jakohihnat vaihdettu. :lla äiti, isi, Peetu ja isomummo Volvo V40 1.8 i bensa, 2001, aj. H. Puh. 046 5473389. kangaspuut Tammelassa, kuin uudet, lak. 5. max 90 cm. 2 polttimoa. P. Myydään avaamaton tehtaan paketissa oleva kaasugrilli. 046 5706543. krs, 60 m2, vapautuu 1.8. lähtö, sh 2100 m: 1) Kaisaliisa/Jouni Riikonen 31,1 (46,58), 2) Syöksyvirtaus 32,5 (16,63).3) Ruskarilla 32,3 (139,74).4) Kemppeli 32,4 (4,42). varusteet, mm. Ilonen karsiutui jatkosta. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Mylverin Muisto/Seppo Markkula 27,3 (1,48), 2) Reissari 28,2 (6,48).3) Niemen Eemil 28,0 (32,96).4) Velars 29,3 (23,45).poissa: 7. Toto (4-1-5): 46,58 14,22-4,96-27,45 307,24. Toto4 pelivaihto 40 336,60 e, voitto-osuus 61,70 e Pelivaihto 119 866,10 e, yleisöä 957. PUNKALAIDUN KANGASTIE 209 Vehkajärven rannalla, 520 m² tontilla 1972 rakennettu mökki n. päivä: Kauden 3/4 grand slam -turnaus, palkintoarvo 31,6 miljoonaa puntaa (noin 36 miljoonaa euroa): Kaksinpelin sijoitetut ja pohjoismaalaiset pelaajat: Miehet, 3. Suunnistus MM-KISAT Vitipalu, Viro: Viestit: Miehet: 1) Norja (Eskil Kinneberg, Olav Lundanes, Magne Dähli) 1.34.50, 2) Ranska (Frederic Tranchand, Lucas Basset, Thierry Guergiou) jäljessä 1.16, 3) Ruotsi (Johan Runesson, William Lind, Gustav Bergman) –2.03, 4) Viro –3.57, 5) Sveitsi –6.21, 6) Venäjä –6.30, 7) Edgars Beruks Latvia –6.38, 8) Suomi (Miika Kirmula, Aleksi Niemi, Fredric Portin) –6.42. 0500 816845. Vuokra 360 e + vesi ja sähkö. Puh. Lemm. 120 . täyd. Yhtiölainaa n. H. 25 m², jossa on sauna, tupa ja tilava makuuparvi sekä 2004 rakennettu n. Mukava koti tunnolliselle opisk./työssäkäyv./eläkel./parisk. Ajettu 10 th. Onnea Sasu 1 v . Golf MIESTEN EUROOPAN-KIERTUE Londonderry, Pohjois-Irlanti: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 72: 131 (13 alle par): Benjamin Hebert Ranska 64+67, Daniel Im USA 64+67 132 (–12): Jon Rahm Espanja 65+67 133 (–11): Oliver Fisher Englanti 65+68, Ryan Fox Uusi-Seelanti 67+66, Matthew Southgate Englanti 65+68 ... Vuokrataan hyväkuntoinen yksiö Helsingistä. Espanja, Toro Rosso –1,658, 14) Jolyon Palmer Britannia, Renault –1,674, 15) Lance Stroll Kanada, Williams –2,066, 16) Romain Grojean Ranska, Haas –2,099, 17) Sergei Sirotkin Venäjä, Renault –2,611, 18) Alfonso Celis Meksiko, Force India –3,305, 19) Pascal Wehrlein Saksa, Sauber –3,348, 20) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber –4,878. Myydään Kokoukset Palju+rosterikamiina 998 € • Tynnyrisauna+kiuas/hormi 1.398 € • Grillikota 1.798 € • Maisemapaviljonki 1.998 € • Aitta 1.298 € • Autotalli 3.980 € • Lämpöpumppu 598 € • Varaava takka 998 €. Oh + alkovi + iso keittiö + kh. Lähdöt alkavat klo 11. h. F-poikien Varsinais-Suomen aluesarjaa Huve-Turku Humppilan pesäpallokentällä klo 18.. P. Ovh 149,90 . Vuokra <720 /kk. Kilpaveneily. Autotalli, ei väliseiniä, Puolimatkankatu 4. 4) Daniel Martin Irlanti –25, 5) Richie Porte Australia –39. 050 5051248 . Runsaasti terassitiloja, kaikki aivan veden ääressä ja maisemat ovat huikeat. 040 720856. Puh. kierrosta: Henri Kontinen Suomi/Heather Watson Britannia–Nenad Zimonjic Serbia/Viktoria Azarenka Valko-Venäjä 6–3, 6–4. Toto (11-10-12): 3,82 2,31-4,06-6,26 28,94. Yleisurheilu Kv. Kotijoukot Paljon onnea Tellervo ja Markku, kultahääpäivänä 8.7.2017 T: Ramona ja Marko, Tiia & Teea Tehdasvalmist. FORSSAN KIINTEISTÖKAUPPIAAT OY 03 436 1130 www.kiinteistokauppiaat.com UUSI KOHDE LOMA-AS. Työlev. 040-7278162. Miljoonamarkkinat ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä netissä www.forssanlehti.fi, maksu verkkopankissa tuomalla ilmoituskonttoriimme, maksu käteisellä 8 euroa Vuokralle tarjotaan Myydään Yksiö 34 m2 + parveke Tölöllä. Jalkapallo JALKAPALLOLIIGA IFK Mariehamn–Ilves 2–2 (0–0) Pesäpallo SUPERPESIS Hyvinkää–Oulu 0–2 (3–6, 2–3) Seinäjoki–Alajärvi 2–0 (11–2, 3–2) MIESTEN MAAKUNTASARJA Lohko B: HuVe -RuoPi 2-1 (9-17,5-1,8-2) Rauli Lilja 1+2/6, Marko Viinamäki 0/1, Jussi Lintula 1+1/3, Teemu Mäkinen 3/2, Tuomas Metsänperä 2/2, Tomi Åman 1/0, Ville Puosi 1/1, Noora Tikakoski 0/3, Tuomas Helttula 1+3/4, Jussi-Pekka Isomäki 2/0, Vapaat 1, Harhat 3 YPa HuVe 0-2 (9-10,3-20) Rauli Lilja 1+0/9, Marko Viinamäki 0/7, Jussi Lintula 6/4, Tomi Åman 3/0, Joel Satokangas 1/1, Erkka Niininen 3/2, Teemu Mäkinen 7/3, Tuomas Helttula 3/1, Teemu Huhtanen 0/2, Jani Leino 1/0, Valtteri Syrjälä 0/1, Kari Sundholm 2/0, Harhat 2, Vapaat 1 HuVe Manse 2 2-1 (6-9,3-1,2-2,5-3) Rauli Lilja 0/3, Marko Viinamäki 0/2, Erkka Niininen 1/2, Teemu Mäkinen 1/3, Tommi Joensuu 3/1, Jussi-Pekka Isomäki 2/0, Tuomas Helttula 1/0, Tomi Åman 2/0, Harhat 1. Lämpöeristetty, kiuas ja piippu, h. 6,krs, hissitalo. Kysy lisää p. Ota yhteyttä: Miika 050 9173571. Toto4 voitto-osuus: 12,30. Sauna n. P. etappi, Troyes–Nuits-Saint-Georges, 213,5 km: 1) Marcel Kittel Saksa 5.03.18, 2) Edvald Boasson Hagen Norja, 3) Michael Matthews Australia, 4) Alexander Kristoff Norja, 5) John Degenkolb Saksa, 6) Dylan Groenewegen Hollanti kaikilla sama aika. Toto (1-3-4): 4,67 1,19-1,18-1,56 4,88. sija), ...155 (+11): Sanna Nuutinen Suomi 80+75 (jaettu 85. lähtö, sh 2100 m: 1) Ohran Voitto/Pertti Puikkonen 35,2 x (13,69), 2) Annan 36,1 (16,15).3) Villiäinen 36,3 (26,25).4) Joheriina 36,3 (57,28).poissa: 9. Toto (9-1-6): 1,48 1,18-1,63-4,36 3,66. Toto (12-7-6): 13,69 7,606,54-10,90 93,34. HETI VARASTOSTA! UUDET SIVUT! KATSO! JOPA 50 % Sänky valkoinen 80 x 200. Pienet tervaleppälauteet, lev. Myytävänä siisti Beta RR -15. Pyöräily RANSKAN YMPÄRIAJO Nuits-Saint-Georges, Ranska: TULOSPÖRSSI 7. Läh. H. okt, max 20 km Frsta. MIESTEN ALUESARJA HuVe 2 PäPe 0-2 (3-10,6-12) Valtteri Syrjälä 0/1, Noora Tikakoski 1/1, Teemu Huhtanen 0/3, Joel Satokangas 2/2, Kimmo Tikakoski 1+4/1, Kari Ylisirniö 1/1 HuVe 2 KePe 0-2 (3-12,4-19) Valtteri Syrjälä 0/1, Teemu Huhtanen 2/1, Noora Tikakoski 0/1, Joel Satokangas 1/0, Toni Leino 1/1, Kari Ylisirniö 0/3, Kimmo Tikakoski 1/0,Vapaat 2. 1600 e. H. lähtö, lv 2100 m: 1) One For You/Jarmo Saarela 18,3 (1,69), 2) Gold Magnum 17,8 (24,35).3) Fillyjonka Fellow 18,6 (6,57).4) Kukamuumuka 19,0 (10,72).poissa: 11, 12. Kuivajärvi race Kuivajärvellä. Aluetoiveina Töölö, Meilahti, Pasila, Ullanlinna, Kamppi, Alppila, Sörnäinen. Toto (2-15-1): 1,69 1,15-2,74-1,43 34,35. Orpana eteni tyttöjen pääsarjaan. Pesäpallo. Ei tupak.Ei eläimiä. Blomqvist-Kakko ja Wikström etenivät kahdelle päätöskierrokselle. sija). Halutaan vuokrata HALUTAAN VUOKRATA os vanh. Toto4 voitto-osuus: 5,50. 14 m2 + veranta 3 m2. Tyttöjen karsintafinaali: Oona Orpana Suomi– Viktoria Morvayova Slovakia 6–2, 6–3. 150 cm, h. 6-vart. Toto (5-9-8): 4,80 2,17-5,23-3,68 32,48. sija), ...154 (+10): Krista Bakker Suomi 76+78, Noora Tamminen Suomi 79+75 (jaettu 76
7.56 Sanni Sateenkaari (S). (U) 16.00 Naapureita ja ystäviä (7). 18.27 Lastenlauluja. Kausi 6. 00.00 Festariagentit. Asteroidiräjähdys. Isabella luovuttaa vaatteensa hyväntekeväisyyteen. 06.00 Myyrä ja Panda (S). kausi (16). 1. Kommunikointikyvyt. Kausi 3. Pääosissa Bailee Madison, James Cromwell, Alicia Witt, Kathleen Rose Perkins, Dora Madison Burge. 14.30 Hurjat sääilmiöt. Liisan oikeus on Kallen vääryys. 18.55 HS-uutiset ja sää. Kausi 1, 31/52. 21.00 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 13.00 SM-viikko: X-trial. 21.00 21.00 Selviytyjät. 5/52. Lajeina mm. vesihiihto, kasa-ammunta ja darts. Kausi 3, 12/18. Kausi 1, 26/26. 18.00 Lohikäärmesydän (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 19.39 Sportnytt. 21.00 21.15 Rakkautta vain (S). 02.35–03.30 Sleepy Hollow (12). Jakso 17/26. Tampere. Kausi 1, 6/6. 18.30–18.54 Ævar tutkii ja selvittää. 17.00 17.00 Lauantairavit. Kasmir. Kukkakiipeily. 19.00 Line deittailee Norjassa. kausi (12). 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 8.7. N: Christopher Plummer, Frank Langella. 14.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 10.30 Tinan keittiössä. 16.30 Hauskat kotivideot. Piiraita ja politiikkaa. Jakso 6/16. Kausi 1. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 09.30 Minun totuuteni: Lars Lerin. 8.31 Vilkki Ankka (S). 21.00 Halloween – naamioiden yö (16). 12.00 Ketonen & Myllyrinne (12). 22.25 Tulosruutu. Jakso 4/8. 08.35 Star Wars Rebels (7). (163’) 02.20 Poliisit (S). 06.10 Myyrä ja Panda (S). Loppukesän pihajuhlat Hyrylässä. Kausi 1. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). Viestijuoksun SM-kilpailujen ensimmäinen kilpailupäivä. Jakso 1/13. 23.15– 01.15 ELOKUVA Nymfomaani (18). 11.10 Soppa365. 02.50 Poliisit (S). Osa 9/16. Kausi 1, 2/6. 7.40 Killi ja Kiki (S). 21.00 ELOKUVA 2001: Avaruusseikkailu (7). 11.00 Lentävät koirat. 14.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 15.00 Love Island (7). 09.30–10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). Pääosissa: Samuli Edelmann, Juha Veijonen, Teemu Lehtilä, Kalevi Haapoja, Pia Latomäki, Vesa Mäkelä, Sari Havas. Selostus Simo Leinonen. 15.40 Luonnon yrttiapteekki. 11.20 Leijonan luola USA. 09.38 Eläinhoitolan tarinoita. 18.00 Huippukokki landella. 07.45 Madagascarin pingviinit (S). (U) 16.50 Novosti Yle. 20.00 Rockin klassikkolevyt: Pet Sounds. Kausi 1. 1/8. Tero päättää kohentaa olemustaan hankkimalla uuden hatun. Sherwoodin ihmissusi. 09.30–10.00 Kung Fu Panda (7). 09.55 Harri & Bip. 22.35 F1 Extra. 07.25 Lego Friends (S). 12 12.00 ELOKUVA Rodeoprinsessa (7). Pääosissa: Jakob Eklund, Tobias Zilliacus, Marie Richardson, Johan Hedenberg, Mikael Tornving, Hanna Alsterlund. 15.00 SM-viikko. 16.30 Salatut elämät (S). 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 8.08 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. Kausi 1. Loppulaulun aika. Kausi 2, 8/10. 16/52. 19.15 Formula 1: Paalupaikka. Rikke tutustuu Lejressä siankärsämöviljelmiin. 15.30 Haapasalo Goes America (S). 09.25 Karvinen (7). 09.00 Galaxi. 09.05 Paavo Pesusieni (S). 18.30 Arena eSports (7). 19.00 Ninja Warrior. 12.30 Faija hoitaa (S). 06.25 Tashi (7). 15.20 Taidetutkimukset. 19.49 Arkkitehtuurin helmiä. tv@almamedia.fi Digita .........................020 411 7676 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com YLE TEEMA & FEM 09.00 Elämäni eläimet. Kausi 1. 16.00 SM-viikko: Roller derby. Jakso 22/26. Kausi 1, 9/10. Pääosissa: Al Pacino, Diane Keaton, Talia Shire, Andy Garcia, Eli Wallach, Bridget Fonda. SUB 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 19.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 2. Kausi 1. 12.55 Tiededokumentti: Rikostutkinnan historia. Miten kasvia on käytetty lääkkeenä, ja mitä uusimmat tutkimukset paljastavat sen ominaisuuksista. 14.35 Velvet – muotitalon tarina (7). Yltäkylläiset saaret. 10.00 Julkkisselviytyjät (S). (U) 14.00 Prisma: Totuus lääkekaapista. 17.00 17.30 Supertähdet (S). Kaksi perheenäitiä kertoo, miten he jäivät koukkuun huumeisiin. 16.20 Kulttuurimatkalla Italiassa. 11.50 SM-viikko: Taido. Irinan päivä jatkuu. 12.30 Heikki Paasonen Show. Toto76-ravit ja Festivaaliajo Kaustisella. 20.00 Tuubi. 16.00 Love Island (7). Kausi 2, 10/10. 20.58 Keno. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 13.05 Naistenosastolla Amerikassa (12). 4/5. 22.45 ELOKUVA Johan Falk 10 – Organizatsija Karayan (16). Roller derby. Osa 5/6. 09.13 Aika härdelli! (7). 4/9. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 13.50 Velvet – muotitalon tarina (7). 10.30 Piha ja parveke. 11.00 Yle Uutiset. Kausi 6. (U) 18.45 Avara luonto: Monsuunin maat. Kausi 1, 10/10. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 7.15 Anniina Ballerina (S). 20.30 Simpsonit (7). Jakso 7/16. Kausi 2. 23.10 ELOKUVA Kummisetä III (12). Vieraina Shirley MacLaine, Hayden Panettiere, Myq Kaplan. 1. Jakso 18/26. 03.10–04.10 Maailman kauheimmat naapurit. 09.00 Yle Uutiset. 2/5. Ohjaus: Francis Ford Coppola. 11.00 Soppa365. MTV3 08.05 Littlest Pet Shop (S). 13.30 Puutarhaunelmia: remix. 20.00 Vintiöt (7). 22.00 Kymmenen Uutiset ja Päivän sää. O: Rob Reiner. Hieno hattu. 10.40–11.40 Hairy Bikers: Villi Pohjola. Fox. 09.01 Vasikantanssi: Uimakoulu (7). 23.00 Grimm 5. 18.13 Lohikäärmesydän (7). HD 09.05–09.50 Avec Tastula. 6/15. Onnea, Turo ja Turkka! 6.53 Touhukkaat (S). 6/20. N: Michael Douglas, Annette Bening, Martin Sheen, Michael J. 11.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 21.45 ELOKUVA Neiti Marple: Tuijottava katse (12). 11. 52/56. HD 10.05–10.53 Kiehtova maailma: Junalla halki Afrikan. 51/56. Kausi 1. 010 665 4424 Sähköposti .......... Kadonnut lapsi 2/2. 11.00 Maahanmuuttajan paluu. 09.57 Harri & Bip. 6/10. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. HD 15.05 Pisara. Kallen rakkauden meri värjäytyy mustaksi. 12.00 Historia: Euroopan juutalaisten tarina (12). Kausi 1. 18.15 Pokka pitää (S). 4/52. 19.00 Vain elämää. 08.55 Nuori Robin Hood (S). 00.10 Viikingit 3. 7.45 Maukka ja Väykkä (S). 08.10 Angry Birds Toons (S). 13.00 Lajinsa viimeinen (S). 15.10 Veden saartamat. 22.45–00.20 ELOKUVA Muhammad Alin suurin ottelu (7). 08.20 Sonic Boom (7). 12.20 Vaaleanpunainen pantteri (S). 11.00 Fresh Off the Boat (S). Keminmaalaiset Jenna Pöyry ja Jukka-Pekka Koukkari astelevat vihille heinäkuisena lauantaina. 14.00 Love Island (7). 17.00 17.00 Viestijuoksun SM. 19.10 Satuhäät. Kausi 1, 7/8. Minea Blomqvist-Kakko. Jakso 5/81. 15.00 Yle Uutiset. 01.10 Eloonjääneet (12). Kausi 3. 17.00 Posse. 11.51 Kamppailu (S). Kausi 3. 08.05–08.53 Rakkaudesta puutarhaan. Hat-suuuu! 10.00 The Late Late Show with James Corden. HD 17.10 Inhimillinen tekijä. Kausi 1. 19.45 Pilanpäiten. 02.10 Maailman kauheimmat naapurit. 13.30 Heikoin lenkki. HD 22.05 The Late Late Show with James Corden. Kausi 1. Jakso 6/81. 19.00 Seitsemän Uutiset ja Tulosruutu. 8.42–08.54 Jetron matkaan (S). HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 16.00 Salatut elämät (7). Osa 4/6. 15.30 Salatut elämät (12). 11.29 Annedroidit (7). Maarit Tastula lähtee tutkimusmatkalle kohti vanhenemista ja kuolemaa, joka meillä kaikilla on joskus edessä. 4/6. 12.15 Oddasat. Tampere. Irinan päivä. 14.00 SM-viikko: Taekwondo. Kausi 1, 2/10. b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot Toimitus .................. 13.30 Faija hoitaa (S). 00.45 Incorporated – pimeyden verkko (16) Muistoja. 20.00 Vain elämää. 12.20 Näin Norjassa. Kausi 6. 23.15–00.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). Jakso 43/52. 13.50 Pilanpäiten. 01.40 Pukumiehet (7). 19.37 Vastavirtaan (12). Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 21 20 21 19 1 2 2 17 20 17 21 16 20 20 4 6 4 3 2 Sunnuntai 21 2 Maanantai 22 4 Tiistai 16 6 Keskiviikko 16 5 Torstai 17 3 Perjantai 17 6 Jokioinen eilen 15:00 +19 Helsinki +19 Hämeenlinna +21 Joensuu +14 Jyväskylä +20 Kemi +19 Kotka +18 Kuopio +18 Lahti +21 Lappeenranta +18 Maarianhamina +18 Mikkeli +19 Oulu +21 Pori +21 Rovaniemi +20 Salla +17 Savonlinna +16 Seinäjoki +21 Tampere +20 Turku +21 Vaasa +21 +20 +21 +21 +20 +20 +18 +21 +20 +20 +19 +19 +21 +20 +19 +19 +20 +21 +20 +23 +22 Ateena +33 Alicante +28 Bryssel +24 Kööpenhamina +19 Las Palmas +22 Lontoo +22 Madrid +24 Malaga +32 Mallorca +28 Miami +27 Moskova +11 Nizza +27 Oslo +17 Pariisi +29 Rodos +28 Rooma +34 Tallinna +19 Tokio +25 Tukholma +17 Wien +30 +35 +29 +24 +21 +22 +23 +28 +29 +30 +28 +12 +26 +22 +27 +29 +35 +20 +25 +22 +31. 09.00 Hauskat kotivideot. Kausi 5, 9/9. Kausi 6, 11/16. 21.00 21.00 ELOKUVA Häjyt (16). Jakso 3/8. 12.35 Tanskan aarteenmetsästäjät. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 30, 9/15. HEINÄKUUTA 2017 24 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. HD 11.05 Yle alueuutiset. Kausi 1. (U) 20.00 ELOKUVA Amerikan presidentti (S). 17.25 Eläimet lähellä sydäntä. Isien synnit. 06.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Tampere. 08.15 Angry Birds Toons (S). Kausi 6. 1/44. 09.43 Tero hoitaa (7). Orpolapset. LAUANTAINA 8. 10.00 Yle Uutiset
14.30 (s) F 1-varikkosuora. 15.00 Radioteatteri esittää: Töissä täällä. KUTONEN 06.50 Uskomattomat uima-altaat. 07.40 Pelastajat ( 7). Yle Uutiset ja sää. 15.03 Ali Show’sssa Sanna Ukkola. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 5.02 Melkein hereillä. 12.30 Hittikärpänen. 20.03 Urheiluradio. etappi. Viikon luontoäänen esittelee Juha Laaksonen. 21.00 Yle Uutiset. 4.00 Pyöräily: Ranskan ympäriajo. 14.45 Sing It On. 09.10 FOX Kids: Ultimate Spider-Man ( 7). 02.15 Cleaners ( 16). 14.25 Tarjousten metsästäjät. 16.00 Manuela leipoo. 23.45 Kumman kaa (S). 18.00 Ehtookellot: Harjavallan kirkon kellot. 09.45 Oho, olen raskaana! ( 12). Elokuva kertoo erilaisista naisista. 12.35 Amerikkalaisia puheenvuoroja. 22.05 Kalle Haatanen. 21.40 Urheiluradio. 11.05 90 päivää morsiamena. 1.00 Arkisto: Sodan ja rauhan maailma. 20.00 Top Gear: Kaikkien aikojen flopit ( 7). 12.59 YleX Viikonloppu. 15.00 Pientä mökkiremonttia. VIASAT GOLF: 14.30 (s) Dubai Duty Free Irish Open. 11.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 02.50 Villeimmät videot ( 12). 17.00 Family Guy ( 12). 16.00 YleX Ruisrockissa. 11.25 Lyödään ällikällä. 13.00 (s) Pyöräily: Tour de France. 21.00 Suvisia säveliä sieltä täältä. 17.00 Ruotsin miljonääriäidit. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.23 Suomi tänään. HERO 09.55 Amerikan karmeimmat kokit. 12.30 Jamie Oliverin kotona. 18.00 Amerikan rajavartijat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Toivon heinäkuu: Maailmanpolitiikkaa kesätorilla. Siinä yksi esimerkki siitä, millaisia edistysaskeleita maailma on ottanut ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. 23.35 Naarastappajahai ( 7). 15.20 Pohjoisen valtatien pelastajat. 12.50 KD-Kompassi. 06.50 FOX KIDS: Karhuherra Paddingtonin koulupäivä (S). Rannan tuoksu. 15.55 Himoshoppaajien haaste. 00.00 (s) World Boxing Super Series Draft Gala. 13.02 Itäraportti. 13.00 Rukouskoulu. etappi. 23.00 Muodin huipulle Allstars. 02.30 Häät sulhasen tapaan. 3.00 Arkisto: Suomenruotsalaiset. 18.05 Science of Stupid. 00.35 ELOKUVA Ei pakopaikkaa ( 12). Vieraana Turun yliopiston arkeologian dosentti Hannu Takala. 18.00 Oma koti kullan kallis. 10.00 Aivopelit. 14.25 Fast n’ Loud. 20.00 (s) PGA Tour Golf: The Greenbrier Classic. RUUTU+ URHEILU 1: 10.00 HIFK-viikko TPS–HIFK. 23.50 Motiivi ( 12). 15.30 Salaam Aleikum. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 17.00 Viestijuoksun SM, Tampere. EUROSPORT 2: 5.30 Tennis: Wimbledonin tennisturnaus, Lontoo. 02.00 Lakia ja rakkautta (S). 13.03 Klassikkokäräjät. 10.00 Yle Uutiset. 12.40 Kaikki kissoista. 19.00 Helena Penttilä – Elämän muuttava voima. 15.30 Toivon heinäkuun Aristoteleen kantapää: Suomen itsenäistyminen, sisällissota ja Eino Leino. 19.00 Genius. 1.02 Klassikkokäräjät. 6.03 Sää. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Häät sulhasen tapaan. 19.00 Tinan matkassa. 15.55 Yle News. 12.00 Pyöräily: Le Tour by Lemond. 00.00 Exiä rannalla UK. 19.05 Syömällä terveeksi. 13.30 Pohjoisen valtatien pelastajat. 20.00 Olipa kerran ( 12). 08.00 FOX Kids: Smurffit (S). 21.00 Seksielämä kuntoon ( 12). 0.05 Yöradio – tunti balladeja. Lauri Viidan toivo-aiheinen runo teoksesta Kootut runot. VIASAT JALKAPALLO: 23.55 (s) Brasilian liiga: Vasco da Gama–Flamengo. 22.00 Vaahteraliiga: Porvoo Butchers–Turku Trojans. 20.00 Ruotsinlaivalla 24h ( 12). 14.35 Lähetysavain. 02.25 Ratkaistavana murha ( 7). YLEX 6.30 YleX Aamu – Viikon Parhaat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 (s) Pyöräily: Tour de France. 15.00 How I Met Your Mother ( 7). 17.40 Ikuisia kertomuksia. 10.45 Uusi Testamentti avautuu. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 12.40 Grillimestarit. 01.45–02.30 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 00.00 Science of Stupid. 14.00 Suomen ihanimmat häät. 17.15 Toivon heinäkuu: Lasikaton särkijät 1/3, Alli Trygg-Helenius. 12.10 Urheiluradio. 11.00 Pyöräily: Le Tour by Lemond. 11.03 Susanin ja Yagmurin kesä. 17.05 Presidentin miehet. 06.15 FOX Kids: Velhokoira Merlin (S). 19.00 Pomo piilossa Suomi (S). 08.50 Sisarvaimot. 09.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 18.30 Amerikan rajavartijat. 14.15 Rikkaiden panttilainaamo. 21.55 Charlotte Crosbyn haasteet. 8.35 Suoraa lähetystä kesäjuhlilta. 16.45 Viva Girls. 04.05 Villeimmät videot ( 12). 22.15 Neljät häät Amerikassa. 13.20 Rikkaiden panttilainaamo. 13.00 Rakas ääniraita: Rakkaus. 11.30 Yliluonnollista. 15.00 Eri lajeja. 13.35 Pihvin valtakunta. 4.57 Melkein hereillä. 15.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 07.35 FOX Kids: Dora ja ystävät (S). 16.15 Maailman parhaat DJ:t. 19.00 Olipa kerran ( 12). 11.00 Jättimäiset muuttokuormat. 7.03 Sää. 08.10 Pelastajat ( 7). 12.40 Lentoturmatutkinta. 16.15 Wheeler Dealers. 21.00 Pyöräily: Ranskan ympäriajo, 8.etappi. 23.50 Sisarvaimot. JIM 09.00 Amerikan paras ravintola. 00.30 Thornberry Creek LPGA Classic. 18.55 Suomi tänään. 14.00 (s) F 1-ennakko. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Suomi-kierros. 15.20 Etnohetki. 20.00 Pomo piilossa Suomi (S). 09.40 TV Shop Tvins. 14.20 Mars Hill Church. 21.00 ELOKUVA Exän jäljillä ( 12). 10.03 Peltsin kesäperjantai: Metsästyksen opiskelu kantapään kautta ei ole suositeltava vaihtoehto. 22.00 Pomo piilossa Suomi (S). 19.30 Café Raamattu. 15.20 Katastrofitatuoinnit. 00.40 Pienten perhe. 02.35 Suomen Tulli. 04.40 Autojen ensiapu. 16.05 Hurjat rakkauskilot (S). 16.30 Jumala puhuu. 13.20 Nettideittaajat. 10.55 Äänitarina. 16.00 Come Home. 8.00 Yle Uutiset. 22.05 Kuuntelijan lista. 11.55 Jon ja Kate + 8. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi ( 7). 17.00 Lauantairavit, Kaustinen. 16.05 Toivon heinäkuun Faunin iltapäivä. 17.30 Keidas. 20.00 Yle Uutiset. 10.00 Remppa vai muutto. EM, Georgia: Saksa– Bulgaria. 08.00 Pienten perhe. 03.00–07.00 Yön AVA. TV-URHEILU TLC 07.10 Kaikki koirista. 16.05 Urheiluradio. C MORE MAX: 11.55 (s) F 1: Vapaat harjoitukset, Itävalta. 12.00 Jamie Oliverin kotona. 21.00 Top Gear: Kaikkien aikojen flopit ( 12). 00.50 Isänmaan toivot (S). 19.03 Tämän runon haluaisin kuulla. 02.00 (s) Nascar Cup Series: Quaker State 400. 9.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 16.15 Anthony Bourdain maailmalla. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.50 Merisää. 5.52 Melkein hereillä. 9.05 Muistojen bulevardi. 13.50 Ammattina sankari. FOX 06.00 Sky News. 17.15 Selviytyjät. 12.25 Hestonin brittiherkut. 15.25 Duunihaaste. 09.20 Tri K:n eksoottiset eläimet. 21.55 Kysy seksistä ( 16). TV7 08.30 Jumala puhuu. 9.05 Urheiluradio. 06.50 Likaiset rikkaudet. 02.10 Tykkää mun ravintolasta. 16.30 (s) Formula 2, Itävalta. 19.30 Puheen Viikko. 6.56 Päivän mietelause. 10.40 Amerikan karmeimmat kokit. 7.03 Aamusoitto. 11.00 Yle Uutiset. LIV 09.00 Remppa vai muutto. 6.04 Melkein hereillä. 16.10 Puheen Viikko. 11.25 Made in Chelsea (S). 20.00 Kosketus taivaasta. 5.50 Merisää. EM, Georgia: Ruotsi–Portugali. 14.50 Lauantai-Suomi. 18.30 HIFK-viikko HIFK–TPS. 21.03 Kumman musamaku. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 09.10 Pelastajat ( 7). 17.00 MM-rallicross, Ruotsi. 23.45 (s) Ratsastus. 16.30 Jalkapallokierros. 02.15 Wimbledonin tennisturnaus, Lontoo. 4.02 Euroopan taivaan alla. 10.30 Jaksa paremmin. Nykypäivän versio Sananlaskujen 31 luvusta. Iro Haarla on poikkeuksellinen muusikko suomalaisittain, sillä hän on saanut levyttää jo kolme levyä kansainväliselle ECM-levymekille. 19.30 Sinkkuisät rakkautta etsimässä. 13.00 X-trial. 12.20 Rikkaiden panttilainaamo. 22.00 DJ Orion (u). C MORE SPORT 2: 14.55 (s) F 1: Itävallan aika-ajot. 03.00 Ruotsinlaivalla 24h ( 12). 13.55 Viikon luontoääni: minkki. 21.15 Syytön. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Roller Derby. 12.00 Jättimäiset muuttokuormat. 03.00 Hurja stunttihaaste ( 12). 01.00 I Am Cait. 7.00 Snookerin mc, Wuxi. 13.55 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 10.03 Sää. 22.55 Pahuuden viemää ( 12). 18.05 (s) Formula GP 3, Itävalta. 12.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 08.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 16.00 How I Met Your Mother ( 7). C MORE SPORT 1: 15.00 (s) Ravit: Toto 76, Kaustinen. 7.00 Yle Uutiset. 14.25 Israel-raportti. 7.45 Hartaita säveliä. 15.20 Wheeler Dealers. 21.00 ELOKUVA Sakaali ( 16). 21.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 20.00 Häät sulhasen tapaan Special. 16.15 Ruotsin miljonääriäidit. 18.05 Täältä tulee Honey Boo Boo. 15.50 Veneilysää. 19.15 F 1: Paalupaikka. 6.05 Hartaita säveliä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.01 Iltahartaus. 12.15 Made in Chelsea (S). HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 25 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT TV2: SM-viikko, Tampere: 11.50 Taido. 13.45 Kaunotar ja hirviö. 04.30–05.59 Sky News. 9.10 Kevyet mullat: Alkon tiskimyymälät. 05.35–05.59 Science of Stupid. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 09.00 Passion for Jesus. 02.50 Soturien haudoilla. 01.25 Ou Nou!. 22.00 ELOKUVA World Trade Center ( 12). 03.20 Yövuoro ( 12). 14.35 Voittoa asuntokaupoilla. 08.40 Jos mies saisi päättää. 9.30 Pyöräily: Ranskan ympäriajo. Mielen päällä Jutta ja Antti. 14.00 Yle Uutiset. 08.50 FOX Kids: Ultimate Spider-Man ( 7). 12.30 Tulta Jerusalemista. 14.10 Sinkkuillallinen. 12.10 Inspector Cartoons ( 7). 01.35 Suomurhat ( 12). 17.00 Kreisit kotivideot. 14.30 New Girl ( 7). 15.00 Suoraa lähetystä kesäjuhlilta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. etappi. 7.53 Onnen sävel. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.30 Family Guy ( 12). 12.05 Inspector Cartoons (S). 14.02 Marttyyrien ääni. 17.10 Pannaan paremmaksi. 21.02 Raamattu alusta loppuun. 15.10 Neljät häät Amerikassa. 19.00 Bones ( 12). 02.40 Cleaners ( 16). 06.25 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 2.00 Uskon askeleita (u).. 07.45 Alastomat selviytyjät. 22.00 Yle Uutiset. 13.05 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 22.00 Snookerin mc, Wuxi. Kanavajohto kommentoi kuuntelijapalautetta. 16.15 Pohjoisen valtatien pelastajat. 01.00 Suurkissat sateessa. 18.00 Haastattelussa. 10.10 Voittoa asuntokaupoilla. 23.20 Kova laki: Erikoisyksikkö ( 12). MTV3: 14.00 (s) F 1-ennakko. 20.09 Aulantai – Kai Ulmanen. VIASAT SPORT: 8.50 (s) V 8 Supercars: Townsville 400 -kilpailu 1. 20.08 Sää. 17.00 Huvila & Huussi. 12.02 Yhdessä ylistämään. 03.25 Merimaili. 14.55 Tarjousten metsästäjät. 12.12 Kylillä. 02.00–02.47 Mafiavaimot. 10.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 07.15 FOX Kids: Shimmer ja Shine (S). 16.10 Entisten nuorten sävellahja. 18.30 River Helsinki. 14.30 Putkinotko. 23.15 Kumman kaa ( 7). 14.25 Pohjoisen valtatien pelastajat. 0.00 Yöradio. 21.00 Pomo piilossa Suomi (S). 11.00 Toivon heinäkuun Utelias äänimatkailija: Hiljaisuuksia. 9.05 Urheiluradio. 14.30 Puheen Viikko. 17.00 Leila leipoo Ranskassa. 23.03 Yöradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Manuela leipoo. 12.00, 13.30 (s) Tennis: Wimbledonin tennisturnaus, Lontoo. 13.15 (s) Pyöräily: Ranskan ympäriajo, 8. 18.45 (s) Jalkapallon alle 19-v. 6.30 Suomi soi. 00.30 Science of Stupid. 19.00 Eka viikko vankilassa. 18.35 Tahdon morsiuspuvun!. 18.03 Urheiluradio. 18.00 Lindemania. 11.50 Sulkavan soudut. 04.35–05.25 Romuveneet vesille. LAUANTAINA 8. 01.55 Ou Nou!. 00.15 Isänmaan toivot (S). 10.10 Lyödään ällikällä. 21.15 Kadonneen jäljillä (S). YLE PUHE 7.00 Julkinen sana. Hiljaisuus voi olla lempeä ja armollinen, tai ahdistava ja yksinäinen. 11.00 Katastrofikokki. 20.00 Vaarallisimmat saalistajat. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 8.05 Ali Show’ssa Kristiina Komulainen. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi ( 7). 08.25 FOX Kids: Smurffit (S). 18.05 Lauantaijamit. 17.00 Polvijärven pastori. 10.00 Yle Uutiset. 7.04 Onnen sävel. 23.00 Radio 1 vastaa. 08.40 Pelastajat ( 7). 03.55–05.00 Astral-TV. TV5 06.55 Remonttipainajainen VIP. 8.05 Kuusi kuvaa. 16.00 Yle Uutiset. 03.40 Villeimmät videot ( 12). 18.30 Science of Stupid. 13.00 Yle Uutiset. 11.30 Merinäköala haussa. 20.55 Roman Schatzin Maamme-kirja. 8.05 Onnen sävel. 15.30 (s) Vaahteraliiga Porvoo Butchers–Turku Trojans. 22.50 90 päivää morsiamena. 17.15 Mafiavaimot. 21.00 Vihdoin 15. 21.50 Merisää. 03.50 Punk’d ( 12). 17.30 Nasta raamis. 8.00 Pyöräily: Ranskan ympäriajo, 7. 19.00 Superpesis: Hyvinkää–Oulu. pastori Marika Hakola, Vapaakirkko, Virrat 7.59 Hyvää huomenta. 17.35 Pannaan paremmaksi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.35 Lyödään ällikällä. 08.30 Maailman oudoimmat. 04.10–04.55 Motiivi ( 12). Karjalan kulttuuriomaisuuden ryöstö välirauhan aikana. 01.10 Pienten perhe. 13.20 Marttyyrien ääni. 8.50 Musiikkikamari. 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 00.40 Kaappaajien kintereillä. Kenelle sinä haluaisit omistaa runon?. Global Champions Tour Estoril, Portugali. 15.15 Pieni suuri perhe. 00.00 Yöohjelmaa. 15.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 16.30 How I Met Your Mother ( 7). 09.35 FOX Kids: Olipa kerran planeetta Maa ( 7). VIASAT URHEILU: 20.00 (s) Speedway: Monster Energy World Cup -finaali. 00.00 (s) Superbiken MM, Laguna Seca. 21.00 Suurkissat sateessa. 19.08 Sekahaku – Tarja Närhi. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Family Guy ( 12). 03.15 Villeimmät videot ( 16). RUUTU+ URHEILU 2: 10.00 Superpesis: Hyvinkää–Oulu. 22.05 Mikä maksaa?. 12.50 Radio 1 vastaa. 11.50 Lentoturmatutkinta. 03.50–04.38 Remonttipainajainen VIP. 21.00 TV 7 Jerusalem Uutiset. 01.55 Vankilassa ulkomailla. 09.30 TV Shop Tvins. 13.00 New Girl (S). 12.30 Vaahteraliiga: Vaasa Royals–Helsinki Roosters. 20.00 Vapaamatkustaja. 10.00 Kalle Haatanen. 11.00 Merinäköala haussa. 1.00 Yle Uutiset ja sää. FRII 08.45 Kaikki kissoista. 14.00 Putkinotko: Suvisen yön valo. Ranta on raja, se on alku ja loppu. 18.10 Superhamstraajat. 13.50 Avainmedian haastattelussa. 18.00 Family Guy ( 12). 20.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 09.55 Jukan laulut. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 15.30 How I Met Your Mother ( 7). 19.03 Urheiluradio. 6.00 Yle Uutiset. 11.00 Lyödään ällikällä. Hengellisiä runoja merellisen luonnon keskellä. 23.00 Arkisto: Suurvaltapolitiikkaa. 00.00 Pomo piilossa Suomi (S). 10.00 Lentävä talo. 10.30 Finnjävel – ravintola helvetistä. 16.50 Marcus & Martinus. pastori Marika Hakola, Vapaakirkko, Virrat 6.25 Aamusoitto. Karjalan kulttuuriomaisuuden ryöstö välirauhan aikana. 09.40 TV Shop Tvins. 10.04 Suomi-kierros. EUROSPORT: 5.30 Pyöräily: Ranskan ympäriajo 7. 11.57 Päivän mietelause. 23.00 Pomo piilossa Suomi (S). 17.15 Uskomattomat synnytystarinat ( 12). 6.15 Aamuhartaus. 10.00 Elixir Life. 13.00 Kokkisota. 13.35 Elixir: Kesällä kuntoon. 13.30 New Girl (S). 01.30 Superbiken MM-sarja, Laguna Seca. 11.00 MM-rallicross: Ruotsi, Highlights. 00.20 ELOKUVA Robin Hood: Sankarit sukkahousuissa ( 7). 20.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 04.10 Punk’d (S). 03.40–05.00 Astral-TV. 16.05 Alastomat selviytyjät. 22.00 Black Gospel (u). 9.11 Suomi-kierros. 9.00 Yle Uutiset. 23.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 19.00 Huvila & Huussi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 New Girl (S). 12.00 Isännän pöydässä. 11.02 Uuden Musiikin Viikko. 03.25 Hurja stunttihaaste ( 12). 10.30 Loistava evankelista. 14.00 Taekwondo. 14.30 Kumman musamaku. Globaalit hiilidioksidipäästöt ovat pysyneet ennallaan jo kolmen vuoden ajan. 16.05 Urheiluradio. Ranta on kahden elementin rajapinta. 14.55 (s) F 1: Itävallan aika-ajot. 18.00 Huvila & Huussi. 07.40 Hurjimmat eläimet. 9.10 Sää. 01.40 Anthony Bourdain maailmalla. 7.50 Aamuhartaus. 15.30 Sing It On. 20.00 Ali Show’ssa Samae Koskinen. 21.00 ELOKUVA Avaruusboltsit ( 12). 01.35 Pienten perhe. 7.45 Tarinoita lapsille: Puluboin ja Ponin kirja, osa 10/15. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 14.20 Remonttipainajainen. 22.00 Vankilassa ulkomailla. 13.20 Ammattina sankari. 00.25 ELOKUVA Warrior ( 16). 19.00 Riemuloma Palandereilla. 23.20 Valkoinen Majakka. 15.03 Entisten nuorten sävellahja. 15.05 Jättiläisnaiset. 23.10 Yöklassinen. 11.00 Jalkapallon alle 19-v. 03.45 X-sukupolvi. 9.30 Tennis: Wimbledonin tennisturnaus, Lontoo. RADIO DEI 8.15 Lintumetsä. 16.00 Puolan MM-ralli. 21.00 ELOKUVA Martha Marcy May Marlene ( 16). 8.00 Yle Uutiset ja sää. Lauri Viidan toivo-aiheinen runo teoksesta Kootut runot. 10.00 Merimaili. 10.40 Voittoa asuntokaupoilla. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Yliluonnollista. 00.50 Pomo piilossa Suomi (S). 7.00 Yle Uutiset. 17.15 Hittikimara. 7.50 Merisää
FL Mauri Helminen esitteli kahta kilpailuun osallistuvaa kumiankkaa. • Kesäiset lavatanssit Raitoon Vilpolassa klo 20–01. Loimijoki täyttyy ankoista Ankanuiton Suomen mestaruuskilpailut järjestetään jälleen Forssan Loimijoella. Palkitsemisen jälkeen laulaja Lauri Tähkä valtaa lavan ja päivän kruunaa räppäri Mikael Gabriel puolen yön aikaan alkavalla esityksellä. Jeremiaksen, Erinin ja Matiaksen pikkuveli painoi 4100 grammaa ja oli 51 cm pitkä. Aiemmin SM-kilpailuita järjestettiin yhdeksän vuoden ajan Valkeakoskella. Tuomaristo valitsi voittajan kuudesta loppukilpailuun edenneestä laulajasta torstai-illan finaalissa. 18 vuotta ja 5 kuukautta vanha Niemi on kaikkien aikojen toiseksi nuorin tangokuningatar. –?Ehkä makein hetki on kilpailun lähtö. Kauhakuormaaja tiputtaa tuhannet ankat kauhastaan veteen ja kilpailu alkaa, tapahtuman järjestelyistä vastaava Mauri Helminen hehkutti. • Kirsi ja Jouni Heikkilä saivat pojan 28.6. elokuuta kello 13 käytävä kilpailu on historian neljäs kerta, kun kumiankat täyttävät Loimijoen. Poika painoi 4415 grammaa ja oli 55 cm pitkä. • Ol' Hollil Mäkelän traktorimuseolla Somerolla klo 10–17. –?Meille tämä on varainkeruuta. –?Olemme sopineet voimalaitoksen kanssa, että he iskevät koneensa kilpailun ajaksi täysille, jotta veteen syntyisi normaalia voimakkaampi virtaus ja kaikki ankat yltäisivät maaliin, Helminen selitti. • Palokunnanaukion kesäkonsertti Forssassa klo 12–18. HEINÄKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan tori klo 7-15. ANKAT LASKETAAN Loimijokeen sillalta Koskenniskan puistossa. • Hykkilän-Lunkaan ns. Ankkojen matka Koskisillalta Jannun luo kestää arviolta 20 minuuttia, –?Maalintulon kohdalle rakennetaan putkilinja, joka ohjaa ankat kapeaan tilaan. Huomenna • Forssan Tammelan rhy:n hirvikilpailu Liesjärven ampumaradalla, ilmoittautumiset klo 9–12. • Gonebad-duo Venesillan terassilla klo 19. TÄNÄ VUONNA kilpailuun on varauduttu ennätyksellisen kolmentuhannen kumiankan voimin. • Laura ja Ville-Markus Vainio saivat tytön 27.6. Instagramista musiikin pariin siirtynyt Benjamin Peltonen jatkaa iltaa kello 20.30, jonka jälkeen räp-duo JVG päättää avauspäivän kello 22 alkaen. Päätöspäivä starttaa Koskenniskan puistosta, jossa kilpaillaan ankanuitossa kello 13 alkaen. Ahjon kesäjuhlat klo 19. • Heidi ja Jesse Siltanen saivat pojan 25.6. Perjantai käynnistyy kello 19 Ellinooran ja Kasevan johdolla. Pimeä päättyi klo 2.24 ja alkaa klo 0.37. Lavaohjelma alkaa kello 18.30, kun Suvi Teräsniska, Taiska, Divet Show, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani sekä Jean S. • OP Ypäjän satavuotisjuhla kesäteatterissa museonmäellä klo 12. Kumiankat uitetaan Koskisillalta Ravintola laiva Jannulle. Kasevan esityksen jälkeen kello 22 Forssan Seudun Nuorkauppakamari palkitsee Vuoden positiivisimman henkilön. • Luontojoogaa Eerikkilässä klo 10.30–12. LAUANTAI 8. Lisäksi yrityksillä on oma lyhyempi kilpailunsa hieman isommilla ankoilla. Poliisi siitä sitten noukkii ankat veneeseen, Helminen sanoi. Kilpailuun voi osallistua ostamalla oman ankan eli ankka-arvan. elokuuta ja festareilla nähdään lukuisia tähtiartisteja sekä muuta oheisohjelmaa. Holjien yhteydessä lauantaina 5. • Pula-ajan teemapäivä, Yrittivillitys osuuskunta Ronttismäessä klo 12–16. Tyttö painoi 3270 grammaa ja oli 48.5 cm pitkä. Kaikki muuttujat eivät ole kuitenkaan poistettavissa. HEINÄKUUTA 2017 Turo, Turkka Huomenna: Jasmin, Jade, Nanna, Ilta Aurinko nousi Forssassa tänään klo 4.08 ja laskee klo 22.52. JOTTA VASTATUULI ei pilaisi kilpailua, on Helminen tehnyt yhteistyötä Forssan voimalaitoksen kanssa. Maali sijaitsee Ravintolaiva Jannun kohdalla. Arja Kotavuon käsissä yritysten kilpailua varten tarkoitettu isompi ankka. Antti Järvinen Forssa Ankanuiton SM-kilpailut alkavat olla jo jonkinlainen perinne Forssassa. esiintyvät tasaisin väliajoin. Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi avaa tapahtuman torstaina kello 19, jonka jälkeen Elli Lukander & Fivers käynnistää festareiden musiikkitarjonnan. Viisi euroa maksavia ankkaarpoja myyvät Feeniks Basketin juniorit, tapahtuman järjestäjä Forssan Koripojat ja Intersport. Pääpalkintona on kylpypalju. –?Viime vuoden kisassa muutama ankka johti koko kilpailun ajan, kunnes ne jäivät lopulta kaljatölkkiin kiinni, Kotavuo naurahti. STT. SYNTYNEET Holjilla paljon huippuesiintyjiä torstaista lauantaihin Antti Järvinen Forssa Holjat järjestetään Forssan kauppatorilla 3. KUVA: Tapio Tuomela Aino Niemi on uusi tangokuningatar Seinäjoen Tangomarkkinoilla kruunattiin uudeksi tangokuningattareksi Aino Niemi Kouvolasta. -5. Uusi junioriseuramme Feeniks Basket myy arpoja omaan piikkiinsä ja heidän toimintaansa ja me omaamme, FoKoPo:n toiminnanjohtaja Arja Kotavuo kertoi. 26 FORSSAN LEHTI AJASSA Ajassa LAUANTAINA 8
Turta on konsertoinut muun muassa Pietarissa, Lontoossa, Brysselissä, Ateenassa ja Tallinnassa. Vuonna 1987 syntynyt Turta aloitti kitaransoiton opiskelun vuonna 1997 Matti Sillanpään johdolla. FORSSAN LEHTI 27 AJASSA LAUANTAINA 8. –?Sanoisin, että rakkautta ja erotiikkaa olemme ennen kaikkea pyrkineet lisäämään päähenkilöön Kullervoon ja sepän nuoreen vaimoon. KUVA: Antti Kevätlahti. Turtan instrumentit ovat Bert Kwakkelin rakentama Merula Special vuodelta 2013, sekä tuntemattoman rakentajan Stauffer-kopio vuosilta 1910-1911. Jännitteet ihmisten välillä muotoutuvat vähän erilaisiksi, Heiskanen sanoo STT:lle. Kullervon roolin laulaa tällä kertaa baritoni Ville Rusanen, joka vuonna 2014 säväytti Kullervon lapsuudenystävän Kimmon roolissa. FL Kitaristi Ilkka Turtaa voi kuulla Humppilan kirkossa heinäkuun 13. –?Totta kai jokainen uusi solisti, jopa uusi kuorokin tuo uuden energian ja uuden latauksen. Heiskasen mielestä Kullervon kostonjanoisessa maailmassa on rakkauden mahdollisuus, siksi hän erottaa hyvän ja pahan. päivä. Kullervo palaa lauantaina Savonlinnan oopperajuhlien ohjelmistoon. HEINÄKUUTA 2017 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. PÄIVÄN SANA Kun he tiukkasivat Jeesukselta vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Joh. Oopperan johtaa Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu. Heiskasen mukaan teosta on terävöitetty, mutta suuria muutoksia ei vuoden 2014 ohjaukseen tarvinnut hänen mielestään tehdä – olihan se arvostelumenestys. Näin luonnehtii Aulis Sallisen oopperan päähenkilöä ohjaaja Kari Heiskanen. päivä. Sepän hehkeän vaimon osassa on mezzosopraano Niina Keitel. Hän valmistui musiikkipedagogiksi keväällä 2012 Turun Musiikkiakatemiasta, jonka jälkeen hän suoritti musiikin maisteritutkinnon vuosina 2013-2015 belgialaisen Raphaella Smitsin johdolla. Konsertti kestää noin 60 minuuttia. STT Renessanssimusiikkia Humppilan kirkossa HUMPPILA. Maailma on muuttunut yhä väkivaltaisemmaksi ja se näkyy myös oopperan tulkinnassa. Kitaristi Ilkka Turta esiintyy Humppilan kirkossa heinäkuun 13. Turta soittaa renessanssimusiikkia 1500-luvun Espanjasta ja Italiasta, 1900-luvun alun ranskalaista musiikkia, kuubalaisen Leo Brouwerin Sonaatin sekä musiikkia Japanista ja Makedoniasta. Mutta kuoro on tasan yhtä hurja ja iskevä kuin aina ennenkin, Heiskanen lupaa. Tragediaksi tapahtumat kasvavat, koska Kullervo ei pysty erottelemaan kostoa synnyttäviä voimia muissa tai itsessään. 8: 7 Kostonjanoinen Kullervo palaa Olavinlinnaan Sanna Nikula Kullervo on yksi heistä, jonka näemme uutisissa ase kourassa käyvän kaltaisiaan vastaan. Lisäksi Turta on osallistunut muun muassa Ricardo Gallenin, Marcin Dyllan ja Zoran Dukicin mestarikursseille. Kimmon osan laulaa nyt baritoni Dan Karlström ja Kullervon äidin roolin Rusasen sisko, sopraano Johanna Rusanen-Kartano
(03) 422 1160 Avoinna ma-pe 9.30-17.30, la 9.30-14.00 40 v. Se oli enemmän kuin uhrimäärä mistään muusta luonnonkatastrofista maassa sinä vuonna. FL-LM Kuumuus yhä hurjempaa Intiassa Heijastava maali teki slummin asunnosta siedettävän asua. 050 3833 330 Le ikk aa ta lte en . Vuoteen 2022 mennessä 40 prosenttia Intian sähköstä tullee uusiutuvista energianlähteistä. Vuonna 2015 kuumuuteen kuoli Intiassa yli 2?400 ihmistä. AITO TERVAMAALI ON PARAS MONITOIMIMAALI Homeen, kosteuden ja lahon estoon Mökit • saunat • aitat • laavut Puuveneet • laiturit • aitatolpat Rahtivapaasti 5, 10, 15, 20 ja 30 L astioissa! Se aito ja oikea tervamaali jo 39 vuotta... New Delhissä helteeltä piti suojautua huiveilla. Toukokuussa, joka on yleensä vuoden kuuminta aikaa ja jolloin lämpötilat voivat nousta jopa 45 asteeseen, Meenaben pystyi tekemään töitä kotonaan Ramesh Dutt Colonyn slummissa. YRITTÄJÄ, VARAA OMA ILMOITUSTILASI FORSSA • TAMMELA • JOKIOINEN • HUMPPILA • YPÄJÄ • URJALA sähköpostit: etunimi?sukunimi@forssanlehti?fi Hämeentie 19, 30100 Forssa, ma-pe 10-18, la 10-14 Vielä tänään KAIKKI TUOTTEET -50 %!! NYT RYSÄHTI! lastenja nuorten hyväksi! (pl vitriini) Hämeentie 2, Puistolinna FORSSA P. Hän ompelee peitteitä ja petivaatteita. Maali auttoi. KUVA: EPA. HEINÄKUUTA 2017 28 FORSSAN LEHTI Minna Aaltonen ???????. Ihmiset sairastuivat, Meenaben kertoi Reutersille. LAUANTAINA 8. New York Timesin mukaan Intia saavuttaa tällä menolla helposti tavoitteensa päästörajoituksista, jotka se asetti osana Pariisin ilmastosopimusta. SUURJAKELU torstai 13.7. –?Köyhien naisten koti on myös heidän työpaikkansa ja varastonsa. Intia saavuttanee helposti päästötavoitteensa. 03 41551 www?forssanlehti?fi Ilmoitusaineistot viimeistään ti 11.7. Torikeskus, Forssa . Emme voineet istua sisällä, emme voineet tehdä töitä. –?Tänä vuonna on mennyt paljon paremmin. –?Me todellakin kärsimme kuumuudesta. Sadevettä kerätään ja komposteja perustetaan. Kuumuudesta aiheutuva stressi vaikuttaa heidän työhönsä ja terveyteensä, kertoo Reutersille projektikoordinaattori Bharati Bhonsale MHT-järjestöstä. Bhonsalen mukaan keinot ovat edullisia ja voivat alentaa kodin sisälämpötilaa useilla asteilla. Se olisi jopa kahdeksan vuotta etuajassa. 1,3 miljardin asukkaan Intia kuuluukin niihin maihin, jotka yrittävät tosissaan hillitä ilmastonmuutosta. He tietävät hyvin ilmastonmuutoksen vaikutukset ja ymmärtävät sen vakavuuden. YHÄ TUKALAMMAT helteet ovat vain yksi ilmastonmuutoksen monista seurauksista Intiassa. PALJON -70% ALENSIMME LISÄÄ TUOTTEITA Kaikki laukut -50% TUNIKOITA -30% Puistolinna, Forssa | P. Forty and Fab! ...SOITA PIAN JA TILAA... Kaksi kuukautta sitten Meenaben (naisella on vain yksi nimi) suostui kokeiluun: paikallinen järjestö Mahila Housing Trust (MHT) maalauttaisi hänen talonsa peltikaton heijastavalla maalilla. synttäreiden kunniaksi... 03 422 1160 Ma-pe 9.30-17.30, la 9.30-14 www.marge.fi Muotiliike Marge . VAIN TÄNÄÄN!! -40 % KAIKKI VÄHINTÄ ÄN . Hänen pieni kahden huoneen kotinsa slummissa Ahmedabadissa Länsi-Intiassa tuli niin kuumaksi päivisin, että hän ei voinut istua sisällä useisiin tunteihin. Tulva voi tuhota heidän omaisuutensa. Myös Intian viidenneksi suurimmassa kaupungissa Ahmedabadissa tiedetään, mitä kuumuus voi pahimmillaan aiheuttaa. mennessä. Toukokuu kuuluu Intiassa kuumimpiin kuukausiin. Kaupungissa oli vuonna 2010 helleaalto, joka aiheutti yli tuhannen ihmisen kuoleman. 050 566 8838 | Ma-pe 9.30-17.30, la 9.30-14 Reuters, Lea Peuhkuri Meenaben pelkäsi ennen kesän alkamista. 050 342 6610 Heli Hieperi ??????????????050 313 8999 Esko Aaltosen katu 2 Forssa P. SLUMMIEN ASUNTOJA kehittävä järjestö auttaa naisia tulemaan toimeen ilmastonmuutoksessa. Keskiarvolämpötilojen nousu puolella asteella viimeisten 50 vuoden aikana on tehnyt tappavista helleaalloista yhä yleisempiä. Edes kattotuuletin ei juuri viilentänyt. Heijastavan maalin lisäksi MHT kokeilee kattojen eristämistä talojen viilentämiseksi. –?He yrittävät niin kovasti parantaa elämäänsä ja kotejaan. Kuitenkin vain yksi takaisku, kuten tulva tai helleaalto, voi viedä heidät takaisin köyhyyteen. Maali on laskenut lämpötilaa useilla asteilla