VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 3,00 € 6 SÄÄ B12 28 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä Yksin asuva Maire Soramäki on ollut huolissaan vanhempien ja huonokuntoisempien läheistensä voinnista kesällä. HEINÄKUUTA 2021 • NUMERO 188 • 143. 6 AJASTIN B2–B3 Sekä Hertta Korvenoja (vas.) että Piia Santama toimivat kissakodissa vapaaehtoisina työntekijöinä. 6 UUTISET A6. KUVA: Esko Tuovinen / HäSa Perussuomalaiset saamassa ensimmäistä kertaa kunnanvaltuuston puheenjohtajan paikan Kanta-Hämeessä. 6 UUTISET A3 SSAB käynnistää miljoonatutkimuksen. Hiilestä halutaan lopullisesti eroon terästuotannossa vuonna 2039. Aivan pahin helle hellittää hieman lähipäivinä. PERJANTAINA 16. 6 URHEILU A12-A13 KANTA-HÄMEESTÄ KAKSI AMPUJAA TOKIOON 6 UUTISET A4-A5 JA A9, SÄÄ B12 Kissakoti Kattila muuttaa syyskuussa Kantolassa Vanajantien toimitilat ovat epäkäytännölliset ja talvisin liian kylmät. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa Viikkoja kestänyt helle tuskastuttaa Etenkin ikäihmisten ja heidän läheistensä on tärkeää muistaa helteen vaarat
HEINÄKUUTA 2021 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 16. Monissa kielissä on vain setä, mutta suomen kielessä setä voi olla myös eno. Suuntaus on sähinään mutta murina jatkuu Euroopan komissio esittää, ettei uusia polttomoottoriautoja voisi myydä EU:n alueella vuodesta 2035 eteenpäin. Kimurantti yhtälö tietää sitä, että vanhat bensaja dieselautot eivät katoa maanteiltä pitkään aikaan. Vääryyttä ei korjaa sekään, että toissa vuosikymmenen kovin kotimainen popyhtye PMMP risti debyyttialbuminsa Kuulkaas enot! Mukaan voisi ottaa mukaan myös yhden maailmanhistorian synkimmän luvun, kun Japanin Hiroshimaan pudotettua atomipommia kuljettaneen lentokoneen nimen alkuosa oli Enola, mutta pohja se on minunkin (synti)säkissäni. Olen pannut tämän merkille jo aiemminkin, ja pari viikkoa sitten teoriamyllyyn lirahti lisää vettä. Niinpä useimpien alla on vanha, vaihtoarvoltaan vähäinen ajopeli, josta ei niin vain siirrytä kalliiseen, uuteen sähköautoon, ilman ladattavien autojen suuria hankintatukia. Piha riensi jo julkaisupäivänä sosiaalisessa mediassa pyytelemään anteeksi enojen saamaa turhaa painolastia. Tätä tahtia tarjolla ei ole pitkään aikaan riittävästi edullisempia, käytettyjä täyssähkövaihtoautoja. HEINÄKUUTA 2021 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari Uutispäällikkö: Markku Uhari Puhelinvaihde: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–22 la ja su klo 13–22 UUTISVINKIT: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 020 451 5523, Postin varhaisjakelupäivystys ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Aina Groupia. Petri Tammisen Enon opetukset -romaani, josta Matti Ijäs ohjasi kaksiosaisen tv-elokuvan, tarjoaa elämänhallintansa menettävän enon kyseenalaiset opit. Eno on upean suomen kielemme hienouksia. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – Me veneestä pudonneet syntisäkit M aailma on täynnä kaltoin kohdeltuja ihmisryhmiä. Kuulkaas, kyllä se on vaan hienoa olla eno! ALANURKKA Iiro-Pekka Airola @hameensanomat.fi Aku Ankasta tunnetaan upporikas Roope-setä, vaikka hän onkin oikeasti eno. Onhan sille oltava hyvä syy. Yksi on jäänyt kuitenkin vähemmälle tarkastelulle. Nokkosperhosia on ollut paljon normaalia enemmän, mutta muuten kyse on kuuman kesän tuomasta tilanteesta. Polttomoottoreista luopuminen on helpommin sanottu kuin tehty. E uroopan komission pyrkimys on hyveellinen, saada liikenteen päästöt kuriin vähentämällä fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Kulttuurin puolella ei mene sen paremmin. ASIASTA TOISEEN Perhoskesä P erhosten runsas määrä on kiinnittänyt huomiota. Useat autonvalmistajat ovat kertoneet luopuvansa tulevaisuudessa polttomoottoriautojen myynnistä Euroopassa. SUUNTAUS VIE kohti täyssähköautoja muttei ole aivan yksiselitteistä. Vetyautoista ei taida vielä olla pelastukseksi, mutta on muitakin mahdollisuuksia leikata liikenteen päästöjä kohti minimiä. Sähköautot muuttuvat lähivuosina halvemmiksi valmistaa kuin polttomoottoriautot. PERJANTAINA 16. Hämeen Sanomille toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. Kyse oli kokoomuksen valtapeleistä, jolle annettiin vain kyseenalainen sukulaisvertaus. Sama pätee biokaasulla kulkeviin polttomoottoriautoihin, mutta EU:n nykylainsäädäntö ja päästökauppa haraavat kummasti vastaan. Ehkä asia on käännettävä päälaelleen. KUVA: Arttu Laitala / LM. En ymmärrä, miksi kaltaisilleni on annettu suomalaisessa keskusteluilmapiirissä tällainen riippakivi kannettavaksi. Huuruisista perhepirskeistä kiinnostuneet saivat selata tekstiä turhaan. VANHASSA sananlaskussa eno putosi veneestä. Kun päämäärä on liikennepäästöjen taltuttaminen, ei pidä hirttäytyä ainoastaan yhden keinon varaan. Kyse on kuitenkin syvemmästä avohaavasta, joka ei parane parilla somepostauksella. Perhostutkija Jari Kaitila kertoi Ilta-Sanomissa, että lämpötilan seurauksena kaikki perhoslajit ovat olleet lennossa yhtä aikaa: perinteisen toukokuun perhosen eli kangasperhosen lento jatkui tänä vuonna vielä juhannuksen yli, ja samaan aikaan lentoaan aloitteli jo keisarinviitta, joka on heinäkuun puolivälin laji. Enon kunta menetti itsenäisyytensä 2009, kun se liitettiin Joensuun kaupunkiin. Päinvastoin, sen niskaan voi heittää synnit silloinkin, kun ei ole edes sen paikka. Sillä ei ole omaa etujärjestöä puolustamassa. Aku Ankasta tunnetaan upporikas Roopesetä, vaikka hän onkin oikeasti eno. Autokannan keski-ikä on Suomessa 12,5 vuotta ja sen kierto vie yli 20 vuotta. Maantieliikenteen tuleva päästökauppa tietää tosin yhä kasvavaa polttoaineen hintaa. Täyssähköautojen latausverkoston rakentaminen on suurinvestointi. EU:ssa pitäisi ottaa myös huomioon polttomoottoriautojen huomattava vähäpäästöisyys, kun synteettinen polttoaine tehdään tuulivoimasähkön avulla. Nämä molemmat saattoi nähdä samana päivänä, mitä ei ole Kaitilan mukaan tapahtunut Suomessa aiemmin. Jospa juuri enot ovat kaikista sukulaisryhmistä se, joka tämän taakan voi kestää. Kirsi Piha käynnisti myrskyn espressolasissa, kun hän kertoi Helsingin Sanomissa, miksi vetäytyi Helsingin pormestariehdokkuudesta. Jutun ingressin mukaan ”syy oli juoppo eno, joka oli ilmestynyt sukujuhliin”. AIKAA H-HETKEEN on 14 vuotta. Niiden käyttö jatkuu, samoin kuin vaihtoautokauppa. Autonvalmistajien muuttavat tänä aikana isolla rahalla tuotantolinjastonsa täyssähköautojen valmistukseen. Latausverkosto pitäisi Suomessa samalla moninkertaistaa, jotta täyssähköautoja voisi käyttää. Pilkkakirves on heilunut jo kauan. Paineet siirtyvät akkuja kaivosteollisuuteen. Suomessa pyrkimys on haastava ja monia ahdistavakin, koska harvaan asutussa maassa on läntisen Euroopan vanhin ja tiukasti verotettu autokanta. OLEN yksinkertainen ihminen, mutta kolminkertainen eno
• Perussuomalaisilla on kaksi paikkaa, joista toinen on varapuheenjohtaja. KOKOOMUS ja SDP jakavat keskenään Hattulan elinvoimaja hyvinvointilautakuntien puheenjohtajuudet. Neuvotteluita johti Lauri Siukola (kok.). Sanni Koivuniemi Hattula Kari Ventola (ps.) on nousemassa Hattulan uuden kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Uutispäällikkö puh. Hän on aiemmin kertonut olevansa paikasta kiinnostunut, mutta oli vaaleissa ehdolla sitoutumattomana. ”Ylipäätään kuntavaaleissa ääniä kerätään puolueelle, ja paikat ovat puolueen mandaatteja.” MIIA ANTIN Hämeen Kokoomuksen puheenjohtaja. Keskiviikkona puolueet käyvät vielä nimet läpi yhteisessä neuvottelussa ja tarkistavat, että esimerkiksi sukupuolikiintiöt täyttyvät. Puolueiden on tarkoitus tehdä nimeämisehdotuksensa luottamuspaikkoihin ensi tiistaihin mennessä. Äänestäjät varmasti toivovat, että tämä paikka otetaan, Laine sanoo. Perussuomalaiset on nyt seitsemällä valtuustopaikallaan kunnan toiseksi suurin puolue. HEINÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET PERJANTAINA 16. (03) 6151 403, (03) 6151 410 puh. Ventola erotettiin kokoomuksen valtuustoryhmästä lokakuussa 2020. (03) 6151 410 toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita myös Whatsapilla numeroon 040 4577 980 Anna uutisvinkki! Puoluetta vaihtanut Kari Ventola on nousemassa KantaHämeen ensimmäiseksi perussuomalaiseksi valtuuston puheenjohtajaksi. Tarkat paikkajaot ja nimitykset julkaistaan sen jälkeen. Yleisellä tasolla Antin on kuitenkin sitä mieltä, että kunnassa merkittävimmät luottamuspaikat tulisi antaa puolueen jäsenille. Aiemmin kokoomuksen valtuutettuna ja kunnanhallituksen puheenjohtajanakin toiminut Ventola kertoi itse Hämeen Sanomille olevansa kiinnostunut paikasta. – Hän sai toiseksi eniten ääniä koko Hattulassa. Tiukkojakin hetkiä neuvottelujen aikana oli, mutta kaikki olivat lopulta tyytyväisiä kompromissiin, Siukola kertoo. – Se on uusi haaste, en ole siinä hommassa koskaan ollut, Ventola sanoo. • Kokoomuksella on kolme paikkaa, joista yksi on kunnanhallituksen puheenjohtaja. Puolue voitti kuntavaalit Hattulassa ja sai viisi lisäpaikkaa. Hattulan luottamuspaikkaneuvottelut kestivät odotettua pidempään suurimpien puolueiden eli kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten erimielisyyksien takia. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa PAIKKAJAOT Hattulan kunnanhallitus • Hattulan kunnanhallituksessa on 9 jäsentä. Hämeen Sanomien tietojen mukaan neuvottelut jumittivat tärkeimpien puheenjohtajuuksien jakamisen takia. Tiedon vahvistaa Hattulan Perussuomalaisten puheenjohtaja Jaana Laine. PERJANTAINA 16. Puolueen ja koko Hattulan äänikuningatar oli ensikertalainen Ellen Rydbeck (kok.). • Keskustalla on yksi paikka. Sitoutumattomia ehdokkaita voidaan valita paikallisiin luottamustehtäviin, mutta ylikunnallisissa tehtävissä valitun tulee olla puolueen jäsen. Kunnanhallituksen puheenjohtaja valitaan kokoomuksesta. Hämeen kokoomuksen puheenjohtaja Miia Antin ei ota suoraan kantaa Rydbeckin tilanteeseen, eikä hän ole mukana Hattulan luottamuspaikkajaoissa. • SDP:llä on kaksi paikkaa, joista toinen on varapuheenjohtaja. HEINÄKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. HÄSA Historiallinen puheenjohtajuus Kari Ventola sai puolueessaan suurimman äänimäärän ja oli myös koko kunnan toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas. Kyseessä on perussuomalaisten ensimmäinen valtuuston puheenjohtajuus Kanta-Hämeessä. –. –?Ylipäätään kuntavaaleissa ääniä kerätään puolueelle, ja paikat ovat puolueen mandaatteja. Perussuomalaisten valtuustoryhmä kokoontuu maanantaina ja vahvistaa luottamuspaikkojensa nimitykset. • Vasemmistoliitto ja Huomisen Hattula jakavat yhden paikan. HATTULAN luottamuspaikkaneuvottelut päättyivät keskiviikkona
Sydänja verisuoni-, hengityselinja munuaissairaudet ja niiden lääkitykset voivat esimerkiksi poistaa janon tunnetta tai vähentää hikoilua. Sekä jalankulkijalle että autoilijalle paloi risteyksessä vihreä valo. Kalvolan alueella suoranaisilta kuumuuteen liittyviltä sairaalaan tai ensiapuun lähettämisiltä on vältytty. Lievän nestehukan oireet voivat olla epämääräisiä, eikä niitä välttämättä heti havaita. Mies oli irrottanut tuotteen hälyttimen ja poistunut myymälästä maksamatta tuotetta. –?Oireita voivat olla esimerkiksi sekavuus ja kaatuilu, joka voi olla seurausta kuivumisen aiheuttamasta verenpaineen laskusta ja huimauksesta. Auto osui pyörän takarenkaaseen, mutta törmäys ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Varkaita kiinnostivat kaiutin ja elintarvikkeet HÄMEENLINNA, RIIHIMÄKI. HEINÄKUUTA 2021 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Sanni Koivuniemi Hämeenlinna Kuumat säät aiheuttavat huolta Hämeenlinnan kotihoidolle. Riihimäellä puolestaan 1980-luvulla syntynyt mies jäi vartijalle kiinni näpistettyään kannettavan kaiuttimen. PERJANTAINA 16. Hirsirakenteinen kesämökki tuhoutui täysin tulipalossa Lammin Jylisjärventiellä torstaina puoliltapäivin. Hoitajat yrittävät helpottaa ikäihmisten oloa viilentämällä ja muistuttamalla juomasta ja ruuasta. Auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Päivystävän paloesimiehen mukaan kissa karkasi puuhun ulkoilutusvälineet yllään. Pelastuslaitos sai kissan nostettua puusta ja palautettua omistajalleen hyvässä kunnossa. Ilmoituksen tulipalosta teki palon havainnut naapuri. Muistisairailla ikäihmisillä voi myös olla hankaluuksia ottaa helteen aiheuttamat vaatimukset huomioon. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että palo levisi tuhoutuneesta kesämökistä myös maastoon. Poliisipartio kirjasi asiasta miehelle sakon. HÄSA Auto törmäsi pyörään keskustassa HÄMEENLINNA. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa Jatkuva helle huolettaa kotihoitoa . Tulipalon syttymissyy ei ole tiedossa. Kanta-Hämeen keskussairaala kuitenkin kertoi keskiviikkona sairaalan päivystyksen ruuhkautuneen, ja että helteiden takia päivystykseen on tuotu erityisesti vanhuspotilaita. Nainen oli laittanut hämeenlinnalaisessa kaupassa useita elintarviketuotteita käsilaukkuunsa ja poistunut ulos niitä maksamatta. Kanta-Hämeen pelastuslaitos tuli apuun, kun kissa karkasi omistajaltaan ja kiipesi puuhun Forssassa torstain vastaisena yönä. HELTEELLÄ ETENKIN kotihoidon riskiryhmäasiakkaat ovat erityisen huomion kohteena. Kalvolan kotihoidon palveluyksikön johtaja Päivi Luopajärvi kertoo kotihoidon asiakkaiden olevan tavallista väsyneempiä. Varkaat työllistivät Hämeen poliisia keskiviikkona Hämeenlinnassa ja Riihimäellä. Sibeliuksenkadulla tapahtui keskiviikkona kello 11 aikaan onnettomuus, kun oikealle kääntymässä ollut auto törmäsi jalankulkijan taluttamaan polkupyörään. Erityisen tärkeää on muistaa juoda. IKÄIHMISTEN ULKOILU ja arkiaskareet jäävät vähemmälle, eikä Hämeenlinnalainen Maire Soramäki yrittää viilentää kotiaan pitämällä kaihtimet päivisin kiinni ja käyttämällä tuuletinta. Mökin omistajat eivät olleet paikalla, eikä henkilövahinkoja tapahtunut. Kuluvan kesän pitkittyneen hellejakson takia sekä kotihoidon ikääntyneet asiakkaat että hoitajat ovat tavallista kovemmalla rasituksella. Myös virtsamäärä vähenee, mitä ei kotona asuvilta yhtä helposti havaita, Luopajärvi kertoo. 1990-luvulla syntynyt nainen jäi toista kertaa vuoden sisällä kiinni näpistyksestä. Naiselle kirjattiin asiasta sakko. HÄSA Kesämökki tuhoutui palossa, naapuri havaitsi palon HÄMEENLINNA. HÄSA Palokunta haki kissan puusta FORSSA. Apuun mentiin pikaisesti, jottei eläin olisi loukannut itseään ulkoilutusvälineiden takia. HÄSA.
Ikäihmisen jääkaappiin voi valmiiksi varata riittävästi lempijuomia. • Jos ikäihmisen tila on huolestuttava mutta ei vaadi sairaalahoitoa, on mahdollista harkita määräaikaista hoitopaikkaa. Maakunnassa todettiin keskiviikkona kaikkiaan seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Kesällä osuus on ollut aiempaa pienempi osin kuumuuden ja osin heikomman henkilöstötilanteen takia. Ainakaan toistaiseksi Wanaja ei ole näkynyt luvuissa. –?Eivät ikäihmiset näillä keleillä siellä jaksa olla, vaikka menisimmekin. –?Itse vielä muistan ja tajuan hellesään vaatimukset, mutta olen ollut huolissani vanhempien tai heikommassa kunnossa olevien jaksamisesta. –?Olisi hyvä, että kuumaa kautta ei unohdeta heti sen mentyä ohi. • Asunnon verhoja, kaihtimia, ikkunoita ja ovia tulee päivällä pitää kiinni. –?Myös henkilöstötilanne haastaa. Soramäki huolehtii yhden läheisensä asioista ja arjesta, vaikka ei ole virallinen omaishoitaja. Toimenpiteitä tulevaisuutta varten kannattaa tehdä, ja helteisiin tulisi varautua jo ennen kuin ne saapuvat. Ala-Kokon mielestä asuntoja olisikin hyvä mahdollisuuksien mukaan varustella viilentämismahdollisuuksilla, kuten ilmalämpöpumpulla tai ilmastointilaitteella, sillä hellekausia todennäköisesti tulee myös tulevina kesinä. Hämeenlinnan kotihoidossa panostetaan normaalisti kuntouttavaan työotteeseen. HÄSA Sanni Koivuniemi Hämeenlinnalainen Maire Soramäki odottaa jo helteiden loppumista. Jos levämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Moni hoitaja joustaa ja tekee pitkiä päiviä ja ylimääräisiä vuoroja, jolloin oma palautuminen voi olla haasteellista, Satu AlaKokko kertoo. Torstaina Lammin Pääjärvellä veden pintalämpötila oli 27,1 astetta. –?Mitään ylimääräistä ei jaksa tehdä, kuten lenkkejä. HÄSA, STT Vedet ennätyslämpimiä, sinilevää koko maassa Lammin Pääjärvellä rikottiin mittaushistorian ennätys. Sinilevä nousee seisahtuneessa vedessä pintaan noin tunnissa. Sinilevähavaintoja on tehty myös Riihimäen Hirvijärven uimarannalla. Altistus tapahtui tiistai-iltana, ja sairaanhoitopiirin mukaan karanteeniin määrätyt henkilöt olivat pääosin jatkohoitopaikkaan siirtyneitä potilaita. Yksin asuva 75-vuotias Soramäki on viettänyt viime ajat lähinnä kotonaan sisätiloissa. Janakkalan yleiset uimarannat tarkastettiin torstaina. Verhoja ja ikkunoita hän avaa vain yöaikaan. Helteellä voi suosia lempiruokia. PERJANTAINA 16. Jääkaapin oveen voi laittaa muistutuslapun juomisesta. – On myös aikaista sanoa, sillä mahdollista kahden viikon itämisaikaa on jäljellä vielä 24. Tuulettaa voi illalla tai yöllä, kun lämpötila laskee eikä aurinko porota. Tällä hetkellä keskussairaalassa on yksi koronavirustautia sairastava henkilö tehohoidossa. Tammelan Kuivajärvellä mitattiin torstaina pintaveden lämpötilaksi 26,6 astetta, joka on 6,8 astetta keskimääräistä korkeampi. Myös aikuiset lapset muistuttelevat helteen torjumisesta. Koronatesteissä on käyty Malin mukaan vilkkaasti ja testausaikoja on vain vähän jäljellä. Hoitajat tekevät fyysistä työtä kuumissa asunnoissa. • Ilmalämpöpumppua tai ilmastointilaitetta kannattaa harkita. SINILEVÄÄ on lämpimien pintavesien takia havaittu sisävesillä tavanomaista enemmän koko Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan noin 63 prosenttia maakunnan asukkaista on saanut koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen. Tulokset eivät ole vielä valmistuneet. Nyt retkiä ei järjestetä kuumuuden takia. • Jos vedessä on vihertäviä hiukkasia tai vesi on vihreäksi värjäytynyttä, voit tehdä vesilasitestin: Ota vettä lasiin ja anna lasin olla paikallaan. HEINÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET Hämeenlinnalainen Maire Soramäki yrittää viilentää kotiaan pitämällä kaihtimet päivisin kiinni ja käyttämällä tuuletinta. VIIKONLOPUN Wanaja Festival ei näy Hämeenlinnan apulaisylilääkäri Päivi Malin mukaan Kanta-Hämeen koronaepäilyissä ja -tartunnoissa. Nämä ovat mittaushistorian suurimmat arvot –?Keskimäärin vuoden korkein lämpötila on noin 20 astetta aaltopoijun kohdalla, kertoo meriasiantuntija Aleksi Arola Ilmatieteen laitokselta. Merellä erityisesti Suomenlahdella pintavedet ovat hyvin lämpimiä. –?Aika poikkeuksellisista lämpötiloista puhutaan. –?Kuuman kauden ja kesän jälkeen joudumme varmasti miettimään, miten tuemme asiakkaidemme fyysisen kunnon palautumista ja ylläpitämistä, Ala-Kokko kertoo. • Läheisten on hyvä muistutella ikäihmisiä helteen vaikutuksista usein, vaikka se tuntuisi hokemiselta. Korona-altistus sairaalassa: 15 karanteeniin Kanta-Hämeen koronamäärät ovat kasvussa, mutta Wanaja Festival ei toistaiseksi ole aiheuttanut pelättyä tautipiikkiä. Eläkeliiton toiminnassa mukana oleva Soramäki kaipaa myös vapaa-ajan toimintaa ja retkiä, jotka ovat koronan takia olleet tauolla pitkään. Hausjärven uimarannoilla levää ei viime viikon leväkatsauksessa havaittu, mutta tilanne on voinut muuttua nopeasti. –?Huoli helteen heikennyksistä toimintakykyyn yltää kesän yli, Ala-Kokko sanoo. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu. Lähde: Suomen ympäristökeskus. Toiveissa helteiden loppuminen HELTEET Kotihoidon ohjeet ikäihmisille ja läheisille • Juominen on erityisen tärkeää helteellä. Kuumuus on ehtinyt pesiytyä talojen rakenteisiin, eivätkä lämpötilat välttämättä laske yölläkään tarpeeksi. Ainoa mahdollisuus viilentymiseen on pidemmillä automatkoilla, joita ei välttämättä jokaisella ole. Näistä viisi oli Hämeenlinnan seudulla, kaksi Riihimäen. FAKTA Onko se sitä. Hydrologi Merja Pulkkanen Sykestä kertoo, että Pääjärven lämpötila on 7,6 astetta keskimääräistä korkeampi ja korkein järvellä mitattu lämpötila. Asuntoaan hän yrittää viilentää jatkuvasti pyörivällä tuulettimella ja ilmavalla vaatetuksella. Kanta-Hämeessä sinilevästä on jo tehty havaintoja esimerkiksi monella Lopen yleisellä uimarannalla. Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on kaksi potilasta hoidossa koronaviruksen vuoksi. • Nälän tunne voi kadota kuumalla kelillä. Illalla myöhäänkään ei viitsi oikein ulos lähteä, jos keli viilenee. Soramäki sairastaa fibromyalgiaa, ja kuuma ja kostea keli huonontaa hänen oloaan. • Kevyet ja löysät vaatteet ovat kesällä paras valinta, vaikka tutut pitkät vaatteet olisivatkin omaan mieleen. MYÖS KOTIHOIDON henkilökunnan jaksaminen on kesällä ajoittain äärirajoilla, kertoo Päivi Luopajärvi. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa niitä kuumimpaan aikaan edes suositella. Myös kotihoidon useammat käynnit tai puhelinsoitot ovat mahdollisia. YHDEN ISOIMMISTA ongelmista helteisenä kesänä aiheuttaa asuntojen lämpeneminen. Vuorokauden keskilämpötila oli keskiviikkona Suomenlahden aaltopoijulla 25,2 astetta ja suurin hetkellinen arvo 26,6 astetta. KAIKKIAAN KANTA-HÄMEEN ilmaantuvuusluku oli torstaina 18,7 tapausta 100?000 asukasta kohden, ja tapausmäärät ovat olleet kasvussa. Mittaukset alkoivat vuonna 2000. Markku Uhari, Noora Hakulinen Hämeenlinna 15 ihmistä on asetettu karanteeniin Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystyksessä tapahtuneen koronavirusaltistuksen vuoksi, tiedottaa sairaanhoitopiiri. Hämeen Sanomat, STT Hämeenlinna Viikkoja jatkunut helle on lämmittänyt järvet ja merivedet. heinäkuuta saakka. Wanajan jälkeisen viikon vilkkaus ei kuitenkaan poikkea muista viime viikoista, vaan testeihin on varattu aikoja tasaisen aktiivisesti. Liikkumisen väheneminen nostaa myös huolen nopeistakin vaikutuksista toimintakykyyn, kertoo Hämeenlinnan ikäihmisten palveluiden johtaja Satu Ala-Kokko. • Asiaa voi selvittää myös tikun avulla
–?Metsää paloi hehtaarin verran, mutta alue saatiin rajattua, pelastuslaitokselta kerrottiin. Päästökauppa siirsi päästöjä EU:sta ulkomaille. HÄSA Pelastuslaitos muistuttaa kaasugrillin oikeasta käytöstä HÄMEENLINNA. Tikkurila Vinha 11,7 l VVA. Masuuneissa käytetään fossiilista hiiltä teräksen tuottamiseen, mikä synnyttää noin 90 prosenttia tuotannon hiilidioksidipäästöistä. Fossiilivapaan rautasienen pilottilaitos käynnistettiin viime vuonna. Valk., sävytettävissä, öljypitoinen akrylaattimaali ulkokäyttöön. 000 euroa, josta taidehankintojen osuus oli noin 10. Hankkeessa selvitetään uusien vihreiden energiamuotojen eli vedyn, biohiilen ja biokaasun tuotannollisia ratkaisuja terästeollisuudessa. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. House Peittosuoja 2,7 l A, valk. PERJANTAINA 16. s. Kesärantaan hankittiin muun muassa uusi sohvakalusto, mattoja ja verhoja, tuoleja ja valaisimia sekä taaperosänky. Sen yrityskonsortion muodostavat SSAB:n lisäksi Ovako, Fortum, Valmet, Nordkalk, Tapojärvi ja Luxmet. House Terassija kalusteöljy 9 l Ruskea, vesiohenteinen Tikkurila Pikateho 11,7 l A. Yksityistilojen irtaimistohankinnat kustansivat noin 50. SUUNNITELMAN mukaan Raahen toinen masuuni korvataan valokaariuunilla vuonna 2030. EU ei ole tähän asti halunnut suitsia kunnolla edes teräksen dumppausta markkinoille. 39 90 (3,99/l) SSAB:lle jättitutkimus Raahen terästuotannosta Hiilimasuuneista aiotaan siirtyä vetyyn ja valokaariuuneihin. Woodcare Puuöljy 2,7 l Ruskea ja harmaa. sävytettävissä, puolihimmeä, vesiohenteinen. –?Haasteena on yhdistää uusi tuotantoteknologia, uudet energiamuodot ja vaativien lujien terästen valmistus taloudelliseksi kokonaisuudeksi, johtava prosessikehityspäällikkö Jarmo Lilja sanoo SSAB:n tiedotteessa. HÄSA Näkemys yhä puuttuu KOMMENTTI Arno Juutilainen @hameensanomat.fi E U:n tällä viikolla julkaisemaan ”suureen ilmastopakettiin” kuuluvat hiilitullit. HEINÄKUUTA 2021 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET 72 90 36 90 24 90 59 90 Kodin Terra Hämeenlinna Katsastusmiehentie 9, 13130 Hämeenlinna, p. Valkoinen, sävytettävissä erikseen. Valk, sävytettävissä. 03 84 880, www.kodinterra.fi AVOINNA MA-PE: 7:00–21:00 LA: 8:00–18:00 SU: 10:00–18:00 facebook.com/kodinterrahameenlinna www.remonttitiimi.com ERÄ KESKILATTIA JA KÄYTÄVÄMATTOJA -50% KAIKKI VERHOTARVIKKEET JA RULLAVERHOT -30% ERÄ VERHOJA JA SISUSTUSTEKSTIILEJÄ -30% JA -50% Tikkurila Valtti Color 2,7 l Sävytettävä ulkokuullote ulkokäyttöön. Teräksen valmistaminen vedyllä on alustavien arvioiden mukaan noin kolmanneksen kalliimpaa kuin kivihiilellä. Kanta-Hämeessä on tapahtunut grilleihin liittyviä onnettomuuksia viime aikoina. STT Hehtaari metsää paloi Lammilla HÄMEENLINNA. 99 90 (8,54/l) (8,10/l) (13,67/l) (9,22/l) (6,66/l) 44 90 (16,62/l) 97 90 (10,88/l) 13 90 (5,14/l) 20 90 (23,22/l) 123 00 (13,67/l) Virtasen Maalitehdas Virtasen 4 öljyn maali 9 l Ulkomaali kaikille hirsija puupinnoille. Remontissa yksityistilojen seiniä maalattiin ja kalustusta uusittiin osittain. Vedyn käyttäminen on mahdollista vain korvaamalla kustannusten nousu tai kustannusten nousua vastaavalla hiilitullilla. Pelastuslaitos sai ilmoituksen maastopalosta Heikinsuonkujalla vähän ennen iltakuutta. Pääministerin virka-asunnon pintaremontti valmistui HELSINKI. Ovija ikkunamaali sisä-ja ulkokäyttöön. Kanta-Hämeessä on koko muun Suomen tavoin voimassaoleva metsäpalovaroitus. SSAB ryhtyi suunnittelemaan viime vuonna Raahen terästehtaan tuotannon muuttamista niin, että tehtaalla luovutaan fossiilisen hiilen käytöstä. Toinenkin masuuni aiotaan sulkea vuonna 2039. Avoimena on yhä, mitä mieltä EU todella on oman teollisuuden säilyttämisestä, päästöjen siirtämisestä muihin maihin ja hiilitulleista. Pelastuslaitoksen mukaan metsäpalovaroituksen aikana kaasugrillin käyttö oikeissa olosuhteissa on sallittua ja suotavaa. 000 euroa. Vaikea mitata, kuinka paljon samalla kasvatettiin päästöjä. Pääministerin virkaasunnon Kesärannan kunnostusja sisustustyöt ovat valmistuneet, kertoo valtioneuvoston kanslia. sävytettävissä, puolihimmeä, vesiohenteinen. Se poisti kiinalaisen rosterin tuontirajoituksia vetoamalla terästä käyttävän teollisuuden etuun. SSAB käynnisti Ruotsissa jo vuonna 2016 Hybrit-hankkeen, jolla kivihiili pyritään korvaamaan vedyllä teräksen valmistuksessa. 000 euroa. House Peittosuoja 9 l A, valk. Arno Juutilainen Hämeenlinna SSAB käynnistää kumppaniensa kanssa 10,7 miljoonan euron hankkeen, joka tukee yhtiön tavoitetta siirtyä fossiilivapaaseen teräksentuotantoon Raahen tehtaalla. Raahen tutkimushankkeen nimi on Towards Fossil-free Steel (FFS). Tuotanto kannatti lakkauttaa EU:n alueella ja myydä päästöoikeudet esimerkiksi energiateollisuudelle. Lisäksi tutkitaan vetypelkistetyn rautasienen sulattamista valokaariuunissa, fossiilivapaan kalkin valmistusta ja sivutuotteiden hyödyntämistä. Business Finland tukee hanketta 5,6 miljoonalla eurolla. HÄSA Oikaisu Toisin kuin lehden Asiasta toiseen -palstalla kerrottiin (HäSa 15.7. Pellava öljypohjainen. Hiilidioksidipäästöillä aloitettiin EU:ssa päästökauppa vuonna 2005. Aqua. 96 90 (8,28/l) Tikkurila Aito punamultamaali 10 l Täyshimmeä, perinteisesti keitetty. Valk., sävytettävissä, peittävä puunsuoja. Pintaremontin kustannukset ovat noin 6. Valtioneuvoston kanslian mukaan hankitut kalusteet ovat pääasiassa kotimaista suunnittelua ja tuotantoa. A2), tulevat olympialaiset järjestetään Tokiossa eikä Lontoossa.. Kesäranta toimii myös edustustilana. Kanta-Hämeen pelastuslaitos muistutti torstaina Facebook-sivuillaan grillaajia kaasugrillin oikeasta käytöstä. Päästökauppa kasvatti tuotannon kuluja EU:n sisällä, mutta salli vapaan kaupan nimissä tuonnin Kiinasta. Grillin käyttämisessä on kuitenkin huomioitava riittävä etäisyys palaviin rakenteisiin, koska huonosti puhdistetun grillin vanhat rasvat voivat syttyä palamaan ja levittää tulipalon esimerkiksi talon rakenteisiin. Kesärantaan on tehty laaja saneeraus viimeksi vuosina 2003–2004. Hiilitullit otettiin pöydälle 20 vuotta liian myöhään. Tikkurila Unica Akva 0,9 l A. Tuli poltti noin hehtaarin verran maastoa lähellä Pakkaselan kylää Lammilla torstaina. House Terassija kalusteöljy 2,7 l Ruskea, vesiohenteinen. Yki Sokkelimaali 9 l Täyshimmeä, vesiohenteinen, betoni ja harkkopinnoille, sävytettävä
pantit 2,40) Aino KERMAJÄÄTELÖT 900 ml Ei laktoosittomat eikä kaurajäätelöt. Maatiaispossun FILEEPIHVIT 8 kpl/rs 920-1060 g (9,39-10,82kg) 2 29 RANSKAN-, JUUSTOja VALKOSIPULIPATONKI 260 g (4,96kg) 1 29 KPL MANSIKKARAPARPERIPITKO 360 g (10,97kg) Viljaporsaan FILEEPIHVIT Ranch, ruohosipuli-pippuri, maustamaton (10,86-11,58kg) BIOTIINI BALANS HAIR&NAIL 60 tabl GLUCOSAMIN STRONG 120 tabl. 3,70/l Raj. 1 99 PKT 6 95 KPL RS 3 95 KPL Viola TUOREJUUSTOT 200 g laktoositon (8,75kg) Kabanossi GRILLIMAKKARAT 250-400 g (4,98-7,96kg) 2 KPL Happy Joe SIIDERIT 4,7% 0,33 l tlk (6,48l) sis.pantin 0,15€/tlk Voimassa 15.7.2021 alkaen TLK 9 90 PRK 9 90 PRK SUURI ERÄ MELONEITA Kokonaisena. PERJANTAINA 16. Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30% jopa -75% Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Löydät meidät Facebookista ja Instagramista LOPPUVIIKON PARHAAT TARJOUKSET HÄMEENLINNAN K-CITYMARKETEISTA! Tarjoukset voimassa pe-su 16.-18.7. 1,08/l (sis. 2 erää/tal. Hämeensaaren ja Tiiriön K-citymarketeissa ellei tuotteen kohdalla toisin mainita. HEINÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A7 ww w. pantit 2,40) Raj. 3 KPL -22 % Ilman Plussa-korttia 4,29/kpl (4,77/l) Ilman Plussa-korttia 14,15–14,99/24–pack (1,48–1,59/l) (sis. Espanja. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. 24%) k-ruoka.fi/kauppa HÄMEENSAARI Hämeensaarentie 7, 13100 Hämeenlinna MA-LA 7-23, SU 9-23 TIIRIÖ Katsastusmiehentie 6, 13130 Hämeenlinna MA-LA 7-22, SU 9-22 Hämeensaaressa palvelutiskimme avoinna myös sunnuntaisin klo 20.00 asti. Tuotteita reilut, mutta rajalliset erät! TUORETORILTA! KG KG 1 49 KPL Omasta savustamo sta HERKULLI STA SAVUKAL AA 10 99 10 00 19 95 9 95 PAIKAN PÄÄLLÄ VALMISTETUT SUSHIT ON PARASTA! OMAN SUSHIKEITTIÖN käsintehdyt herkulliset SUSHIT 9 79 KPL Haapasalon HATSAPURILLO 350 g (27,97/kg) 3 50 Kesästä KAIKKI IRTI TUORETORILTA! 1 00 Palvelusta: Norjan LOHIFILEE ruodoton C-leikattu 14 95 KG 4 99 PKT NAUTA JAUHELIHA 17 % 700 g (7,13kg) 24 -PACK -26–31 % Pepsi, Pepsi Max ja Hartwall Jaffa VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 24-pack Pepsi Max Lime vain K–kaupoista. alv. 1 erä/tal. Järvikylän PEHTOORI tai RUUSTINNA SALAATIT Suomi
Maahantulorajoitukset ovat muuttumassa yhtenäisemmiksi, erityisesti täysin rokotettujen osalta. Matkustusrajoitukset heikentävät edelleen kysyntää Aasiassa.. –?Matkustamopalvelun näillä reiteillä toimittaa Airpro, koska emme päässeet tarvittavista työehtosopimusjoustoista sopimaan oman matkustamohenkilöstömme kanssa, kertoo Heidi Lemmetyinen Finnairin viestinnästä. Finnairin henkilöstöstä tämä koskee kuitenkin vain sataa henkilöä, eli 70:tä lentäjää ja 30:tä tekniikan työntekijää, sillä matkustamopalveluista vastaa Airpro oy. –?Mitä tulee päästökauppaan ja siihen liittyvien vapaiden oikeuksien vähittäiseen poistumiseen, niin sillä toki tulee olemaan kustannusvaikutus tulevan kymmenen vuoden aikana lentoliikenteeseen, Manner kommentoi kysymystä yhtiön tuloskatsauksen yhteydessä. –?Meidän kannaltamme hyvin tärkeää on, että tähän tulee eurooppalainen lähestymistapa eikä fragmentoitunut kansallinen lähestymistapa. Finnairin koko henkilöstöstä noin puolet eli 3?000 henkilöä on tällä hetkellä lomautettuna, minkä lisäksi moni toimistotyöntekijä tekee lyhennettyä työviikkoa. LISÄKUSTANNUKSIA lentoyhtiölle aiheuttaisi myös ehdotus biopolttoaineiden käyttömandaatista. TOIMITUSJOHTAJA Topi Manner totesi, että vaikka matkustusrajoituksia on purettu odotuksia hitaammin, ovat useat maat Suomen tavoin alkaneet avata matkustusta. –?Vaikka ennakoimme kysynnän kasvavan asteittain syksyllä, arvioimme liikennemäärien palautuvan pandemiaa edeltävälle tasolle aikaisintaan vuonna 2023, Manner sanoi. Järjestö kaipasi verotuksen sijaan kannustimia vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöön sekä ilmaliikenteen hallintapalveluiden yhdistämistä. Liikenneja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) puolestaan sanoi ministeriön tiedotustilaisuudessa, että Finnair on pitkään käynyt neuvotteluita uusiutuvan biopolttoaineen sekoitemäärän kasvattamisessa. –?Verot vievät teollisuudesta varoja, jotka voisivat tukea päästöjen vähentämistä laivaston uusimiseen ja puhtaisiin teknologioihin käytettävillä investoinneilla, IATA:n pääjohtaja Willie Walsh sanoi tiedotteessa. Finnair jatkaa rajallisen verkoston operointia, ja sillä on syksyn ja talven liikenneohjelmassaan noin 70 kohdetta, selvästi koronaa edeltävää määrää vähemmän. KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva Matkustuksen yhtiö odottaa elpyvän asteittain. Matkustajakäyttöaste oli vaatimaton 30,6 prosenttia. Finnair kyntää yhä syvästi tappiolla Töihinpaluu ei ole vielä selviö KOMMENTTI Sakari Hällfors @lannenmedia.fi F innairin puolivuotiskatsauksessa toimitusjohtaja Topi Manner julisti matkustajaliikenteen olevan avautumassa. Matkustusrajoituksia puretaan eri puolilla maailmaa, ja talvikaudella Finnairin verkostossa on 70 eri kohdetta mukaan lukien uudet reitit Tukholmasta Miamiin, Bangkokiin ja Phuketiin. Matkustajamäärä lähes kolminkertaistui 0,3 miljoonaan ja tarjotut henkilökilometrit kasvoivat yli 311 prosenttia. Edelleen lomautettuna olevalla Finnairin matkustamopalveluiden henkilökunnalla työtilanne jatkuu siis vaikeana, vaikka sivustakatsojan silmissä lentojen määrä kasvaisikin. Finnair ei siksi anna ohjeistusta koko vuoden liikevaihdosta. Yhtiö uskoo matkustuksen kasvavan syksyllä asteittain erityisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Liikevaihto lähti nousuun verrattuna viime vuoden syvään koronakuoppaan ja nousi vuodentakaisesta 63 prosenttia 112 miljoonaan euroon. STT Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner esitteli torstaina yhtiönsä puolivuosikatsauksen. Täysin uusina kaukoreitteinä tarjolle tulevat yhteydet Tukholmasta Floridaan ja Thaimaahan. Paketin tavoitteena on leikata vuoteen 2030 mennessä yli puolet unionin kasvihuonekaasupäästöistä vuoteen 1990 verrattuna. Finnair ennakoi, että kysyntä elpyy asteittain vuoden kolmannella neljänneksellä, mutta näkyvyys on edelleen heikko. Saa nähdä, luoko lentoliikenteen avaus uskoa myös lomautettujen keskuudessa. Koronakriisin vaikutukset näkyvät lentoliikenteessä vielä kauan, Manner ennakoi. Matkustusrajoitukset heikentävät edelleen kysyntää Aasiassa, jonka odotetaan avautuvan matkustajille joidenkin kuukausien viiveellä Eurooppaan verrattuna. Finnairin pitää Mannerin mukaan vielä tehdä huolellisempi vaikutusanalyysi siitä, mitä komission laaja ehdotuspaketti tulisi yhtiölle kaikkinensa tarkoittamaan. Se tuntuu pieneltä ihmeeltä, kun lomauttamismäärät ovat niin suuria kuin ovat. Siltä osin paketti vaikuttaa hyvältä, Manner sanoi. Viime syksynä Finnair myös irtisanoi 600 työntekijäänsä. Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA otti komission pakettiin selvän kielteisen kannan. –?Olisin aika luottavainen sen suhteen, että Finnairin vahva suhteellinen kilpailuasema Euroopassa ja jopa globaalisti tulee säilymään hyvänä, hän sanoi. Vertailukelpoinen liiketulos oli 151 miljoonaa euroa pakkasella, kun tappio vuotta aiemmin oli ollut 174 miljoonaa. Lentoja lisätään kysynnän kasvaessa. PERJANTAINA 16. Lomautetuille työntekijöille on myös mahdollista siirtyä Airprolle määräaikaiseen työsuhteiseen lentoja varten tämän vaikuttamatta Finnairin kanssa tehtyyn työsopimukseen. Euroopan komissio esitti osana ilmastopakettiaan muun muassa sitä, että lentoyhtiöille ilmaiseksi jaettavien päästöoikeuksien määrää on tarkoitus vähentää vuosittain. Hän huomautti, että alalla ei ole koronapandemian seurauksena voittopuskuria, josta ottaa kustannuksia pois. Uusista reiteistä syntyy Mannerin mukaan työtä jopa 270 suomalaiselle. –?Uskomme kysynnän lisääntyvän asteittain syksyn aikana erityisesti Euroopassa ja PohjoisAmerikassa, Manner sanoi tiedotteessa. Koronaa edeltävällä tasolla se lienee aikaisintaan 2023. –?Komission ehdotus EU:n laajuisesta uusiutuvien lentopolttoaineiden kasvavasta minimijakeluvelvoitteesta vuodesta 2025 alkaen luo suuren markkinan ja vähentää lentoliikenteen päästöjä progressiivisesti, yhtiön yhteiskuntasuhdejohtaja Ilkka Räsänen sanoi keskiviikkona tiedotteessa. STT Komission ilmastoesitys voi nostaa lentolippujen hintoja Nina Törnudd Finnairin tulos huhti-kesäkuussa oli edelleen syvästi tappiollinen. Ne siirtyisivät kokonaisuudessaan huutokaupan piiriin vuonna 2026. Henkilöstön vaihtuvuus on kuitenkin pysynyt samalla tasolla kuin pandemiaa ennen. Ensi syksynä yhteensä 300 matkustamohenkilöstön työntekijää palaa pitkäaikaiselta lomautukselta malliin, jossa he lentävät osan aikaa ja ovat osan aikaa ovat lomautettuna. Maahantulorajoitukset ovat muuttumassa yhtenäisemmiksi. HEINÄKUUTA 2021 A8 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Ilkka Hemmilä, Viivi Salminen Kustannukset hiilijalanjäljen pienentämiseksi tulevat tuomaan nostopainetta lentolippujen hintoihin, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner. Yhtiö arvioi, että vertailukelpoinen liiketappio on tämän vuoden kolmannella neljänneksellä samaa luokkaa kuin edeltävillä viidellä vuosineljänneksellä. Uusiutuvia polttoaineita valmistava Neste kertoi tuoreeltaan kannattavansa komission esittämää ilmastopakettia
Torstaina Suomessa raportoitiin 324 uutta koronatartuntaa. Molemmat havaintopaikat ovat veden ympäröimiä, mikä on vaikuttanut mitattuihin lämpötiloihin, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Sorsa. Järjestön toimitusjohtaja Tiina Tuurnala pitää välttämättömänä talvimerenkulun huomiointia. STT Suomen talous nousee koronakuopasta Suomen talouden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi toukokuussa 9 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus. Kasvulukuja selittää viime vuonna taloutta lamauttanut koronakriisi. Havainnot tehtiin Porvoon Kalbådagrundin majakan ja Lappeenrannan Hiekkapakan asemilla. THL:n ja STM:n mukaan tartunnat leviävät sosiaalisesti aktiivisten nuorten aikuisten keskuudessa esimerkiksi baari-illoissa ja juhlissa. –?Ehkä siinä kävi niin, että meitä ei kuunneltu tarpeeksi. Suomen Varustamot ry:n mukaan Suomen ulkomaankaupasta lähes 90 prosenttia kulkee meritse ympäri vuoden. Harakka ei osannut sanoa, millaisia vaikutuksia komission ehdotuksella Suomen kilpailukykyyn olisi. Lintilän mukaan vaikuttamista muun muassa liikenneja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) kanssa jatketaan. Yksi EU-komission keskiviikkona julkaisemista ilmastotoimista oli se, että päästökauppaa laajennetaan merenkulkuun, mutta siinä ei otettu huomioon talvimerenkulkua. KUVA: Roni Rekomaa / Lehtikuva Koronatartuntojen määrä on kasvanut kolmen viikon ajan. Ulkomailla saatujen tartuntojen osuus on laskenut aiemmasta. Kolmannes oli viime viikolla 10–29-vuotiailla. Kolmannes koronatartunnoista todettiin 20–29-vuotiailla ja 25 prosenttia 10–19-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa tartunnat kuitenkin painottuvat 18 vuotta täyttäneisiin. Tällä hetkellä komission ehdotuksessa merenkulku sisällytettäisiin päästökauppaan asteittain siten, että se olisi vuonna 2026 täysimääräisesti mukana. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 3?041 tartuntaa, mikä on 1?390 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä rikottiin Suomessa lämpöennätys, sillä yön alimmat lämpötilat olivat mittaushistorian korkeimmat eli 24,2 astetta. Ennusteet tulevan viikon tehohoitojaksojen määrästä ovat nousseet hieman. Huhtikuuhun verrattuna kausitasoitettu tuotanto kasvoi 0,4 prosenttia. Perussuomalaiset valitsee puolueen puheenjohtajiston ja puoluesihteerin elokuussa Seinäjoella. Tuurnala vetoaa Liikenneja viestintävirasto Traficomin laskelmiin, joiden mukaan alukset kuluttavat jäissä kulkiessaan 20– 60 prosenttia enemmän polttoainetta kuin avovedessä. JOS MERILIIKENTEEN päästöjen hinta on hyvin korkea, Suomen viennin suhteellinen kilpailukyky saattaa heiketä. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi torstaina, että vaikuttamistyötä EU:hun jatketaan. –?Tässä on selkeästi epäkohta. Ensimmäisen annoksen saaneiden raportoitu määrä nousi vuorokaudessa lähes 17?000:lla ja toisen 37?000:lla. STT Deltamuunnos vallitseva virustyyppi THL:n ja STM:n mukaan tartunnat leviävät sosiaalisesti aktiivisten nuorten aikuisten keskuudessa esimerkiksi baari-illoissa ja juhlissa. PERJANTAINA 16. Viivi Salminen, Ilkka Hemmilä Suomi pettyi, kun komissio ei kuunnellut Suomen toiveita talvimerenkulun erityispiirteiden huomioimisesta. Komission keskiviikkona julkaisemassa laajassa ilmastopaketissa nähtiin paljon hyvää, mutta virkamiehet ja ministerit lupasivat jatkaa vaikuttamista sen puolesta, että lopullisessa paketissa Suomen toiveet talvimerenkulusta otetaan huomioon. HEINÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A9 UUTISET Emmi Tilvis Deltamuunnos vallitsee tällä hetkellä Suomessa, sillä sen osuus koko maassa on yli 80 prosenttia tutkituista koronatestituloksista, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja sosiaalija terveysministeriö (STM) tiedotteessaan. Olemme maa, joka elää viennistä, ja meidän vientimme kulkee meriteitse. On arvioitu, että tästä tuleva korkeampi kustannus verrattuna kevyempiin aluksiin on noin yhdeksän prosenttia. Ilmatieteen laitoksen mukaan tämän vuoden edellinen ylimmän lämpötilan ennätyslukema, 33,9 astetta, mitattiin keskiviikkona Hyvinkäällä Uudellamaalla. Viime viikolla todetuista tartunnoista 12 prosenttia oli peräisin ulkomailta ja niistä aiheutuneiden jatkotartuntojen osuus 3 prosenttia. YLI PUOLET viime viikon koronatartunnoista todettiin 10–29-vuotiailla. Samalla myös huhtikuun kasvuluvut tarkentuivat niin, että työpäiväkorjatun tuotannon kasvu oli 7,1 prosenttia aiemmin arvioidun 6,4 prosentin sijasta. STT Torstai oli kesän toistaiseksi kuumin päivä. KORONAROKOTTEEN ensimmäisen annoksen oli THL:n mukaan torstaina saanut noin 3,5 miljoonaa ihmistä eli 63,1 prosenttia Suomen väestöstä. KUVA: Irene Stachon / Lehtikuva Heinolassa Päijät-Hämeessä mitattiin torstaina kuluvan vuoden korkein lämpötila, tasan 34 astetta, kertoi Ilmatieteen laitos. Hän työskentelee Helsingin yliopistossa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtorina ja toimii myös perussuomalaisten Suomen Perusta -ajatuspajan säätiön hallituksen puheenjohtajana. –?Siihen kuuluisi EU:n sisäinen merenkulku, satamassaolo ja lisäksi kolmansiin maihin suuntautuvan merenkulun osalta puolet päästöistä, työja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Eleonoora Eilittä avaa. Nopeinta kasvu oli palveluissa, joissa työpäiväkorjattu kasvu oli noin yksitoista prosenttia. STT Lintilä: ”Ehkä meitä ei kuultu tarpeeksi” Elinkeinoministeri Lintilä painottaa, että Suomi on maa, joka elää viennistä, ja Suomen vienti kulkee meriteitse. Puolueen nykyinen puoluesihteeri on espoolainen Simo Grönroos. Olemme selkeästi ottamassa kustannuspainetta suhteessa kilpailijamaihin, Lintilä sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina. Helleputken ennustetaan jatkuvan, mutta ei enää torstain lukemissa. Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala kommentoi Twitterissä, että tällä menolla koronakuilu on kohta kuitattu. STT Luukkanen pyrkii perussuomalaisten puoluesihteeriksi Järvenpääläinen kaupunginvaltuutettu Arto Luukkanen ilmoittaa Uuden Suomen blogissaan pyrkivänsä perussuomalaisten puoluesihteeriksi. Toisen annoksen rokotuskattavuus on nyt 25,7 prosenttia, mikä tarkoittaa hieman alle 1,43 miljoonaa ihmistä. Koronatapausten määrä on ollut Suomessa kasvussa kolmen viikon ajan, mutta sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on pysynyt vakaana. Talvimerenkulussa edellytetään Itämerellä jäävahvisteisia aluksia, jolloin ne ovat raskaampia ja kuluttavat enemmän polttoainetta. Luukkanen ylsi viime eduskuntavaaleissa varasijalle Uudenmaan vaalipiirissä. Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan vaikuttamistyötä kyllä tehtiin. Lisäksi alusten kulkeminen jäisissä vesissä vaatii lisää polttoainetta. Se vahvistaa torstaina mitatut lämpötilat lopullisesti perjantain aikana
–?Suurvaltajohtajien keskustelu aiheesta on aina positiivinen asia. Niinpä kyberturvallisuuden merkitys kasvaa yhä. Onko rikollisuus nyt kehityksessä edellä, kun kyberhyökkäyksiä tapahtuu. Jotta kyberrikollisuus ei roihahtaisi, puolustuksen on kehityttävä koko ajan. Se voi tarkoittaa joko kykenemättömyyttä käyttää digitaalisia palveluita tai uppoutumista liian syvälle digitaaliseen maailmaan, mikä voi johtaa syrjäytymiseen fyysisessä maailmassa. Tuohtunut Biden vaati viime viikolla, että Venäjä puuttuisi sen maaperältä tuleviin iskuihin, vaikka valtio ei olisikaan niistä vastuusta. Kyberiskujen seuraukset voivat olla vakavat. Professori Jarno Limnélliin mielestä Suomi voisi nousta kyberrauhanvälityksen suurvallaksi. Limnéllin kokemusten mukaan Suomea pidetään maailmalla luotettavana valtiona. Listalla ovat muun muassa terveydenhuolto-, energia-, ruokaja maataloussektori. –?Olemme yhä riippuvaisempia tämän päivän yhteiskunnan digitaalisesta maailmasta. Siitä on puhuttu vähemmän. Maailmanpolitiikassa kyberturvallisuus nousi ajankohtaiseksi, kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Venäjän johtaja Vladimir Putin keskustelivat aiheesta Sveitsissä kesäkuussa. –?Tämän listan kaltaisilla tavoilla pitää alkaa rakentamaan turvallista kybermaailmaa. Presidentit Joe Biden ja Vladimir Putin sopivat kesäkuussa yhteistyöstä kyberturvallisuudessa. Siksi Biden esitti Putinille kesäkuussa 16-kohtaisen listan kohteista, joihin hyökkääminen on kiellettyä, ”off-limits”. . –?Suomalaiset lähtivät 1950-luvulla Suezille rauhanturvaajiksi, ja Suomesta tuli rauhanturvaamisen suurvalta. Mielestäni edellytykset ovat nyt samanlaiset, ja Suomella on mahdollisuus nousta kyberrauhanvälityksen suurvallaksi, sillä tarve sille on iso. Viimeistään tämän kesän huipputapaamisissa kyberasiat ovat nousseet aivan maailmanpolitiikan ytimeen, Limnéll sanoo. SUURVALTOJEN välien kiristymisen kybermaailmassa on huomannut myös Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori ja Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen Jarno Limnéll. MIKÄ. KYBERRAUHA VAATII maailmanlaajuisia ponnistuksia ja laajaa yhteistyötä – samoin kuin esimerkiksi ilmastoasiat, joissa Suomi on ollut edelläkävijöiden joukossa. Hänen mielestään Suomen pitäisi käyttää tätä mainetta hyödyksi olemalla aktiivinen toimija kyberpolitiikassa. . Vertailukohdan voi löytää fyysisestä maailmasta: Punaisen Ristin toimintaa konfliktialueilla on yleisesti pidetty koskemattomana, mutta ei se anna lupaa hyökätä kaikkialla muualle, Limnéll huomauttaa. • Nykyään nämä maailmat ovat entistä tiiviimmin yhteydessä: yhteiskuntamme toimii pitkälti tietojärjestelmien ja verkkoyhteyksien varassa. On epäselvää, miksi näin on käynyt ja onko Yhdysvaltojen tai Venäjän valtioilla ollut asian kanssa jotain tekemistä. Kyberrauhan tavoittelemisessa on keskeistä, että suurvallat, kuten Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, saadaan mukaan. Kyberhyökkäys • Fyysisen maailman rinnalle on teknologian kehittymisen myötä muodostunut digitaalinen maailma eli kybermaailma. KYBERISKUJEN potentiaalinen uhka on valtava. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota syrjäytymiseen digitaalisessa maailmassa. –?En näkisi asiaa noin synkkänä, sillä myös turvallisuus kehittyy koko ajan. –?Keskustelussa kyberasioista on paljon samanlaisia piirteitä kuin neuvotteluissa ydinaserauhasta. Vähän myöhemmin venäläinen hakkeriryhmä iski Yhdysvaltoihin ja useisiin muihin maihin. LM–HÄSA Kyberturvallisuus on maailmanpolitiikan uusi ydinaseet . Teknologinen suojautuminen on vain yksi keino, sillä suurin osa tietovuodoista alkaa ihmisen tahattoman tai tahallisen virheellisen toiminnan seurauksena. KUVA: Mikhail Metzel/Sputnik/Kreml Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll. KUVA: Joel Maisalmi / LM, arkisto. Limnéll ymmärtää kritiikin mutta haluaa ajatella tätäkin asiaa positiivisen kautta. Kybersodasta puhutaan yhä enemmän maailmalla ja Suomessakin, mutta miltä näyttäisi kyberrauha. Limnéll ei kuitenkaan tahdo puhua ”kybersodasta”, vaikka digitaalisuus onkin tuonut yhden ulottuvuuden lisää sodankäyntiin. Biden ja Putin pohtivat, miten melkeinpä kaikessa eriseuraiset suurmaat voisivat yhdessä parantaa kyberturvallisuutta. HEINÄKUUTA 2021 A10 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Juho Niemistö Viime syksynä kauhisteltiin psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoa, ja heinäkuun alussa hakkerien iskun vuoksi suljettu ruotsalainen päivittäistavarakauppaketju Coop nosti aiheen taas pinnalle. PERJANTAINA 16. Mieluummin hän nostaa esille mahdollisuuden saavuttaa kyberrauha: sopu kybermaailman pelisäännöistä. . Pahimmillaan ne voisivat sekoittaa koko yhteiskunnan toiminnan. Heinäkuun alussa Coopinkin sulkenut, venäläisen REvil-hakkeriryhmän tietoturvaisku haittasi tuhansien yritysten toimintaa maailmanlaajuisesti – myös Yhdysvalloissa. Kyberturvallisuuteen pitäisi myös kiinnittää yhä enemmän huomiota yhteiskunnallisella tasolla. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Venäjän johtaja Vladimir Putin tapasivat Sveitsin Genevessä kesäkuussa. Seuraukset voivat ulottua fyysisen maailman puolelle. Digitaalisten palveluiden käyttämisen pitäisi Limnéllin mukaan olla jokaisen kansalaistaito. • Kyberhyökkäyksessä hyökätään digitaalisessa maailmassa, esimerkiksi asentamalla haittaohjelma sähköiseen järjestelmään. Suomessa voisi esimerkiksi katketa sähköt keskellä kylmintä talvea tai valtion kriittiset tiedot voisivat vuotaa, Limnéll perustelee. Kun ydinaseet tulivat, piti pystyä luomaan kansainvälisiä sopimuksia, joiden avulla lisättiin luottamusta eri toimijoiden välillä. Listaa arvosteltiin Yhdysvalloissa paikoittain siitä, että sen voi katsoa antavan luvan hyökätä kaikkiin muihin kohteisiin. Isku tehtiin Yhdysvaltojen itsenäisyyspäiväviikonlopun kynnyksellä. Siksi myös ihmisten valppautta ja osaamista pitää kehittää, Limnéll sanoo. Kybermaailmassa ollaan nyt samassa tilanteessa: pitää pystyä luomaan yhteisiä pelisääntöjä ja normeja, Limnéll vertailee. Tapaamisessa keskusteltiin muun muassa tavoista, joilla maat voisivat yhteisvoimin parantaa kyberturvallisuutta Venäjältä tulleista toistuvista hyökkäyksistä huolimatta. Uhkien korostamisen sijasta tärkeämpää olisi keskittyä siihen, miten kyberturvallisuus mahdollistaa digitaalisen maailman etuja – kuten palveluiden, koulutuksen ja työnteon tehostumista. Digimaailmassa sekä hyökkääjien että puolustajien tavat toimia kehittyvät jatkuvasti. Jos se ei toimi, seuraukset voivat olla hyvinkin vakavat. • Hyökkäyksille voi olla erilaisia motiiveja: rikollisilla raha, valtioilla poliittisten tavoitteiden edistäminen, aktivistiryhmillä pyrkimys vaikuttaa ja monia muita. Amerikkalaislehti The New York Times uutisoi tiistaina, että REvil on ”kadonnut” verkosta
Maailman toiseksi suurin talousmahti on toipunut pikavauhtia viime vuoden koronamontusta. HEINÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A11 UUTISET STT, AFP Frankfurt Saksan länsiosissa ainakin 45 ihmistä on kuollut ja kymmeniä oli torstaina edelleen kateissa rajujen sateiden ja tulvien takia. Talous kasvoi päättyneellä neljänneksellä 7,9 prosentin tahtia, kun alkuvuoden vauhti oli ennätysmäiset 18,3 prosenttia. Useat tiet ovat kokonaan tulvan alla, ja virtaus on voimakas. Epätoivoiset asukkaat ovat hakeneet turvaa kotiensa katoilta pelastushelikoptereiden kierrellessä yläpuolella. Tulvat ovat koetelleet etenkin maan ranskankielistä osaa Valloniaa. Ennusteissa Kiinan kansantalouden on kuitenkin arvioitu kasvavan noin kahdeksan prosenttia tänä vuonna. Lisäksi useat rakennukset sortuivat päivän aikana. RANKKASATEET ja tulvat ovat Saksassa pahimpia sään aiheuttamia tuhoja toisen maailmansodan jälkeen. Asukkaat ovat hakeneet turvaa kotiensa katoilta pelastushelikoptereiden kierrellessä yläpuolella.. Teollisuuden toimintaa on viime kuukausina puurouttanut pula tärkeistä raaka-aineista sekä puolijohteista, joita käytetään muun muassa elektroniikan ja ajoneuvojen valmistamisessa. Nousutahti on kuitenkin hidastumassa, sillä kuluttajien kysyntä ja teollisuustuotanto ovat jääneet odotuksia vaisummiksi. STT, AFP Peking Kiinan talouskasvu hidastui huhti-kesäkuussa vuoden alun rajusta tahdista, kertoo maan tilastokeskus. Epätavanomaiset sateet ovat piinanneet myös Saksan naapurimaita Luxemburgia, Hollantia ja Belgiaa. Niitä, jotka eivät pysty lähtemään, kehotettiin siirtymään rakennusten ylempiin kerroksiin. Merkel sanoi surevansa tulvissa henkensä menettäneitä. Hänen mukaansa kotikaupunki Mayen oli täysin valmistautumaton tuhoon. KUVA: AFP / Lehtikuva Saksassa yli 40 ihmistä on kuollut ja kymmeniä kateissa rajujen tulvien takia. Saksa on lähettänyt parisataa sotilasta näihin kahteen pahimmin kärsineeseen osavaltioon auttamaan pelastustöissä. Alkuvuoden huimien kasvulukujen takana oli toipuminen koronavirusepidemiasta, jonka vaikutus näkyi myös vertailuajankohdassa. Liegen läpi virtaavan Maasjoen ennustetaan nousevan vielä 150 senttiä. BBC:n mukaan Belgiassa ainakin kuusi ihmistä on kuollut. –?Luulimme, että se särkee ovemme, Müller sanoi. Rankkasateet ja tulvat kylvivät tuhoa Torstaina otetussa ilmakuvassa näkyy tulvivan Reinin sivujoen Ahrin aiheuttamia tuhoja Eifelin kylässä Saksan länsiosassa. –?Tilanne on erittäin vakava, hän sanoi. Kaikki pelastusjoukot työskentelevät tauotta ja vaarantavat henkensä, kertoi Saksan Rheinland-Pfalzin osavaltion pääministeri Malu Dreyer saksalaisten tiedotusvälineiden mukaan. Nordrhein-Westfalenissa ja Rheinland-Pfalzissa noin 200?000 kotitaloutta on ilman sähköjä. Keskus varoitti kuitenkin monista ulkoisista epävarmuustekijöistä. Ahrweilerin alueviranomainen Jürgen Pföhler kehotti ihmisiä jäämään kotiin ”ja mahdollisuuksien mukaan menemään ylempiin kerroksiin”. Kiinan talouden kasvu hidastui 7,9 prosenttiin Kiinan teollisuutta on vaivannut myös raaka-ainepula. –?Veden nousu on jatkunut koko yön. RHEINLAND-PFALZIN osavaltiossa yksistään Ahrweilerin kaupungin ympäriltä oli torstaihin mennessä löytynyt 19 vainajaa ja jopa 70 ihmistä oli yhä kateissa, sanoi poliisin tiedottaja AFP:lle. Esimerkiksi kylpyläkaupunki Spa on kauttaaltaan tulvan vallassa. Pohjoisempana NordrheinWestfalenin osavaltiossa Euskirchenin alueella on raportoitu 15 kuolonuhrista. –?Tämä on katastrofi! Ihmisiä on kuollut ja kadonnut, ja monet ovat vaarassa. Kuva on vientiin deoksidointiaineita tuottavalta tehtaalta Jiangsusta. Belgiassa armeija hälytettiin evakuoimaan ihmisiä esimerkiksi Rochefortissa. Rajoitukset ovat kuitenkin aiheuttaneet ongelmia taloudelle, eikä koronan vaikutuksista ei ole vielä päästy kokonaan yli. Kiina oli ainoa suurvalta, jonka talous kasvoi vuoden 2020 aikana, koska se sai koronan leviämisen nopeasti hallintaan. Tällaista tilannetta emme ole koskaan kokeneet. MYÖS BELGIASSA useiden päivien rankkasateet ovat nostaneet jokia yli äyräidensä. –?Toimia vaaditaan vielä tasaisen elpymisen ja kehityksen perustan lujittamiseksi, tilastokeskus sanoi. Tämän vuoden alussa syntyi mittava konttisuma Kiinan vientisatamiin, kun ahtaajien joukossa levisi koronatartunta. KUVA: Christoph Reichwein / DPA / Lehtikuva Saksassa sateet ja tulvat ovat pahimpia sään aiheuttamia tuhoja toisen maailmansodan jälkeen. Paikallisia viranomaisia huolestuttaa myös alueella olevan patosillan mahdollinen romahtaminen. Liittokansleri Angela Merkel sanoi olevansa järkyttynyt kuolemista ja tuhoista. Teollisuuden tuotanto kasvoi kesäkuussa 8,3 prosenttia, hieman toukokuun lukuja hitaammin. Belgiassa erityisesti Liegen ja Namurin maakunnat ovat kärsineet. Sateita on luvassa lisää tänään. Vuotta aiemmin Kiinan talous supistui lähes seitsemän prosenttia alkuvuoteen osuneiden mittavien yhteiskunnallisten sulkutoimien saattelemana. Hän muisteli, kuinka tulvavesi syöksyi yöllä hänen kotikatuaan pitkin ja piti kovaa meteliä. Esimerkiksi Liegen kaupungin pormestari kehotti kaupunkilaisia poistumaan alueelta. Vähittäismyynti puolestaan kasvoi kesäkuussa 12,1 prosenttia. PERJANTAINA 16. Siellä ei ole mahdollista päästä liikkeelle edes veneellä, sanoi Rochefortin pormestari Corine Mullens RTL-tvkanavalle. ALKUVUOTEEN NÄHDEN alhaisemmasta toisen neljänneksen lukemasta huolimatta tilastokeskus kertoi talouden elpymisen jatkuneen tasaisena vuoden ensimmäisen puolikkaan ajan. Eläkkeellä oleva Annemarie Müller, 65, katseli parvekkeeltaan veden peitossa olevaa puutarhaansa ja autotalliaan. Rheinland-Pfalzin ympäristöministeriö varoitti odotettavissa olevista tulvista Reinja Moseljokien vedenpitojen noustessa sateiden jatkuessa. Tämä on mieletöntä, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle. Sääennusteiden mukaan läntiseen Eurooppaan on tulossa lisää rankkasateita perjantainakin. –?Mistä kaikki tämä sade tuli
Samalla harjoitusmäärät ovat kasvaneet, kun Pesonen on päässyt ampumaan työajallakin ja saanut opiskelijan elämään verrattuna rahapuoltakin parempaan kuntoon. Pesonen on onnellinen, että pääsee edustamaan Suomea. –?Se oli hieno teko, sillä muuten kisat olisivat jääneet väliin, Pesonen kiittelee. Maapaikkaan johtanut kisareissu oli kuitenkin vaarassa jäädä Pesoselta sivu suun, sillä 2 500 euron matkabudjetista uupui lähes kaikki. Kersantti Pesosen pesti kestää vuoden 2023 loppuun, mutta toiveissa olisi jatkaa vuodelle 2024 – eli myös seuraaviin olympialaisiin. . Näin molemmat pääsivät olympialaisiin, mikä oli paitsi iso asia Suomen skeet-ampujille – myös urheilijoille itselleen. Tuttu ampumakaveri kuitenkin alkoi keräämään ”kolehtia” ja lopulta matkarahat järjestyivät. Näin koronaaikana edessä on kuitenkin eriLari Pesonen on valmistautunut Tokion olympialaisiin myös Lopen ampumaurheilukeskuksessa. On hyvä juttu, että jo harjoituksissa saadaan kilpailua aikaan. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi PERJANTAINA 16. –?Eetu on hyvä tyyppi ja loistava treenikaveri. Pesonen opiskeli Joensuussa matematiikan opettajaksi. PERJANTAINA 16. Nuo opinnot ovat nyt tauolla, sillä Pesonen toimii Panssariprikaatissa liikunta-aliupseerin määräaikaisessa virassa. Kun Tokion kisat siirtyivät vuodella eteenpäin, niin siirtyivät myös valinnat. Silti ensimmäisen maapaikan ampuneen Pesosen kisamatka oli pitkään epävarma. Tokiossa Suomen ampumajoukkueen täydentää Tokiossa trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela, joka on vuoden 2008 Pekingin olympialaisten kultamitalisti. Mielenkiinnolla odotan millaiset kisat siellä tulee olemaan, Pesonen miettii. Ylipäätään Lopella harjoittelee kovatasoisia ampujia ja olen päässyt hyvin mukaan porukkaan, vaikka olen liittynyt vähän myöhemmin, Pesonen pohtii. Maapaikka oli Suomen skeet-ampujille ensimmäinen sitten Ateenan olympiakisojen vuonna 2004, jolloin Marko Kemppainen ampui olympiahopeaa. 26-vuotias riihimäkeläinen Panssariprikaatissa liikuntaaliupseerina työskentelevä Lari Pesonen lähtee olympialaisiin hakemaan menestystä Eetu Kallioisen ohella.. Hän päätti sitten laittaa muutamia viestejä eteenpäin. Vaikka valintaspekulaatiot olivat esillä myös julkisuudessa, mitään keskinäistä säröä väleihin ei tullut missään vaiheessa. Lopulta hän kertoi, että voin ilmoittaa Ampumaurheiluliittoon, että lähden reissuun. Näin ollen molemmat Tokion skeet-ampujat ovat Kanta-Hämeen miehiä. Sen Pesonen kuitenkin tietää, että Tokio on heinä-elokuun olympialaisten ajaksi asetettu hätätilaan koronavirustilanteen vuoksi. Eetu Kallioinen oli ollut tasaisemmin paremmassa vireessä ja oli vahvoilla olympiaedustajaksi, vaikka maapaikka oli Pesosen itsensä ampuma. NYT KUN kisajoukkue on valittu, spekulaatiot ovat sinänsä turhia. POHJOIS-KARJALASTA kotoisin olevan Pesosen elämä on nykyään Kanta-Hämeessä. HEINÄKUUTA 2021 AMPUMAURHEILU Samuel Savolainen Lari Pesonen matkustaa perjantaina kohti Tokion olympialaisia, jossa hän edustaa kotimaataan Suomea skeet-ammunassa AlaHämeen Ampujien Eetu Kallioisen ohella. Suomella on kaksi edustajaa Tokion olympialaisissa skeetammunnassa ja molemmat heistä asuvat Kanta-Hämeessä. . HEINÄKUUTA 2021 A12 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Koska harjoituspaikalle oli pitkä matka, hän muutti Helsinkiin opiskelemaan maanmittausinsinööriksi. Nyt edessä ovat olympialaiset, jossa Pesonen ei vielä täysin tiedä mitä odottaa. –?Onhan se hieno homma, ei olympialaisiin jokainen pääse. Se potkii molempia eteenpäin. KUVA: Esko Tuovinen / HäSa Monen mutkan kautta olympialaisiin ”Ei olympialaisiin jokainen pääse.” LARI PESONEN . Tilanne kuitenkin ratkesi vailla dramatiikkaa Kallioisen ampuessa toukokuussa EM-pronssia ja toisen maapaikan. Suurin syy on se, että hän on tehnyt elämässään valintoja ampumisen ehdoilla. Hyvä, että se toinen maapaikka tuli, että ei tarvitse enää asialla spekuloida, Pesonen kuittaa. Pesonen ja Kallioinen harjoittelevat yhdessä Lopen ampumaurheilukeskuksessa ja ovat paljon treenikaveruksina tekemisissä keskenään. . Pesonen ampui Suomelle ensimmäisen maapaikan Tokioon Etelä-Koreassa maailmancupkisassa toukokuussa 2019. He edustavat kuitenkin eri seuroja – Kallioinen AlaHämeen Ampujia ja Pesonen Ilomantsin Erämiehiä. –?Eetu oli ampunut hyvin, eikä valintakuvio missään nimessä ollut selkeä. Jos olisi ollut selkeää, valinnat olisi varmastikin tehty aiemmin. –?Kisa se on samalla tavalla kuin muutkin kisat, joten sikäli paljoa ei muutu. –?Facebookin puolella asia tuli puheeksi. Hätätilan vuoksi olympiajärjestäjät ovat estäneet yleisöltä pääsyn tapahtumapaikoille
PERJANTAINA 16. Saka vaatii, että sosiaalisen median jättitoimijat tekevät enemmän kitkeäkseen alustoiltaan alaarvoisen kirjoittelun. HÄMEENLINNAN Tarmon Eino Vuori eteni 100 metrin alkueristä suoraan jatkoon eränsä kolmantena ajalla 10,77 (-0,6). Kahden päivän aikana ammutaan ensin viisi kierrosta eli yhteensä 125 kiekkoa, joiden perusteella kuusi parasta etenee finaaliin. –. JANAKKALAN Janan Onni Ruokangas kiskaisi keihäskarsinnasta myös lauantain finaaliin tuloksella 70,34 (5:s). Pohjanpalo antoi positiivisen testituloksen juuri ennen lomaltapaluutaan eikä ehtinyt olla kontaktissa Leverkusenin joukkueen, valmentajien tai muun henkilökunnan kanssa. HEINÄKUUTA 2021 lainen olympiakokemus, Pesonen sanoo. heinäkuuta. Hyvän ampumasuorituksen anatomia onkin paljon kiinni siitä, millaiseen mielentilaan urheilija suorituksen aikana pääsee. – Tiesin ennen starttia, mikä on tilanne aikojen suhteen, kun pääsin toiseen erään. Ottelu pelataan lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. HÄSA Onni Ruokangas nakkasi keihäänsä EM-karsinnassa viidenneksi. Mukana ei ole huonoja ampujia, joten korvien väli ratkaisee aika paljon, Pesonen sanoo. Välieriin pääsi 24 juoksijaa. –?Sanotaanko, että kun ensimmäistä kertaa menee radalle, kiekko kulkee kovaa. Tartunnan myötä suomalainen joutuu jättämään väliin Leverkusenin harjoitusleirin, joka alkaa Itävallan Zell am Seessä perjantaina. Hän voitti loput erät 11–6, 11–6 ja 11–7. SKEET-AMPUJIEN urakka alkaa heti kisojen alkupuolella 25.–26. Perjantain finaaliin eteni kärkikaksikko Iso-Britannian Jeriel Quainoo (10,26 PB) ja Ranskan Jeff Erius (10,35). sijalla, ja Soinin sijoitus on 50. sijaa miehittävä Ruusuvuori aloitti turnauksen tiistaina voitolla, kun Ruotsin Mikael Ymer kaatui erin 2–1. Hän oli alkueränsä kolmas ajalla 9.37,45. – Jotain pitää keksiä otteeseen, samanlaisia olivat kaikki heitot, jokainen lipesi kädestä. Emil Ruusuvuoren voitokkaasti alkanut taival Båstadin ATP250-tennisturnauksen miesten kaksinpelissä päättyi neljännesvälierävaiheeseen. Jaossa on yhteensä miljoona dollaria palkintorahaa, mikä tekee kilpailusta vuoden suurimman turnauksen. Alkuillan välierissä hän paransi aikaan 10,66 (+0,1), mutta jäi kuudenneksi. YLEISURHEILU Markku Tuominen Janakkalalainen Ilona Mononen eteni odotetusti 3000 metrin finaaliin Tallinnassa alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa. Hany on maailmanlistalla 39. Suomalaisen squashin ykköspelaaja Emilia Soini ylsi yhteen uransa kovimmista voitoista, kun hän pehmitti MM-kilpailujen avauskierroksella Egyptin Mayar Hanyn 35 minuutissa. Toisella kierroksella Soini kohtaa maailmanlistan ykkösen, Egyptin Nour el-Sherbinin. Lahden Ahkeran juoksija lähtee tilastokakkosena (9.17,24) lauantain 15 juoksijan finaaliin, johon aikavertailussa riitti 9.52,26. Niin ammut kuin harjoittelet. Vaikka sijoitus Tokiossa ratkeaa itse kilpailussa, Pesosen mukaan suuri osa ratkeaa jo ennen kilpailua. KUVA: Esko Tuovinen / HäSa Monen mutkan kautta olympialaisiin Joel Pohjanpalolla todettiin koronatartunta Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen hyökkääjällä Joel Pohjanpalolla on todettu koronavirustartunta. Aikavertailussa finaaliin vaadittiin 10,46 eli sama aika, joka on Vuoren ennätys. – Alkuerä oli ihan hyvä rento juoksu vaan jatkoon ja välierässäkin lähtö ja kiihdytys olivat onnistuneita, mutta lopussa juoksu hajosi. Törkyviestien kohteeksi joutunut Englannin miesten EM-finaalijoukkueen hyökkääjä Bukayo Saka avautui torstaina sosiaalisessa mediassa kokemuksistaan. Parin välipäivän jälkeen Vuorella on edessä vielä pikaviesti. KUVA: Heidi Lehikoinen, arkisto Soinille iso voitto MM-squashissa CHICAGO. Massakentällä pelattu ottelu kesti reilun tunnin. HEINÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A13 URHEILU PERJANTAINA 16. Tavoitteena oli juosta mahdollisimman rento juoksu ja se tuntuikin helpolta ja toivottavasti toimi hyvin valmistavana finaaliin, johon lähden tosi hyvin mielin, Mononen iloitsi. Soinia vastaan Hany vei ensimmäisen erän jatkopalloilla 13–11, mutta sen jälkeen oli Soinin vuoro loistaa. HÄSA Lari Pesonen on valmistautunut Tokion olympialaisiin myös Lopen ampumaurheilukeskuksessa. En halua, että kukaan lapsi tai aikuinen joutuu vastaanottamaan vihamielisiä viestejä, joita minä, Marcus ja Jadon olemme tällä viikolla saaneet, 19-vuotias hyökkääjä Saka sanoi. Karsintarajan 71,50 ylitti vain neljä heittäjää. Kun pääsee pisteeseen, että ampumatilanteessa näyttää, että kiekko on melkein paikallaan, silloin tietää olevansa kontrollissa. STT Ruusuvuori nöyrtyi Båstadissa BÅSTAD. MM-kisat pelataan Yhdysvaltain Chicagossa. Torstaina vastassa ollut Gombos sen sijaan ei antanut suomalaispelurille juurikaan mahdollisuuksia, minkä seurauksena maailmanlistalla sijalla 99 oleva slovakialaispelaaja vei kolmatta kertaa pelaajien välillä pidemmän korren. STT. Suomalaispelaaja sai torstaina pelatussa ottelussa vastaansa Slovakian Norbert Gombosin, joka eteni jatkoon lopulta erin 6–2, 6–4. Asiasta kertoi Pohjanpalon saksalaisseura Bayer Leverkusen verkkosivuillaan. Maailmanlistalla 80. No onneksi enempää ei vaadittu, kisahan on vasta lauantaina eli finaalissa kaikki peliin, tuumi 17-vuotias Ruokangas, jonka ennätys on 71,39. Viime kaudella hän pelasi lainasopimuksella Union Berlinissä. Saka, kuten Italiaa vastaan finaalin rangaistuspotkukilpailussa epäonnistuneet joukkuetoverinsa Marcus Rashford ja Jadon Sancho, on vastaanottanut sosiaalisessa mediassa loukkaavia ja rasistisia viestejä. STT Ilona Mononen ja Onni Ruokangas EM-finaaliin Tarmon Eino Vuoren tie katkesi 100 metrin välieriin, finaaliin olisi vaadittu ennätysjuoksua. Pohjanpalo on edustanut Leverkusenia vuodesta 2016 lähtien. Ukrainan Artur Felfner heitti ikäluokan maailman kärkituloksen 77,49. STT Saka vaatii sosiaalisen median jättejä toimiin LONTOO. Myös Aku Parviainen (69,26 6:s) ja Janne Läspä (68,92 8:s) nähdään finaalissa. Sekä alkuettä välierissä tarmolainen oli yhteisajoissa 18:s. Sillä hän oli kisojen tilastoyhdeksäs. Pohjanpalo, 26, pelasi kesäkuussa Suomen kolmessa EM-kisaottelussa ja teki Tanskaa vastaan joukkueen ainoan turnausmaalin. Vähän haikeilla fiiliksillä tällä hetkellä olen, mutta eiköhän kohta ole parempi fiilis, Vuori tuumasi. –?Olympialaisissa kaikki lähtee siitä, miten paljon on harjoitellut ennen sitä
Ykkösmaalivahdin paikka oli kuitenkin siirtynyt jo ennen Rinteen lopettamistakin HPK:n kasvatti Juuse Sarokselle. HEINÄKUUTA 2021 A14 HÄMEEN SANOMAT URHEILU ANALYYSI Samuel Savolainen @hameensanomat.fi M erkittävä suomalaisen jääkiekkoilijan pelaajaura NHL:ssä päättyi tiistaina, kun Nashville Predators tiedotti Pekka Rinteen lopettaneen. Ykköskierroksen varauksen epäonnistuminen on seuralle aina omanlaisensa katastrofi, eikä kukaan sellaista halua kokea. Ennen perjantain sprinttikarsintaa ohjelmassa ovat vain yhdet vapaat harjoitukset, joissa autojen säädöt pitäisi saada kohdalleen. Poilea on helppo uskoa, sillä niin toimittiin myös Saroksen – ja Rinteen – kohdalla. Vaikka maalivahtien urakehitys on arvaamaton laji, kuten NHL-varausvarovaisuus maalivahtien osalta kertoo, kaikki viittaa siihen, että Askarov tulee tarjoamaan vielä HPK-kasvatille jonain päivänä erittäin kovan haasteen. HPK-kasvatti Juuse Saros on Pekka Rinteen lopettamispäätöksen myötä entistä selkeämmin Nashville Predatorsin ykkösmaalivahti. Formula 1:n johto tavoittelee kisatapahtumien lisäämisellä enemmän ohituksia ja kilvanajon korostamista. Niissä 10 KHL-ottelussa, joissa hän on ollut tolppien välissä, hän on pelannut peräti 94,7 torjuntaprosentilla. MOOTTORIURHEILU Reima Rautiainen, Luis Vasconcelos Sprintti on 2000-luvulla pesiytynyt maailmanlaajuiseen urheilusanastoon. Saros tulee saamaan roiman palkankorotuksen hänen viimeisen kolmen kauden 1,5 miljoonan dollarin kausiansioihinsa. Saros nousi samalla myös NHL:n maalivahtien kärkipäähän ja sai kuudenneksi eniten ääniä NHL:n parhaan maalivahdin palkinnon saajaksi. Tuon varauksen teki Saroksen seura Nashville Predators. Sprinttikisan on määrä olla F1kisaohjelmassa myös syyskuussa Italiassa ja vielä sen jälkeen kauden aikana yhdessä kilpailussa, mahdollisesti Brasilian gp:ssä, jos koronatilanne ei aiheuta sen perumista. Pienimmällä varausnumerolla, yhdentenätoista, on varattu viime kesänä venäläismaalivahti Jaroslav Askarov. Tarkoituksemme on järjestää yleisölle parempi show ja luoda merkittäviä tapahtumia kaikille kolmelle kisapäivälle, formula 1:n moottoriurheilujohtaja Ross Brawn perustelee. Myös rata-autoilun formula ykköset siirtyy sprinttiaikaan, kun viikonloppuna Englannin Silverstonessa ajetaan MMsarjan pisteistä kymmenettä kertaa tällä kaudella. Siihen nähden seuroissa ollaan oltu kovin varovaisia käyttämään NHL:n varaustilaisuuksissa ykköskierroksen varauksia maalivahteihin. Ura oli upea. Siitä huolimatta, että Juuse Saros on niin hyvä maalivahti kuin on. Rinne vahvisti IltaSanomille myöhemmin, että samalla hänen koko pelaajauransa on päättynyt. Nashville Predatorsin Juuse Saroksella on edessään uransa toistaiseksi tärkeimmät sopimusneuvottelut. PAIKKA Nashvillen ykkösmaalivahtina on nyt entistä selkeämmin Saroksen, mutta ensin tämän pitää solmia Nashvillen kanssa hänen uransa toistaiseksi merkittävin pelaajasopimus. Koska MM-pisteitä on sprinttikilpailussa jaossa vain kolmelle parhaalle, tapahtuma ei välttämättä motivoi kuljettajia laittamaan kaikkea peliin. F1:n kärkikaistelua sprinttiuudistus tuskin sekoittaa. USEIN TOISTETTU lätkäklisee kuuluu, että maalivahti on jääkiekossa puoli joukkuetta. F1-talleille kisa-aikataulun kiristyminen aiheuttaa päänvaivaa. Häntä on ylistetty yhtenä sukupolvensa lahjakkaimmista maalivahdeista ja jotkut asiantuntijat ovat pitäneet häntä jopa kovimpana maalivahtilupauksena sitten NHL:n supertähtimaalivahti Carey Pricen. Askarov on kuitenkin osoittanut suurta lahjakkuutta. 17 kierroksen, noin sadan kilometrin mittaisessa sprintissä on lauantaina jaossa MM-pisteitä kolmelle parhaalle. Nashvillen GM David Poile lausui Hämeen Sanomille myös sen, että jos asiat tehdään oikein, prosessi Askarovin kanssa tulee viemään aikaa. Venäjää hän on edustanut aikuisten Euro Hockey Tourilla neljässä ottelussa torjuntaprosentilla 93,9. –. . Sprintti muokkaa kisaviikonloppua uusiksi niin, että Silverstonessa kaasutellaan perjantaina yhdet vapaat harjoitukset ja sen jälkeen aika-ajo, joka määrittää lähtöjärjestyksen lauantain pikakisaan. Saroksella voi olla uraa huipulla jäljellä jopa 10 vuotta, kun taas Askarovin matka ammattilaisena on vasta alussa. KUVA: Andrej Isakovic / Lehtikuva Sadan kilometrin pikakilpailussa on jaossa lisää MM-pisteitä. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa, arkisto Saroksen seuraava haaste peliajasta koputtaa pian ovelle . Rinne pelasi urallaan 15 kautta Nashville Predatorsissa ja voitti siinä sivussa parhaan maalivahdin Vezina-palkinnon. Kolmen peräkkäisen gp-voiton putkessa paahtava Red Bullin Max Verstappen on MM-sarjan pistekärkenä se kuljettaja, jonka muut haluavat haastaa. Formula 1 kosiskelee sprinttiuudistuksellaan uusia faneja Millainen on Alfa Romeon Kimi Räikkösen kyyti Silverstonessa, jossa ajetaan viikonloppuna myös pikakilpailu. Silverstonen MM-kilpailussa ajetaan 52 kierrosta, reilun 306 kilometrin mittainen matka. Se kertoo monesta asiasta, mutta myös siitä, että Nashville Predators on tosissaan venäläisnuorukaisen kanssa. Kuvaavaa on, että näiden kymmenen vuoden aikana ykköskierroksella on varattu 304 pelaajaa. Saroksen osalta kovin kilpailu ykkösmaalivahdin paikasta saattaa kuitenkin olla vielä edessä. Kolaririskit ja siten pääkilpailun lähtöasetelmien huonontuminen saattavat epäilyttää sadan kilometrin pikakilpailussa. Sprinttikilpailu puolestaan määrittelee lähtöruudut sunnuntain varsinaiseen kilpailuun, jossa on jaossa MM-pisteitä tavalliseen tapaan. Nashvillen GM David Poile totesi jo huhtikuussa Hämeen Sanomien haastattelussa, että hän on varma, että sopimusasia tulee hoidetuksi ja, että Saroksella on ”hyvä olla” Nashvillessa. Tällä tietoa ei ole syytä epäillä, ettei sopimus syntyisi. Viime kaudella Saros pelasi jo kaksikosta selvästi enemmän. Kaikkiaan Rinne pelasi kaikista suomalaisvahdeista eniten NHL-otteluja, yhteensä 683 runkosarjaottelua. Asiantuntijat ovat pitäneet Nashvillen varaamaa Jaroslav Askarovia kovimpana maalivahtilupauksena sitten NHL:n supertähtimaalivahti Carey Pricen. PERJANTAINA 16. Kaiken uutisoidun perusteella näyttäisi olevan selvää, että Saroksen tahtotila on jatkaa Nashvillen kanssa – ja Nashvillen tahtotila on jatkaa Saroksen kanssa. Voittojakin Rinteellä on suomalaisista eniten – 369. FORMULA 1 kosiskelee sprinttiuudistuksellaan puolelleen uusia faneja. Askarovin kohdalla kyse on todellisesta tulevaisuuden superlahjakkuudesta, joka oikein hiottuna voi olla todellinen timantti myös NHL:ssä. Tuolle asemalle on kuitenkin jo kovaa vauhtia kasvamassa erittäin varteenotettava haastaja, kirjoittaa Hämeen Sanomien urheilutoimituksen esimies Samuel Savolainen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana vain kuusi maalivahtia on varattu NHL:n avauskierroksella. SAROS ON tällä hetkellä 26-vuotias ja Askarov vasta 19. Sarokselle kirjattiin peliaikaa 36 ottelussa, kun taas Rinteelle enää 24 ottelussa. MM-pisteissä viidentenä oleva Mercedeksen Valtteri Bottas haluaa puolestaan haastaa edelleen ehtineet Red Bullin Sergio Perezin ja McLarenin Lando Norrisin. STT
18.00 Vaahteraliiga: Royals–Crocodiles. JanPan valmentaja Harri Suhonen piti ottelua viihdyttävänä, jossa JanPa sai luotua paljon tekopaikkoja ja siten ansaitsi voittonsa. kierros. kierros. Yhdeksän urheilijan maajoukkueesta Italian leiriltä puuttuu Mari Eder, joka keväällä vaihtoi valmentajaa. 15.00 Autourheilu, Porsche Supercup: Iso-Britannia. Miesten Kolmosen lohko B:n kärkijoukkue FC Hakan juniorijoukkueelle kauden avausottelunsa 4–2 hävinneen JanPan leirissä voitosta oltiin mielissään. 11.00, 13.00 Tennis, WTA 250. KUVA: Olli Hiidensalon arkisto ”Täällä Italiassa sykkeellinen ammunta korkealla on tärkeintä. – Se oli kaikkineen mielenkiintoinen ja hyvä setti, näki miten kroppa reagoi. Suomalaismiehet antoivat viestissä jo viime talvena olympianäyttönsä. Vajaan parin viikon leiri alkoi viime viikolla ja päättyy sunnuntaina. Muuten perusrutiinia harjoittelu on tässä vaiheessa kautta. 13.30, 15.30, 17.30, 19.30 Tennis: Hampuri, puolivälierät. EUROSPORT 2 13.30, 15.30, 17.30, 19.30 Tennis: ATP500. AMPUMAHIIHTO Markku Tuominen Suomen ampumahiihdon A-maajoukkue leireilee parhaillaan Pohjois-Italian Martellissa, josta haetaan korkeanpaikan kokemuksia kohti tulevaa olympiakautta. 08.30 Golf Major, The Open Championship: 2. heinäkuuta. Tilanne on huomioitu myös pelitaktisissa valinnoissa. pelipäivä. C MORE MAX 16.25 F1: vapaat harjoitukset: Iso-Britannia. Ammunta on niin erilaista korkeassa ilmanalassa. –?Vastustajan valmentaja sanoi tuossa, että he ovat saaneet treenata joulukuusta saakka – ja me vasta kesäkuusta. DISCOVERY+ 00.00 Golf, PGA Tour: Barbasol Championship. 00.00 PGA TOUR: Barbasol Championship. 19.00 Jalkapallo, Tanskan Superliiga: Midtjylland–OB. 18.00 Ravit. Ronaldo oli turnauksen paras maalintekijä viidellä osumalla yhdessä Tshekin Patrik Schickin kanssa. Kolmipäiväinen valtakunnallinen tapahtuma alkaa perjantaina kello 11 miniluokan maastokokeella, joka on tarkoitettu kilpailu-uraa aloitteleville ratsastajille. 17.45 Veikkausliiga: Onside-studio: Ilves–SJK. 22.00 Golf, LPGA Tour: Dow Great Lakes Bay Invitational. Yhteistyö on toiminut ja toivottavasti toimii jatkossakin, Suhonen sanoi. Lauantaina kello 8 alkaa avoin 80cm-luokka kouluja estekokeella ja iltapäivällä jatketaan maastokokeella. TV-URHEILU Kenttäratsastusta Suontaan kartanolla RATSASTUS Hämeen Sanomat Perinteinen Back on Trackkenttäratsastuskilpailu järjestetään viikonvaihteessa Suontaan kartanolla Hattulassa. –?Kivien ja kantojen kautta on saatu toistaiseksi nippu kasaan, mutta ohuella mennään. 18.15 Veikkausliiga: FC Lahti–IFK Mariehamn. Nedved kertoi 36-vuotiaan Ronaldon palaavan lomalta Juventuksen harjoituksiin 25. Cristiano Ronaldo jatkamassa Juventuksessa JALKAPALLO STT–AFP Torino Portugalilainen jalkapallotähti Cristiano Ronaldo on jatkamassa ensi kaudella italialaisseura Juventuksessa. VIAPLAY 02.00 Pesäpallo, Major League Baseball: Yankees–Red Sox. HÄSA. 20.00 Moottoriurheilu, FIM Speedway: Tshekin osakilpailu. JanPa kohtaa ensi viikon perjantaina seuraavassa ottelussaan Tampereen Kisatoverit kotikentällään. – Viikolla 18 alkoi taas treenit uutta kautta varten ja aseen tukki on uusittu. Maali oli Jokiselle jo kauden toinen yhtä monessa ottelussa. Sunnuntaina päättyneissä EM-kisoissa Ronaldon kipparoima Portugali putosi neljännesvälierävaiheessa hävittyään Belgialle 0–1. Ihan hyvin on nyt mennyt, vakuuttaa 30-vuotias Hiidensalo, jolla viime kaudella oli terveysongelmia. Lisää pelaajia kuitenkin kaivataan. Otetaan vastaan ja isketään kun on paikka, Suhonen kuvaili. Yleisten systeemien mukaan etenemme eli useammalla on jo rokotuksia ja testit hoidetaan sekä maskien ja käsihygienian kanssa ollaan tarkkoina, 25-vuotias Jänkä kertoo. MIESTEN maajoukkueeseen kuuluu Hämeenlinnassa asuva ja Lahden Hiihtoseuraa edustava Olli Hiidensalo, joka oli jo ennen maajoukkueleiriä omalla leirillään Anterselvassa. V SPORT JÄÄKIEKKO 20.00 Speedway GP: Praha. kerran kisatapahtuman, johon yleisöllä on vapaa pääsy. – Jäämme Suvi Minkkisen kanssa tänne Italiaan ja Vuokatista on tulossa myös maastohiihtäjiä leireilemään Livignoon ja asumme samassa hotellissa. Olympialaiset ovat pitkän jakson päätapahtuma. etappi. STT JanPalle kauden avausvoitto JALKAPALLO ACE–JANPA 1–2 Samuel Savolainen Janakkalan Pallon miesten edustusjoukkue otti miesten Kolmosessa kauden avausvoittonsa kukistamalla ACE:n Tampereella 2–1-vierasvoitolla. HEINÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A15 URHEILU Olympiavuoteen haetaan korkeaa ilmanalaa Erika Jänkä ja Olli Hiidensalo leireilevät Italiassa ampumahiihdon A-maajoukkueen kanssa ja päätavoitteena ovat Pekingin olympialaiset. Tänään oli farmin kautta HJS:stä apuja ja saatiin tasokas ryhmä. V SPORT URHEILU 08.30 Golf: The Open: 2. – Paljon olemme tehneet lajinomaista harjoittelua eli rulla-ampumahiihtoa. –?Puolustuspelissä ei kannata prässätä yhdentoista pelaajan voimin vaan ollaan enemmän puolustusmuodossa. Kolme viikko sujui hyvin, mutta väliin tuli maajoukkueleiri ja pitkät päivät kuormittivat. 19.55 F1: aika-ajot: Iso-Britannia. 13.10 Pyöräily, Ranskan ympäriajo Tour de France: 19. JÄNKÄ OLI mukana touko-kesäkuussa neljän viikon alppimajakokeilussa Vuokatissa. 10.00, 11.00, 16.00 Rantakäsipallon EM-kisat: Lohkovaihe. minuutilla voitto-osuman viimeistellyt Janek Jokinen. C MORE SPORT 2 13.00 WTA Tennis: Lausanne. VOITTO OLI lähtökohtiin nähden Suhosen mukaan erityisen maistuva. 18.00 Ravit: Toto5: Turku & Toto64: Axevalla. –?Olisimme voineet tehdä tänään vähän enemmänkin maaleja. PERJANTAINA 16. Aiemmin en sitä ole juurikaan tehnyt, mutta olympialaiset ovat korkealla ohuessa ilmanalassa. 18.00 Ravit. JanPan maaleista vastasivat torstaina jo seitsemännellä peliminuutilla iskenyt Ossi Lehtonen sekä toisella puoliajalla 53. kierros. RUUTU 13.00 Golf, Gant Ladies Open: päivä 2. 18.20 Ykkönen: TPS–KPV. 18.05 Moottoriurheilu, W Series: Silverstone, aika-ajot. Saa ottaa yhteyttä. C MORE SPORT 1 11.00 WTA Tennis: Praha. V SPORT GOLF 08.30 European Tour: The Open Championship 2. 12.45 Golf Major, The Open Championship: Featured Groups. Uusi valmentaja on itävaltalainen Reinhard Gösweiner, joka on toiminut Valko-Venäjän naisten valmentajana. Ensimmäiset näyttökilpailut ovat liiton kalenterissa lokakuun lopussa. Ennen FC Hakan junioreita vastaan pelattua ottelua JanPa oli kyennyt harjoittelemaan ennen kauden avausottelua yhdessä vain kolmisen viikkoa. Pitkäjänteistä työtä jatketaan ja tälle kaudelle korkeanpaikan harjoittelu on iso muutos. HÄSA Olli Hiidensalo leireilee Pohjois-Italiassa keräten korkeanpaikan kokemuksia. Torinolaisseuran johtajan Pavel Nedvedin mukaan lomalla oleva Ronaldo ei ole kertonut haluistaan vaihtaa seuraa. – Pekingin olympialaiset ovat totta kai ensi kauden päätavoitteena. Kisoissa noudatetaan voimassa olevia koronaohjeistuksia. Maajoukkueella on suunnitelmissa leireillä vielä uudelleen Italiassa elo-syyskuussa ennen kuin uusi kilpailukausi käynnistyy. 17.55 Superpesis: Koskenkorvan Urheilijat– Sotkamon Jymy, Seinäjoen JymyJussit–Vimpelin Veto, Manse PP–Kouvolan Pallonlyöjät, Siilinjärven Pesis–Joensuun Maila, Superpesis: Pesä Ysit, Lappeenranta–Kirittäret, Jyväskylä, Superpesis: Roihuttaret, Helsinki– Pesäkarhut Fanikamera, Superpesis: Mynämäen Vesa–Hyvinkään Tahko. Ammunta on niin erilaista korkeassa ilmanalassa.” OLLI HIIDENSALO YLE TV2 12.00 Rallin MM: viro, EK 5 live. 17.45 Superpesis: Haminan Palloilijat–Kiteen Pallo. Mukana on lähes 130 ratsukkoa. Pykälän takamatkaltahan tässä ollaan liikkeellä, Suhonen tokaisi. Ronaldon siirtohaluista on spekuloitu runsaasti, sillä Juventuksen viime kausi oli vaikea ja joukkue jäi Italian sarjassa neljänneksi. Minulla on ollut jalkojen kanssa ongelmaa, niin vaellukset ovat jääneet väliin ja olen korvannut niitä polkemalla pyörällä mäkiä. Viimeinen viikko oli vaikea, Jänkä muistelee. 22.00 LPGA Tour: Dow Great Lakes 3. 18.00 Rallin MM: Viro, EK 9 live. – Odottavaiset tunnelmat ovat olympiavuoteen, se tuo kyllä lisämotivaatiota harjoitteluun. EUROSPORT 1 13.17 Pyöräily: Maailmankiertue. 18.20 Subway Kansallinen Liiga: HPS–PK-35 Vantaa. Kaipaamme lisää pelaajia. Suontaan Ratsastajat järjestää jo 16. Sunnuntaina ratkotaan Back on Track-taitoratsastusmestaruus sekä ratsastetaan kansallinen suomenhevosten kenttäkilpailuluokka. Täällä Italiassa sykkeellinen ammunta korkealla on tärkeintä. Ahveniston Ampumahiihtäjien Erika Jänkä on jatkamassa omaa leiriään vielä ensi viikon Livingossa
päivän, 1/24 erikoiskokeen jälkeen: 1) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Toyota 1.42,8, 2) Craig Breen Irlanti, Hyundai jäljessä 0,1 sekuntia, 3) Teemu Suninen/ Mikko Markkula Suomi, Ford –0,4,4) Jari Huttunen/Mikko Lukka Suomi, Hyundai –0,6, 5) Mads Östberg Norja, Citroen –0,6, 6) Gus Greensmith Britannia, Ford –0,6, 7) Ott Tänak Viro, Hyundai –0,9, 8) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –0,9, 9) Sebastien Ogier Ranska, Toyota –1,2, 10) Andreas Mikkelsen Norja, Skoda –1,7. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 4, 6, 10, 16, 18, 19, 22, 25, 28, 30, 34, 37, 39, 40, 43, 51, 56, 61, 68 Kunkkunumero: 19 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 7, 8, 12, 14, 18, 20, 21, 22, 23, 25, 27, 39, 42, 46, 51, 52, 54, 57, 66, 70 Kunkkunumero: 27 Raviurheilu KAJAANI TOTO4 15.7. Suunnistus KUUSAMO Fin5-suunnistusviikko, kilpailupäivä 4/5: Keskimatkat, yleinen: Miehet, 5,8 km: 1) Aaro Aho Valkeakosken Haka 36.03, 2) Ruslan Glebov Ukraina, 36.40, 3) Einari Heinaro Helsingin Suunnistajat 37.28, 4) Mikko Eerola Tampereen Pyrintö 37.32, 5) Teemu Oksanen Ikaalisten Nouseva-Voima 37.51, 6) Oskari Liukkonen Hiidenkiertäjät 38.42. Toisella kierroksella Soini kohtaa maailmanlistan ykkösen, Egyptin Nour el-Sherbinin. 1500 m, alkuerät: 1) Ylies Mihoubi Ranska 3.47,59 …12) Santtu Heikkinen Suomi 3.50,96. Moukari (6 kg), karsinta (karsintaraja 76,50): 1) Merlin Hummer Saksa 79,90 …14) Arttu Härkönen Suomi 68,32. – Kylmänen karsiutui finaalista. KuPS jatkoon yhteismaalein 5–1. Ottelu pelataan perjantaina. Henry Uzochukwu 4–0, 89. Pesäpallo MIESTEN SUPERPESIS KaMa–PattU 1–2 (2–0, 2–4, 1–1, 0–1) KPL 12 8 3 1 107– 58 30 ViVe 12 10 2 148– 46 30 Manse 12 7 2 2 1 127– 64 27 SoJy 12 5 4 3 127– 77 23 IPV 8 3 1 2 2 69– 79 13 JoMa 14 4 4 1 5 101– 89 21 Tahko 13 4 3 6 103– 97 18 PattU 11 1 5 1 4 63– 61 14 KoU 12 3 2 2 5 91– 90 15 KeKi 13 3 3 1 6 76– 84 16 KiPa 14 5 3 6 87– 153 13 JymyJussit 12 4 2 6 67– 84 10 SiiPe 11 2 1 1 7 59– 139 9 KaMa 12 1 1 4 6 51– 106 9 HP 12 1 2 9 54– 103 5 NAISTEN SUPERPESIS Kirittäret–Pesä Ysit 2–0 (12–1, 13–0) Virkiä–Manse 2–0 (6–2, 3–0) Kirittäret 11 10 1 162– 29 32 Virkiä 13 7 4 1 1 109– 51 30 Pesäkarhut 11 9 1 1 110– 28 29 Manse 12 6 3 1 2 96– 57 25 SMJ 11 5 2 2 2 115– 53 21 Tahko 11 4 2 2 3 90– 80 18 KeKi 12 3 3 2 4 64– 78 17 Fera 10 3 2 5 62– 57 13 JoMa 11 2 1 3 5 71– 122 11 Roihuttaret 12 1 2 2 7 66– 99 9 MyVe 13 1 2 1 9 44– 107 8 Pesä Ysit 11 1 1 9 38– 158 3 SiiPe 12 2 10 35– 143 2 Pyöräily LUZ ARDIDEN, RANSKA Maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajo: 18. klo 9.00 alk. Meillä AINA ilmainen fileointi klo 9 alkaen 6 99 KG Kokonainen LOHI Norja raj. Seiväs, karsinta (karsintaraja 420): 1) Yksitoista parasta ylittivät 400, 12-13) Silja Andersson Suomi 390. Keihäs, karsinta (karsintaraja 71,50): 1) Artur Felfner Ukraina 77,49, 2) György Herczeg Unkari 73,74, 3) Lenny Brisseault Ranska 72,50, ...5) Onni Ruokangas Suomi 70,34, 6) Aku Parviainen Suomi 69,26, ...8) Janne Läspä Suomi 68,92. 7. Naiset, 4,5 km: 1) Inka Nurminen Jämsän Retki-Veikot 37.14, 2) Siiri Silvennoinen Kalevan Rasti 37.15, Saana-Maria Rahko SK Pohjantähti 37.51, 4) Karoliina Ukskoski Lahden Suunnistajat -37 39.15, 5) Ida Haapala Espoon Suunta 39.41, 6) Anni Haanpää Tampereen Pyrintö 39.44. päivän jälkeen (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m): 1) Saga Vanninen Suomi 3 751 pistettä (13,55/-0,1 m/s, 178, 14,90, 24,85/+0,5), 2) Sofie Dokter Hollanti 3 573 (14,01, 181, 12,30, 24,60), 3) Abigail Pawlett Britannia 3 486 (13,75, 172, 11,73, 24,32), ...8) Neea Käyhkö Suomi 3 288 (14,31/-0,8, 175, 11,15, 25,61/-0,2). Kilpailusta ajetaan perjantaina kahdeksan erikoiskoetta. 3 000 m, alkuerät: 1) Anastasia Palujan Valko-Venäjä 9.32,56, …8) Ilona Mononen Suomi 9.37,45. 1,5 kg/ vakuumi Atria ARTESAANI RAAKAMAKKARAT 225-240 g (11,63-12,40/kg) Atria rapea vinaigrette KAALISALAATTI 300 g Suomi (4,97/kg) KURKKU Suomi ERÄ ERÄ ERÄ ERÄ SUOMI SUOMI SUOMI SUOMI PANNUAHVEN tai SIIKA Lokan tekoallas / Sodankylä (säävaraus) Amerikkalainen jalkapallo Miesten Vaahteraliiga: Crusaders–Roosters 6–57 (6–36) Autourheilu TARTO Rallin MM-sarjan kilpailu 7/12 Viron ralli, tilanne 1. Alkuerät: 1) Rhadisat Adeleke Irlanti 11,37 …15-17) Kylmänen 11,76 (0,2), ...24) Anna Pursiainen Suomi 11,89 (0,2). lähtö: 1 Hilma Hilpeämieli, poissa: 2. – Korkealaakso ja Saari finaaliin, Maine karsiutui. PERJANTAINA 16. – Suomalaiskolmikko finaaliin. klo 9.00 alk. Ottelu pelataan lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Ottelu ratkesi 35 minuutissa. Urho Nissilä 1–0, 24. Alkuerät: 1) Jeff Erius Ranska 10,29, 2) Quainoo 10,30 …19) Vuori 10,77 (-0,6), ...21-22) Peltola 10,80 (-0,9 m/s),... – Andersson finaaliin. – (mukana 25 kilpailijaa.) Alkuerät, välierät ja karsinnat: Miehet: 100 m, välierät: 1) Jeriel Quainoo Britannia & Toby Makiyawo Britannia 10,26, ...18-20) Eino Vuori Suomi 10,66 (+0,1 m/s), ...21) Arttu Peltola Suomi 10,67 (+1,3). kierrosta: Emilia Soini Suomi–Mayar Hany Egypti (31) 3–1 (11–13, 11–6, 11–6, 11–7). NSI Runavik, Färsaaret–Honka ja Puskas Akademia, Unkari–Inter myöhemmin. otteluita: KuPS–Noah, Armenia 5–0 (4–0) 13. Naiset: 1) Sofia Haajanen SK Pohjantähti 2.59.11, 2) Ukskoski 2.59.28, 3) Sanna Kauppila Angelniemen Ankkuri 3.00.11, 4) Marttiina Joensuu SK Pohjantähti 3.00.25, 5) Silvennoinen 3.00.29, 6) Haanpää 3.01.28. – Vuori ja Peltola karsiutuivat finaalista. lähtö: 2 Darwin P., poissa: 8 4. – Kellgren karsiutui. Aniekpeno Udoh 3–0, 39. Palvelemme: HATTULA ma-la 7-22, su 10-21 • HÄTILÄ ma-pe 7-22, la 8-22, su 9-22 • TURENKI ma-pe 7-22, la 8-22, su 9-22 H Ä T I L Ä T U R E N K I H A T T U L A JÄÄSALAATTI 100 g Suomi (7,90/kg) Tavallista parempi ruokakauppa Tarjoukset voimassa pe–su 16.-18.7.2021, ellei toisin mainita. 7-ottelu, tilanne 1. NEWPORT, USA Miesten ATP250-turnaus, palkintoarvo 535 535 dollaria: Nelinpelin 1. kierroksen ottelu keskiviikkona: Harri Heliövaara Suomi/John-Patrick Smith Australia (3)–Nathaniel Lammons/Jackson Withrow USA 6–4, 6–7 (2–7), 10–7. – Härkönen karsiutui finaalista. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 2, 3, 6, 12, 20, 22, 23, 27, 28, 30, 31, 34, 36, 44, 48, 61, 63, 65, 69 Kunkkunumero: 36 Torstai 15. Mourenx-Libourne 207 km. Rahapelit KENO Keskiviikko 14. Oikea rivi: 1. Yleisurheilu TALLINNA Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut, 1. Ympäriajo päättyy sunnuntaina Pariisiin. 3000 m ej, alkuerät: 1) Marta Serrano Espanja 10.21,76, ...4) Moona Korkealaakso Suomi 10.23,02, …12) Venla Saari Suomi 10.34,23, ...17) Lotta-Maria Maine Suomi 10.45,58. lähtö: 4 B.G.Frida, poissa: 8 Voitonjako: 4 oikein voitto-osuus 201,01 e. – Pursiainen karsiutui välieristä. – Mononen finaaliin. Naiset: 100 m, välierät: 1) Minke Bisschops Hollanti 11,35, 2) Rhadisat Adeleke Irlanti 11,38 …16) Johanna Kylmänen Suomi 11,74 (+1,9). – Björkgren karsiutui välieristä. Lucas Rangel 5–0. Perjantaina kisataan päätöslajeina pitkät matkat. – Ruohola karsiutui. Kiekko, karsinta (karsintaraja 53,00): 1) Violetta Ignatjeva Neutraali/Venäjä 56,16 …21) Patricia Kellgren Suomi 43,13. Ralli päättyy sunnuntaina. karsintakierroksen 2. 7. Palvelemme: HATTULA ma-la 7-22, su 10-21 • HÄTILÄ ma-pe 7-22, la 8-22, su 9-22 • TURENKI ma-pe 7-22, la 8-22, su 9-22 H Ä T I L Ä T U R E N K I H A T T U L A HERKKUTORILTA PE-LA HERKKUTORILTA PE-LA HERKKUTORILTA PE-LA HERKKUTORILTA PE-LA 99 NIPPU 79 KG 99 KG 6 00 2 KIMPPUA 7 95 KG 9 95 KG 1 49 KG 1 29 KG 9 95 KG 6 95 KG 2 79 KG klo 9.00 alk. Jalkapallo EUROOPAN KONFERENSSILIIGA Miesten Euroopan konferenssiliigaa, 1. etappi, Pau–Luz Ardiden, 129,7 km: 1) Tadej Pogacar Slovenia, UAE Emirates 3.33.45, 2) Jonas Vingegaard Tanska, Jumbo-Visma jäljessä 2 sekuntia, 3) Richard Carapaz Ecuador, Ineos sama aika, 4) Enric Mas Espanja, Movistar –13, 5) Dan Martin Irlanti, Israel Start-Up Nation –24, 6) Sepp Kuss USA, Jumbo-Visma –30, Kokonaiskilpailu: 1) Pogacar 75.00.02, 2) Vingegaard –5.45, 3) Carapaz –5.51, 4) Ben O'Connor Australia, AG2R –8.18, 5) Wilco Kelderman Hollanti, Bora-Hansgrohe –8.50, 6) Mas –10.11 Seuraava etappi: 16. päivän suomalaistulokset: Finaalit: Naiset: 10 km kävely: 1) Julia Khalilova Neutraali/ Venäjä 46.14,21, 2) Eliska Martinkova Tshekki 46.23,74, 3) Maele Bire-Heslouis Ranska 46.32,94, …12) Heta Veikkola Suomi 49.39,40, ...25) Ellen Seisto Suomi 54.44,84. Koripallo NBA 4/7 loppuottelu (4 voitolla mestaruus): Milwaukee–Phoenix 109–103 (52–52) Otteluvoitot 2–2. 2 kalaa/talous TERTTUNEILIKKA 10 kpl/kimppu Turkki Yksittäin 3,90 kimppu HUNAJAMELONI ja CANTALOUPEMELONI Espanja MINIVESIMELONI Espanja SIPULINIPPU (säävararaus) Suomi VILJAPORSAAN GRILLIPIHVIT (paistista) Suomi KESÄLESKEN GRILLIPIHVI viljaporsaan ulkofileestä Suomi HK Viljaporsaan maustamaton ULKOFILEE n. Kolmiloikka, karsinta (karsintaraja 13,25): 1) Maja Åskag Ruotsi 13,62 …23) Ilona Ruohola Suomi 12,38 (+1,1). lähtö: 6 Copper Cloud, poissa: 8 3. – Heikkinen finaaliin. Squash CHICAGO, USA MM-kilpailut, palkintoarvo miljoona dollaria: Naiset, 1. 25) Alexander Björkgren Suomi 10,84 (-0,7 m/s). Kokonaiskilpailu: Miehet: 1) Glebov 2.52.22, 2) Heinaro 2.56.15, 3) Aho 2.57.28, 4) Arttu Syrjäläinen Helsingin Suunnistajat 3.00.25, 5) Eerola 3.02.32, 6) Topi Penttinen MS Parma 3.09.17. HEINÄKUUTA 2021 A16 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Tavallista parempi ruokakauppa Tarjoukset voimassa pe–su 23.-25.4.2021, ellei toisin mainita. Tennis BÅSTAD, RUOTSI Miesten ATP250-turnaus, Båstad Open, palkintoarvo 481 270 euroa: Kaksinpelin neljännesvälierät: Norbert Gombos Slovakia–Emil Ruusuvuori Suomi 6–2, 6–4. 7. Daniel Carrillo 2–0, 36. Heliövaara ja Smith kohtaavat puolivälierässä USA:n William Blumbergin ja Jack Sockin. TULOSPÖRSSI
PERJANTAINA 16. HEINÄKUUTA 2021 AJASTIN • MIELIPIDE • KULTTUURI • TEEMAT • RADIOJA TV-OHJELMAT • SÄÄ Vivi ja muut kissat muuton edessä Kissakoti Kattila on löytänyt uudet toimitilat, jotka nekin sijaitsevat Kantolassa. 6 AJASTIN B2–B3 Kaupunginorkesterin viime hetket koottiin kirjaksi 6 KULTTUURI B6–B7 ESKO TUOVINEN / HÄSA
Kissakoti Kattilan väki on kiitollinen liinavaatelahjoituksista, mutta isoja määriä on hankala kantaa tulevaan muuttokuormaan. Hän pyrkii myös voittamaan kissojen luottamuksen. –?Joudumme miettimään, mistä kuluista voimme karsia, että saamme vuokran maksettua, Piia Santama toteaa. Santama toivookin, että lahjoittajat seuraisivat kissakodin liinavaatetarvetta heidän nettisivuiltaan. –?Nyt olisi myös hyvä aika ihmisille adoptoida kissa. Kissakoti Kattilalla on Hämeenlinnan kaupungin kanssa sopimus löytökissojen hoitamisesta, mistä sille maksetaan vuoKissakoti Kattilan tilojen siivoaminen on yksi vapaaehtoisena toimivan Hertta Korvenojan tehtävistä. Olisi hieno tapa auttaa meitä muutossa tarjoamalla kodittomalle kissalle koti. Lisäksi liikuntarajoitteisten asiakkaiden on mahdotonta päästä nykyisiin, kellarissa sijaitseviin tiloihin kapeita rappusia pitkin. Tilat ovat myös sokkeloiset. HEINÄKUUTA 2021 B2 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN Susanna Lähdekorpi Hämeenlinna Parikymmentä vuotta Kissakoti Kattilan käytössä vanhassa perunajauhotehtaassa Vanajantie 10 A:ssa olleet toimitilat vaihtuvat uusiin, kun kissakoti muuttaa syyskuussa Puusepänkatu 5:een. Uudetkin tilat sijaitsevat Kantolassa – samassa talossa kirpputori Kantolan Kellarin kanssa, mutta sisäpihan puolella. –?Nykyisissä tiloissa ei myöskään ole ulkotarhoja kissoille eikä juuri ikkunoita, joista ne näkevät ulos. –?Lämmitys toimii epätasaisesti. . Hän pitää erityisesti kissojen sosiaalistamisesta. Uusikin paikka sijaitsee Kantolassa.. Toimintansa uusissa tiloissa kissakoti aloittaa 15. KUVAT: Esko Tuovinen / HäSa Adoptoi kissa, autat kissakotia muuttopuuhissa . Sängyllä ruokailee Musu ja ylhäällä loikoilee Singer. –?Yritämme uudessa paikassa järkeistää varastointia niin, että meillä olisi sopiva määrä lahjoituksena saatuja liinavaatteita ja kissojen tarvikkeita. Kissakoti Kattila muuttaa Vanajantieltä syyskuussa. Kissat sairastelevat, ja niille tulee hengitystieinfektioita, mikä lisää lääkärikuluja, ja kissojen lääkintä ja hoito sitovat normaalia enemmän resursseja. syyskuuta. PERJANTAINA 16. . HÄMEENLINNAN kissojen ystävät ry:n hallituksen puheenjohtaja Piia Santama kertoo, että syynä muuttoon ovat epäkäytännölliset, talvisin kylmät ja kissojen viriketoiminnan kannalta toimimattomat tilat. . TILAA Puusepänkadun kissakodissa on suurin piirtein saman verran kuin Vanajantielläkin eli noin 250 neliömetriä. Meidän täytyy hoitaa myös kissojen mielenterveyttä ja mahdollistaa niille lajityypillistä käyttäytymistä. Uudessa paikassa vuokra on nykyistä kalliimpi ollen 1?600 euroa kuukaudessa. –?Pystymme ylläpitämään myös saman määrän kissoja kuin nyt, eli tarvittaessa meille mahtuu sata kissaa. Näin paikat on helpompi pitää siisteinä, Santama kertoo
Kodinvaihtajakissojen määrä on vähentynyt. VARAINHANKINTAA Kissakoti Kattilalle tekeviä vapaaehtoisia on kymmenkunta. JOS KISSOJEN KYSYNTÄ onkin kasvanut, niitä päätyy tällä hetkellä Kissakoti Kattilaan noin puolet aiemmasta määrästä. –?Kulumme ovat niin suuret, että meidän toimintamme ei oikeasti pyörisi ilman yksityisiä lahjoittajia ja meidän vapaaehtoisiamme, jotka tekevät aktiivisesti varainhankintaa. Vaativia kissanhoitotehtäviä suorittavia vapaaehtoisia on neljä, joista Piia Santama on yksi. PERJANTAINA 16. Uuden omistajan on löytänyt tähän mennessä 120 kissaa. –?Pienikin apu auttaa. Ihmiset, jotka olivat jo aiemmin harkinneet lemmikin ottamista, näkivät nyt tilaisuuden tulleen, kun he joutuivat olemaan kotona, Piia Santama kertoo. Kissakoti työllistää yhden osaaikaisen työntekijän. ENNEN KORONAA uuden kodin Kissakoti Kattilan kautta sai vuosittain noin 170 kissaa. –?Tärkeää on myös ajan viettäminen ja leikkiminen kissojen kanssa. Heitä tarvitaan kaikilla osa-alueilla. Kotia odottavien kissojen vapaaehtoishoitajia on kahdeksan. Ihminenhän yleensä näkee eläimissä itseään, Korvenoja naurahtaa. Korvenoja rohkaisee tulemaan vapaaehtoiseksi tai lahjoittamaan rahaa toimintaan. Sitä ennen hän kävi ”epäsäännöllisen säännöllisesti” tervehtimässä kissoja Hämeenlinnan teatterin harjoitusten välillä. Haluan sosiaalistaa niitä ja voittaa niiden luottamuksen, jotta ne kesyyntyvät ja saavat näin helpommin uuden kodin. Töihin kuuluu paikkojen siivoaminen, kissojen ruokinta ja lääkitsemisessä auttaminen. Kissoja ei enää hylätä niin paljon kuin ennen, Piia Santama kertoo syyksi. HÄN KÄY KISSAKODISSA auttelemassa kerran viikossa. Rehti-kissa seurailee kellaritilojen pienestä ikkunasta lajityypillisesti ulkomaailman tapahtumia. Kissat pitäisi leikata, tai muuten populaatio vain lisääntyy. Tänä vuonna kysyntä on Santaman mukaan ollut jo hiljaisempaa. Toivon, että ihmiset pyytäisivät meitä apuun populaation kiinniottamisessa ja uuden kodin etsimisessä. Hän pitää erityisesti kissojen sosiaalistamisesta. Sylissä on Luumu, ikkunalaudalla Turbo. –?Meillä on tarve sitoutuneille vapaaehtoistyöntekijöille. Löytöja populaatiokissojen lisäksi Kissakoti Kattila ottaa vastaan kissoja, jotka ovat jäämässä ilman kotia esimerkiksi perheenjäsenen allergian tai avioeron takia. Hän toivookin, että ihmiset eivät ruokkisi vapaana kulkevia populaatiokissoja. KUVAT: Esko Tuovinen / HäSa dessa 20?000 euroa. HEINÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B3 AJASTIN Kissakoti Kattilan tilojen siivoaminen on yksi vapaaehtoisena toimivan Hertta Korvenojan tehtävistä. –?Puolet meidän tiloistamme on nyt tyhjillään, vaikka maaseutu on täynnä kituvia kissoja. Meidän tilojemme pitä olla tehokäytössä, eivät asiat muuten muutu, Santama toteaa. –?Rakastan kissoja! Niissä on tiettyä herkkyyttä, ja ne ovat varovaisia, uteliaita ja itsenäisiä. –?Koronan aikana kissojen kysyntä räjähti! Vuonna 2020 meiltä lähti 287 kissaa uuteen kotiin. –?Meillä on ollut täysi työ erotella ne, jotka ovat oikeasti sitoutuneita ottamaan lemmikin tämän loppuelämäksi eivätkä vain poikkeustilan ajaksi. Populaatiokissojen alkuperänä on usein esimerkiksi leikkaamaton ja valvomaton kotikissa. Vapaaehtoisena rakkaudesta kissoihin ”Joudumme miettimään, mistä kuluista voimme karsia, että saamme vuokran maksettua.” PIIA SANTAMA Hämeenlinnan kissojen ystävät ry:n hallituksen pj Kissakotiin tuodut, vapaina liikkuneet kissat pitää sosiaalistaa, jotta ne saisivat helpommin uuden kodin.. Hän pyrkii myös voittamaan kissojen luottamuksen. –?Ei ole oikein, että niitä ruokitaan, mutta ei hoideta muuten. Susanna Lähdekorpi Hämeenlinna Hertta Korvenoja on toiminut vapaaehtoisena työntekijänä Kissakoti Kattilassa puolisen vuotta. Sängyllä ruokailee Musu ja ylhäällä loikoilee Singer. Vapaaehtoisilla saisi mielellään olla auto käytössään, ja heillä pitäisi olla innostusta käydä ottamassa kiinni populaatiokissoja maaseudulta. –?Ennen keskiarvo oli, että meillä oli jatkuvasti noin 80 kissaa, kun nyt luku on monta kuukautta ollut noin 40. Yhdistys ei kuitenkaan anna kissoja kaikille halukkaille. Uusissa tiloissa uloskatselumahdollisuuksia on huomattavasti enemmän. Myöskään populaatiokissoja ei mainostamisesta huolimatta toimitettu kissakotiin keväällä. Näitä kissoja sanotaan kodinvaihtajiksi. HÄSA Hämeenlinnan kissojen ystävät ry:n hallituksen puheenjohtaja Piia Santama toimii myös vapaaehtoisena kissojenhoitajana kissakodissa
NIIDEN, JOTKA ovat antaneet panoksensa kukin tahollaan työelämässä, tulee voida nauttia eläkevuosistaan. Onko sen jälkeen kyse kenties pelkästään kuoleman odottelusta. Lapsuuden ja nuoruuden sanotaan olevan parasta aikaa, koska silloin elämä on edessäpäin. Tarvitseeko enää iäkkäänä ottaa muutosriskiä. Mitä tämä vaihe oikein tarkoittaa. Tarvitaan lisää terveyspalveluita, entistä enemmän kotona asumisen tukea, hoiva-asumisen paikkoja ja uusia palveluasumisen muotoja. 65 vuotta täyttäneiden kuntalaisten määrän ennakoidaan ylittävän 4500 henkilöä vuoteen 2025 mennessä. Kuva ikäihmisille suunnatusta verkkopankin käyttökoulutuksesta syksyllä 2019. HEINÄKUUTA 2021 a MIELIPIDE@HAMEENSANOMAT.FI • Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi • Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 (tai vaihde: 03 61 511) • Osoite: PL 530, Vanajantie 7, 13111 Hämeenlinna I hmisen elinkaaressa on pääosin kolme vaihetta; lapsuus, aikuisuus ja vanhuus. USEIN ON NIIN, että elämän kolmanteen vaiheeseen vain ajaudutaan sen enempää miettimättä. Kysyntää ja tarvetta asunnoille on ollut kovasti. Voiko vanhuutta jotenkin suunnitella ennakolta. Harvat tekevät selkeitä suunnitelmia eläkevuosiensa varalle. Lehtitietojen mukaan (HäSa 9.7.) Hämeenlinnan kaupunki tarvitsee välittömästi 100 terveysalan ammattihenkilöä huolehtimaan kasvaneesta hoivapalvelujen tarpeesta. Hausjärven kunnassa on järjestetty 55-vuotiaille ja sitä iäkkäämmille kuntalaisille uusia vuokra-asuntoja. Kolmanteen vaiheeseen, vanhuuteen siirtymisen rajana jotkut pitävät työelämästä eläkkeelle jäämistä. Erilaisten kunnan järjestämien palvelujen tarpeessa tämä merkitsee voimakasta kasvua. Muutoksen toteuttamisesta henkilökohtaisen päätöksen tekemällä se onnistuu. Miten uskallan ryhtyä muutokseen. JANAKKALASSA YLI 65-vuotiaiden ikääntyneiden kuntalaisten määrän kehitystä ja kunnan tuottamien palvelujen tarvetta on selvitetty. Vastaamattomia kysymyksiä on paljon. Aikuisuuteen liittyvät ammatin hankinta, perheen perustaminen ja ruuhkavuodet, jolloin lapset ovat pieniä ja työkiireet kovimmillaan. Voidaan todeta, että odottelun sijaan on syytä ryhtyä varautumaan tulevaisuuteen. B4 HÄMEEN SANOMAT MIELIPIDE Mielipide PERJANTAINA 16. Uusien maakunnallisten hyvinvointialueidenmuodostaminen lisää epävarmuutta siitä, kuinka asiat paikallisesti saadaan järjestymään. Yhteisöllinen asuminen tarjoaa toimivan mallin yksinäisyyden poistamiseen, turvallisuuden tunteen lisäämiseen ja innostavien virikkeiden saamiseen yhteisten harrastusten parissa. KUVA: Lassi Puhtimäki / HäSa, arkisto Suunnittelemalla tulevaisuutta ennakolta on mahdollista parantaa elämisen tasoa eläke vuosina huomattavasti.. Koko Suomen mittakaavassa sotien jälkeen vuosina 1945– 1950 syntyneet ikäluokat ovat nyt 71–76-vuotiaita. Eläkkeen suuruus ja terveystilanne toki vaihtelevat eri henkilöiden välillä, mutta suunnittelemalla tulevaisuutta ennakolta on mahdollista parantaa elämisen tasoa eläkevuosina huomattavasti. Kannattaako suunnittelu, kun terveydestäkään ei ole varmuutta. Milloin suunnitelmien tekeminen pitäisi aloittaa. Vastaava tilanne on suurten ikäluokkien ikääntymisen vuoksi muodostumassa kaikissa Suomen kunnissa. Kolmas elämä voi olla ja sen tulisi olla ihmisen parasta aikaa vailla työpaineita, ilman epävarmuutta toimeentulosta, terveyshuolista tai yksinäisyyden pelosta. Tästä voi päätellä, että Hausjärvellä kolmas elämä alkaa 55-vuotiaana uudessa vuokra-asunnossa. KARI MARTTINEN varavaltuutettu (kok.) Janakkala Kolmas elämä voi olla ihmisen parasta aikaa Tietoteknisiä taitoja on hyvä opetella eläkeläisenäkin. Erilaisissa eläkkeensaajien järjestöissä tämän ikäiset jäsenet muodostavat keskeisen jäsenryhmän, mikä kertoo toimintatarpeista, sosiaalisen kanssakäymisen halusta ja ihmisen ikävästä toisen luo
Eikö asiakaspalveluunkin kuulu jotain. HEINÄKUUTA 2021 KIRJOITA OMALLA NIMELLÄSI • Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain toimituksen harkitsemissa poikkeustapauksissa. Politiikan tarkkailijalle tiedoksi, että toisenkaan mediatalon harrastama leimaaminen omassa jutussaan (vieläpä eri käsittein) ei todista pääkirjoituksen jyrkkiä leimoja sen oikeammiksi. Oikein hyvää hellekesän jatkoa. • Kerro aina toimituksen tietoon nimesi ja yhteystietosi, mukaan luettuna paikkakunta ja mieluiten myös puhelinnumero. Niitä ei ole tuotu takaisin, miksi ei. Miksi ihmeessä uhanalaisia vesilintuja metsästetään riistana. TÄTI KAURIALASTA • Yksinäisen vanhan ihmisen olo on kaamea tänä helteisenä aikana. SAMULI VESIOJA, VALTUUTETTU (PS.), JANAKKALA • Suomessa valtaosa aikuisista on ylipainoisia ja fyysistä kuntoa vaativilla aloilla, kuten hoitoala, tuskin eläkeikään asti pystyvät työskentelemään. KAUPPALEHTI • Nimimerkki Lisää festareita ei ymmärrä, että vaikka ilmainen musiikki ja tuoksut on ihan jees, mutta jos ei pidä kyseisestä musiikista tai virtsan ja oksennuksen hajusta oman talonsa nurkissa, niin ei sitä ole pakko sietää! Kantola olisi logistisestikin parempi paikka järjestää konsertteja, eikä tarvitsisi aidata puolta keskustaa tätä ulostustoimintaa vastaan. Normaali tekstiviestin hinta. KANTOLAAN FESTARIT • Ahveniston uimalan liikenne on hellepäivänä kaoottista: autoilijat ajavat ylinopeutta ja pysäköivät piittaamatta pysäköintikieltomerkeistä ja pyöräilijät ajavat väärään suuntaan. Voin yhtä hyvin kuolla täällä 30-asteisessa huoneessa, josta joku joskus löytää minut. Ihan vinkkinä! KANTAKAUPUNKILAINEN Ei kaikkea valtaa samoille edustajille H ämeen Sanomissa (28.6.) julkaistiin kirjoitus otsikolla ”Kolmella jakkaralla istuminen epäilyttää kansanedustajia”. Energiamurroksessa keskeistä on se, millaista energiaa tuotetaan. Miksi Kantolan sitten on tehty tapahtumia varten puisto. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. Ole kaukaa viisas, niin säästät! Toki festareita on muuallakin, ympäri vuoden. Ilmastotoimet pitää nähdä laajana kokonaisuutena, jossa ilmastoja taloustoimet kulkevat käsi kädessä. Lainsäädäntö on päivitettävä tavoitetta vastaavaksi. Muutos vaatii valtavia investointeja. Keskustelua kaivataan silti siitä, miten monta luottamustehtävää yksi henkilö voi onnistuneesti hoitaa.” Eikö nyt olisi loistava paikka tehdä laki, että kun ihminen on eduskunnassa, niin hän ei missään tilanteessa saa olla maakuntaja kuntavaaleissa ehdokkaana. MIELESTÄNI EI tässä mitään keskustelua kaivata, vaan tulee ilman muuta heti sopia siitä, että kun henkilö on eduskunnassa, niin hän ei missään tapauksessa saa olla ehdokkaana kunnallistai maakuntavaaleissa. Tarvetta todella oli, ja ruokien saajat olivat hyvin kiitollisia. Seuraavaksi päätöksentekovaiheessa katsotaan, onko paketin sisältö kohdallaan. 30–32 YÖTÄ PÄIVÄÄ • Lämmin kiitos ravintoloitsijalle, joka lahjoitti ruokia hyväntekeväisyyteen, kun joutui sulkemaan ravintolan viikonloppuna. • Toimituksen valitsema osa mielipidekirjoituksista julkaistaan verkkolehdessä. Kirjoitukseni ajatus ei suinkaan ollut seikkaperäisesti selvittää perussuomalaisten linjauksia, vaan osoittaa HäSan pääkirjoituksessa lätkityn varsin kevein eväin perusteettoman jyrkkiä leimoja puolueelle. Asut väärässä paikassa eli muuta keskustaan, ilmaisten festareitten pariin. EU-komissio esitteli keskiviikkona laajan ilmastoja energialakipaketin, jolla se pyrkii luomaan suuntaviivat kohti hiilineutraaliutta vuonna 2050. Perussuomalaisetpuolueen itsensä tekemiä linjauksia eri aihealueisiin löytää vaikkapa hakukoneella internetistä. Kuljettajat työkseen joutuvat painamaan nämä mieleensä, mutta muualta tulevan ja harvoin kulkevan on eri asia. Jo siksikin tarvitsemme todella paljon työperäistä yms. Se tehdään paljolti yrityksissä. SUOMESSA hyvinvointi syntyy suurelta osin energiaintensiivisessä prosessiteollisuudessa, kuten metsäteollisuudessa, kemianteollisuudessa ja metalliteollisuudessa. Meitä on varmaan paljon, joista kukaan ei välitä. KANTOLASSA ON TILAA • Keskustaan mahtuu kyllä tapahtumia ja ääntäkin mutta ei ihmisten ulosteita ja roskaamista lähistön asukkaiden pihoihin. Maaliin pääsy edellyttää muun muassa teknologioiden kehittämistä ja käyttöönottoa, kaavoitusja lupaprosessien sujuvuutta sekä selkeyttä valitusprosesseihin. Kaikkien näiden alojen pitäisi pysyä kilpailukykyisinä koko muutoksen ajan. • Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi ja lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Sillä kaikki nämä luottamustoimet vaativat niin aikaa, osaamista kuin paneutumista. ANTEEKSI ETTÄ VAIVAAN • Härkätieltä Ojoisilta vietiin kaikki roskakorit pois pari–kolme vuotta sitten, kun kävelytie uusittiin. Journalistien tai poliittisten vastustajien tulkinnat eivät – yllätys, yllätys – välttämättä ole objektiivisia. Sinnehän piti solkenaan tulla tapahtumia kaupunkiin rahaa tuomaan samalla. YRJÖ SARASTE Helsinki Tulee ilman muuta heti sopia siitä, että kun henkilö on eduskunnassa, niin hän ei missään tapauksessa saa olla ehdokkaana kunnallistai maakuntavaaleissa.. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi komission tiedotustilaisuudessa, että fossiilitalous on tullut tiensä päähän. Kukaan ei kysele perään, miten voit. Alat ovat tehneet valmiiksi suunnitelmat siitä, miten ne saavat prosessinsa hiilineutraaleiksi. Kirjoituksessa mainittiin, että ”Harva puolue haluaa jäädä takamatkalle uusien vaalien ehdokasasettelussa. JUKE • Parahimmat nimimerkit Hätilän helmi ja Politiikan tarkkailija, (tarkoitukselliset?) väärinkäsitykset jatkuvat. HÄMEEN SANOMAT B5 MIELIPIDE PERJANTAINA 16. Yksi ja sama henkilö ei voi menestyksekkäästi toimia samaan aikaan kansanedustajana, uuden maakunnan edustajana ja kunnanvaltuutettuna. EU ei esitä kiusallaan ilmastolakeja. Näiden rinnalla toimii vahva teknologiateollisuus. Energiamurrosta eivät tee EU-byrokraatit tai poliitikot. Sinulle ehkä edullisempi vaihtoehto, on muuttaa Kantolan suuntaan, missä kaikki festarit pian on. KYSYN VAAN • Miksi linja-auton kuljettajat ovat vihaisia ihmisille, jotka kysyvät reiteistä ja aikataulusta. Milloin. Jos joku kulkee harvoin, on mahdotonta muistaa milloin ja mitä reittiä auto kulkee. Investointiympäristössä on parantamisen varaa. Nyt ihmiset roskaavat lähialuetta. Alat vastaavat isoa osaa viennistä, työpaikoista ja bkt:sta. YKSI JAKAJISTA • Vesilintujen pesintä onnistunut tänä vuonna hyvin, mikä erittäin hieno asia. Jos suomalaiset eivät halua kansalle valtaa, vaan haluavat puoluevallan lehmänkauppoineen jatkuvan ja jopa vahvistuvan, he jatkavat nykyistä linjaa ja äänestävät puolue-eliittiin kuuluvia joka paikkaan. • Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. SEIKKU TEKSTARIT Wanaja-festivaalia juhlittiin Linnanpuistossa viime viikonloppuna. Olennaista on myös energian käyttö muun muassa liikenteessä ja rakennusten lämmityksessä. TEKSTARIT • Lähetä tekstiviesti numeroon 045 739 602 80. Taitaa asiat olla toisin päin. KUVA: Tomi Vesaharju / HäSa • Nimimerkille Lisää festareita (HäSa 15.7.): Olet oikeassa. Lisäksi järjestelmän pitää toimia käytännössä, kun vaikeammin säädeltävien uusiutuvien energiamuotojen osuutta lisätään. maahanmuuttoa. Onko tarkoitus saada hävitettyä ne sukupuuttoon. – alkuun koodi: HS – välilyönti – kannanotto – nimimerkkiä käytettäessä nimimerkki ja nimi sekä paikkakunta MUUT LEHDET Energiamurros Maailmalla on meneillään historiallinen murros, jossa vanhasta, fossiilisiin raaka-aineisiin perustuvasta talousjärjestelmästä halutaan siirtyä hallitusti uuteen fossiilivapaaseen järjestelmään
Niissä on esiintynyt yhteensä 633 muusikkoa joko soittajana, solistina tai kapellimestarina. Ajattelimme, että olemme mieluummin mahdollisimman hyvä jousiorkesteri emmekä edes yritä olla iso sinfoniaorkesteri, Jokinen kertoo. Hajanaisistakin tiedoista käy silti ilmi kiinnostavia seikkoja. Vuodet 2007–2012 olivat hänen mielestään hyvää aikaa. KONSERTTIOHJELMIEN lista on vakuuttava. Jokinen on muun muassa listannut kirjaan kaikkien konserttien ohjelmat ja niissä esiintyneet muusikot vuosilta 1995–2020 eli siltä ajalta, kun on itse ollut mukana toiminnassa. –?Orkesteri on alusta asti ollut jonkinlainen lentokenttä. . ENSIMMÄISEN KERRAN kirjaidea kävi Jokisen mielessä jo vuonna 2008. Perjantaina julkaistavan kirjan nimi on Soitimme kuitenkin loppuun asti. Noihin aikoihin kaupunginorkesterin rahoitus siirrettiin kaupunginhallituksen alaisuudesMarkku Jokisen (vas.) luotsaaman Hämeenlinnan kaupunginorkesterin pieni ydinporukka asuu Hämeenlinnassa. Markku Jokinen tallensi lakkautetun Hämeenlinnan kaupunginorkesterin viimeisen neljännesvuosisadan kirjaksi. –?Ei se ollut pelkästään taistelua olemassaolosta, vaikka lehtiotsikoista varmaan sai sellaisen kuvan, hän sanoo. Esimerkiksi 1970-luvulla EsaPekka Salonen vieraili Hämeenlinnassa käyrätorvensoittajana. Merkitsen aina päivämäärän kaikkeen mahdolliseen, hän kertoo. –?Jousiorkestereita ei ollut Suomessa kovin paljon. Konserteissa ehti esiintyä yli 600 solistia, kapellimestaria ja vierailevaa muusikkoa. HEINÄKUUTA 2021 B6 HÄMEEN SANOMAT KULTTUURI Pirjo-Liisa Niinimäki Hämeenlinna Hämeenlinnan kaupunginorkesteri ilmoitti tällä viikolla lopettavansa toimintansa pitkällisten talousvaikeuksien takia. 2010-luvun lähestyessä päätettiin keskittyä puhtaasti jousiorkesterin suuntaan. Avustajia saatiin Etelä-Suomen kaupungeista tilanteen ja tarpeen mukaan. Orkesteri on perustettu jo vuonna 1934, mutta varhaisemmilta ajoilta tiedot eivät ole säilyneet yhtä aukottomasti kuin 25 viime vuodelta. Intendentti Markku Jokinen ei halua, että asiasta jää silti pelkästään surkea kuva. Myöhemmin muiden muassa kapellimestarit Susanna Mälkki, Hannu Lintu, Dalia Stasevska ja Klaus Mäkelä ovat uransa alkuvaiheissa joko johtaneet Hämeenlinnan orkesteria tai vierailleet siellä soittajina. Konsertteja on ollut 25 vuoden aikana 208. Hän on kirjoittanut orkesterin viime vuosikymmenistä historiikin. PERJANTAINA 16. Kun se perustettiin vuonna 1934, tavoitteena oli täysimittainen sinfoniaorkesteri puhaltimineen ja lyömäsoittimeen. KUVAT: Toni Rasinkangas / HäSa He soittivat loppuun saakka . –?Olen pikkupojasta asti ollut jonkinlainen taltiointifriikki. ORKESTERIN KOKO ja kokoonpano on vaihdellut vuosikymmenten mittaan. Se on tarjonnut kiitotien monelle kansainvälisellekin musiikkiuralle, Jokinen sanoo. Vuonna 2016 Hämeenlinnan kirkon kappelissa soittivat Jokisen lisäksi Mikael Stoor, Vadim Grumeza, Vesa Kankainen, Teija Laitila, Antti Krapu ja Matti Vuoristo. Osa on vieraillut vain kerran, jotkut ovat olleet mukana vuosikymmenestä toiseen. Vaikka Verkatehtaan valmistuminen ja Hämeenlinnan sopimus Sinfonia Lahden konserttivierailuista veivät Hämeenlinnan kaupunginorkesterilta tavallaan pohjan pois, toivoa oli paljon
Ohjelmisto ei – tilanteen pakosta – ollut yleensä ylivoimaisen vaikeaa, joten soittajat tulivat keikalle ”pienelläkin rahalla”. Rissanen (kok.) on entinen kunnallispoliitikko, joka on toiminut myös kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana. MIKÄ SITTEN sai orkesterin sinnittelemään hengissä niinkin pitkään. Kotkalaisten työläisperheiden kaverusten seikkailut rikollisten, keksintöjen ja merellisten maisemien keskellä avasivat portin kotimaiseen elokuvaan. Siihen on vaikea tuoda tuoretta tulokulmaa. Kirja on omistettu Hämeenlinnan orkesteriyhdistyksen pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Maire Rissaselle, joka täyttää 17. Markku Jokisen mielestä orkesterin ilmapiiri oli hyvä. Pääosissa Olavi Kiiski ja Oskari Mustikkaniemi. Avustus oli Jokisen aloittaessa intendenttinä vuonna 2004 noin 75 000 euroa vuodessa, mutta laski vähitellen keskimäärin kymmenesosaan siitä. Jokisen mielestä myös orkesterin viimeiseksi jäänyt kotisali, VPK:n talo Palokunnankadulla oli sekä akustiikaltaan että sijainniltaan loistava ja antoi osaltaan voimaa jatkaa. Siinäpä armotonta purtavaa puolisoille. TUSKER SUREE yhtä paljon yhteisen taipaleen päättymistä, mutta hänelle sen venyttäminen tarkoittaa vääjäämätöntä muuttumista vihannekseksi ja taakaksi. Auvinen kunnioitti hienosti Riikkilän henkeä luoden helposti ja voimakkaasti samastuttavan ajankuvan, jolta se maistuu edelleen. Filmatisointia leimaa alkuperäistekstin kovin suruton ajanmukaistaminen. 1 t 26 min. HEIKKI IKONEN Pertsa ja Kilu -poikakirjan seikkailuja on kovasti nykyaikaistettu Taavi Vartian uudessa elokuvassa. Tuskerille lopulta vähemmän kuin jälkeen jäävälle Samille. PERJANTAINA 16. Niinpä muuttuviin tilanteisiin ja tempoilevaan rahoitukseen pystyttiin reagoimaan nopeasti. Vartian päivitys ei hengitä enempää 50-lukua kuin nykymaailmaa, mutta jospa se silti yleisönsä löytää. Ja ennen kaikkea tunnelman kodikas realismi vaihtuu Hollywoodin spektaakkeleiden imitointiin. • Työskennellyt konserttimestarina ja viulunsoiton lehtorina myös Vaasassa. Professori Jorma Panulan kansainväliset kapellimestarikurssit. Avustajia saatiin Etelä-Suomen kaupungeista tilanteen ja tarpeen mukaan. Väinö Riikkilän 1950-luvun poikaromaanit saivat parikymmentä vuotta myöhemmin Vili Auvisen filmatisoiman televisiosarjan Pertsa ja Kilu, joka kuuluu meidän eläkeikää koputtelevien ukkojen nostalgisiin aarteisiin. heinäkuuta 75 vuotta. KUVA: Viivi Mahlakaarto. Se osoittaa suurta rakkautta, mutta paljonko siinä on itsekkyyttä. Taavi Vartia sovitti tarinat uudestaan jo 2000-luvun alussa, ja taas kirjoista ensimmäisen Viimeiset kaanit. Se ei toimi ihanteellisesti vähäeleissä kamaridraamassa. Se on hänelle pahin vaihtoehto. Byrokratiaa ei ollut paljon, sillä konserttimestari, viulisti Jokinen hoiti käytännössä koko 2000-luvun myös intendentin tehtävät ja kaiken muun käsiohjelmien teosta tuolien kantamiseen saakka. Vuonna 2016 Hämeenlinnan kirkon kappelissa soittivat Jokisen lisäksi Mikael Stoor, Vadim Grumeza, Vesa Kankainen, Teija Laitila, Antti Krapu ja Matti Vuoristo. Tuotolla tuetaan Sibelius-opiston stipendirahastoa. POIKIEN SALASEURAAN on ympätty tyttöjä, Pertsan kovaa kotikuria loivennettu, samoin tarinan konnan Suokon halpamaisuutta. 6 Markku Jokinen: Soitimme kuitenkin loppuun asti. Teemaa joutuu puntaroimaan sydän sykkyrällä vuosikymmenien onnellisen yhteiselon jälkeen pianisti Sam ja kirjailija Tusker, kun jälkimmäisen vakava sairaus kiihtyy odottamatta. Orkesterin pieni koko teki siitä ketterän. Tekstistä ja ohjauksesta vastaava Harry Macqueen ei siinä suuresti onnistu, koska työntää kaikki tunteet auki jättämättä paljoakaan katsojan pinnan alta tulkittavaksi. Surutyötä viimeisellä matkalla ELOKUVA Supernova (Bio Rex) ??. Tämänkaltaisesta soitosta olisi ollut suunta kohti kamariorkesterillista jousikvartettia”. ”Niiden ansiosta pääsimme taas Raatihuoneelle, joka oli otettu pois konserttikäytöstä Verkatehtaan valmistumisen jälkeen”. Musiikkikin raikaa suoraan Indiana Jonesista. Sam haluaa kumppaninsa sinnittelevän, jottei hän jäisi yksin hetkäkään liian aikaisin. Kyllä se silti koskettaa, koska Colin Firth ja Stanley Tucci luotaavat vahvalla kemialla niin kiitollisuutta yhdessä koetusta kuin ahdistusta sen romuttumisesta. Hän on valovoimainen, energinen ihminen, jolla on auktoriteettia, arvostusta ja hyvät kontaktit kaikkialle Hämeenlinnan kaupungin päättäjiin, Jokinen sanoo. Pääosissa Colin Firth ja Stanley Tucci. Nino Rotan konsertto orkesterille ja Vivaldin Vuodenajat vuonna 2003: ”Tämä soitettiin onnistuneesti ilman kapellimestaria. Käsikirjoitus ja ohjaus Taavi Vartia. Sitä vierailevat muusikotkin poikkeuksetta kehuivat. Pelko painaa molempia, mutta kumpikin joutuu lähestymään sitä hiukan eri tavalla. Homoparin viimeinen automatka nuoruuden maisemissa Britannian maaseudulla tulvii mutkikasta surutyötä. TAUSTA Kaupunginorkesterin huippuhetket • Markku Jokinen listasi kolme mieleenpainuvaa konserttia ja tapahtumaa Hämeenlinnan kaupunginorkesterin viime vuosikymmeniltä. Käsikirjoitus ja ohjaus Harry Macqueen. HEIKKI IKONEN Poikaklassikosta Hollywood-imitaatio ELOKUVA Pertsa ja Kilu (Bio Rex) ?. 1 t 34 min. –?Horisontti hävisi, kun raha meni niin pieneksi, Jokinen tiivistää. KUVAT: Toni Rasinkangas / HäSa ta osaksi yleisiä järjestöavustuksia, ja kohtalokkaat rahavaikeudet alkoivat. MARKKU JOKINEN • Viulisti, Turun konservatorion viulunsoiton lehtori. Vanhat pariskunnat tapaavat sanoa, että pääsisinpä täältä ensin pois välttääkseni puolison suremisen. Reformaation juhlavuoden konsertti Hämeenlinnan kirkossa vuonna 2017. Viulisti, intendentti Markku Jokinen on tallettanut kaikki Hämeenlinnan kaupunginorkesterin konserttiohjelmat, joissa on soittanut. • Hämeenlinnan kaupunginorkesterin intendentti ja konserttimestari vuoteen 2020. Aihe on hieno, mutta myös laveasti koluttu. Senkin voi toki korvata hienoilla yksityiskohdilla. Edessä on nopeasti syvenevä pimeys. Tusker on vielä päällisin puolin hyvissä voimissa, mutta muisti takkuaa, arki sekoaa ja työnteko ei enää onnistu. –?Ilman Mairea orkesteri olisi loppunut varmaan paljon aikaisemmin. • Tuli Sibelius-opiston viulunsoiton opettajaksi lukuvuonna 1993–1994 ja aloitti seuraavana vuonna viulistina kaupunginorkesterissa. ”Esitimme 16 koraalia ja ne soivat poikkeuksellisen hyvin kirkkosalissa”. HEINÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B7 KULTTUURI Markku Jokisen (vas.) luotsaaman Hämeenlinnan kaupunginorkesterin pieni ydinporukka asuu Hämeenlinnassa. Kirjaa myydään Hämeenlinnan Hotelli Scandicin respassa Raatihuoneenkadulla sekä kerhoravintola Seiskassa
28. Näyttely kantaa nimeä Veden äärellä. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. YLÖJÄRVELÄINEN freelance-valokuvaaja ja toimittaja Sanna Hillberg kuvaa mielellään merta. a) Lohjalla 2. a) Pekkaspäivät b) Ainon eläkepäivät c) Iivarin nimipäivät 4. b) Antti Mustakallio 3. viikko heinäkuuta 2021 Perjantai VIISI KYSYMYSTÄ VASTAUKSET Sudoku-tehtävän 5520 ratkaisu. Missä pidetään Asuntomessut tänä kesänä. Mozart b) Giacomo Puccini c) Giuseppe Verdi 5. a) W. Hämeen Sanomat Hämeenlinna Camilla Sipposen ja Sanna Hillbergin luontokuvia esillä Vihavuoden Koskikahvilassa Hauholla 25.7. 12: 25s 1. A. a) Trinidad & Tobagon b) Haitin c) Dominikaanisen tasavallan Varokaa torjumasta häntä, joka puhuu! Kun isät Siinailla torjuivat hänet, joka ilmoitti tahtonsa maan päällä, he eivät päässeet rangaistuksetta. B8 HÄMEEN SANOMAT PÄIVYRI PERJANTAINA 16. Häntä kiehtovat elämä, värit ja liike meren äärellä. merellä.. PÄIVÄN SANA FINGERPORI IPANAVALTA KAMALA LUONTO 1. Kuka on Linnajazzin toiminnanjohtaja. Tämän näyttelyn kuvat ovat alkukesän matkalta Turun saaristoon sekä Aspön ja Jurmon saarilta. asti kahvilan aukioloaikoina. Sipposen kuvia on nähtävillä myös Hämeenlinnan Verkatehtaassa. Kerran ja vain kerran! Taso: Vaikea Tehtävä numero 5521. a) Lohjalla b) Raumalla c) Mikkelissä 2. A. HAUHOLAINEN luontokuvaaja Camilla Sipponen valokuvaa pääasiassa kotiseudullaan sekä meren äärellä. Minkä maan presidentti salamurhattu Jovenel Moise oli. Hepr. a) W. Tämän näyttelyn kuvat on otettu Hauholla, Kökarissa ja Bengtskärissä. Kuvaustekniikkana Sipponen käyttää usein ICM-tekniikkaa (intentional camera movement), jossa valokuva maalataan pitkällä valotusajalla. Kahvila on avoinna päivittäin kello 10–20. a) Pekka Honkakallio b) Antti Mustakallio c) Jukka Salmikallio 3. HEINÄKUUTA 2021 VIISI KYSYMYSTÄ SUDOKU NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Reino ja Rene Ortodoksisessa kalenterissa: Aila, Aili ja Teino Ruotsinkielisessä kalenterissa: Reinhold 16. c) Iivarin nimipäivät 4. b) Haitin Vihavuoden näyttelyssä ollaan veden äärellä Esillä on teoksia sekä hauholaiselta Camilla Sipposelta että ylöjärveläiseltä Sanna Hillbergiltä. Minkä nimistä näytelmää Urjalankylän kesäteatteri esittää Urjalassa tänä kesänä. Mozart 5. Kuka sävelsi oopperan Ryöstö seraljista. Sanna Hilbergin teos Kesäyo
Etelä-Suomessa on heinä lähes kokonaan jo seipäillä ja sisäänajo parhaillaan käynnissä. Hattulan-Kalvolan riistanhoitoyhdistys. Lisää saikkua, kiitos! Kaupunginpuisto. Käräjämäki. Hämeen Härkätie 4151, Renko. Pienlapsiperheille ja odottaville äideille. Hämeen Setlementin Seniorisinkut. Metsästyskorttien ja valtakirjojen tarkastus alkaa klo 17:30 alkaen. Toimitus valitsee julkaistavat tiedot. Hattula. Mölkkyä. Vuosikokous Parolannummen sotilaskoti 2 Vaakunasalissa ma 2.8.2021 klo 18:00. DJ Jyskyn Toiveterassi. Klo 14-16. Klo 13-18. MYYJÄ Tippavaaran Maatalouspalvelu Oy, Lammi Haemme myyjää vakituiseen työsuhteeseen myynnin ja asiakaspalvelun tehtäviin myymäläämme. Lisätiedot/hakemukset: tippavaaranmaatalouspalvelu.. Toukokuun loppupuolella kaksi nuorta joutsenta alkoi rakentaa pesää lammen keskellä olevalle saarelle. klo 16. Klo 21. Albertin Kellari. Nyt linnut ovat hautoneet kahta munaa kuuden viikon ajan, joten aivan näinä päivinä pitäisi tapahtua jotain ratkaisevaa, totesi puiston työnjohtaja Yrjö Palm. PNÄ HEINÄKUUTA 1971 Heinien sisäänajo käynnissä parhaillaan Etelä-Suomessa Kesäkuun sademäärä ovat miltei kaikkialla maassa normaalia pienemmät, kerrotaan maatalouden tutkimuskeskuksesta. Mutta entä farmarimalliset pakettiautot, ns. Klo 20-22. Maassa kuivuvat heinät on jo aikaisemmin saatu sisään. Uimarintie 2. Heinien laatu on yleensä hyvä, mikäli ne on kaadettu ajoissa. Varaa tasaraha. Suontaantie. Nummen kylätalo. VIRTANEN NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Ossi ja Ossian Ortodoksisessa kalenterissa: Maarit, Marina, Marketta, Riitta ja Arho Ruotsinkielisessä kalenterissa: Ossian 482 Hämeen Sanomat julkaisee menotietoja sellaisista tapahtumista, joita toteutetaan koronarajoitusten puitteissa. Raatihuoneenkatu 10. Ampumakoemaksu on 20€ koekerralta. Kehonhuolto. Back on Track -kenttäratsastuskilpailut. kaappimalliset pakettiautot ja eräät kuorma-autot. Klo 19-23. Nummenkylän kesäkahvila. Emilia-klubi. Petteri Kaniini: Kani karkuteillä klo 14.45, Supernova klo 15, 18.30, Croodit: Uusi aika klo 15.15, Pertsa & Kilu klo 15.30, 17.45, Sune Uppdrag: Midsommar (Lasse Operaatio Juhannus) klo 16.15, Space Jam: Uusi legenda klo 17, Fast & Furious 9 klo 17.15, 20.15, Black Widow klo 17.30, 20.30, Chaos Walking klo 19.30, Godzilla vs. klo 10-12, ke 11.8. Klo 13-14. Käyntiosoite: Parolannummentie 219, 13700 Parolannummi. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Ota mukaan maksettu metsästyskortti (kuitti), kokeessa käytettävän aseen hallussapitolupa ja henkilöllisyystodistus. Kanakouluntie 5. Pertsa ja Kilu klo 18, Godzilla vs. Tylppänokkainen, varsinkaan vanhanmallinen pakettitai kuorma-auto ei tarjoa riittävää turvallisuutta törmäystilanteessa. Pakettiautoille määrätty 90 km/t ei sulje pois kuolemankolarin mahdollisuutta. PERJANTAINA 16. Suontaan kartano. Käräjämäentie 9-7, Renko. Pertsa & Kilu klo 15.30, Croodit: Uusi aika klo 16, Black Widow klo 17.45, Supernova klo 18.15, Chaos Walking klo 20.30, Fast & Furious 9 klo 20.45. Bio Rex Riihimäki. Haku on avoinna 16.7.30.7. Kesäpäivä Aulangon Joutsenlammella Aulangon Joutsenlammen lintukanta on pysynyt ennallaan. TAPAHTUMAT Perheliikunta. TEATTERIT Hämeenlinnan uusi kesäteatteri. Kong klo 19.45, Kirottu 3: Paholaisen vallassa klo 20.45. Uutena rekisteröitävät henkilöautot on ollut varustettava turvavöillä kuluvan vuoden alusta lukien. Olisiko myös pakettija kuorma-autoihin asennettava turvavyöt. Lammella on nyt 4 valkoista hanhea, 7 joutsenta ja 12 ankkaa. Uimarintie 2. Klo 12. Pub Kanala. Raatihuoneenkatu 23. Irkkumusaa: Ants in the Pants. Suomessa turvavöiden asennus näihin autotyyppeihin on toistaiseksi täysin vapaaehtoisuuden pohjalla. Ilmainen. Uusia ei ole saatu ja vanhatkin ovat säilyneet mukavasti hengissä talven yli. Eläkeliiton Rengon yhdistys. klo 1719 ja la 4.9. Live: Jykä Blues Project. Sibeliuksenkatu. Itsenäisyydenpuisto. Tampereentie 100. Klo 16-18. Kong klo 20. Klo 16-18. Viljat ovat selviytyneet kuivuudesta yllättävän hyvin. Heinäkuussakin Etelä-Suomessa vallitsee vielä yleisesti kova kuivuus. Ainakin ne ovat saaneet olla rauhassa saaressaan. Kirkkorinne 2. Hämeenlinnan uimahalli. Seuratoiminta Seuratoiminta Avoimet työpaikat MUSIIKKI Overflow: Menneiden vuosikymmenten hittejä. Klo 11-15.30. 050 567 8005. klo 10-12. HÄMEEN SANOMAT B9 PÄIVYRI PERJANTAINA 16. HEINÄKUUTA 2021 PÄIVYRI JUSTIN YHTEYSTIEDOT: > Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Mielipide (03) 6151 452, mielipide@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI B. klo 17-19, ke 25.8. Ilmoittautuminen päättyy 15 minuuttia ennen päättymisaikaa. Varsinkin nurmet, peruna ja juurikasvit tarvitsisivat sadetta. Hämeenlinnan uimahalli. Kino Tervakoski, Janakkala. Hämeenlinnan tori. Kimmo p. Tervetuloa! Ampumakokeet Hirvi ja karhu ampumakokeet ja jousiampumakokeet Seppälän ampumaradalla la 24.7. Klo 18
Kausi 5, 10/25. 12.00–12.54 Miksi tanssimme?. Piina on julman ironinen tarina bestseller-tehtailijasta, joka ei auto-onnettomuuden jälkeen päädy sairaalaan, vaan ykkösfaninsa huomaan – hellään ja vähemmän hellään. 19.44 Kasvis-tv. Jakso 6/9. 14.55 Huvila & Huussi. 17.10–17.54 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12). 5/10. 14.45 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 21.55 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 22.35 F1 Extra. 08.30 Mia ja minä (7). Kausi 10. 5, 5/10. 19.00 Mestareiden mestari. PERJANTAINA 16. 16.00–16.44 Milanon naisten paratiisi (12). 06.50 Pyjamasankarit (7). Kausi 3. 7.45 Jos annat hiirelle keksin (S). Kausi 5, 9/25. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. KUVA: Paramount Pictures Beatty toi vallankumouksen Helsinkiin Thor Nelonen klo 00:30 Odin ( Anthony Hopkins) on juuri kruunaamassa voimakasta ja taitavaa Thoria ( Chris Hemsworth) satumaisen Asgardin kuninkaaksi, mutta päätyy viime hetkellä lähettämään tämän Maahan kouluttautumaan ihmisten pariin. KUVA: Zade Rosenthal Toiminnallinen fantasiaseikkailu YLE TV1 06.25 Oikeus kuolla. • 00.10–01.20 Yle Live: Skunk Anansie. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 21.00 Stand Up!. Jakso 7/13. Jakso 6/10. 03.40 Simpsonit (7). Anna Perho ja Mikki Kunttu. (U) 21.00 21.00 Rallin MM, Viro, huippuhetket. Jakso 5/14. 08.25 Norjalaisia tarinoita. 22.03 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.50 Jumppahetki: Venyttely ja rentoutus. 10.00 Dok: Rikard (S). 7.14 Oiva (S). 14.33 Arkistokuvia: Tuloksia ja tekijöitä (S). 21.00 ELOKUVA First Kill (16). 18.00 Mr. Chris Hemsworth onThorin roolissa. (U) 09.45 Uusi päivä (S). 13.00 Salatut elämät (7). Kausi 7, 110. 09.30– 10.00 Schitt’s Creek (7). 12.15 Pilanpäiten. Marko Maunuksela ja Suvi Karjula esiintyvät Kesäillan tangossa viimeisenä iltanaan tangon kuninkaallisina. Kausi 3, 3/3. Kausi 1. (Britannia 1973). 08.22 Galaxi. (U) 12.35 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 11.05 Yle alueuutiset. (U). (U) 16.50 Novosti Yle. (USA 1990) PEKKA ERONEN kriitikko Elokuva Punaiset kertoo lokakuun vallankumouksesta ja sitä Venäjällä todistaneesta amerikkalaisesta toimittajasta John Reedistä (Warren Beatty). Tuomiokirkko ja muut tsaarinvallan aikaiset rakennukset saivat useamman kerran käydä Pietarista, eli Leningradista. 22.00 Kymmenen uutiset. Suomalaiset miehittivät Itä-Karjalaa 1941 44 ja rakensivat keskitysleirejä venäläisille. 22.00 ELOKUVA 007 – Elä ja anna toisten kuolla (16). Kausi 7, 5/10. 08.23 Jenni (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 2, 3/4. 14.30–14.55 Salatut elämät (S). Uusinta. 14.30 Suomalainen menestysresepti. 15.30 Suomen surkein kuski. 15.55 Elokuvatraileri: Luokkakokous 3 – sinkkuristeily (12). Haukku puree. Rajaseudun villi luonto. 18.26 BUU-arvoituksia (S). 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. (U) 12.00 Rallin MM, Viro, EK 5 – live. Kausi 10, 9/11. 20.00 Suomalainen menestysresepti. 13.30 Salatut elämät (7). 18.20 8 minuuttia. 18.21 Kiri ja Lolo (S). Yllätyksiä hämärissä huoneissa. 21.30 Elastinen / YleXPop. 16.55 Onnenarpa. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 7.15 Etätyön uudet ehdot 7.40 Viron MM-ralli 7.44 Jälkiviisaat 8.13 Venepoliisi sai vesijetin Turussa 8.17 Ministeri Krista Kiuru 8.50 Koodari Linda Liukas 09.30 Rajankäyntiä: Rajaseudun villi luonto. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö poliitikan toimittaja Vesa Kallionpään haastattelussa Kultarannassa, Naantalissa. SUB 06.30 Monchhichi (S). 3/5. Thurman, Robert De Niro ja Bill Murray pääsevät kaikki puristamaan pieniä, odottamattomia sävyjä rooleihinsa. Kill Billin Uma Thurman ei taatusti olisi semmoiseksi palkintopokaaliksi suostunut, mutta ei tässäkään tarinassa ihan sakeimmassa sovinismissa kahlata. 08.55 Myyrän ystävät: Hepokatti (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 1/6. Kausi 4. 19.05 Pitääkö olla huolissaan?. Mökille vuoden ympäri. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 10.35–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30 Kesäterassi. Sijainnin ehdoilla. 18.00 Yle Uutiset ja Uutis-Suomi. (U) 23.45–00.45 Silta (16). Synkempiä sävyjä. NELONEN 05.00 Astral-TV. 07.15 Angry Birds Toons (S). 4, 2/22. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Pääosissa: Bruce Willis, Danny Aiello, Andie MacDowell, James Coburn. Kausi 2. (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 19.00 Petra Olli – kun liekki sammuu. 20.00–20.50 Kesäillan valssi. Kausi 4, 3/8. 22/25. Kausi 9, 13/17. 13.30 Illallinen äidille. Se oli hyvä sauma pienelle Suomelle, ja varsinkin Helsingin empire-keskustalle. 19.00 Seitsemän uutiset. Kausi 2. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 23.15–00.10 Pariisin Kevät. Jakso 17/40. (U) 11.40 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 18.00 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!. 6, 6/9. Kausi 1. 06.55 Ylen aamu. Kausi 7, 5/10. 13.00 Miltä tuntuu olla vapaa (12). Onnea, Reino ja Rene! 6.53 Hyrräpäät (S). (USA 1993) Piina Fox klo 23.50 HHHH Stephen Kingin kirjoista on sovitettu pienen videopuodin verran elokuvia ja sarjoja. 20.00 SuomiAreena: Tasavallan presidentin kyselytunti. 12.00–17.25 YLE TEEMA. Jakso 14/26. 09.30 Taidekeräilijät. Kausi 37, 9/17. Ella Lehtinen ja Roscoe Peters. 18.00 Emmerdale (7). Kausi 11. 13.00 Hamppumies vastaan valtio. 02.55 The Little Drummer Girl (12). 09.00 McLeodin tyttäret (12). Eron hetki. Vähitellen sankarista kasvaa turvallisuuden korvaamaton puolustaja. 15.50 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana. 10.05 Emmerdale (7). 09.35 Emmerdale (7). 11.30 Salatut elämät: Satula (S). 17.25 Norjalaisarkkitehtien koteja. (U) 15.10–15.35 Jopet-show (7). 6.52 Nimipäiväonnittelu: 16.7. (U) 11.08 Uusi päivä (S). Pääosissa: Roger Moore, Yaphet Kotto, Jane Seymour, Clifton James, Julius Harris, Geoffrey Holder, Gloria Hendry. (USA 1981) Kahden miehen nainen Frii klo 23.00 HHH John McNaughtonin komediallisessa draamassa gangsteripomo haluaa osoittaa kiitollisuutta henkensä pelastaneelle poliisille, ja lähettää tälle naisensa viikoksi. 03.40–04.23 Suomen surkein kuski. 7.59 Mimmi Lehmä ja Varis (S). Hiphop-artisti Elastinen esiintyy YleXPopissa. Sähköautolla Suomen ympäri 80 tunnissa. 18.30 Mr. Kausi 32, 33/44. 07.20 Angry Birds Toons (S). 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). (USA 1991). Kausi 9, 14/17. 08.50 Team Bachstad idänreitillä. Bean. Kausi 4, 8/10. 16.30 Kesäterassi. 16.00–16.50 Hitlist. 20.00 Hauskat kotivideot. Kausi 4, 2/10. Kausi 4, 9/10. Levikset repee. Kausi 6, 502. 02.25 Top Gear. 13.20 ELOKUVA Rengasmatka (S). Saaristomökin tilaratkaisut. Tarua ihmeellisempää. Kausi 1. Jakso 10/12. 17.00 Pomo piilossa UK. (Suomi-Filmi). Ja kuinka ollakaan: molemmissa kerrotaan kirjailijan tuskasta, Kingin itsetutkiskelun hengessä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Petra Olli lopetti menestyksekkään painiuransa 25-vuotiaana. 21/26. 02.50 El Chapo (12). 02.00 AVA Rikosputki: Bull (S). 07.40 Paavo Pesusieni (S). 7.05 Suurenmoinen herra Kunkku (S). 14.45 Itse valtiaat (7). Jakso 19/26. 7.38 Hauskan metsästäjät. 12.30 Emmerdale (7). Niin kävi näyttävästi silloinkin, kun Warren Beatty teki eeppistä elokuvaansa lokakuun vallankumouksen ajoilta. YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. Kausi 1. 08.10 Bakugan: Battle Planet (7). Ei enää milloinkaan! 12.00 Valitut Palat Collection. Kausi 5, 28/32. Savuna ilmaan. HEINÄKUUTA 2021 B10 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno Punaiset Yle Teema & Fem klo 21.00 HHH Rautaesiripun aikoihin ei amerikkalaisilla filmausporukoilla ollut juuri asiaa Neuvostoliittoon. 16.55 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. Kausi 6, 505. 7/10. Kausi 1, 7/8. (U) 15.40 Syke (12). 07.55 LEGO Ninjago (7). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 4, 7/8. 09.00 Tilt Esports (S). 06.05 Ritariprinsessa Nella (S). 21.00 21.00 Selviytyjät. 06.40 Palomies Sami (S). Jos minulta kysytään, parhaat Kingpohjaiset jännärisovitukset ovat Stanley Kubrickin Hohto ja Rob Reinerin Piina. Kausi 4. Kahden ulkopuolisen näkökulman ja rakkaustarinan täydentää Diane Keaton. 13.55 Hauskat kotivideot. 17.00 17.00 Remppa vai muutto. 23.00 RAW (12). Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston, Anthony Hopkins, Stellan Skarsgard, Kat Dennings. Kausi 6, 503. Bean. 06.00 Bing (S). Voimistaan ja vasarastaan riisuttu Thor törmää maan pinnalla Jane Fosterin ( Natalie Portman) johtamaan fyysikkoryhmään ja aloittaa taistelun supervoimiensa takaisin saamiseksi. 1. 21.00 21.05 Kerro kuka olen (16). (U) 14.20 Satuhäät. 18.30 Emmerdale (7). 14.00 Salatut elämät (7). 17.25–20.00 YLE FEM. 07.45 LEGO City Adventures (S). Kausi 2. Jakso 9/52. 20.00–20.49 Unelmien maa (7). 01.30 Rikospaikka. (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 10.00 Rempalla tuloja. MTV3 06.15 Aamusää. James Caanin ja Kathy Batesin kohtaaminen kutkuttaa ja vihloo yhtä aikaa. 21.00 ELOKUVA Punaiset (12). Kausi 5, 10/10. Keljuimmat klassikot. 11.35 Dokumenttiprojekti: Suur-Suomen toiset kasvot. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 12.00 Emmerdale (7). Jakso 22/26. 09.05 Kesäterassi. 7.26 Enni ja Roi (S). (U) 18.50 Foylen sota (12). Niissä on taso heilahdellut rankemmin kuin Kingin teksteissä, mutta helmetkin on helppo poimia. 11.00 Kauppakaupunkien aarteita. (U) 10.40 Uusi päivä (S). 15.05 Baywatch (12). 14.00 Michael Palin: Elämäni matkat. 06.25 Uutisaamu. 9/9. Paluu. Lain kiero koura. 09.05 Paavo Pesusieni (S). Levottomuutta. (8 minuuttia 2021) 18.30 Murhan dna 2/4: Tahrainen tyynyliina. Hamppuaktivisti Timo Haara viljelee kannabista ja vakuuttaa sen olevan loistava hyötykasvi. 08.05 Angry Birds Blues (S). Jakso 3/26. 20.00–01.20 YLE TEEMA. (USA 2011). (U) 13.30 Casualty (12). (U) 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). 18.00 Mumindalen (7). Yleisurheilun SM-kisat olympiastadionilla 1939. 08.05 Puuha-Pete (S). Uusinta. Kausi 2, 6/10. 15.55 Puutarhan pelastajat. 18.30 Talot huokuvat historiaa. 8.06 Anton Siilinen ratkaisee (S). 07.25 K3 (7). Joanin täytyy päättää tulevaisuudestaan Lawrencen kanssa. Virheliike. 18.00 Rallin MM, Viro, EK 9 – live. 12.30 Kaappaus keittiössä. 04.00–04.47 Hitlist.. 08.15 Puuha-Pete (S). 06.25 Rusty Rivets (S). Tarinan lähteillä. 22.45 ELOKUVA Hudson Hawk – varkaista parhain (16). 10.30 LIVE: Onnenarpa. (U) 10.12 Uusi päivä (S). Kausi 6, 504. Siegfried saa potilaikseen parin hemmoteltuja koiria. 11.00 Home and Away (12). 00.00–02.05 ELOKUVA American History X (16). 22.25 The Graham Norton Show. 22.10 Minkä taakseen jättää (12). 00.10–00.40 Ratsastuksen maailma. Kausi 9. Jaakko Parkkali. 17.00 17.00 Täydellinen kesä (7). Mitä Umberto löytää Ravasin menneisyydestä. 03.15 Simpsonit (7). 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 00.30 ELOKUVA Thor (12). Kausi 5, 9/25. Kausi 1, 4/10. Aku Louhimies ja Robin Packalen. (U) 16.30 Kandit. Sen pyörteistä poimitaan ohjaajan itsensä esittämä toimittaja John Reed sekä tämän kollega ja puoliso Louise Bryant. (U) 10.55 8 minuuttia. 03.50–05.00 Astral-TV. 00.55 Rikospaikka. 7.10 Tehdäänkö Cannesissa suomalaista elokuvahistoriaa. 7.22 Oravametsä. 09.00 Haluatko miljonääriksi
17.00 Hain hampaissa. 15.10 Miehen puolikkaat. 01.00 Amerikan rajavartijat. 08.30 Miten kaikki tehdään. 00.50 ELOKUVA Intruders (16). 15.50 Unelmahäät (S). 14.40 Häät sulhasen tapaan. 2.54 Yöradio. 10.25 Arvokaman etsijät (S). 15.55 Yle News. 14.45 Pieniä ihmeitä. 13.05 Kimpassa. 09.30 Huippunaiset. 10.00–10.52 Kokkisota. 08.00 Mystery Diners (S). 10.00 Kaasujalka. 08.10 Lapin poliisit. 17.00 Poliisit 2020 (7). 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 ELOKUVA Nuotin vierestä (7). 18.05 Family Guy (12). 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita. 01.55 Lasten tanssi. 09.30 Rempalla tuloja. 15.35 Miehen puolikkaat. 07.05 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 11.55 Muodin huipulle. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 13.00 Klassinen kattaus. 22.00 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela – Sut puhallan pois. 14.03 Raamattuavain (u). 22.05 Latinalaisen Amerikan heinäkuun Tuuli Saksalan keidas. 6.15 Latinalaisen Amerikan heinäkuun aamuhartaus. 18.15 Viikon luontoääni: ruisrääkkä. 15.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 14.20 Miehen puolikkaat. 23.00 Huumebisnes Oy (7). 21.55 Radio Suomen Ilta. 21.50 Merisää. 9.00 Yle Uutiset. 22.55 Uutiset. 22.08 Jokaniemen sävelradio. 18.00 Remontilla rahoiksi. 9.10 Sää. 3.00 Yle Uutiset. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 02.00 Lentävä talo. 14.05 Home and Away (12). 20.00 Yle Uutiset. 23.05 Temptation Island Suomi 9 (12). 15.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 23.50 Yle Puhe. 20.00 Isännän pöydässä. 2.00 Yle Uutiset. 14.00 Kensington Temple. 9.05 Latinalaisen Amerikan Muistojen bulevardi. 10.35 Family Guy (12). 17.00 YleX Throwback: Jani Kareinen. 20.00 Suomurhat (12). 00.00 Come Home. 22.00 Vallattomia suhteita: Miksi vapaa seksuaalisuus ja nautinto pelottavat yhä edelleen?. 09.00 Kiinteistöhuutokauppa (S). 21.55 Tulossa: Lahko. 22.55 Lindgren & Sihvonen. 09.00 Maalaislääkäri Kiminkinen. 13.00 Yle Uutiset. 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 06.20 Huutokaupan metsästäjät. 16.50 Radiohartaus (u). YLEX 6.00 YleX Soittolista. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Suomen huutokauppakeisari. 23.00 Iltahartaus. 9.00 Yle Uutiset. 10.02 Tuija Pehkonen: Marja Kihlström: ?ei voi olettaa että toisesta löytyy ihan kaikki?. 16.50 Onnenpyörä (S). 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 10.00 Uuden musiikin X: Sonny Kylä-Liuhala. 10.00 Come Home Kids. Toimintakomedia, jossa Bruce Willis (oik.) on Hudson Hawk, mestarivaras, joka vankilasta päästyään sekaantuu ikävästi Vatikaanissa tapahtuvaan ryöstöön. 21.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 13.40 Täydellinen kesä (S). 17.13 Radio Suomen Ilta. 13.10 Kotikulmat kuntoon (S). 15.10 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 06.35 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 20.30 The New Man – Uusi luomus. 21.00 CSI: Miami. 07.30 Building Off the Grid (S). 15.30 Emmerdale (7). 19.00 Yhä mysteeri. 16.00 Ajankohtaista taivaasta. 17.30 Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa: Suuri rullaluistelushow 1980. 12.30 Suolapala. 21.36 Päivän sana (u). 15.10 Food Factory. 15.25 Raamattu. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 12.00 YleX Etusivu. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 12.00 Naurun historia (S). 00.00 Rajasota. 6.56 Päivän mietelause. 16.05 Kultakuume: White Water. 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 10. 01.30 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 6.05 Alueradio. 8.10 Ykkösaamu. 12.10 Urheiluradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä. 01.45 Baywatch (12). 0.00 Arkisto: Leipäpuu. 23.00 Yle Uutiset. 15.35 Food Factory. 13.05 Miehen puolikkaat. 13.03 Kesäteatteria pintaa syvemmälle (u). 07.00 Kakkukuningas (S). Norjalaisarkkitehtien koteja 1/6, Yle Teema & Fem klo 17.25. 17.00 Australian rajalla. 20.02 Sää. 11.00 Yle Uutiset. 13.30 Jaksa paremmin. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.25 Tri K:n eksoottiset eläimet. 18.30 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 08.55 Uutiset. 22.30 Younger (7). 12.45 Yle Puhe. 10.45 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). HERO 11.35 Suurin pudottaja Suomi. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 12.00 Fillaripäiväkirja. 0.00 Yle Uutiset. 19.00 Kissinger. 12.30 Tanssi kanssain. 08.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 10.30 Raamattu. Pastori Pauliina Kainulainen, Kontiolahti 6.25 Aamusoitto. 1.00 Yle Uutiset ja sää. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 11.20 Hääpukuja kurvikkaille (S). 19.30 Veli-Matin juttusilla. 13.55 Miehen puolikkaat. 18.00 Kolme vaimoa, yksi aviomies (S). 7.53 Alueradio. 2.02 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 7.10 Hartaita säveliä. 7.50 Merisää. 08.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 19.00 Simpsonit. FOX 06.00 Huutokaupan metsästäjät. • 01.50 Family Guy (12). 16.00 Elämää tulevaisuudessa. 20.25 Uutiset. 20.30 Emmerdale (7). PERJANTAINA 16. 19.00 Yukonin kultamaat. 21.40 Etelä-Amerikkaa etsimässä. 11.40 Monet ovat minulta kysyneet. 3.00 Kesäteatteria pintaa syvemmälle (u). 7.58 Hyvää huomenta. 07.05 Simpsonit. 14.15 Äärimmäinen selviytyjä. 18.00 Sinkkuillallinen. 21.40 Monet ovat minulta kysyneet. 16.30 Valitut Palat Collection. (S). 02.45 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). HEINÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B11 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT TLC 06.00 Tahdon unelmahäät (S). 20.30 Amerikan kovimmat keräilijät. 04.40 Emmerdale (7). 20.00 Wheeler Dealers (S). 15.02 Kulttuuriykkönen: Paavi Fransiskus on maailman vaikutusvaltaisin Latinalaisesta Amerikasta tuleva henkilö. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 8.45 Päivän blogi. 17.00 Frisbeegolf. 13.30 Miehen puolikkaat. 14.00 Sinkkuillallinen. 09.30 Café Raamattu. 22.00 Kissinger. 10.15 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 23.02 Yöradio. 10.30 Valitut Palat Collection. 22.05 Liv D: Aasialaiset ökyhäät. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. . 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 5.50 Merisää. 17.00 Passion for Jesus. 01.50 Laiva (S). 11.00 Martina ja hengenpelastajat. 12.20 Suurin pudottaja Suomi. 07.30 Say Yes To The Dress (S). 20.00 Emmerdale (7). 16.05 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). Jo 1980-luvulta lähtien hän on kokeillut kestävää rakentamista ja käyttänyt materiaaleina mm. 14.10 Sinkut kilpakosijoina (S). 18.50 Iltahartaus. 11.20 Kullan sukeltajat (S). 21.30 Rillit huurussa (S). 21.00 Paholainen joukossamme. 23.40 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 23.00 Joensuun gospel. 17.40 Family Guy (12). 10.40 Australian rajalla. 11.00 Family Guy (12). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.02 Radio Suomen Päivä. 12.10 Urheiluradio. 00.05 Unelmien poikamies. 18.00 Ennakkostudio. 23.00 ELOKUVA Kahden miehen nainen (16). 23.10 Yöklassinen. 18.00 Lentävä talo. 01.50 Sinkkuillallinen. 04.15 Emmerdale (7). 06.35 Tiny House, Big Living (S). 14.00 TV Shop. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Australian rajalla. 14.00 Yle Uutiset. TV7 08.30 Jumala puhuu. 17.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 20.00 DJ Orion. 18.30 Veikkausliiga LIVE: Ilves – SJK. 15.00 Hurjia perinnejuhlia. 7.15 Latinalaisen Amerikan heinäkuun aamuhartaus. 18.30 Apostolien matkassa. 09.00 Vain yksi tie. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 07.35 Mystery Diners (S). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.47 8 klasaria: Claude Debussyn Faunin iltapäivä. 15.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 19.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 23.00 Elämää tulevaisuudessa. 18.45 Uusi testamentti avautuu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 01.25–01.50 Amerikan rajavartijat. 13.20 Hirviökala. FRII 06.25 Kakkukuningas (S). Kuvassa vasemmalla Andie MacDowell. 23.00 Miehen puolikkaat. 00.50 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 18.30 Hartaita säveliä. Runoilija Pablo Neruda. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Lemmen viemää (7). 21.00 Yle Uutiset. 23.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki (S). 22.00 Younger (12). 03.00 Jussin kalajutut. 23.25 Younger (7). 16.00 Toisenlaiset äidit. 17.00 Wheeler Dealers (S). 19.00 Andrew Mayne: Ghost Diver. 11.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). Viikon luontoäänen esittelee Riku Lumiaro. 01.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 10.15 Sanoja säveliä. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). 15.02 Susani Mahadura – Mielen jäljillä. 14.15 Aalloilla. 23.00 Burgerimies Suomessa. 23.35 Yöradio. 14.02 Alueradio. 14.55 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 10.10 Simpsonit. 00.50 Pientä pilaa. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 00.30 Jumala puhuu. 19.00 ELOKUVA Kindergarten Cop 2 (12). 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 18.20 Alastalon salissa. 22.00 YleX Perjantai-ilta. 16.00 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 20.03 Minun rukousmatkani. 02.15 Family Guy (12). 08.35 Food Factory. 12.45 Merisää. 07.30 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmasota. LIV 09.00 Rempalla tuloja. 09.30 Neljän tähden talkoot. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 23.55 Seksileikeistä ensiapuun (12). 15.00 Emmerdale (7). 21.00 ELOKUVA Uhma (16). 09.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 7.13 Alueradio. 13.02 Kutsuvieras: Osmo Tapio Räihälä. 20.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 11.00 Latinalaisen Amerikan heinäkuu: Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä. 23.30 Uutiset. 00.50 Baywatch (12). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Haapasalo Goes America (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Sami Kurosen makumatka Saimaalla. 00.40 Pientä pilaa. 02.35 Australian rajalla. Arkkitehti Frederica Miller pitää kiinni periaatteesta, että talon on oltava terve. 22.05 Urheiluradio. 21.45 Herra on minun turvani. 19.30 Emmerdale (7). 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 13.30 Uskosta totta. 09.00 Miten kaikki tehdään. 15.02 Alueradio. 21.00 Läsnä – Tommy Hellsten. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 13.02 Vallattomia suhteita: Miksi vapaa seksuaalisuus ja nautinto pelottavat yhä edelleen?. 08.00 Say Yes To The Dress (S). 10.00 Yle Uutiset. 13.15 Hengenvaarallisesti lihava (S). 16.30 Jumala puhuu. 06.40 Simpsonit. 10.25 Say Yes to the Dress Lancashire (S). 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 08.20 Restaurant: Impossible (S). 21.00 ELOKUVA Cliffhanger – kuilun partaalla (16). 02.00 Kissinger. 11.00 Diili Ryan Serhantin tapaan. 12.10 Ruokakaupparalli (S). 21.50 DädiPodi (u). 2.00 Arkisto: Kansaa sivistämässä. 11.02 Radio Suomen Päivä. 22.00 Mars Hill Church. 16.05 Panttilainaamon autospesialistit. 15.10 Arvokaman etsijät (S). 23.50 ELOKUVA Piina. 17.10 Mestarit: Ääni. KUVA: Yle Kuvapalvelu. 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 17.50 Urheilukierros. 07.05 Tiny House, Big Living (S). 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 13.55 Tiny House, Big Living (S). 23.35 Ohjelmatietoja. 16.25 Simpsonit. 21.40 Avaimia kasvatukseen (u). 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 18.00 Sisarvaimot (S). 13.30 Koiran paras ystävä. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 13.00 Rempalla tuloja. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 20.00 Huvila & Huussi. 07.50 Moderni perhe (S). 18.00 Silminnäkijä: Haihyökkäys. 12.10 Tiedeykkönen. 15.00 Vintage-kodit kuntoon (S). (S). 20.30 Autohullut. 23.05 Kadonneet (7). (S). 07.25 Simpsonit. 12.15 Bless This Mess. JIM 09.00 Neljän tähden talkoot. 6.36 Päivän sana. 09.30 Say Yes To The Dress (S). 21.10 Musiikkivideoita. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 7.03 Raamattuavain. 7.15 Herätys!. 16.30 Kinoteekki. 10.15 Sykettä Israelista. 21.00 Nukkumatin kylmä sota. 10.33 Radio Suomen Päivä. Chacona on eteläamerikkalainen tapa soitella ja pitää hauskaa. ALFATV 08.00 Maailmaa pelastamassa. 16.00 Miehen puolikkaat. 02.40 Yllätystuunaajat (S). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.45 Best of Top Gear (S). 22.00 4D: Elämäni koirana (7). 17.10 Urheiluradio. 12.15 Kakkukuningas (S). 10.00 Yle Uutiset. 14.10 American Chopper (S). 08.15 Food Factory. 07.30 Mexico Life (S). YLE PUHE 6.00 Miia Krause. (S). • 00.55 Kunnes kuolema meidät erottaa (12). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.55 Vuorien sankarit (7). 22.03 Aalloilla. 10.00 Kalle Haatanen: Nukkumatin kylmä sota. 16.00 Chicagon talovanhukset kuntoon (S). 12.50 Jamie Oliverin helpot herkut. 11.00 Dosentti: Mikael Kivivuori. 20.00 Lone Starin eläinlääkäri. 00.00 Frisbeegolf. 10.00 Puutarhan pelastajat. 20.00 Miehen puolikkaat. 09.20 Miehen puolikkaat. 9.03 Kesäteatteria pintaa syvemmälle. 16.10 Urheiluradio. 08.00 Mexico Life (S). 21.17 Radio Suomen Ilta. 16.10 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä. 2.00 Sana elää (u). 6.05 Hartaita säveliä. savea, olkea ja itse tehtyjä maaleja. 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 3.02 Pekka Laineen Ihmemaa. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 17.50 Radio Suomen Ilta. 11.50 Moderni perhe (S). 09.45 Simpsonit. 11.25 Moderni perhe (S). 0.03 One Way. 11.00 Nukkumatin kylmä sota. 14.00 YleX Kesäiltapäivä: Tuppis ja Libiso. 17.30 Australian rajalla. 00.55 Uskomaton eläinlääkäri Pol 10. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.15 Marttyyrien Ääni. 1.02 Kutsuvieras: Osmo Tapio Räihälä. Elokuva: Hudson Hawk varkaista parhain, MTV3 klo 22.45. 23.55 Baywatch (12). 08.55 Single Parents. 10.00 Superkauppiaat. 18.50 Merisää. 19.30 Simpsonit. 9.11 Alueradio. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 12.45 Karkkikuningatar (S). 17.00 Eläinterapiaa (S). 02.35 Baywatch (12). 19.00 Uuden tanssimusiikin lista. 11.33 Radio Suomen Päivä. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 7.25 Aamusoitto. 19.30 Sami Kurosen makumatka Saimaalla. 11.05 Australian rajalla. 6.59 Hyvää huomenta. 13.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 16.05 Muinaisen maailman arkkitehdit. 18.30 Australian rajalla. 14.45 Miehen puolikkaat. 00.05 Elokuva: Kick-Ass 2 (16). 9.05 Urheiluradio. 14.25 Tiny House, Big Living (S). 08.30 Sisarvaimot (S). 14.00 Ohjelmatietoja. 18.00 Top Gear: Planes, Trains & Automobiles (S). 22.55 Younger (S). 13.05 Building Off the Grid (S). 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 09.50 Meret ilman vettä. 15.00 Puutarhan pelastajat. 02.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 14.02 Lindgren & Sihvonen. 17.00 Say Yes To The Dress (S). KUTONEN 06.05 Miten kaikki tehdään. 23.15 Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa: Suuri rullaluistelushow 1980. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 4.00 Arkisto: Turusta Tampereelle. 11.15 Tokion olympialaiset: Taisteluparit (S). 22.00 CSI: Miami. 17.15 Simpsonit. 22.00 Eläintarhan salaisuudet. 12.15 Kullan sukeltajat (S). 01.00 Passion for Jesus. 14.30 Amerikan rajavartijat. 12.40 Bless the Harts. 18.30 Simpsonit. 07.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 0.00 Yöradio. 09.30 My Perfect Paradise (S). RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 17.30 Say Yes To The Dress (S). 17.55 Lasten tanssi. 12.13 Mitä ihmettä, Japani?. 09.15 TV Shop. 10.25 Pienten perhe (S). 19.02 Musiikin aika 2021: Muistolaattoja tulevaisuudelle. 01.45 Eläintarhan salaisuudet. 10.30 TV7-teemailta. 13.15 Herra on minun turvani. 8.13 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 06.30 Valitut Palat Collection. 23.25 Miehen puolikkaat. 20.00 Jussin kalajutut. 09.30 Fast N’ Loud (S). 12.50 Päivän blogi. AVA 06.00 Aamun AVAus. 12.00 Yle Uutiset. 6.59 Puheen Kesäaamu. 03.25 Baywatch (12). 13.50 Häät sulhasen tapaan. 19.30 Yliluonnollista. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.02 Urheiluradio. 16.50 Simpsonit. 20.30 Miehen puolikkaat. TV5 06.05 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 16.15 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 14.30 Tule Jeesuksen luo!. 16.13 Alueradio. 21.00 ELOKUVA Schindlerin lista (16). 13.10 TV Shop. 7.50 Radiohartaus. 06.45 Tonnikalan saalistajat. 13.15 Koiralle koti. 14.00 Amerikan rajavartijat. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 21.00 AVA doc: Huippurikkaat bilettäjät. 12.30 The New Man – Uusi luomus. 8.10 Urheiluradio
39,30 €/kk Viikonlopputilaus ....................................................... alk. 3 17 13 21 20 21 22 25 21 25 27 26 30 15 13 23 23 22 25 26 26 26 26 28 28 7 9 5 7 8 3 6 2 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna 22 Riihimäki 23 Forssa 22 28 30 29 25 25 24 16 14 13 pe Hämeenlinna 28 Riihimäki 30 Forssa 29 la 27 28 27 su 27 28 26 ma 21 21 20 ti 22 23 22 Helsinki 4:23 22:28 Hämeenlinna 4:17 22:38 Oulu 3:17 23:28 Utsjoki Helsinki +28 Joensuu +26 Jyväskylä +26 Kajaani +25 Kemi +23 Kilpisjärvi +13 Kotka +27 Lahti +28 Lappeenranta +27 Oulu +23 Pori +27 Rovaniemi +23 Sodankylä +23 Tampere +25 Turku +28 Vaasa +25 Alanya +34 Barcelona +27 Dubrovnik +27 Eilat +40 Johannesburg +13 Las Palmas +25 Ateena +33 Malaga +31 Tokio +24 Nizza +27 Pariisi +24 Phuket +28 Pietari +29 Rodos +29 Rooma +30 Tukholma +29 Chicago +21 Innsbruck +22 Vancouver +18 Los Angeles +30 Mexico City +21 Lima +19 Buenos Aires +13 Rio de Janeiro +25 New York +30 Lontoo +24 Madrid +33 Tallinna +25 Dakar +30 Kapkaupunki +15 Murmansk +18 Moskova +28 Novosibirsk +17 Kairo +38 Nairobi +21 Dubai +37 Goa +26 Peking +29 Tokio +29 Singapore +28 Sydney +16 Wellington +14 Lämpösumma 14.7.. PERJANTAINA 16. 044 5644 454 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .......................... Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. (03) 61 511 Lukijailmoitukset .............................................................. 040 8682 450 Just, Ajastin .......................................................................... Lännen ja pohjoisen välinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Päivä on koko maassa poutainen. Maan eteläja keskiosassa on laajalti selkeää, pohjoisessa pilvisyys vaihtelee. JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ........................... Ilmestyy 7 päivänä viikossa. tilausasiat ..................................................................... 25,44 €/kk Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. 0100 3355 ma–pe klo 6.00–16.00 la–su klo 6.00–12.00 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7 www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 .......................... Lännen ja pohjoisen välinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Päivä on koko maassa poutainen. (03) 6151 451 Urheilu ..................................................................................... PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Tykkää Hämeen Sanomista Facebookissa ja seuraa Twitterissä ja Instagramissa. (03) 6151 403, 050 3709 278 Uutispäällikkö Markku Uhari...... (03) 6151 400 Toimituspäällikkö Tuulia Viitanen ........................ 040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja .... Maan eteläja keskiosassa on laajalti selkeää, pohjoisessa pilvisyys vaihtelee. 4 Sää viilenee pikkuhiljaa. (03) 6151 410, 040 7719 291 Toimitus, toimitussihteerit ............ Päivän ylin lämpötila on 19 ja 30, Lapissa 12 ja 21 asteen välillä. Tilaukset, osoitteenmuutokset ym. 20,52 €/kk Ma–Pe tilaus ................................................................... (03) 6151 410 LÄHETÄ UUTISVINKIT ...........toimitus@hameensanomat.fi WHATSAPP...........................................................................040 4577 980 (Kuvien ja videoiden lähettämiseen) TOIMITUS ILMOITTAJAPALVELU TILAAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe ...................................................... (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Uutismedian Liiton jäsen. 040 8682 403 Hattulan kuntatoimittaja ............................................ (03) 6151 461 Mielipide .................................................................................. HÄMEEN SANOMAT SOVELLUS Lataa Hämeen Sanomien mobiilisovellus play-kaupasta Android-laitteille tai App Storesta Applen laitteille. (03) 61 511, iltaisin 6151 410 Justin tuottaja Riikka Happonen ........................ Hämeen Sanomien asiakaspalvelu on toistaiseksi suljettuna Vanajantiellä, palvelemme puhelimitse sekä sähköisissä kanavissamme. Kestotilaus ...................................................................... (03) 6151 442, 040 8682 442 Talous ....................................................................................... (03) 6151 452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja ...................... 34,09 €/kk Määräaikainen .............................................................. VERKKOLEHTI ..............................................www.hameensanomat.fi >900 800...900 700...800 600...700 500...600 400...500 300...400 0...300 28 28 31 27 28 30 29 29 27 Sää viilenee pikkuhiljaa. Kokonaistavoittavuus: painettu viikko + digi viikko 104 000 (KMT 2019) ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Toimitusjohtaja: Mikko Soini Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511 Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. alk. (03) 6151 470 SOITA UUTISVINKIT ..................................................... (03) 6151 462 Kulttuuri .................................................................................. Päivän ylin lämpötila on 19 ja 30, Lapissa 12 ja 21 asteen välillä. (03) 6151 300 ma–pe klo 8–16 tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 1.12.2020 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT Postin varhaisjakelupäivystys .................................... (03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Susanna Kinnari ............................... (03) 6151 354 LUKIJAILMOITUKSET: ilmoitukset@hameensanomat.fi PAINOVALMIIT ILMOITUSAINEISTOT: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. Hintoihin sisältyy alv. alk. alk. HEINÄKUUTA 2021 B12 HÄMEEN SANOMAT SÄÄ Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Hämeen Sanomien tilat Vanajantiellä on toistaiseksi suljettuna asiakkailta. toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja Mikko Soini ..........................................