VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 3,00 € 6 UUTISET A4–A5 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä • Määräaikaishuollot / korjaukset • Katsastustarkastukset, katsastuspalvelu • OBD-mittaukset, vikakoodien luku • Moottoreiden päästömittaukset • Automaattivaihteistojen öljynvaihdot • Ilmastoinnin huollot ja korjaukset www.sepposoininen.fi MEILLÄ VOIT MAKSAA MYÖS OSAMAKSULLA SEPPO SOININEN OY Laaniitynkatu 1, 13210 Hml . Alueen suurin edistysaskel lienee maauimalan kunnostaminen. LOKAKUUTA 2019 • NUMERO 286 • HÄMEEN MAAKUNTALEHTI • 141. KUVA: Pekka Rautiainen Maauimala tuli, ampumahiihtokeskus laahaa Vuonna 2011 nimitetyn työryhmän visiossa Ahvenistosta piti tulla Etelä-Suomen paras ampumahiihtokeskus. (03) 6537638 . Esimerkiksi kuolevan ihmisen saattohoito on Britanniassa ilmaista, mutta sekin on käytännössä hyväntekeväisyysjärjestöjen varassa. 0400 107168 Avoinna ark. 8–18 HÄMEENLINNA Sibeliuksenkatu 9 Ystävämyyntiviikolla palvelemme ti-pe 10-19, la 10-16, su 12-15 Ystävämyynti tiistaista sunnuntaihin 22.-27.10. MAANANTAINA 21. Kansalaisjärjestöt ovat 15 viime vuoden aikana ottaneet vastuuta monesta julkisen puolen palvelusta Britanniassa. 6 ULKOMAAT A10–A11. 2019 RAHOITUSTARJOUS 12 kk täysin koroton ja kuluton maksuaika, voimassa toistaiseksi Ari Räsänen oli mukana Ahveniston tulevaisuutta visioineessa työryhmässä vuonna 2011. Ahveniston ampumahiihtäjien puheenjohtaja kaipaa suunnitelmiin konkretiaa. Verokarhun pesä ei kylmene: Karhulinnan kynnyksellä on jo uusi vuokralainen 6 UUTISET A3 Lehmähaikara piipahti Hattulassa, lintua ei ole aiemmin havaittu Kanta-Hämeessä 6 UUTISET A5 Riihimäen Cocks voitti portugalilaisen vastustajansa käsipallon Mestarien liigassa 6 URHEILU A12–A13 Tallinnan-laivalta kuolleena löytyneiden suomalaisnuorten ruumiinavaus tehdään Virossa 6 UUTISET A9 +6 BRITANNIA Saattohoito hyväntekeväisyyden varassa
ASIASTA TOISEEN Taljat P orontaljaa on totuttu pitämään arvotavarana, ainakin jos turisti on kysynyt sellaisen hintaa Lapissa matkamuistoja myyvissä sesonkimyymälöissä. Herra Ministeri tai PikkuBritanniakaan eivät kuitenkaan yltäneet sellaisiin käänteisiin, mihin konservatiivipääministeri Boris Johnson on korkeassa asemassaan. Kirjeruljanssi on uskomattomin menettely, minkä eteen EU on koskaan joutunut. Kauppakeskukset alkavat kierrättää M inun täytyy suureksi häpeäkseni myöntää, etten ole käynyt reilun viikon kuluttua viisi vuotta täyttävässä kauppakeskus Goodmanissa kuin muutaman kerran. Toki Johnsonillakin on televisiotaustansa ja hän ilmiselvästi myös nauttii siitä, mitä kaikkea hän voi tehdä venkoillessaan Britannian johdossa, kun se on monien mutkien kautta irtaantumassa Euroopan unionista. Ideaparkista Lempäälästä ostimme joskus vuonna nolla kirjahyllyn, mutta siihen jäi sekin tuttavuus. Johnsonin sopimuksen synnyttyä orastanut uskottavuus on taas mennyt, seuraavaksi on menossa parlamentin, jos se ei pääse päättämään EU:n jo hyväksymästä Britannian erosopimuksesta. Uskon, että kauppakeskuksetkin alkavat kierrättää lähitulevaisuudessa. Kirjeruljanssi on uskomattomin menettely, minkä eteen Euroopan unioni on koskaan joutunut. Ehdotuksen mukaan parlamentti äänestää sopimuksesta vasta sen toimeenpanoa koskevan lakipaketin valmistuttua. Britannian sekava sisäpolitiikka pompottaa koko EU:ta. Käytän mieluummin vanhat vaatteeni loppuun ja ostan ihan pakollisen pikkukaupoista tai kirpputoreilta. Minulla on vapaa-aikanani muutakin tekemistä kuin maleksia näissä ostoshelveteissä, enkä ole koskaan pitänyt shoppailusta. Olen ostanut kauppakeskuksesta koko sen historian aikana vain yhden kupin kahvia. Harvojen ostajien hallitsemat taljamarkkinat ovat jumissa ja poroteurastamojen niistä saama hinta on vajonnut jopa muutamiin euroihin kappaleelta. 12 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. KUVA: Vickie Flores / EPA Boris Johnsonin tuhat ja yksi tapaa venkoilla Brexit on kaikkine käänteineen ollut kolmen vuoden farssi, jonka pyörteisiin ei olisi koskaan pitänyt joutua. Vielä kolmaskin kirje lähti. Nyt Johnson siirsi koko vastuun pois itseltään, ensin EU:lle ja sitten taas takaisin Kanaalin toiselle puolelle. Minua siis tuskin nähdään torstaina avatussa jättimäisessä Triplassa. seuranneet asiantuntijatkaan enää pysy kärryillä. Yksin ei Johnsonin ole tarvinnut käsikirjoitustaan laatia. LOKAKUUTA 2019 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 21. Ei kulu montakaan vuotta, niin suomalaiset seuraavat perässä. ALANURKKA Saila Karpiola @hameensanomat.fi Kuinka moni kauppakeskus on enää hengissä vuonna 2030?. Brexit on kaikkine käänteineen ollut kolmen vuoden farssi, jonka pyörteisiin ei olisi koskaan pitänyt joutua. Sitä ennen on monta mutkaa matkassa alkaen Johnsonin hallituksen luottamuksesta. ”Loputon” lykkäyskin on parempi kuin sopimukseton ero. En ole käynyt juuri muissakaan kauppakeskuksissa, koska ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta minua. EN MINÄ kauppakeskuksia vastusta, mutta ne eivät vain ole minua varten. Ruotsalainen ReTuna kaupittelee jo nyt vain kierrätykseen tuotuja tuotteita tuunauksen jälkeen. Nyt taljoja pitäisi eteläsuomalaisen järjen mukaan tulla edullisesti myyntiin, koska niistä on ylitarjontaa ja Ylen (18.10.) uutisen mukaan niitä on kasaantunut varastoihin jo tuhansia kappaleita. Kauppakeskusten kilpailu kiristyy lähivuosina, elleivät ne uudista nopeasti konseptiaan. Se olisi karmeaa tuhlausta. Vai olisiko meistä keksimään kokonaan oma konsepti. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt vahvasti meidän elämäämme ja yhä useampi haluaa elää mahdollisimman ekologisesti. Ei minua ole nähty myöskään vuosi sitten avatussa Redissä tai missään muussakaan kauppakeskuksessa. Britannian sekava sisäpolitiikka eli parlamentin ja Johnsonin hallituksen keskinäinen nokittelu pompottaa koko EU:ta, eivätkä pitkään EU-politiikkaa Brittimielenosoittajat vaativat lauantaina Lontoossa täyskäännöstä eli koko EU-eron perumista. Tuskin olen paljon menettänyt. Asiakkaat haluavat panostaa mieluummin palveluihin ja elämyksiin kuin tavaraan. EN USKO olevani yksin ajatuksineni, vaikka uusia kauppakeskuksia avataankin Suomeen koko ajan. Jos keskukset alkavat tarjota elämyksiä, voi meikäläinenkin vielä innostua. Lauantaina osansa teki Johnsonin konservatiivipuolueesta pois potkima Oliver Letwin, jonka ehdotuksesta parlamentti edellytti pääministeriä pyytämään EU:lta brexitille edelleen lisäaikaa. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – B rittiläinen televisiohuumori on hauskaa. LOKAKUUTA 2019 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari Uutispäällikkö: Markku Uhari Puhelinkeskus: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–23 la ja su klo 12.30–23 UUTISVINKIT: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 0800 96675, Alma Manu Oy ma–pe klo 6–11 la–su klo 7–11 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Aina Groupia. Vähintäänkin jäsenmaan pitäisi itse tietää, mitä se EU:lta haluaa. Johnson teki ensin ärhenneltyään pitkin hampain työtä käskettyä: lähetti lykkäyspyyntökirjeen, mutta ilman allekirjoitusta ja heti perään toisen, jossa kumosi edellisen kirjeen. EU ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk eivät voi toistaiseksi kuin kehittää jostakin vielä uutta pitkämielisyyttä aikaisemman jatkeeksi. Yritän päinvastoin päästä vanhastakin eroon, vaikka se vaikeaa onkin. MAANANTAINA 21. Kun kuluja syntyy kaikesta, on Lapissa mietitty, menevätkö taljat vastaisuudessa jätteeksi. Vähät rahani käytän pintamuotia mieluummin elämyksiin ja erilaisiin palveluihin. Hämeen Sanomille toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Vielä niihin riittää väkeä, mutta kuinka moni kauppakeskus on enää hengissä vuonna 2030. Minulla on jo niin paljon tavaraa, ettei uuden ostaminen kerta kaikkiaan kiinnosta. Britannian EU-suurlähettiläs joutui siinä selittämään pääministerin toimintaa
Mitä muu käyttö voisi olla. –?Sitten katsotaan ”kiinteistökehittäjän silmin” onko osa talosta muutettavissa vaikkapa asuntokäyttöön, ja mahtuisivatko työntekijät tiloihin tiiviimmin. Veli-Matti Virtanen Apulaiskaupunginjohtaja Juha Iso suon mukaan Hämeenlinnassa on varsin vähän vapaata käyttökelpoista toimistotilaa. HÄMEENLINNAN keskustassa on viime vuosilta esimerkkejä toimitilojen korjaamisesta asuinkäyttöön, mutta Colliersin asiakkuusjohtaja Sami Saarno kertoo, ettei Karhulinnaa ole tarkoitus muuttaa asunnoiksi edes osittain. –?Peruskorjauksestakaan ei ole vielä ratkaisua, eli mitä korjataan ja mihin käyttöön. Semmoistakaan päätöstä ei vielä ole, että kaupungintalo korjattaisiin taas kaupungintaloksi. Uskotteko, että Hämeenlinnassa löytyy vuokralaisia noinkin isoille toimistotiloille. Karhulinnan talot ovat vuodelta 1985. Kaupunki on etsinyt henkilöstölleen tiloja muualtakin kuin Karhulinnasta. Hän ei kuitenkaan vielä voi kertoa, onko mahdollinen uusi vuokralainen Hämeenlinnasta vai muualta. Kyse olisi vain väliaikaisista, ei vakituisista vuokratiloista. Kesällä iso osa kaupungintalon henkilökunnasta siirtynee Wetterille, kun pääkirjaston peruskorjaus valmistuu. ”Käymme kiinnostuneen tahon kanssa neuvotteluja.” SAMI SAARNO asiakkuusjohtaja Colliers International Finland. Lukiokadun rakennus vapautuu, kun uusi virastotalo valmistuu Vanajantielle reilun vuoden kuluttua. HÄSA Karhulinnan pienempään rakennukseen, Koulukatu 25:een, voi omistaja Mandatum Life saada uusia vuokralaisia piankin. Lukiokadun puoleinen isompi talo tyhjenee, kun Vanajantien uusi virastotalo valmistuu. Karhulinnan omistaja joutui jo teettämään uuden tilasuunnitelman, kun se osallistui Senaattikiinteistöjen kilpailutukseen verohallinnon vuokratiloista. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Uutispäällikkö puh. Karhulinnan omistava henkivakuutusyhtiö Mandatum Life on antanut kiinteistön kehittämisen ja vuokralaisten etsinnän Colliers International Finlandille. Saarno pitää mahdollisena, että tulija ottaisi käyttöönsä koko Koulukadun rakennuksen. Isosuo korostaa, ettei vielä ole päätöksiä neliosaisen kaupungintalon tulevasta käytöstä. Toteutamme saneerauksen niin, että tilat voi tarvittaessa jakaa usean eri käyttäjän kesken, Saarno vastaa. APULAISKAUPUNGINJOHTAJA Juha Isosuo kertoo, että kaupunki on ollut kiinnostunut tulevan kaupungintalon remontin vuoksi myös Karhulinnan tiloista. Mutta myös realisteja, sillä onhan se iso kokonaisuus. (03) 6151 403, (03) 6151 410 puh. Tontilla on kaksi rakennusta: isompi Lukiokatu 26 ja pienempi Koulukatu 25. Veli-Matti Virtanen Hämeenlinna Karhulinnana tunnettu verohallinnon iso toimipiste Lukioja Koulukadulla tuskin jää tyhjäksi ainakaan kokonaan, kun verotoimisto muuttaa reilun vuoden päästä Vanajantielle. –?Tilat, jotka ovat nyt valtaosin ”koppikonttoreita” eli yksittäisiä toimistohuoneita, muutetaan ainakin osin nykyaikaiseksi muunneltavaksi avotilaksi. –?Olemme hyvin toiveikkaita. –?Omistajan tavoite on vuokrata kaikki tilat toimistotiloiksi. Kaikki 5?700 neliömetriä on vuokrattuna Verohallinnolle. –. KUVA: Ville-Veikko Kaakinen Voisiko kaupungintaloon tulla asuntoja. MAANANTAINA 21. LOKAKUUTA 2019 Uutiset > Toimitus puh. Remonttipäätös tarvitaan alkutalvesta. Toki se on todennäköinen vaihtoehto. Käymme kiinnostuneen tahon kanssa neuvotteluja, ja jos siinä edetään nopeasti, ei tätä välttämättä tarvitsekaan alkaa markkinoida, Saarno sanoo. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET MAANANTAINA 21. Peruskorjattava kaupungintalo suljetaan viimeistään ensi kesänä. Koulukadun talo vapautuu verohallinnolta tämän vuoden loppuun mennessä, ja mahdollinen uusi vuokralainen on jo kiikarissa. Kansalaiskeskustelussa on Hämeenlinnassa ehdotettu myös kaupungintalon siirtämistä Karhulinnaan. (03) 6151 410 toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita myös Whatsapilla numeroon 040 4577 980 Anna uutisvinkki! Verokarhun pesä ei ole kylmenemässä Kiinteistönjalostaja etsii henkivakuutusyhtiölle vuokralaisia
Osapuolet kiistelevät esimerkiksi siitä, minkä alan työehtosopimuksen piirissä jakajat ja lajittelijat jatkossa ovat. Poliisi tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. KUVA: Pekka Rautiainen Ahvenisto-visiosta osa nähnyt päivänvalon . Tavoitteena oli rakentaa Ahvenistolle Etelä-Suomen paras hiihtoja ampumahiihtokeskus. Vaikeissa neuvotteluissa ei ole edistytty, joten osapuolet päättivät jatkaa valtakunnansovittelijan luona, kertoo työntekijöitä edustavan Postija logistiikka-alan unionin (PAU) puheenjohtaja Heidi Nieminen STT:lle. Halusimme nostaa moottoriradan kansainväliselle tasolle ja viimeiset neljä vuotta meillä on ollut FIA:n grade 4 -luokitus, Kurki-Suonio kertoo. Osapuolet tapaavat valtakunnansovittelijan pakeilla tiistaina. Auto tuli Harvialantien suunnasta ja ajautui oikealle kevyen liikenteen väylän ja nurmikon yli pensaikkoon. A24) oli virhe. Postin työehtosopimusneuvotteluihin etsitään jo apua valtakunnansovittelijalta. Ahveniston moottoriradan yrittäjä Pertti Kurki-Suonio muistelee, ettei aiheesta ole sen jälkeen erityisesti keskusteltu. MAANANTAINA 21. Nykyinen sopimus PAUn ja Palvelualojen työnantajat Paltan välillä loppuu kuun lopussa. HÄSA Päihtyneet ajoivat puskaan JANAKKALA. Aluetta hän pitää ainutlaatuisena. STT. Keskenämme todettiin, että aloitetaan jo vapaaehtoisessa sovittelussa. PAUn on määrä kertoa mahdollisista työtaistelutoimista alkavalla viikolla. Moottorirata on Suomen ainoa Kansainvälisen autourheiluliiton neljännen luokituksen saanut rata. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta. Hän ei kuitenkaan koe, että Ahvenisto olisi jäänyt lepäämään laakereilleen. LOKAKUUTA 2019 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Johannes Blom Hämeenlinna Rivakan alun jälkeen Ahveniston kehittäminen ei ole enää hetkeen ollut tapetilla. Kortiton kärähti ratista HÄMEENLINNA. Liikenneja viestintäministeri Sanna Marin on päättänyt keskeyttää Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutuksen valmistelun. HÄSA Postin työriitaa ratkoo seuraavaksi valtakunnansovittelija HELSINKI. Autossa oli tapahtumahetkellä kaksi henkilöä, jotka molemmat olivat päihtyneitä. Oikaisu Rautatieliikenteen kilpailutusta koskevassa Lännen Median uutisanalyysissa (20.10. Vuonna 2011 esitellyssä Ahvenisto-visiossa haluttiin rakentaa Etelä-Suomen paras hiihtoja ampumahiihtokeskus. Alueen nimeksi visiossa suunniteltiin Ahvenistokeskusta. –. . En usko, että siinä on enemmille istunnoille tarvetta, KurkiSuonio sanoo. . Uimalan peruskorjauksen arvioitiin maksaneen noin 2,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2011 Ahvenisto-vision työryhmä laati alueelle kehitysideoita seuraavaksi 20 vuodeksi. . –?Radalla olemme toteuttaneet ne tavoitteet, jotka meillä oli visiossa. Koko ajan aluetta on kehitetty. Työryhmän esityksessä ideoitiin myös muun muassa Ahveniston moottoriradan ja hyppyrimäen alueen kehittämistä. s. Kaikkiin tavoitteisiin ei ole päästy, mutta työryhmän jäsenten mukaan visiota ei ole unohdettu. Kolmekymppinen mies ajoi varhain sunnuntaiaamuna päihtyneenä kantatie 57:llä Hämeenlinnassa. Visiossa esitetty maauimalan kunnostaminen alkoi vuonna 2013 ja uimala avattiin seuraavana vuonna. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta, ja henkilöauto oli katsastamaton. Valtakunnansovittelijan käytöstä kertoi aiemmin Yle. –?Itse näen, että visiossa kartoitetut asiat ovat toteutuneet hyvin. Kyse ei siis ole työriitalain mukaisesta sovittelusta, koska vielä ei ole työtaistelu-uhkaa päällä. Ahvenisto-vision työryhmään kuulunut Ari Räsänen toteaa, ettei Olympia-keskuksen kehittäminen ole ohi. Sen sijaan HSL:n pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen kilpailutus etenee suunnitellusti. Janakkalan Koulutiellä tapahtui sunnuntaiaamuna henkilöauton ulosajo
• Kehittämiskeskus oy Hämeen toimitusjohtajan Heikki Hietasen johtamassa ja kaupunginhallituksen asettamassa työryhmässä oli kaupungin virkamiehiä ja muun muassa paikallisia matkailuyrityksiä, Ahveniston rata, Ahveniston suojeluyhdistys sekä Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys. Voi tietysti olla, että joissakin taloyhtiöissä on eri hinta parkkipaikan sisältävälle asunnolle ja ilman parkkipaikkaa olevalle, sanoo asiasta vastaava ympäristöja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.). SUOMESSA ON havaittu tiettävästi vain kolme luonnonvaraiseksi tulkittua yksilöä 2000-luvulla. Alun perin Afrikasta levinneen lajin pesimäalueet ovat eteläisessä Euroopassa. Lisäksi rakennuksen omistajan tulee järjestää asukkaalle mahdollisuus latauspisteeseen, mikäli asukas hankkii sähköauton. Niiden lisäksi on joitakin havaintoja tarhakarkulaisiksi arvelluista yksilöistä. KUVA: Pekka Rautiainen Osa visiosta ei kuitenkaan tule todennäköisesti koskaan toteutumaan. Esimerkkeinä hän mainitsee Ahveniston Flowparkin ja maastojuoksureitin. HÄSA Vitivalkoinen lehmähaikara on huomiota herättävä näky. –?Yksi ajatus oli, että räjäytys olisi tehty näyttävästi. KUVA: Heikki Riekkola Hallitus velvoittamassa lisää latauspisteitä sähköautoille Saila Kiuttu Helsinki Hallituksen kunnianhimoinen tavoite vähintään puolittaa liikenteen päästöt ensi vuosikymmenen loppuun mennessä edellyttää monia toimia. Vuoden 2011 Ahvenisto-vision työryhmään kuulunut Linnan Kehityksen sijoittautumispalveluiden johtaja Ari Räsänen kertoo, että maauimalan kupeessa suunnitelman mukaisia töitä on jo tehty. KUNTALIITON MUKAAN lakiehdotuksen mukaisesti toimittaessa latauspisteitä tulisi liikaa ja vääriin paikkoihin. Havainnot harvinaisista linnuista tarkastaa ja hyväksyy Birdlife Suomen rariteettikomitea. Räsäsen mukaan alueen kehittämistä pitää kuitenkin nostaa jälleen esiin ja tuoda visiota nykypäivään, jos vuoden 2030 tavoitteeseen halutaan ehtiä. Vielä lähtönsä jälkeen haikara houkutteli Suontaan pelloille kymmenittäin bongareita, jotka saivat turhaan etsiä lintua pimeäntuloon saakka. STT. Se olisi voinut liittyä johonkin tulossa olevaan elokuvaan. Niistä yksi on sähköautoilun osuuden lisääminen. Suontaan pelloilla piipahtaneen linnun löysivät Katja Hyyrynen ja Heikki Riekkola, jotka saivat seurata harvinaista vierasta parikymmentä minuuttia ennen sen poistumista paikalta kohti pohjoista. Konkretiaa hän on kuitenkin jäänyt kaipaamaan. Tässä laissa sitä ei ole erikseen määritelty. Myös sauna on peruskorjattu ja infraa sekä kahvilarakennusta kunnostettu. Sillä olisi ollut odotusarvoa: koska tapahtuu, miten tapahtuu ja kello kyljessä. Velvoitteet tulisivat sovellettaviksi vuodesta 2021 lähtien. • Visio nousi pinnalle uudelleen hyppyrimäen kohtalosta käydyn keskustelun myötä. Ei siitä sen suurempia neuvotteluita silloin kuitenkaan käyty. • Visiossa alue oli jaettu kuuteen eri keskukseen, joille suunniteltiin erilaisia käyttötarkoituksia. AHVENISTON AMPUMAHIIHTÄJIEN puheenjohtaja Petri Rolig toteaa, että käytännössä ampumahiihtokeskus-vision toteuttamiseksi ei ole tapahtunut juuri mitään. Työryhmän jäsenenä Räsänen osaa myös avata enemmän aiempaa ideaa hyppyrimäen räjäyttämisestä. Hämeen Sanomien arkistojutussa vuodelta 2011 mainittiin, että työryhmä pohti yhtenä mahdollisuutena moottoriradan käyttöä myös Sunny Car Centerin tarpeisiin. Kanta-Hämeessä lehmähaikaraa ei ole aiemmin tavattu. Uudisrakentamisen yhteydessä kustannukset katetaan varmaankin kokonaissummassa. Hallitus pyrkiikin vauhdittamaan sähköautojen yleistymistä edellyttämällä latauspisteitä ja latausvalmiutta parkkipaikoille. Tason saavuttamiseksi esimerkiksi ampumarata kaipaisi huomattavaa remontointia. Museo haluttaisiin, mutta sen ylläpidosta aiheutuisi kuluja vuosittain, Räsänen toteaa. –?Viimeksi tänä kesänä tapasin kaupungin virkamiehiä ja silloin he totesivat, ettei juuri nyt kaupungilta liikene rahaa kehittämiseen. • Lisäksi visiossa suunniteltiin alueen reitistöjen kunnostetamista ja opastuksen parantamista. Se käsittelee aikanaan myös havainnon Hattulan lehmähaikarasta. –?Museosta ei ole käyty mitään keskustelua. Ennen kuin Ahvenistokeskusta voitaisiin lähteä kehittämään, tarvittaisiin Roligin mukaan hintalappu uudistuksille. • Ahvenistoja Olympiakeskuksen lisäksi visioon kuuluvat Viisari-, Pulleri-, ja Rinkelikeskus sekä Sairaalanmäki. Hän myöntää, ettei Olympiamuseosta kuitenkaan ole keskusteltu enää vuosikausiin. Lisäksi alueelle suunniteltiin Olympia-museota. –?2010-luvun alkupuoliskolla tarkoituksena oli tehdä suunnitelma siitä, mitä keskuksen kehittäminen vaatisi. ”Kehittämistä pitää kuitenkin nostaa jälleen esiin ja tuoda visiota nykypäivään.” ARI RÄSÄNEN sijoittautumispalveluiden johtaja Linnan Kehitys Lehmähaikara teki pikavisiitin Hattulaan Kyseessä on uusi lintulaji Kanta-Hämeen lajilistalle. HÄSA AHVENISTO-VISIO Suunnitelmat ulottuvat vuoteen 2030 • Vuonna 2011 laadittu Ahvenisto-visio esitti alueen kehityssuunnitelman vuoteen 2030 asti. Lajin nimi juontuu sen tavasta kuljeskella laitumilla lehmien jalkojen lomassa. Lehmähaikara (Bubulcus ibis) on pieni, noin puolen metrin mittainen valkoinen haikara. Mikkosen mukaan tarkoituksena olisi, että rakennustai peruskorjaustöiden yhteydessä parkkipaikalle tehtäisiin putkitus valmiiksi, jotta myöhemmin ei tarvitse tehdä kalliita muutoksia, kun latauspisteitä pystytetään. Aluetta hän pitää ainutlaatuisena. Suunnitelmaa ei kuitenkaan lopulta tehty, Rolig kertoo. MAANANTAINA 21. TÄLLÄ HETKELLÄ Ahveniston kehittäminen ei ole Räsäsen mukaan erityisesti tapetilla. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET Ahvenisto-vision työryhmään kuulunut Ari Räsänen toteaa, ettei Olympia-keskuksen kehittäminen ole ohi. Erkki Laine Hattula Huippuharvinainen lehmähaikara teki pikavisiitin Hattulaan sunnuntaina iltapäivällä. Hattulassa sunnuntaina kuvattu lintu teki ensivierailun Kanta-Hämeeseen. Säädökset vaikuttaisivat kunnissa esimerkiksi kouluihin, päiväkoteihin, sairaaloihin ja muihin julkisiin rakennuksiin. Roligin mukaan keskustelu kaupungin kanssa on ollut positiivista. Jokaiselle paikalle tulisi tehdä sähköautojen latausvalmius. – JONKIN VERRAN julkisuudessa on kaiken kaikkiaan käyty keskustelua siitä, miten autopaikkakustannukset asukkaiden kesken jyvitetään. –?Se riippuu myös siitä voidaanko kehitykseen saada tukirahoja, kun kaupungin kassa on tiukassa. Kunnille tulisi kustannuksia ainakin kymmeniä miljoonia euroja, liitosta arvioidaan. Rolig uskoo, että Ahvenistolla voitaisiin järjestää jopa kansainvälisen tason kilpailuja, jos tahtoa ampumahiihtokeskuksen kehittämiseen löytyisi kaupungista riittävästi. Hämeen Sanomien arkistojutussa remontin karkeaksi hinta-arvioksi ajateltiin noin 250?000 euroa. • Olympiakeskuksen kehittämiseen kuului esimerkiksi nyt jo toteutettu maauimalan kunnostus. Liitto katsoo, että kun pääosa sähköautojen latauksista tehdään kotona, tarvetta lataukselle muualla tulee harvoin. Matkailun kehittämiseen kannattaa etsiä kuitenkin kaikki koloset. Asuinrakennusten osalta velvoite tulisi lakiluonnoksen mukaan koskemaan uusia tai laajasti korjattavia rakennuksia, joissa on yli neljä pysäköintipaikkaa. AHVENISTONJÄRVEN rantaan visiossa ideoitiin Olympiakeskusta, joka käsittäisi maauimalan lisäksi esimerkiksi Olympia-museon. Putkitus maksaa arviolta 60–80 euroa metriltä
STT. Hämeenlinnasta poistettiin (vuonna 2016) 14 IC-vuoroa, jotka mahtuivat aiemmin radalle, hän kommentoi Hämeen Sanomille aikaisemmin lokakuussa. UUDET JUNAVUOROT ovat herättäneet keskustelua muistakin syistä. –. Esimerkiksi yhdessä paikalla otetussa videossa näkyy, kuinka useita kypäräpäisiä poliiseja taltuttaa yhtä maassa vastustelevaa miestä. Paikkoja on rajoitetusti. Poliisi tuntuu nyt sekoittavan eri järjestäjät keskenään, verkoston edustaja sanoi STT:lle. Hämeenlinnan joukkoliikennekoordinaattori Kim Venesjärvi tunnistaa puutteet ja on vastaanottanut nykyisistä linja-autovuoroista palautetta. – Joukkoliikenteen uudistamisesta tehdään tarkastelua koko ajan, ja se valmistuu viimeistään joulukuun puolessa välissä, kun uudet junavuorot tulevat voimaan, Venesjärvi kertoo. –. Poliisin mukaan neuvotteluja käytiin tunti. Etälamautinta käytettiin vastarinnan murtamiseen, Roimu sanoo. MERI KOIS TARJOUS! Maanantaista torstaihin matkat alk. Sen järjestäjä, Yhdessä Rojavan puolesta -solidaarisuusverkosto on syyttänyt poliisia provokaatiosta ja hyökkäyksestä. –. Helsingin poliisin hälytysja valvontatoiminnan johtajan, ylikomisario Jere Roimun mukaan autoa ei päästetty matkaan ensinnäkään siksi, koska kulkueen reitti oli vilkkailla Helsingin pääkaduilla lauantaina ja se olisi ollut turvallisuusriski. –. Nykyisillä linja-autovuoroilla osalle kaupunkilaisista ehtiminen aikaisiin juniin on mahdotonta. MAANANTAINA 21. Tuuli Oikarinen, Viivi Salminen Helsinki Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) pyytää poliisilta selvitystä varustautumisesta viime päivien mielenosoituksissa sekä uhka-arvioiden tekemisestä. KUVA: Riku Hasari Haasteena ovat paikallisliikenteen näkökulmasta erityisesti aamun ensimmäiset junavuorot Hämeenlinnasta Helsinkiin. Lopulta poliisi rikkoi auton ikkunan ja vei avaimet. JÄRJESTÄJÄN MUKAAN poliisin toiminta, ratsupoliisit ja mellakkavarusteet ylipäänsä aiheuttivat pelkoa mielenosoittajissa, joista moni on konfliktialueilta. POLIISI KÄYTTI Narinkkatorilla etälamautinta. Facebookin perusteella maanantain mielenosoituksen järjestäjiin kuuluu SaveRojava Finland. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Uusia vuoroja lisätään sekä ruuhka-aikaan että myöhäiseen iltaan. – Tarvitaan ainakin uusia linjaautoja ja autokiertoa tulee muuttaa. Poliisia vastustettiin voimakkaasti siinä tilanteessa. Ohisalo kertoi haluavansa, että luottamus poliisiin säilyy myös jatkossa. Taustalla on poliisin toiminta lauantaisessa Turkki-mielenosoituksessa Helsingissä. Anni Tuominen Hämeenlinna Hämeenlinnan kaupungissa on herännyt keskustelua siitä, miten paikallisliikenne ja uudet junavuorot tulevat sopimaan toisiinsa. HÄMEENLINNAN JA HELSINGIN välillä alkaa liikennöidä kaikkiaan kymmenen uutta päivittäistä junavuoroa 15. Varaa vikingline.fi/koska tai soita 0600 41577 (2,01 €/vastattu puhelu + pvm./mpm.). Ohisalo kertoo STT:lle, että haluaa käydä poliisien kanssa yleisemmällä tasolla keskusteluita siitä, miten mielenosoituksiin varaudutaan ja ovatko käytännöt yhteneväiset. Sisäministeri pyytää poliisilta selvitystä mielenosoituksista Poliisi puolustaa etä lamauttimen käyttöä ja mellakkavarustusta. Hämeenlinnassa pysähtyisi tavallisena arkipäivänä viisi uutta kaukojunavuoroa ja viisi uutta lähijunavuoroa. Liikennöitsijän kanssa emme ole aloittaneet vielä neuvottelua, Venesjärvi toteaa. TILANNE SAI ALKUNSA lauantai-iltapäivänä keskustan Narinkkatorilta, kun poliisi kielsi mielenosoittajien soundiauton eli äänentoistoon käytetyn auton lähtemisen mielenosoituskulkueen mukaan, mutta järjestäjät eivät totelleet määräystä. LAUANTAISEN mielenosoituksen järjestäjän, Yhdessä Rojavan puolesta -solidaarisuusverkoston edustajan mukaan verkosto ei järjestänyt maanantain mielenosoitusta. – Pendelöinnin näkökulmasta Hämeenlinnan ja Helsingin sekä Hämeenlinnan ja Tampereen välit pitää hoitaa nopeilla yhteyksillä eli niin, että ohiajavat kaukojunat pysähtyisivät Hämeenlinnassa, Levä kommentoi Hämeen Sanomille aikaisemmin lokakuussa. joulukuuta alkaen. – Kyllähän sinne radalle junia mahtuu. 4 € hlö Varaa heti! Matkusta ennen 18.12. LOKAKUUTA 2019 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Edullisin hinta netissä. Linja-autovuorojen uudistaminen vaatii Venesjärven mukaan keskustelua ja suunnittelua paikallisen liikennöitsijän kanssa. Levä myös huomautti, että päärata ei vaikuta olevan lainkaan niin tukossa kuin usein esitetään. Joukkoliikenteen tarkastelu on parhaillaan käynnissä. Ei siellä ole kuin muutama tukkoisempi kohta. Kulkue pääsi lopulta liikkeelle, ja se sujui rauhallisesti. Toinen syy on viikko sitten maanantaina järjestetty Turkki-mielenosoitus, jonka yhteydessä rikottiin Turkin suurlähetystörakennuksen ikkunoita. STT ei ole varmistanut videon aitoutta, mutta paikalta on julkaistu verkossa useita eri videoita. Oli epäily, että mielenosoitus saattaisi suunnata ennalta sovitusta reitistä huolimatta esimerkiksi Kaivopuiston lähetystöalueelle, Roimu sanoo STT:lle. HÄSA Hämeenlinnassa pysähtyisi tavallisena arkipäivänä viisi uutta kaukojunavuoroa ja viisi uutta lähijunavuoroa. Tilanteen alkua ei tässä videossa näy. – Ymmärtääkseni Loimalahden ja Hirsimäen suunnalta tuleville ongelma on todellinen, Venesjärvi kertoo. Poliisi yrittää käyttää turvallisuusperusteita poliittisen mielenilmaisun rajoittamiseen, järjestäjä sanoi viitaten soundiauton kieltämiseen. Poliisin mukaan mielenosoittajat vastustivat poliisia eikä järjestäjä totellut määräyksiä. Aikaisemmin Hämeenlinnan pendelöintiraadin puheenjohtaja Kirsi Levä kritisoi erityisesti lähijunien käyttämistä Hämeenlinnan ja Helsingin sekä Hämeenlinnan ja Tampereen välisillä pitkillä matkoilla. Haasteena ovat paikallisliikenteen näkökulmasta erityisesti aamun ensimmäiset junavuorot Hämeenlinnasta Helsinkiin. Lauantain mielenosoituksen järjestäjää epäillään kokoontumisrikkomuksesta ja useita ihmisiä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Roimun mukaan varustautumistasoa oli nostettu Kaivopuiston tapahtumien vuoksi. Paikallisliikenteeseen mahdollisesti parannuksia Nykyisten bussiaikataulujen ja uusien junavuorojen yhteensopivuus puhuttaa
L U O T A O M A A N M A K U U S I Kaikki S-ravintolat: raflaamo.fi. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A7 MEILLÄ SAA TYKÄTÄ TAI OLLA TYKKÄÄMÄTTÄ. MAANANTAINA 21
–?DigiOnessa luotaisiin opetuksen puolelle uuden ajan ympäristö, joka olisi Wilmaa huomattavasti laajempi ja vuorovaikutteisempi, sanoo Vantaan varhaiskasvatusjohtaja Sole AskolaVehviläinen. Järjestelmän ensimmäisen kilpailutuksen voittivat Futurice 4 miljoonan ja Gofore 2,5 miljoonan euron sopimuksella. Anna Kilponen Kieltenopettaja Mari-Liisa Kurkela näpäyttää tottuneesti auki koulujen ja kodin yhteydenpitoon tarkoitetun Wilma-pal velun. Siksi olemme lähteneet uudistamistyöhön. Peruskouluun ja toiselle asteelle suunnitellaan omaa järjestelmää osana DigiOne-hanketta, jonka budjetti on 10,8 miljoonaa euroa, puolet rahoituksesta tulee Business Finlandilta ja puolet kaupungilta.. Mobiilisovellusta hän ei ole halunnut ladata kännykkäänsä, sillä hän on ohjannut Wilma-viestit työsähköpostiinsa. Joskus olen kyllä kaivannut sitä, että viesteihin saisi liitettyä liitetiedoston, jotta voisi lähettää esimerkiksi koulusta poissaolleelle oppilaalle tunnilla käsiteltyä materiaalia. Wilmaa ollaan tuomassa pilvikaudelle, taustajärjestelmiä uudistetaan ja mobiilipalveluun tuodaan lisää ominaisuuksia. DigiOnen aikataulu on vielä avoin, mutta Askola-Vehviläisen mukaan jonkinlainen prototyyppi voisi olla käytössä vuonna 2022. WILMA Reissuvihkojen korvaaja • Wilma-järjestelmä on suunniteltu opettajien, oppilaiden ja huoltajien yhteydenpitoon. • Vantaalla otetaan käyttöön varhaiskasvatuksen VaSajärjestelmä. –?Wilma on ihan hyvä tarpeisiini. Ratkaisu koskisi perusopetusta ja toista astetta. Haluamme tehdä hyvää yhteistyötä ja kehittää vahvuuksiamme, Holm sanoo. Sitä voi käyttää tietokoneella tai älypuhelinsovelluksella. Kodin ja päiväkodin välillä ei ole ollut viestintäkanavaa, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen. –?Olen ymmärtänyt, että järjestelmät ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan tiensä päässä. WILMALLA ON LÄHES monopoliasema Suomen kouluissa, sillä tällä hetkellä sitä Suomen kunnista 97 prosenttia käyttää sitä. –?Kaikki lähti liikkeelle varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutoksesta. . Koko järjestelmän uudistaminen kestää kolmesta neljään vuotta, mutta varhaiskasvatuksen viestintäkanava saataneen käyttöön parissa vuodessa. Wilma on Kurkelalle työväline, jonne hän kirjaa päivän mittaan poissaolot ja huomioita oppilaiden aktiivisuudesta. Se on käytössä 3?400 oppilaitoksessa peruskouluista lukioon ja ammatillisiin oppilaitoksiin saakka. Palvelu on laajentunut myös varhaiskasvatuksen puolelle, ja sitä kehitetään vielä lisää. VANTAALLA ON kehitteillä kaupunkikohtainen järjestelmä DigiOne, joka korvaisi Wilman. Helsingissä on kehitteillä sähköinen asiointijärjestelmä varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Pohjolaisen mukaan varhaiskasvatuksessa on ollut laajasti ympäri Suomen käytössä Efficajärjestelmä ja Multiprimus, jonka yhtenä osana on Wilma. –?Monessa kunnassa mietitään varmasti varhaiskasvatuksen ja koulujen viestintäjärjestelmiä ja niiden kehittämistä, sillä nykyiset ovat aikaansa jäljessä, Liisa Pohjolainen arvelee. –?Minut tavoittaa parhaiten Wilman kautta, sillä katson viestejä useita kertoja päivässä. • Helsingissä kehitetään yhteistä asioinnin tietojärjestelmää päiväkodeille, peruskouluille, lukioille ja ammattikouluille. Wilma-järjestelmä on suunniteltu opettajien, oppilaiden ja huoltajien yhteydenpitoon. • Uusien varhaiskasvatuspalveluiden kehittäminen mahdollistui, kun salassapitovelvoitteita höllentänyt varhaiskasvatuslaki tuli voimaan syksyllä 2018. Opettaja Mari-Liisa Kurkelaa Helsingin ja Vantaan kaavailut kehittää omia vuorovaikutteisempia viestintäjärjestelmiä hieman ihmetyttävät. HELSINGISSÄ UUDESSA asiointijärjestelmässä oppilailla, opettajilla ja vanhemmilla olisi käytössään yksi palvelu ja yksi salasana: samat tunnukset säilyisivät päiväkodista lähtien. Varhaiskasvatukseen on tulossa oma sähköinen VaSa-järjestelmä, joka otetaan käyttöön asteittain loppuvuodesta lähtien. Wilma on vain yksi osa sitä kokonaisuutta. LOKAKUUTA 2019 A8 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Kaavailut eivät tulleet yllätyksenä Anna Kilponen Wilma-järjestelmän takana on henkilöstöjärjestelmiä kehittävä Visma Enterprise. Jos oppilaalla on ongelmia, ne ratkotaan kasvotusten vanhempien kanssa. Helsinki ja Vantaa haluavat koulujen Wilma-palvelua vuorovaikutteisemmat asiointijärjestelmät. Yllätyksenä kaupunkien kaavailut luopua Wilmasta eivät ole tulleet, sillä Visma on ollut yhteistyössä mukana. –?En kaipaa yhtään lisää vuorovaikutteisuutta. KUVAT: Jukka-Pekka Moilanen Kaupungit etsivät Wilmalle vaihtoehtoja . Holmin mielestä koulumarkkinoilla on tilaa erilaisille ohjelmistoille, jotka täydentävät toisiaan ja tuovat kunnille parhaan kokonaisratkaisun. –?Koulujen digitalisaatio on iso hanke, johon käytetään miljoonia. Kurkela kiittelee Wilman valmiita eri värikoodin tuntimerkintöjä, jotka helpottavat jonkin verran opettajan työtä. LM–HÄSA Nykyisen kaltainen Wilma riittää hyvin opettaja Mari-Liisa Kurkelan tarpeisiin, hän ei kaipaa lisää vuorovaikutteisuutta. Helsingin ja Vantaan digihankkeissa ei kuitenkaan ole kyse siitä, että omia palveluja kehittämällä haettaisiin säästöjä, vakuuttavat Vantaan varhaiskasvatusjohtaja Sole Askola-Vehviläinen ja Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen. Nyt Helsingissä ja Vantaalla suunnitellaan kaupunkikohtaisia järjestelmiä, jotka aikanaan korvaisivat Wilman. • Wilmasta tuli koululaisten reissuvihkojen korvaaja 18 vuotta sitten. Kurkela käyttää palvelua myös vanhempana seuratakseen yläkouluikäisen poikansa kouluasioita. Wilma-palvelu maksaa kouluille halvimmillaan ”muutamia kymmeniä euroja” kuukaudessa, mutta maksu on sidoksissa oppilasmäärään. Toimitusjohtaja Jukka Holm korostaa, että Helsingissä ja Vantaalla on meneillään vasta kehityshanke eikä päätöstä luopua Wilmasta ole tehty. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevassa Kempeleen Linnakankaan 780 oppilaan peruskoulussa on poikkeuksellisen rauhallista: oppilaat ovat tunneillaan eikä Kurkelalla ole opetusta. Lisätarkennuksia opettajan ei enää tarvitse kirjoittaa itse, vaan valikosta voi valita haluamansa tarkennuksen. Päätöksiä luopua Wilmasta ei kuitenkaan ole vielä tehty. MAANANTAINA 21. Haluamme vuorovaikutteisemmat ja modernimmat järjestelmät
–?Aluekehitysrahoja ei pidä jakaa asukasluvun perusteella, vaan siten, että kehityseroja maiden välillä ja maiden sisällä tasataan. Tietysti annamme lisätietoja poliisille, jos he niitä pyytävät, Nöjd sanoo. –?Tapaukset vaikuttavat erillisiltä, kertoo Viron poliisin tiedottaja Barbara Lichtfeldt Lännen Medialle. Ruumiissa ei ollut väkivallan jälkiä. VIRON POLIISIN mukaan 25vuotiaan suomalaisnaisen ruumis löytyi noin kello kolmen aikaan aamuyöllä hytistä. –?Miksi Oulun pitäisi saada 10– 15 kertaa enemmän rahoitusta, kysyy Savolainen. KUOLLEIDEN RUUMIINAVAUS tehdään Virossa. ”Jos ruumiin avauksessa paljastuu, että kuolinsyy ei ole luonnollinen, sitten tutkimme tapauksen.” BARBARA LICHTFELDT Viron poliisin tiedottaja Pekka Mauno Suomi on EU-komission esityksen mukaan saamassa noin viisi prosenttia enemmän EU:n aluekehitysrahoja vuosina 2021–2027 kuin päättyvällä ohjelmakaudella. Sen sijaan Länsija Etelä-Suomen tilanne parani. Kuolonuhrista ensimmäisenä kertoneen Iltalehden mukaan Tallinnan satamassa oli sunnuntaina paljon poliiseja. –?Varmasti Viron ja Suomen viranomaiset tekevät tässä yhteistyötä ja menehtyneet tuodaan Suomeen, kun se hetki koittaa. Myöskään hänen ruumiistaan ei löytynyt väkivallan jälkiä. Tällä hetkellä poliisi ei epäile rikosta, mutta ruumiinavausten tulosten perusteella tutkinta voidaan tarvittaessa aloittaa. –?Perustelut jatkaa alueiden kehityserojen tasaamiseen tähtäävää politiikkaa ovat edelleen olemassa. EU hyväksyy rakennerahastoohjelmat, mutta muuten asia on jäsenmaiden käsissä, sanoo Andersson-Bench. Näkkäläjärvi on Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen. Laiva oli tuolloin Tallinnan satamassa, jossa se yöpyi ennen paluumatkaa Helsinkiin. EU komissio esittää kuitenkin, että seuraavalla ohjelmakaudella 2021–2027 rahoitus vähenee huomattavasti. TALLINK SILJAN viestintäjohtaja Marika Nöjd vahvistaa tapahtuneen Lännen Medialle. Laiva oli silloin Tallinnan satamassa. –?Kaksi hyvin ikävää sattumaa, että kaksi vastaavanlaista tapausta on ollut. Valmistelua on tehty elinkeinoministeri Katri Kulmunin (kesk.) johdolla. KUVA: Anssi Jokiranta TAUSTA Suomen saama EU-rahoitus kasvaa • EU jakaa jäsenmaiden aluekehitykseen budjetistaan peräti kolmanneksen. LM–HÄSA EU-rahat kiihdyttivät tunteita maakunnissa Suomi saanee EU:lta enemmän aluekehitys rahoja. Niissä voi kestää 1–3 viikkoa. EU-KOMISSIO JULKAISI runsas viikko sitten EU-alueiden kilpailukykyä koskevan vertailun, jossa Itäja Pohjois-Suomen kilpailukyky oli heikentynyt. Martikainen on Lapinlahden kunnanvaltuuston jäsen. Luontokuvaaja Konsta Punkka jakoi kokemuksiaan viikonloppumatkalta Lapista Instagramissa. Keskukset voivat hyödyntää EU-rahoituksessa muita kuin aluepoliittisia perusteita, sanoo Ossi Martikainen (kesk.). Tietari on Säkylän kunnanvaltuuston jäsen. LM–HÄSA Tallinkilta löytyi kaksi kuollutta suomalaisnuorta Seuraavaksi tehdään ruumiinavaukset kuolinsyiden selvittämiseksi. MAANANTAINA 21. –?Omakin alueeni, Satakunta, kärsii osin työvoimapulasta sekä työmarkkinoiden nopeasta murroksesta, sanoo Satu Tietari (kesk.). Tarkempaa lisätietoa emme ole vielä saaneet poliisilta. EU-komission alueja kaupunkipolitiikan pääosaston johtaja Lena Andersson-Bench sanoo, että komissiolla ei ole siihen mitään sanomista. Suomi päättää rahojen jakamisesta itse. Lichtfeldtin arvion mukaan tulosten saaminen voi kestää yhdestä kolmeenkin viikkoon. Uudella ohjelmakaudella koko muu Suomi Helsinki–Uusimaa aluetta lukuun ottamatta kuu luu tähän ryhmään. Erityisesti asemiaan paransi Helsinki–Uusimaa, joka nousi EU:n alueiden Top 10:een kilpailukyvyltään. Tulossa on 1,6 miljardin euron rahapotti, joka yhdessä kansallisen rahoitusosuuden kanssa tarkoittaa noin 3,2 miljardia euroa aluekehitykseen suunnattuja varoja. Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen sanoo, että Kotkasta, Lahden ja Forssan kautta Poriin ulottuu ruostevyöhyke, jolla on samat ongelmat kuin Pohjois-Suomessa. Rahojen jaossa heikommalle jääneet eteläisen ja läntisen Suomen maakunnat haluaisivat rahoista aiempaa isomman potin. –?On tieto, että kaksi henkilöä on menehtynyt aamuyön aikana laivalla. Arkistokuva. Nöjd uskoo, että menehtyneet ovat Virossa ainakin toistaiseksi. Perusteena on muun muassa se, että 60 prosenttia rahoista menee sinne, missä asuu vain neljäs osa väestöstä. Se koskee eri tyisesti koheesiorahoitusta. –?Rahoitusta tulee kohdentaa alueellisten kehityserojen tasoittamiseen ja sijainnista johtuvien kilpailukykyerojen kaventamiseen. • Suomen saaman rahoituksen kasvu johtuu siitä, että komis sio haluaa siirtää rahanjaon painopistettä kaikkein köyhim miltä alueilta niin sanotuille vä hemmän kehittyneille alueille. Molemmat uhrit olivat Suomen kansalaisia. Rinteen hallituksen ohjelmassa on linjattu Itäja Pohjois-Suomen erityisaseman turvaamisesta, sanoo Mikkel Näkkäläjärvi (sd.). Perussopimusten Itäja Pohjois-Suomelle myöntämät erityisedut ovat ok, mutta muilta osin asiaa pitää tarkastella uudelleen, sanoo Pauliina Haijanen (kok.). –?Rakennerahastovarojen jakauma kansallisesti on pahasti vinoutunut. –?Kaikki viralliset toimenpiteet saatiin hoidettua jo aamuyöllä viranomaisten kanssa Tallinnan satamassa. EU:N ALUEITA edustavan alueiden komitean suomalaisjäsenten mielipiteet riippuvat heidän kotipaikastaan. Rahanjako maakuntien kesken halutaan uusiksi. Viron poliisi sai ilmoituksen kuolemista laivayhtiö Tallink Siljalta. –?Jos ruumiinavauksessa paljastuu, että kuolinsyy ei ole luonnollinen, sitten tutkimme tapauksen, sanoo Lichtfeldt. Haijanen on Laitilan kaupunginvaltuuston jäsen. Tiedämme, että kyseessä on nainen ja mies ja molemmat matkustajat olivat suomalaisia. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A9 UUTISET Joonas Kuikka, Vanessa Valkama Tallinkin Silja Europa -laivalta löytyi kaksi menehtynyttä nuorta aikuista eri hyteistä sunnuntaiaamuna. Kulmuni ilmoitti Lännen Medialle, että hänellä ei juuri nyt ole asiaan kommentoitavaa. Ruostevyöhykkeellä tarkoitetaan yleensä sellaista aluetta, jossa perinteinen teollisuus on kuihtunut ja tilalle ei saatu luotua uusia työpaikkoja tarjoavaa elinkeinotoimintaa. Leikkaus on noin 10 prosenttia. Suomella ei ole maakuntien keskinäisestä rahanjaosta poliittista päätöstä. Onko moraalisestikaan kestävää, että Itäja Pohjois-Suomen rahoja leikattaisiin, kysyy Itäja Pohjois-Suomen maakuntien neuvottelukunnan puheenjohtaja Seppo Kääriäinen. TAPAUKSISTA HUOLIMATTA Silja Europa pääsi sunnuntaina lähtemään Tallinnasta kello 12.30 takaisin Helsinkiin, jonne se saapui noin kello 16. Tallinkin Silja Europalta löytyi kaksi kuollutta suomalaista nuorta. –?Emme anna ohjeita jäsenmaille rakennerahojen jakamisesta. Suomalaiset some-vaikuttajat markkinoivat Lapin kesää EU-rahoituksella toteutetussa hankkeessa. • Siksi Suomi näyttäisi hyöty vän muutoksesta, jos komissi on ehdotus toteutuu.. Nöjdin mukaan laivalta on saatu tieto, etteivät menehtyneet olleet samaa seuruetta. Niiden ei pitäisi liittyä mitenkään toisiinsa. Siksi niiden jakaminen herättää voimakkaita tunteita. • Sen sijaan rakennerahas toissa (EAKR, ESR ja maa seuturahasto), joista Suomi pääsee osalliseksi, määrärahat pienevät vähemmän. 21-vuotiaan suomalaismiehen ruumis löytyi toisesta hytistä noin kello viiden aikaan aamuyöllä
ESIMERKIKSI KUOLEVAN ihmisen saattohoito on Britanniassa ilmaista, mutta sekin on käytännössä hyväntekeväisyysjärjestöjen varassa. Moni herää tähän ajatukseen viimeistään, kun on itse saanut sairauteensa hyvää hoitoa tai läheinen viettänyt viimeiset elinHyväntekeväisyys paikkaa aukkoja palveluissa . Espanjan pääministeri Pedro Sánchez sivuutti Katalonian itsenäisyysmielisen aluejohtajan Quim Torran vaatimukset neuvotteluista. Tällainen toiminta opettaa myös pitämään huolta yhteisistä tiloista, Murphy kertoo Lännen Medialle. Itsenäisyysmielisten protestit alkoivat Barcelonassa viime maanantaina, jolloin Espanjan korkein oikeus tuomitsi yhdeksän separatistijohtajaa pitkiin vankeustuomioihin. . LM–HÄSA, REUTERS Protesti vastusti väkivaltaa Puoluejohtaja Albert Rivera puhui sadoille mielenosoittajille Barcelonassa sunnuntaina. Iso osa järjestöjen toiminnasta ja varainkeruusta hoidetaan vapaaehtoisin voimin. Heinäkuisen mielipidekyselyn mukaan itsenäisyyden kannatus on alimmillaan kahteen vuoteen: 48,3 prosenttia vastusti ja 44 prosenttia kannatti. Barcelonan pormestarin Ada Colaun mukaan poliisin ampumat kumiluodit ovat sokeuttaneet yhden silmän ”useilta ihmisiltä”. Tarvitsemme espanjalaisen hallituksen, joka suojelee heikkoja, Barcelonasta syntyisin oleva Rivera sanoi Reutersin mukaan. Cambridgen herttuatar Catherine vieraili vuonna 2014 projektissa, joka tarjoaa taideterapiaa lapsille ja nuorille. Lisäksi Britanniassa koetaan, että aiheeseen erikoistuneilla järjestöillä on alan asiantuntemus. Pienissä kylissä puisto saattaa olla lasten ainut kokoontumispaikka, joten vanhemmat ottaneet vastuun puistojen hoidosta kunnan rahoittaessa tarvikehankinnat. Niissä toimivat vapaaehtoiset tuovat toimintaan myös tärkeää vertaistukea ja -tietoa. Julkiset varat eivät riitä hoitojen toteuttamiseen, eivätkä palvelutason ylläpitämiseen. Yksi tärkeä rahoituksen muoto ovat ihmisten testamentit, jotka tuottavat järjestöille vuosittain 10 miljardia puntaa. . Ne keräävät suuren osan miljardin punnan vuosittaisesta rahoituksesta lahjoituksina, vaikka valtio ja kunnat tukevatkin saattohoitoa. . KUVA: Jesus Diges / EPA. Vapaaehtoiset ja kansalaisjärjestöt ovat ottaneet yhä suuremman roolin Britannian palveluista. –?Ihmiset eivät voi viedä lapsiaan kouluun. KUVA: Richard Pohle / EPA Lea Peuhkuri Barcelonassa järjestettiin sunnuntaina mielenosoitus, jolla vastustettiin lähes viikon jatkuneita itsenäisyysmielisten protesteja ja joka vaati loppua väkivallalle. Viimeisen 15 vuoden aikana kansalaisjärjestöt ovat ottaneet vastuuta monesta julkisen puolen palvelusta. GRAFFITIT OVAT vain yksi esimerkki siitä, miten Britanniassa vapaaehtoiset ottavat yhä suuremman roolin yhteiskunnassa. Poliisin ja mielenosoittajien väkivaltaisissa yhteenotoissa on loukkaantunut satoja ihmisiä. Omaisuudelle on koitunut vahinkoa 2,5 miljoonan euron arvosta. Julkinen puoli saa siis ilmaista työvoimaa hoitamaan yleishyödyllisiä palveluita. Albert Rivera, joka johtaa Espanjan yhtenäisyyttä kannattavaa Ciudadanos-puoluetta, sanoi protestissa, että Espanjan sosialistihallitus ei tee tarpeeksi kaaoksen lopettamiseksi. LOKAKUUTA 2019 A10 HÄMEEN SANOMAT ULKOMAAN UUTISET Jaana Monto Brighton Britannian Brightonissa houkutellaan vapaaehtoisia poistamaan graffiteja. Aluejohto järjesti laittoman kansanäänestyksen 2017 ja sitten julisti eroavansa Espanjasta. Espanjan rikkaimmalla alueella asuu 7,5 miljoonaa ihmistä. Nuoren CV:ssä vapaaehtoistyö on tärkeä plussa. –?Kunnilla ei aina riitä resursseja leikkipuistojen ylläpitoon, ja edessä on ollut puiston sulkeminen. Liikkeitä ei voi avata. 194 ihmistä on pidätetty. Itsenäisyys aiheuttaa syvää eripuraa Kataloniassa. Britanniassa esimerkiksi kuninkaallisen perheen jäsenet tukevat hyväntekeväisyysjärjestöjä. Brendan Murp hy Brightonin kaupungintalolta kertoo, että kansalaisten mielestä graffitit pilaavat yleisilmeen. MAANANTAINA 21. Hän vaati loppua väkivallalle. Sánchezin mukaan Torran tulisi ensin tuomita levottomuudet yksiselitteisesti ja sitten rakentaa yhteys yhtenäisyyttä kannattaviin katalaaneihin. Kampanjaan on lähdössä mukaan esimerkkiä antamaan valtuutettuja ja alueen julkimoita
Presidentti Sebastian Pinera julisti hätätilan julkisen liikenteen maksujen nostamisesta alkaneiden protestien vuoksi. –?Olen saanut täältä hyviä ystäviä ja perspektiiviä omaan elämään ja osaan nyt arvostaa omaa elämääni ja perhettäni eri tavalla. REUTERS CHILE 3 SANTIAGO. Esimerkiksi pakolaisia avustavat järjestöt menettävät brexitissä EU-tuet. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A11 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Lea Peuhkuri Jaana Monto Brighton Britanniassa EU-ero uhkaa lopettaa kansainväliset tuet äkillisesti hyväntekeväisyysjärjestöiltä. Henkilökunnan mukaan iloinen ilmapiiri näkyy vanhainkodissa päiviä tapahtuman jälkeen. Mielenosoittajat tulivat kaduille Libanonissa jälleen sunnuntaina, joka oli neljäs peräkkäinen protestipäivä. Asiasta kertoo Margery Infield kansalaisjärjestöjä tukevasta keskusjärjestö NPC:stä. Viiden päivän jälkeen tulitauon on tarkoitus muuttua pysyväksi, jos kurdit vetäytyvät alueelta, jonne Turkki on suunnitellut turvavyöhykettä. Perustaja Tiia Sammallahti what Charity.comista arvioi, että lahjoituksista kymmenen prosenttia menee varainkeruuseen. Protesteissa vaaditaan pääministeri Saad al-Haririlta talousuudistuksia. REUTERS PROTESTIT JATKUVAT LYNN BO BO / EPA. Bhasan Charin saari sijaitsee Bangladeshin rannikon edustalla. Sammallahti korostaa, että vapaaehtoistyö on tärkeä osa nuoren CV:tä. REUTERS Syyriassa tulitauko rikkoutui yhä ANKARA. • Hyväntekeväisyysjärjestön pitää tuottaa palveluita esimerkiksi oppimisen, terveyden tai köyhyyden ehkäisyn aloilla, eikä se voi tuottaa voittoa. Hallinto haluaa siirtää yli miljoonan pakolaisen leiriltä noin 100?000 ihmistä. BEIRUT. Turkin puolustusministeriö tiedotti sunnuntaina, että yksi turkkilainen sotilas kuoli ja toinen haavoittui Syyrian kurdien YPG-joukkojen hyökkäyksessä Pohjois-Syyriassa Tel Abyadin rajakaupungissa, vaikka tulitauko oli voimassa. Myös muissa kaupungeissa Chilessä on ollut mellakoita useiden päivien ajan. Viisi vuotta sitten Englantiin muuttanut Sammallahti perusti yrityksen, joka auttaa avun tarvitsijoita ja tarjoajia löytämään toisensa. LM–HÄSA Tiia Sammallahti arvioi, että järjestöjen keräämistä lahjoituksista kymmenen prosenttia menee varainkeruuseen. Syyskuussa Britanniassa oli kampanja, jossa pääsi tekemään testamentin hyväntekeväisyysjärjestöille. Jos taloudessa menee huonosti, ei siitä riitä jaettavaksi muille. Bangladesh alkaa ensi kuussa siirtää rohingyamuslimeita saarelle pakolaisleiriltä, jota pidetään maailman suurimpana. Aiemmin vapaaehtoisten eläkeläisten kansoittamat järjestöt ovat nykyään houkuttelevia harjoittelutyöpaikkoja nuorille. Sunnuntaina monet lennot eivät päässeet matkaan, koska henkilökunta ei päässyt kentälle. Erdogan varoitti lauantaina, että hyökkäys jatkuu ja Turkki ”murskaa terroristien päät”, jos sopimusta ei noudateta. Protestit ovat tuoneet epätavallisesti yhteen ihmisiä yhteiskunnan eri osista, ja niissä syytetään poliittista eliittiä maan talouden syöksemisestä kriisiin. Jos sopimukseton brexit tulee voimaan lokakuun viimeisenä päivänä, tuet loppuvat saman tien. Britannian EU-ero saattaa vähentää myös lahjoituksia yksityisiltä ja yrityksiltä. KUVA: Richard Pohle / EPA hetkensä saattohoidossa. Cambridgen herttuatar Catherine vieraili vuonna 2014 projektissa, joka tarjoaa taideterapiaa lapsille ja nuorille. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan suostui torstaina viiden päivän tulitaukoon keskusteltuaan asiasta Yhdysvaltain varapresidentin Mike Pencen kanssa. Brittiläinen pub -kulttuuri on sosiaalinen ja kuuluu kaikenikäisille aikuisille. Satojentuhansien ihmisten laittomasta, hallinnon vastaisesta marssista tuli jälleen kaaos Hongkongissa sunnuntaina. –?Jos tämä luku saadaan toimintaa järkeistämällä pienemmäksi, niin puhumme isoista summista, Sammallahti korostaa. REUTERS LIBANON 4. MAANANTAINA 21. Tästä kolmasosa tulee hallitukselta ja melkein puolet yksityisinä lahjoituksina. Isoja järjestöjä on vain yksi prosentti, mutta ne saavat 75 prosenttia tuloista. Juristit laativat testamentteja ilmaiseksi lahjoittaen näin omaa aikaansa JÄRJESTÖILTÄ KULUU rahaa rahoituksen keräämiseen. Aiemmista lupauksista huolimatta Britannian hallitus ei aio korvata niille tukien jättämää rahoitusvajetta. Vapaaehtoisena drinkkikutsuja järjestävä Chris Ali on mukana jo kuudetta vuotta. Hariri syyttää hallituskumppaneitaan budjettitoimenpiteiden estämisestä. DHAKA. Protesti näytti, että demokratia-kampanjalla on yhä kansansuosio, vaikka kaksi viikkoa ehti olla suhteellisen rauhallista. Yhdysvallat on luvannut vastineeksi tulitauolle olla asettamatta lisää pakotteita Turkille. Ihmisoikeusjärjestöt ovat esittäneet huolensa, koska saari on syrjässä ja altis syklonituhoille. Järjestöt vastaavat maassa tärkeistä yhteiskunnallisista toiminnoista. • Järjestöt tarjoavat töitä muun muassa vankilasta vapautuville, huumeista toipuville ja mielenterveyskuntoutujille. KUVA: Jaana Monto TÄSTÄ ON KYSYMYS Järjestöt • Hyväntekeväisyysjärjestöjä on Britanniassa 170 000, joista suurin osa pieniä alle 100 000 punnan toimijoita. Sammallahti kertoo, että nykytrendin mukaisesti jokaisen brittiyrityksen kuuluu olla mukana hyväntekeväisyysohjelmissa, ja työtekijät voivat käyttää sovitun määrän päiviä vuodessa halutun järjestön palveluksessa. Sammallahti kertoo, että London School of Economicsin opiskelijoista 40 prosenttia työskentelee vapaaehtoistehtävissä. Ainakin kolme ihmistä kuoli protestoijien sytyttämässä supermarketin tulipalossa Santiagossa Chilen pääkaupungissa. Muun muassa satoja kauppoja rikottiin. Hyväntekeväisyyshän kilpailee kaiken muun ajankäytön ja rahan kuluttamisen kanssa, Sammallahti sanoo. YKSI HAUSKIMMISTA vapaaehtoisprojekteista lienee Magic Me -järjestön Cocktails in Care Homes: lontoolaisissa vanhainkodeissa asukkaat tapaavat juomien ja pelien merkeissä. • Maassa on järjestöjen ylläpitämänä 11 000 käytettyjen tavaroiden myymälää, mutta lahjoitettujen tavaroiden myynti järjestöjen verkkosivustoilla kasvaa. REUTERS Hongkong. Brexit uhkaa lopettaa tuet äkillisesti Britanniassa esimerkiksi kuninkaallisen perheen jäsenet tukevat hyväntekeväisyysjärjestöjä. Muun muassa naispakolaisia tukeva toiminta on ollut 90-prosenttisesti julkisen tuen varassa. Yhdysvallat on kertonut purkavansa pakotteet, kun operaatio on ohi. –?On tärkeää tehdä kokemuksesta kiinnostava. • Kansalaisjärjestöjen yhteenlaskettu vuotuinen tulo on noin 50 miljardia puntaa
Shitskon kollega Cudic näytti yltävän aina pallon eteen. Cocks oli pari askelta edellä myös hyökkäyspelissä, jossa erityisesti oikea laita oli terävänä. Roni Syrjälä laidassa ja Vitalie Nenita takamiehen tontilla aiheuttivat toistuvasti sekaannusta kovilla otteilla puolustaneelle Sportingille. MAANANTAINA 21. – Kiitän yleisöä, joka uskoi meihin loppuun saakka. TOISELLA JAKSOLLA Sportingin aggressiivinen pelityyli ja maaliin vaihdettu Aljosa Cudic kallistivat vaakakuppeja hetkeksi portugalilaisille. KUVA: Jari Kohonen Cocksille tärkeä voitto Mestareiden liigassa ”Sporting puolusti hyvin valtaosan ottelusta, mutta me olimme tällä kertaa lopussa onnekkaampia.” GINTARAS SAVUKYNAS. . Sporting tasoitti, mutta Tamminen murjoi heti seuraavasta hyökkäyksestä joukkueensa uudelleen johtoon. KÄSIPALLO COCKS–SPORTING 25–23 Jari Kohonen Riihimäki Riihimäen Cocks aiheutti sunnuntaina kotiareenassaan portugalilaiselle Sporting Club de Portugalille kauden toisen pistemenetyksen käsipallon Mestareiden liigassa. Loppu oli eeppistä. Ennen taukoa vieras vielä kavensi, mutta lievä henkinen yliote oli lunastettu. LOKAKUUTA 2019 . Ellei Vitalii Shitsko olisi Cocksin maalissa tehnyt tukun ilmiömäisiä pelastuksia, olisi kamppailun hallinta saattanut siirtyä lissabonilaisille. Yksi avausjakson käännekohdista oli ennen jakson puoliväliä pelattu ylivoima. Joukkue on tasaisen lohkon neljäntenä, mutta matkaa kärkeen on enää viisi ja kakkospaikalle neljä pistettä. Neljä minuuttia ennen loppusummeria Spoting hukkasi pallon ja Teemu Tammisen pitkä syöttö vapautti Yuru Lukcyanchukin ja vei Cocksin maalin johtoon. LOKAKUUTA 2019 A12 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Portugalilainen Sporting CP sai kokea riihimäkeläisten kotiareenan huumaan. Sportingin Nemanja Mladenovic repi itselleen jäähyn ja Cocks kiri esimerkillisellä ylivoimapelillä kahden maalin johtoon. Jakson puolivälin jälkeen tahkottiin yli viisi minuuttia maaleitta, kunnes Nenita taas sai maalihanat auki. Hän teki viisi maalia ja jakeli erinomaisia syöttöjä. Loppuun saakka kovalla asenteella pelannut Cocks käänsi tasaisen kamppailun sen loppuhetkillä kahden maalin voittoon tuloksella 25–23 (12–11). Sportingin Arnaud Bingo tasoitti ja puoli minuuttia ennen peliajan täyttymistä Cocks otti aikalisän. Koko 60 miVitalie Nenita oli yksi vahvan Cocksin johtohahmoista. Voitollaan Cocks on mukana lohkon kärkikamppailussa. Kotijoukkue avasi ottelun erinomaisella puolustuspelillä. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi MAANANTAINA 21. Oivaltava avaus vapautti Cocksin tehokaksikon Rönnberg-Tamminen läpiajoon, josta kapteeni Tamminen runttasi loppunumeroiksi 24–22. Pieni turhautuminen oli hiipiä puseroon myös toisessa päässä kenttää. Edellisen ja samalla ainoan tappion ennen Riihimäen visiittiään Sporting CP koki Ruotsissa C-lohkon kärkijoukkueelle IF Sävehoville. Sen jälkeen Nenita teki johtomaalin ja puolustus pakotti Sportingin virheeseen. Evgeny Semenov heittäytyi syötön eteen ja riisti pallon Cocksille
–?Tämä oli tarkkaa ja tiukkaa pelaamista. Seuraavaksi Kontinen pelaa alkavalla viikolla Wienin ATP-turnauksessa. Markkasen kaksi kautta eivät olleet tilastojen valossa lainkaan huonoja: urakeskiarvot 16,7 pistettä ja 8,2 levypalloa ovat hyvät, ja mikä parempaa, toisella kaudella mies nosti tilastojaan molemmissa kategorioissa. Se vaatii paitsi onnistumisia kautta koko ryhmän myös Markkasen pysymistä terveenä: hän on katsellut kahden kautensa aikana sivusta 44 ottelua. Viimeksi hän pääsi juhlimaan ATP-nelinpelititteliä viime helmikuussa Rotterdamin turnauksessa, jossa pelikaverina oli ranskalainen Jeremy Chardy. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A13 URHEILU MAANANTAINA 21. Lopussa olimme hieman onnekkaampia. Muita ykkössuosikkeja ovat itälohkon mahtitekijäksi arvioitu, viime kauden arvokkaimman pelaajan Giannis Antetokounmpon edustama Milwaukee Bucks ja LeBron Jamesin tueksi Anthony Davisin hankkinut Los Angeles Lakers. Tasaisempi suorittaminen onkin avain Markkasen murtautumiseen entistä lähemmäs liigan eliittiä. Tämä on iso kausi hänelle. HÄSA Vitalie Nenita oli yksi vahvan Cocksin johtohahmoista. Tämä oli urani paras voitto, Tamminen hehkutti. –?Tämä oli meillä tärkeä voitto kaikkineen ja kiitos myös kotiyleisölle, joka tuki meitä erittäin hyvin. Mestaruus oli Kontisen nelinpeliuralla ATP-kiertueen 23:s. He kukistivat loppuottelussa kroatialais-brasilialaisen parin Mate Pavic/Bruno Soares 6–4, 6–2. KAUTEEN VALMISTAVISSA harjoituspeleissä heittoihme Markkasen sihti oli kuitenkin vielä hakusessa. Liverpool jäi ensimmäistä kertaa ilman voittoa tällä liigakaudella, mutta sillä on yhdeksän kierroksen jälkeen 25 pistettä ja eroa sarjakakkoseen Manchester Cityyn on kuusi pistettä. minuutilla toi kuitenkin 1–1-tasapelin Manchester Unitedin vieraana. MYÖS COCKSIN päävalmentaja Gintaras Savukynas oli hyvillä mielin taiston tauottua. 1990-LUVULLA kuusi mestaruutta voittanut Bulls ei alkavalla kaudella palaa mestariksi, mutta liiga saattaa silti kokea mestarivaihtuvuutta viime kauden tapaan. MAANANTAINA 21. Jos hän pelaa 75 peliä tai enemmän, taivas on rajana, päättää NBC-kanavan Bullstoimittaja Mark Strotman. Honkaa vastaan kaksi maalia tehnyt HJK-kärki Jutta Rantala oli sarjan maalikärki 22 osumallaan. Unitedin vei avauspuoliajalla johtoon Marcus Rashford. KUVA: Jari Kohonen Cocksille tärkeä voitto Mestareiden liigassa. Liverpool nousi tasapeliin JALKAPALLO MANCHESTER U– LIVERPOOL 1–1 STT Manchester Jalkapallon Englannin Valioliigan kärkijoukkue Liverpool oli lähellä taipua ensimmäiseen tappioonsa tällä liigakaudella. –. Chicagossa lähdetään kauteen kohonnein odotuksin, ja paljon paineista lepää 22-vuotiaan Markkasen harteilla. Esitykset ovat uralla menneet vähän ylös ja alas: pelaa kymmenen peliä, joissa näyttää maailmojen valloittajalta, mutta sitten tulee taas alamäkeä. Tällä kaudella tasaisuuden on tultava esiin, painottaa Zach Lowe, hänkin yksi ESPN:n asiantuntijoista. Sporting puolusti hyvin valtaosan ottelusta, mutta me olimme tällä kertaa lopussa onnekkaampia – toisin kuin viimeksi, Savukynas muistutti. PÄÄTÖSPELISSÄ HJK kaatoi hopealle yltäneen Hongan 3–1, ja näin joukkueiden ero sarjassa oli kymmeneen pistettä. Ensimmäisenä ei-amerikkalaisena seurana NBA-tittelin valloittanut Toronto Raptors tuskin uusii titteliään menetettyään mestaruutensa takuumiehen Kawhi Leonardin liigan kesäisessä siirtoruletissa. Leonard lähti Kanadasta Yhdysvaltain länsirannikolle yhteen NBA-historian huonoimmista seuroista. Pronssin sai Åland United, joka piti Tikkurilan Palloseuran takanaan voittamalla joukkueiden välisen ottelun päätöskierroksella. STT NBA-kausi alkaa kasvanein odotuksin Chicagossa Adrian Wojnarowski: ”Lauri Markkasesta tulee tähti tässä liigassa.” KORIPALLO Janne Lehikoinen Helsinki Lauri Markkasen kolmas kausi NBA-koripalloliigassa alkaa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun suomalaisjätin seura Chicago Bulls kohtaa 82 ottelun mittaisen runkosarjan avauksessaan Charlotte Hornetsin vieraskentällä. STT HJK juhli naisten mestaruutta JALKAPALLO STT Helsinki Naisten Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloseura HJK palasi sarjan valtaistuimelle tällä kaudella, ja sunnuntaina sarjan päätöskierroksella joukkue nosteli mestaruuspokaalia. Kesällä rivejään vahvistanut Bulls elättelee kahden surkean kauden (49 voittoa, 115 tappiota) jälkeen toiveita paluusta pudotuspelijoukkueeksi. Pelitilanneheittotarkkuus jäi neljässä pelissä 38 prosenttiin. Hän saa tuolloin verkon samalle puolelle vakioparinsa australialaisen John Peersin, joka on toipunut loukkaantumisestaan. En tiedä, tuleeko hänestä liigan ykköstai kakkostähtiviisikon pelaaja, mutta hän tekee 20 pistettä per peli tässä liigassa, kunnes ura on valmis 35 vuoden iän tienoilla, ESPN-kanavan suosittu, 3,7 miljoonan Twitterseuraajan NBA-ekspertti Adrian Wojnarowski hehkuttaa. Manchester Unitedilla on yhdeksästä pelistä vain kaksi voittoa, ja se on sarjassa 13:ntena. Hänestä tulee tähti tässä liigassa. Ja kun toinen tähtilaitamies Paul Georgekin tuli, Los Angeles Clippers on noussut mestarisuosikkien joukkoon. LOKAKUUTA 2019 Kontinen huipensi Tukholman turnauksen nelinpelimestaruuteen Henri Kontinen (kuvassa) ja hänen ranskalaisparinsa Edouard Roger-Vasselin voittivat Tukholman avoimen ATP-tennisturnauksen miesten nelinpelifinaalin. –. –. Hän teki viisi maalia ja jakeli erinomaisia syöttöjä. Nyt rapakon takaiset asiantuntijat näkevät jo seuraavaa harppausta kolmannella kaudella, jota pidetään usein varsin tärkeänä suunnannäyttäjänä pelaajan uralla. Noissa peleissä, kuten Markkasen uralla toistaiseksi muutenkin, otteet olivat epätasaisia. Adam Lallanan maali 85. nuuttia oli äärettömän tiukkaa. Edellisestä mestaruusjuhlasta ehti nyt 23-kertaisella mestarilla vierähtää 14 vuotta
Toisaalta aprikoidaan seuraavan luotsin olevan Karri Kivi. Minä kerron: Turun tauti on Turun tauti, nythän lätkän varjolla ja katveessa Turussa rakennetaan – alkuperäisin Turun taudin tyyliin – muutakin kuin jääkiekkoa. Erikoiseksi TPS:n sotkuisen tilanteen tekee se, että Turun jääkiekkosotkujen osalta eri lähteet lähestymällä lähestyvät Hämeen Sanomia, mikä johtunee siitä, että lehti on saanut jääkiekkopiireissä niin lahjomattoman maineen. – Hieno esitys meiltä. KUVA: Tomi Vesaharju ANALYYSI Petteri Sihvonen urheilu @hameensanomat.fi T PS:n farssimainen tilanne vaatisi muodon puolesta pakinaa, jossa on huumoria, joka on lyhyt mielipideteksti, jossa on ironiaa, satiiria ja parodiaa – mutta koska itse asia on sittenkin jossain määrin vakava, pitäydyn kolumnissa. Noronen nousi lauantaina Kiekko-Espoota vastaan syöttöpisteellään jakamaan piste-ennätystä uransa jo lopettaneen Linda Välimäen (702) kanssa, mutta Sportia vastaan tehot 1+2 nostivat Norosen piste-ennätyksen itsenäiseksi haltijaksi 705 tehopisteellään. LOKAKUUTA 2019 A14 HÄMEEN SANOMAT URHEILU HPK-kiekkonaisten Riikka Noronen ohitti Linda Välimäen ja nousi naisten pääsarjan kaikkien aikojen pistenikkariksi. Esimerkiksi Hannu Jortikka ja Juhani Tamminen ovat menettäneet valtansa ja otteensa TPS:stä. Kaskisen seuraajasta kuuluu Turun suunnalta monenlaista tietoa. Hän on tehnyt paljon töitä näiden asioiden eteen. Noronen pääsi tekemään ennätyksensä Jaarlin päiväkodin juhlaottelussa, joten katsomossa oli paljon pientä väkeä paikalla. ENTÄ MIKÄ tarinan vaatimaton mutta merkittävä opetus on. Mutta siihen hän ei ole syyllinen, että hänet on valittu TPS:n päävalmentajaksi ja että hänen annetaan jatkaa tehtävässään. Koska maalinteko on ollut vaikeaa, oli hyvä, että niitä nyt tuli. Virralla ja TPS:n puheenjohtaja Marinilla on yhteisiä urheilutapahtumabisneksiä. Täytyy luottaa että arjen tekeminen on sitä tasoa, että palkinnot tulevat sieltä. . Marin, Paananen ja Kodisoja ovat rahamiehiä. KUVA: Tapio Tuomela, arkisto TPS:n farssi kytkeytyy piilovaltaan . Meille on tehty selväksi, ettei Turussa ole enää voimissaan jääkiekkoklaaneista kuin yksi, Koivujen klaani. Juuri nyt Westerlundin voimakkaimmat operaatiot kohdistuvat TPS:ään, seuraan, jonka hallituksessa hän operoi pyynnöstä. Pisteet ovat aina tärkeitä ja tästä pelistä pisteet pitikin saada. Katsotaan miten kroppa kestää, Noronen tuumi. Niittymäen natsat eivät riittäneet nyt Kaskisen erottamiseen, siksi hän erosi. 36-VUOTIAALLA ennätyskiekkoilijalla ja HPK-kiekkonaisten kapteenilla näyttää edelleen riittävän runsaasti virtaa kaukalossa. PÄÄVALMENTAJA Kaskinen kuuluu niin kutsuttuun Westerlundin leiriin ja siten tämän siiven suojaan. Jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen muistuttaa, että TPS:n kujanjuoksussa vastuun kantaa ylin johto.. HPK:takin tämä vyyhti tavallaan koskee sillä keinon, että Petri Matikainen on niiden kolmen nimen joukossa, joista valittaneen Antti Pennasen seuraaja. Ja lopuksi: TPS:n hallituksen neljä suurmiestä eivät tajua, että aivan pian eletään 2020-lukua. – Paljon meillä on ollut maalintekotilanteita, mutta emme ole saaneet tulosta aikaan. JÄÄKIEKKO HPK–SPORT 8–3 Samuel Savolainen Hämeenlinna HPK-kiekkonaiset nousi Naisten Liigan ottelussaan voittoon Metritiski-areenassa vierasjoukkue Sportin kustannuksella vastaansanomattoman esityksen jälkeen sunnuntaina. Kodisojalla ja Paanasella on kiinteistöbisneksiä lyhyen pestin TPS:n kehitysjohtajana tehneen Saku Koivun kanssa. TPS:N HALLITUKSESSA istuvat puheenjohtajana Veli-Pekka Marin, jäseninä Supercell-miehet Ilkka Paananen, Mikko Kodisoja sekä Erkka Westerlund. Pisteitä tulee sitä rataa miten hyvin joukkue pelaa, ei se ole yhdestä ihmisestä kiinni, Noronen totesi vaatimattomasti. Avauserän jälkeen vielä 2–1 -tappiolla ollut kotijoukkue porhalsi toisen erän viiden maalin rynnistyksenkin avittamana lopulta 8–3 -voittoon. Piilotteleva vallankäyttö on piilottelevaa vallankäyttöä. Toimittajien kannattaakin kysyä Kerhon urheilujohtaja Mika Toivolalta, puhuiko hän viime kesänä Westerlundin kanssa puhuessaan Matikaisesta, vai vaihdettiinko keskustelussa vain mielipiteitä esimerkiksi säästä. Kun TPS:llä ei ole enää sotkunsa uusimmassa käänteessä urheilutoimenjohtajaa – Antero Niittymäen erottua linjakkaasti –, korkeimmat urheiluosaajat johtajista ovat päävalmentaja Kalle Kaskinen ja hallituksen jäsen Erkka Westerlund. Tosin hurjin on se, jonka mukaan Kaskisella itsellään olisi sopimus myös ensi kaudesta. Ehkä se avaa nyt sitä tuskaa ja saadaan tästä peliä rullaamaan paremmin, Noronen kommentoi. Heihin eivät eri mediat saa yhteyttä, tietenkään. HPK-KIEKKONAISTEN päävalmentaja Katja Pasanen muistuttaa, että Norosen piste-ennätyksen takana löytyy kova tehty työmäärä. – En minä piste-ennätyksiä sillä tavalla ajattele, vaan joukkueelle pelataan. Kaskinen on varmasti päävalmentajana syyllinen moneen asiaan TPS:n sekasotkussa. Täällä on näkemystä, kokemusta ja rohkeutta. Sen päätöksen ovat tehneet muut miehet. Joku saattaa muistaa myös ajan, jolloin Jokereiden valmentajina toimivat Westerlund, Kaskinen ja Virta. Nyt hän on todennäköisesti urheilullisessa vallankahvassa kasvottomana hallituksen jäsenenä. Hän on tärkeä hahmo ja iso esikuva nuoressa joukkueessamme. – Mennään kausi kerrallaan eikä ajatella yhtään pidemmälle. MAANANTAINA 21. Hienoa, että ennätys tuli pienten katsojien edessä, Pasanen luonnehti. Suhmurointi on suhmurointia. HPK-kiekkonaisten pelit jatkuvat lauantaina Metritiskiareenassa, kun se saa vieraita Kuortaneelta. – Riikka on meille tärkeä pelaaja tietenkin ja hän on kaikki pisteensä ansainnut. Silloin, kun Westerlund ei valmenna, hän tunnetusti käyttää empimättä vaikutusvaltaansa suomalaiseen jääkiekkoiluun. KUN VETELEN yhteen kaikkia lankoja – en voi toki tähän ihan kaikkia (vielä tarkistamattomia) tietojani laittaa – todella monet niistä johtavat Westerlundin leiriin. Yhtä hurja huhu on se, että Kaskisen paikalle nousisivat ensi sesongiksi päävalmentajaksi Lämsä ja johonkin pestiin kenties Tomas Westerlund. Muita sen leirin tunnettuja valmentajia ovat muun muassa Petri Matikainen, Tomi Lämsä ja Hannu Virta. Joku tai jotkut tai kaikki TPS:n hallituksessa ovat sillä kannalla, että mieluummin sai mennä Niittymäki kuin Kaskinen. Norosta lämmittikin HPK-kiekkonaisten iltapuhteessa se, että joukkue onnistui latomaan taululle yhteensä kahdeksan maalia. Kahdeksan tehtyä maalia miellytti myös päävalmentajaa. HPK:n maalintekijöinä kunnostautuivat kolme osumaa rykäissyt Ida Karjalainen, Noora Jaakkola, Jasmine Ylitalo, Heta Seikkula (1+1), Julia Liikala (1+1) ja naisten pääsarjan kaikkien aikojen pistenaiseksi noussut Riikka Noronen. Valtaa on, mutta onko vastuuta. HÄSA Noronen ennätykseen murskavoitossa Riikka Noronen nousi sunnuntaina naisten pääsarjan piste-ennätyksen haltijaksi. – Meitä on Jaarlin päiväkodissa kuusi töissä, joten oli mukavaa pelata kun lapset olivat kannustamassa, Noronen iloitsi. Tämä luetaan kunniaksi Jortikalle ja Tammiselle; he eivät ole syypäitä mitenkään Palloseuran nykyisiin sotkuihin. Erkka Westerlund on TPS:n hallituksen jäsen
Moto3-luokassa Ajon tallin teini-ikäinen turkkilaiskuski Can Öncü oli 18:s eikä yltänyt MMpisteille. Tasaisessa ottelussa Keihäälläkin oli mahdollisuudet voittoon, mutta ylivoimapeli ei pyörinyt toivotulla tavalla. Mitalikolmikko oli 31 sekunnin sisällä. Selväksi ykköseksi ylsi venäläinen MM-voittaja Madonna, jonka suomalaiset haastavat seuraavan kerran marraskuussa. Virtanen on napsinut kesän aikana kolme SM-mitalia. Videotarkastelun jälkeen sekin hyväksyttiin ME-tulokseksi. Sipoonkorven maastoissa kisattu SM-erikoispitkä keräsi Vantaan Hakunilaan yli 1300 suunnistajaa. Kilpailupaikkana Torniossa on Elämystehdas Lappari ja kilpailuun odotetaan 60–80 kilpailijaa eri sarjoihin sekä satoja kannustajia viikonlopun aikana. Niillä sivuttiin ME-tulosta. Lisäkorkeus auttoi ja ryhmä hyppäsi neljän pisteen ennätyshypyn. Pääsarjat ja nuoret suunnistivat yhteislähtöinä ja matkalla oli hajontalenkkejä. MAANANTAINA 21. Tämä oli 11:s. Hauhon Sisun Kari-Veli Niemi suunnisti myös jälleen mitaleille. Helsingin Suunnistajien Einari Heinaro tahditti kisaa koko alkumatkan, mutta joutui nyt taipumaan pronssille 46 sekuntia voittajalle hävinneenä. Kalvolan Keihään miesten salibandyjoukkue kärsi lauantaina tappion kauden ensimmäisessä vierasottelussaan. Kilpailut käydään Torniossa 26.– 27. – Kiitos Tornion kaupungin yhteistyön, tämä idea toteutetaan 2020 ja näytämme samalla myös mallia, että arvokilpailujen ei aina tarvitse olla ruuhkaSuomessa, sanoo liiton puheenjohtaja Jyrki Rantanen. Hän ilahtui pisteiden lisäksi siitä, että pääsi lähelle tallikaveriaan, koko kauden kisannutta Espanjan Pol Espargaroa. HÄSA Laskuvarjoennätyksiä urakalla USA:ssa LASKUVARJOURHEILU Hämeen Sanomat Hämeen Laskuvarjourheilijoita edustava Pasi Pirttikoski osallistui viime viikolla hypättyyn kupukuviohyppytapahtumaan Perrisissä Kaliforniassa. Espanjassa hän oli 17:s, mutta kaatui Thaimaassa hyvän alun jälkeen ja keskeytti. Kisan voitti Italian Lorenzo Dalla Porta, joka on myös MMjohdossa. ruudusta. Viimeisillä väleillä naisia putosi yksitellen Niittysen kyydistä ja hänen ensimmäinen Suomen mestaruutensa varmistui ennen viimeistä rastia vahvalla fysiikalla. päivinä syyskuuta. Myös miesten kilpailussa saatiin mestariksi uusi nimi, kun 24,8 kilometrin ja 39 rastin kilpailussa mestaruuteen rynnisti Tampereen Pyrinnön Anton Kuukka. Yllätyin, kuinka hyvin jaksoin maaliin asti, ja tämä tuntuu kyllä tosi hyvältä, iloitsi Kuukka. Kausi jatkuu ensi viikonloppuna Phillip Islandin radalla Australiassa. Tankotanssiliitto on järjestänyt SM-kilpailuja antidopingtoiminnan alaisena urheilulajina vuodesta 2016, ja tapahtuma on nyt ensimmäistä kertaa pohjoisemmassa Suomessa. MM-sarjaa johtaa Espanjan Alex Marquez. Pääsarjojen mestaruudet menivät Tampereelle Kooveen Miia Niittysen ja Tampereen Pyrinnön Anton Kuukan mukana. –. marraskuuta cupin finaali, jossa cup-pisteet jaetaan 1,5-kertaisina. Pääsarjoja vanhempien sarjojen kilpailu käytiin väliaikalähdöin. Suomen Tankotanssiliitto ja Tornion kaupunki ovat solmineet yhteistyösopimuksen tankotanssin vuoden 2020 SM-kisojen järjestämisestä. Motegin radalla Japanissa Kallio lähti kisaan 17. Luokan voittoon ajoi Italian Luca Marini. Hän oli H60-sarjassa toinen. Aikaa reissuun kului 2.35,44. Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua maailmancupin finaaliin, Minettien kapteeni Siiri Puuska kertoi Voimisteluliiton tiedotteessa. Keihään onnistujat olivat Janne Ijäs 1+1, Johan Kekäläinen 1+0, Niko Kulmala 1+0, Niko Majalahti 1+0, Juho Kähkönen 0+1 ja Juho Ruotsalainen 0+1. Tuomareiden tarkastelun jälkeen nämäkin hypyt hyväksyttiin uudeksi ennätykseksi. –?Torniolaiset ovat olleet aktiivisia lajin kehityksessä ja erityisesti junioripuolella täällä on ollut merkittävä kehitys myös kilpailijamäärissä ja sen jälkeen, kun koimme millainen yhteisöllisyys lajin harrastajilla oli kevään SM-karsinnoissa Mind Boby Yoga studiolla, niin päätimme yrittää saada isommat kilpailut myös pohjoiseen. Kun pohje ei tuntunut pahemmaksikaan menevän, niin aloin juosta kunnolla, kertoi turenkilainen mestari. STT Suunnistuksen erikoispitkillä leivottiin uudet mestarit SUUNNISTUS Anniina Paronen Suunnistuksen SM-kausi päättyi Vantaalla erikoispitkän matkan kilpailuun. Maailmanennätystä varten ensimmäisestä muodostelmasta pitää purkaa 35 prosenttia ja hyppääjien pitää telakoitua uudelle paikalle pohjamuodostelmaan. – Loppukausi oli ihan ok. 15,3 kilometrin rataan Virtanen käytti aikaa 1.47,07 ja jätti toiseksi tullutta OK77:n Mikael Donneria 26 sekuntia. Toisen hopean hauholaisten leiriin toi D70-sarjassa Marja-Liisa Salonen. Seuraavat kaksi hyppyä tuottivat saman tuloksen. Mitaleita ratkottiin 31 sarjassa 15-vuotiaista 85-vuotiaisiin. Seuraava peli Keihäällä on Iittala-hallissa 23.10., jolloin vastaan tulee KrP-akatemia. HÄSA Minetit kiri ohi Olarin ja voimisteli maailmancupissa toiseksi TALLINNA. Minetit nousi alkukilpailun kolmannelta sijalta toiseksi joukkuevoimistelun maailmancupissa Tallinnassa. NAISTEN 18,2 kilometrin ja 28 rastin kilpailu tiivistyi lopussa neljän naisen taistoksi. Hopealle suunnisti IFK Göteborgin Kirsi Nurmi ja pronssille Tampereen Pyrinnön Saila Kinni. Molemmat harjoitushypyt kärsivät kuyitenkin turbulenssista ja ne jouduttiin purkamaan. MM-sarjaa on jäljellä vielä kolme osakilpailua. Hiihtosuunnistuskausi alkaakin sitten jo joulukuun alussa, mietiskeli Riihimäen lukiossa matematiikkaa opettava Virtanen. Hän kertoi lähteneensä kisaan varovaisesti tunnustellen, koska kesäinen pohjevamma äityi syyskuussa jälleen pahemmaksi. Niin pitäisikin tapahtua, kun kisarutiinini kasvaa, Mika Kallio sanoi tiedotteessaan. Japanissa luokkavoittoon ajoi maailmanmestaruuden jo varmistanut espanjalainen Marc Marquez. SM-tittelien lisäksi kilpailussa on myös avoin sarja, jossa on perinteisesti nähty kilpailijoita muista maista. MOTO2-LUOKASSA hämeenlinnalaisen Aki Ajon johtaman tallin kuljettajista espanjalainen Jorge Martin oli kolmas ja eteläafrikkalainen Brad Binder 12:s. Kilpailuun järjestetään kolme karsintakilpailua elo-syyskuun vaihteessa Tampereella, Raumalla ja Oulussa ja kunkin karsinnan parhaat eri sarjoista pääsevät taistelemaan mestaruuksista Tornioon. Aikaa voittajalla kului rataan 2.10,09. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A15 URHEILU Kallion kisarutiini kasvaa Mika Kallio alkaa päästä vauhtiin KTM-pyöränsä satulassa. –. – Yritin juosta voimia säästäen letkan mukana ja vasta lopussa juoksin aivan täysillä. Vuoden mitalisaldoa lihottaa myös hiihtosuunnistuksessa saavutetut neljä mitalia, jotka on suunnistettu Tarpian Suunnan väreissä. Keihäälle tappio vierasottelussa KANGASALA. En pystynyt kahteen ja puoleen viikkoon juoksemaankaan. Angelniemen Ankkurien Mikko Sirén teki paluun mitalivauhtiin vaikean edelliskauden jälkeen ja oli maalissa poikkeuksellisen iloinen hopeastaan. HÄSA Tankotanssin vuoden 2020 SM-kisat Torniossa TORNIO. Budapestissa voimistellaan 22.–25. Ryhmä päätti nostaa hyppykorkeutta 4 500 metriin. Eniten jäi harmittamaan, kun vanhan ajan normaalimatkan eli nykyään pitkän matkan kilpailua pidän päämatkana ja siinä toivoisi menestystä. Alkukauden testikuljettajana ajanut Kallio kilpaili vasta kolmannen starttinsa MotoGP-luokassa. Pyrin itse parantamaan otteitani koko ajan. Seuraavana päivänä ryhmä hyppäsi kolmen pisteen ennätyshypyn heti aikaisin aamusta. Ensimmäinen ennätys onnistui kerralla ja tuloksena oli kaksi pistettä 43 hengen muodostelmalla. Kangasalle matkannut joukkue hävisi Kangasalan Urheilijat 68:lle numeroin 4–6. – Minulla taisi olla loppuvedossa tossu hieman paremmalla syönnillä, enkä katsellut toiseksi viimeisen rastin jälkeen taakseni, kertoi mestari Niittynen. Molemmissa koneissa käytettiin nousun aikana lisähappea. Tavoitteena oli rikkoa liki saman ryhmän keväällä hyppäämä kahden pisteen 37 hengen sekvenssiennätys. Sekvenssiennätyksen jälkeen hypättiin kaksi harjoitushyppyä tulevaa yöennätystä varten. Saimme tehtyä finaalissa paremman suorituksen kuin alkukilpailussa. HÄMEENLINNAN Suunnistajien Antti Virtanen otti kauden toisen Suomen mestaruutensa H50-sarjassa. Tampereen Sisua edustava Minetit ohitti OVO Teamin pisteen kymmenyksellä ja pudotti espoolaiset kolmanneksi. Perjantaiyönä ilma oli mitä mainioin, mutta oteongelmien vuoksi suunniteltuun 37 hengen muodostelmaan ehti vain 20 hyppääjää, eikä keväällä hypättyä 36 hengen ennätyskuviota ei päästy rikkomaan.. Muita hyviä sijoituksia saalistivat Jouni Vantaala (4./H55/LamSä), Olavi Erkkilä (6./H80/HlS), Jukka-Pekka Rantio (7./H60/HauSi) ja Heta Virtanen (8./D18/HlS). KUVA: Rungroj Yongrit / EPA MOOTTORIPYÖRÄILY STT Tochigi Japanin gp-kilpailun neljästoista sija avasi Mika Kallion pistetilin ratamoottoripyöräilyn tämän kauden MM-sarjassa. – Itselleni oli aika yllätys, että noinkin meni
Toiseksi luisteli viime kevään MM-kisojen seitsemäs, Yhdysvaltain Bradie Tennell.. Kaksi edellistä MM-kultaa voittanut Chen sai Elton Johnin tahtiin luistelemastaan vapaaohjelmasta 196,38 pistettä, mikä nosti hänen kokonaispisteensä 299,09:ään. Ketju teki kaikki Steelersin osumat ja hoiti oman osuutensa 4–1. Myös viime kaudella Hämeenlinnassa pelannut hakkuri Yasmine Madsen päätti hyökkäyksiä terhakkana pistein 12/+5. Kolmannessa erässä meiltäkin alkoi jo peli irrota, eikä se erävoittokaan ollut kovin kaukana. Molemmat maalivahdit Steelersin Roope Horila (22 torjuntaa) ja M-Teamin Simo Metsikkö (32 torjuntaa) olivat hyvässä vedossa. LENTISKERHO JOUTUI pelaamaan Pihtiputaallakin ilman kahta huippupelaajaansa. Hakamäki puolestaan pyssytti kaksi seuraavaa maalia kaukolaukauksilla ja toi Steelersin päätöserän alussa kahden maalin takaa tasoihin 3–3. STEELERS PELUUTTI koko miehistöään ja tiivisti päätöserässä kahteen ketjuun. Tuo on hyvä pistemäärä kauden alkuun. Avauserässä Lehmusto kuittasi pelin tasoihin nopeasta vastahyökkäyksestä heti M-Teamin avausmaalin jälkeen. Jokainen peli ja harjoitus vievät meitä kohti tavoitettamme, päävalmentaja Pentassuglia muistutti. Yleispelaaja Roosa Heikkiniemi ylsi lukuihin 9/+3. Luvassa on taas kova peli, mutta niitä on ollut meillä ennenkin. Kovaa kokoonpanoa täydensivät yhdysvaltalainen keskipelaaja Elizabeth Field (9/+8), ex-kerholainen yleispelaaja Salla Karhu (9/+5) ja yhdysvaltalainen keskipelaaja Alexis Conaway (8/+7). Hänen mielestään kolmannen erän pelissä oli jo hyviä aineksia. Kello 18.30 alkavassa ottelussa joukkue kohtaa viime kauden mestarin ja finaalivastustajansa salolaisen LP Viestin. –?Molemmilla joukkueilla oli selvästi hyvä asenne peliin. Yhdysvaltalainen Chen oli miesten kisassa suvereeni, sillä toiseksi noussut maanmies Jason Brown jäi hänestä 44 pisteen päähän. Hän ylsi 13 pisteeseen (+6). Naisten luistelun voitti Venäjän Anna Shtsherbakova pistein 227,76. – Hyvä peli meiltä ja kyllähän noista maalipaikoista pitäisi saada riittävä määrä osumia voittoon. Kakkosketju onnistui hienosti, Hiltunen summasi. LiigaPloki oli vastustajaansa edellä hyökkäysja torjuntapleissä. KUVA: Tomi Vesaharju, arkisto Steelersin A-nuorille avauspiste SALIBANDY STEELERS–M-TEAM 4–5 JA. Toivottavasti pystyn vielä parantamaan, Chen kommentoi ja sanoi, ettei vapaaohjelma sujunut virheittä. LENTISKERHO jatkaa liigapelejään ensi perjantaina kotikentällään Elenia-areenassa. Kerhon kuusikossa olivat lisäksi keskipelaajat Karoliina Friberg (6/+4) ja Victoria Tosi (3/-1) sekä yleispelaaja Netta Hyttinen (8/+1) ja passari Kylmäaho (4/-1) ja libero Julia Porsanger. Kotijoukkue LiigaPloki jatkoi voitokkaita esityksiään ja kuittasi puhtaan 3–0 (25–18, 25–17, 25–23) -voiton. Tällä kertaa meillä ei kuitenkaan riittäneet keinot vastustajan kukistamiseen. HÄMEENLINNALAISISTA eniten pinnoja takoi hakkuri Oluoma Okaro. Maajoukkueen yleispelaajat Suvi Kokkonen ja Emmi Riikilä potevat nimittäin edelleen vammojaan. Lopussa todettiin, että jotta hyvä rytmi säilyy, mennään kahdella ketjulla. Yhdysvaltalaiselle kertyi 13 pistettä (+9). KOTIJOUKKUEEN tehoista vastasi Henri Haltian (1+0) johtama kakkosviisikko laidoillaan Lassi Lehmusto (1+2) ja Tino Tuormaa (0+1) sekä puolustajina Joona Hakamäki (2+1) ja Juuso Jäntti. –?Pelimme hakee kuitenkin edelleen uomiaan. Syyskuun lopulla joukkue kärsi tappion kuusamolaiselle Pölkylle (2–3), mutta sai saaliikseen yhden pinnan. –?Siihen otteluun alamme valmistautua heti viikon alussa. HÄSA Chen kukisti kakkosen 44 pisteellä gp-avauksessa TAITOLUISTELU STT–AFP Las Vegas Kolme neloishyppyä ja yleisöön menevä vapaaohjelma siivittivät Nathan Chenin voittoon taitoluistelun gpsarjan avauskilpailussa Las Vegasissa. LiigaPloki oli juuri niin kova kuin osasimme odottaa, myönsi Lentiskerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia. Poikien hyvä tekeminen treeneissä näkyy myös kentällä, Steelersin päävalmentaja Arto Hiltunen tuumasi. LiigaPloki hallitsi sunnuntain ottelua varmoin ottein, vaikka kolmannessa erässä Lentiskerho pääsikin jo lähelle. HÄSA Lentiskerholle ei irronnut erääkään Hakkuri Oluoma Okaro kartutti Lentiskerhon tilastoja 13 pisteellä sunnuntaina Pihtiputaalla. LiigaPlokin tehokkain oli puolestaan yhdysvaltalainen yleispelaaja Maddie Palmer. –. Hämeenlinnalaiset jäivät ensimmäisen kerran tällä kaudella ilman sarjapisteitä. –?Kokoonpanomme hakee todellakin edelleen muotoaan, mutta yllättävän hyvin pysyimme tänään kovan vastustajamme kyydissä. Hakamäki taisteli pallon itselleen omassa päässä ja Haltia karkasi pitkästä pystysyötöstä maalintekoon. Markku Tuominen Hämeenlinna Steelers Hämeenlinnan A-nuoret saalistivat avauspisteensä salibandyn SM-sarjassa, mutta voittotili jäi Elenia-areenassa vielä avaamatta. LENTOPALLO LIIGAPLOKI– HÄMEENLINNA 3–0 Pertti Koivunen Hämeenlinnan Lentopallokerho sai palata tappio niskassaan sunnuntaiselta naisten Mestaruusliigan pelimatkaltaan Pihtiputaalta. Jatkoajalla Steelers sai muutaman loistopaikan, ennen kuin ottelun ratkaisi M-Teamin Jere Vuohijoen rystyhuitaisu, joka ajassa 63.48 upposi verkkoon. Hämeenlinnalaisten kapteeni, passari Katja Kylmäaho, olisi halunnut pelata enemmänkin sunnuntaina. MAANANTAINA 21. Kovilla ulkomaalaisvahvistuksillaan ryyditetty Pihtipudas onnistui kuitenkin tiukoissakin käänteissä horjuttamaan riittävästi Hämeenlinnan peliä. – Meidän tavoitteena on kehittää peliä syyskausi ja antaa laajasti kaikille peliaikaa. Steelers hallitsi peliä helsinkiläistä M-Teamia vastaan, mutta vieraat ottivat voiton jatkoaikaosumalla lukemin 4–5 (1–2, 1–1, 2–1, 0–1). LOKAKUUTA 2019 A16 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Kauden vahvasti aloittanut LiigaPloki oli odotetun vahva kotikentällään. M-Team pääsi vielä kertaalleen johtoon, mutta kotijoukkue nousi uudelleen tasoihin ja jatkoajalle. Koko ajan on sellainen tunne, kuin olisimme vielä treenivaiheessa. M-Team oli nyt maalin parempi, mutta saatiinhan pistetili avattua. Se ei ole toisaalta mikään ihme, kun kokoonpano vaihtuu koko ajan, Kylmäaho muistutti. Hän hämmästytti huimilla neloishypyillään Vasta 15-vuotias luistelija oli viime talvena ykkönen Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla Sarajevossa
10. kierrosta (voittajat lohkovälieriin): Itälohko: Toronto FC–DC United ja. Valtteri Kangasniemi), Tomi Saarelma, Rico Finnäs. Gold Race, 17 kierrosta: 1) Päivärinta/Veräväinen 30.57,609, 2) Reeves/Wilkes –4,389, 3) Christie/Christie –29,224. Sporting–Cocks. 11.55 Winnipeg Jets–Edmonton Oilers. Adam Lallana 1–1. Turussa ja 27.10. 10m Ilmapistooli sarja M60: 1) Seppo Sorri HlAS 360, 2) Matti Kunttu K-SA 344, 3) Kari Sivonen HlAS 341. Jean Fridolin Nganbe), Samuel Chidi, Anton Popovitch, Tino Purme (46. Philadelphia–Las Vegas, Dallas–Ottawa, Toronto–Columbus, St. 10m Ilmapistooli sarja 14VT: 1) Pilvi Pirttimäki LAS 284, 2) Oiva Kasurinen AsAs 253. 10m Ilmakivääri sarja 14HT: 1) Iida-Maria Tuomainen AsAs 303.9. Haka: Joonas Immonen, Jami Kyöstilä, Niklas Friberg, Ville-Valtteri Starck, Jacob Bushue (var), Antto Hilska (72. 18.35 MotoGP: Japanin osakilpailu. 10m Ilmakivääri sarja M: 1) Matti Konttinen OMAS 588.6, 2) Tim Partanen HyMAS 540.8. 17.39 Pöytätennis: Naisten MM. 18.00 Bundesliga Highlights: 8. St. 2–3 (1–2, 1–0, 0–0, 0–1) C: Joonas Korpisalo 31/33 torjuntaa. Metallurg Magnitogorsk–Avangard Omsk 3–0 (2–0, 0–0, 1–0) Pietarin SKA–Moskovan Spartak 2–3 (1–2, 0–1, 1–0) SKA: Jori Lehterä 0+1. Hansen Tanska 68+68+69+68, 274 (–10): George Coetzee Etelä-Afrikka 65+68+70+71, 275 (–9): Kurt Kitayama USA 66+68+70+71, 276 (–8): Martin Kaymer Saksa 68+69+69+70, Richie Ramsay Skotlanti 66+69+70+71, Gavin Moynihan Irlanti 68+69+68+71, ...281 (–3): Kalle Samooja Suomi 67+72+71+71 (jaettu 18. 21.50 (s) Valioliiga: Sheffield United–Arsenal. Yleisöä: 1 607. Philadelphia–Dallas 1–4 (1–2, 0–0, 0–2) D: Roope Hintz 1+1, Esa Lindell 1+0, Miro Heiskanen 1+0. 19.00 Valioliiga: Manchester United– Liverpool. Benjamin Niveri), Rico Ryöpäs, Rony Huhtala, Olli Kähkönen, Jussi-Pekka Rämä (9. MyPa: Tomas Turunen, Johannes Kytilä (46. Arizona–Ottawa 5–2 (2–0, 1–0, 2–2) Toronto–Boston ja. BC Nokia–Vilpas, 23. Puijo Wolley–JymyVolley, 25. Louis–Colorado, 23. 10. Niklas Rautomäki), Maksim Gussev, Tino Palmasto, Nuutti Laaksonen (64. Moto2: 1) Luca Marini Italia, Kalex 40.57,279, 2) Thomas Lüthi Sveitsi, Kalex –0,560, 3) Jorge Martin Espanja, KTM –3,593. 23.30 Bundesliiga: Dortmund– Mönchengladbach. 10m Ilmakivääri sarja Y70: 1) Tapio Lehto P-HA 366.2, 2) Väinö Ylitalo PAS 344.3. Kobrat–Vilpas, Tampereen Pyrintö–Karhu Basket, Ura Basket–Lahti Basketball, Helsinki Seagulls–BC Nokia, Korihait–KTP-Basket. sija). Seuraava kilpailu: 27. 10m Ilmakivääri sarja M20: 1) Mikko Helenius NoSA 604.9. NHL New Jersey–Vancouver 1–0 (1–0, 0–0, 0–0) N: Sami Vatanen 0+1. Kokkolassa). 10. Moottoripyöräily TOCHIGI, JAPANI Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan 16/19 kilpailu, Japanin gp: MotoGP: 1) Marc Marquez Espanja, Honda 42.41,492, 2) Fabio Quartararo Ranska, Yamaha –0,870, 3) Andrea Dovizioso Italia, Ducati –1,325, ...14) Mika Kallio Suomi, KTM –31,232. 11. VIASAT URHEILU 10.00 NASCAR: Hollywood Casino 400. 10. Moto3: 1) Albert Arenas Espanja, KTM 38.09,383, 2) Lorenzo Dalla Porta Italia, Honda –0,231, 3) Alonso Lopez Espanja, Honda –0,322. PerPo–Etta, Karelian Hurmos–Savo Volley. Minnesota–Montreal, NY Rangers–Vancouver, Anaheim–Calgary, Chicago–Washington, Winnipeg–Edmonton, 22. Australian gp, Phillip Island. 19.30 Valioliiga: Manchester United–Liverpool. VIASAT GOLF 12.00 LPGA Tour: Buick LPGA Shanghai 2019 -4. 23.30 NFL: Dallas Cowboys–Philadelphia Eagles. 11.01 Pyöräily: Tour of Lombardy. EIF–AC Oulu 2–2 (1–2) TPV–KTP 1–0 (1–0) TPS–MuSa 0–0 Jaro–AC Kajaani 3–0 (2–0) Haka 27 24 2 1 76– 22 74 TPS 27 16 7 4 45– 23 55 Jaro 27 12 7 8 53– 40 43 KTP 27 13 3 11 46– 44 42 MuSa 27 11 5 11 40– 54 38 EIF 27 9 3 15 42– 55 30 AC Oulu 27 7 8 12 34– 30 29 AC Kajaani 27 6 6 15 40– 52 24 MyPa 27 5 7 15 30– 62 22 TPV 27 5 6 16 30– 54 21 Haka nousee jalkapalloliigaan. kierros. 10. TV-URHEILU Ampumaurheilu HÄMEENLINNA Hämeenlinnan Ampumaseuran syyskisat: 10m Ilmakivääri sarja Y80: 1) Jussi Ruohonen SaSA 339.8, 2) Taisto Koskenlaakso NAME-88 332.0, 3) Veli-Jukka Heliövaara P-HA 304.0, 4) Timo Unkila P-HA 292.1. kierros. 10m Ilmakivääri sarja 14VT: 1) Mikko Jokinen HlAS 252.2. 13.30 Valioliiga: Bournemouth–Norwich. 22.50 La Liga: Atlético Madrid–Valencia. 16.10 Tennis: Laver Cup. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A17 URHEILU ELISA VIIHDE SPORT 18.30 (s) Korisliiga: BC Nokia–Salon Vilpas. MIESTEN MESTARUUSLIIGA Tiikerit–Etta Volley 3–1 (19–25, 25–21, 25– 21, 25–18) VaLePa–Karelian Hurmos 3–1 (23–25, 25–22, 25–22, 25–21) Vantaa Ducks–Akaa-Volley 1–3 (25–21, 19– 25, 15–25, 21–25) VaLePa 9 6 1 2 23– 11 20 Hurrikaani 6 6 18– 3 18 Savo Volley 7 4 2 1 19– 9 16 Akaa-Volley 6 3 2 1 16– 10 13 Tiikerit 6 2 1 1 2 11– 13 9 Vantaa Ducks 7 2 1 4 10– 16 7 Loimu 4 1 2 1 7– 9 5 Karelian H 5 1 1 3 7– 12 4 Etta 7 1 6 6– 21 1 PerPo 5 5 2– 15 Seuraavat ottelut 23. Sheffield U–Arsenal. VIASAT JALKAPALLO 11.00 Valioliiga: Manchester United–Liverpool. 10. SHANGHAI, KIINA Naisten Yhdysvaltain-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2,1 miljoonaa dollaria: Lopputulokset, 72 reikää, par 72: 272 lyöntiä (–16): Danielle Kang USA 69+67+66+70, 273 (–15): Jessica Korda USA 68+67+66+72, 275 (–13): Yu Liu Kiina 76+66+68+65, Nasa Hataoka Japani 67+73+67+68, Kristen Gillman USA 73+66+68+68. 14.55 Anaheim Ducks–Calgary Flames. 10m Ilmakivääri sarja N60: 1) Sirkka-Liisa Collin Rihla 368.7. TPV putoaa Kakkoseen. C MORE SPORT 2 16.00 Moto3: Japanin osakilpailu. 10m Ilmakivääri sarja R5Y: 1) Tomi Jalasvirta HlAS 609.2. Los Angeles–Calgary 4–1 (1–0, 3–0, 0–1) San Jose–Buffalo 3–4 (1–1, 0–1, 2–2) B: Henri Jokiharju 0+2. 21.04 Snooker: English Open. ENGLANNIN VALIOLIIGA Manchester U–Liverpool 1–1 (1–0) 36. 10m Ilmapistooli sarja M: 1) Kai Jahnsson PAS 569, 2) Kari Niemelä HlAS 550, 3) Lauri Kemi HlAS 527, 4) Pertti Hirvelä HlAS 475. 10m Ilmakivääri sarja 10IT: 1) Jade Ala-Marttila AsAs 194.0, 2) Vihtori Tiensuu HlAS 177.7. 10. 10m Ilmapistooli sarja Y80: 1) Usko Mettiäinen HVA 308. 17.00 European Tour: Amundi Open de France 2019 -4. 10. Thomas voitti Jejun kisan toisen kerran kolmen vuoden kuluessa. 21.00 La Liga: Eibar–Barcelona. 11.30 Valioliiga: Aston Villa–Brighton. Kang juhli voittoa 27-vuotispäivänään. 10m Ilmapistooli sarja N: 1) Riina Vendelin HlAS 556, 2) Sanna Tuomainen AsAs 534. 13.49 Moottoriurheilu: Titans RX Saksa. MAANANTAINA 21. 18.30 Bundesliiga: Dortmund–Mönchengladbach. Louis 8 3 3 2 24– 29 9 Winnipeg 9 4 5 27– 33 8 Chicago 5 2 1 2 15– 15 5 Dallas 10 2 1 7 21– 31 5 Minnesota 7 1 6 14– 29 2 Tyynenmeren divisioona: Edmonton 8 7 1 31– 20 14 Anaheim 8 6 2 22– 14 12 Las Vegas 9 6 3 32– 21 12 Arizona 7 4 1 2 21– 13 9 Calgary 9 4 1 4 24– 26 9 Vancouver 7 4 3 22– 15 8 San Jose 8 3 5 21– 28 6 Los Angeles 8 3 5 24– 32 6 Seuraavat ottelut: 21. 09.00 Maraton: Amsterdam. TULOSPÖRSSI. 10.54, 22.05 Uintiurheilu: ISL Dallas. 12.21 Ratsastus: Beijing Masters. VIASAT FOTBOLL 09.30 Valioliiga: Leicester–Burnley. 10m Ilmakivääri sarja 8IT: 1) Tuuli Blomster AsAs 199.8, 2) Minttu Tuomainen AsAs 197.8 3) Aino Seppälä LamAS 193.9. 16.55 Avtomobilist–Ak Bars. 17.00 Taitoluistelun Grand Prix: Las Vegas. 20.00 ATP Tennis: Basel. Louis–Montreal 2–5 (1–1, 0–3, 1–1) M: Jesperi Kotkaniemi 0+1. 10m Ilmapistooli sarja M50: 1) Jaakko Riiali ESF 361, 2) Kari Haapalehto LeA 313. RUUTU 21.45 (s) Serie A: Brescia–Fiorentina. Lentopallo NAISTEN MESTARUUSLIIGA LiigaPloki–Hämeenlinna 3–0 (25–18, 25–17, 25–23) LP Kangasala–WoVo 3–0 (25–22, 25–18, 25–17) LiigaPloki 7 4 3 21– 8 18 Kuusamo 7 5 1 1 20– 9 18 LP Viesti 6 5 1 16– 4 15 LP Kangasala 6 4 1 1 15– 7 13 Hämeenlinna 6 3 1 1 1 14– 10 12 LP-Vampula 6 2 1 3 11– 13 7 WoVo 5 1 4 5– 13 3 OrPo 6 1 5 6– 16 3 Puijo Wolley 6 1 5 3– 18 1 JymyVolley 5 5 2– 15 Seuraavat ottelut: 21. 13.30 NFL: Indianapolis Colts–Houston Texans. Ville-Valtteri Starck 2–0, 75. C MORE SPORT 1 16.50 SHL: Oskarshamn–Linköping. 2–1 (0–0, 0–0, 1–1, 1–0) K-Espoo–TPS 4–1 (1–0, 1–0, 2–1) HPK–Sport 8–3 (1–2, 5–0, 2–1) Ilves–Kuortane 3–4 (0–1, 1–1, 2–2) KalPa–Lukko 7–2 (1–1, 2–0, 4–1) K-Espoo 12 10 1 1 67– 30 33 KalPa 12 9 2 1 58– 26 29 Kärpät 12 7 3 2 34– 17 27 Kuortane 12 6 2 4 49– 41 22 Ilves 12 5 2 5 43– 37 19 HPK 12 5 3 4 46– 40 18 HIFK 12 4 2 6 38– 31 14 TPS 12 3 9 23– 44 9 Lukko 12 2 10 22– 51 6 Sport 12 1 11 23– 86 3 Seuraavat ottelut: 26. 15.30 Valioliiga: Everton–West Ham. 10m Ilmakivääri sarja M60: 1) Jarmo Järvelä KuusA 362.9, 2) Ensio Miikkulainen BSPA 360.2, 3) Rauli Jokinen HlAS 351.7, 4) Kalervo Partanen NAME-88 350.9, 5) Kaiho Aunesneva P-HA 339.5. LP-Vampula–WoVo, 24. 16.00 Valioliiga: Everton–West Ham. Boston–Toronto, Minnesota–Edmonton, Calgary– Washington, Detroit–Vancouver, Chicago–Las Vegas, Florida–Pittsburgh, Nashville–Anaheim, NY Rangers–Arizona, Buffalo–San Jose, Winnipeg–Los Angeles. Riian Dinamo–Neftehimik Nizhnekamsk 1–2 (0–1, 1–1, 0–0) Koripallo MIESTEN KORISLIIGA Karhu Basket–Helsinki Seagulls 93–100 (46–52) Vilpas 5 5 433– 383 10 Helsinki Seagulls 6 5 1 523– 493 10 Kouvot 5 4 1 456– 391 8 Kataja 6 4 2 515– 461 8 BC Nokia 5 3 2 414– 409 6 Tampereen Pyrintö 6 3 3 526– 551 6 Lahti Basketball 6 2 4 541– 538 4 Ura Basket 5 2 3 460– 462 4 KTP-Basket 6 2 4 510– 516 4 Karhu Basket 6 2 4 528– 545 4 Kobrat 6 2 4 519– 558 4 Korihait 6 6 480– 598 Seuraavat ottelut: 21. Erotuomari: Kalle Mäkinen. 16.00 NFL: Chicago Bears–New Orleans Saints. 09.55 Minnesota Wild–Montreal Canadiens. Hämeenlinna–LP Viesti. Nashville–Florida vl. 10m Ilmakivääri sarja M50: 1) Juha Haavisto KuusA 370.7, 2) Tommy Höglund PAS 362.4. MM-sarjan loppupisteet: 1) Reeves/Wilkes 205, 2) Päivärinta/Veräväinen 173, 3) Birchall/ Birchall 168. 13.00 Ligue 1: Marseille–Strasbourg. Itälohko: Atlantin divisioona: Buffalo 9 7 1 1 34– 21 15 Boston 8 5 2 1 22– 18 12 Toronto 9 5 1 3 35– 31 11 Montreal 8 4 2 2 31– 26 10 Tampa Bay 8 4 1 3 29– 27 9 Florida 8 3 3 2 26– 31 9 Detroit 8 3 5 19– 28 6 Ottawa 7 1 6 16– 27 2 Metropolidivisioona: Pittsburgh 9 6 3 32– 23 12 Washington 9 5 2 2 31– 28 12 Carolina 9 6 3 30– 25 12 NY Islanders 8 5 3 21– 20 10 Columbus 8 3 2 3 18– 26 8 New Jersey 8 2 2 4 19– 31 6 Philadelphia 6 2 1 3 15– 19 5 NY Rangers 5 2 3 15– 19 4 Länsilohko: Keskinen divisioona: Colorado 8 7 1 35– 21 15 Nashville 8 4 1 3 32– 31 9 St. KHL Barys Nur-Sultan–Vitjaz Podolsk ja. Käsipallo MIESTEN MESTARIEN LIIGA C-lohko: Cocks–Sporting CP, Portugali 25– 23 (12–11) Lohkotilanne (5 ottelukierrosta): 1) Bidasoa Irun, Espanja 9 pistettä, 2) IK Sävehof, Ruotsi 8, 3) Sporting 5, 4) Cocks 4, 5) HC Rabotnik, Pohjois-Makedonia 2, 6) Tatran Presov, Slovakia 2. Elias Ahde), Salomo Ojala. Jalkapallo NAISTEN LIIGA Yläloppusarjan päätöskierros: HJK–Honka 3–1 (1–0) TiPS–Åland United 0–1 (0–1) KuPS–JyPK 3–0 (2–0) HJK 23 17 5 1 62– 19 56 Honka 23 13 7 3 40– 23 46 Åland United 23 11 5 7 32– 20 38 TiPS 23 9 6 8 36– 32 33 KuPS 23 10 2 11 36– 40 32 JyPK 23 7 7 9 28– 34 28 MIESTEN YKKÖNEN Päätöskierros: Haka–MyPa 2–1 (2–0) 5. Erkka Helminen), Akseli Lehtojuuri (58. 15.30 EFL Championship Highlights. Niklas Rautomäki 2–1. 10m Ilmapistooli sarja Y70: 1) Pekka Varjus HlAS 357, 2) Jorma Laakso K-64 350, 3) Olavi Aarnio LAS 347, 4) Pentti Järvinen HVA 338, 5) Leo Arminen K-64 337. MM-tilanne: 1) Dalla Porta 229, 2) Aron Canet Espanja, KTM 182, 3) Tony Arbolino Italia, Honda 161. 16.08 Ratapyöräily: EM-kisat. VIASAT JÄÄKIEKKO 07.55 New York Rangers–Vancouver Canucks. 14.05 Snooker: English Open. 18.45 La Liga: Mallorca–Real Madrid. Pittsburgh–Las Vegas 0–3 (0–0, 0–1, 0–2) Columbus–NY Islanders ja. 3–2 (1–1, 1–0, 0–1, 1–0) VP: Ville Lajunen 0+1. 10m Ilmakivääri sarja R3Y: 1) Niina Seppälä MU 623.0. . 10. 19.30 New York Rangers–Vancouver Canucks. Liverpool 9 8 1 21– 7 25 Manchester C 9 6 1 2 29– 9 19 Leicester 9 5 2 2 16– 8 17 Chelsea 9 5 2 2 19– 14 17 Arsenal 8 4 3 1 13– 11 15 Crystal P 9 4 2 3 8– 10 14 Tottenham 9 3 3 3 15– 13 12 Burnley 9 3 3 3 12– 11 12 Bournemouth 9 3 3 3 13– 13 12 West Ham 9 3 3 3 11– 13 12 Aston Villa 9 3 2 4 15– 13 11 Wolverhampton 9 2 5 2 12– 12 11 Manchester U 9 2 4 3 10– 9 10 Everton 9 3 1 5 8– 13 10 Sheffield U 8 2 3 3 7– 7 9 Brighton 9 2 3 4 9– 12 9 Southampton 9 2 2 5 9– 16 8 Newcastle 9 2 2 5 5– 14 8 Norwich 9 2 1 6 10– 21 7 Watford 9 4 5 5– 21 4 Seuraava ottelu: 21. Pudotuspeleihin selviytyvät itäja länsilohkossa kunkin divisioonan kolme parasta joukkuetta. 20.30 Bundesliiga: Köln–Paderborn. 10m Ilmakivääri sarja R5Y50: 1) Martti Miettinen HlAS 397.6. ESTORIL, PORTUGALI Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan MM-sarja, viimeinen osakilpailu: Sprintti, 10 kierrosta: 1) Tim Reeves/Mark Wilkes Britannia, Adolf RS 19.32,704, 2/ Ben ja Tom Birchall Britannia, LCR-Yamaha –0,347 sekuntia jäljessä, 3) Kees Endeveld/Jeroen Remme Hollanti, Adolf RS Kawasaki –0,647, 4) Sam ja Adam Christie Britannia, LCR-Yamaha –1,962, 5) Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen Suomi, LCR-Yamaha –3,251. MM-tilanne: 1) Marquez 350, 2) Dovizioso 231, 3) Alex Rins Espanja, Suzuki 176, 4) Maverick Vinales Espanja, Yamaha 176, ...26) Kallio 2. 22.30 Minnesota Wild–Montreal Canadiens. 10. 2–3 (0–0, 0–2, 2–0, 0–0, 0–1) N: Pekka Rinne 28/30 torjuntaa, 0+1. HPK–Kuortane, Lukko– KalPa, TPS–Kärpät, HIFK–Ilves, K-Espoo–Sport. Bundesliiga: Bielefeld– Hamburg. 23.00 NHL: New York Rangers–Vancouver Canucks. 17.20 Moto2: Japanin osakilpailu. Golf PARIISI, RANSKA Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,6 miljoonaa euroa (par 71): Lopputulokset 72 reiän jälkeen: 272 lyöntiä (12 alle parin): Nicolas Colsaerts Belgia 67+66+67+72, 273 (–11): Joachim B. VIASAT SPORT 12.30 Taitoluistelun Grand Prix: Las Vegas. Raision Loimu–Vantaa Ducks, Akaa-Volley–Hurrikaani-Loimaa, 24. Marcus Rashford 1–0, 85. 20.00 NFL: Dallas Cowboys–Philadelphia Eagles. TPS pelaa kaksiosaisen karsinnan liigapaikasta KPV:ta vastaan (ottelut 24.10. 10. JEJU, ETELÄ-KOREA Miesten Yhdysvaltain-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 9,75 miljoonaa dollaria: Lopputulokset, 72 reikää, par 72: 268 lyöntiä (–20): Justin Thomas USA 68+63+70+67, 270 (–18): Danny Lee Uusi-Seelanti 67+66+68+69, 273 (–15): Hideki Matsuyama Japani 69+70+69+65, Gary Woodland USA 71+71+65+66, Cameron Smith Australia 67+69+68+69. 10m Ilmakivääri sarja N: 1) Ekaterina Tuomi PAS 602.7, 2) Mia Seppälä HlAS 586.1, 3) Tiia Rantanen HlAS 581.1, 4) Susanna Nylander HlAS 580.2, 5) Anu Viherä HlAS 577.4. Jami Kyöstilä 1–0, 36. sija), ...291 (+7): Tapio Pulkkanen Suomi 76+69+77+69 (65. EUROSPORT 1 07.03 (s) Golf: Skins Game The Challenge. 10m Ilmakivääri sarja Y75: 1) Paavo Pyykkönen SMY 371.2, 2) Pekka Lindfors SMY 343.3, 3) Tauno Törnudd P-HA 336.5. kierros. 18.00 Ravit: Magic Monday. C MORE MAX 13.00, 22.15 PGA Tour Golf: CJ Cup. Cocksin seuraava ottelu: 2. 4–3 (2–1, 0–0, 1–2, 1–0) Tampa Bay–Colorado 2–6 (1–1, 0–3, 1–2) C: Mikko Rantanen 1+1. EUROSPORT 2 09.27 Uintiurheilu: ISL Indianapolis. 22.30 NASCAR Highlights: Hollywood Casino 400. 10. 21.25 2. 10. MM-tilanne: 1) Alex Marquez Espanja, Kalex 224, 2) Augosto Fernandez Espanja, Kalex 184, 3) Brad Binder Etelä-Afrikka, KTM 180. ENGLANNIN MESTARUUSSARJA Wigan–Nottingham 1–0 West Bromwich 12 7 4 1 22– 13 25 Leeds 12 7 2 3 16– 7 23 Swansea 12 6 4 2 17– 10 22 Nottingham 12 6 4 2 16– 10 22 QPR 12 7 1 4 21– 21 22 Preston 12 6 3 3 23– 13 21 Charlton 12 6 3 3 18– 12 21 Sheffield W 12 6 2 4 17– 10 20 Bristol C 12 5 5 2 18– 16 20 Fulham 12 5 4 3 20– 12 19 Cardiff 12 4 5 3 17– 17 17 Birmingham 12 5 1 6 11– 15 16 Brentford 12 4 3 5 12– 11 15 Blackburn 12 4 3 5 15– 17 15 Derby 12 3 6 3 15– 18 15 Luton 12 4 2 6 18– 20 14 Millwall 12 3 5 4 12– 17 14 Wigan 12 4 2 6 10– 16 14 Hull 12 3 4 5 16– 19 13 Reading 12 3 2 7 12– 17 11 Middlesbrough 12 2 4 6 11– 17 10 Huddersfield 12 2 3 7 14– 20 9 Stoke 12 2 2 8 13– 22 8 Barnsley 12 1 4 7 9– 23 7 MLS Pudotuspelien 1. 5–1, 1–1 (1–0) Atlanta United–New England Revolution 1–0 (0–0) Länsilohko: Seattle Sounders–FC Dallas 4–3 (2–1) Jääkiekko NAISTEN LIIGA Kärpät–HIFK ja. 17.30 Bundesliiga: Augsburg–Bayern München. 18.37 Maraton: Amsterdam. 12.30 Pyöräily: Ardennen Klassikko. Näiden joukkueiden lisäksi jatkopaikan saavat molemmissa lohkoissa lohkon kaksi eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta
poissa: 10. 9. Naiset: 1) Anna Shtsherbakova Venäjä 227,76 (160,16), 2) Bradie Tennell USA 216,14 (141,04), 3) Elizaveta Tuktamysheva Venäjä 205,97 (138,69). Kaksinpeli: Denis Shapovalov Kanada (4)–Filip Krajinovic Serbia 6–4, 6–4. MAANANTAINA 21. Toto (11-4-1): 2,16 1,48-3,40-2,22 10,55. 58,3.3) Farmens Tix 302 RUSS 51,3 x.4) Bonus 56,6 x. YLIVIESKA 1. 10. Toto (6-2-1/4): 2,03 1,56-2,810,00/0,00 8,26. 8. Jokerinumero: 8 5 2 3 5 9 9 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KENO Lauantai 19. Toto (3-8-1): 6,04 3,88-3,10-9,27 24,34. 2. Toto (4-8-3): 2,10 1,40-1,57-1,94 7,46. 6. Troikka: 316,26. Troikka: 2050,30. 7. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m osallistujilla enintään 250 pistettä, 15 hevosen ryhmäajo: 1) Capo The Eemil/Henry M Bollström 16,8a (6,44), 2) Blowmywhistle 17,0a (2,51).3) Spes Patriae 17,0a (31,16).4) Sentry 17,3a (5,42).poissa: 4, 10. Troikka: 220,51. marraskuuta ja loppuottelu 2. lähtö, lv 2140 m: 1) Classic Guy/Tapio Perttunen 19,2a (3,7), 2) Goody Comet 19,3a (8,49).3) Don't Tell Mama 19,4a (5,71).4) Proud Enough 19,5a (20,7).poissa: 9. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 5, 6, 9, 10, 11, 21, 24, 34, 37, 38, 52, 53, 54, 56, 57, 58, 59, 65, 67 Kunkkunumero: 6 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 4, 6, 17, 27, 29, 35, 37, 39, 41, 42, 46, 52, 53, 54, 63, 65, 67, 68, 69, 70 Kunkkunumero: 70 Raviurheilu FORSSA 1. Troikka: 1565,43. Pariluistelu: 1) Peng Cheng/Jin Yang Kiina 200,89 (128,16), 2) Daria Pavljutshenko/Denis Hodikin Venäjä 196,98 (125,73), 3) Haven Denney/Brandon Frazier USA 192,70 (127,52). 10. LOKAKUUTA 2019 A18 HÄMEEN SANOMAT URHEILU >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm +6 +5 +5 +5 +6 +6 +7 +5 +5 Sää on enimmäkseen pilvistä ja poutaista. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Allgunnens Galina/Elina Pakkanen 2,24,9, 2) Herra Pätkä 207 SH 2,41,1 x.3) Stenstugu Hawaii 1176 SH 2,24,2.4) Korpimäen Oskar 2,47,5 x. lähtö, sh 2100 m: 1) Tilun Taru/Hannu Hietanen 34,4a (39,42), 2) Hipster 34,4a (22,74).3) Boveri 34,5a (3,36).4) Tuutinki 35,1a (53,76). 2. Toto (8-5-10): 2,20 1,40-1,58-2,79 5,92. 10. lähtö, Toto4-2, lv 1600 m: 1) Was Vegaz/ Janne Räisänen 15,3a (1,36), 2) Silveriina 15,4a (94,68).3) Blady Saga 16,1a (9,66).4) Amazing Captor 16,3a (27,05).poissa: 7. ponilähtö, ponilähtö 1140 m: 1) Niittykorven The King/Emmi Koivisto 3,16,3 x, 2) Kotalan Sweet Baileys 3,23,4 x.3) Konstilan Cinderella 3,17,3 x.4) Anjalan Rosmariini 3,11,0.poissa: 1. Toto (10-7-1): 29,78 2,87-1,29-1,70 11,34. lähtö, lv 2100 m: 1) Blue Cates/Niko Jokela 17,8a (1,42), 2) Azorit Lloyd 18,0a (14,6).3) Sorella Aggiornata 18,1a (73,04).4) Ida Luxi 18,1a (41,28). lähtö, Toto4-2, sh 2140 m: 1) Bilettäjä/Tapio Perttunen 29,6 (2,2), 2) Kartos 30,5 (3,29).3) Viksu Vilperi 30,3 (26,57).4) Reissari 30,4 (59,78). Rugby MM-KILPAILUT Puolivälierät: Oita, Japani: Wales–Ranska 20–19. Toto4 voitto-osuus: 2,96. Eniten pilvipeite rakoilee maan länsiosassa sekä Pohjois-Lapissa. Päivän Duo: 10-12, kerroin: 66,32. 3. lähtö, sh 2140 m: 1) Lento-Einari/Ari Moilanen 36,7 (2,28), 2) Kisari-Monni 37,7 (24,76).3) Sarlotan Helmi 36,8 (18,57).4) Kauniin Rohkee 35,1 x (14,85). ponilähtö, ponilähtö 1600 m: 1) Fentti/Taja Lepistö 2,00,2, 2) Bleckward C.C. Lännen puoleinen tuuli on enimmäkseen heikkoa. 8. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Brass N Sassy/Kari Venäläinen 16,9a (29,78), 2) Racing Boy 17,0a (1,55).3) Mr Nice Way 17,1a (9,43).4) Patman 17,1a (8,36).poissa: 4. lähtö, lv 2140 m: 1) Demigod/Ari Moilanen 18,0a (4,9), 2) Mad Joking Boy 18,3a (50,8).3) Meadow Devil 18,6a (9,31).4) Starlet Cloud 18,6a (50,8).poissa: 7. 2 -2 -3 -4 -3 -1 +1 +2 +4 +3 +5 +4 +7 -4 -3 +0 +3 +1 +3 +4 +7 +8 +6 +9 +9 7 5 4 6 14 11 12 8 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna +5 Riihimäki +7 Forssa +5 +6 +6 +6 +1 +2 +1 +2 +3 +3 ma Hämeenlinna +6 Riihimäki +6 Forssa +6 ti 10 10 10 ke +9 +9 +8 to 10 10 10 pe 11 12 11 Helsinki 8:13 17:54 Hämeenlinna 8:18 17:54 Oulu 8:28 17:35 Utsjoki 8:48 17:04 Helsinki +11 Joensuu +5 Jyväskylä +7 Kajaani +3 Kemi +5 Kilpisjärvi -3 Kotka +9 Lahti +9 Lappeenranta +8 Oulu +5 Pori +9 Rovaniemi +1 Sodankylä +0 Tampere +9 Turku +11 Vaasa +8 Alanya +26 Barcelona +19 Dubrovnik +25 Eilat +31 Johannesburg +26 Las Palmas +22 Ateena +25 Malaga +20 Tokio +18 Nizza +24 Pariisi +13 Phuket +27 Pietari +8 Rodos +25 Rooma +27 Tukholma +12 Chicago +16 Innsbruck +20 Vancouver +9 Los Angeles +34 Mexico City +23 Lima +20 Buenos Aires +18 Rio de Janeiro +23 New York +18 Lontoo +13 Madrid +14 Tallinna +9 Dakar +30 Kapkaupunki +17 Murmansk -2 Moskova +15 Novosibirsk -4 Kairo +33 Nairobi +22 Dubai +31 Goa +29 Peking +15 Tokio +21 Singapore +28 Sydney +19 Sadesumma 15.10. Toto (12-14-8): 6,44 2,72-1,96-3,68 9,26. Toto4 voitto-osuus: 199,57. 10. Toto (9-2-5): 39,42 4,34-4,98-1,92 273,85. Rahapelit LOTTO Lauantai 19. 10. marraskuuta. 10. 3. Classic–Tiikerit, 25. Toto (1-8-10): 3,70 1,892,52-1,87 15,92. 4. Troikka: 4351,90. 10. lähtö, Toto4-1, lv 2140 m: 1) Notable*/Mika Forss 15,4 (2,1), 2) Hazelhen Hermes 15,5 (8,6).3) Gaiana 16,4 (11,01).4) Zo Zo Hoss 15,8 (3,37). Toto4 voitto-osuus: 4,54. Toto (1-11-4): 1,42 1,34-2,04-4,36 6,20. Suunnistus VANTAA Erikoispitkän matkan SM-kilpailut: Miehet, 24,8 km: 1) Anton Kuukka Tampereen Pyrintö 2.35.44, 2) Mikko Siren Angelniemen Ankkuri 2.36.20, 3) Einari Heinaro Helsingin Suunnistajat 2.36.30, 4) Janne Mänkärlä Lynx 2.37.16, 5) Veli Kangas Helsingin Suunnistajat 2.38.10, 6) Jyri Uusitalo Pellon Ponsi 2.38.24. 11. Oikeat numerot: 7, 10, 11, 19, 22, 34, 40 Lisänumero: 35 Plusnumero: 20 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 2 505,20 e, 5 oikein 62,39 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 0,00 e, 5 oikein 311,95 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e LAUANTAI-JOKERI Lauantai 19. Toto4 voittoosuus: 731,78. lähtö, TROIKKA-2, sh 2100 m: 1) Ellin Karamelli/Santtu Raitala 30,4 (17,3), 2) Hauan Odin* 29,6 (25,37).3) Vilkkaan Tuuri 29,8 (95,15).4) Marti 32,5 (8,95). Jäätanssi: 1) Madison Hubbell/Zachary Donohue USA 209,55 (vapaatanssi 124,58), 2) Alexandra Stepanova/Ivan Bukin Venäjä 206,57 (124,66), 3) Laurence Fournier Beaudry/Nikolaj Sorensen Kanada 197,53 (118,36). Välierät: 26. Tennis TUKHOLMA Tukholman avoimet, miesten ATP 250 -turnaus, palkintoarvo 635 750 euroa: Loppuottelut: Nelinpeli: Henri Kontinen Suomi/Edouard Roger-Vasselin Ranska–Mate Pavic Kroatia/Bruno Soares Brasilia (3) 6–4, 6–2. Toto4 voitto-osuus: 88,48. Steelers–Tiikerit, Classic–TPS, Happee–Oilers, 27. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Prayer's Hope/Santtu Raitala 16,5 (4,07), 2) Ramona Win 16,5 (58,08).3) Diablo Sisu 16,6 (6,11).4) Caddie Jo 16,7 (48,9). 3. 5. 20.10. lähtö, sh 2120 m: 1) Asfalttisoturi/Ahti AnttiRoiko 36,0 (2,16), 2) Javeri 38,8 (16,92).3) Tuisku-Taika 39,0 (6,83).4) Vipella 39,2 (22,56).poissa: 8. Toto4 voitto-osuus: 366,32. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Meren Ritari/Jukka-Pekka Niskanen 29,7a (99,0), 2) Erehys 30,0a (9,7).3) Pofori 30,0a (2,97).4) Takenote 30,0a (13,37).poissa: 7. Toto (9-8-3): 1,36 1,11-5,08-1,36 37,03. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Quick Petrol/Niko Jokela 17,0a (1,81), 2) Basswood Grove 17,1a (8,24).3) Wille Caramell 17,2a (18,02).4) BWT Mirage 17,3a (86,14).poissa: 2. Toto (12-3-6): 1,81 1,31-1,81-3,52 6,59. lähtö, lv 2120 m: 1) G.I.Joe Sisu/Mauri Jaara 21,8 (8,55), 2) Ranch Rocky Road 22,0 (8,31).3) River Cruise 20,7 (34,73).4) No Elle Gran 20,9 (45,42). Toto (11-810): 99,00 11,85-2,72-1,48 846,60. 2. Lämpötila on maan eteläja keskiosassa 3 ja 8, maan pohjoisosassa +3 ja -7 asteen välillä. TULOSPÖRSSI. 1. Toto (12-1-4): 5,60 2,13-2,24-1,83 28,58. ponilähtö, ponilähtö 2140 m: 1) Minim Lu Art/ Verna Sankari 2,13,1, 2) Lennartson 2,15,8 x.3) Korpral Winner 46 RUSS 2,21,3 x.4) Theobald 2,27,9.poissa: 2. Toto (8-1-7): 2,28 1,84-3,46-2,79 25,50. 4. Toto (3-64): 4,07 1,65-8,36-4,58 104,40. Tokio: Japani–Etelä-Afrikka 3–26. Toto (1-11-9): 2,38 1,95-2,36-5,34 14,16. 10. LASB–ÅIF, Welhot–OLS. Toto4 voitto-osuus: 3,58. Lämpötila on maan eteläja keskiosassa 3 ja 8, maan pohjoisosassa +3 ja -7 asteen välillä. Naiset, 18,2 km: 1) Miia Niittynen Koovee 2.10.09, 2) Kirsi Nurmi Ruotsi 2.10.21, 3) Saila Kinni Tampereen Pyrintö 2.10.40, 4) Sanna Kauppila Angelniemen Ankkuri 2.11.00, 5) Amy Nymalm Pargas IF 2.14.56, 6) Mira Kaskinen Rastikarhut 2.16.02. 9. 10. LASB–Welhot, 26. lähtö, sh 2140 m Prix Du Nord: 1) Mökin Tähti/Susanna Visuri m1,30,2 (7,8), 2) Varpukan Viksu m1,33,7 (23,19).3) Puksin Poika m1,34,8 (20,87).4) Vallun Vire m1,33,9 (21,97). lähtö, TROIKKA-3, lv 2100 m: 1) Boulder Lilian/Ilona Murtola 19,0 (6,04), 2) Macchiato 19,2 (5,98).3) Strait Hero 19,5 (60,96).4) Tagged Artist 19,7 (3,74). 10. Toto4 voitto-osuus: 3,14. lähtö, lv 1640 m 2-vuotislähtö: 1) Sahara Kellyanne/Mika Forss 19,1 (2,03), 2) For A Reason 19,1 (12,32).3) Quite A Lover 19,5 (3,52), 3) Believer 19,5 (10,29). Toto (4-2-5): 4,90 2,305,88-4,56 146,20. 10. Lännen puoleinen tuuli on enimmäkseen heikkoa. 7. 1. Päivän Duo: 113, kerroin: 670,75. Englanti–Uusi-Seelanti, 27. Lähinnä maan itäosassa voi tulla paikoin heikkoa vesitai lumisadetta. Eniten pilvipeite rakoilee maan länsiosassa sekä Pohjois-Lapissa. 3 Sää on enimmäkseen pilvistä ja poutaista. Toto (95-4): 7,80 1,95-5,89-3,11 121,70. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Gashaw Boko/Hannu Korpi 16,5a (5,6), 2) Nelson Hilly 16,5a (6,8).3) Catahecassa Zest 16,6a (4,07).4) Capo The Amour 16,6a (18,26).poissa: 3. Salibandy MIESTEN SALIBANDYLIIGA SPV–TPS 11–9 (3–3, 5–2, 3–4) OLS–LASB 6–2 (3–1, 1–0, 2–1) Classic 6 6 60– 19 18 Nokian KrP 7 4 2 1 52– 36 16 SPV 6 4 1 1 59– 41 14 Oilers 5 4 1 36– 28 13 EräViikingit 6 4 1 1 35– 32 13 Indians 6 3 2 1 33– 25 11 TPS 7 3 4 46– 33 9 OLS 7 3 4 38– 54 9 Happee 6 2 1 3 40– 42 8 LASB 6 2 4 17– 43 6 Welhot 5 1 1 3 24– 37 4 Steelers 7 1 6 29– 49 3 Tiikerit 6 1 1 4 30– 42 3 ÅIF 6 1 5 33– 51 2 Seuraavat ottelut: 22. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 2, 5, 7, 9, 18, 20, 21, 34, 40, 45, 46, 47, 51, 56, 57, 60, 62, 63, 69, 70 Kunkkunumero: 56 Sunnuntai 20. Toto4 pelivaihto 30 397,10 e, voitto-osuus 731,78 e Pelivaihto 114 770,60 e, yleisöä 651. 5. Taitoluistelu LAS VEGAS, USA Gp-sarjan 1/6 kilpailu, lopputulokset: Miehet: 1) Nathan Chen USA 299,09 (vapaaohjelma 196,38), 2) Jason Brown USA 255,09 (171,64), 3) Dmitri Alijev Venäjä 253,55 (156,98). Toto (1-4-14): 8,55 2,85-3,27-4,21 23,61. 10. ponilähtö, ponilähtö 1140 m: 1) Kaunisrannan Fantasia/Pinja Lännenpää 2,50,9 x, 2) Skogbölen Nätta 2,58,4.3) Sankarin Rivalfiina 2,44,3 x.4) Serpentine's Wilhelmiina 1485 SH 2,45,4 x. Wales–Etelä-Afrikka, pronssiottelu 1. Toto (7-13-11): 17,30 5,83-5,16-17,64 117,38. Lähinnä maan itäosassa voi tulla paikoin heikkoa vesitai lumisadetta. Toto4 pelivaihto 50 326,80 e, voitto-osuus 366,32 e Pelivaihto 147 203,50 e. lähtö, lv 1600 m Arctic Monte Cup -osalähtö: 1) Dark Alley/Janita Antti-Roiko m1,17,4 (2,38), 2) Ali Baba Rajmar m1,16,7 (8,38).3) Amour Boost m1,17,9 (43,8).4) Zell Memento m1,18,4 (13,14). 2. 6
(03) 6151 354 Ilmoitusvalmistus ....................................................................................(03) 6151 503 Lukijailmoitukset: ilmoitukset@hameensanomat.fi Painovalmiit ilmoitusaineistot: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI: www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. B. LOKAKUUTA 2019 Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ....................................................... Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. (03) 615 1300, ma–pe klo 8–16. tilausasiat) puh. Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. TOIMITUS Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Avoinna: ma–pe klo 9–23, la ja su klo 12.30–23 toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja Mikko Soini ..................................................................(03) 6151 400 Toimituspäällikkö Tuulia Viitanen ...............................................044 5644 454 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .................................................(03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Susanna Kinnari (03) 6151 403, 050 3709 278 Uutispäällikkö Markku Uhari..............................(03) 6151 410, 040 7719 291 Toimitus, toimitussihteerit ...................................(03) 61 511, iltaisin 6151 410 Just, Ajastin .................................................................................................(03) 6151 462 Kulttuuri .........................................................................................................(03) 6151 461 Mielipide ..........................................................................................................(03) 6151 452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja .............................................040 8682 403 Hattulan kuntatoimittaja ...................................................................040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja ............................(03) 6151 442, 040 8682 442 Talous ..............................................................................................................(03) 6151 451 ILMOITTAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe .............................................................................(03) 61 511 Lukijailmoitukset ..................................................................................... TILAAJAPALVELU (tilaukset, osoitteenmuutokset ym. LT-levikki 2017: kokonaislevikki 21 212. Kestotilaus alk. Ilmestyy 7 päivänä viikossa. 32,10 €/kk. Määräaikainen alk. ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Toimitusjohtaja: Mikko Soini Avoinna: ma–pe klo 8–16 Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511. 0800 96675 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7. (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi YHTEYSTIEDOT SUDOKU Sudoku-tehtävän 4909 ratkaisu. VIRTANEN KAMALA LUONTO VIIVI JA WAGNER IPANAVALTA WUMO FINGERPORI. Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Kerran ja vain kerran! Taso: Vaikea Tehtävä numero 4910. Viikonlopputilaus alk. Hinnat sisältävät alv. 36,00 €/kk. (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT, Alma Manu Oy ma–pe klo 6.00–11.00 la–su klo 7.00–11.00................................ www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 ...................................................... 19,32 €/kk. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 1.12.2018 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. HÄMEEN SANOMAT A19 MAANANTAINA 21
Ensimmäinen tarkoittaa sitä, miten turvataan uudistuminen sellaisissa kohteissa, joissa uutta puusukupolvea ei vielä ole. Karoliina Niemi nimeää kolme asiaa, jossa jatkuvan kasvatuksen tulokset pitäisi ainakin selvittää. –?Kiellot eivät ole keino ratkaista ongelmia. Ronkaisen mielestä Boris Johnsonilla on hyvä asema tuleviin vaaleihin, kävipä sopimusäänestyksessä miten tahansa. Ronkaisen mukaan sopimukseton ero ei ole enää neuvotteluväline Boris Johnsonille. Kansanäänestyksen lisäksi erosopimukseen saatetaan tehdä muitakin mielenkiintoisia muutosehdotuksia. Ronkaisen mielestä brexitin jatkoaika olisi hyvä brittiedustajille, koska heillä olisi enemmän aikaa tutustua lainsäädäntöön. –?Johnson koettaa saada sopimuksen läpi, ja samaa haluaa EU. RONKAINEN USKOO, että kaikki brittipuolueet alkavat jo valmistautua aikaan brexitin jälkeen. Toisessa oli allekirjoittamaton kopio kirjeestä, jonka laki vaatii Johnsonin tekemään. Ilmastonäkökulmastakin jatkuvan kasvatuksen merkitys pitäisi tutkimuksella selvittää. Sunnuntaina myös Britannian hallitus tiedotti, että muokatun brexit-sopimuksen kannalla olisi pieni enemmistö edustajista. Jos niihin saadaan tarvittava kannatus, brexit voi tapahtua aikataulussa. Kaikkiaan avohakkuita tehtiin 170?000 hehtaaria vuonna 2018. • Äänestystulos merkitsi, että lain mukaan Johnsonin piti hakea EU:lta lykkäystä brexitiin vielä lauantain aikana. Kuusikoiden juurikäävästä eroon pääseminen edellyttää puulajin poistamista eli avohakkuuta ja puulajin vaihtoa. Hän on itse taustaltaan metsäntutkija. TAUSTA Brexit • Pääministeri Boris Johnsonin hallitus ja EU saivat aikaan erosopimuksen torstaina. LOKAKUUTA 2019 A20 HÄMEEN SANOMAT Tavallista parempi ruokakauppa H Ä T I L Ä T U R E N K I H A T T U L A Palvelemme: HATTULA ma–pe 8–21, la 8–20, su 10–20 • HÄTILÄ ma–pe 7–21, la 8–21, su 9–21 • TURENKI ma–pe 7–21, la 8–21, su 9–21 Tarjoukset voimassa ma-ke 21.-23.10.2019 Tuoreet SILAKKAFILEET Säävaraus HERKKUTORILTA HERKKUTORILTA HERKKUTORILTA 4 99 7 90 9 90 1 00 1 99 1 49 KG KG KG PUSSI KG KG ERÄ ERÄ SUOMI SILAKKAPIHVIT myös n.1,5 kg /dyno Meillä grillattu Kuuma VILJAPORSAAN LEPPÄSAVU KASSLER Daily Greens SALAATTIPUSSIT 100 g Ruotsi (10,00/kg) KLEMENTIINI Espanja SUOMI PERSIMON Espanja Vanessa Valkama Britanniassa EU-erosopimus näyttää olevan menossa läpi parlamenttiäänestyksissä ensi viikolla. KUVA: Vickie Flores / EPA Brexit voi vielä tapahtua lokakuun lopussa, jos ero sopimus ja laki saavat riittävän kannatuksen parlamentissa. Luulisin, että se on poliittinen takaraja tälle sotkulle. Esimerkiksi työväenpuolue Labour ja Pohjois-Irlannin demokraattinen unionistipuolue DUP voivat saada läpi muutosehdotuksen Britannian pysymisestä tulliliitosta. PARLAMENTIN TÄYTYY äänestää sekä lainsäädännöstä että erosopimuksesta. Metsähallitus tekee avohakkuita noin 18?000 hehtaarilla vuosittain. Parlamentti lykkäsi lauantaina erosopimuksen hyväksymistä ja kannatti konservatiiviedustaja sir Oliver Letwinin muutosehdotutusta, jonka mukaan brexitin vaatiman lainsäädännön pitää olla valmis ennen kuin sopimuksesta voidaan päättää. –?Uskon, että kaikki EU-maat haluavat, ettei Britannia ole enää äänestämässä seuraavasta budjetista. Jos uusi puusukupolvi on laadultaan heikko tai valoisuustekijät hidastavat kasvua, puusto ei lähde järeytymään ja sen hiilensidontakyky on heikko, sanoo Niemi. Tuhoriski kasvaa, kun metsässä käydään usein korjuutöissä, sanoo Niemi. –?Miten varmistetaan metsän uudistuminen tai jo olemassa olevan puuston elpyminen. –?Työväenpuolue tulee jättämään aloitteen kansanäänestyksestä. Metsän uudistaminen avohakkuulla antaa myös mahdollisuuden jalostuksen hyötyyn. Suomen metsiin on metsänhoitotoimilla saatu miljardi kuutiota puuta lisää viimeisen 50 vuoden aikana. Kyllä siellä on tehty paljon hyvääkin, sanoo Karoliina Niemi. Pekka Mauno Metsäteollisuuden mukaan avohakkuukielto on liian ehdoton, varsinkin kun sen vaihtoehdoksi nostettu jatkuva kasvatus kaipaa vielä lisää tutkimusta. Sitten aletaan oikeasti miettiä sopimuksetonta eroa, koska EU haluaa itsekin mennä eteenpäin, Ronkainen sanoo. Jos ero menee läpi, vaalien aikataulu riippuu siitä miten ero lähtee rullamaan. Karoliina Niemi sanoo, että kylvämällä tai istuttamalla jalostettuja taimia voidaan saada jopa 20 prosentin lisäkasvu. lokakuuta. Monimuotoisuuden kannalta se tarkoittaisi uhkaa. Onko puuntuotos ja kannattavuus yhtä hyvä eri-ikäisrakenteisessa metsässä. Tämä voisi Ronkaisen mukaan estää brexit-sopimuksen hyväksymisen ja johtaa ennenaikaisiin vaaleihin. –?Kun katsotaan koko kiertoaikaa, tärkeintä on, että metsä uudistuu ja kasvaa. Lisäksi ensi viikolla voidaan pitää pääministeri Boris Johnsonin luottamusäänestys, jonka hän voi myös hävitä. • Britannian parlamentti äänesti lauantaina lykkäävänsä EU-erosopimuksen hyväksymistä, kunnes tarvittava lainsäädäntö on saatu voimaan. –?Työväenpuolueella on suurempi ongelma, koska he eivät ole voineet ottaa selkeää kantaa eroon ja sopimukseen. Toiseksi tarvitaan tietoa siitä, miten puusto elpyy erilaisilla jatkuvan kasvatuksen kasvupaikoilla. Se toteutuu nyt jalostuksen kautta, jota jatkuvassa kasvatuksessa ei hyödynnettäisi, sanoo Karoliina Niemi. Pitkällä tähtäimellä kyse on myös siitä, onko meillä hyvälaatuista puuta myös tulevaisuudessa. Ronkaisen mukaan tekninen takaraja erolle on ensi kesäkuu, jolloin äänestetään EU:n budjetista. –?Jos sopimus hyväksytään, Johnson voi esiintyä voittajana. Ja onko jatkuvan kasvatuksen metsissä vaarana metsätuhojen leviäminen. Paljon suurempi vaikutus avohakkuukiellolla olisi siinä tapauksessa, että se toteutettaisiin myös yksityismetsissä. Se näkyy linjattomuutena ja gallupeissa huonona kannatuksena. –?Luulisin, että jos sopimus ei mene läpi, vaalit tulevat mahdollisimman nopeasti. LM–HÄSA Metsäteollisuus: Avohakkuukielto liian ehdoton UUTISET. Siksi tarvitaan lisää tutkimusta päätöksenteon pohjaksi, sanoo Karoliina Niemi. Vaikka se ei menisi läpi, hän voi esittää, että sai neuvoteltua ja toteutti oman lupauksensa. –?Onhan se hullua, että parissa päivässä pitäisi hyväksyä maan erosopimus kauhealla kiireellä ja paineella. Sitten sopimukselle voi hakea tuen vaalien kautta, Ronkainen toteaa. LM–HÄSA Brexit-äänestys, vielä ainakin kerran! Lontoossa sadattuhannet osallistuivat lauantaina brexitiä vastustavaan marssiin. KIRJEET • Johnson lähetti Eurooppaneuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille kolme kirjettä, joissa ensimmäisessä Britannian EU-lähettiläs kertoi hallituksen vain noudattavan lakia. Tällä hetkellä sille ei ole tukea parlamentissa, mutta sillä valmistaudutaan vaaleihin, Ronkainen sanoo. METSÄTEOLLISUUDEN puunhankintaan valtion metsien avohakkuukielto kohdistuisi erityisesti Pohjois-Suomessa, jossa tehtaat ostavat paljon puuta valtion metsistä. MAANANTAINA 21. Näin sanoo poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen lauantain äänestyksen perusteella tehtyjen laskelmien mukaan. –?Kiellot tarkoittaisivat sitä, että hakkuita toteutettaisiin paljon nykyistä suuremmilla pinta-aloilla, koska puusto kertymä muissa hakkuutavoissa on huomattavasti pienempi. Sen kautta saadaan lisää faktapohjaa keskusteluun, sanoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi. • Britannian on määrä erota EU:sta 31. Eduskuntaan etenee tällä viikolla kansalaisaloite, joka tähtää avohakkuiden kieltoon valtion metsissä. Kolmannessa Johnson kertoi, että hän ei halua lykkäystä brexitiin. –?On hyvä, että Luonnonvarakeskus on ilmoittanut lisäävänsä jatkuvaa kasvatusta koskevaa tutkimusta. –?On monia asioita, joita pitää punnita metsänkäsittelymenetelmää valittaessa
> Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Mielipide (03) 6151 452, mielipide@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi HÄMEEN SANOMAT B-OSA • MAANANTAINA 21. Tontti omaa taloa varten on hankittu Ojoisilta. 6 AJASTIN B2–B3 PEKKA RAUTIAINEN Riksu saa uuden ”vihreän talon” 6 AJASTIN B8–B9. LOKAKUUTA 2019 Keskustan kyljessä ja Linnanpuiston kainalossa Tiia-Mari Sulkio viihtyy Ojoisilla, josta löytyvät sopivat maastot koirien Figon ja Kamon ulkoiluttamiseen sekä vaunuajeluihin
Sodan jälkeen noin 600 omakotitalotontista puolet annettiin Karjalan evakoille ja puolet sodan rintamamiehille. –?Tutut ovat kuolleet pois. –?Alkuun täällä oli pelkkiä sotainvalideja. –?Olemme olleet tässä jo 28 vuotta ja avautuneet muillekin kuin sotainvalideille ja -veteraaneille. . Toisella puolella katua Ilveskodin liikuntasalissa tunnelma tiivistyy. KAUPUNGILLA Sarjassa vieraillaan Hämeenlinnan kaupunginosissa ja lähiöissä. Koulussa on noin 80 oppilasta, kaksi ykkösja kaksi kakkosluokkaa. Muinoin siellä Jos kaupunki miettii toimintaa Ojoisille ja lähialueelle, ollaan Ilveskodissa johtaja Liisa Lähteenmäen mukaan avoimin mielin miettimässä yhteistyötä. –?Sukupolvi rintamamiestaloissa on vaihtunut. KUVAT: Pekka Rautiainen. MAANANTAINA 21. Ojoisten Lastentalon pojat pelaavat jalkapalloa nurmikentällä. Lapset keinuvat ja kiipeilevät, juoksevat ja leikkivät keskenään. Talossa asuu tällä hetkellä noin kymmenen sotainvalidia, kertoo johtaja Liisa Lähteenmäki. Salia kiertää veteraanien tuolirinki. Puolisotkaan eivät päässeet, lisää Toijalassa asuva Erkki Kitunen, 96, joka on käyttänyt talon kuntoutuspalveluja alusta saakka. . Aikuiset tuntevat kaikki lapset. Paikka tuntuu kotoisalta, tosin tuttuja kasvoja ei enää näy. Luokanopettaja Päivi Suontausta on välituntivalvonnassa. ILVESKODIN JOHTAJA Lähteenmäki on itsekin pitkänlinjan ojoislainen. . Punaposkinen poika pyytää palauttamaan pallon kentälle. Meillä on tilat esimerkiksi ryhmätoimintaan ja osaamista ikäihmisten kuntoutuksessa. Asukkaat kehuvat keskustan läheisyyttä ja sitä, että pääosin alueella on rauhallista. Hän on asunut miehensä kanssa Hämeenlinnan keskustan kyljessä jo 1970-luvulta lähtien. LOKAKUUTA 2019 B2 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN Rauhallinen lähiö lähellä Tiiriötä ja keskustaa . Rintamamiestalo sijaitsee kivenheiton päässä työpaikalta. Kati Laitinen Hämeenlinna Pallo karkaa kadulle, mutta kukaan ei juokse perään. Erkki Kitunen on käyttänyt talon tarjoamia kuntoutuspalveluja alusta lähtien. Pian alkaa jumppahetki. Ojoisten asuinalueen kiintopisteitä ovat Ilveskoti ja Lastentalo sekä pieni ostoskeskus. Rintamamiestalot ovatkin Ojoisille ominaisia. Suontaustan mielestä Lastentalon hyvänä puolena on sen pieni koko. Puolet asiakkaista on nykyisin hämeenlinnalaisia kuntoutujia
Kun lapset olivat vielä koulussa, olin vanhempainyhdistyksessä. Uluksella on kahden vuoden asumiskokemus Hämeenlinnasta. Sen mahdollinen lakkauttaminen koskettaisi ennen kaikkea ikäihmisiä ja pienten lasten vanhempia. Asuinalueelle muutti Karjalan evakoita ja rintamamiehiä, joiden kesken jaettiin 600 omakotitonttia. Miten muuten Ojoinen on muuttunut vuosien saatossa. Tiiriöön pääsee muutamassa minuutissa, eikä keskustakaan ole kaukana.” TIIA-MARI SULKIO FAKTA Ojoinen • Sijaitsee Hämeenlinnan keskustan luoteispuolella, kolmostien molemmin puolin. Ulus aikoo ostaa oman asunnon, heti kun talous antaa myöten. –?Olen viihtynyt täällä ja pidän Hämeenlinnasta. Naapurit vaihtuvat tiheään, jopa muutaman kuukauden välein. Luokanopettaja Päivi Suontausta opettaa 2-luokkalaisia Ojoisten Lastentalolla. Hänellä on vaimonsa kanssa 5ja 7-vuotiaat tyttäret, joille olisi mukava tarjota oma piha. Perhe aikoo asettua Ojoisille pysyvästi, sillä he ovat ostaneet muutaman korttelin päästä omakotitalotontin. Ojoisten ostoskeskuksessa Sulkio kertoo käyvänsä vain postipaketteja noutamassa. KUVAT: Pekka Rautiainen Dogan Ulus on pyörittänyt kaverinsa kanssa pitseriaa noin vuoden ajan Ojoisten ostarilla. Kerrostalossa, jossa asun, on usein meteliä. Kohtuullisen rauhallistakin täällä on ja mukava naapurusto, hän luettelee. Sitä kautta oli enemmän yhteistä toimintaa muiden asukkaiden kanssa. ”Kun on auto, en koe, että jotain puuttuisi. –?Jos jotain pitää sanoa, niin tuossa Antreantiellä kaahataan hirveästi varsinkin ilta-aikaan, vastaa Ojoisilla noin kolme vuotta asunut Tiia-Mari Sulkio kysymykseen, ärsyttääkö häntä jokin asia omalla asuinalueellaan. –?Kun on auto, en koe, että jotain puuttuisi. Meillä on tilat esimerkiksi ryhmätoimintaan ja osaamista ikäihmisten kuntoutuksessa. Hän asuu perheineen kerrostaloasunnossa vuokralla, mutta haaveilee omasta asunnosta ja pihasta. Sitä mitä Ojoisilla ei ole, löytyy läheltä eli keskustasta. Ilveskodin väki saa kutsuja Lastentalon järjestämiin tilaisuuksiin ja lapset käyvät esiintymässä veteraanien iloksi esimerkiksi joulun alla. –?Ojoinen on paikoitellen rauhallinen, mutta löytyy rauhattomiakin alueita. Neuvolapalvelutkin saavat tuoreelta äidiltä kiitosta. Ojoislaiset tykkäävät meistä, Ulus kertoo tyytyväisenä. • Varsinainen asuinrakentaminen alkoi vuonna 1947. Hän muutti perheineen kaupunkiin Kouvolasta. OJOISTEN OSTARILTA LÖYTYY Kmarket, baari, R-kioski ja pitseria. Ainoa huolenaihe on terveysaseman kohtalo. • Ojoislainen Wete Myllymaa on kirjoittanut Ojoinen story -kronikan, jossa käsitellään kaupunginosan historiaa 1300-luvulta nykypäivään.. Asuinalue ei sinällään ole tuttu, mutta kaikki lapset ovat käyneet pienessä koulussa tutuiksi. • Rajautuu pohjoisessa PikkuParolantielle ja etelässä Käyräkadun pohjoispuolelle. HÄSA Jos kaupunki miettii toimintaa Ojoisille ja lähialueelle, ollaan Ilveskodissa johtaja Liisa Lähteenmäen mukaan avoimin mielin miettimässä yhteistyötä. Tiiriöön pääsee muutamassa minuutissa, eikä keskustakaan ole kaukana. Uusi asunto saattaa hyvinkin sijaita Ojoisilta, sillä myös Ulusta miellyttää sen sijainti lähellä keskustaa ja Tiiriötä. Erkki Kitunen on käyttänyt talon tarjoamia kuntoutuspalveluja alusta lähtien. Joka viikko lapset lainaavat myös naapuritalon liikuntasalia. Pitseriaa pyörittää Dogan Ulus yhdessä kaverinsa kanssa. Sulkio asuu paritalossa yhdessä miehensä, nelikuukautisen Vennin sekä kahden ranskanbuldogin kanssa. Lähteenmäki kuvailee asuinaluetta mukavaksi ja rauhalliseksi ja palveluita riittäviksi. Ikäihmiset ja Lastentalon lapset näkevät toisiaan yhteisissä tilaisuuksissa. MAANANTAINA 21. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B3 AJASTIN Rauhallinen lähiö lähellä Tiiriötä ja keskustaa asui talojen alkuperäisiä rakentajia, Lähteenmäki muistelee. –?Ehkä se on oman elämän kautta muuttunut. Ihan kivasti olen sopeutunut ja pitseriallakin on mennyt ihan hyvin. • Ojoisten pelloille rakennettiin kerrostaloja 1970-luvulla
Kun talvisodan alkamisesta tulee 30.11. Listaan kuuluu myös Syyrian leirillä olevien suomalaisten pelastaminen. On selvää, että ihminen on erehtyväinen, mutta siitä huolimatta demokratiassa tarvitaan rohkeita tekoja ja uudistuksia, jotta hyvinvointivaltioSuomessa voidaan pitää voimassa edelleen laaja sosiaalijärjestelmä. Suomessa kehitys on valitettavasti kulkenut samaan suuntaan muun maailman kanssa. Toinen vaihtoehto on perustaa yksityinen suojelualue, jolloin korvaus saadaan puuston arvosta. Paikallinen ely-keskus tekee metsänomistajalle tarjouksen suojeltavasta alueesta, jonka omistaja voi hyväksyä tai hylätä. Näitä kuolinpesiltä tulleita metsätiloja on Metso-ohjelman kautta hankittu vuosien varrella varsin monta. Suomussalmea koskevassa kartassa ns. K. Rohkeutta on puuttunut terveydenhuollon uudistamisesta tai sitten sen myöntämisestä, ettei se mitään uudistamista edes tarvitse muuta kuin lisää henkilöstöä. Luulisi sen riittävän, kun toisessa vaakakupissa on koko suomalaisen ekosysteemin hyvinvointi. Tässä vain muutama esimerkki asioista, joita olisi pitänyt tehdä. Jos jäljelle jäävä luonto yksipuolistuu liikaa, niin eläinlajit katoavat. Viime vuosina suojelun painopiste on siirretty Etelä-Suomeen, koska täällä tiukasti suojeltua pinta-alaa on vain noin kahden prosentin verran. Uhanalaisia lajeja on yli 2?000 ja niistä yli 800 on metsälajeja. METSO-OHJELMAN suurin porkkana metsänomistajalle on vapaaehtoisuuden lisäksi verovapaus. ILKKA WIIO Tammela Metso-ohjelma turvaa monimuotoisuutta Vanhaa metsää Hattulan Kouvalassa. Kunnat ovat rauhoittaneet vuosien 2008–2018 aikana 3?300 hehtaaria ja seurakunnat 1?300 hehtaaria metsää. Toivon, että mahdollisimman moni yksityinen, kunta tai seurakunta löytäisi myös tämän mahdollisuuden yhteisen luontomme suojelemiseksi sekä täällä Hämeessä että koko maassamme. Myös kunnat ja seurakunnat voivat tarjota metsäomaisuuttansa suojeluun. KUVA: Terho Aalto, arkisto Jos jäljelle jäävä luonto yksipuolistuu liikaa, niin eläinlajit katoavat. Tunnetuin kotimainen ohjelma on Metso-ohjelma, jonka tavoitteena on ollut jo yli 10 vuotta hankkia ja suojella vapaaehtoisuuden pohjalta 96 000 hehtaaria suomalaista mahdollisimman monimuotoista luontoa. Siinä isänikin soti konepistoolimiehenä. Ei ole ollut rohkeutta tai edes osattu poistaa työttömyyttä, vaikka siihenkin olisi ollut välineet käytössä. B4 HÄMEEN SANOMAT MIELIPIDE Mielipide MAANANTAINA 21. Kylänmäen taistelu on merkitty JR 6:n käymäksi, vaikka alueen vallanneen taisteluosaston nujersi pääosin satakuntalainen, Rauman seudun miehistä koottu PPP 6 eli Polkupyöräpataljoona kuusi. Ellei mitään rohjeta tehdä, se jää päättäjien suurimmaksi virheeksi koko tämän vuosisadan alussa. Tarvitaan myös rohkeutta tehdä muutoksia, jotta osa kansasta ei jää sivuraiteelle digitalisaation takia. Tätä totuutta tehometsätalous ei ota riittävästi huomioon. VEROVAPAUS ON ollut erityisesti varteenotettava vaihtoehto yksityisille kuolinpesille. Uusi hallitus budjetoi myös ensi vuodelle 100 miljoonaa euroa juuri luontomme monimuotoisuuden parantamiseksi. JR 6 puolestaan taisteli Kylänmäestä reippaat 500 kilometriä etelään, Viipurin kaakkoispuolella. LOKAKUUTA 2019 a MIELIPIDE@HAMEENSANOMAT.FI • Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi • Palstan toimittajan puhelinnumero on (03) 615 1452 (tai vaihde: 03-61 511) • Osoite: PL 530, Vanajantie 7, 13111 Hämeenlinna V iime vuodet ilmastonmuutos on ollut median päähuomion kohteena, kun on puhuttu ympäristöön liittyvistä uhista. Rohkeutta päätöksentekoon J os ajattelee päätöksentekoja parin vuosikymmenen aikana erilaisissa valtakunnallisissa kysymyksissä, tulee esiin yksi piirre: rohkeuden puute. Yksityinen omistaja voi myydä koko alueen valtiolle, jolloin hän saa sekä puuston että maapohjan arvosta täyden korvauksen. Samoin ei ole uskallettu luoda kansalaispalkkajärjestelmää eli ihmisten perustuloa, vaikka se poistaisi perusköyhyyden ja veisi maata täystyöllisyyteen. Tänä vuonna julkaistiin tutkimus, jossa todettiin, että joka yhdeksäs laji on maassamme uhanalainen. JUHONPOIKA Hämeenlinna Talvisodan historia I lta-Sanomat julkaisi 1. Jos nyt ajatellaan, että EteläSuomesta saataisiin suojeltua edes yksi prosentti lisää arvokkaita luontokohteita, niin edelleen metsäteollisuudelle jäisi 97 % hyödynnettäväksi. Tätä totuutta tehometsätalous ei ota riittävästi huomioon. SALMINEN sotakirjailija Sastamala/Eurajoki. Ilmastonmuutos on iso kysymys, mutta yhtä suuri on enenevä lajien kuudes sukupuuttoaalto. MONESTA SUOMALAISESTA voi tuntua, että ilmastonmuutosta on vaikea pysäyttää kotimaisin kons tein, mutta lajien katoon sen sijaan voidaan vaikuttaa. kuluneeksi 80 vuotta, ja nykypolville halutaan välittää tietoa sotiemme vaiheista, on syytä olla vääristelemättä tosiasioita. Kuitenkin yhtä vakava uhka on luonnon monimuotoisuuden hupeneminen. Sen pysäyttämiseksi voidaan toimia ja vielä reilua korvausta vastaan ja maanomistaja voi päättää, minkä kokoista aluetta tarjoaa suojeltavaksi. Myös kunta tai seurakunta voi myydä alueen kokonaan valtiolle, jolloin se saa täyden korvauksen tai perustaa yksityisen suojelualueen, jolloin korvaus on 50 % metsän arvosta. lokakuuta erikoislehden talvisodasta. Jos jakajia on monta, niin verovapaa kertakorvaus on houkutteleva vaihtoehto metsäalueen jakamisen ja hakkuiden sijasta. JULKISUUDESSA ON paljon hoettu mantraa, että metsää kasvaa Suomessa vuosittain enemmän kuin sitä kaadetaan. Yhä useammalta lajilta katoavat sopivat elinympäristöt ja niitä uhkaa sukupuutto. Väite pitää paikkansa, mutta ratkaisevaa monimuotoisuuden kannalta on säilyvän metsän laatu. Metsätalous toimii ensisijaisesti metsäteollisuuden eikä luonnon ehdoilla. E
Po li tii kan pi tää kes kus tan mie les tä tu kea koko Suo men ke hit tä mis tä ja mah dol li suuk sia elää ja työs ken nel lä yh tei sen isän maam me hy väk si omal la ko ti seu dul la kin – jos kan sa lai nen tätä ha lu aa. Miten pitäisi suhtautua kysy myksiin kansantalouden kestävyy destä ja velkaantumisesta, orasta vaan kansainvaellukseen, kansain väliseen yhteisvastuuseen, luon nonvarojen riittämiseen, ympä ristön elinkelpoisuuteen, kansa kuntien itsemääräämisoikeuteen, vähemmistöjen asemaan, sanan vapauteen, kansallisen kulttuurin ja identiteetin vaalimiseen... Asiakysymyksissä toisensa voi vat ongelmitta löytää vaikkapa vasemmistoliitto ja kristillisde mokraatit. Tietysti ajatus on perusteltu, onhan maailmanmeno, elanto ja asunnot maksettava. Aja tus on usein tii vis ty nyt is ku lau seik si kin: ”Ei pak ko läh tö jä. – alkuun koodi: HSKOM – välilyönti – kannanotto – mahdollinen nimimerkki ja nimi KIRJOITA OMALLA NIMELLÄSI • Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain toimituksen harkitsemissa poikkeustapauksissa. Vain kak si pro sent tia ha lu ai si val ti on vauh dit ta van kau pun gis tu mis ke hi tys tä. Lii an ra ju vauh ti nen muut to lii ke ai heut taa hel pos ti on gel mia sekä läh tö pääs sä et tä siel lä, min ne muut to vir rat suun tau tu vat. SIITÄ ON NYT tullut iso poru. Betonirakenteiden ja betoni teräksien lujuudesta sekä kanta vuudesta ei ole selvyyttä. Nyt kun se on seissyt jo useita vuosia sään armoilla, niin se on pahoin rapistunut. Aja tus ko ti seu dus ta – on se sit ten kau pun gis sa tai maal la – on sy dä men asia ja vaa li mi sen ar voi nen. Siihen taas uppoaisi suuri mää rä rahaa, eikä se olisi taloudel lisesti kannattava investointi. KASVUHAKUISET uskovat kaupun gin kykenevän saavuttavan talou dellisen toimintakykynsä siten, että uudistumalla ja panostamalla rakennettuun ympäristöön kye tään lisäämään vetovoimaa ja si ten saadaan uusia veronmaksajia. Tänään se on laajempaa ja monimuotoisempaa kuin perinteinen, vuosikymmeniä useissa kaupungeissa harjoitet tu kokoomuksen ja sosialidemo kraattien yhteispeli. Hyvä malli löytyy esimerkiksi Janakkalan Laurinmäeltä. Ihmisiä, meitä ihmisiä, tehdään ja näköjään tarvitaan ensisijaises ti rahan vuoksi. Koska kysymys on merkittävis tä arvovalinnoista, onko jakolinja niin selvä, että seuraaviin kunta vaaleihin pitäisi lähteä seitsemän sijaan kahdelta listalta. PAIKALLISESTI ratkaistavat kysy mykset ovat aivan eri kokoluokkaa siitä huolimatta, että maailman tuskaa osataan potea täälläkin. Kai kenlaista ehdotetaan. TOINEN OSA luottaa vanhan, his toriallisesti arvokkaan kaupungin vetovoimaan ja kaupungin asuk kailleen tarjoamien palvelujen laadulliseen kehittämiseen. Viisaissa, kehittyneissä ja yleensä rikkaissa maissa (siis myös täällä onnellisessa Suo messa) ehkäistään niin hyvin, että lasten syntyminen on rajus sa laskussa. Olemmeko täällä vain rahan vuoksi. TU LOK SET OVAT kuin kes kus taaat teen aa pi ses ta. • Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi ja lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Moni meistä on täällä ”va hingossa”. AHTI HIETANEN Hämeenlinna Hyppyrimäkeä ei kannata korjata E n kannata Ahveniston hyppyrimäen kunnosta mista. Kirjoittaja on hämeenlinnalainen valtuutettu (ps.). Siinä touhussa on käy tössä pillereitä ja kumeja ja vaik ka mitä. Hyppyrimäen kun nostaminen turisteille näköala torniksi ja matkailukäyttöön on kyseenalainen ja monisäikeinen asia. Joil lakin sitä on enemmän, joillakin vähemmän. • Kerro aina toimituksen tietoon yhteystietosi, mukaan luettuna paikkakunta ja mieluiten myös puhelinnumero. Kolmas ihminen – aluksi vielä ihan pieni, vauvaksi sanottu – on niiden kahden aikaisemman rak kauden hedelmä. vahinko. Vaik ka hyppyrimäen hissi kunnos tettaisiin näköalakäyttöön, niin koko rakenne pitäisi kunnostaa, muuten se olisi torso ja rumilus. VALTIOLLINEN politiikka antaa selvän viitteen jakolinjan nyt kähtämisestä kohti perustavia näkemyseroja suurista, jopa glo baaleista ongelmista ja niiden rat kaisukeinoista. Ihmiset – me ihmiset – olemme täällä maa ilmassa lähinnä rahan vuoksi. Pa rasta kai on, ettei mietitä mi tään. Koska kysymys on merkittävistä arvo valinnoista, onko jako linja niin selvä, että seuraaviin kunta vaaleihin pitäisi lähteä seitsemän sijaan kahdelta listalta. • Lähetä tekstiviesti numeroon 13130. Sen sijaan ehdotan, että Myllymäkeen rakennetaan kunnollinen mamsellituuli mylly, vanhan mallin mukaan. Millähän konstilla Suomessakin opittaisiin arvos tamaan ihmistä enemmän kuin rahaa. Toiseksi, ei kovin ihanaksi lo puksi: ei ole mikään ihme, et tä monet näitä asioita pohties saan menettävät järkensä. Mutta suoraan sanoen aika kau healta tämä tuntuu. Tu los on lä heis tä su kua äs kei sel le mie li pi de tie dus te lul le, jon ka mu kaan kan sa lais ten suu ri enem mis tö ha lu aa koko Suo men py sy vän asut tu na. On kohtuutonta vähien resurs sien tuhlaamista, jos esimerkiksi pysäköintiratkaisut vievät viran haltijoilta ja luottamushenkilöiltä kaiken mielenkiinnon. Kannattaisiko asiaa miet tiä vaikkapa työmarkkinaneuvot teluissa. Osa kaupunkilaisista ja heitä edustavista luottamushenkilöis tä kannattaa kaupungin näkyvää modernisointia ja rohkeaa panos tamista kasvupyrkimyksiin. HÄMEENLINNALAISET sijoittuvat noihin kahteen ryhmään riippu matta omaksumastaan puolue kannasta. Koko Suo mi on pi det tä vä asut tu na.” TU LOK SIS SA on muu ta kin mer kit tä vää. Hämeenlinnassa keskiöön ovat nousseet ajatukset kaupungin kehittämisestä. Sama nä kyy myös so si aa li sen me di an kes kus te luis sa. Työ tä ja lei pää ko ti seu dul ta. LOKAKUUTA 2019 TEKSTARIT • Tekstarit-palstalla julkaistaan lyhyitä kannanottoja myös nimimerkillä. HEIKKI NOTKO Hämeenlinna. En tä, jos ih mi set oi ke as ti nä ke vät ny ky ke hi tyk sen huo not kin puo let. Olemme täällä etupäässä ve ronmaksajina ja eläkkeenmak sajina. Siksi seuraaviin kunnal lisvaaleihin tulisikin lähteä taval la, joka mahdollistaa tämän tah don ilmaisemisen selvästi. LOPUKSI, ihanaksi lopuksi ja ker tauksen vuoksi: olemme siis kai olemassa vain rahan vuoksi. Viestin hinta on 50 senttiä. • Kirjoita lyhyesti ja ymmärrettävästi. • Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Ehdote taan, että suurennetaan lapsilisiä. Miksi lapsia, ( jotka myöhem min ovat aikuisia ihmisiä, mei tä ihmisiä) halutaan maailmaan. Mahdollisimman asenteeton näkemys noiden kahden ryhmän perusteista voidaan ehkä määri tellä seuraavasti. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. Täl lai sia tu lok sia an toi Ylen jul kai se ma (16.10.) ja Ta lous tut ki muk sen to teut ta ma tut ki mus. Se on hurja, koska seurauksena voi olla ja usein onkin kolmannen ih misen syntyminen. Säilyttäjät eivät usko, että vel kaantunut kaupunki kykenee kus tannustehokkaasti kasvamaan ti lanteessa, jossa luonnollinen vä estökehitys on valtakunnallises tikin laskeva. Asiallahan on kiinteä yhteys ja seurausvaikutus myös verorasi tukseen sekä siihen, mihin vero tuloja panostetaan. Niis tä käy il mi, et tä myös puo let Hel sin gis sä ja Uu del la maal la asu vis ta ha lu aa val ti on hi das ta van kau pun gis tu mis ta. Niin kauan kuin jaksetaan. HÄMEEN SANOMAT B5 MIELIPIDE MAANANTAINA 21. • Toimituksen valitsema osa mielipidekirjoituksista julkaistaan verkkolehdessä. Kukaan ei voi koskaan tietää, kuinka mo nia miljoonia ja miljoonia ihmi siä on tehty ja syntynyt vahin gossa. Alu e tut ki ja Timo Aro to sin tul kit see Ylel le hap pa mas ti tut ki mus tu los ta ja pi tää sitä ih mis ten muu tos vas ta rin nan osoi tuk se na, ”alu ei den kos to na” ja nos tal gi an kai puu na. MUUT LEHDET Kuin keskustan aapisesta Juu ri jul kais tun ky se lyn mu kaan rei lus ti yli puo let (57 pro sent tia) suo ma lai sis ta on sitä miel tä, et tä val ti on tu li si hi das taa kau pun gis tu mis ta. Mutta ihmisiä kuitenkin syntyy – nykyään näköjään eni ten ns. Onko tämä naiivia tekstiä. va hinkoja tässä maailmassa on ta kuuvarmasti tapahtunut ja tulee tapahtumaan paljon. Nykyisessä julkikeskustelussa ei enää kovin usein mainita ihmisarvoa. Me ni pä taas tä män tut ki jan kom men toin ti po li ti koin nin puo lel le. Jossain kunnassa tai kaupungissa maksetaan nuorille pareille iso vauvaraha – siis lapsentekoraha – mukavuudenhaluisia narraillaan lapsentekoon. Vastaus on ihan selvä, tänne maa ilmaan ja Suomeen halutaan ve ronmaksajia. Kol ma so sa (34 pro sent tia) ei ha lu ai si val ti o val lan puut tu van asi aan. Niitä ns. Ei tosin aina, joskus tai oike astaan aika usein, on tapahtu nut ns. SUOMENMAA Politiikka jättää vanhat leirit MIELIPIDEVIERAS Teppo Turja teppo.turja@gmail.com V anhan jakolinjan haihtumista vasem miston ja oikeiston väliltä on saatu seu rata käytännön po litiikassa jo kauan. Sen viereen voisi rakentaa näköalatasanteen tai näkötor nin turistien ja matkailijoiden houkuttelemiseksi. kehitysmaissa. Saattaa olla, mutta myös melko pitkälle totta. Jakolinja on sel vä. Viisaissa ja kehittyneissä maissa ehkäis tään hyvin. Tehdään vain töitä ja mak setaan veroja. JOKA TAPAUKSESSA kysymys Hä meenlinnan tulevaisuuden kehit tämisen suunnasta on niin mer kittävä, että kantava ratkaisu pi täisi saada syntymään. K un rakastunut ihminen haluaa ja saa vastarak kautta toiselta ihmiseltä, tilanne on joskus aika hurja. TILANNE ON suoraan sanoen ai ka hullu ja absurdi. Kysehän voisi olla ainoastaan vaalien ajan palvelevista liittou mista, joista valitut saisivat halu tessaan siirtyä itselleen läheisiksi kuuluviin perinteisiin valtuusto ryhmiin. Säilyttäjät uskovat, että kaupun gin olemassa olevien vahvuuksien hyödyntäminen oleellisena osana selviytymisstrategiaa takaa par haiten kestävän tulevaisuuden. Joku var mas ti louk kaan tuu kin Aron yli mie li siin lau su miin. Vahinkoja yritetään välttää eh käisyllä. Moni ko kee, et tä voi ma kas muut to lii ke pää kau pun ki seu dul le tuo on gel man sa
Mutta en epäile hetkeäkään, etten siihen pystyisi. Eihän se ole matka eikä mikään, tuumivat kollegat. Juoksuharjoitusohjelma sinän sä oli mainio. Siinä meni heinä ja elokuu pipariksi ja kyllä harmitti. –?Kun näin ohjelman lehdessä, päätin heti, että kokeilen. Viiden kilometrin juoksu onnistui jo kuukauden harjoittelun jälkeen, sitten alkoi kesäloma. Matkaa on viisi kilomet riä. Säännöllisyys on ollut tae ohjelmassa pysymiselle. Eniten harmitti juuri se, kun flunssa tuli ja ohjelma jäi kesken. Käytäntö vain on sanellut, etten yksinkertaisesti voi juosta töihin. Ki puja ei ole tullut, kun lenkin jäl keen aina venyttelen. Oli kauhea into päällä, mutten sitten riskeeran nut, että olisin lähtenyt lenkille. –?Puoliso on kannustanut ja ehkä ihaillutkin, että vielä olen niin sitoutunut uuteen harras ”En olisi ikinä uskonut, että minusta on juoksemaan” Marja-Leena Jormanaisen juoksukipinä ei ole laantunut edes kesän taivuttua kohti syksyn ja talven koleutta. –?Nyt olen parin viikon aikana varovasti aloittanut uudelleen ja neljän kilometrin juoksu onnis tuu jo. Siis pois tieltä havut ja män nynkävyt. MAANANTAINA 21. Ei sillä, ettenkö olisi jaksanut juosta töihin. Aluksi Jormanainen harjoitteli lyhyempää matkaa, mutta lisäsin lenkin pituuden sitten kuuteen kilometriin. Tänä aamuna taivaalta satoi märkiä, valkeita rukkasia eli rän tää. LOKAKUUTA 2019 B6 HÄMEEN SANOMAT TERVEYS Tunnustan, että en edelleenkään juokse töihin KOLUMNI Armi Auvinen @lannenmedia.fi T oukokuussa tein lu pauksen. Selityksiä selitysten perään. viikolla. Loma loppui ja alkoi taas arki, koulu, työt ja päiväkoti. Lihakset olivat alussa hieman arat ja väsyneet, mutta muuten juokseminen eteni hyvin. Hän juoksee asfaltilla, sillä sopivia pururatoja ei hänen kotinsa lähettyvillä ole. Heinäkuun alussa Jormanainen jaksoi juosta yhtä jaksoisesti jo puolet lenkistään. Jos jonkinlaisia yri tyksiä oli, ne päättyivät kamalaan hengästymiseen. –?Hikoilin vähemmän, syke ta saantui nopeammin ja jalka nousi kevyemmin. . Jos köhisee, silloin ei voi juosta. Vaikka juuri nyt minä ja lenkkikaverini Sulo vain käve lemme, niin ensi kesänä me hyvin todennäköisesti taas juoksemme. Siksi minäkään en juuri nyt juokse. EN JUOKSE TÖIHIN, sillä lapset pi tää viedä samaa matkaa päiväko tiin. Kun ilmajokinen Marja-Leena Jormanainen, 64, toukokuussa avasi sanomalehden, hänen sil mänsä juuttuivat toviksi teema sivujen juoksuohjelmaan. ENSIMMÄISET VAIKEUDET kahdek san viikon ohjelmassa tulivat vas taan 7. –?Silloin jouduin flunssakiertee seen. Julistin ja uhosin tämän sano malehden sivuilla juoksevani syksyllä töihin. Motivaatioongelmia aloit taa uudelleen ei ole ollut. Sykemittaria Jormanainen ei hankkinut, eikä hän koe sellaista tarvitsevansa edelleenkään. Juoksin kotipuolessa pellonlai taa ja kiitin luojaani, ettei kyse ollut varpaastani. Ei se ole hom ma eikä mikään liikutella jalkoja eteenpäin hieman nopeammin. Jo kuu kauden harjoittelun jälkeen Jor manainen huomasi kuntonsa ko honneen. Paitsi jos lenkki polun varrella on pari bajamajaa. Harjoitusta ei ole tarvinnut kertaakaan kes keyttää. Sulon kanssa ei voi vielä juosta. Mutta on se, jos on vannoutunut juok sunvihaaja. 64-vuotias Marja-Leena seurasi kesän ajan helppoa juoksuohjelmaamme ja yllättyi itsekin omasta sinnikkyydestään. Sormi murtui melko lailla lo man aluksi, mutta oikeastaan se kään ei haitannut harjoittelua. Oli yksinkertaisesti energisempi olo. –?En ole mikään mittarien ys tävä, hän naurahtaa. Päätin, että jos nivelet kipeytyvät, niin sitten vain lopetan. Kukaan kuntobloggaaja ei sitä suoraan kerro, mutta karu totuus on, että jos vatsa ei tyhjene en nen aamulenkkiä, ei aamulenkille kannata lähteä. –?Tykkään liikkua ulkona, mutta juokseminen ei ole vain kiinnos tanut, enkä ole uskonut pystyvä ni. Mutta ihmeitä voi näkö jään tapahtua ja olen siitä hyvin onnellinen! JORMANAINEN ALOITTI juoksuoh jelman samana päivänä kuin se oli lehdessä. . . Armi Auvinen Se päivä muutti kaiken, tai aina kin suhtautumisen juoksemiseen. –?Mieluiten lähden lenkille heti aamusta, kun mies lähtee töihin seitsemältä. On helppo lähteä matkaan kotiovelta. Jak soin, ja juoksin pitkälle, ja sitten vielä pidemmälle. Juoksussa oli hyvä meno. Uusi harrastus tuli jäädäkseen.. Olin niin tyytyväinen ohjelmaan, ja sit ten tulikin stoppi. Ohjel ma vaikutti niin helpolta. Olen sentään jo kuusikymp pinen. En juokse töihin, koska mi nulla on aamuisin niin kiire, et ten aina edes vessassa ehdi käy dä. Hiljakseen keväällä aloitettu juoksuohjelma valoi jalkoihini ja päähäni voimaa ja itsetuntoa: jak san, osaan ja voin. Mutta on se, jos on vannoutunut juoksunvihaaja. Lisäksi meille muutti ihana, pörröinen koiran pentu nimeltään Sulo. KUVA: Tomi Kosonen . –?Ei asfaltilla juokseminen ole huonolta tuntunut. Ennen toukokuista oivallusta Jormanainen ei ollut aiemmin edes yrittänyt kokeilla juoksu harrastusta. Lueskelen vähän ja sitten lähden. Eihän se ole matka eikä mi kään, tuumivat kollegat. – On ollut ennen kaikkea nautinto siitä, että pystyy liikkumaan ja pystyy haastamaan itseään, hän sanoo. En juossut töihin, mutta pyö räilin sinnikkäästi. Sulo on vielä vauva. Jormanaisella on taustalla ai emmin sairastettu sydänlihastu lehdus, joten mitään riskiä sai raana juoksemiseen ja taudin uu simiseen hän ei halunnut ottaa. Olen päässyt vauhdin makuun. MARJA-LEENA JORMANAINEN on käynyt lenkillä kolme kertaa vii kossa. Heti alkuun Jormanainen osti hyvät juoksukengät. MUTTA SITTEN iski kesäflunssa
Se vaatii tietysti vähän suunnitelmallisuutta, että mihin kesken kaiken pystyy jättämään ylimääräisen vaatetuksen. Parkkisenniemi suosittelee harkitsemaan nastalenkkareiden hankintaa. Olen ystäville puhunut tästä, mutta vielä ei ole kukaan tainnut kokeilla samaa. Ero tunkkaisen sisäilman ja raikkaan ulkoilman välillä on iso. KUVA: Tomi Kosonen tukseen. Näin jatkat juoksuharrastusta läpi talven Älä suotta horrosta talven yli sohvan nurkassa, tauon jälkeen on aina vaikeampi lähteä liikkeelle. LM–HÄSA 6 Katso toukokuinen harjoitusohjelma ja -juttu lehtemme verkkosivuilta: Näin aloitat juoksun nollasta: Kokosimme kahdeksan viikon treeniohjelman sohvaperunasta juoksuharrastajaksi. Jos lunta on polviin, vaihda sukset alle. Tauon jälkeen on aina vaikeampi lähteä liikkeelle ja kylmäkin tuntuu kylmemmältä, kun ei ole vähään aikaan ”ulkoillut”. Jos jonain päivänä on ollut huono, sateinen sää, laitan vain saunan päälle lähtiessä, ja kun tulen takaisin, pääsen lämpimään saunaan. JUURI NYT SILJA VIITALA , ARKISTO 1 Pikkupakkasella juoksu kulkee kevyesti. Pikku pyrähdys riittää piristymiseen. Monta syytä juosta myös talvella TOMI KOSONEN MUISTILISTA Marja-Leena Jormanaisen juoksukipinä ei ole laantunut edes kesän taivuttua kohti syksyn ja talven koleutta. Jos mahdollista, hanki talvikäyttöön sopivat juoksukengät, esimerkiksi nastalenkkarit, jotka pitävät myös jäisellä tiellä. Saman voi todeta sykkeinä. Kun lämpöä saa kehoon, voi tämän ylimääräisen kerroksen ottaa pois.” SUSANNA PARKKISENNIEMI Yleisurheilun lajivalmentaja Lapin urheiluakatemia. Jos syksyllä juoksee kuuden kilometrin lenkin 5 minuuttiin ja 50 sekuntiin keskisykkeen ollessa esimerkiksi 165, niin myöhemmin pystyy juoksemaan samalla vauhdilla kyseisen matkan esimerkiksi 155:n keskisykkeellä. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B7 TERVEYS Armi Auvinen Vaikka sää viilenee, ei juoksuharrastusta tarvitse lopettaa. Kun juokset kovassa, kuivassa pakkassäässä, kietaise ohut huivi lämmittämään hengitysteihin menevää ilmaa. KESÄLENKKAREILLA jäiselle tielle ei kannata lähteä. Siitä kuukausittain huomaa vauhdin kohoavan kevääseen mennessä esimerkiksi 5 minuuttiin 20 sekuntiin kilometriltä. Perinteisessä hiihdossa liikeradat ovat juoksun kaltaisia. Talvijuoksu piristää nopeasti. Vesisade ja kylmyys eivät haittaa, mutta liukkaus ja tietysti kova pakkanen estävät. 3 Kun juokset läpi vuoden, kuntoa ei tarvitse erikseen ryhtyä kohottamaan keväällä. Mukauta juoksuvauhtisi ja lenkkisi pituus silti säähän. –?On ollut aina mukavaa lähteä liikkeelle. Kun lämpöä saa kehoon, voi tämän ylimääräisen kerroksen ottaa pois. Lapin urheiluakatemian yleisurheilun lajivalmentajan Susanna Parkkisenniemen mukaan tottuminen viileneviin säihin tapahtuu parhaiten kun vain jatkaa juoksuharrastusta. Kovalla pakkasella juokse maltilla. Aluksi esimerkiksi vauhtikestävyysalueella tehtävän kuuden kilometrin matkan vauhti voi olla esimerkiksi 5 minuuttia 50 sekuntia per kilometri. –?Jos mahdollista, niin lenkin alkuun voi olla esimerkiksi yksi vaatekerta ylävartalolle enemmän. Erilaiset juoksutapahtumat vähenevät kaamoksen myötä, mutteivät silti keskeydy. Myös nilkkojen suojaaminen säärystimillä on tärkeää. Juoksutapahtumat. –?Parasta olisi, ettei juoksuun tulisi mitään kovin pitkiä taukoja. ”Jos mahdollista, lenkin alkuun voi olla esimerkiksi yksi vaatekerta ylävartalolle enemmän. –?Pito on niillä aivan toista luokkaa kuin normaaleilla lenkkareilla ja nykyään nastarit ovat varsin hyvän tuntuiset juosta. SUURIN YLLÄTYS Jormanaiselle on ollut, kuinka kivaa juoksu on. Eri paikkakunnilla järjestetään usein niin sanottuja talvisarjajuoksutapahtumia, joissa voi samanmittaista matkaa juosta vaikkapa kerran kuussa. –?Tällöin voi todeta selvästi kehittyneensä. –?Mietin jo talvea, miten silloin juoksen. Sillä vältetään mahdollisia akillesjännevaivoja. 2 Jos suosikkipolkusi on ajettu laduksi, kokeile jääkävelyreittejä. Motivointiongelmiin en usko, hän sanoo. Marja-Leena Jormanainen uskoo, että juokseminen jää hänen elämäänsä, ellei jotain yllättävää satu. Voit käydä kokeilemassa omaa kuntoasi ja vauhtiasi eri mittaisilla matkoilla esimerkiksi hölkkätai polkujuoksutapahtumissa. Mutta älä tingi verryttelemisestä ja alkulämmittelystä. Mikä sen parempaa. Hengityselimistö tottuu myös parhaiten kylmeneviin säihin säännöllisellä liikkumisella. Älä jää hikisenä ulos, vaan tee loppulämmittely suosiolla sisällä. – On ollut ennen kaikkea nautinto siitä, että pystyy liikkumaan ja pystyy haastamaan itseään, hän sanoo. YKSINKERTAISIN TAPA todentaa omaa kehittymistään on juosta säännöllisin välein samanpituinen lenkki samassa maastossa tai radalla (talvella sisähallissa) tietyllä tunteella tai sykkeellä ja mitata siitä keskimääräinen kilometrivauhti. Kovemmilla pakkasilla harkitse hengityssuojainta tai kuntosalin juoksumattoa. SUSANNA PARKKISENNIEMEN mukaan oleellista talvella juoksemisessa on oikea pukeutuminen. Aluksi kuusi kilometriä tuntuu riittävän kovalta lenkiltä, mutta kuukausien kuluessa huomaa, että kymmenen kilometriä menee helposti samalla tuntemuksella kuin aiemmin kuusi kilometriä, Parkkisenniemi sanoo. Muista silti suojata itsesi pakkaselta. MAANANTAINA 21. Valitse reitti, jossa on hyvä valaistus, äläkä unohda heijastimia tai heijastinliiviä. –?Usein kehittymisen huomaa myös omista tuntemuksista
–?Öllerinkadun talo on marraskuun alusta alkaen käytössä Vihreän talon rinnalla. Tuolloin se rakennettiin Riihimäen ensimmäiseksi kouluksi. Vihreän talon tilaisuuksista merkittävä osa on ollut konsertteja, vaikka kulttuuria onkin ollut tarjolla laidasta laitaan. –?Se on ollut tärkeä talo. Per un 3. Olli Soini pohtii nimen ”leijuvan ilmassa”, mutta päätöstä ei ole tehty. Riihimäen ensimmäinen asemapäällikkö Anton Wilhelm Öller oli kunnioitettu henkilö, jolta kysyttiin apua ja neuvoa monenlaisiin ongelmiin. Neljä halusi uskonnollisen vakaumuksen takia palvella ilman asetta ja kaksi eetillisen vakaumuksen takia, kertoi sotilaspiirin asevelvollisuusasiaintoimiston päällikkömajuri Olli Virnes. ÖLLERINKADUN TALO jatkaa samaa toimintaperiaatetta kuin Vihreä talokin. Miesmuistiin ei myöskään alkoholi ole tuoksahtanut Hämeenlinnan sotilaspiirin kutsunnoissa, ei edes keskikalja. Häm een lin nan Tait eili jas eur an puh een joh taj a Min ttu Saa rin en 4. Hämeenlinnassa puolalaista elokuvatunnelmaa on tarjolla tänään Museo Militariassa. JUST TÄNÄÄN Museo Militariassa puolalainen elokuva Puolan elokuvaviikot järjestetään Suomessa tänä vuonna 41. Vuonna 2011 Vihreä talo oli kaikkea muuta kuin vireä kulttuuritalo. Kuka on Janakkalan Janan naisten Ykköspesisjoukkueen uusi pelinjohtaja. viikko lokakuuta 2019 Toinen yhtä tärkeä on tämä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rik u Ran tan en 2. KUVA: Aki Roukala. –?Voisi olla paikalleen nimetä talo hänen muistoaan kunnioittaen. 4. OLI TALON NIMI MIKÄ tahansa, tai talo missä osoitteensa vain, Olli Soini haluaa puuttua maailmanlaajuiseen ongelmaan. Vihreä talo on ollut tasapuolisesti kaikkien käytössä ja kaikki ehdotukset ovat tervetulleita. Aseistakieltäytyjiä ei H-linnan sotilaspiirissä – Poliittisista syistä aseistakieltäytyneitä ei ollut yhtään Hämeenlinnan sotilaspiirin tämän syksyn kutsunnoissa. Rakennuksessa on toiminut myös VR:n sairaala. –?Öllerinkadulle mahtuu aavistuksen verran enemmän asiakkaita, Soini arvioi. Alusta alkaen talon aktiiveina ovat toimineet aviopari Olli Soini ja Anni Paunila. Me tuijotamme erilaisia ruutuja, mutta emme välttämättä enää tunne naapuruston tarinoita. UUDESSA OSOITTEESSA aloittavalla toiminnalla on siis suuntansa, mutta nimeä talolla ei vielä ole. 200 7 TIISTAINA 21. Edelleen toimitaan epävarmuuden tilassa, Olli Soini kuvailee. Kokonaissademäärät jäävät normaalia pienemmiksi. – Kutsunnat ovat sujuneet rauhallisesti, minkäänlaisia mielenosoituksia ei ole ollut. Liinamaa edelleen valtakunnansovittelijaksi Työriitojen valtakunnansovittelijaksi määrättiin maanantaisessa presidentin esittelyssä edelleen varatuomari Keijo Liinamaa seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. –?Me olemme menettämässä yhteisön voiman. –?Sama tilanne jatkuu edelleen. Suunnitelmat Öllerinkadulla jatkuvat samassa hengessä. Sovitut keikat ja yksityistilaisuudet pidetään Vihreässä talossa vähintään seuraavaan kesään asti. Minä vuonna Kimi Räikkönen voitti F1-luokan maailmanmestaruuden. Tarjolla on niin vanhempien mestareiden kuin uusien mielenkiintoisten tekijöiden uutuuksia. 43. Nyt käytössä olevaa Öllerinkadun musiikkitalo -nimeä on pohdittu, mutta se leimaisi talon toimintaa hieman liian yksipuolisesti. –?Jatkamme myös uudessa osoitteessa tätä vihastuttavaa suuntausta vastaan. Nyt tilanne kuitenkin muuttuu, sillä aktiivit ovat tehneet kaupat Öllerinkatu 9:ssä sijaitsevasta rakennuksesta. 22: 39–40 1. Cusco ja Iquitos ovat. Öllerinkadun talo on rakennettu vuonna 1880. Aivan kuten vanhoissa lännenelokuvissa, Soini pohtii. Öllerinkadun talolla on Soinin mukaan oma auransa jo pelkästään sen monipuolisen historian valossa. Tilaisuudet ja tapahtumat alkavat Riihimäellä uudessa osoitteessa rinnakkain Vihreän talon kanssa. Tänään esitetään omaperäisen ohjaajan Jan Jakub Kolskin Pardon-elokuva ihmisyyden etsinnästä toisen maailmansodan jälkimainingeissa. LOKAKUUTA 2019 PÄIVÄN SANA VIISI KYSYMYSTÄ NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Ursula Ortodoksisessa kalenterissa: Ilari, Ilkka Ruotsinkielisessä kalenterissa: Ursula NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Anja, Anita, Anniina, Nita, Anitta, Anette Ortodoksisessa kalenterissa: Erkki Ruotsinkielisessä kalenterissa: Anita, Anja, Annina MAANANTAI 21. –?Olen väläytellyt myös Meidän talo -nimeä, joka ainakin kuvaisi sitä avoimien ovien ajatusta. OLLI SOINI kertoo, että Vihreä talo on käytössä niin kauan kuin se on mahdollista. kerran. –?Toisaalta ihan vain Ölleri tai Öllerin talo voisivat olla hyviä nimiä. Minkä Etelä-Amerikan maan kaupunkeja mm. –?Mutta intiimistä tunnelmasta ei tingitä, hän jatkaa. Hän uskoi, että tällaista kieltäytymistä tapahtuu lähinnä vain Helsingin puolessa. PNÄ LOKAKUUTA 1969 Willy Brandt liittokansleriksi Sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja Willy Brandt nimitetään tiistaina virallisesti Länsi-Saksan uudeksi liittokansleriksi. –?Meillä on ollut aina ovet auki kaikille. Hylätyn talon ikkunat oli levytetty umpeen ja se odotti purkamista. – Olen kolmet kutsunnat kiertänyt, eikä näissä missään ole poliittisen vakautuksen takia kieltäytyneitä ollut. –?Kaikki vaikuttaa tapahtuvan ikään kuin jossain toisaalla, vaikka kaikki vaikuttaa meihin mitä suurimmassa määrin juuri tässä ja tänään. Vas tau kse t: 1. 2. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” Matt. Soinille ja Paunilalle talon myy Riihimäen rautatieläisten soittokunta. Tuolloin elettiin aikoja, jolloin koululle annettiin suuri arvo. Soini on tympääntynyt siihen, että moni tyydymme jupisemaan omaa tai yhteisön kohtaloa itseksemme tai verkossa, mutta emme tee asioille mitään. Jussi Hietikko Riihimäki Vihreä talo on vaikuttanut rautatieaseman kupeessa Riihimäellä jo kahdeksan vuoden ajan. . Tälle on jukolauta tehtävä jotain, Soini sanoo päättäväisenä. 5. Saattaa kuitenkin käydä niin, että paras nimi ilmaantuu jonkun ihan muun ehdottamana. B8 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN MAANANTAINA 21. Hänet valittiin virkaan niukalla kahden äänen enemmistöllä, joka jätti entisen kanslerin Georg Kiesingerin johtamat kristillisdemokraatit oppositioon ensimmäisen kerran liittotasavallan 20-vuotisen historian aikana. Elokuva esitetään kello 18 Museo Militarian elokuvasalissa. Hen kin en puh dis tum ine n 5. 3. Maustetytöt esiintyvät Vihreällä talolla lokakuun viimeisenä päivänä. Sää on kylmenemässä Viiden lähivuorokauden keskilämpötilan oletetaan olevan Eteläja Länsi-Suomen rannikolla 5-7 astetta. Yhdessä meissä on voimaa. Kaikesta näkee, että rakennus on tehty huolella ja rakkaudella. Mikä katarsis on. HÄSA Uudessa osoitteessa jatketaan tutulla asenteella . Kuka on Galleria Paperihuoneen Saako lihava nainen tanssia -näyttelyn tekijä
Klo 10-19. Klo 17. Klo 13.30-14.30. Voutilakeskus, Ruokasali. Muistikahvila Lopella. Janakkala. Himalaya Kitchen. Jan Jakub Kolskin elokuva. Yhteislaulua. Klo 12. Killan hallitus MUSIIKKI Avoin laulukuoro. Olen suomalainen klo 17.30, Late Lammas Elokuva: Farmageddon klo 17.30, Marian paratiisi klo 17.30, Maleficent 2: Pahan Valtiatar klo 17.45, Jeti klo 17.45, Se: Toinen luku klo 19.30, Downton Abbey klo 20, Gemini Man klo 20, Fingerpori klo 20, Joker klo 20.15. Muistikahvilassa tänään tarjolla piristystä päivään opiskelijoitten opastuksella. Eeronkuja 6. Bio Rex Riihimäki. Pollentie 35. Kirjaston poistomyynti. Väliajalla kahvitarjoilu. Klo 13.30-15. Galleria Arx. Lukiokatu 26. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Kauppatie 3. Pikkujärventie 6. TAPAHTUMAT Jukolan Tukija ohjauspiste. keskustelupiiri ikäihmisille. Verenluovutus. Klo 8-18. Kuntala. Klo 14-19. Rengonraitti 19. Hausjärvi. Pikkujärventie 6. Psyykkisesti oireilevien läheisille. Klo 7-20. Puolan elokuvaviikko. Tarinatuokio. Talaskuja 3. Henna Alitalo. Englanninkielinen kielikahvila. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Loppi. Jukolan terveysasema Tukija ohjauspiste. Tietoa tukimuodoista ja palveluista. Rengon koulu. Fingerpori klo 17.15, Jeti klo 17.30, Maleficent 2: Pahan Valtiatar klo 19.15, Joker klo 19.45. Lyseon koulun alasali. EL Rengon yhdistys. Pollentie 35. Riikka Puumalainen. Klo 16-17.30. Riihimäki. Keinusaarentie 1. Muistikahvila Hausjärvellä. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Klo 10. Museo Militaria. Infoisku. Virkeyttä viikkoon. Seminaarin teemana turvallisuus ja turvattomuus. Janakkala. Klo 13-13.50. Klo 14-15. Kirjastokatu 1. Kuusitie 10-18. Lavis-Lavatanssijumppa. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Kimppakammari. Keinukamari. Seurantalo. krs). Puupiirrosnäyttely. Hämeenlinnan Mehiläinen. Klo 10.30-11.30. Äidit vaunuineen tervetuloa mukaan. Voutilakeskus, musiikkisali (1. Ohjaajana Kirsi Uusimäki / Kirpsukka Moves. Museo Militaria. Voutilakeskus, monitoimitila. Onnistunut omahoito-luento. MyLinella. Omaishoitajien jumppa. Ikäihmisten jumppaa. Tarkempi ohjelma museon sivuilla. Olli Soini on isännöinyt Riihimäen Vihreää taloa kahdeksan vuoden ajan. Kaksi vanhaa tukkijätkää. Sarvikuja 1. Kaisa Juslin ja Anneli Rantala-Loikkanen. Kirkkopuiston seurakuntakoti. Café Laurell. Pardon (2018). Hattula. Piristystä päivään opiskelijoitten opastuksella. Kumppanuustalo. Vieraana Juha Vanhanen keskussairaalan keuhkopoliklinikka,Hen gitysliiton kokemustoimijat ja Resmedin edustaja. Hattulan Kirjasto. Klo 18-20. Klo 10-12. Liikuntavuoro erityislapsiperheille. Linnankatu 12-14. Vanhankaupunginkatu 19. Kanta-Hämeen Keskussairaala. Klo 13.30-14.15. KUVA: Esko Tuovinen. Rengon kirjasto. Kari Laitinen (POLAMK) ja FT Teija NorriSederholm (MPKK). Hausjärvi Lehtimajat, ruokasali. Riihimäki. LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B9 AJASTIN Tänään Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Unikudelmia. Kilta kustantaa viidelle jäsenelleen osallistumisen Museo Militariassa pidettävään teemaseminaariin 24.10.2019 klo 18.00 alkaen. Urheilutie 2. Sisäinen voima. Luento uniapneasta. Klo 9-12. Klo 17.30-19. Verotoimisto. Seuranaukio 3. Klo 15-16.30. Linnankatu 3. Kimppakävely. Sauvakävely. NÄYTTELYT Kuukauden Taiteilija. PUOLAN ELOKUVAVIIKKO: Pardon (2018) klo 18-19.40. Kumppanuustalo. Sibeliuksenkatu 7. Nyt sen rinnalle avautuu toinen kulttuurikeskus. Ahvenistontie 20. Klo 18-19.40. Ilmoittautumiset Killan puheenjohtajalle 22.10 mennessä, puh 044 0105016. Klo 17-18.15. Palvelutalo Keinukamari. Klo 10-14. MAANANTAINA 21. Kimppakammari. Kirjastokatu 1. Luennoitsijoina hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg, dos. Klo 19.30-21. Pelikerho. Lähtö kirjastolta. Rengonraitti 19. Pitkämiekkailukurssi. Kirkkopolku 2. Holvitie 4. Rengonraitti 7. Kansalliset seniorit ry. Menoinfon tekninen ylläpito ja käyttäjätunnukset: monimedia@hameensanomat.fi Maanpuolustus Maanpuolustus Jääkäritykistön Kilta ry. Klo 10-10.45. Klo 9-16. Klo 18. Pollentie 35. Shanghaita,canastaa,sambaa
Näkymien lisäksi viihdyttää lähinnä Chanin akrobatia. KUVA: Yle Kuvapavelu Vaalitaiston inhimilliset kasvot Docstop: Taistelu äänistä TV2 klo 23.30 ??. Dokumentissa kamppailu äänistä käydään sivistyneesti toreilla ja kirjastoissa. Intti on edelleen miesten maailma, jossa perustaso mitataan miesten fysiikan mukaan. Silti molempien vaalitaistelu johtaa pettymykseen. Joillakin terveys pettää ja päättää vapaaehtoisen palveluksen. Toivo Särkän romanttinen värikomedia ei ole järin ihana, eikä oikeastaan seikkailukaan. Tarjouksia otetaan vastaan, mutta ehkä tänään pitää silti tyytyä silmäilemään Brett Ratnerin rutiinivetoista toimintakomediaa. KUVA: Sub Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa.. Silmät ovat surulliset, mutta suu vakuuttaa kampanjan onnistuneen. Monessa tehtävässä ei ole kyse siitä, kuka on vahvin, vaan kuka jaksaa pisimpään. (Suomi 1962) The Cold Light of Day Hero klo 21.00 ?. Heille se on isompi asia kuin monelle varusmiehelle. Samassa hypätään Senaatintorille Pride-tapahtumaan. Naissotilaiden dramaattinen toinen kausi esittelee merivoimien arkea Upinniemen Rannikkoprikaatissa Kirkkonummella. MONEN NAISEN tavoitteena on pitkä palvelus ja jopa reserviupseerikoulu. Omaperäisyys ei juhli tarinassa, jossa Wall Streetin meklari Henry Cavill joutuu huhkimaan tosissaan, kun hänen perheensä kidnapataan Espanjassa kesken purjehdusretken. RIIKKA HAPPONEN Tuuli Kamppila haluaa tosissaan parantaa maailmaa. Osa naisista kuitenkin korvaa fyysisen takamatkan asenteella. Marssivasta tai juoksevasta joukosta ei voi jäädä jälkeen sillä perusteella, että on nainen. Miellyttävän lomaisiin maisemiin pääsivät myös Bruce Willis ja Sigourney Weaver. JOONAS KUIKKA Naiset kestävät armeijassa rautaisella asenteella Henna Kaski (vas.), Anni Niemelä, Anne Isokorpi, Milla Knutsson ja alikersantti Henni Sinilaakso Upinniemessä kesällä 2018. Jos joku yllättäen tarjoaisi reissua Pariisiin, huikkaisin, että merci beaucoup ja pakkaisin laukun. Feministisen puolueen varapuheenjohtaja Tuuli Kamppila vaatii parannuksia translakiin. Netin vihapuhe ei näy kummankaan kohtaamisissa. Jossittelulle ei ole varaa. NOSTAN HATTUA naisille, jotka uskaltavat lähteä armeijaan kokeilemaan rajojaan. Oma paras ei vain aina riitä. KUVA: Yle Kuvapavelu Tehokaksikko rynnistää Pariisiin ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@lannenmedia.fi Rush Hour 3 Sub klo 21.00 ?. Pelkkä motivaatio ei kuitenkaan varmista palveluksen onnistumista. (USA 2007) Ihana seikkailu TV1 klo 13.20 ?. Aikakirjoihin se jäi kuitenkin SFyhtiön pomon ja suomalaisen elokuvan suurmiehen viimeisenä omana ohjaustyönä. Jännittävintä on seurata, valitaanko nainen johtajakoulutukseen. Kamppila jää kauas kansanedustajan ja Kinnunen europarlamentaarikon paikasta. Varusteista ei ole olemassa kevyempää versiota naisille. MAANANTAINA 21. Siinä Rush Hour -leffojen tehokaksikko Jackie Chan – Chris Tucker jäljittää kiinalaista rikollisliigaa Ranskan tyylitietoisessa pääkaupungissa. (USA/Espanja 2012) Poliisitoverit Carter (Chris Tucker) ja Lee (Jackie Chan) lähtevät Ranskan pääkaupunkiin toimintakomediassa Rush Hour 3. Ensimmäinen viikko helteisessä metsässä on kova koulu myös vapaaehtoiselle naisalokkaalle ja saa pohtimaan armeijaan lähdön järkevyyttä. Jokainen on tullut armeijaan vapaaehtoisesti, ja motivaatio on kova. Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja vakuuttaa kansallismielisyyttään. Siloposkiset päähenkilöt vaikuttavat pyrkimyksissään vilpittömiltä. LOKAKUUTA 2019 B10 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno TELEVISIO Naissotilaat TV2 klo 21.00 ???. Kun sekoitetaan yksi osa tiukkoja Jason Bourne -jännäreitä, toinen Taken-leffoja ja pari lorausta Välimeren suolaista vettä, saadaan Mabrouk El Mechrin toimintajännäri. Samalla se osoittaa kantaa ottamatta, kuinka tosissaan kumpikin on. Naissotilaat-sarja kertoo, ettei naisen osa ole helppo. Viime keväänä kuvattu dokumentti alleviivaa tämänhetkisen poliittisen ajattelun kaksi eri päätä. Sinne pääsy vaatii uskomatonta fyysistä ja ennen kaikkea henkistä kovuutta. Kumpikin jaksaa silti hymyillä kameralle. Asseri Kinnunen samoaa armeijan vihreissä pyssy olallaan. Särkkä pääsi vielä kerran liikkumaan autonomian ajan herraspiireissä, joita niin rakasti. Sarjassa seurataan neljän naisen asepalvelusta alusta asti. Ranskalaisen aiheen pohjalta ollaan jännäävinään, joutuuko Pirkko Mannola menemään naimisiin rahan vai rakkauden vuoksi
09.50 Simpsonit (12). 01.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 18.00 Suomen Tulli. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 14.00 Teksasin riistanvalvojat. 17.55 Apua, mikä tauti! (12). 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 13.00 Grillit huurussa (S). 07.50 Maailman hauskimmat kotivideot. 23.55 Younger (7). 11.00 Jane the Virgin (7). ALFATV 07.00 Pentula. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT The Real Housewives of Sydney Ava klo 00.25. 00.35 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 14.15 Island Life. 18.30 Kakkukuningas. 15.02 Alueradio. 14.00 Amerikan Gladiaattorit. 21.00 Wheeler Dealers. 14.20 Meret ilman vettä. 02.00 American Chopper. 17.00 Klassikkoautojen metsästäjä. 13.02 Vammaiskultti: Siedämmekö me vain sairauksia, joista parannutaan?. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 11.30 Marttyyrien äänen Hyväntekeväisyyskonsertti. 22.55 Uutiset. 10.10 Pop up -psalmi. 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. 03.40 Asunnon metsästäjät maailmalla. 12.00 Neljän tähden talkoot. 9.00 Yle Uutiset. 09.00 Sinkkuillallinen. 14.05 Viikon teos. 15.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 19.37 Arkisto: Savupirtistä vanhustentalolle. 10.00 Uuden musiikin X: Ida Karimaa ja Jani Kareinen. 07.30 TassuTV. 22.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 06.55 Jotain lainattua, jotain uutta. Rahapeliautomaatit ovat niin sanottuja punaisia pelejä, kaikkein koukuttavimpia ja eniten pelihaittoja aiheuttavia pelejä. 2.00 Arkisto: Spede, Vesku, Jope ja Pirkka-Pekka. 6.15 Aamuhartaus. 01.30 Lapseni on teiniäiti. 13.00 Sisarvaimot. 11.00 Sanaa naisilta. 23.30 Simpsonit (7). 5.30 Yle Uutiset ja sää. 09.00 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 10.00 Napakymppi. 05.15–05.51 Yksityisetsivä Wolfe (7). 20.00 Kansan kesken. 06.45 Suomiehet. 10.00 Yle Uutiset. Näyttelijä Tommi Korpela lukee evankeliumia Johanneksen mukaan. 12.00 Huutokaupan metsästäjät. 08.00– 08.30 Suunnitellaan häät. 07.50 Moderni perhe (S). 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 02.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 11.00 Keskipäivän tasaus. 10.00 Amerikan Gladiaattorit. 03.00 Apua, mikä tauti! (12). 13.00 Yle Uutiset. 12.10 Historiasarjoja. 10.40 Family Guy (12). 15.25 Raamattu. KUVA: Janne Järvinen / Yle YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Musiikkistudio. 06.00 LIVE: Astral-TV. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 22.00 Sinkkuillallinen. 23.00 Yliluonnollista. 12.10 Island Life. 12.55 Säpinää kannen alla (S). 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 11.50 Kauneusoperaatio helvetistä (12). 11.30 Varastojen metsästäjät. 10.50 Kiinteistöveljekset. 01.00 Wheeler Dealers. 13.30 Fossiilit – katastrofin todistajat. 6.50 Viikon teos. 00.55 Pientä pilaa. 12.30 Rajavalvojat (S). 6.36 Päivän sana. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 09.00 Tule Jeesuksen luo!. 15.30 Varastojen metsästäjät. 18.00 Lavalla: Laila ja Olavi. 04.10 70’s show (7). 8.13 Alueradio. 17.10 Urheiluradio. 21.00 Rillit huurussa (S). 10.30 Raamattu. 18.30 Leijonan luola USA. 14.00 Lapin poliisit. 09.00 Uskomattomat koneet. 20.35 Leipää ja kalaa. 10.15 Tarinoita toivosta. 06.50 Kiinteistöveljekset. KUTONEN 06.10 Renovation Realities. 16.10 Faunin iltapäivä. 23.02 Yöradio. 20.00 Kumman kaa (S). 20.30 Rillit huurussa (S). 7.30 Ykkösaamu. 22.30 Villieläinten hoitajien hoivissa. 19.30 Tanskanlaivalla 24h. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra I-II, jakso 166. 13.00 Kymppitonni. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 06.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 0.00 Yle Uutiset. 21.30 Vammaiskultti: Siedämmekö me vain sairauksia, joista parannutaan?. TV7 08.30 Raamattu puhuu sinulle. 2.00 Yle Uutiset. 08.10 Lapin poliisit. 15.50 Top Gear: Huteja ja hittejä. 13.55 Onnenpyörä. 10.35 Valerien maukkaat kotiherkut. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 07.25 Valerien maukkaat kotiherkut. 10.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 12.00 Rajavalvojat (S). 18.00 Sinkkuillallinen. 19.02 Radioteatteri esittää: Matkalla lataamoon. 16.00 Koputus. 14.00 Lapseni on teiniäiti. 21.00 Suurin pudottaja Suomi. 22.30 Pyhä Henki tänään. 07.30 Simpsonit (7). 22.50 Kuuluttajan vieras: HR-partneri Heikki Lammi. 20.00 Say Yes to the Dress Suomi. 8.45 Päivän blogi. 22.05 Horisontti: Miksi juutalaiset ja muslimit ympärileikkauttavat poikansa?. 10.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 18.30 Simpsonit (7). 9.05 Muistojen bulevardi. 0.15 Pop up -psalmi. 18.00 Yle Uutiset. 05.00–05.59 Kullan sukeltajat. 20.03 Radio Suomen Ilta. 14.15 Aikain merkit Sanassa. 18.50 Iltahartaus. 10.02 Radio Suomen Päivä. 21.00 Maajussille morsian. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 13.00 TV Shop. 16.00 Yle Uutiset. 12.00 Maajussille morsian. 01.45 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 08.15 Science of Stupid û parhaat palat 2018. Australialainen realitysarja seuraa seitsemän seurapiirirouvan ylellistä ja värikästä elämää Sydneyssä. 22.30 Juuso Pekkinen. 23.28 Päivä tunnissa. 10.02 Akti. 12.30 Suolapala. 12.40 Island Life. 06.45 Simpsonit (7). 18.00 Katoamismysteerit. RADIO DEI 6.02 Raamattu kannesta kanteen (u). 23.55 Paratiisihotelli Norja (S). 20.00 Lentoturmatutkinta. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.55 Uutiset. FOX 06.00 Villeimmät videot (12). 5.50 Merisää. Marko Maunuksela. 16.10 Yukonin kultamaat. 13.00 Sinkkuillallinen. 08.40 Armon kalliolla. 01.30 Australian rajalla. 16.10 Rempalla kaupaksi. 18.10 Äänitarina: Kontrasti. 14.00 Toivon päivä. 15.30 Jerusalem studio. 19.05 Radio Suomen Ilta: Muutoksen matkaopas. 20.50 Radio Suomen Ilta. 13.00 Herätyksen! päivän vieras (u). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Luonnon salaiset kansiot. 21.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 21.55 Psalmit. 9.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Täydelliset naiset (S). 22.00 Passion for Jesus. 23.05 Bad Blood. 16.30 Simpsonit (7). 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 6.35 Aktia aamuun. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 01.35 Kaverille ei jätetä (7). LOKAKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B11 TV JA RADIO TLC 06.20 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 14.50 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 7.25 Musiikkihetki. 23.00 Täydelliset naiset (S). 17.00 YleX Ilta: Aikku. 10.00 Rikas rakas Raamattuni. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA The Cold Light of Day (12). 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 17.15 Raamattuavain (u). 11.00 Yle Uutiset. 05.00– 05.58 Kalliovuorten eläinlääkäri. 15.02 Kysy mitä vaan. 14.15 Pop up -psalmi (u). 02.15 The Gifted. 7.13 Alueradio. 18.00 Kakkukuningas. 02.00 Tohtori Paise. 21.00 TV7 Israel News. 6.56 Päivän mietelause. 11.00 Välilevyjä. 22.00 AVA rikosputki: Roba (12). 21.40 Uskon askeleita. 18.00 70’s show (7). 15.00 Yle Uutiset. 00.00 Family Guy (12). 00.00 Rikotusta eheäksi – Seppo Jokinen. 16.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 14.55 Maailman hauskimmat kotivideot. 12.50 Alastomat selviytyjät. 15.00 Leijonan luola Kanada. 08.00 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 12.13 Radio Suomen Päivä. 08.30 Rakastan kissoja. 10.45 Viikon teos. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 15.55 Yle News. 1.55 Yöradio. • 22.55 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 10.00 Löytöretki tuntemattomaan. 21.36 Päivän sana (u). LIV 05.00 Astral-TV. 19.00 Käsi kohoaa. 18.08 Urheiluhullut. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Huutokauppataisto. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 17.10 Urheiluradio. 16.00 Lemmen viemää (7). 16.13 Alueradio. 14.35 Neljät häät Kanadassa. 11.00 JIM D: Robotin vastaanotto. 23.30–00.00 Jerusalemin uutislinja. 15.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 15.55 Tahdon morsiuspuvun!. 19.30 Lukutoukat. 9.11 Alueradio. 03.25 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 14.00 Napakymppi. 20.00 Houstonin eläinpoliisit. 11.05 Family Guy (12). 09.25 Single Parents. 23.55 Alaskan poliisit. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 6.05 Hartaita säveliä. 09.05 Löytöretki tuntemattomaan. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 03.00 Lentoturmatutkinta. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Moderni perhe (7). 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.02 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 7.53 Alueradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.30 Neljän tähden talkoot. 17.10 Euroopan valot. 18.00 Tonnikalan saalistajat. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 15.00 The Real Housewives of New Jersey. 19.00 Hetki ennen tuhoa. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 12.00 Yle Uutiset. 23.00 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 18.00 Australian rajalla. 00.00 Poliisit – kotihälytys (12). 15.15 Päivän porilainen. 2.02 Susanna Vainiolan Popradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Say Yes to the Dress. 20.00 Wheeler Dealers. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 03.30 Poliisit (S). 11.02 Radio Suomen Päivä. 12.55 Radio Suomen Päivä. 11.30 Kaverille ei jätetä (7). MAANANTAINA 21. 20.02 Sää. 22.00 The Walking Dead. 6.05 Politiikkaradio. 03.10 Napakymppi. 19.00 Simpsonit (7). 12.13 Päiväntasaaja. 17.00 Jerusalem studio. 00.00 Häät sulhasen tapaan. 16.00 Kultakuume. 16.40 Armon kalliolla. 10.15 Asunnon metsästäjät maailmalla. 12.10 Urheiluradio. 19.00 Lottovoittajan unelmakoti. 03.45 Alaskan poliisit. 04.00 Kullan sukeltajat. 8.10 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 04.30 Veriset tarinat: Lontoon Tower. 17.05 Lentoturmatutkinta. 11.15 Sanan ja runon tuoksua. 16.55 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 17.00 Häät sulhasen tapaan. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 14.30 Australian rajalla. 18.02 Alusta alkaen. 02.05 Australian Huippumalli haussa. 02.40 Alastomat selviytyjät. HERO 10.45 Brittien Huippumalli haussa. 22.00 ELOKUVA Morsiusneidot (12). 21.00 CSI: Miami. 23.10 Yöklassinen. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 05.25–05.59 Villeimmät videot (12). 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Uskon ilta. 00.50 Autojen ensiapu. 15.15 Kivisydän. 14.00 Yle Uutiset. 23.00 Löysät pois! (12). 11.00 Remppa vai muutto Vancouver. 0.00 Yöradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. MOT avaa uutta tietoa Suomen marketeissa, huolto-asemilla, baareissa ja kioskeissa olevista Veikkauksen rahapeliautomaateista. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.05 Simpsonit (7). 02.00 Haapasalon Suomi. 11.40 Island Life. 08.00 Valerien maukkaat kotiherkut. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 01.00 Jerusalem studio. 21.00 Yle Uutiset. 02.25 Kostokroppa Khloen malliin. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 21.00 Autojen ensiapu. 19.00 Arkisto: Päivi Istala ja Jimi Tenor. 21.30 Big Brother Suomi. 9.10 Sää. Kausi 1, osa 1/12. 7.10 Hartaita säveliä. 08.10 Löytöretki tuntemattomaan. 11.00 Löytöretki tuntemattomaan. 21.45 Signaali sydämiin. 19.55 Uutiset. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 20.30 Syke (7). 23.00 Yle Uutiset. 13.15 TV Shop. 7.50 Merisää. 13.25 Hirviökala. 23.00 Simpsonit (7). 17.00 Yle Uutiset. 20.00 Keinuva talo: Womexin maailmankylä rakentuu Tampereelle. 23.00 Ultimate Rush. 7.15 Aamuhartaus. 13.45 Vain yksi tie. 21.12 Puheen Ilta. 21.00 Lätkä Love. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 08.35 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 17.00 Alastomat selviytyjät. 16.00 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Haapasalon Suomi. 08.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. 18.30 70’s show (7). 7.29 Hyvää huomenta. 03.10 Criminal Minds (16). 10.33 Radio Suomen Päivä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. JIM 09.00 Ummikot ulkomailla. 09.00 The Cool Kids. 22.00 Erämaan poliisit. 16.03 Syventävä oppimäärä. 15.00 Hengenvaarallinen saalis. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 03.55 Criminal Minds (16). 13.00 Klassista kahteen. 7.10 Urheiluradio. 01.5502.00 Laula kanssani -karaoke. 7.15 Herätys! 7.50 Radiohartaus. 00.25 Numb3rs (12). 7.03 Raamattuavain. 09.30 Ambulanssin matkassa. 21.17 Päivä tunnissa. 6.59 Puheen Aamu. 15.00 Jotain lainattua, jotain uutta. Marko Maunuksela. 17.25 Tarinoita toivosta (u). Glamourintäyteistä elämää viettävä naisjoukko esittäytyy ja tapaa toisensa Nicolen kotiinpaluun kunniaksi järjestetyssä illanvietossa Sydneyn hulppeissa maisemissa. 18.50 Merisää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.00 Sydänjuurilla: Etkot ja etnot – pohjoista ulottuvuutta maailmanmusiikkiin. 17.55 Laula kanssani -karaoke. 01.10 Why We Hate. 14.45 Käännekohta. 14.02 Juuso Pekkinen. 13.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 00.00 Fast n’ Loud: Hauskat videot. 07.10 Löytöretki tuntemattomaan. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 18.00 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 2.30 Leipää ja kalaa (u). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.40 Science of Stupid û parhaat palat 2018. 0.00 Arkisto: Hullun lehmän tauti ja lintuinfluenssa. 19.00 Unelmahäät. 19.00 Olipa kerran (12). 04.00 Kissakuiskaaja. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 09.00 Herätys! 10.00 Sanoja säveliä. 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 10.00 Lavalla: Laila ja Olavi. 04.50–06.00 Yön AVA. 23.00 Iltahartaus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 01.05 Australian Huippumalli haussa. 04.40–05.42 Pernilla Wahlgrenin maailma. 3.50 Yöradio. 16.10 Urheiluradio. 12.45 Merisää. 22.00 Apua, mikä tauti! (12). 10.40 Yukonin kultamaat. 07.30 Saari ilman lakeja. 17.30 Uutiset. 18.30 Moderni perhe (S). 03.00 Alaska: Viimeinen rintama. 15.20 Rempalla kaupaksi. 18.55 Radio Suomen Ilta. 15.00 Australian rajalla. MOT: Veikkauksen sinivalkoinen satu Yle TV1 klo 20.00. 18.02 Radio Suomen Ilta. 17.05 Radiohartaus. 18.02 Puikko ja Koukku: Vieraana Saara Sarvas. 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 10.05 Ambulanssin matkassa. 17.35 Tiedotteita. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u).. 11.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 18.00 Lelulaatikko. 20.00 Moderni perhe (7). 00.05 People Magazine Investigates (12). 17.00 Simpsonit (7). 14.00 Yle Uutiset. 17.05 Tiedotteita. 03.00 Poliisit (7). 13.50 Kielletty rakkaus (S). 09.00 Tanssi kanssain. 23.00 Remppa vai muutto Vancouver. 16.30 Raamattu puhuu sinulle. 8.10 Ykkösaamu. 03.15 Murder Decoded (12). 6.59 Hyvää huomenta. 12.10 Urheiluradio. 20.00 Miikka Koivisto. 20.00 Tuhatkiloinen perhe (12). 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.15 Come Home. 12.50 Päivän blogi. 20.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 0.325 Viikon teos (u). 17.00 Uutiset. 13.00 Yökylässä Maria Veitola. 18.30 Herran käsi – Jackmin Tala. 23.00 Toivekonsertti (u). 23.00 Vankilassa ulkomailla. 00.30 Love Israel – Baruch Korman. 09.50 Läpileikkaus Maasta: Elävä planeetta. 11.30 Lukutoukat. 3.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio. 09.15 TV Shop. 02.15–03.00 Suomen Tulli. 20.00 Yle Uutiset. 18.35 Aikamerkki. 00.25 The Real Housewives of Sydney. 02.35 Science of Stupid. 16.10 Urheiluradio. 20.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 12.30 Suuret pienet talot. 6.05 Alueradio. 10.15 Simpsonit (7). 18.00 Family Guy (12). AVA 06.00 Aamun AVAus. 22.00 Jahtikuksa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 19.30 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 17.30 Family Guy (12). 16.00 Huvila & Huussi. 6.25 Aamusoitto. 14.02 Alueradio. 11.35 Alaskan lentopelastajat. 01.35 Ikärajaton rakkaus. 22.40 KD-kompanssi. 4.00 Arkisto: Pakolaisja maahanmuuttopolitiikkaa. 15.15 Alaskan poliisit. 01.00 Australian rajalla. 12.10 Myytinräjäyttäjät (7). 04.25 Alastomat treffit USA. 17.13 Päivä tunnissa. 21.00 Murhaaja kotonani. 11.05 Valerien maukkaat kotiherkut. 1.00 Syventävä oppimäärä (u). 20.30 Akuutti. 11.33 Radio Suomen Päivä. 00.00 Kaunotarmurhat (12). TV5 06.15 Asunnon metsästäjät maailmalla. 19.30 Simpsonit (7). 12.00 Pienten perhe. FRII 06.25 Nuoret äidit. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 04.40 Las Vegasin traumapoli (12). 21.00 Tohtori Paise. 17.00 First Dates Suomi. 16.00 Haapasalo Goes America (S). 01.20 11.22.63 (12). 15.00 Yle Uutiset. 04.15 Uhkaava hiljaisuus (12). 01.00 Jättiläisnaiset. 06.45 Renovation Realities. 05.15–05.59 Vankilassa ulkomailla. 12.00 Teksasin riistanvalvojat. Marko Maunuksela. 9.05 Urheiluradio
19.00–19.50 Sohvaperunat. 17.00–17.10 Vakisuhteessa. Miksi työpaikka voi kaatua väärään nimeen. Jakso 3/10. 09.30 Eläinsairaala (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.05 Ina <3 Suomi. 21.00 ELOKUVA Rush Hour 3 (12). Ei koskaan enää. Kausi 2, 141. 8/8. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 13.00 Ninja Warrior. Kausi 1. 09.50 Uusi päivä (S). 06.25 Huomenta Suomi. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 06.15 Rusty Rivets (S). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). Jakso 32/40. Jakso 3632: Mustavaara vs. (U) 12.35 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12). 16.25 Pientä pilaa. Kausi 2. Kausi 6. 11.00 Daniel Olin. 13.00–13.55 Ingmar Bergman koreografin silmin. Jakso 7/12. tuotantokausi, osa 4/6. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 3/4. 00.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 21. 12.00–17.00 YLE TEEMA. Jakso 31/40. 00.55 Score: Game Tour 2019 (7). 03.00 Madventures I (12). (U) 17.00 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. Koti. 19.00 The Wall Suomi. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). MAANANTAINA 21. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 14.50 Villi kortti. 20.00 Yksin kotona Suomi (S). • 15.00 Yle Uutiset. 19.25 Tulosruutu. 19.20 Päivän sää. 22.00 Solsidan – Onnea onkimassa. 06.40 Littlest Pet Shop (S). 7.13 Poppelikumpu (S). Kausi 2. 01.25 Theroux ja USA:n vihatuin perhe. 20.30 Spotlight: Karhukirjeitä vuokrajätiltä. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 17.00 17.00 Uutiset. 14.30 Simpsonit (12). 20.00 Muuttopäiväkirjat. 07.25 My Little Pony (S). 09.00 Faija hoitaa (S). 13.55 Remppa vai muutto. 19.00 Rakkauden pelto. 10.30 Tuttu Juttu Show. 13.20 ELOKUVA Ihana seikkailu (S). 16.50 Novosti Yle. Kausi 8. En ole vielä tarpeeksi hullu. (U) 14.35 Cup Iran. 12.00 Emmerdale (12). Kausi 6, 10/10. 11.05 Jumalanpalvelus. 17.00–23.38 YLE FEM. • 21.30 True Detective (16). Kausi 1, 3/8. 3/10. Kausi 20, 16/52. 01.30-02.25 Sub.doc: Hurjat sääilmiöt.. 19.00 Frendit (S). 20.25 Muuttopäiväkirjat. 00.30 Mad Cook Show (7). Kausi 4. Kausi 29, 3/46. 12.45 Tanskalainen maajussi. 22.22 Skavlan. 08.30 Ruskean kastikkeen maa. Aviopari tauon tarpeessa. Kausi 3, 3/8. 23.45–00.15 Puoli seitsemän. Siskokset Kelly ja Phoebe. • MTV3 06.15 Aamusää. 09.00 Eläinsairaala (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.30–12.30 Pitääkö olla huolissaan. Kausi 1. 18.30 Puoli seitsemän. 32/40. 08.09 Galaxi. 02.35 999: Mikä hätänä. Jakso 8/12. 19.30 Salatut elämät (S). 08.44–08.50 Kujeilevat eläimet (S). 23.20–23.38 Aina täydellinen. (U) 16.30 Uusi päivä (S). 16.00 Salatut elämät (7). Kausi 1, 1/8. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 22.25 Game of Thrones (16). Kausi 18, 5/8. Kausi 1. Vieraana iskelmälaulaja Saija Tuupanen. Kausi 8. 06.55 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S). 7.20 Vilkki Ankka (S). Kausi 4, 9/10. 07.45 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Viekas, viekkaampi, Veikkaus. Asseri ja Tuuli tempautuvat mukaan puoluepolitiikkaan vuoden 2019 eduskuntaja eurovaaleissa. Kausi 1. 10.00 Remppa vai muutto. Kausi 2, 3/6. 14.30 Fort Boyard Suomi. 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 2/3. Yrittäjän omaperäinen tyyli. LOKAKUUTA 2019 B12 HÄMEEN SANOMAT TV OHJELMAT Siellä missä sinäkin www.hameensanomat.fi Hämeen Sanomat @hameensanomat.fi @hameensanomat Pippuripossua 10 € Nyt meiltä! MUISTA MYÖS MEIDÄN TAKE AWAY -EDUT: OSTA 5, SAAT 6 OSTA 9, SAAT 12 NYT SYÖMÄÄN! (Tarjous voimassa ma-to 21.-24.10. 07.20 Hatchimals (S). 08.23 Skede! 08.30 Unna Junná. 08.10 Kesäleiri (7). 00.00 Fort Boyard Suomi. Kausi 1. 21.00 21.00 Naissotilaat 2. 22.00 Pientä laittoa (12). 16.40 Onnenarpa. 7.44 Jälkihiki 8.51 Hannu Lintu & Magnus Lindberg ja kulttimaineeseen noussut orkesteriteos Kraft 09.30 Puoli seitsemän. 18.10 Casualty (12). Röpelökatto vaihtoon. Kausi 2. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 21.10. Kausi 1. Jakso 2/25. 01.30 Supertähdet (S). 19.00–19.55 Historia: Lähikuvassa Nikita Hrushtshov (12). 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (12). Kausi 2, osa 141. Onnea, Ursula! 6.52 Raa Raa, leikkisä leijona (S). Kausi 2. 16.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 17.00 17.45 MasterChef Australia. 16.30 Pientä pilaa. Pyjamasurma. (12). 7.03 Saara ja Sorsa (S). Studiossa omistajaohjausministeri Sirpa Paatero. 21.00 21.00 A-studio. 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 17.00 Simpsonit (12). (U) 10.45 Sisällä. Kausi 1. 03.35–04.30 Mustamaalattu (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 16.45 Suurin pudottaja Suomi. 12.05 Franciscus – paavi, joka koskettaa. Kausi 7, 5/14. 17.55 Uutiset. 10.00 Unelmien talo. 18.00 Viiden jälkeen. 7.24 Kanadalaiset vaaliuurnille Uusiiko Trudeau pääministeripestinsä. 15.40 Syke (12). 16/30. 16.45 Yle Oddasat. Kausi 2, 9/11. 14.00 Teknavi. Vaaleavaara. 09.30 Mutsi (S). Kausi 29, 3/46. Käärmekammo. Jakso 20/20. 21.00 Efter Nio. Mikko Hyppönen. Kausi 4. Eväsretki. 18.00 Ulosottomiehet. (U) 10.20 Kummeli (7). 11.30 Päivä elämässä. 22.40 Oddasat. 08.41–08.45 Leo (S). 22.30 Stand Up! (S). 16.00 Arto Nyberg. 17.30 Viiden jälkeen. 19.00 Seitsemän uutiset. 22.55 Prisma: Ehkäisypillerin vaarat. 22.25 Tulosruutu. Jakso 33/61. 11.00 Pisara. MOT avaa uutta tietoa Suomen marketeissa, huolto-asemilla, baareissa ja kioskeissa olevista Veikkauksen rahapeliautomaateista. 12.30 Salatut elämät (7). 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). Jakso 8/10. 21.00 21.00 Arman Pohjantähden alla (S). 12.01 Minun teatterini: Lauluharjoitus. Koti. Ei voi yhdistää muihin etuihin tai alennuksiin) ABC Tiiriö Paroistentie 1, Hämeenlinna RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 05.55 Noin Viikon Studio. Kausi 2, osa 1/10. 17.15 Lääkärit vastaan internet. Jakso 18/20. Valheet saavat riittää. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. Nuori feministi ja perussuomalainen antavat kaikkensa saadakseen kantansa kuuluviin kiihkeässä vaalikamppailussa. 20.00 Maajussille morsian. 22.00 Kymmenen uutiset. 08.30 Viidakon veijarit (S). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 06.25 Ylen aamu. 08.10 LEGO Ninjago (7). 15.55 Eläinsairaala (7). Jakso 1/25. 12.00 Elävä arkisto esittää. Kausi 11. 08.00 Nuori Robin Hood (S). Tuottaako työ tulosta ja mitä tapahtuu kun äänet on laskettu. Kausi 1. Talven tuulet. Salaliitto. Vanha koira. 15/30. (U) 23.30–00.05 Docstop: Taistelu äänistä. 22.20 Päivän sää. 01.25 Tilt Esports. 13.30–14.30 Holby Cityn sairaala (12). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.10 Ylen aamun parhaat. Jakso 5/8. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). Luotsit: merten jättiläiset. 17.10 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12). Jakso 3/10. Kausi 2, 9/11. 20.00 Närbild. 10.00–10.50 Sydämen asialla (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 12.10–12.40 Kertomuksia eräästä avoimesta suhteesta. Jakso 13/36. 18.30 Taivaallista menoa. 17.25 Uutiset. 14.00 Simpsonit (7). 6.35 Millaista rasismia Suomen työmarkkinoilla ilmenee. Kausi 3. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Luonto Äiti Maa rulez! Kausi 1, 3/6. 18.25 Emmerdale (7). 8/8. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00 Emmerdale (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 11.46 Vatsani ja minä. 11.30 Vatsani ja minä. Houkutusten äärellä. Kausi 1, 4/8. 22.00 Syke (7). • 23.00 Ambulanssi (12). 7.32 Muru (S). Kausi 1, 3/8. 20.00 MOT: Veikkauksen sinivalkoinen satu. Uusi sarja, 1/5. 16.30 Kolme miestä ja tyttö (S). 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 12.39 Kosmos: Chydeniuksen laulukirja. 03.35-03.55 Madventures I (7). 17.05 Viiden jälkeen. Kausi 12, 10/12 Farmiviikko lähenee loppuaan. Kausi 2, 3/8. SUB 06.30 Chuggington (S). Jakso 3633: Karin kalleudet kostuvat. 18.00 BUU-klubben. 16.40 Uusi Kino: Sintti (7). 20.00 Ina <3 Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 21.00 Roba (12). 08.35 LEGO Legends of Chima (7). Jakso 3/12. 14.00–14.53 Kiehtova maailma. 9/10. 23.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 09.00 Mahtimuksut. 7.43 Ryhmä Hau (S). Kausi 1. Sota ja kuivuus. 09.00 Casualty (12)
Voimassa MA-KE 21.–23.10. Voimassa MA-KE 21.–23.10. OSA 2 VALINNAN MUKAAN Omo PYYKINPESUNESTEET 2 l ja Bio Luvil PYYKINPESUNESTEET 1,84 l 2,50-2,72/l 10 .2 KPL -28% Ilman Plussa-korttia 6,99 /kpl Maxell Bass13 HD1 BLUETOOTHKUULOKKEET Jopa 8 h akunkesto. Koot 21-35. 37 50 -10% Ilman Plussa-korttia 41,90 39,50 KOOT 36-39 Ilman Plussakorttia 43,90 Atria NAUDAN JAUHELIHA 17 % 1 kg 5,99/kg Rajoitus 2 pkt/talous. HF-ominaisuus. Katso kauppakohtaiset aukioloajat www.k-citymarket.fi Voimassa MA–SU 21.-27.10.2019, ellei toisin mainita. Voimassa MA-KE 21.–23.10. 15 .Kuoma Putkivarsi Lasten TOPPASAAPPAAT Vettä ja likaa hylkivä päällinen, vaihdettava sisäpohjallinen, pesu max 40°C. HÄMEEN SANOMAT 1 MAINOSLIITE ARJEN SÄÄSTÖJÄ VK 43AV Tuotteita reilut mutta rajoitetut erät. Vain kotitalouksille. Ilman Plussa-korttia 1,45 /rs ( 3,63 – 4,14 /kg) 1 .RS -31 %. Takuu 2 vuotta. 5 99 PKT 2 RS Valio OIVARIINIT 500–600 g 4,58–5,50/kg Rajoitus 1 erä/talous. Ilman Plussa-korttia 3,49 /rs ( 5,82 – 6,98 /kg) 5 50 -21 % Kariniemen kananpojan HUNAJAMARINOIDUT FILEESUIKALEET 800 g 7,49/kg 5 99 RS Atria KUNNON ARKI LAATIKOT 350–400 g 2,50–2,86/kg Rajoitus 5 rs/talous
4 90 -37% Ilman Plussa-korttia 7,90 VALINNAN MUKAAN Lumene Klassikko Sensitive Rauhoittavat VOITEET 15–50 ml 80,00-266,67/l -36% Ilman Plussa-korttia 6,29 /kpl 8 .2 KPL L’Oréal Paris Triple Active KASVOVOITEET 50 ml, Rare Flowers PUHDISTUSMAITO ja KASVOVESI 400 ml ja SILMÄMEIKINPOISTOAINEET 125 ml 5 .-28% Ilman Plussa-korttia 6,95 /kpl KPL Tolu YLEISPUHDISTUSAINE 750 ml 2,39/l 1 79 -18% Ilman Plussa-korttia 2,19 /kpl KPL Osis HIUSTEN MUOTOILUTUOTTEET 10–500 ml Ei koske Osis-hiuskiinnettä 100 ml. 2 HÄMEEN SANOMAT MAINOSLIITE ARJEN SÄÄSTÖJÄ ARJEN SÄÄSTÖJÄ 2 ARJEN SÄÄSTÖJÄ ARJEN SÄÄSTÖJÄ www.k-citymarket.fi www.facebook.com/citymarket @kcitymarket KAIKKI LUMENEMASCARAT 9 90 jopa 50% jopa Ilman Plussa-korttia 13,50-19,90 /kpl KPL Maybelline New York Dream MEIKKIVOITEET 8 90 jopa 43% jopa Ilman Plussa-korttia 12,50-15,70 /kpl KPL ERÄ KANNELLINEN LASIKYNTTILÄ Paloaika noin 40 h. Age Perfect Golden Age PÄIVÄVOIDE 50 ml 210,00/l Ilman Plussa-korttia 17,50 ERÄ ZIAJA-HIUSTENja IHONHOITOTUOTTEITA -30 % L’ORÉAL PARIS REVITALIFT LASER, FILLER ja AGE PERFECT GOLDEN AGE -KASVOJENHOITOTUOTTEET -40 % Serla Silkinpehmeä NENÄLIINA 100 kpl/pkt 3 .-11% Ilman Plussa-korttia 1,69 /pkt 2 PKT. Ziaja Med Soothing SHAMPOO 300 ml 23,10/l Ilman Plussa-korttia 9,90 10,50 Esim. 16,00-800,00/l ja Tigi Bed Head HIUSTEN MUOTOILUTUOTTEET 85–385 ml 23,53-94,12/l 8 .jopa 49% jopa Ilman Plussa-korttia 10,85-15,90 /kpl KPL ERÄ Softlan HUUHTELUAINE 1 l 1,99/l 1 99 6,93 Esim
25 .-37% Ilman Plussa-korttia 39,95 37,46 Esim. Useita värejä. HÄMEEN SANOMAT 3 MAINOSLIITE ARJEN SÄÄSTÖJÄ ARJEN SÄÄSTÖJÄ 3 ARJEN SÄÄSTÖJÄ ARJEN SÄÄSTÖJÄ Aukeaman alennukset normaalihintaisista tuotteista. Naturana Naisten KAARITUETTOMAT RINTALIIVIT Mallit 5063 ja 5139. 15 .jopa 34% jopa Ilman Plussa-korttia 19,99-22,95 /kpl PARI mywear Amalia Naisten TRIKOOTUNIKA * Useita värejä. mywear Pakkanen TOPPAHOUSUT Koot 104-140 cm. 69 .-30% Ilman Plussa-korttia 99,95 Björn Borg Miesten BOKSERIT 3 kpl/pkt Puuvillaa/elastaania. kuvan Alpo miesten NEULE ** Ilman Plussakorttia 29,95 45.Esim. 10 .-41% Ilman Plussa-korttia 16,99 KAIKKI PUMA-VAATTEET * -25 %. kuvan Adidas Miesten HUPPARI * ( 64,95 ) ERÄ MYWEAR NAISTEN * ja MIESTEN ** NEULEITA ja NEULETAKKEJA -30 % * Tuotteita ei saatavilla: Espoo Iso Omena eikä Espoo Sello. kuvan Naisten COLLEGEMEKKO tai Miesten COLLEGEHUPPARI * Ilman Plussa-korttia 59,95 /kpl mywear tai SPROX Naisten TALVISAAPIKKAAT Useita malleja, koot 36-42, jotka vaihtelevat malleittain. Kupit B-E, jotka vaihtelevat malleittain. 59 .-15% Ilman Plussa-korttia 69,95 /pari PARI Halti Redo Aikuisten NASTAKENGÄT Koot 37-47. 29 .-27% Ilman Plussa-korttia 39,95 Merrell Snow Crush tai Snow Bank Lasten TALVIKENGÄT Vedenpitävä kalvo ja 200 g vanueriste. **Tuotteita ei saatavilla: Espoo Iso Omena, Espoo Sello, Vantaa Tammisto eikä Ylivieska. kuvan Alpha Holiday Lasten COLLEGEHUPPARI * Ilman Plussa-korttia 49,95 44,96 kpl Esim. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. 49 .-29% Ilman Plussa-korttia 69,95 /pari 17,46 Esim. PALJON VALIKOIMISTA POISTUVIA SESONGIN VAATTEITA TASARAHAHINNOIN mywear Miesten NILKKURIT Lämmin vuori, vettä hylkivä päällinen, koot 41-46. Ilman Plussakorttia 24,95 KAIKKI MYWEAR ja LASSIE LASTEN TOPPAHOUSUT -30 % 20,96 Esim. Koot 33-38
Takuu 2 vuotta. 8 .-52% Ilman Plussa-korttia 16,90 ERÄ Canon Pixma TS3150 LANGATON MONITOIMILAITE Tulostaa, kopioi ja skannaa suoraan puhelimesta. 35 .-12% Ilman Plussa-korttia 39,95 20 .Oral-B CrossAction MegaDealPack VAIHTOHARJAT 6 kpl/pkt Yhteensopiva Oral-B:n ladattavien hammasharjojen kanssa. Jokaisesta myydystä pannusta lahjoitetaan 2,50 € Syöpäsäätiölle. 32 95 -34% Ilman Plussa-korttia 49,95 ERÄ KIHARRIN, HIUSTENKUIVAIN tai SUORISTUSRAUTA 10 .-59% Ilman Plussa-korttia 24,95 /kpl KPL Arabia Esteri, Suomen kukka, Maisema tai Daisy ROOSA NAUHA -MUKI 0,3 l 14 90 Ilman Plussa-korttia 15,95 /kpl KPL UUTUUS Fiskars Roosa nauha PAISTINPANNU 28 cm Sopii kaikille liesityypeille. kuvan Roosa nauha SAKSISETTI Setissä yleissakset ja kynsisakset. -30 % Fiodio B06 tai B02 Kannettava BLUETOOTHKAIUTIN Akku 2000 mAh, 3,5 mm AUX-liitäntä. 249 .-150€ Ilman Plussa-korttia 399,00 ERÄ LUHTA HOME AALTO -PYYHKEET * Puuvillaa. Valaistu Led-suulake. 17 95 -28% Ilman Plussa-korttia 24,95. ERÄ Lautapelit.fi Exit PELI Hylätty mökki, Salainen laboratorio, Faaraon hautakammio tai Uponnut aarre. ERÄ Vallila Hiljaisuus PUSSILAKANASETTI Pussilakana 150 x 210 cm ja tyynyliina 50 x 60 cm. Tehokas moottori ja 21.9 V akku takaavat puhtaan lopputuloksen. Takuu 1 vuosi. Ilman Plussa-korttia 27,95 Mukana todella laaja suulake valikoima ! * Tuotteita ei saatavilla: Pi eksämäki. Mukana harjaja rakosuulake, moottoroitu turboharjasuulake, delta-suulake nurkkien puhdistamiseen sekä teleskooppiharja. Ikäsuositus 12+ 11 99 -25% Ilman Plussa-korttia 15,99 ERÄ Lifestyle Fresh&Breeze TYYNYSETTI 50 x 60 cm. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Takuu 2 vuotta. Yksi harjaustila: päivittäinen puhdistus. Pitkä käyttöaika 30 min, turbotilassa 20 min. 4 HÄMEEN SANOMAT MAINOSLIITE ARJEN SÄÄSTÖJÄ ARJEN SÄÄSTÖJÄ 4 Sivun alennukset normaalihinnoista. 24 .-46% Ilman Plussa-korttia 44,95 POISTAA PLAKKIA JOPA 100 % PAREMMIN KUIN TAVALLINEN HAMMASHARJA. Takuu 1 vuosi. Ilman Plussa-korttia 27,95 12,56 Esim. Jokaisesta myydystä saksisetistä lahjoitetaan 1,00 € Syöpäsäätiölle. Päällinen mikrokuitukangasta ja täyte polyesteriontelokuitua 420 g. kuvan 70 x 140 cm Ilman Plussa-korttia 17,95 19,56 Esim. KAIKKI FISKARS-SAKSET -30 % OBH Nordica Air Force 460 VARSI-IMURI 3in1-malli. 15 .-49% Ilman Plussa-korttia 29,95 /kpl KPL Oral-B SÄHKÖHAMMASHARJA 2D-puhdistus, 7600 edestakaisin pyörivää liikettä minuutissa ja kahden minuutin ajastin
SATSUMA 1 kg/ps Espanja. 190–250 g 4,40–5,79/kg Ilman Plussa-korttia 1,19 – 1,65 /prk ( 5,40 – 8,68 /kg) 5 50 2 RS Herra Hakkarainen KSYLITOLIPASTILLIRASIAT 45–55 g 31,82–38,89/kg Ilman Plussa-korttia 2,09 /rs ( 38,00 – 46,44 /kg) 3 50 2 PKT Sheba FRESH&FINE KISSAN ANNOSPUSSIT 6 x 50 g 8,33/kg Ilman Plussa-korttia 2,95 /pkt ( 9,83 /kg) 5 .Dagsmark KOIRAN KOTIMAINEN KUIVARUOKA 10 kg 3,60/kg Ilman Plussa-korttia 40,09 /ps ( 4,01 /kg) 35 95 PS 1 .PS/PKT/ KPL/KG 1,00–10,00/kg PAPRIKA 2 kpl/300 g/pkt Hollanti. PARSAKAALI 400 g/kpl Espanja. JÄÄSALAATTI 100 g/ps Suomi. SIPULI 1 kg/ps Suomi. PORKKANA 1 kg/ps Suomi. HÄMEEN SANOMAT 5 MAINOSLIITE ARJEN SÄÄSTÖJÄ ARJEN SÄÄSTÖJÄ 5 6 PS LUOMU Hipp SMOOTHIET ja PUUROT 100 g 8,33/kg Ilman Plussa-korttia 1,09 /ps ( 10,90 /kg) 5 .5 PRK Piltti LASTEN ATERIAT 1–3 v. ROYAL GALA OMENA 1 kg/ps Italia. KERÄKAALI kg Suomi. Voimassa MA-KE 21.–23.10.
pantit 0,20) Ilman Plussa-korttia 2,25 /pl ( 8,60 /l) (sis. 14,18/kg Ilman Plussa-korttia 3,95 /kpl ( 16,81 /kg) 10 .2 RS Kokkikartano PUUROT 250–300 g 5,00–6,00/kg Ilman Plussa-korttia 1,65 /rs ( 5,50 – 6,60 /kg) 3 .Fazer ARJEN IHANA KAURA & HAPANJUURI tai -SPELTTI & HAPANJUURI VIIPALELEIVÄT 300 g 5,30/kg Ilman Plussa-korttia 1,89 /ps ( 6,30 /kg) 1 59 PS 2 PS Hägges MUFFINSSIT 200 g Mustikka ja sitruuna. 7,12–7,44/kg Ilman Plussa-korttia 3,55 /pkt ( 8,45 – 8,83 /kg) 2 99 PKT Pingviini LAKTOOSITTOMAT tai MIX JÄÄTELÖTUUTTIMONIPAKKAUKSET 6–8 kpl/pkt 402–536 g 6,70–8,93/kg Ilman Plussa-korttia 4,39 /pkt ( 8,19 – 10,92 /kg) 3 59 PKT 2 PL Froosh SMOOTHIET 250 ml Lasipullossa. pantin 0,10 ) 4 .. 6,06–6,67/l Ilman Plussa-korttia 2,29 /tlk ( 6,94 – 7,63 /l) 4 .2 PKT Valio JUUSTOVIIPALEET 130 g 15,38/kg Ilman Plussa-korttia 2,29 – 2,59 /pkt ( 17,62 – 19,92 /kg) 4 .2 RS Philadelphia TUOREJUUSTOT 175–200 g 8,75–10,00/kg Ilman Plussa-korttia 1,85 /rs ( 9,25 – 10,57 /kg) 3 50 Pingviini JÄÄTELÖTUUTTIMONIPAKKAUKSET 6 kpl/pkt 402–420 g Ei laktoositon eikä mix. 7,50/kg Ilman Plussa-korttia 2,49 /ps ( 12,45 /kg) 3 .2 TLK Valio LAKTOOSITTOMAT RUOKAKERMAT 3,0–3,3 dl Myös luomu. Panini PANINIT 235 g Ei gluteeniton. 7,60/l (sis. 6 HÄMEEN SANOMAT MAINOSLIITE ARJEN SÄÄSTÖJÄ ARJEN SÄÄSTÖJÄ 6 ARJEN SÄÄSTÖJÄ ARJEN SÄÄSTÖJÄ 2 RS Savuhovi HOVIKIUSAUKSET 300 g 8,33/kg Ilman Plussa-korttia 3,65 /rs ( 12,17 /kg) 5 .3 KPL Mr
3,50/kg Ilman Plussa-korttia 2,09 – 2,15 /ps ( 4,18 – 4,30 /kg) 3 50 Arvid Nordquist SELECTIONSUODATINKAHVIT 450 g Ei kahvipavut. 8,87/kg Ilman Plussa-korttia 4,35 – 4,99 /pkt ( 9,67 – 11,09 /kg) 3 99 PKT 4 KPL Fazer GEISHA ja FAZERINA SUKLAAPATUKAT 37 g 13,51/kg Ilman Plussa-korttia 0,64 /kpl ( 17,30 /kg) 2 .. Ilman Plussa-korttia 1,45 /pkt ( 4,45 /kg) 1 .PKT 2 PRK Old El Paso ORIGINAL SALSAT 340 g 5,88/kg Ilman Plussa-korttia 2,35 /prk ( 6,91 /kg) 4 .2 PRK Dolmio PASTAKASTIKKEET 470–500 g 4,00–4,26/kg Ilman Plussa-korttia 2,25 /prk ( 4,50 – 4,79 /kg) 4 .2 PS Rummo PASTAT 500 g Ei lasagne, pappardelle, perunagnocchi eikä fusillotti. 3,07/kg Rajoitus 3 pkt/talous. HÄMEEN SANOMAT 7 MAINOSLIITE ARJEN SÄÄSTÖJÄ ARJEN SÄÄSTÖJÄ 7 ARJEN SÄÄSTÖJÄ ARJEN SÄÄSTÖJÄ Uncle Ben’s PITKÄJYVÄINEN RIISI 1 kg 2,49/kg Ilman Plussa-korttia 2,69 /pkt ( 2,69 /kg) 2 49 PKT Elovena 100 % KAURAA VÄLIPALAKEKSIT 250–300 g 9,97–11,96/kg Ilman Plussa-korttia 3,65 /pkt ( 12,17 – 14,60 /kg) 2 99 PKT 2 PS UUTUUS Finncrisp RYE-SNACKS 150 g 13,33/kg Ilman Plussa-korttia 2,49 /ps ( 16,60 /kg) 4 .2 PKT SIEMENNÄKKILEIPÄ 210 g 11,43/kg Ilman Plussa-korttia 2,69 /pkt ( 12,81 /kg) 4 80 Meira KETSUPPI 950 g 2,09/kg Ilman Plussa-korttia 2,45 /kpl ( 2,58 /kg) 1 99 KPL Old El Paso MEDIUM VEHNÄTORTILLA 326 g Ei täysjyvä
19 95 KG Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI • HÄMEENLINNA TIIRIÖ • RIIHIMÄKI. 8 HÄMEEN SANOMAT MAINOSLIITE 4 PS Apetit KRUUNUSEKOITUS 300 g 4,17/kg Ilman Plussa-korttia 1,79 /ps ( 5,97 /kg) 5 .Naapurin Maalaiskana JAUHELIHA 800 g 5,86/kg 4 69 RS 3 RS HK NAUDAN OHUT SISÄPAISTISUIKALE 300 g Maustettu. Säävaraus. Kauden kala. 1 .KPL PALVELUSTA, ERÄ TUOREET KOTIMAISET KUHAFILEET Suomi. 11,11/kg Yksittäin 4,79 /rs ( 15,97 /kg) 10 .2 PKT Atria WERNERI LUONNONKUORINAKKI 360 g ja WENLA KUORELLINEN KANANAKKI 360 g 7,64/kg Ilman Plussa-korttia 3,19 /pkt ( 8,86 /kg) 5 50 2 PKT Saarioinen KULTAja PIPPURIKOKOLIHALEIKKELEET 150–200 g 12,50–16,67/kg Ilman Plussa-korttia 2,89 /pkt ( 14,45 – 19,27 /kg) 5 .Vaasan RUISPALAT OHUT HERKKU 12 kpl/390 g 5,10/kg Ilman Plussa-korttia 2,25 /ps ( 5,77 /kg) 1 99 PS 2 RS Findus KULLANRAPEAT KALAFILEET 360 g Pakaste. Voimassa MA-KE 21.–23.10. Voimassa MA-KE 21.-23.10. 10,00–10,53/kg Rajoitus 1 erä/talous. 330 g Voimassa MA-KE 21.–23.10. Ilman Plussa-korttia 4,99 /kpl ( 6,65 – 7,98 /kg) 4 49 KPL 5 KPL Fazer MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 190–200 g Ei Sininen eikä Winter. Ilman Plussa-korttia 2,55 /kpl ( 12,75 – 13,42 /kg) 10 .-21 % K-ruokamestarin GRILLATTU BROILERIN KOIPIREISI Raakapaino n. 9,03/kg Ilman Plussa-korttia 3,79 /rs ( 10,53 /kg) 6 50 Valio ARKI PALAJUUSTOT 625–750 g 5,99–7,18/kg Rajoitus 2 kpl/talous