Sivut 2–8. Sivut 25–29 PEKKA RAUTIAINEN Elokuvat: 10-vuotias Urho Kuokkanen nappasi toisen pääroolin Juice Leskisen tekstiin perustuvassa elokuvassa Räkä ja Roiskis. Sivut 12–16 Tiede: Revontulia ihaillaan, mutta ne ovat todellisuudessa merkki aurinkomyrskystä. Jättimäinen aurinkomyrsky voisi katkaista sähköverkkoja ja pudottaa satelliitteja. Päätoimittaja Tuulia Viitanen 18.4.2022 MAANANTAI Suklaa vei mennessään Ura: Kirsi Hyytiäinen rakastui Sveitsissä asuessaan suklaaseen niin, että siitä tuli hänelle elämäntehtävä
Yhdysvaltain Kalliovuorilla mainarit näkevät yön pimeydessä unia kultahipuista. Jukka-Pekka Räsänen Eletään syyskuun alkua vuonna 1859. Osa luulee jo koin koittaneen ja ryhtyy valmistamaan aamiaisÄärimmäinen avaruusmyrsky voi olla kulman takana Raju purkaus auringossa voisi kaataa sähköverkon maassa ja pudottaa satelliitit taivaalta. MAANANTAI 2 18.4.2022 ??????. Alitajuinen kimallus sekoittuu odottamatta todellisuuteen, kun taivas telttojen ulkopuolella räjähtää loistoonsa. Äärimmäisillä avaruusmyrskyillä voisi olla laajoja vaikutuksia tietoyhteiskuntaan. WESA KOISTINEN
” Nyt olemme menossa kohti maksimia, joskin huippukohtaan on vielä useita vuosia. Kysymys ei siis ole, tuleeko Carringtonin tapahtuma toistumaan – vaan milloin se toistuu. Kerrotaan jopa, että osa lennätinlaitteista oli toiminut virtalähteestään irrotettunakin. Riehuva avaruussää aiheutti kuitenkin jo tuohon maailmanaikaan konkreettisia ongelmia: lennätinverkot iskivät kipinää ja lennätintoimistoja syttyi tuleen. Reilut 17 tuntia aiemmin, 1. Laskennallisen avaruusfysiikan professori sekä Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön johtaja Minna Palmroth Helsingin yliopistosta vetää parhaillaan Suomen Akatemian rahoittamaa projektia, jossa tutkitaan varautumista äärimmäisimpään avaruussäähän. Seuraavat 5–7 ??????. Suomesta tosin ei ole näitä havaintoja, mutta esimerkiksi Ruotsissa ja Venäjällä niitä on tullut. Vastaavan kokoluokan aurinkomyrsky voisi aiheuttaa nykyisessä tietoyhteiskunnassa maailmanlaajuisesti mittavia vahinkoja. Purkaus vapautti sähkömagneettista säteilyä, joka törmäsi Maan magneettikenttään aiheuttaen muun muassa revontulia, joita ihasteltiin liki päiväntasaajaa myöten. Avaruudellisessa mittakaavassa jättimäisetkään geomagneettiset myrskyt eivät ole harvinaisia. Pienet aurinkomyrskyt näkyvät kauniina revontulina keskisessä ja eteläisessäkin Suomessa. Revontulten todennäköisyys taas riippuu auringonpilkkuluvusta, joka kertoo kuinka magneettisesti aktiivinen aurinko on. –?Auringon aktiivisuus vaihtelee 11 vuoden syklissä: 11 vuoden välein auringonpilkkuja on vähän ja 11 vuoden välein paljon. syyskuuta, englantilaiset harrastajatähtitieteilijät Richard Carrington ja Richard Hodgson tekivät erilliset havainnot Auringossa tapahtuneesta jättiläismäisestä koronapurkauksesta, auringon soihdusta. Valo tulee koko kirjokannen kattavasta säkenöivästä peitteestä, joka hohtaa kaikissa kuviteltavissa olevissa väreissä. Mutta ei yö ohi ole. Revontulet olivat aikalaiskertomusten mukaan niin kirkkaat, että niiden valossa saattoi vaivatta lukea. Seuraavat 5–7 vuotta ovat kohonneen aktiivisuuden aikaa.. Syyskuun 1859 aurinkomyrsky tunnetaan tänä päivänä Carringtonin tapahtumana, ja se on yhä ihmiskunnan historian suurin mitattu geomagneettinen myrsky. Tiedämme, että Maapallo joutuu kohtaamaan sellaisia noin kerran 100– 150 vuodessa. –?Avaruussään tiedetään aiheuttaneen esimerkiksi sähkökatkoja. MAANANTAI 3 18.4.2022 ta. Hyvin usein nähdään häiriöitä esimerkiksi navigaatio-, tutkaja radiosignaaleissa, kaikissa sähkömagneettisissa signaaleissa, jotka etenevät yläilmakehässä, Palmroth selvittää. Nyt olemme menossa kohti maksimia, joskin huippukohtaan on vielä useita vuosia
Syksyllä 2003 sellainen katkaisi sähköt Malmön kaupungista Ruotsissa. Palmrothin tutkimusryhmää kiinnostavat suuremmat, ”megapahat” aurinkomyrskyt, kuten hän itse muotoilee. Eteläisessä Suomessa revontulia näkyy tilastollisesti noin kerran kuussa. –?Normaalissa, hiljaisessa tilanteessa vanne ulottuu Suomen käsivarren ja pään kohdalle, Kilpisjärven ja Inarin suunnalle, missä revontulia on tilastollisesti todennäköistä nähdä miltei joka yö. Mitä suurempi on auringon aktiivisuus, sitä todennäköisempiä aurinkomyrskyt ovat. Rauhallisessa avaruussäässä niitä näkyy vannemaisella vyöhykkeellä maapallon molempien napojen yläpuolella. Tilastollisesti kerran kuussa vanne ulottuu Etelä-Suomen päälle ja kerran sadassa vuodessa niin alas, että lähestulkoon päiväntasaajallakin voidaan nähdä revontulia. ???????. Keskisuuria geomagneettisia myrskyjä osuu Palmrothin mukaan muutaman kerran auringonpilkkusykliin. NUUTTI NISSINEN ” Edelliset suuret avaruusmyrskyt ovat olleet vuosina 1770, 1859 ja 1921. MAANANTAI 4 18.4.2022 vuotta ovat kohonneen aktiivisuuden aikaa, Palmroth toteaa. – Mitä suuremmasta myrskystä on kysymys, sitä suuremmaksi kohti etelää vanne laajenee. Tällaisista tapahtumista löytyy historiallisia Revontulien näkyminen riippuu auringon aktiivisuudesta. Paras merkki aurinkomyrskyistä ovat revontulet
LINDA TAMMISTO / HELSINGIN YLIOPISTO ” Asioista pitää olla päätetty etukäteen, koska 17 tunnissa ei rakennella enää mitään protokollia. –?Viimeisimmästä megamyrskystähän tulee nyt keväällä kuluneeksi 101 vuotta, Palmroth huomauttaa. Ja silti pitää samalla muistaa, että kyse on vain tilastosta. –?Carringtonin myrskyn suhteen satuttiin vahingossa näkemään, milloin se lähti auringosta. Eli pahimmassa tapauksessa jää alle vuorokausi aikaa varustautua. Siksi täytyy rakentaa järjestelmiä ja toimintatapoja, joilla tällaisilta myrskyiltä voidaan suojautua. Sähköverkko voisi kaatua laajoilta alueilta, myös läheltä päiväntasaajaa. –?Suomessa on sattumoisin valittu sellaiset sähköverkkomuuntajat, että ne ovat tähän mennessä kestäneet kaikki isoimmat avaruusmyrskyt. Siksi asioista pitää olla päätetty etukäteen, koska 17 tunnissa ei rakennella enää mitään protokollia. Muun muassa kun sähköt menivät 2003 Malmössä, Suomessa ei tapahtunut mitään. Se voisi lähettää vaikka kaksi viikossa ja odottaa sitten 300 vuotta, jolloin tilastollinen todennäköisyys olisi yhä 150 vuotta, Palmroth huomauttaa. MAANANTAI 6 18.4.2022 merkintöjä, koska revontulethan ovat siellä hyvin poikkeuksellisia. Juuri tästä syystä Palmrothin ryhmä etsii parhaillaan keinoja varautua mahdolliseen uhkaan. ???????. Palmroth uskoo, että esimerkiksi Suomessa yhteiskunta selviytyisi kohtalaisin pienillä vahingoilla. Historiassa kirjattujen tietojen perusteella tiedämme, että edelliset suuret avaruusmyrskyt ovat olleet vuosina 1770, 1859 ja 1921. –?Auringolla ei ole mitään syytä lähettää niitä 150 vuoden välein. Varmuutta tästä ei ole, mutta Suomen sähköverkko ei todennäköisesti tulisi laajamittaisesti kaatumaan Laskennallisen avaruusfysiikan professori Minna Palmroth on Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön johtaja Helsingin yliopistossa. Suuren myrskyn tilastollinen todennäköisyys kasvaa koko ajan. Ongelmana on, ettei suurtakaan avaruusmyrskyä kyetä ennustamaan kovinkaan paljon etukäteen. Miten suuren luokan avaruusmyrsky sitten vaikuttaisi meihin. Siitä kului 17,6 tuntia, kun myrsky saapui. –?Yhteiskunta on yhä enemmän avaruusriippuvainen ja riippuvaisuus vain kasvaa koko ajan
–?Muskin Starlink-satelliitithan lähetetään ensin reiluun 200 kilometriin ja sieltä propulsiolla lopulliselle radalle reiluun 500 kilometriin. Voisin kuvitella, että myös lentoliikenne olisi sen aikaa maassa. ???????. Suomellakin on jo vajaat parikymmentä satelliittia, mutta olemme myös riippuvaisia esimerkiksi Euroopan Unionin Galileo-järjestelmästä. MAANANTAI 7 18.4.2022 megaluokankaan avaruusmyrskyssä, Palmroth arvelee. Ne lämmittivät Megaluokan avaruusmyrskyjä syntyy tilastollisesti noin kerran 100–150 vuodessa. –?Tällainen myrsky aiheuttaisi varmuudella ongelmia satelliittien signaaleille. PETRI TOIVIAINEN ” Laivojen täytyisi todennäköisesti kaivaa sekstantit esiin. Hyvin moni asia yhteiskunnassa on satelliittiriippuvainen. Toistaiseksi emme yksityiskohtaisella varmuudella tiedä, mitä satelliiteille tapahtuisi rajussa avaruusmyrskyssä. Osviittaa geomagneettisen myrskyn seurauksista saatiin helmikuussa, kun yhdysvaltalaismiljardööri Elon Muskin SpaceX-avaruusyritys menetti kerralla kymmeniä satelliittejaan. Satelliitit ovat sitten toinen asia. Helmikuussa laukaisun hetkellä tuli aurinkomyrsky, joka voimisti yläilmakehän suuria sähkövirtoja. Mutta saadaanko signaaleja palautettua myrskyn jälkeen riippuu siitä, onko satelliitti hajonnut vai toimintakunnossa
–?Laivojen täytyisi todennäköisesti kaivaa sekstantit esiin. Siksi suurten avaruusmyrskyjen aikaan lentoliikenne reititetään uusiksi siten, etteivät lentokoneet lennä pohjoiskalotin läpi. Avaruusmyrskyissä auringosta purkautuu kohti maata korkeaenergisiä hiukkasia, jotka suuntautuvat aiemmin mainitun ”revontulivanteen” alueelle ja siitä kohti napoja. Lainsäädännön ja asetusten tulisi siis olla kunnossa ennen myrskyä. Yhteiskunnan kannalta Palmroth näkee merkittävimmäksi asiaksi sähkönsaannin turvaamisen. 49 satelliitista 40 putosi ilmakehään ja tuhoutui palamalla. ” Sähkön ylläpito on kaikista keskeisin asia: sen varassa ovat sairaalat ja vesipumput. –?Sähkön ylläpito on kaikista keskeisin asia: sen varassa ovat sairaalat ja vesipumput. Suuri avaruusmyrsky pudottaisi varmasti matalalla, 500–700 kilometrissä kiertävien satelliittien ratoja. Palmroth huomauttaa, että mahdollisen äärimmäisen aurinkomyrskyn iskiessä toimeenpanovastuu on päättäjillä. Pienehkö satelliitti palaa ilmakehässä, mutta jos se on suuri bussin kokoinen, se voi tulla maahan asti. Muun muassa tammikuussa 2012 oli suuri roihupurkaus eikä radioliikenne toiminut pohjoiskalotilla. Ongelmia koituisi luultavasti esimerkiksi navigointijärjestelmiin. Suuren avaruusmyrskyn uusiutumistodennäköisyys on suunnilleen sama kuin pandemialla. Kodista olisi hyvä löytyä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa ja lääkkeitä. ???????. Yksittäiset kotitaloudet voivat varautua voimakkaaseen avaruusmyrskyyn 72 tunnin kotivaralla, jota viranomaiset suosittelevat erilaisten häiriötilanteiden varalle. MAANANTAI 8 18.4.2022 ilmakehää, jolloin ilmakehä nousi ylemmäs. Ja koronanhan olemme jo saaneet osaksemme. Ja juuri kun Muskin satelliitit piti lähettää ylemmäs, ne joutuivatkin paksuun ilmakehään, joka toi ne alas, Palmroth kertoo. Mittava geomagneettinen myrsky häiritsisi todennäköisesti kaikkia sähkömagneettisia signaaleja. Mitä suurempi avaruusmyrsky, sitä matalammille leveysasteille revontulivanne valuu. Mitä alempana satelliitti kiertää, sitä suuremmassa vaarassa se olisi tuhoutumista. Voisin kuvitella, että myös lentoliikenne olisi sen aikaa maassa. Samalla kasvaa alue, jolla radioliikenne potentiaalisesti häiriintyy. Sähköverkkojen osalta maailman maista ainoastaan Yhdysvallat on lainsäädännöllä varautunut äärimmäisimpään avaruussäähän. Jos menetetään vähäksi aikaa radiolähetyksiä tai lentoliikennettä, niin kyllä se varmaan kestettäisiin. –?Suurissa roihupurskauksissa voi käydä niin, että napakalotilla radioliikenne ei toimi ollenkaan. – Ilmakehässä palaminen tapahtuu suunnilleen 100 kilometrissä
ANNELI VUENTO. Sini Ihanainen-Alanko Korona jatkaa vielä pitkään keskuudessamme, sanoo pandemiasta kirjan tehnyt biologian emeritusprofessori Matti Vuento. MAANANTAI 9 18.4.2022 ??. Se estää virusta kopioimasta itseään infektoituneissa soluissa, Matti Vuen”Korona jatkaa keskuudessamme” Zoonoosiin eli eläimistä ihmisiin siirtyviin tauteihin on varauduttava tehokkaammin, sanoo biologian emeritusprofessori Matti Vuento. Asutun maa-alan kasvu ja eläinten tehotuotanto lisää tulevaisuudessa erilaisten pandemioiden riskiä, sanoo koronasta kirjan tehnyt biologian emeritusprofessori Matti Vuento. –?Varsinkin yksi lääke on lupaava. Vakavalta taudilta yhä useampaa suojaavat kuitenkin rokotukset, lääkkeet ja aiempi sairastettu tauti
Toisaalta vaikka virus muuntuu, se on aiemman sukulainen, jolloin rokotetun tai koronan jo sairastaneen elimistö tunnistaa sen paremmin ja osaa käynnistää toimet taudin eliminoimiseksi. Jos asut tiheästi, on suurempi perhekoko tai työn puolesta ” Viranomaisten suojautumisohjeet olivat alussa sekavia ja ristiriitaisia, esimerkiksi oikeanlainen maskin käyttö on osoittautunut tehokkaaksi. Virus tuli parissa kuukaudessa Inariin kun espanjantauti tuli parissa vuodessa. Suomessa hän toivoo otettavan opiksi, että suojatarvikkeiden varmuusvarastot ja ohjeistukset ovat tulevaisuudessa ajan tasalla. ???. –?Vaikuttiko tässä elämäntapa tai työympäristö. –?Viranomaisten suojautumisohjeet olivat alussa sekavia ja ristiriitaisia, esimerkiksi oikeanlainen maskin käyttö on osoittautunut tehokkaaksi. Tehdessään kirjaa Virus, joka pysäytti maailman. –?Kyseinen Pfizerin lääke on saanut EU:ssa väliaikaisen myyntiluvan, mutta Suomessa se ei vielä ole saatavilla. MAANANTAI 10 18.4.2022 to kertoo. SARS-CoV-2-virus ja varsinkin sen uusin omikronmuunnos lisääntyvät nopeasti. Matti Vuennon teos Virus, joka pysäytti maailman. –?Kun Kiinassa havaittiin merkkejä epätavallisesta keuhkokuume-epidemiasta joulukuussa 2019, siellä hukattiin viikkoja ennen kuin ryhdyttiin pontevasti torjumaan epidemiaa. –?Viivästyksiä oli kyllä muuallakin. Hänen mielestään koko maailma alireagoi alkuvaiheessa. Liikenneyhteydet ovat nykyään niin tavattoman tehokkaat. Kirjansa myötä Vuento heräsi pohtimaan myös, kuinka tietyissä etnisissä ryhmissä virus aiheutti enemmän vahinkoa. Kun koronavirus ei pääse lisääntymään, sen saaneen ihmisen elimistölle jää aikaa kehittää vastustuskykyä viruksen nujertamiseksi. Ikä on jatkossakin keskeinen tekijä, joka lisää riskiä vaikeaan tautimuotoon. Koronaepidemian syyt, seuraukset ja opetukset (Gaudeamus) julkaistiin maaliskuussa. Koronaepidemian syyt, seuraukset ja opetukset Vuento perehtyi pandemiaan montaa kautta
Kun siipikarja, porsaat ja nautaeläimet ovat tiiviisti, se aiheuttaa riskejä. ANNELI VUENTO ???. –?Se lisää niiden tunnistamista. ” Zoonoosien eli eläimistä ihmisiin siirtyvien tarttuvien tautien esiintymistiheys kasvaa, kun kontaktit ihmisten ja eläinten välillä lisääntyvät. Vuonto pitää ylipäänsä valvonnan lisäämistä tärkeänä. Biologina hän pitää huolestuttavana kehitystä, kun ihmisten asuttama ja käyttämä maa-ala laajenee ja villieläimet joutuvat ihmisten kanssa kontaktiin. –?Zoonoosien eli eläimistä ihmisiin siirtyvien tarttuvien tautien esiintymistiheys kasvaa, kun kontaktit ihmisten ja eläinten välillä lisääntyvät. Esimerkiksi YK:n alaisen maailman terveysjärjestön WHO:n asemaa pitäisi vahvistaa. Kaikkialla maailmassa laboratorioiden pitäisi testata ja etsiä vaarallisia taudinaiheuttajia. Tämä pitäisi ottaa huomioon, jos tulevaisuudessa aiotaan estää pandemioita, Vuento sanoo. –?Juuri näissä muhii ja muuntuu esimerkiksi influenssaviruksia. Valvonta ja ennalta varustautuminen maksaa, mutta on tärkeää. Etäopetus toi haittaa yhteiskunnalle eri maissa. Matti Vuento on biologian emeritusprofessori. Toinen zoonoosia aiheuttava tekijä ovat jättimäiset tuotantoeläintilat. MAANANTAI 11 18.4.2022 paljon kohtaamisia, kuten vaikkapa bussikuskeilla. Professori muistuttaa, että pandemia ei ole viimeinen, vaan vastaavia uhkia muhii koko ajan. Syntyi koulutusvaje, jonka paikkaaminen tulee viemään vuosia. Vuento perää monenlaista tutkimusta eri näkökulmista ja tiedon hyödyntämistä seuraavissa pandemioissa. Professori toivoo pandemioiden osalta maailmanlaajuista yhteistyötä. –?Opiskelijat peruskoulusta alkaen ovat kärsineet, kun tuttu opiskeluympäristö hävisi joksikin aikaa. Osalla kielitaito saattoi estää oikeaa tietoa taudin vakavuudesta tai suojautumisesta. –?Tämä parantaisi uusien pandemianalkujen valvontaa ja vastatoimien koordinointia
Leskisen kolmiosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1992. MAANANTAI 12 18.4.2022 ????. Kuokkasen–Kärnän perheestä kaikki ovat olleet näyttämöllä. Sarjassa seikkailevat veljekset Räkä ja Roiskis. MATTI VASSINEN. Kuokkanen päätyi elokuvaan Facebook-ilmoituksen kautta. Näyttelijöiden perhe Urho Kuokkanen, 10, näyttelee uudessa Juice Leskisen lastenkirjoihin perustuvassa elokuvassa. Vanhemmat Joni Kuokkanen ja Kirsi Kärnä ovat ammattinäyttelijöitä. Tulevassa elokuvassa Kuokkanen esittää Roiskista. Simo Natunen Kymmenvuotias Urho Kuokkanen nähdään Juice Leskisen lastenkirjoihin perustuvassa Räkä ja Roiskis elokuvan toisessa pääroolissa. Urho Kuokkanen asuu Joensuussa
Tuoreena joensuulaisena Urho Kuokkanen on pitänyt uudesta kotikaupungistaan ja saanut paljon uusia kavereita. . Suosikkijalkapalloilija: Zlatan Ibrahimovi?.. Leppävirralla syntynyt isä Joni Kuokkanen työskentelee tällä hetkellä Joensuun kaupunginteatterissa. Näytellyt aikaisemmin ääniroolissa, teatterissa ja lyhytelokuvassa. . Heistä tuli ystävät. –?Olemme hinkuneet tänne Joensuuhun aika pitkään, ja nyt sattui tuuri, Kärnä kertoo. Urho Kuokkasen molemmat vanhemmat ovat näyttelijöitä. Aikaisemmin hän on näytellyt lyhytelokuvassa ja näytelmissä. Urho Kuokkanen . Päivät olivat pitkiä, mutta kuvauksissa oli Kuokkasen mielestä hauskaa. Lempiaineet koulussa: välitunti ja käsityöt. Poika pääsi jatkoon ja koekuvauksiin. Polvijärveltä kotoisin oleva äiti Kirsi Kärnä on näytellyt lukuisissa teatterinäytelmissä ja muutamassa televisiosarjassa. Joensuuhun perhe muutti viime kesänä Joni Kuokkasen uuden työn perässä. MAANANTAI 13 18.4.2022 –?Siellä oli ilmoitus, että voi hakea elokuvaan Räkä ja Roiskis. . . Urho Kuokkanen vanhempineen lähetti tuotantoyhtiölle videon itsestään ja taidoistaan. Lempielokuva: Harry Potter ja liekehtivä pikari. –?Äidille tuli pari päivää koekuvausten jälkeen puhelu, että minusta tulee Roiskis. Urho Kuokkanen on ehtinyt asua Rovaniemellä, Kuopiossa ja Raumalla. . Käy Karsikon koulun kolmatta luokkaa. . Harrastaa jalkapalloa ja klarinetin soittamista. Syntynyt 10.2.2012 Rovaniemellä. Elokuvassa Räkää näyttelevään Hugo Komaroon Kuokkanen tutustui jo koekuvauksissa. Joensuu on hänen mukaansa hyvä pyöräilykaupunki. –?Yhdessä kohtauksessa saattoi kestää kaksi tuntia, eli meni aika pitkään, ennen kuin saimme koko elokuvan valmiiksi. Urho Kuokkanen Kuka. Elokuva on joensuulaisen Urho Kuokkasen ensimmäinen täyspitkä elokuva. ????. Tietysti innostuin heti, Urho Kuokkanen kertoo. Talvella on pitänyt kiirettä hänen käsikirjoittamansa näytelmän Näyttelijättären parissa. Ensimmäisen kerran hän asteli yleisön eteen jo kahdeksanvuotiaana. Kummallakin on kokemusta pääasiassa teatterista. ” Yhdessä kohtauksessa saattoi kestää kaksi tuntia, eli meni aika pitkään, ennen kuin saimme koko elokuvan valmiiksi. Räkä ja Roiskis -elokuvan kuvaukset alkoivat viime vuoden puolella ja päättyivät helmikuussa
–?Minullehan se oli lottovoitto, sillä istuin päivät Kansallisarkistossa ja tapasin kollegoja Etelä-Suomesta. –?Minä en kyllä ole koko ajan siisti. Näytteleminen ja vuorosanojen muistaminen oli nuoren näyttelijän mielestä helppoa. MAANANTAI 14 18.4.2022 –?Pyöräilisin enemmänkin, mutta pyöräni ketjut ovat tällä hetkellä rikki. Isä on tehnyt sille jotakin, mutta se on varmaan vieläkin rikki. Nyt ollaan liemessä.” Urho Kuokkanen on ahkera kertomaan vitsejä. Kuokkanen kertasi käsikirjoitusta aina ennen kohtausta. Kuvausten jälkeen odotti vino pino läksyjä. –?Onneksi sitä ei kuvattu yhdessä päivässä. Hahmon piti kuulemma olla valkoisessa puvussaan jatkuvasti siisti. Parasta kuvauksissa oli Urho Kuokkasen mielestä vaijerin varassa lentäminen. Monta kohtausta kuvattiin yhdellä otolla. MATTI VASSINEN ?????. –?En ainakaan mitään hyviä. Elokuvaa kuvattiin Tampereen lähistöllä ja Helsingissä yhteensä 28 päivää. Koulunkäynti elokuvan tekemisen ohella oli kolmasluokkalaiselle raskasta. Neuvoja näyttelemiseen poika ei omien sanojensa mukaan vanhemmiltaan saanut. Isä sanoi, että kävele Marlon Brando -kävelyä. Kirsi Kärnä työskenteli apurahalla ja kulki poikansa mukana kuvausten ajan. Kuokkasen roolihahmo oli hänen mielestään erilainen kun hän itse. ”Mitä lohi sanoi toiselle kalakeitossa
Työpäivät saattoivat kestää kahdeksan tuntia. Kuvauksissa oli myös kiroilurahasto. MATTI VASSINEN ” Pääasia on, että laittaa itse intohimonsa sinne minne haluaa. Odotteluaikaa oli paljon. Perheen nuorimmainen on vanhempien mukaan persoonaltaan ulospäin Urho Kuokkasen isä Joni Kuokkanen näyttelee Joensuun kaupunginteatterissa. –?Ajattelin, että tehtäisiin vain yksi kohtaus päivässä. –?Pelasimme Hugon kanssa vastakkain yhtä kännykkäpeliä ja pidimme nukkumataukoja ja vitsinkerrontakilpailuja. Näyttää pärjäävän näyttelemisessä. Se oli vitsi, Joni Kuokkanen vastaa. Ne olivat pidempiä kuin Urho Kuokkanen odotti. Aikuiset joutuivat maksamaan lapsinäyttelijöille jokaisesta kirosanasta euron. Jonakin päivänä teimme seitsemän kohtausta. Isä ja poika ovat kerran näytelleet samassa lyhytelokuvassa. MAANANTAI 15 18.4.2022 –?Ei kun sanoin, että John Wayne käveli hienosti. –?Tuottaja on varmaan yli satasen meille velkaa. Isä Joni Kuokkanen ?????. Sillä välin kun aikuiset säätivät valoja, lavasteita ja kameroita, Kuokkanen ja Komaro puuhailivat omiaan. Kyse on kuitenkin 10-vuotiaasta, joten haaveet ehtivät vaihtua monta kertaa
Roolistaan saamallaan palkalla nuori näyttelijä on ostanut Nintendon uuden pelikonsolin. –?Suunnittelimme jo kaverini kanssa, että menemme heti katsomaan sen, kun se tulee. ?–?Ostan varmaan sup-laudan kesämökille. Urho Kuokkasen mielestä roolihahmo Roiskis ei kuvasta häntä ollenkaan, sillä hahmo on liian siisti. Kyse on kuitenkin 10-vuotiaasta, joten haaveet ehtivät vaihtua monta kertaa. –?Urho kysyi minulta, että jos hän tekee yhden täyspitkän elokuvan, niin eihän se estä häntä pääsemästä Juventuksen maalivahdiksi. Vastasin, että ei, isä Joni Kuokkanen hymyilee. Näyttää pärjäävän näyttelemisessä. Enemmän hän on ollut huolissaan saamastaan julkisuudesta. Kuokkanen suhtautui vanhempiensa mukaan elokuvan kuvauksiin kuin ne olisivat arkipäivää. –?Pääasia on, että laittaa itse intohimonsa sinne minne haluaa. MATTI VASSINEN ?????. Joni Kuokkanen oli yllättynyt siitä, miten läsnä poikansa roolissaan oli. Vanhempien mielestä pojan näyttelijänura on hieno juttu. Urho Kuokkanen pelaa Jipon junioreissa jalkapalloa ja soittaa klarinettia. –?Hän on kysellyt, että jos ihmiset tunnistavat hänet, voiko hän vielä pelata jalkapalloa ja olla normaali, Kärnä kertoo. Räkä ja Roiskis -elokuva tulee elokuvateattereihin ensi vuoden puolella. Isona hän on ajatellut menevänsä jalkapallojoukkue Juventuksen maalivahdiksi, mutta ei sulje vielä pois näyttelijän uraa. Elokuvarooli tuskin jää viimeiseksi, sillä vetämässä on jo hakemus toiseen elokuvaan. Urho Kuokkasen täytyy ilmestyä ensi-iltaan, mutta hän aikoo katsoa elokuvan myös ystävänsä kanssa. He uskovat, että kun Kuokkanen on pienestä asti katsellut vanhempiaan roolihahmoissa ja niiden ulkopuolella, hän on ymmärtänyt, mitä näytteleminen on. –?Perusolemus on sellainen ”täs mä ny oon, mitä tehdään”, Joni Kuokkanen sanoo. Lahjoja ja taipumusta näyttelemiseen löytyy. Lopuille varoilleen hän ei ole vielä keksinyt käyttöä. MAANANTAI 16 18.4.2022 suuntautunut ja reipas
MAANANTAI 17 18.4.2022 ???????. –?Aika on vienyt värit ja repinyt niitä. Isoista ja pienistä. Arkipäiväinen havainto lyhtypylväistä innoitti kuvataiteilija Mari Sihvosen maalaamaan teoksen nimeltä Ujo Lennu. Kotkalainen kuvataiteilija Mari Sihvonen, 80, kiinnitti niihin huomionsa, kun oli kävelemässä työhuoneelleen. Krista Kierikka Kotkansaarella Keskuskadun lyhtypylväissä on kaikenlaisia pieniä mainoksia. RAIMO EEROLA. Siellä saattaa olla pelkästään teipinjäljet. Arkinen havainto toi mukanaan inspiraation ja päätyi työhuoneella Kuvataiteilija uskaltaa luottaa intuitioonsa 80-vuotias kuvataiteilija Mari Sihvonen ei halua tallata jo kuljettuja polkuja pitkin. Hän otti puhelimella muistiinpanoiksi kuvia mainoksista ja teipinjäljistä
Hän nostaa esille suuren maalauksen nimeltä Ujo Lennu. Hänelle on tärkeää tehdä havaintojensa pohjalta ihan oma versio, eikä tallata jo kuljettuja polkuja pitkin. Esiin alkaa piirtyä presidentin koiran korva, kohta myös silmä ja otsa. Joulu oli tulossa ja hänen piti piirtää joulukuusi. Hän muistaa, kuinka palkitsevalta tuntui nähdä itse tekemänsä kuva esille ripustettuna. –?Täällä on toinenkin korva. ????????. RAIMO EEROLA ” Kun kurkistin luokan liitutaulun päälle, siellä roikkui tekemäni joulukuusen kuva. Kipinä kuvataiteeseen syttyi alakoulussa Svenska Folkskolassa Kotkassa. MAANANTAI 18 18.4.2022 osaksi teosta. –?Kun kurkistin luokan liitutaulun päälle, siellä roikkui tekemäni joulukuusen kuva. –?Kun oikein tarkkaan katsot, täällä se Lennu on. Sitten vuodet vierivät ja hän meni naimisiin. Tuli lapsia ja heidän kanssaan oli kiva piirtää. Sihvonen on maalannut jo nelisenkymmentä vuotta. Päivätyössä Sihvonen oli Suomen Yhdyspankissa sihteerinä. Taiteellista Kotkan pääkirjastossa 80-vuotisjuhlanäyttelyssä nähtiin muun muassa useita lokkiteemaisia maalauksia. Parin päivän päästä hän yllättyi
????????. –?Katselin siellä muiden töitä ja se vei mennessään. Maalaaminen oli luontevinta aloittaa öljyväreillä. Uteliaisuus voitti ja hän astuikin luokkaan. MAANANTAI 19 18.4.2022 näkemystään hän pääsi toteuttamaan ikkunoita somistaessaan ja markkinointitilaisuuksia järjestäessään. Sittemmin hän kävi maalausryhmässä jatkuvasti. –?Olin niin arka enkä olisi millään uskaltanut. Mietin, että en minä voi. Kolmisenkymmentä vuotta hän maalasi pääasiassa akvarelleja. Kuulin luokasta puheensorinaa ja kaikki olivat hirveän hyviä maalaamaan. Esimerkiksi ludetta esittävä teos on ollut esillä Viime aikoina Mari Sihvosta ovat kiehtoneet monet lintuaiheet, esimerkiksi lokit. Ludetta esittävä teos oli mukana Genovassa euroopanlaajuisessa akvarellinäyttelyssä. Hän uskaltautui astumaan pitkälle käytävälle, jolla leijaili houkutteleva tärpätin tuoksu. Rohkeus loppuikin luokan ovelle. Ensimmäiseksi Sihvonen maalasi päivänkakkaran, josta sai hyvää palautetta opettajalta. Kuvataideharrastus pääsi kunnolla vauhtiin, kun työkaveri houkutteli Sihvosen mukaan maalaamaan Kotkan opiston maalausryhmään. Myöhemmin hän innostui myös vesiväreistä, koska ne kuivuvat nopeasti
–?Professorit olivat hirveän tarkkoja. Sittemmin hän on itsekin järjestänyt taideopetusta Suomessa ja Espanjassa. Hän oivalsi, että kun ensin tietää perusasiat, voi revitellä ja tehdä mitä tahansa. –?En meinannut millään saada maalattua sitä. Opinnoissa piirrettiin paljon ihmishahmoja, joiden tuli näyttää totuudenmukaisilta ryppyineen kaikkineen. Sihvosen töitä on nähty vuosikymmenten ajan näyttelyissä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, aina New Yorkia ja Osakaakin myöten. Se antaa kaiken. –?Menin toiseen huoneeseen. Pitää ruveta kesken kaiken tekemään jotain muuta, kun olen juuri tekemässä sitä mielenkiintoista. Sihvonen päätyi yrittämään uudelleen ja uudelleen, kunnes iski epätoivo. –?Joskus syksylläkin, kun sataa lotrottaa ja on pimeää, en tiedä, millainen keli ulkona on. Uskon, että siellä on ollut aika tiukka kuri. –?Löydän korjattavia asioita. Sitten hän sisuuntui, meni takaisin luokkahuoneeseen ja sai korvan kohdalleen. Kun olo on kevyt ja hyvä, se näkyy myös maalausjäljessä. –?Se oli minulle ihan vihoviimeinen juttu siellä, mutta se oli myöskin se paras. Se on niin perusteellinen ja siitä saa valtavan hyvän kivijalan, jolle rakentaa. Se on sellainen tapa. –?Toivoisin, että kaikki taiteilijat kävisivät Repin-instituutin koulutuksen. Se antaa kaiken. Istuin ja itkin siellä kovaa kohtaloani. Tuntui lähes loputtomalta piirtää päivästä toiseen ihmishahmoja mallista. Profiilikuvaa maalatessa vaikeuksia tuotti yllättävän mutkikas korva. –?Ne veisivät liikaa huomiota ja sitten alkaa ärsyttää. Sihvonen saa hurjasti energiaa työhuoneeltaan, jossa hän käy päivittäin. Venäläinen professori ei hyväksynyt korvaa. Suomessa Kotkassa opettaessaan he olivat varmaan lempeämpiä kuin Pietarissa. MAANANTAI 20 18.4.2022 Genovassakin, euroopanlaajuisessa akvarellinäyttelyssä. Osa töistä voi päätyä esille näyttelyihin, osa taas ei, mutta sitä ei koskaan tiedä etukäteen. Jos työhuoneen seinillä on paljon maalauksia ripustettuina, Sihvosen katse kiertää niissä usein. ” Maalaamisessa yksi tärkeimmistä asioista on prosessi. Olen niin upoksissa täällä. Haastatteluhetkeä varten hän on ripustanut muutaman teoksen esille, mutta tavallisesti kaikki on käännetty piiloon. –?Maalaamisessa yksi tärkeimmistä asioista on prosessi. ????????. Lisää maalausoppia Sihvonen kävi hakemassa monesta paikasta, muun muassa Kotkan Aikuisopiston kuvataidekoulusta vuosina 1985–1987, Kymenlaakson kesäyliopistosta taidekasvatuksen perusopinnoista 2008–2009 ja myös Repin-instituutin kuvataidelinjalta Kotkasta vuosina 2008–2009
MAANANTAI 21 18.4.2022 Tunnelmallinen työhuone on Mari Sihvoselle tärkeä ympäristö. RAIMO EEROLA ????????
–?Kun mielestäni keksin jonkin uuden jutun ja jos vähänkin onnistun siinä, saatan tehdä niitä monta. Ajatukset käyvät kuitenkin jo saarielämässä. Mökissä on myös Galleria Mari ja takahuoneessa oma työtilansa. Sihvonen on viettänyt kesät mökillä miehensä kanssa jo vuodesta 1984, ja joskus joulujakin. Hän tulee käymään kaupungissa vain, jos todellakin täytyy. Ero on aikamoinen. MAANANTAI 22 18.4.2022 On kuitenkin eräs paikka, jossa olo on vielä parempi kuin työhuoneella Kotkansaarella. –?Sehän on niin hyvää, niin hyvää. Ennen Kotkaa juhlanäyttely oli Kuusankoskitalolla Kouvolassa. Kotkalainen kuvataiteilija Olavi Heino auttoi valitsemaan ja ripustamaan näyttelytyöt. Kaikkihan on kivaa, mikä on pehmeää ja lämmintä. –?Linnuthan laulavat täällä kaupungissakin, mutta eivät ne niin kauniisti laula kuin Kaunissaaressa. Tytär perheineen viettää kesää lähellä olevassa toisessa mökissä. Kaupungissa on kantikasta: taloja ja kovaa asvalttia. –?Ympäristö on pyöreä. Sihvosen 80-vuotisjuhlanäyttely oli pitkäperjantaihin asti esillä Kotkan pääkirjastossa. Saaren kalastajien verkkoihin tarttuu tuoreita silakoita. Viime aikoina Sihvonen on myös ommellut lokkiteemaisia kangaskasseja. Pihalla on mukavaa tehdä puutarhatöitä. Vielä Kaunissaareen ei ole tullut lähdettyä, koska talvi on ollut hyvin luminen. Esillä oli muun muassa useita korona-aikana tehtyjä lokkiteemaisia maalauksia. Kaunissaaressa on muun muassa kauppa, ravintola, kahvila, museo ja grillitupa. ????????. Kun silakan laittaa pannulle, pyrstö nousee. ” Kun mielestäni keksin jonkin uuden jutun ja jos vähänkin onnistun siinä, saatan tehdä niitä monta. Vanhemmiten Sihvonen on alkanut luottaa entistä enemmän itseensä ja intuitioonsa. –?Kaunissaaressa on jotenkin niin helppo olla. –?Ajattelin, että teen muutaman lokin sinne näyttelyyn, että on jotain vaihtelua. Kuvataiteilijan työstä saadut tulot ovat Sihvosen mukaan hyvin satunnaisia, mutta kauppaakin on käyty. Hän odottaa jo kuulevansa mökin vakiovieraan eli mustarastaan taidokkaat lauluesitykset. Helppous tulee muun muassa luonnon pehmeydestä: poluista ja nurmikosta. Kaunissaaressa Sihvonen on yleensä huhtikuun alusta lokakuun loppuun. –?Ehkä kokemus on tuonut sen. Kaupungin vilinää hän ei kaipaa kesäaikana ollenkaan. Se paikka on pieni punainen mökki Pyhtään Kaunissaaressa. Juhlanäyttelyn lokit ja muutkin teokset jatkavat kesällä matkaansa Kaunissaareen Galleria Mariin, joka on avoinna yleensä aamusta iltaan. Lokkeja alkoi tulla enemmänkin
RAIMO EEROLA ????????. MAANANTAI 23 18.4.2022 Mari Sihvosen töitä on ollut mukana näyttelyissä kotimaassa ja ulkomaillakin
On päiviä, jolloin menen laahaten kotiin. Yleensä en. Vuosien varrella mielenkiinto kuvataidetta kohtaan on koko ajan syventynyt. Ainahan ei onnistu. Ihmisen mielikuvitus on rajaton ja materiaalejakin voi käyttää miten huvittaa. Juhlanäyttelyssä oli mukana monenlaisia teoksia. Aikoinaan hän maalasi teoksia mallin mukaan, mutta nyt sellainen ajatus tuntuisi lähinnä rajoittavalta. ????????. Yleensä en. Vasemmalla ylhäällä on maalaus nimeltä Mitä mieltä olet, vasemmalla alhaalla Ylpeys ja katumus ja oikealla Ulkoiluttaja. Kaunissaaresta kuvataiteilija on ammentanut monenlaisia ideoita, mutta hän ei ole kuitenkaan kiinnostunut pelkkien maisemien maalaamisesta sellaisina kuin ne luonnossa näyttäytyvät. –?Teen asian vierestä. On päiviä, jolloin menen laahaten kotiin. –?Onnistuessa itsetunto voi hyvin. On kiva kaataa vaikka ämpärillinen vettä kankaan päälle ja katsoa, mitä tulee. Taiteen tekemisestä saa hyvän tunteen, jota haluaa hakea yhä uudelleen. RAIMO EEROLA ” Ainahan ei onnistu. MAANANTAI 24 18.4.2022 Hän nauttii erityisesti Kaunissaaren luonnossa maalaamisesta. –?On kiva, kun pääsee lotraamaan veden kanssa ulkona
Vuoteen 2010 asti hän teki Sveitsissä toimittajan ja tiedottajan töitä, mutta sen jälkeen suklaa vei naisen lopullisesti. Hän voitti vuonna 2008 painonsa arvosta suklaata suklaaviikoilla, ja pääsi sen ansiosta tutustumaan sveitsiläisiin putiikkeihin, valmistajiin ja suklaaseen. Intohimona suklaa Suomalaisen Kirsi Hyytiäisen tekemät herkut saivat hyvän vastaanoton suklaamaa Sveitsissä. MAANANTAI 25 18.4.2022 Sari Oksala Suomessa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Kirsi Hyytiäinen muutti 35 vuotta sitten Sveitsiin kokeilemaan siipiään ulkomaantoimittajana. Sveitsissä minun olisi pitänyt kouluttautua ensin kondiittoriksi ja vasta sitten olisi voinut Kirjoitus perustuu Hämeen Sanomissa 13.4.2021 julkaistuun juttuun. Kirsi Hyytiäinen joutui suklaan lumoihin asuessaan Sveitsissä. –?Hakeuduin Ranskaan suklaamestarin koulutukseen. Käväisyksi suunniteltu komennus venyi vuosikymmenten mittaiseksi, ja samalla Hyytiäinen löysi uuden ammatillisen intohimon kohteen: suklaan. ????. PEKKA RAUTIAINEN
Ranskan puolella oli mahdollisuus keskittyä alusta asti vain suklaaseen, ja niin halusin tehdä, Hyytiäinen kertoo. –?Tuotteet saivat hyvän vastaanoton. . . Hän palasi lapsuusmaisemiinsa vuoden 2020 lopussa – pakon edessä. Janakkalassa 61 vuotta sitten syntynyt maatilan tytär. . . Muutti Tampereen yliopiston toimittajatutkinnon jälkeen Sveitsiin vuonna 1986. . –?Kauhuystävämme korona on syypää tähän. Valmistanut Sveitsissä käsintehtyjä suklaita yrityksille ja myyntiin markkinoille, kehittänyt Genevessä suklaakävelyn turisteille. Minulta meni kerta kaikkiaan elanto alta, mitä en olisi osannut aiemmin kuvitellakaan. Tutustunut Ecuadorissa kaakaoviljelyyn ja suklaantuotantoon. Kuka. ” Olen tyypillinen taistelijaluonne, enkä antanut alkuhankaluuksien tuntua ylitsepääsemättömiltä. . Nyt Hyytiäinen on käynnistänyt suklaan tuotannon Hämeenlinnassa. Valmistaa käsin tehtyjä suklaita nyt Hämeenlinnassa käsityötalo Willa Vaskessa. Asiakkainani oli sekä Sveitsissä asuvia suomalaisia että paikallisia ihmisiä, jotka ihastuivat uudenlaisiin makuyhdistelmiin. Vuonna 2010 kouluttautui suklaamestariksi Ranskassa. Sveitsi on varsin konservatiivinen maa, ja paikallisilla perheyrityksillä oli takanaan vuosisataiset perinteet suklaan valmistuksessa. Bernissä ja Genevessä töitä löytyi saksankielisen Suomesta kertovan aikakauslehden päätoimittajana ja tiedottajana kansainvälisille järjestöille. –?Se oli jännittävää aikaa. Vieraillut kymmenissä Keski-Euroopan suklaatehtaissa ja -yrityksissä. Voitti suklaaviikoilla vuonna 2008 painonsa arvosta suklaata, ja kävi sen takia lähes sadassa suklaaputiikissa, tutustui yrityksiin ja oppi suklaasta. Kirsi Hyytiäinen . MAANANTAI 26 18.4.2022 erikoistua suklaaseen. Hän sai valloitettua oman nurkkansa perinteisenä suklaamaana tunnetun Sveitsin markkinoilla. Työt loppuivat, kun turismi Genevessä hiljeni. Jatkokursseja Sveitsin ja Belgian suklaatehtaissa. Hän on valmistanut omia suklaalevyjä ja konvehteja sveitsiläisestä tai ranskalaisesta suklaasta yhdistämällä niihin suomalaisia marjoja ja yrttejä. . Lisäksi hän valmisti lakritsilla ja salmiakilla maustettuja suklaita, jotka ovat tuttuja Suomessa mutta eivät Sveitsissä. Hän valmisti suklaata ja myi tuotteitaan toreilla ja markkinoilla. Hän on myös ollut Lindtin suklaatehtaan palveluksessa valmistamassa suklaata Geneven lentokentällä. ?????. Se oli minun kannaltani uhka ja mahdollisuus, Hyytiäinen kuvailee
Hyytiäinen on innostunut suomalaisten marjojen ja yrttien lisäksi alkuperäsuklaista, jotka ovat maailmalla nousseet suosioon. Samaa yritän nyt Suomessa. Hyytiäinen huomauttaa, että Suomessa on totuttu hyviin tehdasvalmisteisiin suklaisiin, mutta hän uskoo silti erottuvansa joukossa. MAANANTAI 27 18.4.2022 Hyytiäinen kertoo aina suunnitelleensa paluuta Suomeen eläkepäiviä viettämään. Hän valmistaa pieniä eriä, jotka eivät jää makaamaan hyllyyn. Hyytiäinen uskoo , että hänen tuotteensa menestyvät myös täällä. Nyt paluu aikaistui, mutta hän ei ole jäänyt asiaa harmittelemaan. –?Tuoreus on yksi valtti, samoin pienet erät ja käsityön leima. Ero tehdasvalmisteisiin suklaisiin on iso, kun tuotteen saa myyntiin nopeasti eikä se odottele hyllyssä pitkään. ?????. –?Suomalainen sisu auttoi minua Sveitsissä, kun päätin yrittää ja onnistuin. PEKKA RAUTIAINEN ” Suomalainen sisu auttoi minua Sveitsissä, kun päätin yrittää ja onnistuin. –?Esimerkiksi Fazerin suku on lähtöisin Sveitsistä ja he toivat ensimmäiset reseptit mukanaan sieltä, hän huomauttaa. Suklaa-hifistelijät vertailevat eri alueilla tuotetuista kaaVenezuelalainen 65-prosenttinen tumma suklaa on saanut päälleen kuusenkerkkäjauhetta. Samaa yritän nyt Suomessa
–?Olen hankkinut pieniä eriä suklaata Madagaskarin saarelta. ?????. –?Olen tyypillinen taistelijaluonne, enkä antanut alkuhankaluuksien tuntua ylitsepääsemättömiltä. Myös yhteistyökumppaneita on löytynyt ensimmäisen toimintavuoden aikana melkein kuin itsestään, koronapandemian aiheuttamista vaikeuksista huolimatta. Kirsi Hyytiäinen on valmistanut suklaata myös näytöksissä Geneven kansainvälisellä lentokentällä. Nyt hän keskittyy pienimuotoiseen tuotantoon. Myös hänen Kirsin Suklaat -yrityksensä valmistuskeittiö toimii samassa rakennuksessa, historiallisen puutalon entisessä leivintuvassa. MAANANTAI 28 18.4.2022 kaopavuista valmistettuja raakasuklaita kuin viinejä konsanaan. Se on aivan upean makuista, kaakaopavuissa maistuu meren läheisyys ja saarella kasvavat yrtit. PEKKA RAUTIAINEN ” Tuoreus on yksi valtti, samoin pienet erät ja käsityön leima. Hän avasi vuosi sitten äitienpäivänä ensimmäisen myyntipisteensä Willa Vasken käsityötalossa Hämeenlinnan Lukiokadulla, aivan linnan kupeessa. Nyt kun kaikki on avautumassa, pääsen toteuttamaan suunnitelmiani kunnolla, Hyytiäinen iloitsee. Myös esimerkiksi perulainen villi kaakao ja Venezuelan hienopiirteinen kaakao ja niistä valmistetut suklaat miellyttävät Hyytiäistä. Hän on tyytyväinen paikkavalintaansa
PEKKA RAUTIAINEN ?????. –?Olen löytänyt myös paikallisia yhteistyökumppaneita. Hyytiäinen kehuu suomalaisia poikkeuksellisen kokeilunhaluiseksi kansaksi. Hän yhdistää esimerkiksi ghanalaises ta kaakaosta valmistettuun mai tosuklaaseensa mäntyharjulaista metsämustikkaa tai venezuelalai seen 65prosenttiseen tummaan suklaaseen riihimäkeläistä kuu senkerkkäjauhetta. –?Tuotteissani en käytä palmu öljyä, vaan rasva on aitoa kaakao voita. Vaaleat pääsiäisherkut on tehty karamellisoidusta valkosuklaasta, jota on maustettu esimerkiksi appelsiinilla tai pähkinällä. Suklaan Hyytiäinen tuon Sveit sistä ja Ranskasta, mutta kaik ki muut aineet on hankittu niin läheltä kuin vain mahdollista. Viime vuosina kuluttajat ovat oppi neet vaatimaan myös pääsiäissuk lailtaan entistä uniikimpaa makua ja ulkonäköä. Myös sokeria on vähemmän kuin teollisissa valmisteissa. MAANANTAI 29 18.4.2022 Kevät pitää suklaa mestarin kiireisenä Riikka Happonen Pääsiäinen on suklaan parasta sesonkiaikaa, tietää suklaamestari Kirsi Hyytiäinen. –?Sveitsissä oli vaikeaa tuoda markkinoille jotain uutta, mut ta täällä ollaan avoimia maista maan erilaisia makuyhdistelmiä. Riihimäellä toimivalta Natural Nordicilta saan villiyrttejä kuten nokkosta ja maitohorsmaa, Hyytiäi nen luettelee. Eron kyllä maistaa. Hän esittelee vaaleita, tummia ja ruusunpunaisia suklaitaan, joista osa on muotoiltu pääsiäispupujen ja osa pienten tipusten muotoon. Jouluna yhdistin suklaaseen porkkanaa ja punajuur ta. Heti ensimmäisenä päivänä minul ta kysyttiin chilisuklaata. Ulkonäköäkin tärkeämpää Hyytiäi sen suklaaherkuissa on niiden tiivis maku, joka tulee parhaasta kaa kaosta ja omaperäisistä mausteista. Kiipulan puutarha paahtaa käyttööni basili kaa ja rosmariinia
MARKO KAUKO. Halyna Ivanova asui kahdeksan vuotta sitten entisen presidentin Janukovitshin kotimaisemissa. Sellainen on Ukrainan syrjäytetyn presidentin Viktor Janukovitshin lapsuudenkoti Itä-Ukrainan Jenakievossa, lähellä Venäjän rajaa. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Keskisuomalaisessa 7.3.2014. Tässä noin 15 neliömetrin suuruisessa majassa tuleva presidentti vietti herkät teiniPresidentin lapsuudenkoti on raunioina Ukrainan myöhemmin Venäjälle paennut presidentti Viktor Janukovitsh oli jo nuorena isojen poikien vietävissä, muisteli naapurin rouva Halyna Ivanova haastattelussa kahdeksan vuotta sitten. MAANANTAI 30 18.4.2022 ??. Janne Yläjoki Matala kahden huoneen maja, jonka katto on särkynyt ja ikkunat irrotettu jo vuosia sitten. Taustalla näkyvät Janukovitshin lapsuudenkodin rauniot. Lattiat täynnä roskaa satunnaisten vierailijoitten jäljiltä
MAANANTAI 31 18.4.2022 ??. Presidentin kotitalossa oli satanut sisälle jo joitakin vuosia. MARKO KAUKO. Lattialla lojui kasapäin sekalaista roinaa
Talo jäi tyhjilleen sen jälkeen, kun presidentin isä ja tämän uusi vaimo kuolivat joskus 10–15 vuotta sitten. Samanlainen kuin presidenttinäkin. Useilta pihoilta kuuluu vartiokoirien vihainen räksytys, kun talsimme kuvaajan kanssa pois mutaista kinttupolkua pitkin. –?Sitten Vitja meni naimisiin, eikä häntä enää näkynyt täällä, muistelee iäkäs naapurin rouva Halyna Ivanova lähes haikea ilme kasvoillaan. 200 km UKRAINA VENÄJÄ VALKOVENÄJÄ ROMANIA MOLDOVA PUOLA Kiova Jenakievo Mustameri Krim GRAFIIKKA: SUVI LANTTA ” Hän oli mukava poika, mutta aivan liian helposti muiden johdateltavissa. Venäläisen äitinsä Viktor Janukovitsh menetti jo vuonna 1952 ollessaan kaksivuotias. Kun isoäitikin kuoli, Viktor pääsi veturinkuljettajana työskennelleen isänsä ahtaaseen kotiin, josta hän ajautui pian kaduille pikkurikollisten seuraan. Asuttujen talojen ympärille on rakennettu korkeita lautaja peltiaitoja, jollaisen taakse Halyna Ivanovakin pian vetäytyy. Koulualueen metalliportit sulkeutuvat. Vajaan kilometrin päässä sijaitseva presidentin lapsuuskoulu sen sijaan loistaa kuin uusi. Pihalla vastaan kävelee Jevgeni, jäteruokasankoa kanniskellen. –?Hän oli mukava poika, mutta aivan liian helposti muiden johdateltavissa. Hänen mukaansa presidentti piti tiivistä yhteyttä ensimmäiseen opettajaansa, nyt jo hyvin vanhaan naiseen, jonka kotona hän kävi useita kertoja. –?Hän vieraili myös tässä lähistöllä asuvien veljenpoikiensa luona pääsiäisenä ja tietenkin vanhempiensa haudoilla, eläkeläismies muistelee. Rakennus remontoitiin vain muutama vuosi sitten presidentillisen erityisrahoituksen avulla. MAANANTAI 32 18.4.2022 vuotensa isänsä ja tämän uuden perheen kanssa. Presidentin lapsuudenkodin naapurustossa on useita tuhoutuneita autiotaloja. Jevgenin tytär työskentelee koulun opettajana, mutta mies ei usko, että ulkomaalaisilla toimittajilla olisi mitään asiaa koulun sisälle. Halyna Ivanova ???. Samanlainen kuin presidenttinäkin, Ivanova sanoo. Poika lykättiin köyhän isoäitinsä suojiin. Kohta paikalle tuleekin lähes konekiväärin lailla fasisteista ja banderiiteista naputtava naishenkilö. Varkaudet ja pahoinpitelyt johtivat kahteen vankilatuomioon 1960ja 1970-lukujen taitteessa
Hollywood-tähti Steve McQueen teki tunnetuksi TAG Heuerin Monaco-kellon. MAANANTAI 33 18.4.2022 ???. Kuva elokuvasta Le Mans (1971). TAG HEUER Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Länsiväylässä 6.10.2022.. Useat ikoniset arvokellot ovat lähtöisin kilparadoilta Kellotehtailija Jack Heuer ymmärsi tuotesijoittelun merkityksen ja onnistui luomaan yhden ikonisimmista moottoriurheilukelloista
MAANANTAI 34 18.4.2022 Mauri Nurmi Mekaaniset rannekellot, autot ja moottoriurheilu kuuluvat vahvasti yhteen. Aikarauta sai legendaarisen maineen, kun Hollywood-tähti Steve McQueen käytti kantikasta kelloa kulttimaineeseen kasvaneessa Le Mans -elokuvassa vuonna 1971. –?Monaco on varmasti se halutuin moottoriurheiluja autokello. Taistelu aikaa vastaan on innostanut monet maailman parhaista kellotaloista lanseeraamaan omia, moottoriurheiluhenkisiä mallistoja. Chopardin Mille Miglia -kellomallisto kunnioittaa Italian ympäriajoa. ARI LAHTI ????. Malli on pysynyt muodissa yli 50 vuotta, ja sen suosio on edelleen vankkumaton. Heuer oli ensimmäisiä kellobränTAG Heuerin Monaco-malli on maailman ikonisimpia moottoriurheilukelloja. Lindroos -kelloliikkeen toimitusjohtaja Antti Keisu arvioi. Varmasti näyttelijä Steve McQueenin ja leffan fanittamisella on suuri vaikutus legendan syntymiseen, helsinkiläisen Osk. Monaco-mallin ja Steve McQueenin välisen yhteistyön takana oli kellotehtailija Jack Heuer, joka ymmärsi jo tuolloin markkinoinnin ja tuotesijoittelun merkityksen. Sveitsiläisen TAG Heuer -kellotehtaan Monaco-malli on ehkäpä maailman ikonisin moottoriurheilukello
Minulle kello on myös koru. Kilpa-autoilija pitää kelloa ranteessa joka päivä. –?Ensimmäinen hankkimani laatukello oli Rolex Submariner. –?Legendan mukaan Jack Heuer lähetti Le Mans -elokuvan kuvauksiin erilaisia kellomalleja. Näistä ehdokkaista King of Cool alias Steve McQueen valitsi käyttöönsä silloin uunituoreen Monacon. Sinitauluinen, kantikas malli oli erikoisen näköinen ja sopi parhaiten kilpa-autoilijan tyyliin, Keisu kertoo. ????. Tarkistan ajan kellosta enkä kännykästä. Muuten olo tuntuu alastomalta. DAIMLER Valtteri Bottas F1-kuljettaja käytti ensimmäiset palkintorahansa kelloon Autourheilija Valtteri Bottas on innokas kelloharrastaja. Siihen meni kaikki säästöt. Ostin sen nuorena miehenä ensimmäisillä pikkuformuloissa ansaituilla palkintorahoilla. Vuosien aikana Formula 1 -kuljettaja on kerännyt mittavan kokoelman upeita mekaanisia rannekelloja. Tykkään vaihdella niitä eri tilanteiden, vaatetuksen ja fiiliksien mukaan. MAANANTAI 35 18.4.2022 dejä, jotka näkyivät moottoriurheilun kuninkuusluokassa. Valtteri Bottas kertoo pitävänsä rannekelloa aina. –?Kello on aina ranteessa
Tuote oli edelläkävijä, Keisu muistuttaa. MAANANTAI 36 18.4.2022 Joka vuosi Monacon GP-kilpailun aikoihin toukokuussa kellon kysyntä jostain syystä herää. Kysyntä on suurempaa kuin tarjonta. –?Rannekellon merkitys on kasvanut. Perinteinen Omega tarjoaa Speedmaster Racing -mallia ja Chopard-tuotemerkiltä löytyy puolestaan Italian ympäriajoa kunnioittava Mille Miglia -kellomallisto. Jos haluaa Daytonan ranteeseensa, sitä joutuu jonottamaan useita vuosia. Monaco Steve McQueen -mallin hinta on tänä päivänä 6 000 euroa, joten mistään halpatuotteesta ei ole kysymys. Lindroos -kelloliikkeen toimitusjohtaja Antti Keisu tietää, että rannekellot ja moottoriurheilu kuuluvat vahvasti yhteen. –?1960-luvulla Monaco oli historian ensimmäinen neliönmuotoinen ja vesitiivis rannekello, johon oli sovitettu automaattikronografikoneisto. Teräskuorinen kello maksaa 12?750 euroa. Vuonna 2017 Yhdysvalloissa huutokaupattiin näyttelijä Paul Newmanin 1960-luvulla käyttämä Daytona-kello. Vuosien varrella kellosta kasvoi maailmankuulu, sillä näyttelijä esiintyi aikarauta kädessään niin kilparadoilla kuin useissa lehtikuvissa. Aikaraudassa on vintage-henkeä. Viime vuosina mekaanisten kellojen harrastaminen on kehittynyt valtavasti myös Suomessa. Tuotteella halutaan ilmaista omaa statusta ja personaallisutta. 6239) on kaikkien aikojen kalleimmalla huudettu rannekello. Kello on osa pukeutumista. ” 15,2 miljoonalla eurolla myyty Paul Newmanin Daytona (Ref. Arvokelloihin halutaan satsata, niitä hankitaan ja keräillään enemmän kuin koskaan. –?Aiheeseen liittyvää tarjontaa löytyy useilta laatumerkeiltä. Osk. 15,2 miljoonalla eurolla myyty Daytona (Ref. ARI LAHTI ???. Merkittäväksi huutokaupan tekee sen loppusumma. Se on henkilökohtainen esine, ja niihin liittyy monenlaisia muistoja, Keisu sanoo. Toinen kellomaailman moottoriurheiluikoni on Rolex Daytona. Nimi juontaa kuuluisasta Daytonan kilparadasta, joka sijaitsee Floridassa. 6239) on kaikkien aikojen kalleimmalla huudettu rannekello.. Breitling-merkillä on Bentley-mallit, Antti Keisu jatkaa
”Vyöryn” aloitti toimittaja Riikka Suominen romaanillaan Suhteellisen vapaata. Jos joku vielä muistaa, niin 1960-luvulla elettiin se ensimmäinen. Avoimempia suhteita Suomalaiset ovat muuttumassa seksuaalisesti vapaamielisemmiksi, arvioi tutkija. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 12.6.2021. Sattumaako. Hän ei vähättele julkisuuteen nousseita teoksia ja niiden herättämää keskustelua vaan määrittää aikamme ”seksuaalisen vallankumouksen toiseksi vaiheeksi”. Ei ollenkaan , sanoo sosiologi, väitöskirjatutkija Kitti Suoranta Itä-Suomen yliopistosta. –?Olemme keskellä uutta murrosta, jota leimaavat esimerkiksi yksiavioisuuden ??. MAANANTAI 37 18.4.2022 Saija Kauhanen Viime vuonna julkisuuteen pompsahteli teos jos toinenkin avoimesta suhteesta. Myöhemmin eettisestä monisuhteisuudesta ilmestyi kaksi tietokirjaa, Mirja Hämäläisen Avoimet suhteet sekä Paula Tiessalon ja Aune Karhumäen Parisuhdepäivitys. HEIKKI KOTILAINEN
??. MAANANTAI 38 18.4.2022 normin löystyminen, seksuaalinen vapaamielistyminen ja monimuotoisuuden lisääntyminen. – Joidenkin elämää on varjostanut se, että homous on ollut joko rikollista tai vähintään psykiatrinen sairaus. –?Tämän tutkimuksen mukaan lähes puolet alle 35-vuotiaista parisuhteessa olevista on kiinnostunut seksistä muun kuin oman kumppanin kanssa ja kolmen kimpasta. Osa homoja bi-miehistä on avioitunut naisen kanssa, koska se on ollut ainoa hyväksytty elämäntapa. Hän tarkastelee läheissuhteita sääteleviä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia rakenteita 1950-luvulla syntyneiden, yksin asuvien miesten kautta. Aiemmin avoimet suhteet ovat olleet valtavirtaa etenkin homomiesten suhteissa, mutta nyt ne ovat sallitumpia muillekin. Seksuaalinen identiteettikään ei ole enää niin kiveen hakattu. Samansuuntaisia tuloksia antoi Iltalehden vuoden 2019 ”Suuri seksikysely”, jonka otosta tutkijakin pitää edustavana. He ovat ehtineet kokea suuret yhteiskunnalliset muutokset elämänsä aikana. Nuorista peräti 85 prosenttia salli seksin parisuhteen tai rakkauden ulkopuolella. Ei ole ollut mahdollista elää avoimesti, ja seksi on ollut salaista, usein anonyymia. Finsex-tutkimuksen (2015) mukaan etenkin nuorten seksuaaliasenteet ovat muuttuneet aiempaa vapaamielisemmiksi. Seksuaalielämän muutokset kytkeytyvät laajempiin yhteiskunnallisiin prosesseihin, ja näitä prosesseja sekä seksielämän säätelyä Suoranta tutkii väitöskirjassaan. ELLA KAJASTE. Tämänhetkiset muutokset liittyvät Suorannan mukaan esimerkiksi länsimaisten yhteiskuntien yksilöllistymisprosesseihin, homoseksuaalisuuden normalisoitumiseen ja erityisesti nais” Lähes puolet alle 35-vuotiaista parisuhteessa olevista on kiinnostunut seksistä muun kuin oman kumppanin kanssa ja kolmen kimpasta. Nuorista suomalaisnaisista jo 40 prosenttia on seksuaalisesti kiinnostunut omasta sukupuolestaan, miehistä viidennes. Näihin suhteisiin liittyy suostumuksellisuus ja vastuullisuus
MAANANTAI 39 18.4.2022 ten seksuaalisen autonomian lisääntymiseen. Suoranta ennustaa myös, että kohta koittaa uusi 20-luku. Partneriseksi on jo aiemmin vähentynyt, sooloseksi sen sijaan lisääntynyt. ??. Ydinperheen elämäntapa ainoana mahdollisena vaihtoehtona kyseenalaistuu, ja tilalle tulee mahdollisuus elää tietoisesti lapsettomana tai hankkia lapsi ilman parisuhdetta, esimerkiksi ystävän kanssa, Suoranta sanoo. Tutkija veikkaa , että nuorten kohdalla heteroseksuaalisuuden avautuminen jatkuu. – Kun sosiokulttuuriset rakenteet muuttuvat, muuttuvat myös tavat elää läheissuhteissa. Suorannan mukaan koronapandemia näyttää vahvistavan käynnissä olleita kehityskulkuja, seksuaalisen monimuotoisuuden lisääntymistä ja toisaalta läheissuhteisiin ja seksiin liittyvää polarisaatiota. – Identiteetistä riippumatta seksistä tulee entistä enemmän ”queer”, eli seksin harrastamisen muodot irtoavat kaksijakoisista määritelmistä. Yksin asuminen lisääntyy, ja nuorilla ystävyyssuhteet saavat uusia merkityksiä. JOHANNA ERJONSALO. –?Yksinasuvilla erillisyyden kokemus voi jäädä päälle, ja sillä voi olla pitkällisiäkin vaikutuksia. – Jo tietoisuus omasta kuolleisuudesta voi saada ihmiset ottamaan kaiken irti mahdollisista viimeisistä päivistään. Kinsey-instituutin tutkimus kertoo, että korona on saanut amerikkalaiset kiinnostumaan avoimista suhteista ja panostamaan parisuhteisiin uudella tavalla. Samaan aikaan koko teollinen elämänmuoto on asettunut kyseenalaiseksi ilmastokriisin myötä. Koronaeristys on nostanut pintaan sinkkujen ja parisuhteessa olevien erilaiset mahdollisuudet harrastaa seksiä. Partneriseksistä tulee intentionaalista, erityistä, ja kiinnostus seksuaaliseen vaihteluun lisääntyy. Viime vuosina on tutkittu esimerkiksi ilmiötä, jossa nuoret heteroiksi identifioituvat miehet harrastavat seksiä toisten miesten kanssa. ” Viime vuosina on tutkittu esimerkiksi ilmiötä, jossa nuoret heteroiksi identifioituvat miehet harrastavat seksiä toisten miesten kanssa
Ranskan hoveista Pariisin bistroihin Bistrot nousivat 2000-luvulla Ranskassa hienostuneen nouvelle cuisinen rinnalle, kun ihmiset halusivat rahoilleen parempaa vastinetta ja ennen kaikkea tolkunhintaista ruokaa. MAANANTAI 40 18.4.2022 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Aromissa 10/21. MIKA REMES. Pariisilainen bistrotunnelma on pysyvästi parasta Ranskaa. ??????
Maailman kuuluisimman kokin Paul Bocusen kulinaarista muistoa vaaliva ravintola L’Auberge du Pont de Collonges, tuttavallisemmin Restaurant Paul Bocuse, menetti kolmannen Michelin-tähtensä – kaksi vuotta mestarin kuoleman jälkeen. Juuri häntä nykykokit saavat kiittää erilaisista kastikepohjista. 1800-luvun lopulla he loivat uuden mallin viiden tähden hotellille. Järjestelmä tehosti merkittävästi keittiön toimintaa ja ” Ranskalainen keittotaito kehittyi jo varhaisella keskiajalla Ranskan rikkaissa hoveissa.. Escoffierin kanssapelurina toimi hotellinjohtaja César Ritz. Hänet opittiin tuntemaan uudistajana, jonka eleganteissa annoksissa keskeisessä osassa olivat hienostuneet kastikkeet. Ranskalaisen keittiön ensimmäinen kansainvälinen ”supertähti” oli 1800-luvun alkupuolella eurooppalaisia hoveja kiertänyt kokki Marie-Antoine Carême. Laatua ylläpiti ruuan myyntiä ja käsittelyä tehokkaasti valvonut kiltajärjestelmä. Kansainväliseen kuuluisuuteen ranskalainen keittiö nousi 1600-luvulla. 1300-luvulla hovikokki Guillaume ”Tellevant” Tirel kirjoitti oman aikansa ruokia esittelevän ruokakirjan Le Viandier. Mika Remes Skandaali! Ranskalaisilla sanomalehdillä oli alkuvuonna 2020 millä revitellä. Kaksikon ensimmäinen suuri menestys oli hotelli Savoy Lontoossa. Hän kirjoitti kirjan La Cuisinier Française, jossa hän esitteli uusia kokkaustekniikoita ja aiempaa selvästi kevyempiä ruokalajeja. Bocuse perusti L’Auberge du Pont de Collonges’n vuonna 1965 esittelemään visioitaan ranskalaisesta ruuasta. Ludvig XIV:n hovikokki François Pierre La Varenne kiinnitti erityistä huomioita kypsymisaikoihin ja raaka-aineiden käsittelyyn. Keittiötä johti ruokalistan suunnittelusta vastaava keittiömestari, chef de cuisine, jolle muu henkilökunta vastasi tekemisistään. Savoyn keittiö oli suuri ja edellytti uudenlaista organisoimista, jotta se täytti Escoffierin kovat laatuvaatimukset ja ilta toisensa jälkeen asiakkaina käyneiden kruunupäiden ja aikansa julkkisten odotukset. MAANANTAI 41 18.4.2022 ??????. Muutamia vuosia myöhemmin Bocuse oli uuden ranskalaisen keittiön, nouvelle cuisinen, johtohahmo, joka teki ranskalaisesta keittiöstä ajan henkeen sopivaa: kevyttä, kekseliästä ja nykyaikaista. Hän jakoi keittiön toiminnat osastoihin ja niistä vastaaviin kokkeihin. Kokkien kuningas oli George Auguste Escoffier, jota pidetään ranskalaisen keittiön merkittävimpänä kehittäjänä. Paul Bocusen perustamalla ravintolalla oli kolme tähteä 55 vuotta, pidempään kuin millään muulla ravintolalla. Ranskalainen keittotaito kehittyi jo varhaisella keskiajalla Ranskan rikkaissa hoveissa. Escoffier kehitti hierarkkisen keittiöjärjestelmän, brigade de cuisinen, joka on yhä ravintolakeittiöiden perustana ympäri maailman
Bocuse asui ravintolansa yläkerrassa kuolemaansa saakka. MAANANTAI 42 18.4.2022 Ranskalaisen keittiön suurmies Paul Bocuse valvoi nimikkoravintolassaan Lyonissa annosten syntyä vuonna 2005. MIKA REMES ???????
Hän kantoi myös huolta tulevien kokkien osaamisesta ja perusti vuonna 1987 kansainvälisen kokkikisan Bocuse d’Orin. Nouvelle cuisinen innoittamana Michelle Guérard kehitti cuisine minceurin, spa-ruuan, joka korosti terveellisyyttä ja keveyttä. Nouvelle cuisine jätti kuitenkin vahvan perinnön: edelleen kansainvälisessä fine diningissa haetaan raaka-aineen optimaalista kypsyyttä, käytetään runsaasti yrttejä, kokataan kevyesti ja asetellaan annokset elegantisti. Rengasfirma Michelin aloitti tähtien jakamisen parhaille ruokapaikoille vuonna 1926. Pointin keittiössä oppeja imivät myös tulevat kolmen tähden kokit, Troisgron veljekset, Alan Chapel ja Bernard Loisseu, jotka kukin nostivat 1970-luvulla nouvelle cuisinea maailmanmaineeseen. Hänen pääteoksensa La Guide Culinaire sisältää 5 000 reseptiä. ” Escoffier hylkäsi perinteisen tavan tarjota pöytään kymmenittäin ruokalajeja ja toi tilalle annostarjoilun. Hän hallitsi suhdetoiminnan nimeämällä ruokalajeja kuuluisuuksien mukaan. Escoffier oli myös ahkera keittokirjailija. Nouvelle cuisinen muututtua kansainväliseksi muoti-ilmiöksi Paul Bocuse totesi, että siitä lopulta omittiin vain isot hinnat ja pienet annokset. Nouvelle cuisine -termin lanseerasi ruokakirjalilja Henri Gault. Jälkiruoka Pêche Melban hän nimesi oopperalaulajatar Nellie Melban mukaan. Uuden kokkisukupolven tyyliä kuvaava termi yleistyi tarkoittamaan kokkaamista, jossa huomio oli moderneissa tekniikoissa, raaka-aineen aromeille optimaalisissa kypsyysasteissa, kevyissä ja raikkaissa kastikkeissa, vahvoissa lihojen marinoinneissa ja tyylikkäässä esillepanossa. Fernand Point katsoi velvollisuudekseen opastaa tulevia kokkisukupolvia kehittymään. Escoffier hylkäsi perinteisen tavan tarjota pöytään kymmenittäin ruokalajeja ja toi tilalle annostarjoilun. ???????. Yksi nuorista kokkikyvyistä oli Paul Bocuse. Lyhyesti sanoen Point naulasi teesit modernille ranskalaiselle keittiölle. Kun Fernand Pointin johtama Le Pyramide eteläranskalaisessa Viennen pikkukaupungissa vuonna 1932 nousi kolmen tähden luokkaan, moni muukin sai pontta työlleen. Kolmen tähden systeemi otettiin käyttöön vuonna 1931. MAANANTAI 43 18.4.2022 samalla varmisti ruuan laadun. Perintöä jatkoivat muun muassa omat kansainväliset ravintolaimperiuminsa rakentaneet Alain Ducasse ja Joël Robuchon. Ranskalaisittain: vallankumous söi lapsensa. Le Pyramide ei keekoillut ulkoisilla avuilla vaan raaka-aineiden laatua korostavilla loistavilla, moderneilla ja persoonallisilla ruoillaan. Niinpä Bocuse tarttui 1980-luvulla monen muun huippukokin tapaan uudelleen voija kermapurkkiin ja palasi metsästämään täydellisen herkullisia makuja
MIKA REMES ???????. MAANANTAI 44 18.4.2022 Ranskan 1600-luvun linnoissa oli hyvinvarustellut keittiöt
???????. Sitä oli tarjolla perinteisissä bistroissa sekä uusissa neobistroissa, joissa tähtikeittiöistä omille teilleen lähteneet kokit kokkasivat omia unelmiaan. 2000-luvulla lanseerattiin käsitteet neobistro ja bistronomia. Kun nouvelle cuisinen ja kansainvälisen fuusiokokkauksen hype oli laskenut, ruokalehdet innostuivat bistron paluusta. Neobistron nousun taustalla olivat 1990-luvun talouslaman jättämät jäljet. MAANANTAI 45 18.4.2022 Hyvät bistrot eivät kuitenkaan koskaan kadonneet. Yksi suunnannäyttäjistä oli La Régalade, jossa ylellisen Hôtel de Crillonin entinen kakkoskokki Yves Camdeborde tarjosi simppeleitä perinneruokia modernilla silauksella. MIKA REMES ” Pariisin tähtipaikkojen hinnat olivat karanneet tavallisen ruokaa rakastavan kansalaisen ulottumattomiin. Ihmiset halusivat rahoilleen parempaa vastinetta ja ennen kaikkea tolkunhintaista ruokaa. Hän näytti, ettei menestykseen tarvita kallista hummeria, halpa veriEtanat persiljaöljyssä ovat ranskalainen bistroklassikko. Pariisin tähtipaikkojen hinnat olivat karanneet tavallisen ruokaa rakastavan kansalaisen ulottumattomiin, eikä niiden pönöttävä tunnelmakaan enää houkuttanut väkeä vanhaan malliin
Hän osti Pariisin ikonisia bistroja ja pani niiden keittiöt kuntoon kolmen tähden pieteetillä. Myös klassinen Allard päätyi osaksi Ducassen imperiumia. ???????. MAANANTAI 46 18.4.2022 makkara riittää. Ruoka on kekseliästä, laadukasta ja edullista. Ruotsalainen Petter Nilsson nosti ilmiöksi pienen La Gazzettan. Iñaki Aizpitarten Le Chateaubriand, Bertrand Grébautin Septime ja Dominique Bouchetin nimikkobistro nousivat ruokakriitikoiden listojen kärkeen, eivätkä ne edes sijainneet Pariisin ydinkeskustassa vaan vuokratasoltaan huomattavasti edullisemmissa kaupunginosissa. MIKA REMES ” Asiakkaalle neobistot ovat pelkkää nannaa. Bistron ja neobistron vetovoiman haistoi myös superkokki Alain Ducasse. Alain Ducasse on menestynyt ravintoloissaan yhdistämällä teknistä taituruutta ranskalaisen keittiön aarteisiin, kuten Camarguen kasviruukussa on tehty. Ruoka on kekseliästä, laadukasta ja edullista. Asiakkaalle neobistot ovat pelkkää nannaa. Lyonilaistyylisestä bouchon-ravintolasta Aux Lyonnaisesta tuli Pariisissa ilmiö, samoin kalasta tunnetusta Rechista. MIKA REMES Christopher Saintagnen oma bistro Papillon tarjoaa Pariisissa ruokaa kolmen tähden keittiöissä hankituilla taidoilla