E. Arvion saat myymälässämme saman tien ja rahatkin ihan hetkessä vaikka käteisenä. Helenius oy:n painokangastehtaan kuoseista koottu näyttely vie aikamatkalle tekstiiliteollisuuden kultakaudelle. Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15 Vanhat korut ovat hienoja ja kullan louhinta tekee luonnolle huonoa. Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15 LAHTI • Kärkkäinen, Pasaasi 2. Käikälän asukas kertoo pitkään jatkuneesta piinasta Sivu 8 Kaarina Suvisuo: Työnteko voi olla myös hauskaa Sivut 4–5 ALUEESI TARJONTA yhdellä silmäyksellä PEKKA RAUTIAINEN. Halpojen digikellojen myynnissä taas huippusesonki Sivut 6–7 Tekstiilitehtaan muistot säilyvät painokankaissa Sivut 16–17 E. Tiistaina 2.7.2024 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 173 | Irtonumero 4 euroa KULTATUKKU.FI Ole kultu . Suomalaista designia lähti maailmalle Aitoon kylästä, keskeltä hämäläistä maaseutua 1960ja 1970-luvuilla. krs). Kierrätä korut . Siksipä ostamme ja myymme kultaa, hopeaa ja vintage-koruja. Helenius oy:n painokangakuoseista kootun näyttelyn pohjana on Sirpa Paavolaisen kangaskokoelma. HÄMEENLINNA • Kauppapaikka Tavastila (2. Avoinna ma-pe 10-18 JÄRVENPÄÄ • Sibeliuksenkatu 6. Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15 LEMPÄÄLÄ • Ideapark, A-pääty (DNA:ta vastapäätä)
Perustuslaki pitää yllä yhteiskunnan pysyvyyttä ja huolehtii kansalaisten perusoikeuksista. Suomi ei kuitenkaan pidä itsestään ääntä EU-kentillä. Myös monet poliitikot ovat osallistuneet keskusteluun. Nyt Tuori kritisoi avoimesti perustuslakivaliokuntaa ja sen antamaa lausuntoa rajalaista. Tuori arvosteli voimakkaasti perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestmanin (kok.) toimintaa ja sanoi, että valiokunta on politisoitunut vaarallisella tavalla. Akuutteja tärkeitä päätöksiä nuijittiin EU:ssa ripeästi läpi ennen Unkarin kauden alkua, ettei Euroopan jarrumies pääse nykäisemään kahvasta. Beryl on ensimmäinen jo kesäkuussa erittäin vaaralliseen nelosluokkaan asti voimistunut hurrikaani. Suomelle Ranska on hivenen etäinen eurokumppani. Tämän jälkeen oikeustieteilijä Martin Scheinin syytti Pöystiä valiokunnan luottamuksellisten keskustelujen tuomisesta julkisuuteen. Tuorin mukaan Vestman pitää johtotähtenään hallituksen esitysten runnomista lävitse. Niillä on ollut näkyviä poliitikkoja, jotka ovat ottaneet suorasukaisesti kantaa asioihin, mikä on näkynyt lisääntyneenä mediahuomiona. Perusasioista vakava näkemysero ” Tuori ei ole yksin.. Tuori on yksi Suomen kansainvälisesti merkittävimmistä oikeustieteilijöistä ja on käynyt vuosikymmeniä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kuultavana. Demokratiaa se on tämäkin. Tuori ei ole yksin, sillä kaikki perustuslakivaliokunnan kuultavana olleet 18 oikeustieteilijää tyrmäsivät lakiesityksen poikkeuksellisen ankarasti. Baltian maiden poliitikkojen huomio on ollut Ukrainan puolustamisessa, Venäjä-kriittisyydessä ja ulkoja turvallisuuspolitiikan korostamisessa. CHANDAN KHANNA Pääkirjoitus 2.7.2024 P oliitikot ja oikeustieteilijät ovat ajautuneet keskenään poikkeukselliseen riitaan. Se, mitä Suomi kaipaa, on näkemyksellistä ja tulevaisuuteen katsovaa Eurooppa-keskustelua ja poliitikkoja, joita kiinnostaa esittää näkemyksiä Euroopasta myös kotimaan kentillä. Jupakka sai alkunsa emeritusprofessori Kaarlo Tuorin haastattelusta (HS 29.6.). Suomen pitää tähdätä EU-politiikassa huipulle ja tavoitella merkittävää teollisuuden, sisämarkkinoiden ja kilpailukyvyn kannalta tärkeää salkkua. Toinen vaihtoehto on, ettei enemmistöä tule ja Ranskalla on edessä hajaannuksen aika. Kaudelta ei voi kuin toivoa mahdollisimman vähäisiä vahinkoja. Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Jani Mäkelä hämmensi maanantaina rajalakikeskustelua vetoamalla siihen, että mielipidekyselyissä kansalaisten enemmistö on lakiesityksen takana. Aamulehden mukaan Ranskan parlamenttivaaleissa piilee riski muulle Euroopalle, jos Kansallisen liittouman vaalimenestys nostaisi oikeistopuheenjohtaja Jordan Bardellan maan pääministeriksi. MUUT LEHDET UUTISKUVA Barbadoksen pääkaupungissa Bridgetownissa varauduttiin hurrikaani Berylin saapumiseen. Se edellyttää myös aktiivista keskustelua ja rakentavia vaihtoehtoja siitä, miten Eurooppaa pitäisi kehittää. Lehden mukaan Suomen pitää tähdätä EU-politiikassa huipulle ja rummuttaa painavan salkun puolesta. Tämä näkökulma on Suomessakin jaettu. Molemmat osapuolet ryöpyttävät toisiaan rajalakia ja perustuslakivaliokuntaa koskevassa keskustelussa. Sitä suurempi se on siksi, että myös viime kauden komissiossa Baltian mailla on ollut merkittävä pesti: yksi neljästä tärkeimmästä komission varapuheenjohtajasta oli Latvian Valdis Dombrovskis. Ehkä pitäisi miettiä toisenlaista vaikuttamisstrategiaa. Laki on kirjoitettu siksi, että poliittiset suhdanteet eivät kaada kansakunnan yhteistä venettä. Ihmisoikeuksien painoarvoa on järjestelmällisesti heikennetty, jotta hallituksen esityksille voidaan näyttää vihreää valoa. Epävakaus ja arvaamattomuus ovat silti haitaksi, varsinkin kun EU.n puheenjohtajuus siirtyi puoleksi vuodeksi Unkarille. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–16 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Riikka Happonen (27.5.–30.6.2024) 040 868 2450 Verkkouutispäälliköt: Sanni Koivuniemi, Jani Suhonen 03 615 1410 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 03 7575 700 ma–pe klo 8–16. Perustuslakivaliokunnan roolista ja vallasta lainsäädäntötyössä on käyty keskustelua joka vaalikaudella, mutta nyt tilanne on poikkeuksellinen. Myös oikeuskansleri Tuomas Pöysti kiisti Tuorin väitteet valiokunnan politisoitumisesta ja Vestmanin toimintatavoista. Baltian maat ovat erottuneet edukseen, kun ottaa huomioon, että kyse on väestöltään ja talouden kooltaan Euroopan pienemmistä maista. Nämä ongelmat tulivat esiin sote-uudistuksen ja koronalakien kohdalla. Eduskuntaryhmien on huolehdittava siitä, että perustuslakivaliokuntaan valitaan jäseniä, jotka pystyvät nousemaan puoluepolitikoinnin yläpuolelle ja vaalimaan valiokunnan riippumattomuutta. Peli ei kuitenkaan ole vielä menetetty. Poikkeuslain säätäminen ja perustuslain noudattaminen vaatii syvällistä oikeudellista erityisasiantuntemusta, jota maallikoilla ei ole. Kallaksen nimitys on pienelle Virolle suuri voitto. Tällöin maan sisäpolitiikka johtaisi Marine Le Penin käsikassara, joka suhtautuu nihkeästi EU:hun ja Ukrainan tukemiseen. Aiemmin poliitikot ovat arvostelleet sitä, että perustuslakivaliokunnan kuultavana olleet oikeusoppineet pitävät yllä ylikireää perusoikeusja perustuslakitulkintaa, mikä vaikeuttaa lakien säätämistä. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Lehtisepät oy, Tuusula/Kouvola Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Kauppalehden mukaan Viron pääministerin Kaja Kallaksen nimitys unionin ulkopolitiikkaa johtavaksi edustajaksi osoittaa, että pienestäkin maasta voi päästä huippupesteihin, kun henkilö on pätevä eikä pelkää ottaa kantaa. Vestman kiisti Tuorin väitteet valiokunnan politisoitumisesta ja arvosteli sitä, että Tuori esitti valiokunnan kokouksista väitteitä julkisuudessa
– Sään mukainen vaatetus, aurinkorasva ja nesteytys on myös hyvä muistaa, Pihkala lisää. Pyöreitä täyttävä Wanaja Festival hipoo ennätyskävijämääriä Tuotantopäällikkö uskoo, että tapahtuman K18-ikäraja on vauhdittanut lipunmyyntiä. ONNI KESKINEN ” Normi lippujakin on enää rajoite tusti jäljellä. – VIP-liput ovat olleet jo monta viikkoa loppuunmyytynä. Festivaalin Head of Production Jonna Pihkala kertoo, että tapahtuman suunnittelua on käyty läpi yhdessä lähialueen asukkaiden kanssa. Iiro Rantala, Gasellit, Ellinoora, Portion Boys sekä Happoradio ja Kesämiehet. – Alue voidaan pitää avoimena, kun ei ole anniskelun raja-aitoja. Pihkala uskoo, että päätös on voinut vaikuttaa lipunmyyntiin positiivisesti. Virtasen mukaan rakenteiden, kuten telttojen ja lavojen pystytyksessä noudatetaan viranomaisvaatimuksia, ja tapahtuman aikana toimii myös rakennuspäivystys. Perjantaina on myös viranomaistarkastus, joka on peruskäytäntö tapahtumissa. Wanaja Festivalilla on käytössä tänä vuonna yksi lava. Ihmiset tykkäävät, sillä palvelut ovat sujuvat ja liikkuminen on vapaata. – Telttojen pystytyksessä painoja on käytetty 30 pinnaa vaatimuksia enemmän, jotta voimme olla mahdollisimman varmoin mielin ukkospuuskan tai myräkän varalta. Väliaikaohjelmaa on tarjolla edellisvuosia enemmän. Viime vuonna tapahtuman kokonaiskävijämäärä oli samaa luokkaa. Juhlavuoden kunniaksi festivaalin suunnittelussa on panostettu väliaikojen ohjelmaan ja visuaaliseen suunnitteluun. – Kävijöiden on mahdollista kokeilla esimerkiksi pariakrobatiaa, karaokea, onnenpyörää sekä ottaa kuvia kuvausseinää vasten. Rakentamisen on määrä valmistua perjantaiaamuun mennessä. Rakennuspäällikkö Miika Virtasen mukaan rakennustyöt alkoivat suunnitelmien ja aikataulujen mukaisesti. Jonojen välttämiseksi hän neuvoo kävijöitä tulemaan paikalle hyvissä ajoin ja vaihtamaan rannekkeen ennakkoon, jos mahdollista. Hämeenlinnan Linnanpuistoon nousevan festivaalialueen rakentaminen alkoi maanantaiaamuna. Tapahtuman ikäraja on tänä vuonna 18 vuotta. Innolla odotamme, miten liput käyvät vielä kaupaksi tällä viikolla. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 3 Hilla Mustonen T ulevana viikonloppuna 5.–6. Lähistön asukkaat pääsevät liikkumaan normaalisti koko tapahtuman ajan. Festivaalin esiintyjinä ovat perjantaina Apulanta, Behm, Dingo, Elastinen sekä Kuumaa. Jonna Pihkala Uutiset p. Sään aiheuttamiin yllätyksiin, kuten rankkasateisiin ja ukkospuuskiin on varauduttu etukäteen. Lauantaina lavalla nähdään Kaija Koo, Eppu Normaali sis. Alue koostuu tänä vuonna yhdestä lavasta, VIP-alueesta, väliaikojen karaokealueesta, ravintolaja anniskelualueista sekä ohjelmalavasta. Pihkalan mukaan kävijöiden odotetaan kerääntyvän odottamaan tapahtuman alkamista jo ennen porttien avaamista. Festivaalin tuotantopäällikkön, Head of Production Jonna Pihkalan mukaan tapahtumaan on myyty jo noin 10 000 lippua. – Tavoitteena on, että perjantaina meillä on enää siivoustöitä ja hienosäätöä. Linnanpuisto on suljettuna liikenteeltä pystytystöiden ajan, ja tapahtuman aikana Linnanpuiston lähikaduilla on liikenteenohjaus. Normilippujakin on enää rajoitetusti jäljellä. heinäkuuta järjestettävä Wanaja Festival täyttää tänä kesänä 20 vuotta, ja tapahtuman odotetaan rikkovan viime vuosien kävijäennätykset
Uskon siihen, että työtä kannattaa jatkaa niin kauan kuin sinulla on vielä jotakin annettavaa. 17 sivua siitä kaikkiaan tuli, Suvisuo kertoo. Kanta-Hämeessä työttömien osuus työvoimasta oli selkeästi koSaila Karpiola Kaarina Suvisuo hankki koulutuksen ja loi uuden uran viisikymppisenä. p Uutiset. syyskuuta, mutta hän jää lomalle jo keskiviikkona. – Olen ollut aina hirveän innostunut työstäni ja opiskelusta. 53 vuotta Kaarina Suvisuo on ollut työelämässä. Ihmiset ovat loppujen lopuksi samanarvoisia, eikä kukaan ole toisen yläpuolella, kun asiakasta palvelee sydämellä. – Esimies pyysi minua laittamaan ylös, miten ja mitä hommia olen tehnyt ja se on kaikkien TE-toimiston työntekijöitten luettavissa. – Työnhakijoiden TE-toimistossa on tehtävä töitä ihmiseltä ihmisellä samassa veneessä, Suvisuo korostaa. Asiat etenevät, kun niitä tehdään yhdessä. Suvisuon mielestä työntekijän hiljainen tieto kannattaa ottaa talteen jo pari vuotta ennen eläköitymistä. 4 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Hämeenlinna ei saa alentua pop up -kaupungiksi H ämeen TE-toimiston asiantuntija Kaarina Suvisuo on aina uinut vastavirtaan. Siinä vaiheessa, kun ikätoverit alkoivat jo jarrutella ja odottaa eläkevuosiaan, jatkoi Suvisuo opiskelua ja sai ensimmäisen vakituisen virkansa 65-vuotiaana. Näin ei käy Kaarina Suvisuon kohdalla. Kaarina Suvisuo uskoo, että kun asioita tekee tosissaan, saa jotakin myös aikaiseksi. – Jonkun pitäisi opetella rinnalla, miten työt on aikaisemmin tehty, Suvisuo kertoo. Yhdessä tekeminen on minun juttuni, Suvisuo korostaa. Nyt Suvisuo on jäämässä eläkkeelle. Ensimmäinen varsinainen eläkepäivä on 1. Suomalaisista jo yli kaksi miljoonaa on yli 55-vuotiaita. Kun he eläköityvät, poistuu työelämästä iso osa tietoa ja osaamista
Hämeenlinnan länsiosan toimintavalmius tulee korjata vuoden 2026 kesäkuun loppuun mennessä. Hänet olivat ilmoittaneet kilpailuun työkaverit. – Täällä ei ole enää yhteisöllisyyttä eikä me-henkeä. Muutoksen tuulia on näkyvissä itselläkin. Kaarina Suvisuo povaa, että työmarkkinat tulevat muuttumaan väkisinkin lähivuosina. Paljasjalkaista hämeenlinnalaista harmittaa, että Hämeenlinna on unohtanut asukkaansa. – Harmittaa, ettei täällä osata vieläkään tehdä yhteistyötä, vaan kaikki haluavat nyppiä rusinat pullasta. Määräys ulottuu vuoden 2028 loppuun asti. Hänen isänsä Väinö Asikainen oli Sisun viimeinen seppä ja Aino-äiti työskenteli pesulassa. Metropolia kaupungista on turha havitella. Eiköhän sitä tekevälle jotain tekemistä löydy. Hämeenlinnan valtti on sen pienuus ja historian havina. Aluehallintoviraston korjausmääräyksessä ei oteta kantaa siihen, millä toimenpiteillä hyvinvointialue saattaa toimintavalmiuden lain edellyttämälle tasolle. Hyvinvointialueen velvollisuutena on päättää korjaustoimenpiteistä niin, että valituksi tulee vaikuttavuudeltaan ja kustannuksiltaan paras vaihtoehto. – Työssä voi olla hauskaakin! Nyt on hyvä sauma hypätä sivuraiteelle, kun edessä on historian suurin työllisyydenhoidon muutos. Suureksi yllätyksekseen Suvisuo palkittiin kaikkien aikojen ensimmäisenä Hämeen yhteistyöosaajana vuonna 2012. 68-vuotiaana hän jää eläkkeelle. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 5 ko maata pienempi, vaikka työttömien määrä kasvoikin vuoden takaisesta seitsemän prosenttia. Kanta-Hämeen pelastustoimi ei ehdi neljällä alueella tarpeeksi ajoissa onnettomuuspaikalle. Kanta-Hämeen hyvinvointialueella on tällä hetkellä neljä neliökilometrin kokoista aluetta, joissa ensimmäisen yksikön toimintavalmiusaikatavoitteet eivät toteudu. Juuri sen takia hän lähtikin mukaan Kuvia menneiden vuosikymmenten Hämeenlinnasta -facebookryhmään. Tärkeintä olisi kuitenkin työntekijöiden arvostaminen ja heidän näkemisensä pääomana, ei kustannuseränä, Suvisuo kannustaa. Muutoksen tuulia siis on joka tapauksessa näkyvissä. Ongelma-alueet sijaitsevat Hämeenlinnan Myllymäessä ja Voutilassa, Janakkalan Turengissa sekä Riihimäen Peltosaaressa. Olen kiitollinen lapsuuden yhteisöistä, Suvisuo nauraa. Ahvenistoon rakennetaan uutta Assi-sairaalaa, jonka yhteyteen sijoittuu myös paloasema. Vierivät kivet eivät sammaloidu, Suvisuo aprikoi. – En minä varmasti osaa olla aivan toimettomana. – Olen aloittanut työt 15-vuotiaana, joten työuralle tulee mittaa 53 vuotta. Järjestön tuoreen asuntomarkkinaennusteen mukaan asunnonostajat ja erityisesti myyjät ovat liikkeellä. Jos Suvisuo saisi päättää, Hämeenlinnassa astuttaisiin nyt takaisin talonmiesten aikaan. Eniten Suvisuota kismittää välinpitämättömyys. Pelastustoimessa on huomattavia puutteita siinä, miten nopeasti ensimmäinen yksikkö ehtii onnettomuuspaikalle kiireellisissä tehtävissä. Hän opiskeli tradenomiksi ja suoritti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon 53-vuotiaana. Tuotiin kiinnostuneita bussilasteittain tutustumaan seutuun. Kanta-Hämeen pelastusjohtaja Petri Talikan mukaan hyvinvointialue on jo aloittanut toimet Hämeenlinnan toimintavalmiuden korjaamiseksi. Se riittäisi siistimään kaupungin. Se tuntui hienolta, Suvisuo sanoo. Jos tavoitteita ei saavuteta, Avi voi uhkasakolla tehostaen velvoittaa hyvinvointialuetta korjaamaan palvelutason määräajassa vaaditulle tasolle. Pitovoima voi kuitenkin muuttua työntövoimaksi ja koti pakataan kuormuriin, Suvisuo sanoo. Kun lähdin mukaan, oli jäseniä noin 3000, tänään jo 13 500, Suvisuo sanoo. Tiheimmin asutuilla ja rakennetuilla alueilla ensimmäisen yksikön pitäisi ehtiä tapahtumapaikalle kuudessa minuutissa vähintään puolessa tehtävistä. Uutiset p. Tilastokeskuksen äskettäin julkaistu katsaus selvitti kuluttajien luottamusta ja aikomusta ostaa asunto seuraavien 12 kuukauden sisällä. Kaupunki pärjää Kaarina Suvisuon mielestä vain erottautumalla muista kaupungeista eikä apinoimalla isompiaan. Nykyisessä työssäni olen ollut viisi vuotta, Suvisuo sanoo, Kaarina Suvisuon mielestä Hämeenlinna on tarjonnut hänelle turvallisen kasvualustan. Aika on nyt otollinen asunnon ostamiselle STT Nyt on otollinen asunnon oston paikka, arvioivat Suomen kiinteistönvälittäjät (SKVL). Vaikka hän ei tiedäkään, miten sama yhdessä tekemisen ilo saataisiin tartutettua koko maakuntaan, uskoo hän viisasten kiven kuitenkin löytyvän tulevaisuudessa. Mihinkään hyökyaaltoon ei kuitenkaan kannata uskoa vaan siihen, että kauppa alkaa käydä tasaisemmin ja hinnat eivät enää laske, Mannerberg sanoo. Seitsemän lapsen isoäiti sanoo muistelevansa mielellään menneitä vuosia. Neljä vuotta jatkunut vuoristoratamainen kysynnän ja hintojen liike on vieläkin tasoittumassa. Eläkkeelle on jäämässä valtaisa osaajien porukka. Ainutlaatuiseksi paikan tekee linna ja Aulanko. Vuonna 2008 Hämeenlinnan seudun väkiluku kasvoi yli tuhannella, kun muuttovoitto oli peräti 1021, Suvisuo muistaa. – Olen innokas rivijäsen. – Vetovoima on houkutellut ihmiset muuttamaan. – Tämä on selvä merkki siitä, että nyt alkaa tapahtua asuntokaupassa. – Taitaa olla työnhakijoiden markkinat tulossa! Työtä etsivät valikoivat työnantajat eikä päinvastoin. Omien sanojensa mukaan hän perusti perheen niin nuorena, että alkoi ajatella omaa uraansa vasta keski-ikäisenä. Työnantajien tulisi ennakoida hyvissä ajoin tulevat muutokset. Muut toimintavalmiuden kannalta ongelmalliset paikat ovat Riihimäen alueella. Määräyksen mukaan Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tulee täydentää suunnitelmiaan ja huolehtia siitä, että velvoitteet toteutuvat myös siinä tapauksessa, että jokin suunniteltu toimenpide ei toteudu aikataulussa. Talonmiehet pitäisivät kiinteistöt ja jalkakäytävät hyvässä kunnossa. Johonkin se on kadonnut, enkä ole vielä keksinyt, miten se saataisiin takaisin. Kanta-Hämeen työttömyysprosentti oli toukokuun lopussa 8,7 prosenttia, kun koko maan luku oli 9,9 prosenttia. – Ensi vuoden lopulla valmistuvan paloaseman käyttöönoton jälkeen toimintavalmius Hämeenlinnan länsiosassa saadaan vaadittavalle tasolle. ” Hyvinvointi alue on jo aloit tanut toimet Hämeenlinnan toiminta valmiuden korjaamiseksi. Vuonna 1956 syntynyt nainen vietti lapsuutensa Sairiossa, josta perhe muutti Hongistoon. Varmaa on vain se, että yhtään työhakemusta hän ei enää tee. Tulevia eläkevuosia ei Kaarina Suvisuo ole suunnitellut. – Kunniakirjassa sanottiin, että saan muut mukaan toimimaan ja liekin syttymään. – Meillä oli kuusi lasta ja kaikkialla oli isoja perheitä. Siinä kyllä kasvoi yhteisölliseksi vaikka väkisin. Kanta-Hämeen pelastustoimessa puutteita Jenna Lahti Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Kanta-Hämeen hyvinvointialueen korjaamaan pelastustoimen toimintavalmiusaikojen huomattavat puutteet lain vähimmäistasolle. Parhaimmat muistot Suvisuolle ovat jääneet maakunnan Häme-kampanjoista. – Yhdessä tehtiin hommia kädet savessa. Samalla kiinteistönvälittäjät toteavat, että asuntokaupan tilanteen normalisoitumiseen on vielä paljon matkaa. – Toivo herää asuntokaupassa, kuvailee SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg tiedotteessa. ”Kaikki nyt avoinna” Saila Karpiola Kaarina Suvisuo on ollut aina Häme-fani, eikä hän ole koskaan kaivannut synnyinkaupungistaan pois. Pisimpään olen työskennellyt Kehittämiskeskus Oy Hämeen viestintäkoordinaattorina, jossa olin kuitenkin toistakymmentä vuotta. Hämeenlinnasta ei saa tulla pop up -kaupunki, jonka kehittämisestä puuttuu jatkuvuus, Suvisuo huomauttaa. Osallistuttiin messuille, tavattiin ihmisiä ja markkinoitiin Hämettä. Aluehallintovirasto edellyttää myös, että hyvinvointialue ennakoi tulevan palvelutarpeen ja estää uusien merkittävien puutteiden syntymisen. Sen indeksit nousivat selvästi toukoja kesäkuussa. Niistä sitten myöhemmin, ehkä, Suvisuo sanoo. Ensimmäiseen vakituiseen virkaan Kaarina Suvisuo nimitettiin 65-vuotiaana. Tori on epäsiisti, Sibeliuksen syntymäkodin ympäristö luokaton ja ennen niin hienot puistot huonossa kunnossa. ESKO TUOVINEN Rantareitti ja sen hopeapajut ovat hämeenlinnalaisten ahkerasti ikuistamia kohteita vuosikymmenien ajan. Avi määräsi korjaamaan toimintavalmiutta. Kaarina Suvisuo sai ensimmäisen vakituisen virkansa vasta 65-vuotiaana. Siihen sisältyy välitavoitteita, joita virasto valvoo. Suunnittelu niiden korjaamiseksi on aloitettu, Talikka kertoo. Ei yhteistyöllä tarkoiteta oman edun tavoittelua, Suvisuo huomauttaa
– Meillä on aina buumi, kun tämä ajankohta lähestyy. Viime viikkojen aikana inttirolexeja eli Hakalan myös intti-Casioksi kutsumia kelloja on myyty jo pitkälti yli kymmenen. Tahti kiihtyy lähiviikkoina, kun seuraava palveluserä astuu armeijan palvelukseen maanantaina 8. Inttirolexien eli armeijakellojen myynti on nyt huipussaan. Ostobuumi näkyy Kultajousen myymälässä Kaaren kauppakeskuksessa Kannelmäessä. 1,50 euroa päivässä, naisille maksettava erillinen varusraha armeijassa p Uutiset. Kaaren Kultajousen lasivitriinissä on kuusi eniten ostettua mallia. heinäkuuta. Konalan Varustelekan myymälään tulleet kaverukset Mikael Talari, 19, ja Markus, 20, ovat pian astumassa palvelukseen. Ketjun puolelta tähän osataan jo hyvissä ajoin varautua, toteaa myymäläpäällikkö Sanna Hakala. – Osa tulee hyvissä ajoin, osa viime tinkaan. Hinnat vaihtelevat 35–59 euron väliltä. Ostajat toivovat Hakalan mukaan, että kellossa on myös valo ja herätys. Kyseessä ei ole mikä tahansa kello, vaan ostajien kriteerinä on tavallisesti, että kellon tulisi olla halpa ja kestää kovaa kulutusta. Inttirolex on yleisesti käytetty ja hyvin tunnettu termi usein halvasta digitaalikellosta, jonka poikkeuksetta kaikki ostavat ennen armeijan alkamista. Vielä viimeisenä sunnuntainakin tullaan vielä ostoksille, sanoo Hakala. Talarin rannetta koristaa jo digitaalikello. Tämä siitä syystä, koska kännyköitä ei voi aina käyttää eikä moni omista kelloa. Hakala suosittelee aina ostamaan kellon, joka on lisäksi vesitiivis. Selkeä piikki. – Kello on tullut ostettua jo puoli vuotta sitten, mutta se [armeija] Sanna Jompero-Lahokoski Kesä-heinäkuun vaihteessa digitaalikelloja ostetaan enemmän kuin muina vuodenaikoina. 6 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Mikael, 19, ja Markus, 20 hankkivat inttirolexit N yt on jälleen se aika vuodesta, kun kellojen myynti kasvaa
Se on saanut myös hurjan lempinimen. Korpivaaran mukaan yksi kellomalli on ylitse muiden. Talari on lähdössä palvelukseen Sodankylään ja Markus Upinniemeen. Ideahan on, että kun olet tetsaamassa, sillä ei ole väliä, jos se [kello] vähän kärsii siellä. Nenonen sanoo, että alokkaat ovat ottaneet omia digitaalikelloja mukaansa jo ainakin 1980-luvulta alkaen. – Ehdottomasti suosituin on ollut Casion-malli, joka on suosituimpia inttirolex-malleista. Kaksikon mukaan omassa kaveripiirissä armeijakellot on jo hankittu. Tetsaamisella tarkoitetaan armeijassa harjoitusta, jossa edetään ryömien. Nenonen listaa kuitenkin muutaman tavaran, jonka moni ottaa mukaansa. Varustelekan tuoteryhmäpäällikkö Janne Korpivaara toteaa hänkin, että digitaalisten kellojen ostamisessa on myyntipiikki ennen palvelukseen astumista. ” Siellä tapaa uusia ihmisiä ja pääsee rymyämään kunnolla. Inttikello tuli aikanaan ostettua. Hän huomauttaa, että inttiroleksi on yksi niistä harvoista tavaroista, joita Puolustusvoimat ei alokkaille jaa. Varustelekaan tullut Mikko Heinänen, 30, sanoo, että inttikello tuli omana palvelusaikana kymmenisen vuotta sitten erittäin tutuksi. Inttikellon lisäksi mukaan aiotaan ottaa ainakin puhelimen varavirtalähde ja otsalamppu. – Naiset saattavat mukavuutensa puolesta ottaa omat urheiluliivit ja hygieniavälineet, kuten jonkun mukavan tuoksuisen shampoon. Parhaillaan odotamme, että saisimme lisää. Pitkillä marsseilla kannattaa käyttää talkkia. Annoin oman rolexini hänelle lahjaksi, Talari toteaa Markukselle antamastaan halvemmasta kellosta. Kelloja saattaa olla useampia. Naiset pääsivät Suomessa ensimmäisen kerran armeijaan vuonna 1995. Myös puhelimen laturi ja varavirtalähde ovat monella mukana. Nenonen suoritti oman asepalveluksensa Suomessa ensimmäisten naisten joukossa. – Intissä täytyy olla ajoissa joka paikassa. Ilmiössä kyse on enemmänkin nuorten varustautumisesta, josta ei Nenosen mukaan kannattaisi tehdä kilpavarustelua tai välineurheilua, varsinkaan koska kaikilla ei ole siihen varaa. Talarilla kello on jo ranteessa. Esimerkiksi armeijahenkinen kello kertoo kantajastaan. Se tuo esille myös kantajansa arvomaailmaa. Hän muistaa itse käyttäneensä aikanaan miesten sepaluksellisia alushousuja, koska ne olivat hyvät jalassa. Varusteleka on sotilasja ulkoiluvarusteiden erikoisliike. Mikael Talari ja ystävänsä Markus ovat ensi vikkon alussa lähdössä suorittamaan asepalvelustaan. – Itselleni tulee siitä todella nostalginen tunne. Reserviläisliitto on Suomen suurin vapaaehtoisen maanpuolustuksen järjestö. Kello on nähty muun muassa Osama Bin Ladenin kädessä. Talari ja Markus aikovat käydä vielä ennen lähtöpäivää läpi Puolustusvoimien sivuilla olevan listan. – Armeijasta ei saisi luoda sellaista mielikuvaa, että täytyisi ostaa kauhean paljon kaikenlaista, että pärjää. Molemmat ovat sitä mieltä, että kello on välttämätön lisävaruste. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 7 ei ollut ainoa syy. – Odotan armeijan alkamista innolla. – Se on kevyt, valkoinen ja enimmäkseen muovia. Liitto järjestää muun muassa ampumatoimintaa. Siellä tapaa uusia ihmisiä ja pääsee rymyämään kunnolla, toteaa eräilyä harrastava Husso. Inttikellojen ostaminen näkyy Kaaren Kultajousessa. Se on leikkisästi nimetty myös terroristimalliksi. Nuoret käyvät varustautumassa. Naisille maksetaan 1,50 euroa päivässä erillistä varusrahaa esimerkiksi alusvaatteiden ja kuukautistarvikkeiden ostamiseen. Varustelekaan viiltosuojahanskoja ostamaan tullut Martin Husso, 18, on lähdössä Vekarajärvelle ensi tammikuun erässä. Meillä näiden kellojen myynti on kyllä ihan jatkuvaa. Se tuo tuulahduksen 1980-luvulta. Kellolta vaaditaan nuorten miesten mukaan ainakin kestävyyttä. – Pientä myyntipiikkiä on ennen saapumiseriä. Hinnat vaihtelevat 30–180 euron välillä. Pitää olla sekuntikello, että näkee ajan, Talari sanoo. Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Minna Nenonen naurahtaa inttirolex-termille ja sanoo, että ilmiö on tuttu. Armeijaan ei periaatteessa tarvitse käyttää euroakaan. Sitä voi käyttää sitten jatkossakin. Inttirolexia vastaava kello odottaa jo kotona. Martin Husso EMMA TOIKKANEN Mikko Heinänen (oik.) tuli Varustelekaan isänsä Riston (vas.) ja veljensä Ollin kanssa. Martin Husso on lähdössä armeijaan tammikuussa. Rannekello mainitaan Puolustusvoimien listalla ensimmäisenä. Ei mikään kallis. Sain sen ylioppilaslahjaksi. Kyllä kaikki muutkin sellaisen silloin hommasivat. – Se on vähän sellainen statusjuttu. Varustelekassa on tällä hetkellä myynnissä vajaat parikymmentä kellomallia. Kaikilla sieltä saaduilla varusteilla pärjää. Ennen tammikuussa koittavan varusmiespalveluksen alkamista Husso aikoo käydä hankkimassa ainakin merinovillaisia varusteita. Varustelekan Korpivaara sanoo, että kellot tekevät muutenkin tuloaan. ”Suosittelen aina kelloa, joka on vesitiivis”, toteaa myymäläpäällikkö Sanna Hakala. Uutiset p. – Se oli varmaan joku parin kympin muovikello. Mukaansa otettavan kellon Husso kertoo saaneensa ylioppilaslahjaksi
Ei sattunut omalle kohdalle, mutta kyllä siihen herää, kun lähellä asuu. Hän haluaa korostaa, ettei syytä kaikkia alueen nuoria. Näin käikäläläismies kuvailee alueen paria viime vuotta. ANJA FILPPULA p Uutiset. Kun Vilén oli Suomen Kanadan-suurlähettiläs Ottawassa, suurlähetystön työntekijät tekivät Vilénin käytöksestä häirintäilmoituksia ulkoministeriöön. Miehen mukaan päätekijöitä on kaksi. Ilkivaltaa, uhkailua, rikosilmoituksia ja lukuisia soittoja hätäkeskukseen. Vilén sijoittuu asiantuntijatehtäviin Itäja Kaakkois-Aasian ja Oseanian yksikköön. Oikeudenkäynnin jälkeen tilanne on miehen mukaan hieman rauhoittunut. 8 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Jari Vilénille löydettiin uusi tehtävä ulkoministeriöstä Emmi Tilvis?/?STT Entinen Suomen Kanadan-suurlähettiläs Jari Vilén aloittaa ulkoministeriössä ulkoasiainneuvoksena. Häiriköivät nuoret asuvat itsekin miehen mukaan Käikälässä. Häirittiin öisin ja kaasuteltiin läheisellä tiellä. – Lähiaikojen tietojen perusteella alueella ei ole tapahtunut mitään ihmeitä. Mies kertoo, että Käikälän alueella on viimeisen viiden vuoden aikana liikkunut nuorisoporukoita, jotka aiheuttavat häiriötä mopoillaan ja muilla moottoriajoneuvoilla. – Poliisin kannattaisi järjestää tehovalvontaa mopoilijoillekin. Mies kertoo tehneensä nuorista useita rikosilmoituksia ja soittaneensa hätäkeskukseen satoja kertoja. Käikälän asukas kertoo oman näkemyksensä kyläidyllistä Niina Turunen H ämeenlinnan Käikälässä pitkään asunut mies otti yhteyttä Hämeen Sanomien toimitukseen ja kertoi oman näkemyksensä kaupunginosan kyläidyllistä. Näitä mopoporukoita on aina, ne pesiintyvät jollekin alueelle enemmän kuin toiselle. Miehen talon valvontakamera oli taltioinut nuorista videokuvaa. – Sanotaan näin, että kansainvälinen vakiintunut käytäntö on, että jos diplomaatti on työskennellyt edustuston päällikkönä eli suurlähettiläänä, niin hän voi käyttää työyhteyksissä suurlähettiläs-titteliä osoittaakseen sen, että hän on työskennellyt edustuston päällikkönä. Puustinen olettaa, että tehtävän palkka on hivenen alempi kuin Kanadan edustuston päälliköllä. Häirintä ja ilkivalta on ollut monimuotoista: esimerkiksi viime kesänä nuoret toivat keskellä yötä miehen pihaan soivan patterilla toimivan auton varashälyttimen, jossa oli erillinen katkaisija. Kuvituskuva ei liity tapaukseen. Kirjallisena todisteena olevat videotallenteet osoittavat, että perheen kodin ohi on ajanut mopoja ja muita ajoneuvoja, ja kyydissä olleet henkilöt ovat huudelleet perheen kodin kohdalla. Käikäläläismies kertoo itseensä ja perheeseensä kohdistuneesta häiriköinnistä. Käytäntö on, että entiset edustuston päälliköt voivat yhä käyttää suurlähettilään titteliä. – Täällä ei ole koskaan ollut näin hirveää. Hämeen poliisin rikosylikomisario Martti Hirvonen ei kiellä eikä vahvista Käikälän levottomuuksia. Päällikön palkka määräytyy asemapaikan mukaan. Ennen niihin perehtymistä en voi kieltää enkä vahvistaa. Soitoista ei ole ollut apua, sillä poliisi ei ehdi tulla paikalle ennen nuorten poistumista. Ulkoministeriö on tehnyt Helsingin poliisille rikosilmoituksen suurlähettilään saamista korvauksista. Koska mieheen on kohdistettu häirintää ja uhkailua, hän esiintyy jutussa nimettömänä. – Täällä asuu myös mukavia ihmisiä. Käikäläläismiehen omaisuutta on tuhottu ja häntä ja hänen perheenjäseniään on uhkailtu. Ulkoministeriön Amerikan ja Aasian osasto ehdotti tehtävän perustamista. – Hänen tehtävänsä nimike on ulkoasiainneuvos, indopasifiset asiat, sanoo Puustinen. Vilén on aiemmin kertonut tehneensä itse ulkoministeriölle kirjallisen esityksen siitä, että häneltä perittäisiin ulkomaankomennukseen liittyvät liialliset maksut takaisin. Henkilön mukaan poliisi kävi silloin tällöin rauhoittelemassa tilannetta. Oikeuden asiakirjoissa pidetään riidattomana, että miehen perheen kotirauhaa on häiritty metelöimällä ja perheelle on huudeltu ja heitä ollaan nimitelty eri tavoin. Yksi porukoista on myös hajonnut. Tehtävässä luodaan Suomen intresseihin perustuvaa strategista kokonaisnäkemystä indopasifisesta alueesta ja sen merkityksestä Suomelle. Muutama asukas uskaltaa soittaa hätäkeskukseen, mutta muut pelkäävät joutuvansa itse häiriköinnin kohteeksi. Poliisi kertoi kesäkuussa, että se tekee esiselvityksen, jossa arvioidaan sitä, onko syytä epäillä suurlähettilään syyllistyneen korvausasiassa rikokseen. Asiasta kertoo STT:lle alivaltiosihteeri Pekka Puustinen ulkoministeriöstä. Toukokuun alussa Vilén kertoi pyytäneensä perusteellisen harkinnan jälkeen ulkoministeri Elina Valtoselta (kok.) lupaa palata Suomeen ulkoministeriöön Toukokuussa Vilén sai ulkoministeriöltä kirjallisen varoituksen, koska hän on rikkonut virkamiehen käyttäytymisvelvollisuutta. – Vuosi sitten se oli ihan hirveää. Ulkoministeriön mukaan virkamiehen irtisanomiskynnys ei ylittynyt tapauksessa. – Virkamiesharkinnassa on katsottu, että tämä on Vilénille sopiva tehtävä, hänellä on monipuolista taustaa ja kokemusta. Ministeriön mukaan Vilénin käytös täytti epäasiallisen käytöksen, häirinnän ja seksuaalisen häirinnän määritelmät. Toinen Käikälässä asuva henkilö kertoo, että moporalli ja häiriköinti jatkuvat yhä, mutta ovat hieman rauhoittuneet aiempaan nähden. – Parhaimmillaan olen laskenut 17 mopoa. Mies ja hänen poikansa perheineen ovat olleet porukan pääkohde, myös muita alueen asukkaita on häiritty ja uhkailtu. Tehtävä ei ole esimiestehtävä. – Tämä on hyvä, kiinnostava tehtävä. Vain tietty osa Käikälän nuorista tekee tätä. Syyttäjä haastoi osan nuorista oikeuteen keväällä 2024, mutta kaikki syytteet hylättiin todisteiden puuttuessa. – Sanoisin niin, että ero ei ole kovin suuri. Poliisin pitäisi ottaa näihin tiukempi ote. Mies ei ymmärrä, miksi juuri hän perheineen on joutunut ilkivallan ja häirinnän kohteeksi. Hämeen Sanomat on tutustunut tuomion asiakirjoihin. – Mielestäni tämä on huonosti hoidettu poliisien toimesta, koska muidenkin tekijöiden nimet olivat poliisin tiedossa ja vain kahta heistä syytettiin. – Nuorilla on pakko olla jokin kuuntelulaite, koska he osaavat poistua oikeaan aikaan. ” Täällä asuu myös mukavia ihmisiä. Hän kuitenkin korostaa, ettei syytä kaikkia Käikälän nuoria. Epäselväksi sen sijaan jäi, ovatko juuri kaksi vastaajaa olleet mukana toiminnassa tai syyllistyneet haastehakemuksessa kuvattuihin rikoksiin. Alueella yli 50 vuotta asunut mies kertoo, että Käikälä oli aiemmin rauhallinen kaupunginosa. Vain tietty osa Käi kälän nuorista tekee tätä. Jos levottomuuksia on ollut useiden vuosien ajan, pitäisi katsoa faktisia tilastotietoja. Kun Vilén oli Suomen Kanadan-suurlähettiläs Ottawassa, työntekijät tekivät Vilénin käytöksestä häirintäilmoituksia ulkoministeriöön
päivä havaittiin yli 35 000 maasalamaa, mikä on hieman enemmän kuin vuosien 1960–2023 keskiarvo koko kesäkuulle. Tämän vuoden kesäkuussa sateet ovat esiintyneet viime vuoden kesäkuuta pirstaleisempina. Etelärannikolla sateet olivat tavanomaista vähäisempiä. Kesäkuun alkuja loppupuolella oli usea hellepäivä putkeen. Kuukauden alin lämpötila, –0,7 astetta, mitattiin Ylivieskan lentokentällä 5. Savelan mukaan lukema on kaukana poikkeuksellisista määristä. Maan eteläja itäosissa lämpötila on yli 20 astetta. Kuun alussa salamoi enemmän kuin tavallisesti koko kesäkuussa. Uutiset p. Ennätysmäärä kesäkuun salamoita saatiin vuonna 1988. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jaakko Savela kertoi STT: lle maanantaina, että vastaavanlainen sadealueiden alueellinen vaihtelu on kesäkuussa tavanomaista. Maan länsija pohjoisosassa havaittiin harvinaisen suuria kuukausisademääriä useilla havaintoasemilla. Maan länsija pohjoisosassa oli myös tavanomaista enemmän sadepäiviä. Eniten kuukauden aikana satoi Kokemäen Tulkkilan havaintoasemalla. Lämpötila nousi yli 30 asteen neljänä päivänä. Kokonaisuudessaan kuukauden aikana havaittiin yli 56 000 maasalamaa. Siellä esiintyi monella asemalla havaintohistoriansa suurin kesäkuun keskilämpötila. Se mitattiin Heinolan Asemantauksessa ja Kuopion Savilahdessa perjantaina 28. Suurimmat poikkeamat havaittiin Ilmatieteen laitoksen mukaan Lapissa. Kuukauden sademäärät vaihtelivat paljon alueittain. – Määrä oli tuolloin 188 550 maasalamaa, Savela kertoo. Ilmatieteen laitoksen mukaan heinäkuu alkoi maanantaina pilvisessä ja paikoin sateisessa säässä. kesäkuuta. kesäkuuta. Taipaleentie 34, lohko 5A, 13430 HŠmeenlinna 08 237 48900 romuta.. ja 2. Kesäkuun 1. Siellä sademäärä oli vajaat 136 millimetriä. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 9 UUSI ROMUKAUPPA HÄMEENLINNASSA! Noudamme, maksamme, kierrätämme ja romutamme kaiken. Yhteensä hellepäiviä oli Suomessa 14, kun tyypillisesti hellepäiviä on kesäkuussa kahdeksan. Kesäkuun alussa salamoi paljon. Ylin kesäkuun lämpötila oli 31,4 astetta. ! ! ! Ostamme Jätä juttuvinkki! toimitus@hameensanomat.fi Kesäkuu alkoi ja päättyi helteellä – hellepäiviä kertyi yhteensä 14 Markus Puolakanaho?/?STT Kesäkuu oli suurimmassa osassa maata 1,5–3,5 astetta tavanomaista lämpimämpi, tiedotti Ilmatieteen laitos maanantaina. Maan itäosissa oli voimassa varoituksia rajusta ukonilmasta ja voimakkaasta sateesta. Pohjoisessa esiintyy sateita, ja lämpötila pysyttelee selvästi alle 20 asteen. Tiistaina maan eteläja länsiosissa on aurinkoista ja idässä sekä maan keskiosissa hieman pilvisempää. Aurinko paistoi kesäkuussa maan eteläja keskiosassa tavallista enemmän
Hän ei kuitenkaan kutsuisi puukotuksia tyypilliseksi äärioikeistolaiseksi väkivallaksi. – En itse ole havainnut, mikä perussuomalaisissa olisi muuttunut, mutta ymmärrän, ettei Orpo halua nimetä puoluetta laitaoikeistolaiseksi. Kotosen mukaan on selvää, että Oulun puukotuksissa on kyse äärioikeistolaisesta väkivallasta. Kun PVL:n toiminta Suomessa kiellettiin, esitettiin uhkakuvia väkivaltaisen maanalaisen toiminnan yleistymisestä. – Tulos ei ollut yllätys. Heidän ministerinsä joutuvat nyt tasapainoilemaan omien äänestäjien ja muun hallituksen toiveiden välillä. – PVL:n jälkeen äärioikeisto on hajauttanut organisaatiotaan. – Käytännössä heidät on jo vuosien ajan laskettu laitaoikeistolaiseksi tai oikeistoradikaaliksi puolueeksi. 10 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Oulun puukotuksissa oli tutkijalle tuttuja piirteitä Markus Mattlar / Uutissuomalainen O ulun puukotukset vastaavat käsitystä siitä, millaista äärioikeistolainen väkivalta tällä hetkellä Euroopassa on. Miten he juurruttavat omaa ajatusmaailmaansa yhteiskuntaan, kun tilaisuus siihen on tarjottu, hän pohtii. Kotosen mukaan Oulun puukotukset ovat tässä mielessä uudenlainen tilanne perussuomalaisille vastuuministereille. 2000-luvun alussa toimineiden vastaavien liikkeiden suosio oli samaa tasoa, Kotonen sanoo. – Harvalla liikkeen parissa toimivalla on sellaista illuusiota, että puoluetoiminnan ja vaalien kautta voitaisiin saavuttaa suurta läpimurtoa. Ei ole enää yhtä järjestöä, jonka puitteissa kaikki tapahtuu, vaan on erikseen kamppailukerhoa, kirjakauppaa, vaatekauppaa ja katuosastoja, Kotonen sanoo. Usein tekijä on yksittäinen toimija, jolla ei ole suoria järjestökytköksiä, Kotonen sanoo. Puolue sai reilut 2 300 ääntä, mikä tarkoitti alle promillen kannatusta. JENNI KIVIMÄKI p Uutissuomalainen. Perussuomalaisten hallitustaipaleen aikana on käyty poliittista vääntöä siitä, voiko puoluetta kutsua laitaoikeistolaiseksi tai äärioikeistolaiseksi. He kuuluvat samaan eurooppalaiseen puolueperheeseen kuin esimerkiksi ruotsidemokraatit ja saksalainen AfD, Kotonen sanoo. Näin arvioi äärioikeistoon erikoistunut Jyväskylän yliopiston tutkija Tommi Kotonen. Myös PVL:llä on ollut Ruotsissa puolue ja Suomessakin sellaista yritettiin 2010-luvulla perustaa. Sinimustan liikkeen poistaminen oikeuden päätöksellä puoluerekisteristä herättää Kotosessa ristiriitaisia ajatuksia. – Toisaalta aina ei voi tietää etukäteen, millaisia seurauksia äärioikeistolaisten liikkeiden toiminnan rajoittamisella on. – Mikään poliittisesti motivoitunut väkivalta ei Suomessa ole yleistä. Tapauksesta riippuen vaihtelee, kuinka keskeinen ideologian rooli on. Tommi Kotosen mukaan äärioikeistolaisten ryhmien toimintatavat ovat Suomessa viime vuosina muuttuneet. Kotosen mukaan on vielä liian aikaista arvioida, miten hallituspohjan vaihdos tai hallituksen harjoittama politiikka vaikuttavat äärioikeiston toimintaan. Muutoksen laukaisi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) kieltäminen 2010-luvun lopussa. – Orpo haluaa korostaa, että verrattuna vuoteen 2017, jolloin hän itse oli sulkemassa Jussi Halla-ahon johtamia perussuomalaisia hallituksesta, puolue olisi jotenkin muuttunut. Kotonen muistuttaa, ettei puoluetoiminta ole äärioikeistolle uusi vaikuttamisen tapa. – 2000-luvun alussa vaaleihin osallistui äärioikeistolaisia pienpuolueita. Oulun tapaukset kuitenkin vastaavat sitä kuvaa, mikä muuallakin Euroopassa on. – Tällaisen ryhmän kannatus jää väistämättä muutamiin tuhansiin ääniin, ellei yhteiskunnassa tapahdu jotain hyvin poikkeuksellista. – Ja kyllä Orpokin tämän tietää. Viimeksi asia nousi esille eduskunnan kyselytunnilla toukokuun lopussa, kun pääministeri Petteri Orpo (kok.) kiisti, että eduskunnassa olisi laitatai äärioikeistolaisia puolueita. – Onko parempi, että äärioikeisto toimii demokraattisella tavalla vai maan alla, hän pohtii. Hän kuitenkin muistuttaa, että terroristisissa tai ääriajatteluun kytkeytyvissä väkivallanteoissa ei ole kyse pelkästä aatteesta. – Kiinnostavaa on nähdä, mitä perussuomalaiset tekee johtamissaan ministeriöissä. Kotonen sanoo ymmärtävänsä, miksi pääministeri haluaa torjua puheet laitaoikeistosta hallituksessa. Kotosen mukaan perussuomalaiset ei ole äärioikeistolainen, mutta laitaoikeistolaiseksi se on yleisesti määritelty. Miksi sitten äärioikeisto haluaa toimia sellaisen demokraattisen järjestelmän puitteissa, jonka he toisaalta pyrkivät kumoamaan. Oulussa tapahtui kesäkuun puolivälissä kaksi puukotusta, joiden motiivien epäillään liittyvän äärioikeistolaiseen ideologiaan. Uusi toimintamuoto on myös parlamentaarinen toiminta eli äärioikeistolaisen puolueen perustaminen. Tutkija Tommi Kotonen muistuttaa, että ääri ajatteluun kytkeytyvissä väkivallanteoissa ei ole kyse pelkästä aatteesta. Hän ei hyötyisi siitä mitenkään, vaan ryvettyisi vain itsekin. – Tämä ei kuitenkaan ole ainoa äärioikeistolaisen väkivallan muoto. Sinimustan liikkeen menestys jäi viime vuoden eduskuntavaaleissa vaatimattomaksi. Mukana hallituksessa on nyt myös perussuomalaiset, joka on poliittisesti lähempänä äärioikeistoa kuin mikään muu eduskuntapuolue. Puoluetoiminta on avoimempaa, joten sillä ehkä pyritään välttämään tällaiset negatiiviset mielikuvat, Kotonen arvioi. Tutkija Tommi Kotonen, Jyväskylän yliopisto PS:n ministerit uudessa tilanteessa Markus Mattlar / Uutissuomalainen Äärioikeistolaisten liikkeiden poliittinen toimintaympäristö muuttui Suomessa jossain määrin viime vuonna, kun hallituspohja vaihtui keskustavasemmistosta oikeistoon. – Niissä on elementtejä sekä ideologiasta että henkilökohtaisista tekijöistä. – Moni perussuomalaisten äänestäjä ei pidä äärioikeiston uhkaa merkittävänä tai rasismia olennaisena kysymyksenä. Uhrit olivat maahanmuuttajataustaisia. Sellaisesta ei kuitenkaan ole selviä merkkejä. Meillä on paljastunut myös pieniä ryhmätoimijoita, jotka ovat valmistelleet terroristisia tekoja. Sinimusta liike ehti osallistua viime vuoden eduskuntavaaleihin, ennen kuin korkein hallinto-oikeus päätti oikeusministeriön hakemuksesta poistaa sen puoluerekisteristä. ” Onko parempi, että ääri oikeisto toimii demokraatti sella tavalla vai maan alla. – PVL oli sulkeutunut ja lahkomainen järjestö, ja on esitetty, että osin siksi sitä demonisoitiin. Äärioikeistolaiset ryhmät ovat Kotosen mukaan muuttaneet Suomessa toimintatapojaan viime vuosina
Hallitusohjelma ”Kriittiseen infrastruktuuriin liittyy sellaista kiinnostusta, jossa turvallisuusnäkökohdat on huomioitava”, toteaa maaja metsätalousministeri Sari Essayah. Maaja metsätalousministeriö on lähettänyt vesihuoltolain uudistusta koskevan hallituksen esitysluonnoksen lausuntokierrokselle. Lakiesitys edellyttää, että kunnat säilyttävät jatkossakin omistajuutensa ja määräysvaltansa vesihuoltolaitoksissa. Liike osoitti tuolloin mieltään Helsingin Ruoholahdessa. Sen avulla voisi tilapäisesti estää tietyissä poikkeuksellisissa tilanteissa ihmisiä hakemasta turvapaikkaa Suomen ulkorajalla. – Minusta ainakin on vahva yritys, että ratkaisut löytyvät, Orpo kuvaili SDP:n kanssa käymäänsä keskustelua. Elokapinan kolmesta viime viikolla järjestämästä mielenosoituksesta juuri perjantainen on herättänyt keskustelua. Tutkinnanjohtaja Kalle da Silva Goncalves kertoo STT:lle, että yhtä mielenosoittajaa epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä, yhtä pahoinpitelystä, yhtä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahta virkamiehen vastustamisesta. Myös hallituspuolue RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet on kertonut äänestävänsä esitystä vastaan. ” Vesihuollon toiminta turva taan ja vesi varat pidetään kansallisissa käsissä. Vesihuolto on Essayahin mukaan välttämättömyyspalvelu, jonka päämäärä on varmistaa puhtaan talousveden saatavuus sekä terveyden ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen jätevesihuolto. Käännytyslain läpimenoon etsitään yhä ratkaisua Kriittinen infrastruktuuri toistuvasti rikollisten kohteena Saimi Juutinen, Simu Perälä?/?STT K riittiseen infrastruktuuriin liittyy sellaista kiinnostusta, jossa turvallisuusnäkökohdat on huomioitava, sanoo maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.). Keskusrikospoliisin (KRP) tutkinnanjohtaja Jussi Luoto vahvisti maanantaina STT:lle, että KRP:llä on tutkittavana kolme Pirkanmaalla sijaitseviin vesihuollon kohteisiin kohdistunutta murtoa. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 11 STT Käännytyslakiin etsitään kuumeisesti ratkaisua, jonka riittävän moni kansanedustaja voisi hyväksyä, mutta esityksen käsittely jäi vielä maanantainakin kesken hallintovaliokunnassa. Helsingin poliisin ylikomisario Heikki Porola kertoi STT:lle maanantaiaamuna, että asian sisäiset selvittelyt perjantain mielenosoituksesta ovat poliisissa käynnissä. – Suomessa on EU-tutkimuksen mukaan pienin riski hanaveden laatuongelmiin EU-maista, ja tästä me halutaan jatkossakin pitää kiinni, Essayah sanoi. Kaksi kohteista sijaitsee Tampereella ja yksi Kangasalla. Poliisin selvityksessä ovat niin sen omat kuin mielenosoittajienkin toimet erityisesti viime perjantain mielenosoituksessa. Lakiesitys on ristiriidassa Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Jälkipyykki Elokapinan mielenosoituksesta jatkuu STT Ympäristöliike Elokapinan mielenosoitusten jälkipyykki jatkuu. – Voisi arvioida, että useampia kymmeniä ihmisiä altistui perjantaina ruhjeille ja poliisin ylimitoitetulle voimankäytölle, Elokapinan aktiivi Ville Saarinen sanoo. Hän kommentoi asiaa maanantaina vesihuoltolain uudistamista koskevassa tiedotustilaisuudessa. SDP vaatii, että lakiesitykseen tehdään hallintovaliokunnassa vähintään perustuslakivaliokunnan edellyttämät muutokset ja että esitys kävisi vielä muutosten jälkeen kertaalleen perustuslakivaliokunnan tarkastelussa. Ryhmissä etsittiin pitkin päivää kuumeisesti kaikkia puolueita tyydyttävää ratkaisua. Ennen kaikkea hallituksen katseet kohdistuivat oppositiopuolue SDP:hen, joka pitää ehdoistaan kiinni. Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt, että esitykseen muun muassa lisätään sääntelyä oikeusturvakeinoista eli käännytettävän henkilön mahdollisuudesta valittaa päätöksestä. Uutiset p. Kriittiseen vesihuoltoon tulee hänen mukaansa varautua yleisen varautumissuunnitelman mukaan. Poliisi katsoo toimineensa mielenosoituksessa tilanteen edellyttämällä tavalla. Lakimuutoksella halutaan pitää huolta ikääntyvästä infrastruktuurista, toteaa Essayah. Uudistuksesta annetaan lakiesitys eduskunnalle keväällä 2025. Se vaatii eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistön, jotta se saataisiin voimaan tällä vaalikaudella. Sillä pannaan toimeen hallitusohjelmaa, jonka mukaan ”vesihuollon toiminta turvataan ja vesivarat pidetään kansallisissa käsissä”. Viime aikoina on uutisoitu kriittisen vesihuollon kohteisiin tehdyistä murroista, mutta ministerin mukaan akuuttia syytä huoleen ei ole. Luodon mukaan asioita tutkitaan varkauden yrityksinä. Lakiesityksestä mietintöä valmisteleva hallintovaliokunta on seuraavan kerran koolla tiistaina iltapäivällä. Käännytyslain avulla halutaan torjua Venäjän Suomen itärajalle kohdistamaa välineellistettyä maahantuloa. Elokapinan mukaan poliisi puuttui mielenosoitukseen turhan kovin ottein. – Syy, miksi tutkinta siirtyi KRP: lle on se, että selvitämme, liittyvätkö tapaukset jotenkin toisiinsa, Luoto sanoi. Epäiltyjä ei tässä vaiheessa vielä ole. Elokapina suunnittelee kantelevansa poliisin toimista eduskunnan oikeusasiamiehelle. Pääministeri Orpo sanoi, että nyt haetaan sellaista ratkaisua, jonka taakse vaadittava enemmistö olisi mahdollista saada. Läpimeno on kiinni SDP:n edustajista, joista osa vastustaa lakia. Nyt hallintovaliokunta jatkaa työtään ja ryhmämme jää odottamaan, onko mahdollista saavuttaa sopua, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi aamupäivällä. Aiemmin tutkinnan siirtymisestä KRP:lle kertoivat muun muassa MTV:n uutiset ja Yle. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kävi päivän aikana keskusteluja ainakin SDP:n ja hallituspuolue RKP:n kanssa. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on varautunut kokoontumaan tiistaina illalla tarvittaessa. Saarisen mukaan siitä ei ole vielä tarkkaa tietoa, kuinka moni mielenosoittaja on tehnyt rikosilmoituksen. Se velvoittaa myös esimerkiksi vesilaitoksia suunnitelmallisuuteen omaisuuden hallinnassa ja varautumisessa häiriötilanteisiin, tiedotteessa kerrotaan. Mielenosoitukseen osallistui Elokapinan mukaan satoja mielenosoittajia, joista viitisenkymmentä otettiin kiinni. Kiistanalainen lakiesitys on poikkeuslaki. Esityksellä pannaan toimeen myös Vesi on meidän -kansalaisaloite, jonka eduskunta hyväksyi viime hallituskaudella yksimielisesti, kertoi Essayah. Näiden lisäksi poliisi epäilee viittä mielenosoittajaa muista rikoksista. Elokapinan mukaan mielenosoittajat todistivat perjantaina useita ylilyöntejä poliisin voimankäytössä. Heitä epäillään niskoittelusta. – Yhteiskunnassa on havahduttu siihen, että vesi-infrastruktuurin tiedot esimerkiksi kriittisistä toimipisteistä on aiemmin ollut turhankin avoimesti kaikkien saatavilla verkossa, hän totesi. Ministeri Sari Essayahin mukaan akuuttia syytä huoleen ei ole. Keskusrikospoliisi tutkii Pirkanmaalla vesihuollon kohteisiin tehtyjä murtoja. Hallintovaliokunta kokousti maanantaina vain lyhyehkösti, ja pääasiallinen vääntö käytiin eduskuntaryhmien sisällä ja välillä. Esitystä ei kuitenkaan haluta vesittää. – Keskeistä on, että asettamamme tavoitteet ja ehdot lakiesityksen parantamisesta täyttyvät, mutta vielä sellaista ei ole olemassa
Atena, 2020). Rentola arvioi muistokirjoituksessa, että Palko vaikutti noin 25 agentin paljastumiseen. Vaikka se tulee nyt aivan liian myöhään, sanoo Tiitinen. Palko jäi eläkkeelle suposta vuonna 1999, mutta hänen työnsä ei loppunut siihen. Rentola kertoo Ratakatu 12 -kirjassa, että muita kiinnosti varsinkin supon keräämä tieto venäläisten tavasta luoda suomalaisia peitehenkilöllisyyksiä vakoojilleen. Veikko Palkon työpanoksesta ei ole tähän saakka juuri puhuttu työn salaisen luonteen vuoksi. Kirjoituksen historialähteinä on käytetty Matti Simolan toimittamaa kirjaa ”Ratakatu 12, Suojelupoliisi 1949–2009” (WSOY, 2009) sekä Ylen sarjaa ”Erittäin salainen – vakoilu Suomessa” (jaksot 1 & 6). Suomi keräsi tietoja, joista muutkin hyötyivät. Ratakatu 12 -teoksen mukaan ensihavainnot hämäräpuuhista teki tarkkasilmäinen supon etsivä, jonka nimi tuli julki vasta yli viisi vuosikymmentä myöhemmin, kun Helsingin Sanomissa julkaistiin hänen muistokirjoituksensa. Kassista paljastui viinaksia ja kirjekuori, jossa oli 2 000 markkaa käteistä, mikä tekee nykyrahassa noin 1 700 euroa. maaliskuuta 1979. Palko saattoi kysyä Nybergiltä tämän havainnoista tai näytti tälle kuvia ihmisistä. Supoa alkoi kiinnostaa, mitä Soukassa oli meneillään. Myöhemmin upseeri vaihtui, joten Helin luovutti aineistot illalla ja sai ne takaisin aamulla. Eläkkeellä hän on tullut tunnetuksi tietokirjailijana ja Venäjä-asiantuntijana. – Suurimmassa osassa siitä, mitä suojelupoliisi sai ainakin minun aikanani vastavakoilun alalla aikaiseksi, niin niissä tavalla tai toisella oli keskeinen panos ja keskeinen rooli Veikko Palkolla, hän sanoo. Hän jatkoi yhteydenpitoaan Palkon kanssa tämän eläkevuosiin saakka. Nybergille syntyi kuva, että Palko ja supo pyrkivät tarkasti seuraamaan Suomessa toimivia venäläisiä tiedustelu-upseereita tai epäiltyjä sellaisia. Kävi ilmi, että samassa rakennuksessa asunut Kemira-yhtiön tietopäällikkö Eila Helin luovutti KGB:lle töistä kotiinsa tuomia asiakirjoja, kuten länsimaista kemian alan tutkimusta. Muistokirjoituksen ja Ratakatu 12 -kirjan tietoja yhdistelemällä on pääteltävissä, että Pihlmanin helmikuussa 1973 huomannut etsivä oli Veikko Palko, (ympyräkuvassa) joka kuoli huhtikuussa 83-vuotiaana. KGB:n hunajaansa paljastui vinkin ansiosta Markku Uhari?/?STT Ulkoministeriön virkamies René Nyberg ihmetteli eräänä joulukuisena aamuna vuonna 1976, miksi Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n upseeri vieraili hänen kerrostalonsa A-rapussa Espoon Soukassa. Pihlmanin epäiltiin vuotavan tietoja venäläisille. – Viimeistään nyt, kun ihminen on poistunut keskuudesta, pitää tunnustus lausua. Hän oli tutustunut Palkoon aiemmin yhteisen tutun kautta ja piti tähän säännöllisesti yhteyttä 1970-luvun puolivälistä lähtien. Helinillä oli suhde KGB:n upseerin kanssa, joka kopioi tietoja sillä välin, kun Helin nukkui. – Tajusin, mikä suojelupoliisin rooli on ja tajusin myös, että suojelupoliisi on pätevä, Nyberg sanoo. Rentola on myös kirjoittanut Palkoa koskevat osuudet supon historiikissa. Kemira oy:n tietopäällikkö Eila Helin tuotiin Helsingin hovioikeuteen syytettynä maanpetoksesta 7. Pihlman on yksi kylmän sodan ajan tunnetuimmista Suomessa paljastuneista vakoilutapauksista. MATTI BJÖRKMAN / LEHTIKUVA p Uutiset. Esitutkinnan jälkeen hänet tuomittiin oikeudessa maanpetoksesta. Supon entinen päällikkö Tiitinen ei ota kantaa Rentolan arvioon, muttei myöskään säästele Palkoa koskevia kehujaan. Nyberg ilmoitti asiasta supo-kontaktilleen. Sen oli kirjoittanut supon historiaan hyvin perehtynyt emeritusprofessori Kimmo Rentola. Rentola kuvailee muistokirjoituksessa, että Palkosta kehittyi taitava arkistotiedon kaivaja. Lisäksi taustalähteenä on käytetty Helsingin Sanomissa 27.4.1992 julkaistua artikkelia sekä 14.6.2024 julkaistua muistokirjoitusta. Keväällä kuoli mies, jota kiitetään Suomen kaikkien aikojen merkittävimmäksi vasta vakoilijaks. Soukan-havainnoistaan hän kertoi jo Ylen keväällä julkaisemassa, vakoilun historia käsittelevässä sarjassa ”Erittäin salainen Vakoilua Suomessa”. Veikko Palkon vaikutus Suomen vastavakoilulle on alkanut paljastua vasta hänen kuolemansa jälkeen. Niin sanottu Kemiran tapaus on tiettävästi Suomen tunnetuin paljastunut hunaja-ansa. Nyberg eteni myöhemmin diplomaattiurallaan ensin Moskovanja sitten Berliinin-suurlähettilääksi. STT:n saama nimikirjanote paljastaa, että määräaikaisia työsuhteita kesti ainakin vuoteen 2008 saakka. Supon viestinnästä kerrotaan, että Palko oli määräaikaisissa työsuhteissa aika ajoin vielä eläköitymisensä jälkeenkin. Ne jutut, jotka jäivät julkisuudelta piiloon, nostivat osaltaan idän ja lännen välissä keinuttelevan Suomen arvostusta läntisissä tiedustelupiireissä. Palko oli urallaan mukana jutuissa, jotka päätyivät myöhemmin otsikoihin. – Se oli läheinen tiedonvaihtosuhde ja perustui täysin siihen, että halusimme suojata Suomea, sanoo Nyberg STT:lle. Viimeiset sähköpostit hän kertoi vaihtaneensa miehen kanssa alkuvuodesta. Sen tuoreempia tietoja supo ei työhistoriaotteessa luovuttanut. Gordijevskia koskevaa tietoa on otettu Ben Macintyren teoksesta ”Vakooja ja petturi” (suom. Siitä, mitä Palko eläkevuosinaan supossa teki, ei toistaiseksi hiiskuta. Työtä tehtiin arkistoissa. Rentola kertoo muistokirjoituksessa, että Palko erikoistui vastavakoiluun. Pari viikkoa sitten hän paljasti blogissaan, että edesmennyt Veikko Palko oli hänen pitkäaikainen supo-kontaktinsa. Nyberg kertoo tavanneensa Palkoa lounailla, kun hän tuli asemapaikoiltaan käymään Suomeen. Niin sanottu Kemiran tapaus on tiettävästi Suomen tunnetuin paljastunut hunaja-ansa. 12 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Supon etsivä käräytti vakoojia varjostamalla Markku Uhari?/?STT S uojelupoliisin (supo) etsivä seurasi helmikuisena iltana 1973, kuinka Tullihallituksen yliaktuaari Olavi Pihlman antoi muovikassiin käärityn salkun Neuvostoliiton suurlähetystön työntekijälle Helsingin Oulunkylässä. Supon historiateoksessa Ratakatu 12 kerrotaan, kuinka supon etsivät ottivat Pihlmanin kiinni vuonna 1976 sen jälkeen, kun Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n tiedustelu-upseeriksi tiedetty mies luovutti Pihlmanille muovikassin. Myöhemmin kuulusteluissa Pihlman myönsi luovuttaneensa tietoja venäläisille. Myöhemmin 1970-luvulla supon päälliköksi noussut Seppo Tiitinen kuvailee STT:lle Palkoa kaikkien aikojen merkittävimmäksi suomalaiseksi vastatiedustelijaksi. Hän pyrki tunnistamaan niin sanottuja illegaaleja eli peitehenkilöllisyyden turvin Suomessa toimivia vieraan vallan agentteja. STT:n suposta hankkimat työhistoriatiedot paljastavat Palkon saaneen etsivän viran supossa vuonna 1964. Aivan sattumaa ei siis ollut, että Nyberg osasi tunnistaa KGB:n työntekijöitä
Helsingin areenayhtiön hallituksessa istuva Kai Paananen sanoo STT:lle, että myyjät uskovat yhä halliyhtiön osakekauppoihin, vaikka EU-määräaika umpeutui sunnuntaina. Kaupunki työstää kauppoja Ujulan mukaan jo kesän aikana. Areenan taustayhtiön Helsingin Hallin hallituksen jäsen Kai Paananen pitää kiinteistökauppoja käytännössä mahdottomina, koska halliyhtiöllä on yli 500 osakasta ja osakkeilla on lukuisat eri oikeudet. Eduskunta hyväksyi DCAsopimuksen STT, FL Eduskunta hyväksyi maanantaina Yhdysvaltojen kanssa tehdyn puolustusyhteistyötä koskevan DCA-sopimuksen. Venäjän Ukrainassa käynnistämän laajan hyökkäyssodan ja niistä seuranneiden pakotteiden vuoksi Helsingin areena on ollut yli kaksi vuotta käytännössä tyhjillään. – Pakotteet ovat matkan varrella muuttuneet, ja niiden viranomaistulkinnoissa on ollut eriäviä näkemyksiä ja haasteita, jotka ovat viivästyttäneet kaupan syntyä. Veronpalautuksia maksetaan keskiviikosta eteenpäin kuukausittain vuoden loppuun asti. Hallitus oli jo allekirjoittanut sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. Ujula kertoo, että kaupunki pyrkii saamaan kohtuullisessa ajassa selville, onko vapaaehtoisille kaupoille mahdollisuutta. Opetusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.) myönnetään ero ministerin tehtävästä, ja hänen tilalleen opetusministeriksi nimitetään Anders Adlercreutz (r.). Ensimmäisenä veronpalautuksia saavat toiminimiyrittäjät, maataloudenharjoittajat ja heidän puolisonsa. – Olemme käyneet keskusteluja myös kaupungin kanssa hyvässä hengessä ja sopineet pitävämme linjat auki, Paananen kertoi maanantaina STT:lle. Palautuksia maksetaan nyt noin 210 000 asiakkaalle. Paanasen mukaan myyjät pitävät osakekauppoja edelleen mahdollisina. Pakotetiimin vetäjä Pia Sarivaara ulkoministeriöstä kertoo STT:lle, ettei halliyhtiön osakekaupoissa viikonloppuna tapahtunut viime hetken käänteitä. Siksi ministeriö katsoo, että EU:n pakotesäännösten sallima määräaika osakekaupoille umpeutui. Roman Rotenbergiä lukuun ottamatta he ovat kaikki EU:n asettamien Venäjä-pakotteiden piirissä. RKP vaihtaa ministereitä perjantaina STT Hallituksen opetusministeri sekä eurooppaja omistajaohjausministeri vaihtuvat perjantaina, valtioneuvoston viestintäosasto kertoo. Viime joulukuussa EU uusi jo aiemmin pakotesäädöksissä olleen poikkeuslupamahdollisuuden, jonka perusteella pakotelistattujen oli mahdollista myydä EU:ssa omistamansa yhtiön osakkeet puolen vuoden kuluessa. lokakuuta 2023. Samalla eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset. – Tässä kohtaa kaupunki ei vilkuile sivuilleen vaan edistää omaa kauppaansa, Ujula sanoi. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 13 Helsingin kaupunki haluaa ostaa Helsingin areenan Markku Uhari, Janne Huuskonen?/?STT H elsingin kaupunki yrittää ostaa Helsingin areenan kiinteistön itselleen, kertoi kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula STT:lle maanantaina. DCA-sopimuksella vahvistetaan Suomen puolustuskykyä mahdollistamalla Yhdysvaltojen läsnäolo, harjoittelu ja puolustusmateriaalin varastointi Suomessa. Kai Paanasen mukaan myyjät kuitenkin uskovat yhä osakekauppojen onnistumiseen. Sopimus mahdollistaa myös Suomen ja Yhdysvaltojen yhteistoiminnan kaikissa kriisitilanteissa. Henriksson valittiin EU-parlamenttiin kesäkuun europarlamenttivaaleissa. Sopimuksessa sovitaan myös esimerkiksi yhdysvaltalaisjoukkojen oikeudellisesta asemasta Suomessa. – En tässä kohtaa halua lähteä arvioimaan, kuinka monesta kuukaudesta puhutaan, mutta ei missään tapauksessa sellaisesta ajankohdasta, jossa asiaa voitaisiin venyttää vielä ensi vuoden puolelle, hän sanoi. Helsingin Ilmalassa sijaitseva Helsingin areena kuvattuna 3. Helsingin kauppahalujen taustalla on kaupunginhallituksen keväällä tekemä päätös ostaa halli tai sen osakkeet, jos muut kaupat eivät edisty. Työtä jatketaan kuitenkin nyt heinäkuussa, Paananen sanoi. Yhteensä veronpalautuksia maksetaan noin 226 miljoonaa euroa. – Mielestämme pakotelain toisen artiklan ei pitäisi estää kaupan syntyä myöhemminkään, Paananen sanoi. Halliyhtiön äänienemmistön omistaa Arena Events -yhtiö, jossa määräysvaltaa käyttävät venäläisoligarkit Gennadi Timtshenko, Arkadi ja Boris Rotenberg sekä tämän poika Roman Rotenberg. Ujula kertoi, että Helsingin kaupunki edistää nyt sitä, että se ostaisi itselleen halliyhtiön osakkeiden sijaan itse kiinteistön. Näiden takia kaupan ehdot on jouduttu rakentamaan uudestaan jo useamman kerran, ja valitettavasti emme saaneet asiaa valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä määräajan puitteissa. Sopimuksessa muun muassa määrätään Yhdysvaltojen pääsystä Suomen alueelle sekä ennalta sovittujen tilojen ja alueiden käytöstä. Uutiset p. päivänä eli sunnuntaina. Adlercreutzin tilalle eurooppaja omistajaohjausministeriksi puolestaan nimitetään kansanedustaja Joakim Strand (r.). Määräaika päättyi kesäkuun 30. Halliyhtiön osakkeista jätettiin määräajassa kaksi lupahakemusta ulkoministeriölle, eikä kaupunki ollut tällöin osakekauppaa hakeneiden joukossa. Ulkoministeriö ei saanut sunnuntaina määräaikaan mennessä kauppakirjoja halliyhtiön osakkeiden myynnistä. – Hallin kiinteistöstä ja maavuokraoikeudesta voidaan toki neuvotella ilman poikkeuslupaa, sanoi Sarivaara maanantaina. Sarivaaran mukaan tällöin vastuuviranomainen on ulosottolaitos eikä ulkoministeriöltä tarvittaisi luvitusta, kuten osakekaupoissa. Adlercreutz valittiin kesäkuussa RKP:n uudeksi puheenjohtajaksi tehtävästä luopuneen Henrikssonin tilalle. Myyjien edustaja pitää kiinteistökauppoja liki mahdottomina. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Ensimmäiset veron palautukset maksuun STT Verohallinto aloittaa viime vuoden veronpalautusten maksamisen keskiviikkona. Eduskunta hyväksyi sopimuksen ilman äänestystä
Sciences Po -yliopiston politiikan tutkimuskeskuksen tutkimusjohtajan Sylvain Brouardin mielestä vaalitulos vastaa hyvin ennustuksia. Brouardin mukaan toisen kierroksen asetelmat näyttävät monilta osin melko varmoilta. Laitaoikeiston Kansallinen liittouma (RN) voitti Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisen kierroksen reilulla kolmasosalla äänistä. Ensimmäisellä kierroksella äänestysprosentti nousi korkeaksi, 66,7:een. . Ranskan väkiluku on lähes 70 miljoonaa (vuoden 2023 tieto). Presidentti Emmanuel Macronin keskustalainen Yhdessä-vaaliliitto jäi kolmanneksi noin 20 prosentilla äänistä. LUDOVIC MARIN / AFP p Ulkomaat. Tarkoittaako tämä yhteistyötä vasemmistolaisen Uuden Kansanrintaman kanssa. Monelle maltillisemmalle äänestäjälle ongelmaksi noussee laitavasemmiston Alistumaton Ranska -puolueen puheenjohtaja JeanLuc Mélanchon, joka on tunnettu kärkevistä lausunnoistaan. Lausahdusta voi pitää vähintään kryptisenä. Eurooppa-mielinen keskustaliberaali Yhdessä-koalitio (Coalition Renaissance), joka on rakentunut presidentti Emmanuel Macronin perustaman puolueen ympärille. . . Laitaoikeistolainen Kansallinen liittouma RN (Rassemblement national). Suljetaanko yhteistyöstä pois Jean-Luc Mélanchonin luotsaaman Alistumaton Ranska -puolueen ehdokkaat vai mahdollisesti myös muita. . Liikkeen vahva vaikuttaja on Marine Le Pen. Nyt on aika laajalle, selkeästi demokraattiselle ja tasavaltalaiselle liittoumalle, sanoi Ranskan presidentti Emmanuel Macron sunnuntai-iltana. Vasemmistolle voi olla tiedossa ääniä keskustalaisilta ja mahdollisesti niiltä äänestäjiltä, jotka eivät ensimmäisellä kierroksella äänestäneet. Monet keskustalaiset ovatkin kehottaneet kannattajiaan äänestämään äärioikeistoa vastaan, mutta ei vasemmistoblokin Alistumaton Ranska -puolueen ehdokkaita. Ranskalaisen Sciences Po -yliopiston professorin Romain Lachatin mukaan laitaoikeistoa vastustavan, yhtenäisen rintaman muodostaminen näyttää kuitenkin tämän kesän parlamenttivaaleissa hyvin epävarmalta. Pitkän linjan EU-maan vaalit ovat vilkkaat . Koalitio sai kolmannen sijan. Vasemmistolainen Uusi kansanrintama tuli toiseksi vajaalla 30 prosentilla äänistä. Ranskan parlamentin alahuoneeseen eli kansalliskokoukseen valitaan näissä vaaleissa 577 edustajaa, yksi jokaisesta vaalipiiristä. . Tutkimusjohtaja Sylvain Brouard Tutkijoiden mukaan toisen kierroksen suuri kysymys on se, saako Kansallinen liittouma parlamentissa yksinkertaisen vai suhteellisen enemmistön. Maa liittyi Euroopan unioniin 1.1.1958 alkaen. Puoluetta johtaa Jordan Bardella, jolla ei ole hallituskokemusta, mutta joka saattaisi nousta pääministeriksi. Ranskan parlamentti on kaksikamarinen, eli sillä on myös ylähuone senaatti, mutta sen valintamenettely on toisenlainen. Ranskan poliittisesti kirjava ja hajanainen vasemmisto onnistui muodostamaan vaaliliiton vain neljässä päivässä sen jälkeen, kun presidentti Macron oli ilmoittanut hajottavansa maan parlamentin puolueensa kärsittyä tappion EU-vaaleissa. – Ainoa auki vielä oleva seikka lienee se, saako Kansallinen liittouma parlamentissa suhteellisen vai yksinkertaisen enemmistön. Ranskan poliittisessa lähihistoriassa on nähty aiemmin, kuinka perinteiset vasemmistoja oikeistopuolueet ovat onnistuneet – eivät toki aivan kivuttomasti – muodostamaan tasavaltalaisen rintaman laitaoikeistoa vastaan ja estämään laitaoikeiston nousun valtaan. 14 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Yrittääkö Macron löytää vetoapua vasemmistosta. Kannatus oli yli 20 prosenttia. Brouardin mukaan nyt voi kuitenkin jo melko varmasti sanoa, että vasemmisto ei saa yksinkertaista enemmistöä parlamentissa. Näihin kysymyksiin ei vielä maanantaina ollut selkeää vastausta. Frida Ahonen?/?STT V astassamme on Kansallinen liittouma toisella kierroksella. Vasemmistolainen punavihreä liittouma Uusi kansanrintama (Nouveau front populaire). ” Ainut yllätys oli vasemmiston odotuksia laajempi aktivoituminen, joka ei kuitenkaan heijastunut merkittävästi tuloksiin. Professori Lachatin mielestä on erittäin epävarmaa, pystyykö vasemmisto houkuttelemaan keskustalaiset ja maltillisen oikeiston kannattajat taakseen vaalien toisella kierroksella, vaikka se onnistui vaaleissa kahmimaan nuorten ääniä ja parantamaan hieman tulostaan toissa vuoden parlamenttivaaleista. Liike voitti ensimmäisen kierroksen saatuaan yli 33 prosenttia annetuista äänistä. Ranskan presidentti Emmanuel Macronin vaalien toista kierrosta petaava kommentti jätti paljon epäilyksiä ilmaan. Parlamenttivaalien toinen kierros järjestetään ensi sunnuntaina. – Ainut yllätys oli vasemmiston odotuksia laajempi aktivoituminen, joka ei kuitenkaan heijastunut merkittävästi tuloksiin, Brouard arvioi STT:lle maanantaina. Kannatus oli ensimmäisellä kierroksella noin 28 prosenttia ja liittouma tuli täten toiseksi. RANSKAN VAALIT Keskeisiä puolueita ja vaaliliittoja .
Osa demokraateista pitää ehdokkaan vaihtoa riskinä, joka voisi aiheuttaa sisäisiä jakolinjoja puolueessa ja sitä myöten hyödyttää Trumpia. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden, hänen vaimonsa Jill Biden ja heidän lastenlapsensa Natalie (vasemmalla) ja Finnegan kävelivät presidentin lentokoneelle Burlingtonissa, New Jerseyssä lauantaina. MANDEL NGAN / AFP Yhdysvaltain korkeimman oikeuden mukaan Trumpilla on osittainen syytesuoja STT, AFP Yhdysvaltain entisellä presidentillä Donald Trumpilla (kuvassa) on osittainen syytesuoja, päätti Yhdysvaltain korkein oikeus. Samaan aikaan osa demokraattien tukijoista ja myös Bidenin perheestä on syyttänyt epäonnistuneesta väittelystä hänen avustajiaan. Demokraattien on määrä vahvistaa Bidenin ehdokkuus elokuun puoluekokouksessa. Puolueen Thüringenin aluejohtaja Björn Höcke tuomittiin ”Kaikki Saksan puolesta” -iskulauseen tietoisesta käyttämisestä AfD:n tilaisuudessa viime vuoden lopulla. Tapaus palaa seuraavaksi alempaan oikeusasteeseen, jossa ratkaistaan miten päätöstä sovelletaan. Entiset oppositiopuolueet saavat 12 kaikkiaan 32 ministerinsalkusta. Esimerkiksi Marylandin osavaltion demokraattikuvernööri Wes Moore totesi CBS-kanavalle, ettei Bidenin tulisi vetäytyä kisasta. Syytesuoja ei kuitenkaan päde virkatehtävien ulkopuolisiin tekoihin. Viranomaisten mukaan voimakkaiden tuulten laantuminen oli auttanut hallitsemaan suurinta osaa tulipaloista. Suurimpana kumppanipuolueena on entinen pääoppositiopuolue DA, jonka kannatus tulee etenkin valkoisesta liberaalista keskiluokasta. Trump sanoi sosiaalisen median alustallaan Truth Socialissa, että päätös on ”suuri voitto” perustuslaille ja demokratialle. Vaihtoehtoina on pohdittu muun muassa lehdistötilaisuuden järjestämistä tai haastatteluiden antamista, jotta Biden voisi puolustaa itseään julkisesti. Bidenin korvaamista kisassa ei spekulaatioista huolimatta pidetä helppona. Ulkomaat p. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 15 Bidenin perhe syytti avustajia epäonnistumisesta väittelyssä – kehottaa jatkamaan kisassa Sanna Raita-aho?/?STT Yhdysvalloissa keskustelu istuvan presidentin Joe Bidenin jatkosta presidenttikisassa kiihtyy. Puolue on joutunut neuvottelemaan niin sanotun kansallisen yhtenäisyyden hallituksen muodostamisesta. The New York Timesin mukaan perhe on muun muassa syyttänyt yhtä Bidenin keskeistä avustajaa siitä, että tämä olisi ”kuormittanut presidenttiä liiallisilla tilastoilla” ennen väittelyä. Kreikassa syttyi lauantaina tulipalo metsäalueella Ateenan pohjoispuolella. Keskeinen rooli tulee olemaan demokraattien vaalikampanjan rahoittajilla. Trump on pyrkinyt lykkäämään oikeudenkäyntejään ainakin vaalien jälkeiseen aikaan. Päätöstä pidetään voittona Trumpille, koska se todennäköisesti viivästyttää oikeudenkäyntiä, jossa Trumpia syytetään yrityksistä kumota vuoden 2020 presidentinvaalien tulos. Iskulause on natsitervehdyksen sekä -symbolien tapaan laiton Saksassa. Samaan aikaan Bidenin avustajat ovat kiivaasti pohtineet, miten Bidenin tulisi seuraavaksi edetä. Viime viikolla Pohjois-Korea sanoi testanneensa onnistuneesti useita taistelukärkisiä ohjuksia, mutta Etelä-Korean mukaan laukaisu olisi päättynyt ilmassa sattuneeseen räjähdykseen. Ero Bidenin ja hänen edeltäjänsä [Trumpin] välillä on tässä selkeä. Toukokuussa Höcke tuomittiin saman iskulauseen käyttämisestä vuoden 2021 vaalikampanjassa. CNN:n mukaan osa heistä käy parhaillaan pohdintaa siitä, tulisiko heidän pysyä Bidenin takana. Tuomarit antoivat päätöksen äänin 6–3. DA saa uudessa hallituksessa kuusi salkkua, mukaan lukien sisäministerin ja ympäristöministerin salkut. Etelä-Afrikan presidentti julkisti uuden hallituksensa STT, AFP Etelä-Afrikassa jatkokaudelle valittu presidentti Cyril Ramaphosa julkisti sunnuntaina uuden koalitiohallituksensa. Myös esimerkiksi Yhdysvaltain vaikutusvaltaisimpiin kuuluva lehti The New York Times on kehottanut Bidenia jättäytymään pois presidenttikisasta. Koreoiden väliset suhteet ovat heikoimmillaan vuosiin. Lyhyesti p Kreikan maastopalot hallinnassa: Kreikan pääkaupungin Ateenan liepeillä viikonloppuna riehuneet maastopalot on saatu hallintaan, kertoivat Kreikan pelastusviranomaiset maanantaina. Vasemmistopuolueet ovat kritisoineet yhteensä 11 puolueesta muodostettua koalitiota. Se myös aloitti uudelleen propagandalähetysten soittamisen kaiuttimista Pohjois-Korean puolelle ja on tehnyt kovapanosharjoituksia maiden rajan tuntumassa. – Puhutaan siitä, mitä eri presidentit merkitsevät ihmisten elämien kannalta. Pohjois-Korea laukaisi ensimmäisen ohjuksen maanantaiaamuna paikallista aikaa hieman kello viiden jälkeen ja toisen vain kymmenisen minuuttia tämän jälkeen. Kolme liberaalia tuomaria äänestivät päätöstä vastaan. Vastauksena Pohjois-Korean toistuviin ohjuslaukaisuihin Etelä-Korea on keskeyttänyt jännitteitä vähentävän sotilaallisen sopimuksen noudattamisen kokonaan. Sunnuntaina syttyivät palot pääkaupungin itäpuolella Keratean rantalomakohteessa ja Stamatan esikaupungissa. Monet yhdysvaltalaismediat kertovat, että Biden olisi vetäytynyt perheensä pariin pohtimaan tilannetta ja viime viikon epäonnistunutta tv-väittelyä republikaanien Donald Trumpia vastaan. Monet demokraatit ovat myös asettuneet puolustamaan Bidenia julkisesti. Vetoomustuomioistuin päätyi helmikuussa päinvastaiselle kannalle, minkä jälkeen Trump vetosi asiassa korkeimpaan oikeuteen. ”Kaikki Saksan puolesta” -mottoa käytti puolisotilaallinen Sturmabteilung-ryhmä (SA), jolla oli tärkeä rooli Adolf Hitlerin valtaannousussa. Höcke tuomittiin noin 17 000 euron sakkoon. Bidenin esitys viime viikon väittelyssä oli niin vaisu, että mediatietojen mukaan myös demokraattien riveissä on kyseenalaistettu hänen jatkoaan ehdokkaana. Tuulet kuljettivat savua Ateenan keskustaan, ja lähialueiden ihmisiä kehotettiin olemaan valmiustilassa tulipalon vuoksi. Seuraavan kerran hän on kohtaamassa Trumpin väittelyssä syyskuussa. Paloissa tuhoutui useita taloja ja autoja. p Saksalaispoliitikko tuomittiin jo toistamiseen natsien iskulauseen käyttämisestä: Saksassa äärioikeistopuolue AfD:n poliitikko tuomittiin maanantaina jo toistamiseen natsien iskulauseen käyttämisestä. Etelä-Korea: Pohjois-Korea laukaisi kaksi ohjusta STT, AFP Pohjois-Korea on laukaissut kaksi lyhyen kantaman ballistista ohjusta, sanoi Etelä-Korean asevoimat. ANC hallitsi maata 30 vuotta yksin, mutta kärsi toukokuisissa vaaleissa ennennäkemättömän tappion ja menetti enemmistönsä kansalliskokouksessa eli parlamentin alahuoneessa. Korkeimman oikeuden mukaan syytesuoja koskee Trumpin virassa tekemiä virallisia toimia. Yhdysvaltain edustajainhuoneen entinen puhemies, demokraatti Nancy Pelosi taas sanoi CNN:lle, ettei ihmisten tulisi tuomita presidenttiä yhden väittelyn perusteella. Trumpin mukaan hänellä on täydellinen suoja rikossyytteiltä kaikkien toimien osalta, jotka hän on tehnyt presidenttinä ollessaan. Kreikassa lämpötilat nousivat jo kesäkuussa 44 asteeseen. New York Timesin mukaan jatkon puolesta on puhunut erityisesti Bidenin poika Hunter Biden. Loput menevät Ramaphosan ANC-puolueelle, joka saa muun muassa ulko-, talous-, puolustusja oikeusministerien salkut. Jos Trump valitaan marraskuussa uudelleen presidentiksi, hän voi määrätä häntä vastaan nostetun liittovaltion oikeudenkäynnin lopetettavaksi. Lähteiden mukaan Bidenin perhe on kehottanut tätä jatkamaan kisassa kritiikistä huolimatta. Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis on kehottanut kreikkalaisia varautumaan vaikeaan maastopalokauteen. Etelä-Korean asevoimien mukaan ohjuksista ensimmäinen lensi noin 600 kilometrin matkan, kun taas jälkimmäisen lento jäi 120 kilometrin mittaiseksi
Näyttelyn pohjana on Sirpa Paavolaisen kangaskokoelma. Heleniuksen tehtaan design oli aikanaan yhtä tunnettua kuin Finlaysonin, Tampellan tai MarimeAnna-Mari Henriksson-Helmikkala Heleniuksen painokangastehtaan kuoseista koottu näyttely kertoo vuosista, jolloin suomalaista tekstiilitaidetta lähti maailmalle keskeltä hämäläistä maaseutua. E. Kuosien esittelyn rinnalla näyttelyn tekijät ovat halunneet kertoa sekä tehtaan suunnittelijoista että työntekijöistä. – Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Heleniuksen tehtaanmyymälässä, nauraa aitoolaislähtöinen Paavolainen. Kipinä kankaiden keräilyyn löytyi omilta juurilta. Vuonna 1976 yritys myytiin Suomen Trikoolle, jonka omistuksessa Heleniuksen toiminta jatkui entisellä nimellä vuoteen 1993 saakka. Helenius oy aloitti toimintansa suomalaisen trikooteollisuuden alihankkijana. Helenius oy:n valmistamaa painokangaskuosia. Erkki Heleniuksen perustaman tekstiilipainon aikaan Pälkäneen Aitoo oli painokankaiden pieni suuri kylä keskellä silloisen Luopioisten kunnan maaseutua. p Kulttuuri. Näyttelyn pohjana olivat jo tuolloin Sirpa Paavolaisen kankaat. Heleniuksen kuosien määrä on valtava, sillä yritys osti malleja jo tuolloin tunnettujen suunnittelijoiden lisäksi esimerkiksi alan opiskelijoilta. Auringon Hehkun takaa löytyy Anja Terho. Työryhmä eli Paavolainen, Eeva-Maija Sovero-Syväpää, Elina Grönvall ja Satu Järvinen kokosivat yhdessä tämän kesän näyttelyn. Oma tuotanto pyörähti vauhtiin 1960-luvulla. Innostus ja halu tallentaa ja esitellä paikallista tekstiiliperintöä muokkaantui Aitoossa ensimmäiseksi näyttelyksi kesällä 2023. Neljän vuoden keräilyn tuloksena Paavolaisella on tallessa jo neljättäsataa erilaista E. Tilan suunnittelusta ja visuaalisesta ilmeestä on vastannut Eeva-Maija Sovero-Syväpää. E. 16 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Värimyrskyjä ja kuvioiden villiä leikkiä H ehkuvaa punaista, kirkasta vihreää, loistavaa keltaista, syvää sinistä: vanha tehdassali on täynnä värien ja kuvioiden leikkiä. Auringon Hehku ja Astacus -näyttelyn nimikkokuosin Astacuksen on suunnitellut Kaarina Airikka-Karlstedt. Helenius oy:n painokangastehtaan kuoseista koottu näyttely vie aikamatkalle suomalaisen tekstiiliteollisuuden kultakaudelle 1960–1970-luvuille
Kotimaan lisäksi Heleniuksen kuoseja myytiin ulkomaille lähes pariinkymmeneen maahan. Auringon hehku ja Astacus-näyttelyn kankaat ovat Sirpa Paavolaisen (vas.) kokoelmista. HEIKKI TUULI Kulttuuri p. Anja Terhon kuoseja on käytetty sekä vaatetuskankaissa että sisustustekstiileissä. Innostunut yleisö palkittiin lopuksi Machaut’n messun Sanctus -osalla ylimääräisenä numerona. Konsertti Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa 28.6. Romain ja Anna-Maaria Oramo soittivat koskettavasti ja pieteetillä. – 1970-luvulla kaikissa vientiin menevissä suomalaisissa tuotteissa taisi olla jotakin Fin-alkuista, Eeva-Maija Sovero-Syväpää kertoo. Arkistokuva. Ensin suhtauduinkin hieman yllättyneenä konserttiohjelmaan sinänsä, jossa messun Ordinarium -runko katkaistiin Baptiste Romainin sinänsä taidokkaalla säkkipillillä soitetulla Machaut’n virelai-sävelmällä. Verkko-osaajalle olisi työryhmässä tilaa. Esiintyjät: Tuuli Lindeberg, Anna-Maaria Oramo, Mats Lillhannus, Taavi Oramo, Jukka Rautasalo, Baptiste Romain. Näyttelypaikkana Aitoossa on Heleniuksen entinen tehdassali Flagmoren lipputehtaan ja kangaspainon kiinteistössä. Avajaiskonsertissa päänumero oli Guillaume de Machaut’n Messe de Nostre Dame , joka on ensimmäinen polyfoninen läpisävelletty messu ja jo tämän vuoksi yksi varhaisen musiikinhistorian merkkiteoksia. Bartolomeo Tromboncinon frottola Vergene bella toteutui puolestaan hienosti Mats Lillhannuksen esittämänä. Auringon Hehku ja Astacus. Imitoiva sävelvirta vei mukanaan ja musiikki edusti monia renessanssimusiikin hyveitä. Heleniuksen luontoaiheisia kuoseja 60ja 70-luvuilta. Suunnittelijaniminä nousevat tänä kesänä esille esimerkiksi Anja Terho, Kristiina Kuusivaara-Koskivuori, Anneli ”Nana” Suni, Maritta Tiittanen, Kaarina Kellomäki, Ritva Kronlund sekä sisarukset Anneli Airikka-Lammi ja Kaarina Airikka-Karlstedt. Ritva Kronlund tunnetaan ehkä parhaiten Pihlgren ja Ritolan tapeteistaan. Pyhän Laurin kirkko on erinomainen ympäristö Janakkalan barokin kiinnostaville, konserttielämän valtavirrasta poikkeaville ohjelmille vuodesta toiseen. Heleniuksen käyttämät kankaat ja värit olivat hyvin laadukkaita. E. Onni ja sattuma ovat auttaneet löytämään monta suunnittelijaa, joista tiedossa on ollut vain heidän nimensä. Näyttelytilan visuaalisen ilmeen on suunnitellut Eeva-Maija Sovero-Syväpää. Janakkalan Barokki on onnistunut kokonaisuus – Yleisö viihtyi sävelvirrassa Markus Mantere KONSERTTI Janakkalan Barokki. Konsertin jälkimmäinen puolisko vei musiikin historiassa eteenpäin. Machaut’n käsissä nämä muuttuivat joksikin, jota 1800-luvulla alettiin kutsua ”taiteeksi”; kokonaisuus on hieno ja meditatiivinen, ja se varmasti ylitti aikansa kirkkomusiikin standardit kirkkaasti. Suurikokoiset kukat tai graafiset viivat olivat 1960-luvun uutuuksia, joiden suosio jatkui seuraavalle vuosikymmenelle. O Maria maris stela -rondeaun lauloi Tuuli Lindeberg upeasti. Messun liturgian musiikillinen osuus on ensimmäistä kertaa muotoutunut läpisävelletyksi kokonaisuudeksi, mistä hänen jälkeensä alkoi kiteytyä liturgiasta irrottautunut itsenäinen musiikillinen lajityyppi. Näyttely avoinna 21.7. Oikealla näkyvä Kaarina Kellomäen Merivuokkokuosi sai Sacramenton Textile Fair -messuilla kultamitalin vuonna 1968. Oman nurkkauksensa on saanut erityisesti joululiinoista ja lastenkuoseista tunnettu ja rakastettu Mirja Vänni. Osa mallija värikokeiluista oli hyvinkin räväköitä. Pikemminkin Machaut hyödyntää teoksessa ennen näkemättömällä tavalla omana aikanaan kertynyttä musiikillista oppineisuutta ja sävellystekniikkaa: isorytmiikkaa, rytmimoodeja ja harmoniakonventioita. Sirpa Paavolaisen keräilyharrastuksen ja työryhmän kokoamien näyttelyiden taustalla onkin satoja tunteja puurtamista ja suoranaista salapoliisityötä. Konserttiohjelma on Janakkalan Barokissa paikoin yllätyksellinen. Kokonaisuus oli kuitenkin onnistunut, ja alkuja välinumerot toimivat eräänlaisena intonaationa messun alkuun ja väliin. Sosiaalinen media ja Instagram ovat auttaneet pääsemään useamman henkilön jäljille. Osalla Heleniuksen taiteilijoista on ollut pitkä ura tekstiilien maailmassa myös esimerkiksi Tampellalla. Vientimallistosta muistuttaa kankaiden reunaan painettu sana Fin-Helen. Täytyy myös mainita, että illan taiteilijat ovat äärimmäisen taitavia, ja jo yksinomaan heidän osaamisensa ja muusikkoutensa huikea taso vakuutti kokonaisuuden kantavasta ideasta. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 17 kon, mutta suunnittelijoiden töitä ja mallistoja ei ole talletettu yhtä huolellisesti. Mikään profeetallinen, tulevia vuosisatoja ennakoiva teos tämä Reimsin katedraaliin sävelletty kokonaisuus ei suinkaan ole. Myös alussa kuultiin toinen saman lajityypin kappale Jukka Rautasalon ja Romainin esittämänä, sillä kertaa jousisoittimilla. Hillittyjen ruutujen ja raitojen sijasta ikkunoihin ripustettiin leiskuvia värejä ja räväköitä kukkia. ” Työryhmä haaveilee, että jo kerätyt tiedot ja talletetut materiaalit saataisiin joskus koottua Heleniuksen verkkomuseoksi. Näyttelyn nimikkokuosin Astacuksen on suunnitellut Kaarina Airikka-Karlstedt. saakka to–su klo 13– 19, Kankaantie 4, Aitoo, Pälkäne. Tätä todistavat edelleen kuin suoraan painokoneen teloilta tulleilta näyttävät näyttelyn kankaat. Työryhmä haaveilee, että jo kerätyt tiedot ja talletetut materiaalit saataisiin joskus koottua avoimeksi verkkosivustoksi, Heleniuksen verkkomuseoksi. Ei ole ihme, että tätä syyttä suotta historian katveisiin jäänyttä säveltäjää ihailivat ammattitaidostaan aikanaan muiden muassa Palestrina ja Monteverdi. Eeva-Maija Sovero-Syväpää muistuttaa, että yhteiskunnan muuttuminen loi uutta arkkitehtuuria ja asuntoihin kaivattiin linjaan sopivia tekstiileitä. Päätösnumero Giaches de Wertin motetti Virgo Maria hodie ad coelum edusti jo renessanssin sointikeskeistä vokaalipolyfoniaa. Sopraano Tuuli Lindeberg. Tehokkaimmillaan Heleniuksen tehdas tuotti noin 6 000 metriä painokangasta vuorokaudessa. Machaut: Notre Damen messu sekä maallisia lauluja ja soitinmusiikkia 1500-luvulta. ” Imitoiva sävelvirta vei mukanaan. Suurin vientikohde oli Yhdysvallat. PEKKA RAUTIAINEN Heleniuksen tehtaan design oli aikanaan yhtä tunnettua kuin Finlaysonin, Tampellan tai Marimekon. Machaut’sta seuraavan sukupolven Guillaume Du Fay tuli edustetuksi kolmella kappaleella, joista Se la phase pale soitettiin keskiajan varhaisella cembalolla clavisimbalumilla ja fiidelillä
Täällä saa yhdelläkin koneella paljon vahinkoa aikaan, Back tiivistää. Ulkoministeriö valmistelee Ahvenanmaan erityisasemaa koskevaa oikeudellista selvitystä, jossa käsitellään muun muassa Venäjän konsulaatin asemaa. Backin mukaan jotkut päättäjät ovat todenneet, että Ahvenanmaalla voitaisiin itse nostaa asia pöydälle, jos asemaan halutaan muutosta. Ahvenanmaan tilanteesta on tullut pallo, jota pyöritellään ympäriinsä. . Ahvenanmaalaiset on vapautettu asepalveluksesta, mutta Backin mukaan saarelaisilla on maanpuolustusintoa. Ongelmana on, että harjoittelu on tehty vaikeaksi. Suomella on velvollisuus puolustaa Ahvenanmaata tarvittaessa sotilaallisesti, mutta ei oikeutta harjoitella puolustamista maakunnan alueella. Ukrainan sodan pitkittyminen ja Venäjän erilaiset häirintätoimet ovat nostaneet Ahvenanmaan demilitarisoidun aseman vilkkaan keskustelun aiheeksi. Backin mukaan nuoria miehiä kiinnostavat usein enemmän tytöt, olut ja autot kuin metsässä tarpominen. Heitä voisi kuitenkin yrittää tavoittaa ruotsinkielisillä rekrytointivideoilla Youtubessa. Suomi on sitoutunut puolustamaan Ahvenanmaata, mutta saarten asukkailta puolustustaitoihin perehtyminen vie aikaa ja rahaa. Hänen mukaansa valitettavan moni tuntuu kuitenkin uskovan, ettei mitään muutoksia tarvitse tehdä. – Sinne vaan mahdollisimman yksinkertaisia videoita, joilla yhdellä klikkauksella voi osoittaa olevansa kiinnostunut. Se ei ole kaikille taloudellisesti edes mahdollista, Back muistuttaa. – Harjoitusta saaneet tietävät, että jonkin alueen takaisin saaminen on vaikeaa. Hän on aktiivinen X:ssä ja pitää aiheesta myös blogia. Puhelimen kartasta näkee, miten lähellä Venäjän Kaliningrad on Ahvenanmaata. Hän toivoo, että Puolustusvoimat tekisi myös enemmän houkutellakseen ahvenanmaalaisia nuoria vapaaehtoiseen asepalvelukseen. TOMI KANGASNIEMI p Sunnuntaisuomalainen. Miksi Venäjällä on oikeus ylläpitää konsulaattia, joka valvoo sitä, että Suomi pitää kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan. Jos harjoitusta on tosi vähän ja annetaan kivääri käteen, ei sillä paljon voi tehdä. Jos kursseja saisi järjestää, Back uskoo, että niille osallistuisi useita satoja vapaaehtoisia. Ahvenanmaan erityisasema perustuu kansainvälisiin sopimuksiin, joista vanhin on vuodelta 1856. – Kukaan ei ole tehnyt mitään. . – Reitillä lentäville venäläisille koneille voisi ilmoittaa ”hädästä”, ja ne ehtisivät tänne muutamassa minuutissa. Tämä on nähty Ukrainassakin. Lisäksi sopimuksen mukaan Ahvenanmaalla sijaitsee edelleen Venäjän konsulaatti. ” Vapaaehtoisilta vaaditaan, että he ottavat töistä vapaata. Hänen mukaansa saarella pitäisi kuitenkin voida järjestää maanpuolustuskursseja. – Hiljattain täältä lähti yli 150 henkilöä Säkylään ja Niinisaloon vapaaehtoiselle maanpuolustuskurssille. Back muistuttaa, miksi maanpuolustuksen harjoittelu olisi tärkeää. Backin mukaan Ahvenanmaalla ei nykyisin puhuta siitä, haluaako maa kuulua Suomeen. Ahvenanmaan demilitarisoinnin negatiivisista vaikutuksista on puhunut esimerkiksi kansanedustaja, kenraalimajuri evp Pekka Toveri (kok). Poliittista kiinnostusta tähän ei tunnu olevan, Back ihmettelee. Vuoden 1940 sopimuksessa Suomi sitoutui olemaan linnoittamatta saaria ja Neuvostoliitolle annettiin oikeus pitää alueella konsulinvirastoa. Muutokselle eivät kuitenkaan ole lämmenneet Suomen entiset puolustusministerit eikä Ahvenanmaan ainoa kansanedustaja Mats Löfström (r.). Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu vuosina 1854–55 käydystä Krimin sodasta lähtien. Hänkin kokee tunteneensa olonsa saarella aina turvalliseksi. Demilitarisointisopimusta on päivitetty kahdesti. Back haluaakin olla vaikuttamassa ainakin siihen, että alueella voisi järjestää maanpuolustusharjoituksia. Back kyseenalaistaa konsulaatin tarpeellisuuden. Suomi on sitoutunut olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata. Suurin osa haluaa vain asioiden toimivan. Voisiko Maanpuolustuskoulutus kuitenkin järjestää kursseja tai voisiko alueelle muodostaa maakuntajoukon. . – Nyt vapaaehtoisilta vaaditaan, että he ottavat töistä vapaata ja lähtevät omakustanteisesti mantereelle. Sopimus demilitarisoinnista estää sotilaiden harjoittelun alueella. Hiljattain myös kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien nuorisojärjestöt kertoivat pitävänsä Ahvenanmaan remilitarisointia järkevänä. Tunne on vain vahvistunut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden seurauksena. Hänen mukaansa ei ole oleellista kuka koulutusta järjestää, kunhan jotain tapahtuu. Maanpuolustuskoulutus ry ei saa järjestää Ahvenanmaalla harjoituksia. Niin kauan kuin vapautusta asevelvollisuudesta ei muuteta, pitäisi ainakin tehdä osallistuminen mahdollisimman helpoksi, Back muistuttaa. 18 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Jonas Back ei saa harjoitella maanpuolustusta kotisaarellaan Tomi Kangasniemi / SUSU A hvenanmaalla asuva maanpuolustusaktiivi Jonas Back näyttää puhelimensa ruudulta, miksi Ahvenanmaan puolustamisesta pitäisi puhua. Sen jälkeen maakunnassa on ollut sotajoukkoja vain maailmansotien aikana. Suomi voisi kuitenkin halutessaan olla asiassa aktiivinen. Se ei myöskään saa sijoittaa alueelle pysyvästi sotilaita. Backin mukaan Ukrainan sota ei ole lisännyt ahvenanmaalaisten pelkoa. Hän toivoo, että viranomaiset määrittelisivät nyt selkeästi rajat, miten demilitarisoidun alueen sisällä voisi harjoitella. Jonas Back kertoo tunteneensa olonsa Ahvenanmaalla aina turvalliseksi. Demilitarisoinnin purkaminen vaatisi toki kansainvälisiä neuvotteluja. HISTORIA Demilitarisoitu Ahvenanmaa . Aihe jakaa päättäjätkin
Lahdessa on ikääntyvien palveluneuvonta, mutta se on auki vain virka-aikoina, ei viikonloppuisin. Kerttu Hänninen Hämeenlinna Asiahan ei minulle kuulu... Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 19 Kirjeeni ei ole mielipide, pikemminkin avunhuuto. Näin ette häiritse meitä muita ja luonto kiittää. Näin ei ole vaikka paikalliset pyöräilijät näin uskovatkin. Mistä nykyvanhukset saavat saman avun, kirjoittaja kysyy. Olen itsekin ollut pari kertaa tilanteessa, jossa olisi tehnyt mieli avata ovi tai ikkuna ja huutaa apua akuuttiseen tilanteeseen kotona. Kirjoita omalla nimelläsi. Nämä ajoradoilla istuvat vihervasemmiston masinoimat humppahelmat ovat työllistäneet jo muutenkin ylityöllistettyä polisia. Tulisi olla yksi taho, josta ikääntyvät saavat kaikki neuvonnat, mutta tarvittaessa myös palvelut kotiin. Meitä ikääntyviä ei auta yksityisten tai kunnallisten firmojen pelkät puhelinnumerot. Näin Pätkän tarina tuli todeksi. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Ostokset olivat vaatimattomia. Rapamäen uusilla suojateillä vähenisivät varmasti. Terveyspalvelut pelaavat, me tiedämme kyllä terveyden pettäessä ne numerot, jonne soitetaan hädän hetkellä. Kela ei maksa koronan jälkitauti tai long covid -diagnoosilla olevalle penniäkään sairauskorvausta, kuka lie näin päättänyt. Molemmilla kerroilla kauempana asuva tyttäreni tuli apuun, heti kun oli töistä vapaapäivä. Olen kokenut, että jos ei ole tehnyt sopimusta ko. Viikonloppuisin ei ainakaan, jos hätä iskee. Minulle jäi silloin epäselväksi, miksi tämä herttainen vanhus ei päässyt asunnostaan ulos. w.m. Hän laski narun varassa mustan kuluneen kauppakassin minulle alas. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Tänä päivänä on meille ikääntyneille monenlaista sosiaaliapua tarjolla. Ihan niin kuin lapsuuteni tuntematon mummu siellä ikkunassa Hämeenlinnassa. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. En millään tunne tätä hyvinvoinniksi, jos eläkkeeni viedään niin, ettei loppukuussa rahat ruokaan riitä. Lääkäri suosittelee laitettavaksi lääkärintodistukseen masennus, sillä aukeaa korvauskirstu. Yritin soittaa kolmeen eri numeroon ja aina sanottiin, ettei asia heille kuulu. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. En muista, sainko mitään palkkaa asioinnistani, mutta hyvän mielen se jätti. Missä samanlainen juttu Suomesta. Jos ei ole omaisia, ystäviä tai tuttavia kiperän tilanteen yllättäessä, niin ollaan todella murhenäytelmän edessä. Sairastuneet perustaneet yhdistyksen, saavat edes tukea toisiltaan. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Marja Vilkama luokanopettaja, Lahti Mistä mummut ja papat saavat apua kotiinsa. Kun olin lapsi ja nuori, oli lehdissä sarjakuva Pekka Puupää ja Pätkä . Ainoasta puolen tunnin käynnistä suihkuapuna kerran viikossa tulee 2 tuntia kuukaudessa, eikä suinkaan viisitoista (15) tuntia. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Entä ne mummut ja papat, joilla ei ole ketään kenelle soittaa apua saadakseen. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Eikä tule unohtaa myöskään seurakunnan diakoniatoimintaa. Tuolloin 1950-luvun alkupuolella oli jonkinlaista köyhäinhoitoapua olemassa, mutta vasta vuoden 1956 huoltoapulain myötä siirryttiin piirun verran kohti hyvinvointiyhteiskuntaa. Meillä todennäkösesti ylin lääkärijohto päättänyt ettei sellaista sairauden muotoa ole, joka voisi johtua enää vuoden jälkeen koronasta. Kipitin kohti lähintä kauppaa ja sitten takaisin ja samalla systeemillä hinattiin laukku ylös ikkunassa odottavalle mummulle. Tuonkin rakennuksen seinään muistolaatta kuuluisi. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Laukun sisältä löytyi kauppalista ja rahaa. p Varsin ”värikäs” taiteilijanalku Juhani Palmu asui värikkäästi Eino Leinon katu 3 B:n alakerroksessa Hämeenlinnan Kaurialassa taiteellista luomiskauttaan hahmottaen jo 1970-luvun alkukymmenillä. Mistä lisääntyneet masentuneet, kysyn vaan p 28.6. ”Mitähän tuostakin taivaanrannan maalarista lopulta tulee” oli silloisia naapurien huokaisuja. Aina kun Pekka esitti ajatuksiaan, sanoi Pätkä, ettei tämä asia minulle kuulu. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. lehdessä uutisoidusta, sisänsä harmillisesta pyöräilijän ja autoilijan välisestä kolarista kertovasta jutusta saa käsityksen että autoilija olisi ollut väistämisvelvollinen koska paikalla on korotettu suojatie ja pyöräilijä tuli oikealta. Säännöt kunniaan s Eräänä kesäpäivänä kävelin pikkutyttönä Hämeenlinnan Vanhan Hautausmaan puiston viereistä katua, Eureninkatua, ylöspäin kohti Kaurialaa, kun kuulin jonkun kutsuvan minua. ei vihervassari p 30.6 lehdessä juttu ”Eikö kukaan kuuntele”. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. p Ympäristöliike Elokapina on häirinnyt pääkaupunkiseudun liikennettä toistuvasti. Vanhuksille tulisi olla ehdottomasti yksi puhelinnumero, joka vastaa aina. Hämeenlinnalaiset pyöräilijät voisivat perehtyä väistämissääntöihin niin vaaratilanteet esim. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa. Autoilijan väistämisvelvollisuus osoitetaan tällaisissa paikoissa liikennemerkein B5, B6 tai B7. Olen puolen vuoden päästä yhdeksänkymmentävuotias sota-ajan lapsi. Tämä fiktio taitaa minullekin todeksi tulla. Näillä main kirjoittaja kohtasi apua tarvitsevan vanhuksen 1950-luvulla. Sieltä saa monenlaista neuvontaa ja pyytäessä myös asiantuntijan katsomaan tilannetta, mutta työapua heti paikalla kotona olevaan hätätilanteeseen sitä kautta ei saa. ” Yritin soittaa kolmeen eri numeroon ja aina sanottiin, ettei asia heille kuulu. Ehdottaisin tälle ympäristöliikkeelle, että ottakaa lapiot käteen ja menkää soita ennallistamaan. Yksi lääkärikään ei voi suomessa mitään vaikuttaa. Katsahdin ylöspäin ja näin vanhan puutalon avonaisessa ikkunassa iäkkään naisen, joka pyysi minua hänen puolestaan menemään kauppaan. yritysten kanssa, niin ei ainakaan ihan heti apua saa. Eureninkadun ja Lukiokadun kulmaus Kaurialassa. TERHO AALTO TEKSTARIT Mielipide p. Mutta kodinhoitotilanteissa, kun tarvitaan äkillisesti auttavia käsiä, niin apua kyllä ei hevin löydy. Sain eilen taas hoitolaskun 291 euroa Jukolan kotihoidosta, jota minulle ei kuuluisi tulla, koska ”hoidot” ja hoitajien käynnit on lopetettu. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti
Jos neljän parhaan joukkoon pääsee, niin siinä ehkä alkaa olla se fiilis, että hyvin on pelattu, mutta kahdeksan joukkoon pääseminen ei riitä. Toki he ovat kaavion helpommalla puolella, mikä avaa mahdollisuuden mennä vaikka finaaliin. Harmi, että paras pelaaja Frenkie de Jong on loukkaantunut. Hollanti on maa, joka hengittää jalkapalloa. – He ovat aika vaativia. Entinen laitahyökkääjä näkee, että Romanian pitäisi kaatua tiistaina. Kolkka näkee tälle yhden selvän syyn. Hän allekirjoittaa sen, että hollantilainen jalkapalloväki odottaa omiltaan paljon. Edwin Peters korostaa, että Hollannin kansa vaatii hyökkäävää pelitapaa. Hollantilainen pelaaja on prototyypiltään muuttunut. Nyt he ovat ehkä hieman fyysisempiä, jos katsoo vaikka Virgil van Dijkiä. Se pääkoppa oli niin hyvä, Kolkka veresteli. Sen takia se kisahuuma ei myöskään etukäteen tullut. Keskinkertaisuus ei silti riitä. Joukkue on hyvä, mutta se tarvitsee liikaa paikkoja yhden maalin tekemiseen, Peters arvioi oranssipaitojen kisavirettä. Hollannin maajoukkue ei ole ollut viime vuosina yhtä pelottava vastustaja kuin vuosien takaa. Tosi ailahtelevaa. Esimerkiksi Italian putoaminen Sveitsiä vastaan oli yllätys. Saksa ja Espanja ovat olleet vahvoja. Uskomaton kyky. Enää ei ole niin tunnistettavia eroja, että okei tuo on saksalainen ja tuo on hollantilainen. Yksi peli saattaa olla todella hyvä ja seuraavaksi tulee tasapeli tai häviö heikompaa maata vastaan. Jotain yhtä huippuominaisuutta tarvitaan. On aina tärkeää, että kansa tykkää Hollannin pelityylistä. Jari Litmanen oli puolestaan kentän hitain pelaaja, mutta hän oli aina ensimmäisenä pallossa. Muutama kova nimi, mutta sitten on ollut paljon kokeiluja pelaajien suhteen ja vaihtuvuus on ollut suurta, kun ei ole oikein taso sitten riittänytkään. – Se on ollut hakemista viime vuodet. – Suomalaisilla kaikki osa-alueet ovat tyydyttäviä, mutta ne yksittäiset huippuominaisuudet puuttuvat. Kokenut valmentaja ei ole heittänyt kirvestä kaivoon menestymisen suhteen, vaikka Hollanti kompuroi viime ottelussa ahnaasti prässänneen Itävallan käsittelyssä. Tappio Itävallalle oli Kolkan mukaan katastrofi. Olin itse tosi nopea, mutta myös pallo pysyi jalassa. Sen perään vielä jatkopaikka Ranska-ottelun tasapelillä, niin homma meni todella pikaisesti nollasta sataan, Kolkka raportoi. Suomessa piipahtanut huippuvalmentaja on optimistinen, muttei odota maaltaan liikoja. Hollannissa ei ennen kisoja hirveästi kisahuuma näkynyt, mutta heti hyvän ensimmäisen pelin jälkeen alkoi näkyä oranssipaitaa joka puolella. Normaalisti Italia voittaisi tällaisen pelin. – Pitäisi, mutta nyt tulee paineet mukaan, eikä se Romania huono ole ollut. – Taitavia he ovat vieläkin, mutta ennen heidät tunsi siitä, että mennään eteenpäin ja haastetaan 1vs1 -tilanteissa. – Sen huomasi, että kun jatkopaikka oli jo varma, niin et pysty sata lasissa samanlaiseen suoritukseen. Jos Romania kaatuu, niin seuraavana olisi vastassa Turkki tai uudestaan Itävalta. Olin yksi vastaan yksi -tilanteissa jopa Hollannin mittakaavalla vahvistus, kun sinne lähdin. Joonas Kolkan mukaan Hollanti hakee itseään. Memphis Depay tuo viihdearvoa Hollannin hyökkäykseen. Nyt eivät pelkät puheet riitä ja 90 minuutin aikana pitää tapahtua. – Aina menestymiseen on mahdollisuus. Se on Johan Cruijffin peruja. Miehen kotimaalla on pudotuspeli tiistaina Romaniaa vastaan, voittaja jatkaa kisoissa ja häviäjän kisat päättyvät. – Myös Tanska näytti yllätysvalmiutta Saksaa vastaan, kunnes tulivat ne VAR-tilanteet, mitkä katkaisivat heidän otteensa. IMAGO SPORT MOONA MÄNTYVAARA MOONA MÄNTYVAARA p Urheilu. Emme ole kuitenkaan kisojen paras joukkue mielestäni. Toivon, että Hollanti menisi pitkälle, vaikka tällä hetkellä en jaksa uskoa. Näin kertoi viikonloppuna Eerikkilän Urheiluopistossa jalkapallo-oppejaan jakanut Edwin Peters, joka on hollantilaisen Vitesse Arnhemin edustusjoukkueen ja akatemian dataja videospesialisti. – Moni Hollannin pelaajista pelaa isoissa seuroissa, kuten Liverpoolissa, Arsenalissa tai Barcelonassa. Pitkän uran ulkomailla tehnyt Kolkka asuu myös nykyisin Hollannissa. Tämä näkyy nykypäivän Huuhkajissa. Huippupelaajan pitää olla hyvä jokaisella osa-alueella. Tulokset ailahtelevat sen myötä todella paljon. 20 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Kansa vaatii iloista peliä – Hollannin on pakko hyökätä Jesse Happonen JALKAPALLO H ollanti pelaa aina hyökkäävästi. Peters saapui Suomeen leirinvetäjäksi Huuhkaja-legenda Joonas Kolkan kutsumana
TEKSTI: JESSE HAPPONEN, KUVA: DANIELA PORCELLI / IMAGO SPORT SEURAA TÄTÄ: TURKIN JOUKKUEESSA TULEVAISUUDEN SUPERPELAAJA Laita Arda Gülerin nimi muistiin, jos se ei vielä ole. ” Ryhdyimme heti Tshekin maalin jälkeen tekemään oikeita asioita kentällä. Turkki on kunnostautunut kisojen hienoimpia maaleja tekevänä maana. – Alku oli kyllä vähän haastava, sillä vastustaja oli hieman muuttanut pelisuunnitelmaansa. EPA-EFE / ABEDIN TAHERKENAREH Urheilu p. – Nyt puramme tämän pelin ja sitten alamme valmistautua seuraavaan otteluun. – Ryhdyimme heti Tshekin maalin jälkeen tekemään oikeita asioita kentällä ja se kyllä vei peliä hyvin eteenpäin koko loppuajan. 1–1-tasoituksen laukoi pilkulta 20. Kylian Mbappen hankinnan myötä Realin ylänelikosta lähti varmuudella yksi paikka pois, jossa saada vastuuta. Tshekki meni johtoon Andrea Gajduškován maalilla 11 minuutin pelin jälkeen, mutta sitten alkoi vahvan Suomen näytös. Suomi jatkaa PM-pelejään torstain semifinaalissa Hyvinkäällä kohtaamalla voittajan Nurmijärvellä maanantai-iltana pelatusta Ruotsi–Norja-ottelusta. Jonkin verran siinä jouduimme etsimään tilaa, mistä edetä ja myös miten puolustetaan, mutta aika pian saimme juonesta kiinni, ja olin varsin tyytyväinen jo jakson lopun peliin, sanaili Okomoh ottelun jälkeen. Orava oli tehokas maanantain pelissä varsinkin avausjakson lopussa ja toisen jakson alussa. Güler antaa samalla myös näyttöjä seurajoukkueelleen Real Madridille. TEKSTI: JESSE HAPPONEN, KUVA: ABEDIN TAHERKENAREH / EPA-EFE PÄIVÄN OTTELU: ESITTÄVÄTKÖ ITÄVALTA JA TURKKI EEPPISEN HULINAPELIN. Calhanoglua ei tosin Itävaltaa vastaan nähdä tositoimissa korttitilin täyttymisen vuoksi. Turkkilainen pelasi vähän viime kaudella, mutta oli tehokas minuutteihinsa nähden. Kaikki muistavat avausottelun komeat yläkulmalaukaukset, eikä Hakan Calhanoglun levoton ulkosyrjäkuti Tshekkiä vastaan jäänyt näille hopealle. 44. Pikkuhelmareiden joukkue kukisti avoimen PM-turnauksen avausottelussaan Tshekin. Jatkamme samalla matkaamme syksyn EM-karsintoihin, joka on kauden päätavoitteemme, sanoi Orava. Tässä on pelaaja, kenen urakehitys kannattaa ottaa tiukkaan seurantaan. TOMI VESAHARJU Turkin huippulupaava Arda Güler on tehnyt vaikutuksen EM-kisoissa. Pelistä voi käytännössä tulla minkälainen hulina tahansa. Taitavan pelaajan onnistumisen jälkeen alkoi Kansallisessa liigassa PK-35 Vantaan riveissä pelaavan Martta Oravan show. Pikkuhelmarit kukisti hyväkuntoisella Kaurialan kentällä pelatussa ottelussa Tshekin reiluin numeroin 6–1 (3–1) ja eteni turnauksen välieriin. 19-vuotias taituri on pelaaja, joka uskaltaa pitää palloa ahtaassa tilassa ja hakea omia ratkaisuja. minuuteilla tuuletettujen maalien lisäksi hän oli asialla 2–1-maalissa, joka syntyi 24 minuutin pelin jälkeen. Kiitosta sai myös porukan nopea ryhdistäytyminen Tshekin maalin jälkeen. Kuusi maalia kymmeneen peliin oli vakuuttava suoritus. minuutilla Rebecca Viljamaa. Itävalta kaatoi näissä kisoissa jo Hollannin. Myös Suomen tehopelaaja Orava piti ottelun alun käänteitä tärkeinä hetkinä maanantain pelissä. Martta Orava Suomen Martta Orava oli vauhdissa maanantain ottelussa. Myös valmistautuminen turnaukseen sujui hyvin, ja saimme jo lauantain ensimmäisissä Hämeenlinnan harjoituksissa [Pullerin kentällä] sellaisen hyvän tunnelman päälle, muisteli Orava. Hän iski kolme osumaa Tshekin verkkoon ja homma oli jo sillä selvä. ja 49. Antaako nuorelle miehelle vastuuta vai laittaako lainalle. Se kamppailu pelataan uudella kentällä ja siihen pitää taas latautua ihan alusta, muistutti Okomoh. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 21 Suomella vahva esitys Kaurialan nurmella Pertti Koivunen JALKAPALLO S uomen U17-tyttöjen jalkapallomaajoukkue sai maanantaina lentävän lähdön tällä viikolla Hämeenlinnassa, Nurmijärvellä ja Hyvinkäällä pelattavaan avoimeen Pohjoismaiden mestaruusturnaukseen. Hän on noussut nopeassa ajassa maan kannattajien lempipelaajaksi ja hänen nimellään laulettavat kannatuslaulut ovat tulleet tuttuakin tutummiksi Saksan jättistadioneilla intohimoisten turkkilaisten keskuudessa. – Tästä on mukava koko porukan lähteä seuraavaan peliin. Itävalta on hurmannut prässillään ja pelannut todella hyviä pelejä isompiaan vastaan, vaikka kisamiehistöstä jäi useampi profiilipelaaja sivuun loukkaantumisten vuoksi, esimerkiksi David Alaba. Se oli tärkeää ja samalla saimme jaettua hyvin kuormaa. Itävallan kokoonpanosta puuttuu varmuudella Patrick Wimmer niin ikään kahden keltaisen kortin myötä. Turkilta lähti muutoinkin viime pelissä homma lapasesta korttien suhteen, sillä peräti kymmenen pelaajaa on nyt kortin päässä pelikiellosta. Päävalmentajan mielestä Tshekki-ottelu palveli hyvin joukkueen jatkopelejä PM-turnauksessa. Sama pätee Samet Akaydiniin. Hyvin otteluun latautunut Suomi hallitsi ottelua alun haparoinnin jälkeen varmoin ottein. DANIELA PORCELLI / IMAGO SPORT Itävallan ja Turkin kohtaaminen EM-kisojen neljännesvälierissä on vaikeasti ennakoitava taistelu. Teimme myös paljon hienoja maaleja, mutta kyllä sinne jäi vielä myös kehitettävää, arvioi Okomoh. Kolme maali tehnyt pelaaja kamppailee pallosta Tshekin Denisa Rancován (vas.) kanssa. – Saimme peliaikaa kaikille kenttäpelaajillemme. Suomen voittonumeroita kaunistelivat vielä Anna Tarkkanen ja Matilda Korpela. Joukkueen päävalmentaja Akan Okomoh oli tyytyväinen suojattiensa peliin
Viime vuodet perheen elämä on pyörinyt rullalautailun ehdoilla. NHL:n verkkosivuilla uutisoidaan, että 27-vuotias Kapanen on tehnyt kaudesta 2024– 25 jatkosopimuksen St. Lajin aloittamisesta nuorena on Korhosen mukaan se etu, että myöhemmässä teini-iässä naisten on vaikeampaa oppia akrobaattisia temppuja. 22 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Heili Sirviö lautaili Pariisiin Anniina Korpela?/?STT RULLALAUTAILU 1 3-vuotiaasta rullalautailija Heili Sirviöstä tulee Suomen kautta aikojen nuorin olympiaedustaja. Sirviö vaihtaa puolessa välissä vastaustaan kielen englanniksi, joka on hänelle kansainvälisen lapsuuden eläneenä vahvempi kieli. – Dubai, Shanghai, Budapest, isä Fredu Sirviö luettelee karsintakisoja. C-tyttöjen yksikössä soutivat Aino Rokkanen, Verna Rantanen ja Jamina Uiskamo. Sirviön koulunkäynti on hoitunut urheilu-uraa pyörittäessä osin kotikouluna, osin australialaisessa skeittikoulussa. Masters-lähdöissä Hämeenlinnaa edustivat Mäkelä, Saarela, Emmi Lainesalo, Heidi Mustonen pariaironelosella ja Joonas Rokkanen yksiköllä. – Kuntoutuksessa meni tietenkin pidempään kuin toivoin, mutta nyt tuntuu hyvältä, O’Shaughnessy kertoo tiedotteessa. Australian Gold Coastilla ja Yhdysvaltojen Kaliforniassa asunut perhe on nyt käymässä Suomessa Tampereella järjestettävien SM-kilpailujen takia. Perämiehetöntä kaksikkoa pidetään yhtenä olympiasoudun vaikeimmista veneluokista, sillä kummallakin soutajalla on käytössään vain yksi airo. C-tytöt kilpailivat myös kaksikolla, jossa sijoittuivat toiseksi molempina päivinä. – Sen takia tällä hetkellä tytöissä 15-vuotiaat ovat nyt ehkä huippuja Heilin lajissa, parkissa. Sirviön valinta Suomen olympiajoukkueeseen varmistui maanantaina. Pariairokaksikoiden kilpailussa voiton vei Nesteen Soutajien kaksikko Vilma Kangasmäki–Eeva Karppinen. Sopimuksen arvo on miljoona dollaria. Suomen maajoukkueessakin meritoitunut O’Shaughnessy on pelannut viimeksi Saksan toisella sarjaportaalla Bundesliigassa Karlsruhen miehistössä. Heili Sirviö Heili Sirviö on Suomen nuorin olympiaedustaja. Aino Rokkanen voitti lauantaina C-tyttöjen 1 000 metrin lähdön ja oli sunnuntaina 500 metrillä toinen. Aikuisten pienveneiden SM-lähtöjen lisäksi soudettiin viikonloppuna myös kansallisen regatan lähtöjä. Sirviö itse kertoo olevansa kiitollinen siitä, että hän voi kilpailumenestyksensä tuoman julkisuuden myötä innostaa muitakin tyttöjä lajin pariin. Louisissa STT JÄÄKIEKKO Jääkiekkohyökkääjä Kasperi Kapanen jatkaa NHL-uraansa St. Myös Irlannin kansalainen O’Shaughnessy on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista. Entä onko useissa olympialaissa kilpaileminen jotain, mikä Heili Sirviö itse toivoo tulevaisuudeltaan. ja aika tyytyväinen siihen, Sirviö kertoo. Vanhemmille valkeni, että tytön olisi mahdollista pärjätä myös kansainvälisissä kilpailuissa. – Olympialaisiin tähtääminen alkoi kilpailuissa käymisestä. Louisin kanssa. Sirviö kertoo nauttivansa kilpailemisesta ja erityisesti siitä, että kisamatkoilla hän pääsee näkemään kavereitaan, jotka ovat myös lajin huippuja eri puolilta maailmaa. Rullalautailun debytoidessa olympialajina Tokiossa nousi huoli liian nuorten päästämisestä kisaamaan olympiapaineiden alle. Louis Bluesissa ainakin ensi kauden. p Urheilu. Sama ilmiö nähtiin vuosikymmeniä aiemmin miesten rullalautailussa skeittivideoiden suosion myötä. Suomen olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen kertoo Olympiakomitean tiedotteessa, että asiasta käytiin Sirviön valinnan yhteydessä kattava keskustelu, jossa kuunneltiin erityisesti Sirviön ja hänen vanhempiensa toiveita. Pariisin olympialaisissa Sirviö on kilpakumppaniensa kanssa samaa ikäluokkaa. Paikallisissa kisoissa pärjättyään Sirviö otti osaa Australian mestaruuskilpailuihin ja pääsi heti kärkisijoille. Toiseksi souti SMARK:n kaksikko Aura Forsberg–Tiia-Maria Rauttola. Olympiakarsintojen kiertäminen alkoi kaksi vuotta sitten. Urheilijan nuoresta iästä huolimatta matka olympialaisiin on ollut pitkä. O’Shaughnessy, 29, oli HJK:n kapteeni seuran mestaruusvuonna 2021. Soutajien on osattava työskennellä täysin yhtäaikaisesti, jotta vene liukuisi suoraan, ja luotettava toisiinsa riittävän rentouden saavuttamiseksi. Treenitunteja Sirviöllä kertyy viikossa helposti yli kaksikymmentä. Kapanen on vuonna 1995 Leijonissa Suomen ensimmäisen maailmanmestaruuden voittaneen hyökkääjä Sami Kapasen poika. A-finaaliin selvittivät tiensä lauantain karsinnasta myös Hämeenlinnan Soutajien toinen kaksikko Riikka Mäkelä–Marjo Saarela, jotka sijoittuivat lopputuloksissa kuudenneksi. Rantanen souti pronssille lauantain yksikkölähdössä. Sirviön valmentajan Jussi Korhosen mukaan tämä on seurausta sekä kulttuurisidonnaisista että fysiologisista syistä. Kapanen kunnostautui tammikuussa 2016, kun hän hullaannutti suomalaiset lajifanit Helsingissä nuorten MM-turnauksen finaalissa jatkoajalla tekemällään 4–3-voittomaalilla Venäjää vastaan. Aiemmin päivällä kaksikko souti pariairokaksikossa kolmanneksi. Heili Sirviön ja hänen nuoremman sisarensa Miila Sirviön innostus lajiin alkoi koronapandemian aikana heidän asuessaan Australiassa. Miesten yksikössä Suomen mestariksi souti Takon Soutajien Joel Naukkarinen ja naisten yksikössä Maiju Kainlauri. Pariisin olympialaisissa vasta 13-vuotias Sirviö on kilpakumppaniensa kanssa samaa ikäluokkaa. Voitto oli täysin ylivoimainen, sillä naiset voittivat soutuseura SMARK:n kaksikon yli puolella minuutilla. Hämeenlinnaan soudun suomenmestaruus Hämeen Sanomat SOUTU Hämeenlinnan Soutajien kaksikko Kaisa Nevalainen ja Kaisa Rokkanen soutivat perämiehettömän kaksikon Suomen mestareiksi Tampereen Kaukajärvellä sunnuntaina. Samanikäiset miehet puolestaan hyötyvät harjoittelussa testosteronin vaikutuksesta. Keskuspuolustaja Daniel O’Shaughnessy on tehnyt HJK:n kanssa sopimuksen loppukaudesta ja seuraavasta kaudesta 2025. Miehillä taas 22-vuotiaat ovat huippuiässä. ” Olympialaisiin tähtääminen alkoi kilpailuissa käymisestä. – Silloin Heilin ikäiset breikkasivat miesten sarjaan. Kasperi Kapasen ura jatkuu St. Hämeenlinnan juniorijoukkue Jamina Uiskamo, Camilla Uschanov, Rantanen ja Rokkanen oli toinen. Nuoren ikänsä takia Sirviön valinta Suomen olympiajoukkueeseen herätti jo ennakkoon huomiota. Hämeenlinnan junioreista mukana oli Kari Lainesalo A-junioreissa. Mustonen ja Lainesalo soutivat lisäksi masterskaksikkolähdössä kolmanneksi lauantain kilpailussa. Olen nyt [parkin] maailmanrankingissa 14. Kahden venekunnan voimin kilpailtiin pariaironelosen lähdössä sunnuntaina, jossa voittoon soutu Takon Soutajien nelikko. Hänellä voi olla edessään vielä pitkä kilpailu-ura. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA O’Shaughnessy palaa HJK:n riveihin STT JALKAPALLO Kotimaista jalkapalloliigaa johtava Helsingin Jalkapalloklubi saa puolustukseensa kaivattua vahvistusta. Tämä sama toisintuu nyt naisissa, Korhonen kertoo. Kova sivutuuli haittasi soutua lähes koko 2000 metrin matkan, mutta venekunta sai tekniikan toimimaan vaikeissa olosuhteissa saumattomasti. – Todellakin, joo! Sirviö hymyilee. – Nuorimpana olympiaurheilijana voi myös tehdä historiaa myös siinä, että on useimmissa olympialaisissa mukana, Fredu Sirviö sanoo. Kasperi Kapasen isoisä Hannu Kapanen lukeutui 1970-luvulla Suomen maajoukkueen vakiohyökkääjiin. Mutta kulttuuri ja trendit voivat muuttua, Korhonen korostaa
Vimpelin Veto–Kiteen Pallo -90, Manse–Haminan Palloilijat, Hyvinkään Tahko–Sotkamon Jymy, Lapuan Virkiä–Hyvinkään Tahko, Seinäjoen Maila-Jussit–Haminan Palloilijat, Pöytyän Urheilijat–Joensuun Maila. Tulospörssi GOLF MICHIGAN, YHDYSVALLAT Naisten LPGA-kiertueen parikilpailu, palkintoarvo 3 miljoonaa dollaria: Lopputulokset 72/72 reiän jälkeen, par 70: 258 lyöntiä (22 alle parin): Atthaya Thitikul Thaimaa/Yin Ruoning Kiina 64+66+66+62, 259 (–21) Ally Ewing/Jennifer Kupcho USA 64+64+67+64, 261 (–19) Nicole Broch Estrup/ Nanna Koerstz Madsen Tanska 68+60+70+63, Kang Haeji/Kim Kyung In Etelä-Korea 69+63+65+65. minuutilla ja se merkittiin Belgian Jan Vertonghenin omaksi maaliksi. Hissi. Klo 13 Messu (konfirmaatio kesä 3) Hattulan kirkossa. 19,50 € Tietokoneen Kodin10 Ikkunat ja ovet asennettuna. JOUNI HEISKANEN Palokunnank. Järj. Itävalta–Turkki. La 6.7. klo 10 Messu Pyhän Ristin kirkossa, kirkkokahvit. Simon Kiri–Seinäjoen Maila-Jussit, Tyrnävän Tempaus–Siilinjärven Pesis. 03 626 210 Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela Asianajaja Elmeri Vappula www.asianajoskogster.fi Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Bolivia– Panama. Ranska kohtaa puolivälierässä voittajan Portugalin ja Slovenian välisestä ottelusta. Klo 10 Hämeenlinnan kirkko, konfirmaatiomessu. klo 10-12 Messu Tyrvännön kirkossa (Tyrvännön kirkkopyhä), kesäkuoro, kirkkokahvit. 18.50 Jalkapallon EURO 2024, neljännesvälieräottelu. 15 D II krs, Hml Sisäpihan puolella. Yhdysvallat–Uruguay. Tapahtumat: Ke 3.7. Kirkkokahvit Punaisessa tuvassa järjestää Ilmoilan diakoniapiiri. Robin Le Normand om. Eino Leinon runoja eri esittäjien lausumina. 03.50 Copa América. Yhdysvallat–Uruguay, Bolivia–Panama. Bolivia– Panama, USA–Uruguay. sija). päivä. AsiAnAjAjAt ERIKOISHAMMASTEKNIKOT IKKUNAT JA OVET KEHYSTYSPALVELUT LasiLiikkeitä PELTITYÖT TIETOTEKNIIKKAPALVELUT Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinon katu 34 13130 HML p. VIAPLAY 01.45 Major League Baseball. Nationals–Mets. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 6. 0500 712 899 Asianajotoimisto Louhi Oy Sibeliuksenkatu 1 B 10 Asianajaja Jenna Järnstedt Asianajaja Pinja Rantanen OTM Andreas Forsbäck puh. Jude Bellingham 1–1. Avioliittoon vihitty: TatuPekka Verneri Korkeakoski ja Pauliina Anna Emilia Kuusniemi. Hauho-Seura. Avioliittoon vihitty: Tuomas Artturi Väyrynen ja Laura Katariina Halonen, Leo Matias Samuli Hiltunen ja Jenni Julia Reunanen. www.kodin10.fi Tuomas 050 910 3001, Ville 044 574 8709 OSTETAAN Jäikö ajoneuvosi tarpeettomaksi kaikki merkit ja mallit huomioidaan myös asuntoautot vaunut soita pikaisesti 0402561317 YLE TV2 18.30, 20.55, 21.25, 23.55 Jalkapallo EURO 2024. Väliaikatarjoilut järjestää Hauhon partiolaiset. 18.30 Ravit. Ivan Schranz 0–1, 90+5. VEIKKAUSTV 04.00 Copa America. 03 675 9010 Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. PYÖRÄILY TORINO, ITALIA Maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajo: 3. 040 180 6627 www.aalouhi.fi Asianajotoimisto Kess Oy Innopark, Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna puh. Avioliittoon kuulutettu: Niko Kristian Niemi ja Jasmin Elisabeth Nieminen, Elina Marjatta Pauliina Ahola ja Jani Mikael Perjala, Teemu Paavo Elias Mäkelä ja Minna-Maria Annika Saarinen. Ylivieskan Kuula–Jyväskylän Kiri, Kankaanpään Maila–Koskenkorvan Urheilijat, Ikaalisten Tarmo–Laitilan Jyske, Jalasjärven Jalas–Janakkalan Jana, Pesä Ysit–Pattijoen Urheilijat. etappi, Piacenza–Torino, 230,8 km: 1) Biniam Girmay Eritrea 5.26.48, 2) Fernando Gaviria Kolumbia, 3) Arnaud De Lie Belgia, 4) Mads Pedersen Tanska, 5) Dylan Groenewegen Hollanti, 6) Phil Bauhaus Saksa kaikilla sama aika. JALKAPALLO MIESTEN EM-LOPPUTURNAUS 1. 075 7540 500 www.romo.fi Asianajotoimisto Skogster Oy Raatihuoneenkatu 8 (3. Riihimäki Kuollut: Tuomo Tuomikki Talikka 95 v, Raimo Tapani Aaltonen 93 v, Soili Milja Kare 89 v, Seppo Johannes Majamäki 84 v, Pirkko Kaarina Niinimäki 83 v, Maija Orvokki Kanninen 82 v, Taisto Paavo Kalevi Kemppainen 82 v, Eeva Kaarina Metsola 78 v, Jouni Pekka Syrjänen 56 v. puh. Klo 12 Vanajan kirkko, Porttikahvit. 03 6122 012 www.muotohammas.fi SIRU NYSTRÖM Hämeentie 1, Hml puh. 17.55 Ykköspesis. SEURAKUNNAT Aidosti paikalliset uutiset. Lammi Kuollut: Helena Marjatta Haka 96 v. 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. Romania– Hollanti (HDR). Espanja kohtaa puolivälierissä ensi perjantaina Saksan. klo 19 Hauhon musiikkijuhlien konsertti ”Last Songs” kirkossa. 010 684 1900 Asianajaja Juha Kallioinen Asianajaja Teemu Tomminen Asianajaja Miika Huhtinen OTM Anna Ahava www.eversheds.fi Asianajotoimisto Evon Lakipalvelu Oy Asianajaja Kimmo Koskentausta Puh. Romania–Hollanti. Jumalanpalvelukset: Su 7.7. Sijoitettujen ja pohjoismaalaisten oelaajien otteluita: Kaksinpeli, 1. Jatkoaika: 91. V SPORT FOOTBALL 03.50 Copa América. Huom! Klo 10 Kalvolan kirkko. Itävalta–Turkki (HDR). Janakkala Kuollut: Pertti Armas Lehtinen 87 v, Eino Reino Juhani Lehtovirta 84 v, Erkki Aukusti Rättyä 84 v, Jussi Einari Hannula 49 v. TENNIS LONTOO Wimbledonin, kauden 3/4 grand slam -turnauksen 1. Köln: Espanja–Georgia 4–1 (1–1) 18. YLE AREENA 18.50 Jalkapallon EURO 2024, neljännesvälieräottelu. klo 13 Eino Leinonpäivän runomatinea kirkossa. MTV MAX 18.30 Ravit. krs) puh. RUUTU 17.50 Ykköspesis. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. Kokonaiskilpailun tilanne 3/21 etapin jälkeen: 1) Richard Carapaz Ecuador 15.20.18, 2) Tadej Pogacar Slovenia, 3) Remco Evenepoel Belgia, 4) Jonas Vingegaard Tanska kaikilla sama aika, 5) Romain Bardet Ranska jäljessä 6 sekuntia, 6) Pello Bilbao Espanja –21. Aarne Pelkonen, baritoni, Juho Alakärppä, piano. Hausjärvi Kuollut: Juhani Kalevi Hakala 79 v, Leena Marita Lampinen 78 v. 2–1 (0–1) 25. p. TV-urheilu HämeenlinnaVanaja Kuollut: Mirjam Elisabeth Tuimala 101 v, Aune Lyyli Vilkuna 93 v, Kerttu Elina Lamminen 84 v, Eeva Maija Leppänen 83 v, Hilkka Annikki Rantatorikka 80 v, Sisko-Liisa Johanna Vartiainen 80 v, Veli Heikki Tapio Lappalainen 80 v, Irma Oittinen 79 v, Terttu Marketta Lappalainen 78 v, Markku Tapio Kuitunen 70 v, Tero Aarne Wallin 66 v. Avioliittoon kuulutettu: Annika Helen Sihvola ja Kalle Veli Kasperi Salo. 13.20, 17.00, 18.07, 19.20, 19.30 Ravit. Harry Kane 2–1. klo 10 messu, Vanhanen, Rantio. Englanti kohtaa puolivälierissä ensi lauantaina Sveitsin. Avioliittoon vihitty: Katja Elisa Karkkula ja Jonatan Tommy Lagerblom. Hauho Kuollut: Kirsti Helena Kalliopohja 96 v, Markku Tapio Kuitunen 70 v. Su 14.7. Kastettu: Viola Elsi Hellevi Meriläinen. RAHAPELIT KENO Sunnuntai 30. Päiväarvonta Oikeat numerot: 3, 6, 7, 14, 17, 18, 19, 20, 21, 24, 25, 31, 41, 47, 58, 59, 60, 63, 66, 68 Kunkkunumero: 6 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 23 Urheilu p. Klo 10 Rengon kirkko. 22,25 € 180 päivää, 1-3 laitetta DIAGNOOSI -50% alk. klo 13-15 Ystävän kammari Punaisessa tuvassa. studio. ...271 (–9) Matilda Castren Suomi/ Kelly Tan Malesia 68+62+73+68 (jaettu 32. 7. Vihitty: Sanna Santaoja ja Tero Järvimäki. kierroksen pudotuspelejä: Neljännesvälierät; Gelsenkirchen: Englanti–Slovakia ja. Naiset: Anastasia Pavljutshenkova (25)– Taylor Townsend USA 7–6 (7–4), 6–1, Maria Sakkari Kreikka (9)– McCartney Kessle USA 6–3, 6–1, Darja Kasatkina (14)–Zhang Shuai Kiina 6–3, 6–0, Dayana Yastremska Ukraina (28)–Nadia Podoroska Argentiina 6–1, 7–6 (7–1), Marta Kostyuk Ukraina (18)–Rebecca Sramkova Slovakia 6-–3, 6–2. 044 500 5110 Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. Mendelssohnia uruilla, Ari Lehtonen. Bolivia– Panama. Su 7.7. EUROSPORT 2 13.00, 15.30 Tennis. V SPORT 1 SUOMI 03.50 Copa América. 010 200 1040 AA, VT Matti Kess OTM, VT Kaija Kess www.kess.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. 0–1, 39. USA–Uruguay. 029 566 1920 Kauppapaikka Tavastila, HML twebs.fi . 029 566 0610 talousja velkaneuvonta Wähäjärvenkatu 6, p. To 4.7. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi Asianajaja Jussi Kivi www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. 17.55 Superpesis. 14.00, 19.00 Championship League Snooker. Dani Olmo 4–1. V SPORT PREMIUM 03.50 Copa América. 21.50 Jalkapallon EURO 2024, neljännesvälieräottelu. Avioliittoon kuulutetaan: Risto Teemu Tapio Viitanen ja Janica Emilia Säynäväjärvi. 13.45 Maantiepyöräily. Suomi–Bahama. 040 5577788 Katutaso/esteetön kulku. klo 12 musiikkivartti kirkossa. Suomi–Bahama. Hattula Kuollut: Veikko Juhani Sulkio 87 v, Sinikka Aira Marjatta Vesala 69 v. EUROSPORT 08.00 Surffaus. Ranska–Belgia 1–0 (0–0) Düsseldorfissa pelatun ottelun ainoa osuma tuli 85. kierrosta: Miehet: Denis Shapovalov Kanada–Nicolas Jarry Chile (19) 6–1, 7–5, 6–4, Grigor Dimitrov Bulgaria (10)– Dusan Lajovic Serbia 6–3, 6–4, 7–5, Zhang Zhizhen Kiina (32)– Maxime Janvier Ranska 7–6 (7– 4), 6–3, 6–2, Daniil Medvedev (5– Aleksandar Kovacevic USA 6–3, 6–4, 6–2, Frances Tiafoe USA (29)–Matteo Arnaldi Italia 6–7 (5– 7), 2–6, 6–1, 6–3, 6–3, Brandon Nakashima USA–Sebastian Baez Argentiina (18) 6–2, 6–3, 6–4, Casper Ruud Norja (8)– Alex Bolt Australia 7–6 (7–2), 6–4, 6–4. Vuoksela-seura osallistuu messuun. V SPORT 2 SUOMI 03.50 Copa América. Kaikki tapahtumat: hameenlinna-vanajanseurakunta.fi. Nico Williams 3–1, 83. EUROSPORT 1 13.45 Maantiepyöräily. 21.50 Jalkapallon EURO 2024, neljännesvälieräottelu. 040 443 5363 SYNTTÄRITARJOUS F-Secure Total alk. TV4 Koripallon Olympiakarsinta. Messut: Sunnuntai 7.7. 18.00 Koripallon Maaottelut. 12.55, 14.55, 15.25, 15.30, 18.00, 20.00, 20.30 Tennis. 03 6166 722 Asianajotoimisto Romo Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 13100 Hml puh. Fabian Ruiz 2–1, 75. Rodri 1–1, 51. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 3, 5, 8, 10, 14, 15, 16, 17, 19, 25, 33, 35, 42, 48, 51, 54, 58, 61, 63, 69 Kunkkunumero: 61 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 15, 16, 20, 21, 24, 25, 28, 31, 36, 37, 38, 40, 41, 49, 51, 53, 56, 60, 69, 70 Kunkkunumero: 31 Maanantai 1. PELTITYÖT Piipunpellit, peltilistat Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Katot PELTIMYYNTI kattotarvikkeet, profiilit kelat, arkit konesaumarivit Merventie 58, PAROLA www.remocon.fi 050 342 98 31 Palvelut & Erikoisliikkeet Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka oikeusapu Wähäjärvenkatu 6, p. 0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Kaivokatu 1, Paasiaukio puh. Pe 5.7. 18.45, 20.30 Tennis
Huomenna: Arvo. Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo. TIISTAINA 2. Nimipäivät: Tänään: Maria, Maija, Mari, Meeri, Kukka-Maaria, Maaria, Maiju, Maikki, Marika ja Riia. Ortodoksisessa kalenterissa: Maija, Mari, Maria, Marja, Marjatta ja Meeri. FINGERPORI AJAN SÄVEL LASSI JA LEEVI B. Ortodoksisessa kalenterissa: Anatoli, Into ja Johannes. Jes. HEINÄKUUTA 2024 4 9 8 6 9 4 8 3 2 3 1 7 8 5 8 6 1 5 7 8 2 9 1 6 1 4 7 3 8 6 7 9 2 1 3 6 2 6 4 9 3 7 4 1 4 8 5 6 3 8 5 8 7 1 2 2 9 3 1 4 3 9 7 5 2 8 6 2 9 5 6 4 8 7 1 3 7 6 8 2 3 1 9 4 5 4 1 9 7 6 3 8 5 2 8 2 6 5 1 4 3 9 7 3 5 7 8 2 9 1 6 4 9 7 1 3 5 6 4 2 8 6 8 2 4 9 7 5 3 1 5 3 4 1 8 2 6 7 9 9 5 2 4 1 3 8 7 6 3 8 7 2 5 6 4 9 1 1 4 6 9 8 7 2 3 5 7 9 5 6 2 4 1 8 3 2 1 4 7 3 8 5 6 9 6 3 8 5 9 1 7 2 4 5 6 3 1 7 2 9 4 8 8 7 9 3 4 5 6 1 2 4 2 1 8 6 9 3 5 7. VIRTANEN KAMALA LUONTO VIIVI JA WAGNER SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Egil, Ejvind ja Öjvind. Päivän sana: Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni. SUDOKUN RATKAISUT TASO: X TASO: XXX X XXX p Päivyri 24 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 3.54 ja laskee klo 22.57. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Maj, Maja, Maria, Marie, Marika ja Mary. 66: 18–19
Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 12–18. Ari Lehtosen johdolla kirjaston ulkolavalla. Viljanen on valmistunut Vapaasta Taidekoulusta Helsingissä ja opiskellut Pietarissa maalaamista ja piirustusta. P Kissankulman eläinpiha. P Ihmetellen. Vuoden 1973 lopulla perustettu kuntoutushoitajan virka ollaan muuttamassa kuntohoitajan viraksi. Galleriassa iittalalaiset taiteilijat Raxu Helminen, Kirsi Rajapuro ja Joe Tully. Päivyri P. Ulkomaalaiset kilpailijat ovat pitäneet Suomen lento-oloja kerrassaan erinomaisina. P Jaana Pärssinen: Ihmetellen. Ilmoittautumisaikaa on heinäkuun loppuun saakka. P Katupaku. P Kehonhuolto. Vanerisissa teoksissa eri kerroksia on tuotu esiin kaivertamalla ja paperiteokset koostuvat useista revityistä kerroksista. ESKO TUOVINEN P Paperihuoneella heinäkuussa vuoropuhelua katoavaisuudesta: Galleria Paperihuoneella on heinäkuussa esillä tamperelaisen taiteilijan Pauli Viljasen taidenäyttely Divine . Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. P Melontakurssi. Menot tänään Petrus Kähkönen ja Maija Rissanen Hämeenlinnan uuden kesäteatterin musiikkikomediassa Elämältä kaiken sain. Sade estää lentoja Räyskälässä Sään haltija ei tunnu suosivan Räyskälän kansainvälisiä purjelentokilpailuja, sillä sekä sunnuntaina että maanantaina jouduttiin lennot peruuttamaan. Ilmoita tapahtumasta nopeasti ja helposti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Kilpailuun voivat osallistua kaikki riihimäkeläiset pihat: pientalot, rivitalot, kerrostalot, julkiset rakennukset (kaupungin kiinteistöt on jäävätty), parvekkeet sekä loma-asunnot. Ensi kertaa purjelennon historiassa yritetään Räyskälässä lentää tuhannen kilometrin kolmio. P Heljä Liukko-Sundström – Kotiemme keramiikkataiteilija. Kilpailuun ilmoittaudutaan täyttämällä lomake netissä tai kirjeitse. HÄXin ja Nuorisopalveluiden graffiti-, skeittija konemusatyöpajat. P Esso laidassa maantien Naurettava musikaali. P Tuulan ja Annen kesäkahvila. P Helenen Salongissa . P Puistojumppa. Viime viikon kirkkailla ilmoilla lensivät kilpailijat harjoituslentoja. Töpinän kenttä, viheralue, Vääpelintie 4a, Hämeenlinna klo 10–10.45. Luontopiha voi olla koristepuutarha tai hyötypuutarha. – Kotipihatoimikunta pohti, että luontopiha-termi on ymmärrettävämpi ja kertoo enemmän, mitkä asiat tuossa sarjassa ovat tärkeitä, kertoo kotipihatoimikunnan puheenjohtaja, kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman. Maksullinen. P Kuukausimarkkinat. Galleria Kantola/ SoHo Hämpton, Vanajantie 5, Hämeenlinna klo 12–15. Kaikenlaisia pihoja ja myös parvekkeita on mahdollista ilmoittaa mukaan. Aila Hapulahden piha voitti toissa vuonna Riihimäen pihakilpailun ekopiha-sarjan. Kenties kuuluisin on ME-mies Hans Werner Grosse Länsi-Saksasta. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 2.7.1974 TAPAHTUMAT P Arttelin avoin grafiikkapaja. Kaikille avoin omatoiminen non-stop-grafiikkapaja. Riihimäen kotipihakilpailu on yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti järjestetyistä pihakilpailuista. Kilpailuun voi osallistua myös lähettämällä pihan tiedot ja 1–3 valokuvaa pihasta osoitteeseen: Riihimäen Kaupunki, V.O Mäkisen katu 2, 11120 Riihimäki. Hattula-Pirtti/Hattula-Seura , Museotie 9, Hattula klo 11–17. Hämeenlinnan Kaupunginpuisto, Tampereentie 100, Hämeenlinna klo 18. Hämeenlinnan Tori klo 8. P Värit havaintoja valosta. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 12–18. Meiltä löytyy välineitä kaikenikäisille ja monenlaiseen puuhaan! Uimahallin ranta, Uimarintie, Hämeenlinna klo 10–16. Hakolan marjatila, Piilokivi 26, Janakkala klo 11–12. syyskuuta. P Taidevaltakunta ”24 -biennaali. P Art & Cafè. Hml uimahallin vasen päätynurmi, Uimarinkatu 14, Hämeenlinna klo 14–14.45. P Irwin ja Vexi opastettu kävelykierros. Ansku Lehtovaaran teoksia. Lomakkeen (ja valokuvat) lähettäneiden antamien tietojen perusteella tuomaristo tekee esikarsinnan puutarhoista, joihin tehdään tarkempi arviointikäynti. Hämeen Härkätie 136, Hämeenlinna klo 9–17. Grafiikanpajalla on Ansku Lehtovaaran näyttely Sky Scra pers , jonka vanerija paperipohjaiset maalatut teokset ovat saaneet innoituksensa ilmastonmuutoksen vuoksi sulavista jäätiköistä ja jäätikköjärvien värisävyistä, sekä jatkuvasti yleistyvistä myrskyistä. Näyttely koostuu maalauksista, jotka yhdistävät kasvokuvia, ihmisaiheita, lintuja, hetkellisyyttä ja mytologiaa, sekä sisältävät vuoropuhelua tämän hetken ja katoavaisuuden kanssa. MUSIIKKI P Yhteislaulut. P Arvaapas uudestaan! Tarinmaan VPK:n talo, Hakoistentie 279, Janakkala klo 18. Pauli Viljasen maalauksia. PEKKA RAUTIAINEN Riihimäen pihakilpailu käynnistyy jälleen Hämeen Sanomat Riihimäellä etsitään jälleen tänä kesänä kaupungin kauneinta kotipihaa ja parasta luontopihaa. P Kirsin Suklaiden popup-Herkkupuoti. Kuoreen merkintä: Kotipihakilpailu. Ilmoittautumislinkit löytyvät Riihimäen kaupungin verkkosivuilta. Kävelykierros kansantaiteilija Irwin Goodmanin ja sanoittaja Vexi Salmen nuoruusseikkailuihin. 230 000 euroa) maksava tietokone on entistä automaattisemmin toimiva. NÄYTTELYT P Henni Laine: Where the Wild Things Are. Keskustalo, Hämeenlinna klo 10–14. Nykyään kilpailu järjestetään kahden vuoden välein. Hukkaan menneen lentoajan ovat eri maiden purjelentäjät käyttäneet taivaalletähystelyn ohella lähiympäristön tutkisteluun. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Raatihuoneenkatu 13. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Talousrakennuksen harjannostajaiset olivat jo toukokuussa. Pirttikosken kesäteatteri, Rimmiläntie 2148, Hämeenlinna klo 19. Tänä vuonna sarjan nimeksi on vaihdettu Riihimäen luontopiha. P SkyScrapers. Parhaimmillaan se on viihtyisä, persoonallinen ja ainutlaatuinen. Kilpailuun ottaa osaa kaikkiaan 38 lentäjää. Kotipihatoimikunta arvioi kilpailuun ilmoittautuneet puutarhat ja niiden hoitotavat 19.–30.8. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 11–18. Perinteisen kaunein kotipiha -sarjan arvostelussa päähuomio kiinnittyy pihan tilanjakoon ja toiminnallisuuteen, kaupunkikuvalliseen yleisvaikutelmaan, lähiympäristöön ja viihtyisään kadunvarsinäkymään. Nummenkylän Kylätalo, Hämeen Härkätie 4151, Hämeenlinna klo 13–18. Kilpailu on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1959. Hämeensaaren skeittipuisto, Hämeensaarentie 7, Hämeenlinna klo 13–16. Palanderin talo, Linnankatu 16, Hämeenlinna klo 12–16. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. P Divine. Palokunnantalo, Palokunnankatu 18, Hämeenlinna klo 18–19. Arvosteluraati tarkastelee pihoja elokuussa ja palkitut pihat julkistetaan Riihimäki-päivänä 11. Hämeenlinnan pääkirjasto, Aulan näyttelytila, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. P Hämeen Taideartteli ry:n kesänäyttely. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 25 Tietokone Hämeenlinnan keskussairaalaan Ahvenistolle rakennettavan uuden keskussairaalan varsinaista sairaalaosaa on tarkoitus alkaa rakentaa vielä tämän vuoden aikana. Räyskälän purjelentokilpailuun ottaa osaa nimekkäitä lentäjiä. . Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. TEATTERI P Liisa Ihmemaassa. Liittovaltuuston kokouksessa päätettiin hankkia keskussairaalaan uusi toimistotietokone. Maksuton. Marja Helo-Auerin abstrakteja akryylimaalauksia ja Jaana Pärssisen impressionistisia öljyvärimaalauksia. Taiteilijat ovat tavattavissa avajaisissa tiistaina 2.7. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Kilpailuun voi ilmoittautua heinäkuun loppuun mennessä. P Intuitio. Vuodesta 2020 alkaen kilpailussa on ollut mukana myös ekopihasarja. Kauppiaita ympäri Suomen. Maksuton. Liittovaltuuston puheenjohtajan kansanedustaja Lyyli Aallon mielestä Hämeenlinnan keskussairaalan suunnitelma on paras koko Suomessa. Helene Schjerfbeck. Vesikkolinna, Varikonniemi, Hämeenlinna klo 17.30–20.30. Luontopiha-sarjassa tarkastellaan esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta, hulevesien hyödyntämistä ja biojätteen kierättämistä puutarhan kasveille. Kalvolan kylätalo, Hollaajantie3, Hämeenlinna klo 12–17. Hml uimahallin kuntosali, Uimarinkatu 14, Hämeenlinna klo 9–11. Nummen kylätalo, Renko, Hämeen Härkätie 4151, Hämeenlinna klo 13–18. Sen on määrä valmistua ensi vuoden keväällä. Sarja abstraktia taidetta. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Hämeen Taideartteli, Parolantie 17, Hämeenlinna klo 14–20. Maksuton. Kauppatie 3, Hattula klo 18–19. kello 18–20. Uusi 200 000 markkaa (nykyrahassa n. P Palanderin talo. P Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri: Elämältä kaiken sain -musiikkikomedia. Kotimuseo esittelee miten varakas kaupunkilaisperhe asui ja sisusti kotinsa 1800-1900-lukujen vaihteessa. Galleria Vanaja, Possentie 7, Hämeenlinna klo 8–20. P Kesäkahvila. P Hämeensaaren kesäkontti. Aulangon Graniittilinna, Aulanko, Hämeenlinna klo 18. URHEILU JA LIIKUNTA P Avoin kuntosali
Kausi 2, 6/8. 06.25 Huomenta Suomi. Lyhenteiden merkitykset. Perheen puolella. Ariel kestää reilut 70 minuuttia. Cha cha! Kausi 5, 5/12. Tukholman Skansenin Solliden-lavalle nousevat tällä kertaa Omar Rudberg, Peg Parnevik, Tomas Ledin, Mange Schmidt sekä Byz. Vain latteuksia. Tämä vie Taiston vain entistä suurempiin ongelmiin. Janne Saarikivi ja Jenni Pääskysaari tuomaroivat tarkasti. (U) 11.15 Riistametsällä. Katoaminen. Matka Albaniaan alkaa! (U) 10.00 Rikshalla halki Intian. Yhteinen tekijä. 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Uutta vuotta juhlistetaan ystävyyksiä saunassa solmien, tavaratalossa valittaen ja rehellisyyden nimeen vannoen. Rempataan suuresti. Lomaterapiaa xx TV5 klo 22.10–00.20 Neljä toisensa tuntevaa pariskuntaa lähtee yhteiselle lomalle trooppiselle saarelle. 12.30 Viisi miestä viikossa. Kauhujen kautta kohti herkkyyttä. 06.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Jakso 3/15. 1951. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Vuoden 2019 Strömsön puutarhaillasta on poimittu parhaita paloja. Pyhän äärellä. Miten toimittaja Ina Mikkola nukkuu kiireisen arjen keskellä. 02.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! Kausi 8. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. Tanja suuntaa kohti aurinkoa ja aaltoja Espanjan pohjoisrannikolle. 2/8. 06.50 Angry Birds Blues (S). Porvoon Pellingissä kurkistetaan veneenrakentajan, kauppiaan, koulun ja kalastajan arkeen. 03.00 Olet mitä syöt. 21.00 Top Gear Suomi. Kausi 4, 9/30. Bisnesten kirjo oli laaja ja yleensä joku muu kääri voitot Matin jäädessä pahimmillaan maksumieheksi. Vohvelitrilogia. Taisto lainaa rahaa sekä auton ja lähtee kohti Helsinkiä. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. Kausi 3, 10/10. Matti strippasi ja hänen nimellään tehtiin muun muassa siideriä. Etelä-Afrikassa Arman tutkii Apartheidin jälkeistä ilmiötä nimeltä farmimurhat, jossa mustat militanttija poliittiset ääriryhmät ovat vuodesta 1990 systemaattisesti murhanneet valkoisia maanomistajia, koska haluavat heidän maat itselleen. Lisäksi paljastuu, mikä kohde muutti remonttien kokoluokan. Kausi 1, 5/7. Kausi 2, 3/3. Katoaminen. 22.20 Päivän sää. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 1, 2/6. 13. Kausi 3. 08.06 Mimosa ja Lennu. 03.45 Arman ja viimeinen ristiretki (16). Kausi 3, 1/8. 15.00 Tämä on totuuteni. 14.30 Aarrepaja UK. Eeva ja Jani rakentavat perheelleen hulppean talon vain muutamien kymmenien kilometrien päähän Helsingin keskustasta. 07.31 Rikke (S). Neljän Oscarin Sademies (Rain Man, 1988) on tästä hyvä esimerkki. Jakso 4/8. 2/6. 21.00 Mainosmiesmurhaaja (S). Tutkijat ovat nyt viettäneet muutaman viikon Karhusaaren sääasemalla. 22.00 Kymmenen uutiset. Keke ja Lissu. Tubettaja Pinkku Pinsku treenaa salilla lähes päivittäin. Vaikuttajat pääsevät kokeilemaan sheavoin monivaiheista ja fyysisesti hyvin rankkaa valmistusta avotulen ääressä ja auringon paahteessa. Taikaa. 7/10. 1/4. Strike a pose! Kausi 1, 8/ 30. Huono ajoitus. Löylynlyömät etymologiat. 22.17 Reykan tapaus (16). Maria, Maija, Mari, Meeri, Marika, Maiju, Maaria, Maikki, Kukka-Maaria ja Riia! 06.53 Hei Taavi (S). Kausi 1. (U) 16.00 Suuri keramiikkakisa. Kausi 16. Kuolema korjaa satoa. Timo Sarpaneva ei saa kansakoulun päättötodistusta, mutta valmistuu graafikoksi 1949. (U) 12.40 Vera Stanhope tutkii (12). 18.00 Ennakkostudio. Miika Nousiaisen ja Tuomas Kyrön rinnalla kisaamassa kirjailija Heli Laaksonen. Paalasmaan saaristo Pohjois-Karjalassa lumoaa korkeuseroillaan. Kausi 5. Satiirinen mokumentti kaikesta siitä, mistä 2020-luku tulevaisuudessa muistetaan. Hikkamerkki. Tervetuloa Ulvolaan. Kausi 9, 2/14. 06.55 LEGO Friends: Uusi luku (S). Seksistinen draamakomedia Coyote Ugly (2000) ei edes yritä olla mitään muuta kuin kaunista pintaa – sekä hieman taustakuvaa hittimusiikille. Violet päätyy töihin nuorten kauniiden naisten pyörittämään Coyote Ugly -juottolaan. (U) 12.45 Tanskalainen maajussi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.7. 26 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 Ohjelmatiedot voivat muuttua. Hyväntekijä 2/2. Sademies on täynnä suuria tunteita ilman imelyyttä. 7/8. Unelmakoti meren rannalla. Saariston suvessa vietetään Suomen suurinta mökkiläistapahtumaa. (2017). Teinien tuska. Suurenmoinen lahja. 23.55 Jalkapallo EURO 2024: jälkistudio neljännesvälieräottelu. Norjalainen reissukaksikko Øystein Bache ja Rune Gokstad matkaa autorikshalla Intiassa, missä huonot tiet ja hämmentävä liikennekulttuuri panevat miehet heti lujille. Jakso 6/6. Toivoa-antava ihminen. Kausi 14. Perillä selviä, että loman ryhmäalennukseen kuuluu myös pakollista parisuhdeterapiaa. Vinkkejä tuuliselle pihalle sekä vieraillaan korkealla sijaitsevassa puutarhassa haastavissa kasvuolosuhteissa. Kausi 3. Kausi 2, 7/8. Itsekeskeinen autokauppias Charlie (Cruise) ja autistinen Raymond ( Dustin Hoffman) ovat veljeksiä. 22.25 Tulosruutu. 07.38 Puu Fu Tom (S). Osa 2/6. 19.20 Päivän sää. 18.50 Jalkapallon EURO 2024: neljännesvälieräottelu. Myrkyllistä kaasua. 09.00 Huvila & Huussi parhaat remontit. 2/3. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 17.55 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 07.55 Angry Birds Toons (S). (U) 14.00 Iloa puutarhasta. Isävainaa on testamentannut Raymondille suurimman osan omaisuudestaan, mitä Charlie ei sulata. Jälkipyykki. Metsästyskaverukset Jørgen ja Nikolaj lähtevät Kameruniin, missä kuumuus on suorastaan sietämätöntä. 10.30 Emmerdale (7). Viestinnän asiantuntijat. Sademies xxxx Hero klo 21.00–23.45 Tom Cruise saattaisi olla arvostettu näyttelijä, mikäli hän ei keskittyisi pelkästään filmitähden uraan. Ohjelmassa seurataan kahta kattoremonttia ja kuullan suomalaisen katon historiaa turpeesta peltiin. Pääosissa: Mark Wahlberg, Anthony Hopkins, Josh Duhamel, Laura Haddock, Isabela Moner, Jerrod Carmichael, Stanley Tucci. Leipzig, Saksa. 08.00 Askarrellaan. 20.55 Urheiluruutu. 16.30 Masked Singer Suomi. 06.15 Smurffit (7). MTV3 06.15 Aamusää. (U) 11.00 8 minuuttia. 16.45 Onnenarpa. TV1 06.55 Kandit. (U) 12.00 Karhusaari. Kotkan Haapasaaressa seurataan merivartioiden elämää. Vanhan ajan kruunuhäät. Hervoton historiaohjelma tulevaisuudesta. Kausi 2, 4/11. 18.00 Jalkapallon Euro 2024: Kooste otteluista 1.7. Jakso 2/20. Velosipedi, salkku ja kellokortti. Vince Vaughn, Malin Akerman, Jason Bateman, Kristin Davis, Kristen Bell ja Jon Favreau. 21.10 Jalkapallon EM-klassikko: GER TUR, 2008. 09.30 Latela. Somepöhinää. 5, 8/10. 11.50 Sydänlääkärin syöksykierre (12). (U) 23.10 Sarpaneva ja muodon taju. Papuryhmä svengaa. 13.30 Ex-Onnelliset (7). 15.30 Grand Designs Suomi. 18.30 Emmerdale (7). Koululaisten oma ohjelma! 08.21 Siivekkäät (7). 02.10 Maria Wern (12). Yllättävän lojaali Liam. (U) 20.00 Jukka Lindströmin Sivuhistoria (12). 03.50 Stadi vs. Kausi 6. 5/14. Jakso 34/35. (U) 07.25 Ylen aamu. Kandit porautuu syvemmälle. Pelastava enkeli. Omenapuun varjossa. 09.30 Veden saartamat: Itäinen Suomenlahti. 08.25 Täysi susi (7). Pommejako Bergenissä. 23.40 Elokuva: Transformers: Viimeinen ritari (12). Kaksikko päätyy pitkälle yhteiselle automatkalle. 14.30 Verta, hikeä ja luksusta. Kukko-pannumyssy valitaan Milanon Triennaaliin 1951. (1960) (Mv) 15.00 Elävä arkisto: Vanhan Laukaan häät (S). 22.35 Veitola.doc (12). Benjamin lopettaa pelleilyn ja alkaa vihdoin pelata. 21.00 Allsång på Skansen. 18.30 Koripallon Olympiakarsinta LIVE: Suomi Bahama. 18.00 Emmerdale (S). (U) 17.00 Pikku Kakkonen. (U) 10.30 Koiraperheet käytöskoulussa. Osa 1/6. Älä ärsytä karhua. Puufeli-Tom. Kausi 6. Kausi 2, 1/6. Lande. Jaksot 18–20/23. 19.25 Tulosruutu. 16.10 A-studio. Vuohien jäljillä. Kausi 1, 1/4. Nuori jalkapallolahjakkuus löytyy murhattuna joukkueen juhlittua juuri nousua ylempään sarjaan. 22.00 Yle Uutiset. 11.10 Yle Paikallisuutiset. Kausi 4. 07.30 Sonic Boom (7). 00.15 Jalkapallon Euro 2024: Kooste otteluista 2.7. 22.30 Kaikki synnit (12). 2/6. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Jaksossa palataan vuoteen 1994, jolloin turkulainen lakimies Ilpo Härmäläinen katosi keskellä kirkasta päivää. Tulisielu ja lahkovibat. 17.10 Vera Stanhope tutkii (12). 18.30 Veden saartamat: Pielinen. Jakso 12/12. Uusi sarja alkaa! Kausi 1, 1/4. Jakso 4/9. 07.45 Tara Duncan (7). 10.30 Jaksa paremmin. Steffy Stephanien jalanjäljissä. 07.10 Nelli ja Noora. 20.00 Grand Designs Ruotsi. Antonin perhe on vaihtanut autoa, mutta mahtaako Anton suostua hyppäämään uuteen autoon. p Televisio ja radio. (U) 15.01 Elävä arkisto: Rooma ikuinen kaupunki (S). Komedia Lomaterapiaa (Couples Retreat, 2009) on täynnä osaavia koomikoita ja näyttelijöitä tuhlaamassa kykyjään. 1952 (Mv) (U) 15.10 Tanja ja kuuro Eurooppa: Aallon harjalla. Kausi 5, 4/8. Saariston maisemiin. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 3/10. Studiossa selviää, maksavatko kohdehenkilöt omat remonttinsa, miten kallista pihan remontoiminen on, millaisia budjetteja Huvilassa ja Huussissa on vuosien saatossa nähty ja kuinka remontit ovat kasvaneet. 21.25 Jalkapallo EURO 2024: ennakkostudio neljännesvälieräottelu. 13.55 Valitut Palat Collection. Aseveljet 1/2. 19.30 Täydellinen kesä (S). Kausi 4, 4/14. Jaksossa palataan vuoteen 1994, jolloin turkulainen lakimies Ilpo Härmäläinen katosi keskellä kirkasta päivää. 15.25 Poliisikoira Rex (12). Yksi Kaurismäen supervoimista on kyky kertoa tarina lyhyesti. Kausi 5, 7/10. Hän maalaa, suunnittelee ryijyjä ja somistaa näyteikkunoita. Jakso 16/50. 18.20 8 minuuttia. Such Brave Girls Yle Areena Sarja Such Brave Girls on mustan huumorin brittiläinen draamakomedia nuorille aikuisille. Yksinhuoltajaäiti Deb ( Louise Brealey) ja hänen kaksi tytärtään yrittävät koota elämänsä palaset sen jälkeen, kun perheen narsistinen isä on viimein jättänyt heidät. Parisuhteesta elokuva ei kerro mitään oivallista tai ajatuksia herättävää. (U) 13.30 Oho, sanoi Eemeli (S). (U) 10.00 Erikoisryhmä Hampuri (12). Talokassi. 07.20 LEGO Ninjago (S). TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Maria Veitola tapaa jaksossa parikymppisiä ihmisiä, jotka muokkaavat ulkonäköään eri toimenpitein sen mukaiseksi, miltä tässä ajassa on tavoiteltavaa näyttää. Ohjaus: Ville Salminen. 23.35 Sanansaattajat. 2/6. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. 3/8. Bisnesmies. Kausi 1. 13.00 Ostoskanava. Talvi on tullut, ja Frank saa jälleen navettaansa kaksi uutta asukkia. EM-historian klassikko-ottelu Saksa Turkki, EM-kisojen välierä vuodelta 2008. 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. Ravintolisäansa. 06.05 Kindi Kids (S). 2014. 08.00 Puutarhan pelastajat. Kausi 9, 1/8. Susijengi saalistaa seuraavaksi paikkaa Pariisin olympialaisiin! 20.58 Keno ja Synttärit. 11.30 ARPA.FI. Kausi 1. Kilpailu on kovaa ja New Yorkissa riittää lahjakkaita ihmisiä. Kausi 1, 2/10. 10.00 Emmerdale (S). Joukkueviesti. 16.25 IS esittää: Sain sen videolle (S). 2/8. Pääosissa: Eemeli, Tommi Rinne, Leni Katajakoski, Einari Ketola, Ville-Veikko Salminen, Vesa Enne. (U) 15.40 Perinnemestari. Kausi 8, 2/10. 18.30 Jalkapallo EURO 2024: ennakkostudio neljännesvälieräottelu. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 00.30 Matti Nykänen Elämä on laiffii (7). Suunnittelijat ja rakentajat kertovat, missä omat rajat ovat tulleet vastaan. 21.50 Jalkapallon EURO 2024: neljännesvälieräottelu. 1/4. 16.50 MasterChef Australia. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Märällä baaritiskillä tanssiminen on työturvallisuusriski. Kaikki on sidoksissa tiukasti ihmisiin, jotka eivät piittaa Debistä ja hänen perheestään tippaakaan. Kauneuskirurgia ja pistoshoidot. 07.17 Puuharit (S). Coyote Ugly xx Sub klo 21.00–23.00 Pikkukaupungin kasvatti Violet ( Piper Perabo) saapuu New Yorkiin ja aikoo menestyä musiikkibisneksessä. (U) 19.00 Prisma: Älykkäät eläimet. 11.00 Kauniit ja rohkeat (S). Jakso 4/10. Osa 1/8. Jakso 3/12. Kausi 3. München, Saksa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.50 Novosti Yle. Työttömän kaivosmiehen Taisto Olavi Kasurisen ( Turo Pajala) isä tekee itsemurhan. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. 01.20 Mainosmiesmurhaaja (S). 20.55 Jalkapallo EURO 2024: jälkistudio neljännesvälieräottelu. Sellainen on myös niin sanotun työläistrilogian toinen osa Ariel (1988). Pikku Jere. Voita tai katoa, osa 1. Transformers-elokuvasarjan viides osa. 22.04 Urheiluruutu. 07.00 Tulipop (S). Pöytälamppu. (U) 13.15 Pelastuslaitos apuun! Osa 7/10. 23.35 Veikkausliiga Futiksen nälkään. Päivän tv-vinkit: Taiston tiellä Marko Ahonen Ariel xxx Yle Teema & Fem klo 21.55–23.05 Aki Kaurismäen jokaista elokuvaa voisi kutsua vakavamieliseksi komediaksi. 08.20 Galaxi. Kausi 5, 2/8. Jakso 5/8. Äiti ja tyttäret navigoivat elämässä varustautuneina ainoastaan epätoivoisella rakkaudenjanolla sekä huonolla itsetunnolla ja arvostelukyvyllä. Operaatio laajenee. 09.00 Strömsö 2020. Lauri päättää selvitä yksin. Eväsretki auringonlaskussa. Komedia Römpsänperän savotan hilpeistä tukkijätkistä. NELONEN 06.00 Bing (S). 2/26. Ohjaus: Michael Bay
02.35 Food Factory. 07.45 Simpsonit. 06.50 Lottovoittajan unelmakoti. 18.30 Eläimet opettavat. 08.00 Gold Rush Kultakuume. 20.05 Blue Bloods (12). 12.00 Raskaan kaluston pelastajat. 07.35 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 20.00 Hudson & Rex (12). HERO 14.20 Annan herkulliset leivonnaiset. 11.00 Raskaan kaluston pelastajat. 23.00 Elokuva: Truman Show. 03.00 Rewind the ’90s. 20.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 12.40 Lentoturmatutkinta. 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Salatut elämät (S). 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 16.00 Lemmen viemää (S). 13.02 Kesäheila 14.00 Yle Uutiset. 18.20 Paras harrastus. 16.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.05 Katso, kani loikkaa. 14.05 Menneisyyden mysteerit. 06.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 17.00 Lähteellä. 23.10 Milf Manor. 09.00 Muista tulevaisuutta varten. 06.00 Äärimmäiset pelastustarinat. 22.30 Miehen puolikkaat. 20.50 Mia Joki. 15.10 Karibian rannikkovartiosto. 14.10 Moderni perhe (S). 20.55 Ylistysliike. 03.25 Miehen puolikkaat. 14.45 Tohtori Paise. 00.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 16.25 Arvokaman etsijät. 23.00 Egyptin kadonneet aarteet. 09.45 Moderni perhe. 08.30 Huippuhotellien pyörteissä. 05.25 Asunnon metsästäjät. 17.00 Koti koiralle. 06.45 Food Factory USA. 08.00 Monen äidin tytär. Televisio ja radio p. 01.35 Family Guy. 08.30 Unelmahäät. 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 02.05 Koti koiralle UK. 02.05 Simpsonit. 15.00 Hurja painonpudotus Suomi (S). 23.45 100 Places to Be. 09.00 Kauppakaupunkien aarteita. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.30 Rillit huurussa. 20.30 Unelma Pyhästä maasta. 14.35 Moderni perhe (S). 00.05 Remppa vai muutto UK. 07.00 Ensisilmäyksellä. 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Herätysliikehdintä. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.10 Arvokaman etsijät. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. FRII 04.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 11.00 Remppa vai muutto UK. 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe (12). 02.15 Return to Amish. 15.10 Lottovoittajan unelmakoti. 21.30 Kirjoitukset todistavat Minusta. 12.30 Emmerdale (S). 15.30 Meritähti. 08.30 Simpsonit (7). 06.05 Morsiamen tyyliopas. 18.00 Simpsonit. 19.30 Miehen puolikkaat. 20.00 YLE TEEMA. 21.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 15.00 Onnela (S). 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 20.00 Boiling Point kiehumispisteessä (12). 07.50 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 06.30 Rempalla kaupaksi. 19.02 Urheiluradio. 17.00 Korkeasaari. 01.05 Family Guy. 01.02 Kesäheila 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset. 21.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Rewind the ’90s. 17.20 Espanjan rajavartijat. 15.50 Return to Amish. 14.10 Miehen puolikkaat. 06.59 Yksi on hyvää seuraa 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto: ’’Metsä pelasti minut’’ 11.00 8 klasaria 11.21 Musiikkia 8 klasarin jälkimainingeissa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen: Espanjan kuivuuden syyt 13.00 Tuntematon Baltia: Viro sittenkin melko kaukainen 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Afrikkalaisia kirjoituksia 14.50 Kielen päällä: Kapulakieltä on vaikea ymmärtää 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen: Kun taistolaisuus tuli akatemiaan ja kulttuuripiireihin 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola 18.30 Viikon luontoääni: pohjantikka 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus. 14.40 Miehen puolikkaat. 11.00 Simpsonit (12). 00.00 Pahan väri (12). 18.00 Pikkuli (S). 09.20 Wheeler Dealers. 00.35 Amerikan rajavartijat. 13.30 Lentoturmatutkinta. 19.30 Kyllä nolottaa (12). 15.35 Moderni perhe. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 23.50 100 Places to Be. ’’Tapahtukoon sinun tahtosi’’ Artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen Tuusulasta jatkaa rukousaiheista hartaussarjaa. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Islantilaisia paikannimiä. JIM 09.00 Leijonan luola USA. 09.25 Elokuva: Wedding At Graceland. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 00.55 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. Maukonen (sov. 23.00 Burgerimiehet Aasiassa (S). 19.30 Terassilla. 00.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 12.00 YLE TEEMA. 08.35 Viikinkien nousu ja tuho. 23.05 Uusi Kino: Savusaunasisaruus (12). 11.30 Sinkkulaiva. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Raskaan kaluston pelastajat. 07.30 Meritähti. 10.00 Krypto Kings (S). 01.00 Lähteellä. 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Ääniversumi Global Breath 20.00 Juurien kesän Romano mirits: Minun romanisukuni osa 4: Mustalaishenki on veljeyden henki 20.15 Jakke Holvas ja filosofia: Diotima . 09.20 Moderni perhe. 09.20 Hengenvaarallisesti lihava. 17.00 Family Guy. 10.35 Martha rikastuu. 09.05 Urheiluradio. 18.45 Sanaa naisilta. 19.55 Lääkärihelikopteri Cornwall. 08.20 Erämaan vartijat. 00.00 Pääsiäissaaren muinaiset jättiläispatsaat. 06.00 Moderni perhe. 09.05 Urheiluradio. 09.55 KIDS kesä. 21.00 Panttilainaamo. 06.00 Hurjimmat minieläimet. 12.30 Elävä yhteys. 03.45 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 20.00 Rekkakuskit Suomi (S). 14.00 Mullan alta: Janna ja Kevin Tandu. 10.25 Kaunotar ja nörtti Australia. 03.15 Love Island Suomi (S). TV5 04.25 Erakkoperhe erämaassa. 06.55 Kokkikisa ruokakaupassa. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Leijonan luola USA. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.35 Gold Rush Kultakuume. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.10 Sää. 00.00 Kirjailijahaastattelu. 13.35 Kelpaanko rakkauteen. 13.05 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 00.05 Suomurhat. 01.15 Forensic Files (12). 15.25 Onnela (S). 20.00 Remppa vai muutto UK. 14.00 Sinkkuillallinen. 19.05 LuontoSuomen teemailta 0203-17600 20.00 Yle Uutiset. 20.00 Jumala puhuu. 17.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.25 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 19.00 Kyllä nolottaa (12). 06.35 Kirpputorikisa. 06.10 Kirpputorikisa. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset alueeltasi 15.35 Radio Suomen Kesäradio 15.50 Veneilysää 15.52 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Leijonan luola Suomi (S). 07.00 Marttyyrien Ääni. 09.35 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 11.50 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 00.20 Elokuva: The Boss. 13.45 Apostolien matkassa. 20.02 Sää 20.03 Metsäradio 21.00 Yle Uutiset. 17.30 Peittämättömin kasvoin. 09.50 Yksityisetsivä Wolfe. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.00 Remppa vai muutto Suomi. 10.30 Vaatteiden voima. Julkunen Knif Perkola): Suo, Herra, mun sinuhun uskaltaa (Topi Lehtipuu, tenori, sekä The Spirit of Gambo). 19.10 Elokuva: Retreat To You. 20.00 Frendit (S). 16.15 Puutarhan pelastajat. 16.13 Radio Suomen Kesäradio 16.30 Yle Uutiset alueeltasi 16.33 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.30 Elokuva: Crimson Peak. 11.25 Kirpputorikisa. 12.50 Tuho-osasto. 02.30 Eläimet opettavat. Kuorikoski: Lähtekää maailmaan (Hannu Niemelä, baritoni, ja Pentti Kotiranta, urut). 13.00 Emmerdale (7). 09.55 Autonrassaajat. Ridanpää): Sinun tultasi (Lauluyhtye Haava). 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 15.05 Top Gear. 10.00 Hurja painonpudotus Suomi (S). 03.25 Return to Amish. 21.00 Historia: Sota Mallorcalla (12). 07.00 Lemmen viemää (S). 09.00 Neljän tähden illallinen. 21.55 Ariel (12). Williams: Lähde matkaan rohkeasti (Toukomettiset/Risto Ainali, ja Tuomas Keskitalo, piano). 00.00 Muinaiset avaruusoliot. 22.10 Elokuva: Lomaterapiaa. 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset alueeltasi 14.33 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset. 08.05 Gen Z. 11.05 Family Guy. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.45 Asunnon metsästäjät. 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 08.05 Simpsonit (7). 05.30 MTV Uutiset Live. Herman (sov. 22.00 Unelma-asunto auringon alta. 07.10 Urheiluradio. 15.30 Suurin pudottaja Suomi. 17.25 Simpsonit (7). 08.30 Miehen puolikkaat. 14.30 Erakkoperhe erämaassa. 03.45 Ensisilmäyksellä. 22.00 Armon kalliolla. 11.30 Grand Designs unelma-asunnot. 08.25 Apua! Tyttäreni on raskaana. 22.30 Jumalanpalvelus. SUB 04.10 Panttilainaamo. 20.00 Rillit huurussa. 11.30 Family Guy. 11.33 Radio Suomen Päivä. 18.00 Sinkkuillallinen. 13.30 Remontilla rahoiksi. 21.00 Elokuva: Lumikki ja metsästäjä. 11.55 Kirpputorikisa. 07.20 Simpsonit. 01.40 LEGO Masters Australia. 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset. 21.00 Huutokaupan metsästäjät. 13.25 Mökin rakentajat. 07.10 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 12.25 Simpsonit. 02.20 Unelma-asunto auringon alta. 18.10 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 14.10 Hulppeat kodit. 11.05 Orkesteri (12). 06.25 Museoiden mysteerit. 01.20 Pahin painajaisesi. Smith: Taas uudet kielet vievät sanomaa (Psallamus/Ilmo Riihimäki, ja Juhani Haapasalo, urut). 04.50 Lapin poliisit. 16.30 Rillit huurussa. 16.05 Romuttamon superauto. 06.30 Say Yes To The Dress. 15.00 Christoffer Strandberg Show. 14.00 Parisuhdetta. 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 08.30 Love Israel Baruch Korman. 11.30 Morsiamen tyyliopas. 18.25 Pelastajat. 03.00 4D: Irlannin OnlyFanstähdet (12). 19.00 Lentoturmatutkinta. 12.05 Saitureiden säästövinkit. AVA 04.35 Unelma-asunto auringon alta. TV7 05.00 Avaimia maan valloittamiseen. YLE TEEMA & FEM 08.05 YLE FEM. 08.50 Wheeler Dealers. 17.00 Simpsonit (12). 16.45 Espanjan rajavartijat. 08.00 Irwinin perheen eläintarha. 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Kun haikara lentää ohi. 20.30 Frendit (S). 07.50 Äärimmäinen selviytyjä. 02.35 Poliisikoirat Norja. 22.00 Elokuva: Veljeni vartija (12). 07.10 Urheiluradio. 08.55 Miehen puolikkaat. 22.00 Uskomattomat koneet. 19.00 Koti koiralle UK. 11.05 Maatilan pelastajat. 02.45 Sanaa naisilta. 13.20 Salatut elämät (S). 21.00 Elokuva: Coyote Ugly (12). 17.25 YLE FEM. 09.30 Unelma-asunto auringon alta. YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Sikke 14.00 YleX Iltapäivä 17.00 YleX Ilta: Womma 20.00 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi. 15.00 Marttyyrien Ääni. 18.00 Leijonan luola Suomi (S). 03.40 Mökin rakentajat. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 18.05 Panttilainaamo. 02.02 Meille käy hyvin Nora Weiss 03.00 Yle Uutiset 03.02 Yöradio 03.15 Kansanradio. 06.25 Lottovoittajan unelmakoti. 03.47 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Simpsonit. 11.00 Elämä Hengessä. 12.00 Salatut elämät (7). 15.05 Moderni perhe. 14.20 Elämää äärirajoilla: Alaska. 16.00 Monen äidin tytär. 19.00 Duudsonit tuli taloon (S). 17.30 Family Guy. 18.02 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600 18.50 Merisää 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600 19.00 Yle Uutiset ja sää. ’’Kasvu alkaa siemenestä’’ Seurakuntapastori Jaakko Sopanen, Helluntaiherätys, Kerava puhuu kasvun ihmeestä. 16.00 Rillit huurussa. 00.02 Yöradio 00-01 00.10 Maarit nälkää ja rakkautta jakso 2 00.30 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 18.55 Hamptonin luksuslukaalit. 02.25 Naked Attraction. rakasta rumaa 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00 Yle Uutiset 21.05 Tuntematon Baltia 21.35 Sari Valto 22.30 Miia Krause 23.17 8 klasaria 23.40 Yöklassinen 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Yksi on hyvää seuraa 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Trendikästä, ei kiitos!: Venäläisyyden ystävästä tuli epämuodikas 10.35 Musiikkikamari 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 RADIO SUOMI 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 03.05 Panttilainaamo. 11.30 Orkesteri (12). Tässä viidennessä osassa puhutaan Isä meidän -rukouksen kolmannesta pyynnöstä. 06.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 10.25 Say Yes To The Dress. 08.10 Urheiluradio. 14.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 08.05 Asunnon metsästäjät. 02.35 Simpsonit. 10.55 Musiikkivideoita. 12.10 Urheiluradio. 18.35 Faster With Finnegan. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 12.00 Unelmahäät. 15.35 Maanteiden Sankarit. 17.00 Unelmaasunto auringon alta. 19.44 Historian toinen puoli. 19.45 Top Gear. 08.45 Miamin eläinpoliisit. 12.25 Salatut elämät (S). 11.00 Hylkyjen salaisuudet. 21.00 Elokuva: Sademies (12). 06.50 Aamuhartaus. 03.00 Miehen puolikkaat. 01.55 Maatilan pelastajat. 06.00 Parisuhdetta. 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.15 Ensisilmäyksellä. 22.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 00.05 Hengenvaarallisesti lihava. 05.35 Lapin poliisit. 12.00 Huvila & Huussi parhaat remontit. 09.20 Rooman kadonneet aarteet. 12.35 90 päivää morsiamena. 10.00 Christoffer Strandberg Show. 21.00 Naked Attraction Norja. 17.50 Pelastajat. TLC 04.25 Superhamstraajat. 00.55 Remontilla rahoiksi. 21.00 Leo Meller ja ystävät. 10.10 Hylkyjen salaisuudet. 06.40 Ensisilmäyksellä. 10.10 Kymppitonni. 00.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (7). 18.00 Remontilla rahoiksi. 01.30 Peittämättömin kasvoin. 14.45 Superkauppiaat. 13.45 Ensisilmäyksellä. 17.13 Radio Suomen Ilta 17.30 Maarit nälkää ja rakkautta jakso 2 17.50 Radio Suomen Ilta 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Miehen puolikkaat. 13.00 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet. 21.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.25 Tarinankertojan kahvila. 02.00 Raamatun kertomuksia. STAR CHANNEL 04.05 Kymppitonni. 16.00 Elämää luonnon armoilla. 21.00 Poliisien elämää. 12.20 Kokkikisa ruokakaupassa. 18.00 Pääsiäissaaren muinaiset jättiläispatsaat. 08.10 Urheiluradio. 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). 16.30 Love Israel Baruch Korman. Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 27 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 09.30 Neljän tähden illallinen. 17.10 Urheiluradio. 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset. 11.55 Simpsonit. 05.10 Lapin poliisit. 06.20 Moderni perhe. 18.00 Raamatun kertomuksia. 13.00 Puutarhan pelastajat. 01.45 Uskomattomat koneet. 18.20 Unelmahäät. 06.00 MTV Uutiset Live. 23.00 Murha paratiisissa (12). 10.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 03.40 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.00 Miehen puolikkaat. 02.45 Panttilainaamo. 23.30 Kujalla. 01.00 Madventures Suomi (S). 07.05 Historian parhaat palat. 19.00 Paratiisihotelli Norja (7). 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 02.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Lasten saattohoito (S). 01.05 Sinkkuillallinen. 22.08 Yöradio toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset. 20.00 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 13.05 Museoiden mysteerit. 18.30 Panttilainaamo. 17.25 Arkkitehdin kotona. NATIONAL GEOGRAPHIC 05.15 Salakaupan julmat kasvot. 23.00 Murder Island (7). KUTONEN 04.55 Ghost Adventures. 13.45 Vintiöt (7). 16.00 Raskaan kaluston pelastajat. 18.09 Kulman kunkut (S). 13.00 Avaimia maan valloittamiseen. 22.05 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 15.40 Lottovoittajan unelmakoti. 10.30 Simpsonit (7). 07.10 Hulppeat kodit. 05.45 Apostolien matkassa. 19.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 08.10 Huutokaupan metsästäjät. 00.50 Forensic Files (7). 21.00 Koti koiralle Australia. 17.00 Return to Amish
Kuvien ja videoiden lähettäminen whatsappissa: 040 457 7980 Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 564 4454 Vastaava uutispäällikkö: Riikka Happonen 040 868 2450 (27.5.–30.6.2024) Verkkouutispäälliköt: Sanni Koivuniemi, Jani Suhonen 03 615 1410 Pääkirjoitustoimittaja: Rauno Lahti 03 615 1452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja: Veli-Matti Virtanen 040 868 2403 Hattulaan liittyvät aiheet: 040 868 2443 Janakkalaan liittyvät aiheet: 050 370 9278 Urheilu: Pertti Koivunen 03 6151 472, 0400 538 667 Joonas Lainesalo 03 6151 473, 040 612 6475 Topias Kauhala 050 3676536 Eetu Pennanen 03 6151471 Ihmiset ja ilmiöt, tuottaja: Sari Oksala 040 868 2443 (27.5.–12.7. klo 15 °C +23,2 Ilomantsi Kylmintä 1.7.2023 °C +4,7 Pokka Lämpimintä 1.7.2023 °C +23,6 Jomala Sateisinta 29.6. Lapissa pilvisyys on runsasta ja vettä sataa yleisesti. 2024) Pirjo-Liisa Niinimäki 040 905 1542 (13.7.–23.8.2024) Kulttuuri: 03 615 1461, kulttuuri@hameensanomat.fi Mielipide: 03 615 1452, mielipide@hameensanomat.fi Toimituksen assistentti: Pia Vilpas 03 615 1401 ASIAKASPALVELU 03 7575 700 ma–pe klo 8–16 Puhelun hinta mpm/pvm, jonotus on maksullista. Verkkolehti: www. Useammassa erässä maksettuna erälisä. Lämpötila on 20 ja 24, maan pohjoisosassa 12 ja 20 asteen välillä. Maksumuistutus 5, 00 e. hameensanomat.fi Hämeen Sanomat myös Facebookissa, Instagramissa, TikTokissa ja X:ssä Yhteystiedot Hämeen Sanomat. klo 15 °C +20,0 SADESUMMA 26.6.– 1.7. Lounaistuuli on heikkoa tai kohtalaista. 15,0 mm Ranua lentokenttä 12 11 14 15 16 20 22 20 21 23 20 23 17 10 11 2 3 9 4 5 6 23/11 22/12 19/12 19/12 20/12 19/11 4 2 4 6 5 5 Hämeenlinna 1.7. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. 18 Las Palmas 21 Lontoo 21 Malaga 27 Lissabon 28 New York 28 Oslo 20 Pariisi 20 Peking 24 Pietari 23 Rooma 29 Tallinna 22 Tokio 30 Tukholma 22 Ke 32 20 17 37 40 19 22 19 28 26 27 20 20 30 20 28 20 30 20 To 31 20 20 40 44 16 22 21 30 30 31 14 22 33 23 28 20 33 18 Ti Forssa 21 Helsinki 21 Hämeenlinna 22 Iisalmi 22 Imatra 24 Joensuu 22 Jyväskylä 22 Kouvola 23 Kotka 21 Kuopio 22 Lahti 23 Lappeenranta 24 Mikkeli 23 Oulu 19 Rovaniemi 16 Savonlinna 23 Seinäjoki 20 Tampere 22 Turku 20 Utsjoki 12 Vaasa 17 Varkaus 23 Ke 19 19 19 18 19 16 19 20 18 17 19 19 17 19 18 17 21 20 19 +8 19 17 To 19 19 20 21 22 22 22 21 19 22 21 21 23 22 20 22 20 19 19 15 17 23 Pe 17 18 17 22 22 22 21 21 18 23 18 22 22 21 18 21 16 16 18 18 16 23 La 15 17 17 17 17 18 15 17 16 16 17 17 19 15 18 17 16 15 16 18 16 18 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 30.6. Painetun lehden tilaukseen ulkomaille lisätään postikulu. Lehti ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa. Hämeen Sanomat tavoittaa 82 100 lukijaa printissä ja verkossa (KMT 2023) ISSN 0356–2751 KUSTANTAJA Hämeen Media oy Toimitusjohtaja: Vesa-Pekka Kangaskorpi HÄMEEN SANOMAT Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Käyntiosoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna TOIMITUS Uutisvinkit: sähköpostitse toimitus@hameensanomat.fi puhelimitse 03 615 1410. p Sää 28 Hämeen Sanomat Tiistaina 2.7.2024 ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 1 4 7 10 13 16 19 22 25 28 Kesäkuu 2024 -5 5 15 25 2 5 8 11 14 17 20 23 26 29 Kesäkuu 2024 10 20 Ti Bangkok 33 Berliini 18 Bryssel 17 Eilat 37 Kairo 38 Kööpenham. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Päivällä sää on enimmäkseen poutainen ja monin paikoin aurinkoinen. asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Lukijailmoitukset: Verkkopalvelussa hameensanomat.fi/ilmoita Sähköpostilla lukijailmoitukset@media.fi Tilausvaihtoehtoihin ja -hintoihin, ajankohtaisiin tarjouksiin sekä kestotilaajan etuihin voit tutustua myös verkon asiakaspalvelussa https://oma.media.fi/hameen-sanomat. °C +7,2 Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 30.6. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA Hämeen Sanomat on Kanta-Hämeen maakuntalehti, joka on perustettu vuonna 1878. YRITYSASIAKKAIDEN MYYNTIPALVELU Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi JAKELU Jakelupäivystys: Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu: 0100 4070 arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445 arkisin klo 8–16 HÄMEEN SANOMAT -SOVELLUS Lataa mobiilisovellus Play-kaupasta Android-laitteille ja App Storesta Applen laitteille. Kuluttajatilauksiin sisältyy digilehden lukuoikeus sekä verkon sisällöt joka päivä. Hämeen Sanomat kuuluu Hämeen Mediaan ja on osa Mediatalo Keskisuomalaista ja Uutismedian Liiton jäsen. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 1.7