Päätoimittaja Tuulia Viitanen Dronet tekivät ilmakuvauksesta helppoa ja edullista Sivu 2–7 50-vuotias Saimi Hoyer on konkurssin jälkeen harkitsevampi Sivut 8–16 Sivu 17–23 Saksalainen saunamestari ei arvosta suomalaisten sähkösaunoja
Tuli kesä ja 25 000 dronea Tuomo Rasimukselle drone on kamera muiden joukossa. Dronea voi käyttää ympäri vuoden, mutta kesä on harrastajien sesonkiaikaa. Tero Ponto Tuomo Rasimukselle drone on tuonut lisää mahdollisuuksia maisemaja luontokuvaukseen. PEPPI LOKKA. Perjantai 21.6.2024 2 ?????
Rasimuksen drone painaa alle 250 grammaa ja silloin puhutaan minidroneista. ??????. – Hei, haastattelupaikkaa pitää vaihtaa. – Halutti saada kuviin uutta kuvakulmaa. Rasimus oli totuttuun tapaansa tarkastanut Aviamaps-sovelluksesta, voiko harrastajien aikaisemmin suosimalla alueella edelleen lennättää dronea. – Eivät kiellot ja rajoitukset ole ongelma. Rasimus hankki oman dronensa viitisen vuotta vuosi sitten. Rasimus on yksi Suomen 25 000:sta liikenneja viestintävirasto Traficomiin rekisteröityneestä droneoperaattorista. Se on rauhoitettu radio-ohjattavien lennokkien käyttöön. ” Luontoja maisemakuvien lisäksi Rasimus on hyödyntänyt dronea kuvaamalla omakotitalonsa tiilikaton. Perjantai 21.6.2024 3 L uontoja maisemakuvausta dronella harrastava Tuomo Rasimus soitti pikkuisen ennen sovittua haastattelua. Paikkoja, joissa lennättäminen on luvallista, löytää helposti. Kieltoalueita on Mikkelissä muutamia, samoin alueita, joissa on rajoituksia esimerkiksi lentokorkeuden suhteen. Suonsaari onkin lentokieltoaluetta. Ne ovat harrastajien parissa suosittuja
– Oli helppo tarkistaa, ovatko tiilet ehjät. – Viranomaispuolellahan dronella on monenlaista käyttöä. Kun se toimii, niin miksi ostaisin uuden. Teknisesti kehittyneempiä malleja tulee jatkuvasti markkinoille. – Tämä mahtuu helposti reppuun. Rasimukselle on selvää, ettei dronella loukata kenen??????. Rasimus on kuitenkin koulutuksen käynyt ja voisi lennättää painavampaakin dronea luvallisesti. Perjantai 21.6.2024 4 – Lupia tarvitaan vähemmän, mutta tällainenkin pitää Trafille rekisteröidä. Niillä hahmotetaan paloalueita ja rakennuksia, ja ne ovat avuksi kadonneiden etsinnässä. – On hyvä olla tietoa enemmän kuin virallisesti vaaditaan. Rasimus kertoo, että hänen dronensa on jo vanha. – Kameran kuvanlaatu ja dronen muut ominaisuudet riittävät tarkoituksiini. Luontoilua ja retkiluistelua harrastavalle Rasimukselle laitteen pieni koko on plussaa. Jos drone olisi painavampi, verkkokoulutus ja koe olisivat pakollisia. Drone-tietojaan hän on hyödyntänyt vapaapalokuntatoiminnassa, mutta pääosin drone on pysynyt vapaa-ajan välineenä. Talvella pakkanen saattaa lyhentää akun kestoa, mutta suuremmaksi ongelmaksi talvikäytössä tulee roottorinlapoihin kertyvä kosteus, joka muuttuu kuuraksi ja jääksi. Luontoja maisemakuvien lisäksi Rasimus on hyödyntänyt dronea kuvaamalla omakotitalonsa tiilikaton. – Se voi tehdä lentämisestä epävakaata
Ongelmaa asiasta ei tullut, kun Rasimus kertoi kuvaavansa vain omaa tonttiaan. Perjantai 21.6.2024 5 kään yksityisyyttä tai kotirauhaa. Enimmäkseen hän kuvaa metsissä ja vesien äärillä. Harrastusta aloittaessaan kannattaa Ahtolan mukaan Kevyt ja pieni drone sujahtaa helposti luonnossa liikkuvan Tuomo Rasilaisen reppuun. Jos tietosi ovat viikon vanhoja, niin tänään ne voivat jo olla vanhoja. – Asiasisällöt tuntuvat paisuvan jatkuvasti. PEPPI LOKKA ??????. Traficomin johtavan asiantuntijan Olli Ahtolan mukaan nopeasti kehittyvät dronet vaativat tarkkaa seuraamista niin harrastajilta kuin viranomaisiltakin. – Kerran kun lennätin kotipihalla, naapuri tuli kysymään, tuleeko heidän tonttinsa kuvaan
– Esimerkiksi kevyttä C0-luokan dronea voi lennättää tiheästi asutulla alueella suhteellisen lähellä ihmisiä. ??????. Silloin tietää, mitä on tekemässä ja mitkä ovat ” Perussääntöjä on se, että lennättäjän pitää nähdä drone koko ajan. Dronet jaetaan avoimeen ja ammattikäyttäjien kategorioihin. Saatu rekisteröintitunnus pitää merkitä droneen. Ahtolan mukaan laitteen luokitus pitää selvittää ja se, millaisia vaatimuksia laite asettaa käyttäjälle. Tämän vuoden alusta myytävät laitteet on pitänyt varustaa C-luokitusmerkinnällä, joka kertoo mihin kyseistä laitetta saa käyttää. Perjantai 21.6.2024 6 kartoittaa omat tarpeet, esimerkiksi se, minkä tasoista kuvaa haluaa ja kuinka paljon on valmis investoimaan harrastukseensa. Alueella voi olla esimerkiksi puolustusvoimien ilmakuvauskielto. Aiottu lennätysympäristö pitää varmistaa. Kaikkien kamerallista dronea lennättävien on rekisteröidyttävä droneoperaattoriksi Traficomin sivuilla. Jo käytössä olevaa tai aikaisemmin myyntiin asetettua dronea saa käyttää jatkossakin, vaikka siitä C-luokitusmerkintä puuttuisikin. – Suosittelemme lisäksi verkkoteoriakokeen suorittamista, vaikka se ei kaikissa tapauksissa olekaan pakollista. fi sivuilta selviää, onko kuvauskieltoja ja saako alueella lainkaan lennättää dronea. Droneinfo
Ahtola muistuttaa, että ennen ensimmäistä lennätystä pitää perehtyä laitteen käyttöohjeeseen, ja lennätyspaikaksi kannattaa valita muu kuin tiheään asuttu alue. – Pientaloalueella saa lennättää, mutta pitää miettiä mitä kuvaa. Lennätyskorkeus saa olla enintään 120 metriä, eikä ihmisjoukon päällä saa lennättää. Perjantai 21.6.2024 7 vastuut ja velvollisuudet. Perussääntöjä on se, että lennättäjän pitää nähdä drone koko ajan. Ihmisjoukko määritellään Ahtolan mukaan sellaiseksi joukoksi, josta ei ihmisten paljouden vuoksi pääse helposti pois kävelemällä tai juoksemalla. Droneinfo.fi-sivulla muistutetaan rikoslain salakatselusäännöksestä. Yleisellä paikalla kuvaaminen on sallittua, eikä lupaa tarvita. – Vilkas katu tai ulkoilmakonsertti voivat olla tällainen ihmisjoukko. ??????. Rikos on tapahtunut, vaikka kuvia ei julkaistaisi tai tallennettaisi kameralle. Tämä suojaa kotirauhan piirissä, esimerkiksi kotipihalla, teknisellä laitteella tapahtuvalta katselulta tai kuvaamiselta. – Jos jotain sattuu, vahingot eivät ole kovin suuria. – Dronea ei saa päästää talon tai metsän taakse piiloon. Yksityisyyttä ja kotirauhaa ei saa rikkoa. Salakatselun rajat ovat tiukat
Saimi Hoyer avaa uusia ovia Saimi Hoyer viettää juhannusta Punkaharjun yöttömässä yössä. Perjantai 21.6.2024 8 ????????. Selviän tästäkin ja jatkan kulkuani uutta kohti”, sanoo yrittäjä Saimi Hoyer hurjan vuoden jälkeen. Tiina Kukkonen ”Elämä on ihana lahja, ja jos joku niin minä tiedän sen. TUIJA PAUHU
Tulevana talvena hän asuttaa modernia hirsikotiaan yksin seuranaan vain Waltti-koira. Ja sitten tietysti puhujakeikoilla eri puolilla Suomea, kertoo Hoyer arjestaan. Kahdesta pojasta nuorempi päätti juuri peruskoulun ja suuntaa syksyllä isoveljensä tavoin lukio-opintoihin Helsinkiin. Perjantai 21.6.2024 9 E nsin ajetaan Punkaharjun kirkonkylältä 20 kilometriä pitkin mutkaista asfalttitietä, sitten 12 kilometriä läpi maalaismaisemien ja aukkohakkuiden pitkin heikkokuntoista soratietä. – Kaupassa käyn kahdesti viikossa ja Helsingissä joka toinen viikko. Täällä Punkaharjun Vaaran kylällä, niemen perällä, Puruveden rannalla, on julkkisyrittäjä Saimi Hoyerin koti, Tattila. Sieltä hän lähtee ja sinne hän palaa puhujakeikoiltaan ja muilta työmatkoiltaan ympäri vuoden kelillä kuin kelillä. ” Kaupassa käyn kahdesti viikossa ja Helsingissä joka toinen viikko. ?????????. On myös Pariisista tullut lastenhoitajani Veera, joka jäi kylälle karjatilan emännäksi, kun löysi kylätalon juhlista puolisokseen paikallisen Heikin. Täällä on paljon lapsuudenystäviä, jotka toimivat nyt maatilan isäntinä. Viimeiset neljä kilometriä edetään hitaasti kapeilla yksityisteillä, joilta lehahtaa tämän tästä lentoon kyyhkysparvi. Saimi Hoyer ei kuitenkaan koe jäävänsä yksin. – Jäähän minulle tänne tämä Vaaran mahtava kyläyhteisö sekä lähimmät ystävät ja rihmasto
Perjantai 21.6.2024 10 Käkkyräisten mäntyjen välistä pilkottaa pieni mökki, jossa Hoyer vietti vanhempiensa kanssa kaikki lapsuutensa kesät. Oman mökkirannan lisäksi ihania lapsuudenmuistoja kertyi mummin ja ukin luona Kerimäellä. Seija-tädin ruokapöydässä Vaarassa hän sai juotavakseen vastalypsettyä maitoa ja maailman parhaita karjalanpiirakoita. Kyläläisten lisäksi tämä uskomaton luonto pitää minut täällä. Tänne hän palasi 13 vuotta sitten toipumaan pitkän sairaalajakson jälkeen ja jäi. Heikkija Aimo-sedät veivät kalaan ja näyttivät, miten tervaa poltetaan. – Jokaisella on koti jossain, minulla se on täällä. ?????????. Yhdeltä tilalta haettiin kananmunia ja mansikkatilalta löytyi leikkikavereita. ”On ihanaa, että ihmisistä ei tarvitse luopua, vaikka asiat päättyvät ja muuttuvat”, Saimi Hoyer sanoo. Saimista kasvoi yksi kyläläisistä
?????????. Käkkyrämäntyjen takana läikehtii kirkas Puruvesi, jonka rannat näyttävät lähes koskemattomilta. Perjantai 21.6.2024 11 Kodin isoista ikkunoista maisema näkyy koko komeudessaan. Saimi Hoyer toimi seitsemän vuotta vaaleanpunaisen Hotelli Punkaharjun yrittäjänä ja keulakuvana ja teki siinä samalla ilmaista pr-työtä Saimaan alueen eteen. Ilmassa on ukkosta. Kova työ päättyi talousvaikeuksiin ja konkurssiin vuosi sitten keväällä. Monirotuinen Waltti-koira on viihtynyt käärmeenpureman jälkeen parhaiten kuistilla. Kodin vieressä on tyylikäs sauna ja rannassa kaksikin tilavaa laituria. Asukkaita siinä ei tänä kesänä ole. Järvellä tiira syöksyy hakemaan saalistaan. Yksi niistä on vaaleanpunainen. Puissa on kummisedän tekemiä linnunpönttöjä
Se on ollut minulle kuin rakastettu, ja sellaisena se myös pysyy. Hoyeria pyydettiin uudenkin yrityksen keulakuvaksi, mutta hän kieltäytyi. – Ensimmäiseksi tuli hätä työntekijöistä ja siitä, miten heille käy. – Oli niin kova ikävä rakennusta ihan fyysisestikin, kun tunnen sen jokaisen nurkan ja lankunpätkän. Hoyerilla on ollut iso huoli myös 180-vuotiaan entisen valtionhotellin tulevaisuudesta. Rakennukselle löydettiin lopulta tammikuussa uusi omistaja ja keväällä myös operatiivisesta toiminnasta vastaava yrittäjä. Sitten tuli syyllisyys velkojia kohtaan. ?????????. Perjantai 21.6.2024 12 Toipuminen on ottanut aikaa. Saimi Hoyerin keittiöstä löytyy kuivattuja kantarelleja, pakastettuja kuusenkerkkiä ja monia muita luonnonantimia. Monista asiakkaista ja artistivieraista oli tullut ystäviä, ja sekin harmitti, kun heiltä vietiin tavallaan heidän kesämökkinsä, Hoyer luettelee ensimmäisiä tunteitaan
Uskon ” Jokaisella on koti jossain, minulla se on täällä. – Aiemmin innostuin saman tien, mutta enää en hyppää heti mukaan kaikkiin uusiin ehdotuksiin. Vaaleanpunaisessa linnunpöntössä ei ole näkynyt tänä kesänä asukkaita. Kare Tikalle, nykyiselle yrittäjälle, toivotan voimia ja menestystä. ?????????. Hoyer kertoo tulleensa konkurssin jälkeen harkitsevammaksi. Perjantai 21.6.2024 13 – Nykyisellä omistajapohjalla en tule olemaan mukana yrityksen toiminnassa. Kyläläisten lisäksi tämä uskomaton luonto pitää minut täällä
?????????. Puhun epäonnistumisen pelon kitkemisestä, vaikeuksien voittamisesta ja yhteistyöstä sekä vertaistuesta. – Olen tehnyt puhujakeikkoja jo 15 vuoden ajan. Hoyer oli suosittu puhuja jo yrittäjävuosinaan, ja kovat kokemukset ovat sanomaa vain kirkastaneet. Perjantai 21.6.2024 14 silti edelleen, että elämässä avautuu uusia ovia, kun on itse auki asioille. Minusta ovia ei kannata kokonaan sulkea takanaan vaan jättää raolleen uusien asioiden tulla. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä myöskään hotelli Punkaharjun osalta. Kerron omaa tarinaani, jossa on ollut hyppyreitä ja kumpareita, mutta välillä suvantovaiheitakin. Lisäksi Hoyer tuottaa ja toteuttaa omia tapahtumiaan muutamassa eteläsavolaisessa ja yhdessä helsinkiläiSaimi Hoyerin kodin vieressä on erillinen rantasauna
Perjantai 21.6.2024 15 sessä matkailualan yrityksessä. George Helsingissä. Tummanpuhuva hortensia löytää paikkansa kuistilta. Yhteistyökumppaneina toimivat Rauhalinna Savonlinnassa, Metsämuseo Lusto Punkaharjulla, Resort Järvisydän Rantasalmella, Sahanlahti Puumalassa, Tertti Mikkelissä sekä hotelli St. Toinen retki toteutetaan laivuri Piia Kinnusen m/s Ievalla tai m/s Elviiralla, Hoyer kertoo innoissaan. Tuotteet vaihtelevat sieniretkistä korkkarikouluun sekä puheista puhekoulutuksiin. ?????????. Hoyer tekee tällä hetkellä uutterasti töitä koko Saimaan matkailun eteen niin Suomessa kuin ulkomailla. – Odotan kovasti myös syksyisiä sieniretkiä Saimaalle. Toiselle niistä lähdetään kahdella moottoriveneellä, oppaina toimivat savonlinnalainen luontokuvaaja Timo Seppäläinen ja Enonkoskella toimivan Ekin Eräelämyksen yrittäjä Aki Virolainen
Syntymäpäiväsankari toivoi lahjaksi Italian-matkaa. Perjantai 21.6.2024 16 Hän toimii myös Aivosäätiön kampanjassa keräämässä rahaa muistisairauksien tutkimukseen. Olemme purkaneet tuntemuksiamme ja suunnitelleet tulevaisuutta sekä kasvokkain että Whats app-ryhmässämme. ?????????. – Välillä tuntuu, että olen elänyt monta elämää, ja eri elämänvaiheiden rihmastot ovat kietoutuneet toisiinsa. ” Elämä on ihana lahja, ja jos joku niin minä tiedän sen. Juhannus on Saimi Hoyerille vuoden tärkein juhla. Selviän tästäkin ja jatkan kulkuani uutta kohti. – Elämä on ihana lahja, ja jos joku niin minä tiedän sen. Saimi Hoyer vietti alkukesästä 50-vuotisjuhliaan tutussa matkailuyrityksessä 150 vieraan voimin. Ennen sitä on kuitenkin aika viettää juhannusta Punkaharjun yöttömässä yössä. Tärkeä henkilö ja ystävä on myös artisti Katja Ellenä tunnettu Katja Hintsa, joka on mallintöitä edelleen tekevän Hoyerin luottomeikkaaja ja -kampaaja. Juhliin saapui myös joukko Hotelli Punkaharjun entisiä työntekijöitä, joiden kanssa Hoyer pitää edelleen tiiviisti yhteyttä. – Olemme kuin perhe, tiivis jengi ja toisillemme tärkeä vertaistuki. On ihanaa, että ihmisistä ei tarvitse luopua, vaikka asiat päättyvät ja muuttuvat
Perjantai 21.6.2024 17 ??????. ANNINA MANNILA. Iiro-Pekka Airola / SUSU Alexander Lembke kutsuu Rajaportin kiuasta diivaksi. ”Suomessa on huonoja saunoja” Saksalainen saunamestari Alexander Lembke, 48, lämmittää Suomen vanhinta yleistä saunaa. Sen lämmittämisen oppii Lembken mukaan vain tekemällä
Kovaa tekstiä – varsinkin, kun puhuja on saksalainen. Täällä Rajaportilla se on diiva. Perjantai 21.6.2024 18 O len yllättynyt, että Suomesta löytyy niin paljon huonoja saunoja. Eihän sitä muuten saunanlämmittäjäksi pääsisikään. Sen oppii vain tekemällä ja tuntemalla. Vesi, ilma, tuli ja maa ovat saunomisen peruselementit. ” Lämmittämiseen ei ole koulua. Nyt ei kannata kuitenkaan provosoitua vaan kuunnella. Sen oppii vain tekemällä ja tuntemalla. Vaikka olosuhteet ovat samat, lopputulos voi silti olla eri kerroilla erilainen, Lembke kertoo. Lembke on työpaikallaan uimahousut jalassa ja seuraa kiukaan lämpenemistä tarkasti. – Löylyllä on syvällisempi merkitys. Saksassa ei ole löylyä, se on vain veden viskomista kiukaalle. Hikipisarat kirpoavat iholle. Suomalaisten tulisi ymmärtää enemmän saunoistaan. Näyttää, että ihmiset eivät aina välitä. Kuumuus kohoaa Rajaportin saunalla Tampereen Pispalassa. – Kiuas täytyy tuntea. Hän muistuttaa yhteydestä luontoon. ???????. Alexander Lembke, 48, varttui Itä-Saksassa, mutta on sittemmin syventynyt suomalaiseen saunakulttuuriin ja löylyn perimmäiseen olemukseen. – Lämmittämiseen ei ole koulua. Suomen vanhimman yhä toimivan yleisen saunan lämmittämisestä vastaa useimmiten Lembke
Sen jälkeenkin Lembke on tehnyt useita taideprojekKun Alexander Lembke intoutuu puhumaan saunakulttuurista, väliin tipahtelee kirosanoja, myös suomeksi. ???????. Se poiki kirjan suomalaisista julkisista saunoista: The New World of Sauna julkaistiin 2011. Saksalaiset saunat voivat olla yhtä kuumia kuin suomalaisetkin, mutta löylyä siellä heittää vain erillinen saunamestari. Hän kiinnostui löylystä ja sen merkityksestä. Perjantai 21.6.2024 19 Lembke kuvailee, että Saksassa saunat ovat bisnestä, Suomessa kulttuuria. Lembke on valokuvaaja ja videotaiteilija, joka on myös opettanut mediataidetta saksalaisissa ja suomalaisissa korkeakouluissa ja toiminut professorinakin. Hän päätyi aikanaan opettajavaihtoon Taideteolliseen korkeakouluun ja asui Helsingissä, jossa Kotiharjun saunasta tuli hänen toinen kotinsa
Perjantai 21.6.2024 20 teja, näyttelyjä ja elokuvia suomalaisesta saunakulttuurista. Häkälöylyjen aikana hän käyttää myös hengityssuojaa. Intensiiviseen työpäivään kuuluu myös saunaja pukutilojen siivous. ???????. – Teen sitä yhden miehen tiiminä. Saunan peseminen on osa Lembken työtä. Parhaillaan työn alla on pitkä dokumentti Rajaportin saunasta. Se on valmis sitten, kun se on valmis. ” Lembken omassa kodissa on sähkösauna, mutta sitä hän ei käytä koskaan. Kiukaan lämmittäminen vie Lembkeltä kuusi tuntia, talvella ehkä pidempäänkin
. . Löylyissä vierähtää vähintään kuusi tuntia viikosLÖYLYHUONE Rajaportin sauna . Vuonna 1931 naisten ja miesten puolet erotettiin toisistaan ensin verholla ja sittemmin väliseinällä. Emma-palkitun levyn takakannessa ja sisälehdillä on Rajaportin saunalla otettuja kuvia, joita noin 55?000 levyn ostajaa saivat ihmetellä. Suojelua ehdotti Museovirasto. Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna. Todennäköisesti sauna on rakennettu pian vuoden 1905 jälkeen, sillä silloin alueelle saatiin vesijohto. Rajaportin verkkosivuja. Perjantai 21.6.2024 21 Lembke testaa löylyt aina ennen asiakkaiden tuloa. ???????. Hän haluaa varmistua, että löylyt ovat täydelliset, tai ainakin melkein. – Löylyn ei pidä tuntua liian laimealta eikä liian kuumalta, Lembke selvittää. Sijaitsee Tampereen Pispalassa. Joulukuussa 2023 Pirkanmaan ely-keskus päätti Rajaportin saunan valtakunnallisesta suojelusta rakennusperintölain nojalla. . Vuodesta 1989 alkaen saunan lämmittämisestä ja ylläpidosta on vastannut Pispalan saunayhdistys ry. . . Saunan lauteilla aikoinaan viihtynyt yhtye Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus nimesi vuonna 2002 ilmestyneen albuminsa Rajaportiksi. Alexander Lembke kertoo saunovansa lähes päivittäin. Lähteenä käytetty mm. Lembken mukaan tärkeää on, että löyly on tuore, saunaan pääsee riittävästi ilmaa ja hiilidioksidia poistuu. Jos lämpötila ei ole riittävä, ihmiset heittävät lisää löylyä, ja kuumuus voi puraista ikävästi. Hyvien löylyjen ominaisuuksiksi hän luettelee myös pehmeyden, hyvän tuoksun ja riittävän keston
Lembke ei ymmärrä sitä. Siihen liittyy yhteys luontoon. Monille mökeille on tuotu nykyajan tekniikkaa ja mukavuuksia. Sitten tulee kritiikkiä. ???????. Hän ymmärtää suomalaisten tottuneen asuntojensa sähkökoppisaunoihin, mutta tietää jokaisen hellivän ajatusta mökkisaunasta järven rannalla. Perjantai 21.6.2024 22 sa, usein enemmänkin. Rajaportin saunan ulkopuolelle pääsee vilvoittelemaan. Hän ironisoi, kuinka jotkut haluavat säätää kiukaan valmiiksi matkapuhelimen sovelluksella istuessaan autossa. – Minulle saunakokemus alkaa kiukaan lämmittämisestä – kun katkon puut ja kannan vedet. Töiden päälle hän käy paljon myös muissa yleisissä saunoissa Tampereen seudulla. Lembken omassa kodissa on sähkösauna, mutta sitä hän ei käytä koskaan
Perjantai 21.6.2024 23 Rajaportin sauna on perinteitä täynnä. ???????
ESKO TUOVINEN Pirjo-Liisa Niinimäki. Janakkalan aarteet Yhtenä päivänä Juhani Heinemaan puhelin soi. Perjantai 21.6.2024 24 ??????. Janakkala-seuran arkistovastaava Juhani Heinemaa ja puheenjohtaja Anja Kuoppa iloitsevat kunnan vanhoista opetustauluista. Siitä alkoi tarina, jonka ansiosta Janakkala-seuralla on nyt Etelä-Suomen hienoin kokoelma opetustauluja
Janakkala-seuran hallitus on nostanut esille muutamia teoksia laajasta opetustaulujen kokoelmasta, jonka se sai viime vuonna lahjoituksena Janakkalan kunnalta. ???????. Lähes 400 kuvataulua ovat peräisin Janakkalan lakkautetuilta kansakouluilta. Rudolf Koivu on piirtänyt ”sarjakuvaksi” vanhan kansansadun ketusta ja kalastajasta. Perjantai 21.6.2024 25 V ärikkäinä hehkuvia Ebba Masalinin kasvitauluja, Martta Wendelinin kuvia lumessa leikkivistä lapsista, kopio Albert Edelfeltin historiallisesta maalauksesta, painokuvia keskiajan saksalaisesta kaupungista ja lopuksi vielä kuvataulu, jossa osoitetaan ”juopumuksen vaikutukset ampumatulokseen”
Uskontoaiheisista kuvatauluista oli jo pääsiäisen aikaan näyttely Turengin kirkkosalissa yhteistyössä Janakkalan seurakunnan kanssa. – Näistähän voisi koota mitä vain joko aiheen tai tekijän mukaan. Sen lisäksi seura suunnittelee koostavansa materiaalista pienempiä, temaattisia aihekokonaisuuksia vaikkapa koululaisten iloksi. Janakkala-seura täyttää tänä vuonna 75 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi opetustauluista kootaan syyskesällä näyttely Janakkalan Vaparille. Nuorille ne kertovat esimerkiksi siitä, millä tavalla historiaa on ennen vanhaan opetettu Janakka???????. Vanhemmille sukupolville nämä ovat nostalgiaa. Perjantai 21.6.2024 26 Marathonin taistelu vuonna 490 eaa
Koulujen vanhoista opetustauluista on tullut suosittu keräilykohde ja sisustuselementti. ???????. Perjantai 21.6.2024 27 Hakkapeliittoja Aarno Karimon kuvaamina. lankin koululaisille, seuran puheenjohtaja Anja Kuoppa sanoo. Janakkala-seura ei aio luopua kuvakokoelmastaan, eikä se olisi sopimuksen mukaan mahdollistakaan: kunta edellytti lahjoitusta tehdessään, ettei materiaalia luovuteta eteenpäin. Etenkin Ebba Masalinin (1873–1942) kasvitaulut ovat tunnettuja ja haluttuja kuva-aiheita, joista maksetaan huutokaupoissa kymppejä ja jopa satasia
Perjantai 21.6.2024 28 Ebba Masalinin kasvitaulut ovat suosittuja keräilykohteita. ???????
Aluksi tauluja tuotiin ulkomailta. Tämän lisäksi eri kyläkouluista on haettu jäljellä olevia tauluja. Perjantai 21.6.2024 29 ” Opetustaulut yleistyivät havaintovälineinä koululuokissa 1800–1900-lukujen vaihteessa, koska tuon ajan koulukirjoissa oli vain vähän jos lainkaan kuvia. Janakkala-seuran hallituksen jäsen, arkistoista vastaava Juhani Heinemaa sai vihiä, että myynnissä olisi myös kansakoulun vanhoja opetustauluja. Suomen ensimmäisen varsinaisen opetustaulusarja oli Nils Wiwelin piirtämä 10-osainen Kuvia Suomen historiasta, joka pai???????. Kului joitakin vuosia, kunnes puhelin soi. – Kysyin Turengin koulun rehtorilta Pekka Pihkolta, saisinko pelastaa sieltä joitakin arvokkaimpia ja tuoda Turengin koulun vintille säilöön, hän kertoo. Ne yleistyivät havaintovälineinä koululuokissa 1800–1900-lukujen vaihteessa, koska tuon ajan koulukirjoissa oli vain vähän jos lainkaan kuvia. Kaikki alkoi kauan sitten Heinäjoen koulun huutokaupasta. Pihko ilmoitti, että myös Turengin koulun taulut olisivat nyt saatavilla, mikäli seuraa kiinnostaa. Esimerkiksi Löyttymäen koulun laajat kokoelmat pystyy helposti tunnistamaan, sillä joku on aikanaan tehnyt niiden taakse numeroinnin valkoisilla lapuilla. Koulujen opetustaulut olivat paksulle pahville pohjustettuja monivärisiä painokuvia
Valokuvaamo Hevonojan kuvia ja negatiiveja seuralla on 1930-luvulta lähtien. Tämän vuoden numero ilmestyy kesäkuussa. Yksi seuran tärkeistä toimista on Janakkala ennen ja nyt -lehden julkaiseminen. Opetustaulujen tekijöinä oli monia tunnettuja taiteilijoita kuten Martta Wendelin, Rudolf Koivu, Pekka Halonen ja Lennart Segerstråle. ???????. Juhlavuoden mittaan Janakkala-seura järjestää useita tapahtumia, konsertteja ja näyttelyitä. Suoraan painokuviksi jäljennettiin esimerkiksi Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan ja Aarno Karimon historiamaalauksia. Viimeisimpänä seura sai noin 4 500 lasinegatiivin kokonaisuuden 1930–1950-luvuilta. Myös tämän sarjan teoksia löytyy Janakkala-seuran kokoelmasta. Kotiseutuarkistossa yhdistyksellä on kirjallisuutta, valokuvia ja opetustaulujen lisäksi myös merkittävä valokuvakokoelma. Perjantai 21.6.2024 30 nettiin vuonna 1900. Janakkala-seura perustettiin elokuussa 1949 samoihin aikoihin kuin monilla muillakin paikkakunnilla innostuttiin kotiseutuyhdistyksistä
PAULA POHJAMO. Sanni Hakkarainen Kuopiolaiset Seppo Enkenberg ja Marjatta Roikonen pesivät mattoja matonpesupaikalla elokuussa 2022. Mattopyykille! Lue nämä vinkit ennen kuin aloitat matonpesu-urakan. Perjantai 21.6.2024 31 ???
Monista taloyhtiöistä löytyy suurempia pesukoneita, joissa tämä onnistuu paremmin. Yleisillä pesupaikoilla juuriharja ajaa yleensä hyvin asiansa. Jotkut pesevät ihan omassa kylpyhuoneessa tai esimerkiksi ulkopatiolla, missä pystyy lotraamaan veden kanssa. Niitä kannattaa hyödyntää. Tässä tulee huomioida maton materiaali, jotta paineella tuleva vesi ei hajota sen pintaa. Laitureilla mattoja ei nykyään pestä, jotta pesuvedet eivät päätyisi vesistöihin. Kun hankit mattoja kaupasta, kannattaa katsoa peKirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Savon Sanomissa 31.5.2023. Muista kuitenkin tarkastaa pikkumattojen pohjamateriaali – muovi hajoaa pesukoneessa. Missä mattoja voi pestä. ????. Jotkut pesevät mattoja painepesurilla. Jos mattoa pesee esimerkiksi patiolla, kannattaa varata ergonomian varmistamiseksi pitkävartinen harja. Perjantai 21.6.2024 32 K otitalousasiantuntija Satu Räsänen Savon Martoista kertoo kootut vinkkinsä mattojen kotipesuun. Mikä on paras väline matonpesuun. Joitain pieniä mattoja voi pestä myös pesukoneessa, jos pesuohje sen sallii ja koneen tilavuus riittää. Monilla kaupungeilla ja kunnilla on matonpesupaikkoja, joissa on viemäröinti, kuivatusmahdollisuus ja ergonomiset pesupöydät. Jos viemäröityä paikkaa ei ole, varmista, että pesuvedet imeytyvät maahan eivätkä päädy suoraan vesistöön
Jos mattoa ei pääse pesemään ulos, kotona sisätiloissa voi hoitua myös pikapesu: Imuroi matto, levitä päälle ruokasoodaa, anna vaikuttaa puolisen tuntia ja imuroi pois. Matonpesu sujuu juuriharjalla. PIRITA MÄNNIKKÖ ????. Perjantai 21.6.2024 33 sumerkinnät ennen ostamista. Millaisia pesuaineita tarvitsen. Voit tehdä tämän maton kummallekin pinnalle. Näin tiedät jo ennakkoon, että onnistuuko maton peseminen kotikonstein. Mattojen pesussa käytetään usein mäntysuopaa. Kaikki näistä ovat ihan hyviä vaihtoehtoja. Jotkut käyttävät myös astianpesuainetta tai esimerkiksi ympäristöystävällistä pyykinpesuainetta lantrattuna veden kanssa. Kun räsymatto puhdistuu painepesurilla ja juuriharjalla, villamatto ei kestä lainkaan samanlaista käsittelyä
Liota matto ensin hyvin, jolloin irtolika lähtee ja matto kostuu kunnolla. Matonpesua kannattaa ajatella yhteisöllisenä juttuna. Monesti mattoja pestään kotona kerran vuodessa, yleensä kesällä. Perjantai 21.6.2024 34 Millaisia käytännön vinkkejä sinulla on pesutilanteeseen. Jos käsiteltävänä on kovin painava tai suuri matto, ota siirtelyyn mukaan apulainen. Toki jos matto likaantuu talvella, tahrat tulee poistaa. Pitkään kestävä suora auringonpaiste voi haalistaa värejä tai muuttaa valkoisen maton kellertäväksi. Tästä voi tulla kiva ja hyödyllinen perinne lapsille. Pestyt matot tuovat kotiin ihanan raikkaan tuoksun ja puhtaan fiiliksen. Näin ollen pilvipouta sopii kuivattamiseen parhaiten. Tuulisella säällä matto kuivuu nopeammin. Pienet lapset voivat pestä pienempiä mattoja, isommat isompia. Milloin mattoja kannattaa pestä. Kesäisen päivän voi viettää välillä mattoja pesten, välillä uiden tai vaikka piknik-eväitä nauttien. Etene juuriharjan kanssa raita raidalta, hyvin huuhdellen. Matto kannattaa kuivattaa raitojen suuntaisesti, jolloin värit eivät pääse sekoittumaan. ????. Talvella kotipesu on haastavaa etenkin kuivaamisen osalta. Pesuhommiin voi lähteä yhdessä vaikka kaverin tai koko perheen kanssa
Merkitystä on erilaisilla laseilla ja jopa ruoalla. Tomi Kangasniemi Silmät kannattaa suojata auringolta, mutta aurinkolaseja siihen ei välttämättä tarvita. Perjantai 21.6.2024 35 ?????. Suojaa silmät auringolta Asiantuntija oikoo vääriä luuloja silmien suojaamisesta. 123RF
Suomessa aurinko paistaa niin lyhyen aikaa vuodessa, että uv-säteily ehtii vaikuttaa silmiin vain vähän. Auringon uv-säteily voi lisätä silmän melanoomariskiä Silmään voi tulla melanooma samalla tavalla kuin iholle. Aurinko voi nopeuttaa kaihin kehittymistä Silmän verkkokalvossa on valoa aistivia soluja, joita on pyrittävä varjelemaan liialta auringon uv-säteilyltä. Aurinkolasit eivät ole kuitenkaan välttämättömät haitallisen uv-säteilyn välttämiseksi. Silmän melanoomien määrä on lisääntynyt viime vuosikymmeninä. Yhteys säteilyn ja melanooman yleistymisen välillä ei ole kuitenkaan kiistaton. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ylilääkäri Niko Setälä kertoo, miksi ja miten silmät kannattaa suojata auringolta. M oni suojaa ihonsa liialta auringolta, mutta sama ei päde välttämättä silmiin. Pitkään kestänyt toistuva altistus uv-säteilylle voi nopeuttaa harmaakaihin kehittymistä. Uv-säteilyä pidetään silmämelanoomien vaaratekijänä. Perjantai 21.6.2024 36 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Teemasuomalaisessa 9.5.2023. Kaihi kehittyy yleensä iän myötä ja heikentää silmän näkökykyä as??????. Syöpä voi tulla silmän sisällä oleviin luomiin, jotka voivat muuttua pahanlaatuisiksi. Yli 25-vuotiaan silmä on kehittänyt luonnollisen suojan uv-säteille, koska silmän linssin rakenne muuttuu iän myötä. Lapsella silmän värillisen osan takana oleva linssi on vielä kirkas, mutta iän myötä se samenee
Aurinkolasit ovat lähinnä mukavuustekijä. Sarveiskalvo on altis lumisokeudelle, joten silmien suojaaminen on järkevää erityisesti kirkkaissa olosuhteissa, kuten merellä ja kevättalven hangilla. Kirkas auringonpaiste ja uv-altistus voivat aiheuttaa lumisokeutta. Lumisokeus on ohimenevä mutta kivulias vaiva, joka parantuu levolla. Aurinkolasit estävät tehokkaasti myös auringon häi” Halvat aurinkolasit ovat riittävä suoja, jos haluaa välttyä auringon häikäisyltä. Lumisokeuden saa herkimmin talven hangilta tai kesällä veden ääreltä, koska uv-säteily heijastuu lumesta ja vedestä. Aurinkolaseja ei tarvita terveydellisistä syistä Silmien oman uv-suojan takia aikuinen ei tarvitse aurinkolaseja terveydellisistä syistä. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ylilääkäri Niko Setälä ??????. Kaihiin liittyy esimerkiksi vaikeus nähdä hämärässä. Tuntuu kuin silmissä olisi hiekkaa. Perjantai 21.6.2024 37 teittain. Silmän sarveiskalvo ärtyy, silmät ovat hyvin kipeät ja ne vetistävät
Ne eivät vahingoita silmiä, mutta niiden uv-suoja voi olla heikko. Ne eivät liity uv-suojaan mutta poistavat häikäisyn lisäksi vaakapintojen heijastuksia, kuten vedenpinnasta, lumesta tai märästä tiestä kimpoavaa valoa. ??????. Linssien värillä ei ole suurta merkitystä Aurinkolasien sävy ei liity uv-suojaan. Hyvä häikäisysuoja on tärkeä esimerkiksi autoillessa tai veneillessä. Häikäisy ei sinällään ole terveydelle haitallista. Linssin sävy vaikuttaa enemmän näkökokemukseen ja lasien mukavuuteen. Laadukkaissa aurinkolaseissa voi olla esimerkiksi polaroidut linssit. Halvat aurinkolasit eivät vahingoita silmiä Halvat aurinkolasit ovat riittävä suoja, jos haluaa välttyä auringon häikäisyltä. Perjantai 21.6.2024 38 käisyä, joka voi aiheuttaa päänsäryn tai migreenikohtauksen. Uv-suoja on silmän pinnan ja linssin ominaisuus. Näkövammaiset voivat kärsiä hankalasta kiusahäikäi” Aurinkoa ei saisi katsoa paljaalla silmällä, ja kannattaa olla varovainen kuvatessa esimerkiksi kännykällä auringon loistetta tai värikkäitä auringonlaskuja. Aurinkolasien koko ja muoto vaikuttavat niiden antamaan suojaan. Sivuille yltävä linssi tai leveät sangat estävät tehokkaasti sivulta tulevaa auringon valoa
Perjantai 21.6.2024 39 systä, vaikka varsinainen näkökyky olisi hyvin heikko. Pitkä aurinkoon katsominen voi heikentää näköä Aurinkoa ei saisi katsoa paljaalla silmällä, ja kannattaa olla varovainen kuvatessa esimerkiksi kännykällä auringon loistetta tai värikkäitä auringonlaskuja. Sarveiskalvolla ei ole ihoa, eikä silmien väri vaikuta silmän kykyyn suojautua auringolta. Osa silmälaseista, kuten myös muovilinssiset aurinkolasit, estää noin 60–70 prosenttia uv-säteilystä. Kaikki silmälasit eivät kuitenkaan sisällä tällaista suojaa. Erityisesti lasten aurinkolaseja hankkiessa on hyvä tarkistaa linssin ominaisuudet optikolta. On yksilöllistä, minkä värisillä linsseillä suoja on miellyttävin. Esimerkiksi keltaiset linssit tarjoavat muita linssejä paremman kontrastin. Häikäisy kiusaa niin tervettä kuin sairasta silmää. Tämän vuoksi niitä suosivat esimerkiksi ammuntalajien harrastajat. Sisätiloissa tai autossa aurinkolaseja ei tarvita uv-säteilyn takia, sillä säteily ei pääse vaikuttamaan ikkunoiden läpi. Tiedetään tapauksia, joissa auringon katsominen toistuvasti ja pitkiä aikoja on vienyt jopa puolet näöntarkkuudesta. Tavallisetkin silmälasit suojaavat silmiä Nykyisin melkein kaikkien silmälasien linssit sisältävät materiaalia, joka estää auringon uv-säteilyn sataprosenttisesti. On hyvä muistaa, että aurinko on hyvin kirkas myös ??????
Silmiä kannattaa myös aika ajoin kostuttaa silmätipoilla, sillä auringossa olo kuivaa silmiä. Myös uv-säteilyn vaikutus voi olla moninkertainen. Kiikareilla aurinkoa kohti katsominen on erityisen tuhoisaa, ja silmät voivat vaurioitua pysyvästi. Päähine on hyvä suoja silmille Hattu on hyvä aurinkosuoja niin pään alueelle kuin silmille. Monipuolinen, kasviksia sisältävä ruokavalio sisältää riittävästi antioksidantteja. Ravinnollakin on merkitystä Auringon valo vapauttaa silmässä happiradikaaleja, jotka ovat vahingollisia silmälle. Siksi auringon säteilyn vaikutukset silmiin ovat voimakkaampia, kun sitä katsoo kohtisuoraan. Silmät suojautuvat niiltä elimistön omien ja ravinnosta saatavien antioksidanttien avulla. Perjantai 21.6.2024 40 pilven takana. Merellä tai järvellä silmät kannattaa suojata myös laseilla, koska uv-säteily heijastuu vedestä. Lasten kannattaa suosia lippalakkia, joka suojaa silmiä hyvin ylhäältä tulevilta auringon säteiltä. ??????. Esimerkiksi hedelmät ja vihannekset ovat todellista silmänruokaa, koska ne vaikuttavat silmien luontaiseen kykyyn suojautua auringolta
ESSI HARJU. Perjantai 21.6.2024 41 ???. Jooga naurattaa iästä riippumatta Essi Tolonen toi naurujoogan Suomeen 20 vuotta sitten: ”Ihmiset ovat villejä ja vapaita, kun siihen antaa heille luvan.” Essi Harju Essi Tolonen on toiminut naurujoogakouluttajana 20 vuotta
– Nauru on myös hyvä mittari. Hän kuitenkin toteaa, että naurulla on valtava voima. Nauru on Toloselle sydämenasia, ja sen huomaa. Jos huomaa, että omassa elämässä ei enää kauheasti naurata, se kertoo jotakin. Kului muutama vuosi, ja tv:stä ????. Naurujooga tuli Tolosen tietoisuuteen vuonna 2001, jolloin hän näki televisiosta dokumentin intialaisista naururyhmistä ja kiinnostui. Toloselle nauru on mindfullnessia, parhaimmillaan syvä tunnekokemus, joka tuo mukanaan valtavan hyvänolon tunteen ja rentouttaa niin kehon kuin mielen. Itsellänikin on haasteita, totta hitossa, sanoo Tolonen. Et hymähdellyt tai hihitellyt, vaan todella antanut naurun kuplia täydellä voimalla ulos kehosta. Syytä naurulle ei tarvita. Se voi myös avata väylän muillekin tunteille. Hän puhuu aiheesta vuolaasti ja innostuneena, poukkoilee näkökulmasta toiseen ja heläyttää välillä naurun. – Maailmassa on niin paljon sitä, että ”ei mulla ole mitään syytä nauraa”. Siitä lähtien hänen tavoitteenaan on ollut saada kaikki suomalaiset nauramaan. M illoin olet viimeksi nauranut. Tolonen on naurujoogakouluttaja, joka kaksi vuosikymmentä sitten toi lajin Suomeen. Vitseistä naurujoogassa ei kuitenkaan ole kyse, eikä perinteisestä joogastakaan. Sammattilaiselle Essi Toloselle kysymys on helppo, sillä hän nauraa joka päivä – on nauranut jo 20 vuoden ajan. – Nauru sekoitetaan vahvasti huumoriin, hän huomauttaa. Perjantai 21.6.2024 42 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran LänsiUusimaassa 3.5.2023. Naurujoogassa naurua houkutellaan esiin erilaisin harjoituksin
Kun Tolonen sitten etsi netistä tietoa naurujoogasta, hänelle sattumalta selvisi että naurujoogan kehittänyt intialainen lääkäri Madan Kataria oli tulossa Tukholmaan kurssittamaan uusia ohjaajia. Perjantai 21.6.2024 43 tuli uusi dokumentti aiheesta. Reissu teki vaikutuksen. Toloselle oli alusta asti selvää, että hän haluaa levittää naurujoogan sanomaa julkisesti. Katarian kurssin jälkeen päällimmäisinä tunteina olivat innostus ja rohkeus. Tolonen pohtii, että esimerkiksi työpaikoilla naurujooga on vuosien aikana ottanut paikkansa, mutta hän näkisi sen mielellään vieläkin enemmän kaiken kansan parissa vaikkapa saleilla yhtenä ryhmäliikunnan muotona. – Sen eteen aion tehdä työtä. Olen samaa mieltä edelleen. – Muistan ikuisesti sen, kun lähetin ystävälleni viestejä Arlandan lentokentältä, että olen niin oikeassa paikassa, hän muistelee. ” Nauru on Toloselle sydämenasia, ja sen huomaa. Aloittaessaan taipaleensa naurujoogan parissa vuonna 2003 Tolonen asui Karjalohjalla ja veti ensimmäiset kurssit paikkakunnan kirjaston yläkerrassa. Tolonen suuntasi naapurimaahan vain muutaman päivän varoitusajalla. – Se oli minulle päivänselvää, että tätä suomalaiset tarvitsevat. Sitten nauru vei mukanaan, ja 20 vuoden aikana hän on nauranut työpaikoilla ympäri Suomea, vetänyt kursseja, kouluttanut uusia naurujoogaohjaajia ja pitänyt Tampereella hyvinvointija kurssikeskus Ilontilaa. ????
Essi Tolonen on säästänyt paljon muistoja naurumatkansa varrelta. Perjantai 21.6.2024 44 Ajatuksen siitä, että suomalaiset olisivat jäyhää kansaa joka ei osaa heittäytyä, hän kertoo kumonneensa vuosien aikana jo moneen otteeseen. – Iällä ei ole väliä. – Alan vetää Naurupodi-podcastia, jossa ideana on katsoa maailmaa naurun viitekehyksen kautta. Tolonen kertoo haluavansa luoda Naurulasta paikan, joka kokoaa ihmisiä yhteen, niin naurun kuin vaikkapa suunnitteilla olevien aikuisten kesäleirien muodossa. Paluu juurille tuo mukanaan myös jotakin uutta. Ihmiset ovat villejä ja vapaita, kun heille antaa siihen luvan, hän hymyilee. Hän muutti keväällä Sammattiin, ja perusti Lohilammelle entisiin steinerkoulun tiloihin hyvinvointikeskus Naurulan. Nyt elämä on tuonut Tolosen takaisin seudulle, josta hän aikanaan lähti levittämään naurua. ????
Saija Kauhanen Kleinspitz-sisarukset Senorita (pöydällä) ja Bailarina (omistajansa Pirjo Reiniemen sylissä) ovat olleet terveitä. Tällä käynnillä koirat rauhoitettiin hammaskiven poistoa varten. Kuvassa myös klinikkaeläinhoitaja Saara Riikonen. Koirien terveys tarkastukset yleistyvät Hammaskiven poisto voi olla ensimmäinen askel hyvinvointiin. Perjantai 21.6.2024 45 ??????. MATTI VASSINEN
Klinikkaeläinhoitaja Saara Riikonen on ottanut yhdeksänvuotiaalta Fedulta verikokeita, joilla seurataan tämän sisäelinarvoja. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 24.4.2024. – Nämä ovat olleet terveitä koiria. Verikoetulokset valmistuvat Jokivetin omassa laboratoriossa muutamassa tunnissa. Harrastus oli pakko lopettaa, Mustonen taustoittaa. Perjantai 21.6.2024 46 H au, hau ja vielä kerran hau! raikaa pieneläinvastaanoton aulassa. Viisivuotiaat kleinspitz-sisarukset Senorita ja Bailarina ovat tulleet tutun joensuulaisen Jokivetin eläinlääkärin Mika Asikaisen luokse hammaskiven poistokäynnille. Fedu alkoi oireilla kolme ja puoli vuotta sitten nivelrikon takia. – Harrastimme agilitya, ja yhtäkkiä Fedu alkoi ontua harjoitusten jälkeen. ??????. Olemme käyneet eläinlääkärille vain rokotusten ja hammaskiven poiston takia, omistajat Pirjo ja Jari Reiniemi kertovat. Inka Mustosen sileäkarvainen collie Fedu haluaisi jo tutkimuspöydältä alas mutta tyytyy rauhalliseen tapaansa katselemaan alta kulmiensa ja laittamaan häntänsä koipien väliin. Muutoin Fedu on ollut terve koira, ja sen terveyttä on seurattu lähinnä rokotuskäyntien yhteydessä. Senoritalle hammaskiven poistokerta on ensimmäinen, Bailarinalle kolmas. Verinäytteen ottamisen jälkeen Mika Asikainen keskustelee eläimen terveydentilasta ja elämänlaadusta omistajan kanssa ja tarkistaa Fedulta muutamat perusasiat. Koirien terveys ja hyvinvointi on Suomen Kennelliiton tämän vuoden teema
Rotujärjestöt määrittävät, millaisin kriteerein jalostukseen käytettävät yksilöt valitaan. – Jos leikkaamattoman uroskoiran naapurissa on leikkaamattomia narttukoiria, elämä voi olla aika raskasta. Perusterveystarkastuksessa eläinlääkäri tutkii koiran hampaat, sydämen, korvat, ihon ja ravitsemustilan. Perjantai 21.6.2024 47 Ensimmäiset terveystarkastukset koirille tehdään jo pentuvaiheessa ennen luovutusta, kun kasvattaja tuo pennun pentutarkastukseen. Samalla käynnillä selvitetään loisja punkkilääkitysten tarve sekä koiran mahdolliset lääkitykset ja niiden sopivuus. Seniorikoirille tehdään yleensä laajempi terveystarkastus, johon kuuluu verikokeita. Aina kun koira käy vastaanotolla, eläinlääkäri tekee jonkinasteisen terveystarkastuksen, Mika Asikainen toteaa. Myöhemmin omistaja voi tuoda koiran eläinlääkärin tekemään terveystarkastukseen halutessaan tai jos koiran terveydentilassa tapahtuu jotain muutoksia. Myös hormonaaliset asiat askarruttavat koiranomistajia usein. Näihin asioihin pohditaan sitten helpotusta, Mika Asikainen toteaa. Tai sitten huomataan verikokeiden tarve. Lisäksi ovat Kennelliiton omat terveystutkimukset, joissa keskitytään rekisteröityjen, puhdasrotuisten koirien perinnöllisten luusto-, sydänja silmäsairauksien diagnosointiin. – Tyypillistä on, että kun koira tulee rokotukselle, huomataan hammaskiveä ja varataan sen poistoa varten uusi aika. ??????. Myös rekisteröimättömälle puhdasrotuiselle tai sekarotuiselle koiralle voidaan tehdä samat terveystutkimukset, etenkin jos niillä aikoo teettää pentuja
Hinta määräytyy tehtyjen toimenpiteiden mukaan. – Sillä oli sydänvaivaa, ihottumaa ja polvilumpion sijaltaan menoa. Pari vuotta sitten menehtyi perheen saksanpaimenkoira, joka eli lähes 15-vuotiaaksi, ja viisi vuotta sitten pomeranian, joka eli 17-vuotiaaksi. Nyt etsimme uutta sakupentua joukon jatkoksi, Pirjo Reiniemi kertoo. Pomeranian sairasteli paljon. Perjantai 21.6.2024 48 Asikaisen mukaan terveystarkastuksessa käydään läpi koiran terveydentilaa kattavasti. ??????. – Esimerkiksi laajempi terveystarkastus, johon sisältyy perusverikokeita, maksaa noin 200 euroa. Sakemannilla taas oli vatsaongelmia, jotka saatiin kuriin oikealla ravitsemuksella. Tällä hetkellä kotona on kleinspitzien lisäksi suomenpystykorva. Maatilayrittäjillä Jari ja Pirjo Reiniemillä on ollut koiria lähestulkoon aina. Rotu ei vaikuta Mika Asikaisen mukaan koiran terveystutkimuksen tarpeeseen, vaan terveys kannattaa tutkituttaa säännöllisesti niin rotukoirilla, sekarotuisilla ” Eläinlääkärille tulee hyvin harvoin vastaan kotieläimiä, joiden terveyden hoitamisen omistajat olisivat laiminlyöneet täysin. Sydänvaiva oli pahin. Jos tarkastusta halutaan laajentaa, koirasta voidaan ottaa verikokeita tai jopa geenitestejä, joilla selvitetään perinnöllisiä sairauksia
Perjantai 21.6.2024 49 kuin rescue-koirillakin. – Näin pysytään kartalla terveystilanteesta. ??????. Eläinlääkärille tulee hyvin harvoin vastaan kotieläimiä, joiden terveyden hoitamisen omistajat olisivat laiminlyöneet täysin. Jos jossain vaiheessa joudutaan aloittamaan jatkuvia lääkitykSileäkarvainen collie Fedu on tullut Mika Asikaisen luo tarkastukseen nivelrikon takia. Aivan kuin ihmisillä terveystarkastus on koirillakin ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, joka voi paljastaa esimerkiksi alkavan nivelrikon tai muun sisäelinsairauden
Hammaskiven poiston tarve saatetaan huomata vaikkapa rokotuksen yhteydessä. ??????. Jo rokotuskäynnit ovat osa koiran terveyden tarkistamista. Omistaja voi kysyä rokotuksen ohessa mieltä vaivaavista asioista. Perjantai 21.6.2024 50 siä, on helpompi toimia, kun ollaan jo kartalla eläimen terveydentilasta. Pitkä hoitosuhde helpottaa koiran terveydenhuoltoa, Asikainen painottaa. – Kun eläinlääkäri tuntee koiran ja omistajan, hän osaa suhteuttaa oireiluja ja pysyy hyvin kartalla koiran terveydestä