Sivistysja hyvinvointilautakunta palannee syrjintäkorvausasiaan ensi tiistaina. Esitys ei kuitenkaan estä sitä, että poliitikot käyttäisivät taas harkintavaltaansa. RIKU HASARI Luottamus Kaisa Lepolaan ei ole muuttunut Kanta-Hämeen aluevaltuuston viiden suurimman ryhmän puheenjohtajat haluavat odottaa rauhassa, ilmeneekö Valtion koulukotien hankintaepäselvyyksiä koskevassa poliisitutkinnassa jotain, joka voisi vaikuttaa aluehallituksen puheenjohtajan Kaisa Lepolan (sd.) poliittiseen luottamukseen. Sivu 12 Hämeenlinnaan syntyy uusi kulttuurikeskus Sivu 22 Hämeenlinnan koulujen uskonnolli set tilaisuudet kantelun koh teina ennenkin Eduskunnan oikeusasiamieheltä saadusta tietopyynnöstä selviää, että ongelmia on ollut useammassa kuin yhdessä hämeenlinnalaiskoulussa. Sami Hultin on myy nyt Hämeenlinnan Lakeella perheensä omakotitaloa yli vuoden päivät. Sivu 3 Oma Häme suunnittelee pääterveys asemalle maksullista pysäköintiä Sivu 8 Hämeenlinnan ja Teboilin kiista palaa päättäjille Erimielisyys Harvialantien jakeluasemasta jatkuu Teboilin ja kaupungin välillä. Sivu 10. Perjantaina 15.11.2024 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 307 | Irtonumero 4 euroa Lapsia ja nuoria ei unohdeta joulun alla Sivu 6 Syksy on sytyttänyt toivon kipinän asuntokaupoilla Sivut 4–5 Lokakuussa Suomessa alkanut asuntokauppamäärien kasvu on tarttunut myös Hämeenlinnan seudulle. Hän oli varautunut pit kään myyntiaikaan talon suuren koon vuoksi. Kaupunginhallitukselle esitetään nyt, että se kumoaisi aiemman, syyskuisen päätöksensä, ja jatkaisikin vuokraamista. Välittäjien mukaan ostajakuntaa olisi varsinkin hyväkuntoisille 2000-luvulla rakennetuille omakotitaloille
HÄMEEN SANOMAT 145 VUOTTA: MATKAN VARRELTA VUOJALA. Kaikki eivät valitettavasti enää jaa yhtäläistä luottamusta ja arvostusta tieteeseen. Tieteeseen luottaa 86 prosenttia kyselyyn vastanneista, mikä on kansainvälisesti huippuluokkaa. Huolestuttavana voi pitää sitä, että pessimistisimpiä tieteen ja teknologian näkymistä ovat alle 30-vuotiaat. Evoluutiolla on kieltäjänsä ja vaihtoehtohoidoilla vankat kannattajansa. Tilattavan päivälehden on panostettava entistä vahvemmin luotettavuuteen. 2011 Hämeen Lehtipainossa painettiin Hämeen Sanomien omien lehtien lisäksi useita Suomen Lehtiyhtymän kustantamia julkaisuja, kuten Aamupostia, Helsingin Uutisia, Lahden Seudun Sanomia, Seinäjoen Viikkouutisia sekä Lappeenrannan ja Imatran Viikkouutisia. Liekö sattumaa, että heillä tärkein tietolähde on sosiaalinen media. Tiede vakuuttaa korkeasti koulutettuja kuitenkin enemmän kuin muita. Tieteellä menee siis yleisesti ottaen hyvin, joskin tutkimusrahoituksen niukkuus vaivaa. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista tilaukset@media.fi Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Lehtisepät oy, Tuusula/Kouvola Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Pääkirjoitus 15.11.2024 T orstaina julkaistu Tiedebarometri osoittaa, että suomalaiset uskovat tieteeseen yhä kiitettävän vahvasti. Heillä pitäisi kuitenkin olla uskoa tulevaisuuteen. Maapallon, ihmiskunnan ja kansakunnan isot haasteet odottavat ratkaisuaan, mihin vaaditaan paitsi poliittisia toimijoita myös tieteentekijöitä. Ei se ole pelkän uskonkaan asia. Kaupunkilehtien organisaatiot uudistettiin ja Kaupunkiuutisetkin oli siirretty keskustan vuokratiloista Vanajantien toimitaloon. Perussuomalaisten kannattajat ovat silti muita valmiimpia leikkaamaan tutkimusrahoista. 2009 Hämeen Sanomien 130-vuotisjuhlalehdessä päätoimittaja Pauli Uusi-Kilponen on huolissaan siitä, että sanomalehdet joutuvat kilpailemaan ihmisen ajasta uusien medioiden puristuksessa. Enemmistö Tiedebarometrin vastaajista luottaa siihen, että tiede keksintöineen tekee elämästä paremman, vaikka tulevaisuudenusko on yleisesti koetuksella. Yhä useampi epäilee tieteen ja teknologian tuovan mukanaan kielteisiä vaikutuksia. Siinä on puolueilla peiliin katsomisen paikka. Lisäksi usko oikeuslaitokseen ja mediaan on vakaassa nousussa, mutta usko poliittisiin puolueisiin on kovin alhaalla. Varsinkin luonnontieteet ja lääketiede kiinnostavat. Lukema lienee todellisuuteen nähden hiukan kaunisteltu, mutta hyvä niinkin. Valtaosa vastaajista sanoo seuraavansa tiedeuutisia. 2010 Hämeen Sanomat osakeyhtiöön sulautettiin Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset, Viikkouutiset ja Radio Janne. Tieteestä ei pidä tehdä mielipideasiaa ” Näkemykset ovat viime vuosina polarisoituneet. Kansalaiset etsivät tietoa etenkin sanomalehdistä ja televisiosta. Epäilyjä lienee nostanut tekoälyn nopea esiinmarssi. Tiedettä ei pidä alentaa pelkäksi mielipideasiaksi. Ihmisten näkemykset ovat viime vuosina polarisoituneet, missä näkyy koronapandemian vaikutus. Yllättävää tieteeseen luottamisen rinnalla on se, että uskomuksilla riittää puolestapuhujia. Signaalit tieteen vetovoiman laskusta huolettavat. Esimerkiksi se, mihin tekoälyä sopii käyttää, jakaa vastaajia, vaikka puolet vastaajista suhtautuu tekoälyyn myönteisesti. Tieteen lailla kansalaisilla on luottoa tieteen organisaatioihin. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–16 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Ilmoita asiavirheestä: toimitus@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäällikkö 03 615 1410 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 014 622 133 arkisin klo 8–18. Perussuomalaisten äänestäjistä osa suhtautuu tieteeseen epäillen, mutta hekin ovat puolueen kannattajakunnassa vähemmistönä. Mikä parasta, erot väestöryhmien välillä ovat pienet
– Sanoin Tammelle silloin, että jos tässä on menetelty virheellisesti, hankinnat täytyy korjata ja neuvotella ennakkomaksujen palautukset. – Jos Lepolaa koskevia väärinkäytöksiä tai muuta ilmenee, totta kai se vaikuttaa [Lepolan luottamukseen]. Osa koulutuksista oli jatkumoa vuoden 2023 koulutuksille, hän sanoo. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 3 Kohu ei ole horjuttanut luottamusta Lepolaan Viki Salonen K anta-Hämeen aluevaltuuston viiden suurimman ryhmän puheenjohtajien mukaan Valtion koulukotien (VKK) hankintakohu ei ainakaan toistaiseksi vaikuta aluehallituksen puheenjohtajan Kaisa Lepolan (sd.) luottamukseen tai asemaan hyvinvointialueen tärkeimmässä luottamustehtävässä. – Niin kauan kuin asiat ovat kesken, niistä ei ehkä ole syytäkään keskustella. Lehkosen mukaan Lepolaan liittyvästä kohusta ei ole myöskään käyty keskustelua kokoomusryhmän sisällä tai ryhmien välillä. Minulla on täysi luottamus siihen, että Kaisa toimii vastuullisesti tässäkin asiassa ja että hän on toiminut vastuullisesti muutenkin. THL on puolestaan ilmaissut, että ohjeita on rikottu. Suurimpien valtuustoryhmien puheenjohtajat katsovat, että vasta poliisitutkinnan tulokset ratkaisevat, antaako Valtion koulukotien hankintoja koskeva sotku aihetta tarkastella aluehallituksen puheenjohtajan Kaisa Lepolan (sd.) asemaa. Kaisaan ei myöskään käsittääkseni kohdistu mitään tutkintaa. Asiaan on mahdotonta ottaa poliittisestikaan mitään kantaa, ennen kuin tutkinta on valmistunut. Myös perussuomalaisten ryhmyri Vesa Mäkinen odottaa poliisitutkinnan tuloksia. – Kaisa on hyvin vastuuntuntoinen ja tunnollinen ihminen. Scandicin summa palautui, koska kehotin itse kehittämispäällikköä neuvottelemaan osittain käyttämättömien rahojen palautuksesta, Lepola sanoo. – Jostain syystä muita ennakkomaksuja ei sen jälkeen lähdetty korjaamaan, vaikka se olisi ollut mahdollista. THL:n ohjeen mukaan pitäisi löytyä kumpikin, hän sanoo. Kokoomuksen ryhmän puheenjohtajan Helena Lehkosen mielestä nyt on odotettava rauhassa VKK:n hankintoja koskevan poliisitutkinnan valmistumista. Tämä on varmasti Kaisallekin todella raskas tilanne, hän sanoo. – Minä kerroin Tammelle tammikuun alussa niistä vuodenvaihteen ennakkohankinnoista, jotka olivat kahden vuoden kehittämiseen tarkoitettavalla siirtomäärärahalla tehtyjä henkilöstön koulutusja majoitushankintoja tulevalle vuodelle. – Ainakin itse olen sen tiedon varassa, mitä olen mediasta lukenut ja kuullut. Meidän noudattamamme hankintatiimin ohjeistuksen mukaan toinen riittää. Tammi kertoi keskiviikkona antamassaan haastattelussa kummastelleensa heti tammikuussa VKK:n tiettyjä hankintoja, esimerkiksi esillä ollutta 120 000 euron hotelliennakkomaksua, ja ryhtyneensä sen jälkeen keskustelemaan epäselvyyksistä THL:n kanssa. Forssalainen Lepola (sd.) on toiminut tämän vuoden Kanta-Hämeen aluehallituksen kokoaikaisena puheenjohtajana. – Joitakin virheitä näissä sattuu väistämättä ihan jokaisessa tämänkokoisessa organisaatiossa. Luottamus Kaisan toimintaan on edelleen hyvin vakaa, sanoo SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Pirjo Alijärvi. Kanta-Hämeen aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat kommentoivat maltillisesti aluehallituksen puheenjohtajan Kaisa Lepolan (sd.) siviilityöhön liittyvää kohua. Alijärvi uskoo, että Lepola itse pitää ryhmän ajan tasalla, jos poliisitutkinnassa alkaa ilmetä ”jotain sellaista, johon pitäisi reagoida”. En näe, että tämä vaikuttaisi Kaisan asemaan. Eli käyttämättömät rahat olisi pitänyt pyytää takaisin ja maksaa uudelleen menojen toteutumisen jälkeen. Lepola muistelee sanoneensa asiasta ”useamman kerran” ennen jäämistään virkavapaalle ja vielä virkavapaaltakin. – Asiasta on keskusteltu ryhmän sisällä, koska Kaisa on itse hyvin avoimesti kertonut siitä ja pitänyt ryhmän tietoisena tilanteesta. Mutta tässä vaiheessa en osaa kommentoida asiaa sen ihmeemmin, hän sanoo. – Kun asia on kesken, siihen on vaikea ottaa mitään kantaa. Lepolan mukaan kommenttien ristiriitaisuus johtuu siitä, että VKK:n sisäinen kahden hengen hankintatiimi on antanut hankintojen dokumentoinnista erilaisen ohjeen kuin THL. Kyse on kuitenkin niin erilaisesta tehtävästä, ja koko asia liittyy ihan eri kokonaisuuteen. – Muista ryhmistä en ole saanut asiaan liittyviä yhteydenottoja. Itse ajattelen tällä hetkellä, että Kaisa Lepola nauttii luottamusta ja että tilannetta katsotaan sitten sen jälkeen, kun asiat on selvitetty ja nähdään, mitä selvityksen perusteella on löytynyt. Odotellaan nyt sen tutkinnan lopputulemaa. – Paikalla tässä keskustelussa olivat myös VKK:n kehittämispäällikkö ja johtava taloushallinnon asiantuntija. Keskustelu ei ole missään vaiheessa kääntynyt siihen, etteikö hänen toimintaansa olisi luottamusta. Julkisuudessa Lepola on pitänyt kiinni näkemyksestään, että VKK:n hankinnoissa on pyritty toimimaan ohjeiden mukaisesti. – Ryhmän sisällä on ollut jonkinlaista keskustelua aiheesta, ja kyllä tätä on seurattu. HÄMEEN SANOMIEN JA FORSSAN LEHDEN ARKISTO Uutiset p. Koulukotien vuosibudjetti on noin 30 miljoonaa euroa, ja henkilöstöä on yli 400. Kaikki menot kuitenkin korjattiin vuodelle 2024 jo alkuvuodesta, ja koulutukset ovat käynnissä. Lepola: ”Minä itse kerroin Tammelle niistä ennakkohankinnoista” Viki Salonen Valtion lastensuojeluyksiköiden vakituisen johtajan Kaisa Lepolan mukaan hän kertoi itse Valtion koulukotien (VKK) ihmetystä herättäneistä ennakkomaksuista sijaiselleen Kaisa Tammelle. Näillä näkymin hän palaa valtion lastensuojeluyksiköiden johtoon suunnitellusti tammikuun alusta. Keskustan ryhmänjohtajan Johanna Häggmanin mukaan Lepola-kohusta ei ole keskusteltu keskustaryhmän sisällä eikä valtuustoryhmien puheenjohtajien kesken. – Kyse on siitä, pitääkö tietynhintaisesta hankinnasta löytyä sekä päätös että sopimus vai riittääkö vain toinen. Lepolan mukaan VKK:n hankinta-asioita ryhdyttiin kehittämään jo syksyllä 2023, jotta kaikki hankinnan vaiheet toteutuisivat oikein. Vasemmistoliiton ryhmän puheenjohtaja Aapo Reima katsoo, ettei kohu heijastu tällä tietoa mitenkään Lepolan nauttimaan luottamukseen aluehallituksen puheenjohtajana. – Asiasta ei ole käyty sen enempää keskustelua
– Tuo on erikoinen talo. Kaikkein pisimmät myyntiajat ovat olleet Janakkalassa. Noin 29 prosenttia eli vajaa kolmannes kaikista seutukunnalla myydyistä vanhoista asunnoista oli omakotitai erillistaloja. Hultinin monilapsinen perhe rakennutti talon 2000-luvun alussa, ja kymmenkunta vuotta myöhemmin Sami Hultin laajensi sitä rakentamalla lisäsiiven pelija aktiviteettitiloineen. Vielä syyskuun loppuun mennessä Hämeenlinnan asuntokauppa junnasi poikkeuksellisen alhaisen vuoden 2023 tahdissa, mutta lokakuussa kauppamäärien kaula edellisvuoden vastaavaan aikaan kasvoi. Pienillä paikkakunnilla yksittäinen kauppa saattaa heilauttaa tilastoja tuntuvastikin. Pitäisi miettiä sitä välirahaa, hän jatkaa. Neliöhintoihin kannattaa suhtautua varauksella, koska Hämeenlinnan luku sisältää myös asuntokaupat liitoskunnissa ja hintaerot alueiden välillä voivat olla suuria. Matti Roms, myyntijohtaja, OP Koti Häme p Uutiset. Sen sijaan lokakuun loppuun mennessä solmittujen kauppojen määrä ylitti viime vuoden vastaavan ajankohdan 13 kaupalla ja nousi 678:aan. Silti tilastojen valossa Hultin on pannut talonsa myyntiin aikana, jolloin asuntokauppa on ollut Hämeenlinnassa historiallisen tahmeaa. Myös OP Koti Hämeen myyntijohtaja Matti Roms arvioi, että perheille sopivia asuntoja voisi Hämeenlinnan seudulla olla nykyistä enemmän. Toisaalta se, että asuntoja on ollut aiempaa vähemmän kaupan, on myös Laaksosen arvion mukaan hillinnyt hintojen laskua verrattuna vaikkapa pääkaupunkiseutuun. Kiinteistömaailman Jari Laaksonen arvioi, että ostajia on Hämeenlinnan seudulla liikkeellä mutta myyjät eivät ole vielä aktivoituneet entiseen tapaan. Hämeen Sanomien haastattelemat kiinteistönvälittäjät Jari Laaksonen Kiinteistömaailmasta ja OP Koti Hämeen myyntijohtaja Matti Roms arvioivat, että Hämeenlinnan seudulla markkinakäänteet seuraavat yleensä suuria kaupunkeja muutaman kuukauden viiveellä. Vanhojen asuntojen keskimääräinen neliöhinta oli tammi–lokakuun kaupoissa Hämeenlinnassa 1 764 euroa, mikä oli eurolleen sama kuin viime vuonna. Hämeenlinnassa tehtiin aineiston mukaan syyskuun loppuun mennessä 595 asuntokauppaa, mikä oli yksi kauppa vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Tiesin sen, että voi mennä pitkäänkin, että löytää ostajan. Läntisessä Hämeenlinnassa taloaan myyvällä Sami Hultinilla ei ole pakkomyyntitilannetta eikä siksi myöskään kiirettä. Myös Hämeenlinnan seudun muissa kunnissa on asuntokauppa piristynyt viime vuodesta. Tieto ilmenee Kiinteistövälitysalan Keskusliiton (KVKL) Hämeen Sanomille toimittamista tilastoista, jotka ovat peräisin KVKL:n hintaseurantapalvelusta. Kyllä uskon, että jos ei mitään hirvittäviä mullistuksia maailmalla tapahdu, niin kyllä se kauppa vetää. KVKL tiedottikin marraskuun alussa, että asuntokauppa on Suomessa alkanut hiljalleen elpyä ja lokakuussa kauppamäärät ovat kasvaneet vuoden takaisesta. Runsaassa vuodessa näyttöjä on ollut alle kymmenen. Vuosi 2023 oli KVKL:n mukaan huonoin kauppavuosi kymmeneen vuoteen. – Kun tulee suurperhe, joka tarvitsee talon tuolta alueelta, he ostavat sen ja piste. Kiinteistönvälittäjät uskovat pohjan olevan takana. Myös mökkikaupLokakuun loppuun mennessä asuntokauppa piristyi Hämeenlinnan seudulla hiljaisesta viime vuodesta, ilmenee alan tilastoista. Välittäjien mukaan selkein ero aiempaan on, että kiinteistösijoittajia ei ole tällä hetkellä liikkeellä vaan kohteita ostetaan pitkälti omiksi kodeiksi. Tämä näkyy siinä, että myytävien asuntojen määrä ei hänen mukaansa ole palautunut korona-aikaa edeltävälle tasolle. Silloin vastaava luku oli 1 879 euroa neliöltä. Vanhojen asuntojen kauppa alkoi Hämeenlinnan seudulla piristyä lokakuussa. Laaksonen on myös pannut merkille, että pankit ovat aiempaa varovaisempia luotonannossaan varsinkin vanhemmissa rakennuksissa, joissa on korjaustarvetta. Myymänsä talon koon vuoksi Hultin arvioi, ettei sitä voi pitää esimerkkinä asuntokaupan tilasta Hämeenlinnassa. – Paljon keskusteluissa nousee esiin, että odotetaan niin sanotusti parempia aikoja, sanoo Laaksonen. Hintaa ei siksi ole ollut toistaiseksi tarvetta laskea vaan odottaa, että se oikea ostaja osuu kohdalle ja ostaa kodin tarpeeseen. Keskimääräinen myyntiaika oli syyskuun loppuun mennessä Hämeenlinnan alueen kunnissa reilusti yli 100 päivää. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 käänsi inflaation Euroopassa nousuun ja päätti vuosia jatkuneen nollakorkoajan. Sekä Janakkalassa että Hattulassa kauppamäärät kasvoivat yli 10 kaupalla vuoden takaisesta. Hän pani talon kiinteistönvälittäjän kautta myyntiin viime vuoden syksyllä, ja talon koko on Hultinin mielestä näkynyt sen myyntiajassa. Roms kertoo, että OP Kodissa käänne parempaan tapahtui keväällä ja hän arvioi, että asuntokaupan pohja on jo nähty. 4 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Tahmea asuntokauppa nytkähti pohjalukemista pa on heidän mukaansa yhä käynyt Hämeenlinnassa. Länsi-Hämeenlinnassa Lakeella sijaitsevassa talossa on kuusi makuuhuonetta ja neliöitä yli 200. ” Täällä kuitenkin on niitä asiakkaita liikkeellä, joille euriborilla ei ole mitään väliä. Markku Uhari H ämeenlinnalainen Sami Hultin ei pidä perheensä omakotitaloa minään keskivertokohteena. – Jos on asunnonvaihtaja, niin ei ehkä ymmärretä sitä, että ostettavakin asunto on sitten samassa tasossa. Hultin ei kuitenkaan koskaan odottanut, että myynti olisi nopeaa. Kirittävää vuoden 2022 hintatasoon nähden on. Ostajia olisi hänen mukaansa Hämeenlinnan alueella varsinkin perheasunnoiksi kelpaaville hyväkuntoisille ja maltillisen kokoisille omakotitaloille, jotka on rakennettu tällä vuosituhannella. KVKL kerää hintaseurantapalveluunsa tiedot palveluun liittyneistä yrityksistä, ja palvelu kattaa suuren osan suomalaisista kiinteistönvälittäjistä. Alan tilastot paljastavat, että valoa on tunnelin päässä. – Kauppias on aina optimistinen. Korkein korkopiikki on kuitenkin toistaiseksi jäänyt taakse, ja suomalaisten suosima asuntolainan viitekorko eli 12 kuukauden euribor on usean kuukauden ollut laskussa. Täällä kuitenkin on niitä asiakkaita liikkeellä, joille euriborilla ei ole mitään väliä, sanoo Roms. Korkoympäristön muutoksen sijaan suuri vaikutus on ollut yleisellä taloustilanteella
1 045 207. Miehen käymän taidekaupan kokonaisarvoa selvitettiin muun muassa osamaksusopimuksiin ja miehen oman pankkitilin tapahtumiin perustuen. Rangaistusta kohtuullistettiin vuonna 1946 syntyneen kauppiaan iän ja terveydentilan takia. Kauppias vetosi tietämättömyyteen. Ammattimaisesta taulukaupasta ei löytynyt kirjanpitoa. paritalot) 279 kpl Omakotitalot (sis. Tästä taiteilijoille olisi kuulunut ainakin 12 364 euroa. Talo ei hänestä edusta keskivertokohdetta Hämeenlinnan alueella. Hän kertoi, ettei hänellä ole tietokonetta, sähköpostia tai älypuhelinta, joilla hän olisi voinut saada tietoa jälleenmyyntikorvauksen olemassaolosta. Korvausten pimittäminen paljastui vuonna 2018, kun tekijänoikeuden tiedotusja valvontakeskuksen tarkastaja kävi kauppiaan myyntinäyttelyssä ostamassa suomalaisen taiteilijan maalaaman teoksen. GRAFIIKKA: SOILE TOIVONEN Kaikkien asuntojen myyntimäärät Vuosina 2021–2024 aikavälillä tammikuu–lokakuu Kerrostaloasunnot 349 kpl Rivitaloasunnot (sis. Uutiset p. erillistalot) 255 kpl Myydyt käytetyt asunnot Hämeenlinnan seudulla asuntotyypeittäin tammikuu–lokakuu 2024 Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa yhteensä Yht. Kanta-Hämeen käräjäoikeuden torstaina antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Kirjanpidosta ei ollut apua, sillä kauppias oli lopettanut sen pitämisen vuonna 2011, eikä yrityksellä ollut omaa pankkitiliä. Kyse ei ollut edes uudesta asiasta, sillä Kuvasto on kerännyt taiteilijoille kuuluvia jälleenmyyntikorvauksia jo 1990-luvun puolivälistä lähtien. Oikeuden mukaan ammattimaista taidekauppaa pitkään harjoittaneen miehen olisi tullut ottaa selvää toimintaansa kohdistuvista velvollisuuksista. 883 kpl RIKU HASARI Taidekauppias piti taiteilijoiden ja verottajan rahat Jani Suhonen Yli puolen vuosisadan ajan alalla toiminut hämeenlinnalainen taidekauppias on tuomittu vuoden ja yhden kuukauden ehdolliseen vankeuteen taiteilijoille kuuluneiden tekijänoikeusrahojen kavaltamisesta sekä törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Oikeus päätyi siihen, että kauppias oli vuosina 2012–2022 myynyt taidetta yli 249 000 euron arvosta. Kauppias ei tehnyt tästä myynnistä ilmoitusta taiteilijoita edustavalle Kuvasto ry:lle eikä teosten tekijänoikeuksien haltijalle kuuluvaa jälleenmyyntikorvausta tilitetty. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 5 pohjantähti areena TÄNÄÄN klo 18.30 LIPUT MYY Otteluisäntä: Kantaputki #illallahallille Hämeenlinnalainen Sami Hultin arvioi, että hänen myymänsä kodin koko on vaikuttanut sen myyntiaikaan. Kauppias oli jättänyt maksamatta veroja yli 53 000 euroa, josta noin puolet oli tuloveroa ja toinen puoli arvonlisäveroa. Koska taidekauppias ei ollut pitänyt minkäänlaista kirjanpitoa eikä hän maksanut taulukaupoistaan veroja, tuomittiin hänet myös törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Taidekauppias vetosi tietämättömyyteen ja kertoi, ettei ollut koskaan edes kuullut tekijänoikeuksia valvovasta Kuvasto ry:stä. 874 665 678 99 90 63 84 234 150 123 135 200 400 600 800 1 000 1 200 2024 2023 2022 2021 HÄMEENLINNA JANAKKALA HATTULA LÄHDE: KVKL HINTASEURANTAPALVELU, DATA 13.11.2024. Oikeuden mukaan taidekauppias oli ainakin kymmenen vuoden ajan jättänyt tilittämättä kaikki taideteosten jälleenmyynnistä taiteilijoille kuuluvat jälleenmyyntikorvaukset
Kalenterien myynnillä kerätään varoja lasten ja nuorten harrastukseen ympäri Suomen. Esimerkiksi Teppo Valtosen oma klubi Hämeenlinna/ Tawastin toimittaa tarvikkeet Kanta-Hämeen ensija turvakoti ry:lle, joka puolestaan jakaa tarvikkeet eteenpäin tarvitseville. Viime jouluna kerääjinä olivat muun muassa Katja Sundberg ja Hanna Lindroos. 4 Pelastusarmeijan Joulupata Pelastusarmeijan Joulupata-keräyksen lahjoitukset käytetään kotimaan vähävaraisten auttamiseen. Paikallisestikin mahdollisuuksia varsinkin lasten ja nuorten jouluilon tuottamiseen löytyy useita. Joulupataan tarkoitettujen tavaralahjoitusten vastaanotto on keskitetty Pelastusarmeijan myymälöiden Joulupata-pisteisiin. Myyntituotoista valtaosan saavat paikalliset partiolippukunnat. Ei siis tarvitse olla mitään isoa, kiteyttää muun muassa Kanta-Hämeen alueen kattavan Lionsien C-piirin varapiirikuvernööri Teppo Valtonen. Lionsien keräyksiä järjestetään Hämeenlinnan seudulla muun muassa Tiiriön Prismalla lauantaina 16.11. Keräysvaroilla harrastamisen kulut voidaan pitää matalina ja siten harrastus mahdollisimman monen saavutettavana. Lisääkin keräyspaikkoja on vielä tulossa. Joulupadat ilmestyvät katukuvaan lähempänä joulua eli 13.–23. Teppo Valtonen Leijonista p Uutiset. 3 Partiolaisilta adventtikalentereita Partiolaiset ovat myyneet adventtikalentereita jo vuodesta 1947 lähtien. 5 Hopen lahjatoiveita toteuttamaan Hope –Yhdessä ja Yhteisesti ry välittää jouluiloa lapsille ja nuorille, joiden perheessä talous on tiukalla. Tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta www.joulupata.fi. keräyspisteitä on monessa paikassa, ainakin Hätilän K-Supermarketilla, Hattulan K-Supermarketilla ja S-marketilla sekä Turengin K-Supermarketilla. Joulun lähestyessä voikin valita itselleen mieluisimman tavan osallistua ja jakaa joulumieltä. 6 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Riikka Mäntyneva Joulun alla moni taho järjestää joulukeräyksen auttaakseen vähävaraisia tai muutoin avun tarpeessa olevia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. ja Idänpään S-marketilla perjantaina ja lauantaina 22.–23.11. Lahjoittaa voi esimerkiksi Kotimaanavun, Plan internationalin, Unicefin tai Pelastakaa Lapset -järjestöjen tai Kirkon Ulkomaanavun valtakunnallisissa keräyksissä. Hämeenlinnan Goodmanissa Joulupuu-kerääjät ovat paikalla 14.12. Lahjoittaja voi ottaa kuusesta toteutettavaksi toiveen ja palauttaa lahjatoiveen keräyspisteeseen. Lahjat pyydetään tuomaan keräyspisteisiin paketoimattomina alkuperäispakkauksissaan. Rahaa ei keräyspisteissä vastaanoteta, vaan rahalahjoituksen paikalliseen kampanjaan voi tehdä osoitteessa ejoulupuu.fi valitsemalla kunnaksi Hämeenlinnan tai Hattulan. Leijonat ottavat vastaan lahjoituksia tiettyinä päivinä kaupoista kassan jälkeen löytyvissä keräyspisteissä. joulukuuta. Leijonat toimittavat kerätyt tarvikkeet eteenpäin ennakkoon sovituille, lapsiperheitä auttaville tahoille. Poimimme niistä muutamia. Lahjakortit käyvät myös, kertoo projektipäällikkö Sini Haikka Hämeenlinnan Nuorkauppakamarista. asti. Hämeenlinnan Nuorkauppakamarin keräämät lahjat jaetaan Oma Hämeen palveluiden kautta niitä tarvitseville lapsille ja nuorille, jotka saattaisivat muutoin jäädä ilman joululahjaa. kello 10–16. asti. Lahjoja voi jättää keräyspisteisiin Hämeen Osuuspankin Hämeenlinnan ja Hattulan konttoreissa, Hämeenlinnan Prismalla ja Parkki Business Park Hämeenlinnassa 25.11.–8.12. Ne keskittyvät käteisen rahan keräämiseen. Myös Hämeenlinnassa jatkuu perinteinen joulupatakeräys, jonka keräysajat ja -paikat tarkentuvat myöhemmin. Keräys auttaa myös paikallisesti, sillä kunkin padan tuotto jaetaan keräyspaikkakunnalla. Kampanjalla on myös kasvatuksellinen tarkoitus, sillä kalentereja myydessään lapset ja nuoret oppivat uusien ihmisten ja yhteisen hyvän eteen toimimista sekä kaupankäyntiä. Mitä vain säilyvää, jota lapsiperheet voivat tarvita. Joissakin tapauksissa jakaja voi olla myös paikallinen diakoniatyö. Hämeenlinnassa tavaraja vaatelahjoitukset voi viedä suoraan Pelastusarmeijan iCare-myymälään kauppakeskus Goodmanin toisessa kerroksessa. Keräyspaikkoihin viedään joulukuuset, joihin on ripustettu Hopen asiakasperheiden lapsilta kerättyjä lahjatoiveita. Lauantaina 14.12. – Sosiaalitoimi paketoi, tarvittaessa yhdistelee ja katsoo sopivat lahjat tarvitsijoille. Myymälästä kerrotaan, että heillä on Joulupata joulukuun alusta alkaen myös rahankeräystä varten. Joulukeräyksen toiveet löytyvät Hiusja kauneushuone Kristallista, Viola&Maxista, Kirpputori Vaikka&Mitä Second Handista, Lasten Kirppis Kirahvista, Scandicin Aulangon kylpylästä ja Scandic City Hämeenlinnasta, Kauppakeskus Goodmanista sekä Hattulan kirjastosta. Toivottuja ovat esimerkiksi erilaiset liikkeiden ja ajanvietepaikkojen, kuten elokuvateattereiden ja kylpylöiden lahjakortit. Joulupata-keräykseen voi lahjoittaa lisäksi netissä, mobilepaylla, tekstaamalla tai tilisiirrolla. – Kalenterimyynnin ansiosta ympäri Suomen järjestetään monia retkiä, koetaan uusia elämyksiä ja vietetään aikaa yhdessä partiokavereiden kanssa, summaa Suomen Partiolaisten varainhankinnan asiantuntija Iina Leppäaho partiolaisten verkkosivuilla. Rahalahjoituksen lasten ja nuoren harrastamiseen ja vapaa-ajan elämyksien toteuttamiseen voi tehdä yhdistyksen sivuilta löytyvällä lahjoituslomakkeella. marraskuuta ja jatkuu 15.12. Kalenterin voi ostaa suoraan niitä ovelta ovelle myyviltä partiolaisilta, joulunalustapahtumista ja myyntitempauksista tai verkosta osoitteesta adventtikalenteri.fi. 1 Lionsien teemana Auta lasta – Auta perhettä Kanta-Hämeen Lionsclubit eli Leijonat ovat jo yli kymmenen vuoden ajan osallistuneet joulun alla Auta lasta – Auta perhettä -keräyksen toteutukseen. – Lahjoitus voi olla vaikka pussillinen makaroneja tai jauhoja, hygieniatuotteita, vaatteita, vaippoja, leluja. Hän kertoo, että he jakavat yleensä jo kauppojen sisääntulo-ovilla tietoa keräyksestä, jotta ihmiset voivat halutessaan hankkia ostoskierroksellaan keräykseen soveltuvia tuotteita. Vastaava keräys järjestään myös keväällä ennen äitienpäivää. Lasten ja nuorten jouluilo on monen keräyksen tavoitteena – Näin voit tukea Hämeenlinnan Nuorkauppakamari järjestää Joulupuu-keräystä sekä Hämeenlinnassa että Hattulassa. Tämä aika ja hallituksen leikkaukset näkyvät, sanoo Hope Hämeenlinnan tiiminvetäjä Anne Tolvanen. Myös rahalahjoituksen voi halutessaan kohdentaa paikalliseen apuun. HÄMEENLINNAN NUORKAUPPAKAMARI ” Ei siis tarvitse olla mitään isoa. Hope Hämeenlinnan joulukeräys käynnistyy 18. Yhdistys kerää lapsille jaettavaksi myös joulukalentereita 24.11. 2 Nuorkauppakamareilla Joulupuu-keräys Nuorkauppakamarit ovat mukana Joulupuu-keräyksessä, joka kerää lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille. Keräyksellä tuetaan vähävaraisia lapsiperheitä, pienituloisia eläkeläisiä, työttömiä ja työkyvyttömiä, syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria sekä ruoka-apua tarvitsevia opiskelijoita. Hämeenlinnan Nuorkauppakamari järjestää keräyksiä sekä Hämeenlinnassa että Hattulassa. – Selvästi huomaa, että uusia asiakasperheitä on tullut paljon
Vaasan ISOpaahdot 500-525 g (3,03-3,18/kg) 2 kpl 2 kpl 3 99 7 00 Voim. • Pihaja puutarhatuotteet, grillit ja tarvikkeet • Rakentamisen ja remontoinnin tuotteet • Autoilutuotteet • Lamput, paristot ja taskulamput • Pesuaineet, siivoustarvikkeet • Kynttilät, servetit, kertakäyttöastiat • Kukat • Meikit ja kosmetiikkatarvikkeet, saippuat, shampoot, hiustenhoitotuotteet, kasvojenhoitotuotteet • Vauvanhoitotuotteet • Eläintarvikkeet • Sanomaja aikakauslehdet Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 7. 15.–19.11. Hartwall Jaffa Appelsiini tai Appelsiini sokeriton 12 x 0,33 l, 3,96/l (1,30/l) Hinta sis. Alennus myös jo alennetuista hinnoista. Lanttu 2 kg (0,75/kg) Suomi ERÄ Voim. -15 % -5 % S-Etukortilla alennusta kaikista käyttötavaroista. Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan osuuskaupan osuusmaksu (100 €). 13.–17.11. 13.–17.11. 13.–19.11. Kariniemen Kananpojan Fileesuikale 400-450 g (8,87-9,98/kg) Suomi 2 89 OTA 2 MAKSA 1 Voim. Sen voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk:n kuluessa. Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (8,32/kg), Suomi ERÄ 8 , 90 kg 19 , 90 Voim. 13.–17.11. 8 00 4 99 6 95 1 59 Voim. Disas Kuhafilee Säävaraus, Viro kg Voim. 15.–19.11. 15.–19.11. 15.–19.11. pantit Voim. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: S-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta, ma-pe 8-20, p. 13.–16.11. Sydänsalaatti 200 g (4,95/kg) Espanja 99 1 49 Voim. 13.–17.11. Lindt Lindor täytesuklaapussit 137 g (29,20/kg) Yksittäin 4,75 (34,67) Voim. Actimel Tehojuomat 8 x 100 g 800 g (4,38/kg) Yksittäin 4,79 (5,99) Voim. Lihasampo Kasslerpihvi naturel tai marinoitu Suomi ALLE EURON HEVIT Voim. Bonus alkaa kertyä yleisimmin 50 euron kuukausiostoilla. 13.–17.11. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat ja asiakkuuden aikana kertyneet tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. Etu ei koske: tilausmyyntituotteita, elintarvikkeita, eläinruokaa, urheiluravinteita, alkoholi-, nikotiinija tupakointituotteita, vaippoja, pehmopapereita, postimerkkejä eikä Prepaid-kortteja. Arla Voi normaalisuolainen 500 g (5,78/kg) Rajoitus 2 kpl/asiakas ERÄ • Jalkineet ja laukut, jalkineidenhoito • Pukeutumisen tuotteet • Keittiötarvikkeet ja astiat • Kodintarvikkeet, tekstiilit, valaisimet ja sisustustuotteet • Kirjat, paperija toimistotarvikkeet • Lelut ja pelit • Liikuntaja urheiluvälineet, pyöräilytarvikkeet • Musiikki, elokuvat, PC-/ konsolipelit sekä tarvikkeet • Elektroniikkalaitteet, kuten kuulokkeet, kaiuttimet, kamerat, tulostimet, näytöt, kotiteatterit ja digiboxit • Puhelinja elektroniikkatarvikkeet • Tietotekniikan tarvikkeet • Pienet kodinkoneet, kuten mikroaaltouunit, kahvinkeittimet, leivänpaahtimet, imurit, hiustenkuivaajat, partakoneet yms. 13.–16.11. Ben&Jerry’s Jäätelöt 427-465 ml (7,52-8,19/l) 2 KPL 2 KPL ERÄ HÄMEENLINNA Wartiamäentie 2 MA–LA 7-23, SU 9-23 Voim. PE–TI 15.–19.11.2024 • Polkupyörät • Puhelimet • Urheiluja älykellot • Televisiot • Pelikonsolit • Tietokoneet ja tabletit • Isot kodinkoneet, kuten jääkaapit, pakastimet, liedet, uunit, pesukoneet ja kuivausrummut sekä liesituulettimet • Kompostorit/ komposti-WC: t, polttavat ja pakastavat WC: t • Nestekaasu • Älylukot ja tarvikkeet PE-TI 15.–19.11. 010 76 5858 (0,083 €/min)
päivänä. PEKKA RAUTIAINEN Oma Häme listaa ikäihmisille aterioita valmistavat Hämeen Sanomat Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme on ryhtynyt koostamaan asiakkaidensa avuksi listaa toimijoista, jotka voisivat toimittaa aterioita ikäihmisten koteihin. Vanhan Ahveniston sairaala-alueen ja pääterveysaseman pysäköintipaikat ovat olleet erityisesti arkisin riittämättömiä. Hyvinvointialue Oma Hämeen suunnitelmissa uuden Assi-sairaalan pysäköintitalon lisäksi Ahvenistolla ovat tulossa maksullisiksi Assin muukin pysäköinti ja vanhan Ahveniston sairaalan parkkipaikat. Hankinta sisältää pysäköintialueiden ja -laitoksen operointipalvelut, pysäköintija valvontatekniikan hankinnan ja toteutuksen sekä asiakaspalvelun. Haavisto kertoi myös, että häntä on aktiivisesti kysytty Helsingin pormestariehdokkaaksi. Alueilla on tulevaisuudessa yhteensä noin 1400 pysäköintipaikkaa. Sen perusteella Suomen talous on kasvanut nyt kolme vuosineljännestä peräjälkeen. p Uutiset. Aluehallitus käsittelee pysäköinnin operointipalveluiden hankintaa ja pysäköinnin maksullisuutta seuraavassa kokouksessaan ensi viikon maanantaina. päivään mennessä, mutta kysely pysyy avoinna tämän jälkeenkin. Kyseessä on ensimmäinen ennakkotieto heinä-syyskuun talouskasvusta. Assi-sairaalan yhteyteen rakennettavasta pysäköintilaitoksesta on päätetty osana sairaalahanketta. Oma Hämeen tavoitteena pysäköintipalveluiden hankinnassa on parantaa pysäköinnin sujuvuutta ja käytössä olevien pysäköintipaikkojen saatavuutta. Palveluiden rakentamisen ja käyttöönoton määrittelee Assi-sairaalan valmistumisaikataulu: uusien pysäköintipalveluiden odotetaan olevan käytössä maaliskuussa 2026. Nimitys ei ole vielä täysin varma, ja nimike voi muuttua. Samalla Viipurintien pääterveysaseman häiriöpysäköinti halutaan kuriin. Sairaalan maantasopysäköinnin paikat varataan erityisesti päivystyksen asiakkaille, synnyttäjille ja saattoliikenteeseen. Tietoa sopivista ateriantoimittajista aiotaan jakaa muun muassa ikäihmisten Ensilinja-numeron kautta ja lista julkaistaan myös Oma Hämeen nettisivuilla. Kilpailutus käynnistyy tämän vuoden puolella. Hankintailmoitus julkaistaan julkisten hankintojen palvelu Hilmassa. Torstaina ehdolle kertoi asettuvansa kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra. Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote kasvoi heinä-syyskuussa 0,4 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Suomen talous kasvanut kolme vuosineljännestä STT Suomen talouden ennakoidaan jatkaneen kasvuaan myös kolmannella vuosineljänneksellä. Helsingin nykyinen apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) ei pyri pormestariksi. Ilmoittautumisia toivotaan marraskuun 22. /keittiosynttarit ja tule myymälään! Valikoima kompaktitasoja -30%, kvartsija keramiikkatasoja -20% Charmia Hämeenlinna Uuraantie 7, ma-pe 9-18 www.charmia.fi Oma Häme haluaa Ahveniston sairaalalle ja pääterveysasemalle maksulliset pysäköinnit Anna-Mari HenrikssonHelmikkala Viipurintien pääterveysaseman ja Ahveniston sairaala-alueen pysäköintipaikat ovat muuttumassa maksullisiksi. Palveluntuottajat voivat ilmoittautua kotiin annettavien aterioiden toimittajaksi Oma Hämeen nettisivuille avatun kyselyn kautta. Pysäköinnin operointipalvelut ehdotetaan järjestettäväksi kilpailuttamalla ne palveluhankintana. Pysäköintimaksujen suuruudesta aluehallitus päättää myöhemmin. Nyt pääterveysasemalla ja Ahveniston sairaalan pysäköintialueilla on maksuttomia, mutta aikarajoitettuja kiekollisia parkkipaikkoja. Viipurintien pääterveysaseman pysäköinti on muuttumassa maksulliseksi osana Oma Hämeen kaavailemia pysäköintiratkaisuja. Suomen Yrittäjien ekonomistin Roope Ohlsbomin mukaan loppuvuoden talouskasvu saa tukea muun muassa laskevista koroista ja matalasta inflaatiosta. Haavisto kertoi keskiviikkona, ettei lähde ehdolle kuntavaaleissa. Pekka Haavisto saamassa YK-tehtävän Lähi-idän rauhan prosessissa STT Vihreiden kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Pekka Haavisto on saamassa YK:n Lähi-idän rauhanprosessin erikoiskoordinaattorin tehtävän, kertoi Ilta-Sanomat torstaina. Helsingin vihreät järjestää pormestariehdokkaasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen, jos halukkaita on useampi. Hän sanoi asettavansa edelle rauhanrakentamiseen liittyvän tehtävän. – Talouden toipuminen näyttää jatkuneen vähintäänkin ennusteiden mukaisesti, sanoi Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen viestipalvelu X:ssä. Terveysaseman parkkialueella muiden kuin terveysasemalla kävijöiden pysäköinti on vähentänyt asiakkaiden ja henkilökunnan pysäköintimahdollisuuksia. Oma Hämeen rahoitusja investointijohtaja Petrus Kukkosen mukaan tavoitteena on, että palveluntuottaja on selvillä heti alkuvuodesta 2025. Viipurintien pääterveysasemalla maksuttomuus on lisännyt myös niin sanottua häiriöpysäköintiä, koska muut pysäköintipaikat terveysaseman ympärillä ovat maksullisia. Helsingin vihreät asettaa ensi kevään kuntavaaleihin pormestariehdokkaansa joulukuun 14. Katso kaikki edut charmia.. 8 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 USKOMATONTA KYLLÄ: Kaikki nämä edut yhdistettävissä keittiön ostajalle! parhaat edut ja tarjoukset! Charmian synttäreiltä ei iö (759 €) uuni iQ300 Air Fry -toiminnolla 590 € Pohjola-ovet ja avorungot -30% UUTUUS Paljon tuotteita -30% Edut voimassa 30.11.2024 mennessä tehtyihin uusiin tilauksiin. Tietoja kerätään, jotta ikäihmisillä ja heidän omaisillaan olisi käytössä yhteen paikkaan koottuna lista, josta löytyvät eri vaihtoehdot ateriapalveluiden järjestämiseen. Kanta-Hämeen hyvinvointialue on käynnistämässä Ahveniston keskussairaala-alueen ja Assi-sairaalan sekä Viipurintien pääterveysaseman pysäköinnin operointipalveluiden hankintaa
KATSO OHJELMA goodman.fi/joulu Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 9. TONTTUJA PIPARIPAJA HERKKUJA PÖYTÄLÄTKÄTURNAUS HASSU-HESSU KUVAUSPISTE LAUANTAINA 16.11
p Uutiset. – Varmasti lautakunnassa syntyy keskustelua siitä, otetaanko asia käsittelyyn vai ei. – Tämä on monimutkainen asia, ja siksi on hyvä kuulla kaikki taustat ennen päätöksiä, hän sanoo. Karrimaa ei halunnut nimetä koulua, mutta koulu on Hämeen Sanomien tiedossa. Hän on ollut eläkkeellä Hämeenlinnan yhteiskoulun (Hyk) rehtorin virasta vuoden 2023 marraskuun alusta. Lautakunta voi kuitenkin päättää toisin joko puheenjohtajan tai koko lautakunnan päätöksellä. päivänä päätöksen, jonka mukaan uskonnollisen konsertin kuulijaksi joutuneelle alakoululaiselle korvataan 1500 euroa syrjintäperusteella. – Kyllä koko prosessi kytkeytyy tähän yksittäiseen kouluun. Aalto on toiminut Seminaarin koulun rehtorina 1. elokuuta alkaen, eli vasta oikeusasiamiehen Seminaarin koulua koskevan vuoden 2023 ratkaisun jälkeen. Hämeenlinnalainen äiti oli tehnyt näistä tapauksista kantelun valtiolliseen yhdenvertaisuusja tasa-arvolautakuntaan, joka katsoi, että koulu syyllistyi syrjintään ja suositteli 1 500 euron hyvitystä. 10 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Hämeenlinna on saanut sapiskaa uskontotilaisuuksista jo aiemmin Miira Parhiala, Markku Uhari H ämeenlinnan kaupunki on saanut huomautuksen myös eduskunnan oikeusasiamieheltä liittyen uskontoon sitouttavien tapahtumien järjestämisestä, selviää eduskunnan oikeusasiamieheltä pyydetyistä asiakirjoista. Sihy-lautakunnan esittelijä, sivistysja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko ehdottaa valmistelutekstissään, ettei tuoreita viranhaltijapäätöksiä oteta lautakunnan käsittelyyn, ei siis myöskään syrjintäkorvausta. Tietopyynnöllä saaduista asiakirjoista selviää, että oikeusasiamies on saanut lokakuussa 2022 käsiteltäväkseen kantelun, joka koskettaa useampaa hämeenlinnalaista koulua. Sivistysja hyvinvointilautakunta voi halutessaan muuttaa opetustoimenjohtajan tekemää korvauspäätöstä. – Vaikutelmakseni syntyi, että koululla ei välttämättä ollut itselläänkään selvyyttä toiminnan luonteesta jumalanpalveluksen ja aamunavausten osalta. Seminaarin koulun vt. Karrimaa pyydettiin opetustoimenjohtajan virkaan kesäkuussa. Opetushallitus on määritellyt aiheesta ohjeet mutta rajanveto koetaan haastavaksi. Lokakuun lopussa nousi kohu yhden hämeenlinnalaisen koulun toistuvista, epäonnistuneista tiedottamisista liittyen koulun uskontoon sitouttaviin tapahtumiin, ja vaihtoehtoisten tilaisuuksien järjestämisen puutteista. Tässä vaiheessa asian käsittelyä kanteluun liittyvät asiakirjat eivät ole vielä julkisia, eikä Hämeen Sanomien tiedossa ole, mitä koulua tai tapausta vireillä oleva kantelu käsittelee. Hämeelinnan opetustoimenjohtaja Antti Karrimaa teki lokakuun lopulla ja itseoikaisuna uudestaan marraskuun 6. Oikeusasiamieheltä saadusta päätöksestä selviää, että etenkin huoltajille kohdentuvassa viestinnässä ja vaihtoehtoisen toiminnan yhdenvertaisessa tarjoamisessa oli puutteita myös Seminaarin koulussa. – Minusta olisi tärkeää, että koulut saisivat yksiselitteiset ohjeet siitä, miten esimerkiksi tilaisuuksista tiedotetaan vanhemmille ja milloin on järjestettävä myös korvaavaa ohjelmaa. Hämeen Sanomien saamien tietojen mukaan ongelmia on ollut useammassa kuin yhdessä hämeenlinnalaisessa koulussa. Sihyn puheenjohtaja Helena Lehkonen (kok.): Koulujen ohjeet kaipaavat vielä selvennystä. Hämeenlinnan kaupungin opetustoimenjohtaja Antti Karrimaa sanoi marraskuun alussa, että uskonnollisten sisältöjen yllättävä päätyminen koulujen tapahtumiin koskee vain yhtä Hämeenlinnan koulua. Eduskunnan oikeusasiamiehellä on tällä hetkellä käsittelyssään myös toinen uskonnollisiin tilaisuuksiin liittyvä kantelu, joka on tullut vireille tammikuun alussa, eli ennen nyt alkanutta uskontokohua. Hänestä asiaa olisi kuitenkin hyvä käydä läpi. Lehkonen sanoo, että koulujen ohjeistusta on syytä tarkentaa ja selventää. Lautakunta käynee keskustelun syrjintäkorvauksesta Sari Oksala Hämeenlinnan sivistysja hyvinvointilautakunta todennäköisesti palaa valtakunnallisestikin kuohuttaneeseen syrjintäkorvausasiaan ensi tiistain kokouksessaan. Eduskunnan oikeusasiamiehen päätös annettiin lokakuussa 2023 Karrimaan ollessa vielä Hykin rehtori. rehtori Jari Aalto kommentoi Hämeen Sanomille , että hän ei ole saanut tietoa oikeusasiamiehen aiemmasta ratkaisusta aloitettuaan nykyisessä virassaan, eikä hänellä ole tietoa nyt vireillä olevista kanteluista. Millainen koulussa järjestettävä tilaisuus on uskonnollinen, missä kulkee raja. Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta saatujen tietojen mukaan ongelmia on ollut useammassa kuin yhdessä hämeenlinnalaisessa koulussa. Minun tiedossani ei ole mitään muuta, Karrimaa kommentoi Hämeen Sanomille . Minun mielestäni olisi hyvä avata koko prosessia vielä lautakunnalle ja samalla miettiä, miten tästä mennään eteenpäin. Hämeenlinnan tuoreessa uskontokohussa ei ollut Hämeen Sanomien tietojen mukaan kyse Seminaarin koulusta, vaan toisesta, hämeenlinnalaisesta koulusta. – Kantelussa mainittiin lukuisia Hämeenlinnan kouluja, mutta erityisesti kantelu kohdistui Seminaarin kouluun, oikeusasiamiehen päätöksessä kerrotaan. Lehkonen ei kuitenkaan lähde ennakoimaan, päätyykö lautakunta tällaiseen ratkaisuun. Lisäksi kaupungin lausunnossa ja koulun selvityksessä nähtiin puutteita koteihin kohdentuneen viestinnän selkeydessä, apulaisoikeusasiamiehen Mikko Sarjan tekemässä päätöksessä sanotaan. Karrimaan päätös perustui valtiollisen yhdenvertaisuusja tasa-arvolautakunnan suositukseen. Lautakunnan puheenjohtaja Helena Lehkonen (kok.) kertoo, ettei hän aio käyttää omaa otto-oikeuttaan asiassa, vaan kuuntelee lautakunnan kantaa. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä
00 5 KP L TARJOUS VAIN ÄPILLÄ – 15 % 2. Senaatilla ei ole puhemiestä, vaan puheenjohtaja. 99 TARJOUS VAIN ÄPILLÄ JÄTTIPAKKAUS 1 KG ERÄ! 7. SOLEVITA Mehujuoma karpalo-rypäle, appelsiini-mango tai hedelmänektari | 1 l | 1,50 €/l | norm. – Uudet Patria 6x6 -panssaroidut komentoajoneuvot parantavat merkittävästi maavoimiemme toimintakykyä sekä myötävaikuttavat Latvian puolustussektorin kehitykseen jatkaen puolustusalan ja teollisuuden onnistunutta yhteistyötä, sanoo Latvian puolustusministeri Andris Spruds tiedotteessa. 00 2 KP L HÄTÄLÄ Lohifilee A-leikattu | alkuperämaa: Norja | n. 2 kpl/talous – 24 % 3. Sopimuksen arvo on yli 60 miljoonaa euroa. Uutiset p. – SU 17.11. Kyse on lisähankinnasta, joka on osa kansainvälistä Common Armoured Vehicle System (CAVS) -ajoneuvohanketta. Velaton kauppahinta on 480 miljoonaa euroa. 3 pkt/talous KAIKKI KEITTIÖTUOTTEET –20 % TARJOUS VOIMASSA PE 15.11. 900 g | hinta/kg Kotimainen ruusukaali 400 g | 7,48 €/kg | norm. VERKKOKAUPPA MASKU.COM PALVELEE 24/7. Oikaisu Toisin kuin torstain lehdessä sivulla 15 julkaistussa STT:n jutussa väitettiin, Etelä-Dakotan senaattori John Thunea ei valittu senaatin puhemieheksi vaan senaatin republikaanien johtajaksi. 50 5 KP L – 34 % 3. Hankkeen tutkimusja kehityssopimus allekirjoitettiin vuoden 2020 lopussa. – SU 17.11. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 11 Tuotteita rajattu erä. Cargotec luopui MacGregorista STT Lastinja kuormankäsittely-yhtiö Cargotec myy MacGregor-liiketoiminta-alueensa pääomasijoitusyhtiö Tritonin hallinnoimalle rahastolle. -tuotteita SUPERERÄT HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 6, ma-pe 10-19, la 10-16, su 11-16. 3,99 € | maks. Lihapasteija 65 g | Lidl Plus -tarjouksella 6,15 €/kg | ilman Lidl Plus -tarjousta 7,69 €/kg | norm. Cargotecin tytäryhtiö Hiab jää MacGregorin myynnin jälkeen yhtiön ainoaksi liiketoiminnaksi sen jälkeen, kun Kalmar listattiin erillisenä yhtiönä. Ajoneuvot valmistetaan Latvian Valmierassa Patrian tuotantolaitoksessa, joka avattiin tämän vuoden toukokuussa. 299 € -70% Black Week-erä (999€) SUOMALAINEN perheyritys SALLI 3-ISTUTTAVA SOHVA 30 pv alin hinta 999€. 2 kpl/talous ATRIA Naudan jauheliha rasvapitoisuus 17 % | perhepakkaus | 1 kg | 7,99 €/kg LOISTAVIA HINTOJA KUUN TÄYDELTÄ KOKO KUUN BLACK FRIDAY – 32 % 2. 90 – 25 % 2. 6,05 € | maks. | Ei jälleenmyyjille. 99 €/kg ERÄ! 12. 99 PAISTOPISTEESTÄ V U O D E N H A LV I M M AT V I I KOT ! WEEKS BLACK KL UBI Lisäksi KAIKKI TUOTTEET väh. Toimitukset alkavat tämän vuoden aikana ja jatkuvat vuoteen 2029 asti. -20 jopa -50%! Lasketaan normaalihinnoista, ei koske Suomen Halvin. Patrialta kaupat Latviaan STT Puolustustarvikevalmistaja Patria ja Latvian puolustusministeriö ovat sopineet 56 panssaroidun komentoajoneuvon toimituksesta Latviaan. Merilastija offshore-liiketoimintaan keskittyvän MacGregorin myymistä alettiin suunnitella jo 2022. 3,98 € | hinta yksittäin 1,99 € | maks. Siihen osallistuvat tällä haavaa Suomi, Latvia, Ruotsi ja Saksa. 2,95 € | hinta yksittäin 0,59 € KANAMESTARI Kanan sisäfilee maustamaton | 450 g | 8,87 €/kg | norm. Myynnin jälkeen Cargotec muuttaa nimensä Hiabiksi. Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot Säästä hinnasta, älä laadusta TARJOUKSET VOIMASSA PE 15.11
Se katsoi, että oli parempi tehdä se päätös. Vuokrasopimus on tehtävä viimeistään tämän vuoden viimeisenä päivänä. Teboilin Harvialantien jakeluaseman nykyinen vuokrasopimus on umpeutumassa. Hämeenlinnan ja Teboilin kiista vuokrasopimuksesta jatkuu Veli-Matti Virtanen H ämeenlinnan kaupunki joutuu jatkamaan vääntämistä Teboilin kanssa Harvialantien jakeluaseman tontin vuokraamisesta. Perusvuokra olisi noin 21 000 euroa elinkustannusindeksiin sidottuna. Teboil vetosi myös hallintolain selvitysvelvollisuuteen. Ostaja esittää, että kauppahintaa alennetaan 70 000 eurolla. Sopimukseen kuitenkin lisättäisiin ehto, jonka mukaan vuokrasopimus voidaan purkaa välittömästi päättyväksi, jos vuokralaiseen tai sen suoraan tai välilliseen omistajaan kohdistuu vuokra-aikana pakotteita tai varojen jäädyttämispäätöksiä. Parviainen sanoo, ettei perustelu jäänyt syyskuisesta päätöksestä pois vahingossa. Ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle esitetään, että se hylkäisi yhtiön vaatimuksen. Mitään kitkaa poliittisten päättäjien kanssa ei ole. Noin 1 000-neliöinen uusi halli on nyt valmis. Kaupunki myi reilu vuosi sitten X-Groupille tontin Tölkkimäentieltä noin 85 000 eurolla. Kaupunki teetti ympäristötekniikan yrityksellä maaperästä analyysin ja sopi urakoitsijan kanssa massanvaihdosta. Oy Teboil Ab:n omistaa sveitsiläinen Litasco SA, jonka suora omistaja on itävaltalainen Lukoil International GmbH. – Ei nyt ihan justiin. Kaupunginhallitus päätti syyskuussa toisin kuin viranhaltijat olivat esittäneet, että marraskuussa umpeutumassa olevaa aiempaa vuokrasopimusta Oy Teboil Ab:n kanssa ei jatketa. Kaupunginhallitukselle esitetään, että se kumoaisi aiemman päätöksensä, mutta poliittinen harkintavalta on yhä sillä. Perusvuokra on hieman yli 16 000 euroa kymmeneltä ensimmäiseltä vuodelta. Pari kuukautta sitten kaupunki sai ostajalta vaatimuksen hinnanalennuksesta. Parviainen sanoo, että viranhaltijat ovat joutuneet tekemään päätösvalmistelun ja -esitykset ”puhtaasti maankäytön edellytyksiin ja pakotteisiin perustuen”. Norjalaisen Kongsbergin Suomen-yhtiö sai tänä syksynä Mäkelästä uudet tilat lähes tavoiteajassa, vaikka vuokraisännällä ja kaupungilla on riita tontin puhdistuskuluista. Nyt kaupunginhallitus joutuisi kumoamaan tuon päätöksensä ja uusimaan vuokrasopimuksen. – Isoja täydennysja modernisointiohjelmia on menossa esimerkiksi Norjassa, Hollannissa ja Espanjassa, Korhonen sanoo. Uuden käänteen syynä on se, että kaupunginhallitus ei perustellut syyskuista päätöstään mitenkään, kun se kirjattiin pöytäkirjaan. Hallintolain mukaan viranomaisen on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun. Hinnassa ei ole huomioitu maaperän pilaantuneisuutta. Tontin hallintaoikeuden siirtymisen jälkeen ostajalle ilmeni, että kiinteistön maaperä oli pilaantunut laajalta alueelta. Kaupunki katsoo, että se on maksamillaan toimenpiteillä saattanut tontin siihen kuntoon, että sitä voidaan käyttää nykyiseen käyttötarkoitukseensa. Puolustusteollisuuden buumi Venäjän aloittaman Ukrainan sodan myötä jatkuu. Harvialantien jakeluaseman vuokrasopimus uusittaisiin kymmeneksi vuodeksi. Vuokran määritystä varten tilattiin arviot kolmelta kiinteistöarvioitsijalta. Teboil katsoi myös, että kaupunki ei kohtele jakeluyhtiöitä tasapuolisesti, viitaten St1:lle annettuun suunnittelualuevaraukseen Kaivokadun tulevan jakeluaseman tontista. Ostajan mukaan raportti ei ollut sen käytettävissä. Kaupungin mukaan ostaja on tiennyt, että tontilla on sijainnut autopurkamo ja että tontilla oli jätettä vähäisessä määrin sisältäviä maa-aineskasoja. Mäkelän tontilla on laajennusvaraa useiden satojen neliömetrien verran. Turuntien puoleisen tukimuurin ja kaiteen suunnittelusta ja rakentamisesta vuokralaiselle aiheutuvat kustannukset, enintään 75 000 euroa, pienentävät vuokraa. – Pääsimme muuttamaan sinne lokakuussa vain parin kuukauden viivästyksen jälkeen. Raportin mukaan ”viitteitä varsinaisesta maaperän pilaantuneisuudesta” ei havaittu. Jos kasvunäkymät alkavat näyttää siltä, että tarvitsee laajentaa, niin on hyvä, että tontilla on varaa kasvaa. Teboilin viimesijainen omistaja on venäläinen öljyja kaasujätti PJSC Lukoil. – Sillä hetkellä ei ollut täyttä varmuutta siitä, kuinka laajasti perusteluvelvollisuus koskee kaupunginhallitusta. Vuosi sitten Hämeen Sanomat kertoi, että X-Groupin hankkimalle tontille oli tulossa vuokralle puolustusteollisuuden yhtiö Kongsberg Defence, jolle suunniteltiin uusia toimitiloja. PEKKA RAUTIAINEN p Uutiset. Heille jää poliittinen harkinta. Tällä hetkellä rekrytoimme maltillisesti lisää väkeä. 12 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Hallin teettänyt firma vaatii Hämeenlinnalta korvauksia Veli-Matti Virtanen Tamperelainen kiinteistösijoitusyhtiö X-Group vaatii, että sille tontin Mäkelän teollisuusalueelta myynyt Hämeenlinnan kaupunki alentaisi kauppahintaa saastuneen maan puhdistamisesta aiheutuneiden kulujen takia. Kongsbergillä on Hämeenlinnassa nyt kymmenkunta työntekijää. Kaupunginhallitus on myös viranomainen, jota hallintolain mukainen perusteluvelvollisuus koskee. Norjalaisen emokonsernin asiakkaille asiantuntijapalveluja Mäkelässä tarjoava yhtiö esimerkiksi huoltaa, päivittää ja testaa ilmapuolustusjärjestelmiä. Sinällään projekti onnistui hyvin, sanoo Kongsberg Defence oy:n toimitusjohtaja Markku Korhonen. Oikaisuvaatimuksessaan Teboil vetosi muun muassa siihen, että kaupunki oli laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa. Tällä kertaa poliittinen päätös olisi tarkoitus perustella kunnolla. Kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että se hyväksyisi yhtiön tekemän oikaisuvaatimuksen. Teboil tulkitsi myös, että kaupungin syyskuisen päätöksen takana oli yhtiön ”välillisten omistajien kansalaisuuteen perustuva syrjintä”. Maaperän puhdistamisesta aiheutui yli 104 000 euron kustannukset. Kaupunginjohtaja Parviainen kuitenkin kertoo Hämeen Sanomille , että uusi esitys ei tarkoita sitä, ettei kaupunginhallitus voisi päättää yhä toisin. Kaupunki oli tutkituttanut tontin maaperän pilaantuneisuuden. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Koskinen (kok.) sanoi syyskuun kokouksen jälkeen Hämeen Sanomien haastattelussa, että päätös oli poliittinen ja että sen taustalla oli halu tukea Venäjän hyökkäyssodan kohteeksi joutunutta Ukrainaa. Reklamaation mukaan kiinteistö ei ole ominaisuuksiltaan sellainen kuin oli sovittu. Kaupunkirakennejohtaja Tarja Majurin keskiviikkona tekemän päätöksen mukaisesti St1:lle vuokrataan noin 1 700 neliömetrin alue pysäköintilaitos Kaivoparkin vierestä. Ostajan aloitettua rakennustyöt maaperästä löytyi lisää jätettä. – Se, että nyt esitän virkavastuulla oikaisuvaatimuksen hyväksymistä, ei tarkoita, että yrittäisin runtata omaa kantaani. Kaupunki kertoo lähettäneensä raportin ostajalle kaupanteon jälkeen. Nyt kaupunginhallitukselle tulevassa esityksessä ei vastata Teboilin esittämiin muihin väitteisiin kuin perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin, ja siihenkin vain lyhyesti: Teboilin vaatimukset hyväksytään ”johtuen hallintolain mukaisesta päätöksen perusteluvelvollisuudesta”. Onko Kongsbergillä Mäkelässä laajennussuunnitelmia
– Minusta tuntui, että tosi moni aine meni siihen rajalle, että tuleeko se arvosana, mitä olin toivonut, Klaver muistelee ajatelleensa ennen tulosten saamista. . Janakkalan lukio Havivaara Liina Josefiina, Heininen Aada Helmi Helena, Henttonen Anniina, Pohjantähti Ella Maria, Vu Nguyet Minh Pälkäneen lukio Anttila Elli-Sofia Lopen lukio Koskimäki Katja Hausjärven lukio Remmelgas Karl Riihimäen lukio Antonios Henri Kristian, Dinle Abdirahmin Suleiman, Eveli Nelli Kaarina, Heiskanen Teemu Mikael (kaksoistutkinto), Kapulainen Emilia Saima-Lumia, Kaur Bakashvir, Kinnunen Milo Feelix Juhani, Luokkanen Olga Emilia, Mallenius Aada Emilia Alexandra, Mäkelä Alisa Kaarina (kaksoistutkinto), Niemimuukko Valtteri Olavi Johannes, Nokikuru Niko Kalevi, Okkolin Anna Erika, Paunonen Elina Fanny Aleksandra, Salonen Pinja Matilda, Sauramäki Aapeli Hermanni, Stec Tomasz Pawel. Vuonna 2021 lukio-opintonsa aloittanut Klaver ei koe, että vielä tuolloin voimassa olleet koronarajoitukset olisivat niinkään vaikuttaneet itse opiskeluun. – Kutsutaan vähän perhettä ja tuttuja meille. Kaurialan lukio Arkko Rita, Autio Roni, Jackson Robin, Kanniainen Outi, Keinonen Liisa, Lempinen Lilli, Martikainen Ronja, Mähönen Veikko, Mäkelä Linda, Palomaa Urho, Raisala Amanda, Saarinen Hilla, Salo Ellinoora, Sarkkola Elmeri, Valo Milla. 11 99 99 ps Malaco SIRKUS AAKKOSET tai TV MIX TV MIX ORIGINAL MAKEISPUSSIT 340 g (5,85/kg) Rajoitus 2 ps/asiakas Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 3,09-3,29 ps (9,09-9,68/kg) Mobiilietu voimassa 11.-17.11.2024. Hän kertoo käyneensä paljon erilaisilla kursseilla ja päässeensä tutustumaan eri aineita opiskeleviin ihmisiin. 19-vuotias Klaver aikoo juhlistaa virstanpylvästä perinteisillä ylioppilasjuhlilla kotona. PLOP! Kokkikartano PATA-ATERIAT 300 g (12,30/kg) Myös uutuus broileria ja pastaa sitruunakastikkeessa TUORE KIRJOLOHI Brändö Rajoitus 2 kpl/talous Ruokamestarin PAREMPI KARJALANPAISTI Suomi 14 95 kg Palvelemme: Hattula ma-la 7-22, su 9-22 Hätilä ma-pe 7-22, la 8-22, su 9-22 Turenki ma-pe 7-22, la 8-22, su 9-22 HINNAT VOIMASSA PE-SU 15.-17.10.2024 ELLEI TOISIN MAINITA. Klaver muistelee opiskelun sujuneen lukiossa mukavasti. H Ä T I L Ä T U R E N K I H A T T U L A ERÄ Ruokamestarin Ruokamestarin TAKUUMUREAT NAUDAN LEHTIPIHVIT Ulkofileestä, Suomi Ulkofileestä, Suomi 24 95 kg SUOMALAINEN SUOMALAINEN YLIKYPSÄ YLIKYPSÄ PIKKUKINKKU PIKKUKINKKU 700 g (9,93/kg) 700 g (9,93/kg) 66 95 95 kpl Becel MARGARIINIT 380 g (4,61/kg) PALVELUSTA PE-LA klo 9 alk. Ylioppilaaksi valmistuminen edellyttää, että kokelas on suorittanut ylioppilastutkintoon vaadittavat kokeet sekä lukiokoulutuksen oppimäärän tai laissa määritellyn muun tutkinnon tai koulutuksen. Meillä oli sitten vaan tapahtumia ulkona. – Mielestäni lukiomme järjesti kaiken kyllä tosi hyvin, että pääsi tutustumaan muihin siitä huolimatta. – Niiden eteen tein kaikkein eniten töitä, ja niitä olen myös jännittänyt eniten, Klaver sanoo. Lammin lukio Kiikkilä Juho, Mettälä Elina. Syksyn ylioppilaat Kuusi laudaturia ja neljä eximiaa syksyn kirjoitusten paras tulos Minja Viitanen?/?STT Syksyn ylioppilaista parhaaseen tutkintotodistukseen ylsi tänä vuonna Tobias Klaver (kuvassa) helsinkiläisestä Ressun lukiosta. Ilman Plussa-korttia 4,15 kpl (13,83/kg) Ilman Plussa-korttia 9,95 kpl (14,21/kg) -11 % Plussa-etu -30 % Plussa-etu ILMAINEN FILEOINTI ERÄ 7 95 kg Meillä AINA ilmainen fileointi SUOMI SUOMI SUOMI PALVELUSTA PE-LA klo 9 alk. Vaikeimmiksi hän taas koki luonnontieteet, kuten fysiikan, matematiikan ja kemian kokeet. – Minulla oli tavallaan rennoin suhtautuminen niihin, hän sanoo kielten kokeista. Kaksikielinen syksyn ylioppilas kertoo kokeneensa kielten ylioppilaskokeet kaikkein helpoimmiksi. Lukion jälkeen Klaver haluaa todennäköisesti opiskelemaan korkeakouluun, mutta alavalinta on vielä pohdinnassa. TUORE SUOMALAINEN KUHA Vanajavesi, Oulujärvi, Suomi, säävaraus Ilman Plussa-korttia 3,09 rs (8,13/kg) 9 99 kg 3 69 kpl NAUDAN PAISTIJAUHELIHA Suomi Rajoitus 2 kg/talous ERÄ PALVELUSTA PE-LA klo 9 alk. Helsinkiläisestä Ressun lukiosta valmistuva ylioppilas kertoo kaksikielisyyden auttaneen kielten opiskelussa. Sitten mennään kaveriporukalla jonnekin juhlistamaan, että urakka on nyt vihdoin ohi, hän kertoi torstaina. Tänä syksynä valmistuu noin 4 800 uutta ylioppilasta. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 13 10 95 kg JOULUN HERKULLISIN VALIKOIMA. Tuotteita rajoitettu määrä. Uutiset p. Saamistaan arvosanoista kaikkein tyytyväisin hän on äidinkielestä ja kirjallisuudesta saamaansa laudaturiin sekä pitkästä matematiikasta ja fysiikasta saamiinsa eximioihin. -35-39% 3 50 -43 % Plussa-etu 2 rs 99 ps PIKKUPERUNA 1 kg, Suomi UUTUUS 1 99 kg PERSIMON Espanja Yksittäin 3,99 kimppu K-Menu TERTTUNEILIKKA 10 kpl, Turkki 7.2 kimppua Hämeenlinnan lyseon lukio Haikka Hilda, Heikkilä Elisa, Ihalainen Eero, Juvonen Kalle, Lahtinen Aida, Laine Pirkko, Laine Siiri, Laukkanen Aada, Nyman Michaela, Ojaniemi Aino, Ollila Sebastian, Peltoniemi Priskilla, Puhakka Emilia, Pulli Totte, Sipilä Ailiina, Talvikunnas Niklas, Tirronen Veikko, Vartiainen Miina, Veijola Iiris, Vuolle Iiris, Vuorela Veera, Ylivainio Vilma. Ylioppilaita valmistuu vielä lisää, kun kokelaat saavat puuttuvat opintonsa suoritettua. Parolan lukio Ohvo Laura, Salonen Jesse, Tikkanen Henna. Arvosanapistemäärältään Klaverin tutkintotodistus on 66 pistettä. Klaver puhuu suomen lisäksi toisena kielenään hollantia, minkä hän kokee auttaneen paljon esimerkiksi saksan ja ruotsin opiskelussa. Hän valmistuu ylioppilaaksi kuuden laudaturin ja neljän eximian papereilla
pantin 2,25 30p alin hinta 11,95 /15-pack (1,96/L) 14 95 KG LIHAMESTAREILTA Meillä leikatut PREMIUM KARJALANPAISTILIHAT HK HK AITO NAKKI AITO NAKKI 360 g 360 g (8,31/kg) (8,31/kg) Ilman Plussa-korttia 4,85 /pkt (13,47/kg) KALAMESTAREILTA KALAMESTAREILTA Meillä leikatut HERKULLISET GRAAVILOHISIIVUT Norja Norja 2 99 PKT 49 95 KG Savuhovi Savuhovi LEIKKELEET LEIKKELEET 180 g 180 g (13,88/kg) (13,88/kg) Yksittäin 2,99/kpl KALAMESTAREILTA KALAMESTAREILTA Omasta savustamosta HERKULLINEN HERKULLINEN SAVULOHIFILEE SAVULOHIFILEE LIHAMESTAREILTA LIHAMESTAREILTA Meillä jauhettu NAUDAN PAREMPI NAUDAN PAREMPI JAUHELIHA JAUHELIHA RASVAA RASVAA nn.10% .10% MA-LA 6.30-24 SU 7.30-24 PAIKKAKUNNAN PARHAAT LIHAJA KALATISKIT ON KATETTU SINUA VARTEN! ERÄ! TUORE KOKONAINEN MERILOHI Rajoitus 2 kalaa/talous 6 99 KG 22 95 KG PALVELUSTA ERÄ! RUODOTON MERILOHIFILEE D-leikattu, selkäja vatsarasvat sekä pyrstöpala poistettu, myös medaljonkeina KALAMESTAREILTA KALAMESTAREILTA Meillä valmistetut KALAja RAPUHERKUT VOIMASSA PE-LA Kauppiaat Kauppiaat suosittelevat suosittelevat 3 99 RS Kariniemen KANANPOJAN MINUUTTIPIHVIT 290-370 g (10,78-13,75/kg) 4 59 KPL BLINIT 4 kpl, 280 g (16,39/kg) (16,39/kg) 26 95 KG ALKAEN Tarjoukset voimassa pe-su 15.-17.11. Hämeensaaren ja Tiiriön K-Citymarketeissa ellei tuotteen kohdalla toisin mainita, tuotteita reilut mutta rajalliset erät. 18 90 PRK 16 60 PRK 2 99 PL Puhdas+ Puhdas+ VAHVA VAHVA MAITOHAPPOMAITOHAPPOBAKTEERI BAKTEERI 10 mrd 10 mrd 75 kaps 75 kaps 14 95 KG OMENAPOSSU MUNKKI 100 g (10,00/kg) 8 99 KG FILEOITUNA 15 -PACK 10 .5 KPL Marabou SUKLAALEVYT 180–200 g (10,00–11,11/kg) Rajoitus 1 erä/talous Ilman Plussa-kortti 2,95–3,39 /kpl (14,75–18,32/kg) -32-41 % 2 99 KG 1 99 KG KOTIMAINEN KOTIMAINEN KURKKU KURKKU Jättivalikoimasta! Jättivalikoimasta! 6 99 KG IRTOMAKEISET Rajoitus 2 kg/talous 3 99 PL LAADUKAS LAADUKAS TUOREPURISTETTU TUOREPURISTETTU APPELSIINIMEHU APPELSIINIMEHU 1 L 1 L +0,40 pantti +0,40 pantti AppelsiinimehuAppelsiinimehukoneesta! koneesta! 49 95 KG PALVELUSTA: PALVELUSTA: TUORE TUORE KIRJOLOHEN MÄTI KIRJOLOHEN MÄTI Muista Muista myös blinit myös blinit 46 95 KG 1 kg:n rasia ERÄ ERÄ 1.KPL Muista myös Muista myös marmeladit marmeladit 2 79 KPL Irtona Irtona PALVELUSTA TUORE KOKONAINEN NIERIÄ Islanti Laajat valikoimat joulukalentereja! 1 99 PKT OHUEN OHUET OHUEN OHUET SAUNAPALVI SAUNAPALVI ja ja PALVIKALKKUNA PALVIKALKKUNA 200 g 200 g (9,95/kg) (9,95/kg) SUOMALAINEN MUIKUN MÄTI 90 g (177,22/kg) (177,22/kg) 2 19 PS Mobiilietu voimassa 11.–17.11.2024 Sirkus AAKKOSET tai TV MIX ORIGINAL MAKEISPUSSIT 340 g (5,85/kg) Rajoitus 2 ps/asiakas Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 2,95–3,09/ps (8,68–9,09/kg) AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU -SOVELLUKSEN KÄYTTÄJÄ 1 99 ps -32-35 % Fazer Fazer ISOT JÄÄTELÖTUUTIT ISOT JÄÄTELÖTUUTIT 100– 100–108 g 108 g tai tai Pingviini Pingviini ÖVERI -TUUTIT ÖVERI -TUUTIT 103– 103–106 g 106 g (18,52–20,00/kg) (18,52–20,00/kg) Ilman Plussa-korttia 2,59 /kpl (23,98–25,90/kg) 2.KPL -22 % Libero Comfort Libero Comfort TEIPPIVAIPAT TEIPPIVAIPAT ja ja Up&Go Up&Go HOUSUVAIPAT BIG PACK HOUSUVAIPAT BIG PACK -PAKKAUSKOOT -PAKKAUSKOOT 4242-66 kpl/pkt 66 kpl/pkt Rajoitus 4 pkt/talous Rajoitus 4 pkt/talous 0,19-0,30/kpl 0,19-0,30/kpl Ilman Plussa-korttia 13,75-14,65 /pkt -15 % jopa jopa 24 90 2 PKT 4 50 2 PKT 5.2 KPL 2 90 KPL Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä TOMAATTITOMAATTIja ja PORKKANAPORKKANALEIPÄ LEIPÄ 400 g 400 g, , PIIMÄLIMPPU PIIMÄLIMPPU 450 g 450 g (6,44-7,25/kg) (6,44-7,25/kg) Lisää tarjouksia: cittarihoitaa.fi CITTARI HOITAA 14 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Kalatarjoukset voimassa kalatiskin aukiolojen mukaisesti. ww w. alv. 24%) HÄMEENSAARI Hämeensaarentie 7, 13100 Hämeenlinna TIIRIÖ Katsastusmiehentie 6, 13130 Hämeenlinna MA-LA 7-22 SU 9-22 Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30% jopa -75% Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä k-ruoka.fi/kauppa k-ruoka.fi/kauppa Löydät meidät Facebookista ja Instagramista 22 90 KG Meira Meira KETSUPPI KETSUPPI 950 g 950 g (3,14/kg) (3,14/kg) 15 95 KPL 10 99 KG 29 95 KG Puhdas+ Puhdas+ QUATTRO QUATTRO MAGNESIUM MAGNESIUM 120 vegekaps 120 vegekaps OMASTA OMASTA SUSHIKEITTIÖSTÄ! SUSHIKEITTIÖSTÄ! KÄSINTEHDYT KÄSINTEHDYT HERKULLISET SUSHIT HERKULLISET SUSHIT Pringles Pringles PERUNALASTUT PERUNALASTUT 160– 160–185 g 185 g (11,25–14,06/kg) (11,25–14,06/kg) Ilman Plussa-korttia 2,65-2,89 /pkt (14,25–17,81/kg) PEHMOSÄMPYLÄT PEHMOSÄMPYLÄT 325 g 325 g (6,73/kg) (6,73/kg) KOTIMAINEN KOTIMAINEN OMENA OMENA CITTARI HOITAA KAIKKI VIIKONLOPPUUN! 8 95 Myllyn paras TORTTUTAIKINALEVY 1 kg Laktoositon pakaste COCA-COLA 0,33 l 15-pack (1,80/L) sis
pantin 2,25 30p alin hinta 11,95 /15-pack (1,96/L) 14 95 KG LIHAMESTAREILTA Meillä leikatut PREMIUM KARJALANPAISTILIHAT HK HK AITO NAKKI AITO NAKKI 360 g 360 g (8,31/kg) (8,31/kg) Ilman Plussa-korttia 4,85 /pkt (13,47/kg) KALAMESTAREILTA KALAMESTAREILTA Meillä leikatut HERKULLISET GRAAVILOHISIIVUT Norja Norja 2 99 PKT 49 95 KG Savuhovi Savuhovi LEIKKELEET LEIKKELEET 180 g 180 g (13,88/kg) (13,88/kg) Yksittäin 2,99/kpl KALAMESTAREILTA KALAMESTAREILTA Omasta savustamosta HERKULLINEN HERKULLINEN SAVULOHIFILEE SAVULOHIFILEE LIHAMESTAREILTA LIHAMESTAREILTA Meillä jauhettu NAUDAN PAREMPI NAUDAN PAREMPI JAUHELIHA JAUHELIHA RASVAA RASVAA nn.10% .10% MA-LA 6.30-24 SU 7.30-24 PAIKKAKUNNAN PARHAAT LIHAJA KALATISKIT ON KATETTU SINUA VARTEN! ERÄ! TUORE KOKONAINEN MERILOHI Rajoitus 2 kalaa/talous 6 99 KG 22 95 KG PALVELUSTA ERÄ! RUODOTON MERILOHIFILEE D-leikattu, selkäja vatsarasvat sekä pyrstöpala poistettu, myös medaljonkeina KALAMESTAREILTA KALAMESTAREILTA Meillä valmistetut KALAja RAPUHERKUT VOIMASSA PE-LA Kauppiaat Kauppiaat suosittelevat suosittelevat 3 99 RS Kariniemen KANANPOJAN MINUUTTIPIHVIT 290-370 g (10,78-13,75/kg) 4 59 KPL BLINIT 4 kpl, 280 g (16,39/kg) (16,39/kg) 26 95 KG ALKAEN Tarjoukset voimassa pe-su 15.-17.11. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. alv. Hämeensaaren ja Tiiriön K-Citymarketeissa ellei tuotteen kohdalla toisin mainita, tuotteita reilut mutta rajalliset erät. 24%) HÄMEENSAARI Hämeensaarentie 7, 13100 Hämeenlinna TIIRIÖ Katsastusmiehentie 6, 13130 Hämeenlinna MA-LA 7-22 SU 9-22 Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30% jopa -75% Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä k-ruoka.fi/kauppa k-ruoka.fi/kauppa Löydät meidät Facebookista ja Instagramista 22 90 KG Meira Meira KETSUPPI KETSUPPI 950 g 950 g (3,14/kg) (3,14/kg) 15 95 KPL 10 99 KG 29 95 KG Puhdas+ Puhdas+ QUATTRO QUATTRO MAGNESIUM MAGNESIUM 120 vegekaps 120 vegekaps OMASTA OMASTA SUSHIKEITTIÖSTÄ! SUSHIKEITTIÖSTÄ! KÄSINTEHDYT KÄSINTEHDYT HERKULLISET SUSHIT HERKULLISET SUSHIT Pringles Pringles PERUNALASTUT PERUNALASTUT 160– 160–185 g 185 g (11,25–14,06/kg) (11,25–14,06/kg) Ilman Plussa-korttia 2,65-2,89 /pkt (14,25–17,81/kg) PEHMOSÄMPYLÄT PEHMOSÄMPYLÄT 325 g 325 g (6,73/kg) (6,73/kg) KOTIMAINEN KOTIMAINEN OMENA OMENA CITTARI HOITAA KAIKKI VIIKONLOPPUUN! 8 95 Myllyn paras TORTTUTAIKINALEVY 1 kg Laktoositon pakaste COCA-COLA 0,33 l 15-pack (1,80/L) sis. Kalatarjoukset voimassa kalatiskin aukiolojen mukaisesti. 18 90 PRK 16 60 PRK 2 99 PL Puhdas+ Puhdas+ VAHVA VAHVA MAITOHAPPOMAITOHAPPOBAKTEERI BAKTEERI 10 mrd 10 mrd 75 kaps 75 kaps 14 95 KG OMENAPOSSU MUNKKI 100 g (10,00/kg) 8 99 KG FILEOITUNA 15 -PACK 10 .5 KPL Marabou SUKLAALEVYT 180–200 g (10,00–11,11/kg) Rajoitus 1 erä/talous Ilman Plussa-kortti 2,95–3,39 /kpl (14,75–18,32/kg) -32-41 % 2 99 KG 1 99 KG KOTIMAINEN KOTIMAINEN KURKKU KURKKU Jättivalikoimasta! Jättivalikoimasta! 6 99 KG IRTOMAKEISET Rajoitus 2 kg/talous 3 99 PL LAADUKAS LAADUKAS TUOREPURISTETTU TUOREPURISTETTU APPELSIINIMEHU APPELSIINIMEHU 1 L 1 L +0,40 pantti +0,40 pantti AppelsiinimehuAppelsiinimehukoneesta! koneesta! 49 95 KG PALVELUSTA: PALVELUSTA: TUORE TUORE KIRJOLOHEN MÄTI KIRJOLOHEN MÄTI Muista Muista myös blinit myös blinit 46 95 KG 1 kg:n rasia ERÄ ERÄ 1.KPL Muista myös Muista myös marmeladit marmeladit 2 79 KPL Irtona Irtona PALVELUSTA TUORE KOKONAINEN NIERIÄ Islanti Laajat valikoimat joulukalentereja! 1 99 PKT OHUEN OHUET OHUEN OHUET SAUNAPALVI SAUNAPALVI ja ja PALVIKALKKUNA PALVIKALKKUNA 200 g 200 g (9,95/kg) (9,95/kg) SUOMALAINEN MUIKUN MÄTI 90 g (177,22/kg) (177,22/kg) 2 19 PS Mobiilietu voimassa 11.–17.11.2024 Sirkus AAKKOSET tai TV MIX ORIGINAL MAKEISPUSSIT 340 g (5,85/kg) Rajoitus 2 ps/asiakas Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 2,95–3,09/ps (8,68–9,09/kg) AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU -SOVELLUKSEN KÄYTTÄJÄ 1 99 ps -32-35 % Fazer Fazer ISOT JÄÄTELÖTUUTIT ISOT JÄÄTELÖTUUTIT 100– 100–108 g 108 g tai tai Pingviini Pingviini ÖVERI -TUUTIT ÖVERI -TUUTIT 103– 103–106 g 106 g (18,52–20,00/kg) (18,52–20,00/kg) Ilman Plussa-korttia 2,59 /kpl (23,98–25,90/kg) 2.KPL -22 % Libero Comfort Libero Comfort TEIPPIVAIPAT TEIPPIVAIPAT ja ja Up&Go Up&Go HOUSUVAIPAT BIG PACK HOUSUVAIPAT BIG PACK -PAKKAUSKOOT -PAKKAUSKOOT 4242-66 kpl/pkt 66 kpl/pkt Rajoitus 4 pkt/talous Rajoitus 4 pkt/talous 0,19-0,30/kpl 0,19-0,30/kpl Ilman Plussa-korttia 13,75-14,65 /pkt -15 % jopa jopa 24 90 2 PKT 4 50 2 PKT 5.2 KPL 2 90 KPL Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä TOMAATTITOMAATTIja ja PORKKANAPORKKANALEIPÄ LEIPÄ 400 g 400 g, , PIIMÄLIMPPU PIIMÄLIMPPU 450 g 450 g (6,44-7,25/kg) (6,44-7,25/kg) Lisää tarjouksia: cittarihoitaa.fi CITTARI HOITAA Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 15. ww w
Päiväraha on verotonta tuloa. Vuosittaiseen vaihteluun taas vaikuttaa se, kuinka paljon on suuria harjoituksia, Häkkänen sanoo Uutissuomalaiselle . – Käytännössä kertausharjoituksiin osallistuvien määrä pidetään nykytasolla. Kertausharjoituksiin ei voida määrätä siviilitai täydennyspalvelusta suorittaneita. – Nyt määrä on sitten taittunut, toteaa Pääesikunnan koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Manu Tuominen. . Tuomisen mukaan nykymäärät ovat Puolustusvoimille toiminnallisesti sopivia. Lisäksi kaikille maksetaan päivärahaa 5,90 euroa. Noin 25 000 henkeä on sopiva määrä. Miehistöllä palkka on nyt 66,82 euroa, aliupseereilla 70,16 euroa sekä upseereilla ja erikoisupseereilla 73,50 euroa päivältä. Toki jotkut esimerkiksi Norjan johtamaan Nordic Responseen osallistuneet kävivät rajan yli ulkomailla, Tuominen sanoo. Kertausharjoituksista maksettavat reserviläispalkat nousivat maaliskuussa reilulla eurolla päivässä. . Kun reserviläispäivän hinta oli Puolustusvoimille viime vuonna keskimäärin 158 euroa, on se tänä vuonna 182 ja ensi vuonna 183 euroa. Kertausharjoitusten määrä nousi voimakkaasti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Määrät ovat kuitenkin pieniä. . – Ei se mitenkään massiivista ole. Syynä ovat kansainväliset sotaharjoitukset Suomen lähialueilla ja Natoon liittyvät erityistehtävät. Naiset saavat myös varusrahaa 1,50 euroa päivältä. Kertausharjoituksissa käyvien reserviläisten osuus sodan ajan joukkoihin sijoitetuista on noin kymmenen prosenttia. Kouluttajien määrä tulee vastaan. Sodan ajan joukkojen vahvuutta on ylläpidetty 280 000:ssa. Miehistön reserviläispalkka on 66,82 euroa, aliupseerien 70,16 euroa sekä upseerien ja erikoisupseerien 73,50 euroa päivältä. – Tavoitteena on, että asevelvollisuuslain säännöksiä palveluksen järjestämisestä ulkomailla kehitettäisiin niin, että esimerkiksi kuljettajien olisi nykyistä joustavampaa siirtää ajoneuvoja vaikkapa Norjaan tai Ruotsiin ja vastaavasti tuoda sieltä jotain materiaalia, Tuominen kertoo. Lähde: Puolustusvoimat Kertausharjoituksissa käyvien määrä on vakiintumassa reilun 25 000 reserviläisen tasolle vuosittain. Puolustusvoimien henkilöstömäärää lisätään vuosien 2023–2026 aikana 500 henkilötyövuodella. Asevelvollinen voidaan määrätä asevelvollisuuslain mukaan kertausharjoitukseen, ja se on yhtä velvoittava kuin varusmiespalvelus. Harjoituksiin osallistuville maksetaan reserviläispalkka jokaiselta harjoituspäivältä. Kertausharjoituksia ja varusmieskoulutusta on nykyään jonkin verran myös ulkomailla. koulutuspäällikkö Manu Tuominen, Pääesikunta Puolustusvoimien koulutusresurssit ovat jo tapissaan. Myös ensi vuonna määrä on pienempi kuin 2023. . Kun varsinaisiin kertausharjoituksissa käyviin lisätään vapaaehtoisissa harjoituksissa käyvät, kokonaismäärä nousee noin 30 000 reserviläiseen. SAUVO JYLHÄ p Uutissuomalainen. KERTAUSHARJOITUKSET Kutsu tulee kirjeitse . . Noin 25 000 henkeä on sopiva määrä. Harjoitusmäärän huippu oli viime vuonna. Kone niin sanotusti kävi pitkän rupeaman korkeilla kierroksilla. ” Kone niin sanotusti kävi pitkän rupeaman korkeilla kierroksilla. Enimmäispäivät ovat miehistöllä 80–150 sekä aliupseereilla, opistoupseereilla ja upseereilla 200 päivää. Kertauksissa käyneiden nuppilukua nostettiin kymmenellä tuhannella vuosiksi 2022 ja 2023, kun turvallisuusympäristö muuttui negatiiviseen suuntaan. Siinä ei ole tapahtunut tai tapahtumassa muutoksia vuosina 2023–2025. Kertausharjoituskäsky lähetetään kirjeenä vähintään kolme kuukautta ennen harjoituksen alkua. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo syyksi kouluttajien rajallisen määrän. Valtion talousarvioesityksen mukaan harjoituksissa käy tänä vuonna 25 330 reserviläistä, kun heitä oli viime vuonna noin 3 000 enemmän. . Kansainvälisyys on enemmänkin näkynyt kumppanimaiden joukkoina Suomen varuskunnissa. – Vuosina 2022 ja 2023 tehtiin pitkää päivää, ja tänä vuonna ollaan vähän tasaannuttu. 16 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Kertausharjoitusten määrä vähentymässä tänä vuonna Juha Honkonen / Uutissuomalainen P uolustusvoimien kertausharjoituksissa käy tänä vuonna vähemmän reserviläisiä kuin viime vuonna. Puolustusvoimat aikoo tulevaisuudessa lisätä harjoittelua ulkomailla
Viime vuonna tuomioistuinlaitokselle osoitettiin oikeudenhoidon resurssien varmistamiseksi pysyvää lisärahoitusta 19,4 miljoonaa euroa. – Vaikka Tampere verottaa etelän suurista kaupungeista eniten, taloutemme on pahasti alijäämäinen. Perussuomalaiset oli viime kuntavaaleissa Tampereen neljänneksi suurin puolue 13,6 prosentin kannatuksella. Viisi vuotta aikaisemmin lukema oli 54 prosenttia. SDP:n kunnallisjärjestö valitsee ehdokkaan marraskuun lopulla. Oikeusministeriön tuottavuusohjelman mukaan tuomioistuinten pitäisi saavuttaa ensi vuonna noin kahden miljoonan euron säästöt. Tarkat henkilötyövuosiluvut eivät ole vielä tiedossa. Orava muistuttaa, että lapsi saa vanhempien säästämät tai sijoittamat varat käyttöönsä täytettyään 18 vuotta. Rahoituksella tuomioistuimet ovat saaneet tänä vuonna noin sata uutta työntekijää. – Hiilineutraalisuustiekarttojen sijaan Tampere tarvitsee tiekartan matalampaan verotukseen. Asiaa kysyttiin pankin tutkimuksessa edellisen kerran vuonna 2019. Lisäksi iso osa määräaikaisista viroista on saatu vakinaistettua. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen on ilmoittanut, ettei hän lähde pormestarikisaan. Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) kertoi lokakuussa, että hän pyrkii SDP:n pormestariehdokkaaksi. Myös säästöjä olisi etsittävä. Säästöjä olisi Vigeliuksen mukaan haettava etenkin hallinnosta ja kunnan lakisääteisten tehtävien ulkopuolisista kohteista. ” Ensin käsitellään pitkään vireillä olleita asioita. – Jos haluaa lapsen saavan varat käyttöönsä myöhemmin, tulee ne säästää ensin omiin nimiin ja lahjoittaa lapselle myöhemmin. Lapsilleen säästävät tai sijoittavat vanhemmat suosivat yleisimmin säästötiliä tai rahastoja. Valtaosa uusista työntekijöistä on palkattu pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksiin ja hovioikeuteen. Silloin osuus oli 46 prosenttia. ylijohtaja Riku Jaakkola, tuomioistuinlaitos Tuomioistuimet saavat uusia työntekijöitä ensi vuonna. Tuomioistuinlaitoksen tilastojen mukaan Suomen käräjäoikeuksissa rikosoikeudellisten asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli tammi– syyskuussa yli viisi kuukautta. Verottamalla ja autoilua kurittamalla tilanne ei parane, vaan se ajaa työssäkäyvät ja perheelliset naapurikuntiin, Vigelius sanoo tiedotteessa. Lähes yhtä moni perusteli toimintaansa sillä, että säästäminen tai sijoittaminen ei ole tarpeen. – Siellä on tällä hetkellä suurimmat jutturuuhkat ja pitkät käsittelyajat, Jaakkola sanoo. Helsingissä, Itä-Uudellamaalla ja Länsi-Uudellamaalla käräjäoikeuden päätöstä on saanut odottaa tänä vuonna kuudesta kahdeksaan kuukautta. Tällöin pitää kuitenkin huomioida lahjaveron aiheuttamat mahdolliset kulut. Siellä lisäresurssit ovat menneet enimmäkseen lisätyöhön vastaamiseen. Danske Bankin lainaja sijoituspalveluista vastaava johtaja Ville Orava toteaa pankin tiedotteessa, että vanhemman elämäntilanne säätelee sitä, kuinka paljon lapselle on mahdollista säästää. SAMI KUUSIVIRTA Pankin kyselytutkimus: Lapsille säästäminen yleistynyt hieman Markus Mattlar / Uutissuomalainen Vanhemmat säästävät tai sijoittavat rahaa lapsilleen hieman entistä useammin. Osakkeisiin tai pörssinoteerattuihin rahastoihin on sijoittanut 6 prosenttia vastaajista. Yleisin peruste olla säästämättä tai sijoittamatta on kyselyn mukaan ylimääräisen rahan puute. Säästötiliä käyttää 21 ja rahastoja 12 prosenttia vastaajista. Talouspuolella Vigelius ajaa säästöjä. Tuoreessa kyselyssä 51 prosenttia vanhemmista ei säästä tai sijoita lapsilleen. Hän nostaa tiedotteessa tärkeimmiksi vaaliteemoikseen talouden ja turvallisuuden. – Ensin käsitellään pitkään vireillä olleita asioita, joten on itse asiassa luonnollista, että keskimääräiset käsittelyajat lähtevät ensin pitenemään. – Esimerkiksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa juttujen ja työn määrä ovat lisääntyneet parin viime vuoden aikana merkittävästi. Lisätyövoiman tarkoitus on ollut purkaa jutturuuhkia ja vastata aiempaa suurempiin juttumääriin. Heitä tarvitaan tuomioistuimissa selättämään kasvanutta työmäärää ja rästiin jääneitä juttuja sekä purkamaan ruuhkia. Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2024 -tutkimuksen mukaan 49 prosenttia vanhemmista sijoittaa tai säästää lapsilleen. Hän nousi Tampereen johtoon viime vuonna, kun edeltäjä Anna-Kaisa Ikonen (kok.) nousi eduskuntaan. Jaakkolan mukaan rekrytoinnit ovat sujuneet suhteellisen hyvin, mutta työntekijöitä on jouduttu suuren tarpeen vuoksi palkkaamaan aikaisempaa pienemmällä kokemuksella. Lisääntyneen työmäärän vuoksi kaikissa tuomioistuimissa ei valitettavasti pystytä vielä edes pyrkimään käsittelyaikojen lyhentämiseen. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 17 Tuomioistuimiin palkataan ensi vuonna noin 80 uutta työntekijää Simo Natunen / Uutissuomalainen T uomioistuimet saavat ensi vuonna noin 80 uutta työntekijää, kertoo tuomioistuinlaitoksen ylijohtaja Riku Jaakkola. Tuomioistuinvirasto on esittänyt muun muassa käräjäoikeuden istuntopaikkojen lakkauttamista Varkaudessa, Nurmeksessa ja Pietarsaaressa. PS:n Vigelius pormestariehdokkaaksi Tampereella Iiro-Matti Nieminen, Emmi Tilvis?/?STT Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius on valittu puolueensa pormestariehdokkaaksi Tampereella. Lisäksi oikeudenhoidon resursseja vahvistetaan ensi vuodesta alkaen 25 miljoonalla eurolla. ”Hiilineutraalisuustiekarttojen sijaan Tampere tarvitsee tiekartan matalampaan verotukseen.” Joakim Vigelius Uutissuomalainen p. Palkattujen joukossa on muun muassa tuomareita, käräjäsihteereitä ja käräjänotaareita. Tampereen vihreät valitsee pormestariehdokkaansa joulukuussa. Vigelius, 27, on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Sen nimesi reilut 20 prosenttia vastaajista. Tampereen nykyinen pormestari on Kalervo Kummola (kok.). Lisäksi on esitetty lautamiesjärjestelmän lakkauttamista. Työntekijöitä tarvitaan ruuhkien purkamiseen ja kasvaneiden juttumäärien hoitamiseen. Jaakkola kertoo, että ottaa vielä aikansa, ennen kuin käsittelyajat lyhenevät niillä alueilla, joilla aikoja pystytään lisäresursseilla lyhentämään. Jaakkola kertoo, että säästöjä on todella vaikea saada, koska tuomioistuinlaitoksen menot koostuvat pääosin henkilöstön palkoista, tietotekniikasta ja vuokrista
Lisäksi Israelin toimet vaikuttavat järjestön tuoreen raportin mukaan täyttävän etnisen puhdistuksen määritelmän niillä alueilla, joille palestiinalaisilla ei ole mahdollisuutta palata. Järjestön mukaan Israelin toimien vuoksi Gazan asukkaista yli 90 prosenttia on joutunut siirtymään. – Israel on räikeästi rikkonut velvollisuuttaan varmistaa, että palestiinalaiset voivat palata kotiin hävittäen laajoilla alueilla käytännössä kaiken, Hardman sanoo. Myös ihmisoikeusjärjestö syyttää Israelia sotarikoksista Gazassa. Poliisi alkoi tarkastella Gaetzin toimintaa samalla kun tutki tämän ystävää, entistä verohallinnon työntekijää Joel Greenbergiä. Raportti kattaa ajanjakson äärijärjestö Hamasin viimesyksyisestä hyökkäyksestä kuluvan vuoden heinäkuuhun. YK:n erityiskomitea on tutkinut Israelin toimintaa vuosia. Häntä vastaan ei nostettu syytteitä, mutta edustajainhuoneen eettinen komitea oli jatkanut hänen toimiensa tutkintaa. Gaetzia epäiltiin muun muassa siitä, että hänellä olisi ollut seksisuhde 17-vuotiaan kanssa ja että hän olisi ostanut seksiä. Yhtenä Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantajista hänen ensimmäisellä presidenttikautenaan toiminut John Bolton sanoi NBC-kanavan haastattelussa, että valinta on ”surkein koskaan mihinkään ministerinvirkaan tehty Yhdysvaltojen historiassa”. Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) syyttää Israelia sotarikoksista Gazassa. Hardman kertoi 172-sivuinen raportin perustuvan siirrettyjen gazalaisten haastatteluihin, satelliittikuviin ja elokuuhun 2024 mennessä tehtyyn julkiseen raportointiin. – Israelin olisi jokaisessa tapauksessa osoitettava, että siviilien siirtäminen oli ainoa vaihtoehto, jotta se noudattaisi täysin kansainvälistä humanitaarista oikeutta, Hardman sanoi AFP:n mukaan. Komitean mukaan Israel toimii näin huolimatta YK:n toistuvista vetoomuksista, kansainvälisen tuomioistuimen sitovista määräyksistä ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmista. Operaatio on pakottanut ainakin 100 000 ihmistä siirtymään aivan alueen pohjoisosasta Gazan kaupunkiin ja sen ympäristöön, sanoi YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n tiedottaja Louise Wateridge AFP:lle. Raportti ei siten sisällä esimerkiksi Israelin viimeaikaista voimakasta hyökkäystä Gazan pohjoisosaan. Järjestön mukaan pakkosiirtäminen on ollut laajamittaista ja systemaattista. p Ulkomaat. Edustajainhuoneen entinen puhemies, republikaaneja edustava Kevin McCarthy on arvostellut Gaetzia muun muassa sanomalla, että tämä pitäisi tuomita rikoksesta. Gaetzin valintaa on arvosteltu kovasanaisesti. Raportin sisältö voi jäädä pimentoon, sillä Gaetz erosi kongressista heti Trumpin nimitysuutisen tultua julki. Näin ollen edustajainhuoneen komitealla ei ole enää toimivaltuuksia jatkaa tutkintaa. Komitean mukaan Israel aiheuttaa tahallisesti kuolemaa, nälkiintymistä ja vakavia vammoja piirittämällä Gazaa, estämällä humanitaarista apua sekä tappamalla kohdennetuilla iskuilla siviilejä ja avustustyöntekijöitä. 18 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Matt Gaetzin valinta Trumpin oikeus ministeriksi järkytti Yhdysvalloissa odotettiin tulevan presidentin Donald Trumpin jatkavan torstaina valintoja tulevaan hallintoonsa, vaikka pöly edellistenkään ympärillä ei ollut laskeutunut. CNN:n lähteiden mukaan komitean vuosia odotettu raportti oli tarkoitus julkaista aikaisintaan tämän viikon perjantaina. Julkistamatta olivat muun muassa valtiovarainministeri ja terveysministeri. Erityiskomitea on vuosikymmenten ajan tutkinut Israelin toimintaa, joka vaikuttaa oikeuksien toteutumiseen miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Israelin sotatoimet täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit Gazassa STT, AFP I sraelin sodankäynti Gazassa täyttää kansanmurhan tunnusmerkit, kerrottiin YK:n erityiskomitean tuoreessa raportissa torstaina. HRW:n mukaan ei ole kuitenkaan sellaista uskottavaa syytä, jonka perusteella Israel olisi pakotettu siirtämään lähes koko Gazan väestön, usein useita kertoja. Gaetz nousisi johtamaan oikeusministeriötä, joka tutki vuosien ajan häntä koskevia ihmiskauppaan ja oikeudenkäytön häiritsemiseen liittyviä syytöksiä. – Israelin hallitus ei voi väittää pitävänsä palestiinalaisia turvassa, kun se tappaa heitä pakoteiden varrella, pommittaa niin sanottuja turvallisia vyöhykkeitä ja katkaisee ruoan, veden ja sanitaation, sanoo Nadia Hardman, HRW:n pakolaisja siirtolaisoikeustutkija järjestön tiedotteessa. Vuonna 2022 Greenberg sai 11 vuoden vankeustuomion myönnettyään syyllisyytensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvään ihmiskauppaan. Komitea nostaa esiin myös siviiliuhrien suuren määrän sekä palestiinalaisille tarkoituksellisesti aiheutetut hengenvaaralliset olosuhteet. Gaetz on kiistänyt syytökset. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan yli 90 prosenttia Gazan asukkaista on joutunut siirtymään Israelin toimien vuoksi. Israel sanoo siirtojen olevan oikeutettuja siviilien turvallisuuden vuoksi, koska palestiinalaiset aseelliset ryhmät taistelevat siviilien keskuudessa. Järjestön mukaan sen keräämät todisteet osoittavat, että Israelin toistuvat evakuointikehotukset Gazassa täyttävät pakkosiirtojen määritelmän ja siten myös sotarikoksen määritelmän. Komitean mukaan Israel muun muassa käyttää nälkiinnyttämistä sodankäynnin menetelmänä ja rankaisee palestiinalaisväestöä kollektiivisesti. Trumpin edellispäivänä ilmoittamista nimistä leuat lattiaan loksauttavin oli floridalaisen kongressiedustajan Matt Gaetzin (kuvassa) valitseminen ehdolle Yhdysvaltojen oikeusministeriksi. OMAR AL-QATTAA / AFP ” Israelin hallitus ei voi väittää pitävänsä palestiinalaisia turvassa, kun se tappaa heitä pakoteiden varrella
Mutta kovia sateita oli keskiviikkona muuallakin. Myös pienempien jäätiköiden tilanne kehittyy pitkälti samaan suuntaan isojen kanssa. EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan kuluvan vuoden kesä oli mittaushistorian kuumin niin Euroopassa kuin globaalistikin. Norja madaltaa terrori uhkatasoa Norjan turvallisuuspoliisi PST madaltaa arviotaan terrori-iskun uhasta korkealta tasolta kohtalaiselle tasolle. Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan johtava pappi Jarmo Karjalainen kertoi torstaina, että tilanne on ollut poikkeuksellinen myös rannikon suomalaiskeskuksen Fuengirolan seudulla. Nostoa edelsivät tapaukset, joissa Israelin Tukholman-suurlähetystön lähellä ammuttiin ja Kööpenhaminan-suurlähetystön liepeillä räjähteli. – Tiettyyn määrään merenpinnan nousua olemme jo tavallaan sitoutuneet. Britannian viimeinen hiilivoimalaitos suljettiin viime kuussa. Terrori-iskun uhkatasoa nostettiin Norjassa lokakuun alussa kohtalaisesta korkeaksi. Energiaministeri Michael Shanksin mukaan kaivosten kieltäminen palvelee tulevaisuuden energiajärjestelmiä ja tekee tilaa uuden sukupolven ammattitaitoisille työläisille. Koulut, yliopistot, päivätoimintakeskukset ja urheilupaikat avattiin, ja yksityisautoille asetetut liikkumisrajoitukset poistettiin. Yhdeksi syyksi tähän Lihavainen nostaa ennätyksellisen kuuman kesän. Valencian seutu selvisi säikähdyksellä uusista rankkasateista STT, AFP Tulvissa ja rankkasateissa pahoja tuhoja kokenut Valencian seutu selvisi alueelle saapuneista uusista rankkasateista vähin vahingoin, kertoivat viranomaiset. – Kummankaan tilannetta ei voi sanoa hyväksi. PST:n mukaan Iraniin liittyvien toimijoiden aiheuttama uhka israelilaisille tai juutalaisille kohteille Norjassa on nyt heikentynyt. Tärkeimmät ja isoimmat jäätiköt ovat Grönlannin mannerjäätikkö ja Antarktis eli Etelämanner. STT, Maija Korpinen Lähde: IPCC Miten jäätiköiden sulaminen vaikuttaa merenpintoihin. Joitakin yksittäisiä poikkeuksia voi toki olla, jos lumisadetta on saatu alueella poikkeuksellisen paljon. Karjalaisen mukaan vettä on satanut seudulla viime päivinä paljon. – Espanjan meteorologian laitos antoi tälle alueelle korkeimman tason säävaroituksen eli punaisen varoituksen, ja se oli edelleen voimassa ainakin torstaina aamulla, hän sanoi. Espanjan ilmatieteen laitos (Aemet) alensi torstaina Valencian rannikolle antamaansa korkeinta mahdollista sadevaroitusta parilla pykälällä. Lisäksi tällaiset ratkaisut ovat Riihelän mukaan potentiaalisesti hyvin kalliita. Kadut tulvivat Malagan alueella, kun rankkasateet iskivät Aurinkorannikolle keskiviikkona ja torstaina. Tutkimusprofessori Aku Riihelän (ympyräkuvassa) mukaan merenpinnat nousevat tulevaisuudessa jäätiköiden sulamisen takia oli mikä oli. Lämpenemisen suuruusluokka vuoteen 2100 mennessä ja globaalin merenpinnan nousun todennäköinen vaihteluväli +1,5–2 °C: 0,01–0,10 m +2–3 °C: 0,04–0,13 m +5 °C: 0,09–0,18 m Kolme skenaariota: Grönlannin mannerjäätikkö +1,5–2 °C: 0,07–0,11 m +2–3 °C: 0,10–0,14 m +5 °C: 0,15–0,20 m Kolme skenaariota: Vuoristojäätiköt +1,5–2 °C: 0,03–0,27 m +2–3 °C: 0,03–0,29 m +5 °C: 0,03–0,34 m Kolme skenaariota: Antarktiksen mannerjäätikkö Maailmalla kehitellään keinotekoisia ratkaisuja hidastaa jäätiköiden sulamista, mutta haasteina ovat mittakaava ja hintalappu. Samansuuntaisia havaintoja on tehty ainakin myös Sveitsissä, jossa maan jäätiköiden tilaa tarkkaileva Glamos-järjestö julkaisi lokakuun alussa vuotuisen raporttinsa. Andalusian maakuntajohtajan Juanma Morenon mukaan noin 4 000 kodeistaan evakuoidun alueen asukkaan paluu torstaina olisi ”hyvin vaikeaa”. – Niin Alpeilla, Alaskassa kuin Aasiassakin vuoristojäätiköt ovat menettäneet massaa. – Tänä vuonna monet jäätiköt eivät ole päässeet palautumaan, vaan ne ovat koko ajan menettäneet jäätikkömassaa. Yleensä talven aikana jäätiköt keräävät massaa, Lihavainen kertoo. Yli puoli miljoonaa koululaista tai opiskelijaa sai torstainakin jäädä kotiin, koska opinahjot pysyivät suljettuina. Se ehti toimia viisi vuosikymmentä, hallitus kertoo tiedotteessaan. Suuressa mittakaavassa jäätiköiden sulaminen vaikuttaa ennen kaikkea merenpintojen nousuun. Ne ovat menettäneet massaa huomattavia määriä tämän vuosituhannen aikana, Riihelä sanoo. Pohdinnassa ovat muun muassa keinot, joiden avulla merijäätä voitaisiin synteettisesti muodostaa tai sen muodostumista voitaisiin kiihdyttää. – Fuengirolaankin sitä tuli, mutta kannaltamme ei onneksi aivan yhtä suuria määriä kuin on satanut Malagaan ja siitä idän suuntaan esimerkiksi Valenciaan. Ruotsin turvallisuuspoliisi sanoi tuolloin, että Iran saattoi olla osallisena iskuissa. Sen sijaan osassa eteläistä Andalusian maakuntaa pysyi voimassa Aemetin toiseksi korkein sadevaroitus. 2,5% Sveitsin jäätiköt sulivat vuoden aikana 2,5 prosenttia. Tämä vuosi ei Riihelän mukaan ole ollut ennätyshuono kummallekaan jäätikölle, mutta merkkejä käänteestä parempaan ei ole kuitenkaan nähtävissä. Raportin mukaan Sveitsin jäätiköt ovat sulaneet tämän vuoden, vaikka lunta satoikin poikkeuksellisen paljon. Tehokkaimpana keinona jäätiköiden sulamisen estämiseksi hän pitää edelleen lämpötilojen nousun hillintää. – Haasteena keinotekoisissa ratkaisuissa on kuitenkin mittakaava. – Heinäja elokuun ennätyshelteet yhdistettynä Saharasta lentäneeseen tomuun johtivat siihen, että jäätiköt sulivat vuoden aikana 2,5 prosenttia, raportissa tiivistettiin. Britannia aikoo kieltää kaikki uudet hiilikaivokset Britanniassa valmistellaan uutta lainsäädäntöä, jolla kielletään kaikki uudet hiilikaivokset, kertoi maan energiaministeri torstaina. Merenpintojen nousun lisäksi jäätiköiden sulamisella voi olla Riihelän mukaan paikallisesti merkittäviä vaikutuksia. Lihavainen toimii Huippuvuorille rakennetun integroidun arktisen alueen havainnointijärjestelmän (SIOS) johtajana. Vielä vuonna 2012 hiilellä tuotettiin noin 40 prosenttia Britannian käyttämästä energiasta. Mutta tulevaisuudessa on vielä paljon pelivaraa siinä, mikä on lopputulema ja millä aikavälillä, Riihelä Ilmatieteen laitokselta kertoo. Andalusiassa koulut pysyivät edelleen kiinni, eivätkä kodeistaan evakuoidut pääse vielä palaamaan. Uhkataso laskee näin viisiportaisen asteikon toiseksi korkeimmalta tasolta keskimmäiselle. Turvallisuuspoliisin mukaan tällaisiin kohteisiin kohdistuva uhka pysyy kuitenkin edelleen kohonneena. Kun jäätiköt sulavat, ihmiset eivät enää välttämättä saa vettä yhtä tasaisesti kuin aiemmin. Tarve olisi sadoilletuhansille ellei jopa miljoonille neliökilometreille, jotta isompia vaikutuksia todella saataisiin aikaan. Valenciaan kaksi viikkoa sitten iskeneissä tulvissa sai surmansa 224 ihmistä. Esimerkiksi monissa paikoissa Aasiassa ihmisten juomavesi tulee vuoristo jäätiköiltä. Espanjan pääkaupungin Madridin ja Valencian välinen pikajunayhteys saatiin niin ikään käyttöön ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun se suljettiin kaksi viikkoa sitten tulvien vuoksi. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 19 Erikoinen vuosi: Jäätiköt jatkoivat sulamistaan talvellakin Minna Pulli?/?STT T utkijoiden mukaan kuluva vuosi on ollut erikoinen, sanoo Norjan Huippuvuorilla nyt jo yli kuusi vuotta työskennellyt ja asunut Heikki Lihavainen. Britannian pääministeri Keir Starmer lupasi tiistaina Bakun ilmastokokouksessa, että Britannia aikoo vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 81 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2035 mennessä. Viranomaistietojen mukaan liki puolet kuolleista oli 70-vuotiaita tai sitä vanhempia. Riihelän mukaan maailmalla pohditaan tällä hetkellä useita mielenkiintoisia keinoja hidastaa jäätiköiden sulamista keinotekoisilla ratkaisuilla. Ulkomaat p
Kuka näistä kantaa vastuun. Hyvinvointialueuudistuksen tarkoitus oli vahvistaa perustason palveluita ja lisätä tasa-arvoa palveluiden saamiseksi, mutta nyt kirkkaimmaksi tavoitteeksi on tullut talouden tasapaino ja säästöjen toteuttaminen. Tosin mukana on myös toiminnan kehittämisen tavoite. Se edellyttää alueita päättämään terveydenhuollon asiakasmaksujen 22–45 prosentin korotuksesta, vanhuspalvelujen laatua heikentävästä hoitajamitoituksen alentamisesta ja perusterveydenhuollon lääkäriin pääsyn maksimiodotusajan 540 prosentin korotuksesta. Kirjoittaja on hämeenlinnalainen professori ja aluevaltuutettu (vas.). Mutta kuitenkin nyt ollaan suunnittelemassa (arvioimassa tarvetta), että iso sotekeskus rakennettaisiin Riihimäelle. Ja kun purettuja palveluita lähdetään tuottamaan ja rakentamaan uudestaan, tullaan sillä syömään ne ”kuvitellut säästöt” tupalasti. Ensin seiniä vähennetään ja samalla niitä halutaan rakentaa lisää. Ainakin osa uusista selvitettävistä muutosesityksistä on perusteellisen harkinnan arvoisia. Alijäämien synnystä voidaan syyttää kuntien sote-toiminnan alibudjetointia juuri ennen vuotta 2023, koronaepidemian seurauksena syntyneitä hoitovajeita, väestön ikärakenteen muutosta, Ukrainan sodan seurauksena tullutta inflaatiopiikkiä, sote-järjestelmämuutoksen muutoskustannuksia, sote-ammattijärjestöjen onnistunutta palkkataistelua viime TES-kierroksella, henkilöstöpulan aiheuttamaa pakkoa turvautua kalliiseen henkilöstövuokrausja ostopalvelutarjontaan, valtion rahoituksen alibudjetointia vuosina 2023–2024 tai hyvinvointialueiden virkamiesja poliittisen johdon hitautta saada toiminta ja talous parempaan hallintaan. Kun palveluja leikataan näin rajusti, niin kukaan ei pysty arvioimaan, mitkä näiden taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset oikeasti ovat. Nuoremmat tutkijat kertokoot joskus, mikä oli kunkin tekijän osuus. Nämä sopeutukset eivät kuitenkaan riitä siihen, että tulevina kahtena vuotena voitaisiin selvitä valtion edelleen riittämättömällä rahoituksella ja sen lisäksi leikata menoja vuosien 2023–2024 alijäämien kattamiseen vuoden 2026 loppuun mennessä. Suunnitelmat säästöjen saamiseksi ovat olleet rajuja: muun muassa terveysasemia ja neuvoloita suljetaan, ikäihmisten ympärivuorokautisia ja lyhytaikaisia paikkoja vähennetään, palveluostoja vähennetään eri palveluista ja ehtoja palveluiden saamiseksi kiristetään. Jos valtiontalous ei sitä hallituksen mielestä juuri nyt kestä, vaihtoehtona on alijäämän kattamisaikataulun pidentäminen muutamalla vuodella. Monista terveysasemista on luovuttu, jotta on päästy ylimääräisistä vuokrakuluista. Vastuutonta asukkaiden, ja varsinkin jo muutenkin syrjittyjen asukkaiden kannalta. Monia palveluja tarvitsevat saattavat joutua kohtaamaan eri säästötoimen vaikutukset moninkertaisina, joka voi johtaa tilanteen kriisiytymiseen ja vaaratilanteisiin, kun palveluita ja henkilöstöä ei olekaan riittävästi saatavilla, kun palvelut on purettu liian nopeasti. Myös uusia säästökohteita ja palvelujen kehittämistä suunnitellaan: vuodeosastopaikkoja vähennetään ja toimintaa keskitetään. Palveluiden keskittämiset eivät kohtele kuntalaisia tasa-arvoisesti. Heini Ristavaara aluevaltuutettu (kesk.) Hausjärvi Oma Hämeen sotepalvelut rapautetaan ja uusia heikennyksiä suunnitellaan talouskurin nimellä ” Kuka näistä kantaa vas tuun. Jo ne lisäävät henkilöstön työpaineita ja epävarmuutta sekä vaarantavat vähintään tilapäisesti joidenkin asukasryhmien palvelujen saamista. Kun palveluita viedään kauemmas palvelujen tarvitsijoista, joten herää kyllä suuri huoli sotepalveluiden saamisesta oikea-aikaisesti. Ja jos Orpon-Purran hallitus ei anna periksi, sitten on oltava valmis haastamaan pikemminkin laki alijäämän kattamisaikataulusta kuin perustuslain velvoite riittävien palvelujen turvaamisesta jokaiselle asukkaalle. Jokainen muistaa, että pelkät Assi-sairaalan suunnittelut maksoivat noin 30 miljoonaa, joten voidaan varmuudella sanoa, että Riihimäen sotekeskus tulisi toteutuessaan tuottamaan uusia säästövelvoitteita palveluihin. Rahoituslain noudattaminen ei ole realistista, jos pidetään kiinni perustuslaista, joka edellyttää ”riittävien sosiaalija terveyspalvelujen turvaamista jokaiselle asukkaalle”. Myös Riihimäen ja Forssan erikoissairaanhoidon palveluja suunnitellaan keskitettävän Hämeenlinnaan. Monet hyvin toimivat palvelut muutetaan ja puretaan. p Mielipide. Valtiolla olisi velvollisuus myöntää lisärahoitusta hyvinvointialueelle, jos muuten riittävien palvelujen turvaaminen vaarantuu. Kuvituskuva. Todennäköisesti kaikilla syyllisillä on oma osuutensa alijäämiin. Miten henkilöstö kestää näin rajut muutos paineet. Niiden toteuttaminen päällekkäin jo päätettyjen muutosten kanssa ja aloittaminen jo vuoden 2025 alkupuolella, olisi vastuutonta riskinottoa. Juhani Lehto O rpon-Purran hallitus on sinnikkäästi pitänyt kiinni siitä, että hyvinvointialueet pakotetaan asukkaiden palvelujen heikennyksiin. Mielipidevieras ” Valtiolla olisi velvollisuus myöntää lisä rahoitusta hyvinvointi alueelle, jos muuten riittä vien palvelujen turvaaminen vaarantuu. Hallitsemattomat muutokset tuottavat henkilöstölle työhyvinvoinnin heikentymistä ja sairauspoissaoloja ja ne kustannukset ovat myös inhimillisesti arvioituna kohtuuttomia. Nythän ollaan keskellä aiemmin päätettyjen muutosten toimeenpanoa. Jos esitettyjä muutosohjelmia käynnistetään, on ne tehtävä realistisella vaihtoehtojen harkinta-ajalla ja toimeenpanon aikataululla. Kun talon perusrakenteet ja kantavat seinät murennetaan, ei muutamalla kauniilla lasitiilellä ja designilla korjata kokonaisuutta. Nyt kuitenkin hyvinvointialuelain säädös, jonka mukaan alijäämät on katettava kahdessa vuodessa, tarkoittaa esimerkiksi Kanta-Hämeessä ylimääräistä yli 100 miljoonan euron lisäleikkausvaatimusta menoihin kahdessa vuodessa. 20 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Oma Häme: rikotaanko perustuslakia vai aikataululakia. Miten henkilöstö kestää näin rajut muutospaineet. Tätä kehitystä ja näitä suunnitelmia on vaikea hyväksyä. Riittämättömään rahoitukseen sopeutumiseksi on hyvinvointialueilla jo päätetty terveysasemien sulkemisesta, vanhusten hoivapalvelujen tarpeen kasvun sivuuttavasta hoivakotipalvelujen vähentämisestä, lastensuojelun ja vammaispalvelujen palvelujen ”keventämisestä” ja monista muista ”sopeutuksista”. Samaan aikaan Kanta-Hämeen aluehallinnossa ollaan selvittämässä seuraavien isojen muutosten tekemistä erikoissairaanhoitoa keskittämällä, perusterveydenhuollon sairaalapalvelujen korvaamisella kevyemmillä kotisairaalan ja sosiaalihuollon palveluilla ja aiemmin päätettyjen muutosten säästötavoitteiden kiristämisellä. Riihimäen seudun ja Forssan seudun asiakkaat hakevat nämä palvelut jatkossa Hämeenlinnasta, mikäli suunnitelmat toteutetaan. Monia peruspalveluita ei enää saada omasta kunnasta, vaan haetaan kauempaa. Jo alijäämän kattamisaikataulun pidentäminen tekisi nykyisten ja varsinkin seuraavien palvelujärjestelmän muutosten aikataulun siedettävämmäksi. MINNA RAITAVUO s Oma Hämeen aluevaltuusto on tehnyt isoja toiminnallisia ratkaisuja talouden tasapainottamiseksi. Hyvinvointialueiden rahoitusvaje on johtanut jo palveluiden karsimiseen eli leikkauksiin
Valtio joutuu leikkaamaan ja kuristamaan kulttuuria saadakseen tunnin junan Turkuun. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Maija Paavilainen FM Hämeenlinna Minun Hämeenlinnani ” Olen saanut eväitä japanin kieleen ja mummo balettiin. Sekä veneilijät ja erityisesti yrittäjät ovat huolissaan jatkosta. Kun veneilijä lähtee esimerkiksi Tampereelta, hän toivoo voivansa matkailla aina Hämeenlinnaan saakka, mutta palveluiden puuttuessa matka tyssää jo alkutaipaleelle. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Taidemuseomme Arjen abstraktioita -näyttelystä löytyy varoitus siitä, mihin olemme menossa. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. Pyhäkoulua siellä pidettiin vielä tälläkin vuosituhannella. Kirjoita omalla nimelläsi. Luennot, näyttelyt ja etenkin kierrätysasujen huima muotinäytös ihastutti meitä molempia. Kotikaupunkini on ollut Hämeenlinna 28 vuotta. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa. Ojoinen p ”Vaikka elinikäisestä oppimi sesta ja koulutuksen merkityk sestä hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarina on puhuttu vuo sikymmeniä, niin Petteri Or pon (kok.) hallitus on osana so peutustoimiaan kohdistanut juuri niihin keinoihin ja työka luihin, joiden avulla ihmiset ky kenevät sopeuttamaan omaa osaamistaan yhteiskunnan ja työelämän muuttuviin tarpei siin.” En ymmärrä asiaa ollen kaan. Sotkanrannan kunnostusta siirretään ja siirretään ja määrärahoja muutetaan jos johonkin tarkoitukseen, vaikkapa valoristeykseen. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. Ostin opiskelijalle Kestilän viime vuosituhannella huolella valmistetun, uudelta näyttävän talvitakin. p Tässä muutama keino säästää rahaa sivistykselle ja kulttuu rille: Ei enää osallistuta Euro viisuihin eikä olympialaisiin. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti. Jos huonekorkeus on 3,5 metriä, niin siinähän on yksi metri turhaa tilaa lämmitettäväksi, noin esi merkkinä. Uimahalli ja kauppojen palvelut olisivat myös lähellä ja vihdoinkin saataisiin jotain näkyvää myös Hämeensaareen. Se on ollut jo pitkään populistinen puolue! Politiikan tarkkailija TEKSTARIT Mielipide p. Vanha p Hämeen Sanomat alkaa et siä kivointa kotia Hämeessä, ei siinä mitään, mutta jutus sa olleesta lukaalista ei ollut mitään mainintaa käyttökus tannuksista ja energiantar peesta. Jacob Dahlgrenin Päättymätön leikkaus näyttää esteettisesti terävistä sahoista kootun ympyrän, jonka keskellä on tyhjää: ei enää mitään, mistä sahata. Näin entisenä veneilijänä ja rannikkolaivurina toivoisi jotain tapahtuvan, sillä emmehän jätä venematkailua kehittämättä. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Hämeenlinnassa ja lähistöltä löytää historiallisesti kiinnostavia kirkkoja. Onnellinen tyttö lähti pullea rinkka selässä ”kuin uudessa” takissaan pyörähdellen ja hypellen juna-asemalle, vaikka vielä oli aurinkoinen syksypäivä. Hätilän kirkkoon rakennettiin toimiva kirkkosali, jossa olisi erinomainen akustiikka. Kaupunki sinänsä sisältääkin paljon hyviä matkailukohteita, joita voidaan kehittää edelleen ja uusiakin löytää puhumattakaan erilaisista tapahtumista. Miniteatterin kesäiset lastennäytelmät, elokuiset Hippalot, Arx-tapahtumat sekä taidemuseomme lastenlauantait ovat tarjonneet kaukana asuville lapsenlapsille syyn tulla Hämeenlinnaan. Olen nauttinut tasokkaista teatteriesitykstä ja taidenäyttelyistä joutumatta aina matkustamaan Helsinkiin tai Tampereelle. Venematkailijoiden hyvinvoinnista ei näytä kukaan olevan kiinnostunut. Laiturit rappeutuvat, palvelut ja puuttuvat. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Kutsuin Oulussa opiskelevan ympäristötietoisen lapsenlapsemme mukaan Vanajaveden opiston Tekstiilit uusiksi -päivään. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Olen toiminut useita vuosia ammattikurssiopettaja na jatko ja täydennyskursseil la. ”Pörhösuomuhelokka kotikoivun juurella Ahoisis sa.” Risto Eskolan kuva. Toivoisin kaupunkimme päättäjien huomaavan, miten jatkuvasti niukentuvin resurssein tasokasta, ammattitaitoista taidetta täällä tehdään ja millä vimmalla. Jaksaako kukkia vielä keväällä uudestaan?” Sinikka Romo lähetti kuvan. Se oli oivallinen paikka pitää kastejuhlia, muistotilaisuuksia, konsertteja, taidenäyttelyjä, syntymäpäiviä ja muita kokoontumisia. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Esimerkiksi uimahallin vieressä olevat laituripaikat voisi valjastaa vierasveneille ja luoda sinne tarvittavat palvelut. Yle lopettaa turhien kiva tietää koneiden tekemisen, vähentää urheilun uutisia sekä ohjelmia ja käyttää lähetys ajan ohjelmiin, ei itsensä mai nostamiseen. Hattulan, Lammin, Rengon,Tuuloksen, Kalvolankin kivikirkko muistuttaa, miten täällä ennen eläneet ovat löytäneet voimaa jatkaa elämäänsä masentumatta köyhyyteen ja luonnon oikkuihin. Hyvin varustetun keittiön vieressä olisi kahvio, johon tarvittaessa voisi avata lisätilaa kirkkosalin puolelta. Nyt kuitenkin näyttää yksi matkailumuoto jäävän jalkoihin, sillä venematkailua näytetään lyövän vuosi vuodelta yhä syvemmälle jalkoihin. LUKIJOIDEN KUVIA ”Tervaniemen uimaranta, Alajärvi, Hämeenlinna, 7.11.2024.” Tommi Vepsäläinen kuvasi. Nyt kun Laivarantaan saatiin vihdoin ja viimein tankkauspalvelut, niin eikö kaupungin sen puoleista rantaa voisi alkaa kehittää oivalliseksi vierasvenesatamaksi. Mielestäni kokoomus ei ole enää sivistys ja koulutuspuo lue, vaikka suuri osa opettajis ta sitä äänestää. Hätilässä riitti kyllä lapsia, joita vanhemmat ja isovanhemmat kuljettivat kuulemaan, miten Mooses pelastui kaislikosta ja Joosef kaivosta ynnä muita Raamatun rohkaisevia selviytymiskertomuksia. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 21 s Paljon Hämeenlinnassa puhutaan matkailun kehittämisestä ja edistämisestä. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Sieltä olen saanut eväitä japanin kieleen ja mummobalettiin. Esko Heikura FT, dosentti, Hämeenlinna Mihin Hämeenlinnasta katoaa venematkailu. Kansalaisopistoa myös kiittää täällä viihtymisestä. Se, onko Kantolan alue sinänsä oikea paikka vierasveneille, on kyllä myös pohdinnan paikka, sillä siellähän ei ole esimerkiksi kauppoja lähimaillakaan ja vessakin on ravintolayrittäjän varassa. Olen koulutukseltani am matillisen koulutuksen opet taja. Lähetä kuva: mielipide@hameensanomat.fi ”Näsiä kukkii nyt
Lisäksi galleriaan jurytetaan kolmesti vuodessa kaikille avoin näyttely, johon kuka tahansa saa tarjota töitään. Kulttuurikonttori on vuokrannut talosta noin 200 neliön tilat. Yhtiö on syksyn mittaan kunnostanut 1800-luvulta peräisin olevia puutaloja toimistoja asuinkäyttöön. Kuvataiteilija Minttu Saarinen Kulttuurikonttoriin tulee taidelainaamo, käsityömyymälä ja taiteilijoiden työhuoneita. Konttorille muuttavat Saarisen lisäksi muiden muassa taiteilijat Salla Nieminen ja Elina Vänttinen sekä Bohemian Insanity -vaatebrändin luoja Heli Kuula. Sopivat tilat löytyivät tänä syksynä yllättäen ja lopulta lyhyellä varoitusajalla niin sanotusta maanmittauslaitoksen korttelista osoitteesta Lukiokatu 16. Hän sanoo Kulttuurikonttorin vastaavan kuitenkin toisella tavalla konseptoidun, intiimimmän taidetilan tarpeeseen. Ars-Hämeen tarjoamat taiteilijoiden työskentelytilat Hämeenlinnan Taidekasarmilla ja Riihimäellä Välittäjä 3-yhteisössä ovat täynnä. Toivoimme Hämeenlinnan kaupungilta vastaavaa uutta tilaa, mutta kun sellaista ei löytynyt, lähdimme itse perustamaan Konttoria, hän kertoo. Minttu Saarinen on aiemmin työskennellyt Poltinahon taidekasarmilla ja tietää jo nyt, että tulee kaipaamaan sikäläistä yhteisöä. Kulttuurikonttoriksi ristittyyn paikkaan sijoittuvat muun muassa galleria, taidelainaamo ja käsityömyymälä. Kaputa ry:n puheenjohtaja, kuvataiteilija Minttu Saarinen kertoo, että ajatus intiimin, kaikille avoimen kulttuuritilan perustamisesta on ollut ilmassa jo pitkään. p Kulttuuri. Koetko nämä kilpailijoina vai tervetulleina toimijoina. 22 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Hämeenlinna saa Lukiokadulle uuden gallerian Pirjo-Liisa Niinimäki V anhaan puutaloon Hämeenlinnan Lukiokadulla on syntymässä uusi kulttuuriyhteisö ja taidekeskittymä. Lisäksi taloon tulee taiteilijoiden työhuoneita. Talossa oli 1950-60-luvuilla Vanajan kunnantoimisto ja sen jälkeen muita virastoja. Kulttuurikonttorilla on tarkoitus järjestää näyttelyitä, kursseja, luentoja, myyjäisiä ja pieniä tapahtumia. Mitä enemmän taidealan ihmiset ovat aktiivisia, sitä parempi. Konttorin ydinporukka on löytänyt toisensa siellä eri taiteenalojen ja eri yhdistysten yhteistyön kautta. Työtilojen tarvetta toki on enemmänkin, eli pelkästään meidän tilat eivät alueen taiteilijoille riitä, sanoo Ars-Hämeen puheenjohtaja Salla Laurinolli. Kiinteistösijoittaja Petri Yrjö-Koskinen kertoi syyskuussa Hämeen Sanomissa , että Lukiokatu 16:n sisäremontin pitäisi valmistua vuoden 2025 alkupuolella. Vuoden lopussa käytöstä pois jäävä, Hämeenlinnan kaupungin tarjoama Linja-autoaseman kulttuuritila on Saarisen mukaan ollut ponnahduslautana myös Kulttuurikonttorille. Konttoria ylläpitää kaupunkitaideja kulttuuriyhdistys Kaputa ry. – Osassa työhuoneita on kaksi vuokralaista, ja lisäksi tulee ryhmätila, jossa voi työskennellä useita taiteilijoita, Saarinen kertoo. PEKKA RAUTIAINEN Ars Häme ei pelkää kilpailua Riikka Happonen Hämeenlinnassa taiteilijoiden ja käsityöläisten suuri keskittymä on parinkymmenen vuoden ajan ollut Poltinahon taidekasarmilla. Täällä ei myöskään ole ollut kokeellista galleriaa, hän sanoo. Tila on tarkoitus avata yleisölle tammikuun alussa. – Linja-autoasema palveli tosi hyvin vapaan taiteen tilana. – Harvakseltaan tiloja vapautuu, ja aina tilalle on löytynyt tulijoita. – Näen, että kaikki kaupungeissa lisääntyvä kulttuuritoiminta on vain hyväksi kentän monipuolistumisen kannalta. Lukiokadun ja Kasarmikadun kulmassa olevan talon rakennutti 1860-luvulla puuseppämestari Adolf Lindberg. Talon keskiosa on muiden toimijoiden käytössä. – Konttorilla on pienempi yhteisö ja esimerkiksi myymälätilaa, hän vertaa. – Kaupungista puuttui taidelainaamo, jossa olisi saatavilla myös muiden kuin Ars Hämeen taiteilijoiden teoksia. Rakennukset omistaa kiinteistösijoitusyhtiö Y-K Finland oy. ” Osassa työhuoneita on kaksi vuokralaista, ja lisäksi tulee ryhmätila. Toisessa, Kasarmikadun puoleisessa päädyssä on viisi työhuonetta taiteilijoille ja käsityöläisille. Myymälä, galleria ja taidelainaamo sijoittuvat talon kirjastonpuoleiseen päätyyn. Hämeenlinnassa on lähiaikoina aloittamassa toimintaansa parikin uutta galleriaa ja taidelainaamoa, kun Hämeenlinnan taiteilijaseura sijoittuu Paperihuoneen viereiseen tilaan ja kaupunkitaideyhdistys Kaputa avaa vuodenvaihteessa Kulttuurikonttorin Lukiokadulle
Raati antoi kunniamaininnat tänä vuonna Mikko Kauppilalle romaanista Terveisin K. Raadin tietoon tuli tänä vuonna 70 suomeksi kirjoitettua esikoisteosta. Teos kertoo tasavertaisesti kaikista bändin jäsenistä: laulaja Tero Vesterisestä, rumpali, sanoittaja ja säveltäjä Teemu Jokisesta, kosketinsoittaja Janne Riionheimosta, basisti Markus Pihasta, kitaristi Petri Kivimäestä ja Mikko Enqvististä, pianisti Iikka Kotajasta, taustalaulaja Heini Ikosesta ja Hanna Marttilasta sekä trumpetisti Leo Kylätaskusta. LAURA HEINO Tosielämän komedia potkii ja provosoi Leevi Ikonen ELOKUVA Kneecap. Brittiläiset lojalistit yrittävät kieltää yhtyeen. (Teos), Mikko Malilalle romaanista Kastanjasota (Otava) ja Eino Tainalle romaanista Se laajenee (Avain). Paula Sankelon runokokoelmalle HS:n palkinto STT Paula Sankelon runokokoelma Katoava jää (Warelia) on voittanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. K-16. Like 2024. Tero Vesterinen perusti bändinsä vuonna 2006, ja vuonna 2009 julkaistiin ensimmäinen albumi Jönköping . Vuonna 1980 syntynyt oululaislähtöinen Sankelo on ammatiltaan museotyöntekijä, toimittaja ja tutkija. Ohjaus: Rich Peppiatt. Antti Heikkisen yhtyeestä kirjoittama teos sisältää jäsenten haastatteluja, valokuvia ja henkilökuvat jokaisesta jäsenestä. Hänen vasemman kätensä hermoradat olivat vaurioituneet synnytyksessä, mutta käsi kuntoutettiin, ja hän alkoi opiskella klassisen kitaran soittoa. Alkuajat koettelivat, koska Provinssirockin tuhannen hengen teltassa heitä kuuntelemassa oli vain kolmisenkymmentä kävijää. Palkintotiedotteessa sanotaan, että Sankelon teosta lukiessa tulee kirjaimellisesti kylmä, vaikka myös ilmaston lämpenemisestä on kysymys. Onnellinen mies -levyn (2015) julkaisun aikaan sopimus oli tehty tuottaja Pekka Ruuskan kanssa, minkä jälkeen bändi lähti nousukiitoon. Etenkin Dochartaigh, joka ei kalpene edes sivuroolin tekevän Michael Fassbenderin rinnalla. Mustan humoristinen tarina alleviivaa, ettei kielien ja kulttuurien kehitys tapahdu kouluissa ja komiteoissa, vaan kaduilla ja yökerhoissa, eikä sen suuntaa voi ennalta päättää. 15 000 euron palkinto myönnetään vuoden parhaalle esikoisteokselle. Laulaja Tero Vesterinen syntyi Vantaan Myyrmäessä, mutta vietti lapsuuden Martinlaaksossa, joka on henkinen koti yhä edelleen. Hienot roolit tekevä kolmikko nimittäin näyttelee itse itseään. Luja yhteishenki ja järkähtämätön ystävyys ovat pitäneet heidät yhdessä. Elokuvasta ei arvaisi, että se on tositarina. Kokoelman runojen keskeinen aihe on arktisen alueen luonto. Elämä ja kuolema näyttäytyvät Sankelon runoissa samanaikaisina, ja jylhä kohtalokkuus pysyy läsnä. Osa kappaleista syntyy kuolemaan johtaneista ystävien menetyksistä, kuten Kiljut riemusta (2011), josta tuli Roosa nauha -kampanjan (2024) tunnusbiisi. Kulttuuri p. Yksi maan nuorista toivoista, Mo Chara, tekee iirinkielistä räppiä kaverinsa Móglaí Bapin kanssa. Kukin kolmikosta näyttelee kuin kokenut ammattilainen. Ensimmäinen keikka Tavastialla vuonna 2010 oli positiivinen ja merkittävä tapahtuma. Se vain kasvattaa suosiota. Tunnustus jaettiin nyt 30. Klassinen vaihtui teini-iässä sähkökitaraan. Raati myös toteaa muun muassa, että Katoava jää hyödyntää taiturillisesti näkökulmien moninaisuutta. Arkeen puutunut Dochartaigh saa IRA:n jäsenyyteen viittaavan DJ Próvai -lempinimen. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto jatkaa vuosina 1964– 1994 myönnetyn J. H. Kaikista tunteisiin vetoavista naruista kiskotaan, välillä liikaakin. Erkon esikoiskirjapalkinnon perinnettä. Toimittaja ja kirjailija Antti Heikkinen on aiemmin kirjoittanut elämäkerrat Kari Tapiosta, Dannysta, Eila Roineesta, Juice Leskisestä, Heikki Turusesta, Kalle Päätalosta ja Jaakko Teposta. xxxx Rich Peppiattin provosoivassa komediassa Kneecap Pohjois-Irlannin levottomuuksien jälkeinen tyhjätaskusukupolvi kiskoo huumeita, bilettää ja kärsii näköalattomuudesta. kerran. Heikkinen ja Vesterinen eivät välttele rankempia kokemuksia: Tummemmilla teillä -luvussa kerrotaan laulajan romahduksesta rankan henkisen kuormituksen seurauksena. Heikkinen kuvailee humoristisesti ja autenttisesti omaa innostustaan musiikkiin ja tulkintojaan laululyriikoista. Heikkisen kuvaustapa on humoristisen lämmin ja hänen tyyliinsä savolaisen lupsakka. Rymättylässä syntyivät biisit Mitä tapahtui Hokkasen Timolle (2009) ja Kukaan ei koskaan (2009). Keikoilla hän pukeutuu kommandopipoon pitääkseen uran vaimolta ja pomolta salassa. Kneecap on oikea yhtye, joka on muun muassa keksinyt iirin kieleen sanat kokaiinille ja ketamiinille, ja ansainnut paikan brittien apurahajärjestelmän mustalta listalta. 343 s. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 23 Kun Vesterinen nousi suomirockin huipulle Anna Alatalo KIRJA-ARVIO Antti Heikkinen: Vesterinen yhtyeineen. Bio Rex. Bändiä veikattiin ”Mamban Tero Vaaran uudeksi projektiksi” ja uudeksi ”Neon 2:ksi”. Samalla pölyttynyt iirin kieli saa katu-uskottavuutta nuorison keskuudessa. Lukuisista kappaleista on tullut kansan yhteisiä klassikoita. He perustavat bändin keskiluokkaisen musiikinopettajan JJ Dochartaighin kanssa. Musta huumori ja monikerroksiset henkilöhahmot yhdistyvät kollektiivisten tunteiden käsittelyyn. Yhtyeen syntyhetket koettiin Rymättylässä rumpali Teemu Jokisen mökillä vuonna 2006. Kesto: 1 t 45 min. Siitä asti keikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Viime vuonna palkinnon voitti Iida Turpeinen romaanillaan Elolliset . Kymmenhenkisen yhtyeen musiikki asettuu suomirockin ja iskelmän väliin. Kirja ei kerro vain bändin syntytarinaa vaan on teos ystävyydestä, periksiantamattomuudesta ja ammattimuusikoiden vaativasta työnteosta. Kujeileva huumori ja energiset musiikkiosuudet kuitenkin paikkaavat puutteita. Isoisä oli kuuluisa hanuristi Vili Vesterinen ja isä autokauppias Meilahdessa. Niistä loppukilpailuun valikoitui kuusi romaania, kolme runoteosta ja yksi esseekokoelma. – Katoava jää näyttää maamme ja sen kielen paikan maailman kartalla, osana pohjoista ulottuvuutta, arktista valoa ja pimeyttä, raati lausuu. Työväenluokkaiseksi roskaväeksi identifioituvat pojat räppäävät rappiollisesta elämästä, poliisiväkivallasta ja luurangoista britti-imperiumin kaapissa. Kirjailijan oma ääni ja näkemys yhtyeen ainutlaatuisuudesta on vahvasti läsnä. Teos ammentaa niin kirjoittajan henkilökohtaisesta kokemuksesta, kaunokirjallisen perinteen tuntemuksesta kuin uusimman tieteen näytöistäkin. Kirjan tekovaiheessa Heikkinen pääsi sisään bändin maailmaan yleisön kautta ja salakuunteli yleisön reaktioita keikoilla 15 vuoden ajan. Esiintyjät: Mo Chara, Móglaí Bap, JJ Dochartaigh, Michael Fassbender. Musaope soittaa syntikalla taustoja. Hän asuu Huippuvuorilla. Se ei ole edes filmin yllättävin puoli. Hienovaraiseksi elokuvaa ei voi moittia. Vesterinen yhtyeineen on hetken ikuinen Antti Heikkisen bändihistoriikissa. Se esiintyi aluksi hääjuhlissa nimellä Rok-Vesterinen. V esterinen yhtyeineen on soittanut yhdessä lähes pari vuosikymmentä ja on noussut kotimaisen musiikin huipulle. Tero Vesterinen on pääosassa Antti Heikkisen kirjoittamassa bändihistoriikissa
Yhteensä seitsemän vuotta vuosina 2015–22 Hämeenlinnassa kiekkoillut Jeskanen, 24, on ollut alusta asti mukana seuran paluutarinassa. – Ehkä siitä fiksumpana ajateltiin, että tullaan Hämeenlinnaan. Puhuttiin, että Mestis-pelaajista kasataan runko ensimmäiselle kaudelle, Jeskanen sanoo. Isoveli Eemeli oli jo sitä aiemmin huomannut HIFK:ssa, miten kovempi kilpailutilanne Helsingin seuroissa on. – Tällä kaudella vielä enemmän, kun on tullut nimimiehiä. Pelaaminen on Jeskasen mukaan Jokereissa hyvin erilaista kuin saman sarjatason Ketterässä. – Ihan samalla lailla hän tuo kokemusta ja sellaista selkeyttä ja rauhallisuutta, Jeskanen kertoo. Yhtäkkiä ollaankin jo kauhua herättävässä tilanteessa, jossa joku Liigan seura, joka voi olla HPK:kin, saattaa joutua liigakarsinnoissa kohtaamaan eteenpäin vauhdilla pyrkivän narrilauman. – Tykkään kuitenkin myös pelata haastavissa paikoissa, joissa on painetta. Missä harjoitellaan ja missä pelataan. Jokerien ensimmäisen Mestis-kauden puheenaihe oli vielä kaukalon sijaan katsomossa. Seitsemän kautta HPK:ssa viettänyt Valtteri Jeskanen on päässyt seuraamaan Jokerien vauhdikasta kehitystarinaa sen Mestis-taipaleen alusta asti. Aamuisin täällä ei juurikaan muut treenaa kuin me. Jokerit oli siinä kohtaa saanut jo ehdollisen lisenssin Mestikseen, mutta tulevasta joukkueesta ei ollut vielä valtavasti tietoa. Mielelläni olen siinä rivimiehenä. 24 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Jokerit tulee, onko Liigan pohjapää valmis. Silti Jeskanen suuntasi omalla urallaan Hyvinkäältä Helsingin sijaan HPK:hon. Siinä on aika hyvä itsellänikin avata peliä. – Siitä se on lähtenyt vyörymään. Jokerit palasi suomalaiselle sarjakartalle viime kaudella Mestiksessä. – Ihan älyttömän siistiä on koko aika ollut. Jeskanen on sen huomion ympäröimänä itse ennen kaikkea luotettava peruspakki eli positiivisella tavalla sivustaseuraaja isommalle nostatukselle. Huomaamatta hän tekee muistakin pelaajista parempia. Topias Kauhala JÄÄKIEKKO H elsingin Jokerit pelaa tällä kaudella kaikki kotipelinsä Helsingin Jäähallissa, mutta sen varsinainen jääkiekkotukikohta sijaitsee Itä-Helsingin Herttoniemen uutukaisessa jäähallissa. Karsinnat mahdollistavat pelaamalla ansaitun nousun taas tästä kaudesta alkaen. Siihen on jo tottunut, mutta meille ei tule yhtään ilmaisia pelejä. – Tämä on tosi moderni. Tuossa on kaksi kaukaloa ja käytämme usein niistä molempia. Tuossa on pieni punttisalikin, Jokerien HPK-taustainen puolustaja Valtteri Jeskanen kertoo. Yleensä Stanley Cupin voittajat ja Leijonien MMja olympiasankarit aloittelevat uriaan näissä pääkaupunkiseudun lähiöhalleissa, mutta Jokerit toteuttaa nyt toisenlaista skenaariota. Ja tuntuu, että koko ajan vain lisääntyy tämä hypetys, Jeskanen kuvailee Jokereissa pelaamista. Kyllä se välillä shokkina tuli viime kaudella se fanimäärämme, meteli ja mediahuomio. Jokerien halliksi paikan tunnistaa kuitenkin oikeastaan vain siitä, että yhtäkkiä perusarkipäivänäkin on aulassa mediaa paikalla. Tämän kauden tavoitetaso määrittyi viimeistään, kun Stanley Cupin, olympiakultaa ja maailmanmestaruuden voittanut Valtteri Filppula palasi kasvattajaseuraansa. Jokerit on erikoisella tavalla ollut nyt kahden maailman välissä. Jeskanen oli jo lapsuudessaan käynyt isänsä saamilla ilmaislipuilla Jokerien peleissä. ” Mestiksen mestaruus on tavoitteemme ja siitä liiganousu. Jeskaseen otettiin ensimmäisen kerran Jokereista yhteyttä Mestiksen toissa kauden pudotuspelien alla, kun hän kiekkoili vielä Imatran Ketterässä. Viime kaudella Mestis-pelaajat pelasivat Mestistä, mutta paikoin Liiga-tason yleisömäärien edessä ja Liigasta tutun seurabrändin alla. Aaltonen ja HPK-taustaiset Pihlström ja Ahonen tuovat kokemusta ja omanlaistaan lisäosaamista joukkueeseen. Muutamista [pelaajista] oli puhetta. Jokerit-projekti on siitä eteenpäin edennyt vauhdilla, mutta johdonmukaisesti. – Se on se kokemus ja sijoittuminen kentältä. Erityistä kiinnostusta on taas herännyt, kun Valtteri Filppulan päälle vahvistui Jokerit yhtäkkiä lyhyessä ajassa myös Juhamatti Aaltosella, Antti Pihlströmillä ja Roni Ahosella. Kaikki haluavat kyllä Jokerit kaataa. Hän sattui jopa tekemään Rauman Pitsiturnauksessa joukkueen ensimmäisen uuden tulemisen jälkeisen maalin. – Halliasiatkin olivat vielä epäselviä. Filppula on Mestiksen pistepörssissä sijalla kahdeksan 15 pelin tehoilla 7+10=17, mutta pisteitä enemmän hän on tuonut joukkueeseen esimerkkiä ja laadukasta kahden suunnan pelaamista. Joukkueelle ne ovat olleet Jeskasen mukaan signaaleja siitä, että nousutavoitteisiin oikeasti panostetaan. Jokerit sähköisti varsinkin vieraspeleissään Mestiksen. Pikkuhiljaa on liigaan paluustakin puhuttu jo enemmän, Jeskasen mukaan myös sisäisesti. Jokerit tavoitteli jo viime kaudella Mestiksen mestaruutta, mutta tie tyssäsi puolivälieriin Kokkolan Hermestä vastaan. – Se on sisäistetty, että Mestiksen mestaruus on tavoitteemme ja siitä liiganousu. p Urheilu. – Aika spesiaali juttu olisi tänne päästä pelaamaan, hän kertoo miettineensä. Valtteri Jeskanen 140 Jokereissa on 140 MM-kisaottelun verran kokemusta. – Ketterässä ei kauheasti mitään paineita ole, eikä mediahuomiota, hän kertoo. – Tuota on itsekin hassua ajatella. Harjoitusarjen olosuhteista ei Jokerien tarina ole nyt jäämässä kiinni, sillä Herttoniemi kelpasi myös Suomen reissullaan NHL-joukkue Dallas Starsille. Edelleen on vähän outoa, että tuossa on tuollainen supertähti samassa joukkueessa, mutta päivä päivältä hän on tuossa enemmän kuin yksi jätkistä. On puitteet ja resurssit liigatasoa varten, mutta kuitenkin pelataan Mestistä. Iso hankinta oli Jokereilta myös Risto Dufvan palkkaaminen syyskuussa päävalmentajaksi. HPK:ssa MM-kokemusta on 70 peliä
Ja onko vieläkään nähty kaikkia peliliikkeitä. – Se ei ole mahdollista, koska sarja on auki ja meidän pitää pystyä aidosti kilpailemaan koko ajan. Totta kai tarkastelemme pelaajamateriaalia, kokoonpanoa ja loukkaantumistilannetta, Källarsson sanoo. HPK:n toimitusjohtaja Kaj Källarsson kertoo, että Jokerien liikkeitä seurataan tarkkaan myös Kerhon seurajohdossa. – Mutta ihan omien arvioidemme mukaisesti he ovat ryhtyneet investoimaan voimakkaasti joukkueeseen. Viime kaudella Pysyk pelasi 37 ottelua AHL:n runkosarjassa. Miten kovaa pystyn menemään. Källarssonin mukaan muun muassa siten, että seuran taloutta ei lähdetty oikaisemaan entistä isommilla pelaajabudjettileikkauksilla. Sitten pitää saada tuollaisia pelejä tasaisesti koko ajan, Jeskanen sanoo. Tehopisteitä Pysyk on tehnyt otteluissa 104 (28+76), ja kanadalaisen nimissä on myös yksi NHL-hattutemppu helmikuulta 2020. Sen takia HPK myös Källarssonin mukaan reagoi hyvin aikaisessa vaiheessa alkukauden huonoihin tuloksiin. Seuran puheet ja toimet ovat koko ajan vahvemmin sen suuntaisia, että Jokerit hakee liigakarsintojen kautta nopeaa nousua Liigaan. – Tiedostettiin totta kai, että kun sarja on auki, niin varmasti Jokerit tulee olemaan yksi sellainen organisaatio, joka tulee tekemään merkittäviä panostuksia, vaikka tuossa hetki sitten vielä taisivat julkilausua, että nykymallilla ei ole kestävää tavoitella nousua vielä tällä kaudella, hän kertoo. Heillä on iso markkina siellä taustalla ja tarvittaessa isoja resursseja. Penkin päässäkin on kokenut liigatekijä Risto Dufva. HPK-taustainen Valtteri Jeskanen (vas.) on päässyt tällä kaudella pelaamaan Valtteri Filppulan joukkuetoverina. Kaksi Valtteria. Edellisessä pelissä Jokerit esimerkiksi jo pöllytti vieraissa TUTO:a lukemin 5–0. En tekisi tätä, jos en toivoisi pääseväni kisaamaan. SaiPa kertoi tiistaina hankkineensa urallaan 154 NHL:n runkosarjaottelua pelanneen maalivahdin Michael Hutchinsonin. Vonn kertoi tavoitteekseen kisata maailmancupissa tällä kaudella. – Se oli jo lähellä liigatasoa. Onko seuralla vielä reagointivaraa, jos tilanne sitä vaatii. – Täällä on nuorillakin jätkillä jonkun verran liigakokemusta, ja sitten on ihan kokeneita jätkiä. – Raskas kevät on varmasti tulossa, mutta sitä varten tehdään töitä, että pystytään pelaamaan huipputasolla monta ottelusarjaa. – On todella upea juttu, että pääsimme nopeasti sopimukseen näin kokeneen pelaajan kanssa, jolle olisi takuulla ollut runsaasti kiinnostusta muillakin seuroilla Euroopassa, SaiPan urheilujohtaja Harri Aho totesi tiedotteessa. Tilanteen oikeneminen pitää hakea menestymisen ja kasvun kautta, hän sanoo. – Yritän olla menemättä asioiden edelle, koska ylitettäviä esteitä on yhä. – Seuraamme tarkkaan, tarvitseeko meidän tehdä jotain liikkeitä. Vonn puhui myös mahdollisuudesta kisata 2026 talviolympialaisissa. Tämänhetkinen pistekertymämmekään ei anna puskuria mihinkään suuntaan. Urheilu p. Jokerit on noussut jo sarjan kärkeen ja näyttää pelillisesti vahvalta joukkueelta. HPK:ssakin seurataan tarkkaan Jokerien peliliikkeitä Topias Kauhala Mestiksen Jokerit vahvistui jo kauden alla Valtteri Filppulalla ja nyt seura hankki lyhyessä aikaikkunassa tukun kokemusta ja -laatua, kun Juhamatti Aaltosen, Antti Pihlströmin ja Roni Ahosen kanssa tehtiin jokerisopimukset. En tiedä, Vonn sanoi. Nyt HPK on oletettavasti seuraamassa tilannettaan niin joukkueessaan kuin sarjataulukossa. Se, että Mestiksessä on dynaamisesti eteenpäin pyrkivä seura, on käytännön tasolla vaikuttanut myös HPK:n omaan strategiaan. Pysyk on SaiPan kanssa tositoimissa jäällä ensi viikolla. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 25 – Hän on vaativa, mutta pelimme on selkeytynyt ja mennyt koko ajan eteenpäin. He näyttävät mallia. Pysyk, 32, on pelannut NHL-urallaan yhteensä 521 runkosarjaottelua Buffalo Sabresissa, Florida Panthersissa ja Dallas Starsissa. – Olennaista on juuri se rutiinitason kehittäminen liigatasolle. Minulla on tavoitteita. Yhdysvaltalainen kertoi päätöksestään New York Timesin haastattelussa. Vonn voitti 82 maailmancupin osakilpailua ja olympiakullan syöksylaskussa, mutta joutui lopettamaan uransa, koska hänen useaan kertaan vammautunut oikea polvensa ei enää kestänyt kisaamista. Ja se on koko ajan liigakiekon oloista. RD [Dufva] tietää todella hyvin sen tason ja yrittää meitä joka päivä puskea sitä kohti, Jeskanen miettii. Kerho vaihtoi rivakasti päävalmentajaansa ja on hankkinut kauden aikana jo kolme uutta pelaajaa. Jos Liigan pohjapäässä saatettaisiin yksittäisinä hetkinä jo miettiä, miten lähellä liigatasoa Jokerit on, niin miten Liigaa 70 pelin verran pelannut Jeskanen arvioisi joukkueensa tasoa. Lindsey Vonn tekee paluun viiden vuoden tauon jälkeen STT ALPPIHIIHTO Kaikkien aikojen menestyksekkäimpiin alppihiihtäjiin kuuluva Lindsey Vonn, 40, palaa kilparinteisiin. Vonn oli polven tekonivelleikkauksessa seitsemän kuukautta sitten. – Meiltä tulee esimerkiksi useampi pelaaja lähtemään suurella todennäköisyydellä U20 MM-kisoihin. Rakastan kovaa menemistä. TOMI NATRI / AOP Liigayllättäjä SaiPa hankki yli 500 NHLottelun pakin STT JÄÄKIEKKO Jääkiekon Liigassa monen yllätykseksi neljäntenä oleva SaiPa teki jo toisen kovan luokan hankinnan tällä viikolla, kun lappeenrantalaisseura ilmoitti solmineensa loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Mark Pysykin kanssa
– Henkilökohtaisesti se oli todella tärkeä turnaus, kun sain pelata vanhempien mukana ja onnistuin ihan hyvin, vaikka hävisimmekin, kisojen jälkeen Saksan Bundesliigan Hoffenheimiin lainalle siirtynyt Raitala sanoo. Kuka oli Hahlille olennainen HPK-valmentaja matkalla NHL-pelaajaksi. Pikkuhuuhkajien EM-lopputurnausjoukkueessa pelanneen Mehmet Hetemaj’n mukaan Suomen ryhmässä riitti uskoa kisapaikkaan, vaikka jatkokarsintojen vierasottelu oli vaikea ja päättyi Itävallassa tappioon. Ja mitä kaikkea Hahl tätä nykyä tekee Hämeenlinnassa, myös jääkiekon parissa. Otteluparin avauspeli on perjantaina Tampereella ja ratkaisukamppailu ensi tiistaina Norjassa. 26 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Pikkuhuuhkajat yrittää toistaa 16 vuotta vanhan uroteon Tapio Keskitalo?/?STT JALKAPALLO L okakuussa 2008 Turussa elettiin dramaattisia jalkapallohetkiä, kun Suomen alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkue kaatoi rangaistuspotkukisassa Itävallan ja eteni EM-kisoihin. – Tiesimme arvomme emmekä lähteneet kumartamaan tai pelkäämään ketään. – Altavastaajina lähdimme otteluihimme. – Muistan yhden sellaisen aloituksen, kun siellä tuli [Igor] Larionovia, [Steve] Yzermania ja [Brendan] Shanahania vastaan. Hämeenlinnaan pitkän ja monimuotoisen uran jälkeen lopulta taas kotiutunut Hahl, 44, on siis vieraana Hämeen Sanomien Kiekkokiuas-podcastin neljännessä jaksossa. Tuosta tullaan varmasti näkemään paljon pelaajia, jotka ottavat tulevaisuudessa isoa roolia A-maajoukkueessa, hän sanoo. – Tiesin tasan tarkkaan, mihin Perpalle (Perparim Hetemaj) voi syöttää ja miten hän haluaa syötön, Mehmet Hetemaj sanoo. Teemu Pukki (vas.) oli yksi Ruotsin kisojen joukkueen tulevista huippuammattilaisista. Riku Hahl mitteli NHL-legendojen kanssa ja vastaan NHL:ään HPK:sta urallaan edennyt Riku Hahl on Kiekkokiuas-podcastin vieraana. Pikkuhuuhkajat hävisi kaikki lopputurnausottelunsa. – Kun ei tiennyt niin paljoa [NHL:n kuvioista], niin ei osannut odottaa mitään ja pystyi pelaamaan tosi ennakkoluulottomasti ja mennä vain nauttimaan siitä jutusta, Hahl kertoo. [Brett] Hull oli viivassa ja sitten oli [Nicklas] Lidström. Se kaikki selviää Kiekkokiukaan uudesta jaksosta, joka on kuunneltavissa sekä Soundcloudissa että Spotifyssa . Kannoimme itsemme ylpeinä ja hyvin, Mehmet Hetemaj sanoo. Millainen maailma NHL oikeastaan pelaajalle oli. Suomi on pelannut alle 21-vuotiaiden miesten EM-lopputurnauksessa vain kerran. – Nykyinen joukkue on harvinaisen kovatasoinen. Euroopan mestaruudesta taisteltiin seuraavana kesänä Ruotsissa, ja sitä ennen tai sen jälkeen Pikkuhuuhkajia ei ole EM-lopputurnauksissa nähty. Lukas Hradecky jäi lopputurnauksesta pois loukkaantumisen takia. – Hän hitsasi joukkueen hyvin yhteen humaanilla ja rauhallisella johtamistavalla, kuten on nähty A-maajoukkueessakin, hyökkäävänä keskikenttämiehenä viihtynyt Hämäläinen tiivistää. Yksi Pikkuhuuhkajien ja Huuhkajien EM-lopputurnausryhmiä yhdistävistä tekijöistä on päävalmentaja Markku Kanerva. Kisapaikka ratkesi aikoinaan tunnemyrskyssä. Hetemaj’n veljeksille turnaus oli tärkeä myös siksi, että he pääsivät pelaamaan samassa joukkueessa. Mehmet Hetemaj JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA Topias Kauhala JÄÄKIEKKO Silloin vasta vähän päälle parikymppinen Riku Hahl pelasi heti ensimmäisen NHL-kautensa lopussa Colorado Avalanchen paidassa läntisen konferenssin finaaleita Detroit Red Wingsiä vastaan. – Fiilis oli todella hyvä, mutta se ei mennyt mitenkään yli, pelaajauransa jo päättänyt Hetemaj muistelee kisapaikan varmistumista. Katselin, että hetkinen, mitäköhän tässä nyt tapahtuu. Eräskin aloitustilanne havainnollisti, minkälaisiin peleihin nuori hämeenlinnalainen HPK-kasvatti oli edennyt. p Urheilu. – Kovaa se kolahti, mutta sieltä noustiin, saman vuoden lopulla ruotsalaisseura Djurgårdeniin siirtynyt Hämäläinen muistelee. Markku Kanervan valmentama Pikkuhuuhkajat ei lähtenyt nöyristelemään kahdeksan maan EM-lopputurnaukseen, vaikka lohko oli armoton. Kaikki juoksivat Psykon (maalivahti Tomi Maanojan) luo ja hyppivät sekä pomppivat minkä ehtivät, nykyään Gnistanissa pelaava Raitala sanoo. Hahl oli päässyt yhtäkkiä isoimpien mahdollisten NHL-poikien leikkeihin – ja sen tilanteen tietynlainen yllättävyys jopa auttoi häntä. Riku Hahl on Kiekkokiuas-podcastin kauden neljännen jakson vieraana. – Oli siinä sellainen tunnemyrsky. Osalla pelaajaura jatkuu edelleen. Oltiin siinä alivoimaa tappamassa, Hahl muistelee Kiekkokiuas -podcastin uusimmassa jaksossa. Myös puolustaja Jukka Raitalalla on lämpimät muistot kisapaikan ratkaisseesta pelistä, jonka yksi sankareista oli kaksi maalia tehnyt Jussi Vasara. Hetemaj kehuu Mika Lehkosuon luotsaaman tämän hetken Pikkuhuuhkajien modernia pelitapaa. Joukkueessa olivat muun muassa Perparim Hetemaj, Tim Sparv, Joona Toivio ja Teemu Pukki. Hyvin olimme matseissa mukana, mutta kuten yleensä käy, kovat jengit jotenkin kaivavat pisteet, viime vuoden syksyllä pelaajauransa päättänyt Kasper Hämäläinen sanoo. Hahl päätyi HPK:n alemmista ketjuista NHL:ään ja sai siellä heti ensimmäisellä kaudellaan mahdollisuuden taistella Stanley Cupin voittamisesta yhdessä muun muassa Peter Forsbergin, Joe Sakicin ja Patrick Royn kanssa. Asia saattaa muuttua lähiaikoina, kun Suomen alle 21-vuotiaat kohtaavat EM-jatkokarsinnoissa Norjan. Tulevista tähtinimistä Englannin joukkueessa olivat muun muassa James Milner, Theo Walcott sekä Joe Hart, Saksalla Jerome Boateng, Sami Khedira, Mats Hummels, Mesut Özil sekä Manuel Neuer ja Espanjalla esimerkiksi Cesar Azpilicueta sekä Javi Martinez. Suomen lohkossa olivat Espanja, Englanti ja Saksa, joista viimeksi mainitut etenivät finaaliin asti. EM-lopputurnausryhmästä useat suomalaispelaajat tekivät komeat kansainväliset urat. Hämäläinen ei ollut tyytyväinen EM-suoritukseensa. ” Tiesimme arvomme emmekä lähteneet kumartamaan ketään. Hahl kertoo Hämeen Sanomien urheilutoimittajien Topias Kauhalan ja Joonas Lainesalon isännöimässä jaksossa ennen kaikkea uransa kolmesta NHL-kaudesta. Joukkuemäärässä oli iso ero ensi kesänä Slovakiassa pelattavaan EM-turnaukseen, jossa on mukana 16 maata
045 -319 44 80 Tomi Keräilijä ostaa: Kunniamerkkejä,sotilasasuja.Lotta ja Suojeluskunta esineitä.OMEGA ja muita miesten rannekelloja.Muuta keräilytavaraa.0504381969 Matti Selin LUE Hämeen Sanomat Paikallinen media on paikkakuntalaisen puolella. Tahti muuttui toisen erän neljännessä pelissä, jossa Wimbledonin mestarit Heliövaara ja Patten siirtyivät syötönmurrolla 3–1-johtoon. Se vie aikaa ja kuluttaa kroppaa. Häntä painoi äidin kuolema, joten lähtökohdat kauteen olivat hankalat. Virtanen jäi MM-kilpailuissa 34:nneksi ja sai muistutuksen matkasta maailman kärkeen. JÄÄKIEKKO LIIGA Kiekko-Espoo–JYP 1–4 (1–1, 0–1, 0–2) NHL Pittsburgh–Detroit ja. Tavoitteena ovat MM-kilpailujen tekniset rajat, Virtanen kertoi torstaina lehdistötilaisuudessa. Valtter Virtanen vaihtoi ”pomminvarmat” riskeihin Konkari Virtanen ja nuori Makar Suntsev metsästävät Suomelle olympiamaapaikkaa. – Jos tekee vain peruskolmoishyppyjä, on turha lähteä kisoihin. On löytynyt itseluottamus neloishypyn harjoitteluun. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Heliövaara ja Patten lihottivat ATP-finaaleissa tilipussiaan Reima Rautiainen, Helen ScottSmith?/?STT TENNIS Harri Heliövaara ja Britannian Henry Patten jatkoivat torstaina voittokulkuaan tenniksen ATP-finaaliturnauksen miesten nelinpelissä. Päätöserän katkaisupeli oli jännittävä ja venyi jatkopalloille. – Viime kausi oli itselleni terapiakausi ja hain eri juttuja. 2–3 (0–0, 2–2, 0–0, 0–1) Washington–Toronto ja. OSTETAAN RAVINTOLAT JA BAARIT HUIKOPALA KAUPPAKESKUS GOODMAN KAIVOKATU 7, 13100 HÄMEENLINNA LOUNAS SISÄLTÄÄ: RUNSAAN SALAATTIPÖYDÄN, LEIPÄVALIKOIMAN, MAITO/KOTIKALJA, KAHVI/TEE. – Kauteen lähtö on ollut tahmea. Suntsevin syksy on ollut täynnä uutta, kun hän muutti Espooseen ja aloitti opinnot Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. 11. 7,30€ AUTO OSTETAAN! Myös vialliset. Joukkueet pelasivat molemmat ottelunsa Kangasalla. Heliövaara ja Patten varmistivat turnauksen välieräpaikkansa jo aiemmin kahdella voitolla. 11. Kolmea voittoa lähdettiin lohkovaiheessa hakemaan, ja nyt se saatiin, Heliövaara iloitsi. LOUNAS TARJOLLA MYÖS MA-PE KLO 10:30-14:00 12,90€ HUIKOPALAN UUSI LAUANTAILOUN AS VAIHTUVASTA NOUTOPÖYDÄ STÄ KLO 11-15 15 90 Lapset 0-2v. Ei menty urheilu ja tulos edellä vaan hain hyvää fiilistä. Yli puolet hypyistä on vaikeampia kuin viime kaudella. Harjoitukset ovat Vantaan Tikkurilassa. RAHAPELIT KESKIVIIKKO-JOKERI Keskiviikko 13. – Nyt on menty tietoisesti riskillä ja epämukavuusalueella, mutta mukavuusalueen taso ei vain valitettavasti riitä, Virtanen paalutti. Heliövaara ja Patten ovat kahden voiton päässä turnausmestaruudesta ja lähes 900 000 euron kokonaispotista. Sähköpotkulauta on ollut apuna, niin olen saanut nopeutettua kävelyosuuksia, kotkalaislähtöinen luistelija naurahti. Tulospörssi Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 27 Urheilu p. 11. Kilpailu on äärimmäisen kovaa. – Haluan kokonaisvaltaisia ja laadukkaita suorituksia. Torinossa pelataan perjantaina päätökseen toinen alkulohko, jossa toiseksi sijoittunut pari asettuu oman lohkonsa voittanutta suomalais-brittiparia vastaan lauantain välierässä. Onnistumisia tuli kisasta toiseen, hän ruoti lopulta hyväksi kääntynyttä kautta. Jokerinumero: 3 3 2 8 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 11 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 7 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KENO Keskiviikko 13. – Pääkaupunkiseudulla on ollut totuttelemista siihen, miten kauan menee paikasta toiseen siirtyessä. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 5, 10, 20, 22, 25, 26, 28, 32, 36, 39, 43, 45, 46, 49, 51, 53, 56, 63, 68 Kunkkunumero: 25 TENNIS TORINO Miesten ATP-finaaliturnaus, nelinpeli: Mike Bryan -lohko, alkulohkon viimeisiä otteluja: Harri Heliövaara Suomi/Henry Patten Britannia (7)–Wesley Koohof Hollanti/Nikola Mektic Kroatia (3) 4–6, 6–3, 12–10. 3,30€ Lapset 7-11v. Nyt on tultu taistelemaan. Lääkärinä työskentelevän perheenisä Virtasen vieressä istui lehdistötilaisuudessa Suomen toinen miesten yksinluistelun GP-edustaja Suntsev, joka kuunteli nöyränä Virtasen tahtia. Olympiamaapaikan tavoittelu vaatii MM-menestystä 37-vuotiaalta Virtaselta tai 20-vuotiaalta Makar Suntsevilta. Hänellä riittää vinkkejä lähes kaksi vuosikymmentä nuoremmalle kilpakumppanille esimerkiksi urheilun ja korkeakouluopintojen yhdistämisessä. Aikaa Italiassa järjestettäviin olympialaisiin on reilu vuosi, mutta Virtasen askelmerkit ovat selvät ja mahdollisuudet tiedossa. – Todella hyvältä tuntuu. Heliövaara/Pattenilla oli erässä useampikin ottelupallo. ilmaiseksi Lapset 3-6v. 3–4 (2–1, 1–0, 0–2, 0–1) Utah–Carolina 4–1 (1–0, 0–1, 3–0) C: Sebastian Aho 0+1 U: Matias Maccelli 0+1 Colorado–Los Angeles 4–2 (1–2, 1–0, 2–0) C: Mikko Rantanen 3+1, Artturi Lehkonen 1+1 Anaheim–Las Vegas 2–3 (1–1, 0–1, 1–1) LENTOPALLO KANGASALA Naisten Challenge Cup, 2. Virtanen on kolunnut viidet MMja yhdeksät EM-kilpailut. Suuremmat pisteet mielessä hän palautti neloishypyn vapaaohjelmaansa täksi kaudeksi. Turnauksessa kolmanneksi sijoitettu pari Koolhof/Mektic mursi seitsemänneksi listatun Heliövaara/Pattenin syötön avauserässä kerran. Petteri Ikonen?/?STT TAITOLUISTELU Terapiakausi on ohi, ja taitoluistelukonkari Valtter Virtanen on valmis käymään uraltaan puuttuvan saavutuksen eli olympiaedustuksen tavoittelun kimppuun. Valtter Virtanen työskentelee luistelun ulkopuolella lääkärinä. Viikonloppuna hän yrittää edetä kohti suurta tavoitettaan Helsingissä järjestettävässä GP-kilpailussa. kierrokselle erävoitoin 6–0. kierroksen 2/2 peli: Maccabi Haifa, Israel–LP Kangasala 0–3 (15–25, 12–25, 13– 25) LP Kangasala 3. – Viime kaudella pääsin pomminvarmoilla ohjelmilla yli 200 pisteen. He kukistivat Torinossa alkulohkonsa päätteeksi Hollannin Wesley Koolhofin ja Kroatian Nikola Mekticin 4–6, 6–3, 12–10. Lyhytohjelmat ovat olleet hyvät, mutta vapaaohjelmaa on vaikeutettu tietoisesti tosi paljon. Virtanen oli vuonna 2023 jo paketoimassa hienoa yksinluistelu-uraansa ja kokeili hetken pariluistelua. Heliövaara ja Patten olivat varmistaneet paikan turnauksen välieriin aiemmin. Ykkösjuttu on se, että sitä pystyy edes harjoittelemaan. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 2, 3, 13, 14, 21, 22, 23, 30, 32, 35, 39, 43, 45, 53, 56, 60, 62, 67, 70 Kunkkunumero: 3 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 8, 9, 11, 15, 20, 21, 24, 27, 30, 31, 36, 38, 40, 42, 44, 53, 55, 65, 68, 69 Kunkkunumero: 42 Torstai 14. Lopulta hän päätti jatkaa yksinluistelijana. Suntsev ylsi viime kaudella EM-debyytissään 20:nneksi mutta MM-kilpailuissa hän ei ole vielä ollut. Torstain alkulohkopäätökselläkin oli kaksikolle merkitystä, sillä pari kuittasi otteluvoitosta vajaat 90 000 euroa
2.Tim. Huomenna: Aarne, Aarno ja Aarni. Nimipäivät: Tänään: Janina, Janika, Janita ja Janette. Ortodoksisessa kalenterissa: Matti. PERJANTAINA 15. Päivän sana: Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Ortodoksisessa kalenterissa: Guri. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Janina, Jannika, Jeanette ja Janica. SUDOKUN RATKAISUT TASO: X TASO: XXX X XXX p Päivyri 28 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 8.27 ja laskee klo 15.45. FINGERPORI SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. 4: 7. MARRASKUUTA 2024 LASSI JA LEEVI B. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Arna, Arne ja Arnold. VIRTANEN VIIVI JA WAGNER KAMALA LUONTO 4 5 8 4 7 6 7 1 4 2 9 2 6 9 5 1 4 3 2 5 8 3 9 7 2 1 9 1 3 5 4 9 2 9 1 3 7 1 9 2 6 6 6 5 1 7 4 4 1 5 4 3 2 8 6 1 7 3 2 1 9 3 6 4 8 5 7 5 8 4 2 7 9 6 1 3 6 3 7 1 5 8 4 2 9 7 2 6 9 8 5 1 3 4 8 5 1 4 3 6 7 9 2 9 4 3 7 1 2 5 8 6 3 6 5 8 9 7 2 4 1 4 9 8 6 2 1 3 7 5 1 7 2 5 4 3 9 6 8 2 4 8 6 9 1 5 3 7 7 1 9 2 3 5 6 8 4 6 3 5 7 8 4 2 1 9 4 8 6 5 7 2 3 9 1 9 7 1 8 6 3 4 2 5 5 2 3 4 1 9 7 6 8 1 9 7 3 5 6 8 4 2 3 5 4 9 2 8 1 7 6 8 6 2 1 4 7 9 5 3 AJAN SÄVEL
Erityistä painetta on Tuomelan ja Ahveniston alueitten suunnassa. P Sampsa Indrén: HoldFast. Eräs Teatteri, Aulangontie 1, Hämeenlinna klo 18.30. P Setlementin Seniorit. P Jarmo Nieminen: Paluu. Ammattiopisto Tavastia, L-rakennus, Hattelmalantie 25, Hämeenlinna klo 9–11.30. Ensimmäinen paluukyyti lähtee 20 minuutin kuluttua keikkojen loppumisen jälkeen. Joulukorttiaskartelua. P Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–17. Ilmainen sisäänpääsy. Päivyri P. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Matin ja Tepon kanssa tehty Vauhti kiihtyy päätyi vuonna 2022 jopa Emma-ehdokkaaksi. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Nykyisin Hämeenlinnan oppikouluissa saattaa olla samalla luokalla yli neljäkymmentäkin oppilasta. Mukana illassa on vähävaraisia lapsiperheitä auttava Hope ry. Sisäänkäynti Painohalliin on rakennuksen takaa, vanhan lastauslaiturin kautta. Ilta alkaa yhteisleikillä kello 18. Värivaloin valaistu Forssan kirkko soi musiikkiopiston oppilaiden ja opettajien toimesta. Hallituskatu 11, Hämeenlinna klo 12–16. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@ hameensanomat.fi. P Kissakoti Kattilan pikkujoulu. I linja, Forssa klo 18–20. Suomessa on tänä vuonna runsas oravakanta. Portion Boys korkkaa uuden keikkapaikan Kantolassa Hämeen Sanomat Hämeenlinnan uusi keikkapaikka Painohalli avautuu perjantaina 15. päivän loppuun. Painobussi lähtee Turuntie 25:stä kello 19.40, 20.10. Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–17. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 29 Suistolla räpätään Vitun Ison Rotsin tahtiin Hämeen Sanomat Suisto-klubin lauantai-illassa nähdään rap-kokoonpano Vitun Iso Rotsi. Kalvolan kirjasto-palvelupiste, Sauvalanaukio 4, Hämeenlinna klo 7.30– 16. P Helenen Salongissa . Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Julkaisut ovat keränneet miljoonia striimejä Spotifyssa, Youtubessa sekä TikTokissa. Kahtoinlampi, Hämeenlinna klo 18–20. Kansakoulujen taloudenhoitaja Olavi Leino sanoo tilanteen muuttuvan parin vuoden sisällä varsin kiusalliseksi. Lasse-Maijan etsivätoimisto: Kadonnut maskotti klo 17-18.30. Avoin vertaisryhmä. Maaja metsätalousministeriön päätöksen mukaa saa tänä vuonna Lapin lääniä lukuun ottamatta metsästää oravaa marraskuun 15. P Marja-Terttu Jokinen: Neljä vuodenaikaa – syksy. Jousisoitinoppilaat esiintyvät. Hauhon musiikkijuhlien konserttisarja. Pohjantähti-sali, Keinusaarentie 2, Hämeenlinna klo 18. TAPAHTUMAT P Hämärähommia. Energisessä live-showssa DJ:nä toimii Loasteeze. P Taidekahvit. ELOKUVAT P Kino Tervakoski. P Suomen Egyptologisen Seuran esineistöä: Arkipäivän elämää muinaisessa Egyptissä. NÄYTTELYT P Ritva Kangas ja Riitu Uosukainen: Vaeltajat. Soitto alkaa tuttuun tapaan kello 21. Irlantilaisen taiteilijan valokuvanäyttely nykyelämän hullusta kiireestä. Galleria Vanaja, Possentie 7, Hämeenlinna klo 8–20. Le Blason Vaakuna, Possentie 7, Hämeenlinna klo 18–23. P Waltteri Torikka & Marko Hilpo. Ilmoita tapahtumasta nopeasti ja helposti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Painohallille kulkee keikkailtoina oma bussivuoro, joka tekee sekä perjantaina että lauantaina kolme menoja paluumatkaa Myllymäestä Kantolaan ja takaisin. P Milla Koivunen, Taide Milou. Kuitenkin kouluja täytyisi rakentaa, vieläpä entisestään lisättyjä laatuvaatimuksia noudattaen. marraskuuta. Hämeenlinnan pääkirjasto, Aulan näyttelytila, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–17. Kaikessa tapauksessa Hämeenlinnaan joudutaan rakentamaan kouluja lisää, se on varmaa. Räppärien Sairas T ja Käsipuoli muodostaman duon ensimmäiset singlet Ajan pitkin Länärii sekä Mikä täällä dunkkaa ovat keränneet huomiota Suomen rap-faneissa. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 13–18. Tutustutaan oppaan johdolla Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista -näyttelyyn, jonka jälkeen keskustellaan näyttelyn herättämistä ajatuksista. Riihimäen Teatteri, Hämeenaukio 1, Riihimäki klo 19–21.30. Toinen rata on esteetön ja enemmän valaistu. Viiden hämeenlinnalaisen taiteilijan yhteisnäyttely. Mustialan maatalousoppilaitoksen ja Hämeenlinnan Lyseon havaintoesineitä. Puupiirroksia ja keraamisia veistoksia. Hämeenlinnan Teatteri, Keinusaarentie 5, Hämeenlinna klo 19. P Valon väri. ja 20.40 ja kulkee keikkapaikalle linjaautoaseman ja terveyskeskuksen kautta. URHEILU JA LIIKUNTA P Joogakoulu Kajo: Hathajoogan perusryhmä. P Tuolin tarina. Mistä Hämeenlinnaan loihditaan lisää kouluja lähivuosina. Painohallin ovet avautuvat kello 20 ja tuntia myöhemmin aloittaa DJ Etutukka. P Anne Jyrkiäinen: Pikku Italia. Ruuanlaittoa ja yhdessäoloa. Vitun Iso Rotsi -duon muodostavat räppärit Sairas T ja Käsipuoli. Hämeenlinnan pääkirjasto, Galleria, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–15. MUSIIKKI P Rockabilly Boys. Käsityötalo Willa Vaski, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–17. kun taas toinen on haastavampi kulkea pimeämmässä metsämaastossa. TEATTERI P Kakkua Kerrakseen. Kahvila Dois Amores, Raatihuoneenkatu 4, Hämeenlinna klo 12–16. P Joe Tully: Tempus Fugit. Yhtye tunnetaan muun muassa kappaleista Kyläbaari , Elämän ABC , Karjala takas sekä Sierralla Nevadaan . P Hauankaivajat, Jani ja Yleistilan lasku, Hirttämättömät. . Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 13–18. Gladiator 2 klo 19-21.30. Perheen yhteinen pimenevän illan tapahtuma. Ikimetsägalleria, Palokunnankatu 20b, Hämeenlinna klo 10–16. Viinija puutarhamyymälä, Lepaa, Viinitilantie 12, Hattula klo 9–17. P Misty Merry Night, Show & Dinner burleski-ilta. P Päivi Kurronen: Väriä elämään. P Kipsipossu ja pellavankukka. Hämärähommia Hämeenlinnassa -tapahtumassa Kahtoilammen ympäristöön tehdään kaksi omatoimisesti kuljettavaa rataa, jotka tutustuttavat kulkijat hämäränajan eläimiin. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. P Ortodoksinen nuortenilta. Glögi&piparipöytä, arpajaiset,valikoidut käsityöt ja kannatustuotteet. Mihin mitäkin sijoitetaan ja rakennetaan, se on vielä avoinna. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. siitä, että peruskoulun luokkakoko saa olla korkeintaan 32 oppilasta. P Leena Mäki-Ketelä: Tekemisen iloa. Albertin Kellari, Kirkkorinne 2, Hämeenlinna klo 21.30. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 15.11.1974 Hämärä hommia Kahtoi lammella Hämeen Sanomat Perjantai-iltana tutustutaan hämärällä liikkuviin eläimiin Hämeenlinnan Ladun järjestämässä tapahtumassa Kahtoilammen uimarannalla. Lapissa alkoi metsästys jo 9. marraskuuta ja se päättyy 30.11. Kumppanuustalo, huone 109, 1 krs, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 14–16. Hml Ortodoksinen seurakuntakoti, Matti Alangon katu 11 A, Hämeenlinna klo 17.30–20.30. Hämeen Sanomien entiseen painoon rakennetun, tuhat henkilöä vetävän keikkapaikan korkkaa energinen bilebändi Portion Boys (kuvassa). Valtio myöntää kitsaasti rakennuslupia ja myös pääomia on vaikea saada. Halukkaat voivat ottaa mukaan myös omaa pientä evästä. Helene Schjerfbeckin teoksia. Rauhankatu 3, Hämeenlinna klo 14.30–16. Päätökseen oravanmetsästyksen sallimisesta on lisäksi vaikuttanut ensi talven todennäköinen pula eläimen käyttämästä ravinnosta. Vitun Iso Rotsi julkaisi debyyttialbuminsa XXL keväällä 2023. Taidehalli Häme, Hallituskatu 14, Hämeenlinna klo 11–17. Hope toivoo talvivaatelahjoituksia sekä ulkoiluja liikuntavarusteita lapsille. Verkatehdas, Vanajasali, Paasikiventie 4, Hämeenlinna klo 19. Taloudenhoitaja Leinon mukaan erityinen työryhmä pohtii parhaillaan Hämeenlinnan koulutarvetta vastaisuudessa. Menot tänään Oravanmetsästys alkaa Oravanmetsästys alkaa usean vuoden tauon jälkeen suurimmassa osassa maata perjantaina. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 14–16. Järjestön mukaan avun tarve Hämeenlinnassa on tällä hetkellä akuutti. Lauantaina Painohallissa kuullaan puolestaan ehtaa Manse-rockia, kun lavalle nousee legendaarinen Popeda nykyisen solistinsa Olli Hermanin johdolla. Yhtyettä lämmittelee kello 21 alkaen Rock Siltanen Group, ja Popedan vuoro on kello 22.30. Uusien tilojen tarve lähivuosina aiheutuu mm. alusta joulukuun 22. Riemu-museot, Temppelikatu 8, Riihimäki. P Valon ja musiikin ilta. Siltanen soittaa vielä toisen setin Popedan jälkeen. Ö-talo, Öllerinkatu 9, Riihimäki klo 18. P Sibeliuksen syntymäkoti. P Jousien ilta. Portion Boysin keikka alkaa noin kello 23. Koko perheen tapahtuma päättyy kello 20. Kumppanuustalo, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 8–15. P Äiti, vaimo ja muita mahdottomuuksia. P Perhekahvila Peuhula. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 11–17. Vuoksen rannoilta Riihimäelle. Järjestäjien mukaan lenkki voidaan toistaa kello 19, jos osallistujia on riittävästi. Mukaan tarvitaan säänmukainen vaatetus ja otsatai taskulamppu. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Laukkuja, koristetyynynpäällisiä, seinävaatteita. Auttaa voi myös osallistumalla joulukalenterikeräykseen. P Ullamaija Hänninen: Kartasto. P Antrea . P Trombi, purje ja kupla – Lasituulia 1980-luvun lopulta 1990-luvulle. P Noora Aalto: Eläinpiirroksia pastelleilla. KOKOONTUMISPAIKAT P Käsityötalo Willa Vaski. Puusepänkatu 5, Hämeenlinna klo 17–21. P 39 askelta
Kausi 1, 4/9. (U) 10.00 Maryn helpot kokkailut. 11.40 Strömsö 2023. Kausi 3, 10/10. 19.25 Hockey Night: KooKoo HIFK. 18.00 Päivän sää. Valmentaja Franklin. Hattu kourassa. (U) 03.15 Australian rajalla. (U) 18.00 Suomen huutokauppakeisari. Kausi 16, 7/20. 17.55 Uutiset. 18.30 Uefan jalkapallon U21 miehet EM-jatkokarsinta: FIN NOR. Suomen yksi tunnetuimmista tubettajista Herbalisti eli Juuso Karikuusi kertoi lopettavansa tubettajana. 19.45 Luontopäiväkirja. Kukaan ei pidä ennakkoluuloista, mutta niitä on kaikilla. Karmeliittaluostarista löytyy murhattu nunna. Onnea, Janina, Janika, Janita ja Janette! 08.22 Pikku Kakkonen. 16.35 Kun tanssin itsekseni. Rekkaralli. 07.05 Pikku Kakkonen viittomakielellä. Epäilyä ja epäröintiä. 17.05 Viiden jälkeen. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Millaista on elää ja hankkia elanto Norjan vuoristossa. 20.20 Hockey Night. Luostarista paljastuu lisää sotkuja. Kenties vierailu poikisi lahjoituksen kirkon remonttiin, mutta siitä sukeutuukin yllättävästi murhatutkinta. Hengenvaara huvittaa paremmin elokuvissa kuin omakohtaisesti koettuna. 18.30 Puoli seitsemän. 1/8. Kausi 2, 7/10. 17.55 Tarinoita tuntureilta (S). 17.25 Uutiset. Kurjet. Jännitysdraama jylhissä arktisissa maisemissa. Sarjan äänimaailma on suunniteltu rauhoittamaan. 07.27 Emmi ja Kuru (S). Kausi 54, Salaisuuksien paino, osa 1/2. 13.40 Elokuva: Kuudes käsky (7). Perhesiteet. (U) 11.00 Ex-Onnelliset. Kanadalainen ruokareality. Lomakoti Dordognesta Lounais-Ranskasta on Jillyn ja Janen suuri haave. Selostajana Antero Mertaranta, Karri Kivi. 22.00 Kymmenen Uutiset. Eväkäs eväs. Toimittaja Sanna Ukkola etsii uutta omistajaa ruttotohtorin naamiolle. Tilalle tulee kantava emakko. Miksi vanhemmiten aika tuntuu juoksevan nopeammin. Last Action Hero xxx Sub klo 21.00–23.40 Toimintakomedia Last Action Hero (1993) oli aikoinaan jättibudjetin floppi. Viisi tarinaa, viisi ihmistä, jotka on kutsuttu kameran eteen tanssimaan suosikkikappaleensa. 11.54 Oddasat. Kausi 9, 12/15. 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 21.10 Hockey Night: KooKoo HIFK. Alphy saa kutsun herraskartanoon. 00.45 Rikospaikka. Kompostori. 22.25 Tulosruutu. (U) 14.10 Valitut Palat Collection. Kausi 3, 6/10. Katalonialainen perhe viettää suurella persikkatilallaan mukavaa arkea, välillä juhlaakin. Ohjaus ja käsikirjoitus: Teemu Nikki. Hyytävät marraskuun syysmyrskyt ovat paratiisi suomalaisille leijalautailijoille. Kausi 10, (U) 17.00 Rikkaat ja rahattomat. Golf on kivaa! 07.56 Pikku Kakkonen. Nuori Danny ( Austin O’Brien) ihailee toimintasankari Jack Slateria (Arska). 11.50 Yle Oddasat. Saran vanhojentanssit johtavat eksistentiaalisen kriisin. Tommi Liimatta. 09.30 Puoli seitsemän. Poppyn syyllisyydestä vakuuttunut Katie levittelee teorioitaan Forresterilla. Kuninkaan veistos. 15.55 A-Talk. (U) 07.55 Angry Birds Toons. Kausi 3, 6/8. Kausi 1, 10/10. Hurjia taistelukohtauksia on turha odottaa, sillä ne eivät ole elokuvan pointti. 16.55 Uutiset. Tämä maa xxxx Yle Teema & Fem klo 21.00–22.56 Espanjalainen draama Tämä maa (Alcarràs, 2022) palkittiin Berliinin elokuvafestivaaleilla. Jos käytössä on vain kymmenen käskyä, kieltolistalla luulisi olevan tärkeämpiäkin asioita. Kausi 1, 17/25. 1. 18.05 Siskonpeti. Craig luikertelee näennäisen ystävällisesti yhä syvemmälle Lydian elämään 19.00 Seitsemän Uutiset. Tuntureiden synty. Miesten lyhytohjelma, selostus Sara Honkavaara ja Mika Saarelainen, Helsinki. 09.40 Paluumuuttajat. O: Orvo Saarikivi. (U) 15.25 Farmi Suomi: Revanssi. (U) 07.30 Sonic Boom. 18.30 Emmerdale. Hevimestarin päivänä tukat heiluu ja niskanikamat paukkuu, kun bileet raikaavat heavyn voimalla. Yrittäjä Ghaith Shahoodh ei ole koskaan kokonaan lomalla. 06.25 Huomenta Suomi. Vihdoin valmista. Melodraama Kuudes käsky (1947) sijoittuu jatkosodan aikaan. 16.45 Itse valtiaat (7). Tätä taitoa tarvitaan myös lasten omassa elämässä, joten sitä on syytä oppia vaikka sitten saduista. 21.45 Yle Uutiset. Rakkaat menopelit. Kausi 54, Toipilas ja tuomittu. TV1 06.25 Ylen aamu. 30 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 Ohjelmatiedot voivat muuttua. (U) 03.45 Australian rajalla. 16.30 Kitesurfer’s paradise. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Kallen esittelee uuden naisystävänsä perheelleen. 11.00 Yle Paikallisuutiset. Saduissa Hihi-Voo ystävineen tarvitsee kykyä kestää vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Rikun museo. (2000) Huippuagentti Ethan Huntin (Tom Cruise) tarina jatkuu vauhdikkaassa toimintaseikkailussa. 23.45 Elokuva: Tuulikki (12). 17.10 Lupausten linnake (7). 08.36 Voihan Poni (7). 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Perhe. 22.35 Elokuva: Predators (16). Lumon Areena (15.11.2024). Tietääkö kaikki muut. (2010) (USA 2010) Toimintaseikkailun tapahtumat sijoittuvat 23 vuotta ’Predator saalistajan’ tapahtumien jälkeen. Tuulikki on rakastunut ja maailma kodin ulkopuolella kutsuu elämään, mutta äiti ei päästä tätä luotaan. Sen katsominen sattuu sieluun. Ranskalainen unelma. Elokuva hyödyntää Arnold Schwarzeneggeria muutenkin kuin vain näyttelijänä. Lapissa asunut Aulis Käkelä katosi jäljettömiin. (U) 10.30 Kauniit ja rohkeat. 12.40 Iskelmä-Suomi: Syvä kuin meri. 20.29 Yle Uutiset 20.30. Taltioitu joulukuussa 2023. (U) 16.00 Salatut elämät. (U) 10.30 Lego Masters Suomi. Kausi 17, 10/14. Kausi 7, 10/35. 22.20 Päivän sää. Entinen sotilas ja nykyinen palkkasoturi Royce herää tajuttomuudesta pudotessaan laskuvarjolla viidakkoon. 01.30 Murha Helsingörissä. 07.13 Franklin ja ystävät (S). (U) 12.00 LIVE: Arpa.fi. (U) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Suomalaisen tangon voittokulku alkoi sodasta. 21.49 Urheiluruutu. Kausi 5, 10/10. Liitoskipuja. 00.45 Elokuva: Duudsonit-elokuva. Tien päällä taas! Suomalaisten rekkakuskien arkea PohjoisAmerikan valtateillä. 18.21 Puoli7 tänään. 16.45 Novosti Yle. (2006) Duudsonien ikioma elokuva seuraa vuoden ajan neljän pohjanmaan pojan hurjapäistä extreme-elämää. O: John Woo. Kaikuja Cornwallista. Luonnonäänet vähentävät stressiä. 17.04 Päivän sää. Tuotanto: Aino Suvanto, It’s Alive Films (Suomi 2022) Kuvailutulkattu. Katie vaatii Billiä teettämään uuden isyystestin siltä varalta, että Poppy on peukaloinut edellistä. 20.55 Urheiluruutu. 14.00 YleX Otto. Hihi-Voon piha Yle Areena Hihi-Voon piha on äänisatusarja, joka kertoo mielikuvitushahmo Hihi-Voon satumaisesta puutarhasta ja sen erilaisista asukkaista. 19.20 Tulosruutu. Rauhaa rakentamassa. Selostus Velja Engstöm. Loviisassa ja Mäntsälässä alkaa lopputohinat. Ruotsalainen luontodokumenttisarja. Halvalla hyvää. Tatapum-naapurit. NELONEN 06.00 Kindi Kids. Teemme porsaan sisäfilettä fenkolin kera, espanjalaista munakasta, inkiväärinuudeleita ja kermaista herkkupolentaa. 15.00 Taitoluistelun Grand Prix, M lyhyt. 13.20 Kakarat (S). 21.05 Perjantai. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.11. Lottovoitto. Päivänpaisteen puiston ikioma jeti. Muusikkoveljekset Jonne, Kie ja Mikko saavat vihdoinkin tietää mistä sukunimi Von Hertzen on saanut alkunsa. (U) 20.00 Vain elämää. Kun tilan omistaja kuolee, perijä päättää pistää farmin myyntiin. Juhlava brunssi munaruokineen ja kevätkukkineen. He etsivät kivitaloa, joka huokuu perinteistä ranskalaista tunnelmaa. 18.00 Tarinoita tuntureilta (S). Ihmiset tappavat toisia ihmisiä. Tapahtumat sijoittuvat dystooppiseen lähitulevaisuuden Yhdysvaltoihin, sisällissotaan käyvään liittovaltioon. 12.10 Tunturien ihmisiä. Käärmeitä näkyvissä. Vauhdikkaat ja valloittavat. 07.58 Kuviomaa. Jacob pääsee sairaalasta. Osa 10/13. 00.30 Kaksi sinkkua ja Colin (7). (U) 03.30 Pitääkö olla huolissaan. 14.10 Korpelan kujanjuoksu (S). Ikimuistoisia esityksiä 1960ja 1970-luvuilta. 19.15 Päivän sää. Tää on mun perhe. Tapahtumia seurataan sotajournalistien näkökulmasta. 10.00 Emmerdale. (U) 13.55 Valitut Palat Collection. 16.40 Yle Oddasat. 11.10 Kadonneet. (U) 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. Lauri Haav. 19.00 Grantchester. Vastavirtaan takaisin kotiin. Pääroolissa nähdään Kirsten Dunst. 07.08 Pipsa Possu (S). Meemiriskin väistelyä. (U) 06.30 Smurffit. Illan jaksossa kilpailemaan päässyt kauppias joutuu paljastamaan, että ei tunne kauppansa kaikkia hyllyjä, mutta onneksi oljenkorsista löytyy apua. Sekarotuinen Adalmiina-pentu. 22.00 Jälkipoltto (7). Onnea, Janina, Janika, Janita ja Janette! 06.53 Humps (S). osaottelu Suomi Norja. (U) 16.30 Kauniit ja rohkeat. Von Hertzen Brothers. 08.09 Retki-Roope (S). Väkivaltaa kyllä riittää, sillä sitähän sota on. 23.30 YleX esittää: Huora. 12.50 Tanskalainen maajussi. (U) 08.00 Koti koiralle. Vicky etääntyy Harrysta ja kertoo hänelle tylyn valheen. Väen vähetessä myös torpparin nimeämispäätökset vaikeutuvat. Tämä maa kertoo perinteistä ja muutoksesta – sekä tietenkin perheestä. 09.10 Tanskan aarteenmetsästäjät. 12.10 Kulttuuricocktail Kirjat. Päällä vai sydämellä. Ella ja Elin valmistavat pääsiäisbrunssin. Brittiläinen lifestyleohjelma. Kausi 1, 11/12. Rakkaudesta Jumalaan, osa 1. Arvolasti. (U) 14.00 Meidän remppa. Kausi 3, 5/8. Sami Oskari Lahtisen Dinosaureeni. Anna-Kaari Hakkaraisen romaani Marraseliö. 23.00 Heikolla jäällä (12). Koskinen ja tiimi alkavat selvittää pojan kuolemaa. N: Tapio Rautavaara, Ghedi Lönnberg, Esko Vettenranta, Siiri Angerkoski, Aku Korhonen. Kausi 6, 5/10. Tämä uhkaa tuhota perheen kodin, elinkeinon ja elämäntavan. Selostajana Antero Mertaranta, Karri Kivi. Mehiläinen tölkissä. Rakkaudesta Jumalaan, osa 2. (U) 22.15 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (12). N: Lena Endre, Bianca Kronlöf, Alexander Karim. Tyynytreenit. 17.00 Pikku Kakkonen. 10.00 Shetlandsaarten murhat. Huono tuuri. (1947) Jatkosodan aikaan sijoittuva draama, jossa rintamamiehen vaimo ja naapurin isäntä tekevät syntiä. 4/10. 08.24 Eka & Helmi (7). Huora-yhtyeen keikka Ilosaarirock 2024 -festivaalilta Joensuusta. Vahingonlaukaus. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 15.10 Ikimuistoinen: Katri Helena. Vilja-Tuulia Huotarisen runokokoelma. Kilpailijat rakentavat omat radio-ohjattavat rekka-autonsa. Kun aviomies ( Esko Vettenranta) on rintamalla, nuori emäntä Sinikka ( Ghedi Lönnberg) päätyy suhteeseen naapurin isännän Antin ( Tapio Rautavaara) kanssa. Civil War xxxx Prime Video Alex Garlandin ohjaama Civil War (2024) on pelottavan uskottava fiktio. p Televisio ja radio. Löyhkäävä lasti. 1/6. 07.38 Pikku Kakkosen posti. Rikke ja Frede järjestävät kirpputorin. Katalonian upeat maisemat ovat erittäin houkuttelevia. Tai sodan syytkään. 1960-luvulla iski tangohulluus. (U) TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Kausi 10, 11/12. Kausi 11, 2/20. 20.00 Rahdinmetsästäjät. Nyt taistelun kohteena on tappajavirus ja sen vastalääke, joiden vääriin käsiin joutuminen Huntin täytyy estää. Taikaelokuvalippu vie Dannyn Slaterin valkokangasmaailmaan. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Koston kierre. Jokaisessa jaksossa toistuva Hämähäkki-laulu toivottavasti rentouttaa ja tyynnyttää pientä kuulijaa. Ohjaaja Orvo Saarikivi vääntää rautalankaa kilometreittäin. (U) 07.40 S.M.A.S.H!. 08.21 Nimipäiväonnittelu: 15.11. 02.15 Koskinen. 07.00 Poppelikumpu (S). Lumon Areena (15.11.2024). Rakas räpyläni. Tämä saa koko kylän juoruilemaan. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. (U) MTV3 06.15 Aamusää. Omistava rakkaus. Last Action Hero on viihdyttävä sekasotku. Marko Hietalan päivä. Labradorinnoutaja Onni. Sinnikko. 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7). (U) 07.15 LEGO Ninjago. 22.45 Oddasat. 07.25 Pikku Kakkonen. Kausi 26, Lasse ja juosten kutsu. Kausi 16, 8/20. Naisten ja parien lyhytohjelmat, selostus Sara Honkavaara ja Mika Saarelainen, Helsinki. (U) 09.00 Puutarhan pelastajat. Kausi 15, 11/16. (U) 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 17.30 Viiden jälkeen. Kausi 16, 9/13. 15.25 Kirjolla. (U) 19.00 Haluatko miljonääriksi. Humps ja isot saappaat. 21.00 Sohvaperunat. (U) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. Minä tuomitsen, sinä tuomitset, me tuomitsemme. (U) 02.30 Murha Helsingörissä. Pohjoisamerikkalaisia pesukarhuja on siirretty Saksaan. Tampere. 10.10 Luontomatkalla. Australianpaimenkoira Velho. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 18.05 Viiden jälkeen. Päivän tv-vinkit: Kun tekee mieli Marko Ahonen Kuudes käsky x TV1 klo 13.40–15.10 Kuudes käsky taitaa olla ”älä tee aviorikosta”. 21.50 Taitoluistelun Grand Prix, N lyhyt, parit lyhyt. 8/10. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. Kausi 2, 8/8. 07.44 Sanni Sateenkaari (S). 13.00 Sukuni salat. Kuukkeli. 22.10 Keno ja Synttärit. Myöhemmin elokuvaa on alettu ymmärtää paremmin. Jonna Tervomaa julkaisi syksyllä uutta musiikkia. (U) 16.55 Tähtiarpa
00.50 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 17.00 Frendit. 13.00 Emmerdale. 00.00 Remppa vai muutto Australia. 15.45 Tehoosasto. 03.25 Say Yes to the Dress Lancashire. 09.00 Asunnon metsästäjät. 09.00 Vain yksi tie. 12.00 Duudsonit tuli taloon. 17.00 Meidän remppa. 17.30 Family Guy. 15.20 Wheeler Dealers. 14.00 Elä vapaana tai kuole. 14.30 Maalaismakuja. 11.00 Valkoiset bussit ja mustat mahdit. 19.00 Open doors Amanda ja Viktor. 15.30 Kate: Dianan jalanjäljillä. 00.35 Koti koiralle Australia. 07.20 Muumien maailma. 19.00 Himohamstraajat. 21.00 Elokuva: Kino: Tämä maa (7). 08.30 Unelma-asunto auringon alta. 23.10 Arman ja viimeinen ristiretki. 20.00 Isännän pöydässä. 19.55 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 19.00 Australian rajalla. 08.50 Syömishäiriö. 16.00 Rillit huurussa. 08.30 Ulosottomiehet: Aika maksaa. AVA 04.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.30 Minne menet, Eurooppa. SUB 04.40 Jay Lenon autotalli. 07.05 Hawaii Life. 22.56 Carmen-kiharat (S). 23.00 Fila Helsinki. 15.45 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 06.00 MTV Uutiset Live. 09.25 Autojen fiksaajat. 07.05 Arvokaman etsijät. 18.00 Jeopardy! Suomi. 10.30 Silent Library Suomi. 17.50 Lentävä talo. 15.00 Salakuljettajat satimeen. 12.00 Unelmaasunto auringon alta. 20.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa. 11.00 Unelmaasunto auringon alta. FRII 04.10 Pahuus meissä. 18.00 Simpsonit. 11.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 12.55 Hawaii Life. 05.15 Lentoturmatutkinta. 12.00 Simpsonit. 18.00 Mystiset muinaiskuolemat. Tässä musiikkihartaudessa vs. 19.00 Lentoturmatutkinta. 12.30 Salatut elämät. 21.30 Ratkaisevat rikostallenteet. 03.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 21.00 Ratkaisevat rikostallenteet. 18.45 Arktiset vedet. 17.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Minne Rinne vie 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Ahdin mielimaisema 18.35 Musiikkihartaus. 14.00 Kosketuskohta. 16.55 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 23.30 Kumman kaa (S). STAR CHANNEL 04.35 Family Guy. 11.00 Rakkauden kosketus. 17.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 21.00 Elokuva: Last Action Hero (12). 09.35 Rantataloa etsimässä. 19.25 Norjaa ristiin rastiin. 06.00 Meret ilman vettä. 04.55 Family Guy. 17.48 Veljesten kirja. 18.40 Koiraperheet käytöskoulussa. 20.00 Rillit huurussa. 09.50 Studio 65. 21.00 Rillit huurussa. 15.30 Alaskan jäälentokenttä. 14.30 Lottovoittajan unelmakoti. 13.45 Crashing Through the Snow. 13.00 TV7 Israel News. 20.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. Ilottomissa ja harmaissa kaupungeissa kansalaisilla oli pulaa kaikesta, mutta taide ravitsi sielua. 17.30 Selviytyjät Suomi. 07.30 Muumilaakson tarinoita. 11.00 Kesyttämätön Amerikka. 17.15 Käsityöläisreportaasi. 05.15 Voimaa Sanasta. 23.55 Elokuva: Uusi Kino: Kukista ja mehiläisistä (12). 14.00 Jay Lenon autotalli. 13.00 Suuri seikkailu. 18.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 13.00 Ulosottomiehet. 22.00 Miehen puolikkaat. 10.00 Espanjan rannikkovartiosto. 05.25 Asunnon metsästäjät. 09.30 Moderni perhe. 15.40 Annan herkulliset leivonnaiset. 10.00 Virkakoirat. 08.00 Kun valo on pimeyttä. 10.30 Panttilainaamo. 23.45 Elokuva: Zodiac. 00.10 Muinaiset avaruusoliot. 13.15 Voimaa Sanasta. 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 22.30 Kapen keittiökaappaus. 19.50 Wheeler Dealers. 06.45 Hawaii Life. 07.30 Herra käyttää lääkäriä. 01.35 Huvila & Huussi. 05.15 Say yes to the Dress Britannia. 10.35 Rantatalot remontissa. 13.30 Koti koiralle Australia. Asuntoloissa taisteltiin torakoita vastaan. 11.05 Our Christmas Love Song. R. 17.25 Spellbound (12). 04.35 Rakkautta yli rajojen Norja. KUTONEN 04.00 Autojen fiksaajat. 23.30 Frendit. 09.25 Say Yes To The Dress: Tanska. 16.05 ’Tis The Season To Be Merry. 08.30 Vaarallinen viholliselle. 14.10 Gold Rush Kultakuume. 01.15 Ruotsin rajavartijat. 03.00 Pelastakaa ihoni!. 15.30 Moderni perhe. 14.30 Miehen puolikkaat. 13.00 Espanjan rannikkovartiosto. Virren esittävät Psallamus-kuoro, johtajanaan Ilmo Riihimäki, Juhani Haapasalo, urut. 10.00 Rikkaat ja rahattomat UK. Konservatorioiden luokissa työ oli tinkimätöntä. 19.55 Teho-osasto. 08.15 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 21.00 Farmi Suomi: Revanssi. 12.00 Huvila & Huussi. 17.00 Maryn helpot kokkailut. Taiteilijakolmikkoa puhutti vuonna 2005 Outi Paananen. TV7 04.00 Yövalon viimeinen tunti. 07.10 Muumien maailma. Löytty (sov. 09.00 Kadotetut Amazonin kaupungit. 22.30 Frendit. 04.25 Tunnelbanan. 15.00 Moderni perhe. 20.58 Keno ja Synttärit. M. 22.30 Miehen puolikkaat. 03.30 Simpsonit. 06.50 Aamuhartaus. 01.10 Erikoisjoukot. 03.45 Karibian rannikkovartiosto. 21.10 Elokuva: Beck: Poika lasipallossa (16). 16.50 Pelastajat. TV5 04.30 Rantatalot remontissa. 07.50 Simpsonit. 17.11 Lapset puhuvat. 02.00 Forensic Files. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 19.30 Yliluonnollista. Televisio ja radio p. 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 21.45 Mars Hill Church. 22.05 Milf Manor. 07.30 Saari ilman lakeja. 18.15 Kesäjuhlien helmiä. 19.30 Amazing Race Suomi. 06.20 Rantataloa etsimässä. 08.35 Miehen puolikkaat. 08.30 Designremontit. 12.00 Starstruck Gene Kellyn askelmerkeillä. Schütz: Nyt nouskaa kaikki (Radion kamarikuoro/Harald Andersén). 12.30 Simpsonit. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 02.55 Ghost Adventures: House Calls. 06.20 Moderni perhe. 16.35 Top Gear: Parhaat palat. 03.35 Petolliset. 23.00 Elokuva: American Sniper. 23.00 Noitaoikeudenkäyntien kauhut. 06.45 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 07.30 Simpsonit. Palestiinalainen kansansäv.: Rauhan Herra, suo rauha Jää rabba ssälääm Adonai hashalom (Lauluyhtye Viisveisaa sekä soitinyhtye) 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Uuni Klami sävellyskilpailun finaali 21.05 Politiikkaradio 22.25 Luomiskertomus 23.40 Yöklassinen 06.30 Aamuklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.03 Elävä historia 07.53 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Hartaita säveliä 08.25 Aamuhartaus 08.55 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00 Näistä levyistä en luovu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Iltapäivä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Club Millennium 23.00 Yle Uutiset 23.02 Club Millennium 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Poppijorma Jorma Hietamäki 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Pekka Laineen Ihmemaa 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.30 Tuhoosasto. 06.55 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. Koraalitoisinto: Suo, Jeesus, paras opettaja (Lilli Paasikivi, sopraano, ja Kati Pirttimaa, urut). 06.30 Unelma-asunto auringon alta. 11.30 Family Guy. 21.00 TV7 Israel News. 10.00 Come Home Kids. 22.00 Richard Hammondin autopaja. 02.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.00 Elokuva: Gone Baby Gone. 05.15 Family Guy. 16.30 Vaarallinen viholliselle. 06.30 Minne menet, Eurooppa. 10.30 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 06.10 Tarjousten metsästäjät. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 12.05 Miten kaikki tehdään. 13.45 Hengenvaarallisesti lihava. 23.05 Rikoksen anatomia. 07.50 Top Gear: Parhaat palat. 08.15 Rakkautta yli rajojen Norja. 03.10 Simpsonit. 03.45 Autojen fiksaajat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Holiday Spectacular. Musiikkitoimittajana hartaudessa on Miikkapekka Heikkilä ja hartaudessa kuultu musiikki on seuraavaa: Kansansävelmä: At the rabbi’s table (She’koyokh Klezmer Ensemble) Puttonen: Pyhän äärelle (Exit). 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (S). 17.30 Frendit. 17.50 Arvokaman etsijät. 18.00 Grand Designs unelma-asunnot. 03.10 Duudsonit tuli taloon. 00.00 Mystiset muinaiskuolemat. 23.00 Temptation Island Suomi. 02.35 Kate & Charles: Kuninkaallisten erityinen suhde. 20.00 Unelmien vuodet (12). 03.30 Poliisit UK: Ajojahti. 15.00 Suurmestari UK. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 01.00 Natsijohtajat oikeuden edessä. 09.55 Texas Metal. 18.30 Simpsonit. JIM 09.00 Leijonan luola USA. 01.40 5D: Vaimoni on puuma. 19.30 Suurmestari UK. 15.00 Unelmaasunto auringon alta. 19.00 Miehen puolikkaat. 01.30 Forensic Files. 00.00 Frendit. 21.15 Marttyyrien Ääni. 00.30 Frendit. 18.00 Frendit. Viulisti Jaana Haanterä sekä pianistit Eero Heinonen ja Matti Raekallio opiskelivat 1970ja 80-luvuilla Leningradissa ja Moskovassa. 16.30 Jaksa paremmin. 12.35 Miten kaikki tehdään. 11.00 Pontikankeittäjät. Ohjelman on toimittanut Anna Pöyhönen. 11.00 Panttilainaamo. 22.00 Frendit. 01.15 Elokuva: Tyttö sinä olet tähti. 11.00 Family Guy. 16.00 Jättimäiset Koneet. 21.00 5D: Vaimoni on puuma. 14.00 Miehen puolikkaat. 10.05 Rantataloa etsimässä. 05.30 Lähteellä. 16.05 MasterChef Australia. 10.30 Jumalan västäräkki. 16.41 Miki Liukkonen, sivullinen. 01.40 Sarjamurhaaja: Paholainen sisälläni. 08.40 Asunnon metsästäjät. 09.00 Moderni perhe. 21.00 NCIS Los Angeles. 15.00 Kanadan rajalla. 06.00 Moderni perhe. 19.53 Svenskfinland runt. HERO 14.50 Massiiviset muutot. 13.00 Tuho-osasto. 20.30 Jerusalem studio. 02.00 Richard Hammondin autopaja. 12.35 Tohtori Paise. 18.30 Australian rajalla. Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 31 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä Mendelssohn: Herää, Herran seurakunta (Lilli Paasikivi, mezzosopraano, ja Kati Pirttimaa, urut). 06.40 Rantataloa etsimässä. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.30 Lähteellä. 17.00 Family Guy. 16.00 Milanon naisten paratiisi (S). 10.00 Ensitreffit alttarilla. 05.00 TV7 Israel News. 17.30 Arman ja viidenkympin kriisi. 02.30 Rikoksen anatomia. 13.10 Löytöretki tuntemattomaan. Ainali): Ristis luokse, Jeesus, sun (Sofia Magdalena/Raimo Paaso) P. 07.10 Aamusoitto 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulun arkistoerikoinen Musiikinopiskelua Brezhnevin kulmakarvain alla. 18.00 BUUklubben. 09.30 Café Raamattu. 07.00 Lemmen viemää. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. Israelilainen kansansäv.: Nouskaamme vuorelle korkeimmalle (Samuli Edelmann). 02.30 Milf Manor. 23.00 Frendit. 08.55 Autojen fiksaajat. 13.00 Maryn helpot kokkailut. 20.00 Someäidit. 03.55 Unelma-asunto auringon alta. 06.40 Tuho-osasto. 03.00 Simpsonit. ”Konserteissa istui maailman paras yleisö”, toteaa Matti Raekallio. 06.35 Say yes to the Dress Britannia. 09.10 Elokuva: Sister Swap: Christmas in the City. 21.00 Frendit. 11.40 Restaurant: Impossible. 23.40 Elokuva: Heist. 16.00 Tämä on tämä. 10.20 Lapsiperhe avun tarpeessa. 22.00 Temptation Island Suomi. 23.50 Musiikkivideoita. 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 05.40 Family Guy. 07.05 Tuho-osasto. 12.35 Beat Bobby Flay: Kokit jouluhaasteessa. 00.00 Come Home. Kangasniemen kirkkoherra Ville Tikkanen puhuu ihmisen ikiaikaisesti kaipaamasta ja etsimästä turvasta ja huomaa itse löytävänsä vaikeissa tilanteissa turvan Jumalan luota. 11.00 Puutarhan pelastajat. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Onnen sävel 07.50 Merisää 07.53 Onnen sävel 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Onnen sävel 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheiluradio 09.10 Radio Suomen Viikonloppu 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kansakunnan kahvitunti 11.00 Yle Uutiset 11.02 Kansakunnan kahvitunti YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Sikke 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu 17.00 YleX Throwback: Womma Seppälä 20.00 DJ Orion 22.00 Uuden tanssimusiikin lista 23.00 Rony Rex (u) 01.00 YleX Perjantai-ilta 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben. 01.00 Call of God. 21.30 Rillit huurussa. 07.00 Muumien maailma. 06.00 Kosketuskohta. 13.00 Marlon Brando tuli Suomeen. 00.30 Jumala puhuu. 10.00 Alaskan jäälentokenttä. 20.30 Rillit huurussa. 16.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 02.10 Arman Pohjantähden alla. 08.00 Simpsonit. 16.30 Rillit huurussa. 22.45 Salaisuuksien tulkkina. 03.50 Family Guy. 19.30 Miehen puolikkaat. 06.20 Löytöretki tuntemattomaan. 15.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 11.35 90 päivää morsiamena: Maailmalla. Hartaudessa lauletaan virsi 397 ”Kun on turva Jumalassa”. Tiukan seulan läpi päässeille suomalaisnuorille Neuvostoliitto oli melkoinen pommi. Doane (sov. kappalainen Visa Viljamaa Helsingistä kutsuu sinut opettajan pöytään ja johdattaa pohtimaan mitä evankeliumia sinä haluat elämässäsi julistaa. 18.55 Poliisiopisto. 07.50 Sofian enkelit. 08.15 Miehen puolikkaat. 09.30 Virkakoirat. 16.00 Poliisit UK: Ajojahti. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 04.55 MTV Uutiset Live. 01.00 Tanssii Tähtien Kanssa. 21.00 Natsijohtajat oikeuden edessä. 18.45 Tuiki taivaallista. 00.05 Detective Diaries. 13.20 Hawaii Life. 14.30 Sinkkuillallinen. 17.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 02.30 Simpsonit. Perjantai-iltaisin kuullaan Hartaat sävelet ja iltahartauden yhdistävä musiikkihartaus. Makkonen): Tuomitse, Herra (Esa Ruuttunen, baritoni, ja Cello Spirituals). 23.55 Hengenvaarallisesti lihava. 02.05 The Osbournes Want to Believe. 03.20 Jengisota Comanches. 07.05 Beat Bobby Flay: Kokit jouluhaasteessa. 19.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 12.00 Lentoturmatutkinta erikoisraportti. 14.30 Kanadan rajalla. 19.20 Arktiset vedet. 06.20 Lottovoittajan unelmakoti. 21.00 Elokuva: Toiset 48 tuntia. 17.25 Pelastajat. 07.30 Remonttipari. 18.30 Sanansaattajat. 14.00 Egenlandin matkakohteet. 13.55 Lottovoittajan unelmakoti. TLC 04.20 Äiti bestiksenä. 20.30 Sinkkulaiva. 10.00 Silent Library Suomi. 20.30 Someäidit. 13.30 Suomen kaunein koti. 21.00 Elokuva: Matrix Reloaded. 23.10 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 12.30 Israel ajan kello. 00.05 Kumman kaa (S). 12.00 Vintiöt. Simojoki: Hetki elämää (Arja Simojoki ja Markus Bäckman, laulu, sekä yhtye). 14.10 Unelmien vuodet (12). 16.00 Kun valo on pimeyttä. 21.30 Frendit. 18.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 20.45 Elokuva: Uusi Kino: Le Saboteur (S). 05.15 Naisten autopaja
LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA Hämeen Sanomat on Kanta-Hämeen maakuntalehti, joka on perustettu vuonna 1878. Lämpötila on +1 ja +8, Lapissa -3 ja +3 asteen välillä. Pe Forssa +6 Helsinki +7 Hämeenlinna +6 Iisalmi +3 Imatra +3 Joensuu +2 Jyväskylä +5 Kouvola +5 Kotka +6 Kuopio +4 Lahti +5 Lappeenranta +3 Mikkeli +4 Oulu +5 Rovaniemi +2 Savonlinna +3 Seinäjoki +8 Tampere +7 Turku +8 Utsjoki -1 Vaasa +8 Varkaus +4 La +8 +9 +8 +4 +7 +4 +7 +7 +9 +6 +7 +7 +7 +4 +3 +6 +7 +8 +9 -1 +6 +6 Su +5 +7 +5 +3 +6 +4 +4 +5 +6 +4 +5 +6 +4 +2 -1 +4 +4 +5 +6 ?0 +5 +4 Ma +2 +4 +2 +1 +2 +1 +1 +2 +3 +2 +2 +2 +1 -1 -2 +1 +2 +1 +4 -2 +3 +1 Ti +2 +1 ?0 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 -2 +1 +1 -1 +1 +1 -5 +2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 13.11. Sähköpostilla: tilaukset@media.fi Järjestöilmoitukset, luokitellut ilmoitukset, perheilmoitukset, kuolinilmoitukset ja surukiitokset sähköpostilla: lukijailmoitukset@media.fi HOIDA ASIAT VERKOSSA Tilauksiin liittyvät asiat: hameensanomat.fi/asioi Lukijailmoituksiin liittyvät asiat: hameensanomat.fi/ilmoita Kuluttajatilauksiin sisältyy digilehden lukuoikeus sekä verkon sisällöt joka päivä. Hämeen Sanomat tavoittaa 114 800 lukijaa printissä ja verkossa (KMT 2024) ISSN 0356–2751 KUSTANTAJA Hämeen Media oy Toimitusjohtaja: Vesa-Pekka Kangaskorpi HÄMEEN SANOMAT Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Käyntiosoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna TOIMITUS Uutisvinkit: sähköpostitse toimitus@hameensanomat.fi puhelimitse 03 615 1410. YRITYSASIAKKAIDEN MYYNTIPALVELU Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi JAKELU Jakelupäivystys: Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu: 0100 4070 arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 arkisin klo 8–16 HÄMEEN SANOMAT -SOVELLUS Lataa mobiilisovellus Play-kaupasta Android-laitteille ja App Storesta Applen laitteille. Lehti ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa. klo 14 °C +5,3 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 14.11. Länsituuli on kohtalaista, puuskissa myös navakkaa. °C -8,9 Kittilä lentoasema Lämpimintä 13.11. 0,8 mm Ilomantsi Pötsönvaara -1 -2 +0 +1 -1 +2 +2 +6 +6 +3 +8 +6 +7 10 11 10 11 7 +6/+1 +6/+1 +8/+3 +8/+3 +5/+2 +5/+1 4 6 5 Hämeenlinna 14.11. Hämeen Sanomat kuuluu Hämeen Mediaan ja on osa Mediatalo Keskisuomalaista ja Uutismedian Liiton jäsen. klo 14 °C +8,1 Strömmingsbådan Kylmintä 14.11.2023 °C -28,4 Pokka Lämpimintä 14.11.2023 °C +3,2 Bogskär Sateisinta 12.11. 10 Las Palmas 21 Lontoo 11 Malaga 21 Lissabon 18 New York 14 Oslo +6 Pariisi 11 Peking 16 Pietari +5 Rooma 16 Tallinna +8 Tokio 18 Tukholma +8 La 32 +9 +9 25 28 10 22 12 21 21 16 +7 +9 14 +9 16 10 20 11 Su 32 +8 +8 27 26 +8 23 10 21 21 15 +5 11 +9 +7 16 +7 22 +7 14.11. Verkkolehti: www. Lumija vesisateita leviää maan pohjoisosaan, myös maan keskiosassa sataa paikoin vettä. Kuvien ja videoiden lähettäminen whatsappissa: 040 457 7980 Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 564 4454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäällikkö: 03 615 1410 Pääkirjoitustoimittaja: Rauno Lahti 03 615 1452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja: Veli-Matti Virtanen 040 868 2403 Hattulaan liittyvät aiheet: 040 868 2443 Janakkalaan liittyvät aiheet: 050 370 9278 Urheilu: Joonas Lainesalo 03 6151 473, 040 612 6475 Topias Kauhala 050 3676536 Eetu Pennanen 03 6151471 Ihmiset ja ilmiöt, tuottaja: Riikka Happonen 040 868 2450 Kulttuuri: 03 615 1461, kulttuuri@hameensanomat.fi Mielipide: 03 615 1452, mielipide@hameensanomat.fi Toimituksen assistentti: Pia Vilpas 03 615 1401 Ilmoita asiavirheestä: toimitus@hameensanomat.fi ASIAKASPALVELU 014 622 133 ma–pe klo 8–18 Puhelun hinta mpm/pvm, jonotus on maksullista. hameensanomat.fi Hämeen Sanomat myös Facebookissa, Instagramissa, TikTokissa ja X:ssä Yhteystiedot Hämeen Sanomat. p Sää 32 Hämeen Sanomat Perjantaina 15.11.2024 ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 14 17 20 23 26 29 1 4 7 10 13 Lokakuu Marraskuu 2024 -20 -10 10 20 15 18 21 24 27 30 2 5 8 11 Lokakuu Marraskuu 2024 4 8 12 16 Pe Bangkok 32 Berliini 10 Bryssel 11 Eilat 27 Kairo 28 Kööpenham. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on pilvinen, lähinnä maan länsiosassa sekä Itä-Lapissa pilvisyys paikoin rakoilee. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät oma.media.fi/hameen-sanomat/tilaa/tilausehdot/ Useammassa erässä maksettuna erälisä. Etelässä on pääosin poutaa