Asemien kohtalosta tarvitaan vielä poliittinen päätös. Suodattimen voi tyhjentää ja pestä lähes uuden veroiseksi, mutta sen irrottaminen pois käytöstä on kielletty. 6 UUTISET A8–A9 KIMMO PENTTINEN Riihimäellä valtuusto hyväksyi ensi vuoden budjettiesityksen lähes sellaisenaan. 6 ULKOMAAT A12 SpaceX:n Falcon 9 -raketti lähti matkaan Cape Canaveralista Floridasta. Gunther / EPA Ojoisten (kuvassa) ja Idänpään terveysasemat palvelevat nyt yli yhtätoista tuhatta asukasta. Kaupalla voi olla suuri vaikutus myös Hämeenlinnassa. 6 UUTISET A3 6 UUTISET A10 MODERNAN KORONAROKOTTEEN SUOJA JOPA 94,5 % SSAB neuvottelee tosissaan Hollannin jättitehtaan ostamisesta. TIISTAINA 17. KUVA: Riku Hasari Kahden terveysaseman lakkautus saa nyt vauhtia Hämeenlinnan pääterveysasemalta vapautuu talo, kun Terveystalon työterveys siirtyy keväällä keskustaan. Vierailimme autioituneella lentokentällä, joka ennen koronapandemiaa oli Pohjoismaissa merkittävä kaukolentojen risteyspaikka. KARI PITKÄNEN Avaruusturismin edelläkävijä lähti matkaan Nasan ja SpaceX:n ensimmäisen yhteisen avaruuslennon odotettiin saapuvan Kansainväliselle avaruusasemalle tiistaiaamuna kello kuudelta Suomen aikaa. VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 3,00 € 6 SÄÄ A11 +5 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä 6 AUTO JA LIIKENNE B6–B7 HIUKKASLOUKKU Suodatin irti autosta ja pesuun. KUVA: CJ. MARRASKUUTA 2020 • NUMERO 313 • HÄMEEN MAAKUNTALEHTI • 142. 6 UUTISET A4–A5 Kasvu pysähtyi kuin seinään Helsinki-Vantaan lentokentän läpi kulki viime vuonna lähes 22 miljoonaa matkustajaa. Myös Janakkalassa oli budjettivaltuusto koolla. Lokakuussa matkustajia oli 92 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. 2000-luvun dieselautojen meno voi hyytyä yllättäen, jos pakokaasujärjestelmän hiukkasloukku menee tukkoon tuhkasta ja noesta. Sen kyydissä on neljä astronauttia. Sen päätökset löytyvät verkosta ja huomisen lehdestä. 6 UUTISET A5. Viranhaltijat alkavat tällä viikolla selvittää asemien Viipurintielle siirtämisen yksityiskohtia
Ravintoarvoluettelokaan ei siten ollut kovin hurmaava: 22 grammaa rasvaa, josta 21 grammaa on tyydyttynyttä. Sunnuntaina alkaneet koeajot vetivät Hämeenkadun täyteen. Koronarajoitusten takia merkittävät matkailutulot jäävät Lapissa saamatta, mutta on yksisilmästä syyttää rajoituksista pelkästään ministeriä, jonka vastuualueeseen ne kuuluvat. Jyrähdys kairoilta sataa kuitenkin suoraan opposition ja etenkin perussuomalaisten laariin. OSTIN ÄSKETTÄIN ihan kokeilumielessä vegaanista juustoa, vaikka sekasyöjä olenkin. Välillä se, minkä luulisi olevan terveellistä, osoittautuukin ihan muuksi. SDP:n ja keskustan hallitustaival ei ole ollut herkkua, eikä keskusta ole päässyt aikaisemman puheenjohtajansa Katri Kulmunin aikana pahasti vaivanneesta rimpuilustaan demareiden liekanarussa. Kaksikko on vahvasti sidoksissa toisiinsa. Ainakaan vauhdillaan ratikka ei hurmannut. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – K aksi ministeriä on ollut koronakriisin hoidossa muita keskeisemmissä asemissa: pääministeri Sanna Marin ja perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru, molemmat demareita. PÄIVÄYSTEN LISÄKSI tutkin aina silloin tällöin tuotteiden ravintoainesisältöjä. Luottamus mitattiin keväisen kasvomaskisekoilun vuoksi. No, ei tästä tietenkään pidä vetää johtopäätöstä, että kasvisruoka olisi epäterveellistä, mutta kannattaa muistaa, ettei sekään ole aina kovin ravitsevaa. Sitä paitsi sellainen tuote, josta päiväys ei kunnolla erotu, voi jäädä ostamatta. Proteiinia vaivaiset 1,5 grammaa. ALANURKKA Päivi Ojala @hameensanomat.fi Tuote, josta päiväys ei kunnolla erotu, voi jäädä ostamatta.. No kysehän on tietysti elintarvikepakkausten parasta ennenja viimeinen käyttöpäivä -merkinnöistä. Uuden valonnäyttäjän eli Annika Saarikon liikkumavara on pieni. MARRASKUUTA 2020 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 17. Lyhyellä tähtäimellä se ennakoi myös isoa velkarahalla ostettua tukipakettia Lapin matkailulle. Onpa Tampereella syksyn harmauden keskellä ainakin yksi punainen väripilkku. Silti se on painettu pakkaukseen milloin mihinkin, ja usein jonkin kuvion tai tekstin päälle, jolloin sitä tuskin erottaa. KIURU HALUTAAN ULOS , mutta hänellä on ministerin nauttimista luottamuksista tärkein eli eduskunnassa mitattu. Kun kaupassa ei ole syytä kosketella sellaisia pakkauksia, joita ei osta, tulee päiväykset tarkistettua vasta kotona. Jos jotain olen ravitsemussuosituksista sisäistänyt, niin sen, että tyydyttynyttä rasvaa ei auttaisi kovin paljon nauttia, jos halua pitää verisuonensa kunnossa. Silloin harmittaa, jos viimeinen käyttöpäivä on heti käsillä. (Vertailun vuoksi: punaleimaemmentalissa proteiinia on 29 grammaa). Jyrähdys kairoilta sataa kuitenkin suoraan opposition ja etenkin perussuomalaisten laariin. Taustalla olivat kuitenkin myös SDP:n ja keskustan linjaerot, joita epäluottamusta esittänyt kokoomus repi auki. Ne ne vasta pientä pränttiä ovat, mutta onneksi suurennuslasi on keksitty. MIKÄ IHME SIINÄ on, ettei näitä päiväyksiä voi merkitä näkyvämmin! Tekisi mieli peräänkuuluttaa tähän oikein jotain standardia, mutta sellainen olisi tietenkin liian byrokraattista, hankalaa ja kallistakin. Välillä nämä ravintoaineluettelot yllättävät. Hämeen Sanomille toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Näin korona-aikana olen tuskaillut näiden merkintöjen takia tavallistakin enemmän. Se näkyy aukottomassa tuessa, jota Kiuru on nauttinut Marinin suunnalta. Se kun kulki lähes varmojen silminnäkijähavaintojen mukaan kävelyvauhtia. KUVA: Arttu Laitala, arkisto ASIASTA TOISEEN Ratikka N yt se on uskottava ja oikein isoilla alkukirjaimilla: Tampereen Ratikka toimii rautatieasemalta aina Pyynikintorille saakka. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Hänen on pakko olla tukemassa hallituskollegaansa Kiurua, vaikka sitten pitkin hampain, eikä siitä gallupeissa kiitellä kuntavaalien lähestyessä. Ei hänen eronsa enää rajoituksia muuksi muuttaisi, eikä etenkään sitä, että sulku tiukkenee koko ajan Euroopassa. Täytyy tunnustaa, etten ostaessani edes ajatellut sen kummemmin, mistä aineksista maidoton juusto olisi valmistettu, mutta ainesosaluetteloa myöhemmin tavatessani sen sitten hokasin: kookosöljystä, muunnellusta tärkkelyksestä, maissitärkkelyksestä ja sakeuttamisaineesta. Olisikin paljon rakentavampaa keskittyä asioihin kuin ministerin henkilöön. Keskustan Lapin piirikokous vaati sunnuntaisessa kannanotossaan perheja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) eroa. Ratikan varsinainen liikennöinti alkaa ensi vuoden elokuussa. Tärkeä numerosarja aina piilossa M ikä numerojono tämä on. MARRASKUUTA 2020 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari Uutispäällikkö: Markku Uhari Puhelinvaihde: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–22 la ja su klo 13–22 UUTISVINKIT: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 020 451 5523, Postin varhaisjakelupäivystys ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Aina Groupia. Viikonloppuna Lapin keskustapiirin purkaus eli Kiuruun kohdistunut erovaatimus on jatketta sarjassa, jonka huipentuma oli jo kuukausi sitten lokakuussa epäluottamuslauseäänestys eduskunnassa. Lapin keskusta repii hallituksen rivejä Matkailu on elintärkeä elinkeino keskustan tukialueella Lapissa. Marin on kerännyt hallituksen suurelta osin onnistuneesta politiikasta kansainväliset kehut, kun taas mielipiteitä rankasti jakava Kiuru on joutunut toimistaan ankarankin kritiikin kohteeksi. Mutta kyllä valmistajat voisivat ihan palvelumielessä kehittää näitä merkintöjä nykyistä paremmiksi. Monet pitävät sitä tärkeänä ostopäätöstä tehdessään. Uuden ratikan lupaus ei voisi olla tamperelaisittain osuvampi: ”Ratikalla matkustamisesta tehdään niin helppoa ja yksinkertaista kuin mahdollista.” Hätäisiäkään ei olla. Matkailu on elintärkeä elinkeino keskustan tukialueella Lapissa. Eli voita vain harvoin, ja kookosrasvaakin tulisi välttää. Keskusta jatkaa kuin puoliväkisin korpivaellustaan. TIISTAINA 17
Täytyy selvittää myös kiinteistöjen tulevaisuus, remonttitarve, ylläpitokustannukset, ict-kustannukset ja mahdollinen myyntituottokin, Lindberg luettelee. HÄSA Kaksi terveysasemaa sulkeutunee keväällä Idänpään terveysasemalla on Anttilankadulla parinsadan neliömetrin tilat. Bruttoneliöt sinänsä eivät kaikkea kerro, Jukka Lindberg sanoo. –?Jos katsottaisiin pelkkää vuokraa, voisimme sanoa, että emme suostu mihinkään. Sosiaalija terveysjohtaja Jukka Lindberg sanoo, että siirrot valmistellaan kuukauden päästä kokoontuvalle sosiaalija terveyslautakunnalle vähintään ”iltakouluasiana” eli asiana, josta käydään keskustelua. Tässä prosessissa selviää muun muassa, täytyykö A-talon tiloja jotenkin muuttaa terveysasemia varten. Työntekijöitä on yhteensä 15. –?Siellä on suhteellisen valmista vastaanottotilaa, mutta emme ole vielä tarkkaan selvittäneet, kuinka tilojen käyttö onnistuu terveysasemilla toiminnallisesti. Sosiaalija terveysjohtaja Jukka Lindberg: ”Se on hyvin varteenotettava vaihtoehto”.. KUVA: Pekka Rautiainen, arkisto TAUSTA Säästölistalle yli vuosi sitten • Ojoisten ja Idänpään terveysasemien lakkauttaminen ja toimintojen yhdistäminen pääterveysasemaan otettiin viime vuoden lokakuussa kaupungin säästölistalle eli talouden tasapainottamisohjelmaan. Ojoisten ja Idänpään terveysasemien asiakaspohja on yhteensä suurin piirtein samankokoinen kuin Jukolan terveysasemalla, eli reilut 11?000 asukasta. –?Viimeistään tammikuussa on saatava poliittinen päätös. Lindbergin mukaan lähtökohta on, että henkilökunnan myötä myös väestövastuut siirtyvät uuteen paikkaan, eli nykyiset hoitosuhteet jatkuvat. ASEMIEN MUUTON valmistelu oli syksyllä jäissä, kun vielä ei ollut varmuutta Terveystalon työterveyden siirtymisestä yrityksen muiden tilojen yhteyteen Hämeenlinnan torin laitaan. Tarkempi suunnittelu käynnistyy tällä viikolla. (03) 6151 403, (03) 6151 410 puh. ”Viimeistään tammikuussa on saatava poliittinen päätös.” JUKKA LINDBERG sosiaalija terveysjohtaja . Ojoisten ja Idänpään terveysasemilla on nyt käytössään yhteensä noin 340 neliömetriä. Viipurintien A-talon pinta-ala on yli tuhat neliötä. . MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET TIISTAINA 17. Aivan Viipurintien kyljessä sijaitseva A-talo on vuokrattuna Terveystalolle, joka hoitaa nykyään kaupungin henkilöstön työterveyspalveluita. –?Se on aika luonteva ratkaisu ja hyvin varteenotettava vaihtoehto. • Selvitys asemien tiloista luopumiseksi piti valmistella toukokuuksi, mutta koronaepidemia toi puoli vuotta lisäaikaa. (03) 6151 410 toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita myös Whatsapilla numeroon 040 4577 980 Anna uutisvinkki! Veli-Matti Virtanen Hämeenlinna Idänpään ja Ojoisten terveysasemien lakkauttaminen on entistä todennäköisempää. Uudessa paikassa, niin sanotussa A-talossa, asemat toimivat ensi toukokuun alusta alkaen, jos poliittiset luottamuselimet pian niin päättävät. Tilapalvelut, joka vastaa kaupungin toimitiloista, on ottanut lokakuussa vastaan sopimuksen irtisanomisen. KAUPUNGIN SISÄINEN vuokra on Viipurintiellä sote-toimialalle korkeampi kuin terveysasemien nykytiloissa. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Uutispäällikkö puh. TIISTAINA 17. Nyt kaupungin viranhaltijat suunnittelevat, kuinka asemien toimintojen muutto pääterveysasemalle onnistuu ensi keväänä. MARRASKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. • Kirjauksessa korostettiin, että jo ennen mahdollista Vanajaveden sairaalan siirtymistä uuden Assi-sairaalan yhteyteen, on terveysasemia yhdistettävä taloustilanteen vuoksi. Lindberg kuitenkin korostaa, että kyse on ”kokonaistaloudellisesta” näkökulmasta. Lindbergin mukaan ”on hyvin todennäköistä”, että päättäjät saavat eteensä ehdotuksen terveysasemien siirrosta Viipurintielle. Terveysaseman palveleman alueen asukaspohja on vajaat 7000. Toimeenpantavaa on paljon ennen kevättä, Lindberg sanoo. Tilapalveluiden kiinteistöjohtaja Pasi Korte kertoo, että Atalossa ei ole merkittävää korjaustarvetta
Tata keskittyy kotimaahansa, jossa on kasvava teräksen tarve. MARRASKUUTA 2020 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Ijmuidenista puhaltaa Hämeenlinnaan ANALYYSI Arno Juutilainen @hameensanomat.fi S SAB myönsi perjantaina neuvottelevansa Tatan Ijmuidenin tehtaan ostamisesta. Saneerattavat putket on alun perin rakennettu vuonna 1995. Kaupan pitäisi vaikuttaa myös tehtaiden työnjakoon. Työt alkavat tällä viikolla kymppitiellä Häkkärinmäentien ja Kankaisten Kylätien liittymien välisellä osuudella ja niiden pitäisi valmistua joulukuun puoliväliin mennessä. HS-Veden on myös tarkoitus saneerata kyseisiä siirtolinjoja Rotkolan kohdalla vuoden 2021 aikana. Hollannissa on kuitenkin Ijmuidenin terästehdas on valtava yhdistelmä erilaisia tuotantolaitoksia Pohjanmeren rannalla. HS-Vesi saneeraa johtoja kaikkiaan 300 metrin matkalla. Vanajaveden sairaalassa on hoidossa kaksi koronapotilasta. Tautiin on kuollut nyt Suomessa 371 ihmistä. Jos SSAB ostaa merkittävää uutta tuotantoa, se ei tee sitä saadakseen lisää heikosti kannattavaa tai jopa tappiollista liikevaihtoa. Se on koko lailla yhtä paljon kuin SSAB:n koko nykyinen terästuotanto. Tata ilmoittaa Ijmuidenin kapasiteetiksi 7,5 miljoonaa tonnia kuumaja kylmävalssattua terästä. Hämeenlinnassa valmistetaan nykyisin noin miljoona tonnia kylmävalssattua terästä, joka myös kuumasinkitään. HÄSA. Lehtitietojen mukaan intialainen Tata on kyllästynyt terästuotantoon EU:n alueella, jossa on tiukkoja ympäristönormeja, paljon veroluonteisia maksuja, työtaisteluja ja jatkuva kannattavuuskriisi. Henkilöt, jotka ovat olleet Hämeenlinnan kauppakeskus Goodmanin Sushi Hot -ravintolassa 5.11. kello 11–12 aikoihin ovat saattaneet altistua tartunnalle. SSAB katsoi jostakin syystä tarpeelliseksi nyt vahvistaa, että se on kiinnostunut Ijmuidenin tehtaasta. Kanta-Hämeen keskussairaalassa on hoidossa tällä hetkellä neljä covid-19-potilasta, joista yksi tehohoidossa. IJMUIDENIN tehdasta on pidetty pitkälle automatisoituna mallitehtaana. Kukaan ei ole vielä keksinyt kaupallisesti kannattavaa terästuotantoa, josta ei syntyisi hiilidioksidipäästöjä. Kesällä sen kerrottiin neuvotelleen saksalaisen Thyssenkruppin yksiköistä. kello 18 tienoilla tai Cantina Pannuhuone -ravintolassa 11.11. Hollannin tehtaan tuotteet ovat pitkälle samoja teräksiä, joita SSAB valmistaa Raahen, Borlängen ja Hämeenlinnan tehtailla. Putkien käyttöiän ei pitäisi vielä olla lopussa, mutta niissä on ilmennyt niin paljon ongelmia, että ne saneerataan. Kymppitien nopeusrajoituksia joudutaan alentamaan loppuvuonna, kun tien varressa sijaitsevat vesija paineviemärijohdot saneerataan Hämeenlinnan Häkkärinmäessä. TERÄKSEN valmistaminen ei ole EU:n alueella mikään suosikkilaji, koska sitä rasitetaan päästökaupalla ja erilaisille veroilla. . Ijmuidenin tehtaan mukana se saisi joitakin uusia tuotteita mutta myös roppakaupalla lisää ongelmia. Talousuutistoimisto Bloomberg kertoi Tata-neuvotteluista jo lokakuussa. KUVA: Alf van Beem / Wikimedia Commons . Lauantaina Kanta-Hämeessä todettiin kahdeksan uutta koronatartuntaa, joista kuusi oli Hämeenlinnan ja kaksi Riihimäen seudulta. Jos kauppa tehdään, siihen täytyy sisältyä suunnitelma konsernin koko tuotannon uusista järjestelyistä. Aasiasta tulvii Eurooppaan terästä, joka on painanut hinnat jopa Kiinaa halvemmaksi. HÄSA Kanta-Hämeessä kuusi uutta koronatartuntaa HÄMEENLINNA. SSAB muuttuu toiseksi yhtiöksi, jos se ostaa itsensä kokoisen tehtaan Hollannin Ijmuidenista. Tehtaaseen kuuluu muun muassa kaksi masuunia, kuumavalssaamo, kylmävalssaamoja, kolme sinkkilinjaa, pinnoituslinja ja ohennuslinjoja. Maanantaina raportoitiin kaksi uutta koronakuolemaa. Yhtiö ei kuitenkaan vahvistanut näitä neuvotteluja. Ennen karanteeniin määräystä ehti kuitenkin loppilaisessa päiväkodissa syntyä altistustilanne, jonka johdosta on määrätty karanteeniin yhteensä 40 henkilöä. Hollantilaisen 9?000 työntekijän tehtaan omistus vaikuttaisi SSAB:n kaikkiin yksiköihin. Viisi Kanta-Hämeen tapauksista on Riihimäen seudulta ja näistä kaikki ovat sairastuneet karanteenin aikana eli tartuntaketjut ovat selvillä. Kuudes tartunta on KantaHämeen keskussairaalan työntekijällä. Vielä maanantaina ei ollut tietoa, onko tartunta työperäinen vai syntynyt vapaaajalla. TIISTAINA 17. Koko Suomessa uusia tartuntoja oli 104. SSAB aikoo ilmeisesti tosissaan ostaa merkittävää terästuotantoa Keski-Euroopasta. Tata on mainostanut tehtaan uusia menetelmiä ympäristöystävällisyydestä. Sairaalahoidossa olevien määrä Suomessa on 80 ja tehohoidossa heistä on 13. Työmaan kohdalla nopeusrajoitusta alennetaan tarvittaessa työn edetessä. Ijmuidenin muovija sinkkipinnoitteet ovat vain osin erilaisia kuin Hämeenlinnan tuotteet. Lyhyitä katkoksia vedenjakeluun voi aiheutua. Liiketoiminnallinen yritys ei osta itselleen Euroopasta valtavaa uutta terästuotantoa, jos se ei tiedä, miten tuotantoa saadaan kehitettyä. . Kymppitien paineviemäriä ja vesijohtoa saneerataan HÄMEENLINNA. Kanta-Hämeessä todettiin sunnuntain aikana kuusi uutta covid19-tartuntaa. . Tata on kuitenkin nyt todennut, ettei Ijmuiden ole enää sen referenssitehdas. Alueen vesihuolto toimii normaalisti saneeraustyön ajan
Lisäys hyväksyttiin yksimielisesti. KUVA: Alf van Beem / Wikimedia Commons Herää väkisin kysymys, millainen työnjako Raahen, Hämeenlinnan ja Ijmuidenin tehtaiden kesken tehtäisiin. SSAB keskitti teräksen sinkityksen Hämeenlinnaan ja lopetti pinnoituksen Borlängessä, kun SSAB ja Rautaruukki yhdistettiin. TIISTAINA 17. Tata Europe on suunnitellut muutoksia, jotka leikkaisivat jopa 3?000 työpaikkaa. Petri Siivonen (kok.) esitti, ettei kesäteatterin rakennusurakalle varata rahaa ennen kuin sen perusteet ja paikkavaihtoehdot on selvitetty kunnolla. MUUN MUASSA Ismo Portin (kd.) ja Sari Jokinen (vihr.) katsoivat, että vaikka veroprosentin laskeminen olisi positiivinen signaali, se ei olisi kestävällä pohjalla vaan vuoden päästä prosenttia pitäisi taas nostaa. Raahen kaupunki hengittää täysin SSAB:n tehtaan varassa. ENITEN KESKUSTELUA poiki kokoomuksen Siivosen toinen muutosesitys, joka koski urheiluvalmennukseen panostamista toisen asteen oppilaitoksissa. Kuvassa keskellä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riku Bitter (kok.) ja oikealla kaupunginlakimies Mikko Heiskanen. Viki Salonen Riihimäki Riihimäen kaupunginvaltuusto vahvisti monien puheenvuorojen ja äänestyksen jälkeen, että kaupungin tuloveroprosentti pidetään ensi vuonna ennallaan 20,50:ssä. Nykyisen veroprosentin säilyttämistä kannattanut Lauri Jormanainen (sd.) piti hienona, että Riihimäellä voidaan ylipäätään keskustella tuloveroprosentin mahdollisesta laskemisesta. Lue tuoreet tiedot lehden verkkosivuilta tai keskiviikon lehdestä. Muutosesitys kaatui äänin 25–18. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri (sd.) teki muutosesityksen tekstitarkennuksesta, joka koski seudun terveyskeskusyhtymän kuntamaksujen keskimääräisen nousun rajaamista kahteen prosenttiin. Veroprosentin laskemista kannattanut Jari Heikkinen (ps.) piti sen taloudellista merkitystä niin pienenä, ettei se käytännössä vaikuttaisi tulevien investointien rahoituspohjaan. Saako Euroopassa ylipäätään valmistaa mitään terästuotteita. Hämeenlinnasta ei jäisi paljon jäljelle, jos SSAB:n tehdas alihankintoineen ja kumppaneineen täältä katoaisi. Ijmuidenin terästehdas on valtava yhdistelmä erilaisia tuotantolaitoksia Pohjanmeren rannalla. Riihimäen veden puhtaudesta ja puhtaan veden riittävyydestä huolestunut Kai Heimonen (kok.) esitti, että vesihuoltoliikelaitosta koskevaan tekstiosaan kirjataan lisälause uusien pohjavesialueiden käyttöönoton selvittämisestä. Riihimäen budjettivaltuusto pidettiin sähköisenä kokouksena. HÄSA 6 Janakkalan budjettivaltuusto jatkui maanantai-iltana niin myöhään, etteivät sen päätökset ehtineet päivän lehteen. Saaren esitys hävisi äänin 27–16. SSAB-konsernin tehtaiden työnjaon ja tuotannon muutokset saattavat vaikuttaa oleellisesti Hämeenlinnaan. Rauli Hirviniemi (vas.) totesi, että kaupungin vetovoiman pitää perustua johonkin muuhun kuin tuloveroprosenttiin ja että Riihimäen veroprosentti on jo nyt kilpailukykyinen pienten ja keskisuurten kaupunkien joukossa. Onko hiiliterästä kalliimpaa vetyterästä mahdollista valmistaa. Kaupunginvaltuusto piti kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti myös kiinteistöveroprosentit ennallaan. Sama äänestyskuvio nähtiin jo kaupunginhallituksessa. Valtuusto teki talousarvioesitykseen äänestysten jälkeen vain kolme vähäistä muutosta. Loppujen lopuksi Siivosen hieman tarkemmaksi muuttama muutosesitys valmennussatsausten lisäämisen selvittämisestä kuitenkin hyväksyttiin äänin 32–11. Vasemmistopuolueissa ihmeteltiin, miksi Siivonen heitti valmennusesityksensä vasta talousarviovaltuustossa. Esityksessä rakentamispäätös siirtyisi vuodella eteenpäin ja määrärahavaraus vasta vuoden 2022 budjettiin. Sama vääntö samasta asiasta käytiin jo kaupunginhallituksessa. Jos Luulajassa valmistetaan terästä vedyllä ja Oxelösundissa kierrätysteräksestä, mitä tehdään Raahessa, Hämeenlinnassa ja Ijmuidenissa. Kokoomuksen Pirjo-Liisa Snellman-Tenhunen esitti, että tuloveroprosenttia laskettaisiin 0,25:llä prosenttiyksiköllä, mutta kaupunginhallituksen pohjaesitys voitti äänin 29–14. Kaupunginhallituksen budjettiesitykseen tehtiin viiden muutosesityksen ja kolmen äänestysten jälkeen kolme vähäistä muutosta. Ijmuidenin työntekijät olivat tänä vuonna yli kolme viikkoa lakossa, jolla vastustettiin irtisanomisia. Hämeenlinnan tehdas käyttää Raahen kuumavalssattua terästä. – Aika harvassa kaupungissa siihen tällä hetkellä pystytään. Hannele Saari (kd.) esitti, että Riihimäen kaupunginmuseon toiminta säilyy ensi vuonna sen omissa tiloissa ja että sen kokoelmien läpikäynti toteutetaan niin, että museo voidaan pitää ainakin osittain auki. KUVA: Riku Hasari. SDP:n Jormanainen teki samasta asiasta valtuustoaloitteen alkuvuodesta. Syyskuussa sanomalehdet kertoivat, että Tata vähentää Hollannista 850 työpaikkaa. Se kertoo siitä, miten täällä on tämän valtuustokauden aikana onnistuttu. ENSI VUODEN talousarvion valtuusto hyväksyi pitkän mutta pääosin pikkuasioissa pyörineen keskustelun päätteeksi. Herää väkisin kysymys, millainen työnjako Raahen, Hämeenlinnan ja Ijmuidenin tehtaiden kesken tehtäisiin. Alkuperäistä sanamuotoa korjattiin ja viilattiin hieman lievemmäksi. Snellman-Tenhunen perusteli esitystään sillä, että kaukolämpöyhtiön osakkeiden myynnin ja kaupungin viime vuosien talouskurin ansiosta siihen olisi nyt varaa. Veroprosentti ennallaan, budjettiin pikkuviilauksia Esitys Riihimäen tuloveroprosentin laskemisesta kaatui kaupunginvaltuustossa äänin 29–14. Tämäkin muutos hyväksyttiin yksimielisesti. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET Ijmuidenista puhaltaa Hämeenlinnaan väitetty sen laskeutumien rikkovan ympäristölupia. Hän ja muutkin kokoomuslaiset muistuttivat, että kun veroprosenttia nostettiin vuonna 2014 kaukolämpöyhtiön ostamisen vuoksi peräti 0,75:llä, sovittiin korotus väliaikaiseksi. JÄRJESTELYT ovat entistäkin enemmän tuntemattoman tikun nokassa, kun SSAB aikoo luopua teräksen valmistuksesta hiilen avulla. Muualta tuskin on kannattavaa raahata tehtaalle suuria määriä terästä
46 969 € Transporter 4MOTION hinta alk. Jos mökille hankkii hiirenloukkuja, pitää niitä laittaa riittävä määrä eli ainakin 20, sillä hiiriä voi olla mökillä erittäin paljon, Rauthovi muistuttaa. Volkswagen Hyötyautojen Suomen maahantuoja on K Auto Oy. Päätösehdotukseen lisättiin kaksi mainintaa: alueen puusto on säilytettävä suunnitelman mukaisesti ja lisääntyvä tukiasemien tarve erityisesti 5G-verkon kehittämiseksi vaatii koko kaupungissa ”kokonaissuunnittelua asukasnäkökulma vahvasti huomioiden”. Samoin hyväksyttiin Suomen Hopealinja oy:n osakkeiden myynti Tampereen kaupungille vajaalla 123 eurolla. Kuvan auto erikoisvarustein. Kaupunginhallitus katsoi, että poikkeamiselle on maankäyttöja rakennuslaissa säädetyt erityiset edellytykset, eikä merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia ole. Ilmeisesti käsitys on tullut Aku Ankka -lehdestä. Hinnat sisältävät alv. Tuholaisia karkottaa myös siisteys ja hyvin toimiva jätehuolto. –?Rotta tarvitsee vain 2,5 sentin raon päästäkseen sisälle ja hiiri pääsee sisätiloihin alle sentin tilasta. Jyrsijöitä karkotetaan kodeista nyt esimerkiksi kaasulla, sähköllä ja ultraäänellä. Takuuetu voimassa kaikkiin uusiin Crafter asiakastilauksiin 22.7.-31.12.2020, pois lukien e-Crafter ja Grand California. Leuto talvi ja korona lisäävät jyrsijöiden määrää Tuholaiset lisääntyvät nopeasti Suomessa. Lupa tarvitaan, koska alue on asemakaavassa merkitty puistoksi eikä siellä ole rakennusoikeutta. 49 258 €, etusi jopa 4 387 € Transporter 4MOTION:in ostajalle jopa 4 427 € hintaetu Transporter 4MOTION neliveto alk. Kaupunginhallitus antoi eilen maanantai-iltana teleyhtiö DNA oyj:lle poikkeamisluvan. –?Jos kotiin tai mökille on tullut rottia, kannattaa ottaa heti yhteyttä tuholaistorjujaan, sillä rottaa ei ole helppo hävittää. 24 %. 46 969 €. TUHOLAISTORJUNTAAN liittyy paljon uskomuksia. Yhdistetty EU-kulutus 10,0-11,0 l/100 km, CO?-päästöt 264–290 g/km. Suositusvähittäishinnastot 3.7.2020. Vahvoja rotanmyrkkyjä voivat käyttää enää alan ammattilaiset. 010 533 2004: ma–pe 9–17, la 10–15 Volkswagen Center Hämeenlinna Paras kuljettaa varmasti. –?Tilanteet muuttuvat. Saila Karpiola Hämeenlinna Aiemmin pakkanen pienensi hiirten ja rottien määrää kovalla kädellä, mutta ilmaston lämpenemisen takia se ei vaikuta enää suurestikaan. Tuholaistorjuja karkottaa milloin lintuja, milloin käärmeitä ja hyvin usein töitä teettävät paljon pienemmät tuholaiset. Jotkut ripottelevat kotiin hiirien kulkureitille suolaa tai valkopippuria. Salomo Rauthovi naurahtaa uskomusta, että hiiri olisi perso ennen kaikkea juustolle. Rauthovi muistuttaakin, että juuri nyt kannattaisi verkottaa ryömintätilojen kissanluukut tai laittaa niihin ritilät. KUN EU:N kemikaalilainsäädäntöä uudistettiin, poistuivat vahvat myrkyt käsikaupasta. –?Myös korona on lisännyt rottien määrää koko maailmassa, sillä erilaiset rajoitustoimet ovat purreet ravintola-alalle. Jos kyse on hiirestä, voi kokeilla muitakin keinoja. Yhtiö haluaa rakentaa Sairioon matkaviestintukiaseman, johon kuuluu 36-metrinen masto. Ultraäänestä on monella hyviä kokemuksia, mutta eläin tottuu sen ääneen nopeasti, Rauthovi sanoo. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Rottaongelma on vaikeutunut kaikkialla maailmassa, toimitusjohtaja Salomo Rauthovi Tuholaistorjuntakeskuksesta kertoo. Kaupunginhallitus hyväksyi myös Vanajanlinna oy:n hakemuksen kolmen kuukauden vuokravapautuksesta ja puolessa vuodessa kertyvien vuokrien maksuohjelmasta. Myös perinteiset hiirenloukut ovat edelleen hyvin suosittuja. –?Hiiri pitää juustosta, mutta ihan yhtä lailla suklaasta, Rauthovi sanoo. HÄSA Hiiriä ja rottia yritetään nyt torjua juustolla, äänellä ja sähköllä. *Lähde: Liikenneja viestintävirasto Traficom, pakettiautojen ensirekisteröinnit 1-10/2020. Jyrsijät edustavat vain pientä osaa tuholaistorjujan arkipäivästä, sillä tuholaisia on melkein joka lähtöön. –?Se on aivan turhaa ja sotkee vain paikat, Rauthovi huomauttaa. KUVA: Pekka Rautiainen Sairion masto sai luvan HÄMEENLINNA. HÄSA. 49 258 €. www.volkswagen-hyotyautot.fi Veto päällä, joka säällä Crafteriin 5 vuoden / 200 000 km:n takuu kaupan päälle Crafter 4MOTION neliveto alk. MARRASKUUTA 2020 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Suomen suosituimmat nelivetoiset pakettiautot* > volkswagencenter.fi Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm, sis.alv 24 %. Jyrsijöille riittää ruokaa luonnossa yllin kyllin vielä loppuvuonnakin. Tampereentie 169, vaihde 010 533 2000 Automyynti puh. Läheisen taloyhtiön hallitus vaati hakemuksen hylkäämistä muun muassa rakennuslain vastaisena. Yhdistetty EU-kulutus 8,0–8,9 l/100 km. Salomo Rauthovin mielestä kehitys oli hyvä asia, sillä jotkut myrkyt olivat jopa ihmiselle vaarallisia. CO?-päästöt 212–237 g/km. TIISTAINA 17. Yhdellä kesämökillä voi olla sata hiirtä. Eniten ovat lisääntyneet luteet, mutta jyrsijä populaatiot kasvavat myös nopeasti. Aiemmin ravintoloiden liepeillä eläneet rotat ovat joutuneet levittäytymään omakotialueille etsimään ruokaa. Tilanne pahenee yleensä juuri talven kynnyksellä, kun jyrsijät siirtyvät lämpöisten rakennusten sisälle. Vielä toistakymmentä vuotta sitten kuviteltiin luteen hävinneen kokonaan, mutta sitten niiden määrä räjähti käsiin, Rauthovi sanoo. Ravintoloissa ruuan menekki on pienentynyt, mutta samalla myös biojätteen määrä on vähentynyt. Crafter 4MOTION alk
MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A7. TIISTAINA 17
Esimerkiksi terminaali 2:n laajennustyöt ovat edelleen käynnissä, mikä myös työllistää. Lettijeff kertoo, että tulevaisuuteen kuitenkin suhtaudutaan toiveikkaasti. Finavia on Lettijeffin mukaan tullut yrityksiä vastaan esimerkiksi vuokrissa. . KAHVILASSA ISTUVA Pirkko Hoikkala on lähdössä viettämään syyslomaa Ouluun. Tämä on noin 3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Pohjois-Euroopan johtavalla vaihtolentokentällä on vain muutamia, maskeihin sonnustautuneita matkustajia. Kolmesta kiitotiestä kaksi on käytössä. – Ennen kenttä oli toiminnassa 24 tuntia vuorokaudessa ja 365 vuorokautta vuodessa, Lettijeff luonnehtii. Pandemia pysäytti voimakkaan kasvun. Helsinki-Vantaan lentoasema oli vuosi sitten nykyistä kymmenen kertaa vilkkaampi. –?Jos kentällä ei olisi työntekijöitä, varmaan tämäkin kahvila olisi kiinni. Ensi vuoden loppupuolelle odotamme jo pientä vilkastumista. • Yt-neuvottelut on osa Finavian noin 200 miljoonan euron säästötavoitetta vuoteen 2023 mennessä. –?Kotimaan lomailua tässä kannatetaan, Hoikkala sanoo. Kun Lettijeff tuli tehtäväänsä, matkustajamäärät olivat kasvaneet jatkuvasti vuodesta 2012. Lentoasemalla on epätodellinen tunnelma. Lomamatkailijat ovat poissa, ja nyt kentällä asioi lähinnä työmatkalaisia ja muita, joille matkustaminen on välttämätöntä. –?Syyslomallakin kasvua näkyi hirveän vähän. –?Olemme varautuneet siihen, että talvikausi on todella hiljainen. TIISTAINA 17. FAKTA Finavian yt-neuvottelut • Finavia on valtion omistama osakeyhtiö, joka ylläpitää Suomen lentoasemaverkostoa. Mutta emme pääse lähellekään vuoden 2019 volyymiä. Matti Pirinen kertoo, että Bistrot-kahvilan asiakasmäärä on vähentynyt noin 90 prosenttia. KUVAT: Kimmo Penttinen Pirkko Hoikkala on aiemmin tehnyt vuosittain talvireissun etelän lämpöön. • Finavia aloitti marraskuun alussa yt-neuvottelut. Lettijeff aloitti työnsä helmikuussa 2020. Nyt puhutaan jopa alle 5?000 matkustajasta päivässä, lentoaseman johtaja Ulla Lettijeff kertoo. Uusia reittejä oli avattu, ja erityisesti tähdättiin pitkien matkojen vaihtolentoja palvelevan kentän rakentamiseen. Tuolloin Kiinasta oli jo kantautunut huolestuttavia uutisia, ja Lapissa oli todettu Suomen ensimmäinen koronatartunta. • Finavia-konserni työllistää noin 1 000 henkilöä. Uutuuttaan kiiltävät nonSchengen-alueen länsija eteläsiipi on suljettu. Kriisiin varauduttiin mutta ei siihen, kuinka pitkäkestoinen se lopulta olisi. Nyt määränpäänä on Oulu. Kolmen viime vuoden aikana nonSchengen-alueelle on avattu uudet länsija eteläsiivet. Sitten Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronaviruksen leviämisen maaliskuussa 2020 pandemiaksi. BISTROT-KAHVILAN TISKIN takana työskentelevä HMS Host Finlandin ruokaja juomakoordinaattori Matti Pirinen toteaa, että hiljaista on ollut. LM–HÄSA Tyhjyys todistaa, miten korona pysäytti kasvun . Käytäville on jo asennettu joulukoristeet, mutta Britanniasta ja Espanjasta saapuvat jouluturistit tuskin parveilevat selfieitä ottamassa tänä vuonna. Asiakkaita tosin ei näy. • Kansainvälisten vaihtomatkustajien määrä Helsinki-Vantaalla laski 95 prosenttia. Kyseessä on Hoikkalan ensimmäinen lento sen jälkeen, kun pandemia puhkesi. Siihen menee vuosia. Kotimaan matkailu ei kuitenkaan riitä kompensoimaan huvenneita matkustajamääriä. –?Ei tässä paljon kassa kilise. Vantaan kaupunki perusti Helsinki-Vantaalle kesällä lähtöaulan toiseen kerrokseen testauspisteen, minkä lisäksi lentokentän tuloaulassa ovat vastassa koronakoirat. Helsinki-Vantaalla oli lokakuussa 92 prosenttia vähemmän matkustajia vuoden takaiseen verrattuna. Lähde: Finavia ”Olemme varautuneet siihen, että talvikausi on todella hiljainen.” ULLA LETTIJEFF Lentokenttäjohtaja. Finavia oli aloittanut vuonna 2014 yli miljardin euron investoinnin Helsinki-Vantaan kehitysohjelmaan, jonka myötä kenttää on laajennettu huomattavasti. Nykyään jonoja syntyy lähtöselvitystiskien sijaan lähinnä koronatestauspisteille. Useimmat liikkeet on suljettu, mutta osa tax free -myymälöistä pysyy auki. Vuosi sitten kentän lähtöja saapumisaulojen läpi olisi kulkenut noin 60?000 matkustajaa vuorokaudessa. marraskuuta Helsinki-Vantaan käytävillä kaikuu ohjeistus koronavirukselta suojautumiseen. Yhteensä kentän läpi kulki lähes 22 miljoonaa matkustajaa vuonna 2019. ”Ei tässä paljon kassa kilise”, Helsinki-Vantaan lentoaseman johtaja Ulla Lettijeff kommentoi pandemian takia huvenneita matkustajamääriä. Pysyvästi uhattuna on enintään 130 henkilön työpaikat. Lettijeffin mukaan yksi huolenaihe on se, säilyttääkö Helsinki-Vantaa asemansa Pohjoismaiden johtavana kaukoyhteyskenttänä. Hänen mukaansa pyrkimyksenä on pitää edes joitakin liikkeitä ja palveluita auki. • Helsinki-Vantaalla toimii 1 500 yritystä, joiden palveluksessa on yli 20 000 ihmistä • Matkailuala työllistää 140 000 henkilöä. Lentoja ei lähde tai saavu öisin. Kaupallisten lentojen määrä laski 77 prosenttia ja rahdin määrä 51 prosenttia. MARRASKUUTA 2020 A8 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Vilma Romsi Vantaa Perjantaina 13. • Lokakuussa matkustajien määrä laski Finavian lentoasemilla 91 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Ennen pandemiaa Helsinki-Vantaa myös kasvoi pohjoismaisia sisarkenttiään nopeammin. Turvatarkastus sujuu nopeasti, jonoa ei ole
Heti onnettomuuden jälkeen hän väitti, etteivät bussin jarrut toimineet. Useiden onnettomuudessa loukkaantuneiden vammat olivat vakavia. TIISTAINA 17. FINNAIR JOUTUI huhtikuussa sopeuttamaan lentämistään koronapandemian ja matkustusrajoitusten aiheuttamaan vähentyneeseen kysyntään ja lopetti lennot näihin kaupunkeihin. Turma tapahtui Kuopion moottoritien ja Kolmisopen liittymässä. Linja-autoa kuljetti pohjoissuomalainen mies. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A9 UUTISET Tyhjyys todistaa, miten korona pysäytti kasvun ”Ei tässä paljon kassa kilise”, Helsinki-Vantaan lentoaseman johtaja Ulla Lettijeff kommentoi pandemian takia huvenneita matkustajamääriä. Neljän ihmisen hengen vaatinut vakava bussionnettomuus tapahtui elokuussa 2018 Kuopiossa. Tiehen jääneiden jälkien perusteella linja-auton vauhti hiljeni vain vähän ennen suistumista junaradalle. Käräjäoikeus on varannut jutun käsittelyyn kaksi viikkoa. SYYTTÄJÄN MUKAAN kuljettaja oli laiminlyönyt olosuhteiden edellyttämän huolellisuuden ja varovaisuuden noudattamisen. Poliisin lisäksi myös Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) otti tapauksen selvittääkseen, jotta vastaavat turmat voitaisiin vastedes välttää. Kuljettajan lisäksi turmassa loukkaantui 17 linja-autossa ollutta matkustajaa. Bussista ei löytynyt teknistä vikaa, mutta Otkesin mukaan onnettomuuden taustalla olivat muun muassa kuljettajan pitkäaikainen sairaus ja terveydentilaan suhteutettuna raskas työtehtävä. Otkesin mukaan turma-auton kuljettajalla oli pitkästä ammattikokemuksesta huolimatta vain vähäinen kokemus ajamastaan linja-autosta, ja hän tunsi sen hallintalaitteet huonosti. KUVAT: Kimmo Penttinen Rebekka Härkönen Pohjois-Savon käräjäoikeus aloitti maanantaiaamuna Kuopiossa kaksi vuotta sitten tapahtuneen bussiturman käsittelyn. Helsinki-Vantaan lentokentän ahdinko ja matkustajamäärien lasku kuitenkin säteilevät myös muualle Suomeen. Syyttäjän mukaan noin 450 kilometrin yhtämittaisella ajomatkalla kuljettajan ajo oli muuttunut holtittomaksi ja poukkoilevaksi. Jo ennen koronapandemiaa kysyntä oli heikkoa kyseisillä reiteillä. Kuljettaja oli myös laiminlyönyt siitä huolehtimisen, että hänellä olisi sairauksistaan huolimatta säilynyt riittävä tarkkaavaisuus ja vireystila. Valtion tuesta päätetään vuoden 2021 täydentävän talousarviokäsittelyn yhteydessä. Kuljettaja on kertonut, ettei tuntenut itseään väsyneeksi. KILPAILUTUKSEN JÄLKEEN vuoden 2021 loppuun voimassa oleva tilapäisratkaisu tarjoaisi aikaa pidemmän aikavälin ratkaisulle sekä uusien markkinaehtoisten mallien kehittämiseen koronapandemian aiheuttaman akuutin kriisitilanteen yli. Lännen Median tietojen mukaan asiaa on määrä käsitellä valtioneuvoston istunnossa torstaina 19. Turmabussi vaurioitui pahoin onnettomuudessa. Liikenneja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) oli perustanut elokuussa työryhmän selvittämään, millä tavalla lentoliikenne uhan alla oleviin kaupunkeihin turvataan. Tuen tarkoituksena on edistää alueiden työllisyyttä ja vientiteollisuuden elpymistä sekä turvata lentoliikenteen riittävä alueellinen saavutettavuus tilanteessa, jossa lentoliikenne Suomesta maailmalle muutenkin alkaa elpyä. Esitutkinnan perusteella hän noudatti lain vaatimia lepoaikoja. Kuljettaja on kertonut, ettei hän muista mitään rampille saapumisesta. Reittien kannattavuus oli siksi haasteellista. Vaakalaudalla on erityisesti lennot viidelle maakuntakentälle Jyväskylään, Kokkolaan, Kemiin, Kajaaniin ja Joensuuhun. Haastehakemukseen listaamien todisteiden mukaan kuljettaja ei jarruttanut poistuessaan Kuopion moottoritieltä ja lähestyessään risteystä. Lisäksi vammoja saivat useat henkilöautoissa olleet ihmiset. Tämän jälkeen yhtiö lopettaa kaupalliset lennot näihin kaupunkeihin. Lentoyhtiö ilmoitti syyskuussa, että se lentää kyseisille kentille vielä talvikauden eli lokakuun lopusta maaliskuun 2021 loppuun saakka. Syyttäjän haastehakemuksesta selviää, että kuolleista kolme oli naisia ja yksi mies. Maakuntalennot vaakalaudalla. Bussin matkustajat ovat kertoneet, että kuljettaja ajoi liian kovaa, ohitteli muita ajoneuvoja vaarallisesti ja roikkui myös usein liian lähellä edellä ajaneita ajoneuvoja. Ennen noin 7–10 metrin pudotusta linja-auto törmäsi viiteen paikalla olleeseen henkilöautoon. Suuronnettomuudessa kuoli neljä ihmistä ja loukkaantui yli 22 ihmistä. marraskuuta. Kaikki ajoneuvot vaurioituivat törmäyksissä pahasti. KUVA: Matias Honkamaa, arkisto Vilma Romsi, Tanja Nuotio Helsinki-Vantaan lentoasema ei ennen koronapandemiaa ollut Suomen ainoa kasvava lentokenttä. Syyttäjä vaatii linja-auton vuonna 1951 syntyneelle kuljettajalle rangaistusta muun muassa neljästä törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja 13 törkeästä vammantuottamuksesta. Esimerkiksi Lapissa saatiin viime vuonna päätökseen 55 miljoonan euron Rovaniemen, Kittilän ja Ivalon lentokenttien kehityshanke. Myös moottoritien ramppi oli turmapaikalla normaalia lyhyempi, jolloin risteykseen saapuminen olisi edellyttänyt nopeampaa reagoimista. Onnettomuusbussin kyydissä oli Ruotsin Kalixissa asuvia eläkeläisiä, ja he olivat matkalla Kuopiossa sijaitsevaan kylpylään. Työryhmä esittää, että valtio ostaisi lentoliikennettä kyseisille kentille. SUURONNETTOMUUDEKSI luokiteltava turma tapahtui elokuussa 2018, kun tilausliikennebussi syöksyi moottoritien liittymästä poistuessaan sillalta alas ja putosi kyljelleen junaraiteille. LM–HÄSA Syyttäjä: Kuopion turmabussin ajo oli holtitonta Syyttäjä vaatii kuljettajalle rangaistusta muun muassa neljästä törkeästä kuolemantuottamuksesta
MARRASKUUTA 2020 A10 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Hallituksen päättämättömyys rajojen koronatoimista alkaa jo näkyä keskustan oireiluna. Tanja Nuotio –?Meille on tulossa rokote, joka voi estää covid-19-taudin, yhdysvaltalaisen Moderna-lääkeyhtiön johtaja Stephen Hoge totesi uutistoimisto Reutersille. Rokotetta voi säilyttää jopa kuusi kuukautta miinus 20 celsius-asteessa. Bioteknologiaan erikoistunut Moderna kertoi maanantaina, että yhtiön testaama rokote antoi 94,5-prosenttisen suojan koronatartuntaa vastaan. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti pysäytti hankkeen, koska perustelut eivät olleet riittäviä. 24. Lopullista sopimusta ei ole vielä tehty. Reutersin mukaan lopullista sopimusta odotetaan vielä myöhemmin tällä viikolla. SUTTA KOSKEVASSA kansalaisaloitteessa edellytetään, että Luonnonvarakeskuksen tulee aloittaa susien pannoitukset uudelleen kevättalvella 2021. Kun hallitus syyskuussa päätti sisärajavalvonnan jatkamisesta määräajan jälkeen, tarkoituksena oli siirtyä jatkokauden jälkeen koronatestauksiin perustuvaan malliin. NÄISTÄ MOLEMMISTA rokotteista odotetaan Reutersin mukaan nyt lisää turvallisuustietoja. Maahantulorajoitukset solmussa NÄKÖKULMA Aki Taponen @lannenmedia.fi H allituksen pitäisi torstaina päättää EU:n nykyisen sisärajavalvonnan jatkamisesta Suomen rajoilla koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Lisäksi aloitteessa todetaan, että Luken tulee kehittää pantojen laitteistoa ja ohjelmistoa siten, että paikannustarkkuus ja paikkatiedon ajantasaisuus palvelee tutkimustarpeiden lisäksi mahdollisimman hyvin myös metsästyskoirien ja tuotantoeläinten suojaamista. Näin ollen Modernasta tuli viikon sisällä jo toinen yhdysvaltalainen yritys, joka kertoi lupaavia tuloksia koronavirusepidemian taltuttamiseksi. Yhdysvalloissa asuu noin 330 miljoonaa ihmistä. Sosiaalija terveysministeriö valmisteli tilalle uuden esityksen, joka lähti lausunnolle viime viikolla. KUVA: Jussi Leinonen, arkisto Saa nähdä, miten hallitus pystyy päättämään edes rajatarkastuksista. Modernan rokotteen keskeinen etu on, että se ei tarvitse ultrakylmää varastointia. Tämän voisi lukea myös niin päin, että riittäisivätkö lähtömaiden rajoitukset estämään riskimaiden turistien saapumisen Suomeen. Modernankin rokotteesta lupaavia tuloksia EU on neuvotellut Modernan kanssa kesästä lähtien yhteensä 160 miljoonasta koronarokoteannoksesta. Rokoteannoksia voi olla käytettävissä vuoden loppuun mennessä jopa 60 miljoonaa kappaletta. Luke myöntää tilanteen olevan metsästyksen näkökulmasta hankala. Saa nähdä, kelpaako oikeuskanslerille päätös sisärajavalvonnan jatkamisesta ilman periaatelinjausta, miten siitä tulevaisuudessa päästään eroon. Se perustaa tulokset myöhäisen vaiheen kliinisiin tutkimuksiin. Hämeen Sanomat Metsästäjäliitto tyrmistyi Luonnonvarakeskuksen (Luke) päätöksestä olla pannoittamatta susia. Tutkimusten mukaan suurin osa rokotteen haittavaikutuksista oli lieviä tai kohtalaisia. Sosiaaliterveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) ilmoitti heti MTV3:n haastattelussa, että keskusta ei ole sitä hyväksynyt. Liitto katsoo, että susien GPS-pantatieto on hyödyttänyt metsästäjiä susien liikkeiden seuraamisessa. Reutersin näkemien asiakirjojen mukaan Euroopan Unioni on keskustellut Modernan kanssa rokotteesta viime heinäkuusta lähtien. –?Tämän lisäksi pannoituksia tekevien työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden takaamiseen ei ole vielä riittävän toimivia ratkaisuja. Schengen-alueen sisärajatarkastukset ovat Suomen lisäksi enää voimassa vain Tanskassa, Norjassa ja Unkarissa. LM–HÄSA. Schengen-sääntöjen mukaan sisärajavalvontaa olisi saanut jatkaa poikkeustilanteessa vain puoli vuotta. Kiurun kanssa matkailurajoituksista napit vastakkain ollut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) piti Lapin piirin kannanottoa pahan olon purkamisena, koska matkailun tilanne on äärettömän vakava (HS 15.11). KESKUSTAN LAPIN piirin vaatimus ministerierosta sai aikaan kiinnostavan poliittisen väittelyn. Metsästäjäliitto toteaa tiedotteessa yllättyneensä, että kansalaisaloitteen yli 61?000 allekirjoituksesta huolimatta Luke ilmoitti luopuvansa pannoituksesta tutkimukselle vähämerkityksellisen tiedon tuottamismallina. Demarileirissä puolletaan ministeri Krista Kiurun koronatoimia ja muistutetaan muiden maiden matkustusrajoituksista. marraskuuta. Terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava EU:n komissaari Stella Kyriakides sanoi maanantaina iltapäivällä, että neuvottelut Modernan kanssa ovat meneillään. SUOMI ON mukana EU:n yhteisessä rokotehankinnassa. TIISTAINA 17. Viikko sitten kerrottiin, että yhdysvaltalaisen Pfizerin ja saksalaisen Biontechin rokote antaa alustavien tutkimusten mukaan 90 prosentin suojan koronavirustartuntaa vastaan. Vaatimus ministerierosta saa aikaan kiinnostavan poliittisen väittelyn. Sosiaalija terveysministeriö kirjoitti lokakuussa verkkosivuillaan, että Suomi haluaa varmistaa toimivan rokotteen saamisen heti, kun se on mahdollista. Ministeriön mukaan rokote voi saada myyntiluvan, kun se on osoitettu riittävän turvalliseksi ja tehokkaaksi ja valmisteen laatu on hyväksyttävä. Tähän hätään se ei ehtisi edes voimaan. Hallitus ei ole syyskuun jälkeen saanut aikaan uutta periaatepäätöstä matkailurajoituksista, vaikka silloinen päätös siirtymisestä 23. HALLITUS ON umpikujassa. marraskuuta testausmalliin koki haaksirikon. Lisäksi EU on neuvotellut optiosta hankkia 80 miljoonaa rokoteannosta lisää. Modernan mukaan rokote säilyy vakaassa jääkaappikylmyydessä eli miinus 2–8 celsius-asteessa 30 päivää. –?Emme ole vielä allekirjoittaneet sopimusta, hän totesi Reutersin mukaan. elokuuta EU:n komissio totesi, että Modernan kanssa on saatu päätökseen neuvottelut, joiden tarkoituksena on allekirjoittaa sopimus 80 miljoonan rokoteannoksen toimittamisesta. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko torjui vaatimuksen. Myyntiluvan Euroopan alueelle antaa Euroopan komissio Euroopan lääkeviraston (EMA) tekemän arvion perusteella. Hallitus on puun kuoren välissä, sillä muuten matkustus Schengen-maista vapautuisi 23. Liikenneja viestintäministeriön valmistelema esitys sai tyrmäyksen eduskunnan perustuslakivaliokunnalta. SAA NÄHDÄ, miten hallitus torstaina pystyy päättämään edes rajatarkastuksista. –?Pannoituksiin liittyvä lupahallinto on hyvin kuormittavaa, eikä siinä ole vuoden aikana tapahtunut muutosta parempaan. Se taas on edesauttanut metsästyskoirien suojaamista ja susivahinkojen välttämistä. EUROOPAN KOMISSIO ilmoitti maanantaina, että Modernan myönteiset tulokset ovat rohkaisevia. Ohjelmajohtaja Sirpa Thesslerin mukaan pannoitusten poisjääminen ei heikennä suden kanta-arvion luotettavuutta: DNA-analytiikka on niin kehittynyttä, että se korvaa pitkälti pannoituksista saatavaa tietoa. Siihen saakka hallitus tuskin kuitenkaan voi pärjätä jahkailemalla. Suomi on mukana EU:n yhteishankinnassa. LUKEN tutkimuspäällikön Katja Holmalan ja ryhmäpäällikön Otso Huitun mukaan susien pannoitukselle ei ole nykyisellään riittäviä edellytyksiä. Moderna odottaa saavansa tarpeeksi tietoa turvallisuudesta USA:n lupaa varten jo lähiviikkoina, jolloin hätäkäyttövaltuutus voitaisiin toimittaa. Susia ei pannoiteta ensi kevättalvella Metsästäjäliitto tuohtui, Luke vetoaa kuormittavaan lupahallintoon ja työturvallisuuteen. PATTITILANNE NÄKYI viikonloppuna keskustan Lapin piirin oireiluna, kun se vaati kannanotossaan perheja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) eroa. Todistus siitä, että matkailija on ottanut koronarokotteen, olisi yksinkertaisin vaihtoehto sitten, kun rokotetta on saatavilla. EU-komission mielestä sisärajatarkastuksista pitäisi päästä eroon. Luke kertoo tiedotteessa pohjaavansa kanta-arviota DNA-näytteiden lisäksi Tassu-tietojärjestelmään kirjattuihin havaintoihin ja tutkimustietoon suden biologiasta. Yle kertoi sunnuntaina, että sisäministeriö oli jo lokakuussa valmistellut päätöstä, jolla sisärajatarkastuksia jatkettaisiin. SDP:n jotkut kansanedustajat riensivät puoltamaan Kiurun koronatoimia myös sillä, että turistit eivät pääse Suomeen myöskään lähtömaidensa matkustusrajoitusten takia. Pannoitukset ovat kattaneet noin 25 prosenttia Suomen susireviireistä. Suomi on mukana koronavirusrokotteita koskevassa EU:n yhteishankinnassa ja niin sanotussa Covax-mekanismissa. Tuskin kuitenkaan kannattaa luovuttaa päätösvaltaa Suomen verraten hyvän tilanteen säilymisestä lähtömaiden varaan, varsinkin kun eri maiden käytännöt muuttuvat nopeasti. Yhdysvalloilla voi siis pian olla hallussaan kaksi rokotetta, jotka hyväksytään hätäkäyttöön jo joulukuussa. Luke on pannoittanut susia viimeksi kevättalvella 2019
(03) 6151 452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja ...................... (03) 61 511 Lukijailmoitukset .............................................................. JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ........................... Lämpötila on 1...10 astetta. 0100 3355 ma–pe klo 6.00–16.00 la–su klo 6.00–12.00 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7 www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 .......................... (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. klo 8. (03) 6151 451 Urheilu ..................................................................................... 040 8682 450 Just, Ajastin .......................................................................... MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A11 SÄÄ Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Avoinna: ma–pe klo 9–22, la ja su klo 13–22 toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja Mikko Soini ........................................... (03) 6151 300 ma–pe klo 8–16 tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 1.12.2019 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. TIISTAINA 17. alk. Kestotilaus ....................................................................... Hintoihin sisältyy alv. PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Tykkää Hämeen Sanomista Facebookissa ja seuraa Twitterissä ja Instagramissa. tilausasiat ..................................................................... VERKKOLEHTI ..............................................www.hameensanomat.fi yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm +7 +6 +5 +6 +4 +5 +4 +4 +4 Suomessa vallitsee lauha etelävirtaus ja koko maassa on pilvisen harmaata. Etelätuuli on kohtalaista tai navakkaa. Kokonaistavoittavuus: painettu viikko + digi viikko 104 000 (KMT 2019) ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Toimitusjohtaja: Mikko Soini Avoinna: ma–pe klo 8–16 Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511 Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. (03) 6151 410, 040 7719 291 Toimitus, toimitussihteerit ............ (03) 6151 410 LÄHETÄ UUTISVINKIT ...........toimitus@hameensanomat.fi WHATSAPP...........................................................................040 4577 980 (Kuvien ja videoiden lähettämiseen) TOIMITUS ILMOITTAJAPALVELU TILAAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe ...................................................... 32,95 €/kk Määräaikainen ............................................................. 38,00 €/kk Viikonlopputilaus ........................................................ (03) 6151 400 Toimituspäällikkö Tuulia Viitanen ........................ alk. Etenkin maan pohjoisosassa sataa monin paikoin vettä tai räntää, mutta myös maan eteläja keskisossa tulee sadekuuroja tai sataa tihkua, aivan idässä ränäkin on mahdollista. 044 5644 454 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .......................... 040 8682 403 Hattulan kuntatoimittaja ............................................ HÄMEEN SANOMAT SOVELLUS Lataa Hämeen Sanomien mobiilisovellus play-kaupasta Android-laitteille tai App Storesta Applen laitteille. 19,83 €/kk Ma–Pe tilaus ................................................................... 24,59 €/kk Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. (03) 6151 442, 040 8682 442 Talous ....................................................................................... Etelätuuli on kohtalaista tai navakkaa. 4 +3 +2 +3 +5 +1 +3 +1 +6 +4 +2 +7 +4 +2 +0 +2 +4 +3 +5 +6 +6 +8 +8 +8 10 14 9 10 12 12 9 3 12 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna +4 Riihimäki +4 Forssa +5 +5 +5 +6 +7 +7 +8 +7 +7 +8 ti Hämeenlinna +5 Riihimäki +5 Forssa +6 ke 10 10 10 to +9 +9 +9 pe +0 -0 -0 la -2 -3 -4 Helsinki 8:26 15:44 Hämeenlinna 8:34 15:41 Oulu 9:04 15:02 Utsjoki 10:16 13:38 Helsinki +10 Joensuu +7 Jyväskylä +8 Kajaani +5 Kemi +5 Kilpisjärvi +0 Kotka +10 Lahti +10 Lappeenranta +9 Oulu +6 Pori +9 Rovaniemi +4 Sodankylä +2 Tampere +9 Turku +11 Vaasa +7 Alanya +22 Barcelona +18 Dubrovnik +20 Eilat +29 Johannesburg +28 Las Palmas +26 Ateena +19 Malaga +21 Tokio +16 Nizza +19 Pariisi +15 Phuket +25 Pietari +7 Rodos +21 Rooma +20 Tukholma +14 Chicago +3 Innsbruck +13 Vancouver +11 Los Angeles +26 Mexico City +17 Lima +21 Buenos Aires +25 Rio de Janeiro +28 New York +6 Lontoo +15 Madrid +15 Tallinna +5 Dakar +33 Kapkaupunki +21 Murmansk +3 Moskova -3 Novosibirsk -9 Kairo +24 Nairobi +23 Dubai +29 Goa +33 Peking +11 Tokio +18 Singapore +27 Sydney +19 Wellington +19 Lumensyvyys 17.11. Ilmestyy 7 päivänä viikossa. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT Postin varhaisjakelupäivystys .................................... alk. Tilaukset, osoitteenmuutokset ym. (03) 6151 470 SOITA UUTISVINKIT ..................................................... (03) 6151 461 Mielipide .................................................................................. (03) 6151 403, 050 3709 278 Uutispäällikkö Markku Uhari...... Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. (03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Susanna Kinnari ............................... (03) 6151 354 LUKIJAILMOITUKSET: ilmoitukset@hameensanomat.fi PAINOVALMIIT ILMOITUSAINEISTOT: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Etenkin maan pohjoisosassa sataa monin paikoin vettä tai räntää, mutta myös maan eteläja keskisossa tulee sadekuuroja tai sataa tihkua, aivan idässä ränäkin on mahdollista. 040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja .... (03) 6151 462 Kulttuuri .................................................................................. alk. (03) 61 511, iltaisin 6151 410 Justin tuottaja Riikka Happonen ........................... Lämpötila on 1...10 astetta. 5 Suomessa vallitsee lauha etelävirtaus ja koko maassa on pilvisen harmaata
MARRASKUUTA 2020 A12 HÄMEEN SANOMAT ULKOMAAN UUTISET Ilkka Timonen Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ja miljardööri Elon Muskin omistama SpaceX-yhtiö astuivat maanantaina aamuyöstä Suomen aikaan uuteen aikakauteen, kun niiden ensimmäinen yhteinen täysimittainen miehitetty lento lähti kohti Kansainvälistä avaruusasemaa. Nasan ja SpaceX:n ensimmäinen yhteinen täysimittainen lento vie Kansainväliselle avaruusasemalle neljä astronauttia. TIISTAINA 17. Matkaan on lähdössä esimerkiksi yhdysvaltalainen elokuvatähti Tom Cruise, jonka reissun lokakuussa 2021 maksaa Universal-filmiyhtiö. Lennon piti alkaa jo lauantaina, mutta laukaisua jouduttiin siirtämään trooppisen Eta-myrskyn oikullisten tuulien takia. SpaceX ja Nasa jäljittivät Muskin liikkeitä ja tulivat siihen tulokseen, että hän ei ollut tavannut ketään, joka olisi ollut suorassa kontaktissa astronauttien kanssa. Nasa testaa uutta Space Launch System -jättirakettia, jonka avulla amerikkalaiset astronautit voisivat palata takaisin Kuun pinnalle ehkä jo vuonna 2024. Tuona aikana he muun muassa tutkivat, miten mikropainovoima vaikuttaa ihmisen sydänkudokseen. Avaruusasema sijaitsee 408 kilometrin päässä Maasta. Niiden vuoksi uudelleen käytettävien ensimmäisen vaiheen rakettien paluu maahan olisi ollut vaikeaa. Nyt tehtävällä matkalla on mukana neljä astronauttia, Hopkinsin lisäksi pilotti Victor Glover ja fyysikko Shannon Walker sekä japanilainen astronautti Soichi Noguchi. Cruisen on tarkoitus tehdä elokuvaa avaruusasemalla yhdessä ohjaaja Doug Limanin kanssa. –?Näimme täällä paljon hymyjä, hän jatkoi. Miljoonia maksavista matkoista toivotaan tulevan rutiinia. KUVA: Joel Kowsky / EPA FAKTA SpaceX • SpaceX on miljardööri Elon Muskin vuonna 2002 perustama avaruusalan yritys, joka valmistaa ja operoi avaruusraketteja ja -aluksia. VIIME TOUKOKUUSSA tehtiin jo ensimmäinen koelento, jolla kaksi astronauttia kävi SpaceX:n lennolla avaruusasemalla. Astronautit olivat ennen lentoa viikkoja karanteenissa mahdollisten tartuntojen välttämiseksi. • Raketin ensimmäisen vaiheen raketit laskeutuvat takaisin maahan uudelleen käyttöä varten. . Aluksen on tarkoitus telakoitua avaruusasemalle tiistaina kello kuudelta aamulla Suomen aikaa, siis 27 tuntia lähtönsä jälkeen. Nasa on solminut SpaceX:n lisäksi sopimuksen myös Boeingin kanssa. • Falcon 9 -raketti nousi ensi kerran Maan kiertoradalle vuona 2010. Falconissa keskeistä on uudelleenkäytettävyys ja miehitettyjen lentojen mahdollisuus. Kommentteja lennon tunnelmista kuultiin pian laukaisun jälkeen. • Ensimmäinen miehitetty koelento Crew Dragonilla tehtiin toukokuussa 2020.. SpaceX:n Falcon 9 -raketti ampaisi avaruuteen Floridan Cape Canaveralista varhain maanantaina Suomen aikaa. Sen Starliner-avaruusaluksen kehittely on kuitenkin yli vuoden perässä SpaceX:ää tietokone-ohjelmistojen ongelmien vuoksi. Välivuosina yhdysvaltalaiset astronautit joutuivat avaruuteen päästäkseen turvautumaan venäläisiin Sojuz-avaruusaluksiin. ASTRONAUTIT VIETTÄVÄT avaruusasemalla puoli vuotta. Seuraavaksi presidentiksi valittu Joe Biden tviittasi onnittelunsa sanoen, että laukaisu oli ”todiste tieteen voimasta”. Crew Dragon -avaruusaluksessa on neljä astronauttia. Kyseessä oli ensimmäinen Yhdysvaltain maaperältä lähtenyt miehitetty avaruuslento yhdeksään vuoteen. • Toukokuussa 2014 esitellyssä Crew Dragonissa on paikat seitsemälle astronautille. He myös kasvattavat avaruudessa retiisejä selvittääkseen, onko ruoan kasvattaminen avaruusmatkoilla mahdollista. Hänen mukaansa presidentti Donald Trumpin kaudella Yhdysvallat on ”uudistanut sitoumuksensa johtaa ihmisten tutkimusmatkoja avaruuteen”. SÄÄSTYNEILLÄ VAROILLA Nasa toivoo voivansa rahoittaa tulevaisuuden matkoja ensin Kuuhun ja sitten Marsiin asti. Sisällä kapselissa on kolme suurta kosketusnäyttöä, jotka saavat aluksen ”tuntumaan 2000-luvun avaruusalukselta”, kuten Space-X:n insinööri John Federspiel on sanonut. SpaceX:n tämänkertainen laukaisu oli ensimmäinen Nasalle tehtävien kuuden laukaisun sarjassa. Yhtiöt voivat täysin vapaasti käyttää avaruusaluksiaan myös turistien tai yksityisten tutkijoiden lennättämiseen. KUVA: CJ Gunther / EPA Yhteislento ampui avaruuteen . Kaupallisen yhteistyön avulla Nasa sanoo säästävänsä miljardeja dollareita astronauttien viemisessä avaruuteen. ELON MUSK ei itse ollut paikan päällä Floridassa katselemassa Falcon 9 -raketin laukaisua, sillä hän oli karanteenissa koronavirusaltistuksen takia. Tällä hetkellä on käytössä keskiraskas Falcon 9 Block 5. LAUKAISUA OLI paikan päällä Cape Canaveralissa seuraamassa varapresidentti Mike Pence. • Yritys on kehittänyt muun muassa osittain uudelleenkäytettävät Falcon 9 ja Falcon Heavy -kantoraketit sekä Crew Dragon -avaruusaluksen. Noguchille matka on jo kolmas, hän kävi avaruudessa sukkulan kyydissä vuonna 2005 ja Sojuzilla vuonna 2009. LM–HÄSA SpaceX vei maanantaina avaruuteen astronautit Victor Gloverin (vas.), Mike Hopkinsin, Shannon Walkerin ja japanilaisen Sochi Noguchin. Space-X:n ja Nasan välisistä lennoista on näin määrä kehittyä rutiinimatkoja, joilla voi olla mukana myös itse matkansa maksavia yksityisiä astronautteja. Matkalipun hinta on vähintään 50 miljoonaa dollaria (42 miljoonaa euroa). –?Se oli pahuksenmoista kyytiä, sanoi lennon komentaja, astronautti Mike Hopkins Reutersin mukaan noin tunti laukaisun jälkeen
LM–HÄSA Ruotsi rajaa kokoontumiset 8:aan henkilöön TUKHOLMA. Meren jäätymiseen asti karhut paastoavat ja menettävät siksi päivittäin miltei kilon kehonrasvastaan. • Tämän vuoden jäänmuodostus on ollut erityisen hidasta arktisella alueella lämpimien vesilämpötilojen ja kesän lämpöaaltoennätyksen jälkeen. Karhuista tehdään vuosittain noin kolmesataa näköhavaintoa. Määräys on voimassa neljä viikkoa, mutta tarvittaessa sitä pidennetään joulun ja vuodenvaihteen yli. ILMASTONMUUTOKSEN vuoksi arktinen alue lämpenee muuta maailmaa nopeammin. Merijää sulaa entistä aiemmin keväällä ja vastaavasti jäätyy myöhemmin syksyllä. REUTERS Etiopian johtoa painostetaan neuvottelemaan ADDIS ABEBA. Uusia tartuntoja todettiin vuorokaudessa lähes 6?000, ja covid-19-sairauteen oli kuollut 42 ihmistä. Triathlonia harrastava Ellison riisui kenkänsä, hyppäsi veteen ja pelasti naisen. REUTERS Chisinau. Koronatartunnat ovat Ruotsissa rajussa nousussa ja uhkaavat sairaaloiden tehohoitopaikkojen kapasiteettia. Sadat eläimet vaeltavat joka vuosi jopa vaarallisen läheltä alle tuhannen asukkaan Churchilliä. Satoja ihmisiä on kuollut, ja taistelut ovat levinneet naapurimaahan Eritreaan. • Jääkarhut ovat parveilleet Hudsoninlahden alueella jopa kuukauden kauemmin kuin vastaavaan aikaan 1980-luvulla.. TIISTAINA 17. Ellison oli kävelyllä Chongqingin alueella, kun hän näki 24-vuotiaan naisen liukastuvan veteen virran vietäväksi. • Lämpeneminen heikentää jäitä ja siten myös karhuja. Uusimpana varotoimena paikalliset ovat ottaneet käyttöön jääkarhututkan, joka varoittaa viranomaisia lähestyvistä karhuista. –?Näemme jääkarhuja alueella yhä enemmän ja yhä pitempiä aikoja. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A13 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut Katja Ihatsu TELOITUKSET 21 BAGDAD. Ne vaanivat jäässä olevien railojen lähistöllä ja odottavat hylkeiden pinnalle nousemista. Kuva on Seal River -perinnemajoituspaikan läheltä lokakuulta 2016. Älkää menkö kuntosaleille, kirjastoon tai pitäkö illallisia. Tämä tarkoittaa alati lisääntyviä yhteenottoja ihmisten ja karhujen välillä. Ruotsissa hallitus määräsi maanantaina uusi rajoituksia koronaviruspandemian hillitsemiseksi. Nainen selvisi hyökkäyksestä, mutta hänen päänahkansa jouduttiin kursimaan kokoon. KUVA: Stuart Forster / Shutterstock / AOP TAUSTA Jää elinehto • Merijääalueet ovat jääkarhuille elinehto. VAARANTUNUT LAJI 2100 • Jääkarhut voivat kadota arktisilta alueilta miltei kokonaan vuoteen 2100 mennessä. Churchillin viimeisin jääkarhuhyökkäys tapahtui 2013, kun jääkarhu raateli juhlista kotiin palaavan nuoren naisen. –?Emme usko koronasulkuun vaan siihen, että nämä keinot ovat sopivia, Löfven sanoi. Alueen jatkaessa lämpenemistään luvut voivat kasvaa entisestään. Irakissa hirtettiin maanantaina 21 ihmistä, jotka oli tuomittu terrorismista ja murhista, maan sisäministeriö kertoi. Entinen pääministeri sai 57,7 prosenttia äänistä ja päihitti vastaehdokkaansa, Venäjä-mielisen Igor Dodon. Perukaa ne, sanoi pääministeri Stefan Löfven. Myöhemmin karhu siirretään rannikolle, suojeluviranomainen Andrew Szklaruk selvittää Reutersille. Näin karhu voidaan hätistää kumiluodein tai helikopterin avulla. Kun tutka havaitsee jääkarhun vaeltavan kohti ihmisasumuksia, se varoittaa suojeluviranomaisia. Moldovan presidentinvaalit voitti EUmyönteinen korruptionvastustaja Maia Sandu. Ensi vuonna tutkajärjestelmä otetaan käyttöön myös turistien leirintäalueella, entisessä hiilikaivoskaupungissa Longyearbyen lähistöllä Norjan Svalbardin saaristossa. Viranomaiset lentelivät helikopterilla kolme tuntia jääkarhun yläpuolella ennen kuin se kääntyi takaisin kohti asuttamattomia seutuja. REUTERS Diplomaatti pelasti hukkuvan naisen virrasta CHONGQING. Yritämme ehkäistä hyökkäyksiä, Polar Bears Internationalin vanhempi luonnonsuojelujohtaja Geoff York kertoi Reutersille. Tulos on pettymys Venäjälle, joka haluaisi pitää Moldovan otteessaan. –?Aina täytyy olla varuillaan. Aliravituilla jääkarhuilla on havaittu lisääntymisongelmia. –?Uusi sääntö koskee koko yhteiskuntaa. Niiden odotetaan lisääntyvän ilmaston lämmetessä. Kaksi jääkarhua piti tappaa varotoimena. Siksi Churchillin väki jättää autojen ja kotien ovet lukitsematta sen varalta, että jonkun tarvitsee päästä suojaan eläimiltä. Tuomittujen joukossa oli ihmisiä, jotka olivat vastuussa kahdesta itsemurhaiskusta, joissa kuoli kymmeniä ihmisiä Tal Afarissa. Jääkarhu tappoi elokuussa alueella tanskalaisen miehen. Satunnaiset hyökkäykset ovat osoittaneet, että jääkarhut voivat olla ihmiselle hyvin vaarallisia. REUTERS UUSI PRESIDENTTI DUMITRU DORU / EPA Nea Alanen Kanadan Manitoban provinssissa sijaitsevan Churchillin pikkukaupungin asukkaat ovat tottuneet elämään jääkarhujen lähellä. Jääkarhu on ei-toivottu vierailija ihmisasutusten lähellä Kanadan pohjoisessa Manitoban provinssissa. Jääkarhujen liikkeitä monitoroiva, alun perin yksityisen valvontayrityksen armeijakäyttöön kehittämä tutkajärjestelmä on asennettu tundra-alueelle, jolla karhuja liikkuu. Tosin tänä vuonna koronapandemia on rajoittanut matkustajien määrää. Siksi alueelle on saapunut aiempaa enemmän turisteja. Lokakuun lopulla lähistöllä nähtiin kaksivuotias urosjääkarhu. Kiinassa toimivaa Britannian pääkonsulia Stephen Ellisonia, 61, on juhlittu sankarina, sillä hän hyppäsi jokeen pelastaakseen hukkuvan opiskelijan, kertoi BBC. Minulla on käsiase mukanani aina, kun lähden ulos, asukas Joan Brauner vahvistaa. LM–HÄSA, REUTERS Tutka auttaa jääkarhujen piinaamia asukkaita Epätoivoiset jääkarhut tekevät päivittäisestä elämästä arvaamatonta syrjäisessä noin 900 asukkaan Churchillissä. –?Kun jääkarhu toistuvasti lähestyy ihmisten asuinaluetta, se pyydystetään ja siirretään paikallistermein niin kutsuttuun ”jääkarhuvankilaan”, joka sijaitsee vanhassa armeijan lentokonehallissa. TUTKALTA HUOMAAMATTA jääneet karhuhavainnot tulevat silminnäkijöiltä. Ilmastonmuutoksen vuoksi jäiden muodostuminen on myöhässä tänäkin vuonna. Useat Afrikan ja Euroopan maat painostavat Etiopian hallintoa, jotta se aloittaisi rauhanneuvottelut Pohjois-Etiopian Tigrayn aluehallinnon kanssa lähes kaksi viikkoa jatkuneen konfliktin lopettamiseksi, kertoivat diplomaattilähteet maanantaina. Ruotsalaiset saavat kokoontua korkeintaan kahdeksan henkilöä kerrallaan, kun keväällä rajoitus oli 50 ihmistä. –?Tavanomaisesti nappaamme noin 30–50 jääkarhua joka kaudella. SADAT JÄÄKARHUT ovat vaeltaneet viikkoja nälkäisinä Hudsoninlahden rannikolla odottaen meren jäätymistä, jotta ne voisivat palata metsästämään norppia jäätikölle. Tietokonealgoritmi on oppinut erottamaan karhut muista suurista objekteista, kuten karibu-peuroista, erilaisista kulkuvälineistä ja ihmisistä. Sairauteen on kuollut Ruotsissa lähes 6?200
TIISTAINA 17. STT Koronatartunnat leviävät Ruotsin kiekkoliigassa TUKHOLMA. Wales voitti sunnuntaina kotonaan Irlannin 1–0 ja piti näin pisteen etumatkansa Suomeen. Jälleen kerran ylpeä siitä, että pelaamme lohkovoitosta. Ajankohdan päättää Euroopan jalkapalloliitto Uefa. päivältä siirtyneelle Suomen kotiottelulle ei ole vielä uutta pelipäivää. Emme vielä tiedä, milloin voimme taas kokoontua yhteen, seuran fysioterapeutti kommentoi tilannetta. Panoksia on paitsi A-liigan rahapatojen äärelle pääsystä myös siitä, että Kansojen liiga saattaa tarjota takaportin MM-jatkokarJalkapallomaajoukkue juhli sunnuntaina Bulgarian kaatoa Sofiassa. Sunnuntain sinnikäs 2–1-voitto Bulgariasta Sofiassa tiesi sitä, että Huuhkajat on voiton päässä noususta Kansojen liigan Aliigaan eli maanosan jalkapallokerman joukkoon. MARRASKUUTA 2020 A14 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Walesin voittaminen vieraissa vaatii nappisuorituksen, mutta mahdollista se on. Pääsyä ensi vuoden MM-kisoihin tavoitteleva miesten futsalmaajoukkue ei välttynyt koronaviruksen jatkotartunnoilta, kertoo Palloliitto nettisivuillaan. Tartunnat pakottavat liigan siirtämään Röglen ja Malmön ottelun tiistailta myöhemmäksi. Suomi pelaa 9. MARRASKUUTA 2020 Futsalin maajoukkueessa neljä koronatartuntaa HELSINKI. Suomalaisten tavoin Serbian joukkue altistui ja joutui karanteeniin. –. Marraskuun 10. SHL-liigassa on todettu syksyn aikana useita koronatartuntoja. Voitto on siis ainoa, mikä riittää uuteen historialliseen saavutukseen. joulukuuta alkaen myös EM-karsintoja, jotka jatkuvat huhtikuulle. Koko Röglen joukkue on käynyt koronatesteissä. Ruotsissa jääkiekon pääsarjaa pelaavan Röglen pelaajilla ja henkilökunnalla on todettu useita koronavirustartuntoja. On tämä ollut aikamoista menoa. Viime viikolla tartunta todettiin kahdellatoista HV71:n jäsenellä, ja kolme joukkueen ottelua siirrettiin. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi TIISTAINA 17. –. ”Meillä on siinä pelissä pelkästään voitettavaa.”. Tartuntoja on todettu myös Luulajassa, Leksandissa, Linköpingissä ja Djurgårdenissa. Lähtökohta on haastava. Meillä on siinä pelissä pelkästään voitettavaa, ja totta kai kova haaste on edessä, mutta hienoa pelata pelejä, joissa on isot panokset, luottotoppari Paulus Arajuuri kuvaili maajoukkueen Twitter-tilillä Huuhkajien suunnatessa maanantaina kohti Cardiffia. Kaikkiaan maajoukkueessa on todettu neljä koronatartuntaa. –. Harva olisi uskonut B-liigan alkaessa, että taistelemme viimeisessä pelissämme lohkovoitosta ja noususta A-liigaan, päävalmentaja Markku Kanerva totesi. Joukkueen jäsenet ovat antaneet koronatesteissä positiivisia tuloksia, ja useammalla ihmisellä on myös ollut oireita koronaviruksesta. Onhan se aika huikeeta. KUVA: Vassil Donev / EPA Huuhkajilla edessään isojen panosten peli . Serbia voitti kotiottelunsa 1–0. Karanteenia on noudatettu tarkasti, eikä riskiä tartuntojen leviämisestä joukkueen ulkopuolelle pitäisi olla, kommentoi Palloliiton futsalpäällikkö Jyrki Filppu. Röglen edustusjoukkueessa alkoi ilmetä tartuntaoireita sunnuntaina, ja testitulokset vahvistivat tartunnat maanantaina. Meidän pitää voittaa se peli. Edustusjoukkue on keskeyttänyt toistaiseksi kaiken toimintansa. Viime viikolla maajoukkueen MM-jatkokarsintaottelu Serbia vastaan peruuntui yhden koronatartunnan ja joukkueen altistumisten takia. –. Jos miettii kotipeliämme Walesia vastaan, se oli tasainen ottelu. STT JALKAPALLO Janne Lehikoinen Helsinki Suomen miesten jalkapallomaajoukkue päättää kolmen ottelun vieraskiertueensa keskiviikkona oteltavaan Kansojen liigan Wales-otteluun, eikä panosta Cardiffin stadionilta puutu. Nämä viimeiset vuodet, miten ollaan lähdetty C-liigasta liikkeelle.
KUVA: Vassil Donev / EPA Eero-Matti Auvinen FC Hakaan JALKAPALLO Hämeen Sanomat Puolustaja Eero-Matti Auvinen, 24, pelaa ensi kaudella jalkapalloliigassa FC Hakan joukkueessa. Poissa pelistä ovat nilkkansa loukannut ja leikkaukseen joutuva hyökkääjä Joel Pohjanpalo ja kapteeni Tim Sparv, jonka varoitustili täyttyi. Mutta kuten Kanerva sanoi, lähtökohta on haastava. Mäkiaho puuttuu ringistä yhdeksän viikkoa, ja Mankisen tauon pituus on mallia ”toistaiseksi”. Kerhon mukaan pakki joutuu huilaamaan nelisen viikkoa. Vuonna 2018 Meaweather kohtasi vitsin tasoisessa näytösottelussa japanilaisen potkunyrkkeilijän. Ja jos tilastoja katsoo, sen osaa myös Kanerva: päävalmentajana 10 voittoa 21 vieraspelistä, voittoprosentti siis 48. Pelaajat tekevät kovasti töitä sen eteen, meillä on hyvin organisoitu puolustus, jota on vaikea murtaa, Walesin valmennusjohdossa Ryan Giggsiä tuuraava Robert Page totesi sunnuntaina FourFourTwo-sivustolla. –?SaiPa oli todella kiinnostunut hankkimisestani ja tarjoaa hyvät puitteet odotella Calgary Flamesin harjoitusleirin alkua. Tokion ”Mega 2021” -ottelutapahtuma järjestetään 28. Auvinen on Janakkalan Pallon kasvatti ja hän pelasi Hakassa jo kausina 2015 ja 2016 yhteensä 19 ottelua onnistuen niissä kertaalleen myös maalinteossa. HPK:n urheilujohtajan Mika Toivolan mukaan seura ei lähde paikkamaan rivejään uusilla pelaajilla. JÄÄKIEKKO Pertti Koivunen Hämeenlinna HPK:n liigajoukkueen loukkaantuneiden lista piteni kahdella pelaajalla viikonvaihteen peleissä. Voittoon tarvitaan maaleja ja niitä Wales ei ole viidessä Kansojen liigan tämän syksyn pelissään päästänyt yhtäkään. Kuten tämäkin kiertue on näyttänyt, Huuhkajat osaa voittaa vieraissakin. –?Riveihin nostetaan nuorten joukkueen pelaajia. Koko maajoukkuehistoriassa vieraspelien voittoprosentti on 17. Tuulola siirtyy SaiPaan lainalle ja Calgary Flamesilla on oikeus kutsua hänet takaisin NHL-leiritysten alkaessa. Mayweather saavutti tappiottoman ammattilaisuransa 50:nnen voiton toukokuussa 2015. –. STT Jere Innala ja Ossi Ikonen sivussa HPK:n kokoonpanosta Kerhon miehet loukkaantuivat viikonvaihteen otteluissa. KUVA: Riku Hasari sintoihin. Kaikkiaan kilpailullisissa peleissä Wales ei ole päästänyt maalia yli 700 minuuttiin. Tilanne ei ole tässä vaiheessa mitenkään kriittinen, paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että häviämme viisi peliä putkeen. Myös puolustaja Ossi Ikonen koki kovia lauantain Kouvolan ottelussa. Hän teki runkosarjassa tehot 13+23=36 ja 18 playoffsottelussa pisteitä kertyi 3+3. Viime kauden kookas ja oikealta laukova laitahyökkääjä pelasi AHL-liigassa Stockton Heatissa Kaliforniassa. Odotan saavani ensi kaudella enemmän vastuuta, ja nimenomaan omalla topparin paikalla, kertoi Auvinen siirrostaan FC Hakan nettisivuilla.. Kerho pelaa seuraavan ottelunsa keskiviikkona, kun Pohjantähti-areenaan saapuu jyväskyläläinen JYP. Auvinen on pelannut myös Vaasan Palloseuran, AC Oulun ja FC Hämeenlinnan kokoonpanoissa. 26-vuotias Hämäläinen siirtyy puolestaan SaiPaan Slovakian pääsarjasta, jossa hän pelasi alkukaudella HC Nove Zamkyn joukkueessa. Kaikki on omissa käsissä. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT A15 URHEILU TIISTAINA 17. Japanilaiset ottelujärjestäjät kertoivat maanantaina, että Mayweather ottelee reilun kolmen kuukauden kuluttua Tokiossa, mutta he eivät vielä paljastaneet ketä vastaan ja millä säännöillä. LOUKKAANTUNEIDEN listalla ovat myös puolustaja Ville Koistinen sekä hyökkääjät Jesse Mankinen ja Daniel Mäkiaho. Tuulola on 22-vuotias Calgary Flamesin sopimuspelaaja. MARRASKUUTA 2020 Jenit houkuttelevat Mayweatherin kehään helmikuussa Tokiossa Voittamattomana ammattinyrkkeilystä luopunut Floyd Mayweather palaa kehään helmikuussa. Hän ylsi 50 ottelussa tehoihin 10+13=23. TIISTAINA 17. Mayweather täyttää neljä päivää sitä ennen 44 vuotta. Tiedämme mitä odottaa ja olemme näyttäneet jo aiemmin, että pystymme siihen, Page sanoi lohkovoittokamppailusta viitaten viime syksyn EM-karsintojen ratkaisuvaiheisiin ja Walesin kisapaikan sinetöineeseen Unkarikotivoittoon. HÄSA Eetu Tuulola siirtyi SaiPan kokoonpanoon Calgary Flamesin organisaatioon kuuluva hyökkääjä lainalle Lappeenrantaan. TUULOLA PALASI Ruotsista reilu viikko sitten ja liittyi koronakaranteenin jälkeen SaiPan vahvuuteen maanantaina. Silti haastavista lähtökohdista huolimatta Suomella on mahdollisuutensa. HIFK:ssa päättyneellä kaudella pelannut Auvinen on tehnyt valkeakoskelaisseuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. STT Jalkapallomaajoukkue juhli sunnuntaina Bulgarian kaatoa Sofiassa. Perjantain Hämeenlinnan Ässät-ottelussa tällin saanut hyökkääjä Jere Innala aloitti lauantain ottelun KooKoota vastaan Kouvolassa, mutta joutui jättämään kaukalon jo avauserässä. HUUHKAJILLE Bulgaria-voitto maksoi kaksi tärkeää osasta Kanervan koneesta. helmikuuta. –. Tämä oli tässä vaiheessa paras vaihtoehto Ruotsin kuvioiden jälkeen, Tuulola sanoo. Maanantaina HPK tiedotti Innalan potevan vammaansa näillä näkymin viikon ajan. Uusiin haasteisiin mies tarttuu innolla. Tuulola voitti toissa kaudella Liigan mestaruuden HPK:n paidassa. HPK:n kasvatti pelasi alkukauden lainalla Vesterviks IK:ssa Ruotsin Allsvenskanissa. Koistisen arvellaan olevan pelikunnossa kahdessa viikossa. Tämä on mielestäni hyvä vaihtoehto juuri nyt. Joukkueen sairastuvalla on nyt viisi pelaajaa. JÄÄKIEKKO Pertti Koivunen Jääkiekkoliigassa pelaavan SaiPan hyökkäys vahvistuu lainalle hankitulla Eetu Tuulolalla ja tryout -sopimuksen tehneellä Rasmus Hämäläisellä. Pelejä kertyi 11 tehoilla 2+2. Niihin pääsee Kansojen liigasta kaksi parasta lohkovoittajaa, jotka eivät yllä MM-kisoihin tai jatkokarsintoihin varsinaisista karsinnoista. –?Minulla oli HIFK:n kanssa sopimus katkolla ja päädyin tässä kohtaa tekemään sopimuksen Hakan kanssa. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy, Toivola pohtii. Hän lopetti uransa siihen, mutta piipahti reilut kaksi vuotta myöhemmin kehässä löylyttämässä vapaaottelija Conor McGregorin. HPK:ssa toissa kaudella liigamestaruutta juhlinut Eetu Tuulola liittyi maanantaina SaiPan riveihin
16.00 (u) NHL: Colorado Avalanche–Los Angeles Kings 97/98. 16.00 (u) Bundesliiga: Werder Bremen–Köln. Viikonloppu oli kuitenkin onnistunut ja seuraavaksi Tani suuntaa jo katseet kauteen 2021, jolloin juniorin on tarkoitus jatkaa testaamista ja kilpailuja Italiassa. V SPORT FOOTBALL 12.00 (u) Naisten Superliiga: West Ham– Brighton. –?Torstain harjoitukset sujuivat hyvin ja kellotin päivän nopeimman ajan. V SPORT PREMIUM 12.00 (u) League One: Sunderland–MK Dons. Kolmannessa alkuerässä olin sitten neljäs. EUROSPORT 1 14.48 Snooker: Northern Ireland Open. KUVA: Ilari Tani Jalkapallo HELSINKI Suomen naisten maajoukkue Skotlantia vastaan Edinburghissa 1. 00.00 (u) Bundesliiga: Leipzig–Freiburg. Myös perjantaina harjoitukset menivät hyvin, mutta iltapäivän aika-ajo oli aikamoista sekoilua. 14.00 (u) Naisten Superliiga: Manchester United–Manchester City. 00.00 (u) NHL: Montreal Canadiens– Philadelphia Flyers. pelipäivä. Sain puhtaan lähdön, jonka jälkeen nousin monta sijaa ja olin maalissa yhdeksäs, mikä oli myös finaalin lähtöruutu. Starttasin kahdeksannesta ruudusta ja nousin sen minkä ehdin ja ajoin toisena maaliin. Tiesimme, että jos finaalin lähtö vain onnistuu, mahdollisuudet olivat vaikka voittoon. Hyökkäysprosentti: 1) Anna Czakan LP Viesti 58, 2) Roosa Laakkonen LP Kangasala 57, 3) Nea Haatainen LP Viesti 56, 4) Jaelyn Keene LiigaPloki 56, 5) Jonna Wasserfaller Kuusamo 49, 6) Aliisa Kähkölä WoVo 48, 7) Julia Miniuk Hämeenlinna 47, 8) Daniela Öhman Hämeenlinna 46, 9) Jessica Kosonen Kuusamo 44, 10) Karoliina Friberg LP Kangasala 41. Torjunnat/ottelu: 1) Julia Miniuk Hämeenlinna 3,73, 2) Roosa Laakkonen LP Kangasala 3,3, 3) Ella Autere Kuusamo 3, 4) Eveliina Smolander Puijo Wolley 2,78, 5) Linda Andersson Kuusamo 2,75, 6) Anna Czakan LP Viesti 2,5, 7) Jaelyn Keene LiigaPloki 2,33, 8) Kaisa Nyman OrPo 2,22, 9) Netta Rekola OrPo 2,1, 10) Sara Niemi JymyVolley 2,1. –?Kyllä olen ihan tyytyväinen loppukauden tulokseen. Juniorin oli määrä ajaa paljon testejä ja kilpailuja Italiassa koko kevään, mutta pandemian takia kaikki kilpailut siirrettiin ja kausi pääsi vauhtiin kunnolla vasta heinäkuussa. 16.00, 22.00 Tennis: ATP, finaalit. 14.00 (u) Naisten Bundesliiga: Bayern München–Wolfsburg. Trofeo Andrea Margutti -kilpailu ajettiin 7 Laghi -radalla, jossa testit alkoivat jo torstaina. Ja erityiskiitos kaikesta tuesta sukulaisille Kotkaan ja Haminaan, sanoo Tani. Lentopallo NAISTEN MESTARUUSLIIGA LiigaPloki–LP Kangasala 0–3 (21–25, 15–25, 21–25) LP Kangasala 12 11 1 35– 5 34 Kuusamo 12 8 1 1 2 30– 14 27 Hämeenlinna 13 8 1 1 3 30– 18 27 LP Viesti 12 8 1 3 27– 14 26 OrPo 10 3 2 5 19– 21 13 LiigaPloki 10 3 2 5 15– 23 11 WoVo 10 2 1 1 6 13– 25 9 JymyVolley 10 1 2 7 13– 26 7 Puijo Wolley 9 1 2 6 10– 24 5 LP-Vampula 10 1 9 5– 27 3 Seuraavat ottelut: 18. 22.00 (u) NHL: Toronto Maple Leafs–Buffalo Sabres. 18.00 (u) League One: Plymouth–Portsmouth. RUUTU 18.20 Mestis: KOOVEE–K-Espoo. 21.05 Snooker: Northern Ireland Open. Haluan kiittää hyvästä kaudesta mekaanikkojani Kristian Lainetta ja Leo Lähdettä. 14.00 (u) NHL: Boston Bruins–New York Rangers. Tilastot: Tilanteet ennen maanantain ottelua LiigaPloki–LP Kangasala: Pisteet: 1) Polina Malik Kuusamo 218, 2) Yasmine Madsen Hämeenlinna 213, 3) Saana Lindgren WoVo 196, 4) Jessica Kosonen Kuusamo 179, 5) Olena Leonenko Hämeenlinna 164, 6) Annukka Paloniemi OrPo 153, 7) Saara Holm OrPo 148, 8) Iina Andrikopoulou LP Viesti 147, 9) Emmi Riikilä Hämeenlinna 146, 10) Riikka Valkonen JymyVolley 138. TV-URHEILU AAU:n karting-kuski ajoi toiseksi Trofeo Andrea Margutti -kisassa AUTOURHEILU Hämeen Sanomat Ahveniston Autourheilijoiden karting-kuljettaja Kimi Tani, 11, kurvaili toiseksi Milanon lähistöllä Paviassa ajetussa kansainvälisessä Trofeo Andrea Margutti -kisassa. MARRASKUUTA 2020 A16 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Keskiviikkona 18.11.2020 Sairio Viertokatu 1, 13210 Hämeenlinna Lähdöt:17.30 – 18.30 Karttamaksu 7€, alle 16v ilmaiseksi. Kimi Tani menestyi Italiassa Kimi Tani on pokannut karting-radoilla komeita palkintopyttyjä. ruutu, mutta puhtaalla ajolla mahdollisuudet finaalin kärkisijoihin olivat hyvät. 11. Vauhti oli hyvää koko viikonlopun ajan. Tani nousee OKJ-luokkaan, jossa ajetaan EM-sarja sekä MMkilpailut. –?Esifinaali onnistui suunnitelmien mukaisesti. 3. 18.20 Lentopallon Mestaruusliiga: Tiikerit–Savo Volley. V SPORT JALKAPALLO 21.35 UEFA Nations L: Espanja–Saksa. TIISTAINA 17. 16.00 (u) Naisten Superliiga: Arsenal–Chelsea. Toisessa alkuerässä tuli keskeytys, kun kilpakumppani ajoi takakulmaani. 20.00 (u) NHL: New Jersey Devils–New York Rangers. 22.00 (u) Bundesliiga: Dortmund–Bayern München. YHDEN KESKEYTYKSEN vuoksi Tanin lähtöpaikka sunnuntain esifinaaliin oli 21. V SPORT HOCKEY 12.00 (u) NHL: Montreal Canadiens– New Jersey Devils. V SPORT URHEILU 21.35 UEFA Nations League: Ottelu avoin. Ässäsyötöt: 1) Jessica Kosonen Kuusamo 28, 2) Jonna Wasserfaller Kuusamo 24, 3) Olena Leonenko Hämeenlinna 19, 4) Daniela Öhman Hämeenlinna 17, 5) Yasmine Madsen Hämeenlinna 16, 6) Katja Kylmäaho LP Kangasala 16, 7) Anna Czakan LP Viesti 16, 8) Iina Andrikopoulou LP Viesti 15, 9) Erica Di Maulo Hämeenlinna 15, 10) Emmi Riikilä Hämeenlinna 15. 11. No jäi sitten lopulta vain parin sentin päähän, kertasi Tani kisaansa. Hyökkäyspisteet: 1) Polina Malik Kuusamo 189, 2) Yasmine Madsen Hämeenlinna 185, 3) Saana Lindgren WoVo 169, 4) Jessica Kosonen Kuusamo 143, 5) Saara Holm OrPo 135, 6) Olena Leonenko Hämeenlinna 129, 7) Annukka Paloniemi OrPo 127, 8) Emmi Riikilä Hämeenlinna 125, 9) Oona Viljanen WoVo 118, 10) Iina Andrikopoulou LP Viesti 117. joulukuuta pelattavaan EMkarsintaotteluun (suluissa maaottelut/maalit): Maalivahdit: Tinja-Riikka Korpela Everton (94/0, Paula Myllyoja Bari Calcio Femminile (3/0), Anna Tamminen Åland United (6/0). Kolmas oli Puolan Maciej Gladysz. Tanin luokassa oli kaikkiaan 61 kuljettajaa. Pisteet/ottelu: 1) Saana Lindgren WoVo 19,6, 2) Polina Malik Kuusamo 18,17, 3) Yasmine Madsen Hämeenlinna 16,38, 4) Annukka Paloniemi OrPo 15,3, 5) Jessica Kosonen Kuusamo 14,92, 6) Saara Holm OrPo 14,8, 7) Riikka Valkonen JymyVolley 13,8, 8) Ronja Heikkiniemi LP Kangasala 13,75, 9) Olena Leonenko Hämeenlinna 13,67, 10) Oona Viljanen WoVo 13,5. 22.00 Tennis: Nitto ATP Finals. Kenttäpelaajat: Anna Westerlund Åland United (127/4), Natalia Kuikka Kopparbergs/Göteborg FC (55/3), Anna Auvinen Inter Milano (17/0), Tuija Hyyrynen Juventus (109/2), Emma Koivisto Kopparbergs/Göteborg FC (58/2), Elli Pikkujämsä Örebro (4/0), Eveliina Summanen Kristianstad (24/3), Adelina Engman Montpellier (68/7), Ria Öling Växjö (43/8), Olga Ahtinen Linköping (30/3), Emmi Alanen Växjö (80/19), Nora Heroum Brighton (75/1), Julia Tunturi Eskilstuna (26/0), Iina Salmi Valencia (12/1), Juliette Kemppi London City Lionesses (54/4), Kaisa Collin Eskilstuna (24/4), Sanni Franssi Real Sociedad (42/2), Linda Sällström FC Paris Feminines (103/46), Jutta Rantala Kristianstad (1/1), Jenny Danielsson AIK (26/6), Eva Nyström Umeå IK (0/0), Essi Sainio HJK (48/3). 18.00 (u) KHL: Jokerit–Traktor Tseljabinsk. 20.00 (u) Valioliiga: Liverpool–West Ham. –?Ensimmäinen alkuerä meni suunnitellusti. C MORE MAX 18.30 Ravit: Toto5, Tampere, Teivo, Äijä-ravit. Vastaanottoprosentti: 1) Janina Laine WoVo 57, 2) Tiiamari Sievänen LP Kangasala 55, 3) Sanna Häkkinen OrPo 53, 4) Netta Laaksonen LP Viesti 53, 5) Outi Polso WoVo 51, 6) Laura Penttilä JymyVolley 49, 7) Roosa Heikkiniemi LP Kangasala 48, 8) Linnea Kuusela LP Viesti 46, 9) Emmi Riikilä Hämeenlinna 46, 10) Jessica Kosonen Kuusamo 46. 14.00 (u), 18.30 (u) KHL: Jokerit– Traktor. OrPo–LP Viesti, Hämeenlinna–LPVampula. DPLAY 14.45, 21.00 Snooker: Northern Ireland Open, 2. 22.00 (u) Bundesliiga: Leverkusen– Mönchengladbach. Mini-luokassa ajava Tani hävisi voittoon ajaneelle Hollannin Rene Lammersille vain 0,063 sekuntia. 16.00 (u) NHL: Buffalo Sabres–Toronto Maple Leafs. EUROSPORT 2 16.00 Tennis: Nitto ATP Finals. Lauantaina oli vuorossa kolme alkuerää, joihin AAU:n kuski starttasi neljännestä rivistä. Päiväarvonta Oikeat numerot: 3, 12, 15, 17, 18, 22, 23, 24, 26, 27, 32, 33, 38, 45, 48, 57, 59, 61, 62, 63 Kunkkunumero: 38 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 5, 6, 8, 9, 10, 13, 23, 27, 29, 32, 34, 50, 51, 53, 54, 58, 61, 63, 68, 70 Kunkkunumero: 53 TULOSPÖRSSI. 18.15 Liiga: Kärpät–Lukko. Rahapelit KENO Maanantai 16. pelipäivä. Perinteikäs ja arvostettu kilpailu päätti riihimäkeläisen Tanin kilpailukauden, jota korona runteli isolla kädellä. 19.55 SHL: Rögle–Malmö, Oskarshamn–Linköping. Vauhdillisesti päivä oli hyvä, joskin epäonnen sävyttämä. 18.30 TotoTV: Toto5, Tampere, Teivo , Äijä-ravit . Rata oli liukas, mikä sopi minulle hyvin. V SPORT JÄÄKIEKKO 12.00 (u) Jääkiekon World Cup: Suomi– Saksa. 11. Torjunnat: 1) Julia Miniuk Hämeenlinna 41, 2) Roosa Laakkonen LP Kangasala 33, 3) Anna Czakan LP Viesti 30, 4) Ella Autere Kuusamo 30, 5) Eveliina Smolander Puijo Wolley 25, 6) Linda Andersson Kuusamo 22, 7) Jaelyn Keene LiigaPloki 21, 8) Netta Rekola OrPo 21, 9) Sara Niemi JymyVolley 21, 10) Saana Lindgren WoVo 21. V SPORT 1 18.50 Euroliiga: Zenit–Himki. 20.00 (u) Ligue 1: PSG–Rennes. Emme ehtineet sopia tiimin ja mekaanikon kanssa taktiikkaa, enkä onnistunut hyödyntämään kilpakumppanien imua radalla, joten tuloksena oli oman ryhmän viides sija ja koko luokan neljästoista sija, kertoo Tani. 20.30 (u) NHL: Buffalo Sabres–New York Rangers 01/02. 18.00 (u) Valioliiga: Leeds–Leicester. C MORE HOCKEY 18.15 Liiga: Kärpät–Lukko, Sport–Tappara. Ässät/ottelu: 1) Jonna Wasserfaller Kuusamo 2,67, 2) Jessica Kosonen Kuusamo 2,33, 3) Taija Kaukoranta LiigaPloki 2, 4) Olena Leonenko Hämeenlinna 1,58, 5) Lauren Matias LiigaPloki 1,56, 6) Ingrid Kiisk LiigaPloki 1,56, 7) Annukka Paloniemi OrPo 1,5, 8) Katja Kylmäaho LP Kangasala 1,45, 9) Taylor Milton LP-Vampula 1,44, 10) Daniela Öhman Hämeenlinna 1,42. Kuusamo–Puijo Wolley, 19
Hän aikoo tehdä seikkailusta itselleen päivätyön. TIISTAINA 17. 6 AJASTIN B2–B3 ESKO TUOVINEN Nuorisoteatteri teki Kalevalasta oman näköisensä 6 KULTTUURI B8–B9. MARRASKUUTA 2020 ELÄMÄNTAPANA RETKEILY Hämeenlinnalainen Salla Honkavuori pakkaa retkiautoon lapset, koiran sekä kissan ja suuntaa Lappiin vähintään joka toinen kuukausi
Retkeilyinto ja rakkaus pohjoiseen luontoon kumpuavat Honkavuoren lapsuudesta. KUVAT: Esko Tuovinen. Honkavuorelle ja hänen perheelleen ei ole olemassa käsitettä huono sää. Suureksi ilokseen hän on huomannut, että Lapista on jo nyt tullut tärkeä paikka hänen lapsilleen. Mitä luonto on itselle lapsuudessa antanut, sitä haluan antaa myös omille lapsilleni. Perhe viihtyy ulkona säällä kuin säällä. Aktiivisen retkeilijän päivät kuluvat ulkona 6-vuotiaan tyttären ja 4-vuotiaan pojan kanssa. Lasten suosiossa on Lappi ja tunturiretkeily. Toki Honkavuorikin joskus tuumaa mielessään ”ohhoh, sattuipa sää”, mutta sitä hän ei näytä lapsilleen. –?Vielä ei ole vastaan tullut tilannetta, että sää estäisi ulkoilun, hän sanoo. . –?Asuimme luonnonhelmassa, olimme paljon Lapissa ja vietimme aikaa erämaiden liepeillä. TIISTAINA 17. Sinne Honkavuori suuntaa kolmistaan lastensa kanssa vähintään joka toinen kuukausi. Lapset osaavat käyttää puukkoa turvallisesti äidin neuvojen mukaan. Perheen isä osallistuu retkille silloin, kun töiltään pääsee, ja usein matkaseurana ovat myös ystävät lapsineen. Perhe käy myös usein ulkona syömässä: he lämmittävät kotona valmistetun ruoan trangialla, sillä ”ulkona ruoka maistuu niin paljon paremmalle.” Retkikohteeksi valikoituu usein Lapin luonto. Hämeenlinnalaiselle Salla Honkavuorelle ja hänen lapsilleen retkeily on elämäntapa. Honkavuori jakaa retkensä blogissa ja Instagramissa ja toivoo kuvien ja tarinoiden innostavan myös muut retkeilemään lasten kanssa. MARRASKUUTA 2020 B2 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN Luonnossa eletään hetkessä säällä kuin säällä . Salla Honkavuoren neljäja kuusivuotiaat lapset ovat kokeneita retkeilijöitä. Kati Laitinen Hämeenlinna Hämeenlinnalaisen Salla Honkavuoren korvaan särähtää, kun aikuiset valittavat lasten kuullen huonoa säätä
Sosionomiksi kouluttautuneella Honkavuorella on takanaan pitkä työura lasten parissa sekä lastensuojelussa että päiväkodissa. Retkikohteen soveltuvuus lapsille riippuu lapsista ja heidän kanssaan retkeilevistä aikuisista: kuinka paljon on jo retkeilty ja oltu luonnossa. Mietin blogia vasta myöhemmin. Innostan ja innostun. Äiti luottaa siihen, että tytär oppii uuteen rytmiin. Jos on liian kuuma, lapsi ei jaksa innostua, ja jos kylmä vaivaa, on vaarana vilustua. –?Jos yhteistyö liittyy tuotteisiin, mietin vielä enemmän kuvaamista. Sivulatauksia on noin 10?000. Retkeilyä ei tehdä vain blogin ja Instagramin ehdoilla Kati Laitinen Salla Honkavuori korostaa blogissaan ja valokuvissaan tunteita, aitoa tekemistä, innostamista sekä vanhemman roolia, jotta luontokokemuksesta tulee lapsille mieluinen. Tarkat suunnitelmat vain tappaisivat ilon hetkessä elämisestä ja aidosta tunteesta. –?Tämä on meille elämäntapa ja blogi kanava, millä jaan sitä muille. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B3 AJASTIN VIIME kesänä hankittu retkeilyauto toimii perheen kakkoskotina. Tilavassa autossa kulkevat helposti mukana myös perheen koira ja kissa. Kerron retkistämme, kokemuksistamme ja kohteistamme ja annan aikuisen päättää, onko juuri kyseinen retkikohde heille sopiva. Blogi on Honkavuoren mukaan osa suurempaa kokonaisuutta, jota hän kehittää koko ajan. Hetkessä eläminen. Itseään ja tekemistään on kehitettävä jatkuvasti. Päiväkoti, jossa lapset ovat, painottaa ulkona olemista ja retkeilyä. Esikoinen oli kuitenkin hyvin määrätietoinen. Turvallisuus. Honkavuoren seuraajat ihmettelevät usein, miten äiti jaksaa ajaa pohjoiseen kahden pienen lapsen kanssa parhaimmillaan jopa kerran kuukaudessa. Ehkä joku muukin innostuu sitä kautta viemään lapsia luontoon. Retkeily on lapsille opettavaista ja täynnä elämyksiä sekä ihmetyksen aiheita. –?Lasten ajatusmaailma on kiehtonut minua aina. –?Siksi en blogissakaan painota lapsiystävällisiä kohteita. Lasten uteliaisuutta kannatta ruokkia ja sukeltaa yhdessä luonnon ihmeisiin. Pidemmillä retkillä meillä on mukana helposti napsittavia välipaloja kunnon eväiden ja vesipullon lisäksi. Nälkä ei ole kiva retkikaveri, nälkä ja jano aiheuttavat kiukkua. Luonnossa liikkuminen kehittää motoriikkaa. Sellainen oli esimerkiksi Särkitunturin valloitus päivänä, jolloin kaikki aluksi takkusi, mutta päättyi lopulta huipun valloitukseen. Tällöin asiakkaan toiveet vaikuttavat esimerkiksi retkikohdevalintaan. Hän perusti itselleen toiminimen ja on kirjoittanut keväästä 2019 lähtien Curious Toes Happy Souls -blogia ja tuottanut sisältöä Instagramiin. –?He ovat oppineet siihen pienestä pitäen. Luonnossa se on helppoa. Kun lapsia ei huvita, silloin vanhemmalta vaaditaan innostamista ja innostumista.. Eväät. Kiireettömyys. Mietin, ettemme mene huipulle asti. Jos kyseessä on kaupallinen yhteistyö, sisällön tuottaminen on enemmän mielessä retken suunnittelussa. Tahto oli niin luja, että huipulle mennään, vaikka kiukuttaisikin. Pukeutuminen. –?Instagramissa seuraajamääräni ovat nousseet ja ihmiset lähtevät helpommin juttelemaan ja kyselemään asioista. TIISTAINA 17. Se on hetkessä elämistä, mikä on yksi hienoimmista asioista luonnossa olemisessa. Siellä pääsee lasten kanssa helposti laavulle ja on eripituisia reittejä. Honkavuoren tavoitteena on tehdä retkeilystä itselleen työ. Niin retkikunta saavutti lopulta tunturin huipun. Kun minulla on hauskaa, näytän sen. –?Nykypäivänä pelkkä blogin kirjoittaminen ei riitä. Honkavuori kertoo esimerkin vähän haastavammasta talviretkestä, joka suuntautui lasten suosikkikohteeseen Särkitunturille. Matka on osa reissua. HONKAVUORI korostaa, ettei retkeily aina ole täynnä riemun kiljahduksia. –?Lapsi tokaisi, että: ”Katso nyt äiti, kun me vain yhdessä päätimme, niin tänne me tulimme.” Kun lapsia ei huvita, silloin vanhemmalta vaaditaan Honkavuoren mukaan innostamista ja innostumista. Ollaan oikeasti hetkessä läsnä. –?Vaikka siellä hypitään, kiipeillään ja juostaan, niin on paljon hetkiä, kun hiljennytään kuuntelemaan ja katselemaan, tai ihan vain levähdetään hetki nuotiotulen äärellä. Instagramissa Honkavuorella on seuraajia lähes 2000. HÄSA Salla Honkavuoren neljäja kuusivuotiaat lapset ovat kokeneita retkeilijöitä. –?Kun näen jonkun hienon paikan, mietin, kuinka saisin tilanteen kulkemaan siihen suuntaan, että siitä saisi hyvän kuvan blogiin tai Instagramiin. Ruoka maistuu paljon paremmalta ulkona. Näitä kaikkia osa-alueita pystyy tukemaan luonnossa retkeiltäessä. Honkavuori on huomannut, että korona-aikana ihmiset ovat alkaneet etsiä retkikohteita ja tietoa. Kiire tappaa lapsen motivaation. Myös Hämeen luontokeskuksen ympäristöä Tammelassa suosittelen kaikille lapsiperheille. HONKAVUOREN Curious Toes Happy Souls blogia lukee reilut 2000 uniikkia kävijää kuukaudessa. ”Mitä luonto on itselle lapsuudessa antanut, sitä haluan antaa myös omille lapsilleni.” SALLA HONKAVUORI VINKIT Retkeilyä lasten kanssa Salla Honkavuori kokosi asioita, jotka on hyvä ottaa huomioon lasten kanssa retkeiltäessä. Kerrospukeutumisella on helppo säädellä lasten lämpötilaa tilanteen mukaan. Blogin tekeminen ei Honkavuoren mukaan määritä perheen retkikohteita. Lapset osaavat käyttää puukkoa turvallisesti äidin neuvojen mukaan. Ihan samalla tavalla kuin kotonakin, myös retkellä tunnetaan eri tunteita. KUVAT: Esko Tuovinen Ensi syksynä esikoinen aloittaa koulun. Koska Honkavuori lapsineen on retkeillyt pienestä pitäen, heidän valitsemansa kohteet ovat usein hyvin erilaisia verrattuna vasta retkeilyyn tutustuvan perheen kohteisiin. PERHE on kiertänyt luonnollisesti myös lähellä olevia luontokohteita, mutta Kanta-Hämettä he eivät silti ole ehtineet vielä koluta loppuun. –?Ehkä siitä tulee vielä ykköskoti, Honkavuori nauraa. Lapsella on oltava aikaa ihmetellä, tutkia ja pohtia. –?Teen yhteistyötä vain tahojen kanssa, jotka kohtaavat oman arvomaailmani kanssa ja joista koen seuraajieni ja lukijoideni saavan hyötyä. Ensiaputarvikkeita kannattaa kantaa mukana. Koska Honkavuoren unelma on seikkailla työkseen, hän pyrkii hankkimaan kaupallisia yhteistyökumppaneita. Esimerkin voima. Lapsi on luonnostaan utelias, liikkuva, innostuva, ihmettelevä ja tutkiva. Siellä on tilaa purkaa energiaa, mutta toisaalta luonnossa myös rauhoitutaan. –?Lasten kanssa retkeillessä asiat harvemmin menevät suunnitelmien mukaan. Jos retkeily tapahtuisi vain blogin ehdoilla, veisi se suuren osan lasten riemusta ja hetkessä elämisestä. Usein retkistä aukeaa vasta jälkikäteen loistava näkökulma muille jaettavaksi. Jonkin verran yhteistyötä on jo takana. –?Pääjärven virkistysalue kolahti heti ensikäynnillä. Lasten suosiossa on Lappi ja tunturiretkeily. Honkavuori ei valitse kohteita sen perusteella, ovatko ne nimenomaan lapsille sopivia. –?Retki oli hyvin takkuinen jo alusta alkaen. –?Se tarttuu lapsiin ja lopulta voit imeä itsellesi lapsista saatavaa innostusta
Liigasta ei pääse kuivin jaloin, vaikka haluaisi, mistä johtuen liigasta ei voi pudota eikä siihen nousta. Hävinnyt jatkaa Mestiksessä. Kannattaisi harkita joukkuemäärän lisäämistä ja Suomi-sarjan jakamista kahteen 12 joukkueen lohkoon matkakustannusten vähentämiseksi ja paikallisuuden lisäämiseksi. HÄMEENLINNAN päätöksenteossa on pyöritelty viime vuosina kaikenlaisia, toisinaan realismia vailla olevia visioita ja haaveita. Se ei kaipaa mitään parempaa menneisyydestä tai tulevaisuudesta”, Ojanen sanoo Kouvolan Sanomien artikkelissa 9.10.2016. lokakuuta Kalpaa vastaan Rinkelinmäellä käydyssä liigakamppailussa. MARRASKUUTA 2020 a MIELIPIDE@HAMEENSANOMAT.FI • Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi • Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 (tai vaihde: 03 61 511) • Osoite: PL 530, Vanajantie 7, 13111 Hämeenlinna L iian monen joukkueen jääkiekkoliigasta on tullut ratkaisematon ongelma. Suuri 1,8 miljoonan osuuspääoma estää joukkuemäärän vähentämisen, koska osuuspääomalle ei ole ottajia. Kaupunki voi kukoistaa ja onnikin päästä oikeuksiinsa. TAPIO YLI-KOVERO Hämeenlinna Liian monen joukkueen liiga Kiekko matkalla HPK:n maaliin 17. Nykyisessä rahan ylitarjontatilanteessa ei ole näkyvissä korkotason oleellista nousua, joten liigapooli saisi lainaa mitättömällä korolla. ”Onnellisuus on tila, josta halutaan pitää kiinni. KUVA: Pekka Rautiainen Kaikkien sarjatasojen seurat voittaisivat tasaisempien ja kiinnostavampien pelien myötä. Supistuva liiga mahdollistaisi Mestiksen kiinnostavuuden olennaisen lisääntymisen ja Mestiksen televisiotulojen lisääntymisen. Kun arjen kannalta keskeisten perusasioiden merkitys tunnustetaan, sitoudutaan yhdessä niiden erinomaiseen hoitamiseen ja luotetaan pitkäjänteisesti niiden tuottamaan vetoja pitovoimaan, Hämeenlinna voidaan ohjata pois tältä negatiiviselta kehältä. Tampereen yliopiston psykologian emeritusprofessorin, onnellisuustutkija Markku Ojasen mukaan onnellisuuteen riittää, että perusasiat ovat kunnossa. Toisena vuotena Mestiksen huonoin karsisi paikasta Suomi-sarjan lohkovoittajien keskinäisen ottelun voittajien kanssa. B4 HÄMEEN SANOMAT MIELIPIDE Mielipide TIISTAINA 17. Valoa ja iloa kaamoksen torjumisen ja koronalta piilottelun keskelle toden totta tarvitaan. Jos liiga supistetaan 12 joukkueeseen, maksaisi putoajien lunastaminen 3 x 1,8 = 5,4 miljoonaa, minkä suuruisen lainan korkokulut olisivat 100?000 tienoilla vuodessa. Perusasioiden kustannuksella on tavoiteltu loisteliasta tulevaisuutta, täynnä ”positiivista pöhinää”. Kenenkään ei ole syytä olla omasta erinomaisuudestaan niin varma, ettei tilaa ja arvoa voisi antaa myös taustatyönsä hyvin tekeville muiden puolueiden poliitikoille ja heidän näkemyksilleen. Kaikkien sarjatasojen seurat voittaisivat tasaisempien ja kiinnostavampien pelien myötä, mikä lisäisi sponsorija katsojatuloja. KIMMO KAUTIO (ps.) Hämeenlinna Hämeenlinna voidaan ohjata pois tältä negatiiviselta kehältä.. Kolmen joukkueen putoaminen Mestikseen ja Mestiksen 14 joukkueen lukumäärän tiputtaminen 12 joukkueeseen merkitsisi viiden joukkueen putoamista Suomi-sarjaan, jolloin sarjassa olisi 19 joukkuetta. Näin putoaja ei menisi konkurssiin ja voisi jakaa Mestiksessä terveellä taloudellisella pohjalla. Tämä korko olisi vähintään liigaan nousijan maksama liigakauden vuokra. Tämä näkyy päätöksenteossakin kuntapolitiikalle hieman vieraana hallitus vastaan oppositio -asetelmana. Supistuvan liigan joukkuekohtaiset televisiokorvaukset olisivat ainakin 1,5 miljoonaa vuodessa, joten liigavuokra voisi olla suurempikin. Aikataulullisesti liigan terveyttäminen voisi tapahtua niin, että ensimmäisenä vuotena putoaisi kolme joukkuetta, mutta yhtään ei nousisi. Onni siis asuu perusasioissa ja viisaus – ainakin filosofi Bertrand Russellin mukaan – epävarmuudessa. Tässä ollaan hyvän kunnallispoliittisen johtamisen prinsiippien äärellä. Ratkaisuna voisi olla perustaa liigan ylläpitämä liigapooli, rahasto, joka ostaisi pudonneelta joukkueelta liigaosakkeen 1,8 miljoonalla tai muulla sopivalla summalla. Yhdyn näihin kiitoksiin. On kurkoteltu kuuseen ja kapsahdettu katajaan. Hämeenlinnan onni ja kurjuus U utispäällikkö Susanna Kinnari kiitteli alanurkassa (HäSa 12.11.) kaikkia, jotka tuovat iloa kaupunkiin. Kun eriäviä näkemyksiä eikä edes suorasanaisia varoituksia ole kuunneltu lainkaan, on synnytetty jakolinjoja, joiden yli arvostellaan lopulta kaikkea; vaikka sitten joulukuusen pystyttämistä tai maamerkkien valaisemista väärillä väreillä. Koska Suomi-sarjalla ei ole valtakunnallista näkyvyyttä, eivät tavalliset sarjaottelut toiselta puolelta Suomea olevaa joukkuetta vastaan kiinnosta yhtä paljon kuin ottelut lähijoukkueita vastaan. Mestiksessä meneteltäisiin samalla tavalla eli ensimmäisenä vuotena putoaisi viisi joukkuetta mutta yhtään ei nousisi. Kaavailtu järjestely ei maksaisi mitään jäljelle jääville liigaseuroille. Toisesta vuodesta alkaen liigan viimeinen pelaisi Mestiksen mestarin kanssa liigapaikasta. Jos liigaseura putoaisi, olisi se oikeutettu myymään lisenssinsä poolille kuten ensimmäiset putoajat. Liigapooli ottaisi vastaavan summan lainaa. LIIGAPOOLI VOISI vuokrata liigaosakkeen Mestiksestä nousevalle joukkueelle, joka välttyisi liigaosakkeen ostolta. Kinnarinkin mainitsemalla hämäläisellä jääräpäisyydellä on edistetty tuhoon tuomittuja hankkeita, jotka ovat jakaneet kaupunkilaiset leireihin. Ei olisi mahdotonta sekään, että liigajoukkueetkin myisivät osuutensa taloutensa parantamiseksi ja vuokraisivat liigaoikeuden poolilta. Kurjuuden vastakohta lienee onnellisuus
SELVÄ! • Kuka vastaisi jo vuosia askarruttaneeseen kysymykseen: miksi Eurooppaan venekyydillä saapuvat ovat vain ja ainoastaan nuoria miehiä. DIANA • Hämeen Sanomat uutisoi aiemmin, ettei kaupunki pyytänyt Museovirastolta lausuntoa Sairioon suunnitellusta telemastosta. Puolensataa lisäkäsiparia käsiparia tulevat yhtymässä tarpeeseen olkoonkin, että nopeaksi ratkaisuksi siitä ei ole. YHTYMÄN NYKYISTÄ hoitohenkilöstöä lisätyövoiman hakeminen ulkomailta ei näytä ilahduttavan. HALLITUSOHJELMAN MUKAAN • Millariikka Rytkönen kysyi palstalla (HäSa 13.11.) ”Miksi työvoimaa sosiaalija terveysalalle ei houkutella silkalla rahalla – paremmalla palkalla?”. Tiukkenevan talouden tilanteessa olisi tärkeää tiedostaa, että kaikki lapsiin ja nuoriin lisätty työntekijäresurssi ja tukitoimet tuovat pidemmällä tähtäimellä huomattavia säästöjä. • Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi ja lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Palkan päälle kertyvät lisät määrittää työnantaja. • Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Siihenkö luotetaan, että kyseisen oy:n hallituksen puheenjohtaja on kaupunginjohtaja ja jäsenenä valtuuston puheenjohtaja. Vastuun kantaminen tehdyistä päätöksistä ja seurauksista olisi paikallaan. Kunta ei ole Caruna ja siksi ”naisystävälliseksi” työnantajaksi kehitetty julkinen sektori on palkka-ansa Tehyn ja OAJ :n aloilla toimivalle naiselle. MARRASKUUTA 2020 KIRJOITA OMALLA NIMELLÄSI • Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain toimituksen harkitsemissa poikkeustapauksissa. Myös aikuisten stressi ja pahoinvointi heijastuvat lapsiin ja aiheuttavat oireilua. TIEDOSTAVA KULUTTAJA • Valtuuston maraton-kokouksessa Linnan kehitys oy puhututti. Katse on suunnattu hoitajia yli omien tarpeidensa kouluttavaan Filippiineihin. Esimerkiksi korjaava työ on hätää kärsimässä. Kyllä suomalaiset osaavat pitää saunassa turvavälit. Normaali tekstiviestin hinta. Aukaiskaa siis uimahallin saunat, kiitos. Lisäksi autojen parkkipaikalla he jättävät ostoskärryt palauttamatta niihin kuuluville katoksiin. ENNALTAEHKÄISEVÄÄN työhön kouluilla, nuorisotyössä, kunnissa, seurakunnissa ja järjestöissä tulisi nyt painottaa resursseja. Hän on sosiaali-, terveysja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn puheenjohtaja. AMMATTILAISEN ASIALLA • Partiolaisten valasta on Jumala karsittu pois. Tätä Suomen saavutusta koulutuksen osalta on vaalittava kuin kukkaa kämmenellä. Tiedotusvälineissä lueteltiin paljon tienanneiden ja runsaasti veroja maksaneiden nimiä. On hyvä muistaa, että suurimman osan verokertymästä maksavat aivan tavalliset keskituloiset suomalaiset: sairaanhoitajat, poliisit, insinöörit... Perheet on nyt jätetty yksin selviämään oireilevien nuorten kanssa. Kirjoituksessa kuitenkin annettiin ymmärtää, että opetusala olisi ollut innoissaan avoimista oppimisympäristöistä. Olisiko aika kieltää kauppoihin tulo ilman maskia. Alat kun katsotaan työksi, jota nainen tekee kodeissa ilmaiseksi. Tämä johtaa siihen, että nuoret ovat joka tapauksessa iltaisin “kylillä”, mutta turvallisia aikuisia ei vain ole paikalla riittävästi. Tässäkin tapauksessa investointi maksanee pian itsensä takaisin, sillä vielä vaikuttavampia taloudellisia kuten myös toiminnallisia seurauksia on sillä, jos hoitajia ei pitkän päälle ole riittävästi yhtymän palveluksessa. Ehdottaisin myös nimenmuutosta Partiosta PunaPioneereiksi. Vie vuoden päivät, ennen kuin uudet hoitajat ovat kielitaitonsa ja muunkin osaamisensa puolesta valmiita aloittamaan työnsä täällä. REKRYTOINNISSA ON tarkoitus turvautua alan yritysten apuun kilpailutuksen kautta. Esimerkiksi kunnan teknisen rakentamisen tai konsernipalvelujen palkat ovat ihan eri luokkaa, nekin verorahoilla maksettua. Milloinkahan Jumalalle tulee lähtö kirkosta. Vanhempia tai huoltajia tilanteesta ei voi syyttää. KUVA: Tapio Tuomela, arkisto TEKSTARIT • Mikä mättää Hämeenlinnassa kasvomaskisuosituksen noudattamisessa. Lakisääteisiin kunnallisiin palveluihin jonotusajat ovat kohtuuttoman pitkät, kuten kaikessa terveydenhuollossa. Näillä aloilla toimii pääosin naisia. TEIJA SYDÄNMAANLAKKA • Veropäivä tuli ja meni. VUOTO • Sanni Grahn-Laasonen, onko jo unohtunut, miten keskeisenä ministerinä edellisessä hallituksessa olit supistamassa koulutusrahoitusta ja siten koulutuspaikkoja. Kunnissa niistä on innostuttu, mutta ei pedagogisista vaan taloussyistä. MYÖS PALJON toisen asteen oppilaita on nyt etäopetuksessa ja opiskelijat jäävät oman onnensa nojaan. Ei ole. MYLLYMÄKELÄINEN • Kun arvostettu amerikkalainen viikkolehti Newsweek vuonna 2010 julkaisi selvityksensä maailman valtioiden vertailusta, tuli Suomi ykköseksi eli maailman parhaaksi maaksi, Sveitsin ja Ruotsin ollessa seuraavina. Ilmaiseksi se ei tapahdu, sillä yhden hoitajan rekrytointi maksaa noin 10?000 euroa. Jatkoa seurannee, jos kokemukset osoittautuvat myönteisiksi. Ilmoittikohan kukaan tai mikään taho aikeesta virastolle. Miksi palveluita ei palauteta kunnan toiminnaksi, kuten lastensuojelu. Ei toisteta 1990-luvun laman virheitä. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. Suurin huoli saattaa olla liioiteltua, mutta oikeassa hoitajat ovat ainakin siinä, että hoitajavajeen pysyväksi selättämiseksi on tehtävä paljon muutakin. Saarivaltiosta aiotaan ensi hätään värvätä Päijät-Hämeeseen 50 hoitajan pilottiryhmä. Kunnissa tehdään tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelmat, joissa tähän voisi tietysti puuttua, mutta onko osaamista. SEPPO • Olen niin samaa mieltä toimittaja Juho Peltoniemen kanssa (alanurkka HäSa 16.11). Lastensuojeluun, niin sijoituksessa kuin avohuollossakin, sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin tarvitaan pikaisesti lisää työntekijöitä sekä rahaa toteuttaa työtä. • Kerro aina toimituksen tietoon nimesi ja yhteystietosi, mukaan luettuna paikkakunta ja mieluiten myös puhelinnumero. Nuorten ahdistus on lisääntynyt selvästi ja pahoinvointi näkyy runsaasti uutisoituina väkivaltaisuuksina, ilkivaltana, päihteiden käyttönä ja itsetuhoisuutena. VERONMAKSAJA Tässä jaetaan kasvomaskeja elokuussa Forssan torilla. Palkkaus, työolot ja työilmapiiri ovat asioita, jotka kaipaavat nykyistä suurempaa huomiota uusien ja vanhojen työntekijöiden houkuttelemiseksi alalle. Sen merkitys nuorten syrjäytymiseen on merkittävä. Koulutuksen osalta Suomi oli paras. Eikö heidän pitäisi rakentaa ja puolustaa maataan, eikä paeta ulkomaille. TES määrittää kunnan työntekijän palkkaluokkia. Monet kolmannen sektorin avohuollon toimet, vertaisryhmät ja harrastustoiminnat ovat tauolla. He epäilevät kieltämme ja kulttuuriamme heikosti tuntevien tulokkaiden vain lisäävän entisestään täkäläisten hoitajien työtaakkaa. SUSANNAH NUMMINEN, ROOSA KAIVOLUOTO, JARMO HEINO Vanajan Saappaan ohjaajien puolesta MUUT LEHDET Hoitajia Filippiineiltä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä aukoo täkäläisittäin uusia uria helpottaakseen pitkäaikaista hoitajapulaansa. Osakeyhtiöitetty toiminta ei taivu julkisten palveluiden avoimuuteen. • Toimituksen valitsema osa mielipidekirjoituksista julkaistaan verkkolehdessä. Jos ennaltaehkäisevään työhön ei panosteta nyt, maksamme erittäin kalliisti muutaman vuoden kuluttua sekä ihmiskohtaloissa että rahassa nuorten aikuisten syrjäytymisen, sairastumisen ja rikollisuuden kierteeseen joutumisen. Tämän ovat havainneet Palveluoperaatio Saappaan vapaaehtoiset ympäri maan. Yhtymän hallitus päätti viikko sitten ryhtyä etsimään vahvistusta hupenevaan hoitajajoukkoonsa ulkomailta sen lisäksi, että yhtymässä lisätään koulutusta ja luvataan kiinnittää lisää huomiota henkilöstön hyvinvointiin kotimaisten työntekijöiden houkuttelemiseksi yhtymän palvelukseen. – alkuun koodi: HS – välilyönti – kannanotto – nimimerkkiä käytettäessä nimimerkki ja nimi sekä paikkakunta Nuorten pahoinvointi on lisääntynyt P oikkeukselliset ajat lisäävät pahoinvointia psyykkisesti niin lapsissa kuin aikuisissakin, eikä loppua ole näkyvissä. SAUNAKIELTO ALTISTAA VILUSTUMISILLE • Lehden pääkirjoituksessa (HäSa 15.11.) puhuttiin painavaa asiaa koulutuksesta. Lauantaina ruokamarketissa sekä Hätilässä että Idänpäässä oli luvattoman vähän maskeja! Jos itsestä ei muka väliä, niin kanssaihmisistä voisi kyllä olla huolissaan. Suurituloisia on kuitenkin lukumääräisesti vähän. HÄMEEN SANOMAT B5 MIELIPIDE TIISTAINA 17. Uimahallin saunakielto on järjetön ja aiheuttaa enemmän terveyshaittoja kuin hyötyä. Kuitenkin kaiken kolmannen sektorin tarjoaman avun ja tuen sekä kunnallisen nuorisotyön yllä leijuu huoli rahoituksesta. RISKIRYHMÄLÄINEN. TEKSTARIT • Lähetä tekstiviesti numeroon 045 739 602 80. Peruskouluissa nuorisotyöntekijät eivät kokoontumisrajoitusten myötä välttämättä pääse enää kouluille. ETELÄ-SUOMEN SANOMAT • Ihmiset Prisman kaupassa eivät ostoksilla osaa kulkea juohevasti, vaan he poukkoilevat edestakaisin ja jäävät keskelle käytävällä juttelemaan, ettei pääse kulkemaan ohitse ja eivätkä he väistä ollenkaan. HäSan (15.11.) Arno Juutilainen toteaa, ettei itsehallinto toimi, jos jo lakisääteiset palvelut (+ velat) saavat kunnan uppoamaan. He yrittävät vaikeassa tilanteessa kaikkensa. Uusien mastojen pystytys ja operaattorien vouhkaaminen entistä nopeammista verkoista vähenisi, jos ihmiset keskittyisivät olennaiseen, eivät mobiililaitteiden ylikulutukseen. Suomessa naisten suurin työnantaja on julkinen sektori. Selvityksen perusteena oli 5 mittaria: koulutus, terveys, elämänlaatu, talouden dynaamisuus ja poliittinen ympäristö. Korona on aiheuttanut sen, että nuorisotyötä tekeviä on lomautettu
Kylmä vuodenaika tai auton käyttö pelkästään lyhyillä työja asiointimatkoilla sen sijaan saattavat estää normaalin regeneroinnin. –?Se ei välttämättä näy katsastusmittauksissa, koska niissä mitataan eri asiaa eli savutusta. Ensimmäinen merkki vaikeuksista on auton hyytyminen. Suodatin täyttyy noesta, jos autolla ajetaan vain lyhyitä matkoja. Kun moottorin merkkivalo syttyy, on jo tosi kyseessä, Jani Joensuu sanoo. Tällä tavoin kennojen kanavat saadaan kokonaan tyhjiksi. Laite kerää nokea ja tukkeutuu, ellei sakkaa polteta säännöllisin väliajoin pois. Polton aikana DPF-suodattimen lämpötila nousee hetkeksi jopa 600 asteeseen. PERUUTETAAN HIEMAN ja aloitetaan alusta. Kymmenkunta litraa mustankarvasta vettä ja tummaa, tuhkaista ryönää. Ajotapa ratkaisee, eivät niinkään kilometrit. –?Nämä palvelut pitäisi tehdä laittomiksi ison sakon uhalla. Teho ja vääntö heikkenevät, ja polttoaineenkulutus lisääntyy. Mikä oikein on auton hiukkassuodatin. Noen palamista voi jouduttaa Tukkoinen hiukkassuodatin voi hyydyttää dieselauton . Hollantilaisessa tutkimuksessa hiukkasten lukumäärää kuvaava PM-arvo nousi nollatasolta lähes 20 mikrogrammaan kilometrillä. Se koostuu monesta muustakin komponentista. –?Olen mukana EU-hankkeessa, joka selvittää millä tavoilla suodattimien poistoa voisi estää. Eikö suodattimen irrotuksesta kärähdä katsastuksessa. TIISTAINA 17. KUVA: Arto Helin. Vastaavasti toinen auto voi kestää puoli miljoonaa kilometriä ilman vaikeuksia. Manipuloinnista pitäisi seurata ainakin 1?000 euron sakko, jotta se olisi riittävä pelote. MARRASKUUTA 2020 B6 HÄMEEN SANOMAT AUTO JA LIIKENNE Kari Pitkänen Hiukkassuodatin on olennainen osa nykyisten dieselautojen puhdistusjärjestelmiä. Yksinkertaisimmillaan kyse on metallikuorisesta kennorakenteisesta suodattimesta, joka on sijoitettu dieselauton pakoputkistoon. LM–HÄSA Mitä tapahtuu, jos hiukkassuodatin poistetaan. Keskimäärin suodatin tyhjenee pari kertaa tuhannen ajokilometrin matkalla. Toiminto on automaattinen eikä edellytä mitään kuljettajalta. Suurin osa siitä on nokihiukkasia isoina kokkareina. –?Hiukkaspäästöt kasvavat todella paljon. –?Jos suodattimen poistosta jää kiinni, siitä seuraa vain velvollisuus katsastuttaa auto uudelleen. Vaiva on tyypillinen esimerkiksi kaupunkitakseissa sekä vanhemmissa Euroopasta tuoduissa dieselautoissa. –?Suodatin oli ajan myötä täyttynyt, vaikka auto ei ollut edes vielä kovin vanha, työnjohtaja Jani Joensuu Kangasalla toimivasta Autofit Pikohuollosta kertoo. Tatu Eerola pesee hiukkassuodattimen ruiskuttamalla ilmavesiseoksen laitteen sisään pakokaasujen ulostuloaukosta. PROSESSI TOIMII varmimmin, mikäli autolla ajetaan säännöllisesti pitkää matkaa eli tasaista maantieajoa. Pikohuollossa suodatinpesuja on tehty vasta noin sata tuhatta kilometriä ajettuihin menopeleihin. Autoilija ei välttämättä kärähdä, jos auton OBDjärjestelmää on onnistuttu huijaamaan. Neste on peräisin BMW-henkilöautosta, joka jutuntekoa edeltävänä päivänä oli tuotu huoltoon DPF-hiukkassuodattimen pesua varten. Suodatin loukuttaa hiukkasista vähintään 95 prosenttia, kun pakokaasut kulkevat moottorista suodattimen kennojen läpi kohti pakoputken päätä. KARI PITKÄNEN HYVÄ KYSYMYS ”Poistosta pitäisi seurata 1 000 euron sakko, jotta se olisi riittävä pelote.” Kari Pitkänen Näky ämpärissä on uskomaton. Mitä mieltä olet yrityksistä, jotka poistavat hiukkassuodattimia tai huijaavat auton päästödiagnostiikkaa. DPF-suodatin poistaa 95–99 prosenttia terveydelle haitallisista pakokaasujen hiukkaspäästöistä. –?Tämä on aika tyypillinen vaiva dieselautossa, jolla ajetaan jatkuvasti lyhyitä matkoja ja joka ei ehdi kunnolla lämmitä. Yksi keino on kohtuuhintaisen puhdistuksen tarjoaminen vaihtoehtona. Voidaanko tehdä muuta. –?Jos haluaa säästää, puhdistus kannattaa teettää ennakkoon 200?000–300?000 ajokilometrin kohdalla, yrittäjä Toni Saarimäki neuvoo. Mitä autossa tapahtuu, jos suodatin poistetaan autosta tai ohitetaan, VTT:n johtava tutkija Juhani Laurikko. Palamisesta voi joskus aiheutua hieman ylimääräistä hajua sen 5–20 minuutin aikana, jonka prosessi kestää. –?Jos hiukkassuodattimen merkkivalo vilkkuu, regenerointi ei toimi enää kunnolla. . Hiukkasloukun poisto on kielletty, mutta sen voi pesettää lähes uuden veroiseksi. Normaalisti tällainen regenerointi tapahtuu, kun suodattimen lämpötila nousee noin 250 asteeseen auton liikkuessa. Esimerkiksi omaa bensiiniautoani vastaavaan dieselmalliin saisi tarvikesuodattimen vain 200–300 eurolla. –?Varaosienkin hinnat ovat tulossa alaspäin. Sen tehtävänä on poistaa pakokaasuista terveydelle haitalliset nokihiukkaset
Yksi kuudesta ehdokkaasta on nostettava pistejaossa voittajaksi. Ladattavia hybridejä finaalissa edustavat Renault Captur ja Škoda Octavia ja täyshybridejä Toyota Yaris. DPF-SUODATTIMEN PESU on täysin laillinen ja suositeltavakin keino pitää dieselauton päästöjärjestelmä toimintakuntoisena. Liikennepäästöjen vähentämiseksi tavoitteeksi on viimeksi asetettu 700?000 hybridija sähköauton kanta vuoteen 2030 mennessä. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B7 AUTO JA LIIKENNE Kari Pitkänen Autoalan ja -kaupan sähköistyminen näkyy ensimmäistä kertaa toden teolla Vuoden Auto 2021 -ehdokasasettelussa. Kisan toinen kierros käynnistyy 18. Kaikkiaan 27 uutuusmallin joukosta loppukilpailuun seuloutui kuusi uutta henkilöautomallia. ”Hylkäyksen raja-arvot ovat kohtalaisen väljät, jotta kunnossa olevia autoja ei hylättäisi vahingossa.” OTTO LAHTI Traficomin johtava asiantuntija itse tekemällä dieselautolla myös pidempiä reissuja säännöllisesti. Samaa ei voi sanoa kaikista kuluttajille tarjottavista vaihtoehdoista. Mitähän tapahtuu, jos suodattimen toimintaa ja tehoa aletaan valvoa katsastuksissa. Lopuksi suodattimen ulostulopäästä johdetaan sisään ilmavesiseos kovalla paineella. Yksi niistä on Volkswagen ID.3. Sisältä irtoava moska, öljyjäämät ja likavesi johdetaan putkea pitkin ämpäriin. –?Yksityispuolella ongelma voi kasvaa, koska liikenteessä on koko ajan enemmän elinkaarensa lopuillaan olevia Euro 5 -tason dieselautoja. Marraskuun alkuun mennessä sähköautoja on tänä vuonna myyty noin 3?000 ja kaikkia hybridejä yhteensä vajaat 26?000 kappaletta. –?Liikenteessä on varmasti tuhansia sellaisia autoja, joista järjestelmä on poistettu kokonaan käytöstä. Auto tupruttaa päästönsä suodattamatta ilmakehään. KUVA: Arto Helin Juuri pestystä BMW-auton DPF-suodattimesta irtosi ämpärillinen ryönää. –?Optimointi helposti maksaa yhtä paljon kuin hiukkassuodattimen pesukin. Mittalaitteet reagoivat tähän, mutta: –?Hylkäyksen raja-arvot ovat kohtalaisen väljät, jotta kunnossa olevia autoja ei hylättäisi vahingossa. Vastaavasti kokonaan pelkästään uusi hiukkassuodatin saattaa maksaa parikin tuhatta euroa merkkihuollosta ostettuna. Se tarkoittaa käytännössä hiukkassuodattimen irrottamista tai pakokaasujen kierrättämistä sen ohi ja auton OBD-diagnostiikkajärjestelmän tietoista harhauttamista. LM–HÄSA Tukkoinen hiukkassuodatin voi hyydyttää dieselauton Tatu Eerola pesee hiukkassuodattimen ruiskuttamalla ilmavesiseoksen laitteen sisään pakokaasujen ulostuloaukosta. –?Sitä en osaa arvioida, miten pesukerrat vaikuttavat suodattimen kestoikään ja niiden erilaisiin materiaaleihin. Erityisen vakavana ongelmaa pidetään raskaan kaluston puolella, jossa seurauksetkin ovat ankarimmat: välitön liiketoimintakielto, järjestelmien pakkopalautus, uusintakatsastus ja sakot. AUTOJA LIIKENNETOIMITTAJAT ry:n jäsenet äänestivät Vuoden Auto -finaaliin sähköautot Porsche Taycanin ja Volkswagen ID.3:n sekä Peugeot 2008:n, jonka saa myös täyssähköisenä. tammikuuta. KUVA: Arto Helin. Liikenneja viestintäministeriö valmistelee ajoneuvolain päivittämistä. Tällöin jokaisella valitsijalla on käytössään 15 ääntä, jotka hän voi jakaa haluamallaan tavalla. Sisään ruiskutetaan tehopesuaine, joka saa vaikuttaa puolisen tuntia. Dieselautojen manipulointiin on havahduttu niin Suomessa kuin kansainvälisesti. LM–HÄSA Vuoden Autoksi tarjolla melkein pelkkää sähköä Vuoden Auto 2021 -finaaliin seuloutui kolme Suomeen tänä vuonna saatua täyssähkömallia. Tähän joukkoon mahtuu kaksi sähköautoa, kaksi plug-in-hybridiä, yksi täyshybridi ja vain yksi perinteinen polttomoottorimalli – jonka senkin saa myös täyssähköversiona. Kangasalla huolto maksaa halvimmillaan 220 euroa (Euro 4 -suodatin). Eli samalla rahalla kuljettaja saa myös ratkaisun, joka on myös ympäristön kannalta hyvä, Toni Saarimäki kannustaa. Viime vuonna voittaja oli katumaasturi Skoda Kamiq. Tärkeimpinä valintaperusteina ovat auton rahalle tarjoama vastine sekä muut ominaisuudet kuten ajettavuus, mukavuus, tilat, tekninen edistyksellisyys ja ympäristöystävällisyys. KUVA: Kari Pitkänen Hiukkassuodatin on sijoitettu auton alustaan osaksi pakokaasujen puhdistusjärjestelmää. marraskuuta. Näilläkin keinoilla dieselauton teho ja suorituskyky paranevat. Tässä yhteydessä lakiin liitetään pykälät, joiden perusteella liikenteen päästömanipulointeihin voidaan jatkossa puuttua. Laitteen hintaa nostavat siinä käytetyt jalometallit. SUODATINPESUJA TEKEVIÄ yrityksiä löytyy joitakin kymmeniä eri puolilta maata. Alalla nimittäin toimii myös yrityksiä, jotka tarjoavat päästöjen ”optimointia”. Kun työn osuus lasketaan mukaan, korjauksen kokonaishinta on tällöin noin 500 euroa. –?Pesu kestää noin 20 minuuttia, ja käytännössä suodatin puhdistuu lähes uuden veroiseksi. Pesua varten suodatin on irrotettava. KUVA: Marko Mäkinen Päästöjen vääristelyyn aiotaan puuttua Kari Pitkänen Liikenneja viestintävirasto Traficomin johtavan asiantuntijan Otto Lahden mukaan tulokset dieselauton hiukkassuodattimen pesuista ovat olleet hyviä. TIISTAINA 17. Käytetyn ja puhdistetun tarvikesuodattimen voi löytää muutamalla satasella. Tällä tavoin kennojen kanavat saadaan kokonaan tyhjiksi. Puhdistamista varten suodatin irrotetaan autosta ja kiinnitetään pesulaitteeseen. Sen sijaan hiukkasja muiden päästöjen hallinta ei enää toimi lainkaan niin kuin valmistaja on tarkoittanut ja normit edellyttäisivät. Liete on myrkyllistä ongelmajätettä, joka pitää käsitellä asianmukaisesti. Lahti myöntää, että katsastuksesta sujahtaa läpi autoja, joista DPF-suodatin on poistettu tai sen toiminta on estetty. Sisältä irtoaa nokea vähintään muutamia satoja grammoja, joskus enemmänkin, Joensuu kertoo. Vuoden Auto 2021 julkistetaan 27
Väinämöinen muun muassa päätyy etsimään puolisoa Napakymppiin sekä Tinderin avulla. Riihimäen nuorisoteatterin Titi-Nallet esittää kansalliseepoksen omilla ideoillaan. MIKKO VUORI Epäuskottava naisen kostoretki Fiksu ja hauska Efter Nio SUOSITTELEN Marika Riikonen Televisiosta tuntuvat kadonneen keskusteluohjelmat, joissa perehdytään ajankohtaisiin tai muuten kiinnostaviin aiheisiin, kohkaamatta ja kosiskelematta. Väinämöinen päätyy seuranhaussaan turvautumaan Napakymppiin ja Tinderiin. TIISTAINA 17. Missä puhutaan enää kirjallisuudesta tai haastatellaan ihmisiä heidän tuntemastaan aiheesta (eikä vaatekaapin sisällöstä). Yle Teema maanantaisin klo 21. KIRJA Juba: Hurja-Hilda Zum Teufel 48 s. MARRASKUUTA 2020 B8 HÄMEEN SANOMAT KULTTUURI Iiro-Pekka Airola Riihimäki –?Tämä versio on hyvin erilainen. Tällaista ohjelmanteon mallia toivoisi käytettävän enemmänkin. Vastaus on Efter Nio. KUVA: Riku Hasari Ei tuttua ja turvallista, vaan erilainen Kalevala . Maanantai-ilta kaksikon ja heidän vieraidensa seurassa on kuin oleskelua kavereiden kanssa – ja samalla yleensä oppii jotain tai vähintään kuulee kiinnostavia näkökulmia. Epäuskottavuutta lisää tyylitelty piirrostyyli, jonka seurauksena esimerkiksi Hildan hevonen voi äkkiä kasvaa jättimäiseksi tai muuttua poniksi. Sarjakuvan päähenkilö Hilda vaikuttaa muutaman ensimmäisen sivun perusteella kaikkea muuta kuin hurjalta: hän asuu äitinsä luona, suostuu hänen järjestämilleen treffeille ja antautuu suuremmin vastustelematta rikkaan Johnsonin raiskattavaksi. KUVA: Yle Ruotsinkielinen kokonaisuus on hallittu mutta rento, kuin keskustelun Strömsö.. Lopussa lukijalle onkin suhteellisen yhdentekevä tieto se, että Hilda saa kostonsa. Aino ei nytkään purematta niele aikomusta naittaa hänet vanhalle äijälle, mutta Riihimäen versiossa Ainon oma tahto ilmenee vähemmän traagisesti kuin alkuperäistarinassa. . Ohjaaja Sanna Saarelan sanat pitävät varmasti paikkansa, kun Riihimäen nuorisoteatterin ryhmä laittaa kansalliseepos Kalevalan uuteen uskoon. Maanantai-iltaisin Yle Teemalla lähetettävässä ohjelmassa käsitellään viikoittain useita eri asioita yhteisen teeman alla. Asioihin perehdytään pohjia myöten, ja välillä testataan jotain, kuten sienestystä tai kaupunkipyöriä. Toimittajat Sonja Kailassaari ja Mårten Svartström panevat itsensä leppoisasti likoon ja luovat mukavan ja hauskan tunnelman. Viivin ja Wagnerin tekijän uusin luomus, villiin länteen sijoittuva sarjakuva-albumi Hurja-Hilda on hämmentävä ilmestys: piirros on huumorisarjakuvasta tuttua, hieman naivistista ja tyyliteltyä, mutta sisältö pursuaa paljasta pintaa, prostituutiota ja kylmäverisiä murhia. Missään näissä se ei ainakaan onnistu. Kun Johnson murhaa Hildan Arthur-rakkaan, kuoriutuu Hildasta Hurja-Hilda, jolla ei tunnu tulevan mitään tunnontuskia edes viattoman sivullisen tappamisesta. Myös Areenassa. Nuorisoteatterin kehitysvammaisten nuorten ryhmä Titi-Nallet mahduttaa Kalevala-tulkintaansa maailman synnyn, Sammon ryöstön ja lopussa lavalle pääsee Marjattakin, mutta tuttuun tarinaan on otettu tuoreita kulmia. . RUOTSINKIELINEN kokonaisuus on hallittu mutta rento, kuin keskustelun Strömsö. Pohjan neito (Jenna Hämäläinen, oikealla) kuuntelee, mitä asiaa Pohjolaan saapuneella Väinämöisellä (Karoliina Salmi, selin) on. . Tarpeeton ja kuvottava yllätys tosin on, että kostomurha tapahtuu Hildan kuolleen lapsen napanuoralla. Tapahtumasta toiseen juoksemisen lomassa aikaa ei jää uskottavien ja samastuttavien henkilöhahmojen kehittelyyn. Taistelukohtauksissa avuksi otetaan esimerkiksi valomiekka. Efter Nion toimittajat Mårten Svartström ja Sonja Kailassaari. 6 Efter Nio. Nykyaikana mahdollisuuksia saada oma ääni kuuluviin on onneksi enemmän. KOSTOMATKAN varrella juonenkäänteitä piisaa niin, että vähemmästäkin hengästyy. On vaikeaa sanoa, onko albumin tarkoitus shokeerata, hauskuuttaa vai tarjota mukaansatempaavan jännittävä lukukokemus
Hämeenlinnalaisyhtyeen rumpali vaihtui lokakuussa. • 23.11.2020 18. ESIINTYJÄT • Joukahainen: Onni Venäläinen • Aino: Sanna Pennanen • Väinämöinen: Karoliina Salmi • Marjatta: Marita Tähtinen • Lemminkäinen: Lauri Kurki • Louhi: Tinja Sinivuori • Ilmarinen: Molli Rintanen • Pohjan neito: Jenna Hämäläinen • Ohjaus: Sanna Saarela • Valosuunnittelu: Sami Rauhala • Äänisuunnittelu: Kari Paukola • Puvustus: Saara Mylläri • Lavastus: Essi Soramäki, Molli Rintanen, Sanna Saarela KATSO VIDEO Näyttelijä Karoliina Salmi ja ohjaaja Sanna Saarela kertovat Kalevala-esityksestä. Patti Smith jatkaa Apinan vuodessa siitä, mihin Uneksuntaakirjassa jäi. Hän kamppailee myös henkilökohtaisen elämän menetysten ja tragedioiden kanssa. TITI-NALLET taitaa olla täynnä luonnollisia esiintyjiä, sillä vaikka vuorosanoissa on riittänyt tankattavaa, ne löytyivät heti paremmin, kun ryhmä sai vähän yleisöä median edustajien tullessa teatterikatsomoon seuraamaan katkelmaa näytelmästä. Pekka Tiilikainen & Beatmakers jakoi tittelin yhdessä toisen suomalaisyhtyeen The Doltonesin kanssa. • Esityksen kesto noin 40 minuuttia. SMITHIN VAATIMATTOMUUS pistää silmään. On usein pitkästyttävää, kun ihmiset kertovat unistaan, ja Apinan vuodessa unet ja unimaiset faktaa ja fiktiota sekoittavat tapahtumat tuntuvat myös paikoin hieman pitkästyttäviltä. SMITH ITSE kirjoittaa (pohdinnoistaan Sam Shepardin kanssa): ”Me molemmat nautimme suuresti juuri niin ainutkertaisten ja monitahoisten kirjojen kirjoittamisesta, että lukijalla olisi työ ja tuska erottaa fakta ja fiktio toisistaan.” Se voi olla kirjallisesti kunnianhimoista, mutta on myös hieman turhauttavaa, kun ei ikinä tiedä, onko joku henkilö tai jokin tilanne keksitty vai todellinen. Apinan vuosi on melko pienieleinen kirjanen, jossa on kuitenkin paljon sympaattisia elementtejä. Se piti esittää jo keväällä, mutta koronaepidemia siirsi sen syksyyn. klo 18. Smithin runouden elinvoimaisuuden rinnalla hänen proosallisemmat teoksensa jäävät haaleanlaisiksi. Hämeen Sanomien sovellus tai hameensanomat.fi KIRJA Patti Smith: Apinan vuosi Siltala 2020. –?Tämä on ollut iso askel, sillä ensimmäisen kerran tekstiä on näin paljon, Saarela kertoo. TIISTAINA 17. –?Ohjaajana heidän kanssaan tästä työstä oppii eniten, Saarela kiittelee. Hieman laimeaksi se jää, vaikka lukijan eteen marssitetaankin valtavasti kiinnostavia aihioita. –?Louhi on pahatar, kuvaa Tinja Sinivuori rooliaan. KUVA: Riku Hasari KALEVALA Neljä esitystä • Ensi-ilta 17.11.2020. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B9 KULTTUURI Ideointiin on osallistunut koko porukka. MILLAISIA HAHMOJA Kalevalassa nähdään. Tällä kertaa Smith ottaa kuitenkin kantaa Yhdysvaltojen poliittiseen tilanteeseen. –?Voimien pitäisi olla teräksiset, mutta ihan vielä ei pysty siihen, hän arvioi, kun harjoitukset ensiiltaa varten olivat vielä kesken. Ei hän siitäkään mitään kovin konkreettista sano, mutta yrittää luoda toivoa maailman surrealistisuuteen. Nyt Kalevala esitetään neljä kertaa Riihimäen teatterin lavalla. Se luo vieraannuttavan tunteen, kuin katsoisi maalausta, jossa on sotkuisia värejä ja etäisesti jotain muotoja muistuttavaa, mutta josta ei kuitenkaan tahdo saada otetta. Hämeenlinnalainen bändi sai valinnan brittilehdeltä Se voi olla kirjallisesti kunnianhimoista, mutta on myös hieman turhauttavaa.. Karoliina Salmi sanoo Väinämöisen olevan terästä. Pohjan neidon roolissa nähtävälle Jenna Hämäläiselle Kalevala on tietyllä tavalla unelmien täyttymys. Niissä runolliset kohdatkin tuntuvat epätarkoilta tai ponnettomilta. –?Olen pienestä asti halunnut päästä teatteriin näyttelemään, hän kertoo. Smithin maailmankuva on maaginen. Hän esimerkiksi kertoo nähneensä Sam Shepardin kanssa samoja unia, hän puhuu ”mentaalisesta teleportaatiosta”, jossa eläytyy johonkin niin vahvasti, että se konkretisoituu jollakin fyysisellä tavalla reaalimaailmassa. Näytelmän musiikissa kuullaan myös Kalevala-tulkintoina muun muassa Tuomari Nurmion Eksyin Tuonelan tuville sekä Ismo Alangon Vihaan Kalevalaa. Hämäläinen tiivistääkin asian ytimen. 209 s. Hänen elämänsä tuntuu arkiselta, vaikka välillä ollaankin isoilla lavoilla soittamassa täpötäysille yleisöille. Hän näkee kaikkialla ihmettä ja yhteensattumia ja kokee asiat vahvan, jos ei nyt hengellisesti, niin ainakin henkisesti. Kirjan läpi kulkee toistuvia elementtejä, kuten Liisa Ihmemaassa, kansikuvassakin näkyvät kengät, Hubert ja Jan van Eyckin mysteerinen maalaustaide sekä alun miljöönä toimivan Dream Innin kyltti, jonka kanssa Smith keskustelee. Kalevala, kuten kaikki näytelmät, ovat ryhmätyötä, jossa tarvitaan jokaista jäsentä. HÄSA Pohjan neito (Jenna Hämäläinen, oikealla) kuuntelee, mitä asiaa Pohjolaan saapuneella Väinämöisellä (Karoliina Salmi, selin) on. • 24.11.2020 klo 18. Se on samanlaista unen ja toden sekoittavaa haahuilua, jossa ei sinänsä keskitytä mihinkään, vaan kaikki jää hieman surrealistisen etäiseksi, hahmottomaksikin. MIKKO NENONEN Unimaailmoja ja maagisia sattumuksia Hämeen Sanomat Hämeenlinnalaisen Pekka Tiilikainen & Beatmakers -yhtyeen albumi Guitar Town valittiin brittiläisen Pipeline-musiikkilehden Vuoden levyksi 2020. –?Olemme kaikki päätähtiä. Pekka Tiilikainen & Beatmakers on aloittanut uuden levyn valmistelut, kun koronaepidemia pyyhkäisi loppuvuoden keikat kalenterista. Patteriston taakse istahti J-P Harju, joka soittaa myös vuoden levyn tittelin jakaneessa The Doltonesissa. Ensimmäiset kolme kappaletta äänitettiin jo heinäkuussa, ja esimakua saatiin lokakuussa julkaistulla vinyylisinglellä Ainutlaatuinen/Emiko –?Tällä hetkellä työstämme uusia kappaleita ja studiossa jatketaan taas helmikuussa, yhtyeen solisti Pekka Tiilikainen kertoo tiedotteessa. Hän ei pröystäile rokkitähden elämällä, eivätkä ihmiset tunnu pitävän häntä rokkitähtenä, vaan tyyppinä, joka sattuu tarvitsemaan kyydin toiseen kaupunkiin tai kaipaavan juttuseuraa. • Muut esitykset: • 18.11. Kalevala on Titi-Nallet-ryhmän taiteen perusopintojen päättötyö. –?Titien käsikirjoitukset ovat aina ryhmän omia, Saarela kertoo
B10 HÄMEEN SANOMAT PÄIVYRI TIISTAINA 17. a) Humppilan 2. marraskuuta. a) Humppilan b) Hausjärven c) Padasjoen 2. a) Naivismin talvi -näyttelyssä Iittalassa b) Galleria Koneessa c) Janakkalan kirjastossa 4. Joulunavauksen päätteeksi, kello 16 luvassa on Belenos Group of Artsin tulishow. KORONATILANTEEN vuoksi kaikki myyntipisteet ovat ulkona ja museorakennukset ovat suljettuina. Mal. kello 12–16 Hakoistentie 371, Janakkala. Minkä kunnan uusi kunnanjohtaja Jyri Sarkkinen on. b) Kataja 5. 47. PÄIVÄN SANA FINGERPORI IPANAVALTA KAMALA LUONTO 1. Te näette, kuka on palvellut Jumalaa ja kuka ei ole häntä palvellut. b) Tšekkoslovakian Te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä. Sekä kävijöille että myyjille suositellaan kasvomaskeja tai -visiirejä. Ostoksia varten kannattaa varata mukaan käteistä. Minkä maan hajoamiseen Samettivallankumouksen tapahtumat kuuluvat. Kuka valitsee lastenja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan tänä vuonna. Lapsille on ongintaa ja paikan päällä nähdään myös joulupukki. Kävijöiden toivotaan huolehtivan myös itse turvavälien säilymisestä ja siitä, että osallistuu tapahtumaan vain terveenä. Tapahtumassa voi tutustua Janakkalan nimikkosukkaehdokkaisiin ja äänestää suosikkiaan. MARRASKUUTA 2020 VIISI KYSYMYSTÄ SUDOKU NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Eino ja Einari Ortodoksisessa kalenterissa: Niko, Reijo, Riiko ja Riku Ruotsinkielisessä kalenterissa: Einar ja Enar 17. Hämärän tullen Torvisen Showtekniikka valaisee Vähä-Kurjen torpan, tuulimyllyn ja Keltaisen talon. Tapahtuma-aikaa on pidennetty tunnilla ruuhkien välttämiseksi. Keltaisella talolla on tarjolla lohisoppaa ja kasviskeittoa, sekä kahvia ja leivonnaisia. a) Kanadantuija b) Kataja c) Pihtakuusi 5. Tulishow nähdään tuulimyllyn takana pellolla, missä yleisö pääsee levittäytymään laajalle alueelle. Mikä puu Juniperus communis on. a) Naivismin talvi -näyttelyssä Iittalassa 4. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. TÄNÄ vuonna joulunavaustapahtuma tuo kirjaimellisesti valoa tullessaan. c) Näyttelijä Christoffer Strandberg 3. a) Neuvostoliiton b) Tšekkoslovakian c) Jugoslavian 1. Kerran ja vain kerran! Taso: Vaikea Tehtävä numero 5291. Joulutorilta löytyy tuttuun tapaan lahjaideoita ja jouluisia herkkuja. 3: 18 Joulu alkaa taas Janakkalan Laurinmäeltä Luvassa on valaistusta pimeään marraskuuhun. viikko marraskuuta 2020 Tiistai VIISI KYSYMYSTÄ VASTAUKSET Sudoku-tehtävän 5290 ratkaisu. a) Säveltäjä Kaija Saariaho b) Kuvataiteilija Jyrki Pellinen c) Näyttelijä Christoffer Strandberg 3. KUVA: Mikke Standberg. Belenos Group of Artsin tulishow nähdään tapahtuman päätteeksi. Missä voi tutustua juuri nyt mm. Martti Innasen ja Esa Leppäsen taiteeseen. 6 Laurinmäen joulunavaus 21.11. Valaistusta voi ihailla puoleen yöhön saakka ja vielä sunnuntai-iltana kello 23 asti. Hämeen Sanomat Janakkala Joulukausi avataan Janakkalassa perinteisellä joulunavauksella Laurinmäellä tulevana lauantaina 21
Kimppakammari. Viipurintie 2. Hämeenlinnan taidemuseo. Klo 6-22. Klo 11-18. Kirjastokatu 1. Luento: Muisti pätkii, onko syytä huoleen. Hämeenlinna ei hyväksy valtatie 10 johtamista Katumajärven yli Eilisessä kokouksessaan kaupunginhallitus hyväksyi pääosin Kanta-Hämeen Seutukaavaliiton esityksen runkokaavasta. Paolo Venini. krs. Kumppanuustalo 1. Kasari Taiteen 1980-luku. Klo 10-12. Ooh, Hämeenlinna! Perusnäyttely. ARX Lasten ja nuorten kulttuurikeskus. Willa Vaski käsityötalo. Klo 15. Opastukset Sibeliuksen syntymäkodissa. Punontaa kahvipusseista. MUSIIKKI Syksyn värejä -matineat. MARRASKUUTA 2020 PÄIVYRI Tänään Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Pikkujärventie 6. Kaivokatu 2. Museo Skogster. Tehtaankatu 23, Riihimäki. Suomen Lasimuseo. Suomen Lasimuseo. krs. HÄMEEN SANOMAT B11 PÄIVYRI TIISTAINA 17. Klo 11-18. Juteinitalo. Bio Rex Riihimäki. Klo 13-15. Viipurintie 2. Tehtaankatu 23, Riihimäki. Seurapelejä. Paasikiventie 2. Hoitava päiväpiiri. Hämeenlinnan taidemuseo. Riihimäen kirjasto. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Klo 10. Klo 14. Klo 18-20. Muistikahvila. Kohtalona luovuus. Hämeenaukio 1, Riihimäki. Lopen kunnantalo. Klo 18-18.40. Klo 10-17. Tehtaankatu 23 A, Riihimäki. VIRTANEN NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Tenho, Jousia ja Max Ortodoksisessa kalenterissa: Rauno ja Romana Ruotsinkielisessä kalenterissa: Max ja Maximilian 286 TIISTAINA 17. Ite ja kumppanit. Ensilumi klo 17.20, Risto Räppääjä ja väärä Vincent klo 17.20, Tove klo 17.40, Pohjoisen sankarit klo 17.40, Honest Thief klo 19.15, Come Play klo 19.30, Viimeiset klo 19.45, Lost Boys klo 20.15, Freaky klo 20.15. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Kauppatie 3, Parola. Viipurintie 4. Hämeenlinnan taidemuseo. Klo 13-14. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Klo 10-17. Galleria Kone. Taloudellisten investointien kautta yhä selväpiirteisemmäksi käyvä korkean palvelutason omaava taajamanauha todistaa, että tämän toiminta-akseli tulee jo lähivuosina vetämään puoleensa runsaasti myös uutta asujaimistoa. Hortensiat tuulessa. Klo 9-12. Menoinfon tekninen ylläpito ja käyttäjätunnukset: monimedia@hameensanomat.fi JUSTIN YHTEYSTIEDOT: > Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Mielipide (03) 6151 452, mielipide@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI B. Pääteiden rakentaminen kiireellistä Valtatie n:o 3 tulisi rakentaa moottoritieksi Helsingistä Hämeenlinnaan viimeistään vuonna 1978 ja moottoritien jatkaminen Hämeenlinnasta Tampereelle tulee ajankohtaiseksi vuoden 1980 jälkeen, jolloin liikenne nousee ennusteen mukaan 15?000 hay / vrk. Rengonraitti 19, Renko. TAPAHTUMAT Pysäkin käsityöpiiri. Vahva kasvomaskisuositus. Raatihuoneenkatu 8. Klo 19-20. Hallituskatu 11. Viipurintie 4. Klo 11-18. Erittäin hyvän lähtökohdan nauhamaisen, oloissamme ”jättitaajaman” syntymiselle luovat jo olemassa olevat ja edelleen kehittyvät liikenteelliset olosuhteet. Poikkeus tilassa. NÄYTTELYT Saako lihava nainen tanssia. Kehystämö RaamiDaamit Oy. huone 106. Galleria Kone. Klo 11-17. Kumppanuustalo 1. Pohjoisen sankarit klo 17.30, Metsäjätti klo 18. Taideaamut perheille. Klo 10-16.. Klo 17-18.30. Vapaa pääsy. Kimppakävely. Käsityötalon joulu avautuu tiistaina 17.11. Yhdystie 5, Loppi. Aimokoulun oppilaiden lopputyönäyttely. Klo 11-18. Riihimäen teatteri. Klo 11-17. Verenluovutus. Lukiokatu 2. Viipurintie 2. SM-puukot 2020. Klo 6-22. Vahva kasvomaskisuositus. Terhi Kaakisen puuveistoksia. Klo 11-18. Kunnes kuolema erottaa. Lukiokatu 4. Kirjastokatu 1. Myös pääradan suuntainen maantieliikenne vaatii tieverkon nopeata edelleen kehittämistä. Klo 11-17. Ikävän anatomia Anatomy of Longing. Nörttiaskartelukerho. Suomen Metsästysmuseo. Klo 14-18. Raamattuhetki. huone 106. Varusmiessoittokunnan aliupseerikurssi. Kauppakatu 16, Riihimäki. Minttu Saarinen. Museo Skogster. Leena Mäki-Ketelä. Raatihuoneenkatu 8. PNÄ MARRASKUUTA 1970 Helsinki-Tampere akselin muodostaman taajamanauhan palvelutaso jo korkea Erityisesti elinkeinoelämän piirissä on viime aikoina alettu tuntea yhä voimistuvaa mielenkiintoa pääradan varressa kehittyvää aluetta, ns. Italian lasimuotoilun uudistaja. Pusu. Valokuvanäyttely Galleriassa. Lukiokatu 2. Sisältyy pääsylippuun. Sen sijaan esitystä valtatie 10 johtamisesta Katumajärven yli kaupunginhallitus ei hyväksynyt, vaan päätti, että kaupunki tutkii kysymystä uudelleen. Paasikiventie 2. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Vanajantie 10A, B-rappu, 4. Puhumassa Jorma Pihkala. Palvelutalo Keinukamari. Pysäkin vapaaehtoiset. Ulottuvuusmatkat oy. krs. Kansanlähetyksen Keidas. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Lasitaiteilija Helmi Remes ja kuvataiteilija Panu Ruotsalo. Lyhyitä kertomuksia taiteesta. Klo 11-16. Helsinki-Tampere akselia kohtaan. Rautateiden nykyinen kapasiteetti riittää hyvin myös kasvavan liikenteen hoitamiseen ja palvelutasoa tulee ja palvelutasoa tulee nostamaan myös pääradan sähköistäminen. Joe Tully. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, lastenosasto. Ireland and Irish Life. TEATTERIT Kalevala
KUNNIAMAININTA myönnettiin Vähikkälän kylän lisäksi myös Anttilanmäelle Päijät-Hämeeseen. Palkinnot jaetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti 9. Tulevaisuutemme tehdään paikallisissa yhteisöissä, Suomen kylissä ja kortteleissa, toteaa Suomen Kylien puheenjohtaja Petri Rinne. Omaishoidon vertaischat ke klo 10–12 Kysy omaishoidosta -chat ma, ti, to ja pe klo 9–12, ke klo 15–18 Valtakunnallinen omaishoitajien viikko 22.-29.11. Barokkimusiikkia. Anttilanmäkeä valintaraati piti hyvänä esimerkkinä kaupunginosan yhteisöllisestä toiminnasta. KASTETTU: Oona Luna Gonzalez. KASTETTU: Iida Matilda Josefiina Pellikainen, Lenni Arho Juhani Tonteri. Janakkalalais kylä sijoittui tällä kertaa valta kunnallisessa Vuoden kylä kilpailussa. Anttilanmäki edistää esimerkillisesti kestävää elämäntyyliä perinteikkäässä ja historiallisessa ympäristössä. Valintaraati vakuuttui kylän vahvasta yhteisöllisyydestä ja aktiivisuudesta lasten ja nuorten toiminnassa. Kylää kiiteltiin monipuolisesta kulttuuritarjonnasta sekä uudenlaisesta ajattelusta tapahtumantuottamisessa. AVIOLIITTOON VIHITTY: Jussi Pekka Aalto ja Sari Marjaana Sarrola. LAMMI KASTETTU: Miro Ossi Juhani Liukkonen. kylän tonttipörssi. • Viime vuonna se valittiin Hämeen vuoden kyläksi.. 020 7806 599 Hinta lankapuh. Suomen Kylät ry palkitsee vuosittain Vuoden kylän ja ansioituneita maaseututoimijoita. Klo 10 Vanajan kirkko, sanajumalanpalvelus. • Su 29.11. HATTULA KUOLLUT: Tyyne Maija Sohlman 82v, Tuija Kristiina Rantanen 55v. KASTETTU: Anton Elmeri Tuuli. Klo 18 Enkelikirkko Tyrvännön kirkossa. omaishoitajat. Tarvitsetko tietoa ja neuvoja omaishoidosta. 8,35 snt/puhelu + 22,32 snt/min. Lisäksi Anttilanmäen verkkosivut ovat laadukkaat ja sisältöjä päivitetään aktiivisesti. B12 HÄMEEN SANOMAT TIISTAINA 17. . • Noin 400 asukasta ja 300 kesäasuntoa. Pidetään toisistamme huolta – suosittelemme kasvomaskin käyttöä tilaisuuksissamme. Vähikkälä • Janakkalassa sijaitseva Vähikkälä on osa kulttuurihistoriallisesti merkittävää perinnemaisemaa. joulukuuta etänä toteutettavassa juhlallisessa palkintogaalassa. KASTETTU: Aino Matilda Rauhavirta, Olga Lahja Maria Huovinen, Mila Sofia Saarikko, Oliver Bhoomi Aleksi Saarenkari. klo 10 Messu Hattulan kirkossa. klo 10 Messu Hattulan kirkossa. Sen pokkasi silloin kyläaktiivi Suvi Pesonen. Asukkaiden tekemä jakamistalouskokeilu on hyvä osoitus yhteisöllisyydestä. Koronavuoden maallemuuttobuumia palvelee mm. LOPPI KUOLLUT: Teuvo Aatos Kuparinen 90 v, Pertti Veli Kaipiainen 78 v, Hilkka Annikki Jauhiainen 61 v. Klo 10 Rengon kirkko. VALTAKUNNALLISEN Vuoden kylä -kilpailun voitti noin 400 asukkaan Markkuu Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäksi vuosi sitten se valittiin Hämeen vuoden kyläksi. Klo 10 Hämeenlinnan kirkko, yhdessä Herättäjä-Yhdistyksen kanssa. Kylän halki kulkeva Kirkkoportintie on ollut käytössä jo keskiajalla. MARRASKUUTA 2020 JUST Vapaa-aika Omaishoidon neuvonta ma–to klo 9–15 puh. –?Valokuituverkon keskuksen sijoittaminen kylätalolle ansaitsee myös erityismaininnan tärkeästä projektista, jonka kautta kyläläisillä on mahdollista tehdä etätyötä luotettavalla verkkoyhteydellä, Suomen Kylät ry tiedottaa. Klo 12 Jukolan Lintukoto. KUVA: Lassi Puhtimäki Vähikkälän kylä sai jälleen mainetta . • Kylässä on tehty määrätietoista kylän ja kylän koulun kehittämistyötä tiivisti vuodesta 2014 alkaen. AVIOLIITTOON VIHITTY: Marko Ossi Juhani Pikkarainen ja Krista Marianna Liukkonen. Kylällä on tehty paljon asioita talkoiden voimalla, ja tälle tehdylle vapaaehtoistyölle haluttiin myös tunnustuksen myötä antaa kunnia. Markkuu sijaitsee Tyrnävän kunnassa noin 40 kilometrin päässä Oulusta. JUMALANPALVELUKSET: • Su 22.11. /teemaviikko HÄMEENLINNAVANAJA KUOLLUT: Sirkka Liisa Tandefelt 95 v, Eila Helena Saarhelo 91 v, Olavi Jaakko Kiikeri 90 v, Toini Inkeri Laurila 82 v, Simo Sakari Mikkola 73 v, Seppo Juhani Mäenpää 72 v, Olli Matti Tiihonen 70 v, Juhani Armas Latvanne 65 v. JANAKKALA KUOLLUT: Paavo Kaarlo Jokinen 77 v, Tuula Marjatta Parvela 71 v, Jouni Antti Aukusti Pukkila 70 v. Juho Punkeri, laulu, Kaisa Ruotsalainen, viulu, Anna Pulakka, sello, Anna-Maria Lehtoaho, urut. Seurakunnat Hämeen Sanomat Janakkala Vähikkälän kylä sai kunniamaininnan Vuoden kylä -kilpailussa. 8,35 snt/puhelu + 8,83 snt/min ja matkapuh. • 138-vuotias kyläkoulu toimii edelleen alkuperäisessä hirsirakennuksessa. JUMALANPALVELUKSET: • sunnuntai 22.11. KASTETTU: Oliver Luukas Aalto. omaishoitajat. Markkuun esimerkillä voimme kääntää koko maamme elinvoiman jälleen kasvu-uralle. MIKÄ. • Vähikkälä saavutti tänä syksynä kunniamaininnan Vuoden kylätsekä Suomen älykkäin kylä -kilpailuissa. Klo 17 Hämeenlinnan kirkko, valomessu. Janakkalassa sijaitseva Vähikkälä sijoittui äskettäin myös Suomen älykkäin kylä -kilpailun kärkiviisikkoon. RIIHIMÄKI KUOLLUT: Aino Laihinen 97 v, Sinikka Anneli Kallio 90 v, Irma Kaarina Karjalainen 90 v, Ritva Anneli Hatsala 79 v, Teuvo Tapani Myyry 76 v, Raija Tuulikki Gröndahl 72 v, Pirjo Kaarina Rauhala 72 v, Virva Outi Helena Mäki 53 v. Viime vuonna Vähikkälä palkittiin Hämeen Vuoden Kylä -palkinnolla. KALVOLA KUOLLUT: Eino Vilhelm Jalkanen 80 v, Keijo Kalevi Nuottakari 60 v, Ella Eveliina Halttunen 15 v. • Kesällä kokoontumispaikkana toimii Suvipuoti, elintarvikekioski ja kahvila. –?Markkuu ja Tyrnävä ovat maamme lapsirikkainta ja elinvoimaisinta seutua
0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Turuntie 4–6 puh. 9-17 Puh. 010 6841900 Asianajaja Juha Kallioinen Asianajaja Teemu Tomminen OTM Miika Huhtinen www.eversheds.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. 029 566 1920 Keittiökalusteita Puh. xxxxxxxx Koko 1x19 3 kk 648 € 6 kk 1123,20 hintoihin lisätään alv Autokorjaamoja • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka oikeusapu Sibeliuksenkatu 21 A, p. 075 7540 500 www.asianajopalvelut.com Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 03 626 210 Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela OTM Elmeri Vappula www.asianajoskogster.fi Asianajotoimisto Romo & Ilonen Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 13100 Hml puh. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. 010 8208800 Ajanvaraus 010 219 4020 Ajanvaraus 010 219 4015 Jaakonkuja 1, 13720 Parola Meille on turvallista tulla Kasarmikatu 7 b, H:linna Hammaslääkäreitä Hammaslääkäri MIKA PARVIAINEN Hallituskatu 22 A, II krs. 15 D II krs, Hml Käynti sisäpihan puolelta puh. 03 6166 722 Asianajotoimisto Kess Oy Suomen Kasarmi 2 puh. 0400 232 640 www.delete.. 040 140 6000 Ilmoitusvaraukset ja lisätiedot Anna-Leena Allenius 040 868 2361 Petri Harjula 040 868 2356 Esa Kukkonen 040 868 2566 Päivi Merisaari 040 868 2578 Santtu Pekarila 040 451 2512 Ulla Salmi 040 868 2573 Sari Vänttinen 040 868 2575. 03 6122 012 www.muotohammas.fi LAILLISTETTUJA ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA: KARI-KOSKINEN PEKKA Linnanniemenk. 044 500 5110 Ikkunoita ja ovia Puh. MARRASKUUTA 2020 Palvelut & Erikoisliikkeet Asianajajia Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. 0500 486 831 JOUNI HEISKANEN Palokunnank. (03) 675 9010 Lasiliikkeitä . Jätehuoltopalvelua Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Kysy lisää Hämeen Sanomien mediamyynnistä Mainostaja! Edullista näkyvyyttä Palsta julkaistaan Hämeen Sanomissa kaksi kertaa viikossa lehden B-osassa. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi OTM Eemeli Saros www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. krs) puh. etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi tai ilmoitukset@hameensanomat.fi Esimerkki mainoksesta: MAINOSTEKSTI Soita numeroon puh. 8, HML puh. 029 566 0610 talousja velkaneuvonta Sibeliuksenkatu 21 A, p. HÄMEEN SANOMAT B13 TIISTAINA 17. 010 8208800 Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinonkatu 34 13130 HML p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 010 200 1040 AA, VT Matti Kess OTM, VT Kaija Kess www.kess.fi Asianajotoimisto Skogster Oy Raatihuoneenkatu 8 (3. tuotteet . 13100 Hämeenlinna (03) 6759 220 Jätehuoltopalvelua Viemärityöt • Pumppaamohuollot • Suurtehoimuroinnit • Kaivojen tyhjennykset p. palvelut . 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. asennukset HÄMEEN LASITOIMI OY Uhrikivenkatu 6, 13130 Hml (03) 6824 002 ma–pe 7–16 Kaikki lasialan Erikoishammasteknikoita Sirpa Nyström Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p
Viihdelegendat saivat oikeat tulkit ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Kulkuri ja joutsen Yle Teema & Fem klo 21.45 ??. Poi-sairaudessa pahinta eivät ole kuumat aallot Akuutti: Varaslähtö vaihdevuosiin TV1 klo 20.00 ??. Punahilkka näki väkivaltaa ja kiinnipitoja, mielivaltaa ja alistamista. Työntekijät eivät siellä saaneet halata, lohduttaa tai osoittaa lämpöä. Tapio Liinojassa on samaa, sulattavaa lämpöä kuin Rautavaaran lauluäänessä. ”Sossut vaihtuvat, ketään ei kiinnosta eikä kukaan ei vaivaudu tutustumaan suhun”, Punahilkka sanoo. Työntekijät eivät saaneet halata, lohduttaa tai osoittaa lämpöä. Senja Raappana sai 20-vuotiaana poi-diagnoosin ja tiedon siitä, että ei voisi saada omia lapsia. Akuutti tarjoaa vertaistukea niille, jotka kärsivät harvinaisesta poi-sairaudesta eli munasarjojen ennenaikaisesta hiipumisesta. Tapansa mukaan hän selitti ja saippuoi aihetta liikaa, mutta viihdyttämisen kutsumuksesta irtosi hellää ja kirveltävääkin kerrottavaa. Julia Robertskin säteilee. Ryan Murphy ohjasi Elizabeth Gilbertin kirjasta elokuvan, jossa newyorkilainen Liz Gilbert lähtee maailmalle itseään etsimään. KUVA: Visa Koiso-Kanttila Huostassa Areena ja Yle Puhe klo 13.02 ????. Senja on muun muassa jätetty kahdesti lapsettomuuden takia. Ohjaaja ompelee 1950-luvun Lontoon ankeuden elokuvansa saumoihin, mutta kyllä sieltä se pilkottaa. Kunnon apua hän ei koe saavansa vieläkään. Nyt saadaan kuulla asiasta niiden suulla, jotka tämän kasvuympäristön parhaiten tuntevat. Turvallisen nuoruuden sijaan lapset ovat traumatisoituneet lastensuojelussa kokemastaan kaltoin kohtelusta. Radiodokumentti on rankkaa kuunneltavaa. NUORISOKODIT OVAT olleet otsikoissa kaltoin kohteluista, mutta myös nuorten hatkoista ja väkivallanteoista. ”Punahilkka” joutui lastenkotoiin 13-vuotiaana. Daniel Day-Lewis on vaatturimestari, joka uppoutuu luomuksiinsa niin täydellisesti, ettei muuta annettavaa kanssaihmisille oikein jääkään. Psykologi Marina Maatelan mielestä poi-naisten pitäisi aina saada myös henkistä tukea hormonikorvaushoidon lisäksi. TIISTAINA 17. Yllätystarkastuksissa nuoret saivat itse äänensä kuuluviin. Tutuiksi tulivat rajut vaihdevuosioireet ja diagnoosiksi lapsettomuus. (Britannia 2017) Eat Pray Love Liv klo 21.00 ??. Siellä hän tutustui huumeisiin. (USA 2010) Tapio Liinoja esittää lämmöllä Tapio Rautavaaraa Kulkuri ja joutsen -elokuvassa. Myönnän, että minua on ärsyttänyt elokuvan tapa shoppailla ja kuluttaa vieraita kulttuureita kuin virkistäviä kasvonaamioita. Nyt hän kärsii vaihdevuosioireista kuten kuumista aalloista ja hiusten harvenemisesta. Jokaista jaksoa seuraa myös keskustelu: ensimmäiseen osallistuvat sarjan ohjaaja Visa Koiso-Kanttila, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian esittelijäneuvos Tapio Räty. Oman tarinansa kertovat kaksi rohkeaa naista. Kun Punahilkka täytti 18 ja pääsi vapauteen, maailma kutsui huumeiden huumassa. MARRASKUUTA 2020 B14 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno TELEVISIO Nyt puhuvat huostaan otetut Lastensuojelun sijaishuollossa kasvaneet nuoret kertovat kokemuksistaan suomalaisesta lastensuojelusta. Siinä kuullaan sekä huostaan otettujen että yksiköissä työskennelleiden kertomuksia. LAURA KROHN Pahasti oireilevia nuoria viedään laitoksesta toiseen. Minna Halmesvaaran raju vaihdevuosioireilu alkoi 33-vuotiaana, kun hän lopetti esikoisensa imettämisen. Ja pääroolit menivät oikeisiin osoitteisiin. Nuoret pitivät Hansusta, eikä hänellä ollut ongelmia heidän kanssaan. Laitosohjaaja Hansu kertoo uransa alkuvaiheen työpaikasta. Nyt hän on 19-vuotias, eikä millään lailla kuivilla, vaikka yrittääkin räpistellä omatoimisesti ylös. Pari vuotta sitten eräät treffit kuitenkin muuttivat koko elämän. Tunnollinen untuvikko ei osannut kyseenalaistaa käytäntöjä. Oman alansa taiteilijasta kertoo myös Paul Thomas Anderson. KUVA: Pauli Sämpäkkilä Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. Äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen ohjelmasarja. Sen saa kokea Vicky Kriepsin esittämä tarjoilija, jonka seurapiirien mielikki ottaa lähelleen. Nykyisessä suljettujen rajojen maailmassa on kuitenkin somaa katsella Italian, Intian ja Balin ihanuuksia edes tv-ruudusta. Martti Suosalo väläyttää sukkelan sanaseppo Helismaan sisintä kuin iltataivas auringonkajoa. Timo Koivusalo muisteli Tapio Rautavaaran ja Reino Helismaan ystävyyttä. Pahasti oireilevia nuoria viedään laitoksesta toiseen. Sairaus on aiheuttanut myös henkistä kärsimystä. (Suomi 1999) Phantom Thread TV5 klo 21.00 ????. Nuoret yritettiin pitää aisoissa kurilla ja pelolla. Voimakastahtoinen Punahilkka oli aktiivinen ja teki kanteluita aluehallintovirastoon. SILJA AITOAHO Minna Halmesvaara sai poidiagnoosin 33-vuotiaana. KUVA: Atte Kaartinen. Kiinnostavaa, avartavaa ja järkyttävääkin kuunneltavaa. Erikoislääkäri Maarit Niiniluodon mukaan parhaillaan selvitetään, millaisia vaikutuksia varhain alkavilla vaihdevuosilla on naisten terveyteen
19.00 Parantavat puutarhat. 09.35 Bahama Life (S). 10.00 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 22.05 Car Kings (S). 06.40 Simpsonit (7). 07.25 Valmistuksen salat (S). 02.35 Australian rajalla. Pinnan alla soi moninainen äänimaailma, jonka avulla eliöt löytävät saaliin, aistivat vaaraa, suunnistavat ja kommunikoivat. 11.00 Paasosen polttaritoimisto (S). 08.25 Kantti koetuksella (S). 7.15 Herätys!. 17.53 Etnohetki. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 02.05 Ghost Adventures (12). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Lähetysvartti. Ripleyn usko tai älä! (S), TV5 klo 19.00. 4.00 Arkisto: Mitä on sivistys?. 1.00 Aalloilla (u). 12.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 13.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 06.35 Kiinteistöhuutokauppa (S). 18.30 Simpsonit (S). 21.00 Ex-Onnelliset (7). 03.00 Ghost Adventures (12). 16.10 Urheiluradio. 07.05 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 21.30 Rillit huurussa (S). 18.00 Madventures Suomi (12). 03.30 Lemmen viemää (12). 23.00 Iltahartaus. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika, jakso 37. 17.50 Top Gear (S). 10.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 10.00 Täydelliset naiset (12). 18.55 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 17.13 Alueradio. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 15.10 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 19.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 15.00 Panttilainaamo. 14.00 Yle Uutiset. 10.15 Sykettä Israelista. 01.30 Eväitä vanhemmuuteen. 16.00 Remppa vai muutto Vancouver. 23.00 ELOKUVA Shaft. 16.30 Wahlburgers. 11.30 Lastensairaalan syke. 14.05 TV Shop. 17.30 Radioteatteri esittää: Maata etsimässä, 2.kausi. 09.00 Autojen ensiapu. 15.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 08.25 Miten kaikki tehdään?. Mitä tapahtuu, kun ihminen koneineen, kaikuluotaimineen ja moottoreineen sotkee herkän ääniekosysteemin. 17.30 Arktiset vedet (S). 01.50 Resident (12). 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.40 Caribbean Life (S). 23.25 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 18.00 Family Guy. YLEX 6.00 YleX Soittolista. JIM 09.00 Kimpassa. 14.00 Uudet levyt. 09.50 Herodeksen kadonnut hauta. 12.10 Urheiluradio. 19.00 Herätysliikehdintä. Ryhmätaideterapeutti Kristiina Huotari, Helsinki. 21.00 Salakuljettajat satimeen. 11.20 Moderni perhe (S). 23.05 Gold Rush (S). 10.30 Family Guy (12). 10.55 Alaska: Viimeinen rintama (S). 08.55 Tarjousten metsästäjät (S). 11.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. 11.05 Lottovoittajan unelmakoti (S). • 14.00 Yle Uutiset. 00.30 Vuorien sankarit (7). 05.25–06.00 Yön AVA. 07.00 Rantataloa etsimässä (S). 6.56 Päivän mietelause. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 16.30 Simpsonit (7). 17.00 Simpsonit (7). 12.30 Wahlburgers. 19.00 Lentoturmatutkinta. 18.30 Radioraamattupiiri. 12.00 YleX Etusivu. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Hain hampaissa. 00.55 Täydellinen murha (12). 10.30 Valitut Palat Collection. 23.28 Päivä tunnissa. 09.00 Uljas universumi (S). 23.15 Sanan ja runon tuoksua. 07.35 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 21.00 ELOKUVA Eat Pray Love (S). 09.30 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.00 Raamatun kertomuksia. 12.35 Yukonin eläinlääkäri. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. (Kaapeli-tv). 21.55 Radio Suomen Ilta. 14.02 Alueradio. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 15.00 Ihmemies MacGyver. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 18.00 Yle Uutiset. 13.00 Miehen puolikkaat. 18.00 Hansin matkassa. 23.30 Aikain merkit Sanassa. 23.30 Gospel Train (u). 18.00 Tassula. 14.45 Mielen päällä. 19.05 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 00.30 Tavoittele armolahjoja. 6.25 Aamusoitto. 15.20 Lentoturmatutkinta. 08.35 Asunnon metsästäjät (S). 08.55 Kantti koetuksella (S). 23.00–00.00 Tiedotteita ja uusintoja. TIISTAINA 17. 00.25 Amerikan rajavartijat. 11.25 Kiinteistöveljekset (S). 08.25 Tarjousten metsästäjät (S). 20.00 Eläinlääkärin elämää: Spesiaali (S). 02.50 Remppa vai muutto Vancouver. 22.00 AVA rikosputki: NCIS: New Orleans. 22.00 Keihäsmatkat (12). 21.12 Puheen Aamusta. Herkkäkuuloinen silakka ja kaikuluotaava pyöriäinen ovat pari Itämeren eliötä, joille ääni ja kuuleminen on elintärkeää. 07.30 Vaarallisen valtatien pelastajat. 00.50 Sinkkuillallinen. 11.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 17.00 Häät sulhasen tapaan. 15.00 Kauniit ja rohkeat (S). Sarjaa luotsaa näyttelijä Bruce Campbell. 1.55 Yöradio. 11.10 Australian rajalla. 09.40 Simpsonit (7). RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 07.55 Miten kaikki tehdään?. AVA 06.00 Aamun AVAus. 01.50 Simpsonit (7). 17.00 Amerikan rajavartijat. 9.11 Alueradio. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 14.00 Come Home. 14.05 Kadonneet (7). 17.30 Family Guy. 14.15 Huoleton talous. 00.50 Salakuljettajat satimeen. 21.30 Gospel First – Evankeliumi ensin. 12.13 Puheen Aamusta. 17.10 Urheiluradio. 21.36 Päivän sana (u). TV7 08.30 Love Israel – Baruch Korman. 14.20 Grillit huurussa (S). 18.30 Herra käyttää lääkäriä. 2.00 Arkisto: Lastenohjelmia. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 19.00 Arkisto: Jussi Kylätasku. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 8.13 Alueradio. 17.10 Australian rajalla. 14.00 Australian rajalla. 15.00 Kadonneen jäljillä (S). 14.00 Moderni perhe (S). 13.30 Miehen puolikkaat. 06.55 Valmistuksen salat (S). 7.10 Urheiluradio. 13.55 Runonkeruu. 18.00 Kadonneet (7). 12.55 Radio Suomen Päivä. 13.30 Mikko, Tampere ja Tähdet. 14.00 Ajankohtaistunti. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 00.55 Emmerdale (7). 15.50 Toisenlaiset teiniäidit Special. 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 22.30 Vanha testamentti avautuu. 10.45 Australian rajalla. 2.00 Yle Uutiset. 11.00 Yökylässä Maria Veitola. 11.00 Kuuntelijan toivelista. 17.00 Remonttipiiskuri. 23.00 Katolinen vartti (u). FOX 06.00 Moderni perhe (S). 7.29 Hyvää huomenta. 17.05 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 8.10 Urheiluradio. 01.00 Studiosavo. 02.30 Panttilainaamon autospesialistit. 21.00 Yle Uutiset. 06.25 Mahtavat miesluolat (S). 12.55 TV Shop. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Burgerimies Euroopassa. 08.05 Asunnon metsästäjät (S). 17.10 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). TV5 06.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 12.13 Radio Suomen Päivä. 15.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. KUVA: Anwar Mamon / Yle. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 6.59 Puheen Aamu. 00.55 Family Guy. 23.55 Alaskan poliisit. 13.45 Signaali sydämiin. 6.15 Aamuhartaus. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.00 Rukous Suomen puolesta. 15.00 Pentula. 09.05 Bahama Life (S). 13.00 Lukutoukat. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 6.59 Hyvää huomenta. 20.00 Kymppitonni. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 10.30 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). 15.25 Raamattu. 15.05 Huippukokki haussa (S). 17.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 11.33 Radio Suomen Päivä. 10.05 Simpsonit (7). 1.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Huostassa: ’’Rajoitukset eivät saa olla rangaistuksia’’. 12.45 Julkkisselviytyjät (S). ALFATV 08.00 Uutisia ja tiedotteita. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Senioriseisake. 10.55 Family Guy (12). 16.10 Urheiluradio. 09.15 Miehen puolikkaat. 03.00 Huippukokki haussa (S). 17.35 Australian rajalla. 17.00 Arktiset vedet (S). 18.00 Romano mirits. 22.03 Ex-Criminals. 19.00 Ripleyn usko tai älä! (S). 23.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Jerusalem studio. 1/2. 10.30 Herätyksen läpimurto. 21.00 ELOKUVA Rocky (16). 16.13 Alueradio. 8.10 Ykkösaamu. 15.05 Vintage-kodit kuntoon (S). 15.02 Kulttuuriykkönen. 12.30 Suolapala. 22.00 Uutiset. 21.00 ELOKUVA Phantom Thread (12). 16.50 Wheeler Dealers (S). 18.50 Merisää. 17.15 Raamattuavain (u). 12.25 ELOKUVA Beethovenin toinen (S). 10.33 Radio Suomen Päivä. 01.45– 02.30 Sex Tape Suomi (7). 12.00 Yle Uutiset. 00.55 Pientä pilaa. 18.02 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 12.12 Päivän rukous. 23.00 Kuoleman varjossa. 12.35 Pelastajat Lappi (7). 20.30 Australian rajalla. 20.30 Jerusalem studio. 22.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 16.10 Hääpukuhaaste: Vessapaperimekot (S). 0.00 Arkisto: Otetaanko taksi?. 14.00 Grand Hotel (12). 10.00 Tammerkosken rannalla. 11.45 Single Parents. 10.02 Radio Suomen päivä. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 13.00 TV7 Israel News. 12.10 Tiedeykkönen. 20.30 Itäraportti. KUVA: Brian Bowen Smith Karhunpennut ja minä, Yle TV2 klo 20.00. 16.00 Wahlburgers. 08.10 Lapin poliisit. 07.00–08.00 Lemmen viemää (12). 7.03 Raamattuavain. 18.02 Kysy mitä vaan. 13.05 Farmikeittiön makupalat (S). 22.15 360 Studio. 17.10 Kaisa Pulakan tutkimuksia: Pelko! – Jos on pelkoa, on oltava myös toivoa. 20.02 Sää. 20.00 90 päivää morsiamena (S). 13.00 Younger (S). 08.50 Single Parents. 22.05 Urheiluradio. 15.05 Napakymppi. 10.00 Sanoja säveliä. 20.03 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 21.02 Urheiluradio. 13.55 Wheeler Dealers (S). KUTONEN 06.00 Mahtavat miesluolat (S). 22.05 Niinhän sitä voisi luulla. Pelon kulttuurihistoriaan matkataan toimittaja Kaisa Pulakan seurassa ja matkaoppaina toimivat eri aikakausien kulttuurihistorian tutkijat. 19.00 Alaskan erakot (S). 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.00 CSI: Miami. 20.30 Aarteenetsijä Hellevaara. 15.02 Puikko ja Koukku: Vieraana Juha ’’Taltta’’ Sipilä. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 19.00 Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 17.05 Radiohartaus. 14.30 Panttilainaamo. 04.20 Kantti koetuksella (S). 16.00 Miehen puolikkaat. 6.36 Päivän sana. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 21.03 Raamattu kannesta kanteen. 10.00 Yle Uutiset. 12.50 Päivän blogi. 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 23.00 Huumebisnes Oy. 16.00 Aalloilla. 16.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.50 Iltahartaus. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.45 360 Studio. 13.00 Yle Uutiset. 15.00 Pyhä Henki tänään. 23.10 Yöklassinen. 16.10 Apua kasvatukseen. HERO 11.00 House Rules Australia. 8.45 Päivän blogi. 7.25 Musiikkihetki. 00.00 Yökylässä Maria Veitola. 16.30 Valitut Palat Collection. 10.02 Akti. 07.05 Simpsonit (7). 20.00 Wheeler Dealers (S). 08.15 Sanna Ukkola Live. 18.30 Hartaita säveliä. 16.30 Love Israel – Baruch Korman. 7.50 Merisää. 12.10 Huutokaupan metsästäjät. • 23.50 Suurin pudottaja Suomi. 19.05 Yökylässä Maria Veitola. 16.00 Kiinteistöhuutokauppa (S). 00.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 12.00 Kansan kesken. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Sinkkuillallinen. 9.05 Urheiluradio. 23.30 Panttilainaamo. 12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 10.00 Hyvät ja huonot uutiset. 01.50 Tohtori jalkapaise (12). 16.15 Yukonin kultamaat. 15.02 Alueradio. 07.50 Moderni perhe (S). 15.30 Emmerdale (7). 23.00 Yle Uutiset. 0.00 Yöradio. 12.00 Yksin kotona Suomi (S). 19.00 Burgerimies Euroopassa. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 06.45 Hirviökala. 11.00 Retkeillen kansallispuistossa. 9.00 Yle Uutiset. 19.30 Fitnesspäiväkirja 2020 (S). 16.30 Kantti koetuksella (S). 21.00 Rillit huurussa (S). 19.30 Tie vapautumiseen. 11.00 Utelias äänimatkailija: Itämeren pinnan alla. 2.30 Lähetysvartti (u). 20.00 Yle Uutiset. 10.05 Caribbean Life (S). 22.00 Armon kalliolla. Ryhmätaideterapeutti Kristiina Huotari, Helsinki. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 11.55 Alaska: Viimeinen rintama (S). 23.00 True crime: Uskonnon uhrit. 17.00 Studiosavo. 18.00 Tunnelbanan (S). 00.00 Panttilainaamo. • 23.30 ELOKUVA Kadonnut maailma – Jurassic Park (12). 09.55 Jippii-musiikkia. 13.35 Farmikeittiön makupalat (S). 01.55 Intohimon uhrit (12). 13.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 13.15 Herra on minun turvani. 10.00 Arvokaman etsijät. 7.13 Alueradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.00 Isä meidän. 6.05 Hartaita säveliä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). 16.00 Lemmen viemää (12). 14.55 Gold Rush (S). 10.00 Niinhän sitä voisi luulla. 07.25 Kiinteistöveljekset (S). 08.25 Huutokaupan metsästäjät. 21.15 Herra on minun turvani. 13.30 Neljän tähden talkoot. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Epäilyttävän uutta. 9.00 Yle Uutiset. 12.35 Farmikeittiön makupalat (S). 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 17.30 Amerikan rajavartijat. 20.00 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!. 01.05 Bitchin’ Rides (S). 21.17 Päivä tunnissa. LIV 09.00 Rikkaat ja rahattomat. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 5.50 Merisää. 19.00 Prameat kiertolaishäät (S). 10.55 Rantataloa etsimässä (S). 20.00 Koko Suomi leipoo. 21.50 Merisää. 11.25 Pienten perhe (S). 03.55 Kantti koetuksella (S). 18.00 Yle Uutiset. 21.30 Kuninkaalliset kimpassa. 17.30 Eväitä vanhemmuuteen. 19.30 Uutiset. 01.25 True crime: Murhan DNA (12). 23.00 Panttilainaamo. 19.00 Hyvät ja huonot uutiset. 23.02 Yöradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Tonnikalan saalistajat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Perusteluja kristinuskolle. 13.00 Toisenlaiset teiniäidit. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 00.05 Fast n’ Loud (S). 9.05 Muistojen bulevardi. 6.05 Alueradio. 13.30 Sanaa naisilta. FRII 06.05 Kiinteistöhuutokauppa (S). 21.00 Top Gear (S). 04.30 The Real Housewives of Beverly Hills. 17.25 Sana Jerusalemista. 14.25 Suuri vaellus. Vedessä ääni kulkee nopeasti, ja eliöt aistivat myös ääntä jota ihminen ei kuule. 21.00 Lastensairaalan syke. 12.10 Urheiluradio. 14.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 7.30 Ykkösaamu. 14.30 Passion for Jesus. 17.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Elina Reenkola. 02.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 22.00 Prameat kiertolaishäät (S). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Remontilla rahoiksi. 15.30 Panttilainaamo. 15.55 Gold Rush (S). 23.10 Uskonpuolustaja. 16.00 Äärirajoilla. 15.55 Yle News. 01.45 Pohjoisen valtatien pelastajat. 09.00 Kaasujalka. MARRASKUUTA 2020 HÄMEEN SANOMAT B15 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT TLC 06.25 Say Yes To The Dress (S). 6.35 Aktia aamuun. 10.00 Tosi on. 7.53 Alueradio. 12.00 Wahlburgers. 19.30 Simpsonit (7). 22.00 Criminal Minds. 06.20 Moderni perhe (S). 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 21.00 Yle Uutiset. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 10.00 Yle Uutiset. 00.00 Rakastettu kaikesta huolimatta – Birger Skoglund. 19.00 Simpsonit (7). 12.30 Politiikkaradio. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 19.00 Fitnesspäiväkirja 2020 (S). 18.05 Autojen ensiapu. 14.00 Toivon päivä. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 01.25 Family Guy. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 TV7 Israel News. Joka vuosi Venäjällä satoja harmaakarhun poikasia jää orvoksi, kun karhuemot hylkäävät pesänsä ihmisen aiheuttaman häiriön vuoksi. 09.25 TV Shop. 11.02 Radio Suomen Päivä. 9.10 Sää. 16.15 Lätkävaimot (S). 22.30 Tiina Lundbergin huoltamo. 7.15 Aamuhartaus. 7.10 Hartaita säveliä. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 7.50 Radiohartaus. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 09.30 Elämää tulevaisuudessa. 13.30 Younger (S). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 10.30 Raamattu. 13.20 Hengenvaarallisesti lihava (S). 00.00 Murha kotikaupungissa. 20.00 Australian rajalla. 0.00 Yle Uutiset. 16.35 Kiinteistöhuutokauppa (S). 14.00 Sinkkuillallinen. 20.00 Jumala puhuu. 16.00 Kantti koetuksella (S). 12.30 Tulta Jerusalemista. 21.30 Huostassa: ’’Rajoitukset eivät saa olla rangaistuksia’’. 11.40 Lottovoittajan unelmakoti (S). 19.02 Urheiluradio. 12.45 Merisää. 13.55 Neljän tähden talkoot. 21.00 Pahuuden ääni. 02.30 Remontilla rahoiksi. Luontokuvaaja Gordon Buchanan auttaa pelastamaan ja palauttamaan luontoon orvoksi jääneitä karhunpoikasia. 6.05 Politiikkaradio. 08.15 Cosmos: kaikki elämästä. Takavuosien ilmiö, Ripleyn usko tai älä, on täällä taas! Tv-sarjan tuoreessa versiossa esiintyy ihmisiä, jotka tekevät kameroiden edessä uskomattomia asioita. 12.05 Farmikeittiön makupalat (S). 01.30 Muinaiset avaruusoliot
08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään. Liikenne. Jaettavien lippujen määrää saatetaan muuttaa kauden aikana jäähallin katsojarajoitusten mukaisesti. 08.32 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta!. 10.00 Asuntokaupat sokkona (S). (U) 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Kausi 4. 24/26. 20.00–20.47 Zarah (12). Kausi 13. • 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. Jakso 2/4. 16.58 Uutiset. Kausi 5, 5/8. 2 lippua/kestotilaaja, lippuja jaetaan 70 kpl. (U) 20.00–20.54 Karhunpennut ja minä. 12.00 Emmerdale (7). 21/26. 10.35–11.30 Suomen surkein kuski. Talo puron varrella. 09.30 Fresh Off the Boat (7). (Suomi 1942). 17.25 Uutiset. Kausi 7, 12/14. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 08.40 Myyrän seikkailut (S). 17.05 Viiden jälkeen. Rajoitusten vuoksi sisäänkäynti vain C-katsomoon. 3/8. 7.23 Pikin eläimet (S). MTV3 06.15 Aamusää. 18.05 Viiden jälkeen. 7.38 Ninni ja Nestori (S). Kausi 4, 366. 16.30 Simpsonit (7). 19.50 Kummeli Retro (7). 09.10 Emmerdale (7). 16.00 Simpsonit (7). 20.00 MasterChef 2020. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. Ajatukset muualla. Kausi 2. 12.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään. 1, 3/12. Osa 1/8. Keskiviikon otteluun istumapaikkaliput, lauantain otteluun seisomapaikkaliput. 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). Jakso 3/17. klo 11 alkaen. Jakso 4/26. 09.40 Olet mitä syöt. 21.45 Tilipäiväkirjat. Veera Suutari on koulutukseltaan restonomi eli matkailualan ammattilainen, mutta ala ei koskaan tuntunut omalta. 20.00–00.36 YLE TEEMA. 09.00 Efter Nio. 12.30 Toivon orpokoti (7). 2 lippua/kestotilaaja. 17.25 Almost never (S). Jakso 13/13. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.05 Rantabaari (12). 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. Jakso 22/24. 19.00 Seitsemän uutiset. 12/20. 22.00 Spitting Image (12). 4/5. 19.30 Frendit (S). klo 18.30 Hämeenlinna-Vampula Liput jaetaan ennen ottelua Loimua Areenan C-sisäänkäynniltä, ulkona Kivikylän makkarapisteeltä. Uusinta. 23.35 ELOKUVA X-Men: Viimeinen kohtaaminen (12). 08.35 Myyrän seikkailut (S). 21.00 21.00 Ina Mikkolan Tilipäivä. 18.00 Baywatch (12). Pekka Haavisto. 3/5. 19.53 Arkistosta: Maailman ympäri – 80 paikannimeä. Kausi 1. 10.00 Taivaallista menoa: Leipäjonot. 08.20 Galaxi. 08.40 Bakugan: Battle Planet (7). Kausi 7, 5/12. 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 17.55 Uutiset ja Päivän sää. Muutoksen aika. Ateljee ruokailuhuoneessa. Vieraana tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola. 03.45 First Dates UK. 19.00 Jäähyväisten kesä (12). Sinihomejuustouunijuurekset. Uusinta. Liput jaetaan ennen ottelua Metritiskiareenalta. Puhelimen käytön rajoittaminen johti kotona pahimmillaan väkivaltatilanteisiin. ( 22.25 Elinkautinen (12). 6/7. Lippuja on rajoitettu määrä. 16.00 Salatut elämät (S). 16.30 Uusi päivä (S). 07.25 Arthur ja minimoit (7). 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 21.00 21.00 Big Brother Suomi. klo 18.30 HPK-JYP La 21.11. 13.55 Neljät häät Britanniassa. 7.50 Askarrellaan. 24/66. Uusinta. Vieraana ohjaaja Klaus Härö. (U) 17.00 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 20.58 Keno ja Synttärit. 15.55 A-studio. Koko kauden suurin työmaa. 13.10 Marcel Duchamp ja mahdollisuuksien taide. Jakso 6/16. (U) 10.50 Yle alueuutiset ja Yle Oddasat. Kausi 1, 3/10. 06.00 Vili Vilperin seikkailut (7). Kausi 4. Juontajana Sakari Sirkkanen 21.30 Perjantai-dokkari: Älypuhelin vei lapseni. 11.30 Ilman isää. (U) 10.20 Jopet-show (7). 00.30 Riku Rantala & 100 kysymystä ilmastosta. Sinihomejuustouunijuurekset. Uusi sarja, 1/2. Yhteiset valheet. 18.30 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). (U) 15.10 Ambulanssi apuun! 3/10. 25/66. 14.00 Myytinmurtajat. Miten opiskelijat voivat korona-aikana. 01.30 48 tuntia rikoksesta (12). 12. Kohtalokas erehdys. 22.30 Suomen huutokauppakeisari. 08.05 Daltonit (S). 23.30 Panttilainaamo. 19.30 Salatut elämät (S). 18.10 Casualty (12). 08.23 Lassie (7). 7.14 Kuminakuja 19 (S). 16.20 Leijonan luola USA. 26-vuotias Senja kärsii joka päivä vaihdevuosioireista kuten kuumista aalloista ja hiusten harvenemisesta. 20.30 Rillit huurussa (S). 09.30 Puoli seitsemän. Uusinta. Kukkoa viinissä. Kausi 34, 5/45. 21.00 Historia: Windsorien dynastia. Kausi 2. Tuukka, 11, asuu sijoitettuna ryhmäkodissa älypuhelinja peliriippuvuuden vuoksi. 09.05 Remppa vai muutto. 6/10. Jakso 1/4. Kausi 5, 7/11. 21/26. 54/61. 17.00 Olet mitä syöt. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. klo 17.00 HPK-TPS Liput jaetaan Kerho-ravintolasta ti 17.11. (U) 15.50 Jens erämaaseikkailulla. Kausi 1. TIISTAINA 17. 18.25 Emmerdale (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 09.00 Casualty (12). 21.00 ELOKUVA Night at the Museum: Haudan salaisuus (7). Uusinta. 14.05 Historia: Mullistavat keksinnöt. 19.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 20.00 Rantabaari (12). 06.40 Chuggington (S). Pelkoja päin. 15.00 Koko Suomi leipoo. 4/4. Puutalot. Kausi 1. 00.00 Panttilainaamo. Kausi 11. 7.31 Simo (S). Kausi 1. Persoonallisesti pukeutuva keskiaikaharrastaja Eveliina haluaisi jättää sinkkuelämän ja löytää sen oikean. 08.15 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 5, 5/20. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 1, 3/10. 13.00 Tanskalainen maajussi. MARRASKUUTA 2020 B16 HÄMEEN SANOMAT TV OHJELMAT Kestotilaajan etukortilla liput peleihin itsellesi ja kaverillesi! KESTOTILAAJAN ETU Jääkiekon naisten Liiga Su 22.11. 2/30. Kausi 6. (U) 10.50 Koiraperheet käytöskoulussa. 05.05–05.35 Simpsonit (7). KIEKKONAISET Jääkiekon miesten Liiga Ke 18.11. 10/11. Jakso 9/14. 16.00 Pieni talo preerialla (12). 2, 6/10. 7/10. 17.00 17.20 MasterChef Australia. 21.00 21.00 A-studio. Kausi 18. 17.10–17.52 Toivon orpokoti (7). 7/8. heinäkuuta (12). 7/10. 02.45 Versus. 06.15 Vili Vilperin seikkailut (7). 02.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). Timanttisen keikan lavalle nousee Tuomari Nurmio, Dumari ja Spuget kokoonpanonsa kanssa. Jakso 2/6. klo 14.00 HPK-Roki 2 lippua / kestotilaaja. 19.00–19.45 Taivaan tulet (12). 18.30 Puoli seitsemän. 38/52. 15.00 Remppa vai muutto. Karri Miettinen alias Paleface. Jakso 12/12.. 12.30 Salatut elämät (S). 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 19.00 Frendit (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Keksintöjä isille ja vauvoille. Kausi 7, 9/10. Kausi 1. Kausi 1, 12/14. Lemmessä petetty. 23.10–00.00 22. 16.15 Onnenarpa. 06.30 Rusty Rivets (S). 06.55 LEGO City Adventures (S). 16.50–17.20 Islanti saagojen valossa. 06.25 Ylen aamu. 22.00 Kymmenen uutiset. Onnea, Eino ja Einari! 6.53 Kimmo Kuu (S). Hän oli vasta 20-vuotias, kun sai tietää sairastavansa POI-nimistä sairautta eli munasarjojen ennenaikaista hiipumista. Taiji. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 17.11. 1, 4/10. Kausi 6. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 13.30 Ex-Onnelliset (7). 10.30 Oikeus kuolla. Vintagea ja futista. SUB 06.30 44 Cats (S). Kausi 18. Jakso 6/10. 07.10 LEGO Ninjago (S). YLE TV1 05.55 MOT: Vanhan velan metsästäjät. Kausi 20. Kausi 1. 17.00 17.04 Päivän sää. 3/5. 7.56 Puu Fu Tom (S). 03.30–04.30 Arman Pohjantähden alla (S). Sinun, minun ja meidän unelmia. 09.50 Uusi päivä (S). 22.00 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 12.30 Siipan saappaissa. 07.50 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 13.10–14.47 ELOKUVA August järjestää kaiken (S). Kausi 20, 7/8. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 23.00 Timanttinen keikka. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). • 23.40–00.36 Uusi Kino: Cosplayland – nuoruuden maantiede (7). Kausi 1. 13.00 First Dates UK. 19.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. Jakso 28/50. 11.55 Suuret tunteet (7). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Jakso 6/16. Roskikseen hylätyt. Pientalot. (U) 13.30–14.20 Tuhkimotarinoita. 00.20 Teknavi. Kausi 4, 366. Jakso 3871: Ismo panee tärskyn märskyn. 04.40–05.33 Pitääkö olla huolissaan?. 17.25–20.00 YLE FEM. 11.00 Närbild. 16.00 Pientä pilaa. 07.40 Paavo Pesusieni (7). Kausi 13. Jakso 3870. Kausi 1, 6/10. Rajoitetun katsojamäärän vuoksi lippuja jaetaan 150 kpl. 09.00 Faija hoitaa (S). (U) 19.54 Kummeli Retro (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 2/6. 01.45 Kuutamolla. 37/52. Menneisyyden taakka. YLE TEEMA & FEM 08.32–12.00 YLE FEM. 22.45 Oddasat. (U) 12.30 Cup Iran. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.30 Spotlight : Sairas pula psykoterapiasta. 1/11. 21.45 ELOKUVA Kulkuri ja joutsen (7). Lentopallon Mestaruusliiga To 19.11. 04.10 Eloonjääneet (16). 01.45 Simpsonit (7). 08.30 Myyrän seikkailut (S). 08.50 Professori Balthazar (S). 02.40 Myytinmurtajat. (U) 14.30 Kekseliäs nikkari. 12.14 Oddasat. Jakso 5/26. Kausi 1. 17.30 Viiden jälkeen. Joka vuosi Venäjällä satoja karhunpoikasia jää orvoksi, kun karhuemot hylkäävät pesänsä ihmisen aiheuttaman häiriön vuoksi. 14.30 MTV Uutiset Live. Kausi 34, 5/45. 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12). 20.00 Akuutti: Varaslähtö vaihdevuosiin. Ritariässät. Vaaran askeleet, osa 1/2. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.05 The Affair (12). 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 21.00 21.00 Ensitreffit alttarilla. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 06.25 Uutisaamu. 15.00 Ylen aamun parhaat. Kuumapää. 10.00 Kyläsairaala (12). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 02.15 Simpsonit (7). 08.21 Urheiluhullut (S). 00.50 Pitääkö olla huolissaan. 3/3. 18.00 BUU-klubben. Kausi 3, 1/10