Hän halusi ehdottomasti tulla kuvatuksi moponsa kanssa ja heitti vielä toiveen, että kuva olisi hyvä saada etusivulle. Ivon lenkillä keulaa pitivät Jussi Shemeikka ja Jaana Kuutti. Ensi vuonna siitä toivotaan suurempaa kokoontumista, jopa samankaltaista kuin motoristien Kirjavankierros. Tapahtuma, joka oli kenties ensimmäinen laatuaan koko maailmassa, järjestettiin tällä kertaa matalammalla profiililla. Humalojalla on hyvä olla Kylässä Haapavedellä -juttusarjassa esitellään nyt Humalojaa, jossa asustelee varsin aktiivista ja tyytyväistä porukkaa. MINKA LEPPÄNEN. Oulaisista muutama vuosi sitten kylälle muuttanut Kiviojan perhe etsiskeli tonttia monilta paikkakunnilta, kunnes Humalojalta löytyi juuri sopiva. Nro 30 | Hinta 3,50 € | haapavesi.fi Perustettu 1998 Torstai 25.7.2024 TOIMIMME MYÖS HAAPAVEDELLÄ. 08-479-5600 • LVI-huollot ja korjaukset • Ilmavesi-, maalämpöja ilmalämpöpumput Energiatehokkaat tuotteet laskee sähkönkulutustasi 08-479-5600 Elia Kivioja on yksi Humalojan tyytyväisistä asukkaista. 1 Sivu 8-9 ULLA HILTUNEN 1 Sivu 5 Sähköpyöräilijät haluavat kokoontua motoristien lailla Kylpyläsaareen polkaisi viikonloppuna runsaslukuinen joukko pyöräilijöitä sähköavusteisilla menopeleillään. • LVI-huollot ja korjaukset • Ilmavesi-, maalämpöja ilmalämpöpumput Energiatehokkaat tuotteet laskee sähkönkulutustasi p
– Lisäksi myymme muun muassa kennohunajapaloja sekä kuhnuritoukkia, hän jatkaa. Carolina Törmälehto opiskelee mehiläistarhaajaksi Haapajärven Jedun Pihtiputaan toimipisteessä.. Lehden auton kaartaessa Veikkolan tilan pihaan, paikalle pölähtää toimittajaa tomerasti vastaanottamaan nuori Totti Törmälehto, viimeisimmällä iltatorilla ihastuttanut myyntitykki. VEIKKOLAN TILAN emäntä Carolina on tänä vuonna aloittanut mehiläistarhauksen. KAKSIVUOTISESTA mehiläistarhaajan ammattitutkintokoulutuksesta Carolinalla on opintoja takanaan vuoden verran. heinäkuuta 2024 2 // UUTISET Minka Leppänen Aurinkoista kesäpäivää Suotukylässä säestää lehmien mylvintä, remontin ääni sekä kauempana pellon laidalla käyvä surina. – Minulla on täällä yksi tarha, Maliskylällä ystävän rypsipellolla on toinen ja Emäntäkoululla kolVeikkolan tilalla pörrää miljoona uutta työntekijää Mehiläistarhaus ja remppahommat pitävät karjankasvattajat Carolina ja Juhani Törmälehdon kiireisinä " Mehiläinen on niin kiinnostava eläin, ettei sitä voi ymmärtääkään. Haapavesi // Torstaina 25. Meillä ei ole vaivattua hunajaa, vaan se myydään sellaisena, kun mehiläiset ovat sen tehneet. – Totti oli eilen kauppamiehenä torilla. Se on tullut selväksi niin ennakkotilausten määrästä kuin iltatorilla tehdyistä kaupoistakin. Kysyntää lähihunajalle hänen mukaansa on. Moni tuli meiltä ostamaan ja poika olisi varmasti myynyt autonkin, jos olisi luvan saanut, äiti Carolina Törmälehto naurahtaa lähtiessämme kiertämään tilaa. – Myymme hunajaa eri koossa ja eri muodoissa. Haapajärven Jedun Pihtiputaan toimipisteessä hänellä on lähipäiviä kaksi kertaa kuussa. Se kiteytyy omaan tahtiin ja ajan kanssa, Carolina kertoo
Tätä nykyä Veikkolan tilalla on myös rehusiilot. Niitä hankitaan muun muassa huutokaupoista tai joskus Törmälehtojen tutut vinkkaavat, mistä rakennusmateriaaleja voisi saada. Kattojen jälkeen puuttuvat enää ulkopohja ja ruokintakatos. TALVI on maatilalla hiljaisempaa aikaa, mutta mehiläistarhaus avaa ovia aktiiviselle toiminnalle Veikkolan tilalla myös kesän jälkeen. Maliskylässä krainilaiset ja tummat mehiläiset keräävät rypsistä hunajan, Emäntäkoululla ne taas keräävät hunajan pihapiirin monista kukista. – Kattojen jälkeen puuttuvat enää ulkopohja ja ruokintakatos, hän jatkaa. Nykyään meillä on ihan 100 prosenttisesti pelkkää puhdasta Limousin-rodun karjaa, eikä lypsykarjaa ole ollut sitten vuoden 2022, Carolina kuvailee. – Juhani teki varmaan 3000– 4000 paalia kesässä. Mehiläistarha Veikkolan tilalla. Juhani ja Carolina Törmälehdolla on yhteensä noin 250 lehmää tilallaan. Uuteen kylmäpihattoon saadaan Carolinan mukaan paikat 40 naudalle. PARISKUNNALLA on tilallaan yli 200 lehmää ja sonnia. ERILAISIA PROJEKTEJA Törmälehdoilla on ollut Carolinan mukaan joka vuosi. – Vaikka rakennusprojekti on vielä vaiheessa, niin sisätilat uudessa kylmäpihatossa alkavat olla valmiit. – Syksyn jälkeen pystyn menemään markkinoille myymään ja samalla mukaan tulevat lapset saavat tienattua harrastuksiaan varten myyntityöllä, suunnittelee Carolina. – Esimerkiksi teiltä purettuja sillankaiteita meillä on käytössä ja tuossa pellon laidalla tönöttää Haapaveden yläaste. – Tiedustelijat kertovat tanssilla, mihin suuntaan raaka-aineena käytettävää mettä lähdetään keräämään. KIERRÄTYSTAVARAA on hyödynnetty ja hyödynnetään kaikissa Veikkolan tilan rakennusprojekteissa. Niinhän se nähtiin tuon meidänkin isännän kanssa.. Uuden kylmäpihaton rakentaminen on vielä vaiheessa, mutta valmista pitäisi olla syksyyn mennessä. – Mehiläinen on niin kiinnostava eläin, ettei sitä voi ymmärtääkään. Silloinkin kun kuningattaria tuodaan postissa, niin niille laitetaan hoitajat mukaan, hän jatkaa. Eri lokaatioista Carolina kertoo saavansa maultaan erilaista hunajaa. – Kun aloitimme, niin meillä oli myös risteytyksiä ja lypsykarjaakin. Pesiä tarhoilla on yhteensä 16 kappaletta. Carolina Törmälehto käy kolmella tarhallaan vähintään kerran viikossa. Lapset käyttää tuota nimitystä teuraalle viemisestä, hän jatkaa. Carolinalla on tilalla kuusi mehiläispesää, joissa jokaisessa on oma kuningattarensa, jota hoitajamehiläiset palvelevat. Kuvassa pitkäperäisen kuningattaren sijaan on poikamehiläinen eli kuhnuri. Silloin ei paljon isäntää näkyny, Carolina kertoo. – Saadaan nykyään koko ketju alusta loppuun tehtyä kotona, Carolina sanoo. KUNINGATTARIEN eli emojen lisäksi pesistä löytyy kuhnureita, joiden ainoa tehtävä on pariutuminen. Niiden rakentaminen muutama vuosi sitten oli kannattava lisä, sillä aiemmin käytössä ollut paalaus sitoi Juhanin kesäisin visusti pellolle. Yhteensä mehiläistarhoja on kolme, yksi Veikkolan tilalla, toinen Emäntäkoululla ja kolmas Maliskylällä. Niillä on hyvä harjoitella merkinnän tekemistä, sillä kuhnureilla ei ole pistintä, Carolina Törmälehto kertoo. Pesiin Carolina myös ostaa kuningattaria, mutta hänen toimittamansa hallitsijatar saatetaan useinkin surmata. Esimerkiksi kuningattarilla on ihan omat hoitajamehiläiset. Carolina Törmälehdolla on miljoona uutta työntekijää. Kyseinen laajennus tehdään nykyisten tilojen väljentämisen vuoksi, ei niinkään karjan volyymin lisäämistarkoitukseen. – Kuhnureita ruokitaan, ne ovat vähän sellaisia rassukoita nuo pojat. Kyllä se syksyksi saadaan tehtyä, Carolina kertoo. NÄLKÄHÄN isäntä Juhani Törmälehdolla varmasti on, sillä mehiläistarhaus ei ole ainoa uusi juttu Veikkolan tilalla. Väri kuvastaa kuningattaren syntymävuotta. MINKA LEPPÄNEN MINKA LEPPÄNEN MINKA LEPPÄNEN MINKA LEPPÄNEN MINKA LEPPÄNEN MINKA LEPPÄNEN MINKA LEPPÄNEN " Kuhnureita ruokitaan, ne ovat vähän sellaisia rassukoita nuo pojat. Heidän aloittaessaan tilalla ei ollut nuorkasvattamoa ollenkaan. Carolina Törmälehto opiskelee mehiläistarhaajaksi Haapajärven Jedun Pihtiputaan toimipisteessä. Työn alla on uuden kylmäpihaton tekeminen, ja siellä tilan isännän päivät pääasiallisesti kuluvatkin. Sen he rakensivat vuonna 2017. Entistä koulua ollaan hyödynnetty rakennuksien pohjissa, Carolina kertoo. Määrä riippuu siitä, kuinka paljon meiltä lähtee porukkaa lomalle Snellmanille. Veikkolan tilalla on jo 15 vuoden ajan kasvatettu Limousin-rotuista lihakarjaa. Jokainen kuningatar merkitään laittamalla värikäs piste tussilla sen selkään. VEIKKOLAN TILALLA uurastavat pörriäiset ovat italialaisia. Ne ovat aggressiivisena tunnettuihin tummiin mehiläisiin verrattuna lauhkeampia ja helpommin käsiteltäviä. – Vaikka omasta mielestä toisit tosi hyvän emon niille, niin ne tekee sitten oman ja tappaa sen hankitun kuningattaren, Carolina selittää. Veikkolan tilalla kasvatetaan Limousin-rotuista karjaa. heinäkuuta 2024 UUTISET // 3 mas tarha, Carolina kertoo. Haapavesi // Torstaina 25. – Rypsistä saatu hunaja on maultaan mieto, kukista saatu sen sijaan aromikas, Carolina täsmentää. – Arvioisin, että meillä on nyt yhteensä noin 250 nautaa. Pieni täplä selässä auttaa tunnistamisessa, joskin kuningattaren tunnistaa myös sen erilaisista elkeistä sekä ruumiinrakenteestakin. Niinhän se nähtiin tuon meidänkin isännän kanssa, kun se kävi tuossa äsken ruokaa pyytämässä, Carolina naurahtaa. Haapaveden vanha yläaste on siirtynyt Veikkolan tilalle! Opetuskäytössä se ei ole, vaan sitä hyödynnetään muun muassa uuden kylmäpihaton pohjanteossa. Loput parvesta ovat työmehiläisiä, jotka toimivat useissa eri tehtävissä, kuten tiedustelijoina
Väkeä oli kertynyt paikalle varsin kiitettävästi ja Haapavettä kauempaankin. Valmiit on aika tylsän näköisiä, eikä ne sovi mun visioon. UUDELLAMAALLA Lintunainen -taiteilijanimelläkin tunnettu Penttilä asustaa kahden lapsensa, aviomiehensä, ärsyttävän papukaijansa ja muiden lemmikkien kanssa. heinäkuuta 2024 4 // Jäikö lehti tulematta. Se on hyvä, että on metsä, mihin viedä teoksia. Noin kuuden kilometrin päässä kylällä on vastassa puinen kyltti: Tuulikellopuisto 300 m. Anna ei osaa sanoa, onko keskus ollut vielä kovassa käytössä, sillä hän ei ole hetkeen puistossa käynyt. Retkiä ja yhteiskyytejä erilaisiin tapahtumiin ei enää järkkäillä kuten ennen pandemiaa. Hauska idea tapahtumien puuhamiehiltä eli sähköpyöräilyyn hurahtaneilta Viirelän Reijolta ja Shemeikan Jussilta! Ja kaikeksi onneksi muutkin lajin harrastajat innostuivat. Toivotaan, että sähköpyörämiesten toive toteutuu, ja sähköavusteisten kokoontumisajoista kasvaa vielä samanlainen perinne kuin motoristeillakin on. Hänen aikomuksenaan on tehdä metsään elämänsä aikana mahdollisimman paljon tuulikelloja. Uusin lisä tuulikellopuistossa on lelujen vaihtamiskeskus. Suvi Hyttinen Pääkirjoitus " Kaikeksi onneksi muutkin lajin harrastajat innostuivat.. – Aina, kun oon Haapaveellä niin haluan tehdä jotain isompaa taidejuttua. Tai ainakin oli, kunnes tuli korona-aika ja toi mukanaan kiellot ja rajoitukset. Taidetta tulee siis tehtyä toisella kotipaikkakunnalla vieraillessa runsaasti, ja Penttilälle olikin tärkeää alkaa luomaan puistoa juuri Haapavedelle. Taiteilija on luonut myös Kirkkonummelle omintakeisen ITE-taideteoksen, Nukkavierumetsän. Enempi oon haapavetinen kuin kirkkonummelainen, Anna kertoo. ANNA PENT TILÄ " – Mun juuret on Karsikkaalla ja siksi halusin puiston sinne. Porukka tottui pysyttelemään kotona, eikä tullut enää lähteneeksi tapahtumiin entiseen malliin, vaikka lupa olikin taas olla huoletta koolla isollakin väellä. JOULUNAIKA , muutama viikko kesästä ja jatkossa myös syksystä vierähtävät Annalla Haapaveden maisemissa. Kyseessä on haapavetislähtöisen ITE-taiteilija Anna Penttilän projekti. Tuulikelloja Penttilä on kuitenkin puuhastellut jo pidempään. Vappuna perinteisen mäkiautokisan lisäksi Haapavedellä järjestettiin harrasteajoneuvotapahtuma, joka myös houkutteli kylille ison joukon yleisöä ja ajoneuvoharrastajia. Ne ovat vähentyneet merkittävästi. Etukäteen ideasta kertoessaan Reijo tuumi, että ihmisille tarvitaan kaikenlaisia tapahtumia ja kokoontumisia. ENSIMMÄISTÄ kertaa pappia kyydissä Penttilä ei taiteen tekemisen saralla suinkaan ole. – Se oli äitin kaverin vanha rikkinäinen mikro. 10 vuotta oman papukaijan hankkimisesta haaveilleen taiteilijan taival lintunsa kanssa on ollut ilmeisen kivikkoinen. Vaikka taideyhdistys -projekti Penttilän mukaan kosahti kasaan, kertoo hän olevansa edelleen kiinnostunut toiminnan aloittamisesta, jos vain kaltaista seuraa Haapaveden päästä löytyy. Idea lelujen vaihtamiskeskuksesta tuli oikeastaan heti, Penttilä kertoo. Lelujen vaihtamiskeskus toimii siten, että sinne tuodaan lelu ja otetaan vaihdossa yksi lelu mukaan. Esimerkiksi Kirjavan Kierroksella useampi motoristi tuumi niin tänä kuin viime kesänäkin, että kaikki kokoontumisajot Suomessa ovat hiljentyneet väkimäärältään korona-ajan myötä. PUISTO alkoi rakentua viime kesänä, kun Penttilä keksi teoksilleen paikan Karsikkaalta metsän siimeksestä setänsä omistamalta tontilta. Uutuutena tuulikellopuistosta löytyy lelujen vaihtamiskeskus, jonka Anna Penttilä on tuunannut äitinsä puuliiteristä löytyneestä vanhasta mikroaaltouunista. Se sai alkunsa, kun Anna löysi äitinsä puuliiteristä vanhan mikroaaltouunin. TUULIKELLOJEN lisäksi Penttilä on väsännyt taideteoksia puistoonsa laidasta laitaan, ja se toimiikin myös taidegalleriana. Kysyin sitten, että saanko tehä siitä jotain. Näin ovat kertoilleet monet tapahtumien järjestäjät ja myös kävijät. Mikäs kumma se on. Haapavedellä hän on pitänyt vuosien varrella useita taidenäyttelyitä, kunnostautunut muusikkona sekä koittanut viritellä Haapavedelle taideyhdistystoimintaa. Esimerkiksi kevään superviikonloppu elinvoimamessuineen ja Kevätysäreineen oli valtava yleisömenetys. Haapavesi // Torstaina 25. Sitä, missä vaiheessa Haapaveden tuulikellopuisto -projekti on nyt, on Penttilän mukaan hankala kuvata. Se tuntuu vihaavan minua, mutta miehestä se kyllä tykkää, että on sillä kumminkin kaveri, Anna päivittelee. Ainakin luokkakokouksia, sukutapaamisia ja monia muitakin tapahtumia on tuntunut olevan tarjolla viime vuosia enemmän, ja väkeäkin niissä on riittänyt mukavasti tai jopa yli odotusten. – Vähän se linturakkaus on hälvennyt. Vaikka asun Kirkkonummella, niin Haapavesi on mun toinen koti. Taitelija Anna Penttilä on loihtii Karsikkaalle tuulikellopuistoa. – En tiedä onko valmista, enkä tiedä tuleeko siitä ikinä valmista. Viime viikonloppuna ohjelmassa oli myös aivan uusi, tiettävästi koko Suomen mittakaavassakin ainutlaatuinen kokoontuminen, kun sähköavusteisten kulkuneuvojen käyttäjät kohtasivat Kylpyläsaaressa ja kävivät motoristien tapaan myös yhteisellä kiertoajelulla. EHKÄ VIIME keväänä ja tänä kesänä korona-ajan jälkimainingit tuntuvat kuitenkin jo vähän laantuneen. ANNA PENT TILÄ Kaikenlaisia kokoontumisia tarvitaan Kesä on perinteisesti monenlaisten kokoontumisen kulta-aikaa. Se on totta. Kai sitä voi semmoiseksi ikuisuusprojektiksi kutsua. – Pari vuotta sitten aloin tekemään tuulikelloja. Toisia ihmisiä on hyvä tavata muuallakin kuin hautajaisissa, kuten sukujen kesken usein on tapana. – Mun juuret on Karsikkaalla ja siksi halusin puiston sinne. Muokkaan niistä sellaisia värikkäämpiä, Penttilä kuvailee. Paakinahon Liikenteeltä on kerrottu, että korona-ajan kiellot näkyvät edelleen myös tilausajojen kysynnässä. SOITA 0800 30101 SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 020 750 4469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 Karsikkaan tuulikellopuisto on Anna Penttilän ikuisuusprojekti Minka Leppänen Värikkäät viitat Kokkola-Kajaanintien varrella kehottavat ohikulkijoita kääntymään kohti Karsikasta
Pyörän pääarkkitehtina on toiminut Honkalan ystävä Juha Korkala. KALAJOELTA paikalle saatiin varsin harvinainen Cruiser-mallinen sähköpyörä kuskeineen. Kypärää pitäisi ihan jokaisen käyttää. LUMIMETSÄN kylästä Raahesta paikalle saapui 15-vuotias Mikko Mikkelä, joka lukeutuu tapahtuman nuorimpiin osallistujiin. Anttila haluaa muistuttaa muita pyöräilijöitä kypärän käyttämisen tärkeydestä sekä peräänkuuluttaa myös huomioliivin isoa roolia. Tässä sähköpyörässä akusto kulkee sivulaukussa, joten kokonaisuutena pyörä on hyvin perinteisen näköinen. – Minulle on tärkeää, että kesällä on työn vastapainoksi jotakin järkkäilyä. Rakennuspuuhat ovat toimineet hyvänä vastapainona Klasilan työlle. Paikalle pölähti liikunnallista väkeä myös Haapaveden rajojen ulkopuolelta, muun muassa Kalajoelta, Piippolasta ja Raahestakin. – Liivi minulla on, jotta en auton alle jää, se on hyvä olla. Harri Honkalan Deep Tide -niminen pyörä on valmistettu Lumijoella Fury Bikesin pajalla. Custom cruisereita ei vielä juurikaan sähköllä ole, mutta Juha näitä värkkäilee, Harri kertoo. – Itsellä on sähköpyörä, joten kiinnosti lähteä. Sähköpyöräilijöitä saapui Kylpyläsaareen runsain joukoin lauantaina. SÄHKÖPYÖRÄILY mahdollistaa urheilun harrastamisen kaiken ikäisille ja kuntoisille. Pää on niin arka paikka, se on suojattava, Paavo sanoo. heinäkuuta 2024 // 5 Iso joukko sähköpyöräilijöitä löysi tiensä kokoontumisajoon Minka Leppänen Sähköavusteiset kulkuneuvot kokoontuivat Kylpyläsaaressa lauantaina. – Tuhansia ja tuhansia kilometrejä olen ajanut. ”Kananmunankuori” oli aiemmin hänellä käytössä moottoripyöräillessä. Hän korosti huomioliivin ja kypärän tärkeyttä. Minä olen tarjonnut pyöräilijöille saunan ja yöpaikan meidän vintiltä. Kyseinen peräkärry on toiminut nukkumatilana sekä tavarankuljetuksessa niin Klasilan omissa menoissa kuin hänen poikansa 4H-yrityksessäkin. Väsäsin tämän ensimmäistä sähköpyörää varten, Klasila sanoo. Näin Reijoa eilen ja hän käski tuomaan tämän mukana, Klasila kertoili peräkärrynsä luukkua avatessaan. Tämä on ensimmäinen pyöräilytapahtuma, johon olen osallistunut, Mikkelä kertoo. – Tykännyt oon totta kai! Sateilta pääsee tällä äkkiä suojaan, eikä tuulikaan haittaa. Kalajoella Cruiser-pyörä on Harrilla käytössä töissä kulkemiseen. ERIKOISEN PERÄKÄRRYN kanssa Saareen kurvasi paikallinen rehtori Risto Klasila mielenkiintoinen matkustaja kyydissään. MINKA LEPPÄNEN. MINKA LEPPÄNEN Risto Klasilan tekemässä peräkärryssä voi nukkua yönsä. Paavo Anttila ounasteli olevansa eniten kilometrejä ajanut sähköpyöräilijä Haapavedellä. Honkala kertoo kumpaisenkin järjestäjäherrasmiehen olevan hänelle lapsuudesta tuttuja. Pyöräilijöitä virtasi tasaisesti Saareen aina Ivon lenkille lähtöön saakka, eikä laskuissa tahtonut pysyä mukana. Haapavesi // Torstaina 25. Tämä sähköavusteinen minulla on ollut 5 vuotta, eikä se ole remontteja tarvinnut. 75-vuotias Paavo Anttila oli ensimmäisten joukossa Kylpyläsaaressa, ja veikkasi olevansa eniten ajanut sähköpyöräkuski Haapavedellä. Muun muassa eräs itävaltalainen on täällä käynyt, Klasila sanoo. – Haapavesi on kansainvälisen pyöräilyreitin varrella. Yhteiselle kierrokselle sähköpyöräilijät lähtivät puolilta päivin Jussi Shemeikan johdolla. Honkalan brain cap -mallinen kypärä on Ameriikasta. Sen lisäksi, että Klasila itse pyöräilee, majoittaa hän silloin tällöin muita pyöräilijöitä kotonaan. Peräkärryn hieman auki olevalla katolla hänellä on aurinkopaneeli, joka lataa akkua ajon aikana. Tärkeimpänä ideana tapahtumassa Viirelän mukaan on se, että haapavetiset saataisiin liikkumaan. Vain 15 minuuttia tapahtuman virallisesta alkamisesta, oli paikalle saapunut jo yli 20 sähköpyöräilijää menopeleineen. Kyytiläinen oli löytänyt Ivon lenkkiä varten lepopaikan kärryn sisästä. – Minulla on täällä pieni yllätys. – Olisi hienoa laajentaa tapahtumaa ensi vuonna sellaiseksi, että muualtakin saapuisi väkeä. Hän kuuli sähköavusteisten kokoontumisesta siskoltaan, joka on Kylpyläsaaressa töissä. Tähän syynä on vähemmän tiedetty fakta Haapavedestä. Kun hän kuuli tapahtumasta, oli paikalle ilman muuta päästävä käymään. – Hyvältä näyttää ja palaute on ollut positiivista, Viirelä sanoi. Samalla tavalla haluttais, kun motoristeillakin, että tänne voisi jäädä vaikka yöksikin, Viirelä ja tapahtumaan osallistunut Jorma Honkala kuvailivat. – Tämä pyörä palkittiin tänä vuonna Helsinki Kustom Kulture Show’n pyöräsarjassa. MINKA LEPPÄNEN MINKA LEPPÄNEN Harri Honkalan Cruiser-pyörää ei ensikatsomalta välttämättä hoksaisi sähköavusteiseksi. PERÄKÄRRYÄ ei Klasilan mukaan ole raskasta vetää perässä, ja Kirkkomäkikin taittui sen kanssa ihan hyvin. TAPAHTUMAN isänä Jussi Shemeikan kanssa toiminut Reijo Viirelä oli jo tapahtuman alkaessa oikein tyytyväinen toteutukseen. Lauantain monipäinen joukko pyöräilijöitä povaa hyvää tapahtuman jatkumiselle sekä sen laajentamiselle ensi vuonna
– Se on ahkerien naisten paikka. Laurin kuolemasta ehti kulua vain kaksi viikkoa, kun Hellen puoliso Osmo menehtyi. Myös sukkien kutominen Hellelle on mieluista puuhaa. – Niihin voi laittaa vähän kaikkea mahdollista. Oli helpompi laskea silmukoita kuin elinpäiviä. Kransseja ja monenlaisia muitakin käsitöitä Helle on tehnyt viime ajat omaishoitajayhdistyksen käsityökerhossa. heinäkuuta 2024 6 // ”Oli helpompi laskea silmukoita kuin elinpäiviä” Suvi Hyttinen Helle Klaamann-Aallon yksiön seiniä ja vähän kaikkia muitakin pintoja peittävät värikkäät kranssit. – Sitten sain toisen kerran rintasyöpädiagnoosin. Siellä olen tutustunut hyviin ihmisiin. Ja lisäksi on tuttavapiiriä ja ystäviä. – Suomi on viro ovat sukulaiskieliä, joten oppiminen ei ollut niin hankalaa. – Tein Tallinnassa mainoksia ja koristeluja esimerkiksi kahviloille ja ravintoloille. Nyt Helle on kuitenkin jo kotiutunut uuteen asuntoonsa. Aiheina ovat usein auringonkukat ja siiliperheet. Hän kuoli huumeiden yliannostukseen vuonna 2014 olessaan vasta 21-vuotias. – Nimi on silti hauska sattuma! Aalto tuli minulle sukunimeksi vasta naimisiin menon myötä, mutta vanhemmat ovat osanneet aikoinaan valita minulle oikean etunimen. – Haapavedelle muutettuani tein paljon muotokuvia lapsista ja lemmikeistä kuvien perusteella. Mutta aina virolaisilla jää kieleen elämään oma aksenttinsa, Helle tuumii. Lähisukulaisia Hellellä on jäljellä enää vain Virossa asuva veljen perhe. – Tutustuin Osmoon, kun hän oli käymässä Virossa. Sitten kävin tietokonekursseja, ja olin muutamia vuosia töissä Hannele Laitisen mainostoimistossa. Virossa Helle oli käynyt Tarton taidekoulun ja työskennellyt mainostaitelijana. SUKKIA JA PIIRUSTUKSISTAAN teettämiä kortteja Helle lähettää muun muassa sukulaisilleen Viroon, mistä hän on itsekin lähtöisin. Suomen kielen kurssejakin hän oli käynyt Virossa. En tiedä, miten olen kaikesta selvinnyt, mutta tässä vielä olen. LOPUKSI ON pakko kysyä, että pitääkö Helle Aalto helleaallosta. " Pitääkö Helle Aalto helleaallosta?. – Pitäisi vain löytää niille uusia koteja. – Olin menossa nukkumaan, kun naapuri kolisteli ovella, että talo palaa. Rautarenkaiden päälle on kiedottu höyheniä, joulupalloja, nauhoja paperinaruja, langanpätkiä, käpyjä... Siinä vaiheessa tuntui silti, että menee elämänhalu ja ruokahalu, kun kaikki tavarat lojuivat tuossa lattialla mustissa jätesäkeissä. Helle KlaamannAalto 1 ikä 62 vuotta 1 syntyisin Virosta, muuttanut Haapavedelle vuoden 2000 tienoilla 1 työskennellyt muun muassa mainostaitelijana 1 harrastaa kranssien tekemistä, sukkien kutomista ja piirtämistä Lauri-pojasta Hellellä ovat jäljellä muistot ja valokuva kodin seinällä. Nyt minulla on Laurista jäljellä vain muistot ja valokuvat. Vaikein paikka Hellelle on ollut ainoan lapsen, Laurin, menettäminen. Se oli millenniumin aikaa, kun muutin Haapavedelle, hän muistelee. Rivitalo paloi kokonaan minun asuntoon asti, eli itselleni jäivät kuitenkin tavarat. Olokkarissa kokoontuva kerho jatkuu taas kesätauon jälkeen elokuussa, ja sitä Helle odottaa jo kovasti. KOTINSA ALARANNANTIELLÄ Helle menetti loppiaisyönä 2023 tapahtuneessa tulipalossa. Kaksi vuotta kuljin Oulussa hoidoissa. Pojan menettäminen tuntui niin kauhealle. Täällä on kohta muuten niin paljon tilpehööriä, etten mahdu itse asumaan, hän jatkaa. 350 sukkaparia olen sen jälkeen tehnyt. Käsityöt ovat auttaneet Helle KlaamannAaltoa suurissa vastoinkäymisissä Helle Klaamann-Aalto tuumii, että pian hän ei enää mahdu itse elämään asunnossaan, jos kransseille ei löydy uusia koteja. Kranssien tekemisen lisäksi Hellen harrastuksena on piirtäminen. Haapavesi // Torstaina 25. – Kun olin nuori ja terve, tykkäsin ottaa aurinkoakin, mutta enää en sairastelujen takia helteestä tykkää. – Voin sanoa suoraan, että en ehtinyt suremaan Osmoa. Hälytyskelloni alkoivat soida liian myöhään. He auttavat minua. " Syyllisyystaakka Laurin kuoleman jälkeen oli hirveä. – Paljon on ollut elämässä takapakkia: pojan ja miehen kuolemat, kaksi rintasyöpää, aivoverenvuoto ja sitten vielä tulipalo, jossa meni koti, hän kertoo. – Täällä asuu naapureina fiksuja vanhempia ihmisiä, ja talonmiehet pitävät pihatkin oikein hyvässä kunnossa. – Kun sain toisen syöpädiagnoosin, Ruhan Aune opetti minulle kantapään teon, ja rupesin kutomaan hirveästi sukkia. En tiedä onko toista näin hullua kranssintekijää olemassakaan, Helle nauraa. – Suomessa minulla on Osmon siskot, joiden kanssa pärjään hyvin. KÄSITYÖKERHON kaltaiselle henkireiälle ja uusille ystäville Hellellä oli kovasti tarvetta, sillä hänellä on takanaan valtavan kovia koettelemuksia. Suomalaisia tuttuja Hellellä oli ollut jo ennen Osmoakin, joten Suomi oli tuttu maa. SUVI HY T TINEN Mitä kuuluu. Heidän kanssaan hän pitää tiiviisti yhteyttä soittelemalla. – Ensin mentiin Haapakanteleen hotelliin, ja sitten asuttiin Opiston asuntolassa, mutta aika nopeasti sain asunnon täältä vanhustentaloilta. Ensimmäinen syöpä meni vähän kevyemmin, mutta tämä toinen oli ärhäkkä. Se oli sitä aikaa, kun ei vielä ollut tietokoneita, vaan kaikki tehtiin käsin. – Syyllisyystaakka Laurin kuoleman jälkeen oli hirveä. Ei ole ollut vielä minun aika lähteä, Helle toteaa
Päällystystöiden valmistuttua tehdään tiemerkinnät, jonka jälkeen alennetut nopeusrajoitukset voidaan palauttaa normaaliksi. klo 18 Kantelekonsertti Paakkilassa, soittaa mm. Kaikkiaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa päällystetään kesän aikana maanteitä noin 405 kilometriä sekä jalankulun ja pyöräilyn väyliä noin 45 kilometriä. Jos esimerkiksi vettä tulee paljon, niin työmaa joudutaan pistämään poikki. 044-3598 513 Rippikoulu IIja III rippikoulujen ryhmävalokuvia noudettavissa kirkkoherranvirastosta aukioloaikoina! Muut Kirkkoherranvirasto avoinna kesäaikana 24.6.-8.8. Niittykosken Hautaustoimisto Ma-Pe 9-17, la 9-15 , su 11-14 Urheilutie 49, Haapavesi, p. Projektipäällikkö Heidi Salo Ely-keskuksesta kertoo, että odotusaika vaihtelee monen eri tekijän vuoksi. Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Surusidonta • Hautakivet Niittykosken Hautaustoimisto Ma-Pe 9-17, la 9-15 , su 11-14 Urheilutie 49, Haapavesi, p. Päällystystyöt pyritään tekemään ruuhka-aikojen ulkopuolella ja osittain myös yötyönä. Haapavesi // Torstaina 25. Jaakko Meriläinen SU 4.8. LEHDEN LOGO Hiljaiset ympäristövaikuttajat LAHNA Abramis brama JÄRVITAIMEN Salmo trutta lacustris HANKAJALKAISET Copepoda SÄRKI Rutilus rutilus PIIPPOLIMAKOTILO Lymnaea stagnalis NIERIÄ Salvelinus alpinus LEHTI. klo 10 sanajumalanpalvelus, Vahteala MA 5.8. tarkoitusta varten Oulun aluekeskusrekisteristä puh 08-3161303. Odotusaikaan vaikuttaa muun muassa se, kuinka pitkä päällystettävä pätkä on kilometrimäärältään. 3.4.1985 k. Tänä kesänä päällystystöitä tekevät alueella Peab Industri Oy ja Asfalttikallio Oy. 08-4598 500/ 044 3598 500 Virkatodistukset perunkirjoitusta, pankkia ym. Hyvin joustavasti kuitenkin. Petokalat syövät pienempiä kaloja ja taas pienemmät kalat käyttävät planktonia ja pikkueläimiä ravintonaan. 0400-221180 Perheasiain neuvottelukeskus Ylivieska ajanvaraus ma-to klo 12– 13 puh. Tällä hetkellä projekti etenee hänen mukaansa ihan ajallaan, eikä viivästyksiä ole tullut. ma, ti ja to klo 9-12. Salo kertoo saavansa viikottain raportin päällystystyön etenemisestä. Puh. Päällystysmäärä on kolminkertainen viime vuoteen verrattuna. Tai tilaavirkatodistus.fi Kirkon keskusteluapu päivystää joka päivä klo 18–24, puh. 040 552 4244, 040 506 2577 mervi.niittykoski@kotinet.com www.kukkajaluontaistuote.. Pidetään yhdessä huolta suomalaisen luonnon upeasta ekosysteemistä. TYÖMAAN AIKANA liikennettä joudutaan välillä pysäyttämään. – Riippuu täysin kohteesta kauanko pitää odottaa. NIVALANTIE on Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen pisin yhtäjaksoinen päällystyskohde tänä kesänä. klo 18 kouluunlähtevien siunaaminen kirkossa, Vahteala KE 7.8. Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Surusidonta • Hautakivet Päällystystyöt Nivalantiellä etenevät aikataulussa Minka Leppänen Nivalantien päällystystyömaa välillä Haapavesi—Maliskylä on käynnissä. Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. MINKA LEPPÄNEN Kuolleet Surukiitos Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: haapavesi-lehti.fi/lukijailmoitukset/ Kalat ja äyriäiset ovat merkittävä osa vesien ekosysteemiä, ja ne pitävät ravintoketjun toiminnassa. Puoliso ja lapset perheineen Rakkaamme Markku Kristian Mikael ROJOLA s. com/@vaivaisukko/streams SU 28.7. – Pyritään päästämään aina se jono mikä oon liikennevalojen taakse tullut. Kalojen ja äyriäisten hyvinvointi on myös selkeä mittari koko ekosysteemin toiminnalle, sillä ne ovat herkkiä ilmastonmuutoksille, kuten veden lämpötilan ja happitason muutoksille. Nivalantiellä voi joutua odottelemaan saattoautoa tovin. – Valmistuminen elää tietysti sääolosuhteiden mukaan, eikä tarkempaa valmistumispäivää tai -viikkoa voi siksi tässä vaiheessa sanoa. 25.6.2024 Poikaa ja veljeä rakkaudella kiittäen ja kaivaten Äiti ja Veikko Marko, Tanja ja Kerttu Tellervo, Tomi, Eini ja Veeti sukulaiset ja ystävät Ei lähtöäs todeksi uskoa vois, niin äkisti lähdit sä luotamme pois. klo 18 kesämusiikkia kirkossa: Toista maata -yhtye, Iita ja Senni Rankinen, Iida Mäki ja Mira Malo, Veera Törmikoski, lippu 5 e Diakonia Heinäkuussa voi kysyä päivystävää pappia kirkkoherranviraston kautta.Arjen apu-maksukorttien saatavuuden voi tarkistaa kotisivulta: Haapaveden seurakunta-Apua ja tukea – Diakoniatyö Euroopan sosiaalirahaston aineellisen avun ohjelmassa, apua ja tukea vähävaraisille. Päällystyskohteessa on käytössä liikennevalot ja saattoauto, joiden avulla liikenne ohjataan turvallisesti työmaan ohi. heinäkuuta 2024 // 7 www.haapavedenseurakunta.fi Avioliittoon vihityt Eetu Onni Viljami Hautakangas ja Sofia Karoliina Liehu Kuolleet Reijo Antero Mustapää 78v Seurakunnan viikko Jumalanpalvelukseen voit osallistua joka sunnuntai netissä nettiradion kautta: https://www.haapavedenseurakunta.fi sekä Jumalanpalvelusten suoratoisto Youtubessa https://www.youtube. ekukka.. Lämmin kiitos teille, jotka otitte osaa suruumme. ekukka.. Rakenteen parantamistyöt aloitettiin viikolla 28 ja täysin valmis tien on tarkoitus olla elokuun lopulla. alkaen Hannelelta, puh. Jos saattoauto sattuu olemaan odottamassa ja yksi auto ilmestyy niin kyllä se yksikin auto päästetään. Maksukortteja voit tiedustella tiistaista 6.8. 040 552 4244, 040 506 2577 mervi.niittykoski@kotinet.com www.kukkajaluontaistuote.. 08-425990 Kiitämme lämpimästi kaikkia teitä, jotka kunnioititte rakkaamme HilkkaRuuskan muistoa ja otitte osaa suruumme. Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Tie päällystetään 21 kilometrin matkalta Ryyppymäestä Kajaanintielle. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on, vain kaipaus suuri ja sammumaton. klo 10 messu, 50 v sitten rippikoulusta, Soronen, klo 13.30 seurat ry TI 30.7
Myös Rauniovuoren pururadanpohjaa on kunnostettu, jotta vesi ei seiso pohjan päällä. Yhdistyksessä onkin viime vuosina yhdessä kyläläisten kanssa saatu paljon aikaan talkootöillä mm. Kokonaispinta-alansa puolesta noin 460 hehtaaria. vaihtamalla koulurakennukseen ulkovuori ja ulko-ovet sekä maalaamalla ulkovuori. KOULU ONKIN saanut viime vuosien aikana lähinaapureikseen lapsiperheitä, jotka ovat ihastuneet perinteiseen maalaisidylliin, pieni kyläkoulu ja tiivit kyläyhteisö. Lupa on hankittava aina etukäteen. Viime vuosina koulun päärakennuksia onkin urakalla korjailtu talkoovoimin. HARALAMPI ON kylän luontokohde, joka ei esittelyjä kaipaa. Kalastajien ja retkeilijöiden suosiossa oleva suolampi Humalojalla on yksi Haapaveden kauneimmista luontoretkikohteista. Iloinen talkoolainen maalaupuuhissa! ANNA-MAIJA JOKITALO Humalojalta löytyy kauniita jokimaisemia. Metsälampea kiertää pitkospuut ja matka on sopiva myös lasten kiertää jalkaisin. Alueella asuneet ovat siten todennäköisimmin olleet kalastajia. Lähes kaikkien asuinpaikkojen lähistöllä on edelleen asutusta eli ne ovat olleet hyviä asuinsijoja kautta historian. HUMALOJALLA SIJAITSEVAA Haapakosken aluetta voidaan monestakin syystä pitää Haapaveden ensimmäisenä toimivana teollisuuskylänä. HUMALOJAN SEUDULLA on ollut asustusta jo kivikaudella. Juurikin mielenkiintoisen kaunis ja viihtyisä kyläkoulu on ollut yksi vetonaula uusien asukkaiden saamiseksi Humalojalle. Tila on oli alun perin lohkaistu vuonna 1831 Ala-Humalojan suurtalosta. Asutusta Humalojan seudulla oli jo kivikaudella Humalojan koulua on remontoitu viime vuosina urakalla talkoovoimin. Lahti avautui suuremmaksi Mieluskylän länsipuolelta alkaen. Laavu, wc ja pyörätuolilaituri löytyy pitkospuiden alkupisteestä. Kaupunki oli ostanut kartanon 1.7.1927, jonka jälkeen hieman keskeneräinen rakennus remontoitiin koulukäyttöön. Ilman aktiivisia ja reippaita kyläläisiä tämä olisi ollut mahdoton toteuttaa. Vierestä löytyy myös lentopallokenttä, jossa pääsee innokkaimmat halutessaan pelaamaan. Näin kesällä piha-alueella näkee iloisesti kirmailevaa nuorisoa jalkapalloa pelaamassa. Humalojan koulu on koko kylän sydän. HUMALOJALLA 1900-LUVUN alkuvuosikymmenillä sijainnut Kuusikosken kartano oli ympäristöönsä verrattuna harvinaisen komea nähtävyys. Tarkemmin sanottuna sen loppupuolelle 5000–6000 eKr, jolloin meri vielä ulottui tänne saakka. Iso nurmikenttä koulun ja tien välissä on ahkerassa käytössä kesäisin. Humalojaset ovat kautta aikojen olleet yritteliästä porukkaa, ja humalojasilta löytyy lukuisia yrityksiä. 1950-luvulla koulussa riitti oppilaita ja lisätilaa jouduttiin hakemaan Kotikankaan, Peltoniemen ja Salon tuvista. Humalojan materiaalin on koonnut ja toimittanut Ulla Hiltunen. Talvisin jääkiekkokaukalo on ahkerasti lasten käytössä. Kylään kuuluu Humalojan lisäksi Haapakoski, Partaperä ja Morkonperä. Mieluskosken osakaskunta istuttaa vuosittain lohta lampeen ja huolehtii ympäristön viihtyvyydestä. Kyläläisillä on iso halu pitää vanha kaunotar kunnossa ja edelleen kouluna noin 60 oppilaalle. Haapakoskella oli saha ja mylly, jotka olivat tunnettuja laajemmaltikin. JOKAVUOTISIA tapahtumia ovat kevätsiivous koulun ympäristössä ja suosittu pääsiäistapahtuma kokkoineen, joka vetää Humalojan koulun alueen tupaten täyteen vierailijoita. Maanviljelyn lisäksi käsityöläisen ammatti oli laajalle levinnyttä. Jotta kyläläiset eivät pääse tylsistymään on kyläyhdistys päättänyt uusia koulun piha-alueella olevan leikkikentän. Myös hiihtolatuja löytyy noin 10 kilometriä Humalojan alueelta talvisin, myös talkoovoimin tehtynä. Rakennuksen arkkitehtuuri erottuu heti muusta rakennuskannasta kartanomaisen ulkokuorensa ansiosta. Haapavesi // Torstaina 25. töiden tekeminen muun arjen ohella vaatii paljon työtunteja, ja kaikki kiitos kuuluu näille ahkerille tekijöille. ULLA HILTUNEN LISÄÄ KUVIA VERKOSSA haapavesi-lehti.fi. Arvokkain löytö on mylläri Pekka Törmän vuonna 1898 Haapakosken asuinpaikalta löytämä kivinen tasataltta. heinäkuuta 2024 8 // UUTISET Koulu on Humalojan kylän sydän Humaloja sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, Pyhäjoen varrella Haapaveden kirkonkylän laidalla. Ne on ajoitettu Suomusjärven kulttuurin ajalle. Toivotamme kaikki uudet asukkaan mukaan toimintaan. Kivikautiset asuinpaikat ovat sijainneet meren rannalla pitkän ja kapean lahden suun lähistöllä suojaisella etelärinteellä. Tyypillisimmät esinelöydöt ovat kvartsija piiiskokset sekä palanut luu ja kivi. Mutta niinkuin aina, tarvitaan ahkeria vetäjiä kyläyhdistyksessä, jotta kaikki toiminta on mahdollista. Talkootöiden organisointi ja hakemusten ym. Keskustasta kun lähdetään ajamaan suhteellisen tiheään asutettua tienvartta pitkin noin 4 kilometriä saavutaan Humalojan koulun kohdalle. Koulun liikuntasali on myös ahkerassa käytössä kerhoja harrastetiloina. Museoviraston muinaismuistotietokannan mukaan kylän alueella on kymmenen kivikautista asuinpaikkaa. KIMMO HY VÄRI Kylässä Haapavedellä, osa 2 Aktiivinen kyläyhdistys saa paljon aikaan Humalojan Kyläyhdistys haluaa olla tärkeä toimija kylän elämässä edistäen yhteisöllisyyttä ja kylän kehitystä eri tavoin. Haapakoskella oli harjoja valmistava tehdas, puusepänverstas ja joen eteläpuolella Haapaveden sähkö Oy:n voimalaitos. Sitä pidetään pitkälti talkoovoimin kunnossa. Kalastukseen tarvitaan lupa ja lupa ostetaan maksamalla lupamaksu Mieluskylän osakaskunnan nettisivuilta löytyvillä maksutiedoilla. Yhdistyksen aktiivinen toiminta on tehnyt Humalojasta vireän ja viihtyisän paikan asua. Vanha kartanon päärakennus seisoo edelleen ylpeänä satavuotisena vanhuksena kuusikoskenkujan varrella. Mainittakoon myös, että Humalojan kylällä on ollut kauppojen parhaaseen aikaan jopa kolme. Sarja ilmestyy noin kerran kuukaudessa. Tällä hetkellä Haapakosken ympäristössä toimivat ainakin Demeca, Vanilla Keittiöt, Astonluxdoors ja Omega keittiöt. Myöhemmin kun autot sivuuttivat hevoset rahtimarkkinoilla kylälle syntyi aivan uusi ammattikunta, kuorma-autoilijat. Seitsemän asuinpaikkaa sijaitsee Salonmäen Mäkelän -alueella. Lähteet: Humalojan kylä ja sen lähitienoot-kirja, humaloja.fi Kylässä Haapavedellä -juttusarja kertoo haapavetisistä kylistä ja niiden kuulumisista. Siihen aikaan meri ulottui Joutennivalle saakka. Satunnaisesti on löytynyt kivityökalujen osia. Vuonna 1921 Kuusikosken kartano paloi, ja jo samana vuonna tilalle alettiin rakentamaan uutta päärakennusta, joka toimii vielä tänäkin päivänä kyläkouluna. Rahoitusta on haettu Keskipiste Leaderilta ja homman olisi tarkoitus alkaa syksyn mittaan. Humalojalle perustettiin kansakoulu 1927 Kuusikosken kartanon tiloihin
– Mennään päivä kerrallaan ja tehdään mitä mieleen juolahtaa, tytöt tuumaavat. Mikä on paras kylä Haapavedellä. (Pikkuveli vierestä lähettää terveisiä Tuula-mummulle.) Haralampi on Benjaminin mielestä paras kalapaikka. – Yleensä kalastan joella Juliuksen kanssa. Tytöt saivat hienon idean avata kesäkioskin kotitalon maitolaiturille. Humalojan monipuolinen luonto on ollut positiivinen yllätys. Jarno ja Miia Kivioja etsivät pitkään sitä oikeaa tonttia kodille. Idea syntyi spontaanisti, ja sen toteuttaminen osoittautui kivaksi kesäpuuhaksi. TONTIN REUNALLA seisoo yksinkertaisen tyylikäs saunarakennus, jonka perheen isä on itse nikkaroinut iltapuhteinaan. Missä on paras paikka käydä kalassa ja kenen kanssa. Viime kesänä kioskilla kävi asiakkaita enemmän. Äiti valmistautuu lähtemään töihin. – Käyn 4H-kerhossa. – Halusimme kerätä rahaa ja samalla saada jotain tekemistä kesälomalle, kertovat Emma ja Saana. Päätämme ottaa sen edessä perheestä kuvan. Lopuksi poika vielä huikkaa että laita se kuva sitten etusivulle! Aivan mainio seitsemänvuotias! Jarno ja Miia Kivioja sekä perheen lapset Lidia (vasemmalta lukien), Pihla, Joosua ja Elia ovat kotiutuneet Humalojalle. MUUTTO HAAPAVEDELLE on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi Kiviojan perheelle. Silkkikukko on kylläkin asiasta eri mieltä ja varmuuden vuoksi se pöngätään ensimmäiseksi häkkiin. Käytkö koululla kerhoissa. Ne munivat pieniä munia, joten kesäaamun omeletti on taattu. Miksi. – En halua laittaa terveisiä. Haastattelussa Eetu Österberg, 9 vuotta: Mikä on haapaveden paras kyllä. Törölän pihalla komeilee pieni, mutta söpö talviasuttava kanala, joka houkuttelee kurkistamaan sisään. SILKKIKANAT OVAT viehättäviä ja omalaatuisia kanoja, jotka tunnetaan silkkimäisestä höyhenpeitteestään, lempeästä luonteestaan ja erinomaisista äidillisistä taipumuksistaan. Yhteisöllisyys ja ystävälliset ihmiset ovat tehneet perheeseen vaikutuksen ja helpottaneet asettumista uuteen ympäristöön. – Olis mukava, että kylä pysyisi jatkossakin vireänä ja tietysti toivotaan, että kyläkoulu pysyisi mahdollisimman pitkään, Miia sanoo. – Ollaan kotiuduttu hyvin tänne. Meidät on otettu tosi hyvin vastaan, ja kivasti ihmiset jututtaa kun kohdataan, Miia iloitsee. Mikä olisi unelmakalasi. Mitä teet iltoisin kavereiden kanssa. Mikä kalastuksessa viehättää sinua, Benjamin. – Matikka. Seisten, istuen ja keulien. – Kyllä! Kelle lähetät terveisiä. Kiviojan perhe toivoo, että Humaloja pysyisi vireänä kylänä myös tulevaisuudessa. Kiviojan esikoinen, Elia, aloitti koulun vuosi sitten ja on viihtynyt hyvin. Heidän mukaansa pienet koulut ja yhteisöllisyys ovat arvokkaita asioita, jotka tekevät Humalojasta erityisen paikan asua ja kasvattaa lapsia. Jos kiinnostus kasvaa tarpeeksi, voi silkkikanan viedä vaikka missikisoihin kisailemaan kauneudellaan. – Parin kilon lohi. Haapavesi // Torstaina 25. – Haralampi, läheisten kanssa. Mikä sun lempiruoka on. Lopuksi kysyin, mikä on Haapaveden paras kylä. Kioskin aukioloa tytöt mainostivat WhatsAppissa, ja tien varteen he olivat itse askarrelleet kyltit. Piirakkaa ja kahvia jonkin verran, tytöt kertovat asiakkaiden suosikeista. Harmaa Tyyni ja valkoinen Leenu ovat helppohoitoisia kanoja ja myös kauniita katsella. Isännän mielestä munat ovat turhan hintavia kylläkin. ULLA HILTUNEN Eetu Österberg odottaa uutta leikkikenttää koululle. Mistä idea sai alkunsa. Täällä asuu Oulaisista 2019 Haapavedelle muuttanut Kiviojan perhe, Jarno ja Miia, lapset Elia (7), Pihla (5), Joosua (4) v ja Lidia 11 kk. – Jos tulee kalaa, niin se on mukava tunne. – Pyöräilen ja käyn uujiillä. ULPU OLLILA Kesäkioski maitolaiturilla – Mikä ihana idea! Humalojan kylän palveluihin on kuulunut myös kesäkioski! ULLA HILTUNEN Törölän kanat kelpaavat vaikka missikisoihin Pyöräillessä Humalojan raittia pitkin saattaa kuulla iloisia kukon kiekaisuja. Koululla on myös kivasti kerhoja, joissa Elia on tykännyt käydä, kertoo Miia. – Olen saanut yli kilon hauen, Benjamin kertoo ylpeänä. – Humaloja kylänä myös vaikutti kivalta ja on sopivan matkan päässä keskustasta, hän jatkaa. Yhteisöllisyys ja luonto tekivät vaikutuksen Kiviojan perheeseen Mastontien alkupäässä komeilee uudehko valkoinen omakotitalo. Perhe harrastaa yhdessä retkeilyä ja pyöräilyä, ja lasten kanssa on mukava pyöräillä keskustaan turvallista pyörätietä pitkin. – Humaloja, Benjamin vastaa varmasti. – Täältä löytyi mieluinen tontti ja paikkakuntana Haapavesi vaikutti mukavalta, kertoo Jarno. Helppohoitoiset ja miellyttävät silkkikanat ovat myös kauniita katsella. Ei tarvi kauas lähteä, niin pääsee retkeilemään upeisiin maisemiin, esimerkiksi Rauniovuoren jylhiin kalliomaisemiin tai Haralammelle suon ja veden äärelle, Miia kuvailee. Mikä on mukavin kouluaine. ULLA HILTUNEN Benjamin ja Eetu tietävät, että Humaloja on paras kylä Haastattelussa kalastaja Benjamin, 9 vuotta. Perheen muut lapset ovat isänsä kanssa trampoliinilla nauttimassa kesäaamun kauneudesta ja lämmöstä. Elia haluaisi välttämättä ottaa myös mopon kuvaan, mutta saamme houkuteltua hänet kuvaan ilman mopoa lupaamalla, että otamme erikseen yksityiskuvan hänestä mopon kanssa. heinäkuuta 2024 UUTISET // 9 Humalojalla on nähty monenlaista aktiivisuutta, ja tuorein esimerkki siitä ovat 12-vuotiaat Emma Myllykoski (12) ja Saana Haapakoski (12). – Kyläkoulu on ihan huikea juttu. – En, Benjamin sanoo hymyillen, päättäväisenä pitämään terveiset tällä kertaa itsellään. Hyvää palautetta, kehuja ja kiitosta, tytöt hymyilevät. He kävivät tarkastelemassa tontteja eri paikkakunnilta, mutta kun he löysivät tontin Humalojalta, päätös oli helppo tehdä. Odotatko uutta leikikenttää koululle. Kanalan ovella avautuu näkymä, jossa viisi silkkikanaa ja yksi silkkikukko seurustelevat leppoisasti. Mikä on isoin kala, jonka olet saanut joelta. Pihalla vastaan tulee poika pyörää taluttaen ja alkaa saman tien näyttämään kuinka pyörällä keulitaan. Kun saat kalaa, kuka valmistaa sen ruuaksi. ULLA HILTUNEN. JA MITÄ kesälomasuunnitelmia tytöillä on loppukesälle. Karkkia ja limukkaa meni eniten. – Osaan. Keskustelun aikana kanan pää kääntyilee uteliaana ympäriinsä, mutta sillä ei ole kiire mihinkään. Pieni kesäkioski on saanut kyläläisiltä runsaasti positiivista palautetta. Kun emäntä nostaa valkoisen silkkikanan kainaloonsa, ei kana hätkähdä lainkaan. Kuva otetaan pojasta ja moposta kolmesta eri asennosta. Lähetätkö terveisiä ja kelle. – Tykkään tästä, kun tämä on tällainen pikkukoulu. Tykkäätkö käydä humalojan koulua. Ehkä se on Humaloja, muista kylistä ei niin hirveästi ole kokemusta ja täällä on kavereita ja Humalojalta on myös lyhyt matka kylälle, tytöt vastaavat yksimielisesti. (Julius on naapurin poika, Benjamin ystävä.) Kuka on mielestäsi paras kalamies. – Humaloja. Kenen kanssa käyt yleensä kalassa. – Äiti. Emmalla ei kummempia suunnitelmia ole, uimista ja kavereiden kanssa olemista. Tämä kylä on hänen mielestään paras paikka asua ja viettää aikaa. KOSKA TOIMITTAJA ei ehtinyt tänä kesänä käydä kioskilla kahvilla, kysyin tytöiltä, vieläkö kioski on avoinna tälle kesää: Alkukesästä pidimme vähän aikaa taas kioskia, mutta kävijöitä oli vähemmän ja aikaa kioskin pitämiselle tänä kesänä ei riittänyt yhtä hyvin kuin edellisenä kesänä, Emma ja Saana kertovat. – Makaronipata. Talvella kanat pitävät munintatauon. Osaatko keulia pyörällä. – Topias ja Saku. Saana aikoo käydä mökillä ja haluaisi päästä myös PowerParkiin. Kioskin uniikki idea ja ystävällinen palvelu ovat sulattaneet kyläläisten sydämet
Luvassa 1970-luvun nostalgiaa Välirauha-orkesterin soittajat joskus 1970-luvulla. Keikka on yhtyeen ensiesiintyminen Haapavedellä, vaikka yhtyeen perustajajäsen on hyvinkin tunnettu entinen haapavetinen henkilö. Sillä selevä -tekstarit WhatsApp 050 5052086 Mielipiteitä, tekstiviestejä ja lukijan kuvia voi lähettää myös Haapavesi-lehden verkkolehden kautta osoitteessa: www.haapavesi-lehti.fi/ uutisvinkki Voi meitä " Minua vähän hävettää haapavetisten puolesta ja yritän selittää, että täällä käy harvoin vieraita. Ja ennen kaikkea, tuleeko se takaisin. Nostalgia-ilta alkaa Kylpyläsaaressa kello 18. Näyttää olevan pitkälti niin, että ei-suomalaista syntyperää olevat tulevat enenevässä määrin hoitamaan meitä, kun emme enää itsenäiseen elämään kykene. Minä olen kasvanut Mieluskylässä ja kaikki erityisempi tuli pantua merkille. Voihan se olla, että taustalla on harvaan asutun niemen turvallisuudesta huolehtimisen geenit. Se on luonnollista ja se pitää hyväksyä, mutta niitä vastaan pitää pullikkoida. Katsoin hetken tyrmistyneenä ja vastasin, ”talomme on täynnä puunhalaajia, mutta teidän pitää omalla tontilla tehdä, minkä tarpeelliseksi näette”. Lintujen pesiä suojelevat sekä luonnonsuojelulaki että EU:n lintudirektiivi. Haapavesi // Torstaina 25. Ovatkohan ostaneet mökin vai ulkomailtako palataan. Vaimo kertoo, että käydessään kaupassa, suurinpiirtein kaikki tuijottavat pitkään. Edessä vasemmalta lukien: Sakari Laulumaa, Ismo Irva ja Jouko ”Gösta” Helatie. Jokainen tietää, milloin katse on tunkeilevan pitkä. Minua vähän hävettää haapavetisten puolesta ja yritän selittää, että täällä käy harvoin vieraita. – Jassoo, en kyllä ole ajatellut. Yhtye jatkoi vuosia myöhemmin nimellä Uolevi Nikander Group. Onhan se myönnettävä, että omassa käytöksessä on roima annos uteliaisuutta mukana. Orkesterit keikkailivat aktiivisesti 1970ja 80-luvuilla Pohjanmaan alueella. Varovaisuudenko vuoksi. Tieto on luottamuksellinen ja jää toimitukseen. – No enpä ole pannut merkille. Musiikkityylinä oli aluksi rautalankamusiikki, myöhemmin 1960-luvun rokki. Yksi uusi naapuri tuli soittamaan reippaasti ovikelloa, ja kysyi, ”haittaako, jos kaadamme kaikki puut pihaltamme, kun me ei tykätä haravoida”. Terve maalaistai kaupunkilaisjärki on hyvä työkalu. Kaikki olemme kuitenkin kotoisin samasta alkukodosta. – Ovat olleet poissa ainakin kaksi viikkoa. Erilaisuutta on vain yksinkertaisesti opittava hyväksymään. Saksalaiset oikein harrastavat tuijottamista ja siellä on sentään hieman enemmän kuin kuusituhatta asukasta. Välirauha keikkaili ahkerasti 1970-luvulla käyttäen vahvistiminaan muun muassa putkiradioita. JARI KUIVALAINEN Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua haapavesi-lehti.fi ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä haapavesi–lehti.fi/edut. vietetään Kylpyläsaaressa harvinaislaatuista iltaa, kun soittamaan saapuvat haavetislähtöiset yhtyeet Välirauha ja Marco Polo ”suoraan 1970-luvulta”! Välirauha perustettiin jo 1969 ja Marco Polo 1970-luvun lopulla. Onneksi Hiihtäjäpatsas oli sentään paikallaan. Tämä tarkoittaa, että lintujen, niiden pesien, munien ja poikasten tahallinen häiritseminen on kiellettyä. Marco Polo on tiettävästi esiintynyt vain kerran Haapavedellä, Haapaveden Urheilutalolla, 1980-luvun alussa. Kuka muuttaa naapuriin, millainen perhe, miltä vaikuttavat. –31.7. Siitä sitten tulee vedeltyä johtopäätöksiä. Orkesteri teki Haapaveden ensimmäisen rock-levytyksen 1981. Pitää ihan vain olla ihmisiksi. Itsekin panen merkille uteliaat katseet. Takana vasemmalta lukien: Seppo Heikkilä, Matti Heikkilä, Esko Helaakoski ja Martti Saastamoinen. En ollut koskaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että ympäristön tarkkailemisessa olisi jotain erityistä. Pesään ei saa kajota vain siksi, että se on ihmisen mielestä väärässä paikassa, puiden kaataminen johtaa todennäköisesti lain rikkomiseen. TIEDOKSI Haapaveden kunnalle: Suomen FSC-sertifioinnin standardeissa ohjeistetaan välttämään hakkuita lintujen pesimäaikaan 15.4. MEILLÄ SUOMALAISILLA on vielä paljon opittavaa suhtautumisessa eri taustaisiin ja eri asioista pitäviin ihmisiin, puhumattakaan eri värisistä ja erilaisista kulttuureista tulevista ihmisistä. Tullaan lomalle Haapavedelle. " Tapahtumaan on tulossa myös mielenkiintoinen yllätysvieras. Minä tarkkailen naapureita, vaimo ei. Vaimo on syntynyt Oulun keskustassa. Marco Polo -yhtye soitti raskasta rokkia, mutta myös poppia ja progea. On helppo huomata itsessänikin ennakkoluulojen puskevan pintaan kohdatessani erilaisia ihmisiä. Nimimerkki: Jos minäkin tämän tiedän... Tapahtumaan on tulossa myös mielenkiintoinen yllätysvieras, rokkiyhtye Oulusta. Kerron tapahtuneesta Prahassa asuvalle tyttärelle ja hän kertoo, että eipä Tsekeissä juuri tuijotella, mutta auta armias, kun menee Berliiniin. Kummassakin bändissä on ollut soittajia myös ympäristökunnista. MIHIN ON kadonnut Valion pihalta jätti-Oltermanni. Ei ole vaikeaa samaistua toisesta kulttuurista tulevan ihmisen arkeen vaikka miettimällä, millaista on suomalaisten siirtolaisten ollut asettua Yhdysvaltojen tai Ruotsin arkeen. Yhtye sai jonkin verran myös valtakunnallista huomiota. heinäkuuta 2024 10 // MIELIPIDE Lauantaina 3.8. – Etkö ole huomannut. Kappaleet olivat omaa käsialaa. Vieras oli odottanut kovasti näkevänsä tämän Haapaveden erikoisuuden ja itse olin vielä mainostanut asiaa. Turisteistakaan ei ole puutetta. Meillä tavallisesti erikoisempia tapauksia olivat tukkirekka maantiellä tai kurkiparin puolison katoaminen. Nimim. Kyllä nolotti Sillä selevä Lukijan kuvat Ruskosuohaukat Kytökylän taivaalla. Lintujen pesimäaikana voi kaataa vain vaaralliset, kaatumisvaarassa olevat puut. Panen merkille muutokset. Hupilehti Pahkasika aikoinaan ilmoitti, että ”tarkkaile naapureitasi ja ilmoita poikkeavuuksista”. Ne on kurjia juttua. OLEN OIKEASTAAN ylpeä siitä, että huomaan, mitä ympäristössä tapahtuu. Markku Luonuansuu Marco Polon solisti Välirauha ja Marco Polo heittävät keikan Kylpyläsaaressa Näkökulma – Naapurilla näkyy olevan uusi auto, mainitsen vaimolle. Ajaako Teslalla vai vanhemmalla Toyotalla. Tulivat lomalta ja ajoivat eri autolla pihaan. Mielipiteet toimitus@haapavesi-lehti.fi WhatsApp 050 5052086 (myös lukijan kuvat) Haapavesi-lehti, Tähtelänkuja 2, 86600 Haapavesi Huom! Laita mukaan nimesi ja yhteystietosi vaikka kirjoittaisit nimimerkillä. Onko tiedossa hankaluuksia naapureiden kanssa. He ovat silti ihan mukavia ihmisiä. Ihmetys oli suuri, kun viikonloppuna ulkopaikkakuntalaisen vieraan kanssa menimme katsomaan tätä nähtävyyttä, mutta sitä ei ollutkaan paikallaan. – Ai jaa. Suunnitellessa puunkaatojen ajankohtaa, tulee ottaa huomioon, että kaikki linnut ovat pesimäaikaan rauhoitettuja. Sauli Heikkilä Kirjoittaja on Mieluskylältä lähtöisin oleva Kansanmusiikki-lehden päätoimittaja ja kurkkulaulaja. On työlästä suhtautua avoimesti kaikkiin, mutta kyllä sitä kannattaa yrittää mielestäni
– Jos tämä kirja lähdetään käymään läpi, niin me istutaan täällä vielä kuukauden päästä, Saukko aloitti sukuselvityksen läpi käymisen. Parkkipaikan osalta työt ovat vielä kesken ja Rutasen mukaan se tulee toistaiseksi olemaan murskekenttä, kunhan purkutyöt saadaan viimeisteltyä. Raahe osoittautui Hämeenlinnan lisäksi Mäenpäiden suosimaksi paikkakunnaksi. Mäenpäät lauloivat yhdessä muun muassa Haapaveden kotiseutulaulun ja Viljo Saukko esitelmöi Haapavedestä 150 vuoden takaa. Haapavesi // Torstaina 25. heinäkuuta 2024 URHEILU // 11 Minka Leppänen Vuonna 1963 pappilaksi rakennettu Arkki on nyt purettu, ja kaupunki alkaa yhteistyössä seurakunnan kanssa työstämään maa-aluetta parkkipaikaksi. Määrä oli jonkin verran pienempi kuin vuonna 2018, jolloin sukujuhlille osallistui 98 henkeä. YHTENÄ tärkeistä elementeistä sukujuhlilla oli niiden järjestäjän jatkajan löytäminen, eli toimikunnan perustaminen sukutapaamisten jatkamiseksi. MINKA LEPPÄNEN Sukujuhliin osallistuneet merkitsivät nykyisen asuinpaikkansa Suomen kartalle. Jokainen seinä käsitellään kahdesti, ja tällä hetkellä urakka on suurin piirtein yli puolen välin, hän jatkaa. Alue on tarkoitus rakentaa parkkipaikaksi tänä syksynä. Esi-isä yhdistää Mäenpäitä ja Saukkoja Tapaamisessa tutustuttiin Mäenpään suvun historiaan 60 osallistujan voimin Mäenpään sukujuhlien järjestäjäporukkaa: Viljo ”Ville” Saukko, Maija-Liisa Naulanen, Paavo Mäenpää sekä Kaino Mäkitammi. Saukon esiteltäväksi jäi myös sukuselvitys, sillä sen tehnyt Jari Laukka ei päässytkään osallistumaan tapahtumaan. Pienenä arvoituksena on vielä se, miten hulevedet saadaan johdettua järkevästi, Rutanen sanoo. Erkille ja tämän vaimolle Marja Karsikkaalle syntyi vuonna 1795 poika Juho Erkinpoika Karsikas, joka toimi isäntänä Mäenpään tilalla Haapajärven kylässä. – Uusi varastorakennus on ollut meillä suunnittelupöydällä, ja suunnitelmat alkavat olla viimeistelyjä vaille valmiit, sanoo Rutanen. Määrä oli hieman pienempi kuin ensimmäisellä sukutapaamisella, johon osallistui 98 henkeä. MINKA LEPPANEN Päiväkoti Onnimannin ulkopinnat ovat saamassa uuden ilmeen. " Raahe osoittautui Hämeenlinnan lisäksi Mäenpäiden suosimaksi paikkakunnaksi. JUHLIEN OHJELMA sisälsi puheita, ruokailua ja kahvittelua, esittäytymisiä sekä yhteislaulua. MINKA LEPPÄNEN. Tänä kesänä järjestetty tapaaminen oli toinen laatuaan. SUKUSELVITYS lähtee liikkeelle 1700-luvulta, jolloin Saukkojen ja Mäenpäiden yhteinen esiisä Erkki Erkinpoika Karsikas on syntynyt. Oletus on, että Mäenpää sukunimi on tullut tuota kautta, Viljo Saukko kertoi. MINKA LEPPÄNEN Arkki purettu, päiväkoti saa lisää pihatilaa ja väriä pintaan Lapsille luvassa lisää leikkivälineitä Arkin tilalla on tällä hetkellä tasaista maata. Paavo kertoi viettävänsä sen verran paljon aikaa Haapavedellä, että tapaamisen järjestämiseen liittyvät asiat lankeavat siksi suurelta osin hänelle. – Vielä ei ole tarkkaan päätetty, mitä sinne tulee. Päivähoidon kanssa katsotaan, mitä mihinkin sijoitellaan, kiinteistöpäällikkö Keijo Rutanen kertoo. Sukujuhlien järjestäjätoimikuntaan ovat nyt kuuluneet Viljo Saukko, Kaino Mäkitammi, Maija-Liisa Naulanen sekä Paavo Mäenpää. – Tavoite on, että parkkipaikka saataisiin tälle syksyä valmiiksi. Vaikka monta nuppineulaa löysikin tiensä Haapaveden kohdalle kartalla, oli selkeä enemmistö suvusta levittäytynyt muualle. Seurakunnalta laajennusta varten vuokrattu alue on pinta-alaltaan noin 1700 neliömetrin kokoinen, ja on tarpeen saattoliikenteen ja pysäköinnin turvallisuuden parantamiseksi. Ensimmäisen kerran suku kokoontui vuonna 2018 Kytökylän Kopsalla. – Karsikkaalla on kyläryhmä nimeltään Mäenpää. Paavolla on vaimonsa kanssa mökki Vatjusjärvellä, jossa he käyvät kesäisin 2–4 kertaa. Samalla myös päiväkoti Onnimannin piha-alue tulee laajenemaan hieman. SUKUJUHLISSA oli esillä Suomen kartta, johon suvun jäsenet saivat käydä merkitsemässä nykyisen asuinpaikkansa. Erityisen suuri Mäenpäiden keskittymä Haapaveden ulkopuolella näkyi olevan Raahessa. Paikalle saapui tällä kertaa noin 60 Mäenpään suvun jäsentä. Piha-alueelle tulee lakkautetuista päiväkodeista poistettuja, muutaman vuoden käytössä olleita leikkivälineitä. VANHA ON saanut väistyä uuden tieltä muutoinkin Kirkkotiellä, sillä Onnimannin käytössä ollut piharakennus on myös purettu ja päiväkodin päärakennuskin on saamassa uuden ilmeen. Minka Leppänen Mäenpään suku kokoontui Haapakanteleessa lauantaina. MINKA LEPPÄNEN Mäenpään sukujuhliin osallistui noin 60 henkilöä. Pohjoisin juhlille osallistuneista sukulaisista löytyi kartan mukaan Haukiputaalta. – Sitten tuli se pandemia, ja jouduttiin välillä perumaan tapaaminen, Paavo Mäenpää muisteli. – Osaan Onnimannin ulkopinnoista on tehty hirsipinnoille tarkoitettu puusuoja-ainekäsittely. Tuleva pysäköintialue tulee palvelemaan myös Paakkilan käyttäjiä
0400 962366 POLTTOPUUN MYYNTI POLTTOPUUN MYYNTI · Kalajoki · Kannus · Haapavesi · Ylivieska Katsastus KOTIMAINEN, PAIKALLINEN | WWW.PLUS.FI Ark 8-18, la 9-15 Ark 8.30-16, to -17.30 Ark 9-16, to -18 Ark 8.30-16, to -17.30 HERMORATAHIEROJA Anja Martinmäki Ollatie 643, Haapavesi p. 040 528 9237 HAAPAVEDEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS • akupunktio • fysioterapia • hieronnat • Hivamat-hieronta • NDT-Bobathterapia p. hinnaston muk.) Vanhatie 58 B Haapavesi • Avoinna ti-pe klo 10-17 (muulloin sop. 040-548 8806 OPTIKKO PERTTI PUURUNEN Luotettavaa palvelua jo vuodesta 1937 *(Ajokorttitod., pi.tod. Sinulle. 040 776 8703 toimisto 040 776 8797 Mika www.asianajokeskitalo.fi K ESKITALO OY Asianajotoimisto Toripiha 1, Nivala 044-9724687 Tilitoimisto Haapavesi Kärsämäki Pulkkila Oulainen 0207550002 0207550021 0207550031 0207550042 Taksikeskus 0100 855 66 Kelan korvaamissa kuljetuksissa p. Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut Voit luottaa lukemaasi: haapavesi-lehti.fi. 040 7067326 Jani Ojakoski p. Haapavesi // Torstaina 25. 044 593 5542 Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. heinäkuuta 2024 12 // PALVELUHAKEMISTO Tomi Seppä, p. 0407354574 www.hoitohuoneleelia.fi AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska Puh. keittiokaluste-haapavesi.fi HALUATKO UUDISTAA KEITTIÖSI. 040 571 4115 www.vetouti.com Tuotantoeläinten terveydenhuolto ja akuuttikäynnit Siikalatvan LVI Oy LVI-työt yli 30 vuoden kokemuksella LVI-ALAN TÖISSÄ OTA YHTEYS! Eero Ojakoski p. Juristi Tuulia Toivola 010 257 6558 Koko alue ............................................ 08 451 287 HAMMASLÄÄKÄRI Iita Hämäläinen Helläkätistä Helläkätistä hammashoitoa hammashoitoa Eläinlääkäri Outi Lehtonen Arkisin 8-16 p. 040 040 743 3972 743 3972 Henkilöasiakkaiden lakipalvelut: Haapajärvi: ....................................... muk.) • www.optikkopp.fi P. (08) 451 876 Hoitoihin myös ilman lähetettä! Kalevalaista jäsenkorjausta, klassista hierontaa ja kuumakivihierontaa VANHATIE 51, p. 050 5412738 Iisalmentie 1433, 92620 Piippola info@siikalatvanlvi.fi www.siikalatvanlvi.fi • Henkilöautojen • Henkilöautojen • pakettiautojen • pakettiautojen • traktoreiden ja • traktoreiden ja maatalouskoneiden maatalouskoneiden HUOLLOT JA KORJAUKSET HUOLLOT JA KORJAUKSET TAKUUTYÖNÄ TAKUUTYÖNÄ HUOLTOPALVELUT RITOLA OY Veivontie 93 Haapavesi puh. 0800 93377 Kela-tilausnumero on ilmainen. 0400 263 916 • Sähköasennukset kiinteistöihin, teollisuuteen ja maatalouden kohteisiin, isot ja pienet kohteet • Tarvikemyynti • Suunnittelu KOKEMUKSELLA JA AMMATTITAIDOLLA HAAPAVESI, LAITATIE 8 Rynnäkkötie 1, 2 krs, Haapavesi • www.jokilaaksojentilitoimisto.fi Jenni Kaikkonen 050 3694 329 • Jonna Harjula 0400 530 882 NUOHOUS Hautakoski P. Todella osaavaa ja ammattimaista toimintaa.” H & A SOITA LEEVILLE! . Lakiassistentti Liisa Seppälä 010 257 6596 Vanhatie 71 A2, Haapavesi p. 040 548 8806 Keittiöt ja komerot toiveittesi mukaan! Asiakaspalaute: ”Suosittelemme! Hyvä palvelu ja tarkka työjälki. HAAPAVESI www.haapavedentaksi.fi Juhlapalvelu Ruustinnanhovi Kytökyläntie 260 86600 Haapavesi Puh. Juristi Anneli Aatamila 010 257 6533 Kannus, Oulainen: ........................ 044 3717 338 Risto Isola, p. 040 521 3508 Myös majoituspalvelut! P P P P OPTIKKO OPTIKKO Pertti Puurunen Pertti Puurunen VARAA AIKA ILMAISEEN* NÄÖNTUTKIMUKSEEN p. Juristi Hannele Nissilä 010 257 6519 Pyhäjärvi, Kärsämäki: ................ Lakiasiantuntija Sari Kaattari 010 257 6532 Haapavesi: .......................................
M= Maidoton L= Laktoositon G= Gluteeniton. Haulikkoratoja Juha piti tärkeänä investointina metsästyksenkin kannalta. – Suomen sukulaisiin emme ole olleet yhteydessä niin hyvin kuin pitäisi. 10 vuotta sitten SUVI HY T TINEN KOTIATERIAPALVELU Ma Uunimakkara (M, G), perunasose (L, G) porkkana, punajuurisalaatti (M,G) Kerroskiisseli (L,G) Ti: Maksalaatikko (L,G), perunat, voisulakastike (L,G), porkkanakuutio, puolukkasose, Appelsiinikiisseli (M,G) Ke: Kanapastavuoka (L), kaalisalaatti (L, G), Viili L, G To: Lohimurekepihvi (L), perunasose (L, G), tuoresalaatti, Mansikkakiisseli (M,G) Pe: Hernekeitto (M,G) juusto (L,G), suolakurkkuviipale, Ohukaiset (L) ja hillonappi La: Lindströminpihvi (M), perunasose (L,G), parsakaali, tuoresalaatti, Riisifrutti (L,G) Su: Riistakäristys (M,G), perunat, kasvikset, sienisalaatti (M,G), Karpalo-puolukkakiisseli (M,G) Kotiateriat toimitetaan asiakkaille jäähdytettyinä maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Toivoo äiti ja isä Aina ihana Eemi! 5v. Lo: Lohimurekepihvi (L), perunasose (L, G), tuoresalaatti Vp: Pirtelö (L, G), sekaleipäviipale, lihaleikkele, viinirypäle Pe Ap: Vehnähiutalepuuro (M), ruisleipä (M), juusto, jääsalaatti. 10.02 Sää Onnittele sankaria Julkaisemme maksutta tiedot vastasyntyneistä, alle 10-vuotiaiden synttärisankareiden kuvalliset onnittelut ja valmistuneet. Erkki Ojakangas oli nuorena miehenä vuonna 1899 lähtenyt Amerikkaan, koska ei halunnut joutua palvelemaan Venäjän armeijan riveihin. – Nyt kiekkoja ammuskellaan omin luvin vähän joka soramontulla. Hän tapasi Michiganissa Kauhajoelta kotoisin olleen Marianna Keski-Mattilan, meni tämän kanssa naimisiin ja alkoi viljellä maata. PÄIVÄKODIT Ma Ap: Kaurapuuro (M) ruisleipä (M), juusto, marjasose. Haapaveen mummu ja pappa Paljon onnea rakkaalle Miljalle täyttäessäsi 2-vuotta 29.7. Lähetä aineisto viimeistään ma klo 14 toimitus@haapavesi-lehti.fi tai WhatsApp 050 5052086 Haulikkomiehen haaveissa oli uusi ampumarata Juha Väyrynen oli 1980-luvulla rakentamassa Korkatin haulikkoratoja, jotka ovat nyt käyttökiellon vuoksi metsän peitossa. T. Kuten ajan tapoihin kuului, vaihdettiin sukunimeä asuinpaikan mukaan. 25.7. – Siitä liitosta me kaikki olemme peräisin, totesi Richard. Lo: Jauhelihakiusaus (M,G), porkkana, tuoresalaatti Vp: Jäätelö (L,G), kauraleipä, tuorekurkku Päiväkotiaterioihin kuuluu lisäksi leipä, rasva ja juoma. Matkaseurueeseen kuuluivat Erkin pojanpoika Richard Ojakangas sekä hänen vaimonsa Beatrice Ojakangas, Richardin veli Dennis Ojakangas sekä hänen vaimonsa Eileen, ja heidän lapsiaan sekä lastenlapsiaan. Syykin oli selvä, Haapavedellä ei ollut harjoittelupaikkaa haulikkoammuntaan. Minka Leppänen Kymmenen vuotta sitten Haapavesi-lehteen haastateltiin Juha Väyrystä Haapaveden ampumaseurasta. Tuohon aikaan myös moni muu päätyi samaan ratkaisuun, ja lähti valtameren ylitse etsimään parempaa elämää. Ei kait sekään oikein hyvä ole, Juha oli tuuminut. Lo: Hernekeitto (M,G) juusto, tomaattiviipale Vp: Ohukaiset (L) hillo, näkkäri, vesimelonilohko Ke Ap: Ruis-vehnähiutalepuuro (M), kananmuna, ruisleipä (M), Lo: Kanapastavuoka (L), porkkanaviipale, tuoresalaatti, Vp: Vadelmavispipuuro (M), kauraleipä, kesäkurpitsalohko To Ap: Riisihiutalepuuro (L, G), ruisleipä (M), hedelmäsose. Enemmän olen ollut yhteydessä jopa suomalaisiin geologeihin, oli alan parissa työskennellyt Richard sanonut. Haapaveteen ja omiin juuriinsa tutustumisen lisäksi matkalaiset osallistuivat myös Vatjusjärvellä järjestettyyn Perkkiön sukukokoukseen. Joukkueita kiersi kilpailuissa parhaillaan jopa seitsemän, ja SM-mitalisteja seurassa oli kymmenkunta. Vp: Mansikkakiisseli (M,G), kauraleipä, viinirypäle Ti Ap: Mannapuuro (L), ruisleipä (M), paprika. AMPUMAHARRASTUS oli Juhan mukaan vähentynyt 1970–1980-lukuihin verrattuna, ja se näkyi siinä, että kymmenen vuotta sitten Väyrynen oli paikallisseuran ainoa kilpailuja kiertävä haulikkomies. ALASYDÄNMAALLA Ojakankaan tilalla taas koettiin suuria tunteita ja historian havinaa, kun vuonna 1875 syntyneen Erkki Ojakankaan jälkeläiset saapuivat Yhdysvalloista saakka tutustumaan sukunsa kotipaikkaan. Nelisen vuotta sitten rupesin opettamaan poikaa, ja innostuin taas itsekin ampumisesta, Juha oli kertoillut. Väyrysen mukaan nuorten pitäisi päästä harjoittelemaan kiekoilla ennen metsälle lähtemistä. Mummu ja pappa. Lo: Uunimakkara (M, G), perunasose (L, G) tuoresalaatti, kurkkusalaatti. – Kilpailin itse SM-tasolla kymmenen vuotta, mutta sitten tuli 25 vuoden tauko. Paljon Onnea meidän 8-vuotiaalle Piialle! T. Haapavesi // Torstaina 25. Takaisin Suomeen Erkin tie ei enää koskaan vienyt. Muutokset mahdollisia. heinäkuuta 2024 // 13 Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua 24 17 26 22 27 27 27 24 27 27 22 26 27 18 26 27 25 27 27 22 23 28 23 24 4 2 1 5 8 6 6 4 Helsinki To 23 Joensuu 28 Jyväskylä 26 Kajaani 27 Kemi 23 Lahti 26 Oulu 27 Pori 22 Rovaniemi 26 Tampere 22 Turku 21 Vaasa 22 Pe 22 28 23 27 23 24 24 22 26 22 22 23 La 23 25 25 24 22 25 24 23 24 23 22 20 Torstaina Perjantaina Lauantaina Oulainen Ylivieska Nivala Haapavesi Siikalatva Kärsämäki Oulainen Ylivieska Nivala Haapavesi Siikalatva Kärsämäki Oulainen Ylivieska Nivala Haapavesi Siikalatva Kärsämäki 27 26 26 26 27 22 23 23 25 25 25 25 26 26 25 Ennuste laadittu 24.7. Suku oli nimittäin aiemmin muuttanut Ojakankaalle Perkkiöstä. Kun Väyrynen ryhtyi kilpailemaan ammunnassa 70-luvulla, oli Haapaveden ampumaseura kuulu haulikkomiehistään. Emmi, äiti ja isä. Ruokalistat viikolle 31 Sankarit Lämpimät onnitteluhalit 4-vuotiaalle Viljamille mummoilta ja papoilta! Paljon onnea 6-vuotiaalle Islalle! Toivottavat Veini, äiti ja isi Iloiset onnittelut 6-vuotiaalle Veikalle Jyväskylään! T
.. .. .. laki”makkaramies” vero” ” ” ” käy oikeudestakin korpi divaanissa x2 nari voi laivaa AT IIR -vero jäähytömästi tasaa Nebraska . .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. ” ” Voi voi! Mitähän näistä vilpereistä tuleekaan. .. .. puolivalmisteita TV-lehti -tricht " plussaa Aika on rahaa ! pliisu ABC dahl taitoajoa auto kerma museo nyt vesittyä myytti Disneyn -varsi -tiede x2 silla välejä aviokoita tiskitörky x2 rie sa JUURI tellen mafia heittää esitys osuu tuo! juusto kiä . .. .. heinäkuuta 2024 14 // Jo rm a Ke m pp ai ne n 20 24 EL PY Ä Deb oarKaakkoisansiLau ri märLeone koetella ” ” " Hällä väliä! auran osa ääretrunoja Georg e Bernard IVA A jatke kaasu kovaa x2 Heyermaali juottaa KAI Kiinan porojono JIVE Yök! ujosuuti1. .. oita Ou lua valita hetki En jaksa näijen kanssa! kausia Lapin poiNEUVO rah katsoa MEINATA meija -1. .. .. .. Aasian yhteistyöjärjestö maakirja -1. rukkia Maija aikaTuukka soolo ennaelin EiCaruso -saksa roinaa .. Haapavesi // Torstaina 25. .. ~ ~ ~ ~ kurre kia” ve ty 9.. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .
Sarjat: miehet, naiset ja lapset. Kasvatus-ja koulutus ltk: Aila Aakko vpj. Paula Pyy. ltk), Janne Mäkinen (tark.ltk pj.) Muut valtuutetut: Kaisa Laitila 040 5397415 (kasv. puh. Päivi Ollila 044 5769021, I vpj. . Arvontaa. 041-4451700 Keskusvaalilautakunta jäsen Tuulikki Paavola, varaj. Samalla järjestetään karsinta piirinkilpailuun, joka pidetään 21.08. ja koulutusltk pj.), Taneli Murtoperä 044 2936738 (rakja ymp.ltk pj.) Pekka Vuolo 040 8496676 (tekn. Ilmoittautuminen hirviporukkaan. Kuntalaisten asialla Myydään Ostetaan Rivit asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ lukijailmoitukset/ Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. 044 095 8297 Eläkeliiton Haapaveden yhdistys Mölkyn kaupungin mestaruuskilpailu pidetään to 1.8. ja koulutusltk jäs.) Ltk pj:t: Tuija Metsäharju (hyvinv. Ympäristöterv. Pekka Hänninen 0447727581, Tekninen ltk. ltk pj.), Teemu Haukipuro 044 0931805 (kasv. Aarne Karioja. II vpj. Yhdistyksen pj. Kärsämäellä Konttilassa. Ulpu Ollila 0405407391, Khall. ryhmän vpj, tark.ltk pj Janne Mäkinen 040 6684 989 (janne.makinen@kotinet. Aila Aakko. Marko Martinmäki 040 7290925, marko.martinmaki@gmail.com: PS ry:n pj/kvalt/ valtuustoryhmän vpj/ khall/rakennusja ympäristöltk jäsen. Pyhäjokilaakson Kuuloyhdistys ry Kahvilavuofomme 8, 1, 15.8 ja 29.8 klo 9 14. Keskusteluryhmä viim kerralla klo 14.30 16.30. klo 12-14. vpj. EU:n vaalikeräys tuotti 205€. Makkaraja kahvitarjoilu. Outi Pekkala 040 1823363, Ville Saukko 050 4942211. Enintään 15-vuotias ja alle 200 tkm ajettu. Haapaveden Kokoomus ry. Kaupunginvaltuusto, Raili Heikkilä, varaj. Jarmo Viinala ja sihteeri Mirka Kupari 0504105013. Valtuutetut: Heikki Pitkälä 0407752319, valt. Kiinteistötoimitusten uskottu mies, Tuulikki Paavola. Metsästysseuran kesäkokous pidetään lauantaina 3.8.2024 klo 12.00 alkaen. 040 5626823. 0400 962366 Matkailuauto tai retkeilyauto. Lämmin kiitos jokaiselle lahjoittajalle ja lipasvahdille! KOIRIKIVEN METSÄSTYSSEURA RY. Hintaluokka 500-15000€ 0400-808578 Myydään kuivaa polttopuuta 33 50 cm. Sami Ritola 0400 962366 kvalt/suhteellisten vaalien vaaliltk. Jokihelmen opiston johtok: Elvi Tapia 040 962087. Tervetuloa! Asuntovaunu, asuntoauto tai retkeilyauto. Tekn. Aarne Karioja, 0503988448. Sinulle. varavalt. heinäkuuta 2024 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS 0800 30101 ma–pe klo 7–11, la klo 7–9.30 (maksuton) Muina aikoina: hillalogistiikka.fi/palaute LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@haapavesi-lehti.fi Päätoimittaja Anne Mattila 020 750 4731 Toimittaja Suvi Hyttinen 044 359 7720 Myyntipäällikkö Sami Lundström 050 478 7482 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Tähtelänkuja 2, 86600 Haapavesi haapavesi-lehti.fi Lataa Haapaveden sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Jokisen Juustolan punaista heraa Haapaveden torilla ke 31.7. Tarkastus ltk: Tellervo Sirviö 040 5347639. Jarmo Viinala 0443721256, Tarkastusltk. ltk. com), vpj, Anri Kolehmainen 050 3027263, siht Esko Kalapudas 050 4549356 (esko.kalapudas@kotinet.com), vaalipäällikkö Diana Seppä 044 2624243. ltk: Esko Joentakanen 050 5272208. Aleksi Hintta 040 1758289, aleksi.hintta@haapavesi.fi: PS ry:n vpj/kvalt/valtuustoryhmän pj/khall varajäsen, hyvinvointiltk jäsen/ympäristöterveyslautakunnan khall edustaja/ henkilöstöjaoston jäsen. Teuvo Näätänen 050 5625085. Tervetuloa jäsenet perheineen! Haapaveden Keskusta. Hyvinvointi ltk: Pertti Lehtilahti vpj. Kaupunginhallitus Aila Aakko. Oulun käräjäoik. pesäpallokentällä klo 10.00. Hyvinvointilautakunta, jäsen Raili Heikkilä, varaj. valt, kh jäsen Raimo Jussila 040 8420719, valt. Valtuutetut (etunimi.sukunimi@haapavesi.fi) Aila Aakko 040 8357995, Antti Paavola 040 5815088, 1. 044 5217723 Ao275 mato-onkikilpailut Kokkolahdessa la 3.8. Ilkka Repo 044 3782272, ilkka.repo@haapavesi.fi: PS ry:n siht/kvalt/valtuustoryhmän siht/ khall 2.vpj. sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@ haapavesi.fi Valtuustoryhmän pj. Jäsen, ryhmän pj. Anri Kolehmainen; jäsenet Raimo Jussila 040 8420719, Hannu Riuttanen 050 5906895, Timo Niemelä 044 3004219 (kasv. Haapavesi. Ylivieskassa. Ari Joentakanen 0400582815. Antti Paavola, siht. Kaupungin valtuuston varajäsen, Hyvinvointilautakunnan varajäsen. Sarjat naiset/miehet. Paula Pyy 0407639838, sihteeri Tuulikki Paavola 0445773790. J-M Kurra Haapavesi ryhmä. Jedun valtuusto: Outi Pekkala. Jari Isoaho 0503842685, Hyvinvointiltk. Jokilaaksojen musiikkiopiston valtuusto, jäsen Arja Keskitalo 05051690384, vara. ja ymp terveysltk vpj), Diana Seppä, Mauno Soronen 044 3598516, Leila Särkipaju 040 5889587 Haapaveden Vasemmisto. Aarne Karioja. Soita P. Jokilaaksojen mus.opiston valt. Varavaltuutetut: Mirka Kupari, 0504105013, Kasvatusja koulutusltk, Rakennusja Ympäristöltk. ETUKORTTI Lataa Hilla–etukortti sovelluskaupasta ja edut ovat aina mukanasi ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567 haapavesi–lehti.fi/edut. lautam. ja koultus ltk jäs. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto, jäsen Arja Keskitalo, varaj. Aarne Karioja. Outi Pekkala, vpj. klo 11.45-12.30. Tekninen ltk: Henna Rytky 040 8459970 Rakennusja ympäristö ltk: Antti Paavola vpj. Arvontaa kävijöiden kesken. Paavo Mäkelä 050 3743521 keskusvaaliltk. ryhmän siht Tuija Metsäharju 050 5402233 Valtuuston puheenjohtaja: Kvalt pj Heino Vuorenmaa 040 7225972, Khall: pj. Vaalilautakunnan jäsen Anna-Maija Vierimaa. TERVETULOA! ks. Haapavesi ryhmä ry.n pj. Juha-Matti Kurra 050 0296767. Yhdistyksen pj. Reetta Junno 040 7592132 kvalt varaj, Paavo Törmälehto kvalt varaj, Taneli Kinnunen 040 3288471 kvalt varaj/khall varaj. valt, valt. www.elakeliitto.fi/haapavesi ja facebook sivu Tarjoushintaisten mainosten myyntiehdot:mainostajalle.hillagroup.fi/kesa Kysy lisää myyjältäsi NAPPAA KESÄN MAINOSPAIKAT HUIPPUALESTA Ulkomainonta Printtimainonta -60 % -50 % Digimainonta -30% O S T E T A A N TEURASNAUTAA, TERNIja VÄLITYSVASIKOITA (4-6 kk) Soita: Kari Olkkola p. Haapaveden Perus S. Haapavesi // Torstaina 25. Kaupungin valtuusto ja kasvatus ja koululautakunta Ari Hannila, puh. Jokihelmen opiston johtokunnan varsinainen jäsen (vuoden 2024 alusta varapuheenjohtaja). Jätelautak. kuntayhd pj. Raili Heikkilä 050-3043827, vpj
Tilanteen ollessa jo 2-4 päästiin kuitenkin vielä peliin mukaan uudestaan ja taukoa vietettiin 4-4 tilanteessa. TOISESSA PELISSÄ Ysikaks Valkoista vastaan päästiin nopeasti 2-0 johtoon, mutta sen jälkeen homma meni kävelyksi ja yksinpeluuksi. Sitten tapahtui pieni nukahdus omassa päässä ja seurauksena kavennus 2-1. Toisella vartilla Folkkien vire jatkui, eikä vastustajaa paljon Folkin puoliskolla näkynyt. Maalinteossa onnistuttiin vielä kolmesti kun Aate, Arttu ja Lenni tykittivät vielä maalit mieheen ja näin loppulukemat 7-1 Folkille! Maalissa pelasi Niilo Pekkala. heinäkuuta 2024 16 // Hallinnoi tilauksiasi verkossa asiakaspalvelu.hillagroup.fi Tilata uuden salasanan Katsoa ajankohtaiset tilaajaedut Jakaa digilukuoikeuksia perheenjäsenille Tehdä lahjatilauksen ja tulostaa lahjakortin Jättää ilmoituksen helposti Tehdä jakelunkeskeytyksen Tehdä osoitteenmuutoksen Ladata sovelluksen VOIT MUUN MUASSA Hoida tilausasiasi helposti ja nopeasti juuri silloin kun sinulle sopii: FC Folkin junnujen urakointi pelikentillä jatkuu tiiviisti P08 NAPPASI KAKSI VOITTOA P8-joukkue kohtasi kevätkauden viimeisessä piiriturnauksessa sunnuntaina Haapajärvellä TuS:n Teerijärveltä. Teksti: Jarkko Nummela P10 TAISTELI TASURIN JA TAPPION KOTIKENTÄLLÄ FC Folkin P10 kohtasi torstaina 27.6 kotiturnauksessa kaksi Nivalan joukkuetta. Toisella jaksolla alku oli taas heikko ja pian oltiinkin jo 1-3 tappiolla. Turnauksen tehot: Aate Kallio (4+2), Kasperi Kiljunen (2+2), Irene Nurkkala (1+3), Arttu Karvosenoja (2+0), Lenni Mäyrä (2+0), Niilo Mäyrä ja Jalo Ilmola (0+1). JARKKO NUMMELA. Tästä sisuuntuneena Folk takoi vielä pari maalia, Aatelle tuli hattu täyteen, ja Arttu iski taukoluvuiksi 4-1. Hieno nousu kahden maalin tappioasemasta tasoihin. Paahtavassa kuumuudessa pelatut ottelut eivät jättäneen ketään kylmäksi. Toisella jaksolla Folk oli niskan päällä ja latoi tasaiseen tahtiin tarvittavat maalit hienoilla syöttökuvioilla. Fairy Play -palkitut Luukas Ylikauma ja Miska Kiljunen. Otteluiden alku on ollut kotijoukkueelle usein haasteellinen, ja tänäänkin ottelussa Ysikaks Punaista vastaan omissa soi jo kymmenen sekunnin jälkeen. Mahtava nousu voittoon! Turnauksen tehot: Veele Kallio (2+2), Luukas Ylikauma (1+3), Miska Kiljunen (3+0), Sasu Alatalo (1+1), Ellen Nurkkala (1+1), Niilo Pellikka (1+0), Jiro Harju (1+0). Teksti: Kai Nurkkala Lisää otteluselostuksia junnujoukkueiden peleistä digilehdessä. Ensimmäinen vartti oli tasaista vääntöä, ja paikkoja oli molempiin päihin, mutta Folkit oli hieman parempi viimeistelyssä, ja tauolle mentiinkin Folkin 2-0 johdossa, maalien tekijöinä Kasperi Nummela sekä Irene Nurkkala. Haapavesi // Torstaina 25. Niilo Pekkala vastustajaa vikkelämpänä. Vielä viime hetkillä päästiin maalin päähän Miskan toisella osumalla ja käytännössä viimeisestä tilanteesta Veele tasoitti pelin Luukas Ylikauman kulmatarjoilusta. Toinen vartti puolustettiin hyvin, eikä vastustajaa päästetty kunnon maalipaikoille ja kun Lenni Mäyrä ja Kasperi Nummela onnistuivat vielä maalin teossa, loppulukemat siis 4-0 Folkille! Fairplay-kortti meni hienosti molempiin päihin raataneelle Arttu Karvosenojalle, ja erityismaininnan saa Aate Kallio hienosta nollapelistä maalissa. Näin ottelu päättyi 7-4 Folkille, ja jokainen maali tässä pelissä tuli eri lapikkaasta. Fair Play -palkinnot Arttu Karvosenoja ja Lenni Mäyrä. Folk sai hyvän alun otteluun tehden nopeasti kaksi maalia, molemmat Aaten käsialaa. Pikkuhiljaa saatiin oma peli kuosiin ja Miska Kiljunen maalasi 1-1 taukoluvut Veele Kallion tarjoilusta. PÄIVÄN TOISESSA ottelussa vastassa oli Ik Myran Alavetelistä