Tänä keväänä ruuhka yllätti aiemmin. Korona on vaikuttanut pendelöintiin merkittävästi. 6 UUTISET A3 Pihlajalinnan entinen aluejohtaja Tiina Halinen sanoo, että Hattulan kunta vaikutti varsin tyytyväiseltä. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa Asiakasryntäys yllätti Kiertokapulan. Asiasta ei voi silti syyttää ainoastaan pysäköintimaksuja. Jätehuoltoyhtiö aikoo lisätä itsepalvelumahdollisuuksia ja laajentaa sitä kautta asiointiaikoja. Tulijoita alettiin käännyttää portilta maanantaina jo reilusti ennen sulkemisaikaa. KESKIVIIKKONA 21. 6 UUTISET A4–A5 Kevät toi ruuhkat Karanojalle Karanojan jätteidenkäsittelyalueen kevään ruuhkapiikki on yleensä ollut helatorstain jälkeinen perjantai, kertoo Kiertokapulan viestintäpäällikkö Piia Kokko. Kiertokapulan viestintäpäällikkö Piia Kokko: Lupaehdot estävät aukioloajan venyttämisen yli kello 19:n. 6 UUTISET A10 Jos arpajaislain uudistus toteutuu esitetyssä muodossaan, monopoliyhtiö Veikkaus saa oikeuden harjoittaa kansainvälistä liiketoimintaa. Hallintoylilääkäri Kai Vesterinen taas kertoi käräjillä unettomista öistä. 6 UUTISET A13 6 UUTISET A8. HUHTIKUUTA 2021 • NUMERO 107 • 143. Parolassa huolestuttiin nuorten lisääntyneestä päihteiden käytöstä ja vaarallisesta liikennekäyttäytymisestä koulun alueella. 6 UUTISET A14 STORA ENSON PÄÄTÖS KOVA ISKU KEMILLE Juteinikeskuksesta on tullut nuorison suosikkipaikka. VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 3,00 € 6 SÄÄ B16 12 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä Pöölin paikoista käytössä murto-osa Pysäköintitalo Pööli ja muu asemanseutu on hiljentynyt
POLITIIKKA ON raadollisimmillaan vaalien alla. ASIASTA TOISEEN Ei salaista V erotietojensa luovuttamista medialle vastustaneiden henkilöllisyys ei ole salassa pidettävää tietoa. Postin palkinto kertoo osaltaan uniikkilasin arvostuksen noususta. Sen tietää Ahonenkin, vaikka hän ei olekaan ollut kokoomuksen jäsen vuoden 2013 jälkeen. Uuden kaupunginjohtajan hakuaika päättyy tänään. ALANURKKA Veli-Matti Virtanen @hameensanomat.fi Politiikka on raadollisimmillaan vaalien alla. Postimerkeissä on esitelty vuosien varrella paljon suomalaista muotoilua. Jantunen työskentelee Urjalassa Nuutajärven lasikylässä. Niitä ei mainita Hämeenlinnan kaupunginjohtajien nykyisissä johtajasopimuksissa, mutta aiemmissa kyllä. Kuntalaki on kohta neljä vuotta vaatinut johtajasopimuksia, mutta sen sisällöstä ei määrätä kovin tarkkaan. Korona-aika sentään, eivätkä lähihoitajatkaan saaneet järjestelyvarasta osaansa. Vuoden taidepalkinnon saaja näet pääsee töillään esiin postimerkkeihin. MERKITTÄVINTÄ kohussa oli, että se nosti taas yleiseen tietoisuuteen johtajasopimuksen. Tässä suhteessa ei siis uutta länsirintamalta. Hämeen Sanomille toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. Frank nosti Ahosen vapaa-anomuksesta moraalisen myrskyn, ja Ahonen veti anomuksensa pois, tällä erää. Heistä valittiin AnnaMari Ahonen. Postimerkeillä arvoa ja kunniaa kulttuurityölle Tunnustusta maakuntaan: Alma Jantunen on pitänyt nuutajärveläistä lasinpuhallustaidon liekkiä kirkkaana. Sitähän ruvetaan Hämeenlinnassakin kesällä vääntämään. kunnanjohtaja ja Antton Rönnholm SDP:n puoluesihteeri. Taidepalkinnon saaja pääsee töillään esiin postimerkkeihin. Tämän vuoden Postin taidepalkinnon saaja on lasitaiteilija Alma Jantunen, joka on tiimeineen pitänyt nuutajärveläistä lasinpuhallustaidon liekkiä kirkkaana perinteisen lasitehtaan sulkemisen jälkeen. Eilistä ratkaisua tarkastellaan todennäköisesti vielä Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Palkinnot ja apurahat tulevat taiteenteossa varmasti tarpeeseen. Verotiedot ovat olleet julkisia yksittäin ja nimellä haettuna, mutta verottajan aikaisempi linjaus teki käytännössä mahdottomaksi saada tietoa siitä, ketkä ovat tienanneet Suomessa eniten. Toisin kuin moni muu kommentoija, ainakaan Frank ei käynyt Ahosen maakuntajohtajasopimuksen kimppuun sinänsä. Taidepalkintoja on jaettu nyt viitenä vuotena. Yleispalveluvelvoite ja eurot painavat, kun kirjepostin ja lehtien määrä vähenevät. Yrittäjä Karoliina Frank (kok.) on Hämeenlinnassa kuntavaaliehdokkaana. P osti on viime vuosina ollut esillä enemmän pahassa kuin hyvässä. Sopimuksessa tosin on yleensä oikeus tai velvoite jatkuvaan kouluttautumiseen ilman ”lisävapaitakin”. KUVA: Johannes Rantasalo. Posti nostaa lisäksi omalla taidepalkinnollaan taiteen ja postimerkin arvostusta. Ehkä noin vuoden päästä Ahonen esittää uuden, seikkaperäisemmän ja avoimemmin perustellun vapaa-anomuksen, joka hänelle juridisesti sitovan johtajasopimuksen perusteella kuuluu, eikä kukaan huutele moraalin perään. HUHTIKUUTA 2021 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 21. Aiotun vapaan ajankohta vain oli väärä. Pekka Järvi on nykyään Hattulan vs. Kehittämisjohtaja Matti Lipsanen olisi esittänyt maanantaina maakuntahallitukselle, että Ahoselle myönnetään johtajasopimuksen mukainen ylimääräinen palkallinen vapaa. Jantusen työt sopivat tähän sarjaan hienosti. Nuutajärveläisen Jantusen värikkäitä lasiteoksia esittelevät kaksi postimerkkiä tulevat myyntiin syksyllä. Näin kertoi Helsingin hallintooikeus tiistaina. Myös kadonneet tai myöhästyneet postilähetykset tahraavat valtionyrityksen kilpeä. Posti julkaisee syyskuussa myös rullapostimerkit, joissa esitellään kahdeksan suomalaista klassikkomaalausta vuosilta 1884–1930 Taistelevista metsoista Toipilaaseen. Hän tuli puhuneeksi myös siitä, mitä erilaista hän tekisi työvapaallaan – ja sai irrotella akvarellin raameja kaulastaan. HUHTIKUUTA 2021 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö: Riikka Happonen Uutispäällikkö: Markku Uhari Puhelinvaihde: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–22 la ja su klo 13–22 UUTISVINKIT: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 020 451 5523, Postin varhaisjakelupäivystys ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Aina Groupia. Vaan kauniit postimerkit jaksavat ilahduttaa kansalaisia. Taidepalkintoon kuuluu myös 10?000 euron rahapalkinto. Postimerkkien ystävien harmiksi on todettava, että Posti tarkistaa toukokuussa postimerkkien hintoja jakelukustannustensa kattamiseksi. KESKIVIIKKONA 21. Jos johtaja ja kuntaa edustava poliittinen johto katsovat, että yksi edellytys riittävän johtamiskyvyn säilyttämiselle on ylimääräinen vapaa, niin ei muuta kuin nimiä alle vaan! Kyllä jokaisesta johtajanhommasta löytyy kyllin väljä ajanjakso, jolloin voi hidastaa vauhtia ja nähdä paremmin muutoksen vauhdin ja etenkin suunnan. Posti tuottaa uusia merkkijulkaisuja säännöllisesti. Postimerkkijulkaisut pönkittävät myös kansallista kulttuurityötä. Postin taidepalkinnon saaja Alma Jantunen luo lasitaideteosta. Useat median edustajat valittivat verottajan yli sata tonnia tienaaville antamasta mahdollisuudesta kieltää omien verotietojensa luovuttaminen tiedotusvälineille. Ensi syksyn postimerkeissä on lasitaiteen lisäksi luontokuvia syysmaisemista ja vinkkejä arjen vihreisiin tekoihin. Palkinto voidaan myöntää taiteen rajapinnassa toimivalle henkilölle tai ryhmälle tunnustuksena ja kannustuksena visuaalisesti kiinnostavasta ilmaisusta, kunhan työt ovat sisältönsä tai muotonsa puolesta postimerkkiin istutettavissa. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – Johtajasopimus on mustaa valkoisella, ei vesiväriä K antahämäläisten maakuntajohtaja Timo Reina valittiin viisi vuotta sitten Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi. Entä muut. Seuraajaksi hakeneista viisi pääsi soveltuvuusarviointiin. Postimerkeissä on esiintynyt viime vuosina paitsi komeita luontoja eläinkuvia myös muumeja, Sibeliusta, Tatua ja Patua, Tom of Finlandia ja Nightwishiä
VAPPU ON PIAN edessä ja poliisiakin jännittää millainen siitä tulee. –?Eikä siinä mitään, tässähän on huippupuitteet olla ja viettää aikaa. Ankkuri-ryhmä, nuorisotyöntekijät ja poliisit jalkautuvat Parolaan erityisesti viikonloppuisin. Jani Suhonen Hattula Juteinikeskuksen parkkipaikasta ja liikuntapaikoista Parolassa on tullut nuorten sosiaalisen elämän keskus, jonne jopa Hämeenlinnan ja Iittalankin nuoret lähtevät viikonloppuisin tapaamaan ikätovereitaan. HÄSA Meno Parolassa huolestuttaa Nuorison kanssa työskentelevät ovat huolestuneet erityisesti päihteidenkäytöstä Parolassa. (03) 6151 403, (03) 6151 410 puh. Tilanne rauhoittui, kun paikallinen yrittäjä ideoi mopotallin navetan päätyyn. NUORISOTYÖNTEKIJÄT kohtaavat Saarisen mukaan toistuvasti samoja päihtyneitä seiskaja kasiluokkalaisia alueella. Kunnan nuorisotyöntekijä Mirka Saarinen, seurakunnan nuorisotyöntekijä Joonas Oja, Ankkuri-poliisi Juha Kuningas ja koulukuraattori Johanna Kynäkoski toivoivat vanhempien ottavan aiheen puheeksi nuortensa kanssa. Poliisilla on ollut kevään aikana kymmenkunta hälytystehtävää Opinkujalle. JUTEINIKESKUS ALKAA viikonloppuisin olla jopa Hämeenlinnan Kirkkopuistoa suositumpi ajanviettoalue. Aina ei kouluakaan, jossa tavata kavereita. Myös nuorten päihteidenkäytöstä on tehty lastensuojeluilmoituksia. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa Mitä muutakaan nuoret tekisivät. Kuninkaan mukaan Juteinikeskuksen alueen hyvät valvontakamerat ovat helpottaneet rikosepäilyjen tutkimista. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Uutispäällikkö puh. Niin kauan olemme jo eläneet koronatoimien kanssa. Taustalta paljastui tekemisen ja laillisten kokoontumispaikkojen puute. Ihan kuin he itse eivät olisi nuorina tehneet ihan samaa. Nuorison parissa työskentelevät toivovat, että vanhemmat varmistaisivat vappuna, mihin heidän lapsensa ovat oikeasti menossa. KOMMENTTI Jani Suhonen @hameensanomat.fi E i avoimia nuorisotiloja, ei tapahtumia, ei paikkoja minne mennä. Jo ennen pääsiäistä parkkipaikan ja pallokentän alueella iltaa vietti reilusti yli sata nuorta, nuorisotyöntekijä Mirka Saarinen kertoo. Rikosilmoituksen asteelle on edennyt jo kaksi päihtyneenä ajamista, Ankkuri-poliisi Juha Kuningas kertoo. Nuorten parissa työskentelevät toivovatkin vanhemmilta hyvin yksinkertaista asiaa: keskustelkaa nuorten kanssa päihteistä ja niiden käytöstä. –?Täällä ollaan humalassa usein jo kello seitsemän aikaan, ei tarvitse odottaa edes iltaan asti, nuorisotyöntekijä Joonas Oja sanoo. –?Täällä on myös pidetty huolta kavereista, eikä heitä ole jätetty huonossa kunnossa yksin, Saarinen kiittää. KESKIVIIKKONA 21. Valitettavasti siihen vain liittyy tätä päihteidenkäyttöä, roskaamista ja vaarallista liikennekäyttäytymistä, Saarinen sanoo. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET KESKIVIIKKONA 21. Väkivaltaa tai ilkivaltaa ei alueella ole havaittu, mistä kaikki antavat kiitosta nuorille. Mistä löytyisi vastaava idea Parolaan?. –?Olen jo ihmetellytkin, miten tähän asti on korona-aikana ollut niin rauhallista eikä isoja kokoontumisia ole tullut, Juha Kuningas sanoo. Jos nuoret olisivat vain kiltisti kotona pelikonsolin ääressä, olisimmeko sitten huolissamme lisääntyneestä ruutuajasta. Nuorten kanssa työskentelevät ovat huolestuneet erityisesti päihteidenkäytöstä ja sen lieveilmiöistä, jotka ovat lisääntyneet viime viikkoina. –?Iso osa niistä koskee liikennekäyttäytymistä. 14 kuukautta on pitkä aika nuoren ihmisen elämässä. (03) 6151 410 toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita myös Whatsapilla numeroon 040 4577 980 Anna uutisvinkki! Juteinikeskuksen pihalla on ajoittain jo enemmän nuoria kuin Hämeenlinnan Kirkkopuistossa. –?Ilmojen lämmetessä nuoria on kerääntynyt alueelle viikonloppuisin yhä enemmän. Viime vuonna juhlat jäivät väliin ja ravintolarajoitusten takia aikuisetkin saattavat nyt lähteä ulos juhlimaan. Vanhempienkin toivottaisiin käyvän katsomassa, mitä Juteinikeskuksella tapahtuu. HUHTIKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. Ei siis ihmekään, että toimettomuus alkaa purkautua tavoilla, joita aikuisten on helppo paheksua. Yle kertoi hiljattain Tampereen Kämmenniemestä, missä moporalli aiheutti kylällä häiriötä ja kiristi ilmapiiriä
Kirjasimme laitoksen sisäänkäynneillä olevien laskurien tiedon vapaista autopaikoista. Pysäköintitalon autopesulan yrittäjä uskoo liikepaikan vielä piristyvän. KESKIVIIKKONA 21. Pöölin 600 parkkipaikasta oli arkiviikon aikana päivisin käytössä vain noin 50. Myös tiistaina piipahdimme Pöölillä alkuiltapäivästä. Toinen sisäänkäynti jäi kokonaan huomaamatta. Keskiviikkona tyhjiä paikkoja oli yhteensä 546 kappaletta kello 10.30 aikaan, torstaina ja perjantaina molempina päivinä puolilAsemanseutu tyhjeni autoista lähes tyystin . Mutta hyvin hiljaista oli myös ulkona. Hämeen Sanomien valokuvaaja ja toimittaja kävivät arkiviikon jokaisena päivänä pyörähtämässä Pöölillä satunnaisiin kellonaikoihin ja katsomassa, miten paljon vapaita paikkoja pysäköintilaitoksesta löytyi. Molempien sisäänkäyntien laskurien mukaan paikkoja oli vapaana yhteensä 564 mukaan lukien liikuntaesteisten paikat ja sähkölatauspisteet. . KUVAT: Juho Peltoniemi ja Esko Tuovinen / HäSa. Autot ovat kadonneet myös pihaparkeista. Ovilaskurin mukaan paikkoja oli kello 13.30 aikaan vapaana 247. Tulos ei tietenkään kerro kuin juuri kyseisen hetken tilanteesta, mutta selvityksen perusteella noin 17 miljoonaa euroa maksanut laitos on tällä hetkellä arkipäivisin lähes tyhjillään. HUHTIKUUTA 2021 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Juho Peltoniemi Hämeenlinna Pysäköintitalo Pööli ja kaikki muutkin Hämeenlinnan asemanseudun maksulliset ulkopysäköintipaikat ovat hiljentyneet entisestään tämän kevään aikana. Korjasimme tilanteen kuitenkin käymällä paikan päällä uudestaan tämän viikon maanantaina. ENSIMMÄISELLÄ eli viime viikon maanantain kierroksella kävi kämmi, sillä toimittaja ei ollut koskaan ennen Pöölillä piipahtanut: luvut tuli katsottua vain toiselta sisäänkäynniltä. Pysäköintitalo Pöölissä niin perinteiset kuin sähköautojen latauspistokkeilla varustetut paikat olivat tyhjinä pitkin viikkoa
HÄMEENLINNAN kaupunki oli hakenut valtionavustusta myös Hämeenlinnan Yhteiskoulun liikuntasalin ja pihan sekä torin tekojääkentän rakentamiseen. TIEDE ja kulttuuriministeri Annika Saarikko myönsi liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen kaikkiaan yhteensä 30,9 miljoonaa euroa. Siitä sitten lähti idea lähteä perustamaan kesäterassia nimenomaan Lyylinpuistoon. Suurimmat yksittäiset avustukset kohdistettiin stadionja uimahallihankkeisiin. Hänen mukaansa viime keväänä asiakasmäärät putosivat jopa puoleen tavanomaisesta. – Nyt on paras sesonki päällä. KUVA: Juho Peltoniemi / HäSa Pysäköintiyhtiön toimitusjohtajan Ari Miellyn mukaan pysäköintitaloon on tehty pitkäaikaisia sopimuksia kaikkiaan noin 100 kappaletta. Terassin vuokraaminen oli keskusteluasiana maanantaina myös kunnanhallituksessa. Jokaisena päivänä toisella puolella vapaita paikkoja oli noin 250 ja toisella noin 300. Yritys maksaa alueesta vuokraa 1?500 euroa kesäkaudelta. Hänen mukaansa pysäköintitaloon on tehty pitkäaikaisia sopimuksia kaikkiaan noin 100 kappaletta. Lyylinpuiston kulmaan avataan kesäterassi Yrittäjäksi tulee riihimäkeläinen Fiesta Hotellit, joka avaa jälleen terassin myös Hämeenlinnan torille Raatihuoneen eteen. Toukokuussa nähdään, onko tällä muutoksella ollut toivottua vaikutusta autopaikkojen kysyntään. Niille OKM ei tässä haussa myöntänyt rahaa. Avustusta sai kaikkiaan 30 hanketta. Tämän viikon maanantaina vapaita paikkoja oli taas 546. VIIME LOKAKUUSSA Hämeen Sanomien uutisessa (7.10.2020) kerrottiin, että pysäköintitalosta on myyty yhteensä 55 velvoitepaikkaa. HÄSA Pysäköintitalo Pöölissä niin perinteiset kuin sähköautojen latauspistokkeilla varustetut paikat olivat tyhjinä pitkin viikkoa. Lisäksi yritys pyöritti viime kesän Hämeenlinnan Raatihuoneen edessä toiminutta toriterassia. Anniskelulupa on vielä hakuvaiheessa. –?Näillä toimilla voidaan tehokkaasti vaikuttaa suomalaisten liikkumistottumuksiin ja tällä tavoin kannustaa oman terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvat löytämään liikunnan ilon, Saarikko toteaa. WCpalvelut hoituvat kahden bajamajan avulla. Tällä hetkellä hän houkuttelee asiakkaita aktiivisella mainonnalla. Perjantaina koko asemanedusparkki oli tyhjä. Tulisalmen mukaan Lyylinpuiston terassista on tarkoitus tulla päiväsajaksi koko perheelle sopiva paikka, jossa on tarjolla esimerkiksi jäätelöä ja vohveleita. Mutta hyvin hiljaista oli myös ulkona. Suunnitelma kuopattiin lopullisesti viime kuussa. PYSÄKÖINTIYHTIÖN toimitusjohtaja Ari Mielty vastaa Hämeen Sanomien kysymyksiin sähköpostitse. Avustukset kohdennettiin erityisesti perusliikuntapaikkoihin kuten liikuntasaleihin ja -halleihin. Lyylinpuistohan oli paljon esillä, koska alueelle kaavailtiin S-marketia. Tosin yhtään sen enempää pysäköijiä ei näkynyt myöskään asemanseudun ulkopysäköintipaikoilla. Pysäköinnin hintoja laskettiin asemanseudulla huhtikuussa. Syksyllä pysäköinti elpyi lähes edellisvuoden lukemiin, Mielty toteaa. Iltaisin toiminta on anniskelupainotteista. – Viime vuonna lyhytaikainen pysäköinti väheni merkittävästi. OKM myönsi 750?000 euron avustuksen Lopen urheiluhalllia varten. Maanantaina aseman edustan pysäköintialueella ja Pööliä vastapäätä olevassa hiekkaparkissa oli yhteensä yhdeksän autoa. OKM oli suopea Kaurialan liikuntasalille Avustukset kohdennettiin erityisesti perusliikuntapaikkoihin kuten liikuntasaleihin ja -halleihin. KESKIVIIKKONA 21. Suomessa on noin 38?600 rekisteröityä liikuntapaikkaa, joista valtaosa eli noin 71,5 prosenttia on kuntien rakentamia ja ylläpitämiä. Kaurialan uusi yläkoulun alkaa nousta tänä vuonna. Janakkalan kunnan ja Fiesta Hotellit -yrityksen välinen vuokrasopimus allekirjoitettiin tiistaina. Pesulayrittäjä Argyris Besiris uskoo, että ihmiset vielä löytävät Pööliin. HÄSA. Fiesta Hotellit tunnetaan Riihimäen Seurahuoneesta, joka käsittää hotellin, ruokaravintolan, pubin ja yökerhon. Näitä on talven aikana mennyt hieman lisää, sillä tällä hetkellä velvoitepaikkoja on myyty 71 kappaletta, Ari Mielty kertoo. KUVAT: Juho Peltoniemi ja Esko Tuovinen / HäSa Pesulan yrittäjä uskoo paikkaan Juho Peltoniemi Pöölissä autopesulaa pitävä Argyris Besiris vakuuttaa olevansa melko tyytyväinen asiakasmääriin. KANTA-HÄMEESSÄ rahaa tulee Hämeenlinnan lisäksi myös Lopelle. Alueella ei ole sähköjä eikä vesihuoltoa. – Olemme teettäneet ja jakaneet tuhansia mainoslehtisiä. Lyylinpuiston terassista uutisoi ensin Janakkalan Sanomat. Besiris uskoo, että Pöölin kysyntä tulee kasvamaan koronan jälkeen ja ihmisten tottuessa pysäköintitalojen käyttöön. – Viime keväänä ihmiset tosissaan pelkäsivät hoitaa asioita kasvokkain koronaviruksen vuoksi. Yhteiskoulun liikuntasalia on kaavailtu vanhan koulun paikalle. Satunnaisotannan perusteella näyttää siis siltä, että Pöölin paikoista käytössä on arkipäivisin noin 50. Vuokrasopimus tehtiin yhdeksi kaudeksi, mutta yrityksellä on etuoikeus vuokrata alue uudelleen myös seuraaviksi kausiksi viiden vuoden aikana. Maansiirtotöitä tehdään jo tässä kuussa. Besiris pitää autopesulaa myös keskustan Kaivoparkissa. Jyväskylän AaltoAlvarin uimahallin korjausrakentaminen ja laajennus sai OKM:ltä miljoona ja Olympiastadionin peruskorjaus ja laajennus kaksi miljoonaa euroa. Hänen mukaansa koronavirus ja ajoittaiset rajoitusten ja suositusten tiukentumiset ovat vaikuttaneet merkittävästi pysäköintimääriin. LYYLINPUISTON OSAN vuokraamisesta terassikäyttöön päätti Janakkalan kunnan kiinteistöinsinööri Tommi Henriksson. Vuokraaja järjestää paikalle itse sähköt. Hämeen Sanomat Hämeenlinna Opetusja kulttuuriministeriö (OKM) myönsi tiistaina Kaurialan yläkoulun liikuntasalin rakentamiseen 600?000 euron avustuksen. Päivi Ojala Janakkala Lyylinpuisto Turengin liikenneympyrän kupeessa on saamassa 150-paikkaisen kesäterassin. TULISALMI KERTOO miettineensä sopivaa uuden terassin paikkaa, ja samalla hän on seurannut Lyylinpuistosta käytävää keskustelua. Uuteen liikuntasaliin tulee noin puolet lisää tilaa verrattuna vanhaan, jo puretun koulun saliin. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET tapäivin yhteensä 560. PYSÄKÖINTITALOSSA on yhteensä 600 lämmitystolpalla varustettua autopaikkaa, joista 6 on sähköauton pikalatauspaikkoja. Rakennuksen purkamisen sallivasta asemakaavasta on kuitenkin haettu valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta eli rakentaminen ei pääse käyntiin ennen sen käsittelyä. Nyt Fiesta Hotellit Oy:n toimitusjohtajan Tomi Tulisalmen tavoitteena on avata Hämeenlinnan terassi vapuksi ja Turengin terassi toukokuun puolivälissä. Tänä vuonna asiakasmäärät ovat palanneet ennalleen. Tänä vuonna asiakkaita on tullut myös siksi, että heidän kesärenkaansa ovat olleet meillä säilössä
Oikeus kuitenkin päätti, että vastustamisoikeutta käyttäneiden nimet on medialle luovutettava. Selittäviä tekijöitä ovat muun muassa Suomen korkeampi toimeentulotuki sekä tuensaajien mahdollisuus tienata Suomessa hieman enemmän kuin Ruotsissa. Asiasta on tehty periaatteellinen päätös, HUS kertoo tiedotteessaan. Potilaat kokevat muun muassa uupumusta, hengenahdistusta, sydämentykytyksiä, rintakipua, aivosumua ja masentuneisuutta. Helsingin yliopistollisessa sairaalassa (HUS) aiotaan perustaa poliklinikka koronaviruksen pitkäaikaisoireista kärsiville. STT Maakuntakenttien liikenne alkamassa HELSINKI. Ahon mukaan hallinto-oikeuden päätös tarkoittaa käytännössä journalisteille isompaa työtaakkaa kuin alkuperäinen käytäntö. Hallinto-oikeuden päätös tulee lainvoimaiseksi vasta valitusajan umpeutumisen jälkeen, joten puuttuvia veronimiä ei heti tule näkymään lehtien sivuilla. Näillä reiteillä liikenne alkaa 10. Uskoisin, että koko prosessin kaikista järkevin loppuratkaisu olisi se, että palattaisiin vanhaan käytäntöön, jolloin kaikki olisivat samalla viivalla. tilanteen. KESKIVIIKKONA 21. HÄSA Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, rokotusrekisteri haettu 20.4.2021 Forssa Hattula Hausjärvi Humppila Hämeenlinna Janakkala Jokioinen Loppi Riihimäki Tammela Ypäjä Yhteensä* 16–19 0,3 4,0 2,6 0,0 4,0 1,1 0,0 2,4 2,6 0,0 0,0 2,6 20–24 2,7 4,9 5,5 4,9 6,5 5,4 1,3 4,9 4,0 2,3 3,3 5,1 25–29 4,5 7,8 4,3 3,3 9,6 5,6 3,3 6,3 5,1 1,9 2,0 7,1 30–34 5,7 9,6 7,8 5,3 10,0 6,5 4,7 8,0 7,5 6,5 2,8 8,3 35–39 6,6 12,4 11,2 7,8 12,8 7,5 5,3 10,9 9,9 8,0 5,9 10,5 40–44 5,3 16,9 16,4 5,9 15,9 11,0 8,6 15,3 12,7 5,9 5,6 13,2 45–49 11,0 20,6 16,9 9,4 20,3 13,0 9,4 18,3 16,0 10,0 10,2 16,7 50–54 11,2 24,0 20,2 10,8 22,7 20,1 8,9 19,9 18,6 10,9 10,8 19,3 55–59 15,8 26,2 23,7 9,1 26,7 26,4 11,1 30,0 23,2 11,0 13,8 23,5 60–64 19,6 32,0 32,6 19,1 46,7 29,9 17,4 30,6 28,6 18,2 13,2 33,9 65–69 22,1 61,3 32,4 17,0 50,2 57,0 23,0 58,7 31,1 22,1 17,6 41,7 70–74 71,1 89,5 84,4 55,3 87,2 90,2 66,5 86,7 87,1 64,4 56,3 83,0 75–79 77,7 93,1 85,7 84,4 89,7 90,3 84,8 88,9 85,7 68,7 86,4 86,8 80+ 84,1 93,2 64,8 87,2 86,9 90,1 89,8 80,7 69,1 87,6 89,2 83,6 Kaikki iät 25,2 29,8 24,1 21,4 31,4 28,4 21,8 30,0 23,4 21,6 21,5 27,8 Ensimmäisen koronavirusrokotteen saaneiden osuus ikäluokittain (%) * Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Vastustamisoikeutta käyttäneiden nimet on luovutettava medialle Verotietojensa luovuttamista medialle vastustaneiden henkilöllisyys ei ole salassapidettävä tieto, päätti Helsingin hallintooikeus. STT Toimeentulotuen saajia Suomessa enemmän kuin Ruotsissa HELSINKI. Oikeus kuitenkin katsoi, ettei Verohallinnolla ei ole velvollisuutta tuottaa sellaisia listauksia, joita sillä ei jo ole. JANAKKALASSA ja Hattulassa perusterveiden koronarokotuksien ajanvarausoikeutta on laajennettu nyt myös 60–64-vuotiaisiin. Esimerkiksi viime vuonna tietojensa luovuttamista vastusti yli 4. STT HUS suunnittelee poliklinikkaa koronaviruksen pitkäaikaisista oireista kärsiville HELSINKI. Tietopyyntö voi kohdistua viranomaisella jo olevaan asiakirjaan tai sen osaan. UUSI KÄYTÄNTÖ aiheutti mediassa tiukan vastareaktion ja useat mediat valittivat päätöksestä. toukokuuta. Sitä vastoin viranomaisen velvollisuutena ei ole tietopyynnön johdosta laatia uutta asiakirjaa, hallinto-oikeus kirjoittaa yhdessä päätöksistään. Liikenteen piti alkaa huhtikuussa, mutta aloitusta siirrettiin koronatilanteen vuoksi toukokuulle. 000 hyvätuloista. Useissa median tekemissä valituksissa vaadittiin myös eniten tienanneiden listauksen luovuttamista täydellisenä tai pyydettiin listausta tietojensa luovuttamista vastustaneiden verotiedoista. Ensimmäisenä aletaan lentää Joensuun ja Helsingin välillä sekä kolmioreittiä Kemi–Kokkola–Helsinki. Niissä rokotettuja on noin 11 prosenttia. ENSIMMÄISEN koronavirusrokotteen on Kanta-Hämeessä saanut 27,8 prosenttia kaikista yli 16-vuotiaista. Suomessa on väkilukuun suhteutettuna lähes kaksi kertaa enemmän toimeentulotuen saajia kuin Ruotsissa, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksesta. Poliklinikan toiminta pyritään käynnistämään mahdollisimman pian. HUSin mukaan on tiedossa, että noin viidesosalla koronavirusinfektion sairastaneista erilaiset oireet jatkuvat akuutin vaiheen jälkeen. Myös Forssan hyvinvointikuntayhtymä laajentaa nyt rokotukset koskemaan kaikkia 60 vuotta täyttäneitä. Tuolloin aikoja oli vapaana myös riskiryhmään kuulumattomille 65–69-vuotiaille, joiden rokotteena on Astra Zeneca. Aikoja oli tiistaiaamuna varattavissa kuluvalle viikolle. Toimittajat voivat siis oikeuden linjauksen myötä kaivaa tietojensa luovuttamista vastustaneiden verotiedot, mutta se on tehtävä nimi nimeltä. 55–65-vuotiaat rokotetaan Pfizer Biontechin rokotteella. Journalistiliitto: Päätös nostaa tietojensa salaamista halunneet tikun nokkaan. Nimellä pyytäessä verottajan taas on kerrottava henkilön verotettavista tuloista. HÄMEENLINNASSA on avattu koronarokotusten ajanvaraus nyt myös 55 vuotta täyttäneille riskiryhmään kuulumattomille. Ostoliikenteellä on tarkoitus pitää yllä säännöllistä lentoliikennettä maakuntakentille, joille ei muuten saataisi lentoja. KANTA-HÄMEESSÄ ei maanantain 19.4. Suomen koronavirustartunnoista suurin osa, 59 prosenttia, on todettu HUSin alueella. Päätös teki tilanteen salaamista pyytäneiden kannalta hankalaksi, hankalaksi, koska heistä voidaan nyt pyytää lista. HALLINTO-OIKEUDEN ratkaisu saattaa johtaa siihen, että tietojensa salaamista pyytäneet henkilöt joutuvat erityisen huomion kohteeksi, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Tammelassa ja Jokioisilla tilanne ei ole juurikaan parempi. Toimeentulotukea saavien määrää Suomessa ja Ruotsissa vertailtiin hyödyntämällä kansainvälisiä rekisteriaineistoja ja simulointimenetelmiä. HALLINTO-OIKEUDEN päätös koski vuoden 2018 verotietoja, jotka tulivat julkisiksi syksyllä 2019. Olli-Pekka Paajanen Helsinki Verotietojensa luovuttamista medialle vastustaneiden henkilöllisyys ei ole salassapidettävä tieto, päätti Helsingin hallinto-oikeus tiistaina. Tutkimusaineisto on vuosilta 2016 ja 2017. Olisi mielenkiintoista tietää myös verottajan näkemys siitä, että kuinka paljon enemmän työtä tämä salaamispyyntöjen käsittely, salaaminen ja sen jälkeen journalisteille listojen tekeminen siitä ketkä ovat pyytäneet salaamista, aiheuttaa, Aho toteaa. STT. Forssassa määrä on 15,8 ja Riihimäellä 23,2 prosenttia. aikana todettu yhtään uutta Covid-19-tartuntaa. Luvut selviävät Terveydenja hyvinvoinnin laitoksen rokotusrekisteristä ja kertovat tiistain 20.4. –. Syynä on se, että nykyinen listaus ei anna enää luotettavaa kuvaa siitä, ketkä ovat saaneet eniten verotettavaa tuloa Suomessa. –. Verottaja linjasi vuonna 2019, että 100 000 euroa tienaavat voivat estää tietojensa luovuttamisen tiedotusvälineille luovutettavalla listalla eniten tiennanneista. HUHTIKUUTA 2021 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Neljännes 55–59-vuotiasta rokotettu Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella ensimmäisen koronarokotuksen oli tiistaisen THL:n tilaston mukaan saanut kaikkiaan 27,8 prosenttia yli 16-vuotiaista. Rokotteina 60–64-vuotiaille ovat Moderna ja Pfizer Biontech. Heikoin tilanne on Humppilassa, jossa tästä ikäluokasta on rokotettu vasta 9,1 prosenttia. Hämeenlinnassa rokotettuina on noin kolmannes ja Forssassa ja Riihimäellä noin neljännes rokotteen saavasta väestöstä. Molemmissa kunnissa ajanvaraus on siis avoinna kaikille yli 60-vuotiaille sekä riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville. Kanta-Hämeen keskussairaala kertoo verkkosivuillaan, että sairaalassa on tällä hetkellä hoidossa neljä koronapotilasta, joista yksi on tehohoidossa. Viiden maakuntakentän lentoliikenne alkaa toukokuussa, kertoo Traficom. Näinhän journalistit toimivat. Iso osa maiden välisestä erosta selittyy tutkimuksen mukaan myös sillä, että Ruotsissa alle puolet toimeentulotukeen laskennallisesti oikeutetuista kotitalouksista oli saanut etuutta, kun Suomessa vastaava osuus oli kaksi kolmasosaa. Päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Erot alikäytössä saattavat johtua Ruotsin toimeentulotuen tiukemmista ehdoista. Se on yli keskiarvon, sillä koko Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella määrä on 23,5 prosenttia. –. Yhteensä yli 80-vuotiaista on rokotettu 83,6 prosenttia ja 16–19-vuotiaista 2,6 prosenttia. Susanna Lähdekorpi, Riikka Mäntyneva Hämeenlinna Sekä Hämeenlinnan, Hattulan että Janakkalan 55–59-vuotiaista ensimmäisen koronarokotuksen on saanut noin neljännes eli yli 26 prosenttia ikäluokasta. Hallinto-oikeuden päätös ei tarkoita sitä, että verottajan pitäisi luovuttaa listaus täydellisenä. Verohallinto kertoo STT:lle, ettei se ole vielä päättänyt, aikooko valittaa päätöksestä
Corolla Hybrid -malliston CO2-päästöt 101-121 g/km ja yhd. Voimassa 21.–24.4. kulutus 4,5-5,3 l/100 km. **Kampanjahinta, voimassa toistaiseksi. Voimassa 21.–24.4. Corolla-, C-HRja Yaris-malleihin* HYBRIDIPAKETTI € Sisältää talvirenkaat, tavaratilan suojapohjan ja kumimattosarjan. C-HR Hybrid -malliston WLTP CO2-päästöt 110-120 g/km ja yhd. toim.kulut 600 €), WLTP CO2-päästöt 103 g/km, WLTP EU-yhd.kulutus 4,6 l/100 km. kulutus 4,9-5,3 l/100 km. klo 9–16.00 COROLLA Touring Sports 1.8 Hybrid Active Edition kokonaishinta 30 099,12 €** (sis. Kuvien autot erikoisvarustein. *Tarjous koskee uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja on voimassa 19.4.-30.4.2021. Valio jäätelöpurkit 0,48 l 349 Norm. Tutustu etuihin: toyota.fi. toim.kulut 600 €), WLTP CO2-päästöt 87 g/km, WLTP EU-yhd. Lisäksi rajattuun erään ylellisiä Camry 2.5 Hybrid Style Edition -malleja yli 2 100 €:n asiakasetu. Uutuus Asiakasomistajaneuvoja paikalla S-market Goodmanissa to 22.4. Camry Hybrid -malliston CO2-päästöt 120-126 g/km ja yhd. Yaris Hybrid -malliston WLTP CO2-päästöt 87–98 g/km ja yhd. 195 Poprilli Grillimakkara 400 g (2,98/kg) 119 HK Amerikan pekoni Chorizo 140 g (17,07/kg) 239 Kotimaista Kirsikkatomaattirasia 250 g (7,80/kg) 149 Esikeitetty maissi 500 g (2,98/kg) Espanja Rainbow Vaniljatai mansikkapuikot 10 kpl 390 g (3,82/kg) 149 Fazer Geisha Crunchy suklaapatukka 50 g (23,80/kg) 119 Ruokatorilliset S-marketit: Goodman, Idänpää ja Turenki S-mobiilikupongilla 21.4.–27.4. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. YARIS 1.5 Hybrid Active kokonaishinta 22 086,89 € (sis. palvelemme monipuolisesti niin sähköisessä autokaupassamme kuin myymälöissäkin. kulutus 3,8 l/100 km. kulutus 5,3-5,5 l/100 km. Nelipyörä, Hämeenlinna ja Hyvinkää toyota.nelipyora.fi Autokeskus Hämeenlinna www.toyota-autokeskus.fi Autokeskus Toyota Willa, Hyvinkää www.toyota-autokeskus.fi. kulutus 5,5 l/100 km. SÄHKÖISESTI SINUN TOYOTAN HYBRIDIVIIKOLLA TUHANSIEN EUROJEN ETUJA Tervetuloa tutustumaan Suomen suosituimpiin hybrideihin. toim.kulut 600 €), WLTP CO2-päästöt 119 g/km, WLTP EU-yhd.kulutus 5,3 l/100 km. CAMRY 2.5 Hybrid Style Edition kokonaishinta 39 987,03 €** (sis. 4,89 495 Atria Viljaporsaan fileepihvi naturell tai pehmeän pippurinen 700 g (7,07/kg) suomalainen Korpela Kananugetti 200 g (4,95/kg) 099 995 /kg 595 /kg grilliin tai pannulle R aikkaat herkut RUOKATORILTA kela RUOKATORILTA ke-la suomalainen Uutuus Voimassa 21.–24.4. TAKUU 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A7 UUTISET Heimon Kala Silakkafilee Suomi Atria Porsaan ribs Suomi Voimassa 21.–24.4. toim.kulut 600 €), WLTP CO2-päästöt 125 g/km ja EU-yhd. C-HR 2.0 Hybrid Intense Edition kokonaishinta 35 291,11 €** (sis. Hybridiviikolla 19.–24.4. kulutus 3,8–4,3 l/100 km. Saat nyt Corollan ja C-HR:n hyvin varustellut Hybrid Edition -erikoismallit huippueduin. Tarjous ei koske GR Yaris ja Yaris Cross -malleja. KESKIVIIKKONA 21
Kiertokapulan mukaan päivittäiset asiakasmäärät Karanojalla, Kapulassa ja Puolmatkassa ovat päivästä riippuen 450–800. Jopa 63 prosenttia kunnista arvioi lasten mielenterveysongelmien lisääntyneen koronaepidemiaa edeltävään aikaan verrattuna. Vaakatilaston mukaan keskimääräinen asiointiaika oli puoli tuntia. Viki Salonen Hämeenlinna Kevään puutarhatyöt ovat tuottaneet taas ruuhkia Kiertokapulan Karanojan jätteidenkäsittelyalueelle. Se on se klassikkopäivä, josta olemme yleensä varoitelleetkin. –. Kyselyyn vastanneista kunnista 40 prosenttia arvioi lastensuojelun asiakkaiden määrän lisääntyneen koronan takia, ja 47 prosenttia vastaajista kertoo lastensuojeluilmoitusten määrän kasvaneen. Lastenja nuorisopsykiatrian palveluiden saamisen puolestaan arvioi vaikeutuneen talvella vähintään jossain määrin 62 prosenttia vastaajista. –?Yleisesti ottaen maanantait ovat meillä kiireisimpiä päiviä, mutta tällaista asiakasryntäystä emme osanneet odottaa. Kuva toukokuulta 2019. RUUHKAHUIPUISSA sumat kasautuvat vaa'alle ja rampeille, eikä sumpun purkautumista voi juuri nopeuttaa. HUHTIKUUTA 2021 A8 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Jätteidenkäsittelyalue suljettiin maanantaina reilusti etuajassa, jotta asiakassuma saatiin puretuksi. Tiedotteen mukaan koronaepidemian suoraa vaikutusta on vaikeaa arvioida, koska lastensuojelun palveluissa on ollut puutteita pitkään. KYSELYN MUKAAN lastensuojelun asiakkaiden sosiaalija terveyspalvelujen saatavuus heikkeni koronaepidemian vuoksi kuluneena talvena verrattuna syksyyn 2020. Se riippuu niin paljon säästäkin, jota ei voi tietää etukäteen, Kokko sanoo. Kiertokapula odottaa kevään ruuhkapiikkien tasaantuvan ensi vuonna jätehuollon perusmaksun käyttöönoton myötä. Kyselystä käy ilmi, että lastensuojelun asiakasperheiden elämäntilanteet ovat selvästi vaikeutuneet valtaosassa kuntia. –?Viime vuoden kesäkuussa saimme olla muutamana perjantaina auki erikoisluvalla iltayhdeksään asti, koska toukokuun lauantaipäivien poikkeuslupa jätteiden vastaanottoon oli peruttu koronan takia. KIERTOKAPULA EI OLE enää järjestämässä maksuttomia ”risupäiviä”. –?Olemme kehittämässä Karanojan asiointialuetta. Jonkinasteisia ruuhkia on ollut myös Hyvinkään Kapulassa ja Järvenpään Puolmatkassa. KESKIVIIKKONA 21. Kiertokapula arvioi, että maksu-uudistuksen myötä vuotuinen kävijämäärä nousee kymmenisen prosenttia. –?Joskus aiemmin niitä on ollut, ja ne ovat aiheuttaneet vastaavanlaisen kaaoksen, Kokko toteaa. Aukioloaikojen mahdolliset muutokset nousevat esiin, kun jatkamme Karanojan alueen rakentamista, Kokko arvioi. –?Siellä oli autoja peräkanaa niin tiiviisti, ettei oma kalustomme mahtunut sekaan vaihtamaan täyteen tulleita lavoja, kertoo Kiertokapulan viestintäpäällikkö Piia Kokko. HÄSA Kevätruuhka tukki Karanojan Karanojan jätteidenkäsittelyalue ruuhkautui maanantaina. AUKIOLOAIKOJA EI VOI Kokon mukaan ainakaan tällä hetkellä pidentää, koska lupaehtojen mukaan jätteiden vastaanotto on lopetettava kello 19:ään mennessä. Lastensuojelun asiakasperheiden elämäntilanteet ovat selvästi vaikeutuneet valtaosassa kuntia. –?Tavallisesti kevään ruuhkahuippu on helatorstain jälkeinen perjantai. Kyselyyn vastanneista kunnista ja kuntayhtymistä 56 prosenttia arvioi koulutoimen ja oppilashuollon palveluiden saamisen vaikeutuneen vähintään jossain määrin. –?Silloin jokainen päivä on risupäivä. Lupaviranomainen on ely-keskus. Hanna Kauppinen Helsinki Perheiden vaikeudet ja lastensuojelun asiakkaiden tuen tarve ovat lisääntyneet koronaepidemian takia, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Lastensuojelun keskusliiton teettämästä kuntakyselystä. Selvää kuitenkin on, että epidemia on pahentanut tilannetta. Kiertokapulan viestintäpäällikkö Piia Kokko: Lupaehdot estävät aukioloajan venyttämisen. Vastaavasti yli puolet kunnista arvioi, että vanhemmilla on aiempaa enemmän mielenterveysongelmia. –. Tarkoituksena on lisätä itsepalvelumahdollisuuksia, mahdollistaa verkkomaksaminen ja venyttää sitä kautta myös aukioloaikoja, hän kertoo. YHTIÖ SUOSITTELEE , että ihmiset ajoittaisivat Karanoja-asiointinsa muille päiville kuin maanantaille ja maanantaisin jo aamupäivään. –?Hyvinkäällä ja Järvenpäässä asiakkaita on ollut hiukan enemmänkin kuin Hämeenlinnassa, mutta Karanojan maanantain kaltaista tungosta ei ole syntynyt vaan asiakasvirrat ovat olleet tasaisempia, Kokko sanoo. Sen jälkeen puutarhajätettäkin saa tuoda Karanojalle ja muille Kiertokapulan jätteenkäsittelyalueille maksuttomasti. Kiertokapula aikoo myös rakentaa Kanta-Hämeeseen itsepalveluperiaatteella toimivia uusia pienjäteasemia, jotka omalta osaltaan tasaavat asiakaspainetta. Viime vuonna Karanojalla kävi kaikkiaan 52?000, Puolmatkassa 53?000 ja Kapulassa 54?000 asiakasta. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa, arkisto Kuntakysely: Lastensuojelun tarve on kasvanut Koronaepidemian aikana palveluiden saaminen on myös vaikeutunut. Erityisen haastavana näyttäytyy lastenja nuorisopsykiatrian sekä koulutoimen ja oppilashuollon palveluiden heikko saatavuus lastensuojelun asiakkaille, sanoo Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntija Annukka Paasivirta tiedotteessa. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuuteen pitää kiinnittää eritystä huomioita koronakriisin jälkihoidossa, toteaa THL:n erikoistutkija Pia Eriksson tiedotteessa. Maanantaina iltakuuden maissa alue niin täynnä asiakkaita, että henkilökunta alkoi käännyttää autoja portilta jo reilusti ennen kello 19:n sulkemisaikaa. –?Koko päivän aikana alueella kävi yli 600 ja kello 17:n ja 18:n välillä noin 90 asiakasta. STT ”Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuuteen pitää kiinnittää eritystä huomioita koronakriisin jälkihoidossa.” PIA ERIKSSON THL:n erikoistutkija. Lastensuojelun johdolle suunnattuun kyselyyn vastasi 85 kuntaa ja 18 kuntayhtymää, THL kertoo tiedotteessaan
HÄSA. Viljankuivaamossa oli syttyä tulipalo Tammelassa Härkätiellä tiistaina iltapäivällä. 29,90 -37% -27% -33% Omar Linda Adelina HÄMEENLINNA Kauppakeskus Goodman Palvelemme ma–pe 10–19, la 10–18, su 12–16 Kampanja voimassa myymälöissä ja netissä kookenka.fi 26.4. Hän esitti, että selvitettäisiin vielä valtakunnallisten maisema-alueiden koko sekä mahdollisuus Puuhamaahan asti ulottuvaan puistomaiseen kävelyalueeseen Tervajoen rannalla. Tervetuloa! Paroistentie 1, Hämeenlinna Avoinna 5–24 ABC Tiiriö Riihimäen itäisen alueen kotihoito palaa takaisin kaupungin toiminnaksi Kaupunki ja omaiset eivät ole olleet tyytyväisiä Riihimäen itäisellä alueella Stella Kotihoito oy:n palvelujen järjestämiseen. PALVELEMME TAAS TUTUILLA PITKILLÄ AUKIOLOAJOILLA JA MIKÄ PARASTA RUOKAILU MAHDOLLISTA SISÄTILOISSA KOKO AUKIOLOAJAN! Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuudesta huolehditaan liikennemyymälöissä monin eritavoin. Haasteet palveluiden tuottamisessa ovat tulleet esille ohjaavien keskustelujen lisäksi lisääntyneissä asiakasja omaispalautteissa sekä kaupungin toteuttamilla valvontakäynneillä, Sakomaa sanoo. Taustalla ovat ennen kaikkea vaikeudet henkilöstön saatavuudessa, minkä vuoksi asiakkaiden luona käyneiden hoitajien vaihtuvuus on ollut suurta. SOSIAALIJA terveysjohtaja Jouni Sakomaa tähdentää tiedotteessa, että kotihoidon järjestämisessä tavoitellaan mahdollisimman hyvää hoidon jatkuvuutta. Stella Kotipalvelut oy ja Riihimäen kaupungin kotihoito suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä asiakkaiden siirron niin, että asiakkaiden hoidon saanti varmistetaan muutostilanteessa. Vuonna 2020 Posti Kotipalvelujen liiketoiminta siirtyi yrityskaupan myötä Stella Kotipalvelut oy:lle. 39,90 -50% 19 90 Norm. Kanta-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen kello 16.41, ja yksiköiden saapuessa paikalle palo kyti viljasiilon sisällä. Päivi Ojala Janakkala Tervakosken Vähikkäläntien varren asemakaavaehdotus ei maanantaina mennyt läpi kunnanhallituksessa, vaan se palautettiin valmisteluun. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi varmistaa tilanne ja jäähdyttää siilo loppuvaiheessa. Hämeen Sanomat Riihimäki Riihimäen kaupungin sosiaalija terveystoimi on käynnistänyt itäisen alueen kotihoidon palveluiden tuottajan Stella Kotipalvelut oy:n kanssa neuvottelut kotihoidon siirtämisestä takaisin kaupungin omaksi toiminnaksi. –?Kuivaamot ovat pölyisiä ja kuivia paikkoja, eikä ole mitenkään tavatonta, että vilja niissä välillä kytee. Kaavamuutoksella pyritään pienimuotoiseen virkistyspalvelujen kehittämiseen. Jo kaavaluonnosvaiheessa tuli ilmi, että keskiaikaiset pellot rajoittavat alueen kaavoittamista. Alueelle on tarkoitus tulla viljelypalstoja, kaksi puistoa sekä venevalkama. –?Stella Kotipalveluiden kanssa on käyty viime kuukausina tiiviisti keskusteluja asiakkaiden palveluiden turvaamisesta yhteisin tavoittein ja hyvässä hengessä. Löytynojaa kannatti Osmo Tokeensuu (kesk.), ja lopulta kunnanhallitus päätti palauttamisesta yksimielisesti. 54,90 19 90 Norm. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A9 UUTISET Meena PALJON KAUPPAKOHTAISIA TARJOUKSIA! –20 % –30 % –50 % JOPA: 19 90 Norm. Kilpailutuksen seurauksena kotihoidon palveluiden tuottajaksi Riihimäen itäisellä alueella valittiin Posti Kotipalvelut. 79,90 39 90 Norm. Vähikkäläntien kaava palautettiin valmisteluun Tervakosken Vähikkäläntien kaava ehdotus ei kelvannut kunnanhallitukselle. STELLA KOTIPALVELUT tiedottaa asiakkaita tulossa olevasta muutoksesta kirjeellä lähiaikoina. Palveluntuottajan vaihtumisen tarkka ajankohta ei ole tässä vaiheessa tiedossa. –?Koronan aiheuttama poikkeustilanne on vaikuttanut yleisesti henkilöstön saatavuuteen käytännössä koko maassa. Myös vanhuspalvelulain mukainen ympärivuorokautisen hoidon mitoitusvaatimuksen nousu vuoden vaihteessa on konkreettinen tekijä asiassa. asti. Asemakaavoitettava alue käsittää Vähikkäläntien eteläja pohjoispuolta niin, että lännessä alue rajautuu suurin piirtein Puuhamaahan ja idässä tehdasalueeseen. Maatalon isäntä oli itse huomannut savusta tilanteen ja ryhtynyt heti tyhjentämään siiloa kuivaamon omalla kuljettimella. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä paloesimies Esa Videman kertoo, että kytemispalon syttymissyystä ei tässä vaiheessa ole tietoa. 39,90 -50% B4801 Miehille 49 90 Norm. KESKIVIIKKONA 21. Palauttamista ehdotti Reijo Löytynoja (sd.). HÄSA Isännän ripeä toiminta pelasti viljankuivaamon TAMMELA. RIIHIMÄEN sosiaalija terveystoimi teki kotihoidon palveluissa osaulkoistuksen vuonna 2018
–?Pihlajalinna ei saanut mahdollisuutta lähteä toteuttamaan ratkaisujaan, Halinen sanoi tiistaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Comfort 1,5 TSI EVO 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 32 512 € CO2-päästöllä 142 g/km. Vapaa autoetu 760 €/kk, käyttöetu 595 €/kk. 32 512 € Tampereentie 169, vaihde 010 533 2000 Automyynti puh. Comfort 1,5 TSI EVO 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 34 876 € CO2-päästöllä 147 g/km. HATTULAN mukaan Pihlajalinna ei tehnyt sopimukseen kuuluvia erikoistutkimuksia eikä palkannut sopimuksen mukaista määrää lääkäri–hoitaja -pareja kunnan terveysasemalle. Tapon lisäksi mukaan saattaa tulla rikosnimikkeenä esimerkiksi epäiltyjä pahoinpitelyitä. Keskustelu oli arroganttia. Puukotettu kuoli pian sen jälkeen, kun poliisin ensimmäinen partio oli saapunut. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Poliisi kertoo, että tilanne oli saanut alkunsa suukovusta ratapihalla. Sen yhteydessä yhtä ihmistä oli puukotettu. Sen mielestä kunta vaikeutti palvelujen järjestämistä. Vai onko tärkeää, että palvelua saa kanavalla, joka on luonteva?” TIINA HALINEN Pihlajalinnan entinen aluejohtaja lääkäreiden määrästä Poliisi epäilee alaikäisiä taposta HELSINKI. Sekä autoilijalle että jalankulkijalle paloi tiettävästi vihreä valo. Hän jäi auton alle ja kuoli poliisin mukaan paikan päällä. Hattulan mukaan Pihlajalinna oli sitoutunut siihen, että terveysasemalla työskentelee kuusi lääkäriä, joista puolet on erikoislääkäreitä. Poliisi ei tiistaina tarkentanut, montako taposta epäiltyjä on. KÄRÄJÄOIKEUDESSA kuultiin tiistaina Halista todistajana Hattulan kunnan ja Pihlajalinnan oikeudenkäynnissä, jossa osapuolet vaativat toisiltaan korvausta Hattulan terveydenhuollon palvelusopimuksesta ja sen irtisanomisesta. Suositusvähittäishinnasto 8.4.2021 (WLTP). Halisen mukaan kunta oli myötämielinen ja jopa tyytyväinen yrityksen palveluun. Vai onko tärkeää, että palvelua saa kanavalla, joka on luonteva. Uhri oli 24-vuotias. Poliisi tavoitti osan epäillyistä nopeasti Malmin juna-asemalta, jonne nämä olivat matkustaneet junalla tapahtumien jälkeen. –?Virkamiehenä ei voinut sietää. Henkilöstöä otettiin pois sieltä täältä, aluejohtajat vaihtuivat ja keskeisiä lääkäreitä tippui pois. –?Hattula vaikutti varsin tyytyväiseltä toimintaan. On vietetty paljon unettomia öitä, Vesterinen kuvasi Hattulan terveyspalvelujen tilaa Pihlajalinnan hoidossa. HUHTIKUUTA 2021 A10 HÄMEEN SANOMAT UUTISET | Comfort Business | Style Business | R-Line Business | Alltrack Business | GTE Business ladattava hybridi Passat Sedan Business -mallisto alk. Vesterinen ei tahtonut julkisesti edes kuvata tilannetta, koska ”hän ei halua mollata terveyspalveluja”. Passat Business -malliston yhd. STT Kuorma-auton kuljettajaa epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta suojatieturmassa TAMPERE. Riskikartoitus sen rakentamisesta ei kuitenkaan millään toteutunut. –?Ei mielestäni sovittu, Halinen vastasi. Sieltä kolmen, ulkomaalaistaustaisen henkilön seurue oli kävellyt junaraiteita kohti, kun toinen, isompi seurue lyöttäytyi paikalle. Volkswagen Center Hämeenlinna Pihlajalinnan aluejohtaja: Hattula esti – Pihlajalinna ei saanut mahdollisuutta lähteä toteuttamaan ratkaisujaan, Pihlaja linnan entinen aluejohtaja Tiina Halinen sanoi käräjäoikeudessa. Poliisi otti maanantaina kiinni kuusi ihmistä, jotka ovat kaikki alaikäisiä. Vakiovarusteina mm.* DSG-automaatti | Polttoainekäyttöinen lisälämmitin | Pysäköintitutkat edessä ja takana | Sähkökäyttöinen takaluukku + Easy Open | Peruutuskamera | Lämmitettävä monitoimiohjauspyörä | Sähköisesti sisäänpäin taittuvat ulkopeilit | Avaimeton lukitusja käynnistysjärjestelmä Business-malliston vakiovaruste-etu jopa 3 465 €. Arno Juutilainen Hämeenlinna Pihlajalinnan entisen aluejohtajan Tiina Halisen mielestä Hattulan kunta vaikeutti terveydenhuollon monikanavaista palvelua ja esti myös tyytyväisyyskyselyn. 010 533 2010: ma–pe 9–17, la 10–15 > volkswagencenter.fi Puhelut K Caara Oy:n 010-alkaviin vaihdeja asiakaspalvelunumeroihin maksavat 8,4 snt/min ja alanumeroihin 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min niin lankakuin matkapuhelimesta soitettaessa. Larkio vahvisti tiistaina STT:lle, että osa epäillyistä on edelleen tavoittamatta. Tutkinnanjohtajan tietojen mukaan seurueet eivät ainakaan varsinaisesti tunteneet toisiaan ennalta. Poliisi epäilee Tampereella maanantaina tapahtuneessa turmassa kuorma-auton kuljettajaa törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuulustelut olivat alkamassa. Tervetuloa koeajamaan. Vaikka Halinen totesi digipalvelujen ja NPS-mittauksen olleen jäässä, hän antoi muuten myönteisen kuvan yhteistyöstä. Vapaa autoetu 660 €/kk, käyttöetu 495 €/kk. Palvelut perustuivat sille, että digipalvelut ovat iso osa palvelukokonaisuutta, Halinen sanoo. Kunta kuitenkin esti rajapinnan rakentamisen kunnan terveystietojen ja Pihlajalinnan asiakasrekisterin välille. Volkswagenin maahantuoja on K Auto Oy. –. Osapuolten kokouksessa oli hyvä henki jopa vielä elokuussa. Poliisi ei kommentoi, onko osa heistä jo vapautettu eikä tässä vaiheessa tarkenna, kuinka nuoria alaikäiset ovat. –?Onko tärkeä seikka, joka lukee sopimuksessa. –?Palvelujen suurkuluttajia ovat yhteiskunnan huono-osaiset, joilla ei ole edes älypuhelinta. –?Ilman rajapintaa ei voitu toimia. –?Sopimus ei enää näyttäytynyt kumppanuussopimukselta. HÄSA Arno Juutilainen Hattulan entisen hallintoylilääkärin Kai Vesterisen näkemykset poikkeavat täysin Tiina Halisen lausunnoista. Vesterinen antoi käräjäoikeudelle päin vastaiset lausunnot osapuolten palvelusopimuksesta, sen toteutumisesta ja yhteistyöstä. Hattulan mielestä Pihlajalinna ei hoitanut kunnan terveyspalveluja sovitulla tavalla ja sen oli irtisanottava sopimus. Passat Variant Business -mallisto alk. STT. Suojatietä ylittänyt iäkäs jalankulkija jäi kuorma-auton alle ja kuoli. Hinnat sis. Vesterinen arvelee, että yksi tappiollinen vuosineljännes ja yt-neuvottelut muuttivat Pihlajalinnan. Puukotuksen uhri oli osa kolmen hengen seuruetta. Hän kertoo, että Pihlajalinnalla oli järjestelmä NPS-kyselyyn. Poliisi sai puoli yhdeksältä maanantai-iltana hätäkeskuksesta tehtävän, jonka mukaan asemalla oli ollut noin kymmenen, pääosin ulkomaalaistaustaisen henkilön välinen tappelu. Vesterinen pitää selvänä, että kuusi lääkäriä tarvittiin nimenomaan terveysaseman kivijalkapalveluihin. Paikalle lähti runsaasti poliisipartioita. Samaan aikaan jalankulkija oli ylittämässä risteyksessä suojatietä. Hänen mukaansa tapahtui kuitenkin ”aivan karmeita asioita”, kun lääkärin palveluja odotettiin viikkoja, vastaanotolle ei päässyt ja etähoidossa määrättiin vääriä lääkkeitä. Kuvan auto erikoisvarustein. –?Nöyryyttävää ja ylimielistä. alv:n 24 %. –?Se oli häpeällistä, Vesterinen kuvaa reklamaatioita, joita kunta sai Pihlajalinnan palvelusta. –?Pihlajalinna kulki koko ajan digipalvelut edellä. Taposta epäillyt ovat alaikäisiä, kertoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio tiedotteessa. –?Hattula osoitti myötämielisyyttä sille, että se ei laske päitä, Halinen kertoo. Helsingin poliisi epäilee alaikäisiä henkilöitä Helsingin päärautatieasemalla maanantaina illalla tehdystä taposta. Alikulun kohdalla raiteiden liepeillä tilanne oli äitynyt tappeluksi. Onnettomuus tapahtui maanantaina puolenpäivän jälkeen Puutarhakadun ja Hämeenpuiston risteysalueella. Sen pitäisi olla selvä asia kaikille, jotka palveluja tuottavat. HALINEN osoitti syyttävän sormen kuntaa kohti myös siitä, että asiakastyytyväisyyttä mittaavaa NPS-kyselyä ei saatu kuntaan. ”Karmeita asioita, unettomia öitä” ”Onko tärkeä seikka, joka lukee sopimuksessa. *Comfort Business -mallissa DSG-automaattivaihteisto, polttoainekäyttöinen lisälämmitin sekä pysäköintitutkat edessä ja takana. 34 876 € | Sedan nyt alk. Vesterisen mukaan yhteistyö Pihlajalinnan kanssa oli hyvää ennen kuin Hattula ulkoisti koko perusterveydenhuoltonsa. Business-malliston uusi, edullisempi hinta ja kattavampi vakiovarustelu tekevät Passatista entistä houkuttelevamman valinnan. Uusi Passat Business -mallisto Variant nyt alk. Pihlajalinna kiistää väitteet ja vaatii korvausta sopimuksen irtisanomisesta. KESKIVIIKKONA 21. EU-kulutus 1,1–6,7 l/100 km, CO2-päästöt 26–156 g/km. Neuvottelut olivat sellaisia, että vesi vain valui hanhen selästä. –?Ymmärsin ohjausryhmässä, että Hattula hyväksyi erillislaskutuksen tutkimuksista, Halinen sanoo. Tämänhetkisten tietojen mukaan kuorma-auto oli ajamassa Puutarhakatua Hämeenpuiston suuntaan ja kääntymässä risteyksessä oikealle Hämeenpuistoon. KÄRÄJÄOIKEUDEN puheenjohtaja kysyi vielä erikseen Haliselta, sovittiinko lääkäreiden määrä mitattavan digivai kivijalkapalveluilla. –?Kilpailijoidenkin näkemyksen mukaan yrityksen palvelut olivat hyviä, hän kertoo Mehiläisen entisenä liiketoimintajohtajana
nopeus 5 km/h. 10057751 20 € 3 SK (0,27/kg) NESTEKAASUT MYYMÄLÖISTÄ AINA EDULLISIN HINNOIN! 19 90 esim. Pulverimaalattua terästä. (0,05/L) KEKKILÄ PUUTARHAKALKKI 25 KG Maan perusja ylläpitokalkitukseen. Terä 210 x 30 mm 24T. KESKIVIIKKONA 21. Pöytä kääntyy 45 astetta vasemmalle ja oikealle. 10137531-2 10140780 Teho 2500 W, max. säilytysbensiiniksi kaikkiin bensiinimoottoreihin. joka kodin peruskone ruuvauksiin ja porauksiin. 3,90/kpl. 11 kg teräspullon vaihto 8-Vaihteinen 12 V käyttöjännitteellä toimiva tehokas ja hiljainen sähköperämoottori! Max. paine 150 bar, letkun pituus 8 m, Vedenvirtaus 570 L/H, itseimevä alumiinipumppu 8-Vaihteinen 12 V käyttöjännitteellä toimiva tehokas ja hiljainen sähköperämoottori! Max. Kaariosien leveys n. Ei saatavilla Hämeenlinnan myymälästä. 20 € / vrk PERÄKÄRRYN VUOKRAUS Varaa kätevästi netissä PUUILO.FI 32 LBS 55 LBS EINHELL AKKUPORAKONE 18 V 1,5 AH Akkuporakone TC-CD 18 /35 Li (1x1,5 Ah) on ansioituneeseen Einhell Power X-Change tuoteperheeseen kuuluva ns. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A11 Ei puuta, vaan paljon muuta! PUUILO.FI Tutustu lisää tuotteisiin ja tarkasta myymälöiden osoitteet sekä aukioloajat verkkokaupastamme. Norm. Ei pölyä, helppo levittää. 5,5 cm. Kierrokset 5000 rpm. 60 Ah/242x175x190 /B3 /-+. 10139404 AURINKOVOIMA PUUTARHAMULTA 50 L 10141986 10 € 4 SK Ravinteikas käyttövalmis multaseos. Norm. Ei jälleenmyyjille. Telineen koko 95 x 31,5 x 26 cm. 10138334 79 90 Puutarhakompostori orgaaniselle kotitalousja puutarhajätteelle. Sahauskapasiteetti 90°: 120x60 mm. Valmistettu marmorirouheesta. 10132531 59 90 FARMARI KOMPOSTORI 320 L 10140220 39 90 MUSTANG KAASUGRILLI ALBANY 3 10142696 149 € TAMFORCE KATKAISUJIIRISAHA 1400 W Moottoripään portaaton kallistus 45 astetta. nopeus 14,5 km/h. 10128388 59 90 16 90 (3,38/L) TEHO+ PIENKONEBENSIINI 5 L 2T TAI 4T Suositellaan erityisesti pienmoottoreihin ympärivuotiseen käyttöön sekä mm. Koko 60 x 60,5 x 82,5 cm (PxLxK), materiaali muovia (PP), helppo kasata napsauttamalla osat yhteen, kasaus ei vaati työkaluja. 10107152 179 € TAMFORCE SÄHKÖPERÄMOOTTORIT 10107150 149 € PAINEPESURI SXFPW25DTS-E 150 BAR 249 € MARINESTART VAPAA-AJAN AKKU 60 AH/540 56020M Luotettava vene ja vapaa-ajan akku hyvillä käynnistysvirroilla. 7,95€/kpl. Tarjoukset voimassa 25.4.2021 asti ellei tuotteen kohdalla toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Ei saatavilla Hämeenlinnan myymälästä. Laitteisiin joissa syklisen kestävyyden vaatimukset vähäiset. Muista myös lisäturva! 5 € /vrk POLKUPYÖRÄTELINE 4:LLE PYÖRÄLLE 19 90 Materiaali sinkitty teräs. Grillausala 52,5 x 33,5 cm.. Hyvä tärinänkesto. Teho 7,5 kW (3 x 2,5 kW)
Näillä toimialoilla ei kuitenkaan ole isoja luottoja pankeista. –?Sentyyppisistä asioista saataisiin helpotusta tähän. Se nähtiin viime kesänä, että kun tukea on tarjolla, niin tulee monenlaista yritystä ilmaista rahaa hakemaan. Kustannukset ovat vuokria ja henkilökuntakuluja, jotka ovat joustaneet. –?Huoli on nyt se, että jos ensi talvea ei päästä myymään kunnolla, niin sitten voi olla isoja vaikeuksia. Hajanainen terveydenhuollon tietojärjestelmä näkyy siinä, että rokotusaikojen varaaminen on joka puolella Suomea erilaista. TÄMÄN VIIKON kehysriihessä hallituksen pitäisi Ritakallion mielestä katsoa pitkälle eteenpäin. Suomen toipuminen koronasta on hitaampaa kuin muualla Euroopassa ja maan vanhat perusongelmat eivät ole hävinneet mihinkään. Alalle on myös tyypillistä, että ravintoloita syntyy ja lopetetaan kaiken aikaa. Konkurssien kokonaismäärä on ollut vuosittain 2?000–3?000. Suuri osa yrityksistä on siis varautunut kriisin jatkumiseen. Ei niitä voi siirtää vuosikymmenen loppuun asti. KUVA: Arttu Laitala / LM ”Pitäisi tehdä ilman muuta rakenteellisia uudistuksia asteittain ja osa heti. ISOJEN JA PIENTEN yritysten liian vähäiset investoinnit huolestuttavat Ritakalliota. KESKIVIIKKONA 21. OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio sanoo, että yrityksien tilanne Suomessa on ennustettua parempi. Yritysten kassat ovat keskimäärin kunnossa, ja lainojen hoitokyky on säilynyt ennakoitua parempana. Ravintola-alalla konkursseja on ollut joitakin kymmeniä. Suomen teollisuustuotanto kasvaa yli viiden prosentin vauhtia, joten Ritakallion mielestä jollakin sektorilla alihankintaketjuissa investointeja pitäisi jo olla. –?Ei oikein sellaista näe. Jos olisi yksi valtakunnallinen terveydenhoidon tietojärjestelmä, niin rokotusaikoja voisi varata samalla tavalla joka puolella maata. Ennen koronaa Pohjois-Suomessa oli hyviä matkailuvuosia ja paljon muun muassa aasialaisia matkustajia. OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio kaipaa hallituksen korona exit -strategiaan selviä mittareita, joiden mukaan rajoituksia aletaan purkaa. Suomen Pankin tilastojen mukaan yritysten talletukset ovat kasvaneet vuodessa 20 prosenttia. Ei niitä voi siirtää vuosikymmenen loppuun asti. Tämä ilmenee OP-ryhmälle kertyvistä tiedoista. Viime vuonna samaan aikaan konkurssihakemuksia jätettiin 609 kappaletta. Pohjois-Suomen matkailuyrityksistä monet ovat kestäneet kriisin yli vahvan taseensa ansiosta. . –?Terveydenhuollon puolella on paljon osaamista, mutta ongelma ovat hallintorakenteet. KORONASTA ovat kärsineet eniten matkailuja majoitusala, ravintolat ja luovan alan tapahtumajärjestäjät. –?On ollut ongelmia, miten julkista rahaa kohdistetaan, ja miten se toimii, mutta vaikutuksia rahalla on ollut. . . Mittareita voisivat olla esimerkiksi jo nyt julkisuudesta tutut ilmaantuvuus, tartuntojen määrät testatuista ja rokotekattavuus. Se on kasvattanut myös kriisin hoidon kustannuksia. Ritakallio evästää hallitusta miettimään kehysriihessä tutkimusja tuotekehitysinvestointeihin kannustamista. OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio sanoo, että yritysten tilannetta ovat helpottaneet matalat korot, pankkien viime keväänä tarjoamat lyhennysvapaat ja julkinen tukiraha. Tarvitaan lisää ihmisiä tekemään töitä, tarvitaan malleja, jotka kannustavat ihmiset tekemään töitä ja tarvitaan julkisen sektorin uudistuksia. Se olisi tosi tärkeää, mutta näyttää vellovan poliittisesti monimutkaisesti. LM–HÄSA OP:n Ritakallio: ”Konkurssiaaltoa ei ole näkyvissä” . –?Nyt näyttäisi siltä, että mennään vähän yli 3?000 konkurssin tänä vuonna. –?Pitäisi tehdä ilman muuta rakenteellisia uudistuksia asteittain ja osa heti. Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) ideaa lainarahalla perustettavasta miljardiluokan tutkimusja tuotekehitysrahastosta Ritakallio ei pidä hassumpana. Suomessa on Euroopan nopeimmin vanheneva väestö ja kestävyysvajeongelmat eivät ole helpottaneet. –?Ravintoloille on aika tyypillistä, että ollaan vuokratiloissa, on vuokrakalusteet ja vuokratut oluthanat. Ritakallio mielestä Suomessakin pitäisi vähentää rajoituksia niiltä, jotka ovat saaneet rokotuksen tai sairastanut taudin. Tässä on pitkän aikaa laitettu summamutikassa rajoja. Verotuksen kautta annettavat kannusteet investointeihin olisivat Ritakallion mielestä parempia, koska silloin yritykset tekisivät päätöksiä omista lähtökohdistaan. Tarvitaan lisää ihmisiä tekemään töitä, tarvitaan malleja, jotka kannustavat ihmiset tekemään töitä ja tarvitaan julkisen sektorin uudistuksia.” TIMO RITAKALLIO pääjohtaja, OP-ryhmä. –?Toisaalta rajoituksia pitäisi todella tarkkaan kohdentaa sinne, missä on tartuntoja. Se voi ohjata panoksia väärään suuntaan. –?Ei ole väliä mikä passin nimi on, mutta sellainen todistus, mikä mahdollistaa erilaisia asioita. Ne eivät ole investoineet, vaan säästäneet rahaa yllättäviin tarpeisiin. HALLITUKSEN suunnitelma koronarajoitusten purkamisesta, korona exit, olisi Ritakallion mielestä ymmärrettävämpi, jos muutamalla mittarilla kerrottaisiin, milloin rajoituksia aletaan purkaa. Haaste on, miten tukirahoja pystyttäisiin ohjaamaan oikeisiin kohteisiin. Ritakallio ei usko monien ennustamaan yritysten konkurssiaaltoon. Uusia konkurssihakemuksia tuli 465 tämän vuoden 13 ensimmäisen viikon aikana. Rahastosta jaettaisiin tukea ehdot täyttäville yrityksille. Ritakallion mielestä kriisi on osoittanut kuinka siilomainen ja byrokraattinen Suomen julkinen sektori on. Maan suurimmalle pk-yritysten rahoittajalle on tullut alkuvuonna todella vähän uusia ongelma-asiakkaita. HUHTIKUUTA 2021 A12 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Kirsi Turkki Suomalaiset yritykset ovat pääosin selviytyneet koronavuodesta odotettua paremmin
Mikään järjestelmä ei kuitenkaan ole aukoton, hän myöntää. Veikkaus voi kuitenkin sijoittaa nämä 250 automaattia muihin kohteisiin. Yksimielisyyttä on siitä, että rahoituksen äkkinäinen siirto budjettiin tai nykymallilla jatkaminen ei ole järkevää. Työryhmä esitteli helmikuussa vaihtoehtoja ja nosti ykköseksi mallin, jossa tuotto siirrettäisiin valtion kassaan, josta se jaettaisiin edunsaajille osana valtion budjettia. Kehysriihi linjannee yleishyödyllisten toimijoiden rahoitusta. Verkkopelaamisen on estänyt 25 700 asiakasta. Tämän mahdollistava arpajaislain uudistus on määrä saada eduskunnan hyväksyttäväksi alkusyksystä. –?Olemme varautuneet siihen, että lakiuudistus astuu voimaan ensi vuoden alussa. Lähtökohtana on, että Paf ei jatkossakaan saa markkinoida MannerSuomessa. PELITUOTOILLA rahoitetaan yleishyödyllisiä toimijoita sosiaalija terveydenhuollossa, kulttuurissa, urheilussa ja nuorisotyössä. YKSI RATKAISTAVISTA kysymyksistä on ollut ahvenanmaalaisen Paf-rahapeliyhtiön asema, joka on kielikysymyksen vuoksi tärkeä hallituspuolue RKP:lle. Kilpailuja kuluttajavirasto on ajanut budjettirahoitukseen siirtymistä, jolloin yleishyödyllisten toimijoiden rahoitus ei riippuisi pelaamisesta. Suomessa tapahtuvasta nettipelaamisesta noin 40 prosenttia ohjautuu muihin kuin Veikkauksen peleihin. –?Suomenkielistä kotisivua ei kuitenkaan katsota markkinoinniksi, Parviainen täsmentää. –?Valmistelijat ovat tehneet perinpohjaista työtä ja suhtaudun optimistisesti hankkeen etenemiseen. Budjettiriihessä hallitus päätti kompensoida aleneman tänä vuonna, mutta tulevien vuosien tilanne jäi auki. LÄNNEN MEDIAN tietojen mukaan kehysriihessä on pohdinnassa malli, jossa rahoitusuudistus laitettaisiin jatkovalmisteluun, ja mukaan otettaisiin edunsaajat. –?Seuraavaksi se on lähdössä EU-notifikaatioon ja sen jälkeen eduskuntaan, kertoo valtiosihteeri Olli-Poika Parviainen. Maksuliikenteen estoista huolehtisivat pankit ja maksupalveluyhtiöt. EU:lta saatava hyväksyntä FAKTA Pelaamisensa voi estää • Pakollinen tunnistautuminen peliautomaateille tuli voimaan tammikuussa. Nummikosken mukaan estojen merkitystä on vielä vaikea arvioida. Korona sulki peliautomaatit viime vuonna, mikä pudotti Veikkauksen tuottoja entisestään. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic Esitys arpajaislain uudistamiseksi on viimeistelyvaiheessa. Veikkauksen osaaminen nettipeleissä on huomioitu ulkomailla, ja kysyntää palveluillemme on, toteaa varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski. Malli otettaisiin käyttöön vuonna 2024. –?Osa verkkopelaamisesta varmasti jäisi pelaamatta ja osa kanavoituisi Veikkaukselle. KESKIVIIKKONA 21. Tulos laski lähes kolmanneksen 680 miljoonaan euroon. Meillä on käsitys, että tämä voi olla liiketoimintana hyvinkin kannattavaa, vaikka ottaa aikansa, että siitä tulee tuottavaa. • 5 600 asiakasta on estänyt itseltään automaattien pelaamisen. • Se on laajenemassa pelisaleihin tämän vuoden aikana. Jos se rikkoo sääntöjä, rahansiirrot myös sen tarjoamille pelitileille voitaisiin estää. –?Voimme tarjota palveluja ja pelejä, joita rahapeliyhtiöt tarjoavat edelleen asiakkailleen maansa lainsäädännön puitteissa. –?Tilanne säilyy samana sekä Pafin että muiden yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisten rahapeliyhtiöiden osalta, kertoo neuvotteleva virkamies Jukka Tukia sisäministeriöstä. Tulos laski lähes kolmanneksen. Veikkaus on vähentänyt peliautomaattiensa määrää tuhansilla sekä kehittänyt pakollista tunnistautumista ja vapaaehtoisia estoja ongelmapelaajille. Arpajaislain uudistuksesta odotetaan apua tuottojen putoamisesta kärsivälle monopoliyhtiö Veikkaukselle. Lisäksi KKV siirtäisi Veikkauksen omistajaohjauksen valtioneuvoston kansliasta sosiaalija terveysministeriöön, joka vastaa myös Alkon omistajaohjauksesta. LAKIESITYKSEEN sisältyvä toinen merkittävä muutos on rahaliikenteen estäminen peliyhtiöille, jotka markkinoivat palvelujaan Manner-Suomessa, jossa Veikkauksella on yksinoikeus. Lakiuudistus pyrkii vastaamaan pelihaittojen torjunnasta aiheutuneeseen tuottojen laskuun. Nummikoski muistuttaa, että Veikkaus ei saa oikeutta tarjota rahapelejä ulkomailla suoraan kuluttajille. LM–HÄSA Veikkaus tähyää ulkomaille . Viime vuosi oli Veikkaukselle erityisen hankala koronan takia. Lopputuloksena olisi todennäköisesti rahoituksen siirto budjettiin kokonaan tai osittain, koska molemmilla vaihtoehdoilla on edunsaajissa ja hallituksessa kannattajansa. Nykymallin ongelmana pidettiin rahoituksen pysyvän laskun aiheuttamaa korvaustarvetta. Pankit ovat arvioineet myös, että maksuliikenteen estot voi kiertää avaamalla pankkitilin toisessa maassa. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A13 UUTISET Jussi Orell Veikkaus varautuu perustamaan tytäryhtiön ja käynnistämään yhteistyön ulkomaisten rahapeliyhtiöiden kanssa ensi vuoden aikana. Kolmannessa vaihtoehdossa osa edunsaajista saisi rahoituksensa pelituotoista ja osa valtion budjetista, ja neljännessä mallissa rahoitus jatkuisi nykyiseen tapaan. • Peliongelmainen voi hakea apua Peluurin neuvovasta puhelimesta numerosta 0800 100 101. Lisäksi kauppaketju Lidl ilmoitti viime viikolla poistavansa pelikoneet myymälöistään. Sillä voi olla vaikutusta myös Veikkauksen kustannustehokkuuteen, sillä Suomen rahapelimarkkinat ovat pienet, Nummikoski sanoo. Hän sanoo olevansa toiveikas sen suhteen, ettei hyväksynnän kanssa tule ongelmia. Toisessa mallissa rahoitus siirrettäisiin osaksi budjettia nopeammin. Vuonna 2010 arpajaislain muutoksen yhteydessä perustuslakivaliokunta katsoi, että pelkkä suomenkielisen pelisivuston olemassaolo ei ole markkinointia. Finanssiala ry on suhtautunut maksuliikenteen estoihin epäillen, sillä pankkien on lähtökohtaisesti toteutettava asiakkaidensa toimeksiannot. Pelituottojen korvaaminen on keskiviikkona käynnistyvän kehysriihen keskeisiä asioita. . • Puhelu on maksuton ja apua voi hakea nimettömänä.
Veitsiluodossa ja Kvarnsvedenissä ei Stora Enson paperiyksikön johtajan Kati ter Horstin mukaan ole edellytyksiä muuttaa tuotantosuuntaa kuten Oulussa ja Varkaudessa, joissa paperikoneita on muutettu kartonkikoneiksi. Mutta tätä en olisi uskonut, Boman sanoi. Suunnitelma lähetettiin lausuntoja kommenttikierrokselle, jonka perusteella hallitus rukkaa strategiaansa. Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky perustelee sulkemissuunnitelmaa paperin kysynnän laskulla, jota koronapandemia on vain kiihdyttänyt. Hallituksen puolitoista viikkoa sitten esittelemä exitsuunnitelma ulottuu elokuuhun, johon mennessä rajoituksia on tarkoitus poistaa vähitellen. Kyseisiin veritulppiin liittyy alhainen verihiutalepitoisuus. Hän ei lähtenyt vielä tässä vaiheessa ennakoimaan, tarvitseeko Johnson & Johnsonin rokotteen käytölle asettaa Suomessa ikäraja Astra Zenecan rokotteen tapaan. Hänen mukaansa lähes kaikki muut paperiyhtiöt ovat jo reagoineet paperin kysynnän romahtamiseen sulkemalla kapasiteettiaan. Hallitus esitteli reilu viikko sitten suunnitelmansa koronarajoitusten purkamisesta ja purkamisen tavoiteaikatauluista. Viime vuonna kysyntä romahti 18 prosenttia. –?Stora Enso on Wallenbergyhtiö. Tehtaiden sulkemiset toteutettaisiin tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen pitää Stora Enson päätöstä odotettuna. Paperin kysyntä on laskenut vuosina 2016–2019 noin 5 prosenttia vuodessa. Sulkemisen työvoimavaikutukset ylittäisivät Voikkaan tehtaan lopettamisen yhteydessä tapahtuneen 575 työntekijän vähennyksen vuonna 2006, mikä on alan ennätysluku tähän saakka. Veitsiluodon tehtaalla työt loppuisivat 670 ihmiseltä ja Ruotsissa 440:ltä. Suomessa UPM on lakkauttanut Kaipolan paperitehtaan. Nyt ala nojaa jalostusasteeltaan alhaisempaan selluun sekä kartonkiin. Paperin merkitys metsäteollisuudessa supistuu jyrkästi. Se merkitsee sitä, että 15 keskikokoista paperikonetta pitäisi sulkea. –?Oli päivänselvää, että Stora Ensoltakin jotakin isompaa tulee, koska markkinadynamiikka on tällä hetkellä todella hankala. Nohynek kuitenkin muistuttaa, että Astra Zenecan ja Johnson & Johnsonin rokotteet ovat erilaisia. Seurauksena Euroopan paperimarkkinoilla on huomattavaa ylikapasiteettia. STT Johnson & Johnsonin rokotteella ehkä yhteys veritulppiin Euroopan lääkeviraston EMA:n asiantuntijat ovat löytäneet mahdollisen yhteyden Johnson & Johnsonin koronarokotteen ja hyvin harvinaisten veritulppien välillä. He ovat tienanneet rahaa täällä Borlängessä jo 120 vuoden ajan, Boman sanoi. Breskyn mukaan yhtiö on tutkinut useita vaihtoehtoja Veitsiluodon ja Kvarnsvedenin tehtaiden taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Paperiliiketoiminnan liikevaihto laskisi noin 600 miljoonaa euroa vuodessa, ja paperin osuus konsernin liikevaihdosta laskisi hieman yli 10 prosenttiin. Maailmalla muun muassa eteläafrikkalainen Sappi ja norjalainen Norske Skog ovat Viljakaisen mukaan karsineet rajusti kapasiteettiaan. Molemmat tehtaat ovat Stora Enson mukaan tappiollisia, eikä niiden kannattavuuden uskota saavuttavan tyydyttävää tasoa tulevaisuudessakaan. Hän toivoi, että suursijoittajasuku Wallenbergit olisi sijoituksissa mukana. Ruotsin paperiliiton Kvarnsvedenin osaston puheenjohtaja Anders Pettersson sanoi tehtaan täyden sulkemisen tulleen yllätyksenä. Borlänge on Taalainmaan läänin suurin teollisuuskaupunki. Ruotsin elinkeinoministeri Ibrahim Baylan sanoi odottavansa, että Stora Enso suurena ja menestyvänä yhtiönä kantaa vastuunsa työntekijöistä. EMA:n lääketurvallisuuden riskinarviointikomitean (PRAC) mukaan veritulppia on ollut harvinaisissa paikoissa, kuten aivoverisuonissa, vatsassa ja valtimoissa, ja niihin on liittynyt alhainen verihiutalepitoisuus ja joskus verenvuotoa. Tämä saattaisi herättää kysymyksen adenovirusvektoreiden mahdollisesta vaikutuksesta. Pitkälle jalostetut vaatekuidut, lääkkeet, biokemikaalit, biopolttoaineet, älypakkaukset ja rakennuselementit odottavat vielä vuoroaan. –?Tässä on hyvin samanlainen taudinkuva kuin mitä on nähty Astra Zenecan rokotteeseen liitetyissä haittareaktioissa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek. HUHTIKUUTA 2021 A14 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Nina Törnudd, Antti Autio Metsäyhtiö Stora Enso vahvistaa aloittavansa yt-neuvottelut Kemin Veitsiluodon ja Ruotsin Kvarnsvedenin tehtailla sellun ja paperin tuotannon lopettamisesta. Eli kyllä tässä erilaisuuksiakin on, Nohynek sanoo. Henkilöstön kouluttamiseen ja uudelleen sijoittamiseen pitää yhtiöltä löytyä varoja.” PETRI VANHALA Paperiliiton puheenjohtaja ”Kemin kaupungin verotulomenetykset ovat tehtaan työntekijöiden osalta varovaisesti arvioiden noin 5 miljoonaa euroa ja Meri-Lapin alueelle noin 8 miljoonaa euroa.” MATTI RUOTSALAINEN Kemin kaupunginjohtaja Hallituksen exit-suunnitelmaan on tulossa muutoksia tapahtumaja kulttuurialan kokonaisuuteen, kertoi pääministeri Sanna Marin (sd.) tiistaina ennen hallituksen neuvotteluiden alkua. Se työllistää noin 50 henkilöä. –?Niissä on eri adenovirus, ja niiden piikkiproteiini on myös erilainen. KESKIVIIKKONA 21. KUVA: Jyrki Nikkilä / Lehtikuva Veitsiluodon lakkautus viemässä työt yli 600:lta STT, TT Tukholma Stora Enson suunnitelma sulkea Kvarnsvedenin paperitehdas Ruotsin Borlängessä on otettu vastaan suurena pettymyksenä. Kvarnsvedenin sulku tuli ikävänä yllätyksenä Ruotsissa KOMMENTTEJA ”Välittömästi toimet tueksi” ”Stora Enson päätös on kova isku työntekijöille ja Kemille. Marin painotti, että rajoitusten purkuun vaikuttaa ennen kaikkea se, miten ihmiset noudattavat varovaisuutta. Borlängen kunnanhallituksen puheenjohtaja Jan Boman sanoi, ettei osannut odottaa koko tehtaan sulkemista keskellä koronakriisiä. Vuonna 1922 perustettu Veitsiluodon tehdas on yksi Suomen suurimmista paperitehtaista. Tehtaiden sulkemiset vähentäisivät Stora Enson paperintuotantokapasiteettia 35 prosenttia noin 2,6 miljoonaan tonniin vuodessa. Boman sanoi Borlängen tekevän parhaansa houkutellakseen kuntaan uutta teollisuutta. Veitsiluodon saha jatkaisi toimintaansa. Hallitus neuvotteli tiistai-illalla päivitetystä exit-strategiasta ja koronatilanteesta. Hän pahoittelee sulkemisia mutta ei näe muuta vaihtoehtoa. STT Marin exitistä: Muutoksia tulossa tapahtumaja kulttuurialalle. –?Olen toki ymmärtänyt, että paperiteollisuus on rakenteellisessa kriisissä, ja olemme käyneet siitä keskustelua Stora Enson kanssa. Yritetään pitää siitä kehityksestä kiinni. Breskyn mukaan Euroopassa on paperituotannon ylikapasiteettia 3,5 miljoonaa tonnia. Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky perustelee sulkemissuunnitelmaa paperin kysynnän laskulla, jota koronapandemia on vain kiihdyttänyt. STT Stora Enso aloittaa yt-neuvottelut Kemissä ja Kvarnsvedenissä. Siellä sijaitsee SSAB:n terästehdas, joka työllistää noin 1?700 ihmistä. –?On ollut hienoa nähdä, että tartuntaluvut menevät alaspäin. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoi, että Suomessa lähestytään joka päivä sitä tilannetta, että poikkeusoloista voidaan luopua. Bresky pitää romahdusta äärimmäisenä. EMA ilmoitti asiasta verkkosivullaan tiistaina. Paperi on näin menettänyt asemansa Suomen metsäteollisuuden tukirankana. Metsä Groupilla ei ole enää lainkaan paperintuotantoa yhtiön keskityttyä paperien sijasta kartonkien valmistukseen. Mikään niistä ei kuitenkaan ole osoittautunut toteuttamiskelpoiseksi. –?Tilanne ei ole kestävä, Bresky painotti tiedotustilaisuudessa. Esimerkiksi alihankintaa Northvoltin Skellefteån akkutehtaalle voisi sijoittua kuntaan, Boman arveli. TEM käynnistää välittömästi toimet ihmisten ja alueen tueksi.” SANNA MARIN Pääministeri (sd.) ”Työnantajan pitää tulevissa päätöksissään kantaa vastuu siitä, että ihmisistä pidetään huolta
Ne ovat nyt ohi, ja on katsottava yhdessä tulevaisuuteen, hän sanoi. Astra Zenecan rokotetta mainosti omalta osaltaan myös valtionepidemiologi Anders Tegnell, 65, joka kertoi maanantaina ottaneensa Astra Zenecan rokotteen osoittaakseen, että sen ympärille syntyneestä kohusta huolimatta koronarokotus juuri tällä rokotteella on ”todella hyvä idea yli 65-vuotiaille”. MYÖS KIINAN tiedustelutoiminnasta puhutaan Kapon vuosikatsauksessa. Asianajajan mukaan vankilasairaalan hoitajilla oli kuitenkin ollut suuria vaikeuksia saada tiputusta onnistumaan, koska he eivät olleet löytäneet sopivaa suonta. Näin toteaa Viron suojelupoliisin Kapon johtaja Arnold Sinisalu organisaationsa vuosikatsauksessa. –?Venäjän vakoilu Virossa on jatkuva ja pysyvä uhka, Sinisalu sanoo. Lisäksi riskialueiksi luokitelluista maista tulevien on osoitettava todistus negatiivisesta testituloksesta. Mihailovan mukaan Navalnyi oli sunnuntaina suostunut siihen, että hän saa glukoosiliuosta suonensisäisesti. STT Viron suojelupoliisi: Venäjä yrittänyt hyödyntää koronaa Suojelupoliisi Kapon mukaan pandemia-aikana Venäjän vakoilua on myös kyberavaruudessa. KUVA: Michael Kappeler / DPA / Lehtikuva Kiistely liittokansleriehdokkuudesta lienee vahingoittanut puoluetta. STT, AFP Navalnyin tila heikkenee, asianajajat vaativat siirtoa Moskovaan STT, AFP Berliini Saksan kristillisdemokraattien (CDU) johtaja Armin Laschet kehotti tiistaina puoluetta yhdistämään voimansa, jotta menestystä syksyn liittopäivävaaleissa voidaan saavuttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi Pfizer-Biontechin ja Modernan rokotteet. Kapon katsauksessa todetaan, että sata vuotta sitten ääri-ideologioihin liittyvät ajatukset levisivät laittomien kirjapainojen kautta, mutta nyt ajatusten kannattajat voivat käyttää taitavasti hyväkseen virtuaaliympäristöjä. Vaara ei enää ole teoreettinen, ja tästä on esimerkkinä tuore oikeustapaus. Navalnyin oma lääkäri varoitti viikonvaihteessa, että oppositiopoliitikko voi kuolla koska tahansa. Vihan kohteita ovat muun muassa siirtolaiset, vähemmistöt ja poliitikot. Vuosina 2006–2014 tutkija oli puolustusministeriön tiedekomitean jäsen, ja vuosina 2006–2012 hän oli mukana sotilasliitto Naton meritutkimuskeskuksessa, joka tunnetaan nykyään lyhenteellä CMRE. Sinisalu sanoo, että yleisesti ottaen on kyse vihaisista nuorista miehistä, usein enemmänkin pojista, jotka pyörivät netin niin sanotuissa kaikukammioissa ja uskovat muuttavansa maailmaa väkivallalla. Sinisalun mukaan Kiinan toimet ovat jo jonkin aikaa herättäneet huolta vastavakoilussa. KESKIVIIKKONA 21. CDU:n sisarpuolueen Baijerin CSU:n johtaja Markus Söder ja Laschet kilpailivat toista viikkoa siitä, kumpi on puolueen ehdokas Saksan uudeksi liittokansleriksi Angela Merkelin jälkeen. Navalnyi on ollut syömälakossa liki kolme viikkoa saadakseen parempaa lääkärinhoitoa. Suojelupoliisin katse on etenkin niissä, jotka yllyttävät väkivaltaan edustavat nämä sitten oikeistolaisia tai vasemmistolaisia näkemyksiä, Sinisalu sanoo. Lopulta Söder ilmoitti tiistaina lehdistötilaisuudessa hyväksyvänsä Laschetin valinnan. Venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi on siirrettävä rangaistussiirtolan sairaalasta siviilisairaalaan Moskovaan, vaativat hänen asianajajansa. Heidän mukaansa Navalnyi ei saa hoitoa vankisairaalassa. Koronarajoituksista huolimatta Venäjän vaikuttamisja tiedustelutoiminta Virossa ei Sinisalun mukaan ole vähentynyt. –?Hän on hyvin heikko. Ruotsi ei anna kaikille toista Astra Zenecaa. Niissä he viljelevät muun muassa omia symboleitaan ja sanastoaan. Mihailovan mukaan tämäkin kertoo vankisairaalan surkeasta tasosta. Navalnyin omat lääkärit eivät päässeet tiistainakaan tapaamaan häntä vaikka olivat matkustaneet rangaistussiirtolaan. Hongkongiin saapuvia odottaa pakollinen kolmen viikon karanteeni, mikä on yksi maailman tiukimmista rajoitustoimista. Kapon edustaja kertoi medioille, ettei tuomittu ollut vielä paljastanut Naton tai valtionsalaisuuksia ennen pidätystään viime syyskuussa. Hänelle on työlästä nousta istumaan puhuessaan, sanoi Navalnyin asianajaja Olga Mihailova toimittajille. Sinisalu viittaa maaliskuussa virolaiselle tutkijalle annettuun kolmen vuoden vankeusrangaistukseen Kiinalle vakoilemisesta. Kiistely on myös vahingoittanut sisarpuolueiden asemaa Euroopan suurimmassa taloudessa. –?On keskustelun aika ja sitten on päätösten aika. Kaikukammioiden ryhmissä faktoja ei tarkisteta, vaan yhteiskunnan ongelmiin esitetään yksinkertaisia ratkaisuja, kuten syyllisiksi leimattujen luettelemista. Tuolloin Merkel jättää tehtävänsä 16 liittokanslerivuoden jälkeen. Kansanterveysvirasto ei suosittele alle 65-vuotiaiden rokottamista Astra Zenecan rokotteella, mutta lähes 180?000 alle 65-vuotiasta on jo ehtinyt saada ensimmäisen annoksen juuri Astra Zenecaa. Hänen mukaansa oppositiopoliitikon kunto on tällä hetkellä hyvin heikko. Saksan vihreä puolue on noussut mielipidekyselyissä aivan kristillisdemokraattien kantaan, ja ympäristöja rauhanliikkeestä 1980-luvulla alkunsa saanut puolue nimesi maanantaina historiansa ensimmäisen liittokansleriehdokkaan Annalena Baerbockin. –?CDU ei voita vaaleja ilman CSU:ta eikä toisinpäin, Laschet muistutti. Koronarajoituksista huolimatta Venäjän vaikuttamisja tiedustelutoiminta Virossa ei ole vähentynyt, sanoo Viron suojelupoliisin johtaja. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A15 UUTISET Eeva Nikkilä-Kiipula Tallinna Venäjä on yrittänyt hyödyntää koronan mukanaan tuomaa myllerrystä käyttämällä propagandaa maineensa parantamiseksi ja rikkoakseen EU:n ja lännen yhtenäisyyttä. KUVA: Raigo Pajula / AFP / Lehtikuva MOSKOVA. KYMMENILLÄ DELHISTÄ Hongkongiin samalla koneella lentäneillä ihmisillä on todettu karanteenin aikana koronavirustartunta. 65-vuotiaille ja sitä vanhemmille virasto pitää rokotetta turvallisena. Armin Laschet lehdistötilaisuudessa tiistaina. Vaikkei tullutkaan valituksi liittokansleriehdokkaaksi Söder on erittäin suosittu, joten Laschetilla on edessään täysi työ joukkojensa yhdistämisessä. Hongkongin viranomaisten mukaan tartuntoja on todettu jo noin 50. Koronaviruksen aiheuttama kriisi on kuitenkin rajoittanut tuntuvasti ulkomaisten vakoilijoiden toimintaa maassa, jolloin panostusta on lisätty vakoiluun kyberavaruudessa. Kaikki positiivisen testituloksen saaneet lensivät Hongkongiin huhtikuun 4. päivänä. Söder vakuutti tiukasta kilpailusta huolimatta tukevansa nyt Laschetia. Navalnyin tukijoiden mukaan Venäjällä järjestetään keskiviikkona mielenosoituksia yli sadassa kaupungissa Navalnyin puolesta. Rajojen sulkeutuminen ja kokoontumisrajoitukset ovat kuitenkin johtaneet siihen, että paikalliset Venäjän politiikan kannattajat ovat lisänneet toimintaansa sosiaalisessa mediassa. Tämän päivän äärioikeistolaisen ideologian mukaan yhteiskunta hajoaa ja sitä seuraa vääjäämättä rotusota. päivänä intialaisen Viastaran lennolla. –?Olemme erittäin huolestuneita ja yritämme käyttää vaikutusvaltaamme, Merkel sanoi. Kyseiseen konetyyppiin mahtuu yhteensä vajaat 200 matkustajaa, mutta Hongkongin viranomaiset eivät ole kertoneet, montako matkustajaa koneessa oli. Saksan liittokansleri Angela Merkel vakuutti tiistaina, että Saksa tekee koko ajan työtä sen eteen, että Navalnyi saisi kunnollista hoitoa. Navalnyin perheenjäsenet ovat niin ikään vaatineet hänelle kunnollista lääkärinhoitoa. Kristillisdemokraattien kannatus on laskenut viime aikoina hallituksen koronatoimien vuoksi. Laschet: Puolueen koottava rivinsä STT, AFP Wellington Ruotsin kansanterveysvirasto suositteli tiistaina alle 65-vuotiaille Astra Zenecan koronavirusrokotteen saaneille toiseksi annokseksi jotakin mRNA-rokotetta. Kuva on koronarajoitusten vastaisesta automielenosoituksesta Tallinnasta maaliskuulta. Vaikutuksille alttiit nuoret löytävät erilaisia ääri-ideologioita netistä, ja pahimmillaan tämä voi johtaa terroritekojen ihannointiin, katsauksessa sanotaan. Seuraavat vaalit järjestetään syyskuun 26
–?Viime keväästä viisastuneena se ei ole tänä vuonna mennyt niin, että kaikki paikat kiinni ja that's it. Pituushyppääjät pääsivät viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa maajoukkueleirille, ja puolentoista kuukauden takaisen onnistumisen antama noste näkyi Pajulahden harjoituksissa. –?En ole päässyt käymään esimerkiksi Turkuun tai Tampereelle, koska toisesta sairaanhoitopiiristä ei ole päästetty porukkaa. Teams-palaveria, yhteydenpitoa valmentajiin ja urheilijoihin ja suunnittelua se on ollut. Pullihan on ollut Kristian Bäckin kanssa EteläAfrikassa oikeastaan koko ajan, lajivastaava kertoo. –?Leirillä oli melkoinen draivi päällä, myös Janakkalan Janan valmennuspäällikkönä työskentelevä Kataja myhäili. KATAJA OTTI PESTIN alussa tavoitteekseen, että suomalaiseen pituushyppyyn luodaan yhtenäinen valmennuslinja. Kesän aikana alkaa fyysinen juokseminen kilpailuissa. Tokion olympialaisiin Kataja toivoo Pullin lisäksi myös toista suomalaista. Tällaisia vaikeuksia on ollut, mutta onneksi tietotekniikka on kehittynyt pandemian myötä ja olemme pystyneet käyttämään sitä. Päättäjien puolelta on tullut paljon viisaampia päätöksiä, Kataja kiittää. Helsingissä on ollut vähän vaikeampaa, mutta esimerkiksi Roni Ollikainen on päässyt harjoittelemaan. Työ on lähtenyt miehen mukaan hyvin käyntiin. LAJIVASTAAVAN TYÖ on ollut puolen vuoden kokemuksella mielekästä, vaikka ensimmäisen maajoukkueleirin järjestäminen vasta huhtikuussa olikin lopulta yllätys. HUHTIKUUTA 2021 . Kävimme läpi vauhdinottojuoksua ja haimme siihen yhtenäistä linjaa, jonka myös löysimme. KATAJAN MUKAAN suomalaiset kärkipään yleisurheilijat ovat päässeet harjoittelemaan laadukkaasti pitkään jatkuneista koronarajoituksista huolimatta. Turussa on päästy treenaamaan, Tampereella oikeinkin hyvin. –?Kärkiurheilijoihin ne eivät ole vaikuttaneet käytännössä mitenkään. YLEISURHEILU Joonas Lainesalo Hämeenlinna Suomen Urheiluliiton pituushypyn lajivalmentajana joulukuussa aloittaneen Jari Katajan pesti sai hallikaudella mainion alun, kun miesten ykköshyppääjä Kristian Pulli otti ensimmäisen suomalaismitalin 21 vuoteen. Pituushypyn lajivastaavan Jari Katajan mukaan suomalaisyleisurheilijat ovat päässeet valmistautumaan kauteen onnistuneesti. Siitä se lähtee pikkuhiljaa eteenpäin. Myös kärjen takana harjoittelu on ollut mahdollista. KESKIVIIKKONA 21. –?Se antoi koko suomalaiselle yleisurheilulle hyvän buustin niin kuin muutkin Puolassa hyvin onnistuneet, mutta totta kai se vei myös lajia eteenpäin, Kataja sanoi Hämeen Sanomien haastattelussa. –?Pulli on jo joukkueessa, ja TaiJari Kataja uskoo, että Iikka Alingué ylittää kesän aikana nuorten EM-kisarajan. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi KESKIVIIKKONA 21. Ulkoradoille siirtyminen mahdollistaa myös lajivastaavan ja urheilijoiden sekä valmentajien väliset tapaamiset. HUHTIKUUTA 2021 A16 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. –?Juuri sanoin leirillä avauspuheessa, että olisin ihmetellyt, jos olisin joulukuussa tiennyt, että pidän ensimmäisen leirin huhtikuussa. . KUVA: Heidi Lehikoinen, arkisto Pullin pronssista kohti kesän kilpailuja ”Kävimme läpi vauhdinottojuoksua ja haimme siihen yhtenäistä linjaa, jonka myös löysimme.” JARI KATAJA. –?Meitä oli nyt viisitoista valmentajaa leirillä yhdessä joko livenä tai Teamsin välityksellä
Iikalla on sama juttu, Bergenin raja on 15,70. Lukon maalivahti Lassi Lehtinen oli torjunut ensimmäisessä ottelussa vain kymmenen kertaa, ja selvisi tällä kertaa 15 torjunnalla. Ottelun ensimmäinen maali syntyi lopulta ajassa 26.38, kun Mikael Pyyhtiä vei TPS:n 1–0-johtoon. Iikalla on ollut pientä ongelmaa, ja hän on joutunut himmaamaan treenejä. Lopussa Pelicans haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Hannes Björnisen kaksiminuuttinen ja Filip Chlapikin käytöskymppi veivät lahtelaisten parhaan puhdin. Ensimmäisen ottelun tapaan Lukko sai aikaan huomattavasti enemmän laukauksia kohti maalia kuin Ilves. Tappara ja Kärpät jatkoivat otteluaan toiseen jatkoerään. Pyyhtiä osui myös tiistaina.KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva, arkisto. Seuran aikaisemmin keväällä tehneessä kyselyssä 47 prosenttia 531 vastaajasta ilmoitti tukevansa seuraa ja pidättäytyvänsä hyvityksestä. Sen pitäisi hoitua, kunhan hän vain pääsee terveenä hyppäämään. Jälkijaksolla Jere kontrolloi käsipainia kauan, mutta vastustaja teki taaksekierron. Kesää sen ei pitäisi vesittää. HPK:n lopullinen tilinpäätös valmistuu kesäkuussa. –. Mikael Pyyhtiä, Juhani Jasu, Henrik Larsson ja Timur Igragimov juhlivat TPS-maalia aikaisemmin kaudella Tapparaa vastaa. Lukko meni Eetu Koivistoisen ylivoimamaalilla sekä Robin Pressin osumalla vajaassa 24 minuutissa 2–0-johtoon ja näytti purjehtivan menojaan. Ekalla jaksolla Hramiankouta vastaan Jere herpaantui maton reunalla, ja hänet työnnettiin ulos. HUHTIKUUTA 2021 ka (Koilahti) voi mennä rankingin kautta sisään, jos tuosta parantaa. Lukko johtaa ottelusarjaa 2–0. –?Pääosin olemme ihan hyvässä kunnossa. Kolmannen erän alussa Ilveksen Aleksi Elorinteen kaksiminuuttinen korkeasta mailasta maksoi Anrei Hakulisen 3–1-maalin, eikä Ilves enää toipunut tästä, vaikka Lukko tarjoili sille vielä kaksi ylivoimamahdollisuutta. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A17 URHEILU KESKIVIIKKONA 21. Lauri Pajuniemi teki TPS:n toisen maalin tyhjiin 14 sekuntia ennen loppua. Siinä mielessä näyttää hyvältä. Kausikortin hankinneet voivat halutessaan saada ensi kauden kausikortista 20 prosentin alennuksen tai palautuksen rahana. JANAN URHEILIJOITAKIN Kataja toivoo näkevänsä tämän kesän arvokilpailuissa. KUVA: Heidi Lehikoinen, arkisto Pullin pronssista kohti kesän kilpailuja HPK tarjoaa hyvitystä kausikorttilaisilleen JÄÄKIEKKO Hämeen Sanomat Hämeenlinna Jääkiekkokautensa runkosarjaan päättänyt HPK tarjoaa kausikorttilaisilleen hyvitystä siitä, ettei otteluita ollut mahdollisuus tulla seuraamaan paikan päälle koronapandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi. Sanni Kuparinen hakee paikkaa Bergenin nuorten EM-kisojen kiekonheittoon ja Iikka Alingué kolmiloikkaan. TPS puolestaan pusersi 2–0-voiton Pelicansista ja tasoitti ottelusarjan 1–1:een. Joona Ikosen kavennus toisen erän puolimaissa toi Ilveksen takaisin voittotaisteluun. Turussa maalittoman avauserän jälkeen toisen erän kahden ensimmäisen minuutin aikana kumpikin joukkue pääsi yrittämään rangaistuslaukausta, mutta sekä Pelicansin Iikka Kangasniemi että TPS:n Juuso Pärssinen vetivät vesiperän. Sannilla on ensimmäinen tulikaste pian, kun hän yrittää EM-rajaa 50,49 eli Sanni alkaa kärkiurheilijoistamme ensimmäisenä kilpailla kesäkuun alussa. Heino kärsi miesten vapaapainin 125 kilon sarjassa tylyn tappion ValkoVenäjän Dzianis Hramiankoulle, joka vei ottelun pistein 7–0. KESKIVIIKKONA 21. Avausottelussaan Heino kaatoi Itävallan Johannes Ludescherin lukemin 2–1. TPS:N 2–0-VOITTO Pelicansista varmistui vasta pitkään kestäneiden loppuminuuttien jälkeen. Jere Heinolle tyly tappio EM-painien puolivälierissä Suomalaispainija Jere Heinon taival Puolan Varsovassa järjestettävissä EM-paineissa päättyi puolivälieriin. STT TPS tasoitti sarjan Pelicansia vastaan JÄÄKIEKKO STT Helsinki Rauman Lukko eteni yhden voiton päähän jääkiekkoliigan välieräpaikasta kukistamalla Ilveksen puolivälierien toisessa ottelussa 4–1. Seura kertoo kirjeessä myös, että yhtiön kuluva tilikausi on liikevaihdoltaan pienin HPK:n osakeyhtiön historiassa. Poikkeustila on seuran mukaan aiheuttanut yritykselle liikevaihdossa yli kahden miljoonan euron pudotuksen. Kirjeen allekirjoittaneen toimitusjohtajan Antti Toivasen mukaan seuran tavoite on säilyttää pelaajabudjetti nykyisellään. Tappiotilanteessa 0–5 Jere haki riskillä ratkaisua, mutta nyt riski ei tuottanut tulosta, vapaapainivalmentaja Niko Kettunen selvitti Varsovasta. HÄSA Jari Kataja uskoo, että Iikka Alingué ylittää kesän aikana nuorten EM-kisarajan. HIFK kaatoi Kärpät Jesse Saarisen maalilla 5–4, kun ottelua oli pelattu 85 minuuttia 26 sekuntia. Hakulinen laakaisi Lukon neljännen maalin viimeisellä minuutilla tyhjiin. Jopa kaksi hyppääjää voisi olla Tokiossa. Seura kertoi asiasta kausikortin hankkineille kannattajilleen lähettämässä kirjeessä. Kahta janalaista kisakoneeseen yritämme saada, valmennuspäällikkö sanoo. HIFK johtaa sarjaa voitoin 2–0
Olen pitänyt kuntoani yllä omatoimisesti ja tehnyt muun muassa netin avulla etäharjoittelua. HÄSA Pietari Jääskeläinen jatkaa Steelersissä SALIBANDY Joonas Lainesalo Hämeenlinna Päättyneeksi salibandykaudeksi Tampereen Classicista Hämeenlinnan Steelersiin siirtynyt maalivahti Pietari Jääskeläinen torjuu seuran paidassa myös ensi kaudella. –?Meillä on joukkueessa tosi mukavia ja voitontahtoisia pelaajia. KUVA: Timo Heikkala / Lehtikuva ”Ilman taekwondoa olisin todennäköisesti pyörätuolissa” . –?Uskon, että ilman taekwondoa olisin todennäköisesti pyörätuolissa, Huuhtanen kertoo STT:n haastattelussa. Tuomala pelasi täydet minuutit Tampereen Ilveksen puolustuslinjassa, kun joukkue haki vieraspisteen Espoosta sarjan suosikkeihin listatulta FC Hongalta maalein 2–2. Salitreeneissä Huuhtanen tekee lajin eri osa-alueet rajojensa puitteissa, sillä hänen jalkansa eivät nouse polvea ylemmäs. 26-vuotiaalle Huuhtaselle laji on antanut itsevarmuutta liikkumiseen ja kehon hallintaan. Eero Kosonen peitti joukkueen maalia 19 ottelussa prosentilla 76,07. Molemmille uusi kausi on tuonut myös muutokseen aiempaan pelipaikkaan. Uskon, että minulla on siihen paljon annettavaa, Jääskeläinen kommentoi seuran julkaisussa. HJK:n sairastuvalla on kolmas HJS-kasvatti Tuuli Enkkilä, joka tälle kaudelle siirtyi Ilveksestä helsinkiläisseuraan. KOSOLA PUOLESTAAN oli HJK:n avauskokoonpanossa ja pelasi myös täydet minuutit, kun Jyväskylän Pallokerho kaatui 4–1. Nyt hänellä on taekwondon musta vyö. Karsintaotteluissa Kosonen kantoi torjuntavastuun kokonaan. Tuomalalla ja Kosolalla hyvä avaus Kansallisessa liigassa JALKAPALLO Markku Tuominen Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kasvatit Saana Tuomala ja Katariina Kosola saivat hyvän avauksen uuteen kauteen, kun naisten Kansallinen liiga käynnistyi viikonloppuna. Korona-aika on kuitenkin tuonut treenipulmia myös oululaista Taekwon-Do Akatemiaa edustavalle Huuhtaselle, koska salit ovat olleet kiinni. HÄSA Pietari Jääskeläinen pelaa Steelersissä myös ensi kaudella. Joukkueesta on kuitenkin löytynyt uusia vastuunkantajia ja nuoret pelaajat ovat esiintyneet hienosti. Joukkueen loukkaantumistilanne on hieman huolestuttava ja useita tärkeitä pelaajia on vielä sivussa. – Peli oli odotetunlainen. –?Potkuni on suunnattu polviin tai nilkkoihin hyppypotkut pois lukien. Kilpailutilanteessa ottelen enemmän nyrkkeilypainotteisesRoope Huuhtanen saavutti unelmansa viime syksynä. . Hallitsimme palloa ja JyPK puolusti tiiviisti ja kyttäsi vastahyökkäyksiä. Hallitsimme palloa ja JyPK puolusti tiiviisti ja kyttäsi vastahyökkäyksiä. Jääskeläinen torjui ensimmäisellä Steelers-kaudellaan 14 ottelussa torjuntaprosentilla 73,61. HUHTIKUUTA 2021 A18 HÄMEEN SANOMAT URHEILU TAEKWONDO Tomi Olli Oulu Roope Huuhtanen saavutti ensimmäisenä suomalaisena cpvammaisena taekwondon mustan vyön viime vuonna. Parempaan päin ollaan menossa, Enkkilä kertoi. Hän oppi liikkumisen hitaasti ja on käynyt läpi isoja leikkauksia. – Olen ollut loukkaantuneena ja nyt kuntoutan itseäni. –?Ohjattu harjoittelu on kärsinyt pahasti. Saimme kuitenkin ajoittain hyvin murrettua heidän puolustuksensa ja luotua riittävästi maalipaikkoja, Kosola summasi. Toki voittokin oli tarjolla, mutta tällä kertaa hyvästä puolustustaistelusta huolimatta Honka onnistui tasoittamaan pelin, Tuomala kommentoi. – Pelasin topparina ja tietysti pitää olla tyytyväinen, että Honkaa vastaan onnistuttiin vieraskentältä nappamaan piste. Steelers ilmoitti Facebookjulkaisussaan, että vuonna 1999 syntynyt Jääskeläinen on tehnyt seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. KESKIVIIKKONA 21. KUVA: Tomi Vesaharju / HäSa, arkisto ”Peli oli odotetunlainen. – Pelasin wingbackia ja koen, että olen hyvässä kunnossa, sillä takana on ehjä preseason. Oululainen Roope Huuhtanen painoi syntyessään 760 grammaa. Nuori ja nälkäinen joukkue, joka alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, mitä voittaminen vaatii. Saimme kuitenkin ajoittain hyvin murrettua heidän puolustuksensa ja luotua riittävästi maalipaikkoja” KATARIINA KOSOLA
Myös Mark Messier (1. 21.25 Bundesliiga: Dortmund–Union Berlin. Tiedän, että kaikki organisaatiossa ovat tehneet paljon työtä tämän mahdollistamiseksi. JÄÄKIEKKO Petteri Ikonen Dallas San Jose Sharksin hyökkääjä Patrick Marleau pelasi tiistain vastaisena yönä 1. KESKIVIIKKONA 21. 20.00 Major League Baseball: Phillies–Padres. runkosarjaottelunsa jääkiekon NHL:ssä ja nousi ottelutilaston kaikkien aikojen ykkösmieheksi. TV-URHEILU Patrick Marleau rapisteli NHL-historian lehdet uuteen asentoon ”Mr. 23.10 Portugalin Liiga. 12.08, 15.18 Pyöräily: Maailmankiertue Fleche Wallonne. 19.20 Bundesliiga: Hertha Berlin–Freiburg. Hockey saanut Howe lopetti vasta 52-vuotiaana. 22.55 La Liga: Cádiz–Real Madrid. 19.50 Valioliiga: Tottenham–Southampton. Sen myötä saamani vastuu ja kunnia vetivät mieleni nöyrän kiitolliseksi. Salilla Huuhtanen huomasi olevansa yksi muiden joukossa. Liikkumisen Huuhtanen oppi viipeellä. Hän palasi NHL:ään kaudeksi 1979–80 ja pelasi samassa joukkueessa poikiensa kanssa. 22.55 La Liga: Cádiz–Real Madrid. 21.20 Bundesliiga: Hoffenheim– Mönchengladbach, Werder Bremen–Mainz, Stuttgart–Wolfsburg. 700 runkosarjaottelua. STT Roope Huuhtanen saavutti unelmansa viime syksynä. En tiennyt, mitä joukkue oli suunnitellut minua varten. MARLEAU PELAA NHL:SSÄ 23. Iän karttuessa Huuhtasen sisäänpäin kääntyneet jalat toivat ongelmia, ja hän kompasteli jatkuvasti. Viime syksynä oli juhlan paikka, sillä Huuhtanen saavutti ITF taekwondon ensimmäisen danin musta vyön. STT. Howen ammattilaisuran mittaan Marleaulla on reilusti matkaa. 12.30, 18.00 WTA 500 Tennis, Stuttgart. 13.33 Pyöräily: Pro-sarja Tour of the Alps. 669 runkosarjaottelua. 18.03, 20.48 Snooker: MM-kisat Sheffield. KUVA: Timo Heikkala / Lehtikuva ”Tavoitteenani on yhdeksännen danin suurmestarin arvo ja sitä kautta paljon omia oppilaita.” ROOPE HUUHTANEN ALLENTE 12.03, 16.28, 18.03, 19.31, 20.48 Snooker: MM-kisat Sheffield, Iso-Britannia. Olen sen sijaan saanut valtavasti kannustusta ja rohkaisua, Huuhtanen kiittää. Howe pelasi NHL:ssä 1940-luvulta 1980-luvulle saakka, mutta piti välillä kaksi kautta taukoa ja pelasi kuusi kautta kilpailijaliiga WHA:ssa. Vanhemmat ja fysioterapeuttini lahjoivatkin minut jäätelöllä ensimmäisille askelille. –?En ole törmännyt ikäviin asioihin. raskausviikon täyttymistä. Ennen yön kierrosta Marleau, 41, jakoi kärkipaikan Gordie Howen kanssa. Olen iloinen, että minulla oli eturivin paikka, Vegasin valmentaja Peter DeBoer kertoi NHL:n verkkosivuilla ja kehaisi entistä valmennettavaansa. 20.25 Allsvenskan: Björklöven– Timrå. Aktiiveista lähellä on Marleaun ikäja pitkäaikainen joukkuetoveri Joe Thornton, joka on tahkonnut 1. Oli todella erityistä nähdä kaikki, mitä he tekivät. 18.00, 19.00, 21.00 Tennis: ATP 500, Barcelona. –?Kova työ tuotti lopulta tulosta, ja seisoin viikkojen työn jälkeen jälleen jaloillani. Lempinimen Mr. Ensimmäiseen vyökokeeseensa hän osallistui vuoden treenin jälkeen 13-vuotiaana. 18.30 Ravit: Vermo ja Solvalla / Jägersro. 13.33 Pyöräily: Pro-sarja Tour of the Alps. –?Kävelyn lisäksi luistelu oli erityisen vaikeaa. Marleaulla on henkilökohtaista tavoiteltavaa myös seuraavassa ottelussa, kun hän pyrkii pelaamaan 900. 19.20 Serie A: AC Milan–Sassuolo. Toipumisen jälkeen oli kävely opeteltava uudelleen, mikä nosti pelkoa Huuhtasen mieleen. Näin kaikki lakanat, neuleet, t-paidat ja nimikyltit. Voitimme pelin ja pääsimme osaksi historiaa. 22.00 Jalkapallon Ranskan Cup: Lyon–Monaco. kauttaan ja on edustanut lähes koko uransa San Josea. ELISA VIIHDE SPORT 18.00 Liga ACB: The Fifth Quarter. San Jose hävisi Vegas Golden Knightsille voittolaukauskilpailun päätteeksi maalein 2–3, mutta Marleau oli ottelun juhlituin pelaaja. 756), Jaromir Jagr (1. 22.05 Valioliiga: Aston Villa–Man City. Huuhtanen esimerkiksi seisoi vuoden ikäisenä varpaillaan, koska kantapäät eivät venyneet lattiaan. Hockeyn” ammattilaisuran mittaan on reilusti matkaa. 20.48 Snooker: MM-kisat Sheffield. RUUTU 18.30 Ravit: Helsinki, Vermo / Toto86: Solvalla ja Jägersro. HUUHTASEN VANHEMMAT huomasivat pojassaan pian poikkeavuutta. –?Olen iloinen myös voitosta. 19.55 FA Women's Super League: Man City–Chelsea. 21.00 Premier League Darts: Päivä 8. 733) ja Ron Francis (1. –?Hieno ilta Patrick Marleaulle ja hänen perheelleen. kierros. Hieman myöhemmin todettiin myös kuulovamma, Huuhtanen kertoo. 19.55 Skotlannin Valioliiga: Hibernian–Livingston. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT A19 URHEILU ti, sillä säännöt vaativat potkut vyön yläpuolelle. 19.50 Valioliiga: Tottenham–Southampton. 18.30 Ravit. 12.08, 15.18 Pyöräily: Maailmankiertue Fleche Wallonne. 18.00, 19.00, 21.00 Tennis: ATP500 Barcelona. KIINNOSTUS TAEKWONDOON Huuhtasessa syttyi hänen nähtyään ilmoituksen lajista. 22.05 Valioliiga: Aston Villa–Manchester City. Hän syntyi hieman ennen 25. VIAPLAY 16.55 Frauen-Bundesliga: Potsdam–Bayern München. 20.55 La Liga: Real Betis–Athletic Bilbao. –. Pääsin sairaalasta kotiin neljän kuukauden jälkeen eli samoihin aikoihin kuin oikea syntymäpäiväni olisi pitänyt olla, Huuhtanen valottaa. Tästä minulla on jo nyt kokemusta, sillä olen toiminut apuopettajana kolmisen vuotta, Huuhtanen kertoo. 20.55 La Liga: Real Betis–Athletic Bilbao. Marleau on pelannut NHL:ssä ”vasta” neljällä vuosikymmenellä 1990-luvulta lähtien. Sen sijaan hiihdon onnistuin oppimaan jotenkuten, Huuhtanen muistelee. 18.00 Tanskan Superliiga: AaB–OB. –?Painoin 760 grammaa ja pituutta oli 33 senttiä. 17.45 eSuperliga: FIFA 21, 5. –?Pelkäsin jalkojeni katkeavan noustessani ylös. Nykyhetkeen päästäkseen on Huuhtanen käynyt pitkän tien synnytyssairaalasta urheilijaksi. HUUHTANEN ON KÄYNYT jalkojensa vuoksi läpi kolme isoa leikkausta, joista kaksi ensimmäistä olivat akillesjänteiden pidennysleikkauksia. –?Tavoitteenani on yhdeksännen danin suurmestarin arvo ja sitä kautta paljon omia oppilaita. 23.10 Portugalin Liiga: Sporting–Belenenses. EUROSPORT 12.03, 16.28 Snooker: MM-kisat Sheffield. 19.55 La Liga: Levante–Sevilla. Hän pelasi kausina 2017–19 Toronto Maple Leafsissa ja piipahti viime kaudella kahdeksan ottelun ajan Pittsburgh Penguinsissa. He eivät jättäneet tekemättä mitään, Marleau kiitteli. 21.20 Bundesliiga: Dortmund–Union Berlin, Werder Bremen–Mainz. 19.55 Championship: Rotherham–Middlesbrough. Lapsen keho oli hyvin jäykkä, ja jäykkyys lisääntyi aina kosketettaessa, sillä Huuhtasella oli hypersensitiivinen iho. 22.00 Jalkapallon Ranskan Cup: Lyon–Monaco. 19.55 La Liga: Levante–Sevilla. –?Vuonna 2004 jalkoihini tehtiin osteotomia, jossa sääriluut katkaistiin, ja jalat käännettiin oikeaan asentoon. peräkkäisen runkosarjaottelun. 731) ovat pelanneet yli 1. 19.00 Handboll: VM-playoff: Ruotsi–Ukraina. –?Kun kokeen pitänyt mestari ojensi mustan vyön minulle, oloni oli sanoinkuvaamaton. 768. C MORE SPORT 12.30, 18.00 WTA 500 tennis, Stuttgart. –?Virallinen diagnoosi oli spastinen diplegia. 21.35 Serie A: Juventus–Parma, Spezia–Inter Milan
Las Vegas–San Jose vl. Seuraavat ottelut: 22. 3. 13,5a (2,7).4) Shadow Of Brisbane 13,8a (56,89). Paini VARSOVA, PUOLA EM-painien suomalaistuloksia: Miehet, vapaapaini, 125 kg: Puolivälierä: Dzianis Hramiankou Valko-Venäjä–Jere Heino Suomi 7–0. Jäähyt: 58.50 Filip Chlapik Pelicans 10 min, 58.50 Hannes Björninen Pelicans 2 min, 59.56 Samuli Vainionpää TPS 2 min, 59.56 Alex Lindroos Pelicans 2 min, 60.00 Aleksi Anttalainen TPS 2 min. 3. lähtö: 2 Kleppe Spödå, poissa: 1, 11 2. Hermes–Ketterä, 24. erä: 47.39 Anrei Hakulinen (Sebastian Repo-Daniel Audette) 3–1 yv, 59.39 Anrei Hakulinen (Robin Press) 4–1 tm, Jäähyt: 46.50 Aleksi Elorinne Ilves 2 min, 48.56 Eetu Koivistoinen Lukko 2 min, 53.41 Heikki Liedes Lukko 2 min. Toto5 voitto-osuus: 2891,77. 5. Fifa tiukkana Superliigaan aikoville Gianni Infantino teki selväksi, mitä mieltä Fifa on ”likaisen tusinan” suunnittelemasta Euoopan Superliigasta. Jäähyt: 11.34 Anssi Salmela Ilves 2 min, 15.02 Eetu Koivistoinen Lukko 2 min, 17.29 Tuomas Salmela Ilves 2 min. Toto (8-10-7): 6,93 2,36-2,472,41 27,88. lähtö: 2 Mark More, poissa: 1, 4 5. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Mark More/Hannu Torvinen 14,7a (2,87), 2) Piteraq* 14,9a (8,61).3) Tanpopo 15,0a (2,44).4) Sahara Foxylady 15,3a (117,12).poissa: 1, 4. 4. Nashville–Chicago 5–2 (1–1, 2–1, 2–0) N: Erik Haula 0+1, Mikael Granlund 0+2, Juuse Saros 30/32 torjuntaa, C: Kevin Lankinen 17/22 torjuntaa. Saksan jalkapalloliitto tuomitsi tiistaina Superliigan joukkueiden ratkaisun. –?Fifassa voimme vain ja voimakkaasti torjua Superliigan luomisen. Arizona–Minnesota 2–5 (1–1, 0–2, 1–2) Calgary–Ottawa 2–4 (1–1, 0–1, 1–2) Edmonton–Montreal 4–1 (0–0, 0–1, 4–0) E: Jesse Puljujärvi 1+1. toukokuuta: Miehet: Aleksi Anttolainen Lahden Suunnistajat -37, Tuomas Heikkilä Helsingin Suunnistajat, Einari Heinaro Helsingin Suunnistajat, Severi Kymäläinen Tampereen Pyrintö, Aleksi Niemi Tampereen Pyrintö, Akseli Ruohola MS Parma, Touko Seppä Turun Suunnistajat, Arto Talvinen MS Parma. Jäähyt: 20.12 Eemil Viro TPS min, 21.53 Alex Lindroos Pelicans min, 27.01 Josh Kestner TPS 2 min, 30.14 Elias Vilén Pelicans 2 min, 37.18 Aleks Haatanen Pelicans 2 min. 4. Vara: Anna Närhi Lahden Suunnistajat -37. erä: Maaliton. Tilanne 2/5 etapin jälkeen: 1) Yates 6.46.56, 2) Sivakov –45, 3) Martin –1.04, ...51) Hänninen –6.11. Fifa ja Uefa ilmoittivat heti pannavaatimuksista, joilla Superliigan jäsenten osallistuminen kansalliseen ja kansainväliseen kilpailutoimintaan estettäisiin. Troikka: 31,03. Toto5 voitto-osuus: 13,03. lähtö: 2 Feeling Classy, poissa: 10 Voitonjako: 5 oikein voitto-osuus 2891,77 e. Kaksitoista huippujoukkuetta ilmoitti maanantain vastaisena yönä uuden Superliigan perustamisesta. Myös Englannin, Espanjan ja Italian liitot ovat tuominneet seurojen ratkaisun. Pyöräily KAUNERTAL, ITÄVALTA Maantiepyöräilyn Tour of the Alps: 2. lähtö, Toto5-1, sh 2100 m: 1) Kleppe Spödå*/Antti Ala-Rantala 26,9 (2,57), 2) HumuLiisa 27,2 (84,14).3) Eeti 25,7 (3,05).4) Montsan Vippi 27,4 x (45,57).poissa: 11. 4. Toto5 voitto-osuus: 91,80. 6. Perustajaseurojen joukosta puuttuvat kahden suuren jalkapallomaan Ranskan ja Saksan joukkueet. kierrosta: Daniel Evans Britannia/Neal Skupski Britannia–Henri Kontinen Suomi/Edouard Roger-Vasselin Ranska 6–4, 5–7, 13–11. Tennis BARCELONA ATP 500 -turnaus: Miesten nelinpeli, 1. 127–128, Denver–Memphis 139–137, LA Lakers–Utah 97–111. Näin Superliiga jäisi joukkueiden ainoaksi mahdolliseksi pelikentäksi. Toto (2-8-3): 2,87 1,14-1,51-1,14 8,19. kierros: Heino–Johannes Ludescher Itävalta 2–1. Toto (2-6-5): 22,10 4,45-1,84-7,13 29,05. 3–2 (0–1, 1–1, 1–0, 0–0, 1–0). lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Elvis Exceptional/Tapio Perttunen 18,7 (14,87), 2) Najim 18,0 (59,51).3) Minneapolis 18,9 (42,31).4) Tiptop Avenger 19,0 (126,95).poissa: 4. Ketterä–Hermes. erä: 59.46 Lauri Pajuniemi (Juuso Pärssinen) 2–0 yv tm. Toto5 voittoosuus: 134,50. etappi, Innsbruck–Feichten im Kaunertal, 121,5 km: 1) Simon Yates Britannia 3.17.42, 2) Pavel Sivakov Venäjä jäljessä 41 sekuntia, 3) Daniel Martin Irlanti –58, 4) Aleksandr Vlasov Venäjä sama aika, 5) Jefferson Alexander Cepeda Ecuador sama aika, ...44) Jaakko Hänninen Suomi –6.01. lähtö, sh 2100 m: 1) Helkan Urho/Ari Moilanen 27,7 (1,55), 2) Pete Pointti 28,7 (2,87).3) Elvirra 28,9 (41,82).4) Taajanvaltti 30,7 x (58,54). Toto (7-1-10): 1,59 1,08-1,35-1,45 3,20. Rahapelit KENO Maanantai 19. 2. Toto (5-1-6): 1,55 1,10-1,23-1,87 1,74. Jäähyt: 18.53 Joonas Jalvanti Pelicans 2 min, 19.45 Lauri Pajuniemi TPS 2 min, 19.45 Markus Nurmi TPS 2 min, 19.45 Waltteri Merelä Pelicans 2 min. Toto (1-2-8): 1,84 1,609,44-1,70 72,43. Superliiga havittelee vielä kolmea vakituista jäsentä. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Summitie/Janita Antti-Roiko m1,16,6 (1,59), 2) Shackhills Thunder* m1,16,8 (7,41).3) Barack la Marc m1,16,1 (5,55).4) Lovely Girl m1,18,2 (27,77). TULOSPÖRSSI. Jäähyt yhteensä: TPS 5x2 min=10 min, Pelicans 6x2 min Filip Chlapik 10 min=22 min. –?Seurat ja heidän juniorijoukkueensa pitäisi sulkea kaikista kilpailuista siihen saakka, kunnes he ajattelevat uudestaan monia kannattajiaan, jotka tekivät heistä maailman jalkapallon jättiläisiä, ja kunnes he eivät ajattele vain lompakoitaan, Saksan liiton puheenjohtaja Fritz Keller kertoi tiedotteessa. Raviurheilu TAMPERE 1. Uusi sarja vesittäisi Euroopan jalkapalloliitto Uefan pyörittämän Mestarien liigan ja sekoittaisi jalkapallon maailmanjärjestystä. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2600 m: 1) Feeling Classy/Ari Moilanen 16,5a (22,1), 2) Minecraft 16,7a (3,94).3) Flashdance Sisu* 16,9a (38,09).4) Tonnerre d'Inverne 17,5a (90,47).poissa: 10. erä: 18.58 Eetu Koivistoinen (Thomas Gregoire-Pavol Skalicky) 1–0 yv. Toto5 voitto-osuus: 1,88. loppuottelu (mestariksi 3 voitolla): Ketterä–Hermes 2–3 (1–1, 1–0, 0–2) Hermes johtaa voitoin 1–0. 3. Koripallo NBA: Detroit–Cleveland 109–105, Boston–Chicago 96–102 (C: Lauri Markkanen pelasi 19.29, 9 pistettä/5 levypalloa/1 syöttö/1 riisto), Philadelphia–Golden State 96–107, Indiana–San Antonio 94–109, Miami–Houston 113–91, Washington–Oklahoma 119–107, Milwaukee–Phoenix ja. Jäähyt yhteensä: Lukko 3x2 min=6 min, Ilves 4x2 min=8 min. 2. 8. erä: 26.38 Mikael Pyyhtiä (Aleksi Anttalainen-Lauri Pajuniemi) 1–0. Troikka: 21,40. erä: 23.42 Robin Press (Daniel Audette-Anrei Hakulinen) 2–0, 32.18 Joona Ikonen (Kalle Maalahti-Eemeli Suomi) 2–1, Jäähyt: 27.08 Adam Rockwood Ilves 2 min. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 2, 3, 4, 5, 12, 14, 17, 24, 31, 35, 36, 38, 40, 43, 45, 46, 52, 54, 56, 59 Kunkkunumero: 5 Tiistai 20. lähtö: 7 Cameron Evo, poissa: 4. 3–2 (1–0, 1–2, 0–0, 0–0, 1–0) D: Roope Hintz 1+1, Miro Heiskanen 0+2. 2. Naiset: Alexandra Enlund Pargas IF, Sofia Haajanen SK Pohjantähti, Ida Haapala Espoon Suunta, Lotta Karhola Tampereen Pyrintö, Veera Klemettinen Suunta Jyväskylä, Inka Nurminen Jämsän Retki-Veikot, Amy Nymalm Pargas IF, Maija Sianoja MS Parma. JALKAPALLO STT–AFP Montreux Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino sanoi tiistaina, ettei ole epäilystäkään, että jalkapallon korkein hallintoelin hylkää uuden Euroopan Superliigan. Jylhä/Esa Holopainen 31,6 (6,93), 2) Kulta Ilpo Pii 30,9 (8,17).3) Veeran Vire 32,6 (8,72).4) Isosalon Into 32,1 (14,11).poissa: 5. Toto (7-1-6): 7,15 1,57-1,22-1,24 9,20. –?Heidän täytyy elää seurausten kanssa, Infantino painotti. 9. HUHTIKUUTA 2021 A20 HÄMEEN SANOMAT URHEILU ”Heidän täytyy elää seurausten kanssa”. 4. KUVA: Richard Juilliart / Lehtikuva Jääkiekko LIIGA Puolivälierien 2. lähtö, sh 2100 m: 1) R.R. Triple J. Toto5 pelivaihto 88 977,60 e, voitto-osuus 2 891,77 e Pelivaihto 231 176,00 e, Suunnistus HELSINKI Suomen joukkue suunnistuksen sprintin EMkilpailuihin Sveitsin Neuchateliin 13.–16. lähtö: 1 Elvis Exceptional, poissa: 4 3. NHL Tampa Bay–Carolina ja. Keskiviikkona ajetaan 162 kilometrin etappi Imstistä Naturnsiin. Päivän Duo: 2-2, kerroin: 54,97. Toto (24-8): 2,57 1,45-2,49-1,23 47,75. Maalivahtien torjunnat: Andrey Kareev TPS 5+7+3=15 Patrik Bartosak Pelicans 5+11+4=20 (pois: 58.35–58.50) (pois: 58.59–59.46) Yleisöä: HIFK–Kärpät 5–4 (3–1, 1–1, 0–2, 0–0, 1–0) MESTIS 1. Maalivahtien torjunnat: Lassi Lehtinen Lukko 5+2+8=15 Eetu Mäkiniemi Ilves 14+10+4=28 (pois: 57.48–58.04) (pois: 58.45–59.39) Yleisöä: TPS–Pelicans 2–0 (0–0, 1–0, 1–0) 1. lähtö, lv 2100 m: 1) Credit To Hope/Joni-Petteri Irri 15,4a (1,84), 2) Helga Hufflepuff 16,4a (108,57).3) Arrogance 16,4a (6,73).4) Mon Propre 16,5a (78,96). 4. 7. Toto (112-6): 14,87 3,05-8,72-6,45 211,91. Superliigan tiedotteen mukaan seurat pelaisivat sitä keskellä viikkoa ja pyhittäisivät viikonloput kotimaisille sarjoille. 3–2 (1–0, 1–1, 0–1, 1–0) Florida–Columbus 4–2 (1–0, 2–1, 1–1) Dallas–Detroit vl. SUPERLIIGAAN LIITTYMISESTÄ kertoivat englantilaisseurat Arsenal, Chelsea, Liverpool, Manchester City, Manchester United ja Tottenham, italialaiset AC Milan, Inter ja Juventus sekä espanjalaiset Atletico Madrid, Barcelona ja Real Madrid. Superliigan, joka on suljettu ja irtautuu nykyisistä rakenteista, liigoista, liitoista, Uefasta ja Fifasta, Infantino kertoi Euroopan jalkapalloliitto Uefan kongressissa Sveitsissä. Teivo Oikea rivi: 1. Vara: Otto Simosas Tampereen Pyrintö. KESKIVIIKKONA 21. poissa: 8, 12. ottelut: Lukko-Ilves 4–1 (1–0, 1–1, 2–0) 1. lähtö, Toto5-3, lv 1600 m: 1) Cameron Evo/Olli Koivunen 13,3a (7,15), 2) T.Rex 13,3a (3,08).3) M.S. Päiväarvonta Oikeat numerot: 5, 8, 11, 12, 22, 23, 27, 30, 32, 33, 35, 36, 43, 45, 48, 49, 55, 57, 69, 70 Kunkkunumero: 8 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 10, 13, 14, 17, 20, 24, 27, 29, 30, 34, 35, 37, 38, 39, 49, 50, 65, 66, 69, 70 Kunkkunumero: 37 TOTO5 Tiistai 20.04. 1
HUHTIKUUTA 2021 AJASTIN • MIELIPIDE • KULTTUURI • TEEMAT • RADIOJA TV-OHJELMAT • SÄÄ KUROTUS KOHTI TANSSIKESÄÄ Tehdas tanssii -festivaali aiotaan järjestää elokuussa. KESKIVIIKKONA 21. 6 KULTTUURI B8–B9 ESKO TUOVINEN / HÄSA Maitopurkissa uiva jauhelihaköntti ja muita muistikikkoja 6 AJASTIN B2–B3. Hätävarana on suunnitelma B, kertoo toinen taiteellinen johtaja Tanja Kunnari
HUHTIKUUTA 2021 B2 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN Nolo tai absurdi asia jää parhaiten mieleen . Ajattelin, että pakkohan niiPete Poskiparran livekeikat ovat koronatilanteen vuoksi tauolla. Annina Karhu Entäpä, jos muistaisitkin ulkoa kauppalistan, liudan puhelinnumeroita tai taannoin tapaamiesi asiakkaiden nimet. Siinä opetettiin yksinkertainen linkitysmetodi ”one is a gun, two is a shoe...”. . Mentalisti Pete Poskiparta tarvitsee muistitekniikoita työssään, mutta hän hyödyntää niitä myös arjessaan. – Ei etäkeikoilla pysty korvaamaan normaalikeikkailua, mutta esimerkiksi Amazing Memory Test soveltuu myös etänä esitettäväksi. Mentalisti Pete Poskiparta hyödyntää muistitekniikoita sekä työssään että arjessaan. Oppisit helposti ja nopeasti vieraan kielen sanoja tai hämmästyttäisit ystäviäsi muistamalla sekoitetun korttipakan järjestyksen muutamassa minuutissa. KESKIVIIKKONA 21. Numeroihin liittyvät esineet yhdistettiin yleisön ehdottamiin esineisiin ja näin pystyin muistamaan kaikki katsojien ehdottamat kolmekymmentä sanaa. Jotenkin olen tullut toimeen, Poskiparta kertoo. –?Viisitoista vuotta sitten aloin esittää lavalla Amazing Memory Test -numeroa, jonka löysin 1930-luvulla kirjoitetusta taikurikirjasta. Miten Poskiparta alun perin päätyi uusimmassa Muisti – mentalistin tehokurssi -kirjassaan avaamiensa menetelmien pariin. KUVAT: Jori Liimatainen / LM. –?Yritin tehdä linkitystä suomeksi, mutta se oli vaikeaa, koska suomi ei taivu samalla tavalla
Poskiparta alkoi käyttää divarista löytämänsä opuksen menetelmiä esityksissään, esimerkiksi korttien muistamisessa. Ei siihen tarvita mitään muistisääntöä. –?Hän myös kertoi, että ulkoa oppiminen tuntui hänestä helpommalta kuin unohtaminen. Huomasin, että nimien muistamisella on tosi paljon merkitystä ihan bisneksien kannalta. Sitä paitsi linkitys on paljon hupaisampaa kuin listan näpyttely puhelimeen. KAUPPALISTAN kirjoittaminen paperille tai puhelimeen on toki nopeampaa, mutta jos puoliso haluaa täydentää kauppalistaa kesken automatkan, on varsin kätevää, jos onnistuu painamaan listan mieleensä. –?Se oli muistamista aidoimmillaan. Hän muistuttaa, että muistitekniikat juontuvat antiikin ajoilta, jolloin muistiinpanovälineitä ei ollut saatavilla. Olen huomannut, että tämä pitää paikkansa. 2. 4. Poskiparta on huomannut, että jos muistitekniikoiden omaksuminen tuottaa jollekulle hankaluuksia, kyseessä ei useinkaan ole huono muisti vaan haluttomuus opetella ja treenata uusia taitoja. –?Minulla on tapana unohtaa avaimet. Sormeen sidottu lankakin voi toimia muistuttajana, mutta Pete Poskiparta luottaa toisenlaisiin muistitekniikoihin. KESKIVIIKKONA 21. KUVAT: Jori Liimatainen / LM Jotakin piti muistaa, mutta mitä. –?Olen saanut palautetta, että linkitetyn listan kanssa ihminen tuli tehneeksi elämänsä hauskimman kauppareissun. Tämä on tietysti huojentavaakin, jotta ei tarvitse muistaa esimerkiksi kaikkia vanhoja kauppalistoja. LM-HÄSA 6 Pete Poskiparran maaliskuun lopussa julkaistu Muisti – mentalistin tehokurssi -kirja (Readme) jatkaa Arjen mentalistin (2017) jalanjäljissä opastaen ketä tahansa tavallista kulkijaa kehittämään muistiaan erilaisissa arkisissa tilanteissa. Silloin kun näin hänen esittävän tätä numeroa, hän oli jo kahdeksankymppinen. Yleisö sai ehdottaa mitä tahansa sivunumeroa ja Richardson luetteli, mitä kaikkea sivulla oli. 3. Ihmisille, joiden on helppo luoda mielikuvia, muistitekniikoiden oppiminen ja käyttäminen on paljon helpompaa. POSKIPARRAN mieleen on jäänyt erityisesti Barrie Richardsonin vaikuttava esitys, jossa hän opetteli kuukausittain 104-sivuisen Time-lehden ulkoa. Sinun on siis luotava mieleesi kummallisia ja hassuja kuvia, jos haluat muistaa paremmin. –?Tuohon aikaan kirjatkin piti muistaa ulkoa, mikä tuntuu nykypäivän ihmisestä aivan mahdottomalta ajatukselta. –?Sitten löysin jostain divarista Miten saavutetaan huipputehokas muisti -kirjan vuodelta 1957. Kirjan opeista oli hyötyä myös arjessa, varsinkin nimien muistamisesta. Mieli unohtaa nopeasti tavalliset, arkiset, harmaat ja abstraktit asiat, mutta muistaa erikoiset, värikkäät, absurdit, nolot ja oudot asiat. Muistamisen kyky on meillä tallella. Jos puolisosi soittaa sinulle, kun olet ajamassa töistä kotiin, että tuo kaupasta banaaneja, leipää, maitoa ja jauhelihaa, voit ajatella, että... –?Kauppareissun jälkeen kotona voi nautiskella onnistumisen fiiliksistä, että hei, muistin 28 esinettä putkeen. Eräässä kongressissa Richardson kertoi, että hän jatkoi Timen ulkoa opettelua sekin jälkeen, kun hän ei enää esittänyt numeroa yleisölle. Anna itsellesi lupa liioitella ja luoda naurettavia ja absurdeja kuvia ja ketjuta kuvat mielessäsi. Jotenkin olen tullut toimeen, Poskiparta kertoo. Pete Poskiparran livekeikat ovat koronatilanteen vuoksi tauolla. Tiedän, että riittäisi, kun olisin läsnä siinä hetkessä, kun otan avaimet mukaani. ”Huomasin, että nimien muistamisella on tosi paljon merkitystä ihan bisneksien kannalta.” PETE POSKIPARTA mentalisti FAKTA Linkitä • Yksi Pete Poskiparran Muisti – mentalistin tehokurssi -kirjassa esittelemistä perustekniikoista on linkitys, joka sopii vaikkapa kymmeniä päivittäistavaroita sisältävän kauppalistan muistamiseen. –?Jos teen vaikka Amazing Memory Testiä, en kyllä mokaa koskaan. Eli tekniikat eivät sulje pois kertauksen merkitystä. Esitystilanteessa muistan ne 30 esinettä heti ja vielä esityksen päätteeksikin, mutta jos samoja esineitä kysyttäisiin minulta viikon päästä, en varmaan muistaisi kaikkia. Osa kuvistasi voi saada sinut nolostumaan, mutta muiden ei tarvitse milloinkaan tietää niistä. –?Eräs muistin maailmanmestari sanoi kerran, että muistamisessa on enemmän kyse luovuudesta kuin muistamisesta. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B3 AJASTIN tä nyt on muitakin systeemeejä olla. Poskiparta ohjeistaa: 1. Ketjutusta voi jatkaa kyllästymiseen saakka. Hän osasi kertoa otsikot, valokuvat, kuvatekstit ja juttujen sisällöt pääpiirteissään. –?Se tekee aina vaikutuksen, kun joku huomaa, että muistan hänen nimensä vielä vuosienkin jälkeen. Jos sivulla oli esimerkiksi mainos, hän osasi siinä olevan puhelinnumeron. ...kun kuorit banaanin, sisällä ei olekaan banaani, vaan leipä... ...leivän välistä paljastuu maitopurkki... –?Kollegani Martti Vannas ketjutti 300 esinettä, mutta lopetti sen jälkeen, koska kyllästyi. ...kaupan ovet ovat kaksi suurta banaania, jotka aukeavat, kun astut sisään... ...kun avaat maitopurkin, sen sisällä ei olekaan pelkkää maitoa, vaan siellä uiskentelee yököttävä jauhelihamöntti.. – Ei etäkeikoilla pysty korvaamaan normaalikeikkailua, mutta esimerkiksi Amazing Memory Test soveltuu myös etänä esitettäväksi. Jäin välittömästi koukkuun. Välillä hän saattoi nimittäin unohtaa, olivatko jonkun tietyn sivun sisällöt uusimmassa vai jossain vanhemmassa lehdessä. Muistitekniikat opettavat myös läsnäolon taitoa ja tarjoavat hyödyllistä aivojumppaa. Noista ajoista ihmisen elämäntyyli on muuttunut, olemme ulkoistaneet muistin, mutta ihminen itsessään ei ole niin paljoa muuttunut. UNOHTAMINEN ei ole vierasta muistitekniikoita työssään ja vapaa-ajallaan ahkerasti käyttävälle Poskiparrallekaan. Lavalla muistitekniikat kyllä toimivat lähes täydellisesti. MUISTITEKNIIKAT ovat kenen tahansa opittavissa, mutta Poskiparta myöntää, että niiden oppiminen on luontevampaa ihmisille, joilla on muutenkin vilkas kuvittelukyky
Olen myös hyvin tietoinen lomaoikeudesta, koska sellainen on sopimuksessa. Toiseksi akun hajoaminen on erittäin harvinaista. ja maanantaina 19.4. Jos lähtötilanne on 400 km, niin 700 000 kilometrin jälkeen pääsee edelleen 300 km. myös viestiteltiin asian tiimoilta. Aikamoista. Eikö kunnilla ole oikeus käyttää saamansa avustuksia myös lähihoitajien palkkoihin, jos tahtoa on. Se, miksi esitin kysymyksen Sari Rautiolle, johtuu siitä, että olet maakuntahallituksen varapuheenjohtaja ja Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, joka on vastuussa siitä, minkälaisia päätöksiä kaupungissa tehdään. Ensimmäinen sähköautoni, Tesla Model S 85 vuosimallia 2014, oli omistuksessani vuosina 2018-2020. Mitä tulee maan hallituksen korona-avustuksiin, niin eikös niitä juurikin ole hyvin avokätisesti kunnille jaettu. Hämeenlinnakin teki ylijäämäisen tilinpäätöksen juurikin korona-avustuksella. Yksi syy on tietysti sähköauton ylivoimainen mukavuus ja suorituskyky, mutta taustalla on myös lompakkoni ohuus: minulla ei ole rahaa yhtä tehokkaan nelivetoisen polttomoottoriauton ylläpitoon. Onko se oikein. Esimerkiksi Nissan Leafin akkujen korjauksia tekee Suomessa useampikin yritys, ja hajonneen akun korjaus maksaa tyypillisesi 1?000–2?000 euroa. KÄYTETTYKIN AKKU on niin arvokas, ettei se päädy jätteeksi. HUHTIKUUTA 2021 a MIELIPIDE@HAMEENSANOMAT.FI • Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi • Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 (tai vaihde: 03 61 511) • Osoite: PL 530, Vanajantie 7, 13111 Hämeenlinna Ei löydy tähän hätään demaripeiliä A rvoisat Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) ja kansanedustaja Timo Heinonen (kok.), seuraavassa vastauksia esittämänne näkökulmiin (HäSa 20.4.). Samanlainen Vantaalta toimiva taksi puolestaan on kerännyt mittariin jo 800 000 km. Esimerkiksi Eaton myy jo nyt kotiakkuja, joiden sisältä löytyy kierrätetty Nissan Leafin akku. Olen ajanut sähköllä jo kolme kertaa maailman ympäri, enkä palaisi enää bensaan tai dieseliin. Kumpikaan ei vastannut kysymykseeni, mutta molemmat ansiokkaasti väistivät vastuun omista päätöksistään. Ensinnäkin akuston käyttöikä on pidempi kuin kirjoittajan väittämä 5-7 vuotta. Kilometrejä kertyi sillä yli 100 000, ja kaikki kulut ynnättyäni yllätyin miten edullista ajaminen 370 hevosvoimaisella autolla olikaan. Omia peilejä kyllä löytyy ja niistä näkyy ihan tavallisen ruma mies.. KOLMANNEKSI SÄHKÖAUTOILU tulee paljon ajavalla halvemmaksi. Eiväthän lähihoitajat valtion palveluksessa ole. Suomen oloissa muu auto ruostuu akun ympäriltä ennen kuin akun tekninen käyttöikä täyttyy. Sähköautoista löytyy nykyisin jokaisen mieltymyksille ja kukkarolle sopiva malli, joten kannattaa käydä kokeilemassa eikä uskoa huhupuheita. JOOSE LUUKKANEN yrittäjä, Sähköautot -kirjan kirjoittaja Hausjärvi Sähköautojen akut kestävät ammattikäytössäkin Tässä latautuva Tesla oli Hämeenlinnassa taksikäytössä vuonna 2015. Väärinkäsitysten välttämiseksi on parasta korjata virheet. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa, arkisto Olen ajanut sähköllä jo kolme kertaa maailman ympäri, enkä palaisi enää bensaan tai dieseliin. En muista dieseltakseissa nähneeni edes puolta näistä kilometreistä, joten sähköauto kyllä kestää ammattikäytössäkin. Akku toki kuluu ajaessa, muttei niin paljon kuin luullaan: huomasin omassa autossa 50 000 kilometrin ajon lyhentävän täydellä akulla päästävää ajomatkaa 7 km. KUSTANNUS OLI alle 20 senttiä per kilometri ihan kaikki kulut mukaan laskien (arvonalennus, sähkö, huollot, vakuutukset, verot...). Tarjalla oli kyllä tiedossa näkemykseni asian suhteen. Edes suoraan taksikäytöstä ostamani halpa Citroen C5-diesel ei pystynyt samaan, ja näitä kahta on turha edes verrata ominaisuuksien osalta! Mielestäni bensaa tai dieseliä ei oikeasti kaipaa kovinkaan moni: ihmiset eivät vain tiedä kuinka hyviä sähköautot ovat. Olin maakuntahallituksen puheenjohtaja Tarja Filatoviin (sd.) yhteydessä perjantaina 16.4. Suomessa Fortum on jo avannut akkujen kierrätyskeskuksen, mutta ongelmana on se, ettei akkuja ole! Eikä niitä tulekaan ihan hetkeen, koska käytetyt sähköauton akut jatkavat elämäänsä toisaalla, vaikkapa kesämökin aurinkojärjestelmän akkuna. Se on paljon vähemmän, kuin mitä maksaa katkenneen jakohihnan aiheuttama remontti, tai vaikkapa automaattivaihteiston korjaaminen. JORMA HASSINEN kuntavaaliehdokas (sd.) Hämeenlinna K immo Larma epäili sähköautojen toimivuutta, ja oli valitettavasti kuullut asioita jotka eivät pidä lainkaan paikkaansa. TIMO HEINOSELLE esitin kysymyksen maakuntajohtajan vapaasta, koska olet esittänyt, että sosiaalietuuksia ja työttömyysturvaa pitäisi heikentää, niin eikö tällaisia maakuntajohtajien ylimääräisiä etuuksia pitäisi ensin heikentää. B4 HÄMEEN SANOMAT MIELIPIDE Mielipide KESKIVIIKKONA 21. Esimerkiksi Riihimäellä on taksikäytössä 7 vuoden ikäinen sähköauto, jolla on ajettu yli 600 000 km. Lopuksi vielä: minulla ei ole sellaista demaripeiliä, mutta omia peilejä kyllä löytyy ja niistä näkyy ihan tavallisen ruma mies. Kokonaisuudessa sähköauton ylläpitokulut ovat paljon matalampia, koska liikkuvia osia ja siten mahdollisia vikapaikkoja on vähemmän. Esimerkiksi Hämeenlinnasta Helsinkiin tai Tampereelle työn takia suhaavalle sähkö on ehdottomasti edullisin käyttövoima, ja matka taittuu jo perustason sähköautolla ilman välilatauksia kesät talvet. Ja mikäli akkuun tulee vikaa takuun jälkeen, ei koko akkua tarvitse uusia, vaan riittää kun vikaantunut moduuli vaihdetaan toimivaan. Ensimmäisissä Teslan akuissa oli maanantaikappaleita 8–9 vuotta sitten, mutta nykyiset akut ovat jo erittäin toimintavarmoja. Kysyin mielipidettäsi siihen, että lähihoitajia ei huomioitu järjestelyvarassa, mutta maakuntajohtaja voi jäädä palkalliselle lomalle katselemaan voikukkia. Pitkät, yleensä 8 vuoden akkutakuut tuovat mielenrauhaa
Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. Ymmärrän myös asian toisen puolen, kun kyseessä oli palkallinen vapaa, joka ei tosin liity mitenkään lähihoitajiin tai muihinkaan ammattiryhmiin. Toinen niistä on tosin edelleen upoksissa, niin ei sitä ole helppo huomata. Missä on maakuntahallitus ja sen puheenjohtaja, he ovat tähän ”syyllisiä”. • Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi ja lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Kaiken kaikkiaan tukea jaetaan yli 30 miljoonaa euroa kaikkien suomalaisten lähiliikkumisen mahdollisuuksiin ja tätä kautta hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Taas veronmaksajat vähenevät ja työpaikat siirtyvät pois Suomesta. HÄKÄPÖNTTÖ • Komppaan Kimmo Larmaa (HäSa 19.4). Autosta on tehty ”pyhä lehmä” ja ihmisestä tietokoneen orja. HÄMEEN SANOMAT B5 MIELIPIDE KESKIVIIKKONA 21. Pohdin, että milloin sitten on sopiva aika, kun työtä on koko ajan. Maakuntahallitus ajaa kuulemma sen Hämeen liiton etua, mutta kuka tai mikä ajaisi alueen asukkaiden ja yritysten etua, ettei tarvitsisi muuttaa muualle, se poliitikoista koostuva maakuntahallitus vai strategiahöpinät. Maakuntajohtajan vapaan anominen herätti mielipiteitä kovin sanankääntein. Johtajasopimukset ovat asia erikseen, niistä on neuvoteltu ja sovittu ja niitä pitää noudattaa puolin ja toisin. Keskiviikkona Putin pitää ”erittäin tärkeäksi” hehkutetun puheensa, ja perjantaille on jo kutsuttu kokoon liittoneuvosto nuijimaan hänen käskyjään. Kaikkien sähköajoneuvoja ihannoivien olisi syytä katsoa Ylen ulkolinja: Likaista vihreää energiaa. Nyt partioviikolla haluan kiittää reippaita partiolaisia, jotka auttoivat talvella Suvi pielisessä kaatuneen ja reisiluunsa palapeliksi murtaneen hiihtäjän hoitoon. Kun uusi valtuusto niin kaupungilla kuin maakunnassa kesän jälkeen aloittaa, tarvitsevat kaikki voimia yhteiseen työhön ja etenkin tarvitsemme pystyvät ja jaksavat johtajat, joilla on näkyä ja kykyä tulevaisuuden tekemiseen yhdessä meidän poliitikkojen kanssa. Jos tämä meininki vielä jatkuu, niin pian ei Suomessa pilata selluakaan. MUUT LEHDET Kyyti kylmenee Maailmanpolitiikan tunnelmat ehtivät mennä yhdessä ainoassa viikossa ylös ja alas. Tämä on saajan kannalta erittäin hyvä paikallinen työsopimus, joka tuskin onnistuisi yksityispuolella vapaan määrän osalta. Alkavat vaalit näköjään lähestyä. Se twiitti vanheni vauhdilla, sillä jo lauantaina Praha ja Moskova olivat kuin verivihollisia. PEKKO • Maakuntajohtajan mahdollisuudesta palkalliseen kehittämisvapaaseen syyllistetään vain maakuntajohtaja, joka toimii työsopimuksensa mukaisesti. • Kerro aina toimituksen tietoon nimesi ja yhteystietosi, mukaan luettuna paikkakunta ja mieluiten myös puhelinnumero. Perusteluna hänellä oli että autoteollisuuskin on sen tunnustanut. HARRASTUKSET suojaavat elämän kolhuilta. Liikkeestä kehotettiin ajamaan autolla. Kunnioittavin kiitoksin! RAIMO VIITANEN • Valtakuntamme hallituksessa revittäneen niin sanotusti pelihousut, koska nyt uutisoitiin ruotsalais-suomalaisen Stora Enson lopettavan Kemin paperitehtaan ja työttömiä tulee satamäärin. Putinin puhe ja Navalnyin tukijoiden kohtelu keskiviikon mielenosoituksissa tuovat todennäköisesti selkoa siihen, alkaako Venäjän ja läntisen maailman välillä todellinen jääkausi. Washington ilmoitti ensin kymmenen venäläisdiplomaatin karkottamisesta ja uusista pakotteista vastalauseena kyberiskuille. Akkumateriaalit pitää kaivaa luonnosta jossain päin maailmaa. – alkuun koodi: HS – välilyönti – kannanotto – nimimerkkiä käytettäessä nimimerkki ja nimi sekä paikkakunta TEKSTARIT Liikuntarahat ovat juhlan paikka T iistaina 20. Maanantaina Kreml ilmoitti, että Putin suostuu kaikesta huolimatta puhumaan kokouksessa, mutta suoria neuvotteluja Bidenin kanssa ei tule olemaan. • Toimituksen valitsema osa mielipidekirjoituksista julkaistaan verkkolehdessä. TEKSTARIT • Lähetä tekstiviesti numeroon 045 739 602 80. Harrastuksista etsitään sosiaalisia suhteita, vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä. USKOTTAVUUS MENI • Ole valmis. Hallituksen puheenjohtajahan lomasopimuksen on siunannut. Hyvää ja rakentavaa yhteistyötä kaikkien kanssa edelleen toivoen: SARI MYLLYKANGAS psykoterapeutti, työnohjaaja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (sd.) Hämeenlinna Toivon meille kaikille suvaitsevuutta ja ymmärrystä toisiamme kohtaan. EI SYYLLISTETÄ SAAJAA, MITÄ ON LUVATTU, PITÄÄ MYÖS ANTAA • Pitäisikö Karoliina Frankin (kok.) ja Jorma Hassisen (sd.) liittyä persuihin, kun syyttä maakuntajohtajaa mollaavat. Vastuu työsopimuksesta ja sen sisällöstä on pääasiassa työnantajalla, joka luo tehtävän ehdot ja palkkiot. Kun 10 kertaa kävisi Lapissa, voisi saada km-määrän täyteen. HILKKA KEMPPI kansanedustaja (kesk.) Asikkala Kaikki tarvitsevat voimia työhönsä M aakuntaliiton johtaminen on laajaa ja monialaista yhteistyötä vaativaa työtä niin maakuntajohtajalta kuin maakuntahallitukselta. RAFAEL HELLSTEN kuntavaaliehdokas, Liike Nyt • Kyselin autoliikkeestä huoltoohjelmaa, se oli 30 000 km tai kerran vuodessa. Lyhytnäköisyys on perisyntimme. ILTA-SANOMAT • Pitäisiköhän Timon jutella myös sen ”Markun” kanssa, joka hoitaa venelaitureita. Kyyti kylmennee tällä viikolla lisää. Viikko sitten tiistaina tuli tieto, että Yhdysvaltain presidentti Joe Biden oli ehdottanut tapaamista Venäjän presidentti Vladimir Putinille. Puheeni kärjeksi nousivat harrastukset, sillä niiden voima lapsiperheköyhyyden taittamisessa on kiistaton. Autoteollisuus ei pelasta muuta kuin itsensä, se on businesta. OMASSA TYÖSSÄNI psykoterapeuttina ja työnohjaajana ohjaan usein ja säännöllisesti asiakkaitani pysähtymään, rauhoittumaan, kuuntelemaan, rentoutumaan, huomaamaan läsnäolon merkityksen vuorovaikutustilanteissa. TORSTAINA ALKAA myös Bidenin koolle kutsuma virtuaalinen ilmastohuippukokous. Akkujen lyhyt ikä ja sähkön hinnan nousu kysynnän kasvaessa ovat kuluttajalle pommi, joka voi räjähtää silmille. huhtikuuta julkaistiin valtion liikuntapaikkarakentamisen avustukset. • Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. VIELÄ KESKIVIIKKONA Tshekin varapääministeri Jan Hamacek haaveili huipputapaamisen isännöinnistä. Veivät vielä koirani autoon, ja sen kotipihaani. 18 venäläisdiplomaattia karkotettiin, mutta Moskova lisäsi vielä vähän panoksia, kun 20 tshekkidiplomaattia sai lähtökäskyn. Nyt varmaa on vain, että mikäli Putinin ja Bidenin tapaaminen joskus toteutuu, se ei tapahdu Tshekissä. Normaali tekstiviestin hinta. Kanta-Hämeessä avustusta on myönnetty 600 000 euroa Hämeenlinnan Kaurialan yläkoulun liikuntasalille. URALTAAN SUISTUNUT EMERITUS PUUMIES. – Olen antanut Washingtonin ja Moskovan suurlähettiläillemme kehotuksen ehdottaa Prahaa tapaamispaikaksi, Hamacek twiittasi. Ainakin Aleksis Kiven puiston laiturissa on pari venettä ollut koko talvenkin. Siksi myönnetyt avustukset ovat erittäin tervetulleita. Juuri nyt näyttää pahaenteiseltä. HUHTIKUUTA 2021 KIRJOITA OMALLA NIMELLÄSI • Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain toimituksen harkitsemissa poikkeustapauksissa. Etäopetus on lisännyt harrastusten kysyntää monissa kunnissa, mikä käy ilmi myös lapsiperheköyhyyden ilmiöpöytäkiertueen tuloksissa. Yhdenkään lapsen ja nuoren harrastaminen ei saa olla kiinni perheen taloudellisesta tilanteesta tai asuinpaikasta. Kuitenkin maan hallitus esittää autoilun vähentämistä ilmaston pelastamiseksi. Moskova raivosi, karkotti kymmenen amerikkalaista ja otti käyttöön omat vastapakotteensa. Sitten tultiin rymisten alas. Olin puhumassa Sosiaalialan osaamiskeskus Verson lapsiperheköyhyyden ilmiöpöytäkiertueen lopputilaisuudessa. Seuraavan uutispommin pudotti Tshekki, joka kertoi epäilevänsä Venäjän agentteja 2014 tapahtuneesta ammusvaraston räjähdyksestä. Sähköautoilun hintaa voidaan laskea vasta parinkymmenen vuoden päästä, kun nähdään sähköauton elinkaarikustannukset käyttäjälleen ja ympäristölle. Harrastukset antavat uusia taitoja sekä niissä muodostetaan tärkeitä sosiaalisia suhteita. Vähän kattoa näkyy! TAPAHTUUKO MITÄÄN. Liikuntapaikkarahat Hämeenlinnaan auttavat alueen lapsia, nuoria ja muita liikkumaan ja harrastamaan. KIRJOITAN TÄTÄ siksi että toivon meille kaikille suvaitsevuutta ja ymmärrystä toisiamme kohtaan, se tulee parhaiten näkyviin hyvällä ja kunnioittavalla käytöksellä. • Jussi Lahdensuo (HäSa 20.4.) perusteli maailman pelastamisen edullisuutta kuluttajille, kun siirrytään sähköautoihin. MIELEKKÄÄLLÄ harrastuksella on osoitettu olevan merkittävä yhteys hyvinvoinnin lisäämisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Itse pyrin elämään, kuten ”opetan”, ja sillä on aina myös jokin ”hinta”, kuten vähemmän töitä, vähemmän palkkaa. Vihervasemmisto iloitsee tästä asiasta osana ”vihreätä siirtymää” ja taas ollaan pelastamassa maapallon ilmastoa! Keskusta ja oikeisto ovat lähinnä tyrmistyneet näistä koko kansantaloutta nakertavista uutisista. VAIHTAKAA PUOLUETTA • Lomat käsitelty, itse asiaan: Kanta-Hämeen väkiluku on vähentynyt 5 000:lla vuodesta 2014
Se on siedettävämpi, vaikka näyttää vieläkin vähän päälle liimatulta, Jokelainen tuumaa. Routalan mukaan suomalaiset kuluttajat haluavat nauttia yhä parempia viinejä, mikä näkyy erityisesti viinikaappia tai -kellaria vaativien arvoviinien kysynnässä. Viinihuone on hieno elementti myös sisustuksellisesti. –?Kyllä voi. KESKIVIIKKONA 21. Oy Hartwall Ab:n ravintolakanavien asiakkuuspäällikkö Jukka Routala vastaa. Viinikaappien suosion kasvu kytkeytyy viinitietämyksen jalostumiseen. Alppinen suhtautuu intohimoisesti viiniin ja ruokaan. Ei siis haittaa, vaikka kosteus poikkeaisi ideaalista. Kun uuden kaapin hankinta tuli sittemmin eteen, päädyimme hankkimaan nykyisen, lasiovellisen noin 200 pullon Liebherr Vinothek -kaapin olohuoneeseen. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic Maria Paldanius Hyvä viini maistuu vieläkin paremmalta silloin, kun sen säilyttää ja tarjoilee oikein. . Kaappitoimittajia ja -myyjiä on tullut lisää, kilpailu on kiristynyt ja kustannukset ovat tulleet alaspäin. Unelmissa on hankkia lisäksi kypsytystai varastointikaappi. –On totta, että Suomessa on perinteisesti juotu punaviinit liian lämpimänä, siis huoneenlämpöisenä, ja valkoja roséviinit liian kylmänä eli jääkaappikylmänä. Kehitystä on seurannut lähietäisyydeltä Oy Hartwall Ab:n asiakkuuspäällikkö ja viinitilaosakas Jukka Routala, joka tuomaroi IWSC:n (International Wine and Spirit Competition) ja FWA:n (Finnish Wine Awards) -viinikilpailuja. Kymmenisen vuotta sitten Jokelainen vietti sapattivuottaan ja innostui hankkimaan laatuviinejä maailmalta. Niinpä se päätyi varastoon. Vielä kymmenen vuotta sitten viinikaappi oli Suomessa melko harvinainen luksustuote. Anna Alppisen ja hänen puolisonsa viinipullot seisoivat epäedullisessa pystyasennossa, eikä vitriinin lasi suojannut viinejä auringonvalolta. Viime aikoina moni ystävänikin on hankkinut viinikaapin. Tarjonnan kasvu on ilahduttanut vantaalaista teknologia-alan myyntijohtajaa, viiniharrastaja Matti Jokelaista. – . Viinihuoneen ihannekosteus on 50–70 prosenttia. Jos tilasta tulee korkea, tarvitaan myös tikkaat, jotta ylähyllyille pääsee helposti. Se ei pystynyt enää vastaamaan kahden intohimoisen viiniharrastajan tarpeisiin. Tämä on erityisen tärkeää silloin, jos säilöö arvoviinejä. Tämän saa helposti aikaan ilmalämpöpumpulla. HUHTIKUUTA 2021 B6 HÄMEEN SANOMAT KOTI JA ASUMINEN Maria Paldanius Lasivitriinin palvelusaika oli tullut täyteen. Se oli sellainen lasioveton kaappi, joka olisi ollut aika ruma näky olohuoneessa. –?Viinikellariin kannattaa tehdä muutama laatikko, joissa voi säilyttää kaikenlaista tilpehööriä, kuten avaajia. Myös viininvalmistajat säilyttävät viininsä näissä olosuhteissa. Vuonna 2018 hankittu, noin 50 pullon vetoinen viinikaappi tuli siis enemmän kuin tarpeeseen. Hän kirjoittaa samoista aiheista blogiakin. –?Ihannelämpötila on 12–18 astetta. Joskus voi olla parempikin, ettei kosteus nouse liikaa. Seinään upotettuna se ei vie tilaa, mutta luo silti tunnelmaa, Routala vinkkaa. Tällöin kannattaa myös mitata lämpötila ylhäältä. –?Jos ajattelee vaikka kymmenen vuoden periodilla, niin vuonna 2010 viinikaappi oli enemmän luksusta kuin nykyään. Millaista valaistusta suosittelisit. Monet valmistajat tarjoavat nykyään erilaisia valaistusratkaisuja, jolloin kaapit voidaan sovittaa monenlaisiin koteihin ja sisustuksiin. Viinikaapin ohella hieno säilytysmetodi on viinikellari tai viinihuone. – Kaappimme on koko ajan lähellä maksimikapasiteettiaan. – Viiniharrastus on mennyt jo sen verran totiseksi, että toinen kaappi olisi tarpeen, Alppinen kertoo. –Parhaimmillaan viinikaappi on hieno sisustuselementti, oli se sitten erillisenä olohuoneessa tai upotettu vaikka ruokailuhuoneen seinään. Suomalainen kuluttaja on kuitenkin Tyylikäs viinikaappi tuo arkeen helpotusta ja luksusta . Viinit ansaitsivat paremman säilytyspaikan kuin pahvilaatikoissa rappusten alla. – Hankin ensimmäisen viinikaappini ranskalaisesta verkkokaupasta. Kellari on maanalainen tila, jonne viini varastoidaan tyypillisesti joko pulloissa tai tynnyreissä. Alppisen mukaan viinikaapilla on kaksi pääfunktiota: se on paitsi käytännöllinen ja ihanteellinen ratkaisu viinin säilytykseen, myös kaunis sisustuselementti, josta sekä omistajat että vieraat saavat nauttia. –?Jos viinikellari on maan alla, sopiva kosteus syntyy automaattisesti. Millaisesta lämpötilasta puhutaan. Jos lämpötilan säätää 15–16 asteeseen, se käy kaikille viineille. Nykyään vaihtoehtoja on tarjolla jokaiseen kotiin ja sisustukseen. –?Valaistus ei saisi olla kovin kova. Suomen viinikaappikattaus oli suppea, joten katse piti kääntää maailmalle. Hinnat vaihtelevat muutamista satasista pienen henkilöauton hintoihin, Routala kertoo. VIINIKAAPPIEN SUOSIO on kasvanut Suomessa kohisten. Laseille kannattaa jättää ainakin yksi taso, jotta siellä voi vaikka nauttia lasin viiniä. Viinien kylmentäminen ja oikean lämpötilan ylläpitäminen on nimittäin aika helppoa. Siellä on sekalainen seurakunta nopeamman kierron edullisia perusviinejä sekä arvokkaampia laatuviinejä, kuten tuhteja punaviinejä ja samppanjaa, jotka saavat ikääntyä ennen avaamista. LM–HÄSA Rakennanko sittenkin viinikellarin tai viinihuoneen. On ollut kiva huomata, että ei tarvitse olla asiaan vihkiytynyt ammattilainen, vaan kaappeja löytyy ihan tavallisten ihmisten kodeista, Alppinen sanoo. Osa viineistä kaipasi myös kypsytystä, jolloin ainoa oikea vaihtoehto oli yhden lämpötilan kaappi, joka mahdollisti sekä säilytyksen että kypsytyksen. Se tekee tilasta myös viihtyisämmän. Samalla moni edelleen aliarvioi itsensä viinistä puhuttaessa. HYVÄ KYSYMYS. Nykytekniikalla viinikellarin tai oikeammin viinihuoneen rakentaminen ei ole hirveän vaikea juttu. Sen voi erottaa muusta asunnosta esimerkiksi lasiovella tai seinällä. Valoa pitäisi pystyä säätämään, joten himmennysratkaisu kannattaa rakentaa saman tien. Siellä viini on turvassa valolta ja lämpötilan vaihteluilta. Millaisen kosteustason viinihuone vaatii. Voiko viinikellarin tai viinihuoneen rakentaa ihan tavalliseen kotiin. –?Oikea lämpötila on kuitenkin kosteutta tärkeämpi. Kaapin sisältöä täydennetään säännöllisesti: esimerkiksi silloin, kun markkinoille tulee uusia, kiinnostavia viinejä. On myös olemassa viinikellareihin tarkoitettuja jäähdyttämiä. Suunnitelmissa on hankkia myös kypsytyskaappi, Alppinen kertoo. ”Suomalaiset nauttivat yhä laadukkaampia viinejä ja ovat enenevässä määrin kiinnostuneita ruuan ja viinin yhdistämisestä.” MATTI JOKELAINEN Viiniharrastaja Anna Alppisella ja hänen puolisollaan on noin 50 pullon vetoinen viinikaappi käyttöviineille. Jos ei, ideaalin kosteuden saavuttaminen vaatii hyvät ja melko kalliit laitteet. VIINIKAAPPIEN sisustuksellista merkitystä ei käy kiistäminen. Mitä muuta tulisi ottaa huomioon. – Parasta on se, että nyt kotona on aina pullo hyvää viiniä nautittavaksi kahdestaan tai ystävien kanssa
Viinikaappeja käsittelevän artikkelin kirjoittaminen aiheutti olon, että viinikaappi pitäisi saada. Jos ihan sellainen pieni, korkeintaan 50 pullon kaappi keittiön nurkkaan. Valko-, kuohujälkiruokaviineille sopivin tarjoilulämpötila on 8–12 astetta. – Viiniharrastus on mennyt jo sen verran totiseksi, että toinen kaappi olisi tarpeen, Alppinen kertoo. VIINIHARRASTUNEISUUDEN buumi on tuonut mukanaan tarpeen säilyttää viinejä oikeassa lämpötilassa. – Viinikaapin arvo rakentuu sen sisällöstä eli siitä, että omasta kaapista löytyy ruokaan sopiva viini, Jokelainen sanoo. KESKIVIIKKONA 21. Oikein säilytettynä viinien maut ja tuoksut pääsevät oikeuksiinsa. Meillähän on uusi viinikaappi. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B7 KOTI JA ASUMINEN erittäin hinta-laatutietoinen, ja Suomessa on laadukkaampia viinejä kuin monissa niin sanotuissa viinimaissa, Routala väläyttää. Pöydän yllä leijuu yksi yhteinen ajatus: ai että, se tietty viini sopisi tähän tosi hyvin. Jos Alppiselta ja Jokelaiselta kysytään, suomalaiset tuntevat viininjuonnin ja -säilytyksen salat kuin omat taskunsa. KUVA: Johanna Jokelaisen perhealbumi Kun viinikaapin hyllyjä säätää, sisään saa mahtumaan enemmän. Osaan laitteista on mahdollista luoda useita lämpötila-alueita. Ruoka-aiheisen artikkelin kirjoittaminen voi innoittaa testaamaan uutta reseptiä, urheiluaihe saattaa nostaa urheilukuumeen ja mielenkiintoinen, henkilökohtaisella tasolla resonoiva keskustelu saattaa saada ajattelemaan asioista toisin. Kaapit soveltuvat viinin temperointiin, säilytykseen, kypsytykseen tai näihin kaikkiin. Pahimmillaan viinikaapista tulisi vain tympeä toisinto vuosien takaisesta kokemuksestani puhelimen varavirtapankin kanssa. – Suurimmissa kaupungeissa on monia mielenkiintoisia viinibaareja, ja viinitastingejakin järjestetään ihan mukavasti. • Viinikaapin on hyvä olla energiatehokas ja värinätön, jottei viini liiku pullossa. Jaksaisimmeko oikeasti panostaa ja jos, miten pitkään. Se tulee joka tapauksessa täyteen, Jokelainen kuittaa. LM–HÄSA 6 Ruokaja viini-inspiraatiota saa lisää Anna Alppisen blogista: @superalppi / anna-alppinen.com Anna Alppisella ja hänen puolisollaan on noin 50 pullon vetoinen viinikaappi käyttöviineille. Kynttilä lepattaa, hymyilemme toisillemme pöydän yli. Unohdettiin vaan, että ei se itsekseen täyty. • Koneessa on tarpeen olla kaksi lämpötilaa, jotta punaiset saa eroteltua muista viineistä. Keskustelu puolison kanssa on kuitenkin jäissä yhdestä viinikaapin sijoittamista ja hintaa simppelimmästä syystä. Jos asiaan on yhtään harrastuneisuutta, kannattaa hankkia viinikaappi – mieluiten niin iso kuin persaus kestää. Me molemmat nimittäin epäilemme innostuksemme kestävyyttä. Hyödyllinen ominaisuus on oma lämpöastemäärä punaviineille ja valkoviineille. Viinikaappeja käsittelevän artikkelin kirjoittaminen aiheutti olon, että viinikaappi pitäisi saada. Jos ihan sellainen pieni, korkeintaan 50 pullon kaappi keittiön nurkkaan?. • Viinikaappi suojaa viiniä valolta, vaimentaa liikettä ja huolehtii lämpötilasta. • Pitkäaikainen säilytyslämpötila on yleensä tarjoilulämpötilaa alhaisempi. KUVA: Aste Finland Handout Neljän pullon kaappi on kätevä asentaa seinään. Lähteet: viinikaappikauppa.fi / viinimaa.fi / asiakkuuspäällikkö Jukka Routala KOLUMNI Maria Paldanius palaute@ lannenmedia.fi V älillä kohdalle osuu juttukeikkoja, jotka saavat toimittajankin toimimaan. Verkkokalvoilleni on piirtynyt tällainen, toimeen tarttumista jarruttava näky: me kaksi, pakasta vedetyn viinikaapin onnelliset omistajat pastalautasten äärellä keittiönpöydässä. Mutta sitä ei sanota ääneen. Se tuo paljon iloa ja vie vain vähän tilaa. Kuka täyttäisi viinikaappini. Asiasta on käyty taloudessamme keskustelua siitä saakka, kun tämä juttu on ollut työn alla. Niin, että miten olisi. Unelmissa on hankkia lisäksi kypsytystai varastointikaappi. Ettei vaan kävisi niin kuin uutuudenviehätyksen karusellissa usein tuppaa käymään: vauhti hiipuu ja ennen pitkää turhakkeiksi muuttuneita aarteita aletaan kaupata kirpparilla. KUVA: Aste Finland Handout VINKIT Miksi ja millainen viinikaappi. Odotan jutun julkaisupäivää, jolloin voin nostaa vaiennetun kissan uudelleen pöydälle. Kävi niin, että laite kulki laukussa lataamattomana ja minä ravasin etsimässä sille latauspaikkaa. Vaan kuinkas kävikään. • Punaviineille sopivin tarjoilulämpötila on 16–18 astetta. Korona-aika on myös yhdistänyt viininharrastajia sosiaalisen median kautta, Alppinen tietää. • Viinikaappeja myydään muun muassa kotimaisissa kodinkoneliikkeissä ja verkossa. Kirjoittaja on avustaja. Valikoimaan kuuluu vapaasti seisovia, sisään rakennettavia ja integroituja kaappeja. – Oma kokemukseni on, että suomalaiset nauttivat yhä laadukkaampia viinejä ja ovat enenevässä määrin kiinnostuneita ruuan ja viinin yhdistämisestä. Ensin ajattelin, että siinä vasta kätevä kapistus: matkalle lähtiessä ei haittaa, jos luurista loppuu akku, kun mukana kulkee virralla täyteen ladattu mötikkä. • Lyhytaikaisessa säilytyksessä tärkeitä ovat valo, lämpötila ja kosteustasapaino. Erilaiset viinit pysyvät kaapissa tarjoiluvalmiina, oikeassa tarjoilulämpötilassa. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic Jos viiniharrastaja Matti Jokelainen rakentaisi vielä joskus omakotitalon, hän alkaisi ensitöikseen selvittää, voisiko sinne rakentaa viinikellarin tai vähintään keittiökalustoon upotettavan viinikaapin
Tänä keväänä ilmestyy Tracy Chevalierin tulkinta Othellosta. Kaikesta mylvinnästä ja riehumisesta huolimatta romaani jättää levollisen ja toiveikkaan olon, sillä ennen kaikkea on kysymys kyvystä pyytää ja antaa anteeksi. Saara Pääkkönen. Taike jakaa tämän vuoden ensimmäisessä koronatukien haussa noin 15 miljoonaa euroa ammattitaiteilijoille ja kulttuurialan ammattilaisille. ”Kuin tämä olisi onnellinen loppu”, kertoja toteaa, kun romanttinen pari saa toisensa. Johnny Kniga -kustantamo jatkaa Shakespearen näytelmien pohjalta kirjoitettujen nykyromaanien sarjaa Jeanette Wintersonin näkemyksellä Talvisesta tarinasta. Mustasukkaisuuskuviosta syntyy tyttö, Perdita, joka joutuu epäonnisten sattumien summana sairaalan vauvaluukkuun New Bohemiassa Louisianassa. Perdita kasvaa hänet luukusta napanneen Shepin ja tämän pojan perheenjäsenenä levollinen ja älykäs nuori nainen. WINTERSON on kirjoittanut keskenään hyvin erityylisiä romaaneja. . Vuoden 2020 Taiken kolmessa koronahaussa jaettiin rahaa yhteensä 17, 5 miljoonaa euroa, hakemuksia tuli 11?817 ja apurahoja myönnettiin 5?200.. . Kertoja kommentoi välillä tapahtumia kuin mikäkin Puck. Järjestäjät ovat suunnitelleet vaihtoehtoisia toteutustapoja, jos esimerkiksi sisätilaesityksiä ei voisikaan järjestää. Tuki on tarkoitettu freelancereille ja yksityisille elinkeinonharjoittajille, jotka kärsivät toimeentulomahdollisuuksien puutteesta koronapandemian takia. HUHTIKUUTA 2021 B8 HÄMEEN SANOMAT KULTTUURI KIRJA Jeanette Winterson: Aikakuilu Suom. Winterson tekee Sisiliasta menestyvän liikeyrityksen, jota johtaa kiivas Leo, ja ”Böömin kuninkaasta” menestyvän pelienkehittäjän Xenon. Sarjassa ovat suomeksikin ilmestyneet muun muassa Anne Tylerin ja Margaret Atwoodin romaanit. Muuntautumiskykyinen kirjailija Jeanette Winterso n on siirtänyt Talvisen tarinan kuvitteellisista Böömistä ja Sisiliasta Lontooseen ja Louisianaan. Tukea voidaan myöntää noin 3?500 hakijalle. Tukea ovat voineet hakea myös sellaiset taiteen ja kulttuurin alan ammattiryhmät, jotka eivät yleensä voi hakea Taiken apurahoja. Taike sai lähes 9 000 koronatukihakemusta Hämeen Sanomat Helsinki Taidealan pitkittyneestä vaikeasta tilanteesta kertoo se, että Taiteen edistämiskeskuksen neljänteen koronatukihakuun tuli lähes 9?000 hakemusta. ROMAANIN RAKENNE on sirpaleinen. NÄYTELMÄSSÄ kaksi kuningasta, ystävykset, riitautuu, kun Sisilian kuningas alkaa perusteetta epäillä Böömin kuninkaalla olevan suhde hänen raskaana olevaan vaimoonsa. Päätökset tehdään kesäkuun puoliväliin mennessä. Johnny Kniga 2020. Ratkaisu tuntuu sekä oudolta että nerokkaalta. Tehdas tanssii -festivaali on toteutumassa elokuussa välivuoden jälkeen eri puolilla Hämeenlinnaa. Teoksessa on melodramaattisuutta ja lavastuksellisuutta. . Sarjaidea on kiinnostava ja lopputulokset upeita. Liikkeelle lähdetään vauvaluukusta, mutta sitten palataan tilanteeseen johtaneisiin tapahtumiin aina Leon ja Xenon nuoruusvuosia myöten. Hän menee syvemmälle vanhemman polven nahkoihin, mutta kuvaa Perditaa ja tämän perhettä leikittelevämmin, kaikkitietävän kertojan ottein. MARIKA RIIKONEN Nykyajan kohtalot ratkaistaan yritysmaailmassa Tanssimaan lähdetään tavalla tai toisella . Lopulta ystävyys tuhoutuu, nainen kuolee ja tyttövauva katoaa. Ei, vaan näytelmää, esitystä. Niin nytkin. Winterson kirjoittaa tarinaa ikään kuin sisältä ja ulkoa vuorotellen. Taiken yksittäiseen hakuun ei ole koskaan aiemmin tullut yhtä paljon hakemuksia. KESKIVIIKKONA 21. 330 s. Jos pelottaa, että pitäisi tuntea Shakespearen tuotanto kannesta kanteen, jotta romaanista voi saada jotain irti, niin ei tarvitse. Yksityishenkilöiden apuraha on 4?000 euroa ja se on tarkoitettu kahden kuukauden työskentelyyn. Useimmiten mukana on kuitenkin seksuaalisuuden tarkastelua ja myös löytölapsitutkielmia. Yksityisten elinkeinonharjoittajien valtionavustus on 4?000 tai 8?000 euroa. Talvisen tarinan tunteminen syventää lukukokemusta, mutta muita varten Winterson kertaa näytelmän tapahtumat romaanin alussa. Aikakuilussa hän pääsee aukomaan myös rahan, aseman, toden ja epätoden ja kohtalonomaisuuden teemoja. Kepeys lisääntyy loppua kohti, ja tarina alkaa muistuttaa unta
–?Meillä on älyttömän makeat tapahtumapaikat. Myös Heikkilällä on pitkä tanssitausta nimenomaan Hämeenlinnassa. –?Tavallaan tanssielokuva lähestyy sadan vuoden takaista elokuvakerrontaa, joka oli tosi villiä, Penttilä lisää. HÄSA Taiteelliset johtajat Tuula Penttilä ja Tanja Kunnari ja tiedotusvastaava Jasmin Heikkilä ovat luoneet useita vaihtoehtoja Tehdas tanssii -festivaalin toteuttamiseksi. –?Tanssissa on voimaa, ja tanssi jos mikä tuo iloa. Heikkilän Oliver-poika on myös osallistunut palavereihin. • Kursseilla perehdytään mm. FESTIVAALIN RUNKO on sama kuin aikaisemminkin. Festivaalin kohderyhmää ovat tänäkin vuonna sekä tanssin harrastajat että ne, joita tanssi kiinnostaa, vaikka kokemusta ei olisikaan. KESKIVIIKKONA 21. Olen itse kokenut niin paljon tanssissa tässä kaupungissa, että tuntuu tärkeältä olla mukana, hän kertoo. Hän on myös innoissaan mahdollisuudesta esitellä Hämeenlinnaa monipuolisena tanssikaupunkina. • Ohjelmassa tanssikursseja, tanssiesityksiä, Torijamit ja tanssielokuvien kokonaisuus. Niinpä Tehdas tanssii -festivaalilla on nyt hyppysissään paljon lisätyötä tuottanut mutta ilomielin laadittu varasuunnitelma. • Festivaalin tapahtumia on mm. Luvassa on eritasoisia tanssikursseja, tanssiesityksiä ja Torijamit. Pääsemme näyttämään tanssikaupunkia parhaimmillaan. HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B9 KULTTUURI Marika Riikonen Hämeenlinna Tuplatyön se teettää, mutta ainakin tulevana kesänä tanssitaan. • Lisätietoja: tehdastanssii.fi ESITYKSET • To: Tanssielokuvien näytös. Kamera voi olla tavallaan yksi tanssijoista, he kuvailevat. Elokuvailta toteutetaan yhteistyössä Kino Tavastin kanssa. –?Se, että pääsee näkemään opettajan myös esiintymässä, tuottamassa liikettä, täydentää kokemusta. We don’t talk, UMC-Dance Company esityksellä Movements – Motions – Mindsets ja Riku Lehtopolku ja Mikko Makkonen duetollaan Levoton maa | Restless Earth. Tämän vuoden uutuus on tanssielokuvien kokonaisuus, joka esitetään Museo Militarian elokuvasalissa. Penttilä huomauttaa, että kuluneen vuoden aikana asioita on opittu tekemään uudella tavalla. TANSSIELOKUVAA voi Kunnarin ja Penttilän mukaan helpoiten kuvata sillä, mitä se ei ole. ”Kurssien opettajat ovat jo kokeneita etäopettajia, joten tunnitkin voidaan tarvittaessa järjestää verkossa.”. Hän on muun muassa osallistunut tapahtuman uusien nettisivujen rakentamiseen. Se on perinne, josta halutaan pitää kiinni. Hämeenlinnan torilla, Suisto-klubilla, Verstasnäyttämöllä, Museo Militariassa ja Aulangon puistometsässä. TÄNÄ VUONNA festivaalin kantaviin voimiin on liittynyt tiedotuksesta vastaava Jasmin Heikkilä. • Lisäksi ohjelmassa on Torijamit, Avoimet ovet ja Päätösjamit. Paikallisten tanssikoulujen toivotaan ilmoittautuvan mukaan Torijamien ohjelmaan. Minulle on sydämen asia osallistua tällaisen tapahtuman tekemiseen juuri Hämeenlinnassa. Moni esiintyjistä myös opettaa festivaalin kursseilla. TEHDAS TANSSII järjestetään nyt seitsemättä kertaa. We don’t talk. Nyt oli sellainen olo, että enää ei siirretä, Kunnari kertoo. • Pe: Riku Lehtopolku ja Mikko Makkonen: Levoton maa | Restless Earth. Se on tärkeää, Penttilä sanoo. –?Viime vuonna päädyimme lopulta pyytämään Taiteen edistämiskeskukselta ja Suomen Kulttuurirahastolta apurahojen siirtämistä. nykytanssiin, jazztanssiin, kehonhuoltoon, koreografiaan, metsätanssiin ja akrobatiaan. –?Siinä ei ole kysymys kameralla taltioidusta tanssiesityksestä eikä siinä tarvitse olla tarinaa. Kurssien opettajat ovat jo kokeneita etäopettajia, joten tunnitkin voidaan tarvittaessa järjestää verkossa, Kunnari ja Penttilä listaavat. KUVA: Esko Tuovinen / HäSa TEHDAS TANSSII Monenlaista ohjelmaa • Tehdas tanssii -festivaali järjestetään 3.–8.8. Esiintymään tulevat Samuli Emery sooloesityksellään We do this. Sitä eivät sido genrerajat tai tietyt tekemisen tavat. –?Jos esityksiä ei voi järjestää sisällä, järjestämme ne ulkona. • La: UMC-Dance Company: Movements – Motions – Mindsets. Viime vuonna väliin jäänyt hämeenlinnalainen tanssifestivaali Tehdas tanssii järjestetään tulevana kesänä tavalla tai toisella, niin ovat päättäneet taiteelliset johtajat Tanja Kunnari ja Tuula Penttilä. • Su: Samuli Emery: We do this. Verkatehtaan miljöö, Aulangon puistometsä, Hämeenlinnan keskusta... Elokuvakokonaisuuden on kuratoinut suomalaisen tanssielokuvan pioneeri Kati Kallio
b) The Ilves 3. Vuoden kotiseututeoksen palkitsemisella kannustetaan kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuodaan näkyvyyttä kotiseutukirjallisuudelle. Viime vuonna voiton vei Tammela. Sääksmäki-kirjan tekijät ovat Ari Sirén ja Katriina Koskinen ja sen on kustantanut Sääksmäkiseura. B10 HÄMEEN SANOMAT PÄIVYRI KESKIVIIKKONA 21. a) Jali b) The Ilves c) Leevi 3. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Hämeen Sanomat Vuoden kotiseututeos -kilpailuun on tänä vuonna ilmoitettu mukaan 35 teosta eri puolilta Suomea. Kotiseutuliitto oli aikoinaan mukana perustamassa messuja ja on edelleen mukana tapahtumassa vuosittain. Raadin puheenjohtajana toimii historioitsija ja kotiseutukirjojen asiantuntija Jukka Hako Vantaalta, ja jäseninä ovat Kansallisarkisto Oulun johtaja Vuokko Joki ja museonjohtaja Teppo Ylitalo Jämsänkoskelta. Kaikki kirjat ovat viime vuoden satoa. b) Punainen lohikäärme Sinua, Herra, he pelkäävät! Jumala, onko sinun vertaistasi! Sinä annat synnit anteeksi ja jätät rankaisematta jäljelle jääneen kansasi rikkomukset. a) Keltainen lintu b) Punainen lohikäärme c) Valkoinen peura 1. Minkä niminen kuntamaskotti Janakkalalla on. Minkä Euroopan kaupungin perustamiseen liittyy legenda Romuluksesta ja Remuksesta. Kutila-kirjaa on ollut tekemässä iso joukko kirjoittajia, ja sen on kustantanut Kutilan kyläyhdistys ry. VUODEN kotiseututeos on valittu vuodesta 2009 lähtien. 16. Tänä vuonna mittelössä on mukana kolme kotiseututeosta Hämeenlinnan seudulta: Kutila, kylä Äimäjärven kainalossa, Kyliä ja kyläläisiä entisajan Sääksmäeltä sekä Lammin raitin vaiheita. Miika 7: 17–18. Raati valitsee finalistit loppukesällä, ja Tiina Merisalo julkistaa voittajan Turun kirjamessuilla lokakuussa. HUHTIKUUTA 2021 VIISI KYSYMYSTÄ SUDOKU NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Anssi ja Anselmi Ortodoksisessa kalenterissa: Hilppa, Feodor, Heikki, Jani ja Janne Ruotsinkielisessä kalenterissa: Camilla 21. a) Hätilä ja Ojoinen 2. PÄIVÄN SANA FINGERPORI IPANAVALTA KAMALA LUONTO Kutila, Lammin raitti ja Sääksmäki mukana Vuoden kotiseututeos -kilpailussa on mukana 35 kirjaa. VUODEN kotiseututeoksen valitsee tänä vuonna Museoviraston pääjohtaja Tiina Merisalo finalistien joukosta. a) Hätilä ja Ojoinen b) Myllymäki ja Kankaantausta c) Miemala ja Ruununmylly 2. a) Hilja Marttila b) Silja Paavola c) Milja Eskola 4. b) Silja Paavola 4. Mitkä kaksi kaupunginosaa Hämeenlinnasta ovat Iittalan ohella mukana Vuoden kaupunginosa -kilpailussa. 1. Finalistit valitsee Suomen Kotiseutuliiton asettama raati. Kuka on Suomen lähija perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja. c) Rooman 5. a) Ateenan b) Pariisin c) Rooman 5. Viime vuonna parhaana kotiseututeoksena palkittiin Tammelan kahdesta kylästä kertovat teos Yks raitti – kaks kyllää: Hykkilän ja Lunkaan kyläkirja. Kerran ja vain kerran! Taso: Vaikea Tehtävä numero 5440. Lammin raitin vaiheista ovat kirjoittaneet Susanna Mattila, Jaakko Rautavirta ja Matti Siivonen ja kirjan on kustantanut Lammin kotiseutuja kulttuuriyhdistys ry Lykky. Mikä hahmo on kuvattuna Walesin lipussa. viikko huhtikuuta 2021 Keskiviikko VIISI KYSYMYSTÄ VASTAUKSET Sudoku-tehtävän 5439 ratkaisu
Lisäksi Ulkomaankauppaministeri Olavi J. Shekki löytyi Porissa pidätettyjen varkaiden autoon kätkettynä. Minari klo 18, Punainen kohina klo 18.30. Noudatamme koronaohjeita, huomioimme turvavälit ja treenaamme huhtikuussa max. 1170 mk) korjauksen. PNÄ HUHTIKUUTA 1971 Neljän laajan yhteistyösopimuksen allekirjoitustilaisuus Moskovassa Neljä Suomen ja Neuvostoliiton väliseen taloudelliseen yhteistyöhön liittyvää sopimusta allekirjoitettiin Moskovassa tiistaina. KESKIVIIKKONA 21. Mattila sinetöi puolestaan Suomen osalta maakaasun hankintaa koskevan pöytäkirjan sekä toista atomivoimalaa koskevan pöytäkirjan. Uusia venepaikkoja Hämeenlinnaan Hämeenlinnan kaupungilla on tällä hetkellä 105 vuokrattavaa venepaikkaa, mutta ne tulevat lisääntymään vielä tämän kesän aikana 28 paikalla, kunhan laituria varten tilatut ponttonikellukkeet saadaan tehtaalta.. Hallituksen antaman lausunnon mukaan suurkäräjille annetaan piakkoin lakiesitys, jonka nojalla vähintään yhden hehtaarin omistava viljelijä puolisoineen saa nejön viikon loma-ajalta 2000 kruunun (n. Risto Räppääjä ja väärä Vincent klo 17, Flummelit klo 17.15, Tove klo 17.30, Maija Mehiläinen ja kultainen aarre klo 17.30, Minari klo 17.45, 20, Yhdet vielä klo 19, Ensilumi klo 19.15, Babyteeth klo 19.30, Hiljainen paikka klo 20.15. Bio Rex Riihimäki. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Näin ollen Toivonen pääsee jälleen harkitsemaan mökin ostoa, mihin tarkoitukseen shekki oli varattu. HUHTIKUUTA 2021 PÄIVYRI JUSTIN YHTEYSTIEDOT: > Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Mielipide (03) 6151 452, mielipide@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Alina ja Aida Ortodoksisessa kalenterissa: Feodor ja Heikki Ruotsinkielisessä kalenterissa: Alina Hämeen Sanomat julkaisee menotietoja sellaisista tapahtumista, joita toteutetaan koronarajoitusten puitteissa. HÄMEEN SANOMAT B11 PÄIVYRI KESKIVIIKKONA 21. Renkolaiselta varastettu 5000 mk:n shekki löytyi Pitkäperjantaina renkolaisen metsätyömiehen Paavo Toivosen asuntoon tunkeutuneiden varkaiden viemä 5000 mk:n arvoinen shekki on löytynyt ja palautettu oikealle omistajalleen. Klo 18.30-20. Riihimäkeläislähtöisen Sami Pöyryn ohjaama Punainen kohina sai ensi-iltansa viime perjantaina. Norjan maanviljelijät palkalliselle lomalle Norjasta tulee vappuna ensimmäinen maa jossa maanviljelijät saavat palkallisen loman. Toimitus valitsee julkaistavat tiedot. Kustaa III:n katu 6. Pääministeri Ahti Karjalainen ja pääministeri Aleksei Kosygin allekirjoittivat Suomen ja Neuvostoliiton taloudellista, teknistä ja teollista yhteistyötä koskevan yhteistyösopimuksen. VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI B. 6 henkilön porukalla. VIRTANEN 413 TAPAHTUMAT Vanajan kaartin viikinkimiekkailutreenit. Hämeen linnan eteläpiha
VANGIT MAKASIVAT leirillä parakeissa ilman peitteitä tai kunnon vaatteita, ja osa tuhansista Poltinaholle suljetuista vangeista oli käytännössä taivasalla. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa, arkisto Vankileiriltä oli lyhyt matka Ahveniston hautaan. PÄIVÄ vuonna 1918 saksalaiset saapuivat Hämeenlinnaan. Kaikki ruokapaketit omaisilta kiellettiin, koska pelättiin että joku salakuljettaisi niiden varjolla leirille aseita. Osa menehtyneistä olisi voinut tulla toimeen perheen ja tuttavien avustamana, jos se olisi sallittu. Kaupunginvaltuuston asettaman järjestysvaliokunnan perustamat kenttäoikeudet kuulustelivat 460 pääosin kaupungissa ja sen itäpuolella otettua vankia. Noin puolet kuulustelluista vapautettiin, osa vangittiin ja jotkut lähetettiin kotiseudulleen. –?Jokainen tietää, että toukokuussa voi olla ulkona vielä melkoisen kylmä, Suo huomauttaa. päivänä ja suuntasivat sisämaahan. HUHTIKUUTA 2021 JUST . Valkoiset olivat kukistaneet punaisten vastarinnan Tampereella 6. Vielä suuremmat riemunpurkaukset syntyivät, kun Hämeen linnassa viruneet lähes sata poliittista valkoista vankia vapautettiin. Yhdessä haudoista on ainakin 109 Hämeenlinnassa kevään aikana teloitettua punaista. . HIEMAN YLI sata vuotta sitten sisällissodan loppurysäys lähestyi Hämeenlinnaa. Eivät ammuttavat olisi siinä kunnossa pystyneet pidemmälle kävelemäänkään, Suo sanoo. HUHTIKUUN 26. Vangituista 19 tuomittiin ammuttavaksi. Poltinahon vankileirin paikalla seisoo nyt poliisiasema Miekkalinna, ja vankileiristä on jäljellä yksi parakki. AHVENISTON ROTKOT valikoituivat teloitusja hautapaikaksi käytännön syistä. toukokuuta virallisten tietojen mukaan 11?482. Hämeenlinnan vankileiri oli maan toiseksi suurin, joidenkin arvioiden mukaan hetken ajan maan suurin. Kaupungissa oli kirjoilla vain noin 6?000 asukasta, mutta vankeja oli 18. B12 HÄMEEN SANOMAT KESKIVIIKKONA 21. huhtikuuta. Leireille suljettiin myös tuhat naista, joukossa hämeenlinnalaiset punakaartiin kuuluneet naiset. Valkoisten koko maassa ottamien vankien kokonaismäärä – yli 80?000 henkilöä – oli niin valtava, että kaikkien huoltaminen muutenkin kurjistuneessa elintarviketilanteessa oli käytännössä mahdotonta. . Vartijoille oli annettu ohjeet ampua jokainen, joka yritti lähestyä tai puhutella vankeja heidän ollessaan työssä tai leirin ulkopuolella. Nälkään, tauteihin ja ammuttuna menehtyi noin 2 500 vankia. Monia punaisia päästettiin vielä vapaaksi, mutta pian tiukan linjan kannattajat pääsivät vallalle. ARKISTON AARRE Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 22.4.2018. LINNANKASARMILLE , Suomenkasarmille ja kaupungin suurimmaksi vankileiriksi kasvaneelle Poltinaholle syntyi vankileirejä, jonne kuljetettiin etenkin Lahden suunnalla kiinni jääneitä punaisia. Valtausta seuranneina päivinä alkoivat kuulustelut ja pidätykset. Vankien terveydenhoitoa oli yritetty järjestää jo kaupungin valtauksen jälkeisenä päivänä piirilääkäri Sahlbergin johdolla, mutta henkilökunnasta, tarvikkeista ja lääkkeistä oli pulaa. Ensimmäisenä saapuneet sotilaat kukitettiin, väkeä virtasi torille. Kivipaasien paikoille on haudattu noin 2?500 henkilöä, jotka menehtyivät keväällä ja kesällä 1918 Hämeenlinnan vankileireillä. Elintarvikepula vaivasi koko maata, ja Hämeenlinnassa tilanne oli keskimääräistä pahempi. –?Teloitettavat peittivät edelliset ammutut ja kaivoivat jatkoksi omat hautansa. Parissa viikossa Hämeenlinnan leireille kuljetettiin ja suljettiin yli 10?000 punavankia. OLOSUHTEET OLIVAT alusta asti katastrofaaliset. Vesilaitoksen johtaja Viktor Siipi johti ensimmäisiä kuulusteluja. . Saksalaiset valtasivat Helsingin huhtikuun 12.–13. OLOSUHTEET Hämeenlinnan leireillä muodostuivat kesän aikana niin kammottaviksi, että pelko joukkoAhvenistolla on kolme muistomerkkiä punavankien hautojen kohdalla. Mauri Suo on vetänyt neljännesvuosisadan ajan bussiretkiä Suomen sisällissodan tapahtumapaikoille. –?Hämeenlinnasta löytyy vaikuttavimmat paikat sisällissodan historiasta kiinnostuneille. –??Täältä mäen päältä pystyi katsomaan teloituksia aitiopaikalta, ja perimätiedon mukaan väkeä kävi ampumisia myös seuraamassa, historianharrastaja Mauri Suo kertoo. Harju on hiekkamaata, jota on helppo kaivaa. Hämeenlinnassa oli keväällä 1918 vain noin 6 000 asukasta, mutta lähes 12 000 punavankia. –?Tänne oli tasainen matka kuljettaa Poltinahon leirillä kuolleita kärryillä ja teloitettavien kävellä. Vankeja kuljetettiin ja marssitettiin Hämeenlinnaan jopa kilometrin pituisissa neliriveissä parikin tuhatta henkilöä päivässä. Juho Peltoniemi Hämeenlinna Kun Ahveniston hautausmaan kappelin takaa katsoo alas Ahveniston rotkoihin, puiden välistä siintää kolme muistomerkkiä. Hämeenlinnan ohi ja läpi valui alkukevään aikana tuhansia pakenevia punaisia ja taisteluja käytiin lähiseudulla
Seuratoiminta Seuratoiminta Saksalaisten Hämeen linnnasta vapauttamia valkoisia poliittisia vankeja majuri Brandensteinin ympärillä. Illalliseksi työssä oleville vangeille kuului 60–80 grammaa leipää ja 50 grammaa silakkaa. Mauri Suon mukaan Poltinahon vankileiristä ei ole jäljellä edes piirustuksia. Viralan Erä ry:n vuosikokous to 29.4. Paikka Viralan kartanon ruuma. Kesäkuun puolivälissä noin 11?000 vankia oli hoitamassa 7 lääkäriä, 15 sairaanhoitajaa ja 4 sairaanhoito-oppilasta. Taitajan livelähetyksessä katsoja pääsee näkemään 51 eri ammattia käytännössä. Moneen ehtinyt ja maailmaa kiertänyt mies muutti 1990-luvulla Jokioisille. Heinäkuussa Hämeenlinnassa menehtyi 995 vankia. Vikapalvelumme päivystää 24 h numerossa 020 690 026. • Asiakirjojen mukaan vangeista 109 teloitettiin. Parannamme kaukolämpöverkostoamme Hämeenlinnassa Kaukolämmön jakelu keskeytyy osassa Hätilää, Idänpäätä ja Katista huoltotöiden vuoksi to 22.4. Joka viides Hämeenlinnan leireille suljettuna ollut menehtyi. Muutamia kuolemantuomioita annettiin yhä, mutta valtaosa tuomituista sai ehdollisen vankeuden mahdollistaneen alle kolmen vuoden vankeusrangaistuksen. JOUKO ROSTILA syntyi Viipurissa 1931. Hän ei itse perustanut taiteilijanimikkeestä vaan totesi olevansa ”koristemaalari kolmannessa polvessa”. KUVA: Museovirasto FAKTA Hämeenlinnan vankileirit • Kaupungissa oli vankeja enimmillään noin 11 500. Vartijoina käytettiin myös asevelvollisia. Oikeudet tuomitsivat vankeja liukuhihnalta 10– 12 vankia päivässä. Yhtä aikaa näytettävissä lajilähetyksissä katsoja voi seurata tarkemmin juuri häntä kiinnostavaa ammattia ja SM-kilpailulajia. Tapahtumassa kilpaillaan myös yläkoululaisten Taitaja9-kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna virtuaalipelinä. • Suurin yksittäinen kuolinsyy Hämeenlinnan leireillä oli isorokko. klo 18 alkaen. Kuolleisuutta lisäsi espanjantaudiksi kutsuttu influenssaepidemia. KESÄKUUN ALUSSA vangeille kuului aamuisin 90 grammaa leipää ja 100 grammaa silakkaa, päivällisellä 40 grammaa leipää ja puolesta litrasta litraan keittoa laadusta riippuen. KUVA: Pekka Rautiainen / HäSa, arkisto Taitaja mitellään toukokuussa Hämeen Sanomat Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma Taitaja järjestetään virtuaalisesti ja näytetään kaikille avoimena livelähetyksenä verkossa 18.–20.5. Kesä-heinäkuun vaihteessa noin 8?000 vangista 1?200 oli sairaana. Joidenkin vartijoiden epäiltiin välittäneen vangeille kirjeitä ja syötävää. Senaatti päätti kesäkuun lopussa, että neljäsosa vangeista on vapautettava, mikä laski Hämeenlinnan vankimäärän alle 10?000 heinäkuun alkuun mennessä. Hän oli elämänsä aikana työskennellyt muun muassa merimiehenä, mainospiirtäjänä, graafikkona ja somistajana. Hämeenlinnan vankileirit suljettiin kokonaisuudessaan vasta syyskuussa 1919, kun vangit siirrettiin Tammisaareen. Noin 600 ehdonalaiseen tuomittua määrättiin pariksi viikoksi karanteeniin tautiepidemian vuoksi. HÄSA. • Hämeenlinnan vankileireillä menehtyi vuoden 1918 loppuun mennessä 2 464 vankia. HÄSA Artikkelissa on lähteinä käytetty Mauri Suon haas tattelua ja hänen kerää määnsä materiaalia, Ilkka Teerijoen kirjaa Hämeen linna vallan kumouksen vuosina (Hämeenlinna seura, 2017), yliopisto tutkija Sami Suoden joen luento materiaali ja haastattelu, Kansallis arkisto, HämeWiki, www.hameenlinna.fi. Naisia vangeista oli noin 1 000. VAPAUTEEN PÄÄSSEILLE annettiin kotimatkalle evääksi reikäleipä, voinokare ja puolikas silli. Siihen kuuluu yhteensä noin 50 teosta Rostilan omasta sekä muiden taiteilijoiden tuotannosta. Alkukesän aikana kaikille kolmelle vankileirinä toimineelle kasarmialueelle perustettiin omat sairaalat. Vankileirien suurin suma oli purettu syyskuun puoliväliin mennessä. HUHTIKUUTA 2021 JUST kapinasta oli todennäköisesti turhaa. Silti vankien tarpeettoman kova kohtelu oli yleistä. Kilpailulajeja on 46, ja niistä kolme on erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden TaitajaPLUS-lajeja. Päälähetyksessä on joka päivä monipuolinen kattaus eri kilpailulajeja, ammattitietoa ja asiantuntijahaastatteluita. Kymmeniä punaisia menehtyi pian vapautumisensa jälkeen, kun he söivät enemmän kuin kuihtunut elimistö kesti. Lisäksi ohjelmassa on kaksi webinaaria sekä muita oheistapahtumia. Taitajassa kilpaillaan nuorten ammattitaidon Suomen mestaruuksista. Kunnanhallitus päätti ottaa vastaan merkittävän testamenttilahjoituksen liitettäväksi Jokioisten kunnan taidekokoelmiin. Pahoittelemme töistä aiheutuvaa häiriötä. Toukokuun puolivälistä lähtien vankeja sai käydä tapaamassa leirin päällikön allekirjoittamalla luvalla. Katkos ei vaikuta kylmän käyttöveden jakeluun. Suurin vankien muodostama uhka oli tautien, erityisesti isorokon, leviäminen. Asiakaspalvelumme numerossa 020 690 035 arkisin klo 9-17. Taitaja2021-finaaliin pääsi semifinaaleiden kautta 360 ammattiin opiskelevaa nuorta. Tuuloksessa ja muualla Hämeenlinnan seudulla käytiin joitakin sisällissodan viimeisistä taisteluista. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Palkintojen jako ja kahvitarjoilu. Vankien kerrotaan huudelleen kaupunkilaisia antamaan ”joko leipää tai kuulan”. Osa heistä katsoi läpi sormien, kun vangit puhuivat kaupunkilaisten kanssa ja kerjäsivät ruokaa kulkiessaan vartioituna kaupungilla. klo 8-18 Katkosalueen kartta löytyy osoitteesta www.loimua.fi/vikapalvelu. HÄMEEN SANOMAT B13 KESKIVIIKKONA 21. Jokioisille taidetta testamentilla Johanna Puukka Jokioinen Loppuvuodesta 2020 edesmennyt taiteilija Jouko Rostila testamenttasi taidekokoelmansa Jokioisten kunnalle. Tautiin sairastui Hämeenlinnassa noin 900 vankia, joista noin 300 menehtyi. Ruokaa jaettiin yleensä grammoissa ja litroissa mitattuna riittävästi, mutta ravintoarvot olivat huonot ja ruoka oli toisinaan syömäkelvotonta. • Lisäksi seudulla teloitettiin jopa 200 henkilöä heti taistelujen jälkeen tai myöhemmin muualta tulleiden valkoisten ja saksalaisten ampumina. KUVA: Museovirasto Tuuloksesta Hämeenlinnan torille marssitettuja punavankeja ja sotasaalista. Testamenttilahjoitus sisältää maatalousaiheisia tauluja, tauluja hullunkurisista eläimistä, muotokuvia, henkilökuvia, uskonnollisia aiheita, abstrakteja kuvia, sekalaisia aiheita ja kollaaseja. Varuskunta-alueesta, jonka yhteyteen leiri syntyi, on olemassa kaupungin varastona toimiva kasarmi ja liikenneympyrän toisella puolella sijaitseva punatiilinen upseeritalo. VANKIMÄÄRÄ VÄHENI kesän aikaan, mutta samalla hoitoa tarvinneiden kunto oli entistä huonompi. Rostila testamenttasi ne kunnalle liitettäväksi kunnan taidekokoelmiin. Kesän edetessä vankimäärä laski voimakkaasti valtionrikosoikeuksien toimiessa täydellä teholla
16.05–16.47 Milanon naisten paratiisi (12). HUHTIKUUTA 2021 B14 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno RTV-toimituksen yhteystiedot Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 05.55 Ulos luontoon: Liikettä kesäyössä. 12.00 Matka jatkuu (S). (S). (U) 14.15 Casualty (12). 08.30 Angry Birds Stella (S). 19.00–19.53 Historia: Paholaisen pelastamat (12). 08.00 Uutisaamu. 16.55 Uutiset. Altavastaaja. Kausi 24, osa 2/10. Jakso 17/26. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 06.25 Ylen aamu. 01.30 Sub.doc: Maailman karmeimmat aviomiehet. 22.00 Schitt’s Creek (S). 19.00 Frendit (S). 22.30 ELOKUVA Pahan kukat (16). 17.06 Viiden jälkeen. 00.35 Narcos (16). Kausi 1, 8/11. 18.00 Urheilu-Suomi. Kausi 14. Kausi 1. 21.00 21.05 A-studio. 07.04 Tilkkupeiton tarinoita (S). Ohjaaja sai räiskiä ja roiskia sydämensä kyllyydestä kauhukomediassaan Zombieland, mutta gangsteritarinassa samanlaiset elkeet tuoksahtavat jo tympeältä. 22.05 Levison Wood: Seikkailu Lähiidässä. (Suomi 2016) PEKKA ERONEN kriitikko Kolme nuorta palestiinalaista naista elää kämppäkaveruksina Tel Avivissa, oman kulttuurin rajoitusten ja Israelin yhteiskunnan epätasa-arvon puristuksessa. 14.55 Tanssin superäidit. Kausi 1. Hänen on muutettava elintapojaan. 01.55–02.55 Pomo piilossa UK. 17.00 17.00 Hauskat kotivideot. . Rikollispomo Mickey Cohnin roolissa Sean Penn yrittää panna paremmaksi – ja pahemmaksi – Al Pacinon konnaroolia kulttileffassa Scarface. Tutustumme myös viime vuosisadan taiteilijavanhempiin. 19.30 Frendit (S). (U) 10.45 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 12.30 Naiskonstaapeli 56 (12). Kausi 1, 10/10. Antti J. 19.30 Salatut elämät (7). (U) 15.10 Jopet-show (S). 18.30 Muuri. 20.00 Simpsonit (7). Miten ääni tekee elokuvan. (Suomi 1948). (U) 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 22.00 Kymmenen uutiset. 06.25 Uutisaamu. 19.30– 19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 21.00 Kohti kaukaisia rantoja. Kausi 1. Kausi 1. Kausi 2, 4/10. 20.00 Stadi vs. 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa. 08.30 Trollz (7). 17.55 Uutiset. 12.11 Yle Oddasat ja Oddasat. (Israel/Ranska 2016) Gangsterisota Hero klo 21.00 HH Ammattimaisen rikollisuuden maailma on armoton ja usein väkivaltainen. Jakso 5/8. Jakso 7/26. (U) 20.00 Muuttopäiväkirjat. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 08.16 Galaxi. 10.05–11.00 Selviytyjät. 19.20 Tulosruutu. 07.40 Paavo Pesusieni (S). (U). 15.55 Haluatko miljonääriksi. 12.00 Emmerdale (7). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 18.00 Superkauppiaat. 09.30–10.00 Bob’s Burgers (S). 21.00 Schitt’s Creek (S). Jakso 21/26. Jakso 3970. 06.10 olo.fit. 11.00 Ei enää lihaa. Kausi 8. SUB 06.30 Antti piirtää (S). Kausi 2, 7/8. 22.20 Päivän sää. 07.55 Sonic Boom (7). Kausi 2. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 07.08 Maijuli (S). Jakso 8/10. 19.00 Seitsemän uutiset. Kausi 1, 5/6. Kausi 3, 28/30. 12.00–17.25 YLE TEEMA. Kausi 1. 00.05 Joonas Nordman Show. Kausi 4. 09.00 Paavo Pesusieni (S). Kausi 10, 6/10. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 16.30 Uusi päivä (S). Toisaalta nuoret ovat vanhoillisten kanssa samassa jamassa, israelilaisen yhteiskunnan epätasa-arvon puristuksessa. 2/5. Ovitzit alistettiin Mengelen epäinhimillisille kokeille tämän yrittäessä selvittää lyhytkasvuisuuden genetiikkaa. Onnea, Anssi ja Anselmi! 06.53 Dinotassut (S). Jakso 7/25. 19.00 Leijonan luola USA. Kausi 1. Kausi 1. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. Elokuva syntyy kuvasta ja äänestä, mutta silti jälkimmäinen usein unohdetaan. KUVA: Yle Kuvapalvelu Auschwitzista selviytyneiden tarina. 07.30 Arthur ja minimoit (7). (U) HD 22.40 Oddasat. 08.36–08.47 Hirveä Henri (S). 13.00 Hiphopin klassikot (12). 23.35 Stand Up! Kausi 4. Jakso 3/20. 09.30 Puoli seitsemän. 07.36 Pii ja Poju (S). 09.10 Emmerdale (7). 09.00 Napakymppi. (U) 13.15–14.25 ELOKUVA Hormoonit valloillaan (7). 15.00 Maajussille morsian maailmalla. Kausi 2. 16.00 Salatut elämät (7). Kausi 5, osa 456. Kausi 2, 4/11. Kausi 30, 32/43. Jakso 97. 8/8. 07.30 Mitä ihmettä. • 00.10–01.15 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). Jakso 10/10. 06.25 Bing (S). 13.00 Tanskalainen maajussi. Kausi 5, 2/12. Jakso 6/10. Jokisen elokuvan pohjalla ovat vakavat ajatukset uusperheen ongelmista, lähiöiden levottomuuksista ja yhteiskunnan turvaverkkojen pettämisestä, mutta toteutus ei oikein vakuuta. 20.00 Sydämeni Inés (12). 18.25 Emmerdale (7). 07.27 Heimo ja Hemmo (S). 11.01 Home and Away (S). 21.30 Schitt’s Creek (S). 6/10. 01.00 Maajussille morsian maailmalla. Jakso 1/13. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 18.00 Päivän sää. Kausi 1. 15/20. 20.00–01.15 YLE TEEMA. 21.40 Ketonen & Myllyrinne (7). (U) 10.51 Yle Alueuutiset. • 00.30 Simpsonit (7). Viiden jälkeen. 22.25 Tulosruutu. Kausi 28. Kausi 4. 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). Kausi 3, 5/5. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 07.14 Ritari Mikke (S). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. Kausi 3. Kausi 2, 1/6. 13.30 Casualty (12). 11.30 Adam & Eva. Jakso 19/22. 22.35 Rikospaikka. (USA 2013) Pahan kukat Sub klo 22.30 HH Teini-ikäisen punkkari Sipen ( Viljami Nojonen) kotona tilanne kuplii ja kirvelee. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 10.20 Minun puutarhani. . 15.40 A-studio viittomakielellä. 32/52. Juutalaisperheen seitsemän lyhytkasvuista sisarusta kuljetettiin Auschwitzin keskitysleirille. Kausi 2, 4/10. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 BUU-klubben. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). (U) 09.45 Uusi päivä. (U). Kausi 1. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 22.30 ELOKUVA Kino: Bar bahar – tanssin jos huvittaa (16). N: Hilkka Helinä, Joel Rinne, Reino Valkama, Rauha Rentola. Kausi 3. 13.00 Teknavi. Kausi 12. 01.40 Australian rajalla. 22.05 Diili. (U) 14.45 Ylen aamun parhaat. KESKIVIIKKONA 21. Kausi 4, osa 57. 08.25 Näin meillä (7). 20.30 Rantabaari (12). 07.49 Milli ja Molli (S). 17.10 Naiskonstaapeli 56 (12). 16.55 Anna Järvinen ja naiset. Kausi 2. 17.00 17.04 Päivän sää. Kausi 2, 3/11. Kausi 14. 02.10 Australian rajalla. 21.00 Miki Liukkonen, sivullinen. 14.30 MTV Uutiset Live. 12.00 Valitut Palat Collection. Vieraana juontaja Alma Hätönen. 21.00 21.00 Temptation Island Suomi 9 (7). 08.25 Angry Birds Stella (S). 13.55 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 14.00 First Dates UK. Kausi 3, 6/8. 22.00 Syntinen (16). 14.30 Itse valtiaat. KUVA: Yle Kuvapalvelu Naiset kahden muurin välissä Historia: Paholaisen pelastamat (12) Yle TV1klo 19.00 ja Yle Areena (By Devil’s Grace, Ranska 2019) Ovitzin juutalaisperheen seitsemän lyhytkasvuista sisarusta kuljetettin muiden juutalaisten tavoin Auschwitzin keskitysleirille. 14.10 Historia: Australia värikuvissa. Kausi 5. Kausi 36, 5/16. 15.00 Baywatch (12). Kolmen nuoren palestiinalaisen naisen elämässä riittää hankaluutta siinä mitassa, että Maysaloun Hamoudin esikoiselokuva sai Suomessa turhan kepeän nimen. (U) 10.15 Kandit. Pikemminkin käyntikortilta Hollywoodin toimintaleffoihin. Vieraana koreografi Hanna Brotherus. Tieteellisen läpimurron toivossa Mengele kuitenkin myös suojeli sisaruksia, ja kun neuvostojoukot saapuivat vapauttamaan Auschwitzin vangit, koko perhe oli edelleen elossa. 17.25–19.53 YLE FEM. 2/23. Viisikymppisen Søren Rastedin kroppa on ehtinyt kokea kovia. 08.10 LEGO Ninjago (7). (U). Jakso 3971. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.10 MOT. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kaduilla kasvanut isä ( Eero Aho) osaa aavistaa pahaa. 09.50 Maastoautolla halki Indokiinan. Toisaalta arjenläheisessä draamassa kipinöivät elinvoima ja väärentämätön vastarinnan henki. (12). 16/20. 23.05 Nyrkki (12). 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 20.00 Mestareiden mestari. (U) MTV3 06.00 Aamusää. Polttopullot lentävät, liekit loimottavat ja poliisijoukot vyöryvät kyllä näyttävästi, mutta Pahan kukat ei tunnu niinkään suomalaisen arjen kuvaukselta. Kausi 2, 6/11. 01.00 Simpsonit (7). Velipuoli Juno ( Jon ”Juno” Korhonen) on hankaluuksissa huumeiden, jengien ja virkavallan kanssa. 13.00 Simpsonit (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.4. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 17.25 Uutiset. 21.30 Ruokamatka Ranskaan. 12.00 Muuttopäiväkirjat. 09.00 McLeodin tyttäret (12). 12.30 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. Onko Rastedin luovuttava kokonaan lihasta. 16.30 Simpsonit (7). Kausi 3, 4/5. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 10/26. Kausi 30, 33/43. Kausi 1, 8/11. Jakso 7/26 07.15 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). Kausi 2, 5/11. 08.50 Ideoiden maailma. 18.30 Puoli seitsemän. Kausi 9. Kausi 21. Kausi 4. 13.30 Suurmestari. Vapaamielisen Lailan, lesbon baarimikko Salman ja huiviin pukeutuvan Nourin puolta tekee mieli pitää. 06.35 Ritariprinsessa Nella (S). 20/22. 22.00 Tulossa: Big Brother Suomi. (U) 23.00–00.15 Game of Thrones (16). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 02.40–03.40 Poliisit – kotihälytys (12). 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 13.30 Simpsonit (7). 18.05 Viiden jälkeen: erikoishaastattelu. Jakso 8/13. 17.30 Viiden jälkeen. Väkinäiseltä näyttää. Kausi 8, 6/6. Kausi 1, 6/6. 11.30 Koiralle koti. 12.15 olo.fit. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 21.49 Urheiluruutu. 15.35 Korpelan kujanjuoksu (7). Jakso 5/9. Jakso 1/13. (U) 19.00 Korpelan kujanjuoksu (7). Jakso 10/20. 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut (S). Jakso 9/10. 07.00 My Little Pony: Pony Life (S). (U). Bar Bahar – tanssin jos huvittaa Yle Teema & Fem klo 22.30 HHHH Vanhoillisilla on valta ja halu rajoittaa nuoren polven elämää. 12.30 Salatut elämät (7). 13.40 Uusi Kino: Eläimen kuva (S). 17.25 Tanskalainen maajussi. 20.00 Kulttuuricocktail Live. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 16.00 Simpsonit (7). 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Osa 3/10. Jakso 7/13. Jakso 30. Kausi 1. D 22.55 Marja Sannikka. 16.55 Onnenarpa. Kausi 5, osa 456. Silti tuntuu, että Ruben Fleischerin toimintajännärissä itse kunkin tyylitaju pääsi notkahtamaan. Pohdimme myös, miksi menneistä ajoista kertovat historiatilit kiehtovat sosiaalisessa mediassa. Kausi 3. 11.00 Strömsö. 10.00 Hercule Poirot (12). Lande. 19.55 Meidän pitää puhua (12). 21.45 Yle Uutiset. Kausi 1, 7/8. 20.25 Muuttopäiväkirjat. 12.27 Muuttopäiväkirjat. Kausi 1, 3/10. 19.15 Päivän sää. 08.17 Pok ja Mok (7). 07.00 Uutisaamu. Kausi 2. 23.25–23.55 Puoli seitsemän. 21/32. 17.00 Myyrä
17.30 Superkirja. 7.10 Urheiluradio. 21.00 Top Gear (S). 14.20 Raamattu puhuu sinulle. 8.45 Päivän blogi. 10.30 Raamattu. 08.15 Food Factory. 14.30 Home and Away (S). 18.55 Alastomat selviytyjät extreme (S). 12.00 Ruokakaupparalli (S). 22.30 Herätys!. 15.55 Yle News. 13.00 Häät sulhasen tapaan. 03.30 Mökki ja potkuri. 00.00 Remppa vai muutto. 12.00 Jumala puhuu. 2.00 Arkisto: Elääkö eläkkeellä?. 21.36 Päivän sana. Sarjakuvakulttuurista ponnistava ilmiö on osalle harrastajista myös tapa käsitellä omaa seksuaalisuutta. 17.13 Radio Suomen Ilta. 17.00 Leijonan luola USA. 04.20 Kutsun sinua, kummitus (12). 12.55 Radio Suomen Päivä. 16.10 Erotiikan kevään Faunin iltapäivä. 10.15 Sykettä Israelista. 14.03 Raamattuavain (u). 22.05 Urheiluradio. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 12.05 Naurun historia (S). 10.00 Yle Uutiset. 02.30 Sanna Ukkola Live. 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 22.00 Criminal Minds. 09.30 Klubi 700. 09.00 TV Shop. 16.05 Naurun historia (S). YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 16.30 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi (S). (16). 17.00 Eläinlääkärin elämää (S). 12.30 Suolapala. 18.55 Luonto-Suomi: suosikkieläinilta 020317600. 18.00 Sinkkuäidille sulhanen (S). 1.55 Yöradio. 03.00 Poliisit (7). 14.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 13.00 Supernanny Suomi. 03.30 Pelastushelikopteri (S). 19.00 Satakiloiset siskot (S). 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 19.30 Panttilainaamo. 08.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.30 Australian rajalla. 15.20 Kohtasin Messiaani. 14.15 Ihmeelliset ihmiset. 21.00 Tanssi kanssain. 12.10 Urheiluradio. 19.00 Lastensairaalan syke. Turriharrastaja kokee usein yhteenkuluvuutta enemmän eläinten kuin ihmisten kanssa. 14.02 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 18.15 Pekan biisit. 15.00 Yle Uutiset. 06.30 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 16.20 Ex-Criminal Day -todistuksia. Arkkipiispa emeritus Jukka Paarma, Turku 6.25 Aamusoitto. 14.30 Jumalanpalvelus. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.15 Voimaa Sanasta. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 20.03 Raatihuone (u). 16.30 Tiimalasi. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 22.10 Top Gear (S). 18.30 Suomalaisen elämäntavan jäljillä. 22.05 Kuusi kuvaa taiteilija JenniJuulia Wallinheimo-Heimosen elämästä. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.35 Family Guy (12). 10.00 Yle Uutiset. 01.30 Superkirja. 10.30 Valitut Palat Collection. 21.30 Kangasalan Majatalo-ilta. 00.10 Fast n’ Loud (S). 15.10 Food Factory. 11.30 Pogosta. 07.25 Simpsonit. 17.00 Suurmestari. 18.00 Autojen ensiapu. 6.36 Päivän sana. 9.03 Viikon debatti. 15.30 Emmerdale (7). 18.30 Hartaita säveliä. 23.05 Luonnon oudoimmat mysteerit (S). 12.30 TerveysSummit. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Herätysliikehdintä. 15.45 Will & Grace (S). 7.30 Ykkösaamu. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 01.00 Isännän pöydässä. • 23.15 Kyttäputki: Holmes NYC (12). Rock-etsivä. 14.35 Australian rajalla. 16.00 Remppa vai muutto. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 13.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 2/4. 10.00 Brysselin kone. 01.15 Simpsonit. 11.33 Radio Suomen Päivä. 18.00 Sinkkuillallinen. 07.05 Simpsonit. 18.50 Merisää. 08.45 Fast n’ Loud (S). 18.00 Family Guy (12). 17.00 Isännän pöydässä. 18.00 Yle Uutiset. 03.25 Kutsun sinua, kummitus (12). 23.00 Iltahartaus. 14.15 AALLOILLA. 10.30 Rantatalot remontissa (S). 20.30 Love Israel – Baruch Korman. 21.12 Puheen Ilta. ALFATV 08.00 360 Studio. 3.55 Yöradio. 22.00 Karhuryhmä. 15.02 Erotiikan kevään Kulttuuriykkönen. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.55 Farmikeittiön makupalat (S). 13.00 Yle Uutiset. 8.13 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset. 21.00 Ex On The Beach Suomi Afterski. 14.00 Australian rajalla. 23.40 Arktiset vedet (S). 02.30 Poliisit (S). 04.15 Kotoisa. Urheilu ja komedia viihdyttivät suuren laman riuduttamaa kansaa, kunnes toinen maailmansota veti maan mukaan Euroopan taistelukentille. 11.00 Australian rajalla. 09.45 Simpsonit. 16.50 Radiohartaus (u). 13.15 Voimaa Sanasta. 7.50 Radiohartaus. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.02 Luonto-Suomi: suosikkieläinilta 0203-17600. FRII 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). (S). Furry) eli antropomorfisten eläinhahmojen ympärille muodostunut alakulttuuri antaa harrastajilleen mahdollisuuden ilmentää persoonaansa kokonaan tai osittain eläimellisenä tai piirroshahmona. 18.50 Iltahartaus. 18.00 Vuorien sankarit (7). 15.35 Food Factory. 09.30 Soiva postikortti. 14.30 Minä uskon. 06.50 Say Yes To The Dress (S). 12.50 Yksi on hyvää seuraa. 22.03 Isäntänä Tapani Ruokanen. 21.30 Syke (7). 19.02 Euroradion konsertissa pianisti Joonas Ahonen ja viulisti Patricia Kopatchinskaja. 23.35 Ohjelmatietoja. 00.50 Simpsonit. 21.00 Yle Uutiset. 22.00 Sanna Ukkola Live. 23.10 Yöklassinen. 17.25 Say Yes To The Dress (S). 20.00 Remppa vai muutto. 16.10 Urheiluradio. 6.35 Aktia aamuun. 03.25 Wayward Pines (16). 08.25 Arktiset vedet (S). 10.40 Australian rajalla. 23.00 Sielunrauha. 15.02 Poliklinikka. LIV . 19.00–19.55 Mikä ihmeen asunto. 12.45 Merisää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 10.00 Raamatun kertomuksia. 13.50 Wheeler Dealers (S). 7.15 HERÄTYS!. 13.30 Lukutoukat. Turri (engl. 09.50 Dubain lentokenttä: parhaat palat. 16.00 Parantavat puutarhat. 1.00 Ex-criminals (u). 17.00 Australian rajalla. 15.00 Sielunrauha. 10.33 Radio Suomen Päivä. 20.00 Salatut elämät (7). 20.03 Metsäradio. 11.25 Lätkävaimot. 11.00 Riston Valinta. 12.30 Jerusalem studio. 09.00 Hansin matkassa. 20.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 21.00 9-1-1. 02.55 90 päivää morsiamena (S). 19.02 Urheiluradio. 01.00 Murhaaja joukossamme (12). 12.10 Urheiluradio. 18.00 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.30 Simpsonit. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 03.15 Uutiset. 12.00 YleX Etusivu. KESKIVIIKKONA 21. 00.30 Derek Prince. 00.55 Mars: SpaceX:n sisällä. 15.00 Yle Uutiset. 22.30 48 tuntia rikoksesta (12). 16.05 MasterChef Australia. 17.45 Top Gear (S). 09.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 02.35 Why Women Kill. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 12.00 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 23.00 Sinkkuillallinen. 22.08 Pollari. 23.00 Yle Uutiset. 00.25 Family Guy (12). 13.00 Martina ja hengenpelastajat. 17.30 Australian rajalla. 16.15 Will & Grace (S). 14.00 Sinkkuillallinen. 13.00 Yle Uutiset. 11.25 Simpsonit. 2.00 Yle Uutiset. 09.00 Fillaripäiväkirja. Kati ja Lassi viettävät onnellista aikaa. 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 21.17 Politiikkaradio. 02.35 Australian rajalla. 15.00 Kauniit ja rohkeat (7). 07.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 15.25 Raamattu. 17.55 Alaska: Viimeinen rintama (S). 18.05 Kotoisa. Suomessa arvostetaan tehokkuutta. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 19.00 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 12.15 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Murhaaja työpaikallani. 9.00 Yle Uutiset. 07.30 Alaskan lentopelastajat. 18.00 Leijonan luola USA. 00.15 ELOKUVA Murtumaton (16). 15.02 Alueradio. 16.55 Say Yes To The Dress (S). 10.50 Alaska: Viimeinen rintama (S). 23.00 Huumebisnes Oy (16). 20.00 Miehen puolikkaat. 18.20 Orlando osa 24/70. 9.05 Urheiluradio. 17.30 Pyöreä pöytä. 23.00 True crime: Hengenvaaralliset valheet (12). 7.53 Alueradio. 22.00 ELOKUVA American Pie – Luokkakokous (12). 17.03 Kuuntelijan toivelista. 17.00 Australian rajalla. 05.20–05.55 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 10.10 Simpsonit. FOX 06.00 Bless This Mess. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 21.50 Merisää. 9.11 Alueradio. 13.05 Miehen puolikkaat. 14.00 Ohjelmatietoja. 16.00 Yle Uutiset. 11.00 Family Guy (12). 07.25 Farmikeittiön makupalat (S). 07.45 Wheeler Dealers (S). 18.50 Kuuntelijaklubi. 7.13 Alueradio. HERO 10.40 Unelmien poikamies. 20.30 Home and Away (S). 20.30 Mökki ja potkuri. 16.00 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi (S). 17.10 Urheiluradio. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 02.20 American Chopper (S). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.00 USKON ILTA. 12.00 Napakymppi. 16.30 DädiPodi. 06.40 Simpsonit. 21.00 Yle Uutiset. 21.00 Maajussille morsian maailmalla. 02.00 Lastensairaalan syke. 20.00 Australian rajalla. TV5 06.25 Rantatalot remontissa (S). 22.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 3.00 Viikon debatti (u). 23.00 Gospel Flow. 16.13 Alueradio. 9.05 Muistojen bulevardi. 2.54 Yöradio. 15.30 Aikain merkit Sanassa. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 03.45 Emmerdale (7). 7.50 Merisää. 15.00 Kotikulmat kuntoon (S). 13.30 Miehen puolikkaat. 10.30 Herra käyttää lääkäriä. 15.00 Kymppitonni. 15.30 Kuninkaalliset kimpassa. 22.00 Kova laki (12). 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 07.50 Moderni perhe. 6.05 Alueradio. 20.02 Sää. 10.00 Vintage-kodit kuntoon (S). 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 16.00 Miehen puolikkaat. Odotus sujuu vailla ongelmia ja Lassi pääsee ensimmäisen kerran kuukausiin keikalle koronan keskellä. 19.00 Madventures Suomi (12). 21.00 TV7 Israel News. 08.55 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 11.50 Simpsonit. 8.10 Urheiluradio. 14.02 Alueradio. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Hovin palveluksessa. 11.00 Satakiloiset siskot (S). 06.45 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. KUTONEN 06.10 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 6.05 Politiikkaradio: korona ja eriarvoisuus. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 01.55 C.S.I. 15.50 Gold Rush: Spesiaali (S). 12.00 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 23.00 Living a Nightmare. AVA 06.00 Aamun AVAus. 04.00 Ex on the Beach Suomi (12). 09.20 Miehen puolikkaat. 21.00 ELOKUVA Gangsterisota (16). TV7 08.30 Tiimalasi. 08.35 Food Factory. 19.30 Sanna Ukkola Live. 18.00 Theo ja ystävät. 06.45 Xtreme Waterparks (S). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Häät sulhasen tapaan. 22.00 Yle Uutiset ja sää. JIM 09.00 Burgerimies Euroopassa. 11.02 Radio Suomen Päivä. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 13.30 Gospel First – Evankeliumi ensin. 14.00 Moderni perhe. 0.00 Arkisto: Asunnottoman arkea. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 7.15 Aamuhartaus. 22.00 Salakuljettajat satimeen. 11.05 Australian rajalla. 0.00 Yle Uutiset. 00.00 Alaskan poliisit. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Näe minut. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Jani Kareinen. 17.35 Timantteja ja ruostetta. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 18.20 Jänö Mustakorva. 17.00 Simpsonit. 08.00 Hawaii Life (S). 00.05 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 20.00 Phoenixin eläinpoliisit (S). 18.02 One Way. 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 10.02 Akti. 17.30 Family Guy (12). 21.02 Urheiluradio. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u).. 14.00 Yle Uutiset. 09.45 Arvokaman etsijät (S). 07.20 Say Yes To The Dress (S). 01.45 Salakuljettajat satimeen. 02.50 C.S.I. 12.13 Radio Suomen Päivä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Kyttäputki: Holmes NYC (12). 7.03 Raamattuavain. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 00.00 True crime: Lääkärissä – Lupa tappaa. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.00 Toisenlaiset teiniäidit. 21.00 Mars: SpaceX:n sisällä. 16.00 Tunteiden tie – Valfrid Åkerlundin taidenäyttely. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 05.10– 06.00 Yön AVA. 3.00 Yle Uutiset. 6.15 Aamuhartaus. 01.00– 01.55 Kylmäverisesti sinun (16). 13.00 Remonttikisa (S). 20.00 Yle Uutiset. 6.05 Hartaita säveliä. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.45 Unelmahäät (S). 18.30 Simpsonit. 19.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 20.00 Rony Rex. 14.00 TV Shop. 23.30 Politiikkaradio. 21.00 Rillit huurussa (S). 12.25 Suomiehet. 19.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 00.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). KUVA: Filmaattiset Historia: Australia värikuvissa, Yle Teema & Fem klo 14.10. (16). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 5.50 Merisää. 7.10 Hartaita säveliä. 23.30 Arman Pohjantähden alla (S). 20.00 Rakkauden kosketuksessa. 04.55–05.55 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). 19.30 Tessalonikalaiskirje 1. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Lomakoti ilmaiseksi (S). 10.00 Huippunaiset. 12.10 Journalisti Johanna: Miksi rakastamme tehokkuutta. Suunnilleen kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että työt pitää joka paikassa tehdä tehokkaasti. 19.00 Yukonin kultamaat. 18.00 Yle Uutiset. 01.40 CSI: Miami. 11.30 Farmikeittiön makupalat (S). 20.00 Wheeler Dealers (S). 14.30 Remppa vai muutto UK. 12.13 Puheen Aamusta. 06.20 Bless the Harts. 10.00 Remontilla rahoiksi. 4.00 Arkisto: Rähmälläänolosta russofobiaan. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 9.10 Sää. 13.00 Team Ahma (7). 17.00 The Wall Suomi. 6.59 Puheen Aamu. 00.00 Hovin palveluksessa. Kausi 2, 5/11. KUVA: Yle kuvapalvelu YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 20.15 Uutiset. 7.25 Hyvää huomenta. 21.30 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Kuvia ja käännekohtia: Erika Vikman. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 08.30 Hawaii Life (S). 12.50 Päivän blogi. 15.05 Burgerimies Euroopassa. 13.03 Viikon debatti (u). 19.00 Arkisto: Esa Saarinen. 14.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Lapin poliisit. 19.00 Panttilainaamo. 01.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 20.30 Miehen puolikkaat. 22.32 Pörssipäivä. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 13.30 Team Ahma (7). 07.30 Lottovoittajan unelmakoti (S). 11.35 Australian rajalla. 11.00 Yle Uutiset. 19.05 Luonto-Suomi: suosikkieläinilta 0203-17600. 04.00–05.00 Tanssi kanssain. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 23.30 Tulta Jerusalemista. 11.00 Kotikulmat kuntoon (S). 00.00 Family Guy (12). 12.15 Haapasalo goes lomalle. 13.45 Vieraissa (S). 16.05 Pääsiäissaaren mysteeri. 16.00 Lemmen viemää (7). 01.15 Yllätystuunaajat (S). 03.00 Tavallinen murhaaja (12). 07.55 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey (S). 18.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 14.00 Armon kalliolla. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 16.30 Simpsonit. 08.45 Uutiset. 16.30 Valitut Palat Collection. 6.59 Hyvää huomenta. 23.00 Apua, mikä tauti! (12). 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Ykkösaamu. 09.55 Pienten perhe (S). 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 11.00 Kilpailija numero 539. 15.20 Suurin pudottaja Suomi. 22.45 Uutiset. 23.00 Nuori MacGyver. 11.30 Eliinan eväät. 03.00 Ex on the Beach Suomi (12). 21.00 Syke (7). 6.56 Päivän mietelause. 12.00 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). 16.55 Wheeler Dealers (S). 22.00 Satakiloiset siskot (S). 20.00 Supertähtien yllätysremontit Suomi (S). 21.35 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 01.00 Liv D: Villit äidit (7). 14.50 Gold Rush (S). 23.30 Uutiset. 01.00 Kuvia ja käännekohtia: Erika Vikman. 09.00 Studiosavo. 21.55 Radio Suomen Ilta. 20.30 Australian rajalla. 13.00 Suuri taisteluareena (S). 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 00.00 Tohtori Paise (S). 00.00 Herran käsi – Jackmin Tala. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Muuttopäiväkirjat, Yle TV2 klo 20.00. 0.00 Yöradio. 22.50 Kuuntelijaklubi. 12.30 Politiikkaradio. 20.25 Iltasoitto. 12.50 TV Shop. 01.30 Vuorien sankarit (7). 01.00 Näe minut. 15.00 90 päivää morsiamena (S). 21.02 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 16.10 Urheiluradio. 11.50 Alaska: Viimeinen rintama (S). 19.30 PTX. 07.15 Xtreme Waterparks (S). 08.55 Huutokaupan metsästäjät. 10.00 Remppa vai muutto. 13.02 Pörssipäivä. 13.00 Klassinen kattaus. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 17.10 Aristoteleen kantapää. 04.10 Numb3rs. 10.02 Radio Suomen Päivä. 00.00 Murhaa ratkaisemassa. 19.00 Simpsonit. 14.00 ELOKUVA Beethovenin toinen (S). 12.40 Lapin poliisit. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). HUHTIKUUTA 2021 HÄMEEN SANOMAT B15 TV JA RADIO TLC 06.15 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 13.00 TV7 Israel News
(03) 6151 470 SOITA UUTISVINKIT ..................................................... (03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Riikka Happonen ............................ 040 8682 403 Hattulan kuntatoimittaja ............................................ alk. 050 3709 278 Just, Ajastin .......................................................................... (03) 6151 462 Kulttuuri .................................................................................. VERKKOLEHTI ..............................................www.hameensanomat.fi >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 12 11 12 12 13 13 12 13 12 Maan eteläja keskiosassa pilvisyys on vaihtelevaa, idässä iltaa kohden pilvisyys lisääntyy ja vesisateiden riski kasvaa. toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja Mikko Soini ........................................... JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ........................... Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. (03) 61 511, iltaisin 6151 410 Justin tuottaja Susanna Kinnari ............................. 34,09 €/kk Määräaikainen .............................................................. 20.4.. Lapissa sää on pääosin selkeä, käsivarren Lapissa tulee lumija räntäsateita. 20,52 €/kk Ma–Pe tilaus ................................................................... Lapissa sää on pääosin selkeä, käsivarren Lapissa tulee lumija räntäsateita. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista. (03) 6151 410, 040 7719 291 Toimitus, toimitussihteerit ............ 3 Maan eteläja keskiosassa pilvisyys on vaihtelevaa, idässä iltaa kohden pilvisyys lisääntyy ja vesisateiden riski kasvaa. alk. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista. tilausasiat ..................................................................... 044 5644 454 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .......................... (03) 6151 300 ma–pe klo 8–16 tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 1.12.2020 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. 3 +7 +0 10 10 +8 +8 +8 13 11 +7 14 12 +1 -2 +4 +2 +5 +6 +9 10 12 10 +8 11 3 4 8 5 6 3 7 2 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna +6 Riihimäki +6 Forssa +5 12 12 12 +9 +8 +8 +2 +1 +1 ke Hämeenlinna 12 Riihimäki 12 Forssa 12 to 11 11 10 pe +7 +7 +6 la +7 +7 +6 su +1 +2 +1 Helsinki 5:48 20:51 Hämeenlinna 5:46 20:57 Oulu 5:23 21:12 Utsjoki 4:42 21:42 Helsinki +10 Joensuu +8 Jyväskylä +12 Kajaani +6 Kemi +6 Kilpisjärvi -2 Kotka +9 Lahti +12 Lappeenranta +11 Oulu +7 Pori +8 Rovaniemi +5 Sodankylä +4 Tampere +8 Turku +9 Vaasa +5 Alanya +21 Barcelona +16 Dubrovnik +16 Eilat +32 Johannesburg +20 Las Palmas +21 Ateena +22 Malaga +20 Tokio +14 Nizza +16 Pariisi +16 Phuket +27 Pietari +11 Rodos +20 Rooma +14 Tukholma +3 Chicago +5 Innsbruck +16 Vancouver +14 Los Angeles +18 Mexico City +27 Lima +23 Buenos Aires +23 Rio de Janeiro +23 New York +15 Lontoo +13 Madrid +17 Tallinna +9 Dakar +24 Kapkaupunki +21 Murmansk +10 Moskova +4 Novosibirsk -1 Kairo +26 Nairobi +23 Dubai +35 Goa +34 Peking +21 Tokio +21 Singapore +28 Sydney +16 Wellington +16 Sadesumma 15.4. 040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja .... (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT Postin varhaisjakelupäivystys .................................... 0100 3355 ma–pe klo 6.00–16.00 la–su klo 6.00–12.00 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7 www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 .......................... (03) 6151 400 Toimituspäällikkö Tuulia Viitanen ........................ PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Tykkää Hämeen Sanomista Facebookissa ja seuraa Twitterissä ja Instagramissa. (03) 61 511 Lukijailmoitukset .............................................................. (03) 6151 452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja ...................... alk. (03) 6151 451 Urheilu ..................................................................................... Ilmestyy 7 päivänä viikossa. 25,44 €/kk Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. Tilaukset, osoitteenmuutokset ym. 39,30 €/kk Viikonlopputilaus ....................................................... HUHTIKUUTA 2021 B16 HÄMEEN SANOMAT SÄÄ Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Hämeen Sanomien tilat Vanajantiellä on toistaiseksi suljettuna asiakkailta. Kestotilaus ...................................................................... Hintoihin sisältyy alv. HÄMEEN SANOMAT SOVELLUS Lataa Hämeen Sanomien mobiilisovellus play-kaupasta Android-laitteille tai App Storesta Applen laitteille. Kokonaistavoittavuus: painettu viikko + digi viikko 104 000 (KMT 2019) ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Toimitusjohtaja: Mikko Soini Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511 Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. Hämeen Sanomien asiakaspalvelu on toistaiseksi suljettuna Vanajantiellä, palvelemme puhelimitse sekä sähköisissä kanavissamme. Lämpötila on 6...15 astetta, käsivarren Lapissa on viileämpää. alk. (03) 6151 403, 040 8682 450 Uutispäällikkö Markku Uhari...... (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Uutismedian Liiton jäsen. (03) 6151 354 LUKIJAILMOITUKSET: ilmoitukset@hameensanomat.fi PAINOVALMIIT ILMOITUSAINEISTOT: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. (03) 6151 461 Mielipide .................................................................................. (03) 6151 410 LÄHETÄ UUTISVINKIT ...........toimitus@hameensanomat.fi WHATSAPP...........................................................................040 4577 980 (Kuvien ja videoiden lähettämiseen) TOIMITUS ILMOITTAJAPALVELU TILAAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe ...................................................... KESKIVIIKKONA 21. (03) 6151 442, 040 8682 442 Talous ....................................................................................... Lämpötila on 6...15 astetta, käsivarren Lapissa on viileämpää