Sivu 21 Thaimaasta on tullut sittenkin poimijoita Suomeen Sivu 13. Sivu 6 Tuppurainen vakuuttaa, että SDP:n ryhmä on yhtenäinen Sivu 12 Sivut 4–5 Todellisuuspakolaiset sukeltavat Keskiaikafestivaaleilla fantasiahistoriaan Edessä kauden tärkeimmät pelit – HJS-tykki povaa kovaa jatkosarjaa HJS:n ykköskärki Eetu Kajanto haluaa löytää alkukauden maalivireensä. Kajannon mukaan peli on asettunut viime viikkoina uomiinsa. Kajanto on löytänyt tälle kaudelle uuden tutkaparin, jota lahjoo maalisyötöistä. Maailmantilanne vaikuttaa OP Hämeen vakavaraisuuteen Pankin asiakkaiden maksuohjelmanmuutoksia tehtiin lähes 1 500 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, kun niitä tehtiin koko viime vuoden aikana 2 000 kappaletta. Joukkueen tämän kauden vahvistukset keräävät kiitosta. Nuoren miehen tavoitteena on karistaa Kakkosen pölyt jaloistaan lähitulevaisuudessa. Hämeenlinnalaiset ovat pedanneet itselleen hyvät asemat jatkosarjaan. Keskiviikkona 14.8.2024 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 216 | Irtonumero 4 euroa Parolan tekeillä oleva lukio sai paalunsa – Jatkossa Juteini keskusta käytetään osana lukio opintoja Sivu 9 More-liittymä lankeaa hämeenlinnalaisten maksettavaksi Sivu 3 Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen kertoo olevansa Janakkalan päätökseen pettynyt ja ihmettelee kunnan perusteluja
Miten ihmeessä yritykset voivat tällaisen jälkeen – myöskään Janakkalassa – luottaa kunnallisen päätöksenteon johdonmukaisuuteen. Viralan liittymään nojautuminen on tässä kohdin tekopyhää hurskastelua. Janakkalan yksipuolinen ilmoitus on kylmää vettä koko seudun elinkeinoelämän niskaan. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Lehtisepät oy, Tuusula/Kouvola Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 Hameensanomat.fi: joko luit nämä jutut. Kunnanrajalla oli väliä, vaikka ei minkään järjen mukaan olisi pitänyt olla. Janakkalan talousvaikeudet eivät ole yllätys, vaan lähinnä se, mihin kaikkeen niitä voi käyttää perusteluna tai tekosyynä. Jesper von Hertzen laati Hämptonista tietovisan –?432 kysymystä pelikortin näköisillä lapuilla Taustatietoa ammattimaiselle tietovisojen tekijälle on kertynyt muun muassa Hämeenlinnan kaupungin sivuilta, kartoista ja internetistä. Se tarkoittaa eritasoliittymähankkeen viemistä edelleen eteenpäin. Tottahan se on, mutta ei ensinkään yllättävää, eikä sen perusteella voi pysäyttää kehitystä ja panna kaikkia pillejä pussiin. Kun Janakkalan ainakin osin kotikutoiseen rahapulaan ei ole löydetty ratkaisua on näköjään todettu, että siirretäänpä osa laskusta suoraan Hämeenlinnan veronmaksajien piikkiin. Hämeenlinnalainen hotellinjohtaja Väinö Eskola lähti sata vuotta sitten pikajuoksijana Pariisin olympialaisiin Matkanteko Pariisiin kesti kauan laivalla ja junalla. RIKU HASARI PEKKA RAUTIAINEN ESKO TUOVINEN RIKU HASARI Pääkirjoitus 14.8.2024 J anakkalan suunnasta kuului maanantaina loppukesän pölhöpopulistisin uutinen: kunta vetäytyy More-yritysalueen kipeästi kaipaaman moottoritieliittymän rahoituksesta. Posti ilmoitti keväällä jopa 43 hehtaarin aluevarauksesta Moreenista Hämeenlinnan puolelta kaavaillun ison logistiikkakeskuksen tarpeisiin. Ensin lobataan valtion saamiseksi liittymän taakse hartaasti ja näennäisen yksituumaisesti, mutta sitten vetäydytään, kun tulee ratkaisun eli maksuosuuksista sopimisen aika. On niillä ja myös silloin, kun Hämeenlinnan seudulla haetaan kaikille yhteistä ja tulevaisuuden hyvinvoinnille elintärkeää elinvoimaa ja vieläpä ihan konkreettisesti: työtä ja toimeentuloa. Jättipotti ei kuitenkaan ollut ihan todellinen, ainakaan vielä. Sekä aikataulu että tontin käyttötarkoitus ovat auki. Janakkala pölhöilee oikein olan takaa ” Kätevääkö?. Jos niin hyvin käy, voidaan sanoa, että Janakkalan kunnan päättäjistä huolimatta. Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen vakuuttaa Hämeenlinnan pitävän mitä on luvannut. Hämeenlinnan kulttuurijelpparit odottavat malttamattomina kutsua kanssaihmettelijöiksi tapahtumiin Vapaaehtoiskeskus Pysäkiltä löytyy liki 20 kulttuurijelpparia, jotka lähtevät mielellään seuraksi kulttuuritapahtumiin ja kohteisiin, jos yksin ei tohdi lähteä. Mahdollisesti, mutta myös erittäin lyhytjänteistä. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–16 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäälliköt: Sanni Koivuniemi, Jani Suhonen 03 615 1410 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 03 7575 700 ma–pe klo 8–16. Nyt tehty vetäytymispäätös oli ilmeistä seurausta siitä. Kätevääkö. Peliin voi osallistua jopa 80 henkeä. Olympiavuonna hän hävisi täpärästi satasen SM-finaalin. Janakkala oli mukana kilpailussa, mutta jäi nuolemaan näppejään. Kunnan pääasiallinen perustelu vetäytymiselle on kustannustason nousu. Katso asuvideot – Hämeenlinnalainen yhdistys Todellisuuspakolaiset tarjoaa keskiaikafestivaaleilla värikkään sukelluksen fantasiahistoriaan Isoja roolipelejä yhdistys järjestää vähintään kerran vuodessa. Liittymä moottoritielle tarvitaan ja se rakennetaan, eikä Janakkala millään ilveellä voi estää, etteikö hyöty siitä koituisi myös Janakkalan hyväksi. Elinvoima kelpaa Janakkalalle, mutta mieluiten ilmaiseksi. Ykköseksi juoksi muuan Urho Kekkonen. Vai ei kunnanrajoilla ole väliä. Valtakunnan valtaväylän, kolmosmoottoritien varressa sijaitseva More – eli Hämeenlinnan Moreeni ja Janakkalan Rastikangas yhdessä ovat yksi koko seudun ja koko maakunnan – tulevaisuuden avaintekijöitä
– Me vastaamme valtion suuntaan siitä, että asia hoituu kuntien puolelta. – Osasin kuitenkin odottaa tällaista päätöstä, sillä sävy oli jo kesäkuun keskusteluissa vastaava. Parviainen toteaa Janakkalan reagoivan kaikilla kohonneisiin kustannuksiin päätöksellä, jonka takia Hämeenlinnan veronmaksajat joutuvat maksamaan heidänkin osuutensa yhteisen hyvän varmistamiseksi. Moottoritien varteen pystytetty kyltti kertoo Janakkalan ja Hämeenlinnan yhteisestä More-yritysalueesta, joka tarvitsee oman liittymänsä moottoritielle. Valtion rahoitusta tämä ei uhkaa. Tässä on puhtaat taloudelliset näkökannat, Reijo Löytynoja sanoo. Valtio on tehnyt sopimuksen Moren osarahoituksesta Hämeenlinnan kanssa. Päätös ei uhkaa valtion rahoitusta. Hämeenlinna voitti alkuvuonna Janakkalan ja Akaan kanssa käydyn kisan Postin uudesta logistiikkakeskuksesta. Moren eritasoliittymä on ollut yksi koko maakunnan edunvalvonnan tavoitteista. Hämeenlinna on sitoutunut More-alueen kehittämiseen ja myös eritasoliittymähankkeen eteenpäin viemiseen. Päätös Janakkalan irtaantumisesta tehtiin kunnanhallituksen kokouksessa maanantaina. Äänestyksen jälkeen kunnanhallitus päätti, että mahdollisten veronkorotusten määristä päätetään myöhemmin kunnanhallituksen talousarviokäsittelyn yhteydessä. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 3 Kaupunginjohtaja ihmettelee Janakkalan More-perusteluita Sanni Koivuniemi H ämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen kertoo olevansa pettynyt Janakkalan maanantaiseen päätökseen irtisanoutua Moreenin eritasoliittymän rahoitussopimuksesta. Janakkala perusteli päätöstään hankkeen kohonneilla kustannuksilla. Janakkalan oli mahdollista irtisanoutua sopimuksesta yksipuolisella ilmoituksella. Janakkalan irtaantuminen onnistui Hämeenlinnan kanssa tehdyn väljän aie sopimuksen takia. Janakkala kiristää parhaillaan talouttaan valtionosuuksien pienenemisen ja kustannusten nousun takia. Janakkala lupaa, että kunta hoitaa oman osuutensa More-alueen kasvavasta liikennekuormasta Viralan liittymän kautta. Eikö More-alueelle ajettaisi kuitenkin Moren liittymästä. Hämeenlinnan ja Janakkalan oli tarkoitus jakaa loput kustannuksista esimerkiksi asukasmääräpohjaisesti, mutta nyt siis yli 10 miljoonan euron kustannukset jäävät kokonaan Hämeenlinnan maksettavaksi. Ja kun Janakkala ei ole mukana, me otamme sen vastattavaksi. – Jos Janakkalan perusteena olisi aidosti ollut hankkeen yleinen kustannustason kasvu, olisi kunta kaiken järjen mukaan tarjonnut edes varhaisemmassa suunnitelmavaiheessa esillä olleen maksuosuuden mukaista osallistumistaan hankkeeseen. Parviainen myös huomauttaa, että virallisten selvitysten mukaan liittymän hyödyt jakaantuvat myös Janakkalan puolelle jopa enemmän, kuin asukaspohjan suhteessa olisi odotettu. Uuden eritasoliittymän tarkoitus on palvella nimenomaan koko molempien kuntien alueella toimivan ekosysteemin toimintaa riippumatta siitä kumman kunnan puolelle uusi liittymä rakentuu. – Olisimme olleet valmiita tekemään sitovammankin sopimuksen, kun aiesopimusta tehtiin. – Tarkemmin sanottuna hämeenlinnalaisten veronmaksajien maksettavaksi, ei valitettavasti ole muuta vaihtoehtoa, Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen sanoo. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Reijo Löytynojan (sd.) mukaan More-päätöskin oli puhtaasti taloudellinen. Jos Posti olisi tehnyt tonttivarauksen Janakkalan puolelle, olisiko päätöksenne Moresta ollut toinen. Säästöpaketissa esitettiin, että tuloveroa korotettaisiin 0,5 prosenttia ja vapaa-ajan kiinteistöjen verotusta 0,4 prosenttia. – Sopimus on tehty alun perin 2017, siihen nähden kustannus on noussut. Olli-Poika Parviainen, kaupunginjohtaja PEKKA RAUTIAINEN Uutiset p. Aiesopimus on aina tahdon ja luottamuksen osoitus, ja niin ajateltiin, että sillä mennään. Parviaisen mukaan valtio toivoi, että neuvotteluosapuolia on vain yksi. – Ei kunnalla ole työkaluja määrätä mitä reittiä liikennöitsijät käyttävät. Parviainen arvelee tämän tarkoittavan paitsi kustannustason yleistä kasvua ensimmäisistä arvioista, myös sitä, että valtion rahoitusosuus jäi matalammaksi kuin optimistisimmissa ennusteissa haettiin. Olli-Poika Parviainen ei osaa ottaa kantaa Postin vaikutukseen. Samalla kunnanhallitus käsitteli talouden tasapainottamisen toimikunnan valmisteleman esityksen kunnan säästöpaketista. Ja kaikki kuntapolitiikassa olleet tietävät, että aina summa paisuu, kun oikeasti lähdetään rakentamaan. Olli-Poika Parviainen pitää väitettä erikoisena. – Ei siitä ole avoimesti puhuttu. Parviaisen mukaan valtion rahoitusosuus on kuitenkin samantasoinen kuin muissakin vastaavissa hankkeissa sekä valtiontalouden nykytilanteessa hyvä ja joka tapauksessa merkittävä. – Kaupungille on tärkeää olla luotettava ja ennustettava kumppani myös alueella olevien ja sinne sijoittumista suunnittelevien yritysten suuntaan. Löytynojan mukaan Viralan liittymän uudistaminen oli kunnalta suurehko taloudellinen panostus. – Kun puhutaan More-alueesta, se tarkoittaa myös Rastikangasta, ei pelkästään Hämeenlinnan puolta. Janakkala ei sitä halunnut vaan he halusivat väljemmän sopimuksen. Meillä on tarkoitus kehittää myös Rastikangasta, Löytynoja sanoo. – Mielestäni se ei ole oikein relevantti kysymys. ” Ei kunnalla ole työkaluja määrätä mitä reittiä liikennöitsijät käyttävät. Kaupungin tiedotteessa Parviainen toteaa Janakkalan päätöksen osoittavan lyhytnäköistä ja harkitsematonta ajattelua sekä heikentää luottamusta kuntien välillä. Posti ei liity meidän mielestämme tähän mitenkään. Pidämme sen, minkä lupaamme, Parviainen lupaa tiedotteessa. Eritasoliittymän kustannus on 15,6 miljoonaa euroa, johon valtio on myöntänyt 5,04 miljoonan euron osarahoituksen. Se etenee seuraavaksi lautakuntien käsittelyyn
Jutta Koskinen esittää Keskiaikafestivaaleilla metsänkeijua. Hahmo kantaa matkaajan sauvaa. Leiriläisten rooliasuihin kuuluu metsän eläimiin ja kasveihin viittaavia koristeita. p Uutiset. 4 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 Mira Suovasen hahmo on metsien samooja ja tietäjä
Metsänväen kulkue yhdessä metsän jumalan johdattamana ottaa osaa festivaalikarkeloihin, kunnes katoaa taas ihmisten näkyviltä. Yhteen peliin voi osallistua jopa 80 henkeä. Hämeenlinnan Linnanpuistoon saapuu larppaajia niin läheltä kuin kauempaa, jopa Joensuusta asti. Pidämme paljon esimerkiksi maailmanlopun jälkeisestä meiningistä, Ilola sanoo. Päivälippujen hinnat 22–32 euroa. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 5 Larppaajat saapuvat Keskiaika festivaaleille Jenna Lahti H ämeenlinnalainen nuorisoyhdistys Todellisuuspakolaiset ry edistää roolipelitoimintaa tehden yhteistyötä ympäri Suomea eri toimijoiden ja yhdistysten kanssa. Hämeenlinnalaisten nuorten Todellisuuspakolaiset ry tuo metsänpeiton leirialueella esiin muinaissuomalaista mytologiaa. – Larpissa pääsee kokemaan turvallisesti asioita, joita ei oikeassa elämässä haluaisi kokea. Kaikkiin kulkueisiin saa vapaasti osallistua. Osa yöpyy viikonloppuna leirissä. Esimerkiksi omassa kotimetsässä ollessasi metsän väki suuttuu tai haluaa kujeilla, sinne voi eksyä etkä löydä sieltä pois, Ilola kertoo. – Meillä on larppikummi-konsepti. Katso videot Hämeen Sanomien sovelluksesta tai osoitteesta www.hameensanomat.fi. Kantaen pyhäinjäännöksiä festivaalialueen läpi he siunaavat kävijät hyvällä onnella. Elävöittäminen on iso osa Todellisuuspakolaisten toimintaa esimerkiksi Hämeenlinnan lastenja nuorten kulttuurikeskuksen Arxin tapahtumissa. Joillekin larppaamisen yhteisöllisyys ja esimerkiksi hienojen asujen ompeleminen voivat olla pääosassa. Larpissa eletään yhdessä ennalta sovittua tarinaa, käyttäydytään ja puhutaan roolihahmon kautta. Suomessa suurin osa larpeista on aloittelijaystävällisiä, Suovanen kertoo. RIKU HASARI Aki Ilola (keskellä) kuvailee larppaamista teatterileikiksi ilman yleisöä. 2024. HÄMEEN KESKIAIKAFESTIVAALI . Metsänpeitossa keskitytään erityisesti muinaissuomalaiseen mytologiaan, josta leirin teema on ottanut inspiraationsa. Yhdistys perustettiin vuonna 2016. Kolmas kulkue on virvatulten tanssi, jossa taianomaiset pimeässä hohtavat olennot tanssivat läpi puiston iltahämärässä. Leirissä on lupa poiketa keskiaikateemasta ja heittäytyä satujen, tarinoiden ja legendojen maailmaan. . yli 200 kauppiaan markkinatori ja ilmaista alueohjelmaa. Järjestetään Hämeen linnan ja Linnanpuiston alueella perjantaista sunnuntaihin 16.–18.8. – Se on turvapaikka heille, jotka pitävät fantasiasta ja mytologiasta, Suovanen toteaa. Tapahtuma-alueella on mm. – Pitää tietää, miten sieltä pääsee pois, koska muuten sinne voi jäädä ikiajoiksi jumiin. Keskiaikaja viikinkileireissä aiheen harrastajat asuvat ja esittelevät yleisölle muun muassa keskiaikaista leirielämää ja keskiaikaisten ruokien valmistusta. Vaikka larppaamisen voisi rinnastaa näyttelemiseen, teatteritaustaa ei tarvitse olla. Jos joku lähtee larppaamaan ensi kertaa epävarmana, voi kummin ottaa mukaan ja suunnitella peliä yhdessä, Ilola jatkaa. – Liveroolipelaaminen eli larppaaminen on tavallaan improvisaatioteatteria ilman yleisöä, yhdistyksen jäsen Aki Ilola kuvailee. . – Olemme opettaneet projektityöskentelyä ja tapahtuman järjestämistä sekä pitäneet luentoja vaikkapa siitä, kuinka järjestät lämpimän ruoan larppiin metsäolosuhteisiin, yhdistyksen jäsen Mira Suovanen luettelee. . Valmistautuminen kestää useita viikkoja. – Metsänpeitto on muinaissuomalaisessa uskomuksessa tasku-ulottuvuus, jonne voi eksyä. Lisäksi häpeäkulkueessa rikkurit ja syntiset kulkevat julkisesti nöyryytettyinä, häveten tekojaan koko festivaaliyleisön edessä. Yhdistyksellä on festivaalien aikana neljä eri kulkuetta, jotka kulkevat kaikkina kolmena päivänä. Tulevana viikonloppuna Todellisuuspakolaiset järjestää Hämeen Keskiaikafestivaaleilla metsänpeiton leirialueen. Tavernassa päivittäin teemaan sopivia musiikkiesiintyjiä Italiasta, Saksasta, Suomesta ja Virosta. . Jäseniä on tällä hetkellä viitisenkymmentä. Ohjelmassa muun muassa turnajaisia, työnäytöksiä ja luentoja. . Järjestäjänä Hämeen keskiaikatapahtumat oy. Pakanahenkisessä leirissä pääsee näkemään värikkäämpää keskiaikaa. Esimerkiksi Facebookista ja Discordista löytyy yhteisöjä, joihin voi liittyä matalalla kynnyksellä. Kyseessä on yhdistyksen kuudes vuosi Keskiaikafestivaaleilla. Uutiset p. Myös pienimuotoisia koulutuksia on lukeutunut matkan varrelle. . Aki Ilola, Mira Suovanen ja Jutta Koskinen nähdään Keskiaikafestivaalien metsänpeiton leirialueella. Millaisia asuja metsänpeistossa voi nähdä. Isoja roolipelejä yhdistys järjestää vähintään kerran vuodessa. Pyhäinjäännöskulkueessa Jumalaa pelkäävät kristityt rukoilevat festivaaliyleisön puolesta. Tällä viikolla larppaajat nähdään Hämeen keskiaikafestivaaleilla Hämeenlinnassa. Yksi keino päästä sieltä pois on kääntää paita väärinpäin ja kävellä takaperin samoja askelia takaisin, Suovanen selittää
OP Hämeen liikevoitto laski 4 prosenttia 33,9 miljoonaan euroon. Pankille ei ole Helinin mukaan merkittävissä määrin kirjattu lopullisia luottotappioita ensimmäisen vuosipuoliskon osalta. Asuntomarkkinoiden tilanne on ollut vuoden takaiseen verrattuna vaisumpi. Maksuohjelmanmuutoksia tehtiin lähes 1 500 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, kun niitä tehtiin koko vuoden 2023 aikana 2 000 kappaletta, OP Häme kertoo tiedotteessaan. Henkilöasiakkaiden asuntoluottoja nostettiin 94,8 miljoonaa euroa, mikä on 14,1 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. – Asiakkaidemme tarpeet luottojen maksuohjelmien muuttamiselle ovat olleet kasvussa. OP Hämeen ydinvakavaraisuus oli 30,9 prosenttia ja lähes samalla tasolla vuoden takaiseen nähden. Mökkikauppa käynnistyi tänä vuonna normaalia myöhemmin kylmän kevään vuoksi. – Henkilöstön rekrytoimiseen liittyy rahoituksen finanssisääntelyn toimintaja prosessivaateiden lisääntyminen. Sen myötä pankin korkokate tulee vielä taittumaan ja normalisoitumaan. Kauppoja tehtiin suurin piirtein sama määrä kuin vertailukaudella. PEKKA RAUTIAINEN p Uutiset. Talouden epävarmuuden kasvu näkyy vahvasti esimerkiksi rakentamisen toimialalla, joka nostaa toimialakohtaisesti odotettujen luottotappioiden määrää. OP Ryhmän linjauksen mukaisesti omistaja-asiakkaiden päivittäiset pankkipalvelumaksut ovat kuluvan vuoden maksuttomia. Asuntokaupan suurta vilkastumista ei odoteta vielä syksylle, mutta kiinnostusta ja tarvetta selvästi on. Kysyntää kohdistui etenkin perheasuntoihin ja hyväkuntoisiin omakotitaloihin. Pankin nettopalkkiotuotot laskivat noin 16,4 miljoonaan euroon, 14,9 prosenttia. Keskipitkällä aikavälillä tarvitsemme tähän tekijöitä, toimitusjohtaja Mika Helin kertoo. Kulut kasvoivat yhteensä 5,6 prosenttia. Korkokatteen kasvu on hidastunut merkittävästi, sillä vuonna 2023 pankin korkokate kasvoi lähes kaksinkertaiseksi, 96,9 prosenttia. Tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana pankki teki 288 kauppaa, kun viime vuoden vertailuajankohtana kauppoja tehtiin 290 kappaletta. Vuotta aiemmin potentiaaliset luottotappiot olivat 1,1 miljoonaa, kun taas nyt 5,3 miljoonaa. 6 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 OP Hämeen ensimmäisen puoli vuotisen tulos on edelleen vahva Miira Parhiala H enkilökunnan rekrytointi vaikutti Hämeen Osuuspankin (OP Häme) kulujen kasvuun ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Korkojen nousu on edistänyt OP Hämeen alkutaivalta. Asuntonäytöillä kävijöiden määrä on kesän aikana noussut, mutta ostopäätökset edelleen kestävät. Liikevoitto kasvoi viime vuoden aikana 93,2 prosenttia 54,6 miljoonaan euroon. Etelä-Hämeen Osuuspankki ja Päijät-Hämeen Osuuspankki sulautuivat Hämeen Osuuspankiksi vuoden vaihteessa. Tuloslaskua selittää odotetut arvonalentumisten kasvu, mutta pankki tekee edelleen vahvaa tulosta. Odotetut arvonalentumiset (ECL) ovat kohonneet merkittävästi vertailuvuoteen nähden 5,3 miljoonaan euroon, 375,3 prosenttia. – Se, että rakennamme yhteistä tapaa toimia ja käytämme siihen aikaa, koituu asiakkaan hyväksi, Helin sanoo. Syyskautena euriborin taso tulee olemaan selkeästi matalampi vuoden 2023 syksyyn verrattuna. Asuntomarkkinan vire jatkui vaisuna vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Maksuttomuudesta johtuen nettopalkkiotuottokertymä on vertailuvuotta selvästi matalampi. Korkokatetta kertyi vuoden 2024 ensimmäisen vuosipuoliskon osalta 43,8 miljoonaa euroa. Kasvua oli edellisvuoteen verrattuna 19,1 prosenttia. Viestintäja muutosjohtaja Meri-Tuulia Huurreniemi ja toimitusjohtaja Mika Helin OP Hämeen tulosinfossa. – Muutaman kymmenyksen laskua selittää haastavampi maailman tila ja asiakkaiden taloudellinen tilanne, toimitusjohtaja Mika Helin kertoo OP Hämeen puolivuotistuloksen tilaisuudessa. OP Ryhmän aloittamat muutosneuvottelut eivät vaikuta OP Hämeen henkilöstön tilanteeseen, vaan henkilömäärä tulee kasvamaan pankissa entisestään. Helin kertoo yhdistymiseen liittyvien teknisten asioiden sujuneen täysin suunnitelmien mukaisesti. Asuntomarkkinan vire jatkui vaisuna vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Kasvun taustalla on muutamien yritysten heikentynyt taloudellinen tilanne sekä yleinen talouden epävarmuuden lisääntyminen. Yhtiö kertoi muutosneuvotteluiden alkamisesta viime viikolla. Sen heikentyminen vaikuttaa suoraan vakavaraisuuteen. Pankin täytyy huomioida luottokannan arvottamisessa asiakkaiden maksukyky ja yritysasiakkaiden rating. ” Korot siivittävät vielä hetken pankin taivalta
HK Porsaan sisäfilee Marinoitu, n. heinäkuu ta. Voim. Vartija seurasi miesten toimintaa ja puuttui tilanteeseen kaupassa. p Miehet yrittivät anastaa Tiiriön Prismasta tuotteita yli tuhannella eurolla: Vartijat huo masivat maanantaiaamuna kau pan valvontakameroista kaksi miestä, jotka olivat jo sunnun taina syyllistyneet myymälävar kauteen. Kiinni jäänyt mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana omaisuusrikok sista kiinni kuusi kertaa. Aiemmin Vasiljev luotsasi Vek ka Groupia toimitusjohtajana, mutta hänen työsuhteensa päät tyi yhtiössä 18. 14.-18.8. Joukkoliikennepäällikön virka korvaa aiemman joukkoliikenne koordinaattorin pestin, joka Hä meenlinnassa oli vähintäänkin tuu linen. Hän aloittaa uudessa virassaan 3. Toinen mies oli poistu nut paikalta, mutta toinen laittoi lisää tuotteita kassiinsa. 14.-18.8. Auton kyydissä olleelta 19vuotiaalta mieheltä löytyi turvallisuustarkastuksessa pie ni määrä huumausainetta sekä ampumaaseen patruunoita. 14.-18.8. Aukion mukaan kaikki osalli set olivat 15–17vuotiaita. Nipputarjous yht. Voim. Saarioinen Lohikiusaus, kinkkukiusaus, juustoinen lihamakaronilaatikko tai jauhelihakiusaus 650 g (7,62/kg) Voim. Onnettomuus tapahtui hieman kello 14 jälkeen PikkuParolantiellä. Aukio ei kommentoi uhrin vammojen vakavuutta. syyskuuta. 14.-17.8. Uusi päällikkö vastaa aiemman koordinaattorin tavoin joukko liikenneyksikön toiminnasta ja taloudesta sekä henkilöstön joh tamisesta ja kehittämisestä. 16 rll (0,49/rll) Norm. Uutiset p. Varsiparsakaali Suomi 14 95 8 90 5 00 2 49 Kotimaista WC Paperi valk. 650 g Suomi 4 99 4 95 5 90 Voim. 14.-18.8. 32 rll (0,37/rll) Norm. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 7 Kaikkea arkeen 7 99 Voim. p Auto ajoi ulos tieltä Hämeenlinnassa: Henkilöauto ajoi tiis taina iltapäivällä ulos tieltä ja töytäisi valopylvään kumoon Hämeenlinnassa. Vuodesta 2020 lähtien hänellä on ollut oma konsulttitoimisto Vasil jev Oy Ab. Tyrväntö Mansikkalaatikko 1,5 kg (8,60/kg) Suomi kg Tomi Vasiljev aloittaa Hämeenlinnan joukko liikenne päällikkönä Toni Rasinkangas Hämeenlinnan kaupungin uusi joukkoliikennepäällikkö on Tomi Vasiljev (ympyräkuvassa). Joukkoliikennepäällikkö vas taa siitä, että joukkoliikenne Hä meenlinnassa on toimivaa ja tur vallista. Kariniemen Liekkitai hunajasiivet 700 g (4,27/kg) Suomi ERÄ ERÄ UUTUUS! Voim. Autoa kuljettanut nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettami sesta oikeudetta neljä kertaa. Sa malla Vasiljev sopi osakkeidensa myynnistä Lease Deal Groupille. 14.-18.8. Aukion mukaan koulun lähei syydessä oli perjantaiiltana ol lut noin 100–200 nuorta viettä mässä iltaa. Tällöin miehet alkoi vat uhkailla vartijaa suusanal lisesti väkivallalla. Au kion mukaan tapausta tutkitaan tapon yrityksenä, pahoinpite lynä ja laittomana uhkauksena. 14.-18.8. Hänen on toimittava vuo rovaikutuksessa eri viranomais ten, sidosryhmien ja asukkaiden kanssa. 14.-18.8. 1 tuote/kuponki. 1 tuote/kuponki. 14.8.-4.9. Grandiosa BigOne tai PerhePizzat 510-625 g (7,98-9,78/kg) 30 pv alin hinta 6,30-6,75 2 99 Voim. tammikuuta. 9,95/kpl (0,62/rll) Hinta voim. Kiinniotettu 29vuotias mies myönsi anastuksen. 1.8.2024 alk. p 19-vuotias autoili Ojoisilla ilman ajo-oikeutta: 19vuotias nainen jäi maanantaina Ojoisilla kiin ni autoilusta ilman ajooikeut ta. Varti ja kiinniotti miehen ja ilmoitti asiasta poliisille. Epäilty puukotus tapahtui Hyökkälän koulun pihalla perjantaiiltana yhdeksän ja kymmenen välillä. Kaksi aiempaa virkasuhdetta kaupunki purki koeajalla, viimek si keväällä. Poliisi on ottanut kiinni kaksi nuorta tapaukseen liittyen. Hänen hal lustaan löytyi 1370 euron arvosta liikkeestä anastettua omaisuut ta. Hämeen Sanomat ei tavoit tanut Tomi Vasiljevia kommen toimaan eikä valinnan tehnyttä kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuria. Poliisipartio pysäytti auton Härkätiellä kello 15 aikaan. Määräaikaan mennessä hake muksen jätti 24 hakijaa. 14.-17.8. Lyhyesti p Poliisi epäilee: Alaikäistä puukotettiin perjantai-iltana koulun pihalla Tuusulassa: Poliisi epäilee alaikäisen nuoren joutu neen puukotuksen uhriksi per jantaina Tuusulassa Uudella maalla, kertoo tutkinnanjohtaja Sampsa Aukio STT:lle. t 2 KPL HÄMEENLINNA Wartiamäentie 2 MA–LA 7-23, SU 9-23 Seuraa meitä! facebook.com/ prismahameenlinna VALITSEMASI KÄYTTÖTAVARATUOTE PUKEUTUMINEN JA JALKINEET -15% -20% Max. Kaupunki haastatteli neljä hakijaa ja Vasil jevin varalle valittiin Ari Heinilä. pantin kg kg pkt kpl kpl plo 2 kpl 3 49 19 90 Voim. Kukaan ei loukkaantunut, mutta onnet tomuuden jälkien raivaaminen haittasi liikennettä. Valio Arkijuusto 1,25 kg (4,72/kg) Voim. Aukion mukaan uh ri oli mennyt väliin rauhoittele maan porukkaa, jolloin häneen oli kohdistunut teräaseella is kuja. Lihasampo Porsaan lärvilauta Suomi Voim. 14.-18.8. Aukio kertoo, että paikalla oli muutaman nuoren porukka, joka käyttäytyi aggres siivisesti. Sen jälkeen vartija poistui hetkeksi seuraa maan tilannetta valvontakame roista. Toinen mies pääsi pakoon, mutta hänen henkilöllisyyten sä on poliisin tiedossa. 1.–31.8.2024 Max. Hakuaika päättyi 29. 14,95/kpl (0,47/rll) Kotimaista Talouspaperi valk. Teerenpeli Hämeenmaa 120v Juhlaolut 5,0% 0,33 l (7,24/l) Hinta sis. Hätälä Kirjolohifilee C-leikkuu Norja Voim. Fazer Remix Irttarit 500 g (6,98/kg) Voim. 1.–31.8.2024 S-mobiilin Juhlaetukupongilla elokuussa: ERÄ 12 90 Voim. Aiemmin Vasiljev toimi Vekka Groupin toimitusjohtajana
– Jokainen tapaturma on liikaa. – Se, että vaaratilanteita syntyy, on kaiken inhimillisen huolellisuuden jälkeen aina mahdollista. Kiviniemi sanoi STT:lle tiistaina. – En lähde nyt arvioimaan yksittäisiä seikkoja. Sairaalahankkeen päätoteuttajan rakennusyhtiö SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola kertoi, että räjäytykset suojataan raskailla louhintamatoilla, jotka estävät räjähdyksestä syntyviä kiviä karkaamasta. Yhden kerran kiviä on valunut tai lentänyt turva-alueen sisällä suunnitelman vastaisesti. Paikalla olleen päivystävän palomestarin Janne Taskisen mukaan suurikokoisin hänen näkemänsä kivi lensi ainakin 400–500 metriä. 2,09 6 50 Ruokatorilliset S-marketit: Idänpää, Goodman, Turenki ja Jukola S-marketit: Kotimaista Kirjolohifilee n. Tässä se merkille pantava asia on, että näitä vain on ollut kertakaikkisen poikkeuksellisen paljon. 14.-20.8. – Destialle on annettu toukokuussa suullinen varoitus, seuraavien tapahtumien jälkeen lokakuussa kirjallinen varoitus ja vuoden lopulla joulukuussa on esitetty allianssin johtoryhmälle toimijan vaihtamista, Sipola sanoi. 700 g Suomi 15 90 8 90 KG Ahvenfilee Suomi, säävaraus Max. Max. Kiviä voidaan räjähdyksen jälkeen irrottaa ja pilkkoa rammerilla, joka on kaivinkoneeseen kiinnitetty piikkauskone tai poravasara. ”Näitä vain on ollut kertakaikkisen poikkeuksellisen paljon”, sanoo rakennusyhtiö SRV:n toimitusjohtaja. Sipola kertoo, että kiviä on lentänyt louhintatöissä aiemmin suojamattojen alta työmaan ulkopuolelle kaksi kertaa. Suhtaudumme erittäin vakavasti sattuneeseen onnettomuuteen. 1.8.2024 sis.pantit kg ERÄ ERÄ Destian toimitusjohtaja ei halua arvioida syitä Helsingin Laakson sairaalan työmaan räjähdykseen Heli Laakkonen?/?STT Infra-alan yhtiö Destian toimitusjohtaja Tero Kiviniemi ei pysty tässä vaiheessa arviomaan syitä, jotka johtivat räjähdysonnettomuuteen Laakson sairaalan työmaalla Helsingin Töölössä perjantaina. 8 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 3 00 2 49 Leikkokrysanteemi Alankomaat Yks. Vaurioituneita henkilöautoja poliisinauhoin eristettynä Stenbäckin kadulla Helsingissä perjantaina 9. – Tutkinta toivottavasti antaa tarkempaa tietoa. Muutamia henkilöautoja vaurioitui räjähdyksestä lentäneistä irtokivistä Stenbäckinkadulla. Olemme pahoillamme tilanteesta ja aiheutuneesta vahingosta ja huolesta. 2 kpl/kuponki Katso resepti yhteishyvä.fi Edullista arkiruokaa Snellman Kunnon naudan jauheliha 10 % 700 g (9,99/kg) Suomi 6 99 a RUOKATORILTA ke-la 24 95 RUOKATORILTA ke-la KG 5 KPL Oolannin Ranskanperunat 500 g (3,00/kg) Yksittäin 1,80 (3,60/kg) 3 00 2 kpl 2 KPL 2 KPL VALINTASI MUKAAN 2 KPL Teerenpeli Hämeenmaa 120v Juhlaolut 5,0% 0,33l (7,24/l) Hinta alk. Onnettomuudessa loukkaantui kaivinkoneen kuljettaja ja toinen työntekijä. Hänen mukaansa Destiassa työturvallisuus on aina otettu erittäin vakavasti. Destian toimitusjohtaja Tero Kiviniemi ei halua moittia Destian työkulttuuria. Aluehallintovirasto aloitti onnettomuuden tutkinnan maanantaina. 3,99 Tupla Suklaapatukat 48–50 g (12,00–12,50/kg) Yksittäin 0,89 (15,54–17,80/kg) S-MOBIILIKUPONGILLA Elovena Kaurajuoma kahviin 1 l Norm. SRV on ilmoittanut vaarantilanteista aluehallintovirastolle. 8 00 2 KPL Omo tai Bio Luvil Pyykinpesunesteet 920–1000 ml (4,00–4,35/l) Yksittäin 5,79–5,89 (5,89–6,40/l) voim. EMMI KORHONEN?/?LEHTIKUVA p Uutiset. Louhintapaikalle oli kuitenkin jäänyt vanha, räjähtämätön panos, joka sinkosi kiviä pitkälle. Maanantaina SRV asetti Destian hankintakieltoon asutuskeskuksissa tehtävien louhintatöiden osalta. Sipolan mukaan Destia on suhtautunut tilanteeseen monessa mielessä hyvin. Mikä sitten selittää sen, että samalla työmaalla on tapahtunut useita vaaratilanteita Destian tehdessä louhintatöitä. Tuossa vaiheessa vaihdettiin kuitenkin vain työmaan vastuuhenkilöitä. Toiseen osui louhe. Onnettomuus tapahtui työmaalla louhintatöitä tehdessä. 2 kpl/kuponki 1 50 KPL Paprika punainen Alankomaat 2 29 5 KPL Valitsemasi Muro tai Mysli -25% 2 KPL Kasslerpihvit Suomi KG KPL ALLE EURON HEVIT Sipulinippu Suomi Suomi 99 Kpl Ilmoituksessa olevien tuotteiden hinnat voimassa 14.-18.8. Nämä ovat niitä yksityiskohtia, joihin varmasti liittyy eri tekijöitä, Kiviniemi sanoi. Allianssilla Sipola viittaa organisaatioon, jossa ovat mukana SRV, Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala ja hanketta suunnittelevia tahoja. – On tehty myös räjäytys, jossa ei ole riittävän huolella koordinoitu, että maanalaisessa työssä olevat ovat varmasti poissa maanalaisista tiloista, Sipola kertoi. STT:n tietojen mukaan heistä toinen loukkaantui rikkoutuneesta lasista ja räjähdyksen lennättämästä kivestä. Laakson sairaa lan työmaaalueella Helsingissä tapahtui louhinnan yhteydessä rä jähdysonnettomuus, josta lentäneistä irtokivistä ja lohkareista ai heutui vahinkoa. elokuuta 2024. Laakson sairaalan omistavat Helsingin kaupunki ja HUS. Sipolan mukaan Laakson sairaalan työmaalla on ollut useita louhinnan räjäytysvaiheeseen liittyviä vaaratilanteita
Vanajaveden aavelaivaksikin kutsuttu huonokuntoinen M/S Tampere on seikkaillut pitkin vesistöä jo pitkään. Paalutus oli päivässä taputeltu. elokuuta ollut jo tutuksi tulleella ankkuripaikallaan Ritvalan vesillä. Ilmakuva toukokuulta 2024. Kesällä alus liikkui vesistöä pohjoiseen päin ja vaihtoi Kanta-Hämeen vedet Pirkanmaan ulapoihin. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 9 KESÄN ODOTETUIN KESÄN ODOTETUIN LOPPUTYHJ ENNYS LOPPUTYHJ ENNYS ALKOI! ALKOI! Näillä hinnoilla kannattaa ostaa jo tuleville kesille! NYT ON NOPEUS VALTTIA! NYT ON NOPEUS VALTTIA! KESÄKALUSTEIDEN KESÄKALUSTEIDEN LOPPUUNMYYNTI –– 40 40 %% KAIKISTA JO ALENNETUISTA LOPPUUNMYYNTIHINNOISTA VIELÄ VÄHINTÄÄN Myymälöissä ja sotka.fi Löydä lähin myymäläsi ja katso aukiolotiedot sotka.fi/myymalat Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi * Edut normaalihinnoista. Henkilökunnan kokouksessakaan jytinä ei kantautunut keskusteluäänen ylitse, kertoi Juteinin koulun rehtori Samu Rinne. – Jos rakennus olisi neliönkin suurempi, olisi siinä väestönsuojavelvoite. Ei SUPERHINTA-tuotteet Huomenna Sotkassa juhlitaan myymälöissä ja sotka.fi Huomenna Sotkassa juhlitaan myymälöissä ja sotka.fi ETKOT HUOMENNA 15.8. Uutiset p. Lukiorakennuksesta on tulossa kaksikerroksinen ja pinta-alaltaan noin 1 200 neliömetrin suuruinen. – Ei siinä paljon ollut paalutettavaa, Metsäalho kertoo. Paalutustöiden jytinä ei häirinnyt työtä Juteinin koulussa. Ritvalan osakaskunnan puheenjohtaja Juha Mutanen kertoi Valkeakosken Sanomille , että alus ei enää sunnuntaina 11. 180 oppilaalle mitoitettu lukiorakennus pyhitetään teoria-aineopetukseen. VS: M/S Tampere lähti pois Ritvalan Hämeen Sanomat Useamman viikon ajan ankkurissa Ritvalan lähellä Vanajavedellä viettänyt M/S Tampere -alus on jälleen liikkeellä. Eniten puheena on koulussa ollut liikenneturvallisuus, kun alueella liikkuu isoja työkoneita Juteinin koululle johtavalla kulkuväylällä, Opinkujalla. Ei SUPERHINTA – eikä loppuunmyyntituotteet. Tavoitteena on, että lukio voisi aloittaa uusissa tiloissa syyslukukauden 2025 alussa. Lukio toteutetaan 20-vuotisella leasing-rahoituksella, jossa koulutuskuntayhtymä vuokraa maapohjan Hattulan kunnalta. Alus on herättänyt huomiota ollessaan luvatta milloin minkäkin omistajan laiturissa tai vesialueella. Sitä ei tarvita, kun Juteinikeskuksesta löytyy väestönsuoja, sanoo Metsäalho. Sinne on tulossa myös fysiikan ja kemian laboratoriot. – Vähän se tulee vaikuttamaan peruskoulutoimintoihin ja aikataulutukseen, mutta Juteinikeskuksen täyttöaste ei estä yhteiskäyttöä. Valkeakosken Sanomat kertoi tiistaina aluksen hävinneen Ritvalan osakaskunnan vesialueelta Valkeakoskella, jossa se oli noin kolmen viikon ajan ankkuroituna heinäkuun lopulta lähtien. Lukio rakennetaan Juteinikeskuksen parkkipaikan edessä olevalle hiekkakentälle. ETKOT HUOMENNA 15.8. 180 oppilaalle mitoitettu lukiorakennus puolestaan pyhitetään täysin teoria-aineopetukseen. Paalutustöiden kestoksi oli alun perin ilmoitettu kaksi viikkoa, mutta työ valmistuikin jo tiistaina iltapäivään mennessä. Luokkatiloja on tulossa kahdeksan sekä tilat opettajille, rehtorille ja kanslialle. Alus muun muassa talvehti luvatta Mierolan satamassa Hattulassa. – Pikkuisen jytisee ulkona, mutta ei se näytä välitunnilla olevia koululaisia häiritsevän. – Pohja oli odotettua pehmeämpi, mutta onneksi pohja-alue on pieni, kertoo Koulutuskuntayhtymä Tavastian kiinteistöpäällikkö Mika Metsäalho. Mutasella ei ollut tietoa mihin suuntaan alus oli lähtenyt. SOTKAN SOTKAN SOTKAN SOTKAN SYNTTÄRIT SYNTTÄRIT –– 60 60 %% * KAIKISTA VIELÄ KAIKISTA VIELÄ LISÄETU LISÄETU koodilla SOTKA5 koodilla SOTKA5 –– 55 %% * * KAIKKI TUOTTEET KAIKKI TUOTTEET Kun ostat vähintään 65 €:lla Kun ostat vähintään 65 €:lla Parolan uuden lukion rakentaminen alkoi Toni Rasinkangas Juteinin koulun läheiselle hiekkakentälle kaavaillun Parolan lukion pohjia paalutettiin Hattulan Parolassa. Vuosittainen pääomavuokra on arviolta noin 280 000 euroa. Rehtori Rinteen mukaan ensisijaisesti koululaisia on ohjeistettu, että työmaa-alueelle on kiellettyä mennä. Metsäalhon mukaan lukiorakennuksessa pyritään pysymään niin tehokkaissa neliöissä kuin mahdollista. RIKU HASARI ” Tavoitteena on, että lukio voisi aloittaa uusissa tiloissa syys lukukauden 2025 alussa. Vallila-matot -30% ** Myös tarjoushinnoista. Siksi esimerkiksi lukiolaisten liikunta, taideaineet ja ruokailu järjestetään Juteinikeskuksessa
Stubb lupasi myös vierailla Ahvenanmaalla vuosittain. Hänen mukaansa ei ole mitään syytä rajoittaa ukrainalaisten toimintaa. Avoinna ke–pe 10–18, la 10–15. Mielenosoittaja kyltin kanssa presidentti Alexander Stubbin puhuessa Maarianhaminan torilla 13. Stubb totesikin haastattelussaan Maarianhaminan torilla jättävänsä pääministerin tehtävät mieluiten muille. Aamupäivällä presidentti Stubb tutustui Ahvenanmaan itsehallintoon sekä tapasi Ahvenanmaan maakunnan edustajia. Tiistaiseen Ahvenanmaan vierailuun osallistui myös presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb. – Kaiken lähtökohtana on se, että Ukrainalla on täysi oikeus puolustaa itseään kansainvälisen lain puitteissa, Stubb sanoi tiedotustilaisuudessaan Maarianhaminassa. Vitsejä onkin helpompi viljellä, kun ei ole painetta toteuttaa hallitusohjelmaa tai ratkaista talouskriisiä. Presidentti lupasi korostaa hyviä suhteita Ahvenanmaahan ja vierailla maakunnassa vuosittain. Stubb kommentoi Ahvenanmaan-vierailullaan myös Ahvenanmaan demilitarisointia. elokuuta 2024, Stubbia haastattelivat Nellie Höglund ja Mateo Gunell. Presidentti korosti tiistaina moneen otteeseen pitävänsä Ahvenanmaan kysymystä esillä. Ahvenanmaan vierailulla puhuttivat vakavat teemat Tuomas Savonen, Frida Ahonen?/?STT P residentti Alexander Stubb esiintyi presidenttikautensa ensimmäisellä Ahvenanmaan vierailulla rennon huolettomasti, vaikka toimittajat muistuttivat häntä Ukrainan ja Balticconnectorin kaltaisista tylyistä ulkomaailman realiteeteista. Pääministeriaikana Alexander Stubbia arvosteltiin pääministerin arvovaltaan nähden liian rennosta, jopa ylimielisestä asenteesta. – Se, että Ukraina sitten puolustaa itseään Kurskin alueella penetroimalla noin 30–40 kilometriä maan sisään tiettyjen joukkojen kanssa, niin heillä on täysi oikeus tehdä se. Päivään kuului myös muun muassa käynti Kastelholman linnassa ja kansalaisten tapaaminen Maarianhaminan torilla. Puolustusvoimien ylipäällikkönä hän on perehtynyt myös Ahvenanmaan turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. – Yksi presidentin tärkeimmistä tehtävistä on ylläpitää hyvät suhteet Ahvenanmaan kanssa, ahvenanmaalaisen poliittisen johdon kanssa sekä valvoa, että kaikki sujuu itsehallinto-oikeutta ja perustuslakia kunnioittaen. Me emme näe mitään syytä rajoittaa ukrainalaisten toimintaa, Stubb sanoi. 10 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 Viimeiset päivät! Kaikki loput tuotteet vähintään -50 % loput matot -70 % vepsalainen.com Katsastusmiehentie 1. Presidentti Alexander Stubbin mukaan Ukrainalla on täysi oikeus puolustaa itseään hyökkäämällä Kurskin alueelle Venäjän puolelle. Stubb muistutti, että Suomi vastaa Ahvenanmaan turvallisuudesta kriisitilanteessa. Stubbin mukaan Ukraina voi käyttää hyökkäyksessään vapaasti myös Suomen Ukrainalle toimittamia aseita. VIIMEINEN AUKIOLOPÄIVÄ LA 17.8. Stubb muistutti, että Venäjä pommittaa jatkuvasti muun muassa Ukrainan pääkaupunkia Kiovaa ja on vallannut lähes 20 prosenttia Ukrainan maa-alueista. Stubbilta kysyttiin eläkkeellä olevan ruotsalaisen kenraalimajurin Karlis Neretnieksin äskettäisistä kommenteista, joissa hän ilmaisi huolensa Ahvenanmaan turvallisuudesta mahdollisessa kriisitilanteessa. Hänen mukaan demilitarisointi ei ole Suomen näkökulmasta ongelmallinen asia eikä mielestään demilitarisoinnin suhteen ole aihetta muutoksiin. JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA p Uutiset. – Kun minulla on ollut mahdollisuus tutustua suunnitelmiin ja infrastruktuuriin, jotka meillä on demilitarisoidun Ahvenanmaan turvallisuutta varten, minä nukun yöni ehkä paremmin kuin tämä eläkkeellä oleva ruotsalainen kenraali, Stubb sanoi. – Terveisiä Petterille, Stubb lohkaisi, ja yleisö nauroi
Stubbilta kysyttiin myös, pitääkö hän kiinalaisten antamaa selitystä uskottavana. | Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Viron yleisradio ERR kertoi tiistaina ministerin kommentoineen asiaa Aktuaalne kaamera -uutisohjelmassa. 37 702,95 €, viimeinen suurempi erä 17 913,46 €. kulut), käsiraha 7 990 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 379 €, luoton määrä yht. Poliisi kertoo, että suurin osa uhkauksista osoittautuu perättömiksi. | Huippuedullinen rahoitustarjous tai vaihtoehtoinen varuste-etu koskee vain uusia yksityisasiakkaiden tilausja kauppasopimuksia 1.7.–31.8.2024. Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kommentoi asiaa STT:lle lyhyesti maanantaina. 24 696,05 €, viimeinen suurempi erä 11 504,85 €. 29 686 € tai 259 €/kk¹ – Ford Credit -rahoituksella: 0,99 % korko + kulut. Luottokustannukset yht. JUSSI NUKARI?/?LEHTIKUVA Uutiset p. Uusi Ford Puma -malliston päästöt 121–136 g/km ja yhdistetty kulutus 5,4–6,0 l/100 km. Kuukausierä sisältää koron 0,99 %, perustamismaksun 299 € ja käsittelykulun 15,00 €/kk. Hinnat, CO?ja kulutustiedot 1.7.2024 hinnaston mukaan ja sis. toim. 044 7715 129 Harri Säppi puh. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. Ford Kuga ® Ladattava Hybridi (PHEV) alk. Keskusrikospoliisi (KRP) on aiemmin huhtikuussa kertonut, että Newnew Polar Bear -aluksen ja sen ankkurin katsotaan aiheuttaneen vahingot. Kiinalaisviranomaisten mukaan Newnew Polar Bear -aluksen aiheuttama putkivaurio oli vahinko, joka johtui voimakkaasta myrskystä. Auto rekisteröitävä 31.8.2024 mennessä. Poliisin saaman ilmoituksen mukaan viesti oli lähetetty usealle yritykselle. – Katsotaan nyt ajan kanssa, Stubb vastasi. Hyödynnä huippuedullinen rahoitus! Nopean toimituksen autoihin 1000 € ABC lahjakortti kaupan päälle! Ford Puma ® Titanium 1.0 EcoBoost Hybrid 125 hv -kevythybridi (mHEV) suositushinta alkaen 29 686,05 €, CO?-päästöillä 125 g/km. Lisätietoja ja varsinaisen tarjouksen saat Ford-liikkeestä. 640 €. Maanantaina South China Morning Post uutisoi Kiinan myöntävän, että kiinalaisomisteinen rahtialus vaurioitti Suomen ja Viron välillä kulkevaa Balticconnector-kaasuputkea viime lokakuussa. Stubbin mukaan tutkimukset jatkuvat edelleen. 45 692,95 € CO?-päästöillä 20 g/km. Poliisin johtokeskuksen viestinnästä kerrotaan, että viesti oli englanninkielinen. toim. Poliisi kertoi saaneensa ilmoituksen asiasta tietoturvayhtiö F-Securelta, joka oli saanut uhkauksen yrityksen Helsingin Ruoholahden toimipisteeseen. 2 104,80 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 26 800,85 €, todellinen luottohinta 31 790,85 € ja todellinen vuosikorko 2,34 %. 041 7302 467 Yrityksille lähetettiin tiistaina pommi uhkauksia STT Useat yritykset saivat tiistaina uhkaussähköpostin, jossa kerrotaan, että yrityksen tiloihin on asennettu räjähteitä, kertoo Helsingin poliisi. Hinnat, CO?ja kulutustiedot 7.2.2024 hinnaston mukaan ja sis. – Nämä tutkimukset jatkuvat edelleen, ja käytännössä vastuu tämän projektin maaliinsaattamisesta on keskusrikospoliisilla, Stubb sanoi tiedotustilaisuudessaan Maarianhaminassa. Stubb kertoo saaneensa viikoittain tiedon siitä, missä vaiheessa keskustelut kiinalaisten kanssa ovat. – Keskusteluyhteys ja viranomaisyhteistyö on ollut ihan toimivaa, Stubb jatkoi. Ne tutkitaan laittomina uhkauksina. 2 586,51 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 40 289,46 €, todellinen luottohinta 48 279,46 € ja todellinen vuosikorko 1,87 %. Hän ei halunnut kommentoida tapauksen yksityiskohtia. Viron puolustusministeri pitää Kiinan selityksiä Balticconnectorin katkeamisesta kyseenalaisina Karl Koli, Frida Ahonen?/?STT Viron puolustusministeri Hanno Pevkurin mukaan Kiinan selitykset Balticconnector-kaasuputken katkeamisesta ovat kyseenalaisia. Kuukausierä sisältää koron 0,99 %, perustamismaksun 299 € ja käsittelykulun 15 €/kk. ²Kertaluoton rahoitusesimerkki: Ford Kuga Titanium PHEV, hinta 45 692,95 € (sis. Presidentti Alexander Stubbin mukaan yhteistyö kiinalaisten kanssa kaasuputkitutkinnassa on ollut toimivaa. | Ford Kuga ® Titanium 2.5 Ladattava hybridi (PHEV) 243 hv alk. – On hyvin vaikea uskoa, että Kiinan kanta tässä asiassa muuttuisi, hän kommentoi virolaismedialle. STT pyysi tiistaina asiasta kommenttia myös Kiinan Suomensuurlähetystöstä muttei saanut pyyntöönsä vastausta. Poliisin arvion mukaan uhkaus on perätön. Lahjakorttikampanja voimassa uusiin ykstyishenkilöiden tilaussopimuksiin 13.-31.8.2024. KRP kommentoi tutkintaa tarkemmin, kun kommentoitavaa on, Valtonen sanoi erityisavustajan välittämässä lausunnossa. Uusi Kuga -malliston yhdistetyt CO?-päästöt 20–145 g/km ja yhdistetty kulutus 0,9–6,4 l/100 km. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 11 Autokauppaa myös verkossa nelipyörä.fi Automyynti avoinna ma–pe klo 9-17 ja la klo 10–15, tervetuloa! FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km * Ensiesittelyssä uusi Ford Puma ® & Ford Kuga ® Tervetuloa tutustumaan ja koeajamaan 14.–17.8.2024! Ford Puma ® EcoBoost Hybrid 125 hv -kevythybridi alk. 45 693 € tai 379 €/kk² – Ford Credit -rahoituksella: 0,99 % korko + kulut. 775 €; käyttöetu alk. Viron puolustusministeri Hanno Pevkur suhtautuu epäilevästi siihen, että myrsky olisi aiheuttanut onnettomuuden. ¹Kertaluoton rahoitusesimerkki: Ford Puma Titanium 1.0 EcoBoost Hybrid 125 hv, hinta 29 686,05 € (sis. NY T BONUSTA m yös autokaupo ist a Hämeenlinna Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna p. 03 6563 390 Ford automyyjät: Christian Ramberg puh. Pevkur ei myöskään usko, että Kiina korvaa putken katkeamisesta aiheutuneita vahinkoja huolimatta siitä, että Kiina on myöntänyt syyllisyytensä. Ahvenanmaalla tiistaina vierailleen presidentti Alexander Stubbin mukaan keskusteluyhteys ja viranomaisyhteistyö kiinalaisten kanssa Balticconnector-kaasuputken vaurioitumisen tutkinnassa on ollut toimivaa. toimituskulut 600 €. Pevkur suhtautuu epäileväisesti siihen, että myrsky olisi aiheuttanut onnettomuuden. Hänen mukaansa on vaikea ymmärtää, miten aluksen kapteeni ei olisi huomannut, että ankkuri laahasi meren pohjaa pitkin niin kauan. 040 6682 311 Ville Aaltonen puh. – Teemme jatkuvasti yhteistyötä Kiinan kanssa ja vaihdamme tietoa, mutta emme mene yksityiskohtiin, koska tutkinta on vielä kesken. Poliisi selvittää sähköpostin alkuperää. Luottokustannukset yht. toimituskulut 600 €. Arkistokuva. KRP ei halunnut tiistaina täsmentää STT:lle oikeusapupyyntöön liittyviä yksityiskohtia, kuten sitä, onko Suomi mahdollisesti pyytänyt päästä tutkimaan alusta. Kuvan autot erikoisvarustein. F-Secure oli tiistaina ainoa poliisin tiedossa oleva yritys, joka oli viestin saanut. kulut), käsiraha 4 990 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 259 €, luoton määrä yht. *Ford-takuu 5 vuotta / 100 000 km (2 vuotta ilman kilometrirajoitusta). Vapaa autoetu alk
Siitä ei ole pienintäkään epäilystä, hän sanoo Uutissuomalaiselle . Tuppuraisen mukaan SDP:n näkökulmasta oli välttämätöntä, että lakiesitykseen saatiin tehtyä muutoksia eduskunnassa. – Tämä työmarkkinapolitiikka on hallituksen oma ideologinen valinta, joka tulee kalliiksi. Se muodostaa yhdessä jo valmistelun loppusuoralla olevien ulkoja turvallisuuspoliittisen ja puolustuspoliittisen selonteon kanssa kolmen selonteon kokonaisuuden. Tuppuraisen mukaan hallitukselta on unohtunut, ketä varten taloutta sopeutetaan. SDP:n rooli äänestyksessä oli keskeinen, koska poikkeuksellisen lain hyväksyminen kiireellisenä vaati taakseen viiden kuudesosan enemmistön. Sellaiseen on mahdotonta vastata, enkä lähde käymään varjonyrkkeilyä tällaisten puskista tulevien heittojen kanssa. Tuppuraisen mukaan lähestyvät vaalit tuovat oman värinsä politiikan syksyyn. Keskusteluissa oli myös esillä muun muassa Ukrainan tukeminen sen taistelussa Venäjän hyökkäystä vastaan. Tämä velkalaivan kääntäminen oli kuitenkin se keskeinen lupaus, jolla hallituspuolueet hakivat itselleen kansan luottamuksen eduskuntavaaleissa. Käännytyslaki ei jättänyt arpia, sanoo Tuppurainen Markus Mäki / Uutissuomalainen S DP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen vakuuttaa, että ryhmä lähtee yhtenäisenä kohti syksyn istuntokautta. Puolueen muut 37 kansanedustajaa äänestivät lain puolesta. Myös hallituksen asettama työllisyystavoite on karkaamassa, sillä työttömyys on päinvastoin lisääntynyt. – Hallitus epäonnistuu kaikissa tavoitteissaan, joita se on asettanut. Ei se mikään täydellinen edelleenkään ole, mutta emme elä täydellisessä maailmassa, Tuppurainen sanoo. – Jos ihmiset leikataan tästä yhtälöstä pois, ei maailman onnellisimmasta maasta jää jäljelle muuta kuin kalpea varjo, Tuppurainen sanoo. Tytti Tuppurainen (sd.) SDP:n eduskuntaryhmä aikoo syyskaudella haastaa hallitusta muun muassa työllisyysja talouspolitiikasta. 12 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 Viron pääministeri tapasi Petteri Orpon STT Viron pääministeri Kristen Michal aloitti tiistaina kaksipäiväisen Suomen-vierailunsa. Hän tapasi pääministeri Petteri Orpon (kok.). Ne sinne saatiin ja laki parani merkittävästi. Michal on toiminut Viron pääministerinä heinäkuusta alkaen. Valmistelussa on mukana turvallisuusviranomaisia ja muita ministeriöitä. Myös sillä on iso hintalappu, ja näistä asioista haastamme hallitusta syksyn aikana. Talouspolitiikan lisäksi SDP:n eduskuntaryhmän katse on vahvasti jo ensi kevään kuntaja aluevaaleissa. Heinäkuussa kuusi SDP:n kansanedustajaa sai ryhmäjohdolta luvan äänestää käännytyslakia vastaan. Pääministerit keskustelivat muun muassa Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä, ajankohtaisista turvallisuuskysymyksistä ja EU-asioista. Tuppurainen muistuttaa mittakaavasta ja siitä, että ryhmän iso enemmistö oli lopulta lain kannalla. Velkaantumista ei saada kuriin, vaan velkaa otetaan ensi vuonna ennätysmäärä. Viron edellinen pääministeri Kaja Kallas nimitettiin EU:n ulkopolitiikan korkean edustajan tehtävään. Ennen eduskunnan äänestystä nimettömät demarilähteet syyttivät Tuppuraista sekä puolueen puheenjohtajaa Antti Lindtmania painostamisesta. ” Hallitus epä onnistuu kaikissa tavoitteissaan, joita se on asettanut. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA Sisäisen turvallisuuden selonteko valmisteilla STT Sisäministeriö on käynnistänyt sisäisen turvallisuuden selonteon valmistelun. Sisäministeriö toteaa, että tämän jälkeen Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut merkittävästi. Ennen kesätaukoa käyty keskustelu käännytyslaista ei Tuppuraisen mukaan ole jättänyt minkäänlaisia haavoja tai arpia ryhmän sisälle. Kyseessä on Michalin ensimmäinen ulkomaanvierailu pääministerinä. Valmistelussa olevassa selonteossa keskitytäänkin sisäisen turvallisuuden keskeisimpiin kysymyksiin. Samoin reagoimattomuus rakennusalan vaikeaan kriisiin. – Aina pitää pyrkiä parempaan, ja isossa organisaatiossa johtajien vastuu on erityisen suuri. Käännytyslaki oli SDP:n eduskuntaryhmälle vaikea, koska se edellytti perustuslakiin tehtyä poikkeusta ja on ristiriidassa Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. SDP:n eduskuntaryhmä kokoontuu keskiviikkona Rovaniemelle kesäkokoukseen, jossa on tarkoitus asettaa suuntaviivoja syyskuussa alkavalle istuntokaudelle. Selontekoa valmistelee kolme työryhmää. Ammattiliitot aikovat hakea neuvotteluissa korvausta niille heikennyksille, joita hallitus on tehnyt palkansaajien asemaan. Orpo ja Michal keskustelivat puhelimitse jo heinäkuussa. Valtiovarainministeriön viime perjantaina julkaiseman budjettiesityksen mukaan valtio ottaa ensi vuonna yli 12 miljardia euroa lisää velkaa mittavista sopeutuksista huolimatta. Selonteko on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskaudella 2025. – Haluamme tuoda esiin ihmisten arkeen liittyviä kysymyksiä ja muistuttaa sitä kautta, miksi meillä on nämä julkiset palvelut ja hyvinvointivaltio. Tuppuraisen mukaan SDP aikoo haastaa Petteri Orpon (kok.) hallitusta muun muassa sen työllisyysja talouspolitiikasta. p Uutissuomalainen. Tuppuraisen mukaan hallituksen pitäisi ensi töikseen rauhoittaa työmarkkinat, jotka ovat vaarassa ajautua uuteen umpisolmuun syksyn työehtosopimusneuvotteluissa. Agendalla olivat lisäksi ajankohtaiset Nato-asiat, Itämeren turvallisuus ja rajaturvallisuus. – SDP:n eduskuntaryhmä on täysin yhtenäinen. Edellinen sisäisen turvallisuuden selonteko laadittiin vuonna 2021. Tytti Tuppuraisen mukaan nimettömänä esitettyyn arvosteluun on mahdotonta vastata. Tässä kohtaa kuitenkin kiinnitän huomiota siihen, että esitetty kritiikki tuli nimettömänä. – Pääministeri Orpo oli ensimmäinen valtiojohtaja, jolle pääministeri Michal soitti, valtioneuvoston viestintäosaston tiedotteessa kerrottiin. – Meille oli tärkeää saada parannukset läpi. Hän ennustaa, että asialistalle nousevat etenkin koulutus ja sosiaalija terveyspalvelut. Michal tapaa Helsingissä myös presidentti Alexander Stubbin. Nykyisessä hallitusohjelmassa on linjattu, että vaalikauden aikana laaditaan valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta. Hän pitää murheellisena sitä, että puoluejohtoa arvosteltiin julkisuuden kautta nimettömänä
Työja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Jarmo Tiukkanen on kertonut aiemmin STT:lle, että poimijan nettoansio on kahden kuukauden ajalta vähän päälle 1 700 euroa. Työsuhteessa poimijoilla on tae siitä, että heille jää työstä myös palkkaa kaikkien kulujen jälkeen. Nevalainen kertoo nähneensä myös muiden suomalaisfirmojen thaimaalaisia poimijoita Suomessa. Erityisasiantuntija Ariann Grandell työja elinkeinoministeriöstä puolestaan kertoi Uutissuomalaiselle , ettei ministeriö voi vaikuttaa Thaimaan viranomaisten maastapoistumislupien myöntämiseen. ” Jos thaimaalaisia ei olisi tullut, olisimme voineet varmasti viedä tämän firman avaimet naulaan. Poimijoilta ei kysytty Thaimaasta lähtiessä maastapoistumislupaa. Ministeriö ei ollut tietoinen poimijoiden saapumisesta Suomeen. Jos tekee lisätöitä, niin maksimisumma on 4 000 euroa nettona. Myös luonnontuotealan Arktiset Aromit -yhdistyksen toiminnanjohtaja Birgitta Partanen kertoi STT:lle, ettei yhdistys ollut tietoinen thaimaalaispoimijoiden saapumisesta Suomeen. Thaimaalaisten työlupia on myönnetty kaikkiaan neljälle yritykselle. Oulun poliisista kerrottiin STT:lle tiistaina, että Suomeen on saapunut ainakin useita kymmeniä thaimaalaisia marjanpoimijoita. Marjayrittäjän kanssa käydyn keskustelun perusteella lisää thaimaalaispoimijoita saattaa olla tulossa. Polproduct Nordics -yhtiön toimitusjohtajan Akseli Nevalaisen mukaan thaimaalaiset keräävät nyt mustikoita Kainuussa. Se on aika iso rahasumma, Nevalainen sanoi. Suomen viranomaiset ovat tehneet tarkastuksia poimijoiden olosuhteisiin. – Meillä ei ole ollut tietoa, että poimijat ovat tulleet Suomeen. Taustalla ovat kolmeen suomalaiseen marja-alan yritykseen kohdistuvat ihmiskauppaepäilyt. Yritys oli maksanut 150 thaimaalaisen lentolipuista ja työluvista yhteensä satoja tuhansia euroja. Maahanmuuttovirasto hyväksyi kesäkuun lopussa ja heinäkuun alussa yhteensä 900 thaimaalaisen poimijan työluvat. Polproductille oli tärkeää saada poimijat Suomeen viimeistään nyt, sillä mustikkasato on parhaimmillaan Kainuussa. Polproductin Suomeen tulleista thaimaalaisista poimijoista uutisoivat aiemmin ainakin Kainuun Sanomat , Helsingin Sanomat ja Yle. – Olen luvannut, että lentolippujen siirtokulut menevät meidän piikkiin. Nevalainen toivoo, että Thaimaan viranomaisten toiminta olisi jatkossa suoraviivaisempaa ja asiat saataisiin kuntoon ennen ensi kesän satokautta. ” Meillä ei ole ollut tietoa, että poimijat ovat tulleet Suomeen. Ministeriö ei tiennyt poimijoiden saapumisesta Jalmari Salaterä?/?STT, Anna Kivinen, Marika Löf / Uutissuomalainen Arviot Suomessa olevien thaipoimijoiden määrästä voivat todennäköisesti vielä päivittyä. Yrittäjät ja poimijat ovat ryhtyneet tähän omalla riskillään, Grandell sanoi. – Katsomme myöhemmin jatketaanko täällä Kainuussa puolukan poimintaa vai mennäänkö jonnekin muualle. Erityisasiantuntija Ariann Grandell, työja elinkeinoministeriö VESA VUORELA Uutissuomalainen p. Suomeen saapuneet poimijat maksavat yritykselle takaisin työluvan lisäksi alkuperäisen lentolipun hinnan. – Jos thaimaalaisia ei olisi tullut, olisimme voineet varmasti viedä tämän firman avaimet naulaan. Nevalainen kertoo varmistaneensa Suomen viranomaisilta, ettei thaimaalaisten tulolle ole Suomessa mitään estettä, koska heillä on täällä työluvat kunnossa. Onko mahdollista, että thaimaalaisille tulisi ongelmia maastapoistumisluvan puuttumisen takia, kun he palaavat kotimaahansa. Thaimaalaisten poimijoiden tulo on kuitenkin viivästynyt, sillä Thaimaan viranomaiset eivät ole myöntäneet maastapoistumislupia vaan ovat halunneet tarkistaa muun muassa marjanpoimijoiden palkkatason. – Ei ole tullut meille tietoa Thaimaan viranomaisilta eikä edes Suomen suurlähetystöstä Thaimaasta. Ylen tietojen mukaan poliisi ei kommentoinut sitä, minkä yrityksen nimissä tarkastuksissa tavatut poimijat työskentelevät. Polproductin poimijat ovat tällä hetkellä keräämässä mustikkaa Kainuussa, jossa poimittavaa riittää vielä pariksi kolmeksi viikoksi. Henkilöt ovat työsuhteessa yrityksiin. Toimitusjohtaja Akseli Nevalaisen mukaan 150 poimijaa saapui Suomeen viime viikolla ja tällä viikolla. Thaimaalaispoimijoita saattaa olla lisää myös muissa yrityksissä, jotka eivät ole Oulun poliisilaitoksen toimialueella. Toimitusjohtaja Akseli Nevalainen, Polproduct Nordics Suomeen työluvan saaneet poimijat ovat odottaneet Thaimaan viranomaisilta maastapoistumislupia. Nevalaisen mukaan poimijat tulevat pääsemään hyville ansioille, vaikka he tulivat myöhässä. Työja elinkeinoministeriö ei ollut saanut Thaimaan viranomaisilta tiistaipäivään mennessä uutta tietoa marjanpoimijoiden maastapoistumisluvista, kertoi STT:lle ministeriön hallitusneuvos Jarmo Tiukkanen. Rikoskomisario Nina Similän mukaan viranomaisten viime viikolla tekemissä tarkastuksissa tavattiin kaikkiaan 75 thaimaalaispoimijaa, jotka kaikki työskentelivät Suomussalmella yhden yrittäjän marjaleirillä. – Meidän yrityksessä tarkastus meni hyvin. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 13 Lieksalaisyritys sai sittenkin 150 thaipoimijaa Suomeen Marika Löf / Uutissuomalainen L ieksalaisen Polproduct Nordics -yhtiön thaimaalaiset metsämarjanpoimijat ovat tulleet Suomeen, vaikka heillä ei ole Thaimaan viranomaisten myöntämiä virallisia maastapoistumislupia. Thaimaalaiset poimijat ovat Suomessa ainakin lokakuun alkuun. Yksi yrityksistä on Polproduct Nordics, jonka toimitusjohtaja kertoo saaneensa poimijansa nyt Suomeen. Meillä oli puutteita työvuorolistoissa, mutta ne on tehty nyt kuntoon. Nyt poimijoita on kuitenkin tullut Suomeen ilman lupia. Meillä oli niin valtava taloudellinen panostus tähän loppujen lopuksi. Tänä kesänä marjanpoimijat eivät pääse Thaimaasta Suomeen edellisvuosien tapaan Schengen-viisumilla, vaan poimijat tarvitsevat työperusteisen oleskeluluvan. Kun töitä tehdään hirveällä tahdilla, niin pieniä yksityiskohtia hiotaan koko ajan kuntoon. Poliisin käsityksen mukaan poimijat ovat saapuneet Suomeen elokuun alussa Bangkokista lentäen. – Tuntuu absurdilta, että heitä rankaistaisiin, kun he palaavat palkkansa kanssa kotimaahansa. Lippuja on siirretty useamman kerran. Suomeen saa saapua Suomen myöntämällä oleskeluluvalla, eikä Thaimaan myöntämä maastapoistumislupa ole edellytys maahantulolle. – Katsomme sitten, kannattaako meidän vielä hakea heille jatkolupia
Venäjä joutunee käynnistämään uuden laajamittaisen mobilisaation vielä tämän vuoden aikana, arvioivat maan puolustusministeriötä ja Kremliä lähellä olevat nimettömät lähteet Bloombergille. Tunnistamattomia miehiä makuutettiin valtatien varrella verilammikossa. – Kun siellä ei ole ihmisiä kännyköidensä kanssa kuvaamassa. Hyökkäys voi Kukkolan mukaan helpottaa Ukrainan tilannetta väliaikaisesti. Ukrainan kykyjä oli arvosteltu viime kesän jälkeen, kun Ukraina ei vastahyökkäyksellään saavuttanutkaan ajamiaan tavoitteita. Nämä ovat yksittäisten liikkuvien ryhmien läpimurtoja. Tätä tahtia evakuoinnit saataneen päätökseen viikonloppuun mennessä, Kukkola arvioi. Viestin mukaan Ukrainan joukot olivat yhä noin 20 kilometrin päässä tärkeästä E38-valtatiestä. – Jos Venäjän asevoimien johto saadaan reagoivaan tilaan, saattaa se helpottaa Ukrainan tilannetta Donetskissa ja Harkovassa, jolloin Ukraina voi käynnistää taas jonkinlaisen vastahyökkäyksen. Sotavankivideon aitoutta ei kyseenalaistettu – niitä on julkaistu viime päivinä useampia molemmin puolin. Venäläisten Operatsija Z -kanavalle illansuussa tulleen viestin mukaan ”vihollinen saatiin pysäytetyksi onnistuneesti Kautshukissa, Aleksejevskin asuinalueen lähellä”. – Jos tehdään jotain yllättävää, vastustaja kyllä tokenee siitä aika nopeasti, jos siitä ei seuraa mitään. Armeija ei saa tarpeeksi uusia sotilaita pysyäkseen rintaman tappioiden tahdissa, jotka ovat korkeimmillaan sitten helmikuun 2022 hyökkäyksen alkamisen, lähteet paljastavat. elokuuta. Amerikkalaisen ajatushautomo ISW:n geopaikannettu data kertoi muuta. Toisaalta evakuoinneilla yritetään Kukkolan mukaan estää ukrainalaisten soluttautuminen paikallisen siviiliväestön keskuuteen sekä tiedon leviäminen operaatiosta alueelta. Jotain pitäisi vielä tehdä, muuten hyökkäys on ollut turha. Ukrainan eteneminen kohti Lgovin kaupunkia ja kohti sen läpi kulkevaa E38-valtatietä näytti tiistaina joka tapauksessa jatkuvan. Toisella videolla tiukasti sidotut Venäjän armeijan 488. – Mutta korostakaamme vielä kerran, että emme puhu hyökkäyksestä sanan tavallisessa merkityksessä. – Venäjä on pakotettava rauhaan, hän sanoi videoviestissään maanantai-iltana. Lgoviin pääseminen olisi ollut ukrainalaisilta hurja harppaus eteenpäin kohti mahdollista strategista pääkohdetta, Kurskin ydinvoimalaa. Zelenskyi sanoi joukkojensa ottaneen haltuun Kurskissa jo tuhat neliökilometriä sen jälkeen, kun sen joukot tekivät yllätyshyökkäyksen Kurskin alueelle Venäjällä 6. Osaltaan Venäjää hidastavat myös meneillään olevat venäläisten siviilien evakuoinnit. Niillä ei näin ollen ole vakavia strategisia näkymiä, kanavalla vähäteltiin. Alue ei ole kovin tiheästi asuttu, ja siellä on paljon peltoa. Illansuussa uutiskanava Nexta pudottaa odotetun uutispommin. Venäjä saanee venäläiset siviilit evakuoitua Kurskin alueelta tällä viikolla, arvioi Juha Kukkola Maanpuolustuskorkeakoulusta. Ukrainalaisjoukkojen eteneminen Lgoviin ja vankilan henkilökunnan pidätykset sen sijaan kiistettiin niin Venäjän vankeinhoitolaitoksen (FSIN) kuin Lgovin viranomaistenkin suulla. – Tämä on siinä mielessä ollut näytön paikka. Jos Venäjän antamat luvut pitävät paikkansa, tiistaiaamuun mennessä noin reilu kymmenesosa Kurskin alueen noin miljoonasta asukkaasta oli onnistuttu evakuoimaan. Venäjällä taajamamerkeissä ei kuitenkaan käytetä pieniä kirjaimia ja lisäksi niissä on kaksinkertaiset varret, huomauttivat venäläisbloggaajat ivallisesti. Ukrainalaiset kuljettivat venäläisiä sotavankeja tiistaina Sumyn alueella koillisessa Ukrainassa Venäjän vastaiselta rajalta sisämaahan päin. Sen mukaan Ukrainan joukot etenivät Kautshukin ympäristön kyliin ”todennäköisesti noin pataljoonan kokoisilla mekanisoiduilla joukoilla”. Kukkolan mukaan joka tapauksessa vielä menee aikaa siihen, että Venäjä saa joko Harkovan tai Donetskin suunnalta rintamasta tai rintaman takaa joukkojaan Kurskiin ja ne ehtivät valmistautua hyökkäykseen. Asiantuntija kuitenkin toppuuttelee liioittelemasta hyökkäyksen merkitystä sodan kokonaisuudessa, vaikka Ukraina on jo saanut siitä joitain hyötyjä. Jotain Ukraina on jo saavuttanut hyökkäyksellä. Kun siviilit on saatu pois alueelta, Venäjää ei Kukkolan mukaan pidättele enää mikään, sillä se ei juuri säästele siviili-infrastruktuuria. Sen jälkeen Venäjää ei pidättele mikään. Kurskin ydinvoimala Lgov Korenevo Kautshuk Sudzha Kursk Rylsk UKRAINA VENÄJÄ Sumy 10 km Alue, jonne Ukrainan joukot ovat edenneet GRAFIIKKA: MINNA ROSTI, LÄHDE: HTTPS: LIVEUAMAP.COM p Ulkomaat. Venäläisten sotabloggaajien Telegram-kanavilla naurettiin ukrainalaisten kanavilta poimitulle kuvalle, jossa ukrainalaistaistelija poseerasi jo Lgovin kaupungin taajama-alueen päättymistä kuvaavan liikennemerkin juurella. rykmentin varusmiehet vetosivat Vladimir Vladimirovitshiin, jotta heidät vaihdettaisiin Venäjällä edelleen vankeina oleviin Azov-pataljoonan taistelijoihin. Ukrainalle oli tärkeää myös nostattaa omien joukkojen moraalia, joka on ollut koetuksella kevään ja kesän aikana, Kukkola mietti. – Sotahistorioitsijat voivat arvioida jälkikäteen, oliko Ukrainan hyökkäys Kurskiin uhkapeliä vai ei. – Olisi äärimmäisen huono asia, jos venäläiset siviilit jäisivät hyökkäyksen ja varsinkin Venäjän oman tulen jalkoihin. – Pelkkä vastustajan epävakauttaminen yksittäisillä toimilla ei itsessään ole mikään kunnollinen päämäärä, vaan siitä pitäisi aina seurata lisää vastaavia, sotilaallisia tai muita toimia, jotta vastustaja epävakautuu ja horjuu tai käytännössä halvaantuu tai jopa romahtaa, sanoo apulaisprofessori Juha Kukkola Maanpuolustuskorkeakoulusta. 14 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 ”Jotain pitäisi vielä tehdä, muuten hyökkäys on ollut turha” Ayla Albayrak?/?STT U krainan presidentti Volodymyr Zelenskyi julisti Ukrainan hyökkäyksen Kurskiin ennustavan loppua Venäjän johdolle ja presidentti Vladimir Putinille. Video oli väitetysti kuvattu jo ensimmäisenä hyökkäyspäivänä ja valtatiellä makuutettiin vanginvartijoiden sijaan Venäjän rajavartijoita. Vähän myöhemmin ukrainalaisia tukevilla kanavilla, muun muassa miljoonien seuraajien Nextassa ja Truhassa, julkaistiin video, joissa ukrainalaiset olivat jo väitetysti vanginneet Lgovin kaupungin edustalla sijaitsevan vankisiirtola IK-3:n henkilökuntaa. Hyökkäyksen pääreitti näytti vain vaihtuneen Korenevosta idemmäksi Kautshukiin, ilmeni sekä ukrainalaisten että venäläisten lähteistä. Alkuviikolla AFP:lle sekä The Guardianille puhuneiden ukrainalaisten turvallisuuslähteiden mukaan tavoitteena on Venäjän epävakauttaminen, mahdollisimman suurten tappioiden aiheuttaminen sekä Venäjän joukkojen kapasiteetin venyttäminen. ROMAN PILIPEY / AFP Ukraina etenee valtatietä ja ydinvoimalaa kohti Janne Yläjoki Ukrainan joukkojen etenemisestä oli tiistaina varsin ristiriitaista tietoa. Nyt emme tätä voi tietää. Lgovista on sinne matkaa vain noin 20 kilometriä. – Ainakin on kyetty aiheuttamaan sisäistä kritiikkiä Venäjällä eli kritiikkiä Venäjän sotilasjohtoa ja etenkin kenttäjohtoa kohtaan, jotka eivät kyenneet vastahyökkäystä tähän mennessä menestyksekkäästi organisoimaan, Kukkola sanoo
Hyökkääjä lähetti verkkoon suoraa videokuvaa iskustaan luotiliiviin kiinnitetyn kameran avulla. Tutkinta koskee poliisin heinäkuun puolivälissä mielenosoitusten yhteydessä ampumaa kauppiasta. Esimerkiksi Kathimerini-lehden mukaan palot jättävät jälkeensä paitsi valtavaa tuhoa, myös runsaasti vastaamattomia kysymyksiä. Maasto on Kreikassa erittäin kuivaa, koska kesäja heinäkuu olivat Kreikassa lämpimimmät sen jälkeen kun luotettavia mittaustietoja alettiin kerätä vuonna 1960. – Tuliseinä liikkui 50 kilometrin matkan ja muutti suuntaa kymmenen kertaa, Roussos kauhisteli. Myös viisi sammutustöissä ollutta palomiestä on loukkaantunut. – Meillä ei ole vaatteita eikä rahaa, sisällä kaikki paloi. Esimerkiksi hänen käyttämänsä veitsi oli koristeltu hakaristeillä. Myös Britannian pääministeri Keir Starmer kehotti maanantaina Irania pidättäytymään hyökkäämästä Israeliin, pääministerin kanslia kertoi. Ulkoministeriön viestintäpäivystäjä Petra Sarias sanoo, että Ateenan alueelle matkustusilmoituksen on tehnyt noin sata suomalaista. Bangladeshia hallitseva väliaikaishallinto kiisti tiistaina, että se olisi aikeissa kieltää Awami League -puolueen. Iran saattaa kuitenkin odottaa, päästäänkö Gazan aseleponeuvotteluissa tulokseen. Päivää aiemmin Israel oli surmannut Iranin tukeman äärijärjestö Hizbollahin korkea-arvoisen komentajan Fuad Shukrin Libanonin pääkaupungissa Beirutissa. Iran haluaa kostaa kaksi viimeaikojen surmaa. Kreikka pyysi jo maanantaina sammutusapua muilta Euroopan mailta. Iranilaiset osallistuivat tapetun Hamas-johtaja Ismail Haniyyan muistotilaisuuteen moskeijassa Teheranissa perjantaina. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 15 Ateenan ympäristön maastopalot jatkuivat, ensimmäinen kuolonuhri löytyi STT, AFP Ateenan ympäristössä Kreikassa kolmatta päivää roihuavat maastopalot vaativat tiistaina ensimmäisen kuolonuhrinsa, kun palaneesta tehtaasta Halandrin lähiössä löydettiin kuusikymppisen naisen ruumis. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun Tel Avivia tulitettiin Gazasta sitten toukokuun. Maastopalojen arvioitiin tiistaihin mennessä polttaneen noin 10 000 hehtaaria maastoa. Habertürk -lehden mukaan hyökkääjä olisi saanut iskuunsa vaikutteita videopelistä. Pääministeri oli puhunut puhelimitse Iranin presidentti Masoud Pezeshkianin kanssa ja kertonut olevansa syvästi huolissaan alueen tilanteesta. p Bangladeshin syrjäytettyä pääministeriä vastaan aloitettiin murhatutkinta: Bangladeshissa oikeus on aloittanut murhatutkinnan maan syrjäytettyä pääministeriä Sheikh Hasinaa ja kuutta hänen hallintoonsa kuuluvaa henkilöä vastaan. Hän kertoo, ettei ulkoministeriöön ole tullut suomalaisilta yhteydenottoja Kreikasta. p Yhdysvaltalaisvirasto: Viime kuukausi oli mittaushistorian kuumin heinäkuu: Edelliskuukausi oli mittaushistorian kuumin heinäkuu, kertoo Yhdysvaltain sääja valtamerentutkimusorganisaatio (NOAA). AFP Lyhyesti p Elon Muskin ja Donald Trumpin keskustelua kuunteli suorana 1,3 miljoonaa ihmistä: Miljardööri Elon Musk keskusteli republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin kanssa suorana viestipalvelu X:ssä Suomen aikaa aamuyöstä. Viranomaisten mukaan paloissa oli loukkaantunut tiistaihin mennessä liki 70 ihmistä. Jos sopu aselevosta syntyy, suorasta hyökkäyksestä voidaan mahdollisesti pidättäytyä kokonaan, lehti kirjoitti. Venäjä on huolissaan siviilien kuolemista Gazassa, sanoi Venäjän presidentti Vladimir Putin Moskovassa vierailevalle palestiinalaisten presidentille Mahmud Abbasille tiistaina. Runsaat kaksi tuntia kestänyt keskustelu alkoi noin 40 minuuttia myöhässä teknisten ongelmien vuoksi. Palot ovat myös saaneet lehdistön kritisoimaan Kreikan konservatiivihallitusta. Kaksi loukkaantuneista on kriittisessä tilassa. X:n omistava Musk sanoi ongelmien johtuneen laajasta kyberhyökkäyksestä. Halandrin pormestari Simos Roussosin mukaan ainakin toistakymmentä asuintaloa alueella oli palanut. The Times of Israel -lehden Iranin turvallisuuslähteistä hankkiman tiedon mukaan mahdollista hyökkäystä ollaan kuitenkin ehkä viivästyttämässä, jotta nähdään, saavutetaanko torstaina jatkuvissa Gazan aseleponeuvotteluissa tuloksia. Viraston aineisto ulottuu 175 vuotta historiassa taaksepäin. Ulkoministeriöllä ei ole tietoa, onko suomalaisia maastopalojen riskialueella. Ulkomaat p. Putinin mukaan ainut tapa kestävän rauhan luomiseen Lähi-itään on YK:n päätöslauselmien toimeenpano ja toimivan Palestiinan valtion perustaminen. Maastopalo levisi maanantaina polttopuuyrityksen tiloihin Pentélissä, joka sijaitsee Ateenan koillispuolella Kreikassa. Suomen ulkoministeriöstä kerrottiin tiistaina, että noin 1 040 suomalaista on tehnyt Kreikkaan matkustusilmoituksen. – Olemme ennen kaikkea huolissamme siviilitappioista. Keskustelua kuunteli enimmillään 1,3 miljoonaa ihmistä. Väliaikaishallinnon sisäministeri Sakhawat Hossain vakuutti, että puolue saa vapaasti ottaa osaa tuleviin vaaleihin, jotka on määrä järjestää lähikuukausina. Teemme kaikkemme tukeaksemme Palestiinaa ja palestiinalaisia, Putin vakuutti. Poliisi sai taltutettua hyökkääjän nopeasti. Hamasin aseellisen siiven mukaan rakettitulitus oli kosto ”sionistien siviilien joukkomurhista ja kansamme tahallisesta ajamisesta pakosalle”. Iranin ulkoministeriön mukaan länsimaiden esittämät vaatimukset ovat ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa ja samalla julkinen tuen osoitus Israelille. Heinäkuussa maapallon lämpötila oli NOAA:n mukaan 1,21 celsiusastetta korkeampi 1900-luvun 15,8-asteen keskiarvoa. Hän kävi uhriensa kimppuun sattumanvaraisesti teepuutarhassa ja raitiovaunupysäkillä. Äärijärjestö Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyya oli heinäkuun lopulla vierailulla Iranissa presidentin virkaanastujaisten vuoksi, kun hänet surmattiin iskussa, josta Iran ja Hamas ovat syyttäneet Israelia. Hasinan lisäksi tutkitaan muun muassa hänen hallintonsa sisäministerin ja Hasinan Awami League -puolueen pääsihteerin toimet. The Independentin mukaan nuorella oli hyökkäyksen aikana yllään kypärä, naamio ja luotiliivi, jotka oli koristeltu uusnatseihin yhdistetyllä symboliikalla. Äärijärjestö Hamas kertoi puolestaan tiistaina ampuneensa Gazasta kaksi rakettia kohti Tel Avivia Israelissa. Lisäksi liekit olivat vahingoittaneet yrityksiä ja varastoja. Tiistaihin mennessä ainakin Ranska, Italia, Tshekki, Romania, Serbia ja Turkki olivat luvanneet lähettää apua. – En ikimaailmassa olisi uskonut, että palot tulevat tänne, sanoi Sakis Morfis, 65, tuhoutuneen kotitalonsa edessä Vrilissiassa, Ateenan laitamilla. Israelin armeija kertoi myöhemmin yhden raketin pudonneen mereen Israelin aluevesille kun taas toinen raketeista ei päätynyt armeijan mukaan lainkaan Israelin alueelle. Venäjä tasapainotteli vuosia Lähi-idän politiikassaan Israelin ja muiden alueen toimijoiden välillä, mutta Gazan sodan syttymisen jälkeen se on lähentynyt Israelin arkkivihollisia, Hamasia ja Irania. Hyökkäyksestä epäillään 18-vuotiasta nuorta. Yhdysvallat, Ranska, Saksa, Italia ja Britannia kehottivat maanantaina yhteisessä lausunnossaan Irania vetäytymään hyökkäysaikeistaan. Silminnäkijän mukaan ainakin osa loukkaantuneista on vanhuksia. – Tunnemme, että Venäjä kuuluu Palestiinan kansan rakkaimpiin ystäviin, Abbas vastasi Putinille. p 18-vuotias riehui veitsen kanssa Turkissa: Viisi loukkaantui maanantai-iltana Turkin Eskisehirissä tapahtuneessa veitsihyökkäyksessä, kertoo muun muassa Turkin valtiollinen uutistoimisto. GEORGE VITSARAS / EPA Iran uhosi, ettei tule perääntymään aikeistaan hyökätä Israeliin STT, AFP I ran vakuutti tiistaina julkisuudessa, ettei sillä ole aikeita luopua hyökkäysaikeistaan Israeliin, vaikka länsimaat ovat sitä toistuvasti vaatineet
Salosten mainitsemat ”äänekkäät kyläkoulujen puolustajat” keräsivät muun muassa tietopaketteja kuntatalouden kannalta katsottuna päätöksenteon tueksi. Vastakkainasettelulla aiheutetaan pelkkää hallaa kaikille. Saloset nostavat esiin Mallinkaisten ja Saloisten kouluttomat (ihanat!) kylät ja niiden juhannustanssit ja kahvilatoiminnat. Niin, millainen kylän pitäisi taajamasta katsottuna olla oikeuttaakseen omat minimitoiveensa esim. Jos kaiken elämänkaaoksen keskellä arki on hyvää ja turvallista, jää voimia koota joukot kasaan ja tehdä yhdessä jotain kivaa: kesäkahvila, juhannustanssit, iltamat, kyläfestarit, luontopolku, kesäteatteri, asumiskokeilu, lasten talvirieha – mitä mieleen juolahtaa. Haetaan ideoita ja toimintamalleja valtakunnallisen Suomen kylät ry:n tai muiden paikallisten tai seutukunnallisten toimijoiden kautta. Hallittu hoitamattomuus on tuttu termi viheralalla jo vuosien ajan. Hoitotaso ei vaan ole niin intensiivinen kuin on perinteisesti totuttu ja ajateltu. Koulu ei ole vain paikka oppia, vaan kouluajalla on huomattavan suuri merkitys koko loppuelämän kannalta. Kouluverkkomuutokset eivät vaikuta ratkaisevan elinvoiman tilaa, vaan pahimmillaan heikentävät tulevia elinvoiman kehitysnäkymiä.” (Karvi, julkaisut 29:2022). Luotan vahvasti, että Hämeenlinnan keskeiset viheralueet hoidetaan jatkossakin yhtä hyvin ja laadukkaasti kuin mihin olemme tottuneet. Jari Järvinen ex-kaupunginpuutarhuri Pirkanmaalla Hämeenlinna Puistojen hallittu hoitamattomuus ei todellakaan tarkoita, että viheralueet jätettäisiin retuperälle Larin Kyöstin patsas Hämeenlinnan Toripuistossa. Viittaan tässä valtuutettu Pasi Honkasen (ps.) kirjoitukseen (HäSa 30.7.) liittyen uuden ja kauan kaivatun kaupunginpuutarhurin visioihin. Arki pyörii ympäri vuoden, ei pelkästään kesäkahvilakaudella. Tämän voi tehdä myös kaikkia arvostaen. Janakkalassa kolmasosa asukkaista asuu pienemmissä kylissä, kaksi kolmannesta taajamakylissä. Asian laajempi tutkiminenkaan ei ole pahitteeksi ja olisi mielenkiintoista tietää, minkä tärkeän asian eteen oltaisiin valmiita näkemään vaivaa ja käyttämään tuntikaupalla vapaa-aikaa. Resurssien pitää olla oikeassa suhteessa vaadittuun laatuun nähden, tämä on päättäjienkin hyvä pitää mielessä. Siitä heille hatunnosto. NOORA HAKULINEN s Heli ja Marko Salonen Turengista kirjoittivat harvinaisen avoimesti vastakkain asettelevan mielipidekirjoituksen (HäSa 23.7.). Moni käytti tähän tuntikausia aikaa hiljaa kotonaan ja onhan työn tuloksista puhuttava kovaankin ääneen, jos tulokset ovat seuraavia: “Koululakkautuksista ei synny koulutusmenojen säästöjä. Ennen kaikkea kylätoimintaa on se, että kylissä eletään tavallista arkea. Kylien seuraavasta sukupolvesta kasvaa vaivihkaa juhannustanssien ja kyläfestareiden järjestäjiä sekä kesäkahviloiden pitäjiä. Muutosvastarintaa vähentää merkittävästi riittävän laaja ja monipuolinen ennakkotiedottaminen, jos ja kun viheralueiden hoidon tasoon on suunniteltu ja päätetty tehdä oleellisia muutoksia. Sanna Uotila puheenjohtaja Vähikkälän väljämä ry Heinäjoen kyläseura ry, Hyvikkälän kyläyhdistys, Leppäkosken kyläseura ry, Mallinkaisten kyläyhdistys, Saloisten kyläyhdistys, Viralan kyläyhdistys, Jaakko Toikka, Jokimaa Eletäänkö yhdessä rinnakkain ja toisia arvostaen – myös Janakkalassa. kunnan palveluista. Muilta on helppo säästää, mutta mistä olet omassa elämässäsi valmis tinkimään yhteiseksi hyväksi. Janakkalan kylät vastasivat laajemmin aiheesta Susanna Kinnarille (HäSa 28.7.). Kehitetään kyliä koordinoidusti esimerkiksi oman alueen kumppaneiden Hämeen kylien ja Leader Linnaseudun kanssa. 16 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 s Ihmettelen ja paheksun luottamushenkilöiden tarvetta ja tapaa ruotia lehtien palstoilla viranhaltijoiden toimia ja näkemyksiä. Käydään töissä, kuskataan lapsia harrastuksiin, ihmetellään maailmaa. Pienemmissä kylissä olemme jo vuosia sitten yrittäneet päästä vastakkainasetteluasenteestamme, sillä kunta ei kehity omia lyttäämällä. Janakkalan kunnanvaltuusto päätti kesäkuun alussa nähdä monipuolisen kouluverkon kunnan vahvuutena. Näistä hetkistä pääsevät nauttimaan lähtökohtaisesti myös yhteisön ulkopuolella asuvat. Toivotan uudelle kaupunginpuutarhurille onnea ja menestystä vaativassa ja näkyvässä tehtävässä toiveiden ja vaatimusten ristipaineessa. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että viheralueet jätettäisiin retuperälle ja vaille niiden vaatimaa hoitoa. Tälle kokonaisuudelle on vaikea laskea hintalappua. Tasapainoillaan samojen elämän osa-alueiden kanssa kuin taajamakylissä ja kaupungeissa. p Mielipide. Uutispäällikkö Susanna Kinnari kysyi (HäSa 19.7.), ”olisiko vihdoin aika uudistaa ajatus siitä, millainen on virkeä ja elinvoimainen kylä?”. Kylissä tehdään paljon koko kuntaan vaikuttavia asioita: Haetaan hankerahaa ja tehdään lukematon määrä talkootunteja erilaisten projektien kanssa. Jokainen oman näköisessään arjessa, omanlaisellaan kylällä. Kaupunginpuutarhuri on avainasemassa tekemään hallinnonalallaan rohkeitakin avauksia, mutta hän ei yksin päätä laajemmista asioista, vaan tarvitaan normaali prosessi lautakunnassa tai jopa valtuustossa asti. Huomattavasti rakentavampaa olisi hoitaa asioita talon sisäisesti keskustelemalla. Tavoitteena on muun muassa luonnon monimuotoisuuden lisääminen ja jopa kustannusten säästäminen näinä ankeina aikoina, kun kuntien taloudessa on enemmän kuin haasteita. Hämeenlinnassakin noudatetaan valtakunnallista viheralueiden kunnossapitoluokitusta, mikä on viheralueiden hoitotason punainen lanka. ” Arki pyörii ympäri vuoden, ei pelkästään kesäkahvilakaudella. Lisäksi on varmasti erilaisia linjauksia ja yhteisiä sopimuksia, miten toimitaan. Toivottavasti tätäkin on harrastettu. On aidosti hienoa, että myös taajamassa asuvat avaavat suunsa ja kertovat, mikä on heille omassa kylässään tärkeää. Kyllä kyläpolitiikkaa tarvitaan, politikointi sen sijaan voidaan jättää vähemmälle koko kunnan osalta. Kun kylistä loppuvat lapset, loppuvat viimein myös kylätoimijat
Suurella sydämellä: Härkärock. Se sijaan keskustan tyhjät kiinteistörötisköt eivät häiritse ketään, rauhoitettuja ovat ne, katoavaa kulttuurimaisemaa! Kiva piperrellä virassa pikku juttujen parissa, isot asiat liian työläitä. Lukija p Birgitta Wulffille: Vanha puhelimeni on hyvä, mutta ilman nettiä on vaikeaa. Sille voitaisiin osoittaa jo valmiita, mutta tuleviin tehtäviin sopivia tiloja, ja ainahan jo valmiita voidaan korjata ja parannella. Nyt on tuoreet mittarit silmiemme edessä. Suuret puheet on kuultu. Olemmeko pohtineet kylliksi ja tosissamme keskustan elävöittämistä. p Torikahvila rikkoo Hämeenlinnan keskustan hautarauhaa, joka on kaupungin johdon erityissuojelussa. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Hämeen Sanomaissa julkaistussa havainnekuvassa mahdollisesti rantatorille rekennettavasta Hamkin rakennuksesta on melko surkea ja jopa ruma rakennuskokonaisuus. Voitaisiin lopettaa keskustelu ”huippu-urheilun” rahan puutteesta. Niitä voitaisiin ehkä hyödyntää jatkossa paremminkin. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Siitä silta pääkirjastolle ja sen äären puutalokortteleihin Palanderin taloon. Lähetä kuva: mielipide@hameensanomat.fi ”Hattulan revontulia.” Valtteri Sallisen kuva. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Kannatus lasketaan vaaleissa, eikä mielipidemittauksissa. Kirjoita omalla nimelläsi. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Muutosta kansa halusi p On vietetty kaksi ja puoli viikkoa ranskalaisen keittiön herkkuja maistellen kera viinin, shampanjan ja konjakin. Liinukka p Tarjotaan ykköskorttelia Naton Suomen esikunnaksi. Ossi Lehtiö Tervakoski Kaikki lobbaamaan esikunnan saamiseksi ” Parolan panssarit ovat maavoimien nyrkki. En tarkoita urheilijoita, vaan lentokoneellista urheiluja valtiojohtoa sekä Ylen ylisuurta miehitystä olympialaisissa. p Kaikki keinot nyt käyttöön, jotta puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ei saa ajettua Naton esikunnan sijaintipaikaksi oman vaalipiirinsä Mikkeliä Hämeenlinnan sijaan. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Nyt kaupungin johto ja alueen kansanedustajat ja ministerit lobbaamaan, se on meidän kaikkien yhteinen etu. Taisivat olla kamerat ja kameramiehet huppu silmillä. Ai että olis upea sisääntulo kaupunkiin, nätiltä rautatieasemalta lähdettäessä. Suomalainen olympiaunelma on kansallista, jopa piirikunnallista tasoa. Ei edes nauhoitettua. Hyvä Feodorov! p Nimimerkki Mikael on varmaankin jo unohtanut, miten Marinin hallituspuolueille lopulta vaaleissa kävi. Puratetaan siis Torikahvila. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa. Gösta Genast p Kannatetaan uuden ja uljaan kaupunginmuseon rakentamista Asemanrantaan (HäSa 10.8.), Vaakunan viereen. Nyt Hämeenlinnan pitäisi panostaa todella painavasti Naton aluekeskuksen saamiseksi kaupunkiin. Näistä yöllisistä otteluista ei ollut suoraa selostusta. Näin saataisiin melkoisen hyvin palkattuja virkamiehiä Hämeenlinnaan, ja heidän ravintolaja ostostarpeena olisivat aivan eri luokkaa kuin opiskelijoiden ja huonosti palkattujen opettajien. Ei honotusta, suhinaa, sössötystä ja sanojen venyttämistä. Henkilökohtaisesti panostaisin aivan muuhun kuin Hamkiin opiskelijoihin ja henkilökuntaan, sillä tilat Visamaessä ja Lapiolla ovat hyvä ja mielestäni jopa upeat. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. ”Revontulia Nuppolassa.” Harri Salmi kuvasi. Miten köyhät opiskelijat elävöittävät kaupunkikuvaa. Mission Impossible. Syntyy siis kova kilpailu Mikkelin kanssa, mutta Parolan panssarit ovat ehdottomasti maavoimien nyrkki. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. Keskityttäisiin olennaiseen: harjoittelun puutteeseen. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 17 LUKIJOIDEN REVONTULIA ”Loimalahdessa suoraan taivaalle kuvattu näkymä.” Mervi Eerola lähetti kuvan. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Ensi vuonna uudestaan. On näyttöjen ja tekemisen aika. Veikko Kuuslampi p Härkärock, iso kiitos kunnon rockmusiikki-illasta. Setä Tavastia p Kalliiksi tulivat Suomen olympiajoukkueen pistesijat: kymmeniä urheilijoita, valmentajat, lajijohtajat, lääkärit ja niin edelleen. Viiden bändin voimin kunnon musaa ja hyvää oloa. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. Urheilijat olivat tekosyy ladata valtava kasa verorahaa edustamiseen korruptoituneen olympialiikkeen nimissä. Vesi tulisi oikeuksiinsa ja linna, sekä muutkin kulttuuripalvelut ihan vieressä. Palvelujen huonontaminen on markkinoitu kehityksenä. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Tätä halusimme TEKSTARIT Mielipide p. Paljon puhuttu kisojen jälkeinen analyysi vielä kakun koristeena. Ammattiurheilijoiksi aikovien on aika ottaa omaa vastuuta kehittymiselle
Kustantajan sivujen mukaan sarjan käännösoikeuksia on myyty yli kymmeneen maahan, muun muassa Saksaan, Isoon-Britanniaan, Ranskaan ja kaikkiin Pohjoismaihin. Kaunokirjojen kakkosja kolmospaikan veivät suomalais-islantilainen ja Tammelasta ponnistanut kirjailija Satu Rämö viime vuonna julkaisemillaan teoksillaan Rósa & Björk sekä Jakob (WSOY). 18 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 Varatuimpien kirjojen listalla myös yllätyksiä E lokuun alussa Vanamo-kirjastojen varatuimpien kaunoja tietokirjojen listalla näkyy joitain yllätyksiä, paikalliset ominaispiirteet, mutta myös näkyvyys mediassa. elokuuta. – Vielä kun tuli tieto, että hänen kirjastaan (Tulisiipi) tulee musikaali (Hämeenlinnan teatteriin), Vallbacka sanoo. Vallbackan mukaan paikalliset kirjailijat kiinnostavat aina lukijoita ja heidän teoksiaan hankitaan Vallbackan mukaan kokoelmaan useita kappaleita, sillä kysyntää on. Hämeenlinnan oman kirjailijan ykkössijoitus listalla ei ole mikään ihme. Vanamo-kirjastojen varatuimpien kaunokirjojen ykköspaikalla komeili JP Koskisen hiljattain julkaistu Ukkoslintu . Hän kehottaa kysymään asiasta Kati Laitinen Mitä kantahämäläiset Vanamo-kirjaston käyttäjät lukevat. Vanamo-kirjastoon kuuluvat Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hattulan kirjastot. Kävimme läpi elokuun alun varatuimpien teosten listaa. Tarkastelimme Hämeenlinnan pääkirjaston johtavan informaatikon Varpu Vallbackan kanssa varatuimpien Top 10 -listaa, joka oli päivitetty 5. – Suosio alkoi, kun Rämön trilogian ensimmäinen osa, Hildur ilmestyi, vuonna 2022. Kyseessä on jokin ilmiö. p Kulttuuri. Tämä on ollut kirjastolaisille pieni yllätys, että hän on sekä myyntitilastoissa että kirjastojen varatuimpien kirjojen ykkösenä, Vallbacka sanoo. Rämön Islantiin sijoittuva Hildur -dekkarisarja on ollut menestys ja Hildurista on tekeillä myös tv-sarja ja näytelmä. – Satu Rämön kirjat ovat top kolmosessa valtakunnallisesti
Esimerkiksi Heikki Silvennoisen elämäkerrasta on julkaistu otteita mediassa. – Ehkä henkilöstä on ollut esimerkiksi jokin kiva juttu lehdessä, Vallbacka pohtii selitystä varausten määrälle. Vanamo-kirjastoissa. Tatu ja Patu: paikoillenne, valmiit, hep!, Aino Havukainen ja Sami Toivonen (Otava 2024) Tietokirjat . . Lukioiässä hän muutti Forssaan. Vanamo-kirjastojen varatuimpien kirjojen lista päivitettiin 12.8. Heikki Silvennoinen: nousut ja laskut, Tommi Saarela (Tammi 2024). VARATUIMMAT Vanamo-kirjasto (5.8.2024) Kaunokirjat . – ADHD-kirjat ovat suosittuja. 10. – Eeva Kilpi on rakastettu kirjailija. Ehkä siitä on ollut juttua mediassa tai jos se on esitelty aamu-tv:ssä, Vallbacka pohtii. Vapaaksi miellyttämisestä: toipumiskirja hyväksynnän hakijoille, Johanna Pohjola (Gummerrus 2024) . SABRINA BQAIN Helsinkiläisestä ravintolasta kertova kirja on suosittu teos Kanta-Hämeessäkin. – Siitä tuli paljon varauksia sen jälkeen, kun kirjasta tuli viime vuonna Tieto-Finlandia ehdokas. Viihdeja dekkareiden kuumia nimiä kuten Aarne Dahlia luetaan Vanamo-kirjastoissa myös paljon. Mustosen Kartanonrouva löytyi listalta sijalta viisi. . Kosmos Ravintola ja perhe 1924-2024, Laura Kolbe (Siltala 2024) . 8. . 5. Usein halutaan myös oman itsensä takia selvitellä asioita. Jakob, Satu Rämö (WSOY 2023) . 6. Pahan piirissä, Aarne Dahl, suom. Tietokirjojen suosikkeja ovat myös erilaiset mielenterveyteen, hyvinvointiin ja psykologiaan liittyvät kirjat. Kirjan on kirjoittanut Tommi Saarela (oik.). 5. Yksi lastenkirjakin kaunokirjojen listalle on kivunnut. Myös Eeva Kilven ja Heikki Silvennoisen elämäkerrat vetävät lainaajia puoleensa. Katajamäki riemuitsee, Anneli Kivelä (Otava 2024) . ” Kirja puhuttelee kirjaston aktiivilukijoitamme. 9. 6. Rämö syntyi ja kävi peruskoulunsa Tammelassa. Kaikki taivaan sini, Da Costa, Mélissa, suom. . Kuhiseva mieli: nainen ja ADHD, Karita Palomäki (Bazar 2024). Jos julkisuuden henkilöt paljastavat tulevasta elämäkerrassaan ”meheviä yksityiskohtia etukäteen”, se saa Vallbackan mukaan asiakkaan tekemään kirjasta varauksen. . ja listalla näkyvät jo osittain aivan uudet kirjat. – Meillä on kirjaa enää yksi kappale, johon kohdistuu seitsemän varausta. 2. Nelinkontin, Miranda July, Suom. Kirjasta julkaistiin kiinnostavia kohtia mediassa. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 19 lukijoilta itseltään, mikä islantilaisdekkareissa heitä kiehtoo. Catherine Walesin prinsessa, Robert Jobson, suom. Saana Rusi (Tammi 2024) . Vielä on varaajia, jotka odottavat kirjaa. 3. Kymmenen varatuimman teoksen joukosta löytyivät myös ”tutut ja suositut nimet”: Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi -sarjan uusin osa sekä hattulalaisen Anneli Kivelän Katajamäki -sarjan uusin osa. 4. Varatuimpien toisella sijalla oli Johanna Pohjolan Vapaaksi miellyttämisestä: toipumiskirja hyväksynnän hakijoille -teos. Kartanonrouva, Enni Mustonen (Otava 2024) . – Yllättävää, että se kiinnostaa täälläkin. Sijalla kolme oli yllättäen Lauran Kolben Kosmos Ravintola ja perhe 1924–2024 , jossa käsitellään satavuotiaan, Helsingin keskustassa sijaitsevan, ravintola Kosmoksen tarina. . 3. 10. Hiekkalinnoja Jylhäsalmella, Kirsi Pehkonen (Karisto 2024) . Rakas Eeva Kilpi: nämä juhlat jatkuvat vielä, Anna-Riikka Carlson (WSOY 2024). Hämeenlinnan kirjaston sivulla voi käydä vertaamassa, miten varatuimpien kirjojen lista on muuttunut kahden viikon aikana. Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia -teos on edelleen varatuimpien sijalla 4. – Nämä ovat meille ”tuttuja juttuja” ja niihin varaudumme hankkimalla useita niteitä. Lapsuuden kehityksellinen trauma: syy arvottomuuteen, häpeään ja syyllisyyteen, Juha Klaavu (Viisas elämä 2023). 1. – Ja Enni Mustonenhan on myös valtavan suosittu. – Nyt odottelemme nouseeko Ilkka Remeksen uutuus (Zeus, WSOY) myös varatuimpien joukkoon. – Uusin Tatu ja Patu ilman muuta. Pahan piirissä nousi myös elokuun alussa varatuimpien kastiin. Kaikki edellä mainitut kaunokirjat edustavat kirjallisuuden lajia, jolle Vallbackan mukaan löytyy paljon lukijoita. 8. Kulttuuri p. Hän kirjoittaa myös omalla Anne Seppälä -nimellään. Andalusialaiset sitruunat, Chris Stewart, Leena Nivala (WSOY 2000). 7. Teos kertoo kirjailijan elämästä Espanjassa. Se kertoo muun muassa siitä, miten pyhinä pidettyjä tekstejä on historian saatossa muokkailtu ja kuinka Raamatun tekstiin on tullut mukaan inhimillisistä syistä virheitä ja väärintulkintoja. Ilkka Rekiaro (Tammi 2024) . 2. Kirja puhuttelee kirjaston aktiivilukijoitamme, Vallbacka sanoo. Hanna Nohynek: Peloton, Terhi Hautamäki (WSOY 2024). 1. Varatuimpien tietokirjojen sijalla neljä oli psykologi ja teologi Ville Mäkipellon ja väitöskirjatutkija Paavo Huotarin Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia -teos. Kari Koski (Into 2024) . 7. Pariskunta Aino Havukaisen ja Sami Toivosen uusimmassa teoksessa Tatu ja Patu ”paneutuvat eri liikuntalajeihin tyylilleen uskollisesti perin pohjin.” Tietokirjojen varatuimpien kärkipaikalla oli Catherine Walesin prinsessa -teos , mikä ei ole Vallbackan mukaan mikään ihme, sillä ”kuninkaalliset kiinnostavat aina”. Rósa & Björk, Satu Rämö (WSOY 2023) . Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia, Ville Mäkipelto, Paavo Huotari (Otava 2023). Mutta miksi varatuimpien tietokirjojen sijalla 10 oli yli kymmenen vuotta vanha teos Chris Stewartin Andalusialaiset sitruunat . Mindfulnessja joogakirjat ja henkiseen hyvinvointiin liittyvät teokset kiinnostavat. OTAVA/HEIKKI LÖFLUND/RAATIKUVA Heikki Silvennoisen elämäkerta kiinnostaa edelleen lukijoita. Kirjailija Satu Rämö kuvattuna Itä-Hämeen opistolla lokakuussa 2023, jossa hän kertoi kirjoittamisesta ja islantilaisuudesta. Varpu Vallbacka EIJA VIROLAINEN-NURMINEN Anneli Kivelä kirjoittaa Katajamäki-sarjaa kirjailijanimellään. 4. Hilkka Pekkanen (Siltala 2024) . 9. Ukkoslintu, JP Koskinen (Like 2024)
Pelejä jäi kesä-heinäkuun taitteessa väliin loukkaantumisen vuoksi kolme ja viimeisimmän kierroksen hän huilasi pelikiellon tähden. Usein hän mainitsee merkin heti maalin jälkeen ja sitten minun pitää käydä ostamassa se seuraaviin harjoituksiin. Kajanto on joukkueensa paras maalintekijä 12 sarjamaalillaan. TamU:lla on hyvä joukkue, mutta mielestäni he eivät ole saaneet hommaa rullaamaan vielä täysillä. päivä elokuuta 2023. Tasokkaille otteille on tilausta ylemmässä jatkosarjassa, kun HJS aloittaa taistelun paikasta jatkokarsintoihin. Olen saanut aika makoisia paikkoja. Oikea tasomme on alkanut vasta realisoitumaan. Kaksikko tekee usein pelien jälkeen pienoisen analyysin. 20 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 Erilainen syöttöbonus – Kajanto palkitsee tutkaparinsa makeasti Jesse Happonen JALKAPALLO H ämeenlinnan Jalkapalloseura on päinvastaisessa tilanteessa kuin melko lailla vuosi sitten, kun päävalmentaja Mikko Manninen liittyi joukkueen peräsimeen 21. – Saimme alkukaudesta hyviä tuloksia kyllä raavittua, mutta se pelaaminen ei ollut niin soljuvaa silloin kuin nyt. – Tähän koko toimintaan sitoudutaan enemmän sekä pelaajien että seuran toimesta. Kummallakin sesongilla joukkueen runkopelaajiin kuulunut Eetu Kajanto kertoo, mitä asioita on joukkueen ryhtiliikkeen taustalla. Aika usein se on ollut eri merkkiä. Lisäksi hän on erittäin sitoutunut ja motivoitunut, Kajanto kehuu. Siihen vaaditaan toki onnistunut kausi sekä pelaajana että joukkueena. Siinä oikeastaan suurimmat syyt, Kajanto puntaroi. – Jotenkin olemme löytäneet hyvän kemian hänen kanssaan. – Se on aina vähän pelikohtaista, mutta meillä on muutama selkeä pelisapluuna, jota lähteä toteuttamaan. Se vei vähän virettä pois, muttei se enää muuten häiritse, Kajanto kertoo avaamatta vamman yksityiskohtia. Apu kartoitukseen on löytynyt läheltä, kun joukkueesta löytyy useampia kokeneempia ja kovempia sarjatasoja nähneitä pelaajia. Kajanto allekirjoittaa toimittajan näkemyksen. – Tarjoilu on pelannut hyvin tänä vuonna. Laskusuunnalle löytyy selkeä osatekijä. Ainakin itseä tällainen selkeys on auttanut. Kajannolla ei ole vielä pelaajaagenttia hoitamassa tausta-asioita. – Loukkaantuminen tuli vähän huonoon paikkaan ja ensimmäistä kertaa siihen kohtaan kropassa. – Itsellä on hieman ollut haasteita loukkaantumiseni jälkeen, mutta joukkue on pystynyt suorittamaan silti, joka tuntuu itsestäkin hyvältä. Sitä kohti mennään, Kajanto summaa. Yhdestä ”tälle sarjatasolle tosi hyvästä pelaajasta” on tullut Kajannolle oiva tutkapari. Lisäksi saimme muutaman tälle sarjatasolle tosi hyvän pelaajan, joka on auttanut toimintaa tietysti. Viime vuonna oli vähän katkonaista armeijan vuoksi. Myös joukkueen selkeä pelitapa ja roolitus kerää Kajannolta kiitosta. Vaikka HJS on kerännyt pisteitä tasaisesti läpi kauden, niin tuntuu, että joukkueen peli on kehittynyt uomiinsa vasta viimeisen parin kuukauden aikana. – Kun on koko elämänsä pelannut, niin sitä haluaa mennä pelaajana eteenpäin ja pelata tietysti korkeammalla tasolla. – Tarjoan hänelle aina suklaapatukan maalisyötöstä. HJS on toden totta porskuttanut, vaikka Kajannon vire niiasi. – Keskustelemme siitä, mitä olisimme voineet tehdä paremmin. – Ei vielä ole ollut, mutta sellaista tässä vähän niin kuin etsimme. ” Aika usein pelaamme vaistoillamme. Kajanto kertoo avoimesti, että miehellä olisi kova hinku kovemmille sarjatasoille. Tällaisen järjestelyn olemme saaneet aikaiseksi, Kajanto naureskelee. Eetu Kajanto on HJS:n ykköspyssy. Tuolloin HJS taisteli kynsin ja hampain putoamispeikkoa vastaan. Joukkue päätti runkosarjan seitsemän ottelun tappiottomaan putkeen. – Heiltä olen vähän kysellyt ja hekin ovat kyselleet minulta, että mikä meininki, 20-vuotias Kajanto kertoo. FC Inter 2 on varmasti kovin, mikä näkyy sarjataulukostakin. Se on käyty jo ennen kautta läpi. Pelaajan on helpompi toteuttaa sitä ja sopeutua siihen, kun tietää vähän, mitkä ne perusjutut ovat joita vaaditaan. Se vapauttaa pelaamista tulevaan, sillä aika usein pelaamme vaistoillamme. Tällä kaudella joukkue marssii ylempään loppusarjaan B-lohkon kakkossijalta ja pelaa noususta maan kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle Ykköseen. Hän paukutti ensimmäiseen kymmeneen peliin kymmenen maalia, mutta jälkimmäiset kymmenen lihottivat maalipussia vain kahdella. Se auttaisi asiaa. Aleksi löytää minut sieltä boksista. Kakkosen pölyt olisi karistettava jaloista täten pikaisella aikataululla. Toki olen varmasti jonkin verran mennyt pelaajanakin eteenpäin. – Tähdätään siihen kahden joukkoon, jolla irtoaa varmasti paikka jatkokarsinnoissa. Siinä oli vähän hakemista, mutta luonnollisesti siinä kestää aina hetken, kun muutama uusi pelaaja tulee avaukseen. Mitä useammin HJS-kärki Eetu Kajanto joutuu suklaahyllyn eteen, sen paremmin joukkueella menee. Se on jo tässä vaiheessa viisi maalia enemmän kuin kaudella 2023. Hyökkääjä tietää, mitä häneltä milloinkin kentällä odotetaan. Ruokinta käy myös toiseen suuntaan. Sitä kohti tässä mennään. – Tiukkoja matseja luvassa kaikkien kanssa, se on ihan selvä. Eetu Kajanto TOMI VESAHARJU p Urheilu. Hän osaa pelata simppeleitä syöttöjä ja keskityksiin löytyy variaatioita. Runkosarja oli Kajannolle kuitenkin kaksijakoinen. Sain ehjän ja hyvän harjoituskauden. Peli peliltä minulla on myös kokemusta enemmän, Kajanto toteaa. Aleksi Ikonen on syöttänyt Kajannon maaleista peräti seitsemän
Näytä halua olla kokoonpanossa. Pelihän on aina peli, Lehtonen miettii. Forssasta Kerhoon siirtynyt laitahyökkääjä Samuli Aaltonen, 23, pelasi ensimmäisellä HPK-kaudellaan 43 peliä ja saalisti niissä tehot 2+6=8. HPK:n harjoituspelien ketjukoostumuksia ja pakkipareja seuraamalla saa Lehtosen mukaan jo jonkinlaista osviittaa mahdollisista liigakauden peluutusratkaisuista, mutta vielä vasta rajallisesti. – Kamppailu ja heittäytyminen sille pelille. Olemme luistelleet paljon. Varmasti jos jotkut pelaajat pelaavat useamman pelin yhdessä, niin siinä koetaan jo hakea jotain, Lehtonen sanoo. Alussa kierrätetään, lähempänä sarjan alkua kohta pyritään löytämään enemmän ketjuja. Usea pelaaja taistelee Lehtosen mukaan ihan jo Liiga-uransa suunnasta. Meillä on tosi hyvät testitulokset kesältä. – Sellainen luistelutasojen ja aktiivisuuden nosto. Lehtonen peräänkuuluttaa tiettyjä arvoja, joista HPK ei voi lipsua, vaikka harjoitusottelussa ei vielä pelatakaan pisteistä. Tee itsesi arvokkaaksi. Ensimmäisenä kiekolle menoa, taklausten vastaanottamista, hän listaa. HPK:N HARJOITUSKAUSI Hämeen Sanomilla ottelustreameja . Streamiottelut ovat KooKoo– HPK 21.8, HPK–Pelicans 28.8 ja Pelicans–HPK 29.8. – Pyrimme myös, mitä lähemmäksi sarjan alkua mennään, löytämään pakkipareja ja hyökkäysketjuja, jotka tulevat pelaamaan sarjan alussa yhdessä. HPK:lla on määrällisesti leveä pelaajaryhmä, mutta laadullisesti kapea. Ja Kiiskisen Jesse on tullut siihen mukaan. Hyvin ovat ruvenneet löytämään toisiaan. – Meillä ei ole aikaa pikkuhiljaa ajaa konetta käyntiin. Haluamme sitä työntekoa ja heittäytymistä nähdä, Lehtonen kertoo. Lehtosen tärpeistä seuraava on tuttu jo viime kaudelta. – Ulkomaalaisia on myös mielenkiintoista nähdä. Hän on pelannut [Kyle] Toppingin ja [Teemu] Rautiaisen kanssa tällä viikolla treeneissä. Usean pelaajan roolin luonne on siten vielä tässä vaiheessa auki ja se ketkä kaikki lopulta raivaavat tiensä kokoonpanoon, kun Kerho kohtaa Liiga-avauksessaan kotona Vaasan Sportin perjantaina 13. Siksi Lehtonen korostaa jo nyt itsensä likoon laittamista. Sillä pystyy antamaan itselleen lisäaikaa tai ottamaan sitä paikkaa. Hän on tehnyt liigatasolla poikkeukselliset testitulokset, millaisia en ole ennen nähnyt fysiikkapuolella. Perjantain vastustajana on Ässät ja lauantaina Kerho kohtaa vielä joko TPS:n tai Lukon. Se on treeneissäkin näkynyt. – Totta kai kaikki tuossa ovat liigapelaajia, mutta on kynnys siitä, että ottaako hypyn liigapelaajien ylempään puoliskoon vai meneekö ura alemmassa puoliskossa. Sellaista pitää näkyä siellä. – Korhosen Olli oli hyvä ensimmäisessä harkkapelissä. Ketkä olisivat sitten Lehtosen seurantatärppejä mielenkiintoisiksi yksittäisiksi pelaajiksi. Kerhon pelaajabudjetti ja asema pelaajamarkkinoilla määrittää sen, että HPK:n on haettava potentiaalisia tasonnostajia valmiin liigalaadun sijaan. Matias ”Maso” Lehtonen ”Maso” Lehtonen haluaa nähdä joukkueeltaan taisteluilmettä. Samuli Aaltonen on hätkähdyttänyt kesän testituloksillaan. Lähtien vetojen blokkaamisesta. Seuraavat niistä pelataan perjantaina ja lauantaina TPS-turnauksessa Turussa. Tällä viikolla HPK pelaa kaksi harjoitusottelua TPS-turnauksessa Turussa. – [Hän] teki tosi hyvin töitä. – Jos haluaa pelipaikan ja antaa joka päivä 99 pinnaa, niin ei se vain riitä. Hän toi hyvin energiaa ja on hyväjalkainen, Lehtonen kertoo. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 21 Topias Kauhala JÄÄKIEKKO H ämeenlinnan Pallokerhon harjoituskausi alkoi harjoituspelien osalta viime viikolla, kun Kerho teki tappiollisen reissun HIFK:n vieraaksi (0–3). Siinä on kuitenkin iso ero. merkitsevä profiilipelaaja tai onko suunta sinne, vai onko ynnä muuta -pelaaja, joilla vain täytetään joukkuetta, Lehtonen arvioi. Kyllä meidän pitää määrättyjä asioita vaatia koko ajan ja sitten suhteellisen sähäkästi tuoda peliin pala palalta asioita lisää. PEKKA RAUTIAINEN Urheilu p. [Vaaditaan] määrätynlaisia tekoja. ” Meillä ei ole aikaa pikku hiljaa ajaa konetta käyntiin. – Joidenkin pelaajien kohdalla kokeilemme jo löytää duoja sieltä. syyskuuta. . Onko Tässäkö Kerhon kauden yllättäjiä. Lähinnä puolustuspeliä on tässä vaiheessa tehty ja karvauksia. – Ja työmäärä. Hämeen Sanomat tarjoaa verkkosivuillaan livestreamit kolmesta Kerhon harjoitusottelusta selostuksen kera. Osa HPK:n pelaajista pelaa päävalmentaja Maso Lehtosen mukaan jo harjoituskaudella liigauriensa suunnasta. HPK:n päävalmentaja Matias ”Maso” Lehtosella on selkeä ajatus siitä, mitä hän haluaa joukkueeltaan nyt harjoitusotteluissa nähdä. Keskushyökkääjä Korhosella, 26, on liigataustaa jo 179 pelin verran KooKoosta, mutta hän hakee nyt isompaa pelillistä roolia Hämeenlinnasta. Ainakin se kroppa antaa lupauksia. Kerhon harjoituskausi kattaa vielä seitsemän harjoitusottelua. – Pyrimme antamaan pelaajille työkaluja siihen, miten he pystyvät vakiinnuttamaan paikkaansa siellä
Ennakkokaavailuissa Cityn suurimpia mahdollisia haastajia ovat Arsenal ja Liverpool. Hän on tullut uuteen seuraan menestys mielessään. Päävalmentaja Pep Guardiola on luonut vahvan voittamisen kulttuurin Manchesteriin, missä joukkuehenki on kunnossa ja tähtipelaajat saavat tasaisesti onnistumisia. Superpesiksestä ei putoa tällä kaudella yhtäkään joukkuetta suoraan Ykköspesikseen, sillä joukkueita on nyt 12. City ei tyypilliseen tapaansa hurjastellut kesän siirtomarkkinoilla. Runkosarjassa jumbosijoille jääneet Alajärven Ankkurit ja Haminan Palloilijat pelaavat putoamiskarsinnan paras viidestä -järjestelmällä. Pääkäskijä Mikel Arteta peluuttaa yleisöystävällistä jalkapalloa, jossa taito ja luovuus ovat avainasemassa. Hollantilaisvalmentaja Arne Slot on kovassa painekattilassa, sillä Liverpool-kannattajat janoavat mestaruutta. JymyJussien oli määrä aloittaa tiistaina puolivälieräkarsinnat Kiteen Palloa vastaan, mutta nyt Kiteen vastustajaksi nousee Imatran Pallo-Veikot. Arsenalin Bukayo Saka iski viime kaudella 16 maalia. JymyJussit voi valittaa päätöksestä Pesäpalloliiton sääntöjen mukaisesti Urheilun oikeusturvalautakuntaan. MTV kertoi aiemmin, että siirtosumma on hieman yli miljoona euroa. Joukkueessa ei ole tapahtunut isoja muutoksia, mutta pelaajamateriaalin puolesta Liverpool jää melko selkeästi Arsenalin ja Cityn taakse. Hyökkäyspäässä tulosta tehnevät Gabriel Jesus, Gabriel Martinelli, Kai Havertz sekä viime kaudella 16 osumaa Valioliigassa iskenyt Bukayo Saka. Mestarien kovin hankinta on brasilialaislaituri Savinho, joka siirtyi ranskalaisseura Troyesista taivaansinisiin viisivuotisella sopimuksella. Pesäpalloliiton liittojohtokunta päätti asiasta maanantai-illan kokouksessaan. Superpesiksen toiminnanjohtajan Miika Rantatorikan mukaan JymyJusseilla ei ollut enää edellytyksiä jatkaa sarjassa. Ensimmäistä kertaa maajoukkuepaitaan pukeutunut Kerälä sijoittui kuulakisassa hopealle tuloksella 14,27. Seuran taustayhtiö Jymy-Jussit Oy menettää päätöksen myötä sarjapaikkansa miesten Superpesiksessä. Viime kaudella Arsenalin ”musta hetki” sattui joulukuun loppupuolelle, kun seura koki sokkitappiot paikalliskilpailijoilleen Fulhamille ja West Hamille. – Sen syvemmälle menemättä, totta kai tällaiset päätökset vaativat kovaa harkintaa ja kevein perustein sellaisia ei tehdä. Keskinen, 21, teki kaudella 2022 läpimurtonsa Ykkösessä pelanneessa kasvattajaseurassaan Mikkelin Palloilijoissa. Hän on yksi kaikkien aikojen parhaista valmentajista ja sellainen, jonka tiedän auttavan minua kehittymään entistä enemmän, Savinho kertoi Cityn tiedotteessa. HJK:n mukaan Aberdeen maksaa Keskisestä ”erittäin merkittävän” siirtokorvauksen. Muuten kokoonpano on pysynyt lähes samana, ja se on ehdottomasti tykkimiesten suurin vahvuus. Viime vuodet ovat olleet suurseura Manchester Cityn juhlaa, kun taivaansiniset ovat juhlineet käsittämättömästi neljä kertaa putkeen sarjan mestaruutta. – Olen innoissani mahdollisuudesta työskennellä Guardiolan alaisuudessa. Viime kaudella Arsenal jäi ainoastaan kahden pisteen päähän Citystä, joten lontoolaisten mestaruus oli oikeasti varsin lähellä. Onnistuuko Arsenal nyt sysäämään Cityn pois Valioliigan valtaistuimelta. Manchester Cityn ylivoima on ollut viime vuosina mykistävää. Community Shield -finaalissa City kukisti Manchester Unitedin rangaistuspotkukilpailun päätteeksi. Veijola sijoittui vastatuuleen käydyssä kiekkokisassa viidenneksi tuloksella 45,93. Kesän suurhankinta on italialaisseura Bolognasta sainattu keskuspuolustaja Riccardo Calafiori. Ottelusarjan voittaja säilyttää sarjapaikkansa, häviäjä pelaa sarjapaikasta Ykköspesiksen voittajaa vastaan. Suomen maajoukkuepuolustaja Richard Jensen pelaa myös Aberdeenissä. – Uskomme, että tämä on täydellinen ympäristö Topille, jotta hän voi jatkaa kehittymistään ja saavuttaa kansainvälistä tunnustusta, Aberdeenin ruotsalaisvalmentaja Jimmy Thelin sanoi seuran verkkosivuilla. Aberdeen sijoittui viime kaudella Skotlannin liigassa seitsemänneksi, mutta uuden kauden se on aloittanut kahdella voitolla. 22 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 Seinäjoen JymyJussit menettää sarjapaikkansa Superpesiksessä Paavali Pastila?/?STT PESÄPALLO Pesäpalloseura Seinäjoen JymyJussit ei ole oikeutettu osallistumaan miesten Superpesiksen runkosarjan jälkeisiin jatko-otteluihin. Arsenalin peruspelaamisessa ei ole hirveästi petrattavaa, mutta jos tykkimiehet haluavat voittaa Valioliigan mestaruuden yli 20 vuoden tauon jälkeen, joukkue tarvitsee pienen annoksen tasaisuutta otteisiinsa. Viime kauden päätteeksi Valioliigaan nousivat Southampton, Leicester ja Ipswich. HJK:ssa Keskinen pelasi kaikkiaan 67 kilpailullista ottelua ja kirjautti niissä 14 maalia sekä 14 maaliin johtanutta syöttöä. Harjoituskaudella City ei ole varsinaisesti vakuuttanut, sillä neljästä ottelusta City voitti ainoastaan yhden. Valioliigan mestarisuosikki ei ole vaihtunut Veikko Nurminen?/?STT JALKAPALLO J alkapalloihmisten suuri odotus on vihdoin ohi, kun jalkapallon Englannin Valioliiga käynnistyy tulevana perjantaina. Tarmon Vilma Kerälä PM-hopealle Hämeen Sanomat YLEISURHEILU Hämeenlinnan Tarmon Iiris Veijola ja Vilma Kerälä edustivat Suomea 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Tanskan Tårnbyssä. Harjoituskaudella Liverpoolin peli on ollut hyvällä tasolla, ja erityisesti viime kaudella epätasaisesti toiminut puolustus on näyttänyt paremmalta. Päätös JymyJussien sarjapaikan menettämisestä tuo muutoksia sarjaohjelmaan. Superpesiksen toiminnanjohtaja Miika Rantatorikka kertoo, että JymyJussien ongelmat liittyvät taloudellisiin seikkoihin. Samanlaisiin tappioihin ei ole yksinkertaisesti varaa, sillä City ei lahjoita ilmaisia pisteitä. Pesäpalloliiton liittojohtokunnan mukaan JymyJussit on rikkonut sarjasopimuksen ehtoja. Vilma Kerälä työnsi kuulansa PM-hopealukemiin. Topi Keskinen siirtyy HJK:sta Skotlantiin STT JALKAPALLO Laitahyökkääjä Topi Keskinen jättää Suomen jalkapallokentät taakseen ja siirtyy HJK:sta Skotlannin Valioliigassa pelaavaan Aberdeeniin. – Ei nähty enää, että heillä on edellytyksiä jatkaa, Rantatorikka kertoo STT:lle. Liverpoolissa alkaa uusi aika, kun yhdeksän vuotta seuraa luotsannut Jürgen Klopp poistui Anfieldiltä. Jos Liverpool haluaa haastaa jättiläiset mestaruustaistossa, se tarvitsee onnistumisia alusta asti Mohamed Salahilta, Diogo Jotalta ja Darwin Nunezilta. Englannin mestaruussarjaan putosivat viime kauden päätteeksi Luton, Burnley ja Sheffield United. Suurin tähti on tietysti norjalaistaikuri Erling Haaland, joka on iskenyt kahden kauden aikana City-paidassa hurjat 63 maalia. JUSTIN TALLIS / LEHTIKUVA p Urheilu. Suomi voitti miesten maaottelun, mutta naisissa Suomi koki tappion Ruotsille puolella pisteellä
STEPHANE DE SAKUTIN / LEHTIKUVA JALKAPALLO MIESTEN YKKÖSLIIGA SJK Akatemia–KäPa 2–0 (1–0) PESÄPALLO NAISTEN SUPERPESIS Puolivälierät 2/5, kolmella voitolla välieriin. Beach volley -kultaa Hämeenlinnaan Viivi Saarela (vas.) ja Isla Juselius voittivat SM-kultaa. EUROSPORT 1 14.30, 17.30 Maantiepyöräily. puolivälieräkarsinnat, kolmella voitolla puolivälieriin. Hyvinkään Tahko–Pattijoen Urheilijat, Raahe 0–1k (2–2, 2–2, 0–0, 0–2) Seuraavat ottelut: 14.?8. 04.30 Major League Baseball: Diamondbacks– Rockies. MIESTEN YKKÖSPESIS 1. V SPORT FOOTBALL 21.55 EFL Cup: Leeds–Middlesbrough. Joensuun Maila–Seinäjoen Maila-Jussit 1–2s (2–5, 3–2, 0–1) Voitot 1–1. JIM MTV3 21.30, 23.55 Jalkapallostudio. JoMa–SMJ, Mailattaret– Manse, Pesäkarhut–Virkiä, Kirittäret–Fera (tarvittaessa). TV-urheilu Britannian ”olympiakasvo” päättää uransa STT, AFP UIMAHYPPY Viisissä olympialaisissa kilpaillut brittiläinen uimahyppääjä Tom Daley lopettaa uransa. Lontoon, Rion ja Tokion olympialaisista tuliaisina yhdelle Britannian seuratuimmista olympiaurheilijoista oli pronssimitali. 16.55, 18.55 FIS Summer Grand Prix. – Oli tunteellista olla lopussa hyppytornissa, kun tiesi tämän olevan viimeinen kilpailullinen hyppyni, Daley myönsi. 8. MTV URHEILU 1 18.00 Tennis. 21.55 Englannin liigacup: Leeds–Middlesbrough. Kultamitalin jälkeen Daley ei kilpaillut kahteen vuoteen. V SPORT 2 SUOMI 21.55 Englannin liigacup: Leeds– Middlesbrough. 20.00 Major League Baseball: Twins–Royals. MTV MAX 18.30 Ravit. – Kun näin mieheni, lapseni ja muut läheiset katsomossa ajattelin, että juuri tuon takia tein tämän, Daley kertoi. 15.25 Käsipallon U18-tyttöjen MM-kisat: Tanska–Kiinan Taipei. Tokion kisat vuonna 2021 kruunasi parikilpailun olympiakulta. 21.40 Englannin liigacup: Hull–Sheffield Wednesday. Lopettamispäätökselle hän sai pontta perhesyistä. Daley on jo kertaalleen ilmoittanut lopettavansa uransa, mutta käynti olympiamuseossa sai Britannian entisen kultapojan muuttamaan mielensä. 21.50 UEFA Super Cup: Real Madrid–Atalanta. Poikien loppusijoitus oli kahdeksas. Daleylla on kaksi lasta miehensä Dustin Lance Blackin kanssa, ja aika perheen kanssa helpotti lopettamispäätöstä. Ura–KaMa, Jkl Kiri–KoU, 17.?8. Kesäkokous Ke 21.8.2024 klo 19.00 majalla. YLE AREENA 18.55 Beach volleyn EM. 20.00 Eliteserien: Fredrikstad–Haugesund FK. RUUTU 18.30 Ravit. MIESTEN SUPERPESIS 1. IPV–KiPa, PattU–Tahko, 16.?8. Seuraavat ottelut: 15.?8. OSTETAAN SEURAT JA JÄRJESTÖT hameensanomat.fi/ kesahame KESÄ-HÄME KAIKKI TARPEELLINEN TÄYDELLISEEN KESÄÄN HÄMEESSÄ! Hauhon Metsästysseura ry. Tervetuloa ! Ajoneuvoja alkaen 2000-2018 kaikki merkit ja mallit huomioidaan myös asuntoautot asuntovaunut soita pikaisesti 0402561317 Hämeen Sanomat BEACH VOLLEY Tampereella ratkottiin aikuisten ja junioreiden beach volleyn Suomen mestaruudet. Katseet suuntautuivat Daleyyn sen jälkeen, kun hän Pekingin olympiavuoden tammikuussa voitti Britannian mestaruuskilpailussa 10 metrin kerroshyppyjen mestaruuden historian nuorimpana kilpailijana. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 4, 5, 7, 14, 16, 19, 23, 26, 40, 45, 48, 51, 52, 53, 57, 60, 65, 67, 70 Kunkkunumero: 19 Tulospörssi Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 23 Urheilu p. Finaaliturnaukseen oli tiensä selvittänyt myös P18-sarjan hämeenlinnalainen Niilo Kilpinen (Luolajan Kajastus) parinsa Onni Palosen kanssa. Tom Daley teki olympiadebyyttinsä jo Pekingissä 2008. Tahko–PattU. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 14, 15, 20, 21, 26, 27, 29, 34, 36, 39, 42, 44, 46, 57, 61, 62, 66, 67, 68, 69 Kunkkunumero: 68 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 3, 6, 8, 11, 13, 15, 22, 27, 28, 29, 37, 38, 40, 45, 47, 51, 58, 64, 70 Kunkkunumero: 47 Tiistai 13. Daley teki olympiadebyyttinsä Pekingissä vuonna 2008, ja keräsi 14-vuotiaana runsaasti katseita ja median huomiota itseensä. Lauantaina pelattiin alkulohkot sekä välierät Pyynikillä ja sunnuntain loppuottelut keskustan Vuolteentorille rakennetulla finaalikentällä. Jyväskylän Kirittäret–Rauman Fera 2–1k (1–3, 5–1, 0–0, 2–1) Voitot 2–0. Pariisin olympialaiset jäävät kuitenkin Daleyn viimeiseksi. 8. EUROSPORT 14.30, 15.20, 17.10 Maantiepyöräily. Vaasan Mailattaret–Manse PP 1–0 (2–1, 2–2) Voitot 1–1. V SPORT + SUOMI 21.40 Englannin liigacup: Hull– Sheffield Wednesday. VIAPLAY 01.30 Major League Baseball: Guardians–Cubs. Tom Daley palasi hakemaan vielä yhden olympiamitalin Pariisista. Sunnuntaina päättyneistä Pariisin olympialaisista Daleylle jäi kotiin vietäväksi yksi hopeinen mitali. KiPa– IPV, 15.?8. Jkl Kiri–KoU. KoU–Jkl Kiri, KaMa–Ura, 18.?8. Putoamiskarsinta: Oulun Lippo–Ylivieskan Kuula 0–1 (2–2, 4–6) Seinäjoen Maila-Jussit–Joensuun Maila Akatemia 0–2 (2–4, 3–6) RAHAPELIT KENO Maanantai 12. VEIKKAUSTV 18.06, 19.00 Ravit. Ura–KaMa. välierät, kolmella voitolla loppuotteluun: Kankaanpään Maila–Kannuksen Ura 1–0k (3–3, 2–2, 0–0, 3–2) Koskenkorvan Urheilijat–Jyväskylän Kiri 1–0 (1–1, 2–1) Seuraavat ottelut: 15.?8. 21.50 UEFA Super Cup: Real Madrid– Atalanta. SMJ– JoMa, Fera–Kirittäret, Manse– Mailattaret, Virkiä–Pesäkarhut, 17.?8. 06.55 Käsipallon U18-tyttöjen MM-kisat: Hollanti– Kanada, Ruotsi–Chile 14.55 Käsipallon U18-tyttöjen MM-kisat: Norja–Kazakstan. Porin Pesäkarhut–Lapuan Virkiä 2–1s (1–3, 3–1, 2–1) Voitot 1–1. Hämeenlinnan Lentopallokerhoa edustava Isla Juselius voitti T14 -sarjan SM-kultaa yhdessä parinsa Viivi Saarelan (LP Kangasala Juniorit) kanssa. MTV URHEILU 2 21.00 Jalkapallostudio
FINGERPORI SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Marianne, Marita, Marlene ja Molly. ELOKUUTA 2024 VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI B. SUDOKUN RATKAISUT TASO: X TASO: XXX X XXX p Päivyri 24 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 5.30 ja laskee klo 21.22. VIRTANEN KAMALA LUONTO 6 8 2 1 2 1 3 9 1 9 5 3 3 6 8 1 7 4 2 6 8 4 2 6 1 1 5 7 3 3 9 8 3 9 5 1 6 3 2 4 2 3 5 2 7 4 8 2 6 6 9 7 3 6 4 8 5 3 1 7 2 4 9 5 3 6 8 9 4 3 8 6 7 2 5 1 8 6 5 2 1 3 9 4 7 7 1 9 6 5 2 4 8 3 3 5 6 9 8 4 1 7 2 4 2 8 7 3 1 5 9 6 5 8 4 3 2 6 7 1 9 2 9 1 5 7 8 6 3 4 6 3 7 1 4 9 8 2 5 4 3 7 2 9 5 8 6 1 6 8 5 3 1 7 9 2 4 1 2 9 6 4 8 7 3 5 2 7 1 4 6 3 5 8 9 3 9 8 1 5 2 6 4 7 5 4 6 7 8 9 3 1 2 7 1 4 9 3 6 2 5 8 9 5 3 8 2 1 4 7 6 8 6 2 5 7 4 1 9 3 AJAN SÄVEL. Joh. Ortodoksisessa kalenterissa: Maija, Mari, Maria, Marja, Marjatta ja Meeri. Nimipäivät: Tänään: Onerva ja Kanerva. Päivän sana: Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Svea ja Bianca. Ortodoksisessa kalenterissa: Miika ja Miikka. 1: 9. KESKIVIIKKONA 14. Huomenna: Marjatta, Marja, Jaana, Marianna, Marianne, Marita, Maritta, Marjaana, Marjo, Marjukka, Marjut ja Jatta. 1
Hätilän hammashoitola, Viipurintie 32, Hämeenlinna klo 8–15. P Kirkkojen äärellä-iloa, väriä ja toivoa. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Viime vuonna Lepaalla etsittiin Suomen ruminta maljakkoa, ja kilpailu sai paljon huomiota myös valtakunnallisesti. Lyhyet 15–20 minuutin metsämielikävelyt starttaavat kello 15, 16 ja 17. P FOGGIA. Juliuksen Olohuone, Kasarmikatu 4, Hämeenlinna klo 19. Suurin osa syytteistä on törkeitä varkauksia, petoksia ja varastetun tavaran kätkemistä. Päivän aikana on tarjolla kahvia, teetä ja mehua sekä nuotiolla lettuja ja makkaraa. P Matti Karvinen: Kauniita päiviä. Sotkalinnan tanssilava, Hämeen Härkätie 4036, Hämeenlinna klo 18–21. Rauhankatu 3, Hämeenlinna. Voittaja julkistetaan tapahtuman jälkeen Lepaa-näyttelyn Facebookissa ja Instagramissa. P Suomen Egyptologisen Seuran esineistöä: Arkipäivän elämää muinaisessa Egyptissä. Tarjoilut ovat maksuttomia. Mukana on tusinan verran vaaseja. Taiteilijaseuran kuukauden taiteilija. NÄYTTELYT P Paula Jalassola-Huttunen: Kerrostumia. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. Aikamatka 120 vuoden takaiseen arkeen. Hilkka Helanen, Pirjo Keskinen-Venno, Ansku Lehtovaara, Tiina-Katriina Mustonen, Riikka Puumalainen ja Virpi Ylitalo. Saarikadun kevyenliikenteenväylä, Saarikatu, Riihimäki klo 8–9.30. P Saunavuorot. Kirsi Uusimäen (Kirpsukka Moves) ohjaus. P LavisMaraton. Vesunnan kartano, Tyrvännöntie 217, Hattula klo 17–18. P Mitä teet kun kohtaat avaruusolennon. URHEILU JA LIIKUNTA P Tanssikeskus: saunavuoro. Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ry., Kirkkorinne 4, Hämeenlinna klo 13. elokuuta. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 12–18. Rengon kirjasto, Rengonraitti 7, Hämeenlinna klo 11–16. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Joogalinna/Joogakoulu Kajo, Rauhankatu 3, Hämeenlinna klo 7–12. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Janakkalassa avoin kesäpäivä leirikeskuksessa Hämeen Sanomat Janakkalan seurakunta järjestää kaikille avoimen leiripäivän Rantalahden leirikeskuksessa 22. Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostama symbioottinen duo. Vuosi sitten valmistui uusi koulurakennus. Oliko nyt painetta julistaa vastapainoksi kauneimman vaasin kilpailu, näyttelypäällikkö Elina Vuori. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Päivyri P. Naisten saunavuorot ovat kello 14.30–16 ja 17.30–19 ja miesten kello 13–14.30 ja 16–17.30. päivänä peruskouluun: entisistä kansa-, kansalaisja oppikoulun opettajista tuli peruskoulunopettajia, koulujen johtokunnat lakkautettiin ja tilalle tuli yksi yhtenäinen koululautakunta, ja koko joukko pienempiä hallinnollisia muutoksia pantiin toimeen. Syytettyjä on yhteensä neljätoista. Riihimäen kaupunginkirjasto, Kauppakatu 16, Riihimäki klo 9–19. Maljakot esitellään näyttelyssä tuoreiden kukkasten kanssa. P Helenen Salongissa . – Kyllähän siihen oli tavallaan paineita. P Hämeenlinnan omaishoitajien ryhmä. Ahveniston sauna, Hämeenlinna klo 20.15–21.30. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–18. Vuoksen rannoilta Riihimäelle. Lepaan puutarhanäyttelyssä etsitään tällä kertaa kauneinta maljakkoa. Mukana on myös keraamisia malleja sekä yksi muunneltava astia, jossa on hyödynnetty lasin rinnalla rouheaa betonia. MUSIIKKI P Peltokurki musisoi. Linnankatu 16, Hämeenlinna klo 12–16. P Suden hetki. P Kahdet kasvot – Taiteilijoiden omakuvia. Koljalan vpk, Heinäjoentie 199, Janakkala klo 17–18.10. P Riihimäen Kuvataiteilijat: vuosinäyttely. Srilankalaisten lasten töitä taikataikinasta. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Luentosarja Vesunnan ja lähialueen historiasta, tarinoista ja luonnosta. Kilpailuun osallistuvat maljakot tulevat Marimekon, Muurlan ja Pentikin valikoimista. Läpileikkaus suunnittelijan, kuvittajan ja taiteilijan tuotannosta. P Sinikka Kava: maalauksia ja akvarelleja. Café Laurell, Sibeliuksenkatu 7, Hämeenlinna klo 8.30–18. P Vesunnan kesä 2024. P Vinyasa Yoga in English. Vapaaehtoinen kannatusmaksu lavan toimintaa tukemaan. P Antrea . Voutilakeskus ala-aula, Pollentie 35, Hämeenlinna klo 8–18. Hausjärven kunta siirtyi elokuun 1. Helene Schjerfbeckin teoksia. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Kunta on määrätietoisesti pyrkinyt kehittämään koululaitosta ja tässä on onnistuttu. Maljakon tärkein tehtävähän on tuoda esille siinä olevat kukat imartelevalla tavalla, järjestäjät muistuttavat. P Edwina Goldstone: Mentations-Mindscapes. Tapahtuma on puutarha-alan vuosittainen ammattinäyttely Lepaan kartanomaisemissa. P Sibeliuksen syntymäkoti. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 25 TAPAHTUMAT P Etanatalkoot. P Palanderin talo. (Iittalan omistaja) Fiskars ei jostain syystä halunnut ollenkaan lähteä kilpailuun. Varasliigan jäseniä syytetään yhteensä 71 rikoksesta, ja asianomistajia on yhteensä 64. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 14.8.1974 Kauneinta maljakkoa etsitään nyt Lepaalla Hämeen Sanomat Suomen kauneinta maljakkoa etsitään tällä viikolla Lepaa 2024 -puutarhanäyttelyssä Hattulassa. Vuosinäyttely. Mukana on tusinan verran vaaseja. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Hämeenlinnan pääkirjasto, Aulan näyttelytila, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. Naistenja miestenvuorot. elokuuta. Maljakot ovat esillä Lepaa 2024 -puutarhanäyttelyssä Hattulassa 15.–17. . P Taidegrafiikan Tilkkutäkki. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Hausjärvi astui peruskouluun – Hausjärven kunta on viisi vuotta kouluasioissa naapurikuntiaan edellä, sanoo peruskoulun yläasteen rehtori Juhani Vehmas. Lisäksi halusimme tarjota nykysuunnittelijoille mahdollisuuden tarjota töitään kilpailuun. TEATTERI P Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen. Maksullinen. Galleria Vanaja, Possentie 7, Hämeenlinna klo 8–20. P Lotta Wirta: Muistoista tehtyjä. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. P Clay and Play. Hathajoogan peruskurssi. Rantalahden Leirikeskus on Janakkalassa osoitteessa Rantalahdentie 70. Sen järjestävät Kauppapuutarhaliitto ry, Hämeen ammattikorkeakoulu/ Hämeen ammatti-instituutti ja Lepaan Oppilaskunta ry. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 12–18. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–18. Miinan Monttu, Turkhaudantie 2, Turkhauta, Hausjärvi klo 19–21. Ensi viikolla alkava koulutyö jatkuu useimpien oppilaitten ja opettajien kohdalla sentään jo tuttua rataa, sillä peruskoulun opetusohjelmaa on jo toteutettu aiempina vuosina paikkakunnan kouluissa. Kumppanuustalo, huone 101, 1 krs, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 12–14.30. Mukana on sekä yksittäisille kukille sopivia malleja että muhkeampaa kimppua kannattelevia vaaseja. Varkaat olivat erikoistuneet antiikkiesineisiin ja aseisiin. Suurin osa kilpailun maljakoista on valmistettu lasista. P Henni Laine. P Taidevaltakunta ”24 -biennaali. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 11–18. Tilaisuuteen voi osallistua haluamallaan aikavälillä. P Tanssiksi Lava. Liigan jäsenet on asetettu syytteeseen Hauhon kihlakunnanoikeudessa, joka istui käräjiä Hämeenlinnassa. P Värit – havaintoja valosta. Wed 7:00 Morning Yoga Wed, 9:30 Gentle Flow Wed, 11:00 Flow Sun 16:00, Gentle Flow Sun, 17:30 Vinyasa Yoga Sun, 19:00 Candlelight Yoga. Maksullinen. Suomen rumin vaasi -kilpailu sai jatkoa. P Kesäkirppis. P Ars Häme: Ihmisen paikka. P Visiittikortteja. Hämeen Härkätie 3520, Hämeen Härkätie 3520, Hämeenlinna klo 12–18. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Rengon kirjasto, Rengonraitti 7, Hämeenlinna klo 11–16. Hattulan Kirjasto, Kauppatie 3, Hattula klo 10–19. P Joogakoulu Kajo: lempeää joogaa aamupäivään. Hämeenlinnan linja-autoasema, Eteläkatu 1, Hämeenlinna klo 11–17. Galleria Tärinä, Eteläinen Asemakatu 2 a, Riihimäki klo 12–18. Entä onko kilpailussa mukana maljakoiden ikiklassikko, Aalto-vaasi. P Aino-Maija Metsola: Kankaita, kuvituksia ja teoksia. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Kesäpäivää vietetään kello 13–19, ja ohjelmassa on pihapelejä ja yhteislaulua, saunomista ja uimista sekä lisäksi lapsille ja koululaisille omaa ohjelmaa. Aulangon Luontoliikuntakeskus, Linnanen 77, Hämeenlinna klo 14–18. Käsityötalo Willa Vaski, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–16. – Sitä ei ole mukana. Ilmoita tapahtumasta nopeasti ja helposti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Kyyrölän savipaja, Hangasmäentie 6, Hämeenlinna klo 10–17. P Jaana Uschanoff: maljakkonäyttely. Hallituskatu 11, Hämeenlinna klo 11–17. P Lautapeliryhmä. P Riihimäen Kuvataiteilijat: Sivujuonne. P Kaisu Rissanen: Ystävänä sivellin. P Heljä Liukko-Sundström: Kotiemme keramiikkataiteilija. P KIRJO-ryhmä: Ystävyydestä. Menot tänään Varasliigan tekemisiä ja tekemättä jättämisiä setvitään käräjillä Laaja varasliiga on paljastunut Hattulassa ja Hauholla. Näyttelykävijät pääsevät äänestämään 11 ehdokkaan joukosta mieluisinta nykymaljakkoa. Peruskouluun ei hypätä yhdellä harppauksella, siirtymävaiheeseen on varattava aikansa. Espanjansiruetanan torjuntatalkoot
Kausi 3, 8-9/14. K2, 1/8. 11.00 ARPA.FI. Kausi 9. Kausi 1, 9/10. Kausi 12. Yhdellä iskulla. Esko Heinoselle avautuu yllättäen tilaisuus yrittää pelastaa panttivangit, mutta onko riski liian suuri. Kausi 1, 3/15. Sarjassa Arman muuttaa kymmeneksi päiväksi yhteisöön, heimoon tai ympäristöön, jossa ihmiset elävät täysin länsimaisen kulttuurin ulkopuolella. (U) 13.15 Iskelmä-Suomi: Kuningattaret. Kaapon yllätysjuhlat. 12.00 Rehtori (7). 21.30 Jalkapallostudio. Kolme ahnetta miestä huijaa Madeleinen jälleen rahattomaksi. Suomalaisen tangon voittokulku alkoi sodasta. 19.25 Tulosruutu. 16.50 Novosti Yle. (U) 15.00 Kyllä isä osaa (7). Voice of talonmies ääni ratkaisee. 03.55 Koko Suomi leipoo. 07.53 Mitä ihmettä. 9/10. 03.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). Jakso 3/9. Muistojen puutarha. 21.00 Kymmenen uutiset. Kausi 3, 6/14. 11.45 Agentit (7). Jakso 3/9. Kaikki kananmunasta. 16.00 Salatut elämät (S). 17.25 Uutiset. 08.00 Puutarhan pelastajat. Erilaisten sattumien kautta hän onnistuu sopimaan välinsä isänsä kanssa. 20.58 Keno ja Synttärit. Kaaso myrkytetään kauneushoitolassa kesken polttareiden, eikä kukaan myönnä mitään. Jakso 6/8. Nallekarkkeja ja meemejä. Lopun alkua. Suuri keräilykokoelma vanhoja puhelimia on huudettavana Jan Helmer Svendborgin huutokauppakamarissa. Kausi 2, 3/6. 18.20 8 minuuttia. Poikani puukotus haastoi äitiyteni. Lehmä sanoo ”Muu!” 08.35 Näin meillä (7). Jakso 10/20. Päivän tv-vinkit: Pariisi kutsuu Marko Ahonen Tulen värit xxx Yle Teema & Fem klo 21.45–23.53 Pariisi vuonna 1927. 08.25 Galaxi. 10.00 Koti koiralle UK. Täysihoitolanakin toiminut vanha saaristolaistalo on kunnostettu perusteellisesti. 17.00 Puutarhan pelastajat. Koululaisten oma ohjelma! 08.26 Athleticus. (U) 14.15 Kalastajat. 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). Veljesten sota. Finaali. Etenee kuin ratikka. Osa 4/12. 2022. Kuka kolmesta upeasta finalistista voittaa itselleen Master Chef Suomi -tittelin ja 10.000 euroa. (U) 20.30 Yle Uutiset 20.30. Oxen harkitsee Mossmannin työtarjouksen hyväksymistä. (U) 10.00 Unelmia ja studiohommia. Absoluuttinen totuus. Vedenpitävä juttu. Yhteistyökykyinen ihminen. Ranskalaisdraama Tulen värit (Couleurs de l’incendie, 2022) tarjoaa kaunista ajankuvaa, vaan ei loista draamallisesti. Kaupunkimaasturit menevät sinne minne eivät kuulu eli metsään. 17.30 Viiden jälkeen. Kausi 1, 1/4. Jakso 1/10. Pannukakut. 16.55 Onnenarpa. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Ohjaus: Sakari Jurkka. NELONEN 06.00 Bing (S). 21.05 A-studio. Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Ville Tanttu. 09.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. Kausi 8. Kansa nousee valtaan, 1809 1921. MTV3 06.15 Aamusää. Kausi 6, 6/8. (U) 21.55 Kääntöpiste (12). 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). Francis ( David Nzinga) on paperiton pakolainen, Jere ( Samuli Vauramo) salakuljettaja, Aleksi ( Andreas af Enehielm) on karannut hoitolaitoksesta ja Vera ( Laura Birn) pelkää lapsensa väkivaltaista isää. (U) 15.45 Tarina Ruotsin historiasta (12). 17.00 Yle Uutiset 17.00. 23-vuotias Mats elää villiä nuoruuttaan ja käy kaverien kanssa metsällä. Uuden murhan jälkeen tutkinta Lontoossa jatkuu entistä kiivaampana. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Huijaus käynnistyy. Ohjaus: Simo Halinen. Kananmunalla on pääosa tehtävissä kun portugalilaista kermavanukasta seuraa marenkiunelma pavlovakranssin muodossa. Guy Ritchien ohjaama Koodinimi Uncle (The Man from U.N.C.L.E., 2015) on tästä hyvä esimerkki. 18.00 Syke (7). Kausi 7. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). Kääntöpiste xxx TV2 klo 21.55–23.35 Jännitysdraamassa Kääntöpiste (2018) neljän hyvin erilaisen ihmisen tarinat kietoutuvat junassa toisiinsa. Kausi 5, 15/15. Lindalla on myyräkuume. Jakso 4/10. 14.00 MasterChef Suomi. Jakso 5/6. 17.04 Päivän sää. Tuomareina Helena Puolakka, Henri Alén ja Kape Aihinen. 15.15 Ulos luontoon: Liikettä kesäyössä. 3/10. (U) 10.30 Rescue Me! Koirien tarina (7). Vieraana ratakierroksella Bess. Peltsin filosofian mukaan riista on eettisintä lihaa. Rupi-Repe. Etiopia pakolaisleiri. Tuntemattoman potilaan erikoinen tapaus puhuttaa polilla. (U) 07.25 Ylen aamu. Teltassa ollaan kansainvälisten herkkujen äärellä. (U) 23.50 Kaipaus (12). Ohjelman rinnalla julkaistaan myös vodcast, jossa käsitellään muun muassa deittailua äitinä, sometyön rahapuolta sekä julkisuutta. 18.30 Peltsin toinen luonto. Petollinen polttariseurue. Kausi 6. Onneksi Cameronilla on ihan oikeaa elokuvallista silmää, joka ei ole riippuvainen tekniikasta. 15.25 Annan herkulliset leivonnaiset. Kohtalokas nappi, osa 2/2. Corfitzenin tytär Kajsa palaa suvun linnaan. Saijan poliittinen herääminen puhkeaa kukkaansa ja Parmas kantaa vastuuta. Täydenkuun murhaaja. 10.00 Kettu (12). Pääosissa: Heidi Krohn, Matti Oravisto, Mia Backman. 07.46 Tipo (S). Kehukampanja kuuroille korville. Kausi 7. 00.30 Harry Wild (12). Jakso 1/15. Kohti uutta elämänvaihetta. Jakso 5/8. 03.05 MasterChef Suomi. Fasaania Molsissa. Musiikkia maakuntiin. Kausi 6. (2010) (U) 15.45 Ihmisten puolue. Tehtävä epäonnistuu surkeasti, ja salainen agentti vangitaan. Muistojen puutarha. 02.15 Hudson & Rex (12). 14.25 Remppa vai muutto UK. 17.55 Uutiset. 08.28 Lulu ja lehmä (7). Ei vaikka näyttelijät osaavat hommansa ja ovat työssään vakuuttavia. Aikoinaan hienot erikoistehosteet näyttävät nykyään vain kömpelöiltä. Toisen taivas, toisen helvetti. Jakso 4612. Osa 5/6. Tunteet pintaan. Kausi 1. 20.30 Trauma henkirikoksen jäljet (7). 07.59 Auvo Raitanen (S). Kausi 4, 6/6. Someäidit MTV Katsomo Sarjassa Someäidit seurataan sosiaalisesta mediasta tuttujen vaikuttajaäitien elämää. Ohjelma purjelaiva Suomen Joutsenen ensimmäisen matkan vaiheista 19311932. Christoffer koeajaa Polestar 2 ja Stig ottaa sen tehokierrokseen. 21.45 Yle Uutiset. 18.30 Emmerdale (7). Elokuva on silti raskasta katsottavaa. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. Ohjaus: Lee Tamahori. 22.50 Jääkärit (12). (S). Kausi 7. 07.45 S.M.A.S.H! (S). Öljynporausporukka lähetetään pelastamaan uponneen ydinsukellusveneen miehistöä. Viilumetsän aarre. Kuka oli Benito Mussolini, Italian diktaattori Il Duce josta tuli Hitlerin liittolainen toisen maailmansodan aikana. Dokumentti satavuotiaan jääkäriliikkeen alkuajoilta, vapaaehtoisten miesten omakohtaisista kokemuksista, koulutuksesta ja rintamalta, ennen paluuta Suomeen 1918. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.8. 17.05 Viiden jälkeen. 19.20 Päivän sää. Perhettä vailla. 5/6. Kausi 1,1/6. Jakso 28/35. Kun Madeleine Péricourtin ( Léa Drucker) isä kuolee, tytär perii merkittävän osuuden menestyneestä pankista, joka oli isän elämäntyö. Kausi 2, 6/16. 08.10 Dinofarmi (S). Frank jatkaa vierailuaan Tansaniassa ja rakentaa viljasiilon valmiiksi. Jakso 14/24. 07.55 Angry Birds Toons (S). 14.53 Erätulilla kalavesillä. Kuuluisia taiteilijoita. Jakso 13/24. 11.00 Haluatko miljonääriksi. Vanha jengi. Miitta Sorvali ja Nooa Kyrönseppä. Orkidean tähden. Lupa rikastua. 15.55 Poliisikoira Rex (12). xxx TV5 klo 21.00–23.20 Kun tyyliä on todella paljon, sillä voi korvata vajavaista sisältöä. Onerva ja Kanerva! 06.52 Kaapo (S). Periksi ei silti anneta. (U) 12.45 Tanskalainen maajussi. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. 09.00 Remppa vai muutto UK. Elokuva perustuu 1960-luvun sarjaan, joka Suomessa tunnettiin nimellä Napoleon Solo. Simo Halisen käsikirjoittama ja ohjaama jännitysdraama Kääntöpiste on vahva tunnelmaltaan ja kuvallisesti tyylikäs. Sarja kertoo, millaista on olla somevaikuttaja ja äiti sekä huomion keskipiste. (U) 19.00 Kyllä isä osaa (7). (U) 12.00 Tiettömän taipaleen takana. 18.00 Iskelmä-Suomi: Syvä kuin meri. Kausi 1, 3/10. Kausi 3, 7/14. Polilla hoidetaan tuntematonta potilasta. Jakso 7/8. 07.20 LEGO DreamZzz (7). 18.30 Syke (7). 21.20 Tulosruutu. 16.55 Uutiset. 19.30 Salatut elämät (S). Semifinaali häämöttää! TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Kausi 6, 6/8. (U) 17.00 Pikku Kakkonen. (1994) (U) 19.35 Ihmisten puolue. Vedenpitävä juttu. Kausi 12. Kausi 6, 5/8. Hillborg Romtveit ja Trygve Vaagen tiesivät Austliin muuttaessaan, etteivät he rikastuisi elämäntavallaan. 01.30 Top Gear Suomi. 18.05 Viiden jälkeen. Kausi 6. 20.00 Kylmän sodan Suomi: Uusi sukupolvi. 19.00 Seitsemän uutiset. Juhlan aika eli ihan finaalissa. Mukana ovat Hei baby -podcastista tuttu Vivian Nick, someveteraani Emilia Huttunen, varsinkin Instasta tuttu Miisa Nuorgam sekä nimimerkkiä Kaksi äitiä käyttävät Ella Rosti ja Suski Silvander-Rosti. Kalamiehenä tunnettu Peltsi päättää bongata hauen sen omassa ympäristössä veden alla. Kausi 1, 3/6. 1960-luvulle sijoittuvat myös elokuvan tapahtumat. 4/6. 07.35 Mauno (S). ”Ihmeen tuntu” on vahvasti läsnä, mikä on scifi-elokuvalle aina tärkeää. 21.00 Elokuva: 007 Kuolema saa odottaa (16). Varttuminen. Yöperhoset 1/2. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 00.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 10.00 Emmerdale (S). Metsään meni. Osa 8/8. Osa 3/8. 2015. Kausi 2. 2/10. Kausi 3. Kausi 1. Munamäen tila. 18.00 Päivän sää. (2010) (U) 16.00 Talot huokuvat historiaa. ”Mitä jos siellä onkin jotain isompaa?” 11.00 Riistametsällä. Kausi 4. Nukketeatteria. Menikö kesä kuin Strömsössä. Kausi 9, 10/10. 19.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! Kausi 8. 21.49 Urheiluruutu. 12.00 LIVE: Onnenarpa. Sokkelosta selkeyteen. 09.00 Strömsö 2021. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Historia: Mussolini, ensimmäinen fasisti (12). 01.25 Levyraati. 11.10 Yle Paikallisuutiset. 07.22 Ella, Oskari ja Huu (S). 07.17 Simo (S). 5/8. 26 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 Ohjelmatiedot voivat muuttua. Kausi 4. Skandaali. Jakso 2/8. 15.00 Hudson & Rex (12). 06.30 Smurffit (7). / Tehokasta. (Die Another Day/Britannia-USA 2002). 21.50 UEFA Super Cup: Real Madrid Atalanta. Katri Helena ja Paula Koivuniemi edustavat vuosikymmenestä toiseen suomalaista kestotähteyttä. Kausi 1, 14/19. Musiikin ilotulituksesta ovat nauttimassa näyttelijä Miitta Sorvali, 16-vuotias opiskelija Nooa Kyrönseppä Helsingistä, Lina Schiffer, Mikko Kosonen ja Asko Kallonen. Jakso 4613. (1994) (U) 15.30 Ihmisten puolue. 13.55 Valitut Palat Collection. Kausi 1, 15/19. Draamatakuu. Koodinimi U.N.C.L.E. 13.00 Koko Suomi leipoo. Jakso 28/35. Kausi 5, 15/15. Huijari. Joulun jälkeen palataan kouluun. CIA-agentti Napoleon Solo ( Henry Cavill) ja hänen KGB-kollegansa Illya Kyryakin ( Armie Hammer) osallistuvat yhteisoperaatioon, joka tietenkin menee pieleen. Finaali. Kausi 2, 6/16. Yliopiston soutujoukkueen jäsen ammutaan kesken harjoitusten, ja Charlie ja Rex joutuvat syviin vesiin yrittäessään selvittää tapahtumien kulkua. Työasioiden ohella Dwayne selvittelee perhesuhteitaan ja Humphrey tekee tärkeän päätöksen. Lyhytelokuva häpeästä, rohkeudesta ja hyväksymisestä. Mv. 17.10 Vera Stanhope tutkii (12). 21.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Drooni. (Suomi 2018). 23.55 Jalkapallostudio. 6/6. Syvyydessä heitä odottaa yllätys. Jakso 2/10. 20.00 Haluatko miljonääriksi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kovistelua kielletyistä tunteista. 21.15 Päivän sää. (U) 23.35 Cryptoqueen. 09.30 Peltsin toinen luonto. 21.00 Korpelan kujanjuoksu (7). 2022. (2010) (U) 20.00 Urheilulukio. 06.25 Huomenta Suomi. (1954) (Mv) 14.50 Elävä arkisto: Suomen Joutsen valtameripurjehduksella. Pierce Brosnanin viimeiseksi James Bond -seikkailuksi jäänyt Kuolema saa odottaa saa alkunsa hurjasta takaa-ajosta Pohjoisja Etelä-Korean rajamaastossa. Abyss – Syvyys xxx Sub klo 21.00–23.45 Abyss – Syvyys (1989) on siitä erikoinen James Cameronin elokuva, että se ei ollut valtava menestys. Kausi 9, 8/10. 12.30 Ostoskanava. 20.00 Murha paratiisissa (12). Tuotanto: Ja Media Production, 2022. 12.45 Vera Stanhope tutkii (12). Taimen tarttuu vieheeseen Ruunaan koskilla Lieksassa. Pääosissa: Pierce Brosnan, Halle Berry, Toby Stephens, Rosamund Pike, Rick Yune, Michael Madsen. 20.55 Urheiluruutu. Junamatka kietoo neljä ihmiskohtaloa toisiinsa, ja hyvää tarkoittavat ihmiset joutuvat tekemään valintoja joiden seurauksia kukaan ei hallitse. p Televisio ja radio. (U) 11.00 8 minuuttia. Yöperhoset 2/2. Suomettuminen on 70-luvun lopulla arkipäivää. Seuraa puolin ja toisin. Kausi 48, 9/9. Nuotanvetoa. Kausi 1, 5/8. Pääosissa: Samuli Vauramo, Laura Birn, David Nzinga. Romanttinen komedia työttömästä tytöstä ja konsulin pojasta, jotka huomaavat iltapäivälehden mukaan olevansa kihloissa. 23.30 Piiritys (12). (U) TV1 06.55 Kandit. Kausi 6. 3/6: Perijättären kotiinpaluu. Ohjelmassa nähdään runsaasti arkistomateriaalia ja kuullaan sekä Mussolinin vihamiehiä että kannattajia. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Kausi 12, 3/6. 22.00 Oxen (16). (U) 13.35 Leena (7). Kaikki tuntevat siilin, mutta mitä tuo kesäyön kuhkija touhuaa
02.15 Naked Attraction. 00.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 10.30 Kaunotar ja nörtti Britannia. 20.30 Rillit huurussa. YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Sikke 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu 17.00 YleX Ilta: Womma 20.00 Rony Rex 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi. 02.20 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 13.30 Ensisilmäyksellä. 08.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 03.05 Ghost Adventures. 15.00 Australian rajalla. 00.00 Simpsonit. 09.30 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma!. 19.50 Wheeler Dealers. 03.55 Miehen puolikkaat. 12.00 Jumala puhuu. 05.15 Salakuljettajat satimeen. 13.50 TV-Shop / Valitut Palat. 18.30 Simpsonit. JIM 09.00 Leijonan luola Suomi (S). 18.00 Panttilainaamo. 16.50 Maanteiden Sankarit. 15.25 Nyt jos koskaan (S). 03.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Love Israel Baruch Korman. 09.10 Tiettömän taipaleen takana. 12.00 YLE TEEMA. 19.00 Lentoturmatutkinta. 06.50 Aamuhartaus. 23.20 Elokuva: The Way Back. 16.00 Rillit huurussa. 14.05 TV Shop / Valitut Palat. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 13.00 Ensisilmäyksellä. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 02.25 Criminal MInds: Suspect Behavior. 19.55 Apua! Tyttäreni on raskaana. 05.05 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 00.30 Poliisit 2022 (7). 08.10 Miehen puolikkaat. 09.00 Egyptin kadonneet aarteet. 19.00 Suurmestari UK. 03.00 Hauskimmat eläinvideot. 03.00 Gassed up. 03.15 Criminal MInds: Suspect Behavior. 15.30 Lottovoittajan unelmakoti. 13.30 Remontilla rahoiksi. 05.20 Asunnon metsästäjät. 01.45 Salakaupan julmemmat kasvot. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Lontoon BBC Proms 2024: BBC:n sinfoniaorkesteri, Sakari Oramo ja Senja Rummukainen 20.42 Musiikkikamari 21.00 Yle Uutiset 21.05 Politiikkaradio 21.35 Trendikästä, ei kiitos! 22.10 Radio 1 soi 22.25 Hannu Taanilan kirjapäiväkirja 22.35 Ääniversumi 23.29 Radio 1 soi 23.40 Yöklassinen 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Yksi on hyvää seuraa 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Kuusi kuvaa museopalvelujohtaja Arja Elovirran elämästä 10.45 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Resonanssi Topias Tiheäsalo. 06.05 Ruokamatkalla USA:ssa. 00.30 Derek Prince. 18.00 Los Angelesin kuningas (7). 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 10.30 Rantatalot remontissa. 08.20 Puutarhakeskiviikko. 07.00 Kesän suuri leivontakilpailu. 17.13 Radio Suomen Ilta 17.30 Pyöreä pöytä 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Panttilainaamo. 19.10 Unelma-asunto auringon alta. 17.25 Tanskalainen maajussi. 15.10 Turvatarkastus: Peru & Brasilia. 00.00 Herätyksen läpimurto. 06.00 Moderni perhe. 13.00 Puutarhan pelastajat. 14.00 Armon kalliolla. 15.30 Wheeler Dealers. 06.30 Lottovoittajan unelmakoti. 23.25 Australian rajalla. 19.00 Burgerimiehet Aasiassa (S). 02.35 Food Factory. 13.40 TV-Shop / Valitut Palat. 14.30 Miehen puolikkaat. 08.00 Koriselämää Märskyssä. 07.20 Minä ja eläinlaumani. 07.25 Simpsonit. 14.00 Moderni perhe (S). 00.00 Remontilla rahoiksi. 16.10 Puutarhan pelastajat. Maasalo: Oi Jeesus, lohdutukseni (Jaakko Kortekangas, baritoni, ja Ilkka Paananen, piano). 06.30 Museoiden mysteerit. 07.00 Lemmen viemää (7). 21.00 Elokuva: Abyss – Syvyys (16). 08.30 San Franciscon eläinpoliisit. 23.30 Elävä yhteys. 00.25 Simpsonit. 14.40 Suorinta reittiä (S). 19.45 Metten kesäiset jälkiruokaherkut. 08.55 Asunnon metsästäjät. 07.15 Arvokaman etsijät. 05.10 MTV Uutiset Live. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 12.05 Kirpputorikisa. 20.45 Drakar ystävyyden roadtrip (12). 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 12.30 Jerusalem studio. 07.00 Denver (S). 11.00 Massiiviset muutot. 08.20 Apua! Tyttäreni on raskaana. 22.05 Urheiluradio. 17.00 Isännän pöydässä. 08.10 Urheiluradio. 22.30 Ilpoistenpiiri. 01.10 Ensitreffit alttarilla Australia. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 12.35 Kesän suuri leivontakilpailu. 06.40 Ensisilmäyksellä. 07.50 Simpsonit. 17.10 Urheiluradio. 00.50 The Orville: New Horizons. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.25 YLE FEM. 18.25 Evankeliumi Markuksen mukaan | LUMO. 21.00 Moderni perhe. 01.00 Yövalo. 10.00 Puutarhan pelastajat. STAR CHANNEL 04.00 Ensisilmäyksellä. Tuntematon: Laupeuteesi minä turvaan jo varhaisesta aamusta (Pekka Pokela, laulu, ja Hiljaa Ensemble/Titta Lampela). 06.20 Moderni perhe. 23.30 Futurama. 22.00 Miehen puolikkaat. 13.45 Design 3000 ja Kasper Strömman. FRII 04.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 11.00 Remppa vai muutto. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.10 Urheiluradio. 01.10 Pahin painajaisesi. 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset. KUTONEN 04.40 Valmistuksen salat: Unelmaautot. 08.15 Rooman kadonneet aarteet. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Jumalanpalvelus. 18.00 Australian rajalla. 01.25 Los Angelesin kuningas (7). 21.45 Kino: Tulen värit (12). 02.35 The Real Housewives of New York City. 09.00 Bob’s Burgers (S). 15.30 Farmi Suomi. 14.15 Valokuvaajien silmin. 14.35 Erakkoperhe erämaassa erikoisjaksot. 18.00 Remontilla rahoiksi. 00.55 Espanjan rannikkovartiosto. 16.00 Raamattu on ihmeellinen!. 14.20 Top Gear. 22.08 Yöradio toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset. 04.45 Simpsonit (7). 10.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.30 Yksityisetsivä Wolfe. 11.30 Futurama. 23.45 Elokuva: Angel Has Fallen (16). 13.00 Salatut elämät (S). 14.00 Miehen puolikkaat. YLE TEEMA & FEM 08.00 YLE FEM. 19.55 Latela luonto kutsuu. 18.00 Simpsonit. 21.30 Esy Flow. 19.00 Miehen puolikkaat. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.17 Ruso ja rihmalat (S). 06.25 Say Yes to the Dress. 23.00 Rakennuskatastrofit. 12.30 Koiralle koti. 09.55 Vauhtipaja. 13.20 Lentoturmatutkinta. 07.45 Eläinlääkärin elämää. 14.20 Raamattu puhuu sinulle. HERO 14.15 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.15 Unelmahäät. 03.30 Love Island Suomi (S). 10.00 Raamatun kertomuksia. 10.00 Rikkaat ja rahattomat. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Oman saaren metsästäjät. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.00 Egyptin kadonneet aarteet. 17.00 Simpsonit (12). 16.10 Urheiluradio. 06.45 90 päivää morsiamena: Maailmalla. RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. SUB 04.15 Simpsonit (7). 03.45 Superautojen rakentajat. 04.25 Futurama. 06.00 MTV Uutiset Live. 18.00 Pelastajat. 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Maailman tärkein tehtävä. 13.15 Voimaa Sanasta. 08.30 The Harlins. 05.10 Silent Library Suomi. 23.55 100 Places to Be. 14.20 Mexico Life. 10.20 Tunturien ihmisiä. 07.50 Unelmahäät. 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Kesäspesiaali 21.00 Yle Uutiset. ’’Ajankululla on merkitystä’’ Liikuntapappi Eeva-Liisa Helle-Lahti Kuortaneelta kertoo matkasta pimeimmäistä pimeydestä takaisin valoon. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.10 Lottovoittajan unelmakoti. 20.00 Remppa vai muutto Australia. 12.00 Huvila & Huussi. 20.00 Alice & Jack (12). 00.05 Suomurhat. 13.35 Mökin rakentajat. ’’Tämän on pakko riittää Jumalalle tänään’’ Rovasti, raamattuopettaja Ulla Saunaluoma Ikaalisista puhuu omaelämäkerrallisen hartaussarjansa ensimmäisessä osassa kaupankäynnistä Jumalan kanssa. 20.00 YLE TEEMA. 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 16.45 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 07.30 Kujalla. 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 15.45 Satakiloiset siskot. 12.40 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 16.15 Latela luonto kutsuu. 08.35 Asunnon metsästäjät. 18.50 Supertähtien yllätysremontit. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 27 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 15.00 Moderni perhe. 23.05 Apua, mikä tauti!. 17.01 Futurama. 21.00 Elokuva: Central Intelligence. 07.35 Muumilaakson tarinoita (S). 06.55 Mexico Life. 12.30 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 05.15 Voimaa Sanasta. 12.30 Simpsonit. 18.00 Theo ja ystävät. 10.55 Alaskan rautatiet. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 12.25 Lentoturmatutkinta. 21.00 Bettany Hughes: Pariisista Roomaan. 08.35 Miehen puolikkaat. 12.00 Travelin’ Band: CCR Royal Albert Hallissa (S). 11.30 Salatut elämät (S). 22.30 Miehen puolikkaat. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 02.00 Vauhtipaja. 06.35 Kirpputorikisa. 06.00 Armon kalliolla. Simojoki: Aamuruskon siivin (Mirja Poikkeus ja Juha Lanun yhtye). 11.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 12.35 Museoiden mysteerit. 21.40 Doc: Laura Whitmore: rajun seksin jäljillä (16). 09.10 Hengenvaarallisesti lihava. 08.50 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 15.30 Australian rajalla. 00.55 Alaskan rautatiet. 21.02 Urheiluradio. 02.15 Rikkaat ja rahattomat. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava. 15.40 Latela luonto kutsuu. 04.45 Futurama. 03.50 Mökin rakentajat. 02.15 Pelastajat. 21.10 Huvila & Huussi. 14.15 Sami Yaffa Sound Tracker: Jamaika. 15.00 Ex-Onnelliset (S). 16.05 Curious Case of Natalia Grace. 10.00 Kymppitonni. TLC 04.20 Superhamstraajat. 02.05 Suurmestari. 11.33 Radio Suomen Päivä. 17.30 Superkirja. 13.02 Kesäheila 14.00 Yle Uutiset. 13.25 Samassa veneessä (7). 06.59 Yksi on hyvää seuraa 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Trendikästä, ei kiitos!: Töitä, ei kiitos! 10.35 Musiikkikamari 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Matkoja maalauksiin: Pinturicchion Penelope ja kosijat 14.48 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen: Risto Isomäen uutuudessa ilmastonmuutos on ratkaistu mutta ihmiskunta on tuhon oma 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi: Maakunnista maailmankartalle 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 09.25 Oman saaren metsästäjät. 06.45 Hauskimmat eläinvideot. 01.02 Kesäheila 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset. 21.05 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 14.35 Tohtori Paise. 11.00 Unelmakoti Sisiliassa vintagematka. 16.00 Lemmen viemää (S). 12.00 Simpsonit. 21.00 Elokuva: Koodinimi U.N.C.L.E. 11.30 Design 3000 ja Kasper Strömman. Gaelilainen kansansäv.: Nousta sain aamuun (A-Men/Mikko Peltokorpi, sekä Väre-kvartetti ja Joose Vähäsöyrinki, huilu). 18.10 Herra Hissanen. 11.30 Kirpputorikisa. 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Moderni perhe. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.05 Autojen ensiapu. 08.00 Raamattu on ihmeellinen!. 11.30 Koputus. 07.10 Urheiluradio. 18.02 Radio Suomen Kesäspesiaali 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Kesäspesiaali 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Radio Suomen Kesäspesiaali 20.00 Yle Uutiset. 01.00 Los Angelesin kuningas (7). 19.10 Elokuva: Fourth Down And Love. 13.00 TV7 Israel News. 20.00 Rakkauden kosketuksessa. 18.00 Sinkkuillallinen. 09.00 Haastattelussa. 08.30 Simpsonit (12). 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 05.30 Isän rakkaus ja uudistuminen. 11.35 Unelmahäät. 20.00 Frendit (S). 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset alueeltasi 14.33 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset. 23.10 Sinkkuillallinen. TV5 04.45 Asunnon metsästäjät. 06.20 Raamattu puhuu sinulle. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 16.13 Radio Suomen Kesäradio 16.30 Yle Uutiset alueeltasi 16.33 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Anna Sanan sytyttää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. 00.10 Remppa vai muutto Australia. 09.00 Moderni perhe. 01.15 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 03.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 03.54 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Ruokamatkalla USA:ssa. 09.50 Meret ilman vettä. Sarja jatkuu (1/6). 10.30 Simpsonit (7). 20.10 Ensitreffit alttarilla Australia. 13.30 Salatut elämät (S). 18.30 Australian rajalla. 10.40 Meret ilman vettä. 13.30 Isän rakkaus ja uudistuminen. 10.30 Eläimet opettavat. 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset. 15.00 Lottovoittajan unelmakoti. 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset. 08.00 Simpsonit (7). 09.05 Urheiluradio. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 01.35 Pelastajat. 17.50 Gold Rush Kultakuume. 19.30 Ensimmäinen Pietarin kirje. 21.00 Espanjan rannikkovartiosto. 11.00 Futurama. 17.00 Remppa vai muutto. 17.30 Simpsonit (12). 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). 12.00 Salatut elämät (7). 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.20 Valmistuksen salat: Unelmaautot. 21.00 TV7 Israel News. 17.31 Futurama. 11.00 Askelmerkit herätykseen. 01.05 Apua! Tyttäreni on raskaana. 06.15 Kirpputorikisa. 17.00 Hauskimmat eläinvideot. 18.30 Los Angelesin kuningas (7). 14.00 Sinkkuillallinen. Tuntematon: Kaunis aamuaurinkomme (Kajaanin rauhanyhdistyksen seurakansa sekä Ossi Säily, urut). 12.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 21.00 Rikoskamera. 16.55 Satakiloiset siskot. 18.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 22.10 The Real Housewives Suomi (S). 06.30 Tiny House Hunting. 16.35 Arvokaman etsijät. 06.00 Alaskan lentopelastajat. 09.50 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 18.55 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 18.30 Panttilainaamo. 18.30 Riistametsällä. 18.25 Pelastajat. 21.15 Voimaa Sanasta. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.45 Stacey Dooley ja elinkautisvangit (12). 09.30 Moderni perhe. 16.00 Alaskan jäälentokenttä. TV7 05.00 TV7 Israel News. 21.00 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 20.00 Rillit huurussa. 21.30 Moderni perhe. 14.00 Leijonan luola Suomi (S). 20.00 NCIS Rikostutkijat (12). 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset alueeltasi 15.35 Radio Suomen Kesäradio 15.50 Veneilysää / Kesäradio 15.52 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Kirottujen paikkojen atlas. 10.15 Say Yes to the Dress. 23.00 Futurama. 10.00 Yksityisetsivä Wolfe. 22.00 Salakaupan julmemmat kasvot. 22.30 Arman Pohjantähden alla (S). 14.30 Moderni perhe (S). LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 10.45 Katselkaa Herran tekoja. 00.35 Kanadan rajalla. 17.00 Koti koiralle. 11.25 Hääpukuja kurvikkaille. 11.00 Simpsonit (7). 02.50 Maanteiden Sankarit. 23.10 Elokuva: Naapurit 2. 07.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 02.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 02.55 Yöradio 03.00 Yle Uutiset. 02.00 Australian rajalla. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 21.00 Elokuva: The Hitman’s Bodyguard (16). 12.30 Salatut elämät (7). 09.05 Urheiluradio. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Mukavuusalueen rajoilla. 01.30 Australian rajalla. 20.25 Latela luonto kutsuu. 16.30 Rillit huurussa. 21.00 Diili. 15.30 Kujalla. 17.00 Burgerimiehet Aasiassa (7). 20.30 Frendit (S). 05.35 Lapin poliisit. 08.05 Gold Rush Kultakuume. Televisio ja radio p. AVA 04.15 Unelma-asunto auringon alta. 14.30 Jumalanpalvelus. 07.05 Ensisilmäyksellä. 18.45 Top Gear. 16.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 07.10 Muumilaakson tarinoita (S). 18.12 Fia ja keijut. 19.30 Miehen puolikkaat. 13.00 Emmerdale (S). 23.30 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7)
Me kerromme. Meidän Vahvasti verkossa ja painokkaasti printissä. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 13.8. Haluathan tietää mitä ympärilläsi tapahtuu. 25 Las Palmas 24 Lontoo 24 Malaga 34 Lissabon 27 New York 29 Oslo 20 Pariisi 29 Peking 30 Pietari 24 Rooma 36 Tallinna 22 Tokio 36 Tukholma 23 To 33 29 26 40 40 23 24 25 28 32 30 20 29 30 23 37 25 35 24 Pe 32 30 27 39 39 21 24 21 28 33 30 21 30 31 25 37 21 27 23 Ke Forssa 22 Helsinki 22 Hämeenlinna 24 Iisalmi 23 Imatra 24 Joensuu 23 Jyväskylä 23 Kouvola 23 Kotka 21 Kuopio 24 Lahti 23 Lappeenranta 25 Mikkeli 23 Oulu 24 Rovaniemi 24 Savonlinna 24 Seinäjoki 23 Tampere 23 Turku 23 Utsjoki 25 Vaasa 23 Varkaus 24 To 24 24 24 26 25 25 25 26 23 26 25 26 25 25 23 26 24 24 24 25 23 26 Pe 21 22 22 20 21 20 21 21 20 20 22 21 20 18 16 21 20 21 22 17 19 20 La 22 23 23 20 21 21 21 23 22 20 23 22 21 20 19 21 21 21 22 15 21 21 Su 22 21 22 21 23 22 22 24 21 23 23 23 23 22 20 22 22 22 22 19 21 23 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 12.8. Hameensanomat.fi. Hämeen Sanomat on oman alueensa äänitorvi, joka yhdistää sulavasti paikalliset uutiset ja suuremmat ilmiöt mielenkiintoiseksi lukupaketiksi. Päivän ylin lämpötila on 20 ja 26 asteen välillä. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on puolipilvinen tai selkeä ja suuressa osassa maata on poutaa, lähinnä yksittäiset heikot sadekuurot ovat paikoin mahdollisia. p Sää 28 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 14.8.2024 ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 13 16 19 22 25 28 31 3 6 9 12 Heinäkuu Elokuu 2024 10 20 30 14 17 20 23 26 29 1 4 7 10 Heinäkuu Elokuu 2024 4 8 12 Ke Bangkok 32 Berliini 34 Bryssel 24 Eilat 40 Kairo 39 Kööpenham. Suunnaltaan vaihteleva tuuli on enimmäkseen heikkoa. klo 15 °C +22,0 SADESUMMA 8.8.– 13.8. Aamulla on paikoin sumuja. 29,7 mm Ranua lentokenttä 25 22 25 25 23 23 24 23 24 24 23 23 21 5 2 5 6 4 3 4 4 24/12 23/12 24/12 24/11 22/15 21/14 1 4 4 4 4 4 Hämeenlinna 13.8. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA media. °C +4,1 Pyhäjärvi Lämpimintä 12.8. klo 15 °C +25,6 Utsjoki Kylmintä 13.8.2023 °C +6,2 Juuka Lämpimintä 13.8.2023 °C +26,1 Anjala Sateisinta 11.8