Sade kuuluu Suomen syksyyn, mutta ei sisälle silloinkaan. Lauantaina 20.8.2022 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 No 222 | Irtonumero 4 euroa | Kestotilauksena 1,26 e / päivä Loun askatta us.fi Lempiruokaa joka päivä Lounaskattaus.fi Meiltä kalusteet koottuna kotiisi! Kasarmikatu 5, 13100 Hämeenlinna P. asti SAA SATAA. 03 682 4611 ma–pe 10–18, la 10–14 www.lehmusto.fi NOPEALLA TOIMITUKSELLA DUX 3003 SÄNKYJÄ 90x200/180x200 KESÄALENNUS 15 % alennus koko DUX sänkyvalikoimasta 28.8. Tarvittaessa remontoimme ripeästi, sillä tehtaillamme terästä riittää. Varmistetaanko, että kotitalosi on valmis syksyn sateisiin. Varaa maksuton katon tai kattoturvan kuntotarkastus! 03-3390 0401 | vesivek.fi Helppisi somessa Yrittäjä! mediahelp.fi
Sillä pääsee pitkälle. Demareiden äänestäjät ovat ikääntyneitä. Onko enemmän elossa ja olemassa, kun kaikki on ikuistettu. Videoilla Sanna Marin tanssii ja suorastaan esiintyy kuvaavalle henkilölle. Yksi tarkoitus on paitsi oman poliittisen uran edistäminen myös puolueen esiin nostaminen. Sitä emme pääse häneltä enää kysymään, mutta hänen pitkäaikainen ystävänsä kertoi Ilta-Sanomissa, että Loiri toivoi tuhkansa siroteltavan Inariin, Jääsaaren salmeen, josta hän sai ensimmäisen Inarijärvestä kalastamansa kalan. Taiteilijan suuruutta on vaikea arvioida ” Vesku ei olisi halunnut suuria valtiollisia hautajaisia.. Kannatusta yritetään hakea nuoremmista ikäryhmistä ja mikä sen parempi keino kuin sosiaalisessa mediassa sukkuloiva pääministeri. Koko kansan Loiri kuoli viime viikon keskiviikkona. On paljon muita tapoja kunnioittaa suurta taiteilijaa kuin valtiolliset hautajaiset. Nyt vain kävi ”vahinko”. Tuulia Viitanen Pääministeri ei pysty kontrolloimaan sisäistä paparazziaan ” Marin tietoisesti tanssii kameralle ja luotti, ettei materiaali leviäisi. Hän naiivisti luotti, ettei kuvamateriaali leviäisi, mutta toisin kävi. Muistelu ja muistaminen on enemmän kuin paikallaan. Valtiolliset hautajaiset on saanut vuoden 1990 jälkeen vain yksi taiteilija, kirjailija ja akateemikko Väinö Linna. Osa Marininkin bileystävistä elää somella. Marin ei ilmeisesti ole hoksannut, että on tosiystäviä ja niitä, jotka haluavat vain hyötyä. Ainakin tiedeja kulttuuriministeri on kertonut kontaktoineensa Loirin lähiomaisia ja kysyneensä asiaa. Siinä ehkäpä se suurin virhearvio, jonka Marin teki. Linjasta pitää pitää kiinni. Iltalehti sai käsiinsä varsin viihdyttävää materiaalia muutamista yksityisjuhlista, joihin myös pääministeri on osallistunut. Valtion päämiestasolla pitäisi olla käsitys, että kuvamateriaali voi aina levitä. Viimeksi keskustelua valtiollisista hautajaisista käytiin mäkihyppääjä Matti Nykäsen kohdalla. Hänenkin vain pitäisi ymmärtää, että kaikki materiaali ei ole sosiaalisessa mediassakaan eduksi, etenkin, kun se vuotaa suljetusta ryhmästä. Tällä kertaa se petti. Hän herätti tunteita, eikä jättänyt ketään kylmäksi. Näyttelijöistä valtion kustantamat hautajaiset on saanut muun muassa Tauno Palo vuonna 1982, kuten moni muukin taiteilija 1920–1989. Sitä ennen käytettiin ilmaisua ”haudataan valtion varoin”, joka ei edellyttänyt protokollaa. Eri asia on kuitenkin se, kannattaako pääministerin tanssia videolle, jos hän ei halua sen päätyvän vääriin käsiin. Ystävän mukaan Vesku ei olisi halunnut suuria valtiollisia hautajaisia. Näin on toimittu vuodesta 1990 lähtien. Onko kyse saavutuksista, tunnettuudesta vai siitä, että henkilöstä on kansalla vahva mielipide. Some on armoton, mutta samaan aikaan se luo paljon mahdollisuuksia, joita Sanna Marinkin on onnituneesti käyttänyt. Kuka ansaitsee, kuka ei. Valtiollisia hautajaisia järjestetään pääasiassa valtion päämiehille, kuten tasavallan presidenteille ja poikkeustapauksissa valtioneuvoston päätöksellä muutoin merkittäville henkilöille. Pääministeri saa pitää hauskaa. Instagramin Rayharautio julkaisi videoita yksityisellä Instagram-tilillään, jossa on 92 henkilöä. Taiteilijoiden kohdalla valtiollisista hautajaisista päättäminen on veteen piirretty viiva. Sen jälkeen muistelu monialaisesta taiteilijasta on käynyt vilkkaana ja taiteilija on nostettu kansakunnan kaapin päälle. Tällöin valtiollisia hautajaisia ei järjestetty, mutta valtio maksoi hautajaiskulut. Pääministeri saa laulaa, juoda ja bilettää. Omaiset toki voivat olla toista mieltä asiasta. Osa meistä boomereistakin tietää, että jossain vaiheessa iltaa tuntuu oikein hyvältä idealta ottaa pari kuvaa tai vetkuttaa lannetta lähellä kännykän linssiä. Marin tietoisesti tanssii kameralle. Näin kommentoi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman pääministeri Sanna Marinin tuoreinta bilekohua ja antoi samalla luottamuksensa koko eduskuntaryhmän puolesta Marinille. Mitä Loiri itse toivoisi. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelinvaihde: 03 61 511, avoinna ma–pe 8–16 Asiakaspalvelu: avoinna ma–pe 12–14 Toimitus: ma–pe 9–22, la, su 13–22 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Uutispäällikkö: Juho Peltoniemi 040 124 2259 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Tilausasiat, osoitteenmuutokset: tilaukset@hameensanomat.fi 03 6151 300, ma–pe 8–16 Lukijailmoitukset: 03 6151 354 ilmoitukset@hameensanomat.fi Yritysilmoitukset: 03 61 511 ma–pe 8–16 Painovalmiit aineistot: hasa.aineisto@hameensanomat.fi Lisää yhteystietoja, ilmoitushinnat, mediakortti ja ilmoitusten jättö verkossa www.hameensanomat.fi Kustantaja: Hämeen Sanomat Oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Sanoma Manu, Tampere Jakelupäivystys Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu 0100 4070 arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu 0100 5445 arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Häsalainen Pääministerikin on vain ihminen. Kyllä. Silti ihmisyyteen kuuluu myös harkinta. Se on ehkä juuri Sanna Marinin ikäryhmän ongelma. Loiri oli koko kansalle tuttu taiteilija, viihdyttäjä ja tulkitsija. Hänen olisi pitänyt vain sanoa, ettei halua esiintyä videolle eikä halua, että häntä kuvataan. Se tarkoittaa myös, että mitä leivän päälle laitat, riippuu siitä, kuinka hyvin sosiaalisen median vaikuttajana menestyt. Hän oli tulkitsija, joka pääsi ihon sisään niin hyvässä kuin pahassakin. Ihmisyyteen kuuluu virheet. Me kaikki olemme lopulta ihmisiä. Tässä pätee vanha sääntö: Kuvaa ja jaa vain sellaista materiaalia itsestäsi, jonka oma mummosikin voi katsoa. 2000-luvulla valtiolliset hautajaiset ovat saaneet valtioneuvos Johannes Virolainen, entinen pääministeri Kalevi Sorsa, jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth, valtioneuvos Harri Holkeri ja presidentti Mauno Koivisto. Kuulostaa jo vähän boomerilta. Siinä vaiheessa aika moni meistä jättää sen kuitenkin tekemättä. Pääministeri saa tanssia. Voihan olla, että tällaista kuvamateriaalia on kuvattu koko pääministerin työuran ajan. Parempi siis olisi, jos sellaista tilannetta ei itse antaisi syntyä. Pääkirjoitus 20.8.2022 T iedeja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) ehdotti taiteilija Vesa-Matti ”Vesku” Loirille valtiollisia hautajaisia. Juhlissa on ollut myös useita muita julkisuuden henkilöitä, lähinnä viihdejulkkiksia, kuten Alma, hänen siskonsa Anna, Tinni Wikström ja Janita Autio sekä tietysti demarikansanedustaja Ilmari Nurminen. Et ole mitään, ellet näy sosiaalisessa mediassa tai ikuista illan hehkeimpiä hetkiä vähintään omalle puhelimelle ja jaa niitä sitten bileporukalle seuraavana päivänä muistutukseksi, kuinka kivaa meillä olikaan. Ihan yhtä kivaa voi olla, vaikkei todistusmateriaalia illan kulusta jäisikään
Satonäkymä Kanta-Hämeessä vastaa melko lailla koko maan tilannetta. MTK Hämeen toiminnanjohtaja muistuttaa, että Suomen hintataso riippuu siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Sivu 6 Mitä Hämeen demarit sanovat Marinista. PEKKA RAUTIAINEN. Parhaiten pärjäsivät viljelijät, jotka pystyivät kylvämään aikaisin keväällä. Viljan hintakin on noussut. Sivu 4 Muovi, metrilakut tai kahvi eivät kuulu keskiajalle Hämeen Keskiaikafestivaalien myyjät, tuotteet ja teltat tarkastetaan huolella, jotta ne vastaavat tunnelmaa. Sivu 10 Wästikivi oy:n perustaja Ilkka Tuomaala arvioi, että saa muutama sataa hiomakiveä tehtyä parissa viikossa. 03 6151 410 toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita Whatsapilla 040 4577 980 Uutiset verkossa 24/7 www.hameensanomat.fi ja Hämeen Sanomien sovelluksessa Lauantaina 20.8.2022 Ministeri: ”Emme halua rahoittaa Putinin sotakassaa” Sivut 12–13 Hämeen pelloilta puidaan kohtuullista satoa – kauraa saadaan yli puolet viime vuotta enemmän Viljelijöitä ilahduttaa, että katovuoden jälkeen saadaan kunnollinen sato. Sivu 5 Pölyttäjien väheneminen kesken kesän pohdituttaa asiantuntijoita Sivu 7 Hämeenlinnan teatterin syysohjelmisto on ex-johtajan käsialaa Sivut 26–27 Olavi Vuorinen on mies urheiluseminaarien takana Sivu 18 Oikeus ratkoo: sopiiko valomainos Hämeenlinnan keskustaan. Anna uutisvinkki puh
Hän kuitenkin ajattelee tapauksen herättävän monia kysymyksiä myös median roolista ja uskottavuudesta, ei niinkään Marinin. – Lähiaikoina media ei varmaan keksikään enää juuri muusta kysyä. – Toivon kohtuullisuutta henkilöön menevässä kommunikoinnissa. Hänestä aiheesta kertominen on lähtökohtaisesti oikein, mutta kaikki uutiset eivät ole perustuneet riittävän vankasti todisteisiin. Hän ei halua kommentoida, moittia tai puolustella kenenkään toimintaa. Meillä oli kesäkokouksessa kovasti budjettikannanottoja, mutta siitä ei ole juttuja, vaan tällaiset toissijaiset kysymykset painottuvat. Haluammeko, että johtavat poliitikot vain pysyvät vapaa-ajallaan visusti bunkkerissa ilman kameraa. Mutta en minä tai pääministerikään varmasti haluaisi lopettaa yksityiselämää kokonaan. – En ole arvioinut muidenkaan puolueiden ihmisten elämää. – Näen videon, jossa nuoret bilettävät. Hänestä pääministerin tulisi mahdollisesti harkita tarkemmin, kenen kanssa ja miten juhlii, mutta toisaalta media on keskittynyt videokohuun muiden aiheiden kustannuksella. – He unohtavat sen, että ihmiset joiden kanssa iltaa istutaan eivät ehkä ajattele kaikkien kannalta pelkkää hyvää, vaan käyttävät luottamusta omien etujensa ajamiseen, hän toteaa. Kaikesta tulee kohu, oli se sitten kotona koripallon heittelyä tai pukeutumista. Koskinen arvelee, että jonkinlaista laskua pääministerin uskottavuus tapauksesta kokee, mutta ei usko sen vaikuttavan kovin radikaalisti. – On tahoja, joilla on intressejä tehdä tästä skandaali, ja niitä, jotka uutisoivat, koska pitävät asiaa merkityksellisenä. En lähde kollegana arviomaan yksityisen ja julkisen välistä rajaa kenenkään kohdalla. Jos Kiemunki olisi itse samassa tilanteessa, hän uskoisi reagoivansa suunnilleen samalla tavalla kuin Marinkin. Hän uskoo, että myös Julkisen sanan neuvosto (JSN) ottaa asiaan kantaa ja pohtii median vastuuta. Toinen puoli asiasta on se, että yksityisen ja julkisen rajapinta on nykyisessä maailmassa veteen piirretty viiva. Minun mielestäni myös turhia spekulaatioita on esitetty. Tarja Filatov Eduskuntakonkari Tarja Filatov pitää videoihin liittyvän uutisoinnin onnistumista kaksijakoisena. Turvamiehen on vaikka takavarikoitava kaikkien puhelimet. Filatov sanoo luottavansa Mariniin edelleen täysin. – Varmasti tästä lähin hän kiinnittää huomiota tarkemmin, keiden seurassa ja missä viettää vapaa-aikaansa. – Suomessa poliitikot voivat olla vielä hyvin pitkälti normaaleja ihmisiä. Ei varmasti pitkään aikaan kukaan pääministereistä ole joutunut yhtä haastaviin tilanteisiin, ja niistä ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Hän toivoo, etteivät nuoremmat ihmiset jätä lähtemättä politiikkaan somemaailman kovuuden ja julmuuden vuoksi. Enemmän Kari on pohtinut sitä, millainen vaikutus tapahtuneella on nuorempaan ikäluokkaan. Hänestä yksityiselämän kutistaminen ja oman ikäluokan asioista erkaantuminen vieraannuttaa tavallisista ihmisistä. Vaikka myös Filatovin mielestä politiikassa mukana oleva ja erityisesti pääministeri edustaa instituutiota 24 tuntia vuorokaudessa, jokainen vaikutusvaltaisessa asemassa oleva joutuu myös ottamaan riskin, että yksityiselämästä nousee hankalia asioita julkisuuteen. – Minusta Marin on hoitanut omaan työhönsä liittyvät asiat mallikkaasti. Kiemunki myöntää, ettei tapaus ole eduksi SDP:lle tai Suomelle. – Hänellä on paljon julkisuusarvoa medialle. – Varmaankin suurin osa ihmisistä arvioi enemmän hallituksen tai sosiaalidemokraattien tekemisten perusteella kuin sen, mitä uutisoitavaa vapaa-ajasta keksitään. Mutta tarkoittaako se, ettei hän saa tehdä oikeastaan mitään ilman kohua. Hän kuitenkin toteaa, että omien tekemisten ja julkisuuskuvan ajattelu on äärimmäisen raskasta. Marin on myös Kiemungin mukaan vastannut tarpeeksi kattavasti kaikkiin median esittämiin kysymyksiin, joihin varmasti tullaan myös palaamaan tulevaisuudessa. Sanna Marinin juhlimisesta on levinnyt sosiaalisessa mediassa useita videoita. – Hesarissa siitä näkyi olevan neljä sivua. 4 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Eli Harju, Noora Hakulinen Iisakki Kiemunki SDP:n eduskuntaryhmässä mediasuhteiden asiantuntijana pian aloittava Iisakki Kiemunki toteaa pääministeri Marinin juhlintavideoista nousseen ”ison kohun, mutta suhteellisen pienestä”. Jos aletaan spekuloida, onko tapahtunut niin tai näin, pitäisi olla vähän kovempaa faktaa taustalla. Asiat on pidettävä asioina ja ihmiset ihmisinä. On sellaisiakin maita, joissa poliitikot elävät ihan omassa kuplassaan ja eliitissään, eikä heillä ole mitään kosketusta tavalliseen arkeen. Filatov on nähnyt videot tiedotusvälineiden kautta, eikä itse näe niissä mitään pahaa. Mika Kari Kansanedustaja Mika Karin mielestä kyse ei ole pääministeri Sanna Marinin uskottavuudesta, sillä tapahtuma oli yksityistilaisuus. Kenties suurin virhe Marinilta olikin Kiemungin mielestä luottaa kanssajuhlijoihinsa ja esiintyä videolla. – Siinä mielessä uutisointi epäonnistui, että hyvin kevyesti vedettiin erittäin vahvoja päätelmiä ja leimattiin niin Marin kuin hänen seurueensakin huumeidenkäyttäjiksi. Varmasti yhden jos toisen ammattikunnan edustajista löytyy videoita, joissa lauletaan ja tanssitaan. Ne rajat on henkilön itsensä tiedettävä. SAARA PELTOLA / LEHTIKUVA p Uutiset. – Jatkossa valikoisin seurani tarkemmin, jotta yksityisyyttäni ei loukattaisi noin. Kansanedustaja näkee tapahtuneessa yhtäläisyyksiä Ilkka Kanervan aikaisiin tilanteisiin. Johannes Koskinen Myös kansanedustaja Johannes Koskinen pitää videosta noussutta kohua ylimitoitettuna. Hän ajattelee, että vapaaehtoiseen huumetestiin meneminen on Marinin oma asia, mutta tarvetta hän sille ei suoraan näe. Tilanne nostaa esiin kysymyksen myös siitä, miten muitakin poliitikkoja tulevaisuudessa kohdellaan. Kari pitää ymmärrettävänä, että tapahtuneesta herää kysymyksiä, keskustelua ja mielipiteitäkin, kun kyseessä on julkisissa tehtävissä toimiva henkilö. – Ajattelen, että Marin on odottanut olevansa ystävien ympäröimänä, mutta ilmeisesti kaikki eivät ystäviä olleet. Siinä, mitä olen nähnyt, ei minusta ole mitään pahaa. – Pääministerillä on oikeus myös yksityisyyteen ja vapaa-aikaan, mutta median mielestä näin ei tunnu olevan. Julkisissa tehtävissä toimivat henkilöt ja muihin ihmisiin Marinin ja Kanervan tavoin luottavat persoonat olettavat, että heidän yksityisyyttä suojataan yksityisissä tilanteissa. Filatovin mielestä poliitikon ei kuitenkaan kuulu lopettaa normaalia elämistä. Hämäläiset demarivaikuttajat: Marin-videokohu ylimitoitettu Kysyimme perjantaina Hämeen alueen sosialidemokraateissa vaikuttavilta henkilöiltä, mitä mieltä he ovat pääministeri Sanna Marinin julki tulleista juhlintavideosta ja siihen liittyneestä keskustelusta. Siihen, pitäisikö Marinin mennä vapaaehtoisesti huumetestiin, Koskinen ei halua ottaa kantaa. – Onko jokaisesta kevyesti heitetystä epäilyksestä tarpeen mennä testiin. Viitteet ”jauhojengistä” näyttävät tulleen alun perin Ylilaudalta ja uusnatseissa vaikuttavilta. Tilaisuuksien taltioinnilla on Karin mukaan usein, ja tässäkin tapauksessa, poliittisia tavoitteita
Sokerijuurikas on poikkeus, mutta myös sen viljelyala on pienentynyt viime vuodesta. Nyt viljelijät saavat kohtuullisen sadon ja viljan hinta on noussut. Kanta-Hämeessä puidaan nyt viljaa pelloilta. – Kyllä meillä on sen verran osaava armeija ja rajaviranomaiset, että he tietävät, onko Suomen rajalle ryhmittymässä vieraan vallan edustajia. Hän kertoo, että kuivuus haittasi viljan kasvua Kanta-Hämeessä. Monelta tilalta on kuitenkin sanottu, että he eivät vielä pääse tasapainoon, sanoo MTK Hämeen toiminnanjohtaja Päivi Rönni. MTK Hämeen toiminnanjohtaja Päivi Rönni PEKKA RAUTIAINEN Ilkka Hemmilä?/?STT Pääministeri Sanna Marin (sd.) olisi omien sanojensa mukaan ollut toimintakykyinen johtotehtäviin juhlailtana, jota on viime päivien aikana käsitelty julkisuudessa. Sateiden jälkeen tuli myös kuivuus, joka haittasi eniten myöhään kylvettyjä peltoja, Laaksonen sanoo. Sosiaalisessa mediassa levinneiden spekulaatioiden vuoksi Marin on joutunut vastaamaan myös tiedotusvälineiden esittämiin kysymyksiin huumeiden käytöstä. Kevätvehnän viljely epäonnistui pahasti vuosi sitten. Tilanne vaihtelee kuitenkin, sillä sateita saatiin paljon alueellisina kuuroina. –?Runsaat sateet haittasivat niitä, jotka kylvivät myöhään keväällä. Toisaalta näyttää siltä, että muualla Euroopassa tulee kuivuuden takia heikko sato. – Ehkä jokainen pystyy siitä arvioimaan, kuinka paljon on tullut juotua. Vehnän keskimääräinen hehtaarisato nousee 3 900 kiloon. Perjantai-iltapäivällä Marin kertoi käyneensä oikeusturvansa vuoksi huumausainetestissä, jonka tulos saadaan viikon kuluessa. Marin kommentoi asiaa toimittajille virka-asunnollaan Kesärannassa perjantaina loppuiltapäivästä. Kauran keskimääräinen hehtaarisato nousee 2 501 kilosta 3 840 kiloon. Perjantain tiedotustilaisuudessa Marin sanoi, ettei yhtään pääministerin työtehtävää ole jäänyt hoitamatta sen vuoksi, että hän on viettänyt iltaa ystäviensä kanssa. Videot oli julkaistu sosiaalisessa mediassa yksityistilillä, mutta ne olivat päätyneet laajempaan jakeluun. Tiedotustilaisuus kutsuttiin koolle arkiviikon päätteeksi lyhyellä aikataululla. Kustannukset ovat kohonneet paljon eikä hintojen nousu ole vielä paljon näkynyt tuottajahinnoissa. – On hyvä, että nimenomaan viljanviljelijöiden tilanne on parantunut. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA Uutiset p. ” Näyttää siltä, että muualla Euroopassa tulee kuivuuden takia heikko sato. Jonkinlainen helpotus tämä on. Maataloustuottajien kustannuksia on erityisesti nostanut energian ja lannoitteiden kallistuminen. – Syysvehnästä saadaan parempi sato kuin kevätvehnästä, kuten syysviljoista yleensäkin. Rönnin mukaan valitettavasti ole syytä juhlaan. Sen hehtaarisato nousee yli 28,6 tonnin. – Kotieläinten ruokinnassa käytetään paljon viljaa. Jos syysvehnä selvisi hyvin talvesta, sato on paljon parempi kuin kevätvehnästä, Laaksonen kertoo. Perunaa saadaan entistä enemmän, vaikka viljelyala on vähentynyt. Viljan hinta on ollut pitkä melko alhainen, mutta viljelijöiden kustannukset ovat kohonneet huimasti. Suomen hintataso riippuu siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Marin sanoi, ettei ole yhtenäkään aamuna tänä kesänä kärsinyt krapulasta. Keskiviikkoiltana useat mediat uutisoivat pääministerin illanvietosta kuvatuista videoista. – Meillä on kohtuullisen hyvä käsitys siitä, mikä on ympäröivä tilanne kussakin paikassa, missä pääministeri on, Kurvinen sanoo. Viime vuonna hehtaarin vehnäpellosta saatiin 3 190 kiloa viljaa. Vehnäsato on paranemassa 22 prosenttia. Hän ei olisi omien sanojensa mukaan lähtenyt viettämään vapaailtaa, jos epäilystäkään minkäänlaisesta uhasta tai kriisistä olisi ollut tiedossa. – Sen toimitamme myös tiedotusvälineiden tietoon heti kun testitulos tulee, mutta pidän näitä syytöksiä aika raskaina ja sen vuoksi halusin puhdistaa oman maineeni. Ei meillä valtioneuvoston kokouksia kutsuta koolle keskelle yötä, Marin sanoi perjantaina. Proagria Etelä-Suomen kasvintuotannon asiantuntija Raita Laaksonen arvioi, että satonäkymä on Kanta-Hämeessä hyvin saman suuntainen kuin koko maassa. Rypsistä ja härkäpavusta saadaan yli kaksi kertaa viime vuotta suurempi sato. Luonnonvarakeskuksen (Luke) satoarvion mukaan viljasato on 3 558 miljoonaa kiloa, kun vuosien 2012–21 keskisato on ollut 3 560 miljoonaa kiloa. – Hintaan vaikuttaa, lähtevätkö laivat Mustallemerelle. Tiedossa ei ole konkreettista näyttöä siitä, että Marin olisi käyttänyt huumeita. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 5 Pelloilta saadaan taas tavanomainen viljasato Arno Juutilainen Suomessa on aloitettu keskinkertaisen viljasadon puinti. Marin sanoi, ettei yhtään työtehtävää ole jäänyt hoitamatta illanviettojen vuoksi. Infon päätteeksi pääministeri piti kohtuuttomana ja asiattomana tapauksen yhteydessä käytettyä kieltä hänen juhlinnastaan. Jos viljanviljelijät saavat jonkinlaisen helpotuksen, tilanne on päin vastainen eläintuotannossa. Erityisesti kauran, kevätvehnän ja ohran sadot nousevat huomattavasti viime vuotista suuremmiksi. Kauraa saadaan arvion mukaan 53 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, yli 1,2 miljardia kiloa. – Valtioneuvosto on aina toimintakykyinen. Ohran hehtaarisato on paljon parempi kuin viime vuonna. Rönni muistuttaa, että viljan markkinahinta elää kaiken aikaa. –?Jonkinlainen helpotus tämä on, sanoo sadosta ja viljan hinnasta MTK Hämeen toiminnajohtaja Päivi Rönni. Viljaa korjattiin pelloilta vain 2 602 miljoonaa kiloa. Nyt hehtaarilta kevätvehnää saadaan 45 prosenttia enemmän viljaa. Viljasadot jäivät niin heikoiksi viime vuonna, että maataloustuottajat pitivät sitä jo katona. Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen sanoi perjantaina STT:lle, että pääministerin turvallisuusjärjestelyt ulottuvat jokaiseen tilanteeseen. Ohrasato on 38 prosenttia viimevuotista suurempi. Heitä kuritti vielä viime vuonna kato. Viljojen lisäksi pääsääntöisesti muidenkin viljelykasvien sato paranee viime vuodesta. Hän kertoo, että parhaiten pärjäsivät viljelijät, jotka pystyivät kylvämään aikaisin. Pääministeri Marinin vapaa-ajan viettoa on käsitelty mediassa tasaisin väliajoin. Marin haluaa puhdistaa maineensa huumetestillä Pääministeri luonnehti julkisuudessa esitettyjä huumesyytöksiä raskaiksi. Hän kommentoi yleisellä tasolla, että arviointia pääministerin tapaamista henkilöistä tehdään normaalisti niin etukäteen kuin tilanteen mukaisesti
Hauhon kaukolämpöverkon myyntivolyymi on 6 gigawattituntia vuodessa. Vielä maaliskuussa sodan vuoksi kielteisesti suhtautuvia oli alle kymmenen prosenttia vastaajista. Myös asiakkaat siirtyvät Loimuan asiakkaiksi lokakuun alusta. p Seura: Suomalaisten asenteet ovat kiristyneet suomenvenäläisiä kohtaan: Suomalaisten asenteet ovat vajaassa puolessa vuodessa kiristyneet suomenvenäläisiä kohtaan, kertoo Seura -lehti. Voimassa myös verkossa intersport.fi HÄMEENLINNA Eteläkatu 12, 13100 Hämeenlinna P. – Yritämme saada selvyyttä millä logiikalla lupia valomainoksille myönnetään tässä kaupungissa. Tommi Vekka kummastelee perusteita. Loimuan tiedotteen mukaan myöskään hinnoitteluun ei tule välittömiä kaupasta johtuvia muutoksia. Asiakkaille asennetaan uudet etäluettavat mittarit ja myös muut Loimuan tarjoamat palvelut tulevat asiakkaiden käyttöön. PEKKA RAUTIAINEN p Uutiset. Nyt tehdyssä liiketoimintakaupassa yrityksen koko kaukolämpöliiketoiminta siirtyy Loimualle 1. Puolestaan vastaajia, joiden suhtautuminen suomenvenäläisiin oli muuttunut Ukrainan sodan vuoksi kielteiseksi, oli nyt enemmän. Vekka Capitalin lupahakemus evättiin, koska kaupunkirakennelautakunnan mukaan kirkas ja vaihtuvasisältöinen taulu olisi häirinnyt naapureita, voinut häikäistä liikennettä sekä vaikeuttaa liikennevalojen näkyvyyttä. – Loimualta löytyy alueen paras asiantuntemus ja hyvät mahdollisuudet toimittaa edelleen lämpöä kustannustehokkaasti nykyisessäkin muuttuvassa ympäristössä, Hauhon Lämpö oy:n toimitusjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen toteaa. Hauhon Lämpö oy:n omistavat Ilosen Puutyö ky ja Hämeenlinnan kaupunki. Valomainostaulua on suunniteltu entisen Hämeen Puhelimen talon Kasarmikadun puoleiseen ikkunattomaan päätyyn. Hämeenlinnan kaupunki ei antanut lupaa isolle led-näytölle, yrittäjä kummastelee perusteluja. Kasper Szczech ei kuitenkaan ole kuvassa, vaan siinä näkyvät vasemmalta oikealle Kelvin Aung, Oona Saralampi, Sally Ngyuen ja Titta Ylitalo. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Pasi Lamminahon mukaan onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja. Onnettomuuden kohdalla on siltatyömaa, jonka takia liikenne kulkee kahteen suuntaan puolentoista kaistan leveydellä. p Oikaisu: Hämeen Sanomien etusivulla 19. Yhtiön toimitusjohtajan Tommi Vekan mukaan Kasarmikadun puolelle asennettu taulu olisi näkynyt Palokunnankadulle kauppakeskus Tavastilan suuntaan. Myös liikenneturvallisuusperuste on Vekan mukaan kyseenalainen matalien ajonopeuksien alueella. Hämeenlinnan kaupunki eväsi keväällä kiinteistöyhtiö Vekka Capital oy:n hakeman luvan 20 neliömetrin suuruiselle videotaululle, joka olisi asennettu muiden valomainosten joukkoon entisen Hämeen Puhelimen talon päätyyn. lokakuuta alkaen. Onnettomuus sattui Helsingintiellä Tervakosken liittymän ja Punkantien välissä noin 200 metriä Tervakoskelta etelään päin. (03) 682 3910 • Ma-pe 10-19, la 10-16 ja su 12-16 Kiista keskustan mainostaulusta menee hallinto-oikeuteen Jani Suhonen Kasarmikadun ja Palokunnankadun risteykseen suunnitellun ison led-mainostaulun kohtalo ratkeaa hallinto-oikeudessa. p Henkilöautot törmäsivät perjantaina Janakkalassa: Kaksi henkilöautoa kolaroi Janakkalassa perjantaina iltapäivällä noin kello 16. TERVETULOA RUUNUNMYLLYNTIELLE! Turvaa käytetyn auton ostajalle Autosalpa Takuu kattaa äkilliset tekniset viat ja rikkoontumiset, jotka estävät auton normaalin käytön. Lisäksi jutussa esiintyvän Finest Future -organisaation operatiivinen johtaja on Tuomas Tiilikainen, ei Tommi Tiilikainen, kuten jutussa virheellisesti mainittiin. Edun saat Plussa-kortilla Alennus ei koske seuratuotteita eikä se ole yhdistettävissä muihin etuihin. Olemme valmiita katsomaan tämän asian ”päätyyn asti” oikeudessa. Hauhon 45 kaukolämpöasiakasta siirtyy Loimualle Hämeen Sanomat Loimua ostaa koko Hauhon Lämpö oy:n kaukolämpöliiketoiminnan. 6 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 PALVELEMME TÄNÄÄN KLO 10–14. elokuuta julkaistun lukiolaisia koskevan kuvan yhteydessä kerrotaan virheellisesti viiden ihmisen nimet. Hauholla on kaikkiaan 45 kaukolämpöasiakasta. Lehden teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan myönteisesti suomenvenäläisiin suhtautuvien osuus on laskenut maaliskuun jälkeen 15 prosenttiyksikköä. VAIN PE-MA 19.-22.8. Yksi naapurikiinteistöstä vastusti valotaulua asuntoihin tulevan kirkkaan valon välkkeen aiheuttaman mahdollisen terveyshaitan takia. Vekan mukaan kyseessä on myös yhdenvertaisuusasia. Hauhon Lämpö on toimittanut kaukolämpöä asiakkailleen 18 vuoden ajan. Takuun kesto on määritetty autokohtaisesti joko 12 kk / 20?000 km tai 24 kk / 40?000 km. Tuoreessa kyselyssä osuus oli noussut 16 prosenttiin. Hämeenlinnan keskustassa on jo useita valomainostauluja, joista kaksi lähintä on vain korttelin päässä eri suuntiin Vekan suunnittelemasta paikasta. Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä. Autoissa oli yhteensä kolme ihmistä. Hänen mukaansa naapureita on kuultu asiassa ja taulun toiminta-aikaa tai kirkkautta voidaan säätää. Maaliskuussa myönteisesti suomenvenäläisiin suhtautuvia oli 70 prosenttia vastaajista, kun nyt osuus oli 56 prosenttia. Katso autot: WWW.AUTOSALPA.FI KAIKISTA VAATTEISTA JA JALKINEISTA, MYÖS TARJOUSHINNOISTA. Autot olivat törmänneet nokikkain pienessä vauhdissa
Kimalaisiakin on havaittu loppukesällä selvästi viime vuotta vähemmän. Tämän kesän tilanne ei siis yksinään ole merkittävä katsottaessa perhosten yleistä tilannetta, mutta laskeva trendi näyttää Lumiaron mukaan huolestuttavalta. Hämeensaaren ja Tiiriön K-citymarketeissa ellei tuotteen kohdalla toisin mainita. pantin 0,15 . kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Juhla Mokka JAUHETUT KAHVIT 400–500 g (9,98– 12,48/kg) Rajoitus 2 pkt/ talous -24 % 4 99 PKT Ilman Plussa-korttia 6,59/pkt (13,18–16,48/kg) Coca-Cola, Coca-Cola Zero Sugar tai Fanta sokerittomat VIRVOITUSJUOMAT 0,33 L 24-pack (0,96/l) Sis. Lopulliset arviot saadaan syksyllä. Hyönteisten vähentyneestä määrästä herännyt huoli ei nouse tyhjästä. Kevään perusteella pölyttäjähyönteisten määrän ennakoitiin kasvavan tänä kesänä. Esimerkiksi Saksassa kimalaisten määrä on vähentynyt noin neljännekseen verrattuna 30 vuoden takaisiin määriin. Panini PANINIT 235 g Ei gluteeniton panini (14,18/kg) HK AITO NAKKI 350–420 g (7,74– 9,29/kg) Marli VITAL MEHUJUOMAT 1 l (1,63/l) Nocco BCAA ENERGIAJUOMAT 0,33 l (5,61/l) Sis. Olen luottavainen, että uhanalaisuus saadaan pysähtymään. Heinäkuussa Sykeltä ennustettiin monien pölyttäjäkantojen todennäköisesti kasvavan. 24%) HÄMEENSAARI Hämeensaarentie 7, 13100 Hämeenlinna MA-LA 7-23, SU 9-23 TIIRIÖ Katsastusmiehentie 6, 13130 Hämeenlinna MA-LA 7-22, SU 9-22 Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30% jopa -75% Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä k-ruoka.fi/kauppa k-ruoka.fi/kauppa Löydät meidät Facebookista ja Instagramista Tarjoukset voimassa la-su 20.8.-21.8. Kuluva kesä oli lisäksi juhannukseen asti viileä, mikä haittasi perhosten kehittymistä. Pölyttäjähyönteiset ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta erittäin tärkeitä, ja lähes 90 prosenttia maailman kukkivista kasvilajeista tarvitsee pääasiassa hyönteisten pölytystä. Lumiaron mukaan meneillään on useita hankkeita, joilla pölyttäjien elinympäristöä parannetaan. 9 50 KG ERÄ ERÄ KOKONAINEN MERILOHI 1-3 kg Norja Rajoitus 2 kalaa /talous Palvelusta Palvelusta 11 50 KG FILEOITUNA Atria NAUTA JAUHELIHA 17 % 700 g (7,13/kg) Lihamestareilta NAUDAN ENTRECOTE PIHVIT kevyesti marmoroitu 24 95 KG -23–39 % 24 PACK 9 99 Ilman Plussa-korttia 12,29–14,99/24-pack (1,25– 1,59/l) Sis. Pölyttäjä kuvattiin lähestymässä kukkaa heinäkuussa. Vastaavaa ei ole huomattu vielä Suomessa. Syke on seurannut Suomessa kimalaisten määrää vasta kolmen vuoden ajan, joten pitkän aikavälin muutosta ei voi vielä arvioida, sanoo Syken biodiversiteettija viestintäasiantuntija Riku Lumiaro. – On kunnostettu ja hoidettu niittyjä, kunnostettu kosteikkoja, rakennettu kaupunkiviherkattoja. Lumiaro kertoo perhosten määrän Suomessa vähentyneen mittausten alusta eli vuosituhannen vaihteesta lähtien. Syken tämänhetkisten tietojen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että vähentyneitä perhoslajeja on yli kaksi kertaa enemmän kuin runsastuneita. 5 TLK 10 10..-Ilman Plussa-korttia 1,99 /tlk ( 1,99 /l) 4 TLK 6 50 4 99 PKT Fazer REMIX ja TUTTIFRUTTI MAKEISPUSSIT 300–350 g (5,71– 6,67/kg) Ilman Plussa-korttia 2,49 – 2,55 /ps ( 7,11 – 8,50 /kg) 2 PS 44..-Kimalaisten näkyvä väheneminen huolestuttaa Antti Haavisto, Mira Kokko?/?STT Pölyttäjäkesä vaikuttaa jääneen selvästi edellistä kesää heikommaksi, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke) tiedotteessa. pantit 2,40 Rajoitus 2 erää/ talous Ilman Plussa-korttia 4,19 /kpl ( 17,83 /kg) 10 10..-3 KPL Mr. Syken mukaan viime kesän kuivuus on saattanut lisätä perhostoukkien kuolleisuutta ja siten laskea kuluvan kesän aikuisten perhosten määrää. Edelliskesää enemmän on tavattu vain maaja ketokimalaisia, joita esiintyy maan eteläosissa. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA Uutiset p. LOPPUVIIKON PARHAAT TARJOUKSET HÄMEENLINNAN K-CITYMARKETEISTA! Tuotteita reilut, mutta rajalliset erät! 11 00 00 KG BANAANI Costa Rica 22 22 90 90 KG Oman keittiön Oman keittiön KÄSIN TEHDYT KÄSIN TEHDYT SUSHIT SUSHIT VOIMASSA PE–LA 12.–13.8. pantit 2,40. alv. Yöperhosten, erakkopistiäisten ja joidenkin muiden perhoslajien osalta tiedot saadaan vasta talvella. pantit 0,75 6 50 Ilman Plussa-korttia 4,99 /pkt ( 11,88 – 14,26 /kg) 2 PKT Ilman Plussa-korttia 2,69 /tlk ( 7,70 /l) Sis. Kasveja pölyttävien kimalaisten ja päiväperhosten määriä verottivat kolea alkukesä ja viime kesän kuivuus. Kimalaisten määrä kesä–heinäkuussa oli näkyvästi niin paljon pienempi kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten, että Syke kertoo saaneensa asiasta huolestuneita kansalaisilta kyselyitä. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 7 ww w. Vapaaehtoiset havaitsivat heinäkuussa kimalaisia noin kolmanneksen ja elokuun alussa alle puolet siitä, mitä keskimääräisesti kyseisinä ajankohtina havaitaan. Vielä keväällä ja alkukesästä sekä päiväperhosia että kimalaisia oli liikenteessä viime vuoden malliin. Lumiaron mukaan tilannetta tulee seurata kauemmin, jotta asia voidaan saada selville
Asiantuntijoiden osuus oli noin 27 prosenttia ja mediaaniansio 3 520 euroa. Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt + 6,91 snt/min tai matkapuhelimesta 8,35 snt + 16,69 snt/min Näin paljon ansaitsee yksityisellä sektorilla työskentelevä Pekka Ruissalo Tilastokeskus kertoo, että vuonna 2021 yksityisen sektorin kokoaikaisten kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan mediaaniansio oli Suomessa 3 520 ja keskiarvoansio 3 930 euroa kuukaudessa. Alennukset vähintään -15 % GRÖNLUND DESIGN BY Hämeenlinna, Katsastusmiehentie 1. Alemmissa ammattiluokissa ja naisvaltaisilla aloilla miesten ja naisten palkkaerot olivat pienempiä. Alueyhdistys ilmoittaa tavoittelevansa vähintään neljää kansanedustajaa. Lopullisen eron myöntää kaupunginvaltuusto. Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijoilla naisten mediaaniansiot olivat noin 83 prosenttia miesten ansioista. Johtajista parhaiten ansaitseva kymmenys ansaitsi vähintään 2,5-kertaisesti vähiten ansaitsevaan kymmenykseen verrattuna. Miesten ja naisten väliset palkkaerot olivat yleensä suurempia ylemmissä ammattiluokissa. Puh. Suokas on valittu Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hallintolakimieheksi. Aitoa designia etuhintaan 8.–28.8. Miesten ja naisten väliset palkkaerot olivat yleensä suurempia ylemmissä ammattiluokissa. 8 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Laajan valikoiman kampanjatuotteita niin valikoiduilta kotimaisilta kuin kansainvälisiltäkin huippubrändeiltä löydät sekä myymälöistä että verkkokaupastamme vepsalainen.com. Hämeen Perussuomalaiset nimesi loput ehdokkaat Hämeen Sanomat Perussuomalaisten Hämeen piirin piirihallitus on valinnut loput eduskuntavaaliehdokkaansa. Tutustu tuotteisiin ja tee sekä aikaa, katseita että käyttöä kestäviä valintoja vain hetken voimassa olevaan etuhintaan. Hän anoo eroa tehtävästään ensi maanantaina kokoontuvalta kaupunginhallitukselta. Ehdokaslista on nyt täynnä. ” Naisvaltaisilla aloilla miesten ja naisten palkkaerot olivat pienempiä. Valituiksi tulivat Pia Kuparinen Forssasta ja Rami Lehtinen Jokioisilta. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan ansioiden vaihtelu on suurempaa niissä ammatin pääluokissa, joissa tehtävät ovat vaativampia ja koulutustaso korkeampi. Palveluja myyntityöntekijöitä oli noin 16 prosenttia ja mediaaniansio oli noin 2 550 euroa. Miesten mediaaniansio oli 4 000 ja naisten 3 120 euroa. Maksa ostoksesi kerralla tai sinulle sopivissa kuukausierissä. Palveluja myyntityöntekijöistä eniten ansaitseva kymmenys ansaitsi vähintään 1,7-kertaisesti vähiten ansaitsevaan kymmenykseen verrattuna. Ma-pe 10-18, la 10-15. Kaupunginhallitus vaihtaa varajäsentä Hämeen Sanomat Hämeenlinnan kaupunginhallituksen kokoonpanossa koetaan muutoksia, kun Mika Walkamon (kok.) henkilökohtainen varajäsen Kari Suokas (kok.) jättää paikkansa uuden työtehtävänsä vuoksi. p Uutiset. Jo aiemmin ehdokkaiksi nimetyt olivat: Johanna Ekman, Orimattila, Ville-Veikko Elomaa, Lahti, Saija Granlund, Lahti, Jade Gustafsson, Heinola, Jari Heikkinen, Riihimäki, Mika Lartama, Hämeenlinna, Rami Lehto, Lahti, Mira Nieminen, Lahti, Lulu Ranne, Hämeenlinna, Jari Ronkainen, Hollola, Tuomas Sorsa, Lahti ja Kari Suomalainen Riihimäki. Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten yleisin ammatin pääluokka oli vuonna 2021 erityisasiantuntijat, joiden osuus oli noin 33 prosenttia ja heidän mediaaniansionsa noin 4 490 euroa. Lähihoitajien ja yleissihteerien ammattiluokissa naisten mediaaniansio oli 99 prosenttia miesten ansioista. Parhaiten palkattuun kymmenykseen kuuluvat ansaitsivat vähintään 6 000 euroa kuukaudessa ja pienipalkkaisimman 10 prosentin ansiot olivat 2 320 euroa tai pienemmät. 020 7801 690. Hänen tilalleen tullaan nimittämään toinen varajäsen. Mikäli kaikki palkansaajat järjestetään jonoon ansioiden suuruusjärjestyksessä, keskimmäisen palkansaajan palkka on mediaaniansio. Kari Suokas
Teknos Saunasuoja Satu 0,9 L vesiohenteinen, riittoisuus n. Yksittäin 9,95€. allaskaapin, posliinialataan ja peilin hyllytasolla, sekä 2 kpl jalkoja. Harvia Puukiuas 16 Selkeälinjainen ja vahvarakenteinen kiuas, soveltuu saunoihin 6-16 m3. 45 00 5 kpl (Kaikki loput varastossa olevat Lillevillapiharakennukset) 19 90 GreenCare Puutarhan syksy 20 L Valmistaa kasvit talven tuloon. (219,00) (16,50) (38,90) (445,00) 14 90 Laattamaailma Seinälaatta harmaa tai valkoinen, koko 20x40 cm, paketissa 1,2 m2 (norm. 03 84 880 MA-PE 7–21 LA 8–18 SU 10–18 www.remonttitiimi.com Rautaisia tarjouksia Syysmessuilta 18.–28.8. 24,90€/m2) /m2 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 9. 24 90 10 00 10 69 Indoor Vinyylilankku Laudan koko 5,5 x 229 x 1220 mm, KL32, paketissa 2,235 m2, vaaleanharmaa, SPC integroidulla alusmateriaalilla (norm. 10 m2/l, väritön (sävytettävissä). 32,90€/m2) Krysanteemi 14 cm Yksittäin 3,95 House Sisäverhouspaneeli STP-0, 8x160x2070 mm, Paketissa 5 kpl eli yhteensä 1,65 m2. Sopiva 1-6 hengen taloudelle. (26,95) 179 , 00 13 , 95 32 , 90 389 , 00 Indoor Kylpyhuonekalustesetti 3 in 1 Sis. 5 kpl 10 00 149 00 Biolan Puutarhan musta multa 55 L Hyväksytty luomuviljelyyn. Yksittäin 4,60€ Gardena Gardena lehtienkerääjä Nopea ja hiljainen. IDO WC-istuin Glow 60 2-H pehmeällä kannella, piiloviemäri lattiaan, 2-toiminen huuhtelu. /m2 3 kpl /m2 (15,5/l) (12,19/l) LILLEVILLA PIHARAKENNUKSET -10% 459 , 00 Biolan Pikakompostori Eco 220 L Ympärivuotiseen kompostointiin. ERÄ ERÄ Kartiotuija 80-100 cm. Prisma Rauta Hämeenlinna Katsastusmiehentie 9, 13130 Hämeenlinna, p. Yksittäin 11,95€. (499,00) (619,00) (389,00) (499,00-509,00) (15,45 m2) 49 00 Timanttituija 80-100 cm. 3 säkkiä (159,00) 389 , 00 495 , 00 335 , 00 Narvi Sähkökiuas Saana 6,8kw saunan koko 5-8 m3, 9kw saunan koko 8-14 m3 Narvi Puukiuas 16NC Premium-luokan kiukaan ominaisuudet, soveltuu saunoihin 8-16 m3. Teknos Seinämaali Biora 7 2,7 L vesiohenteinen, riittoisuus 4-12 m2/l, väritön (sävytettävissä)
Esimerkiksi Tuomaalan hiomakivien alkuperäispakkaukset eivät sopineet festivaalin tunnelmaan, vaan hänen oli kääräistävä tuotteet paperiin ja puuhun. Kustannuksiin kuuluvat myös ruoka, majoitus ja matkanteko. Hämeenlinnan Linnanpuistossa 19–21. – No niin tytöt, siitä äijähoukuttimet kaulaan! Siinä on vuoden takuu, eli jos ei vuoden päästä ole onni käynyt, niin minä voin tulla tuuraamaan, veistelee Wästikivi oy:n perustaja. – Ei vaikkapa metrilakutelttoja tai kahvia, ei keskiajalla sellaisia ollut, Käki kuvailee. Katso video ja lue lisää sovelluksesta tai hameensanomat.fi. – Päätuotteeni on hiomakivi, jolla voi teroittaa veitset, viikatteet ja juustohöylät. Teen tuotteet alusta loppuun itse. – Raaditamme kaikki myyjät ja tarkastamme vielä aamulla teltat ja tuotteet, ettei ole esimerkiksi kiinalaisia muovimiekkoja. Kaiken on oltava myyjien asuista myytäviin tuotteisiin asti ajan henkeen sopivaa. PEKKA RAUTIAINEN PEKKA RAUTIAINEN PEKKA RAUTIAINEN Ingeborg Tott koetaan vr-laseilla Keskiaikafestivaaleilla voi tutustua Ingeborg Tottiin pelin avulla. Molempien mielestä hinnat ovat nykyään liian kalliita. Teemu Koski kertoo kotinsa olevan täynnä jo kaikenlaista taottua, sillä kotoa löytyy paja. Se on heti myyjiltä pois. Hieman vapaampaa on pakanametsissä sekä käsityöläisten alueella, joissa kriteerit eivät ole aivan yhtä tiukat. Milja Ketomäelle (vas.) ja Eve Holopaiselle on ollut alusta asti selvää, kuinka keskiaikateema vaikuttaa ulkoasuun. Pelissä liikutaan vartijoiden huoneessa, Tykkitornissa ja Kuninkaansalissa. Keskiaikafestivaaleilta löytyy myyntikojujen lisäksi erilaista toimintaa, esityksiä ja koettavaa, kuten taistelulajeja. Festivaalijohtaja Mervi Käki kertoo, että määrä on hieman suurempi kuin aiempina koronavuosina. Ingeborgista kertova vr-peli on Suomen Kansallismuseolle tuotettu. 10 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Keskiaikaiset myyjät käyvät tarkan syynin läpi Noora Hakulinen P öydälle on aseteltu kauniisiin paperija nahkakääreisiin hiomakiviä. Kirjailija Milja Ketomäki ja siskonsa, käsityöläinen Eve Holopainen kertovat olleensa noin kahdeksan vuoden ajan festivaaleilla myymässä viikinkiaikaisia, käsintehtyjä vaatteita. Pelin lähtökohdat ovat historiallisissa faktoissa, mutta pelikokemus kurottaa taiteen ja fantasian rajoille. Torimyyjien osallistumisehtoihinkin on muun muassa kirjattu, ettei tuotteita saa pakata muoviin ja myyntiteltat on naamioitava teemaan sopivaksi. – On tyhmää, että myyjät maksaa, leiriläiset maksaa, kävijät maksaa... Tänne ei voi kävijä vain pistäytyä ostamaan jotain. Pelaaja laittaa virtuaalitodellisuuslasit silmilleen ja sukeltaa 1500-luvun Hämeen linnaan. Ingeborgista on saatavilla vain vähän tutkittua tietoa. – Kyllähän näitä saa myydä, että jää voitolle. Tuomaala on jo noin kahdenkymmenen vuoden ajan käynyt myymässä Hämeen Keskiaikafestivaaleilla. Ketomäki haluaisi perjantain ilmaiskäyntipäivän takaisin. elokuuta järjestettävillä festivaaleilla on tänä vuonna noin 135 myyntikojua. ” No niin tytöt, siitä äijä houkuttimet kaulaan! Ilkka Tuomaala Hämeen Keskiaikafestivaaleilla halutaan ehdottomasti pitää kiinni autenttisesta kokemuksesta myös myyjien osalta. Peli on ensimmäistä kertaa yleisön koettavissa Hämeen linnassa lauantaina ja sunnuntaina kello 10–16. Hän kuitenkin painottaa, että määrän sijaan tärkeää on laatu. Autenttisuuden saavuttamiseksi jotkin tavallisetkin markkinatuotteet ovat kiellettyjä. Ilkka Tuomaala kohdistaa ohikulkeville naisille myyntipuheensa. Myyntipaikan hinta riippuu paljon kojun tai teltan koosta ja hinnat vaihtelevat muutamista kympeistä satasiin. Tuomaala toteaa paikan kalleuden selviävän ”sitten sunnuntaina kassaa laskiessa”. Hänestä siellä on mukavaa myydä, sillä asiakkaille saa vähän ”heittää herjaa” myynnin yhteydessä. p Uutiset
Honkonen kertoo suhtautuvansa myönteisesti SDP:n avaukseen kaksivuotisesta esiopetuksesta, vaikka tämä lisäisi entisestään varhaiskasvatuksen henkilökunnan tarvetta. Uutiset p. Auki jää, tuleeko kolmannen olla opettaja vai kuinka usein sosionomi riittää. Lämpötilat ovat 20–23 asteessa maan eteläja keskiosissa. Honkosen mukaan päiväkotien hoitajapula on ongelma jo eri puolilla Suomea. Ministerin mukaan kaikki viime vuosina myönnetyt lisäkoulutuspaikat yliopistopuolella eivät kuitenkaan täyttyneet. Ensi viikon mittaan tulee jonkinlaisia sadekuuroja, mutta ei enää Solinin mukaan samantyyppisiä kuin tällä viikolla. Honkonen korostaa, että tällä hallituskaudella asiaa on kokeiltu useissa kunnissa keskustan ehdotuksesta. Käräjäoikeus tuomitsi miehen ilmailurikkomuksesta 16 päiväsakkoon, joista kertyy hänen tuloillaan maksettavaa 304 euroa. Mittaushistorian korkein elokuussa mitattu lämpötila 33,8 astetta on vuodelta 2010 Heinolasta. Henkilöstöpulan syynä OAJ pitää riittämättömiä koulutusmääriä. Lauantaiaamuun mennessä edellisen päivän ukkoskuurot hellittävät ja liikkuvat pohjoiseen. – Ehdotuksemme on, että lakia täsmennettäisiin sillä tavalla, että näistä kolmesta yksi on hoitaja, yksi opettaja ja yksi varhaiskasvatuksen sosionomi, Karsio sanoo. Kokeilua ei ole kuitenkaan vakinaistettu. – Varmaankin Oulun korkeudelle asti 27 asteen lämpö on mahdollinen, Parviainen arvioi. MIKKO STIG / LEHTIKUVA Helle äityy lauantaina tukalaksi osassa Suomea Mira Kokko, Minja Viitanen?/?STT Lauantaina helteen odotetaan äityvän tukalaksi maan eteläja keskiosissa sekä Pohjois-Pohjanmaan alueella, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen. ” Tämä on naisvaltainen ala, jolla on pienet palkat. Amk-alan ammattijärjestö Talentia kannattaa, yo-koulutettujen OAJ vastustaa lakimuutosta. Hellevaroitus on meteorologin mukaan voimassa lauantaina ainakin Eteläja Keski-Suomessa sekä Pohjois-Pohjanmaan alueella. Toisin kuin amk-koulutuksen saaneiden Talentia, yliopistokoulutettuja edustava Opettajien ammattijärjestö OAJ ei lämpene varhaiskasvatuslain avaamiselle. Lapissa varoitetaan ukonilmasta. Parikymppinen mies ylitti suojanauhan ja sai avattua automaattioven, jonka kautta pääsi sivullisilta kielletylle lentokenttäalueelle. Oikeus antoi tuomionsa aiemmin tässä kuussa ja se on lainvoimainen. Hän olettaa, että hänen ehdottamansa lakimuutos pitäisi huolta päiväkotien henkilökunnan riittävyydestä myös silloin, jos esiopetusta laajennettaisiin. Idässä ja Itä-Lapissa sen sijaan on päivällä yhä poutaista. – Tämä johtaa tilanteeseen, että varhaiskasvatuksen sosionomien määrät ovat romahtaneet, sanoo sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio. Tämä on naisvaltainen ala, jolla on pienet palkat. Toisaalta tämä näkyy maaseudulla, jossa osaajia ei tahdo riittää, keskustan varapuheenjohtajiin lukeutuva Honkonen sanoo. Ratkaisuna ministeri esittää, että ne voisivat helpommin palkata ammattikorkeakoulutuksen (amk) saanutta henkilökuntaa. Puolue uudisti lainsäädäntöä kokoomuksen, perussuomalaisten ja sittemmin sinisen tulevaisuuden kanssa. Maanantaina lämpötilat eivät nouse enää hellelukemiin. Mies myönsi teon, mutta kiisti tienneensä syyllistyvänsä rikokseen. Miehen mukaan automaattiovi oli helppo avata eikä hän nähnyt mitään kieltomerkkejä, joten hän koki toimintansa oikeutetuksi. Sen mukaan päiväkotien henkilöstöstä vuodesta 2030 alkaen yhden kolmesta tulee olla hoitaja ja toisen yliopistokoulutuksen saanut opettaja. Idässä ja Itä-Lapissa voi ilmetä paikoin sadekuuroja ja lämpötilat jäävät alle 20 asteen. Lain muutos olisi Talentian mieleen. Honkonen ei ota kantaa siihen, miten muutos tarkalleen tehtäisiin. Lailla on koukeroinen muotoilu. Karsio kertoo, että hän on keskustellut asiasta Honkosen kanssa aiemmin tällä viikolla. Hän sanoi myöhästyneensä muutaman minuutin koneeseen nousemisesta, joten lähti etsimään toista tietä lentokoneeseen. Sateen alla lämpötila jää 20 asteeseen tai sen alle, kun sadealueen ulkopuolella idempänä voi olla hellettäkin. tiedeja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) Päiväkotien henkilöstöä koskeva ministerin ehdotus vaatisi lain muuttamista. Honkonen ehdottaa STT:n haastattelussa varhaiskasvatuslain muuttamista, jotta päiväkoteihin ja esikouluihin saataisiin työvoimaa. – En halua ottaa pykälätarkasteluun kantaa, kun en ole sitä selvittänyt, ministeri sanoo. Toisaalta tämä näkyy maa seudulla, jossa osaajia ei tahdo riittää. Hänen mukaansa kyseessä oli myös hätätilanne, koska hänen piti päästä lennolleen. Opetusministerinä toimi Sanni Grahn-Laasonen (kok.). Sunnuntaina lännestä lähestyy saderintama ja maan länsiosiin luvataan päiväksi yhtenäistäkin sadetta, kertoo päivystävä meteorologi Kaisa Solin. OAJ pelkää tiedotteessaan, että muutoksen myötä sosionomit saisivat varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden. Vuonna 2018 astui voimaan uusi varhaiskasvatuslaki, joka vietiin läpi keskustan johtamassa hallituksessa. Hänen mukaansa hallituksessa ei ole vielä keskusteltu asiasta, vaan hän haluaa ensin nostaa asian julkisuuteen. Tällä viikolla on ollut poikkeuksellisen lämmintä verrattuna ajankohdan keskiarvoihin. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 11 Ministeri helpottaisi päiväkotien henkilöstöpulaa sosionomeilla Ilkka Hemmilä?/?STT H oiva-alaa koskeva työvoimapula uhkaa levitä päiväkoteihin, esikouluun ja muuhun varhaiskasvatukseen, pelkää tiedeja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.). Kyse oli tapahtumista Helsinki-Vantaan lentokentällä joulukuussa 2021. – Se näkyy kasvukeskuksissa, jossa asuminen on kallista. Tukalimmat helteet helpottavat, mutta kesäisen lämmin sää jatkuu. – Jos lapsen elämässä on ongelmia, mitä varhemmin niihin voidaan puuttua, sitä helpompi niitä on korjata, Honkonen sanoo. – Lauantai on enimmäkseen poutainen ja aurinkoinen päivä maan eteläja keskiosissa. Honkonen luonnehtii lakimuutosta nyt virheeksi. Lennolta myöhästynyt mies livahti lentokenttäalueelle STT Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut sakkoihin miehen, joka myöhästyi lennoltaan ja livahti sitten luvatta lentokenttäalueelle konetta etsimään. – Rintama on kylmärintama, se liikkuu maanantaina idemmäksi ja pukkaa lämmintä ilmaa itärajan toiselle puolelle, Solin sanoo
Esimerkiksi Saksa on vastustanut turistiviisumikieltoa kaikille venäläisille. – Sen takia Suomi on alusta pitäen lähtenyt tarkastelemaan asiaa EU:n yhteisenä asiana. Kaasuyhtiöllä on pitkäaikainen hankintasopimus nesteytettyä maakaasua eli LNG:tä toimittavan venäläisen Gazpromin tytäryhtiön Gazprom Exportin kanssa. – Tästä sopimuksesta irrottautuminen ei ole mahdollista yksipuolisesti ikään kuin ovesta lähtemällä, koska tällöin (Gasumia) voitaisiin syyttää sopimusrikkomuksesta. Tämä ajatus on tietysti varsin turhauttava, koska Venäjä rikkoo itse kansainvälistä oikeutta käymällä Ukrainassa sotaa, Tuppurainen sanoo Uutissuomalaiselle . – Olemme jo päättäneet ohjeistuksesta valtionyhtiö Gasumille kieltäytyä ruplamaksuista. – Mielipidemittausten mukaan valitettavan moni venäläinen tukee Putinin käynnistämää sotaa, jolloin emme pidä täysin mahdottomana ajatusta, etteivätkö pakotteet voisi koskea myös turistiviisumeja. Tuppurainen uskoo, että EU löytää yhteisen ratkaisun myös venäläisten turistiviisumien kieltämisessä. Etenemme kohti tavoitetta, että näistä taloudellisista riippuvuuksista ja energiatoimituksista päästään eroon Eurooppa-neuvoston ohjeistuksen mukaisesti. Asia täytyy ratkaista yhtiöoikeudellisesti, ja ratkaisuvalta ja vastuu kuuluu osayhtiöille eli Gasumille. Gasum on vienyt putkikaasun hankintasopimuksen välimiesoikeuteen, jossa riitaa ratkotaan välimiesten välityksellä salaisesti. Tuppuraisen mukaan kysymystä nesteytetystä maakaasusta ja muusta venäläisestä tuontienergiasta on arvioitu keväästä asti ja keskustelua käydään kaiken aikaa. Tavoite on selvä. Eurooppaja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) uskoo, että EU voi löytää yhteisen ratkaisun kaasupakotteissa. toukokuuta. Ministeri muistuttaa, että EU:n ja jäsenmaiden yhteinen tavoite on päästä eroon venäläisestä fossiilienergiasta niin pian kuin mahdollista. Tuppuraisen mukaan yksittäisen osakeyhtiön ei tulisi joutua tilanteeseen, jossa se käy oikeutta sopimusrikkomuksista monella rintamalla. ” Sopimuksesta irrottautuminen ei ole mahdollista yksipuolisesti. Tuppuraisen mukaan Suomi ymmärtää kaasupakotteiden vastustajien ajattelua, jonka mukaan toimien pitää kohdistua ennen kaikkea Venäjän talouteen ja vaikuttaa Putinin politiikkaan, eivätkä pakotteet saisi samalla vahingoittaa EU-maita. ” Me emme halua rahoittaa Putinin sotakassaa. Valtioneuvosto päätti tiistaina rajoittaa turistiviisumien myöntämistä venäläisille viidesosaan nykyisestä. – Maakaasutoimituksia ei voida lopettaa napista painamalla, koska korvaavat järjestelmät on oltava. Nyt keskustellaan siitä, miten irrottautuminen kaasusta tehdään. Venäläisten turistiviisumeita käsitellään elokuun lopussa EU-maiden ulkoministerien epävirallisessa kokouksessa, jossa ei vielä tehdä asiasta päätöksiä. Tuppurainen uskoo, että venäläinen maakaasu voidaan saada mukaan EU-pakotteisiin. Suomi kannattaa sitä, että EU:n erilaiset pakotetoimet, joihin myös viisumiasia lukeutuu, pystyttäisiin tekemään yhteisinä toimenpiteinä, jolloin niiden vaikuttavuus olisi suurinta, Tuppurainen sanoo. Jos joku näistä maista myöntää turistiviisumin, matkustaminen on sallittua kaikkialla vapaan liikkuvuuden Schengen-alueella. Toimitukset keskeytettiin, koska Gasum ei suostunut venäläisyhtiön vaateisiin esimerkiksi ruplissa maksamisesta. Suomi katsoo, että kaikkien pakotteiden vaikutukset koskettavat välillisesti myös tavallisia kansalaisia. Korvaavia markkinoita pitää löytää ja sen puolesta myös EU tekee töitä, Tuppurainen sanoo. 27 EU-maasta 22 kuuluu myös Schengen-alueeseen. Venäjältä ei ole tullut putkikaasua Suomeen enää sen jälkeen, kun Gazprom lopetti sen tuonnin 21. p Uutissuomalainen. – Kyllä arvelen, että tulemme näkemään sen päivän, jolloin (EU:n) pakotteet ulotetaan myös kaasun tuontiin Venäjältä. Sotaa pitää edelleen padota pakotetoimilla, ja meillä on valmius myös uusiin pakotteisiin ja seitsemänteen pakotepakettiin. Tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen, että venäläiset voivat käyttää Suomea kauttakulkumaana. Tästä linjattiin jo maaliskuussa Versaillesissa Eurooppa-neuvoston kokouksessa. LNG-toimitusten keskeyttämisestä voisi seurata uusia oikeudellisia toimia. Asiat ratkaistaan yhdessä ja syksyn aikana tullaan varmasti tekemään jonkinlaisia päätöksiä. Esimerkiksi Itävallassa ja Saksassa maakaasua tarvitsevat sekä elinkeinoelämä että kotitaloudet. Venäläisen maakaasun tuonti voisi loppua EU:n pakotteilla, mutta tämä on kaatunut kerta toisensa jälkeen kaasusta riippuvaisten maiden vastustukseen. Ihmisiä ei voi jättää ilman energiaa. Liittokansleri Olaf Scholzin mielestä viisumirajoitusten ei pitäisi vaikeuttaa tavallisten venäläisten tilannetta, jos he pakenevat maasta. Tuppurainen pitää valtionyhtiön kaasuntuontia Venäjältä ongelmallisena. Tuppurainen kertoo, että välimiesmenettelystä odotetaan ratkaisua tänä syksynä. – On omistajankin kannalta tarkoituksenmukaista, että pyritään ensisijaisesti saamaan yhtiön kannalta hyvä ratkaisu maakaasusopimukseen ja ratkotaan asioita sitten sen mukaan, mitkä ovat resurssit ja mahdollisuudet, Tuppurainen kertoo. – Käsitykseni on, että asiassa mennään eteenpäin. – Me emme halua rahoittaa (Venäjän presidentin Vladimir) Putinin sotakassaa. 12 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Tuppurainen: Suomi ei pääse yksipuolisesti irti venäläisestä kaasusta Vanessa Valkama / Uutissuomalainen Venäläisen nesteytetyn maakaasun toimitusten lopettamiseen täytyy etsiä ”juridisesti kestäviä” keinoja, sanoo Eurooppaja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.). Valtio-omistajan ohjeistus ja tavoite on, että Gasumin venäläisistä LNG-toimituksista pyritään eroon. Suomen valtio omistaa enemmistön Gasumista, joka tuo Venäjältä yhä nesteytettyä maakaasua. – Emme halua joutua kääntäen tilanteeseen, jossa haluamme lopettaa sotakassan rahoittamisen, mutta yhtiöt joutuisivat maksamaan sopimussakkoja. Jos EU:n pakotteet venyvät, olisiko Suomi valmis tekemään itsenäisiä päätöksiä venäläisen kaasun osalta. Näin ei tule tapahtumaan. – Mitään illuusiota ei ole, että kauppaa vain jatkettaisiin loputtomiin entiseen tapaan. Kaikki LNG-toimituksista maksetut maksut voidaan nähdä ikään kuin Venäjän kansantalouden rahoituksena, jolla osittain Putinin päätöksestä sotatoimia rahoitetaan. Tuppurainen puhuu ”erilaisista tulokulmista”
syyskuuta. – Meidän ala on säästetty henkihieveriin ja on hienoa, että valtakunnansovittelija Anu Sajavaara tarttuu toimeen ripeästi, Rytkönen kiitti perjantaina sen jälkeen, kun Valtakunnansovittelijan toimisto oli ilmoittanut sovittelun alkavan. Heinäkuussa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen esitti, että valtion edustajaa olisi harkittava polttoaineyhtiö Nesteen hallitukseen. Lakko alkaisi Turun yliopistollisen keskussairaalan toimenpide-, tehoja kivunhoitopalvelujen teho-osastolla 6. Torstaina järjestöt ilmoittivat aloittavansa vuorokauden mittaisen työtaistelutoimen Kanta-Hämeen keskussairaalassa 2. Tuppurainen ei vastaa suoraan kysymykseen siitä, aikooko hän nimittää myös Nesteen hallitukseen virkamiesjäsenen tai kannattaako hän ajatusta. Esiselvitys lopetettiin, sillä tutkintakynnys ei ylittynyt. Järjestöjen mukaan lakossa olisivat kaikki työsopimussuhteiset Tehyn ja Superin jäsenet kyseisessä yksikössä. KRP:n mukaan esitutkinta aloitettiin, koska poliisi oli saanut uusia tietoja ja kuullut sellaisia henkilöitä, joita ei kuultu epäiltyyn liittyvässä aiemmassa, vuonna 2020 tehdyssä esiselvityksessä. Rikoksen epäillään tapahtuneen vuonna 2015. Tuppurainen ei valota sitä, onko Nesteen hallituksen mahdollisesta virkamiesjäsenestä tehty vielä mitään suunnitelmia. ” Minä toimin tässä asiassa johdon mukaisesti. Sajavaara aloitti valtakunnansovittelijana viime maanantaina. Rydman itse teki artikkelista tutkintapyynnön poliisille heinäkuussa. Sovittelu alkaa sunnuntaina. Rytkönen ja Superin puheenjohtaja Silja Paavola vaativat perjantaina päättäjiltä lisärahoitusta sote-kriisin ratkaisuun budjettiriihessä. Tehyn ja Superin sovittelu alkaa sunnuntaina, toinen lakkovaroitus annettu Sanna Nikula?/?STT Hoitoalan järjestöt Tehy ja Super ovat alkaneet luoda painetta hallituksen budjettiriiheen. Ette kuitenkaan ole sitä vastaan, että Nesteen hallitukseen nimitettäisiin virkamiesjäsen. – Minä en spekuloi asioilla, jotka liittyvät pörssiyhtiöiden hallituksiin. – Emme ole tässä millään tavalla myöhäisheränneitä, vaan tämä on ollut jo meidän omistajaohjauspolitiikkaamme. – Minä toimin tässä asiassa johdonmukaisesti, ja teot puhuvat puolestaan. Useat nuoret naiset kertoivat HS :n artikkelissa Rydmanin ahdistavasta käytöksestä. Omistajaohjausministerinä Tuppurainen on nimittänyt valtion edustajan useamman valtionyhtiön hallitukseen. Järjestöt ovat antaneet kahden päivän sisällä kaksi lakkovaroitusta. HS :n kesäkuussa julkaisemassa artikkelissa kerrottiin Rydmanin käytöksestä nuoria naisia kohtaan. – Tutkintapyynnössä nimikkeinä ovat törkeä kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Viime syksynä valtion virkamies nousi teräsyhtiö SSAB:n hallitukseen ja koronapandemian alussa Tuppurainen nimitti virkamiesjäsenen lentoyhtiö Finnairin hallitukseen. Uutissuomalainen p. Järjestöt antoivat perjantaina uuden lakkovaroituksen neljän vuorokauden mittaisesta lakosta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin. Sen hengessä näitä päätöksiä teen tarkoituksenmukaisesti. Useissa HS :n tekemissä haastatteluissa toistui, että Rydman tarjosi alkoholia ja kehotti juomaan. Viimeksi virkamiesjäsen liittyi sähköyhtiö Fortumin hallitukseen vuoden alussa. Tutkittavia nimikkeitä ovat törkeä kunnian loukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. syyskuuta ja päättyisi 9. Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n suurin omistaja. syyskuuta. Tuppurainen huomauttaa, että Nesteen hallitukseen valtion edustajaa esittäneet tahot pitivät aiemmin virkamiesjäsenen nimittämistä esimerkiksi SSAB:n hallitukseen ”jossain määrin kyseenalaisena”. Tuppurainen ei tyrmää valtion edustusta Nesteen hallituksessa Vanessa Valkama / Uutissuomalainen Eurooppaja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) ei tyrmää ajatusta siitä, että polttoaineyhtiö Nesteen hallitukseen voisi nimittää valtion edustajan. Silloin hän tviittasi, että HS oli julkaissut ”syvästi leimaavan” artikkelin, vaikka hänen mukaansa lehden toimittajille oli lukuisin todistein osoitettu, ettei sen rakentama narratiivi ollut tosi. – Minulle tällainen toiminta on ollut koko omistajaohjaustehtäväni ajan johdonmukaista. Osa naisista oli tapahtumahetkellä alaikäisiä. Olen nimittänyt virkamiehiä pörssiyhtiöiden hallituksiin silloin, kun valtio-omistajan äänen vahvistaminen päätöksenteossa on nähty meidän kokonaisetumme kannalta tarkoituksenmukaiseksi, Tuppurainen kertoo. Jatkan sitä johdonmukaista omistajaohjauspolitiikkaa, joka on kirjattu valtioneuvoston yksimielisesti hyväksymään omistajaohjauksen periaatepäätökseen. Järjestöt perustelivat työtaistelutoimia sillä, että neuvotteluihin pitää saada nyt vauhtia. Rydmanin asianajaja Riitta Leppiniemi sanoi heinäkuussa HS :lle, että Rydman kiistää syyllistyneensä seksuaalirikokseen. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 13 Eurooppaja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) osallistui tällä viikolla SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokoukseen Kuopiossa. Tässä samassa johdonmukaisessa hengessä tarkastelen myös muita yhtiöitä. Neste on valtio-omisteinen yhtiö, mutta valtio ei omista siitä enemmistöä, vaikka onkin suurin osakkeenomistaja. Helsingin Sanomien päätoimittaja Anu Ubaud sanoi tuolloin STT:lle, että juttu oli huolellisesti tehty ja siinä kuvatut asiat ja tapauk set paikkansa pitäviä. Nimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Matti Suominen sanoi poliisin tiedotteessa. Torstaina he kritisoivat, että hoitajajärjestöjen lukuisia varoituksia hoitajapulasta ja sen seurauksista ei ole haluttu kuulla. Keskusrikospoliisi (KRP) teki vuonna 2020 esiselvityksen Rydmanin tapauksesta ja puhutti silloin useita naisia. Se toteutettaisiin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin keskussairaalan tehostetun hoidon yksikössä, johon kuuluvat teho-osasto ja valvonta. – Esitettiin aika suorasukaisiakin arvioita siitä, millä tavalla valtio sekaantuu pörssiyhtiön päätöksentekoon nimittämällä sinne virkamiesjäsenen. Heinäkuussa KRP kertoi kuitenkin käynnistäneensä esitutkinnan seksuaalirikoksesta, jossa epäiltynä on ”eduskuntaryhmästään kesäkuussa eronnut kansanedustaja”. PAULA POHJAMO Poliisi aloitti esitutkinnan HS:n Wille Rydman -jutusta Maria Rosvall?/?STT Helsingin poliisi on aloittanut esitutkinnan Helsingin Sanomien kansanedustaja Wille Rydmania koskeneesta artikkelista, poliisi tiedotti perjantaina. Hakukiellon ja siirtokiellon aikana kukaan Tehyn tai Superin jäsen ei voi hakea tai ottaa vastaan lakkokohteissa avoinna olevaa työtä. Lakkovaroitusten lisäksi järjestöt julkistivat sairaanhoitopiirien kuntayhtymiin kohdistuvat hakukiellot ja tilapäisen siirron kiellot, jotka astuvat voimaan heti ja jatkuvat työtaistelun päättymiseen asti
Obokatan mukaan järjestelmät ovat laajamittaisessa käytössä paitsi Xinjiangissa myös Tiibetissä. Kiina on yrittänyt estää raportin julkaisun. Tomoya Obokata YK:n ihmisoikeusvaltuutetun Michelle Bacheletin toukokuista Xinjiangin matkaa on kritisoitu. JASON LEE / EPA Xinjiangilaisessa Tekesin koulutuskeskuksessa nuoren näköiset asukkaat katsoivat televisiosta paikallisen poliitikon puhetta. Ensimmäisessä järjestelmässä vähemmistöjen edustajat suljetaan koulutuskeskuksiin ennen pakkotyöhön sijoittamista. Kongressin Kiina-haukkoihin kuuluva senaattori Marco Rubio lähetti muutama päivä sitten Bacheletille julkisen kirjeen, jossa häneltä vaadittiin raportin pikaista julkaisua. Kiina yritti hankkia kirjeeseensä myös muiden maiden allekirjoituksia, ja siksi sitä kierrätettiin useissa suurlähetystöissä Genevessä. Kritiikki kiihtyi ihmisoikeus valtuutetun viime toukokuisen Xinjiangin-matkan jälkeen. Nyt kuitenkin jännitetään, miten raportin lopulta käy. – Lisäksi, ottaen huomioon työntekijöihin kohdistuvan vallankäytön luonteen ja laajuuden pakkotyön aikana – mukaan lukien jatkuvan valvonnan, väkivaltaiset asuinja työolot, liikkumisen rajoittamisen, vangitsemiset, uhkaukset, seksuaalisen väkivallan ja muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun – saattaa orjuuttamisessa joissain tapauksissa olla kysymys rikoksista ihmisyyttä vastaan, mikä asia vaatisi erillisen analyysin, Tomoya Obokata kirjoittaa. Matkan jälkeen Bachelet ilmoitti, että hän ei aio jatkaa tehtävässään nykyisen virkakautensa jälkeen. Chileläistä Bacheletia on syytetty liiasta pehmeydestä Kiinan edessä. YK-raportti ei tuo välttämättä uutta tietoa Xinjiangin tilanteesta, mutta se voi vahvistaa niitä tietoja, joita erilaiset järjestöt ja myös hallitukset ovat tuottaneet jo vuosien ajan. Yksi diplomaattilähteistä edustaa maata, joka allekirjoitti Kiinan vetoomuskirjeen. Uutistoimisto Reuters julkaisi 19. XINJIANG POLICE FILES p Ulkomaat. Tämä ei ollut kuitenkaan se raportti, jota puoli maailmaa on odottanut YK:lta jo pitkään. Kirjeessä ilmaistiin Kiinan ”syvä huoli” asiasta: – Jos arviointi julkaistaan, tulee se kiihdyttämään ihmisoikeussektorin politisoitumista ja blokkien vastakkainasettelua, heikentäen YK:n ihmisoikeusvaltuutetun viraston uskottavuutta ja vahingoittaen sen yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa... Aineistossa oli yksityiskohtaisia tietoja yli 20 000 uiguurin internoinnista eli kattavasta eristämisestä esimerkiksi keskitysleireille sekä tuhansia kuvia vangituista. heinäkuuta katkelmia kirjeestä, jolla Kiina oli yrittänyt vedota Bacheletiin Xinjiang-raportin julkaisun estämiseksi. – Tietty erityisraportoija on tehnyt päätöksen uskoa Yhdysvaltojen ja eräiden muiden länsimaiden sekä Kiinan vastaisten voimien valheisiin Xinjiangista. Vaikka tällainen työ voi jossain tapauksessa parantaa vähemmistöihin kuuluvien taloudellista asemaa, työn ei-vapaaehtoinen luonne on ollut monissa tapauksissa selvä, raportissa todetaan. Kolmen eri maan diplomaattilähteet ovat vahvistaneet Reutersille kirjeen aitouden. Kyseinen Xinjiang Police Files -vuoto paljasti muun muassa sen, että poliisilla on lupa ampua pakoon yrittävät. Bacheletin tiedottaja kertoi kuukausi sitten Reutersille, että Xinjiang-raportti on viimeistelyssä, johon kuuluu se, että Kiinan annetaan kommentoida valmista raporttia ennen sen julkaisua. Matka toteutui kriitikoiden mukaan täysin kiinalaisisäntien käsikirjoituksen mukaisesti. Kausi päättyy elokuun lopussa. Viimeisin isompi ”tietovuoto” saatiin toukokuun lopulla Bacheletin Kiinan-matkan aikaan. Samalla hän lupasi, että kaivattu Xinjiang-raportti julkistetaan ennen kuin hän luopuu tehtävistään. Kiina pitää Xinjiang-syytöksiä poliittisena ajojahtina. Toinen järjestelmä on ”köyhyyden lievittämiseksi” luotu työvoiman siirtojärjestelmä, jossa maaseudun ylijäämätyövoimaa siirrellään lupaa kysymättä kauas kotiseudultaan töihin, jotka eivät vaadi koulutusta. YK:n erityisraportoija vahvisti, että Kiinassa on käytössä kaksikin valtiollista järjestelmää, joiden avulla vähemmistökansallisuuksien edustajia vangitaan ja pistetään pakkotyöhön. 14 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 YK:n kuumaa uiguuriraporttia odotetaan aivan lähipäivinä Janne Yläjoki Y K:n ihmisoikeusvaltuutetun Michelle Bacheletin elokuun loppuun mennessä lupaamasta Kiinan Xinjiangin ihmisoikeusraportista saatiin tällä viikolla mahdollisesti pientä esimakua, kun YK:n erityisraportoija Tomoya Obokata julkaisi oman 20-sivuisen raporttinsa siitä, miten nykypäivän orjuus koskettaa globaalisti erityisesti etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä. Odotettu raportti on YK:n ihmisoikeusvaltuutetun Michelle Bacheletin jo vuonna 2018 lupaama perusteellinen selvitys Xinjiangin ihmisoikeustilanteesta, jonka julkistamisen Kiina on väitetysti yrittänyt estää. – Sinulla on moraalinen vastuu – ja velvollisuus – Kiinan kommunistipuolueen kansanmurhan uhreille julkaista raportti, joka totuudenmukaisesti kuvaa käynnissä olevia julmuuksia ja kansanmurhaa, jotka on suunnattu uiguureja ja muita pääosin islaminuskoisia etnisiä ryhmiä vastaan Kiinan kansantasavallassa, Rubio kirjoitti. Obokatan melko varovainen raportti sai sekin keskiviikkona Kiinalta täystyrmäyksen. Alkukesästä Bacheletin toimistosta kerrottiin South China Morning Postille , että raporttia ”päivitetään” Bacheletin Kiinan-matkalla syntyneen vuorovaikutuksen ja havaintojen pohjalta. Kuva on Bacheletin (vas.) ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin viisi vuotta aiemmasta kohtaamisesta Pekingin talousfoorumissa. Siksi kehotamme vahvasti Madame Korkeaa Valtuutettua olemaan julkaisematta arviointia, kirjeessä todettiin. Yhdysvalloissa seurataan asiaa tarkasti. ” Orjuuttamisessa voi joissain tapauksissa olla kysymys rikoksista ihmisyyttä vastaan. Siellä ei ole koskaan ollut pakkotyötä. Se tuskin onnistuu, mutta raportin sisältöön maa voi vielä vaikuttaa. Rubion johtama senaattoriryhmä lähetti toukokuussa kirjeen myös YK:n pääsihteerille Antonio Guterresille, että hän varmistaisi Xinjiang-raportin julkistamisen. Raportissa viitattiin muun muassa valtiollisen uutistoimisto Xinhuan vuoden 2020 uutiseen, joka kertoi yli 600 000 tiibetiläismaanviljelijän ja -paimenen pääsystä ”uuteen elämään” siirtotöiden kautta vielä saman vuoden aikana. Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin hallinto ilmaisi järkytyksensä uudesta aineistosta ja ilmoitti pitävänsä Bacheletin ohjattua matkaa ”virheenä”. Kiinan hallitus noudattaa ihmiskeskeistä kehitysfilosofiaa ja pitää työntekijöiden oikeuksien ja etujen suojaamista erityisen tärkeänä, totesi ulkoministeriön tiedottaja Wang Wenbin. Xinjiangin väitetty pakkotyökurimus – ja jopa miljoonan etnisen uiguurin ja kazakin väitetty sulkeminen leireille – sai Obokatan raportissa tilaa vain muutaman kappaleen verran, mikä kuitenkin riitti siihen, että maailman johtavat tiedotusvälineet saivat otsikkonsa. Bachelet sanoi jo ennen matkaa, ettei hän edes pyri Xinjiangissa faktojen keruuseen, vaan kysymys oli ennemminkin keskusteluyhteyden ylläpitämisestä Kiinan johdon kanssa
Valtaosa kuolonuhreista on tullut Koillis-Algeriassa sijaitsevassa El Tarfin maakunnassa. Uljanov sanoi, että ensi viikolla jatketaan neuvotteluja muun muassa tarkastajien lukumäärästä. Vuosia jatkuneet riittämättömät sademäärät Keniassa, Somaliassa ja Etiopiassa ovat aiheuttaneet pahimman kuivuuden 40 vuoteen ja nälänhädän kaltaiset olosuhteet pahimmin kärsineille alueille. Myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on kutsuttu kokoukseen. Presidenttien on määrä keskustella aiheesta jälleen tulevina päivinä. Asiasta kertoi kokouksen isäntämaana toimivan Indonesian presidentti Joko Widodo uutistoimisto Bloombergin haastattelussa. Tapaaminen pidetään Indonesian Balilla 15. Uljanovin mukaan tarkastajien vierailu saattaisi toteutua syyskuun alkupuolella. Elokuun alusta lähtien Algeriassa on syttynyt lähes 150 tulipaloa, jotka ovat tuhonneet tuhansia hehtaareja metsää. Pääsihteeri puhui Odessan satamakaupungissa Ukrainan eteläosassa perjantaina. Ranskan mukaan Putin on suostunut siihen, että tarkastajat matkustavat voimalaan Ukrainan kautta. SERGEY BOBOK / AFP YK:n pääsihteeri Antonio Guterres (keskellä) vieraili perjantaina Odessan satamakaupungissa Ukrainan eteläosassa. Asiasta kertoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC. Venäjä on kieltäytynyt kansainvälisistä vaatimuksista demilitarisoida Zaporizhzhjan ydinvoimala. Viranomaisia on syytetty puutteellisesta valmiudesta metsäpalojen suhteen sen jälkeen, kun palot vaativat viime vuonna ainakin 90 kuolonuhria. Ukrainan ydinvoimayhtiö Energoatomin ja Ukrainan sotilastiedustelun mukaan Venäjä on sen sijaan valmistautunut järjestämään ydinvoimalalla laajamittaisen ”provokaation”. Ulkomaat p. IAEA:ssa Venäjän edustajana toimivan Mihail Uljanovin mukaan asiasta keskustellaan parhaillaan IAEA:n sihteeristön kanssa, kertoi BBC. Venäjä valtasi voimalan maaliskuussa. Erillisessä lausunnossa Ranskan presidentin kanslia sanoi Macronin kannattaneen IAEA:n tarkastajien lähettämistä ydinvoimalaan niiden ehtojen mukaisesti, jotka YK ja Ukraina ovat hyväksyneet. Venäjän perjantainen ohjusisku koillisukrainalaiseen Harkovan kaupunkiin tuhosi muun muassa yliopiston rakennuksia. Zelenskyin on oletettu jättäytyvän pois, jos Putin on kokouksessa mukana. marraskuuta. Viime viikkoina voimalan alueelle on kohdistunut useita iskuja, joista Ukraina ja Venäjä ovat syyttäneet toisiaan. Guterresin mukaan on itsestään selvää, että voimalan tuottama sähkö on ukrainalaista sähköä. Näin kertoi Kreml perjantaina presidenttien puhelinkeskustelun jälkeen. Tätä periaatetta täytyy täysin kunnioittaa, hän sanoi. Macron ja Putin kannattavat IAEA:n tarkkailijoiden lähettämistä ydinvoimalaan. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 15 ”Zaporizhzhjan ydinvoimalan sähkö on ukrainalaista” Eeva Nikkilä-Kiipula, Anniina Korpela, Tuukka Tervonen?/?STT Y K:n pääsihteeri Antonio Guterresin mukaan Venäjä ei saa eristää Zaporizhzhjan ydinvoimalaa Ukrainan sähköverkosta. Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin mielestä Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) tarkastajien pitäisi vierailla Zaporizhzhjan ydinvoimalassa niin pian kuin mahdollista. Neljän epäonnistuneen sadekauden takia karjaa on kuollut, viljasatoja tuhoutunut ja yli miljoona ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan etsimään ruokaa ja vettä. BULENT KILIC / AFP 22 miljoonaa nälkiintymässä Afrikan sarvessa Kuivuuden runtelemassa Afrikan sarvessa nälkiintymisriskissä olevien ihmisten määrä on noussut 22 miljoonaan, kertoo YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (WFP). Ydinvoimalan vapauttamista venäläisistä joukoista on vaatinut muun muassa YK:n pääsihteeri Antonio Guterres. Tilanne on herättänyt pelkoja mahdollisesta ydin onnettomuudesta. BBC:n mukaan Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on luvannut keskustella Zaporizhzhjan ydinvoimalan turvallisuustilanteesta Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Tällä viikolla sekä Ukraina että Venäjä ovat syyttäneet toisiaan provokaatioiden valmistelusta laitoksessa. Xi ja Putin aikovat osallistua G20kokoukseen Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin aikovat molemmat osallistua paikan päällä G20-maiden tulevaan huippukokoukseen marraskuussa. YK:n pääsihteerin mukaan Venäjä ei saa eristää voimalaa Ukrainan sähkäverkosta. ja 16. Algerian metsäpalot saatu hallintaan Ainakin 38 kuolonuhria vaatineet Algerian metsäpalot on saatu hallintaan, paikalliset viranomaiset kertoivat perjantaina. Palot ovat aiheuttaneet suurta tuhoa maan koillisosissa. Ukrainalaistietojen mukaan Venäjän joukot suunnittelevat Zaporizhzhjan ydinvoimalan eristämistä ukrainalaisesta sähköverkosta. Perjantainen puhelinkeskustelu Putinin ja Macronin välillä oli ensimmäinen lähes kolmeen kuukauteen
Neljänneksi runkosarjassa sijoittuneen Koplan kausi ei ole ollut paraatimarssia kohti syksyä, mutta toisaalta ryhmän pelin rakenteissa ei ole nähty merkittäviä kysymysmerkkejäkään. Vedon edellinen mestaruus on syksyltä 2017. Nyt edessä on taistelu Suomen mestaruudesta. . . Ja oikeastaan ensimmäisen kerran urallaan hän on tilanteessa, jossa hänen joukkueeltaan voin odottaa menestystä aivan ratkaisupeleissä. . . – Kun taas pelaaminen on vaikeaa, niin ei käy tuurikaan. Olemme valmistautuneet hyvin ja olemme valmiina pelaamaan lauantaina, kun sarja alkaa, Vartama toteaa ammattimaisen viileästi. Ulkopelaamisessa polttolinjassa pelaava Vartama on ollut hyvä jo pitkään, joten isoimmat askeleet ovat tulleet sisäpelissä, jossa hänestä on muovattu eliittitason etenijä. Toisin sanoen Kouvolan Patrik Vartama kohtaa edellisten kausiensa seuran. Vartama on siis saanut Kouvolasta juuri sen uuden haasteen ja askeleen, jota hän lähtikin sieltä hakemaan. Finaalipelit ovat vielä hyvin kaukana. Forssalaislähtöinen Patrik Vartama voitti Superpesiksen etenijätilaston. Tamperelaiset sijoittuvat tällä kaudella runkosarjassa kakkoseksi. – Pesis on itseluottamuslaji. – Se tuli vähän yllättäen. Nyt se on vain ollut sellaista, että ei tarvitse hirveästi peleihin mennessä miettiä. Vaikka se on ihan miten sitä mittaa. Vastassa välierissäkin olisi todennäköisesti runkosarjan ykkönen Vimpelin Veto, mikäli kaikki puolivälierien ennakkosuosikit voittavat omat otteluparinsa. Loukkaantumiset pakottivat meitä tekemään vähän erilaisia ratkaisuja ja sitten se lähti. Välieräpaikat ratkeavat kolmella voitolla. syyskuuta. 16 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Patrik Vartama on Hämeen, ja koko Suomen, kovin etenijä Topias Kauhala PESÄPALLO N iinhän siinä pitikin käydä. Tahkon ajan Vartama oli jo erittäin hyvä pesäpalloilija, niin hyvä, että mestaruutta jahtaava Kouvola oli hänen kintereillään, mutta edelleen vielä pelaaja, jonka kohdalla puhuttiin samalla myös käyttämättömästä potentiaalista. – Kuitenkin sisäpeli on parantunut huomattavasti, voitin etenijäkuninkuuden ja ulkona on iso rooli, niin en ainakaan koe, että tämä huono valinta olisi ollut. Vimpeli voitti runkosarjan ja joukkuetta pidetään ennakkoasetelmissa kirkkaimpana mestarisuosikkina. Kun on sitten pelannut hyvin, niin välillä saa onnekkaitakin vaihtoja. Etenijäkuninkuuden voittanut Patrik Vartama valittiin pesiskesän aikana myös Itä-Länsi-otteluun. Vartaman on kuvailtu olevan pesien välillä “mykistävän nopea”, ja tilastot niin pesien vaihdoissa kuin tuoduissa juoksuissa tukevat kauden tarinaa. Runkosarjan päätöskierroksen koukerot heittivät lopulta Hyvinkään Tahkon Kouvolan Pallonlyöjien puolivälierävastustajaksi. . Muina ottelupareina ovat Vimpeli-Kitee, Manse PP-Kempele ja Sotkamo-Joensuu. Kun löytyi ne oikeat ratkaisut, niin nyt se on vain ollut sellaista, että ei tarvitse hirveästi peleihin mennessä miettiä. Koen, että olen saanut lisää pelaamiseeni, Vartama toteaa. Siitä on hyötyä molemmin puolin. Finaalisarjan on määrä alkaa 10. Runkosarjan neljästä parhaasta joukkueesta pisin kuiva putki mestaruuksien osalta on Kouvolalla, jonka edellinen mestaruus on vuodelta 1976. Mies on Tahkolle tuttu, mutta jo vähän erilaisena versiona. Todennäköisesti myös Mansella, Sotkamolla ja Kouvolalla on sanansa sanottavana mestaruustaistossa. Unelmaskenaariona olisi kuitenkin päättää kausi kultamitali kaulassa. – Kyllä se varmaan jollain tavalla erilainen fiilis on. Viime kausi päättyi Manse PP:n finaalivoittoon Kouvolasta. Kausi on sisältänyt jo valinnan Itä-Länsi-otteluun ja selkeän etenijätilaston kuninkuuden peräti 54 tuodulla juoksulla. – Olemme pelanneet hyvin kärkijengejä vastaan, ja uskon, että kovinkaan moni ei halua meitä vastustajaksi, vaikka olisimme neljänsiä sarjassa. Hän siirtyi aikoinaan Jokioisten Koetuksesta jo juniori-ikäisenä Hyvinkäälle ja kasvoi siellä Superpesis-pelaajaksi. Ihan hyvin ollaan loppujen lopuksi pelattu, vaikka tappioitakin on tullut. Seuraavaksi edessä on kuitenkin sellainen pesäpallon maailma, pudotuspelit, joista Vartamalla on aiemmalta uraltaan kokemusta vain yhdeksän pelin verran. Hopeaa se on voittanut 2000-luvulla peräti viidesti. Nyt on jalat sellaisessa kunnossa, että niitä on tullut aika paljon. Koen, että olen myös kehittynyt tällä kaudella paljon. Ja jos mennään vieläkin tarkemmalle tasolle, etenijäkuninkaan ajatusmaailmaan, niin jos Vartama tavoittelee finaalien ratkaisevan juoksun tuomista, niin miten se tapahtuisi. Tämä kausi on ollut kyllä tosi tasainen. – Sarjasta tulee kova ja tasainen. Kärkiryhmien kaarti on kuitenkin leveä. Nyt Pihkalaan palaava Vartama, 24, on selkeämmin jo Superpesiksen tähtipelaajia. Joensuu on potentiaalisin puolivälierien yllättäjä. – Vanha joukkue vastassa ja tutut pelaajat. Vartama aloitti kauden numero 1 hihassaan eli kärkietenijänä, mutta numero ja rooli vaihtuivat kakkoseksi kauden aikana. Tällä kaudella saa puolivälierissäkin jokainen joukkue, pois lukien ehkä Vimpeli, tehdä ihan täyden työn. – Kyllähän niin että peli päättyy saman tien siihen, ja olisi pinna millä ei pitäisi keretä, sillä nehän ovat parhaimpia pinnoja. Patrik Vartama MIKA KYLMÄNIEMI / AOP p Urheilu. ” Pesis on itseluottamuslaji. Menee vain ja tekee niitä samoja juttuja, millä on onnistunut viimeksikin, Vartama miettii. Vain Kouvola ja Hyvinkää aloittavat oman puolivälieräsarjansa vasta lauantaina. SUPERPESIKSEN PUDOTUSPELIT . – Kyllä. Miesten superpesiksen pudotuspelit alkoivat perjantaina kolmella ottelulla
Finaalissa taso voi jäädä vaisuksi. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Sampo Kiviharjulle M35-SE 400 metrillä Markku Tuominen YLEISURHEILU Hämeenlinnan Tarmon Sampo Kiviharju juoksi Helsingissä Eläintarhan kentällä 400 metrillä uuden ennätyksensä 48,61, joka on samalla M35-ikäluokan suomenennätys. Urheilu p. Kuusela kiskaisi parhaallaan 79,26. – Olihan tuolla vähän erilaista heittää kuin Lehtimäen hippokisoissa, hän kuvaili arvokisatunnelmaa. Alkukaudella sairastelusta kärsinyt Kuivisto oli välierässään kuudes kauden parhaalla tuloksellaan 2.01,59. Vuoden 2021 EM-halleissa tuloksella 196 pronssille ponnistanut Junnila uskoi toipuneensa kesän vaivojen jälkeen kuntoon, mutta jo verryttelyvaiheessa tuli takapakkia. Kuivisto karsiutui 800 metrin EM-finaalista STT YLEISURHEILU Sara Kuivisto karsiutui naisten 800 metrin EM-loppukilpailusta. Etelätalo heitti ensimmäisellään rennosti ja puolihuolimattomasti 79,29. – Kyllä mä tiesin, että menen karsinnasta jatkoon. Tuon matkan ennätys viime kesältä on 21,45 ja 100 metrin ennätys on kohentunut tällä kaudella lukemiin 10,72. Sen tietää heittäjä itsekin. Tein muutamia nelkulle tähtääviä harjoituksia ja juoksin ensin Hämeenlinnassa 400 metriä (49,95). Tulin tänne intoa ja täynnä ja nälkäisenä. Jyväskyläläishyppääjä pääsi viime metreillä MM-kisoihin mukaan. – Kalevan kisat jäivät minulla väliin nilkkavamman takia ja ajattelin, että nyt olisi sauma yrittää 400 metrin suomenennätystä. Tällä viikolla juoksin avauksena 200 metriä ja tuli kauden paras aika 21,64, 37-vuotias sprintteri taustoitti. Muiden heittoja katsellessa Etelätalo ehti jopa antaa neuvoja. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Lällälle karsinta oli niin ikään iso pettymys. Se tarkoittaa sitä, että Kuuselalla on kaiken osuessa kohdalleen mahdollisuus tarttua kilisevän syrjään. Vähän jäi löysäksi ja keppi meni poikittain, Kuusela summasi karsintansa. Lassi Etelätalo ei ehkä ollut heikkotasoisen karsinnan paras heittäjä, mutta coolein hän oli. Lassi Etälätalo on ollut viime vuosina suomalaisen keihäänheiton suuria toivoja. – Kausi alkaa painaa. Sveitsin Lore Hoffmann otti aikavertailun kautta viimeisen finaalipaikan tuloksella 2.01,12. – Harmittaa todella paljon. – Ei se viides sija jäänyt kaivelemaan. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Korkeuspaikalta vain pettymyksiä – Ella Junnilan karsinta tyssäsi vatsakramppiin Tommi Roimela YLEISURHEILU Münchenin EM-kisojen korkeushyppypaikalta poistui vain pettyneitä suomalaisnaisia. Turhaan tosin, sillä ensimmäisellään Julian Weber 80,99 ei karsintaa Etelätalon tavoin lopettanut. Vaikka välillä epäillään, että perinne on katkeamassa, jotenkin vain lähes aina finaaliin on pedattavissa mitaliodotus. Myös kohtalaisen tyylikkäästi karsinnat selvittäneellä Toni Kuuselalla on sanansa sanottavana sunnuntain keihäsfinaalissa. Teknisesti se oli ihan hyvä. Sara Kuivisto aikoo vastaisuudessa keskittyä 1500 metrille. Ensimmäinen kakkonen meni rennosti ja loppusuoralla ihmettelin, miksei väsy paina. Etelätalon ohella mitalihaltijattaren kanssa on käynyt keskusteluja Toni Kuusela, joka selvitti karsinnan kohtalaisen tyylikkäästi. Päämatkallaan 200 metrillä Kiviharju voitti kesällä Tampereella aikuisurheilijoiden MM-kisoissa kultaa M35-sarjassa. Kenties Weber halusi tutustua rataan tai antaa kotiyleisölle nähtävää, mutta täysin turhaan saksalainen kävi jopa kahdesti heittämässä. Olen todella iloinen ennätyksestä. Eipä tarvinnut nyt ylimääräistä tehdä, Etelätalo summasi. Kokonaisuutena on taas helpompi suunnitella jatkoa, kun sai kokemuksen kaksista arvokisoista, Lällä totesi. Jalatkin tuntuivat hyvältä, mutta sitten tuli tuo vatsakramppi, Junnila kyynelehti huonoa tuuriaan. – Kuka tahansa finaalissa voi heittää 80 metriä, mutta 85 metrin heittäjiä on sitten vähemmän. Kisoja on ollut paljon, eikä ole ollut aikaa harjoittelulle. Heta Tuuri, Ella Junnila ja Sini Lällä jäivät aika kauaksi finaalipaikasta, vaikka kaikille normaalituloksena pidettävä 187 olisi riittänyt. Katastrofi karsiutuminen ei Keräselle missään tapauksessa ole. Tämän päivän perusteella itsellä irtoaa finaalissa ennätys (nykyinen 84,98), mutta toki kovemmalla vauhdilla tulee enemmän muuttujia eli silloinkin tekniikan pitäisi pysyä kasassa, Etelätalo mietti. – Kun oikeita asioita tekee, niin joskus hyviä asioita tulee vastaan, Junnila pohti. Ei siihen nytkään sattunut, mutta jos alitajuisesti varoo sitä, ei ponnistaminen toimi, Lällä myönsi. Tuntui oikeastaan ihan hyvältä, ainoana suomalaisena 183 ylittänyt Lahden Ahkeran Tuuri pohti. Aion sunnuntaina rokata ja ottaa mitalin pois, Kuusela uhosi aitoon pohjalaiseen tyyliinsä. – Se oli sopivan mittainen: Heitin rennolla ja lyhyellä vauhdilla. Sitten hän laski sen riittävän ja katseli hieman virnistellen toisten tekemistä. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 17 Etelätalo oli niin cool, että mitaliodotukset kasvoivat Tommi Roimela YLEISURHEILU S uomalainen keihäsperinne on kummallinen. – Välillä reitille osuu aina kuoppia, mutta pitää vain treenata siten, että jatkossa perustaso on muutaman metrin parempi. Finaaliin riitti niinkin vaatimaton tulos kuin 77,20. – Siihen oli alun perin suunniteltu treenijakso, mutta eihän se käynyt mielessäkään jättää MM-kisoja väliin, kun sinne pääsi. 77,01 parhaallaan heittänyt Keränen oli ensimmäinen putoaja. Keihäänheittäjä Keräsellä oli mielenkiintoinen selitys sille, miksi oma heitto ei mennyt pidemmälle. – Kroppa oli hyvä ja kaikissa heitoissa oli aineksia, mutta teknisesti ei osunut. Tampereen Pyrinnön Junnilalle pettymys oli suuri. – Sanottiin sille, että mikä idiootti, kun lähtee heittelemään, mutta ei se meitä kuunnellut, Etelätalo nauratti kuulijoita haastattelupisteellä. – Oli kyllä hyvä kisa, lämmin keli ja hyvät juoksukaverit, mutta yllättynyt olin ajasta. – En osannut heittää keihästä tänään. Weber on kuitenkin yhä finaalin suosikki karsinnan pisimmän (81,81) heiton kiskaisseen Tshekin Jakub Vadlejchin kanssa. Kotimaan tilastossa hän on nyt tällä matkalla 13:s. Pitkään myös Toni Keränen oli kiinni finaalipaikassa, mutta sitten Andrian Mardare pudotti Keräsen ulos finaalista. Kausi on ollut SE-naiselle hankala. EM-projektin kannalta yllättävästä Eugenen reissusta taisi olla jopa haittaa. – Se voikin vähän ärsyttää, kun 187 olisi jo riittänyt. Niin on myös Münchenin EM-kisoissa. Saattoi olla viimeinen 800 metriä arvokilpailuissa, 1 500 metrille keskittymistä suunnitellut juoksija jutteli. Lisäksi nilkassa on ollut vaivaa. Hän on yksi perinnelajin tulevaisuuden nimiä. – Katselin muiden heittoja, mutta oli mulla heti aavistus, ettei oma tulos riitä, Keränen kertoi. Täyttä miehitystä finaaliin Suomi ei tällä kertaa saanut. Vatsakramppi käytännössä pilasi Junnilan karsinnan. Hän kuitenkin uskoo olevansa oikealla reitillä. – Finaaliin lähden helvetin hyvällä mielellä. En oikein osaa sanoa, mikä oli
Toiminut SVUL:n Hämeen piirin valmentajana. . Määrä on hieman pudonnut, mutta tehot ovat kasvaneet ja vauhtikestävyysharjoittelua on lisätty. Hänet nimettiin jo viime keväänä kauden viimeisiin maailmancupin osakilpailuihin, mutta sairastuminen esti debyytin. – Rulla-ampumahiihdon MM-kisoista lähden hakemaan hyvää omaa suoritusta. Wilma Murron EM-kulta lämmitti Tarmon entisten yleisurheilijoiden yhdistyksen puheenjohtajaa. – Kesä ei ole ollut täysin optimaalinen, esimerkiksi palautumisen kanssa on tehty töitä, mutta myös paljon hyviä juttuja on ollut ja parempaan suuntaan etenen. Rajapinnalla tasapainoillaan kuorman ja palautumisen kanssa, mutta tässä iässä pitää olla oppirahat maksettuna ja osata arvioida tilannetta, 26-vuotias Jänkä pohtii. ” Lajilla on nyt ihan selvästi nostetta, mutta sellaisia varmoja mitalisteja ei ihan vielä ole. Kova haaste ne ovat. – Terveysongelmat on selätetty ja luottavaisin mielin menen kohti uutta kisakautta. Alusta saakka kaunis ajatuksemme on ollut kuitenkin se, että pyrimme tarjoamaan laadukasta kuultavaa mahdollisimman edullisesti. T-klubiin on kuulunut alusta saakka eri lajien erikoisosaajia ja se myös helpotti toiminnan käynnistämistä. Ja lokakuussa odotteleekin sitten jo Vuokatin ensilumen leiri. Tärkeä yhteistyökumppanimme on puolestaan Hämeenlinnan kaupunki, jolta olemme saaneet muun muassa tilat seminaarin järjestämiseen, Vuorinen kertoo. Toiminut myös Tarmon yleisurheilujaoston puheenjohtajana. Hämeenlinnan Tarmon kunniajäsen ja seuran entinen puheenjohtaja. Tarmon entisten yleisurheilijoiden yhdistyksen T-klubin puheenjohtaja yhdistyksen perustamisesta lähtien (vuodesta 2004). Pääosin treenikausi on ollut ehjä. Vuosien saatossa seura on tukenut Tarmon yleisurheilijoita yli 60 000 eurolla. Ampumahiihtäjät leirille Saksaan AAH:n Erika Jänkä ja Noora Kaisa Keränen testaamaan kesäkuntoaan kovassa seurassa. Pikajuoksuissakin taso on tiivistynyt, mutta varsinkin kestävyysjuoksun puolella meillä riittää vielä töitä, Vuorinen muistuttaa. Muun muassa urheilulääketieteen puolelta ortopedi Jouni Heikkilä ja valmennuksen asiantuntija Timo Vuorimaa ovat jäseniämme, ja heidän verkostoaan olemme hyödyntäneet luennoitsijoita hankkiessamme. . Niiden jälkeen jään vielä omalle leirille kolmeksi viikoksi Italian Livignoon ja sen jälkeen on Anterselvassa jälleen maajoukkueen leiri. Murto oli kyllä vahvoja mitaliehdokkaitamme, mutta vastasi odotuksiin oikein korkojen kera, Vuorinen pohtii. Perinteinen seminaari järjestetään tänä vuonna syyskuun 24. Harrastaa historian lukemista ja vaimonsa kanssa liikuntaa. Ensi kauden päätavoitteisiin kuuluu Oberhofin MM-kisat helmikuussa. Ruhpoldingissa on laaja kattaus maajoukkueita ja kovat kisat tulossa. Eläkkeellä oleva opettaja . 18 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Markku Tuominen AMPUMAHIIHTO Ahveniston Ampumahiihtäjien Erika Jänkä ja Noora Kaisa Keränen matkasivat torstaina Saksan Ruhpoldingiin A-maajoukkueen leirille, joka huipentuu 26.–28. Merkkipäiväänsä lauantaina juhliva mies on ennättänyt seurata myös Münchenin EM-kisoja. Tarmon ja SVUL:n piirin luottamusja valmennustehtävien jälkeen hän oli perustamassa T-klubia vuonna 2004. Syntynyt 20.8.1952 Nakkilassa . Sen hyväksi minäkin jaksan toivottavasti toimia vielä pitkään, Vuorinen nauraa. Ei ehkä koko kautta, mutta tutustumista toimintaan. elokuuta rulla-ampumahiihdon MM-kisoihin. Teimme selkeitä muutoksia harjoitteluun ja olemme löytäneet minulle sopivat metodit. Jonkin verran saamme tuloja myös seminaareista. – Ehjä kokonainen kausi on toiveissa ja pistesijat maailmancupissa sekä sitä kautta valmistautuminen MM-kisoihin. Tarmon entisten yleisurheilijoiden yhdistyksen T-klubin puheenjohtaja puuhaa jo kuudettatoista Hämeenlinnan Raatihuoneessa järjestettävää urheiluseminaaria ja viettää myös 70-vuotisjuhliaan. – Lajilla on nyt ihan selvästi nostetta, mutta sellaisia varmoja mitalisteja ei ihan vielä ole. Olavi Vuorinen PEKKA RAUTIAINEN p Urheilu. Maajoukkueessa on uusi valmentaja ja vauhti on ollut kovaa, 20-vuotias Keränen taustoittaa. päivänä. – Seminaaritkin polkaisimme vauhtiin T-klubin omien jäsenten suhteilla. – Kesä on mennyt oikein hyvin. Nuorten sarjassa viime kaudella Keränen ylsi EM-kisoissa pronssille ja MM-kisoissa saldona on sijat 7.–11. Vuorinen uskoo, että lähivuosina muissakin lajeissa saadaan ihastella suomalaisten menestystä arvokisoissa. – Olihan se aikamoinen yllätys, varsinkin se, että hän paransi niin paljon Suomen ennätystä. – Meillä on yli 70 jäsentä, joiden jäsenmaksuista kertyy aina se suurin potti stipendeihin. – Toivottavasti pystymme pitää seminaarien ohjelman jatkossakin korkeatasoisena. Pariskunta viihtyy myös luonnossa. Noora Kaisa Keränen on ensimmäistä kautta A-maajoukkueessa ja tällä kaudella vielä nuorten alle 22-vuotiaiden sarjassakin kilpaileva lupaus lähtee maltillisesti uuteen kauteen. Olavi Vuorinen jaksaa puurtaa yleisurheilun hyväksi Pertti Koivunen YLEISURHEILU H ämeenlinnalaisella Olavi Vuorisella on tänäkin vuonna kiireinen syksy. Meillä on ollut leirikisoja rullilla, mutta varsinaisia kisoja ei vielä ole ollut. Vuorinen uskoo eri lajein urheiluväen saaneen paljon T-klubin seminaareista. Vuorinen viihtyi nuorempana itsekin juoksuradoilla. Seminaarien onnistumisessa tärkeitä henkilöitä ovat olleet myös seminaarien juontajina toimineet Petri Keskitalo ja Jarmo Mäkelä. Nuorten MM-kisat ovat myös edelleen ohjelmassa ja ne ehkä päätähtäimenä, mutta katsotaan, miten kausi etenee, Keränen ennakoi. Urheilijalla on ollut monia vaikeuksia urallaan ja nyt hän iloitsee siitä, että on pysynyt ehjänä ja terveenä. Testeissä on tullut ennätyksiä, Jänkä kertoo. Ammunta on ollut aina vahvuuteni ja sen kautta mennään. 70-VUOTIAS Olavi Vuorinen . Olavi Vuorinen on perehtynyt myös seuransa Tarmon historiaan. Joitakin piirinmestaruuksiakin hän saavutti 100– 400 metrin matkoilla, mutta eniten Vuorinen on kuitenkin saanut aikaan urheilun taustajoukoissa. Nimekkäät seminaariluennoitsijammekin ovat olleet mukana kaikki talkoilla, alleviivaa Vuorinen. Seiväshyppääjä Wilma Murron Euroopan mestaruus lämmitti pitkän linjan yleisurheilumiehen mieltä. – Tälle kaudelle tavoitteena on olla mukana maailmancupissa.
SMJ–Virkiä 2–1s (8–1, 1–4, 1–0) Ottelusarja on tasan 1–1. Myös Veikat Hakala ja Kilpeläinen ylsivät voittoihin ja näyttivät osaamistaaan. Manse–KeKi. Peppi Konsteri palautti suomalaiset kultakantaan EM-keilailuissa Topias Mikkonen?/?STT KEILAILU Vasta 18-vuotias Peppi Konsteri keilasi all-eventissä kultaa naisten EM-kisoissa Tanskan Aalborgissa. Päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 6, 7, 14, 17, 18, 19, 22, 23, 25, 26, 50, 52, 55, 59, 60, 62, 64, 66, 70 Kunkkunumero: 18 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 5, 10, 12, 16, 22, 24, 25, 31, 34, 36, 39, 41, 44, 46, 56, 64, 68, 69, 70 Kunkkunumero: 56 SUUNNISTUS HÄMEENLINNA Hämeen Sanomien Torstairastit Moreenin kartalla.Järjestäjä Hämeenlinna Tarmo. Kilpailun alkua hallinnut Toyota-tallin brittikuljettaja Elfyn Evans ajaa kolmantena, mutta ero kärkeen venähti päivän päätteeksi 13,7 sekuntiin. Ensimmäisissä tenniskilpailuissaan debytoi lupaavasti, paremmin lentopallosta tunnettu Arttu Hokkanen. SoJy–JoMa. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 6, 11, 13, 18, 21, 26, 27, 28, 29, 34, 37, 44, 45, 48, 49, 51, 54, 62, 65, 70 Kunkkunumero: 6 Perjantai 19. EM-kilpailut Tanskassa olivat 18-vuotiaalle Konsterille ensimmäiset aikuisten arvokisat. MIESTEN SUPERPESIS 1. Keihäs: 1) Krizsan 50,38, 2) Schäfer 50,18, 3) Salming 50,15,...8) Vanninen 43,95. ViVe–KiPa. Voitto oli Hiedon ensimmäinen kansallisissa tenniskisoissa. 7-ottelu: 1) Nafissatou Thiam Belgia 6?628, 2) Adrianna Sulek Puola 6?532, 3) Annik Kälin Sveitsi 6?515, 4) Noord Vidts Belgia 6?467, 5) Xenia Krizsan Unkari 6?372, 6) Carolin Schäfer Saksa 6?223, 7) Jade O’Dowda Britannia 6?187, 8) Bianca Salming Ruotsi 6?185,...10) Saga Vanninen Suomi 6?045. 7-ottelun lajituloksia torstaina: Pituus: 1) Kälin 673, 2) Sulek 655, 3) Sophie Weissenber Saksa 6,35,...12) Vanninen 599. PuPe–SiiPe. päivän lopukilpailut: Miehet: 1?500 m: 1) Jakob Ingebrigtsen Norja 3.32,76, 2) Jake Heyward Britannia 3.34,44, 3) Mario Garcia Espanja 3.34,88, 4) Pietro Arese Italia 3.35,00, 5) Matthew Stonier Britannia 3.35,97, 6) Gonzalo Garcia Espanja 3.37,40, 7) Michat Rozmys Puola 3.37,63, 8) Neil Gourley Britannia 3.38,40. Fera–Kirittäret 0–2 (1–6, 1–8) Kirittäret johtaa voitoin 2–0. Hyundain kaksikko kärjessä Belgiassa STT AUTOURHEILU Hyundai-tallin kaksikko Thierry Neuville ja Ott Tänak selvitti Belgian MM-rallin ensimmäisen osuuden vauhdikkaimmin. Sarjan voitti vakuuttavasti Anttu Pihlajamäki (Jyväskylän Tennisseura). Korkeus: 1) Gianmarco Tamberi Italia 230, 2) Tobias Potye Saksa 227, 3) Andrii Protsenko Ukraina 227, 4) Oleh Doroshtshuk Ukraina 223, 5) Thomas Carmoy Belgia 223, 6) Mateusz Przybylko Saksa 223, 7) Jan Stefela Tshekki 218, 8) Tihomir Ivanov Bulgaria 218. Naiset: 5?000 m: 1) Konstanze Klosterhalfen Saksa 14.50,47, 2) Yasemin Can Turkki 14.56,91, 3) Eilish McColgan Britannia 14.59,34, 4) Maureen Koster Hollanti 15.03,29, 5) Amy-Eloise Markovic Britannia 15.08,75, 6) Calli Thackery Britannia 15.08,79, 7) Nadia Battocletti Italia 15.10,90, 8) Selamawit Teferi Israel 15.14,36,...10) Camilla Richardsson Suomi 15.16,71 (kkk), 18) Ilona Mononen Suomi 16.10,97. Tallitoveri Esapekka Lappi jäi kärjestä tasaisesti, mutta neljäs sija on tukevasti hänen hallussaan. YLEISURHEILU MÜNCHEN, SAKSA EM-kilpailujen 4. Kilpailu jatkuu lauantaina kahdeksalla erikoiskokeella ja päättyy sunnuntaina. 1. Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen selvisivät tilanteesta kolhuitta, mutta kaksikon matka päättyi ulosajoon. Seuraavat ottelut: 20.?8. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 19 HTS menestyi Aulangon kisoissa Hämeen Sanomat TENNIS Hämeenlinnan Tennisseuran edustajat ylsivät hyviin esityksiin lauantaina Aulangon kentillä järjestetyssä Hämpton Tennis Classic -kilpailussa. 5,9 km: 1) Rankinen Petteri 49.28, 2) Rokka Tuomas 49.29, 3) Laitamäki Mika 57.44, 4) Mäntytörmä Jani 1.01.05, 5) Lempinen Jussi 1.01.11, 6) Saloranta Risto 1.01.35, 7) Jarno Karjalainen 1.02.37, 8) Santalahti Saara 1.03.24, 9) Tiihonen Jarkko 1.04.54, 10) Kumpuvaara Pyry 1.07.22, 11) Teppo Jouni 1.08.34, 12) Pyttynen Joakim 1.09.16, 13) Kommio Jyrki 1.11.21, 14) Murtola Mika 1.11.44, 15) Laukkanen Jarno 1.14.35, 16) Rosti Mikko 1.16.37, 17) Salonen Tero 1.16.47, 18) Nieminen Jyrki 1.23.01, 19) Vauhkonen Antti 1.25.05, 20) Katajamäki Antti 1.25.22, 21) Lahti Johanna 1.32.05, 22) Paukkola Jari 1.32.07, 23) Jaakkola Sirkka 1.37.58. PESÄPALLO NAISTEN SUPERPESIS 2. Konsterin kulta ratkesi perjantaina joukkuepelin kolmeen viimeiseen sarjaan, joista Suomi haki samalla pääsyä neljän parhaan joukkoon. KaMa–KoU, 24.?8. Nuori turkulainen keräsi Tanskan Aalborgissa yhteensä 24 sarjan kokonaistuloksekseen 5 013 pistettä, joka riitti kultaan 35 pisteen erolla Ruotsin Anna Anderssoniin. SMJ–Virkiä. Parikilpailussa Konsteri sai pronssia yhdessä Ani Juntusen kanssa, ja Marjaana Hytönen täydensi kaksikkoa, kun Suomi oli triokilpailussakin kolmas. Mailattaret–Pesäkarhut, Fera–Kirittäret, Tahko–Manse, 24.?8. – Tänään oli semmoinen päivä, mikä olisi voinut olla eilenkin. KoU–KaMa. All-event on keilailun kilpailumuoto, jossa sarjojen tuloksia lasketaan englanninkielisen nimensä mukaisesti läpi tapahtuman. MM-sarjaa johtava Kalle Rovanperä ajoi ulos toisella erikoiskokeella. 7,5 km: 1) Virtanen Antti 54.23, 2) Saastamoinen Ari 58.59, 3) Ylis-Junttila Vesa 1.00.51, 4) Pakari Jussi 1.00.59, 5) Miettinen Tero 1.01.33, 6) Tammi Matti 1.08.20, 7) Pykälistö Janne 1.11.35, 8) Suvitie Pasi 1.12.20, 9) Hiltunen Matti 1.24.26, 10) Hakala Ilari 1.36.18. – Aika sanattomaksi vetää. Pesäkarhut– Mailattaret, Kirittäret–Fera, Virkiä–SMJ, Manse–Tahko, 23.?8. 3,4 km: 1) Mennala Venla 32.00, 2) Kymäläinen Raimo 32.30, 3) Temonen Kimmo 40.17, 4) Pelonen Markku 41.36, 5) Salminen Esko 41.43, 6) Ali-Laurila Antti 42.31, 7) Aronen Jorma 45.33, 8) Lappalainen Heikki 45.36, 9) Nukari Tuomo 46.42, 10) Virtanen Martti 47.20, 11) Niittymäki Asko 47.54, 12) Oksanen Ritva 49.50, 13) Nieminen Aki 51.04, 14) And Ahti 51.22, 15) Suvitie Ville 54.38, 16) Peura Neea 55.53, 17) Erkkilä Olavi 58.51, 18) Saarinen Kaj 59.47, 19) Lindén Unto 1.02.00, 20) Ahola-Virtanen Tanja 1.02.38, 21) Virtanen Markku 1.04.38, 22) Saloranta Eve 1.05.54, 23) Saarinen Heidi 1.06.11, 24) Gustafsson Paula 1.08.58, 25) Ahonen Ulla 1.14.49, 26) Lähteenmäki Sonja 1.15.10, 27) Pöytäkivi Antero 1.16.05, 28) Mäntytörmä Eila 1.18.02, 29) Arbelin Paula 1.18.14, 30) Vienonen Pentti 1.18.27, 31) Vienonen Marita 1.18.28, 32) Lahtinen Merja 1.18.36, 33) Uusikivi Ronja 1.19.25, 34) Uusikivi Kiiki 1.19.32, 35) Ohramaa Tuula 1.20.15, 36) Lehto-Linna Arja 1.20.17, 37) Järvinen Leena 1.21.40, 38) Vuorinen Kirsti 1.29.46, 39) Remes Essi 1.36.22. Kotiyleisönsä edessä seuran kilparyhmän juniorit Maltti Hieto, Elias Kilpeläinen, Veikka Hakala ja Veikka Kilpeläinen esittivät hyviä otteita. Seuraavat ottelut: 21.?8. 8. Tarvittaessa: 23.?8. Pesäkarhut–Mailattaret. 2 km: 1) Peltotalo Alma 19.36, 2) Seppälä Juho 26.31, 3) Hiltunen Helka 38.10, 4) Hiltunen Virpi 38.19, 5) Tarino Nina 42.00, 6) Koskinen Esko 43.33, 7) Yli-Eerola Irja 44.31, 8) Erämaja Matti 47.30, 9) Lindberg Aatu 51.22, 10) Eskola Hanna 54.10, 11) Syyrakki Sara 59.08, 12) Hovikorpi Irja 59.40, 13) Viitasaari Titta 59.54, 14) Appelroth Elsa 1.10.05, 15) Appelroth Alina 1.10.58. LEHTIKUVA Tulospörssi KEILAILU AALBORG, TANSKA Naisten EM-kilpailut: All-event: 1) Peppi Konsteri Suomi 5013, 2) Anna Andersson Ruotsi 4978, 3) Jenny Wegner Ruotsi, ...suomalaisia: 8) Ani Juntunen 4862, 17) Marjaana Hytönen 4690, 21) Eliisa Hiltunen 4667, 46) Jenni Heino 4382, 72) Mila Nevalainen 4182. Tahko–Manse 1–2s (10–3, 3–4, 0–1) Manse johtaa 2–0. Kirittäret–Fera, Virkiä–SMJ, Manse–Tahko. SoJy–JoMa 0–2 (0–1, 1–7) JoMa johtaa voitoin 1–0. putoamiskarsinta, kolmella voitolla säilyy sarjapaikka: KoU–KaMa 2–1k (1–2, 2–1, 0–0, 3–1) KoU johtaa voitoin 1–0. Ei oikeasti uskonut, että aikuisten kesken pystyy tähän samaan. Manse–KeKi 2–0 (7–3, 5–1) Manse johtaa voitoin 1–0. Tarvittaessa: 27.?8. Jos meillä olisi ollut kaksi tämmöistä päivää, niin olisimme olleet mitaleilla, Konsteri pohti. 8. All-event-mestarin loistovire kannatteli Suomen seitsemänneksi, ja matkaa neljännen välieräpaikan lunastaneeseen Saksaan jäi 30 sarjan yhteislaskussa 63 pistettä. Lappi on jäänyt 37,3 sekuntia kärjestä. Pituus: 1) Ivana Vuleta Serbia 706, 2) Malaika Mihambo Saksa 703, 3) Jazmin Sawyers Britannia 680, 4) Marina Beh-Romantshuk Ukraina 676, 5) Larissa Iapichino Italia 662, 6) Khaddi Sagnia Ruotsi 661, 7) Milica Gardasevic Serbia 652, 8) Yanis David Ranska 651. Urheilu p. Joukkuekilpailu: Karsinta (4 parasta välieriin): 1) Hollanti 6044, 2) Ruotsi 5986, 3) Tanska 5979, 4) Saksa 5834, ...7) Suomi (Konsteri, Hytönen, Juntunen, Hiltunen, Nevalainen, Heino) 5771 Kärjen loppusijoitukset: 1) Saksa, 2) Ruotsi, 3) Hollanti, Tanska. KaMa–KoU. puolivälierät, kolmella voitolla välieriin: ViVe–KiPa 1–0 (4–4, 3–0) ViVe johtaa voitoin 1–0. KPL–Tahko. Seuraavat ottelut: 21.?8. Perjantaina Konsteri keilasi itsensä mestareiden joukkoon ensimmäisenä suomalaisnaisena. KPL–Tahko, 21.?8. 4,5 km: 1) Kulju Eevi 40.39, 2) Sabel Mikko 42.22, 3) Lukkala Niko 42.55, 4) Rantala Kalle 42.56, 5) Eskola Jari 45.00, 6) Määttänen Jari 46.36, 7) Vainionpää Hanna 49.26, 8) Heikkilä Jouni 49.30, 9) Laakso Niina 49.46, 10) Göransson Niina 52.23, 11) Vainiomäki Veijo 52.26, 12) Luukko Pasi 52.41, 13) Mäntytörmä Jorma 53.11, 14) Seppälä Emilia 53.43, 15) Laine Tuija 54.26, 16) Soittila Tapani 55.51, 17) Linna Ari 57.17, 18) Arvola Paavo 57.50, 19) Rantala Salla 58.20, 20) Suvitie Anne 59.40, 21) Gustafsson Matti 59.52, 22) Nikkanen Juha 1.00.08, 23) Teppo Terhi 1.02.39, 24) Rilla Tomi 1.04.20, 25) Rilla Anne 1.05.17, 26) Virtanen Isto 1.05.28, 27) Savolainen Kauko 1.07.24, 28) Jalli Mikko 1.07.41, 29) Niilola Kirsi 1.08.13, 30) Seppälä Enni 1.08.44, 31) Jussila Petri 1.09.34, 32) Löyttyniemi Ilkka 1.10.53. NAISTEN YKKÖSPESIS 2. puolivälierät, kolmella voitolla välieriin: Mailattaret–Pesäkarhut 0–2 (0–5, 2–9) Pesäkarhut johtaa voitoin 2–0. Peppi Konsteri (vas.) menestyi myös viime vuoden keilailun MM-kisoissa Ani Juntusen kanssa. KiPa–ViVe, KeKi–Manse, JoMa–SoJy, Tahko–KPL, 23.?8. Belgialainen Neuville johtaa kilpailua kahdeksan erikoiskokeen jälkeen 2,5 sekunnilla virolaiseen tallitoveriinsa. Seuraavat ottelut: 21.?8. Moukari: 1) Wojciech Nowicki Puola 82,00 (kk), 2) Bence Halasz Unkari 80,92, 3) Eivind Henriksen Norja 79,45, 4) Pawel Fajdek Puola 79,15, 5) Mykhailo Kokhan Ukraina 78,48, 6) Christos Frantzeskakis Kreikka 78,20, 7) Quentin Bigot Ranska 77,48, 8) Nick Miller Britannia 77,29. 800 m: 1) Sulek 2.09,49, 2) Vidts 2.09,63, 3) Krizsan 2.10,90,...14) Vanninen 2.22,76. Sarjakeskiarvo aikuisten arvokisojen ensikertalaisella oli 208,9. RAHAPELIT KENO Torstai 18. Poikien U11-sarjassa voittajaksi pelasi Hieto, joka voitti turnauksessa muun muassa ykkössijoitetun Sampo Mäkisen (Tampereen Tenisseura). Miesten D-sarjassa oli mukana neljä HTS:n pelaajaa. Ei ole kuitenkaan missään vaiheessa ollut parasta keilaamista, epäuskoinen Konsteri kommentoi Keilailuliiton tiedotteessa. putoamiskarsinta, kahdella voitolla säilyy sarjassa: SiiPe–PuPe 2–0 (16–1, 5–0) Ottelusarja on tasan 1–1. Vaikka joukkuekilpailu oli pettymys, Suomen joukkue on esiintynyt EM-kisoissa mallikkaasti. Neljä suomalaista, viimeisimpänä Joonas Jehkinen vuonna 2012, on saavuttanut Euroopan-mestaruuskisojen kultaisen mitalin tässä pelaajien itse korkealle arvostamassa, äärimmäistä tasaisuutta mittaavassa kokonaiskamppailussa
Yhdysvaltain Cincinnatissa Saksan Tim Pütz ja Uuden-Seelannin Michael Venus lunastivat paikan puolivälierissä lukemin 4–6, 7–6 (7–2), 10–8, vaikka heinäkuussa Hampurissa parien yhteenotto oli päättynyt Heliövaaran ja Glasspoolin voittojuhliin. 17.55 Kakkonen: RoPS–OTP. 03.00 Jääkiekon nuorten MM: Loppuottelu. 14.30, 22.00 Golf. 18.10 Hevosurheilu. toimituskulut 600 €). Bundesliiga: Braunschweig–Düsseldorf. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, 00020 NORDEA. 13.55 Superpesis: Roihuttaret–Pöytyän Urheilijat. 16.50 Ykkönen: PK-35–Gnistan, PEPO–KTP, FF Jaro–JäPS. 17.20 Miesten I-divisioona: Saints– TAFT. 19.30 EM-viikko München 2022, beach volley. Tule koeajolle ja vaikutu! MALLISTOSSA VAKIONA MM. 16.50 Ykköspesis: Puijon Pesis–Alajärven Ankkurit. Siinä yhdistyvät päivittäisen ajon mukavuus ja jännittävä ison auton teknologia. 13.55 Ykköspesis: Alavuden Peli-Veikot– Ikaalisten Tarmo. 16.45 Veikkausliiga: VPS–FC Lahti, SJK– KuPS. ALFATV 14.00 Frisbeegolf: European Pro Tour. 19.20 Bundesliiga: Union Berlin–Leipzig. 20 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Asuntokaupassa asenne ja asiantuntijuus ratkaisee Uusien toimeksiantojen välityspalkkiotarjous 2,99 % (sis. VIAPLAY 11.00, 12.00, 14.30, 15.30 Porsche Carrera Cup Scandinavia. 14.30, 15.15, 15.30, 19.00, 23.15 Golf. 044 720 6710 mika.helminen@kotijoukkue.fi Tarjous voimassa 30.9.2022 saakka. 19.20 Bundesliiga: Union Berlin–Leipzig. 12.55 EM-viikko, maastopyöräily. YLE AREENA 09.25, 11.10 EM-viikko, yleisurheilu. STT TENNIS Suomen Harri Heliövaara ja brittipari Lloyd Glasspool kokivat toisena viikkona peräkkäin niukan putoamisen ATP Masters -turnauksen nelinpelissä. 16.45 Kakkonen: FC Vaajakoski–OLS. 15.00 Ladies European Tour. 15.00, 21.00, 21.18 Snooker. Rahoitustarjous koskee vain yksityisasiakkaiden uusia tilausja kauppasopimuksia ja on voimassa 31.8.2022 saakka. Edellyttää luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. YLE TV2 10.00, 11.10, 21.00 EM-viikko 2022 München, yleisurheilu. 16.55 Valioliiga: Everton–Nottingham. 14.25 Valioliiga: Tottenham– Wolverhampton. 21.40 Serie A: Inter Milan–Spezia. RUUTU 10.45 Nuorten Jukola. 19.20 Valioliiga: Bournemouth– Arsenal. V SPORT GOLF 22.00 USGA. 18.55 Eliteserien: FK Bodø/ glimt–Hamkam. 12.00 New South Wales Darts Masters. 20.30 Snooker. V SPORT FOOTBALL 16.55 Valioliiga: Fulham–Brentford. 15.44 Allsvenskan: Varbergs BoIS–Djurgårdens IF. • LED-ajovalot, LED-päiväajovalot, kaukovaloavustin • 7” värikosketusnäyttö ( Apple Carplay ja Android Auto -valmius) • 16” kevytmetallivanteet ALKAEN 19 990 € TAI 199 €/kk 1 HÄMEENLINNA UHRIKIVENKATU 18 Puh. 16.00 EM-viikko München 2022, pöytätennis. 15.40 EM-viikko, telinevoimistelu. 11.10 EM-viikko, yleisurheilu. 12.40 Battery Padel Tour. 010 525 2310 Ma-pe klo 10-18, la klo 10-15 YLE TV1 12.00 Rallin MM: Belgia. 19.20 Valioliiga: Bournemouth–Arsenal. 15.55 Superpesis: Kouvolan Pallonlyöjät– Hyvinkään Tahko. 09.55, 10.45, 11.50, 13.30, 14.20, 16.05, 17.15 MotoGP. 16.05 OBOS: Sogndal–SK Brann. 20.00 MMA, PFL Playoffs: Harrison vs Jindrova. 13.55 2. Malliston yhdistetty kulutus 4,0–6,2 l/100km ja CO?-päästöt 104–122 g/km (WLTP). 16.00 Vaahteraliiga: Roosters–Crocodiles. V SPORT 1 SUOMI 16:50 Valioliiga: Crystal Palace Aston Villa Suora lähetys V SPORT 2 SUOMI 14.20 Valioliiga: Tottenham–Wolverhampton. V SPORT + SUOMI 14.25 Skotlannin Valioliiga: Hibernian–Rangers. 22.30 Jääkiekon U20 MM-kisat: Pronssiottelu. 15.49 Superettan: Östersunds FK–IF Brommapojkarna, Landskrona BoIS–Jönköpings Södra IF. 21.00, 22.00 Superbike. 20.00 MMA, KSW: Wrzosek vs Sarara. 13.03, 13.05 Maastopyöräily. 20.00 Major League Baseball: Phillies–Mets. 13.15, 13.18 Triathlon. 13.50 Subway Kansallinen Liiga: PK-35 Vantaa–Åland United, HPS–ONS. 17.50 Miesten I-divisioona: Bears–Royals. 23.00 Jääkiekon nuorten MM: Pronssiottelu. 16.50 Subway Kansallinen Liiga: HJK–Ilves. 18.30 Superettan: Odd–Sarpsborg 08. divisioona: Vejle– Sønderjyske. 1 Rahoitusesimerkki: Corsa 5-ov. Tarjous koskee rajoitettua erää autoja ja on voimassa 31.8.2022 saakka. Heliövaaralle karvas putoaminen RAHOITUSKORKO +KULUT 1,49 % 1 Opel Corsa 5-ov. 19.25 Valioliiga: Bournemouth–Arsenal. Bundesliiga: Sandhausen– Nürnberg, Regensburg–Karlsruher, Paderborn–Holstein Kiel, 13.55 Tanskan 1. 14.55 Ykköspesis: Kannuksen Ura–Haapajärven Pesä-Kiilat. EUROSPORT 1 12.00 Maastopyöräily. alv 24 %) velattomasta kauppahinnasta, (minimipalkkio 2 500 €). 14.55 Gjensidige Kvindeliga: FC Nordsjælland–Brøndby IF. C MORE MAX 11.10, 16.10 Rallin MM-sarja. TV5 22.30, 01.30, 02.45, 05.30 Leijonastudio. 18.00 Pyöräily: Tour of Hellas. C MORE SPORT 2 19.25 Serie A: Torino–Lazio. Nyt useita Opel Corsia heti ajoon, edullisella kuukausierällä ja kiinteällä korolla. 14.00, 14.05, 14.48, 16.03 Pyöräily. -malliston kokonaishinta alk. 16.25 Bundesliiga: Dortmund–Werder Bremen. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin. 16.55 Championship: Preston–Watford. 09.55, 13.00, 16.45 EM-viikko, melonta. 12.10, 18.00 EM-viikko, beach volley. 18.00 EM-viikko München 2022, telinevoimistelu. 14.50 Subway Kansallinen Liiga: NJS– PK-35. MALLISTO ALKAEN 19 990 € OPEL CORSA NOPEAN TOIMITUKSEN Tutustu Opel Corsaan – saksalaiseen kaupunkiautoon, joka on valmis tulevaisuuteen. 11.50 Naisten Vaahteraliiga: Saints–Wolverines. 14.25 Skotlannin Valioliiga: Hibernian–Rangers. Kuvan autot erikoisvarustein. V SPORT PREMIUM 14.00, 16.30, 19.00 Valioliigastudio. 19 990,45 € (sis. Edition 75 kokonaishinta toimituskuluineen alkaen 19 990,45 €, korko 1,49 %, perustamiskulu 289 €, käsittelymaksu 14 €/kk, luottoaika 72 kk, käsiraha 4 000 €, luoton määrä 16 279,45 €, kk-erä 199,29 €, suurempi viimeinen erä 3 000 €, luotto + luottokustannukset yhteensä 18 446,67 €, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 3,78 %. kierrosTanskan 1. 17.00 Rallin MM-sarja: Belgia. 21.30 Nascar. 21.25 2. 19.20 Bundesliiga: Union Berlin–RB Leipzig. 11.25, 15.55 EM-viikko, pöytätennis. 16.50 Valioliiga: Everton–Nottingham Forest. EUROSPORT 2 12.15 Triathlon. divisioona 14.20 Valioliiga: Tottenham–Wolverhampton. 15.55 Tanskan 1. DISCOVERY+ 00.00, 01.00, 02.00, 04.00, 20.00, 22.00 Tennis. TV-urheilu p Urheilu. 02.45 Jääkiekko, U20 MM-kisat: Ruotsi– Suomi. Hämeenlinnan Kotijoukkue Oy | Raatihuoneenkatu 14, Hämeenlinna | hameenlinnankotijoukkue KATSO KAIKKI KOHTEEMME: kotijoukkue.fi/hameenlinna VARAA MAKSUTON ARVIOKÄYNTI, TAVOITAT MINUT JOKA PÄIVÄ KLO 8 – 22: Mika Helminen , LKV, LVV, KiAT p. divisioona: Hobro–Hillerød. 16.50 Valioliiga: Everton– Nottingham Forest, Fulham–rentford, Leicester–Southampton, Crystal Palace–Aston Villa. 18.20 Liiga Alumni All Star 2022. Jalkapallo6. 12.50 Naisten Vaahteraliiga: Lionesses– WCP. C MORE SPORT 1 02.00 WTA Tennis. 14.00 Ravit. V SPORT 1 16.55 Valioliiga: Leicester–Southampton. 19.00 Golf. 13.00 EM-viikko München 2022, maastopyöräily. 14.45 EM-viikko München 2022, melonta. 16.20 Bundesliiga: Augsburg–Mainz, Wolfsburg–Schalke, Stuttgart–Freiburg, Leverkusen– Hoffenheim, Dortmund–Werder Bremen. 22.55 La Liga: Celta Vigo–Real Madrid. 13.45, 15.00 Pyöräily
H 2 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Hämeenlinnan teatteri pinnistää kohti normaaliaikoja Sivut 26–27 ESKO TUOVINEN
22 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Kirjallisuusterapeuttinen kurssi tarjoaa mahdollisuuden omaisille päästä hetkeksi irti arjesta. SOILE TOIVONEN p Ajastin
– Omaiset ovat selviytymismoodissa. – Monesti tässä vaiheessa omaiset huomaavat, miten uupuneita he saattavat itse olla, kun on pitänyt sinnitellä pitkään, Marjukka Kaitakorpi sanoo. – Siellä on mahdollisuus ottaa itselleen omaa aikaa ja tilaa sekä päästä purkamaan kokemuksiaan ja saada sitä kautta voimavaroja jaksamiseen. Kun kriisi on alkuvaiheessa, omaiset keskittyvät konkreettisiin asioihin, kuten siihen, mistä läheiselle saa apua ja miten esimerkiksi taloudelliset asiat järjestetään. – Lisäksi saa tavata samassa tilanteessa eläviä ja voi saada heiltä vertaistukea. – Tilanne voi vaikuttaa hyvin kokonaisvaltaisesti elämään. – Osa omaisista saattaa auttaa sairastunutta paljon myös taloudellisesti, jolloin oma talous voi mennä heitteille, Kaitakorpi kuvailee laajoja vaikutuksia. ” Kielioppivirheitä eikä punakynää tarvitse pelätä! Kirjallisuusterapiaohjaaja Marjukka Kaitakorpi rättää muissa. Pahimmillaan omainen sairastuu itse vakavasti joko psyykkisesti tai fyysisesti. – Rakkaus ja huoli ovat niin valtavia. Kirjallisuusterapeuttinen kurssi kokoontuu kuusi kertaa: 13.9., 27.9., 11.10., 25.10., 8.11. Kaitakorpi vetää yhdistyksessä syyskuussa alkavan, omaisille suunnatun kirjallisuusterapeuttisen kurssin. RIKU HASARI Ajastin p. Yksi mahdollinen ja paljon käytetty kirjallisuusterapeuttinen harjoitus on kirjoittaa kirje omalle läheiselle. mennessä: marjukka@finfamikantahame.fi. Kun joku saa sanoitettua asian, joka liippaa läheltä omia kokemuksia, tekstistä tulee vertaistuellinen elementti, Marjukka Kaitakorpi toteaa. Asiat jäsentyvät, eivätkä ne enää ole välttämättä sellainen iso möykky mielessä. – Haluamme luoda kokemusta siitä, että omaisella on oikeus voida hyvin ja unelmoida, vaikka läheinen olisi sairas. Se voi tehdä terapeuttisesti paljon hyvää, vaikka kirjettä ei koskaan antaisi henkilölle, koska saa sanoitettua asiat itsestään ulos, kirjallisuusterapiaohjaaja Marjukka Kaitakorpi sanoo. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 23 Tuska ja toiveet kirjoittamalla ulos Susanna Lähdekorpi O man itsen kadottaminen käy varkain tilanteessa, jossa omainen päätyy huolehtimaan sairastuneesta, päihteitä käyttävästä tai psyykkisesti oireilevasta läheisestään. kello 18–20. Sitä haluaa oman läheisensä parasta ja sitä, että hänen olonsa helpottuisi. Työelämän joustot auttaisivat montaa omaishoidollisessa tilanteessa olevaa. Kurssista ei saisi irti sitä, mitä siitä on tarkoitus saada irti. On tärkeää, että saa kirjoittaa ilman estoja ja pelkoja ja antaa tulla sen, mikä on tullakseen, Kaitakorpi korostaa. – Kurssi ei sovi akuutissa kriisissä oleville, koska kun kriisi on päällä, ei ole voimavaroja tällaiseen työskentelyyn, joka voi herättää kaikenlaisia tunteita. Joskus saatetaan sään salliessa lähteä kirjoittamaan pihalle. – Kirjoittajille on arvokasta kuulla, mitä ajatuksia teksti hePsyykkisesti oireilevien läheisille alkavalla kirjallisuus terapeuttisella kurssilla tehdään löytöretki itseen ja pysähdytään omien tarpeiden äärelle. Toivon, että kurssilla syntyy lohtua ja toivoa siitä, että asiat järjestyvät, Marjukka Kaitakorpi sanoo. – Varmasti esiin nousevat arjen asiat: oma jaksaminen sekä itselle tärkeät asiat ja unelmat. Vaikutukset heijastuvat myös työelämään. – Se on avoin kaikille, jotka kokevat, että läheisen ongelmat vaikuttavat hänen elämäänsä. Kielioppivirheitä eikä punakynää tarvitse pelätä! hän kannustaa. Moni läheisensä oireilua vierestä seuraava kamppailee Kaitakorven mukaan sen kanssa, saako hän itse harrastaa ja olla aktiivinen ja iloinen, kun läheisellä on niin paha olla. Kurssilla luetaan vapaaehtoisuuteen perustuen omia tekstejä muille vastaavanlaisessa elämäntilanteessa oleville kurssilaisille. Sitten kirjoitetaan kuvitteellinen kirje, miten läheisen arveltaisiin vastaavan. Tulee ihmissuhdeongelmia, ja oma ystäväpiiri saattaa mennä kokonaan uusiksi, kuten myös harrastukset. Sen jälkeen kirjoitetaan vielä kolmas kirje siihen muotoon, miten toivoisi läheisen vastaavan. Huoli valtaa huomaamatta elämän, eikä jää aikaa eikä tilaa itselle, vaan tilanne imaisee omaisen. Pyrkimyksenä on sanoittaa ja tehdä näkyviksi omia tunteita ja kokemuksia erilaisten kirjoitusharjoitusten, luovien harjoitusten ja vertaiskeskustelun avulla. Arki on monesti niin intensiivistä, että oma itse ja omat tarpeet saattavat jäädä syrjään, kuvailee Marjukka Kaitakorpi, joka on FinFami – Kanta-Hämeen mielenterveysomaiset ry:n omaistyöntekijä ja kirjallisuusterapiaohjaaja. Lisätiedot: finfamikantahame.fi ” Kurssi ei sovi akuutissa kriisissä oleville, koska kun kriisi on päällä, ei ole voimavaroja tällaiseen työskentelyyn. Vasta, kun tilanne helpottuu eli läheiselle tulee vakaa vaihe, kun lääke tai hoito alkaa vaikuttaa, omaisille tulee tilaa pysähtyä oman jaksamisen äärelle ja käsitellä tapahtunutta. – Se on aika voimakas harjoitus. Kirjallisuusterapeuttinen kurssi tarjoaakin Kaitakorven mukaan mahdollisuuden omaisille päästä hetkeksi irti arjesta. Mitään ei ole pakko jakaa muulle ryhmälle. Osallistuminen ei vaadi mitään aiempaa kirjoittamiskokemusta. ja 22.11. Ilmoittautumiset 4.9. – Tarkoitus on, että ihmiset pääsevät pysähtymään oman itsensä sekä ajatustensa ja kokemustensa äärellä. Kirjoittaminen on Kaitakorven mukaan oiva keino itsetutkiskeluun. Toivottavasti myös omat ajatukset selkeytyvät ja jäsentyvät ja ihmiset löytävät toivoa ja oikeuden unelmoida siitä, että elämä voi olla hyvää läheisen sairaudesta huolimatta. Mukaan mahtuu 6–8 henkilöä. Kun omainen joutuu tilanteeseen, jossa läheinen voi syystä tai toisesta huonosti, hän käy läpi kriisin eri vaiheet: shokkivaiheen, reaktiovaiheen, käsittelyvaiheen ja uudelleen suuntautumisen vaiheen. Paikkana on FinFami – Kanta-Hämeen mielenterveysomaiset ry:n tilat osoitteessa Suomenkasarmi, rakennus 2, huone 117, Hämeenlinna. Kirjallisuusterapeuttinen kurssi on tarkoitettu niille, jotka ovat kahdessa viimeisessä vaiheessa. – Kun antaa vain mennä, alitajunta tuo paperille juuri sen, mitä on mielen päällä. Kirjallisuusterapiaohjaaja Marjukka Kaitakorpi Kirjallisuusterapeuttisen kurssin vetäjänä toimii kirjallisuusterapiaohjaaja ja FinFami – Kanta-Hämeen mielenterveysomaiset ry:n omaistyöntekijä Marjukka Kaitakorpi. Kirjoittamisen lisäksi kurssilla voidaan käyttää muitakin luovia harjoituksia, kuten kuvallista ilmaisua tai musiikkia. – Sisältö riippuu täysin ryhmäläisistä ja heidän tarpeistaan
Erityisissä luonnonoloissa, esimerkiksi hämäränkosteissa, viileissä kuusikoissa elää ehkä vähemmän lajeja kuin pellonpientareen kukkaniityllä, mutta se ei tee elinympäristöstä vähemmän arvokasta luonnon monimuotoisuuden kannalta. ” Suomen pohjoisissa oloissa puun luonnollinen lahoaminen kestää kymmeniä, jopa satoja vuosia. Hämeenlinnan politiikassa on viime aikoina otettu aktiivisempi ote elinvoimaan ja elinvoiman kehittämiseen on lähdetty tosissaan. Lajit voidaan jaotella yleislajeihin eli generalisteihin, jotka sopeutuvat helposti monenlaisiin elinympäristöihin, sekä erikoistuneisiin eli spesialistilajeihin, jotka ovat tiukasti sopeutuneet vain tietynlaiseen elinympäristöön. Kuitenkin jo kansallispuistoa esittänyt työryhmä tarjosi kompromissiratkaisua, jossa hirvenja villisian metsästys sallittaisiin rajoitettuna. Mikäli kuusikot hävitetään, myös niihin erikoistunut lajisto menetetään ja luonnon monimuotoisuus heikkenee. Tiedekansallispuisto on todellinen elinvoimakysymys, jonka eteen olisi järkevää tehdä hartiavoimin töitä. Kansallispuistoa vastustavat lähinnä metsästäjät sekä jotkut paikalliset maanomistajat. Ina Rosberg aluesihteeri Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri Hämeenlinna Luonnon monimuotoisuuden pikakurssi Kantahämäläistä kuusimetsää syksyisssä valonkajossa. Ihmettelen kuusikoiden demonisointia. Juha Kauppisen kirjassa Monimuotoisuus asia on selvitetty yleistajuisesti ja mukaansatempaavasti. Aluetaloudellinen vaikutus on suuri niin työpaikkojen kuin uusien yritysten kautta. Tämä ei ole totta. Kuusimetsissä esiintyy vain kuusimetsiin erikoistuneita lajeja, joille kuusimetsä on ainoa mahdollinen paikka elää. Vertailu vain vahvistaa kuvaa kansallispuiston eduista myös aluetaloudellisesta näkökulmasta. Osa lahoamisessa vapautuvasta hiilestä sitoutuu maaperään hiilivarastoksi. Luonnon monimuotoisuus jaetaan kolmeen osa-alueeseen: geneettiseen, lajien ja elinympäristöjen monimuotoisuuteen. Lisäksi tiedekansallispuisto olisi piristysruiske Lammin alueen matkailulle, koska retkeilyalueen muuttaminen kansallispuistoksi on aina kasvattanut kävijämääriä. Kuolevien puiden hiilipäästöistä sen verran, että Suomen pohjoisissa oloissa puun luonnollinen lahoaminen kestää kymmeniä, jopa satoja vuosia. Tutustuin heidän laatimaansa ansiokkaaseen vertailevaan raporttiin retkeilyalueena jatkamisen tai kansallispuiston perustamisen hyödyistä ja haitoista. Edut luonnon monimuotoisuudelle ja luonnonsuojelulle ovat kiistattomat. Kuusikoissa viihtyvät esimerkiksi monet käävät, sammalet ja kovakuoriaiset. Myös tutkimusja opetustoiminta hyötyisi. Vaikka kansallispuiston perustaminen on toistaiseksi jumissa maaja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön keskinäisen kiistan vuoksi, niin aktiivinen lobbaus voisi auttaa hanketta etenemään ehkä jo tällä hallituskaudella. Niiden monimuotoisia vuorovaikutussuhteita ja merkitystä ekosysteemien toiminnalle on vasta hiljattain alettu tutkia tarkemmin. Esimerkiksi tänä vuonna avattu uusi Sallan kansallispuisto toi paikkakunnalle heti noin 10 miljoonan euron edestä investointeja, joista valtaosa on yksityisiä. Luonnon monimuotoisuus ei ole sama asia kuin lajirunsaus. 24 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 s Hämeenlinnan kaupungin olisi järkevää tehdä vahvempaa vaikuttamistyötä tiedekansallispuiston perustamiseksi Evolle. Hämeenlinnalla ei ole varaa antaa tiedekansallispuiston ja sen mukanaan tuomien investointien, työpaikkojen ja kasvavien matkailijamäärien livetä käsistämme. Helposti unohtuu, että kuusivaltainen aarniometsä on metsän sukkession kliimaksivaihe, pitkän kehityksen huipputulos ja koti useille ihmeellisille eliöille. Ehkä tällaisilla mielikuvilla voidaan perustella kuusimetsien hävitystä. Puhutaan ”itsemurhakuusikoista”, jotka ”tappavat itsensä pystyyn”. Lajien monimuotoisuus tarkoittaa olemassa olevien eliölajien määrää ja vaihtelua. Geneettinen monimuotoisuus tarkoittaa yhden lajin yksilöiden välistä vaihtelua, joka suojaa sisäsiitokselta ja periytyviltä sairauksilta. Maailman ensimmäisen tiedekansallispuiston perustaminen Evolle on suuri mahdollisuus niin Hämeenlinnalle, kuin koko maakunnalle. Lahopuiden sijaan kannattaisi pikemmin olla huolissaan metsäja energiateollisuuden ilmastopäästöistä. ANJA FILPPULA p Mielipide. Eliölajit sopeutuvat eri tavoin vallitseviin oloihin. Tämän linjan vahvistaminen olisi tärkeää, jotta kaupungin johto voisi ryhtyä aktiivisempaan vaikuttamistyöhön valtion suuntaan. Onkin syytä tarkasti miettiä, halutaanko näiden kahden ryhmän vastustuksen vuoksi jäädyttää näin lupaava hanke. Evon suhteen on tärkeää katsoa kokonaisetua, eikä tehdä eturyhmäpolitiikkaa. varapuheenjohtaja (vas.) Hämeenlinna Kaupungin on edistettävä tiedekansallispuistoa s Marja Tolonen väitti mielipidekirjoituksessaan (HäSa 16.8.), ettei kuusimetsissä olisi luonnon monimuotoisuutta. Elinympäristöjen monimuotoisuus tarkoittaa erilaisten luonnonolojen ja luontotyyppien vaihtelua. Pelätään kirjanpainajaa ja ilmastopäästöjä. Myös läheiset maanomistajat voivat olla huoleti, koska puisto toteuttaisiin pelkästään valtion maille. Edellinen kaupunginhallitus päätti viime vuonna tukea kansallispuiston perustamista, tietyin reunaehdoin. Hämeenlinnan Yrittäjät otti vastikään vahvasti kantaa tiedekansallispuiston perustamisen puolesta. Aapo Reima kaupunginvaltuuston 2. Kaupunginhallituksen selkeä kannanotto kirkastaisi myös kaupungin linjaa julkisuudessa. Ensiaskeleena Evon kehittämisen linjauksia on syytä käsitellä uudestaan kaupunginhallituksessa. Viimeistään ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen Evon kehittämisen kohtalo on auki, ja onnistunut vaikuttaminen ja paineen luominen voisi auttaa saamaan Evon mukaan seuraavan hallituksen ohjelmaan. On aika lobata valtiota tiedekansallispuiston puolesta. Vertailun vuoksi, Luken tilastojen mukaan Suomessa kaadetuista puista 57 % poltetaan suoraan energiaksi, jolloin niiden sisältämä hiili vapautuu ilmakehään heti. Nyt on elinvoimapuheen näytön paikka
Elinvoimapolitiikan harjoittamiseen ja itse käsitteeseen liittyy ristivetoa. OECD:n vuosien 2020-2060 kasvuennuste Suomelle on vain hiukan yli prosentin vuodessa. omaan olemassaoloonsa suhteessa enemmän rahaa kuin mikään muu OECD-maa. Pelastavaa kasvua ei ole luvassa. Hallituspuolueet ja kokoomus kuittaavat vajeet kuvitellulla ”kestävällä kasvulla”, joka on aina alkamaisillaan vihreän siirtymän ansiosta. Juuri nyt puhutaan paljon sote-alasta, mutta pienet ikäluokat uhkaavat laaja-alaisesti yhteiskunnan eri tehtäviä. Julkinen hallintomme käyttää esim. Hallituksen ja kokoomuksenkin on syytä ymmärtää, että säästäminen ei aina tarkoita leikkauslistoja tai selkänahkojen repimistä, vaan Suomen ydintehtäviin keskittymistä ja viisaammin tekemistä. Vähäisenkin kasvun estävää verotusta on laskettava kautta linjan, mutta ei velaksi eikä leikkaamalla heikko-osaisilta, kuten kokoomus haikailee. Mikä suurmies Vesa-Matti Loiri on ollut, en ole tiennyt. Saati naapurit huomioivia kellonaikoja. Välttämättömien koronaja puolustusmenojen lisäksi hallitus polttaa kaudellaan ainakin 20 miljardia uutta velkaeuroa kaikkeen mahdolliseen. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Maamme tulee olemaan Marinin hallituksen jäljiltä raunioina. Kuntien rooli kilpailukyvyn kehittämisessä on merkittävä, mutta se ei ole kvartaaliliiketoimintaa. Ihmelääkkeitä ei ole ja työperäinen maahanmuutto on tärkeää, mutta esimerkiksi automatisaation tutkimuksessa voitaisiin toteuttaa yhteishankkeita. Pakko, koska todellisia vaihtoehtoja ei ole. Volyymit niin kovalla, ettei koko iltana ole voinut pihalla olla, saati että pääsisi nukkumaan. Elinvoimamme tukipilareita ovat kehittyvät ja menestyvät yritykset. Todellisuudessa vihreä siirtymä toimii siten, että kansa joutuu maksamaan välttämättömästä, kuten ruoasta, asumisesta, energiasta ja liikkumisesta, paljon entistä enemmän. Kotiseutuylpeydessäkin voisi vielä petrata, vaikka Hämeenlinnasta voi aidosti olla ylpeä. Hannele Jaakonsaari, Hämeenlinna p Nimimerkille Rauha hänelle (HäSa 18.8.): Aivan samaa mieltä kanssasi ja todella ihmeissäni. Erilaisia ohjelmia ei tule laatia vain itsensä takia, mutta edellä todetusta johtaen yksi askel Hämeenlinnassa voisi olla konkreettisen, realismiin pohjaavan elinvoimaohjelmatyön käynnistäminen, johon sitoudutaan yli puolueja yksikkörajojen ja joka viitoittaisi kaupungin politiikkaa sekä johtamista uuden aikakauden käynnistyessä. Lulu Ranne Mielipidevieras ” Pelastavaa kasvua ei ole luvassa. Euroopassa jylläävä energiakriisi ei johdu Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, vaan siitä, että Euroopan sähköjärjestelmän vakaus on tuhottu ideologisessa huumassa. Hyvien pussien käyttäjä p Arvioitaessa nuoren pääministerimme, Sanna Marinin, vauhdikasta juhlintaa ikäistensä seurassa, ei mitään tolkkua ole kuitenkaan siinä, jos näissä tilaisuuksissa ei pidetä hyvää huolta riittävästä yksityisyydestä. Oletko jo kaikkia kokeillut. Vassari TEKSTARIT Mielipide p. Valtion ydintoimintojen ja keskeisten palveluiden menot eivät tosiasiassa ylitä kansantaloutemme kantokykyä. Luoda yhteisiä tehtäviä, työpaikkoja ja niihin liittyviä etätyöratkaisuja. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti. Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kansanedustaja (ps.). Käytännönläheistä oppilaitosyhteistyötä olisi mahdollista lisätä ja rakentaa alueiden välillä saumattomia palvelupolkuja koulutukseen ja työllistymiseen. Kuntien kannattaa lainsäädännön puitteissa kääntää jokainen kivi elinkeinoympäristön kehittämiseksi ja satsata valtioon kohdistuvaan vaikuttamiseen: varmistaa viranomaisprosessien sujuvuus ja läpinäkyvyys, tarjota alati kehittyvää täsmätukea yrittäjyyden haasteisiin sekä satsata positiiviseen, ratkaisukeskeiseen ja kompromissivalmiiseen toimintakulttuuriin. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. Pääministeriä ei kuitenkaan näy ratkomassa kansan ongelmia, vaan media täyttyy hänen yksityisistä bilevideoistaan. Osaajapulaan vastaamisessa lienee löydettävissä myös yksituumaisuutta, vaikka rekrytointikisa kiristyykin. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Launo Haapamäki strategiapäällikkö Hämeenlinna Vaikuttavan elinvoimapolitiikan aineksia Eivät ne suuret tulot, vaan pienet menot S uomi on pitkäkestoisessa kustannuskriisissä, joka uhkaa hyvinvointivaltion tulevaisuutta ja kansalaisten turvallisuutta. Ellei valtion menoja pian sopeuteta tuloihin, velkaantuminen ja korkomenot räjähtävät käsiin 2030-luvulle tultaessa. Haasteitakin ilmenee. Pääministerinä hän edustaa julkisuutta erittäin korkealla tasolla, muun muassa valtiovierailuja ja EU:n huippukokouksia myöten. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Sähköaasin savijalat pettivät jo 2021 ja Venäjä katkaisi sen selän keväällä 2022. Kehittämistoiminta saatetaan nähdä vain lyhyellä perspektiivillä. Verotuksen alennus tarkoittaa suomalaisten hyvinvoinnin kannalta epäoleellisten menojen karsimista. AP p Käytä parempia suodatinpusseja Sirpa. Samalla ymmärtää, että hämäläisen yrittäjyyden haasteet ovat usein edelleenkin perinteisiä liiketoimintatai markkinointivalmiuksiin liittyviä, viestinnän puutteita, ensimmäisen työntekijän rekrytointipelkoja ja niin edelleen. Ikävä tapaus, aina vaani joku p En näe tässä maailmantilanteessa mitään syytä juhlimisiin. Alijäämät ovat revenneet ilman koronaakin ja siitä huolimatta, että työllisyysaste on suhdannesyistä lähestynyt hallituksen 75 % tavoitetta. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Tilanne on kriittinen, mutta ei epätoivoinen, sillä ratkaisuja on olemassa. Hallituksen työllisyystoimet ovat olleet lähinnä valtion henkilöstön kasvattamista yli 5100 hengellä eli 6,8 prosentilla. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 25 s Hyvinvointialueuudistus nostaa elinvoimapolitiikan uudelle tasolle kuntien tehtäväkentässä. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 (tai vaihde 03 61511) ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Keskustelu peruspalveluihin keskittymisestä muuttuu kuntien näkökulmasta. Ojoinen p Käikälän asukkaana joudumme silloin tällöin sietämään Vanajanlinnan mökää, mutta rajansa kaikella, kuinka voi olla mahdollista, että arki-ilta mölytään vielä kellon lähestyessä yhtätoista illalla. Uudistus on Hämeenlinnalle iso mahdollisuus, joka ei realisoidu itsestään, vaan edellyttää määrätietoista johtajuutta ja vankkaa perustyötä. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Pääosa säästöistä syntyy tekemällä Suomesta OECD:n tuottavin julkinen talous jatkuvan parantamisen keinoin. p Nyt kun sähkön hinta kohoaa pilviin ja kaikkien odotetaan osallistuvan säästötalkoisiin, niin Hämeenlinnan valtuusto on ollut aikaansa edellä, kun on tehnyt jo vuosikymmeniä ”pimeitä päätöksiä”. Eri tahot näkevät toimintaympäristön ja vastuut osin eri tavoin. Toisaalta myös ensiarvoisen tärkeä maakunnallinen yhteishenki kaipaa vahvistamista. Tällainen ”investointi” ei luo mitään uutta jaettavaa, vaan päinvastoin syö ostovoimaa. Tuulivoimaa on lisätty ja lauhde-, yhdistelmäsekä ydinvoimaa poistettu ilman, että muuta vakaata tuotantoa on saatu tilalle. Perustan rakentaminen ei saa jäädä kansainvälistymisen jalkoihin. Kehittämistyö edellyttää pitkäjänteisyyttä, riittävää ennustettavuutta sekä valintoja siitä, mitä käsite ”elinvoima” juuri meille tarkoittaa. Ehdotus valtiollisista hautajaista on kyllä kaiken huippu. Ikävää on, että kaikkiin ei voi luottaa, edes jonkun kodissa. Kirjoita omalla nimelläsi. Päätöksenteossa huomioida vaikutukset yritystoimintaan ja suhteuttaa odotukset ja resurssit realistisesti. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. Keskeistä on saada yritykset mukaan. Virhe! p Sanna Marin ei vielä ymmärtänyt, että aina pitää harkita, missä esiintyy. Käydä rakentavaa vuoropuhelua. Eikö Vanajanlinnan tarvitse noudattaa mitään desibelirajoituksia. Niin Suomessa kuin muuallakin konservatiivisuus tällä tasolla on käytännössä yhä perinteinen, yleinen sääntö. Harmistunut mielensäpahoittaja p Suomeen on iskenyt, ilmeisen heräteltynä, ”brittiläinen kuume” jonka tarkoituksena on kaikin keinoin mustamaalata pääministeriä. Rataratkaisun ohella elinkeinoelämän osaajapulaan vastaaminen on polttava kysymys, jossa voisimme tiivistää yhteistyötä myös ylimaakunnallisesti. Ongelma on se, että verorahoja tuhlataan turhaan, jolloin tärkeään ei jää rahaa. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa
Keskeistä on erilaisuuden ja epätäydellisyyden hyväksyminen, kuten Quilterin näytelmissä usein. Heidän seurassaan katsojat pääsevät vaellukselle vuoristoon, mutta samalla myös syvälle ihmismielen kummallisuuksiin. Kasvun edellytysten ja hyvin vaikutusten eteen täytyy kuitenkin tehdä töitä myös tulevaisuudessa, kertoo Tapahtumateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Timonen. Scifi teemana Forssan mykkäelokuvafestivaaleilla Hämeen Sanomat Ensi viikolla järjestettävien Forssan mykkäelokuvafestivaalien teemana ovat scifija fantasiaelokuvat. Rooleissa nähdään kolme vahvaa naista, Henna-Maija Alitalo, Liisa Peltonen ja Sinikka Salminen. teatterinjohtajan johdolla. Markkinointija viestintäjohtaja Reetta Miettinen kertoi Helsingin Sanomille , että kokeilun avulla etsitään uusia kirjailijoita. – Sitä toivoisi tässä kilpailuhenkisessä ja täydellisyyttä ihailevassa yhteiskunnassa yleisemminkin, hän sanoo. Nyt yhteiskunnan palautuessa pandemiasta normaaliolosuhteisiin järjestö vakiinnuttaa toimintaansa. Hän kuvailee tekstiä tragikoomiseksi, absurdejakin sävyjä saavaksi tarinaksi ystävyydestä ja ihmisyydestä. Hän saa kurssilleen HS:n mukaan yksitoista ”potentiaalista kirjoittajaa”, joilla on jo näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Syksyn ohjelmisto on edellisen johtajan, Kari-Pekka Toivosen käsialaa. Sellainen on englantilaisen näytelmäkirjailijan Peter Quilterin teos Askel kerrallaan , joka nähdään Hämeenlinnassa Suomen kantaesityksenä 25.8. – Rakastin heti sitä absurdiutta ja hulluutta, jota näytelmässä on ja jollaisia me ihmiset olemme, sanoo ohjaaja Tiina Pirhonen. p Kulttuuri. Vuosi 2022 on science fiction -elokuvan juhlavuosi, sillä 1. Mykkäelokuvat esitetään elävän musiikin säestämänä. syyskuuta tulee kuluneeksi 120 vuotta Georges Mélièsin mielikuvituksellisesta elokuvasta Matka kuuhun . Näytelmä kertoo kolmesta naisesta, jotka päättävät tehdä muistovaelluksen hiljattain kuolleen ystävätPirjo-Liisa Niinimäki Hämeenlinnan teatterissa syyskausi käynnistyy vt. 26 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Ylistys ystävyydelle aloittaa teatterisyksyn H ämeenlinnan teatteri aloittaa syyskautensa ystävyyden ylistyksellä. Tapahtumateollisuus hakee itselleen pomoa Hämeen Sanomat Koronavuosina perustettu tapahtuma-alan edunvalvontajärjestö Tapahtumateollisuus ry hakee itselleen toimitusjohtajaa. – Kuluneen kahden vuoden aikana yhteiskunnassamme on alkanut syntymään ymmärrys toimialamme vaikuttavuudesta. WSOY:n tarjoamasta koulutuksesta vastaa hämeenlinnalainen kirjailija Taija Tuominen. Taija Tuominen kouluttaa sometähtiä kirjoittajiksi Hämeen Sanomat Perinteikäs suomalainen kustantamo WSOY on synnyttänyt kirjailijapiireissä kohun somejulkkiksille järjestämällään kirjoittajakoulutuksella. Seurakseen se saa Forssassa muun muassa kaksi muuta Mélièsin fantastista tutkimusmatkaa: Matka mahdottoman lävitse ja Pohjoisnavan valloitus
15.9. Iltojen viilentyessä kannattaa kokeilla juuri sitä, mikä sillä hetkellä huvittaa, olipa kyse sitten havaijilaista hulatanssista, puolukoiden keräämisestä tai grönlantilaisen puumelan valmistuksesta. Hämeenlinnan teatterin ensimmäinen ensi-ilta on Peter Quilterin Askel kerrallaan -näytelmän kantaesitys 25.8. Ystävyys ja erilaisuuden sietäminen kuitenkin kannattelevat kolmikkoa. Samasta syystä ensimmäinen ensi-ilta on jo elokuussa. Mutta niin vain tänä syksynä hiipi mieleen ajatus, että pitäisiköhän kokeilla sitä paljon puhuttua twerkkaamista. Kuuluisassa elokuvaversiossa päärooleja näyttelivät Meryl Streep ja Hugh Grant. Tragikoomisen tekstin näytelmäsovituksia on nähty myös Suomessa. Keski-iän kriisillä on negatiivinen kaiku, mutta sitä ei sovi väheksyä. Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna. Komediapainotteisista näytelmistä tunnetuimpiin kuuluu Glorious! , joka kertoo maailman huonoimmasta amatöörioopperalaulajasta Florence Jenkins Fosterista. Friedrich Schillerin näytelmä kertoo Englannin kuningatar Elisabethin ja Skotlannin kuningatar Maria Stuartin verisestä valtataistelusta 1500-luvulla. Rooleissa ovat aiemmista Viiru-näytelmistä tutut Henna-Maija Alitalo, Raimo Viitanen, Johanna Reilin ja Timo Lindstén. Ystävysten vaellusretkestä kertovassa näytelmässä esiintyvät Liisa Peltonen (vas.), Sinikka Salminen ja Henna-Maija Alitalo. Vahvemmin mieleen jäivät tietenkin ne opinnot, joista ei koskaan ollut mitään hyötyä missään, kuten makaaberin traditiot, romanttisen rakkauden historia tai Nietzschen moraalifilosofia. Toivonen oli teatterin johtajana viime vuoden loppuun saakka, ja koko alkavan syksyn ohjelmisto on vielä hänen suunnittelemansa. Esitykset ovat 24.11. Auvinen odottaa teatterisyksyä innoissaan, mutta jännittyneenä. Hyödyttömät opit ovat elämässä hyödyllisimpiä K un kesä taittuu loppusuoralle ja lapset aloittavat koulun, on viinimarjapensaiden notkumista katsellessa aikaa taas pohtia, minkä harrastuksen aloittaisi. Oikeesti?! Me kuollaan häpeään! Yhtä kaikki, se oivallus joka luonnon lakastuessa herää, on joka vuosi tarpeellinen: tulevaisuus on avoin kaikille. Juuri Toivosen ehdotuksesta Askel kerrallaan on nyt Hämeenlinnan teatterin ohjelmistossa. ESKO TUOVINEN FAKTA Teatterin syksy . Alakouluiässä oli tärkeää, että uusi harrastus oli sama kuin ystävillä. Teatterin vt. Askel kerrallaan -näytelmän suomentaja Kari-Pekka Toivonen suomensi pari vuotta sitten Quilterin näytelmän Duets ja esitti sitä Merja Larivaaran kanssa nimellä Kahden kauppa muun muassa Riihimäellä. – Ystävä on sellainen, jonka kanssa on itkenyt ja nauranut. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 27 tärensä muistoksi. Kirjailijan ammatin yksi hyvä puoli on lisäksi se, että (epäonnistuneet) harrastuskokeilut voi aina laittaa taustatyön piikkiin. ” Rakastin heti sitä absurdiutta ja hulluutta, jota näytelmässä on. Peter Quilterin uusi näytelmä Askel kerrallaan aloittaa Hämeenlinnan teatterin syyskauden. Viime mainitulla voi ainakin meloa karkuun siinä vaiheessa, kun sukulaiset kieltäytyvät yhteydenotoista. Nelli Hietala Kulttuurivieras Kulttuuri p. Minun ei tarvitse oppia mitään voidakseni kirjoittaa jonkun, joka oppii. Ritva Oksasen ja Liisa Peltosen tähdittämä Kaksi kuningatarta tulee ohjelmistoon 3.11. Reija Isosuon sovittama ja ohjaama Viirun joulu vie lapset ja lapsenmieliset seuraamaan Viirun ja Pesosen jouluvalmisteluja. Kukaan ei nuorene, harva edes hoikistuu. Kouluiän aerobic-kokemusteni jälkeen en voinut vuosiin kuvitella osallistuvani esimerkiksi tanssitunneille. Englantilainen Peter Quilter on kirjoittanut nelisenkymmentä näytelmää, ja niitä on esitetty 30 maassa. – Aion kutsua kolme lapsuudenystävääni katsomaan tätä, hän vakuuttaa. Ulkopuolisen silmin homma saattaa näyttää yhtä järkevältä kuin tuoreen eläkeläisen moottoripyörähankinta. Kukaan heistä ei ole erityisen kokenut eränkävijä, joten matkanteko koettelee sekä fyysisiä että henkisiä voimavaroja. Itse pyrin kasvamaan joka syksy vähän eri suuntaan. Vasta kun ikää karttui lisää huomasin, että sekä opinnoissa että harrastuksissa kannatti keskittyä siihen, missä pärjäsi edes jotenkuten. Sinikka Salminen tunnistaa naisten kumppanuudessa, jakamisen riemussa ja menettämisen pelossa paljon omasta elämästään. Alkavalla syyskaudella Hämeenlinnan teatterissa nähdään kolme ensi-iltaa, mikä on hiljaisten koronavuosien jälkeen paljon. Muuten Quilter on laajasta tuotannostaan huolimatta melko tuntematon nimi meillä. Liikunnalliset ekskursioni osoittivat kerta toisensa jälkeen, että minulla oli kankeat nivelet, kireät lihakset, onneton tasapaino, eikä lainkaan rytmitajua. johtajana toimii vielä lokakuun alkuun saakka Verkatehtaan toimitusjohtaja Janne Auvinen. ensi-iltansa saa Petja Lähteen käsikirjoittama musiikkinäytelmä Onnettomasti onnellinen. . Se kertoo eriparisista kaksoisveljistä, jotka etsivät isäänsä, elämän tarkoitusta ja kosketusta kiireisen nyky-yhteiskunnan pyörteissä. – Äärirajoilla ihmiset käyttäytyvät odottamattomalla tavalla. Siltä varalta, että tulen uusia tuulahduksia etsiessäni vapautuneeksi siinä määrin, että unohdan olevani neljäkymmentävuotias boomeri, on hyvä, että iltapalapöydässä istuu ihmisiä, jotka muistuttavat konventioista: äiti, twerkkausta. On yllättävää, mihin kaikkeen tilanteet kääntyvätkään, näyttelijät Liisa Peltonen ja Sinikka Salminen sanovat. –28.12. Otin taas mallia muista. Uudeksi teatterinjohtajaksi valittu tamperelainen Anna-Elina Lyytikäinen aloittaa silloin työnsä. Yliopistossa monet alkoivat mielenkiinnon lisäksi valita kursseja myös sillä perusteella, mistä oli hyötyä ammatinvalinnassa. Kun äitinsä Jane Fonda -videoiden tahdissa jumpannut kaveri päätti aloittaa aerobicin, koko jengi lähti tietenkin samalle kurssille, vaikka itse näin painajaisia grapevine-askeleista sekä ennen tunteja että niiden jälkeen. Hämmentävää kyllä, mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän seikat kuten luontainen lahjakkuus tai ystävien valinnat enää rajoittavat päätöksiäni. Lisäksi teatterissa on useita vierailuesityksiä kuten Heikki Paavilaisen koostama kokonaisuus Villit vuodet -musikaalin sävelmistä. . Iästä riippumatta kriisi nimittäin auttaa kasvamaan. 2022. . – Haluamme näyttää, että teatteri on voimissaan, että tänne uskaltaa tulla ja että emme peruuta esityksiä, hän sanoo. – Hän on toki käynyt jo tutustumassa työhönsä ja aloittanut ensi vuoden suunnittelun, Auvinen huomauttaa. Ystävälle voi olla vihainen, mutta häntä ei voi vihata, Peltonen puntaroi. Se kuullaan Vexi Salmen muistokonserttina 14.10.–19.11. Hauskuutta jatkui joitakin vuosia. Yleisön luottamuksen palauttamiseksi on tehtävä töitä, sillä koronavuosien jäljiltä esimerkiksi ryhmämyynti on vielä varovaista.
Turvallisuuskysymyksetkin voivat vaikuttaa, eli kohtaako esimerkiksi työpaikkahäirintää, Vieru sanoo. – Koronatilanne luo edelleen epävarmuutta alalle, sanoo professori Markku Vieru Lapin yliopiston Matkailualan tutkimusja koulutusinstituutista. – Tähän vaikuttavat muun muassa historialliset ja kulttuuriset syyt. Vierun mukaan alan yhtenä haasteena onkin lisätä monimuotoisuutta. Matkailualalla tehdään paljon määräja osa-aikaistyötä. Ulkomaisen työvoiman tarve todennäköisesti kasvaa, ja Vieru toivoisikin toiselle asteelle myös englanninkielistä koulutusta. Jatkossa lisääntyvät digipalvelut, kuten automatisoidut itsepalveluhotellit, voivat helpottaa työvoimapulaa. Raportin mukaan tulevina vuosina on tärkeää kiinnittää huomiota esimiestyöhön, työoloihin sekä elinkeinoelämän ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämiseen. Vierun mukaan moni alan työpaikoista sijaitsee kaupungeissa, joissa opiskelupaikatkin ovat. Vieru oli mukana laatimassa työja elinkeinoministeriön julkaisemaa Matkailutoimialan työllisyys muuttuvassa toimintaympäristössä -raporttia. Matkailualan ammateissa naisten osuus oli raportin mukaan huomattava, jopa 70 prosenttia. Osuus kaikista työllisistä oli 5,8 prosenttia. Millainen kuva ihmisillä on matkailualasta, työoloista, palkkauksesta ja työn luonteesta. Tällä sektorilla työvoimapulaa on ollut tilastojen mukaan koko maassa. Matkailu työllisti myös paljon nuoria etenkin pikaruokatyöntekijöinä, kahvilaja baarimyyjinä sekä tarjoilijoina. Koronavuonna 2020 matkailuala työllisti 25 400 henkilöä vähemmän. Matkailussa työvoimapula osuu erityisesti ravintolaja suurtalouskeittiöihin. JUHA BOIJER Piikkilangan ja kaltereiden takana pilkotti meri, kuin muistona vapaudesta. Moskovan olympialaisten aikana vuonna 1980 ikkunat peitettiin. Pikaruokatyöntekijöistä lähes 65 prosenttia oli 18–24-vuotiaita. Matka Teemasuomalainen p. – Imagoasiat vaikuttavat. Matkailuala työllistää etenkin nuoria ja naisia Milja Kungas / Teemasuomalainen Matkailutoimialat työllistivät 154 000 henkilöä vuonna 2019, henkilötyövuosina tarkasteltuna. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 29 Patareissa voi nähdä taidetta yllättävissäkin paikoissa. Matkailualan palkkaus ei välttämättä ole kovin korkea. Pohjoismaissa alalla on työskennellyt tyypillisesti enemmän naisia kuin miehiä, Vieru sanoo. Matkailuala kaipaisi sekä pitoettä vetovoimaa. Opiskelijat voivat rahoittaa elämäänsä iltaja viikonlopputöillä mutta suuntaavat valmistuttuaan oman alansa töihin
Ortodoksisessa kalenterissa: Assi, Aapo, Aappo, Avrami, Tatu ja Usko. Sir. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Sven. Ortodoksisessa kalenterissa: Samuel ja Samuli. Huomenna: Soini ja Veini. Nimipäivät: Tänään: Sami, Samuli, Samu ja Samuel. SUDOKUN RATKAISUT TASO: X TASO: XXX X XXX p Päivyri 30 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 5:44 ja laskee klo 21:06. 47:8,10 LAUANTAINA 20. Herran pyhää nimeä tuli silloin ylistää niin että temppeli kajahteli jo aamuvarhaisesta. ELOKUUTA 2022 8 9 5 1 2 4 5 7 9 4 1 3 1 8 6 9 7 2 5 4 7 2 6 6 1 5 8 9 2 8 1 7 6 5 7 4 9 3 7 2 9 4 6 6 7 1 3 5 8 1 8 6 2 9 2 1 7 3 7 6 8 9 5 3 1 2 4 2 3 5 1 7 4 8 9 6 4 9 1 6 8 2 7 3 5 1 8 3 2 6 5 4 7 9 6 7 4 3 1 9 5 8 2 5 2 9 8 4 7 3 6 1 8 1 7 5 2 6 9 4 3 3 4 6 7 9 1 2 5 8 9 5 2 4 3 8 6 1 7 3 6 2 9 8 1 5 4 7 7 8 4 2 6 5 3 9 1 5 1 9 3 7 4 8 6 2 8 2 3 7 5 9 4 1 6 6 4 7 1 3 2 9 8 5 1 9 5 8 4 6 7 2 3 9 3 6 5 2 8 1 7 4 4 7 8 6 1 3 2 5 9 2 5 1 4 9 7 6 3 8. Päivän sana: Kaikista teoistaan Daavid antoi kiitoksen Herralle, Pyhälle, Korkeimmalle hän niistä antoi kunnian… Hän teki juhlista kauniita ja arvokkaita ja sääti juhla-ajoille vaikuttavat menot. VIRTANEN KAMALA LUONTO VIIVI JA WAGNER SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. FINGERPORI AJAN SÄVEL LASSI JA LEEVI B. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Sam ja Samuel
Virala Camping, Saarelantie 86, Janakkala klo 20. Sisäänpääsymaksu. Kuvataiteilija Mentha Lorvensiksen teoksia. P Yhdessä ja erikseen – muotoilijoiden ja lasinpuhaltajien luomuksia. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna. P Ennen kaikki ei ollut paremmin. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 31 Sorsien kohtalon hetki klo 12 Sorsajahti alkaa sunnuntaina klo 12. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 12–16. MUSIIKKI P Konserttigaala. P Kesäkonsertissa Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti. P Palanderin talo. Tarvittaessa syksyllä kastellaan uusia istutuksia, mutta tarve on vähäisempää kuin kesäaikana. Linnankatu 16, Hämeenlinna klo 12–16. Näillä alueella on hanhenmetsästys luvallista syyskuun 10. Syysistutukset viimeistellään kasvukatteilla, jotka tuovat suojaa ja viimeistelevät istutusalueet. Kapellimestarina Elisar Riddelin. Syksyn istutuksiin sopivat marjapensaat, hedelmäpuut ja monet koristekasvit perennoista köynnöksiin. Designmuseo Iittala, Könnölänmäentie 2 C, Iittala, Hämeenlinna klo 11–17. Kutsuntatilaisuuksissa tehdään päätökset asevelvollisten palvelukseen hyväksymisestä, lykkäyksestä, vapauttamisesta ja uudesta tarkastuksesta. Hallituskatu 11, Hämeenlinna klo 11–17. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Syksyllä puutarhassa tuikkivat valot ja värit, grillissä valmistuu sadonkorjuuruokaa ja moni nauttii palan marjaisaa kakkua kuplivan tai kahvin kera. Kesän aikana huomaa hyvin, mitkä istutusryhmät kaipaavat uudistamista tai mitä uusia toimintoja ja istutusalueita puutarhaan halutaan. Sivuille voi lisätä maksutta myös omia yleisötapahtumia. P Homoplantae. Metsästäjäin keskusjärjestöstä todetaan, että hanhet ovat rauhoitetut lukuun ottamatta metsäja merihanhia, joita saa metsästää kuten sorsia muualla paitsi Turun ja Porin, Uudenmaan, Kymen ja Vaasan lääneissä. Kutsuntatilaisuuteen on tuotava mukaan täytettynä ennakolta lähetetty kyselylomake. Koko museon täyttävä näyttely esittelee Maija Isolan (1927–2001) painokangaskuoseja aiheittain ja aikakausittain. P Jonen karaoke. P Meri Pauniaho: Kotiinpaluu. ELOKUVAT P Lääninhallituksen puisto. Könnölän matkailutila, Rimmiläntie 739, Hämeenlinna klo 18. päivästä marraskuun loppuun. PUUTARHALIITTO RY ” Syyskuun alku on parasta aikaa virittää puutarhaa kuntoon myös seuraavaa kasvukautta ajatellen. Athos-Säätiön Luostarikeskus, Panagian puistotie 39 A, Lammi, Hämeenlinna klo 10–17. Kutsunnat päättyvät lokakuun loppuun mennessä. P Näyttämö. Monet syksyllä istutetut kasvit ilahduttavat jo keväällä, koska kasvit juurtuvat syksyn kosteassa ja vielä lämpimässä maassa hyvin ollakseen valmiita kasvuun ja kukintaan heti kevään alussa. Riisuttuja coverbiisejä Abbasta Sielun Veljiin. Iittalan vanha puukoulu, Hollaajantie 2, Iittala Hämeenlinna klo 10–19. Sekä maanettä ilmankosteus ovat syksyllä parempia kuin kesällä, joten kasvuun lähtö on varmempaa kuin kevätistutuksilla. P Ooh, urheilu. Mukana 50 nykynaivistia ja yli 900 uutta teosta. Kissankulman eläinpiha, Hämeen Härkätie 136, Hämeenlinna klo 9–17. . P Maija Isola – Kuoseja Amforasta Unikkoon. Myös kasvien siirrot ja esimerkiksi perennojen jakamiset kannattaa ajoittaa syksyyn. Hakusanalla syystaimijuhla löytyy netistä inspiraation lähteitä, istutusja ruokaohjeita sekä tapahtumia eri puolilla Suomea. Kankaisten tila, Kankaisten Kylätie 58, Hämeenlinna klo 10–16. Syksy on myös hyvää leikkausaikaa kasveille. Pub Vanha Nalle, Turuntie 10, Hämeenlinna klo 21. Suomen Kuvataidepsykoterapia ry. Kaupunginmuseon uusi näyttely muistelee hämeenlinnalaisia urheiluhetkiä olympiakaupunkina oloa unohtamatta. Viime keväänä puutarhakasvien myynti jäi edellisistä vuosista, joten tänä syksynä kasvivalikoima puutarhamyymälöissä on jopa tavallista syksyä laajempi. Entinen Hämeen lääninhallituksen talo, Hallituskatu 16, Hämeenlinna klo 11–18. Lisätietoja: www.puutarhaliitto.fi/ syystaimijuhla Syyskuun alussa nautitaan sadonkorjuuherkuista ja puutarhojen tunnelmasta. Murnaun ohjaaman satavuotiaan mykkäelokuvaklassikon, joka alkaa klo 21. Syyspuutarhajuhlan järjestää kolmannen kerran Puutarhaliitto yhteistyökumppaneineen. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 20.8.1972 TAPAHTUMAT P Elotanssit. Näyttelyä on täydennetty myös muulla Isolaan liittyvällä aineistolla. P Maalaiskirppis ja kahvitupa. Syyspuutarhaan kannattaa istuttaa uusia kasveja ja kylvää myös uutta nurmikkoa. Taidemökki Koliseva, Vanha Härkätie 1159, Hattula klo 10–15. Riihimäen taidemuseo, Temppelikatu 8, Riihimäki klo 11–17. päivän loppuun. P Kissankulman eläinpihan markkinat. Tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo, jolloin puutarha tarjoaa paikan rauhoittua. Hämeenlinnalaisen porvarisperheen elämää kaupunkikodissa 120 vuotta sitten. Sen lisäksi suoritetaan perusteellinen lääkärintarkastus, jonka avulla märitetään miesten palveluskelpoisuus. Alastalon kartano, Luopioistentie 1547, Sappee, Hauho, Hämeenlinna klo 17–19. P Teija Haapasaari: Öhkömöhköjä ja höhhelöitä. syyskuuta vietetään Syystaimijuhlia nauttien puutarhojen tunnelmista ja sadonkorjuun herkuista. Tänä vuonna puutarhamyymälöissä on erittäin laaja valikoima erilaisia koristeja hyötykasvien taimia syysistutuksiin. Silloin 2.–11. Se vaikuttaa osaltaan palvelukelpoisuuden, palveluspaikan ja koulutusalan määrityksessä. P Katukirppis Myllymäessä. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Sieltä voi poimia uusia ideoita omaan puutarhaan. Tanssittajana Seppo Soittila yhtyeineen. TEATTERI P Tankki täyteen. P Pekka Korven taidetta. Kutsuntatilaisuudessa tarkistetaan miesten henkilötiedot sekä koulunkäynti ja senhetkinen ammatti. Entinen Hämeen lääninhallitus, sisäpiha, Hallituskatu 16, Hämeenlinna klo 11–18. Hämeenlinnan taidemuseon 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi henkilökunta on valinnut teokset, joissa kohdataan ihmisyyden eri puolia. Toisaalta sadonkorjuu ja syyskukkien loisto kutsuvat viettämään juhlia tunnelmallisesti pimenevissä syyspuutarhoissa. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–15. P Naivistit Iittalassa. Menoinfo Syystaimijuhlat jatkavat puutarhakesää Hämeen Sanomat Syksyn lähestyessä puutarhakesää jatketaan suomalaisissa puutarhoissa. Kutsunnat alkavat Vuonna 1953 syntynyt ikäluokka on kutsuntavuorossa syyskuun 1. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. W. P Kati ja Ave: Undressed Pop. Hyvä kasvuja istutuskausi jatkuu monin paikoin Suomea lokakuulle asti. Satulantie 2, Hämeenlinna klo 19–23.30. Willa Vaski Käsityötalo, Lukiokatu 4, Hämeenlinna klo 11–17. Myllymäen alue, Hämeenlinna klo 11–14. Vanha Härkätie 1087, Hattula klo 11–17. Heinäja sinisorsaa, taveja, haapanaa, jouhisorsaa, lapasorsaa, punasotkaa, tukkasotkaa, lapasotkaa ja telkkää sekä taivaanvuohia saa metsästää ajankohdasta marraskuun 30. Syyskuun alku on parasta aikaa virittää puutarhaa kuntoon myös seuraavaa kasvukautta ajatellen. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–17. P Tapaaminen Kanta-Hämeessä. P Latokirpputori. Päivyri P. Lammilla asuvan ukrainalaistaiteilijan Svetlana Brezitskayan öljyväritöiden myyntinäyttely. Ulkoilmaelokuvatapahtuma: kinokonsertti Nosferatu (Saksa 1922) (K12). Kahvio ja arpajaiset. NÄYTTELYT P Kasvua kohti uutta. Nurmikon siemenet itävät myös varmemmin kosteassa maassa kuin kesän paahteessa, jolloin vasta itäneet siemenet pääsevät helposti kuivahtamaan. Haapsamontie 137, Hämeenlinna klo 11–17. Menoinfon tekninen ylläpito ja käyttäjätunnukset: monimedia.hameensanomat.fi. Ars-Häme ry:n kesänäyttely. Perinteinen katukirppis pihoilla ja porteilla. Syksyiseen puutarhaan istutetaan niin perennoja, havuja kuin hyötykasveja. Riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseura ovat keskusjärjestön mukaan kuitenkin saattaneet lyhentää metsästysaikoja alueillaan. Miinan Monttu, Turkhaudantie 2, Turkhauta, Hausjärvi klo 15–17. päivänä alkavissa kutsunnoissa. Kutsuntatilaisuudessa voidaan esittää mahdolliset toivomukset palvelukseen astumisajankohdasta ja -paikasta. Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Kädentaidontöitä, galleria, kahvila. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Suvisimmat suomalaiset laulut sekä suosikkeja ulkomailta. Näyttelyssä lasinpuhaltajien omat ja heidän toteuttamansa lasitaiteilijoiden ja -muotoilijoiden teokset käyvät vuoropuhelua. P Meidän valintamme. P Käsityötalo Willa Vaski. Lukiokatu 4, Hämeenlinna klo 11–17. Aivan kaikkein arimpien kasvien osalta suositellaan kevätistutuksia, mutta kaikki muut kasvit sopivat syksyllä istutettaviksi. P Teija Koseniuksen maalauksia lapsista, eläimistä ja kaupungista. P Kolisevan keramiikkapaja. Pianotaiteilija Tuomas Nikkanen säestää F. Lahtelainen Golden Monrepos -viihdeorkesteri solisteinaan jazz-maestro Antti Sarpila ja koloratuurisopraano Marika Hölttä. Syksyisen puutarhan värit, tuoksut, äänet ja tunnelma ovat erityisiä, ja niistä nauttimiselle on hyvä varata omaa aikaa kutsumalla vieraita puutarhaan. Nykykuvataidetta hallinnon huoneissa. P Sibeliuksen syntymäkoti. Taiteilija kuvaa erilaisia tiloja, huoneita ja maisemia, joissa on merkkejä ihmisen läsnäolosta mutta ihmistä ei näy. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi
– Taistelin pitkään vastaan. – Hän oli ostanut pyörän käytettynä ollessaan 16-vuotias, Flörchinger kertoo. Ruosteinen ratsu päivittyi komeasti nykyaikaan P yörän keulassa lukee Special ja spesiaali se toden totta onkin. Klaus Flörchinger RIIKKA MAHLAMÄKI-KAISTINEN 32 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022. Joku näistä lienee Flörchingerin helmen valmistaja, vaikka Speciaaleja on toki tehty myös ulkomailla. Perheen koira innostuu valokuvauksesta niin paljon, että kuvasarjasta ei löydy yhtään kuvaa, jossa herttainen Topi ei vilahtaisi. Hintaa työlle tuli 800 euroa. Siitä ei ole tietoa kauanko pyörällä oli tätä ennen ajettu, mutta ostohetkellä elettiin vuotta 1961. Puolisokin sähköisti oman pyöränsä, ja tulos oli sama. 1930-luvulla Speaciaalia valmisti helsinkiläinen Suomen Koneliike Oy, Lahdessa samannimistä pyörää teki Oiva Lapilan polkupyöräliike ja 1950-luvulla Special kuului vaasalaisen Teräs Oy:n tuotantoon. Pyörällä on ikään kuutisenkymmentä vuotta, mutta se käy sähköllä. Helposti tulee poljettua 20 kilometrin matkoja. Koska pyörän pinta on tasaisesti ruosteen peitossa ja keulan Special-merkki haljennut, tarkkaa tietoa valmistajasta ei löydy. Sanoin, etten ole niin laiska, että tarvitsisin sähköpyörää. Nyt ajelen myös muuten vain. Flörchinger sanoo niiden käyvän hänen mielestään hyvin pyörän tyyliin. Flörchinger pohti ensin itse pyörän sähköistämistä, mutta päätti sitten viedä fillarin Jyväskylässä sijaitsevaan Polkupyörätoriin. ” Sähkö korvaa hyvin vaihteettomuuden. Flörchinger ajoi vaihteettomalla pyörällään vuosia, kunnes sähköpyörien suosien myötä hän alkoi harkita fillarin sähköistämistä. Flörchinger kertoo auton jäävän nyt entistä useammin talliin. Flörchinger laskeskelee hinnan tulevan helposti takaisin auton bensakulujen säästönä. Pyörän omistaja Klaus Flörchinger sai fillarin appiukkonsa varastosta vuonna 1999. Polkupyörätorin yrittäjä Waleed Salih kertoo vanhoRiikka Mahlamäki-Kaistinen 60-vuotias pyörä kulkee modernein keinoin ja muutti omistajansa käsityksen sähköpyöräilystä. – Ennen talutin kotimäenkin aina ylös, mutta nyt jaksan ajaa sen. Työmatkat kuluvat lähes poikkeuksetta pyörän selässä. Pyörässä on Brooksin satula, tankotupet ja etukori. Kokemuksen kautta Flörchinger on huomannut, että sähköpyöräily ei tarkoita laiskistumista vaan pidempiä matkoja. Työkaveritkin olivat huolissaan, että menenkö nyt ihan huonoon kuntoon kun ajan vain sähköllä, hän nauraa. Aikaisemmin käytin pyörää myös oikeastaan vain ajaakseni jonnekin
040 7491453 Ostetaan päältäajettava ruohonleikkuri, mopo, alasin, kalastusvälineitä, työkaluja, lasiesineitä, kuolinpesät. Flörchinger pyörään on kertynyt muutamassa kuukaudessa kilometrejä 600. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 075 7540 500 www.romo.fi Asianajotoimisto Skogster Oy Raatihuoneenkatu 8 (3. Vuokra 650750€/ vko. Puh. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. Perheen Topi-koira seuraa sitkeästi pyöräilijää ja vilahtaa jotakuinkin jokaisessa ajelusta otetussa valokuvassa. Vaatimuksena sähköistämiselle on, että pyörä on laadukas ja vahvarunkoinen. nistyivät 11.8 ilmoittautumisella. Lastenja nuorten shakkikerhot käynSHAKKI Vaikka pinta on ruosteessa, runko on tarkistettu vankaksi ja menoa kestäväksi. Maksetaan hyvä hinta! Puh. 040 667 1990 Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. 8, HML puh. Mestaruuden voitti Jyväs-Shakin FM Tommi Luukkonen häviöttömällä tuloksella seitsemän voittoa ja kaksi tasapeliä. (03) 675 9010 Viemärityöt • Pumppaamohuollot • Suurtehoimuroinnit • Kaivojen tyhjennykset p. Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka oikeusapu Wähäjärvenkatu 6, p. SIMO TORKKOLA Lue silloin, kun se sinulle sopii hameensanomat.fi Sinua lähellä. Tilanne on toki sama kaikissa sähköpyörissä. Ostetaan sekalaista kodinirtaimistoa, lp & cd-levyjä, kirjoja, lasiesineitä, kelloja, koruja, maljakoita, työkaluja, kalastusvälineitä, kuolinpesät ym 0403712961 On muuttanut uusiin toimitiloihin Pikku-Parolantie 6, Hml Puh. 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. 15 D II krs, Hml Käynti sisäpihan puolelta puh. Myös asuntovaunuja, peräkärryjä ja mopoja. Myös taideja värilasia, Arabiaa, yms. Kun Flörchinger ajelee itse valokuvausta varten pyörällä, tulee mukaan hauska lisäelementti. 0500 486 831 SIRU NYSTRÖM Hämeentie 1, Hml puh. jen pyörien sähköistämisen yleistyneen viime vuosina. Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 33 Nissan Almera 2003 Hb 5-ov, aj 216tkm juuri kats ketjukoneella, ei syö öljyä, hyvässä ajokunnossa, jos pienet lommot ei haittaa. 0400207020. 040 370 0400. 03 6166 722 Asianajotoimisto Romo Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 13100 Hml puh. 040 140 6000 Ruusulaakso Aulangontie 98, HML www.ruusulaakso.fi Esittely LA klo 15-16 ja SU 15-16 Palvelut & Erikoisliikkeet Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Miten jatkaisit kuvioasemassa mustilla. 041-7573886 Pihakirppis Myllymäessä Hakakatu 3, Hämeenlinna la 20.8. . Akku voidaan sijoittaa myös keskirunkoon. 029 566 1920 Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. Ajaessa tätä ei kuitenkaan huomaa, mutta jos virta loppuisi kesken, olisi kotimatka tavallista raskaampi. 010 200 1040 AA, VT Matti Kess OTM, VT Kaija Kess www.kess.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. 0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Turuntie 4–6 puh. Ihmiset pitävät vanhoista pyöristään ja haluavat säilyttää ne siirtyessään sähköpyöräilyyn. alkaen klo 9.00. 010 6841900 Asianajaja Juha Kallioinen Asianajaja Teemu Tomminen OTM Miika Huhtinen www.eversheds.fi Asianajotoimisto Evon Lakipalvelu Oy Asianajaja Kimmo Koskentausta Raatihuoneenkatu 21 B, Hämeenlinna Puh. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi Asianajaja Eemeli Saros www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. palvelut . Hämeenlinnan Shakkikerhon Toni Vainikan sijoitus oli 12. Salih suosittelee erityisen vanhoihin pyöriin matalatehoista moottoria, joka ei rasita runkoa niin paljon. 040 5577788 Katutaso/esteetön kulku. Pyörän sähköistämisen hinta riippuu akusta ja moottorista. Lisätiedot: 040 861 0041 Ostetaan kaikenlaisia autoja, myös katsastamattomat käy. – Vielä se ei ole kauhean yleistä, mutta uskon, että kysyntä kasvaa. 21 a 1, Hml P. 044 500 5110 JAAKKO VÄHÄJYLKKÄ Palokunnank. 010 574 1460 tai 0500 712 899 toimisto@evonlakipalvelu.fi Asianajotoimisto Jenna Järnstedt Oy Palokunnankatu 9 Asianajaja Jenna Järnstedt OTM Pinja Rantanen puh. Maksiminopeudeksi on silloin rajoitettu 25 kilometriä tunnissa. tuotteet . Yhdellä latauksella ajaa noin 80 kilometriä. Flörchingerin pyörän runko tarkastettiin ennen sähköistämistä. Aikaisempiin sähköpyöräajeluihin verrattaessa, Flörchingerin pyörällä meno on jotenkin leppoisampaa ja kivempaa. . Etuhaarukka oli vaihdettu uuteen jo aikaisemmin. Ostan retroja designkalusteita sekä valaisimia. • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. 9-17 Puh. – On ollut kyllä ilo ajaa. Pyörällä voi ajaa pelkällä sähkölläkin. . Runsaasti esillä keräilyja käyttötavaraa. Siinä yhdistyy niin vahvasti vanha ja uusi, että päällä pitäisi melkein olla steampunk-henkiset asusteet ja silmillä vanhanaikaiset ajolasit. Irrotettava akku sijaitsee takatelineellä. 0400 232 640 www.delete.. JOUNI HEISKANEN Palokunnank. Ajaessa ei juurikaan kuule pyörän ääniä, mutta sivusta seuratessa huomaa pyörän hyrisevän ylämäessä. Sähkö korvaa hyvin vaihteettomuuden. ja oli kilpailun paras alle 20-vuotias voittaen uusinnassa Shakkikerho Aatoksen Aku Salosen. 03 656 060 www.ilvespaino.fi . 03 6122 012 www.muotohammas.fi KARI-KOSKINEN PEKKA Linnanniemenk. Ruskamatkalle Saariselälle. Nopean shakin Suomen mestaruudesta Akaassa 13.8 kilvoitteli 67 pelaajaa. MENOT JA TAPAHTUMAT MYYDÄÄN HUONEISTOJA JA KIINTEISTÖJÄ Kauppa Käy Yksityisten ilmoituksille joka lauantai ilmoita.hameensanomat.fi Kauppa Käy Ostetaan Ajoneuvot ja tarvikkeet Myydään Sekalaiset Vuokralle tarjotaan PAINATUSPALVELUJA LasiLiikkeitä Jätehuollot ERIKOISHAMMASTEKNIKOT AUTOKORJAAMOT JA –MAALAAMOT AsiAnAjAjAt VUOKRATAAN kalustettu yksiö + autopaikka Hallituskatu 22, Hlinna. Kuvioasemassa mustilla ei ollut aikaa hitaisiin siirtoihin, joten 1.-Dxf2+! 2.Txf2 Te1+ 3.Tf1 Lh2+! 4.Kh1 Txf1 matti. ilmastointi, huoltokirja. 03 626 210 Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela OTM Elmeri Vappula www.asianajoskogster.fi Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Hinnaksi tulee keskimäärin 800 – 1200 euroa. 0403713799. Eturenkaan keskiöön kiinnitetty moottori tuo muutoinkin raskaaseen pyörään lisäpainoa. asennukset HÄMEEN LASITOIMI OY HÄMEEN LASITOIMI OY Uhrikivenkatu 6, 13130 Hml (03) 6824 002 ma–pe 7–16 Kaikki lasialan Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinonkatu 34 13130 HML p. Artek, Aalto, Tapiovaara, Wirkkala, Taito, Idman, Itsu, Orno, yms. krs) puh. Vapaana elo-syyskuussa keskustassa, siistikuntoinen RT 2h+kk+s. Toimittaja käy lopuksi koeajamassa pyörän. 040 844 4514 / 040 513 0086 www.jarnstedt.fi Asianajotoimisto Kess Oy Innopark, Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna puh. Vuokra 750 €/kk, vakuus 1 kk P. Hopealle tuli KvM Vilka Sipilä TUTS ja kolmanneksi Eero Valkama SalSK. 029 566 0610 talousja velkaneuvonta Wähäjärvenkatu 6, p. Tuulos-Seura Museo-Eerola avoinna elokuun sunnuntait kello 12-15
Elävät kuolleet Daltonit. Naisten 20 km:n kävely. Jakso 13/32. Mukana on runsaasti vihreää sanomaa, varsinkin ilmastonmuutoksesta. Nukketeatteria. 10.00 MasterChef Australia. Operaatio Rescue Dawn xxxx AVA klo 21.00–23.35 Elokuvantekijä Werner Herzog ei tyylilajeista välitä, vaan yllättää jatkuvasti. Downshifting. 02.30 True crime: Takapihalle haudatut (12). 14.00 Välimeren unelmakodit. (Britannia-USA 1997). MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). Tänä iltana studiota sulostuttaa Noora Hautakangas. Pitkäkyntiset. Tykkitulta. Mumble-pingviini on kasvanut isoksi ja hänen pieni poikansa Erik ei isänsä suureksi hämmästykseksi osaa tanssia. Osa 5/7. 12.00 Elokuva: Happy Feet 2 (7). Perhepuutarhat. 09.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S). 15.05 Välimeren unelmakodit. Todistaja haussa. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 06.58 Pipsa Possu. Saksa. 2012. Jakso 260. Pian parodiaksi tarkoitettu rakkaustarina lähtee käsistä. 19.30 EM-viikko München 2022, beach volley. Leijuvat maalit. Jokaisella niistä on oma uniikki kasvillisuutensa, ilmastonsa ja eläimensä. Pannukakut. Munavahdit. Kausi 1, jakso 1/10. Jakso 26/62. Kausi 3, jakso 3/24. Huugon syntymäpäivät. Kohti finaalia. Tuuletar 1/2. Costa Brava. Pimeyden velho Grindelwald ( Johnny Depp) pakenee oikeutta. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.8. 09.11 Kun olin ikäisesi (7). Kausi 1, jakso 2/6. Sarja sukeltaa yhteen Amerikan lähihistorian räikeimpään skandaaliin, presidentti Ronald Reaganin aikaisiin salaisiin asekauppoihin Iranin kanssa. Kausi 14. 10.30 Viisi miestä viikossa. Selostus Petri Hänninen, lajiasiantuntija Antti Kempas. 11.00 Viisi miestä viikossa. Vekkuli Loikkeli, osa 2. Ruoka. 17.00 Yle Uutiset. Komea paluu. 20.30 Yle Uutiset. Selostus Petri Hänninen, lajiasiantuntija Antti Kempas. Kaikki on tosi isoa. Aistien juhlaa. Vieläpä hyvällä tavalla. (U) 18.45 Avara luonto: Mantereiden planeetta. 09.05 Historia: Iran-Contra-skandaali (12). Kausi 1. Turvallisuusekspertti Ray Breslin ( Sylvester Stallone) palkataan vapauttamaan hongkongilaisen bisnesmogulin tytär pirullisesta latvialaisvankilasta. 17.00 Rallin MM: Belgia, EK 14. Kausi 3, jakso 4/24. 10.00 EM-viikko 2022 München, yleisurheilu. 06.40 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). Kausi 4, osa 9/12. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Löyhkien löyhkä. Iranin panttivankikriisi. Fantasiaseikkailu Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset (Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald, 2018) sijoittuu aikaan ennen Pottereita. Escape Plan: The Extractors x Sub klo 21.00–23.20 Jo edellinen Escape Plan -jännäri oli yhden tähden pohjanoteeraus, mutta Escape Plan: The Extractors (2019) pistää vielä vähän huonommaksi. päivän tapahtumia. EK 10. Kausi 1. 01.20 Billions (7). 19.20 Tulosruutu. 16.10 Tulossa: Häät ennen hautajaisia. Jakso 1/6. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 10.00 Yle Uutiset. München, Saksa. Miljoonia vuosia sitten maapallolle muodostui seitsemän mannerta. Tipu tasapainoilee kun taas Tirppa löytää kiinnostavan esineen. 13.00 EM-viikko München 2022, maastopyöräily. Vuorossa on kilpailu kahden antiikkikauppiaan kesken: Casper Nykøbing Morsista ja Rikke Næstvedistä. 20.45 Urheiluruutu. TV1 07.00 Antiikkikaksintaistelu. Lopputulos ei ole vain selviytymisseikkailu, sillä kyse on yhtä paljon ihmisen halusta elää. Kausi 11. 06.30 My Little Pony: Pony Life (S). Varmaankin rahan vuoksi, mutta luulisi miehellä olevan tarpeeksi omaisuutta entisestään. Ohjelmassa kuullaan Felix Mendelssohnin Sinfonia nro 5 D-duuri ”Uskonpuhdistus”. München, Saksa. 09.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta. Työelämä ja eläimet. J.K. 21.00 Selviytyjät. Verkko kiristyy. 20.58 Keno ja Synttärit. Tanssimista kammoava Erik karkaa kotoa ja tutustuu pingviini Sveniin, joka osaa lentää! Ohjaus: George Miller. Maggien yllätyslaatikko. Ohjaus: Simon West. Dokumentti esittelee 100 lomakohdetta ympäri maailmaa. Erityisopettaja ja näyttelijä Sanna on kutsunut luokseen Hollolaan viisi miestä. Maalataan talo. Ansassa. Toimintaseikkailu. Pääosissa: Pierce Brosnan, Jonathan Pryce, Michelle Yeoh, Teri Hatcher, Ricky Jay, Götz Otto. Sanna ja viisi miestä. Jenni Poikelus. Barcelona. 20.00 Selviytyjät. (U) 19.00 Seitsemän uutiset. Operaatio Rescue Dawn (2006) kertoo tositarinan taistelulentäjä Dieter Dengleristä ( Christian Bale), joka ammuttiin alas ja vangittiin Laosissa Vietnamin sodan aikana. 09.48 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). Hänen poikansa Erik ei osaa tanssia lainkaan, joten Erik karkaa kotoa. Jackson, Jake Gyllenhaal, Marisa Tomei, Jon Favreau, Zendaya. 07.50 Angry Birds Stella (S). On vaikea keksiä, miksi Stallone lähti tällaiseen katastrofiin mukaan. Näyttelijä Ekku ( Samuel Kujala) on hänen hyvä ystävänsä. 08.55 Angry Birds Stella (S). 20.55 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 23.30 Rallin MM: Belgia, huippuhetket. 22.10 Lotto ja Jokeri. Elokuva antaa kasvot ja äänen Stalinin vainojen uhreille ja valottaa unohdettua historiaa. Ohjaus: Roger Spottiswoode. 08.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). Kausi 4, osa 3/3. 19.30 Kyllä nolottaa (12). 11.30 Viisi miestä viikossa. 07.28 Antiikkikaksintaistelu. 3. 18.10 Urheiluruutu. Tehtävä: Laulu. 18.20 Elokuva: Spider-Man: Far From Home (12). 14.30 Kaiken maailman ennätykset. Rallin MM-sarjan yhdeksäs osakilpailu Belgia. Alpeilla lapsille opetetaan lumiturvallisuutta. 14.45 EM-viikko München 2022, melonta. Muumipeikko saa suuren kalan. Jakso 2/6. Jimmy Carterin epäonnistuminen panttivankikriisin ratkaisemisessa vaikutti Ronald Reaganin tulevaan politiikkaan. Rallin MM-sarjan yhdeksäs osakilpailu Belgia. 33:6) 13.05 RSO Musiikkitalossa. Kuninkaalliset askeleet. Siniverinen bulldoggi. (USA 2011). Kausi 2. 13.00 Pisara. 09.00 Zig & Sharko (S). 10.45 Yle Paikallisuutiset. Pääosissa: Eddie Redmayne, Johnny Depp, Jude Law, Katherine Waterston, Dan Fogler, Ezra Miller, Zoe Krawitz. 02.40 Amerikan kovimmat keräilijät. 15.15 Sandarmohin suru. 22.30 Komisario Lewis (12). Kausi 6, jakso 1/12. 22.05 Elokuva: 007 Huominen ei koskaan kuole (16). 22.25 Tulosruutu. 11.05 MasterChef Australia. (USA 2012). Mysteerimies lukitsee ystävykset kellariin, eikä kukaan kuule heidän huutojaan. Christian Bale vetää roolinsa niin syvälle uppoutuen, että Bale muuttuu katsojan silmissä Dengleriksi. Tonnikaupalla paineita. Terveellinen ruoka on hyväksi sekä keholle että mielelle. 09.10 Lucky Luken uudet seikkailut (S). Ville Valas päättää kisata vielä yhden kisan. Paulin mielestä tämä on rangaistus. Taltioitu Musiikkitalossa 4.3.2022. 12 tarinaa omaisista, jotka teloitettiin Neuvosto-Karjalassa Sandarmohin metsässä 1937-38. Jörg Widmann johtaa. Kausi 39, 14/17. Kausi 6, jakso 7/10. 09.00 Yle Uutiset. Joskus pudotaan korkealta ja kovaa. Viimeinen erä. Kausi 1, jakso 23/ 30. Ruotsinkielinen selostus Leif Lampenius. Selostus Kimmo Porttila ja Simo Leinonen, lajiasiantuntija Tuomas Raja. Voinko antaa nolla tähteä. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). Pääosissa: Tom Holland, Samuel L. Tiesin, mitä kunnon rangaistus tarkoittaa. 13.30 Huikeat kakkutaiturit. Jakso 31/44. Hugo löytää työkalupakin ja saa ajatuksen. Kauhajoki. Jakso 1/35. Hän kokoaa liittolaisia, jotka eivät tiedä, että velho suunnittelee kaikkien ei-taikovien alistamista valtansa alle. Osa 3/3. Nasta lautaan. Osa 1/6. 09.23 Dronettajat (7). Osa 8/10. (U) 19.40 Vera Stanhope tutkii (12). 07.29 Dinofarmi (S). 07.17 Fluugalaiset (S). 00.35 Elokuva: The Expendables 2 (16). Beach volleyn naisten loppuottelu. Elokuva on myös hyvin ajan tasalla. Etni Khan laulaa siitä, millaisena hän kokee Jumalan (Jer. Miesten seiväsfinaali, naisten 800 m:n finaali, naisten keihäsfinaali, naisten 100 m:n aitojen alkuerät, miesten 4 x 400 m finaali, naisten 4 x 400 m finaali ja naisten 3000 m:n esteiden finaali. 22.00 Kymmenen uutiset. (U) 18.00 Amazing Race. Bispebjerg-temppu. 09.46 Athleticus. Kausi 8, osa 2/3. Kun Carverin ja hänen saksalaisten kätyriensä todelliset tarkoitusperät alkavat valjeta, maailmanrauha lepää Bondin ja tämän avukseen saaman hemaisevan kiinalaisagentin Wai Linin käsissä. Se haittaa, että tämä näkyy niin selvästi. 08.04 Leikitään Pikku Kakkosta. Onnea, Sami, Samuli, Samu ja Samuel! 06.53 Tik Tak (S). Päivän tv-vinkit: Fucking with Nobody on nimeään parempi elokuva Marko Ahonen Happy Feet 2 xx MTV3 klo 12.00–14.10 Happy Feet oli miellyttävä koko perheen animaatioelokuva; Happy Feet 2 (2011) on sitä paljon vähemmän. 07.03 Ilona ja luonnon ihmeet. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 17.00 Hypoteesi UK. Lande. Ohjaus: David Yates. 16.00 EM-viikko München 2022, pöytätennis. 16.20 Puutarhan pelastajat. 09.00 Galaxi. Klassisten kielten opiskelijan murha herättää kysymyksen, onko tuoreen huumerikoksen, tähtitieteen ja kreikkalaisen näytelmän välillä outo yhteys. 13.40 Uusi Sherlock (12). Koululaisten oma ohjelma! 09.01 Kulman kunkut. 07.55 Arthur ja minimoit (7). 07.41 Kaarle (S). Visuaalisesti upeassa Marvel-seikkailuelokuvassa Peter Parkerin luokkaretki Euroopassa saa toinen toistaan hurjempia käänteitä. 11.10 EM-viikko 2022 München, yleisurheilu. Heidän on keksittävä itse, miten pelastautua. 08.50 Monchhichi (S). Kausi 5, jakso 2/12. (U) 00.00 Jäähyväisten kesä (12). TV2 06.50 Pikku Kakkonen. (U) p Televisio ja radio. Nemean leijonat. Osa 4/4. Kausi 2, jakso 2/52. 21.00 EM-viikko 2022 München, yleisurheilu. 14/26. Sininen mekko. Dokumentti venäläisestä utopiasta, Putin-nuorten Seligerleiristä, jossa rakastetaan isänmaata ja sitten mennään diskoon tai naimisiin. Lauantain huippuhetket. Happy Feet 2 on laiskaa ja laskelmoitua työtä. Tanssia rakastava Mumble-pingviini on nyt kasvanut isoksi. Kanssakilpailijat eivät usko hänen menestykseensä, mutta pitkää kokemusta ei koskaan kannata aliarvioida. Eurooppa. Kausi 11, osa 5/8. 22.20 Päivän sää. 07.53 Kengulahti (S). 16.00 Stadi vs. 12.15 100 Places to Be. Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Bruce Willis, JeanClaude Van Damme, Arnold Schwarzenegger, Jet Li, Chuck Norris. Animaatio sentään on komeaa, tai ainakin oli 11 vuotta sitten. Melonnan 3. München, Saksa. Hannaleena Haurun satiirisen draamakomedian päähenkilö on ikisinkku, elokuvaohjaaja Hanna (Hauru itse). Kausi 2, jakso 3/18. 03.25 True crime: Kuolemanvaaralliset kultit (12). 14.10 Pilanpäiten. (Iso-Britannia 2018). 22.00 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 07.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). Albie uskoutuu isälleen ja matka jatkuu jälleen yhdessä. 15.00 Olet mitä syöt. 09.57 Tipu Touhukas (7). Kirahvi nauttii tennisottelun seuraamisesta, kunnes kesken kaiken katsomoon ilmaantuu ryhmä kilpikonnia. Hengen soturit. Miesten 20 km:n kävely. Kaverukset kehittävät Instaan kuvitteellisen rakkaussuhteen. Riskinottoa. Jakso 27/62. Kausi 14. NELONEN 06.00 Bing (S). Oman kropan rajat mietityttävät Riku Suokasta, jolle ennenaikainen hauta on todellinen pelko. 21.00 Vesa-Matti Loiri taiteilija. Fucking with Nobody xxx Yle Teema & Fem klo 21.10–22.55 Kuten nimestä voi päätellä, Fucking with Nobody (2020) on hieman erilainen kotimainen elokuva. (U) 12.00 Rallin MM: Belgia, EK 10. Mikkihiiri ja Kaurismäki. Ranskan Riviera. Casperin ja Rikken toinen kilpailupäivä vietetään Riben lähistöllä. Paulin sanoo rumasti Katille ja pappa kehottaa Paulia pyytämään anteeksi. Kausi 5. Pimeyden velho Grindelwald (Johnny Depp) pakenee oikeutta ja kokoaa liittolaisia, josta valtaosa ei aavista hänen todellisia aikeitaan nostaa valtaan puhdasveriset velhot hallitsemaan kaikkia ei-taikovia. Kausi 32, jakso 11/12. Saksa. Rowlingin luoman Ihmeotusten jatko-osassa seikkailut sijoittuvat Harry Potteria edeltävälle aikakaudelle. Kausi 16. Papan nuoruudessa Paulille kuitenkin selviää, millaisia rangaistuksia ennen vanhaan lapsille annettiin. Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset xx MTV3 klo 22.35–01.20 Ei minua se haittaa, että Ihmeotukset-sarja rahastaa Harry Pottereiden menestyksellä. München, Saksa. 18.00 EM-viikko München 2022, telinevoimistelu. (2019). Kausi 1, jakso 24/ 30. München, Saksa. 08.00 Yle Uutiset. Kausi 2, jakso 1/8. 3/11. Rallin MM-sarjan yhdeksäs osakilpailu Belgia. Kausi 4, osa 10/12. 11.05 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 18.00 Yle Uutiset. Kilpailijat lentävät Manilaan, jossa he saavat juosta korkokengissä ja työntää kätensä leijonan kitaan. Kausi 26. Telinevoimistelun miesten joukkuekilpailu. 06.05 CoComelon (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. EK 14. 22.35 Elokuva: Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset (12). 17.20 4D: Himohamstraajan sikolätti. Kausi 2, jakso 10/10. 19.10 Uutisextra. 08.05 Prisma: Terveen elämän salaisuudet. Hajun perässä. James Bond (Pierce Brosnan) saa vastuksekseen aivan uudenlaisen rikollisen, tempauksillaan riitaa suurvaltojen välille lietsovan mediamogulin Elliot Carverin. 16.50 Novosti Yle. 08.20 LEGO City Adventures (S). 08.40 Ystäväni Marlon. 10/10. 16.15 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 12.30 4D: Tahdon näyttää nuoremmalta (7). München, Saksa. Kausi 1, jakso 22/ 30. Osa 5/6. Äiti, katso minua nyt. Naisten maastopyöräily. 10.05 Ykkösaamu. Pöytätenniksen naisten kaksinpelin välieräottelu. Ohjaus: Jon Watts. 10.00 Ostoskanava. 34 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 Ohjelmatiedot voivat muuttua. Kausi 1. 18.15 Rakastan sinua kyyneliin (S)
06.30 Fast N’ Loud (S). 18.02 Sekahaku Heidi Pakarinen 18.50 Merisää. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. JIM 09.00 The Wall Suomi. 08.10 Simpsonit. 17.30 Mobil 1 The Grid. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 23.10 Musiikkivideoita. 22.05 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 15.45 Sinkkuillallinen. 20.30 Frendit (S). 14.00 Lainvalvojat (7). 21.10 Fucking with Nobody (16). 17.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 12.15 Ensisilmäyksellä. 13.45 Food Factory USA. 11.30 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti. 10.05 Simpsonit. 14.59 Matador (7). 15.05 Unelmahäät (S). 22.30 Leijonastudio (S). 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.20 TV Shop. 13.30 100 Places to Be. 23.25 Kairos-yhtyeen musiikkisikermä. 14.00 Leijonan luola USA. 11.00 Kanadan vaarallisin eläin. 08.00 Kansan TeeVee. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.27 Sukkahittimittari. 23.20 Subleffa: Tappajahai (16). 18.30 Moderni perhe. 07.02 Sää. 23.05 4D: Luksusseuralaispalvelu (12). 14.00 Unelmaasunto auringon alta. 20.00 Simpsonit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Tulossa: Save The Date Suomi. 06.00 Kiinteistöhuutokauppa (S). 22.00 Salakaupan julmat kasvot. 12.00 Doc: Maailman karmeimmat aviomiehet. 05.00 Ohjelma jatkuu klo 08.00. 12.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 14.50 Mexico Life (S). 20.00 Ancient Unexplained Files (S). 14.10 Food Factory USA. 14.30 Pyhä Henki tänään. 17.45 Kuninkaallisten käytösopas. 23.00 Yle Uutiset. 04.55 Family Guy. 07.15 Järvenrantataloa etsimässä (S). 22.55 Elokuva: Berliinisyndrooma (16). 00.02 Yöradio toiveiden yö. 16.55 Uutiset. 01.00 Mapon Finnish Pool Tour. 17.55 Uutiset. 13.00 Rempalla tuloja. 00.25 Uutiset. 08.10 Hurja remontti (S). 02.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 23.02 Yöradio. 07.03 Onnen sävel. 16.30 Top Gear (S). 03.50Herätys! 04.45 TV7 Jerusalem uutiset. 13.30 Grillimestarit Ripe & Teresa. 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 11.25 Lottovoittajan unelmakoti (S). 10.05 Radio Suomen Lauantaitalkoot 11.00 Yle Uutiset. 06.05 Mahtavat miesluolat (S). 21.05 Stand Up! (S). 14.35 Food Factory USA. 11.00 Mertiörannan kesäjuhlat. 13.30 Lainvalvojat (7). 09.05 Vierge Moderne. 17.30 Australian rajalla. 19.05 Latela 6.0 (S). 10.30 Tankkaustarinat. 10.00 Yle Uutiset. 11.50 Ensisilmäyksellä. 00.40 Simpsonit. 06.30 Koko Suomi leipoo. 02.35 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 21.30 Viimeinen uskonpuhdistus. 00.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 09.55 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. 09.00 Parantavat puutarhat. 04.35 Family Guy. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 16.30 Islam Raamatun valossa. 02.02 Veli Kauppinen uuden äärellä 02.54 Yöradio. 08.50 Simpsonit. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Valitut Palat Collection. 13.30 Suomen surkein kuski. 12.05 Supertähtien yllätysremontit (S). 12.00 Huikeat kakkutaiturit. 00.00 Mobil 1 The Grid. 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 11.00 Jamie Oliver: Super Food Family Classics. 16.25 Michael Palin: Elämäni matkat. 08.30 Simpsonit. 01.05 CSI: Miami. 18.00 Pyöräily: Tour of Hellas, 2. 20.20 Herätys!. 03.30 Jukka Kuoppamäki 80v-juhlakonsertti. 22.30 Jukka Laaksonen Show. 11.02 Laiskanlinna Tero Liete YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Renaz Ebrahimi (u) 13.00 YleX Viikonloppu 17.00 Lyömättömät! 20.00 Sonny 22.00 YleX Throwback (u) 00.00 YleX Lauantai-ilta 02.00 Yöradio 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 YleX Etusivu: Viikon Parhaat YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 09.30 Yleisurheilua: EM-kisat 13.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 16.50 Urheilukierros 19.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 21.00 Yleisurheilua: EM-kisat 23.30 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE TEEMA & FEM 08.05 Leevi Lampunhenki (S). 19.00 Orkesteri (12). 23.25 Solar Opposites. 11.00 Onnenpyörä VIP. 14.00 TV7 Israel News. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 23.05 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 11.00 Huikeat kakkutaiturit. 05.15 Pelastajat Lappi. 14.20 Mexico Life (S). 20.07 Sää. 13.00 Ruoan alkulähteillä. 15.00 Grand Designs Ruotsi. 10.30 Diesel Brothers (S). 03.20 Gordon Ramsay: Vaarallinen kokaiinikauppa. 06.00 Kotiunelmia (S). 17.05 Nigella: Kokataan ja nautitaan. 21.00 American Cartel (12). 02.25 Family Guy. 07.00 Simpsonit (12). 06.00 Kiven sisällä. 11.00 Yle Uutiset. 21.00 Elokuva: Operaatio Rescue Dawn (12). 02.00 Simpsonit (7). 19.30 Simpsonit. 07.35 Maanteiden sankarit (S). 02.05 Orange Is the New Black (12). 12.05 Urheiluradio. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset. 03.45 Katastrofin todistajat. 02.30 Tanssi kanssain. 13.00 Isännän pöydässä. 09.05 Urheiluradio. 09.40 Simpsonit. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 13.02 Klassikkokäräjät. TV5 05.30 Leijonastudio (S). 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 01.40 Dopamiini (12). 02.05 Muinaiset avaruusoliot. 08.10 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 18.00 Moderni perhe. 16.00 Grand Designs unelma-asunnot. 10.34 Kunpa osaisin laulaa. 15.20 Elokuva: Saanko esitellä: Joe Black (12). 07.05 Musiikkivideoita. 17.25 Minä ja koirani. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.15 Kiri ja Lolo (S). 08.30 Ostoskanava Tvins.com. 00.00 Rajasota. saaristossa. 19.02 Urheiluradio. 14.05 Atlantin yli (S). 14.15 Herra on minun turvani. 02.50 Family Guy. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu 12.20 Kädet multaan 12.35 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää. 21.00 Elokuva: Lumiukko (16). 18.50 Elokuva: Itse ilkimys 2 (7). 05.40 Pelastajat Lappi. 00.50 Ester vlog. 11.25 Simpsonit (7). 17.50 Pitääkö olla huolissaan klassikko. 11.03 Luontomatkalla. 22.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 09.00 Yle Uutiset ja sää. 11.40 Asunnon metsästäjät (S). 18.00 Christian World News. 09.10 Radio Suomen Lauantaitalkoot 10.00 Yle Uutiset. 17.30 Moderni perhe. 17.00 Moderni perhe. LIV 09.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli. 02.30 Mertiörannan kesäjuhlat. 14.00 Yle Uutiset. 05.20 Euroopan rajavartijat (S). 06.00 Moderni perhe. 16.30 Suurmestari Ruotsi. 10.00 Ostoskanava Tvins.com. 08.30 Jumala puhuu. 21.00 Subleffa: Escape Plan: The Extractors (16). 16.05 Hurja remontti (S). 19.30 Frendit (S). 17.05 Elokuva: Shrek (7). 19.00 Elokuva: Liekeissä (12). 07.30 Simpsonit (12). 21.05 Elokuva: Pilvikartasto (16). 14.30 Louisiana Law (S). 03.05 Naked Attraction (12). 05.30 Pyhä Henki tänään. 21.00 Egyptin kadonneet aarteet. 20.00 Frendit (S). 12.30 Yliluonnollista. ALFATV 04.00 Jukka Laaksonen Show. 17.50 MasterChef Australia. 02.00 Soiva postikortti. 08.00 Islam Raamatun valossa. 15.35 Food Factory USA. 11.30 Moonshiners: Master Distiller (S). 09.00 Suomen surkein kuski. 10.00 Jaksa paremmin. 22.08 Suomi-rock Jorma Hietamäki. 16.30 Australian rajalla. 18.00 Wipeout USA. 01.00 Rakkauden kosketuksessa. 01.05 Poliisit 2019 (S). 10.00 Psalmiherätys!. 06.30 Eläinten auttaja (S). 13.25 Tilt Esports. 12.20 Remonttipainajainen (S). 12.40 Ensisilmäyksellä. Sää 07.00 Yle Uutiset. 12.30 Lastensairaalan syke. 08.35 Pieni eläinsairaala. 16.15 Suurin pudottaja Suomi. 13.30 Jerusalem studio. 09.05 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 21.02 Urheiluradio. 23.00 Inside: Kokaiinisodat. 07.45 Simpsonit. 03.15 Family Guy. 12.30 Huikeat kakkutaiturit. 01.30 Christian World News. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma. 07.25 Simpsonit. 22.05 Urheiluradio. 11.55 Simpsonit (7). 17.30 Nasta raamis. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 09.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 10. 20.00 Alaskan jäälentokenttä. 07.30 Pohjoisen valtatien pelastajat. 00.30 Tie on valmis!. 07.45 Järvenrantataloa etsimässä (S). 15.05 Food Factory USA. 12.55 Simpsonit (7). 00.15 Simpsonit. 19.00 Simpsonit. 16.05 The Voice of USA. 03.00 Yle Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 03.35 Miehen puolikkaat. 13.55 Matador (7). 18.20 Halitaan! (S). AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 22.55 Small Axe (12). 00.05 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli. 15.35 Family Guy. 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.45 Liv D: Ökyrikkaiden ostoskatu. 23.00 Jääkiekon nuorten MM: Pronssiottelu (S). 02.00 Yle Uutiset. 02.00 Hyvä elämä. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää. Televisio ja radio p. 18.00 Leevi Lampunhenki (S). 02.25 Killing Eve (12). 18.50 Kuninkaallisten käytösopas. 00.55 100 Places to Be. 23.20 Elokuva: Public Enemies (16). 18.55 MasterChef Australia. 03.02 Jokaniemen sävelradio. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 06.20 Moderni perhe. 15.30 Jussin kalajutut. TV7 05.00 TV7 Israel News. 13.30 Miehen puolikkaat. 19.30 Soiva postikortti. FRII 04.05 Kadonneet (7). 19.00 Frendit (S). 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.55 Kiinteistöhuutokauppa (S). 00.55 Egyptin kadonneet aarteet. 23.35 NCIS: New Orleans (12). 07.53 Onnen sävel. 00.35 Rajavalvojat (S). 20.02 Urheiluradio. 08.21 Kiri ja Lolo (S). 18.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 11.02 Radio Suomen Lauantaitalkoot 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 15.30 Masked Singer USA. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. Sää 07.00 Yle Uutiset. 18.04 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 16.05 Australian rajalla. 01.00 Paratiisihotelli Norja (12). 23.50 Simpsonit. 01.30 Killing Eve (12). 10.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 16.25 Christina-lehden luontokuvat. 13.00 Leijonan luola USA. 14.40 Tulossa: Remppa vai muutto Suomi. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Tankkaustarinat. 11.30 Huikeat kakkutaiturit. 15.10 Family Guy. 02.05 Mysteerien metsästäjä (S). 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.40 Liv D: Aasialaiset ökyhäät. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 05.05 Oman saaren metsästäjät (S). 10.00 The Harlins. 08.26 Halitaan! (S). 07.30 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). 14.00 Frisbeegolf: European Pro Tour, Tukholma. 13.50 Miehen puolikkaat. 10.15 Bible Project. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 16.15 Valitut Palat Collection. 08.15 Tri K:n eksoottiset eläimet. 23.30 Uutiset. 20.45 Elokuva: Great Wall (12). 16.30 H.E.T.K.I. 00.00 Yle Uutiset. 23.50 Ohjelmatietoja. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Ilmestystä Sanasta. 08.30 Euroopan rajavartijat (S). 12.58 Matador (7). 18.30 Australian rajalla. 01.45 Paratiisihotelli Norja (12). 01.02 Klassikkokäräjät. 14.45 Martina ja hengenpelastajat. HERO 12.30 Et sä tiedä kuka mä oon. 23.35 Filminurkka. SUB 04.05 Baywatch (12). 15.00 Mertiörannan kesäjuhlat. 07.30 Koko Suomi leipoo. 06.20 Kiinteistöveljekset (S). 23.00 Solar Opposites. 13.05 Atlantin yli (S). 20.00 Melodian mestari, Kassu Halonen. 17.10 Maailman onnellisin kansa (S). 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 14.45 Family Guy. 02.00 Family Guy. 08.05 Onnen sävel. 13.00 Mayn keittiö. 10.35 Simpsonit. 14.00 Martina ja hengenpelastajat. 16.30 Family Guy. 09.50 Eläintarhan salaisuudet. 20.00 Huvila & Huussi. 10.40 Saari ilman lakeja. 10.25 Usein kysyttyä. 01.45 Latela 6.0 (S). 09.00 Euroopan rajavartijat (S). 06.00 Mars Hill Church. 18.30 Från jord till bord. 17.00 Australian rajalla. 12.30 TV Shop. 20.00 Tanssi kanssain. 21.00 Jukka Kuoppamäki 80v-juhlakonsertti. 08.32 Sukkahittimittari. 08.00 Ostoskanava Tvins.com. 09.35 Puutarhakausi. etappi. 01.05 Dopamiini (12). 03.00 Suurmestari Ruotsi. 12.25 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti. 21.00 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 17.40 Ikuisia kertomuksia. 00.25 Australian rajalla. 21.15 TV7 Jerusalem uutiset. 09.30 Sielunrauha: kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä. 20.00 Hylkyjen salaisuudet. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Elokuvan hetki: Fucking with Nobody (S). 13.05 Miehen puolikkaat. 11.55 Lottovoittajan unelmakoti (S). 12.25 Musiikkivideoita. 12.00 Matador (7). 07.10 Arvo Silventoinen Sain kutsun TV7:lle. 00.30 Pyöräily: Tour of Hellas, 2. 15.30 Supertruckers (S). 15.50 Veneilysää. 13.00 Yle Uutiset. 14.15 Family Guy. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.45 Pohjoisen valtatien pelastajat. 09.30 The Harlins. 12.00 Tankkaustarinat. 00.05 Rajavalvojat (S). Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 35 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset 06.02 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset 07.05 Aamusoitto 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Minne Rinne vie: Ratapyöräilyn viehätys on sen raakuudessa 08.25 Kulttuuriduunarit: Foleyartistin askel luo sävyt elokuvalle 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00 Näistä levyistä en luovu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Tiedetrippi: Tutkija, joka työnsi päänsä hiukkaskiihdyttimeen 13.00 Välilevyjä retkellä: Ylänkö ennen maan äärtä 14.00 Olavi Seppänen ja maailman kielet: Turkin puhujalle sukulaiset ovat aina lähellä 15.00 Radioteatteri esittää: Pitkät jäähyväiset 15.30 Matkoja maalauksiin: Pinturicchion Penelope ja kosijat 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Miia Krause 18.00 Ehtookellot: Pöytyän kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti 20.40 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Arktisten sotien kaiut: Lasten ristiretki 22.50 Yksi on hyvää seuraa 23.00 Iltahartaus 23.10 Yöklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.02 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Boheemi elämä 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Kuusi kuvaa lelumuseon johtaja Petra Tandefeltin elämästä 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinnan äänikirjeitä Roomasta 3/4 10.00 Jumalanpalvelus Haapajärven Kristuksen kirkastumisen kirkosta 11.00 Jumalanpalvelus Nummelan Adventtiseurakunnasta RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Suurin pudottaja Suomi. 18.30 Mapon Finnish Pool Tour. 13.15 Et sä tiedä kuka mä oon. 00.35 NCIS: New Orleans (12). 06.40 Moderni perhe. 14.45 Sinkkuillallinen. etappi. 17.45 Tulossa: Save The Date Suomi. 21.00 Elokuva: Ladykillers. 10.30 Donal Skehan: Terveelliset herkut. 13.35 100 Places to Be. 03.00 Fast N’ Loud (S). 13.20 Food Factory USA. 11.00 Simpsonit (7). KUTONEN 04.25 Museoiden mysteerit (S). 17.00 Fillaripäiväkirja. 05.15 Vankilassa ulkomailla. 10.00 Jukka Laaksonen Show. 03.00 Vankilassa ulkomailla. 07.50 Merisää. 01.30 Leijonastudio (S). 18.55 Elokuva: Ottoman Lieutenant (12). 02.45 Leijonastudio (S). 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää. 09.05 TV Shop. 07.00 Simpsonit. 16.00 Family Guy. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset. 14.30 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Mertiörannan kesäjuhlat. 09.05 Urheiluradio. 09.15 Simpsonit. 05.15 Herra on minun turvani. 18.00 Australian rajalla. 20.30 Simpsonit. 10.05 Arvokaman etsijät (S). 09.25 Lentävä talo. 19.39 Sportnytt. 11.10 Asunnon metsästäjät (S). NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Totuus tarun takana. 17.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 08.30 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). 15.00 The Voice of USA. 01.05 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli. 21.00 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills. FOX 04.10 Simpsonit. 03.00 Jääkiekon nuorten MM: Loppuottelu (S). 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 19.55 Kuninkaallisten käytösopas. 05.30 Oman saaren metsästäjät (S). 10.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 11.30 Tankkaustarinat. 19.00 112 Hätäkeskus. 12.25 Simpsonit (S). 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hyvä elämä. 09.30 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). 16.00 Tulossa: Häät ennen hautajaisia (7). 01.45 Yhdessä loppuun asti. 09.30 Diesel Brothers (S)
°C +2,1 Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 18.8. klo 15 °C +28,9 Anjala Kylmintä 19.8.2021 °C +8,7 Kilpisjärvi Lämpimintä 19.8.2021 °C +18,5 Hämeenlinna Sateisinta 17.8. Olemme osa Mediatalo Keskisuomalaista ja Uutismedian Liiton jäsen. klo 15 °C +29,0 SADESUMMA 14.8.– 19.8. hameensanomat.fi Hämeen Sanomat myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä Yhteystiedot Hämeen Sanomat. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. Kokonaistavoittavuus painettu viikko + digi viikko 84 000 (KMT 2021) ISSN 0356–2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat oy Toimitusjohtaja: Vesa-Pekka Kangaskorpi HÄMEEN SANOMAT Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Käyntiosoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna Puhelinvaihde: 03 61 511 Vaihde on avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. Painetun lehden tilaukseen ulkomaille lisätään postikulu. 23 Las Palmas 25 Lontoo 23 Malaga 31 Lissabon 33 New York 30 Oslo 23 Pariisi 25 Peking 29 Pietari 28 Rooma 30 Tallinna 28 Tokio 30 Tukholma 24 Su 30 26 23 39 38 23 27 23 32 29 28 20 26 27 24 32 25 30 23 Ma 30 28 23 38 39 21 26 23 30 28 25 20 24 31 26 32 24 30 23 La Forssa 27 Helsinki 25 Hämeenlinna 28 Iisalmi 27 Imatra 27 Joensuu 25 Jyväskylä 27 Kouvola 26 Kotka 25 Kuopio 26 Lahti 27 Lappeenranta 27 Mikkeli 28 Oulu 28 Rovaniemi 25 Savonlinna 26 Seinäjoki 28 Tampere 28 Turku 27 Utsjoki 22 Vaasa 27 Varkaus 27 Su 21 23 23 23 23 21 23 24 23 22 24 24 24 25 24 22 25 22 21 23 22 23 Ma 22 23 23 21 20 21 22 23 21 20 23 20 20 21 20 21 21 22 22 18 18 20 Ti 21 20 21 21 23 22 21 23 22 22 20 23 22 20 19 22 22 21 22 17 22 22 Ke 22 23 23 21 25 22 22 23 24 23 23 24 23 23 20 22 23 23 22 19 22 22 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 18.8. Palvelemme puhelimitse sekä sähköisissä kanavissamme arkisin klo 8–16. Etelän ja kaakon välinen tuuli on pääosin kohtalaista. p Sää 36 Hämeen Sanomat Lauantaina 20.8.2022 ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 19 22 25 28 31 3 6 9 12 15 18 Heinäkuu Elokuu 2022 10 20 30 20 23 26 29 1 4 7 10 13 16 Heinäkuu Elokuu 2022 0.0 2.0 4.0 La Bangkok 32 Berliini 27 Bryssel 24 Eilat 38 Kairo 40 Kööpenham. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA Hämeen Sanomat on Kanta-Hämeen maakuntalehti, joka on perustettu vuonna 1878. Lähinnä Lapissa tulee yksittäisiä sadeja ukkoskuuroja. kuvien ja videoiden lähettäminen whatsappissa: 040 457 7980 Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 564 4454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Uutispäällikkö: Juho Peltoniemi 03 615 1410, 040 124 2259 Pääkirjoitustoimittaja: Rauno Lahti 03 615 1452 Toimitus, toimitussihteerit: 03 61 511, iltaisin 03 615 1410 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja: Veli-Matti Virtanen 040 868 2403 Hattulaan liittyvät aiheet: 040 868 2443 Janakkalaan liittyvät aiheet: 050 370 9278 Talouteen liittyvät aiheet: 03 615 1451 Urheilun esimies: Samuel Savolainen 040 7215845 Urheilu: 03 615 1470 H2, B-osan tuottaja: Riikka Happonen 040 868 2450 Ajastin: 03 615 1462, ajastin@hameensanomat.fi Kulttuuri: 03 615 1461, kulttuuri@hameensanomat.fi Mielipide: 03 615 1452, mielipide@hameensanomat.fi Toimituksen assistentti: Pia Vilpas 03 615 1401 ILMOITTAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe, 03 61 511 painovalmiit ilmoitusaineistot: hasa.aineisto@hameensanomat.fi Lukijailmoitukset ma–pe 03 6151 354 tai sähköpostitse ilmoitukset@hameensanomat.fi Digitaalisessa palvelussa ilmoituksia voi jättää osoitteessa www.hameensanomat.fi TILAAJAPALVELU Lehtitilaukset, osoitteenmuutokset, jakelun– keskeytys, tilauslaskutusasiat: 03 6151 300 ma–pe klo 8–16 tai sähköpostilla tilaukset@hameensanomat.fi Tilausvaihtoehtoihin ja -hintoihin, ajankohtaisiin tarjouksiin sekä kestotilaajan etuihin voit tutustua myös verkon asiakaspalvelussa www.hameensanomat.fi Kuluttajatilauksiin sisältyy digilehden lukuoikeus sekä verkon sisällöt joka päivä. Asiakaspalvelumme Vanajantiellä on avoinna ma–pe klo 12–14. TOIMITUS Uutisvinkit: sähköpostitse toimitus@hameensanomat.fi puhelimitse 03 615 1410. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 19.8. Lämpötila on 23 ja 28 asteen välillä, Lapissa on paikoin viileämpää. 39,9 mm Karvia 22 19 23 24 26 27 26 28 27 26 28 26 25 7 7 12 7 11 3 4 5 28/18 27/18 23/17 22/15 23/12 22/12 5 5 4 4 4 4 Hämeenlinna 19.8. Maksumuistutus 5, 00 e. Useammassa erässä maksettuna erälisä. JAKELU Jakelupäivystys Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu 0100 4070 arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu 0100 5445 arkisin klo 8–16 HÄMEEN SANOMAT -SOVELLUS Lataa mobiilisovellus Play-kaupasta Android-laitteille ja App Storesta Applen laitteille. Lehti ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa. Verkkolehti: www. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on poutaista ja aurinkoista suuressa osassa maata