LAUANTAINA 12. Koronaepidemia on vaikeuttanut kuntien jo ennestäänkin vaikeaa taloustilannetta.. Tätä suunnittelee lähes joka toinen Suomen 21:stä suurimmasta kaupungista. VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 3,00 € 6 SÄÄ A17 15 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä 6 UUTISET A14 VEROT Lähes joka toinen suuri kaupunki harkitsee korotuksia Monissa suurissa kaupungeissa aiotaan korottaa kunnallisveroprosenttia ensi vuodeksi. SYYSKUUTA 2020 • NUMERO 248 • HÄMEEN MAAKUNTALEHTI • 142
Lihavuuteen liittyy lisäksi häpeää. Ylipainoinen lapsi joutuu helposti kokemaan myös psyykkisiä vaikeuksia. Jo lapsuudessa lihavuuteen saattaa liittyä aineenvaihdunnallisia muutoksia ja sydänja verisuonitautien riskitekijöitä, mutta onneksi niitä voidaan vähentää elintapamuutoksilla. Joka neljäs aikuinen on lihava, ja joka toinen keskivartalolihava. LAUANTAINA 12. Reilun kolmen miljardin euron avaimet käteen -hanke on muuttunut ranskalaisten maksamaksi pelastusoperaatioksi ja yhdeksän miljardin Iisakin kirkoksi. Erityisesti lapsen ylipaino ja lihavuus koetaan tutkimusten mukaan monesti araksi ja vaikeaksi aiheeksi. Ratarakentelu keskelle metsiä ei ole ilmaista saati ympäristöystävällistä puuhaa. Ylipainoiset myös kohtaavat muita useammin esimerkiksi koulukiusaamista. OLIN lehtereillä vuonna 2002, kun eduskunta siunasi periaatepäätöksen Olkiluoto 3 -hankkeesta. Joka neljäs poika ja lähes joka viides tyttö on vähintään ylipainoinen, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta tilastosta. Yksi näkökulma aiheeseen on ilmasto. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – Uusi ratalinjaus suoraan metsään E uroparlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) esitti (HäSa 11.9), että nykyisen pääradan vahvistamisen lisäksi on rakennettava myös uusi suora rata Tampereelta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Hämeen Sanomille toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Laitoksen piti tuottaa sähköä vuonna 2009. Kaikki kuitenkin tietävät, etteivät sipsit ole lasten arkiruokaa. KUVA: Tapio Tuomela, arkisto. SYYSKUUTA 2020 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari Uutispäällikkö: Markku Uhari Puhelinvaihde: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–22 la ja su klo 13–22 UUTISVINKIT: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 020 451 5523, Postin varhaisjakelupäivystys ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Aina Groupia. Hankkeen rahoituksesta Pietikäinen sanoo haastattelussa, että ”elvytykseen humpsahti Suomessa juuri vähän aikaa sitten 20 miljardia niin että tärähti, eikä kukaan sanonut, ettei siihen olisi rahaa”. ONGELMAT eivät ole välttämättä pelkästään fyysisiä. THL:n mukaan ylipainoon on vaikuttanut ennen kaikkea se, että elinympäristömme on muuttunut lihomista edistäväksi: tarjolla on runsaasti ruokia ja juomia, joissa on liikaa energiaa ja aktiivinen liikkuminen on vähentynyt. Tosiasiassa valtion velkaantumisen vaaroista on huudettu äänekkäästi jo vuodesta 2009, eivätkä äänenpainot sitä ennenkään olleet mairittelevia. Takaisinmaksuajoissa puhutaan vähintään vuosikymmenistä, ellei ikuisuudesta. Rannikkokaupungissa tämä oli tietenkin iso uutinen. Niukkuutta pitää jakaa ja ytkierroksia pitää. Onnea uuteen! Sulkko, kuten muutkin kaupunginjohtajat tietävät, kuinka haastavat ajat ovat edessä. Hämeenlinna ja sen ympäryskunnat ovat pitäneet tällaista aivan perustellusti järjettömänä, joten europarlamentaarikon ajatus on ainakin raikas, eikä se kulje ystävällisesti myötävirtaan. Onko siis niin, että kun Euroopan keskuspankki laittaa koronakriisissä lisää nollia tietokoneeseen, ketään ei enää kiinnosta, edes parlamentissa. Ongelmat alkavat monesti jo nuorena. ALANURKKA Mikko Soini @hameensanomat.fi Ilonpilaajan tehtävä on kysyä, missä on realismi. ETTEI nyt vaan kävisi samoin, kun Turku puuhaa ja Tampere nääs-puuhaa. Perheitä pitää kannustaa löytämään sopivia ratkaisuja ja muistuttaa siitä, että jo pienilläkin muutoksilla saadaan aikaan tuloksia. THL muistuttaa myös, että lihavuus on yhteydessä lasten ja nuorten psykososiaaliseen ja fyysiseen terveyteen sekä yleiseen hyvinvointiin. Joka neljäs aikuinen on lihava, ja joka toinen keskivartalolihava. Lausunto on vähintäänkin mielenkiintoinen. Siitä seuraa puolestaan syrjäytymistä ja ongelmat saattavat kertaantua vauhdilla. Junaa markkinoidaan ilmastoystävällisenä vaihtoehtona, mutta totuus on aivan toisenlainen, mikäli juna kulkisi uudella linjauksella. Tarinan mukaan Forssassa uusi kaupunginjohtaja oli käynyt esittäytymässä entiselle kansliapäällikölle Erkki Virtaselle. Toritapaamisissa valitusvirsi voi olla inhimillisissä mittasuhteissa, mutta sosiaalinen media raakkuu jo käsittämättömillä tavoilla. Pisteet siitä. Se, miten paljon realismia suorassa radassa olisi, riippuu tulkitsijasta. Siinä jonossa Kanta-Häme voi helposti jäädä kolmoseksi ja pääradan remontti vuosikymmenten päähän. ASIASTA TOISEEN Otan osaa R iihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko otti ja irtisanoutui. Tällä hetkellä tilanne on se, että ainakin vielä ensi vuosi menee TVO:lta sivu suun. Liikunnan lisäämisellä ja tavallisella kotiruualla saadaan jo ihmeitä aikaan. L ihavuuden tuomia haittoja vähätellään Suomessa, vaikka lihavuus tappaa jo enemmän suomalaisia kuin liikenne. SYYSKUUTA 2020 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 12. HUOLESTUTTAVAA on, että lapsuudessa ja nuoruudessa alkanut ylipaino jatkuu huomattavan usein aikuisikään. Virtanen ei reagoinut, saati katsettaan nostanut, vaan sanoi kaupunginjohtajan terhakkaaseen esittäytymiseen, että otan osaa. Hyperjunia ja tunneleita voi toki rakennella visioissa velalla, mutta ilonpilaajan tehtävä on kysyä, missä on realismi. Ylös, ulos ja lenkille -kehotukset eivät tässä tilanteessa auta, kun ruokaa tyrkytetään joka kulmassa ja nuorten pelaaminen – siis monessa tapauksessa passiivinen makoilu – vain lisää suosiotaan. Liikunnan lisäämisellä ja tavallisella kotiruualla saadaan jo ihmeitä aikaan. Lihavuus tappaa jo enemmän kuin liikenne Joka neljäs poika ja lähes joka viides tyttö on vähintään ylipainoinen. Vartin aikasäästönkö vuoksi tässä maassa rakennellaan velalla uskomattomia miljardivirityksiä ja vesistöylityksiä. Vanhemmat tuntevat tilanteesta usein syyllisyyttä
6 UUTISET A16 6 UUTISET A8 OIKEUS NÄPÄYTTI HÄMEENLINNAA Forssalaisessa Biotus oy:ssä tuholaistorjunnassa käytettävien petopunkkien tilaukset ovat moninkertaistuneet aiempiin vuosiin verrattuna. 6 AJASTIN B2–B3. Lari Rautio ja Sanna Poikonen tekivät ison päätöksen viime keväänä ja ostivat kunnalta tontin Turengin Kauriinmaalta. Rataa rakennettiin käsin ja hevosvoimin. Seminaarin koulun vuokrasopimusta aiotaan jatkaa, ja vuokra noussee. Kysyntää kasvattaa tietoisuuden lisääntyminen luonnonmukaisista torjuntaeliöistä. 6 UUTISET A10 Nälkävuosien kurittamat työttömät määrättiin rakentamaan Riihimäeltä Pietariin johtavaa ”Luurataa” 150 vuotta sitten. KUVA: Esko Tuovinen Uuteen kotiin ensi keväänä! Janakkalassa on mennyt tänäkin vuonna tontteja kaupaksi tuttuun, hiljaiseen tahtiin. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A3 LAUANTAINA 12. 6 UUTISET A4–A5, A6–A7 Lari Rautio ja Sanna Poikonen odottavat jo kevättä, jolloin uuden talon pitäisi olla muuttokunnossa. SYYSKUUTA 2020 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTALEHTI JA OSA LÄNNEN MEDIAA • PERUSTETTU 1879 Isoja koulusäästöjä ei ole löytymässä Hämeenlinnan Myllymäen koululle esitetään lakkautuksen sijasta miljoonien investointia. Suunnitelmat tehtiin jo keväällä. 6 UUTISET A12–A13 Hämeenlinnan kouluilla on valmius siirtyä tarvittaessa nopeasti etäopetukseen. Tuoreen raportin mukaan Lammin lukion toimintaa kannattaa jatkaa. LAUANTAINA 12. Sivistystoimialan talousarvioesitys: Alvettulan koulun sulkeminen selvitetään
Nykyisellä sopimuksella kaupunki on vuokrannut kampuksen kaikki tilat vähintään vuoden 2032 kesään saakka. KUN MUUT SEMINAARIN rakennukset olisi korjattu, niin sanottu H-rakennus ei enää olisi koulun käytössä, vaan se purettaisiin. Vajaa vuosi sitten laaditussa kaupungin talouden tasapainotusohjelmassa linjattiin, että Myllymäen koulu voidaan yhdistää Seminaarin kouluun ja Myllymäen koulurakennuksista voidaan luopua, jos neuvottelut Suomen Yliopistokiinteistöjen (SYK) kanssa etenevät. Osa Seminaarin rakennuksista on peruskorjattu, mutta koska korjauksia on jatkettava, käytiin kuukausia neuvotteluja vuokrasopimuksen muutoksesta. Kaupunki on viimeksi tänä kesänä strategiajohtaja Markku Rimpelän poliisitutkinnan yhteydessä katsonut, että Seminaarin vuokrasopimus on ”kohteeseen nähden normaali” ja että vuokra vastaa kaupungin omaa kustannustasoa. Tiloja korjataan. Osa suojeltua rakennusta. Nyt valmistuneessa selvityksessä on vertailutietoa jo vuoden 2018 oppilaskohtaisista tilakustannuksia. Esitetään, että D-rakennus peruskorjataan. SELVITYS PITÄÄ molempien koulujen sijoittamista Seminaarin kampukselle ”talouden ennustettavuuden” ja myös aikataulun kannalta ”haastavana”. TUR UNT IE A H O KA T U MYL LYM ÄEN KAT U Kivikoulu Puukoulu Piharakennus Tapolan talo Kivikouluun esitetään laajennusosaa. Hämeen Sanomat kertoi viime marraskuussa, että Seminaarin koulun tilakustannukset oppilasta kohden olivat silloin tuoreimpien, vuoden 2017 lukujen mukaan noin kolminkertaiset Myllymäen kouluun nähden. (03) 6151 403, (03) 6151 410 . Piharakennus varastoksi.. Korjaukset nostaisivat vuokraa. Yhtenä perusteluna esitetään myös, että Myllymäen koulu joutuisi toimimaan väistötiloissa koko korjausajan, jos sille remontoiMyllymäen koulu voi säästyä ja saada lisäosankin Harjoituskoulun laajennuksen väliosa (1984) Kuvat: Pekka Rautiainen, grafiikka: Soile Toivonen ER O T TA JA KA T U SEM INA ARI KAT U A B C D E F G H Seminaarirakennuksen (v. Koska korjausten takia Seminaarin koulun vuokrakustannukset kuitenkin nousevat, kaupunki maksaisi vuokraa nykyistä enemmän nykyistä pienemmistä, joskin kunnostetuista tiloista. Peruskorjaus on jo tehty. Entinen hallintosiipi, ruokala ja keittiö (1979) Alkuperäisen Seminaarirakennuksen (v. Liikuntasalisiipi (valmistunut 1979) Entinen harjoituskoulu (v. Seminaarilla ne olivat selvästi korkeammat kuin alakouluissa keskimäärin, vaikka ero Myllymäkeen olikin kaventunut. Selvityksen tekijät ehdottavat poliittisille päättäjille, että peruskorjauksen valmistumisen jälkeen Seminaarin koulu jatkaa toimintaansa kampuksella vielä 20 vuotta. . A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET LAUANTAINA 12. Esitetään, että Tapolan talosta (yläkuvassa) luovuttaisiin. Näkemystä perustellaan sillä, että Seminaarin laajan kiinteistömassan korjaaminen kokonaan koulukäyttöön kestäisi useita vuosia. Selvityksen mukaan siinä on ”merkittävä peruskorjaustarve”. Tällaisen korjausohjelman vaikutusta vuokraan ei voida työryhmän mukaan nyt arvioida kokonaisuudessaan. Tyhjillään sisäilmaongelmien vuoksi vuodesta 2018 alkaen. Näin kaupungille ei enää jäisi kampuksella ylimääräistä tilaa. Veli-Matti Virtanen Hämeenlinna Lakkautusuhan alle viime lokakuussa joutunut Myllymäen koulu on pelastumassa ja saamassa peruskorjauksen lisäksi uuden lisäosan. Nykyinen vuokrasopimus pitenisi siis noin kymmenellä vuodella, remontin kestosta riippuen. 1953), suojeltu rakennus. SYYSKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. Sisäilmaongelmien vuoksi kohta kaksi vuotta pois käytöstä olleen D-rakennuksen peruskorjauksen on määrä alkaa ensi vuonna. Seminaarin tilojen vuokraamista kaupunki jatkaisi kymmenellä vuodella. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Uutispäällikkö puh. 1930) siipi, osa suojeltua rakennusta. Luokkatilaa talossa on 250 oppilaalle. Viime vuonna, kun D-rakennus oli jo pois käytöstä, Seminaarin tilakustannukset oppilasta kohti olivat 400 euroa edellisvuotta pienemmät, mutta yhä noin 170 euroa korkeammat kuin keskimäärin alakouluissa. SYK omistaa Seminaarin koulun kiinteistöt. 1930) toinen siipi. Ruokala, keittiö ja koulun hallinto (1984) Harjoituskoulun laajennus (1984) Seminaarin koulu Myllymäen koulu H-rakennus (ylläolevassa kuvassa) esitetään purettavaksi. Näin ehdottaa työryhmä, joka selvitti Hämeenlinnan keskustan alakoulujen kohtaloa
Koulun väistöajasta Ahvenistolla tulee siis joka tapauksessa piipahdusta pidempi. Adressi koulun puolesta sai yli 8700 allekirjoittajaa. Nyt pienryhmissä on noin sata lasta. ”Jatkossakin on turvattava erityisen tuen oppilaiden tarpeet. Piharakennus siirtyisi varastokäyttöön. Myllymäen koulu voi säästyä ja saada lisäosankin taisiin tilaa Seminaarilta. Oppilasmäärä keskustan alueella on kuitenkin vakaa. 1930) siipi, osa suojeltua rakennusta. Toivon, että myös Saaristen koulu pidetään mielessä. TUR UNT IE A H O KA T U MYL LYM ÄEN KAT U Kivikoulu Puukoulu Piharakennus Tapolan talo Kivikouluun esitetään laajennusosaa. Myllymäen koulu on joka tapauksessa siirtymässä väistötiloihin Ahveniston koululle ensi vuodenvaihteessa, koska keväällä tehtyjen tutkimusten mukaan isossa osassa Myllymäen tiloja on muun muassa mikrobivaurioita. Nyt työryhmä esittää lisäsiiven rakentamista Myllymäelle ja koulurakennusten korjaamista noin seitsemällä miljoonalla eurolla. Esitetään, että Tapolan talosta (yläkuvassa) luovuttaisiin. 1953), suojeltu rakennus. HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET LAUANTAINA 12. Vuoden 2018 palveluverkkoselvityksessä peruskorjauksen vaihtoehtona esitettiin uuden koulun rakentamista muualle Myllymäkeen ja Miemalan koulun yhdistämistä Myllymäen kouluun. • Oppilaiden määrä ei vähene, sillä Seminaarin koulussa on jatkossakin useita pienryhmiä, joihin tullaan laajalta alueelta. Tämä takaisi lapsille turvallisen koulupolun ratkaisulla, joka olisi taloudellisesti kestävä ja lapsiperheitä tukeva. SYYSKUUTA 2020 > Jakelupäivystys puh. • Sen jälkeen edessä on syntyvyyden perusteella kolme pientä ikäluokkaa. Ruokala, keittiö ja koulun hallinto (1984) Harjoituskoulun laajennus (1984) Seminaarin koulu Myllymäen koulu H-rakennus (ylläolevassa kuvassa) esitetään purettavaksi. Riskinä nähdään, että koulu odottaisi vuosia väistössä siirtoa Seminaarille, ja koulurakennukset rapistuisivat tyhjinä odottamassa tulevaa käyttöä. Sivistysja hyvinvointilautakunta käsittelee kouluselvitystä ensi viikon keskiviikkona. • Nyt valmistuneessa, ohjelman vuoksi käynnistetyssä selvityksessä arvioidaan, että oppilasmäärä keskustan alueella näyttäisi pysyvän kolmesta neljään vuotta nykytasolla. Koulussa pitää olla vähän enemmän pinta-alaa laskettuna oppilaille, koska apuvälineet tarvitsevat tilaa. ”Mutta sillä pyritään minimoimaan kustannusten kasvua”, työryhmä katsoo. Talolle voidaan kaavoittaa oma tontti ja myydä se vaikkapa asunnoksi. Puolet enemmän mahtuisi, mutta D-rakennus on kiinni. On ehdottomasti järkevää, että tarkastellaan mitä tiloja jatkossa tarvitaan. Hienoa, että tajutaan näiden rakennusten arvo ja on ymmärretty, että koulu on jotain muutakin kuin paikka jonne sullotaan lapsia. FAKTA Oppilasmäärä ei ole romahtamassa • Hämeenlinnan talouden tasapainottamisohjelman mukaan ”kantakaupungin kouluverkon alueellisessa tarkastelussa on välttämätöntä ennakoida lapsimäärän väheneminen”. Tiloja korjataan. • Myllymäellä oppilaita on 273, joista osa opiskelee tilanahtauden vuoksi osan päivää Kaurialan koulussa. Kun se jätettäisiin korjaamatta, säästettäisiin noin puoli miljoonaa euroa. Sen puolesta nämä suunnitelmat kuulostavat hyviltä. • Seminaarin kampuksella on nyt noin 650 oppilasta. Ajatuksena on ollut, että jos Myllymäen koulu siirtyisi Seminaarille, vapautuvat rakennukset hyödynnettäisiin muuhun kuin koulukäyttöön. Osa suojeltua rakennusta. Entinen hallintosiipi, ruokala ja keittiö (1979) Alkuperäisen Seminaarirakennuksen (v. Kivikoulun yhteyteen rakennettaisiin asemakaavan sallima 400 kerrosneliömetrin lisärakennus. Liikuntasalisiipi (valmistunut 1979) Entinen harjoituskoulu (v. ”Molemmat koulut ovat erittäin pidettyjä ja laadullisesti korkeatasoisia, joissa oppilaiden on turvallista opiskella.” MYLLYMÄEN JA SEMINAARIN KOULUJEN TULEVAISUUTTA POHTINUT TYÖRYHMÄ. Se maksaisi noin 1,2 miljoonaa euroa, kun puolta pienemmän Tapolan peruskorjauksen hinta olisi alustavan arvion mukaan parikymmentä tuhatta euroa enemmän. 1930) toinen siipi. Toivotaan, että poliitikot ovat myös samaa mieltä.” PAULIINA KAUPPINEN Myllymäen koulun vanhempainyhdistyksen pj. Molempia tarvitaan.” KATI GRÖNVALL Seminaarin vanhempainyhdistyksen pj. (03) 6151 410 toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita myös Whatsapilla numeroon 040 4577 980 Anna uutisvinkki! SANOTTUA Esityksestä sanottua ”En näe esitystä kenenkään voittona tai tappiona. Olemme olleet tarkoituksella hiljaa keskustelun käydessä kuumana, mutta kieltämättä on harmittanut, että Seminaaria on vedetty hieman aiheettakin lokaan. Koulut ovat työryhmän mukaan ”keskenään erilaisia, mutta erittäin pidettyjä ja laadullisesti korkeatasoisia, joissa oppilaiden on turvallista opiskella”. Näin luodaan sitä elinvoimaa ja pitovoimaa!” ANTTI TOIVANEN Pro Myllymäki -aktiivi ”Selvityksen tulos oli odotettu. (03) 6151 344, ma–su klo 6.30–10.30 x Tykkää Hämeen Sanomista Facebookissa ja seuraa Twitterissä ja Instagramissa. Niin sanotun Tapolan talon koulutiloja olisi selvityksen mukaan hyvin vaikea saada nykyvaatimusten mukaisiksi. Näen tämän hyvänä ja perusteellisena selvitystyönä, jota varmasti edesauttoi aktiivinen ja asiallinen keskusteluyhteys virkamiesjohdon, poliitikkojen, vanhempainyhdistyksen sekä Pro Myllymäen välillä. Tyhjillään sisäilmaongelmien vuoksi vuodesta 2018 alkaen. Siitäkin muistutetaan, kuinka vanhemmat ovat toivoneet, että Hämeenlinnan keskusta-alueella olisi toiminnallisesti monipuolinen palveluverkko ja erityyppisiä kouluja. Työryhmä huomauttaa, että muu käyttö vaatii asemakaavan muutoksen ja olisi todennäköisesti kallista. Sielläkin tulevat seinät vastaan jossain vaiheessa.” MINNA KOLARI Hämeenlinnan Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:n pj. puh. ”Keskustan elinvoimaisuus ja vetovoimaisuus edellyttävät, että keskusta-alueella on riittävät lähipalvelut lapsiperheille”, työryhmä kirjoittaa. HÄSA Harjoituskoulun laajennuksen väliosa (1984) Kuvat: Pekka Rautiainen, grafiikka: Soile Toivonen ER O T TA JA KA T U SEM INA ARI KAT U A B C D E F G H Seminaarirakennuksen (v. Piharakennus varastoksi. Esitetään, että D-rakennus peruskorjataan. Myllymäen investointia esitetään sivistysja hyvinvointitoimialan talousarvioesitykseen vuodelle 2022. TYÖRYHMÄN SELVITYSKIN huomioi, että asukkaat ovat ”laajasti vastustaneet” Myllymäen koulun siirtoa Seminaarille. Kaksikerroksiseen lisäsiipeen tulisi kaksi opetustilaa, teknisten töiden tilat, wc:t ja kouluterveydenhoito. Seminaari on hyvä, iso koulu ja Myllymäki omanlaisensa. Peruskorjaus on jo tehty. KAUPUNGINHALLITUKSEN hyväksymässä tasapainotusohjelmassa oli tarkoitus säästää kaupungin menoja myös välttämällä koulurakentamista tai isoa peruskorjausta. ”Saamme selvityksestä hyvät taustat päätöksentekoon. Selvityksen nyt tehnyt työryhmä myöntää, että sen esittämä ratkaisu jatkaa Hämeenlinnan kouluinvestointeja. Keskeistä on, että nyt on löydetty säästökohteita.” KALLE VIRTANEN sivistysja hyvinvointilautakunnan jäsen (kok.) ”Yhdistyksessä olemme olleet koko ajan sitä mieltä, että molempien koulujen on hyvä jatkaa. Käytännössä kyse olisi hyvällä paikalla sijaitsevien kiinteistöjen myynnistä
syyskuuta kokouksessaan esitystä, että poliisille tehtäisiin tutkintapyyntö Tuuloksen historiallisesti merkittävän kirkkomaiseman alueella tehdystä rakennuksen remontista. Tuuloksen kirkkomaisema on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurimaisema-alue. Suostumus on kuitenkin ehdollinen niin, että rakennuksen julkisivuun liittyvät muutokset pitää käsitellä rakennusluvan yhteydessä yhteistyössä museoja rakennusvalvontaviranomaisen kanssa. Kiinteistö on alkuperäisessä kunnossa. Tarkoitus on myös pidentää Hämeenlinnan uimahallin kesäajan kiinnioloaikaa. Samoin myyntiin on lähiaikoina tulossa kolmen rivitaloasunnon kiinteistö Iso-Evonraitin varrelta. Yhtiö hakee kaupungilta lupaa myydä Nummella Sammontie 2:ssa sijaitseva vuokrakerrostalo. KYSEESSÄ on suojeltu rakennus, jonka kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Myllykangas kumppaneineen osti YIT:ltä. Lupaa haetaan savusaunan sekä kahden teknisen tilan rakentamiseen. HÄSA Veli-Matti Virtanen Hämeenlinna Hämeenlinnan kaupunki joutuu tekemään ensi vuonna säästöjä myös sivistysja hyvinvointitoimialalta, eli koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta, liikunnasta ja kulttuurista. Hakemus koskee lupaa poiketa asemakaavaan merkitystä rakennusalasta ja pysäköintinormista. RAKENNUKSEN OMISTAJA kertoi selvityksessään, että remontin piti olla vähäisempi, mutta työ laajentui rakennuksen oletettua heikomman kunnon vuoksi. Muitakin kiinteistöjä on yritetty myydä, mutta niistä ei ole syntynyt kauppoja. Kyseisestä kiinteistöstä on purettu vanha kuisti, ja tilalle tehtiin viime keväänä merkittävästi suuremman laajennuksen perustukset. KAUPUNGINHALLITUS käsittelee poikkeamislupaa kokouksessaan maanantaina. KUVA: Esko Tuovinen, arkisto Alvettulan koulukin joutui lopetusuhan alle . Lisäksi omistajat hakevat lupaa poiketa pysäköintinormista sillä perusteella, että tarkoitus on hankkia kiinteistölle yhteiskäyttöauto. Siitä tulee nettosäästöä 30?000 euroa. Esityksenä on, että hakemukseen suostutaan. Sibelius-fantasiaa ei ensi vuonna järjestetä. Sille on saatu myyntilupa jo aiemmin. Asuntoyhtiö tiedustelee kaupunginhallitukselta ennakkokantaa myyntisuunnitelmaan, kuten kaupungin konserniohje edellyttää. Rakennustarkastajan mukaan kiinteistön omistajien tasapuolisen kohtelun kannalta luvanhakuvelvoitteen laiminlyöntiä ja määräyksistä piittaamattomuutta ei voida pitää yleisen edun kannalta vähäisenä. Asemanrannan majataloon haetaan poikkeamislupaa Sari Oksala Hämeenlinna Asemanrannan alueelle suunniteltuun majataloon eli entiseen tehtaanjohtajan taloon haetaan poikkeamislupaa. Sen paikka vastaa neljää tavallista autopaikkaa tontilla. SYYSKUUTA 2020 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Kuistin laajennus voi johtaa poliisitutkintaan Tuuloksessa Omistaja ryhtyi tekemään laajennusta ilman lupia kulttuuri maisemassa sijaitsevaan rakennukseen. Sibeliusbrändiin tehdään 15 000 euron lisäleikkaus. Työstä annettiin kirjallinen keskeytysmääräys kesäkuun alussa. Toimialan viranhaltijoiden budjettiesitykseen ensi vuodelle sisältyy liikuntahalliyhtiön avustuksen leikkaaminen 195?000 eurolla. Aimo-koulun asiakasmaksu nousee 10 eurolla. Rakennukseen on tarkoitus tehdä majatalo, ravintola, yleinen maksullinen sauna ja savusauna sekä myös Myllykankaan ja hänen puolisonsa asunto. Hämeenlinnan Asunnot myi kesällä kaksi vuokrakerrostaloaan Laaniitystä. Rakennus sijaitsee Nummen ostarin vieressä. Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunta käsittelee tiistaina 15. Hämeenlinnan teatterin avustusta leikataan satatuhatta euroa. HÄSA. . Kaupunginhallitukselle esitetään myyntisuunnitelman hyväksymistä. VIRANHALTIJAT esittävät, että Hauhon Alvettulan koulun lakkauttamisesta ensi elokuun alussa käynnistetään selvitys. Kolmiopettajaisessa alakoulussa on 46 oppilasta. Rahaa pois myös teatterilta ja liikuntahalleilta. Juho Peltoniemi Hämeenlinna Rakennuksen laajentaminen ilman asianmukaista lupaa saattaa johtaa poliisitutkintaan Tuuloksessa. Aamuja iltapäivätoiminnan asiakasmaksuja korotetaan. LAUANTAINA 12. Hämeenlinnan Asuntojen toimitusjohtaja Tuukka Tuomala kertoo, että kiinteistö tulee yleiseen myyntiin. Lakkautus toisi säästöä muista kuin henHauhon Alvettulan koulun lakkauttamisesta on tarkoitus käynnistää vuoden päästä selvitys. Sammontie 2 on rakennettu vuonna 1965, ja siinä on 12 asuntoa. Sibelius-fantasia loppuu, Museo Skogster maksulliseksi. Toimialalta on vaikea saada lisätuloja, mutta Museo Skogster kaupungin keskustassa muuttuu pääsymaksulliseksi. Säästöt puraisevat viranhaltijoiden mukaan tasaisesti kaikkea toimintaa. Poikkeamislupaa tarvitaan siksi, että tontin nykyinen rakennusoikeus on osoitettu kokonaan suojellun rakennuksen kohdalle. HÄSA Sammontien vuokratalo tulossa myyntiin Sari Oksala Hämeenlinna Hämeenlinnan Asunnot jatkaa kokonaisten vuokratalojensa myyntiä. Kirjastoja museotoiminnan menoista otetaan pois 35 000 euroa, käytännössä muun muassa kirjahankintoja vähennetään. Samoin savusaunan vaikutus naapurustoon käsitellään rakennusluvan yhteydessä
Päinvastoin uusina vakansseina tulee kaksi erityisluokanopettajaa, neljä kouluohjaajaa ja viides etsivä nuorisotyöntekijä. HÄSA Hauhon Alvettulan koulun lakkauttamisesta on tarkoitus käynnistää vuoden päästä selvitys. Terhokoti on tehnyt saattohoidon saralla pioneerityötä ja sen osaamista ei saa hävittää, sanoi Husin syöpäkeskuksen toimialajohtaja Johanna Mattson tiedotteessa perjantaina. Myös nuorisopalveluista otettaisiin 10 000 euroa. Vertailuvuonna 2018 Lammilla opiskelijakohtaiset käyttömenot olivat 10?058 euroa. Näiden lisäksi uutena painotuksena voisi olla esimerkiksi luontoon, ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvä kokonaisuus tai ekologialinja. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus sanoo olevansa huolissaan Terhokodin tilanteesta. Aiemmin tällä viikolla kerrottiin jo esityksestä lakkauttaa Alvettulan päiväkoti. Lukion toiminta oli liipaisimella viimeksi talvella, jolloin vaihtoehtona oli sen yhdistäminen kaupungin muihin lukioihin. Terhokodin mukaan yt-neuvottelut johtuvat toiminnan pitkäaikaisesta ja tänä vuonna kiihtyneestä tappiollisuudesta. Selvityksessä on vertailtu suunnilleen samankokoisten lukioiden kustannuksia eri puolilla maata. Lammin lukion opiskelijat tulevat pääosin Lammin ja Tuuloksen alueella. Tappiollisuuden syynä on muun muassa Terhokodin käyttöasteen aleneminen viime vuosina. Mahdollisiin lomautuksiin hän ei ottanut kantaa, vaan muistutti että työkalupakissa on paljon muutakin, kuten kannustevapaita ja lomarahojen vaihtoa. Selvityksessä arvioidaan, että nykyinen yksisarjainen malli on Lammin lukiolle kustannustehokkain tapa toimia. HÄSA 6 Suomeksi Yksisarjainen opetus: Opiskeltavien kurssien opetus järjestetään lukuvuoden aikana vain kerran saman vuosikurssin opiskelijoille. Kirjastosta vähenisi yksi henkilötyövuosi, mikä säästää 42?000 euroa. Sari Oksala Hämeenlinna Lammin lukio on juuri valmistuneen lukioselvityksen mukaan riittävän houkutteleva, joten sen toimintaa kannattaa jatkaa. kilöstömenoista 46?000 euroa. Saattohoitoon erikoistunut Terhokoti ilmoitti torstaina aloittavansa koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut. -luokkalaisille 60 000 euron arvosta. Lammin luku on selvästi korkeampi kuin Kaurialan ja Lyseon lukiossa, mutta suurin piirtein samalla tasolla kuin samankokoisissa lukioissa. Samoin tarkoitus on selvittää mahdollisuuksia sähköisten oppimisympäristöjen laajempaan hyödyntämiseen. Hän korostaa, että säästöjen hakemisessa käytetään kaikki keinot. SÄÄSTÖT on Raukon mukaan jouduttu haalimaan hyvin pienistä puroista. Nykyinen yksi sarjainen malli on Lammin lukiolle kustannustehokkain tapa toimia. Myös klassisen musiikin ostot Verkatehtaalta säilyvät entisellään. –. LAUANTAINA 12. Sen jälkeen kaupunginhallitus päätti selvittää, mikä olisi taloudellisesti kestävä tapa jatkaa lukion toimintaa Lammilla. Järjestöavustukset ja minipilotit siis säilyvät entisellään. Sivistysja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko esittää lautakunnalle, että se hyväksyisi omalta osaltaan tehdyn selvityksen ja lähettäisi sen kaupunginhallituksen käsittelyyn. Toistaiseksi kohdentamattomista henkilömenoista jää vielä karsittavaa 775?000 euroa, Raukko kertoo. Oppivelvollisuuden laajentamiseen varaudutaan 100 000 eurolla. Ahveniston päiväkodin esitetyn lakkautuksen säästöksi kerrotaan nyt 114 000 euroa ja Vuorentaan päiväkodin lakkautuksen 65 000 euroa. Esiopetuksen ostot palvelusetelipäiväkodeilta vähenisivät 60 000 eurolla. Kolmiopettajaisessa alakoulussa on 46 oppilasta. Vanajaveden opiston avustuksesta otetaan 25 000 euroa ja lukiokoulutuksen avustuksesta 60 000. Alvettulassa on nyt 21 niin sanottua rakenteellista hoitopaikkaa, mutta hoidossa voi olla kerrallaan 14 lasta. Husin mukaan sairaanhoitopiirin alueella on oltava erityistason saattohoitoa tarjoava yksikkö. Siitä saataisiin 23?000 euron säästö, kun toimimattomia tiloja ei tarvitsisi peruskorjata ja lapset siirtyisivät Hauhon kirkonkylän päiväkotiin. Tämä liittyisi luontevasti Lammin biologisen aseman ja Evon retkeilyalueen toimintaan. LAMMIN LUKIO kuuluu hallinnollisesti koulutuskuntayhtymä Tavastian alaisuuteen, kuten muutkin kaupungin lukiot ja Parolan lukio. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A7 UUTISET Selvitys lupaa hyvää Lammin lukiolle Koulun vetovoimaa voidaan yrittää lisätä uusilla painotuksilla, mutta se jää koulutuskuntayhtymä Tavastian tehtäväksi. Sivistysja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko sanoo, että säästää ei ole haluttu kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevilta lapsilta. Kaupungilla ei nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ole mahdollisuutta osallistua sen rahoitukseen. Toisena vaihtoehtona voisi olla partiolinja yhteistyössä Suomen Partiolaisten kanssa. KUVA: Esko Tuovinen, arkisto Terhokodin koko henkilökunta yt-neuvotteluihin HELSINKI. Erityistä huomiota vaativien lasten tapaan ei ole haluttu leikata kansalaistoiminnan tukemisesta. Raukko ei pysty vielä avaamaan sitä, mihin työtehtäviin säästöt kohdistuisivat. Sivistyksen ja hyvinvoinnin talousarvioesityksessä on vain yksi uusi kouluinvestointi, Hykin uusi rakennus. Opetustoimenjohtaja Mika Mäkelän mukaan hallintooikeus on luvannut täksi syksyksi päätöksen purkuluvasta tehdystä valituksesta. Joka tapauksessa ensi elokuusta alkaen on määrä vähentää toimialan henkilöstömenoja 175?000 eurolla. Yt-neuvottelut alkavat tiistaina. Lukioikäisten määrä laskee, mutta se näkyy selvityksen mukaan merkittävästi vasta kahdeksan vuoden kuluttua. Sibelius-opiston avustus pienenee esityksessä 30 000 euroa, lasten kulttuurikeskus ARXin ja Aimokoulun avustukset 20 000 euroa. Henkilöstösäästöjä käsitellään kaupungin yhteistoimintamenettelyssä kuten muidenkin toimialojen henkilöstösäästöjä. Yhteensä noin neljännesmiljoona saadaan palveluneuvojan vakanssin puolikkaasta, päiväkotien ja koulujen aineista ja tarvikkeista, koulutus-, matka-, ja majoituskustannuksista sekä asiantuntijapalkkioista. KAUPUNGIN sivistysja hyvinvointilautakunta käsittelee Lammin lukioselvitystä kokouksessaan ensi keskiviikkona. KERHOTOIMINNAN palveluseteli lopetettaisiin ensi elokuussa, ja se säästäisi 70 000 euroa. Koulujen digistrategiaa jatketaan jakamalla henkilökohtaisia laitteita 4.ja 7. SIVISTYSja hyvinvointitoimiala ei ole vielä saanut koko sille asetettua kolmen miljoonan euron säästötavoitettaan täyteen omasta toiminnastaan. Helsingissä toimivassa Terhokodissa on 41 työntekijää. STT. Lukion nykyisiä painotuksia ovat kansainvälisyys ja vuotuinen musikaaliprojekti. Lukiokoulutuksen painotuksista päättää koulutuksen järjestäjä eli Tavastia. Hus on valmis tarvittaessa ottamaan Terhokodin toiminnan omaksi toiminnakseen turvatakseen saattohoitopotilaiden hoidon. Sen uusien tilojen etsintään varataan 30 000 euroa. SELVITYKSESSÄ on pohdittu myös keinoja lisätä Lammin lukion houkuttelevuutta esimerkiksi uusilla painotuksilla. Hyvää budjetti tarjoaa myös pelitila Bunkkerille. Siksi Lammin lukion kolmannen painotuksen suunnittelua esitetään Tavastian tehtäväksi
pantin 0,40) 6 .Valio KOLMIO JUUSTOPALAT 245–300 g Ei hienoin. Oetker RISTORANTE PIZZAT 216–390 g Ei gluteenittomat. Ilman Plussa-korttia 4,29/rs (4,77/l) 10 .-22 % 2,99 Ilman Plussa-korttia 3,95 /pkt Ilman Plussa-korttia 10,99-11,75/pkt 2 PKT VOIMASSA TO-SU 10.-13.9.2020 WC-paperi 0,34/rl ja talouspaperi 0,38/rl jopa 36% jopa Ilman Plussa-korttia wc-paperi 19,15-21,00/sk ja talouspaperi 9,69/pkt 19 50 YHTEISHINTAAN VALINNAN MUKAAN Omo, Bio Luvil ja Neutral PYYKINPESUNESTEET 920 ml–1 l sekä Omo PYYKINPESU KAPSELIT 15 kpl/pkt 3,00–3,26/l, 0,20/kpl jopa 31% jopa Ilman Plussa-korttia 4,09-4,39 /kpl 9 .3 KPL 4 PKT Ilman Plussa-korttia 3,89–4,19/pkt (7,78–9,31/kg) .VOIMASSA TO–SU 10.–13.9. 14,18/kg Ilman Plussa-korttia 3,95 /kpl (16,81/kg) Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi FORSSA • HYVINKÄÄ • JÄRVENPÄÄ • KERAVA • KLAUKKALA • MÄNTSÄLÄ • RIIHIMÄKI ERÄ Hätälä TUORE KOKONAINEN LOHI Norja. Rajoitus 2 kalaa/talous. 1 erä/tal. KAUPAN PÄÄLLE kahden paketin ostajalle Libero-kurahanskat (arvo n. Ilman Plussa-korttia 8,49–11,99 /24-pack (0,77–1,21/l) (sis. (10,0010,53/kg 24 PACK. pantit 0,75) Ilman Plussa-korttia 1,49 /tlk (4,06/l) (sis. 2 erää/tal. pantin 0,15) 5 .Kaslink AITO KAURAJUOMA BARISTA 8 x 1 l 1,25/l LTK Görans DÖNER KEBABLASTU 1 kg Pakaste. 5,83/kg Ilman Plussa-korttia 1,45 /rs (7,25/kg) 3 50 ERÄ Laitilan Kanatarhan VIRIKE KANANMUNAT S30 1440 g 2,08/kg Ilman Plussa-korttia 3,49 /kenno (2,42/kg) 2 99 KENNO Valio PROFEEL PROTEIINI VANUKAS 180 g 6,11/kg Ilman Plussa-korttia 1,19 /prk (6,61/kg) 5 50 MANSIKKA 400 g tai PENSASMUSTIKKA 300 g Mansikka Belgiasta tai Hollannista, pensasmustikka Perusta. 3 RS Aino KERMAJÄÄTELÖT 900 ml Ei laktoosittomat eikä kaurajäätelöt. Panini PANINIT 235 g Ei gluteeniton panini. 8,95/kg Ilman Plussa-korttia 10,30 /ps (10,30/kg) 8 95 PS PUNAINEN PAPRIKA Puola. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Oetker RISTORANTE PIZZAT 216-390 g ei gluteenittomat 6,41-11,57/kg 4 RS 3 RS 10 00 Ilman Plussa-korttia 2,25-2,55/kpl (11,25-13,42/kg) Fazer Sininen MAITOSUKLAA 200 g sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 190-200 g Ei Winter. 5,90/kg DLN NÖTTI FRUTTI PÄHKINÄ– HEDELMÄ SEKOITUS 400 g 12,48/kg Ilman Plussa-korttia 6,15 /ps (15,38/kg) 4 99 PS 2 TLK Valio MARJAKEITOT 750–1 000 g 2,25–3,00/kg Ilman Plussa-korttia 2,49 /tlk (2,49–3,32/kg) 4 50 2 PL Innocent SMOOTHIET 300 ml Into the Blue vain K-kaupoista. 2,67/kg Ilman Plussa-korttia 0,75 /prk (3,00/kg) 4 .Suomi. pantit 0,75) Ilman Plussa-korttia 1,49 /tlk (4,06/l) (sis. kalatarjoukset voimassa tiskin aukiolojen mukaan TUOREESTI HEVIÄ! KUNNON RUOKAKAUPAN PALVELUTISKIT PALVELEVAT MYÖS SUNNUNTAINA KLO 11 ALKAEN Aino KERMAJÄÄTELÖT 900 ml (ei laktoositon eikä kaurajäätelöt) Raj. 14,00). ww w. 10,00–10,53/kg Ilman Plussa-korttia 2,25–2,55 /kpl (11,25–13,42/kg) 10 .8 KPL/LTK 5 KPL 14 6 PRK Ehrmann RASVATON MAITO RAHKA ja RAHKA JOGURTTI 250 g Ei laktoositon. pantit 2,40) VOIMASSA TO-SU 10.–13.9. 37LV/2020 Ilman Plussa-korttia 2,35–2,45/ps (6,71–8,17/kg) 10,51–13,32/kg Ilman Plussa-korttia 9,75/rs (12,83–16,25/kg) 7 99 RS -18 % VOIMASSA TO-SU 10.–13.9. Atria TAKUUMUREA NAUDAN PAAHTOtai SISÄPAISTI Palana. pantit 0,80) Ilman Plussa-korttia 3,55–4,09 /pl (2,10–2,46/l) (sis. 7 79 Hartwall VICHY 0,33 l 24-pack Myös Novellekivennäisvedet. 2erää/tal. 7,95/kg Ilman Plussa-korttia 9,59 /ps (9,59/kg) PS 2 PS Taffel MEGAPUSSIT 140–325 g 6,15–14,29/kg Ilman Plussa-korttia 2,59 /ps (7,97–18,50/kg) 4 .KPL Fazer Sininen MAITOSUKLAA 200 g sekä MAKU ja TUMMASUKLAA LEVYT 190–200 g Ei Winter. pantin 0,40) 6 .Valio KOLMIO JUUSTOPALAT 245–300 g Ei hienoin. LAUANTAINA 12. 7,50/l Ilman Plussa-korttia 2,75 /pl (9,17/l) 4 50 3 RS Arla KESO RAEJUUSTOT 200 g Myös laktoositon. A 11 /U U Libero TEIPPIja HOUSUVAIPAT 28-88 kpl/pkt 0,09-0,28/kpl Ei koske Libero Touchja Valuepacktuotteita. 5 99 1 69 16 95 9 95 15 90 4 00 Herkullise t PORSAAN RIBSIT 7 95 KG 2 99 KG Ilman Plussa-korttia 4,29/rs KG KG 4 PKT 10 00 10 00 Belgia/Hollanti tai Peru KG KG Ilman Plussa-korttia 2,59/ps (7,97-18,50/kg) OMASTA SAVUSTAMOSTA herkullista SAVUKALAA Tuore ruodoton LOHIFILEE Norja, d-leikattu, selkä-ja vatsarasvat sekä pyrstöpala poistettu Tuore kokonainen LOHI Norja Rajoitus 2kalaa/talous 3 RS KENNO Ilman Plussa-korttia 8,49-11,99/pack (0,77-1,21/l) Ilman Plussa-korttia 3,49-3,69/rs (9,43-12,30/g) Ilman Plussa-korttia 2,95/pkt (7,56-13,66/g) Ilman Plussa-korttia 3,49/kenno (2,42/kg) Ilman Plussa-korttia 2,09-2,25/kpl (5,23/kg, 4,50/l) Ilman Plussa-korttia 10,99-11,75/pkt Fileerattuna 7,99/kg TAKUUMUREA SISÄja PAAHTOPAISTI palana Suomi 3 50 Kitchen Joy ATERIAT 300-370 g 8,11-10,00/kg 9 00 10 00 PAPRIKA punainen Puola MANSIKKA 400 g tai PENSASMUSTIKKA 300 g (7,48-9,97/kg) 2 99 RS Ilman Plussa-korttia 3,89-4,19/pkt Kulta Katriina SUODATINKAHVIT 450-500 g Ei erikoissekoitukset tai plus Raj. 24%) k-ruoka.fi/kauppa HÄMEENSAARI Hämeensaarentie 7, 13100 Hämeenlinna MA-LA 7-22, SU 10-22 TIIRIÖ Katsastusmiehentie 6, 13130 Hämeenlinna MA-LA 7-21, SU 10-21 Hämeensaaressa palvelutiskimme avoinna myös sunnuntaisin klo 20.00 asti. 6,41–11,57/kg Ilman Plussa-korttia 2,95 /pkt (7,56–13,66/kg) 10 .Kokkikartano KIUSAUKSET tai NAKKIPERUNAMUUSI 1 kg 6,99/kg 6 99 KPL KYLMÄSAVUSTETTU KIRJOLOHIFILEEVIIPALEET 400 g 22,48/kg Ilman Plussa-korttia 9,85 /pkt (24,63/kg) 8 99 PKT Mr. 3,70/l Rajoitus 1 erä/talous. Hämeensaaren ja Tiiriön K-citymarketeissa ellei tuotteen kohdalla toisin mainita, tuotteita reilut mutta rajalliset erät. pantin 0,15) 5 .Kaslink AITO KAURAJUOMA BARISTA 8 x 1 l 1,25/l LTK Görans DÖNER KEBABLASTU 1 kg Pakaste. 7,95/kg Ilman Plussa-korttia 9,59 /ps (9,59/kg) PS 2 PS Taffel MEGAPUSSIT 140–325 g 6,15–14,29/kg Ilman Plussa-korttia 2,59 /ps (7,97–18,50/kg) 4 .KPL Fazer Sininen MAITOSUKLAA 200 g sekä MAKU ja TUMMASUKLAA LEVYT 190–200 g Ei Winter. pantit 0,75) Ilman Plussa-korttia 1,49 /tlk (4,06/l) (sis. pantin 0,15) 5 .Kaslink AITO KAURAJUOMA BARISTA 8 x 1 l 1,25/l LTK Görans DÖNER KEBABLASTU 1 kg Pakaste. 15 Wursti EXTRA PALVI LEIKKELEET 300–400 g 9,48–12,63/kg Ilman Plussa-korttia 4,65 /pkt (11,63-15,50/kg) 3 79 PKT Ilman Plussa-korttia 2,09–2,25 /kpl (5,23/kg, 4,50/l) 2 PL Muumi, Smurffi, Dr Pepper ja Schweppes VIRVOITUS JUOMAT 1,5 l 1,73/l (sis. 4,38/kg 3,50/l Dr. (0,68/l) (Sis. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A9 Löydät meidät Facebookista ja Instagramista Tarjoukset voimassa la-su 12.-13.9. pantit 0,80) Ilman Plussa-korttia 3,55–4,09 /pl (2,10–2,46/l) (sis. 1 erä/tal. 5 99 KG VOIMASSA TO–LA 10.–12.9. alv. 5,63–7,50/kg Ilman Plussa-korttia 2,49 /pkt (6,23-8,30/kg) 4 50 Atria PERINTEINEN KARJALANPAISTI 700 g 8,56/kg 5 99 RS HK AITO NAKKI 630 g 9,51/kg Ilman Plussa-korttia 7,09 /pkt (11,25/kg) 5 99 PKT Dr. Laitilan Kanatarhan VIRIKE KANANMUNAT S30 1440 g 2,08/kg ERÄ 2 KPL Becel MARGARIINIT 400 g ja juokseva 500 ml Ei voi&kasviöljyt. Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30% jopa -75% Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä OSA 1 HINNAT VOIMASSA TO-SU 10.–20.9.2020, ellei toisin mainita. 16,63–20,37/kg Ilman Plussa-korttia 6,49 /kpl (21,63–26,49/kg) 4 99 KPL Porokylän MAMMUTTI VANILJAKRANSSI 400 g 7,48/kg Ilman Plussa-korttia 3,99 /ps (9,98/kg) 2 99 PS 5 TLK Sinebrychoff KARHU ALKOHOLITON OLUT 0,0% 0,33 l 2,58/l (sis. Raj. 7,95/kg Ilman Plussa-korttia 9,59 /ps (9,59/kg) PS 2 PS Taffel MEGAPUSSIT 140–325 g 6,15–14,29/kg Ilman Plussa-korttia 2,59 /ps (7,97–18,50/kg) 4 .KPL Fazer Sininen MAITOSUKLAA 200 g sekä MAKU ja TUMMASUKLAA LEVYT 190–200 g Ei Winter. pantit 2,40). 10,00–10,53/kg Ilman Plussa-korttia 2,25–2,55 /kpl (11,25–13,42/kg) 10 .8 KPL/LTK 15 Wursti EXTRA PALVI LEIKKELEET 300–400 g 9,48–12,63/kg Ilman Plussa-korttia 4,65 /pkt (11,63-15,50/kg) 3 79 PKT Ilman Plussa-korttia 2,09–2,25 /kpl (5,23/kg, 4,50/l) 2 PL Muumi, Smurffi, Dr Pepper ja Schweppes VIRVOITUS JUOMAT 1,5 l 1,73/l (sis. Rajoitettu erä -32 % Taffel MEGAPUSSIT 140-325 g (6,15-14,29/kg) 2 PS 2 PKT Laadukkaat käsintehdyt SUSHIT Omasta sushikeittiöstä 19 95 24 -PACK Myös Novelle-kivennäisvedet. Tuotteita rajoitetut erät. pantit 0,80) Ilman Plussa-korttia 3,55–4,09 /pl (2,10–2,46/l) (sis. 10,00–10,53/kg Ilman Plussa-korttia 2,25–2,55 /kpl (11,25–13,42/kg) 10 .8 KPL/LTK 15 Wursti EXTRA PALVI LEIKKELEET 300–400 g 9,48–12,63/kg Ilman Plussa-korttia 4,65 /pkt (11,63-15,50/kg) 3 79 PKT Ilman Plussa-korttia 2,09–2,25 /kpl (5,23/kg, 4,50/l) 2 PL Muumi, Smurffi, Dr Pepper ja Schweppes VIRVOITUS JUOMAT 1,5 l 1,73/l (sis. KG LAKTOOSITTOMAT Aino KERMAJÄÄTELÖT tai KAURAJÄÄTELÖT 850–900 ml 4,54–4,81/l Ilman Plussa-korttia 5,25 /rs (5,83–6,18/l) 4 09 RS 2 PKT Kivikylän LENKKIMAKKARAT 300–400 g Ei kalkkunalenkki. Raj. Tarjoukset voimassa vain kotitalouksille. 7,48–9,97/kg 2 99 RS ERÄ Pakkasmarja KOTIMAINEN MANSIKKA 1 kg Pakaste. pantin 0,40) 6 .Valio KOLMIO JUUSTOPALAT 245–300 g Ei hienoin. 16,63–20,37/kg Ilman Plussa-korttia 6,49 /kpl (21,63–26,49/kg) 4 99 KPL Porokylän MAMMUTTI VANILJAKRANSSI 400 g 7,48/kg Ilman Plussa-korttia 3,99 /ps (9,98/kg) 2 99 PS 5 TLK Sinebrychoff KARHU ALKOHOLITON OLUT 0,0% 0,33 l 2,58/l (sis. Rajoitus 2 erää/talous. 16,63–20,37/kg Ilman Plussa-korttia 6,49 /kpl (21,63–26,49/kg) 4 99 KPL Porokylän MAMMUTTI VANILJAKRANSSI 400 g 7,48/kg Ilman Plussa-korttia 3,99 /ps (9,98/kg) 2 99 PS 5 TLK Sinebrychoff KARHU ALKOHOLITON OLUT 0,0% 0,33 l 2,58/l (sis
PERUSKOULUISSA , toisen asteen oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa on tullut tietoon yli 40 joukkoaltistusta syyslukukauden alun jälkeen, kertoo THL. 700 ihmistä, mutta THL:n mukaan jatkotartuntoja on toistaiseksi havaittu vain muutamia. Ruununmyllyn koulusta asetettiin 61 henkilöä karanteeniin. Järjestäjät suhtautuivat tietojeni mukaan perumiseen rakentavasti, Koivisto sanoo. Tietyissä oppisisällöissä ryhmät jonkin verran sekoittuvat. Hämeenlinnan kaupungin avosairaan hoidon ylilääkäri Outi Hämäläinen: Oireettomia koronalle altistuneita ei testata, koska testi ei yleensä paljasta tartuntaa ennen oireiden alkamista. Amazing Race -tapahtuman kiellon takana oli opiskelijoiden keskuudessa ilmi tulleet koronatapaukset sekä laajat karanteenit. Koulut eivät siitä itse päätä. –?Siihenkin on valmius. HÄMEENLINNAN RUUNUNMYLLYN koulun koronavirustartuntaa ei Pääosa koronatesteistä tehdään terveyskeskuksissa. PÄIJÄT-HÄMEEN hyvinvointiyhtymän alueella on raportoitu 12 uutta koronavirustartuntaa ja yli 300 päijäthämäläistä on määrätty karanteeniin viikon aikana, yhtymä kertoo tiedotteessaan. Kun se tulee lähelle, se huolettaa vielä enemmän. Epidemiatilanne huolestuttaa. Jos he näkevät sen tarpeelliseksi. Jos useita opettajia joutuu karanteeniin, ja koska opettajat opettavat eri ryhmiä, saattaa se aiheuttaa sijaiskustannusten kasvua. 000 asukasta, mikä on yli puolet korkeampi kuin maan hallituksen asettama raja ulkomaanmatkailulle. Viimeisen kahden viikon aikana alueella on varmistettu 40 tartuntaa. Oireeton, mutta tartuttava ihminen oli viettänyt aikaa neljässä eri ravintolassa kaupungin keskustassa. –. Terveyskeskus saa käyttää keskus sairaalan pikatestausmahdollisuutta vain ”tietynlaisissa joukkoaltistustapauksissa”. Jyväskylän nuorten aikuisten parissa ilmi tulleet tapaukset olivat kiellon takana. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI kielsi perjantaina opiskelijatapahtuman, joka oli tarkoitus järjestää viikonloppuna. Suurin osa tartunnoista liittyy aiemmin esille tulleeseen ravintolassa tapahtuneen altistumisen tartuntaketjuun. –?Lasten kannalta valtakunnallinen ohjeistus on, että jos on terveyteen liittyvä huoli, oma hoitava lääkäri tekee siitä lausunnon. Miten kouluissa saa pidettyä välimatkaa. Infektiolääkäri tekee arvion yhdessä koulun rehtorin kanssa, ketkä siirtyvät karanteeniin ja etäopetukseen. Ensimmäiset seurantatiedot kouluista viittaavat siihen, että tartunnan saaneet ja altistuneet oppilaat tunnistetaan varsin hyvin, THL:n asiantuntijalääkäri Emmi Sarvikivi sanoo tiedotteessa. Sairaalahoidossa oli perjantaina kahdeksan henkilöä, joista yksi oli tehohoidossa. –?Luotan terveysviranomaisten linjauksiin. Toistaiseksi Hämeessä on ollut rauhallinen tilanne, joten olemme menneet lähiopetuksella. SYYSKUUTA 2020 A10 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Viki Salonen Hämeenlinna Myös Hämeenlinnan terveyskeskus pääsee koronan pikatestauksen piiriin – mutta vain harvoissa ja valituissa tilanteissa. Taudin tilannekuva muuttui Koiviston mukaan eilen, kun kävi ilmi, että kaupungissa sijaitsevassa ammattikorkeakoulussa ja lukiossa on todettu koronatapaus. Sen jälkeen valta delegoitiin sivistysja hyvinvointijohtajalle, joka teki virallisen päätöksen. Nopea valmius siirtyä etäopetukseen Kati Laitinen Hämeenlinna Hämeenlinnan kaupunki tiedotti eilen, että kahden Hämeenlinnan yhteiskoulun oppilaan on todettu altistuneen Ruununmyllyn koulussa torstaina todettuun koronatartuntaan liittyen. Kasvua oli siis 128 tapausta. Vain yhden koronatapauksen alkuperää ei ole vielä saatu selville. 512, joista parantuneita arvioidaan olevan yli 7. Siitä huolimatta henkilökunta ja vanhemmat ovat suhtautuneet rauhallisesti. –?Ei se ole helppo yhtälö. Minulla ei ole tiedossa, että sellaisia olisi Hämeenlinnassa. Varmaan johtuu henkilökunnankin osalta siitä, että kevät koulutti meitä ja tuli hyvä valmius reagoida tilanteisiin. LAUANTAINA 12. Suomessa raportoitiin 43 uutta koronatapausta Jyväskylässä kiellettiin suuri opiskelija tapahtuma. Tapahtuman ongelma oli se, että meillä on erityisesti näitä nuoria vähäoireisia aikuisia, jotka ovat saaneet viime aikoina tartunnan. –. –. Pikatestauskapasiteetin niukkuus johtuu Hämäläisen mukaan laitteiden ja välineiden määrästä. Tässäkin tapauksessa, kun eilen saatiin tieto, tänään ollaan jo etäopetuksessa. Onko pohdittu siirtymistä porrastettuun opetukseen, jossa osa oppilaista on etänä, osa lähiopetuksessa. Koronavirustartuntoja on tähän mennessä raportoitu Suomessa kaikkiaan 8. –?Teimme suunnitelmat jo viime keväänä. –?Koulutuksen järjestäjä tekee päätöksen, mutta se pohjautuu terveysviranomaisen lausuntoon.Ruununmyllyn koulun osalta infektiolääkäri määritteli oppilasjoukon, jota karanteeni koskee. Jos tilanne muuttuu epidemian osalta, porrastukseen on valmius. Keväällä pystyttiin joustamaan siitä. Lähiopetuksessa voi olla ryhmiä, joille täytyy ottaa sijainen. Kahden viime viikon aikana on raportoitu 470 tartuntaa, kun kahden edellisen viikon määrä oli 342. Syksyn ohjeistus on, että oppitunnit pidetään normaalisti opetussuunnitelman mukaisesti. –?Olemme juuri sopineet keskussairaalan kanssa, että tietynlaisissa joukkoaltistustapauksissa meilläkin on jatkossa sairaalan kanssa erikseen sopien mahdollisuus käyttää pikatestausta, kertoo Hämeenlinnan kaupungin perusterveydenhuollon tartuntataudeista vastaava lääkäri, avosairaanhoidon ylilääkäri Outi Hämäläinen. Voidaan tehdä erityisjärjestelyjä ja etäopetusjärjestelyjä. Luku on tällä hetkellä 53 tartuntaa per 100. 500. Tartunnat olivat vähäoireisia, joten olisi ollut iso riski siihen, että tapahtuma olisi kerännyt yhteen oireettomia tai vähäoireisia nuoria aikuisia. Kuva Viipurintien terveysaseman pandemiavastaanotolta maaliskuulta. Kaikkien altistuneiden karanteeni alkoi torstaina ja päättyy 21.9. STT. On syytä epäillä, että meillä on vähäoireisia tartunnan saaneita, mutta joita ei ole vielä testattu. Missä tilanteessa porrastusta harkitaan vakavasti. HÄSA MITEN ON. Päätöksen apuna käytettiin mittarina taudin ilmaantuvuutta 15–22-vuotiaiden jyväskyläläisten parissa. Hanna Kauppinen, Ilmo Ilkka Helsinki Suomessa raportoitiin perjantaina 43 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). –?Käytännössä tarkoittaa tehostettuja siivousta, erityistä hygieniaa, pyritään siihen, ettei turhaan sekoiteta oppilasryhmiä. Koulumatkoilla ja vapaa-ajalla oppilaat ovat varmasti tekemisissä ja etäisyydet eivät ole silloin riittävät. . Meillä on hyvä valmius siirtyä nopeasti etäopetukseen. Etelä-Karjalan sosiaalija terveyspiiri (Eksote) puolestaan ohjeistaa tiedotteessa Lappeenrannan keskustan ravintoloissa viime lauantaina kello 17–04 välillä liikkuneita tarkkailemaan vointiaan. Tapahtumaan olisi kokoontunut juuri tätä ihmisryhmää, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto kertoo STT:lle. –?Opettajat, jotka ovat karanteenissa opettavat etänä karanteenissa olevia oppilaita. Altistumisten takia on asetettu karanteeniin yhteensä yli 1. Millaista viestiä henkilöstöltä ja huoltajilta on tullut. –?Ihan varmasti huolestuttaa. Miten laajoihin altistumisiin on varauduttu Hämeenlinnan kouluissa, opetustoimenjohtaja Mika Mäkelä. KUVA: Esko Tuovinen Terveys keskuskin voi nyt turvautua pikatesteihin
Sade heikentää myös viljojen laatua. ETÄTÖITÄ ON kuluneella viikolla tehnyt myös perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.). 7.30–17, p. Aika on lyhentynyt. PÄÄVASTUUN koronatestauksesta kantavat kuntien terveyskeskukset. STT, LM–HÄSA Sade uhkaa viljasatoa Sadonkorjuu on monin paikoin pysähdyksissä. Sittemmin tilanne on rauhoittunut. Hämeessä on vielä toivoa, arvioi MTK Häme. 9–17.30, la 10–14, p. Koko kasvukausi on ollut haasteellinen, ja runsaiden sateiden takia sadonkorjuu on nyt monin paikoin täysin pysähdyksissä. Luotto ja luottokust. –?Meillä normaaliin koronatestiin pääsee samana tai seuraavana päivänä, ja tuloksen saa tällä hetkellä noin kahdessa vuorokaudessa. Hämeenlinnan terveyskeskus pystyy Hämäläisen mukaan vastaamaan kaikkiin puheluihin ”pääsääntöisesti saman päivän aikana”. Mutta jos massatapahtumista tulee paljon lisää altistuneita, testauskapasiteetti joutuu koville. Jos altistunut pysyy terveenä koko karanteeniajan, hän voi palata normaaliin arkeen heti karanteenin jälkeen. –?Kävin juuri testeissä ja olen karanteenissa negatiiviseen tulokseen asti, Kosonen kirjoitti keskiviikkona Twitterissä. Peltojen märkyys ja päivän lyheneminen saattavat aiheuttaa myös sen, että heikkolaatuinen vilja sekä valkuaiskasvit jäävät kokonaan puimatta.. Hämäläinen huomauttaa yleisellä tasolla, että jos ja kun sairastunut henkilö on jo pois koulusta tai työpaikalta testiin hakeuduttaessa, ei testituloksen odottamisen kesto lisää taudin leviämisen riskiä. Torstaina sosiaalija terveysministeriö tiedotti, että Kiurulta otettu koronatestitulos on negatiivinen. 2013, aj. Hänet testattiin vielä perjantaina mahdollisen tartunnan varalta. KUVA: Esko Tuovinen Karanteenissa on pysyttävä kotona Koronalle altistuneiden kotikaranteeni kestää 14 vuorokautta, viimeisestä altistumispäivästä alkaen. Keskussairaala testaa keskussairaalaan liittyvät tapaukset. Yksityistä puolta käyttävät esimerkiksi sellaiset työnantajat ja organisaatiot, jotka ovat päättäneet ohjata oman väkensä niiden palvelujen piiriin, Hämäläinen tiivistää. Pääministeri Marinin koronatesti negatiivinen Kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Skinnari siirtyi etätöihin mahdollisen koronaaltistuksen vuoksi. Me emme ole heitä sinne ohjanneet. –?Jos sairastutaan, jäädään kotiin ja mennään testiin, hän tiivistää. Myös maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ehti työskennellä hetken etänä, kunnes koronatesti osoittautui negatiiviseksi. –?Mutta ei tässä mitään tarkkarajaisesti sovittua työnjakoa ole. –?Karanteeniin määrätyn ihmisen pitää pysyä kotona, eli hän ei saa asioida lainkaan kodin ulkopuolella – ei siis esimerkiksi käydä kaupassa eikä tavata kavereita tai sukulaisia, muistuttaa Hämeenlinnan kaupungin avosairaanhoidon ylilääkäri Outi Hämäläinen. Kolmella HPK:n alle 20-vuotiaiden joukkueen (U20) pelaajalla on todettu koronavirustartunta, minkä seurauksena sekä U20joukkue että HPK:n liigajoukkue ovat tällä hetkellä karanteenissa. KESKUSTAN kansanedustaja, entinen tiedeja kulttuuriministeri Hanna Kosonen kertoi puolestaan keskiviikkona saattaneensa altistua koronavirukselle Mikkelissä ja jäävänsä siksi karanteeniin. Kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) puolestaan on siirtynyt etätöihin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi. Näin ollen hän jatkaa töitään tavanomaiseen tapaan, eikä työskentele enää etänä. Öljyja valkuaiskasvit ovat hänen mukaansa vielä suurelta osin tuuleentumatta eli kasvit ovat täysin tai osittain vihreät. VIELÄ JOITAIN VIIKKOJA sitten terveydenhuollon koronapuhelimet olivat tukossa varsinkin koululaisten testaamiskäytäntöihin liittyneiden epäselvyyksien vuoksi. Aiemmin se kesti viisi vuorokautta, mutta Fimlab on tehostanut vastausten tuottamista, Hämäläinen sanoo. Skinnari jatkaa töitään normaalisti etäyhteyksien avulla. 020 7799 910 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min (lankap.) / 17,17 snt/min (matkap.) todettu terveyskeskuksessa vaan yksityisen puolen testissä, sillä koululaisen äiti oli vienyt hänet keskiviikkona oma-aloitteisesti Helsingin Messukeskuksen pihalla sijaitsevaan pikatestipisteeseen, josta testitulos tuli samana iltana. Koronatestituloksen saaminen on nopeutunut julkisellakin puolella. auton hinta 25.000 €, käsiraha 5 000 €, avausmaksu 240 €, luoton määrä 20.240 €, kk-kulut 12 €, maksuaika 72 kk, KSL vuosikorko 3,71 %, kk-erä 309,66 €. Testituloksen viipyminen kuitenkin pitkittää perheenjäsenten epätietoisuutta ja lykkää mahdollisen karanteenin alkamista. –?Me testaamme kuntalaisia, jotka ottavat meihin yhteyttä ja joilla on testauksen tarve. Valtioneuvoston kanslia tiedotti asiasta perjantaina. –?Jos perheen muut jäsenet, jotka eivät ole karanteenissa, ovat terveitä, he voivat käydä töissä tai koulussa. vm. Marin siirtyi torstaina etätöihin mahdollisen koronavirusaltistumisen vuoksi. 2014, aj. Samalla varotoimena aloitettu etätyöskentely päättyi. Tällä hetkellä viljojen kokonaissadon ennustetaan jäävän alle viiden vuoden keskiarvon eli noin kolmen miljoonan tonnin paikkeille. – Hämeen viljat ovat pääosin pystyssä, eivät laonneet, joten toivoa on. –?THL:n pari viikkoa sitten antamat selventävät ohjeet lasten testaamisesta ovat selkeästi vähentäneet testaustarvetta. Tällaisen perheen kannattaa kuitenkin välttää ylimääräisiä sosiaalisia kontakteja. Kuva Viipurintien terveysaseman pandemiavastaanotolta maaliskuulta. MTK Hämeen tiedotteen mukaan viljojen satotappiota ei vielä ole varsinaisesti tullut, mutta riski kasvaa päivittäin. Schulman arvioi, että puinnit venyvät pitkälle syksyyn. Takaisinsoitto saattoi tulla vasta seuraavana päivänä – jos silloinkaan. 129 tkm 19 800 € PALVELEMME TÄNÄÄN KLO 10–14 1,9 % RAHOITUSTARJOUS AVAUSMAKSU 240 € KULUT 12 € /KK Esim. Hämäläisen mukaan myös esimerkiksi HPK:n pelaajat olisi voitu resurssien puolesta hyvin testata julkisellakin puolella. 020 7799 905 Huolto ark. Sadonkorjuu näiden osalta tulee venymään. 87 tkm 10 400 € VOLVO S80 D4 Summum aut. HÄSA Pääosa koronatesteistä tehdään terveyskeskuksissa. Skinnari on tiedotteen mukaan oireeton ja voi hyvin. Kaiken kaikkiaan koronatestauskapasiteetti riittää vastaamaan tämänhetkiseen tarpeeseen, hän toteaa. MTK:N VILJA-ASIAMIES Max Schulman sanoo tiedotteessa, että vehnän kohdalla voidaan jo puhua romahduksesta. Oireettomia koronalle altistuneita ei Hämäläisen mukaan testata, koska ennen oireiden alkamista testitulos olisi hyvin todennäköisesti joka tapauksessa negatiivinen. Rahoitus edellyttää kaskovakuutusta. STT, Hämeen Sanomat Helsinki Viljojen satonäkymät ovat todella huonot, kertoo Maaja metsätaloustuottajain keskusliitto (MTK). Ruununmyllyntie 12, Hämeenlinna | www.autosalpa.fi Automyynti ark. Jussi Orell Helsinki Pääministeri Sanna Marinin (sd.) koronatestin tulos on osoittautunut negatiiviseksi. Asiasta tiedotti perjantaina valtioneuvoston kanslia. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A11 UUTISET Kaikki vaihtoautot – www.autosalpa.fi HYUNDAI i30 5d 1,4 MPI 6MT ISG Classic vm. Riittävän pitkä kuiva jakso voi vielä osittain pelastaa tilanteen, kun viljakasvustot tuleentuvat ja kuivuvat puintikuntoon, MTK Häme toteaa. Niiden lisäksi koronatestejä tekevät sairaanhoitopiirit ja yksityiset lääkäriasemat. Rahoituksen tarjoaa OP Yrityspankki Oyj, Teollisuuskatu 1b, 00510 Helsinki. –?Yleensä testitulos on positiivinen vasta 24 tuntia oireiden alkamisesta. LAUANTAINA 12. 22.535,6 €. –?Jääkiekkoilijat ohjattiin yksityiselle puolelle seuran toimesta, ja se oli ilmeisesti joustavampi vaihtoehto. yht
Kylpytynnyrikampanja ei ainakaan vielä näy tonttien menekissä, mutta loppuvuodesta voi tulla pieni piikki. . Vuoden 2018 alussa valmistunut Ilveslinnan alue on osoittautunut ongelmalliseksi. Maatyöt aloitettiin Kauriinmaalla sijaitsevalla tontilla kesäkuussa. Kauriinmaalle tuli tarjolle uusia tontteja pari vuotta sitten. Tervajoentien ja Paperintekijäntien välissä on viisi vapaata tonttia, joita kunta markkinoi Tammirannan uusina tontteina. KUVA: Esko Tuovinen Tonttien kysyntä ennallaan Janakkalassa . . Myös Moision tuleva alue sijoittuu jo kaavoitetun alueen sisään. Rautio ja Poikonen ovat jo kolmen vuoden ajan asuneet Kauriinmaalla rivitalossa, ja he halusivat rakentaa oman talon samalle, viihtyisänä pitämälleen alueelle. Siihen eivät ole vaikuttaneet sen kummemmin koronavirusepidemia kuin meneillään oleva kylpytynnyrikampanjakaan. Nyt hänen mielestään on hyvä kasvaa sisäänpäin eli suosia täydennysrakentamista. –?Kaikki tavarat ovat tulleet työmaallemme ajallaan, Lari Rautio sanoo. –?Silloin jotkut voivat tehdä kaupan jo loppuvuodesta, vaikka muuten olisivat toimineet vasta ensi vuoden puolella. SYYSKUUTA 2020 A12 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Päivi Ojala Janakkala Tontteja on varattu, myyty ja vuokrattu Janakkalassa tänä vuonna samaan tahtiin kuin viime vuosina muutenkin. Koronaepidemia ei ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut projektin etenemiseen. Sellaista onkin jo toteutettu esimerkiksi Mäyrässä ja Kauriinmaalla. Tänä vuonna on myyty yksi tontti. Se, että tontinostaja saa tänä vuonna kaupan päälle kylpytynnyrin voi Henrikssonin mukaan toki vaikuttaa loppuvuoden lukuihin. PALJUKAMPANJA ei vaikuttanut myöskään turenkilaisen pariskunnan Lari Raution ja Sanni Poikosen suunnitelmiin. Myös Eväsojan alueelta on myyty kaksi tonttia tänä vuonna, Tommi Henriksson kertoo. Vaikka kampanja ei suoraan vaikuttaisikaan myyntilukuihin, niillä on Henrikssonin mielestä oma paikkansa. Alueelle voidaan lohkoa noin 80 omakotitonttia, mutta rakennettuja omakotitaloja on vasta kolme. JANAKKALALLA ON tällä hetkellä noin 110 omakotitontin varanto. Mutta kyllähän tällaiset kampanjat auttavat kunnan markkinoinnissa. –?Omakotitalon rakentaminen on ollut haaveissa jo pitkään, ja keväällä ostimme tontin, Rautio kertoo. Alun ryntäyksen jälkeen sieltä on mennyt tontteja kaupaksi hitaasti, mutta varmasti. –?Tahti on ollut sama kuin viitenä viime vuonna, eli noin kymmenen tontin vuosivauhtia, sanoo kiinteistöinsinööri Tommi Henriksson, joka on aloittanut työt Janakkalan kunnassa alkuvuodesta. Henriksson pitää Janakkalan tonttivarantoa normaalina. Turengissa tontteja on tarjolla Kauriinmaan lisäksi Kyterissä sekä eritoten Ilveslinnassa Turengintien varressa. HÄSA Lari Rautio viettää nykyään vapaa-aikansa omakotityömaalla, ja usein mukana on myös avopuoliso Sanna Poikonen. . LAUANTAINA 12. –?Mäyrä on lähtenyt kohtalaisesti liikkeelle, sieltä on mennyt kaksi tonttia tänä vuonna, ja varauksia on sisällä. Se ei ole kiinnostanut omakotirakentajia, vaikka alueelle nousi heti alkuun päiväkoti. Myös Harvialan alueella on yhä parikymmentä vapaata tonttia. TERVAKOSKELLA tontteja on tarjolla uudella Mäyrän alueella, Eväsojalla ja Tervajoentien länsipuolella. Turengin Ilveslinnan alue ei ole vetänyt odotetusti.. Pariskunnan tavoitteena on saada yksikerroksinen, L:n muotoinen talonsa valmiiksi keväällä. Myös Mimosa-koira viihtyy jo tulevassa kodissaan. –?Ei kukaan osta tonttia vain jonkin kylpytynnyrin takia – rakentamisajatukset muhivat yleensä ihmisten päässä pitkään
Toista vangituista, Kansallismielisten liittouman johtajana ja Soldiers of Odin -ryhmässä toiminutta Tero Ala-Tuuhosta Kataja ei tunne entuudestaan. Uhrin kertomuksen mukaan joku soitti hänen asuntonsa ovikelloa. –?Jossain muualla tällainen olisi saattanut jäädä selvittämättä. Väkivallan seurauksena Kataja joutui hoitoon Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Poliisin riskiä lisää myös se, että haja-asutusalueella kyse on usein kotihälytyksestä, eikä tuki poliisipartiolle välttämättä ole lähellä. Seurauksena on ollut unihäiriöitä, tilanteen takaumia ja hallitsemattomia itkukohtauksia. Kun Kataja raotti ovea, mies kertoi tuovansa perussuomalaisten esitteitä ja pyysi nähtäväkseen Katajan henkilöllisyystodistuksen. KATAJA SANOO koko ajan uskoneensa, että poliisi saa tekijät selville. Tutkijat pohtivat, ollaanko maalla tottumattomampia poliisin puhutteluun, kun tilanteet leimahtavat herkemmin väkivallaksi. Tapauksia oli yhteensä 3?118. Ruotsalaisveljekset houkuttelivat poliisipartion ansaan ampuakseen heitä ja viedäkseen heidän aseensa viime vuoden elokuussa. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A13 UUTISET Lari Rautio viettää nykyään vapaa-aikansa omakotityömaalla, ja usein mukana on myös avopuoliso Sanna Poikonen. Tutkimus perustui poliisin kirjoituksiin rikosilmoituksissa. Miehet ovat syntyneet vuosina 1976 ja 1981. LM–HÄSA Maaseudulla vaarallisia poliisitehtäviä Tutkijat kävivät läpi yli 3 000 poliisin kohtaamaa väkivaltatilannetta. heinäkuuta, kun kaksi miestä hakkasi hänet henkihieveriin vasaran kaltaisin välinein. TUTKIMUS KATTOI kaikki poliisin kohtaamat ja raportoidut väkivaltatilanteet vuosilta 2014–2015. POLIISIIN KOHDISTETTU väkivalta on ollut viime aikoina tapetilla Porvoon poliisiampumisia käsittelevän oikeudenkäynnin vuoksi. TURENKI • Ilveslinna: 18 tonttia (alueelle on kaavoitettu noin 80 pien talotonttia) • Kauriinmaa: 15 tonttia • Korkeavuorenranta: 1 tontti • Kyteri: 6 tonttia HARVIALA • 24 tonttia TERVAKOSKI • Eväsoja: 10 tonttia • Mäyrä: 27 tonttia • Rauhala: 1 tontti • Tammirannan kaakkoispuoli: 5 tonttia Joonas Kuikka Poliisiin kohdistetaan väkivaltaa keskimäärin useammin kuin neljä kertaa vuorokaudessa ja maaseudulla se on todennäköisempää kuin kaupungissa. Sairaalassa lääkärit löysivät Katajasta 21 iskukohtaa, jotka parsittiin umpeen 151 tikillä. Myös Mimosa-koira viihtyy jo tulevassa kodissaan. –?Tutkimuksen ulkopuolelle on jäänyt tapauksia, joista poliisi ei raportoi. Lähes 90 prosenttia väkivaltatilanteista tapahtui kaupungissa, mutta yksittäistä tehtävää ajatellen väkivallan vaara poliisia kohtaan oli suurempi maaseudulla tai harvaan asutulla alueella. Lisäksi Leppäkosken Stoltinkorvessa on tarjolla 11 tonttia. Epäillyt otettiin kiinni syyskuun alussa. – Puolueemme tuomitsee kaikki väkivallantiet mukaan lukien ääripäiden liikkeiden teot. Näin kertoo tuore tutkimus. Suurin vaara väkivallalle oli mielenterveyteen ja itsetuhoisuuteen, pienin liikenteeseen liittyvässä tehtävässä. Teko tapahtui Katajan kotona. Vuosittain poliisi kohtaa jopa 1?600 virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena kirjattua väkivaltatilannetta. Perussuomalaisten hämeenlinnalainen kansanedustaja Lulu Ranne kommentoi uutista vangitsemisista tekstiviestillä Hämeen Sanomille. Katajan mukaan hylkäävän päätöksen jälkeen alkoi häneen ja puolueeseen kohdistunut lokakampanja, jonka nyt epäillään kärjistyneen vakavaan väkivallantekoon. YLIVOIMAISESTI USEIMMIN, 83 prosentissa tapauksista, poliisiin kohdistettuun väkivaltaan syyllistyi mies. Hän on vakuuttunut siitä, että teon motiivi oli poliittinen. Pakomatkalla veljekset jatkoivat ampumista poliisi autoja kohti. Helsingissä olen käynyt tarvittaessa, kertoo perussuomalaisten kansanedustajan Jouni Kotiahon avustajana työskentelevä Kataja. Minulle ei ole jäänyt tapauksesta pelkotiloja. Joko ihmisiin pidetään etäisyyttä tai tehtävät hoidetaan korostetun aggressiivisesti. Hän kiittelee vuolaasti poliisin toimintaa. Oikeustieteen tohtori Henri Rikander tutki kollegansa kanssa poliisin kohtaamaa väkivaltaa vuosina 2014–2015. –?Poliisilla on miljoona keikkaa vuodessa ja noin 90?000 kiinni ottoa, kertoo tutkija Henri Rikander kokonaiskuvasta. KUVA: Esko Tuovinen OMAKOTITONTIT Noin 110 vapaata tonttia • Janakkalan kunnan omakotitontit sijaitsevat pääosin Turengissa, Tervakoskella ja Harvialassa. Tapauksesta on nyt kahdeksan viikkoa enkä ole sinä aikana asunut asunnossani. –?Tutkimus ei osaa sanoa, miksi näin on, Rikander sanoo. Oikeustieteen tohtorit Rikander ja Mika Sutela julkaisivat perjantaina tutkimuksen Poliisin kohdistuvan väkivallan anatomia: rikosepäilyjen taustat sekä tekojen vaarapotentiaali. KUVA: Jukka Ritola, arkisto Kaksi miestä vangittu epäiltyinä Pekka Katajan murhayrityksestä Perussuomalaisten KeskiSuomen vaali päällikkö Pekka Kataja uskoo murhayrityksen olleen poliittinen. Katajan haettua olohuoneesta henkilökorttinsa ja palattuaan ovelle, ovi avattiin kokonaan ja kaksi miestä kävi Katajan kimppuun. PERUSSUOMALAISTEN Keski-Suomen piirin vaalipäällikkö sekä kansanedustaja Jouni Kotiahon eduskunta-avustajana toiminut Kataja joutui vakavan väkivallan uhriksi 17. Yleisin väkivaltaa käyttänyt ikäluokka oli 31–49-vuotiaat, joita oli 41 prosenttia. Kataja oli perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkönä keskeisesti vaikuttamassa siihen, ettei toista vangittua Teemu Torssosta valittu eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2019 vaaleissa. Maaseudun arvaamattomuus yllätti. KYSELYJEN MUKAAN noin kaksi kolmesta suomalaispoliisista on kohdannut työssään väkivaltaa. Joidenkin poliisien käytös muuttuu heidän kokemansa väkivallan jälkeen. LM–HÄSA. Se on vajaat kaksi prosenttia kiinni ottotehtävistä. LAUANTAINA 12. Tapio Neva, Jussi Orell Poliisi on vanginnut kaksi miestä epäiltyinä todennäköisin syin perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Katajan murhan yrityksestä. Pekka Kataja kertoo olevansa helpottunut, kun epäillyt tekijät on saatu kiinni. Teräase oli poliisia vastassa kuudessa, ampuma-ase kolmessa prosentissa väkivaltatilanteista. Se ei kuitenkaan ole johtunut tästä tapauksesta vaan muusta syystä. Tällainen rikos, joka kohdistuu demokratian ytimeen on pelottavaa, mutta ei ole vaikuttanut toimintaamme. Miehet yleisimmin painivat poliisin kanssa, kun taas naiset löivät ja potkivat. Kuten tuore tutkimus osoittaa, tapaus ei ole läheskään ainoa laatuaan. Hän arvioi, että juttua tullaan käsittelemään aikanaan käräjäoikeuden jälkeen ainakin hovioikeudessa
–?Väliaikaista häiriötilannetta ei tule kuitenkaan korjata korottamalla veroja. Seinäjoen kaupungin rahoitusjohtaja Mika Itäinen sanoo, että veroprosentin kiristämisen ei pitäisi olla ensisijainen keino kunnan taloustilanteen korjaamiseksi. Kyselyn vastausprosentti oli 95. LM–HÄSA Kuntatalouden ongelmia pitäisi ratkoa valtuustoissa, mutta kuntapäättäjille palveluverkoston muokkaaminen on vaikea pala. –?Meillä on käyttötaloudessa rakenteellinen ongelma, josta virkamiehet ovat saarnanneet poliittiselle johdolle vuosikausia. Monessa kaupungissa odotetaan, millaisia talouspäätöksiä budjettiriihessä tehdään.. Tampere ei aio nostaa veroprosenttiaan vuodelle 2021, mutta jatkossa paineita kiritykselle on. LAUANTAINA 12. Neuvottelut ovat kesken, talousja strategiajohtaja Lasse Leppä Jyväskylästä kertoo. SUURISTA KAUPUNGEISTA seitsemän kertoi, ettei paineita kunnallisveron kiristämiseen ole. Kaupungin ensisijaisena tavoitteena on tukea kasvua ja luoda sen kautta kestävää pohjaa tulevaisuuteen, Turun kaupungin talousjohtaja Valtteri Mikkola kirjoittaa omassa vastauksessaan. KYSELYN AVOIMISTA vastauksista käy ilmi, että koronaepidemia on vaikeuttanut taloustilannetta entisestään. Paineita yt-neuvotteluille ei nyt ole: Mikkeli, Rovaniemi, Joensuu, Kouvola, Kuopio, Turku, Vantaa, Espoo, Helsinki. ”Mitään yksittäistä toimenpidevaihtoehtoa ei voi sulkea pois.” MATTI RUUSULA talousja strategiajohtaja, Vantaa Koronaepidemia on vaikeuttanut taloustilannetta entisestään. Espoon kaupungin talousjohtaja Ari Konttas sanoo, että talousongelmat on korjattava muilla keinoin kuin veroja kiristämällä. Näin on toimittu muun muassa Oulussa, Vaasassa ja Porissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin palvelutasoa olisi leikattava tai muutettava, mutta kuntapäättäjille leikkauksista päättäminen on vaikeaa. NOIN KOLMANNES kyselyyn vastanneista talousjohtajista sanoo, että paineet yt-neuvotteluiden käynnistämiseksi ovat todellisia. Budjettiriihestä odotetaan apua, jolla päästä koronakriisin ylitse. Kyselyn vastausprosentti on prosenttia. Lännen Median kysely: Isoissa kaupungeissa on paineita kuntaveron nostamiseen ja uusille yt-kierroksille. Lännen Median kyselyn mukaan asiaa harkitsee lähes puolet niin sanotun C21verkoston kaupungeista. –?Taloudellinen tavoite on seitsemän miljoonaa euroa. SYYSKUUTA 2020 A14 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Minna Akimo, Hannamari Ahonen Suurimmissa kaupungeissa on suuri paine kunnallisveroprosentin nostamiseen. Alle puolet talousjohtajista katsoi, ettei yt-neuvotteluille ole juuri nyt tarvetta. Näin kaupungit kiristävät talouttaan Kyselyyn vastasi kaupunkia. Niistä noin kolmannes harkitsee myös eri henkilöstöryhmiä koskevien yt-neuvotteluiden aloittamista kaupungin vaikean taloustilanteen vuoksi. Porissa yt-neuvottelukierroksen aloittamisesta päätettiin vajaa kuukausi sitten. –?Neuvotteluiden enimmäisvähennystavoite on 200 henkilötyövuotta. Kuntien päättäjät eivät kuitenkaan yleensä halua vähentää kuntalaisille tarjottavia palveluita kuin aivan marginaalisesti, Tampereen talousjohtaja Jukka Männikkö sanoo. Jyväskylässä yt-neuvottelut ovat osa ensi vuoden talousarvion valmistelua ja ne koskevat koko kaupunkia. Kyselyyn vastasivat kaikki muut kaupungit paitsi Kotka. Lännen Median kysely lähti kaikille C21-kaupunkien talousjohtajille. . Jos jatkuvasti menot kasvavat tuloja enemmän, niin epätasapainohan siinä tulee väkisin, Konttas sanoo. Kuntaäyrin nostamisen sijaan Turku on päättänyt tukea toimintaa, joka lisää kaupungin kasvumahdollisuuksia ja siten parantaa kaupungin taloudellista tilannetta. Kysely lähettiin kaikille C -kaupunkien talousjohtajille eli kysely lähti henkilölle. Neuvottelujen kuluessa otetaan huomioon myös tulevan valtion budjettiriihen päätökset, toimialajohtaja Lauri Kilkku Porin kaupungista sanoo. Painetta yt-neuvotteluiden aloittamiseen: Oulu, Jyväskylä, Pori, Hämeenlinna, Vaasa, Seinäjoki, Porvoo. Tästä huolimatta Seinäjoellakin on paineita verotuksen kiristämiseen. Verkosto koostuu Suomen 21:stä suurimmasta kaupungista. Talousjohtajien mukaan lomautukset tai henkilöstön irtisanomiset eivät korjaa kurjaa kuntatalouden tilannetta, sillä niistä saatavat hyödyt ovat usein väliaikaisia. Kysely lähti Suomen 21 asukasluvultaan suurimman kaupungin talousjohtajalle, joista 20 vastasi. –?Uskon, että tulevaisuudessa valtiolla ei ole mahdollisuutta auttaa kuntia, vaan kuntien on löydettävä ratkaisunsa itse, miten talous tasapainotetaan, Itäinen sanoo. Veronkorotus ei suunnitelmissa: Helsinki, Espoo, Turku, Kuopio, Kouvola, Rovaniemi, Mikkeli. Kaupungissani on paineita nostaa kunnallisveroprosenttia Kaupungissani on paineita aloittaa eri henkilöstöryhmiä koskevat yt-neuvottelut kaupunkia kaupunkia kaupunkia kaupunkia kaupunkia kaupunkia Lähde: LM-kysely Lea Remes Kyllä Ei Ei osaa sanoa KYSELY Näin vastaukset jakautuivat Kunnallisveroa aikovat korottaa tai harkitsevat sitä: Hämeenlinna, Jyväskylä, Pori, Oulu, Tampere, Lahti, Vaasa, Seinäjoki, Porvoo. Monessa kaupungissa odotetaan myös sitä, millaisia talouspäätöksiä ensi viikon budjettiriihessä tehdään. Lisäksi kaupunki lomauttaa opettajia sekä sosiaalija terveysalan työntekijöitä, jotka eivät ole paikallisen sopimuksen piirissä. Jos palveluita vähennetään, niin voidaan myös henkilöstöä vähentää. OULU ILMOITTI jo keväällä aloittavansa yt-neuvottelut, joissa tavoitellaan 40 miljoonan euron säästöjä sekä enintään 90 päivän mittaisia lomautuksia. KUVA: Silja Viitala / Aamulehden arkisto Kaupungeilla on veropaineita . Lännen Median kysely lähetettiin kuluneen viikon aikana. Pori on rajannut neuvotteluiden ulkopuolelle useita henkilöstöryhmiä, kuten opettajat, lääkärit ja sosiaalityöntekijät. Seinäjoella yt-neuvottelut käytiin tämän vuoden keväällä ja sen aikana syntyi paikallinen sopimus, jonka piirissä on puolet kaupungin henkilöstöstä. –?Lomauttaminen ilman pohdintaa tehtävien ja palveluiden karsimisesta on typerää. Tämä voi selittyä muun muassa sillä, että neuvottelukierrokset on kaupungeissa jo käyty. –?Veroprosentin nousupaineeseen vaikuttaa aivan ratkaisevasti se, tuleeko hallitukselta merkittäviä kuntataloutta tukevia toimenpiteitä vai ei ja kuinka pysyviä mahdolliset tukitoimenpiteet ovat, Tampereen kaupungin talouspäällikkö Jukka Männikkö sanoo
TESTAA JA TULE -malli edellyttää lakimuutoksia, ja siksi käytäntö tulee voimaan vasta marraskuun lopulla. Hallitus arvioi tilannetta viikoittain. ”Testaa ja tule” -menetelmällä koronaviruksen leviämisen riski matkustamisessa laskee arviolta yli 90 prosenttia. . marraskuuta: Testaa ja tule Schengen-alueen matkustusrajoituksista luovutaan kokonaan marraskuun lopulla. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A15 UUTISET Päätös vaati tasapainoilua Joonas Kuikka Hallituksen matkustuspäätös oli tiukkojen neuvotteluiden tulos. Jos ulkomaalainen viipyy Suomessa alle kolme vuorokautta eli 72 tuntia, muita toimenpiteitä ei tarvita. syyskuuta: Raja-arvoksi 25 Ensi viikolla astuu voimaan uusi matkustamisen raja-arvo, mikä on 25 tautitapausta 100?000 asukasta kohden kahdessa viikossa. Sisäministeri Ohisalo muistutti, että Suomen on tasapainoiltava tautitilanteen, talouden edellytysten ja sosiaalisten vaikutusten kanssa. Raja-arvo koskee myös Britanniaa. –?Työmatkaliikenne Ruotsista ja Virosta ei tulevaisuudessa riipu enää ilmaantuvuusluvusta, varmistaa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.). Ilman negatiivista testitulosta saapuvalta matkustajalta voidaan evätä maahanpääsy kokonaan, jos hän tulee korkean koronavirusilmaantuvuuden maasta. Myös rajat ylittävää työmatkaliikennettä helpotetaan merkittävästi. Suomen kohdalla aika täyttyy jo ensi viikolla, mutta Suomi sai lisäaikaa, koska sillä oli esittää lainsäädäntöuudistus. 72 tunnin sääntö mahdollistaa lyhyet työmatkat Suomessa ilman toista koronatestausta. Suomalaiset puolestaan vapautuvat karanteenisuosituksesta negatiivisella koronatestillä kolmessa vuorokaudessa. Lintilä ei usko, että testien maksaminen muodostuu kynnykseksi esimerkiksi Britanniasta tuleville talvituristeille. Listalta voi tautitilanteen mukaan poistua tai tulla uusia maita. TÄMÄN HETKEN lukujen mukaan uusi raja-arvo sallii vapaan matkustamisen Suomeen muun muassa Ruotsista, Norjasta, Islannista, Saksasta ja Puolasta. Tätä valvovat muun muassa Tulli ja poliisi. Ulkomaalaiset saavat tulla raja-arvon ylittävistä maista Suomeen vain painavasta syystä, ja heidän tulee jäädä kahden viikon omaehtoiseen karanteeniin. LAUANTAINA 12. Nämä ovat muita kuin EUmaita. Todistusten tarkastamiseen velvoitetaan kuljetusyritykset. ”Työmatkaliikenne Ruotsista ja Virosta ei tulevaisuudessa riipu enää ilmaantuvuusluvusta.” MARIA OHISALO sisäministeri Schengen-alueen matkustusrajoituksista luovutaan kokonaan marraskuun lopulla. Matkustusrajoitukset ovat olleet myrkkyä Suomen matkailulle ja elinkeinoelämälle. 25 tapauksen rajaarvoa ei siis tässä sovelleta. En näe testin maksamisessa niin isoa ongelmaa. Australian, Kanadan ja Japanin asukkaat saavat lisäksi matkustaa kotimaistaan Suomeen. Viranomaiset voivat lisäksi ohjata heitä koronatesteihin tai määrätä karanteeniin. Terveysviranomaiset ovat laskeneet, että tällä ”testaa ja tule” -menetelmällä koronaviruksen leviämisen riski matkustamisessa laskee yli 90 prosenttia. Tällaisista EUja Schengenmaista voi matkustaa Suomeen ilman rajoituksia lauantaista 19. Suomesta voi niin ikään matkustaa näihin maihin ilman tarvetta jäädä Suomeen palatessaan omaehtoiseen kahden viikon karanteeniin. –?Me maksamme viisumeja ja passeja. Mikäli matkan kesto on tätä pidempi, tarvitaan vielä toinen negatiivinen koronavirustestitulos. Joonas Kuikka, Jami Jokinen Suomi muuttaa koronaepidemiaan liittyviä matkustusrajoituksia ja niihin liittyviä käytäntöjä muutamassa vaiheessa lähiviikkojen ja -kuukausien aikana. LM–HÄSA Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.), sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sekä liikenneja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kertoivat hallituksen rajapäätöksistä perjantaina. Malli korvaa sisärajatarkastukset Schengen-alueen maista. Raja-arvon alittavista maista voi tulla myös lomamatkalle Suomeen. ELINKEINOMINISTERI Mika Lintilän (kesk.) mukaan uudet käytännöt mahdollistavat Lapin matkailun lisäksi myös matkailun Helsinkiin sekä liikematkailun Suomeen ja Suomesta. 19. Rajojen avaaminen on kompromissi, joka yritetään tehdä turvallisesti. SUOMEEN PALAAVILLE suomalaisille suositellaan edelleen kahden viikon omaehtoista karanteenia. marraskuuta lähtien Suomeen pääsee näistä maista esittämällä todistuksen negatiivisesta, ennen saapumista otetusta koronatestin tuloksesta. Malli korvaa sisärajatarkastukset Schengen-alueen maista.. Siitä voi vapautua 72 tunnin jälkeen esittämällä tulos negatiivisesta koronavirustestistä, joka on Suomeen saapumisen jälkeen. 23. Samaa raja-arvoa sovelletaan EU-neuvoston määrittelemän niin sanotun vihreän listan maihin. Muussa tapauksessa henkilö joutuu karanteeniin. Siksi matkaa suunnittelevan tulee tarkistaa ajantasainen tilanne ennen matkaa. Schengen-alueen rajatarkastuksia ei saa EU-sopimuksen nojalla pitää voimassa puolta vuotta kauemmin. KUVA: Arttu Laitala Näin hallitus avaa matkustamista Suomeen . Hallituksen linjauksella tavoitellaan erityisesti ulkomaisen matkailun mahdollistamista Suomeen. 23. Listalle mahtuvat lisäksi Liechtenstein ja Kypros. Lakiuudistus antaa myös Traficomille oikeuden kieltää lentojen tai laivojen saapumisen Suomeen tartuntatautitilanteen perusteella. Hallitus kuitenkin muistuttaa, että Suomen päätöksistä riippumatta muut maat voivat asettaa omia maahantulorajoituksiaan. syyskuuta alkaen. HALLITUS PÄÄTTI lisäksi helpottaa työmatkaliikennettä naapurimaista Suomeen tautitilanteesta riippumatta
Asemarakennuksen seinä loistaa syyskuun loppuun asti. TIESITKÖ TÄMÄN. Rataa rakennettiin käsin ja hevosvoimin. Koko rata saatiin matkustajien käyttöön keisarin nimipäivänä 11.9.1870. Lahti) ja Kausalan (nyk. Kymenlaakso) välille. LAUANTAINA 12. Kesäisin työntekijöitä kaivattiin huomattavasti enemmän kuin talvisin. syyskuuta kello 20 ja ne valaisivat asemaa pimeän ajan aina aamuun kello 6 asti. Ratatöihin määrättiin työttömiä. Aidoilla suojattiin radan varren kasvillisuutta höyryvetureista sinkoavilta kipinöiltä. –?Maan ensimmäinen kokopitkä ratayhteys päätettiin rakentaa Helsinki-Hämeenlinna-radan jatkeeksi, sillä toiveissa oli vauhdittaa Suomen ulkomaankauppaa, kertoo Väyläviraston rautatieliikennejohtaja Markku Nummelin tiedotteessa. Valot syttyivät asemalla Riihimäki-päivänä 11. Tekemistä keksittiin myös naisille ja lapsille, jotka esimerkiksi rakensivat luonnonkivistä suojaaidan Uudenkylän (nyk. Kesäisin he nukkuivat ulkorakennuksissa, kertoo Nummelin. SYYSKUUTA 2020 A16 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Toni Rasinkangas Riihimäki Riihimäen rautatieasema loistaa tänä syksynä väreissä juhlavuoden kunniaksi, kun Riihimäki– Pietari-rata täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Värikäs on myös Nälkäja Luuratanakin tunnetun Pietari-radan historia. Senaatti joutui keskeyttämään Helsinki-Pietariratahankkeen, sillä rautatielaina ei myynyt ja paloviinavero tuotti heikosti. Rataa alettiin toteuttaa hätäaputöinä, johon määrättiin työttömiä. KUVA: Riihimäen kaupunginmuseo Kulkutaudit ja nälkä kurittivat radan rakentajia . Apua saadakseen oli kyettävä tekemään työtä. TÖIHIN SAAPUIVAT usein kokonaiset perhekunnat, mutta kaikkia ei huolittu rakennustehtäviin. KUN RAUTATIE KAHDEN ja puolen vuoden rakennustyön jälkeen valmistui, sen kustannukset jäivät kaksi miljoonaa markkaa alhaisemmiksi kuin alun perin oli arvioitu. Valokuvanäyttelyssä on esillä otoksia Riihimäen rautatieasemista. Rataa rakennettiin käsin ja hevosvoimin Nälän heikentämiä radanrakentajia vaivasivat erilaiset kulkutaudit, esimerkiksi lavantauti ja pilkkukuume. Riihimäen kaupunki juhlistaa historiallista tapahtumaa valaisemalla Riihimäen asemarakennuksen tehostevärein. Riihimäen kaupunginmuseossa puolestaan on avoinna (30.12. Niillä estettiin myös metsässä laiduntavaa karjaa jäämästä junan alle. • Pietari-rata avattiin matkustajille keisarin nimipäivänä 11.9.1870 • Pietarin radan avaamisen myötä Riihimäki kasvoi nopeasti ja asemarakennusta jouduttiin laajentamaan moneen kertaan. Urakan riesana olivat myös kulkutaudit. Urakassa kuolleille puolestaan rakennettiin omia hautausmaita, sillä kunnat eivät halunneet heitä omille hautapaikoilleen. Urakka ei ollut helppo, sillä nälkävuodet kurittivat Suomea vuosina 1866–1868. Tästä merkkipäivästä on peruja myös vuosittain juhlittava Riihimäki-päivä. . Talvisin ratatyömaiden viereiset talot majoittivat rakentajia. Riihimäen juna-asema • Ensimmäinen asema Riihimäelle rakennettiin vuonna 1868. –?Enimmillään radalla työskenteli yli 11?000 työntekijää, vuoden 1868 lokakuussa. Rakennuksen kaupungin puoleinen julkisivu saa syksyn väreissä hehkuvan valaistuksen. • Vuonna 1935 avattiin uusi arkkitehti Thure Hellströmin suunnittelema asema.. asti) Saavumme Riihimäelle -näyttely. RIIHIMÄELTÄ PIETARIIN kulkevan radan rakentamisen aloitettiin keisari Aleksanteri II:n määräyksellä joulukuussa 1867. Rataa avattiin liikenteelle yksi osa kerrallaan: ensin Riihimäki– Lahti, sitten Viipuri–Pietari ja lopulta koko yhteys. Synkimmillään työvoimasta oli sairaana lähes neljäsosa. Moni myös kuoli ylensyöntiin pitkän nälässä kituuttamisen jälkeen. Riihimäki–Pietari-rata tehtiin 150 vuotta sitten hätäaputöinä, enimmillään mukana oli 11 000 käsiparia. HÄSA Tältä Riihimäen rautatieasema ja asemalaituri näyttivät vuonna 1926
040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja .... JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ........................... 19,83 €/kk Ma–Pe tilaus ................................................................... alk. (03) 6151 470 SOITA UUTISVINKIT ..................................................... Tilaukset, osoitteenmuutokset ym. 5 13 +8 11 11 +9 11 12 15 14 13 15 14 11 10 13 14 10 11 11 15 15 15 16 17 8 13 12 13 9 12 11 15 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna 11 Riihimäki 11 Forssa 11 15 15 15 13 13 12 11 11 10 la Hämeenlinna 15 Riihimäki 15 Forssa 15 su 16 15 16 ma 16 16 17 ti 16 16 16 ke 10 11 11 Helsinki 6:42 19:49 Hämeenlinna 6:42 19:52 Oulu 6:32 19:54 Utsjoki 6:14 19:59 Helsinki +16 Joensuu +13 Jyväskylä +15 Kajaani +11 Kemi +13 Kilpisjärvi +10 Kotka +16 Lahti +16 Lappeenranta +16 Oulu +14 Pori +16 Rovaniemi +13 Sodankylä +13 Tampere +16 Turku +16 Vaasa +16 Alanya +30 Barcelona +27 Dubrovnik +30 Eilat +39 Johannesburg +21 Las Palmas +24 Ateena +31 Malaga +28 Tokio +26 Nizza +28 Pariisi +24 Phuket +27 Pietari +15 Rodos +27 Rooma +32 Tukholma +15 Chicago +22 Innsbruck +24 Vancouver +20 Los Angeles +32 Mexico City +21 Lima +18 Buenos Aires +15 Rio de Janeiro +30 New York +21 Lontoo +19 Madrid +30 Tallinna +15 Dakar +30 Kapkaupunki +17 Murmansk +11 Moskova +15 Novosibirsk +15 Kairo +34 Nairobi +21 Dubai +42 Goa +26 Peking +24 Tokio +26 Singapore +26 Sydney +18 Wellington +10 Sadesumma 6.9. Kokonaistavoittavuus: painettu viikko + digi viikko 104 000 (KMT 2019) ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Toimitusjohtaja: Mikko Soini Avoinna: ma–pe klo 8–16 Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511 Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. Etelänpuoleinen tuuli on kohtalaista, puuskissa navakkaa. 38,00 €/kk Viikonlopputilaus ........................................................ (03) 6151 403, 050 3709 278 Uutispäällikkö Markku Uhari...... (03) 6151 410 LÄHETÄ UUTISVINKIT ...........toimitus@hameensanomat.fi WHATSAPP...........................................................................040 4577 980 (Kuvien ja videoiden lähettämiseen) TOIMITUS ILMOITTAJAPALVELU TILAAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe ...................................................... (03) 61 511 Lukijailmoitukset .............................................................. (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT Postin varhaisjakelupäivystys .................................... alk. VERKKOLEHTI ..............................................www.hameensanomat.fi >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 15 15 15 16 15 15 15 15 15 Sää on pilvinen ja sateita tai sadekuuroja esiintyy monin paikoin. (03) 6151 410, 040 7719 291 Toimitus, toimitussihteerit ............ Ilmestyy 7 päivänä viikossa. Pohjoisessa ja lounaassa sade on yhtenäisempää, Pohjois-Lapissa voi olla poutaa. (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. 32,95 €/kk Määräaikainen ............................................................. LAUANTAINA 12. 4 Sää on pilvinen ja sateita tai sadekuuroja esiintyy monin paikoin. (03) 6151 462 Kulttuuri .................................................................................. (03) 6151 300 ma–pe klo 8–12 ja klo 13–16 tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 1.12.2019 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. (03) 6151 451 Urheilu ..................................................................................... Etelänpuoleinen tuuli on kohtalaista, puuskissa navakkaa. HÄMEEN SANOMAT SOVELLUS Lataa Hämeen Sanomien mobiilisovellus play-kaupasta Android-laitteille tai App Storesta Applen laitteille. (03) 6151 354 LUKIJAILMOITUKSET: ilmoitukset@hameensanomat.fi PAINOVALMIIT ILMOITUSAINEISTOT: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. (03) 6151 442, 040 8682 442 Talous ....................................................................................... (03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Susanna Kinnari ............................... Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. alk. Kestotilaus ....................................................................... 24,59 €/kk Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. (03) 61 511, iltaisin 6151 410 Justin tuottaja Riikka Happonen ........................... 040 8682 403 Hattulan kuntatoimittaja ............................................ Hintoihin sisältyy alv. Lämpötila on 7 ja 17 asteen välillä. 11.9.. (03) 6151 400 Toimituspäällikkö Tuulia Viitanen ........................ 044 5644 454 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .......................... alk. tilausasiat ..................................................................... Pohjoisessa ja lounaassa sade on yhtenäisempää, Pohjois-Lapissa voi olla poutaa. 040 8682 450 Just, Ajastin .......................................................................... PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Tykkää Hämeen Sanomista Facebookissa ja seuraa Twitterissä ja Instagramissa. (03) 6151 461 Mielipide .................................................................................. 0100 3355 ma–pe klo 6.00–16.00 la–su klo 6.00–12.00 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7 www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 .......................... Lämpötila on 7 ja 17 asteen välillä. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A17 SÄÄ Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Avoinna: ma–pe klo 9–22, la ja su klo 13–22 toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja Mikko Soini ........................................... Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. (03) 6151 452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja .....................
Keskusvaalilautakunnan järjestämät ja valvomat kansanäänestykset ja vaalit ovat olleet Lukashenkon kannalta poikkeuksetta menestyksiä. Jermoshina selvästikin ymmärtää, että hänen nousunsa politiikan huipulle on Lukashenkon ansiota. Päävastuussa äänestysten järjestämisestä ja vaalituloksista. Jermoshina laski Lukashenkon perustuslakimuutoksille kaikesta huolimatta lähes 84 prosentin kannatuksen. • Lukashenko nimitti hänet ensimmäisen kautensa aikana, kun etsi itselleen tukea ennen kansanäänestystä kautensa pidentämisestä ja valtaoikeuksien laajentamisesta. Vastaehdokkaille on laskettu hämmentävän alhaisia kannatuslukuja. Pidätykset ja poliisiväkivalta jatkuivat protesteissa vaalien jälkeen. . Vuoden 1996 äänestyksen järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyi paljon väärinkäytöksiä. Lukashenkon työkaverit suosittelivat Jermoshinan palkkaamista. Lidija Jermoshina on myöntänyt jälkikäteen, ettei hänellä ollut valmiuksia keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan tehtävän hoitamiseen. Jermoshina on ylistänyt maan poliisivoimien toimintaa “mahtavaksi” valkovenäläismedialle.. • Jermoshinan laskelmien mukaan perustuslakimuutokset saivat vuoden 1996 äänestyksessä 84 prosentin kannatuksen, vaikka äänestykseen liittyi kosolti epäselvyyksiä. LM–HÄSA Lidija Jermoshina kuuluu Valko-Venäjän poliittiseen eliittiin ja on presidentti Aleksandr Lukashenkon uskottu nainen. Aleksandr Lukashenko päätti vaihtaa keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan ensimmäisen presidenttikautensa aikana. Vastaehdokkaiden kampanjointia häirittiin ja poliisi käyttäytyi väkivaltaisesti. Hänen uskotaan kuolleen Lukashenkon koneiston käsissä. Lukashenko on kotoisin samalta seudulta kuin Jermoshina. Sisäministeriö ja KGB ilmoittivat, että terroriiskua suunnitelleita ihmisiä oli pidätetty. Lidija Jermoshina • Valko-Venäjän keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja vuodesta 1996. Lakia lukenut Jermoshina ei ollut kiinnostunut politiikasta eikä hänellä ollut kokemusta vaalityöstä. Viralliset tulokset ovat olleet usein jyrkässä ristiriidassa riippumattomasti toteutettujen ovensuukyselyiden kanssa. Ei kokemusta politiikasta tai vaalityöstä. Hänet kaapattiin Minskissä syksyllä 1999. Hän on kutsunut itseään maalaiseksi, josta tuli Valko-Venäjän nomenklatuuran Tuhkimo. JERMOSHINA ON sanonut, että hänen työssään ei ole kysymys urasta vaan kohtalosta. Jermoshina väitti myöhemmin, että keskusvaalilautakunnalla ei ollut mitään tietoa väärennöksistä. Keskusvaalilautakunnan Lukashenkolle vaaleista toiseen raportoima kannatus on puolestaan Jermoshinan ansiota. • Uskollinen maan johtajalle Aleksandr Lukashenkolle, jonka kanssa on kotoisin samalta seudulta. Lukashenkon ja hänen aloitteidensa viralliseksi kannatukseksi on raportoitu vuodesta toiseen noin 80 prosenttia. Hallituksen otteet kovenivat entisestään tämän vuoden presidentinvaalien alla. Jermoshinan edeltäjä Viktar Hantshar vastusti vuoden 1996 kansanäänestystä perustuslain muuttamiseksi ja varoitti etukäteen, että äänestykseen liittyen saattaisi olla luvassa väärinkäytöksiä. Valko-Venäjän keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Lidija Jermoshina on varmistanut jo yli 20 vuoden ajan halutunlaiset vaalitulokset. SYYSKUUTA 2020 A18 HÄMEEN SANOMAT ULKOMAAN UUTISET Maarit Uber Lidija Jermoshinalla on ollut päävastuu Valko-Venäjän presidentinvaaleista ja kansanäänestyksistä vuodesta 1996 lähtien. Hän on kertonut pelänneensä tv-kameralle puhumista. Kyyniseksi ja älykkääksi luonnehditulle Jermoshinalle, 67, on tärkeintä uskollisuus maan johtoa kohtaan. Keskusvaalilautakunta sai yli 230 valitusta vaalikampanjoihin ja vaalien järjestämiseen liittyneistä väärinkäytöksistä. • Johti aiemmin Babruiskin kaupunginhallituksen lakitoimistoa. • Opposition häirintä oli tämän vuoden vaalien alla räikeämpää kuin ennen. KUVA: Roman Pilipey / EPA Lukashenkon korvaamaton palvelija . Valitukset jätettiin käsittelemättä. KUKA. Euroopan unioni ja Yhdysvallat asettivat sekä Lukashenkolle että Jermoshinalle matkustuskiellon alueelleen. Hantshar toimi seuraavina vuosina näkyvästi oppositiossa. Jermoshinan nimitys tehtävään tehtiin perustuslain vastaisella tavalla. Hän etsi itselleen uskollista joukkuepelaajaa presidentin valtaoikeuksien merkittävään laajentamiseen ja kauden pidentämiseen tähdänneen kansanäänestyksen alla. Lukashenko halusi itselleen valtaoikeudet, jotka tekisivät mahdottomaksi hänen viralta panonsa ja sallisivat hänen olla noudattamatta perustuslakia. Tunnetaan kyynisyydestä ja älykkyydestä. LAUANTAINA 12. JERMOSHINAN ASENTEESTA kertoo jotain myös se, että hän kutsuu itseään “presidentin joukkueen jäseneksi” eikä halua esiintyä riippumattomana
Satamasta löytyi tuolloin 2?750 tonnin lasti ainetta. REUTERS Moskova. elokuuta. Hallituspuolueiden kan natuskäyrä osoittaa yhtä paljon alaspäin kuin ruotsidemokraateil la ja maltillisella kokoomuksella ylöspäin. Suomi ottaa vastaan 11 lasta, jotka asuivat pala neella leirillä. Nykykannatuksella oppositio muodostaisi uuden hallituksen. Vihreät tai yksikään tukipuolueista ei ole niin suuri, että niiden lähtö yk sin kaataisi hallituksen. Jälkim mäistä ei ole koskaan tapahtunut. Ranska ja Saksa vastaanottavat heis tä suurimman osan. KUVA: Mika Schmidt / EPA MAAILMA Koonnut: Katja Ihatsu Palaneen leirin asukkaat telttoihin LESBOS. Useita sa toja heistä kerääntyi per jantaina Mytilenen sata maalueen lähelle ja vaati pääsyä pois saarelta. Ruotsin politiikassa puhaltavat kuitenkin nyt uudet tuulet. Lukashen ko hakee Putinilta tukea maansa kriisiin. Nyt enem mistö maltillisen kokoomuksen ja kristillisdemokraattien kan nattajista olisi valmis jopa jaka maan ministerinsalkkuja puolu eelle. JOS VAALIT PIDETTÄISIIN nyt, sai sivat hallituspuolueet 51 ja oikeis tooppositio 47 prosenttia äänis tä. Löfvenin sosiaalidemokraat tien kanssa hallituksessa istuva ympäristöpuolue vastustaa voi makkaasti maahanmuuton tiu kennuksia ja siten myös suurin ta osaa ehdotuksessa esitetyistä tiukennuksista. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A19 ULKOMAAN UUTISET Merkit viittaavat nyt siihen, että ruotsalaiset äänestävät seuraavissa vaaleissa valtaan oikeistohallituksen. Tavallaan hallituspohja oli his toriallinen, sillä blokkipolitiikka murtui ensimmäistä kertaa vuo sikymmeniin, kun keskusta ja li beraalit irtautuivat oikeistoblo kista ja asettuivat tukemaan va semmistohallitusta. Hallituspuolueilla on 116 kan sanedustajaa ja tukipuolueilla 77 – yhteensä 193 edustajaa opposi tion 156:tta vastaan. Vielä viime vaalien aikaan kaik ki puolueet olivat sitä mieltä, et tä ruotsidemokraattien kanssa ei tehdä yhteistyötä. Aiemmin hän ei ole kuitenkaan maininnut maahanmuuttoa rikollisuuden taustalla. Maahanmuuttolinjaukset voivat saada pääministeri Stefan Löfvenin hallituksen rakoilemaan. Venäläinen kaivosyhtiö Norilsk Nickel sanoi saaneensa talteen yli 90 prosenttia öljystä, jota vuosi ai emmin toukokuussa vesistöihin ja maaperään Siperias sa. Sama aine aiheutti kaupungissa massiivisen, 190 ihmistä tappaneen räjähdyksen 4. Kreikassa Lesbok sen saarella pystytettiin perjantaina telttoja, jot ta palaneen Morian leirin tuhannet asukkaat saisi vat yösijan. Löfven sanoi puoluejohtajien väittelyssä, että jos maahanmuut to on laajamittaista eikä integraa tiota hoideta kunnolla, se johtaa Ruotsissa nähdyn kaltaisiin on gelmiin. Libanonin pääkau pungin Beirutin satamas ta löytyi 15 vuotta säilötty, useiden tonnien räjähdys herkkä ammoniumnitraat tilasti, viranomaiset ker toivat perjantaina. Maahan muuttopolitiikkaa pohtivan par lamentaarisen työryhmän on määrä luovuttaa ehdotuksensa Ruotsin tulevista maahanmuutto linjauksista ensi viikolla. Venäjä ja Kiina kiistivät perjantaina ohjelmisto yhtiö Microsoftin väitteet, joiden mukaan niiden ja Iranin hakkerit ovat yrit täneet vakoilla Yhdysvalto jen presidentinvaalien mo lempien ehdokkaiden kam panjaväkeä. Yhdysvaltojen turvallisuusviranomainen sanoi Microsoftin tietojen vastaavan tiedustelutietoja. Se tulee eri koiseen aikaan, sillä hallitus on kovassa vastatuulessa. LAUANTAINA 12. LÄHES KAIKKI oppositiossa olevi en maltillisen kokoomuksen, kris tillisdemokraattien ja ruotside mokraattien äänestäjät haluavat, että hallitus vaihtuu vuoden 2022 valtionpäivävaalien jälkeen, mikä ei ole yllättävää. Satamassa oli laaja tulipalo torstaina. Enemmistöhallituksesta sen kan natus on muutaman prosenttiyk sikön päässä. REUTERS, LM–HÄSA Beirutista löytyi uusi kemikaalilasti BEIRUT. Viran omaiset eivät suostu siir toihin. Keskustelu käytiin vain päiviä sen jälkeen, kun paljastui, että poliisi arvioi maassa toimivan noin 40 maa hanmuuttajarikollisjengiä. ValkoVenäjän presidentti Aleksandr Lukashenko matkustaa ensi viikon maanantaina Venäjälle Sotshiin tapaamaan Venäjän president ti Vladimir Putinia. REUTERS Venäjä ja Kiina kiistivät hakkeroinnin WASHINGTON DC/MOSKOVA. Leirillä asui 12?500 ihmis tä, suurin osa on Syyrias ta ja Afganistanista, vaik ka leiri oli suunniteltu noin 3?000 ihmiselle. Yhtiö kiistää Venäjän ympäristöviranomaisen tiedot kahden miljardin dollarin vahingoista. Ruotsissa alkoi tuulla oikealta ANALYYSI Daniel Wallenius @lannenmedia.fi R uotsin pääministeri Stefan Löfven yllät ti tällä viikolla muut tuneella maahan muuttokannallaan. Jos kommentit eivät olleet liikaa, ehdotus saattaa olla. SOSIAALIDEMOKRAATTIEN JA ym päristöpuolueen muodostama hallitus on vähemmistöhallitus, joka syntyi keskustan ja liberaa lien tuella yli neljän kuukauden väännön jälkeen. Ruotsissa on voi massa neljän prosentin äänikyn nys. Kremlin mukaan tapaami sen aiheena on maiden kumppanuus. He ovat nuk kuneet keskiviikon vastai sen yön tulipalon jälkeen ulkona. Alle neljän prosentin valta kunnallisella äänisaaliilla pullah taa ulos valtiopäiviltä, paitsi jos puolue saa yhdessä vaalipiirissä yli 12 prosenttia äänistä. Syy oli se, et tä ne halusivat varmistaa ruotsi demokraattien jäämisen paitsi oon päätöksenteossa. Löfven on kui tenkin sanonut, että ehdotukset lähtevät lausuntokierrokselle sel laisenaan. REUTERS ÖLJYVUOTO 90 % MOSKOVA. Suomi on aiemmin sitoutunut otta maan 175 lasta, mutta ei kasvata sisäministeriön mukaan määrää tulipalon takia. Vain äänikynnyksen ylittäneet puolueet pääsevät jakamaan val tiopäiväpaikkoja. Löfven sanoi myös keskiviik kona, että hänen edellisen hal lituksensa päätös kiristää maa hanmuuttopolitiikkaa johtui juuri mainituista ongelmista. Kommentti oli vastaus ruotsi demokraattien puoluejohtajan Jimmie Åkessonin kysymykseen siitä, eikö Löfven näe yhteyttä maahanmuuton ja kasvavan ri kollisuuden välillä. Silti Löfvenin lausunto oli pyl listys hallituskumppanille, joka on jo pitkin kesää uhkaillut läh döllä hallituksesta. Lesbokselta on kuljetettu pois noin 400 perheetöntä lasta ja nuorta. REUTERS TAPAAMINEN EPA. Ulos uhkaavat pullahtaa sekä ympäristöpuolue että hallitusta tukevat liberaalit. Mutta Dagens Nyheterin teettämien tuoreimpi en mielipidemittausten mukaan myös selvä enemmistö keskustan ja liberaalien äänestäjistä näyttäi si vihervasemmistolle ovea ensi vaalikaudella. RUOTSI SAATTAA olla tiukenta massa maahanmuuttopolitiik kaansa entisestään. Näin yksinkertaista ei vaalima tematiikka ole
LAUANTAINA 12. SYYSKUUTA 2020 A20 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. –?Olemme seuranneet mihin tilanne tässä lähtee kehittymään. Tiilikaisen ajatukset ovat ymmärrettävästi HPK:n juniorijoukkueessa koronavirustartunnan saaneiden kanssa. lokakuuta alkavaa Liiga-kautta ilman koronan puraisuakin. KUVA: Pekka Rautiainen HPK:n suunnitelmat menivät uusiksi . MIKÄLI LIIGAKAUSI pääsee alkamaan 1. Hän toivoo, että he parantuvat mahdollisimman nopeasti ja että sairaus jää lieväksi. lokakuuta, HPK:n valmistautuminen on jäänyt vähäiseksi. Harjoituskausi jää auttamatta puutteelliseksi ja pelaajien sietokyky kovalle kuormitukselle ei väistämättä ole korkeimmalla LAUANTAINA 12. SYYSKUUTA 2020 Päävalmentaja Matti Tiilikaisen HPK-miehistöllä ei voi sanoa olevan liikaa yhteistä kokemusta alkavan liigakauden alla. syyskuuta saakka. –?Kotona pitää pysyä, mutta turvavälit huomioiden lähimaastoja voi käyttää. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi JÄÄKIEKKO Samuel Savolainen Hämeenlinna HPK:n tuoreella päävalmentajalla Matti Tiilikaisella oli jo valmiiksi täysi työ saada uusi joukkue hitsautumaan yhteen ennen ainakin vielä näillä näkymin 1. Tiilikaisen mukaan joukkue voi karanteenissa käydä lenkkeilemässä esimerkiksi ulkona. Silti hän myöntää, että koronatakaiskujen myötä HPK:n liigajoukkueen askelmerkit kauteen eivät tässä tilanteessa optimaalisia joukkueen joutuessa karanteeniin 21. Pienet ohjeet olemme laittaneet, Tiilikainen sanoo. –?Olemme pelanneet toistaiseksi 10 erää harjoitusotteluissa ja tasan nolla erää täydellä joukkueella. Tässä täytyy myös ottaa huomioon sekin, että miten mahdollinen virus vaikuttaa urheilijan kehoon. En ole vielä ollut suuremmin yhteydessä pelaajiin. . Kun takana on vain 10 erää harjoitusotteluita, koronakaranteeniin joutuneen liigajoukkueen valmistautuminen kauteen on jäämässä huolestuttavan ohueksi.. Se on kuitenkin kaukana ideaalista harjoittelusta tässä vaiheessa valmistautumista. Niin vähäiseksi, että se nostaa esiin jo kasvaneiden loukkaantumisriskien mahdollisuuden. Tässä on tarkoituksena kuitenkin pelata aktiivista ja korkean intensiteetin jääkiekkoa, joten meille jää viikko aikaa ennen kauden alkua saada pakka taas kasaan, Tiilikainen muistuttaa. Vielä ei tiedetä miten kovia harjoituksia voi tehdä. Keskiviikon peli Lappeenrannassakin jäi yhden erän mittaiseksi ottelun tullessa keskeytetyksi jään lohkeamisen vuoksi. Annetaan nyt savun laskeutua, kyseessä on suurempia asioita kuin urheileminen
Edustuksen toiminta on keskeytetty toistaiseksi varotoimenpiteenä, ja joukkue on asetettu karanteeninomaisiin olosuhteisiin toistaiseksi. Toisaalta, ei senkään niin väliä, mitä herrat laukovat, kunhan toimet taustalla olisivat kunnossa. SYYSKUUTA 2020 Korona koettelee jääkiekkoilua NÄKÖKULMA Petteri Sihvonen urheilu @hameensanomat.fi P elätään pahinta ja toivotaan parasta. Niitä voisi sitten avata uudestaan joskus marraskuussa, jopa myöhemminkin. Turnauksessa sijoittamaton Azarenka voitti välierässä kolmossijoitetun Yhdysvaltojen Serena Williamsin kolmen erän trillerissä. Tai liitto tai SM-liiga on antanut minimaalisen lausunnon, joka on ollut aivan riittämätön, mutta se on saanut piisata. Uusia koronavirustartuntoja ei siis joukkueissa ollut perjantaina ilmennyt. Se johtuu siitä, että korkealta putoaa kovimmin. Koronavirustartuntojen takia HPK:n liigajoukkue ja U20-joukkue asetettiin karanteeniin. –. Se pani miettimään asioita. Oli kuin kylmää vettä niskaan, kun Jukureiden U20joukkue altisti HPK:n ja KooKoon U20-pelaajia koronalle. U20-joukkueet kohtasivat syyskuun alussa Rinkelinmäellä, ja sittemmin mikkeliläisjoukkueen jäsenet alkoivat antaa positiivisia koronavirusnäytteitä. Nyt ei auta murahdella, ei viljellä munkkilatinaa, saati vaieta. KooKoo kohtasi Mikkelin Jukurit viime lauantaina alle 20-vuotiaiden SM-sarjaottelussa. TIILIKAISEN MUKAAN joukkueiden väliset korona-altistukset ja tartuntaketjut muistuttavat, että liigayhteisön on suhtauduttava näkymättömään virusviholliseen entistä tarkemmin. STT mahdollisella tasolla. Mitä ikinä pikkuruisia haasteita laji onkin kohdannut, niistä on päästy sillä, että Kummola on murahtanut. Ja jälki on oleva sitä pahempaa, mitä enemmän hutiloidaan. Ensimmäistä kertaa 2000-luvulla. Moni on ollut huolissaan liigakauden alkamisesta – ja niin on myös Tiilikainen. SM-liiga saattaa ottaa toimialana kaikkien pahimmat urheilumme iskut koronan takia. Eikä tämä ole niinkään SM-liigan ja ammattilaisjääkiekkoilun ongelma. Kun urheilua avataan, sopisi se tehdä varoen sieltä päästä, missä resurssit ja toimet ovat parhaimmat. Jukureiden juniorijoukkueessa on todettu lukuisia tartuntoja, ja seuran alle 20-vuotiaiden ja miesten liigajoukkueet ovat karanteenissa. MUTTA TÄMÄ korona. Melkeinpä jo etukäteen pelkään, mitä sieltä tulee jatkossa SM-liigan puolelta toimitusjohtaja Riku Kallioniemen, kilpailutoimenjohtaja Arto I. Yhdessä viikossa on tapahtunut nyt niin valtavasti, että kaksi seuraavaa viikkoa kertovat aika paljon, mitkä mahdollisuudet kauden aloittamiseen ajallaan on. Tästäkin sietäisi käydä julkista keskustelua, jossa Suomen Jääkiekkoliitto olisi aktiivinen ja aloitteellinen. 2010-luvun alun huippupelaaja Azarenka on viimeksi pelannut grand slam -turnauksen välierässä vuoden 2013 US Openissa edeten tuolloin finaaliin. Mitä olen yhteiskunnan muita saroja seurannut, nuoret ihmiset ovat olleet paikoin melko piittaamattomia viime aikoina koronan suhteen. Ja jälki on oleva sitä pahempaa, mitä enemmän hutiloidaan. ”Tähän pitää vain sopeutua ja keskittyä olennaiseen. Selityksiä ja alibeja Tiilikainen ei kuitenkaan halua kehitellä, vaikka takamatkalta lähdetäänkin ladulle. Kookoon tapaukset voivat liittyä Jukureista lähteneeseen tartuntaketjuun, koska Jukureiden U20-joukkue kohtasi KooKoon HPK-ottelunsa jälkeen. Näin saamme parhaan varmuuden mahdollisista oireettomista kantajista, jos sellaisia sattuu olemaan, hän kertoo puolenpäivän jälkeen. Ei niitä edes oikein tule mieleen, no ehkä joitakin pikkuruisia kohuja kotikisojen lippujen hinnoista päähän kohdistuneisiin taklauksiin ja sitä mukaa lajin turvallisuuteen. Kun pelaajien koneita laitetaan nyt jäähtymään rankan rasituksen jälkeen, se voi tehdä hyvääkin, mutta mittarit kireällä ensimmäistä viikkoa harjoituksiin palatessa emme voi vetää, Tiilikainen sanoo. SITÄ OLEN täällä hengessäni pohtinut, koska tunnen olosuhteet jäähalleilla, millaisia viruslinkoja (sic!) ne mahtavatkaan olla, jos korona oikein alkaa jyllätä. Se on ennen muuta potentiaalinen junnulätkän haaste. HPK:n tartunnat ovat sairaanhoitopiirin mukaan todennäköisesti peräisin Mikkelin Jukureiden U20-joukkueesta. Monia asioita täytyy nyt miettiä, kuten pelaajaliikenteen määrää liiga-, juniorija Mestis-joukkueiden välillä, Tiilikainen pohtii. Perjantaina KooKoo tiedotti, että heidän U20-joukkueessaan on todettu kuusi koronavirustartuntaa. Vaikutusta on myös edustusjoukkueen toimintaan. – Tällä hetkellä lääkäreiden ja terveysviranomaisten ohjeistuksella testataan kaikki, jotka vähänkin oireilevat, sanoo Toivanen viitaten U20ja liigajoukkueisiin ja jatkaa: – Ensi viikolla, kun aikaikkunat tulevat täyteen, niin testataan kaikki. LÄTKÄ ON meillä laji, joka on ainakin viimeiset kolmisenkymmentä vuotta porskuttanut kaikin mahdollisin mittarein voitosta voittoon. –?Korona on nyt kohdannut jääkiekkoyhteisön ja kaikki varmasti yrittävät parhaansa mukaan ennaltaehkäisemään vastaavankaltaisten asioiden tapahtumista. Tutustumisvaihe on ylitetty.” MATTI TIILIKAINEN Liiga-KooKoon toiminta keskeytyi JÄÄKIEKKO STT Kouvola Jääkiekkoliigan kouvolalaisjoukkue KooKoo kertoi perjantaina, että seuran alle 20-vuotiaiden joukkueessa on viidellä pelaajalla todettu koronavirustartunta. Koko joukkue testataan maanantaina. Toimitusjohtaja Toivanen kertoi perjantaina, että kaikki HPK:n tartunnan saaneet henkilöt ovat kotihoidossa. En halua maalailla piruja seinille, mutta kovinkaan luottavaisin mielin en ole. Eikä tietenkään riitä, että vain toivotaan parasta, on myös toimittava parhaan kykymme mukaan. Se johtuu siitä, että korkealta putoaa kovimmin. Sentään jokin oma sisäinen tutkinta tehtiin, mutta se ei aiheuttanut kuulemma jatkotoimia. Olemme olleet yhdessä noin kuukauden verran, joten ihan nollista emme lähde liikkeelle. Torstaina myös HPK kertoi tartunnasta alle 20-vuotiaiden joukkueessaan. Olen ylipäätään huolissani, miten suomalainen jääkiekkoilu selviää jo päällä ja edessä olevista haasteista, mitä tulee virukseen. Koko joukkue kaikkine toimihenkilöineen tullaan testaamaan ja vasta tulosten jälkeen selviää, miten arki jatkuu, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kertoi.. Toivasen mukaan HPK jatkaa torstaina ilmoitetuilla varotoimilla, mutta tilanne voi muuttua, jos uusia tartuntoja ilmenee. Jos joitakin vastuksia on ollut, ne ovat olleet verrattain luokkaa olematon, ja joka tapauksessa ne on onnistuttu sivuuttaa olankohautuksella. HPK:n markkinointija viestintäpäällikkö Kati Savolainen viestitti Hämeen Sanomille, että seura tiedottaa ensi kerran vasta lauantaina. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A21 URHEILU LAUANTAINA 12. Ahtaat käytävät ja pukukopit, paljon väkeä, käsihygieniaa ja turvavälejä on vaikea pitää yllä ja niin edelleen. Järvelän ja puheenjohtaja Heikki Hiltusen suusta. Huoleni kumpuaa historiasta. SM-liiga saattaa ottaa toimialana kaikkien pahimmat urheilumme iskut koronan takia. Lisäksi molempien joukkueiden toiminta on toistaiseksi keskeytettynä. Tutustumisvaihe on ylitetty. Olemme olleet yhdessä noin kuukauden verran, joten ihan nollista emme lähde liikkeelle. Azarenka vei parituntisen ottelun numeroin 1–6, 6–3, 6–3. Monia asioita on vain vaiettu kuoliaaksi kuten vaikkapa liiton sisällä muhinut räikeä seksuaalihäirintätapaus. –?Tähän pitää vain sopeutua ja keskittyä olennaiseen. Niin SM-liigan kuin liiton porukka joutunevat kovaan paikkaan. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri ja HPK kertoivat torstaina, että kolme HPK:n U20-joukkueen jäsentä antoi positiivisen koronavirusnäytteen. Torstain tietojen mukaan Jukureissa on annettu 22 positiivista koronanäytettä. Lajin parissa ei ole totuttu ratkomaan kriisejä. LAUANTAINA 12. Olematta turhan jälkiviisas: miksi suomalaisessa jääkiekkoilussa piti kiirehtiä alkamaan juniorisarjoja. –?Jokainen käsittelee nämä asiat eri tavalla, eikä ole yhtä oikeaa tapaa. Ehdotankin, että jääkiekkoilussa avatut juniorisarjat laitettaisiin välittömästi tauolle. Se pirulainen on pahimmillaan kuin jokin force majoure, suurempi voima, ja melkeinpä deus ex machina, epäuskottava juonenkäänne, joka tulee koettelemaan – sarkasmi sallittakoon – jopa niinkin ylhäistä väkeä kuin jääkiekkoväkeä. HÄSA HPK:n koronatartuntamäärät pysyneet aisoissa Markku Uhari Koronavirustartunnat ovat pysyneet HPK:ssa edelleen kolmessa, kertoo HPK Liiga oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen. Azarenka yllätti Williamsin – paineli US Openin finaaliin Valko-Venäjän Viktoria Azarenka kohtaa Japanin Naomi Osakan tenniksen Yhdysvaltain avointen kaksinpelin finaalissa. –?Seuraamme eri mittarein kuormitusta kauden aikana ja pyrimme ennaltaehkäisemään vammoja. Noinhan se on, mitä tulee käsillä olevaan koronaepidemian toiseen aaltoon. Aikaikkunalla hän tarkoittaa asiantuntijoiden antamaa aikaa, jolloin koronavirustesti kannattaa suorittaa niin, että sen tulos on luotettava. KooKoon liigajoukkueen toiminta on keskeytetty
HÄSA Liverpool nousi valtaan, mutta pysyykö se siellä. Liverpoolin hallinnasta ei paria viikkoa vaille vuoden vieneellä kaudella jäänyt epäilystä, tittelin varmistuttua ennätysaikaisin ja lopulta muhkealla 18 pisteen erolla Manchester Cityyn. –?Viime peleistä poiketen meillä oli tänään myös kokemusta kentällä, mutta vastustaja oli selkeästi parempi. STT Martinez Tourin vuoristopäivän vahvin PUY MARY CANTAL. Ja ainakin kauden avausviikkoina vielä ilman faneja katsomoissa. Kärkikolmikon perässä kärkkyvät Manchester United, Arsenal ja Tottenham. Kuten ei luultavasti Chelseakaan, rahan kylvämisestä huolimatta. Kannattajien toiminta tuonee HIFK:lle sakkoja Palloliiton kurinpitokäsittelyssä. KUVA: Tomi Vesaharju JALKAPALLO JANPA–PATO 7–1 Jari Virtanen Janakkala Miesten Kolmosen alaloppusarja lähti käyntiin perjantai-iltana Turengin Liinalammella taistelulla Janakkalan herruudesta. Toinen ennakkosuosikki Manchester City oli monien silmissä jo varma mestari, kun Lionel Messiä oltiin jo vahvasti asettelemassa taivaansiniseen paitaan. –?HIFK ei hyväksy katsojien tuloa kentälle missään olosuhteissa, mutta tämän asian vakavuus korostuu entisestään covid-19-pandemian aikana, HIFK:n kotisivujen lausunnossa todetaan. –?Emme puolusta mitään, vaan hyökkäämme, sanavalmis luotsi totesi. HIFK tuomitsee torstaina pelatussa miesten jalkapalloliigan ottelussa nähdyt kannattajien ryntäykset kentälle. Eikä aikaakaan, kun mestarivalmentaja Jürgen Klopp joutui jo vastailemaan kysymykseen ”dynastiasta”: oliko mestaruus vasta ensimmäinen pitkällä valtakaudella ja jatko on vallan puolustamista. Pelin päätyttyä kentälle juoksi selvästi suurempi määrä faneja HIFK:n kannattajapäädystä. Jonas Ruohomäki toi JanPan tasoihin ja kun vielä ennen kymmenen minuutin täyttymistä Leevi Ahola vei valkopaidat johtoon, alkoi pelin käsikirjoitus olla selvillä. Ilman Leroy Sanea, mutta Nathan Akella ja Ferran Torresilla lisättynä. YLLÄTYKSEN MAHDOLLISUUS sai särön heti minuutti Siivosen osuman jälkeen. Olemme vasta keskellä jotain, talvella viisivuotisen jatkosopimuksen tehnyt Klopp jatkoi. Mutta kysymysmerkkejäkin ”Punaisilla” on, suurimpana kenties se, kuinka kaksi kautta jo jatkunut tasaisen tappava varmuus pysyy. Valioliiga palaa lyhyeltä lomaltaan lauantaina. Ja vaikka hyökkäys onkin mestareilla vahvuus, ei liigan pitävin puolustus (0,87 päästettyä maalia per peli) ole sekään haitaksi tittelin pitämisessä. Muuten olen kuitenkin joukkueen esitykseen tyytyväinen, ainoastaan viimeiselle neljännekselle kaipailin lukemista huolimatta lisää tehoja, JanPan päävalmentaja Jarkko Lehtonen jutteli ottelun jälkeen. HIFK kukisti Helsingin paikallispelissä eli Stadin derbyssä HJK:n 4–3 värikkäiden vaiheiden jälkeen. JALKAPALLO Janne Lehikoinen Helsinki Jalkapallon Englannin Valioliiga päätti koronaviruksen runteleman kautensa heinäkuun viimeisenä sunnuntaina, ja mestariksi 30 vuoden tauon jälkeen palannut Liverpool johtaa liigan jo uuteen koitokseen lauantaista alkaen. Kuinka motivoida, kun niin valtavasti odotettu saavutus on jo saavutettu. Markus Siivonen käytti isäntien verkkaisen alun hyväkseen ja herätti joukkueensa toiveet yllätyksestä. Unitedissa jännitetään vielä sitä, tulisiko kohuttu Jadon Sancho sittenkin ryhmään. Vaikka ottelun voittajasta ei ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen ollutkaan juuri epäilystä, niin paikallisotteluihin kuuluvaa draamaa saatiin silti Liinalammellakin. –?Pelaajien juhliminen fyysisessä lähikontaktissa kannattajien kanssa ei myöskään ole hyväksyttävää nykyisessä pandemiatilanteessa. Jonas Ruohomäki sinetöi taukotilanteeksi 3–1, ja Padon tehtäväksi toiselle jaksolle jäi lukemien pitäminen siedettävinä. Loppunumerot 7–1 (3–1) ovat nähdyn perusteella jopa kohtuullisen suotuisat vierailijoille. etapin, joka päättyi kovaan vuoristonousuun Ranskan keskiylängöllä. HIFK kertoi käyvänsä myös pelaajiensa kanssa vakavan keskustelun. Taistelu oli kuitenkin lyhyt ja kovin yksipuolinen, niin ylivoimaisen esityksen jälkeen Janakkalan Pallo otti sarjapisteet ja kotikylän kruunun Tervakosken Padolta. Jos Liverpoolin haarniskasta löytyy pienintäkään reikää, ovat haastajat valmiina iskemään. STT. Putoaako sarjasta lopulta kukaan, sekin on vielä auki, Padon käskyttäjä Janne Lindberg summasi iltaa ja tulevaa. Aikaa toki on, sillä siirtoikkuna ulkomaiden osalta suljetaan 5. Nyt pelataan loput pelit nuorella joukkueella loppuun asti. Saksaan meni 133 miljoonaa, kun Kai Havertz ja Timo Werner tulivat. Siitä ei unelmaa todempaa kuitenkaan tullut, ja 18 pisteen kuilua Liverpooliin lähtee kuromaan tuttu ryhmä Kevin De Bryunen johdolla. Ne jäänevät silti keskinäiseen kilpajuoksuun nelossijasta eli paikasta Mestarien liigaan, vaikka kaikki ovatkin etukäteisarvioissa vahvistuneet. Eero-Matti Auvisen päätöshetkien voittomaalin jälkeen kentälle ryntäsi muutamia kymmeniä kannattajia juhlimaan pelaajien kanssa. –?Meiltä jälleen huono alku ja aivan turhaan päästettiin vastustaja johtoon. Teimme turhan helppoja virheitä, ja niiden seurauksena ottelussa mukana pysyminen kävi vaikeaksi. JanPa piti palloa koko ajan lisääntyvän ajan ja tilan turvin eikä Pato päässyt enää missään vaiheessa pelin rytmin tai tahdin määrittäjäksi. Kolumbialainen Daniel Martinez voitti maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon eli Tourin 13. STT HIFK tuomitsee Stadin derbyn kentälle ryntäykset HELSINKI. lokakuuta. JanPan toisen jakson maaleista vastasivat Janek Jokinen, Lucas Leinonen sekä pelillisesti illan parasta antia katsojille tarjonnut Eetu Tapanainen kahdesti. Kolmas mestariehdokas on Chelsea, joka huseerasi siirtomarkkinoilla lähes neljännesmiljardin edestä. Hyökkäykseen tuo tulitukea myös Hakim Ziyech, mutta lontoolaisjoukkueen puolustus (1,42 päästettyä per peli) on silti ratkaisevassa roolissa. Kokonaiskilpailun kärjessä ajava Primoz Roglic sijoittui 12:nneksi jäätyään Martinezista yli kuusi minuuttia. SYYSKUUTA 2020 A22 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Janakkalan futisvaltikka on tukevasti Turengissa Padon Jesse Järvinen (vas.) yrittää pysyä ottelun voittomaaliksi jääneen 2–1-osuman tehneen Leevi Aholan mukana. Kolmosen tasolle runsaslukuinen yleisö oli hädin tuskin ehtinyt paikoilleen, kun vierasjoukkue Pato avasi maalihanat. Ben Chilwellin ja kokeneen Thiago Silvan hankinnat eivät välttämättä riitä lääkkeeksi, ja lupaava Malang Sarr ei ehkä ole ihan vielä valmis. –?En tunne oloani täysin tyydytetyksi. EF-tallin Martinez kukisti Puy Mary Cantaliin päättyneen etapin lopussa Lennard Kämnan, joka jäi kärjestä neljä sekuntia. LAUANTAINA 12. HIFK:n fanipäädyssä sytytettiin myös soihtuja pelin aikana. Etapin kolmanneksi polki Maximilian Schachmann
Kokonaiskilpailun tilanne 13/21 etapin jälkeen: 1) Primoz Roglic Slovenia 56.34.35, 2) Tadej Pogacar Slovenia –44, 3) Egan Bernal Kolumbia –59, 4) Rigoberto Uran Kolumbia –1.10, 5) Nairo Quintana Kolumbia –1.12, 6) Miguel Angel Lopez Kolumbia –1.31, 7) Adam Yates Britannia –1.42, 8) Mikel Landa Espanja –1.55, 9) Richie Porte Australia –2.06, 10) Enric Mas Espanja –2.54. Janne Törmänen 2–1. Räikkönen pesi molemmilla kerroilla muun muassa Ferrarin Sebastian Vettelin, jonka sijoitukset olivat 13. MotoE: 1) Eric Granado Brasilia 1.43,990, 2) Ferrari –0,032, 3) De Angelis –0,188,...6) Tuuli –0,595. 17.30 (s) Rallin SM, Kouvola. ELISA VIIHDE SPORT 16.50 (s) Elisa CS:GO Finnish Championship. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 7, 8, 10, 15, 16, 23, 25, 26, 31, 34, 38, 44, 46, 48, 50, 52, 59, 61, 69 Kunkkunumero: 52 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 6, 8, 10, 18, 25, 27, 30, 31, 32, 43, 44, 47, 50, 51, 55, 57, 59, 65, 66, 70 Kunkkunumero: 10 TOTO4-RAVI Perjantai 11.09. Toto (): 1,94 8,55. SJK Akatemia–AC Oulu, EIF–KPV, MyPa–VPS, Gnistan–AC Kajaani, MuSa–KTP, 16. lähtö, lv 2140 m: 1) Joona Star/Hannu Hietanen 19,8 (1,94), 2) Readly Power 20,3 (11,0).3) Enchanted Dream 20,7 x (15,63).4) Grainfield Gary 21,0 x (4,04).poissa: 6. lähtö, lv 2120 m: 1) Selah/Janita Antti-Roiko m1,17,0 (1,81), 2) El Senor Deo m1,17,3 (7,34).3) Global Treasure m1,17,8 (15,4).4) Comet Alley m1,18,6 (63,65). 16.45 (s) Veikkausliiga: FC Haka–SJK. 19.25 (s) Valioliiga: Liverpool–Leeds. EUROSPORT 2 14.55 (s) Vakioautot: MC, Belgia. Benjamin Storbacka 2-1, 86. 15.10 (s) Nuorten SM-liiga: Ilves–JYP. Kolmanneksi kiireisin oli Red Bullin Max Verstappen, joka jäi suomalaiskärjestä 0,246 sekuntia. 7. 19.25 (s) La Liga: Granada–Athletic Bilbao. Toto (): 4,21 28,58. 17.05 (s) La Liga: Eibar–Celta Vigo. lähtö, sh 2140 m: 1) Lumovalo/Antti Teivainen 36,1 (4,42), 2) Vikun Toivo 36,1 (2,15).3) Amandan Mailis 38,4 (30,68).4) Uljas Eljas 36,7 (23,01). C MORE SPORT 1 13.30 (s) Moto3: San Marinon aikaajot. Frans-Eemil Leppänen 0–1, 23. etappi, Chatel-Guyon–Puy Mary Cantal, 191,5 km: 1) Daniel Felipe Martinez Kolumbia 5.01.47, 2) Lennard Kämna Saksa jäljessä 4 sekuntia, 3) Maximilian Schachmann Saksa –51, 4) Valentin Madouas Ranska –1.33, 5) Pierre Rolland Ranska –1.42, 6) Nicolas Edet Ranska –1.53, 7) Simon Geschke Saksa –2.35, 8) Marc Soler Espanja –2.43, 9) Hugh Carthy Britannia –3.18, 10) David de la Cruz Espanja –3.52. AO: Oliwer Kaski, 1+0, Ville Pokka 0+1. 12.55 (s), 14.10 (u) F1: Vapaat harjoitukset, Toscana. 14.45 (s) Naisten Liiga: RoKi–Ilves. Räikkösen ero Bottakseen toisissa harjoituksissa oli reilut 1,396 sekuntia. harjoitukset: 1) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes 1.17,879, 2) Max Verstappen Hollanti, Red Bull jäljessä 0,048, 3) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –0,307, 4) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes –0,530, 5) Pierre Gasly Ranska, AlphaTauri –0,797, 6) Esteban Ocon Ranska, Renault –0,926, 7) Daniil Kvjat Venäjä, AlphaTauri –0,960, 8) Lando Norris Britannia, McLaren –1,102, 9) Alexander Albon Thaimaa, Red Bull –1,189, 10) Daniel Ricciardo Australia, Renault –1,261, 11) Kimi Räikkönen Suomi Alfa Romeo –1,340, 12) Romain Grosjean Ranska, Haas –1,345, 13) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –1,388, 14) Antonio Giovinazzi Italia, Alfa Romeo –1,443, 15) Carlos Sainz Espanja, McLaren –1,578, 16) George Russel Britannia, Williams –1,599, 17) Kevin Magnussen Tanska, Haas –1,672, 18) Lance Stroll Kanada, Racing Point –1,957, 19) Sergio Perez Meksiko, Racing Point –1,961, 20) Nicholas Latifi Kanada, Williams –2,155. 21.55 (s) La Liga: Cadiz–Osasuna. Kakkosen ottelu HJS–SalPa (Salo) Kaurialan kentällä kello 17. 9. V SPORT URHEILU 14.25 (s) EFL Championship: Birmingham–Brentford. 15.55 (s) Superpesis: Manse PP–Pesäkarhut. 14.55 (s) Kakkonen: JäPS–NJS. 15.45 (s) Superpesis: Virkiä–Kirittäret. Toto4 voitto-osuus: 189,65. 19.25 (s) Valioliiga: Liverpool– Leeds. lähtö, Toto4-2, lv 2120 m Ravinaisten SM: 1) Moonlight Awsome/Virpi Vuori 16,6 (4,87), 2) Redemption 16,8 (4,3).3) All Victor 17,6 (14,38).4) Amazing Captor 18,1 (15,12). Leppänen 2–2. Mohammed Bekhedda rp. 6. 1–0. 16.55 (s) EFL Championship: Huddersfield–Norwich. 14.15 (s) TotoTV: Ravistudio, Oulu, Kavioliiga, Nordic Cup & Hagmyren. Gnistan–MuSa, EIF– AC Kajaani, MP–KTP, MyPa–Jaro, SJK Akatemia–VPS, AC Oulu–KPV, 25. 15.20 (s) Subway Kansallinen Liiga: HJK–Åland United. Räikkönen puolestaan sai osumaa Racing Pointin Sergio Pereziltä, joka leikkasi suomalaisen eteen suoraan varikolta tullessaan. Rahapelit KENO Torstai 10. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2120 m: 1) Frozen A.F./Veera Vekola 17,5a (3,85), 2) Hannalore 17,7a (11,38).3) No Elle Gran 17,9a (21,65).4) Business Dan 18,0a (23,15). harjoitukset: 1) Bottas 1.16,989, 2) Hamilton –0,207, 3) Verstappen –0,246, 4) Albon –0,982, 5) Ricciardo –1,050, 6) Ocon –1,126, 7) Perez –1,209, 8) Gasly –1,255, 9) Räikkönen –1,396, 10) Leclerc –1,411, 11) Stroll –1,473, 12) Vettel –1,509, 13) Sainz –1,662, 14) Norris –1,669, 15) Kvjat 1,747, 16) Russell 1,854, 17) Giovinazzi –1,955, 18) Latifi –1,994, 19) Magnussen –2,124, 20) Grosjean –2,268. 16.55 (s) Valioliiga: Crystal Palace– Southampton. Räikkönen pyörähti osuman seurauksena ulos radalta. harjoitukset: MotoGP: 1) Maverick Vinales Espanja, Yamaha 1.32,198, 2) Fabio Quartararo Ranska, Yamaha jäljessä –0,550 sekuntia, 3) Aleix Espargaro Espanja, Aprilia –0,751. 15.55 (s) Nuorten SM-liiga: TPS–Jokerit. 4. 16.55 (s) Valioliiga: West Ham–Newcastle. JBK–VIFK 1–0 (1–0) 19. lähtö, sh 2120 m: 1) Väylänvarren Heta/Aarne Ranta 31,6a (4,21), 2) Oralunastus 31,6a x (9,55).3) Maksi-Onni 31,7a (25,48).4) Tähdenteli 32,0a (9,4). Toto4 voitto-osuus: 13,60. Alle 12 vuotiaat ilmaiseksi. Autourheilu MUGELLO, ITALIA Formula ykkösten MM-sarjan 9/17 kilpailuviikonloppu, Toscanan gp: 1. Jokerit–Ak Bars Kazan siirretty. V SPORT FOOTBALL 16.25 (s) DFB Pokal: Nürnberg–Leipzig. C MORE MAX 11.20 (s) F3: Toscana. Toto (): 4,94 147,65. Ympäriajo päättyy Pariisiin 20. Raviurheilu OULU 1. Toto (): 12,48 435,97. VPS–AC Oulu, Jaro–EIF, MuSa–SJK Akatemia, KTP–Gnistan, AC Kajaani–MP, KPV–MyPa, 20. 9. Jalkapallo MIESTEN YKKÖNEN: MP–Jaro 1–2 (1–0) AC Oulu 12 9 3 19– 5 30 Jaro 13 8 3 2 33– 17 27 KTP 12 7 4 1 23– 9 25 MuSa 12 6 2 4 22– 19 20 EIF 12 5 4 3 19– 9 19 VPS 12 5 4 3 16– 16 19 MP 13 5 2 6 15– 18 17 KPV 12 4 3 5 21– 20 15 AC Kajaani 12 3 5 4 17– 15 14 Gnistan 12 1 3 8 13– 30 6 MyPa 12 1 2 9 11– 25 5 SJK Akatemia 12 1 1 10 7– 33 4 Seuraavat ottelut: 12. Lohko B: Atlantis–GrIFK 2–1 (2–0) 23. TULOSPÖRSSI. JIM 17.00 (s) Veikkausliiga: RoPS–FC Honka. Moto2: 1) Enea Bastianini Italia, Kalex 1.36,933, 2) Lowes –0,059, 3) Augusto Fernandez Espanja, Kalex –0,115. V SPORT JALKAPALLO 14.25 (s) Valioliiga: Fulham–Arsenal. V SPORT 1 17.55 (s) Ligue 1: Montpellier–Nice. 22.20 (s) Koripallon Espanjan supercup: Iberostar Tenerife–Real Madrid. 19.50 (s) Elisa CS:GO Finnish Championship. YLE TV2 15.15 (s) HJK–Åland United. Myöhemmin: Pietarin SKA–Lokomotiv Jaroslavl Riian Dinamo–Neftehimik Nizhnekamsk siirretty. 3. V SPORT PREMIUM 14.25 (s) Valioliiga: Fulham–Arsenal. Toto (): 3,85 10,45. MELONTAA. Otteluihin vapaa pääsy HJS:n pelaajilla. 16.50 (s) Ykkönen: MYPA–VPS. MIESTEN KAKKONEN Lohko A: PK-35–PKKU 1–0 (0–0) 65. 9. lähtö: 6 Moonlight Awsome, poissa: 3. Naiset: 71 (–1): Krista Junkkari (a) Koski-Golf, 73 (+1): Camilla Järvelä (a) Helsingin Golfklubi, Kia Sormunen (a) Virpiniemi Golf Club, Erika Danielsson (a) Sarfvik Golfklubi. RUUTU 11.55 (s) Naisten Liiga: Kärpät–Lukko. 17.40 (s) F2: Toscana. 19.20 (s) Koripallon Espanjan supercup: Saski Baskonia–FC Barcelona. 3–4 (2–1, 1–2, 0–0, 0–0, 0–1) Metallurg Magnitogorsk–Avangard Omsk 0–4 (0–1, 0–2, 0–1) MM: Juho Olkinuora vaihdettiin toisessa ajassa 27.40 pois maalilta. 20.00 (s) Speedway GP. 14.30 (s) Superpesis: Jymy–Veto. David Carlsson 1–1, 83. Moottoripyöräily MISANO, ITALIA Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan 7/15 kisaviikonloppu, San Marinon gp: 1. LAUANTAINA 12. 14.55 (s) Kakkonen: FCV–KuFu-98. 15.05 (s) MotoGP: San Marinon aika-ajot. Alfa Romeon Räikkönen oli avausharjoituksissa 11:s ja toisissa harjoituksissa peräti yhdeksäs. 16.50 (s) Ykkönen: MuSa–FC KTP. 17.45 (s) F-LiigaSuper Cup: Classic–Nokian KrP. V SPORT GOLF 15.30 (s) European Tour: Portugal Masters. Osumassa Norrisin autosta meni etusiipi rikki, ja hänen ajonsa päättyivät siihen. 2–0, 65. 2. lähtö: 2 Macchiato, poissa: 2. lähtö: 1 Tuutinki, poissa: 7 Voitonjako: 4 oikein voitto-osuus 189,65 e. 8. 2. ja 12. Toto4 voitto-osuus: 3,89. 21.50 (s) Valioliiga: West Ham–Newcastle. syyskuuta. Toto (): 1,81 6,48. Jonathan Muzinga rp. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, sh 2120 m: 1) Tuutinki/Hannu Hietanen 31,9 (12,48), 2) Pyry Viljami 31,2 (65,56).3) Vojakker 31,5 (29,97).4) Niemen Julius 32,5 (4,52).poissa: 7. Kaiken huipuksi Vettelin auto hyytyi radalle toisten harjoitusten lopuksi, eikä hän päässyt ajamalla varikkopilttuuseen. Äimärautio Oikea rivi: 1. Steelers– Wolverines. 9. EUROSPORT 1 02.00 (s), 04.00 (s), 06.06 (s), 23.00 (s) Tennis: US Open, NY. 15.55 (s) Nuorten SM-liiga: Ässät–HIFK. Demba Camara 1–0, 36. 2. Päivän Duo: 4-1, kerroin: 81,37. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A23 URHEILU ku va : P ek ka R au ti ai ne n / m ai no sv al m is tu s: Ju ha na LA 12.09. 14.50 (s) Ykkönen: SJK Akatemia–AC Oulu. Golf RAASEPORI Finnish Tourin finaaliturnaus: Tilanne 18/54 reiän jälkeen, par 72: Miehet: 69 lyöntiä (3 alle parin): Antti-Juhani Ahokas Viipurin Golf, 70 (–2): Ilari Saulo (amatööri) Keimola Golf, Elias Haavisto (a) Kymen Golf, Ossi Mikkola Nurmijärven Golfklubi. 14.00 (s) Pyöräily: Ranskan Ympäriajo. Toto (): 4,42 2,95. harjoitukset: MotoGP: 1) Quartararo 1.32,189, 2) Franco Morbidelli Italia, Yamaha –0,178, 3) Pol Espargaro Espanja, KTM –0,287. Toto4 voitto-osuus: 17,91. 16.15 (s) Veikkausliiga: RoPS–FC Honka. 16.05 (s) Moto2: San Marinon aika-ajot. Toto4 pelivaihto 19 841,20 e, voitto-osuus 189,65 e Pelivaihto 67 416,70 e, Tänään JALKAPALLOA. Moto3: 1) Tatsuki Suzuki Japani, Honda 1.42,783, 2) Albert Arenas Espanja, KTM –0,050, 3) Fernandez –0,071. 18.00 (s) SMviestit. 9. 16.55 (s) Kakkonen: Hercules–OLS. MotoE: 1) Alex de Angelis San Marino 1.44,628, 2) Mattia Casadei Italia – 0,251, 3) Matteo Ferrari Italia 0,264,...8) Niki Tuuli Suomi 0,674. 14.45 (s) Superpesis: JoMa–KPL, miesten välierä. Ratamelonnan Suomen Cupin osakilpailu Ahvenistonjärvellä kello 10 alkaen. Bottas kukisti toisissa harjoituksissa toiseksi ajaneen tallikaverinsa Lewis Hamiltonin 0,207 sekunnilla. 21.55 (s) Ligue 1: Saint-Étienne–Strasbourg. 5. lähtö, Toto4-1, lv 2120 m Ravinaisten SM: 1) Macchiato/Susanne Klemola 17,8 (4,94), 2) Silbern Oliver 17,3 (50,1).3) Oilhassan 17,3 (46,97).4) Goros Pepper 18,3 (12,73). Toto (): 4,87 9,73. 14.50 (s) Ykkönen: IF Gnistan–AC Kajaani. 15.50 (s) Ykkönen: Ekenäs IF–KPV. Viktor Strömbäck 1–0. TV-URHEILU Suomalaiskuljettajilla onnistunut päivä AUTOURHEILU STT Mugello Suomalaiskuljettajat Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen onnistuivat hyvin formula ykkösten Toscanan gp:n harjoituspäivänä perjantaina. 16.50 (s) Vaahteraliiga: Vaahteramalja XLI. Lohko C: GBK–FC Kiisto 2–2 (1–1) 20. Jääkiekko KHL-LIIGA Automobilist Jekaterinburg–Torpedo Nizhni Novgorod vl. C MORE SPORT 2 14.15 (s) Ravit: Oulu ja Hagmyren. lähtö: 4 Frozen A.F., poissa: 4. 17:00 K A U R I A L A N S T A D I O N HJS — SalPa PORTIT AUKI KLO 16:00 LIPUT 8 €. 9. Troikka: 9589,30. 9. 15.55 (s) F1: Toscanan aika-ajot. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 3, 4, 5, 9, 12, 21, 25, 27, 29, 31, 42, 49, 51, 53, 54, 57, 59, 61, 63 Kunkkunumero: 27 Perjantai 11. Toiset harjoitukset jouduttiin keskeyttämään toviksi reilun puolen tunnin ajon jälkeen, kun Lando Norris menetti McLaren-autonsa hallinnan Mugellon kolmosmutkassa. 21.00 (s) LPGA Tour: ANA Inspiration. Pyöräily PUY MARY CANTAL, RANSKA Maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajo: 13. Lauantaina ajetaan 194 kilometrin etappi Clermont-Ferrandista Lyoniin. Aika-ajo lauantaina, kilpailu sunnuntaina. Mercedeksen rattia kääntävä Bottas vei nimiinsä molemmat harjoitukset Mugellon radalla Italiassa. MuSa–MP, AC Kajaani–MyPa, KPV–VPS, Gnistan–SJK Akatemia. Jaro–AC Oulu, KTP–EIF, 26. Toinen Ferrari-kuljettaja Charles Leclerc oli avausharjoituksissa kolmas, mutta toisissa harjoituksissa tuli takapakkia: sijoitus kymmenes. Moto2: 1) Sam Lowes Britannia, Kalex 1.37,245, 2) Luca Marini Italia, Kalex –0,230, 3) Marco Bezzecchi Italia, Kalex –0,348 Moto3: 1) Raul Fernandez Espanja, KTM 1.42,501, 2) Gabriel Rodrigo Argentiina, Honda –0,234, 3) Ayumu Sasaki Japani, KTM –0,566
* ESIMERKKILASKELMA: Toyota CH-R 1.8 Hybrid Active: 32 507,57 € (sis. Käsiraha 4 500 €. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoitusaika 60 kk. Todellinen vuosikorko 0,86 %. Käsittelymaksu 11 €/kk. LAUANTAINA 12. Ei voi yhdistää muihin etuihin. Käsittelymaksu 11 €/kk. moottorilämmittimen sekä sisähaaran ja sisätilan lämmittimen Autosi määräaikaishuollot 24 kk/30 tkm Tarjous voimassa koko Toyota-mallistoon Corolla, C-HR ja RAV4 -mallin ostajalle Koko mallistoon * ESIMERKKILASKELMA: Toyota Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Active: 31 085,06 € (sis. SYYSKUUTA 2020 A24 HÄMEEN SANOMAT Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid nyt vain 279 €/kk * CH-R 1.8 Hybrid Active nyt vain 295 €/kk * RAV4 2.0 VVT-iE Active Multidrive S nyt vain 350 €/kk * TOYOTA-MYYNTI JA -HUOLTO AVATTU HÄMEENLINNAAN Etusi jopa 700 € Etusi jopa 550 € 1 € Lämpöpaketti 1 € % +kulut * Toimi heti! Toyota Huoltosopimus Rahoituskorko Avajaisten kunniaksi nyt upeita Toyota-tarjouksia. Suurempi viimeinen erä 12 905,02 €. TOYOTA JOUSTO kk-erä 349,59 €. Korko 0 %. toimituskulut 600 € + varusteet 2 502 €). Käsiraha 3 750,00 €. toimituskulut 600 € + varusteet 4 401 €). Käsittelymaksu 11 €/kk. Tervetuloa tutustumaan ja koeajolle uuteen liikkeeseemme! sis. Korko 0 %. TOYOTA JOUSTO kk-erä 294,99 €. toimituskulut 600 € + varusteet 2 452,00 €). Luototettava määrä 27 335,06 €. Luototettava määrä 28 007,57 €. Luototettava määrä 32 691,88 €. Suurempi viimeinen erä 11 687,41 €. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 33 541,88 €. Rahoitusaika 60 kk. Perustamiskustannus 190 €. Suurempi viimeinen erä 11 441,90 €. Syötä kampanjakoodi AKTOYOTA verkkovarauksen yhteydessä, niin näet heti alennuksen hinnassa. * ESIMERKKILASKELMA: Toyota RAV4 2.0 VVT-iE Active Multidrive S: 18 992,71 € (sis. Perustamiskustannus 190 €. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Tarjoukset ovat voimassa myös Toyota Willassa Hyvinkäällä. Korko 0 %. Rahoitusaika 60 kk. TOYOTA JOUSTO kk-erä 279,43 €. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 28 185,06 €. Mallit Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO2päästöt WLTP EU-yhd. kulutus Toyota Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Active 30 485,06 € 600 € 31 085,06 € 103 g/km 4,5 l/100 km Toyota CH-R 1.8 Hybrid Active 31 907,57 € 600 € 32 507,57 € 109 g/km 4,8 l/100 km Toyota RAV4 2.0 VVT-iE Active Multidrive S 38 391,88 € 600 € 38 991,88 € 159 g/km 5,6 l/100 km Varaa huoltosi nyt! -15 % Alennus määräaikaishuollosta ** Kun varaat huollon osoitteessa toyota-autokeskus.fi/huolto Määräaikaishuollon teettäjälle Tarjoukset koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa 26.8.-12.9.2020. autokeskus.fi/toyota Autokeskuksen Toyota-myynti myös: TOYOTA WILLA, HYVINKÄÄ AUTOKESKUS HÄMEENLINNA Uhrikivenkatu 11 Automyynti ma-pe 9-18, la 10-16 Toyota-myynti 020 506 5033 Puhelun hinta: 8,35 snt/puhelu + 22,32 snt/min Huolto ma-pe 8-16 Toyota-huolto 020 506 5133 Tarjoukset voimassa vielä tänään!. **Etu on henkilökohtainen ja käytettävissä vain verkossa varattaviin Autokeskus Hämeenlinnan Toyota-määräaikaishuoltoihin. Perustamiskustannus 190 €. Käsiraha 6 300 €. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 28 857,57 €. Todellinen vuosikorko 0,87 %. Todellinen vuosikorko 0,74 %. Tarjous voimassa 30.9.2020 asti
6 AJASTIN B2–B3 SARA AALTIO. Hän yritti ensin pelastaa kalliit kasvit myrkyttämällä, mutta päätyi lopulta tilaamaan kymmeniätuhansia petopunkkeja vilistämään kasvien lehdille tuholaisten turmaksi. LAUANTAINA 12. 010 322 3232 www.leppakoskenromu.fi PETOPUNKEILLA TUHOLAISIA VASTAAN Kun Petra Toivonen huomasi tuholaisia 90 ruukkukasvissaan iski paniikki. SYYSKUUTA 2020 YRITYSTEN JA YKSITYISTEN METALLIROMUN NOUDOT, MYÖS ROMUAUTOT Metalliromun vastaanotto arkisin klo 8.00–16.00 Meiltä myös • Romutustodistukset • Kahmarinoudot • Romunkeräysvaihtolavat Sipiläntie 4, 12380 Leppäkoski, p
–?Luulen, että ripsiäiset tulivat kotiini uuden kasvin mukana. Susanna Lähdekorpi Samoihin aikoihin kun koronapandemia keväällä iski maailmanlaajuisesti ihmisiin, tuholaiset iskivät innokkaan huonekasviharrastajan Petra Toivosen noin 90 ruukkukasviin. –?Poikaystävän kanssa veimme kaikki 90 kasvia saunaan ja myrkytimme niitä kahdeksan viikon ajan, mutta se kävi liian työlääksi. Hämeenlinnasta kotoisin oleva Petra Toivonen huomasi keväällä kauhukseen, että hänen noin 90 huonekasvissaan oli tuholaisia, ripsiäisiä. Yleisimpiä huonekasvituholaisia ovat ripsiäiset, vihannespunkit, kirvat ja harsosääsket. Harsosääsken toukkia syövät taas harsosääskipetopunkit sekä isosukkulamadot. Forssalaisen Biotus oy:n tilaukset ovat moninkertaistuneet aiempiin vuosiin verrattuna. KUVA: Sara Aaltio. Myrkyttämisen käytyä työlääksi hän päätti kokeilla biologisia torjuntaeliöitä, eli tuholaisia syöviä petopunkkeja. –?Kuulun Facebookissa huonekasvitja viherkasvit-ryhmiin, ja sieltä sain vinkkiä tuholaisia syövistä petopunkeista. –?Ripsiäiset on harrastajapiireissä nimetty pahimman sortin tuholaisiksi hävittää. Pikapakettina toimitettavat eliöt pakataan kantoaineeseen, joka pitää levittää lehdille mahdollisimman pian saapumisesta. Esimerkiksi ripsiäisiä syövät ripsiäispetopunkit ja kesärikkaluteet. En halua menettää kasvejani, sillä niissä on rahaa kiinni ehkä parituhatta euroa ruukkuineen. Ne saattavat koteloitua multaan tai muuhun kasvupohjaan pitkiksi ajoiksi, Toivonen selvittää. HÄMEENLINNALAISLÄHTÖINEN , mutta tätä nykyä Tampereella asuva Toivonen yritti ensin päästä tuholaisista eroon myrkyttämällä. LAUANTAINA 12. Tuholaisia voi tulla koteihin uusien kasvien lisäksi myös suoraan Suomen luonnosta. Huonekasviharrastajat ovat alkaneet käyttää enenevässä määrin petopunkkeja tuholaisten torjunnassa myrkkyjen sijaan. SYYSKUUTA 2020 B2 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN Hyvikset popsivat pahiksia . Todennäköisesti pidin sitä liian vähän aikaa karanteenissa eli erossa muista kasveista. . Kukaan ei ole päässyt niistä sataprosenttisesti eroon
Jos näyttää, että ne tippuvat lehdistä helposti, vaihtoehtona ovat bioboksit, jonne eliöitä voi annostella ja ripustaa boksit kasvustoon, kertoo Annaliina Hietanen Biotus oy:n TarhurinAvun neuvonnasta. –?Onhan sitä putua välillä ihan kaikkialla, koska jos vähänkään koskee kasveihin, se varisee lattialle. –?Myös tuholaisia tulee koko ajan enemmän ja enemmän. Eikö asiakkaita mietitytä ostaa kymmeniätuhansia petopunkkeja vilistämään kotiinsa. Jo parissa viikossa pitäisi näkyä torjuntavaikutuksia. TARHURINAPUharrastajatuotteet lähetetään aina keskiviikkoisin. KUVA: Jarmo Holopainen/Biotus Kaksipistepirkkoja tulisi käyttää kirvojen torjunnassa vain suljetuissa olosuhteissa. Petopunkitkin kuolevat lopulta muutamissa viikoissa. –?TarhurinAvun myynti on moninkertaistunut aiempiin vuosiin verrattuna. KUVA: Katrianna Leino/Biotus ”Aika paljon epäillään ja kysytään, että tekevätkö ne ihmiselle tai asuintiloille jotain ja jäävätkö ne sinne pysyvästi. KUVA: Sara Aaltio – Poikaystäväni oli ihan kauhuissaan, että mitä ötököitä tänne tulee kipittelemään! Pääosin ne ovat pysyneet tosi hyvin kasveissa, Petra Toivonen kertoo. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B3 AJASTIN TOIVONEN OTTI yhteyttä forssalaisen Biotus oy : n TarhurinApuun, joka ainoana Suomessa kasvattaa biologisia torjuntaeliöitä. HÄSA 6 Valtakunnallinen huonekasviviikko alkaa 14.9. Hietanen suosittelee huonekasviharrastajia levittämään petopunkkeja runsaasti ja useita kertoja, koska kotiolosuhteet, kuten ilmankosteus, eivät ole petopunkeille niin suotuisat kuin kasvihuoneissa. LAUANTAINA 12. –?Ehdottomasti, koska se säästää omaa työtä siinä, että myrkytysrumbaa ei tarvitse tehdä, varsinkin, jos on paljon kasveja. Torjuntaeliöt pakataan aamulla pieniin hylsyihin ja styrox-laatikoihin jään sekaan, jotta eliöt pysyvät viileinä ja toimintakuntoisina. Myös koronaaika on lisännyt kiinnostusta kasveihin. Hämeenlinnasta kotoisin oleva Petra Toivonen huomasi keväällä kauhukseen, että hänen noin 90 huonekasvissaan oli tuholaisia, ripsiäisiä. Se on tehokas keino, jos vain jaksaa pitää ilmankosteuden riittävänä. –?Aika paljon epäillään ja kysytään, että tekevätkö ne ihmiselle tai asuintiloille jotain ja jäävätkö ne sinne pysyvästi. Sitä käytetään ripsiäisten torjunnassa. Pikapakettina toimitettavat eliöt pakataan kantoaineeseen, joka pitää levittää lehdille mahdollisimman pian saapumisesta. ANNALIINA HIETANEN kertoo, että harrastaja-asiakkaat ovat nyt löytäneet petopunkit. Ne toimitetaan expresspakettina 1–2 päivässä. Tietoisuus tästä vaihtoehdosta on harrastajapuolella lisääntynyt, kuten myös itse huonekasviharrastus. Tilasin kesärikkaluteiden lisäksi 25?000 kappaletta Swirskii-petopunkkeja, 5?000 kappaletta harsosääskipetopunkkeja ja 50?000 kappaletta ripsiäispetopunkkeja. –?Poikaystäväni oli ihan kauhuissaan, että mitä ötököitä tänne tulee kipittelemään! Pääosin ne ovat pysyneet tosi hyvin kasveissa. Näiden kanssa on aikamoinen häslääminen. Esimerkiksi ripsiäispetopunkkien kantoaineena ovat lese ja vermikuliitti. Tuholaiset tulevat myös herkästi resistenteiksi torjunta-aineille. Osan kysynnän kasvusta selittää uusi verkkokauppamme. KUVA: Sara Aaltio Ripsiäispetopunkki mikroskoopin läpi kuvattuna. Jo parissa viikossa pitäisi näkyä torjuntavaikutuksia.” ANNALIINA HIETANEN Biotus oy, TarhurinApu. –?Vaikka myrkyttäminen voi olla nopeampi keino, en koe myrkyn levittämistä asuintiloissa hyväksi ajatukseksi. Eliöt pakataan kantoaineeseen. Hinta oli 120 euroa. Huonekasviharrastaja Petra Toivonen myöntää, että hän kävi kotonaan mielenkiintoisia keskusteluja ennen petopunkkien tilaamista. –?Otin kaikkein isoimmat paketit kaikista neljästä ötökästä, koska itselläni on niin paljon kasveja. Edessä on todennäköisesti vielä toisen ison satsin tilaus, sillä tuholaisia näyttää yhä olevan. –?Tärkeintä on levittää ja annostella ne kasvien lehdille mahdollisimman pian, kun paketti saapuu, koska eliöitä ei voi kauan säilöä. Ei niitä kiinnosta lähteä muualle, koska ruoka on kasveissa. PETRA TOIVONENKIN suosittelee petopunkkien käyttöä tuholaisten torjunnassa. Petopunkit ovat luonnonmukainen keino, josta ei ole kasveille eikä ihmisille mitään haittaa. Ilmastonmuutoksen jatkuessa uudetkin tuholaislajit pärjäävät tulevaisuudessa paremmin Suomessa, Hietanen ennustaa. Myrkyttämisen käytyä työlääksi hän päätti kokeilla biologisia torjuntaeliöitä, eli tuholaisia syöviä petopunkkeja. ANNALIINA HIETANEN pitää petopunkkeja järkevämpänä vaihtoehtona kuin myrkyttämistä
TUTKIMUSTIETO OHJAA siihen, että lapset hyötyvät varhaisesta kielenoppimisesta ja että hyöty ei koske vain kieliä, vaan kaikkea oppimista, aivojen kehitystä ja oman äidinkielen osaamista. Haluan, että sama mahdollisuus on myös hämäläisillä lapsilla! Päätös madaltaisi myös kynnystä valita ensimmäiseksi kieleksi jokin muu kieli kuin englanti. Kansainvälisyys on arkipäivää Hämeen ammattikorkeakoulussa: Merja Thomsson, Katie McPherson, Maria O'Shea ja Duncan Fitzpatrick osallistuivat syyskuussa vuonna 2018 kiertotalouden Frush-tapahtumaan Forssassa. SYYSKUUTA 2020 a MIELIPIDE@HAMEENSANOMAT.FI • Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi • Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 (tai vaihde: 03 61 511) • Osoite: PL 530, Vanajantie 7, 13111 Hämeenlinna MIELIPIDEVIERAS Sanni Grahn-Laasonen sanni.grahn-laasonen@eduskunta.fi S uomi syrjäisenä maana elää kansainvälisyydestä. TOIVON, ETTEI KRIISI johda pysyviin kielteisiin muutoksiin asenteissamme kansainvälisyyttä ja kansainvälistä yhteistyötä kohtaan. Aloitteen tavoitteena on parantaa eurooppalaisten korkeakoulujen menestymistä brexitin jälkeisessä maailmassa, jossa Yhdysvaltain ja ennen muuta Aasian painoarvo on kasvussa myös tieteessä. Koronakriisi on ajanut maita sulkemaan rajojaan ja korostanut oman edun tavoittelua, käpertymistä kansallisiin ratkaisuihin. Tehtävämme on pitää huolta siitä, että ihan jokainen lapsi ja nuori saa valmiudet toimia kansainvälisessä maailmassa ja kasvaa avarakatseiseksi maailmankansalaiseksi. Olipa kyse ilmaston lämpenemisestä, maailmantaloudesta, turvallisuusuhkista kuten terrorismista tai tarttuvista taudeista, ihmiskunnan viheliäisimmät kysymykset ylittävät kansallisvaltioiden rajat. Englantia osataan paremmin kuin koskaan, mutta brexitin myötä Euroopassa vahvistuu ranskan, saksan ja espanjan osaamisen tarve, ja Aasian noustessa esimerkiksi kiinan kielen taitajille olisi työmarkkinoilla rajaton kysyntä. Viime hallituskaudella aikaistimme ensimmäisen vieraan kielen alkamaan koko maassa jo ensimmäisellä luokalla. Esimerkiksi Islannissa lähes kaikki toimivat näin. Kuntayhtymän tulo mukaan välitoimijaksi tuo kuitenkin vakautta ja pysyvyyttä rahoitukseen. SEURAAVAKSI ASKELEEKSI ehdotan toisen vieraan kielen, eli vapaaehtoisen A2-kielen, aikaistamista koko maassa alkamaan jo kolmosluokalta. Pienet lapset imaisevat vieraat kielet kuin vahingossa, leikin varjolla. Hamkin pääsy mukaan eurooppalaiseen verkostoon avaa nuorillemme mahdollisuuksia, joista ennen saatoimme vain haaveilla. Kaksoistutkintojen teko helpottuu. Yksikään valtuutettu ei perustellut ratkaisua koulutuspoliittisilla perusteilla. Aina tämänlaatuisissa hallinnollisissa ratkaisuissa vedotaan taloudellisiin ja toiminnallisiin ratkaisuihin. MONEN MAASEUTULUKION osalta tilanne vaati painotuslinjojen perustamista menestyäkseen. UUSIEN KÄYTÄNNÖN kehittämisavausten kokeileminen on joustavaa ja helppoa, kun kunnallishallinnon apparaatti ei ole päättämässä pikkuasioista. Koronakevät perui ja siirsi monen opiskelijan opiskelijavaihdon. Näiden ratkaisussa kielitaidosta ja monipuolisesta kulttuurien tuntemisesta on tullut yhä tärkeämpi tulevaisuustaito. HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU kulkee kansainvälisyydessä etujoukoissa. Usein lukion ja ammatillisen koulun yhteistyössä unohdetaan oppilaiden mahdollisuus valita kursseja lukiosta ja ammattioppilaitoksista. Kokemukset lukioiden ja koulutuskuntayhtiöiden toimimisesta ovat olleet voittopuolisesti myönteisiä. Päätökset tehdään kuntayhtymissä operationaalisella tasolla kasvatusalan ja johtamisen ammattilaisten toimesta. Näin ovat tehneet jo omalla päätöksellään edelläkävijöinä Helsinki ja Espoo. Ehdotan myös suullisia kielikokeita ylioppilaskirjoituksiin, sillä se ohjaisi kieltenopetusta tukemaan rohkeaa puhumista, ja korona-ajan etäopetuskokemuksien hyödyntämistä tuomalla digitaalisten kanavien kautta tarjolle kouluihin myös harvinaisempia kieliä halukkaille. Muissa Pohjoismaissa on yleinen käytäntö, että oppilas valmistuu ammattiin ja suorittaa yo-tutkinnon samanaikaisesti. Se toteutuu huonosti, kun kuntien omat ikäluokat ovat pienentyneet. B4 HÄMEEN SANOMAT MIELIPIDE Mielipide LAUANTAINA 12. Viimeisin suuri avaus on Hamkin pääsy mukaan Eurooppa-yliopistojen verkostoon. Se on hienoa ja yhteiskunnallisesti arvokasta, että koulutusputkesta tulee ulos hyvän yleissivistyksen omaava ylioppilas ja ammattihenkilö samassa persoonassa. Lisäksi tarvitaan lisää resursseja päiväkotien ja esiopetuksen kielikylpyihin ja kielisuihkuihin. Se on ollut iso harmi. Korona on ollut shokkiesimerkki siitä, miten nopeasti maailma voi ottaa avoimuudessa ja kansainvälisyydessä taka-askeleita samaan aikaan, kun yhteistyötä ja vuorovaikutusta tarvittaisiin enemmän kuin koskaan. Toivon myös, ettei nyt kasvamassa oleva nuori sukupolvi jää väliinputoajiksi vaille niitä mahdollisuuksia, joita meillä vielä hetki sitten oli nähdä ja tutkia maailmaa. Siksi rakentaessamme kriisin jälkeistä elämää tarvitsemme rohkeutta avartaa erityisesti nuorten näköaloja, edistää kansainvälistä yhteistyötä ja kulttuurien kohtaamista sekä parantaa taloutemme kehitystä ja vientiteollisuutemme mahdollisuuksia. YHÄ HARVEMPI NUORI opiskelee koulussa useampaa vierasta kieltä. KUVA: Tapio Tuomela, arkisto Lisää kielikylpyjä, enemmän kansainvälisyyttä Tavastian yhtiöittäminen valmisteluun H ämeenlinnan valtuusto päätti koulutuskuntayhtymä Tavastian yhtiöittämisen valmistelusta. Valtuuston päätös näytti syntyvän ilman suurempia synnytyskipuja. Verkosto oli Ranskan avaus, jota viime kaudella EU:n opetusministerikokouksissa käsittelimme monta kertaa. TAPIO HOLOPAINEN kouluneuvos Hämeenlinna. Siirtymiset osaksi isoa kuntayhtymää tuo vapautta toimia annettujen ja varsin väljien raamien mukaisesti. Näinhän se menee nytkin. Oikeastaan muita raameja ei ole kuin talous, joka sekin turvataan kuntasopimuksella, jossa kunta vastaa viime kädessä yksikköhintarahoituksen ylimenevistä kustannuksista. Ekaluokkalaisemme saavat nyt aloittaa vieraan kielen oppimisen tasaarvoisesti riippumatta siitä, mihin kuntaan tai kuinka kansainväliseen perheeseen he ovat sattuneet syntymään – myös täällä meillä Hämeessä. Kirjoittaja on hämäläinen kansanedustaja (kok)
MIELENSÄPAHOITTAJA Lakkautetaan päiväkodit ja sitten sammutetaan valot T alouden tasapainottamisohjelma on kipeää työtä. Siihen ei päde talouden lait muuten kuin laskemalla tulevaisuusinvestointeja. HÄVETKÄÄ • Olen samaa mieltä opettajan kiroilusta kirjoittaneen (HäSa 3.9.) kanssa. Retorisena kysymyksenä heitän: miksi. • Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Ei voi odottaa nuorilta paljon, jos vanhemmat itse kiroilevat. Nyt on helppoa, kun ei pelkoa toriparkista. Todella epämiellyttävää ja sivistymätöntä. Viime vuosina on tempoiltu subjektiivisen oikeuden ja ryhmäkokojen suhteen. Virkamiehet ovat tehneet esityksensä sivistysja hyvinvointilautakunnan antaman tehtävän valossa. TEKSTARI AAMULEHDESSÄ Elvytyspaketti EU:n koronapaketista syntyi odotetun kipakka keskustelu eduskunnassa, kun se pääsi pääministerin ilmoituksen jälkeen keskiviikkona lopultakin latelemaan myös kaikkein höyrypäisimpiä perustelujaan sille, ettei Suomen pitäisi nyt eikä koskaan olla EU:n yhteisissä rintamissa mukana. Tämä viisija kuusivuotiaiden esiopetus tulee järjestää päiväkodeissa, jotta lapselle voidaan taata turvallinen ns. Kyllä Kaipola ja muut suljetut tehtaat voisivat olla seikkailupuistoja. • Kerro aina toimituksen tietoon nimesi ja yhteystietosi, mukaan luettuna paikkakunta ja mieluiten myös puhelinnumero. KUVA: Riku Hasari, arkisto TEKSTARIT • Nyt toriparkin vastustajat, ideoita keskustan kehittämiseen. syyskuuta kuluvaa vuotta eduskunnan kyselytuntia ja totesin, että pukukoodikin on muun ohella höllentynyt tämän nykyhallituksen aikana. Myös hallitusrintama rakoilee tässä asiassa. Tehtävänannossa on kuitenkin lähtökohtaisesti puutteita, eikä näin ollen esityksessä tunnuta katsovan laajemmin varhaiskasvatuksen kehitysnäkymiä. Kiivaimmin hallituksen kimppuun hyökkäsivät oppositiosta perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit, mutta myös kokoomus käyttää tilaisuuden hyväkseen horjuttaakseen hallitusta. VASSARIA EI JÄTETÄ • Seurasin 10. On muututtu sosiaalipalveluista elinikäisen oppimisen ketjuun ja tunnustettu lapsuuden ainutlaatuisuus – lapsen oikeus oppimiseen. Omakin lehmä hänellä oli ojassa nimitysasioissa. Terveysongelmia on monilla muillakin liian pitkälle jalostetuilla koiraroduilla, kuten bulldogeilla, mopseilla ja saksanpaimenkoirilla. • Kyllä voimme tehdä lentokentistämme parkkipaikkoja, kun muu Suomi on kansallispuistoa. HELSINGIN SANOMAT Tampereella ei päättäjien järjenjuoksu ole ihan parhaasta päästä. Miespuolisille edustajille kuitenkin vaaditaan edelleen jonkinlainen puku/pikkutakkipakko. Hallitusohjelman mukaisesti opetusja kulttuuriministeriö selvittää parhaillaan voidaanko voitontavoittelun rajoittaminen perusopetuksen tavoin ulottaa varhaiskasvatukseen. Korona on yhtä vähän italialaisten kuin suomalaisten syytä, ja tämä erittäin poikkeuksellinen tilanne sallii myös tämän poikkeuksellisen ratkaisun. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. Televisio on myös siinä suhteessa usein huono esimerkki. Varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelma on parhaillaan käynnissä. SYYSKUUTA 2020 KIRJOITA OMALLA NIMELLÄSI • Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain toimituksen harkitsemissa poikkeustapauksissa. Tämä voitontavoittelun rajoittaminen on varmasti signaali yhä useammalle yrittäjälle. J.A.T. Nykyinen hallitusohjelma linjaa varhaiskasvatuksen kehittämistä laajasti. Toivottavasti presidenttiparin päätös havahduttaa kaikki koiran omistajat ylijalostuksen riskeihin. Elvytyspaketti ja siihen liittyvä yhteisvastuu pitääkin olla vaikea niellä. Antti torppasi kaikki opposition hankalat kysymykset ja antoi puheenvuoron mieleiselleen edustajalle. Jatkuvassa myllerryksessä henkilöstö on joustanut, kehittänyt, huolehtinut lapsesta ja pitänyt yhä useamman perheen puolta. Nyt on hyvä aika laskea mihin tai miten Hämeenlinnaa kehitetään. Ensimmäiset kokeilukunnat aloittavat kaksivuotisen esiopetuksen pilotoinnin elokuussa 2021. Nykyisellään niin sanottu inkluusio on ymmärretty väärin ja unohdettu lapsen ansaitsema oikea aikainen tuki. Se on myös tulevaisuustyötä ja tämä tuntuu unohtuvan hetkessä, jolloin hätä on suurin. Onneksi siinä ei mainostettu sentään mitään pullapitkoa. Varhaiskasvatus on ennen kaikkea arvotyötä. Bostoninterrierin vekkulimaiset piirteet liittyvät liian lyhyeksi jalostettuun kuonoon, joka voi aiheuttaa eläimelle hengitysvaikeuksia. MUUTOS JATKUU ja tämä on otettava tarkasteluun myös pohdittaessa päiväkotien lakkauttamisia. Kyllä Suomi nousee. TEKSTARIT • Lähetä tekstiviesti numeroon 045 739 602 80. Hankittaessa palveluja toiselta palvelujentuottajalta on varmistuttava siitä, että hankittavat palvelut vastaavat sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta. Valtuusto voisikin jo nyt tehdä periaatepäätöksen palaamisesta yhden johtajan järjestelmään. Kenelle kaupunkia markkinoimme – lapsiperheille vai vanhusväestölle. Työttömät tehtaan työläiset kuuden tunnin palkalla (tulevaisuuden palkka) töihin. • Toimituksen valitsema osa mielipidekirjoituksista julkaistaan verkkolehdessä. Kyllä tarvittaisiin käytöskursseja ja valistusta. HÄMEEN SANOMAT B5 MIELIPIDE LAUANTAINA 12. TOIMEEN! • Rafael Hellsten (HäSa 10.9.), minuakin hävettää hämeenlinnalaisena ja puolueettomana koko kaupungin puolesta. • Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi ja lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Osana tätä Opetusja kulttuuriministeriö on asettanut työryhmän selvittämään myös varhaiskasvatuksen positiivisen erityiskohtelun mallia. – alkuun koodi: HS – välilyönti – kannanotto – nimimerkkiä käytettäessä nimimerkki ja nimi sekä paikkakunta • Hämeenlinnan kaupungilla on tänään kaksi kaupunginjohtajaa. KARJALAINEN. On kirjattu henkilöstöä ohjaavat normit ja saatu uusi lainsäädäntö. Ilmeisesti näin tasaarvon aikana myös tämäkin käy, kunhan kuuluu hallitusjoukkoihin. Pahimmasta päästä on se, jos pienten ja nuorten täytyy kuunnella opettajan tai muun kasvattajan suusta sellaista kielenkäyttöä. LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ TULEE turvata lapsen oikeus tukeen myös tarvittaessa pienja erityisryhmissä. ENSIMMÄISTÄ IDEAA ODOTETAAN MUUT LEHDET Lennu Tasa vallan presidentti Sauli Niinistön ja tämän puolison Jenni Haukion Lennu-koiraa ei ole viime vuosina nähty julkisuudessa. Mutta näinä aikoina ja vielä koronan muutaman vuoden jälkeisinäkin aikoina säästäminen kunnallishallinnossa on välttämättömyys. Lennun julkisuus on luultavasti lisännyt rodun suosiota. Presidentti Niinistö selitti Yleisradion haastattelussa, että heille selvisi vasta koiran hankkimisen jälkeen, että bostonin terrierin rodunjalostukseen liittyy monia ongelmia. VARHAISKASVATUSLAIN mukaisesti kunta on vastuussa varhaiskasvatuspalvelujen laadukkaasta tarjonnasta. Kiroilusta on tullut ihan yleinen tapa jo pidemmän aikaa. Varhaiskasvatuksen muutos on viime vuosien aikana ollut hurjaa. Näinhän se oli vielä Leo Kohtalan hyvään aikaan – kaupunki menestyi yhdelläkin. Naisedustajalla oli T-paita päällä ja siinä isolla kantaaottava teksti. Ratkaisun kuuluu olla kertaluonteinen ja tarkoitettu nostamaan koko EU jaloilleen siitä kriisistä, johon koronapandemia on sen sysännyt. Aikanaan he siirtyvät eläkkeelle. Kannattaisi ajatella miltä se sivullisesta kuulostaa. Normaali tekstiviestin hinta. Tällä hetkellä muun muassa varhaiskasvatuksen erityisopettajien palveluita ei monikaan yksityinen yrittäjä pysty riittävässä laajuudessa tarjoamaan. Vai päätetäänkö vain sammuttaa valot ja siirtää muuttoliike suoraan Tampereelle. MARI PARIKKA-NIHTI varhaiskasvatuksen opettaja lasten luontotoiminnan asiantuntija Hämeenlinna Toriparkkia vastaan järjestetty mielenosoitus marraskuussa vuonna 2019. RAPPEUTUNUT SANAVARASTO • Onnittelen hallitusta varapuhemies Antti Rinteen taistelutahdosta hallituspuolueiden kilpenä kyselytunnilla. Näissä ryhmissä tulee noudattaa varhaiskasvatuksen suhdelukua ja tarjota lapsen oppimiselle luontainen oppimisympäristö. Jos varhaiskasvatusta supistetaan, näkyykö se lastensuojelumenoissa. kokopäiväpaikka
Tässä se edustaa niin välitilaa, suojaa, irtonaisuutta kuin kuulumattomuuttakin. Vain tämän verran on mahdollista luvata. Suuri rooli kirjassa on suomalaisella muinaisuskolla ja tiettyjen paikkojen väkevyydellä. Molemmat konsertit järjestetään niin, että sekä yleisöllä että orkesterilla on turvavälit. Muuten konserttisyksy on osittainen arvoitus. Loppukeväästä ei järjestetty mitään, mutta nyt tiedossa on sentään jotain. Molemmat sijoittuvat kyräilevään ja kiemuraiseen itäiseen kylään, jossa yliluonnolliset ilmiöt eivät ole vieraita. –?Tämä on vaikea kysymys. MARIKA RIIKONEN Katveessa voi tapahtua mitä vain Jouni Luukkala luennoi onnellisuudesta Hämeen Sanomat Hämeenlinna Psykologi Jouni Luukkala luennoi onnellisuudesta Hämeenlinnan pääkirjaston Leino-salissa maanantaina 14.9. Tiedossa ovat vasta syyskuun määVerkatehtaan toimitusjohtaja Janne Auvinen suunnittelee pienimuotoista konserttitarjontaa mahdollisesti vielä peruttavien tilaisuuksien tilalle. Luultavasti niitä tulee. Henkilöt ovat tunnistettavia tyyppikuvia – paikallisen huoltoaseman baarissa istuu varsinainen hahmogalleria – mutta karikatyyreiksi he eivät jää. József Hársin johtamassa kokonaisuudessa soittaa solistina nokkahuilisti Eero Saunamäki. ja 11.11. KATVE-NIMI tarjoilee monenlaisia tulkintoja. Nelikymppinen Tapani tulee naapurin pyynnöstä Eira-tätinsä avuksi Kakskierron saarelle. Eiran kunto kohenee, ja naapuriin veden taakse ilmestyy uusi naapuri, salaperäinen nainen. MUU SYKSY etenee Verkatehtaan toimitusjohtajan Janne Auvisen mukaan siten kuin talon ohjelmistokalenterissa lukee, jollei muutoksia tule. Verkatehtaan kalenterissa on tapahtumia, joiden toivotaan onnistuvan, mutta luvata ei voi. Leinonen on malttanut luoda pitkän, rauhallisen tarinakaaren, jossa mitään ei tapahdu rytinällä, mutta silti maisema ja maailma liikkuu koko ajan. Kokonaisuudessa yhdistyvät uskomukset ja ”tieto”, mennyt ja nykyinen. Koronaturvallisuussyistä saliin mahtuu 30 osallistujaa. Kakskiertokin on eräänlainen rajatila, katvealue, ja sitä hallinnoiva Eira kylän noita. Lopputalven pakkaset ovat kireimmillään, mutta vaikeakulkuinen, etäällä asutuksesta sijaitseva saari tarjoaa Tapanille myös pakopaikan, joltain. Onko väkivallan ketjusta mahdollista irtautua. Maailmat liukuvat katvealueella lomittain, ja vaikka siellä tapahtuu vaarallisia asioita, myös sovitus voi olla mahdollinen. Uuskummaa edustava teos pohtii paitsi luonnon merkitystä, myös suomalaista väkivaltaista perhehistoriaa, kyttäämistä ja sukupolvet ylittävää vihanpitoa. Hän puhuu Duodecim-kustantamon Onni-sarjassa ilmestyneen kirjansa Osalliseksi onnellisuudesta (2019) pohjalta. Sinfonia Lahden esiintyminen näyttää tällä hetkellä Verkatehtaan ainoalta konsertilta lokakuussa. . Heistä tulee hyvinkin tarkkoja ja ennen kaikkea eläviä. Leinosen kerronta on tiheää, ja erityisen taitava hän on valjastamaan luonto kuvauksen tarinansa ajuriksi.. ELÄMÄ ASETTUU rauhallisiin, mutta jännitteisiin uomiinsa. KUVA: Pekka Rautiainen Sinfonia Lahti soittaa kaksi turvavälikonserttia . Ilmaiset paikat tilaisuuteen jaetaan kello 17 alkaen pääkirjaston yläaulan asiakaspalvelupisteeltä. 280 s. Romaani on tiivis ja eheä paketti. kello 17.30–18.30. Luvassa on musiikkia Telemannista Respighiin ja 1700-luvun hoveista 1930-luvun uusbarokkiin. Luonto on vahva voima, ja vuodenajat tuntuvat täysinä. Anne Leinosen uusin romaani Katve on itsenäistä jatkoa parin vuoden takaiselle Metsän äidille. Syksyn näillä näkymin varmimmat konsertit ovat Sinfonia Lahden esiintymiset Vanaja-salissa 7.10. Katveessa on osittain samoja henkilöitä kuin Metsän äidissä, mutta teos kulkee omillaan. KIRJA Anne Leinonen: Katve Osuuskumma 2020. Leinosen kerronta on tiheää, ja erityisen taitava hän on valjastamaan luontokuvauksen tarinansa ajuriksi. Luento kuuluu Suomen tietokirjailijat ry:n ja kirjaston Tutkimusmatka-luentosarjaan, joka popularisoi eri tieteitä. Teoksessa käsitellään onnellisuuden määritelmiä ja lähteitä, onnellisuuden esteitä ja keinoja onnellisuuteen ja niin hankalia elämäntilanteita, ettei kokonaisvaltainen onnellisuus ole mahdollista. Itse pidän Katvetta edeltäjäänsä eheämpänä kokonaisuutena. Samalla Tapanin menneisyys alkaa kummitella. SYYSKUUTA 2020 B6 HÄMEEN SANOMAT KULTTUURI Marika Riikonen Hämeenlinna Konserttisyksystä tulee joka tapauksessa loppukevättä vilkkaampi. Tapanilla taas on omat salaisuutensa. LAUANTAINA 12. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton
Esillä olleet teokset saatiin pääosin lammilaisilta, mutta muutama myös muualta Suomesta. Orkesteri vie kuitenkin mielellään musiikkia kouluihin. Musiikkia linnassa -konserttisarjan kanssa yhteistyössä ja Kulttuurirahaston tuella tuotetun konsertin oli jo maaliskuussa tarkoitus juhlistaa Beethovenin 250-vuotisjuhlavuotta. Ja jatkoa seurasi. KUVA: Pekka Rautiainen Lammin taidekesä ylitti kävijäodotukset Hämeen Sanomat Hämeenlinna Ars Peltolehdossa eli Lammin taidekesässä kävi yli 500 vierasta, mikä ylitti järjestäjien odotukset. SEURAKUNNAN konserttilistassa komeilee ainakin toistaiseksi viime keväältä peruttu Missa Solemnis -konsertti. LAUANTAINA 12. Janne Auvinen suunnittelee opetusja kulttuuriministeriön avustusten käyttämistä pienimuotoisiin konsertteihin syksyn aikana. päivä. Tarina on kilpailun ajan kaikkien vapaasti luettavissa. Tekisi mieli itsekin kaivaa kynät ja paperit esiin! Kirjoittaja on Tammen lastenja nuortenkirjallisuuden kustantaja, Hämeenlinna. –?Jos tapahtumajärjestäjät eivät tuo konsertteja, voimme tehdä niitä itsekin. VERKATEHDAS ei ole kuitenkaan menossa talona kokonaan kiinni, vaikka tapahtumia onkin vähän. Auvinen huomauttaa, että epävarmuus saa yleisön harkitsemaan ja pitkittämään lipunostoa, mikä taas saa tapahtumajärjestäjät harkitsemaan siirtoa tai peruutusta. Näyttelyn sulkeuduttua siellä vieraili vielä useita koululaisryhmiä. BRITEISSÄ auringonottajille porttikielto puistoon. –?Peruskoululaiset ovat tärkeä kohderyhmä. Koulukonserttien vaikutus näkyy silloin, jos on näkyäkseen, hän sanoo. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B7 KULTTUURI räykset ja rajoitukset, joiden mukaan edetään. Hämeen Sanomat ei tavoittanut johtavaa kanttoria, Musiikkia linnassa ry:n puheenjohtajaa ja Missa Solemniksen johtajaa Heikki Seppästä kommentoimaan konserttien toteutumista. J.K. Suomalaisten kirjojen lukemisja kuuntelutiheys kasvoi huomattavasti. Yhtä kauan jatkuu myös kuvituskilpailu, jossa suomalaiset alle 13-vuotiaat lapset on kutsuttu tekemään tarinaan kuvituksia. Saksan poliisi ratsasi kellareissa toimineita partureita. Orkesteri koettaa syksyllä saada uusia tilaisuuksia esittää viime keväältä peruttuja konserttejaan. Konsertin johtaa Heikki Seppänen, ja esiintymässä ovat Tawastia Sinfonia ja kanttorikuorot Gloria ja Vox Cantorum. Luotan siihen, että kaikki opittu ja koettu kerrostuu sopivalla tavalla mieleeni. –?Seuraavaksi vuorossa on koulukonsertteja, ja jos sairaala tai vanhainkodit ottavat konsertteja, niin myös niitä, kertoo orkesterin intendentti Markku Jokinen. Tämän hetken tiedon mukaan rajoitukset poistuvat lokakuun alussa, mutta se näyttää epätodennäköiseltä. 20 vuoden päästä he päättävät, pistävätkö rahaa klassisen musiikin pääsylippuun vai menevätkö mieluummin ravintolaan. Diandran on tarkoitus esiintyä orkestereineen Hämeenlinnan kirkossa lauantaina 19.12. VAIKKA SALEISSA on vielä syksyn ajan melko hiljaista, musiikki saattaa soida muissa tiloissa. Merikilpikonnilla on lokoisat olot koronaviruksen tyhjentämillä rannoilla. Arvo Koiviston töitä etsittiin näytteille yksityisiltä omistajilta. Internetin välityksellä syntyi myös uudenlaisia tapoja osallistua tarinoihin. Tänä vuonna tapahtui jotain niin poikkeuksellista, että se sai minut dokumentoimaan yhtäkkiä fiktion kaltaisia ominaisuuksia saanutta todellisuutta. Eräänä maaliskuisena aamuna lähikaupassa huomasin mustanpuhuvan otsikon, joka sanoi: ”Suomi menee kiinni”. Kun todellisuus kohtaa fiktion KULTTUURIVIERAS Saara Tiuraniem saara.tiuraniemi@tammi.fi E n ole koskaan osannut pitää päiväkirjaa. Ihmiset hamstrasivat paniikissa vessapaperia, nyt he yrittävät myydä satojen rullien varastojaan. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan tapahtumakalenterissa näkyy ainakin tällä haavaa myös Diandran kirkkokonsertti joulukuulle. Huomasin taltioivani puhelimeeni uutisotsikoita, jotka tuntuivat purskahduksilta jostain toisesta maailmasta. Koirat uupuvat Italiassa. –?Jos Verkatehdas haluaa 20 vuoden päästä järjestää klassisen musiikin konsertteja, nykynuorista se riippuu. Kaikki on koronan takia vähän levällään – kuin ne Jokisen eväät. –?Tässä vaiheessa ei ole tarkkaa käsitystä, mitä voi tehdä ja missä. Aika ei riitä itse elämiseltä ja tekemiseltä siihen, että palaisin muistelemaan havaintojani ja kokemuksiani jälkikäteen paperille. Näin eri maissa rajoitetaan ihmisten liikkumista – mökkikansa kotiin, 206 euron sakot, lapsella yksi kaveri, lomakkeella kauppaan. Uusimaa suljetaan. Hämeenlinnan kaupunginorkesteri on saanut Hämeenlinnan kaupungilta rahaa yleishyödyllisiin konsertteihin, joten sen on joka tapauksessa keskityttävä esimerkiksi koulukonsertteihin. Epätodellinen todellisuus synnytti ihmisiin myös fiktion tarpeen, joka purkautui tarinoiden lukemisena ja kuuntelemisena.. Taiteilijat olivat Wilma Karjalainen, Anne Konttinen, Jarmo Kukkonen, Kirsti Lampola, Luciana Mariano, Eero Pöyhtäri, Petri Silvonen, Eeva-Kaisa Takala ja Tapio Välikylä. KAUPUNGIN taloustilanteen vuoksi Jokinen ei odota ensi vuodelle parannusta kaupunginorkesterin avustuksiin, vaikka orkesteri on elänyt miniavustuksilla jo vuosia. Rowling kaivoi keväällä, koko maailman eristäytyessä koteihinsa, esiin tarinan, jonka hän kirjoitti vuosia sitten iltasaduksi lapsilleen. Jokinen muistuttaa, että näissä konserteissa kasvatetaan tulevaisuuden yleisöjä. Lopulta 34 lapsen kuvitustyöt päätyvät myös valmiin kirjan sivuille, joka ilmestyy suomeksi joulukuun 1. Kyproksen poliisi iski ruotsalaisten syntymäpäiväjuhliin. Hämeenlinnan kirkossa. Tänä syksynä minulle tärkeässä projektissa fiktio muuttuu todeksi. Sen avulla hän nyt halusi ilahduttaa lapsia ja lapsiperheitä. Tällä hetkellä Jaana KapariJatan suomentamaa Ikkabogia on julkaistu internetissä 19 lukua ja tarina kasvaa vielä viiden viikon verran. Espanjalaiset pääsevät vihdoin ulos. Esillä oli Arvo Koiviston (1918–1990) puuveistoksia ja seinäreliefejä ja kesänäyttelyn taiteilijoiden töitä. HÄSA Verkatehtaan toimitusjohtaja Janne Auvinen suunnittelee pienimuotoista konserttitarjontaa mahdollisesti vielä peruttavien tilaisuuksien tilalle. Nyt tarina on myös suomalaisten luettavana. Rahaa niin sanottuihin tavallisiin konsertteihin ei tullut lainkaan. Koronavirus hankaloittaa luonnollisesti myös kaupunginorkesterin toiminnan suunnittelemista. –?Vaikka peruutuksia tulisi lisää, itsellämme on mahdollisuus toteuttaa pienen yleisön klubimaisia tapahtumia, hän miettii. EPÄTODELLINEN todellisuus synnytti ihmisiin myös fiktion tarpeen, joka purkautui tarinoiden lukemisena ja kuuntelemisena. Kotimaassa saa taas matkustaa. Kävijäarvio perustuu vieraskirjaan, joten todennäköisesti määrä on suurempi. Uusi yritys on näillä näkymin sunnuntaina 18.10
Vuodesta 2010 lähtien sukupuolensa on vahvistanut oikeudellisesti yli 1 200 ihmistä. Translain uudistuksesta on vastuussa perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.), jota Lännen Media ei tavoittanut haastatteluun. Kiuru jäi maanantaina etätöihin epäillyn korona-altistuksen takia. Sosiaalija terveysministeriö (STM) ei ole vielä asettanut työryhmää valmistelemaan lakimuutoksia, vaikka selvitys translain uudistamistarpeista valmistui jo helmikuussa. 2010-luvun aikana sukupuolensa vahvistaneiden vuosittainen määrä nousi tiukasta translaista huolimatta noin viisinkertaiseksi, kertovat Digija väestötietoviraston Lännen Medialle keräämät tiedot. Translain uudistusta vaadittiin näkyvästi vuoden 2018 Pride-kulkueessa Helsingissä. SUKUPUOLEN OIKEUDELLINEN vahvistaminen tarkoittaa henkilötunnuksen muuttamista omaa sukupuoli-identiteettiä vasTranslaki jäi koronan jalkoihin . Perinteinen kulkue järjestetään virtuaalisesti lauantaina. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä loukkaa ihmisoikeuksia. Tänä vuonna Helsinki Pride -viikko siirrettiin koronatilanteen takia kesäkuulta syyskuulle. LAUANTAINA 12. VANESSA VALKAMA TEKSTI // MAURI RATILAINEN ARKISTOKUVA. Hänen mukaansa koronaasioiden hoitaminen on vienyt ison osan ministeriön resursseista kuluneen kevään ja kesän aikana. SYYSKUUTA 2020 B8 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN V uosia odotettu ja hallitusohjelmaan kirjattu translain uudistus on jäänyt koronapandemian jalkoihin. Torstaina kerrottiin, että hänen testituloksensa oli negatiivinen. Paljon useampi olisi vahvistanut sukupuolensa, jos translaki perustuisi itsemääräämisoikeuteen, uskoo ihmisoikeusjärjestö Setan puheenjohtaja Sakris Kupila. Sukupuolensa juridisesti vahvistaneiden vuosittainen määrä viisinkertaistui 2010-luvulla. Lännen Median saamien tietojen mukaan työryhmä pyritään asettamaan alkusyksyn aikana. . NYKYLAIN MUKAAN ehtoja sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle ovat lisääntymiskyvyttömyys, kaksi psykiatrin lausuntoa, täysi-ikäisyys sekä Suomen kansalaisuus tai pysyvä asuinpaikka Suomessa. Lainsäädäntömuutosten mahdollista sisältöä ja valmistelua ei ole siis vielä linjattu ministeriössä, kertoo STM:n lakimies Sonja Vahtera. Nyt prosessi on monelle liian pitkä ja raskas, koska se ei perustu ihmisen omaan ilmoitukseen. –?Hallituksen lainsäädäntöohjelman mukaisesti hallituksen esitys translaista on kuitenkin tarkoitus antaa vuoden 2021 aikana, ja tämä indikoisi sitä, että työryhmä asetettaisiin pikapikaa
Kupila muistuttaa, että sukupuolensa oikeudellisesti vahvistaneiden määrän kasvuun on vaikuttanut asenteiden muuttuminen kymmenen vuoden aikana. Alexander Stubbin (kok.) aikana uudistuksen torppasivat kristillisdemokraatit Päivi Räsäsen johdolla, ja Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa lakiuudistusta eivät hyväksyneet perussuomalaiset. Henkilön sukupuoli-identiteetti voi olla mies, nainen ja/tai jotain muuta. Lännen Median tietojen mukaan isoimpia keskusteluja käydään enää yksityiskohdista, kuten sukupuolenkorjaukseen tulevan harkinta-ajan määrittelystä. –?Vaikuttaa huonolta, koska tämän puolesta on kampanjoitu niin kauan ja varsinkin tämä hallitus on ollut aktiivisesti ottamassa kantaa. Se tarkoittaa painostamista ja sitä, että ihmisellä on vain huonoja vaihtoehtoja, mistä valita, Kupila sanoo. Tämä ei siis koskisi lääketieteellistä sukupuolenkorjausprosessia. Kaikki eivät kuitenkaan halua hormonihoitoa tai pysty käyttämään sitä terveyssyistä. Hallituspuolue vasemmistoliiton eduskuntaryhmä toivoi perjantaina tiedotteessaan, että uudistuksen yhteydessä tarkasteltaisiin myös sukupuolivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten asemaa. • Transihminen on yleiskäsite kaikille, joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu aina tai välillä eroaa odotuksista syntymässä määritellystä sukupuolesta. Jo vuonna 2017 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin linjasi, että Ranska rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimusta ja syyllistyi ihmisoikeusloukkaukseen vaatiessaan transihmisiltä todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä ennen kuin heidän sukupuolensa voitiin oikeudellisesti vahvistaa. Tällä viikolla on vietetty Helsinki Pridea, jonka virallisena suojelijana toimii ensimmäistä kertaa Suomen pääministeri eli Sanna Marin (sd.) Pride-viikon alussa pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.) kertoi, että Suomi edistää seksuaalija sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuteen liittyviä teemoja Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaana vuonna 2021. Esimerkiksi Norjassa sukupuolen juridinen vahvistaminen on mahdollista myös 6–15-vuotiaalle, kun aloite tehdään yhdessä huoltajan kanssa. Lisäksi useat suomalaiset ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet lain muuttamista. Sukupuolen kokemus on yksilöllinen. Uudistuksen päälinjat on sovittu hallitusohjelmassa. Ihminen ei silloin välttämättä tee vapaehtoisesti sitä päätöstä. Perinteinen kulkue järjestetään virtuaalisesti lauantaina. Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää kirurginen sterilisaatio. Sukupuolen korjaamista joutuu odottamaan ainakin vuoden, koska diagnoosin ja hoitoa saa ainoastaan Tampereen ja Helsingin yliopistollisten sairaaloiden trans-poliklinikoilla. Viime vuonna translain kokonaisuudistus kirjattiin vihdoin Antti Rinteen (sd.) hallitusohjelmaan, jonka Marinin hallitus käytännössä peri sellaisenaan. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B9 AJASTIN Translain uudistusta vaadittiin näkyvästi vuoden 2018 Pride-kulkueessa Helsingissä. –?Suomessa ketään ei varsinaisesti huijata tai uhata aseella sterilisaatioon. –?Englanninkielinen termi ”coersed sterilization” olisi tarkin. Nuorilla on ihmisoikeudet siinä missä aikuisillakin, Kupila toteaa. • Cis-ihminen on tyytyväinen syntymässä määritettyyn sukupuoleen. LISÄÄNTYMISKYVYTTÖMYYDEN vaatimista kutsutaan myös pakkosterilisaatioksi. Tutkimuksiin hakeutuu vuosittain useita satoja ihmisiä. Juridisia sukupuolia on Suomessa tällä hetkellä kaksi. Osalle suurin kynnys on nimenomaan vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä eli luopuminen mahdollisuudesta biologiseen lapseen. taavaksi, mutta laissa se yhdistyy lääketieteelliseen korjausprosessiin. mennessä SANASTO Sukupuolen moninaisuus • Sukupuoli koostuu geneettisistä, fysiologisista ja kulttuurisista ominaisuuksista. NYT TRANSLAIN uudistusta kannattavat kaikki hallituspuolueet ja oppositiosta kokoomus. • Muunsukupuolinen tai transgender voi kokea olevansa sekä mies että nainen, jotakin näiden väliltä tai täysin tämän jaottelun ulkopuolella. Sukupuoli on myös juridinen käsite. Tänä vuonna Helsinki Pride -viikko siirrettiin koronatilanteen takia kesäkuulta syyskuulle. Käytännössä lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus täyttyy monilla hormonihoitojen takia. Ei-binääri henkilö ei asetu tähän jaotteluun. Seta ja muut ihmisoikeusjärjestöt vaativat, että myös alle 18-vuotiaat voisivat vahvistaa sukupuolensa oikeudellisesti. –?On toki ymmärrettävää, että pandemian takia lainsäädäntö venyy, mutta tämä on asia, joka vaikuttaa joka päivä monen ihmisen elämään isosti. Ensimmäisen työryhmän asetti Jyrki Kataisen (kok.) hallitus vuonna 2013, mutta kaksi vuotta myöhemmin valmistuneella raportilla ei tehty mitään. –?Myös nuorilla on tilanteita, joissa he joutuvat syrjityksi väärän sukupuolimerkinnän takia. –?Vielä vuosikymmenen alussa hirveän moni ei lähtökohtaisesti lähtenyt prosessiin, koska asenteet olivat negatiivisempia. • Sukupuolenkorjauksella tarkoitetaan niitä lääketieteellisiä ja juridisia toimenpiteitä, joiden avulla henkilö voi elää omassa sukupuolessaan.. • Kolmas sukupuoli -käsitettä käytetään erityisesti juridisesta sukupuolesta eli henkilötodistuksessa näkyvästä sukupuolimerkinnästä puhuttaessa. Suomi on saanut translaista huomautuksia myös EU:lta ja YK:lta. Keskustan aloitteesta hallitusohjelmaan kirjattiin translain uudistuksen kohdalle erikseen, että juridinen sukupuolen vahvistaminen perustuen oman selvitykseen on mahdollista vain 18 vuotta täyttäneille. Toki toivotaan, että translaki tällä hallituskaudella uudistettaisiin, Kupila sanoo. Tämä loukkaa ihmisoikeuksia. Kupilan mukaan termi ei kuvaa kunnolla nykyisen translain vaatimusta. Henkilö katsotaan lisääntymiskyvyttömäksi, kun hän on käyttänyt hormonihoitoa vuoden ajan. • Transsukupuolisen ihmisen sukupuoliidentiteetti ei vastaa hänen syntymässä määriteltyä sukupuoltaan. SETAN SAKRIS Kupila pitää translain uudistuksen viivästymistä ongelmana. UUDISTUSTA ON valmisteltu jo vuosia. LAUANTAINA 12. LM–HÄSA 50 100 150 200 2020* 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 35 66 54 82 78 103 139 161 191 182 132 Sukupuolensa juridisesti vahvistaneet Lähde: Digija väestötietovirasto * tiedot 8.9. Meillä on järjestelmä, joka vaatii lisääntymiskyvyttömyyttä, eli se on pakollinen osa prosessia. Kolme vuotta sitten oikeusasiamiehen asettama ihmisoikeusvaltuuskunta vaati, että Suomen pitää uudistaa kiireellisesti translaki ja poistaa siitä vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä. • Sukupuoli-identiteetin jaottelussa binääri henkilö kokee sukupuolensa kautta asettuvansa nais-mies-jakoon. Myös STM:n asettama valmistelutyöryhmä toteaa helmikuun raportissaan, että oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen 15 vuoden ikäraja on mahdollinen. LAKIUUDISTUKSEN VIIVÄSTYMISEN takia Suomi on edelleen ainoa Pohjoismaa, jossa sukupuolen oikeudelliseen vahvistamiseen vaaditaan lisääntymiskyvyttömyyttä. Hallitusohjelma lupaa, että säädetään ”itsemääräämisoikeutta kunnioittava laki sukupuolen vahvistamisesta”, josta poistetaan vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja lääketieteelliset hoidot eriytetään juridisen sukupuolen korjauksesta. Kirjaus on harvinaisen selväsanainen
b) Metallican Isän ja tyttären yhteisnäyttelyssä maalauksia ja valokuvia Susanna Lähdekorpi Loppi Lopen kunnankirjaston Fallesmanni-salissa on esillä Vilja Tammisen valokuvia ja Seppo Tammisen maalauksia 30.9. Seppo Tammisen tytär, Vilja Tamminen, asuu tällä hetkellä Lopen Launosissa. 37. Kenen poliitikon puoliso Erkki Papunen on. c) Arctic Kultasuklaa 2. Hän toimii freelancervalokuvaajana, kuvataideopettajana ja valokuvataiteilijana. Tammisen maalaustaidetta on aikojen saatossa kutsuttu monin eri termein. a) Annika Saarikon 3. Vilja Tamminen on työskennellyt muun muassa Hämeen Sanomien valokuvaajana. asti. a) Pohjois-Norjan lohijoki b) Palvelualan työnantajat ry c) Kasvomaskeja valmistava yritys 5. KUVA: Esko Tuovinen, arkisto Omintakeisessa tyylissään Seppo Tammisella on ollut ripaus naivismia, surrealismia, realismia ja eletyn ympäristön tarkkailua.. Vilja Tamminen. a) KultaForest b) ArcticChocolate c) Arctic Kultasuklaa 2. OMINTAKEISESSA tyylissään hänellä on ollut ripaus naivismia, surrealismia, realismia ja eletyn ympäristön tarkkailua. Kuka Steelersin pelaaja nimettiin juuri alle 23-vuotiaiden salibandyn maajoukkueryhmään. a) Annika Saarikon b) Li Anderssonin c) Sanna Marinin 3. B10 HÄMEEN SANOMAT PÄIVYRI LAUANTAINA 12. Seppo Tamminen (1944– 2012) oli Helsingissä ja Hämeessä asunut korutaiteilija ja taidemaalari. PÄIVÄN SANA FINGERPORI IPANAVALTA KAMALA LUONTO Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. a) Rainbown b) Metallican c) Scorpionsin 1. viikko syyskuuta 2020 Lauantai VIISI KYSYMYSTÄ VASTAUKSET Sudoku-tehtävän 5225 ratkaisu. 1. 3: 17 1. Kerran ja vain kerran! Taso: Helppo Tehtävä numero 5226. b) Palvelualan työnantajat ry 5. Joh. Vuodenvaihteessa 2019– 2020 hänellä oli laaja yksityisnäyttely Riihimäen taidemuseossa. Historia, kauneus, nostalgia, eläimet, seikkailut, unenomaisuus sekä Helsingin ja Lopen maisemat ovat aikoina olleet innoittajina Tammisen taulujen aiheiksi. Minkä niminen on Kultasuklaan ja Arctic Forest Foodsin muodostama uusi yritys. SYYSKUUTA 2020 VIISI KYSYMYSTÄ SUDOKU NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Valma ja Vilja Ortodoksisessa kalenterissa: Ahti, Ahvo ja Ohvo Ruotsinkielisessä kalenterissa: Dagny, Neo ja Nova 12. 1960-1970-luvuilla hän oli yksi tunnetuimpia korumuotoilijoita Suomessa. Minkä yhtyeen albumeita Death Magnetic on. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. c) Hyökkääjä Markus Sipronen 4. a) Puolustaja Julius Aaltonen b) Hyökkääjä Pyry Kauppinen c) Hyökkääjä Markus Sipronen 4. Mikä Palta on
Samalla palkitsemme kolme toimituksen mielestä parasta ja tuoreinta kaskua. Le Blason Vaakuna. TEATTERIT Turengin Pyhämäen kesäteatteri. Konstrundan avoimet ateljeet. Oman tien kulkija. Tulemme julkaisemaan niitä sitä mukaa kuin palstatilat antavat myöten. Hämeenlinnan Taidekasarmi. Pelit 2-8 hengelle. Ministeri Olavi J. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Klo 11-17. Kaskukilpailu lammilaisille Hämäläisistä on kaskuja enemmän kuin ehkä mistään muusta heimosta. B2) annettiin väärä kuvaus pottiputken käytöstä. Ensi kesänä valmistuvaan rakennukseen tulevat PYP:n Hämeenlinnan konttorin uudet toimitilat, muita liikeja toimistotiloja ja asuntoja. HÄMEEN SANOMAT B11 PÄIVYRI LAUANTAINA 12. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Palanderin talo. Klo 11-17. Linnankatu 16. Korteniemen perinnetila, Liesjärven kansallispuisto. Lasse-Maijan etsivätoimisto: Junan arvoitus klo 12.30, Trolls: Maailmankiertue klo 13, 15, Palomies Sami: Toimintatähti! klo 14.30, Eteenpäin klo 16.15, Metsäjätti klo 17.15, After We Collided klo 18.45, Tenet klo 19.30. Kulttuuriympäristöpäivä ”Kasvun paikat”. SYYSKUUTA 2020 PÄIVYRI Tänään Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Opaskarttoja info-pistellä Tanhukatu 2:ssa. Raatihuoneenkatu 8. Konstrundan avoimet ateljeet. VIRTANEN NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Orvo Ortodoksisessa kalenterissa: Vieno ja Niila Ruotsinkielisessä kalenterissa: Ylva 230 LAUANTAINA 12. Korteniementie 270. Kumppanuustalo. Varattava ennakkoon. Skogster Live: Neema. Kasari – Taiteen 1980-luku. Iittalan maalaiskirppis ja kahvitupa. Klo 11-17. Hämeenlinnan taidemuseo. Tomi Paldanius: elokuvaja tv-sävelmiä soolokitaralla. Oikaisu Just-liitteessä (HäSa 11.9., s. Klo 21. TAPAHTUMAT Kynälauantait. Riihimäki. Misty Extravaganza Night -burleski-ilta. Myllymäki-yhdistys ry. Haapsamontie 137, Kalvola. Torin laitaan rakennetaan Asunto Oy Tähtipuiston 5-kerroksinen toinen vaihe ensimmäinen vaihe on juuri valmistunut Sibeliuksenkadun puolelle. Pub Vanha Nalle. Kanta-Hämeen Perhetyö ry/ Äimä ry. Klo 14-18. Myllyvuorenpolku 20, Hauho. Kauppatie 3. Miehistönkatu 5. Vapaa pääsy. Menoinfon tekninen ylläpito ja käyttäjätunnukset: monimedia@hameensanomat.fi JUSTIN YHTEYSTIEDOT: > Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Mielipide (03) 6151 452, mielipide@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI B. Cafe Bar Skogster. Kino Tervakoski, Janakkala. Konstrundan avoimet ateljeet. Viipurintie 2. Toivomme teidän panevan paperille ja lähettävän toimitukseemme 25.9.1070 mennessä mehevimmät muistamanne hämäläiskaskuista. Ei ennakkoilmoittautumista. Ulottuvuusmatkat oy. Äidit irti synnytysmasennuksesta ry. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Jutussa työjärjestys oli päinvastoin. Paasikiventie 2. Lasse-Maijan etsivätoimisto: Junan arvoitus klo 12.30, 14.40, Trolls: Maailmankiertue klo 12.45, 15, Palomies Sami: Toimintatähti! klo 12.45, Eteenpäin klo 13.05, Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen klo 13.30, Pekka Töpöhäntä klo 14.20, Aalto klo 15.20, Eden klo 15.20, Aika jonka sain klo 16, Tenet klo 16.40, 19.30, Metsäjätti klo 17.05, 19.50, After We Collided klo 17.40, Hyvä vaimo klo 17.40, Se mieletön remppa klo 18.15, The New Mutants klo 20.10, Seurapeli klo 20.10, The Rental klo 20.20. Pyhämäentie 25. Vanajantie 10 A, B-rappu, 4.krs. Tammela. Luovan kirjoittamisen periodiryhmä. Bio Rex Riihimäki. krs. MUSIIKKI Karaoke. Katukirppis Myllymäen alueella. Turuntie 10. Klo 11-15. Tämän vuoksi Hämeen Sanomien toimitus järjestää kaskukilpailun lähinnä lammilaisille. Vanhan PYP:n talon purku aloitetaan ensi viikolla Hämeenlinnan keskustassa kauppatorin kulmalla sijaitsevan vanhan PYP:n rakennuksen purkaminen aloitetaan ensi viikolla. Turenki. PNÄ SYYSKUUTA 1970 Valtuuskunta neuvottelemaan Enson ja Pääjärven rakennushankkeista Suomen ja Neuvostoliiton hallitusten väliset neuvottelut Pääjärven ja Svetogorskin (Enson) rakennushankkeiden suorittamisesta suomalaisvoimin käynnistyvät viikonvaihteessa. Klo 21. Klo 11-17. Pääjärvelle on tarkoituksena rakentaa varsin suuri metsätalouskeskus teineen ja asuntoineen. Klo 14-15. Galleria Kone. Possentie 7. Fallesmanni. Leuat aukaistaan vasta sitten, kun putki on isketty mättääseen. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Svetogorskin kohdalla on kysymys suomalaisten osallistumisesta jo olemassa olevan puunjalostuslaitoksen uudistamiseen ja jalostamiseen. Peli-ilta. Äitiyden vertaistukiryhmä. Klo 17. Purkutuomio aiheutti aikoinaan kiistelyä, sillä taloa pidetään eräillä tahoilla niin arvokkaana, että se olisi pitänyt säilyttää. Klo 18-23. Duona esiintyvät Nea ja Mathias. Klo 11-14. NÄYTTELYT Hanna Vahvaselkä: Eräs Pahka. Klo 11-17. Mattilan johtama virallinen suomalaisvaltuuskunta matkustaa Moskovaan sunnuntaina. Loppi. Tapahtumassa poltetaan biohiiltä, muokataan pellavaa kuiduksi ja keitetään saippuaa sian suolirasvoista ja esillä on tilalla tuotettuja perinnelajikkeita. Klo 13-15. Juontajana Welma Jackpot (näyttelijä Minna Kivelä). Sibeliuksenkatu 5 A, 2. Janakkala. Klo 11-17. Aalto klo 14, Seurapeli klo 16. Ateljee Pirjo Heino. Välittäjä 3. Kirjastokatu 1. Murhamysteeri museossa 2. Tällöin putki olisi täynnä multaa.. Klo 17. Klo 10.30-13
Puh. Siisti toimistotila Kaurialassa. Tiedustelut: 050-3221800 LIPUT: Peruslippu 30 €, lapsi alle 18 v. KOTIPIHATOIMIKUNNAN kiertopalkinto meni Leena Nybergille ja Mika Harjunpäälle. Lastaamme kyytiin. Myydään juuri katsastettuna (seuraava kats. Pienkiinteistöyhdistyksen kiertopalkinnon saivat Riitta ja Matti Leppäniemi. PERINTEISEN Kaunein kotipiha 2020 -sarjan arvostelussa päähuomio kiinnittyi kaupunkikuvalliseen yleisvaikutelmaan sekä lähiympäristön ja huolitellun kadunvarsinäkymän lisäksi pihan viihtyisyyteen ja tiKaunein kotipiha -sarjan voittajien Elena ja Markku Pekosen pihassa kasvaa myös syötävää. KLO 16 Nyt pääsee herkuttelemaan Svennin à la carte listalta perjantaisin ja lauantaisin. B12 HÄMEEN SANOMAT LAUANTAINA 12. Kts Oikotie tai Vuokraovi. Hinta 895 €. Käynti katutasosta. Kaikki pihat olivat rakkaudella tehtyjä ja huolella hoidettuja, kertoo toimikunnan puheenjohtaja ja vs. 0400-207020. Tuomme pihaasi tai voit noutaa. kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman. Kilpailuun oli ilmoittautunut 11 pihaa Kaunein kotipiha -sarjaan ja kuusi pihaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettyyn Ekopiha-sarjaan. 0407204228. Omakotitalo Alastarolta rv 86, 840e/kk. Ym. Vuokrataan tai myydään. Ostetaan tai vuokrataan lämmin autotalli kaupunkialueelta. Kimppakyydit toivottavia. SYYSKUUTA 2020 JUST Ostetaan Nissan Almera 1,5 vm. Ekopiha-sarjan voittajat ovat Maija Kojo ja Pekka Ylä-Soininmäki. Sarjassa haettiin pihaa, jossa on huomioitu esimerkiksi luonnon monimuotoisuus ylläpitämällä ketoa tai niittyä, hyödyntämällä hulevesiä tai kierrättämällä biojäte puutarhan kasveille. Lotta Svärd, Suojeluskunta, IKL esineet ym. Vm-90h.0-10000e p.0452037373. 050-3387724. 2001 5-ovinen HB. Asuntovaunuja, peräkärryjä ja kuorma-autoja. Nykyään kilpailu järjestetään kahden vuoden välein.. Kät.maksu. 0600 16060 (0,76 €/min+pvm) VERKATEHTAAN YHTEISTYÖKUMPPANIT Paasikiventie 2, Hämeenlinna, www.verkatehdas.fi A3 297 x 420 mm Turvallisesti Verkatehtaalle Vihdoin! JÓZSEF HÁRS ja EERO SAUNAMÄKI täyttävät Vanajasalin ajattomalla kauneudella Telemannista Respighiin ja 1700-luvun hoveista 1930-luvun uusbarokkiin. Omega ja muita vanhoja miesten rannekelloja. Seuratoiminta Seuratoiminta Ostetaan kaikenkuntoiset henkilö / pakettiautot esim. Puh: 040 504 1701. Sarjassa haluttiin nostaa esiin pihanhoidon mahdollisuuksia parantaa ympäristön laatua. kosteusvikaset, pienkolaroidut. Sauna, vaatehuone, 2 ulkovarastoa, lukittu pistokkeellinen autokatospaikka, rauhallinen taloyhtiö. Hämeenlinnan Keilailuliitto ry:n sääntömääräinen vaalija tilikokous pidetään Hml:n Keilakeskuksessa, Keilakatu 2, maanantaina 22.09.2020 klo 17.30. Puh. 050-5868000. RIIHIMÄEN kotipihakilpailu on yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti järjestetyistä pihakilpailuista. 15832615. katsastamattomat, pienkolaroidut ym. EKOPIHOJEN arvosteluperusteita olivat monimuotoisuuden lisääminen vieraslajit huomioiden, hulevesien hyödyntäminen sekä ekologisuuden yhdistäminen esteettisyyteen. Lähtö Hauhon Linja-autoasemalta klo 14.00 Heikki Nikulan johdolla kohti Tuittulaa Mäyräkorventielle / Karkkulan laavulle. Puh. syyskuuta. KLO 19 Hauhon Sydänyhdistys tekee opastetun sieniretken maanantaina 14.9.2020. P. 299 ,50 Alle puolen hinnan! Ilmalämpöpumppu Ultimate Eco 09/R32 Inverter Myydään Myydään Vuokralle tarjotaan 040 526 2605 www.sorcolor.fi PYYDÄ TARJOUS! TIILIKATON, PELTIKATON & JULKISIVUN MAALAUKSET Keräilijä ostaa: Kunniamerkkejä, sotilasasuja. Toiseksi tulivat Nina ja Markku Hirvelä ja kolmanneksi Riitta ja Matti Leppäniemi. Mukaan voi ottaa myös omia sieninäytteitä. Myös normi 33cm pitkää löytyy. Näkyvällä paikalla. Kysy lisää. Ford Fiesta 1,25 Zetec. 0403700400. P. 0504381969 Matti Selin. Hämeen Sanomat Riihimäki Riihimäen kotipihakilpailun voittajat palkittiin Kirjastonja Lounaspuistoissa perjantaina 11. 15 € Kauppa Käy Yksityisten ilmoituksille joka lauantai ilmoita.hameensanomat.fi Kauppa Käy Ostetaan kaikenkuntoiset asuntoautot/vaunut esim. KE 7.10. sotilastav. Tarjoan vuokralle autopaikan Hämeenlinnan keskustassa. 0503143027. Myydään Ostaisin sekalaista kodin tavaraa, posliinia, kirjoja, koruja, maljakoita, lp-levyjä, puukkoja, kuolinpesiä ymym. Tilaa heti! 02 2590 200 VIIKONLOPPUTARJOUS Vain nettitilauksissa tänä viikonloppuna. Puh. Pienempiin tulipesiin tehtyä koivuklapia alkaen pituudesta 24cm. Sopii myös myyntitilaksi. Vm-95h.0-10000e p.0452037373. 0403712961. Kunniakirjat saivat Sinikka ja Heimo Mäkeläinen, Aila ja Ari Hapulahti ja Tuuli Harju ja Juha Vuorenmaa. 250tkm, huoltokirja, 2xrenkaat. Hinta 1000€. –?Pihatoimikunnalla oli suuri ilo ja kunnia päästä kiertämään hienoja riihimäkeläisiä pihoja. Paikka on lämpimässä ja valoisassa hallissa osoitteessa Kasarmikatu 14. Tervetuloa! RAATIHUONEENKATU 10, 13100 HÄMEENLINNA WWW.RAFLAAMO.FI SVENNIN À LA CARTE ALKAA PE 18.9. Oikotie.. Heti vapaa! Vuokra 110€/kk. KUVA: Päivi Sundman lanjakoon. Lyhyttä koivuklapia. 8.10.2021) aj. Hallitus Rivitalokaksio 64m² 600€/kk Hauholla. Kuin kotiin tulisi, nähdään! Aukioloajat Ma-to 11-14:30 pe 11-22 • la 14-22 À la carte: pe-la 14-22 UU TTA TU LO SSA ! Vapaa-aika Riihimäen kotipihakilpailun voittajat palkittiin Kilpailun juuret juontavat vuoteen 1935. Kunniakirjat saivat Anja ja Kari Luukka, Kristel ja Tommi (palkitut eivät halunneet sukunimeään julkaistavan) ja Aila ja Ari Hapulahti. –?Erityisesti tiivistyvässä kaupunkirakenteessa on tärkeää, että pientaloalueiden luonnonmukaisuus säilyy ja hulevesiä hallitaan paikallisesti. 13 €, vammaiskortin A-merkinnällä avustajalippu € VERKATEHTAAN LIPPUKAUPPA Paasikiventie 2, ma–pe 10–17 puh. Riihimäki-seuran kiertopalkinto meni Sinikka ja Heimo Mäkeläiselle. Kokouksessa käsitellään liiton sääntöjen 10 ja 11 §:ssä määräämät asiat. KAUNEIN KOTIPIHA -SARJAN voittivat Elena ja Markku Pekonen. Maksetaan hyvä hinta! Puh. Hyvät pysäköintitilat. Ensimmäinen järjestettiin vuonna 1935, ja vuodesta 1959 kilpailua on järjestetty säännöllisesti. Sieniasiantuntijana on Sirpa Lundgren. Ekologisesti kestävä kotipiha edistää kestävän ympäristön toteutumista, Päivi Sundman sanoo. Omat eväät mukaan. Ei ruostevaurioita. 0400618670. Ostetaan kaikenlaisia autoja, myös katsastamattomat käy
15 D II krs, Hml Käynti sisäpihan puolelta puh. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi OTM Eemeli Saros www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. HÄMEEN SANOMAT B13 LAUANTAINA 12. 010 8208800 Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinonkatu 34 13130 HML p. 03 6122 012 www.muotohammas.fi LAILLISTETTUJA ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA: KARI-KOSKINEN PEKKA Linnanniemenk. palvelut . 075 7540 500 www.asianajopalvelut.com Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Turuntie 4–6 puh. asennukset HÄMEEN LASITOIMI OY Uhrikivenkatu 6, 13130 Hml (03) 6824 002 ma–pe 7–16 Kaikki lasialan Erikoishammasteknikoita Sirpa Nyström Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 044 500 5110 Ikkunoita ja ovia Puh. 029 566 1920 Keittiökalusteita Puh. 010 6841900 AA, VT Juha Kallioinen OTM Miika Huhtinen www.eversheds.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. 029 566 0610 talousja velkaneuvonta Sibeliuksenkatu 21 A, p. tuotteet . (03) 675 9010 Lasiliikkeitä . 03 626 210 Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela OTM Elmeri Vappula www.asianajoskogster.fi Asianajotoimisto Romo & Ilonen Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 13100 Hml puh. xxxxxxxx Koko 1x19 3 kk 648 € 6 kk 1123,20 hintoihin lisätään alv Autokorjaamoja • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. SYYSKUUTA 2020 JUST Palvelut & Erikoisliikkeet Asianajajia Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. Jätehuoltopalvelua Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Kysy lisää Hämeen Sanomien mediamyynnistä Mainostaja! Edullista näkyvyyttä Palsta julkaistaan Hämeen Sanomissa kaksi kertaa viikossa lehden B-osassa. 8, HML puh. 010 8208800 Ajanvaraus 010 219 4020 Ajanvaraus 010 219 4015 Jaakonkuja 1, 13720 Parola Joustavasti ja nopeasti hammashoitoon Akuutit särkyhoidot arkisin Kasarmikatu 7 b, H:linna Hammaslääkäreitä Hammaslääkäri MIKA PARVIAINEN Hallituskatu 22 A, II krs. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi tai ilmoitukset@hameensanomat.fi Esimerkki mainoksesta: MAINOSTEKSTI Soita numeroon puh. 03 6166 722 Asianajotoimisto Kess Oy Suomen Kasarmi 2 puh. krs) puh. 0400 232 640 www.delete.. 040 140 6000 Ilmoitusvaraukset ja lisätiedot Anna-Leena Allenius 040 868 2361 Petri Harjula 040 868 2356 Esa Kukkonen 040 868 2566 Päivi Merisaari 040 868 2578 Santtu Pekarila 040 451 2512 Ulla Salmi 040 868 2573 Sari Vänttinen 040 868 2575. 010 200 1040 AA, VT Matti Kess OTM, VT Kaija Kess www.kess.fi Asianajotoimisto Skogster Oy Raatihuoneenkatu 8 (3. 0500 486 831 JOUNI HEISKANEN Palokunnank. 13100 Hämeenlinna (03) 6759 220 Jätehuoltopalvelua Viemärityöt • Pumppaamohuollot • Suurtehoimuroinnit • Kaivojen tyhjennykset p. 9-17 Puh. Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka oikeusapu Sibeliuksenkatu 21 A, p
(Suomi 2018) Sing TV5 klo 19.00 ??. Nousukiitoa ei voi estää, kun kaino gorilla, turhautunut possuäiti ja muut kisailevat laulukilpailun voitosta. Lauantai-ilta. Joukossa on runsaasti ulkomailta lähettäviä uutisja ajankohtaiskanavia – ja vertailun vuoksi myös kymmenisen Venäjän valtiollista pääkanavaa. Kevin Macdonald ohjasi sen pohjalta asialinjan jännärin, jossa tapahtumat siirtyvät Amerikkaan. Hinta on 190 euroa vuodessa, mutta valikoima on huippulaaja ja ohjelmisto avaa silmät. Kanavaa rahoittaa Yhdysvaltain kongressi, ja säännöt takaavat venäjänkielisille toimittajille sisällön vapauden. Rachel McAdams on nuori toimittaja, Russell Crowe on takkuinen konkari ja Ben Affleck tämän vanha ystävä, suittu kongressiedustaja. Palvelun saa isolle ruudulle esimerkiksi Apple TV:n avulla. Laulutaitojaan he esittelevät tosin vasta lokakuussa, kun kisa kunnolla alkaa. Hän ei ole myöskään halunnut ottaa vihjeitä vastaan. Kisan juontajana jatkaa Ilkka ”Ile” Uusivuori, joka ei tiedä itsekään keitä hahmojen takaa löytyy. KUVA: Sub Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. kanal ja NTV. Viime kaudella lavalla heilui niin Heinäseiväs kuin Leijonakin. Satelliittiantenneista näkyvät yleensä maksutta valtiolliset Rossija ja RTR-Planeta sekä Valko-Venäjän BelsatTV, joiden sisältö on valtion propagandan mukaista. Jos Venäjän informaatiosodan ja valtion kanavien asennemuokkauksen paljastaminen kiinnostaa, vaihtoehtoinen venäläiskanava on Dozhd eli ”Sade”. KUVA: MTV3 Duunarikomedian sihti katosi ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Varasto 2 Sub klo 21.00 ?. Jostain syystä suomalaiset kaapelija viihdeyhtiöt tarjoavat yhä maksupaketeissaan Venäjän valtion sensuroimia pääkanavia, kuten 1. Manipulaatiosta vapaata laatujournalismia on tarjolla myös venäjäksi. Brittisarjassa Valta pelissä sitä elettiin jo vuonna 2003. Kari-Pekka Toivasen ja Aku Hirviniemen tuttu kaksikko käy remonttia roiskimaan ja Viroviinaa kuskaamaan. Toinen kausi starttaa lokakuussa, mutta tänä iltana ohjelmasta saadaan esimakua lähtölaukausjaksossa. (USA 2009) Varasto-komedian jatko-osassa Kari-Pekka Toivasen ja Aku Hirviniemen tuttu duunarikaksikko kuskaa Viro-viinaa. Keltaisista pikku Kätyreistä tuttu Illumination keksi yhdistää animaatiossaan suositut laulukisat, musiikkikomedian perinteet ja firmalle tyypillisen kohelluksen. Ensiesitys. Ukrainan kielellä vapaiden kanavien tulva on jopa runsas. Palvelun saa isolle ruudulle esimerkiksi Apple TV:n avulla.. Parhaiten venäjänkielistä oikeaa journalismia pääsee seuraamaan tilaamalla netistä Kartina.tv:n palvelun, johon sisältyy yli 200 kanavaa. Parhaisiin ohjelmiin lukeutuu Fake News, jonka nuoret toimittajat purkavat osiin virallisten uutisten valheita. Haastattelujen kautta luvassa on myös ensimmäiset vihjeet siitä, kuka on maskin takana. Kohelluksen seassa pilkahtaa ajatus vain harvoin. Arto Salmisen tekstiin pohjautuvassa komediassa Varasto (2012) firman etu ja tehokkuus olivat maalivaraston duunareille yks hailee. Leijona-hahmon takaa paljastui sittemmin Sami Hedberg, joka voitti ensimmäisen tuotantokauden. 6 Masked Singer Suomi, MTV3 klo 20.00 Masked Singer esittelee uudet hahmot Maria Veitola jatkaa Masked Singer Suomi -viihdeohjelman panelistina. Ohjelman panelisteina jatkavat Janne Kataja, Jenni Kokander ja Maria Veitola, jotka saavat seurakseen koomikko Christoffer Strandbergin. Sen voi tilata erikseenkin. Venäjänkielinen nimi viittaa Moskovan tv:n vanhimpaan pääuutislähetykseen Vremjaan (”Aika”), mutta etuliite tarkoittaa venäjäksi ajankohtaisen lisäksi myös ”todellista”. Näin katsot sensuroimatonta venäjänkielistä tv:tä KOLUMNI Matti Posio @lannenmedia.fi V alko-Venäjän vaaliprotestit ja esimerkiksi Venäjän oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin murhayritys aiheuttavat tarpeen seurata yksityiskohtaista uutisointia alkuperäiskielellä. Ilo alkaa, kun charmantin harmaa koalaherra Buster keksii, kuinka pelastaa vanha teatterinsa. Lifestyleja elokuvatarjonta on loistava. Olisiko etkoelokuvaa tarvis. Moni kuvittelee, että esimerkkitapausta hyvästä uutiskanavasta – venäjänkielisestä CNN:stä – ei ole olemassa. Ensiesitys. Taustalla on salaliitto, jonka hankkeissa ihmishenget ovat halpoja. Kaksitoista uutta hahmoa esitellään tämän illan lähetyksessä. Kannattaa tutustua Kartina-palvelussa kanavaan Nastojashtsheje Vremja eli Current Time. Neljä-viisi vuotta sitten alettiin puhua totuuden jälkeisestä ajasta. (USA 2016) State of Play Frii klo 22.55 ???. Suorat lähetykset ja inhimilliset uutisohjelmat – kuten iltojen Vetsher – todella ovat tosiasioihin pohjaava vaihtoehto Venäjän informaatiotuotteelle. Taru Mäkelän veltto jatko-osa jättää puolestaan tunnun, että yks hailee ovat tällä kertaa ihmiset, joista ollaan kertomassa. LAUANTAINA 12. SYYSKUUTA 2020 B14 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno TELEVISIO Anna Kilponen Viihdeohjelma Masked Singer Suomi tulee jälleen. Tulevalla kaudella nähdään varsin mielikuvituksellisia hahmoja aina Taikahatusta Liskomieheen ja Viikinkiin. Poliittisesta manipulaatiosta vapaata laatujournalismia on kuitenkin tarjolla myös venäjän kielellä
00.30 Muinaiset avaruusoliot. 11.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Huumebisnes Oy. 8.50 Musiikkia parrasvaloista. 19.00 ELOKUVA Lumoava kirous (12). TV7 08.30 Jumala puhuu. 02.35 Australian rajalla. 16.05 Family Guy (12). 16.45 Australian rajalla. Pastori Harri Peiponen, Ortodoksinen kirkko, Kuopio. 23.00 Yle Uutiset. 02.05 Ghost Adventures (12). 02.25 Family Guy (12). 3.00 Rukous Suomen puolesta (u). KUVA: Yle Kuvapalvelu Nigellan keittiössä, Ava klo 15.30. 11.00 Folke West matkalla maailmalla. 12.00 Mayn keittiö. 01.00 Jethro ja Pohjanmaan romanit. 22.08 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. TLC 06.30 Say Yes To The Dress. Espanja on yksi maailman suurimmista viinintuottajamaista ja viinit lukeutuvat maan tärkeimpiin vientituotteisiin. 15.15 Family Guy (12). 12.50 KDKompassi. 08.10 Simpsonit. 02.10 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 04.30 Meret ilman lakeja (16). 23.30 Madventures Suomi (12). 7.25 Aamusoitto. 19.30 Australian rajalla. 23.40 Yöklassinen. 18.00 Sinkkuisät rakkautta etsimässä. 17.15 Pieni suuri perhe. 13.35 Viikon debatti (u). 18.50 Merisää. 21.00 ELOKUVA Taru Sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (12). 21.00 Yle Uutiset. 23.00 Ihmemies MacGyver. 09.55 Jukan laulut. 12.30 Jerusalem studio. 7.53 Onnen sävel. 06.45 Lottovoittajan unelmakoti. 18.45 MasterChef Australia. 22.00 Ihmemies MacGyver. 12.00 Kotoisa. 17.45 ELOKUVA The Dressmaker (12). 21.30 The Wall-40 v. 8.00 Yle Uutiset. 22.00 Rillit huurussa (S). 20.30 Paras vuosi ikinä (S). 1.02 Levylautakunta. 14.05 Juha Valvion koppipuheet. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Politiikkaradio. 01.30 Muinaiset avaruusoliot. 10.00 Lentävä talo. 17.03 Suuret kirjailijat Romuluksen jäljillä (u). 01.40 Elokuva: Vihreä maili (16). TV5 06.00 Kadonneet (7). 12.35 Lentoturmatutkinta. 13.00 TV Shop. 7.59 Hyvää huomenta. 14.00 Ajankohtaistunti. 08.45 Maailman hauskimmat kotivideot. 13.30 Ihmeelliset superautot. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 18.00 Klubi 700. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu. 13.02 Levylautakunta. 20.03 Kutsu vapauteen. 18.05 Australian rajalla. 01.45 Yhdessä loppuun asti. 21.20 Poppikoulu. 15.50 Yle Uudizet karjalakse – karjalankielinen viikkokatsaus. 10.30 Hengellistä musiikkia. 19.10 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 10.40 Toisenlaiset teiniäidit Special. 00.30 Rajavalvojat (S). 10.15 Moderni perhe (S). 8.35 Raamattuavain extra. 16.20 Maailman herkullisimmat ruoat. 23.55 Simpsonit. 21.00 Muumioiden valtakunta. 23.05 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 9.03 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen: ?Lääkärinvala velvoittaa olemaan feministi?. 11.30 Eläinsairaala (S). 21.30 Rillit huurussa (S). 19.02 Urheiluradio. 13.55 TV Shop. 14.50 Family Guy (12). 03.00 Café Raamattu. 15.40 Pelastusrukous. 13.20 Sukulaiskesä. 21.00 Ihmemies MacGyver. 15.50 Veneilysää. 00.00 Hillsong TV. 7.45 Tarinoita lapsille: Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja, osa 4/14. 20.00 Simpsonit. 15.30 Burgerimies Euroopassa. 16.50 Extreme Makeover: Home Edition. 12.45 Miehen puolikkaat. Jälkiruoaksi on pehmeää suklaamoussea.. 20.00 Kosketus taivaasta. 18.00 Yle Uutiset. 18.35 Australian rajalla. 14.00 Family Guy (12). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 14.55 Ambulanssin matkassa. 23.00 Arkisto: Alatalo, Leskinen ja Rinne. 14.00 Välilevyjä: Sfäärien harmoniasta ruumiinnesteiden tasapainoon. 20.00 Tanssi kanssain. 00.05 NCIS Los Angeles (12). 9.10 Radio Suomen Lauantaitalkoot. 22.05 Urheiluradio. 2.00 Uskon askeleita (u). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 05.15–05.59 Totuus tarun takana. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 12.00 Isännän pöydässä. KUTONEN 06.05 Xtreme Waterparks. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.03 Toivekonsertti. 21.55 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 03.30 Family Guy (12). 12.30 PikeMasters Liiga. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.30 Hyvä elämä. 10.35 Aristoteleen kantapää: Suomen kieli on syntynyt monen muuttoliikkeen seurauksena. 09.00 Simpsonit. 15.25 Eläinlääkärin elämää. 6.02 Vuonna 2000. 17.30 Nasta raamis. 19.00 Vedenalaiset arvoitukset. 18.00 Wahlburgers. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 20.00 John Walsh: Rikollisten jäljillä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 16.10 Diorin muotitalon kulisseissa. Välimeri on paljon muutakin, ja se kuhisee elämää. 12.45 Eläinsairaala (S). 17.40 Ikuisia kertomuksia. 11.05 Moderni perhe (S). 18.30 Wahlburgers. 2.00 Yle Uutiset. 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 00.20 Simpsonit. 10.00 Bom apetite!. 6.05 Hartaita säveliä. 15.00 Mökki ja potkuri. 10.30 Kiken kanssa kuntoon. 14.15 Kenen kotona Ruotsi. RADIO DEI 8.03 Pakina. 22.05 Sari Valto. 3.30 Rukousasema (u). 11.00 Uuden Musiikin Viikko: Katri Norrlin. 19.30 Elämää tulevaisuudessa. 14.10 Häät sulhasen tapaan. 17.00 Lyömättömät!. 8.05 Kuusi kuvaa Rajkumar Sabanadesanin elämästä. 01.00 Rajavalvojat (S). 7.00 Yle Uutiset. 03.45 Inside: Kokaiinisodat. 15.30 H.E.T.K.I. 15.45 Elämä kuoleman jälkeen. 1/2. 2.02 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. SYYSKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B15 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 21.00 Tavallinen murhaaja. 8.05 Tiina Lundbergin huoltamo: Mikä saa haastamaan omaa kroppaa ja samalla keräämään varoja hyväntekeväisyyteen?. 09.50 Eläinlääkärin elämää. 19.10 Ajatuksia uskosta. 0.00 Sykettä Israelista -kooste. 17.00 Veikkausliiga LIVE: RoPS – FC Honka. 19.00 ELOKUVA Sing (7). 0.00 Yle Uutiset. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 18.00 Formula E Street Racers. 15.30 Luuserisankarit – suomalaisen epäonnistumisen kaava. 16.00 Ripen Grilli. FOX 06.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 12.08 #akti. 23.55 Salakuljettajat satimeen. 10.45 Pieni suuri perhe. 15.45 Pakina (u). 08.55 Kakkukuningas: Paras leipuri. 09.20 Hengenvaarallinen saalis. 12.05 Urheiluradio. 19.00 Huippunaiset. 19.00 Simpsonit. 02.30 Apua! Tyttäreni on raskaana. 21.12 Kalle Haatanen. 03.00 Huumebisnes Oy. 20.00 Wheeler Dealers. 13.03 Itäraportti. 7.15 Aamuhartaus. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 12.50 Äänitarina. HERO 10.15 Toisenlaiset teiniäidit Special. 15.00 Tankkaustarinat. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 22.55 ELOKUVA State of Play (12). 21.00 Liv D: Täydellinen some-vartalo. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 14.25 Family Guy (12). 1.00 Yle Uutiset ja sää. 00.30 Gospel First – Evankeliumi ensin. 7.00 Yle Uutiset. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 17.15 Entisten nuorten sävellahja. 12.25 Vanhempani lihottivat minut. 14.40 Tähän aikaan ensi vuonna (7). 17.00 Pieni koti iso elämä – Vihdin Kotinäyttely. 10.00 Elämäkerran takana: Miltä Dome Karukoskesta tuntuu olla päähenkilönä?. 20.07 Sää. 12.30 Moniääninen Eurooppa: Espanjan viinikulttuuri murroksen kourissa. 17.10 MasterChef Australia. 13.00 Yle Uutiset. 17.10 Kun Maa jää pieneksi: Pioneeriajat. 22.00 Vankilassa ulkomailla: Rikos ja rangaistus. 10.00 Yle Uutiset. 20.00 MM 95: Takaisin Leijonaksi. 10.00 MasterChef 2020. 12.05 Urheiluradio. 08.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. 11.00 Politiikkaradio. 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Hääpukuja kurvikkaille. 3.02 Jokaniemen sävelradio. 12.35 Kotikulmat kuntoon. 23.50 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 19.02 Roman Schatzin Maamme-kirja: Ovatko tubettajat nykyajan portinvartijoita?. 15.35 Israel-raportti. 14.00 Museoiden mysteerit. 20.00 Kesäkonsertteja Musiikkotalossa: Hannakaisa Nyrönen – Yksin ja yhdessä. 08.25 Hengenvaarallinen saalis. 0.00 Yöradio. 21.00 Yle Uutiset. 07.00 Mahtavat miesluolat. 12.03 Yhdessä ylistämään. 18.00 Muumioiden salaisuudet. 07.30 Alaskan poliisit. juhlakonsertti. 23.00–00.00 Tiedotteita ja uusintoja. 15.25 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 23.05 ELOKUVA Repo Men – noutajat (18). 15.00 Radioteatteri esittää: Omilla teillä, osa 11/11. 10.05 Remppa vai muutto Australia. 12.45 Merisää. 22.00 BBC Proms 2020 -festivaalin viimeinen ilta Lontoossa. 11.00 Klasariparatiisi: Tähtitaivaan kappaleita. 11.30 Yliluonnollista. 14.00 Tankkaustarinat. Lisukkeena on valkosipulilohkoperunoita, joihin makua antaa fetajuusto ja oregano. 11.00 Yle Uutiset. 03.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 22.00 Tulossa: Suurin pudottaja Suomi. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 00.45 Simpsonit. 07.20 Rantataloa etsimässä. 02.00 Family Guy (12). 21.00 Apua, mikä tauti! (12). Välimeren eläimistö elää muuttuvissa ja usein haastavissa oloissa. 5.50 Merisää. 21.20 ELOKUVA Benjamin Buttonin uskomaton elämä (12). 17.00 Moderni perhe (7). 10.45 Kadonneet kaupungit Albert Linin kanssa – parhaat palat. 17.10 Urheiluradio. 15.00 Urheilukierros. 09.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 12.30 Miia Krause. 02.55 Kadonneet (7). 05.20– 05.49 Lottovoittajan unelmakoti. 16.00 Come Home. 21.00 TV7 Jerusalem uutiset. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. • 21.00 ELOKUVA Tower Heist (12). 01.05 NCIS Los Angeles (12). 22.00 YleX Lauantai-ilta. 10.05 Radio Suomen Lauantaitalkoot. 18.00 New Yorkin luksuslukaalit. 21.02 Urheiluradio. 02.55–03.40 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 13.30 Ambulanssin matkassa. 03.55 Tappavat suhteet (12). 13.00 TV7 Israel News. 10.30 Australian rajalla. 13.00 YleX Viikonloppu: Womma ja Aino. 10.03 Gospel Train. 17.10 Australian rajalla. 16.30 Bless This Mess. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Tankkaustarinat. 17.00 Wahlburgers. 19.00 Australian rajalla. 00.35 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka (12). 11.05 Toisenlaiset teiniäidit Special. 11.10 Myytinmurtajat. 01.55 Sukulaiskesä. 22.30 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!. 15.20 ELOKUVA Kubo ja samuraiseikkailu (7). 07.55 Valmistuksen salat. 21.50 Merisää. 02.10 People Magazine Investigates (12). JIM 09.00 Jone ja tähdet. 10.00 Ruben Stiller: Jumalkypärä päähän ja menoksi! Tinder laulaa!. 20.00 Paras vuosi ikinä (7). 15.00 Yle Uutiset. Karua rantakalliota, hienoja hiekkarantoja ja syvänsinistä vettä. 17.30 Ultra Trail World Tour 2020. 13.55 Haapasalon Suomi. 20.00 Yle Uutiset. 16.15 Australian rajalla. 19.00 Grand Designs – unelma-asunnot. Kuinka ne selviytyvät elinympäristön vaaroista. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Huumebisnes Oy. 3.00 Arkisto: Sukupuoli on politiikkaa. 14.00 Christian World News. 09.50 Moderni perhe (S). 17.00 Top Gear. 6.00 Yle Uutiset. 16.30 TerveysSummit. 15.50 Australian rajalla. ALFATV 08.00 Uutisia ja tiedotteita. 18.03 Uskon askeleita (u). 08.15 Uutiskauha. 15.03 Marttyrien ääni. 11.05 Maailman herkullisimmat ruoat. 12.00 Yle Uutiset. 02.25 Sukulaiskesä. 08.05 Bronxin eläintarha spesiaali. YLEX 6.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 8.05 Onnen sävel. 22.05 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 10.35 Maailman herkullisimmat ruoat. 2.54 Yöradio. 04.50 Redrum. 3.00 Yle Uutiset. 05.05–05.05 Yön AVA. 19.30 Simpsonit. 12.20 Eläinsairaala (S). 01.10 Bitchin’ Rides. 17.40 Australian rajalla. 02.00 Hyvä elämä. 13.10 Haapasalon Suomi. 14.30 Mars Hill Church. Väinämöisten varjossa vahvan johtajan kaipuu. 6.25 Aamusoitto. 02.30 Rukous. (Kaapeli-tv). 09.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 21.02 Urheiluradio. 22.50 Apua, mikä tauti! (12). 13.00 Tankkaustarinat. 20.30 Simpsonit. 14.30 Tankkaustarinat. 21.00 Kotimainen konsertti. 15.20 Australian rajalla. 12.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.15 Hengenvaarallinen saalis: Erikoisjakso. 15.25 Say Yes To The Dress. 13.00 Charley Boorman. 06.30 Mahtavat miesluolat. 19.03 Viikon Tikka (u). 12.10 Häät sulhasen tapaan. 12.20 Miehen puolikkaat. 11.55 Eläinsairaala (7). FRII 06.15 Lottovoittajan unelmakoti. 14.25 Ihmeelliset superautot. 07.15 Kotikulmat kuntoon. 18.00 Ehtookellot: Anttolan kirkon kellot. 10.45 Uusi testamentti avautuu. 19.00 Rukous. 15.15 Tanssin superäidit. Nigella leipoo porkkanakakkua omalla tavallaan, ja illallisvierailleen hän valmistaa yrteillä höystettyä karitsanviulua. 7.03 Onnen sävel. 18.30 Moderni perhe (S). 15.30 Nigellan keittiössä. 15.20 Etnohetki. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 16.10 Tanssin superäidit. saaristossa. 10.00 Jaksa paremmin. 07.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. 13.00 Klassista kahteen. 19.00 Madventures Suomi (12). 20.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 01.00 Rakkauden kosketuksessa. 11.30 Ruokakaupparalli. 23.00 Tennis: US Open. 13.15 Marttyyrien Ääni. 16.30 Onside-studio. 08.15 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 09.50 Kakkukuningas: Paras leipuri. 19.55 Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.15 Adoptoidut. 7.02 Puheen Viikko. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Syke (7). 01.25 Scandal (12). LAUANTAINA 12. 10.40 Moderni perhe (S). 15.55 Top Gear. 11.55 Miehen puolikkaat. Sää. 09.00 Remppa vai muutto Australia. 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 18.01 Iltahartaus. 16.10 Urheiluradio. 08.35 Simpsonit. 02.40 Ajatuksia uskosta. 03.10 Family Guy (12). 23.00 Nepalin mahdollisuus muutokseen. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 14.55 Top Gear. 17.05 Mestaritekijä. 18.10 Vihdoin yhdessä. 20.00 Syke (12). 06.45 Komentoketju. Syvyyksistä aavikolle. 7.05 Hartaita säveliä. 7.50 Merisää. 13.00 Kenen kotona Ruotsi. 00.50 Muumioiden valtakunta. 14.25 Kreisit kotivideot. 6.15 Aamuhartaus. 21.00 Soiva postikortti. Avara luonto: Villi Välimeri, Yle TV1 klo 18.45. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 7.00 Yle Uutiset. 03.55 Wayward Pines (16). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Urheiluhullut. 9.05 Urheiluradio. 04.35 Wayward Pines (16). 11.30 Miehen puolikkaat. 11.10 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 16.00 The Real Housewives of Orange County. 04.45– 05.39 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 17.00 Kardashianit. 17.55 Uutiset. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.52 Radio Suomen Viikonloppu. 12.05 Gold Rush: White Water. 15.55 Yle News. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.30 Café Raamattu. 22.30 Israel tutuksi: Qumran. 13.10 Häät sulhasen tapaan. 17.30 Wahlburgers. 18.30 Ultimate Rush. 11.45 Kotikulmat kuntoon. 15.20 Poppikoulu. 01.30 Klubi 700. 13.35 Miehen puolikkaat. 09.50 Afrikan vaarallisimmat. 09.25 Moderni perhe (7). 19.00 Arkisto: Pekka Myllykoski ja Sinikka Nopola. 03.50 Maailman hauskimmat kotivideot. 11.02 Radio Suomen Lauantaitalkoot. 05.15 Lapin poliisit. 02.50 Family Guy (12). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 07.25 Valmistuksen salat. 18.00 Moderni perhe (S). 13.55 Sukulaiskesä. 06.50 Asunnon metsästäjät. 6.56 Päivän mietelause. 6.59 Hyvää huomenta. 13.45 Herra on minun turvani. LIV TV. 12.25 Radio Suomen Viikonloppu. 09.00 Passion for Jesus. 17.30 Moderni perhe (S). 7.02 Sää. 10.50 Poliisikoirat. 08.55 Eläinlääkärin elämää. 13.10 Miehen puolikkaat. 11.40 Lentoturmatutkinta. 16.30 Jumala puhuu. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 1.00 Arkisto: Töissä kaikki hyvin. 01.30 Apua, mikä tauti! (12). 09.35 TV Shop. 23.02 Yöradio. 21.00 ELOKUVA Ex Machina (12). 09.00 Kansan kesken. 01.10 CSI: Miami. 07.50 Kiinteistöveljekset. • 01.15 People Magazine Investigates: Cults (12). 21.15 Tulkoon valkeus. 11.03 Raatihuone. 18.10 Lauantain toivotut levyt. Kuvassa aavikkokettuja. 22.03 Gospel Flow. 5.00 Arkisto: Kysykää hormoneista ja piristeistä urheilussa. 20.02 Urheiluradio. 14.35 Lähetysavain. 15.40 Family Guy (12). 21.00 Rillit huurussa (S). 07.50 Simpsonit. 03.25 Upea lihava elämäni. 9.05 Muistojen bulevardi
Kausi 1, 39/40. SYYSKUUTA 2020 B16 HÄMEEN SANOMAT TV OHJELMAT Kestotilaajan etukortilla liput peleihin itsellesi ja kaverillesi! KESTOTILAAJAN ETU Jääkiekon naisten Liiga Su 13.9. Kausi 1. Rallin SM, osakilpailu 4/6. 18.00 Superapulaiset. (U) 11.07 Jopet-show (S). 14.00 Alfa ja Omega 3: Suuret susikisat (7). 12.30 Neljät häät Amerikassa. 21.00 21.00 Big Brother Suomi. Kausi 4, 1/8. Muumioita ja munakoisoa. 19.00 Frendit (S). 10.00 Maajussin luontokuvat. 11.00 Suomen surkein kuski. 16.00 Helsinki Pride 2020 -konsertti. (U) 12.57 Jopet-show (S). Sisaret vastakkain. 18.45–19.35 Avara luonto: Villi Välimeri. 10.05 Ykkösaamu. Kouvola. (USA 2013). 09.00 Hansin matkassa. Kausi 4, 2/8. 13.20 Pisara. 12.00–13.12 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 19.10 Uutisextra. Jakso 21/47. 12.24 Oddasat. 22.25 Tulosruutu. YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 07.15 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 17.10 Flinkkilä & Kellomäki. 20.00 Masked Singer Suomi. Hindustan. 17.00 17.30 Rallin SM: Kouvola. 13.00 Simpsonit (7). 02.20 Rantabaari (7). Naapurit kylässä. Jakso 12/18. (U) 15.30 Elossa 24h. Uusinta. 09.00 Yle Uutiset. (U) MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 20.00– 01.25 YLE TEEMA. Loppupeli. 12.00–17.55 YLE TEEMA. O: Saara Saarela. Ani Kellomäen kanssa taloudesta ja tunteista keskustelemassa psykoterapeutti Maarit Lassander ja entinen shoppailuholisti, nykyinen ammattijärjestäjä Laura Holmström. 5, 11/11. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). Kausi 2. (U) 15.00 Luontohetki: Alppipurojen elämää. Kokaiinikuvioon ilmestyy uusi pelaaja. 13.30 ELOKUVA Gamba: Sankarihiiren Seikkailut (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 19.40 Scott & Bailey (12). 17.55 Top Gear. 08.00 Yle Uutiset. Kausi 2. 16.30 Posse. 10.00 MM 95: Takaisin Leijonaksi. 20.00 Frendit (S). 8.44 Robottijunat (S). Kausi 4, 8/8. 09.55 Taivastiellä. Jakso 6/10. 08.20 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 12.00 Simpsonit (7). 16.25 Tulossa: Suurin pudottaja Suomi. (2009). Kausi 1, 10/10. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. Kausi 7, 2/10. 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 11.00 Kesämökkiunelmia. 17.55–20.00 YLE FEM. 02.35 Myytinmurtajat. 9.06 Koronatartunnat varjostavat SM-liigakauden alkua 9.19 Viikonlopun sää 9.25 Aamun kirja: Emmi Itäranta 9.37 Helsinki Design Week Olympiastadionilla 9.42 Viimeinen sana: Miksi Trumpin jokainen twiitti on uutinen. Jakso 23/47. Kausi 9, 10/14. (U) 14.25 Suuri keramiikkakisa. 10.40 Jopet-show (S). Hefnerin jalanjäljissä. 12.00 Suomen kaunein koti. 23.05–23.53 Savuava ase (16). 27/40. 1, 2/10. Petteri Koponen. 16.30 Tähdet, tähdet 2020. Kausi 6. Kausi 3, 1/10. (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 1/2. Osa 2/5. (U) 14.00 Ellan matkassa: Etelä-Italia. Kausi 8. 15.00 Elää, rakastaa. 21.00 ELOKUVA Varasto 2 (7). 09.35–10.00 Winx-klubi (7). Kausi 4, 5/8. 11.00 Eläinsairaala (S). U) YLE TV2 04.00 Uutisikkkuna. 13.30 Muisti: Akat asialla. 10.00 Yle Uutiset. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.9. (U). Jakso 6/20. 10.45 Perjantai-dokkari: Sean ja seniorisinkut. Shakkipeli ja miniatyyrimaljakot. Kausi 1. Pääosissa: Krister Henriksson, Charlotta Jonsson, Signe Dahlkvist, Douglas Johansson, Mats Bergman. 8.08 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 11.30 Neljät häät Amerikassa. 22.35 F1 Extra. 20.10 Teemalauantai esittää. 10.30 Kesämökkiunelmia. 14.35 Pilanpäiten. Kausi 1. Kausi 2, 1/11. 03.05–03.50 Madventures III (16). Lippuja on rajoitettu määrä. 00.35 Hamilton (16). 25/26. 09.15 Eksynyt Ozissa (7). Syvyyksistä aavikolle. 20.00–20.50 Sohvaperunat. Jakso 13/26. 15.15 Kansallinen liiga: HJK – Åland United. Kausi 4, 3/8. 20.30 Frendit (S). Kausi 1, 37/40. 07.55 LEGO Jurassic World: Salainen näyttely (7). 12.40 RSO Musiikkitalossa. 00.05–01.25 Uusi Kino: Koodinimi Syvyys kaksi (S). 10.25 Egenland. Huolestuttavia uutisia. Rahalla rakennettu itsetunto. 1, 1/6. 08.55 Unelmakoti. 3, 9/10. Kausi 2. Kausi 35, 16/16. Jäljellä on 11 kilpailijaa ja tehtävänä on kehittää uusi versio shakkipelistä sekä dreijata miniatyyrimaljakoita. 2/3. Jakso 22/24. Kausi 4, 6/8. Kausi 2, 2/4. Aikuiset lapset. 22.45 The Changin’ Times of Ike White (12). Kausi 9. Jakso 17/20. 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. klo 14.00 HPK Sport 2 lippua / kestotilaaja. Pyrkimyksiä erilaisuuteen. 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). • 21.00 21.00 Selviytyjät. 8.34 Jönneli. 8, 13/26. 11.30 Kesämökkiunelmia. 14.30 Tilt Esports. 08.25 Superapulaiset. 5/7. • 23.05 ELOKUVA Dunkirk (16). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 Yle alueuutiset ja Yle Oddasat. 09.49 Taavin matkassa. 13.20 Velvet colección (12). 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). Kausi 16. 08.20 Muumilaakson tarinoita (S). 09.57 Tipu Touhukas (S). 13.00 ELOKUVA Alfa ja Omega 2: Jouluinen seikkailu (7). 17.00 18.00 The Voice of Finland. Kausi 16. Ruotsinkielinen selostus Leif Lampenius. Selostus Jussi Eskola. 07.00 Simpsonit (12). Jakso 18/20. 16.55 Olet mitä syöt. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 19.30 Frendit (S). 4/10. 08.05 Historia: Keisarinna Joséphine. 14.45 Myytinmurtajat. 21.50 The Graham Norton Show. Kausi 8. Kausi 4, 7/8. 14.10 Velvet colección (12). Kausi 1. b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 07.10 Prisma: Kyllä lääkäri tietää. 15.25 Remppa vai muutto Vancouver. Vieraina ovat Elena Leeve, Eero Lehtimäki, Jutta Helenius, Sami Saikkonen ja Timo Lavikainen. 7.51 Nipa ja Pete (S). 7.40 Popi Kissa (S). 17.00 18.30 Formula 1 Paalupaikka. Selostus Matti Härkönen. 02.05 Panttilainaamo. Sukupolvien välinen kuilu. 21.00 21.05 Elämäni Biisi. 07.40 LEGO City Adventures (7). Pikalähetys. KIEKKONAISET Liput jaetaan ennen ottelua Metritiskiareenalta, muistathan näyttää oman kestotilaajan etukorttisi. 08.10 Palomies Sami (S). 02.35 Panttilainaamo. Jakso 2/6. (U) 13.52–14.20 Jopet-show (S). (U) 11.35 Jopet-show (S). 09.01 Patu-koira (7). 7.15 Isot koneet. Kausi 4, 5/8. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Kymmenen uutiset. 7.57 Franklin ja ystävät (S). Kipin kapin kapealla radalla. 10.55 Line ja muovinen planeetta. NELONEN 05.00 Astral-TV. Kausi 19, 5/8. 01.50 Rantabaari (7). Kausi 3. 07.30 LEGO Ninjago (7). 06.00 Rusty Rivets (S). Aallon pesula. (2009) N: Pertti Sveholm, Milka Ahlroth, Niko Saarela. (U) 14.30 Susia vai ei, siinä pulma. Kausi 6. 22.40–00.15 ELOKUVA Väärät juuret (12). 14.00 Simpsonit (7). 2/10. LAUANTAINA 12. (U) 12.02 Jopet-show (S). (U) 16.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 20.00 Livenä: Oranssi Pazuzu. Pääosissa: Tom Hanks, Ewan McGregor, Ayelet Zurer, Stellan Skarsgård, Pierfrancesco Favino, Nikolaj Lie Kaas, Armin Mueller-Stahl. 22.20 Bancroft (16). 20.11 Näin rakennettiin Schwarzenegger. 7.19 Olivia (S). Jakso 9/10. Alle 12-v lapset ilmaiseksi vanhemman seurassa. 01.20 Rantabaari (12). (2015). Kotka. Kaksikot kalkkiviivoilla. Kausi 1, 38/40. 21.00 21.00 Koukussa (16). 15.50 Sub.doc: Tenniksen tuittupää. Jakso 26/26. Live 1. Viimeinen silaus. 09.08 Late Lammas (S). 20.00 Haluatko miljonääriksi. 09.38 Salainen museo. 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. (USA 2014). Kausi 16. SUB 06.35 Simpsonit (7). 01.30 Hävyttömät (12). Onnea, Valma ja Vilja! 6.52 Kuu ja minä (S). 22.45 ELOKUVA Wallander: Kadonnut (16). 18.30 Itch (12). 1. Kausi 19, 6/8. 06.50 My Little Pony:Ystävyyden taikaa (7). Uusi kausi alkaa! Maajussien pikatreffit aiheuttavat kiemurtelua kotisohvilla ja Ensitreffit alttarilla -häät kostuttavat silmäkulmat. Finaali ja jälkilöylyt, osa 2/2. 21.01 ELOKUVA Terminator – tuhoaja (16). 15.30 Suomen surkein kuski. 13.30 Simpsonit (7). 09.00 Neljän tähden illallinen. Elä pitkään ja menesty. 19.00 Seitsemän uutiset. Kausi 1, 6/10. 18.15 Strömsö. Kausi 3. 12.30 Simpsonit (7). 18.00 Ylen yleisurheilukesä: SM-viestit. 19.18 Tapaus Victor. 11.35 Filip ja Mona (7). 03.40 Teknavi. 19.30 Onnela (S). 2/32. Sisilia. 04.45–05.39 American Horror Story (16).. 20.58 Keno ja Synttärit. Uusinta. 2/8. 19.50 Uudista minut. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Jakso 22/47. 01.35 Panttilainaamo. 04.10 Teknavi. (U) 13.25 Jopet-show (S). (U) 16.50 Novosti Yle. 2/8. Kausi 4, 4/8. 19.39 Sportnytt. 22.20 Päivän sää. Lupa leikata. 19.20 Tulosruutu. Kausi 1. Tiedotamme myöhemmin jääkiekon miesten liigan ja lentopallon Mestaruusliigan kestotilaajille jaettavista ottelulipuista. (U) 12.30 Jopet-show (S). 08.45 Transformers Cyberverse (7). 18.55 Itch (12). Marie Curie. 22.45 ELOKUVA Enkelit ja demonit (12). 02.50 Posse. Kuka on maskin takana?. 19/26. 04.35–05.30 Remonttipiiskuri. 09.05 Ylen aamu. 09.00 Galaxi