MARRASKUUTA 2020 YÖVIERAISSA Tämä lehti on omistettu Hämeen Sanomien Yövieraat-sarjan jutuille vuosilta 2013– 2016. Sarjan aikana Susanna Kinnari ja Marika Riikonen viettivät yön kahdeksassa tunnetussa hämeenlinnalaiskohteessa, joissa on huhuttu kummittelevan. TERHO AALTO, ARKISTO. SUNNUNTAINA 1
Ne painavat niin paljon, että saavat jäädä tähän. Seinään lentävä kirja. Toinen pitelee ovea samalla kun toinen sukeltaa umpipimeään saliin ja raahaa siniset patjat käytävään. Kellojen viisareiden raksahdukset kaikuvat pimeässä, ilmastoinnin hurina kovenee, kaukana kolahtaa jokin. Kirjaston vieressä olevassa pannuhuoneessa säilytetään arvokasta esinekokoelmaa. Jostain on kuuluvinaan jopa etäisen puheen kaikuja kuin tv olisi unohtunut päälle tai päivän aikana kertynyt pajatus olisi jäänyt jumiin käytäville. Työtovereita, vai sittenkin lyseostaan ylpeitä entisiä oppilaita. Onneksi on eväitä. KUVA: Juhani Salo, arkisto. Ihmismieli on kumma kapistus. Naurattaa. Aalto ennustaa aamun paljastavan lattialta kuolleet ruumiit. Jos joku on nähnyt meidät hiippailemassa ikkunoiden takana ja on hälyttänyt poliisit. Marika ja Susanna: –?Kiva. Poliisi. Kuka täällä liikkuisi. Tämä juttu on julkaistu alun perin 2.11.2013 Marika Riikonen, Susanna Kinnari Hämeenlinna –?Kannattaa ottaa viinipullo mukaan. Huoneen ovi jää auki, jotta sinne voi yömyöhällä palata. –?Kymmenen, yhdentoista aikaan alkaa tapahtua, Jokinen ennustaa ja katoaa pääovista pimeyteen. Naisvangin luuranko asuu lyseon kokoelmahuoneessa. Yhdessä nurkassa seisoo entisen naisvangin luuranko. TUNNELMALLINEN hämyvalaistus paljastaa korkean katon koristemaalauksineen. Askel. Kummitus mielellään lukitsee ovia, neuvoo lyseon lukion apulaisrehtori Erno Tossavainen. Juhlasalin valaistus on pehmeä ja lämmin, vaikka lattianrajassa vetää. Ei. Nukutaan sitten käytävässä. Kun valot sammutetaan hetkeksi, tunnelma tiivistyy. Kai. Vinosti karehtii myös valokuvaaja Terho Aallon hymy, kun auton ovet kolahtavat kiinni koulun edessä. Terho Aallon virnistys on melkein häijy, kun hän hyvästelee ja käy ovesta. Vaellamme hetken käytävillä. SUNNUNTAINA 1. Kun valot ovat päällä, jäänne näyttää vain kummajaiselta muiden joukossa. Pronssipatsaita ja Sibeliusta ei naurata. Jotain selittämätöntä yön aikana tapahtuikin. M: Kuka siellä voi olla. Katse hakeutuu tavan takaa salin mustaan oviaukkoon. Koulu muuttuu välittömästi. Taskulampun valo heijastaa kylkiluiden kaarteet valkealle kiviseinälle, ja säälittävä näky muuttuu kammottavaksi. Pimeys tiivistyy. Takaisin palannut opintosihteeri Jokinen rapistelemassa nurkissa. Teinä ottaisin viinipullon mukaan, sanoo toimittaja Pentti Järvinen vakavana puhelimessa. YLHÄISENÄ, yksinäisenä, hiljaisena ja valaistuna – sellaisena lyseo ottaa yövieraat vastaan kello 21.05. –?Täytyy saada jokin muisto teistä, jos ei enää nähdä, hyvästelee toimitussihteeri Erkki Laine. Historia ja nykypäivä asuvat samaa huonetta: alas vedetyn valkokankaan takaista syvennystä koristavat isänmaan puolesta kaatuneiden nimet. Istutaan hiljaa, kuulostellaan. Ainakaan vielä. Vaikka meitä on vain kaksi. Lakanaan pukeutunut apulaisrehtori Tossavainen liihottelemassa pitkin käytäviä. Askelten kaiku kimpoilisi käytävien päästä päähän, jos jalassa olisi kopisevat kengät. Kun yö lyseossa on alkamassa, työkaverin katse on tarkka, hymy hienovarainen ja vähän vino. Levitämme kaiken lattialle leiriksi kuin Viisikko. Päivän takkienhaju on haihtunut vanhan kivitalon ominaistuoksun tieltä. Ilta-aika ja lohduntarve tuottavat nälkää, joten meillä on suklaata, lisää suklaata, salmiakkia, riisikakkuja, suklaakeksejä, karjalanpiirakoita, kahvia, teetä, sipsejä, viinirypäleitä ja banaaneja. Valot saavat palaa, roskalaatikko nostetaan pitämään ovea auki. MARRASKUUTA 2020 2 HÄMEEN SANOMAT PLUSSA YÖVIERAAT Sarjassa vietetään yö paikoissa, jossa kerrotaan kummittelevan. Pelottavaa. Onko täällä muka ovikello. Täällä, missä säilytetään lyseon historian palasia, asuu myös Joci-setä. –?Hehee. S: Pitäis. –?Jos menette jumppasaliin, katsokaa, että ovi jää raolleen, niin ette jää jumiin. Pitäisiköhän hetkeksi vetäytyä lepäämään. Ollaan ihan coolisti, vaikka silKun lyseo on hiljaa, henki mellastaa Hämeen Sanomien toimittajat yöpyivät Hämeenlinnan lyseossa ja kuulostelivat kummituksia. Klonk. Opintosihteeri Jokinen antaa ”varmuuden vuoksi” kännykkänumeronsa. JOKINEN kierrättää vielä kerroksissa, näyttää, miten juhlasalin valaistusta säädellään, ja johdattaa lopulta kellarikerrokseen. Myöhemmin. Raps. M: Pitäiskö hakea patjat jumppasalista nyt heti. Kokoelmahuoneen lasivitriinissä seisoo kauhtunut kolmipäinen karitsa. Ovi. S: Höpöhöpö. Aikuislukion opintosihteeri Jussi Jokinen näyttää rakennusta. Ei kai poliisi soittaisi keskellä yötä Lyseon ovikelloa, jos se epäilisi sisällä olevan murtovarkaita. pääovi kolahtaa kiinni Jussi Jokisen takana. VAATELIAS ÄÄNI rikkoo hiljaisuuden. Kello lähestyy puolta kymmentä. KUVA: Juhani Salo, arkisto Sibelius valvoo yöpyjien naparetkimäisiä varusteita. M: Ovikello! S: Soittaako joku ovikelloa. Yritän vain luoda tunnelmaa. KELLO 21.38. ALAMME huomaamattamme pysytellä metrin säteellä toisistamme kuin meidät olisi kytketty ketjulla. Mutta jos sille antaa liikaa liinaa, jos liian usein käyttää konditionaalia, se ei enää tyydy yksinkertaisiin selityksiin. Se kuuntelee järkipuhetta, uskoo, kun sille selittää
S: Siis ei mitään. Lyseon henkikö luurankoa liikutti. Ihmismieli on kumma kapistus. Ilman ihmisiä ja historiaansa lyseo on vain pelkkä kuori, rakennus muiden Birger Jaarlin kadun ja Lukiokadun rakennusten joukossa. Oli hauskaa saada sanoa, mitä ajatteli, muistelee toimittaja Pentti Järvinen, joka esitti Joci-setää lyseon 1960-luvun illanvietoissa. –?Kolahteluille halutaan löytää syy. EI TÄNNE ole tultu juhlasalin lattialla istuskelemaan. Jos joku katsoisi, näkyisimme ikkunassa. SUNNUNTAINA 1. KUVA: Juhani Salo, arkisto Joci sai sanoa suorat sanat –?Rooli antoi mahdollisuuden puhua suunsa puhtaaksi. Unta kertyy tunnin verran. Kurkistetaan varovasti selän takaa ja: S: HYYYYYYIIIIIIIIII!!!!!! M: Eikä!!!!! Keskellä oviaukkoa seisoo nurkasta esiin hiipinyt entinen naisvanki. Puhutaan hetki säveltäjämestari Jean Sibeliuksesta, joka ei itse asiassa koskaan tullut istuneeksi tämän juhlasalin penkkiriveillä. S: Uuuh... S: Kävelläänkö ohi. Nehän eivät olleet itsestään sammuvat valot. Etsikää sieltä, missä valvovat vakavat katseet ja mihin hiljaisuus laskeutuu, kun kantta kääntää. Nyt ei ole hätää, valokuvaajan leveän selän taa on hyvä piiloutua. Missä määrin sitä teki hänen puolisonsa, joka ei saanut edes juoksevaa vettä Ainolaan. Sibelius ei ollut mikään varsinainen mallioppilas, vaan hänen saavutuksensa syntyivät koulun ulkopuolella. Hetkinen. Jean Sibelius, J.K. Jumppapatjat lojuvat yhä ensimmäisen kerroksen käytävässä, mutta kuka sinne jaksaa lähteä. S: Joo, ei. KELLO 1.20. Koulunkäynti 1960-luvulla oli aivan erilaista kuin nyt. Menneisyys velvoittaa. Mikä se olisi ja minne sen kätkisi. Avonaista ovea kurkitaan rappusten yläpäästä. Oli tilausta hyväntahtoiselle harmaapartaherralle, joka sai sanoa opettajistakin aika suoraan. M: Mennään kokoelmahuoneeseen. Mutta mitä nyt. Tyhjä koulurakennus suorastaan vaatii keppostelemaan. Mieliteoista tekoihin. S: Mennäänkö tuonne. Jokin jälki olisi jätettävä, Jocin henki suorastaan vaatii sitä. –?Joci hyppi rajojen yli. M: Eiiii... Menemme vessaan tiiviisti samaa matkaa, kännykät mukana. Järjestys ja kuri olivat huomattavasti tiukemmat. Mamarit. Niissä on sangat, muttei linssejä. • Nykyinen lyseo on rakennettu vuonna 1888 normaalilyseon muututtua Suomalaiseksi lyseoksi. Hiivimme kellariin toista kautta. Paasikivi, Eino Leino ja Vexi Salmi. • Alkuun se toimi toisissa tiloissa. • Nykyään Joci mielletään koulun kummitukseksi. Joci vapautti paitsi esittäjänsä, myös tunnelman. • Lyseota ovat käyneet mm. Ihan rauhallista. Mietitään, millainen näky täällä aamulla voisi odottaa. Pitää lukita ovi. Kirjastossa on lämmintä. Kadut lyseon ympärillä ovat autiot. HÄMEENLINNAN LYSEO Joci-sedän koti • Hämeenlinnan normaalilyseo perustettiin vuonna 1873. Roskakori pitää kokoelmahuoneen ovea yhä selällään, mutta valot ovat sammuneet. S: Mitä tekisi Joci-setä. Kello 2.30. Se on käsittämättömän hassua. ÄKKIÄ kaikki naurattaa. Kierrämme kaikki käytävät. M: Ei... S: Ei sillä ole sielua. J.K. En ole ristin sielua nähnyt. Jos sille antaa liikaa liinaa, se ei enää tyydy yksinkertaisiin selityksiin. Kaksi hahmoa käytävälle raahattujen jumppapatjojen päälle sammuneina, käsi tiukasti pullon ympärille puristuneena. Salo seisahtuu ovelle, ei kurotakaan katkaisijaa. Ei ketään. –?Hän oli aina ehdottomasti oppilaiden puolella, mutta juoksi sotkijoiden perässä rätti kourassa. Missä määrin lyseo ja opiskeluaika muovasivat Sibeliuksesta suuruutta. Moni muukin asia on. Edelleen ihmetyttää, missä vaiheessa valot sammuivat. Järvinen tosin ounastelee, että jos lyseossa kummittelee, työpaikalleen on palannut ”legendaarinen siivooja” Lempi Sivutie. NIIN , se jälki. KELLO 4.53 puhelin äännähtää. • Uusrenessanssirakennuksen on suunnitellut Magnus Schjerfbeck yliarkkitehti Georg Wileniuksen johdolla. Herätyskello huutaa puoli viideltä. KÄYTÄVILLÄ ei voi laahustaa, historia vaatii oikaisemaan ryhdin. Siks mitään ei näykään. KUVA: Terho Aalto, arkisto. HÄSA Sibelius valvoo yöpyjien naparetkimäisiä varusteita. M: Hah. Talo on pimeä, mutta silmät ovat tottuneet jo aikoja sitten. –?Joci, moro, tervehtii aamukuvaaja Juhani Salo ja repeää nauruun. Vai oliko se Joci. Siitäkö tässä onkin kysymys. M: Pulputus olisi häirinnyt liikaa, joten naiset kantoivat veden sisään. Palaamme juhlasaliin. Lattia puolestaan on kova. Ensimmäisen ja toisen kerroksen väliseen portaikonmutkaan näkyy, että jokin on toisin. Tältäkö kummituksesta tuntuu. Apulaisrehtori Erno Tossavainen lakanassaan. Ei pelota yhtään. Olo on lievästi hysteerinen. Järvisen mukaan Jocin esittäminen illanvietoissa hiipui 1960-luvun tietämissä. • Myöhemmin Jocista kehittyi hahmo, joka jäi koululle kummittelemaan ja jota esitettiin illanvietoissa. Haamujen hetki on lyönyt, kello on 00.30. Silmiä painaa, kaikkialla on hiljaista. Ääntä pitää vain kello. Luodinreikä ammottaa kallossa yhtä tyhjänä kuin silmäkuopat. Tekee mieli juosta käytävällä ja liehuttaa huivia perässä. M: Millainen on ristin sielu. • Jocin tehtävä oli ilmaantua milloin mistäkin ja esittää ironisia kommentteja esimerkiksi opettajakunnasta. M:...voisi mennä yöksi linnaan. Hiljaisuus tahmaantuu ympärillä, villasukka-askelten äänet katoavat. Aamuyön hämärissä on tarkoitus ottaa vielä muutama kuva. Entä se kuuluisa lyseon henki, mitä se on. S: Tulisiks uudelleen. Meitä ei ole lyönyt sen paremmin Jocin kepponen kuin täällä mahdollisesti kummittelevan siivoojan Lempi Sivutien rättikään. • Joci-setä on alun perin toverilehti Vasaman oppositioksi perustettu pilalehti Joci Baccalaureus. M: Kukaan ei sit tullut. Opintosihteeri Jussi Jokinen vai joku lyseon entisistä oppilaista. Ne vain – loppuvat. Eväistä on kaksi kolmannesta jäljellä. Olo on rento. Naurun ääni kaikuu juhlasalin seinistä niin, että viimeisetkin aaveet pakenevat. Jos olisikin se viinipullo mukana. Hän ymmärtää Jocin nykyisen kummitusroolin siten, että vanha talo tarvitsee perinteikkään henkensä. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT 3 PLUSSA ti ehkä salaa hivenen pelokkaita. Kuka sen teki, kuka täällä kävi. Jos lyseolla joku kummittelee, melkein veikkaan, että se on Lempi. M: Tulisin. Nyt on ihan kotoisaa. Tunnelma kevenee. Niinkö se menee. Taskulampun valossa opettajainhuoneen oven noidankuva näyttää hyytävältä. S: Nyt kun on lämmitelty... Paasikiven patsaalla on silmälasit eikä silti ole. Kukaan ei katso. Siellä tuoksuu enemmän pannuhuoneelta kuin kirjastolta
Vihreät samettiverhoillut tuolit seisovat ylväinä pöydän ääressä. –?Ja sitten oli yksi siivooja, joskus 80-luvulla, muistaakseni. Toimistorakennukselta se ei näytä. Susanna Kinnari, Marika Riikonen Hämeenlinna –?Pinella on muumitalon ja Psykoelokuvan talon risteymä. Kerran Lammassaari unohtui toimistorakennukseen kirjoittamaan iltamyöhälle. Sen erkkeri-ikkunan takana Verkatehtaan ja vastarannan valot heijastuvat Vanajaveden mustasta pinnasta. Takaeteisen naulakossa riippuu henkarille viikattu valkoinen kangas. On pakko raottaa ovea. S: Höh, sehän on vaatenaulakko! TYÖHUONEIDEN ja eteisen väliin jää pieni salonkimainen tila. Mitä muuta. ”Kummitus” ei sovi tähän hienostuneeseen naispuoliseen henkilöön. KUVAT: Juhani Salo, arkisto Pinellaan voisi eksyä. Seiniä koristavat vanhat näyttelyjulisteet, jopa vessassa on taidetta. Sitten he katoavat, ja piha on taas tyhjä. Päivi Viherluoto on työskennellyt talossa siitä lähtien, kun se 1980-luvulla päätyi taidemuseon toimistokäyttöön. Toinen epäröi kannattaako edetä, toinen luimii taempana ovensuussa. Kuulostelemme ilmehtimättä, jottei Lammassaaren näky toteutuisi ennen puoltayötä. –?Niin, nuori nainen, täydentää Lammassaari. Valokatkaisija ullakolle johtavien portaiden alapäässä ei toimi. Kirjapinoja, paperikasoja ja yläkerran arkistohyllyjä katsoessa valkenee, että kyse on paljon muustakin kuin taulujen ripustamisesta. Mutta eihän niitä tarvita, onhan Pinellassa sähköt. Myrskyisinä syysöinä se näyttää hurjalta, kuvailee Hämeenlinnan taidemuseon amanuenssi Päivi Viherluoto iloisesti. Ylhäältä kuului kolahdus, jokin paperikasa kaatui. On kaaria, pieniä ikkunaruutuja, erkkereitä, puulattioita, koristeellisia yksityiskohtia ja pylväitä. Kiva. Sitä eivät työpöydät ja arkistokaapit pysty peittämään. Museonjohtajan työhuoneen ovella katseen vangitsee valtava kattokruunu. Hän taitaa sielunsa silmin nähdä meidät ryntäämässä pimeän pihan poikki takki lepattaen ja vain toinen kenkä jalassa. Ymmärrämme, miten vähän tiedämme museoväen työstä. Vaaleista, topatuista kalusteista tulee mieleen huoleton kesäpäivä. Tutustumiskierroksella talo osoittautuu sokkeloiseksi. Ensimmäinen kerros on hallittavissa, rappusten yläpäässä aukeava toinen kerros sekava. Ikkunan edessä nuokkuu tuuletin. Miten sitä asettuisi taloksi ja lakkaisi olemasta varuillaan, ellei syömällä. Museon käytössä kolmas kerros ei ole, eikä museonjohtaja ole käynyt siellä aikoihin. Kerran lähdin ylitöistä lujaa, kun tuli tunne, että täällä on joku muukin, hän kertoo. Ikkunan takaa paistavat Verkatehtaan valot. YÖVIERAAT Sarjassa vietetään yö paikoissa, jossa kerrotaan kummittelevan. Maaliskuisena iltana sataa ja tuulee, ja tarkoitus on viettää yö yhdessä kaupungin virallisista kummitustaloista. Jonkin ajan kuluttua ikkunan takana vilahtaa miehen siluetti. Sisempää talosta kuuluu matalaa, mumisevaa ääntä. Pinella on kaunis. Talo on rakennettu vuonna 1906. M: Onko siinä silmänreiät. Lyseossa ennen pyhäinpäivää vietetty yö opetti, että suklaa, sipsit, riisikakut, näkkäri, rypäleet, keksit, tee ja kahvi ovat kantamisen väärti. –?Olen minäkin täältä muutaman kerran lähtenyt vauhdikkaasti, hän jatkaa alakerrassa. Riitta Uusitalon grafiikka julistaa miehen olevan peto. TALO ON SUURI , suurempi kuin tajusimmekaan, lähes makasiinien korkuinen. Pinellaan kuljetaan pienen sillan yli, sillä Viipurintien puolelta katsottuna talo piilottelee kuopassa. Yläkertaa hän ei kuitenkaan mennyt tarkastamaan ennen kuin apuvoimien kanssa. Huoneiden läpi voi kulkea huoletta, kun sähköt toimivat. SUNNUNTAINA 1. Se häilyy pensasaidan läpi Engel-rakennuksen kuutamomaisissa ulkovaloissa. TAINA LAMMASSAARI kysyy, mitä tiedämme talon kummituksesta. S:?Ei ainakaan näy. Pinella-huvilassa on kolme sokkeloista kerrosta. Joka paikassa, onhan. –?Onko teillä taskulamppuja. Lammassaari tähdentää, että jos lähdemme talosta, oven on jäätävä lukkoon. –?En kuitenkaan puhuisi niinkään kummituksesta kuin vaeltavasta hengestä tai olennosta. Ovea kokeillaan. Olen itsekin kuullut tömähdyksiä ja jysähdyksiä, joille ei löydy selitystä. Sammutamme valot. Yläkerta ei ole pelottava, vain uninen. Mutta sitten, yhtäkkiä, pienen pimeän käytävän päässä näkyy jotain. Ties kenet silloin tapaisi.. Kesällä täällä on luultavasti kuuma. KIERROKSENKIN JÄLKEEN on yllätys, että hieman piilossa sijaitseva keittiö on niin – tavallinen. S: Vartija. Ylhäältä käy viileä veto, joka tuoksuu unohtuneilta vuosilta. Lattialauta parahtaa, kun hiivimme ikkunaan. Omasta mielestäni rakennuksella on henkensä, kuten kaikilla vanhoilla rakennuksilla. MARRASKUUTA 2020 4 HÄMEEN SANOMAT PLUSSA Tervetuloa Psykotaloon! Taidemuseon Pinella-rakennuksessa asuu kuulemma kummitus. Kun syö, on kytköksissä maailmaan, vaikka talo huokaa ja takaoven reunojen välistä tuijottaa pimeys. Ääni loppuu. hän kysyy. Ihan kuin ympärillä kiertäisi vallihauta. Kun Pinellasta puhutaan, puhutaan aina myös kummituksesta. Kukaan ei pääse sisään, mutta te pääsette ulos, jos haluatte, Lammassaari sanoo ja raottaa verhoa. Lammassaari kierrättää huoneesta toiseen, ja ihmettelemme oviaukkojen määrää ja ihastelemme peilejä. Talo yllättää heti sisään astuttaessa: se on lämmin ja kodikas, nurkissa tuoksuu kesämökki. Huh. Tämä juttu on julkaistu alun perin 15.3.2014. S: Olisi helppo lietsoa itsensä paniikkiin. Tunnelma on viritetty, oppaan on aika poistua ja lukita ovi. Vain että se on valkopukuinen nainen. Ulkona näyttää liikkuvan useitakin varjomaisia miehiä. –?On paljon tarinoita ja eri ihmisten tuntemuksia. Museonjohtaja Taina Lammassaari ilmestyy pihan varjoista ja tervehtii. PUOLENYÖN JÄLKEEN on aika lähteä liikkeelle. –?Parvekkeen ovi on lukossa. On vedenkeitintä ja mikroa ja hurisevaa jääkaappia. Tosiaan, taskulamput unohtuivat. Olemme kaksin. Vaan ei ole. Hän väitti, ettei pelkää, mutta ensimmäisen kerran yksin jäätyään ilmoitti, ettei enää koskaan jää taloon yksin. Tosin niin on nytkin. Takaportaat johdattavat kerrokseen, jossa kauan sitten on asunut talon palvelusväki. Kuin puhetta tai kännykän sirkutusta
Mutta sillä erotuksella, että täällä ei ehkä sittenkään pelottaisi mennä suihkuun. –?Tämä on kuitenkin vain yksi tarina, Laitila muistuttaa. Kadulla selvisi, että molemmista oli tuntunut kuin joku olisi tuijottanut. Lähteet: Hämeenlinnan taidemuseo ja Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo.. Oliko valkopukuinen nainen tarjoilija. Silmät yltävät tuskin maantasalle, niin alhaalla ollaan. Tai sitten häntä ei vain kiinnosta. Ylhäällä on niin kylmä, että hengitys huurustuu. Pukumiehet istuskelevat Pinellan puistossa kesäpäivästä nautiskellen, lakit päässä. Hämeenlinnan historiallisen museon tutkijan Inka-Maria Laitilan mukaan Hämeenlinnan kaikkiin puistoravintoloihin liittyy oma kummitustarinansa. Taivaan syvä sini vaalenee vähitellen, ja ulkoa kuuluu, miten naakkaparvi metelöi. Talo ei inahdakaan. Entinen kruununjyvästö on toiminut taidemuseona vuodesta 1952. Pinellan puisto oli perustettu kaupungin hulluina 1840ja 1850-lukujen puistoinnostuksen vuosina. Nyt kiivetään ullakolle. Keittiön ikkunasta katsoessa tuntuu kuin katsoisi 1800-luvulle sijoittuvan brittisarjan kulissikeittiön ikkunoista ulos. Kierretään porukalla taloa, leikitään valoilla ja varjoilla ja – kuvataan. Pinella-ravintola purettiin 1880-luvulla tulipalon jälkeen. Talo on rakennettu vuonna 1906. FAKTA Asuntoina ja kahvilana • Nikkarityylinen Pinella-huvila on rakennettu vuonna 1906 Verkatehtaan isännöitsijän virka-asunnoksi. M: Koska sulla on se lamppu kädessäs. SUNNUNTAINA 1. 1960ja 1970-luvuilla se oli vuokra-asuntoina ja kahvilakäytössä. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT 5 PLUSSA M: Mun pahin juoksulähtö oli pikkuteatterissa Tampereella. Erkkerisohvalla puhetta tulee naisista, koulutuksesta ja sen merkityksestä, työstä ja sen arvosta. Sitä ennen talo oli muutamia vuosia tyhjillään. Sillalta kuuluu aamubussien ääni. KUVAT: Juhani Salo, arkisto Taidemuseon toimistossa vessassakin on taidetta. M: Huomaatko, kuinka tämä vanha huvilarakennus virittää naisasiakeskusteluun. Niitä julkaistiin 1910-luvulla Hämeen Sanomien lisälehdissä. Lainataan alakerrasta talon taskulamppua ja päätetään olla rohkeita. Niin, ja pienen vihreän kamarin nurkassa vanha pyörätuoli sekä seinustalla alastonta naista kuvaava luonnos. • Taidemuseon toimistot ja arkisto muuttivat Pinellaan vuonna 1984. Kysyin varovasti, jatkettaisiinko toiste, ja kaveri suostui innokkaasti. Psyko-talo. 1879 kerrottiin ravintolahuoneissa nähdyn liikkuneen valkopukuisen naisen haamun hajalla hapsin. Kaksikerroksinen pärekattoinen Pinella-ravintola nousi Keinusaaren eteläkulmaukseen 1860-luvun alussa. • Taidemuseon pihapiirin näkyvin rakennus on Carl Ludvid Engelin suunnittelemaksi katsottu kuutiomainen empiremakasiini vuodelta 1838. M: Ei tippaakaan. Björkbom kirjoituksissaan Kellastuneita muistoja Hämeenlinnasta. Lopulta mietitään tasaarvoa, tasavertaista parisuhdetta ja sitä, miten tärkeää on, ettei kukaan aseta itseään toisen yläpuolelle. Kun Pinella-rakennus 1900-luvun alussa valmistui, oli maailma hyvin erilainen kuin nyt. Huvila on täysin vaiti ja samaan aikaan oleva ja olematon. S: Miksi mun täytyy mennä aina ensimmäisenä. Huvilat kuuluivat aikoinaan Verkatehtaalle ja nykyisen taidemuseon makasiinit valtiolle. Sen sisällä vallitsee toinen aika. S: Todellakin. ”Syksyllä v. Alkaa ramaista. Laitilan mukaan tarinat eivät kuitenkaan yleensä erittele, keitä kummitukset ovat. • Huvilan vieressä sijaitsi aiemmin toinen, pienempi huvila, joka vaurioitui tulipalossa ja purettiin vuonna 1971. S: ?Ai joo. • Lohrmann-rakennus on nimensä mukaisesti valtionarkkitehti Ernst Bernhard Lohrmannin suunnittelema. Pinellan aavetta kuvaillaan valkopukuiseksi naiseksi, ja hänestä kertoo muun muassa K.F. Museonjohtajan huoneen oven yläkarmi ja katonraja ovat kumpikin vinksallaan omaan suuntaansa kuin Huvikummussa. KUN KUVAAJA on mennyt ja tavarat pakattu, istumme hiljaisuudessa vielä hetken. Aamuviideltä avataan ovi kuvaaja Juhani Salolle. Treenasimme kaverin kanssa, kun äkkiä tuli outo olo. Toisin kuin keittiöön, sohvalle ei erotu napseita, hurinoita tai muminoita. Pinellassakin yläkerran ja alakerran väki elivät omaa elämäänsä. Vuosisadanvaihteessa puistosta lohkaistiin iso siivu Hämeenlinnan Verkatehdas osakeyhtiölle. On vain tyhjää tilaa, nauloja lattialla ja lamppuja, jotka eivät toimi. HÄSA Pinella-huvilassa on kolme sokkeloista kerrosta. Björkbomin mukaan ”alue eroitettiin aidalla muusta maailmasta ja rakennettiin sinne huvilarakennukset, joista eräs tunnetaan vieläkin nimellä ’saksalaisten huvila’”. Välissä oli aita. S: Nyt ei tunnu sellaiselta. Aavistuksen resuinen. Tämän otaksuttiin johtuvan erään samaisessa ravintolassa palvelleen tarjoilijattaren ja erään upseerin välillä sattuneesta rakkausseikkailusta”, Björkbom kirjoittaa. Esimerkiksi Tähtipuistossa eli nykyisessä Sibeliuksenpuistossa oli omat aaveensa. Nousevan auringon valossa Pinella on ulkoapäin kolkon ja sulkeutuneen näköinen. KELLO HERÄTTÄÄ parin tunnin torkkumisen jälkeen. Vähän kuin... Äkkiä se on hyvin rauhallinen aika. Äkkiä on aivan sama, onko kännykkä ote-etäisyydellä tai koukkiiko joku lakanaa takaovelta. Tänne vain! 1900-LUVUN alusta olevassa valokuvassa on rento tunnelma. Nykyinen Pinella-huvila oli vuosia tyhjillään, ennen kuin siitä tehtiin taidemuseon toimisto. Täälläkään ei näy merkkiäkään kummituksesta. Vuonna 1852 valmistunut Hämeenlinnan nuorin viljamakasiini muutettiin vuonna 1995 museoksi Henna ja Pertti Niemistön nykytaiteen kokoelmalle. Paloa ennen se oli jo ollut ”vuokrattuna milloin yhdelle milloin toiselle ruotsinmaalaiselle ravintoloisijalle, jotka vähät välittivät sen maineesta tai tulevaisuudesta”, Björkbom kirjoittaa. Aaveen arvellaan käyneen taloksi autioina vuosina. Pinella-rakennuksen hengen tarina juontaa juurensa alueella 1800-luvulla toimineesta puistoravintola Pinellasta. Henki taitaa olla aika ystävällinen
Raija Pajula oli paikalla vuonna 1988, kun meedio Svea Richnau näki mustapukuisen naisen kesken opastettua linnakierrosta. Taivas tummuu linnan tornien yllä, ja vettä tulee kuin järveä kaadettaisiin. Pajula on miettinyt tätinsä kertomuksia ja tutkinut erilaisia lähteitä. MAHTAVAA. –?Opas kertoi kummittelevasta kissasta, jonka jäljet olivat jääneet valun aikaan lattiaan. Vahtimestari Kari Rautiainen opastaa yövieraat autioon päälinnaan. Pajulan täti toimi aikoinaan linnassa vanginvartijana, ja kertoi vartijoiden nähneen naisen vaeltelemassa käytävillä. Tämä juttu on julkaistu alun perin 31.8.2014. SUNNUNTAINA 1. Leivintuvassa on juhlat. Itse hän ei ole hahmoon törmännyt. Tuloksena on kompromissi, jonka mukaan Yövieraat saavat viipyä kello aamukolmeen asti. Mustapukuinen nainen vai sittenkin yövieras. Tämä tietenkin maksaa. Kun linnassa on vieraita, on vahtimestarin oltava paikalla. Nainen yritti kertoa jopa nimeään, Pajula muistelee. Linnakeikka oli suunnitelmissa muutenkin. Viestin lähettäjä, Hämeenlinnan Parapsykologisen seuran toiminnassa mukana ollut Raija Pajula, kertoo kuulemistaan havainnoista. Susanna Kinnari, Marika Riikonen Sähköpostiin tulee viesti. Voisiko tarina johdattaa Mustapukuisen naisen jäljille. Linnan pihalla vilahtelee varjoja, joukossa on yksi keskiaikaisissa tamineissa. Hän on törmännyt tarinaan, jossa Birger-jaarli muurautti sisarensa linnan muuriin rangaistukseksi epäsopivasta rakkaudesta. Kirjoittaja haluaa tietää, ovatko Yövieraat kuulleet Hämeen linnassa vaeltelevasta Mustapukuisesta naisesta. Mies liikkuu pimeissä Mustapukuisen naisen jäljillä Hämeen linna kätkee uumeniinsa portaikkojen ja salien lisäksi paljon kerrottavaa, mutta miten tarinat kannattaisi kertoa ja ovatko kaikki edes tosia. Mikäs se siinä Kuninkaansalin läpi vilahti. MARRASKUUTA 2020 6 HÄMEEN SANOMAT PLUSSA YÖVIERAAT Sarjassa vietetään yö paikoissa, jossa kerrotaan kummittelevan. Museovirasto suhtautuu suopeasti juttuideaan, mutta linnassa ei yövytä noin vain, koska se on osa Suomen kansallisomaisuutta. Vieraamme oli hyvin harmistunut, kun samaan aikaan hän näki rappukäytävässä kulkevan mustapukuisen naisen. KUVAT: Markku Tanni, arkisto. TIETENKIN on synkkä ja myrskyinen yö
Entä, jos linnaa ryhdyttäisiin restauroimaan nyt: Olisivatko valinnat erilaisia. Monet tilat näyttävät melkein kliinisiltä, tehdyiltä. –?Valkopukuisesta naisesta olen kyllä kuullut, mutta mustapukuisesta en koskaan, naurahtaa tapahtumatuottaja Mari Vadén. Juhlakansa mölisee Kruununleipomossa, mutta paksut seinät muuttavat äänen vikinäksi. HML375multivisio eli juhlavuoden multimedianäyttely pyörii meitä varten ylimmässä kerroksessa. Linnakin vain – on. Ilotulitus. Kerrottaisiin, mitä on tehty, keitä täällä on ollut – tai kerrottaisiin se, ettei tiedetä. Aivan kohta alkaa Sibeliuksen juhlavuosi. –??Ensimmäisellä kerralla oli kyllä pää pyörällä, Rautiainen nauraa. Linnassa tuntuu ihan turvalliselta haahuilla ilman kaverin kylkitukea. KELLO KAHDELTA yöllä Kuninkaansali kaikuu konttaamisen rahinasta. HÄSA Mikäs se siinä Kuninkaansalin läpi vilahti. Ensimmäisillä yövierailuilla vanhoissa rakennuksissa saattoi vähän jännittää. Vahtimestari Kari Rautiainen on oppinut liikkumaan pimeässä linnassa rivakasti. Jostain kantautuu välillä outoa pauketta. S: Nämähän ovat sormenjäljet! Eivät ole kissaa nähneetkään. Hämeenlinna ei ole tähän mennessä onnistunut hyödyntämään tarinoitaan kovin hyvin. Vahtimestari poistuu. Koska historiankirjojen mukaan on epävarmaa kävikö jaarli koskaan edes linnassa, on Synnovekin toisinaan ollut voudin tai kenen lie muun tytär. Tai oikeastaan, se on kauniiksi ja siistiksi entisöity. KOLMANNEN KERROKSEN kappelissa on rauhallista. Saako kaupunki siitä kopin. Näkyvimmät opaskyltit johtavat Aulangolle. Ennen pitkää vastaan tulee myös paukkeen lähde. Osa niistä on hyvin vaikeakulkuisia – ja Rautiainen antaa ymmärtää, ettei niillä parane seikkailla omin päin. Susanna: Tulee ikävä kaukosäädintä. Synnovenkin tarina tosin on elänyt hieman vuosien mittaan. Se hädin tuskin edes kertoo niitä. S:?Paitsi ehkä tapahtumien aikaan. Nyt etsitään kissantassujen jäljet. Oli kummitusneidon puvun väri mikä hyvänsä, varmaa on, että käsillä on hyvän tarinan ainekset. Vieressä avautuu kaupunkilaisten olohuoneeksikin kutsuttu linnanpuisto. Palataan tarinoihin. Sisällä on kuitenkin yllättävän lämmintä ja kotoisaa. Linnajazzin ilmaiskonsertin ajaksi kaupunkilaiset siirtyvät puistoon. Jotain on kuitenkin myös menetetty. Valkopukuisella naisella Vadén viittaa juuri Synnove-neitiin. Linna on täynnä kapeita ja jyrkkiä portaikkoja. Tietoa jakavia kylttejä on harvakseltaan, ja nekin oikeastaan vaikenevat kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi. HÄMEEN LINNA Ristiretken jälkeläinen • Linnan tarkkaa ikää ei ole määritetty, mutta päätös sen perustamisesta liittyy jaarli Birgerin Hämeeseen tekemään ”ristiretkeen” vuonna 1239 tai 1249. S: Kävijää voisi auttaa sekin, jos historiaa edes vähän dramatisoitaisiin. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT 7 PLUSSA käytävissä ja jyrkissä portaikoissa rivakasti. LOPUKSI mietitään vielä Mustapukuista naista. Kappeli on muun linnan tapaan kaunis ja siisti. M: Niinpä. Mustapukuinen nainen vai sittenkin yövieras. Mutta herääkö Hämeenlinna liian myöhään virkistämään linna-aluetta. S: Onko lopputulos kuitenkin hengetön. Kaiku toistaa sanat, askeleet, jopa paperilehtiöiden sivunkäännöt. Eikö täällä vain osata myydä omia juttuja ulospäin. Kierrellessä huomaamme päälinnan ensimmäisen kerroksen roskakorissa muovituoppeja ja lattialle roiskunutta olutta. SUNNUNTAINA 1. M: Kissajuttu ei kyllä ole ihan paras mahdollinen tarina. RAUTIAISTA ahtaat sokkelot eivät hetkauta. Hän pahoittelee, ettei ole tavannut öisissä saleissa koskaan ketään. Tietenkin, muuten se ei pysyisi kunnossa tai olisi turvallinen kulkea. Onko hän eri henkilö kuin linnan ”virallinen” kummitus, Birger-jaarlin sisareksi sanottu Synnove-neiti, joka tarinan mukaan teljettiin tyrmään epäsäätyisen rakkauden vuoksi. Tapahtumat tahtovat kuitenkin jäädä linnan muurien sisälle. Ne, jos mitkä toisivat henkeä. Hän tuikuttaa taskulampulla valoa suljettuihin portaikkoihin ja reiteille, jotka kulkevat paksujen seinien välissä. Varmemmaksi vakuudeksi joitakin tukkivat lukitut portit. Osa näyttää pimeässä siltä, että kiipeilyltä luultavasti palaisi kerien. puolustuslinnoituksena, sotilastukikohtana, viljavarastona ja vankilana. Taukotila mikroaaltouuneineen voisi hyvin sijaita eri todellisuudessa. Rautiainen avaa toisessa kerroksessa sisäpihaa kiertävän parvekkeen oven. Kolmessa vuodessa kiviset nurkat ovat tulleet tutuiksi. Marika: Ja, myönnettäköön, palavan kaupungin tehosterätinään. • Linnantupa on vanhin Suomessa säilynyt juhlasali keskiajalta. Entä linnassa. KUVAT: Markku Tanni, arkisto Jylhä ja korkea Hämeen linna on yöllä vaikuttava näky. Nykyisin museokohde, näyttelytila ja juhlapaikka. M: Ei se mikään olohuone ole, ei siellä olla. Olisi kiva pysähtyä kuviin. Edes sen sisällä on vaikea saada selkoa tilojen vaiheista. leirikastelli, harmaakivi-Linna ja tiil-iLinna. M: Tämä kaupunki on niin nihkeä tarinoissaan, ettei ole pyhä tosikaan. Ne paikantuvat Kuningattaren kamarin puoleisesta päästä. S: Historia kiinnostaa ihmisiä. S: Infotauluja pitäisi olla enemmän ja niissä pitäisi kertoa huoneiden käyttötarkoituksesta. S:?Hyvä, että Linnanniemen kehittämistä on nyt ryhdytty miettimään ja hienoa, että museot miettivät yhteistyökuvioita. M: Pitäisikö historia osata jo ennen tänne tulemista. • Toiminut mm. Henkilökunnan taukotilassa odottaa mustavalkoinen nainen, tosin kuvana kehyksissä. Ikkunat ovat pieniä, mutta maisemat upeita.. Ja entäs lattialankut ja modernit portaikot! Tietenkin linna on pitänyt entisöidä uutta ja vanhaa yhdistellen. • Linnan historiaan kytkeytyvät mm. linnassa järjestetään kaikenlaista: juhlia, seminaareja, markkinoita ja ties mitä. ULKOA KANTAUTUU Kruununleipomosta ulos purkautuneiden juhlijoiden ääniä. Miten tarinat saadaan eloon. LINNA ON valtava, mutta koska sekä toinen että kolmas kerros tekevät kiepin, lähtöpiste tulee aina vastaan. Valokytkimet löytyvät käsikopelolla. No, ei. Sen sijaan Olavinlinnan muuriin neito kerrotaan elävältä muuratun. TARINOISTA tässä kaikessa lopulta on kysymys, linnan kummituksissa, koko linnanniemessä, kaupungin viehätyksessä ja matkailullisessa vetovoimaisuudessa. • Linnan vanhimpien osien rakennustöiden oletetaan alkaneen 1200-luvun lopulla. Ulkona vesi lotisee pihan kiville ja edelleen viemäriin. Puoleen tuntiin tiivistettyyn historiaan mahtuu muun muassa sotimista. Hämeen linnan yhteydessä ei Vadénin mukaan ole puhuttu muuriin muuratusta neidosta. Multivisio-esityksen kuvat todistavat sen, mikä jo tiedossa onkin: Hämeen linna on sivussa kaupungin keskustasta. Kappelin tuolit näyttävät siltä kuin ne olisivat pudonneet paikoilleen täysin väärästä ajasta. • Linnan vaiheista voidaan erottaa ns. –?Tuo sama ääni täällä on varmaan kuulunut 700 vuotta, kommentoi valokuvaaja Markku Tanni. Millainen olisi lopputulos. Esimerkiksi Haruki Murakamin romaanin ansiosta olisi mahdollisuus saada jopa kansainvälistä huomiota. kuningas Kustaa II Adolfin ja Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahen nimet. Toisen kerroksen Ritarisalin katosta tulee mieleen Verkatehtaan harmaa betonikatto. No, ennen kaikkea tietysti kertomalla niitä. Poikkeuksena on oikeastaan vain Keskiaikamarkkinat. Toivottavasti homma ei vain lopahda, kun Antti Vihinen siirtyy muihin hommiin. Ikkunasyvennykset kutsuvat istumaan. Linnassa kaikuvat siis pommikoneiden äänet
Keskustan valot kajastavat Raatihuoneenkadun puoleisista ikkunoista.. LEIRI TEHDÄÄN juhlasalin parvelle. Pääaula on kesäyön tunteina rauhallinen. M: En ymmärrä, miksi tämänkokoiseen kaupunkiin tarvittaisiin toriparkki. Susanna:?Kutupaikkana ehkä. Aika kauniskin täältä katsottuna. Ulkona kaupunki elää kesäiltaa, kiireetöntä ja vielä valoisaa. Historia on läsnä, vaikkakin piilossa ohikulkevien katseilta. Raatihuoneen historia ei toki ulotu niin kauas. Hellepäivän kuumuus nousee kattoa kohti. Puolenyön jälkeen sali suorastaan kutsuu parketille. S: Niin, vaikka siitäkin aikanaan väännettiin kättä. Siellä sijaitsee valtuustosali, ja valtuustosalissa jos missä pitäisi olla jälkiä viisaudesta. Kesäkuisena helleiltana uusrenessanssirakennus tyhjenee ja seestyy. Talossa on avaruutta, josta aula ei kerro. Juhlasali on korkea ja koristeellinen. Kirkkopuiston paviljongit ovat täynnä elämää, leppoisaa ja kiireetöntä kesäillanviettoa. Silmä poimii pääportaikon kaiteiden nuppien sirouden, koristeelliset seinät ja salonkien vinoon asetetut peilit, joista itsensä näkee vain, jos perääntyy kauemmas. SUNNUNTAINA 1. Susanna Kinnari, Marika Riikonen Hämeenlinna Tässä jutussa oli tarkoitus etsiä Raatihuoneen poliittista henkeä ja tutkia yön herättämiä tunteita siitä, millainen viisaus valtuustosalin seinämiin on pinttynyt. Talo on kuin iso kameerintaneula. Pormestarinhuoneen seiniltä tuijottavat presidentit, ja kaikkialla on taidetta. IKKUNOIDEN alla avautuu tori, laaja ja avara kuin Pohjanmaa. Verkatehtaan valmistumisen jälkeen talo suljettiin vuosiksi musiikilta, mutta nyttemmin panna on peruttu. Paitsi että rakennus on edustustila, se on päätöksenteon paikka. Päinvastoin, näkymä on varsin, no kaupunkimainen. M: Hämeenlinnassa on valtavasti historiaa, mutta se ei vain näy mihinkään. Niin kuin nyt vaikka se linja-autoasema. Esimerkiksi se talo, jossa Jean Sibelius enimmän osan lapsuudestaan asui, jyrättiin muitta mutkitta 1980-luvulla. Se hurmaa välittömyydellään ja riisuu ennakkoasetelmista. S: Miten paljon täältä onkaan aikanaan tuhottu vanhoja puurakennuksia. Ei, vaan iso korurasia. Mitä tahansa esillä on, se on aseteltu millilleen oikein. Villasukat ovat turhat: ylemmissä kerroksissa ei todellakaan tule yöllä kylmä. Ensimmäinen raatihuonekin, Pietari Brahen käskystä 1600-luvulla rakennettu, tuhoutui, koska siitä ei pidetty huolta. Kun talossa tapahtuu, se täyttyy askelista, tungoksesta ja puheensorinasta niin, ettei katse tarkennu yksityiskohtiin. Aivan kuin tässä tehtäisiin aikamatkaa kauas historiaan. Nykyään historia säilyäkseen siirtyy onneksi vaikka pyörien päällä, kuten Hallituskatu 28:ssa sijainnut puutalo, joka nykyään on Niittykadulla. Toisaalta suojelua kaivataan rakennuksille, jotka edustavat kenties aikaansa, mutta eivät varsinaisesti hivele kaupunkikuvaa. Sen päässä puolestaan on pikkuruinen huone, johon on aseteltu karvalankamatto, pyöreä pöytä ja kaksi tuolia vastakkaisilla puolilla. M: Hyvä, että paviljongit on sentään saatu käyttöön. –?Kun kirkkoa remontoitiin, täällä pidettiin seurakunnankin tilaisuudet, Vahtokari kertoo. Jos parvella on pyöreä laivanikkuna, jossain muuallakin epäilemättä on. Mieti nyt vaikka linjaautoaseman tonttia, sinne se istuisi hyvin. MARRASKUUTA 2020 8 HÄMEEN SANOMAT PLUSSA Raatihuone kutsuu tanssiin Torinlaidan korurasia hurmaa välittömyydellään. Sitten lähdetään tarkemmalle tutkimusretkelle. RAATIHUONE on julkinen tila, johon yleisö pääsee nykyään usein. Jos haluaa tietää jotain, on itse selvitettävä. S: ?Niin, historia on piilossa rakennusten sisällä. Takana olevan kirkon arvokkuus ei rapise pisaraakaan, vaikka paviljongit toimivat kahvilana ja terassina. Tämä juttu on julkaistu alun perin 14.6.2014. M: Nyt päästään asiaan. Välinpitämättömyyden historiaa. Viehko symmetria kattaa melkein koko talon. JUHLASALISSA hämärtää, vaikka ulkona on yhä aurinkoinen kesäilta. Eletään kaupungin 375-vuotisjuhlavuotta. KUVAT: Esko Tuovinen, arkisto Juhlasalin parvella olevasta pienestä ikkunasta näkyy torin toisella laidalla sijaitseva lääninhallituksen talo. Marika: Mihin ihmeeseen tätä mahdetaan käyttää. Itse asiassa tämä vuonna 1888 valmistunut talo on kaupungin Raatihuoneista järjestyksessä neljäs. Siitä on vaikea saada tietoa. S: Mistähän vuosikymmenten päästä kiivaillaan. Ovien takana ja portaikkotasanteiden varjoissa lymyilee neuvotteluhuoneita, näkymättömiä portaikkoja ja käytäviä, joihin ei tavallisesti pääse. Avataan ovi ja astutaan sisään. Kokousisäntä Jaakko Vahtokari johtaa vielä ennen lähtöään kierroksen kellariravintolassa eli entisissä halkoliiterissä ja putkassa sekä kokoustiloissa. Koko taloa leimaava symmetrisyys näkyy täälläkin. S: Jos pysäköintitilaa tarvitaan, niin miksei tosiaan rakennettaisi muualle. M: Kukaan ei vapaaehtoisesti kerro siitä mitään. Molemmat sopisivat siihen, mitä tämä talo on nähnyt. Tilalle on rakennettu ties mitä betonilaatikoita. Viimemainitut ovat aikoinaan palvelleet niin pormestarin kuin kaupunginviskaalinkin työhuoneina. Halutaanko silloin suojella kauppakeskuksia vai mitä. Kun katsellaan kaupunkia juhlasalin ikkunoista, ollaan paraatipaikalla. YÖVIERAAT Sarjassa vietetään yö paikoissa, jossa kerrotaan kummittelevan. Raatihuone päättää kuitenkin heti toisin. Ei ihme, ettei täällä väreile erityisesti poliittinen henkäys. Talossa ovat aikojen saatossa toimineet myös muun muassa rahatoimikamari, huutokauppasali ja näytelmäseura. Talon toisesta päästä löytyykin portaikko, jonka yläpäässä on kapea käytävä. Romantiikan näyttämö tai kuulusteluhuone. Kaikkialla on myös todella siistiä ja puhdasta. Maininta linja-autoasemasta haastaa pohtimaan kaupunkikuvaa ja sitä, miten arvot muuttuvat vuosikymmenten varrella. Poliittisella hengellä ei ole enää mitään mahdollisuuksia. Kuolleeksi haukuttu tori on – kerrankin – täynnä elämää. Nyt pääsee. Tällaisesta Hämeenlinna tunnetaan
Pormestarin huoneessa pällistelevät entiset presidentit sopivan kellastuneina. S: Mitä julistaisit juhlasalin parvekkeelta. Kuten juuri on todistettu. Jos hän olisi nainen, hän olisi vapaa ja raju. M ja S: Mitä?! Onko täällä kummitus – meille sanottiin, ettei olisi. HÄSA Juhlasali on korkea ja koristeellinen. M: Niin. Äkkiä kello on kuusi. Jos täällä liikkuisi joku, sen kuulisi. Onneksi aika on kaupungin puolella. Koko taloa leimaava symmetrisyys näkyy täälläkin. Entinen halkovaja näyttää kaikkea muuta kuin halkovajalta. Lakaisinkone luuttuaa katua. Teoksissa esiintyy muun muassa Hämeenlinna eri vuosisatoina. Avaruus ja pyöriminen humalluttavat. MUUTOS. Muissa hiljaisissa huoneissa seiniä peittää taide. Tällä parketilla tekisi mieli hulmuta iltapuvussa karnevaalinaamio kasvoilla. Sen ylistystä voisin nyt yöhön huutaa. S: Napaa. Samanlainen reaktio koettiin, kun uuden maakunta-arkiston julkisivu kuvioineen paljastui kaupunkilaisille. Valmiiksi katetuista pöydistä häviää välillä aterimia ja muuta pientä, Päivärinta sanoo. ON TORSTAI-ILTA ja kello käy kohti iltayhtätoista. –?No, tapasitteko meidän kummitusta. Raatihuoneen ravintoloitsija Pirjo Päivärinta on kattanut yövieraille aamiaisen alakertaan. S: Mikä sattuma, että meillä molemmilla on juuri tänään leveähelmainen mekko. –?On, on. Puolenyön jälkeen sali suorastaan kutsuu parketille. Viisauden lähteen sijaan valtuustosalista löytyy kannukaupalla mansikkavettä. Ne ovat pehmeitä, eivät lainkaan pelottavia. Se on kaupunkilaisille aina niin kovin vaikea asia. Vaan ei liiku. Kuvista erottuvat niin ammoin puretut tai muuten tuhoutuneet puutalot kuin nämä säilyneetkin, kuten Palokunnantalon, Raatihuoneen ja lääninhallitusrakennuksen muodostama talovanhusten linja. Ajatus okranvärisestä edustusrakennuksesta ei sopinut kaikille. AAMUYÖLLÄ kello kahden tietämissä nauru kaikuu rakennuksen jokaisesta seinänkaistaleesta. Mutinoilta ei säästytty, kun Raatihuone vuonna 2008 tehdyn julkisivuremontin yhteydessä palautettiin alkuperäiseen väriinsä. RAATIHUONEKIN herää uuteen päivän kolahdellen. Juhlasali kutsuu tanssiin. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT 9 PLUSSA M: Raha puhuu. M: Raatihuoneessa ollaan aika lähellä kaupungin keskipistettä. Nyt kaupunkilaisten hampaissa on Goodman, tuo omituisen värinen legokyhäelmä. Tänne pitäisi tehdä kiertokäyntejä. Toivotetaan huomenet ja hierotaan unihiekkaa pois silmistä. Ehkä sen, mitä Claes Andersson sanoi taannoin Helsingin Sanomissa. Rahaa liikutelleen kamreerin kammari täällä Raatihuoneessa on huomattavasti suurempi kuin vaikka pormestarin. Alakerrassa kerätään astioita edellisen päivän tapahtuman jäljiltä, ovet narahtelevat ja askeleet kaikuvat käytävillä. Tyhjänä Raatihuone keskittyy imemään ja toistamaan ääniä: kaikki, mitä ikkunoiden alla ulkona tapahtuu, kuuluu vaivatta sisään. Se on yhä tuoretta ja hyvää. Päivärinta tiedustelee. Minkä tahansa jutun hauskuus kertautuu yöaikaan. Raastupa puolestaan on mahtunut nykyisten yleisönaulakoiden paikalle. Pahvi-Sibelius seisoo salin nurkassa kuplivalla täytetty lasi koholla, ja flyygeli odottaa soittajaa. Millainen se on. Ja kaikki mitä sisällä tapahtuu, kiertää koko talon. SUNNUNTAINA 1. Tyhjä talo kertaa äänet, ja paholaismainen rätkätys kiertää koko talon. Se pätee kaikkiin. Se on paras liennyttäjä. M: Niin sitä vain matkustelee katsomaan palatseja Keski-Eurooppaan, vaikka aivan lähellä on jotain tällaista. Tori tyhjenee vähitellen. KUVAT: Esko Tuovinen, arkisto. Raatihuone on pimeä ja lämmin. Mutta entä nyt – kuka edes muistaa entistä väriä. VALTUUSTOSALI on, ehkä yllättäen, Raatihuoneen tylsin kolkka. Aamu saapuu valona ja uusina ääninä: lintujen raakuntana ja torikahviloiden tuolien raahauksena. M: Mmmm, en tiedä. Kun ihmiset olivat aikansa huutaneet tyrmistystään, ryhdyttiin kauhistelemaan sitä, että viereen rakennettu Mehiläisen talo peitti osan erikoisen hienosta julkisivusta. Yö on pimentänyt kaupungin, mutta ulkovalot paistavat juhlasalin ikkunoista sisään ja luovat tummuudeltaan erisävyisiä varjoja
Susanna Kinnari, Marika Riikonen Hämeenlinna Se on lähiön kulttuurin kehto, se on monen elämänehto. Toistaiseksi avaamattoman kauppakeskuksen lattialla on tilaa levittäytyä. ”Höh”, hän olisi kuulemma tuhahtanut. Kuinkahan vahvasti tunnelin katossa olevat laatat ovat kiinni. Kauppakeskus ei kuitenkaan pimene, ainoastaan hämärtyy. Niinpä. KUVA: Juhani Salo, arkisto Liukuportaissa on muistettava oikeat asennot. Tähän me nyt sitten leiriydymme, toisen kerroksen käytävälle Anttilan näyteikkunan takana seisovan alastoman mallinuken takapuolen alle. –?Onko teillä joku mielenosoitus meneillään. LÄHDEMME VAROVASTI LIIKKEELLE. Hämeen Sanomien kuvaaja kertoi kerran kysyneensä Vexi Salmelta, miten Irwin olisi suhtautunut itsensä mukaan nimettyyn kauppakeskukseen. Päässä jumputtaa Irwin Goodmanin Ostoskeskus ja krouvi -biisin kertosäe. KAUPPAKESKUKSESSA EI SAA LEIRIYTYÄ. KUVA: Marika Riikonen, arkisto. Avajaisiin on enää pari viikkoa aikaa, ja töitä tehdään muutamissa liiketiloissa vielä iltayhdeksältä. Sitten Jauron on aika poistua. YÖVIERAAT Sarjassa vietetään yö paikoissa, jossa kerrotaan kummittelevan. Ääni kuuluu silti. Äkkiä alakerrasta kuuluu selvää korkokenkien kopinaa. Goodman hiljenee. Edessä kohoaa keskikaupungin suurin laatikkorakennelma, taiteilijalta nimensä saanut kauppakeskus Goodman. Siellä ei siis voi olla ketään. Eli siitä vain, ihan sama. Tällaisena kauppakeskusta ei enää tulevaisuudessa voi kokea. Ei tapahdu taaskaan mitään. Onko Eeva Jauro tullut takaisin. Kauppakeskusjohtaja Eeva Jauron kanssa kierretään kahden ensimmäisen kerroksen käytävät läpi ja etsitään vessa, jonka hanasta tulee vettä. Makuualusta on käyttökelpoinen, sillä lattia on kylmä ja kova. Sen ovella kolkuttaa kaksi eronnutta muijaa. SUNNUNTAINA 1. Hiivimme vartiointiliikkeen puhelinnumero mukanamme alakertaan kuin typistynyt Viisikko. MARRASKUUTA 2020 10 HÄMEEN SANOMAT PLUSSA Säännöt ja miten ne rikottiin Goodman on pian kunnianarvoisa kauppakeskus eikä sen käytävillä saa juoksennella. Korkokengät kopisevat. viimeiset rakennusmiehet kysyvät poistuessaan. Arkkitehdit niin viisaat ja älykkäät elementeistä laatikot suuret loi, jatkaa Irwin renkutustaan. Marika: Makuupussien ja evässäkkien kanssa Goodmaniin enää tuskin tämän jälkeen tullaan. Tämä juttu on julkaistu alun perin 19.10.2014. Kaikista Yövieraiden majoituspaikoista juuri täällä ei pitäisi kuljeskella vaeltelevia henkiä. Susanna: Kieltämättä tavaraa on yhden yön tarpeiksi naurettava määrä. IKKUNOIDEN TAKANA palavat valot. Valot alkavat sammua, kun aloillaan on istuttu tarpeeksi pitkään. Jalkojen alla elää moottoritietunneli. KAUPPAKESKUKSESSA EI SAA JUOSTA. Valot syttyvät koko käytävän mitalta. Suurin osa liiketiloista on vielä tyhjillään. S: Mitään ei tapahdu. Hep! Lattian liukkaus hieman huolettaa, mutta muuten ei ole mitään syytä pidätellä. Testataan. Mitä ihmettä. Liukuportaat rullaavat yksinään kauppakeskuksen autiudessa ja naksuvat välillä. Ei siellä mitään ole. M: Seistäänkö me nyt Tampereen vai Helsingin suuntaan menevien kaistojen päällä. Susanna lähestyy, lähestyy, suEivät pudonneet, itse heittäytyivät. Tukka lepattaa ilmastoinnissa. Taitavat laatat olla tukevalla liimalla kiinni. Käytävällä suhisee ja humisee. Voimakas liuottimien tuoksu pöllähtää nenään muutaman kerran suoraa pitkin painaessa. Kokeillaanko uudestaan. Siellä turvenuijat ja eronneet muijat kaljaansa maistelee. Miten tämä kaikki muistuttaa Irwin Goodmanista. Alakerrassa on yhä hämärää. Otetaan rinnoista kiinni ja hypitään voimallisesti kymmenen kertaa. Baanan pituus on reilut 200 metriä, ja Susanna on onneksi sattunut ottamaan mukaan juoksuvarusteet. Laattalattia on naarmuton, vessojen pinnat kiiltelevät uutuuttaan. M: Kokeillaan
Se on kuin Ruotsin-laiva, keularavintola ja kaikki. Lemmikkiä ei ole paikalla kainaloon kopattavaksi, mutta kädestä pidettävä lapsi on helposti löydetty. Toinen vain kyykkyyn ja toinen huolehtivaksi vanhemmaksi. Tämä on niin kaupallista, niin jotain muuta. Siellä kierreltiin joskus kymmenisen vuotta sitten, silloin, kun siellä ei vielä ollut ketään. KAUPPAKESKUKSEN KÄYTÄVILLÄ EI SAA NAUTTIA ALKOHOLIPITOISIA JUOMIA. Toistaiseksi avaamattoman kauppakeskuksen lattialla on tilaa levittäytyä. KAUPPAKESKUKSEN KÄYTÄVILLÄ EI SAA NUKKUA. Alusta on kova, mutta katon peiliefekti varsin kiva. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT 11 PLUSSA hahtaa ohi ja etääntyy. Mies kertoo putkeen puolenkymmentä kummitusjuttua. Huulet ovat rohtuneet ja kutiseva silmänalunen on turvonnut. M: Joko ollaan Tukholmassa. Tyhjällä käytävällä on helppo heittäytyä oikosekseen. Kaiteelta on avoin näkymä merelle – tai tässä tapauksessa moottoritielle. Hyvä baana keskellä kaupunkia. Miksei suoraa voisi vuokrata talviaikaan juoksijoille, kun kauppakeskus on kiinni. HÄSA Eivät pudonneet, itse heittäytyivät. KUVA: Juhani Salo, arkisto Tyhjä kauppakeskus muistuttaa tuuliajolle päässyttä, autiota Ruotsinlaivaa. ”Ksss”, vastaa omenasiideri. S: Siitä tulee mieleen General Motors. S: Ei se tyhmää olis. Uni tulee yllättävän nopeasti, vaikka on niin valoisaa. Kiitos ihan pirusti. Kiitos. SUNNUNTAINA 1. Jokin pinnoite vain lattiaan. Kello soi aamulla kello 5.30. Tulija paljastuu kummitustarinoita kertovaksi vartijaksi. KAUPPAKESKUKSELLA ON NIMI, ja se on Goodman. KUVA: Juhani Salo, arkisto Kuvaaja lähtee. On poltergeist-taloa, inhottavia tuntemuksia ja ilmestyviä ja katoavia ihmisiä. Nyt tuntuu, että on hyvä, ettei nimetty. –?Vanajanlinna on yksi iljettävimmistä. Hulvatonta. Ei ole menetys, ettei tämän nimi ole Sibelius. KAUPPAKESKUKSEN LATTIALLA EI SAA MAATA. Mutta se olis ehkä tyhmää. Lyhyesti ihan vain ”gm”. S: Sibelius kokisi täällä inflaation. Ilmastointi pitää edelleen meteliä. M: Tai geenimuuntelu. Susanna Kinnari ja Marika Riikonen jäävät autioon kauppakeskukseen. M: Mikään ei auttaisi, Sibeliuksen henkeä ei täältä löytyisi. Sekään ei todennäköisesti ole toivottua. Goodman. ”Ksss”, sihisee karpalolonkero, kun tölkin napsauttaa auki. Entä Irwin. Sitten listataan kaupungin pelottavimmat kohteet. Punaiset perävalot vilahtavat kohdalla ja etääntyvät pohjoiseen. Tyhjä kauppakeskus muistuttaa aavelaivaa. KUVA: Juhani Salo, arkisto. Uni alkaa painaa kello yhden kieppeillä. Liukuportaisiin on merkitty selvät säännöt, miten niissä pitää käyttäytyä. Toisen kerroksen toisesta päästä näyttää tulevan joku. Meillä on ainutkertainen tilaisuus pestä hampaat kauppakeskuksessa puolipukeissa. Myös vartija on kuullut korkokenkien kopsuvan öisessä Goodmanissa. –?No hyvää yötä sitten, ilmoittaa vartija hyväntuulisesti ja poistuu. Merkinnät kertovat, että yksin liikkuessa toinen käsi pidetään kaiteella ja toinen suorassa kulmassa etuviistossa. Kun nimeä mietittiin, muun muassa yleisönosastoilla ehdoteltiin, että kauppakeskus nimettäisiin Jean Sibeliuksen mukaan. Makuupussi on lämmin. Neutraalia. Olemme itse asiassa tähän saakka ajaneet niillä ihan väärin. KELLO LÄHENEE PUOLTAYÖTÄ. Hänelle koko asia voisi tosiaan olla ihan höh vain. S: Hah. Liukuportaat ovat itse asiassa huomattavan hauskat sääntöjen mukaan. Paikasta ei tule mieleen Irwin, niin nykyaikaista, siistiä ja kliinistä täällä on. Ilo lattialla lojumisesta on silti aika pian käytetty. Lattialla vietetyn yön jäljiltä olo on jähmeä. Ehkä vähän riskaabelia. Kuulijoiden hiukset nousevat pystyyn. M: No, olis se kyllä tyhmää. Hän suorittaa matkan ajassa 00,00,34,91. M: Mulla on nyt puolittainen hinku ajella liukuportaiden kaiteilla. Kauppakeskus myös kohisee ja jyskyy kuin tässä kynnettäisiin avomerta tuntemattomissa koordinaateissa
Maarit: Ai, onpas. Vanajanlinnan historian toimittanut Eino Leino näki kolmannen kerroksen ikkunasta ulkopuolella valkopukuisen naisen, joka istui ilmassa. Äänekäs nauru ja karaoke kumpuavat kellarista kerroksiin. Sen sijaan salonki odottaa hiljaisena aamua. Tuorein tapaus, viime viikolta, on vedenkeittimien napsahtaminen päälle yhtäkkiä ja ilman selitystä. Vanajanlinna on rakennuttajiensa aikoina toiminut varsinaisena seurapiiripyhättönä. Muun muassa vakavahenkinen entinen talouspäällikkö on kuullut hänet. Mitä he hakevat, mitä he ovat. G: Tulisitko kauhuteemailtaan. ASU ON OSA leikkiä. Kummitusjutut tunnetaan, mutta Vanajanlinna ei markkinoi niitä – muut toki tekevät sen heidän puolestaan. Alkuaikoina täällä oli yövartija, joka koputti säikähtäneenä asiakkaan ovelle ja pyysi tätä tuekseen. Susanna: ?Ja tää olis Bertha. En tiedä kumpi on oleellisempaa, se että itse kykenisi tulemaan täysin avoimena tilanteeseen, vai pitäisikö sisällön vain yksinkertaisesti viedä jalat alta. Tämä juttu on julkaistu alun perin 28.12.2014. Tosin harva asia onnistuu enää sykähdyttämään. Jos kellarin jytke jätetään laskuista, Vanajanlinnassa on hyvin hiljaista. Myös putoilevien biljardipallojen ääni kantautuu välillä työntekijöiden korviin. Teema ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen. Portaissa helmoja pitää nostella, jotta kangas ei jää askelten alle. Vähän kuin lapsena onnistui pääsemään joulutunnelmaan. B: Ehkä. B: Tuskin siellä kuitenkaan saksalainen sotavanki huutaa. Puhaltelisin niskaan. Myrskytuuli riehuu ikkunoiden takana ja kellarikerroksessa juhlat sen kuin jatkuvat. Vanajanlinnaan ei hakeuduta pelkän majoituksen tai kokoushuoneiden perässä. B: Riippuisi porukasta. B: He ovat ihan selvästi elämysmatkailijoita. Yö ei ota asettuakseen. Alhaalla joku rääkkää mikrofonia: Bamboleoooo, bamboleaaa... MARRASKUUTA 2020 12 HÄMEEN SANOMAT PLUSSA Kummitusleikki Vanajanlinnan työntekijät ja yövieraat ovat todistaneet historian aikana monia yliluonnollisia ilmiöitä. Koleus tuntuu asuvan seinissä, ja lisää tulee ohuiden ikkunoiden väleistä. Öisin saattaa edelleen kuulua noppien ääniä. Vanajanlinnan alakerrassa pitkät käytävät avautuvat moneen suuntaan. Rosenlewin marmoriseinäinen kylpyhuonekin on nykyään kokoustila. B: Kytistelisin ihmisiä. Ilmavirran lisäksi he ovat kuulleet puhallusäänen. G: Mulla saattaisi olla haluja pieneen jäynään. Käsivarsia kylmää, sillä ohut mekko on aavistuksen liian vilpoisa. B: Niin, sellaista heittäytymistä. Ja kummitukset. Kun remontoimme linnaa, minulla oli usein tunne, että joku kulki perässäni, mutta se ei pelottanut. Ihmiset on kyllästetty kokemuksilla, ja elämysteemat voisivat tuoda taas jotain lisää. Marika: Tää olis nyt Greta. Silitellä jonkun Biljardipallot liukuvat käskystä pitkin pelipöytää, eivätkä yövieraat tee havaintoja itsestään lattialle putoilevista palloista. Susanna Kinnari, Marika Riikonen Ihan ensin puetaan päälle pitkähelmainen mekko ja korkokengät. Silti historia on iso osa Vanajanlinnan nykypäivää. Halloweenkin on nykyään tuttu juhla. KELLARISSA KIRKUU nainen. Ääntä ei ole osattu täsmällisesti paikallistaa, mutta tarinan mukaan kellarissa on kidutettu saksalaista naissotavankia. Elämyksiä hakevat Vanajanlinnasta muutkin. Elämyksellisyyttä on Vanajanlinnassakin yritetty hyödyntää. Risto Ryti järjesti Vanajanlinnassa spiritismi-istuntoja, ja Eino Leino näki linnan ikkunassa aaveen YÖVIERAAT Sarjassa vietetään yö paikoissa, jossa kerrotaan kummittelevan. Tää juttu olis kummituskartanoleikki. Etäisyydessä loimottavat Hämeenlinnan valot kuin iso nuotio. Risteyksessä vartioi haarniska. Eipä ainakaan ole tullut kertomaan. Rappusissa vastaan kävelee korkokengissä kulkeva joulukuusi, myöhemmin pitkää käytävää pitkin harppoo joulupukki lahjasäkki olallaan. Kyntteliköt koristeltiin hämähäkinseittijäljitelmillä ja ruokailutilaan raahattiin ruumisarkku. Menisin perässä ja katsoisin, mitä he tekevät. KUVAT: Markku Tanni, arkisto Linnanrouva Maarit Vihma uskoo Märtha Rosenlewin hengen elävän yhä Vanajanlinnassa.. G: Se edellyttäisi tiettyä virettä. Yksin en. Lattiaan upotetun ammeen paikalla on samettisohva. PRESIDENTTI Risto Rytin seurueen kerrotaan harrastaneen Vanajanlinnassa spiritismiä. SUNNUNTAINA 1. Biljardihuoneessa pallot ovat levinneet pitkin pöytää. Mitä kummituksena tekisi. Marsalkka Mannerheim metsästystamineissaan, sohvalla rennosti kameralle poseeraavat Rosenlewit. Salaovia, käytäviä, välikköjä. ASIAKKAAT ovat kertoneet, että kolmannessa kerroksessa joku on kulkenut heidän takanaan ja puhaltanut niskaan. Ovet aukeilevat itsekseen, ja piano soi omia aikojaan. Ihmiset hakevat elämyksiä ja tämän tietävät myös ne, jotka linnan markkinoinnista vastaavat. Biljardihuoneessa Vihma on aiemmin kääntänyt kirjahyllyn sivuun ja paljastanut sen takaa pienen huoneen, jossa nykyään säilytetään valokuvia ja muita muistoja. Maarit: Koen, että henget ovat ystävällisiä. He haluavat kokea, tuntea jotakin. Kukaan linnassa yöpyneistäkään ei tiettävästi ole pelännyt. Biljardihuone on kuitenkin aina tarkistettaessa ojennuksessa. Nytkin tuuli vonkuu ikkunoiden takana, ja sade piiskaa vaakasuoraan. Yhden suortuvat nutturaksi, toiselle tujaus lakkaa. KOKOUSRYHMÄ valitti jonkun kolistelleen rakennuksessa pitkin yötä. Että Märtha-rouva pitää silmällä, että täällä on kaikki hyvin. Mutta pidän ajatuksesta, ettei kaikkea voi selittää. Olisiko esimerkiksi kauhuteemailtojen aika nyt. Linnanrouva Maarit Vihman mukaan ketään ei haluta säikytellä, joten tarinoita kerrotaan, jos joku kysyy. B: Onko sulla fiilis, että voisit kokea sen, nähdä kummituksen. Vanajanlinnan väki arvelee ilmestyksen olevan Carl Wilhelm Rosenlewin vaimo M ärtha. YÖVIERAIDEN REISSUILLA tuppaa olemaan synkkää ja myrskyistä. Alhaalla vietetään äänekkäitä pikkujouluja. G: Halutaanko elämykset ylipäätään nykyään paketoituina tyyliin ”Anna mulle tunnetila”. Ja hyvin kylmää. Greta ja Bertha, Bertha ja Greta. Se on rekvisiittaa – vähän samaan tapaan kuin ovat linnan seinille ripustetut taidejäljitelmät, salien tyylihuonekalut tai ne lukuisat historiaviitteet, joita käytäviltä ja huoneista löytyy. Mä olen älyttömän skeptinen. G: Todellinen mahdollisuus tuntuu etäiseltä. Aina, kun joku huusi: Hiljaa!, äänet loppuivat, mutta sitten taas kuului melua kuin huonekaluja olisi raahattu paikasta toiseen. Vaikka Vanajanlinnaan liittyy oma kunniakas historiansa, ei vuonna 1924 valmistunut linna silti ole rakennusten mittakaavassa vanhus. Tältäkö tuntuisi olla kummitus. Isäntäpari Maarit ja Pekka Vihman alkuvuosina järjestettiin esimerkiksi kerran Dracula-aiheiset juhlat. Jossain joku kirkuu. Kirjahyllyyn jätetty juoma paljastaa, että peli on jäänyt juhlijoilta kesken. G:?Ei kuuluisi minnekään, vaikka biljardipallot putoilisivat. Jos aika voisi pysähtyä, se riisuisi kengät ja seisahtuisi kirjaston ovelle. Se tuntuisi höpöhöpöltä, mutta kavereiden kanssa se voisi olla hauskaa. Metsästyslinnassa pyörivät presidentit, ja hotellissa ovat liihotelleet julkkikset. Valvontakameroiden kuvassa on nähty sumuinen hahmo, ja käytävävalot ovat syttyneet ilman, että missään liikkuu ketään
• Toisessa kerroksessa olivat isännän ja emännän huoneistot, ja sinne majoittuivat myös kunniavieraat, marsalkka Mannerheim ja Fazerin suku. • Rakentaminen kesti viisi vuotta. • Yrjö Sirola vuokrasi linnan vuonna 1947 ja se otettiin Sirola-opiston käyttöön. Vuokraajaksi tuli Sirola-säätiön pääosin omistama Vanajanlinna Oy. SUNNUNTAINA 1. Kellarikerroksessa olivat viinitupa, turkkilainen sauna ja marmorinen uima-allas. • Vuonna 1998 Vanajanlinna Oy:n omistajiksi tulivat Mika Walkamo ja Pekka Vihma, jotka aloittivat paikassa kokoushotellitoiminnan.. Kukaan ei puhalla niskaan. Pikkujouluväki ei ilmeisesti aio mennä ollenkaan nukkumaan. • Linna siirtyi muun saksalaisen omaisuuden mukana sotakorvauksena Neuvostoliitolle. Ainoa omituinen asia on se, että puhelimeen syttyvät itsekseen valot juuri, kun tekee mieli katsoa kelloa, mutta kännykkäkin toipuu nopeasti entiselleen. Ja me kun olimme huolissamme siitä, ettei kukaan vain häiriinny Yövieraiden hiiviskelystä! Annamme periksi kello kahden jälkeen. Sirolasäätiö osti rakennukset ja maat vuonna 1956. KUVAT: Markku Tanni, arkisto Pitkiä käytäviä – niitä riittää joka kerroksessa. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT 13 PLUSSA poskea tai kaulaa viilein sormin. VANAJANLINNA Vaiheikas historia • Tohtori Carl Wilhelm Rosenlew ryhtyi rakennuttamaan metsästyslinnaksi suunnittelemaansa Vanajanlinnaa vuonna 1919. Rakennusmestareina toimivat August Mattson ja Hilpi Kummila. Leikit on nyt leikitty. Synkkänä ja myrskyisenä yönä Vanajanlinnassa on sitä jotakin – ei uhkaavaa tai pelottavaa, mutta kieltämättä, jotakin kiinnostavaa. • Sirola-opiston toiminta loppui vuonna 1994, ja parin vuoden päästä Hämeenlinnan kaupunki osti Vanajanlinnan. • Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat ruokasali, musiikkisali ja salonki. Biljardipallot liukuvat käskystä pitkin pelipöytää, eivätkä yövieraat tee havaintoja itsestään lattialle putoilevista palloista. Kartanosta huolehti Neuvostoliiton omaisuuden hoitokunta, jolloin päärakennus jäi tyhjäksi ja alkoi rapistua pahasti. • Päälinnaan rakennettiin yli 80 huonetta ja yhteensä 3 000 neliömetriä. HÄSA 6 Kursivoidut osiot ovat kartanonrouva Maarit Vihman haastattelusta poimittuja kummittelukokemuksia Vanajanlinnasta. • Rosenlew omisti linnan vuoteen 1941, minkä jälkeen sen osti saksalainen asetehtailija. AAMULLA tavarat ovat paikoillaan
Kakluunihan on samaa smaragdin sävyä kuin Ainolan takka. TALO ON YLLÄTTÄVÄN pieni, mutta myös yllättävän äänekäs. KUVAT: Terho Aalto, arkisto Syntymäkodin ullakolle ei ole yleisöllä asiaa. Jean Sibelius tiettävästi vaatimalla vaati Ainolaan juuri senvärisen takan. Vaikkei ikkunoista näykään historiallinen maisema, talon siirtäminen olisi historian turhaa peukaloimista. Vanha pystypiano on sama, jolla Sibelius sävelsi ison osan töistään kunnes sai 50-vuotislahjaksi flyygelin. Susanna: On tämä kyllä ihan omituisessa paikassa. Joku on järjestänyt meille aikamatkan (tavallista) hiljaisempaan Hämeenlinnaan. Hallituskadun liikenne tärisyttää nurkkia, ja ohikulkijat lävistävät seinät kadulta kantautuvilta huudoillaan. Mihin aikaisempi pilluralli katosi. Edellisen päivän tutustumiskierroksella liikenne sai talon tärisemään. Sibelius valokuvassa -näytteHallituskadun varrella sijaitseva Sibeliuksen syntymäkoti on kuin paikoilleen pudonnut. Kas, Hallituskatu on suljettu tänäänkin, vaikka soittoniekan sijasta huoneissa liikkuu pari kirjoittajaa. Ne, jotka tietäisivät, eivät ole enää kertomassa. Yöaikaan se hohtaa nurkastaan kuin jalokivi. MARRASKUUTA 2020 14 HÄMEEN SANOMAT PLUSSA Talo kuin taivaalta pudonnut Sibeliuksen syntymäkoti lepää öisin eri ajassa kuin päivällä. Viisi näyttelyhuonetta avaa viisi näkökulmaa säveltäjämestarin elämään. Marika: Silti tuntuu hassulta, että joidenkin mielestä juuri tämä talo pitäisi siirtää. Aina voi spekuloida. Nikkanen on tulossa vielä yhdeksi yöksi. Siellä kiertely tuntuu ”oikeammalta”. Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuonna syntymäkodilla menee lujaa. Tai oikeastaan katseiden. Ja syystä. Susanna Kinnari, Marika Riikonen Hämeenlinna Tiskipöydän kulmalla lepää ruusun terälehtien ympäröimä kortti, jossa lukee ”Hyvää yötä”. Etenkin, jos katu on epähuomiossa suljettu. –?On hauska ajatella, että kun Jannelle jäi syntymäkodista mieleen isän sikarintuoksu, ehkä jäi myös vihreä takka. Hetkinen. Talon sydän on kuitenkin konserttitilana toimiva sali. Mitä tähän sanoo Hämeenlinnan Sibelius-tuntija numero yksi, Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön johtaja Erkki Korhonen. Yövieraille on jätetty öinen tervehdys.. ENSIMMÄISESSÄ , isä Christian Gustaf Sibeliuksen vastaanottohuoneessa, kävijää tervehtii koko Sibeliuksen perhe. Levytyksen vuoksi Hallituskatu on ollut suljettuna liikenteeltä. SUNNUNTAINA 1. Tämä on kuin Ihmemaa Ozin lentävä talo, joka on vain tupsahtanut tähän. M: Talon arvokkuus ei kyllä kärsisi yhtään, vaikka huoneisiin muutaman opaskyltin sijoittaisikin. S: Jos kauppakeskukselle nyt aiotaan tehdä jotain, miksei uutta suunniteltaisi niin, että se sopii tämän talon viereen. YÖVIERAAT Sarjassa vietetään yö paikoissa, jossa kerrotaan kummittelevan. Syntymäkodissa on säilynyt paljon alkuperäistä sisustusta, kuten vastaanottohuoneen vihreä kakluuni. Sinne vievät pitkät puiset portaat. –?Voi olla, että siihen aikaan on ollut paljonkin samanvärisiä takkoja, ehkä hänen muissakin lapsuudenkodeissaan, Tuulia Tuomi ehti hymyillen toppuutella ennen lähtöään. –?Keväällä on ollut paljon tapahtumia, muttei tätä ennen sentään ruuhkaa yöllä, nauraa Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon johtaja Tuulia Tuomi. HALLITUSKADUN PUOLELLA olevassa vieraskamarissa pääosan saavat soittimet. Tämä juttu on julkaistu alun perin 8.5.2015. Ikkunoista toki yhä näkyy kerrostaloja ja Kauppakeskus Linnan takapiha. Se ei ole talon muinaisen asukkaan tekosia, vaan pianisti Tuomas Nikkanen siinä tervehtii Yövieraita. Saattoiko hän muistaa kakluunin. Nikkanen on levyttänyt Jean Sibeliuksen syntymäkodissa kahtena edellisenä yönä. Ehkä väri merkitsi turvaa. Siellä Sibelius soi Sibeliuksen itsensä katseen alla. Tai avaisi, jos kierrokselle älyäisi ottaa opasvihkosen mukaan. Ilman vihkoa huoneet ovat vain vanhanaikaisesti kalustettuja huoneita, sillä esineiden edestä on turha nimikylttejä hakea. Vastaanottohuoneen vihreä kakluuni on talon alkuperäistä sisustusta. Yöaikaan on toki hiljaisempaa – mutta että ihan näin hiljaista. Ehkä. HILJAISENA TALO TUNTUU palanneen soveliaampaan aikakauteen
Musiikkia ei ole – mutta silti on. • Janne muutti Helsinkiin vuonna 1885.. Tuskin kuva olisi ollenkaan niin ikoninen kuin mihin ollaan totuttu. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT 15 PLUSSA ly osoittaa, miten aika muovaa ihmistä. Sibeliusten keittiö taas on nykyään museoväen taukotila. JA SITTEN OLIVAT hiukset. Tänne liikenteen pauhu kuuluu erityisen hyvin ja tuntuu myös. Nuoruuden vallaton pystypehko vaihtuu harkittuun virkamiesmäiseen jakaukseen ja lopulta sileäksi ajeltuun päähän. Kameran katse oli ylöspäin. Se on niitä tiloja, joihin yleisöllä ei ole asiaa. • Hallituskadun-asunnon jälkeen Janne sisaruksineen asui muun muassa nykyisillä Palokunnankadulla ja Sibeliuksenkadulla. Sänky ei ole Sibeliusten, vaikka historiaa siihenkin liittyy. SALISTA KULKU KÄY förmaakiksi kutsuttuun talon parhaaseen huoneeseen. Nykykatsoja on mestaria armollisempi. Viimeisenä eteen avautuu pieni huone, josta kaikki alkoi – kirjaimellisesti. Jean Sibeliuksen nimittäin kerrotaan syntyneen tässä huoneessa, tosin ei juuri tässä sängyssä. HÄSA Hallituskadun varrella sijaitseva Sibeliuksen syntymäkoti on kuin paikoilleen pudonnut. SUNNUNTAINA 1. S: Jännä, miten erinäköinen tuo mies oli nuorena ja vanhana. On täällä kyllä yläkertakin. Nähtävää siellä ei ole, sillä muoto on muuttunut nykyaikaiseksi. Hän oli kuin kolme eri tyyppiä! Kuvat kertovat, miten vuosikymmenet kasvattivat Sibeliuksen vatsanseutua, kasvojen uurteet syvenivät, mutta hartiat pysyivät kapeina. Ruma Sibelius ei missään nimessä ollut, vaikka niinkin on sanottu. • Tärkeimmäksi lapsuuskodiksi Jannelle jäi Sibeliuksenkadun eli Läntisen linnankadun asunto. • Kun isä Christian Sibelius kuoli, perhe teki konkurssin ja joutui muuttamaan Maria Sibeliuksen äidin Katarina Juliana Borgin hoteisiin. S: Miltähän hän olisi näyttänyt, jos ohimoilla kasvavat hapset olisivat saaneet kasvaa. KUVAT: Terho Aalto, arkisto JANNEN LAPSUUS Useita eri koteja • Johan Julius Christian Sibelius eli Janne asui syntymäkodissaan vain alle kolmivuotiaaksi. Samalla hän tuli ohjanneeksi oman julkisuuskuvansa luomista – samaan tapaan kuin silloin, kun tuli kerta toisensa jälkeen kuvauttaneeksi itsensä Ainolan kupeessa kohoavalla kukkulalla taivasta vasten. M: Jotenkin sitä odottaa koko ajan, että jossain olisi lisää huoneita ja portaikko kalustettuun yläkertaan. M: Ja mitähän ainetta Sibbe käytti nuorena hiuksissaan, kun ne pysyivät niin tyylikkäästi pystyssä. Sängyssä kerrotaan nukkuneen itsensä Aleksanteri II:n. Kuusen keinuvat sävelet on helppo kuvitella – perustuihan kappale tiettävästi pikku Jannen lapsuuden luontokokemuksiin. Kyllä, Sibelius ajeli itse päänsä. Lattialankut tärisevät jalkojen alla. Jostain syystä tulee koko ajan odottaneeksi, että talon yhteensä neljä pianoa alkaisivat soida. Niin tai näin, napin puuttuminen tekee kuvasta astetta kiinnostavamman, sillä se tekee tarkkaan harkitusta julkisuuskuvasta astetta inhimillisemmän. Lipunmyyntivälikön vierestä avautuu ovi portaisiin, joita pääsee valtavalle, tyhjälle ullakolle. Kun Sibeliukselle paljastui, että hän esiintyi eräässä ottawalaisen Yousuf Karshin muotokuvasarjan kuvassa nappipuoli pikkutakki yllään, ei tuohtumuksella ollut rajaa. Jos silmä ei osaisi etsiä kuvasta langanpätkien merkkaamaa napitonta kohtaa, ei virhettä välttämättä huomaisikaan. Sibeliuksen isoäidin, ruustinna Katarina Juliana Borgin valvovan katseen alla lepää pieni urkuharmoni, jota Sibeliukset kuljettelivat kesäisin mukanaan pitkin maaseutua. SIBELIUS OLI TARKKA julkisuuskuvastaan ja erityisesti julkisista kuvistaan
YÖLLÄ TALOSSA on hiljaista. Hahkialan kartano on lukittu. Huoneet ovat moitteettomassa kunnossa, valmiina vastaanottamaan vaikka yllätysvieraat. Yökeskustelu on nuokkumista kirjaston nahkatuoleilla. Yläkerran ilma hivelee niskaa kuin viileä hengitys. Risto Rytin huoneessa taas verhotanko tuli alas, ja verhot oli laskostettu siististi maahan. Talon 19 kaakeliuunia ovat alkuperäiset, ja huonekalut edustavat oikeaa aikakautta. –. Kartanossa vieraillut meedio raportoi talonväelle Sibeliushuoneeseen kummittelemaan jääneestä pikkutytöstä. Monissa on toimintaa, joiden ansiosta niitä pääsee yhä katsomaan. Jos meno äityy turhan levottomaksi, musiikki rauhoittaa tunnelman. Nyt tuntuu aavistuksen inhottavalta. Hänet kuulemma rauhoittaa radio. Silmät avautuvat vasta, kun kello aamulla herättää. Hahkialan pikkutarkkuus vaikuttaa: puhutaan siitä, mikä on oleellista ja tärkeää. Mitä jos herää siihen, että joku peittelee. Valo taittuu ikkunoista huoneen seinille ja oksien varjot tanssivat tapetilla. Koko tienoo on vaitonainen, sillä liikennettä tai muita ihmisiä ei ole. Paniikki nousee. RELANDERIN huoneessa asiat eivät ole mallillaan. Samalla hetkellä hereillä olevan mielikuvitus alkaa tehdä kiusaa. Yövieraat jäävät. Tapetit on tilattu Ruotsista, missä ne on painettu aitojen 1900-luvun kartanoja linnatapettien printtien mukaan. Kuninkaallinen keinutuoli kiikkuu verkkaisesti. S: On aika ihmeellistä, että tällainen paikka on olemassa. Ja kukapa näihin huoneisiin ei muuttaisi, jos tilaisuus tarjoutuisi ja joku muu pitäisi huolen ylläpidosta. Hämeenlinnan seudulla on säilynyt paljon kartanoita. Ståhlberg asui Hahkialassa talvisodan vuosina. Aaveita täällä totta puhuen ollaan tapaamassa. Raskas antiikkisänky oli seikkaillut metrin verran sivuun paikaltaan, kun Hahkialan kartanon toimitusjohtaja Anne Pekkanen (selin) kierrätti Yövieraita kartanossa. Susanna Kinnari, Marika Riikonen Hämeenlinna Aina ei mene kuin Strömsössä. Rytin huone on ainoa, jossa on talon puolesta pieni radio. K. KUVAT: Terho Aalto, arkisto Weimarinseisojat vahtivat Hahkialan kartanon eteisessä.. Toimitusjohtaja Anne Pekkanen on kuitenkin lähitienoolla, ja ovet aukenevat. Miljööstä huolimatta hiljaisuus unettaa. Pisarat osoittautuivat steariiniksi. Vain vähän, mutta ääniä on pakko kommentoida. Hän on paikalla myös nimikkohuoneessaan – tosin vain valokuvana. Valokuvaaja Terho Aalto tähtäilee onnellisena lämpökameralla oviaukoista sisään. Tuulessa kolahteleva satavuotias kartano on aavemainen näky. Kerran Pekkanen kummasteli valkoisia pisaroita, jotka johtivat yläkerran salista Rytin huoneeseen. Lopulta uni armahtaa. Rytin huoneessa on joku läsnä. Raskas antiikkisänky on väärässä kohdassa. Oudoksi tämän tekee se, ettei huoneissa palovaaran takia polteta kynttilöitä. Taloon odotetaan aamukahdeksaksi seminaariväkeä, ja joku on sytyttänyt yläkerran saliin valot. Yksi oli ollut tuntevinaan jonkun seisovan yöllä sängyn vieressä, toinen taas tunsi, kuinka häntä peiteltiin. Tietysti tämä on bisnes, mutta taloon liittyy myös muita arvoja. Vajaa vuosi sitten samainen Sibelius-huone yllätti kartanossa juuri aloittaneen siistijän. M: Otin vain askeleen, ei tässä mitään. Sen jälkeen kun Karl Fazer vuonna 2001 osti Hahkialan, rakennusta on remontoitu pieteetillä muistuttamaan Axel Charpentierin aikaa. Ne säilövät alueen historiaa – ja ehkä auttavat ymmärtämään nykyistäkin maailmaa. Kyösti Kallion huoneessa ja alakerran ruokasalissa on pudonnut tauluja niin, että ne ovat olleet aamulla seinän viereen aseteltuina. Tämä juttu on julkaistu alun perin 13.2.2016. Sivuveranta on valaistu, mutta muuten paikka on pimeä kuin Hauhon helmikuinen iltayö. –?Ette voisi auttaa vähän. Ikkunanmuotoiset valoneliöt liukuvat seinillä. Hän syntyi vuonna 1810 ja kuoli vuonna 1882, ja hänet muistetaan miehenä, joka kulki kävelykeppeineen talonpoikia kurittamassa. Taulun pitäisi olla keskellä, Pekkanen sanoo. Alkaa unettaa. J. YÖVIERAS Sarjassa vietetään yö paikoissa, jossa kerrotaan kummittelevan. Minkäänlaisia murtumia seinässä ei ollut, Pekkanen sanoo ja osoittaa sileää kiviseinää. Sekin siirretään. Lapsia kartanossa ei ollut kuitenkaan majoittunut. Muovisia avainkortteja on turha etsiä. Eteisessä Charpentierin suvun muotokuvat tuijottavat hämärän läpi. PIMEÄ HUONE lepää hiljaisena. Näin vieraat ovat ainakin Anne Pekkaselle raportoineet. Hän oli löytänyt ikkunasta lapsen kädenjäljen. KUN TALOSSA liikkuu, se resonoi, narahtelee ja huokailee. KARTANON HUONEET on nimetty rakennuksessa majoittuneiden presidenttien mukaan. TALOSSA MELLASTAA Paha luutnantti, oikeammin everstiluutnantti nimeltä Robert Emil Gustaf Charpentier. Hän lähtee kohta kotiin. MARRASKUUTA 2020 16 HÄMEEN SANOMAT PLUSSA Siirtyvien mööpelien talo Hahkialan kartanossa sisustaa Paha luutnantti. Vanha rakennus tosin sijaitsi nykyisen päädyssä. Väsyneempi yövieras nukahtaa. Jean Sibeliuksen nimikkohuoneessa pieni sivupöytä on poissa paikaltaan. Pekkanen virnistää. Vetävässä kummitustarinassa on pieni aukko: Axel Fredrik Charpentier rakennutti nykyisen päärakennuksen vasta vuosina 1915–1917, mikä on paljon Pahan luutnantin kuoleman jälkeen. SUNNUNTAINA 1. M: Jos paikan omistaisi kaupunki, se päätyisi laitoskäyttöön tai jäisi mätänemään. Sovitut päivämäärät ovat sekoittuneet, ja meistä tulee yllätysyövieraita. Laitteet hurisevat, putkistossa lirisee. Pitäisikö kuitenkin herättää toinen. JOKU AJAA pihaan
Paha luutnantti ei ole kaivannut julkisuutta eikä radiomusiikkia. Paikka selvästi kiinnostaa ihmisiä, sanoo Anne Pekkanen, joka on aamulla palannut toteamaan yövieraiden henkisen tilan. Häitä taloon ei sen sokkeloisuuden ja arvokkaan lattian vuoksi oteta, mutta arvokkaita syntymäpäiväjuhlia ja muistotilaisuuksia pidetään. –?Esimerkiksi kartanokonsertit myydään aina loppuun. Suuri yleisö pääsee kartanoon muutaman kerran vuodessa Hauhon musiikkijuhlilla, erillisillä puutarhakierroksilla, Herkkujen yönä ja joulutapahtumassa. Pyöreäposkisen Robert Emil Gustaf Charpentierin muotokuva roikkuu tuloaulan seinällä. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT 17 PLUSSA Kartano elää taas vuotta 2016. Aivan kuin joku olisi yöllä istunut ja kuunnellut siinä musiikkia. Pääasiallinen bisnes on kokouksien ja juhlien järjestäminen, joten Hahkiala viettää ulospäin enimmäkseen hiljaiseloa. SUNNUNTAINA 1. Kerran flyygelin viereltä löytyi aamulla tuoli. Kukaan ei tunnustanut liikuttaneensa tuolia.. Kaikki vetävät tuvan täyteen. KUVAT: Terho Aalto, arkisto Yläkerrassa siirtyy huonekaluja, ja Svinhufvudin huoneesta kuuluu välillä askelia. Leppoisasti menee. HÄSA Raskas antiikkisänky oli seikkaillut metrin verran sivuun paikaltaan, kun Hahkialan kartanon toimitusjohtaja Anne Pekkanen (selin) kierrätti Yövieraita kartanossa