6 UUTISET A3 Eroavat parit kiistelevät koirista yhä useammin ja jopa käräjillä asti. Evon tiedekansallispuistosta voisi olla asemalle hyötyä. Naishallitsija voi saada Hämeenlinnaan oman katunsa ja hänestä esitetään matkailun elävöittäjää. Oikeudessa tapauksia on harvoin, mutta eräälle kantahämäläismiehelle on tuomittu ehdotonta vankeuttakin turhien puheluiden vuoksi. Oman yrityksen perustaminen on tuonut 16-vuotiaalle nuorelle vapautta. 6 HÄMEENLINNAN KIRJE A11 MIKKO SOINI / HÄSA , ARKISTO. KUVA: Esko Tuovinen / HäSa 6 SUNNUNTAI B2–B4 Tiedätkö, kuka oli Ingeborg Tott. 6 UUTISET A14 Rene Pietikäinen ajaa nurmen ja hoitaa pihan kuntoon. VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 3,00 € 6 SÄÄ B16 31 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä Hätäkeskukset saavat yhä kymmeniätuhansia häiriöpuheluita Hätänumeroon tehtyjen häiriöpuheluiden määrä on viime vuosina vähentynyt, mutta pahimmat soittajat voivat vaikeuttaa muiden avun saantia. 6 UUTISET A4–A5 Tieteen kulisseissa Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema on Suomen suurin lajissaan. KESÄKUUTA 2021 • NUMERO 165 • 143. Kriisiytynyt tunnelma ja ero voi olla koiralle traumaattinen kokemus. 6 UUTISET A10 Hämeensaareen suunnitellaan esteetöntä uimarantaa Vanajaveteen vievä pyörätuoliramppi olisi edistysaskel kohti esteetöntä Hämeenlinnaa. SUNNUNTAINA 20. Ranskalainen väitöskirjatutkija Clarisse Blanchet tutkii Evon vesistöjen ruskettumista Lammin biologisella asemalla
Hämeen Sanomille toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. Sama matala puuttumiskynnys pitäisi tietysti olla myös niissä tilanteissa, joissa kaveri tai läheinen on lähdössä humalassa rattiin. Ilta voi tuoda edes vähän viilennystä. Monesti näin varmasti onkin, mutta puuttuminen on samalla välittämistä – erityisesti liikkumiseen liittyvissä asioissa. Kaikki ehdokkaani halusivat, että kunnan jakamia avustuksia leikattaisiin. Mistä kunnan pitäisi karsia menoja, jos on pakko säästää, tiedusteltiin Ylen vaalikoneessa. Huumeissa ajaville jaetaan pääsääntöisesti perusmuotoisia rangaistuksia – oli pää ajohetkellä miten sekaisin tahansa. KUVA: Tapio Tuomela / HäSa, arkisto. KESÄKUUTA 2021 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 20. Hämeenlinnassa esimerkiksi Linnajazz, stand up -festivaali ja keskiaikatapahtuma olivat pitkään kärkihankkeita, joille kaupunki kanavoi suurimpia avustuksia. JOS KAUAN JAHKATTU sote-ratkaisu oikeasti valmistuu tänä kesänä, siirtyvät sosiaalija terveyspalvelut kunnilta maakuntien vastuulle vielä alkavalla valtuustokaudella. ALANURKKA Pirjo-Liisa Niinimäki @hameensanomat.fi Kulttuurilla on merkittävää vetoja pitovoimaa kunnissa ja ymmärrettyä suurempi työllisyysvaikutus. SUNNUNTAINA 20. Tällaiset lukemat osoittavat myös sen, että jako perusmuotoiseen ja törkeään rattijuopumukseen on auttamatta vanhentunut. Suomessa on valtavasti alueita ja paikkakuntia, joissa ei ole toimivaa julkista liikennettä ja välimatkat ovat pitkät. Samaa kikkaa taidetaan tosin tarvita täällä Kanta-Hämeessäkin. Lastenkulttuuria ja taidekasvatusta sentään ymmärretään jonkin verran, onhan se ”kivaa pikku puuhaa lapsille”. Samoin kasvaa liikenneonnettomuuksien määrä. Siksi oma auto on perusväline, jota tarvitaan itsenäiseen liikkumiseen, itsenäiseen elämään ja päivittäisestä arjesta selviytymiseen. Kuitenkin, jos ajaminen ei ole enää turvallista itselle ja muille, on asiaan puututtava ja ajaminen on lopetettava. Suurimmat avustukset taas mahdollistavat näyttäviä spektaakkeleja ja puoliammattimaista toimintaa, joilla kohotetaan kunnan brändiä. Toivon hartaasti, että valtuustossa olisi edes muutama, joka ymmärtää kulttuuripalveluiden päälle. ASIASTA TOISEEN Helpotusta pakkasesta H uuhkajat pelaa Belgiaa vastaan EM-alkulohkon viimeisen ottelunsa kello 22 maanantai-iltana. Lukijan mielestä kunnissa tiedetään huonosti taideja kulttuuriväen töistä ja kulttuuritarjonnasta. LÖYTYYKÖ UUSISTA valtuustoista ylipäätään ihmisiä, jotka välittävät kulttuurista. Rattijuopumusonnettomuudet korostuvat myös nuorten kuljettajien ja miesten kohdalla. Eräästä kysymyksestä olin kuitenkin kaikkien tarjokkaiden kanssa täysin eri mieltä. Kulttuurilla on merkittävää vetoja pitovoimaa kunnissa ja ymmärrettyä suurempi työllisyysvaikutus. L iikenneturvan kyselyyn vastanneista 26 prosenttia kertoi kokevansa huolta läheisen ajoterveydestä tai ylipäänsä kyvystä ajaa ja selviytyä liikenteessä. Ennusteiden mukaan vasta ensi torstaina päästään alle hellerajan. Liikenneonnettomuuksien määrä kasvaa tyypillisesti kesäkuukausina. Olen mielelläni väärässä väittäessäni, etteivät valtuutetut välitä kulttuurista. Silloin kuntien pääasiallisiksi tehtäviksi jäisivät kulttuurin, koulutuksen ja teknisen toimen asiat. Ilmatieteen laitoksen mukaan maanantaina Pietarissa voi päivällä olla 34 asteen helle – juokse siinä nyt kilpaa 90 minuuttia ja ylikin. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – Välittääkö yksikään valtuutettu kulttuurista. Tämä voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Useimmiten jokin keino arjesta selviytymiseen löytyy. KUNTIEN JAKAMILLA muutaman sadan euron järjestöavustuksilla pidetään yllä – talkootyöhön luottaen – monipuolista tapahtumatarjontaa ja harrastusmahdollisuuksia, joita mikään kunta ei pystyisi itse tuottamaan. Sopivia ehdokkaita löytyi yllättävän monesta eri puolueesta, ja yhdelle annoinkin ääneni. Huuhkajat hakevat helpotusta oloon mm. Rattijuopumusonnettomuudet ovat toki vähentyneet, mutta niiden osuus liikennekuolemista ei ole. Jos tarkastellaan tilastoja, valppaana pitäisi olla juuri nyt: alkoholirattijuopumusten määrä kasvaa aina kesäkuukausina. Eräs lukija huomautti aivan aiheellisesti, että Hämeen Sanomien esittelyt uusista valtuutetuista (15.6.) sivuuttivat lähes tyystin koko kysymyksen. Samoin kasvavat rattijuopumustapaukset. Kukaan valtuutetuista ei näyttänyt profiloituvan kulttuurin puolestapuhujaksi, jääkiekon ja muun urheilun ystäväksi kylläkin. KESÄKUUTA 2021 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö: Riikka Happonen Uutispäällikkö: Markku Uhari Puhelinvaihde: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–22 la ja su klo 13–22 UUTISVINKIT: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 020 451 5523, Postin varhaisjakelupäivystys ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Aina Groupia. Tällaisissa onnettomuuksissa tyypillisesti suistutaan tieltä ja turvavyö on jäänyt kiinnittämättä. K okeilin ennen kuntavaaleja pariakin eri vaalikonetta. kylmistä pyyhkeistä, joita otetaan suoraan pakkasesta. Kyselyssä moni kertoi kokevansa vaikeaksi sen, että asian ottaisi puheeksi läheisen kanssa. Teatterija konserttitarjonta nostetaan usein esiin lähinnä rahanmenona. Puuttuminen on samalla välittämistä Jos ajaminen ei ole enää turvallista itselle ja muille, on asiaan puututtava ja ajaminen lopetettava. Viime vuonna rattijuopumuksia kirjattiin viranomaisten tilastoihin 20?200 kappaletta, mikä oli 1?700 tapausta (9,3 prosenttia) enemmän kuin edellisvuonna. Perusmuotoisia näistä oli 13 300, mikä oli peräti 13 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Minä taas olen sitä mieltä, että niistä ei pidä missään nimessä leikata. Omasta ajoterveydestään oli huolissaan 12 prosenttia vastanneista. Perusmuotoisista rattijuopumuksista jo kolme neljästä aiheutuu muista huumaavista aineista kuin alkoholista
HÄSA Aika näyttää, saako Matti Savonjousen (oik) ja Jukka Kuussaaren perjantaina luovuttama kuntalaisaloite nopeasti tuulta siipiensä alle. olivat ottamassa aloitetta vastaan. –?On uskomatonta, että KantaHäme on ainoa maakunta, jossa ei ole ainuttakaan työntekijää matkailua kehittämässä. Sten Sturen kuoltua aikansa varakkain nainen muutti Hämeen linnaan. –?Kun käynnistämme yhteistyön Itämeren muiden linnojen kanssa, olemme matkalla kohti kansainvälistymistä, Kuussaari painottaa. Kuussaari ja Savonjousi uskovat, että Ingeborg Tottissa olisi naista nousta linnan matkailun ydintuotteeksi. KESÄKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. Kuussaaren mielestä Tottin nimeä voisi tuoda esiin Hämeen linnassa monellakin eri tavalla. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Uutispäällikkö puh. Kuussaari muistuttaa, että Suomessa on vain kolme hyvin hoidettua keskiaikaista linnaa, jotka ovat houkuttelevia matkailukohteita. Aloitteen tekijät uskovat, että nyt on aika, jolloin voidaan perustaa eri toimijoista johtoryhmä ja saada sen johtoon henkilö joka voi päätoimisesti viedä asiaa eteenpäin ja antaa kasvot toiminnalle. –?Kustaa III kadun poikkikatu, Linnanpuistoa sivuava Niittykatu pitäisi nimetä pikaisesti Ingeborg Tottin kaduksi, Jukka Kuussaari sanoo. SUNNUNTAINA 20. (03) 6151 403, (03) 6151 410 puh. Aloitteessa esitetäänkin, että Hämeenlinnan kaupunki palkkaisi kehitysjohtajan, jonka tehtävä on linnan ja matkailun edistäminen. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Myllykangas (sd.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.). Tott oli Kalmarin unionin aikana kuningattaren arvoinen ja Ruotsi-Suomen valtionhoitaja Sten Sture vanhemman puoliso. (03) 6151 410 toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita myös Whatsapilla numeroon 040 4577 980 Anna uutisvinkki! Kuntalaisaloite esittää kehitysjohtajan palkkaamista matkailun edistäjäksi Hämeenlinnan keula hahmoksi nostetaan nyt Ingeborg Akentytär Tottia. Ravintolat saisi mukaan vaikkapa Ingeborg Tottin pidoilla tai ruoka-annoksilla. Aloite luovutettiin perjantaina. Kaksi toimikuntaa sekä ns Vihisen raportti ovat esittäneet lukuisia toimenpiteitä linnan kulttuurija matkailukäytön lisäämiseksi, mutta niistä on toteutunut vain osa, Matti Savonjousi korostaa. Matkailukaupungin tulevaisuutta monissa mietinnöissä aikaisemminkin visioineet Matti Savonjousi ja I lmari Peltola sekä eläinlääkintöneuvos Jukka Kuussaari ovat tehneet 24 allekirjoittaneen kanssa kuntalaisaloitteen linnan ja sen ympäristön kulttuurin ja matkailun kehittämisestä. KUNTALAISALOITTEESSA pidetään tärkeänä korostaa linnan merkittävintä naishallitsijaa Ingeborg Tottia. Johtajan toimikauden pitäisi olla ainakin viisi vuotta. Hänen ympärilleen voisi järjestää erilaisia seminaareja, kirjoittaa romaaneja ja tuotteistaa hänet painotuotteilla, tekstiileillä ja muistoesineillä. Siinä tapauksessa Itämeren linnaverkoston ohjelmatarjonta tuo Hämeenlinnaan ja sen ympäristöön kansainvälisiä matkailijoita, jotka voimauttavat koko maakuntaa. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET SUNNUNTAINA 20. Saila Karpiola Hämeenlinna Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, on Hämeen vanha linna muuttunut 2040-luvulla antikvaarisesta muistomerkistä tapahtumien keskipisteeksi ja Hämeenlinnasta on tullut Suomen kulttuuripääkaupunki. Aloitteen tekijöiden mielestä Niittykadun nimi pitäisi muuttaa ensin Ingeborg Tottin kaduksi
Nyt vastannut päivystäjä pysyy hiljaa. Sama mies oli nimittäin vajaan puolen tunnin aikana pommittanut hätänumeroa 20 kertaa. SUNNUNTAINA 20. Puhelu katkeaa. Selkeän häirinnän lisäksi Numero, josta häiriköllekin vastataan . Todennäköisesti päivystäjä tiesi odottaa erikoista vastaanottoa. Se on vuotuisesta noin 2,8 miljoonan puhelusta pieni osa, muttei kerro koko totuutta siitä, paljonko 112:een soitetaan turhaan. Soittaja alkaa huutaa puhelimeen niin, ettei sanoista tahdo saada selvää. –?Hätäkeskus, päivystäjä vastaa. Aiemmin, kello 14 tulleessa puhelussa hän huutamalla vaati tietää päivystäjän etuja sukunimeä ja sitä, mistä päivystäjä vastasi puheluun. Ole hyvä, ja toista perässäni: Tätä puhelua ei saa katkaista. Turun hätäkeskuksen päällikön mukaan soitot voivat pahimmillaan estää hädässä olevia saamasta apua.. Puhutko edes suomea ylipäänsä! hän karjuu. –?Pystytkö puhumaan. –?Ole hyvä ja toista lause: tätä puhelua ei saa katkaista, ennen kuin kerron sinulle, toistaa soittaja. Edelleen hiljaisuutta. . Turun hätäkeskuksen päällikön Mauri Turulan toimittamista tiedoista selviää, että viime vuonna häiriöpuheluita kirjattiin Suomessa 47?650. Koska soittaja oli hämeenlinnalainen, miehen soitot yhdistyivät ensisijaisesti Turkuun. Hätänumeroon soitetut häirikköpuhelut ovat pysyvä riesa, ja harva juttu menee oikeuteen. KESÄKUUTA 2021 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Markku Uhari Hämeenlinna On kesäkuinen torstai-iltapäivä 2020, kun Turun hätäkeskuksen virkailija vastaa hätänumeroon tulleeseen soittoon kello 14.25. HÄTÄKESKUSLAITOKSEN vastaanottamat järjestelmälliset häirintäpuhelut ovat viime vuosina vähentyneet, paljastavat Hätäkeskuslaitoksen tilastot. Hätäkeskuslaitos kirjaa jokaisen soiton. –?Tätä puhelua ei saa katkaista, ennen kuin kerron, että sen saa katkaista. . . Riesa ei silti ole kokonaan poistunut. Ole hyvä ja toista tuo lause
Jokisella on säännöllistä kokemusta jossain toimistossa sijaitsevasta faksin kaltaisesta laitteesta, joka alkaa vikatilassa nakuttaa puheluita 112:een. Lännen Media kertoi vuonna 2018, että laitos on tehnyt vuosittain alle paristakymmenestä tapauksesta tutkintapyyntöjä. Miehen soitoista tehdään poliisille rikosilmoitus. Törkeästä tekomuodosta vankeutta voi tulla 5 vuotta. Terroristi, rikollinen, sosiaalidemokraatti, ammattiliiton jäsen, vihreä vai joku muu ihmiskunnalle vaarallinen! Noin 4 minuutin puhelun aikana päivystäjä epäilee soittoa hetken performanssiksi. Mies kertoi myös halunneensa varmistaa, että puhelut varmasti yhdistyvät hätäkeskukseen. –?Yleensä se menee kiroiluksi, solvailuksi ja uhkailuksi, hän jatkaa. Voi myös olla, että soittajilla on ollut taustalla ihan oikea tehtävä, jonka lopputulema ei ole ollut mieleinen, Jokinen kertoo. HÄIRITSEVÄT HÄTÄKESKUSPUHELUT käsitellään rikosoikeudellisesti tietoliikenteen häirintänä. Kuulusteluissa hän kertoi soittojensa syyksi tiedonhankinnan, ”joka osoittautui hankalaksi tai mahdottomaksi”. –?Joissain puheluissa on harkintakyky saattanut pettää, hän vastasi, kun kuulustelija kysyi, olivatko puhelut hänestä asiallisia. Soittajan ääni voimistuu jälleen. Turun hätäkeskuksen päällikkö Mauri Turula myös toteaa, että häirikkö voi puheluillaan nakertaa omaa oikeusturvaansa: riskinä on, ettei häntä oteta vakavasti tositilanteen tullen. Mies ei avaa virkavallalle ovea. PÄIVYSTÄJILLÄ EI OLE sanatarkkaa muotoilua, miten häirikön kanssa kuuluu toimia. Faksikoneelle on turha kertoa, että tämä on tietoliikenteen häirintää josta voi rangaista, Jokinen kertoo. Hän oli toisinaan puhelujen aikaan humalassa, ja kerran hän yritti pyytää hätäkeskuksesta taksia. Turulan mukaan hätäkeskuksella on myös teknisiä keinoja estää häirikköä saamasta puhelua läpi. • Häirinnän on oltava tahallista, ja siitä voi saada sakkoja tai enintään 2 vuotta vankeutta. Tapauksen asiakirjoista ei ilmene, että miehen vaikuttimena olisi ollut jokin terveydellinen syy. • Kaikkiaan hätänumeroon soitettiin viime vuonna noin 2,79 miljoonaa puhelua. Sitä ennen mies on ehtinyt soittaa lisää hätäkeskukseen puheluja, jotka kirjataan häiriköinniksi. ”Yleensä se menee kiroiluksi, solvailuksi ja uhkailuksi.” VILLE JOKINEN Hätäkeskuspäivystäjä, Turun hätäkeskus. 47 k Puheluita kirjattiin tuolloin noin 47 650, kun vuonna 2019 niitä oli 58 470 ja 2018 noin 84 000. MILLAISTA ON vastata häirikön puheluihin. Henkilökohtaiseen tilanteeseensa koskevaan kysymykseen ei hän halunnut vastata poliisille. Rikosnimike on sanamuodoltaan lavea, ja sen perusteella voi tuomita muustakin kuin hätäkeskuksen puhelupommittamisesta. Myöskään korkein oikeus ei ole koskaan tehnyt ennakkopäätöstä tapauksesta, jossa on soitettu aiheetta hätäkeskukseen. Hämeenlinnassa partio lähtee soittojen osoitteeseen. Turula kertoo, ettei tarkkaa rajaa ole säädetty sille, milloin soittajasta ilmoitetaan poliisille, vaan harkinta tehdään tapauskohtaisesti. Näiden kaikkien soittojen summa on jo paljon suurempi: viime vuonna niitä pirisi hätäkeskuksissa 673?000 – keskimäärin yli 1?800 puhelua päivässä. Myöhemmin hän ei vastaa tutkijan puheluun. SUNNUNTAINA 20. Myös piinaajan hätään pitää järjestää tarvittaessa apua. Kuuden viime vuoden aikana Suomen käräjäoikeudet ovat jakaneet tietoliikenteen häirinnästä tuomioita vuosittain harvakseltaan: Vuonna 2017 tuomioita jaettiin 15:lle, vuonna 2019 kahdelle. –?Kaikki ilkivaltaiset toimet häiritsevät päivittäistä työtämme ja aiheuttavat vahinkoa aidosti hädässä oleville, sanoo Turula. Kuulustelukertomuksista päätellen hän halusi purkaa pahaa oloaan. Tämä tarkoittaa, ettei hän täysin ymmärtänyt tekojensa olevan vastoin lakia. Helsingin hovioikeus arvioi silti vuonna 2019, että jatkuvien puheluiden ja aiempien tuomioiden vuoksi mies on tuomittava törkeästä tietoliikenteen häirinnästä ehdottomaan vankeuteen. • Hätäkeskuslaitos kirjasi häirintäpuheluita edellisvuosia vähemmän vuonna 2020. Häiriköintiä eivät myöskään aiheuta pelkät ihmiset. Kanta-Hämeessä on kuitenkin ollut viime vuosina muutamia häirintäjuttuja vireillä. Käräjäoikeus määräsi miehen mielentilatutkimukseen, jossa hänet todettiin alentuneesti syyntakeelliseksi. Lopulta poliisi meni hänen kotiinsa. Mies soitti puhelulistauksen perusteella kolmena eri päivänä yhteensä yli 80 puhelua hätänumeroon. Korkealla on myös Hätäkeskuslaitoksen kynnys viedä häiriköinti poliisin tutkittavaksi. HÄSA 112-POMMITUS Tietoliikenteen häirintää • Rikoslain mukaan tieto liikenteen häirintää on, jos puuttuu ”posti, tele tai radioviestinnässä käytettävän laitteen toimintaan” lähettämällä ilkivaltaisesti esimerkiksi häiritseviä viestejä tai vastaavia. Jokaisen persoona vaikuttaa siihen, miten suhtautuu soittajaan. Esitutkinnassa ja myös osassa hätäpuheluista hän pahoitteli käytöstään ja aiheuttamaansa mielipahaa. Häiriöpuheluista tullut myös vankeutta Markku Uhari Riihimäki Kanta-Hämeessä on ollut harvinainen tapaus, jossa turhista hätäpuheluista on seurannut ehdotonta vankeutta. Rikoslaki tuntee kyseisestä rikoksesta myös törkeän tekomuodon, ja myös häirinnän yritys on rangaistavaa. Hätäkeskuksen ei kuitenkaan kuulu käsitellä asiakaspalautetta. Tällä kertaa vastannut päivystäjä pyytää soittajaa menemään asiaan. Alkuvuonna 2018 riihimäkeläismies soitti jatkuvasti hätänumeroon niin, että kolmen soittoputken aikana puheluita kertyi lähes 40. Hätäkeskussalissa tieto alkaa kyllä kulkea päivystäjältä toiselle, jos turhia puheluja alkaa tulla samalta ihmiseltä. Hämeenlinnalaismiehen puhelu otetaan vastaan taas kello 14.46, ja se alkaa kuten aiempi: Soittaja vaatii hätäkeskuksen työntekijää sitoutumaan siihen, ettei puhelua katkaista ilman lupaa. –?Aika varhaisessa vaiheessa häirikkösoittajan kanssa ilmenee, että tarkoitusperät ovat ihan muut. Häirintää tulee erityisesti iltaja yöaikaan. –?Tuollainen soitteleva faksi on pienempi painolasti kuin soitteleva ihminen. Yksittäiselle käräjäoikeudelle tapauksia ei välttämättä osu vuoden aikana ollenkaan. –?Tässä puhelussa selvitetään sitä, onko sinulla oikeus vastata ”Hätäkeskus” vai oletko huijari. Hän kertoi olleensa huolissaan läheisensä vuoksi, että voisiko tämä saada hätänumeron kautta tarvittaessa apua. Soitot jatkuvat yhä Turun hätäkeskukseen. Hätäkeskuksen pitää kuitenkin vastata puheluihin ja saada selvyys, onko taustalla aito avuntarve vai ei. Marraskuussa 2020 Hämeen poliisi sai hämeenlinnalaismiehen puheluja koskevan esitutkintansa valmiiksi. Lopulta päivystäjä lopettaa puhelun. Hätäkeskuspäivystäjä Ville Jokinen Turun hätäkeskuksesta kertoo, että häiriöja ilkivaltapuheluiden vastaanotto on kiinteä osa hätäkeskuspäivystäjän työtä. Hän kiisti tahallisen häirinnän. Tuomio on lainvoimainen. Lopulta syksyllä poliisi tavoittaa hänet lähettämällä kirjeen tämän kotiin. Jokinen arvioi, että varsinaisia häirikköjä tulee hänen vuoroissaan vastaan noin kerran kuukaudessa. –?Toiset purkavat pahaa oloaan. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET ovat vielä ilkivaltaiset keppostelut sekä muut hätänumeroon kuulumattomat soitot, kuten vahinkopuhelut. Mies oli myös aiemmin tuomittu vastaavista teoista. Selvyyden vuoksi: hätänumeroon kuuluu soittaa vain, jos tiedossa on akuutti vaara terveydelle, ympäristölle tai omaisuudelle. Ilkivaltaisia puheluita voi tulla päivittäin, ja jotkut hyvin suunnitellut pilapuhelut voivat johtaa myös tehtävään. Myöhemmin keväällä mies sai Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kolmesta tietoliikenteen häirinnästä 95 päiväsakon tuomion. Ylipäänsä tapaukset ovat tilastojen perusteella Suomen mittapuussa harvinaisia
118 tartuntaa, mikä on 738 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Iltalehden mukaan sotilaspoliisit veivät toisen häiriötä aiheuttaneista mukanaan. ROMO ARVIOI , että neuvottelujen lopputulos on selvillä syyskuun aikana. Suomi ja Viro vaihtavat verotietoja reaaliajassa HELSINKI. KUVA: Riku Hasari / HäSa, arkisto HOPEALAHTI Hopealahti-hankkeen vaiheita • 2011: Kunnan ja maan omistajatahon välinen aie sopimus, jonka pohjalta laadit tiin asemanseudun kaava. Verohallinnon mukaan tietoa on vaihdettu aikaisemminkin, mutta manuaalisesti käsiteltävien kyselyiden kautta. Korkein ilmaantuvuusluku (36,8) on Uudellamaalla. ENSIMMÄISIÄ annoksia annetaan tällä hetkellä eniten 30–50-vuotiaille, mutta myös 50–69-vuotiaita rokotetaan vielä monilla alueilla. Siltalan mukaan osapuolet ovat jo kevään mittaan lähentyneet toisiaan. STT 115 uutta tartuntaa Hämeen Sanomat, STT Suomessa raportoitiin lauantaina 115 uutta koronatartuntaa. Seuraavaksi ratkaisua etsitään ulkopuolisen sovittelijan johdolla. Viki Salonen Janakkala Janakkalan kunnan ja Turenki Resortsin väliset neuvottelut Hopealahti-hankkeesta jatkuvat ulkopuolisen sovittelijan johdolla, osapuolet kertovat. Vireillä olevat oikeudenkäynnit saattaisivat jumittaa asian vielä pitkäksi ajaksi. STT 9-vuotias eksyi maastoon viideksi tunniksi MUONIO. Verohallinnon mukaan kyse on ensimmäisestä kerrasta maailmassa, kun tietoja vaihdetaan reaaliaikaisesti kansallisten veroviranomaisten välillä. Kontion mukaan jokainen rokotteen haluava 16 vuotta täyttänyt saisi ensimmäisen rokoteannoksensa viimeistään elokuun aikana. Prikaatista vahvistetaan lehdelle, että häiriökäyttäytyminen ja pahoinpitely tapahtuivat, mutta yksityiskohtia ei kerrota. Maanomistajat valittivat päätöksestä Hämeen linnan hallintooikeuteen. Romon mukaan tavoitteena on saada kaikki juridiset kiistat sovituiksi ilman oikeudenkäyntejä. Suomen Verohallinto on aloittanut yhdessä Viron veroja tullihallituksen kanssa reaaliaikaisen tietojenvaihdon. KESÄKUUTA 2021 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Hopealahti-neuvotteluja jatketaan sovittelijan johdolla Janakkalan kunnan johtaja Reijo Siltala: ”Nähdäkseni riitely ei hyödytä kumpaakaan osapuolta.” Turenki Resortsin Pekka Romo arvioi, että neuvottelujen lopputulos on selvillä syyskuun aikana. Iltalehden varusmieslähteiden mukaan pahoinpidellyksi tuli varusmiespäivystäjä, joka oli hälyttänyt sotilaspoliisit komppaniaan kahden juopuneen varusmiehen takia. Tyttö ehti olla eksyksissä noin viisi tuntia ja oli löydettäessä hieman väsynyt ja kylmissään. Tuolloin raportoitiin 1. Toiset varusmiehet taltuttivat aggressiivisen varusmiehen, ja sotilaspoliisit hakivat hänet pois. KESÄKUUN LOPPUUN mennessä tulevilla suurilla rokotemäärillä ensimmäinen annos saadaan THL:n mukaan noin 80 prosentille 16 vuotta täyttäneistä. Turengin Hopealahden rakentaminen on juuttunut vuosikausia jatkuneeseen riitelyyn. Ne koskevat muun muassa maanomistajien tekemää kaavavalitusta ja kunnan vahingonkorvausvaatimusta. Toinen jäi komppaniaan, ja hetkeä myöhemmin hän kävi Iltalehden tietojen mukaan komppanian päivystäjän kimppuun. Tartunnoista yksi oli Kanta-Hämeestä ja sen jäljitys on kesken. 40–49-vuotiaiden rokotuskattavuus on noin 70 prosenttia ja 30–39-vuotiaillakin jo yli 40 prosenttia. 9-vuotias tyttö eksyi maastoon Muonion Särkitunturissa Lapissa perjantaina iltapäivällä, kertoo poliisi. Tämä on 54,5 prosenttia väestöstä. STT. • 2020: Kunta esitti maan omistajille yli miljoonan euron vahingonkorvausvaatimuksen. Rajavartiolaitoksen helikopteri havaitsi tytön lähimaastossa ja noukki tytön kyytiinsä. Neuvottelut alkavat todennäköisesti elokuussa. –?Se, että olemme saavuttaneet tämän läpimurron virolaisten kollegojemme kanssa, on tulosta pitkäaikaisesta, erinomaisesta yhteistyöstä, kertoo Verohallinnon strategiajohtaja Arto Pirinen tiedotteessa. Olen toiveikas ratkaisun löytymisestä, mutta tilanne on tietysti haastava, kun on aiemmin päädytty näin pahaan riitaan ja oikeuteen asti. Emmi Tilvis Helsinki Suomessa yli kolme miljoonaa ihmistä on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Sovittelija värvätään kauempaa eli ei-paikallisesta asianajotoimistosta. –?Käytännössä toki osa saa rokotteen vasta heinäkuun puolella, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio tiedotteessa. –?Tavoitteena on, että sopu syntyy, voidaan lyödä kättä päälle ja saadaan asia etenemään, tiivistää Janakkalan kunnanjohtaja Reijo Siltala. Nähdäkseni riitely ei hyödytä kumpaakaan osapuolta.” REIJO SILTALA kunnanjohtaja, Janakkala Jo yli kolme miljoonaa rokotusta Ensimmäinen annos saataneen pian jopa 80 prosentille 16 vuotta täyttäneistä. Molemmat rokoteannokset on saanut noin 827?000 ihmistä, mikä on lähes 15 prosenttia Suomen väestöstä. Ensi viikolla Suomeen saapuu arviolta 401?000 rokoteannosta ja kesäkuun viimeisellä viikolla 402?000 annosta. ”Tilanne on tietysti haastava, kun on aiemmin päädytty näin pahaan riitaan ja oikeuteen asti. –?Toisen annoksen saaneita onkin heinäkuun alussa miljoona, kertoo Kontio. Nähdäkseni riitely ei hyödytä kumpaakaan osapuolta. STT IL: Poliisi tutkii päivystäjän pahoinpitelyä varuskunnassa KOUVOLA. Rokotteen toisen annoksen saaneita on 26?500 enemmän kuin eilen. Etsinnöissä oli mukana pelastuslaitos, rajavartiolaitoksen helikopteri ja poliisin koirapartioita. • 2016: Kiinteistökauppa ja so pimus siitä, että ostaja rakentaa alueen kunnallistekniikan. Osapuolet maksavat sovittelijan kustannukset yhdessä. • 2020: Kunta havaitsi tehneensä kaavavirheen, aloitti asemakaavamuutoksen ja asetti alueen rakennuskieltoon 30.3.2020. HÄSA Turengin Hopealahden rakennushankkeesta on riidelty vuosikaudet. • 2019: Kunnallistekniikan rakentamisen alkuperäinen toteuttamisaika päättyi 30.6.2019 ja jatkoaika saman vuoden lopussa. SUNNUNTAINA 20. – VILPITÖN AJATUS ja halu on, että yritämme vielä kerran vakavasti etsiä ratkaisua, jonka kumpikin osapuoli näkisi järkeväksi ja voisi hyväksyä, sanoo Turenki Resortsin omistajiin kuuluva, maanomistajia edustava asianajaja Pekka Romo. • 2021: Riitaa ratkotaan ulko puolisen sovittelijan johdolla. 856 tartuntaa kahdessa viikossa. Tyttö oli eksynyt perheestään patikointiretkellä. Kaakkois-Suomen poliisi tutkii Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä tapahtunutta pahoinpitelyä, kertoo Iltalehti. Ensimmäisen annoksen rokotuskattavuus yli 60-vuotiailla lähenee 90 prosenttia ja 50–59-vuotiaillakin ylittyy jo 80 prosentin rokotuskattavuus. Reaaliaikainen tietojenvaihto helpottaa rajat ylittävien verorikkomusten tutkimista ja mahdollistaa yhä tehokkaamman yhteistyön. –?Keskusteluja on käyty hyvässä hengessä. Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1. Janakkalan kunta on vaatinut Hopealahden maanomistajilta yli miljoonan euron vahingonkorvauksia, pääasiallisena perusteena kunnallistekniikan rakentamattomuus. –?Olen aiemminkin sanonut, että yleensä tällaisissa asioissa löytyy jossain vaiheessa sopu, koska se on molempien osapuolten etujen mukaista. –?Pyrimme löytämään sovun edellytyksistä, joilla Turenki Resorts ja asunto-osakeyhtiöt pystyvät huolehtimaan Hopealahden alueen rakentamisesta niin, että kunnan asettamat tavoitteet ja edellytykset toteutuvat
–?Uskon, että tämä oli kesän ansiota. Kiti Salonen, Hulda Havia Hämeenlinna Museokäynnit vähenivät viime vuonna merkittävästi koronapandemian vuoksi, mutta Hämeenlinnassa sijaitsevan Museo Militarian asiakasmäärät kehittyivät täysin päinvastaisesti. Riihimäellä sijaitsevassa Suomen lasimuseossa vieraili viime vuonna noin 22?000 kävijää. HÄSA Museo Militarian kävijämäärät kehittyivät täysin poikkeuksellisesti koronavuonna. Fyysisten tapahtumien sijaan museot tuottivat yleisölle erilaisia verkkotapahtumia, joita oli viime vuonna 2?700. Kiitokset vastauksistanne! johannes.koskinen@eduskunta.fi 050 5113061 Johannes Koskinen KIITOS, Hämeenlinna! Kodin Terra Hämeenlinna Katsastusmiehentie 9, 13130 Hämeenlinna, p. KÄVIJÄMÄÄRILLÄ OLI vaikutusta myös talouteen. Ihmiset suosivat koronan vuoksi kotimaan matkailua, ja meille merkittävä etu oli sijainti aivan Hämeen linnan vieressä. 40 km/t rajoitusalueella 91 kilometriä tunnissa ajanut kuljettaja oli jo entuudestaan ajokiellossa ja nyt häntä epäillään myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä rattijuopumuksesta. Kolme miestä loukkaantui vakavasti Porvoon Vessölandetissa, kun moottorivene törmäsi kovalla vauhdilla kivikkoiseen rantaan aikaisin lauantaiaamuna. Myös Suomen metsästysmuseossa vierailut lähes puolittuivat vajaaseen 12?000 käyntikertaan. Edellisvuonna käyntejä oli 15?000 enemmän. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A7 UUTISET Ilmoita ISOSORSIMOHAVAINTOSI meille! Isosorsimo on rantojen heinäkasvi ja tämä haitallinen vieraslaji on levinnyt voimakkaasti mm. Törmäyksen jälkeen vene jatkoi matkaansa pitkälle metsään, kunnes jäi kiinni kahden puun väliin. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ylöjärvellä Pirkanmaalla 17-vuotias poika kuoli ja kaksi täysi-ikäistä miestä loukkaantui vakavasti, kun henkilöauto suistui tieltä katolleen lauantaiaamuna. HÄSA. Kun kaikki tulot huomioidaan, esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunginmuseon tulot kasvoivat kuitenkin viime vuonna noin sadalla tuhannella eurolla edellisvuoteen nähden. Käyntimääriin vaikuttivat myös kokoontumisrajoitukset. Isommissa pääkaupunkiseudun museoissa heidän puuttumisensa on ollut suurempi menetys, Fabrin sanoo. Riihimäen kaupunginmuseoissa ei päästy viime vuonna edes puoleen edellisvuoden käyntimäärästä. 299 00 34 90 facebook.com/kodinterrahameenlinna www.remonttitiimi.com ERÄ KESKILATTIA JA KÄYTÄVÄMATTOJA -50% KAIKKI VERHOTARVIKKEET -30% ERÄ VERHOJA JA SISUSTUSTEKSTIILEJÄ -30% JA -50% (12,93/l) Militaria taisteli trendiä vastaan koronavuonna Vain yksi museo onnistui kasvattamaan kävijämäärää vuonna 2020. Teknos Woodex Wood Oil 2,7 l Ruskea puuöljy ulkokäyttöön, riittoisuus 5-7m2/l. KORONA-AJAN VILKAS kotimaan matkailu ja erinomainen sijainti toivat ennätyksellisen kävijämäärän, Fabrin sanoo. Poliisilla ei ole vielä tietoa siitä, kuka kolmesta oli ajoneuvon kuljettaja. Museo Militaria onnistui kasvattamaan kävijämääräänsä parilla tuhannella. Isosorsimoa kartoitetaan osana Isosorsimo -rantojen riesasta resurssiksi -hanketta. Viime vuonna kävijöitä oli reilut 10?000 ja edellisvuonna yli 24?000. Ohittajan nopeudeksi mitattiin 134 km/t. –?Emme ihan yltäneet kokonaiskävijämäärässä ennätykseen, mutta näyttelyissä kävijöiden osalta kyllä, kertoo Militarian museonjohtaja Samuel Fabrin. Jos olet tavannut isosorsimoa lähivesistössäsi, vastaa kyselyyn Vanajavesikeskuksen nettisivuilla (www.vanajavesi.fi) Kyselyssä on myös kasvin tunnistusohjeet. Vanajaveden rannoilla. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa 17-vuotias kuoli ja kaksi loukkaantui ulosajossa YLÖJÄRVI. STT Forssan yössä ajettiin ylinopeutta ja humalassa FORSSA. SUOMEN 150 ammatillisesti hoidettua museota ylläpitävät 326 museokohdetta, joissa vierailtiin viime vuonna noin 4,5 miljoonaa kertaa. asti Muurikka Kesäkeittiö Kaasu, musta, 7,9kw, sisältää muurikka paellapannun 45 cm, valurautaa suojapussissa, kesäkeittiö suojahupun. Loukkaantuneet ovat sairaalahoidossa kriittisessä tilassa. Myös yhteistyö heidän kanssaan on ollut tärkeää. Hämeenlinnan kaupunginmuseo menetti yli 10?000 kävijää, sillä viime vuonna museossa vierailtiin vain noin 19?000 kertaa. Poliisi tutkii tapahtumaa ruorijuopumuksena, vesiliikennerikoksena ja vammantuottamuksena. Viime vuonna Suomen sotahistoriaa, sotilaselämää ja aseiden kehitystä esittelevään museoon tutustui yli 23?000 kävijää. Käyntimäärät vähenivät reilulla kolmella miljoonalla edellisvuoteen verrattuna, selviää museotilastosta. HÄMEENLINNAN taidemuseossa käyntimäärä lähes puolittui, kun viime vuonna kävijöitä oli vajaat 24?000. Niiden määrää ei ole aiemmin tilastoitu. Museoiden omat tulot laskivat keskimäärin 24 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. SUNNUNTAINA 20. STT Moottorivene törmäsi vauhdilla rantakivikkoon PORVOO. Keväällä museot olivat koko maassa kiinni yli kaksi kuukautta, ja loppuvuonna museoita jouduttiin sulkemaan uudelleen pahimmilla koronan leviämisalueilla. –?Lisäksi kansainväliset vieraat eivät ole niin suuri osa kävijöistämme. Samana yönä toinen ylinopeutta ajanut mies ohitti tunnuksettoman poliisiauton Jokioisilla. Perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisien siviiliauton edessä ajanut henkilöauto kiihdytti voimakkaasti Forssan Tampereentiellä. 03 84 880, www.kodinterra.fi AVOINNA MA-PE: 7:00–21:00 LA: 8:00–18:00 SU: 10:00–18:00 S-mobiilikupongilla: KESÄKUKKAAMPPELIT -20% 4.7
Kiitos Janakkalan kotihoidolle, Janakkalan sairaalan Akuutti 1 osastolle ja K-HKS osasto 5A Kreetan hyvästä hoidosta.. Rakas sisar ja täti Kasvatustieteiden maisteri, lehtori Virpi Pirkko Kerttuli MIKKOLA . (Vuokko Laatio) Rakkaudella kaivaten Lauri ja Lotta Äiti ja Isä Merja, Ari, Marian ja Mikael Mikko Sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana 11.6.2021. Lämmin kiitos muistamisesta. Erityiskiitokset Koivikko-kodille. Lämmin kiitos osanotosta. Mäkinen . Kiittäen ja kaivaten Leena Riku sisar ja veljet perheineen kummilapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Ohtonen . Kaunis olkoon matkasi läpi tähtien metsän, suojana siipi enkelin. Elämä ottaa ja antaa. Lämmin kiitos osanotosta. 22.12.1931 † 4.6.2021 Syvästi kaivaten Haije ja Raine Siro Timo perheineen Juha perheineen Sukulaiset ja ystävät Kesän aamuun lempeään, linnun lauluun Sinä nukahdit. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. Jäkälä . 2.4.1959 Hämeenlinna † 28.5.2021 Hämeenlinna Ken tuulten matkaan käy Voi taivaankantta koskettaa Ja nähdä niin kauas, sinne Horisontin taa Sami Äiti ja Kalevi Pauli perheineen Pirjo perheineen Kuolleita 100-vuotias paikallinen Kiviveistämö J.E. Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi. Kun saapuvat aurat taas kurkia puuttuu, siivet eivät jaksaneet kantaa. Jätit meille muiston niin valoisan, niin kauniin, rakkaan ja syvän. Lämmin kiitos osanotosta. Meille kaikille niin rakas Kreeta Helena ELO o.s. Rakas Virpimme siunattiin lauantaina 19.6.2021 Hattulan uudessa kirkossa lähimpien läsnä ollessa. Kaivaten lapset lastenlapset lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. Äiti siunattiin Vuorentaan kappelissa läheisten läsnä ollessa. 15.11.1973 Kouvola † 21.5.2021 Hämeenlinna Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajalla ajattomuuden. Rakkaamme Hilkka Vappu VUORENPÄÄ o.s. Luojan luona joskus kohdataan. Kiitos osanotosta. Minna Elina RITAKALLIO o.s. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. SUNNUNTAINA 20. 7.9.1931 Hauho † 22.5.2021 Hämeenlinna Hän poistui elämän saatosta hiljaa, me näimme jo korren murtuneen. Nosti siivilleen äitini armaan, vei turvaan paikkaan varmaan, isän luokse tähtien taa. Näin korjattiin sukumme vanhinta viljaa, hänet siunaamme iäisyysmatkalleen. 30.8.1927 Kestilä † 5.6.2021 Janakkala Syvästi kaivaten Liisa ja Tapani Susanna, Seppo, Milja ja Jenny Pasi, Maria, Daniel ja Oliver Erkki ja Pirjo Krista, Ari, Vivien ja Eeti Katja ja Teemu Karoliina ja Jaakko Sisarusten lapset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Niin elämä jatkuu, sen eläjät muuttuu. Rakas äitini, siskoni, tätimme Sanelma Sisko Naimi TULOKAS . KESÄKUUTA 2021 A8 HÄMEEN SANOMAT Rakkaamme Erkki Antero SILLANPÄÄ . Puristit lujaa kättäni. 20.9.1927 Polvijärvi † 16.5.2021 Janakkala Me muistamme silmäsi kirkkahat, me muistamme hymysi hyvän. Tilalle: Paikallinen Hautakiviä Rakkaamme Eila Tuulikki SUVANTO o.s. Rakkaudella kaivaten Leena, Jenni, Marko, Tero Airi Liisa, Osmo ja Jari Pekka ja Arja Jorma perheineen Heikki perheineen Tuula perheineen Leena perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnäollessa. Sirpa Maarit Hannele VILJAKAINEN . 5.2.1939 Hämeenlinna † 21.5.2021 Hämeenlinna Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan, kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. 2.9.1939 Hämeenlinna † 5.6.2021 Hämeenlinna Virpiä kiittäen ja kaivaten Kirsti Hanna, Mikko ja Ilona, Mirkku ja Väinö Seppo ja Tiina perheineen Aija ja Lasse perheineen Olli ja Maarit perheineen Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Kaila Oy www.kiviveistämöjekaila.fi Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 KIVIGALLERIA P. Mun sieluni, sä liitä myös äänes kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on. Nevalainen . (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml Pois: Kivitöitä vuodesta 1921 Tilalle: 100 vuotta Pois: Aito ja oikea. Lämmin kiitos osanotosta. Vaan vanhimmat kurjet kun aurasta poistuu, poikasten siivet jo kantaa. Siunaus toimitettu 19.6.2021 läheisten läsnäollessa
Rakkaamme Kauko Kalervo UUSITALO s. Rakkaudella kaivaten lapset, lastenlapset, lastenlastenlapset, lastenlastenlastenlapset, sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnäollessa. Ei auttanut apu ihmisen, vaan saapui uni ikuinen. Joku portti vain hiljaa aukes ja se iäks suljettiin. Korventaka . Lämpimät kiitokset Lomakoti Ilonpisaran henkilökunnalle äitimme Maria SALMISEN pitkäaikaisesta hoidosta ja huolenpidosta. 25.5.2021 Hämeenlinna Valkeni aamu keväinen, tuoden viestin viimeisen. Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. 28.2.1938 Hausjärvi † 31.5.2021 Hämeenlinna Rakkaudella kaivaten Eira perheinen Harri perheineen Anssi Vesa perheineen On maa johon kaikki polut katoaa, on rauhan maa. 22.4.1941 † 23.5.2021 Kaivaten Tauno Anna-Leena ja Markku perheineen Ilkka ja Virpi perheineen Pertti ja Riikka perheineen Riikka ja Jari Kertokaa Karjalaan liitävät linnut, kumpujen kukille kuiskaus tää. Yhtäkkiä huomaa, se päättyi tähän. 30.4.1933 Hämeenlinna † 18.5.2021 Hämeenlinna Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni, väistyi vaivat, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Lämmin kiitos osanotosta. Surukiitokset Rakkaamme Paula Tuulikki KONOLA o.s. Rakkaamme Aila Maarit Hellevi VISA . Rakkaamme Esteri Lemmikki GRAN o.s. Kuolleita Rakkaamme Heikki Sakari JÄRVENPÄÄ . Kaarlo Kalervo ALLENIUS . 17.4.1938 Renko k. 28.1.1931 Nokia † 1.6.2021 Hämeenlinna Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää, vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää. 16.5.1921 Räyskälä † 20.5.2021 Loppi Elo mainen kun iltaan raukes, oli tyyntä ja rauhaista niin. Saarinen . 27.1.1938 Lammi † 28.5.2021 Hämeenlinna Jouni, Mirja, Roope ja Moona Päivi, Hannu, Krista ja Ira Lahja Sukulaiset ja ystävät Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Suoma Annikki MÄKELÄ o.s. Siunattu 19.6.2021 Lammin kirkon kappelissa. 15.11.1942 Kuhmo † 3.6.2021 Janakkala Kiitollisena muistaen Anneli ja tytöt perheineen Veljien lapset perheineen Haudattu läheisten läsnäollessa. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A9 Rakkaamme Toivo Antero RUOKOLA . 30.6.1933 Hauho † 24.5.2021 Hauho Puolisoa, isää, ukkia, vaaria, iso-ukkia rakkaudella kaivaten Yhteisistä vuosista kiitollisina Rebekka lapset perheineen Herra Sinun kädessäsi on päiviemme määrä. Vaikka polkuni kotoa kauas kulki, Karjalan sineen sieluni jää. Lämmin kiitos Hämeen Härän henkilökunnalle Kaarlon hyvästä hoidosta. Lämmin kiitos osanotosta. Lämmin kiitos osanotosta. Siunattu läheisten läsnäollessa. Kaivaten lapset perheineen lapsenlapset perheineen sisar muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 19.6.2021 läheisten läsnäollessa. Mansikka . Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Lämmöllä muistaen läheiset Siunaus toimitettu. Kiitos äidin hyvästä hoidosta Hml kotihoidon väelle. Rakkaamme Risto Mauri TÖMISEVÄ . Lämmin kiitos osanotosta. Siunaus toimitettu 12.6.2021 läheisten läsnäollessa. Rakas Äitimme, Mamma Helvi Irene DAHLGREN o.s. Hellyydellä peittele ja levätä anna. Lämmin kiitos osanotosta. Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna. Kiitos Hultintuvan henkilökunnalle. Riihimäki . Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Lapset ja lastenlapset perh. 13.5.1941 Kalvola † 29.5.2021 Hämeenlinna Kaivaten ja lämmöllä muistaen Orvokki Marko Marja, Jari ja Timo Marjukka perheineen Marianne perheineen Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät kullaten muistojen kirkkaimmat päivät. Siskoa, mummua ja isomummua lämmöllä muistaen Elli Jarkko perheineen Petri perheineen Kati perheineen muut läheiset Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Siunaus toimitettu 19.6. 12.3.1945 Honkajoki † 7.6.2021 Hämeenlinna Levon hetki on tullut, Luoja hänet syliinsä sulkenut. Kaivaten Jorma Pekka ja Anna-Maija Viivi ja Otso Marketta ja Yrjö Seppo ja Susanna Joonas ja Vera Nora ja Sara Omaiset Siunattu läheisten saattamana Hattulan kirkossa.. Erkki Armas KYLLÖNEN . SUNNUNTAINA 20
Muutaman illan viikosta hän pyhittää omalle yritykselleen ja pihojen hoidolle. Ikääntyneet ikäluokat ovat myös entistä toimintakykyisempiä, joten vapaa-ajan asuntoja voidaan käyttää yhä vanhempana. Mökkeilijöistä, joiden mökki ja vakituinen asunto sijaitsevat samassa kunnassa, reilu kolmannes oli kaksoiskuntalaisuuden puolella ja vain viidesosa vastusti. Vuonna 2020 mökeillä yövyttiin keskimäärin pari viikkoa enemmän kuin vuonna 2019. Nyt hoidan noin seitsemää pihaa ja niissä on työtä ihan tarpeeksi, Pietikäinen naurahtaa. Jos yrittäjällä ei ole Y-tunnusta, kyse on itsenäisestä tulonhankkimistoiminnasta. –?Saan tehdä töitä tosi itsenäisesti ja työaikani ovat vapaat. –?Kävin jakamassa lentolehtisiä ihmisten postilaatikoihin ja sain sitä kautta muutaman asiakkaan. YRITTÄJYYDEN AIKANA vastaan on tullut yllättäviä ja haastavia tilanteita. Hirveän montaa kertaa ei jaksa saman virheen vuoksi lähteä kotia asti, Pietikäinen tuumaa. Niissä pihoissa on aina oma työnsä ja leikkuri on kovilla. Voimakkainta kasvu oli maalisja huhtikuussa, mitä selittää koronapandemian aiheuttama poikkeustilanne. Kyselyssä selvitettiin myös mökkiläisten suhtautumista kaksoiskuntalaisuuden mahdollisuuteen. –?Harvoin on ollut tunne, että en jaksaisi mennä töihin. Kyllä tuollaisesta oppii, missä kohti pihan kivet ovat. Minun ei tarvitse kokoajan juosta kellon perässä ja aikaa jää myös muuhun. Y-tunnuksella toimiva 4H-yrittäjä on yksityinen elinkeinonharjoittaja. Perheessä on myös aina kannustettu tiemaan omat rahat itse. Vastaava osuus Mökkibarometrissa 2016 oli seitsemän prosenttia. STT. –??Myös veljeni oma 4H-yritys antoi inspiraatiota lähteä itse yrittäjäkoulutukseen. Korona-aika teki kesämökeistä etätyöpaikkoja Mökkibarometri: Kesämökit ovat entistä paremmin varusteltuja ja niillä vietetään yhä enemmän aikaa. KUVA: Tomi Vesaharju / HäSa Pihatöistä kasvoi 16-vuotiaan oma bisnes . –?On paljon signaaleja, jotka puhuvat mökkikulttuurin jatkumisen puolesta, vaikka normaaliin arkeen palataankin, kertoo erikoistutkija Kati Pitkänen Suomen ympäristökeskuksesta. Tuuloslaiselle Rene Pietikäiselle, 16, tuo näky on tuttu osa arkea. Vastaan on tullut myös pihoja, jotka ovat yllättäneet paikan päällä. Hintaan vaikuttaa myös se, käytetäänkö asiakkaan omaa ruohonleikkuria. TAUSTA Pietikäisen Moniapu • Rene Pietikäisen vuonna 2019 perustama rakennusja kiinteistönhoitopalveluja tarjoava 4H-yritys. Pietikäinen on saanut tukea ja kannustusta yrittäjyyteen perheeltään. –?Kerran jouduin lähtemään yhdestä pihasta kolme kertaa kotiin suoristamaan vääntynyttä leikkuupöytää, joka oli osunut kiveen. Anniina Korpela Helsinki Koronan aiheuttama etätyöaalto näkyy selkeästi vapaa-ajan asunnoilla, ilmenee Luonnonvarakeskuksen tekemästä Mökkibarometristä. Oman yrityksen perustamisen jälkeen pihatyöt ovat tulleet tutuiksi ja palvelulle on riittänyt asiakkaita. Kyselyn mukaan vapaa-ajan asunnolla etätöissä on ollut 43 prosenttia niistä työssäkäyvistä, joille etätyö on mahdollista. SUNNUNTAINA 20. MÖKILLÄ VIETETTY aika on kasvanut huomattavasti. RAKENNUSALAN perustutkintoa opiskeleva Pietikäinen on tällä hetkellä kesätöissä isänsä rakennusyrityksessä. Parasta yrittäjyydessä on miehen mukaan vapaus. –?Joskus nurmikko on yltänyt jopa polveen asti. Nyt hoidettavia pihoja on seitsemän ja työtä riittää. VARUSTELUTASO vapaa-ajan asunnoissa on noussut ja sähkölämmityksen pitäminen päällä talvella on selvästi aiempaa yleisempää. Aluksi nuori yrittäjä mainosti omaa yritystään, mutta nyt hoidettavia pihoja on jo riittävässä määrin. Etätyötä vapaa-ajan asunnolta tehneistä kaksi kolmasosaa oli halukkaita ja neljäsosa mahdollisesti halukkaita lisäämään etätöitä mökillä. . Asiakkaita on tullut sekä lähipiiristä että oman mainonnan tuloksena. Mökkeilyn suosioon vaikuttavat etätyön lisääntyminen, ympäristöystävällisen kotimaan matkailun kasvu ja turvallisuushakuisuus. Kyselyyn vastanneista yli puolet suunnitteli parantavansa vapaaajan asuntonsa varustelua entisestään. Uusi hoidettava piha vaatii aina oman tutustumisensa. KESÄKUUTA 2021 A10 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Satu Äijälä Hämeenlinna Rehottava piha ja rikkaruohot ovat monen kotipuutarhurin painajainen. • 4H-yritys voi toimia Y-tunnuksella tai ilman. Säännöllisesti vapaa-ajan asuntoa käyttäviä on Suomessa 2,4–2,9 miljoonaa. Ajattelin, että tämä on hyvä pintaraapaisu yrittäjän elämään, Pietikäinen kertoo. HÄSA Rene Pietikäinen sai ajatuksen oman yrityksen perustamisesta, kun hän pohti, mitä voisi tehdä kesätyökseen. Reilu kolmannes ulkokuntalaisista mökkiläisistä oli sitä mieltä, että kaksoiskuntalaisuus tulisi toteuttaa ja neljäsosa oli kaksoiskuntalaisuutta vastaan. Mökkibarometri perustuu 5?000:lle vapaa-ajan asunnon omistajalle tehtyyn kyselyyn. Vapaa-ajan asunnolla vietetty aika oli kasvussa jo ennen koronaa ja mökkeilyn odotetaan lisääntyvän tulevaisuudessakin. Alun perin ajatus oman yrityksen perustamisesta lähti siitä, kun Pietikäinen pohti, mitä voisi tehdä kesätyökseen. PIETIKÄINEN KANNUSTAA muitakin nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä. • Pietikäisen Moniapu tarjoaa muun muassa ruohonleikkuuta, pihan raivaamista ja talvisin lumitöiden tekoa. . • Hinta riippuu pihan koosta. • 4H-yrityksen voi perustaa 13–28-vuotias 4H:n jäsen, joka on kiinnostunut kokeilemaan yritystoimintaa. Pietikäinen perusti rakennusja kiinteistönhoitopalveluja tarjoavan 4H-yrityksensä Pietikäisen Moniavun vuonna 2019. –?Haluan kulkea isäni jalanjäljissä ja jatkaa isäni perustamaa rakennusyritystä, Pietikäinen tuumaa. Isomman pihan leikkuu ja hoitaminen maksaa aina enemmän. Nuoren miehen omat tulevaisuuden suunnitelmat ovat jo selvillä. Yrityksen perustamisen aikaan Rene Pietikäinen kävi jakamassa lentolehtisiä ihmisten postilaatikoihin. Ostin ansaitsemillani rahoilla itselleni kevytmoottoripyörän, ja sillä on kyllä tullut ajeltua.
Helteen tuplavahvistus on käytössä vain Ahveniston rannalla, sillä hämeenlinnalaiset pakkautuvat juuri sinne säiden osuessa kohdalleen. Mutta toivotaan myös, etteivät päivät ole työntäyteisiä. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A11 UUTISET Puh. Ellä kertoo, että eri puolilla rantaa istuvat uimavalvojat kommunikoivat toisilleen kansainvälisin käsimerkein. Se jäänee mysteeriksi. Ruostepyörien mysteeri V erkatehtaan sillan kupeeseen on mystisesti ilmestynyt ruosteisia pyöriä. (03) 6151 410 sähköposti: antti@hameensanomat.. KUVA: Soile Toivonen / HäSa Hämeenlinnan kirje Pian pyörätuolillakin kulkevat pääsevät nautiskelemaan kesä helteillä Vanaja veden viileästä syleilystä. Budjettia hommaan on luvattu olevan satatuhatta euroa. Rantavalvojia voi kuitenkin myös bongailla esimerkiksi uimahallin ja Tervaniemen rannoilta heinäkuussa. Torpedo ei suinkaan tarkoita tässä yhteydessä vedenalaista ammusta vaan pötkylää, joka asiakkaan päälle heitettäessä pamahtaa uimarenkaaksi. Toivottavasti eivät näytä kuitenkaan keskisormea! Toivotaan siis kesälle useita hellepäiviä, jotta valvojille riittää töitä. Vanajasta on aikaisemmin nostettu läjäpäin polkupyöriä, auto, vessanpönttö, puistonpenkkejä, roskalaatikoita, pulloja ja autonrenkaita. Haverinen kertoo liuskan ja laiturin toteutuvan Suunnittele ja toteuta -urakkana, joten tekijällä on suunnitteluun melko vapaat kädet. Ken on nämä tämänkertaiset aarteet vienyt pois Vanajan näkiltä. Hämeensaareen ollaan nimittäin valmistelemassa esteetöntä uimaluiskaa. Vihdoinkin esteetöntä pulikointia Pian pyörätuolillakin kulkevat pääsevät nautiskelemaan kesähelteillä Vanajaveden viileästä syleilystä. SUNNUNTAINA 20. Vanajasta pelastetut ruosteiset pyörät ottavat aurinkoa makoiltuaan vuosia vedenpohjassa. Esteetön pulahdusmahdollisuus olisi Hämeenlinnassa ensimmäinen laatuaan. Valvojalla on välineinään muun muassa pelastuslautta, uimamaski, torpedo ja ensiaputarvikkeet. Luiska saa kaverikseen myös laiturin, josta on esteetön pääsy kala-apajille. Luiskapuuhia ajateltiin alkavaksi loppukesästä uimasesongin livuttua ohi. Puistomestari Jouko Keskimaa taas epäilee samaisia magneettikalastajaharrastajia, jotka nostelivat myös viime vuonna esineitä järven toiselta puolelta. Päivystävän palomestarin mukaan Kanta-Hämeen pelastuslaitos ei ollut asian takana. Oivalsipa joku lisäksi, että pyörätuoliluiska voisi palvella myös pieniä uimaharjoittelijoita. Hämeenlinnan kaupungin liikuntapalvelut ostaa TG Ahvenistolta Ahveniston uimarannan rantavalvonnan. Nimimerkki Antti on kirjoittanut Hämeenlinnan asioista Hämeen Sanomissa vuodesta 1884 alkaen. Pyöränromuilla ei enää ajeta, mutta niistä voisi pellepeloton koostaa vaikka ympäristötaideteoksen. Vahvistus kutsutaan parin päivän varoajalla sääennusteisiin luottaen, eikä sillä sekunnilla, kun mittari alkaa uhkaavasti näyttää hikikarpalolukemia. Esteettömän luiskan rakennuspuuhiin ei ole vielä löytynyt tekijääkään, joten projekti kilpailutetaan nyt uudestaan. Facebookin Hämeenlinnaryhmässä ehdittiin viikon aikana ihailla Joensuuhun rakennettua luiskaa. Rannalla hellevahvistus Ahvenistolla valvotaan vesileikkejä kesähelteillä tuplavahvistuksella. Siispä matoa koukkuun ja siima heilumaan! VIELÄ TÄNÄ kesänä ramppi ei kuitenkaan rakennu, sillä se muuttaisi rakennuttajainsinööri Saku Haverisen mukaan koko rannan rakennustyömaaksi. Hämeensaareen ollaan nimittäin valmistelemassa esteetöntä uimaluiskaa.. Jos siis lukijasta löytyy arkkitehdin ja rakennusmiehen vikaa, kannattaa pistää tarjous vetämään. AHVENISTON puistopäällikkö Siiri Ellä kertoo, ettei rannalla ole käynyt tänä vuonna vielä ollenkaan edes läheltä piti -tilanteita. Hämeenlinnassa saatetaan pistää kuitenkin Joensuuta paremmaksi. Uimarannalla on kesän ajan päivittäin yksi uimavalvoja kello 10.30 ja 18 välillä, mutta mittarin kiivetessä kahteenkymmeneenviiteen hälytetään paikalle toinenkin silmäpari 26 euron tuntipalkalla. Syynä tähän on se, että ihmiset tuppaavat kaipaamaan viilentäviä vesiä lämpötilan kohotessa pilviin
. –?Se istuisi aitoon yrityskohtaiseen sopimiseen huonosti. Myös työntekijät voivat saada yritystasolla joitain laadullisia tavoitteitaan helpommin läpi kuin silloin, jos kaikesta sovittaisiin yhdessä pöydässä. KESÄKUUTA 2021 A12 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Jussi Orell Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen arvioi, että alalla nähdään seuraavan työmarkkinakierroksen tuloksena runsaasti erilaisia sopimuksia työehdoista. KUVA: Pekka Karhunen / LM, arkisto. Jaatisen mukaan on mahdollista, että joissain yrityksissä voidaan päätyä myös siihen, ettei varsinaista työehtosopimusta solmita. . Koronan jälkeisellä nousukaudella ei silti voida tehdä ratkaisuja, jotka nostaisivat kustannusinflaatiota liikaa. Suurinta joukkoa koskevat työehtosopimukset ovat katkolla vuodenvaihteessa. Syynä on metsäteollisuuden viimesyksyinen ilmoitus siirtymisestä laajojen työehtosopimusten solmimisesta yrityskohtaiseen sopimiseen. SUOMEEN ON kuluneen vuoden aikana osunut kaksi satojen työ”Nykyiset sopimukset devalvaatio-Suomesta” . Vuonna 2017 käynnistynyt Äänekosken biotuotetehdas on Suomen mittavimpia teollisia investointeja. Jaatinen vakuuttaa, ettei Metsäteollisuus ry tule linjaamaan syksyllä käynnistyvällä neuvottelukierroksella kynnyskysymyksiä tai tavoitteita jäsenyrityksilleen. Työehdoista sovitaan tällöin erikseen kunkin työntekijän kanssa työsopimuksessa. Tilanne voi vaihdella myös yrityksen sisällä henkilöstöryhmittäin. Yrityskohtaiseen sopimiseen siirtyvän metsäteollisuuden kokemuksia seurataan muilla aloilla tarkasti. On myös mahdollista, että yritys siirtyy jonkin toisen, työhön soveltuvan työehtosopimuksen piiriin. Joillain yrityksillä on tarvetta hakea isompia, joillain pienempiä muutoksia. –?Nykyiset sopimukset ovat aikansa tuotteita devalvaatio-Suomesta. –?Perälautana on silloin Suomen laki. Alan etujärjestö uskoo työrauhan lisääntyvän, jos politikointi työehtoneuvottelujen ympärillä vähenee. Metsäteollisuuden yritysten merkittävimmät sopimuskumppanit ovat Paperiliitto, Pro ja Teollisuusliitto. Käytännössä he ovat silti saaneet vähintään samat korotukset kuin muutkin. Jaatinen kiistää näkemykset, joiden mukaan siirtyminen yrityskohtaiseen sopimiseen olisi palkanalennusprojekti. Yhden koon ratkaisut eivät enää toimi. SUOMESSA EI OLE lakia vähimmäispalkoista. –?Yritykset voivat tehdä työehtosopimuksen itse tai yhdessä toisen tai useamman yrityksen kanssa. SUNNUNTAINA 20. . Ylemmillä toimihenkilöillä ei metsäteollisuudessa ole tälläkään hetkellä varsinaista työehtosopimusta. Sopimukset voivat vaihdella jopa saman yrityksen sisällä
Aalto kirjoittaa sähköpostitse, että vihreiden tulisi osoittaa huomattavasti enemmän kiinnostusta ja aloitteellisuutta talouteen, työllisyyteen ja terveyteen liittyviin arjen isoimpiin kysymyksiin. Myös valtio-opin dosentti Rauli Mickelsson jakaa Saurin näkemyksen siitä, että vasen liberaalireuna on ruuhkainen. –?Sitä en osaa arvioida, osuuko sulkemisia vielä Suomeen, johon tuli kaksi iskua peräkkäin. Se on jo valmiiksi paalutettu, kun siellä on vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A13 UUTISET paikkojen iskua. Niinistön mukaan olisi syytä saada esille vihreiden omaleimaista talousajattelua. Metsä Group rakentaa Kemiin biotuotetehtaan, joka on arvoltaan 1,6 miljardia euroa. Kaikki neljä valittiin kevään kuntavaaleissa valtuustoon. Jaatinen pitää selvänä, että paperikoneiden sulkemiset maailmalla jatkuvat. Ihmiset pääsevät haukkumaan vihreitä vasemmistolaiseksi ja veropuolueeksi. Hän kertoo kyselleensä pari viikkoa sitten budjetin tulopuolen perään ja hän sai kuulla siirtyneensä oikeistolaiseksi. Uudet biotuotteet ovat lisäksi aivan oma kokonaisuutensa. Vientihinnan ennakoidaan silti pysyvän lähes ennallaan. –?Tälle on mielestäni iso aukko poliittisessa kentässä. Se olisi kohtalaisen yksinkertaista kirkastaa, jos niin vain haluttaisiin, hän sanoo. KUVA: Metsäteollisuus Viivi Salminen Helsinki Useat vihreiden entiset puheenjohtajat kritisoivat vihreiden hiljaiseloa talouspolitiikassa, ja osan mukaan vihreät on kadonnut keskustelusta lähes kokonaan. LM–HÄSA FAKTA Isot alat paikalliseen sopimiseen • Suomessa ei ole lakisääteistä vähimmäispalkkaa, vaan palkat määräytyvät neuvottelemalla. KUVA: Emmi Korhonen / Lehtikuva Pekka Saurin mukaan puolueen pitäisi kirkastaa talouspoliittista profiiliaan, joka on nyt ”sekava”. Tuotannon odotetaan kasvavan sekä sahatavaran että vanerin ja kartongin osalta. KUVA: Pekka Karhunen / LM, arkisto Metsäteollisuus ry:n toimitusjoh taja Timo Jaatinen arvelee, et tä seuraavan sopimuskierroksen seurauksena alalla nähdään run saasti erityyppisiä sopimuksia. Soininvaara kuvailee, että vihreät ovat poistuneet talouskeskustelusta kokonaan. • Paikalliseen sopimiseen siirtyvät metsäteollisuus ja osa teknologiateollisuudesta. Vihreät kärsi kevään kuntavaaleissa tappion, ja STT kysyi vihreiden entisiltä puheenjohtajilta Pekka Saurilta, Osmo Soininvaaralta ja Touko Aallolta syitä tappion takana. On tavallaan liikaa keskitytty pelkästään vihreiden agendaan. Valtio-opin apulaisprofessori Tuomas Ylä-Anttila sanoo, että vihreillä olisi erityisesti saumaa kalastella oikeistoliberaalien ääniä, jos kokoomus lähtee menemään konservatiivisempaan suuntaan. Saurin mukaan tilanne on talousasioiden suhteen todella polarisoitunut. On tavallaan liikaa keskitytty pelkästään vihreiden agendaan. –?Ongelmia on sen sijaan painoja kirjepaperissa, joiden tuotannossa on maailmanlaajuisesti ylikapasiteettia. Taustalla on Soininvaaran mukaan ollut myös huonoa tuuria, sillä talousosaajia on pudonnut pois eduskunnasta ja valtuustoista. Jaatinen toivoo paikallisen sopimisen vähentävän työehtokysymysten politisoitumista. • Hallitusohjelman mukaan paikallista sopimista edistetään työja virkaehtosopimusten kautta. Lisäksi vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö kirjoitti vihreiden vaalitappiosta blogikirjoituksen. Vihreiden kannatusta painoi lisäksi hallitusvastuu sekä se, että kevään kuntavaaleissa ilmastoasiat eivät nousseet kovin suureen rooliin. STT ”Mihin vihreät katosi talouskeskustelusta?” Vihreiden entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara pitää virheenä sitä, että vihreät katosivat talous keskustelusta. –?Nyt se on mielestäni sekava. Vuonna 2017 käynnistyi saman yhtiön biotuotetehdas Äänekoskella. Kyllä puolueiden pitää osallistua kaikkeen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Niinistön blogikirjoituksen mukaan ongelmana ei ole se, että vihreiden talouslinja olisi ”siirtynyt vasemmalle” vaan se, että puolue on lähes kadonnut talouskeskustelusta. Sen mukaan metsäteollisuustuotteiden tuotantoja vientimäärät lisääntyvät painoja kirjoituspaperia lukuun ottamatta. UPM kertoi viime kesänä lakkauttavansa Kaipolan tehtaan Jämsässä, ja Stora Enso tiedotti huhtikuussa lopettavansa sellun ja paperin tuotannon Veitsiluodon tehtaalla Kemissä. Erittäin hyvät näkymät ovat myös sellulla, koska erikoisja pehmopaperien sekä kartongin kulutus lisääntyy. Viime viikolla Stora Enso kertoi investoivansa 21 miljoonaa euroa Anjalan paperitehtaaseen ja Inkeroisten kartonkitehtaaseen Kouvolassa. Niiden tuotannon osalta puhutaan vielä korostetummin kustannuskilpailukyvystä, Jaatinen sanoo. SAURIN MUKAAN vihreiden pitäisi kirkastaa talouspoliittista profiiliaan. Jokaisen vastuullisen puolueen pitäisi huolehtia sekä menoista että tuloista, hän sanoo. – Metsäteollisuudella on hyvät näkymät, koska sahatuotteet ja vaneri vetävät hyvin. Vuonna 2017 käynnistynyt Äänekosken biotuotetehdas on Suomen mittavimpia teollisia investointeja. NELJÄN ENTISEN puoluejohtajan lisäksi STT kysyi syitä vihreiden vaalitappiolle kahdelta asiantuntijalta. • Ay-liike huolissaan yleissitovuuden murtumisesta. Soininvaaran mukaan vihreiden linjassa ei ole sinällään mitään vikaa, mutta puolueen pitäisi argumentoida linjaansa paremmin ja palata talouskeskusteluun. –?On se nyt melkoista, jos tuosta muuttuu oikeistolaiseksi. –?Jos sopiminen yrityskohtaisesti menee hyvin, epäasiallinen politikointi voi vähentyä. JAATISEN ANALYYSIA tukee Luonnonvarakeskuksen viimeisin suhdannekatsaus. Rakentaminen ei lopu, ja puu on osaltaan hyvä korvaamaan betonia ja terästä ympäristönäkökulmasta, vaikka onkin tuotteena suhdanneherkkä. Jos jollain asialla ei ole tekemistä työntekijän edustaman yrityksen kanssa, turhat työrauhahäiriöt voivat vähentyä. Kyllä puolueiden pitää osallistua kaikkeen yhteiskunnalliseen keskusteluun.” OSMO SOININVAARA Vihreiden vaalitappion taustalla arvioidaan olevan se, että liberaalivasemmistossa on ruuhkaa ja puolue puhuu abstraktilla kielellä.. Saurin näkemyksen mukaan Suomesta puuttuu liberaali demokraattinen puolue, joka pystyisi yhdistämään pohjoismaisen hyvinvointimallin, elinkeinoelämän, yrittäjyyden sekä ympäristön suojelun. TALOUSPOLIITTISEN hiljaiselon lisäksi vihreiden vaalitappion taustalla arvioidaan olevan se, että liberaalivasemmistossa on ruuhkaa ja puolue puhuu abstraktilla kielellä. Metsäteollisuus on silti kaukana auringonlaskun alasta. • Kolmikantaiselta työryhmältä ei ole tullut yksimielistä esitystä paikallisesta sopimisesta. Sen sijaan paperin tuotanto ja vienti jäävät liki viidenneksen pienemmäksi kuin viime vuonna. ”Pidän tätä hirveän suurena virheenä. Siinä on mielestäni vihreille luonteva paikka. Nyt kannattaa tehdä joka ikinen asia, jotta iskuja ei tule enempää. SUNNUNTAINA 20. Vasemmalla ei ole kauheasti tilaa. Lisäksi muutkin puolueet kuin vihreät ovat profiloituneet uuden sukupolven puolueena. –?Pidän tätä hirveän suurena virheenä
Kohdemaassa saattaa olla myös maan sisäisiä valtakunnallisia tai alueellisia rajoituksia, kuten maskipakkoja tai liikkumisrajoituksia, jotka on syytä tarkistaa kohdemaan viranomaisten verkkosivuilta. –?Omistusoikeuden ratkaisee se, kuka on ostanut ja maksanut koiran ja kenen nimi on kauppakirjassa. Kääpiösnautseri istuu kerrostalon rappukäytävässä 30. Hallituksen esitys maahantulomallista annettiin eduskunnalle perjantaina. Avioehto, testamentti ja edunvalvonta-asiakirjatkin tehdään siinä vaiheessa, kun polla pelaa. Tiira huomauttaa, että jos koira selvästi kaipaa arjessaan toista ihmistä enemmän kuin toista, koiran jakaminen tasan on hölmö ajatus. –?Sitä enemmän sotkua tulee, mitä monimutkaisemmin asia on järjestetty. Komisarion mukaan merkittäviä vastamielenosoituksia ei Unioninkadulla ole ollut. Ryhmä vaatii myös sitovan lainsäädännön luomista hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2025 mennessä. Lemmikin seura voi myös olla hyvä asia erityisesti, jos eron jälkeen yksinäisyys vaivaa. Jos koira sopeutuu eikä stressaa, se voi olla isokin apu ja emotionaalinen tuki. Jos riitaa tulee ja turvaudutaan viranomaisiin, Sarion mukaan vahvimmilla on se, joka voi osoittaa huolehtineensa eläimestä pääasiallisesti ja esimerkiksi maksaneensa lemmikkiin liittyviä kuluja. Sario tietää tapauksen, jossa entinen pari on vienyt taistelunsa gerbiilin omistajuudesta tuomarin päätettäväksi. Ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Brasiliaan, Etelä-Afrikkaan ja Intiaan. Sario pitää luontevana esimerkiksi sitä, että jos toinen harrastaa koiran kanssa, koira jää ainakin pääasiallisesti harrastajan hoteisiin. Matkustussuositukset, muuttuvat maakohtaiset rajoitukset, tuleva EU:n koronatodistus sekä eduskunnalle luovutettu maahantulomalli herättävät kuitenkin kysymyksiä. Suomalaisten matkustamista ulkomaille rajoittavat kohdemaan kansalliset maahantulorajoitukset. –?Jos kohdemaan rajaviranomaiset toteavat, että maahan ei pääsekään, paluu voi todennäköisesti tulla omalla kustannuksella, kertoo sosiaalija terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila. –?Monesti koira oppii käyttäytymään eri tavalla eri ihmisten kanssa ja tottuu siihen, että yhden luona herätään kaksi tuntia myöhemmin kuin toisen. –?Päätimme lähteä Mannerheimintieltä viikonlopun ajaksi löydettyämme kompromissin virkavallan kanssa, kertoi mielenilmauksessa mukana ollut Melisa Yasav Elokapinan tiedotteessa. –?Lemmikkiriidat ovat lisääntyneet ja tulevat lisääntymään, se on ilmiselvää. Elias Peltonen Kun ulkomaanmatkailua jarruttaneet koronarajoitukset alkavat hellittää, moni suomalainen pääsee haaveilemalleen matkalle. Suomen rajaviranomaiset eivät tietoa lähtiessä tarkasta. Tällaisia tapahtumia voivat olla esimerkiksi perheenjäsenen muutto, lapsen syntymä tai karkaaminen, kertoo tutkija Katriina Tiira. STT Elokapina vaihtoi paikkaa. Mitkä ovat nykyiset suositukset ulkomaille matkustamisesta. Perustuslain liikkumisvapaus mahdollistaa suomalaisen lähtemisen maasta ja palaamisen maahan. Tietoa muiden maiden kansallisista rajoituksista tarjoaa EUalueella Re-open EU -sivusto, joka pyrkii tarjoamaan ajantasaista tietoa EU-maiden karanteenija testausvaatimuksista matkustajille sekä siitä, onko EU:n koronatodistus jo käytössä kohdemaassa. Paperit kannattaa laittaa kuntoon, kun vielä rakastetaan. Lisäksi koiria otetaan jatkuvasti enemmän: erityisesti pandemian myötä kysyntä on ollut jyrkässä kasvussa. Tästä poikkeuksena ovat maat, joiden osalta hallitus on poistanut maahantulon rajoituksia, kuten Australia, Etelä-Korea, Israel, Singapore, Uusi-Seelanti ja Ruanda. Pariskunnan tapauksessa molemmilla on usein yksi kokonainen koira yhteisenä, mutta erotessa tilanne saattaa mutkistua?–?ja yhä useammin mutkistuukin. –?Ongelma on se, että tunteet käyvät niin kuumana, että järkiperäisiä ratkaisuja ja koiran etua ei osata ajatella. Jos eron jälkeen päädytään yhteisomistajuuteen ja vuorokoteihin, Tiira neuvoo pitämään koiran rutiinit mahdollisimman samankaltaisina molemmissa kodeissa. Mistä saa tietoa kohdemaan rajoituksista. Ulkoministeriön 17. toukokuuta 2021. Silloin on aika epätoivoinen tilanne. Jotta tarpeettomalta kiistelyltä vältyttäisiin, Sario neuvoo sopimaan asioista hyvissä ajoin, mielellään jo eläintä hankittaessa. STT kokosi yhteen vastauksia matkailuun liittyviin kysymyksiin. Maakohtaiset rajoitukset saattavat muuttua, joten ajantasaiset koronaja maahantulorajoitukset on syytä tarkistaa aina ennen matkaa. Tarpeetonta matkustamista EUja Schengen-alueen ulkopuolelle kehotetaan yhä välttämään. Jokaisen ulkomaille matkustavan suomalaisen on syytä huomioida, että kaikki maat voivat asettaa maahantulorajoituksia omilla rajoillaan. Elokapina osoitti aiemmin mieltään Eduskuntatalon läheisyydessä Mannerheimintiellä. Sario sanoo uskovansa, että jos ihmiset hankkivat koiran yhdessä, eläimen hyvinvointi on molemmille tärkeä asia. Mihin suomalaiset pääsevät matkustamaan. Jos ennakkotesti on tehty ennen Suomeen saapumista, toisessa koronatestissä tulee käydä 3–5 vuorokauden kuluessa. Ulkomaille matkaava on itse vastuussa siitä, että hän on tietoinen kohdemaan maahantulorajoituksista. Se ei välttämättä ole se, joka koiran kanssa on enemmän ollut. Poliisi on tuonut kadunpätkälle ajoesteiksi betoniporsaita. –?Laitetaan paperit kuntoon, kun vielä rakastetaan ja hymyillään. Samalla kuitenkin sosiaalisen ja reippaan koiran tapauksessa yhteisomistajuus voi olla koiralle iloinenkin asia, kun kahden kodin välillä vaihtelu tuo elämään virikkeitä. SUNNUNTAINA 20. Samanlaiset rutiinit kuitenkin tukevat sopeutumista kahteen kotiin varsinkin, jos koiralla on alkuun vaikeuksia. STT Huomioi nämä asiat matkustaessasi Matkailijan on otettava maakohtaisista maahantulorajoituksista itse selvää. Eläin saattaa suhtautua esimerkiksi pariskunnasta jompaankumpaan päähenkilönä riippumatta siitä, kuka on virallinen omistaja. KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva Eroissa on muistettava koiran etu Eroavat parit kiistelevät koirista yhä useammin, ja huoltajuuskiistat menevät jopa käräjille asti. KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva HELSINKI. SEKÄ SARIO että eläinten käyttäytymistieteen dosentti, tutkija Katriina Tiira painottavat, että kiistelyn keskellä on muistettava koiran etu. Näin sen elämä jatkuu mahdollisimman samankaltaisena eron jälkeenkin. Suurista tunteista huolimatta lain näkökulmasta koira jaetaan yhtenä tavarana lusikoiden, patojen ja kattiloiden joukossa, sillä juridisesti koira on erotilanteessa irtain esine. Oma kaipuu voi sokaista fiksunkin ajatuksen, Sario kuvailee. KESÄKUUTA 2021 A14 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Anne Salomäki Jos meitä on kaksi ja koiria yksi, montako koiraa kummallakin on. Perjantai-iltana mielenosoitus siirtyi Unioninkadulle. KIISTA LEMMIKISTÄ käy joskus niin kovaksi, että ratkaisua haetaan käräjäoikeudesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehottaa välttämään lähikontakteja toista testitulosta odotettaessa. Eroavat parit kiistelevät koirista yhä useammin ja jopa käräjillä asti. Tiiran mukaan monille roduille on tyypillistä kiintyä erityisesti vain yhteen ihmiseen. Jos todistusta mistään näistä ei ole, henkilön pitää käydä koronatestissä heti Suomeen saavuttuaan sekä 3–5 vuorokauden kuluttua. –?Aika monet masennukset on voitettu ja erotilanteet selvitty kävelemällä koiran kanssa ulkona. Yksi maksaa, toisen nimi on kauppakirjassa, yksi harrastaa, toinen maksaa kulut... Koirien asema on vuosien saatossa muuttunut, ja kun koira ei enää asu ulkona vaan sisällä, lemmikki todella on perheenjäsenen asemassa ja siihen suhtaudutaan suurella tunteella, sanoo kuluttajaoikeuden asiantuntija ja kouluttaja Tuula Sario STT:lle. –?Toki mielenosoitukset vetävät aina jonkin verran puoleensa huomiota ihan ohikulkijoiltakin. Testistä kieltäytymisestä voi saada sakkorangaistuksen. STT Rutiinit tukevat koiraa Anne Salomäki Kriisiytynyt tunnelma ja eron tuomat muutokset voivat vaikuttaa paljon myös koiran vointiin varsinkin, jos kyseessä on herkkä yksilö. kesäkuuta päivitettyjen suositusten mukaan EUja Schengen-alueelle matkustettaessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Koronapandemian aikaisen maahantulomallin esityksen mukaan Suomeen saapuvalta edellytetään todistusta sairastetusta koronataudista, saadusta täydestä koronarokotussarjasta tai kolmen vuorokauden sisällä tehdystä negatiivisesta ennakkotestistä. Suomalaisten matkustamista ulkomaille rajoittavat kohdemaan kansalliset maahantulorajoitukset. Koira voi esimerkiksi selkeästi olla vain toisen nimissä, tai sitten jo etukäteen käydään läpi hoidon ja kustannusten jakamisen vaihtoehdot mahdollisen eron varalta. Ajantasaisin tieto löytyy varmimmin maiden omien viranomaisten sivuilta, joissa kerrotaan maan koronatilanteesta sekä siitä, mitä sinne matkustamiseen edellytetään. Helsingissä ympäristöliike Elokapinan torstaina alkanut mielenilmaus jatkuu Unioninkadulla Helsingissä. –?On tutkittu, että traumaattiset tapahtumat koiran elämässä lisäävät sairastelun määrää vanhemmiten. Mitä on huomioitava Suomeen palatessa. Komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista kertoo, että mielenilmaisu on pysynyt paikallaan ja sujunut Unioninkadulla rauhallisesti. Ryhmä on vaatinut avoimessa kirjeessään muun muassa ilmastoja ympäristöhätätilan julistamista Suomeen
Hän on saanut kritiikkiä myös siitä, että ei ole osoittanut kiinnostusta naisten aseman parantamiseen politiikassa. STT, AFP Poliisi puuttui reiveihin Ranskassa. Ebrahim Raisi voitti Iranin vaalit MOSKOVA. Hänen mukaansa rikollisryhmät ovat voimistuneet Turkissa. BBC Turkcen mukaan vuonna 2019 Turkista rikossyytteitään paenneen Pekerin videoita oli pelkästään toukokuussa katsottu yhteensä yli 170 miljoonaa kertaa. Ranskassa viisi poliisia ja yksi juhlija loukkaantui lauantain vastaisena yönä, kun poliisi keskeytti laittomat reivit eli yön yli kestävän musiikkitapahtuman Redonissa maan länsiosassa. Pekerin mukaan Tolga Agar raiskasi nuoren naistoimittajan, minkä jälkeen nainen olisi tapettu. –?Minut vangittiin tämän uutisen takia, jonka tein tuolloin Syyriaan lähetetyistä aseista, ja olin alttiina murhayrityksille joka päivä. Saksassa nykyään asuva Dündar päätoimitti ennen pakoaan Cumhuriyet-lehteä, joka on yksi Turkin merkittävimmistä sanomalehdistä. Viran nykyinen haltija Ali Khamenei täyttää kesällä jo 82 vuotta, ja 60-vuotiaasta Raisista on puhuttu myös Khamenein mahdollisena seuraajana. Perjantaina Moskovassa todettiin 9?056 uutta tautitapausta. Erdogan on myös syyttänyt ulkovaltoja juonittelusta, mutta presidentti ei ole yksilöinyt, mitkä maat ovat kyseessä. STT Rikollispomo iskee Turkin hallintoa vastaan videoilla Viime maaliskuussa otettu valokuva Sedat Pekerin Youtube-kanavasta. Kaksi poliisia vietiin sairaalaan. TURKIN presidentti Recep Tayyip Erdogan on kommentoinut kohua sanomalla, että hallinto tukee niitä, joista on esitetty syytöksiä. Peker syyttää myöhemmillä videoillaan nykyistä sisäministeriä Süleyman Soylua ja tämän veljeä lahjusten ottamisesta. Miljoonat turkkilaiset ovat katsoneet ja kuulleet Pekerin paljastuksia turkkilaisten poliitikkojen kytköksistä rikolliseen toimintaan. Niin kutsuttu valvojien neuvosto kelpuutti sadoista ehdokkaaksi halunneista mukaan vain seitsemän henkilöä. Arabiemiraattien Dubaissa asuvan Pekerin mukaan Turkki on yrittänyt poistaa hänen kiistanalaiset videonsa, mutta Youtube on kieltäytynyt tästä. Hän on muun muassa kritisoinut ankarasti Iranin Vihreää liikettä, joka järjesti maassa vuonna 2009 protesteja presidentinvaalien tulosta vastaan. Kahakointi poliisin ja juhlijoiden välillä kesti tunteja. Konservatiivisen Raisin katsotaan suhtautuvan ankarasti kaikenlaiseen protestiliikehdintään. Dündar sanoo STT:lle puhelimitse Saksasta, että ”mafiaryhmät”, joita hallinto aiemmin kontrolloi ja joiden tehtävänä on ollut tehdä sen likainen työ, ovat nyt erittäin voimakkaita ja saaneet Turkin hallinnon valtaa itselleen. Binali Yildirim on kiistänyt väitteet. Videoilla Sedat Peker esittää väitteitä, joiden mukaan nimekkäät lainsäätäjät ovat olleet osallisina vallan väärinkäytössä, väkivaltarikoksissa, huumekaupassa ja muissa laittomuuksissa. Cumhuriyet-sanomalehti on kuitenkin tutkinut asiaa ja löytänyt niiden pohjalle joitakin todisteita. Se on presidentinvaalien alhaisin prosenttiluku. Hän on myös uhkaillut esimerkiksi hallinnon kriitikkoja. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A15 UUTISET Mesut Turan Ankara Turkissa paikallisen rikollispomon viikon välein sunnuntaisin Youtubessa julkaisemat paljastusvideot ovat ravistelleet maata. Vaalien äänestys prosentti jäi alhaiseksi. Peker on aiemmin istunut yli vuosikymmenen vankilassa Turkissa. Raisin voitto oli odotettu, sillä hänen kaikki varteenotettavat vastustajansa oli suljettu pois vaaleista. Raisi on poliittisen eliitin suosikki. Hänen lehtensä julkaisi vuonna 2015 jutun, joka käsitteli Turkin tiedustelupalvelun asekuljetuksia Syyriaan. Raisi keräsi lähes 62 prosenttia äänistä, kertoi maan sisäministeri Aboldreza Rahmani Fazli lauantaina. Poliisin ja juhlijoiden välillä puhkesi väkivaltaisia yhteenottoja, kun noin 400 poliisin ryhmä hajotti juhlinnan. Sisäministeriö on kiistänyt väitteet. Hän ei ole kuitenkaan maininnut Pekerin nimeä. Dündarin mukaan presidentti Erdogan ei ole enää yhtä voimakas kuin ennen, mikä on johtanut rikollisryhmien vahvistumiseen. Reivit kuitenkin järjestettiin paikallisella raviradalla, ja paikalla oli noin 1?500 ihmistä. Mediatietojen mukaan Dubain poliisi on hiljattain kuulustellut Pekeriä. Iranissa tärkein vallankäyttäjä ei ole presidentti vaan maan uskonnollinen johtaja. STT Sedat Pekerin ensimmäisellä, toukokuussa julkaistulla videolla esitetään rajuja väitteitä Turkin entisen sisäministerin Mehmet Agarin pojasta, nykyisen valtapuolue AKP:n kansanedustajasta Tolga Agarista. SUNNUNTAINA 20. Toimittaja sanoo, että presidentti on käyttänyt valtion kassan loppuun asti. Moskovan pormestari Sergei Sobjaninin mukaan kaupungin uusi tartunta-aalto johtuu delta-variantista eli Intianvirusmuunnoksesta, josta johtuu tällä hetkellä 90 prosenttia uusista tapauksista. Tätä varten Yildirimin kerrotaan videolla menneen Venezuelaan ja ostaneen satamapaikan Caracasista. Yksi juhlijoista menetti kätensä yhteenottojen seurauksena. Peker yhdistää myös entisen pääministerin Binali Yildirimin pojan Erkam Yildirimin huumekauppaan. Pekerin mukaan Erkam Yildirim tarvitsi uuden reitin tuodakseen kokaiinia Etelä-Amerikasta Turkkiin. Ranskaan on julistettu öinen ulkonaliikkumiskielto koronarajoitusten vuoksi, ja viranomaiset olivat kieltäneet tapahtuman järjestämisen. KUVA: Atta Kenare / AFP / Lehtikuva Raisi keräsi lähes 62 prosenttia äänistä. Tämä osoittaa, että nämä ovat vain jäävuoren huippu. Kaupungissa todettiin 9?120 uutta tartuntaa, mikä on pandemian suurin päiväkohtainen lukema. MAAN OPPOSITIO ja ihmisoikeusjärjestöt ovat nostaneet esille, että Raisi oli osallisena poliittisten vankien joukkoteloituksessa vuonna 1988. Peker sanoo videoillaan, että hänen motivaationaan paljastuksille on kosto – ei niinkään yhteiskunnallinen muutos. Turkissa Dündar on tuomittu 27 vuodeksi vankeuteen. Dündarin mukaan Peker hävisi valtataistelun näissä rikollisryhmissä. Väitteitä lahjuksista henkirikoksiin STT, AFP Teheran Iranissa äärikonservatiivinen Ebrahim Raisi on maan uusi presidentti. Oppositio on kritisoinut häntä siitä, että hän oli osallisena poliittisten vankien joukkoteloituksessa vuonna 1988. Kyseessä on sama vuonna 2015 julkaistu juttu, joka toi vankilatuomion. YHDELLÄ videoistaan Peker esittää väitteitä Syyriaan jihadistijärjestö al-Nusralle toimitetuista aseista. STT, AFP Moskovassa ennätys tartunnoissa PARIISI. Toimittaja Dündar on kollegansa kanssa aiemmin tutkinut aihetta. Raisi on toiminut Iranin oikeuslaitoksen johtajana. –?Sedat Peker pakeni ulkomaille, jotta häntä ei tapettaisi, ja nyt hän kostaa kaikille. Pekerin mukaan aiemmin kokaiinia tuotiin Turkkiin enemmän Kolumbiasta, mutta huumekauppaa valvotaan Kolumbiassa nyt tarkemmin. Äänestysaikaa muun muassa pidennettiin perjantaina alhaisten äänestäjämäärien vuoksi. Vaalien virallinen äänestysprosentti oli 48,8. –?Heillä ei ole enää rahaa mafialle, trolliarmeijalle ja palkkamurhaajille, ja nämä ryhmät alkavat hitaasti irtautua Erdoganista. Hänen mukaansa Erdoganiin liitetty yhtiö toimitti aseita järjestölle. Nyt minun täytyy asua Saksassa. Turkkilaiset kirjoittavat Pekeristä paljon Twitterissä ja hänen nimensä on ollut usein trendaava aihe – myös muualla maan sosiaalisessa mediassa jokaisen videon jälkeen. KUVA: Ozan Kose / AFP / Lehtikuva Sedat Peker kertoo Youtubessa väitteitä Turkin johdon ja järjes täytyneen rikollisuuden likaisista töistä. Venäläisille on ollut tarjolla joulukuusta lähtien ilmainen koronarokote, mutta maan noin 146 miljoonasta ihmisestä vasta 19,5 miljoonaa on saanut ainakin yhden rokoteannoksen. Moskovassa raportoitiin lauantaina ennätysmäärä uusia koronatartuntoja jo toista päivää peräkkäin. TURKISTA maanpaossa oleva toimittaja ja kirjailija Can Dündar on kommentoinut julkisuudessa Pekerin videoita
–?Kai se tuo esiin tietyn italialaisuuden. Se on vahvojen paikallisidentiteettien maa, mutta Italian maajoukkueeseen latautuu silti paljon. –?Arvokisat on aina iso kansantapahtuma, johon liittyy omia rutiineja. EETOS maajoukkueen ympärillä ei Italiassa ole pohjoistai länsieurooppalaisen kevyt. –?Se, mikä tekee kisoista entistä isompia on se, että Italiassa asuvien päälle asuu muualla toiset 60 miljoonaa italialaista. Sitä on myös aikoinaan tietoisesti viety siihen suuntaan, että siitä tulee kansallisidentiteetin väline. –?Se on uran huippupisteitä. Hämeenlinnan Steelersin miesten salibandyjoukkueen uusi päävalmentaja, Turussa kasvanut, mutta isänsä puolelta italialainen Mikael de Anna oli yksi sen kisakatsomon vieraista. Jatkoaika meneillään ja voimassa uusi kultaisen maalin sääntö, joten David Trezeguet’n 103. –?Italia kuuluu jossain määrin siihen porukkaan, joka kisat voi aina voittaa. Siinä on juhlavuutta, de Anna kertoo. Italialaisena on vaikea katsoa peliä analyyttisesti. Teoriassa. –?Vaikka ei olisi koskaan asunut Italiassa, niin tämä on se missä voi olla italialainen. –?Vaikka maan historia on kansallisvaltiona aika repaleinen, niin Italia on silti urheilussa aika ylpeä italialaisuudestaan. Voittojen hurmoshengestä tappioiden kuolleisiin katuihin. Italia sai punaisen kortin ja Hollannilla oli kaksi rangaistuspotkua, mutta Italia selvisi ja voitti, de Anna kertoo. Aika usein pelejä tulee katsottua polviltaan metrin päässä televisiosta.” MIKAEL DE ANNA Steelersin päävalmentaja. EM-JALKAPALLO Topias Kauhala Italian ja Ranskan välinen EMfinaali vuonna 2000. En tiedä onko se italialaista, että pelkää aina pahinta. –?Kai siitä sitten lähdettiin vain kotiin vähän oudoissa tunnelmissa, hän muistelee. Nyt on nähty aika radikaalin erilainen Italia. Vain vartti sen jälkeen, kun Italia on normaalin peliajan puitteissa ollut minuutin päässä pelin voittamisesta. Sinne otetaan kova nimi. (03) 615 1470, urheilu@hameensanomat.fi SUNNUNTAINA 20. SUNNUNTAINA 20. minuutin maali tarkoittaa Ranskan Euroopan mestaruutta. Arvokisat mobilisoivat kansallistunnetta myös ulkomailla. Arrigo Sacchi kommentoi nyt, että koska Italialla on ollut niin maagisia kymppipaikan pelaajia, on Italiassa ollut vaikea ymmärtää peliä joukkueen kautta. Pelaajat päätyvät juuri maajoukkueen kautta suurimman italialaissuurennuslasin alle. Vuodesta 2016 tähän vuoteen saakka. DE ANNA on itsekin toiminut Italian päävalmentajana, salibandyssa. Rakkaimpana minulle on vuoden 2000 välierä Italia-Hollanti ja Francesco Toldon megapeli. En tiedä onko se italialaista, että pelkää aina pahinta. Giovinazzon kaupungissa Etelä-Italiassa kisastudion isäntä kävelee tyypillisen italialaisessa olohuoneessaan television luo, vetää piuhat irti, kantaa tv:n vähäeleisesti parvekkeelle ja heittää sen sisäpihalle. Toisin kuin esimerkiksi englantilaiset Englannin maajoukkueessa. Sanaan ”päävalmentaja” latautuu Suomessa vähemmän glooriaa kuin italialaiseen maajoukkuevalmentajan titteliin commissario tecnico. Vaikka puitteet italialaissalibandyssa ovat pieniä ja taso ei ole korkea, ovat monet asiat universaaleja. Lähtien titteleistä. Kääntöpuoli on se, että kun kisoista ei tule mitään hyvää, se läpikäynti on perusteellista, de Anna toteaa. –. Ainakin hänen muuten rauhallinen persoonansa on monesti muuttunut juuri Italian pelatessa arvokisoissa. Italialaiset tykkäävät menestyvistä urheilijoistaan. –?Muistan hyvin missä olen Italian suurina hetkinä ollut. Aika usein pelejä tulee katsottua polviltaan metrin päässä televisiosta. –?Ja Italia valitsee valmentajiaan eri tavalla kuin monet muut maat. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa Televisio lensi parvekkeelta alas ”Italialaisena on vaikea katsoa peliä analyyttisesti. HÄSA Salibandyseura Steelersin uusi päävalmentaja Mikael de Anna on urallaan toiminut myös Italian salibandymaajoukkueen päävalmentajana. DE ANNALLE , 35, Italian maajoukkue edustaa ensinnäkin kesäistä nostalgiaa. ITALIA ON kulttuuriltaan ristiriita. Hän oli lapsena usein juuri EMtai MM-kisojen aikaan Italiassa ja koki sen, miten Italia herää seuraamaan arvokisojaan. Siinä Azzurri on kuin Leijonat suomalaisessa jääkiekossa. Turnauksen alku on ollut äärimmäisen lupaava kahden 3–0 -voiton myötä. KESÄKUUTA 2021 A16 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Jalkapallon EM-kisat 11.6–11.7.2021 > Urheilutoimitus, puh. KESÄKUUTA 2021 Italian maajoukkue ei ole italialaisille toissijainen jalkapalloasia – eikä se ole sitä myöskään Steelersin uudelle päävalmentajalle Mikael de Annalle, joka on isänsä puolelta italialainen. Ja siihen voi ura vähän tyssätäkin. Se television hajottanut isäntäkin olisi de Anna voinut olla. Sunnuntaina Italia kohtaa vielä Walesin. Roberto Mancini on nyt kisojen meritoituneimpia valmentajia ja hänelläkin on paljon pelissä. –?Pukukoppiin laitetaan iso Italian lippu, päälle puetaan sininen tai valkoinen paita ja sitten kansallislaulu. Kun on vähän nimetön ryhmä, se on joukkueena erittäin hyvä. Kun Italialla menee hyvin kisoissa, se hurmos on käsinkosketeltava. De Anna on siitä yhdenlainen esimerkki
Maailmanlistan ykkösenä komeileva Belgia tuskin lepuuttaa monia avainpelaajiaan, vaikka se on varmistanut jatkopaikkansa. Kun on pitänyt vetäytyä, Italia on vetäytynyt. Kööpenhaminassa pelataan samaan aikaan Venäjän ja Tanskan välinen kamppailu. Suomi ja Belgia kohtaavat maanantaina kello 22 alkavassa ottelussa. Jos Suomi etenee lohkokolmosena jatkoon, joukkue pelaa neljännesvälieräkamppailunsa 28. STT, HÄSA KUULUMISIA KENTÄLTÄ Unkari nipisti pisteen maailmanmestari Ranskalta. Maali osoitti myös miksi Borussia Mönchengladbachissa ja Sveitsiä alle 16-, 20ja 21-vuotiaissa edustanut Emboloa on verrattu joissain arvioissa ominaisuuksiltaan jopa Mario Balotelliin. Mikäli Suomi häviää Belgialle, Huuhkajien lohkosijoitus on toinen, kolmas tai neljäs. Suomen lohkossa Belgia on varmistanut neljännesvälieräpaikkansa. Embolo on jalkanopea ja yllätyksellinen hyökkääjä, joka tarjoaa kaivattua uhkaa hyökkäyspäässä. Useissa lohkoissa kolmonen saattaa kerätä neljä pistettä, joten kolme pistettä ei luultavasti riitä lohkokolmosten vertailussa. peliminuutilla. Kustakin EM-lohkosta etenee jatkoon kaksi parasta. Belgia on voittanut molemmat pelinsä, joten se on kuudessa pisteessä. Siksi Italia on erilaisellakin kokoonpanolla ottelussa suursuosikki. Lohkon kakkosena Huuhkajat etenisi varmasti ja kolmosena mahdollisesti jatkoon. Saatamme saada vastauksen Suomi-ottelussa. Lohkokolmosten vertailussa neljä pistettä riittäisi hyvin todennäköisesti jatkopaikkaan. Antoine Griezmann tasoitti 66. Tanskan voittanut Huuhkajat ja Suomen kukistanut Venäjä ovat kolmessa pisteessä. Niin tai näin, paineet Englannin leirissä alkavat taas kasvaa. kesäkuuta Bukarestissa tai päivää myöhemmin Glasgow'ssa. Vastassa on Belgia, ja Huuhkajilla on mahdollisuus edetä EM-turnauksen jatkopeleihin. Lohkovoittajana Huuhkajat pelaisi 27. Kolmoseksi päätyessään Huuhkajat saattaa joutua jännittämään mahdollista jatkopaikkaansa Belgiaottelun jälkeen. Vaikka Englannilla on kahden ottelun jälkeen neljä pistettä kasassa, joukkue buuattiin kentältä Skotlantia vastaan pelatun maalittoman tasapelin jälkeen. Bukarestissa vastaan tulisi F-lohkon ja Glasgow'ssa E-lohkon ykkönen. MYÖS SE on auki, missä Huuhkajat mahdollisen neljännesvälieränsä pelaa. Häntä pidettiin muutenkin ottelun parhaana pelaajana. kesäkuuta Sevillassa yhtä lohkokolmosta vastaan. Italian horjuttaminen ei kuitenkaan tule olemaan helppoa, vaikka avauskokoonpanossa muutoksia onkin odotettavissa. KUVA: Facundo Arrizabalaga / EPA Jalkapallon EM-lopputurnauksen ”kuolemanlohkoksi” ristittyyn F-lohkoon tuli mielenkiintoa, kun Unkari ylsi Budapestissä 1–1-tasapeliin hallitsevaa maailmanmestaria Ranskaa vastaan. Italia on pelannut toistaiseksi jopa kisojen parasta jalkapalloa. AC Milaniakin enemmän lisänäyttöjä – ja etenkin tehoja – kaipaa kuitenkin nyt Sveitsi. Lisäksi jatkopeleihin pääsee neljä parasta lohkokolmosta, joten kahden lohkokolmosen urakka päättyy alkulohkovaiheeseen. Juuri Chiellini kuitenkin sanoi paljon puhuvat sanat Italiasta: ”Vaikka tässä joukkueessa vaihtaisi näyttelijöitä, käsikirjoitus säilyisi samana”. He ovat valmiita aloittamaan Suomi-ottelun. HELPOLLA SUOMI ei Belgiaa vastaan pääse. –. Kun on pitänyt prässätä, Italia on prässännyt. Ja kun on pitänyt rakentaa hitaammin, Italia on tehnyt senkin oikea-aikaisesti. Kamerunissa syntynyt Embolo osui jo turnauksessa maalipuiden väliin Walesia vastaan, jossa hän osoitti vahvuuttaan ilmatilassa ja pukkasi pallon maaliin. Unkari ampui Ranskan maalia kohti kolmesti. SAMUEL SAVOLAINEN Breel Embolo esiintyi edukseen Wales-ottelussa. Esimerkiksi puolustuksen johtohahmo Giorgio Chiellini sai pienen vamman Sveitsi-ottelussa, joten hän keskittynee jo pudotuspelivaiheeseen. STT PÄIVÄN OTTELU Jatkuuko Italian dominanssi. Kun on ollut paikka hyökätä nopeasti pystyyn, Italia on tehnyt sen. Englantilaisessa mediassa esimerkiksi asiantuntija Ian Wright kertoi hävenneensä silmät päästään Englannin esitystä Entinen skottihuippumanageri Graeme Souness puolestaan ilmoitti, että ”football isn't coming home” – viitaten Three Lions -kannatuslauluun ja siihen, että EM-pokaali ei ole matkalla Englantiin. Myös kokeneen Thomas Vermaelenin on määrä olla Suomea vastaan Belgian avauksessa. Laitapelaaja Attila Fiola räjäytti avausmaalillaan kotiyleisön huutoon avauspuoliajan lisäajalla. Voittamalla Belgian Suomi olisi B-alkulohkossa ykkönen tai kakkonen ja etenisi varmuudella jatkoon. Tasapeli toisi jatko paikan todennäköisesti, ja tappiolla olisi pienet mahdollisuudet. Nyt maaleja kaivataan lisää. Martinez haluaa kolmikolle lisää pelituntumaa. Belgian päävalmentaja Roberto Martinez vihjasi Tanska-ottelun jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että nimekkäät Axel Witsel, Kevin De Bruyne ja Eden Hazard ovat Suomea vastaan avauskokoonpanossa. Tappion jälkeen jotkut alkoivat jo sosiaalisessa mediassa epäillä, ettei Englannin leirissä tasapeli välttämättä pelihousuja revi, koska lähtökohtaisesti lohkon kakkonen voi saada pari napsua helpomman neljännesvälierävastustajan. Tanskan pistesaldo on toistaiseksi nolla. SAMUEL SAVOLAINEN Englannin päävalmentaja Gareth Southgate joutui selittelemään maalitonta tasapeliä Skotlantia vastaan. Muuten Ranskan esitys jäi vaisuksi Budapestin helteessä. Kokonaisuus on vahva ja Italia tekee juuri sen, mitä peli kutsuu. Huhujen mukaan tuo seura on italialainen AC Milan. Seuraava kysymys on, pystyvätkö he pelaamaan 90 minuuttia. Joukkue sai neljä laukausta Unkarin maalivahtia Peter Gulacsia kohti. Alkulohkovaihe päättyy vasta keskiviikkona. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A17 URHEILU SUNNUNTAINA 20. Tasapelillä Suomi olisi neljässä pisteessä ja lohkon kakkonen tai kolmonen. KESÄKUUTA 2021 Jatkopaikka on Huuhkajien omissa käsissä Voitto kivikovasta Belgiasta veisi Suomen varmuudella neljännesvälieriin. SUNNUNTAINA 20. Mikäli Suomi on lohkon kakkonen, urakka jatkuu 26. Lohkovoittoa se ei ole varmistanut. –?Saavutimme fantastisen tuloksen hyvällä joukkuepelillä. SAMUEL SAVOLAINEN Italian EM-kisaurakka on alkanut kahdella erittäin vakuuttavalla 3–0-voitolla. Jos se onnistuisi voittamaan Italian, se voittaisi lohkon, mutta piste varmistaisi jatkopaikan – mutta tappiokin saattaa hyvin riittää. Lohkojumbona urakka päättyisi. KUVA: Riccardo Antimiani / EPA PÄIVÄN PELAAJA Nyt on näytön paikka Sveitsi ja Turkki ovat omassa ottelussaan nyt karussa tilanteessa: Molemmat tarvitsevat voiton. The Athletic -verkkolehden mukaan Embolo sai jo kiinnostuneita silmäpareja osakseen ainakin yhdeltä eurooppalaissuurseuralta. Olen ylpeä joukkueestani ja faneista. Tämä on yksi elämäni kauneimmista päivistä, Fiola riemuitsi. Oli miten oli, Englannin jalkapallomediaan verrattuna suomalainen media on isossa kuvassa lauhkea kuin lammas. Ainakin siihen on totuttu. kesäkuuta Amsterdamissa A-lohkon kakkosta vastaan. EM-JALKAPALLO Tapio Keskitalo Pietari Panokset ovat suuret, kun Suomen miesten jalkapallomaajoukkue astelee maanantai-iltana Pietarin stadionin nurmelle. Kun Sveitsi tarvitsee ratkaisijoita, katseet kääntyvät myös hyökkääjäänsä Breel Emboloon. Ykköshyökkääjä Harry Kanen maalittomuus myös sai osakseen painavia puheenvuoroja. KUVA: Valentin Ogirenko / EPA SEURAA TÄTÄ Brittimedian prässi alkoi jo Suomessa urheilumediaa ja fanejakin pidetään joskus liian kriittisenä. Wales on avannut kisat erinomaisesti ja sen saavuttamat neljä pistettä ovat jo kovaa valuuttaa jatkoon menon kannalta
Maalipaikkojen hyödyntämine takaa-ajajana on huomattavasti vaikeampaa. Crouser rikkoi Yhdysvaltain yleisurheilun olympiakarsinnoissa yhden lajin vanhimmista maailmanennätyksistä, kun hän lennätti kuulansa ulkoratojen MElukemiin 23,37 Eugenessa. Ryan Crouser pukkasi 31-vuotiaan ME:n historiaan Ryan Crouser tuuletti hirmuista kuulakaartaan Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa. Tasatilanne ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä vain minuutti ennen puoliaikaa porilaiset menivät uudelleen johdon. HJS:n Stenius onnistui tänään jälleen maalinteossa. –. –?Hyökkääjät saavat itseluottamusta maaleista, vaikka kuka tahansa yksilö olisi tänään mieluummin ottanut joukkueelleen voiton. 13 minuuttia oli pelattu, kun vastustaja meni 1–0-johtoon oikeastaan ekasta paikastaan. Pitää miettiä myös taktisia valintoja ja koittaa parantaa valmennuksen päässäkin, Hakanen päättää. minuutilla HJS tuli jälleen tasoihin. Hän on tehnyt paljon töitä ja hyviä asioita hyökkäyspäässä tällä kaudella muutenkin, Hakanen sanoo. Jatketaan samoilla teeseillä kuin edelliset pari viikkoa. Numeroiden valoissa ottelu ei ollut tämän näkoinen. Päävalmentaja Lauri Hakanen ei ollut tyytyväinen joukkueensa esitykseen, eikä etenkään puolustuspeliin. FC Jazzilla oli puolestaan samaan pelimäärään vain kaksi pistettä. Tuntuu siltä, että harteiltani lähti paino, Crouser innostui ennätyksestä. HAKASEN MIELESTÄ peli oli tasainen huolimatta lukemista. YLEISURHEILU STT, AFP Eugene Koko kauden vahvassa kunnossa ollut Ryan Crouser otti nimiinsä kuulantyönnön molemmat miesten maailmanennätykset. Opetellaan pelaamaan tuloksellisesti paremmin, sillä ei tässä niin suuria pelillisiä ongelmia ole. Tavoitteena oli, ettei päästetä vastustajaa helpolla johtoon pelin alussa, mikä on ollut viime pelien teema. HJS oli ennen lauantaita hävinnyt FC Jazzille kaksi edellisestä kolmesta kohtaamista. HJS:n Santeri Stenius tasoitti tilanteen 35. Joukkue kärsi kauden toisen tappionsa kotijoukkue FC Jazzille aurinkoisessa säässä. 57. HJS lähti sarjan neljännelle kierrokselle sijalta viisi, kun se oli kerännyt kolmeen otteluun neljä pistettä. Tällä kertaa maalintekijänä laitapuolustaja Lauri Kesti, jolle maali oli kauden ensimmäinen. Viihdettä ottelusta ei puuttunut, sillä loppulukemat olivat lopulta 5–2 (2–1). Hän ei myöskään syytä maalivahti Viljasta. Viidellä päästetyllä maalilla ei voi jalkapallopeliä voittaa, Hakanen muistuttaa. KUVA: Patrick Smith / AFP / Lehtikuva HJS:n kausi jatkui lauantaina, kun se hävisi runsasmaalisen ottelun Porissa numeroin 5–2. JALKAPALLO FC JAZZ–HJS 5–2 Eero Kauppinen Hämeenlinnan Jalkapalloseura jatkoi lauantaina kauttaan Porissa miesten Kakkosessa. Ennätys on vaatinut kovaa työtä ja omistautumista. Crouser, 28, on kuulan olympiavoittaja Rion olympialaisista, ja hänen ulkoratojen ME-tulostaan on yleisurheilupiireissä odoteltu. Toinen juttu oli se, että pidetään oma pää puhtaana. Hänellä on kasassa neljä maalia neljään otteluun. CROUSERIN kauden taso on ollut vankkumaton. Tämän jälkeen kotijoukkue teki vielä kaksi maalia, eikä HJS kyennyt enää vastaamaan. Tätä iloa ei kestänyt kauan, sillä vain minuuttia myöhemmin FC Jazz siirtyi 3–2-johtoon. Oma puolustuspeli verrattuna vastustajaan kriittisillä alueilla oli selvästi heikompaa. Hämeenlinnalaisten ainut muutos avauskokoonpanoon oli maalivahti Joonas Immosen vaihtuminen Eero Viljaseen. KUVA: Tomi Vesaharju / HäSa, arkisto. KESÄKUUTA 2021 A18 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Yhdysvaltalaistyöntäjä pitää hallussaan sisäja ulkoratojen maailmanennätyksiä. –?Meillä oli pari tärkeää asiaa tullessamme tämän illan otteluun. Entinen ME oli yhdysvaltaisen Randy Barnesin 23,12 vuodelta 1990. Eugenen olympiakarsinnoissa Crouser osoitti jo aamun karsintakilpailussa vireensä hurjalla tuloksella 22,92. minuutilla jo kauden neljännellä osumallaan. –?Molemmilla oli muutama hyvä maalipaikka ja omat hallintajaksonsa pelissä. Illan finaali alkoi myös vahvasti luvuin 22,61, 22,55 ja 22,73, kunnes neljännellä kierroksella rävähti maailmanennätys. Tiesin sillä sekunnilla, kun kuula irtosi kädestäni, että tästä tulee hyvä, Crouser kommentoi neljännen kierroksen ME-työntöään. Tällä kaudella Crouser ehti kertaalleen jo työntää yli 23 metrin tuloksen, kun miesten käyttämä 7,26 kiloa painava kuula lensi 23,01:een Arizonassa toukokuussa. Ottelua oli ehditty pelaamaan vain 14 minuuttia, kun kotijoukkue naulasi tilanteeksi 1–0. Kauden kymmenessä kilpailussa hän on jäänyt alle 22 metrin tulokseen vain kahdesti, molemmilla kerroilla vain seitsemän sentin erolla. Toinen puoliaika alkoi kotijoukkueen 2–1-johdossa. HJS:n kausi jatkuu ensi keskiviikkona Kaurialan stadionilla, missä se saa vastaansa sarjan toisella paikalla majailevan Honka-akatemian. Valitettavasti kumpikaan näistä ei toteutunut tänäänkään. SUNNUNTAINA 20. Hän kertoi pysyneensä kisan aikana rentona ja irtonaisena, mikä oli ennätystyönnön avain. –. Santerilla on hyvä vire menossa. HÄSA HJS:lle reilu tappio Jazzin vieraana HJS:n Santeri Stenius (oik.) onnistui jälleen maalinteossa. –?Tässä on muutama päivä aikaa miettiä, miten saamme puolustuspelin sille tasolle, että voidaan pelata voitoista tässä sarjassa. Olympiapaikan Tokioon varmistivat myös toiseksi tuloksella 22,34 työntänyt Joe Kovacs, vuoden 2019 maailmanmestari, sekä pronssimies Payton Otterdahl tuloksella 21,92. Talvella Crouser otti Barnesilta nimiinsä sisäratojen ME:n tuloksellaan 22,82 Arkansasissa
–?Riina tuli todella hyvin mukana, eikä pelästynyt, vaikka lähellä oli pieni kolhukin Hurmeen kanssa. Jyväskylässä Janan Iikka Alingué avasi kesäkautensa ja voitti kolmiloikan tuloksella 15,49. –. Verstappenille paalupaikka on uran viides ja toinen tällä kaudella. Janakkalan Janan sprintteri Heikki Nieminen on päässyt hyvään vauhtiin heti kesäkauden alkuun. Barkov sai toimittajien äänestyksessä 780 pistettä. 27-vuotiaan Niemisen ennätys viiden vuoden takaa on 10,73. Janan Onni Ruokangas oli miesten keihäskisan kakkonen (66,59). Lehtinen oli liigan paras puolustava hyökkääjä 1998, 1999 ja 2003. Kaikki kaksitoista pelaajaa ylsi tehopisteille. Mahtavaa oli heittää ekan kerran yli 50 metriä, 19-vuotias Kuparinen iloitsi. Imatran Moottorikerhon nuori matkustaja pysyi hyvin kahvoissaan uransa ensimmäisessä kisassa. Makkula ja Loikala viidensiä Motoparkin sivuvaunuissa ”1000-kuutioiset menivät lujaa, mutta paremmalla startilla sijoitus olisi ollut parempi.” MOOTTORIPYÖRÄILY Pertti Koivunen Pieksämäki Petri Makkula, 47, ja Riina Loikala, 17, kurvailivat viidenneksi ratamoottoripyörien sivuvaunuluokan kotimaan kauden avauskisassa lauantaina Virtasalmella. Hän oli viimeksi paalulla kauden avauskisassa Bahrainissa maaliskuun lopulla. –?Sieltä on vielä parempaa tulossa. Samalla hän nousi Euroopan tilaston kärkeen ja maailmantilastossa kuudenneksi. – Alkuerässä kompuroin lähdössä, jolloin kiihdytys meni kiireiseksi eikä juoksu kantanut loppuun asti. Kehitys kahden viikon takaisesta on ollut selkeää, mutta paalupaikka kuitenkin karkasi Mercedeksen miehiltä Lewis Hamiltonin taivuttua toiselle aika-ajosijalle. Sivuvaunuluokka ajaa tällä kaudella ratamoottoripyörien SMsarjassa kansallista sarjaa. HÄSA Senni Salminen loikki jälleen ennätyksen YLEISURHEILU Pasi Rein Cluj-Napoca Kolmiloikkaaja Senni Salminen täytti lauantaina yleisurheilun EM-joukkuekilpailun Ykkösliigassa odotukset, jotka hän herätti neljä päivää aiemmin Orimattilan tuulituloksella 14,70. Oriveden Moottorikerhoa edustava Makkula antoi odotetusti tasoitusta 1000-kuutioisilla koneilla ajaneille kilpakumppaneilleen Motoparkin nopealla radalla. Tämä on ollut vahva viikonloppu ja totta vie parempi kuin pari viikkoa sitten. –?Keskiviikkona Pullerille tulee vieraaksemme kello 18 Jokioinen ja silloin haemme revanssia avaustappiolle. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A19 URHEILU Barkov nousi Lehtisen jalanjälkiin JÄÄKIEKKO STT New York Florida Panthersin kapteeni Aleksander Barkov sai kaikkien aikojen toisena suomalaispelaajana NHL-jääkiekon parhaan puolustavan hyökkääjän palkinnon. Barkovin, 25, johdolla Panthers oli kakkonen Keskisessä divisioonassa, mutta pudotuspelit päättyivät avauskierroksella Tampa Bayn käsittelyssä. –?Ennen neljännen (viimeisen) kierroksen hyppyä ajattelin, että tulin tänne voittamaan. Espoossa TUL:n avoimissa mestaruuskisoissa hän kellotti alkuerissä 10,84 (+2,2) ja kiri finaalissa hopealle ajalla 10,56, mutta myötätuuli (+3,5) esti ennätyksen syntymisen. Mies nimittäin kaasuttelee MM-sarjaan rakennettua 600-kuutioista LCR-Yamahaa. –?Kolme ekaa heittoa olivat hyviä, mutta ennätyksen jälkeen tekniikka hajosi yliyrittämiseen. Jokeri Joni Lintula löi kaksi ja Anssi Haltia toi kaksi sekä Jani Arponen, Antti Järvinen ja Eetu Pöllänen toivat yhden juoksun. Finaalissa onnistuin puhtaassa pitkässä kiihdytyksessä, jolloin pääsin hyvään juoksuasentoon ja tuloskin oli parempi, Nieminen kertasi. Viimeisellä kierroksella MopoGP:n pari Marko ja Ville Hurme onnistui kuitenkin ohittamaan Makkulan menopelin. Pärm oli kisassa ylivoimainen, sillä Artiola jäi hänelle lähes 40 sekuntia. Tehomiehiin kuuluivat myös ykköskärki Veikka Vuori (0/5), Mikael Mantila (2/2), Markus Sovelius (3/0), Valtteri Veikkola (2/1) ja Kalle Lehtonen (1/2). Vehkeet laulavat nyt ainakin ihan hyvin, arvioi Makkula. Hienoa oli, että toisella jaksolla nousimme takaa 1–5-tilanteesta jaksovoittoon, Lujan pelinjohtaja Aki Kettunen summasi. Paalulle täräytti Red Bullin tähti Max Verstappen. Tarvitsemme kohennusta kaikessa, tiivisti puolestaan Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa Lujalle avausvoitto suomensarjassa PESÄPALLO LUJA–EUVE 2–0 Markku Tuominen Hämeenlinna Lammin Lujan toinen peli ja kotiavaus pesäpallon suomensarjassa toivat voiton, kun Eurajoen Veikot kaatui 2–0 (8–1, 9–6). –?Kisassa oli kuuma ja se eteni hitaasti, mutta jaksoin keskittyä jokaiseen heittoon. Se kantoi hyvin, mutta viimeinen loikka lähti vähän kiertämään, Salminen arvosteli suoritusta. Salminen kohensi kesäkuun alkupuolella tekemäänsä ennätystä 12 sentillä. Suomalaisista palkinnon on ennen Barkovia saanut vain Leijonien nykyinen GM Jere Lehtinen, joka voitti palkinnon kolmesti. Verstappen johtaa MM-sarjaa neljällä pisteellä Hamiltoniin ennen sunnuntain koitosta. Selke Trophy -nimellä kantavan palkinnon saajan äänesti Pohjois-Amerikan jääkiekkotoimittajien järjestö Professional Hockey Writers Association. Kolmostilanteet Luja vei 26–17 ja ykköspalkittu jokeri Timo Niemi-Mikkola tykitti seitsemän juoksua. Kakkonen oli tittelin neljä kertaa voittanut Bostonin Patrice Bergeron 522 pisteellään. KOKENEEN Makkulan purkkiorjalle Loikalalle Motoparkin kisa oli jännittävä koitos. Lataus venytti loikat ennätyspitkiksi. Lehtinen johti Dallasin Stanley cupin mestaruuteen kaudella 1998–99. –. Palkintopallille Pärmin ja Lipstokin lisäksi ylsivät Imatran Moottorikerhon Markku Artiola ja Matti Liekari sekä Helsinki Racing Clubin Joni ja Tero Manninen. Totta kai kuumassa kisassa ajettu kisa oli rankka urakka, mutta siitä selvittiin käsien tärinöillä, Makkula nauroi. Mercedeksen Valtteri Bottas on löytänyt jälleen uskoa parempaan formula ykkösten kauden seitsemännellä kisaviikonlopulla Ranskassa Paul Ricardin radalla. Salminen aloitti Romanian Cluj-Napocassa kilpailun vaisusti, mutta venytti viimeisellä kierroksella kolmiloikan Suomen ennätykseen ja lajivoittoon tuloksella 14,63. En voi olla kauhean tyytyväinen (kolmossijaan), sillä viikonloppu on kokonaisuudessaan ollut vahva, mutta Red Bull on ollut nopea, Bottas myönsi kilpailijatallin vaarallisuuden. U22-EM-raja on 50,49. –. –?Vähän oli hankala kisa, kun siinä oli kaksi yliastuttua ja 14,04 ennen sitä neljännen kierroksen hyppyä. Alkuerissä Vuori kellotti 10,72 (–1,2) ja Hämelahti 10,90 (+0,2). Ainakin vauhtia on nyt ollut, ja olen varma, että pystymme taistelemaan voitosta kisassa, Bottas totesi aika-ajojen jälkeen. SUNNUNTAINA 20. –?Eteenpäin mentiin ekasta pelistä, nyt alkoi olla järkeä pelissä ja virheitä vähemmän, mutta vielä pitää parantaa. Treeneissä on tullut hyviä heittoja, joten tulos ei sinänsä ollut yllätys. Hämeenlinnalais-kouvolalainen pari jäi yhdeksän kierroksen kisassa voittoon ajaneille virolaisille Eero Pärmille ja Lauri Lipstokille reilun minuutin. Ajattelin siinä vaiheessa, ettei tämä ole minun päiväni, eikä niin pitäisi koskaan ajatella, Salminen kertasi Cluj-Napocan kilpailua Urheiluliiton nettisivuilla. Ensimmäistä kisaansa yhdessä ajaneet Makkula ja Loikala olivat jo kiinni neljännessä sijassa. Kisan voitti niukasti maajoukkueeseen valittu Eljas Aalto (10,54). – Aika on paras ikinä myös myötätuulitulokset huomioiden, joten uskon, että voin olla lähellä ennätyskuntoa. 100 metrillä Tarmon Eino Vuori kiri finaalin kakkoseksi (10,77 –0,9) ja Janan Lasse Hämelahti neljänneksi (10,98). Kakkospalkinnon sai vahvasti helteessä urakoinut juniori-ikäinen kolmospolttaja Oula Tanttu (0/2). Keskityin vain siihen, että nyt voitan tämän kilpailun. Tarmon 16-vuotias Iiris Veijola paransi ennätystään kolme metriä ja oli neljäs 46,73. HÄSA Bottas kohensi parin viikon takaisesta LE CASTELLET. –?Tavoitteena on parantaa tämänpäiväistä sijaa. HÄSA Hyviä kiekkotuloksia Toijalassa AKAA. Tarmon junioreista ennätyksillään voittoihin ylsivät Aino Ojaniemi naisten pituudessa (549) sekä N17-kuulassa Vilma Kerälä (13,77) ja -keihäässä Vilma Toivonen (43,35). Kausi jatkuu juhannuksena. Kahden viikon takainen katastrofi Azerbaidzhanin gp:ssä (10:s aika-ajoissa, 12:s kisassa) on pyyhkiytynyt mielestä hyvin sujuneilla harjoituksilla, ja myös lauantainen aika-ajo sujui ainakin tyydyttävästi Bottaksen ehtiessä kolmanteen lähtöruutuun sunnuntaiseen Ranskan gp:hen. STT. –?Haluan kiittää joukkuekavereitani ja Panthersin koko organisaatiota. STT Heikki Nieminen ennätyskunnossa ESPOO. –?Ainoastaan Pärmillä on kärkiporukasta kuusisatanen kone, mutta hänelläkin on siinä parikymmentä hevosvoimaa enemmän. HÄSA Nuori Riina Loikala pysyi hyvin Petri Makkulan kyydissä helteisessä Motoparkin kisassa. 1000-kuutioiset menivät myös lujaa, mutta paremmalla startilla olisimme ehkä pystyneet sijan pari parantamaan, arvioi Makkula. Ilman heitä palkinnon voittaminen ei olisi ollut mahdollista, Barkov kommentoi NHL:n nettisivuilla julkaistulla videolla. –?Hypyssä oli samanlainen toinen loikka kuin Orimattilassa. Luokan toinen osakilpailu ajetaan Motoparkissa sunnuntaina. Janan Sanni Kuparinen kiskaisi Toijalassa naisten kiekkokisan kakkoseksi ennätyksellään 50,06. Pääkisat ovat oman ikäisteni SM-kisat, mutta nyt ylittyi Kalevan kisan tulosraja (46,00), joten sielläkin minut nähdään, Veijola tuumasi
15.30 Eliteserien: Mjøndalen–Strømsgodset. Nuoret: 1) Harry Edmondson Britannia 1.13.45,61,... Diogo Jota 2–4. Montreal johtaa ottelusarjaa 2–1. 22.15 Islannin liiga: Keflavik–Leiknir R, Breidablik–FH. 6. ponilähtö, ponilähtö 1600 m Ani-Mixi Poni Kymi: 1) Smedens Andiamo 41 RUSS/Jenni Rautiainen 43,8a x, 2) Eragon 45,3a.3) Amazon 46,1a.4) Kattedals Isse 48,1a. Pituus: 1) Miltiadis Tentoglou Kreikka 838, 2) Radek Juska Tshekki 795, 3) Thobias Montler Ruotsi 794,...9) Kristian Bäck Suoi 736. RUUTU 10.50 Maantiepyöräilyn SM-kilpailut: miehet. YLE AREENA 15.30 Koripallon WNBA: Chicago Sky– Connecticut Sun. 100 m vu: 1) Anton Herrala TaTu 50,15, 2) Ronny Brännkärr KemTU 50,96, 3) Teemu Vuorela Swimming Jyväskylä 51,14. 18.00 Uinnin SM-kisat. Moottoripyöräily MARCO DE CANAVESES, PORTUGALI Enduron MM-sarjan 1. Kilpailussa ei ole suomalaisia. Cristiano Ronaldo 1–0, 35. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-2, lv 2100 m Jouni Kaikko memorial: 1) Billie de Montfort*/David Thomain 13,4a (1,17), 2) Dream Girl 13,9a (22,22).3) Peanuts 14,1a (10,16).4) First Class Lady 14,3a (54,29).poissa: 10. lähtö, sh 2100 m: 1) Humenteri/Jani Huusko 26,3a x (1,49), 2) Helmin Hermanni 26,8a (5,9).3) Kilmeri 27,0a (19,06).4) Mellakka 27,7a x (26,99). 16.00 Koripallon naisten EM: Turkki N–Belgia N. Antoine Griezmann 1–1. 3. 4) Samuli Puhakainen Suomi –1.46,71. ponilähtö, ponilähtö 1100 m Poni Kymi: 1) Thorvald/Maria Kiukas 2,05,4a x, 2) Euforia 2,05,8a x.3) Jokimäen Mindy 2,13,3a.4) Hietarannan Julia 1023 SH 2,22,4a x. Rahapelit EUROJACKPOT Perjantai 18. NAISTEN SUPERPESIS Lapua–Helsinki 1–0 (1–1, 2–0) Siilinjärvi–Mynämäki 0–2 (2–5, 1–5) Joensuu–Hyvinkää 1–2 (5–1, 3–7, 1–1, 1–2) Rauma–Lappeenranta 2–0 (9–0, 6–4) Seuraavat ottelut: 20. 22.00 Brasilian liiga: Internacional–Ceara, Bahia–Corinthians. Anton Popovitsh 2–1, Erotuomari: Mattias Gestranius. Toto (8-7-1): 4,86 2,28-1,35-2,60 7,33. 15.55 F1: Ranskan osakilpailu. 15.55 Yleisurheilun joukkue-EM. 3–2 (0–0, 1–1, 1–1, 1–0) M: Jesperi Kotkaniemi 0+1. 6. 6. Seiväs: 1) Angelica Moser Sveitsi 465, 2) Eleni-Klaoudia Polak Kreikka 460, 3) Elina Lampela Suomi 445. 15.07 Ravit: Tornio, Suomi. Toto (5-1/3): 1,68 1,29-2,69/2,74 3,47. B-erä: 1) Koba Vleminckx Belgia 10,49, 2) Samuel Purola Suomi 10,52. 15.00 F1: osakilpailu. Päivän Duo: 8-9, kerroin: 7,16. Tshekki 2 1 1 3– 1 4 Englanti 2 1 1 1– 4 Kroatia 2 1 1 1– 2 1 Skotlanti 2 1 1 0– 2 1 Viimeiset ottelut: 22. 17.00 Brasilian liiga: Palmeiras–America MG. 13.00 Koripallon naisten EM: Bosnia ja Hert–Slovenia N. Venezuela–Ecuador (B-lohko), Kolumbia–Peru (B), 22. EUROSPORT 1 13.03 Pyöräily: La Nucia. FC Lahti–HIFK, Ilves– Inter, 24. Imatra–Tampere, Kitee–Sotkamo. divisioona: Saints–Eagles. lähtö, sh 2100 m: 1) Syneri/Ari Kotikulma 25,4a (8,07), 2) Hissun Turbo 25,5a (3,55).3) Merran Roihu 25,6a (9,8).4) Sähköäijä 25,7a (4,63). 8. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-3, lv 2100 m UET Trotting Masters Kymi Grand Prix: 1) Ce Bello Romain*/Anthony Barrier 11,6a (6,23), 2) Delia du Pommereux* 11,7a (3,43).3) Seismic Wave* 11,8a (8,11).4) Valokaja Hindö* 12,0a (31,6). TULOSPÖRSSI. 22.00 Ravit: Ranska. V SPORT HOCKEY 03.05 NHL: Montreal Canadiens–Vegas Golden Knights. Toto4 voitto-osuus: 21,51. 5. 15.50 Kakkonen: Kemi City FC–FC Vaajakoski. Uinti KUOPIO Uinnin SM-kilpailut, 3. 15.30, 16.30 WTA Tennis: finaalit. ELISA VIIHDE SPORT 18.00 Liga ACB: The Fifth Quarter. 10.00 NBL: Perth–Melbourne U. V SPORT 1 22.00 Nascar Cup Series Ally 400. 23.32 FE: MM-sarja. 6. 12.32 Ravit: Dannero, Ruotsi. Toto (5-2-3): 1,49 1,17-1,63-2,15 3,78. 6. Toto (3-6-8): 27,63 8,33-4,24-4,69 79,51. 18.50 Jalkapallon Euro 2020: Italia–Wales (myös taktinen kuvakulma). HJK 9 8 1 19– 5 25 Inter 9 7 2 17– 7 21 KuPS 9 5 1 3 13– 9 16 HIFK 7 4 2 1 10– 7 14 FC Lahti 7 4 1 2 12– 9 13 SJK 8 3 2 3 6– 7 11 Ilves 8 3 1 4 10– 12 10 Haka 7 2 1 4 8– 11 7 Honka 9 2 7 9– 14 6 IFK Mariehamn 7 2 5 5– 13 6 KTP 7 1 1 5 7– 13 4 AC Oulu 7 1 6 6– 15 3 Seuraavat ottelut: 23. 5 000 m: 1) Magus Myhre Norja 13.46,98, 2) Michael Somers Belgia 13.48,16, 3) Siahei Krautshenia Valko-Venäjä 13.56,47,...11) Ossi Kekki Suomi 14.35,07. Robin Gosens 1–4, 67. MIESTEN YKKÖSPESIS Loimaa–Kannus 2–1 (3–5, 4–2, 2–0) Oulu–Jyväskylä 2–1 (7–1, 0–3, 0–0, 1–0) Seuraavat ottelut: 20. 3) Roni Kytönen Suomi –43,44,... 6. päivä: Miehet: 50 m ru: 1) Miikka Ruohoniemi Cetus 28,21, 2) Davin Lindholm LahdUS 28,26, 3) Olli Kokko LahdUS 28,41. 4. Päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 3, 7, 12, 15, 19, 23, 29, 31, 32, 40, 43, 44, 46, 48, 53, 55, 59, 62, 64 Kunkkunumero: 3 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 2, 4, 5, 6, 7, 11, 15, 16, 17, 26, 29, 34, 36, 41, 49, 55, 60, 61, 66, 69 Kunkkunumero: 7 Raviurheilu KOUVOLA 1. TV-URHEILU Golf LA JOLLA, USA Miesten kauden 3/4 arvoturnaus, Yhdysvaltain avoin mestaruuskilpailu, palkintoarvo 12,5 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 71: 137 lyöntiä (–5): Richard Bland Englanti 70+67, Russell Henley USA 67+70, 138 (–4): Louis Oosthuizen Etelä-Afrikka 67+71, Matthew Wolff USA 70+68, 139 (–3): Bubba Watson USA 72+67, Jon Rahm Espanja 69+70, 140 (–2): Kevin Streelman USA 71+69, Mackenzie Hughes Kanada 73+67, Xander Schauffele USA 69+71. oma maali (Raphael Guerreiro) 1–2, 51. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-4, lv 3100 m: 1) Don Williams/Ari Moilanen 14,3 x (1,72), 2) Sahara Sandstorm 14,6 (24,91).3) Hazelhen Hermes 15,0 (55,11).4) Cyriel d'Atom* 15,0 x (6,53).poissa: 4. Päänumerot: 11, 14, 44, 46, 49 Tähtinumerot: 7, 10 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 416 379,80 e, 5 oikein 122 464,60 e, 4+2 oikein 5 831,60 e, 4+1 oikein 290,00 e, 4 oikein 129,90 e, 3+2 oikein 77,10 e, 2+2 oikein 26,10 e, 3+1 oikein 21,50 e, 3 oikein 16,90 e, 1+2 oikein 12,30 e, 2+1 oikein 8,60 e PERJANTAI-JOKERI Perjantai 18. Jokerinumero: 2 3 5 1 8 4 9 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 16 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KENO Perjantai 18. 02.50 Copa América: Kolumbia–Peru. 18.50 Jalkapallon EURO 2020: Italia–Wales. V SPORT URHEILU 15.20 Ferrari Challenge Europe 2021: Valencia. poissa: 4. Clippers länsilohkon loppuotteluihin Phoenixia vastaan voitoin 4–2. 18.50 Jalkapallon Euro 2020: Sveitsi– Turkki (myös taktinen kuvakulma). 1. poissa: 6. Länsilohkon 6/7 ottelu: Los Angeles Clippers– Utah 131–119. 7. Jääkiekko NHL Pudotuspelien 3. Toto4 pelivaihto 46 911,40 e, voitto-osuus 21,51 e Pelivaihto 867 220,67 e. 20.00 Islannin liiga: Stjarnan–HK, Fylkir–IA. 400 m aj: 1) Viivi Lehikoinen Suomi 55,94 (kkk), 2) Yasmin Giger Sveitsi 56,74, 3) Aliaksandra Hilmanovitsh Valko-Venäjä 57,28. Toto (2-1-14): 5,19 2,15-3,84-10,25 17,43. 15.50 Ykkönen: FF Jaro– PK-35, HJK Klubi 04–Gnistan, KPV–MuSa. 400 m vu: 1) Khalili 4.23,13, 2) Härkönen 5.40,39, 3) Ilmari Laitala Cetus 6.01,41. 16.50 Red Bull Neymar Jr’s Fiven Suomen-finaali. 4x100 m vuv: 1) Cetus, Espoo 3.47,82 (Anna Kotonen, Inka Vahtola, Peppi Siirtola, Fanny Teijonsalo), 2) Raision Urheilijat 3.51,79, 3) Helsingfors Simsällskap 3.54,36. 14.05 Ravit: Eskilstuna, Ruotsi. 02.50 Copa América: Kolumbia–Peru. 6. 15.30 Tennis: ATP 500 -turnaus. 2. 19.00 Koripallon naisten EM: Tshekki N– Kroatia N, Italia N–Kreikka N. B-erä: 1) Moa Hjelmer Ruotsi 52,94, 2) Mette Baas Suomi 53,31 (kkk). Koripallo NBA Pudotuspelien 2. Toto (10-4-8): 2,14 1,473,68-7,93 29,98. 2. Pesäpallo MIESTEN SUPERPESIS Kankaanpää–Siilinjärvi 2–0 (8–2, 4–3) Kitee–Seinäjoki 1–0 (2–0, 2–2) Sotkamo–Kempele 2–0 (4–2, 4–1) Seuraavat ottelut: 20. Hyvinkää–Kouvola, Vimpeli–Hamina, Imatra–Seinäjoki, Raahe–Koskenkorva, Tampere–Siilinjärvi, 21. Alavus–Laukaa, Simo–Jyväskylä, Ulvila–Kannus, 22. Lohko F: Budapest: Unkari–Ranska 1–1 (1–0) 45+2. 6. 18.55 Elite serien: Rosenborg–Sarpsborg 08. Yleisurheilu CLUJ-NAPOCA, ROMANIA EM-joukkuekilpailun Ykkösliiga: Miehet: 100 m: 1) Jak Ali Harvey Turkki 10,31, 2) Silvan Wicki Sveitsi 10,36, 3) Joris van Gool Hollanti 10,42. 6. 3-loikka: 1) Senni Salminen Suomi 14,63 (SE), 2) Vijaleta Skvartsova Valko-Venäjä 14,13, 3) Spyridoula Karydi Kreikka 14,13. 3 000 m: 1) Darja Barysevitsh Valko-Venäjä 9.01,80, 2) Linn Söderholm Ruotsi 9.06,04, 3) Diane van Es Hollanti 9.07,41,...7) Ilona Mononen Suomi 9.17,24. V SPORT GOLF 19.00 European Tour: US Open. Yleisöä: 2 050. Toto (2-6-7): 8,07 1,94-1,41-2,13 11,31. Ikaalinen–Vähäkyrö. Juniorit: 1) Lorenzo Macoritto Italia 1.10.14,59,... 13.00 Koripallon naisten EM: Montenegro N–Serbia N. Troikka: 11,69. lähtö, TROIKKA-1, lv 1600 m: 1) Ithinkiama Genius/Veli-Pekka Toivanen 12,2a (27,63), 2) Adrienne's Ami 12,5a (21,04).3) Mask Off 12,6a (22,44).4) Hill Yes 12,6a (16,46). 22) Hermanni Haljala Suomi –5.32.13. Erotuomari: Anthony Taylor, Englanti. Honka–Haka, HJK–KTP, IFK Mariehamn–SJK, AC Oulu–KuPS, 30. Troikka: 193,28. kierrosta (neljällä voitolla jatkoon): Itälohkon 6/7 ottelu: Atlanta–Philadelphia 99–104. 22.00 Koripallon naisten EM: Espanja N–Slovakia N. 6. 12. IFK Mariehamn–HIFK, FC Lahti–SJK, 5. Toto (4-5-3): 58,81 5,35-1,51-2,93 21,76. München: Portugali–Saksa 2–4 (1–2) 15. 17.07 Ravit: Riihimäki, Suomi. 16.55, 17.55, 19.55, 20.55 Lentopallon Kultainen liiga, Final Four. 4x100 m skuv: 1) Helsingfors Simsällskap 3.46,78 (Niki Karlsson, Davin Lindholm, Niko Mäkelä, Lari Tumanoff), 2) TaTu, Tampere 3.48,54, 3) Cetus, Espoo 3.49,57. 6. 23.50 Copa América: Venezuela– Ecuador. Jalkapallo MIESTEN LIIGA KuPS–Honka 2–1 (0–1) 28. Darren Smith 0–1, 53. osakilpailu: Yleiskilpailu: 1) Brad Freeman Britannia 1.08.49,71, 2) Steve Holcombe Britannia jäljessä 35,90 sekuntia, 3) Josep Garcia Espanja –52,60,... 13.55 Ravit: Ålborg, Tanska. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 2, 11, 17, 18, 21, 26, 28, 31, 33, 36, 37, 41, 42, 44, 46, 51, 53, 61, 63, 69 Kunkkunumero: 26 Lauantai 19. 1 500 m: 1) Ferdinand Edman Norja 3.38,63, 2) Adam Dvoracek Tshekki 3.39,97, 3) Jochem Vermeulen Bewlgia 3.40,02, 4) Joonas Rinne Suomi 3.40,69. Voitot 3–3. 10. Korkeus: 1) Andrei Churyla Valko-Venäjä 225, 2) Loic Gasch Sveitsi 225, 3) Konstantionos Baniotis Kreikka 223,...5) Daniel Kosonen Suomi 220 (kkk). 19.00 Islannin liiga: KA–Valur. Toto (4-2-9): 1,17 1,07-1,33-1,44 3,15. Toto (3-8-10): 6,23 1,76-1,44-2,33 7,14. Uruguay– Chile, Argentiina–Paraguay. 100 m ru: 1) Ida Hulkko TaTu 1.08,42, 2) Anniina Murto PorUS 1.09,45, 3) Veera Kivirinta TaTu 1.09,82. 15.49 Superettan: Trelleborgs FF–Falkenbergs FF. 15.55 Superpesis: Vimpelin Veto–Haminan Palloilijat, Hyvinkään Tahko–Kouvolan Pallonlyöjät. 19.00 Golf: US Open. 6. 18.20 Ykkönen: MP–JIPPO. 11. Troikka: 2904,46. 19.00 Golf U.S. 19.15 Ravit: Klosterskogen, Norja. TV 5 18.00 Uinnin SM-kisat. 6. 21.30 Yleisurheilun joukkueEM. 400 m: 1) Femke Bol Hollanti 50,37, 2) Lada Vondrova Tshekki 52,11, 3) Linn Oppegård Norja 53,04. 21.55 La Liga nousukarsinnat: Girona–Rayo Vallecano. 13.07 Ravit: Haapajärvi, Suomi. SUNNUNTAINA 20. AC Oulu– KTP, Ilves–Haka. 20.30 Eliteserien: Vålerenga–Bodø/Glimt. Parauinti: Miehet: 50 ru: 1) Nader Khalili VaasUS 35,52, 2) Taneli Härkönen LappU 38,60, 3) Ville Nieminen HelsU 43,33. 6. V SPORT JÄÄKIEKKO 03.05 NHL: Montreal Canadiens–Vegas Golden Knights. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Nyland*/Antti Ala-Rantala 22,4a (4,86), 2) Vixeli 22,5a (3,04).3) Tuviker 22,7a (10,2).4) Kujanpään Jyräys 23,0a (5,49). 18.50 Eliteserien: Molde–Stabæk, Haugesund–Kristiansund, Tromsø–Lillestrøm. Naiset: 50 m su: 1) Jessika Markkanen VesihelmUS 38,75, 2) Daniela Sohlman Simmis 38,52, 3) Ronja Weckström HelsU 52,00. 7. Troikka: 71,69. lähtö, Toto75-1, lv 2100 m: 1) Skyfall Shine/ Iikka Nurmonen 14,3a (2,14), 2) My Sweden* 14,4a (14,65).3) Run and Repeat 14,5a (69,66).4) Night Hall 14,6a (11,28). C MORE SPORT 1 11.45 Moto3, Moto2, MotoGP: Saksan osakilpailu. 100 m ru: 1) Ronja Weckström HelsU 2.22,34. 15.00 Tennis: ATP500. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, lv 2100 m: 1) Magical Princess/Pekka Korpi 12,5a (3,55), 2) Quite A Lover 12,7a (22,75).3) Consalvo 12,9a (7,54).4) AnDorra 13,2a (2,05). KESÄKUUTA 2021 A20 HÄMEEN SANOMAT URHEILU YLE TV2 18.30, 21.00 Jalkapallon EURO 2020: EMstudio. 13.00, 15.15 Pöyräily: La Nucia, maantieajo. 13.55 Superpesis: Siilinjärven Pesis–Hyvinkään Tahko. lähtö, Toto75-2, sh 2100 m: 1) Viesmanni/ Hannu Torvinen 26,6 (5,19), 2) Briljantti Buugi 26,9 (16,41).3) Elan 25,5 (56,4).4) Säfööri 26,5 (49,47). 7. 6. Toto (6-1-5): 3,55 1,49-3,292,16 16,60. Joensuu–Pori, Jyväskylä–Seinäjoki. 13.00 EMfutis: VeikkausTV -studio. 800 m vu: 1) Roope Paatos RaisU 8.25,86, 2) Lassi Haimi HelsSS 8.28,65, 3) Jesper Lietzen TurUL 8.35,74. 12) Eero Remes Suomi –3.01,71. CUIABA Etelä-Amerikan mestaruusturnaus, Copa America: A-lohko: Cuiaba: Chile–Bolivia 1–0 (1–0) Brasilia: Argentiina–Uruguay 1–0 (1–0) Argentiina 2 1 1 2– 1 4 Chile 2 1 1 2– 1 4 Paraguay 1 1 3– 1 3 Uruguay 1 1 0– 1 Bolivia 2 2 1– 4 Seuraavat ottelut: 21. 400 m: 1) Jochem Dobber Hollanti 45,40, 2) Alexander Doom Belgia 46,08, 3) Pavel Maslak Tshekki 46,54. Siilinjärvi–Hyvinkää, Kempele–Mynämäki, Seinäjoki–Helsinki, 22. Urho Nissilä 1–1, 62. Kroatia–Skotlanti (Glasgow), Tshekki–Englanti (Lontoo). 200 m pu: 1) Lari Tumanoff HelsSS 2.05,42, 2) Aleksi Korpinen HelsSS 2.06,02, 3) Elias Juntunen OulU 2.09,21. Naiset: 100 m: 1) Salome Kora Sveitsi 11,34, 2) Rani Rosius Belgia 11,44, 3) Rafalia Spanoudaki-Chatriziriga Kreikka 11,45,...6) Lotta Kemppinen Suomi 11,53. 200 m sku: 1) Laura Lahtinen HelsSS 2.17,66, 2) Vilma Ruotsalainen HelsSS 2.19,75, 3) Lotta Moilanen OulU 2.22,09. 3.50 Copa América: Venezuela–Ecuador. Toto (9-7-8): 1,72 1,47-3,408,23 9,42. 6. 16.30 WTA Tennis: Berliini. 6. Toto4 voitto-osuus: 9,75. kierrosta (neljällä voitolla jatkoon) Montreal–Vegas ja. B-erä: 1) Aliaksandr Vasilevksi Valko-Venäjä,...5) Tuomas Lehtonen Suomi 48,65. Toto4 voitto-osuus: 20,28. C MORE MAX 12.35 F3: Ranskan osakilpailu 3. Ranska 2 1 1 2– 1 4 Saksa 2 1 1 4– 3 3 Portugali 2 1 1 5– 4 3 Unkari 2 1 1 1– 4 1 Jäljellä olevat ottelut: 23. Toto4 voitto-osuus: 4,62. V SPORT JALKAPALLO 19.00 IndyCar Series: REV Group Grand Prix. 800 m: 1) Lore Hoffmann Sveitsi 2.03,89, 2) Britt Ummels Hollanti 2.04,55, 3) Sara Kuivisto Suomi 2.04,57. 9. Open. 100 m vu: 1) Khalili 56,52, 2) Nieminen 1.12,70, 3) Ilmari Laitala Cetus 1.17,50. B-erä: 1) Öyvind Kjerpeset Norja 51,71,...6) Christian Vänttinen Suomi 56,18. Kai Havertz 1–3, 60. oma maali (Ruben Dias) 1–1, 39. 12.35 F3: osakilpailu. 16.55 Superpesis: Manse PP–Siilinjärven Pesis, Imatran Pallo-Veikot–Seinäjoen JymyJussit, Kempeleen Kiri–Mynämäen Vesa, Pattijoen Urheilijat–Koskenkorvan Urheilijat, Seinäjoen Maila-Jussit–Roihuttaret. VEIKKAUSTV 03.00 Brasilian liiga: Flamengo–RB Bragantino. DISCOVERY+ 11.45, 13.05, 14.40 Moto3, Moto2, MotoGP: osakilpailut. EUROSPORT 2 12.30, 17.30 Melontaurheilu: Pujottelu: MC, Markkleeberg. Erotuomari: Michael Oliver, Englanti. 16.00 Ravit: Ruotsi. lähtö, lv 2100 m: 1) Zolamani/Iikka Nurmonen 15,2a x (1,68), 2) Stick Match 15,4a (21,03), 2) Nineeleven 15,4a (30,8).4) Fantom Factor 15,4a (14,64). 400 m aj: 1) Rasmus Mägi Viro 48,82, 2) Nick Smidt Hollanti 49,90, 3) Vit Müller Tshekki 50,09. Kiekko: 1) Özlem Becerek Turkki 58,50, 2) Salla Sipponen Suomi 56,61, 3) Caisa-Marie Lindfors Ruotsi 55,10. 23.00 LCS, Summer: CLG–Dignitas. 3 000 m ej: 1) Irena van der Reijken Hollanti 9.39,00, 2) Elena Adelina Panaet Romania 9.41,68, 3) Chiara Scherrer Sveitsi 9.45,58,...10) Venla Saari Suomi 10.41,04. 14.55 Amerikkalalainen jalkapallo: Miesten 1 . Moukari: 1) Esref Apak Turkki 77,10, 2) Christo Frantzeskakis Kreikka 73,46, 3) Mikalai Bashan Valko-Venäjä 73,37, 4) Henri Liipola Suomi 70,11. Kempele–Joensuu, 22. 6. 400 m vu: 1) Ada Hakkarainen HelsSS 4.25,27, 2) Rebekka Luoto RaisU 4.27,70, 3) Petra Ansaranta OulU 4.28,68. Haka–Honka, KTP–Ilves, KuPS–AC Oulu, Inter–FC Lahti, HIFK–HJK, SJK–IFK Mariehamn, 4. Saksa–Unkari (München), Portugali–Ranska (Budapest). lähtö, lv 2100 m: 1) Barack la Marc/Seija Myllyharju m1,14,0a (58,81), 2) Dickson Shadow m1,14,3a (3,03).3) Mainio m1,14,3a (25,87).4) Social Network m1,15,0a (36,56). Naiset: 50 m su: 1) Mimosa Jallow Kampuksen Plaani 27,80, 2) Fanny Teijonsalo Cetus 28,56, 3) Lotta Upanne MikkUS 28,94. 6. MIESTEN EM-LOPPUTURNAUS Lohko D: Lontoo: Englanti–Skotlanti 0–0 Erotuomari: Antonio Mateu Lahoz, Espanja. Attila Fiola 1–0, 66. C MORE SPORT 2 15.30 WTA Tennis: Birmingham
KESÄKUUTA 2021 AJASTIN • MIELIPIDE • KULTTUURI • TEEMAT • RADIOJA TV-OHJELMAT • SÄÄ Meiltä kaikki lemmikkisi terveydenhuoltoon Soitto 020-alkuiseen numeroon maksaa kiinteän verkon liittymästä 0,08€/puhelu+0,07€/min ja matkapuhelinliittymästä 0,08€/puhelu+0,17€/min. SUNNUNTAINA 20. Paroistenraitti 4, 13600 Hämeenlinna p. 0201 800 820 Varaa aika evidensia.fi ELÄINSAIRAALA VETHAUS ON APUNASI SUOMUN MITALLA Helsingin yliopiston Lammin biologisella asemalla on tutkittu Evon ympäristöä jo lähes 70 vuoden ajan. 6 SUNNUNTAI B2–B4 ESKO TUOVINEN / HÄSA. Suomen syvimpiin järviin kuuluvasta Pääjärvestä nostettu ahven pääsee osaksi ravintoverkkotutkimusta
ASEMAN PÄÄRAKENNUKSEN tuulikaapissa tulijan ottavat vastaan kaksi täytettyä sutta ja joutsenta, mutta majava on kääntänyt selkänsä ulko-ovelle. Tutkijat saavat apurahoja ja tutkimusprojektit hankeavustuksia. Blanchet tutkii vesien ruskettumista eli humuskuorman aiheuttamaa tummumista. Esimerkiksi uudessa Juurevahankkeessa halutaan parantaa Teuronjoen ja Puujoen valumaalueen vesienhallintaa. Siksi Evolle kaavaillusta tiedekansallispuistosta voisi olla Lammin biologiselle asemalle hyötyä. ASEMAN JOHTAJA Janne Sundell pysäyttää tutkijan toisensa perään. Ahven on nostettu Pääjärvestä, jonka rannalle biologinen asema perustettiin vuonna 1953. Eerola leikkaa kalan auki, erottelee maksan ja lihakset. Pandemia on perunut myös biologisen aseman seminaarit ja kokoukset, mutta tutkimusta tehdään koko ajan. KÄYTÄVÄLLÄ VASTAAN tulee ranskalainen väitöskirjatutkija Clarisse Blanchet, joka on juuri palannut Evolta. Tutkimuksessa Blanchet analysoi vesiliskojen lisäksi metsäjärvissä eläviä selkärangattomia, kuten nilviäisiä ja hyönteistoukkia. Jääkaapissa filmipurkin näköisissä purnukoissa on rullalla pala kosteaa verkkoa, jonka päälle on Yhdysvaltalaiset tutkijat Shannon Kitchen ja Janine Mistrick tutkivat metsämyyriä Lammilla. Tarkoitus on selvittää, miten virukset leviävät myyrien keskuudessa. Katsoo, kuinka paljon niissä on elohopeaa. A hvenen suomut rapsahtavat irti nahasta, kun tutkimusassistentti Emmi Eerola raaputtaa pinseteillä. Rahoituksesta riippuu se, mitä tutkitaan ja kuinka paljon. Tarkoitus on juurruttaa keinoja osaksi alueen viljelijöiden, maanomistajien, metsänomistajien ja vesialueiden omistajien toimintaa. Siksi biologinen asema tekee paljon yhteistyötä Vanajavesikeskuksen kanssa. Naulakossa roikkuvat pelastusliivit, ja seinän vieressä fläppitauluun nojaa musta haavi. Päätutkimusalueena on Pääjärvi, josta kulkee vesireitti Vanajavedelle asti. Aulaa seinustavat pitkäksi venähtäneet peikonlehdet. Sitä ei ole ikinä liikaa, Sundell sanoo. Tutkijoita kiinnostaa se, miten vesistöjen eliöt ja ympäristö suhtautuvat toisiinsa. Valtion budjetista tulee suurin potti, mutta se on pienenemässä. Clarisse Blanchetin tutkimusta varten pyydystettyjä vesistöjen selkärangattomia säilytetään purkeissa jääkaapissa. Se sijoitettiin 130 kilometrin päähän Helsingistä, keskelle Lammin järviä, metsiä, puroja, soita ja harjuja. Vedessä saalista odottavat uudet pyydykset, litran lasipurkit. Sundell puhuu rahoituksesta. Tutkimukselle saataisiin näkyvyyttä. Normaalisti biologisella asemalla olisi tohinaa näin kesäkuussa. Jokaisella on kerrottavaa, projekti työn alla. 20 minuutin päässä kiistellystä alueesta sijaitsee tukikohta, jossa on selvitetty veden, maan ja ilman saloja vuosikymmenten ajan. Evon järvistä on kertynyt tutkimusaineistoa 1990-luvulta asti. SUOMEN SYVIMPIIN kuuluvan järven rannalla isoin tutkimuskohde on vesi. Opiskelijat suorittavat pakollisia kenttäkursseja pääkaupunkiseudulla lähiluonnossa. Kevään kehysriihessä hallitus päätti, että tutkimusrahoituksesta leikataan 35 miljoonaa euroa vuodesta 2023 lähtien. Suomusta voi nähdä kalan iän, laskea vuodet samanlaisista vuosirenkaista kuin puun katkaistussa rungossa. Nyt kurssit on jouduttu perumaan koronaepidemian takia toista vuotta peräkkäin. Ilman sitä tutkimus ei ole mahdollista. KESÄKUUTA 2021 B2 HÄMEEN SANOMAT SUNNUNTAI Tiede on jo Evolla Evolta puuttuu kansallispuisto, mutta tutkimusta tehdään koko ajan. Emmi Eerola leikkelee Pääjärven kaloja hankkeessa, joka tutkii vesien ravintoverkkoja aina planktoneista pohjaeläimiin ja kaloihin saakka. Ne rakennettiin 1970-luvulla Lammin seurakunnalta ostetuille maille, kun pappilan vanhat rakennukset eivät soveltuneet Helsingin yliopiston tarpeisiin. Nyt puiden alla seisoo rykelmä matalia tiilirakennuksia. SUNNUNTAINA 20. Siellä hän palautti italialaisen harjoittelijan kanssa tutkimusta varten pyydystetyt vesiliskot luontoon. Tutkimus voi antaa arvokasta tietoa myös koronaviruksen leviämisestä. VANESSA VALKAMA TEKSTI // ESKO TUOVINEN KUVAT. Asuntoloiden lähes 150 vuodepaikkaa olisivat täyttyneet opiskelijoista, jotka osallistuvat perinteisille yliopiston kenttäkursseille. –?Siinä on tietysti se taka-ajatus, että tutkimukselle voitaisiin saada rahoitusta
Kenttätyötä Suomessa aiotaan tehdä kolmen vuoden ajan. Helsingin yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Hämeen ammattikorkeakoulu ja Luonnonvarakeskus. –?Samalla tavalla kontaktiverkostoissa leviää koronavirus. MYÖS PÄÄRAKENNUKSEN toisessa kerroksessa tutkitaan vettä. Se pitää yrittää tunnistaa mikroskoopilla. Yhdysvaltalaiset tutkijat Shannon Kitchen ja Janine Mistrick tutkivat metsämyyriä Lammilla. Shannon Kitchen katsoo mikroskoopilla lasinpalasta, jossa on metsämyyrän verta. Tarkoitus on selvittää, miten valumavesien infektioriskejä eli haitallisten mikrobien määrää voitaisiin vähentää. Yhdessä huoneessa yhdysvaltalais-kanadalainen tutkijatiimi selvittää, miten metsämyyrät levittävät puumalavirusta. Ne ovat tärkeitä, kun keho taistelee infektioita vastaan. Ne täytyy ensin steriloida uunissa, jotta Lammin metsät eivät kasvaisi täyteen auringonkukkia. Aiheet vaihtelevat sen mukaan, mikä tutkijoita ja rahoittajia kiinnostaa. Sellainen on myös koronavirus SARS-CoV-2. Valumavesiä tulee esimerkiksi eläintiloilta ja puhdistamoista. ”Kansallispuisto turvaisi ainakin sen, että alue pysyisi sellaisena kuin se oli tutkimuksen alkaessa.” JANNE SUNDELL Lammin biologisen aseman johtaja Jatkuu seuraavalla sivulla.. Se aiheuttaa ihmisille myyräkuumetta. Metsässä myyriä houkutellaan ansoihin ruualla, kuten auringonkukansiemenillä. Näytteitä kerätään myyrien syljestä ja verestä. Näin löydetään yksilöt, jotka kantavat puumalavirusta. Sen avulla erikoislaboratoriomestari Riitta Ilola näkee esimerkiksi veden typen, fosforin ja nitraatin määrät. Kun Blanchet ruiskuttaa verkkoa, petrimaljaan tippuu lopulta yksi muutaman millin kokoinen eliö. Apurahaa viiden vuoden tutkimusprojektiin on saatu Yhdysvaltain kansalliselta tiedesäätiöltä yli kaksi miljoonaa dollaria. Hän erottelee verestä erilaisia valkosoluja. Tutkimushankkeet kestävät yleensä muutaman vuoden. Tarkoitus on selvittää, miten virukset leviävät myyrien keskuudessa. Siellä tutkitaan zoonooseja eli eläimistä ihmisiin tarttuvia viruksia. JANINE MISTRICK tutkii myyrien sosiaalisia verkostoja eli sitä, miten eläinten vuorovaikutus voi levittää tauteja. Evon metsissä seurataan esimerkiksi majavien elämää ja rengastetaan lintuja. Viiden yhdysvaltalaisyliopiston yhteinen tutkimushanke tekee tiivistä yhteistyötä Helsingin yliopiston virologian osaston kanssa. Koronapandemian takia tämä kesä on projektin ensimmäinen. Laboratoriossa järvistä otetut vesinäytteet laitetaan koeputkiin, jotka menevät ravinneanalysaattoriin. YLIOPISTOLLISIA tutkimusasemia on Suomessa vajaa kymmenkunta, ja Lammi on niistä suurin. Tutkimus voi antaa arvokasta tietoa myös koronaviruksen leviämisestä. Ulosteista selviävät muut myyrällä olevat loiset. Ennen tutkimuksia myyrät pitää saada kiinni. Myös hulevesissä on yllättävän paljon haitallisia mikrobeja. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B3 SUNNUNTAI kaadettu ansapurkin vesi. Kaikki tutkimus ei liity vesistöihin. SUNNUNTAINA 20. –?Otamme selvää siitä, mitkä myyrät ovat tekemisissä keskenään ja miten se voi vaikuttaa viruksen leviämiseen populaatiossa, Mistrick kertoo
avoin yliopisto, ammatti korkeakoulut, lukiot ja muut yliopistot. Niiden alla Pääjärvestä pumpatussa vedessä ympyrää uivat lohet, joiden elämän tarkoitus on tutkimus. –?Kansallispuisto turvaisi ainakin sen, että alue pysyisi sellaisena kuin se oli tutkimuksen alkaessa. Eniten tutkijoita kiinnostaa se, miten lohista tulee sukukypsiä. –?Evo on meille todella tärkeä tutkimusja opetusalue, sanoo aseman johtaja Janne Sundell. Filosofian tohtori väitteli vuonna 2002 Helsingin yliopistossa myyrien populaatiodynamiikasta ja saalistuksesta. Pienellä luonnonsuojelualueella ympäröivä alue voi vaikuttaa tutkimukseen. Häiriöttömässä ympäristössä voidaan seurata ympäristön tilaa ja tehdä pitkäaikaista tutkimusta. • Yhteistyötä esimerkiksi Vanajavesikeskuksen, Hämeen liiton, HSVeden, Hamkin sekä suomalaisten ja ulkomaalaisten yliopistojen kanssa. Marraskuussa aloitteen tiedekansallispuiston perustamiseksi Evolle teki työryhmä, josta suurin osa työskentelee Lammin biologisella asemalla. Muutaman oven päässä inkubaattorien hurinan keskellä perhostoukkia tutkii esimerkiksi Britanniasta Lammille saapunut Sridhar Halali. • Laboratoriosta voi tilata vesikemiallisia analyyseja ja vedenlaaturaportteja sekä esimerkiksi ilmakuvia ja videoita. Hän yrittää selvittää, miten vanhemmat perhoset vaikuttavat jälkikasvuunsa. • Vuonna 2008 perustettu Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiö tukee asemalla tehtävää ympäristoalan tutkimusta. Kun hallin akvaarioissa koko ikänsä eläneiden lohien tutkimus loppuu, ne on pakko tappaa. Tarkoitus on selvittää, kuinka paljon valumavesissä on haitallisia mikrobeja. Loppuraportti jätetään ympäristöministeriölle kesäkuun lopussa. Siellä metsiin liittyvää tutkimusta ja koulutusta on järjestetty jo yli kahdensadan vuoden ajan. Nukutusaine ei tee hyvää ihmiselle. ETELÄ-SUOMESSA ON Evoa pienempiä suojelualueita, mutta yhtä laajaa koskematonta aluetta tutkimukselle on hankala löytää. Siellä kasvihuone on täynnä lämmintä valoa ja viherkasveja. Yksi syy sille, että asema perustettiin 1950-luvun alussa Lammille, oli Evon läheisyys. Tutkimusassistentti Emmi Eerola sai juuri gradunsa valmiiksi akvaattisista tieteistä Helsingin yliopistossa. Täpläverkkoperhosia on tutkittu biologisella asemalla jo kymmenien vuosien ajan. Perinteen aloitti suuri suomalainen ekologi Ilkka Hanski, joka opiskeli ja tutki Lammilla jo 1970-luvulla. • Lisäksi kursseja järjestävät mm. Biologisella asemalla on edustus alueellisessa työryhmässä, joka viimeistelee parhaillaan ehdotustaan Evon tiedekansallispuistosta. MUUTA TOIMINTAA • Asema on myös kokous ja seminaarikeskus, joka tarjoaa ateria ja majoituspalveluja. SUNNUNTAINA 20. –?Idea on aika vanha, mutta aikaisemmin se ei ole saanut tällaisia mittasuhteita. • Vakituisia työntekijöitä asemalla on vajaa parikymmentä. Niiden sukukypsyysgeenit ovat samanlaiset kuin ihmisillä. Tutkijoita tulee myös muista suomalaisista yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. • Vuosittain asemalla järjestetään noin 20 Helsingin yliopiston bio, geo ja ympäristötieteiden kurssia. HÄSA TUTKIMUS Lammin biologinen asema • Hämeenlinnassa sijaitseva Helsingin yliopiston luonnon tieteellinen tutkimusasema, joka kuuluu bio ja ympäristö tieteelliseen tiedekuntaan. Hämärään vierekkäin asetellut 4?200 litran tankit on peitelty tummanvihreällä maastoverkolla. • Kenttäkokeita ja tutkimuksia tekevät Helsingin yliopiston tutkijat sekä vierailevat ulko maisten yliopistojen tutkijat. Kalan rasvahappokoostumus kertoo siitä, mitä se on syönyt. BIOLOGISELTA asemalta ajaa Evolle 20 minuuttia. • Aseman läheisyydessä sijaitsevat yleisölle avoimet tiedepolku ja luontopolku. KESÄKUUTA 2021 B4 HÄMEEN SANOMAT SUNNUNTAI PÄÄTALON VIERESSÄ heinikon keskeltä nousevat metalliset kehikot muuttuvat tarvittaessa perhosten lentohäkeiksi. TUTKIMUSHALLIN käytävän varrella on avara huone, jossa tuoksuu järveltä ja kauppahallin kalatiskiltä. Lisähaasteita tulee siitä, jos tutkimusaluetta ei ole suojeltu. Vuodesta 2014 asti Lammin biologista asemaa johtanut Janne Sundell tekee itsekin tutkimusta, kun hallintotöiltään ehtii. Vuonna 2007 kokeellista tutkimusta varten rakennettiin ulkoaitaukset ja perhoshalli. Niitä syötetään perhosentoukille, joista jokainen saa yksitellen pienen palan lehteä. Syödä kaloja ei voi, koska ne on nukutettu tutkimuksen aikana useita kertoja. Sundellin mukaan jotkin Lammin tutkimusten seuranta-alueet ovat nykyään metsätalouskäytössä. Lammilla hän osallistuu ravintoverkkotutkimukseen. Luonnontilaisen alueen muutoksia voidaan verrata alueeseen, johon esimerkiksi ihminen on vaikuttanut. Erikoislaboratoriomestari Riitta Ilola analysoi järvistä otettuja vesinäytteitä laboratoriossa. Jatkuu edelliseltä aukeamalta.
Työryhmästä eronneita huolestuttaa se, että hirvieläinvahingot ja -kolarit lisääntyvät, jos sarvipäitä ei päästä ampumaan tiedekansallispuiston alueella. Lisäksi työryhmä haluaisi, että metsästys olisi sallittu vain sesonkiajan ulkopuolella. Kaupunginhallituksen lausuntoesityksessä vaaditaan, että metsästys mahdollistetaan kansallispuistossa mahdollisimman laajasti ja kaupungin metsätalous Evolla turvataan. Tiistaina Evon työryhmästä erosivat MTK Häme, alueen metsänhoitoyhdistykset, Suomen Metsästäjäliitto ja sen Etelä-Hämeen piiri sekä alueen riistanhoitoyhdistykset. Miksi maanomistajat sitten lähtivät metsästäjien kanssa työryhmästä. Kaupunginhallitus käsittelee lausuntoaan kansallispuistohankkeesta kokouksessaan maanantaina. Jos metsästys kielletään kansallispuistossa, metsästäjät saattavat siirtyä yhä suuremmalla joukolla sen laitamille yksityismaille. Kuvituskuva. METSÄSTÄJIEN närkästyksen ymmärtää, koska Evo on suurin eteläisen Suomen kolmesta metsästysalueesta. Siinä kaupunginhallituksella on yhteensä kymmenen vaatimusta puiston perustamiselle, jota se kannattaa lähtökohtaisesti. Toisaalta voidaan kysyä, eikö Evolla voitaisi ottaa mallia myös eteläisen Suomen uusimmasta, vuonna 2015 Varsinais-Suomeen perustetusta Teijon kansallispuistosta. Tällä luvalla voi metsästää vesilintuja ja jäniksiä sekä kanalintuja. Työryhmän johdon mukaan vaihtoehto Evolla voisi olla myös se, että metsästys rajattaisiin tiettyihin osiin puistoa tai se voisi kohdistua ainoastaan hirviin ja villisikoihin. Tämä on sallittu useimmissa Suomen kansallispuistoissa Metsähallituksen luvalla. Myös Hämeenlinnan kaupunki on ottamassa kantaa kiistaan. Kysymysten tarkkoja sanamuotoja ei kyselystä kertovassa tiedotteessa ole. Luonnonsuojelualueiden tuhohyönteisvaara talousmetsille on tutkimusten mukaan pieni. Tiedotteessa kerrotaan, että työryhmä tapasi viime viikolla Evolla paikallisia maanomistajia, joiden parissa esitetty ehdotus sai kannatusta. Siksi metsästäjät ja maanomistajat erosivat alueellisesta työryhmästä pari viikkoa ennen sen työn päättymistä.. KUVA: Lassi Puhtimäki / HäSa, arkisto Saaliin kaataminen puiston ulkopuolella ei metsästäjille riitä. Seurat ja seurueet saavat ottaa vieraita sääntöjen ja omien harkintansa mukaan. Kyselyyn vastanneista 53 maanomistajasta tiedekansallispuiston perustamista vastustaa 40 prosenttia eli alle puolet. Asenteena tuntuu olevan kaikki tai ei mitään, vaikka vaihtoehtojakin olisi. ERONNEIDEN tyytymättömyyttä perustellaan myös Evon alueen maanomistajille keväällä tehdyllä kyselyllä, jonka perusteella enemmistö kiinteistöjen omistajista vastusti hanketta tai näki siinä enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Saaliin kaataminen puiston ulkopuolella ei metsästäjille riitä. Puiston ulkopuolelle jäisi työryhmän ehdotuksessa noin 800 hehtaarin suuruinen alue nykyistä valtion retkeilyaluetta. ASENTEENA TUNTUU olevan kaikki tai ei mitään, vaikka vaihtoehtojakin olisi. Metsähallituksen mukaan Evolle myönnetään vuosittain 800– 1100 pienriistalupaa. Vaikuttaa siltä, että tiedekansallispuisto voisi tuoda Evon yksityismaille ruuhkaa. Hirvenmetsästyksen osalta Metsähallituksella on Evon retkeilyalueella metsästysvuokrasopimukset kahdeksan metsästysseuran kanssa. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B5 SUNNUNTAI ANALYYSI Vanessa Valkama @hameensanomat.fi K iista Evon tiedekansallispuistosta otti jälleen uusia kierroksia tällä viikolla, kun neljä jäsentä lähti ovet paukkuen alueellisesta työryhmästä kaksi viikkoa ennen sen toimikauden loppua. Viidesosa vastaajista näkee hankkeessa enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Siellä voidaan metsästää hirveä ja valkohäntäpeuraa lokakuun puolivälistä joulukuun loppuun viranomaisen luvalla tieliikenteeseen sekä maaja metsätalouteen kohdistuvien merkittävien vahinkouhkien torjumiseksi. Siellä saa metsästää 4?906 hehtaarin alueella, kun Lopen Keihäsjärvellä on 667 hehtaarin ja Padasjoen Vesijaolla 1?552 hehtaarin metsästysalue. Työryhmän johto yllättyi erouutisesta, koska puheenjohtajiston mukaan kaikki metsästäjiä ja maanomistajia koskevat asiat oli jo käsitelty. Metsästys on ollut lähtökohtaisesti kiellettyä eteläisen Suomen luonnonsuojelualueilla. Ympäristöministeriö antoi ryhmälle tavoitteeksi ehdottaa kansallispuistolle rajaus, joka ottaisi huomioon Evolla toimivien tahojen aluetarpeet sekä mahdollistaisi hirven kaadon puiston ulkopuolella. Eronneet edustivat metsästäjiä ja maanomistajia, joiden mielestä paikalliset toimijat eivät tulleet kuulluksi työryhmässä. Tämä voi painaa vaakakupissa pelättyjen hirvituhojen lisäksi. SUNNUNTAINA 20. Jos ja kun tässä viitataan MTK Hämeen sekä Kantaja Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistysten alueen maanomistajille tekemään kyselyyn, matematiikka pettää. Metsästysoikeus on seuroilla, ja hirviluvat myöntää Suomen Riistakeskus. Hankkeen valmistelusta tehtiin valitus oikeuskanslerille. Luvat ovat lyhytaikaisia enintään seitsemän vuorokauden päivälupia. Hirvieläinvahingoista huolestuneet työryhmästä eronneet vetoavat tiedotteessaan myös Evon pienriistalupien suosioon. ALUEELLINEN TYÖRYHMÄ on korostanut alusta asti, että maanomistajien toimintaan ei puututa ja pakkolunastuksia yksityisillä mailla ei olla tekemässä. Vaikka tämä on luonnonsuojelulain vastaista, näkemys aiotaan kirjata työryhmän loppuraporttiin. Metsähallitus myöntää valtion maille metsästyslupia sekä aluelupia hirvenmetsästykseen metsästysseuroille, mutta Evon retkeilyalueella ei ole aluelupia tai vieraslupia. Hirvenajossa hirvi ohjataan alueelle, jossa sen metsästys on sallittua ja ampuminen turvallisesti mahdollista. –?Ei voi olla niin, että joku taho saa kaikki tahtomansa asiat läpi yksin, ryhmän puheenjohtaja, professori Atte Korhola sanoi tiistaina Hämeen Sanomille. Hirvenajo on ollut lähtökohta Evolla jo ennen alueellisen työryhmän kokoamista. Työryhmä jatkaa 10 jäsenellä. Ensimmäisessä ehdotuksessa metsästys olisi kielletty tiedekansallispuistossa, mutta hirviä voitaisiin ajaa sen ulkopuolelle. Evon työryhmän johto kuitenkin vakuuttaa, että metsästykselle aiotaan ehdottaa erilaisia vaihtoehtoja. Metsästys Evolla umpikujassa Tiedekansallispuiston valmistelussa kiistakapulana on metsästys valtion mailla. Hänen mukaansa metsästäjät haluaisivat, että metsästys sallittaisiin koko tiedekansallispuiston alueella kuten nyt retkeilyalueella. TYÖRYHMÄN HAJOAMISEEN johti kiista metsästyksestä valtion mailla, vaikka alusta asti on ollut suhteellisen selvää, että metsästys ei tulisi kansallispuistoalueella onnistumaan ainakaan entisessä mittakaavassaan. Tästä on voitu poiketa vain perustellusta tutkimuksellisesta, suojelullisesta tai muusta erityisen painavasta syystä. Yksityismailla metsästämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Näin kerrotaan toimijoiden tiedotteessa
Hän oli aikanaan 15 vuotta Nokian matkapuhelinten muun muassa tuotemarkkinoinnin ja ostojen johtotehtävissä. Pyörät kootaan vaihe vaiheelta käsityönä, tehtaalla on turha haaveilla etätöistä. Konsernin suurin yhtiö on kaapelivalmistaja Helkama Bica. Kontit jäivät satamiin, kun korona pysäytti äkisti talouden. POLKUPYÖRÄÄN tarvitaan 60–100 erilaista osaa, jotka asennetaan paikalleen käsityönä. Valtonen on monen monta kertaa joutunut toistamaan vastauksen siihen, miksi pyörien osia ei voisi tehdä Suomessa. • Helkaman teollinen tuotanto alkoi Hangossa vuonna 1952. Yhtiön kärkituotteisiin kuuluva jopopolkupyörä valmistetaan kahdessa tunnissa, jos vain kaikki maailmalta tilatut osat ovat tulleet Hankoon. Japanilaisella Shimanolla on käytännössä polkupyörien vaihteiden monopoli maailmassa. • Muita omistajia ovat Satu Helkaman sisarukset ja isä. Se ei kannata. • Kuuluu Helkama Emotor-konserniin. Komponenttien hankintaongelmat maailmalta tulivat tutuksi jo suomalaisen matkapuhelinten valmistuksen kukoistuksen aikana. Tehdaskierros Hangossa alkaa hiekkapuhalluksen tarkkailulla. Helkama Veloxin toimitusjohtaja on Salossa asuva Tero Valtonen. KIRSI TURKKI TEKSTI // RIITTA SALMI KUVAT Helkama Veloxin tehtaalla Hangossa on noin 50 työntekijää. Kari Honkanen asentaa pyörään hydraulista levyjarrua. Yritys oli varautunut kasvupyrähdykseen jo ennen koronaa ja on tehnyt tilauksia Polkupyörän menestystä jarruttaa vain pula osista Polkupyörä ja aivan erityisesti sähköpolkupyörä on koronakauden talouden suuri voittaja. Polkupyörien kaikki laatusatulat valmistetaan Italiassa. • Yhtiö myi aluksi polkupyöriä, rautasänkyjä ja ompelukoneita Tampereella. Vanteet tulevat Ranskasta ja sisäkumit Tšekistä. Helkaman vuonna 1905 perustama suomalainen perheyritys. Kun polkupyörien kysyntään tuli koronapiikki, niin samaan aikaan maailmanlaajuiset logistiikkaketjut menivät sekaisin. Helkaman pyörät viedään käsistä, mutta tuotantoa Hangon tehtaalla ei voi kasvattaa. Pietarsaaressa muovialan Herrmans tekee pyörien kädensijoja. Helkama Veloxilla on Valtosen mukaan edessä vielä kulunutta puoltatoista vuotta vaikeammat ajat tavaratoimitusten osalta. KESÄKUUTA 2021 B6 HÄMEEN SANOMAT SUNNUNTAI H elkama Veloxin pyörätehtaalla Hankoniemellä, Suomen eteläkärjessä on paiskittu töitä koko korona-ajan. • Helkama Velox -nimellä toimiva pyörätehdas valmistaa tänä vuonna noin 30 000 polkupyörää. Juuri iso määrä erikoisosia on alan pahin pullonkaula. Pyörien osat ovat kiven alla ja komponenttien kuljetukset maailmalta jumissa. Kotimaassa sinnittelee vain yksi polkupyörien osien valmistaja. RIVISTÖ SÄHKÖPYÖRIÄ on käytännössä valmiina, satulatkin ovat tulleet Italiasta, mutta pyörän rungon ja satulan välinen metallinen istuinkannatin puuttuu. –?Olemme saaneet hyvän ja pahan samassa paketissa. Kyse on siitä, että alihankkija tekisi Suomen ainoan pyörätehtaan tarvitseman osan muutamassa tunnissa tai parissa päivässä. Kunhan tämä osa saadaan Hankoon, pyöräilyintoa puhkuvat asiakkaat saavat sähköpyöränsä. Koko ajan suosiotaan kasvattavan sähköpyörän kokoamiseen menee tuplasti aikaa. Sen jälkeen pyörän runko matkaa maalaamoon, jossa se saa senhetkisen malliston värin. Kun kauppa alkoi rullata, kontit olivat väärissä satamissa, ehkä jopa väärällä puolella maapalloa. Koronatartunnat vähenevät Suomessa ja rokotukset etenevät. FAKTA Helkama Velox • Heikki J. Noin kolmannes pyöristä on sähköpyöriä. Suurin omistaja on Satu Helkama, joka toimii myös konsernin emoyhtiön toimitusjohtajana. Helkama Veloxin tehtaalta valmistuu noin 30 000 pyörää vuodessa ja ne kootaan pääosin käsityönä. Pyörien runkoihin merikuljetuksen aikana tulleet tahrat poistetaan hiekkapuhaltamalla. Pyörien tuotantolinjan loppupäässä Valtonen kiteyttää alan tilanteen. • Helkama Veloxin liikevaihto oli vuonna 2020 noin 25 miljoonaa euroa. Kierroksen aikana maalaamosta putkahtaa ulos keltaisia ja valkoisia pyörien runkoja. Komponenttipulan takia istuimenkannatin puuttuu, satulat ovat jo tulleet Italiasta.. Puolauskonetta käyttää Charinee Baarman. SUNNUNTAINA 20. • Yritys työllistää noin 70 ihmistä, joista noin 50 on Hangon tehtaalla. • Omistajana edelleen Helkaman perhe. Komponentteja valmistavat yritykset tekevät yhtä osaa usein koko maailman pyörätuotannon tarpeisiin. Helkama Velox Oy:n toimitusjohtaja Tero Valtonen esittelee lähes valmiita sähköpyöriä
–?Kun kerran otat käyttöön, niin paluuta ei enää ole, Valtonen tiivistää. Vanhan auton romuttamalla voi saada tuhannen euron ostosetelin sähköpyörään. Sama klusteri voisi tuottaa myös polkupyörien akkuja maailmanlaajuiseen kysyntään. HELKAMA VALMISTI ensimmäiset sähköpyörät vuonna 2003. –?Kumpaakaan ei olisi tarvittu. Työsuhdepolkupyöristä hallitus teki verovapaan edun. Samaan aikaan moni yritys siirsi tuotantoaan Suomesta halvemman työvoiman maihin. Pyörän komponenttien normaali toimitusaika on 2–6 kuukautta. Pyörien rungot ovat tulleet maalaamosta Helkama Veloxin tehtaalla Hangossa. Sähköpyöriä käyttivät ne, jotka eivät oikeaa pyörää enää jaksaneet polkea. Hallitus päätti viime vuonna romutuspalkkiosta. Jopo on kappalemäärissä mitattuna Helkama Veloxin suosituin pyörä. Kari Honkanen asentaa pyörään hydraulista levyjarrua. Sähköpyörissä voi piillä myös kotimaisen alihankinnan mahdollisuus. Kuluttaja arvostaa suomalaisuutta, se on tehnyt brändille hyvää. Vientiä on hieman Ruotsiin ja Tanskaan. Sähköpyörien suosio kasvaa etenkin kaupungeissa. Valtonen arvioi, että komponenttipula pahenee edelleen ja normaaleihin toimitusaikoihin voidaan palata ehkä vuonna 2023. Pyöriin voidaan lisätä esimerkiksi älyteknologiaa. Sähköpyörissä on edelleen paljon kehitettävää. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B7 SUNNUNTAI ajoissa. LM–HÄSA Helkama Veloxin tehtaalta valmistuu noin 30 000 pyörää vuodessa ja ne kootaan pääosin käsityönä. Helkama päätti vuonna 2019, että kaikki yhtiön sähköpyörät valmistetaan kotimaassa Hangossa. Valtonen sanoo, että kotimainen valmistus on osoittautunut yhtiön selväksi kilpailuvaltiksi. Runkojen kanssa työskentelemässä Josef Molda. Puolauskonetta käyttää Charinee Baarman. Esimerkiksi aiemmin kotimainen Tunturi ei ole valmistanut pyöriä Suomessa yli kymmeneen vuoteen. Valtonen pitää mahdollisena, että Helkama Velox jonakin päivänä keskittyy pelkkien sähköpyörien valmistukseen. Sähköpyöristä puhuttiin aluksi vanhojen ja huonokuntoisten ihmisten pyörinä. Yritys voisi laajentaa vientiä, jos tuotannon kasvattaminen Hangossa onnistuisi. Suomeen on muodostunut akkuklusteri sähköautojen akkujen tuotantoa varten. Jopoa Hangossa kokoaa Joni Sjöberg.. YHTIÖN EI KANNATA kilpailla ulkomailta tuotujen edullisten marketpyörien kanssa. Niillä korvataan usein joukkoliikenteen käyttöä tai perheen kakkosauto. Helkaman pyörätuotannosta yli 95 prosenttia menee kotimaahan. Helkama Veloxin tehtaalla Hangossa on noin 50 työntekijää. Myös nyt yritys suunnittelee investointia, jonka toteuttaminen on siirtynyt koronaajan, puolitoista vuotta eteenpäin. –?Investointia on käsitelty lukuisissa videopalavereissa, mutta uutta valmistusprosessin osaa on hankala ostaa tai myydä videon välityksellä. Investointi Helkama Veloxin tehtaan tuotantoon Hankoon lähtee liikkeelle, kun matkustaminen Suomeen on taas mahdollista. Nyt se on puolestatoista kahteen vuotta. Nyt pyörien akut tehdään Japanissa. –?Emme kilpaile markkinoiden halvimpien pyörien kanssa. Myös valtio on omilla toimillaan kiihdyttänyt sähköpyörien myyntiä. Helkama on laajentanut 1950-luvulla perustettua tehdasta Hangossa kolme kertaa. Ne vain pahensivat tilannetta, kun kysyntä oli muutenkin voimakasta. Sähköpyörät tuovat jo yli puolet Helkama Veloxin liikevaihdosta. Asenteissa sähköpyöriin on tapahtunut täyskäännös. SUNNUNTAINA 20. Liikevaihto nousi viime vuonna noin 50 prosenttia vajaaseen 25 miljoonaan euroon. Sähköpyörällä hurauttaa helposti 15–20 kilometrin työmatkan. Nuorison trendipyöräksi on noussut sähkömaastopyörä. Sähköpyörien hinnat vaihtelevat tuhannesta eurosta yli 10?000 euroon. Jo aiemmin, vuonna 2010 yhtiö kohautti markkinoita ilmoittamalla, että jopojen valmistus siirtyy Kaukoidästä Hankoon
Kokkosen mielestä mustavalkoinen ja tuomitseva keskustelu ihmisen sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on tuhoavaa, Sateenkaarinuori voi jäädä rippikoulussa syrjään Kirkon suuri enemmistö haluaa auttaa vähemmistöstressin ja syntileiman poistamiseksi jokaiselta nuorelta. Erityisen vahingollista se on nuorille, joilla ei ole vielä samoja keinoja käsitellä asioita, joita aikuisilla on, Helsingin yliopistossa oppilaitospastorina työskentelevä Laura ”Late” Mäntylä sanoo. Lisäksi sateenkaarinuoret kohtaavat herkemmin kiusaamista ja syrjintää kuin muut ikätoverit. KESÄKUUTA 2021 B8 HÄMEEN SANOMAT SUNNUNTAI K ielteinen ja tuomitseva julkinen keskustelu seksuaalija sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asemasta ja identiteetistä lisää erityisesti sateenkaarinuorten kokemaa henkistä pahoinvointia. –?Yleisellä tasolla nuoret ovat tyytyväisiä rippikouluihin, mutta meidän on vielä tehtävä työtä sen eteen, että myös sateenkaarinuoret pitävät rippikoulukokemusta yhtä mahtavana kuin kaikki muutkin nuoret, hän sanoo. ”Jokaisen ihmisen elämä on pyhä ja siihen väkivaltaisesti kajoaminen on pyhäinhäväistys”, Mäntylä sanoo. Siinä käsitellään laajasti sateenkaarinuorten eli seksuaalija sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten ja nuorten tilannetta ja heidän kohtaamiaan haasteita seurakunnissa ja hengellisissä yhteisöissä. Tämä sama koskee myös seksuaalija sukupuolivähemmistöön kuuluvia nuoria. –?Kun ihmiset altistuvat sellaiselle puheelle, joissa heidän seksuaalija sukupuoli-identiteettinsä kyseenalaistetaan väkivaltaisella tavalla, se lisää heidän kokemaansa vähemmistöstressiä. –?Kirkon kasvatustyössä on lähdetty jo pitkään siitä, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin suhtautua lapseen ja nuoreen sellaisena kuin hän on. Nuorilla pitää olla turvallinen paikka, jossa he voivat kysyä ja puhua sukupuoliidentiteettiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista yhdessä muiden nuorten sekä luotettavien aikuisten kanssa. KUVA: Mauri Ratilainen / LM Kirkon perheja kasvatusasioiden johtaja Jarmo Kokkonen korostaa kasvokkain ja ajan kanssa keskustelemisen tärkeyttä. Oppilaitospastori Laura Mäntylän mielestä seksuaalija sukupuolivähemmistöistä puhuttaessa on erotettava se, että vähemmistöihin liittyvät asiat eivät ole aina mielipiteitä, koska kyse on ihmisten elämästä ja identiteetistä. –?Kasvotusten keskustelu onnistuu paljon paremmin ja rakentavammin kuin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Rippikouluissa on sitouduttu kaikkien yhdenvertaiseen kohteluun, mutta tutkimusten mukaan näin ei aina ole käytännössä. Kirkon sisällä sateenkaarinuorten rippikoulukokemuksia on kerätty erilaisilla kyselyillä. Kokkosen mukaan tämä on selkeä viesti siitä, että kirkossa riittää vielä työtä, jotta lasten ja nuorten ei tarvitse tuntea pelkoa ja syrjintää seurakuntien toiminnassa. Vähemmistöstressillä tarkoitetaan pitkäaikaista henkistä kuormitusta, joka syntyy seksuaalija sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen syrjintäkokemuksista tai syrjityksi tulemisen pelosta. Kielteinen keskustelu seksuaalija sukupuolivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä lisää erityisesti sateenkaarinuorten kokemaa pahoinvointia. KUVA: Arkisto Sateenkaariihmisiin ja heidän asemaansa liittyvä keskustelu herättää kirkossa ristiriitaisia tunteita. Nuorilla on oltava mahdollisuus käsitellä asioita yhdessä toistensa ja luotettavien aikuisten kanssa. MINNA AKIMO TEKSTI. Suomessa rippikouluikäisistä nuorista 80 prosenttia käy rippikoulun. EVANKELIS-LUTERILAINEN kirkko julkaisi toukokuun lopussa uuden oppaan nimeltä Sateenkaarinuorten hyvinvointi seurakunnissa. Heille annetaan se tila, jonka he tarvitsevat ja heitä kohdellaan yhtä hyvin kuin kaikkia muitakin nuoria, kirkon perheja kasvatusasioiden johtaja Jarmo Kokkonen vastaa yksiselitteisesti. Julkisen keskustelun vaikutukset nuorten hyvinvointiin on otettava vakavasti, sillä tutkimusten mukaan sateenkaarinuoret harkitsevat itsemurhaa yli kolme kertaa todennäköisemmin kuin valtaväestöön kuuluvat nuoret. Niiden mukaan sateenkaarinuorten kokema turvallisuus rippikoulussa ei toteudu niin hyvin kuin kirkon omat linjaukset edellyttävät. Kun nuoret istuvat yhdessä ja heillä on keskusteluun aikaa vaikka koko päivä, he voivat säilyttää omat mielipiteensä, mutta oppia ymmärtämään myös toisia. SUNNUNTAINA 20. Aihe on ajankohtainen, sillä juuri nyt tuhannet nuoret osallistuvat seurakuntien ja kristillisten järjestöjen leiririppikouluihin. Kokkosen mukaan seurakuntien tilaisuudet, kuten rippikoulut, voivat olla erityisen hyviä paikkoja rakentavaan ja avoimeen keskusteluun, koska siellä keskusteluille ja kohtaamisille annetaan aikaa. YHDENVERTAISUUDEN eteen tehtävä työ tarkoittaa käytännössä paitsi tietoa, myös malttia ja halua keskustella ihmisen seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvistä asioista
–?Tunnen syvää myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka pitävät tilannetta pelottavana ja ajattelevat, että kirkko on menossa turmion tielle tässä asiassa. Suomessa tehdyt tutkimukset ovat samansuuntaisia. –?Jokainen nuori ansaitsee luottamuksen, eikä heidän tarvitse pelätä maailmanloppua, ilmastonmuutosta tai kaltoinkohtelua. Meidän työlle on ihmisten tuki ja teemme hyvää yhteistyötä esimerkiksi Väestöliiton ja Setan ammattilaisten kanssa. Siksi sillä on merkitystä, mitä aikuiset tekevät ja miten he toisista ihmisistä puhuvat. Hän sanoo, että kirkon kasvatustyö on ”mainettaan parempi”. KIRKON PALVELUKSESSA olevilla sukupuolija seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä on ollut Jarmo Kokkosen mukaan merkittävä rooli siinä, että asioista on alettu puhua ja ilmiöstä on tehty näkyvä. Tämä liittyy siihen, miten ihminen itse tulkitsee Raamattua, ja kaikki kirkon työntekijät tai jäsenet eivät jaa samaa käsitystä. –?Kirkolliskokouksen hidas päätöksenteko on aivan eri asia kuin se arki, jota me täällä elämme ja jossa me kohtaamme ihmisiä. SUNNUNTAINA 20. Julkaisu perustuu ajatukseen, että kristinusko ja lääketiede molemmat edistävät ihmisen hyvää elämää. Siltikin ihmisten pitäisi rohkeasti miettiä, miksi he ajattelevat kuten ajattelevat. –?He, jotka ovat tämän asian kanssa tulleet ulos, ovat olleet todellisia tienraivaajia. Muutoksen nopeus on kuitenkin näkökulmakysymys. • Nuorisotutkimusseuran vuonna 2013 tekemän kyselyn mukaan yli 70 prosenttia seksuaalivähemmistöihin kuuluvista nuorista oli kokenut koulukiusaamista. ”Jokaisen ihmisen elämä on pyhä ja siihen väkivaltaisesti kajoaminen on pyhäinhäväistys”, Mäntylä sanoo. Transnuorista koulukiusaamista oli kokenut yli 80 prosenttia. Siltikin ihmisten pitäisi rohkeasti miettiä, miksi he ajattelevat kuten ajattelevat.” LAURA ”LATE” MÄNTYLÄ Oppilaitospastori. Meidän kaikkien tulevaisuus on todella synkkä, jos nuoret eivät luota tulevaisuuteen. • Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla ahdistuneisuusoireilu oli moninkertaisesti yleisempää kuin heteronuorilla. Me luotamme tutkittuun tietoon, ja meille ihmiselämän moninaisuus ei ole synti, vaan rikkaus ja osoitus Jumalan luomistyön jatkuvuudesta, Kokkonen sanoo. Heidän kauttaan moni asia on muuttunut, eikä heistä enää puhuta niinä ja noina, vaan kyse on meistä, hän sanoo. • Tutkimuksen mukaan vähemmistöstressiä aiheuttaa muun muassa se, etteivät nuoret saa mennä naimisiin oman uskontokuntansa sisällä tai voi elää avoimesti omana itsenään hengellisessä yhteisössä. Uskonnollisilla auktoriteeteillä on tässä muutoksessa tärkeä rooli, Mäntylä sanoo. • Evankelis-luterilainen kirkko on sitoutunut linjauksissaan kunnioittamaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä. Siihen liittyy kysymys, kohdellaanko vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä yhdenvertaisesti myös kirkon sisällä. Niiden ihmisten osalta, jotka ovat joutuneet elämään piilossa vuosikausia, muutos on ollut kohtuuttoman hidas, Kokkonen kuvaa. Sateenkaari-ihmisiin ja heidän asemaansa liittyvä keskustelu herättää kirkossa ristiriitaisia tunteita, koska osa ihmisistä pitää homoseksuaalisuutta syntinä. –?Tässä keskustelussa on tärkeä erottaa se, että toisella on kyse mielipiteestä, mutta sukupuolija seksuaalivähemmistöillä on kyse heidän omasta elämästään ja sitä pitäisi varjella, sillä jokaisen ihmisen elämä on pyhä ja siihen väkivaltaisesti kajoaminen on pyhäinhäväistys, Laura Mäntylä sanoo. Kokkonen ja Mäntylä molemmat korostavat sitä, että asioista saa olla eri mieltä, mutta vakaumus ei oikeuta loukkaamaan toisen ihmisen identiteettiä ja ihmisyyttä. • Selvityksen mukaan kaikkein haavoittavimpia ovat ne tilanteet, joissa sateenkaarinuoren läheiset ystävät ovat kääntäneet nuorelle selkänsä seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin vuoksi. • Myös oman perheen negatiivinen asenne aiheuttaa sateenkaarinuorille monenlaisia kielteisiä terveysongelmia, kuten ahdistusta ja itsetuhoista käytöstä. Kuka heille on opettanut, että homous on syntiä. Olen itsekin pitänyt homoutta syntinä ja nähnyt lopun ajan merkkejä kaikkialla. Kaikkein kiivaimmissa ulostuloissa avioliittokysymyksen on nähty jopa hajottavan kirkon kahtia. Nyt tässä ajassa elävät teinit eivät ymmärrä, mikä tässä on se ongelma. LM–HÄSA FAKTA Läheisen asenteella isoin merkitys • Sateenkaarinuorten hyvinvointi seurakunnissa -julkaisu perustuu amerikkalaisen psykiatriyhdistyksen tutkimukseen sekä Suomessa tehtyjen tutkimusten tuloksiin. Oppilaitospastori Laura Mäntylän mielestä seksuaalija sukupuolivähemmistöistä puhuttaessa on erotettava se, että vähemmistöihin liittyvät asiat eivät ole aina mielipiteitä, koska kyse on ihmisten elämästä ja identiteetistä. • Rippikoulujen isostoiminnan linjaus on vuodelta 2016, ja sen mukaan seurakuntien on oltava sellaisia yhteisöjä, joissa nuoria kunnioitetaan ja suojellaan sellaisena kuin he ovat. Viime aikoina syntinäkökantaa on julkisuudessa puolustanut entinen sisäministeri Päivi Räsänen (kd.), jonka tekstejä homoudesta, synnistä ja kirkosta valtakunnansyyttäjä tutkii kiihottamisena kansanryhmää vastaan. He ovat ottaneet itse tilan, jonka he ansaitsevat. KIRKON SISÄLLÄ seksuaalija sukupuolivähemmistöihin liittyvät asiat ovat nousseet pinnalle sitä mukaa, kun asioista on käyty yhteiskunnallista keskustelua. Kokkosen mukaan muutos on yhteiskunnan tasolla ollut todella nopeaa, mutta yksilöiden tasolla muutos on ollut hidasta. Nuorille on luotava toivoa, ja heillä on oikeus elää ilman pelkoa siitä, joutuvatko he syrjityksi tai leimatuksi sen vuoksi, mitä he ovat. Kokkonen nostaa esille myös sen, että julkisesta keskustelusta huolimatta kirkon iso enemmistö on liberaalimpaa väkeä, kuin miltä julkisuudessa näyttää. –?Vielä 15 vuotta sitten monet asiat olivat tabuja ja avoin keskustelu vähäistä. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B9 SUNNUNTAI koska sen vaikutukset näkyvät pitkälle aikuisuuteen. KUVA: Mauri Ratilainen / LM ”Tunnen syvää myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka pitävät tilannetta pelottavana ja ajattelevat, että kirkko on menossa turmion tielle tässä asiassa. Sateenkaarinuoret ovat useammin myös ilman ystäviä kuin muut nuoret. Tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut yksi kirkkoa sisäisesti jakava asia
TÄNÄÄNKIN saamme yhdessä pyytää sisimpäämme lepoa ja rauhaa kaikkia kristittyjä yhdistävän, ketään arvostelemattoman, perusrukouksen sanoin: ”Herra armahda meitä”. a) Saku Kietäväinen b) Timo Kietäväinen c) Vesa Kietäväinen 1. b) Riihimäen taidemuseosssa 3. Minkä niminen puolalaistaustainen yritys louhii ainakin toistaiseksi kiveä Iittalan Saviniemessä. a) Pakistanin b) Bangladeshin c) Laosin 5. a) KGHM b) Borynia c) Infinpol International 2. a) Anna-Leena Härkösen b) Sofi Oksasen c) Katariina Sourin 4. Kenen kirjoittama romaani Stalinin lehmät on. 24. Jeesus kohtasi hänet arkityön äärellä, osoitti avointa, luottavaista kiinnostusta kutsumalla hänet seuraajakseen. Hyvä on Herra, turvapaikka hädänpäivänä. KESÄKUUTA 2021 VIISI KYSYMYSTÄ SUDOKU NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Into Ortodoksisessa kalenterissa: Niilo, Niko, Nikolai ja Torsti Ruotsinkielisessä kalenterissa: Inga ja Ingalill 20. Hän on läsnä ja kutsuu meitä luonnollisen tutusti ja lämpimästi. 9: 9 HARALD HIRMUINEN Vas tau s: Alk upa lat mät iä pää ruo ka hirv eä (sa nal eik ki) 1. Missä voi tutustua Väriä, väriä! Kohti puhdasta palettia -taidenäyttelyyn. TÄSTÄ ILOSTA Matteuksen kodin ovet ja mitä ilmeisemmin myös sydän avautuivat muillekin syntisille. B10 HÄMEEN SANOMAT PÄIVYRI SUNNUNTAINA 20. Kuka on Kevan nykyinen toimitusjohtaja. Hän sai kokea todeksi, miten totta ovat jo Vanhan testamentin puolella lausutut sanat: ”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja”. Siihen sisältyvät pyynnöt: ”käänny puoleeni, tule avuksi, anna voimasi ja siunauksesi”. a) Pakistanin 5. Minkä maan presidenttinä Pervez Musharraf on aikoinaan toiminut. Sydämen vastaanotin herkistyy kuulemaan ja tuntemaan sen erityisen huolenpidon, jonka vain häneltä voimme saada. NIIN TAPAHTUI myös tämän pyhän kirkolliselle keskushenkilölle Matteukselle, jonka nimikin merkitsee ”Jumalan lahjaa”. viikko kesäkuuta 2021 Sunnuntai VIISI KYSYMYSTÄ VASTAUKSET Sudoku-tehtävän 5497 ratkaisu. PÄIVÄN SANA Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus vielä selvensi sanoja sanomalla: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” Suurin huolenaiheemme ei tarvitse olla se, että näemme itsemme syntisenä. a) Forssan museossa b) Riihimäen taidemuseossa c) Hämeenlinnan taidemuseossa 3. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. VIRPI JÄRVINEN kirkkoherra Hattulan seurakunta VIIKON VAIHTUESSA. Muiden silmissä jo ammattinsa puolesta epärehellisenä ja syntisenä pidetty ”Jumalan lahja” sai uuden alun elämälleen. Elämän kivut, ahdistukset, raskaiden kokemusten ja syyllisyyden tuska helpottavat ja olemme valmiit ottamaan vastaan avun, jota aiemmin emme ole osanneet toivoakaan omalle kohdallemme. c) Infinpol International 2. Matt. Kerran ja vain kerran! Taso: Helppo Tehtävä numero 5498. b) Timo Kietäväinen Turvapaikka hädänpäivänä E lämän vaiheiden vaihteluissa saatamme yllättäen kohdata Jumalamme. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta. Enemmän huolissaan meidän pitää olla, jos pidämme toisia syntisempinä kuin itseämme. b) Sofi Oksasen 4
Iittalan maalaiskirppis ja kahvitupa. Hämeen linna. Haapsamontie 137. Klo 10-18. Ennen kaikki ei ollut paremmin. Klo 13-17. Perinnesavipaja ja myymälä. Maija Isola: Vahva ja värikäs sivellin. Museo Skogster. Monen asian toivoisi olevan toisin. Hallituskatu 11. Iittalan yhtenäiskoulu. Klo 10-17. Lukiokatu 2. Panagian puistotie 39 A. SM-puukot 2021. Suomen Lasimuseo. Hämeenlinnan kaupungin pääkirjasto. Avoinna myös sopimuksen mukaan. Lisäksi nuorison aiheuttamaan henkiseen saasteeseen, repimiseen ja vouhotukseen oli myös eräs naispuhuja sydänjuuriaan myöten kyllästynyt. Klo 11-17. Riihimäki. Hattula. Lukiokatu 4. Hämeenlinnan taidemuseo. Klo 11-16. Könnölänmäentie 2, Kalvola. Uutisia seuratessa tuntuu, että kaikki menee aina vain huonommin. Hämeenlinnan ”Hyde Parkin” pöntöstä laulettiinkin vapaasti Hämeenlinna-viikon kunniaksi. Raatihuoneenkatu 8. Paasikiventie 2. Tehtaankatu 23. Iittalan vanha puukoulu. Hollaajantie 2. KESÄKUUTA 2021 PÄIVYRI JUSTIN YHTEYSTIEDOT: > Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Mielipide (03) 6151 452, mielipide@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Ahti ja Ahto Ortodoksisessa kalenterissa: Uljas Ruotsinkielisessä kalenterissa: Inge, Ingemar ja Ingmar jukrat, mässäsit kuin sika tänä viikonloppuna !! etkö yhtään häpeä . Mm. Uhanalainen luonto. HÄMEEN SANOMAT B11 PÄIVYRI SUNNUNTAINA 20. Tehtaankatu 23 A. Riihimäki. Uusi kauneus – Modernismin helmiä Nicolai Tangenin kokoelmasta. Klo 11-17. Vanha Härkätie 1087. Tulevaisuus kohtaa keskiajan. Kyllikki Suden lasimaailma. Kotiseutupuodin 26. Iittala Village. Kuka pelkää puudelia klo 15.15, Bigfoot Isojalan perhe klo 15.45, Lupaava nuori nainen klo 17.30, Hiljainen paikka: osa 2 klo 18. Viipurintie 2. Hattula. Raatihuoneenkatu 8. Sibeliuksen syntymäkoti. 316 Hämeen Sanomat julkaisee menotietoja sellaisista tapahtumista, joita toteutetaan koronarajoitusten puitteissa. Sana on vapaa Hyde Park – Vapaan sanan puisto jatkui lauantaina Hämeenlinnassa Kirkkopuistossa. pysy paikoillasi. Klo 11-17. Klo 10-16. Risto Räppääjä ja Väärä Vincent klo 15.45, Koiranpäivät klo 16, Flummelit klo 16.15, Minari klo 16.30, Hiljainen paikka: osa 2 klo 16.30, 19, Ammonite klo 18, Cruella klo 18.15, Chaos Walking klo 18.30, Spiral: From the Legacy of Saw klo 18.45. Kustaa III katu 6. Hallitus ei voi kieltää asiakirjojen julkaisemista Manhattanin aluetuomioistuin määräsi lauantaina, ettei hallitus voi kieltää New York Timesia julkaisemasta Vietnamin sotaa koskevia puolustusministeriön alaisia asiakirjoja, mutta jatkaa väliaikaisen kiellon voimassaoloaikaa, jotta hallitus voisi vedota asiassa liittovaltion vetoomustuomioistuimeen. Tehtaankatu 23 A. SUNNUNTAINA 20. Suomen Metsästysmuseo. Klo 11-17. Willa Vaski Käsityötalo. Klo 11-17. Esiintyjinä sopraano Riitta Muikku ja pianisti Tuomas Nikkanen. Latokirpputori. Tehtaankatu 23 A. Klo 10-17.. Päivän kohokohtana olivat nämä kaksi laulajatarta, joiden päät juuri näkyivät laidan yli. Riihimäki. Klo 11-17. Hollaajantie 2. Suomen Metsästysmuseo. Hengellinen päätöskonsertti. Bio Rex Riihimäki. Paikallisten kädentaitajien kesäinen näyttely ja myyntitapahtuma. Kalvola. Kädentaidon töitä, näyttely ja kahvila. Hangasmäentie 6. Maineikkaan asevalmistajan vaiheita ja sakolaisuutta eri näkökulmista. Anniina Pekkola, Anskissa: Kaksi väriä. Athos-Säätiön Luostarikeskus. Lukiokatu 2. Klo 11-17. Klo 6-22. Hämeenlinnan kaupungin pääkirjasto. Klo 11-17. Mukana 50 suomalaista naivistia ja yli 400 uutta teosta. Sako 100 vuotta. Hattulan Pyhän Ristin kirkon viereinen viljamakasiini. Klo 10-17. Klo 6-22. NÄYTTELYT Jussi Meuronen: Pictures of love and hate. Galleria Kone. Hämeenlinnan taidemuseo. Iittalan lasitehtaan historiaa esittelevä perusnäyttely sekä vaihtuvia pienempiä näyttelyitä. Klo 10-19. Riihimäki. Ooh, Hämeenlinna! Museo Skogster. Milanon ihme – Suomalaisen muotoilun tie maailman huipulle. Klo 18. kesä. Toimitus valitsee julkaistavat tiedot. vuokraasuntojen puute ja vaillinaiset lasten päivähoitotilat olivat puheenaiheina. Klo 11-17. Klo 11-15. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Riihimäen kansalaisopiston kuvanveistoryhmän näyttely. Viipurintie 2. auts. PNÄ KESÄKUUTA 1971 JERE TUPLAT MUSIIKKI Iittalan musiikkijuhlat: Mitä pimeämpi yö, sitä kauniimpi aamu. Klo 10-18. Janakkalan Kuvataideyhdistyksen näyttely. Naivistit Iittalassa -kesänäyttely: Yksissä tuumin – Jointly. Nick Ervinck: GNI-RI apr2021. Suomen Metsästysmuseo. Suomen Puukkoseuran järjestämän puukonvalmistuksen Suomen mestaruuskilpailun palkitut puukot. Designmuseo Iittala. TAPAHTUMAT Kyyrölän savipaja. Vanhankirkontie 41
Viljasen työt saavat alkunsa muistumista ja hänen ympärillään vaikuttavista tekijöistä, jotka nousevat mieleen ja lähtevät viemään teosta eteenpäin. Sen aikana suunnitelma voi muuttua, kun teoksen elementit ja värit alkavat hakea omaa paikkaansa. KESÄKUUTA 2021 JUST Lotta Saarenmaa Somero Kuvanveistäjä Kimmo Schroderus katsoo kiiltäväpintaista veistostaan tarkasti. Hänen uusimmissa töissään teemana on meri. Ennen kaikkea työn eteneminen on Viljaselle prosessi. Erityisesti Schroderusta kiinnostaa kuitenkin muodon ja liikkeen tutkiminen. Taiteilijan työt ovat saaneet innoitusta goottilaisesta tyylistä ja science fictionista. En halua rajoittaa töideni elämää lukitsemalla niitä tiettyyn tarinaan tai sanomaan, hän kertoo. Ihmisen kuvaamisen pitkä traditio on houkutellut Riipan tekemään aiheesta omia tulkintojaan ja innostanut pohtimaan, miten perinteikästä aihetta voisi käsitellä uudella tavalla vieden sitä samalla eteenpäin. Schroderuksen vieressä seisoo suuri, teräksinen luuranko, Windy day -niminen työ. Hänen töissään nousevat esiin muinaistaiteesta kumpuavat vaikutteet. Näyttelyyn kuuluu taiteilijan tuotantoa aina 2000-luvun alusta tähän päivään asti. –?Kuvanveisto on tietyllä tavalla elävän muodon vääristymistä. Näyttely on avoinna joka päivä. Teos on saanut kasvonsa taiteilijalta itseltään. NÄYTTELYN kolmas taiteilija Riku Riippa ammentaa veistostensa maailman ihmisyydestä ja ihmiskehosta. –?Teoksissa ikään kuin haetaan niiden omaa muotoa ja sisältöä. Muotojen muuttuminen kiehtoo Kimmo Schroderusta. Se näkyy teosten tarkkarajaisuudessa ja vahvassa muotokielessä. Näyttelyssä esillä olevissa uusimmissa töissään hän keskittyy muinaisajan voimaeläimen, peuran, kuvaamiseen. B12 HÄMEEN SANOMAT SUNNUNTAINA 20. –?Jokainen on visuaalinen idea. Kareen mukaan peura on ollut jääkauden jälkeen johtava olento, sillä ihmiset seurasivat peuralaumoja kulkien niiden mukana yhä pohjoisemmaksi. Peuran pää -töissä on myös palanen ihmisen historiaa, jota töissäni käyttämäni raaka-aineet kertovat, Kare kuvailee. Taiteilija ei ole myöskään halunnut nimetä teoksiaan, sillä hän kokee sen ohjailevan katsojaa. –?Töissäni yhdistyy historiallisuus ja geologiset aiheet. Olen myös hakenut vaikutteita töihini kotiseudulleni ominaisesta veistoperinteestä ja vaivaisukoista, jotka seisoa jököttävät kirkon edessä, KeskiPohjanmaalta kotoisin oleva Riippa kertoo. Luuranko ja kuolema ovat kiehtoneet aihepiireinä minua aina. KIVIMEIJERIN seiniä koristavat Reijo Viljasen voimakkaan väriset maalaukset. Meren lisäksi minua innoittaneita teemoja ovat olleet tsunami, mullistus ja askelmat, Viljanen toteaa. Vaikka taiteilija tarkkailee jatkuvasti ympäristöään ja etsii ideoita töihinsä, teokset eivät koskaan ole suoria toisintoja tietystä kehosta tai asennosta. Windy day -teoksessa päivä on nimensä mukaisesti niin tuulinen, että luutkin muuttavat muotoaan, Schroderus kuvailee. NÄYTTELYN VIIDENNEN taiteilijan, Catharina Kajanderin, työt osoittavat kunnioitusta Somerolta lähtöisin olleelle Taideteollisen korkeakoulun legendaariselle muoto-opin opettajalle Severi Parkolle sekä Kultelan tiiliputkitehtaan salaojaputkelle. KUVAT: Lassi Puhtimäki / HäSa Riku Riippa etsii töissään uutta tapaa käsitellä ihmiskehoa ja ihmisyyttä. HÄSA 6 Tavoitellaan kiiltävää kohtaloa -näyttely 12.6.–8.8.2021 Someron Kivimeijeri (Turuntie 1034). Niin ei kuitenkaan ole. Antero Kareelle peuran hahmo edustaa johtajuutta ja kantavaa voimaa. –?Teoksen liike viestittää katsojalleen viittauksia. Nopealla silmäyksellä voisi kuvitella, että teos on pyrkimys tarkkaan, realistiseen kuvaukseen ihmiskehosta. Erilaiset maailmat kohtaavat kuvataiteessa Tavoitellaan kiiltävää kohtaloa -näyttely tarjoaa katsojalleen ripauksen muinais taidetta, ihmisyyttä ja bling bling -meininkiä.. Taiteilijan kasvot peilautuvat teräksisen, voimakkaasti kiillotetun teoksen pintaan. Tarkka katsoja voi huomata veistoksen ja veistäjän kasvoista samoja piirteitä, sillä teräs on saanut hahmonsa taiteilijan omista kasvoista muotin avulla. TAITEILIJA Antero Kare puolestaan tuo näyttelyyn vaikutteita muinaistaiteesta
Jos tarvitset kyytiä, yritämme järjestää tukijäsenten toimesta. Metsästyskortti ja aseenkantolupa mukaan. Muina päivinä maja ei ole avoinna, mutta piha ja laituri ovat käytössä. Juhannusaattona perjantaina 25.6. Edulliset sähköliittymät. Suvipielisen alue jäsenistön käytössä juhannuksena. Pinta-alat 0,6 0,7 ha. www.rantamaasto.fi Puh. Tiedustelut ja yhteydenotot osaston pj. Veljesmajalla. Torstaisin Veljesmaja on varattu Ilveskodille. mato-onkikilpailut Suvipielisellä klo 18-20. KESÄKUUTA 2021 JUST LAKU-perhekuntoutus on suunnattu 5-15v neuropsykiatrisen diagnoosin saaneelle lapselle ja hänen perheelleen. Tiet perille. 15 km:n etäisyydellä Hämeenlinnasta. radalla to 1.7. Irma Somerkallio p. 050-3771446, osaston sähköposti sotainvalidit. Ampumakokeet Rengon radalla to 22.7. klo 911. Irja Hirstiö p.040-7426231 ja naisjaoston pj. klo 9-11. Rengon seudun riistanhoitoyhdistys: Ampumakokeet ja jousiampumakokeet Hätilän 2. Halukkaille myös sauna. ja 4.9. Nuorille, joilla ADHD-, ADDtai autismikirjon diagnoosi CORONARIA KUNTOUTUSPALVELUT HÄMEENLINNA Raatihuoneenkatu 27, 13100 Hämeenlinna Valtakunnallinen numero: 010 525 8801 Järjestämme lähelläsi Hämeenlinnassa kuntoutusta Kelan kustantamaa ja osallistujalle maksutonta Onnea Aino 1 v T. Kyytiä tarvitsevat tulkaa ajoissa. Hyvää koronavapaata juhannusta ja kesää meille kaikille! Matkailu Onnittelut Maanpuolustus Maanpuolustus Myydään Koulut ja kurssit info@tk-opisto.fi | www.turunkristillinenopisto.fi • Kauppatieteet • Oikeustiede • Psykologia ja kasvatustiede • Lääketieteelliseen suuntaavat opinnot • Logopediaan suuntaavat opinnot Hae nettisivujemme lomakkeella viim. klo 17-19 ja la 31.7., 14.8., 21.8. Lapsille, joilla ADHD-, autismikirjon tai Touretten diagnoosi Petra Kirisaari, LAKU-palveluvastaava 040 631 8749 | petra.kirisaari@coronaria.fi Ota yhteyttä ja autan mielelläni: Sari Ronkainen, palvelupäällikkö, moniammatilliset kuntoutuspalvelut 040 681 8975 | sari.ronkainen@coronaria.fi Ota yhteyttä ja autan mielelläni: Oma väylä -kuntoutus on suunnattu neuropsykiatrisen diagnoosin saaneelle 16-29v nuorelle. Jousiampumakoe viimeisen tunnin aikana. Osaston vuosikokous pidetään tiistaina 13.7. Keskiviikkona 30.6. erä! CE-sertif., kork. Tiistaina 29.6. 4 kpl. Aattona ei ole kokkoa. hameenlinna@gmail.com. majalla nyyttikestit alkaen kello 16 ja lipunnosto kello 18. ja 8.7. Kuntoutuksesta nuori saa tukea vuorovaikutustaitoihin, opiskeluja työelämään, vahvistusta itsetuntoon ja keinoja diagnoosin kanssa elämiseen. Veljesmajan kesä on avattu! Olet tervetullut joka keskiviikko kello 13-15 majalle viettämään kesäpäivää, mahdollisesti saunomaan ja uimaan. Varaa myös tasaraha 20 € /suoritus. Mummu Pukkisaaren Onkijat. 0400 411266 (Ihalainen) Seuratoiminta Seuratoiminta Tilaa heti! 02 2590 200 998 VAIN Raj. Vain n. Tontit 79 – 88.000 eur. 1800 mm, 1250 kg. klo 17-19 ja la 28.8. 03 45 800 ma–pe 9–17 Kanta-asiakkaana lomabonusta 24/7 päivystys Mobiilisovellus mukana matkallasi www.imt.fi Kuluton peruutusmahdollisuus jopa 24 h ennen lähtöä! Pärnu Tallinna KAUAN KAIVATTU VIRO MYYTÄVÄNÄ JANAKKALAN Sääjärvellä uusia UPM Bonvestan RANTATONTTEJA yht. Venekyyti osoitteesta Välläntie 165. Marja Anttonen p.040-5056607, varapj. Tervetuloa juhannuksen ajan tapahtumiin! EKO-LOGISTIK OY KAHTA KAIVINKONEEN KULJETTAJAA JA KAHTA MAARAKENNUSTYÖNTEKIJÄÄ Haemme palvelukseemme Hämeenlinnan, Riihimäen ja Hyvinkään alueelle Puhelintiedusteluihin vastaa Jorma Pajula (050 433 3362) tai Sari Salminen 050 433 3367 Hakemukset palkkatoivomuksineen mieluiten sähköpostitse mittaus@laivola.fi tai postitse osoitteeseen Eko-Logistik Oy PL 7, Kalpalinna 14200 TURENKI. 16.7.2021! Avoimet työpaikat Hämeenlinnan Reserviläiset – Aliupseerit ry. 16.7.2021! info@tk-opisto.fi | www.turunkristillinenopisto.fi • Kauppatieteet • Oikeustiede • Psykologia ja kasvatustiede • Lääketieteelliseen suuntaavat opinnot • Logopediaan suuntaavat opinnot Hae nettisivujemme lomakkeella viim. Kuntoutuksessa asiakasperhe saa keinoja ja tukea sujuvan arjen rakentamiseen sekä oppii ymmär tämään lapsen oireita. Perinteinen juhannuspäivän mato-onkikilpailu poikkeuksellisesti Kotsaaressa 26.6.21 klo 12.00.-13.00. Tervetuloa! TU RVA LLISEST I MATKALLA! www.imt.fi p. Vain nopeille! Shokkitarjous FUEGO TAKKAUUNI Hämeenlinnan seudun Sotainvalidit ry. kolmiottelu Käikälän vpk:ta vastaan klo 18. HÄMEEN SANOMAT B13 SUNNUNTAINA 20
23.35 Super-Jahti. 21.30 Yleisurheilun joukkue-EM. 18.00 Selviytyjät. 11.00 Dinosaurus (12). (U) 09.00–09.46 Joanna Lumleyn Britannia. 18.00 Amazing Race. 15.35 Mahler x 10: Sinfonia nro 3 d-molli. Bean. Entisöijä. 15.00 Baywatch (12). 14.00 Yökylässä Maria Veitola. (U) 14.37 Kummeli (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. PERHE ETSII edelleenkin vastauksia, eivätkä kaksi tutkijaa pysty unohtamaan tapausta. (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. (USA 2003). Pääosissa: Johnny Depp, Orlando Bloom, Keira Knightley, Geoffrey Rush, Jack Davenport, Jonathan Pryce. 06.05 Hatchimals (S). Uusinta. 4/14. (3.4.1986) (U) 10.34 Hittimittari. Kausi 1. (Britannia 2018) PEKKA ERONEN kriitikko Lotossa jättipotin voittanut Eevi Puttonen (Elsa Saisio) työskentelee kauneushoitolassa ja elää vaatimattomasti miehensä Karin (Antti Luusuaniemi) kanssa. Katoamisen jälkeen poliisi saa 4645 vihjettä. 20.58 Keno ja Synttärit. 09.54 Keskiajalla keksittyä (7). 14.10 Rempalla tuloja. 20.00 ELOKUVA Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus (12). 6/10. 09.10 Palomies Sami (S). 00.40 Tilt Esports (S). 7.21 Laura (S). 7.58 Oktonautit (S). Jakso 12/16. 06.00 Bing (S). 09.24 Mahti-Mopsi (7). 17.30 Mr. 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 23.35–00.30 Pank – pankin nousu ja uho (16). 06.15 Ritariprinsessa Nella (S). Semmoiseen tunteiden trampoliiniin Christen Eriksenin sairaskohtaus ja pelin huipennus johtivat. 19.20 F1 Extra. Jakso 5/13. 11/22. 20.00 Käräytyskamera (7). Kausi 3, 1/6. 20.30 Käräytyskamera (12). Kausi 5. 130 vuoden viat. Teatteriohjaaja Josie Rourke haukkasi esikoiselokuvassaan liian ison palan. 10.30 Rakkauden koodi. A-lohkon ottelu. 08.25 Angry Birds Toons (S). Talvisota päättyi ankaraan Moskovan rauhaan 13.3.1940. 06.40 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 08.00 Luontohetki: Kesyttämätön UusiSeelanti. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 11.00 Illallinen äidille. 02.35 Billions (7). Perintö. 12.00 Fedja – Theodor Tulio. YLE TEEMA & FEM 08.16–12.00 YLE FEM. Murdoch ja huomaamaton mies. Mr. Ruoka mitä vehrein. 03.45 Billions (7). 13.00 Simpsonit (12). 14.00 Baywatch (12). Kausi 1. 1. 11.30 MasterChef Australia. Perhe on epätoivoinen, poliisilla ei ole johtolankoja ja huhut leviävät. Maailma oli tuominnut Neuvostoliiton hyökkääjänä. Kuinka tämä saattoi tapahtua. Kausi 5, 487. Myrkyllistä rakkautta. (U) 13.07 Uusi päivä (S). 19/26. (2016). Mr. Itä-Ukrainassa Venäjän tukemia kapinallisia vastaan taistelee armeijan rinnalla iso joukko vapaaehtoisia. 7.09 Simo (S). Yksikään niistä ei johda 9-vuotiaan tytön jäljille. 18.00 BUU-klubben. 16.00 Stadi vs. 1/10. 13.05 MasterChef Australia. Kausi 10. 19.30 Mittatilaustyönä. 19.50 Sportliv. 10.00 Ex-Onnelliset (S). Ensiesitys. 7.34 Pikin eläimet (S). 11. 13. 09.00– 10.00 Jane the Virgin (7). (U) 14.03–14.31 Uusi päivä (S). 23.00–00.00 Jalkapallon EURO 2020: kooste. 09.35 Paavo Pesusieni (7). 11.00 Leirintämatkailu – yksinkertaisesta ylelliseen. 14.40 Rempalla tuloja. 8, 15/26. Kausi 2, 4/6. 15.28 Ketonen & Myllyrinne (12). 08.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (S). KUVA: Solar Films Seitsemän oikein ei olekaan autuus Therese – tyttö joka katosi Yle Teema & Fem klo 23.15 Yhdeksänvuotias Therese katosi Drammenissa Oslon ulkopuolella heinäkuussa 1988. Tuure Kilpeläinen ja Manuela Bosco. Kausi 4, 8/10. Lande. 09.12 Voihan Poni (7). 16.25 Karsten ja Leif. Kausi 1. Kausi 1. Radiosta ja tv:stä tuttu Jenni Poikelus hakee rahaa uuteen imuriin. 03.40 112 (7). 10.00 Sydämeni jäi Kurkkioon. Uusi sarja. (12). KUVA: Yle Kuvapalvelu Vanhemmat etsivät edelleen vastauksia. 19.39 Sportnytt. 08.10 LEGO Ninjago (7). Kausi 12. 11.31 Simpsonit uusi kausi (7). 21.00 21.00 Jalkapallon EURO 2020: EMstudio. Huligaanit. 23.15– 00.08 Therese – tyttö joka katosi. 3/14. 10.00 Hittimittari. Kausi 1, jakso 5/8. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 18.15–18.39 Luontohetki: Intian ihmeelliset eläimet. Selostus Tero Karhu. 1. Margot Robbie joutuu asettumaan serkku Elisabetinä vallan tiukkaan tärkkiin, mutta pääse lopussa puskemaan tunnetta sen läpi. 06.10 Hatchimals (S). Eläinten tähden. Kausi 2. Kausi 1, 8/12. 08.50 Horseland – heppajengi (S). 20.55 Saaristolaislääkäri (12). Cluj-Napoca, Romania. Uusinta. 12.40 Uusi päivä (S). Bean. SUB 06.30 Simpsonit (7). Liian suuri lukaali. 1/8. Theresen äiti, Inger-Lise Johannessen, ei ole hylännyt toivoa siitä, että saisi jonain päivänä tietää, mitä hänen lapselleen tapahtui. 21.40 Paha ui paratiisiin (16). Kauneushoitolan Eeville napsahtaa loton jättipotti, mutta tuttuun suomalaiseen tyyliin hän päättää rokkarimiehensä Karin kanssa jatkaa entiseen malliin. Jakso 23/26. 7.41 Kiri ja Lolo (S). 07.55 LEGO City Adventures (7). 21.55 ELOKUVA Iris (7). 07.30–08.00 Simpsonit (7). 11.00 Simpsonit uusi kausi (12). 2/10. Kausi 9, 2/13. Onnea, Into! 6.53 Tik Tak (S). Kausi 1. Thereseä ei ole koskaan löydetty. 10.00 Jaksa paremmin. 15.55 Karsten ja Leif. 22.15 Viikon sää. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 20.6. (U) 14.30 Merkkien salat. NELONEN 05.00 Astral-TV. Varsinkin Saoirse Ronan sykkii ristiriitoja, vapautta ja elämää Mariana, jonka kohtalo heittää Skotlannin kruunua kantamaan. 20.00 Saaristolaislääkäri (12). 8/8. Myrsky työllistää hätäkeskusta. 17.00 17.00 ELOKUVA Kesä ’92 (7). osa. 02.45 Alasti-klubi. Martina Aitolehti. Therese. 09.00 Näin meillä (7). 9/10 Petolinnut. Kausi 1. 15.30 Putouksen parhaat. Partiolaisten Nuotiokirkko Jyväskylän kirkkopuistossa. Pääosissa Tom Cruise, Cobie Smulders, Aldis Hodge, Danika Yarosh, Patrick Heusinger. 09.31 Merten syvyyksissä (7). 08.30 Muisti: Huutolaiset. (U) 16.00 Doc Martin (7). Kausi 1. Kausi 5, 488. 08.30 BUU-klubben. 08.59 Galaxi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 3. Sabinen tarina. 21/26. 18.50 Jalkapallon EURO 2020: Italia – Wales. Kausi 1, 4/6. 17.00 17.00 Yle Uutiset. (6.58 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 13.30–15.15 Kesäkonsertti Schönbrunnista 2021. Tanskalaisilla on myös kultaisempi EM-muisto vuodelta 1992, jolloin jo kertaalleen pudonnut joukkue kutsuttiin kisoihin kesken lomien. 04.55–05.23 Kaiken maailman ennätykset. Elokuva asettuu turhan arvattavaan uomaan, mutta Elsa Saisio ja Antti Luusuaniemi kiskovat elokuvan plussan puolelle silkalla osaamisellaan. Kausi 5, 10/12. (Suomi 2018) Kesä ’92 TV2 klo 17.00 HHH Tanskan ja Suomen EMkohtaaminen toissa lauantaina ei hevin unohdu. 13.30 Simpsonit (7). Pääosissa Ulrich Thomsen, Cyron Melville ja Esben Smed Jensen. 12/22. Kausi 10. Kausi 5, 486. 01.40 RAW. Michael Monroella on erittäin vahva rooli suomalaisen rockin historiassa. 17.25–00.08 YLE FEM. KESÄKUUTA 2021 B14 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 07.00 Talot huokuvat historiaa. Ajankuva on sekoitus 1500-lukua ja tätä päivää. 16.10 ELOKUVA Spark (7). 21.00 21.05 Kentän laidalla (7). Kaikki oikein Sub klo 21.00 HHH Kumpi on parempi: se, että on unelmia vai se, että ne täyttyvät. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. (Tanska 2015) Kaksi kuningatarta TV5 klo 21.00 HHH Skotlannin Maria Stuartin ja Englannin Elisabetin tarinoista on tehty parempiakin elokuvia kuin tämä harhaileva kuningatardraama. (2016). 09.52 Tipu Touhukas (S). MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). (Tanska/Iso-Britannia 2015) • 18.30 Jalkapallon EURO 2020: EMstudio. 00.30 Hitlist. Kahden keulakuvan takana muhii miesten maailma juonineen. Toinen kilpailupäivä. Beanin kirous. 8.45 Herra Heinämäki ja Lato-Orkesteri (S). 16.55 Top Gear. Kausi 1. 28/30. Kausi 1, 5/8. (2012). 19.00 Käräytyskamera (7). Suomessa huutokaupattiin ihmisiä vielä 1930-luvulla. 10.30 Huvila & Huussi. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin. Perhosia vatsassa. Kausi 9, 8/8. Kausi 12, 13/18. 11/61. 22.25 Tulosruutu. Ulrich Thomsen esittää suomalaisillekin tuttua valmentajaa Richard Møller Nielseniä. He sopivat, että jatkavat toistaiseksi elämää kuten ennenkin, eivätkä kerro voitosta muille. 09.20 Alvin ja pikkuoravat (S). Jakso 17/24. 09.00 Hauskat kotivideot. 21.00 21.00 ELOKUVA Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous (12). 09.00 Drottningholmin linna – kuninkaan koti. 8.22 Ryhmä Hau (S). 08.16 Jennifer Erica. 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S). 12.00 Kokkisota. 07.25 Angry Birds Stella (S). 00.45 Masked Singer USA. Kasper Barfoedin elokuvassa palataan niihin päiviin asiaan kuuluvilla kierteillä. 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). (U) 15.05 Ketonen & Myllyrinne (12). 21.00 ELOKUVA Kaikki oikein (S). 13.05 Uusi Kino: To Teach a Bird to Fly (S). Kausi 5, 489. Jakso 5/8. (U) 13.58 Matkalla Suomessa. 19.00 Seitsemän uutiset ja Tulosruutu. osa. 17.10–17.52 Murdochin murhamysteerit (12). 22.35 Formula 1 kooste: Ranskan osakilpailu. Kausi 5, 4/10. 2. 10.45 Mittatilaustyönä. 18.45 Entä jos. (U) 13.35 Uusi päivä (S). Uusinta. Kausi 2, 3/10. Jälkimmäisestä vaihtoehdosta saadaan lievästi makua draamakomediassa, jonka Lenka Hellstedt ohjasi Anna-Leena Härkösen romaanista. Kausi 1, 6/10. Kausi 4, 9/10. Intensiivisestä etsimisestä huolimatta poliisi lopettaa tutkimukset vuoden jälkeen – ei ole mitään jälkiä, mitä seurata. SUNNUNTAINA 20. 13. Kausi 5. Jakso 17/26. 7/8. Kausi 2, 1/8 Hakaristi. Jakso 26/26. • 22.40 Top Gear. Jakso 6/20. 12.30 Simpsonit (7). 07.00 Simpsonit (7). 20.00 Mestareiden mestari. Jakso 6/52. 7.14 Urheat pupuset (S). 11.40 Jalkapallon EURO 2020: kooste. Onneksi hän sai keskusrooleihin vahvat tulkit. Rooma, Italia. 03.20 Kanadan rajalla. 07.00 Pyjamasankarit (7). 19.30 Käräytyskamera (7). 02.20 Hyvät ja huonot uutiset. 18.30 Huutokauppakesä. 08.20 Paras harrastus. 01.25 Huuma. 13.30 Matkalla Suomessa. Mitä sitten tehdään, ja mistä elämä nyt saa virtaa. 5/15. Uusinta. 08.30 Angry Birds Toons (S). 15.10 Remppa vai muutto Vancouver. Jakso 16/24. 15.55 Poliisit UK: Ajojahti (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Ahvenanmaan sankarit. Michael Monroe. 12.30 Ahvenanmaan sankarit. Bean kaupungilla. 17.00 17.00 Mr. Kausi 31, 2/12. 12.01 Simpsonit uusi kausi (7). 07.30 Angry Birds Stella (S). Kausi 1, 3/3. Jahtaajien tarjoukset saavat yhden kisaajan hämmennyksiin. 04.35–05.25 Ina <3 Suomi (S). (1.5.1986) (U) 11.30 Sportliv. 13.00 Jamien parhaat kasvisruoat. Ahvenanmaalaisen voimailun pioneeri Ove Lehto ei ole ikinä seurannut harjoitusohjelmaa, eikä hänellä koskaan ole ollut valmentajaa. 17.00 18.05 ELOKUVA Monsterit Oy (7). 15.00–15.54 Suomen tie jatkosotaan. 2/10. 7.47 Liisa ja Leo (S). (U) 16.50 Novosti Yle. Kausi 10. (U) 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Puhtaalta pöydältä. 17.25 Tareq Taylorin ruokamatka. 23.55 ELOKUVA Jack Reacher: Paluu päämajaan (16). 10/61. Kausi 1. 12.50 Uusi Kino: Polte (S). 22.40 Ulkolinja: Ukrainan naisten sota. 07.35 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). (2012) 21.00 22.00 Kymmenen uutiset. Kausi 5. 10.00 Jumalanpalvelus. 23.45 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. Kausi 1, 2/6. 3/12
15.35 Lähetysvartti. 15.55 Unelmahäät (S). 21.00 Myrskyn jäljillä. 19.00 Kalifornian metsäpalot. 04.05–05.06 Yön AVA. 22.00 YleX Throwback: Jani Kareinen (u). 19.30 Tankkaustarinat. Urkurina Raakel Pöyhtäri. 00.00 Uutiset. 04.15–05.00 Sanna Ukkola ja Pandoran lipas. 10.30 Jerusalemin uutislinja. Emmi Parviainen on jännitysdraaman pääosassa yksinhuoltaja Marja, joka on omistanut elämänsä seitsemänvuotiaalle tyttärelleen Julialle (Luna Leinonen Botero). 16.05 Simpsonit. 06.40 Building off the Grid: Modern Farmhouse (S). 20.08 Veli Kauppinen uuden äärellä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. TV7 08.30 Lasten kotipuu. 17.03 Sana elää. 21.00 ELOKUVA Warcraft: The Beginning (12). 23.00 Alamaailma Oy. 21.10 ELOKUVA The Trust (16). 12.15 Arkeologia ja Jeesus. 21.00 Yle Uutiset. 10.00 Vammaiskultti: Voimmeko onnitella vanhempia, jos syntynyt lapsi on vammainen?. 8.55 Radio Suomen Viikonloppu. 20.30 Studiosavo. 18.45 Miehen puolikkaat. 21.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 20.03 Isäntänä Tapani Ruokanen. 15.00 Sinkkuillallinen. 5.50 Merisää. 19.02 Jazzklubi. 10.50 Bachelor Australia. 14.05 Raamattu. 21.17 Kansanradio. 12.30 Bronxin eläintarha (S). 1.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Navetassa tapahtuu. Mustan komedian jatkoosassa yrittäjiksi ryhtyneet kaverukset Nick, Kurt ja Dale ajautuvat jälleen ongelmiin, kun he joutuvat liikemies Bert Hansonin huijaamiksi. 2.51 Yöradio. 03.00 Lentoturmatutkinta. 20.15 Musiikkia. 10.00 Jumalanpalvelus Tuiran kirkosta Oulusta. 01.00 Sielunrauha. 11.00 Häät sulhasen tapaan. YLE PUHE 7.00 Yle Uutiset. 12.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Pekka Vahvanen. 17.00 ELOKUVA While We’re Young (12). Ympäri maailmaa ihmiset ovat vuodesta toiseen kääntyneet korkeampien voimien puoleen ja koittaneet rukoilemalla vaikuttaa, tavalla tai toisella, maanpäälliseen elämään ja ihmiskohtaloihin. 19.00 Mikä maksaa?. 01.05 Tohtori Paise: Mitä heille kuuluu nyt. 17.00 Salakuljettajat satimeen. 21.00 Julistakaa. 23.15 Liv D: Villit äidit (7). 07.30 Restaurant: Impossible (S). 23.10 Yöklassinen. 09.30 Bachelor Australia. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 12.05 Urheiluradio. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 2.50 Sana Jerusalemista (u). 18.02 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. JIM 09.00 Rantavahdit (7). 8.05 Radio Suomen Viikonloppu. 9.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 02.55 Shemwellin suurperhe (S). 06.55 Mexico Life (S). 03.50 Ghost Adventures (12). 13.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 13.10 Simpsonit. 01.45 Laiva (S). 22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 14.35 ELOKUVA Karkausvuosi (7). 13.00 TV Shop. 20.02 Urheiluradio. 20.00 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). 13.25 ELOKUVA Jurassic World (12). 12.45 Merisää. 01.00 Rajavalvojat (S). 12.08 Kansanradio. 16.10 Urheiluradio. 11.00 Löytöretki tuntemattomaan (S). 19.00 Salakuljettajat satimeen. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.00 TV Shop. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.00 Uusi Silkkitie. 03.55 Say Yes To The Dress (S). 22.00 Käännekohta. 19.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 7.03 Radio Suomen Viikonloppu. 20.30 Miehen puolikkaat. 14.50 Simpsonit. 21.30 Taivaan ja maan väliltä. 15.15 Simpsonit. 1.55 Yöradio. 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 8.04 Puheen Viikonloppu. 15.55 Yle News. • 23.30 Tomi ja uskomaton Australia (S). 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 12.00 Arvokaman etsijät (S). 17.00 Planeettojen arvoitukset (S). 05.35–05.59 Lapin poliisit. 17.10 Tuntematon Venäjä: venäläinen puhekulttuuri on suomalaista ronskimpaa, sanoo professori Arto Mustajoki. 0.30 Raamattuavain Extra (u). 7.50 Merisää. 15.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 21.00 ELOKUVA Millerit (12). Avustava pastori kappalainen Anna-Leena Häkkinen. 01.45 Äärimmäiset pelastustarinat. 22.00 Israel tutuksi: Eilat. 18.00 Rimakauhua ja rakkautta (12). 20.00 Martin ja Mirjan matkassa. 1.30 Minna Pyykön maailma. FOX 06.00 Bless the Harts. 21.00 Yle Uutiset. 07.15 Kakkukuningas (S). 22.05 Resonanssi. 01.55 Tohtori Paise (S). 13.30 Avainradio (u). 14.05 Australian rajalla. 11.30 Politiikkaradio. 10.40 Äärimmäinen selviytyjä. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 1.02 Yöradio. 11.05 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 17.00 Onnenpyörä. 06.30 Ruokamatkalla USA:ssa (S). Sää. 15.00 The Real Housewives of Orange County. 01.20 CSI: Miami. 1.20 Yöradio. 20.00 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti. 02.35 Australian rajalla. 19.00 Sanaa naisilta. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Huvila & Huussi. 17.05 Isäntänä Tapani Ruokanen: Mari Leppänen. 21.15 Tiimalasi. 0.00 Yöradio. 13.40 ELOKUVA Silmäterä (12). 06.45 Kakkukuningas (S). skeittikieli muovaa englantia suomeksi. 16.35 Petolliset perheenjäsenet (S). 17.00 Papananaaman K-pop-show. 7.02 Näistä levyistä en luovu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 04.55–05.55 Say Yes To The Dress (S). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.00 Miehen puolikkaat. 23.35 Ohjelmatietoja. 19.00 Valtamerten saalistajat. 00.00 Burgerimies Suomessa. 07.30 Bless This Mess. 12.08 #akti. 11.00 Herätys!. 9.05 Pyhäpäivän esittely. 02.00 4D: Mies ilman penistä (7). 7.01 Puheen Viikko. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 09.25 Pelastajat Lappi (7). 17.35 Aristoteleen kantapää: Flipillä bäkki teiliin . 00.55 Murder in the Heartland. 03.15–05.00 Astral-TV. LIV 09.00 Puutarhan pelastajat. 23.55 Uhkaava hiljaisuus. 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 15.00 Radioteatteri esittää: Miten haluat?. 22.05 Urheiluradio. 17.00 Unelmien poikamies. 13.35 TV Shop. 7.00 Yle Uutiset. 15.52 Radio Suomen Viikonloppu. 21.00 Rillit huurussa (S). 17.45 ELOKUVA A Little Chaos (12). 12.00 Yle Uutiset. 21.10 Uskonpuolustaja. 19.10 Miehen puolikkaat. 07.05 Single Parents. 21.00 ELOKUVA Borat. 22.08 Aulantai – Kai Ulmanen. 20.30 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). 15.55 Suolapala. 01.15 Laiva (S). 11.00 Tiny House Hunters (S). ALFATV 08.00 Kosketuskohta. 8.02 Lasten makasiini. 18.00 Poliisit 2019 (S). 00.00 Eliinan eväät. 16.30 Nuori MacGyver. 09.25 Kakkukuningas (S). 18.00 Muumioiden salaisuudet (S). Kanttorina Tommi Hekkala. 08.15 Elämää äärirajoilla: Alaska. 02.45 American Chopper (S). Elokuva: Kaameat pomot 2, Hero klo 19.00. 11.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 00.55 Myrskyn jäljillä. 11.30 Bronxin eläintarha (S). 20.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 19.55 Kunnes kuolema meidät erottaa (12). 17.15 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 11.30 ELOKUVA Jurassic Park III (12). 14.00 The Real Housewives of Orange County. 18.00 Sielunrauha. 05.15– 05.59 Pohjoisen valtatien pelastajat. 07.25 Vintage-kodit kuntoon (S). 10.00 Pienten perhe (S). 05.25–05.55 Mexico Life (S). 9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 09.00 Myrskyn jäljillä. 04.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 08.00 Wheeler Dealers: Unelma-autot (S). 22.30 Uutisankkurit Sanan ääressä. 8.00 Yle Uutiset. 01.45 Yllätystuunaajat (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 02.10 Numb3rs. 7.57 Hyvää huomenta. 15.02 Huuhkajaradio. 10.00 Yle Uutiset. 14.00 Riston Valinta. 12.45 Moderni perhe. 10.00 Jumalanpalvelus Vuosaaren kirkossa. 18.00 Pörssipäivä. 0.00 Yle Uutiset. Palveluksen toimittaa pastori Aki Leskinen 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu. 23.02 Yöradio. 12.40 Viikon luontoääni. 6.00 Yle Uutiset. 16.53 Radio Suomen Viikonloppu. 16.55 Upea lihava elämäni (S). 02.55 Murhaaja kotonani (7). 20.00 Yle Uutiset. RADIO DEI 7.45 Virsivartti. 16.00 Yle Uutiset. 00.05 Tohtori jalkapaise. 14.00 Simpsonit. 19.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 10.15 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 03.00 Behind The Scenes: Keilailuklubi: Viimeinen kaato. 20.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Jani Kareinen (u). 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 00.30 ELOKUVA Jurassic World: Kaatunut valtakunta (12). 13.00 Australian rajalla. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 05.00–05.55 Rantatalot remontissa (S). 13.30 Australian rajalla. 08.35 Pelastajat Lappi (7). 16.05 Salakuljettajat satimeen. 02.45 Laiva (S). 19.55 Jazzklubin illan keikka. 2.00 Raamattu kannesta kanteen(u). 21.12 Brysselin kone. 20.00 Tankkaustarinat. 8.45 Radiopyhäkoulu. 00.00 Narco Wars. 21.50 Merisää. 15.10 Salakuljettajat satimeen. 19.02 Urheiluradio. 19.00 Tankkaustarinat. 15.10 Elokuva: FC Venus (12). 23.00 Yle Uutiset. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Narco Wars. 10.30 Amerikan rajavartijat. 16.10 Urheiluradio. 04.30 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 18.20 Miehen puolikkaat. 08.55 Kakkukuningas (S). 19.30 Ajankohtaista taivaasta. Tunarikolmikko päättää pelastaa firmansa kidnappaamalla Hansonin pojan. 22.40 CSI: Miami. 14.20 Kysy eläimiltä. 00.30 Raamattu puhuu sinulle. 04.55 Mexico Life (S). 03.05 Remontilla rahoiksi. 20.00 Grand Designs Australia. 23.00 Tessalonikalaiskirje 2. 04.30 The Walking Dead. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 16.15 Radio Suomen Viikonloppu. 17.25 Nuori MacGyver. 11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhän Kolminaisuuden kirkosta Lahdesta. 2.00 Yle Uutiset. 03.45 Food Factory. 09.25 Vintage-kodit kuntoon (S). FRII 06.00 Rantatalon metsästäjät (S). 10.30 Tiny House Hunters (S). 11.30 Moderni perhe. 18.03 Tuomasmessu. Leffa: Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja. 23.00 Shemwellin suurperhe (S). 23.25 AVA Rikosputki: Killing Eve (12). HERO 10.05 ELOKUVA Just Go With It (7). 19.15 Rukouskoulu. 18.49 Musiikkikamari. 03.15 Musiikkia. 00.30 CSI: Miami. 09.30 Herätysliikehdintä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Urheiluradio. 15.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 11.30 Amerikan rajavartijat. 22.30 Uusi Silkkitie. 19.00 ELOKUVA Kaameat pomot 2 (12). 13.00 Klassinen kattaus. 14.00 Global Game Show (S). KUTONEN 06.00 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 08.50 Panjo ja kaverit. 23.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 02.55 Uutiset. 08.15 Pelastajat Lappi (7). 02.15 Laiva (S). 12.20 Moderni perhe. 20.30 Marttyyrien ääni. 12.00 ELOKUVA Blue Jasmine (S). 00.20 Rouva Ministeri (7). 03.45 The Walking Dead. 3.54 Yöradio. 16.05 Haapasalo goes lomalle. 15.40 Simpsonit. 16.00 Löytöretki tuntemattomaan: Ufojen jäljillä (S). 17.30 Venäjä soi. 01.00 12 saman perheen jäsentä tuli uskoon. 20.00 Wheeler Dealers (S). SUNNUNTAINA 20. 17.40 Johan Candelin. 16.30 Superkirja. 17.05 Haapasalo goes lomalle. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Dokumentti: Tulet leikityksi. 20.00 Behind The Scenes: Keilailuklubi: Viimeinen kaato. 10.55 Musiikkivideoita. 12.07 Puheen Viikonloppu. TLC 06.10 Say yes to the Dress Britannia (S). 04.05 Food Factory. 11.00 Ohjelmatietoja. 16.15 Juuso Pekkinen. 9.20 Radiokirkkokuoro. 18.50 Merisää. 03.45 Kosketuskohta. 16.00 Derek Prince. KESÄKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B15 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 7.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 12.00 Pienten perhe (S). TV5 06.05 Tiny House Hunters (S). 01.25– 01.50 Rajavalvojat (S). 23.30 ELOKUVA Repo Men – noutajat (18). 15.35 Australian rajalla. 12.25 Lentoturmatutkinta. 21.45 Etupenkillä. 19.55 Ruben Stiller. 12.00 Naurun historia (S). 15.00 Yle Uutiset. 01.15 Kova laki (12). 21.30 Rillit huurussa (S). 10.00 Richard Hammonds Big (S). 16.00 Jamie kokkaa Italiassa. 13.05 Hengenvaarallisesti lihava (S). 01.30 Koko kansan kirja. 13.02 Minä uskon (u). 08.20 Kakkukuningas (S). 09.30 Rantavahdit (7). 17.00 12 saman perheen jäsentä tuli uskoon. 14.00 Yle Uutiset. 12.00 Häät sulhasen tapaan. (S). 19.55 Uutiset. 13.20 Salakuljettajat satimeen. 02.10 Grand Designs Australia. 06.20 The Cool Kids. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Kakkukuningas (S). 23.35 CSI: Miami. 10.00 Astu Tarinaan. 8.30 101 aarretta Raamatusta. 8.30 Minna Pyykön maailma. 20.45 Kosketuskohta. 0.00 Arkisto: Työelämä uudistuu. 15.50 Veneilysää. 03.00–05.00 Astral-TV. 11.00 Jumalanpalvelus Suomen Raamattuopistolta. 10.40 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 11.02 Laiskanlinna – Tero Liete. 15.00 Löytöretki tuntemattomaan: Ufojen jäljillä (S). 07.50 Pelastajat Lappi (7). 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 14.35 Australian rajalla. 17.13 Tiedeykkönen. 21.00 New Yorkia järkyttäneet rikokset. 17.10 Urheiluradio. 09.50 Huutokaupan metsästäjät Suomi. YLEX 6.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 22.00 Kirottujen paikkojen atlas. 19.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 8.05 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä. Eräänä päivänä Marja ja Julia törmäävät Julian biologiseen isään Kamaraniin (Mazdak Nassir). 06.45 Autojen ensiapu. 11.00 YleX Etusivu: Viikon Parhaat. 14.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 21.03 Kaksin käsin maailmaan. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Raamatun kertomuksia. 07.30 Mystery Diners (S). 16.30 Sunnuntaivieras. 14.35 Open doors -maailmankatsaus. 21.00 ELOKUVA Kaksi kuningatarta (12). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Mexico Life (S). 16.00 Sinkkuillallinen. 14.02 Radio Sami Yaffa. 15.05 Australian rajalla. 15.03 Itäraportti (u). 04.30 Heimojen viemää. 08.25 Vintage-kodit kuntoon (S). 00.55 Uutiset. Liturgina ja saarnaajana kappalainen Lauri Kujala. 16.10 Faunin iltapäivä. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.50 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 18.00 Salakuljettajat satimeen. 03.00 Numb3rs. 21.15 Sanna Ukkola ja Pandoran lipas. 06.45 Single Parents. 05.10 Lapin poliisit. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 16.14 Puheen Viikonloppu. 00.05 Isäntänä Tapani Ruokanen: Mari Leppänen. 14.03 Asta Leppä ja köyhä Suomi: ?Konkurssin jälkeen minulle ei myönnetä edes kotivakuutusta?. 18.00 Apua! Tyttäreni on raskaana (S). 09.00 Pelastajat Lappi (7). 13.35 Simpsonit. 22.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 20.30 Tankkaustarinat. 17.55 Uutiset. 11.30 Lentoturmatutkinta. Soppa on taas valmis.. 16.03 Ex-criminals (u). 08.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 19.35 Miehen puolikkaat. 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 7.53 Radio Suomen Viikonloppu. 8.05 Kirja vs. 03.05 Tomi ja uskomaton Australia (S). 22.05 Roman Schatzin Maammekirja. 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 12.20 Bachelor Australia. 00.15 Remppa vai muutto Vancouver. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 YleX Viikonloppu: Womma ja Aino. 01.00 Poliisit 2019 (S). 8.20 Radio Suomen Viikonloppu. 08.30 The John Ankerberg Show. 12.05 Horisontti: ’’Onko siellä joku?’’ Rukous 2020-luvulla. 02.00 Valtamerten saalistajat. 23.30 Uutiset. 11.00 Politiikkaradio. 14.25 Simpsonit. 14.15 Salakuljettajat satimeen. 3.02 Tiskijorma – Jorma Hietamäki. 9.03 Perttu Häkkinen. 17.00 Uutiset. 10.00 Amerikan rajavartijat. 11.55 Moderni perhe. 09.00 Richard Hammonds Big (S). 00.40 Armon kalliolla. Elokuva: Silmäterä, Hero klo 13.40. 12.40 Viimeinen uskonpuhdistus. 9.55 Alueellista ohjelmaa. 11.00 Amerikan rajavartijat. 17.40 Kirkko maailmalla. 21.02 Urheiluradio. 23.30 Jerusalem studio. 10.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 18.30 Koko kansan kirja. 07.00 Mystery Diners (S). 21.00 ELOKUVA Demolition Man (16). 20.07 Sää. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 04.45– 05.40 Ghost Adventures (12). 23.05 ELOKUVA Emmanuelle (18). 10.45 Virsivartti. 03.55 Suomurhat (12). 10.00 Puutarhan pelastajat. 18.50 Liv D: Ökyrikkaiden hotelli. 01.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Pienten perhe (S). 18.00 Uintia: SM-kisat Kuopio (S). 10.25 Muutos minuksi (S)
(03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT Postin varhaisjakelupäivystys .................................... (03) 6151 442, 040 8682 442 Talous ....................................................................................... (03) 61 511, iltaisin 6151 410 Justin tuottaja Susanna Kinnari ............................. alk. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. (03) 6151 403, 040 8682 450 Uutispäällikkö Markku Uhari...... (03) 6151 451 Urheilu ..................................................................................... 34,09 €/kk Määräaikainen .............................................................. (03) 6151 400 Toimituspäällikkö Tuulia Viitanen ........................ (03) 6151 354 LUKIJAILMOITUKSET: ilmoitukset@hameensanomat.fi PAINOVALMIIT ILMOITUSAINEISTOT: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. alk. 20,52 €/kk Ma–Pe tilaus ................................................................... PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Tykkää Hämeen Sanomista Facebookissa ja seuraa Twitterissä ja Instagramissa. JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ........................... 040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja .... 5 14 13 12 14 17 24 30 23 29 31 28 31 13 +9 15 17 22 28 30 26 30 33 30 31 4 5 3 4 7 8 10 7 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna 24 Riihimäki 25 Forssa 23 31 31 30 28 28 26 18 18 18 su Hämeenlinna 31 Riihimäki 31 Forssa 30 ma 31 31 30 ti 30 30 30 ke 30 30 29 to 22 23 21 Helsinki 3:53 22:49 Hämeenlinna 3:45 23:01 Oulu 2:19 0:20 Utsjoki Helsinki +27 Joensuu +31 Jyväskylä +30 Kajaani +29 Kemi +22 Kilpisjärvi +9 Kotka +28 Lahti +31 Lappeenranta +32 Oulu +28 Pori +29 Rovaniemi +20 Sodankylä +15 Tampere +30 Turku +29 Vaasa +26 Alanya +27 Barcelona +28 Dubrovnik +29 Eilat +37 Johannesburg +15 Las Palmas +23 Ateena +28 Malaga +28 Tokio +23 Nizza +26 Pariisi +22 Phuket +26 Pietari +33 Rodos +26 Rooma +34 Tukholma +29 Chicago +25 Innsbruck +31 Vancouver +22 Los Angeles +30 Mexico City +24 Lima +19 Buenos Aires +12 Rio de Janeiro +25 New York +29 Lontoo +18 Madrid +21 Tallinna +30 Dakar +29 Kapkaupunki +20 Murmansk +16 Moskova +27 Novosibirsk +13 Kairo +34 Nairobi +20 Dubai +42 Goa +27 Peking +32 Tokio +24 Singapore +28 Sydney +13 Wellington +15 Sadesumma 14.6. Ilmestyy 7 päivänä viikossa. 040 8682 403 Hattulan kuntatoimittaja ............................................ Tilaukset, osoitteenmuutokset ym. Hintoihin sisältyy alv. KESÄKUUTA 2021 B16 HÄMEEN SANOMAT SÄÄ Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Hämeen Sanomien tilat Vanajantiellä on toistaiseksi suljettuna asiakkailta. toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja Mikko Soini ........................................... 5 Eteläja itäosassa enimmäkseen poutaa ja melko selkeää. (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Uutismedian Liiton jäsen. (03) 6151 452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja ...................... tilausasiat ..................................................................... (03) 6151 462 Kulttuuri .................................................................................. 0100 3355 ma–pe klo 6.00–16.00 la–su klo 6.00–12.00 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7 www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 .......................... alk. (03) 6151 300 ma–pe klo 8–16 tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 1.12.2020 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. 39,30 €/kk Viikonlopputilaus ....................................................... HÄMEEN SANOMAT SOVELLUS Lataa Hämeen Sanomien mobiilisovellus play-kaupasta Android-laitteille tai App Storesta Applen laitteille. Ylin lämpötila on 26 ja 32, Lapissa 13 ja 20 asteen välillä. 19.6.. (03) 6151 461 Mielipide .................................................................................. 25,44 €/kk Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. 050 3709 278 Just, Ajastin .......................................................................... (03) 6151 470 SOITA UUTISVINKIT ..................................................... 044 5644 454 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .......................... VERKKOLEHTI ..............................................www.hameensanomat.fi >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 29 30 31 31 30 31 31 31 31 Eteläja itäosassa enimmäkseen poutaa ja melko selkeää. (03) 6151 410, 040 7719 291 Toimitus, toimitussihteerit ............ Sateessa lämpötila on 20 ja 25 asteen välillä. (03) 61 511 Lukijailmoitukset .............................................................. Kestotilaus ...................................................................... Tuuli on heikkoa tai kohtalaista, idässä puuskissa paikoin kovaa. Muualla pilvisyys vaihtelee ja sadeja ukkoskuuroja tulee monin paikoin. SUNNUNTAINA 20. Sateessa lämpötila on 20 ja 25 asteen välillä. Hämeen Sanomien asiakaspalvelu on toistaiseksi suljettuna Vanajantiellä, palvelemme puhelimitse sekä sähköisissä kanavissamme. (03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Riikka Happonen ............................ Kokonaistavoittavuus: painettu viikko + digi viikko 104 000 (KMT 2019) ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Toimitusjohtaja: Mikko Soini Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511 Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista, idässä puuskissa paikoin kovaa. (03) 6151 410 LÄHETÄ UUTISVINKIT ...........toimitus@hameensanomat.fi WHATSAPP...........................................................................040 4577 980 (Kuvien ja videoiden lähettämiseen) TOIMITUS ILMOITTAJAPALVELU TILAAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe ...................................................... Ylin lämpötila on 26 ja 32, Lapissa 13 ja 20 asteen välillä. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. alk. Muualla pilvisyys vaihtelee ja sadeja ukkoskuuroja tulee monin paikoin