Heidän teoksessaan kuuluvat kulttuuri ja elämäntarinat. VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 3,00 € 27 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä LOMAN MUKAVIN TYYLI Juhli Juhannusta Capreissa CAPRIT ALKAEN 69,90 KESÄFARKKUJA KOOT 36-48 NP Hämeenlinna Hallituskatu 22 p. MAANANTAINA 17. Khalid Imran (vas.) ja Ahmed Alkena osallistuivat viikonloppufestivaalin yhteydessä järjestettyyn kilpailuun osana isompaa ryhmää. 6 UUTISET A6 Janan pelinjohtaja Jani Salmi siirrettiin yllättäen sivuun Kajaaniottelusta – ”Työt ovat todennäköisesti nyt loppuneet” 6 URHEILU A14 TOMI GLAD Puolustusministeri Kaikkonen väläyttää parin kuukauden kansalaispalvelusta 6 UUTISET A8. Koti hänellä on jo valmiiksi Hämeenlinnassa. SENNI LUTTINEN / KHSHP Katutaidetta kokemuksista Katutaidefestivaali Street AR(t) kokosi nuoria taiteilijoita Hämeenlinnan torille. KESÄKUUTA 2019 • NUMERO 163 • HÄMEEN MAAKUNTALEHTI • 141. 045 7731 3930 ma–pe 10–17.30 la 10-14 6 UUTISET A3 SALLY JÄRVELÄ: ”Tykkään paljon potilastyöstä, mutta parhaimmillani olen organisoijana.” Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin uusi johtajaylilääkäri aloittaa työnsä elokuun alussa. 6 UUTISET A5 TOMI VESAHARJU 6 ULKOMAAT A10 RANSKA EI PALAUTA PERHEELLISIÄ ISIS-LAPSIA Varhaisperunan sato etuajassa Lämmin kevät toi kotimaisen varhaisperunan kauppojen hyllyille poikkeuksellisen aikaisin
Nyt on kuitenkin OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen (HäSa 2.6.) kommentoinut, että asiassa voitaisiin edetä esimerkiksi kolmen vuoden kokeilun kautta. KESÄKUUTA 2019 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Petri Hakala Vastaava uutispäällikkö: Veli-Matti Virtanen Puhelinkeskus: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–23 la ja su klo 12.30–23 Uutisvinkit: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 0800 96675, Alma Manu Oy ma–pe klo 6–11 la–su klo 7–11 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Aina Groupia. ALANURKKA Päivi Ojala @hameensanomat.fi Loppukesän lomailijan kannattaa liikkua aina termospullon ja muiden eväiden kera!. Terrorismille sanotaan jyrkkä ei, mutta samaan aikaan pitää sanoa vahva kyllä lasten oikeuksille ja yleiselle inhimillisyydelle. Pelko on Isisin aseista pahimpia. 12 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Sekin on inhimillistä. Osa niistä on kokonaan kiinni, ja monet ovat vähintään supistaneet aukioloaikojaan. Jos ja kun lapset ovat Suomen kansalaisia, ei pitäisi olla kahta sanaa, pitääkö heistä huolehtia. Voisiko kesälomien siirtoa edes kokeilla. Äitien paluuta Suomeen tukee vain joka neljäs. Tappamisen jäljet säilyvät pitkään – myös maahanmuuttokriisin kourissa edelleen kamppailevassa Euroopassa. Tavoitteena oli kalifaatin perustaminen ja vääräuskoisten tappaminen sekä alistaminen. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – I sis on nykyajan pelätyimpiä ja samalla vihatuimpia terroristijärjestöjä, jolla oli erityisen vastenmielinen tapa värvätä ja aivopestä riveihinsä vaikutuksille alttiita ihmisiä. Suomen ensimmäisiä tehtäviä ei ole tuomita, vaan auttaa hädänalaisia kansalaisiaan. H aluaisin jo olla lomalla, mutta tässä sitä vain naputellaan kolumnia. Rikoksista ihmisyyttä vastaan ei voi vierittää syytä pienten lasten niskaan. Se ei ole väistynyt, vaikka järjestö on luhistunut. Kysymys ei onneksi ole isosta joukosta. MAANANTAINA 17. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä tutkia jokaisen naisen ja lapsen tapaus tarkasti erikseen. Syytettä 81-vuotiasta vastaan ei nosteta (HäSa 14.6.). Yksi syy alkukesä-innostukseeni on se, etteivät läheskään kaikki kotimaan matkailukohteet ole enää auki loppukesästä. NO, EIHÄN NIITÄ matkailukohteita kenenkään kiusaksi niin aikaisin suljeta, vaan yleensä siksi, että kesätyöntekijät palaavat jo elokuun alussa takaisin kouluihinsa. Lisäksi arvioiden mukaan alueella on myös syntynyt lapsia. Luulisi myös, että monelle nuorelle on tärkeämpää saada kesätöitä kuin päästä lomalle jo kesäkuun alussa – niin hienoa aikaa kuin alkukesä onkin. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä tutkia jokainen tapaus tarkasti erikseen. Hämeen Sanomille toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Kansainvälisen oikeuden tehtävä on saada hirmutöihin syyllistyneet vastuuseen. KUVA: Joel Maisalmi ASIASTA TOISEEN Hyvin kävi H yvinhän siinä lopulta kävi, vaikka välillä näytti pahalta, varsinkin siinä vaiheessa, kun hartolalainen 81-vuotias eli vähintäänkin kohtalaisen iäkäs mies joutui kokoamaan revolverinsa puolustautuessaan sillä rengasraudalla aseistautuneita ryöstäjiä vastaan. Aiemmassa selvityksessä arvioitiin, että koulujen kesälomien siirto kahdella viikolla kasvattaisi Suomen matkailutuloa 219 miljoonalla eurolla ja alan työllisyys kasvaisi 1?300 henkilötyövuodella. Tässä tapauksessa oli kuitenkin selvää, kuka oli uhri ja ketkä olivat rosvoja. Salpausselän syyttäjänvirasto teki viime viikolla päätöksen, joka noudattaa oikeutta, kohtuutta ja kansalaisten oikeustajua. Suomen matkailuväki on jo pitkään toivonut, että koulujen kesälomia siirrettäisiin eteenpäin, jotta maamme hyötyisi eurooppalaisesta lomasesongista. Suojelupoliisin tietojen mukaan Suomesta lähti Syyrian ja Irakin konfliktialueille yli 80 tunnistettua henkilöä, suurin osa miehiä, mutta joukossa oli myös naisia ja lapsia. Olen jo pitkään pitänyt eniten alkukesä-lomailusta, vaikka lomavuoro kohdallani napsahtaakin useimmiten keskitai loppukesään. Kysymys on inhimillisesti ottaen aivan perusasioista. Uudistus tietysti mullistaisi monin tavoin koulutyötä, minkä takia sitä on vastustettu. Aseenkäytössä on äärimmäisen harvoin varsinaisesti mitään puolusteltavaa. Ylen keväisen kohu-uutisen mukaan Syyriassa kurdijoukkojen vartioimalla al-Holin leirillä on 11 suomalaisnaista ja 33 lasta – erittäin puutteellisissa oloissa. Lapsia ei voi rangaista vanhempiensa teoista Pelko on Isisin aseista pahimpia. Loppukesän matkailijan kannattaakin liikkua termospullon ja muiden eväiden kera! Ja mitähän ajattelevat ne ulkomaalaiset matkailijat, jotka tulevat tänne esimerkiksi elokuun puolivälin jälkeen ja huomaavat, että monet kiintoisat paikat ovat kiinni. Kesätyö antaa arvokasta työkokemusta, josta voi parhaimmillaan olla jopa ratkaisevaa hyötyä nuoren tulevaisuuden kannalta. ASIA MENI SYVÄLLE tunteisiin – hyvässä ja pahassa – kun Sannaksi mainittu suomalaisnainen kertoi haluavansa palata Suomeen neljän lapsensa kanssa, vaikka tiesikin joutuvansa mahdollisesti vankilaan. Ylen tuoreen kyselyn (13.6.) mukaan puolet suomalaisista haluaa, että suomalaislapset haetaan turvaan. Se ei ole väistynyt, vaikka järjestö on luhistunut. Harmittavinta on, että monet kesäkahvilatkin ovat elokuussa jo kiinni. Vihreiden tuore puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo perii ongelman kokoomuksen Kai Mykkäseltä, joka varoitti Isis-naisten olevan syvästi radikalisoituneita. Niin, on sitä hullumpiakin asioita tässä maassa kokeiltu. Nyt on jälleen esitetty uuden selvityksen tekemistä asiasta. ONKO SUOMELLA varaa missata tällaiset edut. Sisäministeri Maria Ohisalo (kasvot keskellä) joutuu kiperään tehtävään sisäisestä turvallisuudesta vastaavana ministerinä, kun Isis-naisten ja lasten palautuksesta päätetään. Taustalla on tässäkin – pelko. EI OLE MITÄÄN turhauttavampaa kuin ajella useita kymmeniä kilometrejä tai pitempiäkin matkoja kohteeseen, jonka ovet ovatkin jo säpissä (aina ei muista googlettaa etukäteen...). KESÄKUUTA 2019 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 17
Järvelää pidetään uudistajana. Hämeenlinnasta se kävi sujuvasti. –?Olen käynyt eri ammattiryhmien töissä, jotta tiedän johtajana, mistä minulle puhutaan. Kun se on ymmärretty, pohditaan yhdessä, miten se tehdään. Uudistaminen ei välttämättä ole helppoa, koska muutos pelottaa monia. –?Sen pitää toteutua myös johtajan ja henkilöstön välillä. –?Tykkään paljon potilastyöstä, mutta olen parhaimmillani organisoijana. –?Ainakin Taysista päin katsoen on näyttänyt, että Kanta-Häme on tasavertainen kumppani kehitystyössä. –?Asuimme silloin Kotkassa, mutta olin käymässä Hämeenlinnassa isovanhempieni luona. • Opiskeli lääketiedettä Tampereen yliopistossa ja myös Yhdysvalloissa. Taysissa Järvelä harrasti työhön tutustumispäiviä. HÄSA Ketterä Kanta-Häme houkutteli Sally Järvelä aloittaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärinä jo elokuun alussa. Se oli pieni ja tehokas yksikkö. KANTA-HÄMEEN ja Pirkanmaan yhteistyö on Järvelän mielestä jo luontevaa Tähtisairaalan kehittämisessä. • Tohtorinväitös aivokasvaimista, mutta erikoistunut ortopediaan. (03) 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita myös Whatsapilla numeroon 040 4577 980 Anna uutisvinkki! Rivakka monitoimijohtaja Sally Järvelä haluaa mukaan tekemään Tähtisairaalaa ja Assia. Hän kehuu vuolaasti tulevaa esimiestään ja työpariaan sairaanhoitopiirin johtajaa Seppo Rantaa. Se on KHSPH:n hallituksen puheenjohtajan Kaija-Leena Savijoen mukaan yksi syy, miksi hänet pestattiin Kanta-Hämeeseen. Ei niitä resursseja pidä hukata, vaan tehdään yhdessä järkevää työnjakoa niin kuin Pirkanmaalla esimerkiksi Valkeakosken ja Sastamalan sairaaloiden kanssa on tehty. MAANANTAINA 17. Se parantaa myös mahdollisuuksia kilpailla työvoimasta. Suunnitelma toteutui, vaikka Järvelä sanoo, että tuskin vielä lukiolaisenakaan kuva lääkärintyöstä oli täysin realistinen. Hänen luotsaamanaan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin on menossa oikean suuntaan. Järvelä perheineen on jo jonkin aikaa asunut Myllymäessä. –?Henkilöstön kanssa on keskusteltava avoimesti, miksi muutosta tarvitaan. • Kaksi aikuista bonuslasta, neljä omaa, joista kolme asuu vielä kotona. KUVA: Senni Luttinen/KHSHP KUKA. –?Siellä on osaavaa henkilöstöä ja paljon tiloja. –?Kaikkea ei voi aina saada, mutta myös muistettava, että numeroiden takana on työtä tekeviä ihmisiä. Etelä-Pohjanmaa on mukana vasta osittain. Niillä, jotka toimintaa suunnittelevat pitää olla talousvastuu. KESKUSSAIRAALA ja Riihimäen sairaala ovat Järvelälle tuttuja. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Vastaava uutispäällikkö puh. –?Kanta-Hämeessä on tehty paljon hyviä asioita. Viime viikolla Sally Järvelä valittiin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin (KHSHP) johtajaylilääkäriksi. –?Joka tapauksessa Tähtisairaalasta tulee varteenotettava vaihtoehto HUSin palveluille. Pumpuli nenässä sinetöi urasuunnitelman. ”Keskussairaalassa on tekemisen meininki, tiedolla johtaminen on jo pitkällä.” SALLY JÄRVELÄ Hanna Antila-Andersson Nelivuotiaana Sally Järvelä päätti, että hänestä tulee lääkäri. –?Erikoistuin siellä vuosina 2014–2015. • Harrastuksina monipuolinen liikunta ja myös lukeminen. Siinä hän kuvaili itseään sähköjänikseksi. Tiedolla johtaminen on täällä jo pitkällä. –?Harmittaa, mutta haluan keskittyä sataprosenttisesti uuteen työhön. PÄIVYSTÄMISESTÄ Järvelä todennäköisesti joutuu luopumaan. Sitä aion jatkaa myös Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Syynä voi olla vaikka kuntien taloustilanne, joka johtaa siihen, että on priorisoitava. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirillä on poikkeuksellista ketteryyttä. Sally Järvelä • 41-vuotias • Syntyisin Hämeenlinnasta, peruskoulu Poltinaholla, ylioppilaaksi Lyseon lukiosta 1997. • Lasten kanssa elokuvissa Verkatehtaalla melkein joka viikko. Samaan aikaan, kun talous on ollut tiukka ja ison laivan kurssia on käännetty, on paneuduttu laadun ja tehokkuuden mittaamiseen. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET MAANANTAINA 17. On järkevää yhdistää voimat ja miettiä työnjakoja. Hyvässä johtamisessa toteutuu hänen mielestään sama kohtaaminen, jota hän pitää tärkeänä potilaan ja lääkärin välillä. –?Olin aikaisemmin työssä, jossa joutui välillä lähtemään Helsinkiin, välillä Tampereelle. Uudessa Tähtisairaala-kokonaisuudessa myös Riihimäen ja Forssan sairaaloille käy Järvelän ennustuksen mukaan hyvin. Meillä oli Riihimäellä hyvä, yhteen hitsautunut tiimi. • Palkittu 2018 tutkimusryhmänsä kanssa Yhdysvalloissa Hughston Awardilla, joka myönnetään vuoden ansioituneimmalle ortopedian alan tutkimukselle. • Toivoo, että voi jatkaa myös tutkimustyötä. Ne ajat ovat hänen mukaansa ohi, jolloin voitiin ajatella, että aina sairaalalle jostain löytyy lisää rahaa. KESÄKUUTA 2019 Uutiset > Toimitus puh. Tunnen edelleen hoitajia sieltä. Työnsin pumpulin nenääni ja se poistettiin Viipurintien terveysasemalla. Osaan kuunnella niin kauan, että ymmärrän, mitä tarkoitetaan. JÄRVELÄ on realisti siinä mielessä, että arvelee jäsenkuntien taloustilanteen vaikuttavan tuleviin tehtäviinsä melkoisesti. KANTA-HÄMEEN keskussairaalaan Järvelä siirtyy Taysin toimialuejohtajan paikalta. Uskon, että se on vahvuuteni. –?Jokaisen pitää tietää, miten oma työ vaikuttaa kokonaisuuteen ja millainen merkitys sillä on onnistumiseen. • Suorittanut Aalto-yliopistossa johtamisen EMBA-tutkinnon, jonka yhtenä osa-alueena oli se, kuinka tiloilla voi vaikuttaa palvelujen ja prosessien kehittämiseen. Kuvaus vaikuttaa pätevältä. Hanna Antila-Andersson Hämeenlinna Ortopedi Sally Järvelän edellinen haastattelu julkaistiin Hämeen Sanomissa lokakuussa 2018. Uudesta työstä Hämeenlinnassa hän tuskin kiinnostui päästäkseen helpolla. Vielä toimialuejohtajana hän on tehnyt joitakin vuoroja kuukaudessa, jotta tietäisi miten ja millaisissa oloissa käytännön työtä tehdään. –?Hän on erinomaisen pätevä ja haluaa tehdä hyvää. Kiinnostavista hankkeista hän nostaa esiin hoidon vaikuttavuuden mittaamisen kehittämisen yhteistyössä ruotsalaisen Ivbarinstituutin kanssa, Tähtisairaalahankkeen ja uuden Assi-sairaalan rakentamisen. –?Keskussairaalassa on tekemisen meininki. Järvelä korostaa, että hoidon laadun ja vaikuttavuuden mittarit ovat koko henkilöstön työkaluja, eivät ainoastaan johdon. (03) 6151 403, 040 8682 403 puh. Sen jälkeen minulla ei ole ollut muita urasuunnitelmia. Hänellä on nelikymppiseksi naiseksi vaikuttava ja monipuolinen ura
. Torkkeli kertoo, että yllättyi teokseen kohdistuneesta keskustelusta. Teoksen mitat ovat 180x90x70 senttimetriä ja 275x200x180 senttimetriä. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Poliisi mittasi miehen kuljettaman auton nopeudeksi 193 km/t rajoituksen ollessa 120 km/t. • Teos oli esillä Taidekeskus Salmelassa ennen kuin se sijoitettiin Pikkutorin eteläiseen puistokolmioon Kumppanuustalon edustalle. Poliisi mittasi tutkalla miehen kuljettaman auton nopeudeksi 188 km/t rajoituksen ollessa 120 km/t. . Revon mukaan vähemmän onnistuneita löytyy Hämeenlinnasta. • Teoksesta on puhuttu myös Lotta-patsaana. Kuvassa Hämeenlinnan seudun lottaperinneyhdistyksen hallituksen jäsenet Pirjo Kilpinen ja Tinja Sarkanen. Auton kyydissä oli kolme matkustajaa. Pohjois-Karjalassa on sattunut viimeisen neljän päivän aikana kaikkiaan kolme karhun ja auton yhteentörmäystä. Karhu oli poistunut metsään kaikkien törmäysten jälkeen. . Kuljettaja ei loukkaantunut missään kolarissa. Kyydissä oli yksi matkustaja. Mies potki myyntitiskiä, minkä seurauksena kassakone tippui lattialle ja rikkoontui. • Veistos koostuu lottatytöstä ja hevosen päästä. Samaa mieltä Vesalan kanssa ovat torikahvilassa jäätelöä nauttivat Riku Jokinen ja Anssi Repo, vaikka ovat autuaan tietämättömiä patsaan julkistamisesta. AURINKOINEN , välkehtivä. Mies jäi kiinni ohitettuaan poliisin tunnuksettoman auton. Miehen epäillään syyllistyneen laittomaan uhkaukseen ja vahingontekoon. • Teos on tehty kierrätetystä teräksestä hitsaamalla ja sinkittämällä. Suurriistavirka-apu on alkanut jäljittää karhuja. –?Kuunnelkaa toisianne, niin ne hevosetkin kuuntelevat. Henkilöautolla liikkeellä ollut noin 20-vuotias mies ajoi merkittävää ylinopeutta lauantai-illalla Arolammilla Kolmostiellä. Jokinen kertoo omaksi suosikikseen Sibelius-monumentin Helsingissä. Onnettomuudet ovat sattuneet Kontiolahden, Lieksan ja Ilomantsin alueella, alle 50 kilometrin säteellä toisistaan joko iltatai yöaikaan. Torin toisella laidalla aikaa viettää gallupin nuoriso-osastoa edustava Jasmin Malmisuo. Patsasta kaavailtiin alun perin Forssaan, mutta kaupungin hallitus päätti lopulta luopua hankkeesta kovan poliittisen väännön vuoksi. Poliisi otti tekijän kiinni kadulta ravintolan läheisyydestä. Sota ja rakkaus -patsas julkistettiin sunnuntaiaamuna Kumppanuustalon edustalla. –?En ole koko jupakasta kuullutkaan, eikä minulla ole asiaan mitään mielipidettä. Noin 35-vuotias mies riehui lauantai-illalla puukon kanssa Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Hämeen Sanomien kyselyssä vastaajat pitävät lottapatsaiden olemassa oloa tärkeänä. • Teos herätti paljon keskustelua ja myös vastustusta. KESÄKUUTA 2019 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Kaisla Mustakartano Hämeenlinna Kun Sota ja rakkaus -veistos lopulta löysi paikkansa ja julkistettiin virallisesti sunnuntaiaamuna, oli taiteilija Tiina Torkkeli helpottunut. –?Lotta-patsas sopii ehdottomasti ihan mihin tahansa. Mies oli kimpaantunut henkilökunnalle saamastaan vääränlaisesta pitsasta. . –?Se betoniporsas, joka on lahja rakennustyöläisille, Lahdensivuntien puistossa on aika kummallinen. Autot kärsivät lievistä peltivaurioista. Heidän mielestään julkista taidetta saisi olla enemmän, vaikka taide ei kaksikkoa suuremmin kiinnosta. Erja Nihtilä iloitsee, että nykyinen hallitus on luvannut taiteelle lisää rahaa. Julkista taidetta toivotaan Suomeen enemmän. . Henkilöautoa kuljettanut noin 20-vuotias uusimaalainen mies syyllistyi huomattavaan ylinopeuteen lauantai-illalla Kolmostiellä. Olen todella kiitollinen ja tyytyväinen paikkaan. • Teos valmistui vuonna 2018. Vastaajien mukaan muistomerkit lotille sopisivat minne vain. HÄSA Hurjaa ylinopeutta poliisin ohitse JANAKKALA. Se esittää eläinlääkintälottaa. Monessa perheessä sotavuosien tapahtumat on vaiettu, niin ei onneksi ole ollut omassa perheessäni. –?Tunnelma on hyvä, vaikka julkistustilaisuus tietysti jännitti. • Torkkeli sai idean veistokseen luettuaan isovanhempiensa sodan aikaista kirjeenvaihtoa. FAKTA Sota ja rakkaus • Sota ja rakkaus -veistoksen on tehnyt hyvinkääläinen taiteilija Tiina Torkkeli. KUVAT: Tomi Vesaharju Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen haastatteli julkistustilaisuudessa taiteilija Tiina Torkkelia. Hän yritti tehostaa vaatimuksiaan ottamalla puukon käteensä. Näin kuvailevat Sota ja rauha -patsasta Erja ja Risto Nihtilä. Mies riehui ravintolassa ja hajotti kassakoneen HÄMEENLINNA. –?Suomessa saisi olla enemmän modernia taidetta. HÄSA Kolme karhukolaria neljässä päivässä ILOMANTSI. –?Sibeliuksenpuisto on mielestäni kokonaisuutena kaunis ja patsas on mielestäni hieno. STT. MAANANTAINA 17. Mikä on se viesti, jonka taiteilija tahtoisi yleisölle kertoa. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Sekä Jokinen että Repo aikovat käydä katsomassa veistosta. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Se antaa huomiota tärkeälle asialle. • Torkkeli on syntynyt vuonna 1969. –?Paikka on hieno, ja patsas sopii siihen ehdottomasti. Mutta nyt kun puheeksi tuli, niin täytyy käydä teos katsomassa Malmisuonkin mielestä julkista taidetta voisi olla enemmän. Omia suosikkejani ovat Hietaniemen hautausLotta-patsas ihastuttaa ja ihmetyttää . Sen voisi siirtää Rakennusliiton pihaan. HÄSA Nuori mies kaahasi Kolmostiellä RIIHIMÄKI. RAATIHUONEELLA järjestetyssä kahvitilaisuudessa Suomen Lottaperinneliiton puheenjohtaja Kaija Vesala päätti oman puheenvuoronsa lauseeseen: Jokaisessa kunnassa pitäisi olla patsas Suomen lotille, tai pikemmin Suomen naisille. Poliisi otti haltuunsa miehen ajokortin ja määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. Mielestäni he eivät tehneet mitään väärää, vaan he hoitivat kaikkia. Myös puukko on poliisin hallussa. –?Minä olen sen verran nuorempaa sukupolvea, että en ole koskaan edes ajatellut lottien tehneen mitään epäilyttävää
–?Tämä ei sovi tähän. Samoissa linjoilla on myös Aimo Kymäläinen, mutta hän pitää sijaintia hyvänä. • Street AR(t) on monimediainen katutaidefestivaali, joka yhdistää erilaisia digitaalisiakin tapoja tuottaa taidetta. MAANANTAINA 17. – Katutaiteen avulla kaupunkiympäristöä voisi elävöittää ja tehdä värikkäämmäksi. Vasemmalla kilpailun voittajaksi valittu teos Poppamaija. Paikka on hyvä, lähellä keskustaa, ihmisten saavutettavissa. Kuvassa Hämeenlinnan seudun lottaperinneyhdistyksen hallituksen jäsenet Pirjo Kilpinen ja Tinja Sarkanen. –?Erikoisuus saa ehkä ihmiset kiinnostumaan. Kilpailuun Lindell osallistui nyt ensimmäistä kertaa, mutta katutaiteen tekemisestä hänelle on karttunut kokemusta kotikaupungissaan. Kolme muuta ryhmän jäsentä eivät olleet sunnuntaiaamuna mukana maalauksen viimeistelyssä. – Olen osallistunut erilaisiin katutaidetapahtumiin ja päässyt maalauksillani kuvittamaan sähkökaappeja Helsingin Kalliossa, hän kertoo. Anni Tuominen Hämeenlinna Lauantaiaamuna alkanut Hämeenlinna Street AR(t) jatkui sunnuntaina Hämeenlinnan torilla lämpöisessä auringonpaisteessa. Nyt hänen oppilaansa ottivat osaa katutaidekilpailuun ensimmäistä kertaa osana kotouttamisohjelmaa. – Tällaiselle katutaidefestivaalille oli selkeästi tilausta. Tapahtuman kohokohtana oli katutaidekilpailu, jossa tehtiin erilaista katutaidetta sekä maalaamalla irtoseinille että installaatioina. MUUTAMA tunti veistoksen julkaisemisen jälkeen Aimo ja Leo Kymäläinen ovat tutkimasta teosta. • Teokseen tehty lisätyn todellisuuden -osuus tulee toimimaan kännykkäsovelluksella kesäkuun loppuun mennessä.. Nimi johtaa harhaan. Katutaidefestivaalin avulla järjestäjät halusivat puuttua nuorten syrjäytymiseen, ja auttaa heitä ilmaisemaan itseään taiteen avuin. Sunnuntaina aamupäivällä värikäs maalaus oli lähes valmis, muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta. Tässä ovat hevosen ja lotan suhteet väärin. Kilpailuun osallistui kymmenen maalaavaa taiteilijaa ja kaksi installaatiotaitelijaa. LINDELLIN lisäksi maalaustaan viimeistelemässä olivat kuvataiteilija Khalid Imran ja hänen oppilaansa Ahmed Alkena. Minä en käsitä tätä lotta-patsaaksi, Leo Kymäläinen tuskailee. Sota ja rakkaus -patsas julkistettiin sunnuntaiaamuna Kumppanuustalon edustalla. TAPAHTUMATUOTTAJA Sanna Hallanvaara kertoi tapahtuman tavoittaneen etenkin nuoria taitelijoita ja kävijöitä. Ihmiset haluavat päästä kokeilemaan itse taiteen tekemistä, Hallanvaara kuvailee. Lindell toivookin, että katukuvassa olisi enemmän värikkäitä elementtejä. • Raadin valitsema voittajateos on nimeltään Poppamaija. Imran on ohjannut ja tukenut oppilaitaan, mutta he ovat pääasiassa itse suunnitelleet teoksensa. HELSINGISTÄ saapunut Päivi Lindell osallistui katutaidekilpailuun näätää esittävällä teoksellaan, jonka maalaamisen hän aloitti jo lauantaiaamuna. HÄSA KATSO VIDEO Hämeen Sanomien sovelluksesta tai hameensanomat.fi Street AR(t) tapahtuma alkoi Hämeenlinnan torilla jo lauantaiaamuna. –?Minulle tärkeimpiä ovat Havis Amanda ja Hyvinkäältä löytyvä Helene Schjerfbeckin Ovi-muistomerkki, Risto Nihtilä paljastaa. He osallistuivat kilpailuun ainoana ryhmänä. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET maalla oleva presidentti Koiviston hautamuistomerkki ja Kalvolan hautausmaalta löytyvä Tapio Wirkkalan suunnittelema muistomerkki. Se ripustetaan myöhemmin Hämeenlinnan keskustaan. Imran on mukana hankkeessa, joka on tarkoitettu kotoutuville maahanmuuttajanuorille. HÄSA KATSO VIDEO Hämeen Sanomien sovelluksesta tai hameensanomat.fi Lotta-patsas ihastuttaa ja ihmetyttää Julkistustilaisuus keräsi hyvin yleisöä paikalle. • Kaikkien kilpailuun osallistuneiden teokset ovat nähtävillä juhannukseen asti Hämeenlinnan torilla. Maalaus voi kertoa vahvasti omasta elämästä tai olla osana kaupungin elävöittämistä. KUVAT: Tomi Vesaharju Päivi Lindell viimeisteli maalaustaan sunnuntaiaamuna. – Maalauksemme kertoo kulttuurista ja meistä itsestämme. KUVAT: Tomi Vesaharju Katutaide kuuluu kaikille Street AR(t) kokosi Hämeenlinnaan nuoria katutaiteilijoita. Se syntyi omasta elämästämme, kertoo Alkena. Katutaidekilpailuun osallistui yhteensä kaksitoista taiteilijaa. MIKÄ. Street AR(t) • Stellarion ry:n järjestämä tapahtuma oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa
Pidätämme oikeuden muutoksiin. Hyvää Juhannusta Varhaisperunat aikaisessa Varhaisperunaa oli tänä vuonna tarjolla erityisen varhain. –?Lämmin kevät vaikutti tähän. Jokainen ostaa sitä mistä pitää, Vehmas pohtii suomalaisen perunan kysyntää. –?Ruoka menee suoraan tuottajalta kuluttajalle ja välikädet jäävät pois. Käytössä on ainoastaan viherlannoitus. Helsinki on valikoitunut pääasialliseksi myyntikanavaksi senkin puolesta, että Vehmas itse työskentelee palomiehenä pääkaupunkiseudulla. Juhannuksena voit lukea Plussa-lehteä verkossa ja sovelluksessa. Paikkoja on rajoitetusti. VEHMAS myy tilansa tuotteita, myös perunaa, Reko-lähiruokarenkaiden kautta Hämeenlinnassa, Hausjärvellä ja Helsingissä. eikä su 23.6. Vehmas on huomannut, että luomulla on pääkaupunkiseudulla suurempi menekki kuin Hämeenlinnassa. Edullisin hinta netissä. PELTOMÄEN tilalla ei käytetä lannoitukseen edes kanankakkaa, joka haastatteluhetkellä haisee nenään naapurin pelloilta. HÄSA Rengossa sijaitsevalla Peltomäen tilalla on juuri päättynyt kahden vuoden siirtymäaika, ja tänä vuonna maasta nostetaan ensimmäiset luomuperunat. Tilan päälaji on vehnä. Pari vuotta maa saa lataantua, Vehmas kertoo ja paljastaa, että heinä on tehnyt kauppansa jyrsijöiden ruokana. MAANANTAINA 17. Hämeenlinna, Sibeliuksenkatu 9 Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15. Varhaisperunan istutusta kokeillut Vehmas kertoo, ettei aikainen istutus ollut vaivansa väärti tilalla, jonka parinkymmenen aarin perunamaasta satoa saa vuodessa noin 1500 kiloa. –?Etelä-Suomen hiekkaisilla mailla on perunat jo kaupassa kun täällä ne saisi maahan. Koska rikkakasveja ei torjuta myrkyillä, täytyy perunavakoja mullata kasvukauden aikana. Tänä kesänä säät ovat ainakin toistaiseksi olleet perunanviljelylle otolliset. Anniina Korpela Hämeenlinna Varhaisperunakausi alkoi tänä vuonna erityisen varhain. Eihän viljelijä ole ikinä tyytyväinen säihin, Vehmas naurahtaa. Suomen varhaisperunasadosta noin 70 prosenttia kasvatetaan Varsinais-Suomessa. –?Kuluttajan valintahan se on. –?Toissakesä oli tosi märkä ja viime kesä oli tosi kuiva. Viljely sukutilalla hoituu vapaapäivinä. Jo ennen toukokuun loppua kotimaista varhaisperunaa oli tarjolla, ja perunamäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa kesäkuussa. KUVA: Riku Hasari. –?Uusi multa peittää rikkakasveja ja edesauttaa sitä, että itse viljelykasvi pääsee kasvamaan. –?Myyntikasvien viljelyvuosien välissä maahan tulee nurmea, millä saadaan kasvuenergiaa maahan. PELTOMÄEN tilalla perunat kylvettiin maahan vasta kesäkuun alussa. Sukutilansa puikoissa nyt pari vuotta ollut Antton Vehmas kertoo, että hänelle oli alusta asti selvää, että maata viljellään ilman lannoitteita. Autolla etelään tai länteen: vikingline.fi RUUHKATON PUNAINEN MOOTTORITIE. Etelämmässä varhaisperunaa kylvettiin todella aikaisin. Hämeen Sanomien ilmoittajaja tilaajapalvelu sekä Ilves Jakelu ovat suljettuina. Siinä ei ole oikein järkeä. klo 8–14 Juhannusaattona 21.6. Kaksi edellistä kesää olivat haastavampia. KESÄKUUTA 2019 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET SIELLÄ ILO SEILAA. Kotimaisen varhaisperunasadon ajankohdasta tiedotettiin hyvissä ajoin, ja useissa kaupoissa on ollut suomalaista varhaisperunaa tarjolla ulkomaisen perunan rinnalla. Varaa vikingline.fi tai soita 0600 41577 (2,01 €/vastattu puhelu + pvm./mpm.). Jokaisella tilalla sen viljely ei kuitenkaan kannata. Täällä oli vielä talvi siinä vaiheessa, sanoo hämeenlinnalaisen Peltomäen luomutilan isäntä Antton Vehmas. Ale on alkanut Hämeen Sanomien ilmoittajaja tilaajapalvelu sekä Ilves Jakelu palvelevat torstaina 20.6. Painettu lehti ei ilmesty pe 21.6., la 22.6
–. Sytyttäjä vastaa, jos metsäpalo pääsee grillistä leviämään – vaikka olisikin kyseessä toisen grilli. –. Kyselyyn saivat vastata sekä Hämeenlinnasta että Hämeenlinnaan pendelöivät. Nyt jopa 40 % (2016: 26 %) laski työmatkan ainakin osittain työajaksi. Asemanrannan alueen kehittyminen ja vuonna 2016 tehdyt junavuorojen vähennykset ovat pitäneet pendelöintiin liittyvät asiat keskustelussa. Ilman valvontaa tulta ei saa jättää, ja palojätteet on sammutettava vedellä. Pendelöintikysely: Etätyö on lisääntynyt Liikkumistapaa valittaessa tärkeimpiä perusteita ovat toimivat aikataulut ja helppous. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) johtavan asiantuntijan Kari Telarannan mukaan kiinteä ja hormilla varustettu pihagrilli voi olla riittävän paloturvallinen metsäpalovaroituksienkin aikana. HÄSA 6 Kyselyn tuloksia esitellään Hämeenlinnan pendelöintiraadin tilaisuudessa tiistaina 18. Näistä vastaajista noin 33 % olisi valmis maksamaan pysäköinnistä asemalla. Kokko on rakennettava palamattomalle alustalle, ja paikka on varmistettava tulen leviämisen varalta. Omalla autolla asemalle kulkevista vastaajista noin 33 % olisi valmis maksamaan pysäköinnistä asemalla. Myös hinta ja nopeus olivat selvästi merkittävämpiä kuin ympäristöystävällisyys, hyvät jatkoyhteydet ja tottumus valittuun kulkumuotoon. lahitapiola.fi/bonustavakuutuksista Juhlaan on aihetta, kun maksaa vakuutuksista vähemmän eikä enemmän. sijoja). Vastaava kysely on toteutettu myös vuosina 2014 ja 2016, jolloin vastaajamäärät olivat selvästi pienempiä. Muulloin kokon sytyttäjän on hyvä muistaa, että avotulen sytyttäminen vaatii aina maanomistajan luvan. AVOTULIKIELTO varoituksien aikana koskee myös omaa juhannuskokkoa. Vastaajista 221 kulkee Hämeenlinnassa linja-autotai rautatieasemalle omalla autolla. Kanta-Hämeessä on tällä hetkellä voimassa metsäpalovaroitus. KYSELYN tuloksista käy ilmi, että etätyön tekeminen on yleistynyt ja yhä useampi saa käyttää työmatkaa työajaksi. kesäkuuta klo 17.30–19.00 Raatihuoneen valtuustosalissa. Se on kuitenkin aina käyttäjän tapauskohtaisesti arvioitava, että onko leviämisvaaraa. Lisäksi LähiTapiolan vakuutuksista saa S-ryhmän Bonusta jopa 5 %. Tulosten perusteella pendelöijiin kuuluu paljon hyvätuloisia palkansaajia, sillä 43 % oli ilmoittanut vuosituloikseen vähintään 50?000 euroa. Esimerkiksi pallogrillistä tulee väkisin kipinöitä, kun sitä sytyttää ja avaa. Hämeenlinnasta pendelöiviä oli vastaajista 87 %. sijoja) ja helppous (31 % 1. Kyselyllä kartoitettiin maksuvalmiutta pysäköintiin uudessa parkkihallissa. –. KYSELYYN vastanneista 60 % oli naisia. Tällaisista on sovittu erikseen pelastuslaitoksen kanssa, ja siellä on myös riittävät turvajärjestelyt, Telaranta sanoo. Junalla ja bussilla Hämeenlinnasta lähteviltä tiedusteltiin myös kulkutapaa asemalle tai pysäkille. Eläkevakuutukset: Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Juhannuksena voi jäädä kokko sytyttämättä Metsäpalovaroituksia odotettavissa ainakin osaan maata Kerttu Heikura Helsinki Juhannusherkut voi saada grillattua, vaikka voimassa olisi metsäpalovaroitus. Liikuteltavat grillit, kuten kertakäyttöja pallogrillit tai hormittomat grillit, on hyvä jättää käyttämättä, kun varoituksia on voimassa. Ainakin maan eteläosissa on todennäköisesti juhannuksena alueita, joilla kokot jäävät polttamatta metsäpalovaroitusten takia. MAANANTAINA 17. Se on nimittäin iloinen asia, kun keskittämällä LähiTapiolaan saa paljon pienempiä laskuja ja säästöä vakuutusmaksuissa jopa 17 %. ASEMANRANNAN rakentamiseen liittyy kiinteästi parkkihallin rakentaminen alueen asukkaiden ja pendelöijien käyttöön. STT. Yleisölle tarkoitettuja kokkoja voidaan järjestää metsäpalovaroituksienkin aikana. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Kaisa Solinin mukaan epävakaisen sään takia on vielä aikaista sanoa, kuinka laajalle metsäpalovaroituksia annetaan Suomessa juhannuksena. Pyöräily asemalle on suositumpaa kesällä (22 %) kuin talvella (7 %), kun taas kävellen kuljetaan talvella (21 %) enemmän kuin kesällä (16 %). Hormi johtaa kipinät riittävän korkealle, eikä metsäpalon vaaraa synny niin helposti, Telaranta perustelee. Nyt kyselyyn haettiin kuitenkin vastauksia muiltakin kuin junalla pendelöiviltä. Tärkeimmiksi tekijöiksi liikkumisvalinnoissa nousivat toimivat aikataulut (32 % 1. Hämeen Sanomat Hämeenlinna Hämeenlinnan kaupungin toukokuussa toteuttamaan pendelöintikyselyyn vastasi 468 henkilöä. Säästöä se on isokin säästö. Metsäpalovaroituksen aikana Telarannan mukaan myös yleisillä, erikseen merkityillä grillipaikoilla voi ainakin periaatteessa valmistaa ruokaa. Vastaajissa olivat hyvin edustettuina kaikki työssäkäyvät ikäluokat, mutta erityisesti vastaajissa oli 30–50-vuotiaita. Kaikilta vastaajilta kysyttiin myös liikkumisvalintoihin vaikuttavia tekijöitä. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A7 UUTISET Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, LähiTapiola Varainhoito Oy. Kyselyssä vaihtoehdot sai järjestää tärkeysjärjestykseen. Osa siis käyttää säännöllisesti kahta tai useampaa kulkumuotoa. Vastaajista 30 % kulki pääosan matkastaan autolla, 80 % junalla ja 9 % bussilla. Vastaajista 63 % kulkee talvikaudella ja 56 % kesäkaudella autolla. –. Kun vuonna 2016 etätöitä teki päivittäin tai viikoittain 38 % vastaajista, niin nyt vastaava luku oli 53 % vastaajista
–?Salkku on mieluinen, ja se on arvokas ja tärkeä. Maanpuolustustahto on heikentynyt. Tätä on syytä pohtia samoin kun sitäkin, onko meillä tarvetta tällaiselle palvelukselle, Antti Kaikkonen sanoo. KESÄKUUTA 2019 A8 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Anita Simola Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on kantanut ministerin salkkua runsaan viikon. –?Vanhusten vaipat ja sotakoneet eivät ole vastakkain. HÄVITTÄJIEN LISÄKSI päätöksiä tehdään Laivue 2020 -hankkeesta. Onko jo aihetta huoleen. . . Hän pitää tärkeänä, että nykyisen kaltainen asevelvollisuuden pohja säilyy. Kaikki viisi hyvää vaihtoehtoa on edelleen mukana. Jos joitakin isompia muutoksia tehdään, niin se on ehkä seuraavan vaalikauden listalla. Varusmiehet haluaisivat rukata palvelukseen astumisen ajankohtia. Se ei ole ajassa paljon, mutta ministeri pudottelee vastauksia tottuneesti. –?Valmistelu on tehtävä huolellisesti, eli meidän on löydettävä kone, joka parhaiten palvelee tarpeitamme. MAANANTAINA 17. Sitä aletaan valmistella parlamentaarisesti työryhmässä. Ministeri ei arvioi, pääseekö hän samaan, mutta maiden puolustusyhteistyö on etulinjassa. –?Yhteistyön muodot täytyy selvittää tapauskohtaisesti. Niiden pitää olla sellaisia, jotka hyödyttävät molempia. Joko suosikkikone on löytynyt. Tarjouspyyntöjen pohjana on korvata 64 konetta. –?Jos vaan mahdun koneeseen.. –?Vastuu painaa, mutta ei kumaraan ja päätöksethän tehdään yhdessä. Isoja ostoja, painaako vastuu. VIIME KAUDELLA sinisten puolustusministeri Jussi Niinistö keskittyi valmiuden kehittämiseen. –?Määrä voi tarkentua prosessin edetessä, kun nähdään, mitä tarjotaan. Tällä vaalikaudella painopiste on hankinnoissa. –?Se tehdään kesäkuussa, ehkä jo nyt juhannusviikolla. –?Neuvotteluissa on muutamia avoimia kysymyksiä, mutta tämän vuoden puolella päästäneen eteenpäin. Komentajaputkessa on neljä nimeä. LM–HÄSA – Suhtaudun Suomen ja Ruotsin väliseen puolustusyhteistyöhön myönteisesti enkä aseta rajoja sille, mihin kaikkeen yhteistyö voi johtaa, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) toteaa. JOS HALLITUS istuu koko vaalikauden, se saa päättää Suomen seuraavat hävittäjät. Pitäisikö palveluksen suorittaneen saada verohelpotusta. KAIKKOSEN ENSIMMÄINEN merkittävä tehtävä on esitellä uuden puolustusvoimain komentajan nimitys. Palvelusmuoto täydentäisi nykyistä asepalvelusjärjestelmää. Kansalaispalvelus on hanke, jossa ei tapahdu äkkinäisiä liikkeitä. Aiotteko lentää Hornetin kyydissä niin kuin monet edeltäjänne. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic Antti Kaikkonen: ”Naisille ehkä kansalaispalvelus” . Puolustusministeri väläyttää kestoksi 2–3 kuukautta. –?Nykyisin hyvä osa ikäluokasta suorittaa asepalveluksen. Salkun painoarvo on lisääntynyt sitä mukaa, kun jännittyneisyys kansainvälisessä politiikassa on kasvanut. –?Ministeriö on hyvin johdettu, täällä on ollut helppo aloittaa. Se on Suomen puolustuksen yksi kulmakivi ja näin pitää olla jatkossakin. Alustavat tarjoukset on saatu ja tarkennetut tarjouspyynnöt lähtevät valmistajille ehkä jo syksyn aikana. MINISTERIN AJATUSMALLI lähtee siitä, että naisia ei pidä velvoittaa samankaltaiseen palvelukseen, jollainen on pakollinen miehille. Yksi voisi olla ilmavalvonnan tiivistäminen. Se ei ole enää mikään jäännössalkku. Se kuului posteihin, joita keskusta tavoitteli. Tämän kokoluokan aluksia ei ole ennen tehty Suomessa. –?Arvioni on, että tämä vaalikausi käytetään huolelliseen selvittelyyn. –?Nimeä ei saa minusta irti hohtimillakaan, ministeri naurahtaa. –?Ei ole ja parempi niin. –?Mutta ehkä voisimme naisten osalta selvittää, olisiko nykyistä järjestelmää täydentävä 2–3 kuukauden kansalaispalvelus jossakin muodossa hyvä. Kaikkosen mukaan merkittävimmät lainsäädännölliset hankkeet on tehty ja hyvä niin. Toivon, että palveluksen suorittaminen nähtäisiin ylipäätään myönteisenä. ”Menen Hornetiin, jos mahdun” Anita Simola Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) pitää valintaansa Kaartin kortteliin onnenpotkuna. VIELÄ MUUTAMIA vuosia sitten puolustusministerin salkkua ei pidetty kovin painavana. Sitä ei jätetä roikkumaan. Jos on, niin kyse on hienosäädöstä. HALLITUSOHJELMAAN ON kirjattu selvitys kansalaispalveluksesta. Hän on reservin kapteeni. –?Hanketta viedään eteenpäin ajatuksella, että laivat rakennetaan Suomessa. –?Suhtaudun siihen myönteisesti, enkä aseta rajoja sille, mihin kaikkeen yhteistyö voi johtaa. . –?Voidaanko löytää malli, joka hyödyttäisi puolustustamme. Nimitys jäi kevättalvella jumiin, kun Juha Sipilän (kesk.) hallitus erosi. Voiko niitä muuttaa. Kaikkonen korostaa, että muutosten taakse ei riitä vain hallitusrintama, vaan tarvitaan laajempi yhteisymmärrys. Asiat ovat hyvässä järjestyksessä, tuore ministeri sanoo. Maanpuolustuksen näkökulmasta ajat on suunniteltu niin, että maastoharjoitukset ja eri vuodenajat on otettu huomioon. KAIKKOSEN EDELTÄJÄ tapasi ruotsalaiskollegaansa yli 50 kertaa vaalikauden aikana. Kaikkosen ilmekään ei värähdä, kun hänelle yrittää syöttää ykköstai kakkossuosikin nimeä. –?On hienoa, että meillä on järjestelmä, joka sallii naisten asepalveluksen niille, jotka sitä haluavat. –?Jatkuvaa arviointia pitää toki tehdä, eli onko jossakin päivittämistarpeita. –?Tarvitsemme nykyisen kaltaisen reservin. –?Kauppa etenee niin, että lopullinen ratkaisu tehtäisiin 2021. Hävittäjille on olemassa erillisrahoitus. Ministeri tähdentää, että kansalaispalvelus on hyvä selvittää pohjia myöten. –?Tämä menee rahaministerin tontille. –?Asiaa on selvitetty jo aiemmin, eikä ole löytynyt perusteita muuttaa nykyisiä. Suomi on maantieteellisesti iso maa. Onko meillä siihen soveltuvia tehtäviä, ja onko siitä lisäarvoa yhteiskunnalle ja palveluksen suorittavalle, hän pohtii. –?Kansainvälisesti ajatellen se on edelleen vahva
EK on ilmoittanut lähtevänsä mukaan kolmikantaiseen työryhmään työllisyyden nostamiseksi 75 prosenttiin. Euroopan on oltava esimerkkinä, hän vastasi. –?Se on iso tavoite Suomen puheenjohtajakaudella, että EU:n ääni kuuluu entistä paremmin. Olisi yllätys, jos yllätyksiä ei tulisi. Tulevaisuus on meidän muokattavissa. Meidän on vahvistettava kotiamme. Työehtosopimusneuvotteluihin liittyvään lakko-oikeuteen EK ei esitä rajauksia. EHDOTUS LAKKO-OIKEUDEN rajaamisesta saa odotetun kriittisen vastaanoton työntekijäpuolelta. Suomi on kuusi kuukautta EU:n puheenjohtajamaa. –?Ihmisoikeudet ja demokratia vaikuttavat olevan perääntymässä. Brexit on painajaismainen, ja myös ilmastonmuutos ja maahanmuutto ovat haasteita. • Aamulla pääministeri Antti Rinne (sd.), perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Hallaaho, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola ja Helsingin Sanomien Berliininkirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen keskustelevat Suomesta eurooppalaisen turvallisuuden tekijänä. • Päätöskeskustelussa aiheena on ”Politiikan murros ja kestääkö demokratia sen”. LM–HÄSA EK: ”Kolmikanta lakko-oikeuden rajaamiseksi” Hallitusneuvotteluissa käyty vääntö lakko-oikeuden rajaamisesta ei johtanut hallitusohjelma kirjaukseen. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A9 UUTISET Jussi Orell, Ilkka Hemmilä Helsinki Elinkeinoelämän keskusliitto EK esittää yhä kolmikantaisen työryhmän perustamista lakko-oikeuden rajaamiseksi. Lakko-oikeuden rajaaminen oli EK:n kärkitavoitteita hallitusneuvotteluissa. Työllisyysja kasvusopimuksen piirissä oli yli 90 prosenttia palkansaajista. Myös Steinmeier oli sitä mieltä, että riitaisuus riivaa nykyisin EU:ta. EK:N JOHTAJA Ilkka Oksala sanoo, että järjestö haluaa rajoittaa oikeutta poliittisiin lakkoihin, nostaa laittomista lakoista määrättävien sakkojen suuruutta sekä kieltää suhteettoman suuriksi tulkittavat tukilakot. Näin kävi esimerkiksi viime syksynä irtisanomiskiistaan liittyneessä lakkojen sarjassa. Jos tiedostamme yhteiset asiat, on helpompi ratkaista erimielisyyksiä, Niinistö sanoi. –?On paljon erimielisyyttä ja syviä jakolinjoja. LM–HÄSA Presidentit patistavat EU:ta yhtenäisyyteen Presidentit Steinmeier ja Niinistö ovat toiveikkaita siitä, että EU:n eripuraisuus korjataan. –?Populistit eivät ole Suomessa puhuneet enää EU:n lakkauttamisen puolesta, Niinistö puhui. Vaatimusta lakko-oikeuden rajaamisesta EK ei aio Oksalan mukaan tuoda tähän neuvottelupöytään. –?Mitä tehdään käytännössä EU:n vision eteen, Tuomioja kysyi. –?Kun olimme kuultavana hallitusneuvotteluissa, totesimme, ettemme näe tarvetta uudistaa neuvotteluja työrauhajärjestelmää, Palola sanoo. –?Olemme pettyneitä siihen, ettei hallitus käynnistänyt työryhmää työrauhan parantamiseksi, vaikka se muuten viisaasti tavoittelee vakautta työmarkkinoilla. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ennemmin uudistaisi työmarkkinoiden neuvotteluja sopimusjärjestelmää ennen Juha Sipilän (kesk.) hallitusta neuvotellun työllisyysja kasvusopimuksen mukaisesti. Tankkerihyökkäykset on selvitettävä, Niinistö mietti. Saksan liittopresidentti toivoi, että Euroopassa osataan yhä tehdä yhdessä hyviä ratkaisuja. Olen kuitenkin optimisti. STTK ja SAK kertovat kuitenkin osallistuvansa keskusteluihin, jos sellaiset aloitetaan. Frank-Walter Steinmeier ja Sauli Niinistö haluavat, että EU vahvistaa yhtenäisyyttään. MYÖS STTK:N puheenjohtaja Antti Palola kertoo, ettei järjestö näe tarvetta tuonkaltaisen työryhmän perustamiseen. Pitää kerätä yhteen ne valtiot ja yhteiskunnat, jotka puolustavat kansainvälisiä sääntöjä. Olemme keskellä muutosprosessia. Niinistö kokee, että EU:n yhtenäisyyttä hajottavat nykyisin erityisesti brexit, unionin rahanjako ja maahanmuuttopolitiikka. Kyse on EK:n mukaan eri asioista eikä niitä haluta niputtaa yhteen. EK:n mukaan työryhmä voitaisiin perustaa irrallaan hallitusohjelman linjauksista. Lännen Median tietojen mukaan lakko-oikeutta käsiteltiin työelämäasioihin keskittyneen työryhmän lisäksi puheenjohtajien pöydässä. Keskustelemassa ovat ministeri Seppo Kääriäinen, professori Anu Kantola, Suomen Atlantti-Seuran puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari ja Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski.. Suomen Antti Rinteen (sd.) hallituksen on koottava Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella yhtenäisyyttä puolustavia tahoja, liittopresidentti linjasi. SUOMEN ENTINEN ulkoministeri, kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) ei jakanut keskustelussa liittopresidentin optimismia. –?Poliittisia lakkoja pitäisi rajoittaa muiden Pohjoismaiden tapaan, sillä näissä lakoissa maksajiksi joutuvat työnantajat. –?Meillä ei ole paljon keinoja muuttaa Venäjää. Hallinnot ovat paineen alla monista eri syistä. –?Emme näe poliittisia lakkoja sellaisena ongelmana, josta pitäisi erikseen panna työryhmää pystyyn, Eloranta kommentoi. –?Optimismi on presidentin ja poliitikon velvollisuus. On myös hyvä muistuttaa, miksi EU on meille tärkeä ja mikä olisi sitten sen vaihtoehto. • Kultarannassa käydään myös julkisuudelta suljettuja työryhmäkeskusteluja otsikoilla ”Kolme suurta ja Suomi”, ”Sisäinen turvallisuus” sekä ”Kestävä taloudellinen hyvinvointi”. Tämä oli Kultaranta-keskustelujen pääviesti, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Saksan liittopresidentti FrankWalter Steinmeier keskustelivat maanosan tulevaisuudesta. Vain yhdessä voidaan vastata globaaleihin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, Steinmeier sanoi. Presidentti tähdensi tätä, kun häneltä kysyttiin Lähi-idän öljytankkerihyökkäyksistä. –?Muut ovat olleet huolissaan myös Puolan ja Unkarin suunnasta. –?Visio tulevasta ei ole selvä. KUVA: Ville-Veikko Kaakinen TAUSTA Maanantaina puhutaan taas • Maanantaina Kultarannassa käydään useita ulkoja turvallispolitiikkaan sekä demokratiaan liittyviä keskusteluja. Venäjä ei katso Euroopasta esimerkkiä edistykselle, myös Kiina on etääntynyt ja on ennemmin taloudellinen kilpailija kuin yhteistyökumppani, hän sanoi. Kolmivuotisessa sopimuksessa sovittiin muun muassa palkankorotuksista. Laittomien lakkojen seuraukset (sakot) eivät ole suhteessa lakkojen aiheuttamiin vahinkoihin. STEINMEIER MUISTELI puheessaan kylmän sodan aikaa ja muun muassa presidentti Urho Kekkosta. Vaikea ennustettavuus on haaste EU:lle. MAANANTAINA 17. –?Nyt Euroopasta riippuu paljon, miten jatkamme Yhdysvaltojen kanssa. Steinmeierin mukaan on kerättävä yhteen kansainvälisiä sääntöjä puolustavat ja luoda toivoa. Puheenjohtajuus alkaa heinäkuun alussa. Pitäisi muistuttaa, miksi olemme yhdessä. Säilyykö maailmansotien seurauksena syntynyt vahva side. NIINISTÖ NOSTI hyvänä esimerkkinä esille sen, että EU-kritiikki on hieman laimentunut Suomessa. Noin 30 000 palkansaajaa osallistui Helsingin Rautatientorilla mielenosoitukseen hallituksen kaavailemia pakkolakeja vastaan syyskuussa 2015. ULKOPOLITIIKASSA EU:N pitäisi Steinmeierin mukaan ajatella suhteet uusiksi muihin valtioihin. Työrauhakysymykset olivat esillä hallitusneuvotteluissa, mutta hallitusohjelmaan ei tullut kirjausta lakko-oikeuden rajaamisesta. Keskeisin kysymys on, mitä meillä on yhä yhteistä. KUVA: Joel Maisalmi, arkisto ”Poliittisia lakkoja pitäisi rajoittaa muiden Pohjoismaiden tapaan, sillä näissä lakoissa maksajiksi joutuvat työnantajat.” ILKKA OKSALA EK:n johtaja Ossi Rajala Naantali Euroopan yhtenäisyys tarvitsee puolustajia. Aiemmin sunnuntaina pitämässään tiedotustilaisuudessa Niinistö painotti sitä, että EU:n äänen olisi kuuluttava kansainvälisesti vahvempana
FAKTA Lasten kohtalo • Isis-lapset ovat lapsia, jotka terroristijärjestö Islamilaiseen valtioon (Isis) liittyneet vanhemmat ovat vieneet mukanaan Syyriaan ja Irakiin tai lapsia, jotka ovat syntyneet vierastaistelijoille siellä oleskeluaikana. KESÄKUUTA 2019 A10 HÄMEEN SANOMAT ULKOMAAN UUTISET Katja Ihatsu Pariisi –?Erittäin herkkä aihe. Ranska on todennut, ettei se hyväksy kansalaistensa kuolemantuomioita. Media on uutisoinut ranskalaislapsista, jotka ovat esiintyneet terroristijärjestö Islamilaisen valtion (Isis) videoilla ja osallistuneet vankien teloittamiseen. Isisiin liittyneiden ranskalaisten oikeudenkäynnit hoidetaan Irakissa, jossa järjestöön kuuluminen on rikos. Vaikka enemmistö ranskalaisista vastustaa lasten palautuksia ja poliitikot myötäilevät mielipidettä, joitakin lapsia on tuotu maahan. Tanska ei aio antaa lapsille kansalaisuuttaan. Ranskan lisäksi Ruotsi on palauttanut lapsia, Norja valmistelee palautusta. Viime viikolla tuoduista 12 lapsesta vanhin on 10-vuotias. Human Rights Watch vetosi Ranskaan, jottei se ulkoistaisi oikeudenkäyntejä Irakiin, jossa syytetyillä on vaara joutua kidutetuiksi. Ranskalla on enemmän Isislapsia kuin millään toisella EUmaalla Syyriassa kurdien SDFjoukkojen ylläpitämillä leireillä. The New York Times kertoo, etttei oikeudenkäynneissä esitetty todisteita väkivaltarikoksista. MAANANTAINA 17. Sadoista lapsista kotimaahan on tullut tähän mennessä 17. Vaikka Ranskalla on EU-maista eniten vierastaistelijoiden lapsia Syyrian leireillä, se ei pidä kiirettä heidän kotiuttamisessaan. –?Meillä oli yksi tapaus, jossa Ranskassa oleva isoisä halusi palauttaa lapsenlapsensa Syyrian leiriltä, jossa lapsi oli ranskalaisen isoäitinsä kanssa. Ranska on tuonut lapsia kaksi kertaa: viime viikolla kymmenen orpoa ja kaksi lasta, joiden leirillä oleva äiti oli suostunut eroamaan lapsista. Yhdeksän ranskalaista on saanut kesä-toukokuussa Irakissa hirttotuomion kuulumisestaan Isisiin. Élysée-lähteen mukaan Ranska huolehtii siitä, että sen kansalaiset saavat oikeudenmukaisen kohtelun. Se tulkitsee sitä ulkoministeriön lähteen mukaan niin, ettei ole lapsen edun mukaista erottaa häntä huoltajasta, etenkään äidistä, ellei äiti suostu erottamiseen. RANSKA EI halua vierastaistelijoita takaisin. Suomella ei ole vielä asiaan kantaa. Nuoremman lapsen, 3-vuotiaan pojan, ranskalainen isä sai Irakissa hirttotuomion toukokuun lopussa. – Ranska huolehtii ensisijaisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevista lapsista eli orvoista, kertoo ulkoministeriön lähde Lännen Medialle. Lapsista noin 150 on alle 5-vuotiaita. . Seuraavana päivänä sisäministeriö tarkensi, että lasten palauttaminen ei ollut ajankohtaista. Osa heistä on valittanut Ranskan valtiosta YK:n lasten oikeuksien komitealle. Ranskan sisäministeri Christophe Castaner sanoi keväisessä BMF-televisiokanavan haastattelussa, ettei ole ”hänen tehtävänsä mennä hakemaan lapsia”. Tuomituilla on 30 päivän valitusoikeus, jota osa on Le Figaron mukaan jo käyttänyt. LM–HÄSA Syyrialaiset Isis-taistelijoiden vaimot lastasivat tavaroitaan auton kyytiin kesäkuun alussa Syyrian al-Holin leirillä, kun 800 syyrialaista oli saanut luvan lähteä leiriltä. • Ranskalaiset omaiset ja heidän asianajajansa arvioivat, että syyrialaisilla leireillä on noin sata ranskalaista naista ja kaksisataa lasta. Isisin tiedetään kouluttaneen sotilaikseen nuorimmillaan 8-vuotiaita lapsia. ”Ranska huolehtii ensisijaisesti haavoittuvimmassa asemassa olevista eli orvoista.” RANSKAN ULKOMINISTERIÖN VIRKAMIES. Maaliskuussa sisäministeriö arvioi ranskalaislapsia olevan Syyriassa ja Irakissa noin viisisataa. Maaliskuussa maahan tulivat ensimmäiset viisi orpoa. Osa heistä on aliravittuja ja heikossa kunnossa, kertoo Le Point. • Euroopan maat ovat suhtautuneet vierastaistelijoiden lapsiin eri tavoin. Näin lähteet Ranskan Élyséepalatsissa ja ulkoministeriössä kommentoivat heti ensimmäiseksi Lännen Median esittämää kysymystä ranskalaisten vierastaistelijoiden lasten kohtalosta. Vanhempiensa kanssa leirillä olevien lasten kohdalla Ranska nojaa kansainväliseen sopimukseen lasten oikeuksista. Lapsia pidetään Ranskassa turvallisuusuhkana, ja kaksi kolmesta ranskalaisesta vastustaa heidän palauttamistaan, kertoi Le Figaron teettämä mielipidetutkimus. Lapsia on satoja. –?Prosessissa ei selvitetä, mitä syytetyt todella tekivät, sanoi järjestön Irak-tutkija Belkis Wille lehdelle. The New York Times -lehden mukaan heidän joukossaan on yksi nainen. • Eniten lasten palautuksia ovat tehneet Kazakstan, Uzbekistan, Venäjä ja Kosovo, joista kolme jälkimmäistä ovat palauttaneet myös naisia. Koska isoäiti vastusti erottamista, asia jäi siihen, lähde kertoo. KUVA: Ahmed Mardnli / EPA Ranska ei halua erottaa Isis-lapsia äideistään . RANSKASSA VIIME vuosina tapahtuneet useat terrori-iskut tekevät vaikeasta asiasta vielä vaikeamman. ENITEN METELIÄ lasten puolesta pitävät heidän Ranskassa olevat perheenjäsenensä, jotka ovat vedonneet suoraan presidentti Emmanuel Macroniin asian kiirehtimiseksi
Lain pelätään johtavan myös toisinajattelijoiden luovutuksiin ja pilaavan Hongkongin maineen Aasian talouskeskuksena. Lamilta tiedusteltiin Reutersin mukaan viikonlopun aikana useasti, aikooko hän jättää tehtävänsä, mihin hän ei antanut suoraa vastausta. REUTERS Maarit Uber, Ida Kannisto Sadattuhannet mielenosoittajat vaativat karkotuslakialoitteesta luopumista ja hallintojohtaja Carrie Lamin eroa sunnuntaina Hongkongissa. SaudiArabian kruununprinssi kehotti kansainvälistä yhteisöä ottamaan asiassa ”ratkaisevan aseman”, mutta jatkoi, ettei maa halua sotaan Iranin kanssa. LM–HÄSA MARSSI ELÄINTEN PUOLESTA JULIEN WARNAND / EPA YHTEENOTTO MALISSA 20 BAMAKO. Yli 70 protestoijaa loukkaantui poliisin toiminnan seurauksena. Moni oli pukeutunut mustaan. Sen sijaan Lam pyysi kansaa antamaan hallitukselle toisen mahdollisuuden. LM–HÄSA Sadat tuhannet osoittivat mieltään mustissa asuissa Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lam esitti sunnuntaina anteeksipyynnön hänen eroaan vaativille ihmisille. Hän lupasi ottaa kritiikin vastaan nöyrästi ja tehdä parannuksia kansan palvelemiseksi. Sähköyhtiö Edesur Argentina kertoi Twitter-tilillään, että katko johtuu viasta sähkönsyöttöjärjestelmässä. Aiemmin Kiina on puoltanut esitystä vahvasti. Kiinan sensuuri on tehnyt kovaa työtä estääkseen Hongkongin protesteja koskevien uutisten leviämisen MannerKiinassa. Myös Saudi-Arabia syytti sunnuntaina iskuista Irania. Tarkoituksena oli hillitä siirtolaisten pakenemista kriisin kourissa olevasta Venezuelasta. Argentiinan energiaministeri Gustavo Lopetegui kertoi BBC:n mukaan, että vian korjaamiseen saattaa mennä useita tunteja. Perättömäksi epäillyn hätäpuhelun jälkeen kaksi virkailijaa lähti työtehtävälle. LM–HÄSA Miljoonat ilman sähköä EteläAmerikassa BUENOS AIRES. Poliisi joutui hyökkäyksen kohteeksi sunnuntaina Japanissa. Hänet löydettiin makaamasta poliisikopin edestä. Mielenosoittajat marssivat sunnuntaina useissa kaupungeissa eri puolilla maailmaa tavoitteenaan kiinnittää huomiota eläinten oikeuksiin. Liittoutuneet ranskalaiset ja malilaiset joukot tappoivat sunnuntaina 20 militanttia Pohjois-Malissa, jossa toimii islamistisia ääriryhmiä. LM–HÄSA Iran-syytökset syvenevät BRYSSEL. Lopeteguin mukaan sähkökatkon syy ei vielä sunnuntaina päivällä ollut varmistunut. Yhdysvallat on syyttänyt iskuista Irania. Yhdysvallat julkaisi perjantaina videon, joka sen mukaan todistaa, että Iranin vallankumouskaarti teki iskut. Tuolloin noin miljoona ihmistä kokoontui kaduille. Tuhannet ihmiset toivat mukanaan kukkia, kynttilöitä, viestejä ja muistoesineitä turmapaikalle, jossa mielenosoittaja putosi kerrostalon katolta lauantaina. Kiina ilmoitti lauantaina tukevansa Hongkongin päätöstä jättää lakiesitys pöydälle. Kolmas poliisi aikoi ilmeisesti lähteä avuksi heidän jälkeensä. SUNNUNTAINA ERI-IKÄISET hongkongilaiset vaativat kovaäänisesti hallintojohtaja Lamin eroa. MIELENOSOITUKSET OVAT jatkuneet itsehallintosaarella viime viikosta. Sähkökatkolla oli laajoja vaikutuksia, sillä se muun muassa seisautti Argentiinan junaliikenteen. Poliisia oli puukotettu rintaan useita kertoja ja hänen aseensa oli varastettu. Mielenosoittajat kuitenkin jatkoivat protestiaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Armeijan tiedottaja Colonel Diarran mukaan tapetut olivat terroristeja. He kyseenalaistavat voimakkaasti Lamin mahdollisuudet jatkaa kaupungin johdossa, sillä hän on menettänyt kaupunkilaisten luottamuksen. He vaativat teurastamojen sulkemista ja eläinten parempaa kohtelua. Sadat tuhannet hongkongilaiset pukeutuivat sunnuntain protestissa mustiin asuihin osoittaakseen kunnioitusta lauantaina kuolleelle mielenosoittajalle. Kahteen säiliöalukseen iskettiin torstaina Omaninlahdella, lähellä Hormuzinsalmea reitillä, joka on eräs maailman liikennöidyimmistä öljynkuljetusreiteistä. BBC:n mukaan Argentiina ja Uruguay olivat täysin vailla sähköä. Lähde kertoi myös, että muutama tunti ennen hyökkäystä iranilaiset olisivat havainneet Yhdysvaltojen lennokin ja ampuneet sitä ilmatorjuntaohjuksella, joka ei osunut lennokkiin. LAM ESITTI sunnuntai-iltana harvinaisen anteeksipyynnön hongkongilaisille. Hallitus toivoi, että ilmoitus olisi lopettanut tai vähintäänkin hillinnyt viime viikolla alkaneita protesteja. Valtava sähkökatko pimensi miljoonat kodit Etelä-Amerikassa varhain sunnuntaina. Maa kuitenkin ilmaisi sunnuntaina tukevansa edelleen hallintojohtaja Lamia. BRITANNIAN ULKOMINISTERI Jeremy Hunt sanoi sunnuntaina, että Britannia on ”lähes varma”, että Iran oli viime viikolla tapahtuneiden tankkeri-iskujen takana. Hongkongin hallitus ilmoitti lauantaina keskeyttävänsä karkotuslakialoitteen valmistelun. Protestit käynnisti karkotuslakialoite, joka mahdollistaisi rikoksista epäiltyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan ja vahvistaisi Kiinan vaikutusta Hongkongin erityishallintoalueella. Argentiinassa ja Uruguayssa asuu yhteensä noin 48 miljoonaa ihmistä. Kyse on Hongkongin väkivaltaisimmista protesteista vuosikymmeniin. Lakialoite otetaan todennäköisesti käsittelyyn myöhemmin. Kuva: Jerome Favre / EPA. MAANANTAINA 17. Mielenosoituksia järjestettiin Euroopan maiden lisäksi muun muassa Australiassa, Turkissa ja Kanadassa. Keskiviikkona poliisi käytti väkivaltaa keskikaupungille kokoontuneita mielenosoittajia vastaan. Hän ei kertonut, oliko lennokki havainnoinut varsinaista hyökkäystä. Moni turvautuikin nyt anomaan turvapaikkaa. Hänestä on tulossa protestiliikkeen symboli. REUTERS Poliisia puukotettiin Japanissa TOKIO. Tuhannet venezuelalaiset ylittivät Perun rajan sunnuntaina, vaikka maa oli juuri lauantaina asettanut uuden säännöksen, jonka mukaan Peruun saapuvilla siirtolaisilla on oltava mukanaan passi ja viisumi. Katko vaikutti myös paikoin ainakin Brasiliassa ja Paraguayssa. LM–HÄSA Tuhannet epätoivoiset pyrkivät Peruun LIMA. Iran on väittänyt Yhdysvaltojen sekä alueellisten kilpailijoidensa Saudi Arabian ja Arabiemiraattien ”lietsovan sotaa” syytöksillään ja kiistänyt, että sillä olisi minkäänlaista osaa tapahtuneeseen. Väkivalta Malissa on lisääntynyt vuoden 2012 jälkeen, jolloin maa ajautui sisällissotaan. Iskut ovat herättäneet pelkoa laajemmasta yhteenotosta alueella. Marssin alussa protestoijat kunnioittivat lauantaina menehtynyttä mielenosoittajaa minuutin hiljaisuudella. Joissain osissa Argentiinaa oli tarkoitus äänestää sunnuntaina paikallisvaaleissa. Hänen mukaansa amerikkalainen lennokki havaitsi iranilaisten veneiden lähestyvän tankkereita ennen iskua. Reuters kertoi, että erään paikalla olleen mukaan sunnuntain protesti oli suurempi kuin viikko sitten järjestetty ensimmäinen mielenosoitus. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A11 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut Ida Kannisto Ida Kannisto Nimetön yhdysvaltalainen viranomaislähde sanoi CNN:lle lauantaina, että Yhdysvalloilla olisi tietoa Iranin liikkeistä ennen hyökkäystä
Myös Pyrinnön suoritukseen mahtui pulmia, vaikka vaihtosijat eivät paljoa heilahdelleetkaan (21-9-6-1-1-1-3). Svenskin veljeksistä Jesper, Joakim, Viktor ja Emil suunnistivat ensimmäisen, neljännen, viidennen ja viimeisen osuuden. Vain kerran aiemmin Jukolan viestin historiassa voittoon on juossut neljä veljestä sisältävä seitsikko. Vaihtosijoitukset joukkueella olivat 4–3–2–3–2–2–1. . Koko joukkueesta vain kaksi asuu muualla kuin Borlängen kunnassa. – Ehkäpä yhdessä tekeminen onkin meidän menestyksen salaisuus, myhäili Jesper voittajien haastattelussa. Tämä joukkue on minulle kuin toinen perhe, summasi Howald Pyrinnön suoritusta. STORA TUNA suunnisti läpi koko viestin tarkasti ja kovaa. Ero säilyikin maaliin saakka. MAANANTAINA 17. Voittajajoukkue juoksi kokoonpanolla Jesper Svensk, Henrik Johannesson, Olle Kalered, Joakim Svensk, Viktor Svensk, Anton Sjökvist ja Emil Svensk. Eroa jäi 19 sekuntia. 28-vuotias Joakim on vanhin ja Viktor nuorin, 18-vuotias. Voittoa keski-iältään nuori joukkue metsästää jälleen ensi vuonna Napapiiri-Jukolassa. Ankkuriosuudelle kärkikolmikko lähti seitsemän sekunnin sisällä Tampereen Pyrinnön johdolla. STORA TUNAN joukkue tulee Falunin läheltä ja joukkueessa suunnistaa peräti neljä veljestä. sija petraantui nyt kolmanneksi, mutta niin kovin lähellä olisi ollut himoittu Jukola-voittokin. Vain Viktor Svenskille tuli viidennellä osuudella noin kahden minuutin virhe. HÄSA Ruotsalainen Stora Tuna OK löysi 71. TAMPEREEN PYRINNÖN juoksijat olivat maalissa tyytyväisiä tulokseensa. Ankkuri, sveitsiläinen Florian Howald, joutui luovuttamaan johtopaikkansa muille. Sveitsiläisankkuri Matthias Kyburtz sortui tekemään sen verran virheitä, ettei pystynyt taistelemaan voitosta. Joukkueessa suunnistivat Otto Simosas, Severi Kymäläinen, Elias Kuukka, Johan Runesson, Mikko Eerola, Aleksi Niemi ja Florian Howald. Runesson on kertonut suunnistavansa enää tämän kauden Pyrinnössä, minkä jälkeen palaa Ruotsin Lidingöön. Maalissa olin aluksi pettynyt, kun tajusin lopputuloksen, mutta olen kuitenkin erittäin tyytyväinen joukkueen suoritukseen. KESÄKUUTA 2019 A12 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. – Olen hyvässä kunnossa ja fyysisesti tuntui hyvältä. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi MAANANTAINA 17. Reitin alkupuolella huomasin, että muut taisivat tehdä virheen, mutta tein itsekin pieniä virheitä loppumatkalla, kertasi Emil Svensk suoritustaan maalissa. – Rikoin alkumatkalla kompassini, mutta onneksi oli varakompassi mukana. Oslon kupeesta tulevan IL Tyrvingin viestinviejien suorituksiin sisältyi huomattavasti enemmän virheitä useammallakin osuudella, vaikka vaihtosijoitukset olivat kuitenkin koko ajan kärjen tuntumassa (44-2-1-2-3-3-2). KUVA: Antti Harkko ”Yhdessä tekeminen on menestyksem me salaisuus”. Norjalaisseura IL Tyrving suunnisti toiseksi vajaan kahden minuutin erolla voittajiin. SUUNNISTUS Anniina Paronen Kangasala Ruotsalainen Stora Tuna OK:n Emil Svensk ankkuroi seuransa ensimmäisen Jukola-voiton Kangasalla varhain sunnuntaiaamuna. Hän on edustanut jo vuosikausia Pyrintöä ja olisi mieluusti tuonut seuralle voiton. Ruotsalainen Stora Tuna OK juhli ensimmäistä Jukola-voittoaan. Suoritukseni kuitenkin häiriintyi siitä. KANTA-HÄMEEN joukkueiden paremmuus ratkesi aivan viime metreillä, kun Hauhon Sisun Viljo Oripelto pystyi jättämään Hämeenlinnan Suunnistajat taakseen. Lopullisen ratkaisun teki Stora Tunan ankkuri Emil Svensk, kun hän alkoi neljän kilometrin jälkeen heiluttaa tahtipuikkoa ja seitsemän kilometrin kohdalla johti jo kahdella minuutilla. Paras suomalaisjoukkue oli kolmanneksi sijoittunut Tampereen Pyrintö. KESÄKUUTA 2019 . Viimevuotinen 14. Jukolan viestin rastit nopeiten. Joukkueen vaihtosijat olivat huonoimmillaankin neljäs, mikä osoittaa läpi yön juostavassa viestissä, että suoritus on ollut tasaisen virheetön. Hauhon Sisun loppusijoitus oli 171 ja HlS oli 173. Seurakaverukset harjoittelevat yhdessä useita kertoja viikossa
Nautin joka hetkestä. Kisan voittajaksi nousi espanjalainen Daniel Sordo, ja Teemu Suninen kipusi toiseksi. Määtän sopimus yltää kauden 2021–2022 loppuun. Sunnuntaina oli vaikea ajaa varmistellen ja siksi tuli virheitä. Oli niin upea seurata nuoren lahjakkaan pojan tekemistä. Hän pelasi 60 runkosarjaottelua ja yhden pudotuspeliottelun. Virolaistähti Ott Tänak oli ajelemassa selvään voittoon, kunnes auto singahti teknisen ohjausongelman takia hänen käsistään pientareelle. Chicago kertoi pelaajakaupasta Twitterissä. Sunisen vierellä kartturina istui ensimmäistä kertaa kokenut Jarmo Lehtinen. Lopputuloksissa pieksämäkeläinen löytyi seitsemänneltä sijalta kolme minuuttia kärjen takaa. MM-kausi jatkuu Suomessa elokuun alussa. Hän on juhlinut Stanley Cupin mestaruutta kahdesti Pittsburghin paidassa 2016 ja 2017. KUVA: Antti Harkko ”Yhdessä tekeminen on menestyksem me salaisuus” FAKTA Kangasala-Jukola numeroina • 71. Tilanne näyttää hyvältä. STT Tekninen vika ohjauksessa paiskasi Ott Tänakin Sardinian rallissa tienposkeen ja dramaattisesti kärjestä viidenneksi AUTOURHEILU Aki Hietavala Alghero Toyotan rallitalli menetti voiton Sardinian MM-rallin viimeisellä erikoiskokeella. – Positiivinen asia on se, että olemme maalissa. Voitto oli Sordon pitkän uran toinen, ja Suninen ylsi uransa parhaaseen sijoitukseen. Ei saada ehjää kisaa aikaiseksi, eikä tunnu kyyti riittävän muutenkaan, Lappi kuittasi. Päättyneellä kaudella Määttä kärsi olkapäävammasta. Lapin kisa meni perjantaina pilalle rengasrikon ja teknisen vian vuoksi. Vastineeksi Pittsburgh saa hyökkääjä Dominik Kahunin ja viidennen kierroksen varausvuoron tämän kesän varaustilaisuuteen. Seuraava haaste on säilyttää tämä taso, MM-sarjassa viidenneksi noussut jokelalainen jatkoi. Ei tästä muuta jäänyt käteen. KUVA: Reporter Images ”Sunnuntaina oli vaikea ajaa varmistellen ja siksi tuli virheitä. Fordilla ajava Suninen jäi 13,7 sekuntia voitosta. Palkintosija oli hänelle uran toinen ja kauden ensimmäinen. –?Uran paras sijoitus on kova juttu. MAANANTAINA 17. Varmasti historiamme pahin juttu. STT Suninen kurvaili Sardiniassa uransa parhaaseen sijoitukseen Teemu Suninen luukutti Fordinsa Sardinian MM-rallin toiselle tilalle. TOYOTAN Jari-Matti Latvala oli jälleen voittovauhdissa, mutta perjantain keskeytys pilasi haaveet kääntää kausi vihdoin nousuun. Siitä se soppa sitten syntyy, Latvala pyöritteli. Näin hyvin ei ole ennen ajettu. Vauhtia on ja kilpailukykyä, mutta kaikki muut asiat ovat menneet mönkään. Kolmanneksi nousi Hyundain Andreas Mikkelsen. –?Ei sitä oikein voinut uskoa todeksi. Jäi aikaa keskittyä omaan tekemiseen, kun ei tarvinnut toimia lastenvahtina, Lehtinen hehkutti. Olen tehnyt virheitä, mutta on ollut myös teknistä vikaa. Kaikkea voi tapahtua, mutta tämä menee ihan ykköseksi, Toyotan tallipomo Tommi Mäkinen siunaili viime hetkien draamaa. Yhteistyö nuoren suomalaisen kanssa alkoi liki täydellisesti. – Tämä on ollut tosi surkea vuosi. Nämä autot ovat ihan kamalia ajettavia, kun mennään hiljaa.” TEEMU SUNINEN. KESÄKUUTA 2019 Ruotsalainen Stora Tuna OK löysi 71. Citroenin Esapekka Lapin heikko jakso ei ota loppuakseen. – Jyväskylä oli viime vuonna avainasemassa ja se on nytkin valtavan tärkeä kisa, tietyllä tavalla vedenjakaja, Latvala myönsi. Jukolan viestin rastit nopeiten. Kisan päättäneeltä Power Stage -pätkältä Latvala sai lohdukseen kaksi MM-pistettä. Jyväskylän ralli on Latvalalle ja Lapille huipputärkeä, jos he mielivät WRC-autoon myös ensi vuonna. Kaikkiaan Määttä, 24, on pelannut kuudella NHL-kaudella 362 runkosarjaottelua, joissa hän on tehnyt 107 tehopistettä. –?Poika ajoi hienosti. Nämä autot ovat ihan kamalia ajettavia, kun mennään hiljaa, Suninen tunnusti. Tänak hukkasi seikkailussa toista minuuttia ja tipahti viidenneksi. Jukolan viesti • Jukolan viestin yhteispituus 73,7 km • La klo 23.00 – su klo 6.15 • 1964 joukkuetta, 13 748 suunnistajaa • 2269 talkoolaista • Yhteensä väkeä noin 45 000 • 70 ha vuokrattuja maa-alueita • 400 wc-yksikköä • 396 sotilastelttaa • 1309 majoituspaikkaa 10 m x 10 m • 305 tuulisuojatelttapaikkaa 5 m x 6 m • 130 tietokonetta Olli Määtän ura jatkuu Chicagossa Suomalaispuolustaja Olli Määttä siirtyy Chicago Blackhawksiin Pittsburgh Penguinsista. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A13 URHEILU MAANANTAINA 17. –?Tuli tärkeitä pisteitä sekä minulle että tiimille
Tilanteessa ei ollut osallisena muita kilpailijoita. –. OTTELUN PUHUTTAVIN asia oli kuitenkin pelinjohdossa tapahtunut yllättävä muutos. Jatkamme ensi viikolla neuvotteluja ja mietimme millaisiin ratkaisuihin päädymme. KUVA: Esko Tuovinen, arkisto Janakkalan Janan alkukausi naisten Ykköspesiksessä on ollut vaikea. – Alkuviikon aikana teemme päätöksiä, seuraavat harjoitukset ovat keskiviikkona. Tärkein velvollisuutemme on turvata yleisön turvallisuus, Backman muistutti. Janan seuraava ottelu pelataan Pöytyällä 25. Salmi kokee Jana-johdon poikkeuksellisen ratkaisun olevan seurausta heikoista tuloksista ja joukkueen antamasta epäluottamuslauseesta. HÄSA Pelinjohtajadraamaa Janassa – Salmi sivuun Janakkalan Janan pelinjohtajana toiminut Jani Salmi ei ollut enää joukkueen mukana kotiottelussa Kajaania vastaan. Mutta onko yhdestä ottelusta syrjään siirretyllä pelinjohtajalla enää mahdollisuutta palata pelinjohtoon – vai onko kyse vain lopun alusta. Lopullisesti asiasta päättivät kilpailijat sunnuntaiaamun ajajakokouksessa. – Todennäköisesti huono menestyminen on päällimmäinen syy ja sitten ei luoteta joko minuun tai itseensä. –. MAANANTAINA 17. Englantilainen Vernon Cottle kuoli vuoden 1964 kilpailussa, skotlantilainen John Taylor 1982 ja katsoja vuoden 1986 tapahtumassa. Lintulan mukaan vaihtoehtoja on kaksi, joko kausi jatketaan loppuun todennäköisesti Mika Järvinen pelinjohtajana tai sitten hierotaan sopua vielä Salmen kanssa. –. – Pelaajat ja seurajohto ovat antaneet epäluottamuslauseen ja työt ovat nyt todennäköisesti loppuneet. –. Silloin olen varmaankin väärässä paikassa. Tapaturma ei aiheutunut radan turvallisuuspuutteesta, ja Moottoriliitto antoi luvan ajaa sunnuntaina, Imatranajojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Sami Backman taustoitti kilpailupäätöstä. Riski on olemassa, mutta kuljettajat ovat itse tehneet päätöksen ajaa näillä vaarallisimmilla radoilla eli moottoriradoilla. Sveitsiläinen kilvanajaja Mathias Gnägi, 32, sai surmansa sadekelissä ajetun Superbike-luokan lähdön kuudennella kierroksella lauantaina. En tarkkaan tiedä mikä tilanne on – seurajohdolta ei ole tullut mitään viestiä siitä, että sopimus olisi loppunut, Salmi kommentoi. Järjestäjät saivat sen ansiosta luvan jatkaa kilpailuja, ja osanottajat päättivät aamukokouksessa ajaa myös sunnuntain lähdöt. Jos sitä ei siedä, silloin ei pidä ryhtyä järjestäjäksi. Tappio naisten Ykköspesiksen lohko A:n jumbojoukkueelle tuli tällä kertaa Kajaanin Pallokerhon kynsissä jaksoin 0–2 (2–4, 5–6). LINTULAN MUKAAN päätöksen taustalla oli se, että joukkuetta haluttiin herätellä tahmean alkukauden jälkeen. KESÄKUUTA 2019 A14 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Jana matkaa edelleen naisten Ykköspesiksessä ilman voittoja – tällä kertaa tappio tuli ilman syrjään siirrettyä pelinjohtaja Jani Salmea. – Ilmettä pitää saada paremmaksi ja keskenämme tulimme tällaiseen johtopäätökseen. Järjestäjät kävivät tapauksen läpi Moottoriliiton kanssa lauantai-iltana. – Ei nyt vielä lopullisesti, mutta kokeilimme tällaista muutosta. Lintula kuitenkin sanoo, että Salmen sopimusta ei ole sanottu irti – ainakaan vielä toistaiseksi. – En tiedä olenko valmis tulemaankaan takaisin, jos epäluottamuslause tulee joukkueelta. Janakkalan Janan pelinjohtaja Jani Salmi oli siirretty sivuun ja tilalle oli nostettu kakkospelinjohtaja Mika Järvinen. Ilmeisesti vielä neuvotellaan tulevaisuudesta, mutta todennäköisesti pestiä Janakkalassa minulla ei enää käytännössä ole, Salmi toteaa. kesäkuuta. Poliisi ja tutkijalautakunta jatkavat Gnägin onnettomuuden tutkintaa. Janakkalan Janan ykköspesisjoukkueen manageri Joni Lintulan mukaan joukkueelle kerrottiin Kajaani-ottelun aattona lauantai-iltana päätöksestä siirtää Salmi dramaattisesti sivuun. Kuljettaja ajoi ulos radan suoralla osuudella. STT. LAUANTAIN ONNETTOMUUS on neljäs kuolemaan johtanut tapaus Imatranajojen historiassa. Esimerkkinä tästä on vaikka Mansaaren kilpailu, Backman viittasi brittikilpailuun, jossa on kuollut yli 250 ajajaa 1907–2019. ”Työt ovat todennäköisesti nyt loppuneet.” JANI SALMI SYRJÄÄN SIIRRETTY Jani Salmi oli Kansanpuiston kentällä paikalla katsomassa ottelua, mutta hän näkee jatkon tällä hetkellä vaikeaksi. Järjestäjän tulee silloin järjestää kilpailu, Backman jatkoi. PESÄPALLO JANA–KAJAANI 0–2 Samuel Savolainen Janakkala Kansanpuiston kentällä nähtiin alkukaudella tutuksi tullut lopputulos Janakkalan Janan ykköspesisjoukkueen osalta – kauden avausvoitto jäi kauden seitsemännessäkin ottelussa edelleen haaveeksi. Ajajien riskin järjestäjä joutuu hyväksymään. Sitten seuraavaan peliin menemme sillä pelinjohdolla, jolla menemme loppukauden, Lintula kertoi. Tilanne on vielä auki, Lintula sanoi. Katsojan kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen Imatranajoja ei ajettu 1987– 2015. Järjestäjän kannalta päätös oli yksinkertainen, kun ajajat halusivat kilpailla. KUVA: Tomi Vesaharju Ajajat tahtoivat jatkaa kilpailua Imatranajoissa Kuolemaan johtaneen onnettomuuden alustavassa tutkinnassa ei havaittu turvallisuuspuutteita. MOOTTORIPYÖRÄILY Pasi Rein Imatra Imatranajojen järjestelyissä tai turvatoimissa ei havaittu puutteita lauantaina Superbike-luokan kilpailussa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen tehdyissä ensimmäisissä tutkimuksissa
Paukun juniorimäärän lisääntyminen on tuonut esiin perinteisen seuratyön ongelman. KOLMEN kantahämäläisen seuran yhteistyön tarkoituksena on saada jollain aikavälillä joukkue myös miesten kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle eli suomensarjaan, jolloin alueella olisi joukkue kolmella eri tasolla. –?Kolmella miesten joukkueella pelataan tällä hetkellä. HÄSA Pullerilla pelataan tänä kesänä miesten maakuntasarjaa Lammin Lujan väreissä. Luja pelasi kauden neljä ensimmäistä vieraskentällä ja otti avausottelussaan voiton Hyvinkään Tahkon kolmosjoukkueesta. Kolmen seuran välillä on aikanaan käyty kovia paikallisvääntöjä eri sarjatasoilla, mutta se ei ole haitannut yhteiselon aloittamista. Se ei kuitenkaan riittänyt jaksovoittoon, vaan Espoo nousi viimeisessä vuorossaan 7–2-tappioasemasta 8–7-voittoon ja nappasi samalla yhden sarjapisteen. Nuoremmat Fja Gjuniorit puolestaan pääsevät tänä kesänä pelaamaan niin sanottua junnusuperia, jossa joukkueessa on seitsemän pelaajaa. Miesten joukkue on pelannut ykköspesistä ja Hyvinkään Tahkon superpesisjoukkueen kanssa tehdyn yhteistyön aikana Hämeensaaressa pelasi lopulta komean pääsarjaurankin tehneitä pelaajia. MAANANTAINA 17. Seuran omista miehistä kovimmat urat tekivät suomenmestaruudenkin Tahkossa vuonna 2007 voittanut seitsenkertainen Itä–Länsi-pelaaja Valtteri Ketonen ja nelinkertainen SMmitalisti ja 11 kertaa arvo-ottelussa pelannut Sami Joukainen. Yritämme rakentaa pohjia rauhassa, Mantila sanoo. –?Välillä on naisten ja välillä miesten pesäpallo nosteessa. Maakuntasarja tarjoaa hyviä pelejä C-pojista eteenpäin ja nuoremmat pääsevät haistelemaan miesten sarjojen tunnelmaa aluesarjassa. Espoo teki supervuorossa omalla sisävuorollaan yhden juoksun, mutta Luja kuittasi nopeasti tasoihin ja pääsi lopulta juhlimaan voittoa, kun Timo Niemi-Nikkola onnistui kotiutuksessaan. . ”Mahdollisuuksia on, jos vain haluamme saada miespesäpalloa ylöspäin.” MIKAEL MANTILA. Juniorijoukkueita on useampi ja miesten toimintaa on saatu elvytettyä. Naiset pelasivat parhaimmillaan kauden ajan superpesistä Hämeensaaren sinisellä laguunilla, mutta tällä hetkellä seuran riveissä ei pelata naisten pelejä lainkaan. –?Olemme toimineet jo niin paljon muutenkin yhteistyössä, ettei sellaista henkeä ollut lainkaan. Oli yhteinen näkemys, että näin tiivis yhteistyö aloitetaan. Kolmen seuran symbioosi pelaa miesten maakuntasarjaa Lammin Lujan nimellä, mutta pelimahdollisuuksia on myös Paukun ja Lujan nimellä pelaavissa aluesarjajoukkueissa. Luja voitti avausjakson niukasti 3–2 ja repäisi toisen jakson avausvuorossa taululle 7–0-numerot. Joukkue jatkaa maakuntasarjan pelejään kohtaamalla kotiottelussa lauantaina 29. –?On vielä auki, olemmeko valmiita suomensarjaan ensi vuonna vai joskus myöhemmin. MIESTEN JA NAISTEN pesäpalloilun tila esimerkiksi Hämeenlinnan Paukussa on ollut aaltoliikettä. Heitä tarvitaan lisää, kokenut pesäpallomies sanoo. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A15 URHEILU Kotiavaus lipsahti supervuoroon Joonas Lainesalo Hämeenlinna Lammin Lujan maakuntasarjakauden kotiavauksen kaikki sarjapisteet näyttivät jo jäävän kotijoukkueella, mutta Espoon Pesis teki Pullerin pesäpallokentällä melkoisen nousun supervuoroon. Hämeenlinnan Paukku, Lammin Luja ja Janakkalan Jana haluavat yhdessä tarjota pelimahdollisuuden monella miesten sarjatasolla. KUVA: Tomi Vesaharju Yhteistyöllä pelipaikkoja pelaajapolulle . Tarkoituksena on, että pojat pääsevät Dja C-pojista ylöspäin pelaamaan myös miesten pelejä, kertoo Mikael Mantila Hämeenlinnan Paukusta. PESÄPALLO Joonas Lainesalo Hämeenlinna Hämeenlinnan Paukun, Janakkalan Janan ja Lammin Lujan tämän kauden alussa syntynyt pesäpalloyhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin. Siitä on jo pitkä aika, kun näiden seurojen välillä on taisteltu paikallispelejä, Mantila muistuttaa. Seurat ovat onnistuneet tavoitteessaan hyvin, sillä Paukun junioreita on jo esiintynyt sekä alueettä maakuntasarjajoukkueiden peleissä. Meillä on Paukun puolella hyvin poikajunioreita ja joukkue jokaisessa ikäluokassa C-poikiin asti. –?Kapeikko on nyt vetäjäpuolella. kesäkuuta Vihdin Pallon. En sano, että miesten pesis on vielä hirmuisessa nousussa, mutta pilkahduksia siitä on näkyvissä. Kolmesta muusta ottelusta se napsi kaksi pistettä kahdella jaksovoitolla. Mahdollisuuksia on, jos vain haluamme saada miespesäpalloa ylöspäin, Mantila uskoo
Kilpailun toiseksi heitti Kiinan Zhao Qinggang tuloksella 83,84. AMPUMAURHEILU Marco Björkskog Loppi Ala-Hämeen Ampujat järjestivät onnistuneet valtakunnalliset skeetin GP-kilpailut viikonloppuna Lopen ampumaurheilukeskuksessa. Hämeenlinnalaispelaajat Tuuli Enkkilä (Ilves) ja Katariina Kosola (HFA Märsky) pelasivat Suomen alle 18-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueessa, joka kohtasi Nastolassa kaksoismaaottelussa Itävallan. –?Sako-Franchi GP:ä olemme järjestäneet vuodesta 2013 alkaen. Ensi vuodelle tavoittelemme taas SM-kilpailuiden järjestämistä, Suni kertoi. Olli Koivunen kannusti Tango Vangin johtoon, mutta loppusuoralla tilaa löytänyt Joker Photo kiri loppumetrit terävimmin. Joker Photon voitosta varsin kokematon ohjastaja Kimi Pesonen otti kaiken irti ja uransa viidennen voiton ajanut Pesonen tuuletti maalissa railakkaasti. Pelit olivat tasaisia, Enkkilä summasi. HÄSA. Kallioinen kilpailukausi jatkuu seuraavaksi heinäkuun alussa MM-kisoissa Italiassa. Jilian Laxille loppu oli helppoa ja voitto irtosi ajalla 28,9/2100m. Peruskilpailun paras oli Tommi Takanen 122/125 osumalla. Ruuna on noussut hyvään kuntoon. Sunnuntain finaalissa voiton tähtäsi Lahden Ampumaseuran Tommi Takanen ennen kotiradallaan ampunutta Eetu Kallioista. Hopeaa tuli, voittoa tavoiteltiin. - Juoksu meni meidän kannalta kuin elokuvissa. – Seurajoukkueessa alkukausi on mennyt itseltäni ihan hyvin, mutta tuloksellisesti joukkueella ei ole mennyt sillä tavalla kuin olisimme toivoneet. Lopulta Takanen onnistui kukistamaan Kallioisen. Tämä on aina iso ponnistus, mutta meillä puitteet ovat kunnossa ja jäsenistö on aktiivista. KESÄKUUTA 2019 A16 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Jilian Lax suomenhevosten ykkönen Riihimäen raveissa Teemu Okkolinin ohjastama Jilian Lax (2) ja Antti Teivainen Annan (5) taistelivat tiukasti suomenhevosten kovimman lähdön voitosta Riihimäen raveissa. Aino Aalto urakoi neljä mitalia eli voitot T13-korkeudessa (163) ja T14-keihäässä (400g) ennätyksellään 43,06 sekä hopeat T13-pituudessa ennätyksellään 501 ja kuulassa (12,45). Kaveri oli tänään parempi, loppilainen totesi. –?Tämä oli tämän päivän kunto. SAKO-FRANCHI GP-kilpailuihin osallistui viikonlopun aikana 90 ampujaa eri puolelta Suomea. Myös Kosola oli molemmissa otteluissa avauskokoonpanossa ja Enkkilän tavoin hän oli aiemmin keväällä mukana myös vuotta vanhemman ikäluokan EM-jatkokarsinnassa. Annanin, Jilian Laxin ja Eetu Rolsin kohtaaminen päättyi lopulta Jilian Laxin helppoon voittoon. Antti Ruuskanen avasi keihäskisakautensa väkevästi. Seurakaveri Timi Kallioniemi odottaa omaa vuoroaan. LÄMMINVERISTEN kovimmassa lähdössä Anssi Nurmisen Northern Trick näytti loppukaarteessa karkaavan voittoon, mutta kaarteen puolivälissä tamma hyppäsi laukalle ja menetti pelin. Riihimäen Kiskon Ruth Toivola otti voitot T11-kuulassa, keihäässä ja korkeudessa. MAANANTAINA 17. Ala-Hämeen Ampujien vahvasta nuorisotyöstä saatiin näyttö yleisen sarjan peruskilpailussa. Hämeenlinnan Tarmon juniorit menestyivät hyvin Lahdessa kolmipäiväisissä 9–17-vuotiaiden Youth Athletic Gamesissa, joka on kesän suurin juniorien yleisurheilutapahtuma. –. Finaalissa Takanen osui 57 kiekkoon, kun Kallioinen rikkoi 56 kiekkoa. KUVA: Marco Björkskog RAVIURHEILU Marco Björkskog Riihimäki Riihimäen kesäravien mielenkiintoisin lähtö oli suomenhevosten voltti, jossa kolme nousevaa hevosta lähti taistelemaan voitosta. Lisäksi tänne on helppo tulla harjoittelemaan, kun radat ovat hyviä ja harjoittelu on mahdollista varsin isolla aikaikkunalla, Suni taustoitti. Seurajoukkueessa olemme pelanneet Helsingin P15-Ykköstä ja poikia vastaan pelatut kovatempoiset ja fyysiset pelit ovat kehittäneet joukkueen ja yksilöiden peliä eteenpäin, vaikka tuloksellisesti alkukausi on ollut huono, Kosola kertoi. Viimeisenä parina finaalissa voitosta taistelivat maajoukkueeseen kuuluvat Takanen ja Kallioinen. Antti Teivaisen ajokki irtosi johtopaikalta ylivoimaiseen voittoon ajalla 15,3a. Myös Suni oli onnellinen AlaHämeen Ampujien nuorien ampujien vahvasta panoksesta. Teemu Okkolin oli lähtökiihdytyksessä terävänä ja Jilian Lax nappasi keulapaikan. Tulos on kauden kotimainen kärkitulos ja rikkoo myös Dohan MM-kisojen tulosrajan. Huumorin kanssa on ollut aiemmin sanomista, mutta nyt se tulee hyvin perille. –. Alkukauden parhaat heitot on tarkoitus heittää Kalevan kisoissa, Ruuskanen kommentoi Ilta-Sanomille. Antti Teivainen kierrätti Annanin Jilian Laxin rinnalle. Pituuden karsinnassa hän venytti ennätyksensä 470 ja oli finaalissa neljäs (457). Ennätyksillään Venla Mennala heitti T10-keihään ykköseksi (22,78) ja kiri 1000 metrillä kolmanneksi (3.31,18). HÄSA Enkkilä ja Kosola maaotteluissa NASTOLA. Iiris Veijola kiskaisi T15-kiekossa uuden ennätyksensä 42,77 ja otti voiton. Tästä tulee hyvä kilpahevonen tulevaisuudessa, Okkolin vakuutti. FINAALIN PUDOTUSPELISSÄ Lindfors ja Kallioniemi tippuivat ensimmäisinä. Jo 800 metriä ennen maalia Jilian Lax ja Annan painelivat karkuun muulta porukalta. Kallioinen oli kilpailun jälkeen pettynyt kakkostilaan, mutta antoi rehdisti kunniaa Takaselle. Olli yritti ajaa alta pois, mutta pääsimme puseroon kiinni ja kun käänsin ulos, niin tunsin, että ruuna puristaa Tango Vangista ohi, Kimi Pesonen iloitsi. Ala-Hämeen Ampujista sarjojensa voittoon ampuivat Niko Sulkonen (Y17) ja Tero Kallioinen (Y50). Enkkilä pelasi molemmissa otteluissa täydet minuutit. Janakkalan Janasta Maija Harju voitti T11-1000 metrin kävelyn ajalla 5.34,94. Eetu Rols juoksi takamatkalta joukon perällä, mutta oriin ravi oli koko ajan hapuilevaa. KUVA: Marco Björkskog Ala-Hämeen Ampujien Eetu Kallioinen jäi kotiradallaan hopealle Sako-Franchi GP:ssa. M17-100 metrillä Eino Vuori eteni 40 juoksijan alkueristä finaaliin, jossa hän kiri kolmanneksi ajalla 11,24. Seurajoukkueessa hän pelaa Ilveksen naisten liigajoukkueessa. Erika Juselius ylsi myös kahteen kultaan voittamalla T12-60 metrin aidat ennätyksellään ja ikäluokan kärkiajalla 9,85 sekä korkeuden (149). HÄSA Tarmon junioreille menestystä LAHTI. HÄSA Savikiekkoja ammuttiin säpäleiksi GP-kisoissa Lopella Ala-Hämeen Ampujien Eetu Kallioinen valmistautuu suoritukseensa Sako-Franchi GP:n finaalissa. Harjoittelun taso on kuitenkin ollut laadukasta ja pelimme kehittyy koko ajan. Loppusuoralla Teivainen hyökkäsi uudestaan ja Annan tuli vielä halukkaasti Jilian Laxin rinnalle voittotaistoon, mutta Annanin laukka vesitti toiveet toivosta. Ruuskanen, 35, voitti Raaseporin kisojen keihäskilpailun tuloksella 85,15, joka syntyi viimeisellä heittokierroksella. Ravien vakuuttavin voittoja oli Midsummer Love. Kuulassa hän työnsi pronssille (12,13) ja Vilma Kerälä kuudenneksi (11,36). Lisäksi tulos on 35-vuotiaiden SE. AlaHämeen Ampujien nuorista Eetu Kallioisen lisäksi kuuden ampujan loppukilpailuun selvitti tiensä Timi Kallioniemi ja Niklas Lindfors. Molempien kuulakaaret olivat myös uusia ennätyksiä. –?Menestys on ruokkinut tekemistä ja harjoituksissa kova keskinäinen kilpailu vie kaikkia eteenpäin. –?MM-kilpailut on yksi kesän päätähtäimistä EM-kilpailuiden ja maailmancupin ohella. Voittoaika oli 15,0/2100m. Syksyn EM-karsintoihin valmistautuva 2001-syntyneiden suomalaisryhmä otti voitot lukemin 2–1 ja 1–0. HÄSA Ruuskanen kiskaisi avauskisassan 85,15 RAASEPORI. Ala-Hämeen Ampujien puheenjohtaja Timo Suni oli tyytyväinen viikonlopun antiin. Takakaarteessa Jilian Lax näytti karkaavan Annanilta, mutta Teivainen käänsi Annanin Jilian Laxin sen perään. – Pääsimme hyvin testaamaan joukkueen tämänhetkistä tasoa. Nyt on muutama viikko aikaa valmistua ja harjoitella kisoihin, Kallioinen totesi. Vanhimmassa ikäluokassa Joonatan Veijola voitti M17korkeuden ikäluokan kauden kärkituloksella 191, jolla oma ennätys koheni sentillä. Tarmolaisten mitalijuhlat täydensivät joukkuekilpailut, joista hopeaa saivat Aino Aalto ja Emilia Rättö T13-kuulassa sekä kaksi pronssia Tuomas Rättö ja Eeti Hänninen P13-pituudessa ja korkeudessa. – Maaottelut olivat kehittäviä jatkoa ajatellen, sillä pääsimme harjoittelemaan joukkueen taktisia asioita
Sivuvaunut (10): 1) Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen Suomi, LCR-Yamaha 21.27,179, 2) Timo Kallio/Jere Nuppola Suomi, LCR-Kawasaki –16,118, 3) Estelle Leblond/Frank Claeys Ranska, Suzuki –59,552. 20.00 Monaco-Angers. Jalkapallo NAISTEN MM-KILPAILUT E-lohko: Valenciennes, Ranska: Hollanti–Kamerun 3–1 (1–1) Grenoble: Kanada–Uusi-Seelanti 2–0 (0–0) Hollanti 2 2 4– 1 6 Kanada 2 2 3– 6 Kamerun 2 2 1– 4 Uusi-Seelanti 2 2 0– 3 Seuraavat ottelut 20.6. Alajärvi–Kitee, Sotkamo–Kankaanpää. 17.00 Paraguay–Qatar. 6. J1-junioriluokka: 1) Roni Kytönen Suomi, Husqvarna 54.30,69, 2) Andrea Verona Italia, TM –36,83, 3) Antoine Magain Belgia, KTM –47,50. Hämeen Sanomien RASTIT hsrastit.info rastilippu.fi w w w .r is u. 21.00 Jalkapallon naisten maaottelu: FIN–ISL. kierros. 6. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A17 URHEILU Hämeen Sanomien Kuntorastit ISOKORKEE , Loppi Tiistaina 18.6. 16.05 MotoGP: Katalonian osakilpailu. VIASAT JÄÄKIEKKO 15.00, 17.05, 20.20, 23.20 Pittsburgh Penguins–San Jose Sharks. 6. 14.00 Nashville Predators–Dallas Stars. Seuraavat ottelut: 16. C MORE SPORT 1 13.00 (s) ATP Tennis: Halle. 23.55 La Ligan nousukarsinnat: Albacete–Mallorca. 19.00 Boston Bruins–Toronto Maple Leafs. Nurmo–Oulunsalo, Siilinjärvi–Kajaani, Ylivieska–Vaasa. 6. Yleisöä: 2 110. 6. 6. 00.00 Calgary Flames–Colorado Avalanche. 06.00, 11.35, 02.30 Melonta–maailmancup Iso-Britannia, Iso-Britannia. 15.00 U.S. VIASAT URHEILU 15.00 Päätöspäivä. Moottoripyöräily IMATRA 55. 22.00 Fulham–Arsenal. Autourheilu ALGHERO, ITALIA Rallin MM-sarjan 8/14 kilpailu, Sardinian ralli: Lopputulokset 19/19 erikoiskokeen jälkeen: 1) Dani Sordo Espanja, Hyundai 3.32.27,2, 2) Teemu Suninen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford jäljessä 13,7 sekuntia, 3) Andreas Mikkelsen Norja, Hyundai –32,6, 4) Elfyn Evans Britannia, Ford –33,5, 5) Ott Tänak Viro, Toyota –1.30,1, 6) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –2.06,7, 7) Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Citroen –2.59,6, 8) Kris Meeke Britannia, Toyota –4.40,1, 9) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Skoda –8.24,6, 10) Jan Kopecky Tshekki, Skoda –8.49,2, ...19) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Toyota –20.36,0 (sr), ...33) Sebastien Ogier Ranska, Citroen –1.22.58,5 (sr), ...Juho Hänninen/Tomi Tuominen Suomi, Toyota jättivät viimeisen erikoiskokeen ajamatta. C MORE MAX 13.30 Moto3: Katalonian osakilpailu. MM-tilanne: 1) Marquez 140 pistettä, 2) Andrea Dovizioso Italia, Ducati 103, 3) Rins 101, 4) Petrucci 98, 5) Valentino Rossi Italia, Yamaha 72, 6) Miller 53. Joukkuekilpailu: 1) OSU III 350 (SE) (Patrik Nummela, Sara Nummela, Juho Mäkelä), 2) OSU II 338 (Jukka Laakso, Vili Kopra, Simo Köylinen), 3) SSG 334 (Mirka Kyyrönen, VeliMatti Matikainen, Jukka Takala). 6. MM-sarjan tilanne: 1) Tänak 150 pistettä, 2) Ogier 146, 3) Neuville 143, 4) Evans 78, 5) Suninen/Salminen 62, 6) Meeke 60, 7) Mikkelsen 56, 8) Sordo 52, 9) Latvala/Anttila 40, 10) Lappi/Ferm 40, ...12) Rovanperä/Halttunen 12. Triokilpailu päättyy maanantaina. 6. ETELÄ-AMERIKAN MESTARUUSTURNAUS, COPA AMERICA Lohko A: Venezuela–Peru 0–0 Lohko B: Argentiina–Kolumbia 0–2 (0–0) 71. MAANANTAINA 17. 20-vuotiaat miehet: 1) Kenert Karu Viro 110/1+40, 2) Juho Mäkelä OSU 119 (sivuaa SE:tä)+37, 3) Teemu Ruutana LäSA 113+29. MyPa–TPS, AC Kajaani–MuSa, Jaro–EIF, TPV–Haka, 20. MM-tilanne: 1) Marquez 111, 2) Lüthi 104, 3) Navarro 89, 4) Lorenzo Baldassarri Italia, Flexbox 88, 5) Marcel Schrötter Saksa, Dynavolt 73. Määttä ja Aulu ratkaisivat mestaruuden ensimmäisellä jatkoväylällä. AC Oulu–AC Kajaani, MyPa–Jaro, MuSa–TPV, 28. 21.00 Washington Capitals–Carolina Hurricanes. TV-URHEILU Ampumaurheilu ORIMATTILA Kv. Uruguay–Ecuador. 14.00 Brighton–West Ham. Hendrik Helmke 1–0, 45+1. MIESTEN YKKÖNEN EIF–AC Oulu 0–3 (0–1) TPV–KTP 1–0 (0–0) Jaro–AC Kajaani 1–1 (0–1) Haka 9 7 2 21– 5 23 TPS 9 6 1 2 13– 7 19 AC Oulu 9 4 3 2 9– 2 15 Jaro 9 2 5 2 13– 12 11 KTP 9 3 2 4 14– 17 11 MuSa 9 3 2 4 10– 17 11 EIF 9 3 1 5 15– 16 10 TPV 9 2 4 3 6– 9 10 AC Kajaani 9 1 3 5 7– 12 6 MyPa 9 1 3 5 7– 18 6 Seuraavat ottelut: 19. VPS–KuPS, 18. Duvan Zapata 0–2. trap-kilpailut: Miehet: 1) Veli-Matti Matikainen SSG peruskilpailu114/pudotusammunta 12+finaali 45, 2) Timo Nissilä RMY 118+42, 3) Simo Ruusunen OSU 117/1+33, 4) Simo Köylinen OSU 116+27, 5) Tomi Hämäläinen KMY 117/0+21, 6) Mika Myllylä P-HA 115+17. Alba Berliini–Bayern München, 23. Golf PEBBLE BEACH, KALIFORNIA Miesten kauden 3/4 major-turnaus, Yhdysvaltain avoin, palkintoarvo 12,5 miljoonaa dollaria: Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 71: 202 lyöntiä (11 alle parin): Gary Woodland USA 68+65+69, 203 (–10): Justin Rose Englanti 65+70+68, 206 (–7): Brooks Koepka USA 69+69+68, Chez Reavie USA 68+70+68, Louis Oosthuizen Etelä-Afrikka 66+70+70, 207 (–6): Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 68+69+70, 208 (–5): Matt Kuchar USA 69+69+70, Chesson Hadley USA 68+70+70. Valencic 1–3. F-lohko: Nizza, Ranska: Ruotsi–Thaimaa 5–1 (3–0) Pariisi: USA–Chile 3–0 (3–0) USA 2 2 16– 6 Ruotsi 2 2 7– 1 6 Chile 2 2 0– 52 Thaimaa 2 2 1– 18 Jäljellä olevat ottelut: 20. VIASAT GOLF 11.00, 23.00, 01.00 Live from U.S. 00.50 MM Trial: Japani. Open. kesäkuuta alkaviin neljännesvälieriin. AC Oulu– KTP, 24. 13.15, 16.45, 22.00, 05.00 Autourheilu– World Endurance Championships Le Mans, Ranska. 20.30 Timanttiliiga: Rabat. 6. Open–4. Bayern München–Alba Berliini. Käsipallo BREST, VALKO-VENÄJÄ Miesten EM-karsinta, lohko 5: Valko-Venäjä–Suomi 40–15 (20–8) Suomi jäi lohkossa voitoitta. MIESTEN LIIGA KPV–Inter 1–3 (1–1) 17. 06.00, 11.45, 18.00, 02.00 Motocross–MM-sarja Latvia. Roger Martinez 0–1, 86. 01.50 (s) Japani–Chile. KTP–Haka, 25. 09.45 Jousiammunta–MM-kisat Hollanti, Alankomaat. klo 16.30-18.30 40 V. EUROSPORT 2 05.00 Jousiammunta–MM-kisat Hollanti, Alankomaat. Moto3: 1) Marcos Ramirez Espanja, Honda 38.36,156, 2) Aron Canet Espanja, KTM –0,119, 3) Celestino Vietti Italia, KTM –0,146. Keilailu MÜNCHEN Miesten EM-kilpailut: Triokilpailun tilanne 2/4 erän jälkeen, 3x3 sarjaa: 1) Hollanti 1 954 pistettä (Mark Jacobs, Jord van Weeren, Jeffrey van de Wakker), 2) Suomi II 1 939 (Tomas Käyhkö 649, Jesse Ahokas 603, Niko Oksanen 687), 3) Italia 1 924 (Tommaso Radi, Marco Parapini, Erik Davolio), 4) Tanska II 1 899, ...28) Suomi I 1 742 (Juuso Rikkola 567, Pyry Puharinen 606, Teemu Putkisto 569). OSU:n voittotulos sivuaa vuodelta 1994 olevaa SE-tulosta. 08.00, 15.45, 04.00 Pyöräily–Critérium du Dauphiné, Ranska. 18.00 Uruguay–Ecuador. NAISTEN SUPERPESIS Jyväskylä–Hyvinkää 2–0 (12–0, 9–0) Kempele–Rauma 1–0 (2–0, 3–3) Mynämäki–PesäYsit 1–0 (7–4, 7–7) Lapua 11 8 3 107– 30 30 Jyväskylä 11 6 4 1 131– 30 26 Pori 10 7 1 1 1 86– 38 24 Seinäjoki 10 5 1 4 65– 63 16 Hyvinkää 11 1 5 3 2 57– 78 16 Tampere 10 4 1 5 60– 47 14 Rauma 12 1 5 1 5 59– 71 14 Kempele 10 1 2 1 6 42– 61 8 PesäYsit 11 3 2 6 56– 95 8 Mynämäki 11 1 2 8 53– 113 4 Lappajärvi 11 1 10 31– 121 2 Seuraava ottelu: 17. HJK–Honka, 25. Filip Valencic 1–2, 66. Ruotsi–USA, Thaimaa–Chile. Inter 12 6 2 4 23– 16 20 Ilves 10 5 4 1 9– 4 19 HJK 12 4 6 2 13– 14 18 Honka 10 5 2 3 15– 12 17 SJK 11 4 5 2 11– 9 17 KuPS 11 4 4 3 15– 15 16 IFK Mariehamn 10 4 2 4 16– 11 14 FC Lahti 10 3 5 2 11– 9 14 HIFK 10 2 5 3 9– 9 11 RoPS 11 3 2 6 7– 13 11 VPS 10 6 4 8– 12 6 KPV 11 1 3 7 7– 20 6 Seuraavat ottelut: 17. 18.50 (s), 22.00, 00.05 Miekkailu–EM-kisat Saksa. 6. RUUTU 18.00 (s) Lappajärvi–Jyväskylä. Paraguay–Qatar, 17. Koripallo SAKSAN MIESTEN BUNDESLIIGA Loppuottelu 1/5 (mestariksi kolmella voitolla): Bayern München–Alba Berliini 74–70 (36–36) Bayern München johtaa voitoin 1–0. Pesäpallo MIESTEN SUPERPESIS Kankaanpää–Joensuu 1–2 (7–3, 1–2, 1–4) Kitee–Koskenkorva 2–1 (3–2, 2–3, 0–0, 7–5) Kouvola–Siilinjärvi 2–0 (9–1, 7–2) Raahe–Imatra 1–0 (4–4, 7–6) Vimpeli–Seinäjoki 2–1 (4–6, 5–4, 4–2) Kouvola 12 8 3 1 127– 74 31 Vimpeli 12 7 4 1 158– 64 29 Hyvinkää 13 9 4 109– 69 27 Sotkamo 10 7 3 113– 45 27 Joensuu 12 4 3 2 3 115– 75 20 Kitee 12 1 5 1 5 86– 107 14 Seinäjoki 12 2 2 3 5 93– 94 13 Raahe 11 2 3 6 61– 84 12 Kempele 11 1 3 3 4 71– 90 12 Kankaanpää 12 5 2 5 80– 94 12 Imatra 13 1 3 2 7 84– 133 11 Koskenkorva 12 3 5 4 73– 105 11 Siilinjärvi 12 3 2 7 44– 106 8 Alajärvi 12 1 3 8 53– 127 6 Seuraavat ottelut: 18. 11.00 New York Islanders– Pittsburgh Penguins. 6. Inter–VPS, Honka–RoPS, KuPS–FC Lahti, IFK Mariehamn–HJK, Ilves–KPV. 10.45, 20.00 Pyöräily–Unkarin ympäriajo Unkari. VIASAT FOTBOLL 12.00 Werder Bremen-Hertha Berlin. 6. oma maali 1–1, 64. TULOSPÖRSSI. Alkukilpailun neljä parasta pääsee välieriin. 22.00 Jääkiekon MM: Norja–Latvia. Hollanti–Kanada ja Kamerun–Uusi-Seelanti. 6. BARCELONA Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan 7/19 kilpailu: MotoGP: 1) Marc Marquez Espanja, Honda 40.31,175, 2) Fabio Quartararo Ranska, Yamaha –2,660, 3) Danilo Petrucci Italia, Ducati –4,537, 4) Alex Rins Espanja, Suzuki –6,602, 5) Jack Miller Australia, Ducati –6,870, 6) Joan Mir Espanja, Suzuki –7,040. 16.00 San Jose Sharks–Vegas Golden Knights. 18.30 (s) VPS–KuPS. Tallien MM-pisteet: 1) Hyundai 242, 2) Toyota 198, 3) Citroen 170, 4) Ford 152. Imatranajot, IRRC-sarjan 2/6 kilpailut, 2. VIASAT SPORT 14.30 2. MM-tilanne: 1) Alex Salvini Italia 109 pistettä, 2) Larrieu 104, 3) Charlier 104,...6) Remes 90. TPS–EIF. Erotuomari: Atte Jussila. SERRES, KREIKKA Enduron MM-sarjan 4/7 kilpailuviikonloppu, 2. C MORE SPORT 2 14.00 (s) ATP Tennis: Queen’s Club. 08.00, 10.30, 14.15 (s), 17.00, 05.00 Autourheilu–World Endurance Championships Le Mans, Ranska. MIESTEN YKKÖSPESIS Kannus–Laukaa 2–1 (3–4, 5–3, 0–0, 3–0) Kuopio–Ulvila 2–1 (3–5, 9–6, 3–2) Oulu–Pöytyä 2–1 (1–2, 8–0, 0–0, 2–1) Ylivieska–Hamina 0–2 (4–7, 4–5) NAISTEN YKKÖSPESIS Espoo–Kankaanpää 2–1 (5–0, 1–4, 0–0, 4–3) Hämeenkyrö–Siilinjärvi 0–2 (4–6, 0–2) Jalasjärvi–Roihu 2–0 (8–6, 7–2) Janakkala–Kajaani 0–2 (2–4, 5–6) Pori–Joensuu 2–1 (2–4, 4–3, 1–0) Pöytyä–Ylivieska 1–0 (11–9, 5–5) Lohko A: Pöytyä 9 4 4 1 112– 60 21 Roihu 10 4 3 2 1 109– 62 20 Jalasjärvi 10 4 2 1 3 95– 89 17 Pori 9 1 5 2 1 81– 76 15 Espoo 10 1 4 2 3 81– 78 13 Hämeenkyrö 9 1 3 2 3 67– 76 11 Kankaanpää 9 1 2 3 3 72– 83 10 Janakkala 8 1 7 30– 92 1 Lohko B: Joensuu 9 6 1 2 115– 34 22 Siilinjärvi 9 4 2 2 1 75– 53 18 Kajaani 9 4 2 1 2 86– 89 17 Oulunsalo 9 4 2 3 97– 80 16 Tyrnävä 10 2 3 1 4 79– 90 13 Vaasa 10 1 2 2 5 65– 88 9 Nurmo 9 1 8 63– 115 3 Ylivieska 9 1 8 63– 125 3 Seuraavat ottelut: 19. Lappajärvi–Jyväskylä. päivä: E2: 1) Christophe Charlier Ranska, Honda 58.52,53, 2) Loic Larrieu Ranska, TM –5,19 jäljessä, 3) Eero Remes Suomi, Yamaha –46,65. Seuraavat ottelut: 19. Kuuden lohkon kaksi parasta ja neljä parasta lohkokolmosta etenee 22. 12.00 Meijer LPGA Classic–4. HIFK– SJK, FC Lahti–RoPS, 19. 6. päivä: Supersport (10 kierrosta): 1) Matthieu Lagrive Ranska, Yamaha 19.38,241, 2) Sami Penna Suomi, Triumph jäljessä 3,191 sekuntia, 3) Pauli Pekkanen Suomi, Triumph –3,219. Joukkueen ampujista kukaan ei ollut syntynyt vielä vuonna 1994. EUROSPORT 1 05.00, 12.20, 04.00 Pyöräily–Unkarin ympäriajo Unkari. 00.00 IMSA Sportscar Championship–Round 4. 19.00 (s) Ravit: Toto4. 6. Ottelu oli päävalmentaja Kaj Kekin viimeinen Suomen peräsimessä. 20-vuotiaat naiset: 1) Sara Nummela OSU 119 (SE)+35, 2) Viivi Zerenoglu P-HA 85+29, 3) Silja Nieminen MKMS 88+22. 6. 07.00, 09.30, 13.15, 22.55, 01.30 Pyöräily–Critérium du Dauphiné, Ranska. fi OPASTUS: Tie 54, Loppi kk risteys KARTTA: Isokorkee, Loppi 1:5 000 / 2017 MAKSUT: Kertamaksu 6€ Liikuntaseteli + 2€ Kulttuuriseteli + 1€ Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi EMIT-ajanotto (kortteja vuokrataan 1€) B uf fa Sp rin tti YLE TV2 18.40 FIFAn jalkapallon naisten MM: CHN–ESP. VIASAT HOCKEY 09.00 Tampa Bay Lightning–Columbus Blue Jackets. MM-tilanne: 1) Canet 103, 2) Lorenzo Dalla Porta Italia, Honda 80, 3) Niccolo Antonelli Italia, Honda 75. Muut luokat: ICGP (10): 1) Ian Simpson Britannia, Yamaha 22.35,579, 2) Jean Paul Lecointe Ranska, Yamaha –19,203, 3) Peter Linden Ruotsi, Yamaha –34,820, ...8) Pasi Huomanen Suomi, Yamaha –2,13,985. 21.45 FIFAn jalkapallon naisten MM: NGA–FRA. kierros. VIASAT JALKAPALLO 15.00, 20.55 Uruguay–Ecuador. Moto2: 1) Alex Marquez Espanja, Marc VDS 38.25,678, 2) Thomas Lüthi Sveitsi, Dynavolt –1,989, 3) Jorge Navarro Espanja, HDR –2,532, 4) Augusto Fernandez Espanja, Flexbox –3,802, 5) Enea Bastianini Italia, Italtrans –7,472, 6) Luca Marini Italia, SKY –13,996,...11) Brad Binder Etelä-Afrikka, Ajo –20,930, 15) Jorge Martin Espanja, Ajo –27,132. päivä: Langnau. 23.00 Kalliohypyt–World Series, Italia. Superbike (10): 1) Davey Todd Britannia, BMW 18.49,128, 2) Danny Webb Britannia, BMW –0,165, 3) Erno Kostamo Suomi, BMW –2,846. Naiset: 1) Marika Salmi OSU 106+44 (sivuaa finaalin SE:tä), 2) Satu Mäkelä-Nummela OSU 111+42, 3) Noora Antikainen OSU 112+33, 4) Satu Pylkkänen OSU 97+28, 5) Mopsi Veromaa SSG 114+23, 6) Aili Popp Viro 93+20. 14.50 Moto2: Katalonian osakilpailu. Frisbeegolf OULU Sekaparien SM-kilpailut: Lopputulokset, 54 reikää, par 60: 1) Hannele Määttä/Jarmo Aulu Tomoottajat Disc Golf, Kankaanpää 183 (+3), 2) Sonja Laine/Lauri Lehtinen Jyväskylän Liitokiekkoilijat 183 (+3), 3) Tinja Väisänen/Väinö Mäkelä Puskaputtaajat, Laukaa 187 (+7). 00.00 Bolton– Blackburn. MM-tilanne: 1) Verona 157, 2) Theophilo Espinasse Ranska, Sherco 126, 3) Kytönen 91,...14) Emil Helander Suomi 13. 21.00, 00.45 Miekkailu–EM-kisat Saksa. 6. 09.00, 14.15, 00.00 Melonta–maailmancup Iso-Britannia
lähtö, lv 2600 m: 1) Hashtag/Pasi Tikkala 17,9a (6,31), 2) Pt's Silly Billy 18,5a (3,5).3) Stonecapes Payman 18,6a (3,55).4) Cash On Go 18,7a x (11,0).poissa: 5. Toto (2-1-4): 4,54 1,80-2,89-5,12 18,83. 5 000 m: 1) Ilona Välimäki UudKK 17.53,65. Kuula: 1) Senja Mäkitörmä VarpVi 15,90, 2) Eveliina Rouvali KuopRei 15,44. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 12, 13, 15, 18, 19, 20, 21, 23, 27, 31, 32, 34, 36, 47, 48, 49, 57, 61, 68, 69 Kunkkunumero: 23 Sunnuntai 16. Toto4 pelivaihto 46 519,40 e, voitto-osuus 108,96 e Pelivaihto 180 971,80 e, yleisöä 1 611 GÄVLE E3-karsinta, tammat, 2140m, 1. 100 maj (+2,4 m/s): 1) Emma Hyvärinen TuUL 13,94. E3-karsinta, tammat, 2140m, 1. Korkeus: 1) Heta Tuuri LahdA 187, 2) Linda Sandblom HangöIK 184, 3) Viivi Voutilainen TuUL 178. Toto4 voitto-osuus: 16,02. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Game Of Live/ Esa Holopainen 16,5a (4,57), 2) Callela Everest 16,5a (12,41).3) Speak Of The Devil 16,5a (10,14).4) Zingaro Dei Venti 17,0a (2,85).poissa: 1, 12. Toto (9-11-5): 9,92 3,48-3,301,84 43,16. palk. Tuuli on enimmäkseen heikkoa. KESÄKUUTA 2019 A18 HÄMEEN SANOMAT URHEILU 26 27 27 26 26 26 27 26 27 Sää on monin paikoin aurinkoinen ja poutainen, maan länsija pohjoisosassa tulee kuitenkin iltapäivällä ja illalla paikoin sadekuuroja. 1. Päiväarvonta Oikeat numerot: 4, 7, 8, 9, 14, 22, 26, 27, 28, 30, 36, 37, 39, 40, 45, 47, 54, 55, 61, 64 Kunkkunumero: 14 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 9, 11, 18, 19, 27, 30, 34, 37, 40, 46, 47, 50, 52, 53, 56, 58, 60, 63, 64, 70 Kunkkunumero: 27 TOTO4-RAVI Sunnuntai 16.06. Toto (5-7-9): 5,48 2,83-3,09-9,06 15,29. 33) Hiisirasti –51.06, 36) MS Parma –51.14, 39) Tampereen Pyrintö 2 –52.57, 44) Koovee 2 –56.51, 45) Vehkalehden Veikot –58.18, 48) Helsingin Suunnistajat 2 –1.04.54. miljoona kruunua, 1) Propulsion/Örjan Kihlström (valmentaja Daniel Reden) 11,7a, 2) Makethemark/ Ulf Ohlsson (Petri Salmela), 3) Muscle Hustle. Oikeat numerot: 8, 19, 23, 26, 35, 36, 38 Lisänumero: 40 Plusnumero: 16 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 2 284,26 e, 5 oikein 59,32 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 11 421,30 e, 5 oikein 296,60 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e LAUANTAI-JOKERI Lauantai 15. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m Wahlstén Tie Tähtiin 2019: 1) Highscore Luca/Olli-Pekka Holopainen 16,1a (9,92), 2) War Child 16,8a (15,24).3) Vex Ant Hope 17,1a (5,57).4) Wargame 17,5a (35,56). Yleisurheilu RAASPORI Kansalliset kilpailut: Miehet: 200 m (+2,0 m/s): 1) Viljami Kaasalainen JyväskKU 21,34 (kkk), 2) Tuukka Huuskola EsboIF 21,66, 3) Willem Kajander BorgåAk 21,80. 3 11 13 20 22 21 20 23 23 25 24 25 27 16 13 11 19 18 23 24 24 25 26 23 26 6 6 7 8 8 7 5 11 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna 19 Riihimäki 20 Forssa 19 27 27 27 20 20 20 13 14 13 ma Hämeenlinna 27 Riihimäki 27 Forssa 27 ti 25 26 26 ke 21 23 21 to 27 27 28 pe 27 27 29 Helsinki 3:54 22:48 Hämeenlinna 3:46 23:00 Oulu 2:21 0:18 Utsjoki Helsinki +22 Joensuu +25 Jyväskylä +25 Kajaani +23 Kemi +18 Kilpisjärvi +13 Kotka +22 Lahti +26 Lappeenranta +27 Oulu +21 Pori +21 Rovaniemi +17 Sodankylä +11 Tampere +24 Turku +24 Vaasa +21 Alanya +29 Barcelona +25 Dubrovnik +28 Eilat +38 Johannesburg +17 Las Palmas +24 Ateena +30 Malaga +26 Tokio +22 Nizza +27 Pariisi +26 Phuket +28 Pietari +25 Rodos +26 Rooma +32 Tukholma +24 Chicago +17 Innsbruck +20 Vancouver +21 Los Angeles +25 Mexico City +27 Lima +20 Buenos Aires +16 Rio de Janeiro +25 New York +25 Lontoo +20 Madrid +30 Tallinna +23 Dakar +29 Kapkaupunki +15 Murmansk +11 Moskova +23 Novosibirsk +16 Kairo +33 Nairobi +21 Dubai +37 Goa +28 Peking +25 Tokio +24 Singapore +27 Sydney +13 Sadesumma 11.6. lähtö: 5 Midsummer Love, poissa: 3. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Midsummer Love/Antti Teivainen 15,3a (4,24), 2) Majestic Missy 15,9a (7,72).3) Beauty Erin 16,0a (78,05).4) Explosive Diablo 16,4a (57,81). 4 Sää on monin paikoin aurinkoinen ja poutainen, maan länsija pohjoisosassa tulee kuitenkin iltapäivällä ja illalla paikoin sadekuuroja. BODEN Norbottens Stora Pris, 2140m, 1. Suunnistus KANGASALA Jukolan Viesti (10,7+10,4+13,1+7,2+7,7+11,0+12,8) 1) Stora Tuna OK 1 SWE 7.14.39 (Jesper Svensk 1.05.28, Henrik Johannesson 1.01.02, Olle Kalered 1.18.14, Joakim Svensk 45.25, Viktor Svensk 49.02, Anton Sjökvist 1.04.07, Emil Svensk 1.11.18), 2) IL Tyrving 1 NOR 7.16.37 (Wojciech Kowalski 1.07.01, Björn Ekeberg 59.26, Torgeir Nörbech 1.18.11, Olle Boström 45.31, Håkon Jarvis Westergård 49.26, Andreas Kyburz 1.03.46, Matthias Kyburz 1.13.13), 3) Tampereen Pyrintö 1 FIN 7.16.55 (Otto Simosas 1.05.45, Severi Kymäläinen 1.02.53, Elias Kuukka 1.17.19, Johan Runesson 44.06, Mikko Eerola 47.54, Aleksi Niemi 1.05.17, Florian Howald 1.13.38), 4) OK Linne 1 SWE 7.17.20 (Vincent Coupat 1.07.22, Jan Troeng 1.03.49, Rassmus Andersson 1.19.26, Oskar Sjöberg 47.40, Milos Nykodym 45.59, Albin Ridefelt 1.02.00, Lucas Basset 1.11.01), 5) IFK Göteborg 1 SWE 7.19.29 (Håvard Sandstad Eidsmo 1.05.29, Andreas Sölberg 1.05.43, Johan Högstrand 1.13.36, Vetle Ruud Bråten 45.49, Morten Jarvis Westergård 52.22, Kasper Fosser 1.06.16, Max Peter Bejmer 1.10.11), 6) Kalevan Rasti 1 FIN 7.23.20 (Jan Prochazka 1.06.16, Hannu Airila 1.02.19, Markus Räsänen 1.18.12, Santeri Silvennoinen 50.27, Graham Gristwood 47.09, Pavel Kubat 1.04.56, Miika Kirmula 1.13.59), 7) Koovee 1 FIN 7.23.37 (Tim Robertson 1.05.45, Joni Hirvikallio 1.05.46, Lauri Sild 1.21.05, Timo Sild 45.43, Topi Anjala 50.12, Olexander Kratov 1.02.55, Daniel Hubmann 1.12.09), 8) Paimion Rasti 1 FIN 7.26.48 (Samuel Heinonen 1.05.40, Vili Niemi 1.02.58, Toni Saari 1.22.15, Pasi Ikonen 47.24, Bartosz Pawlak 46.11, Nicolas Rio 1.06.58, Frédéric Tranchand 1.15.19), 9) Nydalens SK 1 NOR 7.28.43, 10) Turun Metsänkävijät 1 FIN 7.30.51 (Yannick Michiels 1.05.47, Martins Sirmais 1.00.55, Jussi Suna 1.19.30, Edgars Bertuks 47.35, Eduardo Gil Marcos 50.26, Uldis Upitis 1.08.00, Robert Merl 1.18.34), 11) Halden SK 1 NOR 7.33.36, 12) Södertälje Nykvarn Orienter 1 SWE 7.37, 13) NTNUI 1 NOR 7.37.12, 14) Ikaalisten Nouseva-Voima 1 FIN 7.40.02 (Dmitry Tsvetkov 1.05.37, Lauri Oikarinen 1.03.09, Eetu Savolainen 1.16.05, Tero Linnainmaa 54.11, Teemu Oksanen 54.26, Aleksi Karppinen 1.08.03, Mikko Knuuttila 1.18.29), 15) Hiidenkiertäjät 1 FIN 7.40.15 (Mikko Patana 1.06.08, Oskari Liukkonen 1.03.49, Leonid Novikov 1.16.36, Eemeli Suominen 51.50, Otto Loukkalahti 52.30, Olli-Pekka Koistinen 1.12.07, Valentin Novikov 1.17.12), 16) Frol IL 1 NOR 7.40.45, 17) Ärla IF 1 SWE 7.44.09, 18) Helsingin Suunnistajat 1 FIN 7.44, 19) Kalevan Rasti 2 FIN 7.48.13, 20) IK Hakarpspojkarna 1 SWE 7.53.44, 21) Lahden Suunnistajat -37 –39.42, 22) Angelniemen Ankkuri –40.21, 23) Navi –40.31, 24) OK Ravinen, Ruotsi –40,38, 25) Lynx –41.19, 26) Pan-Kristianstad, Ruotsi –44.04, 27) IFK Moras OK, Ruotsi –44.16, 28) OLV Baselland, Sveitsi –44.28, 29) Hagaby GoIF, Ruotsi –45.58, 30) Järla Orintering, Ruotsi –47.13, Muita suomalaisjoukkueita:... Korkeus: 1) Samuli Eriksson SalVi 211 (kkk). Toto (6-10-4): 5,10 2,692,32-3,41 23,38. 2. palk. 171) Hauhon Sisu 1 FIN 10.03.29 (Jaakko Liukkala 1.16.28, Mikko Lepistö 1.22.11, Aki Ylitalo 1.35.30, Esa Kuivaniemi 1.19.31, Antti Rusanen 1.06.56, Ville Heikkilä 1.39.22, Viljo Oripelto 1.43.29), 173) Hämeenlinnan Suunnistajat 1 FIN 10.03.48 (Matias Lautamäki 1.19.44, Jussi Jalonen 1.13.04, Ari Meriläinen 1.38.06, Ville Laakso 56.09, Antti Kivikko 1.18.28, Atte Mäkelä 1.35.44, Juha Prittinen 2.02.30). Troikka: 248,88. Pituus: 1) Roosa Määttälä KokkVei 608 (+2,9 m/s), 2) Anni-Mari Lehtiö KU-58 601 (+2,3 m/s). 8. Tureks/Antti Teivainen 32,5a (13,15), 2) Unnan Vesseli 32,6a (5,68).3) Usvattava 32,7a (5,44).4) Moona-Mi 32,7a (6,0).poissa: 12. palk. Naiset: 200 m (+2,2 m/s): 1) Milja Thureson TuTo 24,08, 2) Emma Hyvärinen TuUL 24,42. lähtö, lv 2100 m: 1) Stormworm/Arna Ruohomäki 19,0 (3,2), 2) Zumuman 18,2 (15,21).3) Torres Bi 18,8 (68,45).4) Meri Font 19,2 (38,33). Nelinpelin loppuottelu: John Peers Australia/ Bruno Soares Brasilia–Rohan Bopanna Intia/ Denis Shapovalov Kanada 7–5, 6–3. lähtö: 2 Jilian Lax, poissa: 15 4. TULOSPÖRSSI. palk. 800 m: 1) Moona Latvala HKV 2.12,95. 100 000kr, 1) Mascate Match/Pekka Korpi 13,5a. 6. 2140m, 1. 16.6. Toto (5-2-4): 4,24 1,92-2,26-6,77 10,00. 6. Toto4 voitto-osuus: 7,64. 110 m aj: 1) Viktor Kantele BorgåAk 14,68. 125 000kr, 1) Quito Lane/Ove A Lindqvist 14,8, … 3) Livi Mystery/Mauri Jaara (Maarit Ollikainen). Toto4 voitto-osuus: 108,96. Keihäs: 1) Antti Ruuskanen PielavSa 85,15 (kkk), 2) Qinggang Zhao Kiina 83,84, 2) 3) Qun Ma Kiina 78,54, 4) Taneli Juutinen KuopRei 77,21,...6) Sami Peltomäki AlajA 75,93. Kuula: 1) Timo Kööpikkä SeinäjSU 18,97, 2) Tomas Söderlund IFRaseb 18,51, 3) Mikko Toiviainen LoimJä 17,80, 4) Nico Oksanen LoimVoi 17,35. Riihimäki Oikea rivi: 1. palk. lähtö: 4 Game Of Live, poissa: 1, 12 2. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Joker Photo/Kimi Pesonen 15,0 (7,97), 2) Tango Vang 14,4 (5,34).3) Fordaluvachocolate 15,9 (7,67).4) Lindalike 16,0 (44,61).poissa: 7, 12. Toto (4-10-3): 13,15 3,262,02-1,93 30,68. 6. 2140m, 1. Toto (4-7-11): 4,57 1,99-2,78-2,16 20,28. lähtö, sh 2100 m: 1) H.V. Lämpötila on 20 ja 27 asteen välillä, Pohjois-Lapissa alempi. Tuuli on enimmäkseen heikkoa. 125 000kr, 1) Littleredcorvette/John Östman 12,8a, … 3) Quite Special/Jorma Kontio (Antti Ojanperä). Lämpötila on 20 ja 27 asteen välillä, Pohjois-Lapissa alempi. Keihäs: 1) Saara Lipsanen LappUM 56,07, 2) Lijuan Ge Kiina 54,96, 3) Jo-Ane Van Dyk Etelä-Afrikka 54,16, 4) Heidi Nokelainen JoensKa 52,92. Raviurheilu RIIHIMÄKI 1. 6. 100 000kr, 1) Grande Diva Sisu/Per Nordström 13,1a. lähtö: 2 Joker Photo, poissa: 7, 12 Voitonjako: 4 oikein voitto-osuus 108,96 e. Jokerinumero: 1 1 3 6 1 1 1 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 43 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KENO Lauantai 15. Tennis STUTTGART, SAKSA Miesten ATP-turnaus, palkintoarvo 754 540 euroa: Kaksinpelin loppuottelu: Matteo Berrettini Italia–Felix Auger-Aliassime Kanada (7) 6–4, 7–6 (13–11). 5. 125 000kr, 1) Hope And Dreams/ Emilia Leo 13,7, … 3) Dilba Sisu/Tuomas Pakkanen. 6. Toto (2-11-6): 7,97 2,35-1,79-2,16 22,44. palk. Peers pelaa alkavalla viikolla nelinpeliä Lontoossa Henri Kontisen parina. 7. Päivän Duo: 2-2, kerroin: 39,33. Toto (1-5-7): 3,20 1,79-2,57-11,59 21,48. Berrettini voitti kolmannen turnauksensa ATP-kiertueella. Rahapelit LOTTO Lauantai 15. 10. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Usvaniityn Janna 1507 SH/Aada Salo 2,45,5, 2) Almond's Terminator 2,49,3 x.3) Eachan Call 2,58,6 x.4) Smedens Mathilda 2,46,8 x.poissa: 10. Troikka: 580,95. 3. 2140m, 1. Toto4 voitto-osuus: 27,80. lähtö, sh 2100 m: 1) Elevis/Arto Hammar 34,9 (5,48), 2) Friiviri 35,0 (6,94).3) Vonkari 34,2 (47,3).4) Tetrik 35,5 (11,29).poissa: 12, 16. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Jilian Lax/Teemu Okkolin 28,9 (4,54), 2) Rokkoff 29,6 (15,14).3) Elitloppet 30,0 (38,74).4) Adven Ture 30,3 (11,16).poissa: 15. Toto (6-7-10): 6,31 2,591,30-1,32 14,86. lähtö, lv 2100 m: 1) Damian/Marko Heikari 18,6a (5,1), 2) Touch Me Too 18,6a (7,81).3) She Believe 19,0a (10,69).4) Crossfire Of Life 19,5a (5,66).poissa: 7. 9. 4. Pituus: 1) Pyry Keränen KarkkPo 755 (+3,1 m/s). MAANANTAINA 17
www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 ...................................................... tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 1.12.2018 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. Ilmestyy 7 päivänä viikossa. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. 32,10 €/kk. TILAAJAPALVELU (tilaukset, osoitteenmuutokset ym. (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT, Alma Manu Oy ma–pe klo 6.00–11.00 la–su klo 7.00–11.00................................ (03) 6151 354 Ilmoitusvalmistus ....................................................................................(03) 6151 503 Lukijailmoitukset: ilmoitukset@hameensanomat.fi Painovalmiit ilmoitusaineistot: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI: www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Hinnat sisältävät alv. KESÄKUUTA 2019 Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. tilausasiat) puh. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ....................................................... TOIMITUS Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Avoinna: ma–pe klo 9–23, la ja su klo 12.30–23 toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja Petri Hakala.................................................................(03) 6151 400 Toimituspäällikkö Mikko Soini .........................................................(03) 6151 203 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .................................................(03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Veli-Matti Virtanen ................................................(03) 6151 403, 040 8682 403 Uutispäällikkö Susanna Kinnari .....................(03) 6151 410, 050 3709 278 Toimitus, toimitussihteerit ...................................(03) 61 511, Iltaisin 6151 410 Just, Ajastin .................................................................................................(03) 6151 462 Kulttuuri .........................................................................................................(03) 6151 461 Mielipide ..........................................................................................................(03) 6151 452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja ............(03) 6151 444, 040 8682 444 Hattulan kuntatoimittaja ..................................(03) 6151 443, 040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja ............................(03) 6151 442, 040 8682 442 Riihimäen aluetoimittaja ....................................................................040 8682 406 riihimaki@hameensanomat.fi Talous ..............................................................................................................(03) 6151 451 ILMOITTAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe .............................................................................(03) 61 511 Lukijailmoitukset ..................................................................................... HÄMEEN SANOMAT A19 MAANANTAINA 17. Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. LT-levikki 2017: kokonaislevikki 21 212. 0800 96675 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7. ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Toimitusjohtaja: Petri Hakala Avoinna: ma–pe klo 8–16 Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511. 36,00 €/kk. Määräaikainen alk. Viikonlopputilaus alk. 19,32 €/kk. VIRTANEN KAMALA LUONTO VIIVI JA WAGNER IPANAVALTA WUMO FINGERPORI. (03) 615 1300, ma–pe klo 8–16. Kestotilaus alk. (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi YHTEYSTIEDOT SUDOKU Sudoku-tehtävän 4786 ratkaisu. B. Kerran ja vain kerran! Taso: Keskivaikea Tehtävä numero 4787
Myymälästä löytyy myös pienelektroniikkaromun kierrätyspiste, palautusautomaatti pulloille ja tölkeille, Veikkauksen pelipalvelut sekä Postin Smartpost-pakettiautomaatti. 6883 408 moottoritieltä 4 min. Sen saaminen yleisölle turvalliseksi olisi ollut liian suuri työ. Myymälän yhteydessä on lisäksi outlet, jossa myydään Tokmannin myymälöistä tuttuja tuotteita alennuksella. Lopen kunnan tervehdyksen tilaisuuteen tuo kunnanjohtaja Mikko Salmela. Yli 25 metriä pitkän kummun sisällä olevaan suojaan johtavat hyvin jyrkät ja huonokuntoiset portaat. Vanhat sähkölamput eivät toimi, ilmastointilaite on pölyttynyt, lämmityskattila pattereineen pois ruostuu, vessat pönttöineen ovat rikki ja betoniseinät kukkivat. matka Turenkiin Avoinna ma-to klo 9-20 Juhannusaatto klo 9-13 Juhannuspäivät suljettu Tavallista parempi ruokakauppa Palvelemme: HATTULA ma–to 8–21, pe 8–16, la 10–16, su 10–20 • HÄTILÄ ma–to 7–21, pe 8–19, la 10–19, su 9–21 • TURENKI ma–to 7–21, pe 8–18, la 9–19, su 9–21 H Ä T I L Ä T U R E N K I H A T T U L A Ilmainen fileointi klo 9 alk. – Olemme erittäin iloisia voidessamme laajentaa myymäläverkostoamme Lopen Launosiin juuri juhannuksen alla, Tokmannin myyntija markkinointijohtaja Mathias Kivikoski toteaa. Tokmannin verkkokaupassa tehdyt tilaukset voi noutaa myymälästä. Näyttely jää pysyväksi osaksi Riihimäen kaupunginmuseon perusnäyttelyä. Lopen myymäläavajaisten myötä Tokmannilla on 189 myymälää Suomessa. KESÄKUUTA 2019 A20 HÄMEEN SANOMAT Loput kesäkukat ulosheittohinnoin, täysin tukkulaatikoin . Anu Kankaansydän Riihimäki Ensi talvena Riihimäen kaupunginmuseo avaa virtuaalinäyttelyn talvisodasta Riihimäellä. KAUPPALAAN pudotettiin yli 4?000 erilaista pommia ja ilmahälytykset ajoivat ihmisiä suojaan 126 kertaa. Väki pakeni myös kellareihin. . Ilmainen fileointi klo 9 alk. HÄSA Väestönsuojan suurimmassa tilassa on pylvästä kiertävä taso, joka on saattanut olla pöytä. 7 99 KG 89 NIPPU HERKKUTORILTA HERKKUTORILTA Tuore kokonainen KIRJOLOHI SUOMI ERÄ SUOMI Perämeren LOHIFILEE 15 95 KG IRTOMAKEISET Ilman korttia 2,19 pkt (5,48-6,84/kg) 4 99 KG -20% PLUSSA-KORTILLA 3 50 2 PKT Atria Wilhelm GRILLIMAKKARAT ja MAKKARAPIHVIT 320-400 g (4,38-5,47/kg) Rajoitus: 2 erää/talous SIPULINIPPU SUOMI ERÄ Tarjoukset voimassa ma-ti 17.-18.6.2019 Ilmainen fileointi klo 9 alk. Myymäläpäällikkönä toimii Tero Vilppola. Pommituksia osattiin odottaa kauppalassa, jossa oli varuskunta, rautateiden risteysasema ja Sakon tehdas. UUSI myymälä sijaitsee 54-tien varrella Lopen ja Riihimäen puolivälissä. UUTISET. Yleisöä ei voi päästää pahasti rapistuneeseen suojaan, joka on takavuosina ollut ilmeisesti nuorison biletyspaikka ja kärsinyt muutenkin kosteuden ja ajan hampaissa. KUVA: Mika Virolainen Pommit tuhosivat kauppalan rakennuksia, joista yksistään asuntoja tuhoutui yli 300. Ilmeisesti jo vuonna 1939 käynnistetyt väestönsuojeluharjoitukset suojineen auttoivat, Antero Heiskala kertoo. Tuolloin 10?000 asukkaan kauppalaan rakennettiin yhdeksän ilmavalvontapistettä, yleisiä väestönsuojia ja suojahautoja. VIRTUAALIMALLINNUS on tehty kaupunginmuseon pihalla vuosikymmeniä tyhjillään seisseestä väestönsuojasta, jonka rakentamisesta ja käytöstä etsitään parhaillaan lisätietoa. Virtuaalinäyttelyn kokoamiseen on saatu museoviraston apuraha ja näyttely avataan talvella 2019–2020. Koivistonkadulle osunut pommi vei kerralla kellariin paenneen sulhasen, morsiamen ja kolme pukutehtaan tyttöä. Pommit tuhosivat kauppalan rakennuksia, joista yksistään asuntoja tuhoutui yli 300. Lopen myymälässä työskentelee noin 13 henkilöä. Hämeen Sanomat Loppi Tokmanni avaa uuden myymälän Lopen Launosiin tiistaina aamukahdeksalta. Kokonainen, avattu SIIKA 15 95 KG HERKKUTORILTA SUOMI ERÄ Väestönsuojan kautta talvisotaan Riihimäen kaupunginmuseoon tulossa virtuaalinäyttely. Virtuaalinen aikamatka 80 vuotta sitten päättyneen talvisodan keskelle kulkee 3D-väestönsuojassa, jonka seinillä on kuvatauluja. Väestönsuojan tilat, käytävät ja huoneet kuvataan ja mallinnetaan siten, että tilassa voi kulkea vapaasti valitsemiaan reittejä. MAANANTAINA 17. Se tarkoittaa noin viittä uutta tai uudelleensijoitettua myymälää. Myymälässä on Tokmannille ominaisen tuotevalikoiman lisäksi outlet ja shop-in-shop-tyylinen lähiruuan myyntialue Lopen Pehtoori. –?Hämeen ammattikorkeakoulun Tietoja viestintätekniikan opiskelijat toteuttavat Petri Salon ohjaamana yhdessä Antero Heiskalan kanssa väestönsuojatilojen 3D-mallinnoksen kesäprojektinaan, kertoo opiskelijoiden bunkkerityöryhmää avustava laboratorioinsinööri Mika Virolainen Hamkista. TOKMANNIN tavoitteena on kasvattaa myymäläverkostonsa yli 200 myymälään ja lisätä vuosittain uuden myyntipinta-alan määrää nettomääräisesti laskien noin 12?000 neliömetrillä. Tiloista tehdään vapaa 3Dmallinnos, joka avaa seikkailumatkan suojaan. Outlet mukaan lukien myymälässä on myyntipinta-alaa noin 2500 neliömetriä. . –?Kun vierailija etenee näytöllä kuvataulun kohdalle, hän voi valita sen koskettamalla ja kuva suurenee näytölle tietoineen, kertoo museossa näyttelyä valmisteleva projektitutkija Antero Heiskala. Tokmannin myymälä avautuu Launosissa 54-tien varrella sijaitsevassa myymälässä on lähiruoka-alue ja outlet. Ideoin virtuaalinäyttelyn talvisodasta ja kysyin Hamkia yhteistyöhön, kertoo amanuenssi Päivi YliKarhula. Vaikka kauppala oli koko maan kolmanneksi pommitetuin paikkakunta, 17 pommituspäivän aikana tehtyjen 52 ilmahyökkäyksenuhriluku jäi pieneksi. Avajaisia juhlitaan tarjouksin, ja jaossa on tuhat yllätysämpäriä. –?Väestönsuoja on toki ollut tiedossa aina ja minulla on ollut suuri unelma saada se jotenkin käyttöön. PROJEKTITUTKIJA Antero Heiskala ihailee Riihimäen taitoa suojella väestöään talvisodan pommitusten keskellä. –?Sotilasuhreja oli yhteensä 11 ja siviilejä saman verran. kerää mieleinen laatikkosi entisen tavan mukaan Runsaasti hyvälaatuisia taimia, myös uusia eriä ulosheittohinnnoin! ltk 17 € Kauppapuutarha HEIKKI SAMPO Turengintie 35, p
Seksuaalikasvatuksessa opitaan asenteet omaa kehoa, tunteiden näyttämistä ja läheisyyttä kohtaan. KESÄKUUTA 2019 Pieni lapsikin on seksuaalinen Seksuaalisuus on paljon laajempi käsite kuin seksi. Siksi siitä voi ja pitää puhua myös pienten lasten kanssa. > Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Mielipide (03) 6151 452, mielipide@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi HÄMEEN SANOMAT B-OSA • MAANANTAINA 17. 6 TERVEYS B6–B7 LAURA TALVITIE Soluasunnot eivät enää kelpaa opiskelijoille 6 AJASTIN B2–B3
Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Psoasin palvelupäällikkö Jari Simonen uskoo, että soluasuntojen yhteisöllisyys tekisi monille hyvää. –?Syksyllä solujen täyttöaste on 100 prosenttia, keväällä viidennes on tyhjänä, Loasin Grönlund kertoo. 14 / 16 on muuttanut soluja yksiöiksi ja perhe asunnoiksi. 8 / 16 tarjoaa soluja perheille ja työkomennuk selle kokonaisina asuntoina. . Siksi soluja myydään ja puretaan. Arvion esittää Helsingin opiskelija-asuntosäätiö Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhio, mutta osapuilleen samoin uskovat kaikki opiskelija-asuntojen vuokraajat. Syksyllä, kun opiskelijat muuttavat koulujen perässä uusiin kaupunkeihin, solut täyttyvät lähes entiseen malliin – osin paremman puutteessa, osin uusien ystävien toivossa. Kevättä kohti mentäessä opiskelijat muuttavat vapautuviin opiskelijayksiöihin ja vapaiden markkinoiden asuntoihin. Keväällä yksiön saanut Nivala kaipasi solussa asuessaan oman asunnon rauhaa ja vapautta. Joukkoon kuuluvat vuokraajat kaikista suurista kaupungeista ja monista pienemmistä, kuten Seinäjoelta, Rovaniemeltä ja Hämeenlinnasta. 12 / 16 on myynyt solusta koostuvia raken nuksia. KAAVA ON SAMA ympäri Suomea. KUVA: Jukka Leinonen SOLUJEN KYSYNTÄ LASKEE Miten asuntosäätiöt reagoivat. Tanssiharjoituksiin Kalajoelta Ouluun vuosikausia matkannut Nivala muutti Ouluun opiskelija-asuntoon, kun hän aloitti syksyllä lukion. Osa opiskelija-asuntojen vuokraajista harmittelee tilannetta. Showtanssin suomenmestari Laura Nivala muutti Ouluun päivittäisten tanssiharjoitusten perässä, kun hän aloitti syksyllä lukion. 4 / 16 on myynyt soluvoittoisia rakennuksia.. Tulevaisuus on yhteisöllisissä yksiöissä. Nyt yksin asuvia on jo 215?000 eli lähes 65 prosenttia enemmän. MAANANTAINA 17. ERAKOITA, SELLAISIA me suomalaiset olemme asumisessa pikemmin kuin sosiaalisia. Nopeimmin on yleistynyt alle 30-vuotiaiden yksin asuminen. LÄHES KAIKKI suomalaiset opiskelija-asuntojen tarjoajat ovat purkaneet tai myyneet soluasunnoista koostuvia rakennuksiaan viime vuosina. Opiskelija haluaa yksiön, ei solua . . –?Kiinnostusta on ollut, mutta olemme vielä sen verran alkuvaiheessa, ettemme pysty tarkemmin sanomaan, miten palvelu on vaikuttanut, Hoasin toimitusjohtaja Tarhio sanoo. Muut opiskelija-asuntojen vuokraajat yrittävät saada asukkaita soluihinsa päivittämällä asuntoja ja lisäämällä palveluita solutalojen asukkaille. Nivala on 2010-luvun tyypillinen opiskelija: asuminen solussa ennalta vieraiden kämppisten kanssa ei houkuta, vaan yksiö. Solusta puuttui oma rauha, vapaus ja tila. Soluihin houkutellaan asukkaita yhteisautoilla ja kuntosaleilla, mutta kysyntä laskee. OLISIKO MAKSUTTOMISTA autoista apua solujen asukaskatoon. KESÄKUUTA 2019 B2 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN Petteri Lindholm Showtanssin suomenmestari Laura Nivala, 16, huokaisi helpotuksesta. –?Tykkään esimerkiksi kokkailla ystävieni kanssa, ja solussa se piti suunnitella ennalta kämppisten rytmin mukaan. –?Yhteisasuminenkin kiinnostaisi, mutta tällöin kämppiksenä pitäisi olla pidempiaikainen ystävä. 20 vuotta sitten noin 130?000 alle 30-vuotiasta asui yksin. Peräti kolme neljästä opiskelija-asuntojen vuokraajasta on myynyt solutalojaan ja vielä useampi muuttanut soluja yksiöiksi. Pari vuotta sitten EU:n ulkopuolisille opiskelijoille lätkäistyt lukukausimaksut tosin vähensivät kysyntää, jota vaihto-opiskelijat soluihin tuovat, Mikkelin opiskelija-asunnot Moasin toimitusjohtaja Ari Liukkonen sanoo. Lännen Media kysyi soluasunnoista 16 suomalaiselta säätiöltä ja yhtiöltä, jotka vuokraavat asuntoja opiskelijoille. –?Aina kun rakennuksia peruskorjataan, muutetaan yksiöiksi ne solut, joiden muuttaminen on mielekästä, Lappeenrannan opiskelija-asuntosäätiö Loasin toiminnanjohtaja Joonas Grönlund sanoo. Yli sadan kilometrin matkasta eroon päässyt lukiolainen muutti keväällä solusta yksiöön. Ei enää satoja kilometrejä autonpenkillä joka viikko. . Perinteisiä soluja rakentaa enää ani harva. –?Opiskelijoiden mielenterveysja elämänhallintaongelmat ovat tutkitusti lisääntyneet, eikä niitä paranna se, että viettää illat yksinään omassa yksiössä, Simonen sanoo. Kaikki vastaajat ovat vähentäneet solujen osuutta asuntokannastaan, koska opiskelijat eivät halua asua niissä. Vaihto-opiskelijat jarruttavat solujen käyttöasteen laskua hieman. Hinta on yksi euro, jonka maksettuaan asukkaat saavat varata taloyhtiön yhteiskäyttöautoja. Vaihto-opiskelijoita vetää soluihin edullisempi hinta, valmiit kalusteet ja tuttavien saaminen. Puolet vastaajista on alkanut tarjota soluja perheasuntoina, kimppakämppinä ystäväporukoille ja esimerkiksi työkomennuksille vieraisiin kaupunkeihin saapuville asunnonetsijöille. Tällaista pohdittiin Hoasilla, joka alkoi viime syksynä houkutella opiskelijoita muutamaan solurakennukseensa tarjoamalla asukkaiden käyttöön sähköautoja. Yhteensä 1,2 miljoonaa suomalaista asuu tällä hetkellä yksin
Ne voivat olla esimerkiksi varattavia kerhotiloja, kuntosaleja tai kaikille yhteisiä tiloja opiskelemiseen ja harrastuksiin. Jyväskylässä etenkin opiskelija-asuntokeskittymään tuotu opiskelijaravintola on saanut kiitosta, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan toimitusjohtaja Marko Huttunen sanoo. –?Soluasuntojen suosiossa on ollut koko ajan laskeva trendi, mutta asumistuen muutoksen jälkeen kysyntä on laskenut yhä selvemmin. YKSIN ASUVIEN asumistuki on kasvanut esimerkiksi pariskuntiin nähden siksi, että yleisen asumistuen määrään vaikuttavat tuensaajan tulojen lisäksi muiden samassa taloudessa asuvien tulot. Joka päivä auki olevan ravintolan ansiosta opiskelijoiden ei tarvitse lähteä palveluiden perässä keskustaan. Se nosti asumistuen kokoa valtaosalla opiskelijoista. MAANANTAINA 17. Toiset ovat lisänneet solun kaikkiin huoneisiin omat jääkaapit tai yhteiskeittiöön astianpesukoneen. Tärkeintä uusissa asumiskonsepteissa ovat talojen yhteyteen rakennettavat yhteiskäyttötilat, Huttunen uskoo. Opiskelija-asuntosäätiöt uskovat, että tulevaisuuden suunta on yhteisöllisyyttä ja yksityisyyttä yhdistelevissä asumisratkaisuissa. Esimerkiksi tamperelaisen Pirkan opiskelija-asunnot Poasin semisoluissa on pienet yhteistilat, mutta jokaisessa huoneessa on oma keittiö, wc ja pesutila. Samalla se on voinut Peltosen mukaan suunnata kysyntää opiskelija-asunnoista vapaille markkinoille. Keväällä yksiön saanut Nivala kaipasi solussa asuessaan oman asunnon rauhaa ja vapautta. Tuki on suurempi isoilla paikkakunnilla, joiden vuokrataso on kalliimpi. Opiskelijat siirtyivät henkilökohtaisesta opintotuen asumislisästä ruokakuntakohtaiseen yleiseen asumistukeen kesällä 2017. –?Yksin asuva opiskelija saa nykyään enemmän asumistukea kuin aiemmin opintotuen asumislisää, joten yksin asuminen on aikaisempaa houkuttelevampaa, sanoo suunnittelija Mirja Peltonen Kelan lakiyksiköstä. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa yksityisiä asuntoja ja taloyhtiöstä löytyviä laajoja yhteistiloja ja palveluita. Lappeenrannassa suunnitellaan siivouspalveluja soluasukkaille. ”YHTEISÖLLINEN YKSIÖ”, ”yksityinen solu” tai ”semisolu”. Yksi keino on markkinoida soluja ystäväporukoille. KUVA: Elias Lahtinen, arkisto Uusi asumistuki lisännyt yksin asumista Petteri Lindholm Helsinki Opiskelijoiden asumistuen muutos on lisännyt yksinasumisen suosiota. KUVA: Jukka Leinonen Hiljattain valmistunut Tampereen Toasin talo on malliesimerkki viime vuosien opiskelija-asunnoista: paljon yksiöitä, muutamia perheasuntoja, ei lainkaan soluja. Uudessa mallissa yksin asuva opiskelija saa asumiseen keskimäärin 290 euroa kuussa, kun aiempi tuki oli noin 200 euroa. –?Helsingissä tuki on suurin: enimmillään sitä voi saada nykyään 413 euroa kuukaudessa, Kelan tilastoja tietovarastoryhmän pääsuunnittelija Heidi Kemppinen kertoo. LM–HÄSA Showtanssin suomenmestari Laura Nivala muutti Ouluun päivittäisten tanssiharjoitusten perässä, kun hän aloitti syksyllä lukion. –?Olemme tehneet solukaverin valitsemisesta helpompaa, sanoo Rovaniemellä toimivan Domus Arctica -säätiön toiminnanjohtaja Kirsti Saviaro. Esimerkiksi työssä käyvän puolison kanssa asuva on voinut menettää asumistuen kokonaan. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B3 AJASTIN Osa on kohentanut asuntoja esimerkiksi pintaremonteilla. ASUMISTUEN NOUSUN vaikutus on havaittu myös esimerkiksi Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasilla, kertoo säätiön toimitusjohtaja Matti Tarhio. Yhteiset tulot voivat pienentää tukea, jos kyse on pariskunnasta, lähisukulaisista tai yhteisellä vuokrasopimuksella asuvista. Sama on tapahtunut myös monissa muissa kaupungeissa, muun muassa Rovaniemellä, Lappeenrannassa ja Seinäjoella.. –?Tämä on tulevaisuuden malli: omassa yksiössä saa olla rauhassa, mutta käytävän toisessa päässä on yhteistilat, jossa voi viettää iltaa muiden opiskelijoiden kanssa. Solutaloihin on rakennettu myös kuntosaleja. Samalla kun asumistuki on kasvanut, korkeakouluopiskelijat saavat opintotukea enää noin 250 euroa kuukaudessa eli 53–86 euroa aiempaa vähemmän
B4 HÄMEEN SANOMAT MIELIPIDE Mielipide MAANANTAINA 17. Vain HPK ja Sibelius saavat hämeenlinnalaiset edelleen pakkautumaan torille. Rahaa lupaillaan lukuisiin kohteisiin – eniten sitä tullee oppivelvollisuuden laajennukseen ja ainakin joksikin ajaksi ammatillisen koulutuksen uusien opettajien palkkaamiseen. Ne ovat vaikeita ja pitkällisiä toimintakulttuurivääntöjä. Se liittynee koulujen sisäiseen työhön. PERUSOPETUS JÄÄ eniten suhteessa merkitykseensä pikku paikkailujen varaan. Rutiinit hoidetaan verkossa ja se, että jokainen joutuu rahtaamaan tavarat itse, korvautuu ekologisemmilla yhteiskuljetuksilla. Kauppatila on enemmänkin elämysesittely-, neuvonta-, tilausja noutopiste. Toivon mukaan modernilta puolelta löytyy Sibbellekin paikkansa, ettei suurmiestä suljeta vain ”mökkiinsä”. Jotakin vaikkapa Seinäjoen futiksen OmaSp-stadionin toteutuksen pieteetistä siihen olisi hyvä saada mukaan. Ykköskorttelissa käynnin pitäisi olla Hämeenlinnan arjessa ykköstapahtuma ja -elämys, jonka sisältö muuntuu vuosikymmenten aikana kunkin ajan vaatimusten mukaan. Jospa se avaisi strategisesti merkittäviä uudistuslinjoja sivistyspolitiikassa – erityisesti perusopetuksessa. Lisääntyvään joukkoon psyykkisesti oireilevia oppilaita ei oteta kantaa. Nyt henki on muuttumassa toiseksi. Lähtökohta kun ennen oli kauppa tavaran varastona. JARMO MARKULA Hämeenlinna Tsemppiä Hämeenlinna! Tori oli täynnä kansaa sunnuntaina 5. OHJELMA LUPAA yhtenäisempää esija alkuopetusta, johtamisjärjestelmien kehittämistä ja yksilöllisyyttäkin lisää opetukseen. Rahoitusta tutkimuksen lisäämiseen kuitenkin luvataan. VOIVOTTELU GOODMANIN suuntaan kannattaisi lopettaa. Jos niin käy, kaadetaan vuosikausia vettä hanhen selkään. toukokuuta, kun koko kaupunki juhli suomenmestareitaan, Hämeenlinnan Pallokerhoa. Hallitusohjelmaa ei perustella tutkimusja arviointitiedolla. Ohjelma lupaa vain tarkastella inkluusiota, vaikka vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien mukanaolo isoissa yleisopetuksen opetusryhmissä on osoittautunut hyvinkin ongelmalliseksi. Isoa uudistusaaltoa ei edes väläytellä, vaikka mm. Tervetullutta uutta ohjelmassa on tutkijoiden ja perheitten osallistaminen koulujen kehittämistyöhön. Opetusryhmien pienentämiseen ei puututa, ei pienryhmien joustavaan käyttöön eikä opettajien nykyistä laajempaan ja räätälöidympään lisäja täydennyskoulutukseen. Itse kiusaamista tuskin kyetään kitkemään täysin missään yhteisössä. KUVA: Rauno Lahti Vain HPK ja Sibelius saavat hämeenlinnalaiset edelleen pakkautumaan torille. Poikien syrjäytyminen ja lasten kulttuuri ovat perustellusti agendalla. Koulutuspolitiikassa läpileikkaavina hyvinä asioina on mm. Monet kauppiaat ovat vieläkin liiaksi tämän ajattelun vankeja. ESKO KORKEAKOSKI koulutuksen arvioinnin dosentti Valkeakoski. Ohjelmasta ei löydy kohtia, miten koulumotivaatiota ja työrauhan edellytyksiä vahvistetaan jo perusopetuksessa mm. KESÄKUUTA 2019 a MIELIPIDE@HAMEENSANOMAT.FI • Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi • Palstan toimittajan puhelinnumero on (03) 615 1452 (tai vaihde: 03-61 511) • Osoite: PL 530, Vanajantie 7, 13111 Hämeenlinna V alaistulla hautausmaalla tapahtuu! Aikamoinen yllätysyhdistelmä oli se, että HPK voitti Suomen mestaruuden samana keväänä, kun esiteltiin uusi areenahanke Hämeenlinnaan. Niiden toimeenpanoa onkin perusteltua jatkaa. Jääkiekkoihmisten vuosikymmenien aikana rakentama ja nykyään jo kansallisesti tunnettu brändi taannee sen, että toteutuksessa ei mennä sieltä, missä aita on matalin. Mukaan pitäisi saada myös nuorten näkökulma, mikäli Hämeenlinnaa ei ihan eläkeläiskaupungiksi aiota profiloida. Valitettavan usein tällaisissa hankkeissa ikäiseni ”sedät ja tädit” ovat niitä, jotka kaiken sanelevat. ilmastokasvatus ja liikunnallinen elämäntapa. Meillä on ollut jo pidempään niin, että perusopetuksessa toistuvan kiusaamisen kohteena on ollut keskimäärin noin 10 % oppilaista. Syrjäytymisen ehkäisy näkyy odotetun vahvasti. tutkijoiden keskuudessa tarve on pidempään havaittu. Opettajankoulutus uudistusjonossa olisi ollut viesti tarttumisesta härkää sarvista. Ei mikään pieni saavutus nykyaikana sekään, kun kaikenlaisia houkutuksia riittää. Miten taattaisiin sitten se, ettei ykköskorttelista tule vain kakkosluokan toteutusta: ”kasa asuntoja päällekkäin ja muutama liike”. Nollatoleranssi koulukiusaamiselle on kaunis tavoite. sen turvaamiseksi, ettei oppivelvollisuuden jatkekin olisi (pienelle) osalle oppilaita vain pakollista säilössä pitämistä. Se on palveluista huolimatta edelleen vanhan liiton kaupan leimaama. Lupausta ei avata. Perusopetus jäi jalkoihin hallitusohjelmassa R inteen hallitusohjelma tavoittelee osaamisen parantamista kaikessa koulutuksessa. Hallitusohjelma lupaa perusopetukseen laatuohjelmaa. Hämeenlinna voisi tunnustaa matkailun merkityksen ja legendojenkin perintöä pitäisi uudistaa tämän ajan hengen mukaiseksi. Vuonna 2020 laaditaan kylläkin oppimisen ja osaamisen tiekartta vuodelle 2030. MITEN AIOTAAN TUKEA oppilaita, jotka osoittavat erityistä lahjakkuutta joillakin koulukasvatuksen alueilla. Hallitusohjelma ei keskeytä aloitettuja uudistuslinjauksia lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa
Se sulkee osan ihmisistä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Sanoista on myös lyhyt matka tekoihin. • Kirjoita lyhyesti ja ymmärrettävästi. Päästökauppa on EU:n sisäinen hanke. Suomi ei pysty ilmastonmuutosta estämään, eikä se meille ole edes kovin paha asia. • Lähetä tekstiviesti numeroon 13130. Meidän tulee luonnollisesti kaikin tavoin lisätä puiden istutusta ja kasvua eli hyvää metsänhoitoa. Suomen omilla toimilla tai Suomen alueella ei ole ilmastonmuutoksen kannalta globaalisti mitään vaikutusta. – alkuun koodi: HSKOM – välilyönti – kannanotto – mahdollinen nimimerkki ja nimi KIRJOITA OMALLA NIMELLÄSI • Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain toimituksen harkitsemissa poikkeustapauksissa. Suomalaisia on turha pelotella tai syyllistää ilmastonmuutoksella. Ei kannata ihmetellä, että EU:n terästeollisuus on enää vain varjo entisestään kun palkkatasokin lisäksi on muualla pienempi. Nimim. KESÄKUUTA 2019 TEKSTARIT • Tekstarit-palstalla julkaistaan lyhyitä kannanottoja myös nimimerkillä. Järjestön varapuheenjohtajan twiitti kehotti EUvaaleissa äänestämään perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi kuvassa olevan tummaihoisen perheen kaltaiselta. Siinähän ei ole järjen häivää, jos Iran sahaisi oksaa, millä itse istuu! Persian-ja Omaninlahti ovat rahavirran alut koko laajalle niemimaalle. Lisäksi tekniikka kehittyy niin nopeasti että on mahdotonta ennustaa tulevaisuutta edes 50 vuoden päähän. Puheet kovenevat, jos niitä seurataan sivusta. MUUT LEHDET Vihapuheen levittäjät Hallitus aikoo torjua rasismia ja syrjintää toimenpideohjelmalla. SUUNNITELLUT SELLUTEHTAAT kannattaa rakentaa, sillä puunkasvu Suomessa ja Lapissa nopeutuu lisääntyvän lämpösumman ja hiilidioksidin vuoksi. Hallitus voisi lopultakin järkiintyä S uomi tulee hyötymään ilmaston lämpenemisestä sillä kasvukausi pitenee ja metsät kasvavat nopeammin varsinkin Lapissa. SSAB:n ei silloin kannattaisi valmistaa tuotteitaan Hämeenlinnassa vaan tehdas kannattaisi siirtää Hyvinkäälle, missä saman tuotteen valmistus olisi edullisempaa. Kielletty ja rangaistava vihapuhe kaventaa sananvapautta. HÄMEEN SANOMAT B5 MIELIPIDE MAANANTAINA 17. KUMULATIIVISESTI EU:n vanhat teollisuusmaat ovat fossiilisia polttoaineita polttaessaan kuormittaneet ilmakehää jopa enemmän kuin Kiina ja Intia. EU:n väkiluku on 6,5 % maailman väkiluvusta eli sama kuin Kantaja Päijät-Hämeen osuus Suomen väkiluvusta. Mehumaijassa lämmitettiin maukkaat nakit ja sämpylät. MATTI HIETALA Rimmilä • Ollaan kovaa vauhtia menossa kohti keskikesää, eikä Hämeenlinnan kaupunki kykene hoitamaan pitäjien keskustojen eikä pääteiden viheralueita. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ministeriössä on harkintaa tehty aikaisemminkin. Sama koskee uusien sellutehtaiden rakentamisen estämistä Suomeen vedoten siihen, että hiilinielumme pienenevät. Lähinnä Saksan ja Englannin syyllisyyden vuoksi EU on ottanut maailmassa ilmastonmuutoksen vastustamisessa pääroolin. • Kerro aina toimituksen tietoon yhteystietosi, mukaan luettuna paikkakunta ja mieluiten myös puhelinnumero. Puiden hakkaamatta jättäminen päätehakkuukypsissä metsissä ei lisää hiilidioksidin sidontaa, vaikka moni niin luulee. • Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. IPCC:kin on pääosin keskieurooppalaisten miehittämä organisaatio. Kuitenkaan terästeollisuuden globaalit päästöt maailmassa eivät ole pienentyneet vaan suurentuneet. Se puuttuu nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun ja maalittamiseen, joka uhkaa sananvapautta, viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä. SOAP BUBBLE Reunakiveykset ovat Hauholla surkeassa kunnossa. Siihen kaikki ovat saaneet riittävän tietoiskun. Siihen osallistuvat ääripoliittiset liikkeet ja osa myös kansalaisista. Opetusja kulttuuriministeriön tulee puuttua tukeen. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän lausunnon mukaan perussuomalaiset nuoret ovat rikkoneet etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän kieltoa. JASKA • Järjettömältä tuntuvat Hormuzinsalmen tankkeriräjäytykset! Jemenin kapinallisetko Iranin myymiä pommeja laukovat. Niitä ovat hyvä metsänhoito, vesistöjemme tilan parantaminen, jätteiden parempi kierrätys ja uusiokäyttö. Ala-arvoista toimintaa! Ihan lähellä, mutta niin kaukana… RIKU-PEKKA VIRTANEN, HAUHO • 1950-luvun lopulla oli nakkikioski (pieni, valkoinen, höyryä täynnä oleva koppi) myös rautatieasemalla Mensan edessä. Olemme toimineet ilmastonmuutosta vastaan esimerkillisesti ja pitäneet väkilukumme kurissa ja pienentäneet päästöjämme huomattavasti. Suomen päästöt ovat aina olleet pienet ja viime sotiin saakka olimme vanhoihin teollisuusmaihin verrattuna käytännössä hiilineutraaleita. Ilmastonmuutosta hallitus käyttääkin vain kätevänä verukkeena verojen kiristämisessä. Maailmanlaajuiset firmat toimivat samalla logiikalla. Lopuksi joku, joka ei vielä ole järkeään tässä koohotuksessa menettänyt, kutsuu koululaiset apuun, ja tehdään makkaranpaistoja limsatalkoilla tämä homma! MAAKUNTAMALLI • Kaikkea sitä pitää muukalaispelkoisten yrittää, näemmä. EU:n päästökauppa on teollisuudelle turha rasite, joka nostaa tuotteiden hintaa. Maissa, joihin teollisuutemme siirtyy, meitä pidetään lähinnä ”hyödyllisinä idiootteina”, kun he kuulevat perustelumme. Jos Suomi ei sellua tee, tehdään se muualla ja vielä suuremmin päästöin. Aarnimetsät eivät ole aktiivisia hiilinieluja, vaan niissä vapautuu ja sitoutuu hiilidioksidia jatkuvasti yhtä paljon. Varapuheenjohtaja edustaa ja toimii yksiselitteisesti asemastaan käsin. Etsittäessä vastuullisia ilmastonmuutokseen Suomi ei ole paha syyllinen. • Toimituksen valitsema osa mielipidekirjoituksista julkaistaan verkkolehdessä. Valtion varoilla toimiva järjestö ei voi levittää etnistä alkuperää olevia ihmisiä syrjivää viestiä ja ajaa valkoisen rodun herruutta samaan aikaan, kun valtio pyrkii hillitsemään vihapuhetta. Toisenlaisessa demokratiassa olisi iso riski valtion alkaessa nostaa vahvasti esiin journalismin ja sananvapauden pelisääntöjä. Suomalaiset pienentävät omaaloitteisesti ilman hallituksen holhousta ja ”haittaveroja” hiilijalanjälkeään. SUOMEN ESIMERKILLÄ maailmalla ei ole niin suurta vaikutusta kuin kuvittelemme. KANSAN UUTISET. VIHAPUHEMAAILMAN levitessä puuttuminen on velvollisuus demokraattisessa yhteiskunnassa. On kestämätöntä, että valtion tuella ajetaan valkoisen rodun herruutta. ”Hauhon hurmaava maalaispitäjä herää kesäisin todelliseen loistoonsa.” Näin mainostaa Hämeenlinna nettisivuillaan. MINISTERIÖN KANTA on vahva periaatteellinen viesti. Viestin hinta on 50 senttiä. kiveykset ja liikennemerkit rempallaan. MAAILMAN MITTAKAAVASSA tilanne on sama kuin Suomessa vain Kantaja Päijät-Häme rasittaisivat teollisuuttaan päästökaupalla ja muu Suomi ei. Myös sisäisestä turvallisuudesta vastaavan sisäministeriön raportissa esitettiin muutama viikko sitten joukko toimenpiteitä vihapuheen hillitsemiseksi. LAPSENA HERKUTELLUT • Nykykäytännön mukaan jättipalsamin kadottamiseen tarvitaan seuraavanlaiset toimenpiteet: Asetetaan palsaminpoistosuunittelulautakunta (Palsku), sitten alajaoksen käsimäärän arviointisuunittelutoteuttamisyksikkö (Arviyks). Kesäkuun puolessa välissä saatiin räävittyä osa viheralueista, mutta talven jäljiltä ovat esim. Suomi tunnetaan usein yhtä huonosti kuin me tunnemme Surinamin. Kukahan öljynhinnan noususta eniten nettoaa. Ilmastonmuutoksen ”torjunnan” sijaan Suomen kannattaa keskittyä ympäristöasioihin joihin voimme oikeasti vaikuttaa. Tämäkin ongelma esiin (HäSa 14.6.), olisivatkohan ne pakolaisten tarvitsemat asunnot sitten kylminä jos asukkaita ei olisi. Sananvapautta käytetään häikäilemättömästi hyväksi vihapuheen levityksessä. Myyjällä oli työasuna valkoinen takki ja huivi. Se on kansantaloutemme ja hiilen sidonnan perusta. Englannin, Saksan ja USA:n kansalaiset ovat kuormittaneet ilmakehää henkeä kohden noin viisi kertaa enemmän kuin suomalaiset. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. KUVA: Lukijan kuva TEKSTARIT Suomen omilla toimilla tai Suomen alueella ei ole ilmastonmuutoksen kannalta globaalisti mitään vaikutusta. • Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi ja lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa
KOLIKOLLA ON aina toinen puoli, ja Simola muistuttaakin, että niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin joukossa on yksilöiltä, joille seksuaalisuuden käsittely ei ole yhtä luontevaa kuin toisille. Pelolla ohjaaminen näkyy edelleen varsin paperinmakuisen seksivalistuksen saaneissa vanhemmissa. –?Lasten leikeissä nuket pussaavat, nukkuvat päällekkäin ja saavat vauvoja, mutta vanhemmat häkeltyvät, kun lapset leikkivän näin. MAANANTAINA 17. Lapset ovat suoria ja kysyvät isoja asioita varsin estottomasti. LM–HÄSA Mitä tehdä, kun lapsi on katsonut pornoa. Keskusteluun kuuluisivat myös tunteet ja ihmissuhteet. Omista toiveista, läheisyydestä ja seksistä puhumattomuus on ongelmana usein myös parisuhteissa. Vaikka tietoa on netissä, lapsen ja nuoren pitää olla myös vuorovaikutuksessa, saada puhua ja tulla kuulluksi. Hän toimii seksuaaliterveystyön vastaavana ohjaajana Helsingin ja Espoon Tyttöjen taloissa. Seksuaalikasvatus on usein vanhanaikaista seksitaudeilla ja raskaudella pelottelua. –?Mutta mitä, jos vaikka pyytäisit lasta näyttämään, millä kanavilla hän kavereidensa kanssa liikkuu, ja sitten keskustelisitte aiheesta. Olisi hyvä puhua toisesta välittämisestä ja mielihyvän jakamisesta. Mitä mieltä olet tästä. –?Pojilla on epävarmuus omasta normaaliudesta. Nuorten kertomukset seksuaalikasvatuksesta kouluissa eivät kuitenkaan tue tätä käsitystä. –?Isot laivat kääntyvät hitaasti. Lasten leikeissä rakkaus ja seksuaalisuus näyttäytyvät hänen mukaansa kuin huomaamatta. Seksuaalikasvatus on kuronut vuosikymmeniä kiinni, mutta nykyajan lapset ja nuoret menevät muuttuvassa ympäristössä niin lujaa eteenpäin, että väkisinkin seksuaalikasvatus kulkee jälkijunassa, toteaa Heidi Simola. Kysymys ”mikä on peniksen normaali koko” on aina ollut kysytyimpien aiheiden joukossa, ja tulee sitä olemaan. –?Lapselle saattaa kielloista ja rajoituksista tulla mielikuva, että aihe on kielletty ja väärin. HEIDI SIMOLAN mielestä seksuaalikasvatus olisi tärkeää jokapäiväisessä kanssakäymisessä jo päiväkodista lähtien. Lapset ja nuoret etsivät itse vastauksia muun muassa netistä, ja vanhempien vastaveto tälle on ottaa nettivälineet pois. –?Mieltä vaivaavat aiheet eivät tule suoraan vaan sivulauseen rivien välissä. MOSTPHOTOS HYVÄ KYSYMYS Outi Suoranta Seksuaalisuus on paljon muutakin kuin yhdyntä. Monet kokevat, ettei seksuaalisuudesta ole luontevaa puhua. –?Some ja mediamaailma ovat täynnä seksuaalissävytteisiä asioita, jotka luovat paineita ja vääristyneitä näkemyksiä. Sosiaalisessa mediassa sujuvasti sukeltava jälkipolvi on askeleen edellä vanhempiaan. Seksuaalinen kasvatus ei suinkaan pääty kouluvuosiin, vaan seuraa parisuhteeseen, pikkulapsiarkeen, pitkään parisuhteeseen ja aina vanhuuteen saakka. Mikä on mielestäsi seksuaalikasvatuksen nykytila, Helsingin ja Espoon Tyttöjen Talojen seksuaaliterveystyön vastaava ohjaaja Heidi Simola. Mitä neuvoja antaisit vanhemmille ja lasten kanssa työskenteleville. Seksuaalikasvatus ei kuitenkaan tarkoita pelkästään seksiä, vaan käsittelee laajemminkin omasta kehosta ja omista oikeuksista huolehtimista sekä ihmissuhteita. . Vaikka terveystiedon oppikirjaan on sentään sisällytetty teemoja seksuaalisuuden moninaisuudesta ja hiukan ihmissuhteistakin, on seksuaalikasvatus edelleen varsin yhdyntäkeskeistä sekä seksitaudeilla ja raskaudella pelottelua. –?Seksuaalisuus on ydinminä ja kaikkein salaisin minuuden ra”Nyt nää niinku nukkuis päällekkäin” . KUVA: Laura Talvitie. –?Seksuaalisuus kuuluu kaikille ja on elämän mittainen asia, hän sanoo. Et tee mitään väärin, jos otat laitteen pois. Simolan mukaan seksuaalisten asioiden peittely perustuu osittain sukupolvien eroon käsitellä asioita. Mikä sieltä nousee useimmin esiin. Käsittelet työssäsi lasten ja nuorten seksuaalisuudessa askarruttavia ajatuksia. . KESÄKUUTA 2019 B6 HÄMEEN SANOMAT TERVEYS Outi Suoranta Seksuaalisuus on asia, josta olisi hyvä puhua ikään katsomatta. –?Esimerkiksi kolmosluokkalaisten hittinä on katsoa pornovideoita Youtubesta. Lasten vilpittömyys ja suoruus leikkien lomassa saa kuitenkin monet ottamaan päinvastoin askeleen taaksepäin. Se olisi lasten kanssa työskenteleville ja vanhemmille hyvä tilanne käsitellä asioita. Tärkeintä olisi kuunnella aidosti ja vastata siihen, mitä lapsi pohtii, ja sanoittaa tilanteita, jota havaitsemme. . –?Olen harmissani siitä, että seksuaalikasvatus ei ole hyvissä kantimissa eikä siis kuulu jokapäiväiseen arkeen. Päinvastoin, siinähän on hieno tilaisuus nähdä ja kuulla, mitä lasten mielessä liikkuu ja mahdollisuus liittyä avoimeen keskusteluun
OUTI SUORANTA Tällainen on saatava myös tytöille! kenne. Simola uskoo, että seuraavan viiden vuoden aikana seksuaalikasvatus ottaa isoja harppauksia eteenpäin. Samalla opitaan asenteet omaa kehoa, tunteiden näyttämistä ja läheisyyttä kohtaan. Merelän mielestä seksuaalikasvatus on jäänyt menneille vuosikymmenille, ja nykyajan lapset ja nuoret ovat jo kaukana edellä. JUURI NYT MOSTPHOTOS Monet kokevat, ettei seksuaalisuudesta ole luontevaa puhua. HYVÄÄ: Itsekin kirjaston hyllyjen välissä seksuaalisuudesta, seksistä ja anatomiasta kertovia kirjoja teininä selanneena olisin kaivannut juuri tällaista poikien maailmaan sukeltavaa tietokirjaa. Samaa olen kuullut jopa kätilöopiskelijoilta. SEXPON seksuaalikasvattaja-koulutus on vuoden mittainen. Myös lasten kanssa työskentelevien olisi syytä tutustua kirjaan jo seksuaalikasvatuksen näkökulmasta ajatellen. Kyseessä ei siis ole kuvakirja, vaan paljon infoa sisältä lukukirja. LM–HÄSA SEKSUAALISUUS Yksinkertaista ja selkeää • Seksuaalikasvatus on puhetta kehosta, itsestä huolehtimisesta, ihmisenä olemisesta, ihmissuhteista ja omista oikeuksista. Seksuaalikasvattajan työ on ennaltaehkäisevää, eikä sormi pystyssä heristävää. –?Paljon on menty seksuaaliasioissa eteenpäin ja seksuaalisuus on tullut sallituksi puheenaiheeksi. Aihe ei kuitenkaan ole aina edes ammattilaisten arjessa mukana. Nyt pojan äitinä lähetän kustantajan kautta kiitokset kirjoittajalle ja suomentajalle. Eräskin psykologiksi kouluttanut totesi, että seksuaalisuutta ei monen vuoden koulutuksessa käsitelty lainkaan. Merelä opiskelee Sexpon kautta seksuaalikasvattajaksi ja haluaa uudistaa seksuaalikasvatusta. • Tarjoa yksinkertaista ja selkeää tietoa, joka sopii lapsen näkökulmaan ja ikään. Tämän kehtaa lainata kirjastosta kotiin ja puolivahingossa unohtaa pojan nähtäväksi. Juuri siitä syystä sitä voi tarjota lukusuosituksena myös vanhemmille ja vastakkaiselle sukupuolelle. Seksuaalirikokset ja seksuaaliset väärinkäytöt voisivat hänen mielestään huomattavasti vähentyä, jos seksuaalisuudesta ei vaiettaisi. Se on läheisyyttä ja tykkäämistä, mielihyvää omasta kehosta ja tiedonjanoa. • Lapsi löytää itsestään kaikki jännittävät paikat ja opettelee niille nimiä. KAISA MERELÄ käsittelee seksuaalisuutta avoimesti Himocast-podcastin toisena sisällöntuottajana yhdessä Jenni Janakan kanssa. Kaikille ei ole luontevaa puhua seksuaalisuudesta, mutta se tiedostamatta siirtyy myös lapsiin ja nuoriin. Kaikille ei ole ok puhua henkilökohtaisia asioita avoimesti, ja se on yhtä hyväksyttävää kuin asioiden ääneen puhuminen. • Älä paheksu tai kiellä lapsen kysymyksiä. Seksuaalikasvatus ei kuitenkaan tarkoita pelkästään seksiä, vaan käsittelee laajemminkin omasta kehosta ja omista oikeuksista huolehtimista sekä ihmissuhteita. • Vastaa aina, jos lapsi kysyy. –?Seksuaalikasvatusnäkökulmasta katsottuna muun muassa translaki ja raiskauslaki ovat isoja asioita, jotka tulevaisuudessa vievät tasa-arvoteemoja oikeaan suuntaan. KUVA: Laura Talvitie. Nämä aiheet näkyvät myös uuden hallituksen ajamissa asioissa. Merelä toivoo, että isoin ja radikaalein asenteiden muutos lähtisi aikuisista. Lähde: Väestöliitto ”Some ja mediamaailma ovat täynnä seksuaalissävytteisiä asioita, jotka luovat paineita ja vääristyneitä näkemyksiä.” HEIDI SIMOLA Seksuaaliterveystyön vastaava ohjaaja Seksuaalikasvatus. • Luo lapsille turvallinen ympäristö näiden asioiden pohtimiseen. Pienen lapsen seksuaalisuus on oman kehon haltuunottoa ja tunteiden hallinnan opettelua. Lapsista halutan kasvattaa seksuaalisesti tietoisia ja vastuullisia. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B7 TERVEYS KIRJA Inti Chavez Perez: Respektiä – seksikirja pojille Gummerus 2019, 239 sivua. –?Ei ole tätä päivää ajatella, että jos lapsi kuulee tai tietää seksistä, hän alkaa sitä heti toteuttaa. • Lapsi oppii, miten keho toimii ja miltä se tuntuu. Mutta jos sanaa aletaan pelätä, vahvistaa se entisestään seksuaalisuuteen liittyvää tabua, hän sanoo. Paljon on jäänteitä vielä menneiltä vuosikymmeniltä, ja tätä pitäisi ravistella pois. –?Olisi tärkeää huomata, että ”ei seksuaalikasvatusta” on myös seksuaalikasvatusta, mutta ei kovin hyvää sellaista. Seksuaali-identiteetti, itsemääräämisoikeus, omat rajat ja seksuaalinen häirintä ovat puhuttaneet paljon seksuaalikasvatuksessa. KENELLE: Seksikirja on suunnattu nuorille miehille, jotka pohtivat omaa kehoa ja seksuaalisuutta. Se on myös sopivuussääntöjen harjoittelua ja itsemääräämisoikeuden opettelua. –?Moni kavahtaa seksuaalikasvatus-sanassa seksu-alkua ja kuvittelee sen olevan yhtä kuin seksi. Eikä vain seksistä, vaan myös sukupuolesta, tunteista, tasa-arvosta ja miehenä olemisen käsityksistä. Myös Merelä haluaa nostaa esille sen, että koulujen seksivalistus ei nosta esille moninaisuutta, vaan on hämmentävän yhdyntäkeskeistä. Esillä olo on normalisoinut seksuaalisuutta, mutta auttamatta perässä tullaan. MIKÄ: Kirja seksistä poikien näkökulmasta. Osa alalla toimijoista, eritoten lasten kanssa työskentelevistä, saattaa välttää seksuaalikasvatussanaa. –?Hämmentävintä itselle on ollut huomata se, kuinka vähän seksuaalisuutta käsitellä ammatillisissa koulutuksissa. MAANANTAINA 17. • Vastaa kysymyksiin itse, muuten lapsi hakee tiedon ikätovereiltaan tai netistä, ja se voi olla hyvinkin hämmentävää
Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Bel gia sta 5. Tällä hetkellä kovassa kulutuksessa on Ylen tiedeykkönen ja Kaverin puolesta kyselen -podcast. Kirjapuolella minulla on käynnissä elinikäinen projekti klassikoiden parissa. 3: 5-6 TIISTAINA 17. Tilaisuuksissa lauletaan kesäisiä virsiä ja lauluja Suvilinnun lauluvihosta, joka jaetaan omaksi kaikille osallistujille. Tuska-festivaalilla. Vas tau kse t: 1. Kesän aikana lehden palstoilla nähdään uusia kasvoja sekä ennestään tuttuja toimittajia. Ammatiltani olen graafikko ja kuvittaja omassa Kaukokatse-yrityksessäni, jossa on nyt takana 10 vuotta. Johannes Blom Voi kuinka pieninä palasina onkaan leipäni maailmalla, voivotteli Tapio Rautavaara aikoinaan. Rautaruukkia rakennetaan Kiintokallion louhinta aloitettiin viime viikolla Rautaruukki Oy:n tehdastyömaalla Hämeenlinnan Käikälässä. Joh. Mistä maasta Patria osti juuri sotilashävittäjiä huoltavan yrityksen. Lon too ssa Hämeen Sanomien toimituksen kesäväki esittäytyy . Suu nni stu s 3. Missä kaupungissa Waterloon silta sijaitsee. 3. Minun leipäni on puolikkaina limppuina – Tampereella ja Hämeenlinnassa. Mikä kuuluisa yhtye soitti Parolan juhannusjuhlassa 50 vuotta sitten. Soitan rumpuja Sata kaskelottia -yhtyeessä, joka keikkailee kesällä mm. Vihkosta löytyvät muun muassa klassikkokappaleet Satumaasta Soittajapaimeneen, sekä monelle merkitykselliset Kosketa minua henki ja Soi kunniaksi luojan. JUST KOHTA Kesäisiä virsiä Aulangolla Hämeenlinna-Vanajan seurakunta järjestää suositut kesälauluseurat kolmessa kauniissa paikassa ympäri Hämeenlinnaa. . Oma tuoli tai viltti on hyvä ottaa mukaan. Urheilen joskus, en venyttele koskaan. 4. Harrastan joogaa ja olen myös joogaohjaaja. Mikä on Miika Kirmulan edustama urheilulaji. Baudouin ja Fabiola -huudot raikuivat eilen Helsingissä presidentinlinnan edessä. Korkeat vieraat otettiin lentoasemalla vastaan sotilaallisin kunnianosoituksin ja ensimmäisinä heidät toivottivat tervetulleiksi maahamme presidentti ja rouva Kekkonen. kello 14 virsiä lauletaan Aulangon joutsenlammella. viikko kesäkuuta 2019 Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Kuljen päivittäin junalla suosikkipodcastejani kuunnellen. päivään mennessä. Koska työt ovat sujuneet hyvin, niin tasaustyöt saadaan valmiiksi määräaikaan mennessä. 25. The Bea ch Boy s 4. Anni Tuominen Hei hämeenlinnalaiset! Olen Anni ja tämän kesän vietän toimittajaharjoittelijana Hämeen Sanomissa. Nyt soi: Eevil Stöön Saattaa olla ninja. 1. Seuraavaksi avaan Herman Hessen Lasihelmipelin. Tiistaina 18.6. 2. Urakkasopimuksen mukaan tulee louhintatyöt olla valmiina viimeistään syyskuun 15. Ei sitä oikein muuta tällä hetkellä elämään mahdukaan.. Tällä haavaa luen toistamiseen Haruki Murakamin tuotantoa. Juomasuositus molempiin aktiviteetteihin on hyvä valkoviini. Musiikin suhteen olen kasvanut ihmisenä, nykyään olen lähes kaikkiruokainen. PNÄ KESÄKUUTA 1969 Suomalaiset lämpenivät välittömiin suosion osoituksiin Belgian kuningasparin saavuttua Helteisessä kesäsäässä alkoi Belgian kuningasparin viisipäiväinen virallinen valtiovierailu maassamme maanantaina. Mitä näytelmää esitetään Miinan Montun kesäteatterissa tänä kesänä. Ville Salonen Olen asunut perheeni kanssa täällä Hämeenlinnassa nyt kahdeksan vuotta. Mikäli sää on kehno tahi televisiovastaanotin tarjoaa kiinnostavan jalkapallo-ottelun, niin valitsen sen. Jos en ole nenä kiinni kirjassa tai ruudussa, olen todennäköisesti kuntosalilla tai kokeilemassa jotain uutta lajia. Taiv aan tul et -nä yte lm ää 2. Musiikki, taiteet, lukeminen ja perhe. Silloin, kun en tee työtä leipäni eteen minä kuuntelen, katselen ja luen. Kaisla Mustakartano Kun juna vie minut työpäivän päätteeksi takaisin Tampereelle, istahdan mieluiten omalle parvekkeelle lukemaan kirjaa. B8 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN MAANANTAINA 17. Mikään ei ole sen terapeuttisempaa kuin vinyylevyjen järjestely ja hiplaaminen, toisinaan myös kuuntelu. Podcastien lisäksi luen mielelläni kirjoja – vaikka sitä ei vaivaisen kahden kirjan ”kokoelmani” nähtyään uskoisi. 5. KESÄKUUTA 2019 PÄIVÄN SANA VIISI KYSYMYSTÄ NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Urho Ortodoksisessa kalenterissa: Ismo, Manu, Manuel, Sauli, Sauri Ruotsinkielisessä kalenterissa: Birger, Börje NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Tapio Ortodoksisessa kalenterissa: Leino, Onni Ruotsinkielisessä kalenterissa: Ingolf MAANANTAI 17
Ilmastoasiat, vegaaniruoka, rauhantyö ja kaikki muukin maailmanparantaminen ovat lähellä sydäntä. Kumppanuustalo. Kyyrölän savipaja – Ekologisia Saviastioita Keskiajasta nykypäivään. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Panssarimuseo. Häme tuntuu paljon kotoisemmalta kuin Uusimaa. Muutin Hämeenlinnaan vanhempien töiden mukana vuonna 2011 ja asuin täällä viisi vuotta. Konemusiikkikulttuurista tulee nautittua myös usein ihan asiakkaana. Hattula. Kumppanuustalo. Vanhankaupunginkatu 19. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B9 AJASTIN Tänään Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Klo 9-17. Sekalaista sakkia – Terhi Leppäkosken humoristisia eläinpotretteja. Parolantie 42. Klo 10-18. Klo 8-16. Wetterhoffinkatu 2. Hattula. Hattulantie 334. Helppoja yksintansseja! Koljalan vpk. Mervi Turtiaisen akvarelleja. Maalauksia Olga Riihimäeltä ja Noora Verholta. NÄYTTELYT Kuvittaja Sirkku Linnean satukuvituksia. Menetys ja muisto. Riihimäki. Klo 9.30-17. Hattula. MUSIIKKI Tanssiksi. Lempielokuvani on Wim Wendersin Paris, Texas. Kati Laitinen Olen kotoisin Keski-Suomesta pienestä Karstulan kunnasta, maaseudulta. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Opiskelujen ja töiden takia olen ehtinyt asumaan Jyväskylässä, Laukaassa, Vantaalla, Hyvinkäällä ja Tuusulassa. Kirjalliset muistutukset ja mielipiteet on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamoon viimeistään 17.7.2019. Suuri suunnitelma Masterplan. Retkeilen paljon luonnossa kahvitermarin, kameran ja koiran kanssa. Janakkala. Opiskelen journalistiikkaa Jyväskylässä. Klo 10-18. Vaihdoin alaa vähän päälle kolmikymppisenä. Nyt on ollut hieman taukoa, mutta tänä kesänä pitää käydä Aulangolla pelailemassa. Klo 9-20. Nyt olen asunut reilun vuoden Janakkalassa. Kerään vinyylilevyjä ja harrastan musiikkia muillakin tavoin. Pyhän Ristin kirkon viereinen viljamakasiini. Menoinfon tekninen ylläpito ja käyttäjätunnukset: monimedia@hameensanomat.fi Ostetaan Kuulutukset Kuulutukset Hämeen Sanomien toimituksen kesäväki esittäytyy . Olen asunut Tampereella neljä vuotta ja nautin yliopistomaailman punavihreästä kuplasta. Onneli, Anneli Ja Nukutuskello klo 13.30, Huippujengi Himalajalla (.dub) klo 13.45, Bamse ja Jymykello (dub.) klo 14, Avengers: Endgame 2D klo 14, Elvis & Onerva klo 14, Pokémon Detective Pikachu 2D klo 15.30, Tolkien klo 15.45, Risto Räppääjä ja Pullistelija klo 15.45, The Hustle Ammattihuijarit klo 16, Dumbo 2D (dub.) klo 17.45, Men In Black International 2D klo 17.45, Green Book klo 18, Rocketman klo 18.15, Booksmart klo 18.15, A Star is Born klo 20.15, Godzilla II: King Of The Monsters 2D klo 20.30, Men In Black International 3D klo 20.30, X-Men: Dark Phoenix 2D klo 20.45, Mami klo 21. Klo 8-15.30. Vanhankirkontie 41. Teen myös satunnaisesti dj-keikkoja ja käyn kuntosalilla pyörimässä. Kirjastokatu 1. Klo 10-14. Lavatanssijumppa. Iittalan Lasimäki. Tankit saapuvat Hyökkäysvaunurykmentin perustamisesta 100 vuotta. Hämeen Härkätie 136. Älkää kuitenkaan kyselkö minulta KymiRingistä, sillä moottoriurheilusta en tiedä mitään. Pommarit talvisodassa Panssarintorjuntaa tilapäisvälinein. Myös valokuvaaminen ja pöytälaatikkokirjoittelu ovat tärkeitä osia elämässäni. TAPAHTUMAT Kissankulman eläinpiha. Kirpputori. Klo 9-17. Panssarimuseo. Olen myös vannoutunut kissaihminen. Hunajakuja 1. Renko. Klo 10-17. Kesäkuntosali. MAANANTAINA 17. Klo 11-17. Viipurintie 4. Anniina Korpela Anniina Korpela, kotoisin Iitistä, eli nykyisestä Kymenlaaksosta ja tulevasta Päijät-Hämeestä. Hattula. Inka Virolainen Karjalaisia näkymiä. Hämeenlinnan Linnanpuisto. Hämeen Härkätie 4151. Klo 9.30-16. Kalvola. Elenia Areena. Oma Säästöpankki. Hattulantie 334. Mimmi Pearlmanin Apex of Emos -näyttely. Pelasin myös tennistä Hämeenlinnan Tennisseurassa. Klo 17-18. Klo 17. Sibeliuksenkatu 7. Klo 10-17, 10-17. Museo Militaria. Klo 8-15. Kiinteistötunnus 109-421-1-66, 109-421-1-31, 109-421-1-65, 109-414-1-6 ja 109-414-41 Diaarinumero ESAVI/10529/2019 Kuulutus on nähtävänä 17.6. Rengon kesätori. Opiskelin journalistiikkaa ja valmistuin medianomiksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta. Terveyskeskus Parola. Kesän aikana lehden palstoilla nähdään uusia kasvoja sekä ennestään tuttuja toimittajia. Klo 13-18. Pääkirjasto Wetteri. Café Laurell. Hämeenlinnan linnanpuisto. Klo 8.30-18. Palokunnankatu 9. Raamidaamit Oy. Hattula. Enkeleitä on heitä. Härkätie 17. Könnölänmäentie 2. Klo 18-19.30. Palokunnankatu 20 A. Klo 12.30-14. Hattula. Puistojumppa. Heini Harjaluoman taidenäyttely. Inkilänhovi ry. Hyvän Olon Aitta. Kuulutus ja julkiset asiakirjat ovat luettavissa osoitteessa www.avi.fi/lupa-tietopalvelu. Klo 8-19. Café Hoffi. . Käyntiosoite: Ratapihantie 9, 00520 Helsinki Postiosoite: PL 110, 00521 Helsinki Puhelin: 0295 016 000 Sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00?16.1 5 Lisätietoja antaa Ympäristölakimies Mikko Poskiparta, puh. Hämeenlinnassa olen vieraillut paljon töiden ja tietenkin tapahtumapuiston konserttien takia. Nummenkylän kesäkahvila. Aulangontie 681. Kahvila Dois Amores. Kalevankatu 18-20. Kyyrölän Savi Oy. Yhteistaidenäyttely. Tanssiksi. Klo 10-15. Heinäjoentie 199. Suomen Punainen Risti. Klo 10-18. Markus Puolakanaho Olen kotoisin Tammelasta. Jussi Hietikko Olen kotoisin Vanhasta Raumasta. 0295 016 817 Paras hinta puhelinosakkeista 0505405004 asiakasturva.fi. Lasinpuhallus. Viipurintie 32. Rengonraitti 18. Viipurintie 4. Myös psykologia ja kirjallisuus kiinnostavat. Klo 10-10.45. – 17.7.2019 Hämeenlinna kaupungissa. Hämeenlinna-suhteeni on myös sen takia erityinen, että Rauman Lukon lisäksi kannustan myös HPK:ta. Klo 11-17. Valmistuin ylioppilaaksi Lyseon lukiosta ja kävin intin Parolassa. Kirjastokatu 1. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Hätilän hammashoitola. Pekolan lava. Vapaaajalla minut löytää lenkkeilemästä tai kuntosalilta. Parasta täällä on luonto ja ystävälliset ihmiset. Pelataan shanghaita. Paperihuone ry:n ryhmänäyttely. Klo 10-12. Etelä-Suomi ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA Hakija Elenia Lämpö Oy Asia Vanajan voimalaitoksen ympäristöluvan tarkistaminen ja ympäristöluvan muuttaminen, Hämeenlinna Sijainti/osoite/kiinteistö Voimatie 32, 13110 Hämeenlinna. Pekolan lava. Aulangontie 681. Hangasmäentie 6. Maalauksia à la Anne-Marie. Asiakirjat ovat nähtävänä sähköisesti kuulutuksessa mainitussa paikassa. Soitan vapaa-ajallani dj-keikkoja ja järjestän elektronisen musiikin tapahtumia
Pienessä rannikkokaupungissa toimii poliisipäällikkönä Hinrika, joka oli ennen Andrin alainen. Miten käy kakkoskauden kanssa. Martin Lawcence kerää kehnot vitsit, Joy Bryant ihailevat tai kateelliset katseet. (USA 2006) Welcome Home, Roscoe Jenkins TV5 klo 23.55 ?. Loukussa-sarjan ohjaaja Baltasar Kormakur tunnetaan muun muassa elokuvasta Reykjavik 101, jossa Kormakur myös näytteli itse. Jälkimmäisissä riittää selviteltävää yhtä paljon kuin rikoksissa. Los Angelesissa siirrytään 1940-luvun loppuun, jolloin Hollywoodin tähdenalku Elizabeth Short surmattiin poikkeuksellisen raa’asti. KUVA: Nelonen Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. Heistä vain osa kuuluu EU:n ystäviin. Tunnetulla tvkasvolla ja morsiamella on selvä työnjako Malcom D. Nuo Pellen mainitsemat patriootit runsastuvat niin Euroopassa kuin rapakon takana. KUVA: Yle Kuvapalvelu Loukussa Yle Teema & Fem klo 22.00 ???. Sitten alkaa tulla lisää ruumiita, ja tapahtumat mutkistuvat. KESÄKUUTA 2019 B10 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno TELEVISIO Tiukka kisa tyylittömyydestä ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Rock of Ages Nelonen klo 21.00 ?. Adam Shankmanin sovitus suositusta rock-musikaalista on karmea, mutta ehdottomasti vilkaisun arvoinen. KUVA: Mikael Rydenfelt, arkisto Loukussa pitää koukussa Andri (Olafur Darri Olafsson), Hinrika (Ilmur Kristjansdottir) selvittävät rikoksia Islannin maaseudulla, jossa on jylhät maisemat. Kun alkaa tulla lisää ruumiita, tapahtumat mutkistuvat.. Islantilaisessa rikossarjassa yhdistyvät upeat, jylhät maisemat, karmaisevat rikokset ja perhesuhdekoukerot. HETI KAKKOSKAUDEN alussa tapahtuu rikos, kun mies yrittää tappaa Reykjavikissa itsensä ja Islannin teollisuusministerin, joka sattuu vieläpä olemaan miehen kaksossisko. Ensiesitys. (USA 2008) Julianne Hough on pikkukaupungin tyttö Sherrie Rock of Ages -musikaalielokuvassa. Tässä piilee myös yksi sarjan vahvuuksista. Kiinni on ja pysyy. Leen meluisassa komediassa. VIRPI TIAINEN 6 Kultaranta-keskustelut TV1 klo 9.30 ja 14.30 Sauli Niinistö toimii Kultaranta-keskustelujen isäntänä. Onko eurooppaministeri viesti EU:lle – Suomi korostaa eurooppalaisuuttaan ja linjaa EU:n tulevaisuutta. Yksi 19 ministeristä on eurooppaministeri. Nimittäin se koukku. Pestiin ei ole yhdistetty muita aloja kuten aiemmin. Loukussa-sarjaa varten Islannissa laitettiin iso vaihde silmään. Kilpailu tyylittömyydestä on ankaraa, mutta kisan voittaa Tom Cruise ”Iggy Pop kohtaa Mötley Crüen” -meiningillään. PÄIVI OJANPERÄ Murhia selvittävät poliisit eivät ole pelkkiä piinkovia etsiviä. James Ellroyn romaaniin ja tositapahtumiin pohjautuva rikosjännäri ei ole ohjaajakonkari Brian De Palman parhaita, mutta ihan oikea leffa, jos Rock of Agesiin vertaa. Jos on yhtään mieltynyt pohjoismaiseen, hieman melankoliseenkin laatudraamaan, voi käydä niin, että sarjasta pitää sitä enemmän, mitä pidemmälle sitä katsoo. Siellä asui Reykjavikin tapahtumiin syyllistynyt mies, joka piti lammastilaa. KOLME SYYTÄ KATSOA Euroopan valot ja varjot Kultarannassa 1 Pelle Miljoona lauloi vuonna 1981 biisissään Euroopan valot ”patriootit ahtaista nurkistaan yrittävät salaa kurkistaa, missä on Eurooppa, missä on maailma”. 2 Suomi on juuri saanut uuden hallituksen. Islantilaisen Loukussasarjan ensimmäinen kausi piti tiukasti koukussa. ehtivät kiireiltään mukaan. Se on saarivaltion kaikkien aikojen kallein draamasarja, joka on jo niittänyt kansainvälistä menestystä. Hänen johdollaan satakunta silmäätekevää pohtii Euroopan ja maailman tilaa. Ennakkotietojen perusteella Kultaranta-keskustelussa pohditaan samaa. (USA 2012) Musta Dahlia Hero klo 21.00 ??. Siihen puoleen kuuluvat erehtyminen ja ymmärrys siitä, että kaikki ei aina mene elämässä niin kuin olisi toivonut. Kasarimuoti ja sukkahousuhevi viettävät railakasta juhlaa tarinassa, jossa pikkukaupungin tyttö Julianne Hough saapuu vuonna 1987 Los Angelesiin ja kohtaa staranalku Diego Bonetan. MAANANTAINA 17. Tyytyykö Kultaranta vain katselemaan heitä sivusta vai käykö kimppuun. Presidentti Sauli Niinistön isännöimän ulkoja turvallisuuspoliittisen keskustelutapahtuman aiheena on ”Maailma murroksessa – mihin menee Eurooppa, miten pärjää Suomi?”. Tapahtumaa alkavat selvittää ykköskaudelta tutut poliisit. Poliisit Josh Hartnett ja Aaron Eckhart lähtevät huopahatut tanassa tutkimaan koko Amerikkaa järkyttänyttä tapausta. Vitsien ja nolouksien ääreen päästään, kun Roscoen on reissattava suurkaupungista juhlistamaan vanhempiensa kultahäitä. Mies kuolee, ministeri jää eloon. Andri Olafsson on nyt Reykjavikin poliisipäällikkö, joka matkustaa entisille kotikulmilleen Pohjois-Islantiin. James Earl Jones, Cedrick the Entertainer ja Louis C.K. Murhia selvittävät poliisit eivät ole pelkkiä piinkovia etsiviä, vaan heillä on epävarma, inhimillinen puolensa. Suomi aloittaa heinäkuussa EU:n puheenjohtajamaana. 3 Miten Kultarannan keskusteluihin vaikuttavat Merkel, Macron, Trump, Putin ja Aasian tiukkailmeiset miehet
16.10 Lentoturmatutkinta. 08.05 Tahdon morsiuspuvun!. 13.15 Aikain merkit Sanassa. 16.30 Raamattu puhuu sinulle. 19.00 Australian rajalla. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.00 Yle Uutiset. • 23.15 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 03.05 Suomen Tulli (S). 10.00 RuPaul’s Drag Race: All Stars. 21.45 Signaali sydämiin. AVA 06.00 Aamun AVAus. 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 16.13 Alueradio. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 07.30 Saari ilman lakeja. 18.02 Radio Suomen Ilta. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä. 13.15 90 päivää morsiamena. 11.20 Kokkaushaaste junior. 01.35 Australian rajalla. 13.00 Maisan ja Nikon luksusmatkat. 09.50 Morgan Freeman: Monet jumalat. 12.10 Urheiluradio. 02.40 Apua, mikä tauti! (S). 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 22.30 Filminurkka. 13.25 TV Shop. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (U). 21.00 Yle Uutiset. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.10 Matti Johannes Koivun Keskeneräisyyden historia: Kartanpiirtäjä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 02.30 Ensitreffit alttarilla USA. 15.55 Yle News. Jussi Björlingin laulujen kääntöpuoli. 17.00 Jani Kareinen. 13.03 Herätyksen! päivän vieras. 21.00 Fast n’ Loud. 01.45 Murha menneisyydestä (12). 07.05 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 14.20 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 17.00 Uutiset. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 21.02 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 19.02 Radioteatteri esittää: Kirottu Palosaari, osa 3/4. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 14.00 Toivon päivä. 12.30 Suolapala. 01.45 Uskomattomat koneet. 0.00 Arkisto: Flirtaten. 23.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 01.00 Pahan jälkeen (S). 2.00 Yle Uutiset. 6.50 Viikon teos. 02.55 Tuurin kyläkauppias. 7.15 Herätys! Kajaanissa. 12.00 Martin ja Mirjan matkassa. HERO 10.40 Anthony Bourdain maailmalla. 22.55 Menneisyyden mysteerit. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Simpsonit (7). 03.55 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 07.05 Simpsonit (7). 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.33 Radio Suomen Päivä. 15.15 Päivän porilainen. 22.30 Pyhä Henki tänään. RADIO DEI 5.30 Raamattu (U). 5.30 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 21.00 Tohtori paise. 09.40 Kultakuume. 13.40 TV Shop. 20.03 Mikko Kekäläisen Saunapäivä. 22.55 Löysät pois! (12). 20.00 Phoenixin eläinpoliisit. 14.00 Lapin poliisit. 14.05 Naimakaupalla alttarille. 18.30 Nelli-Nalle. 04.20–05.12 Maailman oudoimmat ruuat. Pelle Miljoona). 13.05 Antisemitismi sen alkuperästä nykypäivään. 23.00 Toivekonsertti (U). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Puheen Ilta. 14.00 Käännekohta. 18.00 Mayn keittiö. 11.00 Kardashianit. 06.35 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 00.20 Yksityisetsivä Wolfe (7). 13.00 Jane the Virgin (7). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 00.50 Autojen ensiapu. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 11.00 Remppa vai muutto Australia. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 ELOKUVA Lost In Translation (7). 17.35 Sisarvaimot (S). 19.30 Ultimate Rush. 02.35 Poliisit 10 vuotta (7). 12.20 Pieni suuri perhe. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.55 Kiinteistöveljekset. 00.50 Intohimon uhrit (12). 22.00 Apua, mikä tauti! (S). 21.00 Will & Grace (S). 18.05 Urheiluhullut. 21.00 Murhaaja kotonani. 7.13 Alueradio. 11.35 Löytöretki tuntemattomaan. 23.55 Hetki ennen tuhoa. 21.00 ELOKUVA Musta Dahlia (16). 09.55 TV Shop. 18.05 Kullan sukeltajat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 08.45 Remonttikilpailu Teksasissa. 22.00 Vauhtipaja. 13.00 Häät sulhasen tapaan. 03.15 Outcast (16). 12.30 Gloryline. 1.55 Yöradio. Grunström. 12.00 Ride with Norman Reedus. 16.35 Tiedotteita. 8.10 Urheiluradio. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 17.30 Family Guy. 11.02 Akti. 17.55 Laula kanssani -karaoke. 15.25 Raamattu. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 20.00 Täydelliset naiset (7). 19.10 Tuurin kyläkauppias. 12.40 Caribbean Life. 14.00 Yle Uutiset. 16.35 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 18.55 Radio Suomen Ilta. 00.05 Stand Up! (S). 9.00 Yle Uutiset. 17.00 Jerusalem studio. 17.10 Wheeler Dealers. 19.05 Tahdon morsiuspuvun!. 18.00 Tonnikalan saalistajat. 10.00 Heikoin lenkki. 6.36 Päivän sana. 15.02 Nosto. 08.05 Alastomat selviytyjät. 18.00 Yle Uutiset. 03.30 Kullan sukeltajat. 15.00 The Real Housewives of Orange County. 23.00 48 tuntia rikoksesta (12). Marko Maunuksela. 10.40 Musiikkia parrasvaloista. 21.02 Urheiluradio. 10.00 Maailman övereimmät ehtoollisasut (S). 3.00 Yle Uutiset. FRII 06.10 Jeff Corwin – peloton eläinsuojelija. 19.55 Uutiset. 18.35 Kakkukuningas. 18.40 Kulmakivi. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 16.40 Armon kalliolla. 21.30 Will & Grace (7). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.50 Moderni perhe (S). 13.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä. 20.00 Kansan kesken. 21.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. Efter Nio Yle Teema & Fem klo 21.00. 17.13 Alueradio. 22.55 Pahuuden perintö. 09.00 Tanssi kanssain. 12.15 Raamattu. 14.55 Pool Kings. 00.00 Rikotusta eheäksi – Seppo Jokinen. 18.15 Alaskan taivaalla. 18.10 Äänitarina. 1.00 Syventävä oppimäärä (U). 17.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Lemmen viemää (12). 15.30 Jerusalem studio. 21.55 Radio Suomen Ilta. Amerikkalainen draamakomediasarja 40-vuotiaasta Lizasta, joka tekeytyy 26-vuotiaaksi saadakseen työpaikan. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 19.30 Simpsonit (7). 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 18.00 Amerikan rajavartijat. 18.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. Es. 00.00 Himos Juhannus: Tunnelmia vuodelta 2018. 20.35 Leipää ja kalaa. 16.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 19.05 Mikko Kekäläisen Saunapäivä. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 23.55 Yksityisetsivä Wolfe (7). 14.00 Yle Uutiset. 00.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 15.30 Australian rajalla. 16.15 Martina ja hengenpelastajat. 15.00 Yle Uutiset. 14.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Muistojen bulevardi. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 14.00 Jazzlegendat Suomessa – arkistot aukeavat. 18.00 Lelulaatikko. 15.00 Yle Uutiset. 01.00 Australian rajalla. 16.10 Urheiluradio. 12.55 Pool Kings. 6.05 Hartaita säveliä. 17.00 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 13.00 Yle Uutiset. 09.00 Autojen ensiapu. 04.25 Häähullut. 12.45 Merisää. 12.15 Asunnon metsästäjät. 23.10 Yöklassinen. 0.25 Viikon levy (U). 23.28 Päivä tunnissa. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Viikon luontoääni: isokuovi. 11.55 Tahdon morsiuspuvun!. 10.35 Veisaten Herralle. 17.35 Desperate Landscapes. 15.45 Giadan kotoisat herkut. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Younger (7) Ava klo 23.00. 21.50 Merisää. 03.30 Kakkukuningas: Paras leipuri. 20.05 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva. 17.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 02.05 Poliisit 10 vuotta (7). 17.30 Rajavalvojat (S). 21.00 CSI: Miami (16). 13.10 Musiikkia. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (U). 13.00 Amerikan Gladiaattorit. 12.00 Olet mitä syöt. 16.00 Yle Uutiset. 12.13 Puheen Klassikko: N.E.R.D. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.30 Australian rajalla. 10.30 Simpsonit (7). 0.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.20 Hengenvaarallinen saalis. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 20.30 Poliisit 10 vuotta (7). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.40 KD-Kompassi. 16.02 Syventävä oppimäärä. TV7 08.30 Raamattu puhuu sinulle. 7.30 Ykkösaamu. 00.50 Melkein täydellinen rikos (12). 01.30 9-1-1 (12). 22.05 Horisontti. 08.35 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 10.02 Radio Suomen Päivä. 6.35 Nosto. 15.02 Alueradio. 18.00 Sinkkuillallinen. 13.05 Sinkkuillallinen. 21.30 Jari Sarasvuo: Työpaikkaa ei saa hakemuksia lähettämällä. 12.00 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 7.25 Musiikkihetki. 17.00 Rajavalvojat (S). 13.40 Alastomat selviytyjät. 00.00 Simpsonit (7). 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.35 Hengenvaarallinen saalis. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (U).. 6.25 Aamusoitto. 17.10 Euroopan valot. 9.11 Alueradio. 12.10 Urheiluradio. 13.25 Syntynyt Afrikassa. 09.00 Kaikki koirista: rotuopas. Marko Maunuksela. 10.25 Kissakuiskaaja. 13.50 Rich Kids of Social Media (S). Totuuden jälkeen. 18.00 Family Guy. 15.35 Viestejä tuonpuoleisesta. 23.55 Fast n’ Loud. 10.55 Asunnon metsästäjät. 20.00 Rajatonta musiikkia. 10.00 Television tiiliskivet. Pelle Miljoona. 12.30 Politiikkaradio. 08.30 Lontoon lumileopardit. 15.05 Tanssin superäidit. 17.30 Uutiset. 16.20 Kadonneet (7). 09.35 OutDaughtered. 12.55 Radio Suomen Päivä. 02.05 Unelmien poikamies. 00.10 Remppa vai muutto Vancouver. 01.40 Beyond Bitchin’ Rides. 16.10 Faunin iltapäivä. 23.00 Iltahartaus. 20.00 Wheeler Dealers. 06.45 Tonnikalan saalistajat. 21.00 ELOKUVA Blue Jasmine (S). 18.00 Supernanny Suomi. 10.45 Rukouspäiväkirja. 09.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 17.55 Uutiset. 17.15 70’s show (7). 11.15 Sanan ja runon tuoksua. – Provider. 12.45 The Story Behind Beverly Hills 90210. 14.02 Ruben Stiller. FOX 06.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 19.00 Remppa vai muutto UK. 23.00 Numb3rs (12). 21.15 Come Home. 17.10 Desperate Landscapes. 17.45 70’s show (S). 0.00 Yle Uutiset. 18.05 Kakkukuningas. 13.02 Jari Sarasvuo: Työpaikkaa ei saa hakemuksia lähettämällä. 12.00 Yle Uutiset. 16.00 Uutiset. 03.25 Pomo piilossa UK. 8.10 Ykkösaamu. 14.00 Et sä tiedä kuka mä oon?. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.00 Yle Uutiset. 11.30 One Way. 18.35 Aikamerkki. 22.05 Urheiluradio. 11.25 Asunnon metsästäjät. 16.15 Katoamismysteerit. 15.15 Rajasota. 10.00 Smork finalistit. 20.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). LIV 09.00 Sinkkuillallinen. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 12.15 Neljät häät Kanadassa. 22.00 NCIS: New Orleans (12). 10.40 Kohtasin Messiaani. 16.10 Urheiluradio. 01.00 Family Guy. 14.30 Tuurin kyläkauppias. 19.00 Leijonan luola USA. 00.50 Wheeler Dealers. 21.00 Rillit huurussa (S). 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Miksi Jussi juo. 7.10 Hartaita säveliä. 13.45 Apostolien matkassa. 08.35 90 päivää morsiamena. 15.00 Korinttolaiskirje 1. 20.05 Jättiläisnaiset. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 7.15 Aamuhartaus. 07.55 Barnwood Builders. 6.15 Aamuhartaus. 23.30 Täydelliset naiset (7). 8.13 Alueradio. 15.05 Viestejä tuonpuoleisesta. 18.00 Leijonan luola USA. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.00 Keskipäivän tasaus. 09.00 Kiinteistöveljekset. 7.53 Alueradio. 02.35 Erakkoperhe erämaassa erikoisjaksot. Kelsey ei osaa suhtautua Lizan paljastukseen, mutta ei myöskään halua totuuden paljastuvan työyhteisölle ja lehdistölle. 22.00 Deep State. 19.00 Monster Inside Me. 20.30 Radio Suomen Ilta. 21.55 Musiikkia. 23.55 Jotain lainattua, jotain uutta. 14.30 Haastattelussa. 8.45 Päivän blogi. 7.50 Merisää. 6.05 Politiikkaradio. 21.00 Autojen ensiapu. 16.13 Nosto. 6.05 Alueradio. 18.50 Iltahartaus. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 22.30 Ruben Stiller. 08.30 Kaasujalka. 20.00 Miikka Koivisto. 06.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 14.25 Pool Kings. 16.30 Simpsonit (7). 9.05 Urheiluradio. 20.00 Meret ilman vettä: Kohti syvyyksiä. 17.55 Himos Juhannus: Tunnelmia vuodelta 2018. 23.00 Jussin kalajutut. 7.50 Radiohartaus. Matkailulegenda Folke West, eläintenhoitaja Markku Harju, floristi Hanna Piippo ja ravintoloitsija Lotten Lindborg-Suhosen varhaisperunaherkut. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra I-II, jakso 76. & san. 17.30 Alueellista ohjemaa. 14.40 Giadan kotoisat herkut. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 08.40 Armon kalliolla. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vankilassa ulkomailla. 22.00 Villieläinten hoitajien hoivissa. 15.15 Giadan kotoisat herkut. 10.02 Juuso Pekkinen. 18.30 Mestarien maa. 6.59 Puheen Aamu. Juhla. 13.00 Klassista kahteen. 17.05 Tiedotteita. KUVA: Nordic Wildlife Care YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 02.25 9-11 (12). 01.20 Remontilla rahoiksi. 15.00 Australian rajalla. 13.10 Giadan kotoisat herkut. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 00.30 Simpsonit (7). 17.00 Simpsonit (7). 00.05 Paratiisihotelli Norja (7). 16.05 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 23.05 Himos Juhannus: Tunnelmia vuodelta 2018. 10.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 11.35 Vaarallisen valtatien pelastajat. 11.20 Tahdon morsiuspuvun!. 19.00 Sydämeltä sydämelle. 4.00 Arkisto: Tosi-tv. 14.02 Alueradio. 11.00 Sanaa naisilta. 10.00 Yle Uutiset. 04.50 Outcast (16). 18.02 Alusta alkaen. 12.50 Päivän blogi. 21.00 TV7 Israel News. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.55 Uutiset. 21.40 Uskon askeleita. 19.35 Tahdon morsiuspuvun!. 09.30 Rakkauden painovoima (7). 22.45 Älypuutarhojen suojissa. 10.45 Kadotetut Amazonin kaupungit. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 13.00 Antisemitismi sen alkuperästä nykypäivään. 15.00 112 Hätäkeskus. Marko Maunuksela. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.00 Simpsonit (7). 14.05 Viikon teos. KUTONEN 07.00 Renovation Realities. 06.45 Viestejä tuonpuoleisesta. 6.59 Hyvää huomenta. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 04.05 Outcast (16). 18.30 Amerikan rajavartijat. 07.35 Tahdon morsiuspuvun!. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.35 Tiedotteita. 20.30 Tulta Jerusalemista. 11.00 Family Guy. 2.00 Arkisto: Veikko Neuvonen. 19.00 Simpsonit (7). 07.35 Asunnon metsästäjät. • 02.00 Alastomat selviytyjät. Kappalainen Jarkko Siekkinen, Kurikka Hartauden musiikkina ’’Juokse villi lapsi’’ (säv. 06.45 Moderni perhe (7). KESÄKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B11 TV JA RADIO TLC 06.05 Tahdon morsiuspuvun!. 15.25 Herttuatar Meghan: Tyylikuningatar. 00.25 Ladies of London. 07.25 Renovation Realities. 21.00 Muodin huipulle. 23.00 Younger (7). 11.00 Yle Uutiset. 11.00 EM-hopeaa poolbiljardista. 20.00 Poliisit 10 vuotta (7). 12.05 Viikon teos. 09.00 Saalemin johtajuuskonferenssi. 22.00 Passion for Jesus. 08.10 Lapin poliisit. 16.05 Tiedotteita. 5.50 Merisää. 17.05 Sisarvaimot (S). 13.55 Musiikkivideoita. 10.05 Tarinoita toivosta. 17.05 Saari ilman lakeja. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Juuso Pekkinen. 17.00 Uskon ilta. 23.02 Yöradio. Kausi 4, osa 1/12. 22.50 Kuuluttajan vieras: Virpi Seppälä-Pekkanen ja Tuomo Pekkanen. 16.00 Koputus. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.05 Toisenlaiset teiniäidit. 21.17 Päivä tunnissa. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 01.45 Tohtori paise. 10.00 Sanoja säveliä. 11.25 Ökyvaimojen salaisuudet. 19.02 Urheiluradio. 7.29 Hyvää huomenta. 07.25 Simpsonit (7). 22.00 Uskomattomat koneet. 17.13 Päivä tunnissa. 14.00 Jane the Virgin (12). 17.00 Haapasalo Goes America (S). 16.55 Wanaja Festival: Tunnelmia vuodelta 2018. 19.00 Remonttipiiskuri. 23.55 ELOKUVA Welcome Home, Roscoe Jenkins (12). 05.40–05.59 Jäljillä (12). 20.00 Moderni perhe (S). 11.30 Family Guy. 23.00 Yliluonnollista. MAANANTAINA 17. 17.05 Radiohartaus. JIM 09.00 Et sä tiedä kuka mä oon?. 17.25 Tarinoita toivosta (U). 16.15 90 päivää morsiamena. 7.10 Urheiluradio. 2.02 Susanna Vainiolan Popradio. 14.10 Kakkukuningas: Paras leipuri. 21.00 Sydänjuurilla. 15.20 Kauneusleikkauksia Thaimaassa. 16.30 Uutiset. 20.02 Sää. 08.15 Maailman kovimmat korjaushankkeet. Velvollisuudentunto. 16.00 Unelmien poikamies. 17.15 Raamattuavain (U). 01.10 WAGS (S). TV5 07.05 Asunnon metsästäjät. 7.03 Raamattuavain. 12.25 Pool Kings. 16.00 Varastojen metsästäjät. 21.36 Päivän sana (U). 19.00 Arkisto: Atik Ismail ja Matti Vanhanen. 11.00 Leijonan luola Kanada. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.30 Rillit huurussa (S). 0.00 Yöradio. 23.30–00.00 Jerusalemin uutislinja. 20.30 Moderni perhe (S). 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 23.10 Sinkkuillallinen. ALFATV 07.00 FinRX: Virrat. 9.10 Sää. 6.56 Päivän mietelauswe. 2.30 Leipää ja kalaa (U)
4/6. Pelihuijaus. 03.15 Duudsonit (16). 6.52 Nimipäiväonnittelu: 17.6. (U) 18.40 FIFAn jalkapallon naisten MM: CHN – ESP. Rottatouille. 07.40 Paavo Pesusieni (7). (U) 13.18 Rion yö (S). 3/13. Rantatunnelmaa. 06.25 Huomenta Suomi. 18.00 BUUklubben. 13.10–13.50 Kehonkieli. 02.15 Ulosottomiehet. 23.25 Ambulanssi (12). 2/4. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 09.00 Casualty (12). Noloja lapsuusmuistoja. Onnea, Urho! 6.53 Metkat Mesiläiset (S). Hevosen alkuperä ja kesytys. 00.30 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 07.45 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S). 3/6. 09.30 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 2, 2/10. 7.26 Tie tähtiin (S). 13.00 Yle Live: Big Weekend 2017. 18.30 Simpsonit (7). 21.00 21.00 ELOKUVA Rock of Ages (12). 22.00 Loukussa (16). 23.47–00.16 Kerrostalojen prinsessat. 14.30 Tanskalainen maajussi. 12.30 Viettele vaatteilla. 08.22 Kesäleiri (7). Meditaatiota. 13.00 RuPaul’s Drag Race: All Stars. 20.00 Kotikenttä (12). Espoo. Jakso 5/12. 10.00 Pallon ympäri (S). 19.20 Päivän sää. Kausi 2. 17.00 17.00 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 21.00 Efter Nio. 20.00 Simpsonit (7). Kausi 4. 19.25 Tulosruutu. 11.00 Daniel Olin. MTV3 06.15 Aamusää. 18.30 Ideoiden maailma. 17.00–00.16 YLE FEM. Osa 3585: Käärme on kavalin kaikista. 20 € ERAKOSSA OVET AUKI KLO 19 Voimassa 31.7 asti RAJOITETTU ERÄ b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 06.25 Tanja ja kuuro Eurooppa: Prost! 06.55 Ylen Aamu-tv. 19.00 Seitsemän uutiset. Montpellier, Ranska. • 16.05 Arkistokuvia: Heikinkadun historiaa (S). 17.05 Downton Abbey (12). Kausi 3, 5/9. 03.40–04.06 Duudsonit (16). Kausi 1, 9/10. 4/8. KESÄKUUTA 2019 B12 HÄMEEN SANOMAT TV OHJELMAT Liput Lippu.fi 28,50€ ja ovelta 32€ 19 AULANKO AREENA LA 10.8. 7.56 Ryhmä Hau (S). (U) 19.00 Historia: Hitlerin Sudenpesä. 14.00 Kaipuu takaisin paratiisiin. 7.42 Muru (S). Rennes, Ranska. Jakso 1/10. 17.00 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 3/6. (U) 18.00 Yle Uutiset. Kausi 1. • 11.00 Pisara. 3/7. 10.30 Kesämökkiunelmia. 08.20–08.45 Legendat (7). Vihassa ja rakkaudessa. 16.50 Novosti Yle. Kartanon aarre. 00.25 Vampyyrien sukua (12). Kausi 1, 2/40. 15.30 Docstop: Kamppailija. 7.14 Ekaa kertaa oman alan töissä ja ahdistaa! 7.26 Paikkaan liittyvä kurkistus/kesäkuvakisa/ somekatsaus/puhelu 7.44 Rakkaudesta-podcast pureutuu elämän suuriin kipukohtiin 7.55 Aamujooga rannalla takaa zenin koko päiväksi 8.11 Kurtturuusua on kaikkialla ja nyt siitä pitäisi päästä eroon miten ihmeessä. 08.00 Nuori Robin Hood (S). 02.20 Kallista kipua (S). 09.30 Poikamiesboksi (S). 16.40 Uusi Kino: Apollo (S). 21.00 ELOKUVA Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 12.00–12.48 Kartanoelämää Britanniassa. • 23.30 Holmes NYC (7). MAANANTAINA 17. B-lohkon ottelu Kiina Espanja. Kausi 8, 8/8. 22.00 Uutishuone (7). Jakso 12/13. 15.55 Rakettitiedettä. 16.00 Ulosottomiehet. 18.12 Yle Uutiset alueeltasi. 20.45 Näin Norjassa. 09.50–10.20 Uusi päivä (S). Jakso 5/8. Mv. 19.00 Frendit (S). Kausi 1. Kadotettu yhteys. 23.55–00.25 Tekniikka muuttaa ihmistä. A-lohkon ottelu Nigeria Ranska. (U) 10.30 FIFAn jalkapallon naisten MM: kooste. Huumoria elävästä elämästä, tuttuja hahmoja naapurista. 18. Kausi 1, osa 69: ”Naisen arvaus on tarkempi kuin miehen varmuus.” (U) 17.00 17.01 Pikku Kakkonen. Kausi 1. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 21.00 21.00 A-studio. 22.20 Päivän sää. Amerikkalaisvalmisteinen pommi tappaa viattomia syyrialaislapsia, ja Elizabeth joutuu pohtimaan, mikä meni vikaan ja kuka on syyllinen. Jakso 33. 19.30 Salatut elämät (7). 10.00 Timjamia, kukkoa ja torttuja. Vauhtisokeutta Vantaalla. Kausi 1, 2/7. 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 5. Katsellaan Tuomon kanssa ohjelmat Killi ja Kiki, Gudrun, viikinkiprinsessa, Paperitarinoita, Tilda ja hänen ystävänsä, Jepu Neulanen sekä Kallen keittiö. Jakso 2/8. 13.30 Huomenta Suomi Extra. Kausi 10. 13.55 Remppa vai muutto: Lomakodit. 19.30 Frendit (S). 02.30 Virta (12). Paine. 16.45 Yle Oddasat. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 08.15 Leo (S). Kausi 3, 13/18. Kausi 1. Selostus Matti Härkönen. 12.10 Unelmakoti. 20.58 Keno ja Synttärit. 03.15–04.10 Myytinmurtajat.. 18.25 Emmerdale (7). Sadien uusi päämies on eläkkeellä oleva tuomari, jota syytetään vaimonsa raiskauksesta. ATOMIROTTA MAUSTETYTÖT THE HOLY SAMAE KOSKISEN KORVALÄÄKE Hämeen Sanomien Kestotilaajaliput vain Aulangon kylpylästä. 08.30 Tusina tavaraa Suomesta. Jakso 8/10. Kausi 12. Kausi 1, 1/40. 21.45 FIFAn jalkapallon naisten MM: NGA – FRA. Jakso 9/10. Siepattu. 11.15 Sydämen asialla (7). 14.00 Kodista puutarhaan. Kausi 27, 5/44. Kausi 4. 14.30–16.00 Kultaranta-keskustelut. Viimeiset finaalipaikat. 09.05 Huomenta Suomi Extra. Kausi 1, osa 69. Kausi 7. Ihmettä rukoillen, osa 1/2. 01.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 20.00 Kokkisota. 21.00 21.00 Ex-Onnelliset (S). Kausi 1. 11.00 Kesämökkiunelmia. 12.00– 17.00 YLE TEEMA. 06.50 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). Kausi 3, 4/6. 20.00 Huvila & Huussi. 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 09.00 Dok: Viimeinen päivä saaristossa. 12.05 Tanskan aarteenmetsästäjät. Kausi 1, 8/12. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 16.55 Onnenarpa. 7.17 Poppelikumpu (S). 23.20 Kerrostalojen prinsessat. Kausi 2, 4/12. Kausi 2, 9/12. 14.00 Love Island Suomi (7). 08.35–08.48 Fotarit. 17.00 Käsityöläisreportaasi. 11.30 Kulutustavaratarkastajat. Kausi 5, 13/20. 18.00 Hyvät ja huonot uutiset. Kausi 1. 22.35 Jahti. 14.55 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 10.00 Emmerdale (7). (2012). (Suomi 1951). SUB 06.30 Antti piirtää (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. Osa 3/12. Kausi 1, 2/13. 17.00 Sääntö-Suomi. 18.30 Egenland. 21.00 21.00 Jalkapallon naisten maaottelu: FIN – ISL. Kausi 11, 3/20. 7.08 Mitä tehtäis. Raskauspulssi. Kausi 3, 4/9. 15.00 Minun jengini – romanit. 8/8. Sijaissota. 08.21 Galaxi. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 14.00–14.55 Historia: Kuuban tarina. 19.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 16.00 Au pairit Havaijilla. 17.10 Vem vet mest?. Uusia paljastuksia. 1/3. Kahdeksan askelta. 7.00 Saara ja Sorsa (S). 03.10 Tilt Esports. 16.00 Milanon naisten paratiisi. Myrskyn silmässä. 12.00 Emmerdale (7). Kausi 1. Jakso 7/15. 00.30 Lakia ja rakkautta (7). NELONEN 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). • 22.50 Apua, olen vihainen. 22.25 Tulosruutu. 22.00 Kymmenen uutiset. 23.05 Prisma: Hevosen tarina. 23.35 Rouva Ministeri (7). 07.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S). Kausi 7, 2/24. 00.10–01.10 FIFAn jalkapallon naisten MM: kooste. 8.22 Presidentin Kultaranta-keskustelut jatkuvat 8.45 Jälkihiki fiilistelee Huuhkajia ja naisten MM-futista 09.30 Kultaranta-keskustelut. (U) 22.50 Oddasat. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 15.00 Remonttipiiskuri. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. Naisten jalkapallomaajoukkeen maaottelu Islantia vastaan. 2/8. Jakso 3/24. 15.55 Vieraissa (S). 01.25 Kallista kipua (S). 11.30 Dok: Takasin Kökariin. Junior. 16.30 Uusi päivä (S). (U) YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 20.30 Simpsonit uusi kausi (7). 09.00 Haluatko miljonääriksi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 01.20 Vampyyrien sukua (16). 11.05 8 minuuttia. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.00–18.30 Kummeli (7). 06.55 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7). 03.30 Rikkaiden panttilainaamo. Kausi 3, 9/12. 11.30–12.30 Unelmarempat. 08.10 Disney esittää: DuckTales (S). Jakso 2/12. (U) 20.00 Digihuijatut. 16.25 Gladiaattorit. 16.15 Me metallinetsijät. Jakso 2/4. tuotantokausi, 3/10. (U) 19.45 Ruotsin salaiset huoneet. 18.00 Simpsonit (12). 15.00 24 tuntia Euroopassa. Selostus Tero Kainulainen. (12). Supermiestyyli. 06.25 Rusty Rivets (S). Kausi 1. Jakso 2/8. 21.28 Tehdään historiaa. Sami Uotila ja Johanna Puhakka. 18.20 8 minuuttia. Jakso 4/10. Kausi 8, 7/8. Kausi 4. Jakso 1/10. Oma huone, osa 3/3. Kooste päivän otteluista
8 99 KG. 3,98/kg 1 99 RS juhannukseen KAIKKI KERRALLA 2 PKT -26 % 3 50 Ilman Plussakorttia 2,39 /pkt (5,98–7,03/kg) HK KABANOSSI GRILLIMAKKARAT 340–400 g 4,38–5,15/kg 2 PKT Valio NORMAALISUOLAINEN VOI 500 g 5,00/kg -21 % 5 .Ilman Plussa-korttia 3,19 /pkt (6,38/kg) ERÄ Kalamesta TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI Kasvatettu. Tuotteita rajoitetut erät. 25AV/19 KIRSIKKA 500 g Kreikka/Espanja. Suomi tai Ruotsi Rajoitus 2 kalaa/talous. HÄMEEN SANOMAT 1 Mainosliite HINNAT VOIMASSA MA–KE 17.–19.6.2019, ellei toisin mainita
2 HÄMEEN SANOMAT Mainosliite 2 Grillattu hedelmäinen kanasalaatti valmistuu isollekin porukalle nopeasti ja helposti. 500 g 24 95 Atria MARINOITU VILJAPORSAAN OHUT KASLERIPIHVI 700 g 7,07/kg 4 95 Atria WILHELM BBQ SMOKY BOURBON PORK RIBS, KYPSÄ n. Reseptin löydät K-Ruoka.fi GRILLISTÄ SALAATTIIN www.k-citymarket.fi www.facebook.com/citymarket @kcitymarket Atria Perhetilan HUNAJA KANAN FILEESUIKALE 1000 g 6,99/kg RS Reinin Liha KARITSAN GRILLIPIHVI MAUSTETTU 2 kpl/n. 6 95 Tamminen WANTED NAUDAN FLANK STEAK n. 500 g Naturel tai maustettu. 500 g 11 95 HK VILJAPORSAAN FILEEPIHVI 600–640 g 10,86–11,58/kg Uutuus Manhattan Sour Cream 640 g saatavilla vain K-ruokakaupoista. 19 95 6 99 UUTUUS HK NAUDAN OHUT GRILLIPIHVI MEKSIKO 600 g 16,58/kg 9 95 VAIN K-RUOKAKAUPOISTA Naughty Brgr NAUDAN HAMPURILAISPIHVI 2 kpl/280 g 14,25/kg 3 99 KG KG KG RS RS RS RS
MAKKARAKIMARA 2 PKT Atria HIILLOS GRILLIMAKKARAT ja PIHVIT 320–400 g 3,75–4,69/kg -23 % 3 .Ilman Plussa-korttia 1,95 /pkt (4,88–6,09/kg) Saarioinen ISOT GRILLAUSSALAATIT 650 g 5,37/kg Maalaisperunasalaatti ja coleslaw chili vain K-ruokakaupoista. 3 49 Makuliha MAAILMAN MAUT GRILLIMAKKARAT 240 g 14,54/kg 3 49 Atria GRILLIKASVIKSET tai PERUNALISUKKEET 500 g Ei paahteiset kasvikset papu-porkkana. 6,58/kg 3 29 VAIN K-RUOKAKAUPOISTA Poppamies POSSU JALAPENO & CHEESE (POSSU) tai ASIAN SRIRACHA (BROILERI) GRILLIMAKKARAT 300 g 9,30/kg 2 79 Lapin Liha KOTASAVU MEETVURSTI 450 g 8,87/kg 3 99 Snellman ALL NATURAL MAKUGRILLIMAKKARAT 230 g Chorizo Bratwurst tai Kebab. 12,57/kg 2 89 Atria ARTESAANI KROUVI GRILLIMAKKARA tai RAAKAMAKKARAT 240–250 g 11,96–12,46/kg 2 99 PKT PKT RS RS PKT PKT PKT. HÄMEEN SANOMAT 3 Mainosliite 3 Grillaa useita erilaisia makkaroita ja paloittele niitä pienemmiksi palasiksi. Näin jokainen voi maistella uusia makuja
Lue vinkit : k-ruoka.fi/ grillijuustot GRILLIJUUSTOT 250 g 10,00/kg Yksittäin 2,79 /kpl (11,16/kg) 2 KPL 2 PS Yksittäin 0,99 /ps (9,90/kg) 5 .. juustot GRILLIIN 2 PKT Yksittäin 1,99 /pkt (9,95/kg) Arla APETINA SALAATTIJUUSTOPALAT 200 g 9,50/kg 3 80 2 KPL Yksittäin 2,29 /kpl (17,62/kg) Valio OHUEN OHUET JUUSTOVIIPALEET 130 g 15,38/kg 4 .2 KPL Yksittäin 2,89 /kpl (17,00/kg) Valio AURA SINIHOMEJUUSTOPALA 170 g 16,18/kg 5 50 99 1 50 PKT KYPSÄ MAISSI 400 g 2,48/kg Espanja. Säävaraus. 4 HÄMEEN SANOMAT Mainosliite 4 1 99 KG VARHAISKAALI Suomi. Juusto on hyvä lisuke tai lihan korvaaja. 7,50/kg Kesällä juustotkin pääsevät grilliin, jossa niistä tulee entistä herkullisempia. JÄÄSALAATTI 100 g pussi Suomi
-20–34 % 9 95 Ilman Plussa-korttia 11,95–13,95 /24-pack (1,21–1,46/l) (sis. 1 99 Innocent TUOREMEHUT 900 ml 3,32/l 2 99 24 -PACK 9-42 % Ilman Plussa-korttia 8,49–11,99/24-pack (0,77–1,21/l) (sis. 19 92 UUTUUS Helsinki Long Drink GIN & PINK GRAPEFRUIT 5,5 % 0,33 l 8,61/l (sis. 7 89 24 -PACK VAIN K-RUOKAKAUPOISTA Coca-Cola tai Coca-Cola Zero Sugar VIRVOITUSJUOMA 0,33 l 24-pack 0,95/l (sis. 2 99 Lasso Zero ALKOHOLITON OLUT 0,33 l 1,94/l (sis. pantit 2,40) TLK PL PL. pantit 2,40) Rajoitus 2 erää/talous. pantit 2,40) Hartwall VICHY, NOVELLE KALSIUM tai NOVELLE KIVENNÄISVESI 0,33 l 24-pack 0,69/l (sis. pantin 0,15) Voimassa 2.5.2019 alkaen. pantin 0,15) Voimassa 3.1.2019 alkaen. pantin 0,15) Voimassa 2.5.2019 alkaen. HÄMEEN SANOMAT 5 Mainosliite 5 TLK TLK 4 -PACK Velko DARK 3,8 % tai PREMIUM 4,6 % OLUT 0,5 l 4-pack 5,00/l (sis. pantit 2,40) Rajoitus 2 erää/talous. pantit 1,80) Voimassa 3.1.2019 alkaen. pantin 0,10) Voimassa 3.1.2019 alkaen. 10 60 Magners ORIGINAL IRISH APPLE CIDER 4,5 % 0,5 l 5,68/l (sis. pantit 0,60) Voimassa 2.5.2019 alkaen. 79 San Miguel FRESCA OLUT 4,4 % 0,33 l 5,73/l (sis. Le Coq GREIPPILONKERO 4,7 % 0,33 l 12-pack 4,58/l (sis. 2 99 12 -PACK A
Resepti osoitteessa: K-ruoka.fi 3 19 RS LAKTOOSITON Oululainen REILU VIIPALEET 500–550 g 2,71–2,98/kg 1 49 PS. 7,21–8,29/kg 9 95 LTK Nescafè ERIKOISPIKAKAHVIT 112–175 g 10,42–11,43/kg 2 .PKT LUOMU KANANMUNAT M10 580 g 5,50/kg Taffel RETROPUSSIT 200–250 g 6,36–7,95/kg 1 59 PS Helppo ja nopea kakku Helpossa mansikkajuustokakussa ei ole pohjaa lainkaan. pantit 0,60) 6 PL 10 .Fazer BERLIININMUNKKI 12 x 115 g tai OMAR MUNKKI 12 x 100 g Pakaste. 6,27/l (sis. 10,00–10,53/kg Rajoitus 1 erä/talous. 6 HÄMEEN SANOMAT Mainosliite 6 JuhannusHERKUT Fazer MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 190–200 g Ei Sininen. pantin 0,10) Frezza KAHVIJUOMAT 250 ml Ei Oat, Almond tai Coconut. Yksittäin 2,55 /kpl (12,75–13,42/kg) Yksittäin 0,95 /prk (6,33/kg) Valio KREIKKALAINEN JOGURTTI 150 g 5,83/kg 4 PRK 3 50 Vaasan RUISPALAT OHUT HERKKU 12 kpl /390 g 5,36/kg 2 09 PS 5 KPL 10 .Yksittäin 1,85 /pl (7,00/l) (sis
kuvan mywear Elliot Miesten SHORTSIT **. kuvan mywear Bea Naisten PAITA * (12,99) 6,49 Esim. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. HÄMEEN SANOMAT 7 Mainosliite 7 Sivun alennukset normaalihinnoista. ** Miesten vaatteita ei saatavilla: Espoo Sello, Vantaa Tammisto eikä Ylivieska. 7 -50 % PALJON NAISTEN*, MIESTEN** ja LASTEN VAATTEITA ja KENKIÄ jopa (26,95) 13,48 Esim. * Naisten vaatteita ei saatavilla: Espoo Sello. kuvan mywear Bay Miesten T-PAITA ** (24,95) 12,48 Esim. kuvan mywear Teresa Lasten MEKKO (19,99) 9,99 Esim. kuvan mywear Elsie Naisten PRINTTICAPRIT * (12,99) 6,49 Esim
4,00/kg 4.Snackpoint KILOSALAATIT 8 99 RS Atria ARTESAANI KROUVI GRILLIMAKKARA tai ARTESAANI RAAKAMAKKARAT 240-250 g 11,96-12,46/kg Arla APETINA SNACK 150 g 8,33/kg 2 99 PKT 2 50 2 99 KPL Jokioisten Leipä MÖKKIPITKO 400 g 4,78//kg PKT 2 KPL 2 PS Papa Rafkin RAFKIN PAKASTEPIZZAT 380-400 g 6,25-6,58/kg 10.4 PKT L A K T O O S I T O N VANILJAJÄÄTELÖ 1 l 2,00/l 2.PKT. 8,04/kg 1 89 PRK TURUN SINAPPI 275 g 4,69/kg 1 29 KPL Apetit MUURIKKAKASVIKSET 500 g Pakaste. 010 538 2400 MA-PE 8-21, LA 8-20, SU 11-19 RIIHIMÄKI Merkoksenkatu 5, puh. 8 HÄMEEN SANOMAT Mainosliite KATSO JUHA UKSEN AUKIOLOAJAT OSOI A: www.citymarket.fi Tarjoukset voimassa MA-KE 17.-19.6.2019, ellei toisin mainita. Vain kotitalouksille. 010 537 8900 MA-LA 8-21, SU 10-21 TIIRIÖ Katsastusmiehentie 6, puh. 1,00/l 1.PS Real Snacks PERUNALASTUT 300 g ja CHIPVENTURES OATIS 150 g 6,63-13,27/kg 1 99 PS Crowmoor SIIDERI 0,5 l Dry ja Extra dry (sis.pantin 0,15) 5,68/l 2 99 TLK Alpro CAFFE KAHVIJUOMAT 235 ml Soija-karamelli ja manteli. 5 95 KG Ingman VANILIJAKERMAJÄÄTELÖ 1 l Ei laktoositon. Niin kauan kuin eriä riittää! KESKIKESÄN JUHLAAN! Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. 24%) HÄMEENSAARI Hämeensaarentie 7, puh. 16 95 KG 6 99 KG Atria PORSAAN KASSLER Suomi. alv. Suomi. 010 538 3400 MA-PE 8-21, LA 8-20, SU 11-19 PÄIJÄNTEEN MUIKKU Säävaraus. Kotimaisen villilohen kausi on alkanut! LOHI Kokonainen