6 HÄMEENLINNAN KIRJE A15. 6 UUTISET A4–A5 Aulangon 114-vuotias maamerkki kärsii kantavuusongelmista Aulangon näkötornia koskevan korjauksen tarjouspyyntö paljastaa, mitä kaikkea pitäisi korjata. SUNNUNTAINA 21. 6 UUTISET A16–A17 Hämeenlinnaan tuleva omakotialue ei ole enää nimeltään Jukolan Kirsikka vaan Alilaurila. alkaen ma-pe 10-18 (ti suljettu) la-su 10-15 FB Soppi Hämeenlinna Tervetuloa avajaisiimme! ke 24.11. Iltaisin ja sunnuntaisin kahvilat kumisevat tyhjyyttään, mutta lauantaisin johtavat monen askeleet taas tuttuun paikkaan. Lista on pitkä, mutta työn pitäisi olla valmista marraskuuhun 2022 mennessä. klo 12-18, Tiiriönsuontie 2 Oona Mäkisen mukaan Cafe il Mondossa on asiakkaita myös iltaisin, mutta kiireisintä on päivällä lounasaikaan. VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 3,00 € 6 SÄÄ B16 +1 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä P. 03 612 1070 P. 6 UUTISET A7 Rehtorit arvioivat Pisa-tulosten laskevan Lännen Media kyselyyn vastanneet yläkoulujen rehtorit pitävät suurimpana ongelmana opettamiselle ja keskittymiselle sitä, että kaikki oppilaat halutaan pitää samoissa ryhmissä. MARRASKUUTA 2021 • NUMERO 315 • 143. 03 6371515 Avoinna 25.11. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa Kahvilassa palvelu on poikaa Hämeenlinnalaiset kahvila-asiakkaat arvostavat hyvää palvelua melkein yhtä paljon kuin tuoreita tuotteita
Ylen aamun Jälkiviisaat otti perjantaiaamuna esille ”Mykkäsen muurin” ja nauroi ehdotukselle. Tuore riita liittyy metsiin, tarkemmin Suomen kantaan koskien EU:n asetusta, jossa Euroopan unioni määrittelee kriteerit ilmaston ja ympäristön kannalta kestävälle rahoitukselle. ILTALEHTI julkaisi 13.11. kirjoituksen, jossa asiantuntijat arvioivat, mitä aita koko 1?300 kilometrin itärajalle maksaisi. Mykkäsen ehdotus rinnastettiin presidentti Donald Trumpin Meksikon muuriin. En vain ymmärrä.” Keskustan riveistä haastatellut valittelivat Helsingin Sanomille kyllästymistä, turhautumista ja pahaa oloa. KANSANEDUSTAJA Kai Mykkänen (kok.) joutui tällä kertaa demonisoinnin uhriksi. Laudat ovat kieltämättä käteviä matkojen nopeuttajia, mutta niillä on lieveilmiönsä. Väite siitä, että entinen sisäministeri ja nykyinen kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ”vaatii aitaa” itärajalle, levisi kuin kulovalkea. KUVA: Riku Hasari / HäSa, arkisto ASIASTA TOISEEN Sähköistä lautailua S ähköpotkulaudat ovat saavuttaneet suurimpien kaupunkien liikennevälineinä sellaisen suosion, että myös Hämeenlinnaan tulo on ainakin kolmen yrityksen pohdinnassa (HäSa 20.11.). Aluevaaleihin on enää kaksi kuukautta. Saarikon mukaan sanavalinta oli epäonnistunut. –Muuri!! – Minne me rakennetaan. Toimituksellista sisältöä Hämeen Sanomille tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. päätoimittaja: Tuulia Viitanen Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari Uutispäällikkö: Markku Uhari Puhelinvaihde: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–22 la ja su klo 13–22 UUTISVINKIT: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 020 451 5523, Postin varhaisjakelupäivystys ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Mediatalo Keskisuomalaista. MARRASKUUTA 2021 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Vt. Some-vaikuttaja Yasmin Yusuf kirjoitti tviitin: Haluun nähdä kun Mykkänen huudattaa kokoomuksen tilaisuudessa yleisöä – Mitä me rakennetaan. KESKUSTAN KIPUILU vasemmiston ja vihreiden rinnalla ei ole uusi asia. TOIMITTAJA Kaija Ahtela kirjoitti perjantain Kauppalehteen analyysin ”opposition aitaehdotuksesta”. Keskusta on flirttaillut hallituksesta lähtemisellä, jos heidän näkemyksensä kaikuvat kuuroille korville. TALOUSNURKKA Arno Juutilainen @hameensanomat.fi Miten jokin aihe voi poltella niin paljon, että toisten mielipiteitä ja kirjoituksia on pakko vääristellä?. SDP:n Demokraatti haastatteli Mykkästä. SOSIAALINEN media täyttyi kirjoituksista, joissa pilkattiin Kai Mykkäsen ”muurivaatimusta” ja verrattiin häntä Trumpiin. – Silloin seuraava vastenmielinen, mutta vääjäämätön kysymys on, olisiko selkein tapa ehkäistä inhimillinen tragedia niin, että rajalla olisi kulkuesteaita, Mykkänen sanoi verkkolehdessä 12.11. Annika Saarikko (kesk.) sanoi keskustan puoluevaltuustossa tunnistavansa itsekin, että maan hallituksen työskentely näyttäytyy ulkopuolisille nyt riitaisalta. SUNNUNTAINA 21. Ahtela: ”Poliitikkojen ei pitäisi elämöidä kovilla keinoilla. Koska hallitus jäi eripuraiseksi, valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi keskiviikkona Ylelle, että ”pääministeri ei tässä kokonaisuudessa onnistunut”. – Ei minulla muuta kantaa ole kuin, että jos rehellisesti asiaa katsoo, tätäkin pitää voida harkita. Kaatumiset ovat näkyneet sairaaloiden päivystyksissä ja lautoja on jätetty lojumaan keskellä katuja ja kulkuväyliä. ”Keskusta ei tule olemaan mukana hallituksessa, jossa keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa”, Saarikko paukautti. Keskusta kipuilee ja myös näyttää sen Menestyminen lähestyvissä aluevaaleissa on keskustalle kriittistä, kun jaossa on puolueelle erityisen tärkeää maakuntien valtaa. Se ruokkii asenteita, että humaanit arvot eivät ole niin tärkeitä.” ”Kun empatiakyky menetetään, katoaa myös ihmisyys.” Miten jokin aihe voi poltella niin paljon, että toisten mielipiteitä ja kirjoituksia on pakko vääristellä. Muun muassa eräs haastateltu SDP:n riveistä sanoi, että ”keskustan sielunliikkeistä ei tahdo enää saada selvää”. 1?300 kilometrin aitaan haluatte laittaa Suomen rahat. Hallituksen enemmistö haluaa Suomen vastustavan asetusta EU-neuvoston äänestyksessä, mutta vihreät ja vasemmistoliitto olivat erimielisiä. Tiedotusvälineet harhautuvat yhä useammin toistamaan niitä. Loukkaantumisten vuoksi niiden käyttöön ja nopeuksiin on jouduttu miettimään uusia rajoituksia. Somessa hääriviltä pikkupoliitikoilta lähti mopo täysin käsissä. Vasemmistoliittoa edustavan haastateltavan suusta kuultiin: ”Minä en osaa sanoa, mikä keskustan juoni nyt on. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – M aan hallitus on nokitellut tällä viikolla toisiaan julkisesti. Pikkupoliitikot demonisoivat taas toisen poliitikon S osiaalinen media pursuaa puolitotuuksia tai jopa suoranaisia valheita. Ennen vahva Eurooppa-puolue on pitkällä harharetkellä. MARRASKUUTA 2021 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 21. HALLITUSLÄHTEET antoivat nimettöminä melko happamia kommentteja artikkelissa, jonka Helsingin Sanomat julkaisi perjantaina hallituksen sisäisestä tilanteesta. Viimeksi tämän teki itse puheenjohtaja Saarikko lauantaina puolueensa valtuustolle pitämässään puheessa. Keskustan painetta lisää, että puolueen kannatus laahaa. – Rajalle! SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kirjoitti: Ettehän ole tosissanne kokoomus. Torstaina hän pyysi lausuntoaan pääministeri Sanna Marinilta (sd.) anteeksi. Kun nämä on ratkaistu, laudat ovat kaupunkiin hyvä lisä. Hän puhui vakavasti koko itärajan tukkivasta aidasta. Se perustui hallituspuolueissa toimivien lähteiden haastatteluihin (HS 19.11.). Mykkänen korosti, ettei aitaa ainakaan koko rajan pituudelle tarvita. Menestyminen lähestyvissä vaaleissa on keskustalle kriittistä, kun jaossa on puolueelle erityisen tärkeää maakuntien valtaa. Kevään kehysriihessä viimeksi päivitettyä menokehystä ei saa Saarikon mukaan enää ylittää hallituskauden aikana. Uutisessa ryhdyttiin jo puhumaan muutenkin muurista
Myöskään anonyymeissä (nimettömissä) palautteissa ei ole tullut esiin mitään epäsovinnaista tai häiriökäyttäytymistä, kapteeni Raine Hirvisaari toteaa. Johtaminen on helpompaa, kun tietää, millaisia ihmisiä he ovat luonteeltaan ja miten he käyttäytyvät ja reagoivat asioihin. SUNNUNTAINA 21. Varusmiehellä on myös oikeus peruuttaa antamansa suostumus milloin tahansa. MARRASKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. –?Huonoa on se, että koska miesten ja naisten tunne-elämä on aika erilaista, omia murheita tai huolia ei voi puhua omassa tuvassa. Varsinkin naisvarusmiehiltä olemme saaneet palautetta, että he ovat jääneet ajoittain tietokatveeseen. YKSIKÖT RAPORTOIVAT puolivuosittain kokeilun onnistumisesta Panssariprikaatille, joka puolestaan raportoi Maavoimien esikuntaan. Koska kokeilu on ollut Panssariprikaatissa käynnissä vasta lyhyen ajan, vielä ei ole dataa, onko tässä prikaatissa onnistuttu. Joskus aiemmin on käynyt niin, että tiedonkulussa on tullut viivettä, ja jotkut asiat ovat saattaneet jäädä mainitsematta toiselle ryhmälle. osastot lennostoja lukuun ottamatta. –?En ole kertaakaan päällikkönä joutunut kokeilun aikana edes puhuttamaan yhtään varusmiestä epäasiallisesta käytöksestä. –?Kaikille tarjotaan henkilökohtaista tilaa esimerkiksi vaatteiden vaihtoon. –?Tämä on hyvä parannus. –?Meille tuli hyvä luottamussuhde, ja opimme ryhmässä tuntemaan toisemme henkilökohtaisella tasolla. Hän toimii yksikön päällikkönä Helsingin ilmatorjuntarykmentin 2. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Uutispäällikkö puh. Esimerkiksi hänen yksiköstään kokeiluun osallistui kevään 1/21-saapumiserästä noin 50 varusmiestä ja 2/21-saapumiserästä yli sata. Sama on tapahtunut alaisten kohdalla. PANSSARIPRIKAATI pyysi ja sai Pääesikunnasta luvan aloittaa yhteismajoituskokeilun pilotoinnin jo tämän vuoden ensimmäisen saapumiserän kanssa. Pidän toimistoni kynnystä varsin matalana, mutta kukaan ei ole näistä tullut kertomaan. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET SUNNUNTAINA 21. Olen huomannut, että miehet menevät siitä lukkoon. (03) 6151 403, (03) 6151 410 puh. . Entä onko yhteistuvissa esiintynyt epäasiallista käytöstä tai seksuaalisia jännitteitä. Epäasiallista käytöstä hän ei ole kokenut. Palaute oli lähes kokonaan positiivista. ARVOVALTANSA HÄN ei juuri koe yhteismajoituksesta kärsineen, vaikkakin vastaan väittämisiä alaisilta tulee entistä helpommin ja vapaa-ajalla teitittely on vähentynyt. (03) 6151 410 toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita myös Whatsapilla numeroon 040 4577 980 Anna uutisvinkki! Yhteistuvat parantaneet ryhmäytymistä Susanna Lähdekorpi Hattula Panssariprikaati on saanut hyviä kokemuksia osassa prikaatia jo maaliskuusta käytössä olleesta varusmiesten yhteismajoituskokeilusta, kertoo kapteeni Raine Hirvisaari. Saniteettitilat ovat kuitenkin edelleen erilliset, hän muistuttaa. Lisäksi meidän rykmenttimme osalta majoituskasarmin peruskorjaus vei ja vie edelleen osan tiloista pois käytöstä, kapteeni Raine Hirvisaari kertoo. Vain yksi mies yksiköstäni on halunnut perua suostumuksensa, eikä tiedossani ole prikaatista muita. . Syynä pyyntöön olivat tiloihin liittyvät käytännön syyt. VAIKKA YHTEISTUVISSA majoittuu eri sukupuolia, miesja naisvarusmiehet ovat Hirvisaaren mukaan saaneet hiottua yhdessä tupien pelisäännöt. KUVA: Panssariprikaati ”Oppii tuntemaan muut” Susanna Lähdekorpi Hattula Pääesikunnan ohjeistuksen mukaan kussakin varusmiesten yhteistuvassa pitää olla vähemmistösukupuolta vähintään kaksi vertaistukena toisilleen. YHTEISTUPAKOKEILUN yhtenä tavoitteena on nostaa varusmiesten palvelusmotivaatiota ja vähentää palveluksen keskeytyksiä. YHTEISMAJOITUSKOKEILU on Hirvisaaren mukaan parantanut myös tiedonkulkua, kun ohjeet voidaan antaa nyt koko ryhmälle yhteen tupaan niin, että miehet ja naiset kuulevat ohjeet yhdellä kertaa. Yhteismajoituskokeiluun suostuminen on vapaaehtoista ja edellyttää kaikkien samassa tuvassa majoittuvien kirjallista suostumusta. Käytännössä kyse on naisista. Yhteismajoituskokeilua jatketaan puolustusvoimissa vuoden 2022 loppuun asti. Myös tilojen käyttö ja tiedonkulku varusmiehille ovat tehostuneet Panssariprikaatissa. –?Minun yksikössäni sata prosenttia varusmiehistä antoi sekä viime keväänä että tänä syksynä suostumuksensa. Yhteistupakokeilu on Hirvisaaren mukaan tehostanut tilojen käyttöä koko Panssariprikaatissa. –?Sekä varusmiehet että henkilökunta ovat kokeneet, että varusmiesten ryhmäytyminen, ryhmäkiinteys ja ryhmähenki ovat selkeästi parantuneet, kun miehet ja naiset ovat samassa tuvassa. Kapteeni Raine Hirvisaaren mukaan tämä ei aiheuta lisätoimenpiteitä Panssariprikaatissa. Ensi vuoden alusta kokeilu laajenee, ja siinä ovat mukana kaikki varusmiehiä kouluttavat joukkoKapteeni Raine Hirvisaari ja alikersantti Sofia Tast pitävät yhteistupakokeilua Panssariprikaatissa onnistuneena. Aiemmin naiset ovat olleet erillään miehistä omissa tuvissaan. Ohjusilmatorjuntapatterissa. Panssariprikaatissa yksi heistä on alikersantti Sofia Tast Helsingin ilmatorjuntarykmentistä, jolla yhteismajoituskokeilu alkoi aliupseerikurssin aikana. Hän ei avannut minulle perumisensa syitä, Hirvisaari kertoo. Naisten on ollut vaikea ”kuulua porukkaan”, koska he eivät ole majoittuneet eivätkä viettäneet vapaa-aikaa tuvissa yhdessä miesten kanssa. –?Koen, että olen yhdessä asumisen vuoksi alaisille ja vertaisille helpommin lähestyttävissä ja että minun on helpompi mennä heille juttelemaan. –?Vallinneen koronatilanteen vuoksi meillä oli tiukat rajoitukset sen suhteen, kuinka iso joukko saa olla kerrallaan koulutuksessa, ja koronakaranteeneihin piti varautua eristystuvilla. Takana on vasta ensimmäinen, viime kesänä annettu raportti. HÄSA. –?Kysyimme kokemuksia henkilökunnalta ja varusmiehiltä. Panssariprikaatiin tulee vuosittain noin 2?500 varusmiestä, ja keskeytysprosentti on noin 15
Paikalliseen kahvilakulttuuriin kuuluu uskollisuus omalle kahvilalle. Torin laidalle avataan lähitulevaisuudessa etenkin nuoriin vetoava Espresso House.. Espresso Housen avaamisen ajankohta on vielä epävarma, mutta avajaisia vietetään ilmeisesti vielä tänä vuonna. Ehkä tulevaisuudessa tänne tullaan kahvilVilla Marengissa on neljä työntekijää. Kaikille se ei ole helppoa. PARIN KORTTELIN päässä tulevasta kahvilasta sijaitsevat Villa Marenki ja Cafe Hoffi eivät hätkähdä kahviloiden määrän lisääntymisestä. –?Tutut ihmiset tulevat lounasaikana, istuvat samaan pöytään ja tilaavat aina samat syötävät, yrittäjä Sirpa Soininen Cafe Hoffista kertoo. Karoliina Frankin ja Tapio Vekan pitämät Villa Marenki ja Matin ja Maijan majatalo tekevät satavuotiaassa talossa tiivistä yhteistyötä. Karoliina Frank luottaa nostalgiaan, mutta myös palveluun, joka ei salli asiakkaiden tyhjentävän pöytää astioista. –?Heti kun saamme omistajalta vahvistuksen töiden valmistumisesta, pääsemme vahvistamaan avajaispäivän. Hämeenlinnassa suositaan pieniä ja kodikkaita kahviloita, joilla on luonnetta. Niiden asiakaskunta on hyvin vakiintunut, eivätkä ne ole nuorten suosimia trendikuppiloita. Iltaisin ja sunnuntaisin ei ovia kannata pitää auki etenkään talvisin, kun terassejakaan ei voida pitää auki. Niin Frank kuin Soininenkin sanovat, että lauantai on koko kaupungin kahvilapäivä. MARRASKUUTA 2021 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Saila Karpiola Hämeenlinna Kahvilat eivät ole huolissaan kilpailun kiristymisestä, vaikka Hämeenlinnan ydinkeskustassa avataankin aivan lähitulevaisuudessa ruotsalaisketju Espresso Housen kahvila. Täällä käydään yleensä yhdessä ja samassa kahvilassa ja ollaan sille uskollisia. KUVAT: Pekka Rautiainen / HäSa Tutussa kahvilassa istutaan päivällä . Avajaisajankohta varmistuu varmasti viikon sisällä, Poutiainen kertoo. Sunnuntait ovat todella hiljaisia päiviä etenkin talvella, Karoliina Frank kertoo. Kahvilassa osataan jo istua kaikessa rauhassa ja seurustella ystävien kanssa. Kahvilaketjun Suomen laajennuspäällikkö Juho Poutiainen kertoo, että kahvilan rakentaminen on jo pitkällä. Meillä on A-oikeudet, mutta tänne tullaan kahville ja pullalle. Kaupunki hiljenee täysin arkisin kello 18.30, eikä sen jälkeen kannata enää kahvilan ovia pitää auki. . –?Marengin voima on siinä, että se on uniikki ja boheemi. Joona Nihti taitaa erikoiskahvit. –?Kyllä Hämeenlinnassa on nykyisin jo oma kahvilakulttuurinsa. SUNNUNTAINA 21
SIRPA SOINISEN tie vei kaksi vuotta sitten aivan sattumalta kahvilayrittäjäksi. Kouluterveyskyselyn kuntakohtaiset tulokset ovat jo valmiit, ja koulukohtaiset vastaukset pitäisi saada aivan lähiaikoina, kertoo Hämeenlinnan kasvatusja opetuspäällikkö Minna Lumme. Se tuo varmasti tänne uteliaita asiakkaita. Kahvila toimi samalla paikalla vuoteen 1963. Hanssin-Jukka on nykyisin esillä kauppakeskus Tuulosessa. –?Meillä ei ole vielä koulukohtaisia tietoja tästä syksystä. –?Jos tulee tunne, ettei pysy muiden mukana eikä pärjää, niin silloin tulee ehkä herkemmin mieleen jäädä pois tunneilta. Jos keskustan kahviloissa ei uskota arki-iltojen aukioloihin, on kauppakeskus Goodmanin neljän ravintolan tilanne toinen. Esimerkiksi Il Mondo on auki aamukahdeksasta iltayhdeksään. Päivystävän palomestarin Petteri Haverisen mukaan miehet olivat olleet kalastamassa Lietsaaren alueella, kun he olivat jostain syystä lentäneet pois veneestä. HÄSA. –?Harvalla kahvilalla on oma kummitus vetonaulana, mutta meilläpä Fredrika heiluttelee verhoja tämän tästä, Soininen naurahtaa. TAUSTAA Hanssin Jukka ei unohdu • Ensimmäiset kahvilat rantautuivat Suomeen 1700-luvun lopulla. Haverisen mukaan kummallakaan miehistä ei ollut yllään pelastusliiviä tai kelluntapukua. STT Mies varasti paketteja jakeluautosta RIIHIMÄKI. Miehen henkilöllisyys on poliisin tiedossa ja häntä epäillään varkaudesta. HÄSA Kouluterveyskyselyn tulokset ovat antaneet hyödyllistä tietoa poissaolojen ehkäisyyn. Molemmat kahvilat elävät vakituisilla asiakkailla. Miehet olivat veden varassa noin puolisen tuntia. Innokas harrastajateatterilainen järjesti halloweenin aikana kahvilan ensimmäisen Fredrikan kummituskierroksen. Hänen mukaansa neljännes 8. Sari Oksala Hämeenlinna Hämeenlinnassa otettiin syyslukukauden alussa käyttöön malli, jolla pyritään karsimaan koululaisten pisimmillään satojen tuntien poissaoloja. KAHVILAKULTTUURI on muuttunut. • Hämeenlinnan vanhin kahvila on Laurell, joka avattiin kaupungissa vuonna 1947. Etätöiden tekijöitä on paljon ja heidän käytössään olevien pöytien määrää on jouduttu rajoittamaan. Etätöitä kahvilassa tekee vain kourallinen. Yläkoululaisilla sen sijaan prosenttiosuus on huomattavan suuri, Lumme kertoo. Tämän päivät asiakkaat ovat jo paljon vaativampia. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET Villa Marengissa on neljä työntekijää. ”Kaupunki hiljenee täysin arkisin kello 18.30, eikä sen jälkeen kannata enää kahvilan ovia pitää auki.” KAROLIINA FRANK Villa Marengin yrittäjä Oppimisvaikeudet lisäävät poissaolojen riskiä Pitkiä poissaoloja yritetään karsia jo alussa. Se on nyt ollut käytössä elokuusta asti. Hätäkeskus oli saanut iltapäivällä ilmoituksen Voimalankadulla tapahtuneesta varkaudesta, jossa kolmekymppinen mies oli anastanut autosta paketteja ja poistunut paikalta. SUNNUNTAINA 21. Hän arvioi molempien ainakin kylmettyneen, sillä ilma ja vesi olivat tapahtuma-aikaan kylmää. Kyselyssä on selvitetty muun muassa, kuinka paljon oppilailla on vaikeuksia lukemista, kirjoittamista tai matemaattisia taitoja vaativissa tehtävissä. Jakeluautosta varastettiin paketteja perjantaina Riihimäellä. Kahvila Hoffi on puolestaan ennen kaikkea lounaspaikka, jonka täyttävät lähikortteleissa työskentelevät ihmiset. Tyttöjen lukema on vielä hieman suurempi kuin poikien eli 27 prosenttia. Kierroksen molemmat näytökset olivat täynnä ja uusintoja on jo pyydetty. Samana vuonna marraskuussa kone purettiin osiin ja kuljetettiin entisöitäväksi. • Hämeenlinna sai ensimmäiset kahvilansa 1800-luvun lopussa. Marenkiin rakennetaan nyt sellainen jouluikkuna, että se hakkaa mennen tullen legendaarisen Stockmannin ikkunan. Uskon kahvilakulttuurin olevan pikkuhiljaa muuttumassa, Frank sanoo. Kaksi veden varaan joutunutta keski-ikäistä miestä pelastettiin lauantaina aamulla Padasjoella. Miten heidät saadaan myös pysymään sellaisina. –?Asiakkaat ovat hyvin tarkkoja tuotteista. LUMPEEN MUKAAN on selvää, että tällaiset oppimisvaikeudet lisäävät riskiä poissaoloihin. –?Alakoululaisilla tämä prosenttiosuus on varsin pieni, mutta sekin on tuplaantunut vuoden 2019 kyselyyn verrattuna. Haverinen ei pystynyt kertomaan miesten terveydentilasta lauantaina aamulla tarkempia tietoja. • Yksi legendaarisimmista kahviloista oli Vainikaisen kahvila ja konditoria, jotka avattiin Raatihuoneenkadun ja Linnankadun kulmauksessa vuonna 1900. –?Meillä on tarkoitus käynnistää kouluissa heti ensi vuoden alussa välituntitoiminnan kehittäminen lasten ja nuorten kansa, jotta yksinäisyyttä voidaan ehkäistä, Lumme sanoo. Päivääkään ei tarmokas nainen ole kuitenkaan katunut elämänmuutostaan. Minna Lumme sanoo, että kouluterveyskyselyn tähän mennessä saadut tulokset ovat antaneet hyödyllistä tietoa poissaolojen ehkäisyyn. Siihen tulee junarata ja Tavastian leipuriopiskelijoiden joulumaa. Korona ja etäopetus ovat lisänneet riskiä pudota pois muiden oppilaiden tahdista, ja tämän on huomattu lisäävän poissaolojen riskiä. Soppalounasta keitämme vain yhden kattilallisen eli nopeimmat 20 saavat sitä syödäkseen. Uskon, että se kiinnostaa ennen kaikkea lapsia, Frank suunnittelee. Vene pysyi turmassa pystyssä, mutta oli täyttynyt vedestä. KUVAT: Pekka Rautiainen / HäSa le ja paukulle. Frank naurahtaa, että se aika, kun Kanarian saaret, buffetpöydät ja ruotsinlaivat olivat vielä luksusta, on auttamattomasti ohi. luokan oppilaista Hämeenlinnassa on ilmoittanut, että heillä on perustaitoihin liittyviä vaikeuksia. Villa Marenki on ollut koko korona-ajan päivisin täynnä, sillä kahvilan tarjoamat brunssit ja keittolounaat ovat hyvin suosittuja. Asiakkaamme ovat pääasiassa nuoria ja heitä on kauppakeskuksessa myös iltaisin, Oona Mäkinen Il Mondosta huomauttaa. Alakoululaisilla yksinäisyys on kouluterveyskyselyn mukaan suurin ongelma, ja korona-aika etäopetuksineen on lisännyt sitä. –?Muut Goodmanin kahvilat eivät ole yhtä pitkään auki. Meille on hieno asia myös se, että saamme kahvittaa talossa järjestettäviä tilaisuuksia, Soininen kehuu. Veneen epäiltiin mahdollisesti osuneen uppotukkiin. ja 9. POISSAOLOJEN karsimiseen tähtäävä hanke käynnistyi viime tammikuussa, ja kevään aikana viimeisteltiin pitkittyneiden poissaolojen toimintamalli. Koulukohtaisia tietoja hankkeesta odotetaan lähiaikoina. –?Pelastuslaitos otti molemmat kyytiin pelastuslaitoksen veneeseen ja toimitti ensihoidolle Padasjoen laivarantaan. –?Ei täällä voi olla viihtymättä, sillä tässä talossa on monta muutakin yrittäjää ja me olemme kaikki yhtä perhettä. Kalastajat putosivat veneestä Padasjoella PADASJOKI. Hän pursuaa uusia ja vauhdikkaita suunnitelmia, joiden voimana on Wetterhoffin komea historia ja sen siivittämät tarinat. Kahvila toimi DC-2 kuljetuskoneessa vanhan urheilukentän laidassa vuoteen 1981 asti. Joona Nihti taitaa erikoiskahvit. HÄSA Kun hämeenlinnalainen tilaa erikoiskahvin, kannattaa se tehdä kieli keskellä suuta. On mahdollista, että kierroksia tulee talven aikana vielä lisää. Miehistä toinen pysyi pinnalla pitämällä veneen kyljestä kiinni, toinen kellui vedessä pelastajien saapuessa. Enempää emme keittoa keitä, Frank sanoo. –?Täytyy keksiä jotakin uutta. • Kahvila Hanssin-Jukka avattiin puolestaan elokuussa 1959 aivan linja-autoaseman kupeessa. Kahvilan paikalla oli aikojen alussa kylpylä ja kaupungin paremman väen sauna
URAKOITSIJALLE vaikeusastetta lisää se, että koko torni on täysin suojeltu. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A7 UUTISET Löydät meidät Facebookista ja Instagramista 4 99 KG 1.19 90 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Tarjouspyyntö paljastaa myös, että tornin välipohjia ja ylimmän kerroksen yläpohjaa pitää vahvistaa tuennalla. TORNIN SISÄÄNKÄYNTITASOLLA on joka tapauksessa ulkokehän betonilaatta purettava ja rakennettava uudestaan. Aulangon näkötornia on tutkittu ja kunnostettu vuosien saatossa, mutta nyt se on ollut tarkemman kuntoseulan alla vuodesta 2020. Sähköinen lomatukihakemus MTLH:n kotisivuilla: www.mtlh.fi tai paperilomake puh. Aiemmin on kerrottu, että työlle on varattu noin 300?000 euroa rahaa. Hakemukset on jätettävä viimeistään 3 kk ennen loman alkamista. Ilman Plussa-korttia 3,09/kpl (8,83–10,30/kg) -19 % 10.4 KPL KIVIUUNIPIZZAT 300–350 g Pakaste (7,14–8,33/kg) 2 PKT HK AITO NAKKI 350-420 g (7,12-8,54/kg) 2 99 PKT JOULUSI ARVOINEN KAUPPA Ingman MAUSTETUT LAKTOOSITTOMAT KERMAJÄÄTELÖT tai KAURAJÄÄTELÖT 1 l Ei vanilja. Koko Aulangon puistometsä on puolestaan luonnonsuojelualuetta. Tämä työ sisältyy jokaiseen tarjoukseen, eli sen Metsähallitus on joka tapauksessa ensi vuonna teettämässä. Sisäänkäyntitaso sijaitsee noin 10 metrin korkeudella maanpinnasta. Metsähallituksen suunnittelija Palviainen arvioi, että näkötorni pitäisi saada jälleen yleisölle avoimeksi vuonna 2023. 7LV/21 Erbjudandena gäller TOR.–SÖN. Hämeensaaren ja Tiiriön K-citymarketeissa ellei tuotteen kohdalla toisin mainita, tuotteita reilut mutta rajalliset erät. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa Vaikeusastetta lisää se, että koko torni on täysin suojeltu. Jo aiemmin on tullut ilmi, että kerrosten välipohjissa on kantavuusongelmia. SMÖR -21 % Ilman Plussa-korttia 2,85 /pkt (5,70/kg) 4 50 HK NAUDAN JAUHELIHA 10 % 1 kg 7,95/kg MALET NÖTKÖTT 7 95 RS 5 KPL Fazer SININEN MAITOSUKLAA 200 g sekä TUTTI FRUTTI ja REMIX MAKEISPUSSIT 300–350 g 5,71–10,00/kg BLÅ MJÖLKCHOKLAD OCH GODISPÅSAR -11–18 % Ilman Plussa-korttia 2,25–2,45 /kpl (7,00–11,25/kg) 10 .Viennetta JÄÄTELÖKAKUT 650 ml 1,54/l Rajoitus 3 pkt/talous. HÄSA Metsähallitus kaavailee mittavia korjauksia Aulangon näkötorniin vuodelle 2022, paljastavat tarjouspyyntöasiakirjat. 2 kg/tal. Lisäksi Aulangonvuori, jolle torni on pystytetty, on kiinteä muinaisjäännös. Senkin korjaukseen on varattu 250?000 euroa. Lisäksi tornin alapohjan rakennetta pitää vahvistaa. Metsähallitus kirjaa pyynnössä myös, että tornin painovoimaista ilmanvaihtoa pitää saada nykyistä tehokkaammaksi. Tornin noin 32 metrin korkeudessa sijaitsevan yläpohjan vesieristeet pitää uusia, kuten myös tornin ovet ja ylätason kate. Jo nyt Aulangon näkötornia on korjattu 200?000 eurolla. Lisäksi Aulangonvuori, jolle torni on pystytetty, on kiinteä muinaisjäännös.. 18–21.2.2021, ifall inget annat nämns. Tällä viikolla tarve on selkiytynyt niin, että Metsähallitus sai tarjouspyynnön julkistettua. alv. 2,00/l Ilman Plussa-korttia 2,69 /kpl (2,69/l) 2./KPL -25 % SOPII BURGEREIHIN JA TEX MEXRUOKIIN NAUDAN JAUHELIHA 17% 400 g (8,75/kg) 7.Eläkeliiton Etelä-Hämeen piirille varatut tuetut Työt takana -lomat yhteistyössä Maaseudun terveysja Lomahuolto ry:n kanssa ovat kaikkien kiinnostuneiden haettavissa. 3 kpl/tal. Ensi vuoden korjaustöiden pitäisi olla Metsähallituksen toiveen mukaan valmiita lokakuun loppuun 2022 mennessä, ja urakan pitäisi alkaa maaliskuussa. Suunnittelija Hilja Palviainen kertoi lokakuussa Hämeen Sanomille, että tornin alkuperäiset piirustukset paloivat puiston perustajan Hugo Standertskjöldin huvilan mukana 1920-luvun lopussa. Käsintehdyt herkulliset SUSHIT Ilman Plussa-korttia 2,49/kpl (2,49/l) 1 49 RS MAKOISA sunnuntai Tarjoukset voimassa su 21.11. OMASTA SUSHIKEITTI ÖSTÄ: KG ww w. SUNNUNTAINA 21. METSÄHALLITUS pyytää tarjouksia tammikuuhun 2022 mennessä. Tuotteita rajoitetut erät. 24%) IRTOMAKEISET Raj. Lista on pitkä. Tarjouspyyntö on jaettu kuuteen osaan, ja pyyntö on kirjattu niin, että tarjouksen voi jättää vain osaan töistä. Aspilinin suunnittelema ja täysin suojeltu näkötorni on ollut suljettuna kunnostustarpeiden selvittämisen ajaksi. Tarjoukset voimassa vain kotitalouksille. Metsähallituksen on myös määrä järjestää kiinnostuneille urakoitsijoille katselmus vielä loppuvuoden aikana. HINNAT VOIMASSA TO–SU 18.–21.2.2021, ellei toisin mainita. Lomaviikot ovat: Lehmirannan lomakeskus 14.-19.3.2022 ja Kuntoutuskeskus Kankaanpää 5.-10.9.2022. JAUHELIHAPIIRAKKA Katso resepti 2 PKT Valio NORMAALISUOLAINEN VOI 500 g 4,50/kg Rajoitus 1 erä/talous. kcit ym ar ke t.f i HÄMEENSAARI Hämeensaarentie 7, 13100 Hämeenlinna MA-LA 7-23, SU 9-23 TIIRIÖ Katsastusmiehentie 6, 13130 Hämeenlinna MA-LA 7-22, SU 9-22 Hämeensaaressa palvelutiskimme avoinna myös sunnuntaisin klo 20.00 asti. Korjaustarve alapohjan betonista lipputankoon Aulangon näkötornin korjausta koskeva tarjouspyyntö paljastaa, miten laajat korjaukset Metsähallitus haluaa tehdä suojellulle nähtävyydelle. GLASSTÅRTOR -55 % Ilman Plussa-korttia 2,25 /pkt (3,46/l) 1 .PKT MANDARIINI NARDORCOT 650 g Espanja. Myös tornin huipulla sojottava, noin 10-metrinen lipputanko on tarkoitus uusia. 010 2193 460. 1,52/kg MANDARIN 99 PS MINILUUMUTOMAATTI 500 g Espanja/Marokko (2,98/kg) TUORETORILTA! -59 % JÄTTIVALIKOIMASTA KPL Ingman MAUSTETUT KERMAJÄÄTELÖT 1 l Ei laktoositon, vanilja eikä kaura. (1,00/l) Raj. Tarjouksista kuitenkin vasta selviää, onko kustannusarvio realistinen. Käytössä oli myös korjaussuunnitelmat 1990-luvulta, mutta Palviaisen mukaan ne olivat epäselvät. Varsinaisia piirustuksia ei enää vanhasta tornista ole myöskään ollut enää vuosiin tallella. Metsähallitus on myös kunnostamassa Aulangon toista merkittävää kohdetta, nimittäin kesäteatterina toimivaa Graniittilinnaa. Vuonna 1907 valmistunut, W. Markku Uhari Hämeenlinna Aulangon näkötornilla on mittavat kunnostukset edessä, jos kaikki Metsähallituksen kaavailemat korjaukset toteutuvat
15.2.1930 Janakkala † 23.10.2021 Hämeenlinna Kaivaten Martti perh. Rakkaudella kaivaten Karri, Marja ja Ippa Putti perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. 14.4.1927 Renko † 13.10.2021 Hämeenlinna Kiittäen Marjatta Lapset ja lastenlapset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Rakkaudella kaivaten Anne Elina perheineen Äiti, Jouni, Tarja perheineen Päivi perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. 25.5.1947 Hämeenlinna k. Erityiskiitos KHKS osasto 6B K henkilökunnalle. Siellä nouseva aurinko hohtaa ja lempeän rauhan antaa. Surukiitokset Surukiitokset Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Tapani HUOVILAISEN muistoa ja otitte osaa suruumme. Fil.lis, opettajien opettaja, tätimme Taina Tuovi Hillevi ISOSAARI o.s. Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys rakkaasi poskella. Anne LEINO (ent. Kun kaikki on valmista, tehty työ on edessä rauhaisa yö. Hildén) Sarianna ja Sasu perheineen Rakkaamme Eero Henrik SALO . SUNNUNTAINA 21. Lämpimät kiitokset osanotosta. Rakkaamme Tuula Kyllikki SUIKKI . Kiitämme osanotosta surussamme. Markku perh. Kiitos kaikille meitä muistaneille. Lämmin kiitos osanotosta. Lähiomaiset Rakkaamme Kari Juhani PEKKOLA . 30.12.1928 Hattula † 24.10.2021 Hattula Rakkaudella kaivaten Puoliso Lapset Lastenlapset Lastenlastenlapset Sukulaiset ja ystävät Jäi jälkeen piha hiljainen, sen polut ja pensaat lintuineen. 18.7.1924 Vanaja † 31.10.2021 Hämeenlinna Kotiin valkeaan, uuteen, viimeinen venhe vie. Rakkaamme Aila So?a JAAKKOLA o.s. Rakkaamme Erich Holger ALLENIUS s. 15.5.1960 Pertunmaa † 5.10.2021 Hämeenlinna Missä kynttilä viimeinen sammuu, marmoritaivaan alla, toivotan viimeiset jäähyväiseni Anniina Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi, sydän itkee kaipuuta, ikävää, enää muiston helmet kimmeltää. Kiitos osanotosta. 10.12.1929 Kauvatsa † 1.10.2021 Hämeenlinna Matkalla kotiin, matkalla vaan lähemmäs tänään oon saapunut kuin ennen milloinkaan. Siunattu läheisten läsnäollessa. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Helena perh. Rakkaudella kaivaten Puoliso Lapset perheineen Lastenlapset perheineen Lastenlastenlapset Muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu 19.11.2021 läheisten läsnäollessa. 31.12.1927 Kuusamo † 6.10.2021 Hämeenlinna Äitiä ja mummia kaivaten Raimo Arto, Tuula, Juho ja Riina Erik, See, Ying, Mikko ja Aaron Marianne, Aki ja Tatu Ilpo, Nina, Eero ja Lauri sekä muut sukulaiset ja ystävät Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Ei polulla enää kulkijaa, vain muistot siellä asustaa. Lempeään hiljaisuuteen päättyy kulkijan tie. Kaisu sukulaiset ja ystävät Kun pitkän elämän elää saa voi rauhassa nukahtaa. Kaivaten Pirkko Henry perheineen Joel perheineen Birgit perheineen Jaana ja Johanna perheineen Sukulaiset ja ystävät Hautaus ja muistotilaisuus toimitettu läheisten läsnäollessa. Kiitos muistotilaisuudessa olleille ja osaanottamisista. Alatalo . Siunattu 20.11.2021 läheisten läsnäollessa. 17.10.2021 Hämeenlinna Minne meri ja taivas kantaa, minne aalto ja tuuli käy. Rakkaamme Lauri Ilmari JOKINEN . Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. 19.5.1940 Hyvinkää † 29.10.2021 Janakkala Kaikesta kiittäen Lapset: Aki, Harri, Sami ja Terhi perheineen Kaipauksella muistaen Sisaret: Hilkka, Raila ja Ritva perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos osanotosta. Lämmin kiitos osanotosta. Kallio . Siunaus toimitettu. Kuolleita Kuolleita. Isämme ja pappamme Matti Ilmari LEMOLA . MARRASKUUTA 2021 A8 HÄMEEN SANOMAT Puoliso, isä, vaari ja isovaari Heikki Oskari KOSKINEN
Päivystävä palomestari Lauri Manninen kertoi aamulla STT:lle, että palo sai todennäköisesti alkunsa keittiöstä. Ateriapalveluiden arvosanaksi tuli 3,2 ja kriittisimmät arviot kohdistuivat ruoan makuun ja ulkonäköön. Itse palo saatiin nopeasti sammutettua. Oppilaiden huoltajia oli vastaajista noin 29 prosenttia ja perusopetuksen henkilöstöä noin viidennes. Lapin Kansan verkkosivujen mukaan kyseessä on Lost in Levi -huoneistohotelli. 15.8.1930 † 1.11.2021 Kaipauksella muistaen Hannu, Jussi ja Viivi Jukka, Sari, Juuso ja Janni sukulaiset ja ystävät Kun ilta saapuu ja voimat uupuu ja kaipuu kaikesta hälvenee, sen näkee Herra ja käteen tarttuu, vie kotiin matkasta väsyneen. Yksi henkilö loukkaantui lievästi hengitettyään savukaasuja. Vastaajien valtaosa, 44 prosenttia, oli alaja yläasteen oppilaita. Arttu Mäkelä, Miia Sebany Kittilä Kittilän Levillä syttyi lauantain vastaisena yönä uhkaava rakennuspalo kaksikerroksisessa huoneistohotellissa, kertoo Lapin pelastuslaitos. Tarkoitus olisi toteuttaa talon rakentaminen Ara-hankkeena (Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus), ja siksi kunnalta tarvitaan tarvekartoitus ja puoltolausunto. Kaila Oy www.kiviveistämöjekaila.fi Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 KIVIGALLERIA P. 3.8.1927 Vanaja † 27.10.2021 Hämeenlinna Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää, vaan hiljaa kutsuimme taivaan isää. Yksi päätyhuoneisto yläkerrasta tuhoutui jossakin määrin, Manninen kertoi. 380€ Myös luonnonkivet ja entisöinnit! MUISTOKIVI OY www.muistokivikaila.fi petteri@muistokivikaila.fi 0400 838 486 Lempäälä Pyytäkää edullinen tarjous suoraan valmistajalta 100-vuotias paikallinen Kiviveistämö J.E. Senioriasumisesta uusi ehdotus Hattulaan Kuusikkoaho oy rakensi hiljattain asuntoja Hausjärvelle, ja ehdottaa nyt samaa Parolaan. Mahdollisen Aran avustuksen lisäksi rakentaminen rahoitettaisiin Kuntarahoituksen korkotukilainalla, johon tarvitaan usein kunnan takaus. Kiitos suruumme osaa ottaneille. kunnanjohtaja Pekka Järvi esittää kunnanhallitukselle, että kunnan elinvoimatoimiala käynnistäisi tarvittavat selvitykset. Kunnassa on selkeä tarve uusille pienehköille asunnoille. Asialla on Kuusikkoaho oy, joka on suunnitellut ja rakennuttanut useita Virkkulankylä-nimisiä palvelukokonaisuuksia eri paikkakunnille. HATTULAN kunnanhallitus käsittelee yrityksen tekemää ehdotusta kokouksessaan maanantaina. Hautakiviä Rakkaamme Irene Maria VAINIO . Lapin poliisin mukaan toistaiseksi ei ole vahvistunut mitään sellaista, jonka vuoksi palossa olisi syytä epäillä rikosta. ENITEN KIITOSTA saivat palveluntuottajien henkilökunta ja ystävällinen palvelu. Hämeen Sanomat Hämeenlinna Kaupunkilaiset ja henkilöstö ovat suhteellisen tyytyväisiä Hämeenlinnan kaupungin ateriaja siivouspalveluihin. Siivouspalvelut saivat arvosanaksi 3,4 asteikolla yhdestä viiteen. Poliisin on määrä aloittaa varsinainen tutkinta syttymissyystä maanantaina. Palosta aiheutui lieviä savuhaittoja käytäville ja naapurihuoneistoon, mutta tuuletuksen jälkeen tiloissa on voinut jälleen majoittua ja hotellin asukkaat ovat päässeet palaamaan huoneistoihinsa. Kyseessä olisi vuokratalo, johon tulisi asuntojen lisäksi yhteisiä kokoontumistiloja ja saunaosasto. Vastaajat olivat kriittisiä WC-tilojen siivouksen ja saniteettitarvikkeiden riittävyyden suhteen. Tällä hetkellä Virkkulankylää rakennetaan muun muassa Rovaniemelle. Palo ei päässyt myöskään syvemmälle rakenteisiin, joten isompia purkutoimenpiteitä ei jouduttu palomestarin mukaan tekemään. SUNNUNTAINA 21. Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä, ei tuskia tunneta taivaan tiellä. Sinänsä ihan vähällä päästiin lähtökohtiin nähden. Kunnan kannan päättää selvitysten jälkeen kunnanvaltuusto. Hämeenlinnan seudulla konsepti on toteutettu Hausjärvellä vuosi sitten. Kaupunki kilpailuttaa ensi vuonna palvelut Hauhon, Lammin ja Tuuloksen osalta sekä osassa kantakaupunkia. Ateriaja siivouspalveluita tuottavat Hämeenlinnassa Palmia Oy ja Compass Group Finland Oy sekä muutamissa kohteissa myös ISS Palvelut Oy ja SOL Palvelut Oy. Tilat ovat esteettömät. YRITYS EHDOTTAA kunnalle yhteistyötä 30-40 asunnon kerrostalon rakentamiseksi Viertotien varteen. Sylander . Rakkaamme Siiri Anna-Liisa RIIHIMÄKI o.s. 22.11.1935 Hausjärvi † 31.10.2021 Hämeenlinna Ikävöiden Seija Satu ja Christian Sirpa ja Kari, Waltteri Siellä kukkia täynnä on maa, sydän väsynyt levätä saa. –. Tämä näkyy muun muassa pienten asuntojen vähyytenä kysyntään nähden ja Hattula Kiinteistöjen asuntojonona. HÄSA Kymmeniä evakuoitiin huoneistohotellin palosta Palo sai alkunsa ilmeisesti keittiöstä. Tilalle: Paikallinen Puoliso ja isä Helge Kalevi SALMINEN . HÄSA Parempaa ruokaa ja puhtaampia vessoja Kaupunki selvitti käyttäjien tyytyväisyyttä ateriaja siivouspalveluihin. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A9 Kuolleita KULJETUS MAKSUTTA HÄMEENLINNAN ALUEELLE Hautakiven lisänimen kaiverrus alk. MUU HOTELLI pystyttiin säästämään, ja 42 huoneistosta vain yksi jouduttiin asettamaan palovahinkojen vuoksi käyttökieltoon. Vt. Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna, käsin hellin peittele, levätä anna. Viranomaiset eivät kertoneet lauantaina hotellin nimeä. Leena ja Hanski Ulla ja Jukka Jami ja Merja Lastenlapset ja lastenlastenlapset Riitta perheineen Rakkaamme on siunattu läheisten läsnäollessa. Siunattu läheisten läsnäollessa. Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Ruokailijat kaipasivat myös mahdollisuuksia vaikuttaa ruokailuun. Sari Oksala Hattula Hattulan kunnalle on tehty yhteistyöehdotus senioriasuntojen rakentamiseksi Parolan keskustaan. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml Pois: Kivitöitä vuodesta 1921 Tilalle: 100 vuotta Pois: Aito ja oikea. Kaupunki selvitti asiaa kyselyllä, johon kertyi yli 600 vastausta. STT UUTISET. Lämmin kiitos osanotosta. Yrityksellä on lisäksi myös asumisoikeusasuntoja esimerkiksi Lahdessa, mutta Hattulan talo olisi vuokrakohde. Hotellista evakuoitiin varotoimenpiteenä noin 60 ihmistä, jotka pääsivät Mannisen mukaan poistumaan itse rakennuksesta. Järven esittelytekstin mukaan Hattulan asumispalveluiden tarjonta on rajallinen. Lämmin kiitos osanotosta. KYSELYN TULOKSIA aiotaan hyödyntää toiminnan kehittämisen lisäksi myös tulevissa ateriaja siivouspalveluiden kilpailutuksissa sekä toiminnan kehittämisessä
Ei voi yhdistää muihin etuihin/kampanjoihin.. Etu voimassa rajattuun erään malleja, kysy lisää myyjältäsi. **Koskee uusia huoltovarauksia. S-Etukortilla Auton ostajalle SOKOS HOTEL -majoituslahjakortti kaupan päälle! S-Etukortilla määräaikaishuollon varanneille 30€ alennus ** Paljon hyviä merkkikohtaisia tarjouksia. S-Etukortilla TALVIRENKAAT 0€* erään uusia autoja. *Talvirengaskampanja koskee uusia yksityisasiakkaiden asiakastilauksia 22.-30.11.2021. SUNNUNTAINA 21. MARRASKUUTA 2021 A10 HÄMEEN SANOMAT Lahti Myyntimiehenkatu 4 15700 Lahti Kotka Haminantie 1 48810 Kotka Kouvola Kaitilankatu 3 45130 Kouvola Hämeenlinna Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna Hyvinkää Helletorpankatu 18-20 05840 Hyvinkää Autokauppaa myös verkossa – Nelipyörä.fi Asiakasomistaja -päivät 22.–30.11
044 7656 300 Hämeenlinna Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna p. S-Etukortilla Škodan ostajalle HOTELLIYÖ KAUPAN PÄÄLLE. toim. 24.084,15 €(sis. P lvelu Ostotutkimus 2021 FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km Nelipyörän Asiakasomistajapäivät 22.-30.11. Kertaluoton rahoitusesimerkki: Ford Puma Titanium 1.0 EcoBoost Hybrid -kevythybridimallisto (mHEV) alk. Hinta sis. ŠKODA SCALA -bensiinimallisto alkaen 20 162,83 € CO2-päästöllä 118 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,2 l/100 km. 040 8188 069 Tatu Mäkelä puh. 044 7715 129 ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT 22.-30.11.2021 skoda.fi Autokauppaa myös verkossa nelipyörä.fi Automyynti avoinna ma–pe klo 9-17 ja la klo 10–15, tervetuloa! P lvelu Ostotutkimus 2021 S-Etukortilla ŠKODA KAMIQ JA SCALA -malleihin TALVIRENKAAT 0€ Hämeenlinnan ŠKODA-automyyjät: Juuso Lindroos puh. Kuvan auto erikois varustein. Kuvan autot erikoisvarustein. Kuukausierä sisältää koron %, perustamismaksun € ja käsittelykulun €/kk. €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 21.184,15 €, todellinen vuosikorko %. 03 656 3353 ŠKODA KAMIQ -bensiinimallisto alkaen 22 108,66 € CO2-päästöllä 123 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,4 l/100 km. Kuvan auto erikois varustein. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. ŠKODA SCALA -malliston CO2-päästöt 98-134 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 5,2-5,9 l/100 km. Ford Puma -malliston CO2-päästöt 121–155 g/km ja EU-keskikulutus 5,4-6,8 l/100 km. CO2ja kulutustiedot 1.4.2021 hinnaston mukaan. 041 730 2467 Katja Lehti puh. kulut), käsiraha 2.900 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 199 €, luoton määrä yht. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda.fi /huolenpitosopimus. Arvo jopa 150 €. S-Etukortilla uuden auton ostajalle Sokos Hotel -majoituslahjakortti kaupan päälle sekä Fiesta, Focus ja Puma -malleihin talvirenkaat valoituksetta, Tarjoukset voimassa 22.-30.11.2021 uusiin yksityishenkilöiden tekemiin asiakastilauksiin eikä niitä voi yhdistää muihin kampanjoihin. 21.184,15 € (sis. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A11 Autokauppaa myös verkossa nelipyörä.fi PUMA & FIESTA Hotelliyö kaupan päälle! Kaikkiin Ford -malleihin %:n korko *1 ilman kuluja Talvirenkaat Puma, Fiesta ja Focus -malleihin € Ford Puma Titanium 1.0 EcoBoost Hybrid -kevythybridimallisto (mHEV) alk. perustamismaksun €), viimeinen suurempi erä 9.443,15 €. 050 4015 031 Mika Alanko puh. 24.084,15 € CO2-päästöillä 122 g/km. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Automyynti avoinna ma–pe klo 9-17 ja la klo 10–15, tervetuloa! Hämeenlinna Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna p. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. toimituskulut 600 €. Luottokustannukset yht. 044 0617 636 Toni Karevaara puh. 03 6563 390 Ford automyyjät: Harri Säppi puh. ŠKODA KAMIQ -malliston CO2-päästöt 123-136 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 5,4-6,0 l/100 km. SUNNUNTAINA 21. Edut voimassa S-Etukortilla 22.-30.11.2021 ja koskevat uusia yksityisasiakkaiden tilauksia. S-Etukortilla uuden auton ostaneelle Sokos Hotels -majoituslahjakortti kaupan päälle
Yrityksellä on toimisto myös Lahden Jokimaalla, ja siellä työskentelee kaksi yli 10 vuotta alalla toiminutta teknikkoa. On haasteellista löytää työhön sopivan ihminen, jolla on myös työhön sopiva koira, Mäennenä kertoo. Tämän mukaisesti hän on toiminut. Koira pystyy haistelemalla tutkimaan myös esimerkiksi lattialistat. Pian tapahtumien jälkeen poliisi otti lähistöltä kiinni nuoren miehen. Hänhän itse irtisanoutui omasta tehtävästään, ja työja elinkeinoministeriö tietenkin HVK:n ohjaajana pyysi tuolloin selvitystä, Marin sanoi toimittajille lauantaina Oulussa. –?Mutta on meillä niitäkin asiakkaita, joiden luona käydään kuukausia, jos asukas ei syystä tai toisesta pysty noudattamaan antamiamme ohjeita tuholaistorjunnan onnistumiseksi. –?Tässä työssä koiralla ei saa olla pelkoja ja sen on oltava ihmisystävällinen, Mäennenä sanoo. KOIRIEN KOULUTUKSEN kesto riippuu täysin koirasta. Asta-koira jaksaa tarkistaa päivässä kymmenen asuntoa. Kuolleiden luteiden löytämisestä koira ei saa palkintoa, vaan koira opetetaan ilmaisemaan vain elävät lutikat. –. –?Lutikat ovat usein piilossa. Uskomme lutikkakoirien olevan välttämättömiä tuholaistorjunnan kannalta, Mäennenä sanoo. Syyttäjälaitos kertoi aiemmin tässä kuussa, ettei Lounemaa ja kahta muuta HVK:n entistä johtajaa vastaan nosteta syytteitä epäonnistuneista maskikaupoista, koska ei ole todennäköisiä syitä epäillä entisiä johtajia rikoksesta. Aikuisen koiran kouluttaminen vie parista kuukaudesta puoleen vuoteen. Työ on koirille fyysisesti rankkaa eikä mikä tahansa koira sovi työhön, yrityksen palvelupäällikkö, lahtelainen Tanja Mäennenä lisää. Asiakkaan luona esimerkiksi lapsi saattaa juosta koiran luo ja silittää sitä. Sitten sille opetetaan jokin ilmaisukäytös, millä se kertoo löytäneensä jotakin, Saarikko selittää. Lutikoihin liittyy myös häpeää, ja Mäennenä sanoo, että monet eivät kehtaa kertoa asunnon lutikkaongelmasta, vaan koittavat hoitaa sen omin avuin. Hän itse tuolloin sanoi, että hän kantaa täyden vastuun siitä, mitä HVK:ssa on tehty. –?Yksi koira jaksaa päivässä tarkistaa 10 asuntoa. Marin oli aiemmin samana päivänä ilmoittanut, ettei Lounema enää nauti hänen luottamustaan. USEIMMITEN lutikkakoirat ja niiden ohjaajat kutsutaan paikalle, kun yhdestä taloyhtiön asunnosta on löytynyt lutikoita ja halutaan varmistaa, onko niitä myös naapuriasunnoissa. –?Se ei toimi, vaan voi itse asiassa pahentaa lutikkaongelmaa ja levittää ne myös naapuriasuntoihin, Saarikko ja Mäennenä sanovat. –?Koiran on oltava työmotivoitunut, sillä sen pitää haistella asuntoja viitenä päivänä viikossa, Mäennenä lisää. –. Toisinaan asukkaat yrittävät torjua lutikoita kaupasta ostamillaan myrkyillä. Simu Perälä Kuultuaan ohjaajaltaan sanan ”etsi”, Ansa-koira lähtee liikkeelle ja alkaa nuuhkia jalkalistoja ja sohvanpieliä. Mutta miksi lutikoiden etsintään kannattaa käyttää koiraa. –?Koiralle opetetaan, että lutikan hajusta saa ruokaa. Yhteensä kolme ihmistä sai teräaseella aiheutettuja vammoja. Ne kertovat ennen kaikkea huonosta tuurista. Lutikkakoiralle tärkeää on myös terve rakenne, eikä koira voi olla lyhytkuonoiseksi jalostettu, koska silloin sillä voi olla haasteita haistella. Jos se löytää asunnosta eläviä lutikoita, se jähmettyy niille sijoilleen, Saarikko kertoo. LUTIKKATARKASTUSTEN ja tuholaistorjuntojen määrä on vuosi vuodelta kasvanut, Mäennenä sanoo. Seinäjoella EteläPohjanmaalla yksi ihminen loukkaantui hengenvaarallisesti teräasetappeluksi eskaloituneessa riidassa lauantaina aamuyöllä, poliisi tiedottaa. Mäennenä sanoo, että lutikkaongelmien taustalla on usein elämänhallintaongelmia. Sen jälkeen päästän koiran haistelemaan. Miestä epäillään kahdesta tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä. –?Useimmiten hyönteinen ei näissä asunnoissa ole ainoa ongelma. Koiranohjaajan koulutukseen taas kuuluu noin puolen vuoden perehdytys, johon kuuluu kokeneemman ohjaajan kanssa työskentelyä ja koirien treenaamista. ESS Lutikkakoira haistaa tuholaiset Lutikoiden määrä lisääntyy ja niitä etsitään ja paikannetaan myös koirien avulla. Yrityksen toiminta-alue on koko Suomi, mutta suurin osa lutikkakoiratöistä painottuu pääkaupunkiseutuun ja Uudellemaalle. –?Se on sääli, sillä lutikat eivät kerro mitään ihmisen tai asunnon likaisuudesta. –?Meillä on tietääksemme ainoana Suomessa lutikkakoiraohjaajia palkansaajina. Sileäkarvainen noutaja etsii hajuaistinsa avulla lutikoita, jotka ovat kooltaan niin pieniä, ettei ihminen voi havaita niitä katseellaan. Muistelen tuota kevättä 2020 ja muistan hyvin silloisen toimitusjohtajan omat sanat. VAATIMUSTASO lutikkakoirille on kova, ja niille tehdään säännöllisesti tasotestejä. Koiran pitää pystyä tekemään töitä, vaikka asunnossa olisi monenlaisia aistiärsykkeitä. –?Tarkistan sängyn ja listat ensin silmämääräisesti. Jotta ihminen voisi havaita niissä lutikoita, listat pitäisi irrottaa kokonaan, Saarikko kertoo. LUTIKKAONGELMAT SAADAAN pääsääntöisesti hoidettua asunnosta kolmella käynnillä, Mäennenä sanoo. STT. MARRASKUUTA 2021 A12 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Lutikkakoiraksi ei kelpaa mikä tahansa koira, vaan vaatimustaso on kova ja koiria testataan säännöllisesti. KUVA: Kai Sinervo / ESS Marin: HVK:n Lounema irtisanoutui itse STT Oulu Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) toimitusjohtajana toiminut Tomi Lounema sanoi viime vuonna kantavansa täyden vastuun siitä, mitä HVK:ssa on tehty. Jos koulutus aloitetaan pentuiässä, koira voidaan ottaa töihin 1-vuotiaana, jolloin se totutetaan töihin vähitellen. Anticimexillä on parin vuoden ajan ollut kahden koiraohjaajan tiimi ja nyt toisen ohjaajan lähdettyä muihin haasteisiin, yritykseen etsitään hänelle korvaajaa. SUNNUNTAINA 21. Lutikkatilanne saattaa äityä pahaksi ja levitä naapuriasuntoihin, jos asukas ei kehtaa kertoa kotiinsa ilmestyneistä hyönteisistä. Meillä on nyt työssä kaksi koiraa, ja työpäivän aikana ne voivat vuorotella, tuholaistorjuntaa tekevän Anticimexin lutikkakoiraohjaaja Noora Saarikko sanoo. EPÄONNISTUNUT maskikauppa tuli julkisuuteen viime vuonna huhtikuun alussa, minkä jälkeen Lounema erosi tehtävästään HVK:n toimitusjohtajana. Syyttäjän mukaan myös heidän mahdollisuutensa toimia toisin olivat varsin rajalliset. –?Koirat ovat koiranohjaajien omia. OLOSUHTEET tapahtuma-aikaan olivat sellaiset, että syyttäjän mukaan kolmikolla saattoi ja sai olla käsitys, että heidän menettelynsä oli oikeutettua ja puolustettavaa terveydenhuollon romahtamisen estämiseksi. STT Teräasetappelussa hengenvaarallisia vammoja SEINÄJOKI. Viikon sisällä Saarikko on tutkinut kahden koiransa kanssa kerrostaloasuntoja Lahdessa
MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A13. SUNNUNTAINA 21
15 D II krs, Hml Käynti sisäpihan puolelta puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 010 6841900 Asianajaja Juha Kallioinen Asianajaja Teemu Tomminen OTM Miika Huhtinen www.eversheds.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. 040 667 1990. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi Asianajaja Eemeli Saros www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. 010 8208800 Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinonkatu 34 13130 HML p. palvelut . JOUNI HEISKANEN Palokunnank. 13100 Hämeenlinna (03) 6759 220 Jätehuoltopalvelua Viemärityöt • Pumppaamohuollot • Suurtehoimuroinnit • Kaivojen tyhjennykset p. xxxxxxxx Koko 1x19 3 kk 648 € 6 kk 1123,20 € hintoihin lisätään alv. Jätehuoltopalvelua Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Siellä missä sinäkin Tuoreimmat uutiset myös verkossa Autokorjaamoja • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. tuotteet . etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi tai ilmoitukset@hameensanomat.fi Esimerkki mainoksesta: MAINOSTEKSTI Soita numeroon puh. Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka oikeusapu Wähäjärvenkatu 6, p. 8, HML puh. 03 626 210 Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela OTM Elmeri Vappula www.asianajoskogster.fi Asianajotoimisto Romo Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 13100 Hml puh. 03 6122 012 www.muotohammas.fi KARI-KOSKINEN PEKKA Linnanniemenk. 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. 040 140 6000 Kysy lisää Hämeen Sanomien mediamyynnistä Mainostaja! Edullista näkyvyyttä Palsta julkaistaan Hämeen Sanomissa kaksi kertaa viikossa lehden A-osassa. 0500 486 831 SIRU NYSTRÖM Hämeentie 1, Hml puh. 0400 232 640 www.delete.. 075 7540 500 www.romo.fi Asianajotoimisto Jenna Järnstedt Oy Palokunnankatu 9 Asianajaja Jenna Järnstedt OTM Pinja Rantanen puh. (03) 675 9010 Lasiliikkeitä . 029 566 1920 Keittiökalusteita Painotyöt Puh. 9-17 Puh. 040 8444 514 / 040 513 0086 www.jarnstedt.fi Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. krs) puh. 044 500 5110 Ikkunoita ja ovia Puh. 0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Turuntie 4–6 puh. 21 a 1, Hml P. asennukset HÄMEEN LASITOIMI OY Uhrikivenkatu 6, 13130 Hml (03) 6824 002 ma–pe 7–16 Kaikki lasialan Erikoishammasteknikoita Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. 24% Ilmoitusvaraukset ja lisätiedot Petri Harjula 040 868 2356 Esa Kukkonen 040 868 2566 Päivi Merisaari 040 868 2578 Santtu Pekarila 040 451 2512 Ulla Salmi 040 868 2573 Sari Vänttinen 040 868 2575 Painotyöt meiltä Vuodesta 1981 Larin Kyöstin katu 20, Hml Puh. 03 6166 722 Asianajotoimisto Kess Oy Innopark, Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna puh. 029 566 0610 talousja velkaneuvonta Wähäjärvenkatu 6, p. MARRASKUUTA 2021 A14 HÄMEEN SANOMAT Palvelut & Erikoisliikkeet Asianajajia Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. 040 5577788 Katutaso/esteetön kulku. 010 8208800 Ajanvaraus 010 219 4020 Ajanvaraus 010 219 4015 Jaakonkuja 1, 13720 Parola Meille on turvallista tulla Kasarmikatu 7 b, H:linna Hammaslääkäreitä Hammaslääkäri MIKA PARVIAINEN Hallituskatu 22 A, II krs. 03 656 060 www.ilvespaino.fi JAAKKO VÄHÄJYLKKÄ Palokunnank. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. 010 200 1040 AA, VT Matti Kess OTM, VT Kaija Kess www.kess.fi Asianajotoimisto Skogster Oy Raatihuoneenkatu 8 (3. SUNNUNTAINA 21
Jos minitontin rajan vetää jonnekin alle tuhanteen neliömetriin, on niitä nytkin Hämeenlinnassa vapaana, ilman sen kummempaa minimarkkinointia. Alku oli rauhallisenpuoleinen. Auto rahoitetaan leasingsopimuksella. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa Hämeenlinnan kirje Siirin tonteista pienin on vain 641-neliöinen! Hintaa sillä on noin 22 000 euroa. Kaupungin ensi vuoden budjetistahan virka-auto karsittiin pois. Kantakaupungin Äikäälässä noin 900 neliön tontteja on vapaana kymmeniä, samoin Siirin kakkosalueella. Auton rahoitushinta varusteineen on 62?653 euroa, ja sopimusaika on viisi vuotta. Päivystävä dosetti Tv:n puhuvista päistä vitsaillaan päivystävinä dosentteina. Vuoden kokeilussa tavoitellaan tietenkin säästöjä, jos kotikäynnit vähenevät ja matkaajat lyhenevät. Älykkäät dosetit rientävät apuun, jos asiakkaan lääkitys ei sovellu pusseihin tai jos tämä ei voi itsenäisesti ottaa lääkitystä niistä. ”Janakkalan mittakaavassa tavallista pienemmiksi” katsotut tontit ovat kooltaan 567–759 neliötä. Kaupungin kotihoidossa on jo ollut käytössä lääkeautomaattipalvelu vuodesta 2014. Nimimerkki Antti on kirjoittanut Hämeenlinnan asioista Hämeen Sanomissa vuodesta 1884 alkaen. Hauhon keskustassa on 877 neliötä myytävänä alle neljän ja puolen tonnin. Toki halutaan myös vähentää lääkkeiden ottoon liittyviä uhkaja vaaratilanteita. SUNNUNTAINA 21. (03) 6151 410 sähköposti: antti@hameensanomat.. Kovasti väkeään lisäävä Janakkala on avannut Moision alueen minitonttien varaamisen. Uudeksi omakotialueeksi kaavailtua peltoa rajaavat Aleksis Kiven katu, Mäkilaurilantie ja pienen matkan päässä Luolajantie. Tiettyä jatkumoa tuossa on, sillä nyt Parviainen ajaa Volvolla, entisellä kaupunginjohtajien virka-autolla. Kirsikka ei ole ihan kuihtunut, sillä kaavaluonnosta tehdään aiemman suunnitelman pohjalta – sen, joka voitti kesällä selvästi yleisöäänestyksen. Mutta Hämeenlinnapa on värväämässä oikeasti älykkäitä dosetteja. Ifissä on. Vaikka mistään karvalakkisähköautomallista ei olekaan kyse, tulee hankinta edullisemmaksi kuin kaupunginjohtajasopimuksessa määritelty vapaan autoedun maksimiarvo (1?200 e/kk). MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A15 UUTISET Puh. Se, minkä kokoinen on minitontti, taitaa olla kiinni määrittelijästä – ja kunnasta. Nyt jatketaan nimellä Alilaurila. Se soveltuu asiakkaille, joiden lääkkeet on otettavissa kertaannospusseista. Tuuloksen Mäntynummelta irtoaa 837 neliötä 1700 eurolla. Alueen työnimenä oli Jukolan Kirsikka. Minitontteja on tarjolla jo nyt Alilaurilaan on suunnittelun alusta saakka ollut tarkoitus sijoittaa myös varsin pieniä omakotitontteja, noin 450– 890 -neliöisiä. Jukolan Kirsikasta tuli Alilaurila H ämeenlinnan uusimman pientaloalueen suunnittelu Jukolaan (tai joidenkin mielestä Voutilaan, tai Luolajaan) etenee. Arvatkaas, onko Parviaisen Polestar vakuutettu paikallisessa Pohjantähdessä. Etäohjauksella toimivia lääkeautomaatteja hankitaan kokeilumielessä kahdeksan. Moision tonteilla hinta on noin 13 600–18 200 euroa. Arvatkaas, onko Parviaisen Polestar vakuutettu paikallisessa Pohjantähdessä.. Väärin. Parviaiselle Polestar Hämeenlinna on tilannut kaupunginjohtajalleen OlliPoika Parviaiselle työsuhdeautoksi Polestar 2 -sähköauton, ruotsinteslan. Tosin liki tuhannenkin neliön tonttia on kutsuttu janakkalalaisittain minitontiksi. Molempien tonttialueiden keskimmäisiä tonttirivejä suunnitellaan vielä, ja niin sanottuja minitontteja sijoitellaan. Reilun kolmen hehtaarin aluehan on Laurilan talon entistä peltoa. Alueelle mahtuu muutama kymmen varsin pientäkin tonttia. Nimi tosin on vaihtunut. Siirin tonteista pienin on vain 641-neliöinen! Hintaa sillä on noin 22?000 euroa, mutta vuokratakin voi. Polestarin omistaa kiinalaisen Geelyn ohella Volvo Cars. Lautakuntaan luonnos ehtinee alkuvuodesta. Pole star on yksi Pohjantähden englanninkielisistä käännöksistä. Alueen jakaa kahtia puistoakseli
SUNNUNTAINA 21. Kyselyyn vastasi 25 rehtoria eri yläkouluista ja yhtenäiskouluista ympäri Suomea. KUVA: Tomi Kosonen. Yhteensä 7.–9.-luokkalaisten yläkouluja ja 1.–9.-luokkalaisten yhtenäiskouluja on noin 700 koko maassa. –?Hömppää ovat kyselyt, Move-testi ja muiden kuponkien ja raporttien täyttely, sanoo Kauhajoen yhteiskoulun vs. –?Inkluusio ei toimi ilman resursseja. Lännen Median kyselyyn vastanneet rehtorit toivat esiin ongelmia ja useita kehityskohteita nykyisessä koulumaailmassa. Suomen maine Pisa-vertailun maailman kärkenä on kyselyn perusteella selvästi uhattuna. Vastanneista rehtoreista 24 prosenttia arvioi oppimisen tason olevan ennallaan ja 16 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa. LM-kysely toteutettiin yhteistyössä rehtorien edunvalvonnasta vastaavan Suomen Rehtorit ry:n kanssa. Jotta voisimme vastata oppilaiden moninaisiin oppimisen haasteisiin, tarvittaisiin erilaisia pienryhmiä, sanoo Kajaanin keskuskoulun rehtori Erna Huhtala. Opetussuunnitelmassa pitäisi palata perusasioihin. Siihen osallistuvat enimmäkseen 15-vuotiaat oppilaat. Muita usein mainittuja ongelmia ovat suuret ryhmäkoot ja pula pätevistä opettajista. rehtori Jaakko Syrjänen. ”Lahjakkaat oppilaat täytyisi muistaa huomioida jo peruskoulussa, ei pelkästään Pisa-tulosten, vaan Suomen kansainvälisen menestymisen turvaamiseksi”, sanoo seinäjokelaisrehtori Henry Leppäaho. LM-kysely: Rehtorit uskovat oppimista mittaavien Pisa-tulosten heikkenevän . Se vaikeuttaa opettamista ja oppimista. Tästä kärsii laaja oppilaiden keskikasti. Yksikään vastaajista ei arvioinut tason olevan nousussa. Vaikka otanta rehtorikunnasta ei ole kattava, vastauksista piirtyy selkeä kuva rehtorien kokemista ongelmista. –?Koulujärjestelmän ulkopuolisia asioita ovat perheiden heikentyneet tilanteet ja mahdollinen syrjäytyminen, sanoo Ristiinan yhtenäiskoulun ja Suomenniemen koulun rehtori Laura Savander Mikkelistä. Jotkut rehtorit kokevat, että parhaat oppilaat ovat aiempaakin parempia, mutta aikaa menee liikaa heikoimpien tukemiseen. Osa oppilaista ei ole valmis näkemään vaivaa oppimisen eteen. Kysyimme yläkoulujen rehtoreilta näkemyksiä oppimisesta ja Pisa-tuloksista. Seuraava kansainvälinen Pisatutkimus on edessä keväällä 2022. Inkluusio tarkoittaa periaatetta, jossa erityistäkin tukea tarvitsevia oppilaita opetetaan samassa luokassa muiden kanssa. Kyselyyn vastanneista rehtoreista 60 prosenttia arvioi, että oppimisen taso on heikompi kuin edellisen Pisa-tutkimuksen aikaan 2018. . JOIDENKIN VANHEMPIEN suhtautuminen kouluun ja oppimiseen muuttunut välinpitämättömäksi. Erilaisten raporttien ja kaavakkeiden täyttäminen vie rehtorien mukaan kohtuuttoman osan työajasta. REHTORIEN VASTAUKSISSA toistuvat inkluusion tuomat ongelmat oppimiseen. MARRASKUUTA 2021 A16 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Joonas Kuikka Monet yläkoulujen rehtorit kokevat oppimisen tason olevan laskussa omassa koulussaan, selviää Lännen Median yhteistyössä Suomen Rehtoreiden kanssa toteuttamasta kyselystä
Tavalliset suomen kielen sanat ovat hukassa. Koulurauha!” ”Erilaisuus pitäisi hyväksyä peruskoulujen opetusjärjestelyissä. Yhteiskunnassa pitäisi tiedostaa tosiasia, että maassamme on lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat erityisluokkia ja heitä, jotka oppivat nopeasti ja vaivattomasti, hän sanoo. Kontulan mukaan kaikkein yksinäisimpiä ja pessimistisimpiä parisuhteen löytämisen suhteen ovat keski-ikäiset, eronneet miehet. –?Ulkoisia tekijöitä sen sijaan ovat esimerkiksi ajatukset potentiaalisten kumppanien vaativuudesta. Väestöliiton tutkimukseen osallistui 10?000 suomalaista. Vastaukset ovat ajalta 25.10.–5.11.2021. Tutkija Anu Kinnunen uskoo taustalla vaikuttavan vahvasti sen, että kumppaneita on alettu etsiä enenevässä määrin sähköisten deittailusovellusten kautta. Tämän sijaan kumppanittomuuden voisi nähdä myös mahdollisuutena tehdä niitä asioita, joista itse nauttii, tai toteuttaa niitä suunnitelmia, joista on haaveillut. –?Palvelut olisi hyvä tuoda kouluun, missä oppilaat ovat. Koulu ei nykyisellään pysty tasaamaan oppimiseroja. Yhteiskunnassa pitäisi tiedostaa tosiasia, että maassamme on lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat erityisluokkia ja heitä, jotka oppivat nopeasti ja vaivattomasti.” HENRY LEPPÄAHO Rehtori, Seinäjoki Janita Virtanen Miksi joidenkin suomalaismiesten on vaikea löytää kumppania. Jatkuva talouden sopeuttaminen vaikeuttaa opetusta.” • ”Yhteiskunta ei arvosta sivistystä, vaan jokaisella on omat totuutensa ja kuplansa.” • ”Vanhemmat pois puhelimiltaan varsinkin lasten herkkyyskausien aikana, lukuinnostuksen ajamista tietoisesti koteihin ja kouluihin. Kyselylinkin jakoi eteenpäin Suomen Rehtorit postituslistansa kautta. –?Erilaisuus pitäisi hyväksyä peruskoulujen opetusjärjestelyissä. REHTORIT ESITTÄVÄT monia parannusehdotuksia oppimistilanteen korjaamiseksi. Erilaisia projekteja tulee ovista ja ikkunoista. Kinnusen väitöskirjan aineisto osoittaa, että yksinäisyys on yhteydessä alentuneeseen onnellisuuteen. Vaadimme liian vähän työntekoa, perustekemistä ja keskittymistä. Kirjastot tutuksi.” • ”Perustyö kunniaan. PISA-TULOKSET OVAT heikentyneet verrattuna 2000-luvun alkuun. Tämä taas voi johtaa kokemukseen omasta kyvyttömyydestä ja riittämättömyydestä. –?Mitä vahvempi parisuhteen normi on, sitä suuremman kärsimyksen ihminen voi saada itselleen aikaan. Moni silti reagoi yksinäisyyteen eristäytymällä kotiinsa, kertoo Kontula. Jos ihminen kokee vahvasti, että hänen ”pitäisi” tai ”kuuluisi” olla parisuhteessa, tilanne näyttäytyy elämänkulullisena haasteena: hän on ikään kuin epäonnistunut elämässä, kun ei ole pystynyt kulkemaan tällaista normitettua tietä pitkin, kuvailee Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Anu Kinnunen. KUVA: Vesa Moilanen / Lehtikuva Yksin jäämisen ketju on saattanut saada alkunsa jo lapsuudessa. –?Osa miehistä toivoo kumppania, mutta kokee elämäntilanteensa esimerkiksi jatkuvien työmatkojen takia liian hankalaksi. Yksin jäänyt voi kokea epäonnistuneensa Janita Virtanen Ilman kumppania eläminen on monelle täysin neutraali elämäntilanne. Sen sijaan vastentahtoisesti ilman kumppania eläminen voi herättää hyvinkin kokonaisvaltaisia kokemuksia. –?Etenkin ihmisten, jotka eivät ole ulkoisesti kovin edustavia, on entistä vaikeampi löytää kumppania. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A17 UUTISET –?Mielen pulmat ovat lisääntyneet ja tarvitaan oppilashuollon palveluita, kertoo Nepenmäen koulun vs. Hänen mukaansa opetus jää usein sivurooliin oppilashuollon ja lastensuojelun tehtävien vyöryessä yhä enemmän opettajien ja koulun harteille. Normit ovat muuttuneet ulkonäkökeskeisemmiksi: myös sellaiset ihmiset, jotka eivät olisi välttämättä ulkonäkökeskeisiä tavallisessa sosiaalisessa elämässä, saattavat näiden sovellusten kautta yhtäkkiä muuttua sellaisiksi, sanoo Kinnunen. Yläkoulun arvostuksen väheneminen näkyy myös siten, että ammattikouluun suuntaavat kokevat pääsevänsä sinne joka tapauksessa turhia lukematta. Huhtala Kajaanista sanoo, että kouluihin tarvittaisiin psykiatrisia sairaanhoitajia ja sosiaalija nuorisotyöntekijöitä, jotka voisivat tehdä ennaltaehkäisevää tai mielenterveyttä edistävää työtä. Kontulan mukaan moni leski on ikään kuin luopunut toivosta ja miettii, kannattaako kyseisessä iässä enää edes yrittää etsiä ketään. SUNNUNTAINA 21. Mitä pidempään ihminen on tahtomattaan yksin, sitä herkemmin hän voi ajautua negatiivisen ”en tule koskaan löytämään ketään” -ajattelun raiteille. Pahimmillaan taustalla on koulukiusaamista, mistä alkaa jonkinlainen pidemmän linjan ketju, ja miehet jäävät myös aikuisina tahtomattaan yksin. Tällaiset kokemukset ovat lisääntyneet sinkkujen keskuudessa koko 2000-luvun. Eri kielija kulttuuritaustoista tulevilla on puutteita suomen kielessä, kajaanilainen Erna Huhtala luettelee. Kun vuosina 2003 ja 2006 suomalaisnuorten pistemäärä lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä ylitti 540 ja oli maailman kärkeä, vuonna 2018 lukutaito ja luonnontieteet olivat 520:n luokkaa ja matematiikka enää 507. rehtori Maija SaloVartiainen Joensuusta. Toivolanrannan yhtenäiskoulun rehtori Henry Leppäaho Seinäjoelta sanoo, että yleisopetuksessa olisi päästävä lakisääteisiin ryhmäkokoihin, maksimissaan 25 oppilaan luokkiin peruskoulussa. 25–64-vuotiaiden miesten tahattoman kumppanittomuuden taustalla näyttäisi olevan sekä itsestä että ulkoisista tekijöistä johtuvia syitä. JOKA TOINEN suomalainen sinkkumies kokee muutaman vuoden takaisen tutkimuksen perusteella kumppanin löytämisen vaikeaksi, ja vain hyvin pieni vähemmistö kokee, ettei kumppanin löytämiseen liity minkäänlaisia ongelmia, kertoo Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula. KINNUSEN MUKAAN moni liittää onnen potentiaaliseen parisuhteeseen. Miesten kirjoitelmia sinkkuudesta tarkastellaan tuoreessa väitöstutkimuksessa. Lisäksi tuntuu, että matematiikassa ei osata perusasioita kuten kertotaulu, kun tullaan yläkouluun.” • ”En suostu uskomaan, että oppilaiden perimä ja oppimiskyky olisivat huonontuneet näin paljon 20 vuoden aikana kuin opetettavien asioiden tasoa on pitänyt esimerkiksi matematiikassa madaltaa. Monilla iäkkäämmillä leskinaisilla on myös pelkoja siitä, että heille tapahtuu jotakin pahaa kotona eikä kukaan saa tietää asiasta – että he kuolevat yksin kotiin ja heidät löydetään vasta pitkän ajan päästä. Alatyyliä ei sallita, lakki pois sisällä herroilta.” • ”Ei lisää ilmiöitä kouluun. –?Tuntikehys pitäisi nostaa valtakunnallisesti sellaiseksi, että jokaisella luokalla on vähintään kolme tuntia liikuntaa kaiken muun lisäksi. Oppilaat eivät ole valmiita laajoihin työryhmäopiskeluihin ja omaan vastuuseen. –?Opettajia ja rehtoreita ei saa kuormittaa palavereilla, jossa pohditaan loputtomiin oppilaiden mielenterveysja kotiongelmia ja vapaa-ajan syrjäytymistä, vaan asiat on rajattava selkeästi sosiaalitoimen ja lastensuojelun työksi. Savander pitäisi kiinni myös taitoja taideaineista, koska ne kehittävät omaa toiminnanohjausta ja ajattelun taitoa laajasti. Rehtorit näkevät kehityksen taustalla lukemisen vähenemisen ja oppilaiden sekä vanhempien kännykän käytön lisääntymisen. STT Osa suomalaismiehistä kokee, ettei kelpaa Tutkimuksen perusteella joka toinen suomalainen sinkkumies kokee kumppanin löytämisen vaikeaksi. Rehtoreille suunnattuun kyselyyn oli mahdollista vastata nimellä tai nimettömästi. Monelta jää huomaamatta, että myös ilman parisuhdetta voi elää hyvin merkityksellistä elämää.. Näillä tuloksilla päästiin yhä matematiikkaa lukuun ottamatta kymppisakkiin. –?Tästä taas ajaudutaan helposti murehtimaan, että ei ole ketään kenen puoleen kääntyä. Aiempaan verrattuna nyt tehdään ylidiagnosointia ja tuotetaan tukipapereita enemmän kuin keskitytään itse opetukseen.” • ”Opettajien töihin on lisätty kaikkea ylimääräistä, joka on vähentänyt aikaa opetukseen. Itsestä johtuvia syitä ovat esimerkiksi kokemukset kelpaamattomuudesta: osa miehistä kokee, etteivät he kelpaa sellaisina kuin ovat, kertoo Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Anu Kinnunen. Jos tahaton kumppanittomuus jatkuu pitkään, seurauksena voi Kinnusen mukaan olla esimerkiksi ahdistuneisuutta, unettomuutta, masennusta tai ulkopuolisuuden kokemuksia. Mikkeliläinen rehtori Laura Savander esittää lisää liikuntaa, mikä parantaa keskittymistä lukuaineisiin. Miesten kirjoitelmissa esiintyi tarinoita vaativista naisista, Kinnunen toteaa. Leppäaho vaatii myös ”kyllä koulu hoitaa” -ajattelun lopettamista. Muita aineistossa esille nousseita kumppanittomuuden syitä olivat esimerkiksi se, että kumppanin löytämistä ei pidetä kovinkaan tärkeänä ja viihdytään hyvin myös itsekseen. Tuoreimpana oppimiseen vaikuttaa koronavirus, sillä joidenkin yläkoulun oppilaiden mielestä on mukavampi jäädä kotiin, kun he ovat päässeet etäopetuksen makuun. Vain pieni osa pärjää tällä tavalla, ja nämä oppilaat pärjäisivät opetuksesta riippumatta.” • ”Hyvät käytöstavat kunniaan. Toinen suuri tahtomattaan ilman kumppania jääneiden suomalaisten joukko löytyy yli 60-vuotiaiden leskinaisten keskuudesta. Hän tutki väitöskirjassaan myös näitä teemoja. Kinnusen mielestä kirjoitelma-aineisto osoittaa sen, kuinka tärkeää jo varhainen sosiaalisten suhteiden kehittyminen on. Yhteiskunta polarisoituu. Oppimistulokset etänä ovat kuitenkin laskeneet. –?Lukutaito on heikentynyt, kaikilla oppilailla ei ole enää perustaitoja opiskelusta selviytymiseen. Oppimista tapahtuu työtä tekemällä. Väestöliiton Finsex-tutkimusten mukaan kaikista suomalaisista sinkuista yhä useampi kokee kumppanin löytämisen vaikeaksi. LM–HÄSA SANOTTUA Rehtorien vastauksista poimittua • ”Lukutaito laskee katastrofaalisesti. Etenkin jo parisuhdekokemusta omaavilla miehillä kumppanin pitäisi tuoda elämään selkeästi jotakin lisää eikä riitä, että vierellä on ”kuka tahansa”
Näin ei Suomelan mukaan tällä hetkellä ole, koska alalla ei ole riittäviä kansainvälisiä standardeja. Suomelan mukaan taksonomian myötä sijoittajat voivat luottaa, että heidän rahansa eivät mene saastuttamiseen tai ympäristölle haitalliseen toimintaan. Hallitus on jakautunut asiassa kahtia, kun SDP, keskusta ja RKP ovat vastustaneet EU:n taksonomia-asetukseen liittyvää säädösehdotusta, kun taas vihreät ja vasemmistoliitto ovat olleet asiassa eri linjalla. SDP noudattelee ohjelmassaan hallituksen tavoitteita ja toteaa, että perusterveydenhuollossa hoidon tarve pitäisi pystyä arvioimaan sinä päivänä, kun asiakas ottaa sotekeskukseen yhteyttä ja että kiireettömään hoitoon tulee päästä seitsemässä päivässä hoidontarpeen arvioinnista. SUNNUNTAINA 21. –?Toisena, vahvana viestinä on, että pidetään huolta meidän sote-henkilöstöstä. Maliszewskin mukaan Suomen talouden keskipitkän aikavälin ongelmat eivät kuitenkaan ole. Järin sopuisaa kuvaa hallitus ei antanut itsestään lauantainakaan. SDP:n, keskustan ja vihreiden puolue-elinten ohella lauantaina oli koolla vasemmistoliiton puoluevaltuusto, jossa on sunnuntaina ohjelmassa puheenjohtaja Li Anderssonin linjapuhe ja tiedotustilaisuus. Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko julisti puolueensa puoluevaltuuston kokouksessa Rovaniemellä, että keskusta ei tule olemaan mukana hallituksessa, jossa ”keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa”. Hänen mukaansa hallituspuolueet ovat välillä tiukkojenkin vääntöjen jälkeen pystyneet tähän asti ratkaisemaan kaikki eteen tulleet kysymykset, eikä hänellä ole epäilystäkään siitä, ettei sama onnistuisi myös tulevaisuudessa. Hänen mukaansa sovitun menokehyksen horjuttaminen on hallituksen horjuttamista. Hänen mukaansa tulevassa kehysriihessä ensi keväänä katsotaan yhdessä, mistä 370 miljoonan euron pysyvät säästöt löytyvät. He ovat ansainneet hyvät työolot, he ovat ansainneet sen, että heidän työtään arvostetaan, Marin sanoi SDP:n aluevaaliohjelman julkistustilaisuudessa Oulussa. –?Valtiovarainministerinä vastuullani on ensi vuoden talousratkaisujen valmistelu. –?Välillä vähän kalistellaan, sen jälkeen sovitaan ja sitten mennään eteenpäin, Kari luonnehti hallituksen toimintakykyä. Tuomas Savonen Suomen on kiritettävä EU:n ilmastopolitiikkaa, ei jarrutettava sitä, sanoo vihreiden puheenjohtajaa Maria Ohisaloa sijaistava varapuheenjohtaja Iiris Suomela. Aion käydä tämän periaatteellisen keskustelun kaikkien hallitusryhmien puheenjohtajien kanssa vielä ennen joulua. Karin mukaan taksonomia ei kiellä tai estä mitään eikä se pakota ketään mihinkään. SDP LINJAA ohjelmassaan, että sote-palvelupisteiden sijainnista päätettäisiin jokaisella hyvinvointialueella erikseen. Neljän suurimman hallituspuolueen puolue-elimet kokoontuivat viikonloppuna. Maliszewski pitää Suomen hallituksen tavoitteita ihailtavina, mutta niitä ei saavuteta nykyisellä politiikalla. –?Kello tikittää, ja lähivuodet ovat kriittisen tärkeitä ilmastokriisin torjunnan kannalta. KUVA: Vesa Moilanen / Lehtikuva IMF: Suomen hallitus ei saavuta tavoitteitaan nykyisellä talouspolitiikalla HELSINKI. Puolue myös edellyttää, että hyvinvointialueilla työntekijöiden työolot ovat sellaiset, että työkuorma ei muodostu kohtuuttomaksi. Kari myös edustaa vihreitä hallituspuolueiden viisikossa. TAKSONOMIALLA eli kestävien rahoitustuotteiden määritelmällä EU pyrkii ohjaamaan sijoituksia tulevaisuudessa niin, että ne tukisivat ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviä hankkeita. Kaikki syyt kehysten avaamiselle koronan jälkeen ovat Saarikon mukaan tekosyitä. En jää odottamaan jäiden lähtöä Kemijoesta, jos tästä on erimielisyyttä, Saarikko uhkasi. MYÖS UUSI ympäristöja ilmastoministeri Emma Kari (vihr.) kommentoi taksonomia-asiaa omassa puheessaan. Kuvassa vasemmalta pääministeri Sanna Marin (sd.), valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.), sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja opetusministeri Li Andersson (vas.) eduskunnan kyselytunnilla 18. Suomela kommentoi pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusta rassannutta taksonomiakiistaa puheessaan vihreiden puoluevaltuuskunnalle Helsingissä. Puolue haluaa ensinnäkin rakentaa sosiaalija terveydenhuollon palveluita siten, että ne ovat laadukkaita ja lähellä ihmisiä. –?Tunnistan, että hallituksesta syntyy nyt riitelevä kuva. Marin kommentoi Saarikon puheita toimittajille kysyttäessä Oulussa SDP:n aluevaaliohjelman julkistustilaisuuden yhteydessä. Puolueen mukaan palvelupisteitä tulee olla riittävästi ja niiden pitää olla helppojen kulkuyhteyksien päässä. STT Suomela: Suomen on kiritettävä EU:n ilmastopolitiikkaa Uuden ympäristöja ilmastoministerin mukaan taksonomia ei vie yhdeltäkään maalta päätösvaltaa omista metsistään. HALLITUSPUOLUEET ovat tällä viikolla olleet napit vastakkain ennen muuta niin sanotusta taksonomiasta. Väestönkehityksen haasteiden ja väestön ikääntymiseen liittyvien menojen nousupaineiden vuoksi julkinen velka olisi kuitenkin käännettävä laskuun julkisen talouden puskurien kasvattamiseksi, IMF:n valtuuskunta painottaa. Taksonomialla eli kestävien rahoitustuotteiden määritelmällä EU pyrkii ohjaamaan sijoituksia tulevaisuudessa niin, että ne tukisivat ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviä hankkeita. Sen takia onkin valtavan surullista, miten moni suomalainen poliitikko ei ole valmis tukemaan edes vapaaehtoista ilmastotyötä, sijoittajien ja yritysten pyrkimyksiä toimia kestävästi, Suomela sanoi viitaten taksonomiakeskusteluun. Hänen mukaansa talouden perustaa pitäisi vahvistaa. Puolustan silti oikeuttani pitää keskustan ydinarvoista kiinni. –?Tietenkin me lähdemme siitä, että se, mistä yhdessä sovitaan, niin siitä pidetään kiinni. Julkinen velka kääntyy näin kasvuun. STT Saarikko varoitti talousryhdin hylkäämisestä Hallituksen toimintakyky askarrutti vilkkaana kokouslauantaina. IMF:n valtuuskunta odottaa, että Suomen julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen jää keskipitkällä aikavälillä prosentin verran suuremmaksi kuin ennen pandemiaa, mikä johtuu pitkälti harkinnanvaraisten menojen lisääntymisestä. STT. SDP:N PUHEENJOHTAJA , pääministeri Sanna Marin sanoi suhtautuvansa hallitusyhteistyöhön rakentavasti ja uskovansa, että kaikki asiat ovat ratkaistavissa, jos halua siihen löytyy. Palaaminen menokehyksiin on erittäin tärkeä elementti, hän arvioi. Uuden ympäristöja ilmastoministerin Emma Karin (vihr.) mukaan on luonnollista, että erilaiset näkemykset välillä törmäävät, kun hallituksessa on viisi erilaista puoluetta, joilla kaikilla on omat arvonsa ja painotuksensa. En pidä siitä itsekään. Hyvinvointialueilla on varmistettava, että resurssit riittävät henkilöstömitoitusten mukaiseen henkilöstömäärään sekä sijaistarpeisiin. Valtuuskunta odottaa, että Suomen potentiaalinen kasvu jämähtää vain 1,75 prosenttiin, mikä vastaa ennen koronaa annettuja ennusteita. Se työ ensi kevään kehysriihtä varten on nyt aluillaan. Minna Pulli, Tuomas Savonen Hallituspuolueiden puheenjohtajien puheenvuoroja kuunneltiin lauantaina tarkalla korvalla, kun hallituspuolueista neljän puolueelimet kokoontuivat riitaisen viikon päätteeksi. Suomen hallituksen toimet taloudessa ja terveysasioissa korona-aikana ovat olleet erittäin hyviä, kiittelee Suomessa käyneen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n valtuuskunnan johtaja Wojciech Maliszewski. Saarikon mukaan ”sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden joukoissa on aika lopettaa haaveilu yhteisen kehyssopimuksen rikkomisesta”. –?Alojen houkuttelevuutta voidaan lisätä työhyvinvoinnin kehittämisellä, hyvällä johtamisella ja riittävällä resursoinnilla. –?Samasta paikasta tulisi saada apuja ja neuvoja ongelmien kokonaisuuteen sen sijaan, että asiakkaan on osattava etsiä tukea eri luukuilta. STT SDP:llä kaksi ydinviestiä aluevaaleissa SDP:n vaaliohjelmassa painottuvat sotepalveluiden saatavuus ja hoitohenkilökunnan jaksaminen. MARRASKUUTA 2021 A18 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Minna Pulli, Mimma Lehtovaara Oulu SDP lähtee aluevaaleihin kahden ydinviestin saattelemana, kertoi puolueen puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin lauantaina. Osaavaa henkilökuntaa tarvitaan myös ulkomailta, ohjelmassa huomautetaan. Viime kevään kehysriihessä yhdessä sovimme kehyksistä ja siitä, minkälaisia sopeutustoimia tulemme tekemään, Marin sanoi. –?Tämä on tärkeää, koska ilmastokriisin torjunta ei onnistu vain julkisella rahalla, vaan me tarvitaan kaikki, myös yritykset ja sijoittajat, mukaan tekemään tätä muutosta, Suomela painotti. –. Kari nousi ympäristöja ilmastoministeriksi, kun aiemmin salkkua kantanut Krista Mikkola (vihr.) siirtyi Ohisalon paikalle sisäministeriksi. marraskuuta. Karin mukaan taksonomia on vapaaehtoinen luokittelujärjestelmä, jonka avulla ilmastoja ympäristöystävällisimmät hankkeet voidaan helpommin tunnistaa rahoitusmarkkinoilla. Saarikko nosti puheessaan esille myös hallituspuolueiden välit. hälvenneet
Rakennuksessa työskentelee myös Frantsishak Vjatshorka. Vankilassakin hän on istunut muutamaan otteeseen. Entinen toimittaja ja aktivisti Vjatshorka on nykyisin maan oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskajan korkein neuvonantaja. SUURI PROTESTILIIKEHDINTÄ on hiipunut Valko-Venäjällä ja vapaa media on ajettu vielä aiempaakin ahtaammalle. Saakashvili kertoi joutuneensa vankilassa vanginvartijoiden pahoinpitelemäksi ja pelänneensä henkensä puolesta. Haavisto tapasi Makein YK:n yleiskokouksen yhteydessä New Yorkissa Yhdysvalloissa. Sitä samaa Lukashenka yrittää nyt tehdä omille kansalaisilleen. Sulku alkoi viime viikon lauantaina, ja sen on määrä kestää kolme viikkoa. Haavisto kertoi syyskuussa Helsingin Sanomille, että hän piti kokousta hyvänä tapana päivittää kuulumisia ja viedä tapaamisesta myös tietoa eteenpäin EU:n ulkoministereille. Myös Vjatshorkan mukaan pakotteiden pitäisi olla entistä paremmin kohdennettuja ja entistä tiukempia. Tämän jälkeen hallitus tarkastelee tilannetta uudelleen. –?Olen kokenut lähes kaiken sen sorron, mitä Valko-Venäjällä voi kokea, mutta jälkikäteen katsottuna se kaikki, etenkin armeija, auttoi minua ymmärtämään, miten järjestelmä maassa toimii. Armeijassa hänet eristettiin eikä hänen annettu nukkua. Viimeisin ongelma on siirtolaiskriisi Puolan rajalla, jonne Valko-Venäjän uskotaan systemaattisesti houkutelleen ihmisiä valheellisilla lupauksilla Eurooppaan pääsystä. Perjantain väkivallasta huolimatta liki 300 rajoituksia vastustavaa mielenosoittajaa marssi lauantaina lähellä Belgian rajaa sijaitsevan Bredan kaupungin halki kantaen kylttejä, joissa vaadittiin koronasulkujen lopettamista. Olimme hämmentyneitä. Ne olivat ainoa sallittu yhteydenpidon muoto. Vilpilliset presidentinvaalit viime vuoden elokuussa laukaisivat ison kansanliikkeen, jossa vaadittiin maata vuosia itsevaltaisesti johtaneen Aljaksandr Lukashenkan eroa. STT, AFP Georgian expresidentti lopetti syömälakkonsa TBILIS. Olen iloinen nähdessäni tämän unelman tulevan todeksi. Tarkoittaako tämä, että Suomi tunnustaa Valko-Venäjän nykyisen johdon. Lisäksi Lukashenka tulisi eristää kansainvälisestä yhteisöstä. Hänen isänsä Vintsuk Vjatshorka toimi Valko-Venäjän sittemmin hajonneen oppositiopuoleen BPF:n johtajana, joka oli keskeisessä roolissa ValkoVenäjän itsenäistyessä Neuvostoliitosta. Baarien, ravintoloiden, kahviloiden ja supermarkettien tulee sulun aikana sulkea ovensa kello 20. –?Pakotteiden pitäisi kohdistua energiaja finanssisektorille tiukemmin. Oppositiopoliitikko tiukentaisi pakotteita Frantsishak Vjatshorka on omistanut oikeastaan koko elämänsä itsevaltaisen johtajan Aljaksandr Lukashenkan vastustamiselle. Poliisi kertoi lauantaina tutkivansa, olivatko vammat peräisin poliisien ampumista laukauksista. STT Frantsishak Vjatshorka arvostelee ulkoministeri Haaviston tapaamista Valko-Venäjän ulkoministerin kanssa. Valko-Venäjän oppositio on kuitenkin nähnyt niissä monia aukkoja, jotka auttavat Lukashenkaa jatkamaan toimintaansa, kertoo muun muassa Guardian. 16-vuotiaana hän joutui jo useamman kerran poliisin pahoinpitelemäksi. –?He haluavat saada sinut tuntemaan, että sinut on hylätty ja olet yksin. Frantsishak Vjatshorka pidätettiin ensimmäisen kerran hänen ollessaan vasta 13-vuotias. Kaksi ihmistä oli edelleen lauantaina sairaalahoidossa, koska he saivat ampumahaavoja mellakoissa. –?Olimme hyvin huolissamme, kun esimerkiksi Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) tapasi Valko-Venäjän ulkoministeri Uladzimir Makein. EU on jälleen asettanut ValkoVenäjälle lisää pakotteita, joista uusimmat kohdistuvat muun muassa lentoyhtiöihin. Ulkona protestointi voisi johtaa välittömään pidätykseen, mutta protestointia jatketaan esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Huolimatta kuluneen vuoden synkistä tapahtumista, Vjatshorka kertoo olevansa toiveikas. Valko-Venäjän talousjärjestelmä on hyvin yksinkertainen, sillä kaikki keskeiset sektorit johtavat Lukashenkaan. Aiemmin pakotteita on asetettu muun muassa öljynjalostuksen vientituotteille. Ihmisiä on ohjeistettu työskentelemään etänä. KUOHUNTA Valko-Venäjällä ja sen ympärillä on yhä jatkunut. STT, AFP Koronamielenosoituksia edelleen Hollannissa Frantsishak Vjatshorka on istunut useaan otteeseen vankilassa ja kertoo selvinneensä niistä ajoista kirjeillä, joita hän vankilaan sai. –?Valko-Venäjän hallitus taas oli iloinen tapaamisesta ja käytti sitä oman asemansa pönkittämiseen. Ei-välttämättömät liikkeet suljetaan kahta tuntia aiemmin. Koronavirusrajoituksia vastustavien protestoijien mielenilmaukset jatkuivat lauantaina Hollannissa sen jälkeen kun yli 50 ihmistä oli otettu kiinni perjantain mellakoiksi muuttuneissa protesteissa Rotterdamissa ja poliisit olivat joutuneet ampumaan laukauksia hillitäkseen väkijoukkoja. Vjatshorka kertoo, että yli vuosi sitten käynnistynyt tapahtumaketju oli myös hänelle ja Tsihanouskajalle yllätys. Vjatshorkan mukaan siirtolaiskriisi on paitsi Lukashenkan keino kostaa EU:n sanktioita ValkoVenäjälle myös keino pysyä relevanttina toimijana kansainvälisessä politiikassa. Georgian ex-presidentti Mihail Saakashvili, 53, lopetti lauantaina syömälakkonsa sen jälkeen kun hänet siirrettiin vankilan sairaalasta sotilassairaalaan Goriin maan pääkaupungin Tbilisin länsipuolelle. Hän yrittää luoda mielikuvan, että länsi ja EU ovat unohtaneet valkovenäläiset ja että he tulevat kärsimään, jos Lukashenka kaatuu. Saakashvili ehti olla syömättä 50 päivää ja hänen tilansa oli hengenvaarallinen. –?Näen valoa tunnelin päässä. SUNNUNTAINA 21. Kapinointi kulkee jo suvussa HAAG. Myös yksi poliisi kuljetettiin sairaalaan mellakoinnin jäljiltä, ja useat muut saivat lievempiä vammoja. Aboutaleb kuvasi mellakoita ”väkivaltaorgioiksi”. Tapahtumia on peruttu, ja jalkapallootteluita pelataan ilman yleisöä. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A19 UUTISET Sanna Raita-aho Vilna Liettuan Vilnan harmaasta toimistorakennuksesta käsin yritetään johtaa Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi kuvatun Valko-Venäjän hallinnon kaatamista. Tämä on ollut perheeni unelma. Oppositiolla on selkeä johtohahmo, ja kapinan henki sytytetty vuosien hiljaisuuden jälkeen. Hollannissa on voimassa osittainen koronasulku lisääntyneiden koronavirustartuntojen takia. Poliisit ampuivat ensin varoituslaukauksia, mutta mellakointi äityi lopulta niin pahaksi, että poliisit joutuivat Rotterdamin pormestarin Ahmed Aboutalebin mukaan ampumaan myös tähdättyjä laukauksia. Yhtenä vaihtoehtona on koronasulku, jossa rokottamattomia ei jatkossa päästettäisi baareihin ja ravintoloihin. KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva. Georgian pääoppositiopuolueen UNM:n perustaja Saakashvili pidätettiin lokakuun alussa, kun hän palasi maanpaosta. Puolue oli myös Lukashenkan vallan alkuvuosina itsevaltaisen johtajan keskeinen vastustaja.. Jos asetat pakotteen jollekin sektorille, tiedät sen kuuluvan Lukashenkalle ja siten vaikuttavan tähän
Markus Nenosen osuma riitti HPK:lle kuudenteen peräkkäiseen voittoon, kun Eetu Laurikainen pelasi samalla toisen peräkkäisen nollapelin. . Laurikainen torjui toisessa peräkkäisessä nollapelissään 27 kertaa. Jätkätkin pelaajat kyllä tosi hyvin edessäni, siellä on kiva olla ns. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi SUNNUNTAINA 21. JÄÄKIEKKO ÄSSÄT–HPK 0–1 Joonas Lainesalo Hämeenlinnan Pallokerho näytti lauantaina jääkiekkoliigassa, että yksikin maali voi riittää täyteen pistepottiin, jos puolustuspelaaminen on laadukasta ja maalivahtipeli erinomaista. Tänään saimme olla vielä enemmän kärsivällisiä kuin eilen. HPK:n maalivahti Eetu Laurikainen oli lauantainakin ohittamaton. Päävalmentaja Jarno Pikkaraisen aikana Kerho on voittanut 13 pelaamastaan ottelusta. –?Peli oli oikeastaan vähän niin kuin eilinenkin, puolustimme hyvin ja olimme kärsivällisiä. SUNNUNTAINA 21. LAURIKAINEN LÖYSI saman tien syyn sille, miksi hänen pelivireensä on ollut maajoukkuetauon jälkeen täyttä rautaa. MARRASKUUTA 2021 Eetu Laurikainen torjui Porissa kaiken, muun muassa Ässien Eero Niemen yrityksen. –?Hyvä huili, sillä se varmaan on tullut. HPK ei tällä hetkellä päästä muutenkaan paljon maaleja omiin. Kerholle riitti Porissa Ässiä vastaan kolmannen erän lopun Markus Nenosen maali 1–0 (0–0, 0–0, 1–0) -voittoon. Aika lopussa maali tuli, mutta kun tekee hyviä asioita, kääntyvät ne onneksi nyt meille. viimeisenä lukkona. Nautitaan näistä hetkistä, Laurikainen sanoi. MARRASKUUTA 2021 A20 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. KUVA: Veera Korhonen Maalit tiukassa Isomäen lauantai-illassa . Kerho ei ole nyt päästänyt maaliakaan vähän yli seitsemään erään
KUVA: Tomi Vesaharju / HäSa, arkisto ”Meiltä ihan hyvä peli, maaleja tuli tällä kertaa laajalla materiaalilla.” HARRI NUMMELA Hamilton kiihdytti paalulle Qatarin gp:ssä Lewis Hamilton oli formula 1:n MM-sarjan 20. Vähän enemmän voisimme vielä ampua, mutta peli oli joka tapauksessa meiltä oikein hyvä. HPK.n ratkaisumaalin tekijäksi voittolaukauskilpailussa merkittiin Samppa Saarinen. Ottelulla on ylemmän jatkosarjan sijoitusten kannalta äärimmäisen iso merkitys, sillä HPK on tällä hetkellä juuri viivan alapuolella kolme pistettä TPS:n perässä, tosin ottelun vähemmän pelanneena. Meille ei tule hirveästi sellaisia oho-tilanteita. Riikka Noronen syötti Sportia vastaan kaksi hämeenlinnalaismaalia. Tästä voitosta voi nauttia hetken ja alkaa sen jälkeen oikeasti keskittyä TPS-peliin, Nummela suunnitteli. Eilen (perjantaina) emme pystyneet olemaan läsnä meidän pelissämme. Daniela Wilkman aloitti vieraiden maalinteon avauserässä, ja Kiti Seikkula (1+1) ja Samantha Benoit lisäsivät Kerhon johdon kolmeen maaliin toisen erän aikana. Bottas on sarjassa kolmantena. Joonas Lainesalo Hämeenlinna Hämeenlinnan Pallokerhon U20-ikäluokan SM-sarjajoukkue onnistui parantamaan rutkasti tasoaan yhdessä yössä. KÄRSIVÄLLINEN KERHO oli Porissa hiukan isäntiä edellä ja ansaitsi niukan voittonsa. Kerho johti ottelua kahden erän jälkeen, kun Eemil Rautio vei kotijoukkueen johtoon toisen erän alussa. Kerho aloitti ylemmän loppusarjan perjantaina heikolla esityksellä, mutta lauantaina meno oli taas tuttua. Tietenkin niitä tulee muutama joka pelissä, mutta se kuuluu asiaan. Tosin näkisin, ettei Pikkaraisella ole syytä jatkossa moisiin pelisuunnitelmilla kikkailuihin. HÄSA Kiti Seikkula teki ja syötti maalin Sportia vastaan. –?Todella iso tasonnosto. Ässät suurimman takaa-ajonsa lopussa käyntiin vasta viimeisellä minuutilla, ja tasoituskin oli lähellä, mutta kiekko kilahti tolpasta maalin sijaan takaisin kentälle. STT Kerhon nuorilta hyvä tasonnosto lauantaina Samppa Saarinen ratkaisi HPK:lle voiton voittolaukauskilpailussa. Kun Jade Mäkivaara, Sanni Vartiainen ja Saimi Lehto osuivat vielä kolmannessa erässä kukin kertaalleen, ei voittajasta jäänyt Vaasassa mitään epäselvyyttä. Ratsastamme siitä saadulla itseluottamukselle niin kuin pystymme, mutta jokaiseen peliin pitää ladata ja tehdä työ uudestaan. Verstappen johtaa MM-sarjaa 14 pisteen erolla Hamiltoniin ennen kolmea jäljellä olevaa kilpailua. HÄSA Oikein pelattu voitto Ässistä KOMMENTTI Petteri Sihvonen urheilu @hameensanomat.fi O lin huolissani, kun päävalmentaja Jarno Pikkaraisen HPK pelasi edellisessä matsissa paljolti pystysuunnan lätkää Vaasan Sporttia vastaan. Myös viimeisessä parissa laukonut Atso Lehtinen onnistui saamaan kiekon Visa Vedenpään selän taakse. JÄÄKIEKKO HPK U20–KÄRPÄT U20 2–1 VL. Näin pienten marginaalien pelille saatiin tyypillinen ratkaisu, kun Markus Nenonen pelasi päättäväisesti yhden tilanteensa kohti Ässien maalia. SUNNUNTAINA 21. HPK pelaa seuraavan keskiviikkona kotiottelun kouvolalaista KooKoota vastaan. Kimi Räikkönen lähtee Qatarin osakilpailuun 16. Ensi viikolla on taas kovat pelit, toivottavasti putki jatkuu, maalivahti sanoi. Meille ei tullut tällä kertaa oikein minkäänlaisia virheitä, vaan peli oli hallussa koko ajan. Yleisesti pohja on hyvä, ja siihen on hyvä koko ajan rakentaa päälle, maalivahti mietti. Hän kiersi Dohan radan ajassa 1.20,827, josta MM-sarjaa johtava Max Verstappen jäi 0,455 ja Valtteri Bottas kolmanneksi nopeimpana 0,651 sekuntia. HPK:n maalissa aloittanut Noora Räty torjui 22 laukasta. Qatarin gp alkaa sunnuntaina kello 16 Suomen aikaa. Tuollainen pelisuunnitelmalla veivaaminen – esimerkiksi kun nyt voitto Sportista oli ”väärin voitettu” – saattaa johtaa harhapoluille kyselemään ja houkutuksiin: eikä useammin kannattaisi pelata pystyyn, se kun tuntui silloin kerran toimivan. Voitto aina lämmittää, kiitteli HPK:n naisten päävalmentaja Harri Nummela. Vaasassa vieraillut Kerho kaatoi liigan hännänhuipun Sportin maalein 6–0 (1–0, 2–0, 3–0). –?Peli oli tosi vauhdikas, hyvätasoinen ja tasainen vääntö. Nummela ei nostanut lauantaina erityisiä onnistujia esiin. –?Eipä se osunut sisätolppaan, vaan kimposi ulospäin. Kerho on voittanut nyt kuusi edellistä otteluaan ja ottanut 18 tarjolla olleesta pisteestä 17. Huoleni oli osin turha, ainakin ylimitoitettu puoleltani, sillä Ässiä vastaan Isomäessä Kerho pelasi ja palasi hyvinkin sävyisään rytmittävän lätkän kaavaan. Pystyimme pyyhkimään nopeasti perjantain pois ja palaamaan tasollemme, Järvi kiitteli joukkuetta. Laurikainen ei kuitenkaan lähtenyt tolppiaa kiittelemään. Kärppien Eero Klintrup onnistui kuitenkin tasoittamaan päätöserän ensimmäisellä minuutilla. MARRASKUUTA 2021 HPK:n naisten viikonloppu käyntiin voitolla Sarjajumbo Sport taipui kotijäällään Kerholle tennisnumeroin. HÄSA. HPK:n maalissa pelannut Simon Opatovsky ei puolestaan joutunut päästämään voittolaukauskilpailussa ainuttakaan kiekkoa maaliin. kilpailun Qatarin gp:n aika-ajon nopein. ruudusta. –?Annoimme vähän NettaSiskollekin peliaikaa, ja Noora pääsi keskittymään sunnuntain peliin, Nummela sanoi. Laurikaisen mukaan ajatuksen ei anneta kuitenkaan lähteä Kerhossa laukalle. JÄÄKIEKKO SPORT–HPK 0–6 Joonas Lainesalo Hämeenlinnan Pallokerhon naisten joukkue sai mainion alun tärkeälle viikonlopulleen jääkiekkoliigassa. –?Meiltä ihan hyvä peli, maaleja tuli tällä kertaa laajalla materiaalilla. Parhaimpaan HPK-perinteeseen kuuluu pelata ilman pelisuunnitelmien korostamista: tulee pelata pelitilanne pelitilanteelta, pelikirjan mukaan, mitä peli pyytää ja tarjoaa. Kerho antoi ottelun lopussa 4–0-tilanteessa peliaikaa myös Netta-Sisko Lahtiselle, joka torjui reilussa 12 minuutissa kaksi kertaa. –?Pelasimme kokonaisuudessaan hyvää peliä. Ei lähelläkään, maalivahti naureskeli lopun tilannetta. Kerho jatkaa otteluitaan sunnuntaina, kun se saa Metritiski-areenaan vastaansa Turun Palloseuran. Eetu Laurikainen torjui Porissa kaiken, muun muassa Ässien Eero Niemen yrityksen. KUVA: Veera Korhonen yhdeksän. Vauhtia kyllä piisasi, kertoi HPK:n valmennusryhmästä kommentointivuorossa ollut Saku Järvi. Tänään palasimme sovittuihin asioihin ja saimme pelin siihen suuntaan, mihin haluamme ja missä se on myös ollut. Kerho kaatoi lauantaina ylemmän jatkosarjan kotiavauksessaan Oulun Kärpät voittolaukauskilpailuun venyneessä ottelussa numeroin 2–1 (0–0, 1–0, 0–1). –?Nyt syömään ja keskittymään sunnuntaihin. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A21 URHEILU SUNNUNTAINA 21. Ässät ja HPK pelasivat Porissa todella tiukan matsin, jossa kummankin puolustuspelaaminen oli toisen hyökkäyspelaamisen niskan päällä. –?Pelaamme yhden pelin kerrallaan. –?Saan keskittyä aika lailla omaan hommaan. Laurikaisen mukaan viisikkopelaamisen takana on nyt hyvä pelata. Mukaan pitää tietenkin ne hyvät asiat, joiden takia olemme voittaneet kuusi peliä putkeen
Hän jäi viimeisellä pätkällä 0,8 sekuntia Ogierista. Hyvin se on tähänkin asti mennyt pieniä askeleita eteenpäin, hän arvioi. SUNNUNTAINA 21. –. Pystymme pitämään pelin kasassa tiukimmillakin hetkillä. –. KUVA: Tomi Vesaharju / HäSa OTTELUTILASTO 1–3 20–25, 13–25, 25–21, 24–26 JYMYVOLLEY • Pisteet: Diana Lundvall 13/+2 Riikka Valkonen 11/-5 Henni Rinta-Keturi 9/+8 Sara Niemi 8/+6 Mila Viljanen 6/+5 Ada Peura 5/+3 Ässäsyötöt 7 Torjunnat 10 Vastaanottoprosentti 47 LENTISKERHO • Pisteet: Vera Klimovitsh 16/+14 Yasmine Madsen 16/+7 Bettina Yli-Sissala 14/+8 Tuuli Tuominen 13/+5 Netta Hyttinen 8/-4 Jenna Ylivainio 5/+4 Ässäsyötöt 5 Torjunnat 18 Vastaanottoprosentti 24 Michaela Madsen pitkään sivussa Joonas Lainesalo Hämeenlinna Hämeenlinnan Lentopallokerhon kokoonpanovaikeudet saivat jatkoa, kun keskiviikossa Salossa loukkaantuneen Michaela Madsenin vamma osoittautui sen verran pahaksi, että keskipelaaja on pelikentiltä pitkään sivussa. KUVA: Andreas Solaro / Lehtikuva Ogier on lähellä kahdeksatta MM-titteliä AUTOURHEILU Pasi Rein Monza Kahdeksannesta ralliautoilun maailmanmestaruudestaan ajava Ranskan Sebastien Ogier pääsee hennossa johtoasemassa MM-sarjan viimeisen osakilpailun Monzan rallin viimeiseen kilpailupäivään. Neljännessä erässä joukkue oli lopussa tiukassa paikassa vahva ja vei ottelun jatkopalloilla. Rovanperän tehtävä on päästä kilpailussa turvallisesti maaliin. Hän on jäänyt Ogierista 27,4 sekuntia. Pystymme kehittämään peliä ottelu ottelulta. HÄSA Lentiskerholle täydet pisteet Nurmosta Bettina Yli-Sissala onnistui hyvin lauantaina. Kapealla kokoonpanolla, jossa ainoana pelikuntoisena vaihtopelaaja oli normaalisti toisena liberona pelaava Emilia Joensalo, Seinäjoella pelannut Lentopallokerho onnistui lauantaina pelaamaan tasapainoisen ottelun. Kentällä oli koko ajan hyvä henki, mutta olihan tämä tiukka peli, Yli-Sissala mietti ottelun jälkeen. Mestaruus alkaa olla Ogierin hyppysissä, sillä sunnuntaina ajetaan vain kolme erikoiskoetta ja hänelle riittää jopa kolmossija mestaruuden varmistamiseksi. Se on ottanut harppauksia eteenpäin. Kiistanalaisia tilanteita ei juurikaan tullut. Se teki pisteitä laajalla rintamalla, kun Vera Klimovitsh (16/+14) ja Yasmine Madsen (16/+7) ylsivät kuuteentoista pisteeseen, eivätkä Bettina Yli-Sissala (14/+8) ja Tuuli Tuominen (13/+5) jääneet kaksikosta kuin muutaman pisteen. Se on kyllä tosi hyvä juttu jatkoa ajatellen. STT. Monzan rallin ja koko kauden viimeinen erikoiskoe alkaa kello 13.18. –?Se kertoo siitä, että luotamme toisiimme. En tosiaan nähnyt, mihin olin matkalla, Evans tuskaili. JOKAINEN JOUKKUE pelaa tällä kaudella Mestaruusliigassa yhden kotija vierasottelun kokonaan rajatuomareitta. Ehkä muutama virhe, mutta niitä tuli molemmin paljon. LENTISKERHO VOITTI kaksi ensimmäistä erää, mutta hävisi pitkän jälkeen kolmannen. LENTOPALLO JYMYVOLLEY– LENTISKERHO 1–3 Joonas Lainesalo Hämeenlinnan Lentopallokerhon kolmen peräkkäisen vierasottelun saldoksi tuli lopulta kaksi kolmen pisteen voittoa ja yksi tappio. Kilpailu jatkuu sunnuntaina aamulla kello 8.48 Suomen aikaa. MARRASKUUTA 2021 A22 HÄMEEN SANOMAT URHEILU JymyVolley ei onnistunut viemään tiukkaa ottelua viiteen erään. Hämeenlinnalaiset kaipaavat muutenkin kipeästi laajuutta rosteriinsa, sillä lauantaina Seinäjoella Jymy-Volleyta vastaan sen ainoa vaihtopelaaja oli normaalisti toisena liberona pelaava Emilia Joensalo. Ogier johtaa kilpailua puolen sekunnin erolla mestaruutensa uhkaajaan, Britannian Elfyn Evansiin. Sebastien Ogierille riittää maailmanmestaruuteen jopa Monzan kolmossija. –?Mielestäni peli meni yllättävän hyvin. Kunhan kruisailtiin, mutta kivaa oli silti, Rovanperä tuumi. –. –. –?Meillä on ollut tiheään tahtiin pelejä ja on vielä jatkossakin. Jarrutin sen takia muutaman kerran mutkiin aivan liian aikaisin. Yllättävän vähän virheitä joka tapauksessa tuli eli ihan hyvin meni, Yli-Sissala arvioi. Oli vaikea löytää jarrutuspaikat, eikä ajo tuntunut muutenkaan hyvältä, Suninen arvioi viimeistä pätkää. Madsenin alaraajavamma vaatii sen verran pitkän kuntoutuksen, että hänen kautensa on todennäköisesti ohi. Belgian Hyundai-kuljettaja Thierry Neuville on neljäntenä 46,6 sekunnin päässä kärjestä. –?Peli oli aika tiukka, mutta meillä pysyi koko ajan hyvin luotto omaan tekemiseemme. Hämeenlinnalaisten torjuntapuolustuspelaaminen on mennyt viimeisten viikkojen aikana eteenpäin. Tarkoitukseni ei ole ajaa voitosta, Ogier sanoi. –?Se on kyllä mennyt eteenpäin koko joukkueella. Lauantaina Kerho otti toisen niistä voitoista, kun se kaatoi Seinäjoella nurmolaisen JymyVolleyn erin 1–3 (20–25, 13–25, 25–21, 24–26). Espanjan Dani Sordo on Toyotan kaksikon jälkeen Hyundaillaan kolmantena. Meni ihan ok, mutta näkyvyys oli huono. Keskipelaajan mielestä hämeenlinnalaisten on hyvä jatkaa muutama sitten Giovanni Torchion alaisuudessa alkanutta projektia. Lauantaina oli Lentiskerhon ensimmäinen ottelu, jossa rajatuomareita ei ollut. Teemu Suninen jatkaa Hyundailla kilpailua seitsemäntenä ja Kalle Rovanperä Toyotalla yhdeksäntenä. EVANS kamppailee sitä vastoin lähinnä Monzan kilpailun voitosta, mutta putosi illalla kärjestä kakkoseksi. Ennen kuin Lentopallokerho löytää Madsenin paikalle korvaajan, vastaavat joukkueen keskipelistä kahdestaan Vera Klimovitsh ja Bettina Yli-Sissala. Olemme saaneet torjuntapeliin uudenlaista näkökulmaa. Jymyä vastaan Kerho tylsytti kotijoukkueen hyökkäystä 18 torjuntapisteellä, joista Yli-Sissala otti seitsemän ja Klimovitsh yhdeksän
Luotin finaalissa loppukiriin, että siinä voisin voittaa. – Saimme kaksi maalia ihan peräkkäin, ja luulen, että se oli sellainen kulminaatiopiste pelissä. Hänen hattutempustaan tuli ottelun kulminaatiopiste. – Kaikki halusivat voittoa. Hankala alkuerä ja etenkin välierä. Joensuu jäi voittajasta 2,63 sekuntia. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa. Eilen oli vielä pieniä tuntemuksia, mutta saimme teipattua jalan tähän päivään. Ottelu alkaa kello 14.00. Tiesin, että tulee kova kamppailu. STT. Ruusunen joutui pystypaikalta kiertämään kolme sakkokierrosta (0+3), mutta hiihtovauhti riitti voittoon 9 kilometrin pikakilpailussa 15,6 sekunnin erolla samat sakot ampuneeseen Saloisten Reippaan Lauri Peltoniemeen. AAH:sta Hilda Kukonlehto oli kuudes (+1.47/ 2+2). SUNNUNTAINA 21. Ensin puolustaja Titta Aholan vahvan nousun jälkeisellä takakulmavedolla, sitten Haapalahden illan ensimmäisellä. Tuuli oli puuskittainen, mikä hankaloitti penkkatyöskentelyä, joten täytyi vähän sakkorinkiäkin kiertää. –. SUNNUNTAINA Steelersiä odottaa haaste toiselta puolelta sarjataulukkoa, kun sarjakakkonen Helsinki United tulee Hämeenlinnan Loimua-areenalle. Vuokatti Ski Team Kainuun Katri Lylynperä oli kilpailun kolmas. Ensin vahva nousu ja veto vasemmalta laidalta, sitten hallittu viimeistely maalin edestä pitkän hyökkäyksen jälkeen ja kolmannessa Haapalahti voitti pallon oman maalinsa lähettyvillä ja eteni kentän läpi laukaisupaikkaan. Hän taivutti Johanna Matintalon 0,76 sekunnin erolla tiukan perinteisen hiihtotavan kilpailun päätteeksi. OTTELU ETENI kaksi erää tasaisesti. –?Kisa oli ihan hyvä. Nizhni Tagilissa Kytösaho onnistui ensimmäisellä kierroksella erinomaisesti ja pääsi toiselle kierrokselle 13:ntena. –. Kristan miehelle kiitokset, Matintalo mainitsi Yleisradion televisiolähetyksessä Pärmäkosken aviomiehen Tommi Pärmäkosken. Ottelussa nähtiin peräti kaksi Steelers-hattutemppua. Sekä Ruusunen että Leinamo nimettiin jo aiemmin varalle kahteen ensimmäiseen IBUcupin osakilpailuun ja Imatralla annetaan näyttöjä kahteen seuraavaan osakilpailuun. – Kokonaisuudessaan tosi hyvä peli. Alkuviikosta liukastuin ja loukkasin takareittä. Japanin Ryoyu Kobayashi oli toinen ja Norjan Halvor Egner Granerud kolmas. STT Steelersin nuorille niukka tappio HÄMEENLINNA. Kolmas oli Aapo Erkkilä (+1.50/ 1+3). –?Penkalla oli vaikeat olosuhteet, joten olen ihan tyytyväinen ammuntaan, vaikka onhan neljä sakkoa liikaa. Onneksi saamme nyt kokoonpanoon vähän lisää porukkaa. –. Meillä on kuitenkin ollut ongelmia maalinteossa. Helsinki United pelaa hyvin erilaista peliä kuin Pirkat, joten tiedossa on, että tulee kovaa painetta päälle ja että he ovat kovia juoksemaan. Aika moni pelasi tässä ottelussa joka toista vaihtoa, Pellikka sanoi. Kisoista puuttuivat ensimmäisiin kansainvälisiin cupkisoihin nimetyt urheilijat. Leinamo ampui neljä sakkoa (2+2), mutta hänelläkin hiihtovauhti riitti 7,5 kilometrillä ykkössijaan 30,3 sekunnin erolla Ounasvaaran Hiihtoseuran Sanni Oikkoseen (1+3). Vieraat karkasivat toisessa erässä 0–3-johtoon, ennen kuin Steelers sai maalihanansa auki. Saksan Karl Geiger voitti kilpailun 134,5 ja 133 metrin hypyin. Seitsemän maaliakin oli sarjajumbo Steelersin kauden toistaiseksi kovin lukema. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A23 URHEILU Hämeenlinnalaisten Heli Haapalahti teki pelin käännekohdassa hienojen maalien hattutempun. Pelin edetessä saimme paremmin rytmistä kiinni ja pienestä tasoitus jäi lopussa kiinni, summasi Steelersin päävalmentaja Jarno Lehtonen. –. – On totta kai paljon mukavampi lähteä tästä sunnuntaihin. Hiihto tuntui hyvälle ja kilpaileminen oli mukavaa, 19-vuotias Leinamo iloitsi. SALIBANDY PIRKAT-STEELERS 3-7 Topias Kauhala Steelersin naiset hakivat ison 7–3-vierasvoiton Pirkkalan Pirkkojen kotihallista naisten F-liigan B-lohkossa. Toisella hypyllä tuli vähän kiire, tekniikka ja ajoitus vähän pettivät, Kytösaho totesi tiedotteessa. Voitto tuli, mutta parannettavaakin jäi, 27-vuotias Ruusunen summasi. – Siitä on aikaa! Hyvältä tuntuu nyt tehdä maaleja pitkästä aikaa. Onhan se outoa, kun vieraat naiset juoksevat hotellihuoneeseen ennen aamukahdeksaa, mutta totta kai autoimme Johannaa, Pärmäkoski painotti. Päivän voittaja oli päivän voittaja, mutta hänen miehensä oli minun hyvän päivän iso tekijä. Pöytyän Urheilijoiden Matintalo ja Ikaalisten Urheilijoiden Pärmäkoski heittäytyivät maalissa vitsikkäiksi. arkisto Ruusunen ja Leinamo näyttökisan voittajat AMPUMAHIIHTO Markku Tuominen Ahveniston Ampumahiihtäjien Otto Ruusunen ja Sonja Leinamo olivat ykkösiä Imatralla alkaneen kauden näyttökisoissa IBU-cupin osakilpailuihin. Vuorinen voitti Pohti Skiteamin Mäen lopulta 0,7 sekunnilla. Kytösaho ponnisti HS134-mäestä 123,5 ja 112,5 metrin hypyt, jotka riittivät kilpailussa 18. Se näkyy myös pelissä, Haapalahti kertoi. Ja vähämaalisesti. Edellistä hattutemppuaan Haapalahti ei edes muista. sijaan. Vähällä oli, ettei Matintalo olisi voinut osallistua kilpailuun. Kolme maalia putkeen, ja juuri ne kolme maalia, joilla Steelers ensin tasoitti pelin lukemiin 3–3 ja meni sitten kahden maalin johtoon. Toisella kierroksella hän osui hankalampaan tuulirakoon eikä onnistunut yhtä hyvin. Olin koko ajan huonoissa paikoissa ja oli sähellystä, Skiteam 105:n Vuorinen kertasi päiväänsä. Steelers Hämeenlinnan P21-joukkue taipui salibandyn SM-sarjassa kotonaan tappioon helsinkiläiselle Hawksille 5–6 (0–0, 1–3, 4–3). HÄSA Steelersin naiset nousivat riemuvoittoon Heli Haapalahti (kesk.) oli taas vauhdissa Pirkkoja vastaan. Yksitoistakertainen arvokilpailumitalisti hallitsi jo lauantaiaamun karsintoja ja puristi erävaiheen päätteeksi voiton vielä finaalissa. Jos keulapaikka ei tule vahingossa niin seuraan Jonia loppukiriin asti, voittaja avasi taktiikkaansa. Ei tapahtunut tällä kertaa. HÄSA Kytösaho sivusi uransa parasta cupsijoitusta NIZHNI TAGIL. Kaksi viikkoa sitten Vuokatin sprintin voittanut Vantaan Hiihtoseuran Jasmi Joensuu taipui neljänneksi. Palollinen peli oli tänään varmaan kauden parasta tähän asti, vastuuvalmentajana ottelussa toiminut Veera Pellikka sanoi. Maalit olivat kaiken lisäksi hienoja. Takaa-ajoasemasta se nousi viimeisellä viidellä minuutilla vielä maalin päähän. Varsinkin kirinsä jälkeen nähtiin Steelers, jonka pelissä oli henkeä ja itseluottamusta. HÄSA Pärmäkosken mies teippasi Matintalon jalan ”Vieraat naiset juoksevat hotellihuoneeseen ennen aamukahdeksaa.” MAASTOHIIHTO Petteri Ikonen Taivalkoski/Helsinki Krista Pärmäkoski piti alusta loppuun parasta vauhtia maastohiihdon Suomen cupin naisten sprintissä Taivalkoskella. – Kaveri luovutti pallon meille, emmekä saaneet avattua tiivistä puolustusta. Ensimmäinen hyppy oli selkeästi reissun paras. Teimme isolla J:llä asioita tuolla kentällä. –. Steelersin pistemiehet olivat Joonas Viitanen (2+0), Aleksi Kartano (1+1), Aleksi Hiltunen (0+2), yhden maalin tehneet Eero Kauppinen ja Santeri Korhonen sekä syöttöpisteen saaneet Tuomas Vaha ja Veeti Hiltunen. Kun se onnistumisen tunne tulee, niin se on hienoa, hän totesi. Jenni Santaluoto teki Steelersin ensimmäinen maalin ja kaksi viimeistä, mutta tavallaan merkittävämpi oli Heli Haapalahden maali-ilottelu toisessa ja kolmannessa erässä. Niko Kytösaho sivusi mäkihypyn maailmancupin avauksessa uransa parasta cuptulosta lauantaina Venäjän Nizhni Tagilissa. Hiihto oli vauhdillisesti mukavaa, vaikka tunne ei ollut ihan parasta. Saimme hyviä paikkoja aiemminkin, mutta ei mennyt sisään. Kytösaho ylsi samaan sijoitukseen joulukuussa 2020 Sveitsin Engelbergissä. Kaksi sijaan Steelersiä korkeammalla sarjataulukossa majaileva Pirkat siirtyi kahdesti johtoon ja ehti johtaa jo 3–1, kunnes Steelers tuli toisen erän lopussa 22 sekunnin aikaikkunassa tasoihin. –. Ajattelin, että seuraan vain Jonia. Pelkäsin, laittaako Joni hanan tiskiin ensimmäisessä nousussa. Minulla ei ollut saumaa yrittää karkuun. MATINTALON puoliso Lauri Vuorinen voitti miesten sprintin, kun hän kepitti loppusuoralla pariviestin MM-hopeamitalisti Joni Mäen. Samoin heidän maalivahtinsa oli huippuvedossa. Voitto oli Steelersin vasta kauden kolmas – ja ensimmäinen jotain muuta joukkuetta kuin Blue Foxia vastaan
Salibandy MIESTEN F-LIIGA OLS–Jymy ja. 12. 19.55 NFL: Minnesota Vikings–Green Bay Packers. NAISTEN LIIGA Ilves–RoKi 4–2 (1–0, 2–2, 1–0) Sport–HPK 0–6 (0–1, 0–2, 0–3) K-Espoo–Kärpät 5–2 (1–1, 2–0, 2–1) K-Espoo 15 15 113– 17 45 HIFK 14 13 1 82– 19 39 Kärpät 14 8 1 5 41– 29 26 Ilves 16 8 1 2 5 45– 31 28 Kuortane 14 7 1 6 51– 54 22 TPS 16 5 3 8 59– 53 21 HPK 15 5 1 1 8 31– 51 18 RoKi 15 4 1 10 35– 71 13 KalPa 14 2 1 2 9 25– 57 10 Sport 15 15 20– 120 Seuraavat ottelut: 21. 20.30 Viaplay Sport Live: Valioliigastudio Suora lähetys V SPORT FOOTBALL 14.10 Naisten Superliiga: Manchester United–Arsenal. 17.25 Koripallon 1. lähtö: 8 Pauhis, poissa: 1 2. MC: 1) Jouko Kivistö LamTi 181, 2) Rauno Pöysti HyvTi 178, 3) Terho Niemi HTK 161. HTK 697, 2) KLT 683, 3) HyvTi 680. 16.50 Korisliiga: Lahti Basketball–Salon Vilpas, Kouvottaret–Vimpelin Veto. TPS–KooKoo, 26. 13.55 Championship: Derby–Bournemouth. NA: 1) Liisa Hautaniemi AsikT 205, 2) Virpi Alho HTK 195, 3) Eeva Uitto AsikT 192. 15.55 Valioliiga: Manchester City–Everton. 12. lähtö: 1 Varoitus, poissa: 10 7. BK-46– Cocks, GrIFK–ÅIFK, HIFK–HC Tallinna. 16.50 Lentopallon Mestaruusliiga: Loimu–Etta. 12. Div.: Karkkila– Ura Basket, Tapiolan Honka–Oulu Basketball, Helmi Capitals–Hyvinkään Ponteva. 14.10 Naisten Superliiga: Manchester United–Arsenal. 11. Kouvottaret–ViVe. SUNNUNTAINA 21. 12. Ilves–JYP 6–1 (3–0, 1–1, 2–0) Kärpät–Lukko 2–5 (1–2, 0–1, 1–2) KooKoo–Jukurit 4–2 (2–0, 1–1, 1–1) Pelicans–KalPa 4–1 (1–1, 1–0, 2–0) Sport–Tappara 0–4 (0–1, 0–2, 0–1) SaiPa–HIFK vl. 21.55 La Liga: Real Sociedad–Valencia. 17.50 Eliteserien: Sarpsborg 08–Odd, Vålerenga– Tromsø, Sandefjord–Brann, Stabæk–Kristiansund, Bodø Glimt–Lillestrøm. Käsipallo MIESTEN SM-LIIGA HC Tallinna–ÅIFK 34–29 (18–16) BK-46–HIFK 31–24 (19–13) GrIFK–SIF 31–23 (13–10) Dicken–Cocks 32–29 (18–16) Dicken 10 9 1 310– 229 18 Cocks 10 9 1 338– 258 18 BK-46 9 8 1 285– 215 16 HC Tallinna 10 3 1 6 240– 268 7 GrIFK 8 3 5 205– 215 6 ÅIFK 10 2 8 258– 318 4 HIFK 8 1 1 6 196– 239 3 SIF 9 1 8 201– 291 2 Seuraavat ottelut: 27. 16.15 Ringette: Ringette LIVE: Lahti–Ilves. 11. 14.50 F-liiga: Welhot–SaiPa. Jäähyt: 55.43 Derek Barach Ässät 2 min. V SPORT 1 SUOMI 11.05, 12.20 Ferrari Challenge Europe 2021. 11. TV-URHEILU Autourheilu MONZA, ITALIA Ralliautoilun MM-sarjan 12/12 kilpailu Monzan ralli: Tilanne 13/16 ek:n jälkeen: 1) Sebastien Ogier Ranska, Toyota 2.13.27,2, 2) Elfyn Evans Britannia, Toyota jäljessä 0,5 sekuntia, 3) Dani Sordo Espanja, Hyundai –27,4, 4) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –46,6, 5) Oliver Solberg Ruotsi, Hyundai –121,1, 6) Takamoto Katsuta Japani, Toyota –1.38,8, 7) Teemu Suninen/Mikko Markkula Suomi, Hyundai –2.17,1, 8) Gus Greensmith Britannia, Ford –2.24,8, 9) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Toyota –3.39,1, 10) Andrea Crugnola Italia, Hyundai (WRC3) –8.08,1, ...14) Jari Huttunen/Mikko Lukka Suomi, Ford (WRC2) –9.12,4. Jäähyt yhteensä: Ässät 4x2 min=8 min, HPK 3x2 min=6 min. 18.25 Valioliiga: Tottenham–Leeds. Jääkiekko LIIGA Ässät–HPK 0–1 (0–0, 0–0, 0–1) 1. GrIFK–HIFK, 4. 13.00 Rallin MM: Power Stage. 12.20 Maastohiihdon Suomen Cup. 18.20 Bundesliiga: Mainz–Köln. 17:00 LP Kangasala–JymyVolley. 21.40 Serie A: Genoa–AS Roma. 14.55 Tanskan 1. 19.25 La Liga: Elche–Real Betis. Jokerinumero: 6 1 4 2 8 1 2 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KENO Perjantai 19. Maalivahtien torjunnat: Konstantin Volkov Ässät 7+10+6=23 (pois: 59.12–60.00) Eetu Laurikainen HPK 8+14+5=27. Kärpät–Sport, TPS–K-Espoo, HIFK–Ilves. 18.00 Valioliiga: Tottenham–Leeds. Div.: Kouvot Akatemia–Raiders Basket, Pantterit–BC Nokia. NAISTEN KORISLIIGA Torpan Pojat–Peli-Karhut 81–87 (16–25, 22– 23, 15–16, 28–23) Forssan Alku–Tampereen Pyrintö 86–74 (21– 11, 20–20, 21–15, 24–28) Catz Lappeenranta–Tapiolan Honka 79–66 (23–16, 21–19, 18–13, 17–18) PeKa 10 8 2 887– 670 16 ViVe 9 6 3 769– 731 12 Kouvottaret 9 6 3 734– 690 12 ToPo 10 6 4 817– 724 12 HBA 10 6 4 774– 748 12 EBT 10 5 5 743– 725 10 Honka 10 4 6 729– 725 8 FoA 10 4 6 648– 769 8 Catz 10 3 7 610– 795 6 Pyrintö 10 1 9 700– 834 2 Seuraavat ottelut: 21. 15.55 Koripallon 1. 14.30 Kelkkailu. VIAPLAY 11.05, 12.20 Ferrari Challenge. 15.00 Curlingin EM-kisat: Tanska–Venäjä. 12.55 Koripallon Naisten 1. Jäähyt: 21.22 Aleksi Heimosalmi Ässät 2 min, 27.36 Joel Janatuinen HPK 2 min, 28.41 Aleksi Heimosalmi Ässät 2 min, 35.51 Kalle Myllymaa Ässät 2 min. 16.20 Bundesliiga: Freiburg–Eintracht Frankfurt. 20.00 Golf. 14.55 Ringette: RNK Flyers–Helsinki. lähtö: 7 Way To Go, poissa: 6. 21.25 Gjensidige Kvindeliga: Nordsjælland–HB Køge. Div.: Helsingin NMKY–Torpan Pojat. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 3, 5, 6, 11, 12, 18, 20, 23, 29, 30, 39, 41, 46, 50, 51, 53, 56, 58, 59, 67 Kunkkunumero: 46 Lauantai 20. 13.55 Frauen-Bundesliga: Turbine Potsdam–Hoffenheim, Bayern München–Jena. C MORE SPORT 2 13.25 Serie A: Sassuolo–Cagliari. Cocks– HIFK, ÅIFK–SIF, BK-46–GrIFK, 18. Bundesliiga: Ingolstadt– Karlsruher, Dynamo Dresden–Düsseldorf, Heidenheim–Kiel. Steelers–Helsinki United, Welhot–SaiPa, 12. 17.55 Skotlannin liigacup: Rangers–Hibernian. Nuoret: 1) Miika Mäkinen LamTi 1702, 2) Onni Jokinen LamTi 1114. Päänumerot: 6, 12, 20, 21, 34 Tähtinumerot: 4, 5 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 381 298,10 e, 5 oikein 96 125,50 e, 4+2 oikein 5 097,50 e, 4+1 oikein 196,50 e, 4 oikein 89,80 e, 3+2 oikein 57,10 e, 2+2 oikein 21,00 e, 3+1 oikein 15,30 e, 3 oikein 13,40 e, 1+2 oikein 10,50 e, 2+1 oikein 7,20 e PERJANTAI-JOKERI Perjantai 19. 2. 15.55 Serie A: Bologna–Venezia. Lukko–HPK, Sport–HIFK, Ässät–TPS. 16.15 Käsipallon naisten Mestarien liiga: Team Esbjerg–BV Borussia 09 Dortmund. 13.55 Ringette: NoU–Blue Rings. 14.55 Koripallon 1. 15.55 Pikaluistelun MC. V SPORT GOLF 08.30 European Tour Golf. 3–4 (2–0, 0–1, 1–2, 0–1) NAISTEN F-LIIGA B Blue Fox–SaiPa 4–7 (0–5, 3–1, 1–1) Pirkat–Steelers 3–7 (2–1, 1–2, 0–4) Welhot–O2-Jyväskylä 6–3 (2–1, 2–1, 2–1) SaiPa 13 11 2 86– 29 37 Helsinki United 12 8 2 2 54– 34 26 ÅIF 13 4 3 1 5 51– 51 19 Welhot 12 6 6 50– 43 18 O2-Jyväskylä 12 4 2 2 4 50– 56 18 Pirkat 13 4 1 8 45– 69 13 Blue Fox 13 2 1 2 8 50– 76 10 Steelers 12 2 1 1 8 29– 57 9 Seuraavat ottelut: 21. Kuortane–Ilves, HPK– TPS, KalPa–RoKi, HIFK–Kärpät, 27. C MORE 15.55 Serie A: Serie A: Salernitana–Sampdoria. 12. lähtö: 1 Piece Of Hero, poissa: 5. 19.25 La Liga: Elche–Real Betis. 14.25 2. 11. 15.30 Taitoluistelu. 15.00, 21.00 Darts. 18.00 Tanskan Superliiga: FC Midtjylland–Brøndby. Naiset: 1) Liisa Hautaniemi AsikT 2085, 2) Virpi Alho HTK 1997, 3) Elina Poikkeus-Heikkilä AsikT 1931. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 6, 7, 12, 17, 18, 19, 21, 26, 31, 32, 45, 46, 51, 52, 55, 57, 60, 65, 66 Kunkkunumero: 66 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 2, 5, 9, 12, 16, 23, 36, 40, 47, 48, 49, 50, 57, 58, 60, 62, 64, 66, 68, 69 Kunkkunumero: 60 TOTO75 Lauantai 20.11. 17.10 La Liga: Granada–Real Madrid. 12.15 Gjensidige Kvindeliga. 13.55 Koripallon 1. Koripallo MIESTEN KORISLIIGA Seagulls–Kouvot 97–90 (26–15, 26–28, 19– 32, 26–15) Karhu Basket–Korihait 89–37 (19–10, 26–11, 28–9, 16–7) Karhu Basket 12 11 1 1048– 815 22 Seagulls 12 10 2 1056– 907 20 Kouvot 12 9 3 1092– 1046 18 KTP 12 7 5 1005– 938 14 Kobrat 11 6 5 911– 912 12 Pyrintö 12 5 7 1091– 1112 10 Vilpas 11 5 6 1007– 955 10 Lahti 11 5 6 872– 981 10 Kataja 11 4 7 911– 902 8 BC Nokia 12 4 8 932– 1001 8 Bisons 12 3 9 842– 966 6 Korihait 12 1 11 829– 1061 2 Seuraavat ottelut: 21. YLE AREENA 11.25, 14.25 Alppihiihdon MC. RUUTU 12.50 Naisten Futsal-Liiga: FC Halikko– FTK-Tornio, HIFK FS–KaDy. Joukkue, miehet: 1. Killeri Oikea rivi: 1. C MORE SPORT 1 14.55 La Liga: Getafe–Cádiz. 14.50 Miesten Futsal-Liiga: AU–FC Kemi. 11. K-Espoo–Ilves, HIFK–HPK, 4. 12. MARRASKUUTA 2021 A24 HÄMEEN SANOMAT URHEILU YLE TV1 11.00 Rallin MM: EK 15. 18.55 Serie A: Internazionale–Napoli. OrPo–Kuusamo, 27. EUROSPORT 2 07.23, 08.53 Superbike: MM-sarja. V SPORT + SUOMI 10.10, 12.40 Maastohiihdon Suomen Cup. 15.55 Serie A: Bologna–Venezia. 16.55, 18.15 Mäkihypyn MC. HIFK–SaiPa, HPK– KooKoo, Sport–Pelicans, JYP–Jukurit, 25. Pirkat–ÅIF, 18. Div.: Lappeenrannan NMKY–PuHu Juniorit. 20.00 Uintiurheilu, ISL. V SPORT VINTER 15.30 Taitoluistelun Grand Prix 5. 11. erä: Maaliton. divisioona: FC Fredericia–Nykøbing FC, Lyngby–Vendsyssel FF. 11.55 Joukkuevoimistelun MM. MA: 1) Kalle Helen HTK 179, 2) Juhani Savolainen KLT 177, 3)Tauno Sulkumäki HTK 170. 15.45 Köysikiipeilyn SM. 16.50 Mäkihypyn MC. Tikkaurheilu HÄMEENLINNA Pm 250 tikkaa: Miehet: 1) Juha Hyyrynen KLT 1978, 2) Valto Heikkonen HyvTi 1950, 3) Kalle Helen HTK 1858, 4) Raimo Nieminen SiTi 1822, 5) Juhani Savolainen KLT 1820. 16.50 Mäkihypyn MC. 18.50 Koripallon Bundesliiga: Ratiopharm Ulm–Alba Berlin. 14.10 FA Women's Super League: Man United–Arsenal. Tappara–HPK, Jukurit–KalPa, Sport–JYP, Pelicans–Lukko, Kärpät–HIFK, KooKoo–Ilves, 1. Naiset: 1) AsikT 578, 2) HTK 553. HIFK–Kärpät, JYP–Lukko, KalPa–Jukurit, SaiPa–Pelicans, Ilves–TPS, Ässät–Tappara, 27. Lentopallo NAISTEN MESTARUUSLIIGA Puijo Wolley–WoVo 3–2 (25–19, 25–20, 19– 25, 18–25, 15–9) JymyVolley–Hämeenlinna 1–3 (20–25, 13–25, 25–21, 24–26) LiigaPloki–Helsinki Volley 3–0 (25–20, 25– 22, 25–23) LP Viesti–LP Kangasala 3–1 (25–21, 25–18, 22–25, 25–17) LP-Vampula–OrPo 2–3 (25–27, 21–25, 25– 19, 12–15) LP Viesti 14 13 1 40– 10 39 LP Kangasala 13 8 3 2 35– 16 30 Kuusamo 11 9 2 29– 8 27 OrPo 12 6 1 5 26– 17 20 Hämeenlinna 14 6 1 7 23– 25 20 LiigaPloki 12 6 1 5 21– 19 19 JymyVolley 11 4 1 2 4 21– 22 16 WoVo 12 5 1 6 20– 22 16 Puijo Wolley 12 3 1 2 6 17– 27 13 LP-Vampula 12 4 1 7 15– 26 13 Helsinki Volley 13 13 2– 39 Kuortane 6 6 0– 18 Seuraavat ottelut: 24. NB: Elina Poikkeus-Heikkilä AsikT 188. 16.50 Naisten Futsal-Liiga: GFT–Ylöjärven Ilves. 12. 11. 11. 9–8 (3–1, 2–5, 3–2, 1–0) Tiikerit–Karhut ja. ELISA VIIHDE SPORT 13.20 Liga ACB: Real Madrid–Coosur Real Betis. MB: 1) Yrjö Jaskola HyvTi 183, 2) Markku Karnaattu KoTP 177, 3) Raimo Nieminen SiTi 176. 21.55 La Liga: Real Sociedad–Valencia. 11.55 Trampoliinin MM. 20.00 Curlingin EM-kisat: Tanska–Norja. 20.00 LPGA Tour Golf. TPS–KalPa, HPK–Sport, Kärpät– Kuortane, 3. V SPORT PREMIUM 15.30, 18.00, 20.30 Valioliigastudio. lähtö: 2 An-Dorra, poissa: 7, 8 Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus 199,74 e., 6 oikein voitto-osuus 4,81 e. Yleisöä: 3 569. 18.55 Serie A: Internazionale–Napoli. 16.20 Bundesliiga: Freiburg–Frankfurt. 14.55 Käsipallon Bundesliiga: TVB Stuttgart–Füchse Berlin. 15.35 Joukkuevoimistelun MM. 17.10 La Liga: Granada–Real Madrid. 20.00 PGA TOUR: The RSM Classic. 18.14 Allsvenskan: IFK Göteborg–IK Sirius FK. 16.55 Käsipallon naisten Mestarien liiga: Metz Handball–IK Sävehof. SIF– Cocks, GrIFK–Dicken, HIFK–ÅIFK, 11. 21.40 Serie A: Genoa–AS Roma. 15.55 Valioliiga: Manchester City–Everton. 2–3 (2–0, 0–2, 0–0, 0–0, 0–1) KooKoo 24 13 1 3 7 60– 50 44 Kärpät 23 11 4 3 5 75– 51 44 TPS 21 14 1 6 47– 38 43 Ilves 22 12 2 3 5 72– 55 43 HIFK 23 10 2 5 6 71– 56 39 Pelicans 22 11 1 2 8 58– 58 37 -------Tappara 23 10 2 2 9 65– 47 36 Sport 23 9 3 11 46– 58 33 KalPa 25 5 6 5 9 65– 69 32 HPK 21 8 3 1 9 42– 46 31 -------Jukurit 23 8 2 2 11 58– 70 30 Lukko 22 8 2 1 11 59– 59 29 SaiPa 25 7 2 4 12 54– 63 29 JYP 22 5 3 1 13 54– 84 22 Ässät 23 4 3 3 13 49– 71 21 Seuraavat ottelut: 24. 12. 19.25 Primera División Femenina: Real Madrid–Alavés. RoKi– Kuortane, HIFK–K-Espoo, HPK–KalPa, Ilves– Sport, 28. O2-Jyväskylä–Helsinki United, SaiPa–Welhot, Blue Fox–Steelers. 4–5 (2–1, 1–1, 1–2, 0–1) Happee–TPS ja. EUROSPORT 1 18.00 Tennis. 14.45, 20.45 Snooker. C MORE MAX 15.55 Formula 1: osakilpailu: Qatar. Steelers–O2-Jyväskylä, 17. 15.30 Valioliiga: Man City–Everton. 21.00 Grand Slam of Darts. 19.00 Trampoliinin MM. Nuoret: 1) Miika Mäkinen LamTi 148, 2) Onni Jokinen LamTi 104. 11. 15.25 Ringette: Jyske–Kiekko-Espoo. V SPORT 1 15.55 Pikaluistelun MC. 15.00 Kaukalopikaluistelun MC. Jäähyt: 13.57 Artturi Toivola HPK 2 min, 17.54 Miro Ruokonen HPK 2 min. 18.55 Naisten Bundesliiga: Wolfsburg–Essen. 14.30 Tanskan Superliiga: FC Nordsjælland–Silkeborg. Hämeenlinna–Kuusamo, 25. 11. 19.55 Eliteserien: Molde–Rosenborg. 11. MIESTEN MESTARUUSLIIGA Akaa-Volley–Hurrikaani 3–1 (23–25, 25–20, 25–20, 25–23) Savo Volley–TuTo Volley 3–0 (26–24, 25– 20, 25–12) Rahapelit EUROJACKPOT Perjantai 19. 19.55 NFL: Vikings–Packers. 16.55 Koripallon 1. 15.30, 18.00 Tennis. Div.: Pantterit–Espoo Basket Team, Leppävaaran Pyrintö–Team Pajulahti, Kipinä Basket– Hyvinkään Ponteva, PeU-Basket–Pyrintö Akatemia B, Kataja Basket–Turun Riento, Puhuttaret–Tapiolan Honka, Espoo Basket Team II–Jyväskylä Basketball Academy. 11. 11. 15.44 Allsvenskan: Hammarby–Degerfors IF, IF Elfsborg–Halmstad, Jönköpings Södra IF– Athletic Eskilstuna, Akropolis IF–GAIS. erä: Maaliton. 11. 11. 20.00 Golf. 18.55 Frauen-Bundesliga: Wolfsburg–Essen. 11. 11. 16.20 Bundesliiga: Freiburg– Frankfurt. 3. YLE TV2 10.00, 11.5, 12.30, 14.20, 15.25, 16.50, 17.55, 18.50 Urheilustudio 10.05, 12.35 Hiihdon Suomen Cup. 15.00 Formula 1. 16.55 Käsipallon Bundesliiga: FRISCH AUF! Göppingen–THW Kiel. 20.00 NFL: Bills–Colts. DISCOVERY+ 13.25 Serie A: Sassuolo–Cagliari. 16.55 Mäkihypyn MC. Dicken–BK-46, HIFK– SIF, ÅIFK–GrIFK, 1. 17.59 Allsvenskan: AIK–Varvergs BoIS FC. 12. Div.: Torpan Pojat II– Pyrintö Akatemia. 13.50 Miesten Futsal-Liiga: GFT–Mad Max. 18.25 Bundesliiga: Mainz–Köln. Pk 25 tikkaa MM: 1) Juha Hyyrynen KLT 189, 2) Martti Miettinen LamTi 172, 3) Valto Heikkonen HyvTi 164. 12. TULOSPÖRSSI. Kilpailu päättyy sunnuntaina. 13.50 F-liiga: Steelers–Helsinki United. erä: 52.32 Markus Nenonen (Arttu Pelli-Tommi Tikka) 0–1. 15.50 Miesten Futsal-Liiga: Akaa Futsal– KaDy. V SPORT 2 SUOMI 15.30, 17.55, 20.25 Jalkapallostudio. 18.25 Valioliiga: Tottenham–Leeds. lähtö: 2 Suven Sametti, poissa: 3. 11. lähtö: 10 Astrum, poissa: 7 4. 18.25 Bundesliiga: Mainz– Köln. 16.05 Autumn Nations Series: Irlanti–Argentiina. 11.25, 14.25 Alppihiihdon MC. Lahti–Vilpas
SUNNUNTAINA 21. 6 SUNNUNTAI B2–B3 S O IL E T O IV O N E N / H Ä S A Tammikuussa päätetään paksusta rahapussista 6 SUNNUNTAI B4–B5. Iskelmä ei ole enää entisensä. MARRASKUUTA 2021 AJASTIN • MIELIPIDE • KULTTUURI • TEEMAT • RADIOJA TV-OHJELMAT • SÄÄ MOLLIMUURI ON MURTUMASSA Duurissa ja mollissa kulkevan musiikin raja kulki ennen Pohjanlahdessa
SUNNUNTAINA 21. MARRASKUUTA 2021 B2 HÄMEEN SANOMAT SUNNUNTAI
T einija nuoruusiän musiikkiympäristön vaikutus musiikkimakuun on noussut esiin jo aiemmissa tuloksissa Suomalainen musiikinkuuntelu -tutkimuksessa. –?Kaikkialla maailmassa noin puolet ihmisten suosikkibiiseistä on niitä, joita he ovat kuunnelleet eniten teinija nuoruusvuosinaan, Tervonen valottaa tutkimustuloksia. –?Nykyään kuuntelijat määrittelevät, mitä tyyliä musiikki edustaa. –?Rento suhtautuminen musiikkiin on yleistynyt. –?Korona on vauhdittanut suomalaisten musiikin kuuntelun siirtymistä älypuhelimeen. Sitten kun humalassa ratkottiin vielä elämää suurempia kysymyksiä, oli soppa valmis. –?Iskelmän kuuntelijoita voi luonnehtia mutkattomiksi ja ahkeriksi ihmisiksi. Voidaan puhua modernin kansansävelmän meiningistä, kertoo jo kahdeksatta vuotta suomalaisten musiikinkuluttamista tutkiva Tervonen. Suomessa on 2000-luvulla ollut rauhattomuuksia eniten Tangomarkkinoilla. Tutkimuksessa ei löydetty yhteyttä väkivaltaan mistään musiikkigenrestä. –?Ruotsalaisen Abban manageri Stig Anderson sanoi aikoinaan, että ”duurin ja mollin raja kulkee Pohjanlahdessa”. –?Suomalaista vanhaa iskelmää lähellä on esimerkiksi amerikkalaisten country, jonka juuret taas ovat Irlannin kelttiläisissä kansanlauluissa. Rakastettu ja sukulaiset jäivät rapakon taakse. HÄSA Teoston ja äänitemusiikkituottajien kattojärjestön IFPI Finlandin tilaamaan tutkimukseen vastasi yli tuhat 13–75vuotiasta suomalaista. Kysely toteutettiin elokuussa 2021. Musiikin avulla peilataan myös suhteita muhin ihmisiin. ”Suomalaista vanhaa iskelmää lähellä on esimerkiksi amerikkalaisten country, jonka juuret taas ovat Irlannin kelttiläisissä kansanlauluissa. Esimerkiksi metallimusiikki nousi genreistä esiin sillä, että hevareiden keikoilla on ”äärimmäisen” vähän järjestyshäiriöitä. Musiikki näyttää olevan ihmiselle tärkeintä 16–24-vuotiaana, jolloin itseä määritellään erityisen voimakkaasti musiikin kautta. Se auttaa ihmistä löytämään itselleen uutta musiikkia. –?Esimerkiksi kyselyn toiseksi vanhin vastaaja kertoi lempi-iskelmänsä olevan Haloo Helsinki ja Ultra Bra. Ennen koronaa vuosi 2019 oli kaikkien aikojen vilkkain konserttivuosi Suomessa. Tervosen mukaan irlantilaisessa kansanmusiikissa on havaittavissa samaa kuin suomalaisessa iskelmässä. –?Ulkomaalaisille toimittajille olen luonnehtinut suomalaista iskelmää sanalla Finnhits. Tuoreen tutkimuksen mukaan iskelmäksi mielletään kaikki suomeksi laulettu musiikki, jossa vain on tarttuva kertosäe. –?En ole analysoinut, mutta varmasti sillä on merkitystä. Eikö genreillä ole enää väliä. Yhteistä iskelmäsuosikeiksi nimetyille artisteille on kyky saada kuulijoita hyvin laajoista ryhmistä, kertoo suomalaista musiikkia tutkivan Omnicom Media Groupin johtava tutkija Kari Tervonen. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B3 SUNNUNTAI Sydänverta ei vuodateta enää entiseen tapaan K auaksi olemme päässeet Olavi Virrasta, Tapani Kansasta tai vaikkapa Katri Helenasta, sillä nykypäivän Suomessa rock ja hiphop mielletään iskelmäksi. Iskelmän ydin on aika laaja, kun kuuntelijat ovat määrittäneet itse, mitä iskelmän reunoille kuuluu. –?On vain hyvä, että seinät ovat leveällä ja katto korkealla. –?Iskelmä-sana yhdistetään suomalaiseen kotimaan rajojen sisäpuolella pysyvään musiikkiin, jossa on tarttuva kertosäe. Tämän vuoden tutkimustuloksissa nousee yllättävän suuresti esiin omien vanhempien vaikutus nuorten kuuntelemaan musiikkiin. VAIKKA ESIMERKIKSI Apulannan alkutaipaleen punk-yhtyeenä nähneenä iskelmä kuulostaa kovin kaukaiselta luonnehdinnalta, ei se Tervosen mukaan ole sitä. –?Vertailun vuoksi esimerkiksi hevikuuntelijat edustavat enemmän suomalaista introverttiä luonteenpiirrettä. Eikö niiden pitäisi helpottaa sitä, että musiikki löytää kohderyhmänsä. Teini-iän suosikkimusiikki myös kulkee tyypillisesti kuulijansa mukana läpi elämän. –?Musiikki voi olla ”sosiaalinen liima” niin kaveripiirin kuin omien vanhempien välillä. Ei ole ollut pitkään aikaan, jos iskelmäksi mieltää vaikka syntikkamaton säestyksellä laulavan Kake Randelinin, jonka musiikkia Tervonen kuvailee hyväntuuliseksi ja vilpittömäksi. Musiikinkuluttaminen on omalla tavallaan palannut 1950-luvulle, jolloin albumien sijaan ihmiset kuuntelivat single-levyjä. Suomi on länsisuuntautunut, mutta silti jännä mikstuura naapurimaitaan. Siihen liittyvät myös kaikki muut musiikin ympärillä olevat tapahtumat, kuten festarit ja ihmisten tapaaminen. Etenkin 1980-luvulla Dingon iskelmäsointukuluilla ei lähemmäksi iskelmää voisi enää päästä, Tervonen sanoo. –?Valtaosa tämän hetken 16–26-vuotiaista pitää omien vanhempiensa kuuntelemien artistien vaikutusta omaan musiikkimakuunsa yhtä merkittävänä kuin Spotifya ja selvästi suurempana kuin radion vaikutusta, sanoo johtava tutkija Kari Tervonen. –?Suomalainen on hyvä kestämään vaikeuk sia, mutta ujous ja ihmiskontaktit usein vaativat alkoholia. Vanhempien vaikutus näkyy musiikkimaussa TONI RASINKANGAS TEKSTI // SOILE TOIVONEN KUVITUS Musiikki näyttää olevan ihmiselle tärkeintä 16–24vuotiaana, jolloin itseä määritellään erityisen voimakkaasti musiikin kautta. Kuinka paljon iskelmä-termin laventumiseen on vaikuttanut samalla nimellä lanseerattu radiokanava, joka mainostaa tarjoavansa ”eniten kotimaisia hittejä” laidasta laitaan. ISKELMÄ EI OLE ENÄÄ niin melankolista kuin ennen. TUTKIMUKSEN MUKAAN ”iskelmää”, eli listamusiikkia, kuuntelevat nykyään eniten ulospäin suuntautuneet suomalaiset. Alakuloinen molli on suomalaisten oma juttu. Keikoilla kuoli kaksi ihmistä. Myös rock ja hiphop voivat olla iskelmää, jos kuuntelija niin vain päättää. Musiikin genrerajat ovat hämärtyneet, sillä kyselytutkimuksen mukaan iskelmäsuosikeiksi nimettyjen artistien lista on täynnä esiintyjiä, jotka on aiemmin haluttu tietoisesti luokitella rockiksi, rapiksi, popiksi ja jopa punkiksi. Matin ja Tepon konserteissa on puolestaan jopa ammuskeltu ainakin vuosina 2006, 2007 ja 2017. Tuoreen tutkimuksen mukaan sana ”iskelmä” mielletään 2020-luvulla synonyymiksi koko kansan hitille, ja iskelmäartisteiksi luokitellaan muiden muassa niin Paula Vesala, Antti Tuisku, Apulanta, JVG, Behm, Eppu Normaali kuin Popedakin. Melankolinen ja kaihoisa musiikki on suomalaisten oma juttu, joka sekin on alkanut muuttua aiempaa iloisemmaksi poljennoksi. Vastaaja on 75-vuotias. Iskelmää ei kuitenkaan tunneta kovin hyvin maailmalla tai ainakin ulkomaalaisten on vaikea ymmärtää sitä, koska varsinaista käännöstä ei tyylille ole. –?Otetaan esimerkiksi kappale Valot pimeyksien reunoilla. Musiikin kautta nähtävä kapina on nuorilla vähentynyt. Seurustelun sijaan halutaan keskittyä itse keikkaan. Entisaikaan lavatansseissa ujo kansa hakikin rohkaisua takapihalla tai parkkipaikalla ”hengityksenraikastimista”. Heille musiikin kuuntelu on iloinen ja rento asia. Ja irlantilaisia maahanmuuttajia Amerikkaan saapui paljon 1800-luvun lopulta alkaen. Vanha iskelmäkappaleen teemana usein on, että siinä lauletaan kaipuusta: menetetystä täydellisestä rakkaudesta, jota ei enää ikinä tulla saavuttamaan, mutta josta ei pystytä päästämään irti. Ihmiset rakentavat yksittäisistä kappaleista soittolistoja tai tarttuvat toisten kuratoimiin listoihin. Biisi on tarttuva, ja siinä on hyvin iskelmämäinen sointukulku ja tarinankerronta. SUNNUNTAINA 21. Ja irlantilaisia maahanmuuttajia Amerikkaan saapui paljon 1800-luvun lopulta alkaen.” KARI TERVONEN Omnicom Media Groupin johtava tutkija
Meidän järjestelmässämme on ollut hyvin spesiaalia se, että näin laajat hyvinvointitehtävät ovat olleet niin erikokoisten kuntien harteilla. Jos saadaan jotenkin ihmisille kalloon, että tämä porukka on se, jonka käsissä on vaikkapa tulevaisuuden palveluverkko, puhutaan sotesta, niin varmaan sillä on jotain merkitystä.” Heinäkuun helteet olivat kuumimmillaan, kun kuntatutkija, Tampereen yliopiston yliopistonlehtori Jenni Airaksinen lausui nämä sanat Kuntaliiton podcastissa. KUNTAJOHTAMISTA paljon tutkineen Airaksisen mielestä on kiinnostavaa, millaiseksi hyvinvointialueiden päätöksentekokulttuuri muotoutuu. –?Tulee varmaan onnistuneempia ja epäonnistuneempia tapoja toimia. Koko uudistus on täynnä sanahirviöitä: hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, aluevaltuusto, sote ja vate... Historialliset vaalit ovat nurkan takana, mutta niiden ympärillä on syvä marrashorros. Karkeasti se tarkoittaa sitä, kuinka tieto parhaista käytänteistä kulkee toimijoiden välillä ja miten hyvin niitä omaksutaan omaan toimintaan. –?Ensimmäiset vuodet ovat tärkeitä siinä, miten viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välille onnistutaan rakentamaan luottamuksellinen ilmapiiri. SUOMI ASTUU uuteen aikaan vuoden 2023 alusta lukien, kun sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Siihen kuuluvat kaikki Kanta-Hämeen maakunnan kunnat. Jatkossa aluevaalit järjestetään samaan aikaan kuntavaalien kanssa. IIRO-PEKKA AIROLA TEKSTI // SOILE TOIVONEN GRAFIIKKA. Airaksinen korostaa yhteisen näkymän kirkastamista ja roolien määrittelyä. KANTA-HÄMEEN maakuntaan kuuluvat kunnat muodostavat yhden hyvinvointialueen. Pääsääntöisesti asiat viedään aluehallituksen ja valtuuston päätettäväksi, konsernitaloudesta ja rakenteesta vastaava projektijohtaja Petrus Kukkonen kertoo. –?Karkeasti niin, että valtuustot päättävät mitä ja viranhaltijat asiantuntijuuteensa perustuen päättävät miten. Valtuusto käsittelee ja hyväksyy myös hyvinvointialueen talousarvion, hallintosäännön, strategian ja organisaatioja konsernirakenteen sekä johtamisjärjestelmän. Aluevaltuuston pöydälle tulee heti aluksi isoja asioita. 21 59 Yksi hyvinvointialueista on Kanta-Häme. Kesä meni ja nyt on mennyt syksykin. Jotkut ajattelevat, että tämä on vain puolueiden tapa saada satraappejaan sinne. –?Näitä on helppo kritisoida jargoniksi, mutta täytyy vain armollisesti suhtautua siihen, että jollakin näitä asioita täytyy kutsua. HYVINVOINTIALUEITA ON KANTA HÄMEESTÄ VALITAAN Ainoa uudistuksen ulkopuolelle jäävä Manner-Suomen kunta on Helsingin kaupunki, joka ei kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen. Hyvinvointialue on myös jättiluokan työnantaja. Airaksinen korostaa yhteistyösuhteita eri hallinnon tasojen – valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien – välillä. Vaaleissa voi äänestää mitä tahansa oman hyvinvointialueen ehdokasta. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin tekee lain määrittämissä puitteissa vain välttämättömät päätökset. HYVINVOINTIALUEISIIN liittyy samanlaisia kysymyksiä kuin kuntajärjestelmään: ne ovat itsenäisiä ja saavat järjestää toimintonsa niin kuin tykkäävät, Airaksinen muistuttaa. Hyvinvointialueen ylin päätösvalta on aluevaltuustolla, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleissa. –?Pelkään, että ihmiset eivät mene äänestämään, koska ajattelevat, että tällä ei ole väliä. SUNNUNTAINA 21. Ei, sanoo Airaksinen. Tuolla ihmisillä on monenlaista käsitystä, onko aluevaltuustoilla mitään valtaa. Myös Ahvenanmaa jää uudistuksen ulkopuolelle. Suomeen perustetaan hyvinvointialueita, joille siirtyy kuntien vastuu sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä. Kuntavaalit oli juuri pidetty, mutta Airaksinen puhui jo tulevista tammikuun aluevaaleista. Hän arvioi, että tässä suhteessa hyvinvointialueet tulevat olemaan varmaan erilaisia. Se tiedetään kunnista. 1.3.2022. Tämän mallin heikkona puolena hän näkee, että innovaatioiden diffuusio on huono. Kuntarajoilla ei siis ole merkitystä. 2022 Ehdokkaat pitää ilmoittaa aluevaalilautakunnalle viimeistään 14.12.2021. Hi sto ria n ensimm äiset aluevaalit Ennakkoäänestys on 12.–18.1.2022. sunnuntaina 23.1. valtuutettua. Valtiovarainministeriö teki syksyllä koelaskennan, jonka mukaan KantaHämeen hyvinvointialueen nettokustannukset olisivat noin 637 miljoonaa euroa: toiminnan kulut noin 761 miljoonaa euroa ja tuotot noin 124 miljoonaa. Kanta-Hämeessä henkilöstön määrä on noin 6 500 työntekijää. –?Nyt pitäisi jo kiireesti olla selittämässä ihmisille, mistä äänestetään ja mitä valtuutetut päättävät. Kuntatutkija Jenni Airaksinen pelkää, että äänestäjät nukkuvat, koska aluevaalien merkitystä ei avata. On tärkeää miettiä, miten varmistetaan, että onnistumiset leviävät. –?Kunnat ovat totaalisen pulassa nimenomaan sote-palvelujen kanssa. Ylintä valtaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet valitaan tammikuun vaaleissa. Onko riski, että päätöksenteko aluevalValta ja rahat jaetaan uusiksi, mutta kiinnostaako ketään. Valtuusto valitsee muun muassa hyvinvointialueen johtajan sekä aluehallituksen. Mitä lähempänä normaalia suomen kieltä, sen parempi, Airaksinen arvioi. –?Tässä uudistuksessa on ajateltu toiminnallisuuksien kautta: skaalataan tehtävät, kun kuntarakennemuutoksia ei saada aikaan ja kunnat eivät selviä nykyisistä tehtävistään. Jos he eivät pääse yhteiseen ymmärrykseen, se on varmin tapa saada systeemit sotkuun. Helsinkiläiset eivät myöskään osallistu aluevaaleihin. Laskelmat tarkentuvat alkuvuodesta. UUDET ALUEVALTUUSTOT ALOITTAVAT Vaalitapa on samanlainen kuin kuntavaaleissa: suhteellinen listavaali. Airaksisen mukaan valtaa siirtyy valtiolle, mutta sille on hyvät perusteet. Airaksinen toivoo, että myös valtion ohjaus kehittyy uudenlaiseksi. –?Ettei se olisi vain pykälillä ja momenteilla ohjausta, vaan siitä tulee keskustelevaa ja vuorovaikutteista, jossa tilannekuvia vaihdetaan kahteen suuntaan. MARRASKUUTA 2021 B4 HÄMEEN SANOMAT SUNNUNTAI ” Nyt on tuhannen taalan paikka selvittää ihmisille, mistä siellä alueilla voidaan päättää. Tämä tapahtuu ensimmäisen kerran vuonna 2025. Se ei ainakaan edesauta kärryillä pysymistä. –?Niihin kannattaa pienessä maassa oikeasti panostaa. Onko tuo tuhannen taalan paikka käytetty. Aluevaltuuston takataskussa on paksu rahapussi. Vaikka hyvinvointialueet ovat itsenäisiä, niiden itsehallinnon astetta rajoittaa se, ettei niillä ole omaa verotusoikeutta, vaan ne ovat riippuvaisia valtion rahoituksesta. ALUEVAALIEN YHTEYDESSÄ on noussut esiin huoli pienten kuntien edustuksellisuudesta
Myös Ahvenanmaa jää uudistuksen ulkopuolelle. Hänen mukaansa Afrikkaa käsitellään yhä kokonaisuutena ja kehitysmaa-ajattelun kautta. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B5 SUNNUNTAI Afrikassa on myös toimivia valtioita KOLUMNI Hanna Antila-Andersson hannaantilaandersson @gmail.com P alasin äskettäin Tansaniasta. Suomeen perustetaan hyvinvointialueita, joille siirtyy kuntien vastuu sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä. Airaksinen viittaa Kainuun maakuntahallinnon kokeiluun, jossa vuosina 2004–2012 kuntien ja myös joitain valtion tehtäviä siirrettiin Kainuussa maakuntatasolle. Afrikasta tullut siirtolainen haudattiin torstaina Puolassa lähellä Valko-Venäjän rajaa. 1.3.2022. Elintaso ei vastaa eurooppalaista, mutta yhteiskunta kuitenkin pyrkii takaamaan esimerkiksi peruskoulutuksen ja perusterveydenhuollon. –?Valtion talousarvion keltainen kirja on niin painava, että se alkaa ohjaamaan ajattelua. Hän ottaa esimerkiksi jonkin sosiaalija terveyspalveluverkon muutoksen, joka alueellisesta näkökulmasta kannattaa tehdä, mutta jonka voi nähdä palveluiden huononemiseksi omassa kunnassa. raha-asioita mobiilisti. MITÄ SIIS NYT kuului Tansaniaan. Ei siis pidä paikkaansa yleistys, että Afrikassa aikaa ei mitata niin tarkasti, vaikka niin suomalaissa lukiokirjoissa edelleen opetetaan. Sen sijaan massiivinen öljyputki naapurimaasta Ugandasta Tansanian läpi Tangan satamaan herättää lähinnä kiinnostusta sen tarjoamiin työpaikkoihin. valtuutettua. HÄSA 21 59 Yksi hyvinvointialueista on Kanta-Häme. Hyvinvointialueen ylin päätösvalta on aluevaltuustolla, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleissa. KUN SOPII taksinkuljettajan kanssa, että tämä tulee noutamaan aamulla kello kuusi, hän on paikalla viittä vaille. SUNNUNTAINA 21. Kuntarajoilla ei siis ole merkitystä. HYVINVOINTIALUEITA ON KANTA HÄMEESTÄ VALITAAN Ainoa uudistuksen ulkopuolelle jäävä Manner-Suomen kunta on Helsingin kaupunki, joka ei kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen. Monessa Afrikan valtiossa on kuitenkin ihan toimiva yhteiskunta ja kohtuullinen rauha. lapsettomuutta. Tekeillä on muitakin huimia infrahankkeita, teitä, ratoja ja yksi jättimäinen pato. Ei ole olemassa mitään yhtenäistä Afrikkaa, jossa onnelliset, mutta köyhät ihmiset asustavat savimajoissaan ja tanssivat päivät pitkät. Se on kovaa hommaa, että monella tasolla hoitaa tehtävät hyvin. Jatkossa aluevaalit järjestetään samaan aikaan kuntavaalien kanssa. Korruptio on saatava aisoihin ja demokratian pelisääntöjä opeteltava kantapään kautta. Puolaan on pyrkinyt viime aikoina paljon siirtolaisia Valko-Venäjältä, jonka on sanottu houkutelleen heitä maahan lupauksilla pääsystä EU-alueelle. Osa kansalaisista uskoo rokotteen olevan haitallinen ja aiheuttavan mm. –?Mielestäni suomalaiset päätöksentekijät ovat 97-prosenttisesti fiksua porukkaa. Helsinkiläiset eivät myöskään osallistu aluevaaleihin. UUDET ALUEVALTUUSTOT ALOITTAVAT Vaalitapa on samanlainen kuin kuntavaaleissa: suhteellinen listavaali. Siellä arvellaan, että korona on maassa voitettu. On valtioita, joiden poliittinen tilanne on sekava ja joissa on monenlaista terroria, suorastaan sotaa. Siihen kuuluvat kaikki Kanta-Hämeen maakunnan kunnat. Eduskunnassakin on nähty, että päättäjät toimivat valtakunnan tasolla, vaikka jokin asia ei olisikaan aina eduksi omalle kotikunnalle tai -seudulle. sunnuntaina 23.1. Suurempana mietinnän paikkana Airaksinen näkee sen, että jos ihminen istuu sekä hyvinvointialueen että kunnan valtuustossa, miten hän pystyy perustelemaan aluetason päätökset kotikunnassa. Tästä teemasta osoitetaan mieltä. Afrikka koostuu lukuisista keskenään erilaisista valtiosta kuten Eurooppakin. TAMMIKUUN vaalien jälkeen sama ihminen saattaa istua usealla hallinnon tasolla: eduskunnassa, aluevaltuustossa ja oman kunnan valtuustossa – jopa kaikissa näissä. Poliittinen kuuma peruna on nyt se, missä katujen varsilla toimivat pienkauppiaat saavat toimia. –?Jos peilaa Kainuun kokemuksiin, niin kyllä sielläkin kokonaisuus alkoi hahmottua maakuntavaltuuston porukalle. Siihen vaaditaan ajankäyttöä, analyyttistä ja vuorovaikutuksellista kyvykkyyttä. On totta, että useimmilla Afrikan mailla on hienosti sanottuna kehityshaasteita. Kirjoittaja on ansaittuja eläkepäiviä viettävä Hämeen Sanomien pitkäaikainen toimittaja. KUVAKULMA MARTIN DIVISEK / EPA tuustoissa menee ”kyläpolitikoinniksi” kokonaisuuden kustannuksella. Kyllä he hahmottavat sen mittakaavaeron. Lähes kaikilla on kännykkä, jolla hoidetaan mm. Kuntarajat hälvenevät. Koulutus on tässä avainasemassa ja monessa Afrikan maassa se myös ymmärretään. Malliesimerkiksi nostetaan usein Botswana, mutta myös esimerkiksi Tansaniassa ja Keniassa ihmiset elävät kohtalaisen vakaissa olosuhteissa. Tämä tapahtuu ensimmäisen kerran vuonna 2025. Siinäpä se. –?Se vaikuttaa haastavalta kombolta, kun otetaan huomioon, että luottamushenkilötyössä on tapahtunut valtava ammattimaistuminen. Koko uudistus on täynnä sanahirviöitä: hyvinvointi alue, väliaikainen valmistelu toimielin, aluevaltuusto.... Maassa käydään samaa keskustelua kuin Suomessakin. –?Äänestäjien kannattaa miettiä, montako tasoa ihminen pystyy hoitamaan hyvin niin, että panos tulee hyödynnettyä. Yhä erittäin tarpeellisen kehitysyhteistyön lisäksi monissa maissa voi käydä kauppaa ja tehdä bisnestä niin kuin kaikilla muillakin mantereilla. Hi sto ria n ensimm äiset aluevaalit Ennakkoäänestys on 12.–18.1.2022. Olisi toivottavaa, että se huomattaisiin muuallakin kuin Kiinassa, joka on voimakkaasti läsnä esimerkiksi Tansaniassa ja Keniassa. TAMPEREEN YLIOPISTON hallintotieteiden opettaja Eeva Enne on tutkinut pari vuotta siten valmistuneessa väitöksessään peruskoulun historian, maantiedon ja yhteiskuntaopin oppikirjoja ja niiden tarjoamaa maailmankuvaa (SK 5.11.). Vaaleissa voi äänestää mitä tahansa oman hyvinvointialueen ehdokasta. Kiinalaista Sinovac-rokotetta tuntuu olevan tarjolla riittävästi. –?Nämä ovat ristiriitoja. 2022 Ehdokkaat pitää ilmoittaa aluevaalilautakunnalle viimeistään 14.12.2021. Monet tutut ovat ihmetelleet, kuinka tällaisena korona-aikana uskalsin matkustaa sinne mustaan Afrikkaan. Nykyinen presidentti johtaa kampanjaa, jolla jokainen kansalainen pyritään saamaan rokotetuksi. Tuntematon. Kannattaa tehdä näkyväksi, että näkemys on eri, kun päätetään kunnasta ja alueesta, Airaksinen painottaa. Sitten on paljon valtioita siltä väliltä. Rokotus on ilmainen
Näin linjaa Glasgow’n ilmastokokouksen päätösasiakirja JOHDANTO: Ilmastokokouksen pitkien neuvottelujen päätteeksi osapuolet puristivat lopputuloksen vajaaseen kymmeneen liuskaan. SEURANTA Mikä: Pariisin kokouksessa määriteltyjen vuoden 2030 ilmastotavoitteiden toteutumista maakohtaisesti aletaan tarkastella aiempaa useammin eli vuosittain ministeritasolla. Recognizes that limiting global warming to 1.5 °C requires rapid, deep and sustained reductions in global greenhouse gas emissions, including reducing global carbon dioxide emissions by 45 per cent by 2030 relative to the 2010 level and to net zero around midcentury, as well as deep reductions in other greenhouse gases; 23. Kun kaksiviikkoinen kokous päättyi 13. Urges Parties that have not yet done so to communicate, by the fo Conference of the Parties serving as the meeting of the Parties to the Paris term low greenhouse gas emission development strategies referred to in A 19, of the Paris Agreement towards just transitions to net zero emissions century, taking into account different national circumstances; 33. Decides to establish a work programme to urgently scale up mitigation ambition and implementation in this critical decade, and requests the Subsidiary Body for Implementation and the Subsidiary Body for Scientific and Technological Advice to recommend a draft decision on this matter for consideration and adoption by the Conference of the Parties serving as the meeting of the Parties to the Paris Agreement at its fourth session, in a manner that complements the global stocktake; 28. Also requests the secretariat to annually update the synthesis report on nationally determined contributions under the Paris Agreement, referred to in decision 1/CMA.2, paragraph 10, to be made available to the Conference of the Parties serving as the meeting of the Parties to the Paris Agreement at each of its sessions; 31. Tynkkysen mukaan pettymys on väistämätön, jos odottaa, että yhdessä kansainvälisessä kokouksessa ratkaistaan koko ilmastokriisi kerralla. Requests the secretariat to prepare a synthesis report on long-term low greenhouse gas emission development strategies referred to in Article 4, paragraph 19, of the Paris Agreement to be made available to the Conference of the Parties serving as the meeting of the Parties to the Paris Agreement at its fourth session; 35. Tynkkynen nostaa Lännen Median pyynnöstä siitä esille kolme asiaa, jotka ovat hänen mielestään ilmastokriisin ratkaisemisen näkökulmasta erityisen tärkeitä. Arvio: Sanamuoto jättää huomattavaa väljyyttä siihen, kuinka nopeasti maiden tulee sulkea hiilivoimalansa ja siirtyä uusiutuviin energiamuotoihin. Also requests the secretariat to annually update the synthesis re determined contributions under the Paris Agreement, referred to in d paragraph 10, to be made available to the Conference of the Parties servin the Parties to the Paris Agreement at each of its sessions; 31. Notes the importance of aligning nationally determined contributi low greenhouse gas emission development strategies; 36. Arvio: Valtiot sitoutuvat entistä selvemmin toteuttamaan Pariisin ilmastotavoitteitaan ja toteutusta myös seurataan näkyvästi. Grafiikka: Jaakko Viljanen Kuvat: Robert Perry / EPA, Miikka Pirinen Lähde: Lännen Media / TS 3. 2. Arvio: Ensisijaisen tavoitteen tiukentaminen kahdesta asteesta kohti 1,5 asteen tasoa ei ollut itsestäänselvää. MARRASKUUTA 2021 B6 HÄMEEN SANOMAT SUNNUNTAI N uori ilmastoaktivisti Greta Thunberg tiivisti viestipalvelu Twitterissä Glasgow’n ilmastokokouksen annin kolmeen sanaan: blaa, blaa, blaa. Minusta siihen ei ole aihetta, Tynkkynen sanoo. KIVIHIILI Mikä: Matalapäästöisten energiajärjestelmien kehittämistä ja käyttöönottoa pyritään vauhdittamaan. Invites Parties to update the strategies referred to in paragraph 32 appropriate, in line with the best available science; 34. Urges Parties that have not yet communicated new or updated nati contributions to do so as soon as possible in advance of the fourth session of the Parties serving as the meeting of the Parties to the Paris Agreement; 29. Monelle jäi Glasgow’n ilmastokokouksesta päällimmäisenä mieleen vesitetty hiilivoimalausuma, mutta Sitran ilmastoasiantuntija Oras Tynkkynen löytää kokouksen päätöksistä monta syytä tyytyväisyyteen. Recognizes the importance of the adequacy and predictability of adaptation finance, including the value of the Adaptation Fund in delivering dedicated support for adaptation, and invites developed country Parties to consider multi-annual pledges; 17. Calls upon Parties to accelerate the development, deployment an technologies, and the adoption of policies, to transition towards low systems, including by rapidly scaling up the deployment of clean pow energy efficiency measures, including accelerating efforts towards t unabated coal power and phase-out of inefficient fossil fuel subsidie 3 See document FCCC/PA/CMA/2021/8/Rev.1 and https://unfccc.int/sites/default/fil _to_parties_and_observers_on_ndc_numbers.pdf. Invites Parties to update the strategies referred to in paragraph 32 above regularly, as appropriate, in line with the best available science; 34. Protestoijat muistuttivat, että 1,5 asteen tavoitteesta on pidettävä kiinni. SUNNUNTAINA 21. Urges developed country Parties to urgently and significantly scale up their provision of climate finance, technology transfer and capacity-building for adaptation so as to respond to the needs of developing country Parties as part of a global effort, including for the formulation and implementation of national adaptation plans and adaptation communications; 16. Oras Tynkkynen löytää ilmastokokouksesta monta onnistumista Ilmaston kuumenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen on taas hieman lähempänä toteutumista. Urges developed country Parties to at least double their collective provision of climate finance for adaptation to developing country Parties from 2019 levels by 2025, in the context of achieving a balance between mitigation and adaptation in the provision of scaled-up financial resources, recalling Article 9, paragraph 4, of the Paris Agreement; 19. ASTERAJA Mikä: Ilmaston lämpeneminen pyritään pysäyttämään enintään 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Ilmastopolitiikkaan perehtynyt Oras Tynkkynen ei kuitenkaan pidä Glasgow’n ilmastokokousta epäonnistuneena. Recognizes that the impacts of climate change will be much lower at the temperature increase of 1.5 °C compared with 2 °C and resolves to pursue efforts to limit the temperature increase to 1.5 °C; 22. Welcomes the recent pledges made by many developed country Parties to increase their provision of climate finance to support adaptation in developing country Parties in response to their growing needs, including contributions made to the Adaptation Fund and the Least Developed Countries Fund, which represent significant progress compared with previous efforts; 18. Notes with concern that the current provision of climate finance for adaptation remains insufficient to respond to worsening climate change impacts in developing country Parties; 15. Reaffirms the Paris Agreement temperature goal of holding the increase in the global average temperature to well below 2 °C above pre-industrial levels and pursuing efforts to limit the temperature increase to 1.5 °C above pre-industrial levels; 21. Adaptation finance 14. Ilmastoasiantuntija Oras Tynkkynen poimi pyynnöstämme kolme olennaista kohtaa kohutusta asiakirjasta. Requests the secretariat to prepare a synthesis report on long-term l emission development strategies referred to in Article 4, paragraph Agreement to be made available to the Conference of the Parties serving the Parties to the Paris Agreement at its fourth session; 35. 3 III. Oras Tynkkynen JULIA BLOMQVIST TEKSTI. Decides to convene an annual high-level ministerial round table on pre-2030 ambition, beginning at the fourth session of the Conference of the Parties serving as the meeting of the Parties to the Paris Agreement; 32. Calls upon multilateral development banks, other financial institutions and the private sector to enhance finance mobilization in order to deliver the scale of resources needed to achieve climate plans, particularly for adaptation, and encourages Parties to continue to explore innovative approaches and instruments for mobilizing finance for adaptation from private sources; IV. Kokouksessa otettiin askelmerkkejä, joilla tätä tavoitetta kohti voitaisiin paremmin edetä. Urges Parties that have not yet communicated new or updated nationally determined contributions to do so as soon as possible in advance of the fourth session of the Conference of the Parties serving as the meeting of the Parties to the Paris Agreement; 29. Decides to establish a work programme to urgently scale up mitig implementation in this critical decade, and requests the Subsidiary Body f and the Subsidiary Body for Scientific and Technological Advice to r decision on this matter for consideration and adoption by the Confere serving as the meeting of the Parties to the Paris Agreement at its fourth s that complements the global stocktake; 28. marraskuuta, tunteetkin nousivat pintaan. KOKOUKSEN ISÄNTÄMAA Britannia ilmoitti yhdeksi tärkeimmäksi Glasgow’n ilmastokokouksen tavoitteeksi pitää tavoite ilmaston lämpenemisen hillitsemisestä 1,5 asteeseen hengissä. Notes with serious concern the findings of the synthesis report on nationally determined contributions under the Paris Agreement, 3 according to which the aggregate greenhouse gas emission level, taking into account implementation of all submitted nationally determined contributions, is estimated to be 13.7 per cent above the 2010 level in 2030; 26. Urges Parties that have not yet done so to communicate, by the fourth session of the Conference of the Parties serving as the meeting of the Parties to the Paris Agreement, longterm low greenhouse gas emission development strategies referred to in Article 4, paragraph 19, of the Paris Agreement towards just transitions to net zero emissions by or around midcentury, taking into account different national circumstances; 33. Welcomes efforts by Parties to communicate new or updated nationally determined contributions, long-term low greenhouse gas emission development strategies and other actions that demonstrate progress towards achievement of the Paris Agreement temperature goal; Advance unedited version 25. –?Jos ajattelee, mitä tällaisissa kokouksissa realistisesti on saavutettavissa, niin sitä taustaa vasten kokousta voi pitää menestyksenä. Vesittyneestä sanamuodosta tuli uutisoinnissa Glasgow’n ilmastokokouksen pettymysten symboli. Mitigation 20. Emphasizes the urgent need for Parties to increase their efforts to collectively reduce emissions through accelerated action and implementation of domestic mitigation measures in accordance with Article 4, paragraph 2, of the Paris Agreement; 27. 1. Decides to convene an annual high-level ministerial round ta ambition, beginning at the fourth session of the Conference of the Par meeting of the Parties to the Paris Agreement; 32. Tynkkynen työskentelee hiilineutraalin kiertotalouden asiantuntijana Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa. Tähän liittyen hiilivoiman käytön vähentämiseen tähtääviä pyrkimyksiä kiihdytetään. Maakohtaiset erityispiirteet luvataan ottaa huomioon. Recalls Article 3 and Article 4, paragraphs 3, 4, 5 and 11, of the Paris Agreement and requests Parties to revisit and strengthen the 2030 targets in their nationally determined contributions as necessary to align with the Paris Agreement temperature goal by the end of 2022, taking into account different national circumstances; 30. Also recognizes that this requires accelerated action in this critical decade, on the basis of the best available scientific knowledge and equity, reflecting common but differentiated responsibilities and respective capabilities in the light of different national circumstances and in the context of sustainable development and efforts to eradicate poverty; 24. – Neuvotteluista tuli kohtuullisen selvä viesti sille, että puoltatoista astetta halutaan tavoitella. –?Olen pannut merkille, että Suomessakin on julkaistu uutisotsikoita, joissa kokous on tuomittu epäonnistumiseksi. 6 Ilman paikalle kokoontuneita mielenosoittajia Glasgow’n kokouspaine olisi ollut varmasti vähäisempi. a Ilmastokokous COP26:n puheenjohtaja Alok Sharma joutui paikoin tiukkoihin tilanteisiin. Calls upon Parties to accelerate the development, deployment and dissemination of technologies, and the adoption of policies, to transition towards low-emission energy systems, including by rapidly scaling up the deployment of clean power generation and energy efficiency measures, including accelerating efforts towards the phasedown of 4 27. Recalls Article 3 and Article 4, paragraphs 3, 4, 5 and 11, of the Pa requests Parties to revisit and strengthen the 2030 targets in their nati contributions as necessary to align with the Paris Agreement temperature 2022, taking into account different national circumstances; 30. Notes the importance of aligning nationally determined contributions with long-term low greenhouse gas emission development strategies; 36. Glasgow’n kaksi viikkoa kestäneen ilmastokokouksen tuloksena syntyi 97 kohtaa käsittävä Pariisin sopimuksen yleispäätös. Hän osallistui Glasgow’n ilmastokokoukseen osana Suomen valtuuskuntaa
Asiantuntijat ovat Tynkkysen mukaan arvioineet, että 1,5 astetta on ihmisille ja ekosysteemeille huomattavasti turvallisempi skenaario. –?Pariisin ilmastokokouksessakin pohdittiin viime metreille asti sitä, kirjataanko 1,5 asteen tavoitetta lainkaan päätöslauselmaan. Aina kannattaa pyrkiä rajoittamaan ilmaston kuumenemista mahdollisimman paljon. –?Meillä on viitteitä siitä, että osa maista aliarvioi päästöjään. – Ilmastokokouksille on tyypillistä se, että yksittäisistä sanamuodoista käydään keskustelua pitkään, Tynkkynen sanoo, Hän uskoo, että kivihiilestä irtautumiseen viittaaminen yleispäätöksessä voi entisestään vähentää rahoittajien innokkuutta investoida kivihiileen. marraskuuta. –?Hiilivoiman vääjäämätön loppu häämöttää, Tynkkynen sanoo toiveikkaana. Ei ole syytä maalata myöskään liian ruusuista kuvaa siitä, miten realistinen tavoite on. Mikäli planeetta lämpenee yli 1,5 asteen, tarkoittaako se, että peli on menetetty. Pariisin ilmastokokous linjaa, että tavoite on rajoittaa ilmaston lämpeneminen selvästi alle kahteen asteeseen, mutta mieluummin 1,5 asteeseen. –. VIIMEISENÄ KOHTANA Tynkkynen haluaa nostaa yleispäätöksen kirjauksen kivihiilestä. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B7 SUNNUNTAI la pyritään vauhdittamaan ilmastotyötä. –?Puolentoista asteen tavoitteen saavuttaminen edellyttää aika isoa ja nopeaa suunnanmuutosta. Glasgow’n kokous on tosi paljon isompi kokonaisuus. Iso kysymys onkin, kyetäänkö ilmastolupauksia toteuttamaan käytännössä. Tynkkysen mukaan maiden luovuttamia päästötietoja arvioidaan YK:n ilmastosihteeristössä kriittisesti, mutta mitään suoria sanktioita siitä ei seuraa, mikäli jokin valtio jää kiinni päästötietojen vääristelystä. YLEISPÄÄTÖKSEN mukaan 1,5 asteen tavoite edellyttää globaalien ilmastopäästöjen leikkaamista 45 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. – Jos nykyiset päästötavoitteet saataisiin toteutettua ja maat lisäksi kirittäisivät lähivuosina päästösitoumuksiaan, niin puolitoista astetta saattaisi alkaa olla jo kosketusetäisyydellä, hän lisää. Tämä todetaan myös Glasgow’n yleispäätöksessä. – Yleispäätös linjaa, että vuosittain tästä eteenpäin tehdään tilannekatsaus, jossa selvitetään, mihin maiden päästösitoumukset yltävät. Sitoumuksien ja aloitteiden merkitys päästöille on mietityttänyt monia. PARIISIN ilmastosopimuksen myötä 1,5 asteesta on tullut luku, jota vasten ihmiskunnan onnistumista ilmastokriisin hoidossa peilataan. Ilmaston kuumenemisen vahinko ihmisille ja ekosysteemeille riippuu melko suoraan kuumenemisen asteesta.. Kumpikaan tavoitteista ei ole linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa, mutta silti ne kielivät Tynkkysen mielestä siitä, että ilmastotaistelussa on otettu askeleita eteenpäin. Tuoreimmista ilmoitetuista päästövähennyslupauksista merkittävimpinä Tynkkynen pitää Saudi-Arabian tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2060 mennessä sekä Intian tavoitetta olla hiilineutraali viimeistään vuonna 2070. SUNNUNTAINA 21. Silti on totta, että ensimmäistä kertaa liki 200 maailman maata lähetti viestin, että hiilivoimaa pitää vähentää ja fossiilitukiaisia ajaa alas. Tähän mennessä päätetyt toimet johtavat arvioiden mukaan ilmaston lämpenemiseen 2,7 asteella. Se että Saudi-Arabiankin kaltainen maa kokee tarpeelliseksi hyväksyä tiukemmat päästövähennystavoitteet, on myös symbolisesti tärkeää. –?Glasgow’ssa hyväksyttiin niin sanottu läpinäkyvyyskehikko, joka linjaa siitä, miten maiden pitää raportoida päästöistään ja ilmastotoimistaan. –?Missään vaiheessa ei tule sellaista pistettä vastaan, jonka jälkeen voi sanoa, että turha enää yrittää. –?Aika näyttää, miten paljon tällä on merkitystä, mutta itse ajattelen, että tämä on nyt pään avaus. –?Perusviesti on se, että jos kaikki tähän asti annetut päästösitoumukset ja tavoitteet toteutetaan, maailma voisi olla matkalla jo 1,8 asteen kuumenemiseen. Lopulta Kiinan ja Intian toiveesta kivihiilen edeltä poistettiin luopumiseen viittaava verbi ”phase out”, pois häivyttäminen. – Glasgow’n kokoukseen mennessä saatiin aika iso liuta pitkän aikavälin hiilineutraalisuustavoitteita maailman mailta ja kansainvälisiä ilmastoaloitteita, joilOras Tynkkysen mukaan pettymys on väistämätön, jos odottaa, että yhdessä kokouksessa pitäisi ratkaista koko ilmastokriisi kerralla. KOKOUKSESSA tehtyjä päätöksiä merkittävämpänä päästöjen vähentämisen näkökulmasta Tynkkynen pitää päästösitoumuksia ja -tavoitteita, joita yksittäiset valtiot antoivat neuvotteluiden ulkopuolella. Maapallon keskilämpötila on noussut jo 1,1 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Tämä ei ole Tynkkysen mielestä itsestään selvää. KUVA: Miikka Pirinen / Sitra ”Puolentoista asteen tavoitteen saavuttaminen edellyttää aika isoa ja nopeaa suunnanmuutosta. Hyvä puoli on se, että nykyisellä teknologialla todellisia päästöjä pystytään valvomaan aiempaa tarkemmin. –?Julkisuus on ehkä keskittynyt suhteettoman paljon tähän yhteen lauseeseen. Ensi vuonna maailman mailta pyydetään päivitetyt päästösitoumukset, joita tarkastellaan seuraavassa ilmastokokouksessa. Päästösitoumuksia on määrä seurata jatkossa vuosittain myös ministeritasolla. KUVA: Idrees Mohammed / EPA. Tynkkynen jatkaa perään, että ilmaston kuumenemisen rajaaminen 1,5 asteeseen on huomattavasti haastavampaa kuin lämpenemisen rajoittaminen kahteen asteeseen. –?Saudi-Arabia on aikaisemmin käyttäytynyt hankalasti ilmastoneuvotteluissa. Ei ole syytä maalata myöskään liian ruusuista kuvaa siitä, miten realistinen tavoite on.” ORAS TYNKKYNEN vanhempi neuvonantaja +1,5 Kulkukoira ui tulvivalla kadulla Chennain kaupungissa Intiassa 12. Tulevat kokoukset näyttävät, saadaanko kannanottoa tiukennettua, hän lisää. – Glasgow’n päätöksessä puhutaan entistä selvemmin juuri 1,5 asteen tavoitteesta. Kivihiili mainitaan koko yleispäätöksessä vain kerran, mutta sekin on Tynkkysen mukaan historiallista, vaikka kirjauksen merkitystä ei pidä liioitellakaan. TYNKKYNEN PITÄÄ myös tärkeänä yleispäätöksen kohtia, joissa linjataan siitä, miten maiden ilmastotoimia voitaisiin kirittää kohti 1,5 asteen tavoitetta. Vaikka ihmiskunta ei yltäisi 1,5 asteen tavoitteeseen, Tynkkysen mukaan on silti paljon aiempaa parempi, jos lämpeneminen saadaan rajoitettua esimerkiksi 1,7 asteeseen. Yleispäätöksessä linjataan, että tavoite on hillitä ilmaston lämpeneminen enintään 1,5 asteeseen. KOKOUKSESSA KIISTELTIIN siitä, miten painokkailla sanoilla tavoite kivihiilen vähentämisestä yleispäätökseen kirjataan. Miten ihmiset voivat luottaa siihen, että kun maat raportoivat päästöleikkauksistaan, niitä on myös tosiasiassa tehty. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät sään ääri-ilmiöiden yleistymisenä. – Jokaisella asteen murto-osalla on väliä. Sen tilalle kirjattiin sana ”phase down”, joka viittaa ainoastaan kivihiilen vähentämiseen. LM–HÄSA Tässä tavoitteessa kokous Tynkkysen mukaan onnistui ainakin paperilla
Pääomistaja laittaa osan osakkeistaan heti myyntiin ja luopuu jollain aikavälillä lopuista. Samaan aikaan Colgate-maailmassa oli painetta lähteä uudelleen ulkomaille, mutta halusin jäädä Suomeen, koska lapset olivat pieniä. Lähinnä kesäksi koteihin ostettiin ämpäreitä ja ruokailuastioita, Orthexin toimitusjohtaja Alexander Rosenlew kertoo. Raportoinnista kertyy lisäksi ylimääräisiä kuluja vuosittain. Työntekijöitä on noin 330. Ennätys on vuodelta 1999, jolloin listautujia oli 28. Pari vuotta sitten yritys alkoi Sponsorin mielestä olla pörssivalmis. –?Ennen piti olla riittävästi liikevaihtoa ja kannattavuutta. Suoritettuaan liiketoimintajohtamisen MBA-tutkinnon Bostonin yliopistossa hän työskenteli kuusi vuotta Nestléllä Suomessa, Ruotsissa ja pääkonttorissa Sveitsissä. Sairauslomaa oli aikaa pitää vain pari päivää. –?Sen jälkeen olin kahdeksan vuotta saippuakauppias eli vedin Colgate-Palmoliveä Suomessa. VALMISTELUVAIHEESSA on arvioitava myös sitä, mikä markkina-arvo yritykselle annetaan. Tarkempi aikataulutus tehtiin syyskuussa 2020. Tehtaat ovat Suomessa Lohjalla sekä Ruotsissa Tingsrydissä ja Gnosjössä. . Kallosen perhe oli edelleen mukana. Viipurista perheensä kanssa evakkoon lähtenyt Kallonen oli miettinyt, mihin koulun jälkeen ryhtyisi. Orthex valmistaa muovisia käyttötavaroita tehtaallaan Lohjalla, jossa toimitusjohtaja Alexander Rosenlew käy säännöllisesti. Muovituotteita tekevän Orthexin toimitusjohtaja Alexander Rosenlew paljastaa, mitä kaikkea pörssiin menon valmistelussa tulee vastaan. Sijoittajien on oltava tarkkana, sillä pörssissä olo ei automaattisesti takaa sitä, että yhtiö on vakaa. Intera Partners oli juuri ostanut osakeenemmistön, kun Alexander Rosenlew tuli toimitusjohtajaksi vuonna 2010. Lopulta kaikki meni ehkä tehokkaammin etänä, kun ei tarvinnut matkustaa ympäri Eurooppaa, Rosenlew sanoo. Pääomasijoittajan bisnesidea on ostaa ja myydä firmoja ja irtautua sopivassa vaiheessa. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic MARJO OIKARINEN TEKSTI FAKTA Orthex • Muovialan yritys, joka on perustettu 1956. • Pääkonttori on Espoossa. Opettaja oli sanonut, että muovissa olisi tulevaisuus. Tavallaan onnettomuus sattui sopivaan aikaan: kun ei voinut urheilla eikä tehdä vapaa-ajan matkoja, kaikki energia jäi pörssiprojektiin. Nyt polvi alkaa olla kunnossa ja Rosenlew pääsee taas pelaamaan. Ilmaiseksi jaettavista ämpäreistä on tullut suomalainen villitys, jolla houkutellaan väkeä ostoksille ja rokotuksiin. Rosenlew kertoo, mitä kaikkea on tehtävä ennen kuin toimitusjohtaja saa soittaa kelloa pörssissä kaupankäynnin alkamisen merkiksi. Neuvonantajien kanssa tutkaillaan, onko pörssi-ikkuna auki, eli mikä on suhdanne ja ovatko sijoittajat valmiita ostamaan osakkeita. –?Olen tavannut Auliksen monta kertaa. Yritys toimii edelleen samassa paikassa, johon Aulis Kallonen sen perusti. Tuotantoprosessin on tarkoitus olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Aulis Kallonen lähetti poikansa Karin kautta terveiset, kun Orthex listautui pörssiin viime maaliskuussa. . Pääomasijoittaja soitti hänelle kuitenkin uudelleen, kun ensimmäinen yritysosto oli pöydällä. Orthex perusti omat myyntikonttorit Saksaan, Ranskaan ja Britanniaan. ”Ämpäriosakkeestakin” tuli kansansuosikki. • Aikaisemmin yritys valmisti myös lasten pulkkia, mutta ne myytiin noin puoli vuotta sitten suomalaiselle Wiitta oy:lle. Tänä vuonna listautuneita tai listautumisaikeista ilmoittaneita yrityksiä on tiettävästi ainakin 24. Orthexin omistajat katsoivat, että satsaus kannattaa: pörssiyhtiö on kansainvälisesti luotettavampi kumppani kuin tuntematon yritys ja houkuttelee paremmin myös työntekijöitä. Hän muisti vielä muutama vuosi sitten todella hyvin yrityksen alkuaikoja. Se käyttää paljon kierrätettyjä ja biopohjaisia materiaaleja. ALEXANDER ROSENLEW tuskin osasi kuvitella, että muovissa olisi hänenkin tulevaisuutensa, kun hän aloitti opinnot Hankenilla. Rosenlew opiskeli myös Belgiassa ja työskenteli vähän aikaa investointipankissa, mutta hän kaipasi jotain konkreettisempaa, oikeita tuotteita. –?Yritysostoissa listautuminen antaa yhden uuden pelivälineen, kun voi käyttää omia noteerattuja osakkeita, Rosenlew lisää. Ne ovat säilytystuotteet, keittiötuotteet, kukkaruukut ja muut vihertuotteet sekä koti ja puutarha, Rosenlew kertoo. • Asiakkaita on noin 800 yli 40 maassa. ”Ensimmäisinä viikkoina katsoin monta kertaa päivässä, miten kurssit kehittyivät, mutta nyt jää jopa päiviä väliin.” ALEXANDER ROSENLEW toimitusjohtaja. Viime vuonna Helsingin pörssiin tuli vain neljä uutta yritystä. –?Ehkä vuoden päästä listautumisesta voi sanoa, mikä on suunnilleen oikea taso. marraskuuta. Nyt pojat ovat 21-, 18ja 17-vuotiaita. –?Rakensimme vahvan pohjoismaisen johtajuuden neljässä tuoteryhmässä. Pääomasijoittajaksi tuli Sponsor Capital. Lisäksi se päätti kestävän kehityksen strategiasta. Vähän tunnollisempi kuntoutus olisi tietysti auttanut toipumisessa. LISTAUTUMINEN maksaa pari miljoonaa euroa, koska neuvonantajia tarvitaan paljon ja valmisteluvaihe on pitkä. Rosenlewistä tuntuu, että osa yrityksistä menee pörssiin entistä aikaisemmassa vaiheessa. Kaiken keskellä Rosenlew teloi lokakuussa polvensa ja joutui leikkaukseen. –?Tietysti mietimme, miten listautuminen voi onnistua, kun ei saa tavata ihmisiä. Osakesijoittamisesta on tullut suosittua kansanhuvia, mutta harva tietää, mitä tapahtuu ennen kaupankäynnin alkua. Seuraava polvi eli poika Kari Kallonen ja hänen vaimonsa Tiina Kallonen kehittivät yritystä. –?Kuva muodostuu sijoittajien näkemyksestä. MARRASKUUTA 2021 B8 HÄMEEN SANOMAT SUNNUNTAI V uonna 1956 Aulis Kallonen osti lohjalaisen omakotitalon kellariin ruiskukoneen. Se myi Orthexin osakkeensa, joita oli jäljellä 11,5 prosenttia osakepääomasta. Viime aikoina pörssiin on tuotu yrityksiä, jotka ennen olisivat käyneet vielä yhden pääomasijoittajakierroksen. Summa jaetaan osakkeisiin, ja jokainen osake saa tietyn arvon. –?Yleensä tennis on ollut vastapaino työlle. Olen pelannut päivittäin ja kilpaillutkin. Usein listautuminen on yksi vaihtoehto, jonka rinnalla voidaan valmistella myös yrityskauppoja. • Yritys suunnittelee, valmistaa ja myy kodin käyttötavaroita. Hän itse puhuu mieluummin teollisuussuvusta – aatelisuus on kaukana hänen normaalista arjestaan, eikä hän koskaan tuo sitä esille. Tavoitteena oli listautua heti alkuvuodesta syyskuun luvuilla. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan, että hänen yrityksestään voisi tulla pörssiyhtiö. Ei ole samantekevää, milloin pörssiin listaudutaan. Listauduttaessa haetaan yleensä uutta pääomaa. Kahvilla hänen kanssaan meni aina koko iltapäivä, Rosenlew nauraa lämpimästi. Viiden vuoden omistuksen jälkeen Intera koki, että oli tehtävänsä tehnyt. Kun Rosenlew jutteli ensimmäisen kerran omistajien kanssa Orthexin kasvuvisioista, hän ei heti uskonut niihin. Tänä vuonna ainakin 24 yritystä on listautunut tai aikeissa listautua Helsingin pörssiin. Ämpärien vienti pörssiin vaati rajun määrän työtunteja . Rosenlew sanoo, että arvoa ei ole koskaan helppo määritellä etukäteen. Sitä pystyi hoitamaan kotisohvalta. He ajattelivat, että Orthexin pitäisi kansainvälistyä, mutta siihen tarvittiin apua. • Yrityksen tavoitteena on olla kestävän kehityksen edelläkävijä. –?Muovi oli silloin uutta. Orthex osti Ruotsista ensin Sveicon ja sitten Hammarplastin. SUNNUNTAINA 21. Myyntikonttoreita on kaikissa Pohjoismaissa, Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa. . • Liikevaihto oli 75,9 miljoonaa euroa vuonna 2020. Se on yritettävä tehdä esimerkiksi vertailemalla samankaltaisia yrityksiä. Sponsor Capitalilla aikaväli täyttyi tiistaina 16. –?Silloin ymmärsin, että olisi kiva lähteä mukaan. He ottivat mukaan pääomasijoittajan. Ruotsinkielisen aatelissuvun vesa valitsi kauppakorkeakoulussa rahoitusja investointialan. Koronapandemia toi yllättävän muutoksen maailman tilanteeseen, mutta se ei vaikuttanut Orthexin suunnitelmiin
MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B9 SUNNUNTAI Toinen tapa etsiä arvoa on saada mukaan ankkurisijoittajia, jotka sitoutuvat ostamaan tietyn määrän osakkeita tietyllä hintatasolla. –?Pääfokus on hyvässä liiketoiminnassa. Rosenlew sanoo, että vaikka esitteen laatiminen on siihen erikoistuneiden neuvonantajien leipälaji, se työllistää myös johtoa, jolta tiedot tulevat. Jopa vähän hirvitti ja samalla ilahdutti kovasti, kun yli 20?000 taloutta halusi ostaa osakkeita. Se on silti vain yksi askel. Yöunet eivät silti menneet, vaan Rosenlew sanoo kokeneensa lähinnä positiivista stressiä. Moni lähtikin mukaan. 25. ”Ämpäriosakkeestakin” tuli kansansuosikki. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic Alexander Rosenlew pääsi soittamaan kelloa Helsingin pörssiin 25. MAALISKUUTA Rosenlew pääsi pienen ryhmän kanssa paikan päälle pörssiin soittamaan kelloa merkiksi kaupankäynnin alkamisesta. –?Ei sitä voi sanoa. Jossain vaiheessa Rosenlew puhui sijoittajille videoyhteyksillä päivittäin – hurjimpina aikoina jopa 7–8 kertaa päivässä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Orthex valmistaa muovisia käyttötavaroita tehtaallaan Lohjalla, jossa toimitusjohtaja Alexander Rosenlew käy säännöllisesti. –?Prospectus on iso dokumentti, ikään kuin raamattu, joka käytännössä pitää sisällään kaikki faktat yrityksestä. –?Lehdistötiedotteen jälkeen puhutaan viikoista tai korkeintaan kuukaudesta, kun ollaan jo ”oikean äärellä”. KUVA: Orthex. Uskoisin, että jokaiselle listaajalle on vähän arvoitus, mihin suuntaan pörssikurssi kehittyy, Rosenlew sanoo. –?Kun seitsemännen kerran luet 150-sivuista esitettä ja yrität olla skarppina, voi tulla vähän epätoivoinen olo. Hän on kiitollinen, kun kun sai olla mukana. Myös henkilökunnalle annettiin mahdollisuus tulla omistajiksi. Anti ylimerkittiin muutamassa päivässä. –?Ensimmäisinä viikkoina katsoin monta kertaa päivässä, miten kurssit kehittyivät, mutta nyt jää jopa päiviä väliin. Pääomistaja ja pääneuvonantaja Carnegie määrittelivät yhdessä, miten paljon halutaan uutta pääomaa ja paljonko myydään olemassa olevaa. Pörssiin meno on ollut Rosenlewin mielestä hyvä askel yrityksen kehityksen kannalta. –?Tietenkin oli johdon ja yrityksen kannalta positiivista, että tilauksia ostoista tuli niin paljon. Osakkeen arvo on ollut enimmillään 12 euron paikkeilla. Pitkään oli epävarmaa, hoidettaisiinko soitto virtuaalisesti. Nyt se on vähän yli 10 euroa ja yrityksen markkina-arvo noin 184 miljoonaa euroa. Hän painottaa, että onnistunut listautuminen on todella monien osaajien yhteistyön ja osaamisen summa. Oliko hinta siis asetettu alakanttiin. Myyvät osakkeenomistajat saivat yhteensä noin 72 miljoona euroa, ja uutta pääomaa kertyi noin 10 miljoonaa euroa. maaliskuuta 2021, kun kaupankäynti Orthexin osakkeilla alkoi. Hän antaa kiitosta yrityksen talousjohdolle ja työntekijöille: kun vastuu jakaantui ja liiketoiminta pyöri sujuvasti, huoleen ei ollut aihetta. SUNNUNTAINA 21. Osakkeen merkintähinta oli 6,82 euroa. LM–HÄSA Ilmaiseksi jaettavista ämpäreistä on tullut suomalainen villitys, jolla houkutellaan väkeä ostoksille ja rokotuksiin. PROSPECTUKSEN eli listalleottoesitteen kohdat on käytävä monta kertaa huolellisesti läpi. Listautumisesta kerrotaan julkisesti vasta, kun lopullinen listautumispäätös on tehty
Minkä Etelä-Amerikan maan presidentti Daniel Ortega on. b) Roomassa 4. Kuka on Ars-Häme ry:n hallituksen puheenjohtaja. Kaiken tämän takana on toki armollinen Jumala. Matt. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. B10 HÄMEEN SANOMAT PÄIVYRI SUNNUNTAINA 21. Silloin Hänessä voi nähdä myös vihaiset kasvot. Hän nimittäin rakastaa sitä väärintekijääkin. Olisihan aika omituista, jos tätä vihaista puolta Hänessä ei olisi. MARRASKUUTA 2021 VIISI KYSYMYSTÄ SUDOKU NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Hilma Ortodoksisessa kalenterissa: Maija, Mari, Maria, Marja, Marjatta ja Meeri Ruotsinkielisessä kalenterissa: Hilma 21. a) Marko Peura b) Mikko Haukka c) Mika Karhu 3. KIMMO REINIKAINEN kirkkoherra, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta VIIKON VAIHTUESSA. Mutta onko se uskonto tai Jumala julma, vai onko tämä vain kuva meidän ilkeydestä ja välinpitämättömyydestä. Kirkossakin raamatunteksteissä puhutaan todella vakavia. Jokaista ihmistä. b) Tiina Raevaara 1. a) Nicaraguan b) Paraguayn c) Uruguayn 5. Hyvän tekemisestä tulee hyvä mieli. Jopa vaatii sitä. b) Ortelantielle 2. c) Mika Karhu 3. Missä suurkaupungissa Hadrianuksen mausoleumi sijaitsee. Valitaan hyvän tekeminen tästäkin syystä. Vastuussa kaikesta rakkaudettomuudesta ja itsekkyydestä. Jumala rakastaa ihmistä. Armo on sen verran kova sana, että kaiken ymmärtävässä armo-sopassa on turha yrittää lillua. Kaiken maailman epäoikeudenmukaisuuden keskellä hyvä Jumala ei voi jäädä sanattomaksi, kun maailma toimii väärin. Armo-Jumalasta ei vain saa tehdä kiiltokuva-Jumalaa, kaiken ymmärtävää ja sinisilmäisen lempeää. Hän odottaa, että lopetamme toisillemme pahan tekemisen. 25: 32 Olemme vastuussa teoistamme M arraskuun harmaus vaikuttaa meihin kaikkiin. Niistä puhuttaessa uskonto usein näyttäytyy jotenkin julmana. a) Lontoossa b) Roomassa c) Pariisissa 4. Siitä on hyvä startata viikon päästä joulunodotus. Jumala on oikeudenmukainen. Ja loppujen lopuksi olemme vastuussa itselleen Jumalalle. JUMALA ON KAIKKEA vääryyttä vastustava Jumala. Ja lopulta tulee kysymään, lopetimmeko. Mille tielle tuli Hämeenlinnan ensimmäinen korotettu pyöräsuojatie. 46. Kuka sai Pro Scientia -palkinnon tänä vuonna. a) Nicaraguan 5. a) Riina Salovaara b) Tiina Raevaara c) Mia Harjuvaara Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ihminen loukkaa toista: häntä, joka oli Jumalalle rakas. viikko marraskuuta 2021 Sunnuntai VIISI KYSYMYSTÄ VASTAUKSET Sudoku-tehtävän 5647 ratkaisu. Olemme vastuussa siitä toisillemme. Puhutaan maailmanlopusta ja tuomioista. Logiikka on selkeä. Kerran ja vain kerran! Taso: Helppo Tehtävä numero 5648. a) Porttiniementielle b) Ortelantielle c) Katistentielle 2. Jumalan toinen puoli. PÄIVÄN SANA HARALD HIRMUINEN Vas tau s: Kuu sin ain en Suo men van hin rah a 1. Näitä tekstejä lukiessa huomaan, että olemme vastuussa aina siitä mitä teemme
Ensiksi mainittuna päivänä mitattiin aamupakkasta havaintokojussa 12,6 astetta ja kahdeksantena päivänä tasan 13 astetta. ja 8. Klo 15-18. Klo 14-15.30. Aulangontie 1. Viipurintie 4. Tarkistus merkitsee 17,6 prosentin keskimääräistä nousua vakuutusmaksutasossa. HÄMEEN SANOMAT B11 PÄIVYRI SUNNUNTAINA 21. Maailman ympäri 80 päivässä klo 14.30, Syke-elokuva: Hätätila klo 14.45, Eternals klo 16.30, Omerta: 6/12 klo 17, 19.30, Sorjonen: Muraalimurhat klo 19.50. Museo Skogster. Könnölänmäentie 2. Täydellinen lauantai klo 17. Tehtaankoulu. Kulttuurikeskus ARX. Iltapäivätanssit. Hallituskatu 11. Iittala Village. MUSIIKKI Sibelius-syysmatinea. Palanderin talo. Vierailun johdosta järjestetään illalla klo 19 alkaen Turengin kansakoulussa nuorisotilaisuus, jossa vieraat esittävät yhden tunnin mittaisen vauhdikkaan laulu-, soittoja tanssiesityksen. Jean Sibeliuksen kuorolauluja tulkisee Vanajan mieskuoro johtajanaan Sonja Seppänen. TUPLAT SUNNUNTAINA 21. Kun olen pieni. Poltinahon seurakuntatalo. Turuntie 34. 335 Hämeen Sanomat julkaisee menotietoja tapahtumista, joita toteutetaan koronarajoitusten puitteissa. Tervetuloa seuraamaan liigatason salibandyä ja kannustamaan Steelersin naiset voittoon. Uutisia seuratessa tuntuu, että kaikki menee aina vain huonommin. Lumikki x 4 klo 15. Palanderin talo esittelee hämeenlinnalaisen porvarisperheen elämää sata vuotta sitten. Kustaa III katu 6. Iittalan musiikkijuhlien jouluinen konsertti, jossa esiintyjinä ovat The Voice of Finland 2021 voittaja Kalle Virtanen sekä meksikolais-yhdysvaltalainen sopraano Beatriz Macias. Forssa. Klo 17. Klo 12-15.45. Sibeliuksen syntymäkoti. Hollaajantie 2. Junailijankatu 13. Riihimäki. PÄIVYRI JUSTIN YHTEYSTIEDOT: > Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Mielipide (03) 6151 452, mielipide@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi JERE NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Silja, Selja, Seela ja Cecilia Ortodoksisessa kalenterissa: Cecilia, Silja, Miihkali, Mikael ja Mikko Ruotsinkielisessä kalenterissa: Cecilia ja Silja ja tämän kaunokaisen mukana tulee vsiru, joka estää väkivaltaiset ohjelmat. Never on Sunday. Hämeen linna. onko teillä sellaista, jossa olisi ksiru, joka estäisi kampanjamainokset . Sibeliuksen syntymäkoti. Aiemmat tämänsyksyiset ennätykset olivat peräisin marraskuun 11. Nick Ervinck GNI-RI apr2021. Hämeenlinnan Taidekasarmi. Sibeliuksen syntymäkodin syysmatineat. Olli Larjon veistoksia. Ooh, Hämeenlinna!. F-liiga naiset Steelers Helsinki United. Sunnuntaitanssit Harmonikkakvartetti Saara Pitkäsen johtamana. Museossa esitellään Jean Sibeliuksen lapsuutta ja nuoruutta sekä aikakauden Hämeenlinnaa. päiviltä. Paikallisista ohjelmaryhmistä esiintyvät Turengin mieslaulajat, Turengin Solmun tyttöryhmä ja Janakkalan kansalaisopiston naislaulajat. Monen asian toivoisi olevan toisin. Klo 14. Maksullinen. MARRASKUUTA 2021 Koronaepidemian takia tapahtumat voivat peruuntua tai niihin saattaa tulla muutoksia. Verstas-näyttämö. Tulevaisuus kohtaa keskiajan. Puutarhakatu 4. Museo Skogster. Raatihuoneenkatu 8. TAPAHTUMAT Sunnuntaimaalarit. NÄYTTELYT Samuli Heimosen näyttely. Miehistönkatu 5. Torpantie 16. Riihimäen Nuorisoteatteri. Hämeen Sanomat kehottaa järjestäjiä poistamaan peruutetut tapahtumat Menoinfosta itse mahdollisimman pian. Riihimäki. Klo 11-17. Loimua Areena. Klo 11-15. Suomen lasitaiteen ikonit ja niiden tekijät. Klo 11-17. Palanderin talo. Hallituskatu 11. Galleria Kone. Klo 14. Linnankatu 16. Härkätie 17B. Iittalan yhtenäiskoulu. Paasikiventie 2. Korotukset perustuvat vahinkotutkimukseen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Hytti nro 6 klo 13.30, Maailman ympäri 80 päivässä klo 13.30, The Boss Baby: Perhebisnes klo 13.45, Syke-elokuva: Hätätila klo 14, 16.30, Omerta: 6/12 klo 14.15, 17, 19.30, Ryhmä Hau -Elokuva klo 15.30, Rikinkeltainen taivas klo 16, 007 No Time To Die klo 16.15, 18.30, Venom: Let There Be Carnage klo 17.30, Eternals klo 18.45, Sorjonen: Muraalimurhat klo 19.30, Last Night in Soho klo 19.45. Klo 11-17. Makasiini-näyttämö. Klo 10-14. Menotieto kannattaa tarkistaa tapahtuman järjestäjältä. Bio Rex Riihimäki. PNÄ MARRASKUUTA 1971 –22 astetta Jokioisissa maanpinnassa Jokioisten observatoriosta kerrottiin Hämeen Sanomille lauantaina, että edellisen yön pakkaslukemat muodostuivat havaintokeskuksessa ennätyksellisiksi. Raatihuoneenkatu 8. Sen mukaan vakuutusmaksut eivät vuonna 1970 riittäneet peittämään liikennevakuutuksesta suoritettavia korvauksia. TEATTERIT Eräs Teatteri. Klo 12-16.. Kaupunginmuseon perusnäyttelyssä hauskojen skuuppien takaa paljastuu tarujakin ihmeellisempiä totuuksia Hämeenlinnasta. Sibeliuksen syntymäkoti. Ennen kaikki ei ollut paremmin. Liikennevakuutusmaksuihin 17,6 %:n korotus Sosiaalija terveysministeriö on vahvistanut uudet liikennevakuutusmaksut tuleviksi voimaan joulukuun alusta lukien. Katsaus toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan Suomen lasimuotoilun historiassa nostaen esiin ikoneiksi muodostuneita esineitä ja niiden tekijöitä. Lopuksi on ”puolitoistatuntinen” tanssimahdollisuus Raimo Ollinkankaan orkesterin tahdittamana. Tarkista viimeisimmät tiedot tapahtuman järjestäjältä. Klo 5 aamulla näyttivät observatorion mittarit maanpinnassa 22,2 astetta pakkasta ja vastaava lukema oli 2 metriä maanpinnan yläpuolella olevassa havaintokojussa –18,3 astetta. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Nuorisoilta Turengissa Janakkalaan saapuu neuvostoliittolaisnuorten vierailuryhmä tiistaina 23.11. Klo 11-16. Idänpään torppa. Klo 12-16. Kuulkaa kuinka kellot soivat. Ohjelmanryhmien esiintymisen jälkeen on yleisöllä mahdollisuus tehdä kysymyksiä vieraille ja päinvastoin. Wahren-opiston harmonikkaorkesteri ja Lopen Harmonikat esiintyvät. Klo 14-15
–?Lähisukulaiseni oli sodankäynyt mies, ja kun häntä katselin, ajattelin pääseväni helpommalla elämässä, kun en alkoholiin koske ollenkaan. B12 HÄMEEN SANOMAT SUNNUNTAINA 21. Se perusti varatuomari P.E. Toisenlaista oli muualla. Nyt loimaalaista olutperinnettä jatkaa uusi Loimaan Panimo, joka aloitti toimintansa vuonna 2018. –?Vuonna 1970 kävin vielä vähän Turussa Auran Panimolla, jonka kuitenkin osti Hartwall. marraskuuta. . Alkoi kova kolmivuorotyö. HÄSA Risto Virtanen on keräillyt paljon muun muassa Loimaan Oluttehtaaseen liittyvää materiaalia. Virtanen esittelee kokoelmaansa Sarka-museossa sunnuntaina 21. KUVA: Lassi Puhtimäki / HäSa Oluenkeittäjä, joka ei ole maistanut kaljaa . Oli tummaa ja vaaleaa olutta, vientiolutta, joulukaljaa ja alkoholitonta vaarinkaljaa, joka maistui heinätöissä hikoileville. Wirtzenius Onkijoen kylään. Risto Virtanen toimi Loimaan Oluttehtaalla yhdeksänä vuotena oluenkeittäjänä, mutta ei ole ikinä maistanutkaan kaljaa.. –?Tehtaalla oli puhdistuslaitos ja näytteenotto, ja Loimijoesta saatiin hyvää raakavettä. Vesi oluttehtaalle tuli Loimijoesta. Hän totesi, että tuosta saastuneesta Saimaasta, jonne puunjalostuslaitos työntää jätteensä. Auran Panimo puolestaan osti Loimaan Oluttehtaan 1960-luvun puolivälissä. –?Vuonna 1905 raittiusväki oli liikkeellä, ja aseman takana kokoontui 150 ihmistä lähteäkseen Aittamäkeen lakkauttamaan omin käsin oluttehtaan toiminnan. Olutpulloja on paljon, vanhimmat niistä ovat liki 60 vuoden ikäisiä. Tehtaalla työskenteli silloin 70 ihmistä. ALUN PITÄEN olutta alkoi valmistaa 20-luvulla Loimaan Panimo. KUVA: Iina Wahlström Loimaan Panimo perustettiin uudestaan pari vuotta sitten. Keittäjä antoi mukaan kesäjuoman, ja kysyin häneltä, mistä raakavesi tulee. LOIMAALLA YHDESSÄ keitossa valmistui 8000 litraa olutta, joten vuoteen 1970 saakka kestäneen uransa aikana Virtanen ehti keittää kymmenen miljoonaa litraa olutta. Kun yritys meni vararikkoon, tilalle tuli Loimaan Oluttehdas vuonna 1933. Wirtzeniuksen kuoltua ratsutila ja panimo siirtyivät hänen leskensä Emma Wirtzeniuksen omistukseen vuonna 1874. Kesäaikana työntekijämäärä nousi, kun tuotteita meni enemmän kaupaksi, Virtanen kertoo. Työni oluenkeittäjänä päättyi siihen, Risto Virtanen kertoo. 60-luvun puolivälissä kävimme vierailulla Lappeenrannassa, missä valmistettiin Karjala-olutta. Loimaalainen oluthistoria juontaa kuitenkin kauemmas, vuoteen 1857, jolloin toimintansa aloitti Aittamäen oluttehdas. MARRASKUUTA 2021 JUST Leena Ruskeeniemi Loimaa Risto Virtanen pääsi Loimaan Oluttehtaaseen töihin vuonna 1962. Nuorimies lähti oluttehtaalle keittäjäksi melkein suoraan koulunpenkiltä oltuaan vain vähän aikaa ennen sitä muissa töissä. Ensin työ jatkui Loimaalla entiseen tapaan. Aittamäen toiminta jatkui mietojen juomien valmistajana vielä neljän vuoden ajan ja päättyi panimomestarin kuolemaan. Wirtzenius kuitenkin valitti vandaaleista senaattiin ja sai siihen aikaan ison summan 10 000 markkaa vahingonkorvausta. Tuolloin olutmerkkejä oli kymmenen. Samoja pulloja, jotka on täytetty Virtasen keittämällä oluella. Kuvassa pulloja järjestelee Ari-Veikko Röppänen. Emma Wirtzenius ei uhkailuun taipunut, jolloin väkijoukko hajotti kaiken ja kaatoi oluet maahan. Lisäksi kokoelmissa on kaikenlaista oluenvalmistukseen liittyvää esineistöä, ja Virtanen on myös pitänyt ahkerasti leikekirjaa. Sama koski yrityksestä eläköityneitä, mutta satunnainen ohikulkijakin sai ottaa juomaa mukaansa. –?Työaika oli 45 tuntia viikossa sunnuntai-illasta perjantaipäivään, lauantaina välineet pestiin. Virtanen ei ole koskaan maistanutkaan olutta. RISTO VIRTANEN on vuosikymmenien mittaan kerännyt runsaasti Loimaan Oluttehtaaseen liittyvää materiaalia. Työsuhde-etuihin kuului se, että kuukaudessa tehdas lahjoitti jokaiselle työntekijälle kaksi korillista juomia
Tunnuksen omaavat Sotaveteraanit, Sotainvalidit ja Rintamaveteraanit 0e, puoliso-ja leskijäsenet 25,00e kannattajaja tukijäsenet 35,00e. Lisätiedot kotisivuilla https://hameenlinnan.insinoori.fi/ Hämeenlinnan Seudun Sotaveteraanit ry. Tervetuloa! Hämeen Jääkärikilta ry:n sääntömääräinen syyskokous ma 22.11.2021 klo 18:00 Hämeelinnan Seudun Sotaveteraanien toimistolla, Suomenkasarmi rak. Sen arvo on niin ikään kymppitonni. Tervetuloa! Maanpuolustus Maanpuolustus Myydään Myydään Avoimet työpaikat Tule tekemään merkityksellistä ja mielenkiintoista työtä julkisten hankintojen kehittämisen piirissä. Lisätietoja tehtävästä antaa Juha Haukka, puh. Hämeenlinnan Insinöörit ry. Juha Puolakka aloitti Loimua oy:n teknisenä johtajana 1.4.2021. Kauttamme saat myös kotisiivoukset vielä ennen joulua. Irja Hirstiö p. klo 14 Poltinaholla. mennessä sähköpostilla hame@yrittajat.fi. La 4.12. Ma 29.11. Osaston sähköposti: sotainvalidit.hameenlinna@gmail.com. Peltoniemi on saanut teoksistaan muiden muassa Kuvastaja-, Anni Polvasekä Laivakello-palkinnot. Sotainvalidiosaston joulujuhla puuroineen ja jouluohjelmineen Poltinaholla torstaina 9.12. Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry. Muistakaa kirppispöytäämme Suomenkasarmin Aarteet puh. Kokouksessa käsitellään sääntöjen § 9 mainitut asiat. Putoaminen mahdollistaa kaudella 2022 alkaa peluuttaa parhaita junioreita, joita on ollut ennätyksellisen paljon koko 2000-luvulla lastenja nuorten kerhoissa. Aiemmin urallaan hän on toiminut mm. Esillä sääntömääräiset asiat. Jouluiset tavarat nyt kysyttyjä. Hämeen Sanomat Hämeenlinnalainen kirjailija Riitta Jalonen saa tämänvuotisen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon, jonka arvo on 10 000 euroa. 2. Niitä on käännetty yli kymmenelle kielelle, viimeisimpänä espanjaksi. joulujuhla Parola 2 sotilaskodissa klo 13.00. 010 229 0393 VA H V I STA M M E • V E R KO STO I M M E • VA I KU TA M M E • w w w. Onnittelut Hauhon Reserviupseerikerho ry ja Hauhon Reserviupseerien Naiset ry. Tervetuloa. 1963) on julkaissut yli 20 kirjaa lapsille ja nuorille sekä arkisatuja aikuisille. Kirjailijaliiton tunnustuspalkintoa on jaettu vuodesta 1949 ja Tirlittan-palkintoa vuodesta 1993. Projektitiimissä on useita kokeneita asiantuntijoita Hämeen Yrittäjien ja MTK Hämeen organisaatioista. Hengellinen tilaisuus yhdessä sotainvalidien kanssa 24.11. Hän aloittaa yhteistoimituksessa helmikuun 2022 alussa. Kahvitarjoilu. Se tarkoittaa elinvoimaja ympäristövaikutusten huomioimista hankintojen suunnittelussa ja toteutuksessa. HÄMEEN SANOMAT B13 SUNNUNTAINA 21. Noudot, myös muista kaupungeista. h ä m e e n y r i t t ä j ä t .f i KESTÄVÄÄ KASVUA JA ELINVOIMAA JULKISISTA HANKINNOISTA -HANKE Hämeenlinnan seudun Sotainvalidit ry. Juha Puolakka. Hämeen Yrittäjillä on ollut hankintaneuvontaa vuodesta 2015 alkaen. Lisäksi Loimuan uudeksi ympäristöpäälliköksi on nimetty Lauri Penttinen, joka on aiemmin työskennellyt yrityksen asiakkuuspäällikkönä Jyväskylän ja Heinolan alueilla. Kokouksen yhteydessä prikaatikenraali Antti Numminen pitää esitelmän Taavi Törmälehdosta, Manneheim-ristin Ritari nro 41. Kokemus julkisista hankinnoista on välttämätön tehtävässä onnistumiseksi. Ilmoittaudu toimistolle. sääntömääräinen syyskokous Parola 2 sotilaskodissa klo 19.00. 040 505 6607, varapj. Mukana myös: KULJETUSPALVELUA Kuljetamme ruokaostokset kotiin Suomen edullisimpaan hintaan. Tavoitteenamme on kehittää Kanta-Hämeestä julkisten hankintojen uuden suunnan näyttäjä Suomessa. 1954) on toiminut vapaana kirjailijana lähtien esikoisteoksestaan Enkeliyöt (1990), joka voitti ilmestymisvuonnaan Tammen nuortenkirjakilpailun sekä Topelius-palkinnon vuonna 1991. 32-vuotias Vanessa Valkama työskentelee Hämeen Sanomien uutistoimituksessa toimittajana ja verkkodeskitoimittajana sekä Sunnuntai-toimituksen toimittajana. UutissuomaMiikka Veikkola laisessa hän erikoistuu ympäristöasioihin. mennessä Erkille puh. Yleiset tiedustelut ja yhteydenotot os.pj. Sotaveteraanien pikkujoulu 30.11.21 klo 13.00 Hotelli Vaakuna/Le Blason. Hankintaneuvojan tehtävä on auttaa yrityksiä osallistumaan julkisiin hankintoihin sekä auttaa hankintayksiköitä markkinavuoropuhelun toteutuksessa. Anne Ohjelmat ennakkoon: Lammin Osuuspankki, Lammin Säästöpankki, ohjelmia myös kirkon ovelta. Maagikot 2 Verkatehtaalla 10.2.2022. KUVA: Esko Tuovinen / HäSa, arkisto MEDIATALO KESKISUOMALAINEN, UUTISSUOMALAINEN Hämeen Sanomien toimittaja Vanessa Valkama on valittu Mediatalo Keskisuomalaisen ja sanomalehti Karjalaisen yhteisen valtakunnan uutisointiin keskittyvän toimituksen Uutissuomalaisen toimittajaksi. Fortum Heat Suomen myyntijohtajana. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. 0400 618 670 tai s-posti erkki.hapuli@ pp.inet.fi Onhan rokotukset voimassa ja tulethan terveenä. KIRJAILIJA, taiteilijaprofessori Sari Peltoniemi (s. Tarvittaessa nouto kotoa. Hämeen Sanomat siirtyi syyskuun lopussa Keskisuomalaisen omistukseen. Irma Somerkallio p. Sitovat ilmoittautumiset 22.11. Aloitamme joulun odotuksen puurolla ja torttukahvilla. Sotainvalidien ja veteraanien yhteinen hengellinen tilaisuus Poltinaholla keskiviikkona 24.11. kello 14:00 (emäntävuoro vet.os.). 040 7426 231 ja naisj.pj. kello 15:00. Kuljetamme kotiisi myös muut isommat ostokset. SIMO TORKKOLA Riitta Jaloselle Kirjailijaliiton palkinto 10 000 euron arvoisen palkinnon sai myös Sari Peltoniemi. Tuotto veteraaneille, myytävästä tavarasta pulaa. Hän siirtyi Loimuaan AFRY:stä, missä hän on viimeksi toiminut Thermal Finland, Expert Services-osaston johtajana. Marja Anttonen p. MARRASKUUTA 2021 JUST SOITA 0400 446 553 NYT MYYNNISSÄ JA VUOKRATTAVANA 23 m² 97 m² halleja Laajamäentie 7 Hämeenlinna HALLIA VAILLA. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Haemme hankintaneuvojaa Työsuhde on aluksi määräaikainen (15 kk) hankerahoituksen vuoksi. Vuoden 2021 sääntömääräiset kokoukset to 2.12.2021 klo 18 Hauhotalolla. Hänellä on myös aiempaa kokemusta Loimuan kaukolämpötoiminnasta Vattenfallin ajalta. Työ alkaa sopimuksen mukaisesti alkuvuodesta 2022, mutta viimeistään 1.3.2022. 050 3771 446. JALONEN (s. Joululaulujakin lämmitellään. Jalonen on julkaissut ansiokkaan uransa aikana kaikkiaan yli 20 teosta sekä lapsille että aikuisille. NIMITYKSET SHAKKI Kuviosemassa siirtovuoroisella mustalla on upseeri ja sotilas vähemmän, jotain alkaa tapahtua. 044 9683 705. Su 12.12. myyjäiset Parola 2 sotilaskodissa klo 10-13. Työtehtävä mahdollisesti vakinaistetaan hankkeen jälkeen. Suomen Kirjailijaliitto jakoi palkinnot syyskokouksensa yhteydessä lauantaina. Valkama on aiemmin työskennellyt Lännen Median yhteistoimituksessa Helsingissä vuosina 2019-2021. HämSK:n ykkösjoukkue tulee säilyttämään paikkansa joukkueiden Suomen mestaruusturnauksen 2.divisioonassa, sensijaan kakkosjoukkue pudonnee 3.divariin pitkälti koronaan liittyvien seikkojen takia. Lastenja nuortenkirjallisuuden Tirlittan-palkinnon sai kirjailija Sari Peltoniemi. Hän siirtyi Loimualle rahoitusalalta. Olethan terve ja rokotettu, kun saavut tilaisuuksiin. Liitto kertoo jakavansa palkinnot tunnustuksena kirjailijan tähänastisesta tuotannosta sekä työstä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi. Jalonen on saanut työstään runsaasti tunnustusta, muun muassa Runeberg-palkinnon teoksesta Kuvittele itsellesi mies (2006) sekä Finlandia Junior -palkinnon teoksesta Tyttö ja naakkapuu (2004). Käy katsomassa lisätiedot www.kuljetustuuliviiri.com Ota yhteyttä 041-758 32 96 Tuomas Seuratoiminta Seuratoiminta Paljon Onnea Maiju 9 v.! Mummu, äiti, isi ja Viiru LOIMUA OY Miikka Veikkola on toiminut Loimua oy:n uudeksi asiakkuusja kehitysjohtajana 27.10.2021 lähtien. Fortumissa eri tehtävissä mm. Viihteen hoitaa muusikko Seppo Lankinen. Tehtävä on määräaikainen. Kummankin johtajan asemapaikka on Hämeenlinna. Hae tehtävään 12.12. Riitta Jalonen on aiemmin saanut työstään muun muassa Runeberg-palkinnon ja Finlandia Juniorin. Paluu kuvioon: Musta siirsi 1.-Lf1!! ja valkean vitsit on vähissä, peli päättyi lyhyeen: 2.Dxa5 Txc1+ 3.Ld1 Txd1 matti; muutkin jatkot häviää
01.00 ESPN dokumentti: Elämän juoksu. 07.30–08.00 Simpsonit (12). V 16.30 Kaiken maailman ennätykset. (U) 23.50–00.35 Reggie Yates maailmalla. 09.00 Näin meillä (7). 18.50 Urheilustudio. 02.55 Vaimot vaihtoon USA. Käsikirjoitus ja ohjaus: Henna Salakari. Selostus Nina Vanhatalo. 10.00 Jaksa paremmin. 00.05 Strongman Champions League. 09.31 Avaruuden aarteet (7). Kausi 6. 09.12 Haukku ja Poku (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. (07.27 Urheat pupuset (S). 19.10 Tulosruutu. Kausi 1. 22.25 Tulosruutu. Kausi 2, 9/10. 10.30 ELOKUVA Riku Haikara (7). Olavi Angervo esittää pientä Peteä, jonka elämään 1970-luvun Keminmaalla kuuluvat rakastava äiti ( Matleena Kuusniemi) ja pimeää puoltaan uhkaavasti väläyttelevä isäpuoli ( Samuli Edelmann). (U) 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 07.25 Sunny Bunnies (S). 08.29 Salasaaren seikkailijat. Osa 4/10. Kausi 1. 12/15. Kausi 2 19/26. 6/32. Tarinassa on syviä varjoja, mutta Franzén saa ohjaajana arkisista hetkistä irti paljon, huumoriakin. 02.35 Olet mitä syöt. Meksikon Chihuahuan osavaltiossa elävän tarahumaraheimon jäsenet ovat saaneet mainetta loputtoman sitkeinä ultrajuoksijoina ja Uriquessa vuosittain järjestettävä ultramaraton kerää paikalle aina suuren osanottajajoukon. 07.21 Robo ja riiviöt (S). Hilapieli. Mystery Train on vahvasti sitä lajia. 09.55 Athleticus. Tuottaja: Hannu Karisto. Kausi 3, 13/13. 03.30 Killing Eve (12). Osa 2/26. Kausi 4. 22.55 Ilonen talo (12). Vastaus voisi olla: Toimijoiden etääntyminen konkreettisesta maailmasta, suuruusharhaiset kuvitelmat, joissa ei pystytä tai haluta hahmottaa kokonaiskuvaa todellisuudesta. 17.20 Teeman elokuvafestivaali 10 vuotta. Jakso 3/26 14.45 ELOKUVA Arthur ja minimoit (7). Arkijärjen käytöstä spekulointiin Tumman veden päällä Nelonen klo 22.35 HHHH Kasvutarinat viinan ja väkivaltaisen isähahmon varjossa ovat suomalaisittain turhankin tuttuja. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Toisinaan voi. 07.00 Simpsonit (7). Loukatut tunteet. 17.00 Suomalainen menestysresepti. 20.30 Frendit (S). 19.30 Frendit (S). 20.00 Peltsin toinen luonto. Pääosissa: Sylvia Kristel, Umberto Orsini, Jean-Pierre Bouvier, Charlotte Alexandra, Olga Georges-Picot. Franzén muistaa lapsen maailman. SUNNUNTAINA 21. Suorassa lähetyksessä haastateltavina raskaansarjan nyrkkeilijä Robert Helenius, näyttelijäkuvataiteilija Manuela Bosco ja elokuvateattereiden historian kartoittanut Urmas A. 08.00–08.54 Avara luonto: Yellowstonen kojootit. 13.45 Remppa vai muutto Vancouver. Voiko hyvien asioiden ajaminen lisätä pahaa. 17.10 Belgravia (7). 00.00 RAW (12). 21.00 21.30 Jarkko Tamminen Show – Livenä lavalla. 10.30 Lippu rakkauteen. MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 07.04 Nappulat. Jakso 26/26. 2/6. Selostus Marika Aho. Vertailussa vaikkapa muinainen Rooma, Mesopotamia, vuosien 1929 ja 2008 pörssiromahdukset. 16.50 Urheilustudio. Selostus Mikko Hannula. 09.23 Mahti-Mopsi (7). 12.35 Hiihdon Suomen Cup, miesten 15 km. Jakso 7/26. 15.33 In the Mood for Wong Karwai. 09.20 Lucky Luken uudet seikkailut (S). Kausi 1, 12/26. 18.15 Eränkävijät. 07.15 Simo (S). 12.01 ELOKUVA Mystery Train (12). 15.34 David Byrne’s American Utopia. 18.00 Masked Singer Suomi – Maskin takana. Onnea, Hilma! 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S). Kausi 3, 4/8. 21.00 21.00 ELOKUVA Hotel Artemis (16). Pari vuotta myöhemmin hän ohjasi siitä elokuvan, josta huokuu sama kertomisen halu. 09.45 Palomies Sami (S). 22.35 Teknavi. 07.34 Kiri ja Lolo (S). 14.25 Alppihiihdon MC, N pujottelu, 2. kierros. 06.30 Rusty Rivets (S). Hän ei pysty iloitsemaan saavutuksistaan, koska vihaviestit ovat jättäneet jäljen omanarvontuntoon. 06.20 Bing (S). Kausi 2021. 10.00 Elämää Grönlannin syrjäkylässä. kierros. Vähitellen elämä muuttuu, kun lapsuuden idylliin alkaa sekoittua arjen realismia. Dokumentti: Ahneuden anatomia pikkupelurin silmin 21.11. Kausi 1. YLE TV1 07.00 Ilmastonmuutoksen jäljillä. Silti näyttelijä Peter Franzén onnistui kertomaan sen vihlaisevan henkilökohtaisesti esikoisromaanissaan. 19.30 Kettu (12). 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 18/26. 01.05 Masked Singer Suomi. 11.25 Alppihiihdon MC, N pujottelu 1. 19.00 Frendit (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Kausi 1, 13/13. 19.20 F1 Extra. 14.20 Urheilustudio. • 22.30 Topi – Nuoren miehen elämää. 2/8: Hyvin menöö. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 21.50 Savuava ase (16). 21.00 21.00 Big Brother Suomi. JKausi 1, 2/10. 08.30 BUU-klubben. 22.35 ELOKUVA Tumman veden päällä (12). Kausi 8, 14/26. Äänirooleissa: Henri Piispanen, Paula Vesala, Samuel Harjanne, Santeri Kinnunen. 3/6. 12.30 Simpsonit (7). 12.00 Politiikka-Suomi: Kohut ja selkkaukset. 07.41 Liisa ja Leo (S). 16.00 SmackDown. Jakso 6/8. 09.00 Mestareiden mestari. Kausi 1. Kausi 14, 12/14. 17.00 17.00 Me postilaiset. Nyt koulutus siirretään Helsinkiin. 08.55 Winx-klubi (7). Kausi 2. (USA 2018) Mystery Train Yle Teema & Fem klo 12.01 HHHH Jim Jarmusch tekee elokuvia ihmisistä, joille maailma on niin vieras, että he kantavat mukanaan omaansa. 15.35 Joukkuevoimistelun MM, loppukilpailut. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Kausi 1. 23.05 Formula 1 kooste: Qatarin osakilpailu. 10.45 Mikaela & Thomas. Jakso 6/8. Hän tavoittaa herkästi lapsen näkökulman, jossa aikuisten touhut tuntuvat usein käsittämättömiltä. kierros. Kausi 1. 11.30 Simpsonit (12). 09.10 Flinkkilä & Kellomäki. Kausi 1, 9/10. 15.00 Teknavi. Realiteetit, jotka tuntuvat niin tarpeettomilta, että niihin ei kannata vaivautua paneutumaan. 07.20 Sunny Bunnies (S). 08.25 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). Kausi 1. 20.00 Rakastamme hevimusiikkia. 15.30 Strongman Champions League. 18.00 Masked Singer Suomi – Maskin takana. 19.00 Daniel Olin. Kausi 2, 2/6. 10.00 Urheilustudio. (U) 16.00 Downton Abbey (12). SUB 06.30 Simpsonit (7). (Suomi 2012) Hotel Artemis TV2 klo 21.00 HHH Salaisessa yksityissairaalassa hoidetaan konnien kehoista luodinreiät ja muut ammattitaudit. Jakso 2/26. Selostus Nina Vanhatalo. 19.50 Sportliv. Yle Radio 1 klo 18.00 Mitä yhteistä on vanhojen sivilisaatioiden romahtamisilla ja finanssikriiseillä. 17.00 17.00 Masked Singer Suomi. 6/12. Elämän juoksu. Selostus Riikka SmolanderSlotte. 09.00 Lääkinnällinen huumetrippi. 15.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. (USA 1989) PEKKA ERONEN kriitikko Näyttelijä Peter Franzénin omaan romaaniin perustuva elokuva kertoo pienen pojan kasvutarinan. 11.00 Skavlan. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.06 Ryhmä Hau (S). 12.30 Urheilustudio. 21.00 21.05 Karppi (16). 10.00 Jumalanpalvelus. 8/9. Jakso 3/10. Hillitty villimies Screaming Jay Hawkins ja The Clashin Joe Strummer takaavat rock-uskottavuuden. 15.00 SuomiLOVE. 17.25–00.05 YLE FEM. Mira Ahola joutui nettivihan kohteeksi petettyään puolisoaan Temptation Island -ohjelmassa. • 00.50–02.50 ELOKUVA Hyvästi, Emmanuelle. Kausi 2. Kausi 10. 23.00 Sub.doc: Syytettynä poikansa murhasta: Steven Clarkin tapaus (7). • 13.45 ”You talkin’ to me?”. Kausi 2. Kausi 3. Kausi 10. Tuttu yhdistelmä pokerinaamaista huumoria ja kaihomieltä väreilee, kun italialainen leski noutaa miehensä ruumista, kolhuinen kopla ryöstää viinakauppaa ja japanilaisrokkari tyttöystävineen tutustuu maisemiin. Jakso 7/10. 11/24. Realiteetit ja johtopäätösten muodostaminen on lohkottu mielestä tai iloisesti heitetty pois. 12.00 Teeman elokuvafestivaali esittää. Itselleen Franzén varasi Peten biologisen isän pienen, mutta tärkeän roolin. kierros. Kausi 7, 12/12. 09.00–10.00 Myytinmurtajat Juniori. 13.50 ELOKUVA Teheran, rakkauden kaupunki (S). Kausi 22. Missä menee viattomuuden ja ahneuden raja. Jodie Fosterin muikea hoitajanrooli kohottaaa pisteitä. 23.20–00.05 Isäni jäähyväiset. 10.05 Hiihdon Suomen Cup, naisten 10 km. Romahdus. 21.45 Maailman kaunein poika (S). 17.15 In the Mood for Wong Kar-wai. 20/26. 18.45 Arto Nyberg. 78/85 22.30 Tulossa: Koskinen (12). Kausi 1. Selostus Jarmo Lehtinen. Kausi 5. (U) 16.50 Novosti Yle. Ainakaan nykyään se ei ole mikään suuren luokan city, mutta uskollisille siinä on myyttistä hohtoa. 17.25 Strömsö. 23.35–00.15 Ykkösaamu. 13.30 Simpsonit (7). Kausi 3, 10/10. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 1, 11/26. 04.25–05.23 Myytinmurtajat Juniori. 13.00 Simpsonit (7). 22.40 Ulkolinja: Modin Intia, maailmanmahti (12). 11.00 Simpsonit (7). 13.00 Rallin MM, Monza, Power Stage. 12.00 Simpsonit (7). 18.15 Mäkihypyn MC, miehet HS134, 2. 01.01 Tilt Esports. 12.45 Remppa vai muutto Vancouver. MARRASKUUTA 2021 B14 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno RTV-toimituksen yhteystiedot Digita .........................020 411 7676 Arvostelu lehdessä ................ 21.00 ELOKUVA Kauhea kankkunen 2 (12). 08.00 LEGO Star Wars. 12.00 Maajussille morsian – mitä heille kuuluu nyt?. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.52 Oktonautit (S). 17.00 17.55 Urheilustudio. 22.15 Viikon sää. Jakso 10/20. • YLE TEEMA & FEM 08.24–12.00 YLE FEM. 13/15. NELONEN 06.00 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). Suomenkielisissä äänirooleissa: Heljä Heikkinen, Tommi Korpela, Antti Pääkkönen, Rinna Paatso, Katja Aakkula.. 07.45 LEGO Ninjago (7). 08.24 Jennifer Erica. 11.00 Rallin MM, Monza, EK 15. Jakso 1/11. 3/6. Jakso 19/26. 2/3. Yllätyksekseen piensijoittaja sai havaita, miten mahdollisuuksilla spekulointi voi imaista mukaansa tavallisen tallaajankin, joka on tottunut käyttämään arkijärkeä. 16.55 Mäkihypyn MC, miehet HS134, 1. 11.15 Urheilustudio. Kausi 4, 9/10. Drew Pearcen toimintajännäri muistuttaa suosittuja John Wick -leffoja, mutta sitä toimintaa voisi olla enemmänkin. 08.59 Galaxi. 19.00 Trampoliinin MM, sunnuntain loppukilpailut. Kausi 1. Huomaamatta kuva elämästä ja itsestä voi vääristyä vaarallisella tavalla. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 18.30 Antiikkimakasiini. 10.00 Suomen kaunein koti. Selostus Mikko Hannula. Miten löytää takaisin todellisuuteen. 14.30 Marja Sannikka. 02.00 Lauma. 15.25 Urheilustudio. 4/4. Turun diakonia-ammattikorkeakoulun kampus on suomalaisen viittomakielen tulkkikoulutuksen syntysija. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.11. 08.50 Myyrän seikkailut (S). Kausi 1. Kausi 1, 2/3. Kausi 2. Äänisuunnittelu: Ville Hynninen. 11.00 Aarrepaja. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Muutoksen taustoja valottaa Diakin koulutusjohtaja ja vararehtori Pirjo Hakala. 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. Kausi 14, 13/14. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.55 Radio Suomipop û Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa. 12.15 Rempalla tuloja. 06.55 Pyjamasankarit. 21.00 Bonusperhe. 08.50 HS Lasten uutiset. Kausi 14, 13/14. 19.39 Sportnytt. 14.00 Lauma. Kausi 2, 2/8. 18/26. Jakso 35/38. 13.00 Tanssii Tähtien Kanssa. 18.00 Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi. 18.00 BUUklubben. 2/8. Pääosissa: Samuli Edelmann, Olavi Angervo, Matleena Kuusniemi, Ismo Kallio, Marja Packalén, Peter Franzén. 19.30 Selviytyjät Suomi. 20.00 Frendit (S). 09.00 Perjantai-dokkari: Julkisesti häpäisty. Episodielokuva kertoo kolme tarinaa Elvis Presleyn kotikaupungista Memphisistä. 20.30–20.53 LAKEUSlife. 03.50 Fresh Off the Boat (S)
13.00 YleX Viikonloppu: Womma ja Tuppis. 1.22 Yöradio. 11.20 Mediterranean Life (S). 18.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 18.10 Unearthed: Seven Wonders (S). 9.05 Urheiluradio. 8.05 Radio Suomen Viikonloppu. 05.40–05.59 Lapin poliisit. 12.55 Detroitin eläinpoliisit (S). 00.00 CSI: Miami. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 14.55 ELOKUVA Unelmien pelikirja (12). 17.10 Musiikkivideoita. 12.30 Kysy mitä vaan luokkanoususta: Leo Stranius, koetko tehneesi luokkanousun ja missä määrin se on omaa ansiotasi?. 19.25 Uutiset. 16.30 Sunnuntaivieras. 11.00 Leijonan luola USA. LIV 05.00 Astral-TV. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 13.35 Simpsonit. 16.05 ELOKUVA American Dreamz (7). 01.05 Vuorien sankarit (7). 12.30 Vieraissa Australia. 20.00 Valheellinen nettimaailma. 21.00 ELOKUVA Piina. 18.02 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 19.00 ELOKUVA Imaginaerum (12). 13.05 ELOKUVA A Family Man (12). 17.35 Aristoteleen kantapää: Rakkaalla rypäleellä on monta nimeä . 05.00–05.55 Maistissa maailmalla (S). 20.30 Miehen puolikkaat. 17.05 Isäntänä Tapani Ruokanen: Keijo K. Sää. 10.00 Astu Tarinaan. 20.00 Lentoturmatutkinta. 01.10 Tohtori jalkapaise. 21.17 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 16.30 Superkirja. 11.20 discovery+ tarjoaa: Arktiset Vedet (S). 18.30 Australian rajalla. 05.05–05.05 Yön AVA. 11.50 Valmistuksen salat (S). 18.00 Profeettakoulu. 19.55 Ruben Stiller. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 02.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 0.00 Arkisto: Maaseudun tulevaisuus. TV5 06.00 Kiinteistöveljekset (S). 21.50 Merisää. JIM 05.00 Astral-TV. 08.40 Barnwood Builders (S). 09.00 Raamatun kertomuksia. 10.15 Moderni perhe. 03.05 Barnwood Builders (S). 21.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään. 19.00 Remppa vai muutto Suomi. 13.30 Mitä sä just sanoit?: Ali Jahangiri: ?Sehän on hyvä, ettei suomalaiset luota poliitikoihin?. KUTONEN 06.00 Maailman oudoimmat ruoat (S). 12.30 Atlantin yli jälkeen (S). HERO 11.15 ELOKUVA Inside Llewyn Davis (12). 9.20 Radiokirkkokuoro. 17.05 Pienten perhe (S). 15.25 Havaintoja ihmisestä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 15.20 Rosa Nyman duo. 23.45 Puheen Viikko. 11.30 Politiikkaradio: Oliko Soininvaaran kritiikki liikaa ay-liikkeelle?. 18.03 Tuomasmessu. 19.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 11.00 AVAdoc: Paparazzin tunnustukset. 23.30 ELOKUVA Synkin hetki (12). 10.50 discovery+ tarjoaa: Arktiset Vedet (S). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 02.50 Elokuva: Rendel (16). 07.20 Kakkukuningas (S). 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 16.03 Ex-criminals (u). 21.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 20.07 Sää. 18.30 TerveysSummit. 00.55 Meret ilman vettä. 13.30 Avainradio. 01.25 Yksi elämä. 23.30 Uutiset. 08.10 Kakkukuningas (S). 14.00 Hyvät ja huonot uutiset. 16.10 Urheiluradio. Kulha. 20.00 Ilpoisten piiri. 17.00 Grand Designs – parhaat unelma-asunnot. 20.00 Yle Uutiset. 11.30 Lentoturmatutkinta. ja ydintuhosta selvinneille. 13.15 Blomiksen luonto. 10.00 Jumalanpalvelus Marian kirkosta Haminasta. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 Kiven sisällä. 00.55 Uutiset. 01.00 Mummola. 10.00 Viisi miestä viikossa. 14.00 Simpsonit. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 11.00 Politiikkaradio: Koronapassi työpaikoille ja rokotuspakko?. KUVA: Jojo Whilden Eräkävijät, Yle TV1 klo 18.15. 21.00 ELOKUVA How to Be Single (7). 20.00 Jazzklubin illan keikka. 01.15 Juhlapyhät. 14.35 Open Doors -maailmankatsaus. 14.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Australian rajalla. 12.10 Tarjousten metsästäjät (S). 0.00 Yle Uutiset. 21.03 Kaksin käsin maailmaan. 12.05 TV7 Jerusalem uutiset. 10.00 Leijonan luola USA. 10.40 Moderni perhe. 04.11 Rimakauhua ja rakkautta (7). 17.00 Australian rajalla. 19.00 Poliisit 2020 (7). 11.02 Laiskanlinna – Tero Liete. 0.30 Raamattuavain Extra (u). 10.55 Mediterranean Life (S). 05.15–05.59 Vaarallisen valtatien pelastajat. 2.50 Sana Jerusalemista (u).. 23.05 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe: Jälkipyykki. 19.15 Israelin vuorilla rukoillen. 11.05 Moderni perhe. 21.50 Brysselin kone. 8.05 Narrin aamulaulu soittaa vanhempaa kotimaista. 5.50 Merisää. 18.00 Salakuljettajat satimeen. 07.30 Lapin poliisit. 00.10 Tohtori Paise: Poksautustarinat (S). 08.55 Meret ilman vettä. 14.03 Raamattukooste. (S). 18.00 Yle Uutiset. 07.50 Kiinteistöveljekset (S). 09.30 Herätysliikehdintä. 16.14 Puheen Viikonloppu. 17.55 Uutiset. 09.55 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 11.05 Herätys!. 23.10 Yöklassinen. 07.05 Lapin poliisit. 02.05 Fast n’ Loud (S). 21.02 Urheiluradio. 17.10 Luomiskertomus: E. 11.55 Simpsonit. 18.15 Eristyksissä: Plathin suurperhe (S). 8.00 Yle Uutiset. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 16.05 Bitchin’ Rides (S). 9.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 12.25 Valmistuksen salat (S). 17.00 ELOKUVA While We’re Young (12). 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola. 00.30 Raamattu puhuu sinulle. 02.00 Profeettakoulu. 18.00 Miehen puolikkaat. Paavo ja Johannes sekä Manu ja Tero viettävät syyspäivää peurapassissa. 22.00 YleX Throwback: Jani Kareinen (u). 1.02 Yöradio. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 17.15 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 7.02 Näistä levyistä en luovu. 20.03 Isäntänä Tapani Ruokanen. 23.40 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 09.20 Tarjousten metsästäjät (S). 19.30 Ajankohtaista taivaasta. 08.50 Asunnon metsästäjä: Remontti (S). 06.00 LIVE: Astral-TV. 17.13 Tiedeykkönen. 10.35 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.45 Autojen ensiapu. 20.50 Roman Schatzin Maamme-kirja: Mitä koulussa saa opettaa?. 01.20 Syke (7). 22.00 Käännekohta. 12.00 Yle Uutiset. 04.15 112 Hätäkeskus. 00.50 ELOKUVA Being Flynn (16). 13.05 ELOKUVA The Red Turtle (7). 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Sinkkuillallinen. 22.05 Stand Up!. viinitietämys lisää nautintoa. TV7 08.30 Lasten kotipuu. 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol 10. 17.30 Australian rajalla. 08.35 Kakkukuningas (S). 03.10 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 15.00 Radioteatteri esittää: Roolien murtajat, osa 4/5. 09.50 TV Shop. 14.00 TV Shop. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 10.45 Virsivartti (u). 17.30 Jobin kirja sinua varten. 08.10 Miten kaikki tehdään. 01.50 Hetki ennen tuhoa. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Lapin poliisit. 01.45–02.30 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 20.08 Veli Kauppinen uuden äärellä. 19.00 Salakuljettajat satimeen. 04.15 Food Factory. 00.00 Uutiset. 14.50 ELOKUVA Sing (7). 23.15 Karkurit (12). 15.00 Ihmemies MacGyver. 11.00 Tarjousten metsästäjät (S). 17.10 Latela 6.0 (S). 13.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 7.57 Hyvää huomenta. 13.02 Minä uskon (u). FOX 06.00 Simpsonit. 16.00 Ihmemies MacGyver. 8.30 101 aarretta Raamatusta. 10.20 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 16.00 Haapasalo ja kaverit (S). 00.05 Keisari Aarnio (12). 15.00 Yksinkertaista elämää (S). 06.45 Wheeler Dealers (S). 13.20 Radio Suomen Viikonloppu. 14.00 Yle Uutiset. 12.07 Puheen Viikonloppu. 00.50 Syke (7). 12.03 Raamattubuffet. 11.00 Rempalla tuloja. 09.45 Tarjousten metsästäjät (S). 04.35 Elä vapaana tai kuole. 04.55–05.55 Asunnon metsästäjä: Remontti (S). 9.05 Euroopan konserttilavoilla. 20.00 Miehen puolikkaat. 01.15 Hengenvaarallinen rakkaus (12). 12.30 Australian rajalla. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.55 Yksinkertaista elämää (S). 13.10 Simpsonit. 02.25 Uutiset. 8.55 Radio Suomen Viikonloppu. 03.10 Tappavat synnit (12). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen. Kulha. 9.05 Pyhäpäivän esittely. 6/12. 2.30 Marttyyrien ääni. 04.55 Amanda ja pelimiehet (S). Leffa: Nälkäpeli. 22.00 Egypti ylhäältä päin. 12.08 #akti. 20.00 4D: Himohamstraajan sikolätti. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 23.05 CSI: Miami. 21.00 E ELOKUVA Muumio (12). Nuori leski Tiffany tutustuu komeaan Patiin, joka on muuttanut juuri pakkohoidosta isänsä (Robert De Niro) ja äitinsä (Jacki Weaver) luokse. 15.35 Lähetysvartti. 08.10 Elä vapaana tai kuole. 19.00 Miehen puolikkaat. 15.00 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 19.02 Jazzklubi. 23.02 Yöradio. 15.00 Mestareiden mestari. 20.00 Rakastunut mammanpoikaan (S). 22.30 Arktiksen kuolemattomat valaat. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu. 12.05 Urheiluradio. 00.05 Isäntänä Tapani Ruokanen: Keijo K. 18.50 Merisää. 19.00 Iholla (S). 16.53 Radio Suomen Viikonloppu. 09.00 Onnenpyörä VIP. 01.50 Remppa vai muutto Vancouver. 15.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 21.00 Ratkaisevat rikostallenteet. 17.25 Yksi elämä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 8.04 Puheen Viikonloppu. 14.00 Masked Singer Suomi. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (7). 0.00 Yöradio. 19.55 Wheeler Dealers (S). 01.10 Musiikkivideoita. 13.00 Yle Uutiset. KUVA: Yle Kuvapalvelu YLE RADIO 1 7.00 Yle Uutiset. 18.00 Grand Designs Australia. 10.25 Tarjousten metsästäjät (S). 13.20 Salakuljettajat satimeen. 12.08 Kansanradio. 07.40 Miten kaikki tehdään. 14.00 Riston Valinta. 18.00 Sielunrauha. 21.00 ELOKUVA Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2 (12). 09.45 Suurten pyramidien kadonneet haudat. 20.00 Hurja painonpudotus Suomi (S). 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 16.15 Juuso Pekkinen: Elianora modaa koteja pelien tuhansille ?lohikäärmesyntyisille. 01.15 Tanssii Tähtien Kanssa. 16.05 Salakuljettajat satimeen. 15.03 Itäraportti (u). SUNNUNTAINA 21. 21.00 ELOKUVA Empire State (16). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 Yle Uutiset. 12.05 Horisontti. 12.50 Kuuluttajan vieras: Yle markkinoinnin vastaava tuottaja Maria Ainamo-McDonald. 08.00 Kosketuskohta. 00.40 Armon kalliolla. 8.22 Radio Suomen Viikonloppu. 16.00 Sinkkuillallinen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Jumalanpalvelus Suomen raamattuopistolta. 21.30 Taivaan ja maan väliltä. 14.30 Simpsonit. 8.45 Radiopyhäkoulu. 16.15 Radio Suomen Viikonloppu. 21.00 ELOKUVA Turvatalo (16). YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 14.10 12 diktaattoria: Lukashenka ja Obote. 06.50 Kiinteistöveljekset (S). Riistakoirat. 12.45 Hengenvaarallisesti lihava (S). 15.25 Eilisen ääni: Kyynärpäisessä maailmassa. 9.03 Perttu Häkkinen. 17.40 Kirkko maailmalla. 12.55 TV Shop. 18.10 Mestaritekijä (S). 08.40 Lapin poliisit. 07.00 Kakkukuningas (S). 21.00 Riippuvuuksista vapaaksi. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Salakuljettajat satimeen. 15.00 Masked Singer Suomi – Maskin takana. 11.55 Irwinin perheen eläintarha (S). 15.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 17.05 Bitchin’ Rides (S). 17.00 Uutiset. 12.05 Urheiluradio. 13.00 Hyvät ja huonot uutiset. 08.55 Kakkukuningas (S). Kausi 6. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Elokuva: Unelmien pelikirja, Hero klo 14:55. 11.00 YleX Etusivu: Viikon Parhaat. 22.30 Sinua varten. FRII 06.10 Mexico Life (S). 21.45 Etupenkillä. 21.30 Ratkaisevat rikostallenteet. 11.00 Ohjelmatietoja. 08.30 Jussin kalajutut. YLE PUHE 7.00 Yle Uutiset. 11.00 Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus Järvenpäästä. 00.55 CSI: Miami. 12.20 Muurinaukossa-paastopäivä. 02.45 Why Women Kill. 20.30 Gloryline. 19.00 ELOKUVA Agatha Christie: Murha maalaiskylässä (12). 16.00 AVAdoc: Kodissani on 106 koiraa!. 20.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Jani Kareinen (u). 09.50 Moderni perhe. 21.00 Tulossa: Koskinen (12). 06.35 Say yes to the Dress Britannia (S). 15.45 Radio Suomen Viikonloppu. 08.50 Lasten pyhis. 23.00 Ensimmäinen kirje Timoteukselle. 13.00 Klassinen kattaus. 15.10 Salakuljettajat satimeen. 19.02 Urheiluradio. 11.30 Tarjousten metsästäjät (S). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 9.55 Alueellista ohjelmaa. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 02.45 Australian rajalla. 19.30 Miehen puolikkaat. 18.30 Ojares & Ahvio. 22.40 Lindgren & Sihvonen. 17.03 Sana elää. MARRASKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B15 TV JA RADIO TLC 06.10 Hääpukuja kurvikkaille (S). 12.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 21.00 Yle Uutiset. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 7.50 Merisää. 7.03 Radio Suomen Viikonloppu. 03.55 Food Factory. 17.00 Sinkkuillallinen. YLEX 6.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 09.00 Arktiksen kuolemattomat valaat. 23.05 4D: Lesbojen seksivinkit heteroille (16). 16.10 Urheiluradio. 8.02 LASTEN MAKASIINI. 01.30 Jobin kirja sinua varten. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Eläimet opettavat. 19.30 Ajassa. 13.45 Remppa vai muutto Suomi û Kohti unelmakotia. 12.45 Merisää. 22.05 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki (S). 10.30 Jerusalemin uutislinja. 02.30 Ojares & Ahvio. 15.55 Yle News. 11.30 Simpsonit. 12.25 Lentoturmatutkinta. 20.00 Musiikkia. RADIO DEI 7.45 Virsivartti. 09.30 Viisi miestä viikossa. 11.55 Atlantin yli jälkeen (S). 07.45 Kakkukuningas (S). 12.00 Australian rajalla. 19.25 Iholla (S). 13.30 Remppa vai muutto Suomi û Sisustamoextra. 12.00 Huikeat kakkutaiturit. 22.05 Frekvenssi. ALFATV 07.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 04.00 Maailman oudoimmat ruoat (S). 20.30 Kosketuskohta. 06.00 LIVE: Astral-TV. 10.00 Mahadura & Özberkan: Saako urheilija olla aktivisti. 17.00 Mummola. 18.50 Musiikkikamari. 18.00 Dokumentti: Ahneuden anatomia. 06.30 Mexico Life (S). 09.30 Rantavahdit (7). 22.50 ELOKUVA Strangerland (16). 07.50 Kalliovuorten eläinlääkäri (S). 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 10.50 Kiinteistöveljekset (S). 00.05 Naked Attraction. 11.00 Evankeliumi Markuksen mukaan | LUMO. 00.00 Alaskan poliisit. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Viisi miestä viikossa. 19.05 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey (S). 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 2.00 Raamattu kannesta kanteen(u). 09.00 Rantavahdit (12). 18.00 Pörssipäivä. 23.30 Jerusalem studio. 21.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää (S). 12.45 Simpsonit. 7.01 Puheen Viikonloppu. 10.00 Jumalanpalvelus. 03.30 112 Hätäkeskus. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 21.15 Tiimalasi. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Radio Suomen Viikonloppu. 01.30 TerveysSummit. 17.00 Papananaaman K-pop-show. 8.05 Kirja vs. 09.40 Car Kings (S). 7.00 Yle Uutiset. 19.55 Ultimate Escape Suomi. 15.30 Kertomuksia loputtomasta kivusta: Lauri Wuolion kivun sävelet. 00.15 AVAdoc: Paparazzin tunnustukset. 8.30 Minna Pyykön maailma. 21.00 Meret ilman vettä. 23.35 Ohjelmatietoja. 08.15 Lapin poliisit. 01.50 9-1-1. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 16.10 Faunin iltapäivä. 07.20 Kiinteistöhuutokauppa (S). 19.00 Mikä maksaa?. 11.30 Huikeat kakkutaiturit. 14.15 Salakuljettajat satimeen. 21.42 Radio Suomen Viikonloppu. Antti ja Hopi tavoittelevat suomenmestaruutta Riistakoira-kisassa. 00.00 Eliinan eväät. 16.00 Yle Uutiset. 18.30 Miehen puolikkaat. 20.02 Urheiluradio. L. 17.15 Juhlapyhät. 03.15 Rimakauhua ja rakkautta (7). 06.20 Tehtävä Lapissa. 19.00 Menneisyyden mysteerit (S). 06.55 Kiinteistöhuutokauppa (S). 08.55 Kalliovuorten eläinlääkäri (S). 22.00 Israel tutuksi: Genesaretin järvi. (S). Karhu kertoo kirjastaan Veljelleni. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Derek Prince. 17.00 Ihmemies MacGyver. 16.55 Radio Suomipop û Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa. 23.50 Liv D: Aasialaiset ökyhäät. 01.00 Sielunrauha. 6.00 Yle Uutiset. 18.20 ELOKUVA Lumotut (12). 12.20 Simpsonit
20.11.. Kokonaistavoittavuus: painettu viikko + digi viikko 84 000 (KMT 2021) ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja: Vesa-Pekka Kangaskorpi HÄMEEN SANOMAT Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511 Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Tykkää Hämeen Sanomista Facebookissa ja seuraa Twitterissä ja Instagramissa. HÄMEEN SANOMAT SOVELLUS Lataa Hämeen Sanomien mobiilisovellus play-kaupasta Android-laitteille tai App Storesta Applen laitteille. Pohjoistuuli on kohtalaista. Kestotilaus ...................................................................... (03) 6151 470 SOITA UUTISVINKIT ..................................................... 040 8682 403 Hattula: ................................................................................... (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT Postin varhaisjakelupäivystys .................................... Hintoihin sisältyy alv. (03) 6151 300 ma–pe klo 8–16 tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 1.12.2020 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. Lämpötila on +2 ja -3, maan pohjoisosassa -3 ja -10 asteen välillä. (03) 6151 452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja ...................... Pohjoistuuli on kohtalaista. Lämpötila on +2 ja -3, maan pohjoisosassa -3 ja -10 asteen välillä. Tilaukset, osoitteenmuutokset ym. alk. Ilmestyy 7 päivänä viikossa. päätoimittaja Tuulia Viitanen ........................... 040 8682 450 Just, Ajastin .......................................................................... 050 3709 278 Uutispäällikkö Markku Uhari...... (03) 6151 461 Mielipide .................................................................................. Hämeen Sanomien asiakaspalvelu Vanajantiellä on toistaiseksi auki ma–pe klo 12–14. (03) 6151 462 Kulttuuri .................................................................................. alk. 39,30 €/kk Viikonlopputilaus ....................................................... SUNNUNTAINA 21. 044 5644 454 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .......................... 5 -9 -9 -11 -8 -7 -5 -4 -2 -2 -0 -1 +2 -17 -13 -20 -15 -13 -6 -6 -3 -3 -2 -2 -2 10 10 12 8 5 7 10 6 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna -0 Riihimäki -1 Forssa -1 +1 +1 +0 -3 -4 -4 -4 -5 -5 su Hämeenlinna +1 Riihimäki +1 Forssa +0 ma -2 -2 -3 ti +0 +0 -0 ke +3 +3 +3 to +2 +2 +2 Helsinki 8:34 15:38 Hämeenlinna 8:42 15:34 Oulu 9:15 14:53 Utsjoki 10:39 13:17 Helsinki -1 Joensuu -4 Jyväskylä -3 Kajaani -6 Kemi -7 Kilpisjärvi -13 Kotka -2 Lahti -2 Lappeenranta -2 Oulu -4 Pori +0 Rovaniemi -11 Sodankylä -20 Tampere -2 Turku -0 Vaasa +1 Alanya +21 Barcelona +13 Dubrovnik +16 Eilat +24 Johannesburg +20 Las Palmas +23 Ateena +18 Malaga +19 Tokio +15 Nizza +13 Pariisi +8 Phuket +26 Pietari -2 Rodos +19 Rooma +15 Tukholma ?0 Chicago +6 Innsbruck +15 Vancouver +8 Los Angeles +28 Mexico City +20 Lima +20 Buenos Aires +31 Rio de Janeiro +23 New York +11 Lontoo +8 Madrid +13 Tallinna +3 Dakar +30 Kapkaupunki +22 Murmansk -4 Moskova +2 Novosibirsk -8 Kairo +20 Nairobi +26 Dubai +29 Goa +27 Peking +7 Tokio +17 Singapore +28 Sydney +17 Wellington +18 Sadesumma 15.11. (03) 6151 410 LÄHETÄ UUTISVINKIT ...........toimitus@hameensanomat.fi WHATSAPP...........................................................................040 4577 980 (Kuvien ja videoiden lähettämiseen) TOIMITUS ILMOITTAJAPALVELU TILAAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe ...................................................... (03) 6151 410, 040 7719 291 Toimitus, toimitussihteerit ............ (03) 61 511, iltaisin 6151 410 Justin tuottaja Riikka Happonen ........................ (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Mediatalo Keskisuomalaista, Lännen Median osakas ja Uutismedian Liiton jäsen. VERKKOLEHTI ..............................................www.hameensanomat.fi >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm -0 +0 +0 -0 +1 +0 +1 +0 +1 Pilvisyys on vaihtelevaa, ajoittain on varsin selkeääkin. 050 3709 278 Talous ....................................................................................... (03) 6151 451 Urheilu ..................................................................................... Enimmäkseen on poutaista, yksittäisiä lumikuuroja tulee lähinnä aivan idässä ja länsirannikolla. 20,52 €/kk Ma–Pe tilaus ................................................................... MARRASKUUTA 2021 B16 HÄMEEN SANOMAT SÄÄ Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Vt. 0100 3355 ma–pe klo 6.00–16.00 la–su klo 6.00–12.00 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7 www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 .......................... 25,44 €/kk Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. Enimmäkseen on poutaista, yksittäisiä lumikuuroja tulee lähinnä aivan idässä ja länsirannikolla. tilausasiat ..................................................................... (03) 6151 354 LUKIJAILMOITUKSET: ilmoitukset@hameensanomat.fi PAINOVALMIIT ILMOITUSAINEISTOT: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. 040 8682 443 Janakkala: .............................................................................. 34,09 €/kk Määräaikainen .............................................................. 5 Pilvisyys on vaihtelevaa, ajoittain on varsin selkeääkin. alk. alk. (03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Susanna Kinnari ................................................................ Muina aikoina palvelemme puhelimitse sekä sähköisissä kanavissamme. JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ........................... Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. (03) 61 511 Lukijailmoitukset .............................................................