Poikkeavat toimitilat aiheuttavat ongelmia äänieristyksen kanssa, mutta väljempiin väistötiloihin on rakennettu oppilaille paremmat oleskelutilat. Opiston tanssisalia viimeisteltiin käyttökuntoon viime viikolla. Tiistaina 13.8.2024 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 215 | Irtonumero 4 euroa Pinnan alla odotti teräsputki Kihtersuon uimarannalla: ”Olisi tullut pahaa jälkeä, jos joku olisi siihen laiturilta hypännyt.” Sivu 3 Sibelius-opisto väistyi remontin tieltä Sivut 4–5 Verkatehtaan remontti siirsi Sibelius-opiston väistötiloihin. PEKKA RAUTIAINEN Taiteilija Johanna Rotkon hyötymikrobeilla luodut hiivagrammikuvat elävät silmien edessä Sivut 18–19 Tietovisan tekijällä on 432 kysymystä ja vastausta Hämptonista Sivut 6–7 USU-gallup: Suurin osa ei laskisi maanteiden nopeuksia Sivu 12 Polarican thaipoimijoiden kohtelusta uutta tietoa Sivu 10 Demokratia ei ole kriisissä, sanoo akatemiaprofessori Sivu 13
Yksi merkittävä Suomen turvallisuutta lisäävä tekijä on Naton läsnäolo Suomessa. Se on Hämeenlinnan ja Kanta-Hämeen valtti, eikä nyt ole kysymys vain alueellisesta edusta, vaan kansallisesta ja myös kokonaisuuden edusta sekä lopulta Suomen turvallisuudesta. Kesäkuussa kerrottiin, että Suomi ja muut Pohjoismaat sijoitetaan Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevan Norfolkin esikunnan alaisuuteen. Paljon näkyy kuitenkin jo kartalta. Puolustusvoimien kansainvälinen yhteistyö ja kaikkinainen kehitystyö sekä merkittävät kalustohankinnat ovat luoneet pohjaa sujuvalle siirtymiselle osaksi isoa liittokuntaa. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–16 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäälliköt: Sanni Koivuniemi, Jani Suhonen 03 615 1410 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 03 7575 700 ma–pe klo 8–16. Nato-esikunnan sijainnista ei ole kahta sanaa ” Tärkein on sijainti.. Nato-väen pitää päästä matkustamaan uuteen asemapaikkaansa sujuvasti. Siten Pohjoismaat nähdään Natossa – pitkälti Suomen ansiosta – kokonaisuutena. Nyt ei perusteena voi myöskään olla ajastaan jäänyt aluepolitiikka. Kaikista tulevaa esikuntaa koskevista yksityiskohdista ei tietenkään kerrota julkisuuteen. Niistä tärkein on sijainti. Pirkkalasta toimivat Satakunnan lennoston Hornetit, jotka korvautuvat asteittain F-35-monitoimihävittäjillä. Toistaiseksi Suomeen ei ole tulossa ainakaan Baltian maiden tapaan Naton pysyviä joukkoja, joten ensisijainen vastuu Suomen puolustuksesta ja myös tulevan esikunnan suojaamisesta jää puolustusvoimille. Siihen löytyy Kanta-Hämeestä ja myös Pirkanmaalta vahvaa voimaa: puolustusvoimien joukko-osastoista tulivoimaisin eli Panssariprikaati Hattulan Parolannummelta, josta löytyy myös ilmatorjuntaosaamista. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Lehtisepät oy, Tuusula/Kouvola Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 LUKIJOIDEN KUVIA ”Usvainen aamu Valajärvellä.” Kuvaaja Päivi Tjukanov. Sen lisäksi esikunnan sijainnin on palveltava myös heidän perheitään. Lähetä kuva: mielipide@hameensanomat.fi Pääkirjoitus 13.8.2024 H ämeenlinnan kaupunki tarjoutui viime perjantaina virallisesti Suomeen perustettavan Nato-esikunnan sijoituspaikaksi. Kehityskulku on ollut nopeaa Suomen Nato-jäsenyyden aikana, 4. Esikunnan sijoittumisesta Suomen maaperällä ei ole kahta sanaa, jos asiaperusteet ratkaisevat. Kansainväliset lentokentät HelsinkiVantaalla ja Tampereen kupeessa Pirkkalassa ovat molemmat tunnin matkan päässä Hämeenlinnasta. Mikkeli kutsuu edelleen viime sotien muistona itseään Päämajakaupungiksi, jossa on nykyään maavoimien esikunta. ”Kaurapellon laidalla Tuuloksessa.” Kari Jalli kuvasi. huhtikuuta 2023 alkaen. On erinomaista, että asiassa edetään mahdollisimman avoimin kortein. Kansainvälisen esikunnan sijoituspaikkana kaupunki on kuitenkin auttamatta sivussa. Petteri Orpon (kok.) hallituksen on kuunneltava ammattilaisia, ja heistä ensimmäiseksi puolustusvoimien johtopaikoilla työskenteleviä kansainvälisen yhteistyön asiantuntijoita
Kaupungin palautelaatikossa ilmoitus saattaa vanhentua tun teja tai pahimmillaan päiviä, jos vahingonteko tapahtuu viikonlo pun aikana. Ypäjän ja Humppilan terveysasemista tehtyä valitusta ei otettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuden käsittelyyn hakemuksen löydettyä oikeaan osoitteeseen vasta valitusajan umpeuduttua. Il kivallasta aiheutuu vuosittain pal jon lisätyötä ja kuluja, kun aletaan korjaamaan. Ei lähes nelimetrinen putki sinne ollut taivaasta pudonnut, vaan ihan selvästi nakattu, kertoo Wal lenius. Kunnat saivat Hämeenlinnan hallintooikeuden päätöksen tie toonsa 3.6. Jos putki olisi siellä ke väällä ollut, niin olisi se varmas ti nostettu sieltä ylös, Wallenius kertoo. Se oli mudassa kiinni metrin matkalta. Kunnat valittivat hyvinvointialueen huhtikuisesta päätöksestä Hä meenlinnan hallintooikeuteen. Toinen peruste oli asian merki tyksellisyys kuntalaisten kannalta. Walleniuk sen mukaan se ei ole mitenkään mahdollista. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 3 Vaarallinen teräsputki törrötti veden alla uimalaiturin lähellä Toni Rasinkangas H ämeenlinnassa uima rannalla tehtiin jälleen ilkivaltaa, tällä kertaa Papinniityssä Kihter suolla, jossa laiturin läheisyyteen oli upotettu pitkä ja painava te räsputki. Hämeenlinnan kaupunki tekee yleensä rikosilmoituksen vahingonteosta ja ilkivallasta: ”Näkemästään pitäisi ilmoittaa heti poliisille.” ” Ihan kuin olisi yrittänyt kiskoa putkea irti betoni porsaasta. – Se on kaupungin ohjeistus. Sukeltaja Susan Wallenius Kihtersuon uimarannalla oli pinnan alla piilossa teräsputki. – Paha sanoa, onko se heitetty laiturilta vai painettu veneestä mu taan kiinni, Nurmi sanoo. TAPIO TUOMELA Uutiset p. Laitesukeltajat Wallenius ja Pentti Lintula kävivät viime tors taiiltana noukkimassa putken pois vedestä – ja hiki urakassa tuli. KHO:n päätökseen ei kuitenkaan ole mi tään sanomista, sillä se perustuu puhtaasti juridiikkaan. Onneksi ensihätään laiturille kiinnitettiin huomionauha ja varoituslappu. – Jos joku olisi vauhdilla hy pännyt laiturilta putken päälle, niin olisi tullut pahaa jälkeä. – Käsittelyaikaa koskee tulkin nallisuus siitä, mihin osoitteeseen valitus olisi pitänyt toimittaa. Maanantaina sukeltajat suun tasivat saamansa ilmoituksen pe rusteella Mallinkaistenjärven ui marannalta poistamaan vedestä verkkoa ja siimaa, joihin sotkeu tuu helposti. – Jotta tekijöitä saataisiin kiinni, pitäisi näkemästään ilmoittaa heti poliisille. KHO ei myöntänyt kunnille valituslupaa, koska valitus toimitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen myöhässä. Pe rusteena on se, ettei yleisiin oikeu dellisiin kysymyksiin vastaaminen kuulu korkeimman hallintooikeu den toimivaltaan. Palveluverkkosuunnitelma mer kitsee Humppilan ja Ypäjän ter veysasemien loppumista. Viimeinen valituspäivä oli 23.5, mutta hallintooikeuteen kirjel mä tuotiin vasta 27.5. Tatu Ujula kuvailee lopputulos ta kuntalaisten kannalta hyvin har milliseksi ja valitettavaksi. Hämeenlinnan hallintooi keus ei ottanut käsiteltäväkseen kuntien yhdessä tekemää valitusta KantaHämeen hyvinvointialueen aluevaltuuston palveluverkkosuun nitelmaa koskevasta päätöksestä. Hämeenlinnassa rikottiin ke väällä laitureita ja vessoja. Moni on epäillyt, olisiko putki ol lut vedessä jo pidempään, ja näin ollen jäänyt huomaamatta kevään tarkistussukelluksilla. Kaupunki ei voi toimia järjestyksenvalvojana, täsmentää Nurmi. Hämeenlinnan hallintooikeu den kirjaamosta vahvistetaan, että Humppilan ja Ypäjän yhteisvoimin tekemän valituksen lisäksi muita valituksia palveluverkkosuunni telmasta ei saapunut. Ypäjän kunnanjohtaja Tatu Ujula ja kunnanhallituksen puheenjoh taja Matti Alanko sekä Humppilan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ahola ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Reija Kaario alle kirjoittivat valituksen 22.5. – Asia on jätetty meillä tutki matta siksi, että valitus on tullut myöhässä. Sen sijaan asian saatta minen hyvinvointialueen tietoon oli pelkkä suositus. – Ranta tarkistettiin keväällä, eikä siellä ollut putkea pystyssä. Tämän jälkeen kun nat hakivat valituslupaa KHO:s ta, mutta eivät sitä saaneet, hal lintooikeustuomari Kaija Laitanen kertoo. Vasta myöhemmin valittajille selvisi, että oikea toimitusosoite olisi ollut KantaHämeen hallin tooikeus. Joka tapauksessa teräsputken asentaminen uimaveteen on hen genvaarallinen älynväläys. KHO:n viestintäpäällikkö Jaana Lappalainen ei ota kantaa ky symykseen siitä, voidaanko myö hässä tullut valitus ottaa jossain tapauksissa myös käsittelyyn. Viime perjantaina sel visi, ettei myöskään KHO hyväksy kuntien hakemaa uutta käsittely lupaa ja asia on tältä osin loppuun käsitelty. Ihan kuin beto niporsaasta olisi yrittänyt putkea kiskoa irti, kertoo Wallenius. Aulankojärvessä on aika hyvä nä kyvyys. Vahingonteosta ja ilkivallasta Hä meenlinnan kaupunki tekee pää sääntöisesti rikosilmoituksen, ker too kaupungin ulkoliikuntamestari Tomi Nurmi. Hämeenlinnan Sukeltajien pu heenjohtaja Susan Wallenius ker too putken olleen viistosti mudassa kiinni niin, että sen kärki oli noin kahden metrin päässä laiturin no kasta puolisen metriä pinnan ala puolella. OmaHäme olisi voinut digitaalisesti ohjata valituksemme Hämeenlinnan hallintooikeudel le, Ujula toteaa. Teräsputken päätyminen Kih tersuon veteen saattaa jäädä mys teeriksi. SUSAN WALLENIUS Humppilan ja Ypäjän terveysasemavalitus päätyi väärään osoitteeseen Ville Säteri Humppilan ja Ypäjän kunnat eivät saa korkeimmalta hallintooikeu delta valituslupaa Hämeenlinnan hallintooikeuden tekemään pää tökseen. Vali tusajan puitteissa toimitimme sen OmaHämeen kirjaamoon, mutta valitus olisi pitänyt viedä myös hal lintooikeuteen, Tatu Ujula kertoo. – Painimme putken kanssa 38 minuuttia. Nurmi toivoo kansalaisvalp pautta, jos ohikulkija sattuu nä kemään tilanteen. – Valitusluvan haussa KHO:s ta päällimmäinen ajatus oli, että olimme toimittaneet valituksen kuitenkin toiseen paikkaan määrä ajan sisällä
p Uutiset. Jonkin verran niitä on vielä jätetty kiinnitettäväksi tarpeen mukaan, Hakala kertoo. – Tilakohtaista ääntä on vaimennettu kattoon ja seiniin asennetuilla akustiikkalevyillä. Sibelius-opiston väistötiloissa ongelma on pyritty huomioimaan niin hyvin kuin mahdollista. Luokkien väliin on mahdollista jättää tyhjiä huonetiloja, ja toisaalta käytössä on paljon tilaa erilaisille ryhPatrik Oksanen Äänieristyksen kanssa on tehty paljon töitä, jotta se olisi riittävä. Hakalan mukaan väistötiloihin siirtymisessä on ollut ”kaikki tähdet kohdallaan”. – En osaa kuvitella parempaa ratkaisua väistötiloiksi. Tila sattui tyhjenemään vakuutusyhtiön käytöstä, ja he olivat halukkaita vuokraaman sen meille. Pohjantähti jätti pienen osan käyttöönsä lähinnä varastointitiloiksi. Erityisen merkittävää oli vakuutusyhtiön myöntämä lupa muutosten tekemiseksi. Lisäksi neliöiden määrästä on apua äänten eristämisessä. Kovin kauas ei lopulta tarvinnut opiston toimintaa siirtää, sillä sopivat tilat löytyivät Keinusaarentien toiselta puolelta vakuutusyhtiö Pohjantähden kiinteistöstä. Sibelius-opisto järjestää tanssi-, soittoja laulutuntien lisäksi musiikkileikkikoulua ja orkestereita, sekä opettaa musiikin hahmotusaineita. Tiloihin on rakennettu paljon väliseiniä, jotta avokonttorista saataisiin sopiva opiston tarpeisiin. Kunnollisen äänieristyksen tekeminen on kallista, jos joudutaan vaikuttamaan myös talon rakenteisiin. Neliöitä on paljon, ja tämä mahdollistaa kaiken toiminnan saman katon alla, kertoo Sibelius-opiston rehtori Mika Hakala. Kun Sibelius-opiston kaltainen toimija joutuu siirtymään väistötiloihin nopealla aikataululla, on yksi haaste ylitse muiden – äänieristys. Syynä muuttoon on Verkatehtaan tiloissa tehtävä remontti. – Tämä osui hyvin kohdalle aikataulullisesti. 4 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Sibelius-opiston lukuvuosi alkaa remontoiduissa väistötiloissa S ibelius-opiston muutto väistötiloihin on kutakuinkin valmis. Sibelius-opisto vuokrasi vakuutusyhtiön rakennuksen lähes kokonaan. Opiston rehtori on varautunut myös siihen, että väistöaika pitkittyy
Jyväskylän puukotuksen uhrin tila on vakaa STT Jyväskylän Kuokkalan puukotuksen uhrin tila on vakaa, kertoi Sisä-Suomen poliisilaitos maanantaina iltapäivällä. Lastenvaunuilla on helppo tulla, muskariopettaja Aune Jaanu sanoo. – Valoisa, avara. Ensimmäinen muuttopäivä oli kesäkuussa, ja nyt melkein kaikki tarvittava on jo oikeassa paikassa. Päivystävä palomestari Karo Mäki kertoo, että tilanteesta ei aiheutunut haittaa muulle liikenteelle, koska rekka-auton kuljettaja pysäytti autonsa linja-autopysäkille. Avajaisissa oppilaat pääsevät tutustumaan Sibelius-opiston uusiin tiloihin ennen lukuvuoden virallista alkamista. Uutiset p. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 5 mien sijoitteluille. Poliisin saamien tietojen mukaan tapahtumaa on kuvattu ja tapaus on myös poikinut erilaisia huhuja ja uhkailua sosiaalisessa mediassa. Hakala on tyytyväinen myös pysäköintimahdollisuuksiin, jotka ovat paremmat ja lähempänä opistoa kuin aiemmin. ” Tilakohtaista ääntä on vaimennettu kattoon ja seiniin asennetuilla akustiikkalevyillä. Opettajat pääsivät tutustumaan väistötiloihin ensimmäisen kerran viime torstaina, siis viikkoa ennen lukuvuoden alkua. Toimiviin ja käytännöllisiin tiloihin on siksi satsattu paljon. Paketteja ja laatikoita on vielä reilusti purettavana, ja esimerkiksi tanssisalista puuttuvat vielä peilit ja tangot. Opetustoiminta alkaa torstaina 15. Jos aikataulut remontissa ei pidä, niin on ajateltu, että voi hyvinkin olla kahden vuoden väistö. Oleskelutilaa on reilusti, juuri eväiden syömistä tai läksyjen tekemistä varten. Lapsille järjestetään tehtäväratoja, ja sään salliessa puhallinorkesteri esiintyy opiston pihassa. Tavarat pakattiin keväällä, ja nyt ne puretaan opetustiloihin. – Kyllä tähän on riittävästi päiviä varattu. Myös opettajille itselleen väistötilat ovat varsin kelvolliset. Väistötiloissa on Verkatehtaan tiloihin verrattuna satoja neliöitä enemmän. – Sisään pääsee helposti katutasolta, ja se on muskareille erityisen hyvä. Puukotuksesta epäilty on niin ikään alle 15-vuotias. Opettajien muutto on sujunut melko rauhallisesti. Opettajainhuone on aiempaa isompi, ja lisäksi heillä on käytössään kuntosali sekä saunatilat. Pelastus tehtävä Helsingintiellä Hämeen Sanomat Rekka-auton jarrut ylikuumenivat maanantaiaamuna puoli kahdeksan aikaan Helsingintiellä Hämeenlinnassa. Poliisi on myös kirjannut esiselvityksen toisesta vastaavanlaisesta tilanteesta. Tyttö puri epäiltyä käteen ja pääsi pois tilanteesta, poliisi kertoi. Tilojen viihtyvyys on tärkeää, kun monet oppilaat viettävät paljon aikaa opistolla. Opettajien mielestä väistötilojen sijainti on hyvä. Väistötilojen remonttia varten Sibelius-opisto haki valtionavustusta, joka sille myös myönnettiin. Tarvittaessa apua saadaan aikatauluttamisesta, joskin lukujärjestyksiä ei mieluusti lähdetä enää sorkkimaan. – Tilat ovat olleet tosi positiivinen yllätys. Vastaavasti yritetään tehdä tilat mahdollisimman viihtyisiksi. Kyseinen epäilty lievä pahoinpitely tapahtui alkuillasta viime torstaina. Niiden odotetaan saapuvan ennen kuin opetus alkaa. Ylikuumentuneet jarrut savuttivat paljon, mutta palo ei levinnyt muualle autoon. Ehtii hyvin fiilistellä, että miltä näyttää, Suvi Hakala sanoo. Rehtori Mika Hakala PEKKA RAUTIAINEN Opiston liput liehuvat nyt näkyvällä paikalla. Puukotus johtui poliisin mukaan uhrin ja epäillyn välisestä riidasta. Tapahtumapaikalla on ollut myös muita nuoria, joiden henkilöllisyys on pääosin poliisin tiedossa. Muutto väistötiloihin on ollut iso urakka, varsinkin kun sen aikataulu oli nopea. Hyvä fiilis väistöstä, komppaa tanssinopettaja Katarina Teperi. Paljon on vielä tekemistäkin. – Siihen on järkevää myös rahaa käyttää. Sibelius-opisto ei ole aikaisemmin juuri näkynyt katukuvassa, muta nyt teippaukset ja liput näkyvät selvästi ohikulkijoille. – Lähdimme pikkuisen etuajassa väistöön. Ilmoituksen mukaan mies yritti saada kahta alle kouluikäistä lasta autoon Laajasalossa alkuillasta 30. Alle 15-vuotiasta lasta puukotettiin sunnuntai-iltana Kuokkalassa apteekin edustalla. Väistöstä aiheutuvia kuluja Hakala ei tarkemmin avaa, mutta sanoo, ettei tilojen remontointi ole ”halpaa lystiä”. Oppilaat voivat viedä eväitään säilytykseen pieneen keittiöön. Pitkässä juoksussa se on meidän oma etumme. Tavaroiden siirtäminen haluttiin tehdä juuri kesällä, jottei muutto vaikuttaisi opiston arkeen. Sibelius-opisto on taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja tanssin laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta. Opettajat Aune Jaanu, Suvi Hakala ja Katarina Teperi ovat tyytyväisiä väistötiloihin. kesäkuuta. elokuuta. Tapauksen epäillyn henkilöllisyys ei ole selvinnyt. Vähintään puolitoista vuotta. Hakalan mukaan kaikessa on pyritty siihen, ettei lapsille ja perheille tulisi muutoksia. Sibelius-opiston rehtori Mika Hakala on mielissään muuton sujuvuudesta. – Saatiin rakentajat kilpailutettua ajoissa ja työ pysyi aikataulussa, Hakala kertoo. – Kun on eri toimitila ja huonompi äänieristys, niin se ei oikein voi olla näkymättä jossain. Kyseisen epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Oppilaiden vanhemmille on ollut mahdollista tehdä kunnolliset odotustilat. Mies yritti repiä 10-vuotiaan tytön ajoneuvoon STT Helsingin poliisi kertoi maanantaina tutkivansa tapausta, jossa tuntematon mies yritti repiä 10-vuotiaan tytön ajoneuvoon Laajasalon kaupunginosassa. Hakalan mukaan Verkatehtaan remontti tulee kestämään pidempään kuin alun perin oli tarkoitus. Väistötilojen avajaisia vietetään keskiviikkona 14.8. Täällä on viihtyisää, joskin aika sokkeloista, sanoo muskariopettaja Suvi Hakala. Odotustilan läheisyyteen on suunnitteilla vielä puhelinkoppi, jossa vanhemmat voivat käydä esimerkiksi työpuheluita, muita häiritsemättä
Hän on freelance-toimittaja ja yrittäjä, mutta ennen kaikkea ammattimainen tietovisojen ja lautapelien tekijä. Ammattimaiselle tietovisojen tekijälle karttuu yleensä materiaalia kaikkialta, missä hän ikinä kulkeekin. – Itse tykkään tietovisoista. Tämänkaltaisiin tietovisakysymyksiin kannustaa vastaamaan Hämeenlinna-aiheinen tietovisapeli Nähdään Hämptonissa! Sen on laatinut useita kaupunkipelejä tehnyt helsinkiläinen Jesper von Hertzen. On vain luotettava siihen, että muutkin tykkäävät, hän pohtii pelin laatimisen mielekkyyttä. Hämeenlinnassa von Hertzen ei ole koskaan asunut, mutta hän on kierrellyt paljon ympäri kaupunkia ja fiilistelyn vuoksi muun muassa yöpynyt Aulangon hotellissa. Kuka on asunut tässä talossa, kuka on suunnitellut sen, hän kuvailee työtapaansa. Hänen mielestään on tärkeää, miten kysytään. Entä minkä eläimen mukaan Aulangontien varteen 1972 avattu pubi on saanut nimensä. ” Välillä tuntuu, että ihmiset tuijottavat vain kännykkää eivätkä katsele ympärilleen. 6 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Hämeenlinnapelissä voittaa 19 pisteellä M inkä kadun aiempi nimi oli Residenssinkatu. Jesper von Hertzen p Uutiset. – Kävelen ympäri katuja, katson kylttejä, patsaita ja rakennuksia ja teen muistiinpanoja. Taustatietoa hän on kerännyt muun muassa HämeenlinPirjo-Liisa Niinimäki Jesper von Hertzen laati Hämeenlinnasta tietovisan, jonka voittopisteisiin sisältyy tärkeä viesti
Hämeenlinnassa auringonkukkien loistoa voi tänä kesänä ihailla muun muassa Aleksis Kiven kadun ja Mäkilaurilantien kulmassa Hämeenlinnan kaupungin maisemapellolla. Tosin Koljonen oli silloin vielä juniori ja von Hertzen kolmikymppinen. – Kaikkien peltojen täytyy välillä levätä, Suonpää muistuttaa. Mistä Sibeliuksenpuiston penkit ovat kuuluisat. Aika saattaa ajaa ohi sellaisesta kysymyksestä kuin ”Mikä ravintola on sen ja sen kadun kulmassa”. Esimerkkejä Hämeenlinnaaiheisen tietovisan 432 kysymyksestä: . Tuo tehtävä on jatkunut nyt jo 25 vuotta, ja visoja on julkaistu muissakin lehdissä. Hän toivoo, että hänen kaupunkipelinsä nostaisivat ylpeyttä ja kiinnostusta omaa kaupunkia kohtaan. Tavataan Hämptonissa! -pelin voittaa se, joka on ensin saanut kerättyä 19 pistettä. – En ole koskaan ollut kovin tavoitteellinen, vaan pelannut enemmän huvin vuoksi, hän toppuuttelee. – Auringonkukatkin ovat pian parhaimmillaan, hehkuttaa Suonpää. Aktiivisimpina vuosinaan 2000ja 2010-luvuilla hän menestyi erityisesti nelinpeleissä, parhaimmillaan EM-tasolle asti. Äsken päättyneiden olympiakisojen aikana hän selosti sulkapallopelejä Yle Areenassa ja Ylen ruotsinkielisissä lähetyksissä. Tietovisojen laatiminen on Jesper von Hertzenin työtä ja huvia. NÄHDÄÄN HÄMPTONISSA! . Muina töinään hän tekee toimittajan, oppaan, juontajan ja kääntäjän töitä. Minkä niminen on Riku Suokkaan 2002 perustama stand up-festivaali. Hämpton-pelin kysymykset on laadittu pelikortin kokoisille ja näköisille kysymyslappusille. Nyt siitä on tulossa jo uusi versio. Parempi muoto olisi ”Mikä ravintola avattiin vuonna x näiden katujen kulmassa” tai ”Minkä katujen kulmassa avattiin vuonna x tämänniminen ravintola”. Hänen harmikseen suomalaisten kaupunkien keskustat ovat kuitenkin näivettymään päin. Summa tulee Hämeenlinnan perustamisvuoden mukaan: 1 + 6 + 3 + 9=19. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 7 nan kaupungin sivuilta, kartoista ja internetistä. Luonnon monimuotoisuuden edistäminen oli yksi tavoitteista, joihin maisemapeltojen kylvämisellä pyrittiin. – Rantabulevardi, jota pitkin Nirpanmäen pellolle kuljetaan, on kunnostettu, joten maisemapellon saavutettavuus on erinomainen, Suonpää kehuu. – Kaikki aina toivovat, että kaupungissa olisi kivoja kahviloita ja muuta sellaista. Von Hertzen rakastaa kaupunkien persoonallisia pikkukahviloita, sympaattisia, kauniita rakennuksia ja kaupunkikuvaa. ” Kävelen ympäri katuja, katson kylttejä, patsaita ja rakennuksia ja teen muistiinpanoja. . Sulkapallotaustaa hänellä on itselläänkin. Yksinkertaistaen: Ei ole kiinnostavaa kysyä ”Minä vuonna Hämeenlinnan perustettiin” vaan vaikkapa ”Mikä kaupunki perustettiin vuonna 1639”. – Idea peltoon on syntynyt halusta hyödyntää kunnan joutoalueita, kertoo kunnanpuutarhuri Jukka Suonpää. Miksi juuri 19, miksei 20. MOONA MÄNTYVAARA Monimuotoisella kukkapellolla viihtyvät pölyttäjät sekä muut pörriäiset. Jokioisten kunnan ylläpitämällä 1,4:n hehtaarin pellolla kasvaa kehäkukkaa, samettikukkaa, ruiskaunokkia sekä auringonkukkaa, joita kaikkia saa poimia. Jokioisilla on maisemapeltoja myös Veturiaukiolla sekä Sällintiellä. Vaikka kysymysten määrä on hurja, peräti 432 kysymystä, ei pelkkä kysyminen ja tietäminen ole von Hertzenin mielestä ”se juttu”. Uutiset p. Samettikukka (vasemmalla) on hyväksi myös maaperälle. Muita kaupunkipelejä ja tietovisoja on jo muun muassa Lahdesta, Tampereesta, Porvoosta, Kauniaisista ja Raaseporin seudusta, ja lisää on tulossa. Tästä huolimatta ruiskaunokit, sekä kehäja samettikukat voivat nyt hyvin. Pellon sijainti lähellä Forssantietä on keskeinen ja se on helppo huomata. Jokaisessa kortissa on kahdeksan kysymystä. Kukat kiehtovat poimijoiden ja katselijoiden lisäksi pörriäisiä, jotka ovat pörränneet pellolla aktiivisesti. Minkä niminen miesten vaateliike täytti 65 vuotta vuonna 2022. Ensimmäisen lautapelinsä, Helsinki-aiheisen Nähdään kellon alla! hän julkaisi vuonna 2011. Poimijat ja pörriäiset nauttivat kauniista kukista Silja Sandberg Maisemapelto Jokioisten Nirpanmäellä on herättänyt sosiaalisessa mediassa ihastusta kukkaloistollaan. . Veturiaukion pellolle on kylvetty muun muassa maloppia, silkkiunikkoa ja kesämalvikkia. Hiukan edullisempaa korttipakkaa on helpompi myydä. Alkukesän kuivuuden vuoksi pellon itävyys ei ollut ihanteellinen, ja rikkaruohot pääsivät valtaamaan oman tilansa alueelta. Jos niitä halutaan, niissä pitää myös käydä, hän painottaa. Von Hertzenin tietovisapeliä myydään ainakin Hämeenlinnan kaupunginmuseossa, Wetterhoffin myymälässä, sisustusliike Etelä8:ssa sekä pian mahdollisesti Suomalaisessa kirjakaupassa. Maisemapelto kylvetään todennäköisesti myös ensi vuonna Nirpanmäkeen. – On tärkeää pohtia, miten kysytään ja minkälaiset kysymykset kestävät aikaa, hän sanoo. – Välillä tuntuu, että ihmiset tuijottavat vain kännykkää eivätkä katsele ympärilleen, hän vastaa kysymykseen siitä, ovatko hänen tietovisakysymyksensä liian helppoja vai liian vaikeita yleisölle. Ensin mainittu pelto on paljon pienempi kuin Nirpanmäen, minkä takia sieltä ei saa poimia kukkia. Sällintien pelto taas ei ole tällä hetkellä kukkien täyttämä. – Samettikukka on hyväksi myös maaperälle, hän lisää. Aiemmin von Hertzen teki myös lautapelejä, mutta niiden myyntihinta kohoaa helposti turhan korkeaksi esimerkiksi museokaupasta ostettavaksi. Jesper von Hertzenin tietovisaura alkoi vuonna 1999, kun hän laati sanomalehti Hufvudstadsbladetiin kesäksi tietovisan. Myös Suomen tämänvuotista olympiaedustajaa, Kalle Koljosta vastaan hän on pelannut ja voittanutkin tämän monta kertaa. Maisemapellot tuovat viihtyvyyttä ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Hämeenlinna-aiheiseen peliin hän keräsi peräti 432 kysymystä. . . Suonpään mukaan pellolle on valittu nimenomaan pörriäisille mieluisia kukkalajikkeita. Onko Hämeenlinnan keskustan koillispuolella kylä nimeltä Läntinen, Eteläinen, Itäinen vai Pohjoinen. Vanajanlinna ei nimestään huolimatta sijaitse Vanajaveden rannassa, vaan ... ESKO TUOVINEN Tietovisapeli Hämeenlinnasta on painettu pelikortin kokoisille ja -näköisille lappusille
– Päätös perheen säilöönotosta tehtiin maastapoistamisen täytäntöönpanon turvaamiseksi. Heidät lähetetään tiistaiaamuna 13. Perheen isän mukaan he kertoivat poliisille puhelimitse olevansa asunnossaan ja pyysivät poliisia tulemaan asuntoon. Perheen ajatuksena oli hakea nopeasti viisumia heille lähimmästä EU-maasta ja edetä kyseisestä maasta turvallisempaan paikkaan – mahdollisimman kauas kotimaasta. Siinä on kyse on EU-maiden sopimuksesta, joka määrittää, mikä jäsenvaltio on vastuussa tänne saapuvasta turvapaikanhakijasta. Perhe saa kertomansa mukaan ulkoilla alueella tunnin päivässä. Hämeen Sanomat on nähnyt asiakirjoja, jotka todentavat perheen äidin huonon terveydentilan. Perhe kertoo pääsevänsä ulkoilemaan säilöönottokeskuksessa tunniksi piikkilangalla aidatulle pienelle alueelle. Monessa maassa on tästä lainsäädäntö, Suomessa ei, Valtonen sanoo. Sekä mansikan taimen, joka alkoi juuri tuottaa mansikoita, 7-vuotias tyttö kertoo. Ulkomaalaislain mukaan säilöön ottamisen edellytyksenä on, että henkilön epäillään esimerkiksi pakenevan tai muutoin estelevän maasta poistamista, säilöönotto on tarpeellista epäselvän henkilöllisyyden selvittämiseksi, taikka on perusteltua olettaa hänen syyllistyvän rikokseen Suomessa. Rikoskomisario Jyrki Salmen mukaan tilanteessa on toimittu asianmukaisesti. Opettajan henkilöllisyys on Hämeen Sanomien tiedossa. Lähtömaasta pakenemisen syynä oli uhka sukupuolielinten silpomiselle koskien perheen kaikkia tyttölapsia. Poliisi vahvistaa, että perhe on noudattanut Suomessa ollessaan ilmoittautumisvelvollisuuttaan täysin. Tämä pohjoisafrikkalainen, viisilapsinen perhe otettiin säilöön 9. Tämän vuoksi he eivät haluaisi lähteä Suomesta. Valtonen on tutkija ja Turvapaikanhakijoiden tuki ry:n puheenjohtaja. – Tuolloin en pystynyt liikkumaan pahan selkäkivun ja jalkojen tunnottomuuden vuoksi, perheen äiti kertoo. Nyt Hämeenlinnassa säilöön otettuun perheeseen kuuluvat äiti, isä ja lapset. Perheen kouluikäiset lapset ovat käyneet koulua Suomessa kohta vuoden ja integroituminen on sujunut erinomaisesti, lasten opettaja kertoo. Asianajaja Emmi Wehka-ahon mukaan perheen tapauksessa käytettyyn Dublin-asetukseen sisältyy velvoite, kaikki perhettä koskevat yksilöidyt tiedot pitää lähettää etukäteen vastaanottavaan maahan, jotta vastaanottava maa pystyy valmistautua. Nykykäytänteillä ihmisillä ei ole mahdollisuutta hyvästellä lähimpiään eikä esimerkiksi myydä omaisuuttaan. Lapset oireilevat isän mukaan säilöön otosta. Suomi on saanut YK:lta huomautuksia lasten säilöönotosta. En ollut kuullut suoraan Dublin-käytännöstä, perheen isä kertoo. Perheen käännytyksessä sovelletaan niin sanottua Dublinin-säännöstä. Isä kertoo heidän kotiutuneen Hämeenlinnaan hyvin. – Kaikki vaatteeni ja leluni jäivät. He saivat Hämeenlinnasta ystäviä ja lapset ehtivät aloittaa koulun, sekä oppia suomea. Pienin lapsi on Suomessa syntynyt vauva ja muut lapset ovat alakouluja päiväkoti-ikäisiä. En ollut varma, kuinka Euroopan sisällä asiat menevät. Ennen tätä perhe oli ilmoittautunut poliisille säännöllisesti kaksi kertaa viikossa. Perheen turvallisuuden takaamiseksi Hämeen Sanomat ei julkaise perheenjäsenten nimiä, kotimaata eikä maata, jonne heidät nyt palautetaan. elokuuta, jolloin poliisi päätti säilöönotosta. Epäonnistuneen palautuksen jälkeen perhe saapui ilmoittautumaan Hämeenlinnan poliisilaitokselle sovitusti 9. 8 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Lapset ulkoilevat tunnin päivässä piikkilanka-aidan takana Miira Parhiala V apauden menettäminen. MIIRA PARHIALA p Uutiset. Toimittaja tapasi perheen maanantaina 12. ” Säilöönoton myötä perhe menettää vapautensa lisäksi kaiken omaisuuden. – Lapsen oikeuksien sopimus ja YK:n suositus on se, että lasten kohdalla vapaudenriistoa ei pitäisi toteuttaa missään tilanteessa. Hämeen poliisin rikoskomisario Jyrki Salmen mukaan perheen isä oli ilmoittanut poliisille, että hänen vaimonsa on sairastunut äkillisesti edellisenä iltana eikä pysty siksi lähtemään. Se on tässä tilanteessa pahinta, kertoo säilöön otetun pohjoisafrikkalaisen perheen isä Metsälän säilöönottokeskuksen tapaamishuoneessa Helsingissä. Opettaja esiintyy jutussa anonyymina perheen turvallisuuden takaamiseksi. Palautusyrityksestä poliisi kirjasi, että asiakkaan olinpaikasta ei ole täyttä varmuutta eikä palautus onnistunut. Hämeen Sanomat todisti poikkeuksellista tilannetta, kun Hämeenlinnaan kotiutunut viisilapsinen perhe odotti tiistaina säilöön ottokeskuksessa palautustaan. Lapset ovat oppineet puhumaan hieman suomea ja perhe ehti kotiutua Hämeenlinnaan hyvin. Säilöönoton taustalla on yksi epäonnistunut palautusyritys, jolloin perhe ei pystynyt saapumaan yöllä sovitusti kello 3:00 kerrostalonsa pihaan kesäkuussa. Hämeen Sanomat on nähnyt Wehka-ahon valituksen hallinto-oikeudelle asiasta. Säilöönoton vaihtoehtona on esimerkiksi asumisvelvollisuus. Yleensä vastuu on sillä EU-maalla, johon turvapaikanhakija on ensimmäiseksi saapunut. Perheen tapauksessa he olisivat päässeet ensimmäisenä Suomeen vain laittomin keinoin salakuljetuksen avulla, koska heidän kotimaassaan ei ole Suomen suurlähetystöä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on arvostellut käännytyksen aikatauluja ja käytäntöjä. Säilöönoton pitäisi olla aina viimesijainen keino. Perhe tuli Suomeen kesäkuussa vuonna 2023. – He purevat huultaan ja ovat levottomia, isä kertoo. Säilöönoton myötä perhe menettää vapautensa lisäksi kaiken omaisuuden, mitä he ovat ehtineet hankkia Suomessa oleskellessaan. Nyt niin ei ole asianajajan mukaan toimittu, eikä esimerkiksi äidin ja yhden lapsen vaikeuksiin olla ehditty varautua vastaanottomaassa. Perheen asiaa hoitanut ja perheen luona maanantaina vieraillut Sanna Valtonen kertoo, että vastaavat tapaukset ovat Suomessa todella harvinaisia. Valtosen näkemys on, että tämän perheen tapauksessa heidät olisi voitu sijoittaa vastaanottokeskukseen säilöönottokeskuksen sijaan. Kuvassa Helsingin säilöönottokeskuksen ulkoilualue. Valtonen muistaa viime tapauksen vuodelta 2017. Tämän päätöksen taustalla oli epäonnistunut palautusyritys ja se, että perheellä olisi ollut mahdollisuus poistua maasta myös itsenäisesti, Salmi sanoo. elokuuta. – Kotimaassamme oli tämän toisen EU-maan suurlähetystö ja siksi haimme viisumia juuri siellä. Perheenjäsenten henkilöllisyydet ovat Hämeen Sanomien tiedossa ja toimittaja on nähnyt asiaan liittyvät asiakirjat. Isällä on sylissään seitsenkuinen vauva. Säilöönoton yhteydessä iso osa vaatteista ja muista tavaroista jäi Hämeenlinnan kotiin. Perheen isä kertoo, että sukulaisten on varsin helppo löytää heidät sieltä, jolloin tässä tapauksessa lapsikaappaus ja silpominen on perheen mukaan todellinen uhka. elokuuta palautuslennolla pois Suomesta. elokuuta Hämeenlinnan poliisilaitoksella ja vietiin Metsälän säilöönottokeskukseen Helsinkiin. Perheen asiasta tehtiin täytäntöönpanokieltohakemus hallinto-oikeuteen maanantai-iltapäivänä, josta he saivat kielteisen päätöksen tunneissa. Perheen sukulaiset haluavat silpoa sukunsa tyttölapset ja perheen lähtömaassa lapsikaappaus sen toteuttamiseksi on mahdollista. Perheen vaimo ja muut lapset istuvat vieressä sohvalla. Perhe ollaan nyt palauttamassa toiseen EU-maahan, josta he hakivat viisumin tullessaan Eurooppaan. Maa, jonne perheellä on viisumi ja jonne heidät nyt palautetaan, on lähellä perheen kotimaata. Suomessa pikkulapsiperheitä viedään säilöönottokeskuksiin vain harvoin
Sairaalatyömaan räjähdysturman tutkinta alkoi Anni Oikarinen?/?STT Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) aloitti maanantaina tutkinnan Helsingissä Laakson sairaalan työmaalla perjantaina tapahtuneesta räjähdysonnettomuudesta. Seurakunta karsii byrokratiaa päätöksenteosta Saila Karpiola Hämeenlinna-Vanajan seurakunta uudistaa hallintomallinsa vähentääkseen byrokratiaa. Lataa Hämeen Sanomat L ATA A SE Google Playsta Uusi mobiilisovellus tuo uutiset entistäkin lähemmäs. – Tähän asti seurakunnan päätöksenteko on ollut hyvin kankeaa. Poliisi pysäytti päihtyneen kuljettajan Sortohaassa Hämeen Sanomat Poliisipartio pysäytti tarkastusta varten forssalaisen naisen ohjaaman henkilöauton Nikkilänkadulla Forssassa tiistaina kello 20.15:n aikoihin. Otkesin viestintäpäällikön Tiina Bieberin mukaan tapauksesta ei toistaiseksi aloiteta varsinaista tutkintaa. Myös Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on pyytänyt tietoa räjäytyksistä ja niiden suunnittelusta. Tutkinnan tavoitteena on ehkäistä vastaavat onnettomuudet jatkossa. Muutosneuvottelut eivät tarkoita henkilöstövähennyksiä. Johtokuntien lopettaminen tietää Reinikaisen mukaan ennen kaikkea muutoksia päätöksenteossa. Asiasta kertoi aiemmin Yle. Hallintomallin uudistaminen on esillä Hämeenlinnan-Vanajan seurakuntaneuvostossa torstaina 15. – Meidän ainoa tehtävä on yleisen turvallisuuden parantaminen ja ennaltaehkäisy. Hänen mukaansa onnettomuuden tutkinta työsuojelun näkökulmasta kuuluu aville. Käytännössä uudistus tarkoittaa sitä, että seurakunnan johtokunnat lopetetaan ja ne muuttuvat toimikunniksi. – Tutkinnan tavoitteena on, että pystytään estämään vastaavien onnettomuuksien sattuminen. Ajankohtaiset paikalliset asiat ja kiinnostavimmat tarinat nyt puhelimessasi. Oikaisu 9.8.2024 sivulla 9 olleessa jutussa ”Verottaja hakee Urheilulinnaa konkurssiin” oli virhe. Toimikunnan päätöksistä tehdään tietenkin muistio, mutta päätöksentekoon ei sisälly yhtä paljon byrokratiaa kuin nykyisin, Reinikainen selvittää. – Tärkein uudistus on se, että muutoksen jälkeen voimme sitouttaa seurakuntalaisia mukaan päätöksentekoon esimerkiksi asiantuntijoina. Toimikuntia ei nimittäin valita vaaleissa, vaan ne voidaan muodostaa nykyistä paljon joustavammin. Työsuojelun ylitarkastaja Jarkko Niemi kertoi STT:lle, että avin tarkastaja menee tekemään tutkintaa paikan päälle. Huumepikatesti sen sijaan antoi positiivisen tuloksen, joten nainen vietiin verikokeeseen tuloksen varmistamiseksi. – Vaaratilanne oli, se on selvä. – Toivottavasti asiasta saadaan päätös viimeistään lokakuussa niin, että uudistus saataisiin voimaan vuodenvaihteessa, Reinikainen huomauttaa. Perjantaina tapahtuneessa räjähdeonnettomuudessa loukkaantui kaksi sairaalan työmaan työntekijää. Markku Ruohomäki ei ole pyörittänyt liiketoimintaa poikansa Jonas Ruohomäen kanssa. Niemen mukaan avi selvittää myös muun muassa sitä, millaisia toimenpiteitä työmaalla on tehty. Hämeenlinna-Vanajan seurakunta on valmistellut jo pitkään hallintomallin uudistamista. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 9 Asiaa Uutisia Elämää Tarinoita Ilmiöitä entistäkin lähempää. Naiselle tehtiin ajokunnon tarkistamiseksi puhalluskoe, josta saatiin puhdas nollatulos. Hämeen Sanomat -mobiilisovellus nyt maksutta sovelluskaupastasi. Seurakunta aloittaa työtehtäviin liittyvien muutosten takia muutosneuvottelut. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa työskentelee 73 viranhaltijaa. Niemen mukaan työtapaturman tutkinnasta tehtävän tarkastuskertomuksen valmistelu vie aikaa vähintään kuukauden. Kysymys on siitä, tuoko meidän tutkinta mitään lisäarvoa, Otkesin Bieber sanoo. 1980-luvun alkupuolella syntynyttä naista epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Uutiset p. Lisäksi kuullaan asianomaisia ja vastuuhenkilöitä. Tavoitteenamme on keventää byrokratiaa niin, että seurakunnan viranhaltijat voisivat tehdä sujuvasti pikkupäätöksiä, kirkkoherra Kimmo Reinikainen kertoo. Jonas Ruohomäki ei ole osaomistaja, vaan hän on toiminut liikkeessä myymäläpäällikkönä. Laakson yhteissairaalan rakennusprojektista vastaavan SRV-yhtiöiden tiedotteen mukaan kumpikaan työntekijöistä ei loukkaantunut vakavasti. elokuuta. – Tutkinnassa selvitetään, mitä onnettomuudessa on tapahtunut ja miksi näin on päässyt käymään. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan hallintomallia on valmisteltu yhteistyössä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa koko vuosi. Samansuuntaisia muutoksia on käynnissä monissa seurakunnissa Suomen eri puolilla. Nyt selvitetään, käynnistetäänkö varsinaista tutkintaa ja se vaatii vielä lisätietoja ja puhuttamisia ja muita, kertoo Bieber
Nämä lienevät ensimmäiset sanat, jotka valtakunnan politiikkaa viime vuosina seuranneella tulee Ahvenanmaasta mieleen. – En ole kuullut mistään toisesta mielenosoituksesta, joka olisi kestänyt näin pitkään ja vielä joka päivä, Wallén pohti. Tällä viikolla Ahvenanmaa on taas valokeilassa, kun tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee tiistaina maakunnassa ensimmäistä kertaa presidenttinä. Näin olemme tehneet sodan alusta lähtien, joka päivä. p Uutiset. – Minä olen erittäin iloinen siitä, että presidentti Stubb ja Suzanne Innes-Stubb tulevat Ahvenanmaalle näin aikaisessa vaiheessa presidenttikautta, ja uskon koko Ahvenanmaan jakavan tämän mielipiteen, hehkutti RKP:n ainoa ahvenanmaalainen kansanedustaja Mats Löfström. Syyttäjien mukaan leirin johtajat tai leirin henkilökunta keräsivät uhrien passit ja paluulentoliput pois pian leirille saapumisen jälkeen. Ruoasta on peritty haastehakemuksen mukaan koko kauden aikana poimijasta riippuen noin 500–600 euroa. Päivän ruoka oli tehty aamulla tai edellisenä päivänä ja säilötty suuriin ämpäreihin. Naisellekin vaaditaan vähintään viiden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Haastehakemuksen mukaan uhrien matkakustannukset järjestelykuluineen olivat noin 1 355 euroa poimijalta. Syyttäjien mukaan valtaosa Suomeen tuotetuista lohenpäistä menee eläinruokatehtaiden raaka-aineiksi. Sekä Kristo että nainen kiistävät syyllisyytensä. Haastehakemuksen mukaan uhrit joutuivat poimimaan marjoja varhaisesta aamusta iltamyöhään ilman vapaapäiviä. Poimijoille on tarjottu ruoaksi muun muassa lohenpäistä tehtyä keittoa. – Me protestoimme, jotta sota loppuisi. Saarella ei näin ollen ole varuskuntaa. Mielenosoittajat protestoivat konsulaatin edessä joka päivä, niin jouluaattona kuin juhannuksena. Presidentti Stubb tutustuu vierailulla yhdessä puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa Ahvenanmaan itsehallintoon sekä tapaa niin Ahvenanmaan maakunnan edustajia kuin kansalaisia torilla. elokuuta 2024. Tänään on päivä numero 901, ryhmän puhemiehenä esittäytyvä Mosse Wallén kertoi STT:lle. Syyttäjien mukaan päivittäiseen kahdeksan euron ruokamaksuun kuului kolme ateriaa päivässä. 10 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Thaipoimijat elivät ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa Johanna Latvala, Jecaterina Mantsinen?/?STT M arja-alan yhtiö Polarica Marjahankinta Oy:n entiselle toimitusjohtajalle Jukka Kristolle vaaditaan vähintään viiden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta 77 törkeästä ihmiskaupasta. ” Uhrit joutuivat poimimaan marjoja varhaisesta aamusta iltamyöhään ilman vapaapäiviä. Lisäksi syyttäjät vaativat, että Kristo, nainen, Polarica ja poimijoiden majoitustilat järjestänyt Kristo Invest Oy tuomitaan yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä lähes 990 000 euroa siltä osin, kun sitä ei tuomita suoritettavaksi vahingonkorvauksena uhreille. Ahvenanmaan puolustuspoliittinen erityisasema on puhuttanut mediassa säännöllisin väliajoin siitä asti, kun Venäjä hyökkäsi helmikuussa 2022 Ukrainaan. – Thaimaan työministeriö on vaatinut kaikilta Suomeen lähteneiltä marjanpoimijoilta 2 000– 3 000 THB eli noin 56–83 euroa lahjusrahaa, syyttäjät sanovat. Marjayhtiö Polarican ex-toimitusjohtajan Jukka Kriston avustajat Reetamari Ylitalo ja Kai Kotiranta Lapin käräjäoikeudessa Rovaniemellä 12. Uhkaavan harmaa taivas kertoo alkavasta sateesta, mutta se ei konsulaatin edustalle kokoontuneita mielenosoittajia haittaa. – Ruoka on toisinaan ollut raakaa tai muuten pilaantunutta ja usein syömäkelvotonta, haastehakemuksessa sanotaan. Syyttäjien mukaan leirien johtajat jakoivat leireillä poimijoille käteistä rahaa noin kymmenen päivän välein. – Asianomistajat ovat koulutustilaisuuden yhteydessä allekirjoittaneet toimintaan liittyviä sopimuksia, joilla heidät on sitoutettu poimintaan, velkasuhteisiin ja toistensa lainojen takaajiksi. Asianomistajat ovat myös joutuneet ottamaan lainaa koulutustilaisuuksiin menemistä varten Thaimaassa, haastehakemuksessa sanotaan. Kalanpäitä on syyttäjien mukaan laskettu aterialle yksi poimijaa kohden. Ahvenanmaan demilitarisaation purkamista tai Venäjän konsulaatin sulkemista mielenosoittajat eivät kannata. Laaja oikeudenkäynti alkoi maanantaina Lapin käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla. Ennakkoon maksettu käteinen vähennettiin syyttäjien mukaan uhrien marjanpoimintatuloksesta. Marjayhtiön ex-toimitusjohtajalle ja tämän thaimaalaiselle liikekumppanille vaaditaan vankeusrangaistusta ihmiskaupasta. Kristo, jota syytetään 77 törkeästä ihmiskaupasta, ei ollut käräjäoikeudessa paikan päällä. Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu vuodesta 1856, ja vuonna 1921 demilitarisointi vahvistettiin. Demilitarisointi tarkoittaa, että sotilaallinen läsnäolo maakunnassa ei ole sallittua eikä saaria saa linnoittaa. Metsässä ruoka ehti jäähtyä ja hyytelöityä, syyttäjät katsovat. Syyttäjien mukaan Kristo ja tämän thaimaalainen liikekumppani värväsivät kevättalvella 2022 uhrit marjanpoimintaan. Ahvenanmaa on valtiosopimuksella myös neutralisoitu eli saaristo on konflikteissa pidettävä sodan uhan ulkopuolella. Pieni ryhmä ahvenanmaalaisia on osoittanut sodan alusta asti mieltä Ukrainaplatseniksi nimetyllä paikalla. Rahalla poimijat joutuivat maksamaan polttoainekustannukset marjapaikoille ja leirien siirtymisten välillä. Polaricalle vaaditaan vähintään 300 000 euron suuruista yhteisösakkoa. Tiistaina Ahvenanmaalla vierailevaan presidentti Alexander Stubbiin mielenosoittajat kertovat olevansa tyytyväisiä. – Asianomistajat ovat olleet velkavankeudessa. JOUNI PORSANGER/LEHTIKUVA 77 törkeää ihmiskauppaa Mielenosoittajat Venäjän konsulaatin edustalla STT Murhaajat jättäkää Ukraina! Putin mene kotiin!, lukee mielenosoittajien banderolleissa Venäjän konsulaatin luona Maarianhaminassa. Presidentti Stubb ensimmäiselle maakuntamatkalle Ahvenanmaalle Frida Ahonen?/?STT Demilitarisointi ja Venäjän konsulaatti. He ovat olleet tulotasoonsa nähden merkittävästi velkaantuneita ennen Suomeen saapumista, syyttäjät katsovat. Uhrit eivät syyttäjien mukaan pystyneet lähtemään takaisin kotimaahansa kesken poimintakauden, koska heidän olisi täytynyt maksaa paluulipun muutoksesta aiheutuvat kustannukset sekä jäljellä ollut velka. Syytettynä on myös Kriston thaimaalainen liikekumppani
STT sai lopulta Lohelta kommentit sähköpostitse KRP:n viestinnän välittämänä. Lehden uutisesta kertoi Suomessa muun muassa Ilta-Sanomat. Lippuja jaetaan yhteensä 100 kpl. Rajoitus 2 lippua / kestotilaaja / ottelu. Valtio on maksanut JSN:n kannatusyhdistykselle Jusanekille vuosittaista tukea JSN:n toimintaan. – Materiaalia on vaihdettu, ja asian selvittäminen on edistynyt, hän toteaa. KRP kommentoi kaasuputkitutkintaa maanantaina lyhyesti yleisellä tasolla. Kiinalaisviranomaisten mukaan Newnew Polar Bear -aluksen aiheuttama putkivaurio oli vahinko, joka johtui voimakkaasta myrskystä. KRP kommentoi tutkintaa tarkemmin, kun kommentoitavaa on, Valtonen sanoi erityisavustajan välittämässä lausunnossa. Julkisen sanan neuvosto on median itsesääntelyelin, joka arvioi hyvää journalistista tapaa ja journalismin eettisyyttä. Viron syyttäjäviranomaiset taas kertovat lehdelle, että maa ei ole vastaanottanut selvitystä eikä sitä voida käyttää todisteena Viron suorittamassa tutkinnassa. Media: Kiina myönsi vaurioittaneensa kaasuputkea Itämerellä STT:n työryhmä Kiina myöntää, että kiinalaisomisteinen rahtialus vaurioitti Suomen ja Viron välillä kulkevaa Balticconnector-kaasuputkea viime lokakuussa, kertoi South China Morning Post . Jutusta sai virheellisen kuvan, että Hyvönen olisi kertonut päätöksiä valmistelleen virkakunnan tehneen JSN:n tuesta erilaisen esityksen kuin mihin oikeusministeri Leena Meri (ps.) päätyi. Myös Meri on kiistänyt Ylelle, että hän olisi muuttanut virkamieskunnan esitystä JSN:n tuesta. Kestotilaajan etuna liput peleihin itsellesi ja kaverillesi! Kes tot ilaa jall e HJS:n naisten Kakkosen kotiottelu Su 18.8. Lohi kertoo, että Suomen ja Viron viranomaiset ovat tehneet yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa tutkinnassa. Myös kaikki lakkautettavaksi ehdotetut leikkaukset ovat olleet virkakunnassa ehdotettuja, Puolusmäki kertoo STT:lle. – Tässä vaiheessa emme kommentoi yksittäisiä esitutkintaan liittyviä toimenpiteitä. Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ei STT:lle maanantaina toimittamassaan lyhyessä lausunnossa halunnut kommentoida kaasuputkitapauksen yksityiskohtia, vaan painotti tapauksen tutkinnan olevan edelleen kesken. kello 18.30 HJS naiset RaiFu, Kaurialan stadion Kestotilaaja nouda lippusi otteluviikolla HJS:n toimistolta Säästöpankki-areenalta, osoitteesta Härkätie 17, Hämeenlinna. Tämä asetti säästöpaineita etenkin ministeriön harkinnanvaraisiin avustuksiin, joihin JSN:n avustus lukeutuu. Toimisto avoinna ti 13.00-19.00, ke, to, pe 9.00-15.30. – Avustusten kokonaisleikkauksen ollessa suuri jouduttiin valmistelussa hakemaan erilaisia vaihtoehtoja kyseisen potin kokoamiseksi. Toimisto avoinna ti 13-19, ke, to, pe 9-15.30. JSN-tuki on ollut harkinnanvaraista, mikä vaikutti tuen lakkauttamiseen. Todellisuudessa Hyvönen puhui oikeusministeriön valtionavuista kokonaisuutena. South China Morning Postin mukaan Kiinan viranomaiset ovat suorittaneet asiasta sisäisen tutkinnan, jonka tulokset on jaettu asianosaisille. KRP:n mukaan sen oma tutkinta on yhä käynnissä. STT ei tavoittanut KRP:n kaasuputkitutkinnan yleisjohtajaa, rikosylikomisario Risto Lohta puhelinhaastatteluun. Tiedotamme tutkinnasta yhdessä Viron viranomaisten kanssa aikaisintaan syksyllä, Lohi kertoo. KRP on tutkinut asiaa törkeänä tuhotyönä. Journalistiliitto tiedotti perjantaina, että Suomen hallitus aikoo lopettaa kokonaan tuen maksamisen JSN:lle. MARKKU ULANDER?/?LEHTIKUVA Uutiset p. KRP kommentoi STT:lle, että Suomen ja Viron viranomaiset ovat tehneet yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa asian tutkinnassa. JSN-päätös tuli virkamieskunnalta – virkamiehen mukaan syynä säästöpaineet. Lehti ei nimeä tarkemmin lähdettään asiassa. JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen kommentoi leikkauksia perjantaina STT:lle. Balticconnector-kaasuputken rikkoutumiskohdan lähellä liikkunut kiinalainen Newnew Polar Bear -alus Rajavartiolaitoksen kuvassa. Ja kun tehdään harkintaa, niin näistä harkinnanvaraisista kohteista joudutaan leikkaamaan, Puolusmäki sanoo. Osana hallituksen säästötoimia oikeusministeriön valtionavustuksiin on varattu 3,5 miljoonaa euroa vähemmän aiempaan kehitystasoon nähden. – Meillä on hyvin vähän harkinnanvaraisia avustuksia, joten jouduimme katsomaan säästökohteita tarkasti. HEIKKI SAUKKOMAA?/?LEHTIKUVA Oikeusministeriö: JSN-päätös tuli virkamieskunnalta Sanna Raita-aho?/?STT Oikeusministeriön hallintoja ohjausosaston yksikönpäällikkö Niina Puolusmäki vahvistaa STT:lle, että päätös Julkisen sanan neuvoston (JSN) tuen leikkaamisesta tehtiin virkamiestyönä eikä ministeriohjausta annettu. Lohi sanoo, että oikeusapumenettely Kiinan viranomaisten kanssa on yhä kesken. South China Morning Postin mukaan keskusrikospoliisi (KRP) ei vahvistanut sille, onko se vastaanottanut kiinalaisviranomaisten selvityksen. Kuuden viime vuoden ajan valtionavun suuruus on ollut vuodessa noin 135 000 euroa, joka on kattanut noin kolmanneksen kuluista. STT oli pyytänyt Valtoselta asiasta puhelinhaastattelua, mutta ministerin erityisavustajan mukaan haastattelun järjestäminen ei ollut mahdollista. Lopulliseen virkamiesehdotukseen ministeri ei tehnyt muutoksia. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 11 Kestotilaaja nouda lippusi otteluviikolla HJS:n toimistolta, osoitteesta Härkätie 17, Hämeenlinna. Ulkoministeriön viestintäosaston mukaan ministeriöstä ei maanantaina löytynyt ketään kommentoimaan South China Morning Postin tietoja STT:lle. – Teemme jatkuvasti yhteistyötä Kiinan kanssa ja vaihdamme tietoa, mutta emme mene yksityiskohtiin, koska tutkinta on vielä kesken
Tutkimuksen kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Esimerkiksi Raskaan liikenteen kuljettajien yhdistys Rahtarit vaatii maanteille alempien nopeusrajoitusten sijaan enemmän valvontaa, jotta reilua ylinopeutta ajavat jäisivät helpommin kiinni. Pyöristyksistä johtuen osuuksien yhteenlaskettu kokonaismäärä voi olla yli tai alle 100 prosenttia. – Lisäksi ohittamisen tarve vähenee, kun nopeudet ovat samat raskaan liikenteen kanssa. 12 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Enemmistö vastustaa nopeusrajoitusten alentamista Rai Suihkonen / Uutissuomalainen E nemmistö eli 55 prosenttia suomalaisista vastustaa Väyläviraston suunnitelmaa, jonka mukaan osa sadan kilometrin tuntinopeusrajoituksista laskettaisiin 80:een tai 90:een, ilmenee Uutissuomalaisen USU-gallupista. Naisissa oli puolestaan enemmän heitä, jotka eivät osanneet ottaa kantaa asiaan. Nopeusrajoitusten alentaminen koskisi noin 1 800:aa tiekilometriä. Verkkokyselyyn 9.– 30.7.2024 vastasi 1 000 suomalaista, jotka edustavat valtakunnallisesti 18 vuotta täyttäneitä mannersuomalaisia. Suunnitelmaan kuuluu myös uusi nopeusrajoitus, joka rajaa enimmäisvauhdin 90 kilometriin tunnissa. Muutos koskisi noin 1 800:aa kilometriä maanteitä. Pölläsen mukaan nopeuksien alentamisen vastustajat saattavat painottaa muun muassa sitä, että muutos pidentäisi matka-aikaa. heinäkuuta. ” Tulokset vastaavat odotuksia. 28 prosenttia suomalaisista kannattaa nopeusrajoitusten alentamista, ja 17 prosenttia ei osaa ottaa kantaa asiaan. Tietoykkönen on osa Mediatalo Keskisuomalaista. Myös pysähtymismatka ja -aika lyhenevät. Pölläsen mukaan nopeuksiin vaikuttaminen on keskeinen keino, kun tavoitellaan tieliikenteessä kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määrän merkittävää pienentämistä. Alhaisemmat rajoitukset eivät tehoa näihin ryhmiin, Rahtarit ry:n lausunnossa todetaan. Kannatatko nopeusrajoitusten laskemista suunnitelman mukaisesti. Pöllänen toivoo kansalaiskeskustelun aiheesta jatkuvan. Naiset % 30 46 24 Kaikki % vastaajista 28 55 17 Miehet % 26 65 9 Kyllä En En osaa sanoa Gallup-tutkimuksen on tehnyt Uutissuomalaisen toimeksiannosta Tietoykkönen Oy. Liikenneturvan lausunnossa todetaan, että alhaisimmilla nopeuksilla havaintojen tekemiseen jää enemmän aikaa. Väyläviraston tavoitteena on parantaa maanteiden liikenneturvallisuutta. Rajoitusten laskeminen satasesta kahdeksaankymppiin kohdistuisi pääosin Lappiin, Pohjois-Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle maanteiden kapeudesta ja käytäntöjen yhtenäistämisestä johtuen. Vanhimmissa vastaajissa on nuorempia enemmän valmiutta laskea nopeusrajoituksia. Gallupin mukaan miehet suhtautuvat naisia kriittisemmin nopeusrajoitusten laskemiseen. Hän ei myöskään halunnut kommentoida USU-gallupin tuloksia. Tämä ehdotettu muutos voisi vaikuttaa enemmän näihin vastaajiin. – Gallupin tulokset vastaavat odotuksia erityisesti peilaten sitä, miten asiasta on uutisoitu mediassa ja kenen näkemyksiä nopeus rajoituskeskustelussa on nostettu esille. – On hyvä, että asiaa käsitellään monipuolisesti mediassa ja tuodaan esille myös kansalaisgallupin tuloksia. Uutissuomalainen on Mediatalo Keskisuomalaisen yhteistoimitus. Kohteet valitaan loppuvuodesta. USU-gallup: Väylävirastossa suunnitellaan, että osa sadan kilometrin tuntinopeusrajoituksista laskettaisiin 80:een tai 90:een. Ruotsista tuttua 90:n rajoitusta kokeillaan Suomen olosuhteissa ensi keväänä. Gallupin tulos ei yllättänyt lehtori Markus Pöllästä, joka toimii opettajana ja tutkijana Tampereen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernessä. – Mies-sukupuoli, nuorempi ikä ja korkea tulotaso ovat kaikki yhteydessä korkeampiin ajonopeuksiin liikenteessä. Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi tuhat suomalaista 9.– 30. – Nopeuksiin voidaan vaikuttaa eri keinoin, ja näiden keinojen joukossa Väyläviraston ehdotus on hyvin perusteltu ja toteuttamiskustannuksiltaan edullinen. GRAFIIKKA: MINNA ROSTI, KUVA: SAMI LETTOJÄRVI, LÄHDE: TIETOYKKÖNEN Ikä, % vastaajista 18 29 vuotta 30 44 vuotta 45 59 vuotta 60 69 vuotta 70+ vuotta 26 23 19 37 44 60 57 65 50 39 14 20 16 13 17 Keskusta Kokoomus Perussuomalaiset SDP Vasemmistoliitto Vihreät Muu Ei osaa sanoa / ei äänestäisi Puoluekanta, % vastaajista 25 32 20 31 35 40 17 24 61 62 73 53 37 39 67 56 14 7 7 16 29 21 16 20 USU-gallupin mukaan 55 prosenttia suomalaisista ei kannata Väyläviraston suunnitelmaa ja reilu neljännes kannattaa. Kun huomioidaan vastaajien tulotaso, voidaan todeta, että keskimääristä kriittisemmin nopeusrajoitusten laskuun suhtautuvat suurituloisimmat. – Useassa kuolonkolarissa ovat mukana myös päihteet. Väyläviraston johdossa ollaan niukkasanaisia valmisteilla olevista nopeusrajoituksista. – Työn ollessa vielä kesken emme arvioi asiasta annettuja lausuntoja tai niistä tehtäviä johtopäätöksiä, toimialajohtaja Virpi Anttila sanoo. Nopeusrajoitusuudistuksesta jätettiin 143 lausuntoa heinäkuussa päättyneen lausuntokierroksen aikana. Tutkimuksen kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. lehtori Markus Pöllänen, Liikenteen tutkimuskeskus Verne p Uutissuomalainen
Vuosi 1968 tunnetaan Euroopan hulluna vuotena. Vaaleja järjestetään säännöllisesti, ja ne ovat vapaita sekä rehellisiä. Tämä johtuu siitä, että laajat kansalaisja ihmisoikeudet otettiin osaksi Suomen perustuslakia vasta vuoden 2000 lakiuudistuksessa. Tarkempi näkökulma keskittyy edustuksellisuuden ja demokratian käsitteiden muuttumiseen sekä kansan ja parlamentin väliseen suhteeseen. – Kun puhutaan kriiseistä, sotketaan helposti mittaluokaltaan hyvin erilaisia asioita keskenään. Ihalainen ei ota lain sisältöön kantaa, mutta pitää käytyä debattia tarpeellisena. – Kansanäänestykset ovat muuttuneet vasemmiston ideasta äärioikeiston ideaksi, ja muut puolueet ovat reagoineet tähän painottamalla edustuksellisen demokratian toimivuutta, puntaroivaa keskustelua tai osallistumista yleisellä tasolla. VIIKA SANKILA Uutissuomalainen p. Kansan aktivointi pysähtyi brexitiin Markus Mattlar / Uutissuomalainen Edustuksellisen demokratian historiassa eletään edelleen vuoden 1968 jälkeistä aikaa, arvioi akatemiaprofessori Pasi Ihalainen. – Olisi syytä pohtia, olisiko itsenäisempi perustuslakituomioistuin Suomessakin tarpeen. Hän näkee silti merkkejä, joista on syytä olla huolissaan. Isompi harppaus tähän suuntaan otettiin kuitenkin vasta 1990-luvulta alkaen, todennäköisesti internetin yleistymisen ansiosta. – Historia ei toista itseään, mutta se voi olla kaukainen peili nykypäivän tapahtumille. Eri maissa koettiin silloin suuria, erityisesti opiskelijoiden järjestämiä yhteiskuntakriittisiä mielenosoituksia. – Ennen vuotta 1968 elettiin pari vuosikymmentä kontrolloidun demokratian aikaa. – Perustuslakivaliokunta on hyvin vanha instituutio, sellainen oli jo Ruotsin valtiopäivillä 1700-luvulla. Vaikka demokratia ei professorin mukaan ole poikkeuksellisessa kriisissä, hän jossain määrin ymmärtää sen tilasta kannettua huolta. – Huolestuttavaa esimerkiksi on, että koetetaan painostaa mediaa, kun se tekee tehtäväänsä eli valvoo vallankäyttäjiä. Jonkin asian julistaminen kriisiksi myös rajoittaa keskustelua. Ihalaisen mukaan ajatus kansalaisten osallistumisen tärkeydestä elää edelleen vahvana. Euroopassa siitä puhutaan nykyisin pääosin myönteisesti eikä sitä juurikaan kyseenalaisteta. – Tähän liittyen demokratiasta tehtiin osa kansallista kertomusta. Akatemiaprofessori Pasi Ihalainen arvostelee kriisipuhetta. Eri maissa oli tarpeen määritellä oma poliittinen järjestelmä uudelleen suhteessa diktatuureihin, Ihalainen sanoo. Ihalainen johtaa kansainvälistä tutkimushanketta, jossa tutkitaan edustuksellisen demokratian kehittymistä kymmenessä läntisen Euroopan maassa. Akatemiaprofessori Pasi Ihalainen johtaa kansain välistä tutkimushanketta, jonka aineistossa on parlamenttien täys istunnoissa pidettyjä puheita kymmenestä maasta 1800 luvulta lähtien. Hän pitää tällaisia puheita ongelmallisina. Esimerkiksi Pohjoismaissa rakennettiin yhteyksiä viikinkien päätöksentekojärjestelmään ja Ruotsin valtiopäivien pitkäaikaiseen talonpoikaisedustukseen. Jo Venäjän vallan aikaan niihin vedottiin Suomen asian puolustamiseksi. Lisäksi laitaoikeiston hallussa olevissa oikeusja sisäministeriöissä on vedetty linjaa, jossa työ oikeusvaltion vahvistamiseksi on pysäytetty ja ollaan osin törmäyskurssilla kansainvälisen oikeuden kanssa. – Parlamentaarisen demokratian käsite tuli parlamenteissa käydyissä keskusteluissa käyttöön vasta maailmansotien välillä, ja se oli ennen kaikkea reaktio totalitarismin nousuun. On asioita, joista Ihalainen itsekin on hieman huolissaan. – On hyvä, että kansainvälisen oikeuden näkökulmaa pidetään esillä ja asiasta käydään kriittistä keskustelua. Äänestäjälle on tarjolla hyvin laaja skaala poliittisia ideologioita. – Pelättiin, että jos kansa lähtee kadulle ja aktivoituu kansanäänestyksissä, diktaattorit käyttävät tilannetta hyväkseen. Kansainvälinen oikeus ja yhteistyö ovat historiallisesti olleet Suomelle hyvin tärkeitä. – Nyt monissa läntisen Euroopan maissa maltillisen oikeistopuolueen liberaali siipi on ikään kuin kadonnut ja puolue myötäilee laitaoikeistoa pysyäkseen vallassa tai saavuttaakseen omia tavoitteitaan. Edustuksellinen, parlamentaarinen demokratia on ollut idean ja keskustelun tasolla olemassa 1800-luvulta asti. Jos tässä ajassa on demokratian kannalta jokin vaarallinen piirre, se on tämä. Ihalaisen mukaan demokratia ei ole kriisissä, vaikka niin kuulee toisinaan väitettävän. Ihalaisen mukaan näin on käynyt Suomessakin. Ihalaisen mukaan kansallisen lainsäädännön ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten suhteesta ei Suomessa aikaisemmin ole käyty vastaavaa vääntöä. Ajateltiin, että ihmisten kuuluu vain äänestää, eikä kansalaistoimintaan kannustettu, Ihalainen sanoo. Se ei päästänyt äärioikeiston tapaa keskustella valtavirtaistumaan, hän sanoo. Näin ei ole aina ollut. – Tältä tilanne näyttää, jos asioita tarkastelee 300 vuoden perspektiivillä, hän sanoo. Parlamentaarisen, edustuksellisen demokratian asema on vahva. – Esimerkiksi kansanäänestysten järjestämisessä on brexit-äänestyksen jälkeen tultu paljon varovaisemmiksi, Ihalainen sanoo. Se on toiminut suhteellisen hyvin, mutta nykytilanteessa on olemassa riski valiokunnan politisoitumisesta, Ihalainen sanoo. Näin arvioi historian akatemiaprofessori Pasi Ihalainen Jyväskylän yliopistosta. Vaalikampanjat ovat monipuolisia ja vaalikeskustelut laadukkaita. Entistä laajempaa ja aktiivisempaa osallistamista ei kuitenkaan ole viime vuosina enää ajettu. Professori nimeää konkreettisia esimerkkejä viime kuukausilta. Edustuksellisen demokratian rajoja ja kansainvälisten sopimusten painoarvoa on tänä kesänä pohdittu keskustelussa niin sanotusta käännytyslaista. – Jos katsoo vain viimeisintä 20:tä vuotta, on helpompi tehdä tulkintoja, joissa demokratia taantuu ja tulee kriisejä kriisin jälkeen. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 13 Suomalainen demokratia voi historiallisen hyvin Markus Mattlar / Uutissuomalainen S uomalainen demokratia on kehittynyt lähes kaikilta osin parempaan suuntaan. Silloin voidaan lopettaa normaali argumentointi puolesta ja vastaan ja todeta, että on vain yksi oikea tapa toimia. Nykyisin myös nähdään myönteisenä, jos kansalaiset osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnallisiin asioihin. ”Se tarkoittaa noin 20 miljardia sanaa.” ” Jonkin asian julistaminen kriisiksi myös rajoittaa keskustelua. Näinkään ei ole aina ajateltu. – Silloin herättiin ajatukseen, että kansalaiset pitäisi pystyä osallistamaan demokratiaan myös vaalien välillä. Tämä johtuu populismin ja sosiaalisen median noususta. Keskeinen rooli niiden soveltamisessa on ollut eduskunnan perustuslakivaliokunnalla, jonka asema on tätä kautta muuttunut aiempaa tuulisemmaksi. – 1930-luvulla parlamentaarinen demokratia piti useassa maassa pintansa totalitarismin paineessa, koska maltillinen oikeisto kääntyi puolustamaan demokratiaa
Tapahtuma on tarkoitettu 23–43-vuotiaille alueella asuville tai työskenteleville sinkuille. ANTHONY WALLACE / AFP Ukrainan komentaja sanoi hyökkäyksen Venäjälle jatkuvan STT, AFP Ukrainan joukkojen hallussa on noin tuhat neliökilometriä Venäjän aluetta ja hyökkäys jatkuu, kertoi Ukrainan armeijan komentaja Oleksandr Syrskyi sosiaalisessa mediassa maanantaina. Presidentti katsoi yrityksen kuitenkin epäonnistuneen, koska venäläiset ovat yhteisvoimin tukeneet kaikkia tukalaan tilanteeseen joutuneita. Noin 121?000 ihmistä on jo jättänyt kotinsa ja evakuoitu Ukrainan hyökkäyksen tieltä, kertoivat Venäjän alue viranomaiset. Rahasummien lisäksi kaupunginosa lupaa järjestää tapahtuman kautta kehkeytyville pariskunnille asunnon viideksi vuodeksi. Kokous näytettiin Venäjän valtiollisessa televisiossa. Tapahtuma keräsi Tiktokissa huomiota, ja kommenttikentät täyttyivät hetkessä englanninkielisistä ”Miten tähän tapahtumaan voi ilmoittautua?” -kommenteista. Tällaista tilannetta, jossa Etelä-Korea nyt on, ei ole modernissa historiassa ja yhteiskunnassa ollut aiemmin. – Boikottiliikkeitä avioliittoa, seksiä ja lapsen synnytystä vastaan on ollut, ja tällainen sukupuolisota on tietysti vaikuttanut ilmapiiriin, Turkki pohtii. Hänen kotikylänsä sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Venäjän rajasta. 100 km VENÄJÄ UKRAINA Harkova Harkova Lähteet: Venäjän puolustusministeriö, Institute for the Study of War, AEI’s Critical Threats Project, OSM STT/AFP Belgorod Kursk Sumy Sudzha Korenevo Voronezh Venäjän hallinnassa olevat alueet Ukrainassa Paikkoja, joissa Venäjä kertoo iskeneensä Ukrainan joukkoja vastaan Arvioitu tilanne 11.8. Sumy sijaitsee vastapäätä Kurskia, Ukrainan puolella rajaa. Asuminen on erittäin kallista etenkin pääkaupunki Soulin alueella, jossa valtaosa ihmisistä asuu ja valtaosa tavoitelluimmista työpaikoista sijaitsee. Sen lisäksi armoton työskentelykulttuuri pistää työn ja perhe-elämän tasapainon helposti vinksalleen, mikä ei innosta perustamaan perheitä. – Syntyvyystilanne vaikuttaa suoraan talouskasvuun, minkä vuoksi hallitus ja presidentti ovat tähän tarttuneet, Turkki sanoo. 14 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Nai korealainen, saat 13 000 euroa Jenna Rautio?/?STT R omanttisen parisuhteen aloittamisesta 660 euroa, perheen tapaamisesta 1 300 euroa ja naimisiinmenosta 13 000 euroa. Jo aikaisemmin maanantaina Kurskin alueen kuvernööri Aleksei Smirnov kertoi, että 121 000 ihmistä on jättänyt kotinsa ja evakuoitu raja-alueelta Ukrainan hyökkäyksen tieltä. Ukrainan joukot hyökkäsivät yli rajan Etelä-Venäjälle tiistaina. Etelä-Korean syntyvyysluku oli viime vuonna 0,72, ja luvun ennustetaan laskevan yhä edelleen 0,68:aan kuluvan vuoden aikana. Nyt on täysin selvää, miksi Kiovan hallinto on torjunut ehdotuksemme palata rauhanomaisen ratkaisun suunnitelmaan, Putin sanoi. Listatut rahasummat liittyvät EteläKorean toiseksi suurimman kaupungin Busanin yritykseen edistää syntyvyyttä. ” Tällaista tilannetta ei ole modernissa historiassa ja yhteiskunnassa ollut aiemmin. Tilanteen korjaamiseksi presidentti Yoon aikoo perustaa uuden ministeriön, joka keskittyy syntyvyyteen. He eivät ymmärrä, mitä sota on. Presidentti väitti niin ikään, että Ukrainan hyökkäyksen vuoksi armeijaan värväytyvien määrä on noussut. Nainen työnsi lasta vaunuissa Soulissa viime huhtikuussa. Sahan kaupunginosan aluetoimistossa on tehty aloite lokakuussa järjestettävästä sokkotreffitapahtumasta, jossa sekä korealaiset että ulkomaalaiset sinkut voisivat tavata toisensa. Etelä-Korea taistelee ennätyksellisen alhaista syntyvyyttä vastaan monin konstein. – Oppikoot nyt, millaista tämä on. Miksi eteläkorealaiset eivät sitten halua lapsia. Putinin mukaan Ukrainan tarkoituksena on kylvää epäsopua Venäjän yhteiskuntaan. Aasia-asiantuntija Teppo Turkki Tämä näky on Etelä-Koreassa yhä harvinaisempi. Smirnovin mukaan Ukrainan hyökkäyksessä on tähän mennessä kuollut 12 siviiliä ja haavoittunut yli 120. klo 22 Alue, jonne Ukrainan joukot ovat edenneet p Ulkomaat. Venäjän puolustusministeriö kertoi kuitenkin sunnuntaina epäsuorasti, että ainakin osa ukrainalaisista olisi edennyt jo noin 30 kilometrin päässä rajasta sijaitseviin kyliin. Turun yliopiston Korea-tutkijan Antti Leppäsen mukaan raha on iso tekijä. Yhtä nopeaa laskua ei ole koskaan dokumentoitu ihmiskunnan historiassa. Olivat nämä vitsejä tai eivät, yleisesti ottaen Etelä-Koreassa nuorilla aikuisilla ei ole suurta mielenkiintoa mennä naimisiin tai hankkia lapsia. Kuvernöörin mukaan Ukrainan joukot ovat edenneet 12 kilometrin päähän rajasta ja rintamalinjan pituus on 40 kilometriä. – Luonnollisesti puolustusministeriön tärkein tehtävä on siirtää vihollinen alueiltamme. – Vihollinen tulee kohtaamaan varteenotettavan vastahyökkäyksen, Putin uhosi. Smirnov kertoi evakuoinneista hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden alueiden kuvernöörien virtuaalikokouksessa presidentti Vladimir Putinin kanssa. Maistakoot nyt sitä, Mykola perusteli. Sumyn evakuointikeskuksessa eläköitynyt metallityöläinen Mykola, 70, iloitsi hyökkäyksestä. Ministeriön tavoitteena on luoda massiivinen tukipaketti lapsiperheille. – Syntyvyyden lasku on laaja ilmiö, joka koskettaa koko Itä-Aasiaa, ja Korea on nyt kaikkein dramaattisimmassa tilanteessa. Etelä-Korea kamppailee parhaillaan maailman alhaisimman syntyvyyden kanssa. Smirnov arvioi, että 59 000 ihmisen on vielä lähdettävä alueelta. – Kaksikymmentäkahdeksan asutusaluetta on vihollisen hallinnassa, Smirnov sanoi. Maan tarvitsisi kohottaa syntyvyyslukua lähemmäs 2,1:tä, jotta väestön määrä pysyisi tulevaisuudessa samana kun nyt. Etelä-Korean itsekin lapseton presidentti Yoon Suk-yeol julisti kesän alussa väestön vähenemistä koskevan valtakunnallisen hätätilan, mikä on tuonut mukanaan kirjavan listan tempauksia, joilla yritetään saada etelä korealaiset synnyttämään lisää lapsia. Luku kertoo, kuinka monta lasta nainen saa keskimäärin elämänsä aikana. Aasia-asiantuntija ja ulkoministeriön entinen erityisasiantuntija Teppo Turkki kertoo, että EteläKorea on käyttänyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana 200 miljardia euroa syntyvyyden edistämiseen, mutta käytännössä merkittäviä vaikutuksia ei ole saatu aikaan. Yleistä yhteiskunnallisten asenteiden muutosta ei pidä myöskään vähätellä: maassa, joka on hyvin patriarkaalinen ja miesten dominoima, naiset eivät enää suostu perinteiseen naisen rooliin huolehtimaan perheestä ja lapsesta, kun miehet tekevät töitä
Maastopalot olivat maanantaina saavuttaneet Pentelikonin vuorijonon ja etenivät kohti Pentelin aluetta. Venäjä oletettavasti tekisi kaikkensa alueidensa takaisinvaltaamiseksi, mikä voisi keventää painetta Ukrainan puolella. p Gazaan vaadittiin taas aselepoa: Ranska, Saksa ja Britannia vaativat maanantaina, ettei Gazan aseleponeuvotteluissa tule enää viivästyksiä. Sellainen sitoisi reilusti miehittäjän voimia. Kreikka pyysi maanantaina EU:lta sammutusapua, ja ainakin Italia, Ranska, Tshekki ja Romania kertoivat heti lähettävänsä sitä. ANGELOS TZORTZINIS / AFP 5 km Lähteet: Copernicus-EFFIS, OSM STT/AFP ATEENA Marathon KREIKKA Aktiiviset tulipalot 10.8. p Ugandan kaatopaikkamaanvyöryn uhriluku kasvoi: Valtavalla kaatopaikalla Ugandan pääkaupungin Kampalan pohjoisosassa tapahtuneen maanvyöryn uhriluku nousi maanantaina 23:een, kertoivat viranomaiset. Ukraina on kuitenkin yllättänyt toistuvasti. Pentélistä on noin 15 kilometriä Ateenan keskustaan. Se, että joku tekee tällaista lapselle, on kamalaa, kertasi hyökkääjän maahan taklannut Abdullah, 29. Ulkomaat p. Viranomaiset olivat määränneet muun muassa Ateenan olympiastadionin ja useita muita stadioneita väliaikaismajoitukseksi tulipätsiä pakeneville. Liki 700 palomiestä ja yli 30 sammutuslentokonetta yritti saada liekkejä hallintaan. Ryanin mukaan ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaisi liian isoja miestappioita, koska saavutettu rintamalinja on koukeroinen ja helposti motitettavissa. Armeija julkisti myös kuolleiksi väittämiensä nimet ja valokuvat. Maanantaina Ukrainan kiivaat hyökkäykset Korenevoa kohti joka tapauksessa jatkuivat. Paloviranomaisten edustajan Vassilis Vathrakogiannisin mukaan palomiehet olivat työskennelleet vailla lepoa. Kikilias kuvaili palojen nopeaa leviämistä maanantaina kertomalla, että Varnavasin kaupungin lähellä sunnuntaina syttynyt maastopalo pääsi leviämään, vaikka ensimmäinen vettä pudottava sammutuskone oli paikalla viidessä minuutissa. – Meitä uhkaa raamatullinen katastrofi: koko kaupunkimme on liekkimerenä, sanoi Marathonasin pormestari Stergios Tsirkas televisiohaastattelussa. lähtien Lyhyesti p Britanniassa puukotettiin äitiä ja tytärtä: Britanniassa on jälleen tapahtunut puukotus. Westminsterin poliisi kertoi viestipalvelu X:ssä, että tytön saamat vammat ovat vakavia, mutta hänen henkensä ei ole vaarassa. Täysi vetäytyminenkään ei olisi häpeä: Ukraina olisi todistanut pystyvänsä myös maaoperaatioihin Venäjän alueella. Se ei vaikuttaisi juurikaan maan kykyyn käydä puolustussotaansa Donetskissa ja muualla, mutta punaisten linjojen vetelemiseen tottuneelle Kremlille se olisi ”strateginen shokki”: se nöyryyttäisi Putinia ja tahraisi hänen hartaasti vaalimaansa kuvaa Venäjästä sotilaallisesti suvereenina herravaltiona. Paras vaihtoehto saattaisi kuitenkin olla se, että Ukraina jäisi puolustuksellisesti helpoimmille alueille. Maanantaina Ukrainan sotatoimet näyttivät edelleen jopa voimistuvilta ja olivat leviämässä Kurskin alueelta myös Belgorodin suunnalle. Mitä vaihtoehtoja Ukrainalla nyt sitten on. Tai oliko alunperinkään, koska huollon järjestäminen 80–100 kilometrin päässä oleviin hyökkäyksen lopullisiin kohteisiin olisi ylivoimainen tehtävä, kuten operaatiossa mukana olevat ukrainalaiset sotilaslähteet arvioivat sunnuntaina The Economistille . Naisen vammat olivat poliisin mukaan lieviä. YK:n hallitustenvälisen ilmastopaneelin mukaan nousevat lämpötilat johtavat maastopalokausien pitkittymiseen sekä liekkien polttamien alueiden laajentumiseen. Osia historiallisen Marathonin kaupungin alueista jouduttiin niin ikään tyhjentämään. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. p Lentäjä kuoli helikopterin törmättyä hotelliin Australiassa: Lentäjä kuoli ja satoja ihmisiä evakuoitiin Cairnsissa Koillis-Australiassa, kun helikopteri törmäsi hotelliin maanantaina, kertoivat viranomaiset. Yleisradioyhtiö BBC:n haastattelema kaupan työntekijä kertoi kuulleensa huutoa, ja hyökänneensä sen jälkeen epäillyn kimppuun. Jos tämä olisi tapahtumassa, se olisi kuitenkin todennäköisesti jo tapahtunut. Israelin armeija kertoi maanantaina, että kansainvälistä yhteisöä järkyttäneessä iskussa uskonnolliseen kouluun Gazan kaupungissa lauantaina kuoli 31 Hamasja Islamilainen Jihad -äärijärjestön militanttia. Kreikan väestönsuojelusta vastaava ministeri Vassilis Kikilias varoitti, että puolet maasta on maastopalovaroituksen alaisena korkean lämpötilan, tuulenpuuskien ja kuivuuden vuoksi. Kuten ajatushautomo ISW tuoreimmassa katsauksessaan totesi, Ukraina on saanut aloitteen käsiinsä yhdellä etulinjan lohkolla, mutta sillä ei ole välttämättä sotilaallisia voimavaroja laajempaan etenemiseen. Maasto on Kreikassa erittäin kuivaa, koska kesäja heinäkuu olivat Kreikassa lämpimimmät sen jälkeen kun luotettavia mittaustietoja alettiin kerätä vuonna 1960. Poliisi on ottanut kiinni miehen, jonka epäillään puukottaneen 34-vuotiasta naista ja tämän 11-vuotiasta tytärtä Leicesterin aukiolla Lontoon keskustassa. Tässä ajassa Venäjä on oletettavasti pystynyt luomaan Kurskin suunnalle sellaisia puolustuksellisia rakenteita, ettei läpimurrolle ole paljonkaan mahdollisuuksia. – Yli-inhimillisistä ponnisteluista huolimatta tuli eteni nopeasti, Vathrakogiannis sanoi. Marathonin alueella sijaitsee nykyisellään Marathonasin kaupunki noin 40 kilometriä itään pääkaupunki Ateenasta. Esimerkiksi Venäjän seuratuimpiin sotabloggareihin kuuluva Juri Podoljaka arvioi maanantaina, että Ukrainan armeijan päätavoite olisi juuri Korenevon-Rylskin suunnalla – Sudzhan valtaamisen ohella. Hotellin katto syttyi törmäyksen jälkeen tuleen ja helikopterin osia putosi hotellin uima-altaaseen ja läheiselle kadulle. Rylskistä olisi hyvä jatkaa valtatietä pitkin Lgoviin, joka on vain 20 kilometrin päässä Kurskin ydinvoimalasta. Ugandaa ja muita Itä-Afrikan alueita ovat koetelleet viime aikoina rajut rankkasateet. Rankkasateiden aikaansaama maanvyörymä hautasi alleen taloja, ihmisiä ja karjaa lauantaina Kiteezin alueella, minne on vuosikymmeniä kuljetettu kaikki pääkaupungin jätteet. Ukrainan hyökkäys Kurskin alueella on jatkunut jo viikon. Paikalliset seurasivat tulen lähestymistä maanantaina lähellä Pentélin kaupunkia. Tämä voi ollakin Ukrainan todellinen tuleva taktiikka: ei syvennetä vaan levennetään vähin erin rintamalinjaa ja otetaan myös sissisodan keinot käyttöön. lähtien Palaneet alueet 10.8. Jatko-operaatioiden mahdollisuus jäisi leijumaan ilmaan. Cairns on suosittu turistikohde, jonka kautta matkustetaan usein Australian edustalla sijaitsevalle Isolle Valliriutalle. Paikallinen helikopterilentoja tarjoava yritys kertoi maanantaina, että kopteri kuului sille ja oli otettu luvatta käyttöön, uutisoi brittilehti Guardian . Kolmikko vaati myös Gazan siviileille tarkoitetun avun nopeaa lisäämistä ja sen varmistamista, että apu pääsee perille. ”Meitä uhkaa raamatullinen katastrofi: koko kaupunkimme on liekkimerenä”, kuvaili Marathonasin pormestari. Janne Yläjoki Näkökulma Tuhannet pakenivat maastopaloja Ateenan ympäristössä STT, AFP Tuhannet ihmiset joutuivat maanantaina jättämään kotinsa Ateenan ympäristössä roihuavien maastopalojen edetessä Kreikassa. Siksi pian kysytään, onko Korenevon valtausyrityksissäkään enää mieltä. Silloin Ukrainan joukot olisivat saaneet katkaistuksi rajalta Kurskiin (lähes Helsingin kokoiseen suurkaupunkiin) johtavan valtatien 38 ja lisäksi estäneet Rylskin länsipuolella olevien Venäjän alueiden huollon. Tutkijat ovat varoittaneet, että ihmisen aiheuttamat fossiilisten polttoaineiden päästöt pahentavat helleaaltojen pituutta, tiheyttä ja voimakkuutta kaikkialla maailmassa. Laajempi eteneminen voisi – tai olisi voinut – tarkoittaa esimerkiksi Korenevon ja Rylskin taajamien haltuunottoa luoteessa. Käytännössä vaihtoehdot ovat siten kaksi jälkimmäistä. – Ei siinä ollut aikaa ajatella mitään. Lähipäivinä näin joka tapauksessa käynee. Kyiv Postin julkaiseman kenraali Mick Ryanin arvion mukaan Ukraina voi joko yrittää pitää valtaamansa alueet, luopua niistä osittain parempien puolustusasemien löytämiseksi tai vetäytyä takaisin omalle puolelleen. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 15 Loputon rajasota voi kesyttää hyökkääjän Kurskin taistelujen merkitys Ukrainan sodan lopputuloksen kannalta on yhä täysin auki
Maavoimien joukko-osasto Panssariprikaati sijaitsee vain 10 kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta. Nato-esikunta toisi alueelle uusia asukkaita, sekä suoria että välillisiä työpaikkoja ja vahvistaisi entisestään jo alueella olevaa puolustukseen ja turvallisuuteen liittyvää osaamiskeskittymää. Mutta toisaalta kun on asiansa osaavat toimijat kameroiden takana ja asiantunteva selostus, niin kyllä siellä kotikatsomossakin pärjää. LUKAS PEARSALL ” Päätös lisäisi kaupungin kansain välisyyttä ja vahvistaisi kansainvälistä koulutusta. Hämeenlinnan kaupunki tiedotti perjantaina 9.8. Niissäpä on vielä enemmän tunnelatausta kuin olympialaisissa. Erityisesti mieleeni ovat jääneet asiantuntevat ja mielenkiintoisesti selostukset painista, golfista ja kouluratsastuksesta. Tulevaisuudessa, kun Nato-esikuntaa ollaan sijoittamassa Suomeen, on jälleen aika tuoda esille Hämeenlinnan logistiset hyödyt. Kaikista maailmankolkista oli edustajia hienoissa urheilulajeissa. Nato-esikunnan sijoittaminen Hämeenlinnaan toisi myös taloudellista elinvoimaa ja kansainvälistä näkyvyyttä kaupungillemme. Painissa selostaja tietää kertoa jo etukäteen mitä tulee hetken päästä tapahtumaan tai sitten kouluratsastuksessa selostaja osaa kertoa mitä ratsastajan tai ratsun olisi pitänyt siinä kohtaa tehdä. Jo vuonna 2004 Hämeenlinnaa suositeltiin maavoimien esikunnan sijaintipaikaksi, mutta tuolloin päätös meni Mikkeliin. Nato-keskus vahvistaisi ja lisäisi myös yhteistyötä maakunnan sisällä ja maakuntien välillä. Nato-esikuntakaupunkiin tarvitaan ainakin englanninkielinen koulupolku ja uskoaksemme päätös edesauttaisi myös ruotsinkielisen koulupolun syntymistä. Hämeenlinna sijaitsee keskeisessä paikassa Etelä-Suomea, lähellä suurimpia kaupunkeja hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hämeenlinnan kokoomus tukee vahvasti sitä, että Nato-esikunta tulisi Hämeenlinnaan. Osaamiskeskittymä houkuttelee alueelle myös uusia puolustukseen ja turvallisuuteen keskittyneitä yrityksiä. Itselleni nämä kisat jäävät erityisesti mieleen. Kesän olympialaiset olivat eläkeläiselle penkkiurheilijalle urheilukulttuurin huipputapahtuma. Se ei ollut mahdollista työelämässä työaikana. Innolla odotan seuraavaksi paralympialaisia täältä kotisohvaltani. Ennakolta arvelin, että miksihän tällaisia lajeja on olympialaisissa. Esikunnan myötä erilaisten kokousten ja tapahtumien määrä tulee lisääntymään, mikä vahvasti tukee strategiaamme tapahtuma ja kongressikaupunkina. Nykyisessä maailmantilanteessa tällaisella koko maailman urheilutapahtumalla on vastuunsa. Ja hienosti. Lopullinen Nato-esikunnan sijaintipäätös on tärkeää tehdä ensi sijassa sotilastaktisten seikkojen perusteella. Veli-Matti Kaukonen lehtori, eläkkeellä Hämeenlinna Penkkiurheilijan kulttuurikesä p Mielipide. Nato-keskus tarvitsee hyvin monin pitkälle niitä ihan samoja asioita, mitä kaupungin kehittämisessä tarvitaan muutoinkin. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu olennaisesti penkkiurheilu. Meidän on kehitettävä kaavoitusprosesseja tehokkaammaksi, luotava lisää monipuolista asuntotarjontaa, varmistaa turvallinen, monipuolinen ja houkutteleva asuinympäristö kaikille asukkaille. Harvakseltaan olen aiemmin seurannut vaikkapa koskimelontaa, naisten rugbya, breakdancea, skeittausta tai kiipeilyä. Minä arvostan suuresti tällaista kokonaisvaltaista penkkiurheilijallekin tarkoitettua urheilutapahtumaa. Varmasti meistä useiden huomio ja kannustus olivat Ukrainassa ja heidän olympiaedustajissaan. On huikeaa seurata suoraa lähetystä, kun selostaja on todellinen asiantuntija. Kaupunki nosti tiedotteessaan esiin myös läheiset etäisyydet kansainvälisiin lentoasemiin ja satamiin. Kotisohvastadionilla olen nauttinut erityisesti Ylen tv-lähetyksistä, TV2:n ja Areenan lähetysten välillä vaihdellen. Niistä lähetyksistä kelpasi kotisohvalla nautiskella. Tietenkään ei voi verratakaan tunnelmaa Pariisissa paikan päällä kilpailupaikoilla tähän kotisohvastadioniin. Televisiolähetykset nousevat arvoon arvaamattomaan. tarjoutuvansa Suomeen tulevan Nato-esikunnan kotikaupungiksi. 16 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 s Hämeenlinnan kaupunki on tehnyt erittäin tärkeän avauksen tarjoutuessaan Nato-esikunnan kotipaikaksi. Hämeenlinnan valinta Nato-esikunnan kotikaupungiksi ei ole vain käytännöllinen ratkaisu, vaan myös strategisesti viisas päätös. Mari Pinomäki varavaltuutettu (kok.), Hämeenlinna Hämeenlinnan sijainti on ihanteellinen s Kesäolympialaiset 2024 Pariisissa ovat päättyneet. No enpä enää ihmettele, kyllä niissä kaikissa on kyse huippu-urheilusta, sen verran fyysisesti ja hahmotusta vaativista suorituksista on kyse, näin kotisohvalta katsottuna. Kirsi Lehto kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Johanna Sipola kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Hämeenlinna Naton Hämeenlinnan esikunta toisi merkittävästi elinvoimaa koko Hämeeseen ja myös Pirkanmaalle Amerikkalainen M1 Abrams -tankki Karelian Lock 23 -harjoituksessa Vekaranjärvellä toukokuussa vuonna 2023. Oli niitä toki muitakin ja kaikkien urheilijoita yhtä lailla kannustin. Se hyödyttäisi sekä Suomea että koko Nato-yhteisöä, samalla vahvistaen Hämeenlinnan asemaa kansallisen turvallisuuden keskiössä. Päätös lisäisi kaupungin kansainvälisyyttä ja vahvistaisi kansainvälistä koulutusta. Olympialaisten järjestäminen on kustannuksiltaan miljardiluokkaa eli pienillä mailla ei ole mitään mahdollisuuksia niitä järjestää. Monenmoista lajia oli edustettuna, useasta lajista ei itselläni ollut suurempaa tietoa entuudestaan. Panssariprikaatin ja sen harjoitusalueiden läheisyys tarjoaisi Nato-esikunnalle ainutlaatuiset mahdollisuudet osallistua ja tukea harjoituksia, sekä kehittää yhteensopivuutta Suomen puolustusvoimien kanssa. Samalla kuitenkin näemme, että esikuntapäätös toisi merkittäviä elinvoimaan liittyviä etuja koko Hämeeseen ja Pirkanmaalle. Lieneekö silläkin osuutta asiaan, että eläkeläisenä on aikaa katsella päivittäin lähetyksiä iltamyöhäiseen. Aivan huikean mielenkiintoista oli myös arvuutella mistä päin maailmaa osallistujat ovat. Tämä olisi merkittävä askel eteenpäin niin kaupungille kuin koko Suomelle. Itse jouduin useasti kartasta katsomaan, missä sijaitsee vaikkapa Aruba, Guam tai Komorit. Esikunta lisäisi alueellista turvallisuutta ja vahvistaisi Hämeenlinnan asemaa tärkeänä osana Suomen puolustusjärjestelmää
Palkkatukeakin on tarjottu, eikä kelpuuteta. Suojatien merkkeihin on on neksi pimeää varten laitettu tolppiin heijastintarrat, mutta paras olisi jonkinlainen hidaste. Poliisi voisi joku aamu tulla Parolantielle tarkkailemaan ti lannetta. Vanhoilla keltaisilla ja suoraan punaisia päin ajetaan päivittäin. Toinen kommenttini koskee hallituspuolueiden kannatusta: kun nyt kaikki nykyhallituksen mokat laitetaan edelleen Marinin hallituksen piikkiin, on hyvä muistaa, ettei sen hallituksen suosiolukemat edes loppumetreillä laskeneet alle 50 prosentin. LUKIJOIDEN KUVIA ”Varhainen aamu.” Merja Kärkkäisen kuva. Menestys tulikin todella tärkeään aikaan, kun Finland -niminen valtio oli juuri syntynyt. Kirjoita omalla nimelläsi. Kunnon rysäystä odotellessa p Samaa mieltä Realistin kanssa: Meidät työkykyiset ja terveet työttömät on saatava töihin! Kun on koulutusta ja työkokemusta, pitää palkata meitä, vaikka olisi työpaikan vaihtaja tai vastavalmistunut hakemassa. Jalankulkuja pyöräilyväylillä, jotka ovat myös tärkeitä koulureittejä, ajetaan kaasu pohjassa risteyksissä hiljentämättä. Onpahan vain yksi lenkki lisää perussuomalaisetn syrjivään maahanmuuttajapolitiikkaan, kokoomuksen tukemana. En muistanut laittaa pysäköintikiekkoa enkä olisi muutenkaan tajunnut sitä sunnuntaina laittaa. Hämeenlinnalaista osaamista p Kiitos sinulle, joka palautit Tiiriön Prisman infoon 9. Motto-ehdotus Hämeenlinnan virkamiehille ja päättäjille huomioiden myös kaikki aikaisempi toimintanne: Kun ei mitään tee, ei tee virheitä. Vuoden 2024 haittavaikutuksesta päästään yli. En kyllä enää koskaan kyseiseen kauppaan mene, vaikkei se toki kauppiaan vika olekaan. Pari kommenttia siihen: SDP:n kannattajista kyllä suurin osa on aina käsittänyt, mitä maan kansallinen turvallisuus tarkoittaa. 100 vuotta sitten, Pariisin kisoissa vuonna 1924, saavutuksemme oli 14 kultamitalia, toiseksi eniten USA:n jälkeen. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 17 p Jos joku ihminen huutaa kadulla kurkku suorana, korjataan hänet kiireesti pois. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. elokuuta papan S-kortin, joka unohtui saldopäätteeseen. Erittäin vaarallinen paikka Pa rolantiellä on, ilman valoja ja hidastuksia oleva Kaurialan koulun kohdalla oleva suojatie. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Mummi p Hämeenlinnan torille halutaan jatkossa suuren osan vuodesta vain erilaisia tönöttäviä siirreltäviä kopperoita ja vuoden pimeimmäksi ajaksi ne on poistettava ja alue palautettava rk-ympäristöksi. Mielipide p. Antti Vuorela kolmen lapsen isä diplomi-insinööri Helsinki Kirjat kouluihin, kännykät kiinni s Koulut ovat alkaneet ja lapset ja nuoret ovat liikkeellä aamuisin ja päivisin. Parolantien ylittävät Hä meenlinnan Kaurialassa Semi naarin koulun oppilaat, Kauria lan koulun oppilaat sekä Kauria lan lukiolaiset. Tämän muistelu nyt jopa lohduttaa. Älkää työnantajat aina valitelko, että ”valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” ja sysätkö työtöntä yhteiskunnan elätettäväksi! 10 vuotta eläkkeeseen p Pääkirjoituksessa (HäSa 9.8.) ruodittiin maamme hallituksen toimintaa ja kannatusta, tai ainakin tarkasteltiin. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti. Räntäsadetta odotellessa. Parolantieltä ei saa kääntyä vasemmalle Torikadulle, valitet tavasti sitäkin näkyy usein. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Nuorten aivot ylikuor mittuvat, likinäköisyys lisääntyy, stressi kasvaa, keskittyminen vaikeutuu ja mielenterveys järk kyy. Miten tähän saataisiin rotia. Riihimäen kaupunki tilasi tutkimuksen digitalisaation vai kutuksista perusopetuksessa. Käännytyslaki ei sitä mitenkään paranna tai lisää. Siinäkin vaaratilanteita syntyy päivittäin. Parolantiellä ajetaan lujaa ja vaarallisesti erityisesti Parolan tien ja Torikadun risteyksessä. Terttu Hallenberg, Hattula p Olin sunnuntaipäivän aamuvuorossa töissä ja kotiin ajellessani päätin palkita itseni jäätelöllä, joten poikkesin matkan varrella olevaan Keinusaaren K-Markettiin. Keltainen Pösö p Eräs lukija oli huolissaan holtittomasta mopoilusta Sairion alueella. Sillä oli merkittävä mainevaikutuksensa: Finland alettiin tiedostaa kansainvälisesti. Koulukirjat takaisin kouluihin ja kännykät pois oppi tunneilta. Toisesta suunnasta pysähdytään, mutta toisesta ei. Sama peli jatkuu Papinniityn alueella ikäluokasta toiseen. Jatkuva sometus tuhoaa terveyden. Lähetä kuva: mielipide@hameensanomat.fi ”Nyt se (posliinikukka) kukkii!” Jaakko Laine kuvasi. Muiden kaupunkien on syytä tehdä samoin kuin Riihimäen kaupunki. Maininta ei tee jutusta mainosta. Haitat ovat ilmeiset. Pian TEKSTARIT Digitalisaatio on mennyt kou luissa liian pitkälle. Erittäin vaa rallista toimintaa. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Kääntyvät autoilijat päästävät kävelijät kyllä suojatien yli, kun molemmilla vihreät, mutta auto ajetaan usein ihan suojatien eteen niin, että juoksujalkaa pi tää tie ylittää. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. Tämä koskee muitakin kulkijoi ta kuin koululaisia. Psykologian tohtori Minna Peltopuron tutkimus vahvistaa digitalisoinnin kiistattomat hai tat opetuksessa. ”Uusi tapa pysäköidä ostoskärryt Jukolan S-marketin edessä.” Kuvasi Markku Sarastamo. Mia Heinonen Parolantien asukas valtuutettu (sd.), sivistys ja hyvinvointilautakunnan 1. Olin noin viisi minuuttia kaupassa, ja kun tulin autolleni, niin eiköhän siellä jo Parkki-Paten äijä mittaillut autoani ja oli laputtanut ikkunan! Tuli kallis jäätelö ja sinne menivät pienipalkkaisen sunnuntailisät taivaan tuuliin! Pyysin pientä inhimillisyyttä, mutta sitä ei herunut. Mikael p Pariisin olympiakisat ovat nyt ohi, ja Suomen tulos oli: ei mitalin mitalia. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Riihimäen kaupunki teki päätök sen oppikirjojen palauttamises ta kouluihin, koska kirja on tut kitusti parempi oppimisen kan nalta kuin digitaaliset välineet. varapuheenjohtaja Hämeenlinna Rauhallisuutta autoilijat Parolantiellä Kaurialassa! ” Parolantiellä ajetaan lujaa. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa. Molemmista suunnista tulee autoja, mutta kaikki eivät pysäh dy päästämään jalankulkijoita suojatien yli. Vanha p Postitalon onnistuneesta remontista kertovassa jutussa olisi saanut kertoa myös remontin suunnittelijat ja toteuttajat. Moottoreita saa huudattaa ihan vapaasti kenenkään puuttumatta asiaan. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300
Hyötymikrobit muodostavat mielenkiintoisia kuvioita teosten pintaan Johanna Rotko käyttää teoksissaan sekä edesmenneiden että elävien ihmisten kasvokuvia. 18 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Lahtelainen Johanna Rotko vaihtaa Hämeenlinnan taidemuseossa olevia hiivagrammi-teoksiaan kahden viikon välein ja on tuolloin paikan päällä esittelemässä käyttämäänsä tekniikkaa ja tulevaisuuden visioitaan. p Kulttuuri
– Aineen häviäminen, katoavaisuus, elämä ja kuolema, Johanna Rotko luettelee. Koska hiivagrammeissa on käytetty elävää materiaalia, teos muuttuu joka päivä hyötymikrobien jyllätessä, kuten normaalissakin elämän kiertokulussa. Johanna Rotkon teosten kantavana voimana ovat konkreettisesti erilaiset hiivat – pääasiassa leivinhiiva. Lopuksi petrimalja asetetaan ultraviolettivalon alle. Se osa hiivasolumassasta, johon valo pääsee läpi, kuolee tai mutatoituu. Installaatio koostuu elävistä hiivakuvista eli hiivagrammeista, videoja valokuvateoksista sekä mikrobikuvien bioreaktoreista. Taitelija myöntää käsittelevänsä teoksillaan aika isoja teemoja. Hyötymikrobit tekevät kuviin ihan oman ulottuvuutensa. Varmaa on, että mikrobit tulevat säilymään maailmankaikkeudessa. Hiiva tai haluttu hyötymikrobi viljellään ja sekoitetaan veteen, ja seos valellaan kasvualustan pintaan. Katso video, jossa Johanna Rotko esittelee hiivagrammi-teoksiaan: Hämeen Sanomien sovellus tai hameensanomat.fi Eläviä kuvia -installaatio on osa Taidevaltakunta ’24 -biennaalia. syyskuuta asti. Taidevaltakunta ’24 -biennaali on esillä Hämeenlinnan taidemuseossa 8. 10 Menossa on Johanna Rotkon Elävien kuvien 10-vuotisjuhlavuosi. – Hiiva on kumppanini, joka tekee kuvat kanssani yhdessä. ” Hiiva on kumppanini, joka tekee kuvat kanssani yhdessä. Hyötymikrobit tekevät kuviin ihan oman ulottuvuutensa. Rotko valmistaa teosten kasvualustan keittämällä sokerin, merilevästä valmistetun agar agar -hyytelöimisaineen ja veden. Seos siirretään petrimaljaan ja hyydytetään viilentämällä. – Koskaan ei tiedä, mikä kuva onnistuu ja mikä ei. Teos on tulevaisuuteen suuntaava, hyötymikrobien avulla luotujen kuvien laboratorio, jossa taide, teknologia, tiede, mikrobit, hiivat ja kasvit yhdistyvät eläväksi ja jatkuvasti muuttuvaksi taideteokseksi. Rotko puhuu hiivasta kuin työparistaan. Taiteilija Johanna Rotko PEKKA RAUTIAINEN Johanna Rotkon teos on käytännössä biotaidelaboratorio. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 19 Hiiva muhii ja muuttaa muotoaan Hämeenlinnan taidemuseossa Susanna Lähdekorpi J os museovieras kävisi Hämeenlinnan taidemuseossa vaikka puolentoista viikon välein tutustumassa taiteilija Johanna Rotkon hiivagrammi-teoksiin, hän näkisi samoja teoksia eri kerroilla katsoessaan aivan erinäköiset työt. Välillä ne ovat mukanani viikkoja, toisinaan vuosia, Rotko toteaa. Siksi tämä on kiinnostanut minua niin pitkään, jo vuodesta 2014. Osana Taidevaltakunta ’24 -biennaalia näyttelyssä on esillä lahtelaisen Rotkon Eläviä kuvia -installaatio. Työskentelytavassa häntä kiehtoo prosessin sattumanvaraisuus ja epävarmuus. – Tämä kesä on ollut haastava olosuhteiden vuoksi, koska on ollut kuumaa ja kosteaa, mikä on haitannut prosessia. Kuva tarkentuu vielä joskus jopa viikon ajan, kun se on otettu uv-valojen alta, Rotko kertoo. Johanna Rotko on tehnyt myös opinnäytetyönsä hiivagrammeista ja muista kasvualustoista. Näinä päivinä hän myös esittelee museovieraille käyttämäänsä tekniikkaa ja tulevaisuuden visioitaan. Kulttuuri p. – Haluan ajatella, että olemme ykseys, eikä kukaan ole toisen yläpuolella. – Uv-säteily on soluja tappavaa ja mutatoivaa. Liika kosteus pilaa kuvan. – Minua kiinnostaa, mitkä kaikki lajit sopeutuvat ilmastonmuutokseen. Tähän lisätään väriaine, jota hän saa spiruliinasta, hiilestä, puolukasta, mustikasta ja kurkumasta. Hiivakuvien elämä on aika lyhyt. Työprosessi on monivaiheinen. Tietokoneella valmistettu, tulostettu rasterikuva ihmiskasvoista teipataan petrimaljan kanteen. Kuva kasvoista muodostuu maljaan noin kahden vuorokauden valotusajan jälkeen. Rotko vaihtaa näyttelyssä kahden viikon välein niin sanottuina hoitopäivinä installaationsa hiivagrammit tuoreisiin kuviin. Kyseessä onkin Elävien kuvien 10-vuotisjuhlavuosi. Taiteilija Johanna Rotkon hiivagrammi-kuvat muuttuvat päivä päivältä hyötymikrobien tehdessä työtään
– Matkustaminen, hotellit ja varustekulut ovat kasvaneet vuositasolla yli 150 000 eurolla. Emme saaneet ja halunneet siirtää yleistä kustannustason nousua hintoihin, sillä Ässät halutaan pitää hintatasoltaan mahdollisimman hyvin kaikkien saatavilla, HC Ässät Pori oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Lehtinen kommentoi seuran tiedotteessa. TPS on ilmoittanut tavoitteekseen nollatuloksen seuraavalle tilikaudelle kustannussäästöihin nojaten. Sarjasta on myös jälleen mahdollista tippua, mikä tuo omat haasteensa seurojen taloudelle. Kun Liigaa pelataan pitkästä aikaa avoimena sarjana, eikä tyhjennysmyynteihin ole mahdollisuutta, voidaan ensi talvena sarjassa nähdä jopa konkursseja. Seuran omavaraisuusaste laskee vauhdilla alaspäin, mutta on sentään vielä 45 prosenttia. Liiga tiedotti keväällä, että yleisöä kävi otteluissa eniten kymmeneen vuoteen. Pelaajien palkat kasvavat Euroopassa vauhdilla, eikä yleinen hintatasokaan ole kovasti halpenemassa. Ihan halvalla joukkueella ei 8 494 katsojan keskiarvoon pääse. – Pelaajamarkkina on muuttunut myöhäisemmäksi. Kuvaavaa on, että Ruotsin kakkossarjan Allsvenskanin kärkijoukkueet maksavat jo samanlaisia palkkoja kuin Liigan kärkiseurat. Se on todella harmillista. Myös U18-ikäisten pelaajien tuomat kustannukset ovat nousseet laajasti. Olen kuitenkin erittäin huolissani, miten joidenkin seurojen talous kestää, kun tyhjennysmyyntejä ei voi enää tehdä. ” En haluaisi nähdä konkursseja. NHL:n kasvattajarahat ovat hyvä tulonlähde seuralle, mikä aiheuttaa kilpailua pelaajista, ja nostaa heidän markkina-arvoaan, Kultanen harmittelee. Pohjois-Amerikasta tulevat pelaajat katsovat ennen Suomeen suuntaamista muun Euroopan tarjonnan. Emme tiedä mistä sinne rahaa virtaa, mutta siellä osa seuroista maksaa kärkipelaajille jopa 400 000–500 000 euron kausipalkkoja ja nämä ovat nettosummia. 20 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Kustannusten raju nousu on heikkojen liigaseurojen uhkana Olli Heikkinen JÄÄKIEKKO J ääkiekon Liiga kiinnosti viime vuonna katsojia. Tähtipotentiaalia pitää olla, ja se maksaa. Tuore Suomen mestari ei ole vielä julkaissut tilinpäätöstään viime kaudelta, mutta Tapparan toimitusjohtaja Mika Aro kertoi 22. Yhtälö ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Liigaa menestyksen ja yleisömäärän osalta dominoiva Tampereen Tappara tuskailee myös kustannusten kanssa. Meillä oma pelaajapolku on hyvä, ja pystyimme viime vuoden U20pelaajia nostamaan joukkueeseen. Jarno Kultanen p Urheilu. Aivan oma lukunsa SM-liigassa on perinteikäs ja ulkoisen rahoituksen varassa roikkuva Turun Palloseura. – Uuden joukkueen tuleminen sarjaan nostaa pelaajapalkkioita. En haluaisi nähdä konkursseja, Kultanen pohtii. – Pelaajien hinnat ovat nousseet. Näin ollen emme pysty sitten häntä joukkueessa pitämään, Anssi Laine miettii. – Kulurakenteemme oli suhteessa liikevaihtoon liian raskas. – Vertailun vuoksi voi todeta, että KalPassa pystymme maksamaan muutamalle kärkipelaajalle noin 200 000 bruttona. Vaikka otteluissa käy entistä enemmän maksavia katsojia, rasittaa yleinen hintatason nousu seurojen taloutta. Ennen kauden alkua ilmoitetut yleisötavoitteet ylittyivät Liigan mukaan peräti 11 seuralla. – Tshekki on tullut myös voimakkaasti markkinoille Sveitsin, SHL:n ja Saksan DEL-liigan rinnalle. Se on satatuhatta vähemmän kuin viime kaudella. Tämän luulisi näkyvän myös liiga seurojen tilinpäätöksissä. – Seurat ovat pyrkineet tekemään säästöjä. Joukkue on rakennettava siten, ettei tyhjennysmyynneille ole enää kevättalvella sijaa. Mielestäni kaikkien keskisuurten SM-liigaseurojen elinehto on oma pelaajatuotanto. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää palkata lisää ammattilaisia, joka taas vie rahaa, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine laskee ja kertoo KalPan lähtevän kauteen 2,3 miljoonan pelaajabudjetilla. Putoamisen uhka nostaa esille myös aidon konkurssiuhan talousongelmien kanssa painivien seurojen osalta. Seuran tavoitteena on jyväskyläläisasteen nostaminen, JYPin urheilujohtaja Simo Mälkiä miettii. Kun pelaajia ei ole hirveästi saatavilla, entinen kolmosketjun hyökkääjä saattaa saada kärkiketjun paikan toisesta joukkueesta, ja hänen palkkansa nousee. Kouvolan KooKoo lähtee tulevaan kauteen kahden miljoonan pelaajabudjetilla. Isot olosuhteet tuovat mukanaan isot kulut. Tavoite on kova. Kun Kiekko-Espoo palaa liigakartalle, nostaa se pelaajien hintoja entisestään. Palkat kasvavat vauhdilla, ja muu Eurooppa on mennyt Suomesta edelle palkoissa. Myös HPK:n 443 000 euron tappio viime kaudelta ajaa seuraa kovaa vauhtia alaspäin, kun siihen lisätään 800 000 euron tappiot toissakaudelta. Se on nettokulua, mikä on suoraan pois tulossarakkeesta, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine hahmottelee hintojen nousua. Kaikki SM-liigaseurat eivät ole vielä julkaisseet tilinpäätöksiään, mutta viime vuosien lukujen perusteella haastavimmassa taloustilanteessa ovat SaiPa, Jukurit ja Sport. Suurimpiin yleisömäärän kasvattajiin kuuluvan Porin Ässien otteluissa kävi katsojia 8,6 prosenttia edelliskautta enemmän. – Palkkojen nousu ei koske vain rutinoituneita ammattipelaajia. Huolimatta 4 657 katsojan keskiarvosta Ässät rysäytti kauden päätteeksi taloudelliset tunnuslukunsa, joka näytti 400 000 euroa tappiota. Huonoimmassa tapauksessa jääkiekon kotimaisessa pääsarjassa voidaan nähdä jopa konkursseja. Syy tuloshaasteisiin on Tapparallakin kulurakenteessa. – Pelaajamarkkina on erittäin haasteellinen suomalaisille seuroille. TPS onnistui pienentämään tappioitaan 700 000 eurolla, mutta miinusta kertyi kuitenkin edelleen reilut 2,2 miljoonaa euroa. Vaikka TPS kasvatti katsojamääriään reippaasti, taikoi seura jälleen viime kaudella miljoonatappiot. Jääkiekon SM-liigaan nousee täksi kaudeksi uusi joukkue. huhtikuuta MTV urheilulle, että ei ole vielä varmuutta pystyykö Tappara tekemään voitollisen tuloksen. Omavaraisuusaste valahti turkulaisilla tukevasti pakkasen puolelle. KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen jakaa Laineen huolen pelaajapalkoista. – Meidän on pienenä seurana pyrittävä rakentamaan erittäin kehittävä ympäristö, jotta saamme houkuteltua pelaajia. Siitä pitää huolen nousua havittelevan Helsingin Jokereiden antama alapaine, joka tuo tuntuvan uhan Liigan häntäpään seuroille
Hauhon urheilukentällä järjestettävä Kompassiviesti on Hämeen alueen kesän 2024 toinen viesti. Onkin riskinä, että Jukurit joutuu kuolemanspiraaliin ja säästää itsensä hengiltä. Juniorimestariksi ampui Kauppinen, joka ampui peruskilpailussa tuloksen 119/125. Joukkue on joutunut leikkaamaan pelaajabudjettiaan 500 000 eurolla, ja se on tulevalla kaudella 1,5 miljoonaa euroa. Urheilullisesta menestyksestä ja hyvästä katsojamäärästä huolimatta seura kertoo, että tilikauden tulos on jäämässä jälleen tappiolliseksi. Omaan ammuntaan olen tyytyväinen. Naisten finaalissa Heinonen otti mestaruuden ja hopealle ampui Sipoon Heidi Huuhilo. Finaalissa voittoon tähtäsi Vallioniemi, joka luonnehti finaalin valaistusolosuhteita vaikeiksi. Viestissä on kolme sarjaa: H/ D10 RR, H/D 12 TR ja H/D14. Miesten joukkuekilpailussa A-HA otti kolmoisvoiton. Lisäksi lähiseudun seuroista Hämeenlinnan Suunnistajilla on liikkeellä kaksi joukkuetta. Kompassitapahtumien tavoitteena tarjota ympäri Suomen yhdenmukaisia tapahtumia ja innostaa yhä useampia osallistumaan suunnistustoimintaan. Voin olla tyytyväinen, että sain ulosmitattua kisassa voittoon vaaditun tuloksen, summasi Vallioniemi kilpailua. Naisissa A-HA oli ainoa seura, joka sai joukkueen sijoittuen ensimmäiseksi. Lisätietoa Hämeen Kompassiviestistä löytyy nettisivuilta: www.hauhonsisu.fi/suunnistus/ kcup2024. Kisassa oli mukana myös olympialaisista palannut Eetu Kallioinen, joka kävi kovan kamppailun mestaruudesta Timi Vallioniemen kanssa. Tietyllä tapaa tilanne on sama, kuin Olli Jokisen aloittaessa valmentajana joukkueessa. – Onnistuin olemaan kuitenkin finaalin johdossa alusta loppuun. Hakkaraisen sanoja on paha epäillä. Heidän takanaan olivat Lahden Ampumaseuran Tommi Takanen ja A-HA:n Tero Kallioinen tuloksella 118/125. Hämeen alueeseen muodostavat 26 pirkanmaalaista ja kantahämäläistä seuraa. Naisten sarjassa ensimmäisen päivä jälkeen kärjessä oli Oulun Seudun Haulikkoampujien Marjut Heinonen. Finaalissa ampuivat myös kovan nousun kahdella viimeisellä kierrokselle tehneet A-HA:n Erno Peltomäki ja Eemeli Kurki. Jukureiden yleisökeskiarvo 2 933 oli 15 prosenttia enemmän kuin edellisellä kaudella. On selvää, että joukkueen pitää pystyä suorittamaan. RAMI MARJAMÄKI Hämeen Kompassiviesti suunnistetaan Hauholla keskiviikkona Hämeen Sanomat SUUNNISTUS Hauhon Sisun suunnistajat isännöi keskiviikkona lasten Kompassiviestiä. Silloin pelaajabudjettimme oli 1,6 miljoonaa. Tapahtumat toteutetaan Suomen Suunnistusliiton, suunnistusalueiden ja seurojen yhteistyönä. Järjestävällä seuralla Hauhon Sisulla on viestissä neljä joukkuetta. Jukurit HC on käynnistänyt osakeannin taloudellisen asemansa vahvistamiseksi. Jukureiden kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen ei suostu hyväksymään kriisijoukkueen määritelmää, mutta myöntää taloudelliset haasteet ja sanoo, että halvalla joukkueella pitää pystyä pärjäämään. Ja kun rahaa ei kassaan virtaa, joutuu joukkue etsimään uusia säästöjä kassaa suojellakseen. Junioreissa toiseen päivään johdossa lähti A-HA:n Lassi Kauppinen. Lounais-Hämeen Ampujien forssalainen Janne Himanka oli ensimmäisen päivän päätteeksi kolmantena. Toinen kilpailupäivä ei ollut yhtään parempi olosuhteiltaan kuin ensimmäinenkään. Siellä on hyviä kavereita, jotka pystyvät tarvittaessa pelaamaan Liigassa, Hakkarainen uskoo. Kuolemanspiraali vaanii Mikkelissä Olli Heikkinen Jukureiden viime kausi oli urheilullisesti menestyksekäs ja yleisöä kävi otteluissa budjetoitua enemmän. A-HA:n Marja Mäkelä oli hyvissä asemissa kolmantena. Viestit alkavat kello 18 ja ne kestävät reilun tunnin. Jokaisessa joukkueessa on kolme suunnistajaa, joista vähintään yhden pitää olla tyttö. Mestaruuden ampuneessa A-HA:n ykkösjoukkueessa ampuivat Samuli Ahokas, Eetu Kallioinen ja Timi Vallioniemi. Kun lähtee ammattilaissarjaan halvalla joukkueella, on menestyminen epätodennäköistä, mikä näkyy vääjäämättä myös lipputuloissa. Vallioniemi tähtäsi peruskilpailun ykköseksi tuloksella 122/125. Lappeenrannan SM-kisojen lopputulokset todistavat Ala-Hämeen Ampujien edustajien erinomaista kansallista tasoa. Viestiin on ilmoittautunut 39 joukkuetta (120 suunnistajaa). Loukkaantumisiin ei joukkueella ole kuitenkaan varaa, vaan joukkue joutuu turvautumaan niiden sattuessa omiin junioreihin. Hyvinkään Metsästysampujien Satu Sarmala sijoittui seitsemänneksi. Kymmenen vuoden aikajänteellä Liigan joukkuemäärässä saatetaankin nähdä reilu pudotus. Kompassitapahtumat ovat Suomen suunnistusliiton lanseeraama konsepti. Loppilaisten kilpailukausi jatkuu Lopen Ampumaurheilukeskuksessa Hyundai GP skeet -kilpailussa 31.8.–1.9., kun Ala-Hämeen Ampujat toimii kisan järjestäjänä. Kilpailunjohtajana on Sisun suunnistusjaoston vetäjä Mikko Lepistö. Ensimmäisen päivän ja kolme kierroksen jälkeen Kallioinen ja Vallioniemi olivat kilpailun kärjessä tasatuloksella 73/75. Kallioinen oli toisena yhden kiekon perässä. Jukurit on erittäin hankalassa tilanteessa. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 21 Yleisömäärät kasvavat jääkiekon pääsarjassa, mutta seurojen talous on tiukilla. Suomessa hallille tullaan, kun joukkue menestyy, Hakkarainen miettii. Olli Jokisen komennossa mikkeliläiset onnistuivat suorittamaan urheilullisesti hyvin myös pienellä budjetilla. – Meillä on ensi kaudella hyvä joukkue jalkeilla. Tunsin olevani hyvässä kunnossa ja tiesin ennen kisaa, että ihan perustekemisellä ollaan tänä viikonloppuna lähellä suomenmestaruutta. Finaalissa oli mukana viisi A-HA:n ampujaa. Ala-Hämeen Ampujat putsasi palkintopöydän skeetin SM-kisoissa Ari Pakarinen AMPUMAURHEILU Skeetampujien taso loppilaisseurassa on äärettömän kova. Jos seurojen konkursseilta vältytäänkin, on selvää, että kuilu rikkaiden ja köyhien seurojen välillä tulee kasvamaan. – Jos loukkaantumisia tulee, nostamme U20joukkueestamme pelaajia Liigaan. Liigan avaamisen puolesta on huudeltu jo pitkään. Urheilu p. Ensi vuonna pelattava 16 joukkueen avoin sarja saattaa olla kuolinisku heikon talouden joukkueille. Toiseksi sijoittui Kallioinen ja kolmanneksi Takanen. Kolmanneksi sijoittui A-HA:n Mäkelä. Finaalissa ampuivat myös A-HA:n Nea Vallioniemi ja Kaisa Kurki sekä Lounais-Hämeen ampujien Jaana Grahn
Jarkko Tähtisellä pyyhkii hyvin GT Open -luokassa. Auton sähköongelmien kanssa paininut Tähtinen sai tehokkaan ratsunsa kulkemaan parhaiten Pärnun kisassa toisessa lähdössä, jossa heltisi kakkosluokan voitto. Meillä oli päivän ensimmäisessä lähdössä alussa kovaa kisaa Nurmisen ja Mäkelän kanssa, ja välillä oli aika hurjiakin tilanteita, kun vauhtia oli 170, eikä kukaan antanut periksi. Skaffarille kisapäivä ei hymyillyt parhaalla tavallaan ajokertojen missään vaiheessa. Kolmas oli Mäkelä. Luokkamme on todella tasainen ja taistelu sijoituksista on käynyt kovana taas koko kesän. Skaffarilla on puolestaan koossa 353 pistettä, ja kolmantena olevalla Alastaron Urheiluautoilijoiden Mini Onella päästelevällä Roope Mäkelällä 344. Mäkelän ohi pääsin lopulta hänen pienen ajovirheensä jälkeen. Koko lähtö oli kyllä sellaista taistelua, jossa oli lopulta parempi vain säästellä renkaita, kertaa kisaansa Skaffari. Pärnun lähtöjen jälkeen pisteissä toisena on janakkalalainen Jarkko Tähtinen, joka kaasuttelee parisenkymmentä autoa keräävissä lähdöissä Ford Mustangilla. Pärnun nopealla Porsche Ringillä ajetun perjantain lähdön voitti KIA Cheed -kuski Miio Nurminen ennen Nuoramoa. Nyt pitää vain valmistautua ratkaiseviin lähtöihin todella hyvin, suunnittelee Skaffari. Perjantaina ajetussa lähdössä Skaffari ylsi tasaisessa luokassa kuudenneksi. V1600-luokan SM-sarjassa neljättä kauttaan ajava Skaffari odottelee mielenkiinnolla syksyn Alastaron kisaa. ” Nyt pitää vain valmistautua ratkaiseviin lähtöihin todella hyvin. Aapo Skaffari on mukana mestaruustaistelussa V1600-luokan ratakisoissa. – Lauantain toinen lähtö sujui ihan hyvin, vaikka Nuoramo pääsi siinä vähän karkuun. Tykkään kyllä ajaa Pärnun nopealla radalla, mutta nyt tein ihan ihmeellisiä jarruvirheitäkin. Tähtinen ajaa myös V8 Thunder -luokassa, jossa hän on pisteissä viidentenä ennen Alastaron lähtöjä. Aapo Skaffari PERTTI KANGASNIEMI / AKK p Urheilu. Ihan rauhassa sain ajaa lähes koko lähdön, sillä kovimmat taistelut käytiin takanani, muistelee Skaffari. – Ajoin harjoituksissa lujempaa kuin aika-ajossa, jossa olin vasta kuudes. Viikonvaiheessa Pärnussa Virossa ajetussa kauden neljännessä SM-osakilpailussa Ahveniston Autourheilijoiden Toyota Auris -kuski kartutti pistepussiaan lauantain kahdella palkintopallisijalla (kolmas ja toinen). – Se on todella hieno juttu, kun mitalitaistelu jatkuu mahdollisimman pitkälle kauden lähestyessä loppua. Kolmen luokan yhteislähdössä Tähtisen edellä oli vain kaksi ykkösluokan Porschea. Ennen syyskuun puolessa välissä ajettavaa ja kauden päättävää Alastaron kisaa Suomen mestaruudessa on vahvimmin kiinni Keimolan FK -kerhon Matias Nuoramo (Toyota Auris), jolla on kasassa 380 pistettä. En saanut oikein koko päivän aikana sellaista puhdasta vetoa, jolla olisi yltänyt ihan sinne kärjen menoon. Alastaron rata on taas aika nopea baana, joka kyllä sopii minulle erittäin hyvin. Viime kaudella niukasti mitalisijojen ulkopuolelle ja neljänneksi jääneelle miehelle on nyt tarjolla jopa mestaruus. Lauantain ensimmäisessä lähdössä ruutulipulle kiiruhti ensimmäisenä KIA Cheedillään Kalliokoski ennen Nuoramoa ja Skaffaria, ja kolmannessa lähdössä kärkikolmikko oli Nuoramo, Skaffari ja Mäkelä. Ahveniston Autourheilijoiden edustaja on edelleen mukana mitalitaistelussa V1600luokassa. Hämeenlinnan seuran AAU:n värit ovat edustettuina hyvin myös ratakiertueen GT Open -luokassa. 22 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Aapo Skaffari kaksi kertaa palkintopallilla Pärnun radalla Pertti Koivunen AUTOURHEILU H ämeenlinnalainen rata-autoilija Aapo Skaffari, 22, jatkaa vauhdikkaita esityksiään Finnish Racing Championship -sarjan V1600-luokassa. Lähdön lopussa vielä Niko Kalliokoski tuuppasi hieman perääni ja meinasin siinä spinnata. – Toisena kisapäivänä ajoni sujui jo paljon paremmin
Klo 10 Hämeenlinnan kirkko. 21.55 Englannin liigacup: Sheffield United–Wrexham. 17.25 Ykköspesis: Oulun Lippo–Ylivieskan kuula, Seinäjoen JymyJussit– Joensuun Maila. 010 684 1900 Asianajaja Juha Kallioinen Asianajaja Teemu Tomminen Asianajaja Miika Huhtinen OTM Anna Ahava www.eversheds.fi Asianajotoimisto Evon Lakipalvelu Oy Asianajaja Kimmo Koskentausta Puh. klo 10 Messu Pyhän Ristin kirkossa. JäPS–SalPa, 17.?8. klo 10 Messu Pyhän Ristin kirkossa. 17.25 Superpesis: Joensuun Maila–Seinäjoen Maila-Jussit, Mailattaret–Manse, Pesäkarhut–Lapuan Virkiä. Sley:n kirkkopyhä. 03 626 210 Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela Asianajaja Elmeri Vappula www.asianajoskogster.fi Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 03 6122 012 www.muotohammas.fi SIRU NYSTRÖM Hämeentie 1, Hml puh. VEIKKAUSTV 13.20, 17.00, 18.07, 18.15, 18.45, 19.20, 20.00 Ravit. Messut: Sunnuntai 18.8. EUROSPORT 10.30, 14.00, 16.30 Maantiepyöräily. 20.00 Superettan: Helsingborg–Degerfors. 029 566 1920 Kodin10 Ikkunat ja ovet asennettuna. klo 10 messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. 18.30 Ravit. 04.30 Major League Baseball: Giants–Braves. 0500 712 899 Asianajotoimisto Louhi Oy Sibeliuksenkatu 1 B 10 Asianajaja Jenna Järnstedt Asianajaja Pinja Rantanen OTM Andreas Forsbäck puh. TPS–KäPa, 18.?8. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi Asianajaja Jussi Kivi www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. suomalaisia: 292) Hietaranta 279 (291). Loppi Hautaan siunattu: Eino Kilpiäinen 90 v., Paula Maija Anneli Karjalainen 88 v., Riitta Kaarina Perkiö 76 v., SEURAKUNNAT Ulla Marjatta Rantanen 76 v., Kari Antero Turunen 73 v. 010 200 1040 AA, VT Matti Kess OTM, VT Kaija Kess www.kess.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. Kastettu: Helmi Aada Katriina Arjakka, Pihla Helmi Lyydia Partanen. 044 500 5110 Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. 029 566 0610 talousja velkaneuvonta Wähäjärvenkatu 6, p. Naiset: 1) Nelly Korda USA 11,60 (1), 2) Lilia Vu USA 7,37 (2), 3) Amy Yang Etelä-Korea 5,58 (3), 4) Ko Jin-young Etelä-Korea 5,52 (4), 5) Hannah Green Australia 5,29 (6), 6) Yin Ruoning Kiina 5,22 (5), 7) Celine Boutier Ranska 5,07 (7), 8) Ayaka Furue Japani 4,90 (8), 9) Rose Zhang USA 4,80 (9), 10) Yuka Saso Japani 4,42 (10), ...298) Ursula Wikström 0,40 (298), 317) Noora Komulainen 0,37 (311), 425) Matilda Castren 0,24 (419), 437) Sanna Nuutinen 0,23 (439). MTV MAX 18.30 Ravit. Kirkkokahvit. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. Klo 15 Kalvolan kirkko. KTP–SJK Akatemia. Kaikki tapahtumat: hameenlinna-vanajanseurakunta.fi. Klo 10 Rengon kirkko. suomalaisia: 366) Anastasia Kulikova 167 (363), 391) Laura Hietaranta 155 (381). 03 675 9010 Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. Tulospörssi GOLF MAAILMANLISTAT Suluissa sijoitus edellisellä listalla: Miehet: 1) Scottie Scheffler USA 18,16 pistettä (1), 2) Xander Schauffele USA 10,73 (2), 3) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 8,68 (3), 4) Ludvig Åberg Ruotsi 5,99 (4), 5) Wyndham Clark USA 5,77 (5), 6) Collin Morikawa USA 5,54 (6), 7) Viktor Hovland Norja 4,84 (7), 8) Patrick Cantlay USA 4,81 (8), 9) Bryson DeChambeau USA 4,80 (9), 10) Jon Rahm Espanja 4,57, ...suomalaisia: 114) Sami Välimäki 1,08 (110), 404) Tapio Pulkkanen 0,32 (409), 486) Kalle Samooja 0,26 (475), 611) Oliver Lindell 0,18 (622). MTV URHEILU 1 18.00 Tennis. Avioliittoon vihitty: Samuli Auvo Ilmari Söyring ja Tuuli Sofia Lampinen. PELTITYÖT Piipunpellit, peltilistat Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Katot PELTIMYYNTI kattotarvikkeet, profiilit kelat, arkit konesaumarivit Merventie 58, PAROLA www.remocon.fi 050 342 98 31 Palvelut & Erikoisliikkeet Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka oikeusapu Wähäjärvenkatu 6, p. 132) Wilma Aintila Suomi, Lotto Dstny jäljessä 25 sekuntia. Tiistaina ajetaan 69,3 kilometrin pituinen etappi Dordrecht–Rotterdam ja 3. Avioliittoon kuulutettu: Minna Stolt ja Olli Hurskainen. PYÖRÄILY ROTTERDAM, HOLLANTI Maantiepyöräilyn naisten Ranskan ympäriajo: 1. 040 5577788 Katutaso/esteetön kulku. Jumalanpalvelukset: Su 18.8. Vihitty: Katja Kuusela ja Lauri Salonen. 15 D II krs, Hml Sisäpihan puolella. 18.20 Ykkösliiga: SJK Akatemia–KäPa. 8. krs) puh. 15.00 Painonnosto. Hauho Avioliittoon vihitty: Anu Johanna Saarinen ja Jonne Robert Oja. Tulossa: 8.9.2024 klo 10 Piispanmessu Hattulan kirkossa, kirkkoherra Jyrki Rauhalan virkaan asettaminen. Kirkkokahvit Punaisessa tuvassa järjestää Kokkila-Juntulan lähetyspiiri. V SPORT 2 SUOMI 21.55 Englannin liigacup: Sheffield United–Wrexham. RUUTU 17.00 Superpesis: Jyväskylän Kirittäret–Fera. Kävelykenkiä Kävelykenkiä ja lenkkareita ja lenkkareita (KUOMA) (KUOMA) Kesäkenkiä, Kesäkenkiä, aamu-tossuja aamu-tossuja TARJOUS! TARJOUS! Kiristämättömät Kiristämättömät puuvillasukat puuvillasukat 15 15 €€/3 pr /3 pr KENKÄKAUPPIAS KENKÄKAUPPIAS TIISTAINA TURENGIN TIISTAINA TURENGIN TORILLA JA KESKIVIIKKONA TORILLA JA KESKIVIIKKONA HAUHON TORILLA HAUHON TORILLA Aidosti paikalliset uutiset. V SPORT PREMIUM 21.55 EFL Cup: Sheffield United– Wrexham. 8. Hattula Hautaan siunattu: Maija Irma Punkari 86 v, Martti Hyyrynen 79 v, Eero Kalevi Mäkinen 77 v. ERIKOISHAMMASTEKNIKOT OSTETAAN MOOTTORI AJONEUVOJA JA TARVIKKEITA LasiLiikkeitä PELTITYÖT AsiAnAjAjAt IKKUNAT JA OVET KEHYSTYSPALVELUT TORIT JA MARKKINAT Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinon katu 34 13130 HML p. Riihimäki Kuollut: Reino Oskar Siren 94v., Pekka Ensio Rekola 83v., Marja-Leena Rintakoski 80v. Jumalanpalvelukset: Su 18.8. 16.55, 17.55 FIS Summer Grand Prix. TV-urheilu HämeenlinnaVanaja Kuollut: Vuokko Kyllikki Pukarinen 94 v, Jaakko Ilmari Toivio 91 v, Helvi Ilona Eskola 87 v, Pertti Jorma Antero Pennanen 86 v, Aimo Turunen 85 v, Sirkka Marjatta Ilonen 80 v, Pentti Sakari Aro 79 v, Seppo Sakari Ahonen 77 v, Kari Antero Kolari 67 v, Esa Tapani Rajapuro 56 v, Ismo Kalevi Heinua 50 v. 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. suomalaisia: 73) Emil Ruusuvuori 753 /(71). Kastettu: Ilona Aino Emilia Huhtasaari, Amos Kuutti Untamo Ylinikka. puh. 17.00 ATP Cincinnati: Marcos Giron–Sebastian Baez, Gael Monfils–Alexei Popyrin, Jiri Lehecka–Mariano Navone, Lorenzo Musetti–Nicolas Jarry, Alejandro Davidovich Fokina– Frances Tiafoe, Alejandro Tabilo– Luciano Darderi, Max Purcell– Tomas Machac, Pablo Carreno Busta–Sebastian Korda, Tomas Martin Etcheverry–Matteo Arnaldi, Jordan Thompson–Ugo Humbert, Ben Shelton–Reilly Opelka, Taylor Fritz–Brandon Nakashima, Jan-Lennard Struff– Stefanos Tsitsipas, Holger Rune– Matteo Berrettini. Kastettu: Lucas Mikael Anton Färm, Eetu Johannes Retulainen, Aaron Reino Johannes Lammi, Unto Eliel Seppänen, Sofia Lempi Katriina Heikkinen. V SPORT + SUOMI 21.40 Englannin liigacup: Preston– Sunderland. Jippo– PK-35, MP–Jaro, 19.?8. VIAPLAY 01.30 Major League Baseball: Rays–Astros. Su 25.8. Kastettu: Elmo Juhana Hämäläinen, Niki Karis Koskinen, Aapo Alvar Mäkelä, Iiris Aili Vesakoivu, Frida Kristiina Alice Mercedes Lindholm. RAHAPELIT KENO Sunnuntai 11. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. EUROSPORT 1 10.30, 16.30 Maantiepyöräily. Naiset: 1) Iga Swiatek Puola 11?005 (1), 2) Coco Gauff USA 7 703 (2), 3) Aryna Sabalenka 7?256 (3), 4) Jelena Rybakina Kazakstan 6??376 (4), 5) Jasmine Paolini Italia 5?373 (5), 6) Jessica Pegula USA 4?515 (6), 7) Qinwen Zheng Kiina 4?025 (7), 8) Danielle Collins USA 3?702 (9), 9) Maria Sakkari Kreikka 3??621 (8), 10) Barbora Krejcikova Tshekki 3?573 (10), ... SJK Akatemia–KäPa, 16.?8. 03 6166 722 Asianajotoimisto Romo Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 13100 Hml puh. Janakkala Kuollut: Martti Johannes Pirinen 85 v, Marja Leena Mäkilä 77 v, Riitta Kaarina Perkiö 76 v, Aki Johannes Aalto 50 v. Hissi. Luotettavaa ja faktapohjaista lähijournalismia. päivä: Suomi–Ukraina 0–3 (27–29, 16– 25, 23–25) Kolme otteluaan voittanut ja kolme hävinnyt Suomi päättää alkulohkon tiistaina ottelulla Suomi–Italia. V SPORT FOOTBALL 21.40 EFL Cup: Preston–Sunderland. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 9, 15, 19, 20, 24, 26, 29, 33, 34, 36, 39, 42, 43, 44, 48, 54, 55, 60, 63 Kunkkunumero: 44 TENNIS Maailmanlistat Suluissa sijoitus edellisellä listalla: Kaksinpeli: Miehet: 1) Jannik Sinner Italia 8?770 (1), 2) Novak Djokovic Serbia 8?460 (2), 3) Carlos Alcaraz Espanja 7?950 (3), 4) Alexander Zverev Saksa 6?995 (4), 5) Daniil Medvedev 6?355 (5), 6) Andrei Rublev 4?615 (8), 7) Hubert Hurcacz Puola 4?215 (6), 8) Casper Ruud Norja 3?890 (9), 9) Grigor Dimitrov Bulgaria 3?690 (10), 10) Alex De Minaur Australia 3?480 (7), ... 075 7540 500 www.romo.fi Asianajotoimisto Skogster Oy Raatihuoneenkatu 8 (3. 040 180 6627 www.aalouhi.fi Asianajotoimisto Kess Oy Innopark, Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna puh. 0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Kaivokatu 1, Paasiaukio puh. Naiset: 1) Erin Routliffe Uusi-Seelanti 8?390 (1), 2) Katerina Siniakova Tshekki 8?385 (2), 3) Gabriela Dabrowski Kanada 7?730 (3), ... etappi Rotterdamissa 6,3 kilometriä. www.kodin10.fi Tuomas 050 910 3001, Ville 044 574 8709 Henkilö/Pakettiauto kaikki huomioidaan soita ja tarjoa 0400172289 YLE AREENA 18.55 Beach volleyn EM. suomalaisia: 12) Harri Heliövaara 4?095 (13). Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 23 Urheilu p. 21.40 Englannin liigacup: Preston– Sunderland. JALKAPALLO MIESTEN YKKÖSLIIGA KTP–PK-35 2–1 (1–0) KTP 19 14 2 3 49– 18 44 Jaro 19 12 3 4 36– 16 39 Jippo 19 11 4 4 32– 16 37 TPS 19 10 4 5 27– 18 34 SalPa 19 5 7 7 23– 30 22 SJK Akatemia 18 5 6 7 20– 23 21 JäPS 19 4 7 8 27– 40 19 PK-35 19 4 6 9 21– 29 18 KäPa 18 2 6 10 24– 40 12 MP 19 2 5 12 13– 42 11 Seuraavat ottelut: 13.?8. LENTOPALLO DUBLIN, IRLANTI Alle 20-vuotiaiden naisten EM-turnaus, 8. Kokonaiskilpailun tilanne: 1) Kol 2.47.30, 2) Ahtosalo jäljessä 4 sekuntia, 3) Balsamo –6 sekuntia, 4) Henttala –10 sekuntia, 5) Vos –10 sekuntia, 6) Pikulik –10 sekuntia. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 9, 14, 18, 21, 22, 25, 28, 30, 31, 49, 50, 55, 56, 58, 59, 60, 63, 65, 68, 70 Kunkkunumero: 18 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 4, 7, 9, 11, 12, 14, 17, 21, 23, 25, 27, 34, 40, 42, 43, 45, 53, 54, 57, 59 Kunkkunumero: 12 Maanantai 12. Evankeliumijuhlan messu. JOUNI HEISKANEN Palokunnank. etappi, Rotterdam–La Haye, 123 km: 1) Charlotte Kool Hollanti, DSM 2.47.40, 2) Anniina Ahtosalo Suomi, Uno-X Mobility, 3) Elisa Balsamo Italia LidlTrek, 4) Lotta Henttala Suomi, EF-Oatly-Cannondale, 5) Marianne Vos Hollanti, Jumbo-Visma, 6) Daria Pikulik Puola, HPH kaikilla sama aika, ... Nelinpeli: Miehet: 1) Marcel Granollers Espanja 7?740 (1) ja Horacio Zaballos Argentiina 7?740 (1), 3) Matthew Ebden Australia 7?315 (3), ..
SUDOKUN RATKAISUT TASO: XXX X XXX p Päivyri 24 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 5.27 ja laskee klo 21.25. Sinä päivänä Herra yksin on ylhäinen ja epäjumalat väistyvät, joka ikinen. Päivän sana: Ylpeä ihminen nöyrtyy, hänen täytyy taipua, korskeat miehet vaipuvat maahan. Jes. FINGERPORI AJAN SÄVEL LASSI JA LEEVI B. Huomenna: Onerva ja Kanerva. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Svea ja Bianca. Ortodoksisessa kalenterissa: Noora, Tiia, Maksim ja Tiihon. ELOKUUTA 2024 TASO: X 1 9 6 5 7 4 9 8 6 8 6 1 1 7 2 3 4 5 8 9 7 4 6 2 3 7 3 5 6 8 2 4 3 7 8 8 3 6 7 3 7 4 9 4 1 7 5 9 8 5 9 2 4 6 4 3 8 5 5 2 8 1 3 6 7 4 9 6 9 4 7 8 2 3 1 5 7 3 1 4 9 5 8 2 6 8 6 2 5 4 7 1 9 3 1 7 9 6 2 3 5 8 4 3 4 5 8 1 9 6 7 2 4 5 6 9 7 8 2 3 1 2 1 7 3 5 4 9 6 8 9 8 3 2 6 1 4 5 7 9 3 4 7 5 2 6 8 1 7 2 6 4 1 8 3 5 9 1 8 5 9 3 6 2 4 7 3 1 7 5 2 9 4 6 8 5 6 9 8 4 3 1 7 2 8 4 2 1 6 7 5 9 3 6 7 1 2 8 5 9 3 4 2 5 8 3 9 4 7 1 6 4 9 3 6 7 1 8 2 5. Ortodoksisessa kalenterissa: Miika ja Miikka. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Alfons ja Jesse. VIRTANEN KAMALA LUONTO VIIVI JA WAGNER SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. Nimipäivät: Tänään: Jesse ja Okko. 2: 17–18. TIISTAINA 13
Helene Schjerfbeckin teoksia. Opastuksen kuuluvuuden suurellekin kuulijajoukolle takaa tilaisuutta varten järjestetty äänentoisto. P Sinikka Kava: maalauksia ja akvarelleja. P Kirkkojen äärellä-iloa, väriä ja toivoa. Riihimäen kaupunginmuseon näyttely esittelee Karjalan Antrean pitäjän evakkojen historiaa ja esineistöä. Kumppanuustalo, huone 101, 1 krs, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 9–12. Tänne piti Helsingin Hakan rakentaa 3–4 seitsenkerroksista taloa. Keinukamari liikuntasali, Pikkujärventie 6, Hämeenlinna klo 15–16. Hämeenlinnalainen luki viime vuonna keskimäärin kahdeksan kirjaston kirjaa, vastaavasti tamperelainen luki 12,6 kirjaa. Värin kokemisen ja teknisen aikaansaamisen maailmoja. Uusi EP Tuomiopäivä ilmestyi toukokuussa 2024. Säveltäjämestarin syntymäkoti on sisustettu Jannen poikavuosien aikaan. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 12–18. Rengon kirjasto, Rengonraitti 7, Hämeenlinna klo 13–18. P Suomen Egyptologisen Seuran esineistöä: Arkipäivän elämää muinaisessa Egyptissä. kello 18 hautausmaakävelyn Janakkalan hautausmaalla Pyhän Laurin kirkolla. Henkilöstöpula on ankara, sillä kirjastonhoitajia tulisi olla lainausmäärän perusteella 12 kirjastonhoitajaa ja 12 kirjastoapulaista. Taiteilijaseuran kuukauden taiteilija. Nyt jää voimaan asemakaava, jonka mukaan kerrosalat ovat huomattavasti vähäisemmät. Kaupunginpuiston laululava, Tampereentie 100, Hämeenlinna klo 18–19.15. P Taidevaltakunta ”24 -biennaali. Keinukamari, Pikkujärventie 6, Hämeenlinna klo 10. P Visiittikortteja. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Hämeenlinnan pääkirjaston lainausluvut heinäkuussa 1974 nousivat edellisen vuoden heinäkuusta 37 prosenttia. VELI-MATTI VIRTANEN Punk-energiaa perjantaina Suisto-klubilla Hämeen Sanomat Hämeeenlinnan Suisto-klubilla on luvassa energinen punk-ilta perjantaina 16. Mahdollisesta paikan vaihdosta tiedotetaan Hämeenlinnan kaupungin verkkosivulla. Läpileikkaus suunnittelijan, kuvittajan ja taiteilijan tuotannosta. Laululavan luota lähtevä kierros, kuullaan puiston historiasta, luonnosta ja nykypäivästä. Srilankalaisten lasten töitä taikataikinasta. Kesto 1-1,5 t. elokuuta. Hämeenlinnan kaupungin seuraava Erätauko-keskustelu käsittelee luonnon monimuotoisuutta. Palanderin talo, Linnankatu 16, Hämeenlinna klo 12–16. erätaukokeskustelun Aulangolla Sibeliuksen Metsän luonnonsuojelualueella. Kirkkoteoksessa kerrotaan kirkon tarinaa colorismin, kubismin ja naivismin keinoin. P Sibeliuksen syntymäkoti. NÄYTTELYT P Paula Jalassola-Huttunen: Kerrostumia. Kanta-Hämeen Oppaat. Joogakoulu Kajo, Rauhankatu 3, Hämeenlinna. P Matti Karvinen: Kauniita päiviä. Kävelyn toteutuksesta vastaa 75-vuotista toimintaansa juhlistava kotiseutuyhdistys Janakkala-Seura ry. Näyttelyssä on 14 kirkkoteosta. Yhteensä 7 virkailijaa hoitaa lainaustoiminnan, luetteloinnin, yleisöpalvelut ja hallintotehtävät. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Matkalla kuullaan Sibeliuksen Metsän perustamisesta ja alueen lajeista. Hämeenlinnan pääkirjasto, Yläaula, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. Abstrakteja akryylimaalauksia. Hattulan Kirjasto, Kauppatie 3, Hattula klo 10–19. Rengon kirjasto, Rengonraitti 7, Hämeenlinna klo 13–18. P KIRJO-ryhmän: Ystävyydestä. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 25 TAPAHTUMAT P Avoin grafiikkapaja. P Suden hetki. Käärmekalliolle kuljetaan Sibeliuksen metsän läpi. Hilkka Helanen, Pirjo Keskinen-Venno, Ansku Lehtovaara, Tiina-Katriina Mustonen, Riikka Puumalainen ja Virpi Ylitalo. Erilaisia materiaaleja sekä kokeellisia painomenetelmiä. Voutilakeskus ala-aula, Pollentie 35, Hämeenlinna klo 8–18. P Riihimäen Kuvataiteilijat: Sivujuonne. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Härkätie 3520, Hämeen Härkätie 3520, Hämeenlinna klo 12–18. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Esillä Riihimäen kaupunginmuseon kokoelmiin kuuluvia visiittikortteja 1800-luvulta lähtien. Myöskään liikenteellisesti ei asemakaavan muutosta voida pitää tarkoituksenmukaisena. Hämeenlinnan luonnon monimuotoisuudesta ovat keskustelemassa muiden muassa Kirsi Roos Hämeen virkistysalueyhdistyksestä, Aija Aakula Vanajavesikeskuksesta, Tuija-Liisa Soininen Hämeenlinnan kaupunginmuseosta, Timo Oksanen Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksestä ja Mari Helkiö Luonnonperintösäätiöstä. Tilaisuus alkaa kello 14.30 kokoontumisella Aulangon Heikkilän parkkipaikalla (osoite Aulangon-Heikkiläntie 168), josta jatketaan kävellen Sibeliusmetsään ja Käärmekalliolle. Café Laurell, Sibeliuksenkatu 7, Hämeenlinna klo 8.30–18. P Helenen Salongissa . P Henni Laine. P Kaupunginpuiston opastettu kävelykierros. Kävely kestää noin 1,5 tuntia, minkä jälkeen on hartaushetki kirkossa. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Hathajoogan peruskurssi. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Sibeliuksen metsässä puhutaan luonnosta Hämeen Sanomat Hämeenlinnan kaupunki järjestää keskiviikkona 14.8. Galleria Tärinä, Eteläinen Asemakatu 2 a, Riihimäki klo 12–18. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 13.8.1974 Suosittu hautausmaa kävely taas Janakkalassa Hämeen Sanomat Janakkalan seurakunta järjestää keskiviikkona 21.8. Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelmaan kuuluvia Schjerfbeck-teoksia. Katuman asuntoalueelle takaisku Hämeenlinnassa sijaitsevan Katumajärven kerrostaloalueen rakentaminen on kohdannut takaiskun, kun ministeriö on hylännyt Katumatien eteläpuoleisen osan asemakaavan muutoksen. URHEILU JA LIIKUNTA P Kimppakävely. Wasted on ainoa näistä yhtyeistä, joka on edelleen aktiivinen. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. P Edwina Goldstone: Mentations-Mindscapes. P Taidegrafiikan Tilkkutäkki. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Varsinainen keskustelu alkaa nuotiopaikalla, ja se päättyy kello 16.15. Vuosinäyttely. Hämeenlinnan pääkirjasto, Galleria, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. P Kesäkirppis. Hämeenlinnan pääkirjasto, Aulan näyttelytila, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. Menot tänään Lukutahti tihenee ja pula pahenee Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa on korkeatasoinen nuottikokoelma. Kävelyn teemana on ”kotiseutuihmisiä”. P FOGGIA. Sisäasiainministeriö sanoo hylkäävässä päätöksessään, etteivät rakennusten korkeudet sovellu alueen luonteeseen. P Lotta Wirta: Muistoista tehtyjä. P Jaana Uschanoff: maljakkonäyttely. Sateen sattuessa keskustelupaikaksi vaihdetaan Aulangon Tekosaarten kota. P Mitä teet kun kohtaat avaruusolennon. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Keskustelun antia käytetään Hämeenlinnan kaupungin luonnon monimuotoisuutta koskevan LUMO-ohjelman valmistelussa. P Tuolijumppa. Kirjastoon tulee yli 200 sanomaja aikakauslehteä, joita voi käydä lukemassa seitsemänä päivänä viikossa. Kyyrölän savipaja, Hangasmäentie 6, Hämeenlinna klo 10–17. Yleisölle avoin keskustelu käydään Käärmekallion nuotiopaikalla. Käsityötalo Willa Vaski, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–16. Riihimäen kaupunginkirjasto, Kauppakatu 16, Riihimäki klo 9–19. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. P Käsityötalo Willa Vaski. Maksullinen aikuisilta. Päivyri P. P Heljä Liukko-Sundström: Kotiemme keramiikkataiteilija. Musiikkikirjastoon kuuluu kaksi levysoitinta. Hallituskatu 11, Hämeenlinna klo 11–17. Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–16. . P Värit – havaintoja valosta. Aikamatka 120 vuoden takaiseen arkeen. P Palanderin talo. Tämä vuoden talousarviosta pyyhittiin pois kaikki audiovisuaaliseen toimintaan anotut määrärahat. Keskustelun ohjaa ympäristöjohtaja Sari Janhunen. Kotimuseo esittelee miten varakas kaupunkilaisperhe asui ja sisusti kotinsa 1800-1900-lukujen vaihteessa. Hätilän hammashoitola, Viipurintie 32, Hämeenlinna klo 8–15. Vuoksen rannoilta Riihimäelle. Ilmoita tapahtumasta nopeasti ja helposti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 12–18. P Kaisu Rissanen: Ystävänä sivellin. Lavalle nousevat yli 25 vuoden ajan Suomen suosituimpiin punk-bändeihin kuulunut Wasted sekä kouvolalainen Kivesveto Go Go. P Kahdet kasvot – Taiteilijoiden omakuvia. P Riihimäen Kuvataiteilijat: vuosinäyttely. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 11–18. Esillä taiteilijoiden omakuvia ja muotokuvia taiteilijoista. Hämeen Taideartteli, Parolantie 17, Hämeenlinna klo 14–20. Energisillä keikoillaan mainetta niittäneen Kivesveto Go Gon musiikki rakentuu tarttuvien hoilotusten ja iskevien kitarariffien varaan. P Lempeää joogaa aamupäivään. Galleria Vanaja, Possentie 7, Hämeenlinna klo 8–20. Soitto alkaa kello 21 ja ennakkoliput tapahtumaan myy Tiketti. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. P Antrea . Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. P Clay and Play. Erätauko-keskustelussa aiheena on luonnon monimuotoisuus. Joensuussa vuonna 1996 perustettu Wasted oli yksi Combat Rock Industryn kolmesta kivijalasta yhdessä Endstandin ja Manifesto Jukeboxin kanssa. P Käsityöryhmä. Kesän näyttely kertoo suomalaisten ja kantahämäläisten suhteesta susiin. P Aino-Maija Metsola: Kankaita, kuvituksia ja teoksia
07.58 Askarrellaan. Yöperhoset 1/2. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Kausi 6. 22.15 Reykan tapaus (16). Kausi 12. Kausi 6, 4/8. 17.45 Syke (7). 12.45 Vera Stanhope tutkii (12). Elokuva on näkemättä nähty, sillä kaikki on juuri sitä, mitä katsoja odottaakin. 07.00 Tulipop (S). p Televisio ja radio. Jakso 1/8. Kuolleen liveroolipelaajan tausta johtaa tutkijat historiallisten löytöjen äärelle, mutta heidän on vaikea erottaa, mikä tarinassa on totta ja mikä fantasiaa. 09.00 Remppa vai muutto UK. 2/2. Raid ( Kai Lehtinen) työskentelee lain ja rikoksen välimaastossa omaa moraalikoodistoaan noudattaen. 01.25 Top Gear Suomi. Kehukampanja kuuroille korville. 11.00 Haluatko miljonääriksi. Kausi 16. (2003) (U) 23.05 Vaarallinen somevaikuttaja. Semifinaalissa kokataan ensin parin kanssa samaan tahtiin. (2021). (U) 10.00 Unelmia ja studiohommia. Pirullinen päivä. 2022. (U) 10.30 Rescue Me! Koirien tarina (7). Vaikka taustat ovat erilaiset, moni kokemus on yhteinen. 8/8. Ebbe Damm haluaa rakentaa perheelleen unelmien kesämökin Gotlantiin. Tänään sanakilpailussa vierailevana kilpailijana Krista Kosonen. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 2015. Jakso 3/14. Kausi 9. Mikä on kaikkien aikojen paras teiniauto: Toyota Corolla DX, BMW E46 vai Ford Sierra. Jakso 4611. Jakso 28/50. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. 07.37 Puu Fu Tom (S). 06.25 Huomenta Suomi. 1/10. 18.45 100 Places to Be. (U) 12.45 Tanskalainen maajussi. 20.30 Egenlandin matkakohteet. Kiehtovat paljastukset. 8/26. 11.00 Riistametsällä. Jakso 9/20. Kausi 3, 6-7/14. 00.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. Jakso 1/21. Draamaa ja kiemuroita. 18.30 Emmerdale (S). 1, 2/15. Kausi 2. 21.00 Raid (16). Kausi 1, 8/10. 17.30 Viiden jälkeen. Leijasurffausta. Tavoitteena tylsä arki. Jakso 4/8. Katri Helena ja Paula Koivuniemi edustavat suomalaista kestotähteyttä. 19.55 Tulossa: Petolliset. Nuorttin kanjonissa kalastaminen vaatii välillä jopa hiipimistä. Ritva Oksasen esittämät laulut ja runot kietovat yhteen kuuden erilaisen rakkauden tarinan. 02.55 Arman ja viimeinen ristiretki (7). Riimu ja tuomio. 21.00 Allsång på Skansen. Muutoin uskoon tuleminen ei ole miestä juuri muuttanut. 06.30 Smurffit (S). Niemi, Sakari Pesola ja Pekka Seppänen. 18.20 8 minuuttia. 48, 8/9. Jiri ja uusi alku. 1957 (Mv) (U) 14.55 Isien sota: Ukko Kärkkäinen. Varjakansaaren historialliseen ympäristöön pääsee tutustumaan käsikäyttöisellä kapulalossilla. (U) 11.00 8 minuuttia. Tunteet pintaan. 16.50 Novosti Yle. (1994) (U) 19.30 Ihmisten puolue. Voice of talonmies ääni ratkaisee. Ohjaus: Jorma Nortimo. Belgialainen biotekniikan insinööri Adriaan Smis muutti kymmenkunta vuotta sitten karuihin maisemiin Gamvikin tilalle Hammerfestin kuntaan. Vuosikymmenten hiljaiselo on tehnyt Oriveden salaisesta puutarhasta unelmakohteen historiasta kiinnostuneelle luonnonystävälle. Hämismerkki. 17.55 Uutiset. Samaan tahtiin. Miten tämä jo kerran loppuunpalamisen kokenut yrittäjä selviää rakennusurakasta. Vaihtoehtoisesti todellisuuksista jossittelevat Jari Tervon kanssa Mari K. 09.00 Strömsö 2021. Viikinkien mailla. Draamaa ja kiemuroita. Kausi 1, 14/19. 5/6. Isän sotavamma ei näkynyt ulospäin, mutta hänen kärsimyksensä heijastui koko perheen elämään. 20.30 Yle Uutiset 20.30. Grishamin tarina on saanut viihdyttävän Hollywood-kuorrutuksen. 07.17 Puuharit (S). (U) 07.25 Ylen aamu. 14.50 Erätulilla kalavesillä. Kausi 1, 2/4. Kausi 7. 09.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. Kausi 8. 19.00 Prisma: Etelämantereen dinosaurukset. Koululaisten oma ohjelma! 08.20 Ihan pohjalla (7). 12.00 Rehtori (7). Mielivaellus Yle Areena Sarjassa Mielivaellus neljä naista viettää yhdessä viikon Saarijärvellä. Kausi 7. Valamiehissä (Runaway Jury, 2003) käydään korkean profiilin oikeusjuttua asevalmistajaa vastaan. 18.15 Syke (7). Kausi 8. Kausi 1, 2/8. Kausi 12, 2/6. 17.10 Vera Stanhope tutkii (12). 21.00 Kotoisa. Kausi 1. 20.00 Grand Designs Ruotsi. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Kausi 6, 5/8. Entä jos Abba ei olisi voittanut Euroviisuja 1974. Angel Has Fallen (2019) ei saa omaperäisyyspisteitä juonestaan. 07.09 Nelli ja Noora (S). 16.10 A-studio. Toisella kierroksella hävinnyt pari kilpailee toisiaan vastaan finaalipaikasta. Jakso 2/6. (2018). Armon lapset 2/2. Samaan tahtiin. Kausi 1, 8/8. Jakso 3/10. Benjaminin syntymäpäiväjuhlat. Kenen on vastuu. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Mahlapäivä. Onneksi mukana sentään on Matti Pellonpää. Elämänrahaa. 15.35 Poliisikoira Rex (12). Draamatakuu. 16.45 Puutarhan pelastajat. 17.04 Päivän sää. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.8. Tuhansien makujen ravintola. Hevosten kanssa tehdyt harjoitukset rohkaisevat naisia ja tarjoavat heille oivalluksia itsestä. Elämä yllättää. (2010) (U) 20.00 Mökkilaiturit kuntoon. 23.50 Kierre (S). Angel Has Fallen xx Sub klo 21.00–23.20 Has Fallen -toimintajännärit eivät juuri säväytä. Hyvistä näyttelijöistä on kummasti silloin apua. 15.00 Hudson & Rex (12). 21.00 Elokuva: Venom (12). Kausi 6. (1952) (Mv) 14.45 Elävä arkisto: Opinsauna ennen ja nyt. Viikinkien mailla. Belle Gibson on yksi ensimmäisistä Instagramin supervaikuttajista. (U) TV1 06.55 Kandit. 00.20 Maria Wern (12). 18.00 Iskelmä-Suomi: Kuningattaret. Kausi 1. 12.30 Ostoskanava. Jari kertoo totuuden. Musiikkikomedia Amerikan mainarista, joka palaa Suomeen pelastamaan kotitaloaan. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). Latohenkeä. Vakiopaikoilla istuvat Nousiainen, Kyrö, Saarikivi ja Pääskysaari. Osa 4/6. Oppaana ja keskustelujen vetäjänä toimii psykoterapeutti Henriika Maikku, joka on myös kokenut hevosavusteisen työn ammattilainen. Jakso 6/8. 23.30 Korvessa kulkevi (12). Kausi 5. 22.20 Päivän sää. 03.10 MasterChef Suomi. 14.00 MasterChef Suomi. 19.25 Tulosruutu. 09.30 Peltsin toinen luonto. /Yhteistyökykyinen ihminen. Laiska silmä. Tutkijat löytäneet fossiileja, jotka kertovat meille uutta tietoa dinosauruksista. (U) 20.00 Riistetyt Seksikauppa. Revontulikoti. 08.04 Safari (S). Pääosissa: Tom Hardy, Riz Ahmed, Michelle Williams, Scott Haze, Reid Scott. Raid palaa Suomeen ja kuulee, että hänen rakastettunsa Tarja ( Mari Rantasila) on kuollut tuhopoltossa. Päivän tv-vinkit: Raid, tosimies Marko Ahonen Raid xxx TV2 klo 21.00–23.05 Rikossarja Raid oli 2000-luvun alussa hyvin suosittu Suomessa. NELONEN 06.00 Bing (S). 1/6. Silja ja Jari suunnittelevat yhteenmuuttoa, mutta sitä ennen perinteinen lapsiperheasunto on muutettava kahden aikuisen kodiksi. Jakso 15/15. Se synnytti muun muassa Raidelokuvan (2003), joka jatkaa sarjan jalanjäljissä. Kymijoella meritaimenta soutamassa. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. Philin piina. 19.20 Päivän sää. Puhuvat puut. Benjamin Böhm. Kierre kertoo balettitunnista, joka riistäytyy käsistä. Nuorta lihaa. 16.55 Uutiset. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Jakso 5/8. Ohjaus: Ruben Fleischer. Vieraana Gettomasa. 11.00 ARPA.FI. (U) 17.00 Pikku Kakkonen. 18.30 Peltsin toinen luonto. Bändin entinen manageri Vladimir ( Matti Pellonpää) käyttää nykyään nimeä Mooses – uskonnollisista syistä. 23.20 IS esittää: Sain sen videolle. 20.38 Egenlandin matkakohteet. 11.10 Yle Paikallisuutiset. Kausi 1, osa 2/6. 16.35 Onnenarpa. Perheen nuorimmaiselle isän kohtaukset olivat pelottavia. Ex-jalkapalloilija Tuija Hyyrynen kertoo urastaan ja unestaan. Kausi 4, 5/6. Kausi 9, 7/8. Leningrad Cowboys Meet Moses xx Yle Teema & Fem klo 21.45–23.15 Kutistunut Leningad Cowboys -bändi palaa kotiin Siperiaan Meksikosta. 08.19 Galaxi. Romania Romanian mustalaiset. 7/8. 10.00 Emmerdale (7). 8/8. Historioitsija Christopher O’Regan ja rakennustutkija Erika Åberg tutustuvat vanhaan sotilastorppaan. Lohduttavat muistot. Entä jos suomalaisia olisi 50 miljoonaa. (U) 15.00 Hasse Aro är jag svensk eller finne. 2022. Brittiläinen Amelie ja Etelä-Afrikasta kotoisin oleva Brett päättivät muuttaa Kilpisjärvelle. Jukka Torikan plokikokoelma on ainoa laatuaan Euroopassa, ja kenties koko maailmassa. Pääosissa: Esa Pakarinen, Henry Theel, Elsa Turakainen, Sirkka-Liisa Wilén, Laina Laine. Jesse ja Okko! 06.53 Hei Taavi (S). Kausi 6, 6/10. 20.42 Egenlandin matkakohteet. Ratsastusvaellusleirin aikana he kokevat ikimuistoisia hetkiä hevosten kanssa ja tekevät syväsukelluksen itseensä. Jakso 10/10. Kausi 6. 07.55 Angry Birds Toons (S). (U) 14.15 Kalastajat. 3/12. Pikkujoulut. Raid joutuu keskelle kansainvälistä rikollisuutta etsiessään kadonnutta naisystäväänsä. 2/10. 19.30 Salatut elämät (S). Teemu, Christoffer ja Ismo ottavat mittaa klassisimmissa teiniautohaasteissa. Kansanetymologia kunniaan! Kausi 1, 8/10. Tikissä ja takussa. Kausi 7. Kausi 2. Jakso 11/24. Kaappaus kaupungintalolla. Dokumentti esittelee 100 lomakohdetta ympäri maailmaa. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.05 Viiden jälkeen. 18.50 MasterChef Australia. (U) 13.15 Iskelmä-Suomi: Kohtalon tähdet. Pum-pum, pam-pam ja pokspoks. Leningrad Cowboys Meet Moses (1994) taitaa olla Aki Kaurismäen heikoin ohjaustyö. 08.00 Puutarhan pelastajat. Salaatti. 07.30 Rikke (S). Ohjaus: Maija Kaipainen. Viherpeukalot. Peltsin filosofian mukaan riista on eettisintä lihaa. Kaikenlaisia kastikkeita. Elokuva on kovin tylsä, ja sisäpiirin vitsailu menee liian pitkälle. Teiniautorakkautta. 11.45 Agentit (7). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. (U) 15.25 Entä jos. (U) 19.00 Kyllä isä osaa (7). 17 Pohjoismainen koulukokous Helsingissä. Kausi 3. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.50 Egenlandin matkakohteet. 01.20 Hudson & Rex (12). Papukaijakaloja Kap Verdellä. Pääosissa: Kai Lehtinen, Mari Rantasila, Oiva Lohtander. 13.55 Valitut Palat Collection. Kausi 2, 5/16. Tom Hardy esittää supersankarielokuvan pääosassa toimittaja Eddie Brockia, joka yrittää paljastaa totuuden avaruusfirman johtajasta (Riz Ahmed). Tappava tarot. Kausi 2, 5/16. 4/6. 22.04 Urheiluruutu. Omakotitalon portaista löytyy verijäljet ja siviilitutkijat perehtyvät poliisin tutkintamateriaaliin löytäen käsittelytavassa aukkoja. Kohti uutta elämänvaihetta. Ted Wallin väittää olevansa taiteilija Salvador Dalín reinkarnaatio. Eräs juryn jäsenistä ( John Cusack) ja hänen naisystävänsä ( Rachel Weisz) pistävät oikeudenkäynnin lopputuloksen myyntiin. 20.00 Haluatko miljonääriksi. Juristi jatkaa töitään polilla. Lillä läikkyy yli. 22.25 Tulosruutu. 22.00 Yle Uutiset. Yhdysvaltain presidentti ( Morgan Freeman) yritetään salamurhata. (U) 13.30 Lännen lokarin veli (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Luvassa on sekä itkua että naurua. Kausi 13. Viimeisessä yhteislauluillassa Tukholman Skansenin Sollidenlavalla nähdään Orup, Isak Danielson sekä Miriam Bryant. 3/6. 10.00 Kettu (12). 16.00 Talot huokuvat historiaa. Pystyrantalaiset epäilevät Johannaa. 16.00 Salatut elämät (7). 02.15 Vaiettu murha: Elli Immo (12). Kausi 2, 10/11. 10.30 Jaksa paremmin. 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). 15.30 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 18.05 Viiden jälkeen. 13.00 Grand Designs Suomi. 2022. Tänä päivänä Etelämannerta peittää paksu jääpeite toisin kuin miljoonia vuosia sitten, jolloin ilmasto oli lämmin ja kostea. 23.20 Sanansaattajat. Crème anglaise. Kausi 1, 1/6. Raidin valtteja ovat huumori ja sekopäiset henkilöhahmot, varsinkin komisario Jansson ( Oiva Lohtander). Verijäljet portaissa. Entinen elämä, osa 1. Jakso 27/35. 16.40 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 07.45 S.M.A.S.H! (S). 20.25 Egenlandin matkakohteet. Ilmeisesti niillä on kuitenkin runsaasti faneja; ei jatko-osia olisi muuten tehty. Jakso 27/35. 18.00 Päivän sää. Pentti Kronqvist unelmoi jo pienenä suurista seikkailuista. Valamiehet xxx Liv klo 21.00–23.40 Kirjailija John Grisham ja lakitupadraamajännäri on aina toimiva yhdistelmä. Kausi 12. Romaniasta kotoisin olevat naiset joutuvat monesti riiston kohteeksi pohjoismaisilla seksimarkkinoilla. Salaisen palvelun agentti Mike Banning ( Gerard Butler) lavastetaan syylliseksi. 26 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 Ohjelmatiedot voivat muuttua. 12.00 LIVE: Onnenarpa. Rehevissä metsissä eli paljon dinosauruksia, joiden luut ovat hautautuneet jään alle. Lopputulos on tyylilajissaan keskivertoa parempi. 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). (U) 23.10 Lauluja rakkaudesta (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 22.35 EXIT Suomi (16). 22.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. (U) 12.00 Tiettömän taipaleen takana. Parisuhdemuutos. 08.25 Täysi susi (7). 20.55 Urheiluruutu. 07.20 LEGO DreamZzz (7). Kuuluisia taiteilijoita. Kausi 5, 14/15. Yksi heistä on alle 30-vuotias Janet, jota myytiin eri puolilla Suomea. 14.25 Remppa vai muutto UK. Anna tapaa vuosien jälkeen vanhan koulukiusaajansa Jasminen, kun tämä tuo tyttärensä Annan balettitunnille. Jakso 2/9. Jakso 12/24. 17.25 Uutiset. Kausi 5, 14/15
03.40 Ensisilmäyksellä. 07.50 Simpsonit. 21.15 Voimaa Sanasta. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 11.25 Kirpputorikisa. 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 16.05 Curious Case of Natalia Grace. 03.20 Miehen puolikkaat. 09.40 Vauhtipaja. 06.00 Ruokamatkalla USA:ssa. 14.40 Suorinta reittiä (S). 08.45 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 21.00 Elokuva: Kukkoilijat. 08.35 Miehen puolikkaat. 23.05 Milf Manor. 18.30 Simpsonit. 13.35 TV-Shop / Valitut Palat. 06.30 Tiny House Hunting. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 08.30 Love Israel Baruch Korman. 20.00 Jumala puhuu. 09.50 Yksityisetsivä Wolfe. 06.00 MTV Uutiset Live. 16.30 Love Israel Baruch Korman. 09.00 Bob’s Burgers (S). 13.00 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 12.10 Urheiluradio. 11.33 Radio Suomen Päivä. 16.10 Latela luonto kutsuu. 18.00 Raamatun kertomuksia. 19.05 Luonto-Suomi: Matoilta 0203-17600 20.00 Yle Uutiset. TV5 04.30 Asunnon metsästäjät. 02.40 Rikkaat ja rahattomat. 02.15 Pelastajat. 12.25 Museoiden mysteerit. 23.20 Kulttijohtajat oikeuden edessä (12). 16.50 Maanteiden Sankarit. 09.05 Urheiluradio. 07.10 Urheiluradio. 15.25 Nyt jos koskaan (S). 19.00 Burgerimiehet Aasiassa (S). 20.00 Rillit huurussa. Soli Deo Gloria/ Juhani Lamminmäki). 09.55 KIDS kesä. 13.45 Lähemmäksi Jumalaa. 11.00 Futurama. 02.15 Suurmestari. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Alice & Jack (12). 13.30 Remontilla rahoiksi. 11.00 Simpsonit (7). 17.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. 01.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 01.20 Pahin painajaisesi. 19.00 Askelmerkit herätykseen. 10.40 Kulmakivi. 17.00 Hauskimmat eläinvideot. 00.55 Kalliovuorten raiteilla. 14.00 Esirukouskoulu. 00.55 Futurama. 17.13 Radio Suomen Kesäradio 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Armon kalliolla. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset alueeltasi 15.35 Radio Suomen Kesäradio 15.50 Veneilysää 15.52 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.45 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 11.55 Unelmahäät. 18.40 Top Gear. 08.10 Urheiluradio. 07.30 Maailman tärkein tehtävä. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 12.30 Kesän suuri leivontakilpailu. 07.10 Muumilaakson tarinoita (S). 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Suomurhat. 18.16 Kulman kunkut (S). 23.30 Murha paratiisissa (12). 09.10 Valmistuksen salat: Unelma-autot. HERO 14.15 Annan herkulliset leivonnaiset. 14.15 Valokuvaajien silmin. 16.00 Christian World News. 19.55 Latela luonto kutsuu. 03.20 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 08.20 Erämaan vartijat. 00.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 00.40 Remppa vai muutto. 05.40 MTV Uutiset Live. 22.30 Jumalanpalvelus. 08.30 Simpsonit (7). STAR CHANNEL 04.10 Ensisilmäyksellä. 03.00 Hauskimmat eläinvideot. 06.59 Yksi on hyvää seuraa 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto: Miten ymmärtää tempoilevaa teiniä. 15.35 Latela luonto kutsuu. 10.50 Alaskan rautatiet. 00.15 Pahan väri (12). 05.45 Lähemmäksi Jumalaa. FRII 04.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.00 Elokuva: Downton Abbey. 06.05 Tarjousten metsästäjät. 19.00 Miehen puolikkaat. 14.35 Tohtori Paise. Televisio ja radio p. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. & Mrs. 01.40 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 16.00 Massiiviset muutot. 11.30 Futurama. 06.55 Kesän suuri leivontakilpailu. 05.15 Family Guy. 23.30 Australian rajalla. 20.30 Jerusalem studio. 14.30 Moderni perhe (7). 12.30 Salatut elämät (7). 23.40 Sinkkuillallinen. 22.30 Murha Helsingörissä (12). Löytty: Oi suruton (Jaakko Löytty, laulu, sekä Espoon srk:n nuorten kuoro ja Soitinyhtye Wirren Wiemää/Matti Kallio). 06.00 Esirukouskoulu. 06.30 Kirpputorikisa. 12.25 Lentoturmatutkinta. 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset. 12.40 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 17.00 Koti koiralle. 09.55 Oman saaren metsästäjät. 07.00 Marttyyrien Ääni. 15.00 Ex-Onnelliset (12). 17.00 Simpsonit (7). 17.31 Futurama. 02.50 Maanteiden Sankarit. 18.00 Simpsonit. 09.05 Urheiluradio. 17.00 Haastattelussa. 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset alueeltasi 14.33 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset. 18.55 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 15.20 Wheeler Dealers. 01.55 Simpsonit. 19.00 Suurmestari UK. 13.55 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. 16.30 Arvokaman etsijät. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. Smith (16). 12.30 Koiralle koti. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 02.02 Meille käy hyvin Nora Weiss 03.00 Yle Uutiset 03.02 Yöradio 03.15 Kansanradio 03.47 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää. 13.15 Voimaa Sanasta. 21.00 Elokuva: Mr. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Mukavuusalueen rajoilla. 00.30 Remontilla rahoiksi. 17.25 YLE FEM. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 18.00 Tulipop (S). 21.30 Isän rakkaus ja uudistuminen. 05.30 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 00.00 Egyptin kadonneet aarteet. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Elävä yhteys. 13.50 Periaatekysymys (S). 17.25 Arkkitehdin kotona. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.55 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 11.00 Massiiviset muutot. 18.30 Los Angelesin kuningas (7). 09.30 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma!. 01.40 Pelastajat. 21.00 TV7 Israel News. 11.55 Ruokamatkalla USA:ssa. 08.45 San Franciscon eläinpoliisit. 21.45 Leningrad Cowboys Meet Moses (7). 21.00 Elokuva: Angel Has Fallen (16). 09.20 Hengenvaarallisesti lihava. 09.00 Moderni perhe. 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 18.45 Katselkaa Herran tekoja. 12.05 Tarjousten metsästäjät. 16.13 Radio Suomen Kesäradio 16.30 Yle Uutiset alueeltasi 16.33 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 16.00 Lemmen viemää (7). 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 02.00 Australian rajalla. 01.45 Forensic Files (12). 00.00 Raamattu on ihmeellinen!. 11.00 8 klasaria 11.20 Musiikkia 8 klasarin jälkimainingeissa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Afrikkalaisia kirjoituksia J27 14.50 Kielen päällä: Kuvailutulkkauksen jännittävä maailma 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola 18.30 Viikon luontoääni: isosirri 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Ääniversumi Elemental Cognizance 19.57 Yksi on hyvää seuraa 20.00 Romano mirits 20.15 Suuren meriseikkailun jäljillä: Sankarimatruusit elokuvatähtinä 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00 Yle Uutiset 21.05 Politiikkaradio 21.35 Sari Valto 22.30 Miia Krause 23.17 8 klasaria 23.40 Yöklassinen 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Yksi on hyvää seuraa 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Trendikästä, ei kiitos!: Töitä, ei kiitos! 10.35 Musiikkikamari 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 03.45 Superautojen rakentajat. 20.30 Frendit (S). 06.50 Aamuhartaus. 18.30 Eläimet opettavat. 20.30 Rillit huurussa. 20.00 Frendit (S). 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 22.00 Jättimäiset Koneet. 08.00 Simpsonit (7). 07.10 Arvokaman etsijät. 13.02 Kesäheila 14.00 Yle Uutiset. 18.00 Sinkkuillallinen. 18.25 Pelastajat. SUB 04.10 Simpsonit (S). 13.30 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 11.30 Salatut elämät (7). 10.30 Voimaksi arkeen. 05.15 Salakuljettajat satimeen. 23.00 Poliisit 2022 (7). 10.20 Rantatalot remontissa. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 11.55 Kirpputorikisa. 21.30 Murha Helsingörissä (7). Kalenius: Kun joku on lähellä Jeesusta (MannaMaria). 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.00 Alaskan lentopelastajat. 04.55 Ensisilmäyksellä. 20.02 Sää 20.03 Metsäradio 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 10.00 Kymppitonni. 15.30 Moderni perhe. 06.00 Moderni perhe. 17.30 Simpsonit (12). YLE TEEMA & FEM 07.50 YLE FEM. 15.10 Turvatarkastus: Peru & Brasilia. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 20.00 Rekkakuskit Suomi (S). 07.00 Lemmen viemää (7). 14.00 Sinkkuillallinen. 15.30 Maailman tärkein tehtävä. 20.00 YLE TEEMA. 09.00 Jerusalem studio. 09.10 Sää. 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset. 14.30 Mexico Life. 14.00 Moderni perhe (7). 21.00 Huutokaupan metsästäjät. 01.15 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 02.55 Miehen puolikkaat. 14.05 Top Gear. TLC 04.35 Superhamstraajat. 23.10 Elokuva: The Bag Man. 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset. 06.25 Museoiden mysteerit. 09.50 Meret ilman vettä. 09.00 Kauppakaupunkien aarteita. 03.30 Ghost Adventures. 23.00 Egyptin kadonneet aarteet. 01.55 Ensitreffit alttarilla Australia. 01.25 Futurama. 21.00 Elokuva: Valamiehet (12). 03.50 Mökin rakentajat. 23.35 Elokuva: Tyylikäs lähtö. 21.00 Rikoskamera. 10.30 Maailman ihanimmat lapset. 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää. Tuomenoksa: Vaellusvirsi (Heikki Rainio, tenori, ja Pentti Kotiranta, piano). JIM 09.00 Leijonan luola Suomi (S). 05.35 Family Guy. 10.30 Simpsonit (7). 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Miehen puolikkaat. 19.00 Lentoturmatutkinta. 19.00 Duudsonit tuli taloon (7). TV7 05.00 TV7 Israel News. 19.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.07 Matikkaviikarit (S). 19.44 Historian toinen puoli. 17.55 Pelastajat. 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.30 Moderni perhe. 08.00 Christian World News. 15.00 Moderni perhe. 22.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 14.00 Valokeilassa Atte Blom. 10.20 Yksityisetsivä Wolfe. 12.00 YLE TEEMA. 14.00 Miehen puolikkaat. Koraalitoisinto: Suo, Jeesus, paras opettaja (Kamariork. 00.00 Hengenvaarallisesti lihava. 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Remppa vai muutto. 10.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 20.25 Latela luonto kutsuu. 04.55 Asunnon metsästäjät. 02.25 Naked Attraction. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 03.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.02 Urheiluradio. 15.35 Lottovoittajan unelmakoti. 14.30 Erakkoperhe erämaassa erikoisjaksot. 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe (12). 20.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.05 Urheiluradio. 08.00 Eläinlääkärin elämää. 17.00 Remppa vai muutto. 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 07.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 22.05 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 08.10 Miehen puolikkaat. 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 16.10 Puutarhan pelastajat. 15.30 Australian rajalla. 08.30 Asunnon metsästäjät. 05.15 Voimaa Sanasta. 08.30 The Harlins. 13.00 TV7 Israel News. 16.30 Rillit huurussa. Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 27 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 14.00 Leijonan luola Suomi (S). 22.30 Miehen puolikkaat. 09.00 Egyptin kadonneet aarteet. 19.30 Koputus. 10.25 Say Yes to the Dress. 07.35 Muumilaakson tarinoita (S). 23.15 Alice & Jack (12). 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 19.50 Wheeler Dealers. 16.05 Autojen ensiapu. 10.55 Kaunotar ja nörtti Britannia. 06.55 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 16.00 Rillit huurussa. 06.40 Ensisilmäyksellä. YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Sikke 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu 17.00 YleX Ilta: Womma 20.00 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 03.15 Gassed up. 18.02 Luonto-Suomi: Matoilta 0203-17600 18.50 Merisää 18.55 Luonto-Suomi: Matoilta 0203-17600 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Viikinkien nousu ja tuho. 17.35 Gold Rush Kultakuume. 12.30 Simpsonit. 05.55 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. 21.30 Huutokaupan metsästäjät. 10.25 Lintubongarit. 10.00 Puutarhan pelastajat. 07.50 Sirkusseilaajat. 07.55 Gold Rush Kultakuume. 19.10 Elokuva: A Very Venice Romance. 13.20 Lentoturmatutkinta. 21.00 Panttilainaamo. 02.30 Australian rajalla. 20.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 11.00 Käsi kohoaa. 07.10 Mexico Life. 08.15 Rooman kadonneet aarteet. 06.30 Say Yes to the Dress. 23.30 Kujalla. 02.35 Food Factory. 07.45 Unelmahäät. 01.25 Los Angelesin kuningas (7). 08.55 Asunnon metsästäjät. 08.25 Apua! Tyttäreni on raskaana. 10.40 Meret ilman vettä. 01.45 Jättimäiset Koneet. 13.00 Puutarhan pelastajat. 18.05 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 07.30 Minä ja eläinlaumani. 18.00 Remontilla rahoiksi. 16.55 Return to Amish. 21.02 Urheiluradio. 12.00 Salatut elämät (7). 20.00 NCIS Rikostutkijat (12). 00.35 Kanadan rajalla. 14.10 TV Shop / Valitut Palat. 11.01 Painkiller (S). 00.00 Paratiisihotelli Tanska (S). 10.00 Taivaallisen hyvää. 01.15 Forensic Files (7). 17.15 Egenlandin matkakohteet. 11.00 Remppa vai muutto. 19.30 Miehen puolikkaat. 13.30 Mökin rakentajat. ’’En kuulu ainoastaan tähän maailmaan’’ TM, kirjailija Pauli Löija Helsingistä puhuu hartaussarjansa toisessa osassa kahden maan kansalaisuudesta. 13.00 Emmerdale (7). 17.01 Futurama. 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 02.25 Simpsonit. 06.45 Hauskimmat eläinvideot. 02.25 Vauhtipaja. 14.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 18.00 Panttilainaamo. 15.00 Australian rajalla. 06.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 06.45 Lottovoittajan unelmakoti. 22.08 Yöradio toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset. 12.00 Huvila & Huussi. 01.00 Los Angelesin kuningas (S). 08.10 Urheiluradio. 15.00 Lottovoittajan unelmakoti. 01.15 Alaskan rautatiet. 04.55 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 18.20 Unelmahäät. 06.20 Lottovoittajan unelmakoti. 07.05 Ensisilmäyksellä. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Los Angelesin kuningas (S). 18.30 100-åringen som tror på framtiden. 13.30 Ensisilmäyksellä. 10.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 Ensisilmäyksellä. 06.10 Kirpputorikisa. 21.00 Kalliovuorten raiteilla. 21.00 Historia: Neuvostoliitto 1922 1991. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 01.02 Kesäheila 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset. 15.00 Marttyyrien Ääni. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Simpsonit. 11.30 Unelmien hääpuvut. 13.30 Salatut elämät (7). 22.00 Miehen puolikkaat. 15.30 Farmi Suomi. 13.00 Salatut elämät (7). 00.00 Muinaiset avaruusoliot. 06.20 Moderni perhe. 07.10 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 01.00 Tähtitaivas. 16.10 Urheiluradio. 10.00 Rikkaat ja rahattomat. 18.30 Panttilainaamo. AVA 04.45 Unelma-asunto auringon alta. 04.35 Ensisilmäyksellä. 23.00 Elokuva: Unstoppable – pysäyttämätön. 11.30 Painkiller (S). 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 09.25 Oman saaren metsästäjät. 03.20 Love Island Suomi (S). 15.50 Return to Amish. 20.45 Drakar ystävyyden roadtrip (12). 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 07.25 Simpsonit. 13.05 Taiteilijoiden taivaat. 17.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). KUTONEN 04.25 Valmistuksen salat: Unelmaautot
°C +6,2 Utsjoki Nuorgam Lämpimintä 11.8. 1 2 3 Tee ilmoituksesi lehteen verkossa Tutustu ja tee ilmoitus >> hameensanomat.fi /ilmoita. klo 15 °C SADESUMMA 7.8.– 12.8. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on puolipilvinen tai selkeä ja suuressa osassa maata on poutaa, lähinnä yksittäiset heikot sadekuurot ovat paikoin mahdollisia. Suunnaltaan vaihteleva tuuli on enimmäkseen heikkoa. Päivän ylin lämpötila on 20 ja 26 asteen välillä. Voit tehdä ilmoituksesi itse helposti ja edullisesti verkossa ympäri vuorokauden. Mene verkkoon. 09 615 00010 Suomen parhaaksi äänestetty kullanmyyntipalvelu jo viidettä vuotta (2019-2023)*! HÄMEENLINNA KE-TO 14.-15.8 KLO 10-17. Lisätietoja: www.suomenkultareservi.fi Fredrikinkatu 35, 00120 Helsinki | Puh. *Goo glearvos ana ?,8 / . klo 15 °C +23,4 Utsjoki Kylmintä 12.8.2023 °C +6,7 Halsua Lämpimintä 12.8.2023 °C +23,4 Punkaharju Sateisinta 10.8. 51,5 mm Vesanto 23 20 24 25 22 22 23 23 24 22 24 25 21 2 3 2 4 5 3 4 4 24/10 24/11 24/11 24/11 24/12 23/11 3 3 3 4 4 4 Hämeenlinna 12.8. 24 Las Palmas 24 Lontoo 26 Malaga 36 Lissabon 25 New York 27 Oslo 21 Pariisi 31 Peking 29 Pietari 23 Rooma 37 Tallinna 22 Tokio 36 Tukholma 25 Ke 33 33 24 41 38 25 24 25 35 28 29 20 27 30 24 36 23 34 24 To 33 30 25 40 40 22 24 24 28 31 30 21 29 30 25 36 24 33 24 Ti Forssa 24 Helsinki 24 Hämeenlinna 24 Iisalmi 24 Imatra 22 Joensuu 24 Jyväskylä 23 Kouvola 23 Kotka 23 Kuopio 23 Lahti 24 Lappeenranta 22 Mikkeli 22 Oulu 24 Rovaniemi 24 Savonlinna 22 Seinäjoki 23 Tampere 24 Turku 23 Utsjoki 23 Vaasa 22 Varkaus 22 Ke 24 24 24 26 24 24 25 24 23 24 25 25 24 24 25 24 24 24 24 26 23 24 To 24 24 24 24 24 25 24 25 22 25 24 26 26 24 23 24 24 24 23 25 23 25 Pe 22 23 22 20 23 21 22 23 22 21 23 22 21 20 18 21 22 22 22 21 21 23 La 21 21 21 18 21 20 21 22 21 20 22 22 21 18 19 20 20 21 19 16 20 20 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 11.8. 28 Hämeen Sanomat Tiistaina 13.8.2024 ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 12 15 18 21 24 27 30 2 5 8 11 Heinäkuu Elokuu 2024 10 20 30 13 16 19 22 25 28 31 3 6 9 Heinäkuu Elokuu 2024 4 8 12 Ti Bangkok 32 Berliini 31 Bryssel 29 Eilat 40 Kairo 38 Kööpenham. Tällä mainoksella 10 € bonus yli 100 € myynnistä | Kahvitarjoilu, lämpimästi tervetuloa! i PERHEILMOITUKSET LUOKITELLUT JÄRJESTÖTOIMINTA KUOLINILMOITUKSET SURUKIITOKSET yms. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA O S T A M M E K U L T A A Koruja, kelloja, harkkoja, hammaskultaa, kunniamerkkejä ja muita kultaesineitä. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 12.8. Voitte saapua paikan päälle pelkästään arvioimaan kultaesineenne, tai halutessanne muuttaa kullan rahaksi. Meillä Suomen Kultareservillä saatte suomen parhaat hinnat, hintatakuulla. Maksun ja kuitin saatte aina heti paikan päällä. SCANDIC CITY, Raatihuoneenkatu 16. Ilmoituksen voit jättää edullisimmin itsepalveluna verkkopalvelussa. Maksun voit suorittaa ilmoitustyypistä ja valitsemastasi maksutavasta riippuen yhdessä tai useammassa erässä. Valitse haluamasi osasto ja tutustu ilmoitusja lehtivalikoimaamme. Palvelu opastaa sinua vaihe vaiheelta. Näet ilmoituksen koon, ulkonäön ja hinnan ilmoitusta tehdessäsi