Kokkoja oli tavalliseen tapaan. Hän on edennyt jo yleisöäänestysvaiheeseen. HUHTIKUUTA 2023 Nro 15 TOIMIMME MYÖS HAAPAVEDELLÄ. vuosikerta • Irtonumero 3 € Torstai 13. Ilkeästä pääsiäisnoitailmiöstä virpovien kilttien pikkunoitien perinteeksi muodostunut lasten tapa innosti tänä vuonna myös vähän isompia trulleja pääsiäiskokoille. Kyläkulmien kokot keräsivät väkeä yhteen vähän laajemmaltakin alueelta. Turvallisuuteen liittyvää osaamista kyliltä löytyi kohtalaisesti. SIVU 9. SIVU 10 Isot ja pienet trullit liikkuivat pääsiäisenä TERESA MAJURI Haapavetinen Sirpa Ahola kisaa Kiuruveden Iskelmäviikon IskelmäMestarit-laulukilpailussa. Kylien turvallisuusasiat selvitetty Haapaveden Elinvoimaiset kylät -hankkeen järjestämän asukasja turvallisuuskyselyn tulokset on saatu. Kokonaisuutena elämä kylillä koetaan turvalliseksi, mutta parannettavaakin löytyy. Sirpa Ahola tavoittelee iskelmämestaruutta. 08-479-5600 • LVI-huollot ja korjaukset • Ilmavesi-, maalämpöja ilmalämpöpumput Energiatehokkaat tuotteet laskee sähkönkulutustasi 08-479-5600 VIRPOVAT, HYVÄNTAHTOISET trullit liikkuivat koko pitäjän alueella lankalauantaina Haapavedellä. Katso kokkokuvien kooste. Jospa kolmas kerta toden sanoo. SIVU 8 Jospa kolmas kerta... www.haapavesi-lehti.fi Haapaveden paikallislehti 25. Sirpa on ollut mukana tässä kisassa kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla päässyt semifinaaliin saakka. Erityisesti liikenteeseen liittyvät asiat nousivat haapavetisten vastauksissa. • LVI-huollot ja korjaukset • Ilmavesi-, maalämpöja ilmalämpöpumput Energiatehokkaat tuotteet laskee sähkönkulutustasi p. Kyläyhteisöjen ilmapiirit koettiin yleensä hyvinä tai kohtalaisina, samoin talkoisiin osallistuminen ja kehittämishalukkuus
Kaupunginjohtajan tekemä pohjaesitys pienemmästä päiväkodista vei äänestyksessä voiton lukemin 5-4. Sopimusluonnoksen mukaan vuokralaisella on kuitenkin oikeus purkaa vuokrasopimus kesken kauden, mikäli tarve päiväkodille loppuu ja rakennus puretaan tai siirretään muualle. Palveluseteli on ollut käytössä Haapaveden varhaiskasvatuksessa jo useiden vuosien ajan. – Jos päiväkoti toteutettaisiin isompana, vaatisi Pilke myös korkeampaa palvelusetelin hintaa yli 3-vuotiaiden osalta. LEHTI LE H TI 2 Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI Pilke päiväkodit Oy . Tarjoaa varhaiskasvatusta, esiopetusta, iltapäiväkerhotoimintaa, lastenhoidon palveluja sekä sosiaalihuollon perhepalveluja ympäri Suomea. . Kaupunginhallituksessa äänestettiin päiväkodin kokoluokasta Pilkkeen luontopainotteinen päiväkoti rakennetaan entisen Paakkilan päiväkodin tontille. Päiväkoti on tarkoitus rakentaa modulaarisena, mikä mahdollistaa nopean rakentamisaikataulun. Kesästä 2020 lähtien yhtiön pääomistajana norjalainen varhaiskasvatuksen perheyritys Dibber. Tällä mallilla kunta saa hyödynnettyä rakentamiseen ja käyttökustannuksiin sitoutuvan arvonlisäveron kuntapalautuksena, joka palvelusetelituottajan vuokratessa kiinteistön suoraan ei olisi mahdollista. Tontin vuokra-aika on 30 vuotta. Pohjaesityksen kannalla olivat Raimo Jussila (kesk.), Anri Kolehmainen (kesk.), Diana Seppä (kesk.), Mauno Soronen (kesk.) ja Päivi Ollila (kesk.). Tavoitteena on, että uusi päiväkoti otetaan käyttöön viimeistään vuodenvaihteessa. Lisäksi vaatimuksena oli, että jos isommassa päiväkodissa olisi vajetta, kaupunki sitoutuisi siirtämään sinne lapsia omista yksiköistään tai kompensoimaan vajeen muulla tavalla, hän jatkaa. UUDEN PÄIVÄKODIN palveluita Haapaveden kaupunki ostaa palvelusetelillä. SUVI HYTTINEN – Huolta oli myös siitä, ollaanko taas saman haasteen edessä, jos Nord Fuel -hanke toteutuu, ja Haapavedelle muuttaa uusia lapsiperheitä.. Sami Ritola (ps.) esitti Ilkka Revon (ps.) ja Outi Pekkalan (vas.) kannattamana, että päiväkodista tulisi rakentaa suurempi niin, että siellä olisi 81 paikkaa viidessä tavallisessa ryhmässä ja lisäksi yksi ulkoryhmä. . Päiväkodin koosta hallituksessa oli kuitenkin näkemyseroja, minkä johdosta äänestettiin. Päiväkotitoiminnan loppuessa tontti palautuisi kaupungille. – Huolta oli myös siitä, ollaanko taas saman haasteen edessä, jos Nord Fuel -hanke toteutuu, ja Haapavedelle muuttaa uusia lapsiperheitä. . Pilke suunnittelee hirsistä päiväkotia Lallunniementielle SUVI HYTTINEN Haapaveden kaupunginhallitus hyväksyi tiistaina Pilke Päiväkodit Oy:n esityksen päiväkotihankkeen toteuttamisesta Haapavedelle. Mallissa kunta välivuokraa rakennettavan kiinteistön sijoittajan eli Pilke päiväkodit Oy:n perustamalta kiinteistöosakeyhtiöltä, ja Pilke vähentää vuokran ja käyttökustannusten osuuden kunnalta laskuttamastaan palvelusetelistä yhdessä sovittavassa suhteessa. Perustettu vuonna 2012, kun kaksi pitkään toiminutta yksityistä päiväkotiyritystä liittyivät yhteen. . Vastaesityksen puolesta äänestivät Sami Ritola, Outi Pekkala, Ilkka Repo ja Ulpu Ollila (hary). Kaupunki vuokraa Pilke päiväkodit Oy:lle tai perustettavalle kiinteistöosakeyhtiölle entisen Paakkilan päiväkodin tontin Lallunniementieltä. Työllistää Suomessa yli 2 500 ihmistä. KAUPUNGINHALLITUS OLI yksimielinen siitä, että Pilke päiväkodit halutaan uuden varhaiskasvatusyksikön toteuttajaksi Haapavedelle. Liikevaihto vuonna 2021 noin 109 miljoonaa euroa. Pilke päiväkodit Oy:n toiveen mukaisesti päiväkotihanke toteutetaan välivuokrausmallin mukaisesti. Neljässä ryhmässä on 66 tavallista paikkaa, ja lisäksi päiväkodissa toimii 14-paikkainen niin sanottu kotaryhmä, joka viettää suuren osan päivästä ulkona. Yrityksen suunnitelmana on rakentaa tontille hirsinen 4+1-ryhmäinen päiväkoti. Kaupunginjohtaja Kimmo Hinnon mukaan välivuokrausmalli on nykypäivänä yleinen vastaavissa hankkeissa. SUUREMPAA PÄIVÄKOTIA kannattaneilla oli huoli siitä, että päivähoitojonoista ei pienemmällä yksiköllä päästä saman tien eroon, eikä kaikkia väliaikaisia päiväkotiyksiköitä pystytä lakkauttamaan. Rakennuksesta tehdään laajentamiskelpoinen silmällä pitäen mahdollista lisätilan tarvetta tulevaisuudessa. Pilkkeessä isompi päiväkoti nähtiin kuitenkin suurempana riskinä, kaupunginjohtaja Hinno kertoo
Hapenpuute alkaa vaikuttaa kaloihin, kun veden happipitoisuus alittaa 5 mg litrassa. Onnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä. 0800-30101 arkisin kello 7.00-11.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30 Muina aikoina www.kpk.fi/palaute ILMOITUKSET ilmoitukset@haapavesi-lehti.fi ILMOITUSAINEISTO VIIKON LEHTEEN VIIMEISTÄÄN TIISTAINA KELLO 14. LINJA-AUTON OSALTA kyseessä oli Paakinahon Liikenteen normaali linjavuoro Ylivieskasta Haapavedelle. Happea kuluu etenkin rehevissä järvissä, joissa on paljon hajotettavaa eloperäistä ainesta. ELY-keskus selvitti kaikkiaan 32 järven happitilanteen maakunnassa maaliskuussa. Urautunutta tietä voisi hoitaa esimerkiksi tiekarhulla, jollaisia näkee teillä nykyään hyvin harvoin. Vakuutusyhtiö ei ole vielä tutkinut, mutta on se sen verran rajussa kunnossa, että tuskin sitä aletaan korjaamaan. Lähetä toimitukselle kuva, uutinen tai juttuvinkki www.haapavesi-lehti.fi toimitus@haapavesi-lehti.fi Tähtelänkuja 2, 86600 Haapavesi 3 HAAPAVESI Torstaina 13.4.2023 Liukas kohta aiheutti keskiviikkoisen kuolonkolarin EETU KUPULISOJA Liukas kohta tiessä aiheutti mitä todennäköisimmin Ylivieskassa keskiviikkoiltapäivänä sattuneen nokkakolarin. Molemmat henkilöautossa olleet kuolivat onnettomuudessa. Kevään viivästyessä riski kalakuolemien esiintymiselle kasvaa. Haapavesitiellä kello 15.38 sattuneessa onnettomuudessa törmäsivät henkilöauto ja linja-auto. Matkustajille ei Jukka Paakinahon mukaan tullut vakavia vammoja. – Tuollaisia tilanteita tulee aina keväisin. Liikennöitsijä Jukka Paakinahon käsityksen mukaan Haapavedeltä päin tullut henkilöauto lähti luistelemaan liukkaalla tiellä ja ajautui bussin keulaan. Kalojen hapentarve vaihtelee lajikohtaisesti, muun muassa lohikalat, made, ahven ja kuha tarvitsevat paljon happea. Maaliskuu oli ajankohtaan nähden tavallista kylmempi ja happitilanne voi heikentyä edelleen jäiden lähdön viivästyessä. LINJA-AUTON KULJETTAJA loukkaantui onnettomuudessa siinä määrin, että hänen kättään jouduttiin leikkaamaan. OLITKO PAIKALLA. Iso Vatjusjärvi kuuluu jatkuvaan seurantaan kolmen muun järven lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla. Varsinaisesta koulukyydistä ei ole kyse, mutta vuoroa käyttävät myös koululaiset. TALVELLA JÄÄPEITE estää hapen liukenemisen ilmasta. Näytteenottopaikka on yleensä järven syvänne. Talven aikana ELY-keskukseen ei ole tullut ilmoituksia kalakuolemista. Kolaripaikalle oli tuotu kynttilöitä. Matalien järvien heikkoa happitilannetta selittää pieni vesitilavuus. Tapatumapaikka oli noin 4,5 kilometriä tien 27 risteyksestä Haapaveden suuntaan. Syvemmissä järvissä eri lämpötilassa olevat kerrokset eivät sekoitu ja alusveden happitilanne voi heikentyä. Pikitiet ovat muuten sulia, mutta varjopaikoissa on todella liukasta jäätä, jossa saattaa olla vielä uriakin. HANNA SOINI Linja-auton kuljettajan käsi vaati leikkaushoitoa, matkustajat selvisivät vähemmällä ANNE MATTILA Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen järvien seurantaohjelma kertoo, että Iso Rytkynjärvessä Haapavedellä on heikko happitilanne, kun taas Iso Vatjusjärvessä happitilanne oli parempi kuin vuosi takaperin. Tänä vuonna seitsemässätoista järvessä vesisyvyys on niin pieni, että näytteet on otettu vain yhdestä näytteenottosyvyydestä, joka vaihteli puolesta metristä metriin. JÄRVIÄ HAVAINNOIDAAN pääsääntöisesti neljä kertaa vuodessa: maalis-, heinä-, eloja syys–lokakuussa. Muut seurantakohteet vaihtuvat vuosittain. TILAUKSET, LASKUTUS JA OSOITTEENMUUTOKSET 020 750 4469 (ma-pe 9-15.00) www.kpk.fi/asiakaspalvelu TILAUKSET tilaukset@haapavesi-lehti.fi JAKELUHÄIRIÖT Maksuton jakelupäivystys palvelee p. Ovi lähti ainakin irti. Paakinaho miettii, olisiko tien parempi hoito voinut pelastaa onnettomuudelta. Vatjusjärven happitilanne edellisvuotta parempi. Nyt sattui huono ajoitus, kun kohtaaminen tapahtui juuri sellaisella, Paakinaho kertoo. – Kyllä se taitaa olla korjauskelvoton. Haapavedeltä mukana olivat edellä mainitut järvet. Maaliskuun seurannalla saadaan tietoa järvien happitilanteesta talvikerrostuneisuuden lopussa. Näin lienee tässä tapauksessa käynyt. Linja-auto sen sijaan mennee lunastukseen. Kun tiessä on uria, auto lähtee niistä helposti heittelehtimään. Nyt kävi todella ikävästi. Kalakuolemista voi ilmoittaa ELY-keskukseen. – Kyseessä oli tosi liukas metsätaival
. Päätoimittaja Anne Mattila p. Lapset ovat erilaisia, samoin perheet. 044 359 7720 suvi.hyttinen@hillagroup.fi ILMOITUKSET Myyntipäällikkö Kirsi Pinola p. Kuinka reippaasti aiot vastata outoihin numeroihin. Viesteihin ainakin. alv 10%) Täyspaketti 10,90€/kk (kestotilaus sis. Anne Mattila Satsaus tulevaisuuteen . Pääkirjoitus Kevättalvi on paras aikaa kuivattaa tulevien talvien polttpuut Keskitalvi on paras aika kaataa polttopuuksi tehtävät rungot. 040-3515 684 4 Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI Torstai 13.4. Muualla mediassa Kuinka reippaasti aiot vastata outoihin numeroihin. Tällaisia kotaryhmiä on ollut Suomessa jo useamman vuoden ajan ja niistä on saatu hyviä kokemuksia. Kodassa ja ulkona lapset saavat varhaiskasvatusta, aivan kuten päiväkodeissa muutenkin. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Peruspaketti 18€/kk (määräaikainen tilaus sis. On tärkeää, että saadaan riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa ja ryhmäkoot ovat järkeviä. Omaisuuden suojaa täytyy parantaa. nöillä. 040 672 1289 anne.mattila@hillagroup.fi TOIMITUS toimitus@haapavesi-lehti.fi TOIMITTAJA Suvi Hyttinen p. Pitää miettiä esimerkiksi sitä, otanko eduskunnan numeron käyttöön, Mehtälä kertoo tiistaina iltapäivällä. Viesteihin ainakin. Mehtälä aikoo yrittää vaikuttaa ensimmäiseksi lunastuslain uudistamiseen. – Sähkön siirtolinjojen alle jäävää maata lunastetaan vanhentuneilla käytän. Myyntipäällikkö Kirsi Pinola p. Lapsimäärä varhaiskasvatuksessa on lisääntynyt syntyvyyden laskusta huolimatta, koska Haapavedelle on muutettu töiden perässä. Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen piirissä on noin 90 lasta. ANNE MATTILA. Viikon kuva . Joidenkin tutkimusten mukaan Suomessa painotettuja pedagogisia ohjelmia olennaisempaa olisi keskittyä varhaiskasvatuksessa enemmän lapsen emotionaaliseen kehitykseen. Siksi lasten kotihoitokin ansaitsee tulla huomioiduksi ja arvostetuksi. Haapavedelle rakennetaan uusi 66-paikkainen päiväkoti, jonka painotuksena on luonto. – Totta kai niihin pitää vastata. Tästä syystä kaupunki on joutunut ottamaan käyttöön useampia väliaikaistiloja, joista ei ole pystytty luopumaan suunnitellusti. Energiaa olisi saatavilla Suomestakin, Mehtälä sanoo. “Uutta tohinaa”, kuvailee Timo Mehtälä. Se on myös tärkeä vetovoimatekijä sen lisäksi, että paikkakunnalla on tarjota työtä lasten vanhemmille. Se ei onnistu ammattilaiseltakaan, jos ryhmät ovat isot. Tolkuttomalta tuntuu myös se, että italialaista polttojätettä ajetaan Vantaan energialle ja australialaista kivihiiltä Helenille. Uusi, terve yhteen paikkaan keskitettävä päiväkoti on siis satsaus Haapaveden tulevaisuuteen, lapsiin. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Digipaketti 7€/kk (kestotilaus sis. 040-3515 684 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@hillagroup.fi ilmoitukset@haapavesi-lehti.fi ILMOITUSHINNAT www.haapavesi-lehti.fi/mediaopas TILAUKSET, LASKUTUS JA OSOITTEENMUUTOKSET 020 750 4469 (ma-pe 9-15) myös verkossa asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ tilaukset@haapavesi-lehti.fi LEHTI Osoite Tähtelänkuja 2, 86600 HAAPAVESI Ilmestymispäivä Torstai Levikki 3 191 (LT 2017) Kustantaja Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Sisältöjohtaja Inka Partanen Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Botnia Print, ISSN 2341-7684 JAKELUHÄIRIÖT Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 ma-pe klo 7.00-11.00 ja la-su 7.00-9:30. Melkoinen savotta on mobiililaitteiden kanssa. Lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta tärkeimmät ovat kuitenkin oma koti ja omat vanhemmat riippumatta siitä, onko lapsi hoidossa vai ei. – Totta kai niihin pitää vastata. Tällaiset olivat kansaneudstaja Timo Mehtälän tunnelmat valtakirjojen luovutusten hetkellä. 044-359 7720 TILAUSHINNAT (hinnat sis. . Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. UUSI PÄIVÄKOTI on tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on se, mitä seinien sisällä ja Haapaveden tapauksessa myös ulkona ja kodassa, tapahtuu. Kuivumisen varmistamiseksi maalis-huhtikuu on paras aika pilkkoa puut. 040 672 1289 Toimittaja Suvi Hyttinen p. Varsinaisten päiväkotipaikkojen lisäksi uuteen päiväkotiin tulee 14-paikkainen niin sanottu “kotaryhmä”, jossa lapset ovat suuren osan ajasta ulkona luonnossa. Silloin puuaines on kuivaa, eikä puu ala talvella mustua kuten kesällä kaadettu. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat PUHELUIDEN HINTA 020-ALKUISIIN NUMEROIHIN: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24%) Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24%) . Jouni Nikula Keskipohjanmaassa 12.4.2023 Se on myös tärkeä vetovoimatekijä sen lisäksi, että paikkakunnalla on tarjota työtä lasten vanhemmille. WhatsApp 050 5052086 PÄÄTOIMITTAJA Anne Mattila p. – Juuri oli ryhmäkokous, jossa valittiin puheenjohtajisto
Päätös on kokonaisuudessaan nähtävillä Vesija ympäristölupien tietopalvelussa. Voimaloiden kokonaiskorkeus olisi enimmillään 300 metriä ja nimellisteho 10 megawattia. Aluehallintovirasto hyväksyi hakemuksen siltä osin kuin se koskee rinnakkaispolttolaitoksen päästöraja-arvojen muuttamista perustumaan myös pelkästään biopohjaisten polttoaineiden käyttöön tavanomaisena polttoaineena. ANNE MATTILA Siikalatvan Taikkonevalle suunnitellaan enimmillään 40 voimalan tuulipuistoa.. Myös tämän lausunnon kohdalla Repo teki Ritolan kannattamana vastaesityksen, ettei Haapavesi hyväksyisi YVA-ohjelmaa, koska uudella sähkönsiirtolinjalla on merkittäviä vaikutuksia haapavetisten metsänomistajien maaomaisuudelle, ja samat maanomistajat ovat jo kokeneet maaalueiden menetyksiä minimikorvauksilla kahden siirtolinjan osalta samaa reittiä pitkin. Tähän saakka Haapaveden voimalaitos on käyttänyt polttoaineena jyrsinturvetta, jätevesilietettä, erilaisia puuperäisiä polttoaineita sekä kevyttä polttoöljyä. Vaikutusten arvioinnissa on tarpeen kartoittaa ja tutkia ratkaisuja, jotka mahdollistavat sähkönsiirron toteuttamisen mahdollisimman vähäisin haittavaikutuksin maanomistajille ja heidän maa-alueilleen myös Haapavedellä. Alueelle suunnitellaan enintään 40 tuulivoimalan puistoa. Siihen saa hakea muutosta 24. Mikäli siirtolinja kulkisi muualta kuin Haapaveden kautta, ei hankkeessa olisi huomautettavaa. Haapaveden voimalaitoksella on jo menneinä vuosina lisätty käytöstä poistetun AB-luokan kierrätyspuun käyttöä polttoaineena. Poltettavat kaurankuoret tulevat puolestaan Kinnusen Myllyltä Utajärveltä ja ne varastoidaan Haapaveden voimalaitoksen pellettivarastossa ja sekoitetaan hakkeeseen tai turpeeseen ennen sen syöttämistä kattilaan. Lupa on voimassa toistaiseksi. Tavoitteena on luopua turpeen poltosta. Haapaveden Energian sopimus Nevel Oy:n kanssa on tällä hetkellä voimassa vuoden 2025 loppuun. HAAPAVEDEN vastapainevoimalaitos tuottaa peruskuormalaitoksena prosessihöyryä sekä lisäksi kaukolämpöä ja sähköä. Sähkönsiirron ratkaisut on suunniteltu toteutettavaksi olemassa olevia johtokäytäviä hyödyntäen. Tämäkin vastaesitys kaatui äänin 7-2. Siikalatvan kunnalle antamassaan lausunnossa Haapaveden kaupunginhallitus totesi kannattavansa pääosin Taikkonevan tuulivoimapuiston kehittämistä ja sen potentiaalia edistää uusiutuvaa energiantuotantoa alueella. NEVEL OY:N TARKOITUKSENA on korvata asteittain turpeen käyttö biopohjaisilla polttoaineilla, kuten kierrätyspuulla ja kauran kuorella. Prokon Wind Energy Finland Oy:n suunnitteleman tuulivoimapuiston kaava-alue sijaitsee reilun seitsemän kilometrin etäisyydellä Haapaveden kunnanrajan pohjoispäästä. Reittivaihtoehto A kulkisi hankealueelta Fingrid Oyj:n Haapavedelle suunnitteilla olevalle sähköasemalle. 5 Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI Mainostoimisto Creamedia Rantakatu 10 PL 45, 67101 Kokkola www.creamedia.fi Mainostoimisto Meiltä saat yrityksesi tarpeita vastaavat, ulkoasultaan ja tekstisisällöltään myyvät, rakenteeltaan selkeät ja helposti päivitettävät verkkosivut, joista pitävät niin asiakkaanne kuin Googlekin. Nevelille ympäristölupa kierrätyspuun ja kaurankuoren polttamiseen Nevelin Haapaveden voimalaitos on saanut ympäristöluvan kaurankuorien ja kierrätyspuun polttamiseen. Jatkossa kaurankuorta on tarkoitus ottaa polttoon Utajärven lisäksi myös muilta myllyiltä. Haapaveden alueella siirtolinjat kulkisivat pääosin olemassa olevaa linjaa pitkin, mutta mahdollisesti linjaa pitäisi leventää. Tällä hetkellä Haapaveden Energia ostaa kaukolämpöverkkoon ja suurille teollisuusasiakkaille myymänsä lämpöenergian Nevel Oy:ltä, jonka vuonna 2006 valmistunut voimaja lämpölaitos sijaitsee Pulkkilantien varressa. Revon esitys kaatui äänin 7-2. Vaihtoehdossa B reitti kulkisi Haapaveden sähköasemalle siten, että linja kiertäisi Ollikkaannevan kohdalla olemassa olevan suojelualueen sen itäpuolelta. Lausunnossa todettiin myös, että olisi kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, että sähkönsiirron suunnittelussa toteutetaan avoin ja osallistava prosessi, johon sisällytetään aktiivista vuoropuhelua maanomistajien kanssa. Samalla myönnettiin lupa uuden varastointija murskausalueen käyttöönottoon. huhtikuuta asti. Lue lisää ja ota yhteyttä: www.creamedia.fi SUVI HYTTINEN Haapaveden kaupunginhalllitus on antanut lausunnot Siikalatvan Taikkonevaan suunnitteilla olevasta tuulivoimapuistosta sekä Siikalatvan kunnalle että Elykeskukselle. Kaurankuoren ja hakkeen/turpeen sekoitusta syötetään kattilaan satunnaisesti, ja sen osuus poltossa tulee olemaan hetkellisesti korkeintaan 10 prosenttia. Toiminnan muutokset koskevat leijukerroskattilassa käytettävissä polttoaineissa ja niiden keskinäisissä osuuksissa tehtäviä muutoksia, ilmaan johdettavien rikkidioksidija typenoksidipäästöjen päästöraja-arvoja, polttoaineiden varastointia sekä polttoaineiden käsittelyä. SIIKALATVAN KUNTA pyysi Haapaveden kaupungilta lausuntoa tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelmasta, Ely-keskus hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta, jonka yhteydessä tullaan arvioimaan myös sähkönsiirron ympäristövaikutuksia. Tämä mahdollistaisi voimalinjan reitin optimoinnin ja minimoi potentiaaliset ristiriidat maanomistajien kanssa. Kaupunginhallitus: Maanomistajat huomioon Siikalatvan tuulivoimapuiston sähkönsiirron suunnittelussa ANNE MATTILA Aluehallintovirasto on myöntänyt Nevel Oy:n Haapaveden voimalaitokselle ympäristöluvan uusien biopohjaisten polttoaineiden, AB-luokan kierrätyspuun sekä kaurankuoren käyttöön. Myös Ely-keskukselle antamassaan lausunnossa kaupunki totesi, että tuulivoimapuiston sähkönsiirron suunnittelussa tulisi huomioida voimalinjan reitin maanomistajat: On tärkeää, että maanomistajille tiedotetaan suunnitelmista ja heidän näkemyksensä otetaan huomioon. KAUPUNGINHALLITUKSESSA käydyn keskustelun aikana Ilkka Repo (ps.) teki Sami Ritolan (ps.) kannattamana vastaesityksen, että kaupunki toteaisi lausunnossaan, ettei se hyväksy tuulivoimahankkeen osallistumisja arviointisuunnitelmaa, koska sillä on haitallisia vaikutuksia maanomistajille siirtolinjan osalta. Nevelin Haapaveden voimalaitos on sähkön ja lämmön tuotannon yhteislaitos, joka tuottaa prosessihöyryä alueen yrityksille ja Haapaveden Energia Oy:lle
PÄIVYRI Auringon nousu ja lasku Haapavedellä Torstai 13.4. VILKUNA MUISTELEE kiitollisuudella puolisonsa kansanedustajakausia. MEHTÄLÄ AIKOO viedä eduskuntaan arkijärkeä. Lauantai 15.4. Hänen puolisonsa Pekka Vilkuna oli keskustan kansanedustaja kolme kautta, vuosina 1999-2011. Perjantai 14.4. TIMO MEHTÄLÄ on siis Riitta Vilkunan veli. Mutta näkyi se ihan arkena ja kotona Nivalassakin. Riitta Vilkuna kertoo kansanedustajan puolison iloista ja velvollisuuksista –?Hirveän paljon asioita, mitä ei osannut etukäteen kuvitellakaan. He ovat läheisissä suhteissa edelleen, esimerkiksi vaalivalvojaisissa Mehtälät ja Vilkunat istuivat lehtikuvassa rinnakkain. KESÄT KULUIVAT turuilla ja toreilla, kun kansanedustajan piti käydä tekemässä vaalityötä vaalien välilläkin. Silloin jaksaa hoitaa muittenkin asioita. Riitta Vilkunalla on kaksi asiaa mielessä päällimmäisenä: kansanedustaja-aika vaati puolisolta tukea ja mukanaoloa, mutta samalla antoi paljon kokemuksia ja ystäväsuhteita. Kauppareissulla kyseltiin usein, “hoitaakohan se Pekka tämän asian”. Oman puolueensa vaalitulokseen Mehtälä on luonnollisesti pettynyt. Linnan itsenäisyysjuhlilla tuli käytyä joka kerta, mitä Riitta Vilkuna muistaa lämmöllä. Kysymystä seuraa melko pitkä hiljaisuus ja miettiminen. Keskustalainen Väinö Raudaskoski oli kansanedustajana kolme kautta hänkin, vuosina 1975 1987. Mehtälöillä on Haapaveden Kytökylällä lihakarjatila, josta isäntä lähtee nyt Arkadianmäelle. Riitta Vilkuna ei kuitenkaan pitänyt lähestymisiä vastenmielisenä. Tulos ei kuitenkaan ollut hänelle yllätys, sillä sen hän sanoo aistineensa vuoden verran vaalien alla kenttää kiertäessään. Tiistai 18.4. RISTO PUOLIMATKA. Minä lähden siitä, että sano mitä sanot, mutta se on pystyttävä toteuttamaan. Sunnuntai 16.4. – Kyllä kai sitä jossain määrin on, mutta, mutta... Vuonna 2005 tehtiin sukupolvenvaihdos, ja tilan työssä jo ennen sitäkin ollut poika Ville Vilkuna tuli silloin päätoimiseksi isännäksi. Keskiviikko 19.4. Yhdistävä tekijä oli Parlamenttienvälinen liitto IPU, jonka ulkomaanmatkalla he olivat kerran kaikki yhdessä. – Huomasin heti aluksi, kun lähdin kauppaan, että siihen piti varata aikaa. – Ihanaa päästä ulkomaille, huikkaa Pekka Vilkuna väliin. – Se on sellainen näköala, mitä harvalla on, hän kehuu. Emännästä tuli vanhaemäntä, ja tilanpitoon liittyvät työt jäivät vähitellen pois. – Kyllä siinä paineita on ollut, nytkin, kun tässä on ollut tämä väli, ettei ole ketään Nivalasta. Yksi asia, mikä etenkin ensimmäisellä kerralla oli, olivat ympäristön paineet. Maanantai 17.4. Eli painetta kertyi kolmen vaalikauden verran ilman nivalalaista kansanedustajaa. Hänen mielestään keskustan paikka ei ole seuraavassa hallituksessa, jos kohta hän ei aivan ehdoton ole sen suhteen. Riitta Vilkuna hoiti kansanedustajan puolison “virkaa” vuosina 1999-2011. Puoliso huomauttaa, että niillä matkoilla puolisot olivat omilla rahoillaan, eivät veronmaksajien kustannuksella. Vaikka aika on jo kaukana takana, monet suhteet ovat pysyneet, esimerkiksi tämä: – Jakke Laakson puoliso Tiina, hänen kanssaan ollaan yhteyksissä edelleen. Hän luettelee itselleen tärkeitä asioita ja vahvuuksia: keskustalaiset perinteiset arvot, maaseutupaikkakuntien yrittäjyys turvealaa myöten, lapset, nuoret, koulu. Tuo oli siis kansanedustajien vitsi, mitä IPU (Inter-Parliamentary Union) merkitsi heille parhaimmillaan. Kyllähän loppujen lopuksi kansanedustaja tekee ne päätökset. Vilkunoilla oli maatila ja sen työt jokseenkin puolet kansanedustaja-ajasta. En minä rupea vappusatasia jakamaan. – Minusta perussuomalaisten pitää nyt vastata huutoonsa. Onko kansanedustajan puolisolla valtaa. – Käytännön rutiinit pyörii ilman minuakin, Mehtälä uskoo vakaasti. Tilan arjen pyörittäjiksi jäävät puoliso ja isosta lapsikatraasta neljä poikaa. Se oli arvokasta aikaa, vaikka sai jännittääkin kolme kertaa, miten vaaleissa lopulta käy. – Kotona pitää olla asiat kunnossa. – Kun Raudaskoski oli lopettanut, oli paineita saada kansanedustaja Nivalasta. Myös siellä puoliso oli usein tukena, kuten kotona tilalla silloin kun mies oli Helsingissä. PUOLISON ROOLI näkyi vapaa-ajalla ja juhlissa. Jaakko Laakso oli vasemmistoliiton kansanedustaja. Mehtälöillä on 15 lasta, joista nuorimmainen on nyt eskarissa. Sen aisti, se oli ihan valtavaa. Hän kertoi kuulumiset, ja sai usein vastata kysymykseen, miten siellä tilalla menee, kun isäntä on Helsingissä. Se mikä tekee asian nyt ajankohtaiseksi on se, että Riitta Vilkunan veli Timo Mehtälä valittiin juuri kansanedustajaksi, keskustan riveistä hänkin. 20:43 20:46 20:50 20:53 20:56 20:59 21:02 05:54 05:50 05:47 05:43 05:40 05:36 05:33 6 Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI RISTO PUOLIMATKA – Hirveän paljon asioita, mitä ei osannut etukäteen kuvitellakaan, sanoo vanhaemäntä Riitta Vilkuna ajastaan kansanedustajan puolisona. – Mekin on jo elämää sen verran nähty, ettei pienestä säikähdetä
klo 12 arkissa. Yhdistys kiinnittää huomiota myös veteraaniperinteen keräämiseen, yhdistyksen puheenjohtajana jatkamaan valittu Pertti Hankonen sanoo. klo 1620, vapaaehtoisia kerääjiä tarvitaan. ANNE MATTILA www.haapavedenseurakunta.fi Kastettu: Eero Julius Karsikas, Roosa-Emilia Elisabet Eteläniemi Kuollut: Seija Sinikka Korpela s Koskela 88 v. Ystävänkammari vanhustentalolla parillisten viikkojen keskiviikkona klo 12-13.30, ruokailu klo 11.30. 084598 500, tai 044-3598 500 Palveleva puhelin päivystää klo 18–24 , puh. Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. klo 10 messu, Soronen, Murtoperä, Jokipojat. HAAPAVESI Torstaina 13.4.2023 7 . Pe 28.4. Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn teemalla "Nuoret väkivaltaisessa maailmassa". Diakoniatyö: vastaanotto ajanvarauksella puh 044-3598 513 Valtakunnallinen yhteisvastuukeräys jatkuu. klo 10-13 perhekerho, La 15.4.klo 19.30 kotiseurat ja iltakylä Sinikka ja Esa Räisäsellä, Syrjäkankaankuja 11 Su 16.4. Muita hallituksen jäseniä ovat Tauno Torvinen ja Väinö Vatjus. Muistotilaisuus seurakuntasalissa. Vuoden aikana veteraaneista poistui riveistä Lauri Huikari, Mikko Pirnes ja Ilta Vaitiniemi. Päävoittona polkupyörä, muina voittoina lahjakortteja, tuotekasseja, ym. Yhteisvastuun lipaskeräys kauppojen edessä pe 21.4. klo 19.30 nuortenilta ry:llä Su 23.4. Haapaveden Sotaveteraanien yhdistys jatkaa toimintaansa ja valvoo veteraanien etuja ja selviämistä niin kauan kuin on veteraaneja. klo 18 naistenpiiri Arkissa Ti 18.4. klo 11 perhekirkko, Lehto, lapsikuoro, kirkkokahveilla pyhäkoulujuhla sekä varhaisnuorten kerhojen kevään päätös Musiikki: veteraanilaulajat tiistaisin klo 16. Klo 18 Sanan ja Rukouksen ilta Arkissa Su 16.4. Tarjolla juhlavuoden etuja. . Klo 18 miestenilta kirkon alakerrassa. Yhdistys ei peri tänäkään vuotena jäsenmaksua, koska keräsimme aikoinaan rahaa omilla kirjoilla ja lehdellä. Pyhäkoulu: su 16.4. Muiksi jäseniksi hallitukseen valittiin uudestaan Ahti Karvonen, joka toimii myös sihteerinä. 3.8.1931 Haapavesi k. Mutt’ sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän. Nuoret: nuortenilta to klo 18.30 -22. alkaen klo 8 Simantekotalkoot To 20.4. Haapavetisistä sotaveteraaneista on elossa enää Otto Halmetoja, joka asuu Taukokankaalla Oulaisissa. Laulutuuli -kuoro to 20.4. Ilmoittaudu kerääjäksi Jarille puh 044-3598 526. 08-42599 Rakkaamme Raimo JUNNO s. KUOLLEITA . klo 18 Siioninvirsiseurat kokoushuoneessa To 20.4. työntekijöillä ja vapaa-ehtoisilla. 0400-221180 Perheasiain neuvottelukeskus Ylivieska ajanvaraus ma-to klo 12-13 puh. La 22.4. Kirkkoherranvirasto avoinna ma, ti ja to klo 9–13, puh. Isosten tehtäviin siunaaminen. Arpalistoja voi hakea myyntiin kirkkoherranvirastosta aukioloaikoina tai sopimuksen mukaan. Arpoja, 2 e/kpl, myynnissä mm. Kenttäposti-lehti tilataan kaikille jäsenille. Kirkkokuoro keskiviikkoisin klo 18. alkaen klo 8 munkki ja rieskatalkoot keittiöllä. Kaivaten Sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Raimo siunataan Haapaveden siunauskappelissa 21.4.2023 klo 11:00. 0440 363 993 www.nivalankivi. Lisäksi heille annetaan tukea jalkahoitoon, hierontaan ja muuhunkin apuun. klo 18.30 Seurat ja julkaisuviikko ry, Ma 17.4. Veteraaneista on vielä jäljellä kunniajäsen Otto Halmetoja ja veteraanien leskiä 17. 20.3.2023 Haapavesi Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. välisenä aikana. klo 13-14. klo 15 Munkkimarkkinat, myytävänä rieskaa, simaa ja munkkeja. klo 13 siman pullotus keittiöllä Pe 28.4. nivalankivioy@gmail.com Haapaveden Sotaveteraanit ry jatkaa toimintaansa niin kauan kuin on veteraaneja ANNE MATTILA Viime vuosi oli Haapaveden Sotaveteraaneilla jo 57. Poikavauva Joentakanen, syntynyt kuolleena Jumalanpalvelukseen voit osallistua joka sunnuntai netissä, nettiradion kautta: https://www.haapavedenseurakunta.fi sekä Jumalanpalvelusten suoratoisto Youtubessa https:// www.youtube.com/@vaivaisukko/streams To 13.4. Käteismaksu! Talkoolaisia tarvitaan! Lisätietoja Jarilta 044-3598526. – Myös itsenäisyyteemme liittyvät juhlapäivät tullaan jatkossakin muistamaan. ILMOITUKSIA 1953-2023 Nivalan Kivi Oy 70 vuotta Juhlavuonnakin teemme sitä mitä parhaiten osaamme, eli kaikkia hautakivialan töitä. ILMOITUKSIA. Hankosen lisäksi hallituksessa jatkavat Esko Jääskelä ja Juhani Nevalainen. klo 10-13 perhekerho, klo 11-12 kirkonkeitto srk-salissa, ruokamaksu 2 e, alle kouluikäiset ilmaiseksi. Yhdistys muistaa veteraaneja ja leskiä syntymäpäivinä, kansallisena veteraanipäivänä ja jouluna. täysi toimintavuosi. Lähetystyö: Myyrilän kahvila avoinna ma-to klo 9-14, keskiviikkoisin seurakunnan lähetyksen kahvilavuoro Vapun Munkkimarkkinat ja talkoot Ti 18.4. Voit ilmoittautua talkoisiin Mirvalle 0451115003. Yhteisvastuukeräyksen hyväksi järjestetään tavara-arpajaiset 10.4.-30.5
Tehtävää voi hakea Hilla Groupin rekrytointisivujen kautta 30.4. Lauantaina ohjelmassa on myös yhteislaulutuokio Timo Jääskelän johdolla, ja silloin myös Wiivinsalin kahvio palvelee Haapaveden Opiston päärakennuksessa. Esillä on oppilastöitä pääpainotteisesti Haapaveden kädentaitoja kuvataideryhmiltä, mutta makupaloja erikoisemmista tekniikoista on tuotu näytille myös Pyhännän ja Kärsämäen ryhmistä. Parhaillaan vauhdissa olevan Hilla Groupin erittäin voimakkaan digitaalisen uudistumisvaiheen myötä konsernin julkaisemat journalistiset sisällöt rikastuvat ja monipuolistuvat. SUVI HYTTINEN Haapaveden kaupunki hankkii Kylpyläsaaren leirintäalueelle grillikodan, terassilasitukset sekä aurinkopaneelit ja ilmalämpöpumput. Hänen lauluissaan on pieniä kivoja nyansseja, joista tykkään, Sirpa kertoo. Näyttely on avoinna myös lauantaina ja sunnuntaina. Grillikota on ollut sekä yrittäjän että kuntalaisten toiveena. – Keskipohjanmaa-lehden asema toimialueellaan on historiallisesti erittäin merkittävä. Kädentaitoryhmien teokset on luotu muun muassa ommellen, veistäen, kutoen ja entisöiden. Lisäksi menestystä on tullut takavuosina Tähtiartisti-kisasta, jossa hänet valittiin sarjansa voittajaksi. Alueen sähkönkulutus ja energiakulut ovat olleet merkittäviä sekä kaupungille että yrittäjille. YLEISÖÄÄNESTYS IskelmäMestareiden semifinaaliin paasijöistä päättyy perjantaina 28.4. Finaalin karsinta ja finaali nähdään myös suorana lähetyksenä uudella TapahtumaTV Eveo:lla. Kilpailuvideo löytyy Iskelmäviikkojen nettisivuilta, joiden kautta myös äänestäminen tapahtuu. Videokarsinnan jälkeen kisa on nyt edennyt yleisöäänestysvaiheeseen, jossa on mukana 40 naista ja 40 miestä. Levyjä Sirpa on tehnyt useampia, ja lauluja niiltä soitetaan radiossakin. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Se tekee alueesta paremmin hyödynnettävän ympärivuotiseen virkistyskäyttöön. – Kilpailukappaleen sai valita 33 laulun joukosta. Terassin lasituksilla ravintolaan saadaan lisätilaa ja pidennetään sesonkia. Sirpan kilpailukappaleena on Laila Kinnusen Valoa ikkunassa. VELI-PEKKA VÄISÄNEN Yleisöäänestys semifinaaliin etenevistä laulajista on nyt käynnissä PIA RÄIHÄLÄ Keskipohjanmaa-lehdessä on avattu haettavaksi päätoimittajan tehtävä. Esiintymässä hän käy Sirpa ja Menomiehet -kokoonpanolla. huhtikuuta. Näyttelypäivistä etenkin perjantai on suunnattu opiskelijaryhmille työpajoineen. Hilla Groupin julkaisuliiketoiminnan noin 30 eri median, niiden päätoimittajien sekä toimitusten työtä ohjaa helmikuussa tehtäväänsä valittu sisältöjohtaja Inka Partanen. Kevätnäyttely on osa opiston juhlavuotta: alueellamme on ollut 60 vuotta kansalaisopisto-toimintaa. Lehden elämäntehtävä tulee tästä eteenpäinkin olemaan alueensa äänitorvena ja elinvoiman edistäjänä toimiminen, sanoo Hilla Groupin Julkaisutliiketoiminta-alueen liiketoimintajohtaja Henri Mattinen. Kuva vuoden 2018 kilpailusta. Kuvataideryhmät ovat puolestaan yhdistelleet teoksissaan eri kuvataiteen tekniikoita perinteisemmän piirtämisen ja maalaamisen lisäksi. Laulukilpailun semifinaali, finaalin karsinta ja finaali käydään heinäkuussa Kiuruveden Iskelmäviikolla. Molemmista sarjoista semifinaaliin valitaan kahdeksan kilpailijaa, puolet yleisöäänien perusteella. Painettu Keskipohjanmaa muuttuu viisipäiväiseksi. Kylpyläsaaren uusi yrittäjä on ilmaissut toivomuksen pitää ravintolaa auki ympäri vuoden. Sirpa Ahola on edennyt IskelmäMestareissa semifinaaliin takavuosina jo kaksi kertaa. Oman värikkään lisänsä tuovat lasten ja nuorten kuvataidekoulun oppilastyöt. Kylpyläsaareen grillikota ja terassilasitukset Sirpa Ahola tavoittelee Iskelmämestaruutta SUVI HYTTINEN Haapavetinen Sirpa Ahola on mukana Kiuruveden Iskelmäviikon IskelmäMestarit-laulukilpailussa. Hän toimii myös kaikkien päätoimittajien suorana esimiehenä. Hilla Group -konserniin kuuluvan maakuntalehden keulakuvaksi haetaan intohimoisesti journalismiin, digitaalisuuteen ja alueensa elinvoiman kehittämiseen uskovaa vastaavaa päätoimittajaa. SIRPA ON KISANNUT IskelmäMestareissa kaksi kertaa aiemminkin ja edennyt molemmilla kerroilla semifinaaliin saakka. Mökeissä on tällä hetkellä suora sähkölämmitys. Mitä tehtäis. asti. 8 Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI Jokihelmen opiston taitoja taideaineiden näyttely avautuu Jokihelmen opistolla (Vanhatie 45) perjantaina 14.4. Kaikki näytteillä olevat teokset ovat syntyneet kuluneen lukuvuoden aikana. Olen lailakinnusfani, joten valinta tuli siitä. Keskipohjanmaa-lehteen haetaan päätoimittajaa. Aurinkopaneeleilla ja ilmalämpöpumpuilla haetaan säästöjä Kylpyläsaaren energiakuluihin. Jokihelmen opiston kädentaitoja kuvataideryhmien kevätnäyttely esillä viikonlopun . Kaupunginhallitus päätti tiistaina, että elinkeinotoiminnan hankkeisiin varatuista määrärahoista siirretään niitä varten 40 000 euroa. – Pientä tanssikeikkaa tehdään tässä lähiympäristössä ja jonkin verran esiinnytään myös yksityistilaisuuksissa, hän kertoo ja vinkkaa, että Haapavedellä seuraava keikka on eläkeläisten tansseissa nuopparilla sunnuntaina 23
Kyselyyn pystyivät vastamaan kaikki 13 vuotta täyttäneet Haapavedellä asuvat henkilöt. Tiedotuskanavista parhaina pidettiin kylien omia Whatsapp -ryhmiä, kylien verkkosivuja sekä paikallislehtien järjestöpalstaa. – Kysely tuottaa vastauksia muun muassa päätösten tekoon, järjestötoiminnan mahdollistamiseen palvelujen tuottajina, kyläyrittäjyyteen sekä halukkuuteen vapaaehtoistoiminnassa. Painopistealueita ovat kylät ja niiden erilaiset reitistöt sekä muut kehittämisja investointihankkeet, uusiutuva energia ja yrittäjyys. Siihen on kasvettu ja opittu, hän sanoo. Kirkonkylän vastausprosentti oli suurin, liki 36 prosenttia. Päättäjien osallistumista seminaariin kaivattiin juuri näistä syistä, Raili Heikkilä kertoo. Haapaveden keskustaan muuttavat haluavat asua eniten omakotitalossa ja rivitalossa vuokralla tai omistusasunnossa. Kysyttäessä, näetkö asuvasi kylälläsi vielä 5–10 vuoden kuluttua 93 prosenttia vastasi kyllä ja vain 6,2 prosenttia aikoi muuttaa pois. Lisäksi kirjastolla ja uimahallin kahviossa oli kyselylomakkeita. Liikkumisen kylillä koki turvalliseksi liki 53 prosenttia vastaajista. Tuloksista keskusteltiin Turvallisuus osana hyvinvointia -hankkeen projektipäällikön Pekka Rintalan johdolla. Haapaveden keskustaan kertoi muuttohaluista 55,6 prosenttia. Tukiprosentit pysyvät nähtävästi entisinä. – Kylien vahvuuksia ovat muun muassa paikallistuntemus, naapuriapu ja yhteisöllisyys, kokemukset omatoimisesta selviytymisestä sekä olemassa olevat paikalliset kylien yhdistysten verkostot, Rintala toteaa. Kyliä ei saa unohtaa, ne tulee säilyttää elinvoimaisina, kyläihmiset korostivat. Kyselykaavakkeissa kysyttiin ihmisten halua kuulua Haapavedelle perustettavaan kyläneuvostoon/-foorumiin, ja halukkuutta tuntui oleva. Nuorille ja järjestöille on pieniä nopeita hankkeita kaluston tai esimerkiksi harrastusvälineiden hankintaan. Kysely oli avoinna tammi – helmikuussa Haapaveden kaupungin nettisivuilla. Kyläyhteisöjen ilmapiirit koettiin yleensä hyvinä tai kohtalaisina, samoin talkoisiin osallistuminen ja kehittämishalukkuus, Elinvoimaiset kylät -hankkeen projektipäällikkö Raili Heikkilä kertoo. Tietoliikenneyhteyksien kaatuminen, veden saastuminen sekä vesikatkot ja ilkivalta olivat myös aiheina. Kyläläiset kokivat saavansa kylien tapahtumista hyvin tietoa. Vastauksia saatiin kaikkiaan 53 kappaletta. Kyselyyn vastasi yhdeksän kylän asukkaat. Hakemuskausi Hyrrässä avautuu kevään aikana. HAAPAVESI Torstaina 13.4.2023 9 LÖYDÄT OHJEET • Hilla-tilin luontiin ja kirjautumiseen • lukuoikeuden jakamiseen samassa taloudessa asuville perheenjäsenille • uutissovelluksen lataamiseen VOIT TEHDÄ • tilauksen • jakelunkeskeytyksen • tilapäisen tai pysyvän osoitteenmuutoksen • salasanasi päivityksen SAAT TIETOA • maksutavoista • tilausehdoista VOIT JÄTTÄÄ LUKIJAILMOITUKSIA JA ANTAA PALAUTETTA Asiakaspalvelusivustollamme asiakaspalvelu.hillagroup.fi Sivustolla myös: Usein kysytyt kysymykset ja ongelmatilanteet vastauksineen ANNE MATTILA Haapaveden Elinvoimaiset kylät -hankkeen järjestämän asukasja turvallisuuskyselyn tulokset on saatu. Ne kokoontuvat 2–4 kertaa vuodessa kiertäen eri kylillä. Haapaveden asukasja turvallisuuskyselyn tulokset on julkaistu Tiestössä ja liikenneväylissä toivomisen varaa –?Kylien vahvuuksia ovat muun muassa paikallistuntemus, naapuriapu ja yhteisöllisyys, kokemukset omatoimisesta selviytymisestä sekä olemassa olevat paikalliset kylien yhdistysten verkostot. Siinä kulkee paljon lapsia ja siinä on runsaasti rekkaja linja-autoliikennettä. Nämä ovat toimielimiä, jotka pitävät yllä päättäjien ja virkamiesten välistä vuoropuhelua. Erityisesti liikenteeseen liittyvät asiat nousivat haapavetisten vastauksissa. – Pohjoisemmassa osataan varautua paremmin kuin etelässä. Hän edustaa Suomen Kylät ry:tä. Vaarallisimpina paikkoina pidettiin Vanhantien raitin kulkuväyliä. Kyläturvallisuus 2025 -hankkeen mukaan suomalaisen yhteiskunnan resilienssi tukeutuu vahvasti kansalaisten valmiuksiin ottaa vastuuta itsestään ja lähimmäisistään myös häiriötilanteissa. Sen avasi Haapaveden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heino Vuorenmaa. – Niiden tulee pohjata jollain muotoa kaupungin strategiaan. Elinvoimaiset kylät -hanke järjesti Turvallisuus osana hyvinvointia -seminaarin 15. Kyselyssä kartoitettiin myös, miten yhteistyötä paikallisyhteisöjen, yhdistysten, viranomaisten ja kaupungin välillä voitaisiin kehittää. Anita Sieväsen ja Pekka Rintalan mukaan kylille, missä on kylätaloja, voisi kehittää palvelumuotoista toimintaa, kuten kylätalkkaripalveluita, teemailtoja ja hyvinvointitapahtumia. maaliskuuta. Elinvoimaiset kylät -hanke järjestää näihin teemoihin liittyviä koulutuksia, muun muassa ensiapu-, hygieniasekä järjestyksenvalvojakoulutusta. Häiriötilanteisiin varautuminen oli myös hyvää. Pohjois-Pohjanmaan kylien toiminnanjohtaja Esa Aunola sekä valtakunnan virallisen kylähullu tittelillä oleva Anita Sievänen kertoivat kylien kuulumisia, joissa kyläsuunnitelmat ja niiden merkitys ovat agendalla. Kokonaisuutena elämä kylillä koetaan turvalliseksi, mutta parannettavaakin löytyy. Foorumi ei ole päätösvaltainen, vaan se voi tuoda tarpeellisia asioita kyliltä päättäjien tietoon. – Turvallisuuteen liittyvää osaamista kyliltä löytyi kohtalaisesti. Keskipiste-Leaderin edustaja Anni-Mari Isoherranen kertoi uuden ohjelmakauden rahoitusmahdollisuuksista kylien ja yritystoiminnan kehittämiseen. Mopojen äänekäs kaahailu iltaisin ja öiseen aikaan koetaan häiritsevänä. Kyläneuvostojen tai kyläfoorumeiden perustaminen on lisääntynyt. Seuraavana vasta tuli kerrostalo, ja viimeisenä haluttiin asua yhteisöllisissä asunnoissa. – Yleinen teiden huono talvikunnossapito etenkin sivukylillä, lumikinosten kertyminen risteysalueille, pimeät tieja katuosuudet, nousivat myös vastauksissa, Heikkilä kertoo ja jatkaa: – Kevyenliikenteen väylä puuttuu Humalojan koululta Oulaisiin päin, samoin Sulkakyläntieltä, jossa tie on kapea ja mutkainen. – Naapuriapua kylillä pidettiin hyvänä. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää kylien valmiuksia mahdollisissa häiriötilanteissa, kuten esimerkiksi sähkökatkoissa, mutta myös liikenteeseen sekä kyläteiden turvallisuuteen liittyvissä asioissa. – Isommat poismuuttoluvut ovat nuorten ja opiskelijoiden vastauksissa, koska monella on edessä opiskelu tai sitten työpaikka muualla, Heikkilä avaa vastauksia. Rahaa on jaossa Keskipiste-Leaderin alueelle yli seitsemän miljoonaa euroa. Useasta talosta löytyy traktori, moottorisaha ja on 72 tunnin kotivara, Heikkilä kertoo. Jatkokysymyksessä tiedusteltiin, muutatko Haapaveden keskustaan vai toiselle paikkakunnalle
On tämä hurjaa aikaa. Talous rullaa kriisistä kriisiin ja politiikka vaaleista vaaleihin ja hallituksesta toiseen. En ollut tiennytkään, että olen ollut välillä totaalisen epämuodikas – eikä se ei haittaa minua tippaakaan. Tapahtuman yhtenä puuhamiehenä toiminut Tapio Mäkinen arvioi, että kävijöitä oli jopa 500. Kelloni viisareilla on viidenkympin villitys. Viisivuotiaan vinkkelistä vuosi on saman pituinen kuin viisikymppiselle vuosikymmen. Ihana ikä. Mäkinen arvelee, että hyvän sään lisäksi Mehtälän kokkopuhe oli se, mikä houkutteli väkeä niin sankoin joukoin paikalle. Näkökulma Olen ehtinyt kiertää auringon ympäri 56 kertaa. Lähetä numeroon 16323 (hinta 0,25) • WhatsApp-viestinä 050 5052086 10 Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI Keski-ikä on hurjaa aikaa . Kohta on maapallo kiertoradallaan taas sellaisessa kallistuskulmassa suhteessa aurinkoon, että lierejä tarvitaan. Kokon sytyttäjänä ja kokkopuheen pitäjänä toimi juuri eduskuntaan valittu kansanedustaja Timo Mehtälä. Aika on alkanut hurjastella. Nykyään en ehdi viedä aurinkohattua naulakosta vintille, kun jo huomaan, että enää ei kannatakaan. KAIKEN ”PÄIVÄNI MURMELINA” -fiiliksen taustalla tapahtuu kuitenkin valtavia muutoksia. MAIJU VIITANEN. Trendit tulevat ja menevät. Vielä pääsiäisenä ehdin pakkasaamuna ladulle, ja kun hiihtokelit ovat ohi, voinkin kohta lähteä katselemaan korvasieniä. LUKIJALTA toimitus@haapavesi-lehti.fi WhatsApp 050 5052086 (myös lukijan kuvat) Haapavesi-lehti, Tähtelänkuja 2, 86600 Haapavesi Huom! Laita mukaan nimesi ja yhteystietosi vaikka kirjoittaisit nimimerkillä. Nykyisin elämäni on oikeastaan silkkaa sienestämistä ja hiihtoa. Ihmisten toiminta keskittyy isompiin kaupunkeihin, yhtiöihin ja liittoumiin ja samaan aikaan leviää syvemmälle ja laajemmalle luonnon joka sopukkaan. Tuijotin huvittuneena sääriäni, joitten ihoa vanhat rakkaat farkut nuolivat. – Kyllä se oli kaikkien aikojen ennätys. Tieto on luottamuksellinen ja jää toimitukseen. Mihin ihmeeseen talvi hujahti. Lapsella ja nuorella vuodet kuluivat hitaasti ja olivat täpötäynnä merkityksellisiä uusia asioita. Maailma on ihan erilainen kuin omina loputtomina lapsuuteni päivinä. Esimerkiksi koulumaailmassa korostuu vuoroin matemaattinen osaaminen ja elinkeinoelämän tarpeet, vuoroin oppilaan hyvinvointi ja luovuus. Tekniikka tunkee vuosi vuodelta syvemmin osaksi elämää. Punamulta, Sinipuna, Sateenkaari, SOS, Huulipuna… mitä näitä nyt on ollutkaan. Ihminen kuulemma suhteuttaa ajan kokemuksen elettyyn elämään. Siitä sitten jatkan kori käsivarrella, saappaanvarret lonksuen kohti marraskuuta, kun ensilumi peittää suppilovahverot ja kuusilahokat ja voin taas alkaa hiihtää. Kuulin hiljattain vaatekutsuilla, että pillifarkut ovat taas tulossa muotiin. Katariina Anttilamielipideja yhteisötuottajaKeskipohjanmaaHilla Group Oyjkoulmnikuva Kopsan kokko houkutteli ennätysmäärän yleisöä SUVI HYTTINEN Kytökylän maaja kotitalousseuran perinteikäs kokkotapahtuma houkutteli lauantaina ennätysmäärin yleisöä Kopsalle. Ja minä vanhenen. Kytökylän maaja kotitalousseuran puheenjohtaja Teresa Majuri kukitti tuoreen kansanedustajan Timo Mehtälän. SAMAA TOISTEISUUTTA näen myös työelämässä ja yhteiskunnassa. Tiet olivat ihan tukossa autoista. Kierto on niin nopea, ettei ohi vilahtavia päiviä ole mielekästä käyttää esimerkiksi sellaiseen turhuuteen kuin suksien viemiseen kesäsäilöön. SILLÄ SELEVA -TEKSTARIT • tekstiviestinä: kirjoita alkuun SELEVA ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi. Katariina Anttila Viisivuotiaan vinkkelistä vuosi on saman pituinen kuin viisikymppiselle vuosikymmen. Eikä sieniveistäkään ole mitään järkeä pakata pois silmistä. Työelämään ilmestyy aina uusia pomoja uusine ideoineen. Onnellisessa asemassa ovat ne opettajat, jotka osaavat ja uskaltavat keskittyä arjen työhön ja juuri nyt luokassaan oleviin lapsiin stressaantumatta Opetushallituksen viimeisimmistä kotkotuksista. MAIJU VIITANEN Tapio Mäkinen valvoi kokonpolttoa asianmukaiseen hattuun sonnustautuneena
Nora Pöyhänen on puutarhaneuvonnan ja -koulutuksen uranuurtaja. Hän teki elämäntyönsä Haapavedellä. Ruotsi oli hallintokielenä pitkään sen jälkeen myös suuriruhtinaskunnan aikaan, Haapavedellä ja pappilassa puhuttiin ruotsia suomen ohella. Hän itse oli monipuolinen pappissäädyn edustaja. Matti Malkavaara Kirjoittaja on tehnyt työuransa isoisänsä äidin Nora Pöyhösen perustamassa Kasvitarhaja keittokoulussa, joka nykyisin tunnetaan Haapaveden ammattioppilaitoksen palveluja luontoalan yksikkö, Norana. Perheen kahdeksas lapsi oli Alexandra Eleonora, Nora, jonka puutarhan elämää tässä seuraamme. Myöhemmin Adde pystyi äidiltä perimällään varallisuudella ostamaan joitakin tiloja Liperistä, ja kokeilemaan niillä uusia viljelymenetelmiä. Anders Josef Europaeuksen toinen vaimo oli helsinkiläisen kauppiaan Johan Lampan tytär Selma Augusta Lampa. Kuka muu liikkui puutarhalla. ANDERS JOSEF EUROPAEUKSEN perhe oli vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja ja suomalaisuuden kehittäjä. MEILLE HAAPAVETISILLE Matti Äyräpää oli tuohon aikaan tärkeä, sillä hänen kotinsa keskeinen sijainti Helsingin kauppatorin laidalla tarjosi hyvän majoituspaikan ja erinomaisen mahdollisuuden puutarhan tuotteiden esittelyyn Helsingissä. Suku ei alkuun hyväksynyt säätyrajat ylittävää liittoa. Europaeus koki kansan sivistystason kohottamisen tärkeäksi ja niinpä hän vuonna 1845 perusti työnsä ohessa Liperiin Suomen ensimmäisen kansankirjaston. ANDERS JOSEF EUROPAEUKSEN ensimmäinen puoliso oli aatelisperheen tytär Sofia Wilhelmiina Boije af Gennäs. A.J.Europaeus oli suomalainen kirkkoherra Liperissä, rovasti, teologian tohtori ja valtiopäivämies. . . Kuka liikkuu puutarhassa. Poika Adde sai arvon suomalaisen peltoviljelyksen ja suoviljelyksen pioneerinä. Matti Äyräpää on suomalaisen hammaslääketieteen isä, ensimmäisen praktiikan perustaja. Puutarhan kevät osa 3 Hän ja tyttärensä Maiju Eleonora osallistuivat Suomen ensimmäiseen kotitalouskomiteaan ja elintarvikekomiteaan kotitalousopetuksen ja elintarviketuotannon perustamiseksi. Hän ja tyttärensä Maiju Eleonora osallistuivat Suomen ensimmäiseen kotitalouskomiteaan ja elintarvikekomiteaan kotitalousopetuksen ja elintarviketuotannon perustamiseksi. Anders Josef Europaeus syntyi Ruotsin vallan aikana ja toimi kirkkoherrana Liperissä. Hän perusti pitäjään myös kansakoulun 1857, samana vuonna hänelle myönnettiin teologian tohtorin arvo. Odotetaan seuraavaa kevätpäivää. Köyhä opiskelija oli opettajana aatelisperheen kartanossa ja rakastui aatelisneitoon. Jorma Kemppainen 2022 ABB @ @ pyydys OLI Pekka mies SIIMAN näyttelevä AIVAN säihrasioita verotti Warren Irina -jauho Aarno Georg Tomnikov PÄÄHÄN Erkki tai Arvi TORPPARI RUMBA kylintu Mika SAMBA Mikkola vilpola ssa “ Sa ar in en LEPP EITÄ xx22 ”H elis ma a” tuntoelin Amazon ohjannut EUpilvipimokia kone leffapaino ikuiälyxxxxx John partaa NÄYTELMILLE hirviö -poski kieli ” roiskuvia syövyttää sesti ”1/3 ” meää aikaa peli Delon nousevia Göring Hess viekas kutupaikka voi “ “ “ linna ” MEnoin maata EI OLE FEIKKI Bolt 30 g . Avioliitto oli todellinen rakkaustarina. Kosijan astuttua papin virkaan Liperissä, suku salli heidän saada toisensa 8.7.1834. 11 Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI Alexandra Eleonora Europaeuksen, myöhemmin Nora Pöyhönen, isä Anders Josef Europaeus syntyi Ruotsin vallan aikana Kuolemajärvellä 1797. Tytär Nora mainitaan suomalaisen puutarhaneuvonnan ja -koulutuksen äitinä. Ristikko. Poika Anders Theodor, Adde, innostui jo nuorena maatalouden kehittämisestä. Nora muisteli kuinka hänen piti istua kotona kuuntelemassa Adden luentoja lannoitteista ja maaperästä. Sofia Wilhelmiina ei toipunut synnytyksestä vaan menehtyi kolme kuukautta pojan syntymän jälkeen 21-vuotiaana. Kymmenes lapsi oli Mathias (Matti) Anselm Europaeus, joka suomensi nimensä Matti Äyräpääksi
040 040 743 3972 743 3972 HAAPAVEDEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS • akupunktio • fysioterapia • hieronnat • Hivamat-hieronta • NDT-Bobathterapia p. (08) 451 876 Hoitoihin myös ilman lähetettä! Vanhatie 54 08-452 344 HAAPAVEDEN APTEEKKI MA-PE 9-17.30 LA 9-15 TERVETULOA! Rynnäkkötie 1, 2 krs, Haapavesi • www.jokilaaksojentilitoimisto.fi Jenni Kaikkonen 050 3694 329 • Jonna Harjula 0400 530 882 Tilitoimisto Haapavesi Kärsämäki Pulkkila Oulainen 0207550002 0207550021 0207550031 0207550042 Kalevalaista jäsenkorjausta ja kuumakivihierontaa VANHATIE 51, p. 0400 962366 Vanhatie 71 A2, Haapavesi p. 044 3717 338 Risto Isola, p. 0407354574 www.hoitohuoneleelia.fi P P P P OPTIKKO OPTIKKO Pertti Puurunen Pertti Puurunen VARAA AIKA ILMAISEEN* NÄÖNTUTKIMUKSEEN p. 040 776 8703 toimisto 040 776 8797 Mika www.asianajokeskitalo.fi K ESKITALO OY Asianajotoimisto Nuohous Arto Koponen • Nuohoukset • Laatoitukset • Ilmastointikanavien puhdistukset • Tulisijojen muuraukset ja korjaukset Kiinteistöveijarit Oy Puh. keittiokaluste-haapavesi.fi HALUATKO UUDISTAA KEITTIÖSI. Todella osaavaa ja ammattimaista toimintaa.” H & A SOITA LEEVILLE! . 050 5412738 Iisalmentie 1433, 92620 Piippola info@siikalatvanlvi.fi www.siikalatvanlvi.fi Tomi Seppä, p. 050 3027 263 Vanhatie 59, 86600 Haapavesi AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska Puh. 0400 263 916 • Sähköasennukset kiinteistöihin, teollisuuteen ja maatalouden kohteisiin, isot ja pienet kohteet • Tarvikemyynti • Suunnittelu KOKEMUKSELLA JA AMMATTITAIDOLLA HAAPAVESI, LAITATIE 8 • Kauppaja lahjakirjat • Perukirjat • Ositusja perinnönjakokirjat • ym. AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI 12 p. 040 521 3508 Myös majoituspalvelut! • Henkilöautojen • Henkilöautojen • pakettiautojen • pakettiautojen • traktoreiden ja • traktoreiden ja maatalouskoneiden maatalouskoneiden HUOLLOT JA KORJAUKSET HUOLLOT JA KORJAUKSET TAKUUTYÖNÄ TAKUUTYÖNÄ HUOLTOPALVELUT RITOLA OY Veivontie 93 Haapavesi puh. 040 7067326 Jani Ojakoski p. hinnaston muk.) Vanhatie 58 B Haapavesi • Avoinna ti-pe klo 10-17 (muulloin sop. muk.) • www.optikkopp.fi P. 040 528 9237 Toripiha 1, Nivala 044-9724687 Juhlapalvelu Ruustinnanhovi Kytökyläntie 260 86600 Haapavesi Puh. 040-548 8806 OPTIKKO PERTTI PUURUNEN Luotettavaa palvelua jo vuodesta 1937 *(Ajokorttitod., pi.tod. 044 565 4560 myynti@omegakeittiot.fi KOKO KODIN KALUSTEET Siikalatvan LVI Oy LVI-työt yli 30 vuoden kokemuksella LVI-ALAN TÖISSÄ OTA YHTEYS! Eero Ojakoski p. 08 451 287 HAMMASLÄÄKÄRI Iita Hämäläinen Helläkätistä Helläkätistä hammashoitoa hammashoitoa Henkilöasiakkaiden lakipalvelut: Haapajärvi: Lakiasiantuntija Sari Kaattari 010 257 6532 Haapavesi: Pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 Kannus: Pankkilakimies Hannele Nissilä 010 257 6519 Pyhäjärvi, Haapajärvi, Kärsämäki: Oikeusnotaari Krista Nevasaari 010 257 6573 Keittiöt ja komerot toiveittesi mukaan! Asiakaspalaute: ”Suosittelemme! Hyvä palvelu ja tarkka työjälki. 040 548 8806 Lä hd e: KM T 20 22 hillagroup.fi/ mainostajalle ON KIINNOSTUNUT LEHDESSÄ OLEVISTA MAINOKSISTA 57 % JOPA hillagroup.fi/mainostajalle. asiakirjojen laadinnat • Kaupanvahvistukset ANRI KOLEHMAINEN Puh. 0400-580882 ak.palvelut@gmail.com NUOHOUS Hautakoski P
Se oli saatu tingittyä talven aikana alle puoleen alkuperäisestä kustannusarviosta. Kirkkoherra Mauno Soronen kertoi, että suunnitelmissa oli ainakin myydä seurakuntalaisille pieniä kristalleja. Raili Heikkilä 050-3043827, vpj. Yhdistyksen pj. Kaverusten partiovuosista oli kulunut jo yli puoli vuosisataa, mutta partionimet, tervehdykset, laulut ja seremoniat olivat säilyneet kirkkaina mielissä. valt, valt. Jokilaaksojen musiikkiopiston valtuusto, jäsen Arja Keskitalo 05051690384, vara. ltk: Esko Joentakanen 050 5272208. Haapavesi ryhmä ry.n pj. Yhdistyksen pj. https://haapavesi.perussuomalaiset.fi/ luottamushenkilot/ Haapaveden Kokoomus ry. Jätelautak. johdosta! T: äiti, isi, Alina, Eemil, Anton ja mummo Parhaimmat onnittelut 4-vuotiaalle Aliisalle! Toivottaa äiti, isi, Papu, Mimmi ja Puppa Paljon onnea Hilma 2 vuotta! Toivoo äiti, isi, Lilja, Toini ja Sulo Iloiset Onnentoivotukset 15.4. Ympäristöterv. Pekka Hänninen 0447727581, Tekninen ltk. Nyt Kadetti oli tallissa lähtövalmiina karvanoppia ja wunderbaumia myöten. Hyvinvointilautakunta, jäsen Raili Heikkilä, varaj. Kasvatusja koulutuslautakunta:Ari Hannila. Helli Tolonen eli Pupu ja Airi Metsäsissi eli Ami olivat kuuluneet Haapaveden ensimmäisiin partiotyttöihin. “Kerran partiolainen, aina partiolainen”, naiset tuumivat. Kymmenmetrinen kristallinen rukousketju aiottiin sijoittaa kuorokorokkeen yläpuolelle. Kaupungin valtuusto: Sami Ritola, 0400 9623 66, , Ari Hannila 041 4451 700. Anri Kolehmainen 050 3027263; jäsenet Raimo Jussila 040 8420719, Hannu Riuttanen, Diana Seppä 044 2624243, Mauno Soronen 044 3598516.Ltk pj:t: Tuija Metsäharju (hyvinv. “Tyypillistä. II vpj. Valtuutetut: Heikki Pitkälä 0407752319, valt. Valtuuston puheenjohtaja: Kvalt pj Heino Vuorenmaa 040 7225972, Khall: pj. ltk pj.), Taneli Murtoperä 044 2936738 (rakja ymp.ltk pj.) Pekka Vuolo 040 8496676 (tekn. valt, kh jäsen Hannu Riuttanen 050 5906895, valt, ryhmän siht Tuija Metsäharju 050 5402233. Varapuheenjohtaja: Aleksi Hintta 040 1758 289. Paula Pyy 0407639838, sihteeri Tuulikki Paavola 0445773790. Uusimpana hankintana pihalla odotteli pompannappi, jolla Reijo suunnitteli lähtevänsä vappuajelulle. Aarne Karioja. Kasvatus-ja koulutus ltk: Aila Aakko vpj. Jarmo Viinala ja sihteeri Mirka Kupari 0504105013. ltk), Janne Mäkinen (tark. Varat: Ari Joentakanen, Reetta Junno, Paavo Törmälehto, Anna-Maija Vierimaa, Taneli Kinnunen. sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@haapavesi.fi. Tekninen lautakunta: Ari Joentakanen. Jäsen, ryhmän pj. Kaupunginhallitus:Sami Ritola, (henk.koht.vara Taneli Kinnunen), Ilkka Repo 2vpj (henk.koht.vara Anna-Maija Vierimaa). ja ymp terveysltk vpj), Timo Niemelä 044 3004219 (kasv. Puheenjohtaja: Marko Martinmäki 040 7290 925, marko.martinmaki@gmail.com. Teuvo Näätänen 050 5625085. mummu ja pappa, isomummu ja -pappa, Janne, Riikka ja lapset, Takavainion perhe Luca ihana hymysuu, päivänsankari kukas muu. 13 HAAPAVESI Torstaina 13.4.2023 Haapaveden Keskusta. Keskusvaalilautakunta: Paavo Mäkelä 050 3743 521. Seurakunnalla oli taidekassassa 11 500 euroa, ja loppusumma aiottiin rahoittaa keräysvaroin. Aila Aakko. Lisäksi lehdessä oli juttua partiotoiminnan historiasta Haapavedellä. kuntayhd pj. Juha-Matti Kurra 050 0296767. Päivi Ollila 044 5769021, I vpj. Hyvinvointi ltk: Pertti Lehtilahti vpj. Kuntalaisten asialla SÄÄ Tänään Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Nivala Siikalatva Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Oulainen Nivala Siikalatva Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Oulainen Nivala Siikalatva Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Oulainen Nivala Siikalatva Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Oulainen Nivala Siikalatva Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Oulainen +6 +7 +8 +8 +9 10 11 12 12 13 +6 +8 +9 11 13 +6 +8 10 11 13 +5 +7 +9 11 11 +6 +8 +9 11 12 +2 +1 +4 +6 +2 +4 +4 +7 +7 +4 +9 +9 9 9 8 13 10 vuotta sitten SUVI HYTTINEN Haapaveden kirkon 150-vuotisjuhlan kunniaksi toteuttavaksi taideteokseksi oli valittu kuvanveistäjä Pekka Jylhän ehdotus Valo on taivaan lahja. Suhteellisten vaalien vaalilautakunta: Sami Ritola. Pekka Holappa ja Pauli Jussila olivat seurueessa, joka oli käynyt Agronicilla kuulemassa Urpo Kurosen yrittäjätarinaa ja Naputiinassa Sinikka Hiltusen yritysesittelyä. Tv. Outi Pekkala, vpj. Perusturvalautakunta: Aleksi Hintta. Ulpu Ollila 0405407391, Khall. J-M Kurra Haapavesi ryhmä. Rakennusja ympäristölautakunta: Marko Martinmäki. Tarkastus ltk: Tellervo Sirviö 040 5347639. SUVI HYTTINEN 18.3.2013 Synttärionnea meidän rakkaalle 4-vuotiaalle Ilonalle 11.4. Haapaveden Perus S. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto, jäsen Arja Keskitalo, varaj. Sihteeri: Illka Repo 044 3782 272. Valtuutetut: Aila Aakko 040 8357995, Antti Paavola 040 5815088, Outi Pekkala 0401823363, Ville Saukko 1.vpj 050 494 2211. ltk pj.), Teemu Haukipuro 044 0931805 (kasv. Aarne Karioja. Aarne Karioja. Tekninen ltk: Henna Rytky 040 8459970 Rakennusja ympäristö ltk: Antti Paavola vpj. Outi Pekkala. Varavaltuutetut: Mirka Kupari, 0504105013, Kasvatusja koulutusltk, Rakennusja Ympäristöltk. Tien päällä -teemassa Reijo Hautakoski esitteli pihapiiristään löytyviä weteraanikone-aarteita. Viime viikolla katselin tuommoista samanlaista mopoa (Jupiteria). Oliko Reijolla lähtenyt koneharrastuksessa jo mopo käsistä: “Hommaisin enemmän, kun olisi varaa. Jokihelmen opiston johtok: Elvi Tapia 040 962087. Hyvinvointilautakunta: Reetta Junno 040 7592 132. Keskusvaalilautakunta jäsen Tuulikki Paavola, varaj. Aarne Karioja, 0503988448. 040 5626823. Sen seuraksi talliin oli löytynyt muun muassa Jupiter-mopo vuodelta 1970 ja Taunus, jonka laittaminen Reijolla oli kesken, koska hän oli hurahtanut kesken projektin traktoreiden laitteluun. 80 nuorta oli jakautunut pieniin ryhmiin niin, että jokainen porukka kävi vierailulla kahdessa eri tyyppisessä yrityksessä. Onnea paljon sinulle suoden, rakkaat halaukset mukana tuoden! Toivoo kotiväki . Teoksen kokonaishinta oli 37 000 euroa. ja koulutusltk pj.), Leila Särkipaju 040 5889587 (perust. 3-vuotiaalle Veikalle Utajärvelle. ja koultus ltk jäs. Antti Paavola, siht. ryhmän vpj, tark.ltk pj Janne Mäkinen 040 6684 989 (janne.makinen@kotinet.com), vpj, Maria Mäntysaari 045 6311259, siht Esko Kalapudas 050 4549356 (esko.kalapudas@ kotinet.com), vaalipäällikkö Diana Seppä 044 2624243. lautam. ja koulutusltk jäs.) Haapaveden Vasemmisto. Jedun valtuusto: Outi Pekkala. Mutta jos yhdelle tai kahdellekin jäisi kytemään ajatus, että minustako yrittäjä, asetteli lukion rehtori Erkki Seitajärvi päivän tavoitteeksi. Jarmo Viinala 0443721256, Tarkastusltk. Jari Isoaho 0503842685, Hyvinvointiltk. Vanhojen koneiden keräilyyn hän oli hurahtanut puolenkymmentä vuotta aiemmin ostettuaan Bmallin Opel Kadetin vuosimallia -73. Paula Pyy. Kaupunginhallitus. Yritysesittelyt kiinnostivat nuoria, mutta kun kysyttiin, kuinka moni porukasta aikoo yrittäjäksi, ei yksikään käsi noussut ylös. Perusturva ltk: Aila Aakko . Sankarit LÄHETÄ AINEISTO VIIMEISTÄÄN ma klo 14 toimitus@haapavesi-lehti.fi tai WhatsApp 050 5052086. ltk pj.) Muut valtuutetut: Kaisa Laitila 040 5397415 (kasv. Omia muistojaan kertoivat partiotytöt Pupu ja Ami eli Helli Tolonen ja Airi Metsäsissi. Oulun käräjäoik. Kiinteistötoimitusten uskottu mies, Tuulikki Paavola. Jokihelmen opiston johtokunta: Anna-Maija Vierimaa. . Saisi toisen, eri värisen....”, hän tuumi. Kaupunginvaltuusto, Raili Heikkilä, varaj. Valtuustoryhmän pj. Jokilaaksojen mus.opiston valt. “Iso tavoite on, että mahdollisimman moni ottaisi osaa, ja saisi tunteen, että minä olen ollut mukana hankkimassa juhlavuonna teosta kirkkoon.” Haapavetiset yritykset olivat esitelleet toimintaansa lukiolaisille
MARTTAILTA ke 19.4.2023 klo 17.30 Kirjastolla. Palvelun hinta 25,44 €/tunti. Tämän vuoden jäsenmaksu 10e tilille FI20 4749 0010 1207 23 tai käteisellä kahvilassa/tarinatuokiossa. M= Maidoton L= Laktoositon G= Gluteeniton. Puheenjohtaja Teresa Majuri P. Suomi-Venäjä Seura. Kysy apulaisia 4H:n työpalvelusta. Haapaveden Latu. Kuvia Keski-Suomen Mobilistien Talwiajoista ja muita ajankohtaisia asioita. Seuraava kahvilavuoromme on to 13.4. Seuraava kahvilavuoro on ma 24.4. 050 355 0883. 040 527 1137, MLL Haapaveden yhdistyksen pj. Makramekerhon toiminnan aloitus ke 26.04. Yht.tiedot: Pj. Jyty-Haapavesi ry. Vuokrattavana LIUKULUMIKENKIÄ ja LUMIKENKIÄ. Tellervolle. Kyläkirjoja saatavilla: Sirkka Lehtola p. FC Folk. Läsnäolopalkinnon, suklaakonvehtirasian, voitti veli Jaakko. ilm. Pääluottamusmies puh. Myyrilässä lättykahvit tiistaisin klo 9-14 ja parillisten viikkojen torstaina suolaista ja makeaa klo 9-14. Ainalin osakaskunta: Kalastuslupien myyjät: Matti Paldanius 08-453617, Villa Korkatti 044-5451600. 020 750 4640, Aineisto vain sähköpostilla Eläkeliitto Haapaveden yhdistys ry. Emme vastaanota kodinkoneita ja -elektroniikkaa. 044 7591359. Ratatalakoista tiedotetaan: Facebook/Korkatin ampuma-urheilukeskus Rotaryklubi ry. Tili FI74 5029 0420 0418 12, viite 60105. 4H-YHDISTYKSEN YHTEYSTIEDOT: Uusitie 81, Teknotalo 2S, P. Diana Seppä 044 2624243 dianaseppa@gmail.com, siht./ talous Ronald von Schulmann 0400100887 rvschulmann@gmail.com FB sivut: https:/www.facebook.com/svs.haapavesi Teollisuusliitto Ao. 0409125349, siht. Tarja Repo 040 0586826, tarja.repo@outlook.com H aapaveden Martat. Pyhäjokilaakson Kuuloyhdistys ry. 050 563 471 Haapaveden Reserviläiset. Kotiateriat toimitetaan asiakkaille jäähdytettyinä maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Ronald von Schulmann puh. pj. vpj. klo 9-14. Kuntosali vuoro liikuntahallilla maanantaisin klo 13.-14 jäsenille maksuton. Taimi 0503630890 t.maliniemi@gmail.com, vpj. 0407624975. 275. Ensimmäinen vuosi rotarina on ilmainen. Haapaveden Yrittäjät ry. OAJ Ammattijärjestö. Lo: Rapea seitipala (M), perunasose (L, G), kermaviilikastike (L, G), salaatti. Kaikille lapsiperheille ja lapsia hoitaville avoin perhekahvila nuorisotalolla maanantaisin klo 10.00-12.30. 0405407391 tai sihteeri Kimmo Hyväri 050-3665000. Elinvoimaiset-kylät hanke. alila@haapavesi.fi Pääluottamusmies Pekka Vuolo pekka.vuolo@haapavesi.fi Ojakylän maaja kotitalousseura. Tarvitsemme puutarhakummeja. 044 566 1454 Suunnitteilla linja-auto retki Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin laulujuhlaan la 17.06. Löydät meidät myös Facebookista. com, varapj Janne Vuorenmaa p. Boccia vuorot ti ja pe klo 9.00-11.00. Johtokunta puheenjohtaja Ulpu Ollila p. Kunnon mummola tulee kylään KYTÖKYLÄN KOPSALLE To 13.4.2023 klo 1215. Vp: Banaani, kaurapuikula, porkkanapalkki Koulut Ma: Jauhelihakastike (M,G), spagetti, salaatti, ketsuppi, Ti: Kanapuikko (M), kermaperunat (L,G), salaatti, Ke: Makaronilaatikko (L), lämmin kasvis, salaatti, ketsuppi, To: Rapea seitipala (M), perunasose (L,G), kermaviilikastike (L,G), salaatti, Pe: Nakkikeitto (M,G), juusto (L), tuorekurkkuviipale Kouluja päiväkotiaterioihin kuuluu lisäksi leipä, rasva ja juoma. Lisätietoja toiminnasta ja tapahtumista https://www.haapavedenurheilijat.fi/hiihto/ sekä Facebookissa nimellä Hau hiihto ja Instagramissa @hauhiihto, ota seurantaan! Yhteystied: hauhiihto@gmail.com, Pj. Nuorisotalo klo 11.00 aiheena taksija kelakorvaukset, pientä ohjelmaa, kahvia ja arvontaa, lauluryhmä kokoontuu klo 10.00 takkahuoneessa. Arvat 2 €/kpl ja 5 €/3 kpl. Tilauksesta kanteleensoittoa eri tilaisuuksiin, Eero Pitkälä p. AnnaMaria 040-5769015 anna-maria.mattila@ keskipisteenomaishoitajat.fi, 2. Muutokset mahdollisia. sporttisaitti.com/ Haapaveden 4H-yhdistys. 050 3266384, Heikki Halla-aho p. Lo: Kanapuikko (M), kermaperunat (L, G), salaatti. Anneli Jauhiainen p. Puheenjohtaja Paavo Pyy, p.044 578 8273 (Autohuolto Pyy), varapuheenjohtaja Ulla Hiltunen (Mainostoimisto Utumedia Oy), rahastonhoitaja/sihteeri Seija Mäkinen (Haapaveden Toimistopalvelu Oy), Veli-Matti Karikoski (Mainostoimisto VeeMax), Kalevi Kivioja (Elka-Sähkö Oy), Anri Kolehmainen (Toimistopalvelu Dokumento), Jussi Leinonen (Nevalanmäen Perhekodit Oy), Hanna Pirnes (Kukkakauppa Pitsilehti), Kari Rytky (Rytkyn Kone ja Sähkö Oy), Kari Virta (Koneurakointi Virta). Omaishoitaja, tuo hoidettava meille, kun käyt asioitasi hoitamassa. Katso kotisivut: www.paakkila.fi Löydät meidät myös facebookista nimellä Paakkilan puutarha. Jokilaaksojen Kanteleyhdistys ry. Talon ja venepaikkojen vuokraus Marko Kopakka, puh. käyttömaksu vuodelle 2023 on 25€/kotitalous. TAPAHTUMA ON MAKSUTON SUUNNATTU SENIOREILLE ERILAISIA AKTIIVITEETTEJÄ JA TERVEYSLUENTO KAHVIA JA SUOLAPALAA TARJOLLA Haapaveden Karjalaiset. Ensiapuja Vapaaehtoisesta pelastuspalvelutoiminnasta kiinnostuneet nuoret ja aikuiset, tervetuloa mukaan toimintaan! Tietoa osaston toiminnasta p. Ota yhteyttä pj. Astioiden vuokrausta voi kysyä Kaisalta. Tarjolla virikkeellistä toimintaa, keskustelua ja neuvontaa. Vp: Omena-päärynäkiisseli (M, G), kaurapuikula (L), tuorekurkku, Ti: Ap: Mannapuuro (L), ruisleipä, paprika. Liity jäseneksi nyt jäsenmaksu 1%. Luottamusmies Marika Hatula, hallituksen puheenjohtaja Tarja Hyvärinen, sihteerin/tiedottajan saa kiinni sähköpostilla satuorvokkisateri@gmail.com. Myyrilässä emännöinti vuoro ma 17.4. Otamme vastaan lahjoituksia vain aukioloaikoina. Pj. Suunnitteilla kaikille jäsenille ja ystäville yhteinen murkina paikallisessa yrityksessä. MeijänTupa on avoinna ti, ke ja to kello 10-14 omaishoitoyhdistyksellä Vanhatie 53. 0445453720 Me haapavetiset ry. lippu 10€ Tanssimusiikista vastaa Sirpa Ahola & MenoMiehet. 044 513 747, varapuheenjohtaja Jussi Leinonen P. Humalojan kyläyhdistys ry. Aira puh. Tervetuloa vertaistuen ja leikkiseuran pariin! Löydät meidät Facebookista MLL Perhekahvila Haapavesi, jonne ilmoittelemme aktiivisesti. AA-auttava puhelin 041-319 6687. Haapaveden urheilijat. klo 13 lounas Haukilahdessa Haukisalissa Ahventie 4, Espoo. Esillä sääntömääräiset asiat. Pj Tellervo Sirviö p. Tuothan puhdasta ja ehjää tavaraa. Harjoitusajat, kotipelit ja muut tapahtumat löydät seuran uusilta kotisivuilta: http://fcfolk. Yhdistyksen puhj. Maksetaan kyläyhdistyksen tilille FI28 4749 0010 0535 59. Yhdistyksen pj Jukka Vinkki puh 040 7599651 sp. Tätä sivua koskevat kysymykset p. Siht. Haapaveden seudun Uusheräys ry. Ruokalistat. klo 17-19 toimistolla Ommaisraati-keskustelutilaisuus – Millaiset ovat uudet omaishoidontuen myöntämisen perusteet (pohde.fi) Vanhatie 53. https:jhl409.wordpress.com/ SPR Haapaveden osasto. Reddie Kids -kerho kokoontuu keskiviikkoisin klo 18-19.30 Myyrilässä, muutama paikka vapaana. ANHA IMA W WANHA WOIMA. 044-2662 231. Hannele Aho hannele.aho@haapavesi.fi. Puheenjohtaja Marjo Laitila 044-3612055, sihteeri Heidi Kangaskokko 040 8296356. Muista mainita viitenumero. Jos sinulla on kysyttävää ja olet vaikka kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta ole yhteydessä meihin: pj. Aiheena hyvinvointialueen ajankohtaiset kuulumiset ja kaupungin ajankohtaiset asiat.Tervetuloa mukaan kuulemaan päivänpolttavista aiheista. Matti Vatjus-Anttila puh. Tule mukaan rotariin. Boccia vuorot tiistaisin ja perjantaisin klo 9-11 KERHO to 20.04. Jäsenasioiden hoitaja Kati Honkimäki, hänen puhelinnumeronsa löydät kirjautumalla OmaJHL. Haapaveden metsästysyhdistys. KIERRÄTYSKESKUS (Lallunniementie 6, p. Tule neulomaan sukkia/lapasia/mummon neliöitä lahjaksi saaduista langoista. 0445968158, Jenni Uusitalo p. Vähämäen kotakahvio auki sunnuntaisin klo 11-15 alkaen 29.1.-23. Liikuntapaikkojen maksut kevät -23 tilille FI73 5029 0420 0031 27 viite 2309 allasjumppa 50€ viite 2312 vesijuoksu 15€ viite 2325 buustin kuntosali 25€ viite 2338 lavis buusti 10€. Puheenjohtaja Taina Haapakoski puh. Bingon ensimmäinen lippu ilmainen, seuraavat 2 €/kpl. Yhteyshenkilöt: Alpo Alakotila p. Haapaveden Reuma ja Tules ry To 13.4. Yhdistyksen perhekahvilavastaava Saila Nikumatti puh. Hinta jäsenperheelle 5e. Urheilutie 48. vatjusanttila@gmail.com Yhdistyksen Facebook-sivu osoite Eläkeliitto Haapaveden Yhdistys ry. Karsikas-Suotukylä kylätoimikunta. ja kotisivut www.elakeliitto.fi/haapavesi Ainalin kylä ja Ainalin nuorisoseura ry. klo 15 Seurat Kärsämäen seurakuntakodilla, Johannes Hyytinen. Elvi 0409627087, elvi.tapia@keskipisteenomaishoitajat.fi, taloudenhoitaja Anna-Maija 050-5968165 anna-maija.vierimaa@keskipisteenomaishoitajat.fi, hanketyöntekijä jani.laakkonen@keskipisteenomaishoitajat.fi Kytökylän Maaja Kotitalousseura ry. 0405397415. Korkatin ampumaradan käyttöajat: kepe 9-20, la 9-18, su 13-18. Neulekahvila, Marttabingo ja arpajaiset. 044 333 3332. Tiina Mäenpää p. 044 214 9301 sp. . Tietoja ajankohtaisista asioista, toiminnasta jne. 040-5347639 tellervosirvio@gmail.com Sihteeri Henna Rytky p.0408459970, taloudenhoitaja Eine Haavisto p.0445313987 eine.haavisto@gmail.com. Kokouskahvit, tervetuloa! Johtokunta. Haluatko auttaa. 0405151367. Tervetuloa! Paljon toimintaa: yhteisharjoituksia, leirejä, harjoituskilpailuita ja kilpailureissuja. 045-8899 211, sihteeri Saija Lund, p. Päiväkodit Ma: Ap: Ruishiutalepuuro (M), ruisleipä, juusto, marjasose. Pertti Hankonen p. Varatkaa käteistä rahaa mukaan (ei korttimaksua). 044 013 0356, www.haapavesi.4h.fi, sähköposti: haapavesi@4h.fi Haapaveden AA-ryhmä. Palvelu on kotitalousvähennykseen oikeuttavaa. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17:30. HIIHTOJAOSTO Hiihtokoulu ja nuorten hiihtäjien harjoitukset Aakonmajalla ma klo 18:30, sisäharjoitukset torstaisin juoksusuoralla. Kerhoilta to 13.4. Perhekahvilaan olette tervetulleet juuri sellaisina kuin olette. Vuokrattavana myös 300 l:n kenttäkeitintä. Raisa Lyytinen 040 5779894, lyytinen_raisa@hotmail.com, vpj. Voi tulla oman keskeneräisen neuleen kanssa tai ilman.Tervetuloa viihtymään Marttojen seurassa! Yhteystiedot: haapavedenmartat@ gmail.com Facebook: www.facebook.com/profile.php?id=100064906801521 Löytyy Facebookista myös hakusanalla Haapaveden Martat, puheenjohtaja Mirka Jääskelä, p. Viikon kysymyksenä oli: Mikä on pitkän iän salaisuus. Presidenttinä on sisko Tarja 040 058 68 26, tarja@ outlook.com. Törmänhovilla klo 18. Voimme ehkä auttaa. Yhdistyksen yhteystiedot: pj. Jääkiekkokaukalon ym. Kaisa Laitila p. Tervetuloa. Lisätiedot ja varaukset p. 0445718795, Tuomo Kukkola p. Kirjan hinta on 30e. Kaikille avoin tilaisuus. 0407580294. TERVETULOA! Yhteisölliseen yhdessäoloon ja toimintaan mukaan uudet ja entiset jäsenet. Ostosreissu Tuuriin La 27.5. Lähimmäisemme voi tarvita apua. Tied. Lounaan jälkeen esitelmä kirkonkylän teiden nimistöstä. Rotarien viikkokokous oli Viikarissa. 0443004924 tai s-posti jokilaaksojenkanteleyhdistys@gmail.com. n.klo 12 Seurat Haapaveden seurakuntakeskuksessa, Martti Peräaho. Seuraa ilmoittelua myös Facebookissa. 044-3407 468. Keittiöstä kahvia ja pullaa sekä lopuksi arvontaa. Lo: Makaronilaatikko (L), ketsuppi, lämmin kasvis, salaatti. Pikkuliina askartelu/neulekahvila keskiviikkoisin klo 17-18.30 toimitilassa. 14 Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI YHDISTYKSET TOIMIVAT YHDISTYKSET TOIMIVAT yhdistystoiminta@haapavesi-lehti.fi. Katso Kytökylän tapahtumat ja kylätalo Kopsan vuokraus www.kytokyla.com Vuokraamme kylätalo Kopsan tiloja kokousja juhlakäyttöön sekä kahvija ruokaastiastoa. Paakkilan kannatusyhdistys. Tervetuloa! Yhdistyksen johtokunta: pj. 0442420945, Asko Laukka 0404179007, Jarmo Sarajärvi p. samana päivänä myös miljoonakirppis tapahtuma. Vesijumpparyhmät ma ja pe. 0405720836, Katja Klemettilä p. 050 5277864, Seppo Aho, Matti Ahola, Raija Kaartinen, Tapio Laurila, Raili Mäkinen, Tapio Mäkinen, Taisto Ollila ja Teuvo Vähäsarja. Vp: Mansikkavispipuuro (M), täysjyväleipä, vesimeloni, Ke: Ap: Kaurapuuro (M), ruisleipä, omenalohko. MTK Haapavesi ry. www.jokilaaksojenkanteleyhdistys.org Jokivarren kyläyhdistys. 040 7341331 /Kaija Partanen. JÄSENASIOISSA ota yhteys Eevaan puh. Kyläkirjaa saa S-marketista. Vesijuoksu uimahallilla ke klo 10.30-11.15 Buustissa lavis-lavatanssijumppa ke klo 11.40-12.15. Tervetuloa! Keskipisteen Omaishoitajat ry. KEVÄTKOKOUS tiistaina 18.4.2023 klo 19.00 Kytökylän Kopsalla. 044 5661454. Ma 17.4. 040 5629423. 0400283186, Marko Heinänen p. Anja Tallgren puh. Kuntosalivuoro keskiviikkoisin klo 13-14 Haapaveden liikuntahallilla. 040 7019723. Jäsenmaksu 15 €, kannattajajäsenmaksu 100 €. klo 12.00 Nuorisotalolla päiväkerhossa vieraana Haapaveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamushenkilö Päivi Ollila. 0447966367 tai siht. Jokilaaksojen kantele-kirja on nyt myynnissä, sitä voi ostaa Niittykosken kukkakaupasta, Pertti Hankoselta tai Mariia Huikarilta. Sähly ke klo 2021.Kuntosalivuoroista ilmoitetaan myöhemmin. Kahvitarjoilu! Kotiateriapalvelu Ma: Jauhelihakastike (M, G), perunat, porkkanasekoitus, kartanoherkkusalaatti (M, G), Omena-päärynäkiisseli (M, G), Ti: Kanapuikko (M), kermaperunat (L, G), punajuuri, italiansalaatti (M), Vadelmasvispis (M), Ke: Makaronilaatikko (L), pikkuporkkana, kurkkuinen salaatti, Jogurtti (L, G), To: Kermainen seikastike (L, G), perunat, harlekiinivihannes, punajuuriomenasalaatti, Luumukiisseli (M, G), Pe: Nakkikeitto (M, G), sulatejuusto (L, G), suolakurkku, Mango-passion mousse (L, G), La: Silakkapihvit (L), perunasose (L, G), paolakasvis, punajuurisalaatti (M, G), Persikkakiisseli (M, G), Su: Palapaisti (L, G), perunat (L, G), parsakaali, perunasalaatti (M, G), Mustikka lohkeavajugurtti (L, G). Kiiminkiin ja Loma Lehmirantaan 14.-19.08.2023 yhteiskyydityksellä PohjoisPohjanmaalta tiedustelut Anna-Liisa puh. löytyy www.jytyliitto.fi, myös omien tietojen päivitys tapahtuu Jässärin kautta liiton sivuilta. Maksujen eräpäivä heti. fi. Uudet hiihtäjät ovat tervetulleita tutustumaan milloin vain. Voit tukea toimintaamme ja tulla mukaan kotiseututyöhön liittymällä jäseneksi, jäsenmaksu on 5€/vuosi. SARJAHIIHDOT keskiviikkoisin. Lo: Jauhelihakastike (M, G), spagetti (M), ketsuppi, salaatti. Pääkaupunkiseudulla toimiva entisten haapavetisten ja haapavetismielisten kotiseutuyhdistys. Voit tukea toimintaamme liittymällä jäseneksi. Lisätietoja Jani Laakkonen puhelin 050-3023885. Haapaveden AA-ryhmä kokoontuu perjantaisin klo 19.00 os. 23.4. ”Apua lähimmäiselle!” Haapavesi-Seura ry. Tarvitsemme auttajia. 044 7995923) Avoinna ti, ke ja pe klo 11 16, to klo 11 18, la 11-15, su ja ma suljettu. Tarkista jäsentietosi ajantasalle omajhl sivulla. 0400 100887 Kotisivut: https:// h999999aapavedenreumajatules.reumaliitto. Vp: Jogurtti (L, G), lihaleikkele, tomaatti, To: Ap: Vehnähiutalepuuro (L), ruisleipä, hedelmäsose. Lisää tietoja Aira-Vatjus-Anttilalta, p. klo 9-14. Lähtö matkahuollosta klo 7 ja takaisin lähdetään klo 17. TARVITSETKO APUA kodin askareissa. Kaupunginjohtaja Kimmo Hinno kertoi kaupungin kuulumisia. Tanssit su 23.04.Nuorisotalo klo 13.-16. Ainalin Nuorisoseuran puheenjohtaja Raili Heikkilä, puh.050-3043827 Varapuheenjohtaja Matti Tuomisto puh, 050-5282932. Seuraa ilmoittelua: www.hamy.fi Haapaveden MLL. Tervetuloa vohvelikahville! Pyhä-Siika-alueen JHL 409. 7.5. Lisätietoja ajankohtaisista asioista ja yhdistyksen tapahtumista löydät kotisivuiltamme osoitteessa http://haapavedenlatu.suomenlatu.org/ sekä Facebookista nimellä Haapaveden Latu. 044 3715367 , sp janne.vuorenmaa@kotinet.com, sihteeri Outi Savikoski p, 040 8202092 ja sp outi.jouko@ gmail.com.Jääkiekko ti klo 11-12. Yhteystiedot: Pj. Minna Alila minna. Kantelelevyjä myynnissä: Pitkälän kanteleet: Kotimaani ja Jaakko & Sanna: Soiva Puu 15e/kpl. Koetko alkoholin käytön ongelmaksi. Ke 19.4. jukka.vinkki@gmail. Kaupungin kuntosali ke klo 14.00-15.00 jäsenille maksuton. Olemme myös Instagramissa, ota tili @haapavedenlatu seurantaan. Kahvitarjoilu. Outi Lehtonen 040-5714115. Vuosikokous Myyrilän kahvilassa to 20.4.2023 klo 18, tarjotaan kokouskahvit. Vp: Piirakka (L), vaniljakastike (L, G), näkkäri, viinirypäle, Pe: Ap: 4-viljanpuuro (M), kananmuna, ruisleipä, jääsalaatti Lo: Nakkikeitto (M, G), juusto (L, G), tuorekurkku. klo 12.00 paikka tarkentuu viikolla 16 tied. Olemme mukana Koko kaupungin siivoustalkoissa to 04.05 kerho tapahtuminen jälkeen (urheilutie). Mariia Huikari p
. KLO 19 JOKIHELMEN OPISTON OPPILASKONSERTTI JEDUN SALISSA, TEOLLISUUSTIE 2 VAPAA PÄÄSY. KLO 18 JOKILAAKSOJEN MUSIIKKIOPISTON KEVÄTKONSERTTI JEDUN SALISSA, TEOLLISUUSTIE 2 VAPAA PÄÄSY! TO 11.5. TUOTANTO JOKIHELMEN OPISTO TI 9.5. KLO 18 PENTTI RASINKANKAAN LASTENKONSERTTI KULTTUURIKESKUS KIRNUSSA VAPAA PÄÄSY! ENNAKKOVARAUKSET: SUVI.HAIKOLA@HAAPAVESI.FI TO 4.5. Kahvitarjoilu. KLO 18 LA 13.5. VAPAA PÄÄSY! TO 11.5. KLO 19 SU 23.4. KLO 19 SU 30.4. KLO 13 KULJETTAA KEVÄINEN TIE -KONSERTTI SEURAKUNTASALISSA HYTTIKALLION JA MÄKIRINTEEN KOULUJEN KUOROT, SEURAKUNNAN LAPSIKUORO JA KIRKKOKUORO VAPAA PÄÄSY! TO 27.4. KLO 14 TANSSIN KEVÄTNÄYTÖKSET LIIKUNTAHALLILLA JOKIHELMEN OPISTON TANSSIKOULUN KAIKKI TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPPILAAT ESIINTYVÄT LIPUT OVELTA 5 € JA ALLE KOULUIKÄISET ILMAISEKSI. KLO 10–16 LA 15.4. TEATTERI LIPSTIKKA JA TANSSITEATTERI TILLERITALLERI ESITTÄVÄT: KELTAINEN PALLO ELI SUOMALAINEN YKSINÄISYYS KULTTUURIKESKUS KIRNUSSA LA 22.4. KLO 16 IKÄSUOSITUS 13+, LIPUT 20/15 € LIPPUVARAUKSET TEATTERILIPSTIKKA@GMAIL.COM TUOTANTO JOKIHELMEN OPISTO JA TEATTERI LIPSTIKKA TI 2.5. Pirneksen Kalaveden Osakaskunta/hoitokunta, ei tarjoilua. Esillä sääntömääräiset asiat. PERJANTAI SUUNNATTU KOULULAISRYHMILLE. KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ KLO 9 LIPUNNOSTO YLÄKOULULLA LUKIOLAISTEN PUHE, VETERAANILAULAJAT TI 16.5. KLO 18 JOKILAAKSOJEN MUSIIKKIOPISTON SOITINESITTELYKONSERTTI MUSIIKKIOPISTOLLA, HAKAKUJA 1 TERVETULOA TUTUSTUMAAN MAINIOON HARRASTUKSEEN, MUSIIKKIIN! VAPAA PÄÄSY! MA 24.4. TUOREET JA UNIIKIT LEIVONNAISET! Kysy tarvittaessa kuljetus. GTRadial Fe2 205 / 55 R 16 asennettuna 302 € /sarja Bridgestone T 005 205 / 55 R16 asennettuna 450 € /sarja Giti Gitisynergy H2 215 / 55 R17 asennettuna 435 € /sarja. KLO 11–15, OHJELMAA, MM. Suoritan tyhjennykset ja siivoukset. Tervetuloa! Hoitokunta Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS pe 28.4.2023 klo 16 Vanhatie 53, Haapavesi Kokouksessa esillä sääntömuutokset: 6 § Toiminnantarkastajien valinta ja 8 § Yhdistyksen nimenkirjoittaminen. Tervetuloa! HALLITUS KEVÄTKOKOUS KOPSALLA TIISTAINA 18.4.2023 KLO 19.00 ESILLÄ SÄÄNTÖMÄÄRÄISET ASIAT KAHVITUS TERVETULOA! KYTÖKYLÄN MAAJA KOTITALOUSSEURA RY, JOHTOKUNTA AINALIN NUORISOSEURA RY:N KEVÄTKOKOUS KE 26.4. KLO 12–16 KEVÄTASKARTELUA KIRJASTOLLA PIENET LAPSET HUOLTAJAN KANSSA. klo 18.00 alkaen NUORISOSEURAN talolla. Poikkeuksellisesti käytössämme on valtakunnallinen puhelinpalvelu, joka palvelee numerossa 0100 0500 klo 8-16 Normaali paikallisverkkomaksu (pvm) tai kotimaisen matkapuhelinoperaattorin hinnaston mukainen matkapuhelinmaksu (mpm) KOKOUSKUTSU Pirneksen Kalaveden Osakaskunta RN:o 71-403-876-1, sekä Pirneksen Jakokunnan Yht: maa-alue RN:o 71-403-878-23 Osakkaiden yhteinen yleinen kokous Aika: Lauantai 29.04.2023 kello 10.00 ja maa-alue klo 11.00 Paikka: Ollatie 625, 86600 Haapavesi Asiat: Sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat Todetaan vuoden 2022 aikana tapahtuneet maakaupat Avustukset vesialueen kunnostushankkeisiin Muut mahdolliset asiat Varaudu esittämään kiinteistötunnukset edustamastasi kiinteistöstä. KLO 18 ELOKUVAILTA YLÄKOULULAISILLE KULTTUURIKESKUS KIRNUSSA VAPAA PÄÄSY! VIIKKO 17: TAIKURI TIMO TIIKKAINEN/ALAKOULUT SOIVA SIILI-YHTYE/VARHAISKASVATUS KANSANMUSIIKKIYHTYE RÄLLÄ/LUKIO Taitoja taideaineiden näyttely 14.-16.4.2023 (Vanhatie 45, Haapavesi) Avoinna pe klo 10–16, la ja su klo 11–15 Wiivinsalin kahvio palvelee päärakennuksessa la klo 12–15 Yhteislaulutilaisuus la klo 13–14. PEHMOJEN YÖ KIRJASTOLLA TUO OMA PEHMOLELUSI YÖKYLÄÄN KIRJASTOON! SATUTUNTI KLO 18. Soita 041 5883575 OSTETAAN ARVO SIJOITUSOSUUSKUNNAN OSUUKSIA (ent. TERVETULOA! 14.4.-16.5.2023 KE 26.4. Tervetuloa! Konttorimme ovat suljettuina 19.4.2023 henkilökunnan koulutuspäivän vuoksi. LELUT VOI NOUTAA TORSTAINA KLO 15 ALKAEN. 15 Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI JUTTUTUPA HUBISSA tänään 13.4.23 klo 18 (ent. PPO) 040 589 5322 toimisto@otc.fi / www.otc.fi Ostan Delavalin/Westfalian lypsyaseman 2x3-2x10 Maitotankki 1600-10000L 0465451102 Lä hd e: KM T 20 22 hillagroup.fi/ mainostajalle ON KIINNOSTUNUT LEHDESSÄ OLEVISTA MAINOKSISTA 57 % JOPA 045-152 3111 • info@anunkakut.fi • www.anunkakut.fi Leipomo Haapavedellä Tmi Anun kakut Seuraa somessa ja osallistu arvontoihin. KEVÄTTARJOUS -15% *Tilaa su mennessä, hyödynnä kevään tilauksiin PE 12.5. Vapaa pääsy, tervetuloa! RENKAAT KAUTTAMME TILAAMALLA M&J HUOLTO JA RENGASPALVELU Tanssikalliontie 12, Haapavesi, 040 1830 681 VAIHDAMME MYÖS ASIAKKAAN RENKAITA KOTONA. TO 27.4. ASKARTELUPAJA PE KLO 10-13. Kokouksen alussa Jani Laakkonen esittelee MeijänTupa -hanketta. Savotta, Haapakanteleen sivuovi) Tule juttelemaan, kahvittelemaan ja pelaamaan ilmaista bingoa valtuutettujen kanssa. KLO 17.30 JA 18.30 LASTEN TEATTERIESITYS TANTTARELLA KULTTUURIKESKUS KIRNUSSA VAPAA PÄÄSY! ENNAKKOVARAUKSET: SUVI.HAIKOLA@HAAPAVESI.FI JOKIHELMEN OPISTON TAITOJA TAIDEAINEIDEN NÄYTTELY JOKIHELMEN OPISTOLLA PE 14.4. KLO 16 ELOKUVAILTA ALAKOULULAISILLE KULTTUURIKESKUS KIRNUSSA VAPAA PÄÄSY! KE 10.5. YHTEISLAULUA KLO 13–14, KAHVIO PALVELEE KLO 12-15 SU 16.4. Kokoukset Ostetaan Ostan kuolinpesät, kodinirtaimistot, tavaraerät. KLO 16 TO 27.4. KLO 19 LA 29.4. KLO 11–15 KUVATAIDEKOULUN LASTEN JA NUORTEN TAIDETTA. Haapajärven yhteisen vesialueen osakaskunta OSAKASKUNNAN VUOSIKOKOUS torstaina 27.4.2023 klo 18 Villa Tiala Kytökyläntie 238 (ennen emäntäkoulua vasemmalla)
Mahtavia akkupäivän Mahtavia akkupäivän tarjouksia! tarjouksia! 3 3 kpl kpl Ladattava LED-valaisin Bluetooth-kaiuttimella 15 W • valaisimessa 3 eri kirkkautta • max. kiinnitysavaimen • ei tieliikennekäyttöön BG1000KS 19 19 90 90 20 20 kpl kpl paketti paketti 99€ Pyörä 400/60-15.5 14PR Petlas (norm.380e) 290€ Nivelakseli 01 1.3/8-6 (norm.79e) 59€ Tarjoukset voimassa vain tapahtumapäivänä niin kauan kuin tuotteita riittää. Haapaveden Keskusta ja tukiryhmä Tim one n Varuhin -Palo KEL TAINENP A O suo mala inenyksinäisyys eli 22.4. Lasinpesuneste 4 l • etanoli, -18 °C (0,83 e/l) 10, 10,-WK00418E 4,50 / kpl (1,13 e/l) AKKUTESTAUSPÄIVÄ LIIKKEESSÄMME PE 14.1. Tarjoukset voimassa vain tapahtumapäivänä niin kauan kuin tuotteita riittää. Lasinpesuneste 4 l • etanoli, -18 °C (0,83 e/l) 10, 10,-WK00418E 4,50 / kpl (1,13 e/l) AKKUTESTAUSPÄIVÄ LIIKKEESSÄMME PE 14.1. 16 Torstaina 13.4.2023 HAAPAVESI Lohikeittotarjoilu La 15.4. 1300 lm • IP20 • virtalähde 3 x 3,7 V 7,8 Ah Li-ion akku CRX246 49, 49,-Jäänasta • Ø 6 mm, pituus 8 mm • ulkonema 2,3 mm, asennussyvyys 6,2 mm • kärki karbidia, Ø 1,7 mm • sis. Mahtavia akkupäivän Mahtavia akkupäivän tarjouksia! tarjouksia! 3 3 kpl kpl Ladattava LED-valaisin Bluetooth-kaiuttimella 15 W • valaisimessa 3 eri kirkkautta • max. klo 16 27.4. klo 19 30.4. klo 10-14 Petlas, Powertrac, Hankook, Laufenn ja paljon muita merkkejä! ILMASTOINTIHUOLLOT JA ILMASTOINNIN KOEPONNISTUKSET MEILTÄ AUTONHOITO TUOTTEET AUTOGLYM JA AUTODUDEN VALIKOIMA TYÖKALUSARJA 1/4” JA 1/2” 127-OS. klo 19 23.4. klo 10-14 Perjantaina 14.4. klo 11-14 Haapaveden kaupungintalon yläpihalla Tervetuloa! Timo Mehtälä, kansanedustaja LÄMMIN JA SYDÄMELLINEN KIITOS LUOTTAMUKSESTA! Järj. ILMAINEN KÄYNNISTYSAKKUJEN TESTAUS KLO 10-14! IKH varastoi lähes 200 akun valikoimaa mm. klo 19 29.4. 1300 lm • IP20 • virtalähde 3 x 3,7 V 7,8 Ah Li-ion akku CRX246 49, 49,-Jäänasta • Ø 6 mm, pituus 8 mm • ulkonema 2,3 mm, asennussyvyys 6,2 mm • kärki karbidia, Ø 1,7 mm • sis. klo 16 Liput 20/15 € Lippuvaraukset tea ilip ikka@gmail.com Tuotanto Jokihelmen opi o • Tea i Lip ikka Kul uurik kus KIRNU Ikäsuositus 13+ Tuotanto Jokihelmen opisto – Teatteri Lipstikka Tuotanto Jokihelmen opisto – Teatteri Lipstikka tekstiviestillä p. ILMAINEN KÄYNNISTYSAKKUJEN TESTAUS KLO 10-14! IKH varastoi lähes 200 akun valikoimaa mm. autoihin, traktoreihin ja maatalouskoneisiin, moottoripyöriin ja muihin vapaa-ajan kulkuneuvoihin! Löydä ajoneuvoosi sopiva akku kätevästi Yuasa-akkuhakukoneella www.ikh.fi/akkuhaku VIRTAA TALVEEN IKH:LTA! KYSY ERIKOISTARJOUS AKUSTA! KYSY ERIKOISTARJOUS AKUSTA! AKUN TESTAUTTANEILLE LUMIHARJA (VIK009) VELOITUKSETTA. autoihin, traktoreihin ja maatalouskoneisiin, moottoripyöriin ja muihin vapaa-ajan kulkuneuvoihin! Löydä ajoneuvoosi sopiva akku kätevästi Yuasa-akkuhakukoneella www.ikh.fi/akkuhaku VIRTAA TALVEEN IKH:LTA! KYSY ERIKOISTARJOUS AKUSTA! KYSY ERIKOISTARJOUS AKUSTA! AKUN TESTAUTTANEILLE LUMIHARJA (VIK009) VELOITUKSETTA. kiinnitysavaimen • ei tieliikennekäyttöön BG1000KS 19 19 90 90 20 20 kpl kpl paketti paketti www.haapavesi-lehti.fi HYVIÄ JUTTUJA! hillagroup.fi/mainostajalle. 044 759 1366 KESÄRENKAAT TARJOUKSESSA! Meillä onnistuu myös RENKAIDEN KAUSISÄILYTYS RENGASTYÖT MYÖS TYÖKONEET JA TRAKTORIT Tervetuloa makkaralle! Tervetuloa makkaralle! MAKKARAPÄIVÄ MAKKARAPÄIVÄ Perjantaina 14.4