KUVA: Pekka Rautiainen Maaperä aiheuttaa valtaosan maatalouden päästöistä Luonnonvarakeskuksen raportin mukaan Suomessa maatalouden päästöjä voitaisiin vähentää lähes kolmanneksella vuoteen 2035 mennessä. HEINÄKUUTA 2020 • NUMERO 190 • HÄMEEN MAAKUNTALEHTI • 142. 6 UUTISET A4–A5 Hämeenlinnalaisen Eerola-Setälän nautatilan yrittäjä Jari Eerola on jo monen vuoden ajan vähentänyt pelloistaan syntyviä päästöjä. Töissä olleiden vankien huomion herättivät kinttupolulla vastaan vapaana tulleet hevoset. Kaupunki ja ely-keskus ovat samaa mieltä: kiertoliittymä ei mahdu 10-tien risteykseen Ruununmyllyssä 6 UUTISET A9 6 UUTISET A12 Poliisibarometri: Suomalaisten luottamus virkavaltaan on vähentynyt 6 UUTISET A11 Asiaton käyttäytyminen, pahoinpitelyt ja ilkivalta tekivät paluun Hämeenlinnan yöelämään 6 UUTISET A5 6 UUTISET A9 RATSASTUSTAPATURMA: Vangit auttoivat Aulangolla Ojoisten avovankilan vangit auttoivat pulaan joutuneita ratsastajia Aulangon luonnonsuojelualueella. VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 3,00 € 6 SÄÄ 21 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä Paikallinen kädenjälki vaihtelee Kanta-Hämeen suosikkituotteissa Paikallisuudesta kertovat sekä valmistuspaikka että raaka-aineet. Ympäri maailman on kehitetty ja testattu yli sataa rokotetta koronapandemian pysäyttämiseksi 6 ULKOMAAT A15. Osa tuotteista ja raaka-aineista saa alkunsa ulkomailla. Useimmat kantahämäläiset suosikkituotteet valmistetaan paikallisesti, mutta alkuperän arviointi on monimutkaisempaa. TORSTAINA 16
SUOMALAISELLE kuppilakulttuurille on normaalioloissa tyypillistä, että väki hiipii yökerhoihin ja baareihin vasta puolenyön tietämillä. Viime vuoden syksyllä korkokatto laskettiin – edelleen erittäin korkealle tasolle – 20 prosenttiin. Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen on antanut varoituksen: On erittäin todennäköistä, että 10 prosentin korkokatto lisää entisestään maksuhäiriöitä. LYHENNETTYJEN aukioloaikojen vaikutukset eivät jääneet huomaamatta myöskään järjestyksenpitäjiltä. Voi olla, että koronan pelko ja rajoitukset rauhoittivat ihmisiä. Kysymys on laajasta, monimutkaisesta ja hyvin kalliiksi Kesärahat lopussa. Hämeen poliisista kerrotaan, että yleisillä paikoilla tapahtuneet pahoinpitelyt ja vahingonteot loistivat poissaolollaan, kun ravintolat sulkivat kymmeneltä ja keskusta hiljeni aikaisemmin. Voi olla, että ravintolat olivat myös paikoin ainoita paikkoja minne mennä aikaa kuluttamaan. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Nyt, kun aikataulussa on palattu normaaliin, odottaa poliisikin tutun menon jatkuvan. Hämeen Sanomille toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Lopulta ei voi sanoa, mikä oli seuraus ja mikä syy. VANHAN NALLEN ja Riihimäellä sijaitsevan Bulldog Barin ravintoloitsija Jonne Koskimies äimisteli maanantaina julkaistussa Hämeen Sanomien jutussa alkukesän rajoitusten vaikutuksia omistamissaan baareissa. Maksuhäiriömerkintä oli heinäkuun alussa 390?000 suomalaisella, ja surullinen luku kasvaa jatkuvasti. KORKOKATTO ON kaksiteräinen miekka: se laski rahan hintaa, mutta vähensi samalla lainatarjontaa ja vaikeutti lainansaantia. TORSTAINA 16. Tarkoitus oli hyvä, mutta lopputulos täsmälleen päinvastainen kuin tarkoitettiin. Sittemmin on säädetty koronakriisin talousvaikeuksiin ajamien tilanteen helpottamiseksi tilapäinen 10 prosentin korkokatto. Vankilalle tapaus on nolo. KUVA: Pekka Rautiainen, arkisto Velaksi elettyä kesää seuraa synkeä syksy Kysymys on laajasta, monimutkaisesta ja hyvin kalliiksi koituvasta yhteiskunnallisesta ongelmavyyhdestä. Ilta aloitetaan usein esimerkiksi kotosalla kaupasta haettuja juomia nauttien. HEINÄKUUTA 2020 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 16. Tavallista useampi päätti vain jäädä kotiin. Luulisi myös, että vankiloissa vangit osataan tunnistaa muutenkin. Kävihän ilmi, ettei vapautuvien vankien henkilöllisyyttä tarkisteta kunnolla. Elämistä ei voi lopettaa, eikä kulutustottumuksia, niitä kesäisiäkään, aina osata muuttaa taloustilanteen mukana. Väärä vanki, ”kaksoisolento”, pääsi lähtemään – kuin vanki veräjästä – maanantaina, mutta poliisi otti hänet tiistaina kiinni ja palautti oikeaan paikkaan. Nyt sitten poliisija oikeusvoimin selvitetään, oliko vankilapako vankilapako vai ei. Ratkaisevassa asemassa ovat työ ja työllisyys, mutta eivät yksiviivaisesti. Ravintoloiden ihmiskoe päättyi ja rähinä jatkuu. ALANURKKA Susanna Kinnari @hameensanomat.fi Voisiko kyse olla pienestä ja väliaikaiseksi jääneestä ravintolakulttuurin muutoksesta?. Myös velkaongelmaisia auttavassa Takuusäätiössä ennakoidaan velkaongelmien lisääntyvän syksyllä (Yle 15.7.). Valistuksellakin on paikkansa: ei kannata uskoa halvaksi lainaa, joka ei sitä ole. Kun kuppilan ovi sitten lopulta käy, on moni asiakas jo valmiiksi tukevasti päihtynyt. Kyllähän se pako oli jos mikä. ASIASTA TOISEEN Pako K ylmäkosken vankilan vanki oli keksinyt jopa harvinaisen tuoreentuntuisen ja sopivasti yllättävänkin pakokonstin: esiintymisen toisena vankina, joka oli vapautumassa vankilasta. Poliittisilla päätöksillä on hyvin rajalliset mahdollisuudet auttaa velkakierteeseen joutuneita ihmisiä tai ohjata heidän ratkaisujaan. Perässä saattavat seurata elämänhallinnan menetys, päihteet ja sosiaaliset sekä terveydelliset ongelmat. Silti niitäkin tarvitaan. Sulkuajan jälkeen yökerhot ja kuppilat saivat kesäkuun alussa avata ovensa asiakkaille, mutta vain lyhennetyin aukioloajoin ja rajatuin asiakasmäärin. Kun ravintolat menivät kiinni normaalia aiemmin, niihin myös suunnattiin tavallista aiemmin. Vaan voisiko taustalla vaikuttaa jonkinlainen pieni ja tällä erää väliaikaiseksi jäänyt ravintolakulttuurin muutos. Silloin ei välttämättä kannata ihan ensimmäiseksi tarttua älypuhelimeen ja hakea pikavippiä. Jos palkka menee velkoihin, saattaa kynnys hakeutua töihin ja ”uuden” elämän syrjään nousta korkeaksi. Ihmisiä pitääkin auttaa myös auttamaan itseään. R avintolat asiakkaineen joutuivat koronarajoitusten vuoksi osallistumaan noin puolitoista kuukautta kestäneeseen ihmiskokeeseen. Suomen Asiakastiedon arvio tilapäisen korkokaton seurauksista on kylmäävä. Ravintoloitsija kertoi, että molemmissa baareissa tehtiin kesäkuussa ennätysmyynti, vaikka ravintoloiden piti ensimmäisen kolmen viikon ajan sulkea jo kymmeneltä illalla ja asiakasmääräkin oli rajoitettu. Usein ylivelkaantuminen alkaa pienistä summista. HEINÄKUUTA 2020 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari Uutispäällikkö: Markku Uhari Puhelinvaihde: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–22 la ja su klo 13–22 UUTISVINKIT: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 020 451 5523, Postin varhaisjakelupäivystys ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Aina Groupia. Äkkiseltään ilmiö voi tietenkin selittyä vapaudenhuumalla: Kun ovet tauon jälkeen avattiin, halusivat ihmiset ihmisten ilmoille, joku ehkä tukemaan paikallista ravintolayrittäjääkin. Juomista jatketaan viimeisillä tunneilla, mutta isoimman siivun illan tarjoiluista on usein saanut Alko ja lähimarket, ei välttämättä ravintolayrittäjä. Surullisen usein ylivelkaantuminen alkaa pienistä summista, jotka kasvavat maksukyvyn ylittäväksi taakaksi. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – H irvittävällä korolla rahaa lainaavia pikavippiyrityksiä on yritetty saada kuriin määräämällä kulutusluotoille korkokatto. Ratkaisevassa asemassa ovat työ ja työllisyys, mutta eivät yksiviivaisesti. koituvasta yhteiskunnallisesta ongelmavyyhdestä
–?Eikä siitä aina ole vastaavaa hyötyäkään, koska ryhmät vaihtavat vain paikkaa. Pullisen mukaan poliisi on puuttunut metelöintiin ja häiritsevään ajoon takavuosinakin, mutta nykyisin yhä useammin aiheena on drifting eli luisussa ajaminen. Poliisihallitus on ilmaissut kevään ja kesän aikana huolensa nuorten piittaamattomuuteen liikenteessä. Uudessa laissa lukee: ”tarpeeton ja häiritsevä ajoneuvolla ajo on kielletty” (tieliikennelaki, pykälä 54). POLIISI RAUHOITTI viikonlopun tapahtumia usean partion voimin, mutta virkavalta on huolestunut ilmiöstä, joka tuntuu vain yltyneen kevään ja kesän aikana. Moni ihmettelee, että miksi poliisi ei häädä satojen autojen luvatonta kokoontumista. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET TORSTAINA 16. Kuminpoltto muualla kuin sitä varten järjestetyissä luvanvaraisissa tapahtumissa lasketaan häiritseväksi ajoksi. Poliisin mukaan vakava piittaamattomuus omaa ja toisten turvallisuutta kohtaan on lisääntynyt. Kuten kävi viime viikonloppunakin, kun Riihimäelle siirtyessään jotkut ajoivat suurta ylinopeutta. HEINÄKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. Jussi Hietikko Viime viikonloppuna kokoontui satojen autojen joukkio aiheuttamaan häiriötä ja meteliä Tiiriön Prisman parkkipaikalla, josta he siirtyivät Riihimäelle. YLTIÖPÄISIMMÄT KUSKIT eivät välitä, vaikka uusi tieliikennelaki määrittelee edellistä tiukemmin häiritsevän ajoneuvolla ajon. –?Driftaus kuuluu suljetulle radalle, jossa on turvallisuutta varten kaiteet eikä muita ihmisiä ole ajolinjalla, Pullinen selventää. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Uutispäällikkö puh. KUVA: Lassi Puhtimäki Sadan euron maksu häiritsevästä ajosta Jussi Hietikko Kesäkuun alussa käyttöön otettu uusi tieliikennelaki ottaa tiukan kannan kaikkeen muuhun ajeluun, joka ei perustu ihmisten liikkumiseen paikasta toiseen tai työntekoon. Ari Pullinen toteaa, että poliisi määrittelee tapauskohtaisesti toimet, mihin ryhdytään, mutta isojen ryhmien hajottamisessa on omat haasteensa. HÄSA Ilmakuva Forssan Prisman parkkipaikalta kertoo omaa kieltään siitä, kuinka laajasta ongelmasta on kyse. Ja paikanvaihdon yhteydessä vaarallinen liikennekäyttäytyminen lisääntyy. KUMINPOLTTOA on joissain piireissä pidetty harmittomana toimintana. –?Viime viikonlopun tapahtumissa huolestuttavinta oli vakava piittaamattomuus omaa tai toisten turvallisuutta kohtaan, komisario Ari Pullinen toteaa. Komisario kertoo, että lauantain tapahtumassa suurin osa autoista oli tavallisia henkilöautoja, mutta joukossa oli myös autoja, joita oli yritetty muokata muistuttamaan oikeita drifting-autoja. –?Siinä on omaisuus vaarassa, jos sadat autot häiriköivät. . TORSTAINA 16. Ahveniston radalla on aiemmin järjestetty drifting-kisoja. On täysin onnenkauppaa, sattuuko vakavampaa vahinkoa. Komisario Ari Pullinen muistuttaa, että edellä mainittujen lieveilmiöiden lisäksi kuminpoltosta koituu harmia myös yrittäjälle, jonka parkkipaikalla hurjastellaan. –?On silti hyvä, että uusi laki on sanamuodoltaan tiukempi, Pullinen määrittelee. (03) 6151 410 toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita myös Whatsapilla numeroon 040 4577 980 Anna uutisvinkki! Kumi palaa kesäiltoina . Autoilijat polttivat kumia, soittivat musiikkia erittäin kovaa ja aiheuttivat useita vaaratilanteita. –?Aina näissä vastaavanlaisissa miiteissä eli tapaamisissa joku höyrypää kokeilee driftausta ja se aiheuttaa esimerkiksi kaupan parkkipaikalla todella vakavan vaaran. (03) 6151 403, (03) 6151 410 puh. Lievimmissä tapauksissa poliisi antaa huomautuksia, mutta usein tarpeettomasta tai häiritsevästä ajosta seuraa kuskille 100 euron liikennevirhemaksu. Laki antaa poliisille tehtävän arvioida tapauskohtaisesti, miten häiritsevää kaasuttelu, kiihdyttely tai musiikin soittaminen on. Hämeenlinnassa viime viikonloppuna tapahtunut satojen autoilijoiden kokoontuminen kuminpolton tiimoilta johti neljän ajokortin haltuunottoon.
KKO ei ole vielä antanut asiassa päätöstä. Hovioikeus katsoi, ettei maksuilla ollut liiketaloudellista perustetta, mutta hovioikeus madalsi käräjäoikeuden maksuja kaikkiaan noin 85?000 eurolla Ritaluoman eduksi. Miehellä on tummat lyhyet hiukset ja mahdollisesti sänkiparta. Uhrin henkilöllisyyden suojelemiseksi poliisi ei kerro tytön tarkkaa ikää. HÄSA Markku Ritaluoma. Hovioikeus velvoitti toukokuussa yhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen Ritaluoman palauttamaan Sunny Car Center Hämeenlinna oy:n konkurssipesälle liian suurta palkkaa bruttomääräisenä yli 433?000 euroa. HÄSA Mikko Asunta Hämeen Sanomien lukija koki heinäkuussa yllätyksen, kun kaupasta ostetut Kantolan perinteiset Marie-keksit paljastuivat Hollannissa valmistetuiksi. Tekijä poistui tapahtumapaikalta sinisellä pakettiautolla. HOVIOIKEUS MÄÄRÄSI myös Ritaluoman maksamaan konkurssipesälle takaisin runsaan 365?000 euron edestä yhtiön maksuja, nostoja ja puolestamaksuja. . Summa sisälsi muun muassa 172?000 eurolla maksettuja Hartwall-areenan aitiovuokria, joita SCC oli maksanut Ritaluoman äidille. KUVA: Juhani Salo, arkisto Alaikäinen tyttö raiskattiin Riihimäellä Poliisi kaipaa havaintoja epäillystä. KKO päättää ensiksi, myöntääkö se jutulle valitusluvan. Myös muut Kanta-Hämeen tutut elintarviketuotemerkit valmistetaan pääosin paikallisesti. Kiemunki valitti, mutta hovioikeus ei ole vielä ratkaissut Kiemungin osuutta. Poliisi tutkii tapahtumaa rikosnimikkeellä törkeä raiskaus. Hovioikeus velvoitti Kiemungin maksamaan summasta 150?000 euroa. Keksiosaaminen ei ole karannut kokonaan Kanta-Hämeestä, sillä Kantolan vanhat työntekijät perustivat Vanajan Keksit -yrityksen, joka valmistaa keksejä Kantolanniemen keksitehtaan tiloissa. Tehtaalla valmistuvat kurkkusalaattituotteet, hillot, salsat, kastiketuotteet ja irtonaisena myytävät maustekurkut. Kuvitus: Heini Suvisuo Otsikko. Kanta-Hämeen käräjäoikeus on myös määrännyt yhtiön hallituksen jäsenenä toimineen entisen kunnallispoliitikon Iisakki Kiemungin korvaamaan osan Ritaluoman palkasta yhteisvastuullisesti siksi, että hän osallistui palkankorotuspäätöksen tekemiseen. –?Tällä hetkellä emme pysty kertomaan mitään muuta, kertoo rikosylikomisario Riku Vihtilä Hämeen poliisista. Ritaluoma on pyytänyt KKO:lta valituslupaa Turun hovioikeuden toukokuussa antamasta ratkaisusta. Miehellä oli yllään t-paita sekä mustat mahdollisesti collegehousut ja punaiset Adidaksen lenkkarit. Miehen silmät ovat vihertävät. Hänellä oli sormissaan leveitä sormuksia. Avainlippu kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa. RIKOKSESTA epäillyn henkilöllisyys ei toistaiseksi ole poliisin tiedossa ja poliisi kaipaa tästä yleisön havaintoja. Kanta-Hämeen tutut suosikkituotteet valmistuvat pääosin paikallisin voimin, mutta poikkeuksia löytyy. Taustalla on Ritaluomalle toukokuussa 2013 tehty toimitusjohtajasopimus, joka korotti hänen nettokuukausipalkkansa 9?000 eurosta 20?000 euroon. En voi sen enempää kommentoida, Ritaluoman asianajaja Mari Lampenius kertoo tekstiviestitse. Yritys työllistää Kanta-Hämeessä noin 50 henkeä. –?Valituslupa on jätetty osasta päätöstä. TORSTAINA 16. Aiemmin tänä vuonna Ritaluoma ja Kiemunki pyysivät KKO:lta valituslupaa laajassa vahingonkorvaushaarassa. Kantolan keksituotanto päättyi Hämeenlinnassa jo yli 20 vuotta sitten. . Anniina Korpela Riihimäki Alaikäinen tyttö joutui seksuaalirikoksen uhriksi Riihimäellä tiistaina. HEINÄKUUTA 2020 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Ritaluoma pyysi taas valituslupaa KKO:lta Markku Ritaluoma on hakenut valituslupaa Sunny Car Centerin palkkaja maksujutussa. Kyseisessä haarassa Ritaluoma velvoitettiin korvaamaan SCC:n konkurssipesälle yli 6 miljoonaa euroa yhtiön ulkomaille suuntaamien maksujen takia. Hyvää Suomesta -merkki on Suomessa tuotettujen ja pakattujen elintarvikkeiden alkuperämerkki. Herkkumaalla on ollut yli kymmenen vuoden ajan sopimusvalmistusta myös Saksassa, jossa valmistetaan muun muassa pitkittäin siivutetut voileipäkurkut. Poliisi pyytää tapahtumasta, paikalta poistuneesta pakettiautosta tai epäillystä tekijästä jotain tietäviä ilmoittamaan tietonsa sähköpostitse osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.kh.hame@poliisi.fi. Säilykevalmistaja Herkkumaa valmistaa ison osan tuotteista Hämeenlinnassa Tuuloksen tehtaalla. Sekä käräjäettä hovioikeus katsoivat, että palkankorotus oli yhtiön huonon taloudellisen tilan vuoksi liian suuri. Ovatko paikalliset suosikit oikeasti paikallisia. Epäilty on poliisin mukaan noin 40-vuotias, 185 cm pitkä ja vatsakas mies. KYSEESSÄ ON jo toinen Sunny Car Center Hämeenlinnan konkurssipesän ajamista kanteista, joka etenee KKO:n harkittavaksi. Epäity rikos tehtiin kello 17.15 aikaan Kokonkadulla. Joskus ulkomaiseksi mielletty tuote voi olla paikallisesti tuotettua. Markku Uhari Hämeenlinna Sunny Car Center -autokauppakeskusta Hämeenlinnaan yrittäneen Markku Ritaluoman palkkaa ja yhtiön rahankäyttöä koskeva oikeusriita etenee korkeimman oikeuden (KKO) harkintaan. Tuotteiden kotimaisuutta voi arvioida erilaisten merkkien avulla
Avainlippu kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa. Poliisin tiedotteen mukaan rikoksesta epäillyn jäljille päästiin lukuisten vihjeiden ja poliisin omien tutkimusten perusteella. Tieto paikallisesti tuotetuista raaka-aineista ei aina tavoita yritystä, mihin toimitusjohtaja Kaarle Kokko ei osaa sanoa selvää syytä. Tällä hetkellä epävarmuutta aiheuttaa esimerkiksi thai-poimijoiden tilanne. Leipomotuotteissa paikallinen on lähes aina paikallisesti tehtyä ainakin Konditoria R. Epäilty on ollut pidätettynä ja hän on tunnustanut teon. Hyvää Suomesta -merkki on Suomessa tuotettujen ja pakattujen elintarvikkeiden alkuperämerkki. Normaalioloissa poliisilla riittää viikonloppuisin tehtävää ympäri vuorokauden. Hämeenlinnan Osuusmeijeri käyttää vain suomalaista maitoa. Meijerin jalostaman maidon määrä on yhteensä noin 100 miljoonaa litraa vuodessa. Baarista lähteneiden aamuöinen örveltäminen on ilmiönä nostanut edelleen päätään rajoitusten purun myötä. VALMISTUKSEN LISÄKSI paikallisuutta voi arvioida myös tuotteissa käytettyjen raaka-aineiden perusteella. Kokon tapauksessa. Kastikkeissa käytettävästä rypsistä 80–90 prosenttia tulee ulkomailta. Tilanne oli pitkälti samantyylinen kuin ensimmäinen. Kun ravintolat saivat olla auki vain kymmeneen, keskustan katukuva hiljeni iltaisin. Peurakolarit työllistivät pelastuslaitosta myöhään tiistai-iltana. –?Kun on pidempi aika päihtyä, törmäyksiä tulee enemmän, Piispa sanoo. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET Koronarajoitukset siistivät yöelämää Pahoinpitelyjä ja ilkivaltaa tehdään baari-iltojen jälkeen taas lähes entiseen malliin. Yritys hankkii suklaissa käytettäviä marjoja ja muita tuotteita myös kotimaasta, mutta niiden osuus kaikesta raaka-aineesta jää joihinkin prosentteihin. Joskus kaupasta voi tarttua mukaan ulkomaiselta vaikuttavia tuotteita, jotka ovat paikallisesti valmistettuja. Poliisi kiittää yleisöä aktiivisuudesta rikoksen selvittämiseksi. heinäkuuta noin puoli kahden aikaan iltapäivällä, kun poliisin mukaan arviolta 20-vuotias mies kävi nuoren naisen kimppuun ja raahasi hänet viereiseen metsikköön. Kurkuissa ja muissa tuotteissa kotimaisuusaste vaihtelee toimitusjohtaja Atte Rekolan mukaan vuosittain. Pelastuslaitos kävi paikan päällä auttamassa ja tilaamassa hinausauton. Koronarajoitustoimilla oli positiivinen vaikutus baariiltojen jälkeisten yhteenottojen vähentymisenä. Kuvitus: Heini Suvisuo Otsikko Raiskausyrityksestä epäilty saatu kiinni Poliisi pääsi epäillyn jäljille lukuisten vihjeiden ja omien tutkimusten avulla. Väkivallanteko tapahtui tiistaina 7. Konditoria R. Peura osui vauhdissa henkilöautoon ja eläin koki saman kohtalon kuin janakkalalainen lajikumppaninsa. Tämä saattaa osaltaan selittää sitä, että alkukesästä moni jätti kokonaan menemättä baariin, kun sinne olisi pitänyt lähteä niin varhain. Marjoissa suositaan kotimaista, mutta saatavuuteen vaikuttavat satokauden lisäksi muut tekijät. Omistajien maidosta noin 40 prosenttia tulee osuuskunnan Kanta-Hämeen alueen tuottajaomistajilta. Hämeen poliisista kerrotaan, että Hämeenlinnan aamuyö on nyt vilkastunut aukioloaikojen pidennyttyä. RAVINTOLOIDEN aukioloa, anniskeluaikoja sekä asiakasmääriä koskevat rajoitukset päättyivät 13. HÄSA. Kotimaista rypsiä löytyy esimerkiksi Suomalaisesta Täysmajoneesista. Herkkumaan ykköstuotteita ovat edelleen maustekurkut ja punajuurisäilykkeet. Illan ensimmäinen peurauhri vaadittiin puoli kahdentoista aikoihin Janakkalassa, kun henkilöauto törmäsi eläimeen moottoritiellä. HÄSA IITTALAN TUNNETUIMPIIN yrityksiin kuuluu Kultasuklaa, jonka omistajat vaihtuivat vuonna 2017. Hämeen Sanomat Hämeenlinna Poliisi on saanut kiinni Katistentien raiskausyrityksestä epäillyn tekijän. –?Kanta-Hämeen alueen tuottajaomistajiltamme tulee lähes 20 miljoonaa litraa vuosittain maitoa, Hämeenlinnan Osuusmeijerin talousja hallintopäällikkö Minna Tamminen sanoo. Herkkumaa valmisti jonkin aikaa kotimaisista mansikoista tehtyä mansikkahilloa, mutta tuote ei kelvannut kuluttajille korkean hinnan takia. HETI JANAKKALAN tapauksen jälkeen pelastuslaitos sai ilmoituksen toisesta peurakolarista Läyliäistenraitilta Lopelta. Kolaroineessa henkilöautossa oli kolme henkilöä, joista yksi loukkaantui lievästi. Hämeen poliisi pyysi viime viikolla havaintoja Katistentiellä tapahtuneen seksuaalirikoksen yrityksen selvittämiseksi. Suklaat valmistuvat edelleen perinteiseen tapaan käsityönä yrityksen Lasimäen tehtaassa. Suklaa valmistuu Keski-Afrikan alueelta peräisin olevasta kaakaomassasta, jolla on kestävästä tuotannosta kertova UTZ-sertifikaatti. VIIME VUOSIEN trendi on, että yökerhoon mennään erittäin myöhään, usein vasta aamuyön puolella. heinäkuuta. Kokon raaka-aineista merkittävä osa tulee alan tukkuliikkeiden kautta. Osuuskunnalla on tällä hetkellä 110 tuottajaomistajaa, joista 46 tulee Kanta-Hämeestä. Pilkun jälkeen taksitolpat ja ruokajonot ovat otollisia paikkoja yhteentörmäämisille. Aivan normaaliolojen tasolle poliisitehtävissä ei vielä kuitenkaan ylletty. –?Rajoitetut aukioloajat olisivat vaatineet aivan uudenlaisen käyttäytymismallin, Piispa pohtii. Kaikki maito ei tule osuuskunnan tuottajilta, sillä Osuusmeijeri ostaa maitoa myös yhteistyömeijereiltä. 95 vuotta samalla nimellä toimineen Hämeenlinnan Osuusmeijerin tuotteet myy ja markkinoi monikansallinen Arla, mutta kaikki meijerin tuotteet valmistetaan Hämeenlinnan Kaurialassa. Kotimaisia mansikoita ei Rekolan mukaan juuri päädy teollisuuden tarpeisiin. KESÄKUUN loppupuolella, kun ravintolat saivat olla auki jo aamukahteen saakka, aamuöisiä pahoinpitelyjä ja paikkojen rikkomista ilmeni taas enemmän. Tiiriön Citymarketin yhteydessä toimivan leipomon tuotteista 95 prosenttia on itse leivottuja, mutta yritys käyttää myös pienen määrän muualta ostettuja raakapakasteita. Peurakolareita Kanta-Hämeen liikenteessä JANAKKALA. TORSTAINA 16. –?Keskusta on kuitenkin tyhjentynyt suhteellisen nopeasti, Piispa arvioi. Asiakkailla pitää tosin edelleen olla oma istumapaikka. Anniina Korpela Hämeenlinna Epäasiallinen käyttäytyminen humalatilassa nostaa taas päätään ravintoloiden aukioloaikojen vapauduttua, Hämeen poliisista kerrotaan. HÄSA Tuotteiden kotimaisuutta voi arvioida erilaisten merkkien avulla. Autoon tuli jonkin verran vaurioita. Jauhot ovat kotimaisia ja kananmunissa sekä marjoissa suositaan paikallisia tuottajia. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja autoilijalle, mutta peura menehtyi. Kaikki punajuuret tulevat kotimaan tuottajilta, mutta kurkuista noin kymmenes tulee vuosittain ulkomailta. –?Yleisillä paikoilla tapahtuneet pahoinpitelyt ja vahingonteot loistivat poissaolollaan, kertoo komisario Rauno Piispa Hämeen poliisista. –?Toisinaan paikallisia tuotteita ei osaa edes kysyä, eli tarpeet ja palvelut eivät kohtaa. Raakapakasteista 80 prosenttia tulee kotimaasta. KULTASUKLAAN pääraaka-ainetta ei saa Suomen leveysasteilta
Essi-sijauspatja 80 x 200 cm 115,(230,-). Paljon lisää loppuunmyyntituotteita myymälöissä ja asko.fi Uutta tukea kitsaasti Kanta-Hämeeseen Kustannustukea myönnettiin ensimmäisen viikon aikana vähän kantahämäläisille yrityksille. Lesceliuksen mukaan tukea olisi ollut hyvä saada keväällä, kun tilanne oli pahin. TUKEA MYÖNNETÄÄN enintään 500?000 euroa ja minimimäärä on 2?000 euroa. HÄSA Kanta-Hämeeseen ei myönnetty suuria summia, sillä yhteensä tukea tuli vajaat 65 000 euroa. Hauholla maalaismatkailutoimintaa pyörittävä Iloranta sai tukea vajaat 3600 euroa. Hänen mukaansa myönnetyt summat määräytyvät puhtaasti koronasta johtuvan liikevaihdon pudotuksen, maksettujen palkkojen ja kiinteiden kustannuksien perusteella. Värit tummanharmaa, harmaa ja beige. Keskiviikkona vireillä oli 15 hakemusta. Epäillyt tekijät valitsevat uhrinsa esimerkiksi kauppakeskuksista, huoltoasemilta tai pankkiautomaateilta ja ottavat heihin yhteyttä esiintyen poliisina. TORSTAINA 16. Hän kuitenkin lisää, että yritykselle myönnettiin aiemmin 10?000 euroa Business Finlandin esiselvitystukea. Hakijoista kahdeksalle myönnettiin tuki, mutta 57 hakemusta hylättiin. STT. Jalkasarja alkaen 50,-. Ravintoloiden vuokraustoimintaa harjoittava Ravintolat Rodinin sai tukea vajaat 3000 euroa. Kalastaja souti epäiltyjen varkaiden pakoveneen kiinni TAMPERE. Kangas pehmeää polyesteriä, täyte polyesteripallokuitua. Kaikki Asko Bonnell ® DREAMja CLASSIC-patjat % VÄHINTÄÄN Niin kauan kuin riittää 895 , (1795,-) etusi 50% Portaaton säätö ESSI-moottorisänky sisältää tarviketaskun. Kanta-Hämeeseen ei myönnetty suuria summia, sillä yhteensä tukea tuli vajaat 65?000 euroa. Yrityksen toimitusjohtajan Samu Lesceliuksen mukaan kaikki on plussaa, mutta tukisumman mainitseminen saa aikaan spontaanin naurahduksen. Hakemuksia tuli 3 716 kappaletta ja niistä oli keskiviikkoon mennessä käsitelty 86 prosenttia. Soutuveneellä liikkunut kalastaja avusti poliisit epäiltyjen varkaiden luokse Tampereella, kertoo Sisä-Suomen poliisi. Kaksi kovuusvaihtoehtoa. Käsitellyistä hakemuksista 81 prosenttia hylättiin. Kiinni otettuja henkilöitä epäillään muun muassa varkaudesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä niskoittelusta poliisia vastaan. USEALLE YRITYKSELLE myönnettiin tukea vaatimattomat 2000– 5000 euroa. KUSTANNUSTUKEA myönnettiin ensimmäisen viikon aikana kaikkiaan yli 7,6 miljoonaa euroa 614 yritykselle. HEINÄKUUTA 2020 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Tu o tt ei ta ra jo it et ut er ät . Muiden koronatukien saaminen vaikuttaa laskevasti myönnettävän kustannustuen määrään. Valtiokonttorin apulaisjohtaja Satu Vallivaara ei kommentoi yksittäisiä päätöksiä. STT Valepoliisit huijanneet ikäihmisiltä pankkitunnuksia VANTAA. Poliisipartion saapuessa paikalle rannasta pakeni veneellä vesille kolme henkilöä, jotka eivät totelleet poliisin käskyä palata rantaan. Poliisi lähti sunnuntaina puoliltapäivin selvittämään rikosepäilyä, jonka mukaan ainakin yhdessä saunalautassa Pyhäjärvellä oli käynyt varkaita. Hämeenlinnaan rekisteröidyn yrityksen vastuuhenkilön Markku Kukkosen mukaan summa on yritykselle juuri sopiva. Ensimmäisen viikon aikana eniten tukea sai bussikoreja valmistaja Carrus Delta, jolle myönnettiin yli 492?000 euroa. Tuen saamiseksi sekä toimialan että yrityksen liikevaihdon täytyy olla laskenut merkittävästi maalis-kesäkuun aikana. Toiseksi eniten tukea myönnettiin vaateliike Boulevardille, joka sai reilut 223?800 euroa. Niin kauan kuin riittää Kaikki loput kesäkalusteet vähintään % *Tarjoukset normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja eikä Huippuetutuotteita. Lähistöllä oli soutuveneellä liikkunut kalastaja, jota poliisi pyysi apuun. Huijausten kohteena ovat olleet erityisesti ikäihmiset. Katso myymälöiden tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat asko.fi/myymalat. Sähköinen tukihaku alkoi 7. Yli 10?000 euroa tukea saivat hattulalainen pakkausyritys Paroprint (noin 18?000 euroa), forssalainen vaatekauppayritys Muoti-Leena (noin 13?000 euroa) ja hämeenlinnalainen Apastron, joka omistaa Touhutalo-sisäpuistot (noin 10?000 euroa). Mikko Asunta Yhteensä 80 kantahämäläistä yritystä haki Valtiokonttorin kustannustukea ensimmäisen hakuviikon aikana. Poliisin mukaan viime aikoina on tullut tietoon useita tällaisia tapauksia. Suuri loppuunmyynti 17.-20.7.2020. 6 95 (14,90) etusi 53% 2 kpl 2 sisältää tyynyä Kahden tyynyn HELMI-setti. –?Jos puolentoista kuukauden liikevaihto meni nollaan, niin onhan se kaukana siitä. Tukeen oikeutettuja toimialoja on 368. Kalastaja souti pakoveneen kiinni niin, että kyydissä ollut poliisi sai kiinni veneessä olevasta köydestä ja hinasi veneen rantaan. heinäkuuta ja jatkuu elokuun loppuun. Lain mukaan tukea ei voida myöntää, jos yrityksen koko vertailukauden liikevaihto on yhteensä alle 20?000 euroa. Valepoliisit ovat huijanneet ihmisiltä pankkitunnuksia ja siten suuriakin summia rahaa, kertoi Itä-Uudenmaan poliisi keskiviikkona. Epäiltyjä varkaita etsittiin Rantaperkiön venesataman läheltä
MA–LA 7-22, SU 9-22 Rosenlew RPP2330 Kaappipakastin Energialuokka A+, korkeus 185 cm. Persikka Paraquayos Espanja Voim. 12,90€ HÄMEENLINNA Wartiamäentie 2 9 98 69 3 75 19 90 Heimon Kala Savukirjolohi kokonainen 1 kg Aito Hienosokeri 1 kg Yrjö Wigren Kotimainen meetwursti 240 g (16,30/kg) Voim. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A7 AVOINNA: MA–PE 8–21 LA 8–18 SU 12–18 Talon salaatti 11,90 Norm. Laitilan Kanatarha Kananmuna M 24-pack 1,392 kg (2,08/kg) 14 90 Voim. UPO CF200N Arkkupakastin Energialuokka: A+, käyttötilavuus 194 l. Kotimaista Kirsikkatomaattirasia 250 g (4,76/kg) 169 00 UPO CF100N Arkkupakastin Energialuokka: A+, käyttötilavuus 95 l. 16.–18.7. 16.–18.7. Karitsan grillipihvit kg 2 95 Voim. 16.–18.7. 16.–18.7. 6 95 Voim. SUOMALAINEN SUOMALAINEN SUOMALAINEN RUOKATORILTA RUOKATORILTA 239 00 Gram FB 3194-90 Säiliöpakastin Energialuokka: A+, nettotilavuus 194 l. TORSTAINA 16. 249 00 Gram FB3306-90 Säiliöpakastin Energialuokka: A+, nettotilavuus 302 l. Upo FN6601 Kaappipakastin Energialuokka: A+, No Frost-pakastinta ei tarvitse sulattaa koskaan. 16.–18.7. Finlandia Candy Makeiskimara makeissekoitus 1 kg 2 90 Voim. Siika kg 2 95 1 19 Voim. 16.–18.7. Atria Kanan ohutleike honey 1 kg SUOMALAINEN. 16.–18.7. 349 00 399 00 479 00 429 00 Whirlpool UW8 F1C WHB N Pakastinkaappi 6th sense -tekniikka ja freezecontrol-toiminto, no frost -järjestelmä
Tarjoukset voimassa 26.7.2020 saakka. 5,99/kpl Daiwa J-Braid X4 KUITUSIIMA keltainen 135 m 100 % japanilainen kuitusiima Punottu neljästä kuitunipusta Vahvuudet 0,10/0,13/0,15/0,17/0,19/0,21/0,25 mm 55-06331–37 Celly VESITIIVIS SUOJAPUSSI älypuhelimille Suojaa laitteesi hiekalta, lialta, auringolta ja vedeltä Vesitiivis suojapussi kaikille älypuhelimille maks. Ei ennakkovarauksia. Espoo • Helsinki • Hyvinkää • Hämeenlinna • Joensuu • Jyväskylä Kaarina • Kajaani • Kerava • Kokkola • Kotka • Kouvola • Kuopio Lahti • Lappeenranta • Lohja • Loimaa • Mikkeli • Oulu • Pori Porvoo • Rauma • Rovaniemi • Salo • Savonlinna • Seinäjoki Tampere • Tornio • Turku • Vaasa • Vantaa www.motonet.?. 6.5” IPX8-sertifioitu 95-01594 9 99 7 99 2 kpl (9,99) Bahco 1430FT120 NOKKAKÄRRYT 120 kg Bahco laatua! Mukaan vaikka ostosreissulle Alumiininen, kokoontaitettava runko Täyskumipyörät, kantavuus 120 kg Mukana pitkä “mustekala” kuorman sidontaan 70-00610 Outbound KYLMÄREPPU Kylmälaukkureppu, jolla pidät eväät viileänä Materiaali polyesteriä ja neopreeniä Repun paino tyhjänä 400 g 86-00554 4MOBILE BLUETOOTH FM-LÄHETIN 12–24 V Autoon kuin autoon musiikit joko Bluetoothilla tai sd-kortilta! Laturin ulostulo 5 V/2,4 A Tuetut formatit MP3, WMA Lähettimen kantomatka noin 10 m Sisäänrakennettu mikrofoni 65-01768 VÄLKKYTARJOUS (99,90) 79 90 Teammate TRAMPOLIINI 4 m turvaverkolla Pomppiminen voi alkaa! Halkaisijaltaan nelimetrinen trampoliini ja suojaverkkosetti Mukana jousityökalu ja reunapehmuste Korkeus 90 cm 53-2166 Markkinoiden paras hinta! HÄMEENLINNA • Takumäenkuja 5 Avoinna arkisin 9–21 • lauantaisin 9–19 • sunnuntaisin 10–18 www.motonet.. 16,90/kpl Lumo Solar LED-KIINALYHTY Piha koreaksi rapujuhlia varten! Aseta Solar-puutarhavalo paikkaan, jossa aurinkopaneeli voi vastaanottaa vähintään kuusi tuntia suoraa auringonvaloa Koko 20 x 20 x 39cm Lämmin valkoinen LED Akku 1 x 1,2 V 300 mAh AA Ni-MH ON/OFF-kytkin 90-01108 Norm. HEINÄKUUTA 2020 A8 HÄMEEN SANOMAT 199 00 VIIKON VÄLKKYTUOTTEET Osa Motonet-korjaamoista mukana palvelussa, varaa aika helposti autokorjaamo.. ssa, va aa a a e post aut t o jaa o sta u a a pa ve us Tuotteita rajoitetusti. 69,90 Kanta-asiakkaille yhteishintaan 60,00 /4 kpl Rapu-Rosvo RAPUMERTA, kotimainen Kotimainen Rapu-Rosvo on helppo käyttää irrotettavan syöttipidikkeen ansiosta Rapurosvon mukana on syöttikotelo, merrassa suuri sisääntuloaukko, joka helpottaa rapujen sisäänpääsyä Valmistusmateriaali kestävää muovia Merran pituus 65 cm Värivalikoima vaihtelee 54-3344 Norm. Letkukela pysyy aina järjestyksessä Öljynkestävä paineilmaletku Maksimipaine 15 bar Runko-osa galvanoitua metallia 70-03712 Norm. TORSTAINA 16. 19 90 22 90 14 90 Kanta-asiakkaille 49,90 59 90 19 90 (69,90) (24,90) SKIL 1065 AA PUUKKOSAHA 800 W Tehokas puukkosaha erilaisiin töihin, kuten purkamiseen, karsintaan ja puiden siistimiseen Säädettävä nopeus, nopea ja helppo terän vaihto työkaluttoman “CLIC”-järjestelmän ansiosta Iskunpituus 26 mm Terän nopeus 0–2700/min Sahaussyvyys puuhun 150 mm, alumiiniin 25 mm, metalliin 15 mm Paino 2,7 kg 78-9897 MTX Tools RENKAANTÄYTTÖLAITE POLKUPYÖRÄLLE Sopii hankalimpiinkin venttiileihin Nopea ja helppokäyttöinen polkupyörän renkaiden täyttöpistooli Sopii Dunlopja Presta-venttiileille Maksimi työskentelypaine 16 bar 70-00880 Brennenstuhl PAINEILMALETKUKELA Seinäkiinnitys 9 mm/20 m Letku aina sotkussa
HÄSA Juopuneita kuljettajia kärähti ratista HÄMEENLINNA . Riihimäellä puolestaan parikymppisen naisen epäillään olleen auton ratissa HJ. Vankila vahvistaa Hämeen Sanomille kahden vangin olleen alueella työtehtävissä alueella ja ottaneen vankilaan yhteyttä tapahtuneesta. Kiertoliittymä oli siis vakavasti esillä vajaa kymmenen vuotta sitten. Pian heille selvisi, että kyseessä oli hevostapaturmaan joutunut ratsastajaryhmä, jonka hevoset olivat pillastuneet jostakin syystä ja päässeet sen vuoksi karkuteille. Maahantuoja K-Auto Oy. Kuljettaja on epäiltynä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kymppitiellä on niin paljon liikennettä, että siihen olisi pitänyt rakentaa turboliittymän tapainen paljon tilaa vievä ratkaisu. HÄSA MITEN ON. –?Soitin hätäkeskukseen, mutta puhelu katkesi monta kertaa, sillä olinpaikassamme oli huono kenttä. –?Sitä tietoa ei valitettavasti ole käytettävissäni. –?Suunnittelun lähtökohtana on myös ollut, ettei valtatien eteläpuolella kulkevaan kevyenliikenteen väylään eikä vesialueeseen kosketa. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Paljonko kalliimmaksi kiertoliittymä olisi tullut. Uudenmaan ely-keskus vastaa myös Kanta-Hämeen liikenneasioista. Yhdistetty EU-kulutus 5,7 l/100 km. –?Suurin syy on se, että kiertoliittymä vaatii niin paljon tilaa, ettei se siihen kunnolla mahdu. alv. Audi A3 Business 35 TFSI MHEV S tronic 110 kW (150 hv) alk. Lotta Saarenmaa Hämeenlinna Kaksi Ojoisten avovankilan vankia auttoi keskiviikkona iltapäivällä ratsastustapaturmaan joutuneita ratsastajia. Vangit olivat suorittamassa työtehtävää Aulangon luonnonsuojelualueella, kun yllättäen neljä vapaana ollutta hevosta tuli heitä kohti. Sähköistetty A3 Sportback Launch Edition -kevythybridi alk. –?Olimme juuri suorittamassa päivän viimeistä työtehtävää luonnonsuojelualueen osassa, jossa liikkuu vähemmän ihmisiä. Projektipäällikkö Mikko Vihermäki, miksei aikoinaan valittu kiertoliittymää. Viisi vuotta sitten kaupungin kunnallistekniikan suunnittelija sanoi Hämeen Sanomille, että ajatus kiertoliittymästä on hylätty ”hyvin aikaisessa vaiheessa”, kaupungin tekemien selvitysten perusteella. Vapaa autoetu 680 €, käyttöetu 515 €. Edistystä, jonka tunnet. KUVA: Pekka Rautiainen Vangit auttoivat pulaan joutuneita ratsastajia Ratsastusturma tapahtui Aulangon luonnonsuojelualueella. Onko liikennevalojen valinta ollut kaupungin ja valtion yhteinen näkemys. –?Myllyjoen ylittävää Iso-Harvoilantien siltaa olisi jouduttu leventämään, ja valtatien eteläpuolinen vesialue estää tien leventämisen siihen suuntaan. Liikennevaloin ohjatun risteyksen tekeminen Ruununmyllylle alkanee loppukesästä. Kuljettaja on epäiltynä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. –?Kyllä, silloin aika paljon puhuttiin niin, että kiertoliittymä olisi kaikkein luontevin tuohon. Ilmoitin asiasta myös vankilaan, vanki kuvailee. 33 487,85 €, hinta CO?-päästöllä 130 g/km (uusi mittaustapa). Moni kaupunkilainen kysyy, miksi liikennevalot on katsottu paremmaksi ratkaisuksi kuin liikenneympyrä tai kiertoliittymä. Elomaankadulla huumaavan aineen vaikutuksen alaisena tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. –?Kyllä, ely-keskus on ollut samaa mieltä siitä, että valo-ohjaus on siinä risteyksessä hyvä ratkaisu. TORSTAINA 16. Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm, sis.alv 24 %. Tampereentie 169, vaihde 010 533 2005 Automyynti 010 533 2090: ma–pe 9–17 > audicenter.fi Audi Center Hämeenlinna Miksei kymppitielle tule kiertoliittymää. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A9 UUTISET Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Aulangon ratsastuskoulun yrittäjä myös vahvistaa tapahtuneen, mutta ei halua kommentoida asiaa enempää. HÄSA. 33 488 € Tervetuloa koeajamaan. –?Sisäisten muistioidemme mukaan iso syy ja perustelu on ollut tilan puute, mutta myös kustannukset. Kuinka ”kustannuslisää” ja tilan puutetta perusteltiin. Veli-Matti Virtanen Hämeenlinna Keskiviikon Hämeen Sanomien uutinen (15.7.) valtatie 10:lle Ruununmyllyn kohdalle rakennettavasta liikevaloristeyksestä herätti vilkkaan keskustelun lehden Facebook-seinällä. Kolmekymppisen miehen epäillään ajaneen autoa Hämeenlinnassa Parolannummentiellä huumaavan aineen vaikutuksen alaisena aikaisin keskiviikkoaamuna. VANKI JA HÄNEN TYÖPARINSA lähtivät selvittämään, mistä on kysymys. Täysin uusi Audi A3 Sportback. Hevoset tulivat kinttupolkua meitä kohti, vanki kertoo. Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo, miksi risteykseen ei tehdä kiertoliittymää. Kuvan auto erikoisvarustein. 24%) CITYMARKET TIIRIÖ Katsastusmiehentie 6, 13130 Hämeenlinna MA-LA 7-21, SU 10-21 TIIRIÖN CITYMARKETISTA ma-la 10-20 su 12-18 19 90 kg Paikan päällä käsintehtyä, tuoretta ja huippulaadukasta SUSHIA joka päivä Tiiriön Citymarketista audi.fi/A3 Suunnannäyttäjä
KORONA-AIKA ON vähentänyt merkittävästi Veikkauksen pelituottoja. Määrät laskevat kaiken kokoisissa myyntipaikoissa niin kaupoissa, kioskeilla, liikenne asemilla kuin ravintoloissakin. –?Kun koronatilanne maassamme on selvästi rauhoittunut, olemme saaneet yhä enemmän toiveita peliautomaattien avaamisesta, Veikkauksen suunnitteluja kehitysjohtaja Marko Peltokorpi kertoo. ”Korotamme kaiken rahapelaamisen suojaikärajaa 30 vuoteen.” MARKO PELTOKORPI Veikkauksen suunnittelu ja kehitysjohtaja. Työ tulee jatkumaan kiihtyvänä koko loppuvuoden ajan. maaliskuuta. KUVA: Pekka Rautiainen Pelaamiseen tulee lisää muutoksia, kuten aikamerkki . –?Olemme jääneet viikoittain noin 10 miljoonaa euroa koronaaikaa edeltäneestä pelikatteestamme, Peltokorpi toteaa. –?Peliautomaattien tuntuva vähentäminen on yksi keskeisimmistä vastuullisuutta edistävistä toimenpiteistämme ennen pakollisen tunnistautumisen käyttöönottoa ensi tammikuussa. . –?Enemmän minua harmitti, kun kahvilat ja kirpputorit olivat kiinni. Jatkossa isoimmissakaan myynti paikoissa ei voi olla neljää peli automaattia enempää. Uutta on nyt se, että peliautomaatit avautuvat päivittäin vasta kello 11. LM–HÄSA Veikkauksen peliautomaatit marketeissa, kioskeissa ja huoltoasemilla aukesivat jälleen. ASIAT EIVÄT SIIS OLE enää ennallaan peliautomaateillakaan – ja lisää muutoksia on luvassa. • Tämän vuoden lopussa peli automaatteja on enää 10 500. • Koronaaikana ei ole nähty suurta ryntäystä nettipeleihin. . • Tähän mennessä pelia utomaatteja on jo poistettu yli 2 000. Veikkaus menetti joka viikko 10 miljoonaa euroa. Hän ei ole kaivannut peliautomaatteja korona-aikana vaikka tykkääkin silloin tällöin pelata erityisesti Pikapokeria ja Fruttista. Arkistokuva Hämeensaaren Citymarketista tammikuulta 2020. Automaatteihin on esimerkiksi tulossa aikamuistuttaja kertomaan pelaajalle vartin välein hänen automaatilla käyttämästään ajasta. –?Olemme siis entistä valmiimpia mahdollisissa poikkeustilanteissa. Peltokorpi kertoo, että Veikkaus on kevään aikana kehittänyt teknisiä valmiuksia peliautomaattien keskitettyyn ohjaukseen. –?Ei haittaa, vaikka nämä menisivät kokonaan kiinni, Päivi Haapaniemi tuumasi marketin aulassa keskiviikkona. Ensi vuonna pelaajilla on lisää erilaisia hallinnan välineitä, joita parhaillaan suunnitellaan. Nyt elämä on kaiken kaikkiaan helpottunut, porilainen Haapaniemi nauroi vapautuneen oloisesti kesälomareissullaan Kainuussa. Peliautomaatit olivat kiinni noin neljä kuukautta, koska Veikkaus sulki rahapeliautomaattinsa koronaviruksen tarttumisen estämiseksi 13. • Huomattava muutos koskee peliautomaattien enimmäismäärää. Myös peliautomaattipaikkojen määrä tulee laskemaan useilla sadoilla. Peliautomaatit avattiin neljän kuukauden tauon jälkeen, mutta moni ei edes kaipaa pelaamista. MITÄ. Keskiviikkona avattiin vain noin puolet 16?300 pelistä, jotta asianmukaiset turvavälit ja turvallinen asiointikokemus toteutuvat. TORSTAINA 16. . –?Tulemme tehostamaan ikärajavalvontaa ja korotamme kaiken rahapelaamisen suojaikärajaa 30 vuoteen. Nyt niitä on 16 300, tammi kuussa määrä oli 18 500. Se mahdollistaa usealle riskiryhmään kuuluvalle huolettoman ostoksilla käynnin pelejä kohtaamatta. HEINÄKUUTA 2020 A10 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Tanja Nuotio Pelikoneet avautuivat koko maassa kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla keskiviikkona kello 11, mutta suurta ryntäystä koneille ei nähty. Pelipisteisiin on tuotu tuttuja suojaelementtejä, kuten käsidesiä ja pleksejä sekä turvavälimerkintöjä lattialle. Veikkaukselta on vaadittu yhä lisää vastuullisuutta, sillä kymmenettuhannet suomalaiset kärsivät rahapeliriippuvuudesta. Peliautomaatit vähenevät • Veikkaus vähentää hajasi joitettujen peliautomaattien määrää tänä vuonna kaikkiaan yli 40 prosentilla. Vuositasolla negatiiviset vaikutukset ovat satoja miljoonia
KESKIVIIKON tiedotustilaisuudessa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kommentoi, että poliisin luottamukseen vaikuttaa näkyvyys. • Tutkimuksen aineisto kerättiin 4. • Vuoden 2020 barometriä varten haastateltiin 1 082 15–79-vuotiasta henkilöä. –?Tällä on tietysti iso merkitys poliisin luottamukseen. –?Tilanne on haastava, mutta tässä vaiheessa Haavisto on vielä syytön. Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan asetelma tuntuu olevan se, että jos presidentti sanoo kuulijalle mieleisiä asioita, hänen kannanottojaan pidetään raikkaina. Poliisiylijohtaja pitää vaikuttavuuden vähentymisen lisäksi näkyvyyden vähentymistä barometrin vakavimpana tuloksena. Lisäksi barometrista selvisi, että luottamus poliisiin on laskenut neljä prosenttiyksikköä. Kuluttaja-asiamiehen tehtävänä on turvata kuluttajien asemaa ja valvoa kuluttajansuojalain noudattamista. Esimerkiksi asuntomurrot ja niiden yritykset sekä seksuaalinen väkivalta ovat lisääntyneet. • Barometrin julkaisija on sisäministeriö. Noin 73 prosenttia barometriin haastatelluista henkilöistä vastasi, ettei ole rikosprosessin todistajana tai asianomaisena kokenut lainkaan uhkailua tai painostusta. Orpon (kok.) mukaan hallituksen rahan jakamisen pitäisi perustua sille, että hallitus tekee myös työllistämistoimia. Jos ne eivät ole mieleisiä, alkaa keskustelu valtaoikeuksien ylittämisestä. helmikuuta ja 3. Kuluttaja-asiamies voi tulevaisuudessa lisäksi pyytää virka-apua poliisilta. Viivi Salminen Helsinki Kuluttaja-asiamies voi jatkossa määrätä poistettavaksi verkkosivuilta tai sosiaalisesta mediasta kuluttajansuojasäännöksiä rikkovan lainvastaisen sisällön. Hannamari Ahonen Yhdeksän eduskuntapuolueen puheenjohtajatentissä keskiviikkona jatkettiin viikonloppuna alkanutta keskustelua presidentin vallankäytöstä. PUHEENJOHTAJAT puhuivat myös taloudesta. Viraston johtaja Outi HaunioRudanko sanoo, että uudet valvontakeinot ovat tervetulleita, sillä kuluttaja-asiamiehen keinovalikoimaa on pidetty jo pitkään puutteellisena. Kuluttaja-asiamiehen tiedotteen mukaan verkkoon liittyvien uusien valvontakeinojen tavoitteena on puuttua huijausyrityksiin. Uusi asetus antaa kuluttaja-asiamiehelle oikeuden esittää seuraamusmaksun määräämistä yritykselle, joka rikkoo tai laiminlyö tiettyjä kuluttajansuojasäännöksiä. varapuheenjohtaja. varapuheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin. Esimerkiksi 55 prosenttia 2020 vastanneista uskoi, että poliisi on onnistunut melko tai erittäin hyvin asuntomurtojen selvittämisessä. Vuonna 2018 poliisibarometriin vastanneista 95 prosenttia luotti poliisiin. Poliisibarometriin vastanneista 91 prosenttia luottaa poliisiin erittäin tai melko paljon. Kuluttaja-asiamiehen toiminnan lähtökohta on edelleen neuvottelu elinkeinonharjoittajien kanssa. TORSTAINA 16. –?Ei ole uhkaus sanoa, että ilmastokriisi on yhtä lailla päällä kuin ennen koronakriisiä. Kuluttaja-asiamies voi lisäksi jatkossa määrätä, että kuluttajille annetaan varoitustekstejä verkkosivuilla. –?Pyrimme juuri siihen, että niillä alueilla, joissa tavoitettavuus on kaikista vaikein, lisättäisiin partioita. Se liittyy poliisin palvelukykyyn. LM–HÄSA Oppositio vaati työllisyystoimia Katri Kulmuni (kesk.), Maria Ohisalo (vihr.) ja Jussi Halla-aho (ps.) osallistuivat viime vuonna SuomiAreenan puheenjohtajatenttiin paikan päällä Porissa. Tämä on alhaisin prosentti koko poliisibarometrin historiassa. Poliisin vaikuttavuudella viitataan barometrissä esimerkiksi siihen, kuinka hyvin poliisi on haastateltavien käsityksen mukaan onnistunut kiireellisissä tehtävissä sekä väkivaltarikosten ja asuntomurtojen selvittämisessä. Uudet keinot ovat käytettävissä tästä päivästä lähtien. Myös pääsyä tietylle verkkosivulle voidaan estää tai rajoittaa. Vuonna 2018 näin uskoi 65 prosenttia. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A11 UUTISET Riina Rastas Rikosprosessiin osallistuvien todistajien ja asianomistajien uhkailu ja painostaminen ovat lisääntyneet, selviää keskiviikkona julkaistusta poliisibarometristä. Oppositiopuolueiden puheenjohtajien Sari Essayahin (kd.), Jussi Halla-ahon (ps.) ja Harry Harkimon (liik.) mielestä tutkinta syö Haaviston uskottavuutta. Vihreiden Ohisalo korosti, että asia on vielä kesken ja asiaan palataan, kun perustuslakivaliokunta on asiaa käsitellyt. –?On aivan ok, jos presidentti käy talouspoliittista keskustelua, Petteri Orpo (kok.) sanoi. SDP:tä tentissä edusti Ville Skinnari, joka on puolueen kolmas varapuheenjohtaja, ei siis puheenjohtaja Antti Rinne tai puolueen 1. MTV järjesti puheenjohtajatentin juuri tällä viikolla, koska ilman koronaa nyt olisi ollut Porissa yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma Suomi-Areena. –?Nyt kaikkein tärkeintä on tehdä työllisyysja kasvutoimia. AIEMMIN kuluttaja-asiamiehen keinovalikoimassa ei ole ollut suoraa taloudellista seuraamusta lain rikkomisesta. Myös ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) asemaa puitiin. LM–HÄSA Poliisibarometri: Luottamus poliisiin on laskenut Barometrin mukaan rikosprosessiin todistajina tai asianomistajina osallistuneista 27 prosenttia on kokenut uhkailua ja painostamista. Se on koko hallituksen sitoutumisen kysymys, Ohisalo vastasi. Keskusrikospoliisi on toimittanut eduskunnan perustuslakivaliokunnalle esitutkintamateriaalin ulkoministerin toimista liittyen al-Holin pakolaisleirin suomalaisten palauttamiseen. –?On selvää, että jos liikkeellä näkyy virkapukuinen partio, se lisää turvallisuuden tunnetta. Vaikka valvontakeinot laajenevat, asiat hoidetaan jatkossakin ensisijaisesti neuvotteluteitse, hän sanoo tiedotteessa. Huoli rikoksista on kuitenkin vähentynyt. Barometrin vastaajat pitivät poliisia oikeudenmukaisena. Sisäministeri Maria Ohisalo kommentoi tiedotustilaisuudessa, että poliisin näkyvyyttä pyritään lisäämään, etenkin harvaan asutuilla alueilla. Sari Essayahin mukaan hallitus yrittää lakaista taloutta ja työllisyyttä tervehdyttävät toimet koronamaton alle. Katri Kulmuni oli silloin keskustan 1. Se tunne, että poliisi ei hoida minun asiaani on omiaan vaikuttamaan siihen, että poliisiin ei luoteta jatkossa. POLIISIN VAIKUTTAVUUS on barometrin mukaan vähentynyt. Yhteistyö on toiminut hyvin, Maria Ohisalo (vihr.) sanoi siihen, onko presidentti Sauli Niinistö venyttänyt valtaoikeuksiaan. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ei ollut paikalla, mutta RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist kommentoi näin. Maria Ohisalolta (vihr.) kysyttiin oliko hänen uhkauksensa vihreiden hallituksesta lähdöstä aito, jos ilmastotoimia ei toteuteta. Heidän mielestään olisi ollut viisasta, että Haavisto olisi väistynyt tehtävästään tutkinnan ajaksi. –. maaliskuuta välisenä aikana. Pääministeri Marin ei ollut puheenjohtajatentissä vaan valmistautui Eurooppaneuvoston kokoukseen. Lisäksi vastaisuudessa kuluttajaasiamiehellä on oikeus saada aiempaa enemmän tietoa muun muassa yritysten rahavirroista. • Rikollisuus on barometrin mukaan kasvanut 2010luvun loppupuolella. KUVA: Toni Repo, arkisto FAKTA Poliisibarometri • Poliisibarometri on pitkän aikavälin seurantaja arviointitutkimus (1999– 2020), joka tehdään kahden vuoden välein. Uuden valvontakeinot tulevat voimaan EU-asetuksen myötä. • Barometristä selvisi muun muassa, että luottamus poliisiin on vähentynyt ja poliisin vaikuttavuus heikentynyt. Tulosten analysoinnista ja raportin tekemisestä vastaa Poliisiammattikorkeakoulu. STT. Kuluttajaasiamies voi tehdä myös tarkastuksia yrityksiin ja koeostoja. Muuten otetaan vain velkaa ilman huolta huomisesta. Jos tämä puuttuu toistuvasti vuoden aikana, tulee varmasti tunne siitä, että poliisi ei ole läsnä. –?Lainsäädännössä tonttijako on selkeä. Keskustan Katri Kulmuni korostikin, että hallituksen pitää pystyä tekemään myös taloutta tervehdyttävät päätökset. Orpon mukaan hallituksessa keskusta on oikealla linjalla työllistämislinjassaan verrattuna muihin puolueisiin. KUVA: Heikki Westergård Kuluttaja-asiamies sai uusia valvontakeinoja Jatkossa lainvastaista sisältöä voidaan määrätä poistettavaksi somesta
Valtaosa Suomen viljelymaasta on kivennäismaata. Maaja metsätaloustuottajain keskusliiton (MTK) ympäristöjohtaja Liisa Pietola pitää päästövähennystavoitteita realistisina. –?Maatalouden ilmastotoimien tulee perustua tilakohtaiseen harkintaan ja niiden on oltava sosiaalisesti oikeudenmukaisia, Pietola sanoo MTK:n tiedotteessa. Maaperän hiilivarastoa voidaan kasvattaa kivennäismailla oikeanlaisilla viljelykiertoja muokkausmenetelmillä. Tämä vaatisi satoisuuden ja viljely teknologian kehittymistä. –?Kyse on kuitenkin kokonaisuudesta ja kuinka hyvin sitä hallitaan yrityskohtaisesti. Ei voi olla niin, että jokin tila tuottaa hiilidioksidia sitovia peltoja, ja jokin ei. HÄSA 6 Lue lisää Jari Eerolan maatilan toimintatavoista sunnuntain Hämeen Sanomista.. Hämeenlinnalaisen Eerola-Setälän nautatilan yrittäjä Jari Eerola pitää päästövähennysten tavoitteiden saavuttamista mahdollisena. –?Eivät päästötavoitteet mahdottomia ole. Päätoimet tulisi kohdistaa tuottamattomien turvemaiden viljelyn vähentämiseen. SUOMESSA MAATALOUDEN aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä noin 60 prosenttia tulee turvemailta, joiden osuus viljellystä peltoalasta on 11 prosenttia. Pietolan mukaan paras keino vähentää maatalouden päästöjä on pitää huolta maaperästä, jolloin se sitoo enemmän ilmasta hiilidioksidia. Esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunki on asettanut tavoitteeksi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. –?Toivon vielä enemmän kunnianhimoa ja uskon, että pääsemme jopa parempaan, Pietola sanoo. Tätä mieltä on hämeenlinnalaisen Setälä-Eerolan nautatilan yrittäjä Jari Eerola. Veistola ei ota suoraan kantaa, ovatko tavoitteet riittäviä, mutta suunta on oikea. Erityisen tyytyväinen Veistola on siihen, että raportin mukaan huonotuottoisten turvepeltojen viljelyä pitäisi vähentää. EEROLA ON ONNISTUNUT vähentämään omien peltojensa päästöjä. Tutkimuksen mukaan tavoitteena on, että kivennäismaat muuttuisivat päästö lähteestä nieluksi vuoteen 2035 mennessä. Mikäli maataloustuotantoa jatketaan pitkälti nykyisillä käytännöillä, kasvihuonekaasupäästöt vähenisivät noin viisi prosenttia 2035 mennessä. • Jos kivennäismaiden hiilen sidontaa kehitetään entises tään ja turvemaiden toimia tehostetaan, voidaan maa talouden päästöjä leikata 42 prosenttia vuoteen 2035 ja 77 % 2050 mennessä. Se on maata, jossa eloperäistä ainesta on alle 20 prosenttia. Lisätutkimusta tarvitaan, jotta tietovaje saadaan täytettyä, sanoo Luken tutkimusprofessori Heikki Lehtonen tiedotteessa. • Raportti on osa työ ja elinkeinoministeriön ilmasto tiekarttoja. • Raportti perustuu olettamukseen, että Suomessa tuotettujen maatalous tuotteiden kysyntä ei olennaisesti muutu vuoteen 2035 mennessä. Pietolan mukaan turvemaiden viljelyä ei ole järkevää eikä tavoiteltavaa lopettaa kokonaan. Tärkeä asia olisi Veistolan mukaan se, että EU:n maataloustukien ympäristökorvauksia ei vähennettäisi. Se tarkoittaa 80 prosentin päästöleikkauksia. HEINÄKUUTA 2020 A12 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Suomen luonnon suojeluliiton asiantuntija Tapani Veistola pitää maatalousalan tavoitteita realistisina. Asia selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) keskiviikkona julkaisemasta raportista Maatalouden tiekartta. Vähennykset saataisiin aikaan turvemaiden päästöjä vähentämällä, kivennäismaiden hiilensidontaa tehostamalla ja biokaasutuotantoa sekä maatilojen aurinkoenergian käyttöä lisäämällä. Huonosti tuottavia turvepeltoja voitaisiin esimerkiksi ennallistaa tai metsittää ja uusien turvepeltojen raivaus lopettaa. TORSTAINA 16. SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON (SLL) erityisasiantuntija Tapani Veistola pitää hyvänä, että maatalousala haluaa vähentää kasvihuonekaasupäästöjään. KUVA: Pekka Rautiainen ”Eivät päästötavoitteet mahdottomia ole” Eelis Hirvelä Hämeenlinna Päästövähennysten tavoitteiden saavuttaminen vaati isoa ajattelutavan muutosta ja jokaisen viljelijän osallistumista. LM–HÄSA Mahdollisuus merkittäviin päästövähennyksiin FAKTA Maatalouden ilmastotiekartta • Luonnonvarakeskuksen (Luke) laatima raportti Maatalouden ilmastotiekartta julkaistiin keskiviikkona. Tiedän oman tilani kustannustekijät. Se ei ole paljon, ja me pystymme paljon parempaan. Maatalous yrittää samassa ajassa tiputtaa noin 30 prosenttia. Hänestä päätoiminen ja ammattimainen viljely on turvattava, jotta tavoitteet saavutetaan. Päästötavoitteisiin ohjaus on helpointa hoitaa tukien kautta. –?Se on usein nähty, että kun tavoitteet ovat kovat ja toimeen tartutaan, tavoitteilla on taipumus toteutua. –?Maaperä on erilaista eri puolilla Suomea, emmekä tiedä vielä tarpeeksi eri maaperälajien hiilensidontakyvyistä. Kivennäismaan hiilensidontaa voidaan tehostaa muun muassa lisäämällä herneen ja härkäpavun viljelyalaa. Ilmastoteot eivät hänestä välttämättä tuo lisäkustannuksia maatiloille. Raportin toimenpiteet ovat hänen mukaansa pitkälti samansuuntaisia kuin SLL:n, Natur och Miljön ja Birdlife Suomen laatimassa maatalouden päästövähennysesityksessä, paikoin joka tiukempia. Hän pitää tavoitteita realistisina. Hannu Toivonen Suomen maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä on mahdollista vähentää nykyisestä 29 prosenttia vuoteen 2035 ja 38 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Myös täsmätoimilla, kuten lannoituksen tarkemmalla kohdentamisella, saadaan aikaan päästövähennyksiä. • Luke teki tutkimuksen Maa ja metsätalouden keskusliiton (MTK) ja Svenska lantbruk producenternas centralförbun din (SLC) toimeksiannosta. –?Maataloustukien saamisen ehtona voisi olla esimerkiksi viljelytapoihin liittyviä velvoitteita. Jokaisen viljelijän pitäisi tuntea omansa. Raportin mukaan päästöjä voidaan vähentää turvemailla esimerkiksi yksivuotisten kasvien vähäisemmällä viljelyllä, säätö salaojituksella ja ennallistamisella. –?Se olisi kohtuullisen helppo toimenpide ja sillä saisi isot päästövähennykset aikaan
040 8682 403 Hattulan kuntatoimittaja ............................................ Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. 4 20 18 19 19 19 20 20 21 21 20 22 22 22 18 21 21 21 21 22 22 23 21 23 24 1 2 2 4 4 6 5 6 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna 18 Riihimäki 18 Forssa 18 21 21 21 19 18 19 14 12 12 to Hämeenlinna 21 Riihimäki 21 Forssa 21 pe 23 23 23 la 24 24 23 su 25 25 24 ma 24 24 23 Helsinki 4:25 22:26 Hämeenlinna 4:19 22:36 Oulu 3:21 23:25 Utsjoki Helsinki +21 Joensuu +20 Jyväskylä +22 Kajaani +21 Kemi +18 Kilpisjärvi +18 Kotka +21 Lahti +23 Lappeenranta +22 Oulu +21 Pori +21 Rovaniemi +21 Sodankylä +21 Tampere +24 Turku +23 Vaasa +22 Alanya +30 Barcelona +25 Dubrovnik +27 Eilat +39 Johannesburg +19 Las Palmas +25 Ateena +31 Malaga +30 Tokio +22 Nizza +26 Pariisi +23 Phuket +27 Pietari +22 Rodos +28 Rooma +29 Tukholma +26 Chicago +27 Innsbruck +20 Vancouver +20 Los Angeles +28 Mexico City +24 Lima +19 Buenos Aires +11 Rio de Janeiro +21 New York +24 Lontoo +20 Madrid +32 Tallinna +19 Dakar +30 Kapkaupunki +16 Murmansk +19 Moskova +16 Novosibirsk +23 Kairo +33 Nairobi +20 Dubai +42 Goa +26 Peking +30 Tokio +24 Singapore +27 Sydney +13 Wellington +9 Sadesumma 10.7. (03) 6151 300 ma–pe klo 8–12 ja klo 13–16 tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 1.12.2019 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. 0100 3355 ma–pe klo 6.00–16.00 la–su klo 6.00–12.00 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7 www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 .......................... (03) 6151 400 Toimituspäällikkö Tuulia Viitanen ........................ (03) 6151 403, 050 3709 278 Uutispäällikkö Markku Uhari...... tilausasiat ..................................................................... 040 8682 450 Just, Ajastin .......................................................................... (03) 6151 452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja ...................... 040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja .... (03) 61 511 Lukijailmoitukset .............................................................. alk. HÄMEEN SANOMAT SOVELLUS Lataa Hämeen Sanomien mobiilisovellus play-kaupasta Android-laitteille tai App Storesta Applen laitteille. (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. Tilaukset, osoitteenmuutokset ym. 19,83 €/kk Ma–Pe tilaus ................................................................... Lämpötila on 18 ja 23 asteen välillä. Kokonaistavoittavuus: painettu viikko + digi viikko 104 000 (KMT 2019) ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Toimitusjohtaja: Mikko Soini Avoinna: ma–pe klo 8–16 Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511 Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. Suunnaltaan vaihteleva tuuli on pääosin heikkoa, maan itäosassa heikkoa tai kohtalaista. (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT Postin varhaisjakelupäivystys .................................... PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere Tykkää Hämeen Sanomista Facebookissa ja seuraa Twitterissä ja Instagramissa. VERKKOLEHTI ..............................................www.hameensanomat.fi >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 22 21 21 21 21 21 22 20 21 Sää on laajalti poutainen ja enimmäkseen puolipilvinen tai melko selkeä. Hintoihin sisältyy alv. 15.7.. (03) 6151 354 LUKIJAILMOITUKSET: ilmoitukset@hameensanomat.fi PAINOVALMIIT ILMOITUSAINEISTOT: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 3 Sää on laajalti poutainen ja enimmäkseen puolipilvinen tai melko selkeä. Lähinnä Lapissa sekä maan länsiosassa tulee yksittäisiä sadekuuroja. 044 5644 454 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .......................... TORSTAINA 16. (03) 6151 462 Kulttuuri .................................................................................. (03) 6151 442, 040 8682 442 Talous ....................................................................................... JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ........................... (03) 6151 461 Mielipide .................................................................................. (03) 6151 451 Urheilu ..................................................................................... alk. (03) 6151 470 SOITA UUTISVINKIT ..................................................... Lämpötila on 18 ja 23 asteen välillä. Ilmestyy 7 päivänä viikossa. Suunnaltaan vaihteleva tuuli on pääosin heikkoa, maan itäosassa heikkoa tai kohtalaista. Lähinnä Lapissa sekä maan länsiosassa tulee yksittäisiä sadekuuroja. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Kestotilaus ....................................................................... 38,00 €/kk Viikonlopputilaus ........................................................ alk. (03) 61 511, iltaisin 6151 410 Justin tuottaja Riikka Happonen ........................... HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A13 SÄÄ Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Avoinna: ma–pe klo 9–22, la ja su klo 13–22 toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja Mikko Soini ........................................... 24,59 €/kk Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. (03) 6151 410, 040 7719 291 Toimitus, toimitussihteerit ............ alk. (03) 6151 410 LÄHETÄ UUTISVINKIT ...........toimitus@hameensanomat.fi WHATSAPP...........................................................................040 4577 980 (Kuvien ja videoiden lähettämiseen) TOIMITUS ILMOITTAJAPALVELU TILAAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe ...................................................... (03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Susanna Kinnari ............................... 32,95 €/kk Määräaikainen ............................................................
Kyseessä on Trumpin mukaan rangaistus siitä, että Kiina on kohdistanut painostustoimia Hongkongiin. Samalla Trump allekirjoitti kongressin hyväksymän lain, jotka rankaisevat Hongkongin uusia turvallisuuslakeja toimeenpanevia kiinalaisvirkamiehiä asiakkainaan pitäviä pankkeja. Koronavirus ja turvallisuuslaki iskivät Hongkongin kustantamoihin. Vaalissa valitaan ehdokkaat syksyn paikallishallintovaaleihin. Hän on esimerkiksi vaihtanut sanan vallankumous sanaksi mielenosoitukset, kiertänyt kiellettyjä iskulauseita ja poistanut kohtia, jotka ajavat Hongkongin itsenäisyyttä. JUURI, KUN poliittisen kirjallisuuden kysyntä vuoden mielenosoitusten jälkeen kasvoi kohisten, Hongkongin vapaat itsenäiset julkaisijat sensuroivat nyt itseään uuden lain edessä. –?Tämä on todella kivuliasta, Yeung sanoo uutistoimisto Reutersille. Esimerkiksi paikallinen kristillinen julkaisu Breakazine ilmoitti, ettei se julkaise heinäkuun numeroa nimeltä Vaarallista luettavaa ennen kuin se on saanut lainopillista apua. . UUTISTOIMISTO REUTERSIN haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Hongkongin erityisaseman täysi lopettaminen voi lopulta kääntyä Yhdysvaltoja vastaan. Hongkongia kohdellaan nyt kuin MannerKiinaa. Oppositio pelkää, ettei se voi voittaa vaaleja, koska hallitus estää sitä asettumasta ehdolle. Hän halusi ensin nähdä, miten lakia aletaan tulkita. Niiden joukossa on lähes jokainen maan suuryritys. 000 Yhdysvaltojen kansalaista vuonna 2018 ja siellä toimii yli 1?300 yhdysvaltalaisyritystä. Painajat, jakelijat ja kirjakaupat ovat kieltäytyneet olemasta tekemisissä herkistä aiheista kertovien kirjojen kanssa. Muutoksia on Yeungin mukaan vaikea tehdä, mutta ne ovat välttämättömiä. Näistä rikoksista voi saada jopa elinkautisen vankeusrangaistuksen. Hongkongin viranomaiset ovat väittäneet sananvapauden yhä olevan olemassa, mutta monet kirjastot ovat ottaneet joitain kirjoja pois hyllystä, kaupat ovat poistaneet mielenosoituksiin liittyviä koristeita ja iskulause ”vapauttakaa Hongkong! Aikamme vallankumous” on kielletty. Lisäksi kaupungissa käytetään paljon amerikkalaisia lakija tilitoimistopalveluita. . TORSTAINA 16. Nyt kysyntää ei enää ole, ja Bao aikoo lopettaa. Daniel Wallenius Viimeisen kahden viikon ajan hongkongilainen kustantaja Raymond Yeung on tehnyt hätäisiä muutoksia Vapauteen-nimisen kirjan käsikirjoitukseen. Lain kirjaukset ovat hyvin laveat ja niitä voidaan tulkita väljästi. Vapauteen on ensimmäinen poliittinen kirja, jonka Yeung julkaisee. Poliittisille teoksille on tilausta, mutta niitä ei uskalleta enää painaa. Esimerkiksi viime vuonna Pangin kustantamo julkaisi Chan Yun-chin kirjan 6430. –?Tänään allekirjoitin lainsäädännön ja presidentin asetuksen, joilla Kiina saatetaan vastuuseen aggressiivisista toimistaan Hongkongin kansaa vastaan. KOKENUT KUSTANTAJA Jimmy Pang kutsuu vuotta 2020 hirveimmäksi kustantajille, sillä turvallisuuslaki ja talouden taantuma iskevät kustantajiin kovaa. Kiina ajoi kuun vaihteessa läpi Hongkongin uudet turvallisuuslait, jotka määrittelevät rikoksiksi muun muassa kumouksellisen tai itsenäisyyteen tähtäävän toiminnan, terrorismin tai ulkomaisten voimien kanssa liittoutumisen. Uudet turvallisuuslait rankaisevat siitä, minkä Kiinan hallinto määrittelee laveasti kumouksellisuudeksi, itsenäisyysmielisyydeksi, terrorismiksi ja salaliitoksi vieraan vallan kanssa. KORKEA-ARVOISIMMAN Taivaallisen rauhan aukion tapahtumien yhteydessä pidätetyn virkamiehen Bao Tongin poika Bao Pu pyörittää Hongkongissa kustantamoa, joka julkaisee muistelmia ja hallituksen dokumentteja, jotka usein ovat ristiriidassa tapahtumien virallisten versioiden kanssa. Hän kehottaa päätöksestään huolimatta kollegoitaan välttämään itsesensuuria. Ei erityisetuja, ei talouden erityiskohtelua, eikä herkkien teknologioiden vientiä, Trump sanoi lehdistötilaisuudessa. Se sisältää demokratiamielenosoittajien haastatteluja Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn 30-vuotismuistopäivän kunniaksi. Trump vastasi kieltävästi, kun häneltä kysyttiin lehdistötilaisuudessa, aikooko hän keskustella Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa. HEINÄKUUTA 2020 A14 HÄMEEN SANOMAT ULKOMAAN UUTISET Hongkongin erityisasema poistui Daniel Wallenius Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump määräsi tiistaina Yhdysvaltojen laissa määritellyn Hongkongin erityisaseman lakkautettavaksi. Siksi niitä ei myöskään voinut julkaista MannerKiinassa, Turistit olivat tärkeä asiakasryhmä, kunnes Kiina kymmenen vuotta sitten kiristi rajavalvontaa ja vaikeutti kirjoen viemistä mantereelle. Tilastoviranomaisten mukaan Hongkongissa asui 85 . Yksi kustantaja olisi suostunut julkaisuun ehdollisena. Hongkong oli Yhdysvaltojen kauppakumppaneista se, jossa viennin ja tuonnin erotus oli voitollisin. Valkoisen talon julkaiseman asetustekstin mukaan Yhdysvallat asettaa pakotteita kaikille, jotka toimillaan heikentävät Honkongin demokraattisia prosesseja tai instituutioita. KIINAN ULKOMINISTERIÖ sanoi keskiviikkona Kiinan vastaavan pakotteilla Yhdysvaltojen kansalaisia vastaan sekä vastaavan myös pankkeihin kohdistettuihin rangaistuksiin. –?Jos kaikki harjoittavat sitä, turvallisuuslailla on paljon suurempi vaikutus sananvapauteen, hän sanoo. . LM–HÄSA Wong Ji-yuet (keskellä) oli kampanjoimassa Hongkongin demokratialiikkeen esivaalia varten. Yhdysvallat vei viime vuonna Hongkongiin tavaraa 26,1 miljardilla dollarilla enemmän kuin se toi sieltä. Pang kertoo, että laki on saanut monet kustantamot ja kirjailijat keskeyttämään projektinsa. Manner-Kiinan asukkailta Taivaallisen rauhan aukion tapahtumat on salattu lähes kokonaan. ”Jos kaikki harjoittavat sitä, turvallisuuslailla on paljon suurempi vaikutus sananvapauteen” BAO PU kustantaja. Sen alkuperäinen kustantaja perui julkaisupäätöksen ja kaksi muuta kieltäytyivät julkaisemasta teosta. –?Kaikki pelkäävät riskejä kärsimällä hiljaisuudessa, Pang sanoo. –?Hongkongin asiat ovat puhtaasti Kiinan sisäisiä asioita, eikä millään vieraalla vallalla ole oikeutta sekaantua niihin, ulkoministeriö sanoi julkaisemassaan kannanotossa. –?Tulevaisuudessa tällaisia herkkiä poliittisiin aiheisiin liittyviä kirjoja ei enää ole, Pang sanoo. Lisäksi Hongkongin passin haltijoilta poistetaan erivapaudet. KUVA: Jerome Favre / EPA Itsesensuuri laskeutui Hongkongiin
Asiantuntijoiden mukaan rokotetta tarvitaan koronapandemian lopettamiseksi. Suurin syy oli nimikiista Kreikan kanssa. Brittiläisen mainosrahoitteisen televisioverkon ITV:n poliittinen toimittaja Robert Peston kirjoitti blogiviestissään, että hänen lähteensä mukaan lisätietoja voidaan odottaa pian. Tilalle laitettiin veistos mustasta mielenosoittajasta, jonka nyrkki on ilmassa. Ympäri maailman on kehitetty ja testattu tähän mennessä yli sata rokotetta koronapandemian pysäyttämiseksi. TORSTAINA 16. Pohjois-Makedonia jätti jäsenhakemuksensa vuonna 2004, mutta neuvottelut ovat edenneet hitaasti. Saatu tieto osoitti, että rokote on turvallinen ja voisi suojata virustartunnalta. Kreikka ei suostunut siihen, että Pohjois-Makedonia kutsuu itseään Makedoniaksi, sillä Kreikassa sijaitsee samanniminen maakunta. REUTERS VAKAVAN VEROPETOKSEN RAJA 305 800 Meksiko saattaa syksyllä antaa pidätysmääräyksiä epäillessään veropetosta. –?Olettaen, että 50–100 dollarin hintaisella rokotteelta voi olla tuloa 12,5–25 miljardia dollaria, analyytikko Edward Tenthoff sanoi. Prinssi William vaatii laittoman villieläinkaupan lopettamista koronakriisin keskellä. Kokeilun jälkeen FamilyMart -myymäläketju suunnittelee käyttävänsä robottityöntekijöitä 20 eri myymälässä ympäri Tokiota vuoteen 2022 mennessä. REUTERS Kengururobotit kauppatöihin Robotti, joka näyttää etäisesti kengurulta, alkaa elokuussa hyllyttää voileipiä, juomia ja valmisaterioita japanilaisen lähikaupan tehtaalla. Rokotteen kehittäjät sanoivat aiemmin tässä kuussa, että he ovat rohkaistuneet testien tähän mennessä osoittamasta immuunivasteesta ja odottivat, että ensimmäisen vaiheen tulokset voidaan julkaista heinäkuun loppuun mennessä. Data tullaan julkaisemaan lääketieteellisessä The Lancet -aikakauslehdessä. REUTERS Britannia. YMPÄRI MAAILMAN on kehitetty ja testattu tähän mennessä yli sata rokotetta koronapandemian pysäyttämiseksi. Amerikkalaistokotetta oli testattu vasta 45:llä terveellä vapaaehtoisella ihmisellä. VILLIELÄINKAUPPA HOTLI SIMANJUNTAK / EPA. Mikäli näin on, rokotteen taloudellinen arvo olisi valtava. Tänä vuonna toteutettiin uudistus, jonka mukaan yli 7,8 miljoonan peson (noin 305 800 euron) veropetokset luokitellaan vakaviksi rikoksiksi. Robotti näyttää kengurulta, koska liian ihmismäiset robotit saattavat saada asiakkaiden olon epämukavaksi. REUTERS Vankilauhka alueiden pitämiseksi VENÄJÄ . Se puolestaan pitää neuvottelutahdin verkkaisena. Molemmat puolueet ajavat maan EU-jäsenyyttä. Rasisminvastaiset mielenosoittajat kaatoivat salaisessa yöoperaatiossa 1600-luvun englantilaisen orjakauppiaan patsaan. LM–HÄSA Oxfordin yliopistosta rokote koronaa vastaan. VARHAISEN VAIHEEN tutkimustietojen perusteella ei kuitenkaan voi tehdä varmoja johtopäätöksiä siitä, että rokote voisi toimia ihmisissä. Nationalistien vaalivoitto ei kaataisi sopimusta, mutta hidastaisi sen osien toimeenpanoa. ”Luonnonvarakaupan kansanterveysriskit eivät ole koskaan ennen olleet näin selvästi nähtävillä.”, hän sanoi ”United for Wildlife” -ryhmän kokouksessa Lontoossa. –?Nämä ovat hyviä uutisia. Kiista ratkesi, kun sosiaalidemokraattinen pääministeri Zoran Zaev neuvotteli sopimuksen, jolla maa vaihtoi nimensä Pohjois-Makedoniaksi. Maailmanlaajuisesti covid-19-tautiin on kuollut jo lähes 575 000 ihmistä. Korona-testeissä miljoonat ihmiset ovat saaneet tähän mennessä positiivisen tuloksen. Robotin valmistaja, Telexistence, toivoo laukaisevansa automaation aallon vähittäiskaupassa. EU näytti keväällä vihreää valoa neuvottelujen käynnistämiselle, mutta ei ole vieläkään kertonut aloituspäivää. Amerikkalaiset ehtivät julkistaa oman koronarokotteensa jo tiistaina, vaikka rokotteen kehittely on vielä huomattavan varhaisessa vaiheessa. Kilpaileva kauppaketju Lawson suunnittelee ottavansa ensimmäisen robottinsa käyttöön syyskuussa. Reutersin mukaan Astrazenecalle lisensoidun rokotteen ihmistesteissä ollaan jo vaiheessa kolme. KUVA: Ricardo Maldonado / EPA Orjakauppiaan patsas kaadettiin ENGLANTI . Idean keksi Tokion yliopiston professori Susumu Tachi jo 40 vuotta sitten. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A15 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Mari Lukkari KOLUMNI Daniel Wallenius daniel.wallenius @lannenmedia.fi P ohjoismakedonialaiset äänestivät keskiviikkona uudesta parlamentista. Tutkimuksissa ei löytynyt vakavia sivuvaikutuksia ja rokote tuotti kohtuullisen korkean tason vasta-aineita viruksen tappamiseen tai neutralointiin, Anthony Fauci sanoo. Fauci on Modernan rokote-ehdokkaan kehittäneen kansallisen allergiaja tartuntataiteinstituutin johtaja. Uudet vaalit järjestetään, koska Zaev erosi helmikuussa, kun EU ei suostunut kertomaan, milloin jäsenyysneuvottelut voivat alkaa. On kuitenkin vaalivoittajasta kiinni, miten sujuvasti maan neuvottelut jäsenyydestä etenevät. –?Olen kuullut, että ehkä jo torstaina, tulee positiivisia uutisia Oxfordin koronarokotteen ensimmäisistä tutkimuksista, joita Astrazeneca tukee, Peston kirjoitti. Vaikka nationalistit eivät vastusta EU-jäsenyyttä, ne vastustivat yhä osaa Kreikka-sopimuksen yksityiskohdista. Yhdysvalloissa koronarokoteehdokkaan julkaisu näkyi välittömästi pörssikursseissa, kun rokotteen takana olevan Modernan osakkeiden arvo nousi tiedonjulkistamisen jälkeen muutaman tunnin aikana yli 15 prosenttia. Kumpikaan ei pysty muodostamaan hallitusta ilman liittolaisia. Lounais-Afrikan orjien kaupasta omaisuutensa saaneen Edward Colstonin patsas vedettiin alas ja heitettiin mereen. Mielipidemittauksissa rinta rinnan olivat sosiaalidemokraatit ja nationalistipuolue, joista kummallekin ennakoitiin alle 25 prosentin ääniosuutta. Parlamentille toimitetun lakiesityksen perusteella ihmisiä, jotka ”ryhtyvät erityisiin toimiin maan alueellisen koskemattomuuden heikentämiseksi” voitaisiin laittaa jopa kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Virus on sairastuttanut tähän mennessä miljoonia ja aiheuttanut lähes 575 000 kuolemaa maailmanlaajuisesti. Oxfordin yliopiston tiedottajan mukaan tiimi odottaa nyt tiedelehdeltä julkaisuajankohdan vahvistusta. EU tulee, mutta voittaja määrää päivän Mari Lukkari Orxfordin yliopistolla Britanniassa kehitettyä koronarokotetta on jo testattu laajalla skaalalla ja odotukset rokotteen suhteen ovat kovat. Tämä voi vihastuttaa Japania ja Ukrainaa, jotka molemmat painostavat Venäjää luovuttamaan alueitaan. Työntekijät ohjaavat robotteja etänä, kunnes koneiden tekoäly on oppinut matkimaan ihmisen liikkeitä
KUVA: Esko Tuovinen Janan tappioputki jatkui keskiviikkona . Vieraat etenivät 2–5-johtoon, ennen kuin kotijoukkue nousi taisteluun jälleen mukaan. –?Häviämme pelejä yksittäisiin isoihin virheisiin, joita tulee vuorotellen eri pelaajille ja aivan liikaa yhteen otteluun. AVAUSJAKSOLLA JANA sai sisäpelinsä toimimaan vasta viimeiseen vuoroon, johon mentiin Porin 0–3-johdossa. Toinen jakso oli pääosin ensimmäisen toisintoa. TORSTAINA 16. PESÄPALLO JANA–PORI 0–2 Markku Tuominen Janakkala Janakkalan Janan kausi Ykköspesiksessä jatkui tappiollisena Turengin Kansanpuistossa Porin Pesäkarhujen kakkosjoukkuetta vastaan, kun vieraat hakivat täydet sarjapisteet lukemin 0–2 (2–3, 5–6). HEINÄKUUTA 2020 A16 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Juoksuero on 20–59. Kiri ei kuitenkaan riittänyt tasoitukseen. Jokeri Anna Ojalainen (2/0) onnistui yllättämään Janan takakentän ja löi kaksi juoksua. Ajotilanteessa Kaisa Kuittinen kotiutti välilyönnillä ykköspalkittu Riina Kanervan (0/2), ja heti perään kakkospalkittu sieppari Taru Ala-Tuuhonen (0/2) karkasi harhaheitolla kotiin. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi TORSTAINA 16. Virheet kostautuivat jälleen, eikä jaksojen loppunousut riittäneet pisteille. Varsinkin sisäpelimme on huonoa, siihen olemme kaatuneet, Janan pelinjohtaja Riku Rantanen harmitteli. . HEINÄKUUTA 2020 Porin jokeri Venla Junnikkala seuraa, saako Janan lukkari Janika Rantanen pallon kiinni ennen kuin etenijä on kotipesässä. Ilman pisteitä A-lohkon jumbona oleva Jana on hävinnyt kaikki alkukauden kuusi otteluaan samoin jaksolukemin 0–2. Pori onnistui kuitenkin omalla sisävuorollaan kuittaamaan, kun se sai kolme juoksua kotijoukkueen räpylävirheistä. Viimeisessä vuoroparissa Jana puristi 227 katsojan kannustaessa kolmen juoksun takaa vielä tasoihin 5–5 Marjukka Mäkisen ja. Jana kyllä avasi terävästi ja Iida Järvinen (2/1) löi johtojuoksun
HEINÄKUUTA 2020 Oliver Lindelliltä upea kierros golfin Euroopan-kiertueella Oliver Lindell on aloittanut golfin miesten Euroopankiertueen ja haastajakiertueen yhteiskilpailun Itävallassa loistavasti. STT Pitkään Rinteen aisaparina toiminut Juuse Saros nousi Nashvillen ykköstorjujaksi runkosarjassa. Tappioputkessa pelinjohto on joutunut pyörittämään pelaajarulettia eri pelipaikoilla. Kotiutustilastomme oli 5/16 ja se on todella huono, Rantanen summasi. Uutena pelinjohtajana tälle kaudelle tullut Rantanen linjasi kauden ennakossa Janan tavoitteeksi paikan keskikastin yläpuolelle. Saros oli runkosarjassa joukkueen maalinsuulla 40 ottelussa. Ulkopelissäkin toki tulee virheitä, mutta se on mennyt koko ajan selkeästi eteenpäin ja on pääosin ihan hyvää. KUVA: Esko Tuovinen Krista Matikaisen lyötyä ja IdaSofia Lehdon, Ala-Tuuhosen ja Järvisen juostua kotiin. –?Sisäpelissä on suurimmat ongelmamme tällä hetkellä. Suomalainen kiersi kisakentän Itävallan Ramsaussa 64 lyönnillä (6 alle par-tuloksen). elokuuta alkaen. HPK:sta NHL:ään nousseen Saroksen torjuntaprosentti oli 91,4. Ottelusarja pelataan paras viidestä -järjestelmällä. – Hän on tehnyt usein päivällistä meille suomalaisille, ja pelasimme hieman Call of Dutya yhdessä, Saros jutteli. Nashvillen suomalaispelaajiin lukeutuu myös Mikael Granlund. NHL:n palkintotilaisuuden ajankohtaa ei ole päätetty. Kymmenelle reiälle Lindell taikoi seitsemän birdieä. Tuolla määrällä on vaikea voittaa otteluita.. Se ei ollut vahvin kauteni, ja haluan nousta takaisin huipulle, Rinne vakuutti uutistoimisto AP:lle. Kubalik oli puolestaan ykkönen maaleissa (30) ja Makar pisteissä ottelua kohden (0,88). Hughesin perheeseen ehdokkuus tosin tuli, sillä Jackin puolustajaveli Quinn (Vancouver) on hyökkääjä Dominik Kubalikin (Chicago) ja puolustaja Cale Makarin (Colorado) ohella ehdolla vuoden tulokkaaksi. Etukentältä Emma Heikkilä siirtyi Mynämäen superpesisjoukkueeseen, josta on odoteltu apuja Janakkalan suuntaan. KOLMOSTILANTEET MENIVÄT ottelussa lopulta tasan 18–18. Tänä vuonna putki on vaarassa katketa, sillä Predatorsin toinen suomalaismaalivahti Juuse Saros siirtyi päättyneellä runkosarjakaudella nokkimisjärjestyksessä Rinteen edelle. Pitää myös miettiä, kuinka paljon vikaa on viuhkanvarressa, Rantanen tuumasi. KUVA: Sara Aaltio, arkisto Kakosta ei tule vuoden tulokasta STT New York Viime kesänä sijoilla yksi ja kaksi jääkiekkoliiga NHL:n varaustilaisuudessa huudetut Jack Hughes ja Kaapo Kakko eivät saaneet kunniaa, kun NHL julkisti keskiviikkona ehdokaslistan vuoden parhaalle tulokaspelaajalle jaettavan Calder-palkinnon saajasta. Tämä on nyt korvien välistä kiinni. 37-vuotias Rinne kertoo tehneensä koronatauon aikana runsaasti töitä, jotta hän nousisi taas ykkösvahdiksi ohi 25-vuotiaan Saroksen. HÄSA Jatkumoa viime kaudesta Markku Tuominen Janakkala Janan alkukausi Ykköspesiksessä on ollut toisintoa viime kaudesta, jolloin sarjapaikka säilyi putoamiskarsinnassa. – Se oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun katselin pelejä enimmäkseen penkiltä kauden lopussa. Roope Kakko kiersi kentän par-tulokseen, mutta Sami Välimäen, Kim Koivun ja Antti Ahokkaan tulos painui yli parin. Saimme kyllä tilanteita ja vaihtoehdot olivat hyviä, mutta epäonnistuimme niissä. Lindell aloitti kierroksensa maltillisesti kahdella partuloksella, mutta rei'illä 3–12 porvoolainen oli liekeissä. elokuuta. Onhan se hankalaa, kun ei ole kiinteää kokoonpanoa, vaan ryhmitys vaihtelee joka pelissä. Saros kertoi Rinteen auttaneen häntä poikkeusaikoina myös kotioloissa. NASHVILLEN päävalmentaja John Hynes ihastelee suomalaiskaksikon yhteistyötä jäällä. Kyllä meidän näillä pelaajilla pitää pystyä parempaan sisäpeliin ja napata pisteitä, Rantanen korosti. Neea Helin on alkukaudesta pelannut kolme ottelua ja keskiviikon peliin tuli Taru Ala-Tuuhonen. Rinne pelasi 36 ottelussa ja kirjasi kehnon torjuntaprosentin 89,5. Viime syksynä Calder-taistoon ennakkosuosikkina lähteneet Hughes ja Kakko eivät pystyneet lunastamaan heihin kohdistuneita odotuksia. Muiden suomalaisten päivä oli vaisumpi. Rinne on aloittanut vuodesta 2010 lähtien jokaisen seuran pelaaman pudotuspeliottelun, joita on kaikkiaan kertynyt kunnioitettavat 89. –?Viikko tehdään taas totta kai hommia, mutta ei tässä treenimäärä ja toistot enää ratkaise. Tällä kaudella tosin vaaraa putoamisesta ei ole. Ykköslukkari Fanni Kanervan puuttuessa lautasen äärellä ovat olleet Riia Virto ja Janika Rantanen. Kahdessa edellisessä vierasottelussa Janan kärkilyöntiprosentit jäivät alle neljänkymmenen ja juoksuja syntyi vain kolme. TORSTAINA 16. Ajotilanteesta Jana ei onnistunut lyömään johtojuoksua ja omalla sisävuorollaan Pori ratkaisi jaksovoiton, kun kakkospalkittu koppari Emilia Mattila (2/1) löi Veera Jokelan kotiin (0/3). Minulla ei ollut mitään ongelmaa hänen (Saroksen) pelaamisensa kanssa, koska en pelannut yhtä vahvasti, vuonna 2018 NHL:n parhaaksi maalivahdiksi arvostettu Rinne sanoi. Joukkueet kohtaavat uudelleen heti Janan seuraavassa pelissä viikon päästä Porissa. STT Pekka Rinteen pitkä putki on vaarassa katketa Juuse Saroksen hyvät otteet saattavat katkaista Pekka Rinteen pitkän pudotuspeliputken. Hughes oli tulokkaiden pistepörssin ykkönen 53 pisteellä. – Olen erittäin motivoitunut tästä viime kaudesta. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A17 URHEILU TORSTAINA 16. JÄÄKIEKKO Paavali Pastila Nashville NHL-joukkue Nashville Predatorsin konkarimaalivahti Pekka Rinne pitää hallussaan merkittävää tilastoa seuransa historiassa. Kausi pelataan loppuun 1. – Tapa, jolla he työskentelevät keskenään ja tsemppaavat toisiaan, on melko vaikuttavaa, sanoi Hynes. Yksi juoksu tuli jälleen harhaheitolla. Runkosarjassa länsilohkon kuudenneksi sijoittunut Nashville aloittaa karsintakierroksen pudotuspelisarjansa Arizonaa vastaan 2. –?Kokoonpanomme on superin lainapelaajien varassa eli joudumme aina katsomaan, keitä pelaajia kulloinkin saamme. –?Meidän pitää saada palloa maahan ja kaveri suorittamaan, nyt lyönnit menivät kopiksi ja tilanteet kuivuivat kokoon. Heinäkuun alussa ryhmään liittyi lähes kolmen vuoden pelitauon jälkeen kolme kokenutta pelaajaa Eveliina Vartiainen, Terhi Mantila ja Marjukka Mäkinen, mutta suunta ei ole muuttunut. Mutta tämä on tilanne ja sillä mennään. Arizona oli runkosarjassa lännen 11:s. Kierroksen loppu sujui hieman heikommin, kun viimeiset kuusi reikää kulkivat lyönnin yli par-tuloksen. Koronaepidemian sekoittamalla sarjakaudella Ykköspesiksen voittaja nousee superiin, mutta yhtään joukkuetta ei pudoteta sarjaporrasta alemmas. Porin jokeri Venla Junnikkala seuraa, saako Janan lukkari Janika Rantanen pallon kiinni ennen kuin etenijä on kotipesässä
Olli ei näe tulevaisuuttaan täysipäiväisenä valmentajana, vaikka valmentajan tutkinto on mielessä. YLEISURHEILU Pasi Rein Lahti Vastatuuli jarrutti naisaitureiden ilotulitusta Lahden gp-kisoissa. –?Ovathan ne kokemuksia, joista on hauska kertoa näin jälkikäteen. Apuna ja tukena hän kuitenkin haluaa olla etenkin nuorille painijoille. Ei tahtoa tehdä työtä, joka huipulla olemiseen vaaditaan.. Kolme kuukautta vierähti Virossa miesystävä Indrek Vassusin luona. –?Väsymys reissaamiseen ja yksinäisyyteen. Sitä hän on jo nyt, sillä Olli on neuvonantajana ja esikuvana lupaavista tyttöpainijoista kootulle Petra Junior Teamille, jonka toiminta pyörii Kuortaneen urheiluopistolla. Välillä se on vähän turhauttanut, ja ottaa aikansa. OLLIN LOPETTAMISPÄÄTÖS syntyi pitkän sisäisen painin jälkeen ja ajan kanssa. Joutilaana Olli, 26, ei ole lopettamispäätöksensä jälkeen ollut. Korkeushyppääjä Ella Junnila vertyi Lahden gp-kisoissa SE-yrityksiin. –?Ei huono, mutta vastatuuli harmittaa, koska olin ihan valmis juoksemaan ennätykseni, Korte sanoi juoksustaan. Korte, 32, juoksi viime vuonna Suomen ennätyksen 12,72. Negatiivista palautetta ei ole tullut, mutta monet ovat olleet hirveän yllättyneitä. KUVA: Srdjan Suki / EPA, arkisto Annimari Korte puski vastatuulessa 12,80 . Yksi taustalla olleista syistä oli myös, että Olli oli jo todistanut olevansa paras voitettuaan maailmanmestaruuden 2018. . Teknisesti lahjakkaana, sisukkaana ja periksi antamattomana, joka väänsi viimeiseen asti. Kultaa tuli MM-kisojen lisäksi kahdesti EM-tasolla. Ainakaan vielä en ole ikävöinyt Mongolian aroille tai Siperian kylmyyteen, hän myöntää. TORSTAINA 16. Voin hyvin päästää irti ja antaa muille tilaa. Ollin urasta on tehty myös dokumentti. Tein kuitenkin ihan oikean päätöksen ja oikeaan aikaan. En malta odottaa, että tämä kokemus alkaa, Salmi sanoi Valencian verkkosivuilla. Annimari Korte juoksi alkukauden tapaan voittoon ja olosuhteisiin nähden hyvällä ajalla 12,80, jolla hän jäi neljä sekunnin sadasosaa kauden kärkiajastaan. – Olen parantanut tasoani selvästi, Korte iloitsi. –?Tiedän pystyväni ennätykseen, jos pystyn tällaisessa vastatuulessa näin hyvään aikaan. – Taitavana painijana. Painimatollakin hän on käynyt, mutta huippu-urheilijan elämää ei ole ikävä. STT Salmi siirtyy Espanjaan JALKAPALLO STT Valencia Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Iina Salmi jatkaa uraansa Espanjassa. Ihme pohjalainen, kun ei voi itseään kehua, Olli virnistää. Salmi siirtyy hollantilaisesta Ajaxista kaksivuotisella sopimuksella Valencian paitaan. Omanlaisiaan haasteita on kuitenkin ollut. Vesa-Matti Savisen ja Jarkko Ala-Huikun tekemän ”Petra Olli – Kun liekki sammuu” -dokumentin ensiesitys on TV2:ssa torstaina. PAINI Tapio Keskitalo Helsinki Painiuransa helmikuun lopussa päättänyt Petra Olli vakuuttaa, ettei paluuta huippuurheilijaksi ole luvassa. –?Ei lopettamispäätös tuosta vaan tullut. Ajaxin lisäksi 25-vuotias Salmi on edustanut urallaan ulkomailla ruotsalaisia Rosengårdia ja IF Limhamn Bunkefloa. Olen luottavainen, että saavutamme yhdessä hienoja asioita. – Olen vasta viime viikolla siirtynyt nopeuskestävyysharjoittelusta nopeusharjoitteluun, enkä ole vielä herkistellyt. Ei ole enää niin suurta voitontahtoa. Liekki alkoi pikkuhiljaa sammua, Olli kuvailee kierrettä, joka johti lopettamiseen 25-vuotiaana. Annimari Kortteella kulkee kisasta toiseen. Espoolaislähtöinen Salmi edusti Amsterdamin Ajaxia edellisten kahden kauden ajan. Lotta Harala sai juoksun jälkeen ottaa vastaan onnitteluita ennätysajastaan 13,13. HEINÄKUUTA 2020 A18 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Petra Ollilla ei ole ikävä huippu-urheilua Helmikuussa painiuransa lopettanut Olli saa edelleen viestejä, joissa uskotaan paluuseen. Äiti varmasti sanoisi, että jääräja kovapäisenä, Olli hymähtää. Ollilla ei ole ikävä usein yksinäistä ja raskasta leirielämää maissa, joissa hän ei osannut paikallista kieltä. Tällä kaudella hän on juossut kauden kärkiajaksi 12,76 ja kauden muut startit välille 12,81–12,89. Olli leireili paljon ulkomailla ja usein melko eksoottisissa kohteissa, esimerkiksi Mongoliassa. LAPPAJÄRVELTÄ KOTOISIN oleva Olli tunnetaan urheilijana, joka antoi niin ilon kuin armottoman ketutuksen näkyä haastatteluissa. Jatkossa. Monesti sitä mietti, että ehkä liekki vielä syttyy ja tämä on vain huono ajanjakso. Millaisena urheilijana hän toivoisi itsensä muistettavan. Sen jälkeen tulee pieni tauko. –?Olen innoissani päästessäni seuraan, jolla on Espanjassa niin pitkät perinteet. –?On vaikeaa päästää irti asenteesta, ettei tänä vuonna ole yhtä tiettyä päämäärää. Lähipiiri tätä sen sijaan osasi odottaa ja aavistaa, hyväntuulinen Olli sanoo. Yhteensä hän nappasi kuusi aikuisten arvokisamitalia. Kauden parhaan kuntonsa Korte ajoittaa elokuulle. Nooralotta Neziri oli juoksussa toinen ajalla 12,99, ja kolmanneksi sijoittunut Reetta Hurske jäi tällä kertaa kolme sadasosaa 13 sekunnin rajasta. Lopulta tuli tunne, ettei minun tarvitse enää olla paras. Motivaatio alkaa loppua. Elämäni urheilijana on ollut aika aikataulutettua. –?Yhä tulee viestiä, että nytkö lepäilet ja tulet ensi vuonna takaisin. – En minä itseäni pitäisi niin hyvänä painijana. Syksyllä Ollin on määrä aloittaa valmentajan ammattitutkinnon tekeminen Kuortaneella. Samalla hän aloitti myynnin ja markkinoinnin etäopinnot Seinäjoen Sedussa. Toiveita siitä on tosin tullut painin ystäviltä
Ennätyshypyt on tarkoitus tehdä SM-kilpailujen jälkeen Vesivehmaalla. Ehkä se johtui kovista treenistä, jotka tein edellisen kilpailun jälkeen. STT. – Se 190:n hyppy oli hyvä, Junnila iloitsi. HLU:n hyppääjät olivat mitaleilla kaikissa lajeissa viimevuoden kilpailuissa. 000 katsojan edessä Al Bayt -stadionilla 21. Kilpailun voitti Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson ajalla 10,40 ennen Kankaanpään Seudun Leiskun Ville Myllymäkeä (10,51) ja Oulun Pyrinnön Samuel Purolaa (10,58). Suomen maajoukkueen karsintaurakka MM-kisoihin alkaa maaliskuussa 2021. Paikallisia virolaisia mukana oli kaksi. Huntington on kohentanut tällä kaudella ennätystään myös kuulantyönnössä. Pennanen siirtyi Indonesian pääsarjajoukkue TIRA-Persikabon riveihin viime kauden päätteeksi, mutta pelit Kaakkois-Aasiassa jäivät koronaviruspandemian takia kolmeen. Viron leirillä osa hypyistä tehtiin maailman suurimmasta yksimoottorisesta Antonov An-2 koneesta. Ennätyshypyllä riittää, että 35 % hyppääjistä vaihtaa paikkaa, joten se on periaatteessa harjoitushyppyjä helpompi. TORSTAINA 16. Nykyinen ennätys on kahden pisteen seitsemän hengen hyppy. Myös Janan kolmiloikkaaja Iikka Alingue oli mukana Lahden gp-kisoissa. – Olen tyytyväinen varsinkin, kun meni päälle 650:n viimeisellä, Huntington kertoi Ylen tv-haastattelussa. Alkulohkovaihe pelataan 12 päivässä ja otteluita pelataan päivässä peräti neljä. Leirin tarkoituksena oli harjoitella tulevaa Suomen ja pohjoismaiden ennätysyritystä varten. Qatarissa pelataan viimeistä kertaa perinteiset 32 joukkueen MM-kisat. 000 katsojaa vetävällä stadionilla Lusailissa 18. Hän sijoittui kolmiloikkakisan kuudenneksi tuloksella 15,49. Kisojen avauspotku potkaistaan 60. Janakkalan Janan Lasse Hämelahti oli mukana 100 metrin alkuerissä. Annimari Kortteella kulkee kisasta toiseen. STT Vuori seitsemäs satasella Hämeen Sanomat Lahti Hämeenlinnan Tarmon Eino Vuori sijoittui seitsemänneksi Lahden sadalla metrillä. Hän oli eränsä kuudes ajalla 11,20. Kapteenin roolissa kuopiolaiset viime kaudella mestariksi johdattanut 29-vuotias Pennanen palaa KuPS-paitaan Indonesiasta. Se näkyy nyt tuloksissa. Korkeudessa hän on sivunnut ennätystään 185. KuPS on jälleen kasannut kovan joukkueen ja meillä on mahdollisuudet mihin vain, viime kaudella kuudesti KuPSille osunut Pennanen kommentoi. Pennanen palaa KuPSin riveihin JALKAPALLO Antti Salmensaari Kuopio Miesten jalkapalloliigan hallitseva mestari Kuopion Palloseura yllätti keskiviikkona ilmoittamalla tehneensä keskikenttäpelaaja Petteri Pennasen kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen. Tänä vuonna kaikkien harjoittelua on häirinnyt Corona virusepidemia joka muun muassa käytännössä lopetti hyppyharrastuksen Vesivehmaalla pariksi kuukaudeksi. Porvoon Akilleksen Viktor Thor oli samalla ajalla kuudes. – Sanoin Jokelle (valmentaja Jouko Kilpi), että uskon pystyväni ennätykseen. Joulu koittaa futisfaneille etuajassa 2022 Qatarin MM-kisoissa jopa neljä peliä päivässä. –?Viimeisistä peleistäni on jo pitkä aika ja täällä Kuopiossa kaikki on tuttua, joten nälkä vetää tuttu keltapaita päälle on kova. Lajeina on kupukuviohyppyjen lisäksi wingsuit ja Canopy Piloting lajit. Ensimmäisen muodostelman tultua valmiiksi, purettiin se täydellisesti ja rakennettiin uudelleen. joulukuuta. marraskuuta. –?Otin startin jopa riskillä. Neziri starttasi räväkästi, mutta juoksu ei kulkenut niin hyvin kuin hän toivoi. Se onnistui vihdoin, mutta aika ei ollut niin hyvä kuin odotin, Neziri tunnusti. SEITSENOTTELIJA Maria Huntington teki hyvää jälkeä pituushypyssä. Lahden kisojen loppuhuipennukseen osui myös miesten keihäskilpailu. – Juoksu oli vähän nihkeää. ELLA JUNNILA voitti korkeushypyn Jessica Kähärän kärkitulosta 190 sivuavalla tuloksella. Junnilan ensimmäinen yritys 196:sta oli lupaava. JALKAPALLO STT Doha Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa vahvisti keskiviikkona verkkosivuillaan vuoden 2022 miesten MM-turnauksen aikataulun. Latvian Gatis Cakss otti voiton, ja vasta 19 täyttänyt Topias Laine oli toinen ennätyksellään 78,16. Kilpailun voittoon loikki Lappeenrannan UrheiluMiesten Simo Lipsanen ainoana 16 metrin ylittäjänä (16,20). –?Toivottavasti ennätys paranee vielä tällä kaudella kahdeksalla alkavaksi. Pääosa hypyistä tehtiin virolaiskerhon omasta Pilatus Porter koneesta, jolla pääsee kymmenen hyppääjää aina neljän kilometrin hyppykorkeuteen saakka. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A19 URHEILU Laskuvarjourheilijoilla onnistunut harjoitusleiri LASKUVARJOURHEILU Hämeen Sanomat Hämeen Laskuvarjourheilijoiden ryhmä osallistui Kuusikun kentällä Virossa pidettyyn kupukuviohyppyjen harjoitusleiriin. Otteluiden alkamisajat ovat paikallista aikaa kello 13, 16, 19 ja 22. Tarmolainen juoksi loppukilpailussa ajan 10,79. Euroopasta kisoihin pääsee mukaan 13 maata. Leirillä hypättiin 8–9 hengen ryhmällä useita onnistuneita kahden pisteen hyppyjä. SM-kilpailut hypätään 24.–26.7. An-2 koneeseen mahtuu 14 hyppääjää, mutta perinteisellä moottorilla varustetulla koneella voi käytännössä nousta vain 2 500 metrin korkeuteen. Sen jälkeen tuli sitten hosuttua vauhdinjuoksussa kaarteen kallistuksen kanssa ja menin taas ponnistuksessa liian lähelle. Kisat pelataan talvella Qatarin sääolojen takia. Siten jokainen sai toistaa oman suorituksensa. – Harjoituskaudella olen saanut vietyä nopeutta, voimantuottoa ja myös muita ominaisuuksia eteenpäin. Loppuottelu pelataan 80. – Muuten minulla oli samoja vaikeuksia kuin kauden ensimmäisessä kilpailussa. Hypyillä tehtiin normaalisti muodostelma kahteen kertaan. Juoksulajeissa Huntingtonilla on ollut epäonnea, kun hän on joutunut 200 metrillä ja 100 metrin aitajuoksussa vastatuuliin. Sen jälkeen hän yritti kolmesti Suomen ennätystä 196. Hän ylitti entisen ennätyksensä 644 neljällä hypyllä ja kohensi viimeisellään kauden kotimaisen kärkituloksen 651:een. KUVA: Srdjan Suki / EPA, arkisto ohjelmaa aletaan keventää, Korte kertoi. Suomalaisryhmässä oli mukana seitsemän kupukuviohyppääjää sekä kuvaaja. –?Moni asia meni oikein, mutta pystyn parempaan, Laine kertoi kilpailun jälkeen. Pennanen purki sopimuksensa Indonesiaan heinäkuun alussa. Menin ponnistuksessa liian lähelle rimaa
Landmann Grillchef 12380 kaasugrilli 75 00 kpl Lataa Hämeen Sanomien mobiilisovellus ilmaiseksi Löydät Hämeen Sanomat -sovelluksen laitteesi sovelluskaupasta. 3 000 m ej: 1) Jasmijn Bakker Hollanti 10.01,21, 2) Isabel Mattuzzi Italia 10.06,13, 3) Andrea Engeseth Modin Norja 10.16,46 Korkeus: 1) Ella Junnila Tampereen Pyrintö 190, 2) Jessica Kähärä Mikkelin Kilpa-Veikot 182, 3) Sini Lällä Jyväskylän Kenttäurheilijat 182 Seiväs: 1) Elina Lampela Oulun Pyrintö 435, 2) Marleen Mülla Viro 381, 3) Tuuli Järvinen Keuruun Kisailijat 381 Keihäs: 1) Heidi Nokelainen Joensuun Kataja 60,43 (kkk), 2) Julia Valtanen Rauman Urheilijat 56,14, 3) Jenni Kangas Lahden Ahkera 55,60 TULOSPÖRSSI. 3 000 m ej: 1) Topi Raitanen Helsingin KisaVeikot 8.30,53, 2) Jacob Dybdal Abrahamsen Tanska 8.46,49, 3) Miika Tenhunen Nivalan Urheilijat 8.55,89. lähtö, Toto65-4 Toto4-2 TROIKKA-1, lv 1620 m: 1) Minecraft/Olli Koivunen 13,3a (3,58), 2) Stoneisle Passion 13,8a (11,87).3) Mountain Twinkle 14,0a (38,35).4) Rahart 14,0a (66,0). 7. 00.15 (u) Valioliiga: Crystal Palace-Manchester United. lähtö, Toto65-5 Toto4-3 DUO-1, sh 3120 m A.V. Yleisurheilu LAHTI Kotimaisen gp-sarjan 2/4 kilpailu: Miehet: 100 m, loppukilpailu (–1,3 m/s): 1) Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat 10,40, 2) Ville Myllymäki Kankaanpään Seudun Leisku 10,51, 3) Samuel Purola Oulun Pyrintö 10,58, 4) Viljami Kaasalainen Jyväskylän Kenttäurheilijat 10,60, 5) Riku Illukka Vantaan Salamat 10,61, 6) Viktor Thor Borgå Akilles 10,79, 7) Eino Vuori Hämeenlinnan Tarmo 10,79, 8) Willem Kajander Borgå Akilles 10,94. 07.00 (u) Tennis: US Open New York. Riimi 27,6a (7,66).4) Lorutyttö 27,7a (56,2). Lataa sovellus Android-laitteeseen Play-kaupasta ja iPhoneen tai iPadiin App Storesta. 21.55 (s) La Liga: Real Madrid-Villarreal. 14.00 (u) Tennis: Champions Berlin. 21.30 (s) PGA TOUR Golf: the Memorial Tournament. Toto4 voitto-osuus: 10,33. Jokerinumero: 7 5 9 6 3 1 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 24 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 8 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KENO Tiistai 14. 21.55 (s) La Liga: Barcelona-Osasuna. TV-URHEILU Rahapelit VIKINGLOTTO Keskiviikko 15. 16.15 (u) Valioliiga: Newcastle-Tottenham. Toto (10-7-1): 3,33 1,79-7,07-3,15 45,16. 04.32 (u) Tennis: Champions Berlin. Päänumerot: 7, 12, 23, 27, 38, 45 Vikingnumero: 1 Plusnumero: 17 Voitonjako: 6+1 oikein 1 kpl voitto-osuus 4 409 551,70 e, 6 oikein 115 326,90 e, 5+1 oikein 10 577,12 e, 5 oikein 578,10 e, 4+1 oikein 47,15 e, 4 oikein 22,43 e, 3+1 oikein 8,95 e, 3 oikein 3,72 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 2 890,50 e, 4+1 oikein 235,75 e, 4 oikein 112,15 e, 3+1 oikein 44,75 e, 3 oikein 18,60 e, Plus oikein 5,00 e KESKIVIIKKO-JOKERI Keskiviikko 15. 20.05 (u) EFL Championship: BrentfordPreston. 10.41 (u), 12.03 (u), 14.07 (u) Pyöräily: Ranskan Ympäriajo. Toto (1-6-3): 2,04 1,41-3,19-1,69 28,69. 1. HEINÄKUUTA 2020 A20 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Hämeenlinna: Keilakatu 1, p. Toto (4-5-9): 11,31 2,07-1,25-2,10 8,25. 17.00 (u) NHL:n pudotuspelit 2017: Ottawa Senators-Boston Bruins. Keihäs: 1) Gatis Cakss Latvia 79,31, 2) Topias Laine Helsingin Kisa-Veikot 78,16, 3) Toni Kuusela Kuortaneen Kunto 77,29. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 3, 5, 7, 8, 10, 18, 23, 24, 25, 26, 30, 34, 38, 45, 49, 51, 57, 60, 61, 67 Kunkkunumero: 30 Keskiviikko 15. Toto4 voitto-osuus: 11,33. EUROSPORT 2 07.46 (u), 08.53 (u) Autourheilu: World Endurance Championships. 14.15 (u) EFL Championship: West Bromwich-Fulham. Kestävä Nordicatalomaalisarja on nyt täydellinen! 69 90 kpl Fiskars Kastelukela 15 m All-in-setti Sis. lähtö, Toto65-2, sh 3120 m A.V. 17.55 (s) KiPa90-SiiPe. 22.35 (s) Serie A: SPAL-AC Milan. 11.45 (u) Newcastle-Tottenham. 22.05 (s) Crystal Palace-Manchester United. Marttilan Tammasarja: 1) Hetviina/Antti Tupamäki 26,7a (1,53), 2) Taksvenla 27,3a (49,68).3) I.P. Louis Blues. Toto (5-8-1): 7,50 2,49-5,372,01 61,95. 6. Marttilan Tammasarja: 1) Tähtituula/Antti Teivainen 28,6a (11,31), 2) Sävel-Taika 28,7a (1,89).3) Vennelmon Varma 28,7a (15,21).4) Lakan Leija 29,0a (3,09).poissa: 3. 09.32 (u), 10.58 (u), 12.29 (u) Snooker: MM-kisat Sheffield. V SPORT PREMIUM 09.45 (u) Brentford-Preston. Toto4 voitto-osuus: 4,79. 12.15 (u) Valioliiga: ArsenalLiverpool. 8. 21.00 (u) NHL:n pudotuspelit 2017: Minnesota Wild-St. 5. 17.55 (s) IPV-Tahko. RUUTU 17.55 (s) Superpesis: JymyJussit-Jymy. 03 648 440 Palvelemme: ma–pe 9–18, la 9–14 Kaikkea kesään RTV:ltä! Lamella Tammi Nature 3S -parketti Lauta: 14 x 194 x 2281 mm. V SPORT HOCKEY 11.00 (u) Stanley Cup 2016: San Jose Sharks–Pittsburgh Penguins. Troikka: 212,27. Päiväarvonta Oikeat numerot: 6, 9, 11, 12, 13, 15, 17, 19, 27, 28, 30, 33, 38, 41, 43, 44, 49, 51, 52, 64 Kunkkunumero: 51 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 2, 7, 9, 10, 12, 16, 20, 22, 29, 30, 32, 39, 40, 41, 43, 49, 52, 62, 66, 68 Kunkkunumero: 68 Raviurheilu HELSINKI 1. Toto (7-4-1): 1,53 1,17-2,80-1,78 26,17. V SPORT FOOTBALL 10.15 (u) Valioliiga: Burnley-Wolverhampton. 22.05 (s) Valioliiga: Southampton-Brighton. Toto (10-5-2): 3,58 2,04-2,97-5,34 13,50. 02.05 (u) Valioliiga: Leicester-Sheffield United. 00.15 (u) Everton-Aston Villa. 400 m, A-erä: 1) Tuomas Lehtonen Liedon Parma 48,29, 2) Ilari Ryyppö Tampereen Urheilijat -38 48,54, 3) Erik Back HIFK 48,61. lähtö, Toto65-3 Toto4-1, lv 2120 m: 1) Her Royal Highness/Jukka Torvinen 14,1 (3,33), 2) Arctic Elsa 14,1 (40,57).3) Memphis Minnie 14,9 (16,27).4) Arctic Island 15,0 (45,01). C MORE SPORT 1 00.25 (u) MotoGP eSport Championship Global Series: Round 1. 16.00 (u), 17.24 (u), 19.06 (u) Snooker: MM-kisat Sheffield. 7. 20.35 (u) Pyöräily: Espanjan ympäriajo. lähtö, lv 2120 m: 1) Mr Hanky-Panky/Marko Heikari 16,0a (7,5), 2) Lady Jane Grey 16,0a (48,29).3) Riksu's Sapphire 16,2a (4,81).4) Quick Mess 16,4a (1,72). EUROSPORT 1 05.04, 18.36 (u), 02.05 (u), 03.23 (u), 05.18 (u) Pyöräily: Ranskan Ympäriajo. 3-loikka: 1) Simo Lipsanen Lappeenrannan Urheilumiehet 16,20, 2) Andrea Dallavalle Italia 15,97, 3) Topias Koukkula Kangasalan Urheilijat -68 15,72, 4) Aaro Davidila Lapin Lukko 15,56, 5) Veikko Nughara Espoon Tapiot 15,53, 6) Iikka Alingue Janakkalan Jana 15,49, 7) Antti Tiekso Turun Weikot 15,05, 8) Daniel Ofosu Turun Weikot, 9) Aapo Karvinen Vammalan Seudun Voima 14,68. 19.50 (s) Leicester-Sheffield United. kastelusuutin, hanaliitin, ruohopiikki, stop-pikaliittimet, kastelusuuttimen tuki sadetukseen. 15.45 (u) Manchester City-Bournemouth. lähtö, Toto65-1, lv 3120 m: 1) Por Nie Rock/ Hannu Torvinen 14,6a (21,88), 2) Ricocone 14,9a (14,22).3) Religious 15,0a (1,86).4) Conny Sisu* 15,0a (9,49). 13.45 (u) BurnleyWolverhampton. 100 m, loppukilpailu (+1,3): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,52, 2) Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat 11,71, 3) Johanna Kylmänen Raision Kuula 11,88 100 m aj, loppukilpailu: 1) Annimari Korte HIFK 12,80, 2) Nooralotta Neziri Jyväskylän Kenttäurheilijat 12,99, 3) Reetta Hurske Tampereen Pyrintö 13,03, 4) Lotta Harala Tampereen Pyrintö 13,13, 5) Maria Huntington Tampereen Pyrintö 13,45, 6) Anni Siirtola Helsingin Kisa-Veikot 13,61, 7) Viivi Avikainen Viipurin Urheilijat 13,88, 8) Miia Sillman Tampereen Pyrintö 13,98. ponilähtö, ponilähtö 1120 m: 1) Aarteen Jenni 1344 SH/Peppina Timonen m2,41,3 x, 2) Tepsutti m2,41,3 x.3) Saphira m2,25,9.4) Annagaard Rhodos 291 SH m3,10,0.poissa: 5. 13.00 (u) Stanley Cup 2016: Pittsburgh PenguinsSan Jose Sharks. 17.45 (u) Arsenal-Liverpool. 08.28 (u) Tennis: Ranskan avoin tennisturnaus Pariisi. 2. TORSTAINA 16. V SPORT URHEILU 14.00 (u) Newcastle-Tottenham. 18.30 (s) TotoTalk: Pori ja Bergsåker. 7. 4. 19.50 (s) Everton-Aston Villa. 17.30 (u) Stanley Cup: Dallas Stars-New Jersey Devils 3:7. 18.10 (u) Valioliiga: Manchester City-Bournemouth. 3. 18.30 (s) TotoTV: Pori ja Bergsåker. Toto (12-9-10): 1,90 1,292,59-2,21 18,23. lähtö, sh 2120 m: 1) Elan/Antti Teivainen 29,5a (1,9), 2) Rehulan Huvi 29,8a (22,76).3) Dzingel 29,8a (10,28).4) Briljantti Buugi 29,9a x (4,72).poissa: 4. lähtö, lv 2120 m: 1) Quick Diablo/Santtu Raitala 14,4a (2,04), 2) Knowwhentohold'em 14,4a (15,83).3) Silenos Clearsky 14,6a (5,03).4) Galapagos Sisu* 14,7a (17,72). 23.00 (u) NHL:n pudotuspelit 2017: San Jose Sharks-Edmonton Oilers. 02.05 (u) Southampton-Brighton. C MORE MAX 13.00 (u) PGA TOUR Golf: Workday Charity Open. 7. C MORE SPORT 2 17.50 (u) Timanttiliiga-klassikko 2015: Zürich. Toto (7-2-4): 21,88 2,652,26-1,39 82,33. 19.00 (u) NHL:n pudotuspelit 2017: New York Rangers-Montreal Canadiens. 31 90 m 2 Fasad Solid peittosuoja 9 l 73 40 alk. 22.05 (s) Southampton-Brighton. 9 l (8,16/l) Nordica Eko, Classic ja Matt 9 l 105 90 9 l (11,77/l) alk. 7
6 KULTTUURI B8–B9 ESKO TUOVINEN Rikoskonstaapeli Tia Ahola purki ahdistuksensa kirjaksi 6 AJASTIN B2–B3. HEINÄKUUTA 2020 Päästäkää putkaan, huusi Vexi Teatteriohjaaja Heikki Paavilainen tallensi Villit vuodet -näytelmään Vexi Salmen nuoruuden Hämeenlinnassa. TORSTAINA 16. Mitä tapahtui, kun Salmi tympääntyi tyhjällä torilla
Kun elämä on epävarmaa ja stressaavaa ja kun haluaa kaiken olevan täydellistä ja kontrolloitua. – Olin aina velvollisuudentuntoinen ja tavoittelin täydellisyyttä. – Olin Thaimaan Phuketissa tsunamin aikaan. En nähnyt aaltoa, mutta sen jälkeen tuli vahva tunne, että jokin kriisinhallintatehtävä voisi olla hyvä, Ahola kertoo. HEINÄKUUTA 2020 B2 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN Outi Lindqvist Forssa Mitä aivoissa tapahtuu pelon hetkellä. Pelon, joka kehittyy ja kasvaa omassa mielessä, mutta jota voi myös oppia hallitsemaan. – Kaupallinen ala alkoi tuntua teennäiseltä, niinpä hain poliisikouluun. Tiia Ahola nauttii luonnonrauhasta Koijärvellä pian neljä vuotta täyttävien kaksostyttöjensä kanssa. KUVA: Lassi Puhtimäki. Ahdistuin, kun alussa oli ongelmia, mutta kaikki oli hyvin, kun molemmat lapset alkoivat kasvaa hyvin. Silloin, kun mieli muuttuu vaaroja viliseväksi savanniksi, jossa vaihtoehtoina ovat puolustautuminen tai pakeneminen. Hän ei ymmärtänyt, mistä on kyse, kun elämä oli ylenpalttista huolehtimista ja taudin pelkoa. Valmistumisen jälkeen olin Helsingissä silloisessa ulkomaalaispoliisissa kuusi vuotta, äitiyslomaani asti. Tiia Ahola kirjoitti sairautensa romaaniksi omaa oloaan helpottaakseen ja toisia auttaakseen. TORSTAINA 16. Iän karttuessa Tiia Ahola alkoi kaivata muutakin kuin reissaamista. JO KOTOA Helsinkiin muuttaessaan Ahola oirehti. Kansainvälisen markkinoinnin opintojen myötä veri veti maailmalle kaikkiaan seitsemäksi vuodeksi. Velvollisuudentuntoon liittyi halu olla aiheuttamatta lapsille mitään pahaa. Porilaislähtöinen Ahola lähti heti lukion suoritettuaan Helsinkiin opiskelemaan. Koijärvellä metsän keskellä perheineen lomaileva Tiia Ahola tietää, millaista on elää pelon vallassa. – Mitä enemmän pelkoja päässään pyöritti, sitä pahemmalta ja Kirjoittaminen purki mielen ahdistusta . Englannissa, Belgiassa ja matkaoppaana useammassa maassa vietettyjen vuosien jälkeen koitti paluu Suomeen. . Samalla mielessä takoi pelko, että kuitenkin epäonnistuu ja jotain pahaa tapahtuu. Kaksosten synnyttä imetyksen olisi pitänyt onnistua täydellisesti
Tärkeintä kirjassa on toivo siitä, että apua on saatavissa ja keinoja taudin lievittämiseen löytyy. Ulkoillessaan hän pelkää muun muassa astuvansa huumeruiskuun ja saavansa tappavan taudin. Tämä on henkilökohtaista selviytymistaistelua, jossa lääkitys, terapia ja stressin hallinta auttavat. Varsinainen kirjoitusprosessi oli nopea, käsikirjoitus valmistui viidessä kuukaudessa. –?Kyllä riittää. Kanta-Hämeessä miehen on tarkoitus olla sunnuntaina. Mistä idea tempaukseen lähti ja miksi se toteutetaan, Timo Kangastie. – Syömme asuntoautossa ja pysähdymme myös syömään huoltoasemalle. Toukokuussa ilmestyi romaani Seepra, joka ajatteli liikaa. Niistä se laajeni, ensin oli syntymässä omaelämäkerta. Oleellista on, ettei tartu liikaa siihen pelkoonsa. Sairautensa myötä Ahola on lukenut paljon aiheesta. Basam Books 2020, 251 sivua. TORSTAINA 16. Youtubeen avataan myös samanniminen kanava torstaiaamuna. –?Mukana on kuusi potkulautaa. Miksi sähköpotkulauta. TIIA AHOLA työskentelee Helsingin rikospoliisin tutkinnassa vanhempana rikoskonstaapelina. Heitimme, että jos menisimme sähköpotkulaudalla Utsjoelta Helsinkiin. Lukemansa ja näkemänsä dokumentin myötä Ahola hoksasi, että savannin seepra, joka suojelee poikastaan, on samassa tilanteessa kuin hän itse. Taustatietoa pakko-oireisesta ahdistuneisuushäiriöstä hänellä on rutkasti ja hän osaa kirjoittaa taudin auki niin, että lukija tuntee, miten Elinaa ahdistaa. Se on kova rupeama, mutta kyllä se neljässä vuorokaudessa mennään. Aholan tekstistä huomaa, että hän tuntee aiheen, josta kirjoittaa. Niin syntyi romaanissa keskeinen seepra-teema. Hän pelkää myös epäonnistuvansa vaimona ja äitinä, aiheuttavansa jotain pahaa pienille tyttärilleen. Yövymme asuntoautossa. –?Se lähti vitsistä Aatu Itkosen kanssa. –?Huoltaja ja kuvaaja päättävät, missä vaiheessa pysähdytään, jos alkaa väsyttää. Oletko harjoitellut sähköpotkulaudalla ajoa. Se on mielikuvituksen kauhukertomuspuoli, jonka kaunokirjallisuudessa saa hyvän palvelukseen, kuvailee Ahola. Perhe asuu osan viikosta Helsingissä, osan Koijärveltä hankitulla mökillään. Sähköpotkulaudalla voi mennä lyhyitä työmatkojakin. Kävelin koiran kanssa paljon ja kirjoitin mieleen tulleita ajatuksia kännykällä. Mottona on, että lahjattomat treenaavat. Tämä halutaan tehdä omana hulvattomana tempauksenaan. Urakka alkaa torstaina 16. Mitä enemmän ahdistus päässä pyörii, sitä enemmän aivot luulevat, että tämä on tärkeä asia ja se jää mieleen pyörimään, Ahola selittää. Se on hyvä isoissa projekteissa tehdä pelisäännöt valmiiksi. Livelähetystä voi seurata Facebookista: Timon ja kumppanien hulvattomat videot. – Diagnoosi kädessä menin psykiatrin luo. –?Ne kulkevat maksimissaan noin 22 km/t, sillä meillä on tavaraa sen verran laudan päällä. Tai jos sattuu, että joku ihana kansalainen tarjoaa lounaan. KUVA: Lassi Puhtimäki Sähköpotkulauta vie Utsjoelta Helsinkiin Timo Kangastie aikoo urakoida sähköpotkulaudalla noin 1500 kilometriä. – Käyn edelleen terapiassa, mitään nopeaa parannusta tähän ei ole. Timo Kangastien tavoitteena on ajaa sähköpotkulaudalla Utsjoelta Helsinkiin neljässä päivässä. – Mielelläni asuisin maalla, täällä mieli lepää, mutta mies on niin helsinkiläinen, ettei häntä tänne pysyvästi saisi, Ahola sanoo. Siinä tehdään asioita, jotka ahdistavat ja selvitään niin, että ahdistus menee ohi. Samoin kuin kirjailija itse hänen päähenkilönsä saa apua kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Se on fiktiivinen kertomus, jossa on vahva oma kokemus taustalla. Mietimme, mitä lähtisimme kuvaamaan. Äkkiä on noidankehässä, jossa pelkää sitä enemmän mitä enemmän pyrkii asioita varmistelemaan. Pakko-oireisessa ahdistuneisuushäiriössä pelon aihe voi olla melkein mikä vain. Milloin olette Kanta-Hämeessä ja mitä reittiä kuljette. AHOLA SAI pakko-oireisen ahdistuneisuushäiriön (OCD) diagnoosin kolmisen vuotta sitten. ROMAANIN kirjoittaminenkin lähti terapiassa tehdyistä harjoituksista. Huoltoautona on asuntoauto, jossa on latauspiste. Voimme näyttää, miten reissuja voi tehdä sähköpotkulaudalla, aina ei tarvitse mennä autolla. heinäkuuta kello 19 Helsinkiin. 6 Tiia Ahola: Seepra, joka ajatteli liikaa. –. sija. –?Kuntoa olen vähän nostanut etukäteen. Vuorokaudessa yritämme ajaa noin 400 kilometriä. Videokoosteita tulee myöhemmin. Kuin seepra savannilla. OCD iskee siihen asiaan, joka itse kullekin on tärkeä. – OCD:sta on kirjoitettu suomeksi aika vähän. Montako ajotuntia ja -kilometriä vuorokaudessa kertyy. Suomalaisella sisulla mennään. KIRJASSA AHOLAN alter ego on täydellisyyteen pyrkivä toimittaja Elina, joka hoitaa kaksosiaan ja pelkää koko ajan vahingoittavansa heitä ja epäonnistuvansa. HÄSA SEURAA REISSUA 6 Reissun kuvauksen hoitaa taikuri, juontaja Aatu Itkonen. Kangastie on kilpaillut eri lajeissa. Kangastien saavutuksia ovat muun muassa vesijettien kilpa-ajon avomerien MM-hopea ja EM-kulta, kestävyysajojen EMkulta ja Tunturirallin SM:n 3. – OCD:ssä keksit tarinaa päässäsi. – Tytöt olivat kerhossa kolmena aamuna viikossa. KUVA: Katriina Laitila Toimittaja Elina on kotona hoitamassa kaksostyttöjään. Mielen ahdistus aiheuttaa myös fyysisiä oireita. Ahola valitsi romaanin, tietokirjan kirjoittaminen ei hänellä tullut mieleenkään. Miten olette varautuneet matkaan. Toiseen on jo käsikirjoitus melkein valmiina ja kolmaskin tekeillä. – Unohdin oman OCD:ni kun kirjoitin. Tätä ei kukaan ole aiemmin tehnyt. Olen vähän. – Jos aivot tajuavat, etteivät ahdistava asia ja siihen liittyvät ajatukset kiinnostakaan, ahdistus lievittyy. Matkalla on tarkoitus pysähtyä jonkun talon pihaan kysymään, voimmeko ladata auton akkua yöpymisen ajan. Mistä suoritusta voi seurata. Tiedostan, että on huonompia ja parempia päiviä. Aholan toiveissa on kirjoittaa eläintrilogia, josta nyt ilmestynyt on ensimmäinen osa. HÄSA Tiia Ahola nauttii luonnonrauhasta Koijärvellä pian neljä vuotta täyttävien kaksostyttöjensä kanssa. Riittääkö neljä vuorokautta. Siellä vahvistui, että diagnoosini osui oikeaan. Myös hänen miehensä on Helsingissä töissä. –?Se on ekologisestikin hyvä. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B3 AJASTIN ahdistuneemmalta olo tuntui. Kati Laitinen Tamperelainen Timo Kangastie, 33, aikoo ajaa neljässä päivässä sähköpotkulaudalla Utsjoelta Helsinkiin. Matkaa tulee noin 1500 kilometriä, kun joudumme karttamaan isoja teitä. heinäkuuta Utsjoelta aamukahdeksalta ja päättyy sunnuntaina 19. Väsymys ja stressi tuovat heikkoudet esiin. Suuri osa kirjan tekstistä onkin kännykällä kirjoitettu, kertoo Ahola. Menemme moottoritien vierestä Helsingintietä. Äitiys muuttaa ihmistä, ja se tunteiden kirjo pitäisi hyväksyä. –?Kerrallaan laudalla voi ajaa noin 20 kilometriä ja yksi lauta kestää noin tunnin. Lähipiirin voi joskus olla vaikea vaihteluita ymmärtää. –?Sunnuntaiaamuna. Miten lujaa sillä pääsee. Yötä päivää mennään. Hänelle syntyi myös vahva tarve kirjoittaa tuntemuksistaan
Oppivelvollisuuden laajentamista ajoi aikanaan mm. PASI HONKANEN Hämeenlinna. Kyse tässäkin on mm. Kotitaustasta voi nousta mitä moninaisimpia haasteita oppimiselle. On syytä avata silmät ja unohtaa harhakuva, että kaikilla olisi Suomessa kaikki hyvin. Lisäksi halutaan kaventaa oppimiseroja ja parantaa koulutuksellista tasa-arvoa. Maksuton peruskoulujärjestelmä takaa kaikille tasa-arvoiset lähtökohdat opintielle. Tyhjä luokka Forssan yhteislyseossa viime maaliskuussa. Menestys avaa ja sulkee ovia. Opetusministerinä Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ei lämmennyt oppivelvollisuuden laajentamiselle – kuten ei kansanedustaja Sari Sarkomaakaan (kok.). ruotsalaisprofessori Torsten Husén. Sitä kalvaa myös koulun jatkuva suoritusten mittaaminen, vertaileminen ja kannustuksen puute. Tässäpä pedagogista haastetta toisen asteen opettajille! PEDAGOGIIKKAA EI OLE ykkösasia toisella asteella – ei sen opettajien koulutuksessakaan – saatikka erityispedagogiikka. Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja, professori Roope Uusitalo. Syrjäytyminen uhkaa – oppivelvollisuuden jatkeesta huolimatta – mm. Toisen asteen opettajat tarvitsevat mittavan täydennyskoulutuksen. Menestyjät ottaisivat kyllä lisävastuuta oppimisestaan – eivät motivoitumattomat. Lisäksi kodin kielteiset kouluasenteet periytyvät usein. Karsiva opintie on kohtele silkkihansikkain nuoria. Sitä tuki aikoinaan mm. Monia asioita voidaan parantaa, mutta ei välttämättä määräänsä enempää. Tämä on hienoa ja kannatettavaa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Jos köyhyys ei ole millään tavalla omakohtaista, sitä ei välttämättä ymmärrä täysin oikealla tavalla. Se ei tarkoita kaikille samanlaista opetusta. Mitä tulisi siis tehdä. Monen mielestä Suomi on eriarvoisempi kuin koskaan ennen. Uudistuksella halutaan vähentää nuorten syrjäytymistä ja lisätä työllistymistä. Kansalaiset voivat ihan yhteisöllisyydellään paljon auttaa poistamaan yhteiskunnan orastavaa eriarvoistumista. HANKALIN KYSYMYS on pedagoginen. Oikeammin tulisi puhua jokaisen nuoren maksimikehityksen tukemisesta. Joka pyörähtää rattaissa huonoon asemaan, saattaa hän joutua siellä pyörimään vuosikausia. Vuosittaiset lisäkustannukset oppivelvollisuuden laajennuksesta ovat valtiolle noin 130-150 miljoonaa. työministeri Lauri Ihalainen (sd). SYRJÄYTYMINEN VOI alkaa varhain. Toisen asteen alkaessa kaikilla ei ole edes tyydyttävää lukuja kirjoitustaitoa. Jos opiskelu alkaa maistua pakolta, koulu muuttuu säilytyspaikaksi. Erilaisia ihmisiä tarvitaan kaikenlaisissa töissä. Toisin oli ennen. Lähtökohtaisesti jokainen voi parantaa ahkeruudella ja hyvällä opiskelulla sosiaalista statustaan. Tasa-arvo on mahdollisuuksien tasa-arvoa. Pulma erojen kaventamisessa on siinä, että ns. Peruskoulu muutti kaiken 1970-luvulla. Vaikkapa 1940-luvulla syntyneillä ei kaikilla ollut mahdollisuutta mennä keskikouluun ja sen jälkeiseen lukioon, koska perheiden taloudet eivät antaneet myöten. Sitä linjaa ajoi jo 1960-luvulla mm. erityisen tuen tarvitsijoita, oppimisvaikeuksista kärsiviä ja koulussa istumiseen kyllästyneitä. Viidenneksellä osaaminen on varsin vaatimatonta. Sitä kalvaa myös koulun jatkuva suoritusten mittaaminen, vertaileminen ja kannustuksen puute. Onko Suomi entistä eriarvoisempi. RAJANA OVAT vain edellytykset oppia erilaisia asioita. Se olisi yksilöiden ja yhteiskuntien etu. Duunari on aina palkkansa ansainnut ja jokaisen panos on äärimmäisen tärkeä yhteiskunnan pyörimisessä. Sen saavuttamiseksi opetus voi olla erilaista eri tavoin oppiville. B4 HÄMEEN SANOMAT MIELIPIDE Mielipide TORSTAINA 16. Uudistus astunee voimaan 2021 ikäluokittain. edellytysten mukaisen opin saamisesta. Silti pitää ymmärtää, että jokaisesta ei voi tulla lääkäriä tai lakimiestä. Tällöin on syytä kannustaa jokaista kansalaista välittämään läheisistään tai vaikkapa vähän vieraammistakin. KUVA: Tapio Tuomela, arkisto Pakko ei ylläpidä sisäistä motivaatiota. He katsovat, että resurssit tulisi ohjata perusopetuksen laatuun, oppilaiden motivointiin, erityiseen tukeen sekä varhaiskasvatukseen. Monien näsäviisaiden teoriaherrojen tai markkinatalouteen täysin ihastuneiden on syytä tajuta köyhän asema. K oulutuksen tasa-arvoisuus on nykyään tärkeä asia ja mahdollistaa kaikille tien parempiin lähtökohtiin. Kun vuonna 2019 työstä ja koulutuksesta syrjäytyneitä 15–29-vuotiaita oli noin 60 000, hintalappu on huikea. ESKO KORKEAKOSKI KT, dosentti, opettaja Valkeakoski Oppivelvollisuus pitenee – onko järjestelmä valmis. Lausunnot lakiesityksestä on annettu. Pakko ei ylläpidä sisäistä motivaatiota. Tavoitteena on myös taata jokaiselle nuorelle toisen asteen tutkinto. Mahdollista oppivelvollisuuden jatketta olisi tuettava esija perusopetusta kehittämällä. HEINÄKUUTA 2020 a MIELIPIDE@HAMEENSANOMAT.FI • Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi • Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 (tai vaihde: 03 61 511) • Osoite: PL 530, Vanajantie 7, 13111 Hämeenlinna S anna Marinin (sd.) hallitus on talousnäkymistä huolimatta laajentamassa oppivelvollisuutta 18-vuotiaisiin saakka. Oppimiserojen kaventaminen on pulmallinen – ehkä jopa harhaa. Syrjäytynyt nuori maksaa Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan yhteiskunnalle elämänsä aikana noin 1,2 miljoonaa euroa. VAIKKA LÄHTÖKOHDAT ovat paremmat kuin vuosikymmeniä sitten, tästä huolimatta osa porukasta joutuu hyvinkin pahaan liemeen taloudellisesti joko omasta tai jostain satunnaisesta syystä. Se ei yksin riitä syyksi kaataa uudistusta. nopeat oppijat voisivat oppia nykyistä nopeammin. Suurin osa heistä on poikia. Yhteiskunnalta, valtiolta tai kaupungilta, voidaan aina olla vaatimassa lisää asioita
HELSINGIN SANOMAT ”Myötätunnon lisäksi tarvitsemme myötäintoa, toisen iloon ja innostukseen vastaamista.” MINNA MÄNTTÄRI ETELÄ-SAIMAASSA. TOINEN ISO KYSYMYS on se, että mitä peruskoulun kustannuksille on tapahtunut noin 15 vuodessa. KOULUTUS KUNNIAAN Kerrankin kokoomus kansan asialla E ntinen ministeri ja kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kirjoittaa vihdoin muista asioista (HäSa 11.7.) kuin kokoomuslaiset yleensä: tapana on itkeä veroja, vaikka itkijän omakin koulutus maksettu verorahoilla. Ja mistä löytyy yksi Hämeenlinnan kauneimmista auringonlaskuista... – alkuun koodi: HS – välilyönti – kannanotto – nimimerkkiä käytettäessä nimimerkki ja nimi sekä paikkakunta • Timo Kämäriltä oivallinen kirjoitus mielipidepalstalla HäSa (15.7.). • Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi ja lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Tämän ”tehokkuuden” miettiminen olisi luontevaa kokoomustyylistä politikointia. Perusopetukseen palkataan lisää erilaista henkilökuntaa ja palkat nousevat. Peliautomaatteja on vuoden loppuun mennessä noin 40 prosenttia vähemmän kuin niitä oli vielä tammikuussa. Se herättää huolen siitä, että pelaaminen voi olla liian houkuttelevaa niille, joilla ei olisi siihen varaa. Väärin meni ainakin minun kohdaltani. Jo viime vuonna Veikkaus kertoi vähentävänsä verkostostaan tämän vuoden loppuun mennessä 3 500 peliautomaattia. RAIJA, HÄMEENLINNA • Timo Kämärin kirjoitus kaupungin henkilöstömäärästä on täyttä asiaa. Toivottavasti valtuutetut ja kaupunginjohtaja ottavat nyt neuvoista vaarin, koska veronkorotusten tie on loppuun kuljettu. KUVA: Lukijan kuva TEKSTARIT • Ah ihana Aulanko ympäristöineen! Kuinka moni tietää tai tuntee Aulangon alueen ja rakennuttajan Hugo Standertskjöldin historian. ELÄMME SUURTA HARHAA • Kuluvana vuonna toukokuun loppuun mennessä Suomeen saapui 1 350 turvapaikanhakijaa ja Tanskaan 270. Veikkauksen liikevaihdosta leijonanosa tulee juuri pelikoneista. Veikkaus vähentää entisestään pelikoneiden määrää. Pahinta on, että kansa uskoo virhetietoa. Yritähän keksiä jotain toteuttamiskelpoisia ajatuksia seuraavaan kirjoitukseen. AINAKIN TÄLTÄ OSIN • Mika Walkamon kirjoitusta kommentoineet leimattiin vasemmistolaisiksi. PIRJO JÄRVINEN MUUT LEHDET Pelaamisen uusi aika Nyt, kun peliautomaatit taas käynnistyvät, pelaamisessa alkaa osin uusi aika. Määrätyissä kohteissa historiasta kertovat opasteet ilahduttaisivat kovasti omatoimista kulkijaa. HEINÄKUUTA 2020 KIRJOITA OMALLA NIMELLÄSI • Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain toimituksen harkitsemissa poikkeustapauksissa. TEKSTARIT • Lähetä tekstiviesti numeroon 045 739 602 80. Myyntipaikkaa kohti pelikoneita voi olla enintään neljä. Onko henkilökuntaa rekrytoitu oikeanlaista ja juuri oikeaan tarpeeseen. Pakottaminen oppivelvollisuuden pidennykseen ei ole mielekästä. RAFAEL HELLSTEN kokoomuksen rivijäsen Hämeenlinna Entisen leirintäalueen rantaa Aulangon Katajistossa kesäkuun alkupuolella. Pelikoneita on suhteessa enemmän heikkotuloisemmilla alueilla. Selvittelin vuonna 2005 perusopetuksen keskimääräisiä kustannuksia ja ne olivat 5 000 euroa/ vuosi/oppilas. VEIKKAUS PUUTTUU hyvistä syistä rahapelikoneilla pelaamiseen. Automaatteja jää korkeintaan 10 500. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. PERUSKOULU ON VIELÄ melko hyvällä mallilla, mutta silti, mitä tapahtui suunnilleen vuoden 2006 tienoilla, kun Pisa-tulokset alkoivat laskea. Maapallon tilasta puhumattakaan. Kaupungin tilanne osoittaa johtajuuden puutetta ja sitä, että päättäjistä liian suuri joukko on itse töissä julkisella sektorilla. Miten on mahdollista, että Suomeen on tullut 5-kertainen määrä, vaikka Tanska on läpikulkijoiden kannalta turvallinen maa. Grahn-Laasonen ja kokoomus ajavat kerrankin aidosti ihan koko kansan etua tulevaisuuteen suunnaten: peruskoulu ja sitä edeltävä koulutus ja kasvatus on panostamisen arvoista. Juuri rahapeliautomaatit houkuttelevat uhkapelien pariin, ja ne myös aiheuttavat eniten peliongelmia. LOMAUTUKSET MUUALLA JOKAPÄIVÄISIÄ • Hyvä kirjoitus Sari Oksalan alanurkassa kuluttamisen houkutuksista (HäSa 15.7.). Automaatteja vähennetään, jotta pelaamisen aiheuttamat ongelmat vähentyisivät. Olen kokoomuksen äänestäjä, mutta en ymmärrä, miten ongelmien listaaminen ilman ainuttakaan ratkaisuehdotusta auttaa ketään. Sarien olisi aika ottaa ohjakset tiukasti käsiinsä ja laittaa hiekkalaatikko järjestykseen. Jo 40 vuotta sitten kuulin Yhdysvalloissa laulun siitä, kuinka ovelat myyntimiehet saavat meidät ostamaan lainatulla rahalla tavaroita, joita emme tarvitse, jotta säästäisimme varoja, jotka eivät ole meidän. HÄMEEN SANOMAT B5 MIELIPIDE TORSTAINA 16. Veikkauksen monopoliasema perustuu pelihaittojen ehkäisemiseen. Katajiston entisen leirintäalueen rannasta, joka nyt huutaa tyhjyyttään! Matkaparkki Hämeensaaressa – hiekkasaharassa on aika lohduton näky, kun parempaakin olisi tarjolla, mutta ei... Normaali tekstiviestin hinta. Veikkausta on syystä arvosteltu automaattien sijoittelusta. Ovatko heikoimmat heikentyneet ( ja siis syrjäytyvät lopulta) ja parhaimmatkin taantuneet. Sitä osaisi parhaiten selvittää jokin tai joku sellainen, joka ei ole palkkasuhteessa ja muissa sidossuhteissa virallisiin organisaatioihin, korporaatioihin, järjestöihin ja muihin tällaisiin, kuten Kansallinen arviontineuvosto ja vastaavat. Kuka tahansa pystyy valittamaan, kuten Walkamo kirjoituksissaan säännöllisesti tekee. Nyt ne ovat hiukan liioitellen sanottuna tuplaantuneet. Nyt niitä vähennetään vielä lisää, kaikkiaan 8 000 automaattia. Koronarajoitusten aikaan Suomen rajat kai olivat auki. Mutta lisääntyykö siitä ihmisen onnellisuus. Tämä on iso kansallinen kohtalonkysymys, jota ei ole selvitetty. • Kerro aina toimituksen tietoon nimesi ja yhteystietosi, mukaan luettuna paikkakunta ja mieluiten myös puhelinnumero. Mikäli Sarien taidot, kyvyt tai tahto ei riitä, kapteeneita pitää vaihtaa. Näitähän poliitikot kuuntelevat, vaikka on lopulta kyse ihan tavallisen kansan opetusja oppimistuloksista. • Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Samalla peliautomaatit toki myös tuottavat hyvin. ÄÄNESTÄJÄ • Suomalainen tiedonvälitys on rapautunut ja viihteellistynyt! Nykyisin jokainen ”kesätoimittaja”, tiedotusvälineestä riippumatta, luulee olevansa asiantuntija muun muassa lakien tai perustuslain tuntijana. Lieneekö Tanska rajoitustoimenpiteillään saattanut maan huonoon valoon ja näin ollen vetovoimansa vähäisemmäksi kuin näissä asioissa liberaalimpi Suomi. Myös peliautomaattien aukioloajat muuttuvat, eikä aamuyöstä pääse enää pelaamaan. Lisäksi pelikoneisiin tulee vihdoin ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä pelaajille pakollinen tunnistautuminen, jotta koneen saa käyttöönsä. Lisäksi ollaan aina huolissaan ulkomaisen työvoiman saatavuudesta, ei niinkään kotimaisista työllistettävistä. • Toimituksen valitsema osa mielipidekirjoituksista julkaistaan verkkolehdessä. Veikkauksella on vastuu pelaamisen haittojen ehkäisystä, ja siksi on hyvä, että yhtiö huomioi ongelmakohdat. Edelleen kulutus ja jätevuori kasvavat vuosi vuodelta. Kyllä, siis pakko on huono motivaattori, mutta toki sitä on hyvä käyttää työttömiin, silloin pakko kuuluu kokoomuslaiseenkin työkalupakkiin
. Vi negrettiä voi maustaa esimerkik si dijonsinapilla, valkosipulilla tai tuoreilla yrteillä. Päälle pilkotaan reilusti rousku vaa kurkkua ja porkkanaa. Vispaa rypsiöljy kastikkeen jouk koon vähitellen. Grillaa sipulia ja perunoita noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet reilusti väriä. Valuta kasti ke perunoiden ja sipulien pääl le. Leikkaa puolikkaat rei luiksi lohkoiksi, jotka ovat edel leen kannassa kiinni. Leikkaa porkkanasta kuo rimaveitsellä ohuita lastuja. Kuori sipulit ja leikkaa puo likkaiksi. TORSTAINA 16. Tulinen thaikastike 1 punainen chili 2 limettiä 3 rkl riisiviinietikkaa 3 rkl kalakastiketta 2 rkl fariinisokeria 4 rkl seesamiöljyä Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Ripottele pähkinämuru salaatin päälle. Sekoita mehun joukkoon riisi viinietikka, kalakastike ja sokeri. Siirappi sopii hyvin salaat teihin, joissa on suolaisia juustoja sekä jälkiruuaksi mansikoiden ja kermavaahdon kanssa tarjoiltuna. Huuhtele kylmällä vedel lä ja valuta. Hienonna suolapähkinät muruksi veitsellä, laita kulhoon ja sekoita mausteet joukkoon. Kylmä nuudelikulho Neljälle 200 g riisinuudeleita 1 kurkku 2 porkkanaa 1 punainen chili 3 kevätsipulia Kastike: 3 limettiä 1/2 dl misokastiketta 1 rkl seesamiöljyä 1 rkl ruokosokeria 1 valkosipulinkynsi 1/2 dl rypsiöljyä 1–2 rkl vettä Srirachapähkinämuru: 2 dl suolapähkinöitä ¼ tl valkosipulijauhetta ½ tl sipulijauhetta ½ tl inkivääriä 1 tl seesamiöljyä Kypsennä nuudelit ohjeen mu kaan. Raasta valkosipulinkynnet kul hoon ja sekoita joukkoon oliiviöl jy. Vuo henjuuston voi pilkkoa salaattiin sellaisenaan tai paistaa pannulla. Nuudelikulho valmistuu hu jauksessa ja raikas kastike sil lä välin, kun nuudelit kypsyvät. Lisää lopuksi 1–2 rkl vettä, jotta saat koostumuk sen notkistettua. Mansikkavuohenjuustosalaa tin kastikkeeksi sopii mainiosti myös balsamicosiirappi. Raasta sekaan valkosipulinkynsi. Pyörittele sipulit ja perunat öl jyssä. Pois ta chilistä siemenet ja hienonna. Anna paistua minuutti tai kaksi per puoli, kun nes pinta ruskistuu. Grillatun perunasalaatin kruununa on keko rapeaa pekonia. KUVAT: Elina Ylitervo Elina Ylitervo Toisinaan salaatin kastikkeeksi riittää loraus laadukasta öljyä ja viinietikkaa sekä rouhaisu mus tapippurimyllystä. Lisää lopuksi öljy ja hienonnettu chili. Anna maustua pekonin pais tamisen ajan. Hapoksi käy viinietikan sijaan myös sitruuna mehu, makeuttaa voi hunajalla. KUVA: Elina Ylitervo. Pilko mansikkasato salaatin sekaan ja surauta lopuista marjoista ihana vinegretti. Näin sipuli on helpompi grillata. Linssisa laatti on täydellistä lomapäivien ruokaa, sillä sen maku vain pa ranee, jos se saa maustua päivän tai kaksi jääkaapissa. LM–HÄSA Maukas kastike kruunaa salaatin Tällä kastikekolmikolla maustat salaatin kuin salaatin. Parhaimmil laan maukas kastike nostaa sa laatin makumaailman aivan uu delle tasolle. Sekoita riisi viinietikan joukkoon kalakastike, hunaja sekä suola. Valuta ja anna jäähtyä hetki. Balsamicosiirappi 1 ½ dl tummaa balsamicoa 1 ½ dl sokeria Mittaa balsamico ja sokeri katti laan. Anna jäähtyä ja säilytä jääkaa pissa. Kukaan ei tykkää löllöistä kas tikkeessa uivista salaatinlehdistä, joten lisää kastike salaattiin vasta viimeisenä. Valmista kastike. Koko komeus viimeistellään maustei sella maapähkinämurulla. Sekoita nuudelit hyvin kastik keen kanssa. Raikkaan nuudelikulhon juju on misotahnalla maustettu kastike ja rouskuva määpähkinämuru. Leikkaa kevätsipulit hienoksi var sineen. Grillattu perunasalaatti 1 kg pieniä varhaisperunoita 2 punasipulia 3 valkosipulinkynttä ½ dl oliiviöljyä Kastike: 1 dl riisiviinietikkaa 2 rkl kalakastiketta 1/2 rkl hunajaa 1/2 tl suolaa Lisäksi: 170 g pekonia nippu lehtipersiljaa 2 rkl seesaminsiemeniä Pese perunat huolellisesti. Tämä kastike sopii erityisen hyvin nuudelipohjaisiin salaattei hin. Nostele perunat ja sipulit tar joilulautaselle, valuta hieman kas Kevyesti keskellä lomapäivää . Sekoita joukkoon oliiviöljy. Ota siis haltuun ainakin yksin kertainen vinegrettiohje, jota on helppo maustaa omien mielty mysten mukaan, ihanan tahmai nen balsamicosiirappi sekä raikas thaityylinen kastike. Tee salaatti illalla valmiiksi ja nosta pöytään, kun nälkä iskee. Vinegretti 1 rkl valkoviinietikkaa ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria ripaus sokeria 3 rkl laadukasta oliiviöljyä Lisää valkoviinietikkaan suola, mustapippuri, ja sokeri. Kiehauta ja anna kuplia mie dolla lämmöllä muutama minuut ti. Purista limetistä me hu. Lisää kurkkusiivut, porkkanalastut, chili sekä kevät sipuli. HEINÄKUUTA 2020 B6 HÄMEEN SANOMAT RUOKA Elina Ylitervo Kesäkuumalla arvostaa aterioita, joiden parissa ei tarvitse huhkia keittiössä tuntikausia. Keitä ne suolatussa vedessä juuri ja juu ri kypsäksi. Paista pekoni rapeaksi pannul la. Lämmitä voi kuplivan kuumak si ja nosta juustokiekko pannulle suoraan jääkaapista. Laita limettimehu kulhoon ja sekoita joukkoon misokasti ke, seesamiöljy sekä ruokosokeri. Pinnalta rapean vuohenjuuston paistamisen niksi piilee kuumas sa voissa ja kylmässä juustossa. Kuori kurkku, poista siemenet ja leikkaa reiluiksi sii vuiksi. Älä heilutte le kiekkoja paistamisen aikana. Sekoit tele, kunnes mausteet liukenevat. Purista limeteistä 3 rkl mehua, säästä loput limetit tarjoilua var ten
PANETTELUA Kokenut olutharrastaja vertailee tällä palstalla erityyppisiä oluita. Oluessa on hedelmäistä maltaisuutta ja lagerille sopivan tasapainoinen humalointi. IPA:n rapsakka humalointi sointuu hyvin yhteen mangon ja eksoottisten hedelmien aromien kanssa. Laadukkaita oluita maistellessa voikin miettiä, mikä paikkakunta liittyy seuraavaksi oman panimon perheeseen. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B7 RUOKA tiketta päälle. Huuhtele pinaatti ja rucola, kuivaa ja asettele tarjoilulautaselle. Petteri Pulkkinen Hyvinkääläiset paikannimet tulevat tutuiksi sikäläisen oman panimon tuotteiden kautta. Sekoita hyvin ja koristele salaatti lopulla pähkinärouheella. Lisää öljy, omenaviinietikka ja dijon. Paahda saksanpähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä ja leikkaa veitsellä karkeaksi rouheeksi. Sekoita sitruunasta, oliiviöljystä, chilirouheesta, suolasta ja mustapippurista salaatinkastike. Olutta on helppo maistella ja jos ei ole etsimässä aromipommia, on se sopiva olut kesäterassille. ??. Sekoita joukkoon myös linssit, salaatinkastike sekä puolet pistaasipähkinöistä. Poista kova lehtiruoti ja hienonna ohuiksi suikaleiksi. Huuhtele linssit ja keitä 20–25 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Olutta on ilo maistella ja antaa periksi tasapainoisen oluen kosiskelevuudelle. Leikkaa pistaasipähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. CHEERS FROM KYTÄJÄ sisältää pale ale -oluelle tyypillisiä katkeroita ja jenkkityylistä pihkaisuutta. Cheers from Hyvinkää -sarjan tuotteet jatkavat Espoon oman panimon viitoittamaa tietä. Lisää päälle mansikat, pähkinärouhe, sipuliviipaleet sekä murennettu vuohenjuusto. LM–HÄSA Ruokaisa linssisalaatti sopii hyvin grilliruuan kumppaniksi. LM–HÄSA Maistele hyvinkääläisiä nimiä Tasapainoisessa Cheers from Parantolan IPAssa on hedelmäinen tuoksu. Grillatut perunat saavat seurakseen riisiviinietikalla maustetun kastikkeen. Hienonna kevätsipulit, myös vihreät varret, sekä taatelit. Pirskottele salaatin päälle juuri ennen tarjoilua. Murustele pekoni salaatin joukkoon. CHEERS FROM PARANTOLA houkuttelee hedelmäisellä tuoksullaan. Olut on samaan aikaan hiukan särmikäs, mutta myös vaisu ja ohut. Valmista mansikka-vinegretti. Lehtikaalilinssisalaatti Neljälle 100 g lehtikaalta 1 ½ dl belugalinssejä 50 g pistaasipähkinöitä 3 kevätsipulin vartta 1 dl taateleita 100 g fetaa 4 rkl kapriksia Kastike: 2 rkl sitruunamehua 2 rkl oliiviöljyä ½ tl chilirouhetta ½ tl suolaa mustapippuria Huuhtele ja kuivaa lehtikaali. Valuta ja anna jäähtyä. Poista mansikoista kannat ja surauta soseeksi sauvasekoittimella. Lisää hienonnettu sipuli, jätä hieman sivuun koristelua varten. ???. Laita suikaleet tarjoilukulhoon, ripottele päälle suolaa ja puristele, kunnes kaali alkaa hieman pehmetä. Mansikkavuohenjuustosalaatti Neljälle 300 g mansikoita 200 g pehmeää vuohenjuustoa 3 salottisipulia 100 g babypinaattia 100 g rucolaa ½ dl saksanpähkinöitä Mansikka-vinegretti: 100 g mansikoita 2 rkl oliiviöljyä 1 rkl omenaviinietikkaa ½ tl dijon-sinappia ripaus suolaa ripaus mustapippuria Poista mansikoista kannat ja leikkaa puolikkaiksi. Mansikan ja vuohenjuuston seuraksi sopii myös balsamicosiirappi. Leikkaa salottisipulit ohuiksi viipaleiksi. Lisää tarjoilukulhoon murennettu feta sekä kaprikset. Katkerot katoavat suusta pian ja jättävät miellyttävän jälkimaun, josta voisi löytää banaaniakin. KUVA: Petteri Pulkkinen. TORSTAINA 16. Herkän vaaleanpunainen mansikka-vinegretti tekee ihmeitä yksinkertaiselle salaatille. Ripottele päälle hienonnettua lehtipersiljaa sekä seesaminsiemeniä. Sopivan maukas lager. Vatkaa sakeaksi kastikkeeksi ja mausta suolalla ja mustapippurilla. ?. CHEERS FROM PAAVOLA tuoksuu maltailta ja miedosti savulta
TORSTAINA 16. Vexi kävelee tätä vastaan ja tintVillit vuodet -näytelmään tallentui 20 vuoden siivu Hämeenlinnaa . Kaurialan Rinkelinkadulta alkaa Heikki Paavilaisen käsikirjoittama musikaali Villit vuodet. Hän intoutuu kuvailemaan yksityiskohtaisesti, miten tämän kadun omakotitalon pihalta tepastelee tielle nelivuotias poika, joka julistautuu ”tämän kadun kapellimestriksi”. Teatteriohjaaja, käsikirjoittaja Heikki Paavilaista saunamainen tunnelma ei haittaa. KUVAT: Esko Tuovinen. Mennyt, nykyinen ja fiktiivinen, sillä Rinkelinkatu on myös paikka, josta Paavilaisen käsikirjoittama musikaali Villit vuodet käynnistyy. TÄSSÄ PAIKASSA kerrostuu monta Hämeenlinnaa. Näytelmä kertoo Vexi Salmesta. Aurinko paistaa suoraan päälakeen, eikä lehtikään liikahda. Villien vuosien päähenkilö on Vexi Salmi – ja hänen Hämeenlinnansa. Kolmas osa. Vuonna 2008 Hämeenlinnan teatterissa kantaesitetyn näytelmän alussa ”kapellimestri” ei saa kauan kukkoilla rauhassa, kun toisesta talosta ilmestyy pikkuinen Antti Hammarberg. Marika Riikonen Hämeenlinna Rinkelinkadulla Kaurialassa on jutuntekopäivänä kuuma. Hämeenlinnan teatterin entinen johtaja Heikki Paavilainen on käsikirjoittajana kiinnostunut tunnettujen ihmisten elämänvaiheista. HEINÄKUUTA 2020 B8 HÄMEEN SANOMAT KULTTUURI TAITEEN HÄME Sarjassa tarkastellaan Hämettä taiteen valossa. . Hän oli lapsi 1940-luvulla, jolloin Hämeenlinna oli sekä täysin erilainen että monilta osin samanlainen kuin nyt. Poika on tuleva levytuottaja, sanoittaja Vexi Salmi. –?Koko sanan sanomiseen olisi mennyt liikaa aikaa, joten hän ilmoitti olevansa nimenomaan kapellimestri, Paavilainen nauraa
–?Haastatteluissa puhuimme kaikesta. Samalla kerrotaan tarinaa 1940–1960-lukujen Hämeenlinnasta. Eletyssä elämässä on tartuntapintaa Marika Riikonen Hämeenlinna Tänä kesänä jää näkemättä kaksi Heikki Paavilaisen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa elämäkerrallista musikaalia, Valkeakosken Apianniemen kesäteatteriin valmisteltu Aira (päähenkilönä Aira Samulin) ja Sappeen kesäteatterin Tango d’amore, joka kertoo Eino Grönin elämästä. –?Ei tarvinnut kuin istua ja kirjoittaa juttuja ylös. –?Kun olen yrittänyt kirjoittaa fiktiota, saan aikaan vain tylsiä juttuja. Hän oli jo kirjoittanut musikaalit Unto Monosesta ja Dannysta, ja 1960-luvun rock-Hämeenlinnan villi meno vaikutti dramatisoinnin arvoiselta. VEXI SALMI vaikutti Paavilaisesta kiehtovalta näytelmähahmolta. Hän myös etsi nimenomaan Hämeenlinnaa koskettavaa aihetta. Hän saa minut hengästymään. –?Vexi valittiin kaupunginvaltuustoon kansanliikkeen äänillä. Paavilainen on kiinnostuneena seurannut Hämeenlinnan teatterin vaiheita lähtönsä jälkeenkin. Hämeenlinnan teatterin entinen johtaja on suorastaan erikoistunut elämäkerrallisiin musikaaleihin. Hän totesi, että sinne vain, elettyä elämäähän se on, Paavilainen kertoo. –?Minua tekijänä lähellä ovat aiheet, joista voisivat kiinnostua nekin, jotka eivät käy teatterissa ihan joka päivä. KUVAT: Esko Tuovinen Haloo, onko poliisi. Ihmisten tarinoissa on tartuntapintaa. –?Sellaista oli 1940-luvulla. Silloinen kaupunginjohtaja Tapani Hellstén toimi Paavilaisen ja Salmen välikätenä, ja miehet tapasivat hyvin hämeenlinnalaisittain HPK:n pelissä. Tietyllä tavalla tämä yhteisöllisyys näkyy edelleen sekä hienona että negatiivisena piirteenä. • Näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja, teatterinjohtaja. TEKSTI SYNTYI pitkälti haastattelujen pohjalta. 2000-luvulla on ollut ihan sama juttu. FAKTA Heikki Paavilainen • S. –?He ovat olleet myös hyvin avoimia. Toivon, että uusi johtajakaksikko saa asiat nyt toimimaan. • Tämän vuoden esitykset Aira ja Tango d'amore on siirretty kesälle 2021. Näytelmä kertoo Vexi Salmesta. Hän käsittelee aihetta näytelmässä mutta törmäsi siihen myös johtaessaan Hämeenlinnan teatteria vuosina 2006– 2013. Ne, jotka ovat suostuneet näytelmän tekemiseen, ovat lähteneet hyvin myönteisesti mukaan. Siihen aikaan poliisiasema sijaitsi Raatihuoneessa, ja Vexi soitti torin puhelinkioskista poliisille, kertoi jonkun riehuvan torilla ja antoi omat tuntomerkkinsä, Paavilainen nauraa. Mitään ei pidetty salassa, eikä ollut rajoitteita, ettei jotain asiaa voisi kertoa. –?Vexi oli lähtenyt liikkeelle maanantai-iltana, eikä torilla ollut ketään muita kuin hän. ”Kun olen yrittänyt kirjoittaa fiktiota, saan aikaan vain tylsiä juttuja.” HEIKKI PAAVILAINEN käsikirjoittaja, ohjaaja. MUSIKAALI KUVAA Hämeenlinnaa 1960-luvulle saakka, jolloin Vexi muutti Helsinkiin. Häntä ihmetytti 1960-luvulla se, miten sekaisin kaupungin politiikka ja liike-elämä olivat. Ja edelleen, yli 90-vuotiaana, hän on varsinainen energiapaketti. Vexi Salmi on kohdannut Irwinin. Esimerkiksi Eino Gröniltä kysyin pari kertaa, että saanko oikeasti kirjoittaa tästä. Myös Aira Samulin on tarjonnut elämäntarinansa avoimesti dramatisoitavaksi. HÄSA Kaurialan Rinkelinkadulta alkaa Heikki Paavilaisen käsikirjoittama musikaali Villit vuodet. Olen totta kai ollut huolissani teatterista. Tapahtumapaikkoja ovat muun muassa Hattelmalanharju näköalapaikkoineen ja pussailurauhoineen, VPK:n talon Spede-klubi ja Korona-baari Raatihuoneenja Saaristenkadun kulmassa. TEATTEREISSA on viime vuosina nähty paljon esityksiä edelleen elossa olevista ihmisistä. Hämeenlinnan tori on usein suorastaan legendaarisen hiljainen, ja siihenkin liittyy tarina. Villeissä vuosissa korostuu kaksikon yhteinen taival, mutta tarinaa kerrotaan Vexin näkökulmasta. –?On tullut paljon mielenkiintoisia juttuja vastaan, hän sanoo. • Perusti vuonna 2013 Suomen Kesäteatteri oy:n, joka pyörittää esityksiä Sappeen ja Valkeakosken kesäteattereissa. TORSTAINA 16. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B9 KULTTUURI taa kyselemättä nenään. –?Poliisi haki hänet, ja hän pääsi putkaan yöksi. Niitä tulee säännöllisesti – esimerkiksi vuodelle 2022 on valmistumassa kaksi uutta tekstiä. Niiden pohjalta etsin näytelmään sopivat mutkat ja käänteet. Tämä tapahtui ennen kuin hän pääsi valtuustoon kerrosta ylemmäs. –?Hirveän hyvät muistot jäivät. –?Hänellä on ollut hurja elämä. Villit vuodet rikkoi 23?000 katsojallaan siihenastiset ennätykset Hämeenlinnan teatterissa. NÄYTELMIÄ • Rakkauden haudalla (1986), Koirien Kalevala (2000), Satumaa (2001), Danny-musikaali (2005), Villit vuodet (2008), Olavi Virta -musikaali (2009), Ei kiitos (2009), Vuosisadan rakkaustarina (2010), On hetki – musikaali Rauno Lehtisen elämästä (2013), On kesäyö – musikaali Topi Sorsakosken elämästä (2013), Pätkä pääroolissa – musikaali Masa Niemen elämästä (2015), Kirka-musikaali (2016), Tango d’amore (2018). Omista pidetään huolta, mutta tähän liittyy myös se erikoisuus, miten pieni piiri täällä tekee päätöksiä ja muutenkin vetää kaupunkia, Paavilainen pohtii. Kun isä sai veritulpan ja kuoli, asuinalueen miehet tulivat viimeistelemään keskeneräisen omakotitalon. TALO NUMERO 7 on Vexin isän aloittama, mutta muiden loppuunrakentama. Ei tarvitse kumarrella mihinkään suuntaan, Paavilainen kertoo. Joitain asioita Paavilainen tutki internetissä ja vanhoista sanomalehdistä, mutta enimmäkseen tarina on suoraan päähenkilönsä suusta. Heikki Paavilainen kertoo, että Hämeenlinnan torilla sijaitsi 1960-luvulla puhelinkioski, josta Vexi soitti poliisille ilmiantaakseen itsensä tyhjällä torilla riehumisesta. Samat ihmiset hoitivat molempia. Opin häneltä elämänasennetta. 1962 Valkeakoskella. Sittemmin näytelmää on esitetty eri puolilla Suomea, myös viime vuosina. • Johti Hämeenlinnan teatteria vuosina 2006–2013
Miksi salmiakki on mustaa. Mikä oli amerikkalaisen Manhattan-projektin tarkoitus 1940-luvulla. 2: 6 Suluissa on vauvan paino grammoina / pituus senttimetreinä. a) FC Interissä b) FC Hakassa c) Tampereen Ilveksessä 3. a) Mikko Savola (kesk.) b) Ilkka Kanerva (kok.) c) Mika Kari (sd.) 2. Miia ja Alpertti Salminen, Iittala (3 115 / 48) • 7.7. Minä vuonna Tervakosken Moottorikerho perustettiin. a) Se on luonnostaan mustaa b) Se värjätään lääkehiilellä c) Se mustuu paistettaessa 1. b) 1957 4. viikko heinäkuuta 2020 Torstai VIISI KYSYMYSTÄ VASTAUKSET Sudoku-tehtävän 5167 ratkaisu. Heini Pajunen ja Jari-Petteri Kautto, Hämeenlinna (3 570 / 49) POIKA • 7.7. Kerran ja vain kerran! Taso: Vaikea Tehtävä numero 5168. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Kuka on eduskunnan tiedusteluvaliokunnan puheenjohtaja. Marjut ja Teemu Poutinen, Hattula (2 740 / 47,5) SYNTYNEET. c) Mika Kari (sd.) 2. Sanna ja Jorma Rostamo, Hämeenlinna (3 495 / 51) • 11.7. 29. b) Se värjätään lääkehiilellä. Älä sinä, ihminen, pelkää heitä, älä kauhistu heidän sanojaan, vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa ja skorpionien seassa. HEINÄKUUTA 2020 VIISI KYSYMYSTÄ SUDOKU NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Reino ja Rene Ortodoksisessa kalenterissa: Aila, Aili ja Teino Ruotsinkielisessä kalenterissa: Reinhold 16. a) FC Interissä 3. PÄIVÄN SANA FINGERPORI IPANAVALTA KAMALA LUONTO 1. c) Ydinaseen kehittäminen 5. a) 1937 b) 1957 c) 1967 4. B10 HÄMEEN SANOMAT PÄIVYRI TORSTAINA 16. Sanna ja Jaakko Krankkala, Hämeenlinna (3 215 / 50,5) • 9.7. Missä Veikkausliigaseurassa HJS-kasvatti Martti Haukioja pelaa. a) Japanin miehittäminen b) Biologisten aseiden valmistus c) Ydinaseen kehittäminen 5. TYTTÖ • 4.7. Hes
Klo 10-17.. Lasse Wallenius: Valkoista mustalla. Klo 18. Klo 13-18. Omat eväät, säänmukainen varustus. TEATTERIT Pirttikosken kesäteatteri. Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Maksullinen. Näin luonnehti pääministeri Ahti Karjalainen uutta hallitustaan, joka virallisesti nimitettiin keskiviikkona. Klo 11-14. Vojakkalantie 1, Renko. Klo 11-18. Galleria Paperihuone. Galleria-kehystämö Raamidaamit. Kesäkahvila. Arxin kesä: Piknik-piirtely. Klo 11-17. Taikametsä. Albertin Kellari. Yli 7-vuotiaille. Muotokuvia tunteista. Suomen Metsästysmuseo. Klo 9-15. Palomies Sami: Toimintatähti! klo 17.30, Se Mieletön Remppa klo 18, Näkemiin Professori klo 19.15, Brahms: The Boy II klo 20.10. VIRTANEN NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Ossi ja Ossian Ortodoksisessa kalenterissa: Maarit, Marina, Marketta, Riitta ja Arho Ruotsinkielisessä kalenterissa: Ossian 180 TORSTAINA 16. Kunnes kuolema erottaa. Museo Skogster. taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten erojen vähentämiseksi. Uusien sääntöjen piiriin kuuluu urheilukeskuksen koko alue. Hämeenlinnan Taiteilijaseura. Lepaan Savipaja. Kirkkorinne 2. Klo 10-17. PNÄ HEINÄKUUTA 1970 Hallitusten vahdinvaihto – Karjalainen tuli, Aura lähti ”Uusi hallitus ei pyri olemaan mikään ns. Radikalisoituneet Pukaman pojat. Hallitus edistää eri väestön kielija ammattiryhmien sekä ikäluokkien keskinäistä yhteistyötä ja suvaitsevaisuutta. Lapsiparkki. Hallitus kohdistaa erityisen huolenpitonsa teollistuvassa yhteiskunnassamme heikompaan asemaan joutuneiden syrjäryhmien ja kehitysalueiden aseman parantamiseen. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Hukarin nuorisotalo. Hallitus toimii kansanvallan laajentamiseksi yhteiskunnan eri aloissa, taloudellisen ja muun hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä tuloym. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Läntinen kumppanuustalo. Klo 9-17. Päivi Tjukanovin luontokuvia ja runoja luonnosta. Yhteiskävely. Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Nooran Viinibaari. Lukiokatu 4. Pienin täsmennyksin hyväksyi kaupunginhallitus nämä järjestyksen säilymiseksi kirjatut paikallislait. Hämeen Härkätie 136. Huumorikeramiikkaa. Härkätien Kynttilä. Hallitus kiinnittää huomiota yhä lisääntyvään saastumiseen ja pyrkii turvaamaan myös tuleville sukupolville puhtaan ja terveellisen elinympäristön. Raatihuoneenkatu 12. Maksullinen. Willa Vaski -käsityötalo. Linnanpuiston leikkipuisto. Paasikiventie 2. Nummenkylän kenttä. Kyyrölän Savi oy. Klo 12-16. Iittalantie 211, Kalvola. Kissankulman eläinpiha. Yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista... Eeronkuja 5, Jukola. Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistys. Hämeen Härkätie 4151, Renko. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Galleria Kone. Klo 19. Hämeen Härkätie 1985, Renko. Klo 11-18. Klo 12-16. Menoinfon tekninen ylläpito ja käyttäjätunnukset: monimedia@hameensanomat.fi JUSTIN YHTEYSTIEDOT: > Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Mielipide (03) 6151 452, mielipide@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI B. Onhan toki selvää, ettei kotieläimiä sanan varsinaisessa merkityksessä sovi uittaa Ahvenistonjärvessä tai maauimalan altaassa, mutta mikäli eläimet itse tulevat uimaan, ei niitä järjestyssäännöllä pakoteta poistumaan. MUSIIKKI Karaoke. Kauppatie 3, Parola. Viinitilantie 10, Hattula. Klo 16-22. Hetkiä hopeassa. Viipurintie 2. Bio Rex Riihimäki. Karjalaisen hallitus antoi eilen ohjelmajulistuksensa. Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Jouni Pajavuori. Kauppakeskus Linna. NÄYTTELYT Panu Ruotsalo. Sounds. HEINÄKUUTA 2020 PÄIVYRI Tänään Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Raatihuoneenkatu 12. Willa Vaski Käsityötalo. Klo 13-18. Klo 11-14. Raatihuoneenkatu 8. Klo 11-13. La Differance. Raatihuoneenkatu 8. Klo 11-13. Hangasmäentie 6. Arxin kesä: Ekoaskartelua yli 4-vuotiaille. Kustaa III:n kadun ja Niittykadun kulmaus. Kasviaiheiset maalaukset. Nummenkylän vanha koulu. Viipurintie 2. Rimmiläntie 2148, Iittala. Kultaseppä ja muotoilija Assi Arnimaa-Leinosen hopeakoruja ja -esineitä Hattulan Kirjasto. herrojen hallitus, vaan työtä tekevien ministereiden työyhteisö”. Klo 19-21.30. Arvi Kariston katu 9. Hämeenlinnan taidemuseo. Kauppakeskus Linna. TAPAHTUMAT Arxin kesä: Tanssipaja. Klo 10-16. Klo 11-17. Klo 11-18. Ketunleipää suupaloiksi. Kesäkahvila. Palomies Sami: Toimintatähti! klo 17, Heinähattu, Vilttitossu ja Ärhäkkä Koululainen klo 17.20, Se Mieletön Remppa klo 17.40, The Royal Opera: Don Giovanni klo 18, Näkemiin Professori klo 18.20, Näkemiin Neuvostoliitto klo 18.40, Parasite klo 19.10, The Invisible Man klo 19.50, Brahms: The Boy II klo 20.25. Tehtaankatu 23 A, Riihimäki. Lukiokatu 4. Sen mukaan hallitus toimii maamme kansainvälisen aseman lujittamiseksi sekä rauhan ja kansojen keskinäisen yhteistyön lisäämiseksi. Kotieläinten, kuten koirien ja kissojen uiminen Ahvenistolla ei ole kiellettyä Hämeenlinnan kaupungin urheilulautakunta laati säännöt Ahveniston urheilukeskukselle. Savenmuotoilua kaikenikäisille. Kohtuus, yhteys, tasa-arvo -näyttely. Kädentaidontöitä. Viipurintie 4. Kasari – Taiteen 1980-luku. Klo 11-17. Taidemuseon piha. HÄMEEN SANOMAT B11 PÄIVYRI TORSTAINA 16. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Klo 11-18
VERSOA VOI VERTAUS NÄYTTÄVIÄ ÄÄNNELLÄ MAKSUKEHOTUS MARMATTAA ESTRADEILLA AUMA Sammal ei kuulu talon katolle Maatuvat lehdet ja havunneulaset vauhdittavat kasvustoja. Sen jälkeen ne ovat alttiita kasvustoille, jotka haurastuttavat katon pintaa. PANKKIPAPEREITA EI VAKAVASTI OTETTAVA KANKAANPÄÄ SÄÄSTÖILLE MAAPALOJA LASARETISSA ESTEEKSI MISSÄS SITÄ OLLAAN OLTU. Jos talon vieressä sattuu kasvamaan vielä varjostava puu, joka tiputtelee lehtiä tai neulasia katolle, on kasvuolosuhteet taattu vihertäville kasvustoille, toteaa Sokevan toimitusjohtaja Markku Kärppä. Hämeen Sanomat, PL 530, 13111 HÄMEENLINNA. Palkintona 2 elokuvalippupakettia. Siksi niitä kertyy usein varsinkin kattojen itäja pohjoispuolelle. KUVA: Seppo Pessinen, arkisto. Katolle putoilevat havunneulaset ja lehdet muodostavat otollisen kasvualustan sammalille ja jäkälille, kun ne maatuvat. Pientenkin roskien ympärille voi kasvaa ajan kuluessa iso sammalmätäs. Rautakaupoissa myydään kotikäyttöön tarkoitettuja puhdistusaineita, jotka poistavat olemassa olevat kasvustot juurineen. Suurten puiden etäisyys talosta tulisi olla vähintään kuusi metriä. B12 HÄMEEN SANOMAT TORSTAINA 16. Ne antavat myös pitkäaikaista suojaa uusia kasvustoja vastaan. KANALINTU E YNNÄ RINTANIEMI LAINEISTA MUUMEILLA KOKEILLA KAULALLISIA NIMITTÄIN JALOA PUHDISTUKSEEN ULKOMUODOT LEUAN ALLE TASAPOHJAINEN EI -! VÄKEVÄÄ EEPPINEN AAVIKOLLA GOLFISSA LAARIN NIMENÄ YLHÄÄLLÄ LISKI BIOJÄTTEISIIN KESKIAMERIKASTA ”PAIKKA” KORVALLINEN MÄTTÄINEN PIENIÄ VARRELLINEN AMMUSKELEE KYLLÄ HELLIÄ HYRISEVIÄ TEESKENTELEMÄTÖN AAVISTAA VOI RISTIKKO TAISTELLEN PITKÄLLEEN KERROSTALOSSA KYLMÄLTÄ TIENOOLTA KOSTEIKKO BIKINEISSÄ MUONA KOVETTUU SYTTYVIÄ EI TUNNU MISSÄÄN! #%&# VARHAINEN VIITAN ALLA KORKEIN ISTUNNOILLEKIN OTETTAVA JALALLE KOVIN URAKKA URKKIJOITA GRADULLA OSCARPALKITTU OHJAAJA -KUU KEULILLA ESIKUVINA EMISSIO ENNEN MUSTAA POLTETTAVAKSI LÄMMITETTYJÄ ITSEKÄS KATKERUUS NARRISTA MIELEEN. HÄSA Kasvusto haurastuttaa katon pintaa. Uusia kattotiiliä suojaava pinnoite kuluu hiljalleen pois. Sammaloitunut katto voi näyttää sympaattiselta, mutta sammal on haitallista. Puun varjossa katto ei myöskään kuivu yhtä nopeasti, vaan pysyy pidempään kosteana. Samalla voi puhdistaa katolle ja sadevesikouruihin kertyneen irtoroskan. KATON KUNTO pitäisi tarkistaa pari kertaa vuodessa. Vanhasta ja sitkeästäkin sammalesta on mahdollista päästä eroon omin avuin. Oikein hoidettuna tiilikatto on pitkäikäinen ja voi kestää jopa 60–70 vuotta. Talon vieressä kasvavat suuret puut vaikuttavat katon kuntoon. Kuoreen ”Ristikko 29”. – Sammal ja jäkälä viihtyvät varjoisassa ja kosteassa. Ongelmia syntyy helposti, jos katolle kertyy paljon lehtiä tai neulasia liian lähellä taloa kasvavasta puusta. Silloin kannattaa harkita ylikasvaneen oksan sahaamista tai koko puun kaatamista, jotta katon kunto säilyy. HEINÄKUUTA 2020 JUST Vastaukset ensi keskiviikkoon mennessä os. Sammalen saa poistettua itse katolle suihkutettavalla puhdistusaineella, joka ehkäisee uusien kasvustojen syntyä. Tärkeää on tarkistaa, ettei katolle kerry maatuvia roskia. Edullinen käsittely lisää katon käyttöikää ja ehkäisee kalliita remontteja. Ne vauhdittavat entisestään sammalen kasvua. Kati Laitinen Forssa Huokoiset kattomateriaalit, kuten tiili, huopa ja mineriitti, keräävät herkästi sammalta. Ilman huoltoa katon käyttöikä voi lyhentyä puoleen. Nimi: Osoite: SOITANPA SÄKKIJÄRVEN POLKAN..
Vahva nainen on aina edennyt oman päänsä mukaan. –?Kun taidetta tehdään yhdessä, se vaatii myös mieshuumoria. Heinäkuun lopulla menemme studioon Orimattilaan tekemään ensimmäistä kokopitkää. Showelementit ovat kohdillaan, sillä molemmilla on vahva teatteritausta. Värttinän ja Korpiklaanin risteytykseksi kuvattu bändi uskoo omaleimaisen soundin purevan. –?Lähdin tavoittelemaan unelmaani myös taiteellisesti. 1800-luvulla rakennetun Finlaysonin tehtaan ruokalan 11 huoneessa ja 330 neliössä on vähän liikaakin nelihenkisen perheen ja maatiaiskissan tarpeisiin. Minun on vaikea kieltäytyä projekteista. klo 17.30 Marden tiluksilla. Jos unelmia on, niihin pitää uskaltaa tarttua. Hän alkoi seurustella deittisovelluksen kautta tapaamansa Timo Simolan kanssa marraskuussa ja päätyi rakkauden perässä ensi kertaa Kehä kolmosen ulkopuolelle ja Forssaan asti. Kiteen Kimaf -festivaaleilla suunniteltu musikaali sai Nightwishin Tuomas Holopaisen hyväksynnän. –?Teatteri jäi tauolle, mutta olisi hienoa tehdä joskus teatteria Forssassa. 9,4 keskiarvosta huolimatta hän kiersi kaukaa Helsingin eliittilukiot. Ilm. 050 517 4508 kokkinenpertti@gmail.com Ville Säteri Forssa Puhtaita naisääniä hyödyntävää multivokalistista folkmetallia soittava Eramaa raivaa tietään kansainvälisille areenoille suomalaisella eksotiikalla. Remonttisuunnitelmat Satu Wartolla ovat jo valmiina. Warto loihtii lyriikat yhdessä sävellyksistä vastaavan Laura Madekiven kanssa. Hanke kaatui, kun Suomen kulttuurirahastolta ei tukea herunut. Folkmetalliyhtye ERAMAAN laulajalla Satu Wartolla on myös vahva teatteritausta.. Seuratoiminta Seuratoiminta Myydään Myydään Vuokralle tarjotaan Vuokralle tarjotaan Ostetaan Kahden viikon takaisen ristikon ratkaisu Voittaja: Pirjo Pönni, Hämeenlinna Vastauksia: 59 kpl M O I T E V A L A O U T O A M M U S O L E M U K S E T T I P P I I H A N S E O S L A U R A N U M M I T O R E A U R A E L A S T A A I T A T S A T S I T E S S U T R E I K Ä O I T I S A N O S T E L U N Ä Ä S T A A T U S T I A R I T I N T E L A V A T T U I N S A L A V A I S K A R I A R V E T K A L A T A U S T O R A T A A U K I A Ä V A L T A V A M P I N K O A A R K K I I I L I T A L K U T U T A K E S Y T Ö N L U O K S E R A A V I N I S Y Y S T I I L I T I L I M A L I T U T T A V A T U L L I T T R A T A T JANSSONIN PATALJOONA Forssan, Kalvolan, Hattulan ja Tammelan miesten sotataival talvisodassa Karjalankannaksella sotapäiväkirjojen ja muiden historiallisten asiakirjojen kertomana. Aloin opiskella draamaja musiikkikasvatusta, tein Nightwish-musikaalin käsikirjoitusta ja aloitin teatterihommat Vantaan Näyttämöllä Viulunsoittaja katolla -laulunäytelmän naispääroolissa. Tekstit ovat puoliksi suomea ja puoliksi englantia. Jopa saamea on käytetty. Uusia on suunnitteilla lokakuulle. LUONNEHDINTA oman tiensä kulkija sopii erinomaisesti 33-vuotiaaseen Satu Wartoon. 0500 207474. Keikkoja on paljon ja täällä on ollut helppoa verkostoitua. HÄSA Satu Warto (vas.), Sanna West, Laura Madekivi, Jani Seppänen ja Mikko Oinonen sekä joukkoon myöhemmin liittynyt Aki Lehtimäki muodostavat Eramaan. Yksi bändin kolmesta laulajasta on tuore forssalainen Satu Warto. Muutos kiehtoo, mutta fiilis on haikea, sillä nyt kotipihaa koristavat uniikilla tavalla nimetyt viljelyslaatikot ja kukkapenkit. klo 10-15, la 18.7. HÄMEEN SANOMAT B13 TORSTAINA 16. maaliskuuta tulin tänne ja sen jälkeen olen käynyt Helsingissä vain kaksi kertaa. Laulumelodiota ja suomalaista folkia yhdistelevää metallia ei ole hirveästi nähty. Se, että uskaltaa kysyä vie usein jo pitkälle. 189 Hattulan ja 181 Kalvolan miehen henkilötiedot. Ota yhteyttä puh. Nyt Satu Warto opiskelee luontoja ympäristöneuvojaksi. Muutaman viime vuoden ajan miesluolana toiminut talo on taas saanut maistaa naiskättä. Olen tykännyt kovasti. Bändi hajosi musiikillisiin erimielisyyksiin. mennessä Pepelle tai Joonakselle. Mukana täydelliset miehistöluettelot, mm. Maistiaisia uudesta musiikista saadaan lokakuuhun mennessä, Warto kertoo. –?Tavoite on jonain päivänä tehdä musiikkia kokopäiväisesti. 13-vuotiaana Nightwishiin hurahtanut Warto on ollut mukana Ylen bändidokumentissa ja tribuuttimusavideossa. Paras hinta puhelinosakkeista 050 5405004 asiakasturva.fi Liikehuoneisto ydinkeskustassa mukava liikehuone 28 m² ihan parhaalla paikalla Hallituskatu 22. Talo oli myynnissä viisi vuotta. Syksyn työssäoppimisjaksolla hän päässee suunnittelemaan Talsoilan puiston perusparannusta. HEINÄKUUTA 2020 JUST Hunnit. Rakkaus toi kaupunkilais friidun Forssaan Ville Säteri Forssa Ikänsä pääkaupunkiseudulla asuneesta neljännen polven stadilaisesta Satu Wartosta tuli Kehruumestarin talon emäntä täysin varkain. Yhdistyksen vuosikokous ja kesäolympialaiset pe 31.7. Pian edessä onkin muutto muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaan rintamamiestaloon. Kaksi vuotta sitten perustetulle bändille sopivaa levy-yhtiötä ei vielä ole löytynyt, vaan kaikki hoidetaan itse. Musiikin saralla menestystä haluavalle tuskin tulisi ensimmäisenä mieleen muuttaa Forssaan. klo 10-15, la 25.7. Bändi etsii parhaillaan myös uutta kosketinsoittajaa. klo 10-15 Kirja saatavissa tekijältä: Pertti Kokkinen puh. Keväällä 2019 ilmestynyt Breathe-ep valittiin metallimedia Imperiumin viikon levyksi. MYYNNISSÄ: K-Supermarket Hattula pe 17.7. 24.7. Helsingin hektistä rytmiä en ole kaivannut, kertoo astman vuoksi riskiryhmään kuuluva Warto. –?Tarkoitus oli edetä hitaasti, mutta sitten yllätti korona. Uusioperheen arkea värittävät miehen 10ja 14-vuotiaat pojat. –?Vuosi 2017 oli todella ruuhkainen ja seurauksena oli burn out. Bändin juuret ulottuvat vuoteen 2016, jolloin kahdeksan naista perusti neljä naislaulajan Maidens of the Northin. Satu Warto kertoo toisen pojista sanoneen, että naiskättä onkin jo kaivattu. klo 10-15 R-kioski Iittalan piha-alue pe 24.7. VARHAISKASVATUKSEN ammattilaiseksi ja kosmetologi-maskeeraajan työhön pätevöityneelle Satu Wartolle vuosi 2014 oli vedenjakaja. KUVA: Elsa Wellamo Eramaa aikoo viedä folkmetallia maailmalle Kanta-Hämeeseen muuttanut Satu Warto jalostaa unelmastaan ammattia. Kaupungin kokoon nähden Forssassa on aika kova musascene. Nyt tilanne on parempi: Eramaassa puolet bändistä on miesoletettuja. –?Kahdeksan päivää ehdin olla virallisesti talon emäntänä. –?Tämä ei ole maineensa veroinen kauhea paikka, vaan positiivisella tavalla omituisten otusten kerho. Minulla on myös kova hinku kehittää paikallista musasceneä. –?Korona perui meiltä puolisen tusinaa keikkaa. 13. Kirjassa on 336 sivua ja yli 60 kuvaa/karttaa
Katsojalla tulee koti-ikävä jo omalla kotisohvalla. Se tuo vielä tärkeän uran huipennuksen. Ohjauksesta vastasi Lumiauramiehen Hans Petter Moland. Kukaan ei tyrkyttänyt hänelle painijan uraa. Loukkaantumiset Olli vielä selättää mutta ei sitä, että ei tunne iloa enää edes voittaessaan. Joka tapauksessa omanarvontunnon ja toivon teemat osuvat maaliin. KUVA: Yle Kuvapalvelu Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. ”Vain väkivaltainen maa voi ansaita väkivaltaisen sateen.” Näin kuvailee Nadifa Mohamed romaanissaan Kadotettujen hedelmätarha (2010) Somalian tunnelmia 1980-luvun lopussa. Farah tuli Somaliasta Suomeen 13-vuotiaana ja on kirjoittanut kaksi romaania Somaliasta: Aurinkotyttö ja Aavikon tyttäret, jotka kertovat paimentolaissuvun tarinaa. Zoltán Fabrin elokuvassa vankien kansallisuus vaihtui unkarilaisiksi, mutta historian vapaa muuntelu taitaa Unkarissa olla yhä maan tapa. Osasto Q -elokuvat saivat kolmannen episodin, jossa tutkija Carl Mørck lähtee aisaparinsa Assadin ( Fares Fares) kanssa Jyllantiin selvittämään järkyttävän viestin taustoja. (Tanska 2015) Eye in the Sky Nelonen klo 21.00 ???. Toisen maailmansodan Kiovassa ukrainalaisista sotavangeista koottiin jalkapallojoukkue otteluun saksalaisia vartijoita vastaan. Mohamedin kirjaa käsitellään Kuusi kirjaa Afrikasta -sarjassa. Kun katsoo Petra Ollia Mongolian ja Venäjän leireillä ankeissa olosissa vääntämässä niskat painimatolla lähes kaksinkerroin, ei nuorta naista voi kuvata muilla adjektiiveilla kuin sisukas ja periksiantamaton. Sen sijaan vanhemmat joutuivat usein vastaamaan kummastuneisiin kysymyksiin siitä, onko ronski laji varmasti tytölle oikea valinta. Nikolaj Lie Kaas on tanskalaisten Tommi Korpela, ainakin karun perusilmeensä verran. (Unkari 1961) Pullopostia Frii klo 21.00 ??. Mitä enemmän hän voittaa, sitä raskaammin hän ottaa häviöt. KUVA: Yle Kuvapalvelu Petra Olli – kun liekki sammuu TV2 klo 21.00 Uusinta su 19.7. Dokumentti koskettaa niin urheilun ystävää kuin lajia seuraamatonta. Sarjan vieraana on somalialaistaustainen kirjailija Nura Farah. Teos kertoo pohjoisen Somalian lähihistoriasta kolmen eri-ikäisen naisen näkökulmasta: yksi heistä on liikuntakyvyttömäksi hakattu, yksi sotilas ja yksi prostituoitujen hoivissa oleva lapsi. Se kertoo myös, miksi somalialaiset ovat joutuneet jättämän kotimaansa. Dronet eli lennokit eivät merkitse vain naapureita ja lentoliikennettä rasittavaa pikku pörinää. Se tuntuu kuitenkin sopivan Ollin treenausmentaliteetille. Painija psyykkaa itseään ”Pessimisti-Petrasta Optimisti-Olliksi”. Maa oli tuolloin sisällissodan kourissa. Se istuu hyvin jännäriin, jossa äskettäin niin trendikäs ”nordic noir” -synkistely viettää juhlaa. TELEVISIO. klo 20.00 ???. Voittaminen ei tuntunutkaan enää niin ”hemmetin siistiltä”. Ohjelma inspiroi: herää halu tarttua kirjaan. Gavin Hoodin moraalijännäri nostaa hikeä otsaan, kun terroristien vangitsemisoperaatioon tulee sivullisten uhrien vaara. MILLA SALLINEN Katsojalla tulee koti-ikävä jo omalla kotisohvalla. Mitä enemmän hän voittaa, sitä raskaammin hän ottaa häviöt. ANNA KILPONEN Vangit pelaavat arvokkuutensa edestä ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Kaksi puoliaikaa helvetissä Yle Teema & Fem klo 21.00 ??. Upseerin rooli jäi mainion Alan Rickmanin viimeiseksi. (Britannia 2015) Toisen maailmansodan Ukrainassa rangaistusleirille joutuneista kootaan jalkapallojoukkue. Kun voittamisen liekki hävisi Kun Petra Olli vuonna 2018 meni yksin kisakylän asunnolle EM-kultamitali kaulassa, jotakin puuttui. Kaikista vaativin on kuitenkin Olli itse. Helen Mirren on eversti Lontoossa, Aaron Paul pilotti Amerikassa, ja kohde Keniassa. Ne ovat tehokas ase modernissa sodankäynnissä. Pelé ja muut uusivat matsin John Hustonin vuoden 1981 elokuvassa Pako voittoon. Fiktiivinen komediasarja vie maailman hauskimmaksi ihmiseksi kruunatun Ismo Leikolan tällä kertaa ison meren taakse. Totaalinen katkos valmentajan ja valmennettavan välille uhkaa tulla Rion olympialaisten jälkeen, kun valmentaja ei kykenekään olemaan valmennettavansa tukena vaan vetäytyy käsittelemään omaa pettymystään. Samoilla adjektiiveilla Ollia kuvaavat myös hänen läheisensä. Häviämisen vihaaminen ja voittamisen halu ovat varmasti yksi huippu-urheilijan tärkeimmistä ominaisuuksista mutta myös kuluttavimpia. Se tuo ymmärrystä myös niille, joita vasta 25-vuotiaan painijatähden uran lopettamispäätös kummastutti. TORSTAINA 16. Vaativa valmentaja ei paijaa eikä kehu. 6 Ismo, TV5 klo 19.00, toinen kausi uusintana KOMEDIA Somalian sisällissodan naiset Kuusi kirjaa Afrikasta: Somalian sota naisten silmin Yle Radio 1 klo 17.10 ja Yle Areena ??. Farahin mukaan Mohamedin teos on paitsi pakolaisten tarina, myös selviytymistarina. VESA-MATTI SAVISEN dokumentissa Petra Olli kertoo avoimesti urastaan ja myös ärtymyksen tunteistaan valmentajaansa, virolaista Ahto Raskaa kohtaan. Ensiesitys. HEINÄKUUTA 2020 B14 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno Ismo Yhdysvalloissa
17.00 Yle Uutiset ja sää. 04.50 Asunnon metsästäjät maailmalla.. 23.00 Muinaiset avaruusoliot. 14.00 Yle Uutiset. KUVA: Yle Kuvapalvelu Näin rakennetaan luksusauto, Yle TV2 klo 20.00. 20.20 Musiikkimatka maailmalle. 13.45 Miehen puolikkaat. 11.55 Kiinteistöveljekset. 10.25 Simpsonit. 13.15 Toisenlaiset äidit. 04.05 Monsterien metsästäjät. 12.10 Muuttuva Afrikka: Muotisuunnittelija yhdistää ghanalaista ja eurooppalaista vaatesuunnittelua. 20.20 Lähetyssydän. 20.00 Design by Lauri. 20.00 Minne matka. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 13.30 Elän luonnosta. 12.40 Kuuntelijaklubi. 09.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 01.20 Australian rajalla. • 17.30 Afrikkalaisen heinäkuun Keidas. 00.45 So Cosmopolitan. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Come Home Kids. 15.30 Gold Rush. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 20.00 Wheeler Dealers. 10.05 Remonttipari. Kun Somalia romahti, linnutkin pakenivat. 21.00 ELOKUVA Muumio (12). 21.55 Radio Suomen Ilta. 02.20 Tohtori Paise. 6.25 Aamusoitto. 18.05 Hain hampaissa. 11.45 Maajussille morsian. 14.15 Kosketus taivaasta. 17.30 Café Raamattu. 16.00 Tiedotteita ja uusintoja. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 16.10 Faunin iltapäivä. 04.10 Say Yes To The Dress. 7.50 Radiohartaus. 15.20 Kanadan rajalla. 20.40 Espanjalaisia säveliä torstai-iltaan. 16.40 Simpsonit (7). 08.40 Valmistuksen salat. 22.00 Temptation Island Suomi 7 (7). 19.02 Ann Hallenberg Utrechtin vanhan musiikin festivaalilla 2019. 08.15 Caribbean Life. 17.10 Maailman oudoimmat ruoat. 11.02 Huumorihommia: Petri Hankonen nousee lavalle kitaran kanssa ja ryydittää stand upia huumorilauluilla. 14.10 Australian rajalla. HERO 10.55 Neljät häät Britanniassa. 18.20 Family Guy (12). 11.30 Raamattu on ihmeellinen!. 13.50 90 päivää morsiamena. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 14.00 Toivon päivä. 12.55 Radio Suomen Päivä. 08.35 Say yes to the Dress Britannia. 12.30 Baruch Korman – Profeetalliset merkit lopunaikoina. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 12.40 Martina ja hengenpelastajat. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 11.15 Team Ahma (7). 16.00 Herätyksen läpimurto. 23.10 Yöklassinen. 16.15 Yukonin kultamaat. 20.40 Radio Suomen Ilta. 10.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 07.05 Simpsonit (S). Leffa: Ronja, ryövärintytär. 10.02 Tuija Pehkonen: Mikko Ilonen: ’’Ennen kisoja kasasin mieleni puhumalla itsekseni’’. 12.35 Koirat kuriin. 20.00 Lentoturmatutkinta. 9.05 Urheiluradio. 05.15–05.59 Saari ilman lakeja. 17.00 Sisu Diaries. 13.00 Yle Uutiset. 21.00 Hitlerin viimeinen taistelu. 22.10 Yhdessä ylistämään (u). 14.50 Food Factory. 09.55 Täydelliset naiset (12). 7.10 Hartaita säveliä. 14.00 Musiikkien risteyksissä. 22.00 Yukonin kultamaat. 15.00 Kiinteistöhuutokauppa. 13.20 Miehen puolikkaat. 00.50 Hitlerin viimeinen taistelu. 12.50 Päivän blogi. 07.35 Say Yes To The Dress: Britannia. 12.05 Sisarvaimot. 10.50 Häähullut. 08.15 Kiinteistöveljekset. 12.05 Häät sulhasen tapaan. 12.10 Urheiluradio. 01.50 Pelastushelikopteri (S). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Maailman oudoimmat ruoat. 12.13 Radio Suomen Päivä. 00.15 Amerikan rajavartijat. 17.30 Tanssin tähden tanssivartti. 12.50 Ruokakaupparalli. 16.02 Suuret kirjailijat Romuluksen jäljillä. TV5 06.25 Futisperheen unelmamurju. 19.10 Simpsonit (12). 10.05 Uljas universumi. 14.15 Radiokirkkokuoro (u). 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 00.00 Sinkkuillallinen. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 7.00 Yle Uutiset. 09.50 Morgan Freeman: Monet jumalat. 10.55 Arvokaman etsijät. 11.45 Hyvät ja huonot uutiset. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 12.30 Suolapala. 19.00 Arkisto: Frederik. 18.55 Radio Suomen Ilta. 23.00 Afrikkalaisen heinäkuun iltahartaus. 10.30 Raamattu. 22.05 Kuuntelijan lista. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 23.55 Amerikan Anita. 23.55 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.05 Simpsonit. • 19.30 Ismo (S). 09.00 Isännän pöydässä. 09.15 Moderni perhe (S). 21.15 John Fenn – Tunne-elämän parantuminen. 9.11 Alueradio. 07.25 Simpsonit (7). 23.02 Yöradio. 01.00 Vain yksi tie. 23.55 Pelastusrukous. 12.00 Polvijärven pastori. 12.50 Kurkistus Afrikan kieliin: Senegalissa puhutaan kymmeniä kieliä. 19.30 Kanadan rajalla. 15.00 Pientä pilaa. 00.50 Pientä pilaa. 13.00 Herra on minun turvani. 17.10 Urheiluradio. 15.05 Unelmarempat. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 19.00 Kanadan rajalla. Tekniikan ja uskonnon rajapinnassa. 12.00 YleX Etusivu. 22.00 CSI: Miami. 6.05 Hartaita säveliä. 11.15 Family Guy (12). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 13.00 Minne matka. 13.02 Homo religiosus – Deus ex machina . 21.00 9-1-1. 18.10 1+5 tytärtä. 10.00 Neljän tähden talkoot. 07.10 Say Yes To The Dress. 20.00 Teppo Vapaus. 06.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 21.02 Urheiluradio. 08.10 Valmistuksen salat. 11.15 1+5 tytärtä. 06.55 Pool Kings. 10.00 Sanoja säveliä. 01.45 Yukonin kultamaat. 21.10 Päivä tunnissa. 03.00 Lentoturmatutkinta. 17.40 Maailman oudoimmat ruoat. 17.00 Vain yksi tie. TORSTAINA 16. 16.10 Urheiluradio. 14.05 Napakymppi. 12.30 Folke Westin parhaat. LIV 09.00 Napakymppi. 01.25 Apua, mikä tauti! (12). 11.00 Yle Uutiset. 15.02 Kulttuuriykkönen. JIM 09.00 MasterChef USA. 7.13 Alueradio. ALFATV 09.00 Ultimate Rush. 17.10 Kuusi kirjaa Afrikasta. 09.30 Huippunaiset. KUVA: Yle Kuvapalvelu YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Remppa vai muutto Vancouver. 10.15 Israel-raportti. 6.59 Hyvää huomenta. 14.40 Australian rajalla. 10.02 Radio Suomen Päivä. 10.20 Pieni suuri perhe. 15.10 Himohamstraajat. 14.30 Veljesten elämä – Kain ja Abel. 10.50 Family Guy (12). 15.15 Elävä yhteys. 03.45 Alaskan poliisit. 17.10 Eläinlääkärien elämää. 12.55 Lapin poliisit. 08.10 Lapin poliisit. 15.02 Viimeinen keikka: Joe Burrus, kahlekuningas, jonka laskelmat pettivät. 12.30 Leijonan luola USA. 6.36 Päivän sana. 20.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 20.05 Yökylässä Maria Veitola. 19.00 Ismo (S). 17.00–17.50 Kenen kotona?. 09.05 Miten kaikki tehdään?. 11.57 Afrikkalaisen heinäkuun Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 01.30 Kokovartalomies. 7.10 Kysy mitä vaan seksiterapeutilta: Kannattaako parisuhdeseksiin ryhtyä, vaikka ei yhtään huvita?. 7.50 Merisää. 15.25 Raamattu. 10.45 Saari ilman lakeja. 05.25–05.53 Maailman oudoimmat ruoat. • 23.10 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 14.35 Koiranpennut kilpasilla 2018: Lähtölaukaus. 18.05 Täydelliset naiset (7). 15.02 Alueradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 23.55 Rajasota. 11.00 Keskipäivän tasaus. 23.00 Temptation Island USA (7). 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. 13.40 Australian rajalla. 20.02 Sää. 21.00 The Affair (12). 06.40 Jotain lainattua, jotain uutta. 22.45 Sanaa naisilta. 02.45 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 08.15 Science of Stupid. 19.00 Matkalla Miss Suomeksi. 14.00 Tiedotteita ja uusintoja. 1.00 Suuret kirjailijat Romuluksen jäljillä (u). 19.00 Alaskan rakentajat. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.55 Äänitarina. 03.30 Verisukulaisia (12). 15.55 Yle News. 07.45 Pool Kings. 16.25 Gold Rush. 09.05 TV Shop. 17.10 Voihan hai. 7.15 Aamuhartaus. 08.30 Huutokaupan metsästäjät. 23.00 Homo religiosus – Deus ex machina . 10.55 Remonttipari. 07.30 Dubain lentokenttä: parhaat palat. 15.25 Kiinteistöhuutokauppa. 17.30 Kaikki huutaa Dingo!. 16.30 Derek Prince. 21.00 Herra on minun turvani. saaristossa. 15.45 Sanan ja runon tuoksua. 23.00 Eliinan eväät. 02.30–03.15 Ylpeästi erilaiset (S). 11.45 Remonttipari. 22.00– 00.00 Tiedotteita ja uusintoja. 22.55 Äiti bestiksenä. 02.25 Ghost Adventures (12). 18.30 Joshua ja Caleb Israelin sydänmailla. TV7 08.30 Derek Prince. 14.00 Grillit huurussa (S). 12.05 Single Parents. (Kaapeli-tv). 17.13 Päivä tunnissa. 15.50 Kanadan rajalla. 18.10 Top Gear. FRII 06.00 Eläinten lentokenttä. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u).. 11.33 Radio Suomen Päivä. FOX 06.00 Moderni perhe (S). 17.20 Pontikankeittäjät. 10.30 H.E.T.K.I. 13.35 Kiinteistöhuutokauppa. 14.10 Hei me rakennetaan!. 20.00 Pieni suuri perhe. 15.10 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.00 Viisi vaimoani. 00.50 Australian rajalla. 15.00 Yle Uutiset. 12.15 Pool Kings. 13.35 TV Shop. 16.55 Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.03 Avainradio. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.40 Tuplana alttarilla. 22.05 Radio Variaatio: Haaksirikko ja hedonismi. 22.15 Hillsong TV. 18.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Apua, mikä tauti! (S). 18.00 Yle Uutiset. 17.55 Uutiset. 6.15 Aamuhartaus. 13.00 Yle Uutiset. 18.00 Wahlburgers. 20.00 Yle Uutiset. 20.00 Bronxin eläintarha. 04.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 17.15 1+5 tytärtä. 7.59 Puheen Kesäaamu. 08.55 Single Parents. 03.10 Pienten perhe. 10.00 Yle Uutiset. 20.30 Miehen puolikkaat. 20.00 Miehen puolikkaat. 03.00 Remontilla rahoiksi. 03.15 Ghost Adventures (12). 01.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 01.50 Petetty (12). 14.10 Ghosted (7). 19.30 Folke Westin parhaat. 11.00 Tanssin tähden tanssivartti. 06.45 Vaarallisen valtatien pelastajat. 15.25 Numb3rs (12). 16.05 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 14.00 TV Shop. 17.15 Raamattuavain (u). 12.00 TerveysSummit. 22.10 Elokuva: Maria Wern: Tavoittamattomissa (12). 20.50 Iso Katekismus. 14.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. KUTONEN 06.25 Pool Kings. 21.00 ELOKUVA Pullopostia (16). 01.35 Häähullut. HEINÄKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B15 TV JA RADIO TLC 06.10 Jotain lainattua, jotain uutta. 17.00 Olipa kerran (12). 17.05 Hyvät ja huonot uutiset. 15.30 Et sä tiedä kuka mä oon?. 10.05 Maailman oudoimmat ruoat. 18.30 Amerikan rajavartijat. 12.45 Puheen Klassikko. 07.50 Moderni perhe. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 00.45 Pientä pilaa. Venäjällä jäteongelma kärjistyy. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 20.10 Päivö Parviainen – Ota vuoteesi ja kävele. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Bentleyn tehtaalla pääsemme seuraamaan 200 000 euron arvoisen Continental GT -auton valmistamista. 00.55 Yhä mysteeri (12). 13.00 Koirat kuriin. 21.00 Yle Uutiset. 6.30 YleX Kesäaamu: Womma ja yllätysjuontaja!. 14.02 Alueradio. 21.00 ELOKUVA Hobitti – Odottamaton matka (12). 13.02 Kutsuvieras: Päivi Storgård. 10.00 Simpsonit. 17.55 Family Guy (12). 08.40 Science of Stupid. 11.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 16.15 Miehen puolikkaat. 12.55 Sisarvaimot. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Ulkolinja: Venäjän roskasota, Yle TV1 klo 22.05. 11.00 Asunnon metsästäjät. 18.00 Amerikan rajavartijat. 9.00 Yle Uutiset. 0.02 Kutsuvieras: Päivi Storgård. 23.00 Family Guy (12). 11.00 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 23.35 Yöradio. 01.00 Häät sulhasen tapaan. 13.15 Rohkea elämä!. 02.35 Kanadan rajalla. 9.10 Sää. 10.15 Theo ja ystävät. 19.00 Pieni suuri perhe. 23.45 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 02.45 9-1-1. 21.00 Pienten perhe. 19.05 Radio Suomen Ilta. Muutos. 10.45 Team Ahma (7). 10.10 Pekan biisit. 23.00 Huumebisnes Oy (16). 13.10 Pool Kings. 20.00 Neljät häät Amerikassa. 17.30 Israel-raportti. 10.35 Maailman oudoimmat ruoat. 14.25 Food Factory. 14.45 Mad Cook Show (S). 18.00 AlfaStudio. 06.20 Moderni perhe (S). 11.40 Ihana Seela. 23.05 ELOKUVA The Oath (16). 11.00 Sydämessä Benin: Kipeää historiaa, turismia ja nykynuoren kunnianhimoisia haaveita entisellä orjarannikolla. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Viestiveljet. 11.00 Rempalla kaupaksi. 10.30 Neljän tähden talkoot. 6.56 Afrikkalaisen heinäkuun Päivän mietelause. 17.05 Radiohartaus. 07.50 Caribbean Life. 17.00 Yle Uutiset. 21.30 Rillit huurussa (S). 15.15 Viikon päijäthämäläinen. 00.00 Vaarallinen läheinen. 21.30 Formula E Street Racers. 17.00 Uskon ilta. 22.05 Huumorihommia: Petri Hankonen nousee lavalle kitaran kanssa ja ryydittää stand upia huumorilauluilla. 16.20 Remonttipari. 11.30 Mökki ja potkuri. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Itäraportti (u). 18.45 Simpsonit (7). 07.00–07.55 Lemmen viemää (7). 19.00 Remontilla rahoiksi. 19.55 Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä. 18.05 Paratiisi siirtolapuutarhassa. 07.20 Caribbean Life. 15.55 Kirpputorikisa. 8.10 Ykkösaamu. 20.00 Arman Pohjantähden alla (7). 16.00– 16.51 Lemmen viemää (7). 13.05 Kiinteistöhuutokauppa. 15.35 Hengenvaarallisesti lihava. 3.00 Herätyksen! päivän vieras jäljillä (u). Näin rakennetaan Bentley. 17.13 Radio Suomen Ilta. 22.00 YleX Kesäaamu: Päivän parhaat. 15.00 Tanssi kanssain. 17.30 Simpsonit. 23.25 Family Guy (12). 9.05 Muistojen bulevardi. 08.05 Say Yes To The Dress: Britannia. 16.15 Haapasalon Suomi. 19.03 Mielenpäällä. 14.35 Huutokaupan metsästäjät. 21.50 Merisää. 01.45 Paratiisihotelli Norja (7). 03.40 Pienten perhe. 09.10 Nuoret äidit. 15.00 Yle Uutiset. 01.30 Diesel Brothers. 5.50 Merisää. 02.00 Will & Grace (S). YLE PUHE 6.00 Vuonna 2000. 12.10 Urheiluradio. 11.50 Pool Kings. 12.40 Kiinteistöhuutokauppa. 09.25 Vauva muuttaa kaiken. 18.30 Hartaita säveliä. 06.54 Vihaan pihaani. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Kiinteistöhuutokauppa. 10.00 Avoin kysymys: Miten onnistunut kysymys muotoillaan, Seija Vaaherkumpu?. 23.50 Simpsonit. 07.20 Asunnon metsästäjät. 20.30 Kuningaskunnan tuuli. 7.25 Aamusoitto. 11.25 Musiikkia Länsi-Afrikasta. 18.02 Radio Suomen Ilta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Alueradio. 14.35 Wheeler Dealers. 19.35 Simpsonit (12). 02.20 Häähullut. 03.50–03.51 Yön AVA. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 12.40 Pool Kings. 09.50 Haapasalo Goes America (S). 14.02 Kirja vs. 21.45 Kensington Temple. 08.45 Caribbean Life. 13.30 Hurjat tonnikalat: parhaat palat. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. Uusi sarja alkaa, 1/5. 10.00 Veli-Villen kolme maailmaa. 18.50 Afrikkalaisen heinäkuun iltahartaus. 16.05 Kadonneen jäljillä (S). 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 42. 00.00 Herra käyttää lääkäriä. 21.00 Rillit huurussa (S). 16.13 Alueradio. 02.45 Poliisit (S). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Huutokaupan metsästäjät. 15.30 Puheen Kesäpäivä. 12.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 06.40 Simpsonit (7). 07.45 Bahama Life. 7.15 Herätys!. 23.15 ELOKUVA Muumion paluu (12). 21.00 Yle Uutiset. 10.00 Paratiisi takapihalla. 13.10 Sinkkuillallinen. 18.05 Petolliset perheenjäsenet. 9.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 09.30 Superkirja. 09.40 Miehen puolikkaat. 01.00 Kokovartalomies. 20.30 Lukutoukat. Saasteet leviävät ja uusia kaatopaikkoja vastustetaan kaikin keinoin. 13.40 Kesämökkiunelmia. 00.40 ELOKUVA Maailmojen sota. 07.20 Pool Kings. 21.00 Ripen Grilli. 02.50 Napakymppi. 20.03 Radio Suomen Ilta. Tekniikan ja uskonnon rajapinnassa. 13.00 Klassista kahteen. 7.53 Alueradio. 7.03 Raamattuavain. 0.00 Yle Uutiset. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Luonnon salaiset kansiot. 23.15 Kaikki huutaa Dingo!. 00.15 Simpsonit. 21.00 ELOKUVA Ted 2 (16). 16.20 Ruokakaupparalli. 11.40 Uusi elämä etelässä. 12.13 Maailman metropoleja suomalaisin silmin: Peking – vauhdilla muuttuva kaupunki. 11.30 Bahama Life. 00.30 Jumala puhuu. 18.02 Vuonna 2000. 11.40 Moderni perhe (S). 0.00 Yöradio. 17.50 Radio Suomen Ilta. 09.35 Miten kaikki tehdään?. 17.00 Häät sulhasen tapaan. 12.40 Remontilla rahoiksi. 7.58 Hyvää huomenta. 8.13 Alueradio. AVA 06.00 Aamun AVAus. 17.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 21.05 Tuija Pehkonen: Mikko Ilonen: ’’Ennen kisoja kasasin mieleni puhumalla itsekseni’’. 8.45 Päivän blogi. 19.00 Greyn anatomia (12). 15.25 Kirpputorikisa. 11.00 Yle Uutiset. YLE RADIO SUOMI 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 23.00 Viikon Tikka (u). 04.30 Huumebisnes Oy. 21.36 Päivän sana (u). 02.15 Pelastushelikopteri (S)
03.40 Remontilla rahoiksi. Ruumis matossa. Kirkko palaa. 8/8. Kausi 1, 7/10. Kausi 1. 17.25–20.00 YLE FEM. HEINÄKUUTA 2020 B16 HÄMEEN SANOMAT TV OHJELMAT Tapahtumat tuottaa: www.verkatehdas.fi LIPUT: Verkatehtaan lippukauppa Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna. 11.00 Efter Nio 2017. Kausi 15, 7/9. 07.05 Albi Lumiukko (S). 3/10. Kausi 10, 3/46. 21.54 Yle Uutiset Uutis-Suomi. (U) HD 15.00 Virtuaalitreffit. KLO 19 Club For Five JOULUNA La 24.10. 21.00 21.00 Jackie Malton: Rikollisen jäljillä (12). Lande. Onnea, Reino ja Rene! 06.53 Astroset (S). Kausi 3, 1/12. 17/18. 5/8. 06.50 Bing (S). 2/8. 15.00 Ylen aamun parhaat. 13.55 Maailman ökyimmät lahjat. 23.05 Bullets (7). 3/14. Ohjaus: Marko Lönnqvist. 6/10. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.10 Disney esittää: Ducktales (7). 10.30 LIVE: Onnenarpa. Uusi F1-viikonloppu on jälleen edessä! Varikkoporttien aukeamista odotellessa Mervi Kallio vierailee merkittävissä suomalaisissa moottoriurheilukohteissa ja tapaa kotimaisia formulapersoonia. Kausi 1, 5/10. 15.55 Paasosen polttaritoimisto (S). 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 24/28. HUOM! Hämeen Sanomien Kestotilaajan etuhintaiset liput tulevat ostettavaksi 10.8 Verkatehtaan lippukauppaan. 09.00 Eräelämää. 15.50 Ruotsin salaiset huoneet. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 13.33 Arkistojen salat. 17.10–17.55 Kotiin takaisin (12). Kausi 1. 20.00 Stadi vs. 14.00–14.54 Renoir ja taulun tarina. Kausi 18, 12/24. 08.24 Pertti ja Purtti (7). 23.35 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). 22.35 Formulasirkus. 12.30 Bob’s Burgers (S). 13/17. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 01.00 Häähullut. Puh. 21.00 21.00 Petra Olli – kun liekki sammuu. 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S). 08.35 Disney esittää: Ultimate SpiderMan vs. 7/10. Jakso 25/26. 12.05 Tanskalainen maajussi. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 7.11 EU:n elvytyspaketin kohtalon hetket miten rahat pitäsi jakaa 7.44 Jälkinäytös 8.13 Nuoret tekivät villiyrttiharrastuksesta bisneksen 8.17 Yökerhot availevat oviaan 8.50 Painin maailmanmestari Petra Olli. 19.00–19.46 Joanna Lumley Siperian rautateillä. 09.35 Emmerdale (7). 17.00 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärät ovat olleet laskussa vuosituhannen alusta alkaen. klo 19.00 KIVIÄ TASKUSSA Peruslippu 49 € Kestotilaajat 40€ Peruslippu 39 € Kestotilaajat 32€ Peruslippu 42 € Kestotilaajat 35€ Kestotilaajaliput ostettavissa 10.8. Katkera sulo, osa 2/2. 10.50 8 minuuttia. 08.35 Pikku Prinssi (S). Kausi 1. ALKAEN Verkatehtaan lippukaupasta! YLE TV1 06.25 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. MTV3 06.45 Aamusää. 00.05 Madventures Suomi (12). Kausi 4. Kausi 1. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 03.05–04.00 Arman Pohjantähden alla (S). 17.25 Toivomus: Raakel Lignell. 21.00 ELOKUVA Uuno Turhapuro – Herra Helsingin herra (S). (U) 13.15 ELOKUVA Yhden yön hinta (7). 07.48 Pusse (S). Kausi 4. 19.30 Frendit (S). Kausi 3, 14/14. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 17.00 17.30 Kesäterassi. (U) 12.30 Kotiin takaisin. Kausi 12, 4/7. Kausi 10, 3/46. 12.01–17.20 YLE TEEMA. 13.30 Norjalainen safari. Kausi 15, 8/9. 17.00 Best of Posse. 00.05 Hamilton (16). 10.00 Lemmen viemää (7). 15.40–16.20 Luontoretkellä. (U) 16.50 Novosti Yle. 08.30 Aktivismin aika. Kausi 2. (U) 12.35 Luontomatkalla. Dokumentissa seurataan, miten nuori tyttö päätyy miehiseen lajiin, taistelee tiensä maailman parhaaksi, mutta käy kovimmat kamppailunsa oman pään sisällä. 11/26. 12.50 Historia: Richard Nixonin nousu ja tuho. Jakso 21. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 0600 16060 (0,76 €/min + pvm) www.verkatehdas.. 02.45 Ninja Warrior. 09.30 Simpsonit (12). 13.00 Remontilla rahoiksi. 10.50–11.00 Pilanpäiten. 5/6. 07.05 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S). 20.00 Näin rakennetaan luksusauto. doc: Ei selkeitä vastauksia – Allen Iversonin tapaus. Kausi 3. Kausi 1, 8/10. 14.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 07.55 LEGO Ninjago (7). Kausi 1, 2/10. 6/10. 23.00–00.00 Dublin Murders – Tappaja Dublinissa (16). 16.20 Pokka pitää (S). 07.35 Sasu (S). Ninjoista parhaat, osa 1/2. 14.20 Salatut elämät (7). 3/12. tai www.ticketmaster.?. 18.10 Casualty (12). 06.40 Chuggington (S). 18.00 Bärtil (S). 9/22. 16.05–16.54 Pieni talo preerialla (12). 21.50 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 08.21 Galaxi. 22.25 Tulosruutu. 15.45 A-studio. 08.36 Patu-koira (7). 11.30 Syyttäjä (12). • 23.10 El Chapo (12). 20.30 Simpsonit (7). 22.50 Body Hack (16). 10.00 Uusi päivä. 18.27 Hupsulit (S). Kausi 9, 34/35. 12.00 Emmerdale (7). 08.50 Jumppahetki: Voimaa reisiin. 21.00 21.00 ELOKUVA Eye in the Sky (16). 20.00 Simpsonit (7). 19.20 Päivän sää. 13.55 Paavo Pesusieni (7). 18.30 Vaihdevuodet – ne tulevat sinullekin. 09.00 Neljän tähden talkoot. Meeri Koutaniemi ja Iina Kuustonen. 02.10 48 tuntia rikoksesta (12). Kausi 1. 09.30 Remppa vai muutto Vancouver. Uusi sarja alkaa! 16.55 Onnenarpa. Kausi 2, 5/6. 22.20 Päivän sää. (Suomi 1952). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 11.00–12.00 Kotoisa. Kausi 4, osa 6/8. Jakso 8/26. 19.30 Kesäterassi. 6/32. 18.25 Emmerdale (12). 18.05–18.55 Vaimot vaihtoon Uusi-Seelanti. (U) 10.00 Sydämen asialla. 00.25 Hävyttömät (12). Kausi 1, 1/8. 5/6. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.7. 20.01–00.05 YLE TEEMA. Kausi 1. Kausi 3, 9/14. Kausi 3. 15.40 Salatut elämät (S). 16.05 Myytinmurtajat. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.05 Maalla, merellä ja lautasella. 11.25 Team Bachstad idänreitillä. 20.01–20.51 Kuuluttaja (12). Kausi 2, 3/10. Kausi 2. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 06.55 Uutisaamu. Kausi 2, 2/10. 07.59 Siiri ja Krokotiili (S). 07.40 Paavo Pesusieni (7). Kausi 3, 9/10. (U) 18.00 Yle Uutiset. Kausi 10, 10/22. SUB 06.30 Chuggington (S). 1/10. F I CLUB FOR FIVE Verkatehdas Vanaja-sali SYKSY 2020 TI 1.12. 01.50 Lapseni on teiniäiti. 07.11 Martta puhuu (S). 20.45 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit. (U) 17.00 17.01–18.00 Pikku Kakkonen. 19.45 Ruotsin salaiset huoneet. 19.00 Pirunpelto (12). • 23.05–00.05 Manon (12). 04.35–05.20 Grand Designs – unelmaasunnot. Kausi 1, 2/12. 08.06 Mimosa ja Lennu (S). 06.55 Ylen aamu. Etukortti esitettävä oston yhteydessä. 19.25 Tulosruutu. 19.55 Tarinanmetsästäjät (12). Uusi sarja alkaa, 1/6. 08.00 Uutisaamu. 20.00 Hansin matkassa. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.30 Veljesten keittiössä. Kausi 32, 8/44. Kausi 1. Kausi 32, 8/44. Kausi 4, 3/15. 15.30 Jumppahetki: Voimaa reisiin. 19.00 Frendit (S). 4/8. 12.01 Suomensukuiset 30 päivässä. 11.00 Yle Alueuutiset. 18.00 Haluatko miljonääriksi. 1977 (U). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). (2015). Sinister 6 (7). Kausi 4, 4/15. 14.30 Muisti: Terrorismin pelko. 08.44 Athleticus. 09.00 Simpsonit (7). 8/8. 8/8. Kausi 4, osa 295. Kausi 1, 7/8. 18.20 8 minuuttia. Kausi 4, osa 295. 08.15 Leo (S). 3/5: Nopeimmat eläimet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.30 Pokka pitää (S). (U) 10.30 Naissotilaat 2. Kausi 6. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 8/26. klo 19.00 VALEHTELIJAN PERUUKKI La 12.12. 02.05 Vaimot vaihtoon Uusi-Seelanti.. 16.30 Uusi päivä (S). 21.00 ELOKUVA Kaksi puoliaikaa helvetissä (12). Kausi 4, 1/6. Osa 6/6. Kausi 1. Pääosissa: Helen Mirren, Aaron Paul, Alan Rickman, Phoebe Fox, Barkhad Abdi. V. Kausi 2. 09.30 Kuninkaittemme jäljillä. (U) 00.35–01.15 The Bold Type (12). 08.05 Nuori Robin Hood (S). Kausi 4. Miten kriisiaika kohteli kansankirkkoa. 14.50 Salatut elämät (7). 18.17 Leevi Lampunhenki (S). Etulippuja on rajoitettu määrä. Luvassa on totta kai myös kuskien tuoreimpia kuulumisia ja taustatarinoita uuden kisaviikonlopun alla. 16.00 Gladiaattorit. 22.45 Sub. 01.25 Pitääkö olla huolissaan?. 6/12. 15.15 Salatut elämät (S). (U) 10.55 Rakkauden koodi. 18.15 Vahaveitikat (S). 22.05 Ulkolinja: Venäjän roskasota. 18.30 Eränkävijät. 08.22 Athleticus. • 22.05 Persaukiset (12). 21.00 21.00 Jahti. 2/12. 6/10. Kausi 12. 17.10 Pitääkö olla huolissaan?. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Saasteet leviävät ja uusia kaatopaikkoja vastustetaan kaikin keinoin. 07.30 Disney esittää: Avalorin Elena (S). Venäjällä jäteongelma kärjistyy. 07.00 Hatchimals (S). Kausi 20. 14.10 Glomtunturin salaisuudet. 8/10. @ C L U B F O R F I V E @ C L U B F O R F I V E @ C L U B F O R F I V E @ C L U B F O R F I V E C L U B F O R F I V E . Kausi 2. 13.00 Ninja Warrior. 7/26. 22.00 Kymmenen uutiset. Kausi 4. 01.05 Narcos (16). Kausi 1. 18.22 Rillinalle (S). Semifinaalit alkavat. Kausi 1. TORSTAINA 16. 2/3. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.00–17.20 Määränpäänä Santiago de Compostela. 15.00 Supernanny Suomi. 16/40. 09.00Casualty (12). Lippujen hinnat sisältävät käsittelykulut. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 1. 10/20
Tuotteita rajoitetut erät. KANAN FILEEPIHVIT 500–520 g 9,60–9,98/kg -5-9 % 4 99 RS Ilman Plussa-korttia 5,29–5,49 /rs (10,17–10,98/kg) HK MAAKARIT GRILLItai RAAKAMAKKARAT 230–330 g 9,06–13,00/kg Rajoitus 4 pkt/talous. Halloumiburgerin ja muiden kasvisburgereiden reseptit löydät K-Ruoka.fi tai K-Ruoka-sovelluksesta Vinkki Reilun kaupan RUUSU 10 kpl/kimppu Kenia. pantit 2,40) 3 PKT Ingman CREAMY KERMAJÄÄTELÖT 850 ml Ei Muumi. 3,53/l -11–36 % 9 .Ilman Plussa-korttia 3,39–4,69 /pkt (3,99–5,52/l) Kokeile vaihteeksi kasvisburgeria. pantit 2,40) Rajoitus 2 erää/talous. -18–45 % 2 99 PKT Ilman Plussa-korttia 3,69–3,99 /pkt (12,09–16,04/kg) Filos HALLOUMIJUUSTO 200 g 12,50/kg -16 % 5 .Ilman Plussa-korttia 2,99 /kpl (14,95/kg) 2 PKT 24 -PACK Coca-Cola tai Coca-Cola Zero Sugar VIRVOITUSJUOMA 0,33 l 24-pack 1,02/l (sis. Tarjoukset voimassa vain kotitalouksille. -15–34 % 10 49 Ilman Plussa-korttia 11,99–14,79 /24–pack (1,21–1,56/l) (sis. 5 60. HÄMEEN SANOMAT 1 Mainosliite 29LV/20 Viikon tarjoukset näet aina k-citymarket.fi/tarjoukset HINNAT VOIMASSA TO–SU 16.–19.7.2020, ellei toisin mainita
tai 1 29 KG/PS SUIPPOPAPRIKA 200 g Hollanti. Ohjeen löydät K-Ruoka.fi tai K-Ruoka-sovelluksesta Vinkki Järvikylä SALAATTI FRISEE, LOLLOROSSO, RUCOLA ja ROMAINE Suomi. 1,79/kg 1 79 PS KURKKU Suomi. 24 95 KG. Voimassa TO-LA 16.–18.7. Vastuullisesti kalastettu. 6,45/kg ERÄ KCM-kalamestarin RUODOTTOMAT GRILLIVALMIIT LOHIMEDALJONGIT Norja. 2 HÄMEEN SANOMAT Mainosliite 2 www.k-citymarket.fi www.facebook.com/citymarket @kcitymarket Grillikesä JATKUU 2 KPL Ilman Plussa-korttia 2,65 /kpl (17,67/kg) Fontana FETA ORIGINAL 150 g 15,00/kg 4 50 Valio Eila SALAATTIJUUSTOKUUTIOT 160–180 g 14,94–16,81/kg 2 69 PRK UUTUUS KATKARAPUSALAATIT SKAGEN tai CHILIAIOLI 200 g 19,95/kg 3 99 RS JÄTTIKATKARAVUNPYRSTÖT 400 g ASC, raakapakaste. 99 KPL KESÄPORKKANA 1 kg Suomi. 22,48/kg 8 99 RS Grillaa jättikatkaravut ja valmista ihanat sliderit. Voimassa TO-LA 16.–18.7. 19 95 KG ERÄ TONNIKALAFILEE Espanja
pantin 0,15) 2 69 TLK Velkopopovicky KOZEL SEMI DARK ALKOHOLITON OLUT 0,5% 0,5 l 2,88/l (sis. Budweiser OLUT 5,0% 0,5 l 5,08/l (sis. Osta valmiiksi maustettuja tai tee marinadi itse. Vinkki. HÄMEEN SANOMAT 3 Mainosliite 3 HK NAUDAN PINTAMAUSTETTU OHUT GRILLIPIHVI MEKSIKO 600 g 16,58/kg 9 95 RS UUTUUS Atria Perhetilan VILJAPORSAAN FILEEPIHVIT 300–430 g 10,67–15,30/kg 4 59 RS Ilman Plussa-korttia 3,25 /rs (4,64/kg) Naapurin Maalaiskanan WINGS 700 g 3,84/kg 2 69 RS Ilman Plussa-korttia 9,75 /rs (12,83–14,13/kg) Kariniemen Kananpojan MINUUTTIPIHVIT 690–760 g 10,51–11,58/kg 7 99 RS HK AMERIKAN PEKONI ORIGINAL 340 g 8,79/kg 2 99 PKT Atria HIILLOS GRILLIMAKKARAT tai MAKKARAPIHVIT 320–400 g 4,98–6,22/kg 1 99 PKT Voimassa 4.5.2020 alkaen. pantin 0,15) 1 59 TLK Grillaa vaihteeksi wingsejä. pantin 0,10) 2 89 PL Voimassa 4.5.2020 alkaen. Hoegaarden WITBIER OLUT 4,9% 0,33 l 8,45/l (sis
Käyttöaika 60 minuuttia. 169 .-130€ Ilman Plussakorttia 299,00 UUTUUS Electrolux PURE D9 PD91-6ST PÖLYNIMURI Elektroninen LED-näyttö. UUTUUDET UUTUUS VAIN K-CITYMARKETISTA Electrolux EUSC62-IW PÖLYNIMURI Tehokas ja hiljainen (68dB). Takuu 2 vuotta. Led-ajovalot. Flow Motionja ParkettoPro-suulakkeet. 149 .-50€ Ilman Plussa-korttia 199,00 Mukana monipuolinen suulakesarja Electrolux EKM3710 Love Your Day YLEISKONE Teho 800 W 6-portaisella säädöllä. 18V Turbo Power -litiumakku. Electrolux EUO9Green UltraOne Green PÖLYNIMURI Huippuluokan puhdistuskyky. 4 HÄMEEN SANOMAT Mainosliite 4 Aukeaman hinnat voimassa TO–KE 16.–29.7.2020 Electrolux WS71-4CR IKKUNAPESURI Nopea ja vaivaton käyttää. Teräskulho, tehosekoitinkannu, lihamylly ja vihannesleikkuri. Tilava vesisäiliö ja Litium TurboPower -akku. Automaattinen virrankatkaisu. Ergonominen kädensija. 49 95 -10€ Ilman Plussa-korttia 59,95 Electrolux Creative Collection EKF5700 TERMOSKAHVINKEITIN Teho 980 W. 59 95 Electrolux EKF7700 KAHVINKEITIN Elektroninen aromisäädin. Irrotettava rikkaimuri. Pestävä E12hygieniasuodatin. Murutarjotin. DustPro-lattia-/-mattosuulake, ParkettoPro-, tekstiilija rakosuulakkeet. Takuu 2 vuotta. Pitkä rakosuulake ja 3-in-1-piensuulake. Anti-Drip-järjestelmä. Takuu 2 vuotta. Kello/ajastin. Takuu 2 vuotta. Takuu 2 vuotta. Takuu 2 vuotta. Tippalukko ja automaattinen virrankatkaisu. S-bag® Ultra Long Performance -pölypussi. Isot kumipintaiset pyörät. 99 .-50€ Ilman Plussa-korttia 149,00 17,95 Electrolux S-Bag Mega E201M SFP PÖLYPUSSIT 12 kpl/pkt Ilman Plussa-korttia 19,95 Siivousulottuvuus 12 metriä. 249 .-100€ Ilman Plussa-korttia 349,00 10,95 pkt Electrolux S-Bag Ultra Long E210S PÖLYPUSSIT KPL. CleanLift-kahva. Lämpimänäpitotoiminto. tai Electrolux EAT7700 LEIVÄNPAAHDIN Elektroninen paahtoasteen säätö, 7 voimakkuutta. Kapasiteetti 10/15 kupillista. Takuu 2 vuotta. Takuu 2 vuotta. Aromitoiminto pienille kahvimäärille. Valmistettu 70 %:sti kierrätysmateriaalista. 49 95 (54,95/kpl) Electrolux EER75NOW VARSI-IMURI BrushRollCleanharjanpuhdistustoiminto. tai Electrolux EEWA7700 VEDENKEITIN Elektroninen lämpötilansäätö. Takuu 2 vuotta. 149 .-50€ Ilman Plussa-korttia 199,00 Monipuoliset lisävarusteet. Imutehon kaukosäätö kädensijasta. PureAdvantagevedensuodatin. Takuu 2 vuotta. Automaattinen virrankatkaisu 40 minuutin jälkeen. Teräksinen termoskannu
Takuu 2 vuotta. Mekaaninen paineentunnistin. Valmista nopeasti raaka-aineet päältä rapeaksi ja sisältä mureaksi jopa ilman rasvaa. Takuu 2 vuotta. Irrotettavat osat konepestäviä. Helppokäyttöinen sekoitin, jossa konepesun kestävä sekoitusosa. Takuu 2 vuotta. Takuu 2 vuotta. 79 95 -10€ Ilman Plussa-korttia 89,95 24,95 Bosch MSMP1000 Your Collection SAUVASEKOITIN Teho 350 W. 45 minuuttia johdotonta ajoa. Takuu 2 vuotta. HÄMEEN SANOMAT 5 Mainosliite 5 Aukeaman alennukset normaalihinnoista. 99 .-50€ Ilman Plussa-korttia 149,00 Friteeraa, grillaa, paahtaa ja paistaa. Soveltuu jään murskaamiseen. 9 erilaista 15 minuutin hoito-ohjelmaa. 8 800 värähdystä ja 20 000 sykähdystä. Konepesun kestävät irrotettavat lisävarusteet. Vesipestävä. Takuu 2 vuotta. Takuu 2 vuotta. Braun Series5 5030s PARRANAJOKONE Flex Motion -ajopää. Sodastream Spirit Megapack HIILIHAPOTUSLAITE Helppokäyttöinen Snap-Lock pullon kiinnitykseen. 3D-teknologia. 79 .-50€ Ilman Plussa-korttia 129,00 Oral-B PRO 790 Black tuplarunko SÄHKÖHAMMASHARJA 3 harjaustoimintoa. Philips Daily Collection HD9216/80 AIRFRYER Ainutlaatuinen Rapid Air -tekniikka. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Ajastin. Takuu 2 vuotta. 199 .-80€ Ilman Plussa-korttia 279,00 Terveellistä ja nopeaa ruuanvalmistusta. 24 95 -28% Ilman Plussa-korttia 34,95 Philips HD9260/90 AIRFRYER XL Digitaalinen säätö ja tilava 7 litran kori. 69 95 -10€ Ilman Plussa-korttia 79,95 10 .Sodastream TÄYTTÖPULLOT 3 kpl/pkt Ilman Plussa-korttia 12,95. 69 95 -20€ Ilman Plussa-korttia 89,95 Bosch MFQ1000 Your Collection SÄHKÖVATKAIN Teho 300 W. Ilman Plussa-korttia 29,95 19,95 pkt Oral-B Sensitive UltraThin, Precision Clean Floss Action tai Precision Clean Cross Action VAIHTOHARJAPAKKAUS 4+1 Ilman Plussa-korttia 24,95 /pkt Poistaa jopa 100% enemmän plakkia kuin tavallinen hammasharja Bosch MMB42GOB TEHOSEKOITIN Teho 700 W. 59 95 -20€ Ilman Plussa-korttia 79,95 Omron E3 Intense Pain Reliever KIVUNLIEVITTÄJÄ Helpottaa lihasja nivelkipuja TENS-teknologian avulla. Pieni ja helppokäyttöinen laite, jonka mukana elektrodit. ThermoSafe -lasikannu
299 .-100€ Ilman Plussa-korttia 399,00 ERÄ Samsung Odyssey C24RGO 24” KAAREVA PELINÄYTTÖ Koe pelit entistä vaikuttavammin kaarevuuden ansiosta. Full HD. Cloud II Red PELIKUULOKKEET Ilman Plussa-korttia 89,95 149 .ERÄ L33T Gaming Elite V3 PELITUOLI Täysin vaakatasoon kallistuva selkänoja, säädettävät käsinojat sekä niskaja ristiselän tyynyt. Tulostaa, skannaa ja kopioi myös langattomasti. 256 Gt:n SSD-tallennustila. 4 Gt:n keskusmuisti. 6 HÄMEEN SANOMAT Mainosliite 6 Aukeaman hinnat voimassa TO-KE 16.–29.7.2020 ERÄ HP 15-db1019no 15,6” KANNETTAVA TIETOKONE Full HD-näyttö. Takuu 2 vuotta. DisplayPort, HDMI. 139 .-90€ Ilman Plussa-korttia 229,00. Täyttö mustepulloista, mukana musteet. 249 .-30€ Ilman Plussa-korttia 279,00 ERÄ Canon TS3150 LANGATON MONITOIMITULOSTIN Tulostaa, kopioi ja skannaa helposti ja langattomasti. A4-9125. 64 Gt:n tallennustila. Ryzen 3 3200U -suoritin. 34 95 -30% Ilman Plussa-korttia 49,95 ERÄ Epson EcoTank ET-2720 tai ET-2726 MONITOIMITULOSTIN Uudistunut malli värinäytöllä. Eri värejä. 8 Gt:n keskusmuisti. 39,95 UUTUUS HP Deskjet 2720 LANGATON MONITOIMITULOSTIN ERÄ Lenovo Slim 1-14AST-05 14” KANNETTAVA TIETOKONE Kätevä koko. 169 .-100€ Ilman Plussa-korttia 269,00 /kpl KPL ERÄ KINGSTON HYPERX -PELITARVIKKEET -20 % 71,96 Esim. Suuri 512 Gt:n SSD-tallennustila. Full HDnäyttö. 8 Gt:n keskusmuisti. A6-9220Esuoritin. -50€ Ilman Plussa-korttia 199,00 59,95 UUTUUS PS4 GHOST OF TSUSHIMA -KONSOLIPELI Julkaistaan 17.7. Nopea 144 Hz ruudunpäivitys. Takuu 2 vuotta. 399 .-100€ Ilman Plussa-korttia 499,00 ERÄ HP 14-cm0039no 14” KANNETTAVA TIETOKONE Full HD-näyttö IPS-paneelilla. Takuu 3 vuotta. Takuu 2 vuotta
Google Maps, WhatsApp. Kamera 2 mpix. 119 .Sony WH-CH510 BLUETOOTH-KUULOKKEET Langattomat. Taskulamppu ja avunpyyntöpainike. 32 GB tallennustilaa. 2 kameraa 5/2mpix. Takuu 2 vuotta. GPS. Android 9.0. Soittoaika jopa 35 tuntia. 99 .JBL Tuner2 BLUETOOTH-KAIUTIN ja FM-RADIO Hyvällä äänentoistolla varustettu bluetooth-kaiutin sekä FM-radio. Pitkäkestoinen akku. Akunkesto jopa 24 tuntia. Takuu 2 vuotta. Takuu 2 vuotta. 249 .Ilman Plussa-korttia 399,00 JBL T750BTNC BLUETOOTHVASTAMELUKUULOKKEET 79 95 -20€ Ilman Plussa-korttia 99,95 JBL Charge Essential BLUETOOTH-KAIUTIN Vesitiivis (IPX7). HF-ominaisuus. Doro 2414,0 SIMPUKKAPUHELIN Helppokäyttöinen kamerapuhelin suurella näytöllä. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. 2 GB:n muisti. 139 .Kaupan päälle PLUSSA-KORTILLA tabletin ostajalle Lenovo M10 -tablettisuoja (arvo 29,95). 29 95 -10€ Ilman Plussa-korttia 39,95 Kesämusaa AINA MUKANA -150€. 79 95 Lenovo M10 TABLETTI 10,1” HD IPS -näyttö. 2 GHz neliydinsuoritin. ERÄ JBL Boombox BLUETOOTH-KAIUTIN Jykeävä äänentoisto ja vaikuttava basso. IPX7-vesitiivis ota mukaan rannalle tai altaalle ilman huolta sateesta tai veteen uppoamisesta. Takuu 2 vuotta. Takuu 2 vuotta. BT 4.2. NFC™ One touch nopeaan liitettävyyteen. HÄMEEN SANOMAT 7 Mainosliite 7 Aukeaman alennukset normaalihinnoista. Takuu 2 vuotta. Sovellustuki mm. 69 95 Nokia 800 PUHELIN Vesitiivis (IP68)
pantin 0,15. alv. Filos FETAJUUSTOT 150 g Original, laktoositon ja -30% vähemmän suolaa. 11,36-12,50/kg Olvi VICHY ja KEVYTOLO SITRUUNA ja GREIPPI KIVENNÄISVESI 0,33 l 12-pack 1,08/l, sis. 010 538 3400 MA-LA 7-21, SU 10-21 Laitilan KUKKO LAGER 0,33 l 12-pack 3,83/l, sis. pantin 1,20 Uutuus! Snellman GRILLATTU SPARE RIBS ja BBQ-LOIN RIBS n. Ei luomu. 500-700 g Kypsä. 010 538 2400 MA-LA 7-22, SU 10-22 RIIHIMÄKI Merkoksenkatu 5, puh. 2 PLO 2 29 KPL 2 99 KPL 4 50 99 RS PKT Atria GRILLIPERUNATja KASVIKSET 500 g 5.98/kg TLK 6 99 KG 2 99 ILMAINEN FILEOINTI -14% 16 96 2 50 KG 10 49 5 49 10.2 99 RS 12 -PACK 12 -PACK 3 PKT. alkaen. 24%) HÄMEENSAARI Hämeensaarentie 7, puh. Atria ARTESAANI RAAKAMAKKARAT 240 g 12,46/kg Tuore, kokonainen LOHI 1-3 kg Norja. Ilman Plussa-korttia ja yksittäin 2,59/plo, sis. pantin 0,40. 010 537 8900 MA-LA 7-22, SU 9-22 TIIRIÖ Katsastusmiehentie 6, puh. 15,27/kg Snellman KUNNON KOTIMAISET MEETVURSTIT 200-220 g Tavallinen, kevyt, savu ja valkosipuli. Hinta voimassa 17.6. pantin 1,80. pantin 0,20 (4,78/l) Laitilan CITRA HUMALAVESI 0,33 l 2,55/l, sis. 6,67-7,41/kg Leipomo Salonen MANSIKKATÄYTEPITKO 350 g 8,54/kg Vitamin Well VITAMIINIVEDET 0,5 l 4,50/l, sis. CITYMARKET KATTAA KOKO KESÄN! Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Kulta Katriina SUODATINKAHVIT 450-500 g Ei erikoiskahvit tai plus-kahvit. Tarjouksia saatavilla suuret, mutta rajalliset erät. 8 HÄMEEN SANOMAT Mainosliite Tarjoukset voimassa TO-SU 16.-19.7.2020, ellei toisin mainita