Jos näin käy, ei Hämeenlinnan Liikuntahallit oy aio jäädä odottelemaan ratkaisua, vaan korjauttaa altaan ensin omaan piikkiinsä. Joukossa on 27 samaa nimeä. Esimerkiksi Parolan Panssarimuseossa voi tänä viikonloppuna kokeilla lasersotaa tai tankkiaiheisia videopelejä. 19 kansanedustajaa ei ole lähdössä kumpaankaan vaaliin, ja 11 pohtii vielä ratkaisuaan. Tällä hetkellä kuntavaaleihin on asettumassa ehdolle 153 ja aluevaaleihin 41 kansanedustajaa. Kahdesta kansanedustajasta ei saatu tietoja. Laskiaissunnuntana Könnölän matkailutilalla järjestetään ulkoilupäivä, jonka aikana vieraat pääsevät rapsuttelemaan alpakoita. Karsikas kävi kotikaupungissaan kertomassa, millaisia mahdollisuuksia Nato tarjoaa paikallisille yrityksille. Lauantaina 22.2.2025 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 50 | Irtonumero 4 euroa Suomen ensimmäinen Nato-kenraali tulee Hämeenlinnasta Jos Hämeenlinnan allasriita menee oikeuteen, halliyhtiö ei lykkää töitä Sivu 3 Uimahallin hyppyaltaan yhä viivästyvän korjauksen maksaja saattaa selvitä vasta oikeudessa. Sivu 21 Lähes 30 kansa n edustajaa asettuu ehdolle sekä alue että kuntavaaleissa Kansanedustajista ainakin 27 pyrkii kolmoisrooliin eli on ehdolla sekä aluevaltuutetuksi että kunnanvaltuutetuksi, kertoo Uutissuomalaisen selvitys. Hämeen Sanomat kokosi kymmenen esimerkkiä, miten ajan saa kulumaan. Sivut 6–7 Prikaatikenraali Jarkko Karsikas vaihtoi maisemaa viime vuonna saatuaan puhelinsoiton, jota ei ensin ollut uskoa todeksi. Lomakeli ei haittaa Päivi Niemistä, joka käy avannossa kahdesti viikossa. Sivu 12 Lapsille ja nuorille riittää talvilomalla tekemistä Talvilomaviikko tarjoaa Kanta-Hämeen lapsille tekemistä niin sisällä kuin ulkona. Viime syksynä hänestä tuli ensimmäinen suomalainen kenraalikunnan edustaja, joka on sijoitettu Naton komentorakenteeseen. Käyttöön allasta ei saada tänä vuonna. Tulos ei välttämättä ole lopullinen, sillä muutama edustaja ilmoitti vielä pohtivansa ehdokkuutta. Myös mielenmuutokset ovat mahdollisia. Kolmoisroolissa olevien päättäjien määrä on vähenemässä, sillä viime eduskuntavaalien jälkeen heitä oli enimmillään yli sata. Sivu 4 Hattulassa moni valtuustokonkari , kuten Tuula Mäenpää, jättää luottamustoimet Sivu 5
Tokikaan ehdokasasettelu ei ole vielä valmis, joten yllätyksiäkin saattaa tulla. Halu yhteisten asioiden hoitamiseen on iso, mutta moni haluaisi merkittävän luottamuspaikan. Demarileirissä on mielenkiintoista nähdä, mihin pitkäaikaisen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Tarja Filatovin äänet jakautuvat. Esimerkiksi Johannes Koskisella on hyvin vahva mandaatti, jos vain aika riittää. Pari viikkoa sitten neuvotteluista saatiin myönteinen signaali, kun Sajavaara löi pöytään ensimmäisen sovintoesityksensä. Näyttää vahvasti siltä, että puolueilla on vaikeuksia saada ehdokaslistansa täyteen. Kokeneille kehäketuille sen sijaan tilanne on herkullinen. Kunnissa ja kaupungeissa voi sentään jotain luvata. Hän saanee myös runsaasti ääniä. Demarit valitsevat puheenjohtajansa valtuustoon tai kaupunginhallitukseen aina henkilön mukaan, äänimäärällä ei ole väliä. Ja toivottavasti tulisikin. Moni aluevaltuustoon pyrkivistä on tuskastellut, miten kampanjaa voi käydä, kun äänestäjille ei voi luvata yhtään mitään. Merkittävän vientialan Teknologiateollisuuden sopimusta odotetaan kuin kuuta nousevaa kautta työmarkkinoiden, sillä se on perinteisesti määritellyt päänavaajana yleisen linjan muidenkin noudatettavaksi. Demareilla taas yleensä kokemus on puhunut puolestaan. Nykyisessä pestissä eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana Koskinen tosin voi joutua paikallisesta nuijasta kieltäytymään aikapulaan vedoten. Työnantajat sitä vastoin olisivat olleet jo silloin valmiita hyväksymään ehdotuksen enemmän tai vähemmän pitkin hampain. Ranteen perässä valtuustoon pääsee sitten hyvin pienilläkin äänimäärillä puolueen ehdokkaita. Hän on ilmoittanut olevansa ehdolla vain aluevaaleissa. Tilaa olisi myös tuoreille kasvoille. Perinteisestihän sekä Johannes Koskinen että Tarja Filatov ovat saaneet kuntavaaleissa paljon ääniä. Tuulia Viitanen Demokratia kärsii, kun vain puheenjohtajan nuija kelpaa ” Kokeneille kehäketuille tilanne on herkullinen. Sekin on lupaus, että lupaa viedä asioita eteenpäin ja tehdä parhaansa terveellä järjellä. Perussuomalaisten jytky muutti asetelman vuosia sitten. Saavutus oli merkittävä, sillä osapuolet ehtivät istua vastakkain neuvottelupöydässä viime syksystä lähtien ilman ratkaisevaa edistystä. Teollisuusliitto löi jo ennen neuvottelujen aloittamista rehvakkaasti ja myös poikkeuksellisen avoimesti pöytään peräti 10 prosentin palkankorotusvaateet kahdelle sopimusvuodelle. Pari ehdokasta on sanonut jopa ääneen, että ainoastaan valtuuston tai kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikka kiinnostaa, koska niissä tehtävissä oikeasti pääsee vaikuttamaan siihen suuntaan, mihin omaa kaupunkia tai kuntaa viedään. Toki aina on ollut täyte-ehdokkaita, mutta nyt uusia, kovia nimiä listoilla on varsin vähän. Se ei kuitenkaan vielä kelvannut Teollisuusliitolle, jonka mielestä kolmivuotisen sopimusesityksen oli leivottu liian vähäiset, noin 7 prosentin palkankorotusprosentit. Sopua kohti on heitä on saattanut aivan viime päivinä kannustaa myös kautta Euroopan kasvanut huoli maanosan turvallisuudesta, Sen uskoisi vahvistaneen itse kunkin suhteellisuudentajua myös työmarkkinapöydissä. Meillä jää paljon potentiaalisia tekijöitä lähtötelineisiin, kun ”paikat” on jo varattu tai rivivaltuutetun pestiä ei nähdä tarpeeksi merkitykselliseksi. Nyt saavutetun neuvottelutuloksen sisällöstä ei herunut tuoreeltaan tietoa, sillä osapuolet aikovat valottaa sitä vasta lauantaina käytettyään esityksen ensin luottamuselintensä päätettävänä. Demokratian kannalta tilanne on heikko. Yksi sellainen saatiin torstaina, kun Kirsi Ojansuu-Kaunisto ilmoitti palaavansa kuntapolitiikkaan. Kokoomuksessa taas on tehty periaatepäätös, että jos puolueelle puheenjohtajan nuija tulee, annetaan se äänimäärän mukaan kuninkaalle tai kuningattarelle. Toki osapuolet tuntenevat jo melkoista paineitta sopimuksen hyväksymiseksi ennen kuin meneillään olevat ja suunnitellut lakot asiaan kuuluvine tukilakkoineen alkavat käydä liiaksi molempien voimille. Hämeenlinnassa oli aikoinaan vahva kokoomus-sosiaalidemokraatit -akseli, joka päätti asioista. Teknologiateollisuus ei halunnut ottaa niitä kuuleviin korviinsa, korostaen isojen korotusten turmiollista vaikutusta vientiteollisuutemme kilpailukykyyn nyt, kun talous on vasta kääntymässä verkkaiseen tahtiin kasvuun taantuman jäljiltä. Kuntavaaliehdokkaiden kampanjointi on ollut vielä kesyä. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista tilaukset@media.fi Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Sanoma Manu oy, Tampere Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Häsalainen M oni kuntavaaliehdokkuutta pohtinut on sanonut, ettei lähde ehdolle, koska ei näe siinä mitään järkeä. Moni kokeekin ehdokaslistan nähdessään, että kokoomusvaikuttaja Jari Koskista on vaikea ohittaa. Niitä tässä kaupungissa riittää, mutta yllätyksiäkin saatetaan nähdä. Toisin on aluevaltuustoon halajavilla. Myös tällä kertaa on toiveissa, että sopimuksen hyväksyminen purkaisi nopeasti meneillään olevien ja tulevienkin neuvotteluiden kasvavan suman, ja työmarkkinoilla päästäisiin etenemään nähtyä sujuvammin kohti rauhallisempia aikoja. Pääkirjoitus 22.2.2025 T yömarkkinoilta kuultiin torstai-iltana lupaavia uutisia, kun työnantajien Teknologiateollisuus ja palkansaajien Teollisuusliitto saavuttivat vihdoin neuvottelutuloksen valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran johdolla käymissään työehtosopimusneuvotteluissa. Sovun löytämistä hidasti, että osapuolten näkemykset liikkuivat alun perin hyvin kaukana toisistaan. Tuntuu, että nyt ollaan vasta lähtötelineissä. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–16 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Ilmoita asiavirheestä: toimitus@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäällikkö 03 615 1410 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 014 622 133 arkisin klo 8–18. Jos jo ehdolle lähtiessään tietää, ettei ole kisaamassa esimerkiksi pääsystä kaupunginhallitukseen, voi motivaatio uupua. Vaikka vaaleihin on vielä pari kuukautta, on selvää, että ministeri Lulu Ranne (ps.) tulee saamaan Hämeenlinnassa jättipotin, vaikkei käykään valtuuston kokouksissa kuin kääntymässä. Työntekijäpuolella siitä ei välttämättä tule läpihuutojuttua, sillä tuskin työnantajat ovat tässäkään kohtaa suostuneet taipumaan kolminumeroisiin palkankorotuksiin, vaikka ne jaksotettaisiin kolmelle vuodelle. Suma alkaa purkautua työmarkkinoilla ” Saavutus oli merkittävä.. Entinen vihreä on nyt sitoutumaton
Se teki konkurssin vuonna 2022. Toimitusjohtaja Järvinen ei sulje oikeusjuttua pois. Halliyhtiön keskusteluyhteys Lujatalon kanssa on Järvisen mukaan vielä hyvä. Yhtiön toiminta lakkasi vuonna 2021. Tilaajalle siirtyi velvollisuus osoittaa, että työ on tehty törkeällä huolimattomuudella. – Reklamaatiokirjeenvaihtoa olemme nyt käyneet, ja seuraava kirjelmä lähtee viikon, parin sisällä, kun saadaan viimeisetkin tutkimustulokset. Sille oli tapahtunut jotain kummallista, ja vesi pääsi juoksemaan laattojen takana. Jo aiemmin Lujatalo on korjannut omalla kustannuksellaan takuuajalla niin sanotun opetusaltaan laatoitusta. Projektijohtajaa ei tavoitettu haastatteluun. Hämeenlinnan uimahallin hyppyaltaassa näkyy tänä vuonna ”Veden välkettä” vain sen nimisessä, betoni elementtiin kiinnitetyssä taideteoksessa. Syvä hyppyallas saadaan auki vasta ensi vuoden puolella. – Näytteistä haetaan varmistusta sille, mitä materiaaleja on käytetty. Millä lailla ilmeistä. Se, onko hallin muiden altaiden laatoituksessa ongelmia, selvitetään ensi kesän huoltotauolla. – Entä onko tullut kiire, eikä kuivuminen ole ollut riittävää. – Ei voi sanoa, että se olisi johtunut yksittäisestä hyppyaltaasta. – Tämä on ihan maallikon pohdintaa, mutta tietysti tulee mieleen, onko aliurakoitsija pyrkinyt taloudelliseen hyötyyn materiaalien osalta. – Valvonnan riittävyyttä on vähän vaikea jälkikäteen arvioida, mutta varmasti sitäkin tässä nyt samalla nyt tehdään. Ensin setvitään muun muassa se, onko vastuu pääurakoitsija Lujatalolla. Yhtiö valmistautuu siihen, että se aloittaa hyppyaltaan korjauksen kilpailutuksen jo alkukeväästä, ja maksaa ensi alkuun siitä koituvat kulut. Onko mitään vihiä siitä, miksi nämä materiaalija työvirheet ovat tapahtuneet. Tästäkin peruskorjauksesta on mittauspöytäkirjoja mappitolkulla. Alustavasti niiden on arvioitu olevan 300 000–600 000 euroa. – Kun laatoitusta ruvettiin purkamaan, oli silmin havaittavissa ja nenällä haistettavissa, että laasti, tasoitteet ja vesieriste olivat muuttuneet mössöksi. Aloituspalaveri oli pidetty, ja uusi aliurakoitsijakin oli tullut paikalle. Oletteko pyytäneet rakennuskonsultilta raportin siitä, kuinka laatoituksen virheet jäivät huomaamatta. – Keskustelua olemme käyneet. Tammikuussa Hämeenlinnan Liikuntahallit oy:n toimitusjohtaja Tuire Järvinen vielä arvioi, että allas saataisiin käyttöön ensi syksynä. Nyt on todennäköisintä, että tämä tapahtuu vasta ensi vuonna. Lujatalon aluejohtaja Henri Sulankivi sanoi viime viikolla Hämeen Sanomille , että asia on ”remontin takuuajan ulkopuolinen”. Hyppyaltaan korjausta oltiin käynnistämässä viime kesänä. Hyppyallas on ollut pois käytöstä viime kesästä asti, koska sen laatoituksen alle on päässyt vettä. – Jatkotutkimuksissa osoittautui, ettei myöskään ruiskubetonin laatu ollut homogeenista. YSE:n soveltamisesta on käyty oikeustaisteluita korkeinta oikeutta myöten. Altaan laatoituksen uusimisen ohella toinen vaihtoehto korjaustavaksi on yhä teräsaltaan asentaminen, vaikka se on teknisesti hankalampaa ja ehkä tuplasti kalliimpaa. Nyt on kuitenkin tulkittava, kuuluuko pääurakoitsijan vastata takuuajan jälkeenkin sellaisista virheistä, joita tilaaja ei ole kohtuudella voinut havaita takuuaikana. Siinä oli monenlaisia yksittäisiä asioita. Hyppyaltaan rakenteista on otettu näytteitä, mutta osa laboratoriotuloksista ei ole vielä saapunut. Allasurakassa laatoituksesta vastasi Lujatalon aliurakoitsijana Lahden Pro Laatoitus oy. On ilmeistä, että ainakaan kaikilta osin ne eivät ole olleet suunnitelman mukaisia. Pääurakoitsija oli Lujatalo oy, joka on yksi Suomen suurimmista rakennusalan konserneista. Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 3 Uimahallissa muhivan riidan ensilasku voi langeta halliyhtiölle Veli-Matti Virtanen Hämeenlinnan kaupungin liikuntahalliyhtiö ei voi jäädä odottamaan lopullista ratkaisua tulossa olevan allasremontin maksajasta, jos käy niin, että näkemysero Lujatalon kanssa äityy oikeusjutuksi. – Ei todellakaan pystytty paikkailemaan yksittäisiä alueita, sillä laatat tulivat ihan ropisemalla alas. Se ilmoitti, että tilanne oli nyt YSE-ehtojen pykälän mukainen. Tästäkin vastuusta urakoitsija on vapaa vasta, kun kymmenen vuotta on kulunut rakennuskohteen vastaanottamisesta. Peruskorjauksessa halliyhtiön rakennuttajakonsulttina toimi HTJ oy. Uimahallin peruskorjaus valmistui vuoden 2017 lopulla. ” Laatat tulivat ihan ropisemalla alas. Halliyhtiöllä on käytettävissään juridista apua, ja hyppyaltaan korjausta suunnittelee konsulttina Tapio Korkeamäki. Uimahallin peruskorjausurakka myöhästyi vuonna 2017 melkein kaksi kuukautta, ja Lujatalo maksoi myöhästymissakkoa. – Tätä on nyt tutkittu monella tapaa, jotta pystyttäisiin näyttämään vastuun kuuluvan urakoitsijalle, Järvinen sanoo. Vasta aikanaan selviää, kenelle kustannukset lankeavat. Liittyikö tuo jotenkin allasremontteihin. Valvontaa tehdään rakennustyömaalla hyvin monella tavalla. Sitten havaittiin, että hyppyaltaan laatat irtoilevat. Tai onko tapahtunut työntekijävaihdoksia, jolloin tieto materiaalinvalmistajien paikan päällä antamasta opetuksesta ei ole mennyt eteenpäin. Kyse on elinkeinonharjoittajien hyödynnettäviksi laadituista rakennusurakan yleisistä sopimusehdoista (YSE), jotka eivät ole lainsäädäntöä. Aikalisän ja korjaussuunnitelman laatimisen aikana Lujatalo riitautti sen, että hyppyaltaan korjausvastuu kuuluisi sille. toimitusjohtaja Tuire Järvinen PEKKA RAUTIAINEN Uutiset p. Halliremontin rakennesuunnitelmat laati Tähtiranta oy. – Jos tässä oikein muhkea riita syntyy, ja tätä lähdetään käsittelemään oikeusasteissa, voi lopullisen ratkaisun saaminen kestää vaikka kuinka kauan
Tapio Halkola korostaakin jatkuvuuden merkitystä, sillä erilaisten järjestelmien ylläpito voi jatkua hankinnan jälkeen helposti 20, 30 tai jopa 50 vuoden ajan. Tapio Halkola ESKO TUOVINEN p Uutiset. Mutta voisiko pieni yritys syrjäisestä Suomesta ponnistaa maailman suurimman sotilasliittouman hankkijaksi. Nato myös rahoittaa tutkimusja tuotekehitystoimintaa, joihin muun muassa korkeakoulut ja teknologiayritykset voivat päästä mukaan. Tämä kävi selväksi torstaina Hämeenlinnassa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jossa puhuivat ensimmäisenä suomalaisena kenraalikunnan edustajana Naton tehtävään nimitetty prikaatikenraali Jarkko Karsikas sekä puolustusteollisuuden konsulttina toimiva insinöörieversti evp. Tapio Halkola muistuttaa, että jos Naton kakkosversio kutistui pienimmillään joidenkin kymmenien tuhansien sotilaiden rauhanturvajoukoksi, tulee kolmosversio varustautumaan noin 800 000 miehen suuruisia joukkoja varten. Niin Karsikas kuin Halkolakin muistuttivat, että Nato itsessään on lopulta vain hyvin pieni organisaatio, jonka tehtävänä on koordinoida ja kehittää jäsenvaltioidensa yhteistoimintaa. Tarvitaan siis runsaasti varusteita ja aseita. Jos yritys saa tuotteensa Nato-maiden puolustusvoimien käyttöön, voi se tuottaa liiketoimintaa jopa vuosikymmeniksi. Natokenraali Hämeenlinnalainen prikaatikenraali Jarkko Karsikas nimitettiin viime vuonna ensimmäisenä suomalaisena kenraalina Naton komentorakenteeseen. Jos alkuperäinen versio 1.0 oli luotu puolustautumaan Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan, muokkasi se itsestään kylmän sodan päätyttyä version 2.0, jossa sotilasliitto supistui kriisinhallintaryhmäksi. Se on avannut ovia niin suomalaiselle sukkatehtaalle kuin panssariajoneuvojenkin valmistajallekin päästä myymään tuotteitaan kymmenien valtioiden sotilasvoimille tilanteessa, jossa puolustukseen käytettävät rahamäärät ovat historiallisessa kasvussa. Ensimmäisenä suomalaisena kenraalina Naton komentorakenteeseen nimitetty Jarkko Karsikas on asunut Hämeenlinnassa jo 30 vuoden ajan. Natolla itsellään ei ole omia joukkoja tai suurta määrää sotilaskalustoa, vaan sen voima koostuu jäsenmaiden resursseista. Kriisinhallintaoperaatioissa hän on palvellut Kosovossa ja Bosniassa. Belgiassa Naton tietojärjestelmäjohtoportaan apulaiskomentajana ja esikuntapäällikkönä työskentelevä prikaatikenraali Karsikas puhuu Naton eri versioista. Lisää aiheesta Hämeen Sanomien verkkosivuilla ja sovelluksessa. Mutta samalla ne tarjoavat myös paljon mahdollisuuksia. Samaa korosti myös prikaatikenraali Karsikas esitellessään yleisölle Naton päätöksentekoon ja eri toimintoihin liittyviä organisaatiokaavioita. 4 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Jani Suhonen N ato on paitsi sotilasliitto niin myös oiva ja monipuolinen liiketoimintamahdollisuus yrityksille – myös Kanta-Hämeessä. Tapio Halkola. Hämeen Suojassa pidetyn Kokoomuksen vaalitilaisuuden teemana olivat Naton tuomat mahdollisuudet alueen yrityksille. Tie Nato-jäsenten tekemiin hankintoihin helpottui huomattavasti sen jälkeen, kun Suomesta tuli sotilasliiton täysjäsen. Nato-maiden hankinnat ovat hyvä mahdollisuus Kiivaasti sotavoimiaan kasvattavat maat tarvitsevat niin aseita kuin kaksikäyttö tuotteitakin. ” Kannattaa opetella toiminta ympäristö. Sopimuksen myötä sukkavalmistajan tuotteet pääsivät NATO-järjestelmään, jossa ne ovat myös muiden maiden saatavilla. Mutta käytännössä se vaan toimii, Karsikas vakuuttaa. Aivan mutkatonta Naton hankintaprosesseihin mukaan pääseminen ei ole. Menee vuosia, ennen kuin päästään halutulle tasolle, Tapio Halkola sanoo. Ne ovat täynnä viestilaitteita, niillä ei paljoa ammuta, Jarkko Karsikas sanoo. – Kokonaisuus on monimutkainen ja aikajänteet hankkeissa ovat pitkiä. Suoranaisen sotilaskaluston lisäksi eri maiden asevoimat tarvitsevat parhaillaan suuria määriä myös niin sanottuja kaksikäyttötuotteita. Karsikkaan ja Halkolan tärkein viesti niin kantahämäläisille kuin muillekin yrityksille oli, että viimeistään nyt on aika toimia. – Rahaa on, mutta ongelma on siinä, että Euroopassa tuotantokyky on ajettu alas. Uusi tehtävä vei hänet ja puolison Belgiaan. Siksi Tapio Halkola korostaakin niihin liittyvän byrokratian tuntemisen tärkeyttä. Tavoitteena on palauttaa nopeasti ne puolustuskyvyt, jotka jäsenmaat menivät purkamaan siinä rauhanturvaamisen huumassa. Ja siinä on mahdollisuus myös suomalaisilla yrityksillä. Viestikoulun johtajana, Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen osastopäällikkönä sekä Pääesikunnan digitalisaatiojohtajna ja apulaisosastopäällikkönä. – Tätä ehkä kuvastaa hyvin se fakta, että meidän [Naton tietojärjestelmäjohtoportaan] alla on noin 95 prosenttia Naton kaikista omista ajoneuvoista. – Kannattaa opetella toimintaympäristö. – Nyt Naton uusin versio 3.0 varustautuu taas aivan kuten kylmän sodan aikanakin. Sen alla toimii yli 1600 henkilöä. Vuonna 1971 syntynyt Karsikas on toiminut aiemmin mm. Ostajia olisi, missä ovat myyjät. – Eräskin saksalainenkin eversti sanoi minulle, että teoriassa tämän kaiken ei pitäisi toimia. Viestija johtamisjärjestelmiin erikoistunut Karsikas aloitti sotilasuransa tiedustelijana ja Hämeenlinnaan hän kotiutui vuonna 1995 siirtyessään Panssariprikaatiin. Hän toimii Belgian Monsissa toimivan johtamisja tietojärjestelmäportaan (NCISG) apulaiskomentajana. Varsinainen sotilasvoima on jäsenmailla, jotka edelleen päättävät hankinnoistaan itsenäisesti – toki pääasiassa Naton standardien ja ohjeistuksen mukaisesti. Vaikka Natolla onkin yhteisiä hankintaja tuotekehitysjärjestelmiä, lopulta Naton kanssa asioivilla yrityksillä on markkinoita kymmenissä yksittäisissä jäsenmaissa ja niiden lukuisissa organisaatioissa. Alkaen vaikka niistä merinovillasukista, joiden jopa kymmeneen miljoonaan euroon asti nousevasta valmistamisesta ylöjärveläinen Sukkamestarit oy teki helmikuun alussa hankintasopimuksen Tanskan puolustusvoimien hankintaorganisaation kanssa
Listalla ei mainita esimerkiksi todellisen valtuustokonkarin Matti Puoti lan nimeä. Päätös venyy varmasti viime tippaan, hän sanoo. – Meillä on kuntavaalilistalla nyt seitsemän nimeä. Hän toivoo, että nykyiset parikymppiset tekisivät samoin. Mäenpäälle kuluva valtuustokausi on neljäs, ja hän on ollut pitkään myös kunnanhallituksessa ja toiminut sen varapuheenjohtajana. Kokoomuksen ja koko kunnan viime vaalien ääniharava Rydbeck sanoo, että hän on halunnut harkita ehdokkuutta tarkkaan oman ajankäyttönsä kannalta. Nyt kun on taas näitä pieniä, haluan olla enemmän läsnä heidän elämässään. . Aluevaaleihin he eivät ole asettumassa ehdolle. Hattulan valtuustossa. Molemmat kuluvan valtuustokauden kärkinimet eli kunnanhallituksen puheenjohtaja Ellen Ryd beck (kok.) ja valtuuston puheenjohtaja Kari Ventola (ps.) sen sijaan miettivät vielä ratkaisujaan kuntavaaleissa. Valtuuston pienten ryhmien eli vasemmistoliiton, Huomisen Hattulan, vihreiden ja kristillisten nykyiset valtuutetut pyrkivät kaikki myös uudelle kaudelle. Nordenswan on huolissaan siitä, että naisia on entistä vaikeampaa saada mukaan ehdokkaaksi. Kuluva kausi on hänelle 12. Yli 100 ääntä saivat myös kokoomuksen Lauri Siukola, Matti Puotila ja Jiri Kattelus, perussuomalaisten Pentti Pietilä, Huomisen Hattulan Mikko Sabel ja vasemmistoliiton Hanna Jokinen. – Kaikki valtuustokaudet ovat olleet hyviä, eli sen takia en jää pois, vaan tässä painavat perhesyyt. Viime vaaleissa ryhmiensä ääniharavoiksi yltäneet Tuula Mäenpää, (sd.) ja Kaj Nor denswan, (kesk.) kertovat, etteivät aio asettua enää ehdokkaaksi kuntatai aluevaaleissa. . Kaj Nordenswan on ollut valtuutettuna kahdessa jaksossa yhteensä 7 kautta. Mäenpäillä on lapsenlapsia kahdessa sarjassa, kaksi vanhempaa ovat jo aikuisia ja kaksi nuorempaa ovat vauvaja leikki-iässä. . KUNTAVAALIT HATTULASSA Uudessa valtuustossa 31 paikkaa . Hattulan valtuuston suurin puolue eli kokoomus on jo julkistanut osan ehdokkaistaan. Tuula Mäenpää kertoo, että hänellä kuntapolitiikka on ollut geeneissä. Siksi päätin, että haluan nyt tehdä asioita ilman, että aina täytyy ensin katsoa kalenterista, milloin ehdin. Varsinkin perussuomalaisten ja demarien riveistä jää pois paljon kokemusta. Mäenpää kertoo, että ratkaisuun on vaikuttanut hänen puolisonsa sairastelu ja pienet lapsenlapset. Kokoomuksella on tällä hetkellä 15 ehdokasta, ja mukana on runsaasti uusia nimiä. Hän oli ensimmäisen kerran ehdolla parikymppisenä ja pääsi silloin Hattulan nuorisolautakuntaan. Aiemmin hän kertoi Hämeen Sanomien haastattelussa (4.11.2024), että etenkin kunnanhallituksen puheenjohtajuus on työllistänyt enemmän kuin hän kauden alussa arveli. 120). Tasa-arvosäädösten mukaan esimerkiksi lautakunnissa ja muissa toimielimissä on oltava tietty määrä kummankin sukupuolen edustajia. Mutta muutamia uusiakin nimiä meillä on, ja nykyisistä suurin osa on ehdokkaana, hän sanoo. Moni miettii vielä ratkaisujaan, Lilja sanoo. Hattulan perussuomalaisten puheenjohtaja Vesa Salonen kertoo, että puolueen kuntavaalilistalla on nyt 11 nimeä. Hattulan demareiden puheenjohtaja Lasse Lilja kertoo, että Tuula Mäenpään lisäksi myös aiemmin valtuuston puheenjohtajanakin toiminut Ville Myllymäki aikoo jättäytyä rivikuntalaiseksi, samoin Timo Ojanen. – Nyt on nuorten aika ottaa vastuuta ja tuoda esiin omia ideoitaan. Nykyisistä yhdeksästä valtuutetusta vain kolme on paikallisyhdistyksen verkkosivujen mukaan jo varmistanut ehdokkuutensa. Hänen pappansa oli aikoinaan Rengon kunnan luottamustoimissa ja hänen äitinsä Lopen kunnassa. Moni jättää luottamustehtävät yhden kauden jälkeen, ja se on harmi. Puotila kertoo, että hän ei ole vielä tehnyt ratkaisuaan. Mäenpää harmittelee sitä, että uusia ehdokkaita on hankala saada mukaan. – Luottamushenkilön tehtävät vaativat aikaa ja perehtymistä. – Perhe oli jo neljä vuotta sitten sitä mieltä, että kuluva kausi olisi viimeinen. Perussuomalaisista Pentti Pietilä luopui valtuustopaikastaan jo aiemmin kesken kauden, ja myös Sep po Kopra ja Seppo Söderlund jättäytyvät nyt pois kuntapolitiikasta. – Nuoria ja naisia on ollut tosi vaikea saada mukaan. Hattulassa yksikään ehdokas ei viime vaaleissa kerännyt yli 200 ääntä. Nyt valtuustossa on 33 valtuutettua, mutta kevään kuntavaaleissa uusia valtuutettuja valitaan 31. Salonen itse nousi kesken kauden valtuustoon Pietilän tilalle. SARA AALTIO Uutiset p. – Hattulan nuorisovaltuustolle haluan antaa kiitosta, siellä on todella fiksuja nuoria. – Kun vanhemmat lapsenlapset olivat pieniä, olin vielä itse työelämässä enkä ehtinyt olla sellainen mummo, kuin olisin halunnut. Hän on toiminut myös valtuuston puheenjohtajana ja pitkään teknisessä lautakunnassa. – Jos asetun ehdolle ja vaalit menevät hyvin, se on taas hyvin sitova päätös seuraavien neljän vuoden ajan, joten haluan miettiä huolella, hän kertoo nyt. – Kun naisia on vähän, heille kertyy paljon tehtäviä ja se uuvuttaa. Suurimman äänisaaliin keräsivät Ellen Rydbeck (kok., 184 ääntä), Kari Ventola (ps., 166), Tuula Mäenpää (sd., 152), Tuomas Nieminen (vas., 147), Ville Viitanen (sd., 138) ja Kaj Nordenswan (kesk. Hattulan valtuuston nykyinen paikkajakauma: kokoomus 9, perussuomalaiset 8 (Heimo Miettinen siirtyi kesken kauden kristillisistä perussuomalaisiin), SDP 6, keskusta 4, Huomisen Hattula 2, vasemmistoliitto 2, vihreät 1 ja kristilliset 1. Kari Ventola kertoo myös pohtivansa asiaa tarkkaan henkilökohtaisten syiden takia. Keskustan nelihenkisestä ryhmästä muut paitsi Kaj Nordenswan tavoittelevat jatkokautta. Paljon kokemusta näyttää poistuvan varsinkin sosiaalidemokraattien ja perussuomalaisten riveistä. Hattulan valtuusto päätti viime vuonna, että uuden valtuuston paikkamäärä pienenee kahdella. . Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 5 pohjantähti areena TÄNÄÄN klo 17.00 #illallahallille LIPUT MYY Otteluisäntä: ISÄNNÖINTI KUVAJA Hattulan ääniharavoista osa luopuu, osa miettii ehdokkuuttaan kalkkiviivoille Sari Oksala Hattulassa muutama pitkän linjan kuntapäättäjä on jättämässä kuntapolitiikan. Mäenpää alkaa täysipäiväiseksi mummoksi, Nordenswan tekee tilaa nuoremmille Sari Oksala Hattulan valtuustosta poistuu runsaasti kokemusta, kun sosiaalidemokraattien Tuula Mäen pää, 69, ja keskustan Kaj Nor denswan, 68, jättäytyvät pois valtuustotyöstä. Hän kertoo, että päätös jättäytyä pois oli helppo
Esitys kestää noin 50 minuuttia, ja se sopii katsottavaksi yli 3-vuotiaille. Kahvila palvelee asiakkaita. 3 Pompi itsesi hikeen Säästöpankkiareenalla Suomen suurin liikkuva sisäleikkipuisto Pomppumaailma avautuu keskiviikkona 26. Pomppumaailma on avoinna keskiviikkona kello 14–20, torstaina 10–20, perjantaina 10–19.30, lauantaina 9–19 ja sunnuntaina 10-18. Museossa tiedetään, että lumiukkoja on tehty Suomessa ainakin 1800-luvulta saakka – tosin ilman porkkananenää, sillä porkkana syötiin mieluummin itse kuin annettiin ulkoleikkeihin. Alle 4-vuotiaille on varattu oma alue. TalvirieRiikka Happonen 1 Ajele tankilla ja heitä varsikäsikranaattia Panssarimuseolla Parolan Panssarimuseo järjestää tänä viikonloppuna koko perheen talvitapahtuman. Sunnuntaihin 2. 6 Viihdy viikinkien seurassa Kantolassa Lauantaina 1. helmikuuta Hämeenlinnan Säästöpankki-areenalla. Museo Skogsterissa ollaan yöllisissä tunnelmissa ja kehotetaan kävijöitä piirtämään paperille unissa näkemiään olentoja. Piirustukset päätyvät Hämeenlinnan pääkirjaston lastenosaston Onnimanni-tilaan kaikkien ihailtaviksi. ESKO TUOVINEN JUSSI LOPPERI p Uutiset. 7 Rapsuttele alpakoita Könnölän matkailutilalla Laskiaissunnuntaina 2. 6 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 4 Eläydy Tatun ja Patun outoihin uniin teatterissa Tiistaina 25. Säästöpankki-areenalle nousee keskiviikosta alkaen Pomppumaailma. Sisällä pääsee kokeilemaan laserpistooliammuntaa, pelaamaan tankkiaiheisia videopelejä tai seuraamaan lautapeliturnausta. helmikuuta kello 10–15 museolla on tarjolla aktiviteetteja kaikenikäisille niin sisällä kuin ulkonakin. 5 Piirrä uniolento tai askarele minilumiukko museossa Tulipa taivaalta hiihtolomalla vettä tai ei, Hämeenlinnan museoista löytyy tekemistä talviloman viettäjille. Museo Skogster on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11–17 ja keskiviikkona tunnin pidempään. Näyttelyssä pääsee myös olemaan oman elämänsä taikuri ja esittämään itse keksittyjä sirkustemppuja. Talvilomaviikolla galleria on avoinna maanantaista perjantaihin aamupäivisin ryhmille ennakkovarauksella ja iltapäivisin kaikille kello 13–15. Lauantaina 1. maaliskuuta asti avoinna oleva sisähuvipuisto rakentu erilaisten ilmatäytteisten viidelaitteiden ympärille. 22.–23. Linnateatterin toteuttaman esityksen on dramatisoinut ja ohjannut Sami Rannila ja lavalla nähdään Nestori Kyyrä ja Kalle Tulander. 2 Kokeile sirkustemppuja Galleria Arxissa Sirkus Linnuntie on hulvaton ja hauska sirkusteemainen näyttely, joka esittelee kuvanveistäjien Tapani Kokon ja Virpi Kannon sirkustemppuihin käytettyjä veistoksia. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjoista tutut Outolan veljekset kehittävät täydellisyyttä hipovia ratkaisuja hyvän yöunen takaamiseksi Tatun ja Patun outo uninäytelmä sisältää villejä ja outoja unia sekä vauhdikkaita ja täysin nukahtamiseen sopimattomiakin lauluja. Kello 12–16 järjestettävä tapahtuma on avoin kaikille. maaliskuuta kello 11–14 Könnölän matkailutilalla Iittalassa järjestetään ulkoilupäivä. Palanderin talolla askarrellaan minilumiukkoja ja nyörirullia. Talvilomaviikko tarjoaa Kanta-Hämeen lapsille tekemistä niin sisällä kuin ulkona – Kokosimme kymmenen kivaa tärppiä Kuvanveistäjät Tapani Kokko ja Virpi Kanto ovat tuoneet Galleria Arxiin sirkusteemaisen näyttelyn. Ulkona tarjolla on esimerkiksi varsikäsikranaatin heittoa, karvaisia kavereita, tandem-hiihtoa ja pulkkamäki sekä mahdollisuus 8 euron hintaiseen tela-ajoneuvoajeluun. Alueelta löytyy pomppulinnojen lisäksi erilaisia pelejä ja laitteita kaikenikäisille. Hämeenlinnan Keskiaikayhdistys järjestää silloin Kantolan tapahtumapuistossa varhaiskeskiaikaisen talviriehan, jossa voi seurata viikinkien lisäksi muinaisen telttaleirin asukkaiden touhuja. Palanderin talo on avoinna talvilomaviikoilla tiistaista sunnuntaihin kello 12–16. helmikuuta kello 18 Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä päästään seuraamaan suosikkisankareiden Tatun ja Patun outoja unia. maaliskuuta galleria on avoinna normaalisti kello 10–15. Museon pihalla on esillä Panssariprikaatin kalustosta Panssarihaupitsi K9, Moukari. Alueella palvelee Tuomaan markkinoiltakin tuttu Talvikievari, josta voi ostaa hernerokkaa, kuumia juomia ja pientä purtavaa. maaliskuuta Hämeenlinnassa päästään ihmettelemään hurjien viikinkien mittelöä. Perjantai-iltana on lisäksi Pomppudisco kello 19.30–21.30 ja lauantaina Perhedisco kello 17–19. Galleria Arxissa vieraileminen on maksutonta
Hämeensaaren ja Tiiriön Tarjoukset voimassa la-su 22.–23.2. Museon aulasta lähtevälle ja pääsymaksuun sisäl tyvälle kierrokselle mahtuu mu kaan 25 henkilöä. Koko lomaviikon ajan Hyvin käällä sijaitsevalta rautatiemuseol ta löytyy liikenneaiheisia pelejä, kirjoja ja suuri Briorata. Hämeenlinnan tut kijasali ja asiakaspalvelu ovat ol leet suljettuna asiakkailta kokei lun aikana. Oli lunta tai ei, joka tapauk sessa alueelta löytyy lenkkeily maastoja, pilkkimismahdollisuus sekä makkaranpaistopaikka. Neuvontapalvelut ovat saatavil la tutkijasalien yhteisen neuvonta puhelimen sekä Kansallisarkiston chatpalvelun kautta. Hämeensaaren ja Tiiriön K-citymarketeissa ellei tuotteen kohdalla toisin mainita, tuotteita reilut K-citymarketeissa ellei tuotteen kohdalla toisin mainita, tuotteita reilut mutta rajalliset erät. Digitaalisen toimittamisen mahdollistamiseksi Hämeenlin nan toimipaikan tutkijasali ja asia kaspalvelu pysyvät suljettuna myös pilotin loppuajan. Ensimmäisenä talvilomansa aloittivat tällä viikolla Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan sekä Ahvenanmaan koululaiset. mutta rajalliset erät. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla on Itäja Pohjois-Suomen koululaisten vuoro. Se edistää tekoälyyn ja tieteen uudistuviin menetelmiin perustuvaa tiedonhallintaa sekä asiakirjatiedon avointa saatavuut ta yhdessä asiakkaidensa kanssa. Kansallisarkisto vastaa kansallisen asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilymisestä. – Samalla kyseessä on koko naan uusi toimintamalli, joka on merkinnyt Kansallisarkistolle te kemällä oppimista. Pidentyneeseen toimitusai kaan ovat vaikuttaneet tiedotteen mukaan esimerkiksi joulunajan tauko toimituksiin sekä runsaat erikoismuotoisten aineistojen ti laukset. alv. Pilotti on ollut käynnissä loka kuusta 2024 lähtien. Toimitusaika aineistoille on tällä hetkellä keskimäärin 31 päivää. Lisää tarjouksia: cittarihoitaa.fi Lisää tarjouksia: cittarihoitaa.fi 28 95 KG KUHAFILEE TAIMENFILEE Ilman Plussa-korttia 3,99/rs (4,43–6,14/kg) -30 % Ilman Plussa-korttia 4,29/pkt (8,58/kg) Valio NORMAALISUOLAINEN MEIJERIVOI 500 g (5,98/kg) Rajoitus 2 pkt/talous Aino Aino JÄÄTELÖT 850–900 ml (3,70–3,92/l) Rajoitus 1 erä/talous 10 .3 PKT Ilman Plussa-korttia 5,55–6,35/pkt (6,17–7,47/l) -39–47 % Ilman Plussa-korttia 1,45/rs (7,25/kg) 3 RS Valio Valio RAEJUUSTO RAEJUUSTO 200 g 200 g, , Ei laktoosittomat (5,83/kg) Ei laktoosittomat (5,83/kg) Atria Atria HORNET HORNET KANAN SIIVET KANAN SIIVET 650– 650–900 g 900 g (3,33–4,62/kg) (3,33–4,62/kg) 6 .2 RS -24 % Löydät meidät Facebookista ja Instagramista ERÄ! ERÄ! JÄÄSALAATTI JÄÄSALAATTI 100 g 100 g (9,90/kg) (9,90/kg) 99 PS Pringles PERUNALASTUT 160–185 g (10,00–11,56/kg) Rajoitus 2 prk/asiakas -30-38 % Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 2,65–2,99/prk (14,32–18,69/kg) Mobiilietu voimassa 7.–23.2.2025 1 85 PRK Kansallisarkiston pilotti jatkuu Alpakat ovat veikeitä otuksia ja pitävät rapsutteluista. Suomen koulujen hiihtolomat pidetään totutusti kolmessa erässä viikoilla 8, 9 ja 10. 10 Perehdy rautateiden alkuvaiheisiin Hyvinkäällä Suomen Rautatiemuseossa järjestetään sun nuntaina 23. 9 Tutustu tuoleihin klovnien johdolla Riihimäellä Lauantaina 22. Suomen Rautatiemuseo on au ki tiistaista sunnuntaihin kello 10–18. helmikuuta kello 14 yleisöpastus Todellinen aikamat ka näyttelyyn. Uutiset p. 24%) HÄMEENSAARI Hämeensaarentie 7, 13100 Hämeenlinna MA–LA 6.30–24, SU 7.30–24 TIIRIÖ Katsastusmiehentie 6, 13130 Hämeenlinna MA–LA 7–22, SU 9–22 k-ruoka.fi/kauppa Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30% jopa -75% Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI Kaikki Outlet-tuotteet alennettu vähintään -30 % jopa -75 % Hämeensaaren K-citymarketissa avattu myymälä k-ruoka.fi/kauppa CITTARI HOITAA XXXXXX XXXXXX 2 99 PKT 3 50 1 69 PS CITTARI HOITAA EVÄÄT EVÄÄT TALVIRIEHAAN TALVIRIEHAAN PUIKULA PUIKULA 9 kpl 9 kpl//500 g 500 g täysjyväruis (3,39/kg) täysjyväruis (3,39/kg) Tarjoukset voimassa la-su 22.–23.2. lomailevat Hämeen, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan koululaiset. Uuden tilauksen voi tehdä aiemman tilauksen valmistuttua. Kalatarjoukset voimassa kalatiskin aukiolojen mukaisesti. Kansallisarkisto on valtakun nallinen organisaatio, joka toimii yhdeksällä paikkakunnalla. Eri laiset pienet tehtävät johdattelevat taidesuunnistajan omatoimisen kierroksen aikana abstraktin tai teen maailmaan. . Tapahtuman etukäteissuunni telmiin on kuulunut myös muun muassa pitkän ja loivan pulkka mäen tamppaaminen peltorintee seen. TALVILOMAVIIKOT . maaliskuuta kel lo 14 lapsille järjestetään opastet tu kierros. . Osallistuminen taidesuunnis tukseen on lapsille ilmaista. Se tarkoittaa noin 230 000 verkkopal veluun digitoitua kuvaa kaikkien kiinnostuneiden käyttöön, tiedot teessa kerrotaan. Digitaalinen toimittaminen mahdollistaa esimerkiksi aikaja paikkariippumattoman pääsyn asiakkaiden tarvitsemiin arkistoaineistoihin. . Ensi viikolla 24.–28.2. Kalatarjoukset voimassa kalatiskin aukiolojen mukaisesti. – Toisaalta alkuperäinen ai kaarvio oli liian optimistinen. Luvassa on myös yhteinen leikkihetki museon au lassa. Asiakas voi tilata kerrallaan yhden arkistoyksikön maksutto masti. Museol la voi palata myös rautatieaiheis ta tuhannen palan palapeliä sekä askarrella maailman pisintä säi liöjunaa. -30 % ww w. Las ten mukana kulkeville aikuisille on normaali sisäänpääsymaksu. Puoli tuntia kestävälle kierrokselle mahtuu mukaan 15 lasta saattajan kanssa. Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy. – Asiakkaidemme digitointiin tilaamat aineistot ovat yllättäneet projektin edetessä. Lauantaina 1. Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 7 han vetonaulana toimivat Rock wood Alpacas farmin alpakat hoi tajineen. ULLA KORKATSU Miira Parhiala Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipaikan digitaalisen toimit tamisen pilottia jatketaan kesä kuun loppuun asti kehittämis työn vuoksi. 8 Suunnista abstraktin taiteen seassa Lapsiperheet pää sevät tutustumaan ensi viikolla Hä meenlinnan taide museon Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista näyttelyyn taidesuunnistuksen parissa. Se on jopa kaksinkertainen ver rattuna Kansallisarkiston ennen pilottia lupaamaan 4–16 päivään. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. hel mikuuta kello 14 Rii himäellä nähdään klovnien tuolitem paus. Sen aikana Kansallisarkisto on toimittanut kaikki tutkijasaliin tila tut aineistot sekä Hämeenlinnasta tilatut kaukolainat asiakkaillensa digitaalisesti. – Kansallisarkistossa jatketaan toimintamallin kehittämistä suju vammaksi sekä asiakkaan että hen kilöstön näkökulmasta, tiedottees sa kerrotaan. Alpakoita pääsee rapsut telemaan kello 11–13. Joukossa on ollut muodoltaan erikoisempia aineistoja, esimerkiksi runsaasti maataloustiedusteluja, tiedottees sa kerrotaan Digitaalinen toimittaminen on Kan sallisarkistolle tärkeä kehityskoh de, sillä se mahdollistaa aineisto jen tarvelähtöisen digitoinnin se kä aika ja paikkariippumattoman pääsyn asiakkaiden tarvitsemiin arkistoaineistoihin. Na vetan kahvilasta voi ostaa herne keittoa ja laskiaispullia. Ilmoittau tuminen Lohrmannrakennuksen kassalla ennen opastuksen alkua. – Digitoituja arkistoyksikköjä on kertynyt liki 24 hyllymetriä. Hakasirkuksen klovnit Töt töröö ja Nopsa Pyrährys katselevat Riemumuseoiden Tuolin tarina näyttelyä leikkimielisesti klovnien näkökulmasta
www.hameenmaa.fi/vaalit #osuuskauppavaalit A ETU EHDOLLE 2025 27.1.-3.3.2025 Lue lisää: 8 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025. Asetu ehdolle Hämeenmaan osuuskauppavaaleissa. Päätä omiesi asioista
Vasiljevin irtisanoutumisen jälkeen tehtävään valittiin aiemmassa haussa varasijalle jäänyt Ari Heinilä. Rahoitustarjouksen ehdot: Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Hämeenlinnan joukkoliikenteessä on tapahtunut useita muutoksia viime aikoina, niin linjoja hoitavissa yhtiöissä kuin virkakunnassa. toim. *Kertaluoton rahoitusesimerkki: Ford Kuga Titanium PHEV, hinta 46 310,49 € (sis. Rahoitustarjous ei ole yhdistettävissä muihin etuihin/tarjouksiin. Yksityisasunnosta anastettiin suuri määrä koruja ja arvoesineitä, tiedottaa Hämeen poliisi. Viranhaltijapäätöksen mukaan työsuhteen on määrä alkaa huhtikuun puolessavälissä. Hämeen poliisi pyytää havaintoja sekä vihjeitä tapahtumasta sekä anastetusta omaisuudesta. Uutiset p. Kaupungin joukkoliikennesuunnittelijana työskennellyt Jukka Järvinen on valittu Kouvolan kaupungin joukkoliikennepäälliköksi. Luottokustannukset yht. 03 6563 390 Ford automyyjät: Christian Ramberg puh. Vapaa autoetu alk. 0% ilman kuluja Lisäksi autostasi nyt huippuhyvitys! Koeajolahjaksi autopesu! Kysy kampanjasta lisää myyjältä. 770 €; käyttöetu alk. Rahoitustarjous koskee vain uusia yksityisasiakkaiden tilausja kauppasopimuksia 1.1.-28.2.2025. Vasiljev irtisanoutui myöhemmin samana päivänä, kun Hämeen Sanomat oli haastatellut Vasiljeviä tämän osakeomistuksista kaupungille liikennöintiä hoitavassa Vekka Groupissa. Kouvolan kaupungin yhdyskuntatekniikan suunnittelupäällikkö teki Järvisen valinnasta viranhaltijapäätöksen torstaina 20. Kaupungilta ei puolestaan vastattu virka-aikaan mennessä siihen, onko Järvinen irtisanoutunut. Hämeenlinnan kaupungilla on viime vuosina ollut vaikeuksia palkata joukkoliikenneyksikkönsä johtoon pysyvää työntekijää. Arkistokuva vuodelta 2023. Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 9 Autokauppaa myös verkossa nelipyörä.fi Automyynti avoinna ma–pe klo 9-17 ja la klo 10–15, tervetuloa! NY T BONUSTA m yös autokaupo ist a Uusi Ford Kuga Titanium 2.5 ladattava hybridi (PHEV) 243 hv CVT-automaatti alk. 650 €. Hämeen Sanomien tietojen mukaan Järvistä on pidetty Hämeenlinnassa työssään ammattitaitoisena. 041 7302 467 Bussivirkakunnassa tapahtuu taas, joukko liikennesuunnittelija päälliköksi Kouvolaan Markku Uhari Hämeenlinnan kaupungin joukkoliikenneasioita hoitavassa virkakunnassa on todennäköisesti jälleen edessä muutoksia. Uusi Kuga -malliston yhdistetyt CO2-päästöt 20-145 g/km ja yhdistetty kulutus 0,9-6,4 l/100 km. helmikuuta. 46 310,49 € CO2-päästöillä 20 g/km. Hämeenlinna Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna p. Hämeen Sanomat ei perjantaina tavoittanut Järvistä kommentoimaan, ottaako hän tehtävän vastaan. Kaupunki puolestaan päätti kilpailuttaa linjat uudelleen. toimituskulut 600 €. 0,00 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 40 810,49 €, todellinen luottohinta 46 310,49 € ja todellinen vuosikorko 0,00 %. Asuntoon päästiin rikkomalla ulko-oven lukko. Toimitus ei perjantaina tavoittanut Järvistä kommentoimaan valintaansa ja sitä, ottaako hän paikan vastaan. Sittemmin puolestaan Vekka Group irtisanoi kaikki sopimuksensa linjoista, joita se ajaa Hämeenlinnan kaupungissa. TOMI VESAHARJU ” Jukka Järvinen täyttää parhai ten joukko liikennepäälli kön viran kelpoisuus vaatimukset. 040 6682 311 Ville Aaltonen puh. FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km 2 Nelipyörästä nyt huippuedut Ford-mallistoon Rahoituskorko alk. – Jukka Järvinen täyttää koulutukseen, työkokemukseen ja haastatteluun perustuvan kokonaisarvioinnin perusteella parhaiten joukkoliikennepäällikön viran kelpoisuusvaatimukset, päätöksessä muun muassa todetaan. Vihjeet ja havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.kh.hame@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 414 222. Jo aiemmin joukkoliikennekoordinaattoreiden työsuhteita oli päätetty koeajalla. Lisätietoja ja varsinaisen rahoitustarjouksen saat Ford-liikkeessä. Asunnosta vietyjen esineiden arvo on yhteenlaskettuna huomattava. helmikuuta välisenä aikana. Kuukausierä sisältää koron 0,00 %, perustamismaksun 0,00 € ja käsittelykulun 0,00 €/kk. Marraskuussa 2024 joukkoliikennepäälliköksi aiemmin syksyllä valittu Tomi Vasiljev irtisanoutui koeajalla, kun hänen jääviysongelmansa tulivat ilmi. Ford Credit -palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. 044 7715 129 Harri Säppi puh. kulut), käsiraha 5 500,00 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 399,00 €, luoton määrä 40 810,49 €, viimeinen suurempi erä 17 269,49 €. Hämeen linnalais asunnosta varastettiin arvokoruja ja esineitä Sanni Koivuniemi Hämeenlinnan keskustassa osoitteessa Rauhankatu 1 sijaitsevaan kerrostaloasuntoon murtauduttiin 6.–10. Hämeen poliisi tutkii tapahtumaa törkeänä varkautena. Hinnat, CO2ja kulutustiedot 1.1.2025 hinnaston mukaan ja sis
Journalistiliitto ja Teme ovat neuvotelleet alan työehdoista ja palkoista Palvelualojen työnantajien Paltan kanssa joulukuun puolivälistä lähtien. Esimerkiksi Lontoossa asuntoa saa vuokrata lyhytaikaisesti maksimissaan 90 vuorokautta vuodessa. ASTI Uutiskirjeen tilanneille Valikoima vaihtelee myymälöittäin ROSA rahi koko 85x62 299 40 (499,-) etusi -40% Orinoco-kangas. Paikallisesti näkemykset ovat hyvin jakautuneet. Useita värejä. Asiaa on selvittänyt esimerkiksi Ylen MOT-ohjelma. Orinoco-kankaalla. Ympäristöministeriössä lakiluonnos yritetään saada lausuntokierrokselle lopputalven aikana, mahdollisesti hyvinkin pian. Myymälöiden yhteystiedot asko.fi/myymalat. maaliskuuta ja koskisi kaikkia työehtosopimuksen mukaisia tehtäviä. Neuvotteluissa mukana ollut Suomen elokuvaja mediatyöntekijöiden puheenjohtaja Matleena Kuusela sanoo tiedotteessa, että esillä on ollut konkreettisia työssä jaksamista parantavia esityksiä, jotka koskevat esimerkiksi työajan tasaisempaa tasoittamista jaksotyössä ja lepoajan pidentämistä jaksotyössä. Paltan neuvottelujohtaja Kaisa Lakovaara sanoo tiedotteessa, että tilanne alalla on erittäin vaikea, sillä tuotantojen tilaaminen on vähentynyt. alin hinta 1299,Saatavana myös sadoilla muilla kangasvaihtoehdoilla Pehmeä ja matala nukka. Paltan mukaan alan neuvotteluja jatketaan työtaisteluilmoituksen vuoksi sovittelijan johdolla. MTV:ltä kerrottiin, että yhtiöllä ei ole tässä vaiheessa asiaan kommentoitavaa. Hallitusohjelmassa linjataan, että hallitus haluaa varmistaa lyhytaikaisen vuokraustoiminnan edellytykset, mutta myös mahdollistaa nykyistä paremman puuttumisen ongelmiin. 10 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 päivät *Etu normaalihinnoista. Vuokraamiseen tarvitaan luvat. Vastaava ongelma on esimerkiksi Oulussa ja pääkaupunkiseudulla sekä Turussa, mutta ne ovat eri mittakaavassa meihin verrattuna, sanoo Rovaniemen kaupungin teknisten palvelujen toimialajohtaja Pertti Onkalo STT:lle. Lyhytvuokrausta koskevaa lakiluonnosta muokataan, koska se sai edellisellä lausuntokierroksella laajaa kritiikkiä. 30 pv. Lakon toteutuessa suorat lähetykset, kuten Lotto, MTV:n uutiset, Emma-gaala ja viihdeohjelma Putous, jäisivät tekemättä, kertoo Journalistiliitto. Muutokset on tarkoitus saada mukaan syyskaudella annettavaan rakentamislain muutosesitykseen. Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen toivoo, että sopimukseen työehdoista päästään ja ohjelmat näkyvät normaalisti kanavilla. alin hinta 49,95. Rovaniemellä oli viime vuonna lähes 620 000 yöpymistä rekisteröimättömässä majoituksessa. Kaupungin näkökulmasta palveluiden, kuten päiväkotien ja koulujen, pitkäaikaisen suunnittelun merkitys katoaa, jos asuinkäyttöön kaavoitetulla alueella suuri osa asukkaista onkin turisteja. Lakkovaroitus elokuvaja tv-alalle: MTV:n uutiset ja Putous jäisivät näkymättä Terhi Riolo Uusivaara?/?STT Journalistiliitto sekä Teatterija mediatyöntekijöiden liitto Teme ovat jättäneet elokuvaja tv-alaa koskevan lakkovaroituksen. Työpäivät ovat liiton mukaan säännöllisesti yli 12-tuntisia, lomat lyhyitä ja työajoissa joustetaan jatkuvasti. Alalle on julistettu myös ylityöja venymiskielto, joka alkoi perjantaina. 30 pv. Journalistiliiton mukaan lakon syynä on huoli ohjelmia tekevien ihmisten jaksamisongelmista, joita tuotantoyhtiöt eivät ole suostuneet ottamaan tosissaan ratkaistavaksi. Tällainen tempoilevuus olisi hankalaa niin sijoittajien kuin asunnoissaan asuvien omistajien näkökulmasta. Yhden päivän lakko toteutuisi lauantaina 8. Tarkoituksena on estää ammattimaista vuokrausta, jonka katsotaan kilpailevan epäreilusti hotelliyrittämisen kanssa. – Melkein voi sanoa, että tämä on Lex Rovaniemi. alin hinta 499,* Asko – Kotimainen A sk o – Vu od es ta 19 18 A sk o – Ju ure t Su om es sa STT:n tiedot: Airbnb-alalle harkitaan rajoituksia Emmi Tilvis?/?STT Ympäristöministeriössä valmistellaan lainsäädäntöä, joka selkeyttäisi tilannetta esimerkiksi Airbnb:n ja muun lyhytvuokrauksen suhteen. PALJON TUOTTEITA ALENNETUIN HINNOIN JOPA ROSA 3-hengen sohva 599.(1299,-) etusi 53% Leveys 176 cm. STT:n tietojen mukaan harkinnassa on malli, jossa asunnon antamista lyhytaikaisesti vuokralle rajattaisiin johonkin tiettyyn vuorokausimäärään vuodessa. 99 95 (149,-) etusi 32% SAFIIRI-matto 160 x 220 cm Pehmeää villasekoitetta. 30 pv. Ympäristöministeri harkitsee mallia, jossa asunnon lyhytaikaisesta vuokrausta rajattaisiin. Ratkaisua ei ole kuitenkaan lyöty vielä lukkoon. Toisaalta asuntojen vuokraaminen matkailijoille on mahdollistanut matkailun nopean palautumisen koronapandemian jälkeen, mutta samalla Airbnb-asuntojen naapurit kärsivät melusta ja pursuilevista jäteastioista. Työntekijöistä lähes kahden kolmesta kerrotaan oireilevan psyykkisesti. Viime kesänä päättyneellä lausuntokierroksella moni lausunnonantaja vastusti sitä, että lyhytvuokrauksen kieltäminen jäisi kunnan harteille. Tilaustuote. STT pyysi myös MTV:ltä kommentteja lakkovaroituksesta ja sen mahdollisista vaikutuksista tv-lähetyksiin. Sääntelyllä on iso merkitys esimerkiksi Rovaniemelle, jossa Airbnb-vuokraus matkailijoille on yleistä. Ei Huippuetutuotteet. p Uutiset. Muut värit 29,95 (49,95) HELMI-torkkupeitto Valkoinen ja beige 25.(49,95) etusi 49% 30 pv. alin hinta 149,-. Koko 120 x 150 cm. Tätä mieltä on myös Rovaniemen kaupunki, joka peräänkuuluttaa asiassa pitkäjänteisyyttä. alin hinta 469,AADA-sijauspatja 90 x 200 cm 199,60,(499,-) AADA-sijauspatja 80 x 200 cm 187 60 (469,-) etusi 60% -60 % * vähintään As ko Bo nne ll® -mallisto uud istu u -60 % * Kotimaiset AADA-, ADELEja ANNIA-patjat ja -sängyt -10 % LISÄETU MYÖS TARJOUSHINNOISTA MA 24.2. 30 pv. – Kuntavaalien tuloksista riippuen kuntahan voisi sitten muuttaa neljän vuoden välein, että onko tämä sallittua vai kiellettyä, Onkalo sanoo
Loimua 33 4–2 29. Aulanko Golf 34 4-2 28. Mainostoimisto Precis 45 3-2 8. Sinkkonenhan tuli mallikkaasti sisään ja jos otteet yhtään säilyvät vastaavina kun Saipaa vastaan, niin paikka kokoonpanosta on ansaittu. Valiomies 36 3-2 23. Aleksi Sinkkonen pelasi ensimmäisen ottelunsa keskiviikkona ja teki heti maalin ja laukoi eniten joukkueesta. Camini 54 4-2 2. Kari Häti Kari Häti 1. Hedin Automotive KIA-myynti 46 3-3 7. Cafe Kukko 26 4–2 41. Lauantaina Rajaniemi ei vielä maalilla ole, mutta toivotaan hänelle pelejä ja onnistumisia tulevaan. Aitohuolto Oy 24 3-2 44. YRITYS PISTEET VEIKKAUS SIJ. DoorOne 41 3-2 12. Tawast Golf 35 2-1 26. 1. Japira 34 3-3 27. 3. Täysin oikein 6p, tasapeli 4p, voittaja + toisen maalit oikein 3p, voittaja oikein, maalit väärin 2p, voittaja väärin, toisen maalit oikein 1 p v.s. YRITYS PISTEET VEIKKAUS 24. Erotu Massasta 31 2–4 34. Aitohuolto Oy 24 2–4 44. Olen kuitenkin ennenkin ollut näissä asioissa väärässä. Hämeen Konttoritekniikka 40 3-3 14. Tawastia Group 38 4-2 18. Japira 34 4–2 27. Sen verran monta peliä hän kerkesi pelaamaan oikean värisillä patjoilla, että pitää kyllä mölyt mahassaan. Aulanko Golf 34 2–2 28. CEO One to One 24 3–1 43. Pekolan Liikenne 31 4-3 33. Rakennustoimisto Taitoneliö 33 3-3 31. K-Espoo ottelua pohjustavat Sollo Yhtiöiden Joonas Sollo sekä Kari Häti Precis Mainostoimistosta. Pub Vanha Nalle 41 3-3 13. Jäähdytinpalvelu M.Vuorinen 36 3-2 22. Lukkoluket 38 5-2 17. 2. Riemastuttava voitto Saipasta Lappeenrannassa keskiviikkona. Kaisan Kukka 23 4-2 45. Millaista jälkeä odotat häneltä loppukaudelta. Hämeen Laatumuutot Oy 35 3–1 25. K-Rauta 30 3-3 39. 3. One1 Oy 21 One 1 SIJ. SE Huoltofirma 42 3-2 11. 3. Myynnix 30 2-1 38. Autokeskus 33 4-2 30. Tarvitaan runsaasti kannattajia katsomoon tuomaan yhden pelaajan verran lisäpotkua Kerholle. KK Tavastia 23 3-1 46. Kyllä Rajun siirtyminen Espooseen antaa pientä etua heille, mutta Kerho tuntee myös Rajun heikkoudet. Tawast Golf 35 2–1 26. Voudin Kellari 25 2-3 42. Voudin Kellari 25 3–1 42. Pekolan Liikenne 31 4–3 33. Kerhon maalivahtitilanne selkeytyi kun Rajaniemi siirtyi Espooseen. IKH 31 3-2 36. Autokeskus 33 3–1 30. Voitto Lappeenrannalta teki hyvää ja antoi tilaa taas hengitellä. Kantolan teollisuuskiinteistöt 27 1-3 40. Ihan viimeisillä kierroksilla se vasta ratkeaa, mutta Turussa pelataan playout-otteluita tänä keväänä. Sähkö JoRe 54 3-1 3. Pelicans sekä Tps piristyneet selvästi, kenen uskot pelaavan playout -otteluita Jukureita vastaan. Hautauspalvelu Calla 37 4-2 20. CEO One to One 24 4-1 43. LVI Häme Oy 52 3-1 4. Broo LKV 30 3-2 37. TeVe-Maalaus Oy 51 3-3 5. Mulla on vahva tunne, että TPS pelaa Playout-pelit Jukureiden kanssa. Cafe Kukko 26 4-3 41. Myynnix 30 2–1 38. 2. Hugo Park 39 3-1 15. Sollo Yhtiöt 48 4-2 6. 1. Pohjantähti 44 2-2 9. IKH 31 3–2 36. Asbestihanska 38 2-2 19. Uskotko Rajun pelaavan vanhassa kotiluolassa ja millaista hyötyä näet heille olevan Rajun paikallistuntemuksesta. Kantolan teollisuuskiinteistöt 27 1–3 40. Hämeen Peltituote 36 3-0 24. Broo LKV 30 4–3 37. Cafe Hoffi 32 3–1 32. Hämeen Laatumuutot Oy 35 4-2 25. One1 Oy 21 One – 1 SIJ. Cafe Hoffi 32 3-2 32. Kenkä-Oscar 31 2-3 35. Väre 39 4-2 16. 1. 2. KK Tavastia 23 3–2 46. Kun näytöt jatkuvat tolla tasolla ja vielä paranevat niin eiköhän Aleksi nouse neloskentällisestä ylöspäin. Kaisan Kukka 23 5–1 45. 2024–2025 HPK – K-ESPOO LA 22.2. Aleksi on taitava laituri ja odotan häneltä vahvoja otteita kauden loppupeleissä. A-Maanrakennus 43 4-1 10. Erotu Massasta 31 4-1 34. MK Tekniikka 36 3-1 21. En usko, että peli Rajun paikallistuntemukseen ratkeaa. YRITYS PISTEET VEIKKAUS Joonas Sollo Joonas Sollo Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 11. Rakennustoimisto Taitoneliö 33 4–3 31. Kenkä–Oscar 31 3–2 35. K–Rauta 30 3–1 39. Loimua 33 4-1 29
– Tähän varmasti vaikuttaa maantiede. Vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen kolmoisroolissa toimivia kansanedustajia oli Kuntaliiton mukaan jopa 111. Toisaalta kuntapolitiikan ja hyvinvointialueen kautta saa tietoa, josta on hyötyä eduskuntatyössä, Räsänen sanoo. Hyvistä kokemuksistaan huolimatta Räsänen sanoo ymmärtävänsä, miksi kolmoisrooleja kritisoidaan. Moni päättäjä on sanonut, että tehtävän hoitaminen kahdellakin tasolla samanaikaisesti on raskasta, Pekola-Sjöblom toteaa. maaliskuuta. Pekola-Sjöblom suhtautuu kolmoisrooleihin hyvin kriittisesti. – Minulla on pitkä kokemus sekä kuntapolitiikasta että eduskuntatyöstä, ja asioiden hahmottamista nopeuttaa, kun tunnen taustat hyvin. – Kirjoittelun ja kommentoinnin perusteella vaikuttaa, että kolmoisrooliin liittyy ajankäytöllisiä haasteita. – Voi käytännössä nähdä, mihin eduskunnassa ja hallituksessa tehdyt päätökset johtavat hyvinvointialueella ja kunnassa. – Minusta on hyvä keskustella siitä, miten demokratia toteutuu parhaiten ja voiko tehtäviä hoitaa kolmella tasolla. Heistä kymmenen on ehdolla sekä alueettä kuntavaaleissa. Ehdokkaaksi hakeutumisen takaraja on 4. Tieto käy ilmi Uutissuomalaisen selvityksestä. – On hyvä, että vastuuta ja valtaa hajotetaan eikä se ole liikaa yksissä käsissä. – Meillä on Kuopiossa valtuustot maanantaisin ja Pohjois-Savon hyvinvointialueella valtuustot ja aluehallitukset maanantaisin. Eduskunta ei lähtökohtaisesti kokoonnu maanantaisin. Jos sen seurauksena kolmoisrooleja päädytään rajoittamaan, se sopii minulle hyvin, mutta pelisääntöjen täytyy olla yhteiset. – Määrän vähenemiseen vaikuttaa varmasti myös se, että alueja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti. Ja kuinka uusia, hyviä ihmisiä saadaan päättäjiksi, jos kohtalaisen vähäiset paikat täyttyvät samoilla henkilöillä. Partanen ja Räsänen näkevät eri tason luottamustehtävien tukevan toisiaan. Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Kansanedustajat näkevät kolmoisroolissa myös hyviä puolia Markus Mattlar, Markus Mäki / Uutissuomalainen Kolmoisroolia tavoittelevat kansanedustajat Karoliina Partanen (kok.) ja Päivi Räsänen (kd.) eivät koe, että kansanedustajan, aluevaltuutetun ja kaupunginvaltuutetun töiden yhdistäminen olisi ajankäytön kannalta ylivoimaista. – Tällä hetkellä suurin ongelma intressiristiriitojen kannalta on päättäjien toimiminen samanaikaisesti kansanedustajana ja aluevaltuutettuna, koska eduskunta ohjaa niin vahvasti hyvinvointialueita, Pekola-Sjöblom sanoo. 19 kansanedustajaa ei ole lähdössä kumpaankaan vaaliin, ja 11 pohtii vielä ratkaisuaan. Kansanedustajien ei tarvitse asettua ehdolle kuin jompiinkumpiin ollakseen mukana vaaleissa. Hän näkee ongelmia edustajien ajankäytössä, intressiristiriidoissa ja vallan keskittymisessä. Tietoja kerättiin useista lähteistä. Voi sanoa, että kolmoisroolin haltijoiden määrä on vähenemässä, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom kommentoi. 12 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Markus Mattlar / Uutissuomalainen A inakin 27 kansanedustajaa on tavoittelemassa niin sanottua kolmoisroolia eli asettumassa ehdolle sekä alueettä kuntavaaleissa. On helpompi osallistua kokouksiin, kun etäisyydet ovat lyhyet, Pekola-Sjöblom toteaa. Kokouksia on myös melko harvakseltaan, ja olen pystynyt järjestämään oman ajankäyttöni niin, että pystyn osallistumaan niihin, riihimäkeläinen Räsänen kertoo. p Uutissuomalainen. Tällä hetkellä kuntavaaleihin on asettumassa ehdolle 153 ja aluevaaleihin 41 kansanedustajaa. – Näen tehtävien kasaantumisen myös demokratian toimivuuteen liittyvänä kysymyksenä. On myös mielestäni hyvä, että eri tasoilla tehtävän päätöksenteon päällekkäisyysja jääviyskysymyksiä selvitetään. Partasen mukaan ehdokkaan on itse arvioitava, pystyykö hän hoitamaan kaikki tehtävänsä. Maantieteellisesti kolmoisroolin tavoittelijat keskittyvät suurimpiin kaupunkeihin. Myös mielenmuutokset ovat mahdollisia. helmikuuta. Kahdesta kansanedustajasta ei saatu tietoja. ” Kukaan ei ole korvaamaton. – Ajantasaista tietoa kolmoisroolissa toimivien päättäjien määrästä ei ole, mutta kyllä heitä enemmän on kuin 27. Pekola-Sjöblom arvioi, että kolmoisroolissa toimivien päättäjien määrä vähenee, koska kaikkien tehtävien hoitamiseen on vaikea löytää aikaa. Uutissuomalaisen selvitys tehtiin 17.–21. Mielestäni jokaisen, joka lähtee ehdolle, pitää pohtia omalta kohdalta sitä, pystyykö hoitamaan tehtävänsä. Suhteellisesti eniten kolmoisrooliin pyrkiviä on kristillisdemokraateissa, joiden viidestä kansanedustajasta neljä on ehdolla molemmissa vaaleissa. Ahvenanmaan edustaja ei ollut mukana selvityksessä. Joukossa on 27 samaa nimeä. Peräti seitsemän heistä on Espoosta. Tulos ei välttämättä ole lopullinen, sillä muutama edustaja ilmoitti vielä pohtivansa ehdokkuutta. Lukumääräisesti eniten kolmoisroolin tavoittelijoita on kokoomuksen kansanedustajissa. Vähintään 27 pyrkii kolmoisrooliin Ainakin nämä kansanedustajat ovat ehdolla sekä alueettä kuntavaaleissa Karoliina Partanen (kok.) Noora Fagerström (kok.) Janne Jukkola (kok.) Mari Kaunistola (kok.) Milla Lahdenperä (kok.) Mia Laiho (kok.) Paula Risikko (kok.) Ville Valkonen (kok.) Oskari Valtola (kok.) Henrik Vuornos (kok.) Arja Juvonen (ps.) Veijo Niemi (ps.) Merja Rasinkangas (ps.) Jaana Strandman (ps.) Aki Lindén (sd.) Lauri Lyly (sd.) Helena Marttila (sd.) Tuula Väätäinen (sd.) Sari Essayah (kd.) Mika Poutala (kd.) Päivi Räsänen (kd.) Sari Tanus (kd.) Markku Siponen (kesk.) So a Virta (vihr.) Henrik Wickström (r.) Saara Hyrkkö (vihr.) Sandra Bergqvist (r.) KOONNUT: ANNA KIVINEN, OUTI LAATIKAINEN, MARKUS MATTLAR JA MARKUS MÄKI, GRAFIIKKA: SUVI LANTTA, KUVAT: PIRJO TUOMINEN COMPIC EDUSKUNTA JA HANNE SALONEN EDUSKUNTA Kuntaliiton tutkimuspäällikkö arvioi, että kolmoisroolissa toimivien päättäjien määrä on vähenemässä. Kukaan ei ole korvaamaton. Olen pystynyt olemaan paikalla lähes kaikissa valtuuston ja hallituksen kokouksissa, Partanen sanoo. Kolmoisroolilla tarkoitetaan asetelmaa, jossa sama henkilö toimii samanaikaisesti kansanedustajana, aluevaltuutettuna ja kunnanvaltuutettuna. Moni heistä on kuitenkin luopunut paikasta aluetai kunnanvaltuustossa. Aluevaltuustoon pyrkii vain joka viides kansanedustaja
Odotettavissa on monin paikoin jäätävää vesisadetta. Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 13 AJATTELEVILLE LUKIJOILLE Vain tilaajille. Sadealueen eteläosissa sateet tulevat vetenä, pohjoisempana myös räntänä tai lumena. Sää lauhtuu lauantaina entisestään ja Eteläja Keski-Lappia myöten mennään plussan puolelle. Ensi viikolla hiihtolomat jatkuvat, ja vuorossa on Hämeen, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan kouluja. Katso tarkemmat tiedot ja voimassaoloajat sotka.fi. Ilmatieteen laitos varoittaa huomattavasta liukastumisriskistä. Lauantaina huonosta ajokelistä varoitetaan koko maassa. Niin kauan kuin riittää. Viikko alkaa lauhtuvassa säässä. Autojen tuulilasiin voi kertyä jääpintaa, jos jäätävä sade osuu kohdalle, päivystävä meteorologi Iiris Idoko Ilmatieteen laitokselta kertoi perjantaina STT:lle. Sunnuntaina huonosta ajokelistä varoitetaan osissa maan itäja pohjoisosia. Jalkakäytävät voivat olla erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä. Uutiset p. asti * 4 kpl 4 kpl SETTI Varoituskartta hehkuu keltaisena hiihtolomaliikenteen aikana Anniina Korpela?/?STT Talvilomailijoiden on syytä olla tarkkana liikenteessä, sillä Ilmatieteen laitoksen varoituskartta on loppuviikon lähes kokonaan keltaisella. Heikkoja vesisateita esiintyy maan keskija pohjoisosissa, ja jäätävät tihkusateet ovat mahdollisia etenkin idässä ja pohjoisessa. Pohjois-Suomen lasketteluja hiihtokeskuksissakaan ei alkuviikosta päästä pakkasasteiden puolelle. Liki koko Suomessa on viikonloppuna myös liukas jalankulkusää. – Jos lähtee retkeilemään metsäpolutkin voivat mennä aika liukkaiksi. Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi 22.-26.2 22.-26.2 JENNAJENKKISÄNKYSETTI 160X200 CM 999,999,Alin 30 pv hinta ennen kampanjaa 2999,Sotk a UNI Sotk a UNI 66 % Alin 30 pv hinta ennen kampanjaa 396,99,99,Alin 30 pv hinta ennen kampanjaa 1299,NEESON-DIVAANIVUODESOHVA • tummanharmaa Soro-kangasverhoilu • L225 x K82 x S85/150 cm • vuodekoko 140x197 cm • voidaan koota myös käänteiseksi versioksi 69 % Sotk a UNI Sotk a UNI 399,399,jalat, profiloidun sijauspatjan sekä sängynpäädyn ERÄ! ERÄ! -10 % -10 % LISÄETU vain maanantaihin 24.2. – On hankala ajokeli. Maan eteläosissa sää jatkunee lauhana. Kuukausittain ilmestyvä SUSU digilehti sisältää koosteen kuukauden parhaista SUSU-artikkeleista, täysin uuden huippuartikkelin sekä ristikot. Ei SUPERHINTA-tuotteet. Loppuviikosta maan keskija pohjoisosissa on toivoa pakastumiselle ja heikoille lumisateille. Sään ennustettavuus ensi viikon loppupuolelle oli Ilmatieteen laitoksen mukaan perjantaina kuitenkin vielä heikkoa. Päivälämpötilat pysyttelevät koko maassa muutaman plusasteen tuntumassa, lauhinta on lounaassa. Sunnuntaina sadealue ulottuu Pohjanmaalta kohti Itä-Lappia. Ei olisi huono idea, että olisi nastakengät, ettei kaadu, Idoko muistutti. SUSU ILMESTYY NYT MYÖS DIGILEHTENÄ! sovelluksessa tai hameensanomat.fi/nakoislehti TÄNÄÄN LUETTAVISSA -60 % -60 % KUN OSTAT 200 € KUN OSTAT 200 € Kaikki patjat ja sängyt AIR-TUOLI • verhoiltu istuin • jalat metallia NIIN MAKAA KUIN BETAALAA NIIN MAKAA KUIN BETAALAA *Edut normaalihinnoista
Unkari 2,11 % . Belgia 1,30 % . Italia 1,49 % . ” Asetettavan tavoitetason arvioidaan olevan noin kolmessa prosentissa BKT:sta. Portugali 1,55 % . Suomen puolustuksen perusajatus on, että varaudumme ennakolta mahdollisiin uhkiin – emme siksi, että sota olisi todennäköinen, vaan jotta kukaan ei edes harkitsisi Suomeen kohdistuvaa hyökkäystä. Kroatia 1,81 % . SDP:n Tytti Tuppuraisen mukaan puolustuksen riittävä ja pitkäjänteinen rahoitus on tärkeää Suomelle Naton ja EU:n ulkorajavaltiona. Samalla on tärkeää, että kaikki maat saavuttavat nykyisenkin tavoitteen ja että lisävarat käytetään mahdollisimman tehokkaasti. – Me ylitämme tämän nykyisen kahden prosentin tavoitteen kirkkaasti ja huolehdimme, että ylitämme sen jatkossakin ja meillä on mahdollisuus sitä nostaa. – Me linjasimme jo vuoden 2022 ohjelmassamme, että olemme valmiit nostamaan osuuden pysyvästi tätä korkeammalle tasolle. – Tämän hetken reilua kahta prosenttia kannattelee meneillään olevat hävittäjähankinnat, mutta uskottavan puolustuksen ja kokonaisturvallisuuden kannalta tarpeita on kautta linjan. – Tässä yhteydessä voi olla tarpeen myös nostaa tavoitetta puolustukseen käytettävien määrärahojen osuudesta. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump vaati tammikuussa viiden prosentin osuutta. – Suomi on pitänyt huolta omasta puolustuksestaan ja niin tulee olla jatkossakin. Bulgaria 2,18 % . Tanska 2,37 % . Euroopassa esimerkiksi 2,5 prosentin puolustusbujdetti olisi jo merkittävä lisäys. USA 3,38 % . Ranska 2,06 % . – SDP katsoo, että Suomessa on syytä varautua Naton puolustusbudjettitavoitteen nousuun nykyisestä kahdesta prosentista BKT:sta. Ruotsi 2,14 % . Albania 2,03 % . Islanti – Lähde: Nato Yksi Suomen puolustusbudjettia merkittävästi nostaneista hankinnoista on amerikkalainen F-35-hävittäjä. Kanada 1,37 % . Näin Petteri Orpon (kok.) hallitus on tehnytkin. Slovakia 2,00 % . Juuri nyt tarvitaan esimerkiksi investointeja maavoimiin. Uuden asetettavan tavoitetason arvioidaan olevan noin kolmessa prosentissa BKT:sta. PUOLUSTUSBUDJETIT 2024 Osuudet BKT:sta . RKP:n Otto Anderssonin mukaan Suomen puolustuskyky tulee turvata ja määrärahataso tulee mitoittaa niin, että puolustuksen suorituskyky varmistetaan kaikissa tilanteissa. Suomi 2,41 % . – On täysin selvää, että Suomen puolustukseen on panostettava, erityisesti tässä turvallisuustilanteessa. Keskustan Antti Kurvisen mukaan Suomella on oltava valmius nostaa puolustusmäärärahoja sen tavoitteen mukaisesti, miten Natossa yhdessä sovitaan ensi kesän huippukokouksessa. 14 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Puolueissa ollaan valmiita nostamaan puolustusbudjettia Juha Honkonen / Uutissuomalainen E duskuntapuolueiden ryhmäjohtajat ovat laajasti valmiita nostamaan Suomen puolustusbudjettia nykyisestä 2,41 prosentista bruttokansantuotteesta (BKT), ilmenee Uutissuomalaisen kyselystä. Saksa 2,12 % . Norja 2,20 % . Mutta olisi ensisijaisen tärkeää saada muut Euroopan maat nostamaan puolustusmenojaan. Liike Nytin Harry Harkimon mielestä Suomen on oltava valmis nostamaan puolustusmenojen osuus 3–4 prosenttiin BKT:sta. Luxemburg 1,29 % . Antti Kurvinen (kesk.) RC-PRO PHOTOGRAPHY p Uutissuomalainen. Montenegro 2,02 % . Tynkkysen mukaan Suomen asevelvollisuusjärjestelmän kustannukset olisi luontevaa laskea osaksi prosenttiosuutta. Natossa tavoitteena on kaksi prosenttia ja tulevaisuuden osuutta pohditaan. Tsekki 2,10 % . Liettua 2,85 % . Alankomaat 2,05 % . Vihreiden Oras Tynkkynen vastaa, että turvallisuustilanteen ja Yhdysvaltain sitoutumisen heikennyttyä Euroopan täytyy vahvistaa omaa puolustustaan. Pohjois-Makedonia 2,22 % . Suomen hallituspuolueita ovat kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit. – Puolustusmäärärahojen taso on asetettava sille tasolle, jolla liittokunnan jäsenmaat pystyvät vastaamaan yhteisiin suorituskykytavoitteisiin sekä ylläpitämään uskottavaa pelotetta ja puolustusta. Joidenkin eduskuntapuolueiden ryhmänjohtajat arvioivat tarpeeksi noin kolme prosenttia BKT:sta. Kreikka 3,08 % . Espanja 1,28 % . Latvia 3,15 % . Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että Suomi on Nato-maana sitoutunut kahden prosentin BKT-osuuteen puolustusmenoissa. Kokoomus on Matias Marttisen mukaan valmis nostamaan puolustusmäärärahoja. Sotaa on Ukrainassa käyty pian 11 vuotta, eivätkä EU-maat ole saaneet mitään aikaan. Ei kuitenkaan ole mielekästä lähteä spekuloimaan tässä kohtaa tarkoilla prosenttiluvuilla, koska asia neuvotellaan ja sovitaan yhdessä muiden Nato-maiden kanssa. Kristillisdemokraattien Peter Östman sanoo, että Suomen kannalta prosentteja olennaisempaa on suorituskyky. Aino-Kaisa Pekosen mukaan vasemmistoliitolle Suomen ja suomalaisten turvallisuus on tärkeä prioriteetti, etenkin nykyisessä ulkoja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. – Mutta ei ole mielekästä käydä prosenttitasoista julkista huutokauppakeskustelua. Turkki 2,09 % . Iso-Britannia 2,33 % . Puola 4,12 % . Oleellisempaa kuin lyödä lukkoon jokin tietty prosentti on se, miten rahat käytetään: Puolustusmenojen tulee perustua Suomen puolustuksen tarpeisiin. Romania 2,25 % . Slovenia 1,29 % . Samalla meidän tulisi hakea puoluerajat ylittävä näkemys siitä, miltä puolustusmenomme näyttävät tulevina vuosina ja miten kasvavia puolustusmenoja rahoitetaan. Viro 3,43 %
SANNA RAITA-AHO / LEHTIKUVA Lyhyesti p Reuters: Venäjä voisi sallia jäädytettyjen varojensa käytön Ukrainan jälleenrakennuksessa: Venäjä voisi suostua siihen, että noin 300 miljardia dollaria sen jäädytettyjä varoja käytettäisiin Ukrainan jälleenrakennukseen osana mahdollista rauhansopimusta, kertovat uutistoimisto Reutersin lähteet. Lähteiden mukaan jäädytettyjen varojen käyttö jälleenrakennukseen on ollut esillä Yhdysvaltojen ja Venäjän välisissä keskusteluissa. Tapauksessa 14-vuotias tyttö löytyi viime vuoden heinäkuussa erittäin raa’asti pahoinpideltynä vanhalta rahtipihalta. Tuleviin vaaleihin on sekaantunut maailman rikkain mies ja presidentti Trumpin neuvonantaja Elon Musk. 13-vuotias sen sijaan välttyi rangaistukselta nuoren ikänsä vuoksi. Saksan tulevaisuuden rooli määritellään pitkälti tämän viikon sunnuntaina järjestettävissä liittopäivävaaleissa. Venäjä levittää usein tekoälyllä tuotettua sisältöä sosiaalisessa mediassa automatisoitujen bottitilien, sekä valeuutissivustojen avulla. Myöhemmin Vance tapasi myös AfD:n johtaja Alice Weidelin. Esimerkiksi eräs venäläinen valeuutissivusto väitti Saksan suostuneen vastaanottamaan yli 1,9 miljoonaa kenialaista pakolaista. Thüringen on osin äärioikeistolaisen AfD:n vahvaa kannatusaluetta. Itävaltalainen Gabriel Hangel kampanjoi Ukrainan asian puolesta Efurtissa Thuringenissa Saksassa. Vaalien lähestyessä gallupkärjessä majailee Saksan kristillisdemokraattinen unioni (CDU). Vaaleja on kuitenkin varjostanut äärioikeiston nousu sekä ulkovaltojen suorittama vaalihäirintä. Tiiviitä suhteita Venäjään ylläpitävä puolue ajaa tiukemman maahanmuuttolinjan lisäksi Ukrainan tuen sekä Venäjän vastaisten talouspakotteiden lopettamista. Saksan viranomaiset ovatkin havainneet yli 100 valeutissivustoa, jotka usein yrittävät naamioida itseään tunnetuksi sanomalehdeksi. Hamas palautti torstaina Israelille sovitusti neljä panttivankia, joiden joukossa kerrottiin olleen lokakuussa Hamasin hyökkäyksessä siepatut kaksi pikkulasta sekä heidän äitinsä. Moni alueella äänestää Venäjä-mielistä AfD-puoluetta. Torstainen neljän ruumiin luovutus ei korvaa lauantaiksi sovittua, elossa olevien panttivankien luovutusta Israelille. Lipun viereen on pystytty Vapauden labyrintti -niminen näyttely, jolla halutaan osoittaa tukea Ukrainalle. Hän listaa useita syitä. Se on resonoinut, sillä entisen DDR:n alueella länsimaihin ja etenkin Yhdysvaltoihin on suhtauduttu perinteisesti kriittisesti historiasta johtuen. Hamasin mukaan on todennäköistä, että Israelille palautettavaksi aiottu panttivangin ruumis vaihtui vahingossa toiseen raunioista esiin kaivettuun ruumiiseen Gazan tuhojen keskellä. Näkökulma Venäjä-myönteinen AfD vahvoilla Keski-Saksan sydämessä Sanna Raita-aho?/?STT Saksalaisen Erfurtin kaupungin keskusaukiolla on suhteellisen hiljaista maanantaina, vaikka eletään Saksan ja laajemmin Euroopan suuntaa määrittävän vaaliviikon alkua. Puolue on lisäksi vaatinut myös Venäjän kaasuhanoja auki, jotta Saksan energiakriisi saataisiin taltutettua. Heidän täytyy tukea Eurooppaa, hän sanoo. Vaaligallupeissa eniten huolta herättää toiselle sijalle noussut äärioikeistopuolue Vaihtoehto Saksalle (AfD). Monet ovat kiinnostuneita. Miten ihmiset ovat suhtautuneet Ukrainan puolesta kampanjoivaan mieheen Venäjä-myönteisen AfD:n vahvalla kannattaja-alueella. Niiden mukaan Venäjä kuitenkin vaatii, että osa rahoista käytettäisiin Venäjän Ukrainalta valtaamilla alueilla. Viime vuoden alueja paikallisvaaleissa AfD sai osavaltiossa vaalivoiton. Musk kehoitti myös saksalaisia pääsemään yli menneisyytensä syyllisyydestä. Musk on avoimesti tukenut AfD:tä, osallistunut puolueen kampanjatilaisuuksiin sekä kritisoinut saksalaisia poliitikkoja. Lundin käräjäoikeuden mukaan 13-vuotias ja 15-vuotias tyttö syyllistyivät 14-vuotiaan tytön murhaan. p Hamasin palauttama väärä ruumis vaarantaa aseleposopimusta Israelin kanssa: Hamas myönsi perjantaina luovuttaneensa Israelille väärän ihmisen ruumiin päivää aiemmin. Mantereen kroonisessa johtajuusvajeessa katseet kääntyvät jälleen kerran unionin mahtimaahan Saksaan. Yksi näyttelyyn pysähtyvä mies on erfurtilainen Jens, joka suostuu haastatteluun, mutta ei halua jutussa kerrottavan sukunimeään. Virheet ulottuvat kuitenkin pidemmälle ajalle, Jens katsoo. Poliittisesti täysin eristetty AfD on saanutkin näiden liittopäivävaalien aikana runsaasti tukea Venäjältä. – Lisäksi heidän täytyy tukea Ukrainaa. Nykyisen liittokanslerin Olaf Scholtzin varovaisuuteen kyllästyneet tuntevat varovaista optimismia, sillä todennäköisesti liittokansleriksi nouseva CDU:n Friedrich Merz on julkisesti peräänkuuluttanut vahvempaa tukea Ukrainalle, sekä Saksan suurempaa roolia Euroopan turvallisuuskysymysten ratkaisijana. Erfurt on Keski-Saksassa sijaitsevan Thüringenin osavaltion pääkaupunki. Vanhempi tyttö tuomittiin suljettuun nuorisohoitoon yli kahdeksi vuodeksi. Samalla Euroopassa pöyristyttiin Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Venäläiset trollitehtaat pyrkivät käyttämään hyväkseen voimakkaita tunnereaktioita aiheuttavia aiheita ja polarisoimaan näistä käytävää keskustelua. p Ruotsissa teinitytöille tuomio ikätoverinsa raa’asta murhasta: Ruotsissa kaksi teinityttöä tuomittiin perjantaina ikätoverinsa murhasta Landskronassa. Hänestä niin nykyhallitus liittokansleri Olaf Scholzin johdolla kuin tämän edeltäjä Angela Merkel tekivät virheitä, eivätkä ole myöntäneet niitä. Niistä ensimmäisiä ovat Saksaa viime vuosina hallinneiden poliitikkojen virheet. Kuumia aiheita ovat esimerkiksi sodan pelko, heikkenevä talous sekä maahanmuutto. – Venäjä ja Ukraina eivät kuitenkaan ole ykkösasia AfD:n äänestäjille, vaan maahanmuutto ja sisäinen turvallisuus, Salheiser sanoo. Israelilaislehti Haaretzin mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi Israelin kostavan väärän ruumiin palauttamisen. Miksi Jens arvioi, että AfD on alueella niin suosittu. Oikeuden mukaan motiivina oli kosto, sillä uhrin kerrotaan solvanneen toisen tytön ystävää. Kerran toisessa kaupungissa yksi mies yritti hyökätä kimppuuni, hän sanoo. Euroopassa heräsi laaja pelko siitä, että Ukraina sekä EU sivuutetaan rauhanneuvotteluissa täysin. Venäjän laajamittainen informaatiovaikuttaminen on keskittynyt Saksan perinteisten puolueiden ja poliitikkojen häpäisemiseen, sekä AfD:n tukemiseen. Scholzin johtama hallitus on ollut jakautunut eikä kyennyt päätöksiin. – Viimeisen 30 vuoden ajan Saksalla on ollut vääränlainen strategia energiapolitiikkaan ja puolustukseen. Vancen puheesta, jossa hän kehotti eurooppalaisia tekemään yhteistyötä äärioikeiston kanssa. Saksa on ollut Venäjän propagandalle mitä otollisin kohde jo pidempään. ” Saksa on ollut Venäjän propagandalle mitä otollisin kohde jo pidempään. Viime viikolla presidentti Trump ilmoitti juhlallisesti keskustelleensa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa puhelimitse rauhanneuvottelujen käynnistämisestä. Hän kuuluu itävaltalaiseen Ukrainaa tukevaan järjestöön Mriyaan ja kiertää ympäri Saksaa ja muita Euroopan maita tarkoituksenaan muistuttaa Ukrainan tilanteesta. Keskellä toria seisoo kuitenkin mies Ukrainan lipun vieressä. Tätä ovat kiihdyttäneet entisestään maahanmuuttajataustaisten tekemät iskut, joista viimeisin tapahtui Münchenissa viime viikolla. Saksalaisen tutkivan journalismikeskus Correctivin mukaan Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU:hun liitetty verkosto väitti muun muassa vihreiden ulkoministeri Annalena Baerbockin ostaneen palveluita afrikkalaiselta miesprostituoidulta sekä Saksan puolustusvoimien suunnittelevan yli puolen miljoonan saksalaisen sotilaan lähettämistä Ukrainaan. Tämä kaikki on hänestä vaikuttanut AfD:n nousuun. Kaiuttimesta kaikuu ukrainalainen kappale. Näyttelyä pitävä mies ei osoittaudu erfurtilaiseksi tai ukrainalaiseksi, vaan itävaltalaiseksi Gabriel Hangeliksi. Jensin äänen sunnuntain vaaleissa saa puolue, joka kykenee myöntämään tekemänsä virheet. Myimme energiajärjestelmämme Venäjälle, hän sanoo viitaten Saksan vahvaan riippuvuuteen venäläiskaasusta. AfD on yrittänyt kerätä kannatusta erityisesti Itä-Saksassa rummuttamalla Saksan puolueettomuuden ja rauhanneuvotteluiden puolesta, sanoo äärioikeistoon ja demokratiaan erikoistunut tutkija Axel Salheiser Thüringenissa sijaitsevasta IDZ-tutkimusinstituutista. Jaettu historia ja saksalaisten naiivius Venäjää kohtaan Neuvostoliiton kaaduttua on mahdollistanut Venäjälle ystävien tekemisen poliittisen kompassin jokaisella laidalla. p Ulkomaat. 16 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Vaalihäirintä varjostaa Saksan vaaleja – panoksena Euroopan turvallisuus ja tulevaisuus Dominic Saari Y hdysvaltojen presidentti Donald Trumpin toinen kausi on alkanut Euroopan kannalta suorastaan painajaismaisesti. – Pääasiassa hyvin. Sisäisten levottomuuksien ja hyytyvän talouden ongelmien ratkaisemisen lisäksi Saksan tulevalta liittokanslerilta odotetaan johtajuutta alati heikkenevässä turvallisuustilanteessa. Nykyjohdon virheet ja DDR-menneisyys saavat ihmiset kääntymään AfD:n puoleen, arvioi paikallinen äänestäjä. Kirjoittaja toimii Jyväskylän yliopistossa yliopistonopettajana Turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteri ohjelmassa. Hän sanoo kerran saaneensa yhden miehen käännytettyä äänestämästä AfD:ää, kun hän oli keskustellut tämän kanssa Ukrainasta ja Venäjästä
Zelenzskyi vaihdettaisiin Moskovan nukkehallitsijaan ja 3. Näiden lisäksi tarvitaan sitä kovaa elinvoimaa, jota elinkeinoelämä tuottaa. Logistiikka on todella merkittävä kaupunkiin työtä ja tuloja tuova ala. EU näyttäytyy jälleen kokoaan pienempänä. Sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen perustat natisevat. Moni länsimaa on vähintäänkin miettinyt, että voiko suurvaltaan enää liittolaisena luottaa. Putinin sairas haave toteutui hänen pelikirjansa mukaisesti. Koulutuksissa syntyvän osaamisen on tarjottava pohja työssä selviytymiseksi. Luonto, kulttuuri, elinympräristö, turvallisuus, historiakin. Kirjoittaja on loppilainen kansanedustaja (kok.). Timo Heinonen Mielipidevieras s Ensinnäkin vaikuttaa perusteettomalta väittää, että Hämeenlinnan kaupungin talouskasvu olisi ydinkeskustan kehittymisen varassa. Valitettavasti viime päivät ovat näyttäneet EU:n heikkouden. Tyypillisessä tilanteessa tuuliyhtiö valikoi ”tuulipuistonsa” paikaksi syrjäkylän suurimman yhtenäisenä säilyneen metsäalueen, jonka kyljessä sijaitsee ainakin pari kolme paikallisesti ja maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa. Kiihtyvä työelämän ja opiskelijoiden odotusten muutos edellyttää koulutuskokonaisuuksien jatkuvaa muokkaamista, mutta ei ydinasioiden ohittamista. Jos tällaiseen ei kaikki ole EU:ssa valmiita, niin silloin on edettävä osan kanssa. Valitettavasti viime päivät ovat näyttäneet EU:n heikkouden. Ina Rosberg aluesihteeri Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri Ruskeanharmaa siirtymä Tarvitsemme tyyneyttä ja rohkeutta Y hdysvaltain presidentiksi palanneen Donald Trumpin toisen valtakauden ensimmäiset viikot ovat laittaneet maailman mietteliääksi, jos eivät jopa sekaisin. Ja valitettavasti tuntuu siltä, näyttääkin, että Trump on niellyt Putin ja Venäjän hallinnon propagandan pureskelematta. Kaupan pääpaino lienee Tiiriössä ja Goodmanissa, kasvu Tiiriössä. Suomeen (hämäläiskylän metsään?) rakennettavat tuulimyllyt siis pyörisivät, jotta joku tyyppi voi hykerrellen katsoa numeroiden vaihtumista tietokoneen ruudulla. Kuten Jukka Lidman kirjoitti (HäSa 20.2.), Hämeenlinnalla on hänen nimeämiään pehmeitä vetovoimatekijöitä, joiden varaan on hyvä rakentaa ja toki edelleen kehittää. Ukraina ei voisi jatkossa enää päättää omista asioistaan, 2. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Trumpin puheita ei kannata yrittää selittää parhain päin, vaikka ne eivät toteutuisikaan. Venäjä ei ainakaan muutu. Yritysten, työpaikkojen ja kouluttajien pitää tehdä syvää ja tehokasta yhteistyötä! Hämeenlinnankin tulee maksajana ja hyötyjänä vaatia tätä vahvasti. Venäjä saisi pitää valloittamansa Ukrainan alueet. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Jos hankkeella ei edistetä kiertotaloutta, paranneta elinympäristöjen tilaa tai tuoteta paremman elämän edellytyksiä ihmisille tai muunlajisille, sitä ei pidä kutsua vihreän siirtymän hankkeeksi. Kannattaa ydinkeskustan rauhasta tehdä kierros esimerkiksi Moreenissa ja sen kehitysnäkymässä. ” Logistiikka on todella merkittävä ala. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Talouselämän jutussa (1/2025) selvitettiin, että 25:stä Suomeen kaavaillusta datakeskushankkeesta neljän tarkoituksena on — bitcoinin louhinta. Juhani Lemström Hämeenlinna Mitä Hämeenlinnan paikalliselta Hamk-yksiköltä pitäisi vaatia. Kantaja Päijät-Hämeeseen suunnitellaan esimerkiksi useita tuulivoiman tuotantoalueita. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa. Pahasti näyttää siltä, että näin tapahtuu ehkä Trumpin omien aluehaaveiden sumentamana. Näyttää siltä, että Trump on pelaamassa Putinin käteen täyskäyttä. Viimeisenä kuulimme Trumpin väitteet Ukrainan presidentistä Volodymyr Zelenskyi diktaattorina. Kestävä talous nojaa vähähiilisiin sekä kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin ratkaisuihin ja luonnonvarojen kestävään käyttöön.” Vihreän siirtymän nimissä puuhastellaan Hämeessäkin kaikenlaista. Asuminen, matkailu ja ravintolapalvelut varmaankin voivat jonkin verran kasvaa keskustassa. Ruskean eri sävyjä sen sijaan riittää valittavaksi asti. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Tällä hetkellä noiden edellä nimettyjen yritysten ja toimittajaverkostojensa tarpeisiin nykyiset koulutusohjelmat eivät oikein osu. Miten tämä sitten edistää kestävää taloutta tai luonnon monimuotoisuutta. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. Tämä kaikki edellyttää sitä, että Euroopan ottaa vastuu omasta tulevaisuudestaan ja turvallisuudestaan. Kuittaako Yhdysvallat Krimin ja itäisen Ukrainan Venäjälle. Ei riitä, että jokainen maa panostaa puolustukseensa, vaan Eurooppa tarvitsee oman puolustuksensa. Aivan eri luokan kasvu on todennäköistä edellä mainituilla aloillla ja alueilla. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Vanha viisaus on tänäänkin hyvä pitää mielessä: tarvitsemme nyt tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita emme voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voimme ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Tänään tuntuu, ettei Eurooppa oikein itsekään tiedä. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 17 s Lainaus ympäristöministeriön nettisivuilta: ”Vihreä siirtymä on välttämätön muutos kohti ekologisesti kestävää taloutta. Ukraina on luonnollisesti kokenut tulleensa jo petetyksi ja Lähi-idässä katsotaan Trumpin hallinnon valmistelevan jopa etnistä puhdistusta. Onko kaupunki edes kiinnostunut vaikkapa Patrian kasvusta, josta pitäisi juuri nyt olla elintärkeistä syistä erittäin kiinnostunut. Miten tämä on siellä järjestettävissä kohtuullisin kuluin. Mutta vihreän siirtymän ansiostahan saamme Suomeen edullista uusiutuvaa sähköä ja uusia teollisuusinvestointeja, kuten datakeskuksia, eikö niin. Kun imperialististen suurvaltojen johtajat näyttävät kunnioittavan vain voimaa, sitä on pystyttävä näyttämään. Ei niitä kannatta välttämättä ottaa myöskään sanatarkasti, mutta ei niitä kannata myöskään sivuuttaa. Euroopan on nyt otettava oma paikkansa. Kirjoita omalla nimelläsi. Maailma on risteyspaikassa. Trumpin suunnittelemat toimet Gazassa olisi sotarikos, mutta myös rikos ihmisyyttä vastaan. Liian vaatimattomasta yhteistyöstä kertoo se, että paikallisten kärkialojen koulutus ei kuulemma houkuttelisi opiskelijoita. Onko Trump tosissaan, vai vain suuri suustaan, sillä ei ole väliä, sillä sanat merkitsevät. Hyväksyykö Trumpin hallinto myös Venäjän hyökkäyssodan tulokset Ukrainassa. Hamkin täytyy merkitä Hämeenlinnalle aivan eri kertaluokan hyötyjä kuin opiskelijoiden ja henkilökunnan ravintolapalvelut. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger sanoi jo 1970-luvulla, että ”hän haluaisi puhua Euroopalle, mutta ei tiedä, kenelle soittaa”. Uudet teollisuushankkeet vaativat rakennusmateriaaleja, polttoaineita ja maapinta-alaa: betonia, terästä, möyryäviä dieselkoneita, puiden kaatamista, louhintaa ja sähkölinjoja. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Elinkeinoelämän työpaikat, veturiyritykset ja aktiviteetti, kasvumahdollisuudet vaikuttaisivat olevan ihan muualla: SSAB, Patria, Konecranes, Kantolan ja Moreenin teollisuusalueet ja logistiikkakeskittymät. Opiskelijoiden ja pätevien kouluttajien kokemaan vetovoimaisuuteen tehokas yhteistyö elinkeinoelämän kärkiyritysten kanssa vaikuttanee enemmän kuin parin kilometrin etäisyys kauppatorilta. Siksi kaupungin kannattaa todellakin olla kiinnostunut, miten nykyiset paikalliset koulutusohjelmat tuottavat päteviä ammattilaisia hämeenlinnalaiselle elinkeinoelämälle. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. Joku saisi nyt selittää minullekin. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti. Miten tämän on tarkoitus edistää siirtymistä pois ylikulutuksesta ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Työikäinen väestö, ainakin perheelliset, ilmeisesti mieluummin asettuvat muualle kuin ydinkeskustaan. Ja viimeisenä Trump lähti neuvottelemaan Putinin kanssa ohi Ukrainan, mutta myös Euroopan ja EU:n. Kaikkeen emme voi itse vaikuttaa, mutta moneen voimme. Mielipide p. Työssä käyvät perheet tarvitsevat jokseenkin välttämättä auton aika liki asuntoaan. Siirtymä tarvitsee myös kriittisiä mineraaleja, joita mielellään kaiveltaisiin puhtaiden järvien ja suosittujen mökkiseutujen, miksei luonnonsuojelualueidenkin alta. Ne kannattaa ottaa vakavasti ja tehdä kaikki se mitä itse ja yhdessä liittolaistemme kanssa voimme. Vihreässä siirtymässä vihreys on oleellista. Ainakin kolme Putinin tavoitetta näyttää, jollain sairaalla tavalla Putinia ihannoiva, Trump kuitanneen: 1. Euroopan tulee nyt varmistaa Ukrainalle riittävä sotilaallinen ja muukin tuki, jotta se voi aikanaan itse neuvotella tulevaisuudestaan suvereeninä valtiona ja tehdä kaikki haluamansa päätökset ja valinnat vapaana kansakuntana. Myöskään logistiikan osaajia Hamk-Hämeenlinna ei kouluta
Tuleminen tähän Liigaan ei ole helppoa. Vielä toisen erän alussa kotijoukkueen peli vaikutti olevan hieman tukossa. – Tuntuu mahtavalta tehdä maali. Reilun seitsemän minuutin kohdalla Heikki Huttusen ottama estämisjäähy herätti peliä henkiin. Kahden maalin johtoasemassa kolmanteen erään lähtenyt Kerho puolusti päätöserän vahvasti. Maalivahtien torjunnat: Mark Sinclair HPK 7+4+4=15, Oskari Salminen JYP 7+9+5=21. Meillä on mahtava joukkuehenki. 18 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Kanadalaisten huippuilta takasi Kerholle täyden pistepotin Eetu Pennanen JÄÄKIEKKO H PK nappasi toisen perättäisen voittonsa Liigan runkosarjassa. Mitä pidemmälle erä eteni, sen vahvemmin HPK oli kuskin paikalla. Noelin ja Caronin osumien lisäksi nähtiin debytanttimaalivahti Sinclairin nollapeli. Se on hauskaa, Noel päätti. . Ottelu alkoi tunnustellen. Kanadalaisen liigauran ensimmäiseen syöttöpisteen merkkautti Jari Sailio. Ylivoimakellon käytyä juuri loppuun kuitenkin kilahti. 35.50 David Noel (Jari Sailio) 2–0. Viljami Jokirinteen käynnistämä suorahyökkäys päätyi Thomas Caronin erinomaiseen rannelaukaukseen, joka painui aivan yläkulmaan. 2. Lopulta Teemu Rautiainen päätti JYPin pyristelyt tekemällä 3–0-osuman tyhjään maaliin. . David Noel iski uransa ensimmäisen maalin Liigassa. . – Toki on asioita, joita voimme parantaa, hän lisäsi. Tasainen avauserä päättyi näin maalittomana. – Hän oli mahtava tänään maalissa. Jatkamme harjoittelua ja kovaa työntekoa. Mark Sinclair debytoi, eikä päästänyt JYPin harmiksi maaliakaan. Liigassa tukevasti pudotuspelipaikoilla keikkuvan HPK:n vireestä Noel on luonnollisesti mielissään. 1. David Noel iski liigauransa ensimmäisen. – Emme antaneet heille paljoa. Puolustaja Noelin rannelaukaus livahti lävitse ja vei Kerhon 2–0-johtoon. Oskari Salmisen erään JYP-maalilla mahtui tämän jälkeen kaksi huipputorjuntaa, mutta yksi ratkaiseva virhe. Tällä kertaa JYP kaatui sen käsittelyssä Pohjantähti-areenassa maalein 3–0. Kerhon maalilla debytoinut Mark Sinclair kesti, vaikka JYP pääsi luomaan vaarallisiakin maalipaikkoja. Pelasimme varsin solidin pelin, Liiga-uransa avausmaalin toisessa erässä tehnyt David Noel mietti. David Noel HPK–JYP 3–0 (0–0, 2–0, 1–0) Ottelutilastot . Sivuttaisliike vaikutti olevan kanadalaisella kunnossa. erä: Maaliton. ” Tuntuu mahtavalta tehdä maali. Toivon, että hän saa tästä itseluottamusta, Noel sanoi maanmiehensä esityksestä. erä: 56.51 Teemu Rautiainen (Eetu Tuulola, Olli Korhonen) 3–0 TM. Heikki Huttunen tarjosi Caronille paikan ja sai myös syöttöpisteen. Tuntuu, että olen laukonut paljon, mutta kiekko ei ole koskaan mennyt maaliin. – Olemme voittaneet paljon pelejä sinä aikana, kun olen ollut täällä. Kerhon kanadalaisten panos oli perjantaina äärimmäisen vahva. Se oli tärkeä maali myös ottelun tilanteen kannalta. Yleisömäärä: 3?508 RIKU HASARI p Urheilu. Erän lopussa Sinclair otti vielä yhden huipputorjunnan, kun JYP sai tasaviisikoin erän parhaan tekopaikan. Eikä Nathan Schnarrin pelin viivyttämisestä saama jäähy tuntunut helpottavan pientä jumia. 3. Nyt meni, selvästi helpottunutkin Noel kertasi. JYPin tekemisestä paras terä oli poissa. Myös HPK sai oman mahdollisuutensa ylivoimalla, mutta sen erikoistilannepelaaminen ei ollut vielä vieraiden tasolla. . erä: 29.36 Thomas Caron (Heikki Huttunen, Viljami Jokirinne) 1–0
– Saamme tästä finaalitappiosta rutkasti motivaatiota ensi vuoteen. – Jos on ratkaisuhetki, jaksavatko he tehdä vai oikovatko he pikkuisen. Lehkonen oli voittamassa olympiapronssia, kun NHL-pelaajat olivat mukana Vancouverin turnauksessa 2010. Voittomaali syntyi ajassa 68.18. Connor McDavid ratkaisi neljän maan turnauksen loppuottelun jatkoajalla. Alkusarjan ottelussa Montrealissa kanadalaisyleisö teki samoin Yhdysvaltain kansallislaululle. Oli vähän sellaista minäminä-lätkää , hän jatkaa. – Binnington teki ihan uskomattomia torjuntoja, MacKinnon ihasteli ja arveli voitonjuhlissa kuluvan huomattavan määrän olutta. Urheilu p. Hän kuului myös Jalosen valmennustiimiin, kun Nuoret Leijonat vuoli kotikisoissa MM-kultaa vuonna 2016. ” Ette voi viedä meidän maatamme – ettekä meidän peliämme. Kanadan ja Yhdysvaltain finaalikohtaaminen oli kiintoisa myös maiden välisten poliittisten jännitteiden vuoksi. Peluutus on ollut tasaisempaa. Tämä turnaus sai ihmiset liekkeihin, ja on hienoa olla osa tätä historiaa, MacKinnon sanoi. Vaade on varmaan kovinta, mitä voi olla, Lehkonen nauraa. Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n hallitus vahvisti maailmancupin kisapaikat vuoteen 2030 asti MM-kisojen yhteydessä Sveitsin Lenzerheidessa. osavaltio. Kanadalla on yliote viime vuosien huipputurnauksista, joissa NHL-pelaajat ovat olleet mukana. Toisaalta hänen katseensa kiinnittyi muun muassa vaihtojen pituuksiin, jotka suomalaisessa maajoukkuejääkiekossa ovat aiemmin esimerkiksi Jalosen aikana olleet maltillisempia. HPK:n entinen mestarivalmentaja harmittelee jaksossa Suomen pelin rakenteen hajoamista. IBU:n päätöksellä Kontiolahti isännöi maailmancup-avauksen joulukuussa 2026 ja kisatapahtuman joulukuussa 2027. Loppuottelijoiden takana Ruotsi oli kolmas ja Suomi neljäs. Kanada voitti olympiakultaa vuonna 2010 Vancouverissa ja 2014 Sotshissa sekä World Cup -turnauksen vuonna 2016. SARA AALTIO Kontiolahti saa ensi vuoteen toisen cuprupeaman STT AMPUMAHIIHTO Kontiolahti jatkaa ampumahiihdon maailmancup-isäntänä ainakin joulukuuhun 2027 asti, Kontiolahden kisajärjestäjät kertovat tiedotteessa. Ennen finaalia Trump soitti Yhdysvaltain joukkueelle ja kannusti sitä voittoon. Kun Kanadaakin katsoo, ei ne hirveän huonoja pelaajia ole. Kanadan pääministeri Justin Trudeau intoutui kommentoimaan voitokasta ottelua viestipalvelu X:ssä. Seuraavan kerran parhaat pelaavat vastakkain ensi talven olympialaisissa Italian Milanossa. Justin Trudeau Connor McDavid nousi Kanadan sankariksi. Ylivoimahyökkäyksiä tuli todella paljon. Ensi kaudella Kontiolahti on maailmancupin kisaisäntänä Milano-Cortinan olympialaisten jälkeen maaliskuussa, joten vuonna 2026 Pohjois-Karjalassa kilpaillaan kaksi cupin kisarupeamaa. Panokset olivat kovat, kun maailman parhaat pelaajat tavoittelivat turnauksen voittoa, kommentoi turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu kanadalaishyökkääjä Nathan MacKinnon uutistoimisto AFP:n mukaan. Bostonin finaalissa osa yleisöstä buuasi Kanadan kansallislaululle. – Välillä pelasimme itsemme pihalle ja välillä oli kolme pelaajaa samalla kaistalla. Maiden aiempi kohtaaminen turnauksessa päättyi Yhdysvaltain voittoon lukemin 3–1. – Ette voi viedä meidän maatamme – ettekä meidän peliämme, Trudeau tiivisti. Lehkonen muistuttaa toki siitä, että lyhyessä turnauksessa harjoitukset olivat vähissä, eikä turnauksen aikanakaan korjausliikkeiden tekemiselle ollut paljoa aikaa. Meillä oli mahdollisuutemme ratkaista ottelu, sanoi Yhdysvaltain avausmaalin tehnyt Brady Tkachuk. Timo Lehkonen on Kiekkokiukaan vuoden 2025 toinen vieras. Tappio harmittaa, sillä joukkue olisi ansainnut enemmän. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen hallintonsa ovat olleet viime viikkoina lietsomassa kauppasotaa pohjoisnaapurinsa kanssa, minkä lisäksi Trump on väläytellyt, että Kanadasta pitäisi tehdä Yhdysvaltain 51. – Jos puhumme meidän vahvuudestamme, yhteistyön jääkiekosta, rakenteet hajosivat siellä ja välimatkat olivat aika hurjatkin välillä, Lehkonen paaluttaa. MADDIE MEYER / LEHTIKUVA Timo Lehkonen perkaa Kiekkokiukaalla NHL-Leijonien esityksen Eetu Pennanen JÄÄKIEKKO HPK:ssa Jukka Jalosen valmennustiimissä keväällä 2006 SM-kultaa juhlinut Timo Lehkonen oli Jalosen apuna useana vuonna myös maajoukkueessa. Kuuntele Kiekkokiukaan jakso Spotifysta, SoundCloudista, Hämeen Sanomien verkkosivuilta tai sovelluksesta. Pelitapa, joka on ollut meidän vahvuus, ei antanut maalivahdeillekaan hyvää onnistumista. Hyvääkin Leijonien pelissä hänen mukaansa oli, mutta paljon jäi parannettavaa. Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 19 Kanada piti valtikan – Huiput seuraavaksi olympiajäällä Kaija Yliniemi, Arttu Mäkelä?/?STT JÄÄKIEKKO C onnor McDavidin voittomaali jatkoajalla ratkaisi jääkiekon neljän maan NHL-huipputurnauksen Kanadalle varhain perjantaina Suomen aikaa. Nyt hän perkaa kysyttäessä 4 Nations -turnauksen jumboksi jääneen Suomen esityksiä Kiekkokiukaalla. Suomi oli turnauksen neljäs. Neljän maan turnauksessa NHL-pelaajat ottivat yhteen ensi kertaa yhdeksään vuoteen. Se oli vähän kuritonta, mutta ymmärrettävää sekin. – En tiedä paljon politiikasta, mutta me otamme USA:n kanssa yhteen urheilussa. – Voitolla on iso merkitys. Yhdysvaltain maalintekijät olivat Tkachuk ja Jake Sanderson, joka vei joukkueensa 2–1-johtoon toisessa erässä. Yhdysvaltain Bostonissa pelatussa loppuottelussa Kanada kaatoi Yhdysvallat maalein 3–2. Bostonissa MacKinnon avasi illan maalitilin ensimmäisen erän viidennellä minuutilla, kun taas Sam Bennettin rannelaukaus vei Kanadan tasoihin Yhdysvaltain kanssa toisen erän loppupuoliskolla. Kanadan sankareihin kuului myös 31 kertaa torjunut maalivahti Jordan Binnington
15 D II krs, Hml Sisäpihan puolella. Tulospörssi p Urheilu. 075 7540 500 www.romo.fi Asianajotoimisto Skogster Oy Raatihuoneenkatu 8 (3. puh. ottelut 8.–9. huhtikuuta. maaliskuuta. Naiset, karsinta: 1) Mari Fukada Japani 72,46, ...16) Eveliina Taka Suomi 46,46. 0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Kaivokatu 1, Hämeenlinna AA, OTM Maria Puputti OTM, Juristi Mila Nevanperä OTM, Juristi Kaisa Kekkonen HTM, erikoisjuristi Niina Nurmi 040 672 2255 toimisto@annia.fi www.annia.fi Aina asiallasi jo 10 vuotta! Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. JÄÄKIEKKO BOSTON, USA Miesten neljän maan turnaus: Maalipörssin kärki: 4 maalia: Nathan MacKinnon Kanada. 040 443 5363 • Tietokonehuolto, myös Macit ja pelikonsolit • Kotikäynnit ja etätuki • Uudet laitteet Diagnoosi alk. toukokuuta. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 2, 3, 4, 6, 13, 16, 25, 27, 28, 31, 33, 35, 47, 51, 55, 56, 62, 63, 67, 69 Kunkkunumero: 4 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 2, 8, 11, 19, 21, 24, 27, 33, 37, 39, 42, 44, 46, 47, 54, 56, 57, 61, 63, 64 Kunkkunumero: 44 Perjantai 21.2. 12 parasta finaaliin, Taka karsiutui. LUMILAUTAILU CALGARY, KANADA Maailmancup, slopestyle: Miehet, karsinta: 1) Su Yiming Kiina 88,00, ...suomalaiset: 20) Ville Jukola 68,00, 32) Rene Rinnekangas 53,75, 55) Kalle Järvilehto 16,75. 3 maalia: Brady Tkachuk USA, Jake Guentzel USA, Mikael Granlund Suomi, Connor McDavid Kanada. Naiset, finaali: 1) Jaelin Kauf USA 82,19, 2) Perrine Laffont Ranska 79,23, 3) Olivia Giaccio USA 78,43. 3. 1 maali: 23 pelaajaa, mm. 2–3 (1–1, 1–1, 0–0, 0–1) 1. Finaalista karsiutuneet suomalaiset: 25) Akseli Ahvenainen, 27) Olli Penttala. erä: 27.32 Jake Sanderson (Matthews–Zach Werenski) 2–1, 34.00 Sam Bennett (Mitch Marner) 2–2. www.kodin10.fi Tuomas 050 910 3001, Ville 044 574 8709 EHT Hanna Syrjänen Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. Nathan MacKinnon valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Asianajaja Juha Kallioinen puh. Pistepörssin kärki: 1) Zach Werenski USA 4 ottelua, maalia+6 syöttöä=6 tehopistettä, 2) Connor McDavid Kanada 4, 3+2=5, 3) Sidney Crosby Kanada 4, 1+4=5, 4) Nathan MacKinnon Kanada 4, 4+0=4, 5) Mikael Granlund Suomi 3, 3+1=4, 6) Jake Guentzel USA 4, 3+1=4, 7) Jack Eichel USA 4, 0+4=4, 8) Sam Reinhart Kanada 4, 0+4=4, ...muita suomalaisia: 14) Patrik Laine 3, 0+3=3, 17) Aleksander Barkov 3, 1+1=2, 22) Sebastian Aho 3, 0+2=2, 23) Olli Määttä 3, 0+2=2, 32) Henri Jokiharju 3, 1+0=1, 34) Esa Lindell 3, 1+0=1, 35) Anton Lundell 3, 1+0=1, 37) Mikko Rantanen 3, 1+0=1, 41) Kaapo Kakko 2, 0+1=1, 47) Artturi Lehkonen 3, 0+1=1, 48) Eetu Luostarinen 3, 0+1=1, 50) Niko Mikkola 3, 0+1=1. erä! HETI VARASTOSTA! HETI VARASTOSTA! Saunat, kodat, paljut TALVIEHDOIN! Saunat, kodat, paljut TALVIEHDOIN! Hittikonsepti liikkuva laituri! Hittikonsepti liikkuva laituri! 10 m2. toukokuuta Münchenissä. 040 5577788 Katutaso/esteetön kulku. 044 500 5110 Palvelut & Erikoisliikkeet Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. Loppuottelu: USA–Kanada ja. Neljännesvälierien 1. Päiväarvonta Oikeat numerot: 4, 6, 7, 16, 17, 18, 19, 21, 23, 24, 26, 32, 40, 46, 47, 50, 51, 54, 61, 70 Kunkkunumero: 18 TENNIS DOHA, QATAR Miesten ATP500-turnaus, palkintoarvo 3?035?960 dollaria: Nelinpelin välierä: Joe Salisbury/ Neal Skupski Britannia–Harri Heliövaara Suomi/Henry Patten Britannia (2) 3–6, 6–3, 10–5. 10 m2. 2. JOUNI HEISKANEN Palokunnank. 040 140 6000 Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinon katu 34, HML p. ottelut 11.–12. 03 675 9010 Ostetaan sekalaista kodin irtaimistoa, lasiesineitä, kuolinpesät ym 0403712961 KATAMARAANI info@ultimatemarket.com 999 TALVIHINTA Raj. huhtikuuta, 2. 2 maalia: Matthew Tkachuk USA. 010 200 1040 AA, VT Matti Kess OTM, VT Kaija Kess www.kess.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. p. 03 6166 722 Asianajotoimisto Romo Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 13100 Hml puh. Maalivahtien torjunnat: Connor Hellebuyck USA 10+7+4+3=24, Jordan Binnington Kanada 9+8+8+6=31. 0500 635 044 www.eversheds.fi Asianajotoimisto Louhi Oy Sibeliuksenkatu 1 B 10 Asianajaja Jenna Järnstedt Asianajaja Panu Hiidenmies OTM Néa Rantala OTM Tanja Ihajärvi puh. OMEGA,Zenith ja muita vanhoja miesten kelloja.0504381969 Matti Selin Jätä juttuvinkki! toimitus@hameensanomat.fi Aidosti paikalliset uutiset. Puolivälierien 1. erä: Maaliton. sotilastav. 39 € HUO M! Uus i osoi te! Kodin10 Ikkunat ja ovet asennettuna. erä: 4.48 Nathan MacKinnon (Thomas Harley–Sam Reinhart) 0–1, 16.52 Brady Tkachuk (Auston Matthews) 1–1. Keräilijä ostaa: Kunniamerkkejä,sotilasasuja.Lotta,Suojeluskunta,IKL ym. 03 6122 012 www.muotohammas.fi SIRU NYSTRÖM Hämeentie 1, Hml puh. ottelut 29.–30. Yleisöä: 17?850. ottelut 4.–5. FREESTYLE BEIDA LAKE, KIINA Maailmancup, kumparelasku: Miehet, finaali: 1) Ikuma Horishima Japani 86,57, 2) Mikael Kingsbury Kanada 85,91, 3) Filip Gravenfors Ruotsi 83,79, ...6) Severi Vierelä Suomi 76,72. Välierien 1. Loppuottelu pelataan 31. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi OTM Samuli Vähä-Tuisku www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9 A 3 puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. maaliskuuta, 2. Aleksander Barkov Suomi, Henri Jokiharju Suomi, Esa Lindell Suomi, Anton Lundell Suomi, Mikko Rantanen Suomi. ottelut 6.–7. 03 626 210 Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela Asianajaja Elmeri Vappula www.asianajoskogster.fi Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Hissi. 9-17 Puh. Aidosti ainutlaatuista paikallista journalismia. Jäähyt: 28.57 Vincent Trocheck USA 2 min. RAHAPELIT KENO Torstai 20.2. kyky 1500 kg. 040 180 6627 www.aalouhi.fi Asianajotoimisto Kess Oy Innopark, Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna puh. Icorene ponttoonit, kantoIcorene ponttoonit, kantokyky 1500 kg. huhtikuuta, 2. 6 parasta finaaliin, suomalaiset karsiutuivat. Jäähyt yhteensä: USA 1x2 min=2 min, Kanadalla ei jäähyjä. Maalivahdit torjuntaprosentin mukaan: 1) Samuel Ersson Ruotsi, 1 ottelu, torjuntaprosentti 97,0, 2) Connor Hellebuyck USA 3, 93,2, 3) Jake Oettinger USA 1, 91,3, 4) Jordan Binnington Kanada 4, 90,7, 5) Linus Ullmark Ruotsi 1, 88,2, 6) Juuse Saros Suomi 2, 87,0, 7) Filip Gustavsson Ruotsi 2, 81,3, 8) Kevin Lankinen Suomi 2, 81,1. JALKAPALLO MIESTEN MESTARIEN LIIGA Neljännesvälierien ottelusarjat: Paris Saint-Germain, Ranska–Liverpool, Englanti, Club Brugge, Belgia–Aston Villa, Englanti, Real Madrid, Espanja–Atletico Mad., Espanja, PSV Eindhoven, Hollanti–Arsenal, Englanti, Feyenoord, Hollanti–Inter, Italia, Bayern M, Saksa–Leverkusen, Saksa, Borussia Dortmund, Saksa–Lille, Ranska, Benfica, Portugali–Barcelona, Espanja. ottelut 15.–16. Jatkoaika: 68.18 Connor McDavid (Marner–Cale Makar) 2–3. Välierät: PSV/Arsenal/Real Madrid/Atletico Mad.–PSG/Liverpool/Club Brugge/Aston Villa, Benfica/Barcelona/Dortmund/ Lille–Bayern M/Leverkusen/ Feyenoord/Inter. 20 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 AsiAnAjAjAt AUTOKORJAAMOT JA –MAALAAMOT ERIKOISHAMMASTEKNIKOT IKKUNAT JA OVET KEHYSTYSPALVELUT LasiLiikkeitä TIETOTEKNIIKKAPALVELUT TEATTERIT MYYDÄÄN OSTETAAN K?Citymarket Hämeensaari Hämeensaarentie 7, 13100 HML ma–pe 10–17 ja la 10–15 twebs.fi . Puolivälierät: PSG/Liverpool– Club Brugge/Aston Villa, PSV/Arsenal–Real Madrid/Atletico Mad., Benfica/Barcelona–Dortmund/ Lille, Bayern M/Leverkusen– Feyenoord/Inter. krs) puh. • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark
P Stand Up: Tiina Henkola. Painokin on pudonnut 30 kiloa. P Sanoista teoksiin. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 11–17. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Taidehalli Häme, Hallituskatu 14, Hämeenlinna klo 11–17. Mahdollisuus askarrella muun muassa minilumiukko mukaan otettavaksi. P Anna-Maria Sinisalo: Kerrostumia. Ilmoita tapahtumasta nopeasti ja helposti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. . P Unikudelmia – näyttely suomalaisen kirjallisuuden unista ja unelmista. Riemu-museot, Temppelikatu 8, Riihimäki klo 11–17. Riitu Aho – Hiihtoloma on aina tervetullut. Meidän lisäksi täällä ei kyllä hirveästi toisia nuoria ole vielä näkynyt. P Mervi Turtiainen: Talvisia tauluja. Hämeenlinnan Teatteri, Keinusaarentie 5, Hämeenlinna klo 13, 18. – Liikkuminen kannattaa, sillä saan siitä energiaa. Keskuksen koko numerovaranto on 800 kappaletta. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–17. P Pirjo Dufva: taidegrafiikkaa ja temperamaalauksia. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, minun pitäisi valmistua vielä vuoden loppuun mennessä. Silloin, kun tein täyttä työpäivää, en jaksanut liikkua näin paljon, mutta nyt olen jäämässä kokonaan eläkkeelle. Saunaa en kaipaa. Galleria ARX, Keinusaarentie 1, Hämeenlinna klo 10–15. P Trombi, purje ja kupla – Lasituulia 1980-luvun lopulta 1990-luvulle. Antonin talo, Öllerinkatu 3, Riihimäki. P Kirsti Makkonen: Kangas kukkii ja lanka kieppuu. Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Käyn kuntosalilla, erilaisissa jumpissa ja tietenkin uimassa. Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 21 Jermu Aho – Minulla ei ole hiihtolomaa, sillä olen jo valmis sähkömies. Café Laurell, Sibeliuksenkatu 7, Hämeenlinna klo 9–17. TEATTERI P Tyttö ja varis. Lenkkeilen joka päivä viisi kilometriä ja uin päivittäin niin kesällä kuin talvellakin. Voi olla, että en kävisi täällä näin usein, ellei minulla olisi kaveria, jonka kanssa käydään yhdessä uimassa. P Outi Koivisto: Olhava-V. Wanha Mestari Riihimäki, Kauppakatu 6, Riihimäki klo 19–21. P Kuvanveistäjät Tapani Kokko ja Virpi Kanto: Sirkus Linnuntie. P Heidi Hiekki: IHQUU. – En ole tehnyt loman ajaksi paljon suunnitelmia. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. – Ei kaikki maksa. -pubivisa. P Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista. Erityisesti lapsille ja nuorille suunniteltu elämyksellinen näyttelymaailma sekä aikuisiakin ihastuttava taidekokemus. P Naivismin talvi. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Linnankatu 16, Hämeenlinna klo 12–16. Pehmeä lasku työelämästä pois sopii minulle mainiosti. Kauppakuja 1, Janakkala klo 10–13. P Kätketty kaupunki – kahvia ja kaupunkitarinoita. päivä. Suisto-klubi, Verkatehtaankuja 7, Hämeenlinna klo 21. MUSIIKKI P Hpk:n Jälkipelit / Henrys Club Trio. NÄYTTELYT P Rau ta tie puis ton ja ra tain si nöörin ta lon his to ri aa. P Marja-Terttu Jokinen: Neljä vuoden aikaa – Talvi. P Helenen Salongissa . Siskon kanssa käydään välillä täällä Aulangolla avantouimassa, kun siitä tulee aina hyvä olo. P Jimi Tenor Band. P Kirjaston poistomyynti. Yöllisissä tunnelmissa – piirretään uniotuksia ja tutustutaan uniin ja unelmiin kirjallisuuden kautta. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Riemu-museot, Temppelikatu 8, Riihimäki klo 11–17. Taiteen ja käsityöalan ammattilaiset esittäytyvät. Vuokrakausi päättyy tämän vuoden elokuun 31. Albertin Kellari, Kirkkorinne 2, Hämeenlinna klo 21. Hämeenlinnan taidemuseo, keltainen Engel-rakennus, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–17. P Opastus. P Onks Tiatoo. Tervakosken Seuratalo, Seuranaukio 3, Janakkala klo 15. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–15. Riemu-museot, Temppelikatu 8, Riihimäki klo 11–17. P Talviloma Museo Skogsterissa. Mikäli vuosikokous päättää jättää uusimatta vuokrasopimuksen, syntyy kummallinen tilanne. Bändien jälkeen hevidisco. P Yleisöopastus Palanderin talossa. Ihmisiä tosin on kaikkialla paljon normaalia enemmän. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 22.2.1975 Erja Linnanen – Minun on kyllä ihan pakko käydä juuri täällä Aulangolla sen jälkeen, kun huomasin ulkoilumajalle johtavan tien nimen olevan Linnanen. Kulttuurikonttori, Lukiokatu 16, Hämeenlinna klo 11–18. Voi olla, että tulen tänne Aulangollekin, kun huomasin, että tänne on tehty nyt luistinrata. Bulldog Bar, Eteläinen asemakatu 2, Riihimäki klo 15. P Työhuone. Käsityötalo Willa Vaski, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–15. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 12–16. – Työväenyhdistyksen johtokunta pitää toimenpidettä välttämättömänä teatterin tämän hetkisen heikon kunnon, vuokratason ja toimitilahankkeen keskeneräisyyden vuoksi sanotaan annetussa tiedotteessa. P Kamerakerho 50 ry Riihimäki: 75-vuotisjuhlanäyttely. Edelleen tiedotetaan, ettei johtokunta tee vuosikokoukselle rakentamisesta tai muita kiinteistöpäätöksiä koskevia ehdotuksia. Miten nukkumisen tavat ja käsitykset unesta ovat muuttuneet aikojen saatossa esihistoriallisista ajoista nykyhetkeen. Riihimäen kaupunginkirjasto, Kauppakatu 16, Riihimäki klo 9–15. P Talviloma Palanderin talossa. P Unessa. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 14–14.30. Helene Schjerfbeckin teoksia. Vähemmän on enemmän -opastus Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista -näyttelyyn. – Odotan kovasti jo ensi kesää, kun sain juuri työpaikan SSAB:lta. P Laila Karttunen: Elämän väriraidat. Kuuden nykyaktiivin yhteisnäyttely. Kaverille ei kerta kaikkiaan kehtaa sanoa ei, vaikka kuinka mieli tekisikin. Hämeenlinnan Taiteilijaseuran kuukauden taiteilija. P Suomen Egyptologisen Seuran esineistöä: Arkipäivän elämää muinaisessa Egyptissä. Kahvila Dois Amores, Raatihuoneenkatu 4, Hämeenlinna klo 12–16. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Outi Lehtonen – Sää ei vaikuta minun liikkumiseeni. Teatterille on lähes mahdotonta löytää uusi, nykyistä huoneistoa vastaavia tiloja. Kysely TAPAHTUMAT P SPR Janakkalan osasto: Juttutupa. Riihimäen Teatteri, Hämeenaukio 1, Riihimäki klo 15–16. – Minulle hiihtolomalla ei ole ihan hirveästi merkitystä, sillä olen eläkkeellä. P Vuokko Pitkänen Mecklin: Ajatuksia maailmasta. Hämeenlinnalainen, kerro muistojasi kaupungista Kätketty kaupunki -tanssiteoksen iloksi ja inspiraatioksi. Naivistit Iittalassa, Hollaajantie 2, puukoulu, Hämeenlinna klo 11–17. Vuoksen rannoilta Riihimäelle. P Tuolin tarina. P Ämy-klubi: Lohdunsyöjä & Silver Bullet. – Avannossa käyn täällä Aulangolla. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Nummen Niilon Warehouse, Sammontie 4, Hämeenlinna klo 19. Ikimetsägalleria, Palokunnankatu 20b, Hämeenlinna klo 11–15. Teksti: Saila Karpiola, Kuvat: Sara Aaltio Mikä avantouinnissa oikein viehättää. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 11–17. Lähden ainakin luistelemaan jonnekin päin. P Kukka Pitkänen: Taiat, suojat. Linnankatu 16, Hämeenlinna klo 15. Hattulan Kirjasto, Kauppatie 3, Hattula klo 10–14. Päivyri P. Marita Linnaketo – Minulla ei ole paljon aikaa liikkumiseen, mutta kuntoilen niin paljon kuin mahdollista. Avantouimassa ei tulisi varmaankaan käytyä näin usein, jos minulla ei olisi seuraa. Ilmaiseksi pääsee vaikka kävelylenkille, eikä uiminenkaan hirveän kallista ole. Käsityötalo Willa Vaski, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–15. P Jokeri Pokeri Box Ihan Simona! -Show. Joskus olen käynyt Alajärvellä pilkillä. – Avantouinnin jälkeen on aivan ihana olo. Menot tänään Uusi puhelinkeskus harjassa Ahvenistolla Hämeen Puhelin Oy:n Ahveniston keskusrakennus valmistui vasta viisi vuotta sitten, mutta perjantaina vietettiin jo keskuksen uuden laajennusosan harjannostajaisia. Monotypiatekniikalla toteutettuja teoksia, joihin on myös piirretty ja painettu osia kuivatuista kasveista. Vuonna 1969 valmistuneeseen puhelinkeskukseen liitettiin 213 puhelinnumeroa, mutta nykyään niitä on käytössä jo 560. Aika menee tällä hetkellä urheillessa. Lepaan Viinitila, Viinitilantie 10, Hattula klo 10–15. Kierroksella kuulet Palanderin talon historiasta ja miten ennen vanhaan elettiin. Opiskelen Tavastiassa merkonomiksi. Riemu-museot, Temppelikatu 8, Riihimäki klo 11–17. Onneksi täällä on nyt lämmin tila, jossa voi pukeutua. Näin pikaisen laajennuksen syy on yksinkertaisesti alueen ja puhelinliittymien arvaamattoman voimakas kasvu. Hämeenlinnan kaupungin teatteri vetelee viimeisiään nykytiloissa Kulttuuriskandaali kolkuttelee jälleen ovelle Hämeenlinnassa. Kokoelmia abstraktin eli ei-esittävän taiteen näkökulmasta. P Jäniksen vuosi. P Antrea . Hämeenlinnan työväenyhdistyksen sosiaalidemokraattinen johtokunta esittää vuosikokoukselle, ettei Hämeenlinnan kaupunginteatterin ja työväenyhdistyksen välistä vuokrasopimusta ainakaan tässä vaiheessa uusittaisi
Rasitusten keskellä se vaurastutti hänet ja palkitsi runsaasti hänen vaivansa. Ortodoksisessa kalenterissa: Leino, Leonti ja Onni. FINGERPORI AJAN SÄVEL LASSI JA LEEVI B. LAUANTAINA 22. VIRTANEN KAMALA LUONTO VIIVI JA WAGNER SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Barne. Päivän sana: Kun oikeamielinen pakeni veljensä vihaa, viisaus ohjasi hänet oikealle polulle. SUDOKUN RATKAISUT TASO: X TASO: XXX X XXX p Päivyri 22 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 7.43 ja laskee klo 17.29. Nimipäivät: Tänään: Tuulikki, Tuuli, Tuulia ja Hilda. Huomenna: Aslak. Viis. HELMIKUUTA 2025 9 8 2 6 3 2 8 9 4 7 5 7 8 1 5 4 2 8 6 9 7 8 9 1 5 3 8 2 6 5 7 3 6 2 3 7 5 3 4 8 2 9 2 1 3 6 9 5 2 9 8 1 6 6 2 7 9 3 9 8 5 2 4 6 7 1 3 6 3 2 7 8 1 5 9 4 4 7 1 3 9 5 8 2 6 3 2 4 6 7 9 1 8 5 8 9 6 1 5 3 2 4 7 5 1 7 4 2 8 3 6 9 7 4 8 9 3 2 6 5 1 1 5 3 8 6 4 9 7 2 2 6 9 5 1 7 4 3 8 9 1 6 5 2 4 3 8 7 5 3 4 1 7 8 2 6 9 7 8 2 9 6 3 1 5 4 2 5 7 3 8 6 9 4 1 1 6 9 7 4 5 8 3 2 3 4 8 2 9 1 5 7 6 8 7 1 4 3 9 6 2 5 4 9 3 6 5 2 7 1 8 6 2 5 8 1 7 4 9 3. Ortodoksisessa kalenterissa: Nasari ja Viljo. Se näytti hänelle Jumalan herruuden ja johti hänet pyhyyden tuntemiseen. 10:10. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Hilda ja Hildur
17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.20 Latelan Laurin hurja remontti. 08.32 Rollen remmi. 10.35 Arktinen retkikunta. (U) 03.10 Billions. Lehtinen: Letkis-jenka (Lill-Babs). Pahaa pelkään, että tämä pureva älykäs satiiri on huomenna vielä ajankohtaisempi. Ohjaus: Doug Liman. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. Noitamökki ja naakkaimuri. KUTONEN 06.20 Valmistuksen salat. 17.10 You and Me (S). 17.05 Moderni perhe. 22.57 Uusi Kino: Finlandia-katsaus n:o 701 (12). 22.30 Elokuva: Tulossa: Kurjen kirous. 09.08 Meidän iskä (S). Onko suomalainen klassinen musiikki suomalaista. Kausi 1, 2/4. / Vaikeita toiveita. Tanskalaisessa suossa yli 2500 vuotta säilynyt, ns. 12.35 Poliisikamera Ruotsi. Pääosissa: Angelina Jolie, Brad Pitt, Vince Vaughn, Adam Brody, Kerry Washington. Vapaus. Selostus Mikko Hannula, asiantuntija Jaakko Ojaniemi, Kuortane. 16.30 Jumala puhuu. Kausi 2, 4/26. 07.35 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. (U) 13.00 Iholla. 00.30 Kosketuskohta. 18.00 Muumilaakso. (USA 1999). (U) 15.00 Kapen keittiökaappaus. 21.25 Lumilautailun MC: M slopestyle. 07.20 Henrietta (S). 07.27 Hiiritalon Sam ja Julia. 06.05 Bing. 14, 9/24. 18.00 Janne Katajan Uskoisitko. Toinen semifinaali. 16.55 Ufokohtaamisia: Totta vai tarua. Kausi 4, 7/11. 13.35 Iholla. 09.30 Alex Player (7). 21.00 Elokuva: Puhallettu 60 sekunnissa. 17.30 Urheilustudio. Me kaksi ja Irene xxx Star Channel klo 21.00–23.20 Rhode Islandissa asuvalla poliisilla ( Jim Carrey) on kaksi vastakkaista persoonaa. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 14.31 Urheilustudio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.20 Strömsö. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 07.20 Muumilaakson tarinoita. 08.44 Pelastajapartio (S). 16.00 Ampumahiihdon MM, miesten viesti. 23.20 Elokuva: Kaameat pomot. 09.35 Kuutamolla. 07.45 LEGO City esittää (7). AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 16.15 Moderni perhe. 22.35 Kapen keittiökaappaus. 13.35 Maanteiden sankarit. (Suomi 2016). 12.25 RSO Musiikkitalossa. (U) 03.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 09.52 Ihan pohjalla (7). 18.00 Christian World News. 11.40 Tarinoita tuntureilta. 11.30 Yliluonnollista. Kartta saa ryhmän hajautumaan ja lopulta tarjolla on kallis vaihtokauppa. 23.35 Remppa vai muutto Australia. 12.20 Silent Library Suomi. 09.50 Lentävä talo. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.2. 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.03 Oopperailta Milanon La Scalassa: Giuseppe Verdin Kohtalon voima 22.56 Maailmanpolitiikan arkipäivää 23.21 Minne Rinne vie 23.40 Yöklassinen 07.03 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 08.05 Narrin aamulaulu Outi Paananen 09.05 Riston Valinta 09.55 Yksi on hyvää seuraa 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. Juontaja Rea Tallgren haluaa eroon epäpätevästä pöllöstään. Teemun Suomenkiertue pysähtyy Etelä-Pohjanmaalle, Alajärven Lehtimäellä sijaitsevalle Karin luomutilalle. 09.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. (U) 16.30 Hockey Night Live. Smith (16). Bettis/Carpenter: Yesterday once more (Carpenters). 23.30 Ei vielä täällä. Regressoiva huumorihetki. 01.00 Luonnon rauhassa. 19.10 Uutisextra. 23.15 Elokuva: Rambo taistelija 2. 12.30 Faster With Newbern and Cotten. 10.25 Unelmia Italiassa. Komedia Me kaksi ja Irene (Me, Myself & Irene, 2000) ei kunnioita hyvää makua, ja juuri siksi elokuva on aika hauska. 18.15 Luontohetki: Afrikan eläinten auttajat. (U) 12.30 Iholla. (U) NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. Selostus Johannes Oikarinen, asiantuntijat Kaisa Mäkäräinen ja Ville Kotikumpu, Lenzerheide, Sveitsi. Kausi 5, 14/18. 20.29 Yle Uutiset. Kausi 3, 6/7. MTV3 06.25 Taikapuutarhan pikkuötökät. 08.25 Tavallisten tavaroiden epätavalliset tarinat. lasku. 16.50 Novosti Yle. 14.25 Seitsemäntoista (12). 21.00 Elokuva: Enkelit ja demonit. Raymond: Me kahvilassa istuttihin (Hannes Kettunen). 17.25 Studio 65. (U) Päivän tv-vinkit: Tärkeintä on katsojaluvut Marko Ahonen Kasvot kuvaruudussa xxxxx Yle Teema & Fem klo 21.00–22.57 Neljän Oscarin draamaklassikko Kasvot kuvaruudussa (Network, 1976) on juuri nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin. (U) 07.35 Dronix (7). 11.45 Urheilustudio. 13.00 Leijonan luola USA. Osakilpailu 4. 22.45 Minun natsisukuni. Kausi 17, 3/8. Charlie on lempeä isä, joka on aina valmis auttamaan muita. Sestriere, Italia 13.00 Ampumahiihdon MM, naisten viesti. Lennon/McCartney: Michelle (Sarah Vaughan). Jean Sibeliuksella oli matkoillaan mukana pala Ainolan metsää. Risto ja Nelli löytävät aarteen onkimatoja etsiessään, mikä johtaa arkeologisiin kaivauksiin. 08.50 Angry Birds Toons. 07.04 Nalle viitotaan ja leikitään. 1, 13/52. Kylmä kosto xxx TV5 klo 21.00–23.20 Liam Neeson on setämiestoiminnan kuningas. Kausi 5, 15/18. 02.15 Latelan Laurin hurja remontti. 22.10 Lotto ja Jokeri. 20.00 Ilpoistenpiiri. 11.55 Alppihiihdon MC: N suurpujottelu 1. 08.25 Emmerdale (7). Kausi 5, 5/11. Onnea, Tuulikki, Tuuli, Hilda ja Tuulia! 06.52 Hyrräpäät (S). 22.35 Elokuva: The Hurricane (12). STAR CHANNEL 06.00 Kymppitonni. 20.00 Huijareita ja uhkapelaajia. 21.00 Hengaillaan. Ferri: Ti regalo gli occhi miei (Gabriella Ferri). 23.45 Mullan alta: Nelli Milan ja Litku Klemetti. 17.00 Elokuva: Luolamies. 21.00 Elokuva: Kylmä kosto. 11 vuotta viivästynyt remppa. (U) 07.50 Emmerdale (7). 08.55 Huomenta Suomi. (U) 10.00 The Voice of Finland. 09.20 Latelan Laurin hurja remontti. RSO:n oma soolo-oboisti Kyeong Ham esiintyy solistina Bernd Alois Zimmermannin virtuoosisessa oboekonsertossa. Vakavan työn aikaansaannos. 10.45 Yle Paikallisuutiset. Kärki: Sydänyön hetki (Eila Pienimäki). Mies saa tehtäväkseen viedä Irenen ( Renee Zellweger) pitkän matkan päähän oikeudenkäyntiin. 09.00 Koti koiralle. Amerikkalainen toimintaelokuva. 13.00 TV7 Israel News. 13.45 Mars Hill Church. Umpisolmu. 08.30 Uusi elämä etelässä. 08.50 Tavallisten tavaroiden epätavalliset tarinat. 07.00 Rantataloa etsimässä. (U) 17.00 Elokuva: Jumanji: Welcome to the Jungle (12). Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 23 TV1 07.00 Grönlannin ja Tanskan yhteinen historia. 16.20 Korkeasaari. (U) 14.20 Tähdet vs. Kausi 1, 23–24/52. Tähtien alla. 18.00 Yle Uutiset. Monia mielenterveysongelmille nauraminen ei huvita lainkaan. MUUT TV-KANAVAT YLE RADIO 1 06.30 Aamuklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.02 Radio 1 soi 07.20 Kulttuurin kulmilla 07.31 Luomiskertomus: Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen Tytöt tytöt tytöt 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Hartaita säveliä 08.25 Aamuhartaus. 18.28 Supersankarikoulu (7). 14.55 Alppihiihdon MC: N suurpujottelu 2. 18.22 Koiratarha. 14.40 Unelmahäät. Saksa 2020. Jackson, Abbie Cornish. Ohjaus: José Padilha. 19.00 Seitsemän Uutiset. Elämän tärkein puhelu. ”Missä on sydämesi?” Piirikunnanjohtaja Jori Brander, Metodistikirkko, Asikkala puhuu arvojen ja tekojen välisestä suhteesta. 21.00 Elokuva: Kasvot kuvaruudussa (16). Tollundin mies, on harvinainen arkeologinen aarre. Kurkku, vuoden vihannes. 12.30 The Summit Suomi. 20.00 Koti koiralle. 08.59 Galaxi. (U) 07.15 Kaisu Kuu (S). Kape matkaa Jyväskylään auttamaan aktiivisesti urheilevia nuoria miehiä. Kausi 1, 24/25. 07.00 Smurffit (7). Vieraina näyttelijä Kiti Kokkonen ja radiojuontaja Jarkko Mattila Kuusankoskelta. (U) 12.30 Maryn helpot kokkailut. 23.31 Ketonen & Myllyrinne. 19.30 The Voice of Finland. Ohjaus: Jake Kasdan. 08.35 Kartanon pelastajat. 11.44 Leijonaunelma. Google. Leijonat ja mangusti. Abreu: Tico tico (Oscar Aleman). Nels Coxman (Neeson) viettää leppoisaa elämää, kunnes hänen poikansa kuolee epämääräisissä olosuhteissa. (2017) Seikkailuntäyteinen fantasiakomedia amerikkalaisteineistä, jotka päätyvät aikuisina hahmoina videopeliin. Kausi 5, 2/5. 13.40 Katujen kaaharit. (U) 11.30 Poliisikoira Rex (12). 01.40 Latelan Laurin hurja remontti. 21.00 Elokuva: Sicario 2: Soldado. Kaupankäynti. (U) 13.00 Remppa vai muutto. 22.20 Päivän sää. 09.05 Historia: Suomuumion arvoitus. 12.00 Iholla. Kausi 4, 5/8. 13.55 Pimeä historia: Verinen Viipuri. 18.45 Avara luonto: Patagonian eläinvaellukset. 23.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! LIV 09.00 Puutarhan pelastajat. 23.20 Futurama. Kausi 9, 27/56. 17.30 Superkirja. 14.20 Futurama. 17.00 Panttilainaamo. 11.30 Diili. Calgary, Kanada, selostus Sami Saarenpää, asiantuntija Peetu Piiroinen. 12.30 Jerusalem studio. 19.00 Vaarallinen viholliselle. Kausi 1, 6/14. Kausi 2,4/9. 10.43 Spellbound (12). Aznavour: L’amour, c’est comme un jour (Charles Aznavour). Kausi 1, 7/8. 10.50 Lähemmäksi Jumalaa. 11.10 Puuma, vuoriston saalistaja. Kaiken takana on sekopäinen huumekuningas Viking, joten tämä on koston paikka. Kausi 1, 4/10. Pikkuautoja, tankkeja ja kameroita. 21.00 TV7 Jerusalem uutiset. Pääosissa: Joel Kinnaman, Gary Oldman, Michael Keaton, Samuel L. 07.40 Muumilaakson tarinoita (7). Toimintakomedia Jane ja John Smithistä, joiden avioliitosta on vuosien saatossa hiipunut suurin kipinä. 19.39 Sportnytt. 17.55 Mysteerien jäljillä. Lippulaivarahasto. Ranta. 4/6. 08.14 Tuuri (S). 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00 Näistä levyistä en luovu: Petteri Taalas 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Havaintoja ihmisestä: Susien laulu on ihmeellinen kokemus 13.00 Uudet levyt 14.00 Ruben Stiller 15.00 Radioteatteri esittää: Verinen lyhty, osa 8/12 15.23 Yksi on hyvää seuraa 15.30 Aristoteleen kantapää: Lempo, turkanen, OMG kiroilussa näkyvät kielilainat ja suhde uskontoon 16.10 Faunin iltapäivä 18.00 Ehtookellot: Pihlajamäen kirkon kellot 18.01 Iltahartaus. 17.00 Yle Uutiset. 23.15 Tell me (7). 18.39 Näin tehtiin dokumenttielokuva Matti Nykänen. 23.08 Ketonen & Myllyrinne. 18.10 Urheiluruutu. 07.17 Pampula (S). 11.35 Yle Oddasat. 13.20 Futurama. 16.55 Grand Designs Uusi-Seelanti. V. 15.15 Futurama. 10.55 MasterChef Suomi. 07.30 Simpsonit. 0.50 Tuhoosasto. Fomin: Oi niitä aikoja (Päivi Paunu). 10.30 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 5, 13/18. 15.35 Menneisyyden mysteerit. 22.00 Kymmenen Uutiset. 01.30 Aallonmurtaja. 09.00 Yle Uutiset 9.00. Kong. Puhallettu 60 sekunnissa (Gone in 60 Seconds, 2000) on silkkaa autopornoa. 08.58 Pikku Kakkonen. 23.27 Elokuva: Kino Suomi: Porttikielto taivaaseen (16). Puhallettu 60 sekunnissa xx Sub klo 21.00–23.15 Rikollisen elämän jättänyt legendaarinen autovaras ( Nicolas Cage) joutuu palaamaan töihin pelastaakseen pikkuveljensä hengen. Poissa. TV7 06.45 Musiikkivideoita. Kern: Yesterdays (The Wes Montgomery Trio). 10/10. (U) 02.30 Poliisit 2017. 11.00 Parantumisen ABC. 06.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 14.10 Laittomien autojen takavarikoijat. 08.05 Tuntematon suo. lasku, Sestriere. Retkikunta yrittää kiriä kiinni menetettyä aikaa, mutta karu vuoristo tekee etenemisen haastavaksi. 10.00 Risto Räppääjä ja yöhaukka. 12.25 Janne Katajan Uskoisitko. Lisäksi Nicholas Collonin luotsaama RSO kajauttaa Germaine Tailleferren energisen Alkusoiton. 19.30 Putous. Työpaja. 17.20 Amazing Race Suomi. Liito-oravaa pelastamassa, 1/2. (U) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 08.10 Paavo Pesusieni (7). Lauantai Televisio ja radio p. 00.35 Futurama. 16.55 Uutiset viittomakielellä. 19.05 Midsomerin murhat: Joulun haamu. 15.05 Unelma-asunto auringon alta. Calgary, Kanada. 11.08 Team Bachstad Japanissa. 19.00 Huvila & Huussi. 08.00 Yle Uutiset 8.00. Me kaksi. 07.34 Pikku Kakkonen. Turku. 08.25 Heinähattu ja Vilttitossu. 18.00 Poliisit 2017. 09.19 Auri ja maailman eläimet (S). Tanja matkustaa Belgiaan. Medley/Edmondson: End of the line. 07.00 Fila Helsinki. Kaikkea löytyy Aston Martineista Shelby Mustangiin – Lamborghinia, Mercedestä, Ferraria ja Porschea unohtamatta. Kausi 3, 3/8. (2014). 15.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. Hank on monin tavoin ihmissika. 14, 9/24. Älä turhaan pelkää. Axe Global. 20.00 Loïe Fuller modernin tanssin pioneeri. 16.00 Suurmestari UK. YLE TEEMA & FEM 07.45 Mette ja James keittiön voimakaksikko. 10.15 Kuningas saapuu. 16.10 IS esittää: Sain sen videolle. 17.00 Rantabaari (12). 01.50 Musiikkivideoita. 09.10 Rillit huurussa. 19.00 Frendit. 18.45 Ruby ja toivomuskaivo (7). Kisaamassa Krisse Salminen ja Heikki Vilja sekä Oskari Onninen ja Tuija Siltamäki. TV5 06.15 Asunnon metsästäjät. 01.35 Käänteentekeviä kohtaamisia. Aznavour: Eilen kun mä tiennyt en (Tapio Heinonen). 08.21 Barbapapa (S). 16.36 Elävä arkisto: Pro arte utili. Pääosissa: Dwayne Johnson, Karen Gillan, Kevin Hart, Jack Black, Rhys Darby, Nick Jonas, Alex Wolff. Toivo Sukari tulevatko raha ja onni samassa paketissa. 07.25 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda. Yönmustaa huumoria. Veteraaniuutisankkuri ( Peter Finch) tajuaa, että hän on saamassa pian potkut. 19.00 100 000 dollarin selviytymiskisa. 09.00 Patu-koira (7). Lakaisukoneenkuljettaja. 12.05 Lomakoti auringon alta. 18.55 Elokuva: Bigfoot Isojalan poika. 08.00 Come Home. 00.00 Gospel First Evankeliumi ensin. Ääni ratkaisee 9. 12.00 Haastattelussa. Lakeuden Lappi. 19, 55/62. Se on viihdyttävää. 13.49 Musiikkia kuvina. 07.50 Mökkiunelmia. 11.39 Oddasat. 08.00 Sonic Boom (7). 15.00 Fila Helsinki. Kausi 1, 3/3. Historioitsija Teemu Keskisarja ja opettaja Marko Kämäräinen jäljittävät katveeseen jääneitä kohtaloita ja veritöitä Suomen sisällissodan tärkeässä kaupungissa. Kylmä kosto (Cold Pursuit, 2019) lisää yleensä vakavamieliseen tyylilajiin mustan huumorin. 21.00 Elokuva: Kauhea Kankkunen 2. 06.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). (U) 16.00 Suomen huutokauppakeisari. Kausi 5, 11/15. 11.00 Remppa vai muutto Australia. 14.10 Sinkkuillallinen. 19.20 Tulosruutu. Kausi 17, 13/14. ”Jumalan pöydässä sydän tulee ruokituksi” Ekumeniikan ja missiologian dosentti, pastori Mari-Anna Auvinen Helsingistä pohtii paastonaikaan laskeutumisen hengessä Jumalan ajatusten ja teiden tuntemista. Lyödäänkö vetoa. Prinssi rohkea. Marrocchi/Cini: Rakkaus kasvoista kasvoihin (Seija Simola). Tanssin ilo. 20.45 Urheiluruutu. (2005). 10.05 Ykkösaamu. 08.56 Nimipäiväonnittelu: 22.2. 15.30 Miltä nyt tuntuu. Sestriere, Italia. 01.30 Ylivoimaa ylävalosta. 1/3. Kausi 1, 7/8. 06.35 Grand Designs unelma-asunnot. 19.45 Miehen puolikkaat. Sitten hän aloittaa pitkän vihaisen monologin, joka nostaa katsojaluvut taivaisiin. Kallis vaihtokauppa. 22.45 Ketonen & Myllyrinne. (U) 23.35 Elokuva: RoboCop (12). Ellen ja Jari saavat puhelun, jota ovat odottaneet 14 vuotta. Tehtävänä on koota taitava porukka varastamaan 50 loistoautoa yhden yön aikana. Denzel Washington loistaa pääosassa palkitussa elämäkertadraamassa nyrkkeilijä Rubin ”Hurrikaani” Carterista ja hänen pitkästä taistelustaan vääriä murhasyytteitä vastaan. 16.55 Jos ei sauna auta. Ei on ei. 17.40 Yleisurheilun halli-SM, 1.kilpailupäivä. 11.35 Ruotsin rajavartijat. Pienokainen vaarassa. 10.30 Simpsonit (7). 10.00 Yle Uutiset. Jokainen 50:stä autosta on tarkkaan harkittu. Vatsa. 10, 13–14/18. 21.00 Elokuva: Me kaksi ja Irene. Ääni ratkaisee 9. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Muumipappa muistelee osa 2. Kausi 1, 4/6. 08.55 Angry Birds Stella. 19.35 Ludwig (S). Kausi 2, 2/15. 10.00 Jaksa paremmin. Kausi 7, 12/12. 21.00 The Voice of Finland. Ohjelmatiedot voivat muuttua. / Marin matka. Kausi 9, 28/56. 19.30 Café Raamattu. 20.54 Mikä mua tanssittaa. 22.15 Melodifestivalen 2025. 06.45 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot. Hurmaavia klassikoita. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 02.20 Billions Kausi 7, 11/12. (U) 13.30 Illallinen kansallismaisemassa. Ensin hän uhkaa tappaa itsensä suorassa lähetyksessä. 21.00 Levyraati. 20.35 Miehen puolikkaat. 21.15 Ukrainan unohdettu romanikansa. 14.45 Musiikkivideoita. (U) 21.00 Elokuva: Mr. 08.10 Tara Duncan (7). Taltioitu 15.1.2025. Lapsiperhearjen pelastus. 12.50 Silent Library Suomi. 18.55 Miehen puolikkaat. Lennon/McCartney: Yesterday (Alma Cogan). 08.30 Jumala puhuu. 06.40 Asunnon metsästäjät. 16.00 Come Home. Lammen rannalla sijaitsevalle luomupellolle katetaan illallinen, jonne kunniavieraaksi saapuu Anna Puu. Vaasa. 23.20 Elokuva: Godzilla vs. Kylmä kosto on uusi versio norjalaiselokuvasta Lumiauramies (2014). SUB 07.10 Monchhichi. 20.00 Leijonan luola Suomi. 11.20 100 000 dollarin selviytymiskisa. 08.15 Puutarhakausi. 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 15.20 Efter Nio. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7). Elokuva on monin tavoin outo, mistä tulee kolmas tähti. Kausi 3, 2/8. 00.10 Futurama. 18.30 Hyvä elämä. 09.45 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 17.55 Levyraati. 13.15 Marttyyrien Ääni. 14.30 Kotoisa. Luonto. 23.20 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 08.35 Minne Rinne vie: 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi. Kausi 1, 6/26. 18.00 Sampo ja kotivideot. Lumi. 07.30 Formula E: Jeddah. 09.15 Älä tapa. 08.40 Suomen surkein kuski. 07.49 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 12.51 Klassinen Suomi: Suomi-Finland. 23.25 IS esittää: Sain sen videolle. Lenzerheide, Sveitsi. 17.00 Unelmia Italiassa. 02.00 Poliisit 2017. 10.45 Kirjeitä. Kaikki on totta. 20.35 Lumilautailun MC: N slopestyle. Piirretään yhdessä! 07.12 Pipsa Possu (S). 22.25 Tulosruutu. & Mrs. (U) 17.30 The Summit Suomi. 3, 1/8. 11.55 Tanja ja kuuro Eurooppa: Sarjakuvia ja simpukoita. Sarja Suomen itsenäistymisen vuodesta alkaa
LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Muodosta oma maailmankuvasi Tämän lehden tehtävä ei ole kertoa, mitä ideologiaa sinun tulisi kannattaa tai mitä mieltä sinun pitäisi asioista olla. Saat mukaasi aiheita pohdittavaksi, eväitä keskusteluihin ja rakennusaineita oman maailmankuvasi kokoamiseen.. +5 Las Palmas 20 Lontoo 13 Malaga 19 Lissabon 17 New York +3 Oslo +3 Pariisi 13 Peking +3 Pietari -2 Rooma 16 Tallinna ?0 Tokio +8 Tukholma +6 Su 35 10 14 16 18 +7 20 12 19 16 +6 +3 14 +4 -2 16 +1 +8 +5 Ma 28 12 10 17 17 +6 19 13 17 16 +7 +3 13 +8 ?0 14 +3 +9 +4 21.2. Lapissa ja illalla idässä olomuoto on osittain myös lunta tai jäätävää tihkua. klo 14 °C +2,5 Hanko Kylmintä 21.2.2024 °C -26,5 Utsjoki Lämpimintä 21.2.2024 °C +2,7 Bogskär Sateisinta 19.2. °C -23,6 Salla Naruska Lämpimintä 20.2. Tehtävämme on tarjota monipuolista, luotettavaa, journalismin vastuullisten periaatteiden mukaan toimitettua tietoa ja erilaisia näkökulmia. Etelätuuli on kohtalaista tai navakkaa. 2,9 mm Kilpisjärvi -1 -4 +2 +2 +1 +2 +1 +4 +1 -0 +3 +0 +3 15 14 11 8 10 +1/?0 +1/0 +2/-2 +2/-2 +2/-1 +2/?0 4 4 3 Hämeenlinna 21.2. p Sää 24 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 21 24 27 30 2 5 8 11 14 17 20 Tammikuu Helmikuu 2025 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 22 25 28 31 3 6 9 12 15 18 Tammikuu Helmikuu 2025 2 4 6 La Bangkok 34 Berliini +9 Bryssel 13 Eilat 18 Kairo 18 Kööpenham. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Taivas on pilvinen koko maassa. Päivän ylin lämpötila on +1 ja +3, idässä ja Pohjois-Lapissa +1 ja -5 asteen välillä. La Forssa +1 Helsinki +1 Hämeenlinna +1 Iisalmi +2 Imatra -1 Joensuu -1 Jyväskylä +1 Kouvola ?0 Kotka ?0 Kuopio +1 Lahti +1 Lappeenranta -1 Mikkeli +1 Oulu +3 Rovaniemi +2 Savonlinna ?0 Seinäjoki +4 Tampere +1 Turku +3 Utsjoki -1 Vaasa +3 Varkaus +1 Su +3 +2 +2 +2 ?0 +3 ?0 +2 +1 +2 +3 +1 +1 +4 +3 +4 +2 +3 +2 Ma +3 +2 +2 +2 +1 ?0 +2 +3 +2 +2 +2 +2 +3 +2 +1 +1 +3 +3 +4 +2 +2 Ti +2 +2 +2 +2 +2 +1 +2 +1 +1 +2 +1 +2 +2 +3 +2 +2 +4 +2 +3 +2 +3 +3 Ke +2 +3 +2 +2 +1 +2 +2 +1 +2 +2 +2 +2 +3 +2 +1 +3 +2 +3 +1 +2 +2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 20.2. klo 14 °C LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 21.2. Vähäisiä vesisateita tulee paikoin maan länsija pohjoisosassa, illalla myös itäosassa
H 2 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 7-vuotias Ringo ei säiky edes karhua Sivut 28–29 SAMI SAARENPÄÄ
Kielletty piilopullo matkustaa aika ajoin asiakkaiden mukana, Karvonen kertoo. Podduikin-Miettinen kokee, että häiriköintitilanteissa matkustamohenkilökunnan rooli siirtyy enemmän konfliktien hallintaan ja sääntöjen valvontaan. Henkinen kuormitus kasvaa, sillä haastavissakin tilanteissa on säilytettävä ammattimainen ja rauhallinen käytös. Tämä on ehdottomasti turvallisuusriski ja kiellettyä, hän painottaa. Moni omistaja haluaa ottaa lemmikin syliin ja näyttää sille maisemia. Tiimin tuki vaikeissa tilanteissa luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja auttaa säilyttämään työn positiiviset puolet. Kaarlo Karvosen mukaan häiriköintitilastoissa ei myöskään nouse mitään tiettyjä kulttuuritaustoja esille. Yhä useampi matkustaja jää jo lähtöportille. – Henkilökunta arvioi ja tekee päätöksen asiakkaan lentokunnosta. – Se voi vähentää työn mielekkyyttä. – Esimerkkejä ovat äänekäs ja vihamielinen käytös, turvavyön kiinnittämisestä kieltäytyminen, sanallinen häirintä tai elektronisten laitteiden käyttö silloin, kun se on kielletty, Podduikin-Miettinen kertoo. Lentokoneessa häiriköidään esimerkiksi pitämällä meteliä ja jättämällä henkilökunnan ohjeet huomioimatta. Tulee myös muistaa, että hätälaskutilanteissa jokaisen matkustajan velvollisuus on olla toimintakykyinen. Jyrsijöitä ei saa lentokoneessa kuljettaa. Edes henkilökunnan ohje ja muistutus eivät aina auta. Karvonen on huolissaan lentohenkilökunnan jaksamisesta. p Lauantai. Muita matkustajia häiritsevät ajoittain myös lemmikkien omistajat. Siellä poltetaan niin tavallista tupakkaa kuin sähkötupakkaa. Karvonen huomauttaa, että lentokone voi joutua esimerkiksi laskun aikana tekemään ylösvedon, jolloin seisominen käytävällä voi johtaa vaaratilanteeseen. – Juopuneen henkilön älämölöä, joka häiritsee muita matkustajia. Poliisi pyydetään Karvosen mukaan avuksi hieman alle 200 kertaa vuodessa. Lentomatkustajat käyttäytyvät yhä useammin törkeästi ” Lentoyhtiöiden sanktiot lennon viivästymisestä voivat olla kovat. Ajoittain henkilö haetaan matkustamon penkistä ennen koneen lähtöä, joskus jopa poliisin avustuksella. – Edelleen jotkut käyvät tupakoimassa vessassa. Henkilökunta kohtaa useimmin sanallista häiriköintiä, mutta joitain kertoja vuodessa myös fyysistä aggressiivisuutta. Finnairilla on noin 100 000 lentoa vuosittain. Karvosen mukaan häiriköinti on useimmiten humalaisen kovaäänistä käyttäytymistä. 26 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Humalaisten älämölöä, piilopulloja ja irtipäästettyjä lemmikkejä Marika Lumme L entomatkustajat käyttäytyvät yhä useammin epäasiallisesti. Lentokoneen matkustamossa voi kuljettaa kopassa pientä lemmikkiä, kuten kissaa, koiraa tai kilpikonnaa. Portilta käännetään kotiin keskimäärin noin 250 matkustajaa vuodessa, kertoo Finnairin turvallisuusjohtaja Kaarlo Karvonen. – Kenenkään ei pitäisi työssään joutua kuuntelemaan epäasiallisuuksia, hän korostaa. – Eläimet on kuitenkin pidettävä koko matkan suljetussa kopassa. – Välillä henkilökunta joutuu puuttumaan, kun lemmikkejä pidetään vapaana lennon aikana, Karvonen sanoo. Joskus stoppi tulee vasta lentokoneen ovella. – Lentokone on anniskelualuetta, ja omien alkoholijuomien tuominen ei ole sallittua. Finnairilla matkustamohenkilökunnan esihenkilönä työskentelevä chief purser Katja Podduikin-Miettinen kokee, että häiriköivien matkustajien kohtaaminen lennoilla on onneksi suhteellisen harvinaista. Kun matkustaja on lähdössä lennolle, hänen kuntonsa arvioidaan sekä lähtöportilla että lentokoneen ovella. Tämä on kuitenkin turvallisuusriski ja myös allergiat Lentoliikenteeseen on hivuttautunut ikävä ilmiö, joka kuormittaa työntekijöitä. Henkilökunta on koulutettu toimimaan näissä tilanteissa, ja heillä on kokemus siitä, miten suurin osa ihmisistä käyttäytyy. – Kun henkilö käyttäytyy epäasiallisesti, taustalla on monesti päihtymys, Karvonen sanoo. – Edelleen on siis paljon niitä, jotka osaavat käyttäytyä ja kunnioittaa ohjeita. Tämä voi aiheuttaa sen, että henkilö lähtee lennolle lähes selvin päin, mutta humaltuu matkalla liikaa. Näin he osaavat nähdä henkilöt, joita ei voi päästää lennolle, Karvonen selvittää. Molemmissa kohtaamisissa lentohenkilökunta voi evätä pääsyn lennolle. – Matkustamohenkilökunta vastaa matkustajien ja kollegojen turvallisuudesta, ja konfliktitilanteet aiheuttavat lentohenkilökunnalle stressiä ja huolta turvallisuudesta. Traficomin tilastot kuitenkin kertovat häiriköinnin lentoliikenteessä lisääntyneen merkittävästi viime vuosien aikana. Silloin kun häiriköintiä esiintyy, se ilmenee Podduikin-Miettisen mukaan useimmiten ohjeiden noudattamatta jättämisenä, päihtyneisyytenä ja aggressiivisuutena lentohenkilökuntaa kohtaan. Niin tekee yhä useampi matkustaja. – Ihmiset haluavat nousta penkistä ja käydä vessassa lennon kriittisissä vaiheissa, vaikka se on kielletty. Vaikka häiriökäyttäytymistilanteet ovat haastavia, ne voivat myös vahvistaa kollegoiden välistä yhteisöllisyyttä. Turvallisuutta vaarantavaa häiriköintiä on myös lentohenkilökunnan ohjeiden jättäminen, Karvonen sanoo. huomioiden epäasiallista. Karvosen mukaan henkilökunta joutuu useasti myös huomauttamaan turvavöistä, kun merkkivalo palaa. Hänen mukaansa matkustajien aiheuttama häiriköinti luo turvattomuutta niin henkilökunnalle kuin muille matkustajille. Koneeseen asti ehtineistä matkustajista talutetaan ulos keskimäärin sata vuodessa
Hän huomauttaa, että matkustajamäärät ovat toki kasvaneet, ja se varmasti vaikuttaa asiaan. JOHANNA ERJONSALO Lauantai p. PÄIVI TUOVINEN Finnairin koneesta talutetaan ulos ennen lentoa vuosittain noin 100 matkustajaa. Hän kuvailee lentoasemaa keskikokoiseksi kaupungiksi, jossa sattuu ja tapahtuu monenlaisia asioita. Jos matkustaja riehuu pahasti, siitä voidaan kirjata ilmailurikkomus. – Lentoasema on vähän kuin ylimääräinen kaupunki keskellä Vantaata. Lentoliikenteen tehtävissä päihteet korostuvat. Valvontaja hälytystoimintasektorin johtaja, ylikomisario Jussi Huhtelan mukaan viikoittain on tilanteita, joissa poliisia pyydetään avuksi poistamaan matkustajaa pian lentoon lähtevästä koneesta tai menemään vastaan reissusta palaavaa häiriköijää. Päihtyneenä matkustaminen ei ole koskaan järkevää, Huhtela painottaa. Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 27 Itä-Uudenmaan poliisia lentomatkustajien häiriköintitilanteet työllistävät. On hyvä muistaa, että yhtä lailla häiriökäyttäytymistä on esimerkiksi julkisessa liikenteessä. Poliisille tieto lentokoneessa häiriköivästä matkustajasta tulee Huhtelan mukaan hätäkeskuksen kautta. Kaikki hälytykset eivät siis liity häiriköintiin. – Päihteet liittyvät yleensä näihin tilanteisiin. – Kannattaa aina muistaa, että lentoyhtiöiden sanktiot esimerkiksi lennon viivästymisestä voivat olla kovat. Sitten on pieni joukko ihmisiä, joka voi entistä huonommin. Sellaisissa tilanteissa, joissa asiakas ei usko edes poliisipartiota, voi rikosnimike olla virkamiehen vastustaminen tai väkivaltaisuus. Hänen mukaansa Helsinki-Vantaalle poliisilla on kuukaudessa noin 400 poliisitehtävää. Tämä näkyy poliisin työssä laajasti tänä päivänä. – Suurimalla osalla ihmisistä menee paremmin kuin koskaan aiemmin ja ollaan terveempiä, eletään pidempään ja nuoriso käyttää vähemmän alkoholia kuin ennen. Joku on ollut liian kännissä ennen lentoa tai lennolla, Huhtela toteaa. Syytä häiriökäyttäytymisen lisääntymiseen Huhtela ei osaa sanoa. Epäasiallinen käytös lentoliikenteessä on lisääntynyt. Häiriköintiä voi tapahtua poliisin mukaan myös muualla lentoasemalla, kuten lähtöaulassa tai tax freessä. PÄIVI TUOVINEN Häiriköintiä tapahtuu useissa eri lentomatkan vaiheissa
Huomasin, että Ringo oli pentuna varhaiskypsä. Marraskuussa se voitti Keski-Suomen piirinmestaruuden ja sen jälkeen Siilinjärvellä idän lohkon, Varonen kertoo. – Tiesin Ringon emälinjan ja halusin pennun kasvattaja Antti Ratilaiselta. Varonen aloitti koiransa koulimisen viemällä sitä jo varhain kettupoikueitten lähettyville. Se lähti niin hyvin toimimaan ketulle. 28 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Suomen mestari näytti luonteensa jo pentuna J ämsäläinen Heikki Varonen mallailee lilanväristä loimea koiransa selkään. Ensimmäisen kerran voitto osui kohdalle vuonna 2006 Vapunsalon Sarolla. Kettupuskan Ringo, eli kotoisasti Ringo, voitti viime vuoden lopulla suomenajokoirien suomenmestaruuskokeen ja sai Kettukuningas 2024 -tittelin. Vähitellen lisäsin sitten vaikeusastetta. Entisen Kuoreveden Kavalan kylässä asuva Varonen on pitkän linjan koiraharrastaja ja eränkävijä. Viimeksi tittelin nappasi Ringo. Kisassa arvioidaan montaa eri ominaisuutta, kuten muun muassa koirien metsästysintoa, ajosujuvuutta, nopeutta ja haukun kuuluPia Tervoja Heikki Varonen on onnistunut siinä, mihin harva yltää. Koirien hyvät geenit vai nappiin osunut kasvattaminen metsästyskoiraksi. Varonen on siitä harvinainen koiranomistaja, että hän voitti koirallaan jo toistamiseen Kettukuningas-tittelin. p Erä ja luonto. – Ringolla on ollut tosi hyvä putki päällä. Kettukilpaotteluun Varonen vei koiransa rauhallisin mielin. Rusakoitakin kisatilanteessa hyppi esiin, mutta koira ei näistä kiinnostunut. – Pöytyän seudulla olisi ollut mahdollisuus sortua peurojen ja kauriiden ajamiseen. Tiedossa oli, että Ringo on jänisja sorkkavapaa eli sen riistavietti ei herää näiden eläinten kohdalla. Mikä sitten on onnistumisten takana. Kettukilpaotteluita on järjestetty vuodesta 1989 lähtien. Hän on kasvattanut kaksi Kettukuningasta. Hän hankki ensimmäisen suomenajokoiransa jo 40 vuotta sitten. Varosen mukaan kyse on näiden kahden yhteissummasta. Seitsemänvuotias Ringo ajaa nykyisin kaikkia pienpetoja ketuista supeihin ja näädistä mäyriin. – Alkusyksystä näin sänkipellolla kettupoikueita, ja vein koiran hyville hajuille. Sillä on itsetuntoa, sitkeyttä ja kylmähermoisuutta ajaa jopa karhua. Loimessa lukee titteli, josta moni koiranomistaja olisi ylpeä
Varosen mukaan pienpetokantaa täytyy hävittää, että metsäkanalintukannat pääsisivät elpymään. Kisa vaatii veronsa, sillä koira saattaa juosta sen aikana 30–40 kilometriä. Lumi suojaa poikasta sekä talvisäältä että pedoilta. Ilmaston lämpenemiselle ei pelkkä lainsäädäntö kuitenkaan voi mitään, vaaditaan myös tekoja. Ensimmäisenä päivänä oli ihan kelpo sää, mutta sunnuntaina nousi ”lakit päästä heittävä” myrsky. Aika näyttää millainen metsästyskoira siitä kehittyy. Saimaannorpan kanta oli 1980-luvulla alimmillaan vain reilut sata yksilöä. Vain Suomi voi suojella saimaannorpan. Ihmisten ajattelussa on tapahtunut melkoinen muutos 70 viime vuoden aikana. Norppakanta on saatu mukavasti kasvuun. Heikki Varosella on tällä hetkellä kolme koiraa. Tutkijat ovat jo muutaman vuoden hakeneet ratkaisua todennäköisesti yleistyvään lumipulaan. Suojelutoimien ja ihmisten muuttuneen ajattelun ansiosta hylkeitä lienee jo yli 500. Euroopassa hylkeitä on Laatokalla ja Saimaalla. Koirien täytyy myös merkata pesään tai luolaan piiloutuva kettu. – Koirille pitää jättää treenikettuja. Keinopesät auttavat pesinnässä, kun lunta ei ole riittävästi. – Pehmeä lumi olisi koiralle parasta. Viimeisimpänä toimena on keväälle säädetty kalastusrajoituksia kuuttien suojelemiseksi. – Jos tuuri käy kohdalleen ja koira on hyvässä kunnossa, miksei Ringo voisi voittaa toistamiseenkin, Varonen tuumaa. Baikalinhylje on jo eriytynyt omaksi lajikseen. Koska lumen päälle kehittyi jäinen lasipinta, Varonen kutsui Ringon kesken ajon pois maastosta. Yhtenä ratkaisuna on alettu rakentaa norpille kelluvia tekopesiä. Silloin graafikko Erik Bruun teki lajista lähes legendaarisen julisteen. Lumipula kiusaa saimaannorppaa Jussi Murtosaari Saimaannorppa on järvessä elävänä hylkeenä melkoinen erikoisuus. SAMI SAARENPÄÄ Heikki Varonen hankki ensimmäisen suomenajokoiransa jo 1980-luvun puolivälissä. Nuorimmainen Remu on vasta kolmen kuukauden ikäinen. Vapaaehtoiset ovat kolanneet norpille satoja lumikinoksia sopiville pesimäpaikoille. Kuvasta tuli myöhemmin Suomen luonnonsuojeluliiton tunnus. Vuodesta 1983 alkaen valtio on myöntänyt tukea lajin suojeluun. Sen sijaan muita pienpetoja seudulla riittää. Kettukuningas-titteli oikeuttaa pääsemään suoraan ilman karsintoja seuraavan vuoden kettukilpaotteluun. Ihminen joutuu kasaamaan yhä useammin norppien lisääntymisen kannalta elintärkeitä lumikinoksia. Kevättalvella Varonen ja Ringo käyvät vielä jahtaamassa pienpetoja, mikäli vain sääolot sen sallivat. Vuonna 1947 saimaannorpan ampuja sai vielä valtiolta vaivanpalkkana tapporahaa. Varonen toivoo, että kettujen turkkeja hyödynnettäisiin enemmän, kuten tehtiin takavuosina. ” Kisassa täytyy olla pelisilmää. Saimaannorppa synnyttää kevättalvella poikasensa lumiluolaan. Maailmassa on vain viisi järveä, joilla elää pysyvä hyljekanta. Euroopan molemmat järvihylkeet ovat norpan alalajeja, jotka ovat jääkauden jälkeen jääneet eristyksiin järvialtaisiin. Kaksipäiväisessä ottelussa koirien tulee ajaa molempina päivinä kettua 120 minuuttia. Hanke on nähty tärkeäksi myös Suomen ulkopuolella ja tukea suojelutyöhön on saatu LIFE-hankkeista. Tiesin myös, että jo hankitut pisteet riittävät hyvään sijoitukseen. JUSSI MURTOSAARI Kun lunta ei ole, pesintää tuetaan kelluvilla keinopesillä. Muuttuva luonto -palstalla luontokuvaaja kertoo, millaisia muutoksia hän on havainnut luonnossa liikkuessaan. Odotellaan, jos uutta lunta tulisi riittävästi. Erä ja luonto p. – Kisassa täytyy olla pelisilmää. Tämä on tapahtunut noin 8 000 vuotta sitten. Esimerkiksi teerien määrä on romahtanut. Muutamat norpat ovat jo kokeilleet niitä myös käytännössä ja poikasiakin on syntynyt näiden tekopesien suojissa. Muuttuva luonto Kuvassa reilun kahden kuukauden ikäinen saimaannorpan kuutti. Kilpailuissa ollaan yhteismajoituksessa. Tänä talvena tämäkin on ollut vaikeaa, kun lunta ei juuri ole. – Joskus näkee ostoilmoituksia Metsästäjä-lehdessä, mutta ei taida turkiksen ostajia montaa olla. Ringo on edennyt SM-kisoihin kerran aikaisemminkin. – Löin pelin poikki, koska tuollainen leikkaava hanki syö koiralta jalat. Varonen otti tuosta kisakokemuksesta opikseen ja toimi nyt toisella tapaa. Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 29 vuutta. Ilmaston lämpeneminen on kuitenkin tehnyt nykytalvien lumitilanteesta oikullisen, ja ihminen on joutunut auttamaan pesinnässä. Kun talvikausi on ohi, alkaa uintija pyöräilykausi. Tällä kertaa annoin koiran nukkua autossa, koska oli onneksi sen verran leudot yöt. Ponttonien varaan rakennettuja katettuja pesälavoja on sijoitettu tunnetuille norppavesille. Varonen pyrkii viemään Ringoa viisi, jopa kuusikin kertaa viikossa maastoon. Itse annan välillä turkkeja tutulle kaverille, joka täyttää eläimiä. Hylkeiden rauhoitus tuli voimaan vasta 1955. Tapporahan sijaan saimaannorpan tappamisesta rapsahtaa nykyään 9 755 euron maksu. Nyt lajille on kuitenkin ilmaantunut uusi ja hankalasti poistettava uhka. Kotikonnuilla ei Varosen mukaan ole nykyisin juuri kettuja metsästettäväksi, sillä lisääntynyt ilveskanta on hävittänyt kettupoikueet. Amerikassa hylkeet ovat kirjohylkeen alalajeja. Kun vieraat koirat vinkuvat pitkin yötä, ja ihmiset liikkuvat edestakaisin, koirat eivät välttämättä osaa rauhoittua kunnon uneen. Siksi vähennän ampumista, kun huomaan kettujen vähentyneen. – Ringo on saanut seitsemässä kilpailussa yli 90 pistettä sadasta pisteestä, Varonen mainitsee koiransa saavutuksia. Kisa on kuitenkin edessä vasta vuoden 2025 lopussa. Kisapäiville sattuivat vaihtelevat sääolot. Edellisissä kisoissa Ringo oli väsynyt, koska se nukkui katkonaisesti koko viikonlopun. Mikäli norppa joutuu synnyttämään avojäälle, poikasten kuolleisuus on suurta ja uhkaa koko kannan säilymistä. Nykyään saimaannorppa on yksi suomalaisen luonnonsuojelun lempilapsia, mutta aina näin ei ole ollut. Ringo menestyi kisassa mainiosti, koska useassa arviointikohdassa sille kirjattiin täydet kymmenen pistettä. Seitsemänvuotias Ringo sai Kettukuninkaan palkintojuhlassa loimen, jonka vain harva suomenajokoira saa kantaakseen. Saimaannorpan suojelussa vuosi 1974 on todellinen merkkipaalu
Mattoon käärityt lapset nousivat tuoreeltaan esiin Turun Sanomien jutussa, joka käsitteli turkulaisen lastenkodin toimintatapoja. Kanon haluaa poistaa huostaanottoon liittyvää stigmaa, häpeän kulttuuria, mutta toisaalta hän haluaa puhua asiasta myös siksi, että sosiaalipalvelut jäävät liian usein pimentoon. – Sen haluan sanoa, että kaikista menneistä huolimatta en ole yhtään vihainen vanhemmilleni. Porvoossa hän kasvoi aikuiseksi kahdessa yksityisessä perhekodissa ja on saanut täysi-ikäistyttyään elämänsä rullaamaan. Hän suorittaa parhaillaan varusmiespalvelusta Santahaminassa ja on ehdolla kevään alueja kuntavaaleissa Porvoossa ja Itä-Uudellamaalla kokoomuksen riveissä. Se on mennyttä, eikä sitä voi enää muuttaa. Kotona käytettiin runsaasti päihteitä, ja veljekset otettiin huostaan. Aluevaalien allakin puhutaan paljon enemmän terveyspalveluista, siitä missä terveysaseman tulee sijaita. Kanonin elävin muisto Salosta on yö, jolloin hän näki, kuinka toinen lapsi käärittiin mattoon, jotta tämä rauhoittuisi. He asuivat Salossa vain vuoden ennen kuin heidät siirrettiin 160 kilometriä itään, Porvooseen. Helsingin Sanomat nosti tammikuun alussa esiin lastensuojelun laitoshuollon yksityistymiskehityksen. Kanon sanoo haluavansa kertoa tarinansa osittain juuri siksi, etteivät kaikki julkisuuden lastensuojelutarinat aina olisi traagisia. p Lauantai. Jokainen tietää, että tuollainen ei kuulu lastensuojelun asiantuntijoiden keinovalikoimaan, Kanon, 23, sanoo. Kanon kertoo myös, että lähes joka viikonloppu oli kotivierailuja vanhempien luokse, vaikka kotiuttamiseen asti ei koskaan päästykään. Veljekset saivat koko huostaanottoajan olla yhdessä. Kun lastensuojelusta ei puhuta, voivat myös tarvittavat korjausliikkeet jäädä tekemättä. Valtaosa lastenkodeista Lauri Jaakkola Hyvinvointialueet ovat huomanneet, että ihan kaiken lasten suojelun laitoshoidon ei kannata olla yksityisten näpeissä. – Se on selkeästi ollut traumaattinen yö, koska muistan sen edelleen niin hyvin. 30 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Lastenkodissa kasvanut Tommi haluaa avointa puhetta lastensuojelusta T ommi Kanon oli 5-vuotias, kun hän muutti kahden veljensä kanssa salolaiseen lastenkotiin. Tämä artikkeli ei kuitenkaan keskity kauhutarinoihin
Hyvinvointialueiden toimialajohtajat eivät suoraan sano, että yksityisellä puolella sijoituspaikka vaihtuu herkemmin kuin julkisella. Se on Misfitsin syntymäpäivä. – Lastensuojeluyksikössä työskentely on oma hulluuden lajinsa. Riittävän laaja kuntayhtymä, ja nyttemmin hyvinvointialue, pystyy – ja ennen kaikkea sen kannattaa – perustaa omia yksiköitä. – Misfitsin syntymäpäiville ovat tervetulleita kaikki Kotorannan entiset nuoret ja aikuiset. Sanon usein opiskelijoille, että tämä on sellaista vuorovaikutuksen hardcore-osastoa. Vain Itä-Uudellamaalla, Kanonin kotialueella, katsotaan, että oman tuotannon osuuden lisääminen ei ole välttämätöntä. Uosukaisen johtama Kotoranta perustettiin vuonna 2020 Keski-Uusimaan ensimmäiseksi omaksi kuntouttavaksi lastensuojeluyksiköksi. Uudenmaan hyvinvointialueilla on kuitenkin laaja yhteinen näkemys siitä, että riippuvuutta lastensuojelun laitoshoidon ostopalveluista olisi hyvä laskea. Olemme ajatelleet niin, että pidämme sen ensivaiheen omissa käsissämme, toteaa Keusoten Suvi Salin. Mutta vielä tärkeämpää on se, että toimiakseen eettisesti riittävän hyvin lastensuojelu ei voi pyöriä pelkästään bisneksen ehdoin. Tommi Kanonin huostaanoton aikana sijoituspaikkoja oli kolme. Tommi Kanon pitää omien kokemustensa pohjalta yksityisiä lastenkoteja hyvinä. Pahimmillaan puhutaan jopa kymmenistä sijaishuoltopaikoista. Työ on rankkaa, mutta palkitsevuuskin voi usein olla valtavaa. Vastaanottoja arviointiyksiköissä tehdään päätös siitä, jatkaako lapsi pitkäaikaiseen sijoitukseen vai pystyykö palaamaan kotiin. Siksi yritykset pääsivätkin valtaamaan alaa niin nopeasti. 20 vuotta lastensuojelualalla työskennellyt Sonja Uosukainen sanoo ajattelevansa nykyään, ettei hänen tehtävänsä ole sanoa, miten asiat pitää tehdä, vaan auttaa nuoria ymmärtämään, minkä täytyy muuttua, jotta he voisivat voida paremmin. Itä-Uudellamaalla pitkäaikaista laitoshuoltoa ei tuoteta itse lainkaan, mutta hyvinvointialueella on oma vastaanottoja arviointiyksikkö, johon saadaan pääsääntöisesti sijoitettua kiireellisesti sijoitettavat. Sellaisia, jotka ovat lähteneet sanoen, etteivät aio tulla enää ikinä takaisin, Uosukainen sanoo. Hyvinvointialueilla ei niinkään pelätä mattoonkäärimisuutisia – vaikka ei niitäkään kaivata yhtä ainoaa – vaan halutaan pitää huoli siitä, että kokonaisuus toimii lapsen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Se oli vielä aikaa ennen sote-uudistusta, mutta Keski-Uudenmaan kunnat olivat jo perustaneet oman vapaaehtoisen kuntayhtymän. päivä on Tuusulan Koivukujalla erityinen. Kanon kertoo, että hänestä vastannut sosiaalityöntekijä vaihtui niin ikään 3–4 kertaa. Jokainen ymmärtää, että yritysten tuottamia palveluja tarvitaan jatkossakin. Kotorannan ja Kottulan lastensuojeluyksiköt sijaitsevat kauniissa paikassa Tuusulanjärven rannassa. Sitä tosin onkin aika vaikea arvioida, koska julkisen puolen yksiköitä on niin paljon vähemmän. Ei Keski-Uudellamaallakaan silti vielä olla lähellä omavaraisuutta, eikä siihen pyritäkään. Sille määrälle löytyy yksityisiä laitospaikkoja lähialueelta, eikä lapsia tarvitse lähettää lastenkoteihin satojen kilometrien päähän. Koivukujalla sijaitsevan Kotorannan kuntouttavan lastensuojeluyksikön esihenkilö Sonja Uosukainen kertoo, että Misfits on yksikön maskotti; pieni pehmopäärynä, jolla on kädet ja jalat. Kiireellisesti sijoitettavien lasten hoidon kaikki hyvinvointialueet ovat halunneet pitää toiminnan mahdollisimman hyvin omissa näpeissään. Oman tuotannon prosenttiosuus tulee vielä jonkin verran nousemaan, kun Hyvinkään Kotirinteeseen valmistuu aikoinaan uusi yksikkö. Se johtuu pitkälti siitä, että Itä-Uudellamaalla pitkäaikaisia huostaanottoja tehdään hyvin vähän, hyvinvointialueen perheja sosiaalipalvelujen vastuualuejohtajan Hanna Kauniston mukaan viime vuonna 20 kappaletta. Edelleen se saattaa joissakin tapauksissa olla tarkoituksenmukaista, esimerkiksi kun päihdeongelmainen nuori halutaan irrottaa ongelmaa lietsovasta kaveripiiristä. Hyvinvointialueet haluavat lisää omia lastensuojelun yksiköitä myös siksi, että lapset saataisiin pidettyä lähellä omaa elinpiiriään. Mutta yleisesti ottaen nykyajatus on, että lapsen on hyvä olla lähellä juuriaan. Jatkuvuus on lastensuojelussa tärkeää. – Aikaisemmin on voinut lastensuojelussa olla se ajatus, että lapsi kannattaa lähettää kauemmas, niin sanotusti kauas melskeisen kaupungin paheista, toteaa Vantaa-Keravan hyvinvointialueen perheiden erityispalveluiden palvelualuejohtaja Saana Pukkio. Tommi Kanon on saanut vahvan jalansijan elämään lähes 15 vuoden mittaisen huostaanottonsa jälkeen. Tätä painottavat kaikki alueiden lastensuojelusta vastaavat toimialajohtajat. Jos samalla yksityisellä yrityksellä on käsissään sekä vastaanottoyksikkö että pitkäaikaisen sijoituksen yksiköitä, voi houkutus tehdä pitkäaikaisen sijoituksen päätöksiä nousta turhan suureksi. Valtio haluaa, että hyvinvointialueet käyttävät rahansa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 31 on nykyään yritysten omistamia, ja omistus keskittyy yhä harvemmalle isolle toimijalle. Siellä näkee välillä yllättäviäkin naamoja. Se on 20 vuotta lastensuojelualalla toimineelle Uosukaiselle omanlaisensa tilipäivä. Lastensuojelun päällikkö Suvi Salin kertoo, että laitoshoidon hoitovuorokausista omaa tuotantoa on tällä hetkellä 19 prosenttia ja ostopalveluja 81 prosenttia. Kuntayhtymätausta on pitkälti syy siihen, että Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Keusote on muita hyvinvointialueita edellä vastaliikkeessä lastensuojelun laitoshoidon yksityistymiskehitykseen. TOMMI KANON MIKKO HUISKO MIKKO HUISKO KEUSOTE Lauantai p. Jokainen vaihdos on herkässä iässä ja tilanteessa olevan lapsen elämässä ylimääräinen, mutta Kanonin kohdalla pysyttiin vielä maltillisissa luvuissa. Vantaa-Keravan hyvinvointialueella oman tuotannon osuus on noin 11 prosenttia, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella noin 16 prosenttia. Niillä on hänen mukaansa jo bisnesnäkökulmasta motivaatiota vältellä laiminlyönneistä johtuvia mainehaittoja. Ostopalvelut olivat helppo ratkaisu. Ostopalvelujen osuutta ei haluta laskea siksi, että yksityinen lastensuojelu olisi jotenkin huonompaa kuin hyvinvointialueen itse tuottama. – Meillä noin 50 prosenttia vastaanottoja arviointiyksiköiden kautta kulkevista lapsista palaa omaan kotiin. Kesäkuun 10. Kunta-aikaan monille keskisuurillekin kaupungeille olisi ollut liian iso panostus lähteä perustamaan omia lastenkoteja. Tällöin palaaminen omaan perheeseenkin on todennäköisempää. Ostopalvelupaikka kun voi löytyä pääkaupunkiseudunkin lapselle vaikka Mikkelistä. Taloudelliset säästöt ovat tietenkin tärkeä syy oman tuotannon lisäämiselle. Maskotti Misfitsin nimi on vapaasti suomennettuna Sopimattomat
– Lopulta levylle päätyikin iso osa näistä uusista kappaleista, Koivisto kertoo. ja Tampereella G Livelabissa 8.3. Ei haluttu jumittua tiettyyn, vaan annettiin palaa. Kun musiikkia tekee rakkaudella, musiikki kohtaa myös kuulijat. Bändissä halutaan uskoa, että musiikki paranee ajan ja kokemuksen myötä. Kemopetrolin mukaan mistään comebackistä ei ole kuitenkaan kyse. Kemopetrol ei ole koskaan hajonnut. helmikuuta. maaliskuuta. Bändissä halutaan kuitenkin uskoa, että musiikki paranee ajan ja kokemuksen myötä. Seuraavat keikat Helsingissä Ääniwallissa lauantaina 1.3. Kemopetrol kasvoi yhteen jo bändin jäsenten opiskeluaikoina. Kemopetrol esiintyi Hyvinkääsalissa perjantaina 21. Kun prosessi sitten pitkittyi ja koronavuodet hiljensivät maan – ei biisintekijöillä ollut oikeastaan muuta tekemistä kuin säveltää uutta tuotantoa. Aiheet syntyvät yhteiskunnallisista teemoista ja maailman tapahtumista ja miten taiteeseen maailmassa tänä päivänä suhtaudutaan. – Hengailemme edelleen yhdessä ja pidämme hauskaa, Koivisto ja Närhi korostavat. – Voi sanoa, että tämän levyn kappaleet tuntuvat ehkä aiempaa musiikkia henkilökohtaisemmalta, Koivisto summaa. – Uuden levymme kohdalla en edes usko, että musiikkimme päätyy soittolistoille. Nuoruudessa kaikki oli mahtavaa ja hienoa. Jokainen kappale on tarina, jossa minä-kertojalla on joku näkökulma tiettyyn asiaan. Emme halunneet kuitenkaan lähteä keikoille pelkästään nostalgiasessiomaan, vaan halusimme tehdä uutta musiikkia, Koivisto sanoo. 32 Hämeen Sanomat Lauantaina 22.2.2025 Popmuusikin kehäraakit: ”Turha tässä on liehitellä Tiktok-yleisöä” Mia Lagström K emopetrol julkaisi kaksi viikkoa sitten levyn yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Biisintekijänä teen musiikkia edelleen pitkälti samoista lähtökohdista, Koivisto kuvailee. – Kalle on musiikintekijänä kasvanut. Musiikissa on uudenlaista kypsää empatiaa, lämmintä ja lohduttavaa sanomaa, jota on ilo laulaa. Toisaalta se poistaa kaiken paineen tekemisestä, Närhi kertoo. Bändin uusi musiikki on varmaa ja tunnistettavaa Kemopetrolia. Kemopetrol esiintyy seuraavan kerran Helsingissä 1. Närhen mukaan ilahduttavaa on, että heidän yleisönsä osaa arvostaa edelleen myös kokonaisia levyjä, jotka halutaan kuunnella alusta loppuun. Bändi on ollut aina olemassa. Vaikka edellisestä levystä oli ehtinyt kulua pitkähkö aika, lähti homma rullaamaan rennosti ja helposti. Aika vähän olemme niistä ajoista muuttuneet. – Samat ihmiset, sama dynamiikka kuin vuonna 2000. Kokonaisia albumeita ei enää juurikaan tehdä, vaan musiikkia striimataan kappale kerrallaan. Moni ajattelee, ettei jos jostain yhtyeestä ole kuulunut mitään, on bändi lopettanut. Kun musiikkia tekee rakkaudella, musiikki kohtaa myös kuulijat. – Vuonna 2021 tuli kuluneeksi kaksikymmentäviisi vuotta ensimmäisestä Slowed Down -levystämme ja suunnittelimme juhlistavamme sitä. Suurin tavoite oli saada kappale radioon. Mikään yhteiskunnallinen bändi Kemopetrol ei ole, eikä bändissä haluta osoitella sormella. Naurahtaen kaksikko toteaa, että nykyään popmusiikissa aletaan olemaan kehäraakkeja jo nelikymppisinä – saati sitten viisikymppisinä. – Tiedämme oman paikkamme. Engine-albumi syntyi ripotellen pienessä studiossa ylijäämäajalla, kun kaikki ehtivät paikalle, kerran kaksi muutamassa viikossa. – Välillä aktiivisemmin kuin toisinaan, Koivisto sanoo. MAREK SABOGAL p Sunnuntaisuomalainen. Kun uutta levyä lähdettiin tekemään viitisen vuotta sitten, oli levylle tulevat kappaleet pitkälti jo olemassa ja levyn piti syntyä suhteellisen nopealla aikataululla. – Ensimmäiset kolme albumia pelasimme pitkälti radiosoitolla. Kosketinsoittaja-säveltäjä Kalle Koiviston ja laulaja Laura Närhen mukaan uutta levyä suunniteltiin jo useampi vuosi sitten. Edellinen albumi A Song & A Reason ilmestyi 2011. Musiikin julkaiseminen on tosin muuttunut hurjasti alkuajoista. Turha tässä on lähteä tämän päivän Tiktok-yleisöä liehittelemään, Närhi sanoo. Närhen mukaan Kallen tekemät kappaleet sopivat hyvin hänen suuhunsa, vaikka ne ovatkin henkilökohtaisia