8. 2017 • N:o 210 AJASSA 23 KULTTUURI 12 UUTISET 8 Evakko opetti suomen kieltä, työura golfin peluuta Kasvot voivat vinksahtaa vinoon mielentilasta riippuen Eläkeläiset kävelevät maailman ympäri Aurinkoa ja rantapuuhastelua . UUTISET 2 Ojala huomenna Lontooseen • Urjalalainen Aleksi Ojala kilpailee 50 kilometrin kävelyssä yleisurheilun MM-kisojen päätöspäivänä sunnuntaina. . KUVA: Tapio Tuomela Kakkostien remppa pääsi alkuun • Kakkostien perusparannuksen viimeisen vaiheen työt aloitettiin viime viikolla. • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Paimionjoki-yhdistyksen järjestämissä Lasten Jokipäivissä kalastettiin, melottiin, tutkittiin vesieliöitä, maalattiin maisema pukukopin seinään ja tietenkin grillattiin. UUTISET 10. Nykyaikaistetussa koulupihassa voi vaikka kuntopyörää polkemalla ladata samalla virtaa älypuhelimeen. Tiistaita luontoon tutustuttiin Somerolla. Työ tehdään puolen kilometrin pätkissä ja liikenne ohjataan työmaan ohi yhtä kaistaa pitkin. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI KESKIVIIKKO 9. URHEILU 16 Koulupihasta virtaa kännykkään • Koulupihoja halutaan avata entistä enemmän kaiken kansan käyttöön. AJASSA 22 Anna Hurra meloo kanoottia Myllylammessa Niko Hamiltonin kanssa samaan aikaan, kun ryhmän muut lapset onkivat ja maalaavat. Viimeistely sujui hyvin, joten Ojala pääsee kauden pääkilpailuunsa huippukunnossa
Loukun ja Karkkilan välinen osuus 2-tiestä on päällystetty viimeksi vuonna 2012. Jos maa sulaa ajoissa, valmistuu työkin aiemmin. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET Uutiset KESKIVIIKKONA 9. Kakkostie on Pasi Jokelalle tuttu tie.. Hetken kuluttua Aro soittaa takaisin ja kertoo, että itse asiassa Karkkilan ja Loukun välinen osuus on päällystysohjelmassa vielä tänä vuonna. Mies ihmettelee, eikö työlle ole minkäänlaista takuuta. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Ulla Jäske Tammela Tammelalainen Pasi Jokela on tyytyväinen, että 2-tietä levennetään Tammelan Mullinkallion ja Häiviän välillä. Rekkojen ohi pääsee turvallisemmin. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Reunaympäristö on vaarallinen, koska piennar on kapea, luiskat ovat jyrkät, puusto on lähellä ajoradan reunaa ja kallioleikkaukset ovat pääasiassa suojaamattomia. JOKELA AJELEE 2-tietä useita kertoja viikossa. –?Kyllähän päällyste voi kulua viidessä vuodessa, mutta en osaa sanoa, miksi tieosuus juuri sillä kohdalla on huonossa kunnossa. –?Pitkä työaika johtuu siitä, että työssä pidetään talvitauko lokakuusta lähtien siihen asti, kunnes maa on taas sulaa. ELOKUUTA 2017 > Toimitus puh. ARO SANOO kuulleensa, että 2-tien kunto Karkkilan ja Loukun välillä on kehno. Tällä kerralla työ tehdään eri tavalla, joten autoilijoiden täytyy varautua odottamaan hetki liikennevaloissa. Jokelan mukaan tien levennys onkin tarpeen. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. –?Tien kunto on siis huomattu ja se korjataan. FL Työmaan ohi yhtä kaistaa pitkin . Kakkostietä levennetään Tammelan kohdalla, joten matkantekijän täytyy välillä nostaa jalkaa kaasupolkimelta. –?Vai onko tien pohja vain niin soista, ettei se vain kestä. Työ valmistuu viimeistään lokakuussa. –?Loukun ja Karkkilan välinen tie on huonossa kunnossa. Liesjärventiellä asuva Jokela kulkee sekä Karkkilan että Forssan suuntaan. –?15 kilometrin työ tehdään 500 metrin työalueina ja liikenne ohjataan liikennevaloilla yhtä kaistaa pitkin työalueen ohi. Jokela arvelee, että tietä on helppo leventääkin, sillä tieosuudella on pitkiä suoria. Sitä hän ei edelleenkään osaa sanoa, miksi tien pinta meni huonoon kuntoon niin nopeasti. –?Tieurakka kestää kyllä ihmeen kauan, Jokela ihmettelee vuoden 2018 lokakuussa päättyvää perusparannusta. KUVAT: Ulla Jäske Aleksi ja Pasi Jokela pysähtyivät tauolle Karkkilan ja Forssan puolivälin tienoille. > Toimitus puh. Tien perusparannuksen pitäisi olla valmis viimeistään ensi vuoden lokakuussa. TIE VALMISTUU vasta ensi vuoden syksyllä. Työt alkoivat heti elokuun alussa. Kakkostiellä täytyy hidastaa matkantekoa toviksi, jotta tulevaisuudessa päästään ajamaan turvallisemmin kovempaa. UUDENMAAN ely-keskuksen projektipäällikön Jukka Aron mukaan Mullinkallion ja Häiviän välisen osan urakkasopimukset allekirjoitettiin heinäkuussa. –?Kohde on vaikea aina, kun vanhaa tietä on levennetty, Aro toteaa ja lisää, että tie on alunperin tehty viime vuosisadalla. Jokelan mukaan vanha Uudenmaanläänin raja menee Loukun tienoilta, joten hän arvelee toiseksi mahdollisuudeksi, että tientekijät ovat vaihtuneet lääninrajan kohdalla ja toinen on tehnyt parempaa jälkeä kuin toinen. Ely-keskuksen mukaan 2-tien suurimpia puutteita ovat ajosuuntien erottelun puuttuminen ja vaihteleva tiegeometria. . –?Rekkaliikenne on kasvanut, joten on hyvä, että tietä levennetään. Edellinen osuus perusparannusvaiheesta sujui Aron mukaan niin hyvin, ettei töistä aiheutunut haittaa liikenteelle
Lintilän kommentti itsenäisen pörssiyhtiön hallituksesta on suoruudessaan ministerin suusta poikkeuksellinen. Omistajaohjauksen Heliövaaraa tai Finnairin hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen eivät tiistaina alkuiltaan mennessä kommentoineet asiaa STT:lle. Valtio suurimpana osakkeenomistajana ei pysty irtisanomaan yksipuolisesti sopimusta. Lintilän mielestä silloin omistajaohjauksesta vastannutta pääministeri Juha Sipilää (kesk.) olisi ehdottomasti pitänyt informoida, sillä valtion kielteinen kanta lisäeläkkeisiin oli tiedossa. • Seuraavana vuonna parannettiin tieosuus Loukusta Mullinkallioon. ELOKUUTA 2017 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Totta kai kaikilla oli tiedossa asian herkkyys ja tiedossa oli myös hyvin selkeästi, että valtion kanta lisäeläkkeisiin on kielteinen, Lintilä sanoi. –. Ilmailualan Unioni IAU:n puheenjohtajan Juhani Haapasaaren mukaan toimitusjohtajan lisäeläkeperustelut kertovat siitä, että yhtiöllä taitaa mennä ihan hyvin. • Rahoituksella saadaan jatkettua Mullinkalliolle päättyvää riista-aitaa, levennetään tietä, loivennetaan piennarta, lisätään tiekaiteita ja tehdään liittymäjärjestelyjä. Hänen mukaansa merkit syksyn työehtosopimusneuvotteluihin ovat hyvät ja palkankorotusvaraa työntekijöille on. Puhelussa he (Heliövaara ja Itävuori) myönsivät selkeästi tienneessä, että valtion tahtotila on kielteinen lisäeläkkeitä ajatellen. SOPPA LISÄELÄKEKOHUSSA sakeni tiistaina edelleen. Selkeästihän tässä odotuksia on myös korotuksista ja muutenkin työehtojen kehittämisestä, Finnairin isoihin ammattiliittoihin kuuluvan IAU:n Haapasaari sanoi. • Osuuden budjetti oli kahdeksan miljoonaa euroa. • Tie levenee kauttaaltaan kahdella metrillä, metrin molemmilta puolilta tietä. STT ”Tiedossa oli myös hyvin selkeästi, että valtion kanta lisäeläkkeisiin on kielteinen.” MIKA LINTILÄ elinkeinoministeri. Seuraava ajankohta puuttua asiaan jollain tavalla on seuraava Finnairin yhtiökokous. Perusteethan olivat taloudelliset. LINTILÄ KÄVI lisäeläkeasiasta puhelinkeskustelun maanantaina kello 17 muun muassa Heliövaaran ja Itävuoren kanssa. • Parhaillaan töitä tehdään noin 15 kilometrin matkalla Mullinkalliosta Häiviään. Lintilä ei ota kantaa siihen, onko Heliövaaralla mahdollisuuksia jatkaa. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Kakkostietä levennetään Tammelan kohdalla, joten matkantekijän täytyy välillä nostaa jalkaa kaasupolkimelta. Finnair on taloudellisesti pärjännyt hyvin ja viitattiin sekä toimitusjohtajan hyvään työhön että koko henkilöstön, Haapasaari sanoi. Luottamuksesta Lintilä tyytyy toteamaan, että hän aikoo keskustella asiasta Heliövaaran kanssa. –. • Kakkostien perusparannuksen viimeiseen osuuteen on varattu 7,6 miljoonaa euroa. KUVAT: Ulla Jäske TAUSTAA Viimeinen osuus käynnistyi viime viikolla • Vuonna 2012 perusparannettiin Karkkilan ja Loukun välinen osuus. –. Heliövaara kävi keskustelua palkitsemisvaihtoehdoista Finnairin palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Itävuoren kanssa maaliskuussa 2016. Kyllä. Lintilän mukaan Heliövaara sanoi kokeneensa, ettei Finnairin toimitusjohtajan mahdollisesta lisäeläkkeestä tarvinnut kertoa eteenpäin. • Levennyksen ansiosta nopeusrajoituksia saadaan nostettua sataan kilometriin tunnissa. –. Omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi STT:lle, ettei omistajaohjausosaston johtajan Eero Heliövaaran toiminta Finnairin lisäeläke-asiassa lisää luottamusta. LINTILÄN MUKAAN valtio ei voi tässä vaiheessa puuttua Vauramolle myönnettyyn lisäeläkkeeseen. Saara Tunturi Olli Kuivaniemi Finnairintoimitusjohtajan Pekka Vauramon lisäeläkekohu voi tuoda pippurisen mausteen syksyn työmarkkinakierrokselle. Koko asian taustalla on valtion esittämä näkemys, ettei lisäeläkkeitä käytettäisi palkitsemiseen. Tien perusparannuksen pitäisi olla valmis viimeistään ensi vuoden lokakuussa. Ei näin saa tapahtua. IAU ei ole linjannut tarkkoja palkankorotustavoitteita syksyn neuvotteluihin. –. Valtio arvioi ratkaisut, joita yhtiökokous tekee, esimerkiksi nimitykset hallituksen suhteen. > Anna uutisvinkki puh. Heliövaaran pesti osaston johdossa on määräaikainen ja se on päättymässä vuoden lopulla. –. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET KESKIVIIKKONA 9. • Toimet tähtäävät turvallisuuden parantamiseen. • Hintaa viiden kilometrin osuudelle tuli kaksi miljoonaa euroa. Finnairin palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja Itävuori ei halunnut kommentoida ”keskeneräistä” asiaa STT:lle. Lintilän mukaan lisäeläke oli tuolloin noussut ilmeisimmäksi vaihtoehdoksi. ”15 kilometrin työ tehdään 500 metrin työalueina ja liikenne ohjataan liikennevaloilla yhtä kaistaa pitkin työalueen ohi.” JUKKA ARO Ely-keskuksen projektipäällikkö Finnair-kohu varjostaa työmarkkinaneuvotteluja Omistajaohjausosaston johdossa voi kippari vaihtua, Lintilä vieritti vastuuta sopasta virkamiehelle. Eli hallituksen kokoonpanoa saatetaan muuttaa
Kuulantyöntö on myös vetänyt runsaasti osanottajia ja nähdään tässäkin lajissa varmasti tiukka kilpailu. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) korostaa tarkkaa menotaloutta. ELOKUUTA 2017 Mielipide OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Pitääkö julkisesta ja avoimesta keskustelusta huolestua. Forssan on mahdollisuus olla koko eteläisen Suomen keskus tapahtuma-, messuja kulttuuritilaisuuksien järjestäjänä. Kuitenkin palloiluja joukkuelajien suosio on Suomessa valtava. Kirittävää silti riittää. Perinnelajien hiihdon ja yleisurheilun edustajia on Humussa yhtä lukuunottamatta kaikki. Suomi on ollut maailman laineilla pieni lastu, johon talouden tyrskyt osuvat kipeästi. Moni pystyvä ihminen on edelleen töitä vailla. Perinnepolitiikka ja perinnejohtamistavat on muututtava. 03 415 5657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa Pääkirjoitus Forssassa 9. SUOMEN OLYMPIAKOMITEAN huippu-urheiluporukan vetäjiä ei ole paljon tv-ruudussa näkynyt. Tuskin Forssan mainetta ovat ulkopaikkakuntalaiset luoneet. KOLUMNI Alpo Suhonen P itäisikö huolestua on television paras ohjelma. Kysymyksessä on noin 2,5 hehtaarin suuruinen määräala. Tarvitaan ennakkoluulotonta ja energistä poliittista johtamista ja yhteistyötä, Lounais-Hämeen liittovaltio tulkoon. Tero Pitkämäki voi vielä pelastaa Vuoden Urheilijan tittelin mitaliheitolla!. Keihäänheittäjiäkin on kisoissa enää vain yksi. Talouskasvu ei ole automaatti, joka takaa jaettavaa ensihetkistä lähtien. URHEILUN PERINNELAJI yleisurheilu on menettänyt Suomen osalta kansainvälisen huipun. Vaatimukset budjettikurin löysentämisestä voi hyvin ymmärtää kovien vuosien jälkeen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ovat paljon vartijoina. Toisessa heittolajissa keihäässä jokioislaiset ”keppimiehet” saavat vastaansa mm. UUDEN MODERNIN identiteetin kehitys on ollut hidasta. Muurilan Vihurin Seppo Klemolan. Mutta henkilöja raharesurssit ovat vielä toistaiseksi perinnelajien piirissä. Alueella sijaitsevissa kortteleissa 251 ja 252 on rakennusoikeutta yhteensä 7 250 kerrosalaneliömetriä. On elettävä suu säkkiä myöten tai vieläkin nuukemmin, jotta velkataakkaa ei siirretä jälkipolville. Pitää huolestua, jos vorssalainen negatiivinen perinnemärinä jatkuu. Työttömiä työnhakijoita oli edelliskuun lopussa 12,8 prosenttia työvoimasta koko Hämeessä. Niissä on huomioitava paitsi alojen myös alueiden erilainen kehitys. Hotelli Koskenniskan kabinetissa aikoinaan oppinsa saanet ovat tietysti huolestuneita. Kaivattu noususuhdanne ulottuu Hämeeseenkin mutta osin viipeellä. Tottakai pienestäkin harrastajamäärästä voi nousta urheilija maailman huipulle. Osanottajarikkaimmaksi muodostuu 1.500 metrin juoksu, johon on ilmoittautunut toistakymmentä miestä. Pitäisikö siis huolestua television ohjelmien tasosta ja laadusta. Talouspaineissa väärin kohdeltuja on ilmoittautunut jonoksi asti. Tarvitaan ennakkoluulotonta ja energistä poliittista johtamista ja yhteistyötä, Lounais-Hämeen liittovaltio tulkoon. Arvioiden mukaan nuorisosta noin 90 % harrastaa palloilulajeja. Mukana ovat mm. Parempaan suuntaan ollaan menossa. Hallituksella on tehtävää, jotta avoimet työpaikat ja työtä vailla olevat kohtaavat. Imago on syntynyt ja alkanut elää omaa elämäänsä. Loimaan Raikaa ja Tarun Heinänen. Kuinka kauan. Paljon puhuttua kestävyysvajetta ei ole saatu kurottua umpeen. Julkinen keskustelu Forssan tilasta ja tulevaisuudesta on vihdoinkin saatava käyntiin. Kirjoittaja on forssalainen valmentaja. Vyön iso höllentäminen pudottaisi kuitenkin housut nilkkoihin. Ei, koska naisten futiksen ja yleisurheilun MM-kisojen tarjonta on ollut oivallista. HOLJIEN LISÄKSI Hakkapeliittamarkkinat ja Pick-Nick-tapahtuma osoittivat jälleen kerran, ettei pidä huolestua Forssan tulevaisuuden suhteen. Vauhtisokeuteen ei ole varaa budjettineuvotteluissa eikä syksyn työmarkkinapöydissä. YRITYSTEN LIIKEVAIHDON kehitys on Kanta-Hämeessä ollut työja elinkeinoministeriön mukaan 8–11 prosentin luokkaa tänä vuonna, millä maakunta sijoittuu hyvään keskikastiin. Forssan kaupungin ja Oy Finlayson Ab:n kesken on noin puolen vuoden ajan neuvoteltu uutta kaupungintaloa vastapäätä sijaitsevien maa-alueiden ostamisesta kaupungille. Neuvottelut ovat edistyneet niin pitkälle, että kauppakirjaluonnos on Forssan kaupunginvaltuuston ensi maanantaina pidettävässä kokouksessa käsiteltävänä. Alueella on voimassa asemakaava. VORSSA AREENALLA tuli selkeästi esille kaupungin puutteellinen imago. HOLJIEN UUTUUTTA Vorssa Areenaa on ilolla tervehdittävä. TKT:n Kivikko. Hyvän jakajia on ilmaantunut, kun taivaanranta on alkanut kirkastua. Bruttokansantuote saattaa Suomessa nousta nyt jopa kolmeen prosenttiin, mutta alueelliset erot talouskehityksessä ovat kuitenkin suuria. Pitäisikö huolestua. Teollisen romahduksen jälkeen syntyi tyhjiö, jota eivät paikalliset poliitikot ja yritykset kyenneet täyttämään. KUVA: Mauri Ratilainen/ Com.pic Budjettivyön höllennys tiputtaa housut nilkkoihin. Erityisesti Lontoon kisastudio Tapio Suomisen johdolla on ollut korkeaa tasoa. Ilmoittautumisia on saapunut seuralle runsaasti ja yksinpä yleisessä sarjassa on lähes neljäkymmentä kilpailijaa. Luvassa ei ole myöskään veroporkkanaa liittokohtaisten palkkaneuvottelujen tueksi. VAROITTELUN LOMASSA on todettava, että Juha Sipilän (kesk.) hallituksella on viimein kelpo näkymät budjetintekoon viennin vetäessä. Kummempaa jakovaraa ei tahdo löytyä varsinkaan julkiselta sektorilta. 40 VUODEN TAKAA Forssan kaupunki ostanee Finlaysonilta maata FORSSAN LEHTI 9.8.1977 Forssan kaupungin ja Oy Finlayson Ab:n välillä on tekeillä noin 5 hehtaarin suuruinen maakauppa. S uomen talous kasvaa vihdoin vuosien taantuman jälkeen. elokuuta 2017 60 VUODEN TAKAA Jännittäviä kilpailuja Jokioisissa FORSSAN LEHTI 10.8.1957 Jokioisten Koetus järjestää 55-vuotisjuhlakilpailunsa sunnuntaina keskusurheilukentällä alkaen klo 14. 4 FORSSAN LEHTI KESKIVIIKKONA 9. Valtiovarainministeriö työstää parhaillaan valtion talousarviota ensi vuodelle. Kasvunäkymien on jalostuttavaksi työksi
Forssalaisten pitäisi mielestäni pyytää isoa ”kalaa” kylään. Johtajat jakaa toisilleen lisäeläkkeitä. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,3 miljoonaa. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. VALOTTOMAT • Outoa, että erityislapset pakotetaan kouluun yli 1t. Kävin jokunen päivä sitten kaupungissa. Käynnistä seurasi komean tontin antaminen Pöytyältä. • Kuinka paljon saataisinkaan ruokaa vähävaraisille lapsiperheille, jos poistettaisiin kansanedustajien supereläkkeet. alkua. ITSE OLEN jo törmännyt siihen, ettei debit-kortti kelpaa. ONKO RAUTATIEN puuttuminen ja selkeä etelä/Forssa-suuntaisen tien puuttuminen eräs syy taantumaan. Menimme kunnanjohtajan kanssa tapaamaan veljeksiä. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. Olin vuosikymmeniä sitten Pöytyän Yrittäjien puheenjohtaja. TV • Kansa jonottaa ruokaa. 75 e 2 kk ......................................................50 e DIGILEHTI ................. UMM • Ikävä yllätys koulukyyti jälleen 1t15min. alkua?! ERITYISLAPSEN HUOLTAJA • Julkinen sektori säästää -30% lomarahoja, Finnairin johtajan lisäeläke 130 tuhatta euroa / kk. Heidän Itäharjun tontti oli ahdas, eikä ollut mitään mahdollisuutta laajentaa tuotantoa. Tunsin kunnanjohtajan hyvin sekä Turusta veneveistämö Siltalan veljekset. Osakaslehdet ovat Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Satakunnan Kansa ja Turun Sanomat. Järjestämme vuosittain noin 20 esitelmätilaisuutta korkean tason luennoitsijoille. 050 3043 313 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) 12 kk .................................................. SILMÄHOLTTERI • Mistä saa Holjien portilla pois otetut sateenvarjot yms.. SATEENVARJOTON • Sinä, joka otit matkaasi ”rastikohteena” olleen roikkavalon Pyhäjärven saaresta, ovatko iltasi nyt valoisampia. Noina aikoina muistikuvat kaupungista ja sen ilmapiiristä olivat myönteisen iloisia. Toimitus valitsee ja käsittelee Forssan Lehteen ja lehden nettisivulle menevät tekstiviestit. Entä nyt. Näppäile viestin alkuun FL (välilyönti) LY (välilyönti) ja sen jälkeen mielipiteesi. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Tuttavalta varatuomarilta, hänen tallettaessa tililleen 1000 euroa, tiukattiin, mistä hän oli sen saanut! YRJÖ SARASTE Pitää olla luottokortti Luottokortti on valttia maailmalla. Veljekset saivat aikanaan presidentti Kekkosen vientipalkinnon! HELPPO ON kieltämättä ”viisastella” etelästä Forssaan kehitystä, mutta olin aidosti ihmeissäni, mitä on tapahtunut tai tapahtumassa. Paikkakunta oli puhdas maatalouspitäjä. Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. HIRVEÄ NÄLKÄ, EI KOTONA SYÖTÄVÄÄ. 03 4155 665 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Saija Pennanen .................03 4155 650 Lännen Median toimitus Johanna Puukka ............... Kirjoitan kaupungista, josta tällä hetkellä ei löydä korttelia, missä ei olisi uutta rakennustyömaata käynnissä. Tunnus: Forssa nousuun. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. 03 4155 671 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ..................03 4155 662 Jaakko Leinonen ............ OLETKO LAKANNUT LYÖMÄSTÄ MUSTIA. KUVA: Terho Aalto, arkisto Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. YRJÖ RANTANEN Järvenpää H elsinkiin on tullut vähän kerrassaan uusia pysäköintimittareita, joissa ei ole enää mahdollisuutta maksaa rahalla. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Kaikki uinui kuin kaunis ruispelto syksyllä. Siitä hyödymme kaikki. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. 03 4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Lännen Mediaa. 050 3138 987 Elina Laaksonen ........ Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä puhelinnumeroon 173172. YKSI LAKI, KAKSI SOVELLUSTA • Kaunis kiitos sinulle, joka löysit avaimeni ja veit ne Infoon torille la 5.8. Kun urheilu jäi taakse, yhteydet katkesivat. FORSSAN LEHTI 5 KESKIVIIKKONA 9. alk. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. ennen pv. 03 4155 610 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Palautatko petäjien väliin. KIITOLLINEN • Kellokosken prinsessan ajoista on edistytty, mutta FL:n jutunkin (7.8.) mukaan psykiatria on valovuosien päässä muusta kehityksestä. 03 4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Ulla Jäske .............................. ELOKUUTA 2017 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Olen tällä hetkellä Kulttuuriyhdistys Silmun puheenjohtaja. Koska maanviljelijät tiesivät, että paikkakunnalle muuttaa paljon eri puolueen väkeä, hanttiin pantiin loppuun saakka. Kaukoidän lennolla en saanut pankkikortilla edes ryyppyä. Tasapuolistako. ACN), ZeroFortyn, Kolumbuksen ja EUnetin liittymillä. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. ennen koulupv. Helsingin läheisyys on luonnollisesti merkittävä seikka. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Yhdysvalloissa hotelli aikoi todettuaan, että olin debit-asiakas, vaatia takuurahaa avainta vastaan pelätessään minun juovan huoneen laskuun. Luottokortti on pakollinen jokaiselle, joka aikoo pysäköidä ainakin keskustassa ja sen läheisyydessä. ON ALETTU myös suhtautua epäluuloisesti käteisen rahan käyttäjiin. 1:lle saamastani hyvästä hoidosta! JALKANSA HOLJILLA TELONUT • Ruotsin (Suomen?) viranomaiset unohtaneet kunniarikokset (nyheteridag 6.8.), kuusi naista kunniamurhan uhrina 2016. Ne, jotka ilmoittavat, ettei sovi, niin lehteen juttu kieltäytyjistä. Koska käynti liittyi osin taloudellisiin asioihin, olin hämmästyksestä hiljainen. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. MK, SE ALEMPIARVOINEN • Hoitavien käsien lisäksi psykiatriassa tarvitaan aivoja ja syvällistä sielun sointia, jos halutaan ihmistä auttaa. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen ..............03 4155 620 Riitta Tammiranta ........03 4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila ......................03 4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren ..........(perhevapaalla) Pia Oksa ......................... Numero 173172 • Iso kiitos ambulanssihenkilökunnalle, sairaalan polille, röntgeniin ja os. TÖLÖLÄINEN • Ylen toimittaja yrittää pakottaa Huhtasaarelle PK-median keksimän ”äärioikeiston” (Astudio 7.8.). Kansanedustajat keksivät itselleen sopeutumiseläkkeen. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. 13,08 e/kk DIGI + PRINTTI .......alk. K irjoittajalla oli vuosia sitten, lähinnä urheilun kautta monta ystävää Forssassa. 26,67 e/kk Irtonumero ..........................................2 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Päätoimittaja Kari Suontausta Mikä Forssaa vaivaa. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Viestin pituus on enintään 160 merkkiä ja sen lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Tapasin useita ei-tuttuja. YKSILÖ • Mielisin kirjoittaa keinotekoisesta ujoudesta, mutta ei uskalla, todella ujot pahastuu. TYÖNANTAJAT EI KOROTUSVARAA • Hyvä hän, joka uskalsi nostaa vesikissan pöydälle. Järjestelmä toimii Telian, Elisan, DNA:n, Saunalahden, Tele Finlandin (sis. 296 e 6 kk .....................................................149 e 3 kk ...................................................... NÄKIS VAAN • Iso kiitos LHAS:lle hyvästä, nopeasta, ystävällisestä, asiallisesta ja asiantuntevasta tutkimuksesta. TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Kari Suontausta 03 4155 655, 050 5707 432 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Silkkihansikkain ei nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä pärjätä. Eiköhän ole vähän vanhanaikaista toivoa paluuta käteisen käyttöön
Ratkaisut kuun lopussa. –?Käsityksemme mukaan antamamme ohjelmatuki on ollut vain pieni siemenraha. KUVA: Kimmo Brandt/compic ”Valitettava tehtäväni on käyttää punakynää tai puistella päätä.” PETTERI ORPO valtiovarainministeri. En ota keinoihin kantaa. Yli puolen miljoo nan ihmisen projekti Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on Yhdessä, johon myös tuleva Yhdessä-viikonloppu liittyy. Orpon mukaan Moisniemen neuvotteluissa joudutaan heiluttamaan paljon punakynää, kun valtiovarainministeriö käsittelee ministeriöiden budjettiehdotuksia kahden päivän ajan. Sekin näyttää olevan toteutumassa, Lehtomäki sanoo. Syksyyn asti kuka tahansa voi ehdottaa pientä tai suurta tekoa liitettäväksi Suomi 100 –ohjelmaan. Kirsi Turkki Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ryhtyy vetämään työryhmää, joka katsoo verotuksen kokonaisuutta ja ennen kaikkea työn verotusta. –?Työllisyys on hallituksen työlistalla kärjessä. Linja-autoissa ei kuollut turmissa tuona aikana ketään, mutta onnettomuuksien vastapuolena olleissa autoissa menetti henkensä 13 ihmistä. Kyllä siellä matkustamossa aika paljon sattuu ja tapahtuu, sanoo Otkesin johtava tutkija Kai Valonen. Orpo muistutti myös, että hallituksen budjettineuvotteluissa tullaan käsittelemään perhevapaauudistus. Valitettava tehtäväni on käyttää punakynää tai puistella päätä. Pertti Mattila Mika-Matti Taskinen Linja-automatkustajien turvallisuudessa on edelleen parannettavaa, arvioi Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) tiistaina julkaisemassaan selvityksessä. Satojen ohjelmien joukossa on muun muassa yhdessä syömistä, Marttojen valtakunnallinen sienipäivä, erikoisten lajien mestaruuskisoja sekä tanssia niin toreilla kuin junissakin. KYSELYTUTKIMUKSEN mukaan yli puoli miljoonaa ihmistä on osallistunut juhlavuoden ohjelmiston valmisteluihin, ja Lehtomäen mukaan tilaisuuksissa on käynyt väkeä vielä paljon enemmän. –?Se on vastuullista politiikkaa, Orpo sanoo. Vähintä on se, että uudistus lähtee liikkeelle. Koko hallituksen budjettiriihi on elokuun lopussa. JUHLAVUODEN tapahtumakesä huipentuu elokuun viimeisenä viikonloppuna, kun vietetään Yhdessä-viikonloppua. Tavoitteina ovat olleet myös kansainvälinen näkyvyys ja se, että mahdollisimman moni suomalainen tekee itsensä näköistä ohjelmaa. Suomi 100 -juhlavuodessa on nyt mukana 4?500 hanketta, joita toteutetaan noin sadassa maassa kuudella eri mantereella. Näin kertoo Suomi 100 -hallituksen puheenjohtaja, valtiosihteeri Paula Lehtomäki. VALTIOVARAINMINISTERIÖN neuvotteluissa ilmeni, että valtion verotulojen kertymä on noin puoli miljardia kevään ennusteita parempi Suomen hyvän talouskehityksen vuoksi. –?Veroratkaisut päätetään vasta koko hallituksen budjettiriihessä, Orpo kertoi valtiovarainministeriön budjettineuvotteluissa Espoon Moisniemessä, Rajavartiolaitoksen edustustiloissa. Suomi 100 -hankkeista on tuettu vain vähemmistöä, ja niidenkin tukiosuus on ollut yleensä pieni, Lehtomäki kertoo. Palkansaajien ostovoimaa pyritään kuitenkin tukemaan. Samalla alkaa sadan päivän lähtölaskenta Suomen syntymäpäivään joulukuussa. ORPO KOROSTI , että hän tulee peilaamaan jokaista ministeriöiden tekemää ehdotusta sillä perusteella, miten esitys tulee edistämään työllisyyttä. YLI PUOLET KAIKISTA bussion”Matkustamossa sattuu ja tapahtuu aika paljon” Onnettomuustutkintakeskus kävi läpi yli 650 linja-auto-onnettomuutta tammikuusta 2015 kesäkuuhun 2016. Mukana on sekä valtakunnallisia että oman kylän tempauksia. Otkes kävi läpi yli 650 linja-auto-onnettomuutta tammikuusta 2015 kesäkuuhun 2016. Orpo korosti, että hänen lähtökohtansa on se, mitä hallitusohjelmassa lukee eli kenenkään ansiotulojen verotus ei kiristy ja kokonaisveroaste ei nouse. VALTIONEUVOSTOLLA EI OLE vielä tarkkoja arvioita siitä, paljonko tapahtumien järjestämiseen loppujen lopuksi on käytetty varoja tai työtunteja. –?Keskitetyt resurssit ovat varsin rajalliset. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi neuvottelujen kulusta. Koko juhlavuoden budjetti on yhteensä 19 miljoonaa euroa, josta erilaisia tapahtumia tuetaan noin 11 miljoonalla eurolla. –?Kokoomuksen mielestä perhevapaauudistus on niitä keskeisiä keinoja, joilla voidaan työllisyystilanteeseen tehdä omilla päätöksillä merkittävää hyvää. Näin ollen veroratkaisut ovat työmarkkinajärjestöjen tiedossa, kun ne käyvät syksyllä liittokohtaisia palkkaneuvottelujaan. –?Suurimmassa osassa ministeriöitä on kriisitietoisuutta, mutta jotkut koettavat kepillä jäätä, kun hyviä menokohteita on. Meillä on kuitenkin mukana kymmeniä yritysyhteistyökumppaneita ja todella mittavasti tavallisten suomalaisten, yhdistysten ja kuntien tekemistä. Orpon mukaan lisääntyviä verotuloja ei käytetä pysyvien menojen lisäämiseen, vaan velanoton vähentämiseen. KUVA: Suomi 100/ Juha Metso Veroratkaisut koko hallituksen budjettiriiheen Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) perustaa ministerityöryhmän pohtimaan verotuksen kokonaisuutta. KESKIVIIKKONA 9. Tavoitteiden toteutumista seurataan juhlavuoden aikana ja sen jälkeen erilaisilla kyselyillä. 20 aluekoordinaattoria varmistaa, että juhlavuosi toteutuu koko Suomessa. KUVA: Tapio Tuomela Vanessa Valkama Kun Suomi 100 -juhlavuosi on ehtinyt vähän yli puoleenväliin, iso osa tavoitteista näyttää jo toteutuvan. ELOKUUTA 2017 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Bussimatkustajien turvallisuudessa yhä parannettavaa. –?Juhlavuoden yksi tärkeä tavoite on vahvistaa suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lehtomäen mukaan juhlavuosi toteutuu nyt huomattavasti isommalla mittakaavalla kuin siihen on valtion budjetista osoitettu varoja. FL-LM Valtiovarainministeriöllä on perinteenä järjestää ministeriön omat budjettineuvottelut Espoon Moisniemessä, jossa sijaitsevat Rajavartiolaitoksen tilat. – Positiivinen asia on, että kukaan linja-auton sisällä ei kuollut onnettomuuksissa. Tänään esiteltävässä valtiovarainministeriön budjettiesityksessä ei tule olemaan vielä mitään uusia veroesityksiä. Valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -sihteeristön henkilömäärä vaihtelee kymmenen molemmin puolin hankkeen vaiheesta riippuen. Mutta ei voi sanoa, että hyvin menisi, koska vakavasti loukkaantui 28 ja lievemmin 220. Tätä palvelee se, että ihmiset ovat lähteneet niin mittavasti mukaan
Onnettomuuksien teematutkinta sisältää tietoa poliisin ja pelastuslaitoksen tietokannoista, minkä lisäksi tehtiin kysely bussien kuljettajille. Sisä-Suomen poliisin mukaan kyseisten huoltoasemien asiakkaiden korttitietoja ei ole kuitenkaan päätynyt rikollisten haltuun. FL Ravintolan terassille murtauduttiin Forssalaisen ravintolan terassille murtauduttiin toistamiseen maanantaina kello 18–24. Aineistossa oli 13 tapausta, joissa esimerkiksi kuljettajan sairauskohtauksen tai väsymyksen voidaan katsoa aiheuttaneen onnettomuuden. • Osa viikonlopun tapahtumista on erityisesti tähän ajankohtaan suunniteltuja, osa vuosittain toistuvia, mutta tällä kertaa Suomi 100 -teemalla toteutettavia. Loimijoen vartta kulkenut ohikulkija oli kuullut terassilta epämääräisiä ääniä ja hälyttänyt poliisit paikalle. Tapahtumaa tutkitaan varkautena ja vahingontekona. Hyvin myönteistä on ennen kaikkea se, että pienetkin tapahtumat ovat lähteneet paisumaan kuin pullataikina. Muita kehittämiskohteista ovat muun muassa turvavöiden käyttö ja huomion kiinnittäminen talviolosuhteisiin. –. • Lisää viikonlopun ohjelmaa on koottu verkkosivulle http:// suomifinland100.fi/yhdessaviikonloppu/. FL Oikaisu Porin asuntomessualueelle rakentavasta Elina Levolasta kertovassa viikonvaihdejutussa (FL 6.8.) oli virhe. Veneen kiinnitysköysi ja sähköjohtoja oli katkaistu. Pelastuslaitos sai palon sammutettua puolenpäivän jälkeen. ja 4. TAPAHTUMIA • Valtioneuvosto pitää avoimet ovet yleisölle lauantaina 26.8. Syksyyn asti kuka tahansa voi ehdottaa pientä tai suurta tekoa liitettäväksi Suomi 100 –ohjelmaan. Yrityksen ulkopuolisen urakoitsijan laskinmurskain kärsi vahinkoja palossa. Sen lisäksi, että pariskunta oli liikkeellä kilpensä menettäneellä autolla, luvassa on syyte näpistyksestä. Poliisi huomauttaa, että rikollisten asentaman kortinlukulaitteen voi tunnistaa siitä, että se usein heiluu ja on muovinen. FL-LM Yli puolen miljoo nan ihmisen projekti Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on Yhdessä, johon myös tuleva Yhdessä-viikonloppu liittyy. Lisäksi Tampereella oli rikottu kylmäaseman raha-automaatti. OTKES KOROSTAA turvallisuusjohtamisen kehittämistä linjaautoalalla. – Kesällä tapahtuneissa suistumisissa 40 prosentissa kuljettajan alentunut toimintakyky oli pääsyy onnettomuuteen. FL-LM Poliisi: Näin tunnistat skimmauslaitteen ja estät tunnuslukusi kopioimisen STT Pirkanmaalta on löytynyt maanantain ja tiistain aikana rikollisten asentamia skimmauslaitteita eli korttitietoja varastavia laitteita neljältä huoltoasemalta. Samaan aikaan osalla ministeriöistä on avointen ovien ohjelmaa. Henkilövahingoilta säästyttiin. Poliisin mukaan on syytä ilmoittaa hätäkeskukseen, jos epäilee, että kortinlukijalaitteeseen on asennettu skimmauslaite. Kärriä tuurannut Kirsi Halkola hoitaa vuoden loppuun saakka paitsi teknisen johtajan virkaa myös rakennustarkastajan äitiysloman sijaisuutta. Tutkinnassa ilmeni yli sata tapausta, joissa tienpinnan liukkaus vaikutti onnettomuuteen. • Suomessa ja maailmalla on luvassa useita satoja Suomi 100 -tapahtumia, jotka suomalaiset ja Suomen ystävät ovat yhdessä rakentaneet toinen toisilleen. Suomi 100 on ilmiö, joka ruokkii itseään. Veneestä vietiin Hondamerkkinen polttoainetankki letkuineen, kaksi kaiutinta ja työkalupakki työkaluineen. Onnettomuudet voivat tapahtua esimerkiksi suuressa nopeudessa, Valonen sanoo. Rikolliset asentavat automaatteihin tuolloin myös näppäimistön yläpuolelle uuden levyn, jossa on pieni reikä kameraa varten. Ne ovat vaarallisia tapauksia. FL Anastetut rekisterikilvet löytyivät Sunnuntain vastaisena yönä Forssan Lamminolankadulta varastetut rekisterikilvet löytyivät Forssasta. elokuuta, kun koko maassa liputetaan ensimmäistä kertaa Suomen luonnolle. Vaarallisimpia onnettomuuksia ovat tutkimuksen mukaan linja-autojen kaatumiset. Lisäksi veneen puulistaa oli rikottu. Alkuperäinen on metallinen ja tukevasti kiinni. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET nettomuuksista johtui yhteentörmäyksestä henkilöauton kanssa, Valonen kertoo. Sen sijaan juoppokuljettaminen linja-autoliikenteessä ei vaikuta olevan ongelma tutkimuksen perusteella. Varkaat saivat mukaansa erilaisia juomia. Alueella on useita arkkitehdin suunnittelemia koteja, jotka toteutetaan esimerkiksi valmisharkoista, elementeistä ja pitkästä tavarasta. Varmasti talvellakin näitä on, mutta silloin toimintakyvyn puutteet hautautuvat sään liukkauden alle, Valonen jatkaa. Toiset varastetuista kilvistä oli kiinnitetty forssalaisen pariskunnan käyttämään kilpensä menettäneeseen henkilöautoon, johon poliisi kiinnitti huomionsa Forssa ABC:llä maanantaina kello 23 aikaan. FL Somerolla rikottiin venettä Someron Rautelankylän Kohnamäen entisellä uimarannalla vahingoitettiin venettä elokuun 2. Laitteet ovat jo poliisilla. päivien välisenä aikana. KUVA: Suomi 100/ Juha Metso SUOMI 100 Yhdessä-viikonloppu • Suomi 100 -tapahtumakesän loppuhuipennusta vietetään 25.–27.elokuuta. Levola ei ole ainoa, joka rakentaa asuntomessualueelle ilman talotehtaan talopakettia. FL Halkola sijaistaa teknistä johtajaa Humppilassa Humppilan kunnanhallitus myöntää opintovapaalle olleelle kunnan tekniselle johtajalle Mika Kärrille palkatonta virkavapautta vuoden loppuun saakka. KESKIVIIKKONA 9. Silloin kaikissa Suomen kansallispuistoissa kuullaan kuorolaulua yhteensä noin tuhannen kuorolaisen voimin. –?Emme ole vielä ihan lopussa, vaan meidän täytyy huipentaa juhlavuosi. • Kymmenissä eri maissa, kuten Yhdysvalloissa, Malesiassa ja Venäjällä, nautitaan Suomen kunniaksi illallista taivaan alla Finnish Your Dinner -tapahtumissa. Eri puolella Suomea järjestetään luonnon kunniaksi noin 200 tapahtumaa. Lasinmurskain syttyi palamaan Kurikkamäentiellä Lasinkierrätysyrityksen pihalla ollut vedettävä murskain syttyi palamaan Forssan Kurikkamäentiellä tiistaina aamupäivällä Pelastuslaitos sai hälytyksen Kurikkamäentielle hieman yhdentoista jälkeen. Alkoholilla oli osuutta vain yhdessä onnettomuudessa. Pelkän etusormen käyttäminen paljastaa helposti näppäilyt, mutta jos näppäillessä käyttää esimerkiksi kolmea sormea tai on näppäilevinään eri näppäimiä, ei oikea numerosarja paljastu niin helposti. Poliisin mukaan tunnuslukua näppäillessä on hyvä opetella käden peittämisen lisäksi tapa, joka estää muita ihmisiä tai kameraa näkemästä sormien liikkeen näppäimillä. • Tukholman koko Kungsträdgården muuttuu kolmen päivän ajaksi STHLM/SUOMI-kaupunkifestivaaliksi. Paula Lehtomäen mukaan tähän mennessä juhlavuoden ohjelmisto on ylittänyt odotukset. Vaihtoehtoisesti ilmoituksen voi tehdä huoltoasemalle tai kylmäasemalla näkyvään puhelinnumeroon.. STT ”Kesällä tapahtuneissa suistumisissa 40 prosentissa kuljettajan alentunut toimintakyky oli pääsyy onnettomuuteen.” KAI VALONEN Otkesin johtava tutkija Näkyvimpiä tapahtumia Yhdessä-viikonloppuna on Suomen Luonnon päivä lauantaina 26. Näissä onnettomuuksissa loukkaantui vakavasti 12 ja lievästi 64 matkustajaa. kello 10–14 esimerkiksi Valtioneuvoston linnassa ja Säätytalossa
–?Suomen kustannuskilpailukyky verrattuna muihin maihin on kääntynyt paranemaan, mutta meillä on edelleen pitkä takamatka. Toimitusjohtaja Jorma Turusen mukaan samalla ollaan kuitenkin huolissaan yritysten matalasta investointitasosta. –?Asun muuten Kauniaisissa, mutta kesät ovat menneet täällä. Saksaan verrattuna Suomen kilpailukyky on vielä kymmenen prosenttia heikompi, Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen sanoi. Pohjanmaalla vuonna 1928 syntynyt Ollus vältti sodan nipin napin ikänsä puolesta, mutta lukuisat kollegat olivat myöhemmin sotaveteraaneja. –?Uskon, että vientiteollisuuden ammattijärjestöissä ymmärretään, ettei nyt ole mikään irtioton aika. –?Totta kai välillä syntyi kinaa ja joskus he sanoivatkin, että kyllä sinä ymmärrät, mutta et halua ymmärtää! Se oli sikäli tärkeää oppia ihmisten luonteesta ja olisi ollut paljon hankalampi juttu, jos pohjanmaalaiset olisivat joutuneet lähtemään Karjalaan, sillä loppujen lopuksi karjalaiset olivat todella soveliaita, Ollus naurahtaa. YNGVE OLLUS Teknologiateollisuuden tilaukset ovat huimassa kasvussa Hyvän kehityksen jatkuminen vaatii lisävauhtia yritysten investointeihin. Kesät Jokioisilla viettävä Ollus teki toimitusjohtajan roolissa lukuisia kauppoja muun muassa Neuvostoliitossa. Hyvät näkymät eivät kuitenkaan koske kaikkia yrityksiä. Sotaväen jälkeen Ollus huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin suomalaisinsinööriä Tukholmaan. Henkilöstöä teknologiateollisuuden yrityksissä oli Suomessa kesäkuun lopussa noin 6 000 enemmän kuin vuosi sitten. FL-LM Teknologiateollisuuden tilausten kasvua ovat vauhdittaneet suuret laivatilaukset. –?Kun sota päättyi, niin alueensa menettäneille ihmisille ja karjalle piti saada tilaa. 89-vuotias Yngve Ollus toimi Suomen Ericssonin palveluksessa peräti 36 vuoden ajan. Olluksen pitkä ja anSatojen tarinoiden ja kymmenien kauppojen mies . KUVA: Mikael Rydenfelt TEKNOLOGIATEOLLISUUS Yli 20 000 rekrytointia • Teknologiateollisuuden liikevaihto, tilaukset ja henkilöstö Suomessa ovat kasvaneet. Osasin vain vähän suomea, mutta jouduin olemaan isälle tulkkina suomalaisten kanssa. POHJANMAALTA OLLUKSEN tie vei Helsinkiin, josta hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1949. Pakon sanelemana Ollus oppi lisäksi ihmisten käsittelytaitoja, jotka lopulta osoittautuivat tärkeiksi taidoiksi tulevan työuran kannalta. Inkeroinen veti myös esiin tilastot, joiden mukaan huonosta talouskehityksestä huolimatta palkat ovat Suomessa nousseet 17 prosenttia vuodesta 2009. HALLITUKSEN budjettiriihestä Teknologiateollisuus odottaa lisäpanostuksia yritysten tuotekehitysrahoitukseen. KESKIVIIKKONA 9. –?Siitä uhkaa tulla kasvun jatkumisen este, sillä kapasiteetti alkaa olla jo käytössä. Rouvani äiti oli leski ja hän oli siskoltaan saanut sodanaikaisen tuvan omistukseensa, joka sitten kunnostettiin, Ollus kertoo kesäasuntonsa taustoista. Inkeroisen mukaan vientivetoisen mallin tavoitteiden toteutuminen käytännössä on kuitenkin vielä mahdollista, sillä vientiteollisuus avaa neuvottelukierroksen. –?Vientiteollisuus tekee joka tapauksessa päänavaukset, minkä jälkeen tulevat kotimarkkinoiden ja julkisen alan sopimukset, Inkeroinen sanoi. . ”Minun piti ottaa heti vastuuta, kun Ericsson oli päättänyt rakentaa tehtaan Suomeen”. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelun mukaan yritykset saivat uusia tilauksia huhti-kesäkuussa euromääräisesti 25 prosenttia enemmän kuin edellisellä neljänneksellä ja peräti 47 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. • Henkilöstöä Suomessa on alan yrityksissä tammi-kesäkuussa ollut 6 000 enemmän kuin oli viime vuonna keskimäärin.. Työmarkkinaratkaisuillakin pitäisi Turusen mukaan pystyä parantamaan yritysten investointikykyä. Aki Taponen Teknologiateollisuudessa iloitaan suhdanteiden vahvistumisesta. Vastuuta Ollus uransa aikana todella otti. Kasvua vauhdittivat etenkin suuret laivatilaukset. Jopa 40 prosenttia tilauskantatiedustelun vastaajista raportoi tilausten ja tilauskannan vähentyneen alkuvuonna. Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa kasvoi tammi-huhtikuussa 11 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen. –?Osa yrityksistä ei ole päässyt uudistumisessa kuten digitalisaatiossa tarpeeksi eteenpäin. Lukuun sisältyvät työpaikkaa vaihtaneet ja eläkkeelle siirtyneiden tilalle palkatut. NUORUUDESSAAN ruotsinkielinen Ollus oppi kommunikoimaan ihmisten kanssa myös suomeksi. Minun piti ottaa heti vastuuta, kun Ericsson oli päättänyt rakentaa tehtaan Suomeen, Ollus selittää. Suomen mallia ei kuitenkaan saatu aikaan eivätkä vientialat päässeet edes keskenään sopimukseen vientivetoisen työmarkkinamallin mekanismista. –?Olin Tukholmassa sitten aina vuoteen 1969 asti, jonka jälkeen minut nimitettiin Suomen Ericssonin toimitusjohtajaksi. • Ala rekrytoi tammi-kesäkuussa 22 600 henkilöä, mikä tietää koko vuonna noin 40 000-45 000 rekrytointia. Viime vuonna solmitun kilpailukykysopimuksen perusteella olisi pitänyt luoda syksyn työmarkkinaneuvotteluja varten niin sanottu Suomen malli. Jäsenyrityksistä puolet tekee tappiota tai niin heikkoa liiketulosta, ettei se anna niille tarpeeksi mahdollisuutta investointeihin. Alan keskeiset työehtosopimukset päättyvät syys-marraskuun lopulla. ELOKUUTA 2017 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Antti Järvinen Ypäjä Suomen Ericssonin entinen toimitusjohtaja Yngve Ollus, 89, on viettänyt Jokioisissa jokaisen kesän yhtä lukuun ottamatta vuodesta 1955 saakka. TYÖMARKKINANEUVOTTELUJA vientiteollisuudessa aloitellaan muistuttamalla Suomen ongelmista, vaikka talous kasvaa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Siinä vientialat olisivat määritelleet korotustason, jota muut eivät saa ylittää
Tällä hetkellä tasoitukseni on 28, kun ennen se oli 14, mutta on tämä edelleen hauskaa. Liity nyt omistajaksi! ARKIRUOKAA EDULLISESTI Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: Hinnat voimassa ke–la 9.–12.8. –?Käyn kahdesti viikossa pelailemassa. KUVA: Tapio Tuomela siokas ura sisälsi kymmeniä suuria kauppoja ja satoja tuhansia matkustuskilometrejä. Luottamus oli hyvin tärkeää keskusteluissa, muun muassa Neuvostoliitossa kauppoja vuosia hieronut Ollus sanoo. –?Tämä on kuitenkin hyvä tapa kuntoilla, vaikken pysty enää pitkiä matkoja kävelemään. Tässä mallisuoritus Loimijoki Golfin kentällä. KESKIVIIKKONA 9. 500 g 8 95 kg Suomalainen 2 PKT 2 PKT Yngve Ollus aloitti golfin pelaamisen 50-vuotiaana, joten kokemusta nurmikentiltä on jo 39 vuoden ajalta. S-market Jokioisessa klo 13.30–16. Golf tuli kuvioihin osittain työelämän kautta, kun muut toimitusjohtajat olivat golfin harrastajia. –?Golf oli aina hyvä tapa lintsata töistä, Ollus nauraa. –?Silloin piti olla hyvissä henkilökohtaisissa kontakteissa kaikkien kanssa ja jokaisen piti ottaa vastuuta. ELÄKEPÄIVILLÄÄN OLLUS on siirtynyt aktiiviseksi golfin pelaajaksi. Saarioinen Grillitassu 4 kpl 300 g (8,33/kg) Suomi Valio Lumo proteiiniherkut sokeroimaton 160 g (7,19/kg) Atria Jauheliha kevyt 9,5% nauta-sika 2 x 400 g (6,25/kg) Suomi Saarioinen Kultakinkku ja kultakalkkuna 2 x 200 g (12,50/kg) 5 00 2 pkt Arki Juustoviipaleet 400-500 g (5,96-7,45/kg) Irtonamuja 1 kg Rainbow Kidesokeri 1 kg 5 00 2 pkt Persikka paraquayos 1 kg Espanja 2 49 kg 1 29 kg Kukkakaali 1 kg Rainbow Donitsi 6 kpl 200 g (4,95/kg) 5 00 2 pkt 99 4 95 kg 2 PKT 2 98 1 15 75 kg Suomalainen Suomalainen Atria Viljaporsaan sisäfilee naturell n. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Omistajaneuvoja paikalla ke 9.8. FL
Kaikille avoimessa koulupihassa voi kuntopyörää polkiessa samalla seurata, miten nopeasti älypuhelin latautuu jalkavoimin. KUVA: Matti Hautalahti. Hän muistelee, että omina kouluvuosinaan välituntiympäristö oli paljon autiompi. KESKIVIIKKONA 9. Nyt lukuvuoden alkaessa selviää, miten oppilaat ottavat pihan värit ja virikkeet koulupäivässä vastaan. Opetushallituksen yliarkkitehdin Reino Tapanisen mukaan koulupihan muuttaminen entistä viihtyisämmäksi on tämän päivän trendi. –?Näin liikkumisen ja harrastamisen kynnys ja hinta madaltuvat. –?Eikä urakka ole suinkaan valmis. KAUPUNKILAISTEN kuntoilupaikkana Lapuan yläkoulun uudistettu piha on palvellut jo kuluvan kesän. Uskon, että ihmiset ymmärtävät ilkivallan seurausten ja korjauskustannusten olevan pois meiltä kaikilta. Koulualueet ovat edelleen toisinaan heikolla käyttöasteella varsinkin iltapäivisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina, GrahnLaasonen sanoo. –?Sillä periaatteella ei voisi ikinä tehdä tai kehittää mitään, jos pelkäisi paikkojen rikkomista. PARHAILLAAN YMPÄRI maan tehtävät kymmenet koulupiharemontit tarjoavat entistä paremmat mahdollisuudet harrastamiselle ja koulualueiden käyttöasteen nostolle. Kotikaupungissaan Lapualla lomaillut Janne Karvonen testasi lenkillään yläkoulun pihan uusia kuntoilulaitteita. Remonteista on tullut valtion tukema trendi. . GRAHN-LAASONEN MUISTUTTAA asettamansa asiantuntijatyöryhmän keväällä julkistamista esityksistä, joita nyt toteutetaan. Kuntoilupaikkojen vilkas käyttö on omiaan estämään mahdollista ilkivaltaa. –?Harrastustoiminta koulun alueella edistää myös koulujen avautumista ympäröivään yhteiskuntaan. . Varsinkin somistustyöt ovat vielä kesken, yläkoulun rehtori Petri Saunamäki kertoo. Se sopii esimerkiksi nuorten urheilujoukkueiden treenikohteeksi, hän jatkaa. . Tulossa on vielä esimerkiksi pingispöytiä, laidat salibandykaukaloon ja lisää penkkejä. Ministeri haluaa koulualueet koko kansan käyttöön . ELOKUUTA 2017 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Virpi Niemistö Lapua Opetusministeri Sanni GrahnLaasonen (kok.) kannustaa vahvasti kuntia avaamaan koulujen tilat ja pihat seurojen, yhdistysten ja ylipäätään kansalaisten käyttöön. Harrastustakuun päämääränä on taata jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi mieluisa harrastus. Koulupihoja uudistetaan koululaisten ja kaiken kansan vapaa-ajan viettokohteiksi. –?Tämäkin piha on tehty lähiliikuntapaikaksi, ei vain koulupäivän ja -vuoden ajaksi, vaan myös kesäksi, illoiksi ja viikonlopuiksi. Kannustan kaikkia kuntia mahdollisuuksien mukaan tekemään näin harrastustakuun toteuttamiseksi, hän toteaa. –?Työryhmä ehdotti muun muassa, että kunnat avaisivat koulutilat lasten ja nuorten harrastustoiminnan käyttöön maksutta. Ministeri nostaa esille koulujen tilojen ja pihojen käyttämisen erityisesti lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastustoimintaan. Perheiden elämäkin helpottuu, kun lapsilla on ohjattua tekemistä iltapäivisin, hän perustelee. Esimerkiksi Lapualla vastaremontoitu yläkoulun piha kylpee nyt väreissä peliareenoineen, kymmenine kuntoilulaitteineen ja istutuksineen
Voi hyvin mennä vaikka hippaa, tytöt kertovat. Koulupihassa voi kuntopyörää polkiessa seurata, miten nopeasti älypuhelin latautuu. Esimerkiksi koulupihan pyöristä älypuhelimen latausmahdollisuuksineen voi paitsi kohottaa kuntoa myös ammentaa ymmärrystä energian tuottamisesta ja kuluttamisesta. Liikunnanopettajaksi opiskellut Lapuan yläkoulun rehtori Saunamäki painottaa toisaalta, ettei uudistettu koulupiha ole tarkoitettu pelkkään hiki pinnassa huhkimiseen, vaan siellä voi yhtä hyvin oleskella. Koulutaipaleensa tänä syksynä aloittava Seela Simonen, 6, ei vielä tiedä varmaksi, millaisia välituntileikkejä keksii, mutta keinut ja kiipeilyteline kiinnostavat. • Opetusja kulttuuriministeriö jakaa avustusta myös hallituksen kärkihankkeeseen kuuluvaan Liikkuva koulu -toimintaan. • Rahoitusta on mahdotonta saada ilman pätevää suunnitelmaa. Yläkoululaiselle on puolestaan tärkeämpää kenttä, jolla voi pelata vaikkapa koripalloa tai jalkapalloa. • Nämä valtionavustukset (21 miljoonaa euroa) on vuosina 2015–2018 kohdennettu Liikkuva koulu -ohjelman valtakunnallisekseen toimeenpanoon. FL–LM Koulupihalla halutaan kisata ja kiipeillä Millainen on viihtyisä koulupiha. • Yläkoulun oppilaskunta on ollut tiiviisti mukana pihan ideoinnissa. Myös väliaikainen liikuntatoimenjohtaja on ollut tärkeä lenkki. Äiti Minna Isolammi pitää pihasta, jossa on paljon laitteita ja tilaa.. Siitä riittää iloa vapaaajallakin. Kaisa Laitinen, 9, aloittaa kolmosluokan. Mahdollista on, että tästä kasvaa tilastollisestikin terveempiä ikäluokkia, rehtori Saunamäki toivoo. Keinujen ja kiipeilytelineiden lisäksi sieltä löytyy jo polku, jolla voi käydä kävelyllä. Kysyimme koululaisilta, millaisella pihalla he haluavat viettää välituntinsa. KUNTOILULAITTEITA JA peliareenoita sisältävä koulupiha tukee Liikkuva koulu -ohjelman tavoitetta tuoda tunti liikuntaa jokaiseen koulupäivään. Usein nämä pihojen muutokset liittyvät koulurakennuksen ja sen piha-alueen peruskorjaustarpeeseen. KESKIVIIKKONA 9. Investoinnit koulutilojen viihtyvyyteen ja toiminnallisuuteen liittyvät myös laajempaan keskusteluun nykypäivän oppimisympäristöistä. –?On jaksettava uskoa ja katsottava mitä seuraa. –?Parasta on kiipeillä, hyppiä ja leikkiä. Hänen mukaansa sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin suunnatut eurot maksavat usein itsensä takaisin viiveellä. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Kotikaupungissaan Lapualla lomaillut Janne Karvonen testasi lenkillään yläkoulun pihan uusia kuntoilulaitteita. Hän muistelee, että omina kouluvuosinaan välituntiympäristö oli paljon autiompi. Tapanisen mukaan tutkimustulokset vahvistavat, että viihtyisä ympäristö heijastuu positiivisesti koulun perimmäiseen tarkoitukseen eli oppimiseen. –?Enää ei ajatella, että oppiminen tapahtuisi vain koulurakennuksissa ja luokkahuoneissa. –?Toivottavasti ympäristö innostaa esimerkiksi tulemaan tänne kirja kädessä ja lukemaan. Pihalla on varaa valita erilaisista härveleistä: on karuselliä, keinua, liukumäkeä ja kentät pelaamiseen. • Esimerkiksi Lapualla yläkoulun piharemontti sai vauhtia, kun kaupunki varautui siihen budjetissaan. Kolmannen luokan aloittavan Erika Sirosen, 9, mielestä täydellisellä koulupihalla on ainakin kiipeilyteline. Hän pitää erityisesti kuntoilulaitteista ja pihasta, jossa on tilaa temmeltää. Myös vanhemmat kehuvat avaraa ja monipuolista koulun pihaa. Liikkuva koulu -ohjelman valtakunnallistaminen kuuluu Sipilän hallituksen kärkihankkeisiin. FL–LM TAUSTA Valtiolta saa avustusta • Koulujen pihat ja liikuntasalit pesevät kasvojaan sekä kuntien rahoituksella että valtion liikuntapaikka-avustuksella. Perinteiset keinut, kiipeilytelineet ja muut laitteet ovat lasten suosiossa. KUVAT: Niina Kinnunen Kolmannen luokan aloittava Eemeli Alarvo, 8, kaipaisi oman koulun pihaan kuntoilulaitteita. –?On mukavaa, kun koululle voi helposti tulla harrastamaan koko perheen kesken, Erikan äiti Carita Dufva kertoo. Seitsemännen luokan aloittava Sampo Jokinen, 13, pitää tärkeänä, että koulun pihalla voi pelata koripalloa. Lisäksi kaupunki haki aluehallintovirastolta liikuntapaikka-avustusta, jota herui vähän yli 50 000 euroa. ”Enää ei ajatella, että oppiminen tapahtuisi vain koulurakennuksissa ja luokkahuoneissa.” REINO TAPANINEN Yliarkkitehti Lapuan yläkoulun piha on palvellut jo kesän kaupunkilaisten kuntoilupaikkana. Kolmosluokkalainen Eini Hietala, 9, ja viidesluokkalainen Aino Hietala, 11, kertovat, että välitunnilla pistetään usein jalkapallopeli pystyyn tai hypitään hyppynarua. Niina Kinnunen Tampere Oppituntien välillä ulos kirmaaville koululaisille on tärkeintä, että koulun pihassa on tarpeeksi tilaa leikkiä ja liikkua. Pikkusisarukset Saimi ja Toivo Vuorilampi kertovat innokkaina aloittavansa kerhon. Tai että se antaa mielen vain levätä. KUVA: Matti Hautalahti –?Arvioisin, että kymmeniä koulupiharemontteja on työn alla tälläkin hetkellä. Kolmannen luokan tänä syksynä aloittavat Erika Sironen, 9, ja Kaisa Laitinen, 9, iloitsevat koulupihansa monipuolisista liikkumisja kiipeilymahdollisuuksista Tampereen Nekalan koulussa. Lapuan yläkoulun rehtori korostaakin kaupunginpuutarhurin korvaamatonta roolia uudistussuunnitelman laadinnassa
Hänen Urjalan kirjastossa esillä olevan näyttelynsä työt ovat syntyneet kolmen–neljän viime vuoden, ja huomattava osa viimeisen vuoden aikana. Suorimmin Määttälä tuo katsojan aistittaviksi mökkirantansa näkymät ja tunnelmat akvarelleissaan. Periaatteessa siinä on kysymys tasaiselle pinnalle yleisimmin maalaamalla tai telaamalla luodusta kuvasta, josta saa painetuksi vain yhden, siis aina uniikin vedoksen. KUVAT: Ekki Kuronen Muistikuvien suodattamia tunnelmia . ELOKUUTA 2017 KULTTUURI Kulttuuri a Lounais-Hämeen kulttuuritapahtumat osoitteessa www.forssanlehti.fi , Ilmoita kulttuuririennot osoitteeseen ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Monotypiat hallitsevat Tarja Määttälän Urjalan kirjastoon teoksistaan ripustamaa näyttelyä, mutta akvarelleillekin kuuluu osansa. Samalla ne toisin sanoen edustavat näyttelyn esittävintä antia, vaikka samalla puhuvatkin Määttäläin monotypioiden ilmaisemalla persoonallisella ilmaisukielellä. –?Kuvieni teeman muodostavat muistikuvieni kautta suodattuvat akvarellimonotypiat, hän summaa. Hän opiskeli Taideteollisen korkea”Kuvaan mielelläni kasvoja, liikettä ja tapahtumia, joista kuvastuvat ohimenevät hetket ja niiden hauraus.” TARJA MÄÄTTÄLÄ.. MONOTYPIOISSA MAISEMAT vaihtuvat liikkeen tutkailuksi tanssin välityksellä sekä hevosenpääja henkilötutkielmiksi, joissa taiteilija kallistuu ekspressionistisen lähestymistavan suuntaan. –?Kuvaan mielelläni kasvoja, liikettä ja tapahtumia, joista kuvastuvat ohimenevät hetket ja niiden hauraus, kuuluu hänen sanomansa, johon näyttelyyn tutustuvan on helppo yhtyä. KUVATAITEELLE on kuulunut tärkeä paikkansa Määttälän elämässä pysyväisluonteisesti. Tässä hän esittelee monotypianäytteitä kasvoja tanssitutkielmistaan. –?Suuren osan töistäni olen tehnyt siellä. Tämä taiteilijaa abstrakteimmillaan edustava kokonaisuus koostuu samalta pohjalta eri väreissä vedostetuista monotypioista, joissa kevään haurautta ilmentävät kellertävät sävyt syvenevät syksyä kohti tummemmiksi ja lilavoittoisiksi. Niitä on Määttälältä syntynyt vuodesta 2000 alkaen, materiaaleina akvarellivärien lisäksi vahaliitu ja japaninpaperi. Koijärven Kojon kylässä syntynyt ja nykyisin Urjalan Hanhisuolla, Särkijärven rannalla vapaa-aikoinaan mökkiasukkaana viihtyvä Tarja Määttälä tuntee monotypian omaksi jutukseen. –?Kasvot esimerkiksi voivat vinksahtaa vähän vinoiksi erilaisten pään sisällä vallitsevien mielentilojen mukana, Määttälä toteaa. . Mökki maisemat Urjalan Särkijärvellä ovat Tarja Määttälän kuvataiteelle ehtymätön innoituksen lähde. 12 FORSSAN LEHTI KESKIVIIKKONA 9. Työskennellessäni erilaiset mielikuvat ja muistikuvat ihmisistä, matkoista ja muista havainnoista sekoittuvat toisiinsa, hän toteaa. Erkki Kuronen Urjala Monotypia on tapana määritellä taidegrafiikan teknisesti yksinkertaisimmaksi muodoksi. Näyttelyn tuoreimpaan antiin kuuluu neljän monotypian sarja Kevään valosta syksyn hämärään. Se on myös tekniikka, jolla hän on luonut Urjalan kirjastoon ripustamansa näyttelyn runsaasta kuudestakymmenestä teoksestaan kolmen neljäsosan verran. VAKINAISESTI ESPOOSSA asuva Tarja Määttälä määrittelee Urjalan Särkijärvellä sijaitsevan mökkirantansa kuvataiteelleen keskeiseksi paikaksi
www.forssanmuseo.fi Tehtaalaisjoogaa. Kokoonnutaan tehtaalaismuseolla (2. Linja 5-7). MATKOILLAAN Tarja Määttälä on tutustunut ulkomailla taidemuseoihin Amsterdamissa, Barcelonassa, Berliinissä, Brysselissä, Lontoossa, Madridissa, New yorkissa, Nizzassa, Pariisissa, Roomassa, Tukholmassa, Tallinnassa ja Venetsian biennaalissa. Esiäitien elämänvoiman juurilla 1.8.–27.8. Tapuliryhmän kesänäyttely. klo 18-19 joogataan Ronttismäellä (2. Kesän viimeinen Kehruukuppila . KUVAT: Ekki Kuronen Muistikuvien suodattamia tunnelmia Syksyyn kallistuva pari Kevään valosta syksyn hämärään-kokonaisuudesta. klo 14 Portaan Syrjälän pihassa. Croquis´sen voi määritellä lyhyesti nopeaan havainnointiin perustuvaksi nopeaksi ja kohteiden luonnolliseen esittämiseen pyrkiväksi piirtämiseksi. Marja-Leena Saarisen taidetta Jokioisten kirjastossa, Keskuskatu 27. Forssan museon Aulagalleriassa. –?Hiekkarannat eivät muodosta minulle Suomen ulkopuolelle lähtemisessä tärkeintä motivaatiota, hän määrittelee aivan uskottavasti. ELOKUUTA 2017 KULTTUURI Monotypiat hallitsevat Tarja Määttälän Urjalan kirjastoon teoksistaan ripustamaa näyttelyä, mutta akvarelleillekin kuuluu osansa. Urjalan kirjastossa hän pitää näyttelyään toista kertaa päänavauksen tapahduttua viime kesänä. Maksuton. Näyttely avoinna elokuun loppuun saakka. Keräilytavaranäyttely. Arabian ja Kupittaan keramiikkaa, paikkakuntakuvia, nukkeja, lasten leluja ja paljon antiikkitavaraa. Viimeisen parin vuoden ohjelmaan ovat kuuluneet myös pääkaupunkiseudulla yksityisnäyttely Galleria Espoonsillassa sekä Jorvin sairaalan pääaulassa. Esiintyjinä naisten lauluryhmä. Irma Heiskasen ja Pirkko Lammenojan näyttely. ”Mitä mukanani kannan” esillä Näyttelytila Vinkkelissä (Wahreninkatu 4) ajalla 1.8.–3.9. Tammelan kesätorilla. Monotypia. Erityisnäyttelyn aiheena Miina Sillanpää. Jokioisten Tapulimakasiinissa, Kirkkotie 2. FORSSAN LEHTI 13 KESKIVIIKKONA 9. Forssan museo avoinna tipe 10–16, la 10–14 ja su 12–16. Ohjaajana Mirja Luuppala. Avoinna koko kesän la ja su klo 13–18, Vaulammintie 2:ssa. klo 16.30–18. Elokuun iltapäivän konsertti. Jokioisten Pappilamuseo. Viikonloppuisin käynti Forssan Luontomuseon kautta. saakka. Forssan kuvataidekoulun oppilaiden töitä. Sateen sattuessa olemme Forssan museolla (Wahreninkatu 12). FL. Delphine Ardiet, sopraano, Nicolas Josserand, baritoni, Minttu Siitonen, piano. Vapaa pääsy. klo 16-18. Ronttismäessä keskiviikkona 16.8. Monotypia. Näyttelyn esittely su 27.8. Avoinna ma–su klo 11–18, 13.8. Linja 5–7). Nuutajärven Lasikylän kesänäyttely 26.8. Keskiviikkona 9.8. koulu koulutuskeskuksessa vuosina 1974-77 ja osallistui myös muutamille kesäkursseille. Vapaa pääsy. Vapaa pääsy. Kansainvälinen Suomi su 13.8. Jokiläänin kansalaisopiston opettajien töitä 8.8.–28.8. saakka Vanhan hytin halli, Nuutajärvi. Avoinna syyskuun loppuun ti–su klo 10–16. Ikkunanäyttely Kahvila Ilossa, Puistolinna, Forssa. FL 6 Tarja Määttälän monotypioita ja akvarelleja on esillä Urjalan kirjastossa elokuun ajan. Avoinna joka päivä klo 11–17, Vapaa sisäänpääsy. Jokioisten Tietotalon näyttelytila Pehkosessa, Humppilantie 9 A. Kolme sukupolvea Tammelan maisemissa -näyttely Tammelan kunnantalon näyttelytilassa ajalla 1.8.–18.8. Vapaa pääsy. Osaavat opettajat XII. ja su 3.9. Kohonen, Kohonen, Kaisto. Outi Silfveniuksen luonnoksia, grafiikkaa ja maalauksia esillä ja myynnissä Forssan Satulinnassa, Sibeliuksenkatu 1. –?Olen maalannut vuosien kuluessa jatkuvasti akvarelleja sekä piirtänyt croquis´sta ja vedostanut niistä akvarellimonotypioita. Neuliaisten tekstiilitöitä. Määttälän näyttelyluettelo sisältää muun muassa yhteisnäyttelyn sisaren kanssa Kuhankosken Killan tiloissa Forssassa vuonna 1985. Hevosnäyte Maalaiselämää-sarjasta. Näön vuoksi. Käsien kertomaa. Tässä hän esittelee monotypianäytteitä kasvoja tanssitutkielmistaan. Myllynkulmantie 149, Humppila. KULTTUURI KALENTERI Kirjavan kankaan kaupunki -perusnäyttely. Näyttely avoinna ma-to 11-19, pe 11-17 sekä viikonloppuisin klo 12-16. Avoinna arkisin klo 7.30–16.15. Lisätiedot: www.nuutajarvi.fi Kuukauden kuvislainen. Kehräämöalue; Wahreninkatu 12. Musiikkia kuullaan 9.8. Sydämen puolella – korut ja kunniamerkit. klo 13
Hallintoa kannattavat näennäisesti enää pienen sotilaseliitin lisäksi Santa Cruzin kaltaisten alueiden asukkaat. Moottoripyörätaksikuski Jose Luis Silva, 26, on luvannut viedä minut kaupungin itäosassa sijaitsevaan Santa Cruzin slummiin. Jatkamme matkaa kohti määränpäätämme Santa Cruzia, jossa Venezuelan kriisi näyttäytyy kaikessa kurjuudessaan. Presidentti Nicolas Maduron mukaan kaksi hyökkääjää sai surmansa ja yksi otettiin kiinni. Poliisit ja armeija seuraavat protestoijia lähietäisyydeltä, mutta tänään heitä ei jostain syystä ammuta kumiluodeilla tai pysäytetä kyynelkaasulla. • Levottomuudet Venezuelassa ovat jatkuneet. Nelivuotiaalle Christianille on järjestynyt sen ansiosta ilmainen koulupaikka ja valtiolta saa elintarvikkeiden lisäksi paremman terveydenhuollon. ELOKUUTA 2017 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET TOIMITTAJAMME VENEZUELASSA Maija Salmi @lannenmedia.fi Kuuma tuuli puskee vasten kasvoja, kun ajamme moottoripyörällä läpi Caracasin. Mendoza kuitenkin muistuttaa, että ruoka-apua tulee minimimäärä kerran kuukaudessa eikä viime aikoina edes niin usein. Mendoza työskentelee valtiollisen öljy-yhtiön sihteerinä. KM BRASILIA KOLUMBIA Karibianmeri VENEZUELA Caracas Valencia ”Aiemminkaan jätteitä ei kerätty kuin muutaman kerran kuukaudessa, mutta nyt vaikuttaa siltä, ettei niitä kerätä enää ollenkaan.” YEIMI CHARRIS MENDOZA Pieni joukko opposition kannattajia on kerääntynyt moottoritielle osoittamaan mieltä. Mendozan mukaan työpaikka takaa hänelle lukuisia etuja. Noin puolivälissä matkaa liikenteen meluun sekoittuu huuto: ”Maduro murhaaja, Maduro ulos” mielenosoittajat huutavat ja heiluttavat Venezuelan lippuja. Hakkerit julkaisivat sivuilla viestin, jossa he tukivat viikonloppuna sotilastukikohtaan hyökänneitä. Valtio muistaa tukijoita lahjoituksilla ja eduilla. KUVAT: Maija Salmi Satojen metrien mittaiset leipäjonot ovat osa Caracasin joka-aamuista arkea. Heillä ei ole muuta vaihtoehtoa. • YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan Venezuelan turvallisuusjoukot ovat vastuussa ainakin 46 mielenosoittajan kuolemasta. Työpaikka on pelkkä valtion kulissi, Mendoza perustelee. KUN KÄVELEMME paikallisen terveysaseman ohi, näemme joukon äitejä vauvojensa kanssa. –?Kukaan ei tee mitään. SANTA CRUZ on yksi Caracasin köyhimmistä alueista. Väkivalta on niin Santa Cruzissa kuin muuallakin Venezuelassa arkipäivää.. Talot on rakennettu aaltopellistä eikä sokkeloisilla kujilla ole nimiä. Turvallisuustilanne alueella on heikentynyt entisestään viime aikoina. Köyhän Santa Cruzin asukkaat tukevat presidentti Nicolas Maduroa pakon edessä. Valtion säännöstelemää ruokaa jonotetaan jo aamuyöstä. YK:n mukaan Venezuelassa on esiintynyt laajaa ja järjestelmällistä voimankäyttöä mielenosoittajia vastaan viime kuukausina. –?Täällä on paljon chavisteja, koska saamme heiltä ruoka-apua, kertoo perillä odottava Josen vaimo, Yeimi Charris Mendoza, 23. Työpaikastaan huolimatta hän ja monet muut vastustavat todellisuudessa Maduroa, vaikka eivät sitä julkisesti näyttäisikään. . VENEZUELASSA ON enemmän öljyä kuin Saudi-Arabiassa, mutta yli 90 prosenttia kansasta kärsii puutteesta. Economistin lähteiden mukaan Venezuela on tällä hetkellä Latinalaisen Amerikan korruptoitunein valtio. En ole nähnyt pomoani yli puoleen vuoteen. FAKTA Valtion sivuille murtauduttiin • Venezuelan valtionhallinnon sivut hakkeroitiin maanantaina. Pieni joukko opposition kannattajia on kerääntynyt moottoritielle osoittamaan mieltä, vaikka tänään on sunnuntai ja suurimmat protestit keskittyvät arkipäiviin. Slummissa odotetaan roska-autoa ja rokotuksia . Vettä tulee kolme kertaa viikossa: torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin. Mendoza on alkanut vastustaa hallintoa nimenomaan työpaikkansa vuoksi. –?He ovat mahdollisesti äänestäneet edustajiston vaaleissa ja lapsille on luvattu rokotteet, Mendoza sanoo. • Joukko asemiehiä hyökkäsi sotilastukikohtaan sunnuntaina. Christian on saanut esimerkiksi kaikki rokotukset, mikä on tällä hetkellä poikkeuksellista maassa, joka kärsii vakavasta lääkepulasta. KESKIVIIKKONA 9. Jose Luis Silva, 26, asuu perheensä kanssa Santa Cruzin slummissa Caracasin itäosassa
Yksi äideistä kuitenkin kuiskaa, että rokotuksia ei tälläkään kertaa riitä kaikille. Esitutkinta aloitettiin lauantaina, koska Borg oli käyttäytynyt sopimattomasti toissa viikonloppuna Tukholman saaristossa pidetyissä juhlissa. Malesiassa viranomaiset sanovat pidättäneensä yli 400 ihmistä terroriratsioissa. KESKIVIIKKONA 9. Australian Canberrassa on ihmetelty outoa rikosta dinosaurusmuseossa, kun viikonloppuna museoon tunkeutuneet varkaat irrottivat ja veivät päät kolmelta luurangolta. Suurin osa ihmisistä suhtautuu minuun kuitenkin ystävällisesti ja haluaa keskustella kanssani maan tilanteesta. STT Ex-brittipoliisi linnaan seksin kuvaamisesta LONTOO. Hätkähdän, sillä väkivalta on niin Santa Cruzissa kuin muuallakin Venezuelassa arkipäivää. Aiemminkaan jätteitä ei kerätty kuin muutaman kerran kuukaudessa, mutta nyt vaikuttaa siltä, ettei niitä kerätä enää ollenkaan, Mendoza sanoo. Ruotsissa esitutkinta entistä valtiovarainministeriä Anders Borgia vastaan on lopetettu, kertoo poliisi. Pelastuslaitoksen mukaan loukkaantuneiden vammat ovat vakavia. Työkaverien mukaan hän oli ”pakkomielteinen seksin ilmatarkkailija”. Poliisihelikopteria muun muassa nudistien ja alastomien auringonottajien sekä seksiä verannalla harrastaneen pariskunnan kuvaamiseen käyttänyt expoliisi tuomittiin tiistaina Britanniassa vuodeksi vankilaan. STT KÄNNIKOHU B E R T IL E R IC S O N / E P A TERRORIEPÄILY 400 KUALA LUMPUR. Tukholman poliisin mukaan auton kuljettajana ollut iäkäs nainen oli painanut väärää poljinta ja ajanut sen vuoksi kolmen ihmisen päälle. Pääkaupungin ulkopuolella esimerkiksi jääkaappeja ei aina voida enää käyttää, koska sähköä ei tule, Yeimi Mendoza selventää. Henkilöauto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa TUKHOLMA. –?Jenkki! Pidä varasi valloittaja, sinut voidaan tappaa, moottoripyörää kadulla korjaava mies huutaa minulle. –?En muista, milloin roska-auto olisi käynyt viimeksi. Poliisi sai potkut tapahtuman tultua ilmi. Valtavan jätekasan haju saa vedet nousemaan silmiin. Kävelen jonossa olevien äitien luo ja pyydän saada haastatella heitä. He kieltäytyvät ja terveysaseman vartija tulee häätämään minut pois. –?Ihmiset pelkäävät, että he menettävät loputkin edut, jos he puhuvat, Silva muistuttaa. STT TUKHOLMA. Henkilöauto ajoi useiden ihmisten päälle Högdalenin sairaalan edessä Tukholmassa. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET Hän viittaa reilu viikko sitten pidettyyn äänestykseen, jossa valittiin edustajisto, jonka tarkoitus on muuttaa maan perustuslakia ja lisätä presidentti Maduron valtaoikeuksia. Sen keskus oli vajaan 300 kilometrin päässä Sichuanin maakunnan pääkaupungista Chengdusta. Se oli voimakkuudeltaan 6,5 Richterin asteikolla. Muita ihmisiä ei tiettävästi ole loukkaantunut. FL–LM MAAILMA Koonnut: Daniel Wallenius Jose Luis Silva, 26, asuu perheensä kanssa Santa Cruzin slummissa Caracasin itäosassa. Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että varkaat käyttivät apunaan metallisahaa tai kulmahiomakonetta. STT. Järistyksessä arvioidaan vahingoittuneen yli 130?000 asuinrakennusta. Osa Santa Cruzin asukkaista uskoo kuitenkin edelleen Maduroon ja hänen väitteisiinsä siitä, että Venezuelan kriisi on Yhdysvaltojen imperialistisen politiikan tulosta. Osa heistä muistuttaa, että Caracasissa asiat ovat vielä melko hyvin muuhun Venezuelaan verrattuna. Kiinan lounaisosassa sattuneessa maanjäristyksessä on kuollut noin sata ihmistä ja loukkaantunut tuhansia. STT Vorot katkoivat dinojen kauloja museossa SYDNEY. Poliisin mukaan tutkinnan jatkolle ei ole edellytyksiä, koska tapaukselle ei ole tunnettuja asianomistajia tai todistajia. Viranomaiset yrittävät parhaillaan jäljittää rikoksen tekijöitä. Iäkäs mies etsii syötävää jätteiden keskeltä. –?Täällä sähkökatkoja ei ole toistaiseksi ollut. Pääkaupunki Kuala Lumpurissa tehdyissä ratsioissa pidätetyt ihmiset olivat viranomaisten mukaan kotoisin suurimmaksi osaksi Bangladeshista, Intiasta ja Pakistanista. Turvallisuustilanne alueella on heikentynyt entisestään viime aikoina. STT Ainakin 100 kuoli järistyksessä Kiinassa PEKING. KUVAT: Maija Salmi Nelivuotias Christian ei ole saanut maitoa puoleen vuoteen, sillä se on liian kallista ostettavaksi. TERVEYSASEMAN EDUSTALLE on viime kuukausien aikana syntynyt kaatopaikka
Olympialaisissa McLeod pääsi aitaviidakkoon jamaikalaisjuoksijoiden menestystulvassa. McLeod voitti aitafinaalin ajalla 13,04. STT Usain Bolt nähdään pikaviestin alkuerissä. 4 x 100 metrin alkuerät alkavat lauantaina. ELOKUUTA 2017 YLEISURHEILU Kai Sandberg Urjala Kilpakävelijä Aleksi Ojalalla on kaikki kunnossa juuri Lontoon MM-kisojen alla. Boltin ja Thompsonin tappiot aiheuttavat muille paineita. Kunto on rautaa ja mieli tekee jo tositoimiin. En tykkää olla kovin pitkään kisapaikalla, ellei ole pakko. Keskiviikkona vedän viimeisen viimeistelytreenin Turengissa, sen jälkeen se onkin vaan odottelua, Ojala kertoo. Jamaikalaiset vapisseet Lontoon MM-kisoissa Bolt juoksee viestissä myös alkuerissä YLEISURHEILU Usain Bolt aikoo juosta Jamaikan joukkueessa miesten 4 x 100 metrin MM-viestissä myös alkuerissä, vaikka hänen paikkojansa on hieman kolottanut sadan metrin henkilökohtaisen kisan jäljiltä. McLeodin, 23, seuraava tavoite on Aries Merrittin maailmanennätys 12,80. Nyt minulla ei ollut tarjolla sellaista kannustinta, joten piti loistaa radalla ihan omin neuvoin, McLeod kertoi maailmanmestarina. Lontooseen Ojala suuntaa huomenna torstaina. KUVA: EPA. –?Fiilikset alkavat olla aika hyvät. –?Tämä kolme päivää on ihan sopiva aika. Menohalut ovat kovat. Ilman Venäjän kansallisuustunnuksia juossut Sergei Shubenkov kesti kyydissä puolimatkaan, mutta hiipui hopealle ajalla 13,14. Nyt hän haluaa päästä maaliin asti. YLEISURHEILU Pasi Rein Lontoo Jamaikalainen aitajuoksija Omar McLeod oli helpottunut 110 metrin aitajuoksun MM-finaalin jälkeen. Sen jälkeen hän on keventänyt harjoittelua ja syönyt hyvin. Satasen henkilökohtaisessa kilpailussa maailmanennätysmies Bolt jäi kolmanneksi. – Joukkueen lääkäri kävi tänään juuri palaverissa terveystilannetta läpi, eikä ongelmia ole, Suomen MM-joukkueen tiedottaja Tapio Nevalainen kertoi. Toisaalta taas kisan taso voi olla hieman viime vuotta heikompi, koska osa kävelijöistä ei ole panostanut tähän kauteen aivan yhtä paljon Rion olympialaisiin, Ojala kertoo. Olympiavoittaja ja kauden tilastokärki starttasi kilpailuun suosikkina, mutta paineet olivat valtavat maineikkaiden joukkuetovereiden Usain Boltin ja Elaine Thompsonin tappioiden jälkeen. Sairastuneita ovat hoitaneet joukkueiden ja kisajärjestäjien lääkärit. Voittoisan Kalevan kisojen kaksikymppisen jälkeen Ojala veti vielä lyhyen kovan treenijakson. Nyt hän joutui pelastajan rooliin, mutta selvisi tehtävästä voittajana. Tämä mestaruus tuli aivan eri tilanteessa kuin viime kesän olympiavoitto. Mestaruutta puolustanut Shubenkov aloitti vihaisesti, mutta puski lopussa liian lähelle aitoja. Lisäksi olemme konsultoineet paikallisia terveysviranomaisia, kisajärjestäjät kertoivat tiedotteessa. MCLEODIN SELÄN takana juoksi pettyneitä miehiä. Hän matkustaa Lontooseen torstaina, kisa on vuorossa sunnuntaina. Ojala kertoo kaiken sujuneen viime viikkoina hyvin. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Jamaikalle ja etenkin Boltille viestivoitto olisi makea, sillä hän on ilmoittanut vetäytyvänsä yleisurheilukentiltä Lontoon MM-kisojen jälkeen. Hänelle sopii hyvin, ettei kisapaikkakunnalla tarvitse olla kovin pitkään. Nestetankkaus sunnuntain 50 kilometrin kisaa on myös alkanut. –. . Matkaan on mukava lähteä, sillä Ojalan uusi valmennustiimi on saanut kävelijän tekniikkaa kuosiin keskivartaloa vahvistamalla. Hän pääsi jo sen tuntumaan Jamaikan mestaruuskisoissa juhannuksena, kun hän kiipesi kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi ajalla 12,90. –. OJALALLA ON katsottuna valUrjalalainen Aleksi Ojala on valmis MM-kisojen 50 kilometrille. MM-kisajärjestäjät kertoivat, että yhdessä joukkueiden majoitukseen käytettävässä hotellissa joukkueiden jäseniä on sairastunut suolistotulehdukseen. Kaksissa edellisissä kisoissa kilpailu on jäänyt mieheltä kesken, ensin pyörtymisen ja sitten hylkäämisen takia. KUVA: Tapio Tuomela ”Käsijarrua joutuu vetämään päälle” . Varsinkaan nyt, kun kelien tai olosuhteiden takia ei tarvita sen kummempaa sopeutumista. –?Nyt otetaan lainausmerkeissä ryyppyä sisään, Ojala naurahtaa. Reitti on lähes sama kuin olympialaisissa, joten se on nopea. Unkarin Balazs Baji yllätti ja otti pronssin ajalla 13,28. Urjalalaiskävelijä Aleksi Ojalalla kaikki kunnossa juuri ennen Lontoota. –?Kisasta voi tulla melkein millainen tahansa. –?Käsijarrua on joutunut vetämään treeneissä päälle, etteivät vauhdit kasva liian koviksi. Katsotaan, emme ole vielä harjoitelleet vaihtoja muiden kanssa, mutta mielestäni olemme joka tapauksessa valmiita. Siellä on aina ylimääräistä porukkaa ja kaikkea muuta, mikä ei tällaiselle jännittäjätyypille kuin minä oikein sovi. STT Suomalaisurheilijat terveenä Lontoossa YLEISURHEILU Suomalaisyleisurheilijat ovat säilyneet terveinä Lontoon MM-kisoissa, vaikka osalla maailmanmestaruuskilpailujen urheilijoista on ilmennyt vatsavaivoja. –. OJALALLA ON uransa kolmanteen aikuisten arvokisaan vain yksi tavoite. Olen aina innoissani viesteistä ja katsotaan, minkälaisiin suorituksiin muut joukkueemme jätkät ovat valmiina, Bolt tuumi. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi KESKIVIIKKONA 9. Sain Riossa virtaa Usainin ja Elainen mestaruuksista
Olen tosi hyvässä kunnossa. Ja olen iloinen, että sain tilaisuuden kilpailla näissä kisoissa ja sain vielä mitalin. 000 metrin estejuoksun alkueriin, eikä hän voi lähteä juoksuun valmiiksi oienneena, vaikka finaalipaikka edellyttää mojovaa ennätysparannusta. Kilpailujen sijaan Söderberg teki kolme heittoharjoitusta, joiden juoni kehittyi varovaisesta yhä vihaisemmaksi. Toisaalta pitää tunnustaa, että McLeod oli liian nopea. Lipsasen kantapää sai tällin verryttelyssä. Esimerkiksi alavatsa pidetään kasassa sinne leikkauksessa asennetun verkon avulla. Parantaa ominaisuuksiaan, säätää tekniikkaa, virittää välineensä ja pyrkii optimoimaan kaiken. 50 kilometrin kävely kilpaillaan Lontoon keskustassa MM-kisojen viimeisenä päivänä sunnuntaina. –. elokuuta: • Klo 21.05 N 3 000 m esteet, alkuerät • 21.10 N pituus, karsintaryhmät A ja B • 21.20 M moukari, karsintaryhmä A • 22.05 M 5 000 m, alkuerät • 22.25 N kuula • 22.50 M moukari, karsintaryhmä B • 22.55 M 200 m, välierät • 23.30 M 400 m aidat • 23.50 N 400 m Urjalalainen Aleksi Ojala on valmis MM-kisojen 50 kilometrille. Minun pitäisi pystyä ennätykseen, Richardsson vakuutti, muttei tarkentanut mahdollisuuksiaan sen pidemmälle. Hän ei päässyt sen takia Rion olympialaisiin, mutta tänä vuonna Kansainvälinen yleisurheiluliitto on vapauttanut hänet ja 46 muuta venäläistä kilpailuihin, tosin ilman Venäjän tunnuksia. –. Nilkka oli sen takia aikalailla lukossa kilpailun aikana, valmentaja Petri Ruotsalainen harmitteli. Shubenkov viittasi Venäjän sulkuun kansainvälisestä kilpailutoiminnasta. –. Kuluvan kesän erikoismurhe on ollut noidannuolen kaltainen selkävaiva. Eikä se toimi, Suomen MM-joukkueen kokeneimpiin kuuluva moukarinheittäjä David Söderberg, 37, todistaa. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU KESKIVIIKKONA 9. KUVA: Srdjan Suki/EPA –. STT. Kokenut urheilija tietää, ettei se onnistu kupruitta. Söderberg Vöyrin Kalapäästä on oppinut 15 vuotta sitten alkaneella arvokisaurallaan, mistä karsinnassa on kyse. Tuntuu hyvältä päästä taas kilpailemaan ja mitalipallille. Se on hyvä merkki. Varmaan 9.30 pitäisi juosta, jotta pääsisin finaaliin, Richardsson veikkaili päivää ennen juoksua. STT Richardsson tarvitsee järeitä työkaluja YLEISURHEILU Pasi Rein Lontoo Camilla Richardsson on hyvässä kunnossa, hyväntuulinen ja luottaa itseensä. Samoin alkukausi, mutta viime viikot ovat olleet haastavia. KUVA: Tapio Tuomela miina muutama kilpailija, joita hän aikoo kisassa peesata, mikäli vauhti on sopiva. Keskiviikon tehtävä Lontoon olympiastadionilla vaikuttaa silti mahdottomalta. Hän jäi vain 12 senttiä kolmiloikan finaalipaikasta, vaikka kamppaili karsinnan puolikuntoisena. Hänellä on riittänyt kiusaa, isompaa ja pienempää. Siitä pitäisi siis rouhia 12 sekuntia yhdellä haukkauksella. STT Söderberg tietää Lontoon juonen Kalapään mies oppinut pitkän kaavan kautta arvokisaheittäjäksi. Kantapäähän tuli lämmittelyssä luumustelma. –. Johdin puoleen matkaan, mutta viimeiset aidat menivät hankalasti, Shubenkov totesi. ELOKUUTA 2017 MM-KISAOHJELMA Richardsson ja Söderberg karsivat Keskiviikko 9. –. Richardsson starttaa illalla 3. Hän matkustaa Lontooseen torstaina, kisa on vuorossa sunnuntaina. Moskovan 2013 MMkisoissa viimeinen finaalipaikka järjestyi tuloksella 75,18, Pekingissä 2015 tuloksella 74,51 ja viime vuonna Rion olympialaisissa lukemin 73,47. FL Jamaikan Omar McLeod voitti 110 metrin aidat ennen Venäjän Sergei Shubenkovia. Koska päivän oma, ja varsinkin muiden kunto on osittain arvoitus, hän on valmis myös muihin ratkaisuihin kisan aikana. – Aina pitää olla joku kiusa. Talvi sujui hyvin. Turun Weikkoja edustavan Ojalan lisäksi Suomea 50 kilometrin kävelyssä edustavat Aku Partanen ja Jarkko Kinnunen. Finaalipaikka oli silti hankaluudet huomioon ottaen lähellä. Ei ikinä. Harmittaa. Söderberg on kaksissatoista aikuisten arvokisoissa marinoitu realisti. STT Luumustelma jarrutti Lipsasta Simo Lipsasen kilpailukausi jäi puoli tossunmittaa täydellisestä. –. Richardsson vakavoitui sanoessaan ennustuksensa. Karsinnassa toteutunut rajatulos on sukeltanut viime vuosina. YLEISURHEILU Pasi Rein Lontoo Huippu-urheilija tekee toistuvasti vuoden töitä kauden päätavoitteeseen. Moukari pitää saada yli karsintarajan tai rimpuilla 12 parhaan joukkoon. Lipsanen jäi Lontoon MM-karsinnassa 17:nneksi tuloksella 16,54. Moukarin karsintaraja on 75,50, mutta viime vuosien kokemusten perusteella sitä ei pidä ottaa turhan vakavasti. Simo ei päässyt kilpailuun aivan täydessä iskussa. Ensin tuli melkein viikko harjoitustaukoa selkävaivan takia, eivätkä viime viikotkaan ole sujuneet niin kuin olisin halunnut. –. –. Parasta tässä on se, että viimeinen heittoharjoitus oli hyvä, eikä selkä kipeytynyt siitä. SÖDERBERG PYRKII Lontoossa viidettä kertaa peräkkäin arvokisojen loppukilpailuun. Kaksikko kävi jälkeenpäin karsinnan yhdessä läpi ja molemmat tunsivat pettymystä. Syynkin arvaa, sillä hän juoksi kesäkuun alussa Prahassa ennätyksensä 9.41,53
Osa seuroista on ostanut pelaajia tänä kesänä sarjatulella, mutta esimerkiksi Arsenal on tehnyt vain yhden ison täsmäkaupan, kun se hankki Alexandre Lacazetten. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF julkaisi Tanskassa pelattavien kisojen ohjelman tiistaina. A-lohko sekä mitalipelit pelataan Kööpenhaminassa. Chelsean kesän kallein hankinta on ollut espanjalaiskärki Alvaro Morata, joka siirtyi lontoolaisseuraan Real Madridista. En tiedä, johtuiko se ulkonäöstäni ja taustastani, mutta mua potkittiin jaloille ihan surutta. Jalkapallovalmentajana Kuqi vertaa itseään Pasi Rautiaiseen. Kun Manchester United ja Jose Mourinho tulevat koputtelemaan ovelle, se on elämäni mahdollisuus, josta en voinut kieltäytyä, Lukaku kommentoi. Mika Wickströmin kirjoittamassa Shefki Kuqi – Kosovon härkä (Tammi) elämäkerrassa Kuqi tuumii, että hänestä luotiin Suomessa melko yksiulotteista kuvaa. toukokuuta. Yksi ostovimman taustalla olevista syistä on seurojen halu menestyä Mestarien liigassa. –. Jotkut pitävät mua ihan kaistapäänä, koska elän matseissa niin tunteella ja saatan sanoa heti pelin jälkeen yhtä ja toista, mutta se on vain osatotuus mun ja Rautiaisen kaltaisista ihmisistä, Kuqi sanoo kirjassaan. Englannissa hänen ajokorttinsa hyllytettiin ylinopeudesta kuukaudeksi vuonna 2015. KUQI SAI hiljattain potkut turkulaisen Interin päävalmentajan toimesta. Kuqi teki pelaajana hienon ammattilaisuran, mutta silti hänen suorituksilleen saatettiin naureskella. STT Balotelli törttöili jälleen – reipasta ylinopeutta Italiassa JALKAPALLO Kyseenalaisista tempauksistaan tunnettu italialainen Mario Balotelli kaahaili jälleen viikonloppuna sakkojen arvoisesti. Ranskan liigan Nicessä nykyään pelaava Balotelli kisaili Ferrarillaan ystävänsä kanssa lähes 200 kilometrin tuntivauhdissa moottoritiellä Italian Vicenzan lähistöllä. JALKAPALLO Tapio Keskitalo Manchester City arviolta yli 230 miljoonaa euroa, Manchester United noin 160 miljoonaa, Chelsea noin 140 miljoonaa, Tottenham nolla euroa. PELAAJAURANSA JÄLKEEN Kuqi on työskennellyt valmentajana. MM-turnaus alkaa perjantaina 4. –. KESKIVIIKKONA 9. –. Kolmikko sai SM-pronssin myös hirven parilaukausten joukkuekisassa. Taustalla on myös eräänlainen kilpavarustelu, kun seurat yrittävät pysyä huipulla, nokittaa pahimpia uhkaajiaan ja pitää kannattajansa tyytyväisinä. Jose Mourinhon valmentama Manchester United on vastannut tämän kesän suurimmasta kaupasta, kun Romelu Lukaku saapui Evertonista 75 miljoonalla punnalla eli lähes 85 miljoonalla eurolla. Miten Manchester City, Liverpool, Chelsea ja eri seurat yrittävät parantaa kausiaan. Lisäksi Ahokas sai SM-pronssin A-HA:n joukkueessa. ELOKUUTA 2017 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Lounaishämäläiset ampuivat SM-mitaleita AMMUNTA Lounais-Hämeen Ampujien joukkue Vesa Pietarila, Janne Himanka ja Tomi Aspholm ampui joukkuekilpailun SM-hopean skeetin SM-kisoissa Hyvinkäällä. Leijonat pelaa turnauksen B-lohkossa. Hän sai SM-pronssin myös villikarjun normaalijuoksujen joukkuekisassa yhdessä Seppo Kastepohjan ja Jukka Hakamäen kanssa. –. Aleksi Ahokas ampui finaalipaikan, jossa hän sijoittui viidenneksi. Megaostokset ovat mahdollisia, koska Valioliigan jättimäinen televisiointisopimus tuo seuroille valtavasti rahaa. toukokuuta otteluilla Venäjä–Ranska ja Yhdysvallat– Kanada. Manchesterin kaksikko on tuulettanut rahaholvejaan, sillä viime kausi oli niille pettymys. Kuopiossa luotilajien ikäkausikisoissa Juha Hacklin ampui sarjassa Y-50 SMpronssin villikarjun sekajuoksuissa. Selkein vastavoima hurjille siirtosummille on ollut Tottenham, joka ei ole hankkinut yhtään pelaajaa. Balotellille tilanne ei ollut uusi, sillä hän joutui vuosina 2012 ja 2013 maksamaan ylinopeussakkoja Italiassa peräti 18 kertaa. Jalkapallon Englannin Valioliigan suurseuroilla on ollut hyvin erilaisia tapoja valmistautua perjantaina alkavaan kauteen. Etenkin Mestarien liigassa ja Eurooppa-liigassa mukana oleville seuroille kertyy kauden aikana runsaasti pelejä, joten ne tarvitsevat laajan pelaajaringin. STT. MONISSA ARVIOISSA Valioliigan suurimmat mestarisuosikit ovat hallitseva ykkönen Chelsea, Manchesterin kaksikko ja Tottenham. –. Ja vieraspeleissä sain kuulla vaikka mitä: vitun pakolainen, tule hakemaan leipää, Kuqi kertoo teinivuosien peleistään nelosdivisioonassa. Maanosan suurimman seurajoukkueturnauksen finaalissa ei ole viitenä viime kautena nähty englantilaisjoukkueita. Viime kaudella toiseksi sijoittuneen Tottenhamin päävalmentaja Mauricio Pochettino kuitenkin myöntää, että joukkue kaipaa tähtinimilleen kirittäjiä. Monet suurseurat ovat lisäksi ulkomaalaisten miljardöörien omistuksessa. Vicenzan poliisin mukaan Balotelli sai hurjastelustaan tuntuvat sakot sekä viisi rangaistuspistettä ajokortilleen, mutta pääsi jatkamaan matkaa. Rautiaisen ”hullun miehen maine” perustui siihen, mitä ihmiset näkivät peleissä – tuolla se taas riehuu kentänlaidalla. Musta haluttiin tehdä vähän jotain camp-hahmoa. Toisin kuin aikaisemmissa tapauksissa, Balotelli pahoitteli ja hyväksyi rangaistuksensa mukisematta. Valioliigan megaseurat pullistelevat hankinnoillaan ManU käytti Romelu Lukakun ostoon 75 miljoonaa puntaa. SISÄISEN KILPAILUN lisäksi hulppeiden pelaajahankintojen taustalla on muitakin syitä. FL Shefki Kuqi: En mä mikään kahjo ollut JALKAPALLO STT Shefki Kuqi kertoo tuoreessa kirjassa elämästään ja urastaan. Okei, olin vetänyt rankkarin sarjamatsissa parkkipaikalle ja tykittänyt maaottelussa pallon Litmasen nenän edestä jonnekin hiton Olympiastadionin torniin, mutta en mä mikään kahjo ollut. Uusia pelaaja tuomalla ja yrittämällä samalla lisätä painetta tähtija avainpelaajiensa ympärillä, Pochettino vastasi omaan kysymykseensä Guardianissa. STT Leijonat kohtaa MM-avauksessa Etelä-Korean JÄÄKIEKKO Suomi kohtaa ensi kevään MM-kisojen avausottelussaan Etelä-Korean lauantaina 5. KUVA: Georgi Licovski/EPA Manchesterin jätit yrittävät kammeta suurostoksillaan Chelsean kärjestä. Ensimmäistä kertaa A-sarjassa esiintyvän Etelä-Korean lisäksi Suomi kohtaa Herningissä Latvian, Norjan, Kanadan, Saksan, Yhdysvallat sekä isäntämaa Tanskan. Mullehan kävi valmentajana vähän samalla tavalla uraa aloitellessani. Kuqin tausta pakolaisena aiheutti ikävyyksiä uran alkuvaiheessa. Tosiasiassa mä olin Englannin-vuosinani täysverinen ammattilainen – ei mikään camp-hahmo pelaa niissä sarjoissa, Kuqi toteaa kirjassa
Kitee–Kouvola. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Jalkapallo P17 KOLMONEN FJK HJS 2 7-1 Sakari Suontausta 2, Tero Rajakallio 2, Juuso Laajalehto 1, Aki Mononen 1, Otto Männistö1 P 13 KAKKONEN Leki FutisFC Ryske 0-4 Kankare Jere 2, Salmu Antti 1, Stepanoff Elias 1 P10 YKKÖNEN Pyry FJK valk. Matti Lindfors: Taidemaalari Albert Lindforsin elämänvaiheita. Lounais-Hämeen Kotiseutuja Museoyhdistyksen vuosikirja 2017 ilmestynyt Ilppo Aaltonen: Kunnallisneuvos Christian Bruun suomalaisen teollisuuden merkittävä kehittäjä. 2006-2007 18.00-19.30 17.00-18.30 18.00-19.30 puh. Myynti: Forssan museo ja Suomalainen Kirjakauppa. 0505860155 Mikropojat Keskuri Lyseo Kari Leppäkoski synt. Lounaishämäläisten kotiseutuyhdistysten toimintakertomukset. 0505451004 Mikrotytöt Keskuri Keskuri Keskuri Pasi Lintula synt. klo 11.00 Lamminranta, urheilukenttä. Feeniks Basket toivottaa kaikki nuoret tervetulleeksi pelaamaan koripalloa! Meillä kilpaillaan ja harrastellaan. 0405800935 Koriskoulut Lyseo tytöt Lyseo pojat Miinan koulu Tytöt & Pojat Birgit Jalonen synt. 201217.00-18.00 17.00-17.45 puh. Forssan talousalueella. klo 18 uudelta kappelilta hartaus n. 0452581715 Myös puutarhanhoidot, ruohonleikkuut ym. 1-5 Veeti Vuolle 1 P7 YKKÖNEN Loiske-FJK Valkoinen 0-11 Into Joona 4, Raistakka Tuukka 2, Nummila Aapo 2, Kaskinen Lauri 2, Heikkilä Paavo 1 Vihreä kortti Into Joona FJK sininen-LeKi-futis musta 1-4 Joona Into PJK-FJK sininen 7-0 FJK Valkoinen TP-49 14-0 Raistakka Tuukka 6, Nummila Aapo 3, Heikkilä Paavo 2, Jokila Viljami 2, Kaskinen Lauri 1 Vihreä kortti Raistakka Tuukka Jääkiekko KHL:N HARJOITUSOTTELU Jokerit–Sibir Novosibirsk 4–1 (3–0, 0–0, 1–1) Jokerien maalit: Brian O’Neill, Marko Anttila, Joonas Jalvanti, Jesse Joensuu. Ilmoittautumiset sekä ruoka/ kahviliput 5 urheilukentän katsomossa Forssa-kyltin alla. TaPa pun. Tule mukaan kävelemään tunnissa maailman ympäri urheilukenttää 400 m tai Linikkalanlammen ympäri, joka vastaa 3 kierrosta. Forssan kaupunki Humppilan kunta Jokioisten kunta Tammelan kunta Ypäjän kunta Kuntien ilmoitukset Kokoukset HAUTAUSMAAKIERROS Forssan hautausmalla to 10.8. 0405941842 Minitytöt Keskuri Keskuri Koulukeskus Keskuri Mirka Lukkala synt. 91% suhtautuu myönteisesti Forssan Lehdessä olevaan mainontaan. 0-13 Nio Nummi 4, Veeti Vuolle 3, Oskari Uusitalo 2, Otto Uusitalo 1, Tarmo Sippo 1, Juho Syyri 1, Aaro Laajalehto 1 FJK valk. Ota pian yhteyttä p. Kävelyaika max. Naiset: 1 500 m: 1) Faith Chepngetich Kipyegon Kenia 4.02,59, 2) Jennifer Simpson USA 4.02,76, 3) Caster Semenya Etelä-Afrikka 4.02,90, 4) Laura Muir Britannia 4.02,97, 5) Sifan Hassan Hollanti 4.03,34, 6) Laura Weightman Britannia 4.04,11, 7) Angelika Cichocka Puola 4.04,16, 8) Rababe Arafi Marokko 4.04,35, 9) Meraf Bahta Ruotsi 4.04,76, 10) Malika Akkaoui Marokko 4.05,87, 11) Hanna Klein Saksa 4.06,22, 12) Genzebe Dibaba Etiopia 4.06,72. Tulet varmasti viihtymään meidän lapsiystävällisessä koripalloseurassa! Vanhemmissa ikäluokissa ja muissa kysymyksissä yhteydenotot kirsi.ylosmaki@feeniksbasket.fi IKÄRYHMÄT MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI YHTEYSHENKILÖ Minipojat Lyseo Lyseo Lyseo Pentti Kanerva synt. Fält Riitta 792g, 2.Salo Sirpa 654g, 3. Kurikkaoja Pirjo 244, 4.Rosberg-Heinilä Irma 128g Miehet: 1. klo 20 vanhalla kappelilla Tietoa, historiaa, tutustumista Oppaana Raimo Honkala Tervetuloa! Forssan ev.lut. Hinta 15 €. Bruunia sanottiin isännöitsijä Axel Wahrenin ”vasemmaksi kädeksi”. 1 tunti. MIESTEN MAAKUNTASARJA Ylempi jatkosarja: Koetus-Tampere 2-0 (5-4, 7-6) Tomi Lehtonen 0/1, Petteri Mäntyvaara 0/3, Mikko Laiho 2/3, Jere Salmi 1/1, Jani Salmi 1+2/1, Topi Leino 2/0, Eetu Mutikainen 1/0, Mika Mustajärvi 0/1, Alex Ahonen 1+1/2, harhoilla 1 E-POJAT ALUESARJA PöytyäJokioinen 2-0 (4-3, 13-12) Miika Kinos 0/1, Elias Mäntyvaara 0/1, Kasper Salmi 3/3, Nestori Laaksonen 1/1, Minttu Salmi 2/1, Santtu Ilola 1+4/2, Nico Kinos 1/2, Petrus Lintula 1/1, Saku Lätti 0/1, Veikka Kallionpää 1/2 E-POJAT MYLLYTYSSARJA Jokioinen-Paimio 2-0 (20-0, 22-0) Elias Mäntyvaara 5/5, Perttu Kenttäaho 3/5, Nestori Laaksonen 0/1, Emma Virtanen 3/4, Joel Paavilainen 2/3, Iiro Arkkila 5/6, Santtu Ilola 7/5, Veikka Kallionpää 2/2, Rasmus Lintula 2/1, Saku Lätti 0/4, Kasper Salmi 3/3, Simo Saari 3/3 Yleisurheilu MM-KILPAILUT Miehet: 110 m aidat (0,0 m/s): 1) Omar McLeod Jamaika 13,04, 2) Sergei Shubenkov Neutraali/Venäjä 13,14, 3) Balazs Baji Unkari 13,28, 4) Garfield Darien Ranska 13,30, 5) Aries Merritt USA 13,31, 6) Shane Brathwaite Barbados 13,32, 7) Orlando Ortega Espanja 13,37, 8) Hansle Parchment Jamaika 13,37. 2010-2011 17.00-18.00 17.30-18.30 16.30-17.30 puh. 041 493 4488 sirkkuu71@luukku.com Hei vanhat ja uudet asiakkaat! Seuratoiminta Forssan torill a torstaina klo 10–12 Räystäskourut, syöksytorvet, piipunhatut, savupiipun sisäputket, palotikkaat, laituritikkaat, jatkettavat alumiinitikkaat, tasotikkaat, lumiesteet, mattoja pyykkitelineet. 040 701 1622 tai 02 822 4405 Torilla Eläkeliitto Forssan yhdistys. 2006-2007 17.00-20.00 18.15-21.00 17.00-19.00 17.00-18.30 puh. 2008-2009 17.00-18.30 18.30-20.00 puh. Johtokunta. 2008-2009 18.30-20.00 16.45-18.15 18.00-19.30 puh. Ojalan kouru Ky myyntiauto p. Tytöt & Pojat Vieremän koulu lapsi-vanhempi 2-3v Otto Mali synt. Moukari: 1) Anita Wlodarczyk Puola 77,90, 2) Zheng Wang Kiina 75,98, 3) Malwina Kopron Puola 74,76, 4) Wenxiu Zhang Kiina 74,53, 5) Hanna Skydan Azerbaidzhan 73,38, 6) Joanna Fiodorow Puola 73,04, 7) Sophie Hitchon Britannia 72,32, 8) Katerina Safrankova Tshekki 71,34, 9) DeAnna Price USA 70,04, 10) Hanna Malyshik Valko-Venäjä 69,43, 11) Kathrin Klaas Saksa 68,91, 12) Alexandra Tavernier Ranska 66,31. 0442062790 Korisleikkikoulut Vieremän koulu 4-5v. Polun varrella kuntovälineitä opastuksineen ja muuta mielenkiintoista. Liikuntapäivä pe 11.8. Rahapelit KENO 32/17 Tiistain päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 3, 4, 5, 6, 12, 13, 14, 16, 20, 23, 28, 32, 40, 42, 52, 53, 61, 66, 69 Kunkkunumero: 52 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 11, 13, 14, 15, 17, 21, 23, 26, 33, 35, 37, 44, 46, 47, 48, 53, 58, 62, 64 Kunkkunumero: 47 TULOSPÖRSSI Sekalaiset Meron sukuseura ry:n sukukokous su 20.8.2017 klo 11.00, ja sääntömääräinen vuosikokous klo 14.45 Vantaa, Helsingin pitäjänkirkon vanha pappila. Forssan markkina-alue 2015 Forssan Lehti kiinnostaa! Erityisryhmien investointiavustusten ja korkotukilainojen haku vuoden 2018 määrärahoista Avustushakemukset erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi ja saman hankkeen korkotukilainahakemukset on toimitettava kuntien asuntoja rakennusvalvonta viranomaisille 27.10.2017 mennessä. Erityisryhmien investointiavustus. Ilmoittautumiset kirsi.mononen@kuntaliitto / 040 5695511. Tamminen Esko 1106g, 2.Heino Teuvo 958g, 3.Laakso Esa 584g, 4.Isokyykö Janne 532g, 5.Petrell Pertti 442g, 6.Haippo Tommi 370g, 7.Auvinen Matti 364g, 8.Kangas Jukka 348g, '9.Horkka Pekka 284g, 10.Lehti Matti 272g, 11.Ilvonen Jouko 222g, 12.Heinilä Olli 186g, 13.Kilpeläinen Jp 144g Pesäpallo MIESTEN SUPERPESIS: Kankaanpää–Kempele 1–0 (2–2, 5–2) Koskenkorva–Sotkamo 0–2 (4–5, 6–9) Oulu–Raahe 2–0 (7–6, 4–1) Hyvinkää–Imatra 0–1 (1–3, 3–3) Joensuu–Vimpeli 2–0 (2–0, 3–2) Yläjatkosarja: Joensuu 29 21 4 2 2 267– 111 73 Vimpeli 30 19 6 2 3 341– 149 71 Kouvola 29 17 6 6 273– 149 63 Sotkamo 29 14 6 6 3 284– 148 60 Seinäjoki 29 12 7 1 9 263– 244 51 Koskenkorva 30 5 10 1 14 194– 228 36 Kitee 28 6 4 4 14 163– 219 30 Alajatkosarja: Hyvinkää 29 5 7 4 13 196– 207 33 Imatra 30 2 10 5 13 203– 263 31 Raahe 29 4 7 3 15 175– 241 29 Oulu 30 4 5 5 16 214– 331 27 Kempele 30 4 4 4 18 195– 304 24 Alajärvi 29 3 4 5 17 179– 250 22 Kankaanpää 29 1 8 3 1 7 120– 223 22 Seuraavat ottelut: 9.8. Alkukilpailu: Kolmiloikka, karsinta (karsintaraja 17,00 tai 12 parasta finaaliin): 1) Chris Benard USA 17,20, 2) Christian Taylor USA 17,15, 3) Cristian Napoles Kuuba 17,06, 4) Andy Díaz Kuuba 16,96, 5) Will Claye USA 16,95, 6) Nelson Evora Portugali 16,94, 7) Alexis Copello Azerbaidzhan 16,89, 8) Pablo Torrijos Espanja 16,80, 9) Jean-Marc Pontvianne Ranska 16,78, 10) Yordanys Duranona Dominica 16,71, 11) Ruiting Wu Kiina 16,66, 12) Lazaro Martinez Kuuba 16,66, ...17) Simo Lipsanen Suomi 16,54. seurakunta Teuron Metsästysyhdistys ry Hirven ja peuran metsästykseen osallistuvien kokous ke 16.8.2017 klo 19 Teuron kylätalolla. Lisätietoja ja hakulomakkeita saa kuntien asuntoja rakennusvalvontaviranomaisilta sekä www.ara.fi/avustukset . Bruunin teollisuusjohtajan ura alkoi Forssa-yhtiön konepaja-, rakennusja käyttöinsinöörinä vuosina 1874 – 1887. Kalastus FKV:N YLEISET ONKIKILPAILUT Naiset: 1. Asiaa koskevat kuulutukset ovat kuntien virallisilla ilmoitustauluilla 2.8. Kolmiloikka: 1) Yulimar Rojas Venezuela 14,91 (+0,4), 2) Caterine Ibargüen Kolumbia 14,89 (+0,9), 3) Olga Rypakova Kazakstan 14,77 (+0,9), 4) Hanna Knyazyeva-Minenko Israel 14,42 (+1,2), 5) Kristin Gierisch Saksa 14,33 (+0,3), 6) Anna Jagaciak Puola 14,25 (+0,7), 7) Ana Peleteiro Espanja 14,23 (+1,4), 8) Shanieka Ricketts Jamaika 14,13 (+0,3), 9) Patrícia Mamona Portugali 14,12 (+0,1), 10) Kimberly Williams Jamaika 14,01 (+0,2), 11) Susana Costa Portugali 13,99 (+0,4), 12) Neele Eckhardt Saksa 13,97 (+0,9). KESKIVIIKKONA 9. – 27.10.2017. Tervetuloa! Kaikki jäsenet joukolla mukaan. Tarjoamme laadukasta ikkunanpesua ja kotisiivousta, myös yritykset voivat ottaa yhteyttä! Kotitaloisvähennys. Taustamusiikkia, Auringonnousu-orkesteri
Lohturuokaa. 3/8. Perheensä pettämä. Uusi sarja 1/7. 20.58 Keno. Kausi 6. 08.05 Lego Ninjago (7). Vegas, baby! 01.10 Leijonan luola USA. 2/4. 23.40 Supertähdet (S). Pahoja tekoja. Kausi 4. 22.00 Kymmenen Uutiset. 03.40 Rajavalvojat (S). ELOKUUTA 2017 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 06.25 Ulos luontoon: Liikettä kesäyössä. 6.55 Aamun otsikot 7.07 Tuloerot kasvavat mitä väliä. kausi (7). 20.00 Makumuistoja. 15.30 Fresh Off the Boat (7). N kuulan loppukilpailu, M moukarikarsinta b-ryhmä, M 200 m välierät, M 400 m aitojen loppukilpailu, N 400 m loppukilpailu. 15.45–16.15 Amerikkalainen lähettiläs. Pääosissa: Roger Moore, Christopher Walken, Tanya Roberts, Grace Jones, Patrick Macnee, Patrick Bauchau. Jakso 5/7. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Onnistuuko Guy selvittämään välit tyttärensä kanssa. 14.35 Weggen huimapäät Lofooteilla. 18.50 Kummeli (7). Kausi 6. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 23.10 Nuori MacGyver (12). 9/9. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.30 Tulosruutu. Uusi uhka. 15.50 Muisti: Kylmä sota Helsingissä. 12.57 Vempainmies. 10.48–11.00 Päivän kasvo. 19.00–19.52 Prisma: Eläinten superaistit. 00.10 Billions (12). 20.45 Yleisurheilun MM. 15.45 Leijonan luola USA. 19.00 Kummalliset kammot (S). 18.30 Salatut elämät (7). Kausi 1. 2, 4/8. 08.23 Aika härdelli! (7). b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot Toimitus .................. 20.30 Simpsonit (7). Tekosairas. Jakso 8/8. 19.00 Ninja Warrior. 13.35 Yksineläjä Severin. 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.00 Scorpion 2. 06.55 Huomenta Suomi. 21.00 22.45 Yleisurheilun MM. Kausi 19, 20/48. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. Sarja alkaa, 1/3. 9/9. 7.51 Olivia (S). Jakso 36/81. Kausi 7. Jakso 14/16. Jakso 13/26. Kausi 2, 7/10. 02.10 Kylmäverisesti sinun (12). 7.34 Nalle. Kausi 3, 9/10. 2/8. 16.50 Huvila & Huussi. Opetellaan tanssimaan! 8.07 Tubettamisen suosion salaisuus Mikko Silvennoinen 8.17 Kehitysmaamatkailua Johanna Viero 8.37 Ali Jahangiri ja Jenni Kokander 8.47 Miten helpottaa lomaltapaluuta. 03.15– 04.07 Lemmen viemää (7). 15.05 Mopoautolla halki Suomen. 22.30 Yle Uutiset. Kausi 1. 20.00 Puutarhaunelmia. Kausi 1, 6/21. 16.30 Uusi päivä (S). 18.00 Casualty (12). Kausi 1. 08.35 Sohvaset (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 18.20 Päivän kasvo. SUB 09.30 Arena eSports (7). 1/3. 7.37 Kesävieras Ali Jahangiri 7.50 Aamutreeni. 10.00 Mr Selfridge (12). 3, 6/24. Kausi 1, 8/8. Wuf, hau ja iik. Tuurilla ne laivatkin seilaa. KESKIVIIKKONA 9. 11.00–12.00 Valehtelevat viettelijät 6. Kummitus. 15.55 Kuun pimeä puoli (12). 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni. 13.20 Kansankodin kuokkavieraat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.55 Sonic Boom (7). Kesän sykkeeseen katsojat johdattelee Helsingin ytimestä Allas Sea Poolin terassilta kaksikko Tuija Pehkonen ja Lorenz Backman. Hienostobaarien herra. Muotoilijan idyllinen design-mökki. 09.00–09.50 Casualty (12). 18.00 BUU-klubben: Hittehatt. Kadonnut ruumis 1/2. 7.23 Franklin ja ystävät (S). Vihollisen kynsissä. Osa 377: Taiteen palo. 13.45 Candice sisustaa. 14.15 Funkiksen liekki (S). 23.00 Billions (12). Kausi 9. Jakso 9/9. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 21.00 ELOKUVA 007 ja kuoleman katse (16). Jakso 9/10. 22.20 Päivän sää. 01.00 Yövahti (12). 19.25 Tulosruutu. 21.00 21.00 Rouva Ministeri (7). 09.05 Remppa vai muutto: Lomakodit. 22.40 Ulkolinja: Kirkon ja mafian liitto. 23.45–00.35 Historia: Ruoka-aikoja. 16.50 Novosti Yle. N 3000 m esteiden alkuerät, N pituuskarsinta, M moukarikarsinta a-ryhmä, M 5000 m alkuerät, N kuulan loppukilpailu. 18.30 Lomamatka 70-luvulle: Pompannapin matka. 8/8. 20.00 Vintiöt. (Suomi 1941) 15.00 Yle Uutiset. Kansalainen Jessica. 18.00 Salatut elämät (7). 2/4. 15.00–15.50 Britannian monet kasvot. 18. Perhejuhlat. Jakso 6/10. Kavereita. 02.00 Zoo (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.30–11.00 Tinan keittiössä. Kausi 1, 4/8. 00.05–00.45 The Late Late Show with James Corden. 13.20 ELOKUVA Kulkurin valssi (7). 7.12 PohjoisKorean ja Kiinan suhde 7.20 Aamutv Joensuussa: älylaitteiden tulevaisuus 7.42 Aamu-tv Joensuussa: Kyösti Kakkonen 7.52 Levottoman koululaisen peppu irti penkistä 8.12 Aamu-tv Joensuussa: suomalaisten kosketuskulttuuri 8.22 Tenojoella kapinoidaan kalastusrajoituksia vastaan 8.43 Aamu-tv Joensuussa: surffilaudalla koskessa 8.47 Sporttituokio: Janni Hussi, jumppapallo 09.30 Lomamatka 70-luvulle: Linsenien matka. Epäilyttävä matkaopas. 10.00 Suomen ihanimmat häät. 16.20 Tanskan aarteenmetsästäjät. Uusivuosi. 22.00 ELOKUVA Musta hiili, ohut jää (16). 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 21.35 Karkotetut (16). 6. 10.05 Soppa365. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 08.35 Kung Fu Panda (7). 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Jakso 24/26. Kausi 1, 4/8. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 2/6. 03.10 Rajavalvojat (S). kausi (12). 12.35 Kummeli (7). Jakso 10/13. 21.30 Matkamiehet Brydon ja Coogan Italiassa (7). Kausi 5. 22.00 Love Island (7). 19.50 The Musketeers (12). 08.16 Tenavat (7). 00.05 Arrow (16). 16.00 Limitless (7). 10.15 LIVE: Onnenarpa. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 18.30 Luontomatkalla. 22.40 Golfia: Vierumäki Finnish Challenge. Kausi 1. (s) Ikäraja ..........(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com YLE TEEMA & FEM 09.00 Ihmisen arvoitus. Otso ja Lauri joutuvat tuplareffeille peläten pahinta. 19.30 Kesäterassi. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 13.30 Jamien lohturuokaa. 06.00 Bubble Guppies (S). Kausi 2. Jakso 7/13. 1. 22.35 Oddasat. 20.00 Mad Cook Show (S). 01.20 Rysän päällä. 16.45 Onnenarpa. Osa 376: Sinäkö se oot. MTV3 06.25 Aamusää. 14.15 Vain elämää. 10.50 Pilanpäiten. 08.50 Näin Norjassa. 17.10–17.54 Midsomerin murhat (12). 21.00 Love Island (7). 06.55 Ylen Aamu-tv. Kausi 7, jakso 5/12. 010 665 4424 Sähköposti .......... tv@almamedia.fi Digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) Sallittu kaiken ikäisille ........(S) Suora lähetys ............................. 06.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7). 19.20 Päivän sää. Onnea, Erja, Eira ja Nadja! 6.52 Metkat Mesiläiset (S). Saatanan lapset. 8.15 Galaxi. 17.25 Salatut elämät (7). 4, 10/10. 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. Pahoja tekoja. 7.00 Tuttiritari (S). 02.15 The Late Show With Stephen Colbert. 02.55–03.50 Pomo piilossa. 19.49 800 vuoden jäljillä. 12.35 Vempainmies. 17.25 Tinan keittiössä. 7.10 Tie tähtiin (S). 23.35–00.05 Huume-Suomen historia. 17.00 17.50 Huvila & Huussi. Näköaisti. 04.10–05.00 Astral-TV. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 22 21 21 21 4 4 4 15 19 20 20 21 22 20 6 4 8 8 4 Torstai 23 5 Perjantai 24 2 Lauantai 20 3 Sunnuntai 16 3 Maanantai 17 6 Tiistai 19 3 Jokioinen eilen 15:00 +21 Helsinki +20 Hämeenlinna +22 Joensuu +23 Jyväskylä +22 Kemi +17 Kotka +19 Kuopio +22 Lahti +22 Lappeenranta +23 Maarianhamina +19 Mikkeli +22 Oulu +22 Pori +21 Rovaniemi +19 Salla +18 Savonlinna +21 Seinäjoki +22 Tampere +22 Turku +22 Vaasa +21 +21 +23 +22 +22 +17 +20 +23 +23 +22 +19 +22 +19 +21 +16 +17 +21 +21 +23 +21 +20 Ateena +35 Alicante +27 Bryssel +19 Kööpenhamina +21 Las Palmas +24 Lontoo +15 Madrid +28 Malaga +29 Mallorca +29 Miami +28 Moskova +23 Nizza +27 Oslo +17 Pariisi +17 Rodos +28 Rooma +36 Tallinna +23 Tokio +30 Tukholma +23 Wien +28 +35 +23 +17 +20 +23 +19 +24 +26 +26 +26 +24 +26 +21 +21 +28 +35 +23 +26 +22 +30. 21.00 Villen keittiö 30 minuutissa. 1, 5/6. 14.05 Tanskan toisenlaiset frendit. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 11.00–12.00 Lääkärit. 5, 1/24. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 10.00 Piha kuntoon. Kausi 2. 20.00–20.53 Isältä tyttärelle (12). 16.50–17.20 Jäitä hattuun (7). 1, 13/13. 19.20 Uusi päivä (S). 6.51 Nimipäiväonnittelu: 9.8. 7.17 Miten helpottaa lomaltapaluuta. 18.00 Maailman kauheimmat naapurit. 14.30 Hurjat sääilmiöt. 12.35 Piikkejä paratiisissa (7). Orgiat. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. Kausi 3, 4/23. 16.00 Paimelan autoparoni. 09.35 Kauniit ja rohkeat (7). 13.05 Kukkaron herraksi. 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S). 10.00–11.05 Holby Cityn sairaala (12). Kausi 1. 7.41 Timppa (S). Jakso 4/10. 18.55 HS-uutiset ja sää. 21.00 21.05 A-studio. Jakso 4/7. 08.30 Angry Birds Toons (S). Kausi 7. Kausi 19, 20/48. 9.00 Uutiset 09.05 Kesäterassi
11.33 Suomen radio. 14.20 Äiti ja isä amorina. 11.05– 12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. Yle Uutiset ja sää. 01.50 Pomo piilossa. 7.53 Alueradio. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.00 Pyöräily 2. 11.05 Yleisurheilu: MM-kisat Lontoo. 00.15 Sinkkuillallinen. 15.05 Alueradio. 21.30 Major League Soccer 23. 12.55 Suomen radio. 14.03 Ajantasa. 09.20 Autojen ensiapu. C MORE SPORT 1: 18.25 Porsche Supercup: Unkari. 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä. 08.10 Kadonneet ( 7). 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 13.50 Hulluna sinuun ( 7). 6.06 Melkein hereillä. 2.30 Yleisurheilu: MM-kisat Lontoo. 16.10 Lyödään ällikällä. 23.55 Valassodat (S). 10.30 Herra käyttää lääkäriä. C MORE GOLF: 8.00,11.10, 18.40, 21.10 PGA Tour. 10.40 Oho, olen raskaana! ( 7). 16.03 Juuso Pekkinen. 00.05 Melkein täydellinen rikos ( 16). 06.50 Aivopelit. 19.00 House ( 12). 6.15 Aamuhartaus. 17.00 Joan Gamper Trophy: Barcelona–Chapecoense. 15.30 Kadonneet ( 12). TV5 06.10 Hulluna sinuun (S). 10.10 Science of Stupid. 20.02 Tunti Lauran kanssa (u). 01.25 Katastrofin anatomia (S). 8.10 Urheiluradio. 07.05 FOX Kids: Blaze ja monsterikoneet. 17.15 Suomi tänään. 21.00 CSI: Miami ( 16). 00.25 Kadonneet ( 12). 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.59 YleX Etusivu. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 16.00 Top Gear (S). 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. etappi Voorburg–Voorburg. 19.03 Urheiluradio. 15.05 Kultakuume. 9.00 Yle Uutiset. 00.55 Morgan Freeman ja kosmoksen arvoitukset. ja 2. 03.45– 05.00 Astral-TV. 07.30–08.30 Lemmen viemää ( 7). 15.00 Suuret pienet talot. 23.10 Huumebisnes Oy ( 16). Kuvassa Patrick Aryee ja gebardi. 19.00 Pyöräily 3. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 16.05 Rich Kids of Social Media (S). 16.05 Wheeler Dealers. 21.00 24: Legacy ( 16). 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 13.15 Murhasta tuli totta ( 7). 01.00 Diana: Omin sanoin. EUROSPORT: 6.30 Pyöräily 2. 03.50 Autotalli remonttiin. 19.30 How I Met Your Mother ( 7). 19.00 Remppa vai muutto. 16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 09.30 Ermot. 17.45 Sara La Fountain Australiassa. 16.35 Lyödään ällikällä. 12.00 Pomo keittiössä. 03.15 Amerikan rajavartijat. 7.30 Aamuhartaus. 11.03 Nosto. 19.00 Monnikuninkaat. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 Diana: Omin sanoin. 17.00 Onnenarpa. 00.45 ELOKUVA Agentti Cody Banks 2 – päämääränä Lontoo ( 12). 10.45 Viikon levy. 17.10 Sara La Fountain Australiassa. 15.10 Valassodat (S). etappi. 13.10 Sinkkuillallinen. Amerikka. JIM 05.00 Astral-TV. LIV 09.00 Toisenlaiset äidit. 14.00 Hell’s Kitchen. 7.50 Merisää. 14.30 House ( 12). Amerikka. 12.00 Yle Uutiset. ELOKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Prisma: Eläinten superaistit osa 1/3 Yle TV1 klo 19.00. 12.10 Urheiluradio. 15.05 Remppa vai muutto. 13.30 Terapian tarpeessa (S). 14.10 Tosielämän mafiavaimot ( 12). 11.03 Kuuntelijan toivelista. 23.10 Yöklassinen. 15.00 Yle Uutiset. 13.35 Pysähdyspaikka. 7.10 Urheiluradio. 6.05 Sää. 7.50 Aamuhartaus. 23.45 Sanan ja runon tuoksua. 06.55 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 21.00 Yleisurheilun MM. 07.35 Autotalli remonttiin. 19.30 (s) ATP Tennis 1000: Montreal, 2. 0.30 Yleisurheilu: MM-kisat Lontoo. 11.00 Candice sisustaa. 14.00 Toivon lauluja. 19.30 Apostolien teot. 22.15 Pyhän Hengen ilta. 11.30 Koputus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Pilanpäiten. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 16.00 JYP–HIFK. 7.59 Hyvää huomenta. 20.00 Myrkynmetsästäjät. 13.40 MasterChef Australia. 11.57 Päivän mietelause. 8.12 Alueradio. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 7.10 Urheiluradio. 18.30 Hartaita säveliä. 17.05 Lentoturmatutkinta. 7.12 Puheen Aamu. 7.15 Raamattuavain. etappi. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.35 #RichKids of Beverly Hills (S). 21.40 (s) EFL Cup: Leeds–Port Vale. 14.00 Syötävät sävelet: Alma Mahler ja viettelevät juomingit. 17.30 Minä uskon. 8.00 Pyöräily 2. 11.00 Keskipäivän tasaus. 10.05 Brysselin kone. 19.00 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 20.03 Urheiluradio. 22.05 Aikamme suomalaista musiikkia. 00.00 Herran käsi – Jackmin Tala. 23.25 Hullut häävideot. 09.55 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 10.03 Ajantasa. 16.05 Melkein täydellinen rikos ( 12). 7.00 Yle Uutiset. 00.00 Kanadan rajalla. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Kaunotar ja hirviö. 14.00 Yle Uutiset. 19.30 Pienten perhe. 22.00 Fast n’ Loud. 20.30 Unelma Pyhästä maasta. 18.00 Anthony Bourdain maailmalla. 18.50 Iltahartaus. 15.00 Yle Uutiset. 16.17 Alueradio. 15.00 Kensington Temple. 15.52 Alueradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. etappi Voorburg–Voorburg (aika-ajo 9 km). 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. Daphne kuudessatoista maassa. 04.55–05.59 Sky News. 09.30 Remontilla rahoiksi. 10.55 Viikon teos. 23.30 Empire ( 12). 9.00 Yle Uutiset. 00.30 Yöohjelmaa. 8.12 Puheen Aamu. Amerikka. 19.03 Mäntän musiikkijuhlat 2017: PianoSuomi 100. 17.00 Brooklyn 99 ( 7). 09.05 FOX Kids: Viidakon Ykä ( 7). 12.50 Päivän blogi. 21.40 (s) Englannin liigacup: Colchester–Aston Villa. 1.00 Pyöräily 3. 13.00 Yle Uutiset. 18.30 Science of Stupid. 12.30 Suolapala. 12.10 Julkinen sana. 23.00 Yle Uutiset. 17.05 Huvila & Huussi. TV7 08.30 Israelin vuoret. 13.00 Goldbergit (S). 17.00 Lapin poliisit. 07.10 Remonttipainajainen. 9.05 Muistojen bulevardi. 19.30 Australian rajalla. 14.55 Onnenarpa. Tshekin osakilpailu: 14.45 Moto 3, 16.00 Moto 2, 17.15 MotoGP. 17.05 Remonttipainajainen. 8.50 Päivän blogi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 14.15 Kultakuume. 20.00 Top Gear ( 7). 19.00 (s) Ravit: Toto 65 Vermo. 01.55 Tappavat synnit ( 12). 15.00 Kardashianit. 12.33 Suomen radio. 19.05 Luonto-Suomen sudenkorentoilta 0203-17600. 18.55 Luonto-Suomen sudenkorentoilta 020317600. 20.00 JYP–Kärpät. 17.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat ( 12). 19.00 YleX Ilta. 13.00 Pomo piilossa Suomi (S). 18.20 Remontilla rahoiksi. Entä onko tiettyjen lintulajien ’haukansilmä’ niin tarkka kuin väitetään. 12.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. FRII 08.20 Remonttipainajainen VIP. FOX 06.00 Sky News. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 12.05 Remonttipainajainen. 14.50 Rukoustanssi. 13.03 Tuija Pehkonen. 14.30 Made in Chelsea (S). 10.00 Yle Uutiset. 13.03 Viikon debatti (u). 22.00 Yle Uutiset ja sää. VIASAT URHEILU: 21.40 (s) Englannin liigacup: Leeds–Port Vale. 02.55 Kultakuume. 6.56 Päivän mietelause. 6.50 Viikon teos. 7.10 Aamusoitto. 12.20 Akvaariomestarit. 00.20 Hulluna sinuun (S). 11.05 Leijonan luola Kanada. 20.00 Kyttäputki: Blindspot ( 12). 08.20 FOX Kids: Smurffit (S). 9.10 Puheen Aamu. 20.00 Rakkauden kosketuksessa. 02.20 Julkkisselviytyjät ( 7). 09.20 TV Shop Tvins. 01.45 Paratiisihotelli Ruotsi ( 7). 13.00 Klassista kahteen. 20.50 Jerusalemin 4000 vuotta. 21.00 ELOKUVA Interview – yllätysten yö ( 12). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 23.05 Kaappaajien kintereillä. etappi Voorburg–Voorburg. 16.15 Faunin iltapäivä. 12.30 Kalle – Chef on the Beach. 09.00 Ummikot ulkomailla. 07.55 Hulluna sinuun (S). 13.00 Yle Uutiset. 09.00 Uskosta totta. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 6.00 Yle Uutiset. 02.50 Remontilla rahoiksi. 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Puheen Ilta. 18.00 Upea lihava elämäni. 11.00 Yle Uutiset. 18.02 One Way. 17.00 Uskon ilta. 01.55 Fast n’ Loud. 8.10 Urheiluradio. 08.30 Akvaariomestarit. 15.30 Tarinoita Kallaveden kaupungista. 12.30 Politiikkaradion kesäuusinta. 9.10 Sää. 22.55 Koodeja ja salaliittoteorioita ( 7). 18.00 Matkakuume. 22.00 Naismurhaajat ( 16). 15.00 Toivon päivä. 20.00 Huvila & Huussi. 12.12 Suomen radio. Eläinten näkökyky voi olla hämmästyttävä, eräs arktinen laji näkee ultraviolettivalon avulla saalistajansa. 5.50 Merisää. 17.05 Hell’s Kitchen. 6.30 Alueradio. 15.10 Eläinsuojat kuntoon. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 14.15 Vanha Testamentti avautuu. 13.30, 17.00 Jalkapallo: Naisten EM-kisat, Hollanti, finaali: Alankomaat–Tanska. 1.00 Jippu ja ihmisen ääni (u).. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 JYP–KalPa. 23.00 Pyöräily 3. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Urheiluradio. 7.12 Alueradio. 17.45 Sana koskettaa. 21.00 ELOKUVA The Net – verkko kiristyy ( 12). 20.05 Tuija Pehkonen. 03.25 Starat lastenvahteina. 21.30 Jodie Marsh: Bodarit USA ( 7). 10.55 Inspector Cartoons (S). 11.30 Candice sisustaa. 09.30 Pyöräily 2. RUUTU+ URHEILU 2: 14.00 Superpesis: Joensuu–Vimpeli, Jatkosarja. 09.20 Jotain lainattua, jotain uutta. RUUTU+ URHEILU 1: JYP-Viikko: 14.00 Sport–JYP. 5.02 Melkein hereillä. 9.05 Urheiluradio. 6.25 Aamusoitto. 18.00 TPS– JYP. 20.00 Julkkisselviytyjät ( 7). 13.03 Musiikkitunti. 16.05 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 18.00 Laululautta. 7.00 Parempi huomen. 18.03 Luonto-Suomen sudenkorentoilta 0203-17600. 01.00 Viimeinen mahdollisuus. 00.05 Science of Stupid. 17.10 Hartaus. 12.15 Dei-matkoilla. 22.00 Arman Pohjantähden alla (S). 18.03 Kysy mitä vaan. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.12 Yle Puhe Tänään. 00.35 Love Island ( 12). 12.00 Häät sulhasen tapaan. 21.00 PGA Tour Golf: Barracuda Championship. 9.30 Yleisurheilu: MMkisat Lontoo. 01.20 Brooklyn 99 ( 7). MTV3: 22.40 Golf: Vierumäki Finnish Challenge. 14.10 Toisenlaiset äidit. kierros. 02.20 Hulluna sinuun (S). 11.35 Henkka & Niki vs. 07.15 Aivopelit. 00.30 Science of Stupid. 19.55 Ensitreffit alttarilla USA. VIASAT SPORT PREMIUM: 15.30 Ligue 1: Marseille–Dijon. 14.03 Akti. 02.50 Pulmuset (S). 22.45 GP Confidential. YLE RADIO SUOMI 5.00 Yle Uutiset ja sää. 10.25 Fosters ( 12). 11.10 Henkka & Niki vs. 11.30 Huutokaupan metsästäjät. 10.00 Raamatun kertomuksia. 14.00 Dallasin täydelliset naiset. 14.40 Ensiapuklinikka. 10.00 Jättimäiset muuttokuormat. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 23.15 Paratiisihotelli Norja (S). Amerikka. 11.50 Elä vapaana tai kuole. 13.20 Sinua on varoitettu. USA:n media ja presidentti Donald Trump. 18.30 70’s show ( 7). 20.00 Lentoturmatutkinta. 8.00 Yleisurheilu: MM-kisat Lontoo. 02.35 CSI: Miami ( 16). 06.40 Starat lastenvahteina. 12.00 Jumala puhuu. 5.30 Yle Uutiset ja sää. toimittaja Viena-Inkeri Lounela, Asikkala. 20.05 Sää. 16.00 Herätysliikehdintä. 20.06 Metsäradio. C MORE MAX: 14.15 Motorsport: Dubai International Baja. 12.30 Kakkukuningas. 21.55 Suomi tänään. 15.30 Suuret pienet talot. 11.05 Return to Amish (S). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Elä vapaana tai kuole. RADIO DEI 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 17.00 MMrallicross: Kanada. 07.55 FOX Kids: Glitter Force ( 7). 23.20 Kysy seksistä ( 16). 09.45 Sisarvaimot. HERO 08.45 Made in Chelsea (S). 01.50 Brooklyn 99 ( 7). 14.05 Viikon levy. 0.00 Yöradio. 8.20 Kisa. 11.00 Yle Uutiset. 10.00 Remppa vai muutto. 15.10 Liian ruma rakkauteen?. 19.00 Mission Menu. 20.00 Superpesis: Joensuu–Vimpeli, Jatkosarja. TV-URHEILU TLC 07.05 Kaikki kissoista. 9.11 Alueradio. 7.45 Sykettä Israelista. 0.00 Red Bull Air Race Review: Kazan. 20.00 Yle Uutiset. 16.30 Pulmuset ( 7). 17.30 Brooklyn 99 ( 7). 8.10 Ykkösaamu. YLEX 6.59 YleX Aamu. VIASAT JALKAPALLO: 12.00 EFL Championship: Fulham–Norwich. 16.02 Jippu ja ihmisen ääni. 7.45 Hartaita säveliä. Kirjailija Göran Schildtin matkassa Välimerellä. 23.50 How I Met Your Mother ( 12). 19.00 Australian rajalla. toimittaja Viena-Inkeri Lounela, Asikkala. EUROSPORT 2: 6.30 Yleisurheilu: MM-kisat Lontoo. 12.55 Sisarvaimot. 22.50 Kyttäputki: Blindspot ( 12). 21.05 ELOKUVA Kiukun parempi puoli ( 12). 09.15 TV Shop Tvins. 21.00 Yle Uutiset. 01.20 Jotain lainattua, jotain uutta. 18.00 Yle Uutiset. 21.15 Esy Flow. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Voittoa asuntokaupoilla. 02.30–03.20 Made in Chelsea (S). 11.00 Dubain lentokenttä. 10.35 Science of Stupid. 14.00 Uskomattomat eläimet. 14.20 Dubain lentokenttä. 18.30 Makumatka Kreikkaan. 5.32 Melkein hereillä. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. etappi. kierros. 17.00 Isännän pöydässä. VIASAT FOOTBOLL: 20.00 Ligue 1: Monaco–Toulouse. 19.02 Uskovaiset nuoret LIVE. 18.50 Merisää. C MORE SPORT 2: 11.00 ATP Tennis 1000: Montreal, 1. 13.55 Armon kalliolla. KESKIVIIKKONA 9. 19.00 How I Met Your Mother ( 12). 15.30 (s) Pyöräily 3. 0.05 Yöradio – toiveiden yö. 22.25 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 15.50 Veneilysää. 18.20 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 3, osa 7. 08.30 Akvaarioiden valtiaat 2. 13.45 Raamattu puhuu sinulle. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 17.30 Kesävieras. 8.35 Raamattu. 16.35 Henkka & Niki vs. 6.05 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola. 10.00 #RichKids of Beverly Hills (S). 19.00, 20.30 (s) Yleisurheilu: MM-kisat Lontoo. 21.00 Wheeler Dealers. 04.10 Numb 3rs ( 12). 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 18.00 Martina ja hengenpelastajat. 10.10 Suomen ihanimmat häät. 07.30 FOX Kids: Popples (S). 15.55 Yle News. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.15 Tie on valmis!. KUTONEN 06.35 Kultakuume. 13.00 TV 7 Israel News. 06.40 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 07.40 Vaarallisimmat saalistajat. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 15.45 Kesähäät. KUVA: Nick Allinson TV2: 20.45, 22.45 Yleisurheilun MM Lontoo. 9.03 Viikon debatti. 18.10 Lasten kotipuu. 16.00 Lemmen viemää ( 7). 16.30 Israelin vuoret. 20.00 Houstonin eläinpoliisit ( 7). 13.30 Tri K:n eksoottiset eläimet. 18.40 Motocross: Juniorien MM-kisat. . 1.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 13.00 Beverly Hills, 90210 (S). 17.05 Fast n’ Loud. 15.20 #RichKids of Beverly Hills (S). 00.20 How I Met Your Mother ( 7). 23.15 Elävä yhteys. 13.00 Jäljillä ( 12). 12.40 Viikon teos. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 22.05 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 19.32 NuottaFM. 17.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Black gospel. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 13.33 Musiikkitunti. 16.00 Uutisotsikot. 23.40 Temptation Island Suomi 2 ( 7). 10.03 Juuso Pekkinen. 22.55 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. kierros NY City FC–NY Red Bulls. 15.25 Raamattu. 10.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Seija Vaaherkumpu. 18.00 Yleisurheilu: MM-kisat Lontoo. 09.05 TV Shop Tvins. 17.30 Superkirja. 12.30 Yleisurheilu: MM-kisat Lontoo. 08.25 Pomo keittiössä. 19.00 Superhamstraajat. 15.15 Likaiset rikkaudet. etappi. 01.15 Remppa vai muutto. 00.30 Anthony Bourdain maailmalla. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 6.05 Hartaita säveliä. 15.45 #RichKids of Beverly Hills (S). 12.45 Merisää. 16.10 Henkka & Niki vs. etappi Voorburg–Voorburg. 10.00 Yle Uutiset. 12.30 Jerusalem studio. 12.05 Kauppaneuvos Jethro (S). 16.35 Jon ja Kate + 8. 10.00 Parempi huomen. 06.20 FOX Kids: Juliusapina (S). 08.40 FOX Kids: Yu-Gi-Oh! GX ( 7). 0.00 Arkisto. 17.30 Kakkukuningas. 18.00 Science of Stupid. 03.25 CSI: Miami ( 16). 00.30 Australian rajalla. 11.00 Andrew Wommack evankeliumin äärellä. 06.00 LIVE: Astral-TV. 21.40 Urheiluradio. 18.00 Murhasta tuli totta ( 7). 17.40 Ykkösvieras: Viktor Klimenko. 00.50 Hulluna sinuun (S). 08.50 Pienten perhe. 13.30 True Crime: Murhien meediot ( 7). 15.00 Pyöräily 2. 03.55 Tykkää mun ravintolasta. 22.00 ELOKUVA Killers ( 12). 15.51 Herätys eilen ja tänään. 8.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Häät sulhasen tapaan. 15.00 Maailman makeimmat mokat. 21.00 TV 7 Israel News. etappi. 02.15 EFL Cup: Colchester–Aston Villa. 21.03 Päivä tunnissa. 17.15 Aristoteleen kantapää. 5.52 Melkein hereillä. 04.40–05.33 Ruotsinlaivalla 24h ( 12). 14.00 Pulmuset ( 7). 11.03 Suomen radio. AVA 06.00 Aamun AVAus. 14.05 Yleisurheilu: MM-kisat Lontoo. 21.00 Selkäänpuukottajat ( 12). 18.00 Sinkkuillallinen. 04.50–05.52 Valassodat ( 7). 18.00 70’s show (S). 11.00 Suuret pienet talot. 18.00 Kultakuume. 12.00 Martina ja hengenpelastajat. 21.00 European Le Mans: Red Bull Ring. 13.00 UEFA Super Cup: Real Madrid–Manchester United. 17.06 Päivä tunnissa. 12.15 Kaikki koirista: rotuopas. 12.45 MasterChef Australia. 18.00 Yle Uutiset
–?Olemme järjestäneet tapahtumia eri konsepteilla. Anna Hurra on varautunut viettämään loppupäivän melojana, sillä hän on tuonut mukanaan kanootin, jonka kyytiin lapset pääsevät halutessaan. • Metsästysseura Kontion kokous Jokioisten virastotalon valtuustosalissa klo 19.30. ELOKUUTA 2017 Erja. LAPSET PÄÄSEVÄT tekemään vesistötutkimusta myös tänään. Pääasia on, että nautitaan yhdessäolosta ja luonnosta.” ANNA HURRA toiminnanjohtaja, Paimionjoki-yhdistys Valtioneuvostossa yleisölle avoimet ovet 26. Huomenna • Forssan tori klo 7-14. Se on hyvin mielenkiintoista, Hurra kertoo. Tänä vuonna järjestimme vain päiväleirejä. –?Haavilla pyydystetään vesieliöitä purkkeihin ja tutkitaan luupeilla. Aikaisemmat jokipäivät järjestettiin Tarvasjoen luontopolulla ja Kosken Myllyrannassa. KESKIVIIKKO 9. elokuuta Valtioneuvosto avaa ovensa yleisölle Helsingissä lauantaina 26. –?Tämä on ollut ensimmäinen kertani lasten ohjaajana, mutta 9-vuotias Joonas Salo ja 11-vuotias Elina Jaakkola ovat saaneet kalan. Pyrimme järjestämään tapahtumia mahdollisimman laajalti joen eri paikoissa. elokuuta Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Edellisen kerran avoimien ovien päivä järjestettiin yhtä laajana syksyllä 2009, kun vietettiin oman hallinnon 200-vuotisjuhlaa. Minna Autio Somero Someron Pitkäjärven uimarannalla seisoo innostuneita lapsia nelimetriset onkivavat käsissään. Nadja, Eira Huomenna: Lauri, Lasse, Lassi Aurinko nousi Forssassa tänään klo 5.21 ja laskee klo 21.39. Rantavesistä löytyy vaikka millaisia otuksia. Varusteista löytyykin monenkokoisia pelastusliivejä kyytiläisille. –?Myllyrannassa teimme vesistötutkimusta ja hieman kalastusta. ELOKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Kalliomäen omakotiyhdistyksen järjestämä Kalliomäen pihakirppis Kirkkopuistossa ja linjoilla omilla pihoilla klo 16–19.30. Teimme myös kaarnaveneitä. Hän päätyi vesistöprojektien pariin oltuaan projektikoordinaattorina Aurajokisäätiön Veera-hankkeessa, joka innosti ihmisiä vesiensuojeluun. Jopa retkeä järjestävän Paimionjokiyhdistyksen toiminnanjohtaja Anna Hurra yllättyy kalaonnesta. Ovet ovat avoinna klo 10–14 Valtioneuvoston linnassa, Säätytalossa, Valtioneuvoston juhlahuoneistossa ja Arppeanumissa. –?Kanoottia ei olekaan tänä kesänä vielä ehditty käyttää, hän viittaa sen puhtauteen. ”Nämä päivät ovat kokonaisuudessaan hyvin rentoja, eikä meillä ole minuuttiaikatauluja. Tämän kesän leirejä ohjaa agronomi Sanna Vesa. Kokouksia • Metsästysseura Hallin kokous ampumaradalla klo 19. Lapsijoukko siirtyy laiturille. Ensimmäinen saalis tuodaan rantaan, jossa onkimisessa neuvova Veli-Matti Jaakkola irrottaa kalan ja laittaa vesiämpäriin. Aiemmin löytyi esimerkiksi vesiskorpioneja, sudenkorennon toukkia ja vesimittareita. Kuluu muutama minuutti, ja somerolainen Matias Lehtimäki, 10, hihkuu jo saaneensa kalan. • Tehtaalaisjoogaa Ronttismäessä klo 18–19. Päivän tavoitteena on ilmentää suomalaista avointa yhteiskuntaa, hyvää hallintoa ja sananvapautta. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA Ajassa KESKIVIIKKONA 9. Kävimme kahviaitassa ja katsomassa koulunäyttelyä sekä kiersimme luontopolun. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten pidimme yön yli -leirin Paimiossa. Osalla ministeriöistä on omaa avointen ovien ohjelmaa samaan aikaan. TÄMÄ ON KOLMAS yhdistyksen tänä vuonna järjestämä retkipäivä, Anna Hurra kertoo. Täydellinen kesäpäivä Paimionjoki-yhdistys järjesti tiistaina Pitkämäen uimarannalla Lasten Jokipäivän, jossa ongittiin, melottiin, maalattiin seinään maisemia ja nautittiin harvinaisesta kauniista kesäpäivästä. STT. KUVAT: Tapio Tuomela Yhdysvalloista Suomeen kesää viettämään tulleet Niko, 6, ja Annika Hamilton, 9, sekä Iida Salo, 7, maalaavat uimakopin seinään maisemaa, jossa on meri, hymyilevä aurinko ja hiekkaranta. Pimeä päättyi klo 4.23 ja alkaa klo 22.36. • Koulut alkavat Jokioisilla. Veli-Matti Jaakkola pohtii, voisikohan kalat antaa vaikka kissoille
Niko ja isosisko Annika kertovat, että ovat Suomessa viettämässä kesää, mutta asuvat Yhdysvalloissa – arvatenkin lähellä merta. Pääasia on, että nautitaan yhdessäolosta ja luonnosta, toiminnanjohtaja toteaa. Nämä päivät ovat kokonaisuudessaan hyvin rentoja, eikä meillä ole minuuttiaikatauluja. Onkimisestakin voi tulla uusi mukava harrastus. Maamiesseuran lainaamaa kaasugrilliä sytytellään jo. PÄIVÄN SANA ”Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!» Silloin Herran tuli iski alas. Meren viereen seinään maalataan hiekkaranta, puita ja kasveja, rantapallo ja iloisenvärinen joukko käsien kuvia. Kyllä nyt kelpaa tulla uimapukua vaihtamaan. ELOKUUTA 2017 VIIVI JA WAGNER TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Tavoitteena on kävellä tunnin aikana mahdollisimman monta kierrosta 400 metrin radalla. FINGERPORI kaikki on sujunut yllättävän leppoisasti, Vesa hymyilee. SOMERON LIIKUNTATOIMEN ja paikallisyhdistyksen kanssa on sovittu, että lapset saavat maalata rannan pukukopin valitsemillaan väreillä. Siitä nousee myös ymmärrys, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, toiminnanjohtaja korostaa. Se innostaa tulemaan ehkä toistekin, hän toteaa. 18: 37–38 Eläkeläiset kävelevät maapallon ympäri Forssan Lehti Forssa Eläkeliiton Forssan, Tammelan, Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän yhdistykset ottavat perjantaina osaa valtakunnalliseen kävelytempaukseen Tunnissa maapallon ympäri. Somerolainen Iida Salo maalaa kopin seinään suurta keltaista aurinkoa. Halukkaat voivat kuitata ratakävelyn kävelemällä Linikkalanlammin ympäri. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden. Aurinkoa ympäröi merensininen taivas, jossa lentää lintuja. –?Täytyy itse mennä ja tehdä. 1. Kaikkien tempaukseen osallistuvien kävelemät metrit lasketaan yhteen ja toivotaan, että noin 40?000 kilometriä tulee täyteen. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA KESKIVIIKKONA 9. –?Tämä on lasten yhteinen taideprojekti. Kun kerran oppii toimimaan luonnossa, siellä liikkumisesta voi tulla pysyvä tapa. Niko Hamilton maalaa maisemaan suurta sinistä pilveä, joka paljastuu mereksi. Tärkeänä yhdistys pitää myös ymmärrystä siitä, mitkä ovat omien tekojen seuraukset. Lapsille ei kuitenkaan pidetä luentoja, vaan kaikki tieto tulee mukavan puuhastelun kautta. –?Paikallisen luonnon ja lähivesistön tunteminen kasvaa siitä, kun vietetään päivä luonnon ja veden äärellä. Maapallon ympärikävelyyn tarvitaan 6680 ihmistä, jos kävelyvauhti on kuusi kilometriä tunnissa. Forssassa kävellään Lamminrannan urheilukentällä alkaen kello 11. Eläkeliiton ja Hyvän vanhenemisen tukisäätiön tempauksella halutaan kannustaa ikääntyviä yhteisölliseen liikuntaan. Vesiliukoiset maalit saatiin lahjoituksena paikallisesta Rautanet-myymälästä. Ihailun keskeyttää lämmin tuoksu. Iloisuuden kruunaa vielä auringolle piirretty hymy. Nyt grillataan! FL Luontosuhdetta luomassa Minna Autio Jokipäivät ovat myös ympäristökasvatusta, kertoo Anna Hurra. Kun. –?Kun saa täällä kalaa niin se innostaa.. On eri asia pohtia ympäristöongelmia teoreettisesti kuin todeta itse oman lähirannan veden samentuminen ja levittyminen. Lammin ympärikävely vastaa kolmea ratakierrosta
Mary Deya on jo ehditty tuomita Keniassa kahdesta kaappauksesta. Huijattujen täytyisi kuitenkin matkustaa Keniaan, jotta lapsi saataisiin tuotua maailmaan. Naiset kyllä saivat myös vauvan mukaansa, mutta kyseessä eivät olleet saarnaajan lupaamat lahjat Jeesukselta. Dna-testit kuitenkin osoittivat, etteivät he olleet mitään sukua lapsille. Kasvissyönti voi olla myös vahva eettinen kannanotto. Siipikarja koetaan kevyemmäksi vaihtoehdoksi kuin punainen liha. Vaikka siipikarjan kulutus on jyrkässä nousussa, suomalainen syö vuodessa sikaa keskimäärin 11 kiloa enemmän kuin siipikarjaa. KANANMUNIENKIN kulutus on nousussa. ELOKUUTA 2017 24 FORSSAN LEHTI . Viime vuonna niitä syötiin 12 kiloa per henkilö. Deya on kiistänyt syytökset ja kuvailee lasten syntymää Jumalan teoiksi. Samalla kun lihan kulutus kasvaa, myös kasvisruoka jatkaa voittokulkuaan. Luonnonvarakeskuksen kesäkuussa julkaistun tilaston mukaan lihankulutuksen kasvu johtui pääasiassa siipikarjan ja erityisesti broilerin kysynnän noususta. Lähde: Luonnonvarakeskus, Ravintotase Asmo Raimoaho Siipikarja suomalaisten lautasella yleistyy Kg/hlö/vuosi Sianliha Naudanliha Siipikarjanliha Myös kasviperäisten lihankorvikkeiden kysyntä on kasvussa, mutta edelleen hyvin pientä. Sanojen väliin jätetään tyhjä ruutu. Punainen liha on kuitenkin pitänyt pintansa: possun kulutus on hiukan laskenut, ja nauta on ollut suhteellisen samalla tasolla viime vuodet, Keskon johtaja Ari Akseli sanoo. K a a p p a u k s e t t a pahtuivat jo vuosituhannen alussa, mutta Deya on vastustanut kaikin keinoin luovutusta Britanniasta synnyinmaahansa Keniaan. Leikkaa talteen lauantaina__/__ Kirjoita ilmoitusteksti alla olevaan ruudukkoon TEKSTAUSKIRJAIMIN, jokainen kirjain/välimerkki omaan ruutuun. HALUTAAN VUOKRATA . Se laajeni pian koko maahan. –?Lihankorvikkeissa vegetuotteet ottivat tuulta alleen vuonna 2015, mutta viime vuonna myynti harppasi aivan uudelle tasolle nyhtökaurojen ja härkisten myötä. Viime perjantaina hänet kuitenkin viimein lennätettiin Nairobiin vastaamaan syytteisiin viiden pikkulapsen ihmiskaupasta. Siipikarjabuumi näkyy niin SOK:n kuin Keskonkin myynneissä. –?Valmisruoan näkövinkkelistä vegebuumi ei ole vielä huipussaan vaan tulee edelleen kasvamaan, Miettunen ennustaa. Sen vuoksi hänkään ei pysty selittämään, miten kaikki on oikein tapahtunut. Huijauksen paljastuttua vuonna 2004 Deyojen ja seurakunnan toiminnassa mukana olleiden ihmisten taloista Keniasta löytyi 20 lasta, joiden vanhempia viranomaiset eivät tienneet. Ihmetekoja lupaillut saarnamies otti tähtäimeensä ennen kaikkea hedelmättömät ja iäkkäät naiset, jotka halusivat saada lapsia. Ainakin yhdelle äidille vauvan kerrottiin kuolleen synnytyksessä, vaikka todellisuudessa hoitajat olivat antaneet hänet Mary Deyalle. FL-LM Harri Ahola Lukuisten pikkulasten sieppauksista epäilty saarnaaja päätyy yli vuosikymmenen kestäneen viivytystaistelun jälkeen oikeuteen. Keniassa odotti saarnaajan vaimo Mary Deya, joka vakuutti saapuneille heidän synnyttävän hetkenä minä hyvänsä. –?Siipikarjan ja kananmunien kulutuksen kasvussa lienee kysymys myös siitä, että viime aikoina proteiinista on puhuttu paljon, yhtäältä siitä näkökulmasta, että iäkkäiden proteiinin tarve on suurempi kuin työikäisten, toisaalta osana kuntoilijoiden ja fitnessharrastajien ruokavaliota. DEYA MUUTTI Keniasta Britanniaan 1980-luvulla ja perusti omaa nimeään kantaneen kirkon Lontooseen. MILJOONAMARKKINOILLE ILMOI TUS 8 EUROA VAIN YKSITYISILLE Jätä ilmoituksesi keskiviikkona klo 14 mennessä NETISSÄ www.forssanlehti.fi, maksu verkkopankissa TUOMALLA ilmoituskonttoriimme, maksu käteisellä . RUOKAKULTTUURIN tutkimukseen ja kuluttajatutkimukseen erikoistunut yliopistonlehtori Mari Niva Helsingin yliopistosta näkee, että kasvisruokaa ja siipikarjaa suositaan niin terveydellisistä kuin ekologisistakin syistä. Elina Vironen Kanaruokien kova suosio veti suomalaisten koko lihankulutuksen viime vuonna parin prosentin kasvuun. Hänen odotetaan päätyvän oikeuden eteen lähitulevaisuudessa. Deyat ja seurakunta-aktiivit väittivät lasten olevan heidän omiaan. KESKIVIIKKONA 9. Joidenkin naisten kimppuun myös käytiin klinikoilla, jonka vuoksi heillä ei ollut tarkkaa muistikuvaa olemattomasta synnytyksestään. Muutama vuosi sitten kysyntä kasvoi noin 3–4 prosentin tahtia. Sitten naiset kiidätettiin hämärille klinikoille ja heidän vakuutettiin synnyttäneen lapsen. GILBERT DEYAA syytetään Keniassa kaikkiaan viiden lapsen sieppaamisesta vuosina 1999–2004. SEKALAISIA HUOMIOITHAN, että kestotilaajan etukortilla saa vuodessa kaksi Miljoonamarkkinat-ilmoitusta veloituksetta. SOK:n valikoimapäällikkö Sari Miettunen sanoo, että vaikka kasvisruoan myynti on vielä vähäistä verrattuna lihaja siipikarjan myyntiin, kasvisruoan suosion kasvua voi kuvailla jopa räjähdysmäiseksi. VUOKRALLE TARJOTAAN . Saarnaaja keräsi lahjoituksia, joiden luvattiin tukevan ihmeiden toteutumista. Oman kirkkonsa luonut Gilbert Deya lupasi lapsettomille englantilaisnaisille ”ihmevauvoja”, jotka todellisuudessa olivat oikeilta vanhemmiltaan kaapattuja kenialaislapsia. Todellisuus on kuitenkin vielä paljon karumpi, sillä lapsia on todennäköisesti siepattu moninkertainen määrä. Climatic Change -tiedelehdesKansa meni reilusti kananlihalle Kasvisruoan ja siipikarjan kysyntä kasvaa. Deya vakuutti, että rukousten ja rahalahjoitusten avulla hän voisi saattaa heidät raskaaksi, vaikkei se näkyisikään ulospäin. Y h d e n s i e p a tun lapsen tapausta käsitelleen brittioikeuden mukaan Deyan motiivina oli puhtaasti ahneus. En voi selittää tätä, koska he ovat Jumalan tekoja, eikä ihminen voi niitä selittää, Deya selitti sieppausten paljastuttua. Jos haluat käyttää etusi, tule poikkeamaan ilmoituskonttorilla Esko Aaltosen kadulla. –?Varsinkin nautakarja on kasvihuonekaasujen tuottaja, ja niiden suhteen siipikarja on parempi vaihtoehto, Niva sanoo. Sen sijaan lapset oli siepattu nairobilaisesta synnytyssairaalasta. Siipikarjan kasvatuksen eettisyys ei Nivan mukaan ole vielä noussut kunnolla yleiseen keskusteluun. Hyvinä proteiinin lähteinä pidettyjä broileria ja kananmunia suositaan siten myös lihasten kasvattamiseksi, Niva sanoo. –?Ihmevauvat, joita seurakuntaamme syntyy, ovat ihmisen mielikuvituksen tavoittamattomissa. Niva uskoo, että kasvisruoan suosiossa ei ole kyse ohimenevästä buumista. Lihankorvikkeiden osuus lihan kokonaismyynnistä on Miettusen mukaan noin 1–2 prosentin luokkaa. Siipikarjan kulutus nousi vuodesta 2015 yhdeksän prosenttia. FL-LM Ihmevauvoja kaupannut oikeuteen. sä julkaistun tutkimuksen mukaan lihaa syövien ruokavaliosta johtuva hiilijalanjälki on noin kaksinkertainen verrattuna vegaanista ruokavaliota noudattaviin. –?Tähän vaikuttaa kasvavassa määrin terveellisyystrendi ja keventäminen. MYYDÄÄN . OSTETAAN