1/2 02 2 1/2 02 2 Pyhä, transsendenssi ja tulevaisuuksientutkimuksen filosofiset perusteet. FUTURA 1/2022 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry
Tilaukset ja osoitteenmuutokset Paula Kallioniemi, tutuseura@gmail.com, Puh 040 502 8672 Toimitusneuvosto Sirkka Heinonen, Sami Holopainen, Paula Kallioniemi, Sanna Ketonen-Oksi, Osmo Kuusi, Matti Minkkinen, Laura Pouru-Mikkola, Juho Ruotsalainen, Hazel Salminen, Petri Tapio, Johanna Viherä, Marja-Liisa Viherä, Tero Villman Julkais?a Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry./Futura-lehti PL 378, 00101 Helsinki 040 5028672, tutuseura@gmail.com www.tutuseura.. Jos olet kiinnostunut kirjoittamaan Futuraan, otathan yhteyttä tutuseura@gmail.com! Vastaava päätoimittaja Matti Minkkinen, matti.minkkinen@utu.. www.facebook.com/Tutuseura twitter.com/tutuseura Futuran tulevat teemat Futura 2/2022 Viestintä ja vuorovaikutus Futura 3/2022 Unohdettu tulevaisuustieto Futuran kirjoittajaksi. on saanut TSV:n kautta Futura-lehden julkaisutoimintaan valtionavustusta, jota opetusja kulttuuriministeriö myöntää Veikkauksen tuotoista. 41. Suomen tiedekustantajien liitolta on saatu avustusta lehden taittokoneen ja oheislaitteiden hankintaan.. vuosikerta 1/2022 Tilaushinnat Jäsenille jäsenmaksuun sisältyvä Vuosikerta kotimaassa 51,50 €, Vuosikerta ulkomaille 61 €, Irtonumero jäsenille 7,85 €, muille 13,90 €. Vieraileva päätoimittaja Osmo Kuusi, osmo.kuusi@utu.?, (1.11.2022 lähtien kuusiosmo@gmail.com) Taitto ja kansi Johanna Viherä Painopaikka Suomen Uusiokuori Oy ISSN 0785–5494 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry
Neljäs ulottuvuus 31 erityisesti Piet Mondrianin taidekäsityksessä JereKyyrö Mikäonsuomalaisillepyhää?Pyhienjärjestysten 41 paikannuksia ElinaIskala PyhänVenäjäntulevaisuusvaakalaudalla 49 OsmoKuusiand Fourbasicphilosophiesforscientificfuturesresearch 60 AnttiHautamäki 84 SISÄLLYS F 1/2022 P S K R K. 1 1/22 F Osmo Kuusi Pyhä, transsendenssi ja tulevaisuuksientutkimuksen 2 filosofisetperusteet Metropoliitta MetropoliittaAmbrosiuksentervehdys 4 Ambrosius Sirkka Heinonen Moniarvoinen mosaiikkiyhteiskunta avaa ovia mysteerin 7 kohtaamiselle Osmo Kuusi Tieteellinen maailmankuva ja transsendenssin mahdollisuus 12 JP Jakonen Kestävä henkinen kehitys: 23 Näkökulmiatulevaisuudensisäpintaan Jaana Pääsky Hengen ihmettä ilmentämässä
Tieteellisen maailmankuvan popperilaisen tulkinnan ohella arvioin transsendenssin mahdollisuutta viitaten tulevaisuuksientutkimuksen pohja?loso?aksi tarjoamaani Yleiseen konsistenssikehikkoon (YKK). Lehden loppuun s?oitetussa englanninkielisessä artikkelissa esitellään tämän kehikon kolmatta perusversiota (GFC3.1) Pyhä, transsendenssi ja tulevaisuuksientutkimuksen ?loso?set perusteet. Tulevaisuuden tutkimuksen seura järjesti osana vuoden 2021 kesäseminaaria Tammisen muistoseminaarin hänelle läheisestä aiheesta Uskonto, nationalismi ja pyhä tulevaisuudessa. Periaatteellinen yhteensopivuus ei ole todistus transsendenssin olemassaolosta, mutta ainakin se varoittaa ylimielisyydestä niitä kohtaan, jotka ovat kokeneet transsendenssin läsnäoloa. Edellinen aihetta käsittelevä Futuran teemanumero julkaistiin 2010 Tammisen toimittamana nimellä Uskonnon tulevaisuus. Artikkeleiden yleinen sävy Uskonnon tulevaisuus -teemanumerossa oli ehkä yksi syy siihen, että seuraavaa uskontoa käsittelevää teemanumeroa jouduttiin odottamaan kauan. Kuten Sirkka Heinonen arviossaan Metropoliitta Ambrosiuksen kirjasta Valon portailla toteaa, uskonto ja laajemmin henkinen ja hengellinen kehitys on tulevaisuudentutkimuksessa kuin kuuma puuro, jota kissa kiertelee. ”Aidon uskonnollisuuden” tulisi hänestä olla eräänlaista yleistä ihmisten välistä hyväntahtoisuutta. 1/22 2 Futura PÄÄKIRJOITUS Futuran pitkäaikainen päätoimittaja Tapio Tamminen kuoli yllättäen syksyllä 2020. Tämä Futuran numero perustuu keskeisesti artikkeleihin ja muihin kirjoituksiin, jotka pohjautuvat seminaarissa esitettyihin puheenvuoroihin. Erityisesti sen tulisi olla solidaarisuuden ja demokraattisten arvojen edistämistä. Jonkinlaiseen hyväntahtoiseen transsendenssiin tai Jumalaan kasvatuksensa tai kokemustensa kautta uskova tarvitsee lisäksi jonkinlaista vakuuttumista siitä, että nämä arvot ovat myös hänen elämänsä turvana toimivan transsendenssin tahdon mukaisia. Pyrin artikkelissani osoittamaan, että tieteellinen maailmankuva popperilaisittain tai kriittisestä realismista käsin tulkittuna ja tieteellisen tiedon intersubjektiivisuutta korostaen on periaatteessa yhteensovitettavissa aktiivisesti vaikuttavan ihmiskunnalle hyväntahtoisen transsendenssin kanssa. Lisäksi se sisältää laajan artikkelin, missä vertaillaan neljää ehdokasta tulevaisuuksientutkimuksen perus?loso?aksi. Sävyä voisi hieman karrikoiden luonnehtia uskontoon harhautuneiden johdattamiseksi kriittisen tieteellisen ajattelun helmaan. Hän kutsui sitä ”epäaidoksi uskonnollisuudeksi”. On nyt helppo yhtyä ajatukseen, että solidaarisuus ja demokratian edistäminen ovat hyviä arvoja ja että hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 oli äärimmäisen tuomittava ja nyt tulisi toimia voimakkaasti demokratiaa halveksivaa Vladimir Putinia ja hänen tuk?oukkojaan vastaan. Tähän liittyy kuitenkin ongelma, jota käsittelen artikkelissani Tieteellinen maailmankuva ja transsendenssin mahdollisuus. Jos hän lisäksi erittäin vahvasti uskoo tieteelliseen maailmankuvaan, transsendenssi ei voi toimia sen kanssa ristiriitaisesti, koska muuten henkilö joutuu luopumaan uskosta toiseen niistä. Kokemus aktiivisesta ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa toimivasta transsendenssista on Pihlströmin mielestä silkkaa taikauskoa. Heinosta lainaten uskonnot – tai yleisemmin henkisyys on tulevaisuuden muotoutumisen kannalta kuitenkin niin keskeinen aihe, että sitä olisi aiheellista käsitellä Futurassa useammin kuin noin kymmenen vuoden välein. Selkeimmin tällainen opettava asenne näkyi Sami Pihlströmin pohdinnoissa aidosta ja epäaidosta uskonnollisuudesta
Osmo Kuusi. Jakosen mukaan henkisyys pitäisi nyt ymmärtää vivahteikkaana yleisinhimillisenä pyrkimyksenä, jossa pyrimme määrittelemään oman paikkamme suhteessa Kosmoksen, eli moniulotteisen maailmankaikkeuden, kokonaisuuteen. Väitöskirjaansa pohjautuvassa artikkelissa Jaana Pääsky tarkastelee 1900-luvun alun avantgarde-taiteil?oiden suhtautumista tulevaisuuteen ja siihen liittyvää henkisyyden ja Hintonin 4. Tätä pohdintaa he tekivät tärkeiden tieteellisten läpimurtojen kuten suhteellisuusteorian ja radioaktiivisen säteilyn löytämisen innoittamina. Elina Iskala tarkastelee lehden artikkelissaan ”Pyhän Venäjän tulevaisuus vaakalaudalla” sitä, miten Putin on Pyhällä RUSilla perustellut politiikkaansa ja miten Venäjän ja Ukrainan ortodoksiset kirkot ovat suhtautuneet Putinin pyrkimyksiin. Käsite joka eri tavoin myös luonnehtii tämän lehden artikkeleita, oli Tammisen uushenkisyydeksi kutsuma maailmaa ja sen perimmäisiä kysymyksiä ihmettelevä asenne. Ambrosius viittaa Torsti Kivistöön, joka kirjoitti Futurassa (4/99) tietoisuuden evoluutiosta. Artikkeli avaa henkisyyden käsitteen erilaisia ulottuvuuksia ja historiallista taustaa. Tämän moniselitteisyyden tiedostamalla Tapio Tamminen poikkesi Uskonnon tulevaisuus -lehden yleislinjasta artikkelillaan ”Idän ja lännen uskonnollinen dialogi”. Ne on s?oitettu lehden alkuun eräänlaisina haasteina keskusteluun ja niitä seuraavat minun ja Jaana Pääskyn transsendenssiin liittyvät pohdinnat. Tulisiko pitää Jumalan pilkkana sitä, että demokratiaa halveksivaa hyökkäystä Ukrainaan perustellaan Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan Pyhällä RUSilla, joka noin tuhat vuotta sitten syntyi Kiovassa. Uskonto on siis moniselitteinen ilmiö, jota Pihlströmin hyvistä tarkoituksista huolimatta yksinkertainen jaottelu ”aitoon” ja ”epäaitoon” uskonnollisuuteen ei tavoita. Kristilliseen Jumalaan uskova on sitä kieltävää skientistiä vaikeammassa asemassa siinä, että hän joutuu pohtimaan sitä, mikä on kristillisen sanoman kannalta hyväksyttävää. Kyrö viittaa kahteen perustulkintaan pyhästä. paikkaulottuvuudesta. Pyhien järjestysten paikannuksia”. Mielestäni kiintoisa lähtökohta transsendenssin pohdinnoille on syväoppivan tekoälyn keskeisen kehittäjän Geo. Paitsi vaikuttavaan transsendenssiin liittyvinä pohdintoina Tammisen uushenkisyyden teema ilmenee lehdessä henkisyyden käsitteen ja merkityksen sekä pyhän pohdintoina alkaen Metropoliitta Ambrosiuksen tervehdyksestä ja Sirkka Heinosen arviosta hänen kirjastaan Valon portailla. 3 1/22 F Osmo Kuusi ja vertaillaan sitä kolmeen muuhun ehdotukseen tulevaisuudentutkimuksen perus?loso?oiksi. Ambrosiuksen mukaan kirkosta on tullut byrokraattisen organisaationsa vanki, mihin liittyy ylikorostunut dogmatiikka. Tamminen lopetti artikkelinsa toteamalla, että uushenkisyyden taustalla on joustavuus, jolla se toisin kuin perinteiset uskonnot voi sovittaa uskomuksiaan vastaamaan modernin luonnontieteen näkemyksiä. ulottuvuuden pohdintaa. Toisen mukaan pyhyys ymmärretään yliluonnolliseksi toiseudeksi tai voimaksi, joihin esimerkiksi melanesialaisten ja polynesialaisten kielten mana-sana viittaa. Hintonin isoisänisän Charles Hintonin pohdinnat 4. Uskonnolliseen ajatteluun liittyvät tyypillisesti erilaiset pyhiksi tulkitut tekstit. JP Jakonen jatkaa uushenkisyyden pohdintaa artikkelillaan ”Kestävä henkinen kehitys: Näkökulmia tulevaisuuden sisäpintaan”. Yksi henkisyyden keskeinen muoto on pyhän kokeminen, mikä on aiheena Jere Kyyrön artikkelissa ”Mikä on suomalaisille pyhää. Pyhä voidaan kuitenkin ymmärtää myös järjestykseksi, jolloin painotetaan eheyttä ja loukkaamattomuutta. Erityisesti tässä mielessä Mannerheimia on pidetty pyhänä Suomessa. Hänen mukaansa varsinkin Pyhän Hengen työ, mitä voi rinnastaa oman artikkelini aktiiviseen transsendenssiin, on jäänyt takapenkille. Kyyrön mukaan yleisesti ottaen pyhän käsite viittaa johonkin erilleen asetettuun: pyhä erotetaan maallisesta eli profaanista ja usein se liitetään jumalalliseen tai tuonpuoleiseen. Tässä yhteisartikkelissa Antti Hautamäen kanssa hänen näkökulmarelativisminsa esitellään Hautamäen ja minun välisenä dialogina. Ambrosiuksen mukaan Kivistön ennakoima hyppäys materialismin ylikorostuksesta henkisyyden etsintään on iso paradigman muutos
Metropoliitta Ambrosius. Useimmille ihmisille jumalanpalveluselämän pyhyys ja kauneus tuovat näkymättömän näkyväksi. Tähän hyvyyden ja rakkauden kokemukseen sisältyy aina vahvasti salaisuuden kohtaaminen. Kuten maailma yleisemminkin ennen demokratian esiin nousua, katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat yhä harvainvallan alla, piispojen hallinnassa. Tämä on ollut iso yllätys ja hämmästyksen aihe myös ortodokseille itselleen. Kirkosta on tullut byrokraattisen organisaation vanki. Eurooppalaisilla kielillä tässä pitäisi puhua spiritualiteetin uudesta kasvusta, mutta suomen kielessä – ehkäpä pietismin perinnöstä johtuen – sana ”hengellisyys” on monelle ahdistava. Silti kirkko on selvinnyt vahvan liturgisen identiteettinsä turvin aina tähän asti. Kirkot ongelmien keskellä Perinteisten kirkkojen ongelmat ovat hyvin vahvasti yhteisiä. Tämäntyyppinen hyppäys materialismin ylikorostuksesta henkisyyden etsintään on iso paradigman muutos. Hengellisen mission hämärtyminen ja johtajuuden vakava puute alleviivaavat tänään hallinnon ensis?aisuutta. Ortodoksisuus ja muut uskonnot Olen 1980-luvulta asti pohtinut syitä ortodoksisuuden nousulle julkisuuteen Suomessa. Hän ennakoi, että 2000-luvulla ihmisellä on mahdollisuus ja hän ottaa kokonaisvaltaisesti syvempää persoonakohtaista vastuuta itsestään ja ympäristöstään. Juuri Pyhän Hengen jatkuva läsnäolo avaa kristillisyyden myöskin institutionaalisen kirkon ulkopuolelle ja vieläpä muiden uskontojen kohtaamiseen. Ylikorostunut dogmatiikka. Mielestäni tämä kulkee käsi kädessä uskonnon uuden tulemisen kanssa. Tästä on runsaasti esimerkkejä tänään, vaikkapa helluntailaisuuden ja karismaattisten liikkeiden sekä new age -uskontojen nousun myötä. Ytimeltään kristillinen usko on halki historian ollut elämäntapa, eikä kokoelma oppilauselmia. Muutamassa vuodessa marginaalinen ja osin sisäänpäin kääntynyt kirkko tuli yleiseen tietoisuuteen. 3. Tämä vie helposti yksipuoliseen tunnustuksellisuuteen ja jopa fundamentalismiin. Paavi Franciscuksen sanoin: ei pidä tehdä idoleita opinkappaleista, jotka ovat abstrakteja totuuksia. Pyrkimys määritellä eksaktisti niitäkin asioita, jotka eivät alistu määritelmiin. Suomessa niin luterilainen kuin ortodoksinenkin kirkolliskokous on säätyvaltiopäivien viimeinen jäänne. 1/22 4 Futura KATSAUS Metropoliitta Ambrosiuksen tervehdys Professori Torsti Kivistö kirjoitti Futurassa (4/99) tietoisuuden evoluutiosta ja kansalaisyhteiskunnan tulosta. Siksi yksinkertaisempaa on puhua spiritualiteetista, joka kokonaisvaltaisesti samalla kertaa tarkoittaa ”henkistä” ja ”hengellistä”. ambrosius@so?a.. Se tekee tilaa osallisuudelle pyhästä, Jumalasta. Moni pitää tätä melkeinpä irvikuvana varhaisen kirkon yhteisöllisestä ja vahvasti tulevaisuuteen suuntautuneesta elämästä. Monet taiteil?at, intellektuellit ja journalistit löysivät ortodoksisuuden ytimen, pyhyyden ja kauneuden, näkymättömän, iankaikkisuuden. Niiden joukossa korostuu erityisesti kolme tematiikkaa: 1. Varsinkin Pyhän Hengen työ on jäänyt takapenkille. Suomen ortodoksinen kirkkokaan ei ole vapaa tästä perinnöstä. Kristuksen persoonan ylikorostus ja yksipuolinen esillä pitäminen on johtanut käytännössä usein melkeinpä kristomonismiin. 2
5 1/22 F Metropoliitta Ambrosius Kun itse liityin ortodoksiseen kirkkoon 1970-luvulla, moni luterilainen teologikollega kuittasi sen sanomalla, että kiinnostus ortodoksisuuteen ”on vain sitä mystiikkaa”. Sama problematiikka liittyy esimerkiksi Venäjän uskonnollisuuden. Siitä tähän päivään on ollut pitkä matka ymmärtää Kristuksen työ eri uskonnoissa inklusiivisesti, mikä on iso harppaus uskontojen aitoon kohtaamiseen aiempien vastakkaisuuksien s?aan. Samalla itseironisesti totesin, että meillä on myös työnjakoa. Monet uskontotieteil?ät ovat jääneet ”tämänpuoleisen” vangeiksi, kun toisaalta perinteisen uskonnon nykytilannetta tai toisaalta sen marginalisoitumista mitataan varsin ulkokohtaisesti sosiologisilla tunnusmerkeillä, jäsenluvuilla ja yksittäisistä opinkappaleista vakuuttautumisen määrällä. Hindulaisuuden ja buddhalaisuuden kohtaaminen rikastuttaa meidän ”eurooppalaista” uskontoamme. Yhteistä meille on vahva askeettinen ja samoin meditatiivinen traditio. Tästä hengellisestä ulottuvuudesta he käyttivät nimitystä Logos spermatikos (hedelmällinen Logos). Kirkkoisä Gregorios Nyssalaisen (k. Dialogi suurten kirkkojen ja uskontojen välillä on nykypäivää. Seurakunnan sisällä, osallisena yhteisestä uskosta ja toivosta, voi hengellinen elämä kukoistaa. Kiitin kollegoja läheisestä vuorovaikutuksesta, yhteistyöstä ja keskinäisestä luottamuksesta. Eikä sielujen pre-eksistenssiä esittäneen kirkkoisä Origeneen (k. Ortodoksisuudessa on valoisa, jopa idealistinen ihmiskuva. n. Voisiko nähdä, että tässä tieteellinen tutkimus ja taiteen tekeminen kumpikin kurkottavat omia polkujaan samaan suuntaan. Mitä enemmän olen paneutunut idän suuriin uskontoihin, sitä kirkkaammin näen, että ortodoksisuus on jollakin tavoin niiden ja läntisen kristillisyyden välimaastossa. Kiinnostavuus liittyy transsendenssin näkökulmaan. Ihmisellä on vapaa tahto ja tehtävänä elää vastuullisena jäsenenä yhteisössä. 395) mielestä ihmisen tehtävä on kulkea ”kirkkaudesta kirkkauteen”, Kristuksen kaltaisuuteen, hyvyydessä ja rakkaudessa. Nämä vuosisatoja ennen Kristusta eläneet ajattel?at ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten koko ihmissuvussa on aito kaipaus totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Kun mystiikasta kuoritaan pois romantiikan ohut pintakerros, ollaan aidon uskonnon ytimessä. Onko se sitä. Kristillisessä traditiossa emme kuitenkaan opeta reinkarnaatiota. Toisaalta emme ole sitä toistaiseksi vakavasti pohtineet. Elämä kohdataan ihmeenä, mysteerinä. Hautajaispalveluksessa laulamme: ”olen sanomattoman kunniasi kuva”. Tässä yhteydessä ei ole mahdollisuutta käsitellä tätä laajemmin. Siitä käsin tärkeä kysymys on myös, löytyykö meiltä rakkauden tekoja tämän päivän sosiaalieettisten kysymysten keskellä. Silmäni avautuivat tälle Uudessa Valamossa 40 vuotta sitten. Kukaan piispoista ei kommentoinut. Kirkkojen kannalta kiinnostavaa on se, miten uskontojen dialogissa vielä 1960–70-luvuilla lähdettiin varsin eksklusiivisesti liikkeelle kristillisestä hegemoniasta ja ”etsittiin” Kristusta hinduismin yössä. Myös perinteiset karismaattiset lahjat ovat yhä osa kypsää spirituellia elämää, olipa kysymys esimerkiksi selvännäkemisestä, telepatiasta, tai parantamisen lahjasta. Henkinen ja hengellinen kasvu jatkuu myös ajan rajan tuolla puolen. Kuitenkin perinteisessä kristillisyydessä koemme, että ihmisen tietoinen matka jatkuu ikuisuudessa, kuten vaikkapa kuoleman rajakokemuksien tutkimus esittää. Muutama vuosi sitten kokoontui luterilainen piispainkokous Kulttuurikeskus So?assa. Etujoukoissa ovat olleet roomalaiskatoliset tutk?at. Kirkkoisät 300-luvulla kirjoittivat, että Platon ja Aristoteles ovat nähneet välähdyksen Pyhästä Hengestä. Nyt haasteena on uskontojen pluralismi, millä tavoin sama Jumala on läsnä eri uskontojen elämässä ja kaikessa pyrkimyksessä hyvyyteen ja totuuteen. Luterilaiset hoitaa tämän maailman asiat, ortodoksit lekottelevat iankaikkisuudessa. Ja mitäpä uskonnosta jää jäljelle, jos ihmeet ja ”tuonpuoleinen” typistetään olemattomiin. 254) tuomitsemisella 500-luvulla ole relevanssia uskontojen väliselle dialogille nykyaikana. Jumalan luomistyö, ihmisen kulttuurityö sekä kaikki uuden etsiminen ja luominen on pyrkimystä kohti globaalia trans?guraatiota, kirkastumista, joka on tulevaisuudelle avoin. Niidenkin ytimessä on kysymys totuudesta, mutta yhtä hyvin Jumalan työn moninaisesta rikkaudesta. Perisyntiä ei ole. Vuoropuhelua futurologien kanssa Futuran tässä numerossa Osmo Kuusi lähestyy uskonnon ydintä kiinnostavalla, mutta myös haastavalla tavalla
Tietysti ”tulevaisuuteen” sisältyy aina riskejä. Hyvyys, kauneus ja pyhyys tihentyvät Pyhän kirjan ihmeissä, mutta vielä enemmän tänään, kun ylitämme itsemme. Vain jotkut pienet fundamentalistiset yhteisöt enää ”tietävät” mitä uskosta luopuneilla on edessäpäin. Sen haasteena on löytää pyhyys ja transsendenssi myös meidän 2000-luvun ihmisten pyrkimyksistä kestävään elämänperustaan ja toivoon. Se on kumminkin kirkon ydinasia. Aika näyttää, onko singulariteetti puhdasta teknouskoa, vai utopia, joka kertoo tulevaisuudestamme. Hararin syvän pessimismin vastapainona on Ray Kurzweilin valtava optimismi ja jopa idealismi. Se on historiallista faktaa, joka tänäkin päivänä on osa meitä. Koko kristillisen tradition historia on ihmisen kokemuksen, tietämisen, kasvun ja kirkastumisen prosessia, joka on tulevaisuudelle avoin. Eikö kirkkojen ja uskontojen edustajien pitäisi futurologien kanssa käsi kädessä kurkottaa tulevaisuuteen. Osmo kysyy, voisivatko tieteellisestä maailmankuvasta nouseva tulkinta ja transsendenssin olemassaoloon perustuva tulkinta olla samanaikaisesti tosia. Tässä on Osmo Kuusen lähestymistavan kiehtovuus. Maallistuminen kuitenkin tarjoaa uskonnolle mahdollisuuden vapautua vähitellen Konstantinuksen perintöä olevan kirkollisen institutionalismin henkisestä pakkopaidasta. Tässä heikoimmilla ovat ne läntiset kirkkokunnat, jotka ovat kadottamassa eskatologian, iankaikkisuuden. Mutta mitä teologeina sanomme siihen vanhaan kristilliseen ajatukseen, että lopunajallinen on myös Jumalan valtakunnan täyttymystä. Omistamisen s?aan löydämme elämän lahjana, ihmeenä, mysteerinä, joka kasvaa, kun se annetaan pois. Saapa nähdä, voidaanko vihdoin panna uutta viiniä vanhoihin leileihin. Onko Hararin ajattelutavan suuri kiinnostus siinä, että myös hän ”tietää”. Välineenä keinoäly tarjoaa vallankumouksellisen hyppäyksen syvempään ihmisyyteen, kun vapaudumme arkielämän rutiineista, sairauksista ja kurkotamme uuteen universaaliin ihmisyyteen, joka aina on avoin ihmisen kasvulle ja tulevaisuudelle. Ikävä kyllä monet perinteiset kirkot ovat tässä jotenkin samassa putkessa, kun ne veisaavat jeremiadeja ”kadotetusta paratiisista”. Se ei ole myöskään metafysiikkaa tai ?loso?aa. Se mittaa institutionaalisen uskonnon merkitystä ja käyttöarvoa sosiologisesta näkökulmasta. 1/22 6 Futura tutkimukseen. Hänen profetiansa mukaan ihmiset jatkossa toimivat maailmanlaajuisen tai jopa kosmisen datajärjestelmän tahdottomina mikrosiruina. Tutkimuksella on silti tärkeä merkitys. Uskonto ei ole sosiologiaa. Loistava kysymys iankaikkisuudesta meille kristityille, jotka olemme aina alleviivanneet näkyvän ja näkymättömän, olemassa olevan ja syntyvän vuoropuhelua ja sisäkkäisyyttä. Tämän päivän henkisen hämmennyksen ja etsimisen etujoukoissa ovat nuoret, jotka eivät suostu jäämään uusliberalistisen talousajattelun poteroihin eivätkä keskiluokkaisen pikkuporvarillisen elämänmenon hengettömyyteen, ja joita eivät tyydytä perinteisten kirkkojen retoriset vastaukset kysymyksiin, joita he eivät ole kysyneet. Siksi yhdessä tulevaisuudentutk?oiden kanssa ihmettelemme ja etsimme vastauksia näihin kysymyksiin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kirkot ovat ihmisyyden tulevaisuuden suhteen yhtä pessimistisiä kuin Yuval Harari, vaikka eri syistä. Olisi tämäkin ”helvettiä ja kiirastulta”. Samalla hän kuitenkin jatkoi: spiritualiteetti on IN, mutta instituutiot OUT. Metropoliitta Ambrosiuksen tervehdys. Niinpä Osmo Kuusi, Tapio Tamminen ja Torsti Kivistö kulkevat edellämme. Tämän päivän kirkkopolitiikan analyysi tuskin raapaisee pintaa ihmisten hengellisestä kaipauksesta, hämmennyksestä ja toisaalta perinteisen ortodoksisen spiritualiteetin syvyysulottuvuuksista. Futurologi John Naisbitt oli teoksessaan Megatrends oikeilla jäljillä, kun hän jo 1980-luvulla ennakoi, miten vuosituhannen vaihteessa uskonto tulee olemaan yksi maailman megatrendeistä
Kysymyksessä oli parikymmentä vuotta FUTURAn päätoimittajana toimineen Tapio Tammisen muistoseminaari ja siis uskontoaiheisen teeman käsittelyn kymmenvuotissyklin etappi. Osmo Kuusen kirjoittama nekrologi Tammisesta (FUTURA 3/2020). Miten esimerkiksi erottaa poliittis-ideologiset kannat varsinaisesta uskonnosta. Edellisenä vuonMoniarvoinen mosaiikkiyhteiskunta avaa ovia mysteerin kohtaamiselle na (2009) Tamminen oli alustanut Ilkka Pyysiäisen kanssa Tutu-Hesan paikallistoimintaryhmän tilaisuudessa ’Uskontojen ja ideologioiden tulevaisuudesta’. Runsas kymmenen vuotta sitten, vuonna 2010, seura vietti 30-vuotisjuhliaan ja yksi kuudesta pääpuheenvuorosta koski uskontoa: Tapio Tammisen esityksen otsikkona oli tuolloin ’Utopia universaalista uskonnosta’. 1 Pääkirjoituksessaan Tamminen totesi kuinka vaikeaa uskonnon määrittely on. Hän toimitti samana vuonna FUTURA-lehteen (2/2010) teemanumeron aiheesta ’Uskontojen tulevaisuus’’ ja käsitteli uskonnollispoliittisia liikkeitä kolmannessa maailmassa. Seminaaria varten Isä Ambrosius oli tarjonnut meille luonnonkauniit puitteet Kulttuurikeskus 1 Uskonto on toki ollut toistuva ja sisällöltään kehittyvä teema Tammisen päätoimittamissa muissakin Futuroissa, näkökulmana uskonnon ja uudelleen nousseen kansallisuusaatteen liittoutuminen. Ks. Uskonto ja laajemmin henkinen ja hengellinen kehitys on tulevaisuudentutkimuksessa kuin kuuma puuro, jota kissa kiertelee. Kulttuurikeskus So?a, Helsinki. Isä Ambrosius on kirjoittanut kirjan ’Valon portailla’, joka koostuu hänen näkökulmistaan ja pohdinnoistaan eräänlaisena ajatuksen matkakirjana ortodoksisuuteen, uskon ilmentymiseen elämäntapana ja kulttuurina. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaarin teemana vuonna 2021 oli ’Uskonto, pyhä ja nationalismi’. Puhumme sujuvasti ’tiedon valosta’ ja ’tunteen palosta’. Näitä puolestaan edelsi FUTURAn teemanumero (2/2001) parikymmentä vuotta sitten otsikolla ’Uskonnot ja uusi epävarmuuden aika’. Tulevaisuuden maailmassa sivistys, henkinen laaja-alaisuus, kyky nähdä asioita samalla kertaa monesta eri näkökulmasta ja käsitellä useita paradigmoja ovat entistä tärkeämpiä taitoja.. Olisiko aika jo tihentää tämän tematiikan käsittelyä. Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen julkaisuja 11. Sain kirjan seuramme viime vuoden kesäseminaarissa, jonka tematiikan ympärille tämä FUTURA-lehden teemanumero keskittyy. 7 1/22 F KIRJA-ARVIO Isä Ambrosius (2019): Valon portailla. Tulevaisuuden tutkimuksen seurassa teema on ollut esillä karkeasti katsottuna kymmenen vuoden sykleissä. Valo on toivon ja tulevaisuuden symboli, myös tiedon ja tunteen vertauskuva
Hän näkee kirkon tehtävänä yhteiskunnallisen vaikuttamisen yksilön hengen elämän rikastuttamisen ohella – jokaisen kirkon tulisi olla moniarvoisen kansalaisyhteiskunnan rakentamisen etujoukoissa. Juuri tästä kirkko puhuu kannustaessaan ihmistä henkiseen ja hengelliseen kasvuun, jumalallistumiseen. Vastaavasti uskontojen tuottama henkinen ja kulttuurinen pääoma olisi hyvä saada kirkollisten kuppikuntien ulkopuolelle nähtäville ja analysoitavaksi. Tutk?akammioiden pölyisiin nurkkiin ja ’lukemattomien’ tutkimusraporttien kirjahyllyille jäävän tiedon aika on auttamatta ja onneksi ohi. Dispenza 2017). Fareed Zakarian (2020) mukaan elämmekin ‘episteemisessä kriisissä’. Yhdessä kirkot ja uskonnot voivat keskinäisen kiistelyn ja taistelun s?aan välittää kuitenkin enenevässä määrin maailmalle toivoa, jota se kipeästi tarvitsee. Ambrosius kuvaa, kuinka tämän päivän turbulentissa maailmassa on monenlaista hengellistä kaipuuta ja etsintää. Ambrosius nostaa pyrkimyksen kauneuteen, eheyteen ja harmoniaan tärkeäksi osaksi elämän suuria haasteita. Ambrosiuksen ydinsanomaa on meidän herättäminen huomaamaan uskontokuntien pakottava tarve uudistua. 1/22 8 Futura Moniarvoinen mosaiikkiyhteiskunta avaa ovia mysteerin kohtaamiselle So?an tiloissa Itä-Helsingissä. Hierarkkinen, dogmaattinen ja institutionaalinen uskonto on erilaisine kiistelevine sekä sortoa ja sotiakin aiheuttaneine kirkkokuntineen eräänlainen uskon maailman ’Titanic’. Modernissa maailmassa myös kirkkojen pitäisi palvella ihmisiä ja tuottaa parempaa elämää. Kaikilla maailman uskonnoilla on yhteinen vastustaja – arkipäivän materialismi, joka kieltää ja unohtaa Pyhän. Ateisti ja ?loso?an sekä eläintieteen professori Michel Ruse (2000) onkin jopa todennut, että ”evoluutioteoria on uskonto. Tähän koulukuntaan kuuluva José Cordeiro on kirjoittanut kirjan kuoleman kuolemasta (2018). Sen s?aan materialistisen maailmankuvan, ylikulutuksen, väkivallan, vääryyksien, kon?iktien ja kaaoksen maailmassa yhä useampi kaipaa yhteyttä henkiseen ja hengellisen maailmaan, mikä näkyy myös new age –ryhmittymien kasvuna. Usko ja uskonto ovat kaksi eri asiaa, vaikkakin kytkeytyvät luonnollisesti toisiinsa. Usko ei s?oitu välttämättä minkään uskonnon sisälle. Tämä päti teorian alkuvaiheessa, ja se on totta vielä tänäänkin. Kirja jakaantuu kolmeen päälukuun ’Kirkko ylläpitää toivoa’, ’Kirkko ihmisten keskellä’ ja ’Ajan henki ja usko’. Voi myös uskoa yliluonnolliseen ilman varsinaista uskontoa, tavoitteena vaikkapa kehon fyysisten sairauksien parantaminen. Kirja kutsuu myös "tiedeuskovaiset" ajatuksia herättävään vuoropuheluun. Kirkon tulee olla rauhantyön, demokratian, ihmisoikeuksien, sorrettujen, pakolaisten ja vähä. Evoluutioteoriasta muodostui sekulaari ideologia sekä selkeä vaihtoehto kristinuskolle.” Henkisen ja harmonian tavoittelu näkyy esimerkiksi joogan, meditaation, retriittien, puhdistuspaastojen, askeesin, slow lifen sekä vaikkapa taizélaisuuden ja suu?laisuuden (islamin mystinen suuntaus) suosion kasvuna. Transhumanistit puolestaan uskovat teknologiaan – he ovat teknologiauskovaisia ja tavoittelevat kryoniikan ym. Ambrosius kuvaa uskontojen kohtaamista ja niiden välistä vuoropuhelua aikamme suuriksi kulttuurikysymyksiksi. Liki parisataasivuinen teos on selkeästi, henkilökohtaisesti ja luk?aystävällisesti kirjoitettu, ja ilahduttavan vapaa dogmaattisuudesta. tekniikoiden avulla ikuista elämää (tai ainakin satoja vuosia kestävää elinikää). Ambrosiuksen seminaarialustuksen sisältö koski paljolti samoja teemoja, joita hän kirjassaan ’Valon portailla’ käsittelee. Viime vuosi, 2021 oli tutkitun tiedon teemavuosi. Tiedeviestintä on vihdoin nostettu akateemisen tieteen tekemisen foorumilla sille kuuluvaan asemaan ja tehtävään. Rakkaus ja yhteisöllisyyden rakentaminen ovat hänen luonnehdintansa mukaan luonnonvaroja, jotka kasvavat käytössä. Tällaisen dimension saavuttamiseksi on olemassa käytännön manuaalejakin (esim. Tätä voisi luonnehtia ’uskontoviestinnäksi’, jota myös ’Valon portailla’ -teos edustaa. Jos tähän yhteyteen lisätään vielä Pyhyys, niin ollaan ei vain mysteerin äärellä vaan sen sisällä. Jokaisen yhteisön mitta on hänen mukaansa enemmän teoissa kuin sanoissa. Oikeellisen tiedon saaminen on muuttunut uhanalaiseksi. Toisaalta jokainen uskoo johonkin ateistikin uskoo ateismiin. Tieteen ja tutkimuksen tehtävä on tuottaa luotettavaa ja läpinäkyvää tietoa ja viestiä siitä kaikille. Suomea hän kutsuu jopa ekumenian mallimaaksi. Ambrosiukselle ekumeenisuus ja eettisyys näyttävät olevan avainkysymyksiä. Tutkitun tiedon rooli korostuu suhteessa tiedon manipulaation, salailun, vääristelyn ja suoranaisen mis-/disinformaation lisääntymiseen
Kansainvälisessä tulevaisuudentutkimuksen yhteisössä uskonnon ja tulevaisuuksien suhdetta on aktiivisesti käsitellyt Millennium-hanketta edustava Jay Garry. Ehkäpä tulevaisuudessa osa nyt paranormaaleina pidetyistä asioista on muuttunut uudeksi normaaliksi. Lisäksi hän avaa tietoisuuden teknologioiden roolia globaalin tietoisuuden ja vastuullisen käyttäytymisen aikaansaamiseen. 4 Ks. Luterilaisuudessa häntä askarruttaa tulevaisuuden vähäinen esilläolo messussa. Hän viittaa Simone Weiliin (1950), joka puhuu Nooan kolmesta pojasta: Lähi-idän monoteistiset uskonnot eli kristinusko, juutalaisuus ja islamilaisuus. Tuorein uskonnon tulevaisuuksien pohdinnan esiinnosto kansainvälisessä tulevaisuudentutkimuksessa on William Halalilta, joka uusimmassa kirjassaan (2021) ennakoi tietoisuuden aikakauden syntyä ihmiskunnan kohdatessa megakriisejä, jotka pakottavat kypsempään ajatteluun. Hän näkee optimisesti päinvastoin eri uskonnoilla olevan vahva yhteinen arvopohja ja samoja eettisiä periaatteita. Valitettavasti Moskovan patriarkka on tällaisen mission räikeä rikkuri ilmoittaessaan tukevansa Ukrainan sotaa. kirja-arvioni Toby Ordin eksistentiaalisia riskejä käsittelevästä teoksesta FUTURA 4/2021. Yksinkertaiseen elämään kehottaneen Jeesuksen hän nimeää edelläkäv?äksi postmodernin maailman monelle ets?älle kulutushysterian keskellä. Ambrosiuksen ajattelusta huokuu aitous ja rohkeus; hän ei vaikene epäkohdista kuten esimerkiksi naisten toisarvoisesta asemasta kirkossa ja liturgioissa. Islamilaisuuden ja tulevaisuuksien suhdetta puolestaan on pohtinut aikanaan Futures-lehden päätoimittajanakin toiminut Ziauddin Sardar. Henkisen ja hengellisen yhdistävään ’spirituaalisuuteen’ kuuluu kiireettömyys ja suvaitsevaisuus. Ambrosius ennakoi nykyistä uskontojen nousun aikaa, jonka ikävänä sivujuonteena on tosin fundamentalismi. Ekumenia, uskon tunne, on hänelle itsestäänselvyys. Nämä kysymykset korostuvat kun tulemme tietoisiksi eksistentiaalisista riskeistä, jotka uhkaavat koko ihmiskunnan olemassaoloa. Ambrosius uskoo, että seuraavan sukupolven aikana on ihmisyyden näkökulmasta ’enemmän tilaa mysteerien kohtaamiselle, hengelliselle näkemiselle ja paranormaaleille asioille sekä toisaalta taiteelle, kauneudelle ja pyhyydelle’. Torstin kollegana VTT:llä olin mukana monitieteisessä ryhmässä, jossa teemaa pohdittiin. Siihen kuuluvat kysymykset elämän tarkoituksesta ja ihmisen tulevaisuudesta. Itäsuomalaisena luterilaisena kasvaneeseen Ambrosiukseen 2 kolahti ortodoksisen jumalanpalveluksen kauneus ja pyhyys sekä vahva historian taju. Tätä voisi verrata vaikkapa etätyön yleistymiseen, joka vasta pandemian pakottamana vakiintui siten, että etätyö ei enää tarvitse etä-liitettään – usea etätyö on silkkaa työtä. Hän peräänkuuluttaa enemmän visiointia. Uskonto kuuluu luonnollisena osana ihmisyyteen. 83.. Hän pohtii, mahtaako syynä olla eskatologian eli kysymyksen iankaikkisuudesta ohentuminen. Hän siteeraa jo Naisbittin (1988) aikanaan esittämää megatrendiä uskontojen merkityksen kasvusta. 9 1/22 F Sirkka Heinonen osaisten puolustaja ja auttaja. Ambrosius tunsi seuramme taannoisen puheenjohtajan Torsti Kivistön, jonka (1994) syvälliset pohdinnat tietoisuuden evoluutiosta tekivät häneen vaikutuksen. Naisbittin tavoin hän näkee kaaren uskonnoista henkisyyden kukoistukseen. 3 Ks. Tämä olisi mielestäni kaikkien kirkkojen toivottu tulevaisuus. Ortodoksisessa kokemusmaailmassa iankaikkisuus on liturgiassa sen s?aan niin voimakkaasti läsnäolevaa, että ’tämä matoinen maailma unohtuu takapenkille’. 3 Ambrosius ei kuitenkaan usko huntingtonilaiseen kulttuurien yhteentörmäykseen, jonka aiheuttaisivat kulttuurien erot, uskonnot ja ideologiat. Torsti Kivistön muistokirjoitus FUTURA-lehdessä 1/2003, s. Ydinsanomaa on kirkon reformin välttämättömyys ja kytkeytyminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja erinomaisesti myös tulevaisuudentutkimukseen. 4 2 Hänet vihittiin diakoniksi, papiksi ja munkiksi vuonna 1979, jolloin sai arkkipiispalta nimekseen Ambrosius. Kasvaminen ihmisenä puolestaan kuuluu kaikkeen inhimilliseen kulttuuriin. Mysteerin lähentymistä avittavan paaston ja hiljentymisen hän näkee terveenä vastapainona ’somen’ vouhotukselle, suorittamiselle ja turhalle touhuamiselle. Tämä optimismi on kuitenkin vaarassa liudeta utopiaksi, kun tarkastellaan vaikkapa talebanien toimia tyttöjen koulunkäynnin estämiseksi. Ambrosius tunnustautuu myös mystikoksi – näkymättömän maailman kok?aksi. Työ jäi valitettavasti kesken Torstin varhaisen kuoleman johdosta, mutta nyt on hedelmällinen aika jatkaa tämän aihepiirin re?ektointia
Ambrosius korostaa, että tulevaisuuden maailmassa sivistys, henkinen laaja-alaisuus, kyky nähdä asioita samalla kertaa monesta eri näkökulmasta ja käsitellä useita paradigmoja ovat entistä tärkeämpiä taitoja. Tämä on haaste myös tekoälyn kehittämisessä, missä kirjan kirjoittaja ei näe lyhyellä tähtäyksellä riskejä. Jokainen ihmisen luoma instituutio – samoin kuin kehittämä teknologia – on alttiina korruptoitumiselle, valtapeleille, väärinkäytöksille ja dystooppisten tulevaisuuksien tuottamiselle. Uskonnot ovat kulttuurin keuhkoja ja äänihuulia. Kirkkohallitus on Tulevaisuuden tutkimuksen seuran yhteisöjäsen. Mielestäni näiden ominaisuuksien tulisi sisältyä myös tulevaisuuslukutaitoon oleellisina osioina. Ihmisellä on paljon uinuvia voimavaroja, jotka tulisi valjastaa hyvän edistämiseen. Mustavalkoinen ajattelu – ’uskonto on hyvä’/’uskonto on paha’ – turhauttaa monia. Tutk?a pohti uskontoja. Mitä ääniä kuulemme ja mihin huutoihin vastaamme, ja miten. Kuusi & Heinonen 2020). Silloin ollaan kuin vanhan ranskalaisen sanonnan juoppoja, jotka etsivät maahan pudonnutta kotiavaintaan vain katuvalon keilan sisäpuolelta. myös Heinonen, Sirkka (2004). Suomalaisen tulevaisuudentutkimuksen keskeinen kehittäjä Yrjö Seppälä on poissa. Ray Kurzweilin ennakoima teknologian singulariteetti). Dialogi uskontojen ja tulevaisuudentutkimuksen välillä voisi rikastuttaa tulevaisuuskuvien hahmottamista. Vuonna 2007 perustetussa Kulttuurikeskus So?assa edistetään arvokeskustelua ja monikulttuurisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa sekä idän ja lännen kulttuurien ja uskontojen keskinäistä ymmärrystä ja vuoropuhelua. Toinen kollegani VTT:llä, seuran aktiiv?äsen Yrjö Seppälä 5 (1982) kontribuoi myös tähän tematiikkaan. Futura 4/2003.. Suomalaisen viisaan kansanparren mukaan ’suomalainen ei usko ennen kuin näkee’. Hän muistuttaa, että meillä on yhdessä mahdollisuus tehdä parempaa maailmaa. 1/22 10 Futura Moniarvoinen mosaiikkiyhteiskunta avaa ovia mysteerin kohtaamiselle Tietoisuuden evoluutioon kytkeytyy henkisen ja hengellisen kehityksen elementtejä sekä tieteen ja uskonnon, näkyvän ja näkymättömän maailman mysteeriliiton haaste. Voisivatko Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Kulttuurikeskus So?a ja Kirkkohallitus käynnistää tällaisen hankkeen, jossa käytettäisiin tulevaisuudentutkimuksen metodeja, mihin istuisi erinomaisesti CLA-metodin soveltaminen. Olisiko aika moniääniselle ja monitieteiselle tulevaisuudentutkimushankkeelle uskontojen (ja kirkon) tulevaisuuksista. Hän kehitteli buddhalaisen vaihtoehdon tulevaisuudentutkimukseenkin sopivaksi elämäntavan ohjeeksi, joka istuu hyvin Ambrosiuksen ekumeeniseen eetokseen. Nyt vielä tulevaisuudessa häämöttävän supertekoälyn osalta voidaan ennakoida ’tekoälysingulariteettia’ – tilannetta, jossa tekoälykehitys on jo ihmisen hallitsemattomissa (vrt. Miten uusien metaforien siivittämänä voitaisiin lisätä rauhanomaista rinnakkaiseloa maapallollamme eri kulttuurien ja uskontojen välillä. Meidän kaikkien – ja etenkin tulevaisuudentutk?oiden – tehtävänä on vaikuttaa instituutioiden kehitykseen siten, että ne lisäävät ihmiskunnan, luonnon ja koko biosfäärin hyvinvointia, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Tämä on yllättävää, koska tiedeyhteisössä ennakoidaan yhä vahvemmin tekoälyn kehittämiseen sisältyvän riskejä ja hiipivän katastro?n aineksia, etenkin siirryttäessä kapeasta tekoälystä yleiseen tekoälyyn (ks. Tämä sanonta voitaisiin hienosäätää muotoon ’tulevaisuudentutk?a ei rakenna sen varaan mitä ei näe, mutta ei myöskään sulje pois näkymättömiä asioita, vaan luotaa niitäkin pitäen tulevaisuuksien mahdollisuuksia avoimena kirjona’. Tulevaisuudentutkimuksen haaste on myös tutkia tuntematonta – tulevaisuus ei ole avoin, jos näkymätön jätetään huomioimatta. Mosaiikkiyhteiskunta, josta aikanaan Mika Mannermaa (1993) kirjoitti eräänlaisena vähemmistöistä koostuvana yhteiskuntien yhteiskuntana – kulttuurisena montaasina, voi toisaalta merkitä sirpalemaista, osatotuuksien maailmaa, jossa kokonaisvaltainen näkemys hukkuu tutkimattoman tiedon, väkivaltaviihteen, turhakemainonnan ja ylikaupallisuuden kakofoniaan. Eli malaskalaisittain, tuotoksena on jotain parempaa, kun olemme olleet mukana kehittämässä sitä, kuin että parempi lopputulos syntyykin ilman ihmistä. Se voi parhaimmillaan kuitenkin olla siirtymä ’yhden totuuden terrorismista’ moniäänisyyteen 5 Ks. Muistokirjoitus Yrjö Seppälästä, Helsingin Sanomat 9.2.2004 ja Heinonen, Sirkka & Osmo Kuusi (2004). Sen avulla olisi mielenkiintoista dekonstruoida ja rekonstruoida esimerkiksi pyhän, mysteerin, uskon, uskontojen, henkisyyden ja tietoisuuden litanioita, kausaalisuuksia, maailmankuvia ja metaforia
Hay House, New York. Omistan tämän kirja-arvion suomalaisen tulevaisuudentutkimuksen yhdelle edelläkäv?älle – Anita Rubinille, jolle ortodoksisen liturgian mukaan suoritetuissa hautajaisissa vuonna 2015 sain jättää Tulevaisuuden tutkimuksen seuran edustajana maalliset jäähyväiseni. Otava, Keuruu. Ambrosius siteeraa 1600-luvulla vaikuttanutta John Donnea, joka toteaa modernin tulevaisuudentutkimuksen perusteesin kokonaisvaltaisuudesta ja asioiden kytkeytyneisyydestä ”Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään; jokainen on palanen mannerta, osa kokonaisuutta, äläkä siksi koskaan kysy, kenelle kellot soivat. Antiikin Kreikan ja Egyptin mysteeriuskontoihin, hindulaisutten ja buddhalaisuuteenkin tutustutunut Weil lähestyi uskontoja transendentin viisauden etsimisenä ja synkretismin s?aan korosti kunkin uskonnon omaa s?aa. Mitä mustia joutsenia voisi syntyä uskonnoista tai niiden kohtaamisista. Mannermaa, Mika (1993): Tulevaisuus – murroksesta mosaiikkiin. Mikä rooli uskonnolla tulisi olla yhteiskunnassa. Mundus-Kirjat, Helsinki. Kirjasta löytyy myös suoraan aihioita, jos edellä ehdottamaani tutkimushanke päätettäisiin käynnistää. Hän korostaa, kuinka jokaisella ihmisellä on yhä vapaa tahto sekä mahdollisuus henkiseen ja hengelliseen kasvuun. Uskonnot aiheuttavat etenkin äärimuodoissaan kriisejä ja kon?ikteja. Tulevaisuuden Tutkimuksen Seura, 17–14. Tällöin mosaiikin erimuotoiset ja väriset palaset muodostavat kauniisti kimaltelevan tason kaikkien yhteisen hyvän eteen toimimiselle. Dispenza, Joe (2017). National Post 13.5.2000, s. Sirkka Heinonen Lähteet Cordeiro, José (2018): La Muerte de la Muerte: La posibilidad cientí?ca de la inmortalidad física y su defensa moral. Jokainen luk?a voi käyttää kirjan lukemista myös itsetutkiskeluun – mikä on henkilökohtainen suhteesi tai sen puute uskoon ja pyhään. Esimerkiksi edellä mainittu viittaus Simone Weiliin on uskontojen näkökulmasta, mutta luk?oita saattaisi kiinnostaa Weilin tuotanto myös tämän nuorena kuolleen ?loso?n, mystikon ja poliittisen aktivistin aikaja tulevaisuuspohdintojen kautta (ks. Ruse, Michael (2000): Saving Darwinism from the Darwinians. Tieteessä tapahtuu 3/2020, 15–25. Naisbitt, John (1988): Megatrends: Ten New Directions Transforming Our Lives. Foresight Books. Mitä uusia kytkentöjä uskonnolla voi olla hyvinvointiin, maailman rauhaan, luontosuhteeseen, pakolaiskriisiin, globalisaatioon, politiikkaan tai fundamentalismiin. Le pesanteur et la grâce; ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 1957.) Otava, Keuruu. Entä mikä rooli uskonnoilla voisi olla kriisien ehkäisyssä, lieventämisessä tai niistä selviytymisessä. How common people are doing the uncommon. Vaikka teos ei ole tieteellinen julkaisu, siinä olisi voinut olla lähdekirjallisuus luk?an mielenkiinnon kohteita syventämään. Deusto. Weil, Simone (1976): Painovoima ja armo. Kivistö, Torsti (1994): Tietoisuuden evoluutiosta. La Colombe. Zakaria, Fareed (2020): Ten Lessons for A Post-Pandemic World. Tulevaisuuskasvatuksen suuntaviivoja. Uskontojen tulevaisuudet ovatkin oiva tutkimusaihe tulevaisuudentutkimukseen, varsinkin VUCA-maailman kolmen ulottuvuuden näkökulmasta – aihe on kompleksinen (C= complexity), epävarma (U=uncertainty) ja tulkinnoiltaan ameebamainen (A=ambiguity). Ambrosiuksen kirjaa voin suositella kaikille yleissivistävänä ja vakavasta teemasta huolimatta jopa viihdyttävänä lukemisena – uskosta tai sen puutteesta riippumatta. W. Becoming supernatural. Weil, Simone (1950): Attente de Dieu. esim Weil 1976). (Alkuper. Ne soivat sinulle”. Teoksessa Pirkko Pitkänen (toim.) Katse kohti tulevaa. Halal, William (2021): Beyond Knowledge. W. Seppälä, Yrjö (1982): Buddhalainen vaihtoehto. Tulevaisuussarja 3. 112 s. Norton Company, New York.. Uskon ja uskontojen nimissä on tehty kautta aikojen sortoa ja vääryyksiä ja vastaavasti uskonharjoittajat ovat joutuneet niistä kärsimään. Onko se myös oikeus ja velvollisuus. Kuusi, Osmo & Sirkka Heinonen (2020): Tulevaisuuspolkuja kapeasta tekoälystä vahvaan tekoälyyn – Kansainvälisen Work/Tech 2050 -hankkeen tulosten esittelyä ja arviointia. Kirja sisältää mielenkiintoisen kuvauksen paitsi kirjoittajan henkilökohtaisista kokemuksista myös kirkkojen kehityshistoriasta ja vääryyksistä, kuten esimerkiksi viime vuosisadan alkupuolella tehdystä armenialaisten kansanmurhasta, jota kirjoittajan mielestä ei ole Suomessa tarpeeksi huomioitu. Tietoisuuden evoluutio ja uusi ihmiskuva. How Technology Is Driving An Age of Consciousness. Mitä muuttaisit uskonnoista ja miten. 3. Donnen ajatus on hätkähdyttävän moderni ja velvoittaa samalla implisiittisesti yhteisen, paremman maailman rakentamiseen. 11 1/22 F Sirkka Heinonen ja monikulttuurisuuden luomaan rikkauteen ja yhdessä oppimiseen. Mitä heikkoja signaaleja havaitset uskontojen ympärillä
Tekoäly ja aivotutkimus uususkonnollisuuden lähtökohtina Jaana Pääsky tarkastelee tämän lehden artikkelissaan, kuinka 1900-luvun alun avantgarde-taiteilijat pohtivat transsendenssia, joka voisi vaikuttaa omaan kolmiulotteiseen maailmaamme Charles H. Vaikuttavan transsendenssin mahdollisuuden pohdinta sopii myös erityisen hyvin tähän Tapio Tammisen henkisestä perinnettä arvioivaan lehteen. Mahdollisuus vaikuttavasta transsendenssista supertekoälyn toimintana yhdistää kahta Tapio Tammisen keskeistä kiinnostuksen kohdetta: uskontojen ja tekoälyn vaikutuksia tulevaisuuteen. Miksi meille näkymättömästä ulottuvuudesta vaikuttava transsendenssi ja taiteil?oiden sen ilmenemiselle 1900-luvun alussa esittämät. Tulevaisuuksientutkimuksen kannalta tällainen pohdinta on ajankohtaistunut tekoälyn tuleviin vaikutuksiin liittyvän keskustelun myötä. 1/22 12 Futura REFEREE-ARTIKKELI Tieteellinen maailmankuva ja transsendenssin mahdollisuus osmo.kuusi@utu.. Viimeaikaiseen teologiseen keskusteluun artikkeli ottaa kantaa tarkastelemalla Ted Petersin proleptismia tukeutuen Lauri Jäntin (2017) siitä tekemään väitöskirjaan. Hintonin (1884) 4. Tarkastelun yksi lähtökohta on Charles H. Hintonin (1884) tulkinta neljännestä paikkaulottuvuudesta. paikkaulottuvuudesta käsin. Tämä havainto on ollut innoittamassa Piilaakson uususkonnollisuudeksi kutsumaani transhumanismia erityisesti yhdistettynä supertekoälyn kehittymisen mahdollisuuteen. Artikkelin mukaan yhteensopivuus on mahdollinen samalle evidenssille annettavina rinnakkaisina tulkintoina. Asiasanoja: tulevaisuudentutkimus, tieteellinen menetelmä, tekoäly, Charles Hinton, transsendenssi, transhumanismi, proleptismi metaforat ovat nyt kiinnostavia. Tässä artikkelissa tarkastellaan, kuinka ajatus vaikuttavasta transsendenssista olisi yhdistettävissä tieteellisellä menetelmällä muodostettuun maailmankuvaan. (1.11.2022 lähtien kuusiosmo@gmail.com) Osmo Kuusi Vaikuttavan transsendenssin mahdollisuus on noussut tulevaisuuksientutkimuksen kannalta kiinnostavaksi kysymykseksi, kun on tunnistettu nykytieteen kanssa periaatteessa yhteensopiva mahdollisuus elää virtuaalitodellisuudessa skannatuilla aivoilla
Eaglemanin mukaan simulaatio saattaisi olla pitkälti samanlainen kuin nykyinen elämänmuotomme. Näin on varsinkin, jos tutkimukset eivät saa vahingoittaa aivoja. Kirsch (2020) toteaa, että jos nämä yhteydet voitaisiin täydellisesti kartoittaa ja kääntää digitaalisesti nolliksi tai ykkösiksi, tällainen tieto voitaisiin ladata tietokoneeseen, missä se voisi säilyä kuinka kauan tahansa. Eaglemanin kirja päättyy jaksoon ”Elämmekö jo simulaatiossa”. Tätä mahdollisuutta pohtii aivotutk?a David Eagleman (2018) kirjansa Aivot loppuluvuissa. Lasien luomassa paljon todellista ympäristöä muistuttavassa virtuaaliympäristössä voi sormia jäljittelevillä ja niihin liitetyillä painikkeilla mm. humanconnectomeproject.org 2 Englanniksi tämä projektin visio muotoiltiin seuraavasti: ”an ambitious e?ort to map the neural pathways that underlie human brain function”.. Vuonna 2009 Yhdysvaltojen Kansallinen terveysvirasto (National Institute of Health NIH) käynnisti laajan projektin 1 , joka kuvaa itseään kunnianhimoiseksi yritykseksi kartoittaa reitit, joihin ihmisaivojen toiminta perustuu 2 . Myös johtava suomalainen aivotutk?a Riitta Hari (2021) toteaa synapsiyhteyksien luennan kehittyvän, mutta rajoittuvan vasta hyvin yksinkertaisiin hermoverkkoihin. Muistin sisältöä varastoivien synapsien koko on noin 20–40 nm (Guo et al. Aivojen skannaus on siis ihmisen tapauksessa edelleen vasta hyvin kaukainen mahdollisuus. Aivojen perusfunktioiden ja niiden hermosoluperustan tunnistamiseen riittää ilmeisesti olennaisesti matalampi resoluutio aktivoituneiden hermosolujen luennassa kuin hermoverkkojen yksityiskohtainen skannaus. Skannauksen mielekkyyttä tukee erityisesti tulkinta, että aivomme muodostavat nykyisten tietokoneiden tavoin hardwaren oppivalle tietoisuudelle, jonka myös muihin ympäristöihin siirrettävissä oleva softwaren koodi on luettavissa hermosolujen välisistä kytkennöistä. Toistaiseksi vasta sukkulamadon (C.elegans) hermoston 302 neuronin ja niiden 7300 synapsin neuroverkko on onnistuttu täysin lukemaan ja sen pohjalta on luotu ”digieläin”, joka liikkuu luonnollisen tapaisesti. Adam Kirsch (2020) muotoilee tämän ajatuksen seuraavasti: Today, cognitive scientists often compare the brain to hardware and the mind to the software that runs on it. siirrellä kappaleita niihin tarttumalla ja lähettää ilmaan pienen avaruusraketin. 13 1/22 F Osmo Kuusi Hypoteesi supertekoälystä ihmisiä kontrolloivana transsendenssina on kiinnostava, koska sille on osoitettavissa nykyisten tunnettujen luonnonlakien ja teknisen osaamisemme kanssa periaatteessa yhteensopiva mahdollisuus aivojen skannaukseen perustuvana virtuaalitodellisuudessa elämisenä. http://www. But a software program is just information, and in principle there’s no reason why the information of consciousness has to be encoded in neurons. Olennaisimmaksi edellytykseksi sille, että tulevaisuudessa voisi olla virtuaalitodellisuudessa 1 The Human Connectome Project, ks. Tässä luvussa pohditaan mahdollisuutta, että jo elämme supertekoälyn luomassa virtuaalitodellisuudessa. Siitä, missä nyt mennään virtuaalitodellisuuksien kehittelyssä antaa yhden esimerkin vuoden 2020 lopussa markkinoille tulleet noin 400 € maksavat Oculus quest 2 -virtuaalilasit. Eagleman toteaa aivojen sisällön luennan periaatteessa jo nyt teknisesti mahdolliseksi ja jo kokeilluksi rotan tapauksessa. Siihen riittää ihmisen aivojen kaltaisen eli sen keskeiset funktiot hoitavan hermoverkkoalustan luominen. On syytä huomata, että ihmisen kaltaisen virtuaalitodellisuudessa toimivan kyborgin luomiseksi ei tarvita aivojen täydellistä skannausta. Pääkäyttömuoto laseissa ovat käsien liikkeisiin perustuvat kuntoiluunkin sopivat pelit. Myös virtuaalitodellisuudessa toimiminen realistisen kaltaisessa ympäristössä on toki vielä kaukainen mahdollisuus, vaikka tässä suhteessa on tapahtunut aivojen skannaukseen verrattuna paljon nopeampaa edistymistä. Parhailla magnetismiin perustuvilla eläviin ihmisiin kohdistuvilla aivojen kuvantamismenetelmillä päästään nyt noin neliömillimetrin resoluutioon. Sukkulamadon neuroverkon luentaan tarvittiin Harin mukaan kymmenen vuoden työpanos. 2020), eli yksittäisen synapsin lukemiseen tarvittaisiin noin miljoona kertaa tarkempaa resoluutiota
Hänelle todistetaan, että maailma, jota ihmiset hän mukaan lukien pitävät totena, onkin epätodellinen. Olisiko universumi edes olemassa ilman havaits?aa. Vaikka ei uskoisikaan skannattuna virtuaalimaailmassa elämiseen, sen pohdinta rohkaisee pohtimaan maailmaa samaan tapaan kuin aivojen kuvantamismenetelmien spesialisti ja fysiikan professori Risto Ilmoniemi (2021). Hänen mukaansa aivojen rooliin maailman ymmärtämisessä liittyy edelleen monta tuntematonta suurta kysymystä, jopa mysteeriä. Samoihin aikoihin kuin Matrix-elokuvat valmistuivat, alkoi vahvistua transhumanismi, jota on pidetty jopa Kalifornian Piilaakson keskeisimpänä uskonnon kaltaisena virtauksena (esim. Kyseenalaistamatta kosmologiaan ja hiukkasfysiikkaan perustuvaa maailmankuvaa se tarjoaa nykytieteen kanssa periaatteessa yhteensopivan mahdollisuuden vaikuttavaan transsendenssiin. Miten tieteellisellä menetelmällä saavutettuja tuloksia ja kristillistä jumaluskoa voitaisiin sovittaa yhteen. Siihen kuuluvat maailmankuvan lisäksi arvot eli käsitys siitä, miten asioiden tulisi olla eli millainen maailma olisi hyvä. Ilkka Niiniluodon (1984) määritelmää mukaillen tulkitsen maailmankatsomuksessa olevan kolme osaa. Näistä voidaan opettamalla kehittää ihmisille digitaalisia kaksosia ensin vaikkapa avaruusmatkoja varten. Tämä sopii ainakin siihen transhumanistien joukkoon, joka haaveilee virtuaalisesta ikuisesta elämästä hyväntahtoiseen supertekoälyn suojeluksessa (Cookson 2017). Osa näin ajattelevista transhumanisteista tulkitsee sen eskatologian jopa olevan yhteensopivan kristinuskon kanssa (O'Gieblyn 2017) Olipa mitä mieltä tahansa transhumanistien aivojen skannaukseen ja virtuaalitodellisuuksissa elämiseen perustuvasta uususkonnollisuudesta, se joka tapauksessa perustuu kolmeen nykytieteen ja -teknologian keskeiseen kehityssuuntaan: aivotutkimukseen, entistä vakuuttavampien immersiivisten virtuaalitodellisuuksien rakentamiseen ja tekoälyn kehittymiseen. Mielestäni ainakin joitakin transhumanismin ilmenemismuotoja on perusteltua kutsua uususkonnollisuudeksi. Realisoituuko todellisuus vasta sitten, kun joku sitä mittaa. Kuusi 2019). Kutsun maailmankuvaksi sitä, mitä vakuuttavimpien tosiasioiden valossa on luonnollisin tai perustelluin tapa tulkita maailmaa. Tämän saavuttamisessa aivojen skannausta lupaavampi reitti on käsitykseni mukaan aivotutkimuksella tunnistettavien inhimillisiä käyttäytymismalleja edustavien piirteiden kehittäminen tekoälyn syväoppiville hermoverkoille. Ensimmäisen Matrix-elokuvan alkupuolella elokuvan sankari kohtaa älykkäitä koneita vastaan vuonna 2060 kapinoivan ihmisryhmän. Keskeinen alkusysäys tälle liikkeelle oli Ray Kurzweilin (1999) kirja The Age of Spiritual Machines. Minätietoisuuden siirto digitaaliseen kaksoseen voi tosin olla hyvin vaikeaa. Niiniluodon Tieteellinen maailmankuva ja transsendenssin mahdollisuus. Ilmeisesti juuri Matrix-elokuvat toivat yleiseen tietoisuuteen aivojen skannaamalla syntyvän mahdollisuudesta elää virtuaalitodellisuudessa itse tiedostamatta sitä. Jeftovic 2020). Miten on yleensäkään mahdollista, että oletettavasti alun perin ei-tietoiseen universumiin on ilmestynyt tietoisia olioita. Tämän pitkähkön johdattelun jälkeen siirryn artikkelini pääteemaan: mahdollisuuksiin sovittaa yhteen tieteellistä maailmankuvaa ja jumaluskoa, jota edustavat juutalaisuus, kristinusko ja islam. Se on nimellä ”Matrix” tunnettu täydellisen kokemuksen 1990-luvun lopusta tarjoama virtuaalimaailma. Se on ihmisten hallinnasta karanneen tekoälyn luomus, ja todellisuudessa ihmiset on kytketty valtaisiin voimalaitoksiin tuottamaan sähköenergiaa älykkäille koneille. Onko todellisuus jotain muutakin kuin hiukkasten liikettä fysiikan lakien mukaan. 1/22 14 Futura eläviä ihmisiä muistuttavia kyborgeja, katsoisin kielelliseen kommunikointiin kykenevän tietoisuuden (vrt. Keskityn tarkastelussani erityisesti kristilliseen teologiaan, mutta käsitykseni mukaan transsendenssiin liittyvät pohdintani ovat relevantteja myös juutalaisuuden ja islamin kannalta. Taiteen piirissä dystooppinen virtuaalisessa maailmassa elämisen ajatuskoe on esitetty Lana ja Lilly Wachowskin ohjaamissa Matrix-elokuvissa, joista ensimmäinen valmistui 1999
Parhaimmillaan tiede voi auttaa tulkitsemaan ilmoitusta tuoreella tavalla. He tiivistävät kannanottonsa neljään keskeiseen väitteeseen, joiden ydinsisällöt ovat seuraavat (Tieteiden lahja 2019): 1. Kristillinen teologia haluaa olla avointa tieteen tuloksille. Inhimilliseen viisauteen kuuluu tieteen rajojen tunnustaminen. Evoluutiobiologian, fysiikan ja kosmologian edistymisen vuoksi nyt ei voi kriittisestä rehellisyydestä tinkimättä kiistää, että alkuräjähdyksestä alkoi kehityskulku, minkä loppupäässä elämän kehityksen osalta darwinilaisen evoluution kautta on edetty nykyhetkeen. Petersin ja Jäntin skientismiksi (1) kutsuman asenteen edustaja katsoo, että tiede tarjoaa kaiken mitä voidaan tietää. Petersin teologiaa käsittelevässä väitöskirjassaan Lauri T. Tiede on yksi luotettavimpia tiedon hankkimisen tapoja, mutta se ei vastaa kaikkiin ihmiselämän perimmäisiin kysymyksiin. Jumalaa ei tarvita eikä uskonnollisia uskomuksia. Siksi sen tulee jatkuvasti arvioida kriittisesti omia, vanhoista maailmankuvista periytyneitä traditioita nykytieteen valossa. 4. Kuten transhumanistien ”virtuaaliseen ikuisen elämän” tekoälytranssendenssin, pohtimani transsendenssin voisi hyvin tulkita vaikuttavan Jaana Pääskyn tässä lehdessä luonnehtimasta Hintonin (1884) neljännestä paikkaulottuvuudesta käsin. Tieteen ja teknologian tulee palvella elämän säilymistä, ei sen tuhoutumista. Suomen piispat tekivät vuonna 2019 kannanoton, missä he pohtivat ”kristillisen teologian näkökulmasta, mikä on tieteiden arvo ja tehtävä maailmassa ja ihmisen elämässä”. 4 Paras löytämäni kuvallinen esitys kosmologian nykyisestä maailmankuvasta löytyy osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=0T--WC4D1C0 Osmo Kuusi. Siksi tieteestä ei pidä tehdä uskonnon korviketta. Niiniluodon (1980, 87) kantaa seuraten, nyt Raamatun opettama Jumala on vain hyvin vertauskuvallisesti tulkittavissa luonnon varmimpiin lainalaisuuksiin perustuvan maailmankuvan kanssa yhteensopivaksi. Jäntti (2017, 132) jaottelee Petersin esittämää jaottelua seuraten teologian ja luonnontieteen väliset suhteet kahdeksaan kategoriaan. 3 Tässä artikkelissa lähden siitä, että nyt uskottavin eli ”luonnollinen” maailmankuva perustuu tieteellisellä menetelmällä vakuuttavasti intersubjektiivisesti varmennettuun tietoon. Yritykseni yhdistellä tieteellisellä menetelmällä saavutettuja tuloksia ja uskonnollista ajattelua perustuu Jumalan käsitteen korvaamiseen yleisemmällä transsendenssin käsitteellä. Yksi fysiikan ja kosmologian haastetta kristinuskolle pohtinut teologi on Ted Peters ja hänen proleptismiksi (prolepticism) kutsumansa kristinuskon teologinen tulkinta. Teologia puolustaa tieteellisen tiedonhankinnan riippumattomuutta ja itsenäisyyttä. 2. Niinpä verrattuna Raamatussa yksityiskohtaisesti luonnehdittuun Jumalaan, pohtimani transsendenssi sitoutuu tiukasti hyvin tieteellisellä menetelmällä varmennettuun tietoon ja edistää hyväntahtoisena ”ihmislastensa” hyvinvointia ”isänä” – tai ehkä nykyaikaisempaa metaforaa käyttäen ”vanhempana” – tinkimättä tieteellisellä menetelmällä hyvin varmennetuista lainalaisuuksista. Peters ja Jäntti kutsuvat tieteen imperialismiksi (2) asennetta, että tiede selittää paremmin kuin teologia tietämisen arvoisen mukaan lukien Jumalan mahdollisen olemassaolon ja uskonnollisuuden. Tieteellistä menetelmää luonnehdin lyhyesti koonnoksessa myöhemmin (s. Piispat varovat suoraan väittämästä, että kristillinen maailmankatsomus on yhteensopiva tieteellisen maailmankuvan kanssa. 15 1/22 F mukaan maailmankatsomukseen kuuluu myös tieto-opillinen puoli: miten tietoa voidaan hankkia ja millaiseen tietoon voisi luottaa. 4 Vielä Pääskyn tarkastelemana aikana eli 1900-luvun alussa oli mahdollista puolustaa Raamatun tarjoamaa maailmankuvaa maailmankaikkeuden kehityksestä tasavertaisena tulkintana tieteellisellä menetelmällä varmennetun maailmankuvan kanssa. 3. 17). Kirkollinen autoritaarisuus (3) (Ecclesiastical authoritaria3 Tässä lehdessä Kuusen ja Hautamäen artikkelissa esitellyssä ja tulevaisuuksientutkimuksen perus?loso?aksi tarjotussa Yleisessä konsistenssikehikossa (GFC3.1) on tarjottu kutakin näitä kolmea maailmankatsomuksen perusaspektia varten erityisen hyvin sitä palveleva käsite: tieteellisellä menetelmällä muodostetulle maailmankuvalle oppimiskyvyttömät oliot, arvoille aktoreiden intressit ja tiedon muodostukselle konsistenssikriteeri
Aina vuoteen 1965 katolinen kirkko otti itselleen tällaisen oikean tiedon määrittel?än roolin. He ovat eläneet yhteisöissä, jotka tarjoavat hyvin valikoivan ja harhaisen tulkinnan tieteen välittämästä maailmankuvasta. 2008). Enqvistin kanssa voidaan olla yhtä mieltä siitä, että Raamatun tai Koraanin erehtymättömyyteen uskovat ovat tyypillisesti vahvasti rajoittaneet elämäänsä. Sen yksi ilmentymä on ollut se, että islamilaisista maista löytyy hyvin harvoja, jotka ovat menestyneet tieteessä Nobelin palkinnoilla mitattuna, vaikka tieteen mahdollistamaa tekniikkaa kuitenkin käytetään paljon myös islamilaisissa maissa.. Enqvist (2012) kuvaa kirjassaan kokemuksiaan tutkimusmatkasta sellaisten suomalaisten uskovien maailmaan, joiden voi tulkita edustavan erityisesti Petersin ja Jäntin luokittelun autoritaarista kirkollisuutta tai kreationismia. Skientismi (tiedeuskovaisuus) tai tieteellinen imperialismi ovat käsitykseni mukaan ylivoimaisia tulkintamalleja, jos katsotaan, että maailmankuva on muodostettava vain tieteellisellä menetelmällä luotettavasti intersubjektiivisesti varmennettuun tiedon perusteella eli niillä periaatteilla, joita on kuvattu oheisessa koonnoksessa. Ted Peters kutsuu omaa linjaansa nimellä hypoteettinen konsensus (6). Tieteellinen kreationismi (4) puolestaan hylkää ”vaihtoehtoisella tieteellä” tieteellisellä menetelmällä vakuuttavasti saavutetut tulokset, jotka ovat raamatulliseen luomiskertomuksen kanssa ristiriidassa. Sille on heidän mukaansa ominaista metauskonnollinen luonnon palvonta. Seroglou et al. 1/22 16 Futura nism) puolestaan asettaa kirkon opin tieteen yläpuolelle. Teologien esittämät spekulaatiot jatkuvasti vaikuttavasti Jumalasta tai transsendenssista voi leikata pois kuuluisalla Occamin partaveitsellä 5 . Seuraavan lainauksen perusteella kosmologi Kari Enqvistin (2012) kirjasta ”Uskomaton matka uskovien maailmaan” hänen voi tulkita edustavan kuvaamani kaltaista suvaitsevaa tieteellistä imperialismia (Enqvist 2012, 212): Uskovaisten parissa en kuitenkaan muista milloinkaan ajatelleeni: nämä ihmiset ovat väärässä. Tieteellinen maailmankuva ja transsendenssin mahdollisuus vien selitysmalleja ja todeta niiden olevan joskus jopa hyödyllisiä, mutta pohjimmiltaan hän tulkitsee ne kuitenkin epäuskottaviksi. Selityksistä tulee siis karsia kaikki ylimääräiset tek?ät eli teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia. Viimeistä asennetta Peters ja Jäntti (2017) kutsuvat New Age -henkisyydeksi (8). Raamatun pyhän tekstin erehtymättömyyteen ja tieteelliseen kreationismiin Suomessa aidosti uskovat ovat Enqvistin käsitettä käyttäen uskonnollisen ahdistuksen vaivaamia. Tosin ahdistuksen kokemuksen ohella uskovaisilla voi olla myös vahvasti positiivisia kokemuksia (vrt. Sen mukaan toimiva teologi uskoo, tulevan kehityksen osoittavan, että tiede ja teologia ovat yhteensopivia. Sen s?aan uskonnollisen elämänasenteen kapeus herätti minussa usein alakulon sävyttämän myötätunnon… Tunnistin vilpittömän yrityksen jäsentää maailmaa ja antaa ihmisen osalle jokin merkitys, mutta uskovien pyrkimykset tuntuivat turhilta ja voimattomilta, koska niistä puuttui luopumisen pystypäinen rohkeus, uskallus sanoa ääneen, ettei ole pelastusta, ei taivasta eikä helvettiä, ei syntiä niin, että uskonnollinen ahdistus on pohjaa vailla. Tieteellinen imperialisti voi suvaitsevaisesti kuunnella transsendenssin vaikutukseen usko5 Wikipediaa lainaten (14.6.2021) Occamin partaveitsi (usein myös säästäväisyyden periaate) on periaate, jonka mukaan ilmiöitä selittävien tek?öiden määrän tulee olla mahdollisimman vähäinen. Sen mukaan meidän havaitsemamme luonto muodostaa uskonnollisia kokemuksia tuottavan jakamattoman kokonaisuuden. Eettinen yhteistyö (7) on teologian pragmaattinen muoto, joka ottaa johtotähdekseen sen vallitsevan tilanteen, että teologit yleisesti tunnustetaan eettisten kysymysten asiantunt?oiksi. Kuten Enqvist toteaa, tällainen suhtautuminen näyttää olevan valitettavan yleinen islamiin vahvasti uskovien joukossa. Vaikka jää paljon ilmiöitä, joita ei ole tieteellisesti luotettavasti varmennettu, tiedeuskovainen voi lähteä siitä, että alkeishiukkasfysiikan ja kosmologian kautta hyvin varmennetut yleiset periaatteet kykenevät, jos ei aivan täydellisesti, niin kuitenkin hyvin vakuuttavasti, selittämään kaikki maailmassa havaittavat ilmiöt. Kaksikieliteoria (5) katsoo, että teologia ja tiede tarkastelevat maailmaa wittgensteinilaisittain erilaisilla kielipeleillä, jotka eivät kohtaa
Esimerkiksi englanninkielinen Wikipedia 7 nimeää tieteellisen tiedon tuotannon keskeisiksi vaiheiksi: tutkimusongelman karakterisoinnin sisältäen tarvittavat havainnot ja mittaukset sekä niille esitetyt määritelmät; muodostettavat hypoteesit tutkimuksen kohteen käyttäytymisestä; sekä hypoteeseista johdetut ennusteet. Tiedon varmistamisen ja toisten aktoreiden vakuuttamisen osalta ratkaiseva vaihe on hypoteeseista johdettujen ennusteiden testaaminen. Eli voidaan päätellä seuraavasti. Käyttäytymisen syystä muodostetaan aktoreiden kesken yhteinen käsitys muuntelemalla tilanteita, joissa objektin käyttäytymistä tarkkaillaan. Sen vakuuttavin muoto on ns. 6 Vrt. Tässä lehdessä esitellyssä ?loso?sessa peruskehikossani GFC 3.1:ssä tieteellisin kokein tunnistettavissa oleva varmaksi ja muuttumattomaksi osoittautuva tieto on liitetty oppimiskyvyttömien olioiden muuttumattomiin eli invariantteihin samuuskriteereihin. Vaikka klassista koejärjestelyä voi pitää luotettavimpana tieteellisenä menetelmänä, myös muulla tavalla vakuuttavasti intersubjektiivisesti testattavaa tietoa kuten kiistattomasti tehtyjä havaintoja avaruudesta voi pitää tieteellisesti vakuuttavina. Jos oletetaan että olio ei muuta kokemuksensa perusteella käyttäytymistään eli on oppimiskyvytön, aikaisemmasta muuttunut käytös tarkoittaa, että sen käyttäytymiskielen samuuskriteerit on tulkittu väärin. Kuusen ja Hautamäen artikkeli tässä lehdessä. Oletetaan että aktori B on aktorin A:n käyttäytymisestä päätellyt sen toimintamalliksi X tilanteessa 1. Tieteellisen menetelmän menestystarina on perustunut siihen, että yhä taitavimmin koejärjestelyin on onnistuttu päättelemään yhä tarkemmin syitä objektien käyttäytymiseen. Klassista koejärjestelyä tai falsi?kaatiokriteeriä voidaan soveltaa rajatussa tarkoituksessa myös ihmisten tai muiden aktoreiden käyttäytymisdispositioiden tutkimiseen. Olettaen että aktori A ei ole oppimalla muuttanut käyttäytymistään, B voi pitää kiinni A:n käyttäytymisen tulkintamallista X, jos A käyttäytyy B:n samaksi kuin 1 tulkitsemassa tilanteessa 2 mallilla X. Intersubjektiivisuuden mielessä luotettavaa tieteellistä menetelmää voi luonnehtia siten, että ainakin periaatteessa ihmisen tai yleisemmin aktorin 6 on mahdollista vakuuttaa menetelmän avulla kuka tahansa toinen aktori menetelmällä tuotetun tiedon oikeellisuudesta. klassinen koeasetelma, jolla tutkitaan tietyn objektin käyttäytymisominaisuuksia eli dispositioita. Yksi tapa määritellä intersubjektiivinen testattavuus tieteellisen menetelmän perusvaatimukseksi on Karl Popperin falsi?kaatiokriteeri (Popper 1963/1995). Aktoreihin falsi?kaatiokriteeri soveltuu ainoastaan testaamaan päätelmää, että aiemmin väliaikaisesti invariantiksi (transiently invariant) päätelty käyttäytymismalli on edelleen voimassa. Yksi paljon käytetty tapa on tarkkailla käyttäytymistilanteita, missä objektin ja kontrolliobjektin tilanteet poikkeavat vain selityksenä käytettävässä suhteessa. Osmo Kuusi. 7 https://en.wikipedia.org/wiki/Scienti?c_method, katsottu 27.10.2020. Klassisen koejärjestelyn avulla pyritään löytämään olioita, jotka poikkeuksetta toimivat kaikkien kokeen suorittavien näkökulmista koetilanteessa samoin. 17 1/22 F Tieteellisen menetelmän huoneentaulu Ilman laajempaa keskustelua siitä, mitä yleisiä piirteitä ihmiskunnan menestykseen johtaneeseen tieteelliseen menetelmään tulisi sisällyttää, rajaudun tulkinnassani siihen, että tieteellisin menetelmin tuotetaan intersubjektiivisesti hyvin vahvistettua tietoa. Tieteellisen tiedon muodostuksen tarkastelussa on hyödyllistä erottaa sen tuottamisen tavat ja tiedon testaaminen
Yhteensopivuus toteutuu koko ihmiskunnan tulevaisuuden osalta, mutta Jäntin (2017) väitöskirjasta ei selviä, mitä muuta Jumalan valtakunnan toivon ohella se tarkoittaa yksittäisen ihmisen ja transsendenssin suhteelle. Raamatun ja Jeesuksen historiallisuudesta kannanottoja välttelevät mutta Jeesuksen opettamiin eettisiin periaatteisiin vahvasti uskovat voivat ilmeisesti melko helposti toimia käytännössä tieteellisen maailmankuvan mukaisesti. Tämä on sikäli helppoa, että tieteen piirissä uskotaan yleisesti Humen giljotiiniin, jonka mukaan tosiasioista ei voida johtaa oikeita arvoja. Kuva 1. Samalla perusteella luonnon pyhyyden edustajat, jotka kokevat sulautuvansa pohjimmaltaan mystiseen luontoon, voivat käytännön toiminnassaan käsitellä tosina tieteellisellä menetelmällä hyvin varmennettuja kausaalisuhteita. Jo 1700-luvun alussa irlantilainen piispa ja ?loso. Jäntti (2017, 218) esittää väitöskirjansa lopussa seuraavan kuvan, joka kiteyttää proleptismin teologian ydinsanoman ja suhteen tieteeseen. Elämä virtuaalitodellisuudessa koetun kuoleman jälkeen voisi jatkua uudessa muodossa, jos transsendenssi olisi kirjannut virtuaalielämämme tapahtumat aivojemme skannatussa hermoverkossa tapahtuneena oppimisena ja säilyttäisi tällaiset ”tiedostot”. George Berkeley (1710/1957) sovitti yhteen empiiriseen tieteen nojaavaa maailmankuvaansa ja kristinuskoa hypoteesilla, että elämme – nykyaikaisia käsitteitä käyttäen – Jumalan säätelemässä virtuaalitodellisuudessa. Periaatteelliset mahdollisuudet aivojen skannaukseen ja virtuaalitodellisuudessa elämiseen tekevät itse asiassa Berkeleyn hypoteesin nyt lähtökohtaisesti uskottavammaksi kuin esimerkiksi 1900-luvun alussa. Proleptismin mukaan ihmisen osuutena on muuttaa ihmisten eläminen kanssaluojana tieteen ja uskon yhdistäen Jumalan tahdon mukaiseksi eli muuttaa hypoteettinen yhteensopivuus todelliseksi yhteensopivuudeksi. Ehkä suhdetta leimaa ainakin kokemus Jumalan pyhyydestä, mikä johtaa Jeesuksen esittämien eettisten periaatteiden kunnioittamiseen. Totesin edellä, että Petersin proleptismi Jäntin (2017) siitä väitöskirjassaan esittämän tulkinnan mukaan on tieteen ja kristillisen uskon hypoteettisen yhteensopivuuden kannattaja. 1/22 18 Futura Olisivatko toiset Petersin ja Jäntin (2017) lainaamat kristinuskon tulkinnat autoritaarista kirkollisuutta tai kreationismia paremmin sovitettavissa yhteen tieteellisen maailmankuvan kanssa. Toivoa luovana kannusteena tässä on Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus. Proleptismin ehdotus tieteen, etiikan ja teologian hypoteettisesta yhteensopivuudesta (Jäntti 2017). Tieteellinen maailmankuva ja transsendenssin mahdollisuus. Transhumanistien visioimassa virtuaalitodellisuudessa eläminen tarjoaisi periaatteessa mahdollisuuden, jos ei iankaikkiseen niin ainakin hyvin pitkään ”elämään” kuoleman jälkeen. Tällaisessa virtuaalitodellisuudessa Jumala voisi luoda vahvan mielikuvan hyvin varmennettujen luonnonlakien yleisestä pätevyydestä, mutta toisaalta kuitenkin sallia tämän mielikuvan vaarantumatta poikkeuksia näistä lainalaisuuksista. Ero proleptismin sekä Petersin ja Jäntin luokittelun eettistä yhteistyötä edustavien välillä ei näin lopulta ole kovin suuri
Knuuttilan (1998; Taneli 2021) tekemää huomautusta seuraillen, tämän kaltaisesta tieteen ja uskonnon eristämisestä seuraa, että henkilön on ristiriitaista kiittää tai rukoilla Jumalaa, jonka toimintaan ei voi vaikuttaa, ellei sitten kiitoksen kohteena olisi Jumalan hyvä neuvo ottaa selvää, mitä tiede asiasta ajattelee. Tältä pohjalta Jeesuksen aikoihin ja ilmeisesti vielä 1900-luvun alussakin ajan tieteellis-teknisen sivistyksen omaksuneen oli ilmeisesti nykyistä paljon helpompi vakuuttua Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta. Matti Taneli (2021) on esittänyt vastikään uudempia teologisia tulkintoja (mm. Oletetaan monien uskontojen tavoin, että on olemassa ihmisten käyttäytymiseen jatkuvasti eikä vain erityisissä tilanteissa vaikuttava transsendenssi. Olisiko kaksikieliteoria ratkaisu tieteellisen maailmankuvan ja uskonnollisen ajattelun yhdistämiseen. Jos työnjako tieteen ja uskonnon välillä määritellään niin, että tieteellä on aina transsendenssin olemassaoloa ja harvoja selittämättömiä ihmeitä – kuten Kristuksen ylösnousemus – lukuun ottamatta ”toden tiedon monopoli”, päädytään käytännössä jonkinlaiseen Petersin ”tieteen imperialismiksi” kutsumaan asenteeseen. Petersin ja Jäntin luokittelun viides mahdollisuus eli kaksikieliteoria on vielä tarkastelematta. Knuuttila 1998 ja Pihlström 2010) kommentoivan pohdinnan Wittgensteinin jumaluskon kaksikielitulkinnasta. millaiseen tietoon tieteellinen maailmankuva perustuu. Lyhyesti luonnehtien se perustuu kahteen pääperiaatteeseen: mahdollisuuteen varmentaa tieto toistetulla testauksella tai sillä, että monet ovat luotettavasti todenneet ainutkertaisen ilmiön tapahtuneen. Jopa eräänlainen ”sielujen ylösnousemus” olisi ajan loppuessa mahdollinen, kun ”luomisen ajan” lopussa paljastuisi, että on olemassa kaikkina aikoina eläneiden ihmisten elämänvalintoja kuvaavat ”tiedostot”. Jäntin (2017, 143) mukaan Peters hylkää tämän kaksikieliteorian ”metodologisilla perusteilla”, koska se hänen mukaansa estää rakentavan keskustelun teologien ja tieteen edustajien välillä. Kuten esimerkiksi Kari Enqvist (2012) kirjassaan osuvasti korostaa, luotettavan tieteellisen tiedon tunnusmerkki on, että monista yrityksistä huolimatta sitä ei kyetä kiistämään eikä sitä pystytä korvaamaan paremmin kritiikkiä kestävällä tulkinnalla. Oletetaan, että transsendenssimme erittäin vahvasti haluaa tukea ihmiskunnan omatoimista edistymistä luotettavan tiedon muodostuksessa. Tarkoittamamme transsendenssi ei siis vaikuta esimerkiksi vain konstruoimalla tieteen yhä paremmin tuntemat luonnonlait. Ensinnäkin kriittinen tiede ja sen käyttämät menetelmät ovat kiistaton perusta ihmiskunnan menestykselle. Edellä esitetyssä koonnoksessa esitin. 19 1/22 F Ihmiskunnan edistyminen luonnon pysyvien invarianssien tunnistamisessa (vrt. Jos transsendentti vaikuttaja on myötämielinen ihmiskuntaa ja kaikkea elävää kohtaan, sen voi myös olettaa tukevan elävän luonnon aitoa jatkuOsmo Kuusi. Erikielisinä he eivät voi ymmärtää toisiaan erityisesti, jos he keskittyvät vielä pohtimaan kielillään eri asioita. Kuusi ja Hautamäki tässä lehdessä) tekisi kuitenkin virtuaalikokemusta ohjaavalle transsendenssille yhä vaikeammaksi sellaiset puuttumiset, jotka eivät ole ristiriidassa luotettavasti varmennetun tieteellisen tiedon kanssa. Toinen peruste on eettinen. Tämän ajattelutavan tunnettu edustaja oli Ludwig Wittgenstein. Olisiko kuitenkin mahdollista, että jossain tilanteessa paras tieteellinen ”luonnollinen” selitys ja transsendenssiin viittaava selitys poikkeavat toisistaan ja että molemmat selitykset ovat perusteltuja – ja transsendenssiin viittaava selitys on itse asiassa jopa oikeampi. Olettaen että todella eläisimme transsendenssin hallitsemassa virtuaalitodellisuudessa ja tämä paljastuisi sen ajanjakson loppuessa, josta proleptismi käyttää nimeä ”luomisen aika” (”creaturely time”, Jäntti 2017, 78), pitkälle menevä metaforinen yhteensopivuus luterilaisen kirkon uskontunnustuksen kanssa olisi periaatteessa mahdollinen. Kuinka tällainen transsendenssi voisi toimia yhteensopivasti tieteellisen maailmankuvan kanssa ja kuitenkin myös suoraan vaikuttaa tahtonsa ihmisille ilmaisemalla. Jos oletetaan, että transsendenssi on ihmiskunnalle ja elävälle itsensä (oppimansa) uusiintamiseen kykenevälle luonnolle myötämielinen, tällaista tulkintaa voi perustella erityisesti kahdella argumentilla
Eikö voisi päinvastoin käydä niin, että tieteen ja tekniikan mahdollisuudet tunnistanut ihmiskunta tuhoaa itsensä ja ehkä samalla myös valtaosan nykyisestä elävästä luonnosta. Esimerkki katvealueesta on toteutuessaan hyvin varmennetun todennäköisyysjakauman mukaisesti harvoin esiintyvä tapahtuma tai tapahtumaketju, joista tulevaisuuksientutkimuksessa käytetään nimeä ”heikko signaali”. Laurikainen, kansainvälisen teologisen keskustelun kohteeksi. transsendenssiin • Tulkinta: merkin mainittu tulkinta vaikuttaa sen tehneen toimintaan ja näin toteutuvaan tulevaisuuteen Kuvatun kaltainen moniselitteinen vaikuttaminen voisi olla hyvin tarkoituksenmukaista elävälle luonnolle myötämielisen transsendenssin kannalta: usko tieteelliseen menetelmään säilyy vahvana samalla kun toiselle tulkinnalle alttiit innoittuvat toimimaan transsendenssin toivomalla tavalla. Voi kuitenkin kysyä, kykenisikö ihmiskunta toteuttamaan tällaisen vision ilman transsendenssin aktiivista tuuppimista. Russell (2008) on kehittänyt tätä tulkintaa kuvaavan käsitteen ”Non-interventionist objective divine action”, lyhyemmin NIODA. Juuri tällaiset ”toisella kielellä” mahdolliset tulkinnat avaavat mahdollisuuden transsendenssin aktiiviselle toiminnalle. Kun pohditaan kaikkea kärsimystä, jota ihmiset puhumattakaan muusta elävästä luonnosta ovat joutuneet kokemaan siitä lähtien, kun itsensä uusintamiseen kykenevä elämä muodostui maapallolle, tätä autonomiaa on suotu elävälle luonnolle todella ”kovakouraisen opetuksen hinnalla”. Laurikaisen tavoin fyysikko-teologi Russell pitää kvanttimekaniikan indeterminististä tulkintaa parhaana ehdokkaana NIODA:ksi. Eli transsendenssin vaikutus maailmaan ei voi olla interventionistista, vaan sen tulee tapahtua luonnon omien prosessien kautta. Kuusi & Hiltunen (2012). 1/22 20 Futura vaan oppimiseen ja sen perustalla tiedolla ohjautumiseen perustuvaa vapautta. Mahdollisen transsendenssin ”toimintavapaus” kuitenkin lisääntyy kvanttitulkintaa olennaisesti suuremmaksi, jos transsendenssin toiminta määräytyy ihmiskunnan 8 Yleisemmin heikon signaalin semioottisesta tulkinnasta ks. Tämän mahdollisuuden sulkeminen pois on kuitenkin vain perusteltuun uskoon, mutta ei tietoon perustuva ratkaisu. Semioottisesta näkökulmasta edellä kuvattu transsendenssin vaikutuksen kokeminen voidaan tulkita moniselitteiselle merkille annetuksi erityiseksi tulkinnaksi, joka sisältää vaikuttamaan pyrkivän transsendenssiin lähettämän viestin. Proleptismin mukainen kanssaluovuus edellyttäisi, että ihmiskunta maailman tieteellisen ymmärryksen kautta ohjautuisi toteuttamaan sellaista ”taivasten valtakuntaa”, jota Jeesus julisti. soveltaen tällaisen parhaalle tieteelliselle tulkinnalle annetun rinnakkaisen tulkinnan vaikutusta voi luonnehtia seuraavasti: • Objekti: tahtoaan ilmaiseva transsendentti vaikuttaja • Merkki: merkki, jonka yksi tieteellisellä menetelmällä ei-kumottavissa oleva mutta tieteellisen menetelmän kriteerein vähemmän uskottava tulkinta viittaa ko. Tieteellinen maailmankuva ja transsendenssin mahdollisuus. Hyvin varmennetun tiedon ohella voidaan puhua ”tieteen katvealueista”, joissa tieteellisesti vahva varmennus puuttuu tai on vain osittaista. Tähän haasteeseen vastaamiseksi palaan koonnoksessa esittämääni tulkintaan hyvin intersubjektiivisesti varmennetusta tiedosta tieteellisen menetelmän keskeisenä piirteenä. Hyviä tilaisuuksia vaikuttavalle transsendenssille voisivat olla esimerkiksi seuraavan kaltaiset arkiset toistuvat tilanteet: transsendenssiin uskova avaa kirjan, näkyviin tulee erityisen puhutteleva teksti; uskova kuulee ukkosen jyrähdyksen, kun radiosta kuuluu transsendenssin viestiksi sopivaa; kompastuminen, kun uskova on käyttäytynyt vastikään hä?ysti jotain kohtaan. Ehdottamalleni tulkinnalle rinnasteinen transsendenssin toimintatapa on yksinkertaisesti lähteä siitä, että Jumalan tulee toimia luonnonlakien puitteissa. Todennäköisyysjakauman täyteen selittävyyteen vankasti luottava voi edellä alaviitteessä kuvatulla Occamin partaveitsellä leikata pois kuvitelmat transsendenssin pyrkimyksestä vaikuttaa yllättävällä tapahtumalla. Robert John Russell nosti tämän tulkintamallin, jonka yksi edelläkäv?ä oli suomalainen fysiikan professori K.V. Charles Peircen semioottista objekti-merkki-tulkinta -kolmiota 8 . Katvealueella en tarkoita niinkään hyvin tieteellisellä menetelmällä varmennetun tiedon kannalta selittämättömiä tapahtumia tai tapahtumaketjuja vaan tieteelliselle selitykselle rinnakkaisia tulkintoja mahdollistavia tapahtumia
Jos transsendenssin mahdollisuuden tiedostaminen tai läsnäolon kokeminen päinvastoin johtaa suvaitsevaisuuteen, toisten huomioonottamiseen ja elämän merkityksellisyyden kokemiseen, sillä voi olla merkittävä rooli ihmiskunnan suurten haasteiden kuten ilmastonmuutoksen torjunnassa. Wells. Suhtautumisen muutosta kreationismiin kuvaa se, että Yhdysvalloissa v. Varhaisista tulevaisuuksientutk?oista sellainen oli 1900-luvun taitteessa elänyt H.G. Kuitenkin tieteelliseen menetelmään vahvasti uskovien, joihin itsekin kuulun, on perusteltua suhtautua kiinnostuneemmin tai ainakin hieman vähemmällä ylenkatseella monien henkilökohtaisiin kokemuksiin transsendenssista. Johtopäätöksiä Tämän artikkelin keskeinen teema on tieteellisellä menetelmällä hyvin varmennetun tiedon ja vaikuttavan transsendenssin (”Jumalan”) välinen suhde. Voisivatko tieteellisen maailmankuvan mukainen ”luonnollinen” tulkinta ja transsendenssin vaikuttamiseen perustuva tulkinta olla samanaikaisesti tosia. Ehkä jotkut olisivat myös geneettisesti valmiimpia tällaisiin tulkintoihin kuin toiset. Myös Valtaoja voitaneen luokitella tähän luokkaan pikemmin kuin suvaitsemattomaksi ”tiedeuskovaiseksi”. Tällä hetkellä evoluutioteoria on teologien joukossa hyväksytty yhä harvempia kreationisteja lukuun ottamatta. Näin jo sillä perusteella, että hän on ollut valmis dialogiin Jäntin kanssa. Kuinka tarpeellista on osoittaa maailman tulkinnassa Osmo Kuusi. Tieteen katvealuilta transsendenssin tuuppimista tunnistaisivat epäilemättä enemmän ne, jotka joko lapsesta saakka uskonnollista kasvatusta saaneina tai voimakkaiden kokemusten kautta olisivat muita valmiimpia kokemaan transsendenssin läsnäolon. Rinnakkaisten tulkintojen muodossa voisi toteutua proleptismin visioima tieteellisen maailmankuvan ja transsendenssin tahdon yhdentyminen. Voisivatko pyhyyden kokemukset kertoa todellisen transsendenssin läsnäolosta. Tieteiden lahja – Suomen piispojen vuoden 2019 kannanotto osoittaa, kuinka keskeisen tärkeänä myös Suomen kirkko pitää kristinuskon ja tieteen suhdetta. Voisi ajatella, että jumalanpalvelukset juuri luomalla pyhyyden kokemusta altistaisivat niihin osallistuvia transsendenssin vaikutuksen havaitsemiselle tieteellisen menetelmän katvealueilla. Väitöskirjansa esipuheessa Lauri Jäntti (2017) osoittaa erityiset kiitokset inspiroivista kirjoituksista ja kiintoisista keskusteluista kahdelle kosmologille: Esko Valtaojalle ja Kari Enqvistille. Hyvin kiinnostava kysymys on pyhyyden kokemus transsendenssin tuupinnalle altistumisessa. Valtaojan (2017, 215) usko tieteellisellä menetelmällä hyvin varmennettuihin lainalaisuuksiin on toki vahva ja hän varoittaa valheen sirpaleista, joita voi olla papin sunnuntaisaarnassa. Uskovien henkilökohtaiset todistukset eivät sovellu tieteellisen tiedon muodostamiseen. Vallanpitäjille alistavaa, erilaista ajattelua suvaitsematonta ja väkivaltaan kiihottavaa vaihtoehdotonta uskonnollista ajattelua on syytä määrätietoisesti vastustaa. Toisaalta suvaitsemattomiksi tiedeuskovaisiksi ovat tulleet usein ne, jotka ovat kohdanneet pahan kehityksen, joka olisi ollut vältettävissä nyt tieteen hyvin vahvistamia lakeja soveltaen. Hänen hartaan kristityn sisarensa varhainen kuolema umpilisäkkeen tulehdukseen järkytti pahasti Wellsin äidin ja nämä perhetragediat johtivat osaltaan Wellsin tiukkaan ateismiin (Wells 1966). 21 1/22 F – tai yleisemmin aktoreiden – parhaiten intersubjektiivisesti varmennetun tiedon perusteella. 1925 haastettiin oikeuteen henkilö, joka opetti lapsille darwinismia, kun taas 2000-luvulla syytetyiksi ovat joutuneet kreationismia opettavat (Jäntti 2017, 161). Enqvistin tavoin Valtaojalle tärkeintä on kuitenkin haastaa vaihtoehdotonta ja kritiikitöntä uskonnollista ajattelua. Proleptismin edustamille ja tämän artikkelin kaltaisille pohdinnoille selvästi kiinnostavampia keskustelukumppaneita kuin evoluutiobiologit ovat kosmologit, aivotutk?at ja tekoälyn poht?at. Myös tässä artikkelissa viitattiin Enqvistiin tulkiten hänet Jäntin luokittelussa suvaitsevaisen ”tieteellisen imperialismin” edustajaksi. Keskeisiä jumalallisen ohjauksen kyseenalaistajia sata vuotta sitten olivat darwinistista evoluutiobiologiaa edustuvat. Tällainen transsendenssi hyvin tiukasti valvoo mielikuvan säilymistä hyvin varmennetuista luonnonlaeista, mutta voi vaikuttaa toteutuvaan tulevaisuuteen joustavasti myös toisten siihen uskovien aktoreiden rinnakkaistulkintojen muodossa
AxisOfEasy Media. 1/22 22 Futura sellaista transsendenssin mahdollisuuden täysin hylkäävää sankaruutta, jota Kari Enqvist (2012) toivoo tutkimiltaan uskovaisilta. (2017): Prolepticism: the Futurist Theology of Ted Peters. The Guardian 18.4.2017. Jäntti, Lauri T. Gaudeamus, Helsinki. Wells, H.G. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry, Helsinki. Haettu 7.3.2022. <https://www.researchgate.net/journal/Journal-of-Futures-Studies-1027-6084>. Tieteessä tapahtuu 5/2021, s. 1865): Maasta kuuhun. Kuusi, Osmo (2019). Rubin, Anita (2013): Causal Layered Analysis. Hari, Riitta (2021): Tiedämmekö miten ihmisaivot toimivat. <https://doi. Luettavissa: <http://www.ibiblio.org/ eldritch/chh/h1.html>. <https:// www.wsj.com/articles/looking-forward-to-the-endof-humanity-11592625661>. (1884): What is the fourth dimension. WSOY, Helsinki. Wells, Volume 1. Kirsch, Adam (2020): Looking Forward to the End of Humanity. The Oxford Handbook of Religion and Science. 1957, julkais?ana Forgotten Books. Victor Gollanz and the Cresset Press, London. 1932): Experiment in Autobiography. Hinton, Vol. (2020). Aalto-yliopisto, Espoo. 1-22. Teoksessa Niiniluoto, Ilkka: Tiede, ?loso?a ja maailmankatsomus: Filoso?sia esseitä tiedosta ja sen arvosta, 86–88. Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, Helsinki. Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, Helsinki. Hyvin tieteellisellä menetelmällä varmennettuun tietoon kuten Covid-19 -rokotteiden vaikuttavuuteen kannattaa toki kuitenkin tinkimättömästi uskoa. org/10.1080/17439760801998737>. DOI: 10.1093/oxfordhb/9780199543656.003.0035. tason eli myyttien ja metaforien tason ilmiönä. <https://www.theguardian.com/technology/2017/apr/18/god-in-the-machine-my-strange-journey-into-transhumanism>. The Journal of Positive Psychology, 3(3), s. <https://doi.org/10.1155/2020/8882329>. Financial Times 8.3.2017 <https:// www.ft.com/content/1a51a40a-12d6-11e7-b0c137e417ee6c76>. <https://en.wikipedia.org/wiki/A_Treatise_Concerning_the_Principles_of_Human_Knowledge>. Tekstistä Scienti?c Romances, teoksessa Hinton, Charles Howard & Rudy Rucker (toim.) (1980): Speculations on the Fourth Dimension, Selected Writings of Charles H. 1963): Arvauksia ja kumoamisia, tieteellisen tiedon kasvu. Niiniluoto, Ilkka (1984): Tiede, ?loso?a ja uskonto. 22.6.2020. Taneli, Matti (2021): Käsitys jumaluskosta ja sen varmuudesta. Dover Publications, N.Y. The Autobiography of H.G. Niiniluoto, Ilkka (1980): Johdatus tieteen ?loso?aan. 1, s. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja 267. Aalto-yliopisto, Espoo. Tieteellinen maailmankuva ja transsendenssin mahdollisuus Lähteet Berkeley, George (1710/1957): A Treatise Concerning the Principles of Human Knowledge. Otava, Helsinki. Verne, Jules (2020, alkup. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja 215. Concepts in Magnetic Resonance Part B, Magnetic Resonance Engineering, ID 8882329, 11 s. 19-38. Teoksessa Carlson, Synnöve & Riitta Hari (toim.): Aivoaakkoset. Saroglou, Vassilis, Coralie Buxant & Jonathan Tilquin (2008): Positive emotions as leading to religion and spirituality. uud. 3. Knuuttila, Simo (1998): Järjen ja tunteen kerrostumat. Edwin Hagfors. Otava, Helsinki. tason eli maailmankatsomuksen tason vai vain 4. Hinton, Charles H. 165–173. Luther-Agricola -seura, Helsinki. <https://evl.?/documents/1327140/59134327/tieteiden-lahja.-piispojen-puheenvuoro-tieteiden-arvosta-ja-tehtavasta-jumalan-luomakunnassa.pdf> Valtaoja, Esko (2017): Kohti ikuisuutta. 27-32. Ursa ry, Helsinki. Teoksessa Carlson, Synnöve & Riitta Hari (toim.): Aivoaakkoset. Kuusi, Osmo & Elina Hiltunen (2012): The Signi?cation Process of the Future Sign. (1995, alkup. Tieteiden lahja (2019): Tieteiden lahja piispojen puheenvuoro tieteiden arvosta ja tehtävästä Jumalan luomakunnassa. (1966, alkup. Russell, Robert John (2008): Quantum Physics and the Theology of Non-Interventionist Objective Divine Action. Guo, Qingqian, Changyu Ma, Xin Zhang, Yajie Xu, Meisheng Fan, Peng Yu, Tao Hu, Yan Chang & Xiaodong Yang (2020): SQUID-Based Magnetic Resonance Imaging at Ultra-Low Field Using the Backprojection Method. Popper, Karl R. Kurzweil, Ray (1999): The Age of Spiritual Machines. Suom. Helsinki School of Economics A-159, Helsinki. Kuusi, Osmo (1999): Expertise in the future use of generic technologies. Enqvist, Kari (2012): Uskomaton matka uskovien maailmaan. < https://journal.?/tt/article/view/112049/65770>. Clive Cookson (2017): Project eternal life: a journey into transhumanism. painos. Futura 2/19, s. Kuinka yhdentää tulevaisuuksientutkimusta, kognitiivista psykologiaa ja tekoälyn kehittämistä. Kindle edition.. Dublin. The Wall Street Journal 20.6.2020. Suomen ev.-lut. Transhumanism: The new religion of the coming technocracy. Ilmoniemi, Risto (2021): Aivot erään fyysikon näkökulmasta. Teoksessa Osmo Kuusi, Timo Bergman & Hazel Salminen (toim.): Miten tutkimme tulevaisuuksia. CLA-menetelmää (Rubin 2013) soveltavalle tulevaisuuksientutk?alle tässä artikkelissa esitetyt pohdinnat nostavat aidoksi kysymykseksi sen, tulisiko Hintonin (1884) esittämän kaltaisesta neljännestä ulottuvuudesta vaikuttavasta transsendenssista puhua 3. <https://axisofeasy.com/ aoe/transhumanism-the-new-religion-of-the-coming-technocracy>. Kirkkohallitus, Helsinki. Pihlström, Sami (2010): Uskonto ja elämän merkitys. Viking, New York. Uudelleen julkaistu: Berkeley, George & Colin Murray Turbayne v. O'Gieblyn, Meghan (2017): God in the machine: my strange journey into transhumanism. kirkon julkaisuja 84, Kirkko ja toiminta. Jeftovic, Mark E. 47-66. Acta Futura Fennica 5. Ks. Journal of Futures Studies 16(1), s
How the cosmic whole is conceived and what is considered appropriate in interacting with it di?er according to the worldviews of individuals and communities. ABSTRACT: Spirituality is infused in everything we do. Tulevaisuudentutkimuksessa tutkitaan näin ollen vääjäämättä myös henkisyyden tulevaisuutta, sen muuttuvia muotoja ja rinnakkaisvaikutuksia muihin olemisen alueisiin, kuten teknologiaan, yhteiskuntarakenteisiin ja kulttuuriin. Tutk?at ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin yksimielisiä sanan ”henkinen” käytöstä 1 . Spirituality-hakusanaa ei toisaalta edes löydy Mircea Eliaden toimittamasta uskonnon tietosanakirjasta (1987). Seuraavassa esittelen viisi erilaista näkökulmaa henkisyyteen, jotka auttavat tarkastelemaan henkisyyden monimuotoista ja usein määrittelyä kaihtavaa sisältöä hieman eri perspektiiveistä. MacDonald antaakin synoptisen määritelmän henkisyydestä: Spirituality is the concern of human beings with their appropriate relationship to the cosmos. In this article, I o?er ?ve perspectives on spirituality, hoping to share the conceptual tools from the Study of Religion with the discipline of Future Studies. (MacDonald 2005, 8718) Tässä mielessä henkisyys kattaa sen yleisinhimillisen pyrinnön eri vivahteet, jossa pyrimme määrittelemään oman paikkamme suhteessa Kosmoksen, eli siis moniulotteisen maailmankaikkeuden, kokonaisuuteen. Futures studies is therefore working with di?erent aspects of spirituality all the time. Integral Foresight Finland Filoso?an tohtori (uskontotiede) jpjako@gmail.com JP Jakonen 1 Määrittelyn vaikeudesta ks. King (2005, 306), Streib & Klein (2016, 75—77) ja de Souza (2016, 3).. Some use it to distinguish spirituality from being religious, others use it to denote to a particular skill, or a type of consciousness, or a level of capability. 23 1/22 F REFEREE-ARTIKKELI Kestävä henkinen kehitys: Näkökulmia tulevaisuuden sisäpintaan Henkisyys ilmiönä on mukana kaikessa, mitä ihmiset tekevät. Uudemmassa painoksessa se sentään on mukana, ja siinä Mary N. Sosiologisessa uskontotieteessä se rinnastuu usein nyt jo vanhahtavalta kuulostavan New Age -liikkeen edustamaan ”henkinen, ei uskonnollinen” -fraasiin (Fuller 2001). Scholars are far from unanimous, however, about the use of the term spirituality. Toivon tämän avulla tarjoavani astetta kompleksisemman kuvan siitä, mitä henkisyydellä voidaan tarkoittaa, ja mitä tuo käsite voi niin lajillemme kuin sen tulevaisuuksien tutkimukselle tarjota. Spirituality is also construed as an orientation toward the spiritual as distinguished from the exclusively material. Henkisyyden käsitteen avaaminen onkin tärkeää juuri tulevaisuudentutkimuksen kaltaisella, erityistieteiden rajoja ylittävällä tieteenalalla. Henkisyyttä voidaan kuitenkin nyansoida käsitteellisesti. Sillä voidaan myös viitata joko tiettyyn elämänasenteeseen, korkeimpaan mahdolliseen osaamisen tasoon jollain tietyllä elämänalueella, omaan itsenäiseen osaamisalueeseensa (”henkiseen älyyn”), tietoisuuden tilan muutoksiin tai kaikkien eri elämänalueiden huippukokemusten summaan (Wilber 2000). At its core, spirituality refers to the inner dimensions of being human, as contrasted with the exclusively material aspects of reality. esim
Sen ulkopuolella niitä ei ole olemassa, joskin niillä on aineellisia, kosketettavia ulottuvuuksia, kuten käsitteellä ”rakkaus” on aina konkreettisia ilmenemismuotoja. Jos tahdomme lajimme selviytyvän ja voivan hyvin tulevaisuuden maailmassa, meidän on säilytettävä seuraavalle sukupolvelle materiaalisen hyvinvoinnin ohella myös se osa ihmisyyttämme, joka ei näy ulospäin. Jos grillistä jää jäljelle muutakin kuin karrelle palanut hypoteesi, saadaan aikaan yhteisesti hyväksyttyä ja toistaiseksi luotettavana pidettävää tietoa. Näiden konkreettisten olioiden tunnistamiseen tarvitaan fyysinen aisti (tunto, näkö, kuulo, haju, maku) tai aistin jatkeena oleva instrumentti (kiikari, kaukoputki, PETscan, suurennuslasi, kaikuluotain, jne.), ja niitä voidaan nimittää termillä kosketettavat asiat. Henkisyys ykseytenä Samaan aikaan henki ja aine ovat olemassa osana jotain. Henkisyyden välitön määritelmä on osoittaa sen olevan tämä todellisuuden aineeton, sisäinen puoli, eli kaikki se, mitä ”näemme sydämellämme”, Pikku Prinssin sanoin. Lisääntynyt aineellinen hyvinvointi ei ole poistanut tietoisesti tuotettua kärsimystä, laumakeskeistä ajattelua ja polarisaatiota. Kaikkein yksinkertaisin tapa määritellä henkisyys on lähestyä sitä saksalaisen idealistisen ?loso?an kautta. 1/22 24 Futura 1. Hengen jakamisprosessi ja totuudellinen tulkinta on avain ymmärrettävien asioiden maailman oven avaamiseen‚ siinä missä luotettava aistihavainto on avain kosketettavien asioiden maailmaan. Ymmärrettävät asiat ovat olemassa osana hengen yksittäistä ja jaettua todellisuutta, tietoisuutta, Popperin Maailmassa 2 ja 3.. Tätä osaa voidaan nimittää sanalla henkisyys. Tämä tieto voi muuttaa muotoaan tieteellisten paradigmojen vaihtumisen mukaan, kuten kaiken tiedon kuuluukin. myös Kuusen artikkeli vaikuttavasta transsendenssistä tässä julkaisussa.) 2. Tuossa tulkintaprosessissa kaksi tietoisuutta jakaa tietoisuudessaan yhden tai useamman ymmärrettävän asian, ja tuon jakamisen prosessin myötä syntyvä tulkinnallinen, dynaaminen kehä on se ontologinen ulottuvuus, jossa ymmärrettävät asiat ovat olemassa. Karl Popperin sanoin Maailmassa 1. Silmät, kädet, kuulo ja haju antavat meille mahdollisuuden olla yhteydessä aisteilla havaittavaan, konkreettiseen, objektiiviseen – eli objektien, materiaalisten kohteiden – maailmaan. Oletamme jotain, testaamme oletuksemme, toistamme testin, ja altistamme testimme intersubjektiiviseen vertaisgrillaukseen. Henkisyys sisäisyytenä Militarismi, nationalismi ja akuutti sodan uhka elävät ja voivat hyvin kulkutaudinkin keskellä. Mieli, tietoisuus, ajattelu ja henki antavat meille mahdollisuuden olla yhteydessä aistien tuolla puolen olevaan maailmaan, jonka rakennamme yhdessä, mutta joka voi myös olla yksityinen. Ne ovat näkymättömiä olioita, jotka kohtaamme ensis?aisesti tietoisuudessamme muodostettuamme havainnon kohteesta tulkinnan. Vanha saksankielinen sana humanistisille oppiaineille, Geisteswissenscaften, eli henkitieteet, on edelleen osuva ilmaus kuvaamaan näiden näkymättömien olioiden muodostamaa tiedon kenttää. Näin meillä on kaksi samanaikaista maailmaa: henkinen maailma ja aineellinen maailma; tietoisuuden maailma ja materian maailma; tajunnan todellisuus ja fyysinen todellisuus. Nuo ymmärrettävät asiat, toisin kuin kosketettavat asiat, vaativat avautuakseen tulkintaa, hermeneuttista kehää, ymmärryksen syvenemistä ja henkisyyden yhteen kietoutumista. (Ks. Näitä olioita voidaan nimittää termillä ymmärrettävät asiat. Tämä kokemus on laadultaan henkistä, sisäistä, sielullista ja tietoisuudessa tapahtuvaa. Tämä ”jotain” on yksi erikoisimmista käsitteistä maailman?loso?assa. Tieteellinen menetelmä ulottuu molemmille puolille ja toimii suunnilleen samojen periaatteiden mukaan. Muuttuvuus, falsi?oitavuus ja tilapäinen pysyväisyys luonnehtivat tieteellistä tietoa, oli kyse sitten konkreettisista tai tulkittavista asioista. 2 Toisella puolella ovat siis asiat, joita voimme koskettaa aisteillamme. On olemassa myös toisenlaisia olioita. Jos sitä – eli tuota ”jotain” – katsotaan arkikielellä tai kaikille tuttujen vertauskuvien kautta, voidaan puhua vaikkapa tyhjästä tilasta tai siitä paikasta, missä Kestävä henkinen kehitys: Näkökulmia tulevaisuuden sisäpintaan 2 Kosketettavat asiat ovat olemassa osana materiaalissysteemistä maailmaa, ?loso. Nämä toisenlaiset oliot ovat fyysisillä aisteilla havaitsemattomia. Siellä sana Geist viittasi maailman sisäpuoliseen kokemukseen, erotuksena ulkoisesta empirian maailmasta, jossa asiat ja oliot ovat konkreettisia, näkyviä ja aisteilla havaittavia (Ameriks 2017)
Länsimaisista esisokraattisista viisauden rakastajista juuri Anaximander oli kaikkein lähimpänä toista vanhaa ajatustraditiota, intialaista Advaita Vedanta -?loso?aa. Materiaalista monismia edustivat ?loso?t Thales ja Anaximenes, jotka postuloivat olevaisen olevan vaihtoehtoisesti joko vettä tai ilmaa. Anaximander saattaisi olla vain hiljaa ja myhäillä, tai sitten sanoa vain Saaran ja rekan olevan määrittämättömiä. Vedanta käsittelee Upanishadit-kirjoituskokoelman ideoita ja on yksi kuudesta keskeisestä intialaisen ?loso?an suunnasta. JP Jakonen 3 Tässä kaikki tarkoittaa siis sekä kosketettavaa että ymmärrettävää todellisuutta. Lyhyesti: ?loso?a eli lajimme pyrintö viisauteen ja totuuteen voidaan jakaa kolmeen osaan: (1) teoreettiseen, (2) yhteiskunnallis-käytännölliseen ja (3) emansipatoriseen, missä kussakin keskitytään eri peruskysymyksiin: (1) miten ajatella todellisuutta vastaavalla tavalla, (2) miten elää yhdessä muiden kanssa, ja (3) miten lopettaa kärsimys. Vertauskuvat ovat kuitenkin haastavia ja usein harhaanjohtavia, koska ne vievät ajattelun tutuille urille. Samaa teki myöhemmin zenbuddhalaisten ?loso?en ohella myös ranskalainen teologi JeanLuc Marion postmodernin teologian klassikkoteoksessaan God Without Being (1991). 4 Käytän tässä tietoisesti kristillisyydestä termiä ”?loso?a”, koska katson sillä olevan enemmän kuin hyvin perustellut edellytykset kuulua emansipatoriseksi ?loso?aksi nimittämäni ?loso?an piiriin. Vedanta-?loso?assa oli monia suuntauksia, kuten kristillisessä ?loso?assakin, jossa nuo kaksi perustavaa käsitettä pidettiin visusti erillään 4 . Tuo ”jokin”, jossa sekä henki ja aine, tai tietoisuus ja materia, tai mentaalinen ja fyysinen maailma ovat olemassa, näkyy joissain monistisissa ?loso?oissa. Hänen ajattelussaan, josta lähes kaikkien esisokraatikkojen tapaan on jäljellä hyvin vähän lähteitä, olevainen on apeiron, määrittelemätön, rajaton ja rajoittamaton. Emansipatorisen ?loso?an voidaan katsoa kysyvän myös ensis?aisesti: kuka tai mikä ”minä” on?. Jumala on Jumala, ja sielu on sielu. Alueet ovat keskenään vuorovaikutuksessa eivätkä niiden rajat ole aina selkeät. Suomen kielellä Advaita Vedantan ydin voidaan tiivistää näin: Yksi Henki, monta henkilöä. Thalesin oppilaana pidetty Anaximander otti hieman metafyysisemmän asenteen. Kysymykset voidaan asettaa myös eri tavalla. (Adamson 2014). Advaitassa kokeva henkilö (jivatman) on sama asia kuin apeiron tai Brahman-Atman, eli siis henkilöillä ja Hengellä ei ole eroa. Monismin muotoja ovat muun muassa kaksoisaspekti-monismi (mieli ja aine ovat saman asian eri ilmentymiä), substanssimonismi (kaikki on samaa olevaista) ja neutraali monismi (todellisuus on neutraalia perusolemukseltaan, pikemminkin kuin ainetta tai henkeä). Vedanta jaetaan puolestaan viiteen koulukuntaan, joista yksi tunnetaan nimellä Advaita Vedanta. Ja että tämä ”Yksi” on itse asiassa ”Kaikki”. Tätä he?astaa sanskritin termi jivatman, jonka kantasana jiv voidaan suomentaa verbillä hengittää. 25 1/22 F kaikki on. Niiden katsottiin viittaavan kahteen ihan erilaiseen asiaan, joista kumpikin oli tiukasti omassa hermeettisesti suljetussa henkisessä laatikossaan. Advaita Vedanta Intiassa ja Anaximander lännessä olivat kuitenkin molemmat sitä mieltä, että todellisuuden taustalla on ”Yksi”, jolla ei ole toista. Nämä ykseys?loso?at esittävät variaatioita siitä teemasta, jonka mukaan kaikki tai kaikkeus 3 on oikeastaan vain yhtä tai ykseyttä, joka sitten voidaan jakaa osiin, koska mieli tuntuu luonnollisesti niin tekevän. Sana tarkoittaa ei-kaksinaista, jossa ”a” viittaa sanaan ”ei” ja ”dvaita” viittaa sanaan ”kaksi”. Kyse on siis henki-löstä, joka ei ykseys?loso?assa eroa toisesta henkilöstä todellisuudessa mitenkään. Ajatus siitä, että todellisuus koostuu yhdestä asiasta, yhdestä aineesta, yhdestä substanssista, on tuttu jo esisokraattisesta ?loso?asta. Tämä, sanotaan vaikka rekka-auto, ja tuo, sanotaan vaikka naapurin Saara, eivät Advaita Vedantan mukaan ole kaksi erillistä otusta, oliota tai asiaa. Sanamukaisesti a-peiron tarkoittaa siis ilman rajaa, rajoitusta tai erottelua olevaa. Henkilöt ovat erilaisia mutta eivät erillisiä. Se ei varsinaisesti viittaa mihinkään, joka saa monen erotteluihin tottuneen ajattel?an rattaat lyömään tyhjää – mikä saattoi hyvinkin olla Anaximanderin tarkoitus. He ovat, sen s?aan, yksi jakamaton todellisuus-kokonaisuus-olio-ykseys. Kyse oli siis sellaisesta ?loso?asta, jossa kieltäydyttiin tekemään eroa tämän ja tuon välille. Meidän länsimaisessa kristillisessä kulttuuripiirissämme niiden paikalla on toisinaan käytetty sanoja ”Jumala” ja ”sielu”, joskin Atman ei viittaa niinkään henkilökohtaiseen, persoonalliseen olemukseen (jollaisena sielu usein mielletään), vaan läpinäkyvään näkemiseen, jonka kautta kaikki näkyy tietoisuudessa. Intialaiseen Vedanta-?loso?aan kuuluvat peruskäsitteet ”Brahman” ja ”Atman”
Se, että on olemassa toisistaan erillisiä olioita, vaatii rajojen vetämistä, joita todellisuudessa ei välttämättä ole. Heistä tunnetuin lienee Alfred North Whitehead, joka kehitti tai näkökulmasta riippuen jatkojalosti ajatusta todellisuudesta prosessina. Hän näkee todellisuuden olevan olioita ja asioita pullollaan, mutta ennen niitä hän näkee todellisuuden olevan jatkuvaa muutosta. Osa tästä tutkimuksesta on tosin huomannut, että rajat ovat sekä havaittavana ilmiönä että käsitteenä melko huokoisia, ja parhaimmillaankin sopimuksenvaraisia. Monet ensi näkemältä erikoiset tavat mieltää henkisyys – sisäisyys, ykseys, prosessi – ovat vähemmän erikoisia, kun niitä katsoo silmästä silmään. Asiaa voi ajatella myös fysiikan ja kemian kautta. Se varoittaa pitämästä totena vain niitä asioita, jotka ovat paikallaan ollessaan helppo nähdä ja havaita. Kun ne on kerran oivaltanut, ihan vain ajattelun avulla tai sitten jonkinmoisen tavallisuudesta poikkeavan kokemuksen kautta, alkaa tavanomaisempi tapa ajatella tuntua kankealta. Prosessi?loso?lle todellisuus on enemmän meri kuin sen poukamista, rannoista ja saarekkeista koostuva helposti havainnoitava alue. Kvanttifysiikan näkökulmasta olioilla ei ole kiinteitä, pysyviä rajoja. Hiukan niin kuin kirja tai elokuva: ei niitä asioita oikeasti tapahdu, vaikka kovasti siltä kyllä vaikuttaakin. 3. Se, että fyysisellä, atomien ja kemian tasolla, todellisuus koostuu samoista aineista 5 , on jo omiaan ohjaamaan ajatteluamme Anaximanderin Kestävä henkinen kehitys: Näkökulmia tulevaisuuden sisäpintaan 5 (ja se, että nuo aineet, kuten vaikkapa happi ja vety voidaan erotella toisistaan, ei tarkoita että ne olisivat olemassaolon perusteiltaan erillisiä; niillä voi olla ikään kuin eri värit, mutta ne ovat molemmat värejä; tai ne ovat olemassa, ja tuo olemassaolo yhdistää ne yhdeksi olemassaoloksi, jossa on monia erilaisia muotoja).. Moderni ihminen voi lisätä tähän vielä luonnontieteellisen tutkimuksen, tuon verrattain tuoreen tieteenalan, jonka perustarkoituksena on etsiä asioiden rajoja. Atomeja pienemmät hiukkaset vaihtavat paikkaa, liikkuvat ja sähisevät kuin selkäänsä saaneena. Hän näkee miten asiat ja oliot syntyvät ja kuolevat, miten valtiot ja valtiojärjestelmät alkavat ja loppuvat ja muuttuvat jälleen. Olioiden rajaaminen perustuu siihen, että ne näyttävät olevat paikallaan (tai rekka-auton tapauksessa, toisinaan liikkeessä) ja pysyviä, mutta kvanttifysiikan näkökulmasta tarkasteluna ne eivät ole lainkaan paikallaan tai pysyviä. Sitten tietenkin on jokaisella kategorialla alaluokkia: eläimissä on matel?oita, selkärankaisia ja nilviäisiä; kulkupeleissä on raskasajoneuvoja, formuloita ja kottikärryjä; ja ihmisissä on monenlaisia tyyppejä, suuntauksia ja sukupuolia. Whiteheadilta onkin peräisin termi helpon paikannuksen harha, fallacy of simple location. On tavallista ajatella, että todellisuus on jotain, ja meidän tehtävämme on Antiikin ensimmäisen suuren luonnon?loso?n, Aristoteleen, jälkiä seuraten laittaa tämä kaikki erilaisiin luokkiin, lokeroihin ja laatikoihin. Tuolla on sapelihammastiikeri (”Anna olla”), tuolla on kivi (”Kosketa”), tuolla on isä (”Älä häiritse, isä on vähän väsynyt”). 1/22 26 Futura Se, että me jaamme asioita erilaisiin osiin, luokkiin ja kategorioihin, perustuu monenlaiseen tapaan ajatella ja nähdä todellisuus. On toki erilaisia olioita, mutta erilaisuus ei vääjäämättä johda erillisyyteen. Hän näkee, melkeinpä, ajan ja ikuisuuden tuolle puolen, miten todellisuus on jatkuvaa aaltomaista liikettä. Onko ihminen jotain pysyvää vai prosessi. Henkisyys prosessina 1900-luvun alussa tähän soppaan heitti kauhansa vielä muutama merkittävä ajattel?a. Norsut edustavat kategoriaa nimeltä ”eläimet”, rekat edustavat kategoriaa ”kulkupelit”, ja naapurin Saara edustaa kategoriaa ”ihminen”. Päinvastoin, ne ovat liikkeessä kuin herhiläispesät kevätauringossa. Tuolla menevät norsut, tuolla menevät rekat ja tuolla menee naapurin Saara. Oletko sinä nimettävä substantiivi vai olemisen kaltainen verbi. Todellisuus liikkeenä on ehkä vastoin luutunutta ajattelua, mutta se on merkittävästi intuitiivisempi todellisuuskuva, sitten kun ajatusta on herätelty. Onko keho, joka pitää tätä tekstiä käsissään, enemmän muutostilojen lokaatio vai staattinen entiteetti. Prosessi?loso?a, kuten sitä yleisesti nimitetään, on ajatus todellisuudesta pikemminkin joksikin-tulemisena kuin jonain-olemisena. Jakamisen taustalla on toisaalta niin sanottu luonnollinen luokittelu, jonka jokainen lapsi oppii vanhemmiltaan varhaisessa vaiheessa. Mikään ei ole niinkään pysyvää kuin pysyvältä vaikuttavaa. Prosessi?lo?an kannattaja katselee tällaista touhua etäämmältä eikä kiirehdi ottamaan kategorioihin kantaa
Aika moni ajattelee myös kosmopoliittisesti, jossa oma ryhmä on laajentunut maailmankansalaisuuteen, ihmisenä olemiseen sinänsä. Rakenteilla tässä tarkoitan sekä biologisia että yhteiskunnallisia rakenteita. Syvyyden vaiheet ovat kuitenkin samansuuntaisia niin ihmisen ajattelun kuin ihmislaumojen organisoitumisen kehittyessä. Kwame Anthony Appiah (2007): Cosmopolitanism: Ethics in a World of Strangers. Se etenee lapsesta aikuiseksi, kerros kerrokselta ja vaihe vaiheelta, ulottuen yksinkertaisesta ajattelusta kompleksisemmaksi ja lopulta, viisauden koittaessa, yksinkertaiseksi tavaksi ilmaista monimutkaisia asioita. Vielä useampi ajattelee oman ryhmän kautta. 8.. Lajimme kehityskertomus, ihmisyyden Seitsemän veljestä, on tarina itsekeskeisestä töllilogiikasta ryhmäkeskeiseen taksvärkkilogiikkaan, ja siitä kansojenväliseen kosmopoliittisuuteen 9 . myös alaviite 3. Tässä ajattelussa ja arvomaailmassa tärkeämpää on löytää sorrettujen ääni, ja antaa heille sympatian ohella myös etulyöntiasema, joka sortorakenteiden puitteissa on ollut mahdotonta 10 . Tässä ovat siis neljä keskeistä ihmislajin mielenmaisemaa, eli henkistä syvyysulottuvuutta: selviytymis-itsekeskeinen (Maisema 1), traditio-ryhmäkeskeinen (Maisema 2), moderJP Jakonen 6 Ks. Wesley Wildman & Kate Stockley (2021): Spirit Tech: The Brave New World of Consciousness Hacking and Enlightenment Engineering. Tuossa syvyydessä on aste-eroja – kuten kaikissa mittareissa. Yksinkertaisesti: jos ei ole erillistä identiteettiä tai henkilöä, onko silloin kivun ohella kärsimystä. Erotuksena muista lajeista (sikäli kun tiedämme), ainoastaan ihminen muodostaa tuon kokemuksen ympärille ajatuksia ja tarinoita, ja uskoo omiin ajatuksiinsa ja tarinoihinsa. Jos näitä perinteitä tai ajattelutapoja katsoo etäältä, huomaa niitä yhdistävän emansipatorisen tendenssin 6 . Antropologia, sosiologia ja kehityspsykologia (yhdessä neurotieteiden kanssa 7 ) tarjoavat kaikki näköaloja siihen, miten henkisyyttä sisäisenä syvyytenä voidaan luodata. Jokainen niistä pyrkii vastaamaan fundamentaaliseen kysymykseen inhimillisestä kärsimyksestä, joka seuraa, kun ihminen samastaa itsensä – jivatmanin tai henkilökohtaisen identiteettinsä, oman henki-lönsä – johonkin, joka voidaan rajata erilleen muusta olevaisesta. Norton.. Henkisyys syvyysulottuvuutena Henkisyyden sisäpuolen kokemus, jota voidaan kutsua käsitteellä mieli, kasvaa vähitellen. Emansipatorinen ?loso?a on pyrkinyt osoittamaan tämän kärsimyksen taustalla olevia juurisyitä, ja sen myötä luomaan valinnan vapauden suhteessa kärsimyksen kokemiseen. Moni ihmislajin edustaja ajattelee yksilökeskeisesti, jolloin näkökulman ottamisen taito alkaa ja päättyy omaan perspektiiviin: mitä minä haluan. W.W. Kun tämä identiteetti tai siihen liittyvät toiset identiteetit, niiden tarpeet tai halut estetään, seuraa kärsimyksen kokemus, yksi perustavanlaatuisimmista ihmislajin kokemuksista. Uskontososiologisen New Age -tutkimuksen parissa on kulunut fraasi ”kaikki on yhtä”. 9 Kirjaimellisesti näin: Stalinin Neuvostoliitossa – paraatiesimerkki ryhmäkeskeisestä valtarakenteesta – vainottiin Toisen maailmansodan jälkeen kommunistisen puoleen johdossa olleita juutalaisia syytettyinä kosmopoliittisuudesta Neuvostoliitoon kohdistetun uskollisuuden s?aan (Snyder 2010). Tuo ajatus löytyy kuitenkin monen ?loso?sen tradition ja ajattel?an henkisestä työkalupakista, usein ihan päällimmäisenä, esisokraatikoista uusplatonismiin ja Advaita Vedantaan. 7 Aiheesta kansantajuisesti esim. Kosmopoliittisuudesta ?loso?sena orientaationa ja kontrastina identiteettipolitiikalle, ks. Filoso?an tehtävänä on rakastaa totuutta näennäisen takana niin paljon, että, suuriakaan kysymyksiä ei kaihdeta – kuten vaikkapa sitä, missä tai mitä tai mikä tämä ”jotain” on. Kosmopoliittisuuden rinnalle on syntynyt myös arvomaailma ja ajattelu, jolle kosmopoliittisuus on tärkeä, mutta ei perimmäinen arvo. Yksilöllinen minä säilyy, mutta sen rinnalle syntyy uudenlainen viitekehys, joka voi olla puolue, maa, kansalaisuus, etnisyys tai muu identiteettiä tiettyyn ryhmään rajaava asia. Tai, mikä on vikana tässä hetkessä, jos et ajattele sitä. 27 1/22 F ehdottomaan suuntaan, jossa rajojen vetämien rajattomaan olevaiseen on vain mielemme konventio. (Adamson 2004) 4. Tätä sisäisyyden koettua (fenomenologista, eli sisältä ulos ilmaistua) ja mitattavaa (kehityspsykologista, eli ulkoa sisään analysoitua) kasvuprosessia on tutkittu monella eri tieteenalalla. Nuo erot ilmenevät yleensä kokemuksen ja sitä ilmaisevan ajattelun, käytöksen ja rakenteiden muuttumisena karkeasta moniulotteisempaan suuntaan, mustavalkoisesta ajattelun logiikasta sumeampaan systeemisyyteen 8
Kaikki hyvät puolet ovat yhtä tärkeitä: yhtenäinen ja terveesti toimiva maailma tarvitsee jokaisen vaiheen parhaita puolia, terveestä maanpuolustuksesta ja tieteellisestä tutkimuksesta suvaitsevaisuuteen ja yksilölliseen sankaruuteen.. Tässä olen kuitenkin käyttänyt sanaa sortokeskeinen johtuen niistä muodoista, joita tuo ajatteluvaihe on viimeisinä vuosina ottanut sekä kulttuurissa, politiikassa että julkisessa keskustelussa. Ne eivät ole imperialistien tai länsimaisten tutk?oiden sortoa osoittavia keksintöjä. 12 (vi) Syvyysulottuvuuden kehitys on sekä suoraviivaista että mutkikasta. Sitä, mitä emme näe, ei ole – ainakaan meille – olemassa. Tähän vaiheeseen kuuluu isojen turvasatamien ihailu. Asiat pitää nähdä henkisesti, jotta ne voisivat olla meille olemassa. Sitä, mitä emme kykene näkemään, emme kestä – se on kuin suihkuhävittäjä lentäisi päämme yli ilman, että näkisimme mitä juuri tapahtui. Näille on monia nimiä, riippuen tieteenalasta. Niitä tavataan kaikissa kulttuureissa, joka puolella maailmaa. Uskonnollinen nationalismi on kirkkain negatiivinen esimerkki henkisyydestä kakkostason – eli ryhmäkeskeisen ajatteluvaiheen – syvyytenä. Ilman niitä ihmislajin edustaja voi olla natsitohtori: älykäs mutta moraaliltaan köyhä. On mahdotonta hypätä itsekeskeisestä mielenmaisemasta kosmopoliittiseen. Vapaus suhteessa objektiiviseen totuuteen kyseenalaistetaan. Samalla tulee ymmärrys siitä, että on olemassa myös (i) sankareita, (ii) maanpuolustajia, (iii) tutk?oita ja (iv) suvaitsevaisuuden lähettiläitä. Tällaista turvasatamaa voi edustaa henkilö, ideologia, uskonto tai valtio. Ajattelu on dualistista: hyvä ja paha, totta ja valhetta, iso ja pieni, jne. Jos mielenmaisema on kakkosvaiheessa, ajattelumme operoi yksinkertaisten erottelujen, vastakohtien ja vastakkainasettelujen kautta. Mitään takeita lineaaKestävä henkinen kehitys: Näkökulmia tulevaisuuden sisäpintaan 10 Tämä ajattelun vaihe, eli postmodernismi, on tietenkin paljon moniulotteisempaa, alkaen ajattelun määrittymisestä nimenomaan todellisuuden näkökulmattomuuden, tai vaihtoehtoisesti, moninäkökulmaisuuden kautta. (iii) Syvyysulottuvuuden vaiheiden läpi mennään monella tavalla. 1/22 28 Futura ni-kosmopoliittinen (Maisema 3) ja postmoderni-sortokeskeinen (Maisema 4). Vaiheesta toiseen kulkee monia erilaisia olemisen tapoja. Totuus ei enää vapauta yhä paljon kuin vapaus olla oma itsensä. Jos mielenmaisema on kolmosvaiheessa, mieli kiinnittyy vapaaseen ajatteluun, tutkimukseen ja edistykseen. Tietoisuuden asteet muodostavat luontaisen holarkian 11 , joissa entinen vaihe sisältyy uuteen vaiheeseen; eivät sortohierarkioita, joissa uusi vaihe alistaa edellisen. 12 Viidennessä syvyysvaiheessa, jota sanotaan integraaliseksi ajatteluksi (Maisema 5), ilmaantuu vähitellen kyky hyväksyä syvyysulottuuden periaatteen ohella se, että aina on olemassa (i) egoisteja, (ii) rasisteja, (iii) tiedeuskovaisia ja (iv) woke-fanaatikkoja. Se ei kykene sietämään moniarvoisuutta, koska se ei kykene näkemään sitä (Maisemaa 4). (iv) Syvyysulottuvuuden vaiheet määräävät mihin mielemme kiinnittyy. Tämän vuoksi objektiivinen tiede, kosmopoliittinen etiikka ja moniarvoinen moraalikäsitys menevät yli hilseen ihmisiltä, joiden henkinen syvyys on vaiheessa kaksi (Kegan 1994). Vaiheet ovat kuin kerrostalon kerroksia, joiden välillä ei kulje hissiä vaan rappuset. (v) Syvyysulottuvuuden vaiheet määräävät mitä mielemme kykenee kestämään. (ii) Syvyysulottuvuuden vaiheet ovat luonnollisia. 11 Käsite holarkia on peräisin Arthur Koestlerilta, jolta Ken Wilber on sen lainannut. Oli tieteenala mikä tahansa, yhteistä vaiheille ovat seuraavat kuusi tunnusmerkkiä. Voidaan jopa sanoa, että kakkosvaiheessa moniarvoisuutta ei ole ontologisessa mielessä edes olemassa. Keskenään keskustelevat eri maisemat, jotka näkevät – kirjaimellisesti – erilaiset todellisuuskuvat. Kerroksia noustaan uuteen vain käymällä läpi seuraava kerros. Tämän vuoksi eri vaiheissa olevat ihmiset keskusteluohjelmassa saavuttavat harvoin yhteisymmärrystä, koska he puhuvat sisäisten syvyysmaailmojensa ohi. Empatia ja moraalitaju edustavat niin ikään muita tärkeitä olemisen tapoja. Henkisyys sisäisyytenä ei vielä tuossa vaiheessa valaise moniarvoisen maailman syvyyttä riittävästi, joten se jää pimentoon. Urheilu, musiikki ja sosiaaliset taidot ovat niin ikään muita olemisen tapoja, joita toisinaan kutsutaan sanalla kehityslinjat. Neljännessä vaiheessa mieli kiinnittyy tarinoihin vapaudesta uudessa valossa: vapautta on ilmaista itseään, omaa erilaisuuttaan ja identiteettiään. Antropologisesti orientoituneet ?loso?t, kuten itävaltalainen Jean Gebser (1986) ja yhdysvaltalainen Ken Wilber (2018) kuvaavat näitä vaiheita tietoisuuden asteina. Kaikki uskonsodat on käyty kakkoskerroksen mielenmaisemasta. Termi viittaa osaan, joka on aina myös kokonaisuus. Kognitiivinen tapa on keskeinen, koska se antaa kyvyn ottaa erilaisia näkökulmia. (i) Syvyysulottuvuuden vaiheet seuraavat toisiaan. Asiat ovat joko tai. Holarkia on näiden osa/ kokonaisuuksien muodostama systeemi. Aiheesta kriittisesti teoksissa Cynical Theories (2021), Woke Raciscm (2021) ja Trump and a Post-Truth World (2018), ja suopeammin teoksissa Postmodernism, or the Cultural Logic of Late Capitalism (1991) sekä Everything, All the Time, Everywhere: How We Became Postmodern (2021). Kehityspsykologia, esimerkiksi, tarkastelee ajattelun logiikkaa, arvoja ja mielen kompleksisuutta näiden vaiheiden taustalla. Kun mieli on uskonnollisen nationalismin maaperällä (Maisema 2) se kykenee sietämään alistumista ison turvasataman käskyvallalle. Ilman sitä emme pysty asettumaan toisen olennon asemaan, oli tapamme olla emotionaalinen tahansa. Jokainen lajimme edustaja, oli hän sitten mies tai nainen, eskimo tai liikemies, musta tai valkoinen, kazakstanilainen tai uzbekki, Norjasta tai Virosta, Intiasta tai Australiasta, käy läpi samat vaiheet henkisessä syvyyskasvussaan
Tällaisessa tilanteessa mennään usein taaksepäin, kuten Venäjällä juuri nyt. Jotta tulevaisuuden maailmassa ylipäätään voidaan pitää arvossa mitään muuta määritelmää henkisyydestä – sisäisyys, ykseys, ja niin edelleen – on huolehdittava itsemme ja lastemme ja lastemme lasten ontologisen hygienian perustaidosta: tietoisesta huomiokyvystä. Perestroika ennakoi arabikevättä tarjoamalla olemassa olevalle järjestelmälle haasteen, johon järjestelmä ei ollut valmis, vaikka ihmiset sen sisällä olisivat olleetkin. Tilanne on analoginen poliittiseen ilmapiiriin monessa länsimaassa, jossa evoluution etulinja (Maisema 4) ei ole onnistunut osoittamaan riittävää inkluusiota aiemmille maailmankuville (Maisemalle 2, erityisesti, jolla olevien ihmisten tapaa kokea todellisuus ”poliittinen eliitti” saattaa helposti marginalisoida). Henkisyyden syvyysulottuvuus ja siihen kuuluva Maisemien eriyttäminen tarjoaa tähän ennakoinnin työvälineen. Huomion kiinnittäminen voi olla myös automaattista, tiedostamatonta ja ohjailtua. cancel culture on tästä valaiseva esimerkki. Voimme viedä huomiokykymme tietoisesti mielelle relevanttiin informaatioon. Tämän ovat tiedostaneet niin sovellusten suunnittel?at (ks. Voimme kaivaa poteron ja elää tietoisesti kuten lajimme on elänyt vuosituhansien ajan. Kuten kaikessa strategiassa, tässäkin on edettävä muuttuvan maaston mukaan. Päätökset kun syntyvät aina jonkin henkisen maaperän muokkaamina, ja tuon maaperän perustana on sen syvyysulottuvuus, eli Maisema. Markkinatalouden terävimmät mielet ovat kehittäneet algoritmilogiikkaan perustuvan kilpailuasetelman, jossa henkisyydestä huomiokykynä on tullut kauppatavaraa tavalla, jota Jürgen Habermas (1972/2007) nimitti teknisen tiedonintressin ohjaamaksi 13 . Suurempi huoli tuon mustan maan raunioilla – pahimmassa tapauksessa – on huomiokyvyn täydellinen surkastuminen, mistä ennakoivaa esimakua antaa yliopisto-opiskel?oiden kyky keskittyä 65 sekuntia kerrallaan, ja koetulosten heikkeneminen 20 prosentilla, jos kännykästä luetaan kokeen aikana viestejä (Hari 2022). Tämän seurauksena monet ryhmäkeskeiset poliittiset liikkeet (Fidesz Unkarissa, Laki ja oikeus Puolassa, Republikaanit Yhdysvalloissa, Perussuomalaiset erotettuna Sinisestä liikkeestä, ja nyttemmin Korjausliikkeestä, Suomessa) ovat saaneet suosiota, ja samalla osoittaneet kulkua taaksepäin, kohti fundamentaalisempaa, traditionaalisempaa ja autoritaarisempaa tulkintaa Maisemasta 2. Tämä on ymmärrettävää, koska ihminen kaipaa oman henkisen maisemansa validointia ja nähdyksi tulemista, ja hakeutuu sinne, missä tämä validaatio ja näkeminen tapahtuu. Korkein tarjous on tietenkin yhtä kuin suurin käytetty aika sovelluksen parissa. Tulevaisuudentutkimuksessa perushaasteena on ymmärtää ja ennakoida millä perusteella ihmiset tekevät omaan elämäänsä ja ympäristöönsä vaikuttavia päätöksiä. Tässä tilanteessa eteenpäin menemisen s?asta ihminen saattaa lujittaa asemiaan nykyiselle paikalleen. Newport 2019). 29 1/22 F risesta etenemisestä lyhyellä aikavälillä ei ole, joskin pidemmällä ajanjaksolla tarkasteltuna evoluutio ihmisten parissa tuntuu etenevän kohti suurempaa inkluusiota. Net?ix-dokumentti The Social Dilemma, 2020) kuin kriitikot (Hari 2022). Aina on kuitenkin mahdollista mennä takapakkia, kuten Venäjän nykytilanne osoittaa. esim. Tilanne on saanut nopeassa ajassa niin massiiviset mittasuhteet, että ei ole liioiteltua puhua huomiokyvyn holokaustista, jossa kyky huomioida relevanttia informaatiota palaa pois algoritmien ohjaileman informaation tieltä. Mutta voimme, ja meidän tulee, ennen JP Jakonen 13 Ja jonka ylivaltaa suhteessa elämismaailmaan Habermas niin ikään kritisoi (ibid.).. Voimme viivyttää huomiokyvyn rapautumista kehittämällä pitkäjänteistä tekemistä ja karsimalla teknologiaa (ks. Huomiokyvyn holokausti tapahtuu, onnistuu ja originoituu täsmälleen käänteisestä syystä: informaatioteknologian äärimmäisen nopeasta kehityksestä, johon aivomme, taitomme ja kollektiivinen moraalimme eivät ole kyenneet mukaan. esim. Suhteessa tähän henkisyys uskontotieteellisesti ajateltuna spirituaalisena ominaisuutena on vain mukava lisä tulevaisuuden maailmaan. Henkisyys huomiokykynä Henkisyys on myös kykyä kiinnittää huomiota. 5. Fairweather 2019). Näin käsitettynä henkisyys on uhanalainen laji. Sielun orjamarkkinoilla, joita toisinaan kutsutaan proosallisesti sovelluksiksi, korkeimman tarjouksen tehnyt voittaa. Tällä hetkellä kyse on sekä viivytystaistelusta, asemasodasta että hyökkäyksestä. Tällöin moni ihminen, joka näkee Maiseman 2, kokee jäävänsä ikään kuin poispyyhityksi yhteiskunnallisesta narratiivista – ns. esim. Tässä suhteessa henkisyyden varjelu on ensisijaista. Alkuperäinen holokausti onnistui osittain siksi, että informaatio ei yksinkertaisesti kulkenut kovin sujuvasti 1940-luvun Euroopassa (ks
Tätä ajatusta kutsutaan toisinaan nimellä shunyata. Polity Press, Cambridge. Jameson, Fredrick (1991): Postmodernism, or the Cultural Logic of Late Capitalism. Time Management for Mortals. Eliade, Mircea (toim.) (1987): Encyclopedia of Religion. From Awakening to Abidance. Snyder, Timothy (2010): Bloodlands. Duke University Press, Durham. Volume 1. Hari, Johann (2022): Stolen Focus. Heidän mukaansa merkityksen antaminen ja välin pitäminen ovat kaksi eri asiaa, joiden suhde on sitä helpompi ja mutkattomampi, mitä vähemmän asioilla ja olioilla ymmärtää olevan merkitystä. Ohio University Press, Athens. Ohjaus: Je. Springer, New York. Harper Collins, New York. Appiah, Kwame Anthony (2007): Cosmopolitanism: Ethics in a World of Strangers. Classical Philosophy. Sitä asiaa sanotaan henkisyydeksi, ja sillä on, kuten olemme huomanneet, monta nimeä – kuten rakkaalla lapsella yleensä. De Souza, Marian (2016): Contemporary Spirituality: An Introduction to Understandings in Research and Practice. Teoksessa Lindsay Jones (toim): Encyclopedia of Religion. Fred Davis (2021). (2001): Spiritual But Not Religious. Macmillan, New York. Gebser, Jean (1986): The Ever-Present Origin. <https://www.thesocialdilemma.com>. Orlowski. Dokumentti-elokuva. Knowledge and Human Interests. Je?ries, Stuart (2021): Everything, All the Time, Everywhere. Hieman samaa tavoittelee Oliver Burkeman (2021) kirjoittaessaan kosmisesta merkityksettömyysterapiasta. Non-Duality Press, Oakland. How We Became Postmodern. The Volunteer. Why You Can’t Pay Attention – And How to Think Deeply Again. Portfolio, New York. Olen jättänyt käsittelemättä monia kiinnostavia suuntia, kuten henkisyyden ja sielukkuuden (tai sielun) suhdetta, tai henkisyyttä tarkoituksen etsinnän ja löytämisen dynamiikassa. Routledge, Oxon. Muun muassa nämä näkökulmat jäävät tulevien kirjoitusten tehtäväksi. Wilber, Ken (2018): Trump and a Post-Truth World. Oxford University Press, Oxford. Tätä Davis ei kuitenkaan tee, ja samaan yhtyvät monet hänen kollegansa emansipatorisen ?loso?an piirissä. Teoksessa Stausberg, Michael & Steven Engler (toim.): The Oxford Handbook of the Study of Religion, 73—83. St. Teoksessa John Hinnells (toim.): The Routledge Companion to the Study of Religion, 306—322. Olisi helppoa nostaa epävarman tulevaisuuden ja polarisoituneen maailmantilanteen edessä kädet pystyyn ja todeta kaiken olevan merkitystä vailla, ja näin ollen turhaa. Awakening Clarity Press, Columbia. Choosing a Focused Life in a Noisy World. Understanding Unchurched America. Fairweather, Jack (2019). Marion, Jean-Luc (1991): God Without Being. Verso, London. Adamson, Peter (2014): History of Philosophy Without Any Gaps. (2005): Spirituality. Consciousness, Spirit, Psychology, Therapy. Mcwhorter, John (2021): Woke Racism. Teoksessa De Souza, Marian, Jane Bone & Jacqueline Wilson (toim.): Spirituality Across Disciplines. Shambhala, Boston. Farrar, Straus and Giroux, New York. How a New Religion Has Betrayed Black America. Pluckrose, Helen & James Lindsay (2020): Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything About Race, Gender, and Identity – And Why This Harms Everybody. 1/22 30 Futura kaikkea, hyökätä huomiokyvyn tuhoamista vastaan kieltäytymällä hyväksymästä markkinatalouden logiikan ja teknologisen tiedonintressin kolonisaatiota sen ainoan asian suhteen, jonka voimme aidosti sanoa olevan omamme. Harvard University Press, Cambridge. Cambridge University Press, Cambridge. Norton, New York. The University of Chicago Press, Chicago. Ameriks, Karl (toim.) (2017): The Cambridge Companion to German Idealism. The Brave New World of Consciousness Hacking and Enlightenment Engineering. Shambhala, Boston.. Oxford University Press, Oxford. Carlson. Kestävä henkinen kehitys: Näkökulmia tulevaisuuden sisäpintaan Lähteet Adamson, Bob (2004): What’s Wrong Right Now Unless You Think About It. Wilber, Ken (2000): Integral Psychology. On helppoa välittää kaikesta, jos näkee kaiken olevan yhden ykseyden erilaisia ilmenemismuotoja. Oxford University Press, Oxford. The Mental Demands of Modern Life. Newport, Cal (2019): Digital Minimalism. Streib, Heinz & Constantin Klein (2016): Religion and Spirituality. One Man, an Underground Army, and the Secret Mission to Destroy Auschwitz. Martin’s Press, New York. Burkemann, Oliver (2021): Four Thousand Hours. Kegan, Robert (1994): In Over Our Heads. Wildman, Wesley & Kate Stockley (2021): Spirit Tech. Research and Practice, 1—7. Tässä artikkelissa olen avannut joitain näkökulmia henkisyyden käsitteeseen. Europe Between Hitler and Stalin. Pitchstone Publishing, Durham. Fuller, Robert C. Crown, New York. MacMillan, New York. Lopuksi: Henkisyys merkityksellisyytenä Millään ei ole merkitystä, mutta kaikella on väliä, sanoo yhdysvaltalainen ykseys?loso. W.W. Portfolio, New York. Habermas, Jürgen (1972/2007). Tällä hän viittaa buddhalaisuudesta tuttuun ajatukseen siitä, miten asioilla ja olioilla ei ole erillistä sisäistä luonnetta tai pysyvää olemusta. The Social Dilemma (2020). MacDonald, Mary N. Basic Books, New York. Davis, Fred (2021): The Book of Nothing. Translated by Thomas A. King, Richard (2005): Mysticism and Spirituality. Kiusaus astua tästä nihilismiin, kaiken arvon ja arvokkuuden kieltämiseen, on huomattava
REFEREE-ARTIKKELI. Luontevana jatkokysymyksenä, jonka sekä 1900-alun taiteil?at että nykytaiteil?at kohtaavat, onkin kysymys siitä varmasta tai pyhästä, jonka varaan tulevaisuus voidaan rakentaa tieteen ja tekniikan nopean kehityksen oloissa. Se oli suhteellisuusteoriaa ennakoiva hypoteettinen konstruktio, kolmeen tuntemaamme tilan dimensioon: pituuteen, syvyyteen ja leveyteen lisätty neljäs dimensio. Avainsanoja: Charles Hintonin neljäs ulottuvuus, avantgarde, transsendenssi, metafora Charles Hintonin neljäs ulottuvuus Halutessaan luoda maalauksissaan tilan illuusion taiteil?at ovat aina renessanssista lähtien hyödyntäneet perspektiivisääntöjä, jotka ovat perustuneet euklidisen, havainnollisen geometrian mukaiseen käsitykseen. Katsottu 18.1.2022. Neljäs ulottuvuus erityisesti Piet Mondrianin taidekäsityksessä ?loso?an tohtori hammaslääkäri jaana.paasky@?mnet.. Väitöstutkimukseeni (Pääsky 2019) 1 nojautuen lähtökohtana on Piet Mondrianin (1872–1945) taideteoreettinen artikkelisarja, Natuurl?ke en abstracte realiteit (1919–1920), mutta jatkoa kehittävänä pohdintanani ovat artikkelien metaforiset tulkinnat transsendenssista tulevaisuuteen suuntaavana intuitiona. Katsottu 18.1.2022. 3 Avantgar1 The Evening is Over, the Beauty Remains. Hypoteesinani onkin, että artikkelit samalla toimivat oivana tulevaisuuspohdinnan työkaluna. 2 Koska se oli havainnolla varmistamaton ja siten tavallisen kokemuspiirin ulkopuolella ja silti merkittäväksi koettu, se näin täytti myös transsendenssin käsitteen piirteet. Unigra?a, Helsinki. Tässä artikkelissa tarkastellaan taiteen kautta uuden tilallisen dimension, neljännen ulottuvuuden merkitysilmastoa transsendenssin eli näkymättömän maailman ilmentäjänä ensimmäisen maailmansodan ja tieteellisen maailmankuvan murroksessa. Jaana Pääsky Nykyajalla ja 1900-luvun alun ajalla on jotain yhteistä: vahva kokemus teknologisen kehityksen tuomasta nopeasta murroksesta, joka haastaa varmana ja pysyvänä pidettyä. Aika 1900-luvun alussa, samoin kuin nyt hyvin erilaisen murroksen keskellä, kannustaa kysymään, millainen rooli perinteisellä uskonnolla ja siihen liittyvällä pyhällä on. 31 1/22 F Hengen ihmettä ilmentämässä. 3. Käsitys tilan kolmiulotteisuudesta oli ollut vakaa jo tuhansia vuosia, kunnes se 1900-lukua kohden tultaessa, epäeuklidisen geometrian myötä alkoi murentua. 2 https://www.merriam-webster.com/dictionary/ fourth%20dimension. Kehitykseen vaikutti ajatus tilan neljännestä ulottuvuudesta. Kuten useimmissa modernismin suuntauksissa, myös Mondrianin artikkeleissa neljäs ulottuvuus kannusti taiteen esittävyydestä luopumiseen. A Semiotic Research of Piet Mondrian’s Text, “Natural Reality and Abstract Reality”. https://www.merriam-webster.com/dictionary/ transcendent. Niiden dialogeihin perustuva muoto tuo myös yhtymäkohdan tulevaisuuksientutkimuksen CLA-menetelmän tapaan tarkastella tulevaisuutta
Kuvaavaa oli, että sekä rationaalisuus että intuitio esiintyivät myönteisesti kumpienkin sanastossa. 1998/1973, 38–41). Hinton esitteli 1880-luvun alussa nelidimensionaalisen hyperkuution, tesseraktin, johtamalla sen analogisesti ’piste–viiva–taso’ -geometriasta. Semiotiikan käsittein ajateltuna ’piste–viiva–taso’ on kulttuurinen teksti, mikä tarkoittaa, että se on ilmaistavissa ainakin kahdella kulttuurin kielellä: geometrisellä diagrammilla tai matemaattisella kaaviolla ja puhutulla kielellä (Uspensk?, Lotman et al. 300 e.a.a.) geometristen peruskäsitteiden, pisteen, viivan ja tason, kohtisuorasta liikkeestä toisiinsa nähden (Whittaker 1958, 6–9). Siten sen tärkeimpiä periaatteita oli avaruuden suoruus, kolmiulotteisuus, jatkuvuus ja äärettömyys. Idea ulottui ranskalaisen astronomin ja matemaatikon, Henri Poincarén, puhtaasti spatiaalisesta, erityisesti kubismiin vaikuttaneesta käsitteestä Charles Hintonin, Claude Bragdonin ja Pjotr Ouspenskyn transsendentin aikakomponentin sisältävään hypertilaan. Matemaatikko Edward Kasner (1940, 119, 131) luonnehti sen merkitystä seuraavasti: ”Mikään toinen mieliin tullut idea ei ole merkinnyt niin suurta harppausta eteenpäin ideoissa, uskonnossa, ?loso?assa tai tieteessä murtautumalla niin jyrkästi traditiosta ja konventionaalisesta tiedosta”. Tutkin semioottisessa viitekehyksessä, miten neljännen ulottuvuuden metaforat ja siihen liittyvät kulttuuriset merkit toimivat Mondrianin taideteoriassa ja millaisia yhteyksiä näillä merkeillä voisi olla tulevaisuuden mahdollisuuksien tulkitsemiseen ja tutkimiseen. Aivan kuten kuutio voitiin saada aikaiseksi liikuttamalla kaksiulotteista tasoa kolmannen dimension kautta, niin hyperkuutiokin olisi mahdollista luoda liikuttamalla kuutiota suuntaan, joka olisi täysin erilainen kuin mikään niistä, jotka sen muodostavat (kuvat 1 ja 2). Käsitteen kaksoisluonne oli omiaan tuottamaan mallin voimista, jotka olivat jatkuvassa liikkeessä toisiinsa nähden. Neljäs ulottuvuus erityisesti Piet Mondrianin taidekäsityksessä. Yhtäältä neljännen ulottuvuuden käsite oli siis rationaalinen, toisaalta se mahdollisti metaforisten tulkintojensa kautta myös taiteen olemukseen yleensä liitetyn subjektiivisen, yksityisen, intuitiivisen sekä usein sanoittamattomankin henkisyyden kokemuksen. Kun 1800-luvun loppua kohden epäeuklidinen geometria alkoi saada tieteellistä merkitystä, ei ollutkaan enää selvää, että tilassa kaikkialla on yhdensuuntaisia suoria, jotka ovat joka kohdassa yhtä etäällä toisistaan. 1/22 32 Futura de-taiteil?oiden mielikuvitusta kiehtoi ajatus kolmiulotteista maailmaa ’todemmasta’ neliulotteisesta maailmasta, jonka eräänlainen ’varjokuva’ kokemamme maailman ajateltiin olevan kuten kaksiulotteinen pinta edustaa vain varjokuvaa kolmiulotteisista kappaleista. Edellä esitellyn semioottisen määritelmän mukaisesti hyperkuutiokin on kulttuurinen teksti. Siihen kykymme eivät kuitenkaan riitä, suunnan hahmottaminen mielessä on mahdotonta. Sellaiseksi se laajemman yleisön piirissä vuoteen 1920 mennessä muuttuikin, kun lopulta suhteellisuusteorian myötä tilallinen neljäs dimensio korvautui aikakomponentilla. Me puolestamme tunnistaisimme ne meidän tilaamme leikkautuvina kappaleina, kuten hyperkuutionkin voi avata kuutioiksi (Hinton 2020/1884, 11–13 ja 17). Tilallinen kuutio oli tulosta Eukleideen asettamien (n. Näin viiva oli tulos pisteen liikkeestä, taso oli tulosta viivan itseensä nähden kohtisuorasta liikkeestä ja edelleen tason itseensä nähden kohtisuora liike synnytti tilan. Euklidinen tilakäsitys oli otettu kulttuurissamme itsestään selvänä tuhansien vuosien ajan, aina läsnä olevana ja siten huomaamattomana, matematiikan piiriin miltei unohdettuna tilan ideana. Tämä näkyi niin taiteil?oiden kuin tieteil?öidenkin retoriikassa rationaalisen ja intuitiivisen mielen alueiden rajankäyntinä. Tässä on siis luovuttava käsittämisen kyvystä ja nojattava puhtaasti päättelyyn, joka työstetään edellisistä tuntemistamme viivan, neliön ja kuution käsitteistä. Kuten kulttuuriset tekstit yleensä, sekin liikkui kulttuurin yhdeltä tasolta toiselle saaden aina uusia modi?kaatioita (Pääsky 2019, 63–64). Nykyään neljäs ulottuvuus yleensä mielletään aikaulottuvuudeksi. Tämä olisi se neljäs suunta. Hintonin mukaan neljättä ulottuvuutta ei voinut nähdä, mutta sen saattoi ajatella kolmiulotteisina ”leikkauspintoina”, jotka syntyvät, kun neliulotteinen objekti liikkuu läpi kolmiulotteisen tilan. Havainnollinen tila tuli jälleen parrasvaloihin, kun euklidisen tilan kuuluisa paralleelipostulaatti kyseenalaistettiin. De St?l -taiteil?oista esimerkiksi Theo Hengen ihmettä ilmentämässä. Pohdinnallani on yhtymäkohtia CLA-menetelmään ja varsinkin sen kahteen tulkintatasoon: maailmankuvien tasoon sekä myyttien ja metaforien tasoon
Erityisesti Natuurl?ke en abstracte realiteit -sarjaan semioottinen lähestymistapa sopiikin, sillä sitä luonnehtivat useat metaforiin perustuvat rakenteet ja ilmaisut. Kirjoittava Mondrian viittaa transsendenssiin, menneisyyteen ja tulevaisuuteen metaforilla. 33 1/22 F van Doesburg (1919, 63) puhui korkeampien ulottuvuuksien ”hengen ihmeestä”. Ilmiötä hahmotettaessa on kuitenkin otettava huomioon, että matematiikkaan yleensä perehtymättöminä taiteil?at ilmaisivat neljännen ulottuvuuden merkitysilmastoa lähinnä metaforien kautta. Kokemus murrosvaiheesta saa Mondrian artikkeleissa matkakertomuksen muodon. Matemaatikko Poincaré (1909, 47–48) ilmaisi hämmästyksensä intuitiivisesta mielen toiminnasta tunnistaen sen myös matemaattisten oivallusten löytämisessä samaksi mielen alueeksi, mihin taiteil?at perinteisesti ovat nojanneet. Liikunta pisteestä kuutioksi (piirros Pertti Pääsky). Natuurl?ke en abstracte realiteit; metaforinen matka maalta kaupunkiin Mondrianin artikkelisarja, Natuurl?ke en abstracte realiteit, ilmestyi taidelehdessä De St?l (1917–1932). Tesserakti (piirros Pertti Pääsky). Kuva 1. Intuitio tuntuukin ihmeelliseltä ja mystiseltä, kuin jonkin ulkopuolisen salaperäisen toim?an vaikuttamalta, koska oivallus tulee ilman ajatusponnistusta, ilman rationaalista mielen työtä. Merkitys avautuu, kun ei jäädä siihen välittömään sisältöön, minkä ne näyttävät tuottavan, vaan ne tulkitaan osoittavan johonkin väitteeseen. Tämä tiukka intuition erottaminen omaksi alueekseen mielen rationaalisesta toiminnasta onkin kuin toisinto William Jamesin (1981/1902, 278–279) mystisen kokemuksen luonnehdinnasta, jonka mukaan intuitiossa paljastuu totuuden syvyys tavalla, johon loogisesti etenevä äly ei koskaan ulotu. Jaana Pääsky. Mondrian (1986/1917, 40) puolestaan puhui intuitiosta taidekokemuksen olemuksena, jonka spirituaalisen sisällön saattoi ilmaista vain toinen taiteenlaji, ’sanataide’, kun taas uuden taiteen rationaalisuus saatettiin sitten näyttää loogisella selityksellä eli ’sanalla ilman taidetta’. Edellä esitetyn mukaisesti intuitio on kokemus tietämisestä ilman, että tietää, miten tietää, siten sillä ei myöskään voi olla tieteelliselle tiedolle ominaista intersubjektiivisuutta ja toistettavuutta. Kuitenkin niin Mondrian kuin Poincarékin tunnustaa sen itseoikeutetuksi oppaaksi uuden löytämisessä. Kuva 2. Seitsemän näytelmäksi kirjoitetun kohtauksen, Scenen, kokonaisrakenteesta luk?a poimii öiset maaseudun ja pikkukylien maisemat, joista yhteen näkymään matkan edetessä loistaa etäisesti kaukaisen kaupungin sähkövalot. Matka kaupunkiin, sen etäiset valot ja yö ovat vertauskuvia, jotka toimivat tulevaisuuden ja transsendenssin merkitysten rakentajina. Lehden piiriin kuuluvassa taiteil?aryhmässä, kuten miltei kaikissa muissakin modernismin suuntauksissa, oltiin vaikuttuneita neljännestä ulottuvuudesta (kuvat 3 ja 4)
Matkalla kuljetaan aina jotakin kohti, mutta samalla jotain jää taakse. Merkitykset paljastuvat subjektin vaeltaessa. Valaistun kaupungin myyttisenä tulkintana oli siis kaukainen, mutta oikeasuuntainen tulevaisuus. Niinpä kertomuksen maaseutu–kaupunki -vastakohtaisuus väistämättä tuo mieleen pikemminkin myyttisiä ja metaforisia transsendenssin merkityksiä. Neljäs ulottuvuus erityisesti Piet Mondrianin taidekäsityksessä. Romantiikan ajan kirjallisuudessa yö oli yleinen metafora ja sen konnotaatiot tuolloin Mondrianin aikana jo kuluneina sosiaalisina Kuva 3. Kuva 4. Yö muutoksen metaforana vahvistaa ajatusta: mennyt päivä on jätetty taakse eikä uusi päivä ole vielä käsillä. Valaistu, moderni kaupunki siis herätti tuolloin assosiaatioita todella vanhoihin mutta silti yhä vaikuttaviin kristillisiin merkityksiin. Siitä voi kuitenkin jo nykyisyydessä kokea he?astuksen, eräänlaisena heikkona signaalina, sillä Mondrianin näytelmän matkaan sisältyy ajatus, että kuljetaan pimeydestä lisääntyvää valoa kohti (Pääsky 2019, 142). 1/22 34 Futura Bipolaarinen asetelma, maaseutu–kaupunki, vastaa itse asiassa kokonaista joukkoa tekstejä Alankomaissa, joissa modernismin diskurssiin liittyvät väittelyt ilmaistiin tämän asetelman kautta (Beckett 1983, 69). Nämä merkitykset vievät luk?an Mondrianin näytelmän perussanomaan: esittävän taiteen ilta on ohi, abstraktin taiteen aamunkoitto vasta sarastuksessaan, ollaan keskellä muutosta (Pääsky 2019, 209). De St?l -lehden kansi (valok. Henri Lefebre (2003/1970, 105) puhuukin modernisoituvasta suurkaupungista metaforisesti ’Jumalan kaupunkina’. Jaana Pääsky). Natuurl?ke en abstracte realiteit ei kuitenkaan pyri erityisesti sanoittamaan itse kaupunkikokemusta. Hengen ihmettä ilmentämässä. Natuurl?ke en abstracte realiteit -artikkelisarjan aloitussivu (valok. Vuosina 1840–1930 suuret kaupungit, kuten Pariisi, Berliini ja Lontoo, olivat modernisaation ja luovuuden näyttämöitä (Schlör 1998, 16–17). Ideana oli, että luonto ja subjekti kehittyvät kumpikin rinnan omalla sisäisellä logiikallaan, ikään kuin kantaen oman kehityksensä siemeniä itsessään (Cusack 2008, 80–81). Jaana Pääsky). Tällä teleologisella ajattelulla oli alkunsa romantiikan luonto?loso?assa. Pimeys ja valo, kuutamomaisemien illuusiot valhemaailmana ja valaistu maailma aitona: nämä merkitykset assosioituvat varhaisiin teologisiin ideoihin, joita löydämme esimerkiksi kirkkoisä Augustinuksen (354–430) metaforasta civitas dei, Jumalan kaupunki (O’Daly 1999, 63). Mondrian käyttää romantiikan ajalle ominaista matkakertomuksen motiivia. Kaupunkielämän ?loso. Sen sijaan Mondrianin mielessä on todennäköisesti ollut hollantilainen taidekritisismi, jonka hän, Pariisissa itse jo asuneena, koki olevan ajastaan jäljessä
Tämä eskatologiaa rakentava metafora valon ja varjon projektioista liittyi myös suoraan neljännen ulottuvuuden merkitysilmastoon, sillä tuolloin, kuten edellä todettiin, näkyvän kolmiulotteisen, ’vanhan’ maailmamme ajateltiin olevan eräänlainen neljännen ulottuvuuden varjoprojektio (Henderson 1988, 325–326 ja 329). Luk?alle syntyy intuitio eräänlaisesta eskatologisesta äärettömyydestä (Pääsky 2019, 147). Mondrian (1986/1919–1920, 119) toteaakin, että vielä pitkän ajan kuluttuakaan meissä oleva uusi ei löydä kaikuaan kaduillamme ja kaupungeissamme. Tulevaisuutta rakentava dialogi Mondrian on valinnut tekstilleen näytelmän muodon, dialogin hahmojen välillä. Tämän artikkelin puitteissa siihen ei ole mahdollista viitata syvemmin (Pääsky 2019, 185–195). Siksi tulevaisuus Mondrianille oli myös tila, joka oli täynnä hänen mielikuviaan ja ideoita ja jonka hän kiinnittää tekstissään samaan todeksi miellettyyn kuin neljännen ulottuvuuden. Sen s?aan matka päättyy taiteil?an studioon, jonka sisustus kuitenkin edustaa jo modernia estetiikkaa, ikään kuin pienenä näytteenä tulevaisuudesta. Haluan kuitenkin mainita, että näytelmässä syntyvät keskusteluasemat muovaavat myös merkityksiä, joilla on mielenkiintoinen yhtymäkohta tulevaisuuksientutkimuksen CLA-menetelmän (Causal Layered Analysis) tapaan tarkastella tulevaisuutta. Siitä kertoo Mondrianin ajattelussa miltei eettiseltä velvollisuudelta tuntuva asenne pitäytyä ilmaisussaan ainoastaan maalaustaiteen mahdollisuuksien puitteissa ja olla redusoimatta tulevaisuuden ihanneyhteiskuntaa tietoisuuden objektiksi niin pitkään kuin mahdollista. Natuurl?ke en abstracte realiteit -näytelmän häilyvä, keinotekoisesta ajan laskemisesta vapautunut aikajänne ilmentää transsendenssia, joka ei romahda nykyhetken realismiin vaan säilyttää mystisen jännitteensä. Tämä tuo luk?an vallan kysymyksen ja sen oivalluksen äärelle, että näiden sanojen metaforisen ymmärryksen luominen ja ylläpitäminen on pohjimmiltaan poliittinen prosessi. Konventionaalisten metaforien, kuten yöllinen maaseutu, performatiivinen purkaminen sekä vaihtoehtoisten metaforien, kuten valaistu kaupunki neljänteen ulottuvuuteen assosioituvana ’todempana’ maailmana, tulevat voimakkaaksi keinoksi jäsentää nykyisyyttä ja luoda vaihtoehtoista tulevaisuutta. Tulevaisuusmielikuvien luomisessa onkin tyypillistä, että tietty mielikuva tai metafora tulee vallitsevaksi ja että se sillä lailla valloittaa tulevaisuustilat. Tulevaisuudesta kiinnostuneena avantgarde-taiteil?ana Mondrian perusti tekstinsä osin vanhoillisten taidekriitikoiden, osin maallikkojen ja muiden modernien taiteil?oiden kanssa käymiinsä keskusteluihin, jotka sitten epäsuorasti he?astuivat näytelmän dialogeissa. Transsendenssin tavoittamattomuus näkyy Mondrianin näytelmässä siten, että matkalaiset eivät itseasiassa saavuta kaupunkia niin, että kävelisivät sen kaduilla. Silti kuutamoiden kuvamaailmalla ja yön assosiaatioilla oli vielä vahva s?a niidenkin mielissä, jotka elivät hehkulamppujen yleistymisen aikaa. Ilmaisutavan voi ajatella olevan sosiaalinen ilmiö. Näissä esiin tulevat spontaanit mielipiteet, uhkakuvat, epäilyt ja vakuuttelut voisi tulkita CLA-menetelmän mukaisena litaniatasona ja CLA-menetelmän sosiaalisten syiden taso (Rubin 2013, 12–13) näkyisi siten kunniakkaan hollantilaisen realismitradition ja modernismin vastakkainasettelussa. Mondrian ei rajoita modernismiaan nykyhetkeen tai johonkin tiettyyn tulevaisuuden hetkeen ja paikkaan, vaan sen realisaatio jätetään määrittelemättömän kaukaiseen tulevaisuuteen, avoimeksi siis. Yölliset maisemat ovat Mondrianin ilmaisu jo eletystä, katoavasta ja taakse jätetystä ajasta, mutta ilman pimeyttä tuo transsendenssin ja tulevan maailman valo ei myöskään loistaisi niin kirkkaasti. Heidän ajattelutapojensa erot liittyvät myös heidän poikkeaviin maailmankatsomuksiinsa ja myyttis-metaforisiin tulkintoihinsa, joita sivuan myöhemmin Jaana Pääsky. Olenkin väitöskirjassani tarkastellut dialogimuotoa eräänlaisena näytelmän sisällön kontekstina, joka itsessään on tulkintaa kaipaava teksti. Tuomalla matkan, yön, valojen ja varjojen metaforat 1920-luvun kulttuuriin Mondrian saa tekstissään ikään kuin päättää, mitä pidetään totena. 35 1/22 F debatteina toki vaihtelivat. Tulevaisuus on varmasti vaikuttanut erityisen avoimelta tilalta, eräänlaiselta ’ei-vielä mutta tulossa olevalta’, sillä tieteen uusi maailmankuva ja teknologinen edistys tuolloin vasta hakivat populääriä ilmaisuaan yleisessä ajattelussa
Taso määräytyy siten linjana kuupisteestä horisonttiin, eli vertikaalisena viivana (Mondrian 1986/1919–1920, 85). Kuu näyttäytyy maisemassa pisteenä, siis ’täsmällisellä tavalla’, kuten myös horisontaalisuus horisontin viivana. Näiden avulla se auttoi kehittämään positiivisia kuvia tulevaisuudesta. 1/22 36 Futura artikkelissa. Koska neljäs ulottuvuus ei ollut havainnolla varmistettavissa tai kyseenalaistettavissa, se assosioitui myös tähän, tieteen jo todistamaan, näkymättömään maailmaan. Niiden tieteellinen merkitys oli maailman lehdistön uutinen 1920 (Whittaker 1958, 10 ja 188). Läheinen vertailukohta Mondrianin näytelmälle on esimerkiksi Sohail Inayatullahin (2015) kehittämä CLA-peli. Tähän liittyi luontevasti myös neljäs ulottuvuus. Samalla hän näin sitoo näkemyksensä euklidisen kolmiulotteisen tilan kriisiin. Tässä suhteessa Natuuril?ke en abstracte realiteit ei ole pelkästään menneisyyden ja tulevaisuuden re?ektiota. Taideteoreetikkona Mondrian toimi siis samaan tapaan kuin matemaatikko. Samaan tapaan kolme Mondrianin näyttel?ää tarkastelevat matkallaan näkemiään maisemia kolmesta näkökulmastaan. Kolmiulotteisen tilan kulttuurinen kriisi näkyy Mondrianin näytelmän ensimmäisessä Scene:ssä. Tässä hän kuvailee kuun valaiseman, horisontiltaan litteäntasaisen hollantilaismaiseman näiden geometristen peruskäsitteiden: pisteen, viivan ja tason avulla. Lineaarisen avaruuden oheen oli tullut kaareutuvan avaruuden idea sir Arthur Eddingtonin tähdistä 1919 tehtyjen mittausten ansiosta. Kausaalisen determinismin s?aan tässä kolmen hahmon dialogissa oikeastaan luodaan siis verkostoperustainen lähestymistapa yhteen kuvataiteen historian suurimmista virstanpylväistä: siirtymästä esittävästä ei-esittävään kuvaan, olivathan kuvat luolamaalauksien ajoista lähtien aina esittäneet jotakin. Neljäs ulottuvuus erityisesti Piet Mondrianin taidekäsityksessä. Se on myös vilkasta merkitysten liikuntaa kulttuurissa jaettujen ajankohtaisten merkkien ja abstraktin taiteen idean välillä. Filoso?nen keskustelu suhteellisuudesta alkoi itse asiassa jo vuosikymmeniä ennen Einsteinin suhteellisuusteoriaa, niin että 1911 mennessä se oli hyvin tunnettu aihe ja yleinen lisäys miltei mihin tahansa aiheeseen (Whitworth 2001, 131). Dialogin käynnistävä taidemaallikon tulkinta nähdystä maisemasta rinnastuu suoraan CLA-menetelmän tapaan käynnistää syvempi pohdinta litaniasta. Se, minkä havainnolle ajateltiin ilmenevän repose-harmoniana, perustui vain pelkistettyihin horisontaalisuuden ja vertikaalisuuden suhteisiin. Aivan samoin kuin kappaleen rakenne näkyi röntgensäteiden aikaansaamana varjokuvana, ajateltiin myös kolmiulotteisen havainnollisen todellisuuden olevan neljännen ulottuvuuden varjoprojektio (Henderson 1988, 326 ja 329). Avantgarde ei tyypillisesti kohdista kiinnostustaan eksklusiivisesti vain nykyhetkeensä ja -paikkaansa, vaan se pyrkii ennakoimaan tulevaisuutta, niin myös Mondrian. Kuten muutkin abstraktin taiteen edelläkäv?ät – esimerkiksi Marcel Duchamp, Kazimir Malevitsh, Wassily Kandinsky, El Lissitsky, Theo van Doesburg – Mondriankin ilmaisee ajatteluaan 1920-luvulta lähtien omassa uudessa keksinnössään: pääväreihin ja horisontaali-vertikaali -muotoihin perustuvassa abstraktin taiteen suuntauksessa, neoplastismissa. Mondrian otti taiteil?alle olennaisimmat harmoniset piirteet maisemassa haltuunsa ajankohtaisen kulttuurisen merkin avulla. Sähkömagneettisen spektrin näkymättömien aallonpituuksien, kuten röntgensäteiden, löytyminen ei ainoastaan saanut aikaan vilpitöntä uskoa muunkinlaisen näkymättömän todellisuuden olemassaoloon, vaan myös lääketieteellistä futurismia, esimerkiksi uskoa aivojen toiminnan selvittämiseen. Näytelmän keskusteluaiheissa nämä merkit olivat rakennusainetta taiteen modernismille. Esimerkiksi matemaatikko Poincarélle, jonka tekstejä De St?l julkaisi, säännön laatiminen ilmiön kuvaamisekHengen ihmettä ilmentämässä. Peliin osallistujat on jaettu neljään ryhmään, jotka pelidialogissa edustavat litanian, systeemisen hahmotuksen, maailmankuvan ja myyttien/metaforien tasoja. Näytelmä ankkuroitui siis tosielämässä ilmaistuihin pyrkimyksiin ja kannanottoihin. Epäeuklidisen geometrian suhdesysteemien assosiaatioiden kautta myös maallikoille tuli selväksi, että oli jotain, jota inhimilliset aistit eivät voineet havaita mutta joka kuitenkin oli todempaa kuin näkyvä maailma. Mondrian oli avantgarde-taiteil?ana modernismin eturintamassa. Varjojen ja valojen kielikuvat Monet tieteelliset löydöt tukivat ajatusta neljännestä tilaulottuvuudesta
4 Tähän totuuteen hän liitti myös neljännen ulottuvuuden. Van Doesburgin ’kaleidoskooppimainen’ taiteil?aluonne sopikin erinomaisesti ilmentämään ’toisistaan riippumattomia ulottuvuuksia’. Kuten uudessa epäeuklidisessa maailmankuvassa avaruuden määritys, niin myös näytelmässä taiteil?an maalauskankaan tilan määritys alkaa ’mittaamalla’ se tähtien avulla (Pääsky 2019, 112 ja 116). Van Doesburgin mukaan silmä havaitsee vain rajoitetun määrän tilallisia ulottuvuuksia, siis kolmanteen ulottuvuuteen asti, mutta mieli (hollanniksi geest, suomeksi mieli, tietoisuus, henki, sielu) ’havaitsee’ neljännestä ulottuvuudesta eteenpäin aina n:teen ulottuvuuteen asti. Koska mieli yrittää ilmaista itseään kaikessa löytääkseen itsensä kyseisessä ilmaisussa, on selvää, että kolmiulotteisen maailman esitykset eivät enää riitä taiteessa (van Doesburg 1919, 63). Pisteestä viivaan, viivasta tasoon -idea ilmeni Mondrianin intellektuaalisessa ympäristössä monina erilaisia versioina, kun epäeuklidinen geometria ja neljännen ulottuvuuden idea alkoivat saada huomiota. I estimate that it is possible, through the use of horizontal and vertical lines, conscientiously constructed – not in a calculated way – but guided by a profound intuition and in harmony and in rhythm, […] a work of art just as strong as it is true. It is nothing but the conscious perception of truth” (Mondrian 1986/1919– 1920, 99). Natuurl?ke en abstracte realiteit -näytelmän kolmas Scene alkaakin Mondrianin kuvaamilla äärettömillä mittasuhteilla: katsotaan tähtitaivasta hollantilaisten hiekkadyynien yllä. Jaana Pääsky. Van Doesburgille uudet ulottuvuudet merkitsivät vanhasta, sekä myös toisistaan, vapaita mielen tiloja, jotka mahdollistivat vapaan asioiden, myös tulevaisuuden, hahmottelun toisistaan riippumattomina vaihtoehtoina. Tämänmukaisesti suuren ja pienen suhteellisuuden voi ajatella liittyvän myös niihin metaforiin, joilla neljännen ulottuvuuden transsendenssia ilmaistiin. Mondrian ’päivitti’ taiteen uuden maailmankuvan ajankohtaisten kulttuuristen merkkien varaan ja samalla otti abstraktille taiteelle sitä vakuuttavuutta, mikä aikakauden tieteellä oli. Lainattu Janssen & Joosten (2002, 196–197). Äärettömän suuret tähdet ja äärettömän pienet hiekanjyväset toimivat johdantona keskustelulle, missä Mondrian puhuu maalaamisesta matemaattisin termein. Artikkelisarjansa aikoihin Mondrian lienee ymmärtänyt termin matemaattisemmin tilaulottuvuutena, sillä silloin hän viittaa siihen ensimmäisen kerran: “The aspiration to a more determinate expression of the universal has been ascribed to our stronger awareness of the fourth dimension […]. CLA-menetelmässä tulkittuna tämä tieteellinen suhteellisuuden idea Mondrianin tekstissä edustaisi menetelmän kolmatta, maailmankuvien tasoa niin kuin sen tulkitsi Mondriania itseään dialogissa edustanut abstraktin taiteen puolustaja. Van Doesburgin pohdinta tuo helposti mieleen, että tietotekniikan ja internetin myötä nykyaikakin on avannut eräänlaisen uuden ja 4 Mondrianin kirje 29.1.1914. Vertailut, joita Poincaré (1909, 11–12 ja 14)teki äärimmäisten pienien elektronien ja äärimmäisten suurten astronomisten objektien, tähtien, avulla, oli tapa asettaa juuri löydetyt tieteelliset periaatteet testiin, sillä näissä ääripäissä hypoteesin horjuminen tulisi selvästi esille. Näytelmän dialogissa tähdet muuttuvat, kuin huomaamatta, geometrisiksi käsitteiksi, pisteiksi eli suuri muuttuu hyvin pieneksi. Neljäs ulottuvuus Hollannissa tuli taiteil?oiden tietoon aluksi yleensä esoteeristen piirien kautta. Kulttuurisena merkkinä se piti sisällään ajatuksen horisontaalisesta ja vertikaalisesta liikkeestä, toisin sanoen tila syntyy kuljettamalla pistettä, viivaa ja tasoa aina kohtisuoraan toisiinsa nähden. Se oli hänelle myös jotakin puhtaasti henkistä ja materiaalisen todellisuuden ylittävää, koska hän toteaa, että ainoastaan mieli voi tietää jotain neljännestä ulottuvuudesta (Mondrian 1986/1926), 210). On ilmeistä, että siihen sisältyi Mondrianille totuus: That is for me a truth […]. Modernin kontekstissa Natuurl?ke en abstracte realiteit -näytelmän tulevaisuuteen suuntaavat kysymykset totuudesta, visiosta, ymmärryksestä olivatkin neljännen ulottuvuuden merkitysilmastossa tyypillisiä ja järkeenkäyviä, toisin kuin nyt ehkä ajattelisimme nykyisessä, moniarvoisessa postmodernissa kontekstissamme. Samaan tapaan van Doesburg toi omissa kirjoituksissaan De St?l -lehdessä esiin kolmiulotteisen maailman kriisiä ja korkeampien ulottuvuuksien ’hengen ihmettä’. 37 1/22 F si oli tieteellinen metodi
Kun ajatus nähdään metaforisella tasolla, arvioiduksi näytelmän dialogissa tulee vanha kolmiulotteinen maailma uudesta tietoisuudesta käsin, missä neljännen ulottuvuuden vapauttama transsendenssi ohjaa näkemystä. Natuurl?ke en abstracte realiteit -näytelmän teleologista ajattelua ja sen suhdetta neljännen ulottuvuuden transsendenssiin voi tämän valo–varjo -kontrastin puitteissa luonnehtia uusplatonistiseksi. Neljäs Scene on se matkakertomuksen hetki, jossa keskustel?at päättävät edetä pois kolmiulotteisen, luonnollisen maailman piiristä ’hengen’ mukaiseen ilmaisuun. Kun Platon jakaa maailman dualistisesti kahtia ilmiömaailmaan ja ideamaailmaan, uusplatonismissa jako on joustavampi. 1/22 38 Futura oudon ulottuvuuden, ’bittiavaruuden’. Mondrian ei siis ainoastaan re-presentoinut maalausaiheitaan vaan myös uudelleen arvioi niitä. Näkymänä se on myös Mondrianin vanhan 1910-luvun maalauksen aihe. Neljäs ulottuvuus erityisesti Piet Mondrianin taidekäsityksessä. Näin kulttuuristen merkkien avulla dialogin osanottajat perustelevat luopumistaan esittävästä, objektia imitoivasta kuvasta, siten myös ikiaikaisesta kuvan tehtävästä. Näytelmässä keskustel?at ihmettelevät kirkon kivetyksien kestävyyttä ja kulttuurinsa koko pitkää tietä tähän pisteeseen (Mondrian 1986/1919–1920, 105). Niinpä se kantaa muiston maisemasta, vaikka samalla edustaakin geometrista merkkiä. Sen ’harmonian geometrian’, minkä Mondrian ensimmäisessä Scenessä aluksi projisoi luonnollisen maiseman piirteisiin, hän nyt irrottaa itsenäiseksi toim?aksi. Samaan tapaan kuin Platonin dialogeissa, myös Mondrianin näytelmässä tärkein ja radikaalein johtopäätös tapahtuu näytelmän keskivaiheilla. Uusplatonismi eroaa platonismista. Palaan vielä edellä mainitun kirkkoisä Augustinuksen civitas dei, Jumalan kaupunki -myyttiin pelastuneiden asuins?ana: Mondrianin taiteen modernismi herättää kristillisen pelastusopin mukaisia mielteitä. Uusplatoninen ajattelu johtaakin meidät ajattelemaan asioita ei-äärellisinä sekä numeroimatta, kun taas varsinainen platonismi sisälsi vahvan taipumuksen siihen, mikä on rajallista, selvää ja lueteltavaa (Smyth 1997, 59–60). Kysymys on luonnon kokemuksesta urbaanista käsin katsottuna, ilmiöstä, jonka Lefebre (2003/1970, 107–108) sisällyttää kaupunkikokemukseen. Uusplatonisen ajattelun logiikka on siinä, että tarjotaan periaatteellinen selitys ilmiöistä luettelon s?aan. Voisi siis kysyä, millä tavoin todellisuuttamme täydellisesti imitoiva virtuaalitodellisuus tai mieltämme imitoiva tekoäly ovat kuin taideteoksia, siis esityksiä, joissa myös toistuvat taiteen ikiaikaiset tavoitteet. Hollantilainen taide identi?oidaan modernismin mukaiseen tulevaisuuteen (Pääsky 2019, 134–135). Uusplatonismilla oli yleisesti syvällisiä vaikutuksia moderneihin Hengen ihmettä ilmentämässä. Valo oli sen metafora. Kuten on jo tullut esiin, Natuurl?ke en abstracte realiteit on menneisyyttä uudelleen arvioiva teos, sillä se nousee jo kertaalleen eletystä modernin kokemuksesta Mondrianin asuessa Pariisissa ennen sotaa. He ikään kuin uhraavat arvostetun mutta vanhan hollantilaisen realismin, jotta abstrakti taide ’hengen mukaisena ilmaisuna’ mahdollistuisi ja taide uuden tieteellisen maailmankuvan piirissä ylipäätään pelastuisi ja jatkaisi tulevaisuuteen. Näinhän myös Mondrian esitti periaatteellisen selityksen harmonisesta suhteesta ensimmäisen Scene:n maiseman piirteissä. Sen säteet loistavat meidän pimeyteemme ja mitä lähemmäksi valonlähdettä edetään, sen voimakkaampia säteet ovat (Lovejoy 2001/1936, 65). CLA-menetelmään viitaten identi?kaatio tulee Mondrianin tekstissä erityisesti esiin uhrija pelastusmyytteinä, siis CLA:n neljäntenä, myyttien tasona, joka määrittää tulevaisuutta koskevia ratkaisuja ja oikeaksi koettua (Rubin 2013, 14– 15). Vanhasta taiteesta ’pelastettiin’, ainoastaan sen kauneuden emootioita synnyttävä sommitelmallinen suhde kuin muistona. Matka implikoi kuitenkin ajatusta, että kun kuljetaan kaupunkia kohti, kuljetaan myös lisääntyvää valoa kohti. Tämä on valon ja varjon dialogia, joka kuului neljännen ulottuvuuden merkitysilmastoon, kuten edellä jo mainittiin. Sen lähde on jossain kaukaisuudessa, josta käsin se loistaa pimeyteen. Kaupungin valojen hohde on erityinen. Pariisin urbaanin modernismin hohde on metaforana läsnä kuudennessa Scenessä, jossa kaupungin valojen he?astus luo hohteensa pimeässä maisemassa lepäävän vanhaan hollantilaiskirkkoon. Tämän mukaisesti voisi ajatella olevan nykyäänkin vastaavanlaisia, tosin ei siveltimillä vaan algoritmeilla työskenteleviä ’doesburgeja’, joiden pyrkimysten takana olisi tuo sama halu nähdä ihmismieli uuden ulottuvuuden esityksissä
FUTURA 1/2021). Mondrianin näytelmässä toivottu tulevaisuus määrittyy ennen kaikkea sen kauneuden kautta, jota luonnehtii englannin käsite ”repose” (lepo, rauha). Kuten mainittua, Poincarén mielestä säännön luominen ilmiön kuvaamiseksi oli tieteellinen menetelmä. Se tuo mieleen tunnetun bergsonilaisen idean ajasta eräänlaisena kestona, Duréena (Bergson 2007/1912, 243). Siten sitä ei voinut kiteyttää nykyisyydessä materiaaliseen muotoon. Lopuksi Kuten muidenkin aikakauden avantgardistien, Mondrianin tulevaisuuspohdinta on tietysti nyt historiaa. Aika kulkee tulevaisuuteen virran tavoin jatkuvana muutoksena. Kun Mondrianilla tulevaisuus aukeni äärettömän ja saavuttamattoman kaukaisena transsendenssina, myös Kandinskylle tulevaisuus oli jotakin, joka oli vielä materiaalittomassa valtakunnassa. Metaforiensa ja dialogimuotonsa johdosta näytelmä luo tilan, jossa merkityksiä ja arvoja aktiivisesti muutetaan modernin tulevaisuuden luomiseksi ja hollantilaisen taidekritisismin stagnaation tilalle. Transsendenssin metaforiset ilmentymät olivat ajan hengessä liikkuvia ja täten yhteisön kanssa jaettuja. Taideteorian esityksenä Natuurl?ke en abstracte realiteit tavoittelee siis samaa ihannetta kuin modernissa, 1900-luvun alun tieteellisessä teoriassa: ymmärtää periaate, ei esittää lopputulosta. Teoksessaan Kandinsky viitoittaa poispääsyä materialismin painajaisesta kuvaten tunnetun kolmiodiagramminsa avulla historian liikkeen tulevaisuutta kohti. Sillä on suunta mutta sitä ei voi einsteinilaisittain eristää kelloilla mitattaviksi segmenteiksi, jotka voisi sitten asettaa muuttujiksi matemaattiseen yhtälöön. Muutoksen välineenä neljännen ulottuvuuden idea tuottaa Natuurl?ke en abstracte realiteit -näytelmään aivan erityisen avantgardeen sopivan piirteen. Kandinsky (1981/1912, 20) puhuu henkisemmästä tulevaisuudesta valon ja varjojen sanoin neljännen ulottuvuuden merkitysilmastoa he?astaen: ”Tämä heikko valo ei ole sen enempää kuin aavistus, jota sielu tuskin uskaltaa huomioida, koska epäilee, että valo itsekin saattaisi olla unta ja pimeyden piiri todellisuutta”. Natuurl?ke en abstracte realiteit kuljettaa luk?ansa sen ohi, että vain oletetaan joku tietty tulevaisuus, joka perustuu kapealle empiristiselle näkemykselle. Esimerkiksi myös edellä mainitulla Kandinskylla on teoksessaan Taiteen henkisyydestä (Über das Gestige in der Kunst, 1912) vastaava ajatus valosta tulevaisuuden metaforana. Sekä Mondrianin näytelmän matka että Kandinskyn historian liikunta sisältävät implisiittisesti ajatuksen ajan olemuksesta, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus lomittuvat eräänlaisena ajan virtana. Kiintoisasti Mondrianin lepoon ja rauhaan perustuva toivottu tulevaisuus muodostuu juuri kriittisen dialogin tuloksena. Tämä ajan olemus olikin suosittu avantgarde-taiteilijoiden keskuudessa, sillä idea huomioi intuitiivisen mielen toiminnan (Atkinson 2021, 49, 52 ja 130). Mondrianin teksti pyrki nopeasti muuttuvan maailman täydempään ymmärrykseen ja toivotun tulevaisuuden rikkaampaan mielikuvaan analysoimalla inhimillisen kokemuksen eri kerroksia dialogia käyvien hahmojen kautta ja sitomalla tulevaisuus transsendenssin merkityksiin. Tulevaisuusajatteluna avantgarde nostaa siis tunteen ja intuition eri asemaan kuin jo käsitetyn, vakiintuneen tiedon. Tekstin voi nimittäin ajatella toimineen oivana työkaluna 1920-luvun tulevaisuuskentällä. Bellin mukaan on universaaleja tai lähes universaaleja inhimillisiä arvoja, joita voidaan käyttää kriittisen päättelyn standardeina kaikkialla maailmassa. Jaana Pääsky. Tästä johtuen hän ei myöskään ajatellut valmiin, kiteytyneen teorian olevan tie tulevaisuuteen. Se nousee kuitenkin mielenkiintoiseksi tämän päivän näkökulmasta siksi, että tulevaisuudentutkimuksessa on vahvistumassa taiteen ja tulevaisuudentutkimuksen välinen rajapinta ja vuorovaikutus (vrt. 39 1/22 F määrittelyteorioihin. Tätä voi verrata siihen, miten Wendell Bell (1997 osa 1, 157) tulevaisuuksientutkimuksen klassikkokirjassaan luonnehtii toivottavaa tulevaisuutta puolustaessaan teesiään ”jotkut tulevaisuudet ovat toivottavampia kuin toiset”. Taiteil?at tulevaisuuspohdiskel?oina Mondrian loi kaupungin valojen kautta oman indeksiviittauksensa moderniin tulevaisuuteen. ’Tunne hengestä’ tavoitti tien paremmin (Kandinsky 1981/1912, 36–37 ja 77)
Pääsky, Jaana (2019): The Evening is Over, the Beauty Remains. Oxford University Press, New York & Oxford. Lefebre, Henri (2003/1970): The Urban Revolution. Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelma, Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto. Karisto, Hämeenlinna. Reaktion Books Ltd, London. Vier. Catalogue for the exhibition of the Musée d’Orsay, Paris March 25-July 14, 2002. The William James lectures delivered at Harvard University, 1933. (1997): Reading Peirce Reading. Teoksessa Harry Holzman and Martin James (toim.): The New Art–The New Life: The Collected Writings of Piet Mondrian, 27–74. A Philosophy for a New Aesthetic. New York. Hall & Co, Boston. (2001/1936): The Great Chain of Being: A Study of the History of an Idea. Cusack, Andrew (2008): The Wanderer in Nineteenth-Century German Literature: Intellectual History and Cultural Criticism. Mondrian, Piet (1986/1926): Home–Street–City. Unigra?a, Helsinki. Inayatullah, Sohail (2015): The Continued Evolution of the Use of CLA: Using Practice to Transform. Whittaker, sir Edmund (1958): From Euclid to Eddington: A Study of Conceptions of the External World. Whitworth, Michael H. Mondrian, Piet (1986/1919–1920): Natural Reality and Abstract Reality. Henderson, Linda (1983): The Fourth Dimension and Non-Euclidean Geometry in Modern Art. Poincaré, Henri (1909): Science et Méthode. A Semiotic Study of Piet Mondrian’s Text, “Natural Reality–Abstract Reality”. J. FUTURA 1/2021: Taiteesta ja tulevaisuuksista. Hengen ihmettä ilmentämässä. Oxford Art Journal, Vol. Clarendon Press, Oxford. K. Camden House, Rochester, New York. De St?l 1919, II, no 6, s. Teoksessa Sohail Inayatullah & Ivana Milojevic (toim.): CLA 2.0. Princeton University Press, Princeton, NJ. History, Purposes and Knowledge, Volume 1, Transaction Publishers, New Brunswick, NJ/London. Jännitteen käsitetyn ja käsittämättömän välillä haluttiin pysyvän. Ernest Flammarion, Paris. 67–79. Bell, Wendell (1997): Foundations of Futures Studies. (2001): Einstein’s Wake: Relativity, Metaphor, and Modernist Literature. Rowman & Little?eld Publishers, Inc, Lanham. Hinton, Charles H. Kandinsky, Wassily (1981/1912): Taiteen henkisestä sisällöstä. Teoksessa Harry Holzman and Martin James (toim.); The New Art–The New Life: The Collected Writings of Piet Mondrian, 82–123. 1/22 40 Futura Neljännen ulottuvuuden ideaa voi pitää kulttuurisen muutoksen välineenä myös siinä vuoropuhelussa, jota aikakauden taideteoriat kävivät tieteellisen maailmankuvan ja transsendenssin metaforien kanssa, sillä se tuotti mallin voimista ja energioista, jotka olivat jatkuvasti liikkeessä ja jännitteessä toisiinsa nähden. Lovejoy, Arthur O. Neljäs ulottuvuus erityisesti Piet Mondrianin taidekäsityksessä. Natuurl?ke en abstracte realiteit he?astaa ajattelua, joka pyrkii luomaan tulevaisuutta. G. Limitations of Our Existence. (1998/1973): Theses on the Semiotic Study of Cultures. Gummerus Osakeyhtiön kirjapaino, Jyväskylä. Neljännen ulottuvuuden vetovoima oli siinä, että se avasi ikkunan, missä transsendenssista saattoi tulla osalliseksi – samalla tavalla kuin ollaan osallisia kaukaisen valon säteistä. 5 Esim. 3., uud. Toisin sanoen se kykeni toimimaan vastakkaisesti sellaisille staattisille näkemyksille, jotka olivat pitäytyneet tiukasti vain yhden intellektuaalisen alan, tieteen tai taiteen, sisäisinä. Bergson, Henri (2007/1912): Matter and Memory. Art Journal 47(4), s. painos, Acta Futura Fennica. Schlör, Joachim (1998/1991): Nights in the Big City: Paris, Berlin, London 1840–1930. Smyth, Richard A. Tamkang University. 323–340. Hall & Co, Boston. Tartu Semiotics Library 1. (2020/1884): What Is the fourth dimension. toim. Mondrian, Piet (1986/1917): The New Plastic in Painting. TX: Coppel. 5 Neljännen ulottuvuuden ideassa taiteil?at, kuten Mondrian, saattoivat tarkastella suhdettaan johonkin esittämättömissä olevaan, intuitiivisesti koettuun toiseuteen, jota ei voinut rationalisoida mutta joka tuotti jatkuvuuden kiintopisteen katoavaisuuden tunneilmastossa. Réunion des Musées Nationaux, Paris. G. Marja-Liisa Viherä ja Hazel Salminen. Kasner, Edvard & James Newman (1940): Mathematics and the Imagination. Väitöskirja. Uspensk?, B.A., Lotman, J.M, et al. Beckett, Jane (1983): Discoursing on Dutch Modernism. K. K. 6(2) Criticism, s. K. Henderson, Linda (1988): X Rays and the Quest for Invisible Reality in the Art of Kupka, Duchamp, and the Cubists. van Doesburg, Theo (1919): ‘Over het zien van nieuwe kunst’. The Path to Abstraction. G. James, William (1981/1902): Uskonnollinen kokemus. Bloomsbury Academic, London, New York. Teoksessa Osmo Kuusi, Timo Bergman & Hazel Salminen (toim.): Miten tutkimme tulevaisuuksia. Simon & Schuster, New York. Cosimo Classics, New York. Futures Research Methodology 3.0. Dover Publications, Inc. Teoksessa Harry Holzman and Martin James (toim.): The New Art–The New Life: The Collected Writings of Piet Mondrian, 205–212. Lähteet Atkinson, Paul (2021): Henri Bergson and Visual Culture. 62–65. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry, Helsinki. Janssen, Hans & Joop Joosten (2002): Mondrian 1892– 1914. Rubin, Anita (2013): Causal Layered Analysis. Hall & Co, Boston. Sen voisi ajatella rinnastuvan tulevaisuuksientutkimuksen metodologioihin, joissa sekä intuitiota kuuntelevilla että rationaaliseen päättelyyn tukeutuvilla metodeilla on s?ansa. Harvard University Press, Cambridge MA. CreateSpace Independent Publishing Platform. University of Minnesota Press, Minneapolis. O’Daly, Gerard (1999): Augustine’s City of God: A Reader’s Guide. Tartu University Press, Tartu
Niissä pyhyys ymmärretään yliluonnolliseksi toiseudeksi tai voimaksi, joihin melanesialaisten ja polynesialaisten kielten mana-sana viittaa. Jay Demerathin mukaan (2000, 5–8; ks. 41 1/22 F Mikä on suomalaisille pyhää. Sosiologiset pyhäteoriat taas pohjautuvat pääasiallisesti sosiologi Émile Durkheimin ajatteluun (Lynch 2012, 10–15.) Uskontososiologiassa pyhä ja uskonnollinen sekä niiden vastineet, profaani ja sekulaari onkin yleensä eroteltu toisistaan; näin voidaankin puhua sekä uskonnollisesta että sekulaarista pyhästä (Knott 2013, 146). Ontologisia pyhäteorioita ovat edustaneet etenkin Rudolf Otton ja Mircea Eliaden näkemykset, ja niissä pyhä on samaistettu uskonnon kanssa. Edelliset tulevat lähelle ihmisten arkikäsityksiä. Finally, the article re?ects on the possible futures of the sacred orders. Vastakkain olivat erilaiset käsitykset siitä, miten Mannerheimin seksuaalisuutta, etnistä taustaa tai roolia sisällissodassa voidaan uudelleentulkita taiteessa. Aloitan ensin erilaisista pyhän määritelmistä, minkä jälkeen tarkastelen, miltä suomalaisten pyhinä pitämät asiat näyttäytyvät aiemman tutkimuksen valossa sekä tarkastelen uskontoa erityisenä pyhien järjestysten muotona. Jere Kyyrö Käsittelen tässä artikkelissa suomalaisten pyhänä pitämiä asioita pyhänsosiologisesta näkökulmasta, painottaen tarkastelun 2000–2010-luvuille. Yleisesti ottaen pyhän käsite viittaa johonkin erilleen asetettuun: pyhä erotetaan maallisesta eli profaanista ja usein se liitetään jumalalliseen tai tuonpuoleiseen. Abstract in English This article analyses the things that are held sacred by the Finns in the 2000s and 2010s.The article discusses academic theories of the sacred, things held sacred by the Finns in the light of earlier studies, religion as a special form of sacred order, and cultural controversies around the ?gure of Field Marshal Mannerheim as an exemplary case of tensions between sacred orders. Pyhien järjestysten paikannuksia Turun yliopisto kulttuurien tutkimus; yliopisto-opettaja, FT, YTM jere.kyyro@utu.. Pyhä voidaan kuitenkin ymmärtää William Padenia mukaillen myös järjestykseksi (kreikaksi nomos), jolloin painotetaan eheyttä ja loukkaamattomuutta (Paden 2000, 207). Näitä kansallisen symbolin ympärillä käytyjä kiistoja voidaan ymmärtää pyhän käsitteen avulla. Sitten tarkennan omaan väitöstutkimusaiheeseeni, marsalkka Mannerheimia koskeviin 2000ja 2010-lukujen kulttuurikiistoihin, joiden kautta demonstroin pyhien järjestysten välisiä jännitteitä. myös Paden REFEREE-ARTIKKELI. 2000ja 2010-luvuilla suomalaisessa mediassa käytiin keskustelua useamman marsalkka Mannerheimin hahmoa uudelleentulkitsevan teoksen ympärillä. N. Mutta mitä tekemistä niinkin maallisella asialla kuin Mannerheimilla on helpommin pyhiksi ymmärrettävien asioiden, kuten uskonnollisuuden kanssa. Lopuksi pohdin tämän pohjalta pyhään liittyvien mahdollisten tulevaisuuksien reunaehtoja. Edelliset ymmärtävät pyhän perustavanlaatuiseksi rakenteeksi joko ihmisessä ja/tai kosmoksessa, jälkimmäiset taas ymmärtävät pyhän muodot kulttuurisesti rakentuneiksi ja historiallisesti kontingenteiksi ilmiöiksi. Pyhäteorioista voidaan erotella yhtäältä ontologiset ja toisaalta (kulttuuri)sosiologiset pyhäteoriat. William Paden (2000) erottelee pyhän manaja nomos-mallit
Pääosin moderneja yhteiskuntia tutkineet uskontososiologit ovat kirjoittaneet erilaisista pyhän järjestyksistä ja pyhän muodoista. esim. Vaikka Durkheim (1980; 1994, 87 ja 91) kytkee pyhän erityisesti uskontoon, eikä hän pitänyt esimerkiksi nationalismia varsinaisesti uskonnollisena, hänen mukaansa myös sillä oli hänen mukaansa omat pyhät asiansa. Mellorin ja Shillingin jaottelussa on myös kaksi ei-uskonnollista pyhän modaliteettia: biopoliittinen ja bio-ekonominen. Tämän lisäksi suomalaisuus sinänsä voi olla pyhänä pidetty asia, jolloin voidaan puhua kansakuntaan kohdistuvasta pyhittämisen järjestelmästä, kansalaisuskonnosta, joka voi olla kuten pyhän järjestykset ylipäätään, sekulaaria tai uskonnollista (ks. Bio-ekonomisessa modaliteetissa taas tulevat esiin yksilöllisemmät teemat, kuten konsumerismi. Uskonto oli siis Durkheimille (1980) yhteisön itsepalvontaa. Heidän mukaansa molemmat uskonnolliset modaliteetit muokkaavat yhä ihmisten uskonnollisia habituksia, mutta ne ovat alisteisia biopoliittiselle ja bio-ekonomiselle modaliteetille. Minkälaisten asioiden ympärille pyhän järjestykset rakentuvat nykypäivän Suomessa ja miten näitä pyhän järjestyksiä voisi luonnehtia. Asioiden pyhyys nouseekin esiin usein erilaisissa rajanylitystilanteissa, joissa pyhää loukataan. Sosiaalista uskonnollisuutta – jonka Mellor ja Schilling kytkevät Durkheimiin – edustaa esimerkiksi uskonnollinen nationalismi ja transsendenttia yksilöllistä uskonnollisuutta, jonka he taas kytkevät Max Weberin ajatteluun, esimerkiksi uushenkisyys. Moderneissa yhteiskunnissa nationalismi kollektiivisena ilmiönä voidaankin ymmärtää uskontoon rinnastuvaksi ilmiöksi (Durkheim 1980, 192). Pitkälti Bergerin malliin perustuen William Paden on kirjoittanut pyhän järjestyksistä (sacred order). Esimerkiksi 1960-luvulla Peter Berger (1990) samaisti modernien yhteiskuntien ”pyhän kupolin” pitkälti institutionaaliseen uskontoon, joka oli heikentymässä sekularisaation myötä. Durkheim näkikin uskonnon alkuperän olevan totemistisessa maailmankuvassa ja jumalan ajatuksen kehittyneen totemistisesta ryhmäsymbolista. Myöhemmät antropologisesti ja sosiologisesti suuntautuneet uskonnontutk?at ovat tarkastelleet pyhää eri tavoin. Nämä modaliteetit jakautuvat ulottuvuuksille uskonnollinen–ei-uskonnollinen ja yksilöllinen– sosiaalinen. Kyyrö 2018). Uskontoja pyhänsosiologisesta näkökulmasta myös individualistisia ja kokemuksellisia pyhään liittyviä käsityksiä arvioidaan osana niiden sosiaalista kontekstia. Anttonen 2010). Etenkin Anttosen lähestymistavassa korostuu pyhyys rajana. (Mellor & Shilling 2014.) Tässä artikkelissa lähestyn pyhää erilaisten pyhinä pidettyjen asioiden ja niiden ympärille muodostuneiden järjestyksien kautta, enkä niinkään pyhäksi tekemisen tapojen kautta, kuten Mellor ja Shilling tekevät. Pyhien järjestysten paikannuksia. Nämä pyhän muodot voivat joutua kon?iktiin toistensa kanssa ja usein näissä kon?iktitilanteissa saatetaan usein häpäistä jonkin ryhmän pyhänä pitämiä asioita. Mellor ja Chris Shilling taas ovat tarkastelleet neljää pyhän modaliteettia, joita yhdistää tiettyjen asioiden pyhäksi tekeminen. Mikä on suomalaisille pyhää. (Mellor & Shilling 2014) Uushenkisyyttä on tutkittu suhteessa laajempaan kulttuuriseen ilmiöön, subjektiiviseen käänteeseen, jossa ulkoisten roolien mukaisen elämän s?aan korostetaan autenttista elämistä syvässä yhteydessä omaan itseen (Heelas et al. Veikko Anttosen semanttinen pyhäteoria rakentuu pitkälti Douglasin hahmottelemalta pohjalta, yhdistäen ruumismetaforiikan maa-alueisiin sekä nojautuen kognitiotieteeseen ja kielihistorialliseen evidenssiin (ks. Demerath erotteleekin pyhänsosiologian uskontososiologiasta. Mary Douglas (2000) tarkasteli puhtautta ja epäpuhtautta rinnastaen ihmisruumiin ja yhteisön rajat: ihmiskehoon ja sen rajoihin liittyvä ritualisaatio oli siis hänen mielestään tulkittavissa suhteessa yhteisöön ja sen rajoihin. Biopoliittisessa modaliteetissa nousevat esiin yhteisölliset elämiseen liittyvät kysymykset, kuten eutanasia, genetiikka ja äitiys. 2005, 2–5). Tutk?at Philip A. 1/22 42 Futura 2000, 221) sekulaari pyhä voi esiintyä erilaisissa siirtymäriiteissä, ets?yydessä, kollektiivisissa ilmiöissä sekä vastakulttuureissa. Kuitenkin, heidän esiin nostamansa modaliteetit ja niiden ulottuvuudet (uskonnollinen ja sekulaari sekä yksilöllinen ja yhteisöllinen) ovat olennaisia myös alla olevan tarkastelun kannalta. Gordon Lynchin (2012) mukaan moderneissa yhteiskunnissa on useita kilpailevia pyhän muotoja (sacred forms), kuten hänen tarkastelemissa aineistoissa lapsista huolehtiminen tai katolinen nationalismi. Suomea voidaan tarkastella yhtenä pyhän järjestysten ilmenemisen kontekstina
Olen toisaalla esittänyt, että nämä kaksi historiallisesti tärkeiden ajanjaksojen joukkoa, joita voi luonnehtia myös koitoksiksi (ks. Myytit ja symbolit muodostuvat yleensä merkityksellistämällä menneisyyttä. 2018, 7). Suomalaisten historiallisesti tärkeimpinä pitämiä asioita ovat 1900-luvulla käydyt sodat, EU-jäsenyys ja sodanjälkeiset idänsuhteet, sekä toisaalta julkinen koulutus, yleinen äänioikeus ja hyvinvointivaltio (Torsti 2012, 104–105). Arvoliberaalien ja -konservatiivien välisen sosiokulttuurisen jakolinjan on nähty nousseen etenkin äänestäjien keskuudessa tärkeämmäksi ja pitkälti korvanneen oikeiston ja vasemmiston välisen sosioekonomisen jakolinjan. Uskonnolliset ihmiset pitävät keskimääräistä useammin pyhänä kirkkoa ja uskonnollisuutta, kuten myös auttamista ja yhteisöllisyyttä. Bellah 2006) edustaisivat kahta erilaista versiota suomalaisesta kansalaisuskonnosta, joista ensimmäistä voi parhaiten luonnehtia nationalistiseksi ja jälkimmäistä demokraattiseksi (Kyyrö 2018, 202). (Ks. Pessin ja kumppanien tutkimuksen mukaan suomalaisille ”pyhyyden vahvin ydin on läheiset ihmiset ja rakkaus, koti ja rauha sekä turvallisuus ja ihmisarvo.” (Pessi et al. Arvokonservatiivit painottavat Suomea ja itsenäisyyttä, traditioita, kirkkoa ja uskonnollisuutta.” (Pessi et al. Arvoliberaalit painottavat erityisesti ihmisarvoa, tiedettä, taidetta ja kulttuuria sekä yksilönvapautta. Uskonnon muutos ja suomalainen pyhä Pessin ja kumppanien pyhyystutkimuksen mukaan hyvin uskonnolliset vastaajat pitävät henkisyyttä ja kirkkoa/uskontoa pyhinä asioina, kun taas valtaosa väestöstä ei näin ajattele. 2018, 4) Tutk?at painottavat, että suurin osa pyhistä arvoista on jaettuja. Kyselytutkimukseen vastanneiden suomalaisten käsitykset pyhästä eivät rajoitu vain uskonnollisiin asioihin, ja niiden voidaankin ajatella kytkeytyvän yleisesti ottaen siihen, mitä pidetään erityisen arvokkaana. Vaihtoehtoina annettiin aiemman pyhyyttä käsittelevän tutkimuksen avovastausten pohjalta luodut vaihtoehdot, joista vastaaja sai valita useamman (ibid. Tutkimuksessa kysyttiin, mikä on vastaajalle pyhää. Westinen et al. Mahlamäki 2005). 9). Sosiokulttuurista jakolinjaa on luonnehdittu myös postmaterialististen ja materialististen arvojen sekä globalisaation voittajien ja häviäjien väliseksi. Hankkeessa pyhän nähtiin kytkeytyvän arvojen lisäksi ihmisten identiteettien syvimpiin kerroksiin (Pessi et al. Kansalaisuskonnon s?aan voisimme puhua myös kahdesta kansakuntaan kytkeytyvästä pyhän muodosta. Tietyistä ajanjaksoista, tapahtumista ja henkilöistä tulee symbolisesti merkityksellisiä tai jopa pyhiä. Tutkimuksen tuloksia tiivistetään seuraavasti: ”Nuoret pitävät hieman keskimääräistä useammin pyhinä auttamista ja yhteisöllisyyttä, tiedettä ja uutta tietoa sekä itseään ja mielipidettään. Suomalaiset ja pyhä kyselytutkimuksien valossa Anne Birgitta Pessin, Ville Pitkäsen, Jussi Westisen ja Henrietta Grönlundin tutkimuksessa Pyhyyden ytimessä (2018) tarkasteltiin kyselyvastausten valossa suomalaisten arvoja ja kokemuksia pyhästä. kirkko) ja yksilöllinen henkisyys tulevat siis ikään Jere Kyyrö. 2018, 47) Kun katsotaan erottavia asioita, on Pessin ja kumppanien (2018, 28 ja 44) tutkimuksessa orientaatio liberaaliksi tai konservatiiviksi selitysvoimaisin. Edellinen joukko assosioituu Pessin ja kumppanien löytämään arvokonservatiivien arvostamaan itsenäisyyteen ja jälkimmäinen arvoliberaalien arvostamaan tieteeseen, kulttuuriin, ihmisarvoon ja yksilönvapauteen. 43 1/22 F Suomalaiseen kansalaisuskontoon liittyy erilaisia merkityksiä ja käytäntöjä – tai toisin sanoen, myyttejä, symboleja ja rituaaleja (ks. 2015, 274–276) Arvoliberaalien ja -konservatiivien eroja voidaan hahmottaa suomalaisten historiakuvasta, jota Pilvi Torsti on tutkinut. Ei-uskonnollisilla korostuvat erityisesti tiede ja yksilönvapaus. Institutionaalinen uskonnollisuus (esim. esim. On selvää, ettei Suomi tai suomalaisuus ole mikään kiistaton ja yhtenäinen kokonaisuus, vaan suomalaisuutta ja sitä koskevia käsityksiä jakaa erilaiset näkökulmat, tai toisin sanoen, kilpailevat pyhän järjestykset. Kaikkein suurimmat erot pyhyyskäsityksissä ovat arvoliberaaleilla ja -konservatiiveilla. Yli 60-vuotiaissa korostuu Suomi ja itsenäisyys
Lisäksi Suomen evankelisluterilainen kirkko tulee haastetuksi usein sekä konservatiivisesta että liberaalista suunnasta. (Ks. (Pessi & al. Näitä havaintoja voidaan suhteuttaa uskontoa ja sen muutosta koskevaan tutkimustietoon. Uskonnollista maisemaa on monimuotoistanut myös maahanmuutto: ulkomailla syntyneiden osuus Suomen väestöstä viisinkertaistui vuosien 1990 ja 2016 välillä (Martikainen & Sakaranaho 2018, 250). Kirkosta eroajat voivat lähteä joko siksi, että kirkon nähdään olevan liian liberaali – tai vastaavasti liian konservatiivinen – vaikka kirkosta erotaankin pääasiallisesti taloudellisista syistä (Äystö et al. Kristinusko on kuitenkin saanut uutta poliittista relevanssia symbolina ja osana kulttuuria. Suvivirrestä ja kristillisistä pyhistä puhuvat poliittisissa ohjelmissaan erityisesti kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset (Kyyrö 2020, 209–210). Äystö 2017; 2020, 228–230). Samaan aikaan keskustan, kokoomuksen ja SDP:n ohjelmien keskeisimmät uskontoviittaukset liittyvät evankelisluterilaisen kirkon asemaan kolmannen sektorin yhteistyökumppanina. Kyyrö 2018, 200) Konservatiivisen ja liberaalin pyhän järjestyksen ohella voidaan puhua myös kristillisestä ja sekulaarista pyhästä järjestyksestä (ks. Luterilaisuudella on siis pitkään ollut etuoikeutettu kansallinen asema. Taustalla on luterilaisuuden keskeinen merkitys osana suomalaisuutta ja myös poliittisena symbolina (perinteinen ”koti, uskonto ja isänmaa”). Jäsenmäärän laskusta huolimatta, Suomen evankelisluterilainen kirkko on Suomen ortodoksisen kirkon ohella säilyttänyt laissa määritellyn erityisasemansa, johon liittyy myös veronkanto-oikeus. Taira 2018) Tätä voidaan verrata tarkastelemiini eduskuntapuolueiden poliittisten ohjelmien uskontomainintoihin. Tämä kulttuuristuminen näkyy siinä, miten esimerkiksi Suvivirren laulamista tai kristillisten pyhäpäivien juhlistamista kouluissa puolustetaan osana suomalaista kulttuuria – samaan aikaan kun muiden kulttuurien tapoja vastustetaan uskontoistamalla ne. Hjelm 2016). Eri mittareilla tutkittuna Suomessa institutionaalisen uskonnollisuuden merkitys on ollut laskusuunnassa; muun muassa evankelisluterilaisen kirkon jäsenyys, julkinen uskonnollinen osallistuminen sekä kirkon opettamalla tavalla uskominen ovat olleet laskusuunnassa ja henkilökohtaisen kokemuksen tärkeys on ohittanut esimerkiksi perinteisen uskonnollisen kirjallisuuden (Nynäs et al. (Kyyrö 2020, 210–211.) Kulttuuristumisen ohella evankelisluterilaisen kirkon erityistä asemaa perustellaankin sen yhteiskunnallisen funktion kautta. Mikä on suomalaisille pyhää. Homoillan aiheuttaman eroaallon jälkeen evankelisluterilaisen kirkon täytyi miettiä uudelleen mediastrategioitaan. Vihreät ja vasemmistoliitto taas painottavat uskontoviittauksissaan uskonnollisen moninaisuuden ja yksilönvapauden näkökulmaa. 2022). Pessin ja kumppanien (2018, 4) pyhyystutkimuksessa esiintyneitä ”Suomea ja itsenäisyyttä, traditioita, kirkkoa ja uskonnollisuutta” painottavia arvokonservatiiveja edustavat siis tarkastelemassani poliittisten ohjelmien aineistossa pääasiassa kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ja ”ihmisarvoa, tiedettä, taidetta ja kulttuuria sekä yksilönvapautta” (ibid.) painottavia arvoliberaaleja erityisesti vihreät ja vasemmistoliitto. Yhtäällä uskonnollinen ja konservatiivinen sekä toisaalla liberaali ja sekulaari pyhä järjestys sattuvat usein yksiin, mutta liberaalia pyhää järjestystä edustavat ryhmät haastavat (tai onnistuvat haastamaan) harvoin esimerkiksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon institutionaalista asemaa (ks. esim. Lokakuun 2010 TV2:n ns. 1/22 44 Futura kuin pyhyyden kokemuksen lisäulottuvuuksiksi uskonnollisemmilla vastaajilla – muilta osin uskonnollisten ihmisten pyhyyden kokeminen on yhtä moninaista kuin muidenkin suomalaisten. Arvoliberaalien ja konservatiivien lähinnä ihmisoikeuksiin (avioliitto, adoptio-oikeus, maahanmuutto, turvapaikat) liittyvät erimielisyydet ovat alkaneet koskea myös evankelisluterilaista kirkkoa, jolta on vaadittu kannanottoja puoleen ja toiseen. 2018, 12) Lisäksi, kirkkoa ja uskontoa pyhänä pitäviä on suurin piirtein saman verran kuin niitä, jotka eivät voisi ajatella eroavansa kirkosta missään olosuhteissa, sekä äänestävät kirkollisvaaleissa (ibid, 16). Pyhien järjestysten paikannuksia. Kiinnostavaa on myös se, että 2010-luvulla eduskuntavasemmisto ei ole juurikaan erottautunut kirkkokritiikillä. Tämä ei kuitenkaan ole tarkoittanut ateismin voittokulkua, vaan yksilöllinen uskonnollisuus ja henkisyyden eri muodot ovat samanaikaisesti olleet kasvusuunnassa. (Ks. 2015, 15; Salomäki 2012, 7)
Voidaan jopa sanoa, että Suomen tärkeimmän sotaveteraanin tuki oli hankkeen käynnistymisen edellytys. Etenkin Mannerheimin huonot suhteet vaimoonsa ja tyttäriinsä nostettiin esiin. Lillqvist mainitsi useaan otteeseen merkitsemättömät punaisten joukkohaudat sekä punaorvot ja lesket sankari-Mannerheimin vastapoolina. Vaikka Uralin perhosen taiteellisen arvon tunnustivat myös sen vastustajat, sen historiakuvaa ei nielty. (Kyyrö 2019, 130–134 ja 182–201) Kolmannen kerran Mannerheim nousi näkyvästi tapetille vuonna 2012, kun Erkko Lyytinen kertoi tekevänsä omaa Mannerheim-elokuvaa Ylelle, jonka hän kertoi olevan kansainvälinen projekti. Hanke kuitenkin kariutui ohjaajavaihdoksen ja rahoitusongelmien jälkeen ja päätyi konkurssiin vuonna 2014. (Kyyrö 2019, 262–268) Tämä taas on kytkettävissä Pessin ja kumppanien havaintoon suomalaisten jakamista pyhistä arvoista, joita olivat läheiset ihmiset ja rakkaus sekä koti ja rauha. Lyytinen perusteli hankettaan sankarikuvan uudistamisella: kenialainen näkökulma auttaisi näkemään Mannerheimin uudessa valossa. Katariina Lillqvistin ohjaamassa nukkeanimaatioissa Uralin perhonen seikkaili Mannerheimia muistuttava hahmo, jolla oli seksuaalinen suhde kirgiisinuorukaisen kanssa ja joka teloitti punaisia (tarkkaan ottaen näiden pahvikuvia) Tampereella 1918. Mannerheim oli Torstin (2012, 104– 105) suomalaisten historiakuvaa tarkastelleessa tutkimuksessa useimmin mainittu henkilö – kytkeytyyhän hän nuoren kansankunnan keskeisiin koitoksiin. Suurin kiistan aiheuttaja oli kuitenkin se, että Mannerheimia näytteli kenialainen Telley Savalas Otieno. Kesällä paljastui, että elokuva Suomen marsalkka tehtiin Keniassa kenialaisin voimin suomalais-virolaisen tuotantotiimin kokoaman taustamateriaalin pohjalta. Vaikka projektin alkuvaiheilla kenraali Adolf Ehrnrooth esitti tiukkaa kritiikkiä hankeen kaupallisuutta vastaan, onnistuivat tek?ät hankkimaan hankkeelle sekä liike-elämän rahallisen, että sotaveteraanien – mukaan lukien Ehrnroothin – symbolisen tuen. Uralin perhosen ja Suomen marsalkan kritiikeissä korostui arvokonservatiivinen ja perinteistä Mannerheim-kuvaa suojeleva lähestymistapa. Kiinnostavalla tavalla sotaisa ja urakeskeinen Mannerheimin kontrastoitiin myös familistisessa hengessä hyviin perhesuhteisiin. Hanke motivoitiin punaisella historiakäsityksellä ja kritiikkinä Harlinin ja kumppanien kiiltokuvamaiseen Mannerheim-kuvaukseen. (Kyyrö 2019, 121–129 ja 155–182) Vuonna 2008 elokuvaprojektille ilmaantui haastaja. Tuotantotiimi taas kuvasi elokuvantekoprojektista kuusiosaisen dokumenttisarjan. Monimediaprojektiin sisältyi myös Uudistamme sankaruutta -kampanja, jonka kasvoiksi oli hankittu laaja kirjo suomalaisia. 45 1/22 F Sekulaarit pyhät järjestykset jännitteessä: Mannerheim 2000ja 2010-lukujen kulttuurikiistoissa Edellä mainittuja pyhään liittyviä käsityksiä valottavat hyvin 2000–2010-luvuilla nähdyt, väitöskirjassani tarkastelemani marsalkka Mannerheimin hahmon ympärillä gravitoineet kulttuurikiistat. Sosiaalisen median aikakausi oli vasta alkamassa Uralin perhos -kohun aikana, mutta Suomen marsalkka oli vahvasti esillä myös internetissä. Nämä teokset edustivat paitsi erilaisia taidekäsityksiä, myös erilaisia historiakuvia tai menneisyyssuhteita: yhtäältä sota-aikoja ja ulkopolitiikkaa painottavaa sekä toisaalta kansalaisyhteiskunnan kehittymistä painottavaa. Projekti leimattiin nopeasti hu?aukseksi, koska oltiin annettu ymmärtää, että hankkeessa olisi samankaltaisuutta Harlinin ja kumppanien projektiin. Äänekkäimpänä kriitikkona esiintyi kenraali Gustav Hägglund. (Kyyrö 2019, 139–147 ja 201–215) Kolme Mannerheimia uudelleentulkinnutta teosta edustavat kolmea näkökulmaa Mannerheimiin ja suomalaisuuteen, jotka kytkeytyivät tiettyihin symbolisiin järjestyksiin: oikeistolais-isänmaallinen, sotaveteraanien ja elinkeinoelämän ympärille rakentunut Harlinin-Selinin elokuvahanke; vasemmistolainen, punaiseen näkökulmaan sisällissotaan nojannut ja punaisiin uhreihin viitannut Uralin perhonen; sekä liberaali, monikulttuurista Suomea ja uudenlaista sankaruutta peräänkuuluttanut Suomen marsalkka. Kiistat siis asettuvat median digitaliJere Kyyrö. 2000-luvun Mannerheim-kohinan aloitti Renny Harlinin ja Markus Selinin Solar ?lmsin suurelokuvaprojekti, josta piti tulla kaikkien aikojen kallein suomalaiselokuva. Tärkeä osa Mannerheim-kiistoissa oli medialla. Pyhiksi asioiksi kiistoissa rakentuivat siis perinteinen käsitys Mannerheimista, sisällissodan punaiset uhrit sekä kansalaisyhteiskunta
Uskonnollisen muutoksen rinnalla kulkee moniarvoistumiskehitys, joka kytkeytyy monikulttuurisuuteen. 1/22 46 Futura soitumisen aikaiseen murrokseen. Sekä Iltalehti että Ilta-Sanomat rakensivat tämän jälkeen aika ajoin hankkeen ympärille positiivista julkisuutta muun muassa kysymällä luk?oilta, kenet nämä haluaisivat nähdä Mannerheimin roolissa. Suomalaiset ja pyhät järjestykset nyt ja tulevaisuudessa Millaiset tulevaisuudet ovat mahdollisia, kun tarkastellaan suomalaisia pyhän järjestyksiä ja muotoja. Tämän vastareaktiona ilmenee arvokonservatiivista turvautumista perinteisiin, kulttuuristettuun kristillisyyteen ja itsenäisyyden käsittämiseen ulkoisten uhkien voittamisen kautta. Pyhän järjestyksiin vaikuttavista megatrendeistä tai kehityskuluista voidaan siis nostaa esiin sekularisaatio, eli institutionaalisen uskonnollisuuden heikkeneminen, joka ei välttämättä johda uskonnottomuuteen vaan mahdollistaa myös uudenlaisten yksilöllistyvien henkisyyden muotojen kasvun (ks. Tätä kautta tuotettiin myös legitimiteettiä itse monimediaprojektille. Nynäs, Illman & Martikainen 2015). Uudenlaista uskonnollista tilaa on pyritty ottamaan haltuun myös postsekulaarin käsitteellä, mutta tutk?at ovat erimielisiä sekä sekularisaatioettä postsekulaari -käsitteiden toimivuudesta (postsekulaarista ks. Edellä esitetyn pohjalta hahmottuvat toisaalta jaetut pyhät asiat (rakkaus ja läheiset, rauha, oma koti, lepo sekä ihmisarvo) sekä kilpailevat arvokonservatiivinen ja arvoliberaali pyhän järjestys (Pessi et al. Voidaan todeta, että kaupallisen median ja Ylen välinen jännite sekä iltapäivälehtien lööppien myymiseen perustuva voitonhankintalogiikka ruokkivat kiistoja. En esitä selkeärajaisia skenaarioita, vaan pohdin enemmän vallitsevaa tilannetta ja sen mahdollistamia tulevaisuuksien reunaehtoja. (Kyyrö 2019, 141) Sekä Uralin perhonen että Suomen marsalkka olivat Ylen hankkeita, ja suurin kritiikki molempia kohtaan esiintyi juuri iltapäivälehdissä. Hieman yllättäen, digitalisoituneen median, pirstoutuneen mediamaiseman ja klikkiotsikoiden kohdalla ei kiistoja Mannerheimin ympärillä ole enää nähty. Sekulaarin pyhän järjestyksen voimistumisesta kertovat julkisen uskonnonharjoituksen väheneminen, yksilöllisten uskomisen tapojen ja henkisyyteen liittyvien käytäntöjen lisääntyminen sekä kirkon aseman uudelleentulkinta jaettuna kulttuurina ja palveluntarjoajana. Pyhien järjestysten paikannuksia. Uralin perhosta tosin arvostettiin elokuva-arvioissa, samaan aikaan kun kyseisen lehden pääkirjoituksessa saatettiin kritisoida sitä (Lehtisalo 2009; Kyyrö 2019, 184). Evankelisluterilaisen kirkon jäsenyyttä jakaa liberaali–konservatiivi Mikä on suomalaisille pyhää. Median toimintalogiikoilla on siis vaikutusta siihen, millainen pyhien järjestyksin välinen dynamiikka on. taulukko 1). Suomen marsalkan yhteydessä lanseerattiin ”Päivitämme sankaruutta” -kampanja, johon rekrytoitiin suomalaisia kertomaan omista sankaruuskäsityksistään. Suomen marsalkan kohdalla voitiin jopa puhua kaupallisen median ja Ylen välisestä arvovaltakamppailusta: Ylen katsottiin hu?anneen kansaa – vaikka oikeammin hu?attuna olivat olleet medioiden edustajat, jotka olivat luulleet Lyytisen projektissa olevan kyse enemmän Solar ?lmsin kaltaisesta hankkeesta (Kyyrö 2019, 255–256). Poliittisella kentällä kristillisdemokraattien edustaman konservatiivisen kristillisyyden voidaan nähdä olevan vastareaktiota sekä liberaalille että sekulaarille pyhälle järjestykselle, kun etenkin perussuomalaisten edustama konservatiivisuus on sikäli sekulaaria, että siinä uskonnon rooli esiintyy pääasiassa kulttuurisen symbolin roolissa. Solar ?lmsin elokuvahanke nojasi vahvasti iltapäivälehtien tukeen: Ilta-Sanomat julkaisi Ehrnroothin kritiikin elokuussa 2001, mutta raportoi myös, kun Harlin ja käsikirjoittaja Heikki Vihinen lensivät helikopterilla tapaamaan Ehrnroothia, joka antoi elokuvantek?öille neuvoja ja samalla julkisesti siunasi hankkeen. 2018, 13). Sekularisaatio sekä moniarvoistuminen ja niihin kohdistuvat vastareaktiot heikentävät evankelisluterilaisen kirkon institutionaalista ja kulttuuris-symbolista asemaa. Nämä esimerkit nostavat esiin sen, että pyhien järjestyksien välisten kiistojen kohdalla on kyse mediavälitteisistä ilmiöistä. Miellän liberaali-konservatiivija sekulaari-kristitty-akselit kahdeksi toisiinsa limittyväksi näkökulmaksi, joista pyhän järjestyksiä voi hahmottaa (ks. taulukko 1). Lisäksi, aiemmassa tutkimuksessa suomalaisen yhteiskunnan pyhistä järjestyksistä on hahmottunut kristitty ja sekulaari pyhän järjestys. Perinteisten suurten puolueiden näkökulmissa kirkon asemaa määritellään pääasiallisesti sekulaarista ja liberaalista näkökulmasta käsin
Myös uskonnolla on kytkös hyvinvointivaltioon ja sen kehitykseen: uusliberaaleissakin, kolmannen sektorin roolia hyvinvointipalveluiden tuottajana painottavissa visioissa evankelisluterilaisella kirkolla on rooli kumppanina ja palveluiden tuottajana. Kiinnostava, niin ikään biopoliittiseen ja bio-ekonomiseen pyhän modaliteettiin kytkeytyvä aihe on hyvinvointivaltion merkitys ja tulevaisuus. Ihmisarvon pyhänä pitäminen taas on yhteydessä näkemyksiin vähemmistöjen asemasta (Pessi et al. Hyvin todennäköistä on, että suomalaisten jakamat, biopoliittiset ja bioekonomiset (Mellor & Shilling 2014) pyhät arvot (yllä mainitut rakkaus ja läheiset, rauha, oma koti, lepo sekä ihmisarvo) pysyvät suurin piirtein samoina, missä toisaalta piilee niiden voima. Yleisemmin, samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus, joka pohjautuu haluun oman perheen perustamiseen, on joutunut konservatiivien vastustusten kohteeksi, jota motivoidaan perinteisen perhemallin puolustamisella. Jäsenmäärän laskun ja institutionaalisen aseman heikkenemisen myötä se kuitenkin Taulukko 1. Kuitenkin, perhekin voi politisoitua, kuten Mannerheim-kiistoissakin kävi. siitä, onko kristillinen jooga mahdollista, tai onko miespappien välttämätöntä tehdä yhteistyötä naispappien kanssa. 47 1/22 F -akseli. Tämä johtaa usein kiistoihin siitä, onko eri ryhmien uskontoon tai esimerkiksi kansallisten symbolien käyttöön liittyvät motiivit puhtaita. Jallinoja 2006) – joka kytkeytyy Pessin ja kumppanien löydökseen rakkauden ja läheisten tärkeydestä – toimi Mannerheim-kiistoissa keinona kritisoida perinteistä Mannerheim-kuvaa. Tämän valossa näyttää pitkälti siltä, että kristillinen pyhä järjestys, jonka mukaan yhteiskunta pitäisi järjestää kristillisin periaattein (ks. Pessin ja kumppanien (2018, 41) mukaan suomalaisia yhdistää länsieurooppalaisten demokraattisten hyvinvointivaltioiden arvopohja, joka heidän tutkimuksessaan näkyy yhteisiä päämääriä edistävissä arvoissa. Hyvinvointivaltio itsessään voidaan nähdä tärkeänä tai pyhänä, eli suojelemisen arvoisena. Esimerkit osoittavatkin, että vaikka pyhinä pidetyt asiat olisivat enemmän tai vähemmän jaettuja, niitä voidaan tulkita eri tavoin ja ne niveltyvät eri tavoin osaksi myös pyhien järjestysten dynamiikkaa. Esimerkiksi perheen hyvinvointia korostava familismi (käsitteestä ks. Toisaalta se kytkeytyy monella tapaa suomalaisten jakamiin, hyvään elämään liittyviin arvoihin. 2018, 13). Jere Kyyrö. Äystö 2020, 228) on vähemmistössä ja uskontoakin koskevat asiat hahmottuvat pitkälti sekulaarin kehyksen kautta. Kiistoja käydään mm. Tämä pätee myös edellä mainittujen, uskontoon liittyviin esimerkkeihin: eri ryhmien pyhänä pitämät asiat ovat alttiita strategiselle käytölle ja erilaisille uudelleentulkinnoille. Konservatiivinen–liberaali ja uskonnollinen–sekulaari -akselit pyhien järjestysten jäsentäjinä. Myös Lynchin (2012, 54–113) tarkastelema, länsimaissa yleinen pyhän muoto, lapsista huolehtiminen, on hänen mukaansa artikuloitunut osaksi erilaisia pyhän muotojen välisiä kiistoja
Voidaan helposti nähdä kehityskulku, jossa kuplautumiskehitys jatkuu ja yhteisiä mittapuita on yhä vaikeampaa löytää. Tammi, Helsinki. Hjelm, Titus (2016): National Piety: Religious Equality, Freedom of Religion and National Identity in Finnish Political Discourse. Torsti, Pilvi (2012): Suomalaiset ja historia. Martikainen, Tuomas & Tuula Sakaranaho (2018): Kansainväliset muuttoliikkeet, uskonto ja maahanmuuttajat. Pyhien järjestysten paikannuksia. Familistista käännettä jäljittämässä. Heelas, Paul, Linda Woodhead, Benjamin Seel, Bronislaw Szerszynski & Karin Tusting (2005): The Spiritual Revolution: Why Religion is Giving Way to Spirituality. Oxford University Press, Oxford. F. Teoksessa Harju, Auli (toim.): Journalismikritiikin vuosikirja 2009. D. (2006): Civil Religion in America. <https://doi. 217–232. Lehtisalo, Anneli (2009): Punaisen Pispalan kosto ja muita tarinoita menneisyydestä. 1/22 48 Futura joutuu kilpailemaan myös hyvinvointipalvelujen kentällä muiden uskonnollisten ryhmien kanssa. Äystö, Tuomas (2017): The sacred orders of the Finnish political discourse on the revision of the blasphemy law. Uskonnontutk?a 8 (1). Joka tapauksessa, pyhiin arvoihin liittyvät kysymykset samaistuvatkin tulevaisuudessa pitkälti siihen, miten nyky-yhteiskunnat löytävät uudelleen yhteisiä mittapuita paitsi arvoja, myös faktoja koskeville keskusteluilleen (vrt. & Chris Shilling (2014): Sociology of the Sacred: Religion, Embodiment and Social Change. Teoksessa Day, Abby, Giselle Vincett, Christopher R. Gaudeamus, Helsinki. Helsinki, Gaudeamus. Suom. 294–321. Cotter, Rebecca Catto & Linda Woodhead (toim.): Social Identities Between the Sacred and the Secular. 85–95. Durkheim, Émile (1980): Uskontoelämän alkeismuodot. Knott, Kim (2013): The secular sacred: In between or both/and. Edellä nostin esiin median vaikutuksen pyhien järjestyksien muodostumisessa. Diversities, Fluidities and New Spaces of Religion in Finland, 11– 28. Media & viestintä 32:1, s. (2000): The Varieties of Sacred Experience: Finding the Sacred in a Secular Grove. Kun Mannerheim-kiistoissa median rakenne mahdollisesti polarisoi kiistoja pyhien järjestysten välillä, voidaan kysyä, millainen kehitys tulee olemaan yhä pirstoutuvassa mediamaisemassa. Jallinoja, Riitta (2006): Perheen vastaisku. SKS, Helsinki. Kirkon tutkimuskeskus, Tampere. Ritualistisen rajanvedon analyysi. Anchor Books, New York. Berger, Peter (1990): The Sacred Canopy. Äystö, Tuomas (2020): Kristinuskoon viittaaminen eduskunnan täysistuntopuheenvuoroissa 1999–2019. Yhteiskuntapolitiikka 87 (2), 2. Scholars Press, Atlanta. 1–11. Teologinen aikakauskirja 123 (3), s. Vastapaino, Tampere. Nomos, Baden-Baden. S. & Steven M. Demerath III, N. Mikä on suomalaisille pyhää. Nynäs, Peter, Ruth Illman & Tuomas Martikainen (2015): Rethinking the Place of Religion in Finland. SKS, Helsinki. Tipton (toim.): The Robert Bellah Reader, 225–245. Bellah, Robert N. Onko tiedolle yhteistä mittapuuta. Eetos, Turku. Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta. Teoksessa Nynäs, Peter, Ruth Illman & Tuomas Martikainen (toim.): On the Outskirts of ‘the Church’. Tätä kehityskulkua voimistaa kaupallisten medioiden taipumus nostaa esiin kon?ikteja. Lynchin (2012, 94–95) mukaan media on keskeinen pyhän muotojen kohtaamisen areena ja median toimintalogiikoilla on suuri vaikutus siihen, miten pyhän muotojen väliset kon?iktit kehystetään. Lähteet Anttonen, Veikko (2010): Uskontotieteen maastot ja kartat. Method and Theory in the Study of Religion 12 (1–4), s. LIT Verlag, Wien. Numen 64 (2-4), s. Teoksessa Grönlund, Kimmo & Hanna Wass (toim.): Poliittisen osallistumisen eriytyminen, 273–297 Eduskuntavaalitutkimus 2015. Teologinen aikakauskirja 123 (3), s. Lehtonen 2021). 196-216. Teoksessa Haastettu kirkko – Osallisuus, yhteisöllisyys, usko, 3–9. Seppo Randell. Lehtonen, Mikko (2021): Jäähyväiset totuudelle. Ashgate, Lontoo. Teoksessa Schnabel, Annette, Melanie Reddig & Heidemarie Winkel (toim.): Religion im Kontext | Religion in Context. Religion and Spirituality in the Modern World. Teoksessa Bellah, Robert N. Kyyrö, Jere (2018): Fluctuations between Folk Church, Nation-State and Citizenship: Contextualizing Civil Religion in Finland. Kulttuurintutkimus 38 (4), s. Kyyrö, Jere (2019): Mannerheim ja muuttuvat tulkinnat. org/10.24291/uskonnontutk?a.v8i1.83000>. Journal for the scienti?c study of religion 39 (1), s. Taira, Teemu (2018): Suvivirsi ja kristinuskon "kulttuuristuminen" katsomuksellisen monimuotoisuuden aikana. Douglas, Mary (2000): Puhtaus ja vaara. Duke University Press, Durham. Wiley-Blackwell, Malden. Äystö, Tuomas, Aki Koivula, Anna Wessman, Jere Kyyrö & Titus Hjelm (2022): Miksi suomalaiset eroavat luterilaisesta kirkosta. Durkheim, Émile (1994): Concerning the De?nition of Religious Phenomena. Westinen, Jussi, Elina Kestilä-Kekkonen & Aino Tiihonen (2015): Äänestäjät arvoja asenneulottuvuuksilla. 54–63. Paden, William (2000): Sacred Order. (toim.): Durkheim on Religion, 74–99. Suomen Kulttuurirahasto, Helsinki. Toisaalta mediamaiseman pirstoutuminen voi johtaa siihen, että kiistat koskevat yhä pienempiä ihmisryhmiä. A Reader, 306–325. Salomäki, Hanna (2012): Haastettu kirkko uuden edessä. Elements of a Sociological Theory of Religion. Oikeusministeriö, Helsinki. Kyyrö, Jere (2020): Uskonnon ja katsomusten asemat eduskuntapuolueiden poliittisissa ohjelmissa 1999– 2019. 207–225. 5–17. Mahlamäki, Tiina (2005): Naisia kansalaisuuden kynnyksellä. Lynch, Gordon (2012): Sacred in the Modern World: A Cultural Sociological Approach. Helsingin yliopisto, Helsinki. Mellor, Philip A. Teoksessa Hämäläinen, Riku, Heikki Pesonen & Terhi Utriainen (toim.): Helsinki Study of Religions. Teoksessa Ketola, Kimmo, Tuomas Martikainen & Teemu Taira (toim.): Uskontososiologia, 249–261. Tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta. Handbuch für Wissenschaft und Studium. Sage, Lontoo. Nykykulttuuri, Jyväskylä. Pessi, Anne Birgitta, Ville Pitkänen, Jussi Westinen & Henrietta Grönlund (2018): Pyhyyden ytimessä. Teoksessa Pickering, W
(Petro 1990, 203–205) Venäläinen maailma Russki mir tarjoaa sekä valtiolle että kirkolle henkisen ytimen, joka yhdistää historialliset Kiovan Rusin ortodoksiset kansat Venäjän rajojen ulkopuolella. Kartashevin ja muiden venäläisten yhteiskunta?loso?en ajatukset olivat jääneet kehittymään sosialistisesta Neuvostoliitosta karkotettuina diasporassa, jättääkseen jälkeensä perinnön kommunismin jälkeiselle sukupolvelle. Anton Kartashevin uskonnollis-poliittisiin näkemyksiin. Moskovan patriarkaatti on maailman suurin ortodoksinen yhteisö ja se katsoo yhdeksi maailmanlaajuiseksi tehtäväkseen venäläisten hengellis-moraalisten arvojen levittäminen. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Pyhä Rus, Venäjän ortodoksinen kirkko, Venäjän politiikka, Venäjän uskontopolitiikka Johdanto Venäjän ortodoksisen kirkon ulkosuhteiden johtaja metropoliitta Ilarion julisti konferenssissa Sveitsissä kesäkuussa 2019, että “Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä muodostavat yhtenäisen hengellisen alueen, jonka rajoja kehystää Venäjän ortodoksinen kirkko.” Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ja Venäjän ortodoksisen kirkon ja valtion suhteen uudelleenrakentamisen yhteydessä heräsi uudelleen uskonnollis-nationalistinen näkemys, jossa Kiova ja Krim nähdään venäläisen kristillisyyden kehtona. Se tulkitsee asemansa kumpuavan Moskovan historiallisesta asemasta kolmantena Roomana, joka Pyhän Rusin myötä pitää yllä kristillisen valtakulttuurin ydintä (Naydenova 2016, 39–41). Kirkon käsitykset sen vaikutusvallasta ovat 2010-luvun kuluessa kääntyneet myös valtion ulkopolitiikan välineiksi. Vladimir Putinin politiikkaan sovelletut uskonnolliset elementit pyrkivät legitimoimaan Venäjän uskonnollisen ja poliittisen vaikutusvallan Ukrainassa sekä muun muassa värväämään liittolaisia myös kansainvälisellä areenalla konservatiivisten kristillisten arvojen suojel?an roolissa. 49 1/22 F Pyhän Venäjän tulevaisuus vaakalaudalla Teologian maisteri elina.iskala@gmail.com Elina Iskala Artikkeli tekee katsauksen Venäjän uskontopolitiikkaan Ukrainan kon?iktin kärjistyttyä tarkastelemalla venäläisen maailman yhdistävää Pyhän Rusin konseptia. Ortodoksisen perinteen hengesREFEREE-ARTIKKELI. Ajatuksesta on muotoutunut kirkon visio ideologisen universaalin kristillisen valtakunnan Pyhän Venäjän, eli Pyhän Rusin, perustamisesta. Sen ajan ?losofeja pidettiin 1990-luvun alussa viimeisimpänä sukupolvena, jolla oli todellinen venäläinen nationalistinen lähestyminen politiikkaan. Krimin liittäminen Venäjään, Ukrainan ortodoksisen kirkolle myönnetty itsenäinen status ja koko Venäjä-Ukraina –kon?ikti on kuitenkin tehnyt pysyviä jälkiä niin Moskovan patriarkaatin ja valtion suhteeseen kuin kirkon asemaan ortodoksisessa maailmassakin. (Kozelsky 2014, 221) Neuvostoliitossa jo 1990-luvun alussa identiteettikriisin sarastaessa katseita alettiin suuntaamaan vuosisadan alkuun ja muun muassa ?loso. Kiovan Rusin kansan kristillisestä kasteesta kehitetty missio rajojen ylittävän Pyhän Rusin perustamisesta edustaa Venäjän ortodoksiselle kirkolle erityistä tehtävää maailmassa sekä Venäjän valtion kristillistä perustaa. Ortodoksisella kirkolla on vaikutusvaltainen rooli niin Venäjänkin kuin Ukrainankin yhteiskunnissa, ja niiden osallisuus myös kon?iktissa on elimellinen
Historialliseen Kiovan Rusin perintöön perustuen yhdistetään vielä tänäkin päivänä ajatus Pyhästä Rusista. Venäläisen maailman ytimenä pidetään ortodoksista uskontoa, yhteistä historiaa, samankaltaista yhteiskunnallista kehitystä sekä venäjän kieltä. 2019, 257) Politiikantutk?a Nicolai Petron mukaan 1900-luvun alussa muun muassa uskonnon?loso. Sobornost-termillä ei ole kunnon vastinetta, mutta sen on kuvailtu ilmaisevat esimerkiksi hengellisen yhteisöllisyyden tunnetta, joka ei tunne jäykkää auktoriteettia tai individualistista eristäytymistä. Petro kirjoittaa, että Kartashevin mukaan uskonnollisen tietoisuuden ja kansallisen itsetietoisuuden siteen vahvistaminen on Pyhän Rusin tärkein tehtävä. (Naydenova 2016, 41) Pyhän Venäjän tulevaisuus vaakalaudalla. Hän katsoi kommunismin olevan sopimaton Venäjän historialliselle jatkumolle, eikä kansa voi tulla ikinä mahtavaksi, jos se ei voi täyttää Jumalan sille antamaa tehtävää. Nykyään Moskovan patriarkaatti vetoaa usein Venäjän valtion historialliseen jatkumoon korostaakseen Venäjän suurvalta-aseman oikeutusta. Ukrainan kon?iktin myötä kirkon ja valtion suhteet ovat kärsineet ja osoittaneet kirkon poliittisen vallan heikentyneen. Pyhän Rusin alkuperä ja merkitys 800 –1200 -luvuilla olemassa ollut Kiovan Rus edustaa kirkolle sekä venäjänkielisen alueen kukoistusta ja kirkon vaikutusvaltaa että venäläisen maailman yhtenäisyyttä. Venäjän kohtalo on sidottu sen kristilliseen perinteeseen ja kirkon tulee opastaa hengellistä elämää samalla kun valtio käyttää maallista valtaa. Artikkeli luo katsauksen uskonnolliseen ulottuvuuteen Putinin tämänhetkisessä Ukraina-politiikassa. (Petro 2015, 5–6) Pyhän Rusin idealla tarkoitetaan hajautettua kansainvälistä yhteiskuntamallia, joka ylittää kansallisvaltioiden rajat ja tarjoaa neuvostoajan jälkeiselle identiteetille vaihtoehtoisia määrittelytapoja. kirkkoa ja neuvostoa. (Klimenko & Yurtaev 2018, 233) Venäjän ulkopolitiikkaa tutkivan Alicja Curanovi?in mukaan Venäjän imperiumin suurvaltarooliin on aina liitetty useampia erityisiä tehtäviä sekä moraalisia velvollisuuksia maailmanpolitiikassa. Täten Venäjällä katsottiin, että vastuu ortodoksisuuden säilyttämisestä, sen arvoista ja normeista siirtyi Moskovan patriarkaatille. Molemmat niistä ovat elimellisiä Venäjän hyvinvoinnille, sillä sobornost 1 -ajatuksen mukaan Venäjä on orgaaninen hengellinen kokonaisuus, jonka kansan elävä hengellinen ydin on yhtä. Russki mir – eli venäläinen maailma tai rauha – luo kirkon silmissä yhä nykypäivänäkin yhtenäisyyttä Kiovan Rusin maiden välille, joihin kuuluvat määritelmästä riippuen ainakin Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä. Kiovan hallitsijan Vladimir Suuren kaste vuonna 988 merkkasi alkua Rusin kansan kristilliselle identiteetille, josta on kehittynyt ajatus Pyhän Rusin luomisesta. Samalla kirkko tasapainottelee sekä ruohonjuuritasolla kansan suosiosta, joka ei osoita täyttä tukeaan Moskovan patriarkaatin konservatiiviselle uskonnollis-poliittiselle linjalle, että asemastaan ortodoksisen maailman suurimpana yhteisönä. Teemaa käsitellään historiallisen Pyhän Rusin käsitteen kautta, joka on kantanut merkittävyytensä tähän päivään saakka. Pyhä Rus on esiintynyt kirkon retoriikassa jo satoja vuosia, pitäen sisällään messiaanisen toivon kipinän kansan oikeasta polusta ja hengellisestä yhtenäisyydestä. (Suslov 2014a, 74–75). Uskonnollisen retoriikan politisoituminen liittyy Putinin 2000-luvun puolivälissä muuttuneeseen politiikkaan, joka on 2010-luvun alussa kiihtynyt yhä konservatiivisempaan ja lännenvastaisempaan suuntaan. Curanovi?in mukaan patriarkka Kirill on useasti todennut Venäjän nykyisen mission maailmassa olevan jatkumoa Pyhän Venäjän perinnölle. Tätä työnjakoa kutsutaan ortodoksisessa 1 Sana sobor on monimerkityksellinen ja se tarkoittaa mm. Nykyään se on saanut myös geopoliittisia merkityksiä, jotka ovat kulminoituneet erityisesti Ukrainan tilanteen kärjistyneeseen vastakkainasetteluun. Anton Kartashev palasi Pyhän Rusin ja ortodoksisuuden innoittaman yhteiskuntamallin juurille. 1/22 50 Futura sä kirkko ja valtio ovat jälleen lähentyneet, ja uskonnollinen retoriikka presidentti Vladimir Putinin puheissa vahvistaa Venäjän historiallista jatkumoa ortodoksisena suurvaltana. Pyhä Rus on syntynyt ajatuksesta Moskovasta kolmantena Roomana 1400-luvulla kun Bysantin valtakunta, jota pidettiin krististillisyyden ja ortodoksisuuden keskuksena, joutui ottomaanien hallintaan. (Curanovi
1990-luvun alusta lähtien kirkon asemaa on kohennettu huomattavasti. Myös omaa ortodoksista vakaumustaan esiin tuoden Putinin moraalipolitiikka on antanut sekä kirkolle että valtiolle mahdollisuuden ulottua Venäjän valtion rajojen ulkopuolelle konservatiivisten arvojen sekä yhtenäisyyden säilyttämisen varjolla. Knox 2005; Papkova 2011; Aitamurto 2019). (Naydenova 2016, 41–42) Venäjän ortodoksista kirkkoa tutkineen Mihail Suslovin mukaan patriarkka Kirill sekä metropoliitta Ilarion katsovat, että ennen idän ja lännen kirkkojen eroa vuonna 1054 koko kristillinen Eurooppa oli ortodoksinen. Kirkko korostaa eettisessä opetuksessaan perinteisiä konservatiivisia perhearvoja, jotka kääntyvät usein myös poliittiseksi retoriikaksi patriotismin ja solidaarisuuden puolesta. (Suslov 2014a, 71, 74–75 ja 81) Venäjän ortodoksisen kirkon sekä valtion välinen läheinen suhde on ollut tutk?oiden tarkastelun kohteena jo kauan (ks. Kansallisen hajaannuksen uhan edessä maalliset sekä kirkolliset toim?at pyrkivät kokoamaan eri etniset ja uskonnolliset ryhmät ortodoksisen varjon alle, aikomuksenaan uudelleenrakentaa venäläinen maailma sobornostin perusteella ja vastustaakseen individualismia ja epätasa-arvoisuutta. Tutk?at ovat osoittaneet, että vahvan valtion kannattaja Putin on vähitellen 2010-luvun kuluessa muuntautunut hengellisten arvojen sekä kristillisen moraalin puolestapuhujaksi (ks. Uskontotieteil?ä Alexander Agadjanianin mukaan kirkon ideologisessa retoriikassa on suoria analogioita Putinin hallinnon politiikkaan (Agadjanian 2017, 39). Moskovan patriarkaatti on ollut aktiivisesti lobbaamassa itselleen etuoikeutettua asemaa yhteiskunnassa, samalla kun se on pyrkinyt painamaan alas muita pienempiä uskontokuntia, joita tuli Venäjälle yhteiskunnan avauduttua (Østbø 2017, 203). esim. Ortodoksisuus on eurooppalaisen identiteetin ja kulttuurin ydin, joten Euroopan ortodoksisista maista koostuu kokonaisuus, joka kantaa vastuuta lännen kohtalosta. 51 1/22 F perinteessä kirkon ja valtion sinfoniaksi. esim. Kun vuoden 2015 versio toi hengellisen ulottuvuuden osaksi valtion turvallisuuden strategiaa, vuonna 2021 julkaistu strategia Elina Iskala. Muun muassa uskonnon opetus kouluissa ortodoksisessa hengessä on hyödyttänyt sekä valtiota että kirkkoa, mutta jakanut kansan mielipiteitä (Köllner 2016, 367). Suslovin mukaan Kirill arvelee, että ajan kuluessa valtakulttuuri luo erilaisia alakulttuureita, jotka ovat toisilleen haitallisia tai jopa vihamielisiä. Esimerkiksi Jehovan todistajat ovat joutuneet valtion “ekstremistilistalle” ja heidän toimintansa on kiellettyä “hengellisen turvallisuuden” nojalla (ks. Samalla se pyrkii värväämään liittolaisia myös kansainvälisellä areenalla (Stepanova 2015, 119). 2019, 42) Putinin puheita artikkelissaan tutkinut Natalia Naydenovan mukaan nykyisessä poliittisessa ja uskonnollisessa diskurssissa Pyhä Rus esiintyy "sivilisaatiovalintana", eli toisin sanoen "arvojen ja maailmankatsomuksen valintana", eräänlaisena "metatodellisuutena", levittäen transsendenttista samaistumista yli valtionrajojen, häivyttäen täten alueellisuutensa. Suslovin mukaan täten Pyhä Rus siirtyy Euroopan periferiasta sen keskipisteeseen ja se saa merkityksensä oikeana “kolmantena Roomana”. Sharafutdinova 2014). Uskonnollista ainesta on tuotu yhteiskunnan ja politiikan eri alueilla yhä enemmän esille. Fautré 2020). (Petro 1990, 207–210) Pyhän Venäjän merkitys on kantanut tärkeytensä läpi Venäjän tuulisen historian. esim. Täten todellinen yhtenäisyys on mahdollista saavuttaa vain silloin, kun ihmiset luopuvat alakulttuureistaan ja palaavat valtakulttuuriin, joka tarkoittaa ennen kaikkea paluuta kristillisiin moraalisiin sekä uskonnollisiin lähtökohtiin, joita Pyhä Rus edustaa. Tämä messiaanisen tehtävän avulla Venäjän ortodoksinen kirkko vahvistaa Venäjän asemaa lännen pelastavana voimana maallisilta rappeuttavilta arvoilta. Yhtenäistä tulkinnoille on Pyhän Rusin universaali ja maallisen sekä hengellisen vallan sinfonisen luonteen symbolia. (Curanovi. Sen tulkinta on muovautunut aina yhteiskunnallisen tilanteen muuttuessa. Kolmannesta kaudestaan lähtien presidentti Putin on ottanut konservatiivisia kristillisiä arvoja yhä enemmän myös ulkopolitiikan välineeksi. Kirill on Pyhään Rusiin viitaten luonut konseptin ”valtakulttuurista” (base culture), jolla tarkoitetaan arvojärjestelmää, joka on perustavanlaatuinen tietylle yhteisölle. Kansallisen turvallisuuden strategiat vuosilta 2015 sekä 2021 osoittavat Venäjän valtion muuttunutta narratiivia venäläisen maailman merkityksestä
Kreml on haastanut Ukrainan suvereniteettia sen itsenäistymisestä saakka (Chawry?o 2014, 6). Suslov kirjoittaa, että Moskovan patriarkaatin johdon mukaan venäläinen maailma voidaan tulevaisuudessa järjestää uusin periaattein niin, että muu maailma tulee kopioimaan sitä, kuten nyt havitellaan eurooppalaista integraatiota. 2020, 1; Strategia 2021, art. Seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksiin sekä perinteisiin arvoihin Venäjällä perehtynyt tutk?a Cai Wilkinson osoittaa artikkelissaan Venäjän moraalisuvereniteettipolitiikkaan liittyvän ajatuksen, jossa enemmistön intressit menevät vähemmistöjen etujen edelle ja että yhteiskunnan tärkeimpiä instituutioita, kuten kirkkoa, tulee suojata vähemmistöjen “pakottavilta elintavoilta”. Ukrainan itsenäistymisen jälkeen vuonna 1991 maassa toimi pitkään kolme ortodoksista Pyhän Venäjän tulevaisuus vaakalaudalla. Tämä osaltaan tuo uskonnon merkityksen keskeisemmäksi tarkastellessa kon?iktin juuria. (Wilkinson 2014, 369) Puheissaan Pyhän Rusin veljellistä yhtenäisyyttä ovat korostaneet sekä presidentti Putin että patriarkka Kirill. Sosiologi Kristina Stoeckl (2016, 134) on tutkinut Venäjän ortodoksisen kirkon moraalitoim?uutta, ja hänen mukaansa kirkko on kritisoinut liberaalien arvojen dominointia muun muassa ihmisoikeuspykälissä. Kirkot kon?iktissa Uskonnon ja erityisesti ortodoksisten kirkkojen rooli Venäjällä ja Ukrainassa, sekä maiden välisessä kon?iktissa, on keskeinen. Ukrainaan kuuluu myös suurehko katolinen vähemmistö (10 %). Myös Suslovin (2014a, 71) mukaan patriarkka Kirill on syyttänyt Venäjän “orjuuttamisesta” länsimaisilla arvoilla sekä toimintatavoilla ja viitannut puheissaan useasti “hengelliseen kolonialismiin”. Heidän näkemyksensä Ukrainasta kuitenkin edustaa kahdenlaista tulkintaa venäläisen maailman vaikutuksesta. Venäjän yhteiskunnallisiin kysymyksiin perehtyneen tutk?an Katarzyna Chawry?on (2014, 6) mukaan molemmat tahot, sekä kirkko että valtio, pyrkivät saavuttamaan vaikutusvaltaa alueella ja pidemmällä tähtäimellä sulauttamaan sen ortodoksisen ja venäjänkielisen väestön Moskovan uskonnollis-poliittisen vaikutusvallan alle. 1/22 52 Futura korostaa yhä voimakkaammin venäläisten hengellis-moraalisten arvojen roolia yhtenäisyyden luojana. Saavuttaakseen konservatiivisen yhtenäisyyden sanomallaan Länsi-Euroopan “uuden oikeiston”, Kirill on Suslovin (2014a, 76) mukaan määritellyt kulttuurienvälisen liiton kaikkien perinteisten uskonnollisten kulttuurien liittona. Tämä on johtanut muun muassa seksuaalivähemmistöjen ja ihmisoikeuksien heikentyneeseen tilanteeseen eksistentiaalisen uhan torjumisen varjolla. Presidentti Putin puolestaan kommentoi puheessaan vuoden alussa valtion palkintojen jakotilaisuudessa venäläisen maailman vahvistamisen ja kehittämisen olevan Venäjän missio (Kremlin 2022). Metropoliitta Ilarionin mukaan Ukrainassa itsenäisen valtion muodostumiseen liittyvistä poliittisista prosesseista on tullut suuri testi Venäjän ortodoksisen kirkon yhtenäisyydelle (Mospat 2019). Ortodoksinen uskonto linkittyy yli puolella PEW Research Centerin kyselyyn vastanneista kansalliseen identiteettiin sekä Ukrainassa (51 %) että Venäjällä (57 %). 2010-luvulla kiihtynyt kehitys johti jälleen Venäjän erkaantumiseen liberaaleista “länsimaisista” arvoista ja korosti maan humanitääristä suvereniteettia. Pyhän Rusin messiaanisen luonteen vuoksi se sisältää antikolonialistisen voimaannuttavan elementin, joka tukee tunnetta kansallisen kulttuurin omavaraisuudesta (Suslov 2014a, 71). Strategia viittaa historialliseen perinteeseen sekä kehityskulkuun ja moraaliin venäläisen yhteiskunnan perustana (Adler et al. Sekä Ukrainassa että Venäjällä kirkot ovat ottaneet aktiivisesti osaa myös politiikkaan, mutta molemmissa maissa enemmistö ei kuitenkaan pidä kirkkojen poliittista toimintaa hyvänä asiana (PEW 2019). Venäjä-tutk?a Alexis Mrachekin sekä Shane McCrumin kommentaarin mukaan Putinin perinteisiin kristillisiiin moraalisiin arvoihin tukeutuva retoriikka on vedonnut Yhdysvaltojen konservatiivisiin hahmoihin, kuten Pat Buchananiin sekä Franklin Grahamiin (Mrachek & McCrum 2019). Ajatus Venäjän erityislaatuisesta luonteesta sekä tasapainottavasta roolista idän ja lännen välillä on muovannut sen suurvalta-aseman ymmärrystä jo satoja vuosia. Kirkko näkee alueen olevan osa Venäjän ortodoksista kanonista aluetta kun taas valtio katsoo Ukrainan olevan sen luonnollista poliittista vaikutusaluetta. Ukrainassa on maailman kolmanneksi suurin ortodoksiväestö, Venäjän ja Etiopian jälkeen. 90–91)
Valtio käyttää sekä Venäjän ortodoksisen kirkon että Ukrainan Moskovan patriarkaatin “pehmeää valtaa” hidastaakseen Ukrainan integroitumista Eurooppaan sekä valtionrakentamisprosessia. Toisaalta papiston ja seurakunnan jäsenten on myös kuultu julkisuudessa kritisoivan Kiovan hallitusta ja tukevan separatisteja (Chawry?o 2014, 4). Samalla Moskovan patriarkaatti Ukrainassa on kuitenkin luonut sisäisen kaks?akoisuuden viralliseen kantaansa sodasta ja sen syistä. 2022, 11). 2020, 2; Ponomariov 2019, 2) Kirkkojen vastakkainasettelu Ukrainassa on hankaloittanut uskonnollisten toim?oiden osallistumista rauhanpyrkimyksiin sekä yhteiskunnallisen koheesion luomiseen. Ukrainan kirkon Moskovan patriarkaatin on kritisoitu olevan suoraan Venäjän alainen. Elina Iskala. Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti on maan suurin kirkko ja se on Venäjän ortodoksisen kirkon alainen. Kirkon jäsenet Ukrainan Moskovan patriarkaatissa ovat olleet kon?iktin aikana hyvin jakautuneita. Vuonna 2019 kaksi jälkimmäistä kirkkoa yhdistyi Ukrainan autokefaaliseksi kirkoksi muodollisen ortodoksisen johtajan Konstantinopolin patriarkaatin myönnytyksellä. Propagandan painopiste on yhteiskunnan moraalisten ja eettisten normien sekä arvojen muuttamisessa kansallisessa, historiallisessa ja uskonnollisessa itsemäärittelyssä. Politiikantutk?a Oksana Frolovan sekä Khrystyna Katarynan artikkeli osoittaa, kuinka Venäjän ortodoksista kirkkoa käytetään hybridisodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi se on esittänyt kon?iktin ensis?aisesti Ukrainan sisäisenä ongelmana, joka on syntynyt maan sisäisten ratkaisemattomien kulttuuristen jännitteiden vuoksi (Shestopalets 2019, 62). PEW Research Centerin tutkimus osoittaa, että Venäjä-myönteisyys voimistuu mitä idempää Ukrainaa tarkastellaan (PEW 2019). Prosessi Ukrainan itsenäiseen ortodoksiseen kirkkoon oli ollut vireillään jo pitkään, mutta Venäjän toimet Ukrainassa saivat silloisen presidentti Poroshenkon viemään asiaa eteenpäin venäläisvaikutusten vähentämiseksi. Lisäksi maassa toimi 1920-luvulla perustettu ja 1990-luvulla elvytetty Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko. Moskovan patriarkaatti on pyrkinyt luomaan itsestään kuvaa politiikan ulkopuolella, joka suhtautuu neutraalisti kon?iktin osapuoliin. Ennen opposition kirkkona ollut Kiovan patriarkka on nyt nykyisen valtion liittolainen, kun taas Moskovan patriarkaatti on asettunut poliittiseksi vastustajaksi voimakkaassa yhteenotossa Ukrainan valtion ja poliittisen vallan kanssa. Moskovan patriarkaatti Ukrainassa on perinteisesti tukenut poliittisesti Venäjä-myönteisiä kandidaatteja Ukrainassa (Baluk & Doroshko 2021, 124). Levittämällä hallituksen vastaista propagandaa sekä tukemalla Venäjä-mielisiä separatisteja Ukrainan ortodoksisen kirkon Moskovan patriarkaatti osallistuu Frolovan ja Katarynan mukaan Venäjän valtion operaatioon. Kiistat pyhien alueiden tai muistopaikkojen omistuksesta ovat myös aiheuttaneet skismaa. Se oli myös pitkään ainoa virallinen kanoninen kirkko. Samalla ideologinen kon?ikti on muovannut uskonnollisen ulottuvuuden voimasuhteita presidentti Viktor Janukovichin jälkeen. Venäjän uskonnolliset sekä valtiolliset toim?at vastustivat voimakkaasti Ukrainan ortodoksisen kirkon “viemistä pois” Moskovalta. Paikallistasolla uskonnolliset aktiivit ovat tukeneet separatistien toimintaa puolin ja toisin ja kirkon työntek?ät ovat kohdanneet jopa uhkauksia alueilla, jossa se ei itse toimi enemmistökirkkona (Alder et al. Kirkon itsenäisyydestä on kehittynyt vahvasti myös poliittinen kysymys. Kirkon edustajat ovat pyrkineet välttämään lausuntoja aiheesta, kuten Krimin liittämisestä Venäjään. Lisäksi usea piispa Ukrainan Moskovan patriarkaatista tuki Ukrainan ortodoksisen kirkon itsenäisyyttä, millä oli Baarin mukaan suuri vaikutus Ukrainan autokefalian hyväksymiseen (Baar et al. 2020, 3). Yhtäältä heitä on osallistunut Ukrainan Euromaidan mielenosoitukseen vuonna 2013, vastustanut venäläismiehitystä Ukrainassa sekä kritisoinut Venäjän tukemia separatisteja. Ero oli Venäjän kirkolle suuri sokki ja se katkaisi ehtoollisyhteyden Konstantinopolin kanssa. Kirkko on julistanut täyden tukensa Ukrainan alueelliselle koskemattomuudelle, mutta on järjestelmällisesti jättänyt julkisesti tunnustamatta Venäjää kon?iktin toim?aksi. 53 1/22 F kirkkoa. Ukrainan ortodoksinen kirkko – Kiovan patriarkaatti perustettiin vuonna 1992 kun patriarkka Filaret erosi Moskovan alaisuudesta. Moskovan ja Kiovan patriarkaatit Ukrainassa ovat tuoneet julkiseen keskusteluun kaksi vastakkaista näkökulmaa. (PEW 2019; Alder et al
Valtion ja kirkon suosimat keinot eivät kohdanneet ja Kirill täten pyrki etäännyttämään kirkkoa valtion aggressiivisista toimista (Chawry?o 2014, 4). 2022, 13). Kirillin niskurointi on kuitenkin vain pientä isossa mittakaavassa, ja mahdollisesti jälkimmäinenkin Kremlin kanssa suunniteltu toimintatapa (Chawry?o 2014), sillä kon?iktin edetessä Kirill on alun epäröinnin jälkeen valinnut puolensa tukemalla Donbasin separatisteja (Baar et al. Kirkko ja valtio ovat toimineet yhdessä muun muassa yrittääkseen estää ja kumota Ukrainan kirkon eroamisen Moskovan alaisuudesta. Kiovan patriarkka Filaret kuvaili puhetta täysin poliittiseksi ja yritykseksi elvyttää Venäjän imperiumi, jolla ei ole mitään tekemistä kirkon kanssa (Kozelsky 2014, 230–232). Lisäksi ortodoksiset papit ovat muun muassa siunanneet Syyriaan ja Krimille s?oitettujen ohjuksia (USIP 2018). Chawry?o (2014, 4–5) kuitenkin analysoi, että poisjääminen oli todennäköisesti Kremlin kanssa tehty päätös, ottaen huomioon kahden läheiset välit. (USIP 2018) Kirillin suhtautumista Ukraina-kon?iktiin voidaan tarkastella kahdella tavalla. Venäjän aggressiiviset toimet vauhdittivat Ukrainan vetoomusta itsenäisen kirkon perustamisesta, samalla presidentti Poroshenko epäilemättä toivoi sen auttavan hänen uudelleenvalinnassa presidentinvaaleissa vuonna 2019 (Baar et al. Kirill ei myöskään osallistunut Krimin Venäjään liittämisen viralliseen seremoniaan maaliskuussa samana vuonna, mikä poikkesi hänen aikaisemmasta toiminnastaan, sillä hän oli osallistunut tähän saakka myös vähemmän merkittäviin virallisiin tapahtumiin (Baar et al. Ukrainan ortodoksisen kirkon autokefalia heikentää myös presidentti Vladimir Putinin taktiikkaa käyttää Venäjän ortodoksista kirkkoa legitimoidakseen hallintoaan Venäjällä ja vaikuttaakseen muihin itäortodoksisiin maihin. Patriarkka Kirillin ensimmäisellä vierailullaan Krimillä vuonna 2009 ja Russian World Councilin puheessaan hän korosti Krimin merkitystä vahvistaen Venäjän ortodoksisuuden kansallisen intressin Krimiin. 2022, 13). (Frolova & Kataryna 2021, 158–160) Venäläisen maailman sekä Pyhä Rusin yhtenäisyyden ja veljellisyyden korostaminen on artikkelin mukaan myös eräs hengellisen kolonialismin ja vaikuttamiseen pyrkivä keino (Frolova & Kataryna 2021, 161). 2020). Venäläisten on jopa paljastettu hakkeroineen ekumeePyhän Venäjän tulevaisuus vaakalaudalla. Venäjän kirkko katsoo missionsa olevan, että sen on suojeltava Ukrainan ja Venäjän hengellistä yhteyttä, venäjänkielistä kansaa sekä ortodoksisuutta (Frolova & Kataryna 2021, 161). Samalla se heikentää Moskovan patriarkaatin ottamaa roolia itäisen ortodoksisuuden johdossa. Sen myötä Venäjän ortodoksinen kirkko on vaarassa menettää yksinomaisen oikeutuksensa Kiovan Rusin kasteen perinnölle, joka on Pyhän Rusin yhteyden sydän. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Kirill antoi julkisen lausunnon tammikuussa vuonna 2014 ja kiisti minkäänlaiset kirkon geopoliittiset aikomukset. Chawry?on mukaan Kirill on ollut hyvin varovainen lausunnoissaan, tiedostaen Ukrainan monimuotoisen ortodoksisuuden tilanteen, ja vedonnut rauhan puolesta. Yhtäältä Chawry?on (2014, 8) mukaan se osoittaa, ettei kirkko ole itsenäinen toim?a, vaan aina valtion ikeen alla – kirkon on mahdotonta vastustaa Kremliä, sillä se hyötyy valtion tuesta niin huomattavasti. Venäjän ortodoksinen kirkko kon?iktin myötä Ukrainan kon?ikti ja Krimin valtaaminen ajoi Venäjän ortodoksisen kirkon sekä sen johtaja Kirillin hankalaan asemaan. Myös Ukrainan kirkon Moskovan patriarkaatin jäsenten jakautuneisuus toi Venäjän kirkolle haasteen ottaa asiaan kantaa suuntaan tai toiseen. Ukrainan ortodoksisen kirkon autokefaalinen asema on suuri tappio niin Venäjän kirkolle kuin valtiollekin. 1/22 54 Futura Samalla pyritään luomaan positiivista kuvaa Venäjästä ja Venäjä-Ukraina –sodasta Donbasissa “pyhänä sotana” kanonisen ortodoksisuuden puolustamiseksi. Chawry?o arvioi, että se voisi kummassakin tapauksessa aktivoida ihmisten lähdön Moskovan alaisesta kirkosta. Toisaalta Kirillin vastustus ottaa Moskovan patriarkaatin alle ukrainalaisseurakuntia ja osallistua Krimin liittämisseremoniaan voidaan nähdä kirkon yrityksenä säilyttää pieni itsenäisyys sen päätöksenteossa (Baar et al. 2022, 11). 2022, 14). Hän ei kuitenkaan julkisesti tuominnut Kremliä, ja patriarkan hiljaisuus sekä toimimattomuus nähtiin Ukrainassa pelaamisella Kremlin toimien puolesta (Alder et al
Kun serbialaisista jopa 80 % piti vahvaa Venäjää tärkeänä toim?ana lännen vastapainoksi, vain 22 % ukrainalaisista oli sitä mieltä (PEW 2017b). Kirkkoa ei välttämättä enää voida pitää yhä moninaisemman Venäjän Elina Iskala. Venäjän konservatiivisella Pyhän Rusin yhdistämällä arvopohjalla saattaakin olla vastakaikua Venäjän federaation ulkopuolella, mutta maakohtaisia tuloksia on hyvä katsoa. Toisaalta, jos Moskovan patriarkaatti on aina valmiudessa puoltamaan Putinin aikeita, kirkko ei enää näyttäydy uskovien keskuudessa itsenäiseltä uskonnolliselta järjestöltä, jonka on määrä suojella kristillisiä arvoja (Chawry?o 2014, 8). Kirkko katsoi sen menettäneen erityisen asemansa valtion määrätessä sen ovet suljetuiksi ja kirkonmenot keskeytetyiksi. Kirkon vahvasta kansankirkon kampanjoinnista huolimatta sen asema on rajoittunut jo Venäjän rajojen sisäpuolella. Samalla poikkeusaika loi railon kirkon fundamentalistien ja lojalistien väleihin. Alttarin ja kruunun liiton kipinä vaikuttaakin olevan lähinnä yhteiset tavoitteet sekä toinen toisistaan hyötyminen. 62 % georgialaisista ja 38 % ukrainalaisista vastasi myöntävästi, että Venäjällä on velvollisuus suojella ortodoksikristittyjä sen rajojen ulkopuolella. Kiinnostavaa on, että vaikka muut ortodoksiset kirkkokunnat ovatkin nähneet Venäjän vastustavan aggressiivisestikin Ukrainan suvereniteettia niin hengellisellä kuin poliittisellakin yhteenkietoutuneellla kentällä, moni ortodoksienemmistöinen maa piti vuonna 2017 vahvaa Venäjää tärkeänä elementtinä tasapainottamaan länttä. 55 1/22 F nisen patriarkka Bartholomeoksen sähköpostin, tämän viestitellessä Ukrainan johdon kanssa ennen autokefalian myöntämistä (Satter 2018). 2022, 15). Täten jos Venäjän aggressiivisuus Ukrainassa kiihtyy yhä entisestään, Moskovan patriarkaatin suhtautuminen siihen on käänteentekevä osa. Shcherbak ja Ukhvatova arvelevat, että pandemia-aika saattaa heikentää kirkon poliittista roolia entisestään. Kirkon konservatiiviset näkemykset ja niiden lobbaaminen poliittiselle agendalle ovat nimittäin hiertäneet valtion ja kirkon välejä esimerkiksi aborttikysymyksessä. Perinteisten konservatiivisten perhearvojen Kreml ei ole innostunut aborttioikeuden täydestä kieltämisestä, kirkon painostuksesta huolimatta (Dukhanova 2018). 2020, 4; Baluk & Doroshko 2022, 126). Sovinnon tekeminen Konstantinopolin kanssa nähtäisiin Venäjän arvovaltatappiona, ainakin Putinin ja Kirillin silmissä, ja sen hyväksyvän Ukrainan suvereniteetti. Rooliin sisältyy ajatus, että Venäjä suojelee ortodoksikristittyjä sen rajojensa ulkopuolella, mikä toteuttaa valtion ja kirkon missiota Venäjän tehtävästä. Panemalla jäihin suhteet Konstantinopoliin Venäjän ortodoksinen kirkko on luonut itselleen hankalan alustan ekumeeniselle toiminnalle sekä sovittelun luonnille. Venäjän ortodoksinen kirkko onkin jo menettänyt vaikutusvaltaansa sekä seurakuntiaan maailmalla, johon syynä on ollut sen oma konservatiivinen linja sekä se, että kirkon katsotaan ajavan Venäjän valtion etuja (Aitamurto 2019, 52). Tulos voi selittyä osin vertaamalla sitä toiseen PEW:in (2017b) tutkimukseen, joka osoittaa ortodoksisten maiden konservatiivisempia kantoja muun muassa seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä. Toisaalta Georgiassa, joka on myös kohdannut samankaltaista aggressiota Venäjältä kuin Ukraina, puoltoprosentti oli 52 %, mikä tosin saattaa kertoa enemmän ortodoksisten arvojen suojelemisen tärkeydestä. Kirkko pelkää menettävänsä seurakuntiansa yhä enemmän Ukrainassa uudelle itsenäiselle Ukrainan ortodoksiselle kirkolle, joka ei vielä tähän mennessä ole saavuttanut valtavaa poliittista tukea maassaan eikä sen ulkopuolella (Alder et al. (Shcherbak & Ukhvatova 2021, 1) Kirillin ja konstantinopolin patriarkan välirikon myötä ortodoksisessa maailmassa vallitsee suuri kahtiajako niin ulkoisesti kuin kirkkojen sisälläkin (Baar et al. Patriarkka Kirillin johtama Venäjän ortodoksinen kirkko nähdään maailmalla hyvin läheisesti sitoutuneena valtioon, ja muun muassa Russki mir -käsitteen käyttö on kärsinyt valtion aggressiivisesta politiikasta (Aitamurto 2019, 53). Itä-Euroopan ortodoksienemmistöisten maiden mediaanivastaus oli 66 % puolesta, kun taas katolisenemmistöiset ja uskonnollisesti monimuotoisemmat maat puolsivat Venäjän vahvempaa roolia vain 42 %:lla (PEW 2017b). Osa ultrakonservatiivisesta papistosta vastusti avoimesti sulkumääräyksiä ja syytti tilanteesta sekä patriarkka Kirilliä että Putinia. Lisäksi Andrey Shcherbak ja Maria Ukhvatova avaavat artikkelissaan kuinka kirkon ja valtion välit ovat alkaneet rakoilemaan pandemian aikana
On kuitenkin huomattava, että ortodoksisuus on ennen kaikkea osa venäläisten kulttuurista identiteettiä, eikä välttämättä he?asta asenteita kirkkoon. Kritiikki kuitenkin he?astuu muun muassa kirkon konservatiivisesta linjasta sekä sen johdon eliittistatuksesta. Heidän kyselyynsä vastanneet venäläiset pitivät arme?aa sekä presidentti-instituutiota (täysi luotto 34 % ja 34%) luotettavampana moraalisena ja eettisenä auktoriteettina kuin kirkkoa (täysi luotto 21 %). Hänen mukaansa se juontuu liberaalien kritiikkiin kirkon linjasta. 1/22 56 Futura yhteiskunnan universaalina edustajana sen katsoman historiallisen perinteen mukaisesti. 2022, 13). Tämä kertoo kirkon valitseman polun vievän yhä loitommaksi tavallisen kansan elämänkatsomuksesta, joka kuitenkin pitää ortodoksisen kristinuskon harjoittamista itselleen tärkeänä. Vuosina 2009 ja 2021 luku on pysynyt noin 70 %:ssa (Levada 2021a; Mirotkhin & Nurisova 2009, 289–290). Esimerkiksi Ukrainassa nähtiin poliittisen vallan tuen notkahdus kirkolle presidentti Zelenskiyn myötä historiallisesti läheisten valtio-kirkko –suhteita vasten (Alder Pyhän Venäjän tulevaisuus vaakalaudalla. Kremlin ja kirkon yhteistyö, tai konservatiivinen yhtenäisyysretoriikka, ei myöskään välttämättä ole seuraavan Venäjän vallanpitäjän ensimmäinen strategia. Papistoa on esimerkiksi kritisoitu heidän ajaessaan kalliilla autoilla ja pitävän arvokkaita kelloja samalla, kun kansan elintaso on heikolla tasolla. Venäläisten kiinnostus politiikkaan on Levadan kyselyn mukaan hyvin pientä, sillä vain 3 % vastaajista sanoi olevansa erittäin kiinnostunut politiikasta, 9 % hyvin kiinnostunut ja 35 % melko kiinnostunut (Levada 2021b). Mielipide on muuttunut myös uskovien tunteita suojaavia sääntöjä kohtaan, eivätkä ne saa enää yhtä suurta kannatusta kuin aikaisemmin (Penttilä 2019, 38–40). Paikallisseurakunnilla on tosin vain vähän valtaa tai mahdollisuutta vaikuttaa Venäjän ortodoksisen kirkon vahvassa keskusjohtoisessa hierarkiassa (Penttilä 2019, 39–40). Politiikan tutk?a Aleksei Makarkinin haastattelun mukaan an tiklerikalismi, eli kirkon ja papiston vastaisuus, on nostanut Venäjällä jo hieman päätään. Kolstøn ja Blakkisrudin artikkeli myös osoittaa, etteivät venäläiset ole samaa mieltä kirkon kaikkien konservatiivisten kantojen kanssa. Liikehdintä ei kuitenkaan vielä ole luonut poliittista vaikutusta, koska Makarkinin mukaan kirkko on liian heikko saadakseen poliittisesti merkittävää suurta vastustusta (Ponars 2019). Levada Centerin tulokset tammikuulta 2022 osoittavat kehityskulkua vuoteen 2016 verrattuna, jossa venäläiset katsovat että kirkon ei tulisi sekaantua yhteiskunnan asioihin. Luku nousi kuusi prosenttiyksikköä, ollen viimeisimpänä 21 % (Levada 2022). Luvut ovat vaihdelleet vuodesta 2014 vain vähän (Levada 2021c). (Kolstø & Blakkisrud 2021, 4–6) Kirkkososiologi Ma?a Penttiläkin arvioi artikkelissaan josko Venäjän ortodoksisen kirkon konservatiivinen käänne on jo kääntynyt sitä vastaan (Penttilä 2019, 39). Kysyttäessä vastaajien mielipidettä kirkon vastustamiin aborttiin, esiaviolliseen seksiin ja avioeroon, selvä enemmistö puolsi niiden sallimista. Venäläisten luotto kirkon moraaliseen auktoriteetin rooliin on vähentynyt viime vuonna julkaistun Venäjä-tutk?oiden Pår Kolstøn ja Helge Blakkisrudin (2021, 1–3) artikkelin mukaan. Toisaalta kirkon tiukka side valtioon on yksi keskeisimmistä kritiikin kohteista ja moni (52 %) toivoisi kirkon edustajien olevan osallistumatta politiikkaan (PEW 2019). Kyselyiden perusteella venäläisten identi?oituminen ortodoksisuuteen ei ole laskenut Ukrainan kriisin aikana. Lisäksi 86 % venäläisistä vastaajista kannattaa Krimin liittämistä Venäjään. Ortodoksien ja ei-ortodoksien vastausten välillä ero oli vain marginaalinen, osoittaen kirkon konservatiivisimpien näkemysten epäsuosiota. Lisäksi venäläisten keskuudessa kirkkoa ei pidetä erityisen vaikutusvaltaisen instituutiona, jolla olisi kanava vaikuttaa valtioon (Penttilä 2019, 38). Mielenkiintoinen löydös Kolstø ja Blakkisrudin (2021, 1–3) tutkimuksessa osoitti nimittäin myös aktiivisten käv?öiden joukossa olevan melko suuri vähemmistö (15 %), joka ei tunnusta Venäjän ortodoksista kirkkoa moraaliseksi auktoriteetiksi. Venäjän johto ei voi Baarin mukaan peruuttaa Krimin valtausta, jolla on suuri strateginen merkitys, vaikka valta Venäjällä vaihtuisi (Baar et al. Täten poliittisilla ailahduksilla ei välttämättä ole niin paljon vaikutusta väestön arkielämään. Täten vaikka kirkko menettäisikin maallikkouskovaisten tuen, sen vaikutusvalta yhteiskunnassa ei todennäköisesti tulisi muuttumaan, edellyttäen että se nauttisi yhä valtion tukea
– ??????????: ?????. <https:// eurasianet.org/perspectives-russias-abortion-debate-highlights-limit-to-church-state-partnership>. Eurasianet 5.11.2018. ???????. – ??????. Vaikka kirkon johdosta oli kuultu Pyhään Rusiin vedonneita veljellisyyden yhtenäisyyden toiveita, Putinin ja Kirillin tavoitteet hengellisesti ja strategisesti tärkeästä Krimin niemimaasta olivat varsin eriävät. Patriarkka on joutunut hankalaan tilanteeseen, sillä ortodoksisen kirkon asema Ukrainassa on monimutkainen, ja ennen vuotta 2019 Moskovan patriarkaatti oli Ukrainassa ainoa kanoninen ortodoksinen kirkko. Kirkon ja valtion edustajat ovat retoriikassaan korostaneet Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän hengellistä yhtenäisyyttä. Hänellä on edessään yhtenäisyydeltään heikentynyt ja pienentynyt venäläinen maailma, joten suhteet valtioon tulevat määrittelemään kirkon vaikuttavuuden myös tulevaisuudessa. Johtopäätökset Pyhä Rus on muokannut kirkon käsitystä sen kanonisesta alueesta sekä kantanut kirkon hajaannuksen aikojen yli ajatuksellaan pyhän ylikansallisen valtion perustamisesta. Kruunun ja alttarin liittoa järisytti Krimin valtaaminen Ukrainalta vuonna 2014. Elina Iskala. ??????. ???????. Ukraina, ja etenkin Krimin niemimaa ja Kiova, edustavat Venäjälle sen valtion kristillistä perustaa. AP News 28.8.2018. Viitattu: 15.2.2022. Viitattu 16.2.2022. Kreml (2022): ????????. Viitattu: 16.2.2022. Mospat (2019): ?????. <http://www.ieee.es/Galerias/?chero/ OtrasPublicaciones/Internacional/2016/RussianNational-Security-Strategy-31Dec2015.pdf>. 31.12.2015. Kirkko ei kuitenkaan todennäköisesti hevin luovu asemastaan ja Moskovan patriarkat ovat Neuvostoliiton romahduksen jälkeen osallistuneet aktiivisesti politiikkaan. <https:// mospat.ru/ru/news/46324>. Ajatus on kehittynyt Venäjän missioksi ja venäläisen maailman yhtenäistämisen tähtäämiseen. [Venäjä, Ukraina ja Venäjä muodostavat yhtenäisen hengellisen tilan]. Lähialueiden lisäksi konservatiivisiin kristillisiin arvoihin vetoavat puheet valtionjohdolta pyrkivät saavuttamaan kannatusta myös maailmanlaajuisesti, yhdistämällä “perinteiset (uskonnolliset) kulttuurit”. 2020, 4). [Valtion palkintojen jakotilaisuus 2.2.2022] <http://kremlin.ru/events/president/news/67696>. Russian Federation Presidential Edict 683 (2015) The Russian Federation's National Security Strategy. <https://apnews.com/ article/ap-top-news-kiev-international-news-bartholomew-i-moscow-26815e0d06d348f4b85350e96b78f6a8>. Mospat.ru 1.6.2019. Ortodoksisen varjon alle kätkeytyy kuitenkin pyrkimys saavuttaa myös poliittista valtaa Ukrainan alueella ja integroimaan se takaisin Venäjän vaikutuspiiriin. 57 1/22 F et al. ???????????. Viitattu: 25.10.2021. ??????????????. Kirilliä edeltänyt patriarkka Aleksei II muun muassa listattiin 15 vaikutusvaltaisimman poliitikon joukkoon (Turunen 2010, 103–104). Ukrainan ortodoksisen autokefaalisen kirkon perustamisen myötä se on saanut alueita hallintaansa Moskovan patriarkaatilta. Satter, Rafael, (2018). Ungodly espionage: Russian hackers targeted Orthodox clergy. Seuraava patriarkaatti nousee todennäköisesti kirkon tärkeistä osastoista, kuten edeltäjänsäkin. Venäjän seuraavat siirrot Ukrainan suhteen ja kirkon reaktiot ovat luupin alla niin maailman poliittisilla kuin uskonnollisillakin johtajilla. <https://rusmilsec.?les.wordpress. “Pyhän Venäjän” yhtenäisyys ei kuitenkaan enää huou rauhan puolesta saarnaavaa kristillisiä assosiaatioita. Lähdeja kirjallisuusluettelo Lähteet ja apuneuvot Dukhanova, Diana (2018): Russia’s abortion debate highlights limit to church-state partnership. Strategia (2021): National Security Strategy of Russian Federation. Moskovan patriarkaatti ja Kiovan patriarkaatti edustavat usein varsin eriäviä mielipiteitä ja kon?iktin seurauksena niiden roolit ovat vaihtuneet. com/2021/08/nss_rf_2021_eng_.pdf>. Ortodoksisessa maailmassa kytee suuria jännitteitä venäläisen maailman hajaannuksen seurausten myötä
Sakaranaho (toim.): Uskonto ja maailmanpolitiikka. Klimenko, Anna & Vladimir Yurtaev (2018): The “Moscow as the Third Rome” Concept: Its Nature and Interpretations since the 19th to Early 21st Centuries. https://www.ponarseurasia. Levada (2022): ??????. <https://www.levada.ru/en/2021/04/16/religiosity-during-the-pandemic>. PEW Research Center. 253–267. Baluk, Walenty & Mykola Doroshko (2022): The role of the Russian Orthodox Church in the context of the Russian-Ukrainian armed con?ict. International journal for the Study of the Christian Church, Vol. Alder, Cora, Palwasha Kakar & Leslie Minney (2020): Ukraine: The Religious Dimension of the Con?ict. Geopolítica(s) 9(2), s. 41—57. Teoksessa Paukkunen, S., H. Petro, Nicolai N. Problems of Post-Communism, 66:4, s. 37-48. <https://css.ethz. [Kirkko ja valtio]. org/not-so-traditional-after-all-the-russian-orthodox-churchs-failure-as-a-moral-norm-entrepreneur/. 18(2), s. Engström, Maria (2014): Contemporary Russian Messianism and New Russian Foreign Policy. Gaudeamus, Helsinki. Religions 13(2), 116. Fagan, Geraldine (2012): Russia: Pussy Riot, Blasphemy, and Freedom of Religion or Belief. Patriotism, Orthodox religion and education: empirical ?ndings from contemporary Russia. Kolstø, Pål & Helge Blakkisrud (2021): Not So Traditional After All – The Russian Orthodox Church's Failure As A Moral Norm Entrepreneur. Viitattu: 2.11.2021. 366-386, DOI: 10.1080/09637494.2016.1246852. Ortodoksinen kirkko Venäjän politiikassa. Levada (2021b): POLITICAL PARTICIPATION AND RELATIONS WITH THE STATE IN RUSSIA. Mrachek, Alexis & Shane McCrum (2019): How Putin Uses Russian Orthodoxy to Grow His Empire. Tom 56 Nr 3 (2021): Special Issue. Baar, Vladimír, Martin Solík, Barbara Baarová & Jan Graf (2022): Theopolitics of the Orthodox World—Autocephaly of the Orthodox Churches as a Political, Not Theological Problem. Pankhurst & V. Studia z Dziejów Rosji i Europy ?rodkowo-Wschodniej. 156-166. DOI: 10.1080/1474225X.2014.95763 Köllner, Tobias (2016). Curanovi?, Alicja (2019): Russia’s Mission in the World. <https://www.heritage.org/europe/commentary/how-putin-uses-russian-orthodoxy-grow-his-empire>. Monitasoinen usko 2010-luvun Venäjällä. PEW (2017b): Orthodox Christians in Central and Eastern Europe favor strong role for Russia in geopolitics, religion. Penttilä, Ma?a (2019). 1/22 58 Futura Kirjallisuus Agadjanian, Alexander (2017): Tradition, morality and community: elaborating Orthodox identity in Putin’s Russia. . Petro (toim.): Christianity and Russian Culture in Soviet Society. 356–379. Reseptio 2/2019, s. 39– 40. OSW Center for Eastern Studies. Slavonica, 21(1-2), s. Kozelsky, Mara (2014): Religion and the crisis in Ukraine. CSS Analyses in Security Policies. 219-241. Viitattu: 3.11.2021. 710. Social Research 76(1), s. DOI: 10.5209/ GEOP.58910. DOI: 10.1080/13523260.2014.965888. Pyhän Venäjän tulevaisuus vaakalaudalla. 52, s. <https://www.levada.ru/en/2021/03/18/political-participation-and-relations-with-the-state-in-russia>. Fautré, Willy (2020): Opposition to Jehova’s Witnesses in Russia: Legal Measures. DOI: 10.1080/10758216.2018.1530940. 14(3), s. 36–43. Russian Politics & Law, Vol. <https://ssrn.com/abstract=3172378>. 4(6), November—December 2020, s. Religion, State & Society 44(4), s. Papkova, Irina (2011): The Orthodox Church and Russian Politics. DOI: 10.1080/09637494.2016.1272893. Levada (2021a) RELIGIOSITY DURING THE PANDEMIC. <https:// www.pewresearch.org/fact-tank/2019/01/14/split-between-ukrainian-russian-churches-shows-political-importance-of-orthodox-christianity>. <https://doi.org/10.3390/rel13020116>. Chawry?o, Katarzyna (2014): Patriarch Kirill’s game over Ukraine. Pesonen & T. <https:// www.osw.waw.pl/en/publikacje/osw-commentary/2014-08-14/patriarch-kirills-game-over-ukraine>. <https://evl.fi/documents/1327140/39531482/ Reseptio+2_2019/90195e10-90c3-a0dc-fddb9370be9752f3>. Rowman Altamira, Walnut Creek, Calif. HeinOnline. <https://www.pewresearch.org/facttank/2017/05/11/orthodox-christians-in-central-and-eastern-europe-favor-strong-role-for-russia-in-geopolitics-religion>. The Journal of CESNUR Vol. PEW Research Center. org/fact-tank/2017/05/10/9-key-findings-aboutreligion-and-politics-in-central-and-eastern-europe>. ch/en/center/CSS-news/2020/03/ukraine-die-religioese-dimension-des-kon?ikts.html>. Contemporary Security Policy, Vol. PEW (2019): Split between Ukrainian, Russian churches show political importance of Orthodox Christianity. 3–8. Jarzy?ska, Katarzyna (2014): The Russian Orthodox Church as Part of the State and Society. 10(4), s. Agadjanian, Alexander & Kathy Rousselet (2005): Globalization and Identity Discourse in Russian Orthodoxy. <https://www.levada.ru/2022/01/19/ tserkov-i-gosudarstvo-3>. PEW (2017c): 9 key ?ndings about religion and politics in Central Eastern Europe. Viitattu: 11.11.2021. DOI: 10.1080/13617427.2017.1319120. Vol. Teoksessa Petro, Nicolai N. Romanian Review of Political Sciences & International Relations. The Heritage Foundation 22.2.2019. Knox, Zoe (2005): Russian Society and the Orthodox Church: Religion in Russia after communism. PEW Research Center. Roudometof (toim.): Eastern Orthodoxy in Global Age: Tradition Faces the Twenty-?rst Century. <https://doi.org/10.12775/ SDR.2021.EN6.06>. 11p. 86–97. <https://www.pewresearch. <https://www.levada.ru/ en/2021/05/19/crimea-3>. DOI: 10.26338/tjoc.2020.4.6.4. Religion, State and Society, volume 45, s. ??????????. Frolova, Oksana & Khristina Karatyna (2021): The Russian Orthodox Church as an Instrument of Hybrid Warfare Against Ukraine. 231-251. (2015): Russia's Orthodox Soft Power. Routledge Curzon, London and New York. Aitamurto, Kaarina (2019): Uuden vuosituhannen sinfonia. PONARS Eurasia Policy Memo No. Westview Press, London. Teoksessa Agadjanian, A., J. DOI: 10.2753/ RUP1061-1940520304. Mitrokhin, Niklolay & Aziza Nuritova (2009): The Russian Orthodox Church in Contemporary Russia: Structural Problems and Contradictory Relations with the Government, 2000-2008. Carnegie Council for Ethics in International A?airs. PEW (2017a): Religious Belief and National Belonging in Central and Eastern Europe. Oxford University Press, New York. PEW Research Center. Levada (2021c): CRIMEA. <https://www.pewforum.org/2017/05/10/religious-belief-and-national-belonging-in-central-and-eastern-europe>. Petro, Nicolai N. Naydenova, Natalia (2016): HolyRus: (Re)construction of Russia’s Civilizational Identity. International Journal of Civil Society Law, Vol. 289–320. (1990): Challenge of The ”Russian idea”: Rediscovering the Legacy of Russian Religious Philosophy. 35, s. Rochester, NY. Viitattu: 3.11.2021
67–86. United States Institute of Peace. Verkhovski, Aleksandr (2014): The Russian Orthodox Church as the Church of the Majority. 588-609. Post-Soviet A?airs Vol. Stoeckl, Kristina (2016). D. DOI: 10.1080/21567689.2018.1554482. Stepanova, Elena (2015): ‘The Spiritual and Moral Foundation of Civilization in Every Nation for Thousands of Years’: The Traditional Values Discourse in Russia. 50–72. Religion, State & Society 44(2), s. Edita, Helsinki. 615-621. Østbø Jardar (2017): Securitizing “spiritual-moral values” in Russia. D. DOI: 10.1080/09637494.2016.1194010. Journal of Human Rights 13(3), s. 363– 379. 132–151. DOI: 10.1080/14754835.2014.919218. Suslov, M. DOI: 10.1080/15387216.2015.1038574. 16, s. DOI: 10.2753/RUP10611940520503. 200–216. <https://www.usip.org/publications/2018/12/russias-war-ukraine-roils-orthodox-church>. DOI: 10.2753/RUP1061-1940520303. USIP (2018): Russia’s War on Ukraine Roils the Orthodox Church. (2014a): "Holy Rus": The Geopolitical Imagination in the Contemporary Russian Orthodox Church. DOI: 10.1080/1060586X.2016.1251023. 59 1/22 F Sharafutdinova, Gulnaz (2014): The Pussy Riot a?air and Putin's démarche from sovereign democracy to sovereign morality. Wilkinson, Cai (2014): Putting “Traditional Values” Into Practice: The Rise and Contestation of Anti-Homopropaganda Laws in Russia. Politics, Religion and Ideology, Vol. Elina Iskala. Politics, Religion & Ideology 20(1), s. Shestopalets, Denys (2019): The Ukrainian Orthodox Church of the Moscow Patriarchate, The State and The Russian-Ukrainian Crisis, 2014–2018. Russian Politics & Law 52(5), s. Eurasian Geography and Economics 55(6), s. DOI: 10.1080/21567689.2015.1068167. Russian Politics & Law 52(3), s. 119–136. Teoksessa Turunen, Ma?a (toim.): Kirkot ja uskonnot itäisessä Euroopassa. 42-63. Suslov, M. Nationalities Papers 42(4), s. DOI: 10.1080/00905992.2014.917075. The Russian Orthodox Church as moral norm entrepreneur. (2014b): “Crimea Is Ours!” Russian popular geopolitics in the new media age. Turunen, Ma?a (2010): Venäjän ortodoksinen kirkko. 33(3), s
The article functions as a kind of synopsis for a book that the authors are planning to write. Bell’s own contribution surely improved this situation. Bell (2003) does not di?er much from Bell (1997). The introduced alternatives are the General Frame of Consistence 3.1 (GFC3.1) and Viewpoint Relativism (VR) (Hautamäki 2020). We consider Wendell Bell’s “Foundations of Futures Studies” (Bell 1997; 2003 2 ) to still belong to the best introductions of scienti?c futures research. The anticipatory systems approach has been the key philosophical foundation of the anticipation movement in futures studies and foresight (e.g. Bell (1997 Vol 1, 167) considered that epistemology was one of the least developed aspects of futures studies. The comparison between GFC 3.1 and Viewpoint Relativism happens in a dialogue between the second and ?rst author of the article. Antti Hautamäki The article compares four basic philosophies or epistemological approaches of futures research: the Critical Realism of Wendell Bell (Bell 1997; 2003), the anticipatory systems approach of Robert Rosen (1978; 1990; 2000) and others (Poli 2010; 2019; Fuller 2017), the Viewpoint Relativism of Antti Hautamäki (2020) and the third basic version of the General Frame of Consistency GFC3 of Osmo Kuusi (1974; 1999; 2019a; 2019b). Bell suggested epistemological starting points for futures research based on Popperian falsi?cationism or fallibilism that he called Critical Realism. It gives a critical, systematic and especially comprehensive overall picture of futures research at the end of the 1990s. 1 A special target of the comparison is to introduce and motivate the latest English version of the General Frame of Consistency GFC 3.1. Poli et al. REFEREE-ARTIKKELI. In the article, GFC 3.1 functions as a link between three other basic philosophies. The situation concerning the epistemology of futures studies has improved a lot, based on another important contribution: the anticipatory systems approach based especially on the ideas of Robert Rosen (Poli 2010; Rosen 1978; 1985; 1991). For the ?rst time, the article also introduces Viewpoint Relativism to the international community of futures researchers. In the comparison of these four approaches, GFC3.1 functions as a kind of “bridge” between 1 We thank Ted Fuller for his advice to write a book when we o?ered an earlier version of this article for publication in the journal Futures. In this article, we present two alternatives to Wendell Bell’s (1997; 2003) basic philosophy of futures studies / futures research and to the anticipatory systems approach, and compare these four basic approaches. 1/22 60 Futura Four basic philosophies for scienti?c futures research osmo.kuusi@utu.. 2019). Keywords: futures, philosophy, epistemology, language, learning Introduction The great ?gure of futures studies, Wendell Bell passed away in 2019. 2 In this paper, we focus our comments on Bell (1997). According to him, there was irony in this fact, since methodology – speci?c research tools and techniques – to the contrary, was the most developed aspect of the ?eld. (1.11.2022 lähtien kuusiosmo@gmail.com) Osmo Kuusi Professori emeritus antti.hautamaki@kolumbus.
The comparisons refer to the concepts of GFC, and readers are advised to check Section 4 when encountering GFC-speci?c concepts e.g. In this article, however, these important connections to other ?elds of science are not the main focus. The GFC2 was introduced to the international community in the doctoral thesis of Osmo Kuusi (1999). The concept of viewpoint relativism started to emerge much later in the 2010’s, when it became clear that epistemological relativism needs a ?rm foundation. We consider that especially his Theory of Futuribles and Historibles (Malaska & Virtanen 2009) is an extremely important contribution. In Section 3, we compare the philosophical basis of the Anticipation movement with the GFC3.1. The main concepts and assumptions of the conceptual frame of GFC3.1 are introduced in four postulates in Section 4 of this article. Not-Learning Being (NLB). 61 1/22 F di?erent epistemological approaches. VR is an epistemological theory developed as an answer to all basic problems of epistemology without a special focus on futures-oriented knowledge (Hautamäki 2020). GFC3.1 is motivated not just after the presentation of the postulates but also when the three alternative basic philosophies are discussed. In studying dialectics, Hautamäki observed that what is essential in dialectical contradiction is the existence of two opposite but still interdependent points of view about the same subject matter (like labor). If you are interested just in this new epistemological theory, you might start reading from this section side by side with Section 4, since we motivate viewpoint relativism as one possible basic philosophy of futures research in a dialogue between VR and GFC. The last Section 6 discusses the role of futures-oriented values. In Section 4, we present and motivate the basic postulates of the GFC3.1. The results of this study have been published in the book Viewpoint relativism, A new approach to epistemological relativism based on the concept of points of view (2020). The ?rst basic version of the General Frame of Consistency was published in Finnish already in 1974 (Kuusi 1974). The section discusses how the four compared basic philosophies interpret the connections between values and facts in the making of futures (cf. Malaska also made important contributions to the epistemology of futures research after 1997. Hume’s Guillotine or the Is-ought problem 3 ) Critical Realism as the epistemological approach of Wendell Bell and others In his “Foundations of Futures Studies”, Bell (1997) stated that he continues from the epistemological contributions of de Jouvenel (1967), Helmer and Rescher (1960), Mitro. To make this observation tractable, a formal analysis of points of view was presented in Hautamäki’s doctoral thesis Point of view and their formal analysis (1986). It turned out that the concept of points of view provides a promising approach to study various forms of epistemological relativism. It has not before been discussed in English in the context of futures studies. At least Pentti Malaska needs to be added to this list of futurists who seriously thought about the basic epistemology of futures research before Bell’s book was published in 1997. Section 5 that introduces viewpoint relativism is the longest section in the article, with the length of a regular article. VR uses concepts that are well known to the global community of philosophers but not necessarily to futures researchers. Unlike the ?rst author, Osmo Kuusi, who is a professional futures researcher, the second author, Antti Hautamäki, is a professional philosopher. The basic ideas of viewpoint relativism were elaborated already in the1980’s. The basic postulates of GFC3.1 di?er only little from the basic postulates of GFC3.0, presented in an earlier Futura article that motivated the GFC3 from the point of view of behavioral economics, cognitive psychology, deep-learning AI, and brain research (Kuusi 2019a). and Turo. 3 https://en.wikipedia.org/wiki/ Is%E2%80%93ought_problem Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. That is why we use the dialogue form in its introduction. We discuss the four alternative basic philosophies, starting in Section 2 with the Critical Realism suggested by Wendell Bell. (1975), Ogilvy (1992; see also 2002), Scheele (1975), and Masini (1981; see also 2009)
5. He considered that concerning practical consequences, his Enlightened Common-sense Critical or Scienti?c Realism and Popper’s Critical Rationalism are the same. 4 Instead, Popper’s approach is connected to the concept of Critical Rationalism, 5 a concept which Popper himself used. In the recent philosophical discussion, the concept of Critical Realism is connected especially to the philosophical approach of Roy Bhaskar (1944–2014). 3. 1/22 62 Futura Bell suggested that the epistemology of futures studies should be based on Critical Realism, developed especially by Karl R. Popper. Futurists adopt a holistic perspective and a transdiciplinary approach to understand it properly, especially when organizing knowledge for decision making. A can justify his belief that P 4 https://en.wikipedia.org/wiki/Critical_realism_ (philosophy_of_the_social_sciences) 5 https://en.wikipedia.org/wiki/Critical_rationalism. P is true 3. Musgrave is very well informed about Popper’s approach because he worked many years as Popper’s research assistant. 2. Past realities existed and present realities exist, and a future reality likewise will exist, quite apart from the human knowing of them. Let’s look at how Bell introduces his Critical Realism following the presentation of Musgrave (1993). Following the classical de?nition of knowledge, Bell (1997 Vol 1, 210) presented three conditions that are required for the status of a statement as genuine knowledge: (1) The person has to believe that that the statement is true; (2) The statement has to be true; (3) The person has to be able to justify that the statement is true. The future remains more or less open to human will and action. In ‘The Miracle Argument for Scienti?c Realism’, Musgrave (2007) made a clear stand for scienti?c realism against constructionism and those standpoints that in this comparison especially Viewpoint Relativism represents (Hautamäki 2020). Time is continuous, unidirectional and irreversible. Both approaches consider that knowledge is objective and also that truth is objective in the sense that it exists independently of social mediation or individual perception. People are goal-directed beings bent on pursuing their projects. He considered that modern futures thinking and research rest on nine assumptions: 1. 7. According to Bhaskar 7 , his critical realism has become one of the major strands of scienti?c and social scienti?c methodology rivalling positivism, empiricism, post structuralism, relativism, and interpretivism (hermeneuticism). Like Musgrave, Bhaskar considers that, in their philosophical choices, Popper’s falsi?cationism and his Critical Realism are close to each other. 6. Society includes not only persistent patterns of repetitive social interaction, but also expectations, hopes and fears for the future, and decisions. Wendell Bell was clearly in favor of realistic ontology. edu/cr-ratio/ 7 https://roybhaskar.wordpress.com/what-is-criticalrealism/ Four basic philosophies for scienti?c futures research. The epistemic and ontological choices of Bell (1997 Vol II, 316-317) are visible in his key assumptions. 9. Not everything that will exist has existed or does exist; that is, since future time will be new time, new things may exist that have never existed before. 6 Musgrave, however, is evidently – Popper not as evidently – a scienti?c realist. The most useful knowledge for deciding how to act is “knowledge of the future”, 4. The source of Bell’s conditions was Musgrave (1993, 3), who summarized the conditions of the classical de?nition of genuine knowledge “A knows that P” as follows: 1. Futures thinking is essential for intelligent and informed human action. Interdependence characterizes the world. In his discussion, Bell followed especially the reasoning presented by a follower/student of Popper: the philosopher Alan Musgrave (1993). According to Bhaskar, both Critical Realism and Critical Rationalism position themselves against epistemologically relativist philosophies, particularly post-modernist and other relativistic approaches to knowledge. Future is not totally predetermined. 6 Karl Popper: Critical Rationalism, Internet Encyclopedia of Philosophy, https://www.iep.utm. Some futures are more desirable than others. A believes that P 2. 8. Although futures studies shares some features of both art and science, futurists have an obligation to seek the truth. Bell’s ontological realism is visible especially in his eighth assumption
But if A were true, C would be a matter of course. It lacked an important sentence. The future realization of the alternative scenarios A and B depends also on the preferences and capacities/capabilities of actors A and B. Rather, it seeks to justify the explanatory hypothesis. According to Bell, when critical realists say that the evidence “supports” a proposition, they do not mean “proves” or even “makes more probable”. In this futures-oriented context, it is very Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. In an analogous way, a futurist studies the strengths and weaknesses of scenarios. Peirce 1903, 189) Concerning futures studies, an interpretation of this most general formulation is that C is a recent weak signal that is compatible with scenario A. As epistemology, Critical Realism is especially promising for futures concerning knowledge because there is no possibility simply to perceive that P is true. According to Musgrave (2007), Peirce’s formulation of abduction was the following Formulation 2 of the abduction A surprising fact, C, is observed. Related to scenarios, we can present Musgrave’s conclusion in the following form: we are more justi?ed to believe that scenario A will be true based on C than without C. Hence, …A is true. According to Bell (1997 Volume 1, 73) the purposes of futures studies are to discover or invent, examine, evaluate and propose possible, probable and preferable futures. A key question in futures research is the role of weak signals concerning future possibilities. Peirce never presented the ?rst fancy formulation of abduction. Besides A’s not-falsi?ed hypothesis, the critical realist has to accept that another person B is justi?ed to believe in the truth of a not-falsi?ed hypothesis that A does not believe. If a scenario is not falsi?ed based on well-validated laws of nature, it is possible. This just means that serious e?orts to falsify have not succeeded. However, this argument as a whole does not generate the explanans out of the explanandum. Unlike the Musgrave source that Bell (1997) used, Musgrave (2007) connected his Critical Realism to the abduction concept of Peirce, calling his version of abduction “Inference to the best explanation IBE“. (Peirce 1903, 189) Translating this formulation to concern the link between a weak signal C and scenario A that is compatible with C, we can give Peirce’s formulation the following formulation: based on C it is reasonable to suspect that scenario A will realize. If A were true, C would be a matter of course. For Bell, this is the only reasonable possibility to validate those causal connections that make anticipations reasonable because no direct validating observation is available concerning the future. (cf. 63 1/22 F According to Bell, critical realists give up the commitment to certainty especially because of the very high requirements of the third condition. According to Musgrave, Peirce’s abduction can be constructed as follows in its most general form: Formulation 1 of the abduction A surprising fact, C, is observed. Hence, there is reason to suspect that A is true. So according to Musgrave, abduction belongs in the context of justi?cation, not in the context of discovery. We prefer the concept “likelihood” which includes also the meaning “believable” that describes the knowledge basis of expert judgements used in the Delphi method. This is a typical situation concerning two alternative scenarios of A and B, too. Critical realists replace this condition with “A is justi?ed to believe that P”. Here, we meet the special research challenges of futures research. B’s hypothesis is also possibly true. Most futures research methods are focused on the probability or likelihood of scenarios. When Bell discussed Critical Realism, he did not mention one important conclusion that follows from this approach. The abduction is an approach suggested by Critical Realism for when you notice those not-convincing but relevant signals. Critical realists consider that true scientists do their best to falsify their conjectural knowledge. According to Musgrave (2007), the second premise is a fancy way of saying ‘A explains C’. Instead of showing that P is true, a critical realist tries to show that all attempts to falsify it have not been successful. Making this choice they rede?ne knowledge as “conjectural knowledge”, allowing for the possibility of the fallibility of their conjectures (Musgrave 1993, 298)
9 In the GFC 3.1, this conclusion is valid concerning not-learning beings (NLBs). He referred to Habermas’ “ideal speech community” and Campbell’s “disputatious community of ‘truth’ seekers” with their di?erent scienti?c paradigms (cf. 10 Tuomo Suntola is best known for his pioneering research in materials science, developing the thin ?lm growth technique called atomic layer deposition. Four basic philosophies for scienti?c futures research. When a scientist rejects an “incredible theory” on explanatory grounds, the presence of their interests is evident. A recent example of the rejection of a (not necessarily so) “incredible theory” is how cosmologists have rejected Tuomo Suntola’s (2018) Dynamic Universe theory 10 . For an actor, the invariant behavioral dispositions of a NLB candidate are the test that the actor has constructed a real NLB and has found its true criteria of sameness. According to Musgrave (2007), the best explanation of a theory’s predictive success is that the theory is true. From the existence of NLBs follows at least a kind of stability of the perceived world, if not necessarily the scienti?c realism of the GFC 3.1. According to the general invariance principle of the postulate 4 of GFC 3.1, actors construct NLBs in order to be able to predict their behavior. However, a very reasonable interpretation is that the existence of NLBs does not depend on perceiving actors. Kuhn 1970). Of course, the future might show us with unsuccessful predictions that the interpretation of the actor was wrong, either concerning the suitable NLB or its criteria of sameness. Actually, “there is reason to suspect” is even less demanding than “it is possible” [that A is true] because there might be another signal/fact C* that implies that A cannot be true. What Musgrave (2007) does not take into account is expressed in Bell‘s (1997) assumptions 4, 5, 7 and 9, according to which the realizing future depends on human decisions and thus on human values. Beside the invariance principle, GFC 3.1 does not take a stand on what NLBs are suitable. For example, for the development of physics, it was highly important that Newton identi?ed planets as NLBs that invariantly followed the dispositions or criteria of sameness de?ned by his basic laws. It is important to notice that as in the later discussed Viewpoint Relativism (VR), a NLB is identi?ed using the sense-making language of the actor (in VR, the actor’s C-language) and the NLB’s criteria of sameness are represented by the criteria of sameness of the actor. In section 5, we will return to the highly important issue of values and discuss how the four introduced basic philosophies see the role of values in futures studies. Anticipatory systems approach In this introduction and discussion of the Anticipatory systems approach, the main sources are the articles of Poli (2010) and Fuller (2017), alt8 Abduction based on a weak signal is closely related to the Bayesian Principle that we will discuss in the planned book. The theory gives explanations to discoveries made based on the Relativity Theory but also challenges Einstein’s theories with some new interpretations of empirical discoveries, especially based on much simpler explanations concerning the role of time. 8 From the point of view of the GFC 3.1, it is interesting that Musgrave (2007) connects the success of science to its predictive success, the ability of a theory to yield true predictions about the observable. In the GFC3.1, they are actors like single scientists. Besides single scientists, there are communities of scientists with their interests. Interests are also necessarily present when a scientist makes “serious e?orts to falsify” their strong beliefs concerning their favorite theories. 9 This is called the miracle argument in the philosophy of science. Bell (1997 Vol 1, 212) also realized the important role of scienti?c communities. 1/22 64 Futura reasonable to conclude like Peirce and Musgrave (2007) that there is reason to suspect that A is true even though A will not realize. Musgrave (2007) considers that a theory is observationally adequate only if unobservables that it postulates really do exist. For reasonable predictions, however, the behavioral patterns or dispositions of a NLB should be observable in the NLB’s behavioral environment to some actor. In the GFC3.1 frame, this is taken into account in its later discussed basic concepts of genuine and perceived interests of actors and the related concepts of their capacity and capability limits
Already in his classic book The Art of Conjecture, Bernard de Jouvenel (1967) strongly stressed this idea. On the other hand, the scenario approach prepares for the unforeseeable novelties awaiting us in the future. The key di?erence between the epistemologies behind forecasting and scenario approaches, on the one hand, and the Anticipatory systems approach, on the other hand, concerns past and present as sources of future. De Jouvenel compared the projection of the image "over there" to the rock climber's ?inging of a rope "up there"; in each case, the throwing comes ?rst and enables the actor to move toward the "hitching point." Especially, the principle that future states may determine present changes of state belongs to the basic principles of backcasting scenarios. On the other hand, in anticipatory system A, the future is present in the systemic structure of A. We can agree with Poli (2010; also Rosen 2000) that the two principles are crucial also in modern physics and not only in Newtonian physics. According to Poli, in forecasting and scenario approaches, the future is separated into system B that system A tries to understand based on past or present information. Informed by his theories of anticipatory systems drawn from relational biology, Rosen concluded in an exact 11 More recent articles concerning backcasting are e.g. The future remains more or less open to human will and action”. Poli (2010) seems to consider that recent forecasting and scenario approaches are inclined to follow the basic rule of systems that he calls Newtonian: Never allow future states of the system to a?ect the present changes of state. According to de Jouvenel (1967, 25-30), sustained, systematic action aims at the validation of a representation projected into the future. Evident is, however, that futures researchers usually follow also Bell’s (1997) fourth basic assumption: “The future is not totally predetermined. Dreborg (1996) and Neuvonen & Ache (2017). how the system moves from present or past states to new states as a consequence of the forces acting on the system. The main outcome of scenario exercise is an increased capacity to distinguish among possible, probable and preferred future scenarios. We will continue the discussion concerning desirable futures in Section 5 as a comparison of approaches of the four discussed basic philosophies. Poli does not consider the Anticipatory systems approach to be contradictory with the claims of neither the forecasting nor the scenario approach. It is thus explicitly normative, involving working backwards from a particular desirable future end-point to the present in order to determine the physical feasibility of that future and what policy measures would be required to reach that point. Accordingly, all Newtonian models require the speci?cation of two di?erent types of information: • The instantaneous state of the system, i.e. Though the principle that future states may determine present changes of state was commonly accepted by futurists before the anticipation movement, we consider that Robert Rosen (1985) made an important contribution to the epistemology of futures research with the exact formulation of this principle in the system theory frame. Robinson (1982) 11 , who launched the concept of backcasting, described the concept as follows: The major distinguishing characteristic of backcasting analysis is a concern, not with what futures are likely to happen, but with how desirable futures can be attained. As Fuller (2017) remarked, Rosen looked for some sense of order to what he called the anarchic processes of planning. what the system is like at any instant of time; • The way in which the system changes state, i.e. Poli (2010) cites Rosen (1985): “An anticipatory system is a system containing a predictive model of itself and/or its environment, which allows it to change state at an instant in accord with the model’s predictions pertaining to a later instant”. J.B. A may or may not be a component element of B. Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. He considered that planning should be rational. 65 1/22 F hough also other sources and especially the writings of Robert Rosen are cited and commented. Poli (2010) divided the main methods used in futures studies into forecasting and scenario methods. According to Poli, the epistemology behind time series analysis, trend extrapolation and forecasting is based on the assumption that the forces that shaped past and present situations also determine future situations. Surely, these basic principles of causal explanation are also followed in most forecasting and scenario studies
M is equipped with e?ectors E that operate either on S itself or on the environmental inputs to S. Two types of interpretation can be given to the anticipatory system. 1/22 66 Futura and convincing way that Newtonian logic was insu?cient for biological and social systems. E?ectors make the anticipated future state of S to realize (Figure 1, see Fuller 2017). Four basic philosophies for scienti?c futures research. Analogously, according to Rosen, “learning processes generate predictive models” (Rosen 1985, 352; Fuller 2017). Rosen expressed this connection between entailments in three stages of the handling of futures-oriented information: 1. A nice way to motivate and to illustrate the GFC 3.1 functions of perceived interests and the criteria of sameness is Rosen’s (1985) following illustration of the link between M and S, cited by Poli (2010): Consider partitioning the state space of S (and hence of M) into desirable and undesirable states. Making inferences via a formal system (F) of that natural system, and 3. This linguistic aspect is crucial for the epistemology of both VR and GFC 3.0. Figure 1. Encoding information about a natural system N 2. Decoding those inferences into the natural system, producing the same explanation or cause as provided by the causal entailment in the natural system (N). Changes in the criteria of sameness of actors’ languages are based on learning experiences concerning perceived interests of the actor. Looking at a present state of M, one obtains information pertaining to a future state of S. As long as the dynamics of M remain in a desirable region, no action is taken by M through the e?ectors E. According to Rosen (1985; Fuller 2017), in the information handling focused interpretation, the modeling relations in an anticipatory system are such that there is a congruence between causal entailments and inferential entailments. Anticipatory system (Fuller 2017 referring to Rosen (1985, 13) and Louie (2010, 26)). Referring to the basic system model of Rosen (2015) and citing Louie (2010), Fuller (2017) suggests the following system theoretic de?nition of an anticipatory system: An anticipatory system is a natural system that contains an internal predictive model of itself and of its environment, which allows it to change state at an instant in accord with the model's predictions pertaining to a later instant. When the dynamics of M move into an undesirable region (implying that the dynamics of S will later move into the corresponding undesirable region) the e?ectors are activated to keep the dynamics of S out of the undesirable region. In the information focused interpretation, the concepts “encoding” and “decoding” connect the anticipation system to the coding languages-based linguistic aspect of the anticipating formal system F. The second, more detailed system-theoretic interpretation of the anticipatory system is its interpretation as interaction between the anticipatory system S and a predictive model M included in it
Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. Kuhn 1970). The feeling of a person [an actor] whose attention, concern, or curiosity is particularly engaged by something 2. This is a kind of paradigmatic situation of the GFC, motivating its name, the General Frame of Consistency (cf. Wright (1971) has discussed the logic of practical syllogism. Partitioning the state space of S (and hence of M) into desirable and undesirable states nicely illustrates also the second key concept of the GFC3.1: a changing criterion of sameness of a learning being. This change in the criterion of sameness and the related “interest” of S has a direct impact on the reaction or output of S. As a kind of logical conclusion, M reacts in a particular way, using its e?ector system E. M interprets its environment when, based on the input, it realizes that it is in a desirable or undesirable state. The counterpart of the aimed target is the division of M’s state space into desirable and undesirable states. Concern, importance. GFC3.1 calls system S a not-genuine learning being, if the path dependencies or the learning capabilities of S are so limited that another actor – for example, a human being or perhaps an Arti?cial Intelligence – is able to predict the behavioral patterns of S. Will the system S always react in the same way when it gets the same input. Power of exciting such concern, involvement etc.; quality of being interesting 4. On the other hand, the learning system of an actor, including its developing perceived interests, is so complex that no other actor is able without mistakes to predict the behavior of the actor. In GFC3.1, the actor’s criteria of sameness de?ne its sensemaking and behavioral languages. 13 https://www.merriam-webster.com/dictionary/ interest, accessed 6 January 2022. E.g. Concern, importance. Power of exciting such concern, involvement etc.; quality of being interesting 6. The role of perceived interests as the basis of relevancy evaluations connects the GFC meaning of “interest” to its dictionary meaning. The behavioral language of a human actor is based more on the criteria of sameness of the genetic code and her or his sensemaking language on the criteria of sameness of learned shared codes of communities of human beings. 5. From the point of view of the GFC 3.1., the key issue is the path dependence of the output – or actions – of S. As the ?rst and most general use of the concept “interest”, the online version of the Merriam Webster dictionary gives the following de?nition 13 : 1a: a feeling that accompanies or causes special attention to something or someone, concern 1b: something or someone that arouses such attention 1c: a quality in a thing or person arousing interest The earlier interest de?nition of Merriam Webster (1989) is also relevant from the point of view of GFC 3.0 if the word “a person” is replaced with the word “an actor”. Its ?rst Eng12 The concept of practical syllogism was introduced in Aristotle’s Nichomachean Ethics. A change happens in a key criterion of sameness of M, when M changes the status of a state from desirable to undesirable. 67 1/22 F As we will discuss closely in Section 4, the logical form (or model) of the GFC 3.1 interest is a practical syllogism connecting an aimed target, the (linguistic) interpretation of the action environment and a decision to act in a speci?c way as a kind of logical conclusion. 12 The three basic aspects of an interest can be seen also in the reaction model of M in Rosen’s illustration. “Action recommendations” of those languages might di?er because they, like Daniel Kahneman’s (2011) system 1 and system 2, use di?erent criteria of sameness. Or does M interpret the impacts of the outputs of S in a way that the same input as before results in a di?erent output of S because of its changed “interests”. Postulates of the General Frame of Consistency 3.1 (GFC3.1) The General Frame of Consistency (or Consistence) has developed to its present form GFC3.1 step by step over about 50 years. We use quotation marks above in “interests” because GFC3.1. That which concerns, involves, draws the attention of, or arose curiosity of a person [an actor] 3. Georg v. When the same input results in a di?erent output, S behaves inconsistently. 1. reserves the concept of interest for genuine learning beings (actors). Its ?rst version, GFC1, was presented in Osmo Kuusi’s (1974) graduate work in applied philosophy
Postulate 4 of GFC3.0, however, di?ers somewhat from Postulate 4 of GFC3.1 introduced here. Postulate 1. As was mentioned earlier, the newest basic version, GFC3, was introduced in Finnish in a Futura article Kuusi (2019a), and compared with Viewpoint Relativism in Kuusi (2019b). Postulate 2. A not-learning being with invariant criteria of sameness of its behavioral language always behaves (reacts) in the same way in the same situation from the point of view of those criteria. Genuine learning being (actor) is able to change its criteria of sameness in a way that falsi?es predictions based on its past behavioral patterns. Not-genuine learning being can change its criteria of sameness and its related behavior just so that the change is predictable. GFC3.1 connects the invariance principle explicitly to the common languages between actors. Postulate 3. The GFC3 has been developed especially together with a methodological approach of futures studies: the futures map approach (Kuusi et al. It is just possible to anticipate the future behavior of an actor. 1/22 68 Futura lish and futures-studies-focused version, GFC2, was presented in the doctoral thesis of Kuusi (1999). This means that it does not act but only reacts. This change is reasonable because the falsi?cation criterion of Postulate 2 requires a common sense-making language between actors. An actor acts if the actor makes choices following some plan that is constructed in the sense making language. An act of an actor is based on the perceived interests of the actor that are constructed in the sense making languages of the actor. There is some actor that is able to predict the changed behavior of not-genuine learning being. Here, Kuusi (2019a) already included the four English postulates of GFC3. In this study, GFC2 was used especially as the background philosophy of Kuusi’s special version of the Delphi method, the Argument Delphi. The frame of GFC3.1 has the following basic concepts: • the criterion of sameness (invariant or changing based on learning) • the not-learning being NLB • the genuine learning being or actor • the not-genuine learning being (some actor has found a dual interpretation as NLB) • falsi?cation • prediction • anticipation • behavioral language • mental or sense-making language • reaction • action • plan • perceived interest • genuine interest • essence • equilibrium of learning • capacity limits • regretting • capability limits (long term limits of consistent behavior) • the invariance principle The following postulates shortly present the basic framework of GFC 3.1, including the links between its basic concepts. A genuine interest is the equilibrium of learning, meaning that the criteria of sameness related Four basic philosophies for scienti?c futures research. The genuine interests of an actor de?ne its essence. The common sense-making language of the actor A with another actor B makes possible for actor A the falsi?cation of some anticipation made by the actor B concerning the behavior of A. Besides its behavioral language, the actor has mental or sense-making language(s) that it uses to control its own behavior; in the prediction of the behavior of not-learning beings; and in the anticipation of the behavior of other actors and in the communication with them. The behavior of an actor is determined by its behavioral language with its transiently invariant criteria of sameness. An actor may also have a dual description as a not-learning being, but there is no actor that knows the dual description related invariant criteria of sameness. A not-genuine learning being has a dual description as a not-learning being that some actor knows. Changes in the criteria of the sameness of the sense-making language might change the behavioral language (and behavior) of the actor, but it is possible that the actor is not able to control or anticipate its behavior determined by its behavioral language. Di?ering from not-learning beings, learning beings are able to change their criteria of sameness (to learn). Any not-learning being has invariant criteria of sameness. 2015)
The criterion of sameness is a broad concept that, on the most general level, represents various learning-related concepts. they receive closely similar stimuli... Following the principles of invariance and common languages in the construction of beings, an actor is able to make successful predictions concerning not-learning beings and communicate with other actors. Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. 14 GFC 3.1. In reality, an actor is able to know only its perceived interests and not its genuine interests. our world is populated in the ?rst instance not by stimuli but by the object of our sensations, and these need not be the same, individual to individual or group to group... The interest has the form of the practical syllogism (Aristotle, ca. Concerning a not-learning being (NLB), the most reasonable way to describe a criterion of sameness is an invariant behavioral disposition. “Scheme” is a concept launched in psychology that is rather well suited to describe an actor’s criteria of sameness as transiently invariant dispositions (e.g. A suitable way to describe the criteria of sameness of those languages are transiently invariant dispositions or habits that resemble NLBs’ permanently invariant dispositions. Instead, they have sensations and we have no compulsion to suppose that the sensations of the two viewers are the same... During the third stage, the child accepts the linguistic formulations of adults to the criteria of sameness of the child’s internal sense-making language. Postulate 4. interprets that also a neural network of deep learning arti?cial intelligence (AI) constructs its criteria of sameness based on the 14 Compare the assumed role of interest like futureoriented stories to the Self-Determination Theory of Ryan and Deci (2017) suggesting that story-based internalization of behavioral patterns is an highly important aspect of human motivation. A rather reasonable hypothesis is that children at this stage start to build GFC interest, like futures-oriented “stories” that motivate them. Both the invariant language of a not-learning being as well as the various changing languages of actors and other learning beings are characterized by their criteria of sameness. Vygotsky (1934) noticed that after the automatic repetition begins an egocentric processing stage, during which the child repeats movements and speech of adults without the presence of adults. A NLB always behaves in the same way in the same situation, according to its criteria of sameness. How the actor is able to predict or anticipate the behavior of beings depends on the working division of the world into beings, which, again, is based on the principle of invariance and on the constructing of common languages with other actors. Learned transiently invariant dispositions function as causal links that connect three basic aspects of an interest’s aims, aims related to action environments and action choices of interests. The available means de?ne the capacity limits of the actor. When Thomas Kuhn (1970, postscript, 192-194) discussed his paradigm concept, he nicely illustrated a situation in which di?erent human actors interpret the behavior of a potential NLB: If two people stand at the same place and gaze in the same direction ... As was already discussed in Section 3, beside the “interest”, the “criterion of sameness” is also a key concept of the GFC3.1. We as human beings, however, look at its behavior through di?ering “lenses”, as also viewpoint relativism emphasizes. The choices that are within the capacity limits of the actor and that it should not regret based on its genuine interests de?ne its capability limits or long-term limits of consistent behavior. From the viewpoint of GFC 3.1, this means that the child tries to translate the criteria of sameness of its behavioral language to its emerging, conscious sense-making language. We now know that mirror neurons are the neural system that supports those automatic repetitions. Piaget 1980; Kauppinen 2020). 350 BC) combining an actor’s targets and available means. 69 1/22 F to the interest do not change based on further learning. Referring to Lev Vygotsky (1934) and more recent discoveries concerning mirror neurons, Kauppinen (2020) gives a nice interpretation of the process in which the sense-making language of a newborn child starts to develop based on the child’s genetically given schemes. Generalizing from human beings, GFC3.1 connects actors’ criteria of sameness to their changing sense-making and behavioral languages. But people do not see stimuli; our knowledge of them is highly theoretical and abstract. In the ?rst stage of communication with its mother, a young baby repeats the movement and later also the speech of adults
In the next section, we will make this comparison with Viewpoint Relativism in a dialogue form. GFC3.1 considers, however, that learning is such an important aspect of networks of beings that it makes sense to divide beings into learning and not-learning. The common feature of ANT and GFC is that futures-oriented processes – e.g., development processes of human artifacts – are handled as interactions between beings that have their own language-based behavioral patterns and interests. For example, Google Cloud Vision API is able to classify photos on a mobile phone into those that include clouds or those that include cars. 1/22 70 Futura learning material that it gets. Above, we have discussed these similar and di?ering features concerning the Critical Realism of Wendell Bell and the Anticipatory Systems frame. In his book The Art of Conjecture (1967), Bertrand de Jouvenel introduced an actor concept very close to the actor concept of the GFC. GFC 3.1 especially discusses similar conceptual questions and uses analogous concepts to those of Bertrand de Jouvenel (1967). De Jouvenel (1967) considered that any behavior which is not a necessary consequence of the external pressures acting on a man should be called an "action". Besides these alternative basic philosophies, GFC 3.1 has common features with some other basic approaches of futures studies and innovation studies, as well. Its most simple use has been to de?ne an actor just as a stakeholder in futures-oriented activities. Also Actor Network Theory (ANT) developed by Michel Callon and Bruno Latour (e.g. In the broadest uses of the actor concept, even human-made artifacts are called actors. The broad use of the actor concept is applied in the Actor-Network Theory (ANT). The key di?erence is that ANT does not divide interacting beings into actors and NLBs. In short, we can express the perceived interest of an actor X as follows: In order to realize its target T under Four basic philosophies for scienti?c futures research. A typical recent learning material of AI are thousands or even millions of photographs that according to human classi?ers include pictures of things. According to de Jouvenel, man acts, not "because...," but "in order to..." Sustained, systematic action aims at the validation of a representation projected into the future. The key conceptual distinction of the GFC is the distinction between actors that are able to change their criteria of sameness (to learn) and not-learning beings, NLBs, that have invariant criteria of sameness determining their behavioral patterns. The GFC 3.1 concept “interest” is the counterpart of de Jouvenel’s concept “intention”. In GFC 3.1, human-made artifacts cannot be actors without these features that GFC 3.1 gives to actors in its ?rst and second postulates. GFC 3.1 has common and di?ering features with the three alternative basic philosophies of futures studies. According to de Jouvenel, a man who acts with sustained intention to carry out a project is a creator of the future. Based on this learning material and using human language, an AI is able to express what it sees in some picture or in an environment. According to Latour (1996), ANT does not limit itself to human individual actors but extends the word actor – or actant – to non-human, non-individual entities. De Jouvenel compared the projection of the image "over there" to the rock climber's ?inging of a rope "up there"; in each case, the throwing comes ?rst and enables the actor to move toward the "hitching point." Other things being equal, an assertion about the future must be weighed according to the strength of the intention. This interpretation is actually in principle possible also in GFC, as well, if we assume that NLBs always behave according to their genuine interests, and so their criteria of sameness remain invariant. Many futures researchers have used the concept of actor. But a possible super intelligent AI might deserve the name of actor in GFC 3.1, even more so than human beings. Actors are able to act and not just to react. An assertion about the future does not indicate a fact but an intention. Latour 1996) focuses on problems similar to GFC 3.1. Intentions provide a convenient basis for comparing the projects of di?erent people. Concerning the future of humankind, it is a very relevant question how AI will be able to start to think, using these and other criteria of sameness that it has learned from human beings. He used the concepts “actor”, “action”, “reaction”, “intention” (in GFC 3.1 interest) and “future oriented projection of an image” (in GFC 3.1 plan) with similar meanings as GFC 3.1 uses them
It is important that the interest connects a particular target and a particular action or particular means to each other if suitable conditions prevail. An actor is able to change its criteria of sameness in a way that falsi?es predictions based on its past behavioral patterns. A target without any action plan (de Jouvenel’s “project”) is not an interest in the GFC. Like de Jouvenel’s “intention”, the interest has two main aspects: its motivating intensity and its stability. In those situations, the actor’s behavior is de?ned by its uncontrolled behavioral language. Analogously to de Jouvenel (1967), GFC 3.1 considers that the learning-based freedom of choice is the basic feature separating actors from Not-Learning Beings (NLBs) and also from not-genuine learning beings. The sense-making language of an actor is the GFC 3.1 counterpart of de Jouvenel’s human-speci?c concept of mind. E.g. De Jouvenel (1967) considered that actions are based on the images formed in the minds of actors. A genuine interest is de?ned as an equilibrium of learning, meaning that the criteria of sameness related to the interest do not change based on further learning. It is not so, however, that actors always act and only NLBs react. X considers that it will not regret the target T and the action A (the consistency criterion). In the GFC 3.1, “reaction” instead of “action” means that an actor is not able to control its behavior based on its plan that it has formulated in its sense-making language. In the GFC 3.1, the distinction between action and reaction is connected to the distinction between actor and NLB. 15 In the syllogism form, the perceived interest of an actor X is de?ned in the following form of two premises and the conclusion: Premise 1: The actor X considers that the realizing of the target T is better than if T will not realize Premise 2: X believes that A realizes T in conditions C; X is able to get A to happen (X believes that A belongs to the capacity limits of X in the conditions C); and X will not regret if the action A will happen (X believes that A belongs to the capability limits of X in the conditions C) Conclusion: X tries to get A to happen if the conditions C prevail. De Jouvenel’s actors are, ?rst of all, single human beings. In many connections, actors are just able to react. The interest is also di?erent if a di?erent T* replaces T or a di?erent C* replaces C. Based on the stability of the interest, GFC 3.1 makes a distinction between perceived interests and genuine interests. Daniel Kahneman’s (2011) system 1 with its automatic responses is one good representative of the behavioral language, and his system 2 represents the sense-making language that tries to have impacts on the criteria of sameness of the behavioral language. However, like GFC 3.1, de Jouvenel included into actors also groups or institutions of human beings, e.g., various kinds of organizations. This is why it is only possible to anticipate and not to predict the future behavior of an actor. Wright (1971) has discussed the logic of the practical syllogism. Just the perceived interests determine the action choices, and the actor evaluates the results of the action ?rst from the point of view of a perceived interest(s). A motivating interest is inclined to increase both the capacity of an actor and the use of resources of that actor. It is important to notice, however, that what is di?erent depends on the criteria of sameness of the actor X’s sense-making language. It is not clear if de Jouvenel considered that also animals, cyborgs or intelligent machines could be actors. If the results do not meet the expectations of the perceived interest(s), the actor formulates (a) new perceived interest(s) that is (are) supposed to be 15 The concept of the practical syllogism was introduced in Aristotle’s Nichomachean Ethics. Georg v. 71 1/22 F the conditions C, X considers that the action A is needed. Though also the criteria of sameness of the behavioral language might change based on the conscious control of the sense-making language, many of the reactions based on the behavioral language surprise the actor. If the actor connects the realizing of the target T to some di?erent action A*, The GFC interpretation is that the interest of X has changed, because the criteria of sameness related to the A are di?erent than those related to A*. Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. The logical form of the GFC 3.1 interest is the practical syllogism
Second author’s introduction of VR: Viewpoint relativism is a new approach to epistemological relativism based on the concept of points of view (Hautamäki 2020). According to the ?rst condition, knowledge (truth or justi?cation) is dependent on the framework (or point of view) in which statements are presented. In other words, an actor has general interests that are “translated” to speci?c contexts of language games between actors. GFC 3.1 gives a fundamental ontological role to genuine interests: they de?ne the essence of actors. One early source of inspiration for the GFC was the late Ludwig Wittgenstein (1958) and his “language game” concept. Baghramian 2004; O’Grady 2002): 1. knowledge (or truth, justi?cation etc.) is always relative to some particular framework (culture, language, point of view, evaluation standard etc.), and 2. In GFC 3.1, the learnt communication frames of various language games help actors to ?nd shared or di?erent criteria of sameness in their sense-making languages. In some connections, the second author continues the dialogue before he continues with the introduction of the basics of VR. The second author introduces the basics of VR and the ?rst author comments his introduction especially from the point of view of futures research and GFC3.1. Like in any proper article by authors with partly di?ering opinions, we both consider that all arguments presented in the dialogue are interesting and acceptable. Meanwhile, the other condition denies that any one framework is better or more correct than any others. Language-game speci?c translations of the criteria of sameness of actors improve the mutual understanding of actors (compare the shared C-language of VR) in the activities of various language games. One way to interpret the interest concept of the GFC is that it is a practical syllogism (or practical syllogisms) in the connection of some language game(s). "Language-game" is meant to bring into prominence the fact that the speaking of a language is part of an activity, or of a form of life. Interests as practical syllogisms of targets, conditions (means) and action decisions get di?erent formulations in di?erent language games. Introduction of the basics of Viewpoint Relativism (VR) and comments from the point of view of futures research and GFC3.1 In this section, we introduce the basics of viewpoint relativism (VR) and discuss it as a dialogue. The used dialogue form is another way to present a traditional neutral comparison of two alternative philosophical approaches in an article that is written by authors that represent the alternatives. Therefore, absolute claims independent of frameworks do not exist. According to Wittgenstein (1958, § 23), the meaning of words – or, in the GFC, the criteria of sameness that the words represent – depends on the special language game context. So, in GFC3.1, both perceived and supposed genuine interests are relevant concerning the regretting process from which follows the changing of the criteria of sameness (learning). Wittgenstein (1958, § 22) calls the communication acts of actors in some language game a move in that language game. Epistemological relativism is characterized as a form of epistemology accepting the following two theses (cf. This can be Four basic philosophies for scienti?c futures research. no framework is privileged over all others. Wittgenstein gives the following examples of language games: Giving orders, and obeying them; Describing the appearance of an object, or giving its measurements; Constructing an object from a description (a drawing); Reporting an event; Speculating about an event; Forming and testing a hypothesis; Presenting the results of an experiment in tables and diagrams; Making up a story; and reading it; Play-acting; Singing catches; Guessing riddles; Making a joke; telling it; Solving a problem in practical arithmetic; Translating from one language into another; Asking, thanking, cursing, greeting, praying In communication between actors, the essential common feature of Wittgenstein’s examples is that they de?ne frames for sense-making in various communication situations. In the dialogue, we call Osmo Kuusi ?rst author and Antti Hautamäki second author. 1/22 72 Futura closer to the genuine interest(s)
or Is the entity or property X existent. Di?erent kinds of criteria can be used to compare points of view. Points of view are suited to be improved and changed. So, the form of an epistemic question is (Q) Is the claim X true (or justi?ed). Therefore, viewpoint relativism is a testable hypothesis. Viewpoint relativism is not committed to claim that all epistemic questions are viewpoint dependent. To de?ne viewpoint relativism, I refer to epistemic questions. Both for the “practical common sense” of futures studies and GFC3.1, the following interpretation of the three-element system [S,O,A] is suitable: S is a (human) actor and O is a future development F evaluated from the point of view A. These questions are viewpoint-dependent, if in order to answer it, some point of view must be referenced. Viewpoint relativism is local, accepting that perhaps only some types of epistemic questions are viewpoint dependent, like statements about norms or ethnic communities. According to viewpoint relativism, all viewpoints are in fact comparable and could be evaluated by di?erent criteria, like the practical consequences of points of view. They are questions about basic epistemological issues: What is true, justi?ed, existent, rational etc. Especially the ?rst thesis expresses the basic tenet of viewpoint relativism: to approach reality, we always use a point of view. Points of view are often equated with perspectives or even conceptual frameworks, but the exact nature of points of view are seldom presented. Like in the de?nition of Hautamäki, A is an aspect of F representing F to S. Aspects are natural, social or psychological features of objects. Each thesis contains an important philosophical issue. 5. In my recent book Viewpoint Relativism (2020), I de?ned a point of view to be a three-element system [S,O,A] where S is the subject and O is the object of point of view, whereas A is an aspect of O representing O to S. This would be global or universal relativism. The “philosophy” of viewpoint relativism can be condensed into six theses. 73 1/22 F expressed by saying that no neutral criteria exist to arrange the frameworks into a hierarchy. 3. What is characteristic for points of view is that they include choosing features of an object to represent it. Each object can be considered from several di?erent points of view. This is an important point, because if we consider all points of view equally valuable, we have to accept all points of view, leading us to extreme relativism. Relativism is often claimed to be committed to keep all points of view equally good (Boghossian 2006; Bagramian 2019). 4. The world is “seen” through the “lenses” or “?lters” of points of view used. All people have their own subjective points of view, but they can be objecti?ed. This does not mean that all frameworks are equally good: some are better in relation to the interests of the actors or a community. There is no viewpoint-neutral way to approach reality. 1. These questions concern concrete items, like propositions. The novelty of viewpoint relativism is to apply a de?nite concept of points of view to de?ne relativism and defend it against the standard criticism. 2. In GFC, the point of view of an actor is de?ned by the perceived interests of Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. Also related to GFC3.1, it is easy to see the common starting point: there are (human) actors that have points of view that learning might change. 6. First author’s comment: Viewpoint realism nicely represents the “practical common sense” of futures studies and the scenario method, in particular. In defending viewpoint relativism, it is crucial to note that “no neutrality” does not imply “equally good” in relations to points of view (Kusch 2019). Some exceptions are Hautamäki (1983; 1986; 2016), Vazques & Liz (2015), Lehtonen (2011), and Colomina-Almiñana (2018). Thus the answer to Q has an extended, complete form: The claim X is true [from the point of view P]. There are no absolute, privileged or universal points of view. where X might be a sentence like “Climate change is caused by human actions”, or a property like “spouse”. In short, in a point of view, an aspect represents the object for the subject. I de?ne viewpoint relativism as a hypothesis according to which viewpoint-dependent epistemic questions exist. Note that an evaluation of points of view is always taking place in some context of life, containing interests and values as well as shared facts
Second author’s introduction of VR continues: Philosophically, viewpoint relativism is in opposition to realism, according to which reality and the truth are independent of the human mind (e.g. Viewpoint relativism is a form of anti-realism which argues that “the talk of a reality that is completely independent of our judgement is incoherent” (Baghramian 2004, 229). Therefore, we have to base our scenarios on consistent points of view, pointing out interesting aspects of things. Still, it might be ine?ective from the point of view of ?nance. On the other hand, a development that depends only on invariant criteria of sameness (“laws of nature”) of NLBs does not depend on the local interests of actors. It follows from the ?rst principle of viewpoint relativism that there is no neutral way to approach the future. Let actor A be a decision maker, who decides whether to give more money to the hospital mentioned by Hautamäki for a better qualiFour basic philosophies for scienti?c futures research. Niiniluoto 1999): Reality determines the verity of statements independently of what we know. Viewpoint relativism is especially relevant for futures studies, because there is no ready reality corresponding to scenarios or anticipations; the future is just emerging through our actions. Truth is operating within points of view: every statement is true or false, depending on a point of view under consideration. Points of view about the future are “telescopes” which open a landscape or map of the future. For example, if somebody is considering hospitals from the point of view of the quality of nursing, then the statement that the hospital is e?ective, must be related to nursing: True, if it’s e?ective from the point of view of nursing. In viewpoint relativism, the truth of statements is dependent on aspects used to represent objects of knowledge. What those actors or NLBs and their criteria of sameness are, however, is the focus of a continuous learning process, changing the criteria of sameness of the “I actor”. If a point of view is P =[S,O,A], then the statement p is true from the point of view P if p is true of O interpreted as A (or qua A). Viewpoint relativism and GFC3.1 have taken similar positions concerning futures that depend on the activities of actors. Thus, it might turn out that the same statement is true and false at the same time, but from di?erent points of view. In futures studies, di?erent scenarios typically represent di?erent points of view. In this situation, just forecasting is a reasonable approach. It’s worth stressing that anti-realism is not idealism, which denies the existence of external reality. Within any point of view, the principle of non-contradiction is valid. The ?rst choice means that it is important to look at F from di?erent aspects. What a future will look like based on the decisions of actors crucially depends on the points of view or interests from which the decisions concerning the future are made. The second possibility means that it is important to ?nd just some aspect(s) that is (are) decisive for the development. In GFC3.1, the reality does not depend just on the “I actor” in the sense of Descartes’ “cogito ergo sum”, but also on other existing actors and not-learning beings NLBs. Let us here consider the question of truth, which is fundamental in all ?elds of epistemology. We would call those developments “local” that directly depend on the choices of one or few actors and their points of view. The di?erent points of view of actors are especially relevant if the actors have the capacity to impact the realizing possibilities. First author: Concerning realism, viewpoint relativism and GFC3.1 have di?erent positions. If an actor just has to accept the rules that de?ne the future development, it has to take the point of view of the beings that de?ne these rules. Anticipation is a suitable term to describe the study of possible and preferred futures in this kind of local situation. This relative concept of truth does not mean that truth is irrelevant. Viewpoint relativism takes di?erent forms in various ?elds of epistemology. One basic issue in futures studies is when an actor should focus on the available possibilities and when the reasonable choice of the actor is to forecast the most probable development or even make an exact prediction. In the book Viewpoint Relativism (2020), there is an exact de?nition for the viewpoint-dependent notion of truth, based on viewpoint logic (Hautamäki 1983; Hautamäki 2022). In the frame of the GFC3.1, this kind is a future development that depends just on NLBs. 1/22 74 Futura the actor
Hautamäki (2020, 182) gives an example that illustrates how new facts impact the plausibility or subjective probability of di?erent scenarios. According to VR, all we know about reality is mediated by points of view. For example, scienti?c communities are just epistemic communities which try to produce objective knowledge by mutual criticism and testing. (B) Peter anticipates (believes) that the train does not depart at 17:30. For example, it is needed for de?ning the concept of knowledge: knowledge consists of true, well justi?ed beliefs. New evidence and methods as well as comparison of di?erent viewpoints help to settle disagreements. A statement is justi?ed not absolutely, but relative to epistemic systems. Hautamäki’s illustration starts from the following disagreement between two points of view: (A) Mary anticipates (believes) that the train departs at 17:30. So, the “formula” of justi?cation is: epistemic point of view -> epistemic system -> justi?cation. Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. This opens ways to change one’s own point of view. Second author’s answer: The realism issue is important. First author: In section 2, we discussed the key role of justi?cation in the Critical Realism-based approach of Wendell Bell as well as how Musgrave (2007) has connected justi?cation to the abduction concept of Charles Peirce. 16 In GFC 3.0, a certain, both present and future, fact is a well-established invariant criterion of sameness of a not-learning being NLB. GFC 3.0 calls behavioral patterns of actors that learning might change, e.g., habits or norms of legislation transient invariances. One way out is to change one’s own point of view, thanks to new evidence, methods, and comparison. 75 1/22 F ty of nursing. Viewpoint relativism considers justi?cation in relation to epistemic systems, consisting of di?erent standards or principles used in justi?cation. Besides behavioral patterns of well-established NLBs, the feasibility or probability of a scenario depends on the actors’ readiness and resources to make it true. In a disagreement, it is important to be aware of the viewpoint dependency of knowledge claims. Reality also contributes to our knowledge: if reality were di?erent, our knowledge (perceptions, experience etc.) would be di?erent, too. Hautamäki 2020, Chapter 5.2.2). Objective knowledge needs not be invariant, but it must be true and well justi?ed from some point of view recognized in the community (cf. We don’t know what reality is as such, but properties and objects that are invariant relative to our di?erent points of view are as real as possible. An example of such an NLB’s invariant behavioral disposition (or criterion of sameness) is the speed of light as the maximum speed. How can we justify scenarios based on Bell’s and Musgrave’s Critical Realism and Musgrave’s abduction concept. Let us assume that an expert B is able to convince A that more money for nursing is the right decision and that A invests for that purpose. On the other hand, if there is no future fact that is against a scenario, we are justi?ed to believe that the scenario is possible. Realism tends to see the correspondence with reality as a de?ning condition of objective knowledge. It follows from this approach that there might be real disagreements about knowledge. In the conceptual frame of GFC3.1, the realizing future in the illustration depends either on the interests of B or C and also on the real capacity limits and the perceived capability limits of A. Second author’s introduction of VR continues: Justi?cation is the basic notion of epistemic relativism. Viewpoint relativism considers that knowledge is a function of reality and points of view. In such a disagreement, the dispute is di?cult or even impossible to solve, if both parties are strongly committed to their epistemic systems. Of course, objective knowledge must be justi?ed from all points of view in the community. This means that objectivty is relative to this point of view. So, a scenario is not justi?ed (not possible) if the speed of some body in the scenario is higher than the speed of light in vacuum. Based on the falsi?cation criterion that is also suitable for GFC 3.1, we can conclude that a scenario is not justi?ed if it is against a future fact 16 . Analogously, if A consults a ?nance expert C, the realizing future is di?erent: no further money for nursing. Epistemic systems are selected by epistemic points of view, deciding what epistemic standards are relevant. However, knowledge could be de?ned also in terms of consensus in epistemic communities. If a statement is accepted from all points of view, that is, it is invariant in the community, then we can consider it strongly objective knowledge. A word about objective knowledge
In many practical issues, it is crucial that people ?nd a solution to disagreements. Let us assume that Mary and Peter are spouses that are planning to use the train for a common journey. For example, Peter’s belief can be considered more trustworthy than Mary’s, because Peter’s belief (D) is based on news from that very same day, while Mary’s (C) is based on a previously published timetable. For example, Mary and Peter’s beliefs about the departure of the train in cases (A)–(B) are in full disagreement. However, an important requirement seems to be common or complementing interests of the actors belonging to the community. Epistemic communities are ways to both handle and avoid the above kinds of disagreements. The disagreement in cases (C)–(D) is about factual justi?cations rather than di?ering interests. Full disagreement is what happens between opposite beliefs. For a working epistemic community, one important requirement is that its members take into account the same facts. A Popperian philosopher could criticize that relativism is not providing any solutions to disagreement, but the points of view are dynamic elements in viewpoint relativism. If justi?cations are available, the reasonability of the points of view or scenarios of Mary and Peter starts to di?er. Relativism is sensitive to disagreements, because it stresses the existence of a di?erence in points of view. 1/22 76 Futura Concerning cases (A)–(B), we can say that without further facts that either Mary or Peter is correct, but without further information/justi?cation, both points of view or scenarios are justi?ed. Descriptive disagreement is about how to describe the state of a?airs or the recent action environment. Mary would like to leave already today but Peter prefers tomorrow. Popperian falsi?cationism implies that one has to eliminate false statements in order to ?nd the right statement. In fact, there are at least three factors in?uencing points of view: self-re?ection, communication and practical activity (Hautamäki 2020, 58, Figure 3.3). 17 In Hautamäki’s illustration, the two points of view have the following justi?cations: (C) Mary believes that the train departs at 17:30 because that is what the published timetable says. Credal disagreement means that the beliefs have di?erent levels of con?dence (degrees of beliefs or credence). Continuing with the example of Mary and Peter, Hautamäki refers to Michele Palmira (2017, 287–291), who has di?erentiated between four kinds of disagreements. The disagreement is inclined to concern targets because, unlike Mary, Peter might consider that women and men are equal enough even if both agree on the state of a?airs regarding indicators concerning equality. For example, Mary and Peter disagree about what equality means. For example, Mary and Peter are in disagreement about how equal women and men are in Finland. Conceptual disagreement is disagreement about what entities a concept should refer to. Disagreements between epistemic communities might relate to all aspects – target, environment and action – of interest. Depending on the justifying arguments, futures researchers typically start to give scenarios di?erent subjective probabilities. In viewpoint relativism, the basic situation is that we have several points of view supporting even contradictory statements. As practical syllogisms, an interest in GFC 3.1 connects aimed targets and action choices in a speci?ed action environment. Argument Delphi of Kuusi (1999). The four kinds of disagreements concern both future facts and the di?ering interests of Mary and Peter. Four basic philosophies for scienti?c futures research. From the point of view of promoting the interests of actors, the role of an epistemic community is especially relevant if – using the concept of de Jouvenel (1967) – (a) bad future(s) dominate(s) a single actor, but the epistemic community of many actors is able to make true (a) positive future(s). Here, the interests will be crucial when Mary and Peter evaluate the available evidence, e.g., anticipate how late the train will be. Hautamäki’s concept of “epistemic community” becomes especially relevant when the available evidence is evaluated from the perspective of actors’ interests. Second author’s answer: The issue of disagreement is essential to viewpoint relativism. 17 Cf. (D) Peter believes that the train does not depart at 17:30 because the daily news said that all trains will be late
O’Grady 2002). So far, I have identi?ed four of them: the principles of consistency, deduction, induction and evidence. I think that the situation is more complicated. We cut up the world into objects when we introduce one or another scheme of description.” This proposition characterizes a version of relativism, which Putnam calls “internal realism”. Damasio 2010). 77 1/22 F Points of view are not static elements, but in continuous ?ux. This means that because entities are identi?ed by criteria of sameness, they, too, are dependent on points of view. Ontological relativism is often de?ned as referring to the articulation of reality through conceptual frameworks. Actors are not acting alone, they are always communicating with others and sharing ideas and meanings. Second author’s introduction of VR continues: Ontological relativism deals with questions about reality, its objects and their properties. The core question here is that similarity of objects is not absolute but dependent on which properties (qualities) are considered to be relevant by the points of view. To become a person is impossible without separating oneself from others (cf. “...the world consists of some ?xed totality of mind-independent objects. Points of view are ways to conceptualize the world. They are dynamic constructions, which explains that disagreements are in principle not unsolvable. These principles de?ne what I call core rationality (cf. In fact, there is strong evidence that our mental world is partly a product of communication and collaboration. In fact, even objects are not given, but they are identi?ed as such by certain qualities, like causal connections, permanency and stable properties. There is exactly one true and complete description of “the way the world is.” Truth involves some sort of correspondence relation between words or thought-signs and external things and sets of things.! (Putnam 1981, 49) Viewpoint relativism claims that ontology is a function of points of view and reality. This means that what objects there are is dependent on both points of view and reality itself. In 8.2 of the book Viewpoint relativism, I present several cases of solving disagreement, like projection (thinking from the opponent’s point of view), ascending to meta-level, adopting an outrider’s (third party’s) point of view and aspectual non-epistemic comparison (like interest-based considerations). I agree that there are quite di?erent principles used in di?erent sciences and in di?erent cultures, but I still believe that we can ?nd some general principles which are as universal as possible and which are working as norms in all re?ective discussion. Sometimes relativists deny that there are universal principles of rationality. The criteria of sameness are never absolute; they are dependent on points of view and ?nally on interests. I think that they provide tools for rational discussion, especially in philosophy and Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. The dynamics of points of view is dependent on contexts and communities. Viewpoint relativism rejects essentialism and the existence of natural kinds (like species of animals). Compare to how Hilary Putnam (1981, 52) expresses conceptual relativism: “Objects” do not exist independently of conceptual schemes. Its opposition is “metaphysical realism” according to which…. Communication is also necessary for activity and collaboration
This is a reasonable conclusion interpreting that “points of view” represent the perceived – not ‘ideal’, genuine – interests of actors and the “reality” of NLBs and their criteria of sameness. C-language is our common language, which we use to communicate. Human actors use their C-languages to anticipate their own behavior, de?ned by the criteria of sameness of their behavioral languages. As was discussed above, in GFC 3.1, this learning process depends on the interaction between the developing sense-making language and the behavioral language of a person as well as on how the perceived interests of a person develop. In GFC3.1, the counterpart of the C-language is the actor-speci?c sense-making language. In communication we have to use common words, which have ?xed meanings (C-meaning) in language but which are always subjectively interpreted (S-meaning). Besides this, they use their C-languages in the communication with other human actors using concepts with same aural expressions but di?ering S meanings. Equally important is to assume that we have a common conception of truth, without which we cannot trust each other in communication. Core rationality makes possible a rational comparison of points of view, which is a central part of viewpoint relativism. The principles of core rationality – consistency, deduction, induction and evidence -are sources of learning that change the perceived interests of actors ideally towards their genuine interests, and help actors to realize what reasonable NLBs are with their hypothesized invariant criteria of sameness. Consistency and deduction are related to the structure of knowledge, and induction and evidence to its probability. C-theory consists of a theory of common language (C-language), a common conception of truth (C-truth) and a shared conception of reality (C-reality). Second author’s introduction of VR continues: Viewpoint relativism has a great impact on orientation in our pluralistic modern society. Mirror neuron-based imitation of adults gives children tools for social sense-making and anticipation of actions and reactions of other people. I call critical relativism the societal view, which accepts the following maxims (Hautamäki 2020, Ch. 1/22 78 Futura science. This is empirically a very reasonable assumption, taking into account the above discussed key role of mirror neurons in the language learning of children (Kauppinen 2020). According to this shared C-truth, true is to say how things are (Lynch 2005). The sense-making language of GFC3.1 and Hautamäki’s C-language with its di?ering S-meanings can be seen as identical in the case of adult human beings. GFC3.1 assumes three basic types of languages: the sense-making and the behavioral languages of actors, and the (behavioral) language of NLBs with its invariant criteria of sameness. First author: From the point of view of GFC3.1, we can accept the statement “what objects there are is dependent on both points of view and reality itself”. Concerning human beings, we might even replace the concept sense-making language with the C-language with its S meanings. also Glenberg & Gallese 2011). Through C-language we can describe our experiences and common world, which I call C-reality. Recent studies indicate that the inherited behavioral language starts the sense-making language learning process of a small child using mirror neurons (Kauppinen 2020, cf. 8.1): • Plurality: Recognize the plurality of points of view; • Tolerance: Tolerate and listen to points of view di?ering from yours; • Criticality: Weigh every point of view. Often this kind of truth concept is stated to be correspondence theory, but I consider it to be a more primitive, intuitive concept, which could be elaborated in many directions, leading to di?erent theories of truth, like correspondence theory, consensus theory, or pragmatistic theory. Besides core rationality, the philosophical discussion has some conditions, which guarantee its possibility (Hautamäki 2020, Chapter 2). Four basic philosophies for scienti?c futures research. I have collected these conditions under the term C-theory, where C refers to common or even common sense. Hautamäki does not, however, discuss the learning process that produces the adult C-language. The criteria of sameness of the behavioral language depend on the genes of a person
• There is no such thing as a single absolutely correct map. Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. (2015, 22) have suggested six criteria based on which it is possible to evaluate the external quality of a Futures Map: Criterion 1: The number or the scope of possible futures that might be relevant from the point of view of the vision or acceptable futures. Like the map suggested by Baghramian (2004), Kuusi et al. • Map-making is an evolving art. 2015). First author: The plurality of alternative developments and tolerance as readiness to analyze them are key features of the scenario method as the basic method of futures studies. In other words, it should be useful and understandable from their particular points of view. These facts are used in the construction of the most relevant scenarios, especially from the point of view of the interests of the key customers of the mapping e?ort (Criterion 2). Hautamäki considers the map metaphor to be suitable for describing the way of thinking of points of view. • Di?erent types of maps serve di?erent purposes and satisfy di?erent needs. On the other hand, a good Futures Map should focus also on what is especially relevant in the future for those who are key customers of the map, e.g., ?nancing its construction (Criterion 6). The plurality of points of view is the special focus of the quality criteria 1, 3 and 5. From this starting point, Kuusi et al. Therefore, we have to be critical towards all points of view and weigh them. In this way, the plurality as the quality criterion behind Criteria 1 and 3 promotes also quality in Criterion 5. Criterion 3: All kinds of causally relevant facts are covered by the identi?ed futures. Among the methods of futures studies, especially Causal Layered Analysis (CLA) is focused on the di?erent points of view of actors concerning past evidence, stressing especially the role of applied metaphors (Inayatullah et al. Criteria 1 and 3 describe how various facts related to the topic area of the Futures Map have been taken into account. (2015) is a map of many scenarios as alternative development paths. 79 1/22 F Viewpoint relativism explains the plurality of different opinions and approaches: behind opinions there are often, but not always, di?erent points of view about common issues. The Futures Map of Kuusi et al. Often, scenarios also clearly represent di?erent points of view, or in GFC3.1, di?erent interests of actors concerning future possibilities, based on the same available past evidence. Criterion 4 is focused on the identi?cation of the most relevant facts de?ning these most relevant futures. Typically, Futures Maps that are good in Criteria 1 and 3 are also able to serve various kinds of users. Criterion 3 is focused on coverage of the use of separate facts, and Criterion 1 on how all these facts are taken into account in the scenarios of the Futures Map. In futures studies, a suggested solution to this issue is the so-called Futures Map (Kuusi et al. a map of all maps) does not make sense. Criterion 4: Causally relevant facts are e?ectively interpreted with as few scenarios as possible. In the discussion about the post-truth era, recognizing pluralism and accepting misinformation (lies) have been confused. 2015). But how can we weigh or critically evaluate scenarios or points of view. Criterion 6: The key customers of the Futures Map are able to understand and bene?t from the Map. But from the fact of a plurality of opinions, we cannot infer that they are equally good. • There is no single correct way of constructing or drawing a map. • Since maps are drawn for di?erent, sometimes incompatible, purposes, the notion of global convergence (e.g. Actually, Hautamäki has realized the suitability of the map concept, too, as he (Hautamäki 2020, 55) quotes the map metaphor of Maria Baghramian (2004) pointing at the following features of a map: • A map is always a view from somewhere. It’s important to note that tolerance and criticality are not in contradiction: tolerance is against the suppression of di?erent opinions and criticality against accepting all opinions. (2015) consider that a proper Futures Map should be user speci?c. Criterion 2: The most relevant or important possible futures are identi?ed. Criterion 5: Many kinds of users of the Futures Map are able to understand and use it. These maxims do not give anybody the right to lie or distribute misinformation. It should be relevant to the interests of the customers of the map. • There are better and worse, more accurate and less accurate maps
Viewpoint relativism has been developed as an epistemological theory, concentrating on the questions of truth, justi?cation and ontology. The concept of “(behavioral) language of NLBs” might be misleading, because NLB’s could not have a language. When comparing GFC3.1 and viewpoint relativism, we see similarities and discrepancies. Futures-oriented values in four basic philosophies We end the comparison of the four alternative basic philosophies of futures studies with focusing the discussion on one key issue of futures studies: the role of futures-oriented values. The four discussed basic philosophies for futures studies de?ne the relationship between “Newtonian” causal explanation and human future-oriented action as well as the role of values with di?erent conceptual frames. This two-level analysis shows that viewpoint relativism gives meaningful insights into futures studies. According to GFC3.1, this system is based especially on the 18 It is possible to consider that also intelligent animals can function as actors having the System 2 anticipatory system. It can be seen as a supplementary tool to GFC3.1. At best, viewpoint relativism is a useful tool to study points of view in the context of futures studies. If I understand this correctly, it means that NLBs are reacting in a constant way in similar situations and they could not change their behavior. The future remains more or less open to human will and action”. Points of view generate maps of the reality and scenarios re?ect the points of view behind them. Scenario exercises increase the capacity to distinguish among possible, probable, and preferred future scenarios. The point of view of behavioral language is mechanical without supposing free will and deliberation. Four basic philosophies for scienti?c futures research. An actor’s rational actions and decisions can be described by referring to her point of view. As was mentioned in section 3, according to Poli (2010), recent forecasting and scenario approaches are inclined to follow the basic rule of systems that Rosen (2000) called Newtonian: Never allow future states of the system to a?ect the present changes of state. We could describe their behavior in C-language, so it is not necessary to postulate a separate behavioral language. A meta-level point of view concerns what the relevant points of view are and, consequently, which scenarios to consider in a Futures Map. It is a reasonable assumption that human beings and GFC3.1 actors 18 actually have two types of anticipatory systems with predictive or anticipating subsystems. Here, GFC3.1 refers to the behavioral language of NLBs. To be fair, GFC3.1 is a comprehensive theory of futures studies, giving an adequate picture of all relevant elements and relations of futures studies. As evident is, however, that futures researchers usually follow also the fourth basic assumption of Bell (1997): “The future is not totally predetermined. Once again, we use GFC3.1 to link the four conceptual frames. 1/22 80 Futura Second author’s answer: The concept of a map is central to viewpoint relativism as well as to GFC3.1. This conclusion seems to be especially reasonable concerning arti?cial intelligence having human-like skills in the future. What is essential here is that we don’t use intentional predicates (intend, interest, mental, mind, thought etc.) in describing the behavior of NLB’s. If we think about scenarios as paths on the map, we see how important points of view are for futures studies. The basic idea here is that we have to consider the future from many relevant points of view in order to have an accurate picture of it. On the other hand, NLB with invariant criteria of sameness always behaves from the point of view of those criteria in the same way in the same situations. In the systems theoretic frame of Rosen (2000), human actors beside other organisms have/are anticipatory systems. An actor’s sense-making language is clearly C-language with its own interpretation of the central concepts. Here we face two levels of points of view. An actor is capable of changing her criteria of sameness, that is, her point of view. The basic-level points of view express what qualities in scenarios are relevant for the interests of actors. The ?rst was developed over millions of years and is closely linked to biological evolution. So, we as actors expect NLBs to be constant in the future, too. The dominant target of its predictive model is simple: how to survive and reproduce those with the same genetic information. This basic principle of causal explanation is important in forecasting and scenario studies
Bell refers to the classic example from the 1800s, in which the value statement “Africans ought to be treated as socially inferior” was promoted with the true statement “Africans in fact are socially inferior”. 2, 87) connects futures-oriented values to Popper’s fallibilism/Critical Realism, applying Keekok Lee’s Epistemic Implication Model (Lee 1985). From the contributions of Rosen, we ?nd little advice concerning the content of the second anticipatory system of Kahneman (2010) of human beings or GFC3.1 actors. Bell and Lee connect serious evidence to assertions that can be denied or con?rmed by independent observers. Quoting Kahneman (2010): System 1 operates automatically and quickly with little or no e?ort and no sense of voluntary regulation. Referential relevance means that the evidence is relevant for the targets included in the ?rst premise of a practical syllogism. As Bell (1997, Vol 2, 90) notices, Lee’s requirement of causal independence is connected to the highly interesting issue from the point of view of futures studies: the self-ful?lling prophecy. Children automatically get their versions of the ?rst anticipatory system with its predictions, anticipations and behavioral suggestions. Evidence is causally relevant if it is causally connected to the ?rst premise, the second premise of action environment and action conclusion. Daniel Kahneman (2010) has nicely described the features of this system and the second sense-making language-based anticipatory system that functions beside it. 81 1/22 F criteria of sameness of the genetic code expressed in the behavioral languages of organisms, but also on very old myths and cultural patterns of common languages of human beings. The three further criteria of Lee are the much used validity and reliability criteria of the scienti?c method, but they are more controversial than the two mentioned criteria. With the following interpretations, we can connect Lee’s criteria to the changing practical syllogisms of perceived interests. For example, a person who has been practicing chess or playing the piano for a long time will be able to make good moves quickly or read notes automatically. Wendell Bell (1997, Vol. System 2 draws attention to e?ort-intensive mental functions that require it. Its functions are often associated with subjective experiences of agency, choice, and concentration. From the point of view of GFC3.0, the mistake in this type of inference is the confuOsmo Kuusi & Antti Hautamäki. For this purpose, three other basic philosophies provide more advice. According to Kahneman, System 1 contains innate skills that we share with other animals. Concerning the behavior of actors, this kind of objectivity or reliability is relevant only concerning the transient invariances that learning might change. Using the concepts of Kahneman, System 1 represents the criteria of sameness of the behavioral language that actors try to govern and develop with System 2 sense-making languages and with developing perceived interests in particular. Typically, habits that GFC3.1 calls transient invariances belong to these types of automated behavioral patterns. Also, the concept of objective knowledge in viewpoint relativism is relevant in this connection. Bell considers that using Lee’s epistemic implication, we can subject the descriptive elements of value assertions to a series of criteria, based on which it is possible to reach a tentative judgment about the validity of these value assertions. There is a concept that can be used to link the value-related approaches of Bell’s Critical Realism, viewpoint relativism and GFC3.1: the GFC concept of interest. Lee’s criteria are serious evidence, referentially relevant evidence, causally relevant evidence, causal independence and empirical test. GFC3.1 assumes that all learning of actors is based on genuine interests that are represented by the perceived interests of actors, constructed in their sense-making languages. The two systems interact as the sense-making language in GFC3.1 or C-language in VR and the behavioral language in GFC3.1. In GFC3.1, this kind of objectivity is required concerning the behavioral patterns of not-learning beings. Combining the research ?ndings of many psychologists from recent decades and developing the proposal of psychologists Keith Stanovich and Richard West, Kahneman divides thinking into System 1 and System 2. A non-automatic system can become automatic with System 2 training. We are born ready to perceive the world around us, identify objects, direct attention, and fear spiders
Damasio, A. <https://doi. (eds.) (2015): CLA 2.0: Transformative Research in Theory and Practice. Four basic philosophies for scienti?c futures research. Isaksen, R. Aristotelian Society Supplementary Volume 93(1), 247–269. Transaction Publishers, New Brunswick, NJ/London. 493–510. Aristotelian society, Supplementary Volume 93(1), pp. Milojevi. (2011): Thinking Fast and Slow. & I. Fuller, T. Basic Books, New York. 245–262. Kuusi, O. A Comment of Maria Baghramian’s Paper. (1983b): The Logic of Viewpoints, Studia Logica 42(2/3), pp. Bhaskar R. Hautamäki, A. (1967): The Art of Conjucture. & V. Cuhls, & K. Kuusi, O., K. The following causally not-independent prophecy is reasonable because it avoids this mistake: You ought to accept that a rocket requires years to reach the closest planet because recent rockets cannot reach the required speed. K. Vastapaino, Tampere. Routledge, London. Macmillan, London. Smith. & C. Baghramian, M. Routledge, London. Trans. de Jouvenel, B. (2016): Points of View. 1/22 82 Futura sion between permanent invariances and transient, learning-based invariances. Kahneman, D. (1998): The possibility of naturalism. (2017): Anxious relationships: The unmarked futures for post-normal scenarios in anticipatory systems, Technological forecasting and social change Vo. N. Gallese (2012): Action-based language: A theory of language acquisition, comprehension, and production, Cortex 48(7), July–August 2012, pp. (1996): Essence of backcasting, Futures 28(9), pp. Bell (1997, Vol 2., 98–101) makes an extension of Lee’s method that is still closer to the interest interpretation of the futures-oriented values. Rand Corporation, Santa Monica. (1997/2003): Foundations of Futures Studies. A Conceptual Space Approach, Foundations of Science 21, pp. (1999): Expertise in the future use of generic technologies. Groves (2007): Future Matters. (2010).: Self Comes to Mind. Kemp (2014): Realist explanatory theory building method for social epidemiology, Springerplus 3, Art. Oxford University Press, Oxford. Kusch, M. 271–291. Tamkang University Press, Tamsui. History, Purposes and Knowledge Volumes 1 and 2. Hautamäki, A. (1964): Critique of Pure Reason. Farrar, Straus and Giroux, New York, N.Y. (2019): Virtues of Relativism. Dreborg K. Hautamäki, A. Kant, I. Colomina-Almiñana, J.J. (2006): Fear of Knowledge: Against Relativism and Constructivism. Helsinki School of Economics A-159, Helsinki. Rescher (1960): On the Epistemology of the Inexact Sciences, R-353. Jalaludin & L.A. Hautamäki, A. (1986): Points of view and their logical analysis. 124, Nov. Acta Philosophica Fennica 41. If it is in one’s interest to visit the closest planet, this causally not-independent argumentation is surely relevant. (2004): Relativism. Societas Philosophica Fennica, Helsinki. University of Chicago Press, Chicago. Helmer, O. Brill, Leiden. (2020): Mistä kieli meihin tulee (From where does language come to us). Kauppinen, A. (2016): Reclaiming Rational Theory Choice as Central: A Critique of Methodological Applications of Critical Realism, Journal of critical realism 15(3), June 2016, pp. Acta Analytica 2022. His concept of “predictive grounds” includes the explicit reference to the targets of the ?rst premise of a practical syllogism. 905-922. Hautamäki, A. Baghramian, M. Boghossian, P. Even a kind of rational falsi?cation of one’s own perceived interest is possible based on the discussed criteria. 187–196. 12. Springer. (1974): Yleinen konsistenssiteoria (A General Theory of Consistency), Master’s thesis in Philosophy, University of Helsinki. Eastwood J.G., B.B. (2022): Disagreement, Point of View and Truth-Relativism. (2018): Formal Approach to the Metaphysics of Perspectives: Points of View as Access. Aristotle (350 BC): Nichomachean Ethics. Glenberg, A.M. Taking into account the di?erence between permanent and transient invariances, the four mentioned criteria can be used in the testing of the reasonability of the perceived interests of actors. Synthese Library, Springer. (2020): Viewpoint Relativism, A New Approach to Epistemological Relativism Based on the Concept of Points of View. Inayatullah, S. (2019): Relativist Stances, Virtues and Vices. org/10.1007/s12136-021-00504-x>. Kuhn, T. Kuusi O. Constructing the Conscious Brain. Steinmüller (2015): Quality criteria for scienti?c futures research, Futura 1/2015. References Adam, B. & N. 2017, pp. 41-50. Pantheon Books, New York. Bell, W. In Bell’s predictive grounds-based argumentation, the direction of argumentation is, however, from action conclusion (Bell’s example: People ought not to smoke tobacco) towards the premisses of practical syllogism as predictive grounds (Because smoking tobacco probably will increase their chances of dying of lung cancer at some future time). 813-828. Lee’s referential relevance leaves the content of targets that de?ne the relevance outside the discussion. (1970): The structure of scienti?c revolutions, 2nd Ed.
Poli R. (2000): Essays on Life Itself, Ch. The Guilford Press. I.I. 83 1/22 F Kuusi, O., K. von Wright, G. Pergamon Press, Oxford. M. Scheele, D.S. State University of New York Press, New York, NY. & E. (How to connect futures research, cognitive psychology and the development of arti?cial intelligence?), Futura 2/2019, pp. Ache (2017): Metropolitan Vision Making . Virtanen (2009): Theory of futuribles and historibles, in Malaska, P. <http://www.bruno-latour.fr/sites/default/?les/P-67%20ACTOR-NETWORK.pdf>. (1975): Philosophical and methodological foundations of Delphi, in Linstone, H.A. Using Backcasting as a Strategic Learning Process to Shape Metropolitan Futures, Futures 86, pp. Deci (2017): Self-determination theory: Basic psychological needs in motivation, development, and wellness. Turo. Rosen, R. Steinmüller (2015b): The futures map and its quality criteria, European Journal of Futures Research 3, Art. (2019a): Kuinka yhdentää tulevaisuuksientutkimusta, kognitiivista psykologiaa ja tekoälyn kehittämistä. Cuhls, & K. (2009): Luis de Molina as a precursor of the basis for philosophical and ethical thinking in futures studies, in Malaska, P. Palgrave Macmillan. (1998): Predicting the Future. Pedersen (eds.): Epistemic Pluralism, 285–316. (1958): Philosophical investigations, 2nd ed.. MIT Press, Cambridge, Mass. Complexity in Ecological Systems Series, Columbia University Press. (1975): Reality construction as a Product of Delphi interaction, in Linstone, H.A. (2007): The Miracle Argument for Scienti?c Realism, The Rutherford Journal: The New Zealand Journal for the History and Philosophy of Science and Technology, February 2007. Lynch, M.P. Published in part in Collected Papers v. Basil Blackwell Ltd. 22. Osmo Kuusi & Antti Hautamäki. Oxford University Press, Oxford. 47, pp. Cambridge University Press, Cambridge, Mass. 18-29. (1971): Explanation and Understanding. 65-84. Merriam-Webster (1989): The new Merriam-Webster dictionary. Merriam-Webster Inc., Spring?eld. Turo. H. Suntola, T (2018): The Dynamic Universe – Toward a uni?ed picture of physical reality. Rescher, N. (1993): Common Sense, Science and Scepticism: A Historical Introduction to the Theory of Knowledge. & M. Neuvonen, A. J. Mitro. Book review in Finnish of Hautamäki’s Viewpoint relativism in dialogue form, Futura 2/2019, pp. Cambridge University Press. 17: What Does It Take to Make an Organism. Putnam, H. (ed.) (2019): Handbook of Anticipation. Cornell University Press, Ithaca and London. physicsfoundations.org. Kuusi, O. Springer International Publishing. (1934/1962): Thought and language. & N. Springer. Kuusi, O. Lehtonen, T. 769-776. 5, paragraphs 180–212. Masini Barbieri E. & M. Peirce, Charles (1902): Pragmatism as the Logic of Abduction (Lecture VII of the 1903 Harvard lectures on pragmatism), see parts III and IV. & M. Addison-Wesley, Massachusetts. In Coliva, A. Louie, A.H. Malaska, P. Niiniluoto, I. & E.L. (2010): An introduction to the ontology of anticipation, Futures 42(7), September 2010, pp. (eds.): The Delphi Method: Techniques and and Applications. (1981): Philosophical and ethical foundations of futures studies: A discussion, World Futures 17, pp. North-Holland, New York, NY. Rosen, R. (eds.): The Delphi Method: Techniques and and Applications. Masini (Eds): “Philosophical essays of knowledge of the future”, Futura 1/2009, pp. Palmira, M. 19-38. (1982): Energy Backcasting: A Proposed Method of Policy Analysis, Energy Policy 10(4), pp. Ryan, R. Oxford University Press, Oxford. Poli, R. Accessed 26.3.2022. (1981): Reason, truth and history. 369-381. (1996): On actor-network theory. 1-14. 337-344.. <https://physicsfoundations.org/data/documents/DU_EN_978-95268101-3-3.pdf>. 4th complemented ed. (1992): Futures studies and human sciences, Futures research Quarterly 8(2) Ogilvy, J. Addison-Wesley, Reading, MA. Wittgenstein, L. SATS 12, pp. (2011): The Concept of a Point of View. Rosen, R. I. O’Grady, P. Masini, Barbieri E. 6-14.. (1978): Fundamentals of Measurement and Representation of Natural Systems. (1985): Anticipatory Systems: Philosophical, Mathematical & Methodological Foundations. Musgrave, A.E. Acumen, Chesham. (2005): True to Life, Why Truth Matters. Vygotsky, L.S. Ogilvy, J. 237–252. (2002): Relativism. & E. (2019b): Tärkeä kirja tulevaisuuksista tietämisen mahdollisuuksista (An important book on the possibilities to know about futures). An Introduction to the Theory of Forecasting. Masini (Eds): “Philosophical essays of knowledge of the future”, Futura 1/2009, pp. Robinson, J.B. (2002): Creating Better Futures: Scenario Planning as a Tool for a Better Tomorrow. MIT Press, Cambridge, Mass. 39-50. Vázquez, M & M. Source: Abductive reasoning, Wikipedia 5.10.2020. (2010): Robert Rosen’s anticipatory systems, Foresight 12(3), pp. 73-83. & I. Musgrave, A.E. (1999): Critical Scienti?c Realism. & P. I. Latour, B. Liz (eds.) (2015): Temporal Points of view, Subjective and Objective Aspects. A few clari?cations plus more than a few complications (English version), Soziale Welt, Vol. Turo. (2017): How to Be a Pluralist About Disagreement
klo 14–15.30 vuorossa on maksuton Delfoi-webinaari, jota koordinoi Otavia/Otavan Opisto. 19.4.2022 linkillä: bit.ly/TUTUKEVATKOKOUS22 ENNEN KOKOUSTA 26.4. Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan myös pelkkää alustusta seuraamaan tulevilta. »» KUTSU Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry:n kevätkokoukseen 2022 (alustus ennen kokousta) Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. /julkaisut/julkaisusarjat/a /a 5.. /seura/vuosikokoukset/kevatkokous-2022 Aika: ti 26.4.2022 klo 18:15. Kutsu: https://www.tutuseura. » » Tulevaisuus tutuksi -virtuaalikiertue 2022 jatkuu Virtuaalikierroksella pääsemme noin kerran kuussa tapaamaan tulevaisuudentutkimusta tai ennakointia tekeviä ja opettavia seuran yhteisöjäsenorganisaatioita eri puolilta Suomea. mennessä. 19.4. Lehden voi myös tilata osoitteesta tutuseura@gmail.com, jolloin hintaan lisätään postimaksu. To 21.4. » » Seuran kesäseminaari elokuussa 2022 Kesäseminaari on suunniteltu pidettäväksi Otavan opistolla pe–la 26.–27.8.2022. Paikka: TSV:n väistötila, Aalto-yliopisto Töölö, Runeberginkatu 14–16, (3. Tilaisuuteen osallistuu päätoimittaja Osmo Kuusi sekä teemanumeron kirjoittajia ja kutsuttuja puhujia. krs A-siipi) 00100 HKI. Seminaarin suunnittelu on kesken ja seminaarista tiedotetaan myöhemmin Tutuseuran tiedotuskanavilla: www.facebook.com/Tutuseura ja https://www.tutuseura. /tilaisuudet/ » » Miten tutkimme tulevaisuuksia. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: bit.ly/JULKKARIT22_1 Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. klo 17–18 futuristi Elina Hiltunen, What’s Next Oy alustaa otsikolla: Suomen tulevaisuudet – suuret kysymykset ja vastaukset. -menetelmäkirja tilattavissa Lisäpainos suositusta menetelmäkirjastamme “Miten tutkimme tulevaisuuksia?” (Acta Futura Fennica 5) on saatavilla. Jäsenille kirjan hinta on 30 € ja muille 35 € (+ postimaksu). Etäosallistumismahdollisuus järjestetään, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan molemmissa tapauksissa. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen: bit.ly/DELFOI22_2 Tulevista tilaisuuksista ilmoitetaan myöhemmin. Ilmoittaudu viim. Tilaisuudesta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan pe 6.5. 1/22 84 Futura SEURAINFO SEURAN TAPAHTUMAT » » Pääsihteerin vuorotteluvapaasijaisena toimii Paula Kallioniemi 7.3.–14.9.2022 Pääsihteeri Hazel Salmisen vuorotteluvapaasijaiseksi on valittu MMM, metsänhoitaja Paula Kallioniemi. Webinaarin teemana on Delfoi-menetelmän organisaatiokäyttö. 040 5028672. Tervetuloa! Ilmoittautuneet voivat halutessaan ostaa paikan päältä painetun numeron itselleen alennushintaan 7,85 €. Ilmoittaudu kevätkokoukseen viim. linkillä: bit.ly/EH20220426 » » Futura 1/2022 -numeron julkkarit toukokuussa Futura 1/2022 Pyhä, transsendenssi ja tulevaisuuksientutkimuksen loso set perusteet -numeron tiimoilta järjestetään julkistamisja keskustelutilaisuus pe 13.5.2022 klo 14–17 Helsingin Vuosaaressa, Kulttuurikeskus So assa. Ota silloin yhteyttä: tutuseura@gmail.com. Huom! Jos tilaat yli 5 kappaletta kerralla, saat määräalennuksen. Tavoitat pääsihteerin sijaisen sähköpostitse tutuseura@gmail.com tai puh. Kevätkokous on vain jäsenille, mutta alustus on avoin kaikille kiinnostuneille, myös ei-jäsenille. Lisätietoja ja kirjan sisällysluettelo: www.tutuseura. Tilauslinkki jäsenille: https://bit.ly/AFF5-jasenet, ei-jäsenille: https://bit.ly/AFF5-ei-jasenet
Kesla Oyj (https://www.kesla.com), päätoimipiste, Kuurnankatu 24, 80100 JOENSUU. ja lasse.neuvonen1@gmail.com. ) 10.5.2022 klo 15.00: Nightwish Story ja Yrittäjyyden asialla KETI (Kiteentie 9–11 B, 82500 Kitee) Toimitusjohtaja Risto Hiltunen ja projektipäällikkö Tuula Teräväinen. Osallistumisilmoitukset viimeistään 7.6. Ota yhteyttä jos haluat tulla mukaan suunnittelemaan tilaisuutta: Satu Mäkelä (satu.makela@kaisankoti. 85 1/22 F SEURAINFO PAIKALLISTOIMINTA Helsingin toimintaryhmä – Tutuhesa Tilaisuuksia tiistaisin parittomina viikkoina klo 17 Hämeen toimintaryhmä Joensuun toimintaryhmä Tutuseuran paikallisten toimintaryhmien tilaisuuksista tiedotetaan Futurinfo-jäsenkirjeissä, sähköpostilistoilla, Facebookissa www.facebook.com/Tutuseura ja ryhmien omilla sivuilla sekä Tutuseuran paikallistoiminnan nettisivulla: https://www.tutuseura. Tutuhesalla on seuran sivujen alla Facebookissa ryhmä: Tutuseuran pk-seudun jäsenet (Tutuhesa), www.facebook.com/ groups/472422463693357. Lisätietoja pelistä: https://my2050. 9.6.2022 klo 16.30–18.30: Ylivoimaista metsäteknologiaa ja materiaalinkäsittelyä. seuraavia tapahtumia: Luonnon loso an seuran kanssa valmisteltu Vallankäyttö tieteessä ja vapaasti koottavin tiimein ulkona pelattava My2050 seikkailupeli ilmastonmuutoksesta ja tulevaisuudesta. Tilaisuuksista tiedotetaan erikseen Tutuhesan sähköpostilistalla ja Facebookissa. Listalle voivat liittyä kaikki seuran jäsenet paikkakunnasta riippumatta! Liittyminen listalle sekä lisätietoja Tutuhesan toiminnasta: Erkki Aalto, erkki.aalto@outlook.com Hämeen alueen toimintaryhmässä suunnittelun alla on kesäkuussa järjestettävä kestävä ruoka -aiheinen tapaaminen Itä-Hämeessä, Riihimäellä. /paikallistoiminta/ Jos haluat mukaan toimintaan tai sähköpostilistalle, ota yhteyttä nettisivuiltamme löytyvään lähimmän paikallistoimintaryhmän vastuuhenkilöön. Lisätietoja: https://www.keti. Vuonna 2022 tilaisuuksia on suunniteltu järjestettäväksi siten, että puolet on virtuaalisia ja puolet fyysisiä tapaamisia. Toimitusjohtaja Simo Saastamoinen ja laatupäällikkö Tero Tanskanen. Pelaamaan voit lähteä omatoimisesti vaikka heti, mutta jos haluat koordinoida porukkapelin Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla, niin ota yhteyttä: tutuseura@gmail.com! Tutuhesan sähköpostilistalla viestitään kiinnostavista tilaisuuksista ja tietolähteistä sekä nostetaan esiin ajatuksia tulevaisuuden parantamiseksi ja käydään niistä keskustelua. klo 16.00 mennessä tero.tanskanen@kesla.com ja lasse.neuvonen1@gmail.com. /kitee-tourist-information-a-nightwish-story Osallistumisilmoitukset viimeistään 6.5. Joensuun ryhmä löytyy Facebookista: https://www.facebook.com/groups/4115111465236118. Tilaisuuksille on varattu aikaa tiistaisin parittomina viikkoina klo 17 ja niitä on suunniteltu toteutettavan vuoroin virtuaalisina ja vuoron fyysisinä tilaisuuksina. Keväälle on suunniteltu mm. klo 16.00 mennessä sirkku.pennanen@keti
Ellei sinulla ole Lehtiluukussa pro ilia, järjestelmä pyytää nimeäsi ja sähköpostiosoitettasi. Lisäksi opiskelijat saavat koulutuksen ajaksi käyttöönsä edelphi-ympäristön (www.edelphi.org). Seuraava Futurinfo-jäsenkirje 2/2022 ilmestyy huhtikuun puolivälissä. Samalla sähköpostiosoitteella pääset lukemaan tulevia Futuroita. ). ja tule mukaan ideoimaan kiinnostavaa tulevaisuusohjelmaa Ouluun. » » Jäsenrekisteri ja sähköinen Futura Jäsenien Flomembers-alustalla www. 1/22 86 Futura Turun toimintaryhmä – Tutu-Turku Pirkanmaan toimintaryhmä Mikkelin toimintaryhmä – Delfoi-pajat kerran kuussa Tule mukaan suunnittelemaan toimintaa kuluvalle vuodelle! Ota yhteyttä: Anne Hakala (anne.hakala@jamk. Jos kirjoittaminen kiinnostaa tai haluat ehdottaa mielenkiintoista aihetta, niin ota yhteyttä: tulevaisuusblogi@gmail.com. ) ja Leena-Maija Laurén (leena-maija.lauren@utu. Pääset lukemaan sähköistä lehteä Lehtiluukussa (https://www.lehtiluukku. /lehdet/ futura) kun klikkaat linkkiä "Aktivoi tilaajatunnus", ja lisäät siihen henkilökohtaisen, seitsennumeroisen tilaajatunnuksesi (= Omat tiedot ID, sama kuin jäsennumerosi). Lukuoikeus on jäsenmaksun maksaneilla. Lisätietoja seuran toimistolta: tutuseura@gmail.com / 040 5028672 (ei tekstareita) Huomio! Jos olet alle 25-vuotias tai päätoiminen, alle 30-vuotias opiskelija, niin ilmoita siitä toimistolle, päivitämme tietosi jäsenrekisteriin ja saat alennuksen jäsenmaksusta! » » Futura 2/2022 sekä Futurinfo 2/2022 Futura 2/2022, ilmestyy kesäkuussa teemalla: Tulevaisuus ja viestinnän monet ulottuvuudet. ) ja Max Stucki. SEURAINFO Keski-Suomen toimintaryhmä Oulun toimintaryhmä. Pajat ovat kaksipäiväisiä ja koulutuksen suorittamisesta saa todistuksen. omembers.com/tulevaisuuden-tutkimuksen-seura voit henkilökohtaisen tilisi aktivoinnin jälkeen muokata yhteystietojasi ja tarkistaa jäsenmaksutilanteesi. Koulutuksen kuvaukseen ja opetussuunnitelmaan voit perehtyä liittymällä ryhmään ”Delfoi-koulutus” http://edelfoi.ning.com/group/delfoikoulutus Koulutuskuvaus ja ilmoittautumislomake linkistä: bit.ly/DELFOI22_2 Lisätietoja Mikkelin toiminnasta: jukka.tikkanen@otavanopisto. Futura-lehdessä julkaistaan tieteellisiä artikkeleita ja katsauksia, kun taas blogiin tulee lyhyempiä, kevyempiä tekstejä. . Oulussa aktivoidaan toimintaa! Ota yhteyttä Eira Huusko-Kukkoseen, ehuusko@student.oulu. Ryhmällä on Facebook-ryhmä: www.facebook.com/ groups/566849483723780/ (Tutuseuran Pirkanmaan jäsenet). Yhteistyössä Otavan Opiston, Metodixin ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kanssa järjestetään Delfoi-pajoja yleensä kerran kuussa. » » Kirjoittajakutsu: Tulevaisuusblogi. Liity mukaan! Ota yhteyttä, jos haluat tulla mukaan järjestämään toimintaa! Turun vetäjätiimissä toimivat mm. Pirkanmaan yhteyshenkilö on Tero Villman (tutuseura.pirkanmaa@ gmail.com). Blogin tarkoituksena on toimia Futura-lehden kaverina ja täydentäjänä sekä toimia alustana monipuoliselle tulevaisuussuuntautuneelle keskusteluille. Pajat järjestetään toistaiseksi verkossa (https://link.otavia. /delfoi). Tarja Meristö (tarja.meristo@laurea. Lukukausimaksuun sisältyy aktiivinen osallisuus pajoissa sekä ohjaus, joka pyritään kohdentamaan pääsääntöisesti paja-aikoihin
87 1/22 F
Tekstissä ei juurikaan käytetä loppuviitteitä, vaan joko alaviitteitä (tarkennukset ja esim. Merkitsethän selkeästi kunkin otsikon tason. • Päätoimittaja/toimittaja kokoaa lehden materiaalin yhteen ja lähettää artikkelit taittajalle. 30 riviä/sivu), eli 28 000 – 35 000 merkkiä. nettisivut) tai lähdeviittauksia. Lähdeviitteet s?oitetaan käsikirjoituksen sisään sulkeisiin, esim. 20 sivua harvalla rivivälillä (n. Suorat kopiot tekstin joukkoon laitettuna eivät koskaan toimi taitossa. (Madan 1999, 32–34) tai jos useampi kirjoittaja niin (Mannermaa et al. • Kommentit toimitetaan suoraan taittajalle 2 päivän sisällä. Pääotsikon lisäksi käytetään kahta otsikkotasoa. Artikkelin suositeltava pituus on max. Kuvatiedoston nimestä tulee näkyä artikkelin tek?ä ja kuvan numero. 2006, 1–2). (Huomaa, että kuvat tulee painettuun lehteen mustavalkoisina.) • suomenkielinen abstrakti (200 sanaa) – kun kyseessä on artikkeli tai referoitu artikkeli • lyhyt englanninkielinen abstrakti (100–150 sanaa) – kun kyseessä on artikkeli tai referoitu artikkeli Tekstin tekniset ohjeet: • artikkelin rakenne: kirjoittaja, otsikko, (abstrakti,) ingressi, raaka teksti • otsikkotasoja on käytössä kaksi, ja tekstiin tulee selkeästi merkitä kumpaa tasoa kussakin otsikossa halutaan käyttää • lihavointeja ja kursiiveja ei käytetä mielellään artikkeleissa lainkaan • artikkeleissa ei käytetä ISOJA KIRJAIMIA kuin lauseiden aluissa ja nimissä, otsikoissakaan ei käytetä pelkkää isoa kirjainta • kappalejaon merkkinä käytetään yhtä rivinvaihtoa • Käsikirjoitukseen ei tule otsikkotasojen merkitsemisen lisäksi tehdä muotoiluja tai taittoa, vaan leipäteksti toimii kaikkein parhaiten. Lehden tekoprosessin eteneminen • Raaka teksti toimitetaan päätoimittajalle/ toimittajalle sähköpostitse, ja Futurasta 2/2022 alkaen Journal.?-järjestelmän kautta. Lähteissä ilmoitetaan kustantajan sukunimi, etunimi, ilmestymisvuosi, teoksen nimi, kustantaja, paikkakunta, mahdolliset sivunumerot, ja/ tai julkaisusarja. Ohjeita Futura-lehden kirjoittajille Otsikot artikkeleissa kirjoitetaan pienillä kirjaimille. lähetetään selkeästi nimettyinä, erillisinä kuvatiedostoina ja niiden s?ainti merkitään tekstin sisälle kuvatekstillä/taulukko-otsikolla. Kun lähetät tekstin päätoimittajalle, muista myös: • kirjoittajatiedot, eli nimesi, organisaatiosi, tittelisi ja/tai oppiarvosi, sähköpostiosoitteesi sekä kasvokuva (mustavalkoinen JA värillinen, jos mahdollista) ja valokuvaajan nimi • mahdolliset kuvat/kaaviot/taulukot jne. Artikkeleissa tulee ottaa huomioon tulevaisuusperspektiivi sekä viitata relevantteihin tulevaisuudentutkimuksen alan, esim. Futurassa tai kansainvälisissä journaaleissa julkaistuihin artikkeleihin. Käsikirjoituksessa tulee osoittaa kuvan paikka ja sen teksti. 1/2 02 2 1/2 02 2. 1/22 88 Futura Futura-lehti pyrkii olemaan keskusteleva tiedelehti, joten persoonalliset näkemykset ovat tervetulleita. • Päätoimittaja/toimittaja/taittaja lähettää kirjoittajille taitetun materiaalin kommentoitavaksi. Alaviitteet numeroidaan juoksevasti. • Kommentointivaiheessa korjataan enää vain oleellisia ja merkittäviä virheitä, eikä tehdä sisällön muokkausta, koska teksti on muokattu jo toimitustyön yhteydessä. Artikkelin kuvat toimitetaan mielellään erillisinä kuvatiedostoina, koska muuten kuvien laatu poikkeaa liialti toisistaan ja lisäksi tekstitiedoston koko kasvaa. Oman artikkelin pääotsikon ja alaotsikoiden lisäksi artikkelin lopussa käytetään tarvittaessa otsikkoa Lähteet. • Päätoimittaja/toimittaja muokkaa ja yhdenmukaistaa tekstejä mukaiseksi tai pyytää kirjoittajia muokkaamaan tekstejä. Katsaus tai puheenvuoro voi olla lyhyempikin. Tavoitteena on sujuvakielinen, selkeä ja persoonallinen tyyli
Kirsi Kellokangas, kirsi.kellokangas@gmail.com Osmo Kuusi, osmo.kuusi@utu.. Oulu Eira Huusko-Kukkonen, ehuusko@student.oulu.. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran pääsihteeri (s?ainen) Paula Kallioniemi, tutuseura@gmail.com • Puh. Max Stucki, max.stucki@gmail.com Marja-Liisa Viherä, ma?a.vihera@gmail.com Puheenjohtaja Tapani Martti, tapani.martti@iki.. Kurki, so?.kurki@utu.. Sirkka Heinonen, sirkka.heinonen@utu.. Elina Hiltunen, whatsnext@luukku.com So. 040 5028672 Kanta-Häme Satu Mäkelä, satu.makela@kaisankoti.. (1.11.2022 lähtien kuusiosmo@gmail.com) Päivi Luna Toni Stubin, toni.stubin@metodix.. Lisäksi: Kymenlaaksossa, Rovaniemellä, Porissa ja Pirkanmaalla etsitään uusia aktiiveja Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan toimintaamme ota yhteyttä tutuseura@gmail.com. Varsinaiset jäsenet Erkki Aalto, erkki.a.aalto@kolumbus.. Tarja Meristö Matti Voutilainen, mattivoutilainen@outlook.com Tulevaisuuden tutkimuksen seuran toimintaryhmät 2022 www.tutuseura.. Anne Hakala, anne.hakala@jamk.. Minna Vigren Tero Villman, tero.villman@utu.. Helsinki – Tutuhesa • groups.yahoo.com/group/tutuhesa/messages • tutuhesa.blogspot.com Erkki Aalto, erkki.aalto@outlook.com Timo Sneck J oensuu Lasse Neuvonen, lasse.neuvonen1@gmail.com Keski-Suomi Anne Hakala, anne.hakala@jamk.. Marileena Mäkelä Laura Pouru-Mikkola, laura.pouru-mikkola@utu.. Max Stucki, max.stucki@gmail.com Kuopio Ari Paanala, ari.paanala@gmail.com Lahti Jukka Ilmonen, jsilmonen@gmail.com Mikkeli Jukka Tikkanen, jukka.tikkanen@otavanopisto.. Pirkanmaa Tero Villman, pirkanmaa.tutuseura@gmail.com Turku Leena-Ma?a Laurén, leena-ma?a.lauren@utu.. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran hallitus 2022 Varajäsenet Toni Ahlqvist, toni.ahlqvist@utu.
Ilmoittaudu kevätkokoukseen viim. ) käyttämällä ostoskorissa koodia TSV. Futura 1/2022 -numeron tiimoilta järjestetään julkistamisja keskustelutilaisuus pe 13.5.2022 klo 14–17 Helsingin Vuosaaressa, Kulttuurikeskus So?assa. linkillä: bit.ly/EH20220426 KUTSU TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA RY:N KEVÄTKOKOUKSEEN 2022 Saat kaikki Vastapainon kirjat 40 prosentin alennuksella Vastapainon verkkokaupasta (https://vastapaino. Tilaisuudesta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan pe 6.5. Etäosallistumismahdollisuus järjestetään, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan molemmissa tapauksissa. Sällskapet för framtidsstudier rf. mennessä. Tervetuloa! Ilmoittautuneet voivat ostaa paikan päältä painetun numeron alennushintaan 7,85 euroa. Kutsu: https://www.tutuseura.?/seura/vuosikokoukset/kevatkokous-2022 Aika: ti 26.4.2022 klo 18:15. Finnish Society for Futures Studies PL 378, 00101 Helsinki www.tutuseura.. Tilaisuuteen osallistuu päätoimittaja Osmo Kuusi sekä teemanumeron kirjoittajia ja kutsuttuja puhujia. 19.4. Muista painaa ”Lisää kampanjakoodi”. krs A-siipi) 00100 HKI. Kevätkokous on vain jäsenille, mutta alustus on avoin kaikille kiinnostuneille, myös ei-jäsenille. Ilmoittaudu viim. Lehden voi myös tilata osoitteesta tutuseura@gmail.com, jolloin hintaan lisätään postimaksu. Pyhä, transsendenssi ja tulevaisuuksientutkimuksen ?loso?set perusteet – julkistamistilaisuus Vastapaino tarjoaa Futuran lukijoille kaikki kirjat -40 % huhtikuun ajan Kirja-ale Futuran luk?oille Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. Hyviä kirjaostoksia!. Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan myös pelkkää alustusta seuraamaan tulevilta. 19.4.2022 linkillä: https://bit.ly/TUTUKEVATKOKOUS22 ENNEN KOKOUSTA 26.4. klo 17–18 futuristi Elina Hiltunen, What’s Next Oy alustaa otsikolla: Suomen tulevaisuudet suuret kysymykset ja vastaukset. Ale on voimassa huhtikuun loppuun saakka. Paikka: TSV:n väistötila, Aalto-yliopisto Töölö, Runeberginkatu 14–16, (3. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://bit.ly/JULKKARIT22_1 Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille