Ravitsemustutkija ei kuitenkaan kiellä sokerin lisäämistä pakastemarjoihin, jos sillä voi edistää marjojen syömistä. Taksiliikenne on vapautumassa kilpailulle ensi vuoden heinäkuusta. 6 TALOUSUUTISET A14 Yhteisyritykselle tuli stoppi Forssassa Forssan valtuusto päätti keskeyttää yhteistyrityksen valmistelun Pihlajalinnan kanssa. ELOKUUTA 2017 • NUMERO 226 • HÄMEEN MAAKUNTALEHTI • 139. Glukoosia elimistö saa par hai ten käyttöönsä esimerkiksi hedelmistä ja marjoista. MYYMME KAIKKI ALLE PUOLEEN HINTAAN! Esim. Lisätystä sokerista sen sijaan on haittaa. 6 UUTISET A10–A13 Harvinainen lehtometsä suojellaan . Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa keskuksen kaikkien 41 työntekijän irtisanomiseen. Hattulassa Alisen Savijärven rannalla on harvinainen kostea lehtometsä. Kierros kosteassa lehdossa oli vaatia veronsa, mutta Risto Anttila (vas.) pelasti Hannu Järvisen kengän. Valtuuston piti antaa markkinaoikeudelle lausunto hankinnasta, ja se johti koko hankinnan keskeyttämiseen. Säätiön asiamies Jyrki Näsi seurasi tilannetta. KUVA: Esko Tuovinen 6 UUTISET A4–A5 Aivojen peruspolttoaine on sokeri, mutta ei mikä tahansa sokeri vaan glukoosi eli rypälesokeri. TIISTAINA 22. 6 UUTISET A8. G Draiveri 199 € (426 €) Titleist Velocity Pallot 25 € tusina Naisten ja Miesten Alberto housut myymälässämme. 6 TERVEYS B6–B7 ESKO TUOVINEN, ARKISTO Nanson keskus ehkä suljetaan Nanso joutuu ehkä sulkemaan Hämeenlinnan logistiikkakeskuksensa ja irtisanomaan sen henkilöstön. Maanomistajan eli Maataloustuottajien Etelä-Hämeen säätiön edustajat suunnittelivat jo päätehakkuuta, mutta tulivat toisiin ajatuksiin. Hallitusneuvos Juhani Korhonen oikeusministeriöstä kertoo, että mikäli Turun terrori-iskusta epäilty mies tuomitaan, hänen siirtämisensä marokkolaiseen vankilaan riippuu Marokosta. Suomeen on tulossa haastajaksi ainakin ruotsalainen taksijätti Cabonline. . VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 2,50 € 18 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä Palvelemme ti-pe 10-18, la 10-15, Katsastusmiehentie 6, 13130 Hämeenlinna ELO ALE GO GOLF OUTLETISSA TULE! Pingin uusimmat demomailat saapuivat. . . Suomella tai koko Euroopan unionilla ei ole Marokon kanssa takaisinottosopimusta. (Annen lyhennyspalvelu toimii…) Kaikki ECCO Golfkengät Naisille ja miehille ovh 20 % Kaikki Pingin tavalliset Golfbägit 159 € (229-289 €) Marjoihin voi hyvin ripauttaa sokeria Taksit saattavat jakautua ketjuihin Taksialan tuntijat pitävät mahdollisena, että taksit voivat jatkossa jakautua useampien suurien ketjujen ja tilausvälityskeskusten alle myös Suomessa. 6 UUTISET A6 Puukottaja istunee tuomionsa Suomessa Ulkomaalaiset rikoksesta tuomitut kärsivät vankilatuomionsa yleensä Suomessa
En siksi, että terroriteko kertoisi jonkin Suomessa muuttuneen radikaalisti. jan runsaassa seitsemässä tonnissa, kun kokoomus on valmis nostamaan rajan yhdeksään tonniin. Ainakin noin 50 ihmisen terveys tai lääkehoito on esitutkinnan mukaan vaarantunut. Orpon ansioksi pitää laskea myös puolueen sisäinen tila. Lintukodon loppu ALANURKKA Laura Myllykoski @hameensanomat.fi O n jo tiistai, mutta se on mielessä edelleen. Toivoin, että tekijä olisi vain seonnut tai että hän olisi ollut kännissä. Siihen vaikuttaa merkittävästi hallituskumppanien suosion lasku. Kaavailtu ansiotuloveron laskeminen puoli prosenttiyksikköä tekisi arviolta noin puolen miljardin euron loven valtion rahakirstuun. VALEHTELIN äsken. ELOKUUTA 2017 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 22. He rikkovat ikkunoita. ELOKUUTA 2017 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Pauli Uusi-Kilponen Vastaava uutispäällikkö: Veli-Matti Virtanen Puhelinkeskus: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–23 la ja su klo 12.30–23 Uutisvinkit: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 0800 96675, Alma Manu Oy ma–pe klo 6–11 la–su klo 7–11 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Lännen Mediaa. Soraääniä ei ole suuremmin kuulunut. Näin siitä huolimatta, että kannattajille ikävinä päätöksinä ovat tulleet muun muassa opetukseen kohdistuneet leikkaukset. Asiat eivät ole muuttuneet. Tätäkö me todella haluamme maahan, jota kutsumme kodiksemme. Keskustan ja uv:n ministerit haluavat ehdottomasti säilyttää solidaarisuusveron alaraPetteri Orpon ansioksi pitää laskea myös kokoomuksen sisäinen tila. Häneen henkilönä ei ole kohdistunut median mielenkiintoa kuten edeltäjään Alexander Stubbiin. Nyt, kun fasismista ja äärinationalismista on tullut jokapäiväinen hiljaa hyväksytty elementti katukuvaamme ja mediaamme, on turvallisuus kadonnut. Niiden, jotka menevät väliin. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että poliisi epäilee Renkomäen apteekkaria lääkerikoksesta, vaaran aiheuttamisesta, törkeästä petoksesta ja väärennyksestä. Mutta ei minua terrorismi pelota. Harvoin kokoomuksen rivit ovat olleet yhtä suorina puheenjohtajan takana kuin nyt. Rivit ovat suorat. Hallituksen sisäinen eheys ei ole kaksinen. Se ei edes tunnu kiinnostavalta. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – K okoomus on mielipidemittauksesta toiseen keikkunut kärjessä. Itken ruumiita, itken verenvuodatusta, mutta eniten itken vihaa.. VIIMEISEEN ASTI toivoin, että kyse ei olisi terroriteosta. He käyttävät ruumiita keppihevosina omille sairaille näkemyksilleen. Emme edelleenkään elä irrallamme muusta maailmasta. He eivät tajua, että todellisuudessa me saimme, mitä he tilasivat. Sellaisiako me olemme. Linnut nokkivat omaa kotoaan. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,3 miljoonaa henkeä. Nousivat autoistaan ja varoittivat ihmisiä. Kyllä minua itse asiassa pelottaa. Mutta suomalaiset saavat minut myös häpeämään. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic Kokoomuksen ote kärjessä pitää Hallitusvastuu etenkin silloin, kun leikataan etuuksia ja uudistetaan rakenteita, laskee hallituksessa olevan puolueen kannatusta. He uhkaavat kostolla. Olen pitänyt Suomea maailman turvallisimpana maana. Niiden, jotka jaksavat pitää ääntä raiskausuhkauksista huolimatta. Minä olen ylpeä suomalaisista – oli nimi sitten Jani tai Hadan. He huutavat nyt, miten me suvakit saimme mitä tilasimme. Se voi kuitenkin horjua, jos hallituksen sisäiset väännöt halvaannuttavat yhteistyön. Lisää vihaa, väkivaltaa ja tekosyitä taas yhdelle natsitervehdykselle. OLEN YLPEÄ siitä, että Turusta löytyi heitä, jotka heittivät syrjään älypuhelimensa ja auttoivat uhreja. Kokoomuksen suosio vaikuttaa vakaalta. Osakaslehdet ovat Hä meen Sanomat, Forssan Lehti, Lapin Kansa, Kaleva, Kainuun Sanomat, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Aamulehti, Satakunnan Kansa sekä Turun Sanomat. Minua pelottaa läheisteni puolesta. Tähän on monta syytä. Siitä on kuitenkin puhuttu solidaarisuusveroa vähemmän. Samat asiat ajavat myös heitä, jotka puhuvat maahantunkeutujista, vaikka mitään maahan tunkeutumista ei ole tapahtunut. Yhtenä syynä on se, että tiukka hallitusohjelma, joka tähtää julkisen velanoton hillitsemiseen ja työmarkkinoiden uudistamiseen, vastaa puolueen kannattajien ajatusmaailmaa. Itken ruumiita, itken verenvuodatusta, mutta eniten itken vihaa, koska sen seuraukset kantavat pisimmälle. Terroristeja ajaa viha ja sivistymättömyys. Turku. Karkean arvion mukaan noston merkitys olisi noin 37 miljoonaa euroa. Rahaa apteekkarille on poliisin mukaan mennyt väärin perustein satojatuhansia. Uhkaluokituksen nostolle kesäkuussa on ollut syynsä. Julkisen velanoton hillitseminen sopii hyvin kokoomuksen kannattajien ajatusmaailmaan. Toivoin, koska terroristinen teko lataisi vain lisää vettä sen porukan myllyyn, joka haluaa rajat kiinni, suvakkihuorat raiskattaviksi ja lisää vihaa kaduillemme. Kyseessä on äärimmäisen harvinainen, röyhkeä ja muista piittaamaton yksittäistapaus, jos poliisin tiedot pitävät paikkansa. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. Kokoomus on tässä suhteessa poikkeus. En osaa pelätä. Puolueessa haluttiin muutosta tapaan johtaa ja esiintyä julkisuudessa. Ja etenkin niiden, jotka ovat ulkomaalaisen näköisiä. Kiinnostavaa sen sijaan on se, mitä valtiovarainministeri sanoo. Valtiontalouden kannalta suuret asiat tahtovat silloin jäädä takavasemmalle. Keskustan ja uuden vaihtoehdon ministerin haluavat nyt profiloitua julkisuudessa asioilla, jotka purevat äänestäjiin. Kansalaiset eivät oikein tiedä Orpon harrastuksista, kuntoilusta tai muusta. Olo on epätodellinen. ASIASTA TOISEEN Uskomaton tapaus I hmisen kekseliäisyydellä ei taida olla äärtä tai rajaa, kun yhteiskunnan euroja on tarjolla. Kaikki vaikuttaa absurdilta. Tämän johtuu paljolti persoonasta, mutta myös tietoisesta valinnasta. Harvoin kokoomuksen rivit ovat olleet yhtä suorina puheenjohtajan takana kuin nyt. Väheksyä ei voi sitäkään, että puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo on kyennyt viemään hallitusohjelmaa päättäväisesti eteenpäin ja esiintynyt korostetun asiallisesti. TIISTAINA 22. Perjantai-iltapäivä
Sitä on tekohengitetty jo pitkään, eikä sitä kannata lähteä peruskorjaamaan, Salminen sanoo. Linnan Tilapalveluissa on mietitty tyhjenevien tilojen käyttöä, mutta esimerkiksi valtaisaa ostoryntäystä ei vanhoille toimitiloille odoteta. Esimerkiksi yksityiset terveyspalveluiden tuottajat arvostavat tehokkuutta, ja tuo on pikemminkin avara ja tehoton, kuvailee Salminen. Niiden alueella kaavamuutos on jo tehty, ja alue on kaavoitettu nyt rivitalotontiksi. Lähellä sijaitsevat entinen kunnantalo ja lääkäritalo on myyty yksityisille tahoille asuinkäyttöön. Arkkitehti Johanna Närhi kertoo, että syksyn aikana järjestetään nettikysely aiheesta ja ennen joulua myös asukastilaisuus, jossa kootaan kalvolalaisten ehdotuksia sopivista ja kiinnostavista kohteista. Terveysasema sijaitsee aivan radan tuntumassa, ja melu rajoittaa asuinrakentamista. –?Varsinkin vuonna 1959 valmistunut Koivurinteen vanhainkoti on tiensä päässä. NUHALA • Vanha yläkoulu tyhjeni koulukäytöstä vuonna 2006, kun Iittalan yhtenäiskoulu valmistui. IITTALASSA ON tarkoitus käynnistää vielä tämän vuoden puolella ns. ELOKUUTA 2017 Vanhainkotia ja todennäköisesti myös terveyskeskusta odottaa purkaminen. IITTALAN TERVEYSKESKUS sijaitsee vanhan kunnantalon pihapiirissä, ja se on hyvässä ja pahassa rakennusaikansa eli 1980-luvun alun edustaja. KIRJASTO • Raili Salminen pitäisi parhaana rakennuksen myyntiä liiketilaksi. • Kiinteistö on kehitettävien kohteiden listalla. –?Se on ulospäin ihan mukavan näköinen, mutta siellä on ollut sisäilmaongelmia ja se on tavattoman iso. (03) 615 1410, toimitus@hameensanomat.fi > Vastaava uutispäällikkö puh. • Tiloja on yhdistysten ja kerhojen käytössä, liikuntasali on myös käytössä. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410, (03) 6151 411 > Anna uutisvinkki puh. Ei päätöksiä asiasta.. HÄSA Moni merkkirakennus tyhjenee Iittalassa Tyhjeneviä kaupungin kiinteistöjä Iittalassa Nuhala eli entinen yläaste Koivurinteen palvelukoti Kalvolan kirjasto Kalvolan terveysasema Kuvat: Pekka Rautiainen, HÄSA arkisto Grafiikka: Heini Suvisuo IITTALA Tyhjää tilaa riittää • Terveyskeskuksen ja vanhainkodin lisäksi myös kirjaston tila Lasimäellä tyhjenee, kun kirjasto muuttaa uuteen hyvinvointikeskukseen. Se on epävirallinen tarkastelu, jossa kartoitetaan mahdollisia uusia asumiseen soveltuvia alueita. RAILI SALMINEN arvelee, ettei Koivurinteen aluetta välttämättä kaavoiteta, vaan tontille voisi rakentaa suunnittelutarveratkaisuilla. Nykyinen käyttö ei kata ylläpitokustannuksia. kaavarungon laadinta. Linnan Tilapalveluiden toimitusjohtaja Raili Salminen pitää todennäköisenä sitä, että esimerkiksi terveyskeskus ja vanhainkoti puretaan. Rakennuksessa pitää tehdä ensin sisäilmatutkimukset. Iittalassa on tyhjillään myös muun muassa vanha päiväkoti Peukaloinen ja sen läheisyydessä sijaitseva purkukuntoinen rivitalo, jota myös käytettiin viimeksi päiväkodin tiloina. HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET Uutiset > Toimitus puh. (03) 6151 403, 040 8682 403 TIISTAINA 22. Sari Oksala Hämeenlinna Iittalassa moni Kalvolan kunnan aikainen merkkirakennus tyhjenee lähiviikkoina, kun Sauvolan hyvinvointikeskus otetaan käyttöön. Sauvolaan muuttavat kirjasto, terveysasema ja neuvola sekä vanhainkodin ja palveluasuntojen väki. Esimerkiksi terveyskeskuksen alue voisi olla yksi jalostettava alue, ja samoin vanhainkodin alue, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Iittalan keskustasta. Mietinnässä koulun uudemman osan purku, kartanomainen vanha osa säilytetään ja alueelle kaavoitetaan muutama asuintontti. –?Mutta jonkinlainen määräalojen jakosuunnitelma varmasti tarvitaan, se on niin iso alue, hän sanoo. • Purkaminen on yksi vaihtoehto. Tontin tuleva käyttö on myös vielä auki. –?Rakentamisratkaisuilla melua voidaan toki rajoittaa. Hänen mukaansa todennäköisintä on rakennuksen purkaminen niin, että purkurahat osoitettaisiin ensi vuoden talousarviossa
Kolmikkoa epäillään rikoksista todennäköisten syiden perusteella, jolloin he pysyvät vangittuina syytteen nostamisen määräpäivään asti. Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja rekan kolarissa Ikaalisissa Pirkanmaalla. STT. Matikkala ei halua vielä työn ollessa kesken lähemmin avata työryhmän keskustelujen sisältöä. Kolmikko jäi viime torstaina kiinni Hausjärvellä pakomatkan päätteeksi. He olivat kiinniottohetkellä ehtineet olla maassa viikon verran. Kolme vangittua henkilöä ovat ulkomaalaisia. Poliisi tiedottaa asiasta lisää aikaisintaan tiistaina. Tutkinnassa on onnistuttu saamaan takaisin muutakin anastettua omaisuutta. –?Vaikuttaisi siltä, että vangittujen tarkoituksena on ollut tehdä hit & run -tyyppisesti paljon keikkoja ja lähteä maasta, Lehtinen kertoo. VANGITTUJA EPÄILLÄÄN tällä hetkellä kahdeksasta törkeästä varkaudesta, jotka ovat kohdistuneet asuntoihin Lahden seudulla. Alisen Savijärven entiselle rantapellolle on vuosikymmenten aikana muodostunut harvinainen kostea lehtometsä. marraskuuta. Seurueen autosta löytyi suuri määrä ampuma-aseita, jotka ovat peräisin murtokohteeksi joutuneesta asunnosta Heinolassa. –?Selvittelemme, miten kohteet on valikoitu. –?Kun ihminen otetaan pois normaalista yhteiskunnasta ja istutetaan lyhyeksikin ajaksi vankeuteen, työ, perhesiteet ja ihmissuhteet voivat saada isoja vahinkoja ilman, että rangaistuksella on mitään vaikuttavuutta, Matikkala toteaa. HÄSA Henkilöauto ajautui rekan keulaan, yksi ihminen kuoli IKAALINEN. Työryhmään kuuluu asiantuntijoita oikeusministeriöstä, sisäministeriöstä, syyttäjänvirastosta, oikeuslaitoksesta, Helsingin yliopistosta ja Asianajajaliitosta. Työryhmän tehtävänä on selvittää ehdollisen vankeusrangaistuksen tehostamismahdollisuuksia esimerkiksi laajentamalla oheisseuraamusten kuten sakon ja yhdyskuntapalvelun käyttöä. LYHYISSÄ EHDOTTOMISSA vankeusrangaistuksissa on suuret haitat vangille, mutta kyseenalainen hyöty yhteiskunnalle. ELOKUUTA 2017 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Sari Oksala Hattula Ainutlaatuinen. Juho Peltoniemi Helsinki Työryhmän varapuheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Jussi Matikkala kertoo ryhmän arvioivan lainsäädännöllisiä malleja, jotka lisäisivät ehdollisen vankeusrangaistuksen vaikuttavuutta ja uskottavuutta. Rikoskomisario Miia Lehtinen Hämeen poliisista kertoo, ettei vielä ole tietoa olivatko vangitut etsineet nimenomaan aseita. Sen säästämiseksi haetaan nyt ympäristötukea. . –?Toisinaan esitetään, että ehdollisen vankeuden funktio rikoksia ehkäisevänä rangaistuksena ei välttämättä toteudu. Rekka oli ajanut Satakunnan suunnasta ja henkilöauto Ikaalisten suunnasta kohti Jämijärveä. Tämä sana toistuu monta kertaa, kun Metsäkeskuksen asiakasneuvoja Olli Lukanniemi esittelee Alisen Savijärven rantamailla sijaitsevaa metsäaluetta. Määräpäivä on 17. TIISTAINA 22. HÄSA Asevarkauksista epäillyt vangittiin Poliisi otti kiinni myös saalista säilyttäneen neljännen henkilön. MTK Etelä-Hämeen säätiön hallituksen jäsen Risto Anttila mittailee puron syvyyttä. Neljäs henkilö on suomalainen. KUVAT: Esko Tuovinen Testamenttimetsä välttyy motolta ympäristötuella . Työryhmä myös arvioi keinoj, joilla voidaan vähentää ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välistä porrastusta. Luonnontilaisia lehtoja on Etelä-Suomessa erittäin vähän, koska kaikki vähänkin sopivat alueet on raiAlisen Savijärven rantametsikössä virtaa puro, ja sen varrella arvellaan olleen myös asutusta. –?Tämä on kosteaa lehtoa, joka on todellinen harvinaisuus. Juho Peltoniemi Lahti Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi maanantaina kaksi miestä ja yhden naisen, joita epäillään useista asuntomurroista maakunnan alueella. Lisäksi poliisi otti viikonloppuna kiinni neljännen henkilön. Työryhmän mietintö valmistuu loppuvuodesta. Ehdolliselle vankeudelle halutaan lisää uskottavuutta Oikeusministeriön asettama työryhmä miettii, miten ehdollista vankeutta pystyttäisiin tehostamaan. Kyseessä on rantaan aikoinaan raivattu pelto, joka on metsittynyt ja ollut ainakin 70 vuotta lähes koskematta. Poliisin mukaan henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut vastaantulevien kaistalle rekan keulaan. Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui tiellä 261 lähellä Satakunnan rajaa noin puoli kolmelta iltapäivällä. Hänen hallustaan löytyi anastetuksi epäiltyä omaisuutta
Ympäristötuki on tarkoitettu yksityisille maanomistajille, mutta sitä voivat hakea myös säätiöt, jotka saavat pääsääntöisesti tulonsa metsästä. STT. Pohjois-Lapissa lämpötila jää kymmenen asteen tuntumaan koko viikoksi. Kaupunki luovuttaa vaihdossa Linnan Kiinteistökehitykselle toimistohuoneiston osoitteessa Kasarmikatu 23 sekä neljä tonttia, jotka ovat tässä vaiheessa vuokrattuina Linnan Kiinteistökehitykselle tai sen kokonaan omistamille yhtiöille. Esimerkiksi keskiviikkoyönä Länsija Pohjois-Lapissa voi olla hallaa riippuen pilvisyydestä, Mustala sanoo. KUVAT: Esko Tuovinen vattu pelloksi. Päivystävä meteorologi Ari Mustala sanoo, että tällä viikolla selkeinä öinä Lapissa saattaa olla yöpakkasia. Maan eteläosissa tiistaina on puolipilvistä, ja lämpötila voi nousta parinkymmenen asteen tuntumaan. • Ympäristötuki on verollista tukea. –?Eri-ikäistä lahopuuta on erittäin runsaasti eli jopa 30-50 kuutiota hehtaarilla, kun talousmetsässä vastaava määrä on hieman yli kolme kuutiota. Hänen mukaansa 2,1 hehtaarin suuruisen alueen tekee ainutlaatuiseksi muun muassa lahopuun määrä. Paloasema tarvitsee väistötilat remontin ajaksi, ja sellaiset löytyvät läheltä. Myös eteläosissa maata lämpötilat laskevat. –. METSÄT Pysyvää ja määräaikaista suojelua • Metsänomistaja voi hakea metsäalueelle joko pysyvää tai määräaikaista suojelua. Rakennus on valmistunut vuona 2004. –?Me metsästä elantomme saaneet katsoimme, että tässä on aika erikoinen metsä, muutakin kuin motolle töitä. Kaupunki on valmistellut kaavamuutosta kiinteistöjen erottamiseksi, mutta valmistelu on nyt keskeytetty. MÄÄRÄAIKAINEN • Vaihtoehtoina 20 vuoden määräaikainen suojelusopimus tai 10 vuoden ympäristötukisopimus. ALUEEN OMISTAJA eli Maataloustuottajien Etelä-Hämeen säätiö on muun muassa tästä syystä päättänyt jättää alueen ja myös sitä ympäröivän kuivemman lehtomaisen kangasmetsän koskemattomaksi. TIISTAINA 22. Muunkin tyyppisille alueille voi hakea ympäristötukea, hän huomauttaa. Muunkin tyyppisille alueille voi hakea ympäristötukea.” OLLI LUKANNIEMI Metsäkeskuksen asiakasneuvoja Paloasema väistää entiseen hätäkeskukseen Sari Oksala Hämeenlinna Hämeenlinnan paloaseman peruskorjausta valmistellaan parhaillaan. Vieressä sijaitseva entisen hätäkeskuksen kiinteistö on ollut käyttämättä sen jälkeen, kun hätäkeskus siirtyi Turkuun. Yhtiö ja kaupunki ovat valmistelleet vaihtokauppaa, jolla hätäkeskuksen kiinteistö siirtyy kaupungin omistukseen ensin väistötiloiksi ja sen jälkeen pelastuslaitoksen ja maakunnan käyttöön. HÄSA Asiakasneuvoja Olli Lukanniemi esittelee vanhan metsän arvopuuta, eli yli 50 vuotta sitten kaatunutta runkoa, joka on täysin sammaloitunut. ”Tämä on ehkä vähän liiankin hyvä esimerkkikohde. PYSYVÄ SUOJELU • Vaihtoehtoina yksityisen suojelualueen perustaminen tai alueen myyminen valtiolle. Tällä myös osoitamme, että kyllä metsänomistajatkin katsovat metsää luonnon monimuotoisuutta silmälläpitäen, Järvinen kertoo. • Molemmissa alue pysyy metsänomistajan omistuksessa. TOINEN ALUEEN säästämistä puolustava asia on se, että alueella on eri-ikäistä metsää, valmiita tukkipuita ja itsekseen kasvanut taimikko. Tämä on kuitenkin säästynyt, Lukanniemi kertoo. Sen omisti MTK:n toimistosihteeri Vieno Mikkonen, joka siis testamenttasi metsän työnantajalleen. Itä-Suomen sateet liikkuvat koilliseen päin, mutta tiistaina voi esiintyä myös ukkosta. Hätäkeskuksen kiinteistön omistaa Linnan Kiinteistökehitys oy. • Suojelusta maksettava korvaus tai luonnonsuojelutarkoituksiin valtiolle myytävän metsän hinta ovat verovapaita. Testamentissa ei ollut mitään määräyksiä alueen käytöstä, mutta Vieno Mikkonen itse oli säilyttänyt alueen koskemattomana. Kolmas erikoisuus on eri puulajien määrä. Järvinen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen siihen, että säätiön hallituksessa päädyttiin alueen säästämisen kannalle. –?Päätehakkuuta tähän lähdettiin suunnittelemaan, mutta aika pian tulimme toisiin ajatuksiin, kertoo säätiön puheenjohtaja Hannu Järvinen. • Molemmissa tapauksissa ely-keskus tekee päätöksen asiasta. HÄSA Syksy tekee tuloaan – Lappiin virtaa kylmää ilmaa HELSINKI. Viikon lopulla etelässä jäädään todennäköisimmin viidentoista asteen tuntumaan. –?Tämä on ehkä vähän liiankin hyvä esimerkkikohde. Hän myös sanoo, että alueen suojelulla kunnioitetaan sen lahjoittajan muistoa. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET Alisen Savijärven rantametsikössä virtaa puro, ja sen varrella arvellaan olleen myös asutusta. Nyt käynnissä on hankesuunnittelu. MTK Etelä-Hämeen säätiön hallituksen jäsen Risto Anttila mittailee puron syvyyttä. • Määräaikaista rauhoittamista haetaan ely-keskukselta, ympäristötukea Metsäkeskukselta. Hämeenlinnan kaupunginhallitus hyväksyi vaihtokirjan omalta osaltaan kokouksessaan maanantaina. Lappiin virtaa kylmää ilmaa pohjoisesta ja sää on pilvinen sekä sateinen. 20 vuoden sopimuksessa metsä rauhoitetaan määräajaksi, ympäristötuella jätetään metsätalouskäytön ulkopuolelle. HANNU JÄRVINEN kertoo, että kyseinen Alisen Savijärven metsäalue tuli säätiön omistukseen testamenttilahjoituksena. Myös raidasta Lukanniemi iloitsee, sillä kevään ensimmäisenä kukkijana se tarjoaa ravintoa pölyttäjille ja varmistaa hyvän mustikkasadon. Lukanniemi laatii parhaillaan ympäristötukilaskelmaa alueesta. Vanhasta asutuksesta kertovat muun muassa metsälehmukset ja isot tervalepät. Syksy tekee tuloaan Suomeen, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta
Suurin osa alueen taksiautoilijoista on yhden auton yrittäjiä. SIRVIÖ KRITISOI kilpailun vapauttamista siitä, ettei päätöksessä otettu huomioon Suomen taksitoiminnan erityispiirrettä. Kanta-Hämeen aluetaksi uudistuu loppuvuoden aikana. Erottautuminen brändillä ja eri palveluilla on kilpailukeino, arvioi ministeriön hallitusneuvos Laura Eiro. Huolettaa, miten liikuntarajoitteiset ja vanhukset saavat tarvitsemansa palvelun tulevaisuudessa. TIISTAINA 22. Esimerkiksi Ruotsissa joukko perinteisiä taksialan yrityksiä on mukana valtakunnallisessa Svea Taxi Allians -yhteenliittymässä. RUOTSALAINEN TAKSIJÄTTI Cabonline aloittaa ensi kesänä Suomessa. STT HURTTA POISTOMYYNTI PÄÄTTYMÄSSÄ ALE JOPA 75% Yli 12 000 tuotetta lemmikeille! www.dreampetstore.com Aluetaksit valmistautuvat Juho Peltoniemi Hämeenlinna Eri puolilla Suomea taksiorganisaatiot ovat ryhtyneet teippaamaan autojaan uuteen, yhtenäisempään väritykseen. Matias Åberg Helsinki Taksiala on vapautumassa kilpailulle ensi vuoden heinäkuussa. Franchising-tyyppisesti toimivan Cabonline-konsernin brändien alla toimii noin 7. TAKSILIITOSTA vahvistetaan, että pienet ja isot taksinvälitysyhtiöt eri puolilla Suomea ovat käyneet keskusteluja siitä, että voimia voitaisiin lyödä yhteen valtakunnallisesti. Ekman uskoo, että kilpailu auttaa kuntia ja valtiota vähentämään kuljetuskustannuksia. KUVA: Pekka Rautiainen. Taksikilpailun vapauttamisen yhtenä tavoitteena on, että julkisilla varoilla tuettuja taksikuljetuksia voi järjestää kustannustehokkaammin. KANTA-HÄMEEN aluetaksi toimii 13 paikkakunnalla ja se edustaa noin 200 autoilijaa. –?Eri vaihtoehdoista on keskusteltu, mutta mitään päätöstä ei ole vielä tehty. –?Aluksi hinnat ovat suunnilleen samalla tasolla kuin nyt, uskoo Ekman. Ekmanin mukaan vielä ei voi sanoa, mitä hinnoille tapahtuu heti kilpailun vapautuessa. Aluetaksi on osallistunut uuden maakunnallisen kuljetuspalvelun tarjouskilpailuun, joka päättyy elokuun lopussa. Esimerkiksi Helsingissä ja Oulussa autojen pohjaväri on jatkossa musta tai valkoinen. Cabonlinella on Suomessa noin 270 taksia ja noin 700 työntekijää. Uskon, että loppuvuoden aikana tullaan tekemään suurimmat päätökset, kertoo Taksiliiton hallituksen jäsen ja Oulun Aluetaksin hallituksen puheenjohtaja Kari Räihä. Viime aikoina Cabonline on ostanut Suomessa useita yhtiöitä. –?Uusiakin tulijoita varmaan ilmaantuu ja joitakin vanhoja putoaa pois. Sirviö uskoo, että kilpailun vapautuminen tuo Kanta-Hämeeseen mustia aukkoja, jonne taksia on hiljaisina aikoina vaikea tai mahdoton saada. –?Varmastikin taksiyrityksille voi tulla yhteistä brändäystä, vaikka ne eivät (sinänsä) olisikaan vain yksi yritys. –?Niin on käynyt Ruotsissakin. Emme ole lähdössä määräämään taksien värejä, mutta jotain yhteneväistä autoihinkin tulee, jotta meidät tunnistetaan kun ala vapautuu, toimitusjohtaja Juha Sirviö kertoo. –?Ruotsissa takseja hyödynnetään todella tehokkaasti. Toimitusjohtaja Thomas Ekman sanoo yhtiön aloittavan pääkaupunkiseudulla, mutta tähtäävän valtakunnalliseksi toimijaksi. Ruotsissa taksiliikenteen tarveharkinnasta ja säädellystä hinnoitteluista luovuttiin vuonna 1990. Jatkossa erilaiset taksiketjut voivat lisääntyä, ja asiakas voisi siten valita, mitä palvelua haluaa käyttää. Sirviö uskoo, että kilpailun vapautuessa osa autoilijoista hankkii lisää kalustoa. Auto ajaa niin kuluttajia, yrittäjäasiakkaita kuin myös henkilöitä, jotka ovat matkalla sairaalaan. HÄSA Taksien vapautuminen tuo suuria muutoksia Ensi vuoden heinäkuusta lähtien Hämeenlinnankin kaduilla voidaan nähdä muillakin kuin Kanta-Hämeen aluetaksin tunnuksilla varustettuja takseja. Liikenneja viestintäministeriössä uskotaan, että alalle voi syntyä suurempia taksiyrityksiä tai eri yritysten jopa valtakunnallisia yhteenliittymiä. 000 taksia, 3?500 kuljetusyritystä sekä noin 10?000 kuljettajaa, pääasiassa Ruotsissa. Ruotsalaisjätti on jo alustanut saapumistaan Suomeen, kun kilpailu vapautuu ensi heinäkuussa. –?Meille rävähtää uusi ilme, logot ja palvelunumerot. Jopa 70 prosenttia aluetaksin välittämistä kyydeistä arkipäivisin on näitä soteja kelakyytejä, Sirviö kertoo. –?Taksit ovat meillä hyvin vahvasti joukkoliikenteen jatke, sen täsmäosa. ELOKUUTA 2017 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Taksit saattavat jakautua ketjuihin. –?Haluamme olla palvelussa keskeinen toimija
Lähes 1000 henkilöä vastasi kyselyyn ja antoi arvokkaita mielipiteitä toimintamme kehittämiseen. Hiertymiselle ja hankautumiselle herkistyvät ihoalueet, kuten takapuoli, Jakelija: Sirowa Helsinki puh. Huhtikuussa edellinen kaupunginvaltuusto jätti hyväksymättä esityksen, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja olisi saanut palkkaa kaksi päivää viikossa. Hän toivoi järjestelmällistä seuraamista, jotta nähdään kuinka päätöksenteon siirtäminen luottamusmiehiltä virkamiehille näkyy. intiimialue, nivuset, kainalot sekä rinnan alue kiittävät huolenpidosta. (...) Olen käyttänyt Linolaa juostessa sisäreisiin, jotta ne eivät hankaudu rikki toisiaan vasten. Arvonta on suoritettu ja palkinnot toimitetaan arvonnan voittajille. J.S. Onneksi löysimme pian Linolan; se on pitänyt vauvan ihon kunnossa ja olemme säästyneet vaippaihottuman aiheuttamilta itkuilta! H.A. napautteli kristillisdemokraattien Ismo Portin Riihimäen valtuustossa maanantaina. Kaupunginhallitus muutti elokuussa esitystä lisäämällä myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle osaaikaista luottamustehtävää ja palkkaa. vauva 1,5 v. 41 v. KG Arzneimittel Vaseliinia sisältävät voiteet jäävät usein kilpailussa toiseksi: yhä useammat kuluttajat ovat luopuneet vaseliinia tai muita mineraaliöljyjä sisältävistä voiteista ja siirtyneet hengittäviin suojavoiteisiin. Muistilappu apteekkia varten: Linola Suojaava Balsami ® Haluamme Hämeen Sanomissa kehittää sisältöjämme niin perinteisen paperilehden kuin sähköisten jakelukanavien osalta vastaamaan yhä paremmin tilaajien ja lukijoiden tarpeita. Kiitos kaikille kyselyymme vastanneille! Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin kaksi OnePlus 3T 128 BT –matkapuhelinta sekä 10 kpl S-ryhmän 50 €:n lahjakorttia. Nivustaipeet ja takamus ovat koetuksella ja alttiit hiertymille satulaan kohdistuvan paineen, hankauksen ja kertyvän kosteuden vuoksi. Linola Suojaava Balsamilla iho pysyy hyvässä kunnossa ja kutina (ja raapiminen) on loppunut. Portin arvosteli nopeaa aikataulua, jolla valtuustolle tuotiin päätettäväksi esitys maksaa kaupunginhallituksen puheenjohtajalle 2–3 päivän ja -valtuuston puheenjohtajalle 1–2 päivän verran palkkaa osa-aikaisesta luottamustehtävästä viikossa. KOKOOMUKSEEN liittynyt Mirja Lammi piti koko hallintosäännön vaikutusten seuraamista välttämättömänä. Kovin nopeasti tämä tulee uudelleen eteen. (…) Pyöräilen tuhansia kilometrejä vuodessa. (09) 41553329. Ismo Portinin esitys voitti Tessa Saarisen esityksen äänin 26–2 (14 tyhjää ja 1 pois). Ismo Portin esitti hallituksen puheenjohtajalle kahden päivän ja valtuuston puheenjohtajalle yhden päivän osa-aikaista luottamustehtävää. Kuluttaja-arviot: (…) Vauvamme herkkä iho kärsi hautovista vaipoista, jotka aiheuttivat punoitusta, hiertymiä ja epämukavaa oloa. Valmistaja: August Wol GmbH & Co. Huhtikuussa esillä oli vain kaupunginhallituksen puheenjohtajan palkka. Valtuuston päätettäväksi jäävät suuret linjat, talousarvio ja strategiset linjanvedot. HALLINTOJOHTAJA Jussi Savola valotti valtuutettuja kertomalla, että asiasta keskusteltiin kaupunginhallituksessa ja sen tuominen valtuustoon oli poliitikkojen tahto. Kaupunginhallituksen esitys voitti Portinin esityksen äänin 25–16 (1 tyhjä, 1 pois). Vaikutus on verrattavissa nykyaikaisten tekstiilien hengittäviin kuituihin. Uusi valtuusto muutti ensi töikseen huhtikuussa hyväksyttyä hallinto sääntöä. 33 v. Hengittävä suojavoide, Linola Suojaava Balsami, on saatavana vain apteekeista. Keskuskadulle entiselle Nordean tontille hyväksyttiin kaavamuutos, joka mahdollistaa kahdeksankerroksisen asuinliiketalon rakentamisen. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT A7 UUTISET Hengittävä voide koko kansalle: urheilijoille, lapsille, vanhuksille ja ylipainoisille Mainos Linola Suojaava Balsami tarjoaa erinomaisen vaihtoehdon: se suojaa pitkäkestoisesti kirvelyltä, punoitukselta ja kutinalta, mutta antaa ihon silti hengittää. Iho voi joutua tällöin kärsimään turhasta ärsytyksestä. Ympäristöja rakennusvalvontajaostoon nimettiin Maija Ahola jaostosta eron saaneen Ulla Svärd-Kivisen tilalle. www.hameensanomat.fi Puheenjohtajisto saa palkkansa Riihimäen kaupungin hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat saavat osaaikaista palkkaa. Pyöräilin viime kesänä 1400 km viikossa ja Linola auttoi pitämään ihon kunnossa toistuvasta rasituksesta huolimatta. Anu Kankaansydän Riihimäki –?Tässä on vähän mikkihiirifiilis. Ystävällisin terveisin, Pauli Uusi-Kilponen Päätoimittaja Hämeen Sanomat Tutkimuksen toteutti puolueeton tutkimusyhtiö Medec Oy. (…) Minulla on paperinohut iho, joka kutisee ja hilseilee helposti. Ihana tunne! K.T. Hallintosäännön muutos vähensi lautakuntien määrää. Toteutimme alkukesästä kyselyn Hämeenlinnan ja ympäristökuntien asukkaille. Poliittisesta päätöksestähän tässä on kysymys, mutta mistä valo on kesän aikana syntynyt, kun puoluetoimistotkin on kiinni. HÄSA. Jalkapallossa Linolaa voi käyttää suojaamaan jalkoja nappisten paineelta. 90 v. Erityisen iloisia olemme runsaasta avointen vastausten määrästä. TIISTAINA 22. Lautakunnat eivät valmistele talousarviota vaan antavat vain lausuntoja budjetin valmistelevalle kaupunginhallitukselle. Intiimialueen ärtynyt iho kaipaa suojaa, mutta sen on myös saatava hengittää. Voide on mukavan tuntuinen iholla ja toimii kuin rasvattu. M.P. Päiväpalkka olisi ollut noin puolet kaupunginjohtajan päiväpalkasta. Perussuomalaisten Tessa Saarinen esitti, ettei osa-aikaisuuksia hyväksytä vaan jatketaan entisellä mallilla eli kokouspalkkioin ja ansionmenetyskorvauksin. Vaseliini suojaa ihoa, mutta se voi myös jättää kosteuden hautumaan iholle
TYHJENNYSALKAA LAUANTAINA MYYNTI LOPUT PUUTARHAKALUSTEET -30%, -60% OSA JOPA OVH:STA MALLIKAPPALEITA -50% -20% -10% -40% 4 -30% Hämeenlinna, Katsastusmiehentie 1. Päästöstä edelsi tunteisiinkin vetoava keskustelu, jossa käytiin läpi valtuuston toukokuisen päätöksen perusteluja. Opetusneuvos Johanna Moisio opetusja kulttuuriministeriöstä pitää mahdollista aivovuotoa hälyttävänä. Päätoimisista opiskelijoista joka viides käy töissä säännöllisesti. –?Jos näin suuri osa pääsee sisään opiskelemalla jo kyseistä alaa, niin onko tarkoituksenmukaista, että he opiskelevat sitä jo hakuvaiheessa. Se olisi ollut syytä pelastaa. TIISTAINA 22. Hän vetosi useaan otteeseen Forssan sairaalan leikkaustoiminnan ja erikoissairaanhoidon päivystyksen ja samalla koko seudun elinvoiman turvaamiseen. Myös Humppilan valtuusto käsitteli Pihlajalinna-yhteistyötä kokouksessaan maanantaina. Perheellisten opiskelijoiden menot ovat kaksinkertaiset perheettömiin nähden. Samoin toivottiin rakentavaa keskustelua ja yhteistyötä keskussairaalan ja Oma Hämeen edustajien kanssa. –?On tiedetty, että tietyt alat ovat sellaisia, että niillä käytetään valmennuskursseja. Asiasta äänestettiin, ja valtuusto hyväksyi äänin 27-16 hankinnan keskeyttämisen. –?Tässä pitäisi hälytyskellojen soida. 020 7801 690. Tämä aiheutti jonkinmoisen rähäkän, sillä esimerkiksi Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ja Ilkka Joenpalo (sd.) ilmoittivat lukeneensa saman lausunnon, ja hämmästelivät Lepolan tulkintaa. Kokoomus ja vasemmistoliitto ilmoittivat ryhmäpuheenvuoroissa olevansa kokonaisuudessaan keskeyttämispäätöksen takana, muut puolueet eivät tehneet ryhmäpäätöksiä. Puh. Asia jätettiin pöydälle äänestyksen jälkeen. TUTKIMUKSESTA ilmenee lisäksi, että tiettyjen alojen opiskelijoista jopa yli puolet on käynyt valmennuskurssin. Asian ratkettua Sirkka-Liisa Anttila ja Ilkka Joenpalo ilmoittivat jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteen. –?Ennen kaikkea on meille valtava imagotappio, jos nyt keskeytämme hankinnan. Esitystä perusteltiin muun muassa sote-valmistelun muuttuneella tilanteella sekä sillä, että valtuuston päätöksestä on valitettu sekä hallinto-oikeuteen että markkinaoikeuteen. Asia käy ilmi tänään julkaistavasta Eurostudent-tutkimuksesta. Tervetuloa tekemään edullisia löytöjä. Tavallaan osa opinnoista on siirtynyt ajalle, jolloin he eivät vielä ole opiskelijoita. SIRKKA-LIISA ANTTILA esitti, ettei valtuusto kumoaisi toukokuista päätöstään eikä keskeyttäisi hankintaa. Mutta on huolestuttavaa, että näinkin moni on käynyt kurssin, Moisio sanoo. Oikeustieteellisessä luku on 77 prosenttia. Koulutettu osa väestöstä saattaa lähteä ulkomaille, Moisio sanoo. Pihlajalinna-yhteistyön puolustajista moni totesi, että toukokuisen päätöksen perustelut pätevät yhä, eivätkä nähneet syytä muuttaa kantaansa. Vastauksia tuli reilut 7?000. Sosiaalidemokraattien ryhmässä äänet jakautuivat, keskustan ryhmästä pääosa oli Anttilan muutosesityksen kannalla. ELOKUUTA 2017 A8 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Teemme tilaa uutuuksille – tyhjennyssiivous alkaa lauantaina 26.8. HANKINNAN keskeyttämistä puolustaneet valtuutetut katsoivat, että riskialttiista prosessista on syytä vetäytyä nyt, kun se on ilman sanktioita mahdollista. Kaksi kolmesta kokee, ettei opiskeluun olisi varaa ilman työssäkäyntiä. Ma-pe 10-18, la 10-15. Silloin voi sanoa, että ajamme ihan itse alas maineikkaan Forssan mallin. Asia ei todellakaan ole niin, että tänne jäädään odottelemaan sopivia työpaikkoja. Päätös oli kaupunginhallituksen pohjaesityksen mukainen. Moisio myöntää, että luku on suuri, mutta muistuttaa että joka kuudennella opiskelijalla on ainakin yksi lapsi. Hänen mukaansa konsulttiyrityksen juristitkin neuvovat keskeyttämään hankinnan tässä vaiheessa. Opetusja kulttuuriministeriön ja Tilastokeskuksen verkkokysely lähetettiin 24 000 korkeakouluopiskelijalle keväällä 2016. Tarjolla lukuisia laatukalusteiden mallikappaleita uskomattomin hinnoin. Moisio myöntää, että periaatteessa osa opiskelusta on muuttunut maksulliseksi. HÄSA. Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt + 6,91 snt/min tai matkapuhelimesta 8,35 snt + 16,69 snt/min Nuoret lähtevät, jos Suomesta ei löydy töitä Mikko Kuusisalo Helsinki Jopa joka kolmas korkeakouluopiskelijoista aikoo lähteä ulkomaille työnhakuun, jos Suomesta ei löydy mieleistä työtä. Sari Oksala Forssa Forssan kaupunginvaltuusto päätyi maanantai-iltana ratkaisuun, jota oli jo uumoiltu: valtuusto päätti keskeyttää hankinnan, joka koski Pihlajalinnan kanssa perustettavaa yhteisyritystä. KESKUSTELUN AVASI Forssan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.), joka siteerasi pitkässä puheenvuorossaan muun muassa julkisiin hankintoihin erikoistuneen konsulttitoimisto PTC:n juristeja. STT Pihlajalinna-yhteistyö kumoon Forssassa Valtuusto kiisteli laillisuudesta, seudun elinvoimaisuudesta ja imagotappiosta. Viidesosalla korkeakouluopiskelijoista on vaikeuksia saada rahat riittämään
KOULUTUKSEN HEIKKO taso on Vasaran mukaan yksi keskeisimmistä kysymyksistä, jotka Marokon on ratkaistava. YLE KERTOI kesäkuussa, että Marokko on langettanut vankilatuomioita osalle mielenosoittajista. Kyseessä on kansainvälinen terrorismi-ilmiö, joka ei liity yksittäisiin maihin, Vasara kertoi medialle. vuosikorko 2,47 %. Sipilä myös kertoi puheessaan, että tiedustelulainsäädännön uudistaminen tarvitaan. –?Marokossa on suuri nuorisotyöttömyys. Siihen liittyy vielä työttömyys ja se, että nuoret kokevat, että vaikka he kouluttautuvat johonkin, heillä ei ole tulevaisuutta. NÄYTILLÄ JA KOEAJETTAVANA MYÖS: Hilux kiinteistöauto auralla ja hiekottimella, Hilux painepesurilla ja ABICON kuljetuskorilla, Hilux AT33, Proace bussi 180 hv aut. luottopäätöskäytäntö. –?Mielenosoitukset liittyvät juuri näköalattomien ihmisten tyytymättömyyteen. Myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, 01450 Vantaa. Räätälöimme varustelun, rahoituksen, huoltosopimuksen ja vakuutuksen tarpeittesi mukaan. Yksi tavoista on pyrkiä turvapaikanhakijaksi. –?Ilmiö, johon tämä liittyy, on paljon laajempi eikä millään tavalla erityisesti marokkolaisiin liittyvä. VASARAN MUKAAN viimeisten 20 vuoden aikana Marokon yhteiskunta on kuitenkin kehittynyt huimasti. Ymmärtääkseni marokkolaiset eivät kovin helposti saa turvapaikkaa, Vasara kertoo Lännen Medialle. SUOMEN LAAJIN PALVELUVERKOSTO. Suomen Marokon-suurlähettiläs Anne Vasara kertoi eilen suurlähettiläiden kokouksessa Helsingissä medialle, että on valitettavaa, että Marokko nousee tällä tavalla esiin. Koeaja uudistunut Hilux tai Proace kolmella korimallilla. tod. Koulutuksen taso ei vastaa sitä, mitä vaaditaan. Vasara mainitsee, että lukutaidottomuus myös syrjäyttää ihmisiä eikä julkinen koulujärjestelmä Vasaran mukaan tuota sellaisia tuloksia, jotta ihmiset olisivat kykeneviä toimimaan yhteiskunnassa riittävän hyvin tai pääsisivät töihin. Sipilä uudistaisi tiedustelu lain Aki Laurokari Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi suurlähettiläskokouksessa pitämässään puheessa maanantaina, että kun terroriteolla yritetään järkyttää yhteiskuntaa, meidän on yhtenäisesti tehtävä yritykset tyhjäksi. Etusi jopa 1 300 €. Vasara kertoo, että viimeisen vuoden aikana Marokon kehitystä on haitannut se, että hallituksen muodostuminen on vienyt kauan parlamenttivaalien jälkeen ja monet asiat eivät ole edenneet. –?Turun veriteot osoittavat, että terrorismia on myös Suomessa, Soini kertoi. TOYOTA GAZOO Racing -varustepaketti 450 € Nyt Proace-malleihin myös Webasto-lisälämmittimen ajastinkello € ja kauko-ohjain 360 €. – Pitäisi tukea Afrikan maita siinä, että taloudet saadaan kasvamaan, kertoi Anne Vasara medialle eilen. Vasara kertoo, että Pohjois-Marokon Rifin alueen viimeaikaisiin mielenosoituksiin liittyviä tapahtumia on syytä seurata. Voit voittaa rallimatkan Portugaliin! RAHOITUSKORKO UUSIIN AUTOIHIN 0,99 % *Esimerkkilaskelma: auton hinta 18.500,09€, käsiraha 3.700 €, rahoitusosuus 14.800,09 €, kk-erä 207,41 €/60 kk, suurempi viimeinen erä 3.700,01 €, korko 0,99 %, luoton perustamiskulut 200 €, erän käsittelymaksu 8 €/kk. Sieltä halutaan Eurooppaan, jossa koetaan olevan parempia mahdollisuuksia. Siellä on osoitettu mieltä korruptiota vastaan ja työpaikkojen puolesta. Tämä on iso remontti, joka tulee viemään aikaa, mutta se on tehtävä, Vasara kertoi Lännen Medialle. Koskee uusia asiakassopimuksia. Vaatii hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. VASARAN MUKAAN työttömyys on yksi syy, miksi nuoria miehiä lähtee pois Marokosta. Siellä koetaan näköalattomuutta. Tänä vuonna todennäköisesti noin 25 000 paperitonta saa oleskeluluvan. –?Se on suurta reformia edellyttävä asia ja iso ongelma Marokossa. –?Tiedustelulainsäädännön uudistaminen tarvitaan ensisijassa suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi, mutta se on myös osa kansallista vastuutamme. –?Työpaikkojakaan ei yksinkertaisesti ole, Vasara kertoo. Ensimmäisen kerran Marokko myönsi saman verran oleskelulupia vuonna 2013. luottohinta 19.645,05 €, luottokustannus 1.144,96 €, luottokustannusten yhteismäärä 15.945,05 € KSL:n muk. –?Tähän tarvitaan Suomessa nyt kaikkien puolueiden, kansalaisjärjestöjen ja täällä toimivien uskonnollisten yhteisöjen yhteistyötä. KSL:n muk. Asiat kärjistyivät sillä alueella, koska oli luvattu, että asioita viedään eteenpäin ja uudistuksia tehdään, mutta näin ei ole tapahtunut, Vasara kertoo. Norm. Ulkoministeri Timo Soini (uv.) mainitsi puheessaan kansainvälisen yhteistyön tärkeyden terrorismin torjunnassa. Suurten infrahankkeiden lisäksi parannuksia on tehty myös sosiaalisektorille. –?Se, että tekijät ovat marokkolaisia, ei millään tavalla leimaa Marokkoa tai marokkolaisia. LM–HÄSA ”Marokossa suuri nuorisotyöttömyys” Suomen Marokonsuurlähettilään mukaan koulutus vaatii ison remontin Marokossa. Hän muistuttaa, että Marokkoon myös tulee ihmisiä, etenkin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. NELIPYÖRÄ HÄMEENLIN NASSA KOEAJANE ILLE LOUNAS ABC:LLA Sisältää 16” kevytmetallivanteet, kylkiputket kiillotettua RST-terästä sekä TOYOTA GAZOO Racing -teippauksen ja -fanipaketin. KUVA: Joel Maisalmi. Aki Laurokari Helsinki Viimeaikaisista väkivallanteoista Turussa ja Barcelonassa on epäiltynä Marokon kansalaisia. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT A9 UUTISET T u r v a l l i s t a e t u m a t k a a Paroistentie 2, Hämeenlinna I Puh 03-656 31 I www.nelipyora.fi Automyynti ma–pe klo 9–18, la klo 10-15 Huolto ma–pe klo 7–17 Varaosat ma–pe klo 7–17 Vuokraus ma–pe klo 7–17 Katsastus ma–pe klo 8–16 Kuvan autot erikoisvarustein. TIISTAINA 22. Malli: Autoverollinen ToimitusKokonaishinta Vapaa autoetu/ CO2EU-yhdistetty kokonaishinta kulut toim.kuluineen Käyttöetu päästöt kulutus Proace L2 2.0 D 120 31 909,11 € 600 € 32 509,11 € 645/495 €/kk 139 g/km 5,3 l/100 km Hilux Extra Cab 2.4. D-4D 150 4WD Active 39 517,36 € 600 € 40 117,36 € 755/605 €/kk 185 g/km 7,0 l/100 km TAVARA-AU TOVIIKKO 22.–25.8
Turvapaikanhakijan henkilöllisyyden varmistaminen on yksi keskeisimpiä asioita turvapaikkatutkinnassa. Kiinni jääminen murentaa hakijan kertomusta.. Hän kuitenkin myönsi, että tapahtumat pyörivät yhä mielessä. ELOKUUTA 2017 A10 HÄMEEN SANOMAT UUTISET TURUN TERRORIMURHAT Ossi Rajala Jos ja kun terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista ja murhayrityksistä epäilty marokkolaismies tuomitaan, hän saattaa kärsiä todennäköisen pitkän vankeustuomion Suomessa. Tietyissä tapauksissa siirto voidaan tehdä ilman vangin suostumusta, kertoo hallitusneuvos Juhani Korhonen oikeusministeriöstä. Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo ei ottanut väitteeseen maanantaina kantaa, mutta kertoi yleisellä tasolla, ettei tällainen ole tavatonta. –?Mutta turvapaikkahakemuksessa on ilmoitettava oikeat tiedot. . Lähde: Maahanmuuttovirasto. Marokko saa kieltäytyä ottamasta Turun puukottajaa vankilaansa. Milla MäenpääKuismanen uskaltautui torille marjaostoksille perjantain murhenäytelmästä huolimatta. KUVA: Tatu Lertola FAKTA Rikollisia pois maasta • Maahanmuuttoviraston mukaan se tekee käännyttämistai karkottamispäätöksen törkeisiin rikoksiin syyllistyneille aina, kun laki sen sallii. . Krp:n päällikkö Robin Lardot kertoi maanantaina Ylelle, että Meckah on saanut turvapaikkapäätöksen. Noin 70–80 prosenttia turvapaikanhakijoista saapuu maahan ilman luotettavaa dokumenttia henkilöllisyydestään. Karkottamista puoltaisi osaltaan se, että kyseessä on historiallisen vakava ja törkeä rikos. REVON MUKAAN aiemmin on ilmennyt tapauksia, joissa pohjoisafrikkalaiset turvapaikanhakijat esiintyvät palestiinalaisina. Jokaisen henkilön kohdalla tehdään toki tapauskohtainen arvio hänen tilanteestaan. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Marokon vankiloiden on raportoitu olevan liian täynnä, ruokaa ei aina tarjoilla riittävästi ja terveydenhoidossa sekä hygieniassa on puutteita. . TIISTAINA 22. SUOMELLA tai koko Euroopan unionilla ei ole Marokon kanssa takaisinottosopimusta, jonka myötä marokkolainen voitaisiin helposti palauttaa. Marokon kohdalla tällaista tilannetta ei pääosin ole. Yleensä Suomessa tuomitut ulkomaalaisten tuomiot kärsitään Suomessa. Repo muistuttaa, että paetessaan vainoa ihmiset joutuvat välillä käyttämään vääriä henkilötietoja. He ovat laskeneet parantavansa näin mahdollisuuksiaan turvapaikanhaussa. • Jos turvapaikanhakijalla on kuitenkin perusteet turvapaikkaan eli pakolaisstatukseen, sitä ei voida jättää myöntämättä edes törkeän Suomessa tehdyn rikoksen takia. Kreikassa ja Turkissa marokkolaisia on esiintynyt myös syyrialaisina. Yleensä siirto edellyttää sekä Suomen, vangin että vieraan valtion suostumusta. –?Marokolla ei ole velvollisuutta suostua. Terrorimurhista epäilty marokkolainen mies on saanut turvapaikkapäätöksen, josta hän on valittanut. Suomi voisi Korhosen mukaan omien lakiensa perusteella tuomitun siirron tehdä, mutta tässä tapauksessa käytännön toteutuminen riippuisi Marokon linjasta. Hakijoilta otetaan muun muassa sormenjäljet, joiden avulla tarkistetaan, onko henkilö hakenut aiemmin turvapaikkaa jostain toisesta EU-maasta. KANSAINVÄLISTEN sopimusten mukaan on myös huomioitava sitä, ettei palautettava joudu kuolemanvaaraan tai esimerkiksi kidutettavaksi. Valheesta kiinni jääminen vaikuttaa kuitenkin päinvastoin, koska se murentaa kertojansa uskottavuutta turvapaikkaprosessissa. Virasto ei kokoa tarkkoja tilastoja siitä, kuinka moni kertoo vääriä tietoja kotimaastaan tai henkilöllisyydestään. Viranomaiset eivät varsinaisesti ole vahvistaneet päätöksen olleen kielteinen. –?Lähtökohtaisesti tuomitut ulkomaalaiset kärsivät rangaistuksensa Suomessa. Henripekka Kallio Turun marokkolaisyhteisön jäsenet kertoivat sunnuntaina Lännen Medialle, että heidän käsittääkseen puukkoiskusta epäilty Abderrahman Meckah olisi väittänyt turvapaikkaa hakiessaan olevansa Palestiinasta, mutta viranomaiset olivat saaneet hänen todellisen kotimaansa selville. Marokkolaisten kohdalla on tehty valtaosin kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, kertoo maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo. LM–HÄSA Väärillä henkilötiedoilla parannellaan asemia Osa turvapaikanhakijoista valehtelee kotimaansa. • Sen sijaan oleskelulupa toissijaisen tai humanitaarisen suojelun perusteella voidaan jättää myöntämättä rikokseen syyllistyneelle. Siirtoihin vaikuttavat erilaiset kansainväliset sopimukset. Puhutaan varmaan prosenteista, mutta ei kymmenistä prosenteista, Repo sanoo. Maasta poistamisia tehdään tavallisemmin vankeusrangaistuksen kärsimisen jälkeen, Korhonen toteaa. Tietyissä tapauksissa tuomittu voidaan siirtää kotimaahansa. Ulkomaalaisen vangin siirto kotimaahansa tulee Korhosen mukaan kyseeseen erityisesti siinä tapauksessa, että siirto tukisi hänen sopeutumistaan takaisin yhteiskuntaan. Lardot ei varsinaisesti vahvistanut päätöksen olleen kielteinen, mutta myönsi epäillyn valittaneen päätöksestä. –?Määrää on siksi hankalaa arvioida. Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta määrää, etteivät viranomaiset saa kertoa turvapaikanhakijaa koskevista asiakirjoista julkisuuteen, ellei ole ilmeistä, ettei hakijan tai hänen läheistensä turvallisuus vaarannu. Viimeisen vuoden aikana Maahanmuuttovirasto on antanut marokkolaisille 16 myönteistä ja 31 kielteistä turvapaikkapäätöstä. Niitä on tehty lähinnä muihin Pohjoismaihin ja Viroon. –?Tällä hetkellä ainoastaan Syyriaan ei palauteta ihmisiä. Marokkolaiset vangit ovat todennäköisesti ainakin Euroopassa valinneet mieluummin eurooppalaisen vankilan ennemmin kuin marokkolaiset sellit, jos ovat valintaan voineet vaikuttaa. Oikeusministeriön ja maahanmuuttoviraston tietojen mukaan vankien siirrot eivät ole olleet kovin yleisiä muutenkaan. Ilmeisesti valitusprosessi on vielä kesken. Ulkomaalaislain mukaan karkotukselle on perusteet muun muassa silloin, kun henkilön on todettu syyllistyneen rikokseen, Rangaistus paikka riippuu Marokosta . –?Siirto tuomion jälkeen kotimaahan on yleisellä tasolla tarkoituksenmukaista, jos se tukee rehabilitoitumista yhteiskuntaan
Poliisipartio pitää huolen siitä, että järjestys säilyy, ja Suomen Punainen Risti tarjoaa henkistä tukea. Silti iskun raakuus yllätti. Vaikka väkeä on lähtenyt liikkeelle, jokin on vielä toisin. Laineen mukaan nyrkkisääntönä voi pitää, että varsinkin vaarallisina pidetyistä vapaalla jalalla olevista rikollisista kerrotaan myös julkisuuteen. Toivottavasti hänet tavataan jossain, Granroth toteaa. Pahimmillaan se voisi haitata rikoksen tutkintaa. Krp epäilee etsintäkuulutetun olevan ulkomailla, mutta sillä ei ole tietoa henkilön tarkasta olinpaikasta. –?Usein nimi kerrotaan, kun yleisölle voi aiheutua vaaraa tai henkilö on ollut karussa pitkään, Laine täsmentää. –?On hyvin epätyypillistä, että etsintäkuulutettujen nimiä kerrotaan julkisuuteen, keskusrikospoliisin (krp) rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Crista Granroth sanoo. –?Ihmiset ovat totisia ja mietteliäitä. Pääepäilty on oikeudenkäynnissä läsnä videoyhteyden välityksellä. Kukkaja kynttilämeri on paikallaan ja kerää yhä uusia ihmisiä hiljentymään. TIISTAINA 22. ”Ihmiset ovat totisia ja mietteliäitä” Jussi Orell Tunnelma Turun torilla ensimmäisenä arkipäivänä perjantain tragedian jälkeen on rauhallinen. LM–HÄSA Poliisi ei julkaise nimeä tai kuvaa Etsintäkuulutettujen kuvia jaetaan harvoissa tapauksissa. –?Kaikki oli onneksi hyvin. VARSINAIS-SUOMEN käräjäoikeudessa pidetään tiistaina kello 11 vangitsemisoikeudenkäynti. –?Jokin tarve oli tulla paikan päälle, koska nämä ovat omia kotikulmia. Myös hän kuvailee tunnelmaa erilaiseksi. Pääepäilty on yhä hoidettavana Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Viime kädessä kansainvälisen etsintäkuulutuksen tekeminen ja mahdollinen nimen sekä tuntomerkkien kertominen julkisuuteen perustuu kokonaisarvioon. Lietolainen Milla MäenpääKuismanen on tullut ostamaan mustaherukoita. Tutkinnanjohtaja viime kädessä päättää, Laine täsmentää. Enempää en asiaa kommentoi, Granroth sanoo. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT A11 UUTISET TURUN TERRORIMURHAT Milla Mäenpää-Kuismanen uskaltautui torille marjaostoksille perjantain murhenäytelmästä huolimatta. KUVA: Tatu Lertola josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin. KRP kertoi kansainvälisestä etsintäkuulutuksesta Turun epäiltyyn terrori-iskuun liittyvässä tiedotustilaisuudessaan lauantaina. Poliisi on yhä kuullut myös uhreja ja silminnäkijöitä. Krp tiedotti maanantaina, että lisäksi neljää muuta Marokon kansalaisia epäillään osallisuudesta terroristisessa tarkoituksessa tehtyihin murhiin ja murhan yrityksiin. Kyllä tämä vetää hiljaiseksi. LM–HÄSA. POLIISI VOI TEHDÄ kansainvälisen etsintäkuulutuksen monesta syystä. Näin yhteensä viittä henkilöä esitetään vangittavaksi. Perusteet täyttyvät myös silloin, jos on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle tai voidaan perustellusti epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan. –?Se riippuu tapauksesta. TIEDOT etsintäkuulutetuista välitetään eri maiden poliisijärjestöille kansainvälisen poliisijärjestö Interpolin sekä Euroopan poliisivirasto Europolin välityksellä. Erilaisilla instrumenteilla hän viittaa siihen, että pelkkä kansainvälinen etsintäkuulutus ei vielä kerro paljonkaan epäillyn rikoksen vakavuudesta. Miehet kiistävät osallisuutensa tekoihin. –?Ei ole tietoa, missä hän on. Joka tapauksessa on tavallista, että etsintäkuulutettujen nimiä ja kuvia ei jaeta julkisuuteen. –?Nämä asiat ovat esitutkinnan selvityksen kohteena. –?Ihmiset pitää hyväksyä ihmisinä, mutta ei kaikkia heidän tekojaan, Wahlman korostaa. Herneitä torilta hakeva Marko Laihinen muistuttaa, että arjen on jatkuttava. LM–HÄSA Ville Koivuniemi Keskusrikospoliisi ei kerro julkisuuteen Turun joukkopuukotukseen mahdollisesti liittyvän kansainvälisesti etsintäkuulutetun henkilön nimeä. Hän kuitenkin myönsi, että tapahtumat pyörivät yhä mielessä. Granrothilla ei ole myöskään vastausta siihen, tunsiko etsintäkuulutettu pääepäillyn. On siis vaikea määritellä rikosepäilyyn liittyviä seikkoja, joiden pitäisi täyttyä, jotta etsintäkuulutus tehdään, krp:n rikoskomisario Markus Laine sanoo. Jos etsintäkuulutetun nimi ja kuva kerrottaisiin julkisuuteen, se voisi lisäksi pahimmillaan jopa haitata henkilön kiinni saamista. TURUN KOTIHOIDOSSA esimiehenä toimiva Mäenpää-Kuismanen sanoo, että ensimmäinen ajatus perjantaina puukotusten tapahduttua oli, ovatko kohteesta toiseen kiertävät kotihoidon työntekijät turvassa. –?Yleensä maanantait ovat vilkkaita, mutta nyt asiakkaita on vähemmän, kertoo kuukausi sitten Rovaniemeltä Turkuun muuttanut marjamyyjä Virpi Sorri. –?Jokainen valtio järjestää kansainvälisesti etsintäkuulutettuihin liittyvät toimet itse, Laine sanoo. Hän varoittaa liiasta sinisilmäisyydestä ja viittaa uutiseen, jonka mukaan opetusja kulttuuriministeriö myönsi satojen tuhansien eurojen avustukset yhdistykselle, joka antoi islamin perinteeseen pohjautuvia ohjeita muun muassa avioliittoasioissa ja laati Suomessa asuvia muslimeita koskevia suosituksia (IS 24.4.). Mikkeliläinen Marja-Leena Wahlman osasi odottaa, että jotain perjantain murhenäytelmän kaltaista voi Suomessa tapahtua. –?Kansainvälisiin etsintäkuulutuksiin liittyy monenlaisia instrumentteja, Laine sanoo
–?Mittava määrä eri puolilta Suomea olevia Jehovan todistajia on lähettänyt sähköpostiviestejä ja kortteja lähiomaisille ilmaistakseen osanottoaan. –?Ei meidän kantamme ole tästä muuttunut. • Suojelupoliisi ja Puolustus voimat saisivat lisää tiedusteluvaltuuksia. Yllätyin myönteisesti, sillä liian usein leimaamiseen ja saivarteluun sortuva some-viestintä tuntui hetken kunnioittavan tragedian ydintä. Hyökkäyksen sattuessa nainen oli liikkeellä Turun keskustassa puolivuotiaan, lastenvaunuissa olleen tyttärensä kanssa. Kaiken kaikkiaan hyökkäyksessä haavoittui kahdeksan ihmistä. SDP:n Antti Rinne ei antanut suoraan tukeaan kiireellisyydelle vaan totesi, että ensin pitää tietää, mitä tiedustelutoiminnalla tarkoitetaan ja millä kriteereillä sitä tehdään. Niinistö on edelleen sitä mieltä, että nopeakin aikataulu voisi olla toteutettavissa, jos vain hallitus pystyy tuomaan pöytään esityksen, jossa perustuslakiin ei synny liian isoja reikiä. Faktojen aika ei ole vielä ohi Hätäpuheluita 59, ensihoito tuli 4,5 minuutissa Turun yliopistollinen keskussairaala ja Turun hätäkeskus kävivät läpi lokitietonsa perjantain terroriteon ajalta. Alhaisimpia sivustoja ja kansankiihottajia lukuun ottamatta uhreja on kunnioitettu. Nopeutetussa järjestyksessä eteneminen onnistuu vain, jos sitä puoltaa viisi kuudesosaa kansanedustajista. Leinosen mukaan menehtynyt nuori nainen oli ollut Turun yhteisön toiminnassa mukana lähes koko ikänsä. Italialaislehti Corriere della Seran mukaan loukkaantunut italialaisnainen on 34-vuotias yliopistotutkija, joka on asunut Turussa jo useamman vuoden mutta on alun perin kotoisin Keski-Italiassa sijaitsevasta Arezzon maakunnasta. Turun puolesta toivoisi, että faktojen aika jatkuu pitkään. Apu saatiin ripeästi paikalle. Anderssonin mukaan puoluetta kiinnostaa nyt saada tietoa siitä, olisivatko laajemmat tiedusteluvaltuudet olleet tehokas keino Turun iskun estämiseksi. LM–HÄSA Jehovan todistajien yhteisö suree nuoren naisen kuolemaa: ”Hän oli hyvä ihminen”. Lehden mukaan myös naisen puoliso työskentelee Suomessa tutkijana. Leinosen mukaan menehtyneen naisen puolisoa tuetaan nyt kaikin mahdollisin voimin. • Lakien hyväksyminen vaatii perustuslain muutoksen. Joukossa on suomalaisten lisäksi yksi Britannian, yksi Ruotsin ja yksi Italian kansalainen. Kun Turun joukkomurhan yritys valkeni koko karuudessaan, odotin näiden leirien villiintyvän käyttämään tapahtunutta heti törkeästi hyväkseen. Murheen keskellä ei ole letkauttelun aika. Supo saisi esimerkiksi hankkia tietoa Suomen rajat ylittävistä tietoliikenne kaapeleista. KUN PÄÄMINISTERI Juha Sipilä (kesk.) kertoi keväällä ajavansa tiedustelulainsäädännön nopeutettua hyväksymistä eduskunnassa, ehdotus herätti epäilyksiä monissa oppositiojohtajissa. Nuorin loukkaantuneista on 15-vuotias. JÄRKYTTÄVIEN tapahtumien jälkeen uutismedia elää faktojen aikaa. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT A13 UUTISET TURUN TERRORIMURHAT Anna Humalamäki Vasemmistoliitto on päättänyt arvioida uudestaan kantaansa tiedustelulain kiireelliseen läpivientiin eduskunnassa. Lisäksi vasemmistoliitto haluaa kuulla valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden näkemykset siitä, onko tilanne nyt sellainen, että kiireellisen säätämisjärjestyksen edellytykset täyttyvät. Se lohdutti surussa. Heistä kuusi on naisia ja kaksi miehiä, jotka puolustivat uhreja. Hän oli naimisissa, mutta hänellä ei ollut lapsia. Nainen haavoittui olkapäähän. Poliitikot ja uskonnolliset johtajat ehtivät nopeasti Turkuun, mutta tuen ilmaus ei mennyt ulkokultaiseksi irtopisteiden keruuksi. KUVA: Ari-Matti Ruuska Anna Humalamäki Jehovan todistajiin kuuluneen nuoren naisen menehtyminen Turun joukkopuukotuksessa on ollut uskonyhteisölle valtava järkytys. Viime perjantain terroriteossa kuoli yhteensä kaksi henkilöä, joiden iät Keskusrikospoliisi julkaisi maanantaina huhupuheiden kumoamiseksi. –?En halua sitä kommentoida, koska emme ole itsekään saaneet siitä varmaa tietoa, Väänänen sanoo. –?Suhtaudumme vasemmistoliitossa erittäin vakavasti Turussa tapahtuneeseen iskuun ja olemme linjanneet, että tulemme käsittelemään tiedustelulain aikataulua uudestaan ryhmäkokouksessa syksyn alussa, Andersson kertoo Lännen Medialle. LOUKKAANTUNEIDEN tilasta tiedetään sen verran, että Turun yliopistollisessa sairaalassa on edelleen hoidossa kolme potilasta. Sen vuoksi tällainen tapahtuma tuntuu niin murskaavalta, Leinonen sanoo. Vielä keväällä puolueen puheenjohtaja Li Andersson tyrmäsi lain säätämisen nopeutetussa järjestyksessä. TAUSTA Supolle lisää valtuuksia • Suomeen esitetään uutta tiedustelulainsäädäntöä, joka parantaa mahdolli suuksia suojautua kansalli seen turvallisuuteen kohdis tuvilta vakavilta uhkilta. Myös vihreiden silloinen puheenjohtaja Ville Niinistö oli keväällä huolissaan, että perustuslain kiireellinen muutos vaarantaisi yksilönvapaudet ja perusoikeudet. LM–HÄSA Tiedustelulaki uuteen valoon Turun terroriteko sai vasemmistoliiton pohtimaan, voisiko se sittenkin tukea lain kiireellistä läpivientiä. KOMMENTTI Matti Posio @lannenmedia.fi T urun terroriteot olivat niin vakava uutinen, että jopa riitelevät yhden asian liikkeet hetkeksi hiljenivät. Yhteisön tiedottaja Veikko Leinonen kertoo, että asiaa käsiteltiin sunnuntaina seurakuntien kokouksissa ympäri maata. Puolue oli kuitenkin valmis harkitsemaan asiaa. Il Tirreno Toscana -lehti kertoi kuitenkin lauantaina, että hän ei ole hengenvaarassa. Viranomaisia on paikoin rohkaistava muistamaan, että avoimuus on osa toimivaa yhteiskuntaa siinä missä työrauhakin. TIISTAINA 22. Pariskunta palasi vain noin viikkoa ennen terroritekoa Turkuun Italiasta, missä he olivat olleet viettämässä tyttärensä ristiäisiä. Toimittaja on kiinni perustehtävässään, joka on hankkia tarkistettua tietoa eri lähteistä. Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen ei maanantaina ottanut kantaa siihen, onko loukkaantunut nainen yksi heidän työntekijöistään. Toinen menehtyneistä oli vuonna 1951 syntynyt suomalaisnainen. –?Tiedetään, että hän oli hyvä ihminen ja kaikin puolin rakastettava. Pelkään, että jo lähipäivinä alkavat normaali maahanmuuttokälätys yhtäällä ja gallupsuosion kalastelu toisaalla. Satakunnan Kansan tietojen mukaan menehtynyt 31-vuotias suomalaisnainen oli kotoisin Parkanosta. Kaikki olivat liiaksi vereslihalla. Maahanmuuton ympärillä velloo yksisilmäisiä keskustelijoita, jotka ymmärtävät tahallaan toisia väärin. Kaksi heistä on tehohoidossa kaulan alueen vamman takia, mutta heidän tilansa on vakaa. Hänet muistetaan myönteisenä ja hymyileväisenä henkilönä
Arno Juutilainen Hämeenlinna Nanso Group voi joutua lakkauttamaan Hämeenlinnan logistiikkakeskuksensa. Luonnollisesti olemme tavattoman surullisia. Jos logistiikkakeskuksen nykyinen asiakas ei jatka palvelusopimusta, keskuksen volyymit pienentyvät merkittävästi. Työntekijöitä oli kymmenen vuotta sitten yli 700, kun yhtiön henkilöstö on nyt noin 150. Jos ”Kiinan muuri” päättää tavoitella koko Fiat Chrysler -konsernia, tiessä voi olla poliittisia töyssyjä Yhdysvalloissa.. . Keskuksen rakentaminen laitettiin vireille vuonna 2006 ja se valmistui kymmenen vuotta sitten vuonna 2007. Jeep-brändin osto sopisi siten sille hyvin, arvioi analyytikko. NANSO on viime vuosina joutunut supistamaan liiketoimintaansa. toimitusjohtajaksi Elisabeth Peregi, joka on toiminut ketjun Ruotsin maajohtajana. Huhtikuussa samainen käräjäoikeus hyväksyi Seppälä Oy:n ja sen tytäryhtiön Seppälä Finlandin hakemuksen yrityssaneerauksen käynnistämisestä. Yhtiö aloittaa Hämeenlinnan logistiikkahenkilöstön kanssa yt-neuvottelut, jotka enimmillään voivat johtaa logistiikan kaikkien 41 työntekijän irtisanomiseen. Arkistokuva on Tiiriön Seppälästä. KUVA: Markku Tanni Seppälä on ilmeisesti kaatumassa . Yhtiön ilmoittaa, että tärkeä sen logistiikkapalveluja ostava asiakas ei ehkä enää jatka ostosopimusta kevään 2018 jälkeen. . . Rönkkö muistuttaa, että logistiikkakeskuksen vajaakäyttö on pitkän muutoksen tulos. Nokian neulomon toimintaa jatkaa toinen yritys. ELOKUUTA 2017 A14 HÄMEEN SANOMAT TALOUSUUTISET Nanso ehkä sulkee logistiikkakeskuksen Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut Hämeenlinnan keskuksen 41 työntekijän kanssa. Helsingin käräjäoikeudesta vahvistetaan, että konkurssihakemus on jätetty käräjäoikeudelle viime perjantaina. –?Nanso oli tuolloin hyvin erinäköinen yritys kuin nyt. Yhtiön liiketoiminta on ollut useamman vuoden ajan tappiollista. –. –?Saimme viimeiset saneerausohjelmaan liittyvät kululeikkaukset toteutettua nyt heinäkuun Seppälä on jo lakkauttanut Hämeenlinnan myymälänsä. Lindex sai uuden johtaja Ruotsista STT Helsinki Vaateketju Lindexin toimitusjohtaja Ingvar Larsson irtisanoutui tehtävästään maanantaina. Se oli tehnyt useita yrityskauppoja. Kesän heikosta myynnistä ei jäänyt rahaa laskuihin. Haluan kiittää Ingvaria hänen erinomaisesta työstään Lindexin johdossa. Olemme tehneet kovasti töitä ja onnistuneet saamaan käänteen aikaiseksi meidän tuloksessa. Great Wall Motor on myyntilukujen perusteella Kiinan seitsemänneksi suurin autoyhtiö ja tunnettu varsinkin katumaastureistaan. –?Tilanne on erittäin ikävä meidän pitkäaikaisen ja osaavan henkilöstömme kannalta, mutta valitettavasti meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin varautua tilanteeseen, Nanso Groupin toimitusjohtaja Antti Rönkkö sanoo. Rönkkö kertoo, että logistiikkakeskuksen toiminnasta jo nyt suurin osa on ulkoisia palveluja. SANEERAUSTARVE perustui uhkaavaan maksukyvyttömyyteen. Peregi on toiminut Lindexillä aiemmin useissa johtotehtävissä. Hänen aikanaan Lindex on vahvistanut asemaansa yhtenä Euroopan johtavista muotiketjuista, Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalainen sanoo. Verottaja hakee yhtiötä konkurssiin uusista maksuhäiriöistä. Se ilmoitti maanantaina haluavansa ostaa italialais-amerikkalaisen Fiat Chryslerin. –. Lindexin myynti laski viime vuonna 1,4 prosenttia vertailukelpoisin valuuttakurssein. Kiinalainen yhtiö haluaa Chryslerin STT Peking Kiinalainen autonvalmistaja Great Wall Motoron ison yrityskaupan perässä. Keskus on vajaakäytöllä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Taloussanomat, jonka mukaan konkurssihakemuksen on jättänyt verohallinto. Seppälälle ryhdyttiin vasta huhtikuussa valmistelemaan saneerausohjelmaa. Asiasta kertoi Stockmannkonserni, johon Lindex on kuulunut vuodesta 2007 lähtien. Hänen tilalleen nimitettiin vt. Veijalainen aloittaa Lindexin hallituksen puheenjohtajana. Yhtiön järjestelyjen jälkeen kiinteistössä työskentelee vain muutamia henkilöitä, jotka eivät tee logistiikan töitä. . TIISTAINA 22. Yhtiö sulki viime vuonna Tornion sukkatehtaan. Logistiikkakeskuksessa oli aiemmin Nanson pääkonttoritoimintoja, muun muassa suunnittelua. Yrityksen toiminta oli laajaa ja sillä oli useita varastoja. HÄSA Saara Tunturi Helsinki Vaateketju Seppälää haetaan konkurssiin. . Jo aiemmin Great Wall Motorin on kerrottu havittelevan konserniin kuuluvaa Jeep-brändiä. Nanson mukaan yhtiön on tällöin pakko sopeuttaa toimintaansa. –?Kuitenkin tälläkin hetkellä kiinteistön tiloista hyödynnetään ehkä vain 40 prosenttia. –?Meillä on aikomus tehdä ostos, yhtiön edustaja sanoo täsmentämättä, koskeeko ostohalu vain Jeepiä vai koko konsernia. Nanson liikevaihto oli kymmenen vuotta sitten noin 75 miljoonaa euroa, kun liikevaihto on nyt noin 20 miljoonaa euroa
–?Kun kesän heikko myynti ja vielä keskeneräiset saneerausohjelman mukaiset toimenpiteet kustannuksineen laitetaan yhteen, yhtälöstä tuli hankala ulkopuolisen velkojan kannalta, mikä on toki ymmärrettävää. Tuolloin Edvard Seppälä avasi Kouvolaan liikkeen, jonka nimi oli Vaatetus ja Lyhyttavaraliike Velj. Nyt toimitusjohtaja kommentoi, että uudet maksuvaikeudet ovat johtuneet kesän heikosta myynnistä. Melentjeff sanoo, että nyt myymälöitä on Suomessa 56 ja Virossa 14. ANNELI HERTSI. Vaateketju syntyi vuonna 1930. Arkistokuva on Tiiriön Seppälästä. Kiinteistöt ja Lindex ovat kuitenkin edelleen tavarataloyhtiön arvokkaat osat. KUVA: Markku Tanni ”Yhtälöstä tuli hankala ulkopuolisen velkojan kannalta.” EVELIINA MELENTJEFF Seppälän toimitusjohtaja Useat alat yhä suossa KOMMENTTI Arno Juutilainen @hameensanomat.fi K ansantalouden termien mukaan Suomi elää nousukautta. Stockmann-konserni puolestaan oli ostanut Seppälän vuonna 1988. Seppälä oli edullinen suomalainen brändi, joka hävisi ulkomaalaisille kilpailijoilleen. Investorsin toimitusjohtaja Petri Roininen sanoo, että yhtiö aikoo korjata Oravan heikosti kannattavan liiketoiminnan. Saneerausohjelman edellytys on, ettei uutta velkaa syntyisi. Saneerauksen alkaessa Seppälällä oli 78 myymälää ja kaikkiaan noin 430 työntekijää. Seppälä on jo lakkauttanut Hämeenlinnan myymälänsä. Ruohonjuuritason uutiset kertovat, että useilla aloilla nousukausi jää vain ekonomistien termiksi. Se tarkoittaa, että kysyntä synnyttää talouteen myönteistä vetoa. HUHTIKUUSSA toimitusjohtaja sanoi, että syitä perinteisen vaateketjun alamäelle ovat olleet kasvanut kilpailu ja myös se, että Seppälän brändityö ei ole uudistunut sitä vauhtia kuin olisi pitänyt. Useilla aloilla tarvotaan taantuman upottavissa soissa. Henkilökuntaa on noin 270. Melentjeff uskoo, että syksyn myynti ja uudet kulurakenteet antaisivat mahdollisuudet saada yritys kannattavaksi. Kun Nanso on ajettu täysin alas, Suomen tekstiiliteollisuus on jäämässä parin hyvin erikoistuneen yrityksen varaan. Stockmannin B-osake vahvistui 0,5 prosenttia. Vienti ei ole elpynyt niin, että se synnyttäisi perinteistä nousukauden imua kotimarkkinoille. Investors Housen osake nousi 4,6 prosenttia. RAHA NOUSIJAT LASKIJAT Osake päätös, € % Osake päätös, € % Orava Asuntorahasto Investors House Stockmann A Hoivatilat Vaisala A Taaleri Asiakastieto Group Evli Pankki Sanoma DNA Siili Solutions Kesko A Endomines Pihlajalinna Efore Neo Industrial Revenio Group Digia Cramo Robit Outotec Fiskars Caverion Marimekko VAIHDETUIMMAT INDEKSIT Osake milj.€ Indeksi pistettä % Nokia Fortum Outokumpu UPM-Kymmene Stora Enso R OMXH CAP OMH Mid Cap OMX Nordic DJ Industrial EURIBOR Yhden euron arvo USA:n dollareina Ruotsin kruunuina Britannian puntina Venäjän ruplina Japanin jeneinä Kiinan juaneina Raakaöljy, brent muutos Suomen aluehinta USD/tynnyri Sähkö / Nord Pool, spot, snt/kWh PÖRSSIPÄIVÄ Lähteet: Nasdaq Helsinki, Kauppalehti, EBF / Millistream 03 04 05 06 07 08 1,00 1,05 1,10 1,15 1,20 03 04 05 06 07 08 -0,35 -0,30 -0,25 -0,20 -0,15 -0,10 03 04 05 06 07 08 8800 9000 9200 9400 9600 9800 10000 10200 % 3kk 12kk Euro USA:n dollareina NASDAQ HELSINKI 21.8.2017 Ostokohde Orava sai vauhtia Kiinteistösijoitusyhtiö Investors House teki maanantaina vaihtotarjouksen heikosti kannattavasta Oravasta. SEPPÄLÄ on ollut osa suomalaista katukuvaa jo vuosikymmeniä. Toimitusjohtajan mukaan myymälät pysyvät auki nyt normaalisti. Lindex on ollut kiinteistöjen lisäksi Stockmannin tulosta tekevä osanen, mutta vaateketjun toisen neljänneksen tulos oli pettymys. TIISTAINA 22. Nykyinen Seppälä siirtyi Melentjeffille ja hänen miehelleen Stockmannilta vuonna 2015. Vaateketju Lindex vaihtoi toimitusjohtajaa maanantaina. Suomalainen vaatekauppa ei ole menestynyt niin hyvin kuin on toivottu. Seppälä. Osa suurimmista omistajista on tarjouksen jo hyväksynyt. –?Vaikka itse tiedämme, että käänne on tapahtunut ja olemme hyvällä tiellä, kysymys on, kuinka pääsemme eteenpäin ilman saneerausohjelmaa. Orava vahvistui 15,8 prosenttia eli hiukan vähemmän kuin tarjouksessa oleva 22 prosentin preemio. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT A15 TALOUSUUTISET loppuun mennessä, ja olemme olleet hyvällä mielellä menossa kohti syksyä uskoen vahvasti, että Seppälän tulos on positiivinen loppuvuonna, Seppälän toimitusjohtaja Eveliina Melentjeff sanoo. Kansalaisten ostovoima ei kehity
KUVA: Quique Garcia / EPA. Törmäys repi valtavan reiän aluksen peräosaan. KUVA: United States Navy FAKTA Jo toinen harvinainen onnettomuus • Yhdysvaltojen USS John S. • Kymmenen amerikka laista merisotilasta katosi ja viisi loukkaantui. Iskussa kuoli 15 ja haavoittui noin 120 ihmistä. Yhdysvaltojen puolustusmi nisteri James Mattis sanoi heti törmäyksen jälkeen, et tä Yhdysvaltojen meriope raatioita tullaan ”tutkimaan laajemmin”. Siitä tulvi valtoimenaan vettä miehistön kajuuttoihin, konehuoneeseen ja viestihytteihin. Miehistö hätäpaikkasi vuodon niin, että alus selvisi Singaporen satamaan. Reutersin haastattelema Alnic MC -öljytankkerin miehistön jäsen sanoi, että tankkeri ei vuoda öljyä törmäyksen takia. McCainin sisaralus USS Fitzgerald törmäsi konttilaivaan Japanin rannikolla, ja seitsemän amerikkalaissotilasta sai surmansa. Alus miltei upposi törmäyksen jälkeen. Seppo Ylönen Espanjan poliisi vahvisti maanantai-iltana ampuneensa Younes Abouyaaqoubin, joka teki viime torstaina Espanjan lähihistorian pahimman terrori-iskun. Liberian lipun alla liikkuva alus kuljettaa 12?000 tonnia polttoöljyä Taiwanista Singaporeen. ELOKUUTA 2017 A16 HÄMEEN SANOMAT ULKOMAAN UUTISET Reuters, STT Singapore Amerikkalainen sota-alus USS John S. . Hän piileskeli tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta. Hänen epäiltiin onnistuneen siirtymään rajan yli Ranskaan. ValvontakaPoliisi surmasi Barcelonan yliajajan . • Törmäys tapahtui Ma lakansalmen lähettyvillä. TIISTAINA 22. MCCAIN oli suuntaamassa Singaporen satamaan rutiinitarkastukselle, kun törmäys tapahtui. Molemmat alukset olivat matkalla Singaporeen. Vastaavaa onnettomuutta ei ole tapahtunut 50 vuoteen. • Kesäkuussa amerikka laishävittäjä USS Fitzgerald törmäsi konttilaivaan Ja panin edustalla. Yhdysvaltojen puolustusministeri James Mattis sanoi heti törmäyksen jälkeen, että Yhdysvaltojen merioperaatioita tullaan ”tutkimaan laajemmin”. McCain ja liberialainen öljytankkeri Alnic MC törmäsivät toisiinsa varhain maanantaiaamuna Etelä-Kiinan merellä Malakansalmen lähettyvillä. Loukkaantuneita sotilaita on viisi. Espanjan poliisi jahtasi Barcelonan iskun tekijää torstaista asti. USS JOHN S. Sota-alusten ja muiden suurten alusten törmäykset ovat äärimmäisen harvinaisia. 22-vuotias marokkolainen Abouyaaqoub ajoi torstaina ihmisten päälle turistien suosimalla La Ramblalla Barcelonassa. Kymmenen merisotilasta katosi törmäyksessä Pelastusviranomaiset etsivät maanantaina kadonneita amerikkalaisia meri sotilaita EteläKiinan merellä. Heistä neljä kuljetettiin helikopterilla sairaalaan Singaporeen, mutta heillä ei ole tehohoitoa vaativia vammoja. Abouyaaqoubista oli annettu etsintäkuulutus kaikkialle Eurooppaan. 22-vuotias marokkolainen Younes Abouyaaqoub oli löydettäessä pukeutunut valeräjähdeliiviin. Törmäyksessä katosi kymmenen amerikkalaista merisotilasta. Miehistö sai vuodon hätäpaikattua niin, että alus selvisi Singaporen satamaan. Kiinniotto tapahtui sen jälkeen, kun paikallinen nainen teki viranomaisille ilmoituksen epäilyttävästä miehestä. Kadonnei den etsintä jatkuu. Poliisi sai Abouyaaqoubin, 22, kiinni lähellä Subiratsia, joka sijaitsee Barcelonan länsipuolella. • 12 000 tonnin polttoöljy lastissa olleeseen Alnic MC:hen ei ole Reutersin tie tojen mukaan tullut vuotoa. Seitsemän amerikkalaissotilasta kuoli. Kesäkuussa amerikkalainen sota-alus, USS John S. Pelastusviranomaiset etsivät heitä tuloksetta. Törmäyksen aluksen kylkeen repimä aukko on kuusi metriä leveä. KATALONIAN POLIISIN mukaan Abouyaaqoub oli yksin pakettiautossa, jolla ajettiin ihmisten päälle La Ramblalla. Abouyaaqoub oli uutistoimisto Reutersin mukaan pukeutunut kiinniotettaessa valeräjähdeliiviin. Abouyaaqoub jäi kiinni kiinni Subiratsissa, tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta. TÖRMÄYS OLI kahden kuukauden sisällä jo toinen Yhdysvaltojen sota-alukselle tapahtunut onnettomuus. Selvityksessä tullaan käymään läpi merellä tapahtuneita onnettomuuksia ja kaikkia niihin liittyneitä tekijöitä, Mattis sanoi toimittajille Jordanian Ammanissa. McCain on 154metri nen hävittäjä, joka törmäsi varhain maanantaiaamuna Liberian 183metriseen Alnic MC säiliöalukseen. Törmäys repi valtavan reiän aluksen perään. Merelle kadonneiden sotilaiden etsintä jatkui Yhdysvaltojen ilmavoimien ja singaporelaisten alusten, helikoptereiden ja hinaajien yhteistyönä
Tutkijat eivät löytäneet seikkoja, jotka viittaisivat terrori-iskuun, mutta kuljettajalla on psyykkisiä ongelmia. Törmäyksissä kuoli yksi ja loukkaantui vakavasti yksi ihminen. Huumeiden salakuljetuksesta tuomittu El Satty tutustui vankilassa Rachid ”Kaniini” Aglifiin, joka istui 18 vankeustuomiota osallisuudesta Madridin 191 kuolonuhria vaatineeseen terroriiskuun 2004. Kauppahallilta Abouyaaqoub jatkoi jalan Barcelonan yliopistoalueelle. TIISTAINA 22. Normaaliin päiväjärjestykseen ne palaavat vuonna 2021. Big Benin ensimmäiset kumahdukset kuultiin heinäkuussa vuonna 1859. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin odotettiin julkistavan kauan odotettu Afganistan-suunnitelma maanantaina illalla paikallista aikaa. Ikonisen Big Benin kellot pysähtyivät täysremontin takia maanantaina iltapäivällä Suomen aikaa Lontoossa. Täysin hiljaa kellot eivät korjaustöidenkään aikana ole, sillä niiden ääntä kuullaan tärkeiden tapahtumien, kuten uudenvuodenaaton, yhteydessä. Abouyaaqoub toteutti suunnitelman Barcelonassa. STT Madsen: kuolema oli onnettomuus KÖÖPENHAMINA. Tapettu 34-vuotias mies on Barcelonan attentaatin 15. uhri. Yhdysvallat ja Etelä-Korea aloitti yhteisen sotaharjoituksen, johon osallistuu noin 17?500 amerikkalaissotilasta. • Solun johtaja oli 45vuotias imaami Abdelbaki Es Satty, jonka sanotaan aivopesseen kaupungin nuoret marokko laiset. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT A17 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Katja Ihatsu SOTAHARJOITUS 17 500 SOUL. STT Espanjan poliisi jahtasi Barcelonan iskun tekijää torstaista asti. Alcanarin talon rauniosta on löydetty satakunta kaasupulloa ja kolmen ihmisen ruumiiden jäänteet. Tanskalaiskeksijä Peter Madsen kertoi aiemmin päivällä Wallin kuolleen onnettomuudessa keksijän omistamassa sukellusveneessä. Asuntoa oli käytetty marokkolaisen terroristisolun lymypaikkana. Auto löytyi muutaman kilometrin päästä, miestä ei. TERRORI-ISKUSSA KÄYTETYN pakettiauton Abouyaaqoub oli vuokrannut omalla luottokortillaan. FAKTA Ripollin ryhmä • Barcelonan pakettiautoiskun tehnyt Younes Abouyaaqoub kuului marokkolaisten nuorten miesten jihadistisoluun, joka oli kotoisin Ripollin pikku kaupungista Barcelonan pohjoispuolelta. Kiina on kehottanut maita keskeyttämään sen, Pohjois-Korean sanonut Yhdysvaltojen kaatavan bensiiniä liekkeihin. Madsen on kertonut sekä poliisille että käräjäoikeudelle, että onnettomuuden jälkeen hän olisi ”haudannut” Wallin mereen määrittelemättömään paikkaan Kögenlahdella. Abouyaaqoub jäi kiinni kiinni Subiratsissa, tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta. Tanskan TV 2 uutisoi illalla, että ruumis oli nostettu vedestä rannalle, mistä poliisi oli hakenut sen. –?Uskomme Madsenin puhuneen totta siitä, että Wall kuoli sukellusveneessä, kertoi Kööpenhaminan poliisin edustaja Steen Hansen. Siellä hän kaappasi henkilöauton ja puukotti sen omistajan kuoliaaksi. Kadonneen ruotsalaistoimittajan Kim Wallin mysteeri alkoi selvitä, kun Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin Kööpenhaminan edustalta maanantai-iltana. Afganistanissa on nyt noin 8?400 amerikkalaissotilasta. Yhdysvaltain puolustusministeriö on aikonut lähettää Afganistaniin 3?000 – 5?000 sotilasta lisää, mutta Trump on ollut määrään tyytymätön. Poliisi yritti pysäyttää Abouyaaqoubin auton ampumalla sitä kohti kymmenisen laukausta. • El Sattyn tiedetään liikkuneen viime vuosina Belgian jihadistipiireissä.. LM–HÄSA, REUTERS Marokkolainen Younes Abouyaaqoub, 22, saatiin kiinni maanantai-iltana. • El Satty radikalisoitui vankilassa. Harjoitus ärsyttää Kiinaa ja Pohjois-Koreaa. Kaupungin laitamilla Abouyaaqoub oli vähällä jäädä kiinni poliisin tiesululla, joita oli La Vanguardia -lehden mukaan pystytetty noin 800 pisteeseen Barcelonan ulosmenoteille. STT LONTOO. Kun suunnitelma vesittyi, päättivät jäsenet iskeä autoilla. Poliisi olettaa, että pakettiautoja oli suunniteltu käytettäväksi räjähdelastien kuljettamiseen Barcelonan keskustaan. Suunnitelma meni mönkään, kun pommit räjähtivät ennen aikojaan yksityisasunnossa Alcanarissa Katalonian eteläkärjessä viime keskiviikkona. STT HILJAINEN KELLOTORNI WILL OLIVER / EPA Päälleajo surmasi yhden Marseillessa PARIISI. Poliisi ampui hänet. Etelä-Ranskan Marseillessa maanantaina tapahtunutta pakettiauton törmäystä kahdella bussipysäkillä seisoneisiin ihmisiin ei käsitellä terroritekona, kertoi syyttäjä. Poliisi epäilee edelleen Madsenin aiheuttaneen Wallin kuoleman varomattomuudellaan. • Poliisin mukaan soluun kuului 12 miestä, jotka kaikki ovat kuolleet tai vangittuna. Samalla kortilla on vuokrattu myös kaksi muuta pakettiautoa, joista toinen löytyi Vicin ja toinen Ripollin kaupungeista. Siellä hänen oli helppo piiloutua kadun kaaosta paenneiden ihmisten sekaan. KUVA: Quique Garcia / EPA meratallenteiden mukaan Abouyaaqoub puki iskun jälkeen silmilleen aurinkolasit ja puikahti La Ramblan varrella sijaitsevaan La Boqueria -kauppahalliin. STT Trumpilta uusi Afganistansuunnitelma WASHINGTON
Toivottavasti se puskee jatkossa entistä parempiin suorituksiin. Kanervaa on turha syyllistää. 23-VUOTIAS VÄISÄNEN EI ANNA liikaa painoarvoa sille, että takana on onnistunut sarjadebyytti. Kautta edeltäneissä harjoitusotteluissa meni pelillisesti niin hyvin, että tunsin olevani valmis taistelemaan heti avauskokoonpanon paikasta. Mutta mitä teki Palloliitto. SAULI VÄISÄNEN on noussut viime vuosien aikana rakettimaisesti suomalaisen jalkapallon eturiviin loogisia askeleita pitkin. ELOKUUTA 2017 JALKAPALLO Samuel Savolainen Hämeenlinna Sauli Väisänen nousi jalkapalloväen huulille, kun hän pelasi Serie A -debyyttinsä sunnuntaina kauden avauskierroksella. Nyt tie on vienyt Italian kentille. KOMMENTTI Samuel Savolainen @hameensanomat.fi K un puhutaan Suomen maajoukkueen surullisen kuuluisista tuloksista, puhe siirtyy usein heikkoon pelaajamateriaaliin. Uskoi vastauksien löytyvän Palloliiton sisältä. Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen vakiokasvoksi noussut Väisänen siirtyi Hongasta ruotsalaiseen suurseura AIK:hon kesällä 2014, jossa hän vakiinnutti paikkansa avainpelaajien joukossa. Joukkuetta johtavaan valmennustiimiin sen sijaan voi. Avauskokoonpanon paikka Serie A -kauden alussa saattoi tulla Suomessa monelle yllätyksenä, mutta ei Väisäselle itselleen. Perparim Hetemaj ja Sauli Väisänen ovat Serie A:ssa avauskokoonpanon tavaraa. Mutta jos asiaa tarkemmin pohtii, niin onko se todella niin huono kuin herkästi väitetään. SPAL pelaa kotiottelunsa 130 000 asukkaan Ferrarassa 19 000 katsojan Stadio Paolo Mazzalla. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi TIISTAINA 22. Seura nousi viime kauden päätteeksi sarjaporrasta ylöspäin Italian pääsarjaan. Teemu Pukki on ollut Tanskan pääsarjan parhaita maalintekijöitä. – Minulla oli jo ennen debyyttiä hyvä kuva omasta osaamisestani ja itseluottamukseni oli valmiiksi korkealla. Ehkä oikea kysymys on, onko pelaajamateriaali surkeaa, vai saako Huuhkajien toiminta sen näyttämään siltä. 49 vuoden jälkeen Serie A -kartalle palannut SPAL – eli Societa Polisportiva Ars et Labor 2013 – onnistui altavastaajan asemasta huolimatta pitämään nimekkäämmän Lazion maalittomana. Kun otin seurasta selvää, olin halukas siirtymään ja se tuntui parhaalta vaihtoehdolta. HÄSA Sauli Väisänen piti maalinsa puhtaana Seria A:n avauskierroksella. SPALin suomalaistopparin vakuuttava Serie A -debyytti 0-0 -tasapelissä suurseura Laziota vastaan yllätti monet, mutta ei Sauli Väisästä itseään. Hän tietää, että asemaa ei anneta, vaan se pitää ottaa. Topparina pelaavalle Väisäselle oman maalin pitäminen puhtaana voidaan laskea moitteettomaksi suoritukseksi. Väisänen uskoo, että nousijaseuran tavoite on säilyttää sarjapaikka. Väisänen näkee, että onnistuminen sarjakauden avauksessa ei ollut salama kirkkaalta taivaalta. Maajoukkueessa on myös monia muita laadukkaissa eurooppalaisissa sarjoissa pelaavia suomalaisia. – Kyselin edustajiltani, Italiassa pelanneilta ja pelaavilta ruotsalaisilta ja suomalaisilta, mitä mieltä he olivat. – Ensimmäisen kerran kuulin SPALin kiinnostuksesta noin kuukausi ennen kuin saimme kaiken sovittua. Lukas Hradecky, Niklas Moisander ja Joel Pohjanpalo pelaavat Saksan Bundesliigassa. Lokakuussa 2016 hän pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa Reykjavikissa lokakuussa 2016 ja on sittemmin noussut Huuhkajien vakiokalustoon. A18 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Hän on Huuhkajien kyntämisen jatkumisessa moneen asiaan syyllinen, mutta ei siihen, että hänet on palkattu.. KUVA: imago sport / EPA Sauli Väisänen häikäisi Italiassa . – Totta kai se on näin. Täytyy kuitenkin edetä päivä ja hetki kerrallaan, Väisänen luonnehtii. Ennen sopimuspaperin allekirjoittamista Väisänen kertoo tutkineensa seuran taustat tarkkaan. Olen todella iloinen, että pystyin pelaamaan hyvän pelin omalla tasollani kovaa joukkuetta vastaan, Hämeen Sanomien tavoittama Väisänen kertoo. Ja pitää. Markku Kanerva on siitä liha ja veri. – Mestareiden liigan paikka olisi plussaa, Väisänen vitsailee. Sen sijaan se oli yksi merkki siitä, että hänen keskiarvotasoinen suorittaminensa on noussut riittävän kovalle tasolle. . – Kun tulin tänne, lähdin maltillisin odotuksin. Kun muitakin kiinnostuneita oli, tiesin, että nyt on hyvä sauma päästä isommille kentille, Väisänen sanoo. Näin SPAL saavutti kauden ensimmäisen sarjapisteensä 0-0 -tasapelissä vieraskentällä. ”Minulla oli jo ennen debyyttiä hyvä kuva omasta osaamisestani.” SAULI VÄISÄNEN Surkea pelaajamateriaali. – Pelin jälkeen oli utopistinen olo, että mitä tuli tehtyä. Vielä tulee kovempiakin joukkueita vastaan. Sen Palloliitto on yhteisölleen velkaa, että etsisi parhaille pelaajilleen kilpailuetua tuovan parhaan mahdollisen valmennuksen. Pelaajamateriaaliin Palloliitto ei voi vaikuttaa, parhaat ovat jo käytössä
Sain silti hyppyyn varmuutta ensi perjantain Tampereen Tähtikisoihin, Junnila kertoi. Hän kilpaili menestyksellisesti myös 400 metrillä, jolla saavutti MMhallikilpailujen hopeaa vuonna 2008.. –?Tämä ei ole päätös, jota halusin. Miehet jäivät nelimaaottelussa kolmanneksi Norjan ja Ruotsin jälkeen, mutta Suomen naiset juhlivat ylivoimaista voittoa. Hän kertoi päätöksestään Helsingborgs Dagblad -lehdelle. Wissmanin pitkän uran kohokohta oli miesten 200 metrin EM-hopea Göteborgin kotikisoissa 2006. Tekniset asiat, joiden kanssa ollaan painittu, loksahti paikoilleen. Forssan Salaman Astrid Snäll voitti 3000 metriä ennätyksellään 10.21,07. Suomen miesten viikonlopun ainoa kaksoisvoitto tuli kolmiloikassa, kun Antti Tiekso loikki kakkoseksi ennätyksellään 15,13 (+0,8). Joutui vähän sipsuttamaan, Alingué kertasi kisaa. Olen vain niin rikki, ettei jatkamisesta tule mitään, Wissman selvitti. HÄSA Ruotsin pikajuoksutähti Johan Wissman lopettaa YLEISURHEILU STT Tukholma Ruotsalainen pikajuoksija Johan Wissman lopettaa kilpauransa. Edelliset viisi viikkoa Kontinen piti listalla kakkossijaa. Suomen joukkueen pituusja kolmiloikkavalmentajana toimi Janan Jari Kataja. HÄMEEN SANOMAT A19 URHEILU TIISTAINA 22. ELOKUUTA 2017 Kontinen palasi maailmanlistan kärkipaikalle Suomen Henri Kontinen nousi maanantaina takaisin tenniksen maailmanlistan ykköseksi nelinpelissä. KUVA: imago sport / EPA Alingué tuplamestariksi, Junnila hopealla Ella Junnila, valmentaja Jari Kataja ja Iikka Alingué edustivat Janakkalan Janaa Uumajassa. –Hyvä peruskisa. Ensimmäisen kerran Kontinen kipusi nelinpelin maailmanlistan kärkeen huhtikuun alussa. Paras suomalainen on sijalla 1042 oleva Patrik Niklas-Salminen. Pituuskisan tavoin kolmiloikan voittovenytys jäi viimeiseen yritykseen, joka kantoi myötätuulessa 15,21 (+3,7). STT Sauli Väisänen piti maalinsa puhtaana Seria A:n avauskierroksella. YLEISURHEILU Markku Tuominen Uumaja Janakkalan Janan Iikka Alingué hyppäsi lauantain pituuskullan jatkoksi voittoon sunnuntaina myös kolmiloikassa Uumajassa alle 19-vuotiaiden nelimaaottelussa ja Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Kontisen nelinpelipari John Peers nousi listalla toiseksi. Wissmanin oli tarkoitus vielä 34-vuotiaana kilpailla Ruotsin mestaruuskisoissa Helsingborgissa, mutta jalkavamma esti suunnitelman. KORKEUDESSA HOPEALLE tuloksella 176 ponnistanut Janan Ella Junnila oli tyytyväinen kisaansa. Miesten kaksinpelin ykköseksi nousi Espanjan Rafael Nadal. KUVA: Pirjo Rättyä Janan urheilijat menestyivät Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. –Antti heitti ekalla haasteen ja tänään piti hypätä hyvin voittaakseen. Tuulet meni välillä ihan minne sattuu ja viidennessä hypyssäni oli myötätuulta 8,4 metriä sekunnissa. Naisten kaksinpelin kärjessä jatkaa Tshekin Karolina Pliskova. Taivaalta tuli vettä kuin aisaa ja tulostaso jäi alhaiseksi. Kontinen ehti olla tuolloin piikkipaikalla 14 viikkoa peräjälkeen ennen kuin joutui luovuttamaan ykköspaikan pois heinäkuussa
–?Vähän liikaa pidetään itsestäänselvyytenä, että pelaamme arvokisoissa, sanoo Sammelvuo, joka luotsasi Suomea myös viime MM-kilpailuissa Puolassa 2014. LENTOPALLO Reima Rautiainen Vantaa Suomen miesten lentopallomaajoukkue aloittaa kuudennen peräkkäisen EM-turnauksensa ensi torstaina Puolan Gdanskissa. KOKENEISTA PELIMIEHISTÄ Esko ja Urpo Sivula olivat keväällä tyrkyllä EM-joukkueeseen. HÄSA Pato jatkoon Suomen cupissa JANAKKALA. Viime kaudella saimme hyviä päänahkoja ja niiden myötä itseluottamusta, kuopiolaishyökkääjä Tommi Jokinen komppaa. He saivat peliminuutteja Tshekissä karsintaturnauksessa, jossa Suomi varmisti paikan ensi vuoden MMkilpailuihin. CHL:ssä mukana on 32 joukkuetta, jotka on jaettu neljän joukkueen lohkoihin. Eric Perrinin edustama TPS kohtaa alkulohkossa kanadalaishyökkääjän vanhan seuran Bernin. Uudistus teettää töitä Lentopalloliitossa, jotta maajoukkue saa laadukkaita vastustajia. HÄSA CHL on seuroille muutakin kuin kuluerä Kansainväliset ottelut valmistavat joukkueita kotimaisiin sarjapeleihin ja tuovat vaihtelua pelaajien arkeen. Kuparinen sai kilpailussa kolme mitattua heittoa, joista pisin kantoi 41,80. Neljännellä kaudella peräkkäin pelattava CHL käynnistyy torstaina, ja kotimaisen Liigan seuroista mukana ovat HIFK, JYP, KalPa, Tappara ja TPS. Mutta ikä ei saa olla ratkaiseva tekijä valinnoissa Sammelvuo huomauttaa ja viittaa A ntti Siltalaan, joka on 33-vuotiaana joukkueen itseoikeutettu nestori. Vuodenvaihteeseen mennessä luulisi jotain tapahtuvan, Sammelvuo arvioi. –?On normaali tilanne maajoukkueessa, että pelaajat vaihtuvat. Tampereen piirin Nelosta pelaava Pato onnistui voittamaan toisen kierroksen ottelussaan sarjatasoa ylempänä pelaavan turkulaisen Åbo IFK:n maalein 2–1 (1–0). Nämä eivät ole harjoitusotteluita vaan tämä on meille sarja, KalPan päävalmentaja Sami Kapanen paaluttaa. Tilannetta katsotaan uudelleen ensi keväänä, Sammelvuo perustelee EM-valintoja. ELOKUUTA 2017 A20 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Oikaisu Hämeenlinnan Tarmon menestyksestä Sisulisäviesteissä kertoneessa jutussa (HäSa 21.8., A17) oli virhe. –?Ei ole tietoa, milloin Kansainvälinen lentopalloliitto tekee asiassa päätöksiä. Alle 23-vuotiaiden yksiköissä Samuli Seppälä ylsi hopealle. –?Sivula ei nyt mahtunut mukaan, ja Esko ilmoitti kesällä, ettei jatka joukkueessa. 14–15-vuotiaat kisaavat mestaruuksista Raaseporissa samana viikonloppuna. JÄÄKIEKKO Petteri Ikonen Helsinki Jääkiekon Champions Hockey Leagueen osallistuvat suomalaisseurat ovat yksimielisiä siitä, että kansainväliset ottelut ovat hyödyllinen lisä kiekkokalenteriin. STT Lentopallon maajoukkue on hemmotellut fanejaan Suomen miesten lentopallomaajoukkue on EM-kisojen lisäksi varmistanut paikan jo ensi vuoden MM-kilpailuihin. –?Mieluummin näitä otteluita pelaa ennen Liigan alkua kuin harjoitusotteluita Liigan joukkueita vastaan. Bern on yksi Euroopan huippujoukkueista, mutta CHL:ssä täytyy olla valmiina kaikkeen. –?Siitä on kauan aikaa, mutta muistan hullut kannattajat. Pato kuitenkin ratkaisi voiton Markus Siivosen osumalla tuomarin antamalla lisäajalla. Sammelvuolle pelaajat ovat hänen omilta pelivuosiltaan erittäin tuttuja, mutta valmentaja ei jää murehtimaan yhden aikakauden perään. Hämeenlinnan Soutajille viisi SM-mitalia VALKEAKOSKI. Laadukkaista peleistä huolimatta suomalainen jääkiekkoyleisö ei ole vielä kunnolla löytänyt sarjaa, joka käynnistyy muutamaa viikkoa ennen kotimaisen Liigan alkua. KUVA: Soeren Stache / EPA MAAJOUKKUE EM-kisaputkelle tulee mittaa kymmenen vuotta Suomen sijoitukset lentopallon miesten EMkilpailuissa 2007–15: • 2007 (Moskova): 4:s • 2009 (Istanbul): 12:s • 2011 (Innsbruck/Wien): 8:s • 2013 (Herning/Aarhus): 8:s • 2015 (Busto Arsizio): 12:s Suomen ”uusi sukupolvi” on ollut puheenaihe suunnilleen kolme viime vuotta. Kotimaisia vastaan tulee pelattua niin paljon, että uudet haasteet ovat mukavia, Tapparan puolustaja Veli-Matti Vittasmäki mietiskelee. TIISTAINA 22. Pato meni ottelussa johtoon Ville Vanhatalon osumalla, mutta turkulaiset onnistuivat tasoittamaan aivan varsinaisen peliajan lopulla. –?CHL tuo vaihtelua arkeen. Päävalmentaja Sammelvuo: Arvokisapaikka ei itsestäänselvyys. Tyttöjen B-juniorien nelosessa seuran nuoret lupaukset Kaisa Nevalainen, Matilda Vanamo, Hertta Gartz ja Ninni Kuosmanen taituroivat SM-pronssille. Maajoukkueen arvokisaputken taustalla ovat Maailmanliigassa pelatut ottelut, jotka ovat kehittäneet pelaajia. –?Englannissa ja Keski-Euroopassa kannattajakulttuuri on hienoa, ja suomalaiset voivat ottaa mallia tästä. P11-aitaviestissä ei juossut Elias Kerälä vaan Jaakko Veijola. Matkailu voi tulla kalliiksi, ja KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman tietää tilanteen. 16–19-vuotiaiden Suomen mestaruudet ratkotaan Iisalmessa tulevan viikonloppuna. Sunnuntaina Kaisa Nevalainen souti C-tyttöjen yksikön voittoon. Tervakosken Pato eteni maanantaina kolmannelle kierrokselle jalkapallon miesten Suomen cupissa. Hämeenlinnan Soutajien joukkue saavutti viikonloppuna yhteensä viisi mitalia olympialuokkien soudun isoveneiden ja juniorien SMkilpailuissa Valkeakoskella. Suomen ”uusi sukupolvi” on ollut puheenaihe suunnilleen kolme viime vuotta, kun maajoukkueelle ovat hiljalleen jäähyväisiä jättäneet ikiaikaisista avainpelaajista muun muassa passari Mikko Esko ja luotettava yleispelaaja Olli Kunnari. Pudotuspeleissä voi tehdä voittoa, mutta toisaalta voi tulla isoja kulueriäkin, jos joudutaan käyttämään charter-lentoja, Saksman muistuttaa. Puolan EM-turnaus on savolaislähtöisen yleispelaajan kuudes, joten Siltalan ura on edennyt Suomen menestysimussa. Hopealle heitti Espoon Tapioiden Rebekka Sukselainen tuloksella 33,71. HÄSA Janalaiset mitaleille Espoossa ESPOO. MENESTYNEIDEN jääkiekkomaiden lisäksi CHL:ssä on joukkueita myös esimerkiksi Englannista, Walesista ja Puolasta. Daniel Koskikunnas oli samassa lähdössä neljäs. Joka paikassa odottaa erilainen vastustaja, Perrin tietää. STT ”Ilman CHL:ää emme olisi edenneet viime kaudella Liigan loppuotteluihin.” SAMI KAPANEN. –?Alkusarjan osalta tulot ja menot menevät plusmiinusnolla. Janakkalan Janan Sanni Kuparinen heitti N17-kiekkokisan voittoon Espoon Leppävaarassa. Kuparinen lähtee viikonlopun SM-kilpailuun 16-vuotiaiden tilastokakkosena ja Rättyä tilaston yhdeksäntenä. Lauantain lähdöissä Olivia Vanamo taisteli itsensä pronssille A-juniorityttöjen yksikössä. Heti perään miesten nelonen ilman perämiestä hurjasteli pronssille kokoonpanossa Samuli Seppälä, Antti Kolari, Marko Anttila ja Joonas Rokkanen. Kilpailun pronssille sijoittui Nilla Rättyä tuloksella 33,48. Puoli tusinaa EM-kisamatkaa putkeen on suoritus, jonka arvoa ei päävalmentaja Tuomas Sammelvuon mielestä aina ymmärretä. Pelaajat arvostavat CHL:ää, ja nyt täytyy saada suomalainen yleisö kiinnostumaan, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen ruotii. Maailmanliigan ottelujärjestelmä on menossa uusiksi niin, että 36 osallistujamaan sijasta liigaan kelpuutetaan tulevaisuudessa vain 16 joukkuetta. –?Ilman CHL:ää emme olisi edenneet viime kaudella Liigan loppuotteluihin
F1 kaasuttaa mukaan e-urheilubisnekseen AUTOURHEILU STT Helsinki Formula ykköset on perustanut ensimmäisen virallisen eurheilun eli elektronisen urheilun sarjansa, kertoo Autosport. Halmesmäki sijoittui 20:nneksi. TIISTAINA 22. HÄSA ”Hieno tunnelma, Kaupissa oli kivasti porukkaa ja itsellä napsui kivasti keppiin. Heikkilän tehot eivät kuitenkaan riittäneet, vaan Seinäjoki yllätti toisen jakson nousullaan Manse PP:n lukemin 1–2 (8–2, 3–6, 1–2s) ja siirsi ratkaisua. –?Isossa kuvassa tämä merkitsee minulle paljon. Serbin ottelut päättyivät jo seuraavalla kierroksella, joten myöskään Kuosmasen kisat eivät jatkuneet. Sarjan alkukarsinnat pelataan syyskuussa. Kaikkiaan Yhdysvallat on valloittanut Solheim Cupin kymmenen kertaa. Suomalaispainija sijoittui lopulta 15:nneksi. Euroopalla voittoja on viisi. Tämä on ällistyttävä mahdollisuus bisneksellemme. KUVA: Tannen Maury / EPA TENNIS STT Cincinnati Bulgarian Grigor Dimitrov teki mainion kenraaliharjoituksen ensi viikolla alkavaa Yhdysvaltain avointa tennisturnausta varten. Lizette Salas viimeisteli USA:n voiton Euroopasta Solheim Cupin päätöspäivänä. 17-vuotias hattulalainen on pelannut kaikki kolme tamperelaisen Manse PP:n puolivälieräottelua jokeripelaajana Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan. Tosi hienoa on pelata superin pudotuspelejä, ihan uusi kokemus minulle. Suomalaisten kisat päättyivät nopeasti PAINI STT Pariisi Suomen Elias Kuosmanen kukisti painin MM-kilpailujen avausottelussaan Itävallan Daniel Gastlin pistein 4–3, mutta suomalaispainijan urakka kreikkalais-roomalaisen painin 98 kilogramman sarjassa ei jatkunut toista kierrosta pidemmälle. Anni Heikkilä tehokkaana superissa PESÄPALLO Markku Tuominen Tampere Hämeenlinnan Paukun Ykköspesisjoukkueen lukkarin Anni Heikkilän kausi on jatkunut tehokkaana naisten superpesiksen pudotuspeleissä. Viimeisimmässä pelissä Heikkilä kuului Manse PP:n tehopelaajiin lyötyään kolme juoksua ja onnistuttuaan täydellisesti kärkilyönneissään (4/4). Yhdysvallat golfasi Solheim Cupin voittoon GOLF STT Los Angeles Yhdysvallat nappasi toisen peräkkäisen voiton Eurooppaa vastaan pelattavassa naisjoukkueiden reikäpelikilpailussa Solheim Cupissa. Välierät ovat ohjelmassa Lontoossa lokakuussa ja finaali käydään marraskuussa Abu Dhabin F1osakilpailun yhteydessä. Sarja perustuu perjantaina julkaistavaan videopeliin F1 2017. Kolmen pelin saldona on jo neljä lyötyä juoksua. Tämä on isoin voittoni tähän mennessä, Dimitrov sanoi ja myönsi hermoilleensa ottelun aikana. Tiistaina Tuomas Lahti aloittaa MM-urakkansa kreikkalais-roomalaisen painin 130 kilogramman sarjassa. ” ANNI HEIKKILÄ. Parhaimmillaan hän on ollut rankingin kahdeksantena elokuun alussa 2014. –Hieno tunnelma, Kaupissa oli kivasti porukkaa (747) ja itsellä napsui kivasti keppiin. Yhdysvallat rakensi voittonsa jo kahden ensimmäisen päivän nelipallo-otteluissa, joissa se otti kahdeksasta mahdollisesta pisteestä peräti seitsemän. Runkosarjassa Heikkilä ehti pelata kuusi ottelua tehopistein 1+1/3 ja pudotuspeleissä tahti on vain kiihtynyt. Päätöspäivänä Euroopan nujersi lopullisesti Lizette Salas, joka kukisti kaksinpelissä englantilaisen Jodi Ewart Shadoffin luvuin 1/0. Ei saatu vielä sarjaa poikki, mutta keskiviikkona mennään Seinäjoelle vielä kovempaa, Heikkilä tuumasi. Yhdysvaltain tämänkertainen voitto tuli sen kotikentällä West Des Moinesissa pistein 16,5–11,5. Tero Halmesmäki otteli kreikkalais-roomalaisen painin 75 kilogramman sarjassa vain yhden ottelun, joka päättyi Ranskan Sami Slaman voittoon pistein 6–3. Olen ylpeä joukkueestani. On kunnia asia olla tällaisen joukkueen kapteeni, Yhdysvaltain Juli Inkster iloitsi. Dimitrov nousi miesten kaksinpelin maailmanlistalla kaksi pykälää ylöspäin yhdeksänneksi. Seuraava kohtaaminen on keskiviikkona Seinäjoella ja paikka välieriin irtoaa kolmella voitolla. Tällä tavoin saamme sidottua faneja lajin pariin, sanaili F1-sarjan kaupallinen johtaja Sean Bratches. –. Manse PP johtaa otteluvoitoin 2–1. Dimitrov, 26, voitti ensimmäisen kerran urallaan ATP-kiertueen Masters-tason turnauksen, kun hän kaatoi maanantaiyönä Suomen aikaa Cincinnatin finaalissa Australian Nick Kyrgioksen 6–3, 7–5. Lisäksi Heikkilän kausi jatkuu myös tyttöjen superpesiksessä, jossa Hämeenlinnan Paukku kohtaa torstaina kello 17.30 Turengin Kansanpuistossa toisessa puolivälieräottelussa Oulun Lipottaret. KUVA: David Mariuz / EPA ”On kunnia asia olla tällaisen joukkueen kapteeni.” JULI INKSTER Dimitrov nousi miesten kaksinpelin maailmanlistalla kaksi pykälää ylöspäin yhdeksänneksi. Kuosmanen hävisi toisen ottelunsa Serbian Mihail Kajaialle niukasti pistein 3–3. –. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT A21 URHEILU Dimitroville uran isoin turnausvoitto US Openin alla Grigor Dimitrov pelasi ensimmäistä kertaa Masters-tason loppuottelussa. Formula ykkösten kanssa uudessa e-urheilusarjassa ovat mukana videopelivalmistajaCodemasterssekä eurheiluun erikoistunut Gfinity. Molemmille pelaajille loppuottelupaikka Masters-tason turnauksessa oli uran ensimmäinen
Sunnuntain kaksinpelit: Lexi Thompson USA–Anna Nordqvist Ruotsi tasapeli, Paula Creamer USA–Georgia Hall Englanti 1/0, Cristie Kerr USA–Mel Reid Englanti 2/1, Catriona Matthew Skotlanti–Stacy Lewis USA 1/0, Angel Yin USA–Karine Icher Ranska tasapeli, Caroline Masson Saksa–Michelle Wie USA 4/2, Carlota Ciganda Espanja–Brittany Lincicome USA 4/3, Lizette Salas USA– Jodi Ewart Shadoff Englanti 1/0, Charley Hull Englanti–Brittany Lang USA 1/0, Gerina Piller USA–Florentyna Parker Englanti 4/2, Madelene Sagstrom Ruotsi–Austin Ernst USA 3/2, Danielle Kang USA–Emily Pedersen Tanska 3/1. Äimärautio Oikea rivi: 1. 200 m vu: 34) Miikka Ruohoniemi 1.53,72, 39) Eetu Piironen 1.55,35. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 10, 14, 17, 18, 19, 23, 28, 29, 36, 37, 42, 43, 46, 53, 56, 57, 59, 64, 65, 69 Kunkkunumero: 17 Maanantai 21. Juha Lilja Suomi keskeytti. Telinevoimistelu: Naisten 4-ottelun karsinta: 15) Maija Leinonen Suomi 48,950, 22) Annika Urvikko Suomi 47,350, 44) Veronika Vuosjoki Suomi 42,425. Toto4 pelivaihto 97 380,60 e, voitto-osuus 17,50 e Pelivaihto 287 213,60 e, yleisöä 1 093 Sulkapallo GLASGOW Sulkapallon MM-kilpailut, 1. lähtö, lv 2100 m: 1) Minto's Macy Moon/Jukka-Pekka Kauhanen 17,0a (11,4), 2) Glory's Easy 17,6a (2,82).3) Classical Dream 17,6a (6,56).4) Too Bad For You 17,7a (30,91). 2. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m Nuorten sarja 2017: 1) Diesel Degato/Timo Salmela 17,0 (6,05), 2) Hilarious Hangover 16,7 (37,87).3) Juggernaut 17,6 (3,34).4) Essi Van Press 17,0 (8,16). Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 4, 13, 14, 16, 20, 26, 27, 34, 35, 36, 37, 42, 43, 45, 47, 58, 60, 66, 70 Kunkkunumero: 42 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 3, 5, 8, 11, 12, 14, 15, 17, 20, 21, 28, 30, 36, 51, 52, 62, 66, 67, 68, 69 Kunkkunumero: 8 TOTO4 Maanantai 21.08. TULOSPÖRSSI. Monin paikoin tulee sadeja ukkoskuuroja, Lapissa ajoittain myös jatkuvampaa sadetta. jatkokierros: Vuorinen–Ryosuke Narita Japani 15–7. – Vuorela karsiutui. Pyöräily ANDORRA LA VELLA Maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajo, Vuelta: 3. Kajaia jatkoon. 3. Troikka: 317,70. 2. Toto (10-3-7): 2,29 1,83-7,73-6,25 49,62. lähtö, sh 2100 m: 1) Vinksahti/Santtu Raitala 28,2 (21,93), 2) Tuuving 31,5 (53,9).3) Turnee 31,8 (19,25).4) Kumiukko 31,0 x (1,67). 1. USA:lle voitto Solheim Cupissa oli kymmenes. Vuorinen, Panelius ja Seeve jatkoon, Gräsbeck karsiutui. Koripallo: Miehet, alkulohko: Kanada–Suomi 71–79 (46–59) Suomi: Anton Odabasi 19/18, Tommi Huolila 14/4, Alexander Madsen 10/3/2 blokkia, Tuomas Hirvonen 6/4, Marius van Andringa 6/3, Topias Palmi 6/3, Ilari Seppälä 6/0/6 syöttöä, Okko Järvi 6/0, Fiifi Aidoo 4/0, Shawn Hopkins 2/0, Joonas Lehtoranta 0/1, Henri Ventoniemi 0/1. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Faith In Life/Marko Hakkarainen 14,8a (3,27), 2) Noble Heart Nova 15,0a (17,54).3) Rocknroll Kronos 15,0a (10,3).4) Dear Josie 15,1a (5,62). Toto4 voitto-osuus: 17,50. 8. Kokonaistilanne 3/21 etapin jälkeen: 1) Froome 8.53.44, 2) De la Cruz jäljessä 2 sekuntia, 3) Nicolas Roche Irlanti s.a., 4) Tejay van Garderen USA s.a., 5) Nibali –10, 6) Chaves –11. Halmesmäki sijoittui 20:nneksi. 1 +9 +7 +9 10 15 18 18 16 18 16 18 17 10 +8 +9 10 11 16 16 14 16 18 15 19 10 7 8 1 5 10 7 5 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna 14 Riihimäki 14 Forssa 13 18 18 17 14 14 14 11 10 10 ti Hämeenlinna 18 Riihimäki 18 Forssa 17 ke 18 18 17 to 17 17 16 pe 15 16 15 la 16 16 16 Helsinki 5:49 20:55 Hämeenlinna 5:48 21:01 Oulu 5:24 21:16 Utsjoki 4:42 21:45 Helsinki +19 Joensuu +19 Jyväskylä +18 Kajaani +16 Kemi +12 Kilpisjärvi +8 Kotka +19 Lahti +17 Lappeenranta +18 Oulu +14 Pori +16 Rovaniemi +10 Sodankylä +9 Tampere +17 Turku +19 Vaasa +15 Alanya +32 Barcelona +27 Dubrovnik +26 Eilat +37 Johannesburg +18 Las Palmas +25 Ateena +29 Malaga +28 Tokio +28 Nizza +26 Pariisi +28 Phuket +27 Pietari +17 Rodos +28 Rooma +31 Tukholma +18 Chicago +25 Innsbruck +17 Vancouver +24 Los Angeles +30 Mexico City +24 Lima +20 Buenos Aires +16 Rio de Janeiro +21 New York +29 Lontoo +23 Madrid +35 Tallinna +17 Dakar +29 Kapkaupunki +15 Murmansk +9 Moskova +26 Novosibirsk +18 Kairo +33 Nairobi +22 Dubai +40 Goa +27 Peking +28 Tokio +29 Singapore +28 Sydney +14 Lämpösumma 20.8. Sekanelinpeli: Oliver Schaller Sveitsi/Celine Burkart Sveitsi–Anton Kaisti Suomi/Jenny Nyström Suomi 21–13, 21–14. Golf GREENSBORO, YHDYSVALLAT Miesten Yhdysvaltain PGA-kiertueen kilpailu: Lopputulokset 72 reiän jälkeen, par 70: 258 lyöntiä (22 alle parin): Henrik Stenson Ruotsi 62+66+66+64, 259 (–21): Ollie Schniederjans USA 66+63+66+64, 262 (–18): Webb Simpson USA 63+64+68+67. 4. Tiistaina ajetaan 198,2 kilometrin etappi (Escaldes-Engordany–Tarragona). Paini PARIISI Painin MM-kilpailut, kreikkalais-roomalaisen painin suomalaistuloksia: Miehet 75 kg: Sami Slama Ranska–Tero Halmesmäki Suomi 6–3. Puolivälierät: Sergei Bida Venäjä–Vuorinen 15–9. lähtö, lv 2100 m: 1) Mr Big S/Jarmo Saarela 16,0a (3,22), 2) Walk a Mile 16,0a (7,94).3) Texas Gel 16,6a (8,4).4) Road To Victory 16,7a (11,31).poissa: 1, 5, 6. Monin paikoin tulee sadeja ukkoskuuroja, Lapissa ajoittain myös jatkuvampaa sadetta. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Beaming Chic/Tapio Kalaja 15,2a (8,16), 2) Sweet Malkin 15,4a (3,55).3) Like Buljonki 15,8a (12,93).4) Wannabe Star 15,9a (17,24).poissa: 1. 10. Päivän Duo: 5-11, kerroin: 4,72. Eveliina Välimaa Suomi ei startannut. päivän suomalaistuloksia: Miehet: Wan-ho Son Korea–Kalle Koljonen Suomi 21–14, 21–16. lähtö: 11 Faith In Life, poissa: Voitonjako: 4 oikein voitto-osuus 17,50 e. lähtö, Toto4-2, sh 2100 m: 1) Jamas Victor/ Panu Ahonen 27,0a (3,47), 2) Pelarin Tähti 27,1a (89,64).3) V.G. 5. 8. Rahapelit KENO Sunnuntai 20. Toto (5-11-8): 1,35 1,21-3,43-4,53 12,47. Kuosmanen sijoittui 15:nneksi. Uinti: Miehet, alkuerät: 200 m sku: 19) Teemu Vuorela Suomi 2.03,72. Toto4 voitto-osuus: 14,50. Suomalaisten kokonaissijoitukset: Vuorinen 5:s, Panelius 46:s, Seeve 53:s, Gräsbeck 76:s. 8. Pohjoisenpuoleinen tuuli on kohtalaista Lapissa, muualla tuuli on heikkoa. Joukkuekisa: 9) Suomi (Leinonen, Urvikko, Vuosjoki) 138,725. Pesäpallo TYTTÖJEN SUPERPESIS Puolivälierät, kahdella voitolla välieriin. Salama/Santtu Raitala 25,1 (2,29), 2) Myrsky-Ralli 28,0 (22,9).3) Svartsjöfax 27,5 (35,57).4) Taiga Tuulia 27,6 (22,52). reikäpelikilpailu: Joukkuekilpailun lopputulos: USA–Eurooppa 16,5–11,5. Toto (8-4-10): 3,22 1,792,65-3,04 10,34. Toto (9-4-12): 11,40 2,14-1,57-2,03 13,14. ELOKUUTA 2017 A22 HÄMEEN SANOMAT URHEILU < 320 320 430 430 540 540 650 650 760 760 870 870 980 > 980 18 18 17 18 18 18 19 17 17 Pilvisyys vaihtelee, Lapissa on enimmäkseen pilvistä. Toto4 voitto-osuus: 6,30. TIISTAINA 22. lähtö: 8 Jamas Victor, poissa: 2, 3, 11 3. Päivälämpötila on 16 ja 20, Lapissa 8 ja 15 asteen välillä. Pohjoisenpuoleinen tuuli on kohtalaista Lapissa, muualla tuuli on heikkoa. 8. 4/16), Kaisa Alanko 1, Salla Karhu 9 (7/14), Piia Korhonen 23 (15/32), Roosa Laakkonen 12 (5/9), Daniela Öhman 11 (9/14). lähtö, sh 2100 m: 1) K.P. lähtö, lv 2120 m: 1) Fakir Nyx/Iikka Nurmonen 18,8 (2,65), 2) Adrianne H 19,0 (5,96).3) Rose's Nella 19,4 (3,61).4) Petit Chou 19,4 (13,2). 7. Naiset, alkuerät: 100 m vu: 26) Fanny Teijonsalo 57,55. Euroopalla voittoja on viisi. Toto (810-1): 3,47 1,79-4,26-2,67 80,44. Pyöräsuunnistus VILNA, LIETTUA Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut, keskimatkat: Naiset: 1) Olga Shipilova Vinogradova Venäjä 1.03.49, 2) Martina Tichovska Tshekki jäljessä 1.32 minuuttia, 3) Emily Benham Britannia –3.31, 4) Ingrid Stengård Suomi –7.46, 5) Marika Hara Suomi –9.15, …9) Antonia Haga Suomi –13.56, ...11) Ruska Saarela Suomi –15.31, ...16) Henna Saarinen Suomi –19.48, ...30) Mona Lindroth Suomi –27.37. Hämeenlinna–Oulu. – Leinonen finaaliin. Miehet: 1) Krystof Bogar Tshekki 1.08.07, 2) Anton Foliforov Venäjä –54, 3) Valeri Gluhov Venäjä –1.43, ...5) Jussi Laurila Suomi –2.51, …19) Pekka Niemi Suomi –8.42, ...21) Kare Kaskinen Suomi –10.10, ...29) Samuli Saarela Suomi –12.39, 30) Andre Haga Suomi –12.52, ...39) Anders Blomster Suomi –17.51. Mihail Kajaia Serbia–Kuosmanen 3–3. 1 Pilvisyys vaihtelee, Lapissa on enimmäkseen pilvistä. Toto (11-12-5): 3,27 1,90-5,40-3,87 53,93. Toto (72-4): 8,16 2,19-2,22-4,03 12,01. Naiset: Pai Yu-po Taiwan–Nanna Vainio Suomi 21– 13, 21–11. Toto (2-3-7): 2,65 1,24-1,63-1,31 6,40. Rituparna Das Intia–Airi Mikkelä Suomi 2–0, keskeytys. 20-vuotiaat: Naiset: 1) Veronika Kubinova Tshekki 54.52, ...4) Kaarina Nurminen Suomi –3.43, …15) Jutta Nurminen Suomi –15.16, ...18) Viivi Voutilainen Suomi –19.50, 19) Saara Yli-Hietanen Suomi –20.00, 20) Roosa Similä Suomi –20.10. Miekkailu: Miehet, kalpa: Alkuerät: Niko Vuorinen Suomi 6 ottelua/4 voittoa, Rufus Panelius Suomi 6/4, Teemu Seeve Suomi 6/3, Gunnar Gräsbeck Suomi 5/1. – Teijonsalo karsiutui. etappi, Prades–Andorra la Vella, 158,5 km: 1) Vincenzo Nibali Italia 4.01.22, 2) David de la Cruz Espanja, 3) Christopher Froome Britannia, 4) Romain Bardet Ranska, 5) Esteban Chaves Kolumbia, 6) Fabio Aru Italia sama aika. Miehet: 1) Samson Deriaz Ranska 59.47, ...6) Teemu Kaksonen Suomi –5.30, ...11) Sakari Puolakanaho Suomi –9.44, 12) Jesper Lindahl Suomi –11.02, ...14) Eerik Nurminen Suomi –12.35, ...28) Verneri Nieminen Suomi –21.11. Naiset, 63 kg: Neljännesvälierät: Alexandra Barton Suomi– Maja Blagojevic Kroatia 0–11. Universiadit TAIPEI, TAIWAN Kesäuniversiadien suomalaistuloksia: Judo: Miehet, 90 kg: Neljännesvälierät: Aatu Laamanen Suomi–Rico Harder Hollanti 0–10. Raviurheilu OULU 1. DES MOINES, YHDYSVALLAT Yhdysvaltain ja Euroopan naisjoukkueiden 15. 6. Suomi kohtaa tiistaina Venäjän. Troikka: 191,07. poissa: 4. Miehet 98 kg: Elias Kuosmanen Suomi–Daniel Gastl Itävalta 4–3. Päivälämpötila on 16 ja 20, Lapissa 8 ja 15 asteen välillä. jatkokierros: Vuorinen–Gabriele Cimini Italia 15–12, Panelius–Lewis Weiss USA 14–15, Seeve–Alexandre Pittet Sveitsi 9–15. Toto4 voitto-osuus: 13,40. Taekwondo: Miesten liikesarjat, joukkuekilpailu: 6) Suomi (Frans Salmi, Christian Kamphuis, Olli Siltanen). Neljännesvälierät: Vuorinen–Hong Kai Ting Taiwan 15–10. Toto (1-11-5): 6,05 1,59-3,42-2,02 98,15. Wilman Tähti 27,2a (8,62).4) Pramia 27,2a (11,39).poissa: 2, 3, 11. lähtö: 1 Diesel Degato, poissa: 2. 9. – Ruohoniemi ja Piironen karsiutuivat. lähtö: 5 Global Solidarity, poissa: 4. Suomi kohtaa tiistaina Norjan. Lentopallo: Naiset, alkulohko: Suomi–Brasilia 3–0 (25–21, 25–19, 25–16) Suomen pisteet: Noora Kosonen 4 (hyök. Tyrnävä–Pori 1–2 (1–3, 5–3, 0–1) Voitot 1–1 Rauma–Kempele 2–0 (9–1, 6–5) Voitot 1–1 Hyvinkää–Seinäjoki 2–0 (5–3, 11–2) Voitot 1–0 Seuraavat ottelut: 24. Toto (1510-7): 21,93 6,71-9,27-2,88 219,30. Kanada: Kaza Kajami Keane 21/4/7 syöttöä, John Wood Connor 17/3, Erik Nissen 12/3/6 syöttöä. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Global Solidarity/Marko Hakkarainen 13,6a (1,35), 2) Zell Memento 14,2a (36,91).3) Minto's Daisy Star 14,4a (36,33).4) Hit That 14,5a (26,01)
HENKILÖREKISTERILAKI Hämeen Sanomat ei luovuta asiakas osoitteitaan Hämeen Sanomat Oy:n ulkopuolelle. Kerran ja vain kerran! Taso: Vaikea Tehtävä numero 4143. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. 0800 96675 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7. TOIMITUS Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Avoinna: ma–pe klo 9–23, la ja su klo 12.30–23 toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja/toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen ...........(03) 6151 400 Toimituspäällikkö Mikko Soini .........................................................(03) 6151 203 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .................................................(03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Veli-Matti Virtanen ................................................(03) 6151 403, 040 8682 403 Uutispäällikkö Susanna Kinnari .....................(03) 6151 410, 050 3709 278 Toimitus, toimitussihteerit ...............(03) 61 511, Iltaisin 6151 410, 6151 411 Just, Ajastin .................................................................................................(03) 6151 462 Kulttuuri .........................................................................................................(03) 6151 461 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja ............(03) 6151 444, 040 8682 444 Hattulan kuntatoimittaja ..................................(03) 6151 443, 040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja ............................(03) 6151 442, 040 8682 442 Riihimäen aluetoimittaja ....................................................................040 8682 406 riihimaki@hameensanomat.fi Talous ..............................................................................................................(03) 6151 451 ILMOITTAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe .............................................................................(03) 61 511 Lukijailmoitukset ..................................................................................... (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT, Alma Manu Oy ma–pe klo 6.00–11.00 la–su klo 7.00–11.00................................ tilausasiat) puh. Kestotilaus 12 kk: 346,50 6 kk: 176,00 4 kk: 118,80 3 kk: 89,10 Määräaikainen 12 kk: 396,00 6 kk: 198,00 3 kk: 99,00 VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. (03) 615 1300, ma–pe klo 8–16. (03) 6151 353 Ilmoitusvalmistus ....................................................................................(03) 6151 503 Lukijailmoitukset: ilmoitukset@hameensanomat.fi Painovalmiit ilmoitusaineistot: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI: www.hameensanomat.fi TILAAJAPALVELU (tilaukset, osoitteenmuutokset ym. LT-levikki 2015: kokonaislevikki 23 840 (LT 2015). www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 ...................................................... Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi YHTEYSTIEDOT SUDOKU Sudoku-tehtävän 4142 ratkaisu. PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ....................................................... Ilmestyy 7 päivänä viikossa. B. Henkilörekisterilain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävissä Hämeen Sanomien toimitalossa Vanajantie 7, Hämeenlinna. HÄMEEN SANOMAT A23 TIISTAINA 22. ELOKUUTA 2017 Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Avoinna: ma–pe klo 8–16 Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511. tilaukset@hameensanomat.fi TILAUSHINNAT (€) 1.12.2016 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. Hinnat sisältävät alv 10 %. Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. VIRTANEN KAMALA LUONTO IPANAVALTA WUMO FINGERPORI VIIVI JA WAGNER
Annamari Nurminen Turku Jussi Halla-aho jakoi sunnuntaina omilla Facebooksivuillaan MV-julkaisun juttua, jossa väitettiin että Turun puukotusten uhreja auttanut afganistanilainen ei olisikaan auttanut uhreja toisin kuin saman päivän Turun Sanomien haastattelussa kerrottiin. –?Kiinnitin huomiota siihen kuvamateriaaliin, joka (MV:n) jutussa oli, uhria auttavaan ihmiseen ja hänen vaatetukseensa, joka sisälsi tiettyjä kulttuurisymboleita. Eikö mielestäsi julkisuuden henkilöllä ja puolueen puheenjohtajalla ole suurempi vastuu jakamastaan materiaalista ja sen mahdollisista seurauksista. Jutussa MV väittää, että Turun Sanomat antaa Hosseinille meriitit, jotka oikeasti kuuluvat suomalaiselle. 139 tkm 12.890 .Skoda OCTAVIA -12 1,8 TSI Eleg. klo 12 Meklarina Aki Palsanmäki Tuulos-Seura messupäivänä mukana: Museo-Eerola avoinna klo 10-15, kahvitarjoilu klo 11-14 Kiiltomatosoutelu Kirkonrannassa klo 21 alkaen TWPK:n Ruuttakoppi 130 vuotta: Avoimet ovet la 26.8. Päivityksessään Hallaaho syytti Turun Sanomia ”härskistä toiminnasta”. –?Ei todellakaan. DSG-Autom 183 tkm 10.890 .”Ihmiset ovat itse vastuussa siitä, mitä he somessa tekevät” Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei koe olevansa vastuussa seuraajiensa toiminnasta. LM–HÄSA. Miksi jaoit MV:n jutun. Et siis koe olevasi vastuussa toimittajaan kohdistuneesta somevainosta. Siksi poistin päivitykseni. klo 10-14 osoitteessa Pappilantie 11, Tuulos HENRIIKKA ROO Lelualan ammattilainen Lelualan ammattilainen Uutisia, tunteita, elämyksiä paikallisesti monipuolisin Sähkömestarintie 4, 13130 Hämeenlinna p. Tuuloksen oma sivu Kysy edullista mainostilaa Petri Harjula p. –?Kaikki oikeustoimikelpoiset ihmiset ovat itse vastuussa siitä, mitä he somessa tai missään muualla tekevät. 040 868 2356 ILKKA ESSELSTRÖM EL DUO klo 10 Messujen avaus ja Lammin soittokunta ilahduttaa loppukesän sävelmin klo 13 Lasten Taikashow, Taikuri Esko Tuovinen klo 13.30 Hanssin Jukan esittely, Perinneyhdistyksen pj Kimmo Salomaa, HJ-hangaari klo 13.30 Lammin Säästöpankin 140-v juhlavuoden keppihevoskilpailu. Halla-aho kertoi päivityksessään, että MV:n jutun yhteydessä julkaistut kuvat ja videot todistavat, että auttaja oli afganistanilaissyntyisen miehen sijaan suomalainen. En edes tiennyt, kuka tämän jutun oli kirjoittanut, kunnes huomasin, että kyseinen toimittaja kirjoitti Twitterissä, että olisin masinoinut jonkun kampanjan häntä vastaan. TIISTAINA 22. Oliko kyseessä masinoitu kampanja. ELOKUUTA 2017 A24 HÄMEEN SANOMAT 2017 SUPERVIIKONLOPPU Tuulosessa 26.-27.8 SYYSMESSUT JA MARKKINAT Tuulosen piha-alueella la 26.8 klo 10-15 Hämeen Sanomien ohjelmaa klo 11–13 Ilkka Esselström El Duo, Henriikka Roon tankotanssiesitys, kilpailua, arvontaa Pe 25.8. –?Totesin itsekin, että MV on siinä määrin latautunut julkaisu, että on syytä olla linkittämättä sen juttuja. –?Kuten äsken sanoin, kaikki oikeustoimikelpoiset ihmiset ovat ihan itse vastuussa siitä, mitä he somessa tai missään muualla tekevät. 17.690 .12.900 .Citroen C3 -06 1.6I 16V XTR HB 77 tkm 5.980 .Volkswagen GOLF -11 Variant 1,6 TDI 129 tkm 12.790 .24.900 .19.890 .16.580 .10.900 .7.790 .Peugeot 3008 -13 Style e-HDi 2Tronic Autom. Halla-ahon jakamassa jutussa MV-lehti otsikoi Turun Sanomien tehneen valheuutisen Ahmed Hosseinista. Mihin perustuu väitteesi siitä, että Turun Sanomien artikkeli on harhaanjohtava tai virheellinen. Hän ei katso tarpeelliseksi korjata Facebook-sivuille kirjoittamaansa. Kaikki mitä Turun Sanomat julkaisee, se julkaisee sen lehtenä. –?Vaikka sinänsä on tietenkin aiheellista nostaa esiin puukotuksen uhreja auttaneita ihmisiä, heitä näyttää valikoidun sen mukaan, mikä sopii haluttuun narratiiviin. 612 2000 www.autotawastia.fi Auto Tawastia Auto Tawastia Audi A4 2.0TDi -13 Allroad Quattro 130KW 97 tkm Land Rover 2.7TD -07 Discovery 3 S V6 270 tkm Renault MEGANE -09 Coupe Expression 1.6 16V 135 tkm Toyota AURIS -12 1.4 D4D 5-ov 43 tkm Ford FIESTA 1,6 -10 WRC Sport 120Hv 107 tkm Volkswagen BEETLE -13 Cabriolet 1,2TSi DSG 45 tkm Volkswagen TIGUAN -11 2,0 TDI 4MOTION DSG-autom.157 tkm Jaguar XF 2,7D V6 -09 Premium Luxury Autom 196 tkm 32.890. Jussi Halla-ahoa närästi se, että suomalaisia auttajia ei nostettu esille. Oletko tietoinen siitä, että jakamasi linkki nostatti trollausvyöryn Turun Sanomien toimittajan sosiaalisen median kanaviin. MV:n kuvassa vertavuotavaa uhria auttaa oikeistosymbolia paidassaan kantava valkoihoinen mies. Maksuton! Ilmoittautuminen Lammin Säästöpankin telttaan messuosastolla klo 14 Karaoketanssit messuteltassa järjestäjänä Kostilan Kunnonkohottajat ry klo 10-13 Kasvomaalausta lapsille, Tuuloksen 4 H HUUTOKAUPPA su 27.8. –?Sen tarkistaminen, miten asiat oikeasti menivät, on tiedotusvälineiden tehtävä, Halla-aho sanoi STT:n haastattelussa maanantaina
Heikot jalatkaan eivät ole este. Harrastuksen voi aloittaa, vaikka ei ole tanssiparia. ELOKUUTA 2017 Silmälääkäri Antero Lähteenmäki Varaa aika: puh. Lea Autero ja Pekka Kujansuu tutustuivat harrastukseen vahingossa. 010 237 3960 tai osoitteesta synsam.fi SILMÄLÄÄKÄRIAIKOJA SYNSAM GOODMANISSA! TONI RASINKANGAS Tanssii senioreiden kanssa Senioritanssi ei jätä ketään yksin. 6 AJASTIN B2–B3. > Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi HÄMEEN SANOMAT B-OSA • TIISTAINA 22. Nyt he järjestävät senioritanssikursseja Hämeenlinnassa
• Lajilla on noin 10 000 harrastajaa Suomessa, ja paikallisyhdistyksiä joka toisessa kunnassa. –?En ole koskaan kuullut, että tanssista olisi mitään haittaa. Osa vierastaa seniori-sanaa, koska ei miellä itseään sellaiseksi. –?Senioritanssi on sanana vähän harhaanjohtava. Tanssiryhmästä tulee tiivis porukka, jossa tapaa uusia ystäviä. FAKTA Senioritanssi • Laji syntyi Saksassa 1970-luvulla. Tanssijat ovat noin 70-vuotiaita, mutta vanhimmat ovat olleet yli 80-vuotiaita. Jotkut ovat sanoneet, että eivät halua mukaan, koska eivät ole vielä tarpeeksi vanhoja, Kujansuu hämmästelee. Hämeenlinnan eläkkeensaajien tanssiryhmän 30 senioritanssijasta vain seitsemän on miehiä. Tansseja ei saa opettaa muualla kuin virallisilla kursseilla, koska muuten joku voisi kopioida koreografiat ja opettaa niitä itse. –?Kun kotona harjoitellessa oivaltaa, miten joku vaikea tanssi menee, tulee upea voittajafiilis, Autero hymyilee. Se ei haittaa, koska senioritanssissa parin sukupuolella ei ole väliä. Nainen voi opetella miesten askeleet ja päinvastoin. Suomeen senioritanssi saapui 1980-luvulla. OPETTAJAT kehuvat, että Hämeenlinnan tanssiryhmä on pysynyt aktiivisena. Jatkokurssin jälkeen voi toimia ohjaajana. Joka vuosi jäseniä tulee lisää kaksi tai kolme. HARRASTUKSEN aloittaminen ei vaadi omaa tanssiparia. Kukin osallistuu oman kuntonsa mukaan. KUVA: Toni Rasinkangas Seniorit pistävät humpaksi omassa lajissaan . Tansseja on satoja erilaisia, kuten kansantanssia, valssia, tangoa, rumbaa ja chachaata. –?Meistä ohjaajista paras tunne on, kun oma ryhmä kehittyy, Kujansuu kertoo. Senioritanssijat ovat myös ahkeria esiintymään – he ovat tuttu näky palvelutaloissa ja toritapahtumissa. • Ensi vuonna NT kokoontuu Lohjalla Kisakalliossa.. Autero kertoo, että jokaisella tanssitunnilla pyritään ottamaan ohjelmaan yksi uusi tanssi lisää. Nyt Kujansuu ja Autero ovat käyneet jo noin 15 kurssia, joista jokaisella on opittu noin 20 tanssia. Senioritanssin parhaita puolia on sen sosiaalisuus. HÄSA 6 Hämeenlinnan eläkkeensaajat ry järjestää 1. Ohjaajien opettamiseen tarvitaan senioritanssin diplomikurssi. Ryhmässä on ollut pitkään kolmisenkymmentä jäsentä. Tanssi antaa myös onnistumisen iloa. Tanssinopettajat eivät siis itse suunnittele tansseja, vaan opettavat valmiita koreografioita tanssijoille. Senioritanssin erikoisuutena on se, että musiikkikappale ja koreografia ovat erottamattomat. TIISTAINA 22. Pariskunta tuli harrastuksen pariin vahingossa viisi vuotta sitten. KUJANSUUN ja Auteron mielestä senioritanssi ei ole vielä tarpeeksi tunnettu harrastus. Oppiakseen lisää tansseja on siis käytävä enemmän kursseja. Tanssia voi myös istualtaan. Hämeenlinnassa senioritanssia järjestää Hämeenlinnan eläkkeensaajat ry. Monelle tämä on oikein viikon kohokohta, kun pääsee pois neljän seinän sisältä, Kujansuu sanoo. • Harrastus aloitetaan 18 oppitunnin peruskurssilla, jonka jälkeen voi toimia apuohjaajana. KURSSEJA SAAVAT pitää vain senioritanssin opettajat. Viimeksi ryhmä tanssahteli Elomessuilla. . –?Silloin kenenkään ei tarvitse jäädä yksin tanssisalin laidalle, koska ei ole paria, tanssinopettaja Lea Autero, 76, selittää. Senioritanssi ylläpitää muistia ja houkuttelee pois neljän seinän sisältä. Koreografioissa ei ole hypähdyksiä tai muutakaan liian raskasta. syyskuuta alkaen seniori tanssitunteja torstaisin Idänpään Torpalla. Kujansuu arvelee, että Suomi 100 -teemavuosi on tuonut paljon uusia kiinnostuneita lajin pariin. Saman tanssin aikana vaihdetaan monta kertaa paria. ELOKUUTA 2017 B2 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN Essi Sutinen Hämeenlinna –?Jotakin piirileikin ja tanhun väliltä, mutta tanssillisempaa. Molemmat liitot järjestävät joka kolmas vuosi kongresseja, joissa suunnitellaan uusia tansseja. Pyörähdykset luonnistuvat Lea Auterolta ja Pekka Kujansuulta. Yhteensä he ovat opetelleet noin kolmesataa tanssia. –?Se oli kyllä todella vaikeaa, mutta innostuimme silti! Kävimme peruskurssit ja lopulta perustimme oman tanssiryhmän, Autero naurahtaa. Näin tanssinopettaja Pekka Kujansuu, 75, kuvailee senioritanssia. –?Olemme saaneet vain positiivista palautetta. Se on hyväksi sekä muistille että jaloille, ja parantaa tasapainoa ja koordinaatiokykyä, Kujansuu kertoo. Tanssiin kuuluvat olennaisena parinvaihto, lennokas musiikki ja hyväntuulisuus. Pari löysi senioritanssin viisi vuotta sitten, ja nyt 300 koreografiaa myöhemmin he opettavat myös ikätovereitaan. • Senioritanssia voi tanssia yksin, paripiirissä, piirissä tai muodostelmissa. Lavatansseista pitävä pari päätyi kokeilemaan senioritanssia ohjaajille tarkoitetulle kurssille. • Senioritanssilla on kansainvälinen liitto ISDC (International Seniordance Commité) ja Pohjoismaiden liitto NT (Nordisk Träff Commité). Tietty kappale kantaa aina mukanaan tiettyjä askelkuvioita ja liikkeitä, joita ei muuteta
Miten festivaali onnistui taloudellisesti. Hämeen Sanomat Hausjärvi Hausjärvellä järjestetään lauantaina 26. –?Saman verran kuin aina ennenkin. Kulttuuriympäristöön voi tutustua omaan tahtiin neljässä kohteessa. Harva ehkä ehtii työpäivän aikana alueelle. Tuulia Viitanen Hämeenlinna Hämeen keskiaikamarkkinat vaihtoi tänä vuonna nimensä Hämeen keskiaikafestivaaliksi. Kuinka paljon uudistunut tapahtuma keräsi yleisöä, hallituksen puheenjohtaja Katleena Kortesuo. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT B3 AJASTIN Hausjärvellä kierretään kylillä ja tiloilla Kulttuuriympäristöön voi tutustua omin päin. elokuuta kylien kierros. HÄSA Tänä vuonna festivaalin teemana oli taistelut ja mittelöt. Aina joku arvostelee hintoja liian kalliiksi. –?Tarkalleen 23?760 kävijää. –?Tosi hyvin. Rahaa jää ensi vuoden tapahtuman järjestämiseen. Torstai oli ilmainen päivä ja aluetta viriteltiin silloin vielä kuntoon. Kulttuuriympäristöpäivien tarkoituksena on huomata lähiympäristön arvot ja nähdä kulttuuriympäristö voimavarana ja hyvinvoinnin lähteenä. TIISTAINA 22. Rantalan maitotilalla (Rantatie 14, Mommila) voi käydä katsomassa kello 10–14, mistä maito ja ruoka tulevat ennen kuin ne päätyvät kuluttajien koteihin. Tapahtuma päättyi sunnuntaina. RETKEN VARRELLA voi tutustua myös suurlahjoittaja, maanviljelysneuvos Alfred Kordelinin (1868–1917) kuolinpaikan muistopatsaaseen (tie numero 2951), joka sijaitsee Haminankylän tienristeyksestä noin kilometri pohjoiseen. Entä perjantai, jolloin liput maksoivat 2 euroa. Lauantai oli selkeästi vilkkain päivä. Keskiaikamarkkinoita on tarjolla paljon, mutta keskiaikafestivaaleja, joissa voi juhlia, on vähemmän. Osoitteessa Pollinmaantie 13 pidetään Haminankylän nuorisoseuran Kotipirtin avoimia ovia kello 10–15. –?Silloin kävijöitä oli 8000. Haluamme saada nimekkäitä esiintyjiä. –?Se oli hiljaisin päivä. Pidämme tästä festivaalilinjasta kiinni jatkossa. Kordelin määräsi testamentissaan perustettavaksi yleisen edistysja sivistysrahaston. Hän asui Mommilan kartanossa. Rahasto jakaa vuosittain merkittäviä summia tieteelle, taiteelle ja kulttuurille. Kuinka paljon Hämeen keskiaikafestivaaleilla kävi väkeä. KUVA: Riku Hasari. Perustitte talvella osakeyhtiön, joka pyörittää Hämeen keskiaikafestivaalia. Millaista palautetta saitte, kun lippujen hintoja oli korotettu edellisiin vuosiin verrattuna. TAPAHTUMA ON OSA eurooppalaista kulttuuriympäristöpäivää. Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä osallistuu kymmeniin tuhansiin tapahtumiin noin 20 miljoonaa ihmistä 50 maassa. Suurlahjoittaja, maanviljelysneuvos Kordelin eli ja vaikutti Mommilanjärven ympäristössä. MITEN MENI. Se näkyy positiviisesti tuloksessa. Mommilan kyläpuoti ja kyläkauppamuseo (Kordelinintie 64, Hietoinen) puolestaan on avoinna kesäpäättäjäisten merkeissä kello 11 – 22. Mommilan kyläkirkossa (Mommilantie 2491, Hietoinen) kierretään opastetusti kello 10–15. Ensi vuonna juhlitaan pidot ja paistit -teemalla. Vetikö ilmainen päivä kävijöitä. Esillä on myös maatalon vanhoja työkaluja. Kävijämäärä kuitenkin kertoo siitä, etteivät lippujen hinnat olleet mahdottomat. Yllätyimme, ettei kävijöitä ollut enempää. Meillä on oikea linja. Suomessa itsenäisyyttä juhlitaan kulttuuriympäristöpäivää teemalla Luontoon yhdessä
Miksi rakennetaan uutta, kun Hämeenlinnasta löytyy jo ennestään toimivia tiloja. Kaupunki aikoo rakennuttaa Hattelmalaan tilat uudelle Tavastian lukiolle, ja hinta-arvio uudelle lukioratkaisulle on lähes kahdeksan miljoonaa euroa. ELISA HYVÄRINEN lukiolainen Hämeenlinna Lukioiden yhdistyminen olisi voitu välttää Toinen yli 500 oppilaan lukioista, Lyseontai Kaurialan lukio, olisi hyvin voitu sijoittaa Verkatehtaan tiloihin, kirjoittaja pohdiskelee. Verkatehtaan C-osan toisessa kerroksessa Vanajaveden opistolla oli käytössään opettajien työtiloja, varastosekä sosiaalitiloja kaikkiaan noin 1 200 neliötä. Jos oikeasti haluamme eroon näistä luontoon kuuluvista eläimistä, niin asettakaamme esimerkiksi kukkien tuontikielto haudoille vuodeksi, niin eivätköhän eläimet vähitellen siirry muualle ruokailemaan. Muistuttaisin, että monet ikäihmiset ovat tehneet fyysisesti raskaita töitä ja niitä on vieläkin olemassa, on leikattu selkää ym. sairaaloissakin käytäntö, että kukkia ei sinne viedä, kun joku saattaa olla niille allerginen. Kaurisäidit ja -isät ja rusakkovanhemmat tuovat pienet jälkeläisensä syömään ihanien ihmisten heille tarjoamia kukkia. Tätä nykyä tyhjentyneen Verkatehtaan tiloissa toimii enää pieni osa Sibeliusopistoa. MIKÄLI Sibelius-opisto siirtyisi Vanajaveden opiston tavoin Myllymäkeen, aukenisi Verkatehtaalle täysin uudet tilat toiselle Hämeenlinnan lukioista. Suomessa on paljon kovista hermokivuista kärsiviä henkilöitä, jotka eivät tosiaankaan myy niitä kadulla. ELÄINYSTÄVÄ Hämeenlinna Ainoa apu H ämeen Sanomissa oli artikkeli, jossa kerrottiin lääkäreille annetuista huomautuksia liiallisesta opioidilääkkeiden määräämisestä. Joillekin ne ovat vain ainoita lääkkeitä, jotka lievittävät edes vähän kipuja. KUVA: Pekka Rautiainen Hämeenlinnan Lyseon lukio oli MTV:n teettämissä valtakunnallisissa vertailuissa viime vuonna sijalla 327. Miten se on mahdollista. Tilavuokrien kalleuden takia se siirrettiin viimein tänä syksynä Myllymäkeen. JOS Hämeenlinna olisi halunnut pitää kiinni molemmista lukioista ja taata toisen asteen koulutuksen toimivuuden, olisi se etsinyt ratkaisuja muualta. Kaurialan lukio sen sijaan oli lähellä listan kärkeä, sijalla 48. Lukion siirtäminen Verkatehtaalle olisi mahdollistanut toimimisen rautatieaseman välittömässä yhteydessä sekä ympäröitynä Verkatehtaan kulttuurikeskuksella. Sibeliusopiston vuokramenojen kasvaminen yli puolella on johtanut siihen, että sekin on joutunut luopumaan osasta tiloistaan. B4 HÄMEEN SANOMAT MIELIPIDE Mielipide , Hämeen Sanomat, PL 530, 13111 Hämeenlinna a www.hameensanomat.fi > Puh. ”Sen vuoksi olemme oleilleet lähellä hautausmaata, koska siellä on ollut tarjolla herkkuja.” Mutta mitä, nyt ihminen on tullut julmaksi ja aikoo tappaa meidät. Hämeenlinnan Lyseon lukio oli MTV:n teettämissä valtakunnallisissa vertailuissa viime vuonna sijalla 327. Nyt tehty päätös on typerä. Näiden kahden lukion yhdistäminen yhdeksi luo tilanteen, jossa opiskelija ei voi enää valita oman tasoistaan lukiota, vaan voi pyrkiä vain yhteen, keskitasoiseen lukioon. ELOKUUTA 2017 H ämeenlinnan kaupunginvaltuusto päätti toukokuussa, että Hämeenlinnan suurlukio perustetaan Hattelmalan kampukselle. Ihmiset ovat vuodesta toiseen muistaneet heitä runsain mitoin. Muotilääke Lyrica kun ei kaikille sovi lainkaan! Kyllä apteekki pitää siitä huolen, että emme nauti niitä enempää kuin reseptissä lukee. Heitä voidaan muistaa kynttilöillä ja havuseppeleillä. Saman luojan luomia M iten on mahdollista, että seurakunta tappaa viattomia eläimiä. Olemme kaikki saman luojan luomia. Pelkkien kukkaistutusten vuoksi viattomia eläimiä tapetaan. (03) 615 1452, Faksi: (03) 615 1492 a mielipide@hameensanomat.fi TIISTAINA 22. MIKSI siis rakennetaan uutta, kun Hämeenlinnasta löytyy jo ennestään toimivia tiloja. Lisäksi Verkatehtaalla on tarjota erillinen iso tanssiluokka, kuvaja käsityöluokka, tekstiilikäsityötila, musiikkiluokka soitonopetustiloineen sekä tietotekniikkaluokat. Jos Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto olisi ottanut tämän vaihtoehdon huomioon suunnittelutyössään, olisi kaupunki välttynyt suurilta investoinneilta ja ottanut samalla myös nuoret huomioon. Toinen yli 500 oppilaan lukioista, Lyseontai Kaurialan lukio, olisi siis hyvin voitu sijoittaa Verkatehtaan tiloihin. Kuolleet eivät tule kukkia katsomaan. Onhan esim. Hän kysyy myös, miksi Hämeenlinnaan rakennetaan uutta, kun kaupungista löytyy jo ennestään toimivia tiloja. EI NIMIMERKKIÄ Hämeenlinna. Yhdistyminen on monin tavoin huolestuttava. lukemattomia onnettomuuksia. Tiedossa on ollut, että Verkatehtaan tilavuokrat ovat liian kalliit Vanajaveden opistolle
Kirjoituksia ei palauteta. Viestin alkuun koodi HSKOM ja tyhjän välilyönnin jälkeen kannanotto sekä kirjoittajan nimi ja mahdollinen nimimerkki. Eläinrakkaudella ei voi tuhotöitä ja sotkemista perustella. SOTIEMME veteraanien tilannetta helpotetaan edelleen. Ensi vuoden talousarvioehdotus pitää sisällään lisää 15 miljoonaa euroa sotavammalain mukaisten avohuoltopalveluiden lisäämiseksi ja lisäksi 5,2 miljoonaa euroa siihen, että sotainvalideista pienemmälläkin haitta-asteella elävät pääsevät parempaan hoitoon. Pyssyt paukkumaan Vuorentaan hautuumaan lähialueilla! ELUKAT KARKOTETTAVA • Aikuiset ja vanhukset, ekaluokkalainen on todella hämillään miksi hänen pitää odottaa vihreää valoa kun te siitä viis veisaatte. HUOLESTUNUT • Täysin samaa mieltä Mika Sutisen kanssa Elomessujen järjestyspaikasta. Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Halu väärinymmärtää on ollut suurempi kuin yritys ymmärtää. HÄMEEN SANOMAT B5 MIELIPIDE MIELIPIDEKIRJOITUKSET: Mielipidetoimituksen yhteystiedot ovat aukeaman vasemmassa ylälaidassa. Näiltä lähes 7000 perheeltä päivähoitomaksut poistuvat kokonaan. Myös nimimerkkiä käyttäessäsi kerro nimesi ja yhteystietosi: osoitteesi ja puhelinnumerosi, jotka jäävät aina toimituksen tietoon. Peruskouluille suunnataan varoja tasaarvoisemman koulutuksen vahvistamiseksi ja myös toisenasteen ammatillisen koulutuksen uudistamista tuetaan. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. PETTERI ORPON talousarvioesitys kohdistaakin lisäpanostuksia nyt mm. Olette tosimiehiä! VAIMO JA POJAT IITTALASTA • Suurituloisille suunnattu väliaikainen solidaarisuusvero palautetaan entiselle tasolleen. Arjen turvallisuudesta halutaan pitää kaikissa tilanteissa hyvää huolta. ANNA • Turun isku olisi ehkä saatu estettyä, jos tiedustelulain vastustajat ymmärtäisivät maailman realiteetteja. KÖYHÄT KYYKKYYN • Minun äitivainaani olisi kauhuissaan, jos tietäisi, että hänen haudallaan elukat käyvät pask... TIISTAINA 22. Presidentti nosti sunnuntaina esiin tarpeen toimia ripeästi tiedustelulainsäädännön saamiseksi, kuten aiemmin sisäministeri Paula Risikko (kok) ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok). Onneksi lähes puolet vähemmän kuin tänä vuonna. MAAMME tilanteen paranemista kuvaa hyvin se, että ensi vuonna valtion saamat tuloverot kasvanevat jopa miljardilla eurolla. Raimo Sailas totesi muutama vuosi sitten, että talous, joka ei kasva, ei voi ylläpitää nykyisenkaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan palveluja. Palvelu toimii Telian, Saunalahden, Elisan ja DNA:n liittymistä. Joukkopuukottajan luokse ensimmäisenä ehtinyt poliisipartio toimi kylmähermoisesti ja ammattimaisesti. Tilanteessa missä valtiomme ottaa edelleen kuitenkin lisää velkaa ovat tällaiset lisäpanostukset arvokkaita arvovalintoja. Kymmenen vuotta jatkunut talouden mollisoitto on nyt jätetty taakse ja talous kasvaa. Laitosten huoltoon on investoitu vuosittain keskimäärin 50 miljoona euroa. Saisivat tuntea ainakin piston sydämessään uhrien puolesta. Esteitä työn vastaanottamisen tieltä siis puretaan. Nyt onneksi talous on saatu kasvu-uralle ja työllisyys paranemaan. ANTTI SISTONEN, EVP YLIK • Eivätkö viime päivien tapahtumat jo herätä ajattelemaan, että maailmassa on tappamista tarpeeksi ilman että seurakuntakin vielä osallistuu siihen lahtaamalla viattomia eläimiä luonnonsuojelualueen kupeesta. Talouskasvu on laaja-alaisempaa sen nojatessa myös vetämään saatuun ulkomaankauppaan aiemman pelkän kotimaisen kulutuksen sijaan. OL3:n viivästyminen on synnyttänyt suuria riitoja ja kustannuksia. Tämä toteutuu sillä oletuksella, että kapasiteettia ei lähde markkinoilta runsaasti pois. RAMI MÄKINEN ILTA-SANOMISSA Keskustelu auttaa Malttia peräänkuuluttanut presidentti Sauli Niinistö on muistuttanut, että asiallinen keskustelu on parasta jälkihoitoa. Talouden käänne näkyykin siinä, että niin pitkäaikaiskuin nuorisotyöttömyyskin vähenee. MARJUKKA HIRVIOJA MUUT LEHDET OL3 heiluttaa sähkön hintaa Olkiluoto pudottaa myös pohjoismaista sähkön hintaa. Viranomaisten vastatoimet ovat yksi, kuitenkin rajallinen keino torjua terrorismia, joka on mutkikkaan kehityskulun tulos. Merkittävänä muutoksena myös päivähoidon maksuja lasketaan niin, että jälleen tuhannet perheet pääsevät ensi vuonna maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin. Kyllä tänä päivänä kansalaisten turvallisuus on järjestäjien taattava ja se oli Elomessuilla toteutettu erinomaisesti. Kitketyt kasvit on laitettava roskasäkkeihin tai kaupungin varta vasten tuomalle roskalavalle. Nykyiset Olkiluodon laitokset tuottavat Suomen sähkön tarpeesta noin 20 prosenttia. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Luku nousee 30 prosenttiin OL3:n valmistuttua. Käytännössä ykkösja kakkoslaitoksessa on vuosien saatossa uusittu kaikki muu paitsi paineastiat. TEKSTARIT • Turun tragediaa käytetään mediassa hyväksi omiin tarkoitusperiin. ELOKUUTA 2017 Takuueläke nousee ja tuhansille lapsiperheille maksuton varhaiskasvatus VIERASKOLUMNI Timo Heinonen timo.heinonen@eduskunta.fi V altiovarainministeri Petteri Orpo esitteli ehdotuksensa vuoden 2018 talousarvioksi elokuun aluksi. Yhä tärkeämpää on viholliskuvien luomisen sijaan oppia rakentamaan ihmisten välistä yhteyttä. Löperöä meininkiä, siirtomaksut kyllä juoksee. Paavo Lipposen (sd.) pääministerikaudella eläkkeisiin tehtyä väliaikaista indeksileikkausta ei ole vieläkään lopetettu. Oikein ketuttaa. Mutta liikkumavaraa ei vielä paljoa ole ja siksi se vähäinen pitää kohdentaa sitä eniten tarvitseville, ja toimiin, joilla tuetaan entisestään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntyä. Kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo on luvannut, että kenenkään verotus ei tule ensi vuonnakaan kiristymään ja tämä tarkoittaa lisäveronkevennyksiä vielä pienija keskituloisille. ILTALEHTI. KAUPPALEHTI Poliisin toimintaa Turun epäillyn terrori-iskun yhteydessä voi kiitellä monellakin tasolla. Myös turvallisuuteen pystytään lisäämään hieman voimavaroja niin poliisille, rajavartiolaitokselle kuin Puolustusvoimillekin. Viestin hinta on 0,50 euroa. Kirjoittaja on kansanedustaja (kok) ja valtiovarainvaliokunnan jäsen. Olkiluoto 1:n ja 2:n käyttöasteet ovat erittäin korkealla. Paras hetki uudistaa maatamme ja sen rakenteita on juuri nyt. Lapset, koululaiset ja opiskelijat, ikäihmiset ja sotiemme veteraanit puolisoineen ovat minusta tässä tilanteessa mitä oikeampia kohteita. Tämä on siis meidän kaikkien arjenkin kannalta paras mahdollinen tie ja sitä tietä kannattaa jatkaa ja tasoittaa. koulutukseen. Tämä johtuu siitä, että niiden ylläpidosta on pidetty ilmeisen hyvää huolta. HUOLESTUNUT ISÄ • Voin sanoa vain amen perjantain lehden Pirjo-Liisa Niinimäen Alanurkka-kirjoitukseen. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13130. Paras hetki uudistaa maatamme ja sen rakenteita on juuri nyt. TVO:n vaateet ovat yli kaksi miljardia euroa. Verkatehtaan ympäristö on ok, jos jollekin urputtajalle ei käy, niin menköön vaikka ko. Myös pienimmillä toimeentulevien eläkeläisten asemaa helpotetaan. Jakovaraa ei kuitenkaan vielä ole, vaan ensi vuonnakin velkaa joudutaan ottamaan vielä lisää. Takuueläkettä nostetaan tulevalle vuodelle ja lisäksi eläkettä saavan hoitojen perustuen korottamiseen varataan 10 miljoonaa lisää rahaa. RESKAPT • Jättipalsamin hävityksessä pelkkä kitkeminen ei riitä. Ja toivottavasti talouskasvu jatkuu sillä niin kuin vasemmistoliiton Outi Ojala sanoi, vahva valtiontalous on köyhänkin paras ystävä. Rakentakaa kunnon aita, kyllä siihen osaaminen ja raha löytyy jos halutaan. Itse asiassa työttömyys kaiken kaikkiaan maassamme lopulta helpottaa. ajankohtana patikoimaan Ilomantsin Patvinsuolle pitkospuita pitkin. PERTSA • Lämmin kiitos Hämeenlinnan poliiseille, jotka elokuisena yönä autoitte muistisairaan vanhuksen etsinnöissä. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet ja tarvittaessa lyhentää kirjoituksia sekä korjaa kieliasun. Se tarkoittaa jopa kolmen prosentin kasvua. ssa ja sotkemassa kukkaistutukset. Kirjoita lyhyesti, pari lausetta riittää. Siitä 10 pistettä. MARJO • Elenia ei korjaa Kivisen ojaan kaataneita risuja ja puita, jotka jo toukokuussa hakkasi sähköjohtojen alta
–?Lisättyä sokeria ihminen ei tarvitse mihinkään, Fogelholm sanoo. Kuinka moni on lähtenyt tekemään rikoksia saadakseen sokeria. Valitettavasti nyt ei puhuta keksien ja suklaan sisältämästä valkoisesta pöytäsokerista tai edes mainioksi mainostetusta intiaanisokerista. ELOKUUTA 2017 B6 HÄMEEN SANOMAT TERVEYS Saara Kärki Jotkut kertovat olevansa suorastaan koukussa sokeriin. –?Ovat. Lisättyä sokeria keho sietää suurin piirtein kolme ruokalusikallista päivässä. –?Makean mieltymykseen vaikuttaa muun muassa se, missä yhteydessä sitä syödään. Tätä peruspolttoainetta ei voi korvata millään.” HELI KUUSIPALO LOUNAS 2532 kJ / 605 kcal VÄLIPALA 1117 kJ / 267kcal PÄIVÄLLINEN 2697 kJ / 644 kcal ILTAPALA 2828 kJ / 676 kcal Napostelu kerryttää päivän sokeriannoksen nopeasti AAMUPALA 1270 kJ / 303 kcal 20 g 10 g 4 g 4 g 4 g X g 26,9 g 17,3 g 5,3 g 7 g 21,8 g 24,1 g KAURAPUURO vesi, suolaa, keskikokoinen annos 462 kJ / 110 kcal KAHVI 2 dl 21 kJ / 5 kcal KAHVIMAITO kevytmaito, 2 rkl 57 kJ / 14 kcal KAHVISOKERI 1 tl 68 kJ / 16 kcal APPELSIINITÄYSMEHU 2 dl 386 kJ / 92 kcal OMENA kotimainen, kuorineen, 1 kpl 276 kJ / 66 kcal LISÄTYN SOKERIN MÄÄRÄ LOHIKEITTO kalaliemi, keskikokoinen annos 908 kJ / 217 kcal RUISLEIPÄ 2 kpl 448 kJ / 107 kcal KASVIRASVALEVITE rasvaa 70%, 1 rkl 363 kJ / 87 kcal KERMAJUUSTO rasvaa 30 %, 2 pientä siivua 125 kJ / 30 kcal TUMMA TÄYTEKEKSI 2 kpl 542 kJ / 129 kcal KAHVI 2 dl 21 kJ / 5 kcal KAHVIMAITO kevytmaito, 2 rkl 57 kJ / 14 kcal KAHVISOKERI 1 tl 68 kJ / 16 kcal VÄLIPALAKEKSI 2 kpl 970 kJ / 232 kcal KAHVI 2 dl 21 kJ / 5 kcal KAHVIMAITO kevytmaito, 2 rkl 57 kJ / 14 kcal KAHVISOKERI 1 tl 68 kJ / 16 kcal LIHA MAKARONILAATIKKO naudanliha, kevytmaito, keskikokoinen annos 1429 kJ / 341 kcal KETSUPPI 2 rkl 137 kJ / 33 kcal PORKKANA 1 kpl 89 kJ / 21 kcal VIRVOITUSJUOMA kolajuoma, 2 dl 373 kJ / 89 kcal MAKEINEN 15 irtokaramellia 669 kJ / 160 kcal PAAHTOLEIPÄ 100 % täysjyväpaahto, 2 kpl 525 kJ / 126 kcal KASVIRASVALEVITE rasvaa 70%, 1 rkl 363 kJ / 87 kcal KERMAJUUSTO rasvaa 30 %, 2 pientä siivua 125 kJ / 30 kcal KALKKUNALEIKKELE 2 siivua 94 kJ / 23 kcal TOMAATTI 1 kpl 71 kJ / 17 kcal TEE 2 dl 2 kJ / kcal HUNAJA 1 tl 90 kJ / 21 kcal MAUSTETTU JOGURTTI rasvaa 2,5 %, 2 dl 753 kJ / 180 kcal Myöhemmin illalla: KERMAJÄÄTELÖ 2dl 805 kJ / 192 kcal RAVITSEMUSSUOSITUS 5O GRAMMAA Lisätyn sokerin määrä saisi ravitsemussuositusten mukaan saisi olla korkeintaan 10 prosenttia päivän energiansaannista. Eläimillä on tehty tutkimuksia, joissa sokerilla on saatu aikaan samanlaisia käyttäytymistä, kuin mitä päihteet ovat tyypillisesti saaneet aikaan. . Se tarkoittaa, että ei erityisesti yritä välttää herkkuja, mutta ei syö niitä ihan kauheastikaan, Fogelholm toteaa. Ovatko toiset persompia makealle kuin toiset. Toisaalta tämän määrän sokeria saa jo yhdestä puolen litran kolapullosta. TIISTAINA 22. Suositus sisältää kaiken lisätyn sokerin (esimerkiksi leivonnaiset, sokeroidut jugurtit, karamellit), hunajan, siirapit sekä hedelmämehujen luontaiset sokerit. Jos päivän kokonaisenergiamäärä on 2000 kcal, lisättyä sokeria saa olla noin 50 grammaa. RISTO RASILA , ARKISTO HYVÄ KYSYMYS ”Harvemmin nekään, jotka raportoivat sokerihimostaan, sanovat että he haluaisivat puhdasta sokeria.” LEILA KARHUNEN Elina Pajunen Ai että, kun tekisi taas mieli makeaa, mutta ei varmaan pitäisi. Aivot ovat vielä valikoivammat. Yleensä he syövät sokerin ja rasvan yhdistelmiä. Sokeri lihottaa ja pilaa hampaat. –?Asiasta ei vallitse tieteellistä yksimielisyyttä. –?Glukoosi pitää meidät hengissä ja aivotoimintamme käynnissä. Omilla tottumuksilla voi myös vahvistaa omaa makeamieltymystään. –?Sokeri on meidän peruspolttoaineemme, hän sanoo. • Kasvisten sisältämän kuidun ansiosta verensokeri nousee loivasti, toisin kuin pelkän sokerin aikaansaamana jyrk känä verensokerin nousuna ja romahduksena. • Ruokaaineissa hiilihydraattia on eniten tärk kelyksenä ja sokereina, jotka pilkkoutuvat solujen tarvitse maksi glukoosiksi, sekä ravin tokuituna. • Valkoinen pöytäsokeri eli sakkaroosi on puhdistettua hiilihydraattia, joka muuttuu ruuansulatuksessa puoliksi fruktoosiksi eli hedelmäsoke riksi ja puoliksi glukoosiksi eli rypälesokeriksi. Kuusipalo huomauttaa, että Aivot tarvitsevat hyvää sokeria, jota saa kasviksista ja viljoista . Jugurttia aamulla, makukahvia iltapäivällä, mehua janoon ja jäätelöä illalla lasten mentyä nukkumaan. Mistä tahansa saa pikkurahalla sokerilla kyllästettyjä herkkuja. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorin Mikael Fogelholmin mukaan glukoosi on lihasten – myös sydänlihaksen – merkittävä energianlähde. • Parhaiten ihminen saa hitaasti imeytyvää energiaa, kuituja ja muita välttämättömiä ravintoaineita kasviksista, ku ten täysjyväviljasta, juureksista, hedelmistä ja marjoista. Laillistettu ravitsemusterapeutti, Itä-Suomen yliopiston dosentti Leila Karhunen, onko sokeririippuvuutta oikeasti olemassa. • Osa ruoan sokereista on luontaisia ja osa lisättyä so keria. Lähteet: Heli Kuusipalo, Mikael Fogelholm ”Glukoosi pitää meidät hengissä ja aivotoimintamme käynnissä. –?Ihmisillä aiheesta ei ole tutkimusnäyttöä. Sen sijaan puhutaan yleisemmin hiilihydraateista, joihin sokeritkin kuuluvat, ja aivan erityisesti glukoosista eli rypälesokerista. Tutkimusten mukaan tämä näyttäisi kuitenkin liittyvän ennemmin tapaan, jolla sokeria on tarjottu, kuin sokerin neurokemiallisiin ominaisuuksiin. RUOAN SAATAVUUS ja ruokavaliomme on muuttunut huikeasti parin viime sukupolven aikana. –?Kyllä ja ei, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ravitsemustutkija Heli Kuusipalo vastaa. Niiden ylenmääräinen syöminen johtaa vain ongelmiin. • Elimistön tarvitsemaa tär keintä polttoainetta saadaan hiilihydraatteja sisältävistä ruoista. 10,6 g 155 g Päivän lisätyt sokerit yhteensä Lähde: THL Pauliina Lindell ”Limsa, karkit ja täysmehu ovat päivittäisessä ruokavaliossa turhia. Toisaalta harvemmin nekään, jotka raportoivat sokerihimostaan, sanovat, että he haluaisivat puhdasta sokeria. Tarkka määrä vaihtelee kehon koon ja energiankulutuksen mukaan, mutta nyrkkisääntönä aikuisella voi pitää noin 50:ttä grammaa eli noin kolmea ruokalusikallista lisättyä sokeria päivässä. Tätä peruspolttoainetta ei voi korvata millään, niin kuin ei bensiiniautoakaan saada käymään öljyllä, Kuusipalo toteaa. KOSKAAN AIEMMIN sokeria ei ole ollut näin helposti saatavilla kuin nyt. Ravitsemussuositusten mukaan päivittäisestä energiasta korkeintaan kymmenen prosenttia saisi tulla lisätystä sokerista. Eikö ihminen todellakaan tarvitse sokeria mihinkään. Seuraukset ruokavaliosta eivät kuitenkaan selviä yhden päivän perusteella.” HELI KUUSIPALO Ravitsemustutkija. Ihmisten välillä on paljon myös perinnöllisiä eroja. Ravinnosta saatavaa glukoosia nimittäin tarvitaan solujen energianlähteeksi. Sokeria me kuitenkin tarvitsemme energialähteeksi ja päihteitä emme. –?Onkin tärkeää muistaa, että syömisestä koettu mielihyvä on normaalia. SOKERIT Sokeri on silkkaa energiaa • Ihminen tarvitsee ruoasta monipuolisesti eri ravinto aineita, ei pelkkää energiaa. Makea on muutakin kuin sokeri. Miten makeanhimoa voisi hoitaa tai miten siihen kannattaisi reagoida. Mutta sitten tulee se mutta. Ruokapäiväkirja on laskettu THL:n Finelin laskurilla. LM–HÄSA Voiko ihminen olla koukussa sokeriin. –?Suurin osa aikuisista suomalaisista saa sokeria suunnilleen tämän määrän. • Pöytäsokeri ei kuitenkaan si sällä muita ravintoaineita kuin energiaa. –?On myös uskalias väite sanoa, että sokeri on kuin huume. Ne käyttävät vain glukoosia, jos sitä suinkin on saatavilla. Jos makeaa syödään nälkäisenä, mieltymys vahvistuu, jos kylläisenä, mieltymys jopa heikkenee. Joustava, salliva ruokavalio on pitkällä aikavälillä parempi kuin joustamaton ja tiukka
Suositus sisältää kaiken lisätyn sokerin (esimerkiksi leivonnaiset, sokeroidut jugurtit, karamellit), hunajan, siirapit sekä hedelmämehujen luontaiset sokerit. MIKÄ: Psykiatri Juha Lehti tarjoaa keinoja masennuksen omatoimiseen hoitoon. HYVÄÄ: Kirja tarjoaa masennukseen toiveikkaan näkökulman. Nälkä ei kuitenkaan lähde. Suuret vaihtelut tarkoittavat myös, että haima tekee paljon töitä, mikä voi heikentää haiman toimintakykyä. Näistä sokeri imeytyy elimistöön yleensä hitaasti ja antaa päivään potkua pitkäksi aikaa. –?Vaihtelut vaikuttavat myös veren rasva-arvoihin pienentämällä hyvää kolesterolia. Myös viinirypäleet, banaani, aprikoosi, ananas ja mango sisältävät luontaisesti paljon sokeria ja auttavat nopeaan makeannälkään. Ravitsemussuositusten mukaan tasapainoisessa ruokavaliossa hiilihydraatteja on karkeasti laskien puolet päivittäisestä energiasta. LM–HÄSA LOUNAS 2532 kJ / 605 kcal VÄLIPALA 1117 kJ / 267kcal PÄIVÄLLINEN 2697 kJ / 644 kcal ILTAPALA 2828 kJ / 676 kcal Napostelu kerryttää päivän sokeriannoksen nopeasti AAMUPALA 1270 kJ / 303 kcal 20 g 10 g 4 g 4 g 4 g X g 26,9 g 17,3 g 5,3 g 7 g 21,8 g 24,1 g KAURAPUURO vesi, suolaa, keskikokoinen annos 462 kJ / 110 kcal KAHVI 2 dl 21 kJ / 5 kcal KAHVIMAITO kevytmaito, 2 rkl 57 kJ / 14 kcal KAHVISOKERI 1 tl 68 kJ / 16 kcal APPELSIINITÄYSMEHU 2 dl 386 kJ / 92 kcal OMENA kotimainen, kuorineen, 1 kpl 276 kJ / 66 kcal LISÄTYN SOKERIN MÄÄRÄ LOHIKEITTO kalaliemi, keskikokoinen annos 908 kJ / 217 kcal RUISLEIPÄ 2 kpl 448 kJ / 107 kcal KASVIRASVALEVITE rasvaa 70%, 1 rkl 363 kJ / 87 kcal KERMAJUUSTO rasvaa 30 %, 2 pientä siivua 125 kJ / 30 kcal TUMMA TÄYTEKEKSI 2 kpl 542 kJ / 129 kcal KAHVI 2 dl 21 kJ / 5 kcal KAHVIMAITO kevytmaito, 2 rkl 57 kJ / 14 kcal KAHVISOKERI 1 tl 68 kJ / 16 kcal VÄLIPALAKEKSI 2 kpl 970 kJ / 232 kcal KAHVI 2 dl 21 kJ / 5 kcal KAHVIMAITO kevytmaito, 2 rkl 57 kJ / 14 kcal KAHVISOKERI 1 tl 68 kJ / 16 kcal LIHA MAKARONILAATIKKO naudanliha, kevytmaito, keskikokoinen annos 1429 kJ / 341 kcal KETSUPPI 2 rkl 137 kJ / 33 kcal PORKKANA 1 kpl 89 kJ / 21 kcal VIRVOITUSJUOMA kolajuoma, 2 dl 373 kJ / 89 kcal MAKEINEN 15 irtokaramellia 669 kJ / 160 kcal PAAHTOLEIPÄ 100 % täysjyväpaahto, 2 kpl 525 kJ / 126 kcal KASVIRASVALEVITE rasvaa 70%, 1 rkl 363 kJ / 87 kcal KERMAJUUSTO rasvaa 30 %, 2 pientä siivua 125 kJ / 30 kcal KALKKUNALEIKKELE 2 siivua 94 kJ / 23 kcal TOMAATTI 1 kpl 71 kJ / 17 kcal TEE 2 dl 2 kJ / kcal HUNAJA 1 tl 90 kJ / 21 kcal MAUSTETTU JOGURTTI rasvaa 2,5 %, 2 dl 753 kJ / 180 kcal Myöhemmin illalla: KERMAJÄÄTELÖ 2dl 805 kJ / 192 kcal RAVITSEMUSSUOSITUS 5O GRAMMAA Lisätyn sokerin määrä saisi ravitsemussuositusten mukaan saisi olla korkeintaan 10 prosenttia päivän energiansaannista. Kuidun lisäksi näissä on myös kivennäisaineita, vitamiineja ja muitakin terveydelle hyödyllisiä yhdisteitä. –?Terveysvaikutuksissa näissä ei ole minkäänlaista eroa. Masennus nähdään sinänsä normaalina ja terveenä mutta kesken jääneenä muutosprosessina. –?Kaikkiin kaupasta saataviin sokereihin on suhtauduttava samalla tavalla. –?Verensokerin suuret vaihtelut voivat lisätä ruokahalua ja siksi lihottaa, Fogelholm toteaa. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT B7 TERVEYS TERVEYSKIRJA Juha Lehti: Masennus mahdollisuutena. Kirja on suunnattu masennuksensa tunnistavalle tai hänen läheiselleen, mutta tehtävien avulla voi parantaa kenen tahansa mielen hyvinvointia. Tällä on yhteys kakkostyypin diabetekseen. Fogelholmin mukaan keinotekoiset makeutusaineet ovat painonhallinnan kannalta lyhyellä aikavälillä sokeria parempi vaihtoehto, jos ilman makeaa ei pysty olemaan. ELINA PAJUNEN Masennus on aikalisä ajatuksille Makeat hedelmät. Niinpä verensokeri laskeekin nopeasti. Laboratoriossa voidaan sokereiden välillä nähdä hiukan eroja kivennäisaineissa, mutta saadakseen nämä ravintoaineet ihmisen pitäisi syödä sokeria niin paljon, että määrä syrjäyttäisi kaiken muun ruuan, Kuusipalo sanoo. Sokeripaukun jälkeen haima paiskii lujasti töitä, jotta glukoosi pysyisi kurissa. Lehti kuvaa masennusta tavallisen toiminnan pysäyttävänä aikalisänä, jotta ihminen tekisi tai ajattelisi asioita toisin kuin ennen. –?Kuitupitoiset hiilihydraatit tyydyttävät myös nälkää, Kuusipalo sanoo. Saamme nopeasti paljon mutta tyhjää energiaa. Tutkijoiden mukaan on aivan yksi lysti, valitseeko kaupan hyllystä valkoista sokeria, täysruokosokeria tai vaikkapa steviaa. Ensinnäkin se nostaa nopeasti veren glukoosipitoisuuden. TIISTAINA 22. Sokeri on sokeria, myös Fogelholm toteaa. MUTTA PALATAANPA takaisin hiilihydraattien tarpeeseen. Lisätyn sokerin yksi ongelma on siinä, että se heikentää ruuan ravintoarvoa. Ruokapäiväkirja on laskettu THL:n Finelin laskurilla. KENELLE: Hänelle, joka haluaa voida paremmin ja joka on valmis näkemään vaivaa hyvinvointinsa eteen. Se ei perustu menneeseen vaan siihen, että ihminen tekee oikeita ja oikeamielisiä asioita riittävän hyvin ja arvostaa itseään niistä. Hiilihydraattien pitää kuitenkin tulla sellaisessa muodossa, jossa on kuidut tallella. Ylivoimaisesti sokeripitoisimpia hedelmiä on viikuna. Suuret sokerimäärät myös lisäävät triglyseridejä eli veressä kiertäviä rasvoja. MAKEUTUSAINEET, HUNAJA tai erilaiset ruskeat sokerit eivät tilannetta pelasta. Matkaopas muutokseen Kirjapaja 2017, 132 sivua. Tämä tarkoittaa, että kehomme on vaikeuksissa helposti saatavan ylimääräisen sokerin käsittelyssä. Seuraukset ruokavaliosta eivät kuitenkaan selviä yhden päivän perusteella.” HELI KUUSIPALO Ravitsemustutkija. 10,6 g 155 g Päivän lisätyt sokerit yhteensä Lähde: THL Pauliina Lindell ”Limsa, karkit ja täysmehu ovat päivittäisessä ruokavaliossa turhia. Lehti kirjaa masennuksen tunnusmerkeiksi alakuloisuuden, väsymyksen sekä mielihyvän ja mielenkiinnon kokemisen vähentymisen. Mitä sokeri sitten saa elimistössä aikaan. LUPAUS: Huonon itsetunnon vaihtoehto on itsekunnioitus. Siis esimerkiksi hedelminä, marjoina ja täysjyväviljana. JUURI NYT COLOURBOX Aivot tarvitsevat hyvää sokeria, jota saa kasviksista ja viljoista elimistömme ei kuitenkaan elä ravintofysiologiassa tätä päivää vaan luolamiesaikaa. –?Parasta tietenkin olisi, että ruoan makeutta pystyisi vähentämään. Jos päivän kokonaisenergiamäärä on 2000 kcal, lisättyä sokeria saa olla noin 50 grammaa. Nämä molemmat lisäävät sydänja verisuonisairauksien riskejä, Fogelholm sanoo
”Jokaisen nuoren pitäisi nähdä se.” • Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu. Haluamme kuitenkin ehdottomasti jatkaa yhteistyötä esimerkiksi Nooran viinibaarin kanssa. VIELÄ EHTII Teatteri Päivölän esittämä Tsehovin Kirsikkatarha esitetään Hyvinkään Ridasjärven kesäteatterissa vielä kolmesti. Miten yleisö löysi naissäveltäjät. LUUSUANIEMI on ihmetellyt monilla elokuvafestivaaleilla, missä ne festivaalit ovat. • Villatehtaan perhepäivä 3.9. • Iltoja isännöivät Antti Luusua niemi ja Kari Ketonen. Se on meikaläiselle soveltuva homma. Hän tavoittelee tapahtumasta jokavuotista samankaltaista instituutiota kuin Järvenpään Puistoblues. Yksi niistä on Kaiken se kestää -elokuva, joka tulee elokuvateattereihin vasta 8. Elokuvateatterien välillä oleva Hämeenkadun pätkä suljetaan neljäksi päiväksi. Hän tekee siitä ”kotimaisen elokuvan kehdon”, jossa elokuvateatterien ulkopuolellakin on punaisia mattoja, hyvää ruokaa, elokuvantekijöitä tavattavissa ja tasokkaita jatkoklubeja. LAPSET ja nuoret on huomioitu ohjelmassa. Solistinumerona kuullaan Franz Schubertin Rondo viululle ja jousiorkesterille. kello 19 ja pe ja la kello 21. Nuoret pääsevät festivaalin aikana tekemään itse elokuvan. Hän haluaa festivaalien nostavan pintaan elokuvakeskustelua. Toiset ovat analyyttisempia kuin toiset. Erityisesti sunnuntai meni aivan nappiin. Elokuvatyöpajaan on ennakkohaku, ja valittu ryhmä pääsee elokuvatuottaja Mete Sasioglun ja kirjoittaja-ohjaaja Jori Grönroosin kanssa tekemään oikean elokuvan, joka esitetään festivaalilla. Yksi aika iso asia on saada rahoituspuolta parempaan kuntoon. –?Viime vuonna teimme sen omakustanteisesti, mutta nyt saimme apurahan sekä Suomen Kulttuurirahastolta että Musiikin edistämissäätiöltä. kello 16. Yönäytösten lippuun sisältyy bussikuljetus Hyvinkään rautatieasemalta. Tarvitsisimme tapahtumalle erillisen tuottajan, sillä konsertteja oli tänä vuonna jo niin paljon, että niiden hallitseminen omin voimin alkoi olla haastavaa. MITEN MENI. Hämeenlinnassa on monipuolisesti konserttipaikkoja. Idea on, että teatterista tullessa katu sykkii ja poimii syliinsä, Luusuaniemi maalailee. Bussi Vuohiniemeen lähtee Wetterhoffin edestä tuntia ennen konserttia, ja on heti konsertin jälkeen. Luusuaniemi ei ole tekemässä Red Carpetia yhtä kertaa. Miksi ihmeessä Hyvinkäällä. Festivaaleilla esiintyvät näyttelijät ja muusikot ovat kaikki hänen tuttujaan. Marika Riikonen Hämeenlinna Kokonainen-festivaali järjestettiin torstaista sunnuntaihin Hämeenlinnassa ja ympäristökunnissa. Jokaisen lapsen unelma on nähdä eloku van jälkeen tekijät.” KONSERTIT: • Villatehtaan sisäpihalla per jantaina Paleface & Gracias ja Marzi Nyman & Red Carpet All Stars. Viime syksynä Luusuaniemi sai idean kotimaisen elokuvan festivaalista. • Elokuvaohjelmistossa 21 pitkää kotimaista elokuvaa ja 4 lyhyt elokuvaa. Kaupunginorkesteri konsertoi Renkajärvellä Hämeen Sanomat Hattula Hämeenlinnan kaupunginorkesteri soittaa kolmantena vuonna peräkkäin konsertin Renkajärven tuntumassa. HÄSA Red Carpet -elokuvafestivaaleilla nähdään myös muutamia juhlaennakkoja. –?Hämeenlinnan kaupunki ei halua tukea klassisen musiikin toimintaa, joten välillä on ollut hankalaa. –?Kaiken kaikkiaan meni hyvin. –?Näin ovelta ovelle saadaan punaiset matot ja kadulle saadaan festivaalialue, jossa järjestetään tapahtumia. Antti Luusuaniemi tuo Hyvinkäälle elokuvafestivaalin, joka näkyy muuallakin kuin elokuvateattereissa. Miten tapahtuma rahoitettiin. Konserttiin on järjestetty bussikuljetus. Ovatko naissäveltäjät jatkossakin festivaalin teema. Cecilian tilausteos on kolmiosainen, ja toinen osa nähdään ensi vuonna. Luusuaniemi on koonnut myös juryn, tuomariston, joka nostaa elokuvantekijöitä esiin palkitsemalla heitä. PAKKO NÄHDÄ -ELOKUVAT: • Tyttö nimeltä Varpu. on nimetty perhepäiväksi. ”Riku Nieminen ja Antti Holma ovat paikalla. Cecilia Damström oli saanut omalle teokselleen työskentelyapurahan. Sen pääosissa on Malla Malmivaara, Antti Luusuaniemi ja Pihla Viitala. KOTIMAISEN ELOKUVAN FESTIVAALI Red Carpet • Hyvinkäällä 31.8.–3.9. Hän on tuottanut muun muassa lyhytelokuvan. Miten meni, tuottaja ja toinen taiteellinen johtaja Linda Suolahti. –?Tarkoitus on käydä vapaamuotoista keskustelua. Näytökset ovat Majamäen tilalla tänään 22.8. Jokaisen esityksen jälkeen tekijät ovat paikalla, ja heidän kanssaan pääsee juttelemaan. Elokuva paloa . Muu ohjelma on pienimuotoisia teoksia 1500-luvulta 2000-luvulle. Tänä yönä en pelkää kulkea yli pimeän -esitys Hahkialan kartanossa oli loppuunmyyty, ja Cecilia Damströmin säveltämä ja festivaaleilla kantaesittämä pianokvintetto Minna Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa sai yleisön osoittamaan suosiota seisaallaan. Syntyi Red Carpet, joka järjestetään ensimmäistä kertaa elokuun lopussa Hyvinkäällä. –?Tykkään tuottamisesta. Koko perheelle soveltuvia elokuvia on paljon, ja sunnuntai 3.9. Näyttelijä otti yhteyttä Hyvinkään sivistystoimenjohtajaan Pentti Haloseen, ja yhteistyö alkoi muodostua. Konsertit soitetaan vuorotellen Vuohiniemen ja Rimmilän rukoushuoneissa. Elokuvanäytöksiä kyllä on, mutta salien ulkopuolella ei ole mitään. Työtä on helpottanut hyvät verkostot. Konsertin järjestää Renkajärven suojeluyhdistys yhteistyössä Hämeenlinnan orkesteriyhdistyksen kanssa. Tänä vuonna konsertti on Hattulan Vuohiniemessä sunnuntaina 27.8. Onko Hämeenlinna jatkossakin tapahtuman kotipaikka. Tämä oli toinen vuosi, kun naissäveltäjiin keskittynyt tapahtuma järjestettiin. Silloin festivaalikatu tarjoilee myös lastenmusiikkia. Luultavasti käännymme jatkossakin myös Janakkalan puoleen. Tärkeintä kuitenkin olisi, että keskustelua syntyisi tekijöiden ja katsojien välillä. . Ainoastaan Sodankylä on ollut Luusuaniemen mieleen, mutta sielläkään ei keskitytä kotimaiseen elokuvaan. Muussakin ohjelmassa saatamme keskittyä Aino Sibeliukseen. HÄSA ”Cecilian tilausteos on kolmiosainen, ja toinen osa nähdään ensi vuonna.” LINDA SUOLAHTI taiteellinen johtaja. Esillä lastenelokuvien perhenäy töksiä, ja lavalla esiintyvät Kikat tava kakkiainen & MC Citykani, Tatu ja Patu sekä Risto Räppääjä. TIISTAINA 22. • Lauantaina Melrose, Marzi Nyman & Red Carpet All Stars. –?Siellä on edelleen kaksi vintage-elokuvateatteria, perustelee Luusuaniemi lapsuuden kotikaupunkinsa valintaa. ELOKUUTA 2017 B8 HÄMEEN SANOMAT KULTTUURI Tuulia Viitanen Hyvinkää Näyttelijä Antti Luusuaniemi aikoo muuttaa Hyvinkään imagon pariksi päiväksi. Niiden pitää myös sopia teemaan, joten niitä ei voi vain lätkiä ohjelmaan. Tämänvuotinen teos käsitteli Minna Canthia, kun taas seuraavan inspiraationa on Aino Sibelius. Millaiset jatkosuunnitelmat teillä on. Konserttien määrä oli ennakkokonsertit mukaan laskettuina tuplaantunut. • Nuorten elokuvatyöpaja 28.9.–3.9. –?Analysoimme syksyn mittaan erillisessä tapaamisessa, miten meni, mikä onnistui ja mitä voisi parantaa. Konsertit olivat keskenään erilaisia ja -luonteisia, ja niissä kävi erityyppistä yleisöä. Konsertin solistina vierailee viulisti Mikael Stoor Helsingistä. syyskuuta. TUOTTAJAN ROOLISSA Luusuaniemi ei ole ensimmäistä kertaa. –?Monta hyvää kappaletta on vielä esittämättä
ENGLANNIN JÄLKEEN olen opiskellut ruotsia, ranskaa, saksaa, italiaa, viroa, pohjoissaamea ja japania. Sen pääosissa on Malla Malmivaara, Antti Luusuaniemi ja Pihla Viitala.. Pienelläkin kielitaidolla saadut onnistumisen kokemukset, oman oivaltamisen mahdollisuus ja kielten välisten erojen hauskuus toisivat iloa. Minä, Jussi ja Miia istuimme luokan perällä, ja meistä tuli yllättäen Tsoun, Tson ja Tsein. Viron, karjalan tai jonkin Suomessa puhuttavan saamen kielen opiskelu sujuisi pieneltä koululaiselta paljon helpommin. Toista käsitellään 28.9. Opin, että eri ihmiset käyttävät erilaista kieltä ja että kirjoitettu kieli on niiden jonkinlainen yhdistelmä. Minut eriytettiin. Kaikesta oli opittava kaksi eri versiota. Riihimäen teatterissa esitetään tänä syksynä kirjoihin perustuvaa näytelmää. Silloin aloimme opiskella ensimmäistä vierasta kieltä, englantia. keskustellaan yhdessä teatterilaisten kanssa kirjoista ja näytelmästä. Ne ovat rakenteeltaan ja ääntämykseltään täysin erilaisia kuin suomi. TIISTAINA 22. Kirjain a lausuttiin joskus ei, joskus ö, joskus ä tai joskus jotain muuta. Opettajakin puhui omaa kieltänsä ja sanoi mie ja sie. syyskuuta. Mutta miksi ihmeessä tuon vieraan kielen on oltava jokin germaaninen kieli. Jo alle kouluikäisten kielikylpykokeilujen tulokset ovat olleet hyvin positiivisia, joten varhennuksella vain hyödynnettäisiin lapsen kielellistä herkkyyttä ja omaksumiskykyä. Ensimmäisellä luokalla tulin kuitenkin erittäin tietoiseksi kielestä. Lukupiiri kokoontuu kirjaston opintosalissa torstaisin klo 17.30, ja sitä vetää kirjastovirkailija Tiina Halonen. Omena oli sekä ön äpl että an apple. Kirjasto on varannut Pesärikko-kirjoja lukupiiriläisten käyttöön. Sukukielten jälkeen helpointa on ollut japani, jonka kieliopillinen rakenne on yllättävän lähellä suomalais-ugrilaisia kieliä. Lisäksi ymmärrän ainakin suomen lähisukukieliä kuten karjalaa ja võrua, norjaa, tanskaa, espanjaa ja jonkin verran venäjää, arabiaa ja somalia. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT B9 KULTTUURI Viroa tai saamea englannin sijaan N äin kouluvuoden alkaessa muistelen omaa koulunaloitustani. Englantikaan ei ollut vain yksi kieli vaan vähintään kaksi, puhuttu ja kirjoitettu. Lokakuun lopulla lukupiiriläiset katsovat teatteriesityksen, ja viimeisellä kerralla 16.11. Kirjoittaja on suomen kielen opettaja. Vanhempani olivat muuttaneet paikkakunnalle työn perässä, joten kotikielemme erosi myös luokkakaverien kielestä. Tajusin, että meillä kotona ei puhuttu samaa suomea kuin koulussa. HÄSA Red Carpet -elokuvafestivaaleilla nähdään myös muutamia juhlaennakkoja. Kuka selvittää ensimmäisenä, mitä viron viineri tarkoittaa suomeksi. ja kolmannesta keskustellaan 19.10. Yksi niistä on Kaiken se kestää -elokuva, joka tulee elokuvateattereihin vasta 8. Uuteen kieleen tutustumisen pitäisi pikemminkin olla jännittävä salapoliisitehtävä kuin pakkotyötä. olisi hyvä olla luettuna trilogian ensimmäinen osa. MIKSEI VIERAIDEN kielten opiskelemiseen voisi tutustua helpompaa reittiä. Ensimmäiselle luokalle mennessäni osasin jo lukea ja laskea, joten vietin lähes koko syyslukukauden biologian varastossa täytettyjen lintujen ja näätäeläinten joukossa pelaamassa Luko-pelejä. Emme ikinä saaneet selvää, kysyikö opettaja Joanilta, Johnilta vai Janelta. KOULU OLI HELPPOA , kunnes kolmannen luokan alussa alkoi piina. KIELEN PÄÄLLÄ Johanna Halonen kulttuuri@hameensanomat.fi Lukupiiri käy läpi Orvokki Aution Pesärikon Hämeen Sanomat Riihimäki Riihimäen kaupunginkirjastossa alkaa syyskuun alussa kokoontua lukupiiri, jossa luetaan Orvokki Aution Pesärikko-trilogia. Ensimmäisellä kerralla 7.9. Opetusministeriössä suunnitellaan juuri nyt ensimmäisen vieraan kielen opiskelua varhennettavaksi niin, että opiskelu alkaisi jo ensimmäisellä luokalla. Mikään noista kielistä ei ole ollut yhtä vaikeaa kuin ensimmäisenä kohtaamani englanti. Aloite lukupiiristä tuli teatterilaisilta. Kokoontumisia on yhteensä viisi
Niillä voidaan seurata myös mustavalkoisia lähetyksiä. 6: 16 1. TIISTAINA 22. Väritelevisiolähetykset alkavat Länsi-Saksassa Kun Länsi-Saksa aloittaa ensimmäisenä Euroopan maana väritelevisiolähetykset ensi perjantaina, käydään samaan aikaan neuvotteluja väritelevisiolähetysten käyttöönotosta Eurovisio-verkossa. 2. Lok aku un lop puu n ast i 2. viikko elokuuta 2017 TIISTAINA ELOKUUN 22. 34. 3. Zai da Ber gro th 3. Bussit ottavat vanhojen romanttisten raitiovaunujen paikan. ELOKUUTA 2017 B10 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN PÄIVÄN SANA VIISI KYSYMYSTÄ NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Iivari, Iivo Ortodoksisessa kalenterissa: Eulalia, Laila, Aake, Ake, Atte Ruotsinkielisessä kalenterissa: Ivar NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Signe, Varma Ortodoksisessa kalenterissa: Reino Ruotsinkielisessä kalenterissa: Signe, Signhild TIISTAI 22. Vas tau kse t: 1. 4. Hän toimi Suomen Keskustan kansanedustajana vuosina 1999–2011 ja kulttuuriministerinä vuosina 2003–2007.. Mikä sanatorio on. Kuka on ohjannut tuoreen kotimaisen Miami -elokuvan. Osa raitiotievaunuista myydään, mutta osa kelpaa vain romutettavaksi komeassa kokossa. Sve its in Gen eve ssä AIKUINEN NAINEN Tanja Karpela Eläintenkouluttaja Tanja Karpela täyttää tänään 47 vuotta. Verraten harvat näkevät kuitenkin lähetyksen värillisenä, sillä väritelevisiovastaanottimet ovat melko kalliita. Mihin asti sepelkyyhkyn metsästyskausi tänä vuonna kestää. 5. Ensimmäisessä lähetyksessä esitetään suosittu viihdeohjelma Das Goldene Schuss. Vienonen) nousi julkisuuteen Miss Suomena vuonna 1991. PNÄ 1967 Tukholman raitiotievaunut tulessa Tukholman raitiotievaunut ovat vailla käyttöä Ruotsin liikenteen siirtyessä oikealle. Par ant ola 4. Mikä Hämeenlinnassa toimiva yhteisö vuokraa nyt oranssivalkoisia kaupunkipyöriä. Karpela (ent. Häm een Set lem ent ti ry 5. Näin sanoo Herra: ”Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan.” Jer. Missä on Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n kotipaikka
Klo 12–18. kello 21. Eteläkatu 14. Klo 8–19. Hikiäntie 223. Jaakonahon esikoinen on indie, josta tulee livenä sähkökitarapainotteisempi. Idästä tuulee. Klo 11–18. Museo Skogster. Klo 9–20. Paasikiventie 2. Galleria Kone. Klo 10–18. Klo 13.30–15. Klo 11–17. Hoivian Ikäliikkujat. Opastukset Idästä tuulee -näyttelyssä. Klo 12–18. –?Siinä on jännitettä, mutta se ei ole lohdutonta. Lavis-lavatanssijumppa. Asennetta, rytmiä ja vaikutteita Jaakonaho on imenyt soolotuotantoonsa Afrikasta, EteläAmerikasta, Karibialta ja Kuubasta. Viipurintie 2. Hämeenlinnan taidemuseo. Turuntie 13. Lapsena en tiennyt musiikkialasta mitään, nyt tein tavallaan paluun perstuntumaan, Jaakonaho sanoo. Klo 15. –?Tässä projektissa on menty tunnelma edellä. Jaakonaho ei tiedä, mikä elokuva hänen albuminsa olisi. Klo 11–18. Pihakirppis. Turuntie 13. –?Biisit voivat lentää livenä ihan mihin tahansa. Galleria Kone. Werner Holmberg. Vierailijana palveluesimies Mari Kuningas. Raatihuoneenkatu 8. Opastukset Sibeliuksen syntymäkodissa. Paasikiventie 2. Sibeliuksenkatu 7. –?Se ei ole sähkökitaran ylistyslaulu, vaikka mukana toki on erilaisia kielisoittimia sähkökitarasta brasilialaiseen cavaquinhoon ja perulaiseen zarangoon. Muusikkona minulla ei ole enää näyttämisen tarvetta, joten sain keskittyä tekemään musiikkia. Karjalaiselle ja Vesa-Matti Loirille. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Renko. Ihmisyyden kuvia -näyttely. Musiikkini on kerroksellista, ehkä kliseisesti sanottuna elokuvamaista. Kauppakeskus Tavastila. Café Laurell. TIISTAINA 22. Valittavanasi ovat seuraavat osastot: •syntynyt •kastettu •kiitos •pannukuumana •perhetapahtumat •onnittelut •vihitty •kihloissa Perhetapahtumat Ilmoituksenvoitjättäämyössähköpostilla ilmoitukset@hameensanomat.fi,puhelimitse(03)6151354 taituodaHämeenSanomienasiakaspalveluun,Vanajantie7, Hämeenlinna.Jättöaikaseuraavanpäivänlehteenonklo13 edellisenäpäivänä,sunnuntainjamaanantainlehtiinperjantaina klo13mennessä. Se on myös albumi, jossa painaa pelkästään artistin oma vapaus. Perhetapahtumailmoituksen voit jättää verkkopalvelussamme ilmoitus.hameensanomat.fi Onnittelemerkkipäivänätaikutsujuhlimaan.Kiitämuistamisesta,kerrovihkimisestätaikasteesta.PerhetapahtumatHämeen Sanomissajokapäivä.. Rakkaudella, Beatrice klo 17.30, Itse Ilkimys 3 2D (suom.) klo 17.45, Dunkirk klo 18, Emoji-elokuva (suom.) klo 18, Miami klo 20, Musta Torni klo 20, The Hitman´s Bodyguard klo 20.15, Annabelle: Creation klo 20.30. Esperi Hoivapalvelukeskus Hoivia. Hänet on palkittu tuottaja-Emmalla ja säveltäjien Teosto-palkinnolla. Kroonisesta kivusta kärsivien vertaistukiryhmä. Hausjärvi. NÄYTTELYT Luontoäidin kutsu. Hämeenlinnan Mehiläinen. Antiikkisa japanilaisia julisteita, kirjankuvituksia ja puuvedoksia Meiji-Taisho-kausilta 1868–1912. Paluu vapauteen ja perstuntumaan Viikon hahmo TONI RASINKANGAS TEKSTI // TERO AHONEN KUVA J ussi Jaakonaho on nimi monien isojen artistien takana. Kesäkirppis. ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT B11 AJASTIN Tänään • Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Muusikko-tuottaja-miksaaja-äänittäjä on ollut tekemässä levyjä myös Atomirotalle, Tuure Kilpeläiselle, Anssi Kelalle, J. Voutilakeskus. Hämeen linna. Museo Skogster. Maisemataiteen mestarin näyttely. Klo 15–16. Hattulan Taitelijaseura ry. Klo 11–18. Jaakonaho on tuottanut muun muassa Ismo Alanko Säätiön Minä ja pojat, Jonna Tervomaan Haloo ja Chisun Kun valaistun. Pollentie 35. Hattula. Viipurintie 2. Hattulan omaishoitajien ja avustettavien ryhmä. Ghost Riot näkee päivänvalon 1. Siinä on yhteiskunnallista reflektointia levottomuudesta, ristiriidoista ja ihmisistä väärässä ympäristössä. Taiteilija esittelemässä näyttelyä ma–pe klo 10–12. Se on surumielinen ja karhea sekä tyly ja toiveikas. Maksullinen. Jokainen keikka on kiinni senhetkisestä fiiliksestä. Ei vaadita jäsenyyttä. Klo 7–21. Klo 17–19. Hämeen Härkätie 3520. Galleria Paperihuone. Hangasmäentie 6. Anne Vilkunan maalauksia. Jouni Pajavuoren taidenäyttely. Hämeenlinnan taidemuseo. Tavaraa tulee joka päivä, valikoima elää. Taidelainaamon Valokiilassa. syyskuuta. Turvallista lihaskuntoja tasapainoharjoittelua kuntosalilla fysioterapeutin ohjauksessa. Mitä syntyy kun keskiaika kohtaa nykytaiteen. VAATI LÄHES 30 VUOTTA musiikkialalla ennen kuin Jaakonaho tohti tehdä oman soololevyn. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Poikkileikkaus hämeenlinnalaisen kuvataiteilijan tuotantoon. Punojantie 3. Aikaikkunoita Keisari Meijin maailmaan. Ei ennakkoilmoittautumista. Lukiokatu 2. Pyhät ja pakanat. Samuli Laurinolli. Jaakonahon musiikki on fiilistelyä. Klo 19. Ooh, Hämeenlinna! Kaupunginmuseon perusnäyttelyssä skuuppien takaa paljastuu totuuksia Hämeenlinnasta. Hallituskatu 11. Raatihuoneenkatu 8. Yhteiset kuvamme. Raxu Helmisen akvarelleja. Klo 9–15. Kasvualusta. –?Viimeksi olen tehnyt näin rajoitteettomasti musiikkia kun asuin vielä vanhempieni luona. Lukiotie 1. Pesäpalloa. Janakkalan Janan F-tyttöjen pesäpallo-ottelu. Talaskuja 3. Sofi Häkkisen ja Mia Rantavaaran yhteisteos. HÄSA 6 Jussi Jaakonaho Suisto-klubilla keskiviikkona 23.8. Arvi Kariston katu 9. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Vaati 30 vuoden kokemuksen ennen kuin hän purkitti debyytti-instrumentaalinsa. Menoinfon tekninen ylläpito ja käyttäjätunnukset: monimedia@hameensanomat.fi ONNEA ONNI 10v Mumma ja Vaari Mummu ja Pappa Onnittelut TAPAHTUMAT Savenmuotoilua kaikenikäisille. Kustaa III katu 6. Turengin Kansanpuisto. Klo 8.30–18. –?Yleensä instrumentaalimusiikki halutaan sulloa jazz-karsinaan. Museo Skogster. Klo 10–16. Näyttely tuo esiin Hämeen maakunnassa olevia merkittäviä ja omaleimaisia kokoelmia sekä harvoin nähtyjä teoksia. Hän tietää, millaisessa elokuvassa se olisi soundtrackina. Kyyrölän savipaja. Raatihuoneenkatu 8. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Suisto-klubille saapuva Jussi Jaakonaho on tehnyt levyjä isoille artisteille. Minun maani. FT Jana–Tahko Brown. GHOST RIOT ON LEVY , jonka Jaakonaho on aina halunnut kuulla. Kansallismuseon kokoelmien keskiaikaiset veistokset saavat rinnalleen kolmen nykykuvanveistäjän teoksia, joissa näkyy puunveiston perinne. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Klo 11–17. Palvelukeskus Punojanportti. Suomi 100 -juhlavuoden näyttely kaupunginmuseossa tarkastelee historiaamme itäisten kulttuurivaikutteiden näkökulmasta. Valokuvaaja Pasi Vähäsen näyttely. Miltä tanssi tuntuu kehossa?. Jaakonaho kuvailee esikoisalbumiaan monikulttuurilliseksi instrumentaalilevyksi, johon on poimittu mausteita sieltä täältä. Klo 13. Janakkala. Klo 11–18. Klo 18–20. Eskon koulu, liikuntasali
Iltakirkko klo 17, Aronkoski, Koskikunnas. autop. Avioliittoon kuulutettu: Tomi Sakari Heino ja Mari Johanna Lyytikäinen. Kirkkokahvit keskusseurakuntatalossa. RIIHIMÄKI Kuollut: Vieno Elina Taipale 92 v., Erkki Öörni 85 v., Lasse Onni Ristaho 81 v., Eero Johannes Kettunen 77 v. Seurakunnat Peltikattomaalaukset pensselityönä p. Kirkkokahvit. Hämeenlinnan kirkko Messu klo 10, saarna Aronkoski, liturgi Toivio, kirkkomuusikot Seppänen, Saarikko. Avioliittoon vihitty: Johan Eerik Ilari Vehmas ja Hanna Marjut Lappalainen. Jumalanpalvelukset: sunnuntai 27.8. klo 10 Messu Hattulan kirkossa. HATTULA Kastettu: Milo Tero Olavi Halttunen, Lumina Lilja Uotila. B12 HÄMEEN SANOMAT TIISTAINA 22. JANAKKALA Kuollut: Eero Antti Olavi Varpula 84 v, Kauko Kalevi Kilpeläinen 81 v. Esirukouspalvelu. Avioliittoon vihitty: Jouni Kalevi Viljanen ja Heidi Linnea Hirvonen, Miikko Juha Ilmari Santala ja Niina Else Irene Hämäläinen, Joonas Juhani Stenman ja Laura Johanna Ruoskanen. 044 925 2613 Ostetaan Vapaa-aika tapahtumat Paras hinta puhelinosakkeista 0505405004 asiakasturva.fi Työsuoritukset Työsuoritukset HÄMEENLINNAVANAJA Kuollut: Aune Elina Hämäläinen 96 v, Ulla Helena Manninen 92 v, Kirsti Annikki Seppälä 90 v, Ensio Armas Viluksela 87 v, Helvi Maria Leponiemi 80 v, Timo Antero Eerola 72 v. Kastettu: Mimosa Matilda Hyvärinen, Jori Antero Kiminkinen, Onni Tapio Paajanen, Alina Kristiina Teno. Avioliittoon vihitty: Jyri Juhani Bister ja Vilma Charlotta Itäaho. Avioliittoon kuulutettu: Hannu Paavo Matara-aho ja Satu Elisa Matara-aho. LOPPI Kuollut: Osmo Ensio Oksanen 83v. HAUSJÄRVI Avioliittoon vihitty: Kimmo Valtteri Kallio ja Satu Pauliina Packalén. Hämeenlinnan kaupungin alueella jokaiseen kotiin, jossa ei ole ilmaisjakelukieltoa. Avioliittoon kuulutettu: Mikko Tapani Kylänpää ja Jannika Reetta Annikki Lehtonen. Kotikirkko-lehti jaetaan 26.8. Avioliittoon vihitty: Markus Veli Pekka Hanhivaara ja Noora Merita Palonen. Avioliittoon kuulutettu: Tero Jouni Ilari Koivu ja Suvi Johanna Salonen. Su 3.9. ELOKUUTA 2017 Possentie 1 81 m² osoitteessa Possentie 1 as 11. Kirkkoväärtit Reino Puro ja Tuula Ruuska. Katso kaikki tapahtumat: Hämeenlinnanseurakunnat.fi. Vanajan kirkko Messu klo 10, saarna Granlund, liturgi Juppala, kanttori Sintonen. Kastettu: Martti Armas Kuusinen, Pihla Linnea Vilppola, Viivi Alexandra Wessman, Iida Emeliina Honkanen, Eemil Onni Tavisalo, Eelis Valo Tavisalo, Onni Matias Riikonen, Elli Anneli Kiiski, Neea Anna Kaarina Asp. Kirkkoväärtit kylistä Renkovaha ja Järviöinen. Kastettu: Saara Sofia Ellinoora Kokkala. Avioliittoon vihitty: Henri August Saarinen ja Hanna Mari Hannele Lampinen, Noora Merita Palonen ja Markus Veli Pekka Hanhivaara. Kastettu: Justiina Inka Sofia Pulkkinen. 0400-675 992 Vuokralle tarjotaan Vuokralle tarjotaan Ulkomaalaukset ja huoneistoremontit/ sisämaalaukset kotiin ja mökille Kotitalousvähennys! Soitot myös iltaisin ja viikonloppuisin. Jukka M. Kirkkokahvit porttihuoneessa. klo 10 Messu Pyhän Ristin kirkossa. Pysäkin kirkkopyhä. Lehtiä on saatavilla seurakunnan toimipaikoissa ja sen voi lukea sähköisesti: Hämeenlinnanseurakunnat.fi. KALVOLA Kastettu: Aino Mia Johanna Piispanen. LAMMI Kastettu: Walle Pekka Kääriä, Aapeli Johannes Terho. Heti vapaa. 0400 1280 877 www.peltikattomaalaus.net Maakunnan ykköslehti. 925 /kk+sähkö+mahd. Rengon kirkko Messu klo 10, Kalaja, Koskikunnas. Jumalanpalvelukset: Su 27.8. HAUHO Kuollut: Aune Kaarina Salonen 93 v
kerros) puh. 050-466 7626 www.justeria.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. 010 8208800 KAIVOPUMPPU VESIJA VIEMÄRIHUOLTOPALVELUT 24 h Päivystys 0400 232 640 www.kaivopumppu.fi Rakennusurakointia puuja parkettilattioiden hionnat ja lakkaus laatoitukset, vesieristykset ja pienremontit Puh. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. krs puh. 010-574 1460 Asianajotoimisto Justeria Oy Turuntie 4–6 (3. 010 6841900 AA, VT Juha Kallioinen AA, VT Matti Kess www.eversheds.fi Asianajotoimisto Evon Lakipalvelu Oy AA Kimmo Koskentausta Palokunnankatu 15 D, Hml p. palvelut . 6169 777 ARI NIEMINEN Linnankatu 10 B Hml puh. kerros puh. 040-672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Arvi Kariston katu 2 B puh. 0400 482 015 040 4555 670 Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 6121 455, 6121 456 TAPANI MERINEN Hämeenkatu 14, 11100 Riihimäki puh. 0400 335 130 Asianajotoimisto Romo & Ilonen Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 4. 040-567 2855 JOUNI HEISKANEN Palokunnank. 9-17 Puh. Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka Sibeliuksenkatu 21, p. asennukset HÄMEEN LASITOIMI OY Uhrikivenkatu 6, 13130 Hml (03) 6824 002 ma–pe 7–16 Kaikki lasialan. 15 D II krs, Hml Käynti sisäpihan puolelta puh. 6122 012 Lammi keskiviikkoisin LAILLISTETTUJA ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA: KARI-KOSKINEN PEKKA Linnanniemenk. 075 7540 500 www.asianajopalvelut.com Asianajaja Pekka Romo Asianajaja Olli Forsell Asianajaja Teija Saraste Asianajaja Paula Murphy Varatuomari, lupalakimies Miina Vuorela Asianajotoimisto Vesa Alarotu Kasarmikatu 15 A puh. 010 8208800 Antikvariaatteja Kaivokatu 2, HML 03-6125 465 JOELTA LÖYTYY: L E V Y T C D :t K A S E T IT K IR J A T L E H D E T F IL M IT T IE T O K O N E P E L IT Huom! Uusi osoite Erikoishammasteknikoita Sirpa Nyström KariSyrjänen Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. 626 210 www.aatp.fi Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela Asianajotoimisto Markku Raimi Linnankatu 1, Keskustalo www.raimi.fi puh. 6166 722 Asianajotoimisto Portaanpää Oy Raatihuoneenkatu 8 3. *(03) 6120 454 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. (03) 675 9010 . HÄMEEN SANOMAT B13 TIISTAINA 22. ELOKUUTA 2017 Palvelut & Erikoisliikkeet Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Valmisbetonia VALMISBETONIA 044 585 2469 WWW.TILAABETONIA.FI Asianajajia Asianajotoimisto Annia Oy Turuntie 4–6 puh. 8, HML puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 040 140 6000 Romuliikkeitä P P LR Lääkäriasemia Av: Ma-To klo 8–18 Pe klo 8-16 Päivystys: La-Su klo 10-13 Jätehuoltopalvelua • Likakaivojen tyhjennykset • Viemäreiden avaukset, huuhtelut ja kuvaukset • Vaihtolavat • Jätehuolto 03 687 6425 päivystys 0500 102 127 www.janakkalanjatteenkuljetus.fi PUTKIREMONTTI JOPA KAHDESSA PÄIVÄSSÄ! LVI-palvelut KÄYTTÖVESIJA LÄMPÖVERKKOREMONTIT KIINTEISTÖIHIN Pyydä tarjous PAIKALLISELTA YRITYKSELTÄ 050 4620 293 tai www.heatup.fi UUTTA 2017: 50% Kotitalousvähennys yksityishenkilöille Ikkunoita ja ovia Puh. 040 5108179 www.lattiasaneeraus.fi LATTIASANEERAUS SyrSam Sähköliikkeitä Turengin SÄHKÖTALO OY ASENNUKSET s VIANKORJAUKSET SUUNNITTELU s SÄHKÖTARVIKE(CAD) MYYNTI Kauppakuja 1, 14200 TURENKI 03-652 7530 fax 03-652 7540 0500-734 653 Hammaslääkäreitä Ajanvaraus 010 219 4020 Ajanvaraus 010 219 4015 Jaakonkuja 5, 13720 Parola Joustavasti ja nopeasti hammashoitoon Akuutit särkyhoidot arkisin Kasarmikatu 7 b, H:linna Lasiliikkeitä Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinonkatu 34 13130 HML p. tuotteet . 044 500 5110 Autokorjaamoja • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. 029 566 0620 Keittiökalusteita Puh. 6122 170 Asianajotoimisto Harri Vento Oy Palokunnankatu 6 OTT, AA Harri Vento puh
Jatkossa omaperäisyys ohenee, mutta onneksi kärsijän paikalla on Adrian Brody. Siinä on kieltämättä saarnaamisen sävyjä, mutta tärkeä ja kipeä on aihekin. Se on alkusoittoa ”homosyövälle”: taudille, jolle ei ensi alkuun ollut edes nimeä. Jo 55 vuoden ikään ehtinyt konkari on kävellyt, pyöräillyt, melonut ja hiihtänyt äärimmäisissä olosuhteissa, joten hänellä riittää kokemusta uskaliaasta reissaamisesta. 1900-luvulla Kuuban sijainti Yhdysvaltojen kainalossa on tehnyt siitä kokoaan merkittävämmän kiistakapulan maailmanpolitiikassa. KUVA: Yle Kuvapalvelu Sam (Justin Long) koulii itsestään ihstuksensa Birdien (Evan Rachel Wood) ihannemiestä elokuvassa A Case of You – Sekaisin sinusta. Wrecked toimii parhaiten, kun todellisuuden palaset loksahtelevat autonromussa paikoilleen. Tilanomistajakin ( Eino Kaipainen) ottaa ja ihastuu. Näistä tylyistä ajoista ja asioista on syytä muistuttaa. (Suomi 1946) PEKKA ERONEN Kun terveet alkoivat kuolla ELOKUVAT Tuntematon vihollinen kertoo aids-epidemian alkuvaiheista 1980-luvun alun New Yorkissa. Aktivisti Weeks käy hanakasti niitä tuulimyllyjä vastaan. KUVA: Liv Historia: Kuuban tarina Yle Teema & Fem klo 21.00 HHHH Kahdeksanosaisen dokumenttisarjan aluksi todetaan, että ymmärtääkseen Kuubaa pitää tuntea sen vaiherikas historia. Homoille tämä painottaa, että seksuaalisen vapauden päivät ovat ohi. (USA 2011) A Case of You – Sekaisin sinusta Liv klo 21.00 HH Jos elokuva ylistää aitoutta ja rehellisyyttä, se ei saisi olla näin kaavamainen. Porukan railakkaana, seksuaalisesti vilkkaana bileviikonloppuna Ned näkee, kuinka päällisin puolin terve nuori mies tuupertuu maahan. Edessä oli monta surua, shokkia ja elämänmuutosta. Ammattitaitoisesti toteutettu ensimmäinen jakso herättää kiinnostuksen, tulevia käänteitä odottaa mielenkiinnolla. Robert Carlyle on vaisuimmillaan suurterroristina, joka havittelee maailman öljyvaroja haltuunsa. (Britannia 1999) Wrecked TV5 klo 21.00 HHH Michael Greenspanin jännäri alkaa vihlovan tehokkaasti. Pääosissa ovat Mark Ruffalo ja Taylor Kitsch. B14 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno TIISTAINA 22. Ohjelma rullaa kohtuullisen sujuvasti. Harmi, että seura on kehnoa, sillä Pierce Brosnan alkoi päästä Bondina iskuun. ONNIMANNI LIUKKONEN Saarivaltio suurvaltojen kuristuksessa. Houkutuslinnussa on paljon hyvää. Dokumentti näyttää, kuinka Strandberg pärjää 750 kilometrin patikkaretkellä Englannissa kaksivuotiaan Dana-tyttärensä ja avustajana toimivan Georgian kanssa. ELOKUUTA 2017 Kiehtova maailma: Mies ja lastenrattaat TV1 klo 19.00 HHH Ruotsalainen tutkimusmatkailija, elokuvantekijä ja kirjailija Mikael Strandberg on yli kolmisenkymmentä vuotta huhkinut maailman eri kolkissa. Intensiivinen näyttelijä ujuttaa selviytymistarinaan melkoisen tunnekirjon. Leo Riuttu on hajamieliprofessori, jolla kestää poika Pentti Siimeksen kanssa liki kaksi viikkoa huomata mamma Ansa Ikosen katoaminen. Mark Ruffalo esittää vahvaan tyyliinsä Ned Weeksiä, Kramerin alter egoa, joka kirjoittajana ja aktivistina on paikallisen homoyhteisön kärkinimiä. Ensimmäisessä jaksossa kuljetaan matka Kristoffer Kolumbuksen saapumisesta aina 1900-luvun taitteeseen, jolloin Yhdysvallat nousi Espanjan tilalle valvomaan etujaan Kuubassa. Tulevissa jaksoissa keskitytään vaiherikkaaseen 1900-lukuun, jolloin dollari, mafia ja Fidel Castro muokkasivat kovalla kädellä trooppisen paratiisisaaren historiaa. Kotikutoisuutta lisää se, että seikkailija ottaa ilmiöt ja olosuhteet sellaisina kuin ne eteen tulevat. Se on joillekin järkytys, mutta sitäkin välinpitämättömämmin viranomaiset suhtautuvat asiaan. (USA 2013) Houkutuslintu Yle Teema & Fem klo 22.00 HHH Roland af Hällström ohjasi melodraaman, joka varsinkin alkupuolella tuo mieleen ohjaajan oppi-isän Teuvo Tulion – pahvikulisseja myöten. Kohteena siintää Lontoon Buckinghamin palatsi. (USA 2014) Äidittömät TV1 klo 13.15 HH Parasta Jack Witikan komediassa ovat 1950-luvun trendikkäät ajanmerkit: bodaus ja boogie, mannermainen ryypiskely ja moderni taidemusiikki. Olosuhteet vetävät Strandbergin mietteliääksi, mikä poikii perusteellisia pohdintoja. Saati sitten selitystä taikka hoitoa. Pakko sen jälkeen on nähdä, mistä oikein on kyse. Jälkimmäisen äänitorvena toimii Julia Robertsin esittämä tohtori Emma Brookner, joka likimain ensimmäisenä ammattikunnassaan otti uuden epidemian tosissaan. Tien päällä kolmikko tapaa monenlaisia ihmisiä. Saksalais-ranskalainen suursarja kertoo saarivaltion tarinan, jonka moninaisista vaiheista ei käänteitä puutu. Jahka satamaravintolan helvetillisestä ilonpidosta päästään, ilotyttö Marja aloittelee maalla uutta elämää. Espanja tuotti siirtomaassaan orjatyövoimalla tupakkaa ja sokeria. Taisteltavaa riittääkin, kun homojen joukkokuolemaan suhtaudutaan vähintäänkin viileästi. Laila Jokimo esittää Marjaa hillitymmin ja modernimmin kuin 1940-luvun kotimaiset tähdet yleensä. Muu on raskaan teatraalista hupsuttelua ja hetken mielijohteita, joista tulee mieleen Pulttibois. (Suomi 1958) 007 – Kun maailma ei riitä Nelonen klo 21.00 HH Michael Apted ohjasi James Bond -seikkailun, jossa vähän sinne päin ovat niin pääkonna kuin kansainväliset tapahtumapaikatkin. Dokumentissa kiteytetäänkin muiden hyödyntämän saaren identiteetti: Kuuba on aina taistellut vapaudestaan. Denise Richard puolestaan on piukoissa Lara Croft -shortseissaan ydinfyysikko, joka ei tunnu ymmärtävän repliikkejään. Kat Coiron romanttinen komedia kertoo Samista ( Justin Long), joka ryhtyy koulimaan itsestään miestä ihanan Birdien ( Evan Rachel Wood) makuun. Menneisyys ei Marjasta silti niin vain hellitä. Nykyisistä kuubalaisista noin 60 prosenttia on ainakin osittain orjien jälkeläisiä. JUHA SEITZ Seikkailija kartoittaa luokkaeroja Tuntematon vihollinen TV1 klo 21.30 (E) HHH Larry Kramer sovitti omasta näytelmästään HBO-elokuvan, jossa muistellaan, kuinka aids-epidemia puhkesi 1980-luvun alun New Yorkissa. Paria yleiskuvaa lukuun ottamatta Istanbul-jakso olisi voitu kuvata vaikka Vantaalla. Auto on suistunut tieltä metsään, mies herää verissä päin, jalka poikki ja muisti hukassa. Ehkä jopa tyytyväisyyttä kehnosti piilotellen. Saarivaltakunnan luokkaeroja kartoittava projekti alkaa Manchesterin Moss Siden kaupunginosasta, jossa asuu runsaasti vähävaraisia perheitä. Kuvaaja Esko Töyri rakenteli hänen ympärilleen tummanpuhuvaa film noir -tunnelmaa. Takapenkillä retkottaa vieras vainaja, ja radiossa rätisee ryöstöuutinen
18.03 Radio Suomen Iltaohjelma. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 13.03 Perttu Häkkinen. 14.00 Hell’s Kitchen. 09.25 TV Shop Tvins. 12.00 Yle Uutiset. 8.15 Pyöräily: Espanjan ympäriajo, 3. 08.55 Musiikkivideoita. 00.35 Maailman kauheimmat naapurit. 6.25 Aamusoitto. etappi Escaldes Engordany–Tarragona. 13.20 Tulevaisuuden keksinnöt. 15.00 Toivon päivä. 00.55 Koodeja ja salaliittoteorioita (12). 02.50 Emmerdale (7). 21.00 Vuosia nuoremmaksi. 00.05 24 tuntia putkassa (7). 19.30 Pienten perhe. 16.30 Pulmuset (7). 20.03 Urheiluradio. 19.00 House (12). 15.05 Kultakuume. 14.00 Yle Uutiset. 17.00 John Fenn – Tunne-elämän parantuminen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 23.00 12 apinaa (12). 12.25 Akvaariomestarit. 15.05 Alueradio. 10.00 Remppa vai muutto. 9.03 Aalloilla. 18.30 Science of Stupid. 19.02 Laajasalo (u). 12.00 Pyöräily: Espanjan ympäriajo, 3. 18.02 Rukous Suomen puolesta. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (S). 10.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 21.50 Etnohetki. 19.30 How I Met Your Mother (12). 13.00 Hyvät kaupat (S). 21.00 CSI: Miami (16). 20.00 Meidän perheen tähdet. 21.00 Tamron Hallin rikostutkimukset. 07.30 Lyödään ällikällä. 14.00 Superbike: MM-sarja Klettwitz, Saksa. 16.05 Kassakaappien murtajat. 07.00 Lyödään ällikällä. 19.00 Andrew Wommack evankeliumin äärellä. 22.15 Vanha Testamentti avautuu. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 22.50 Kohtasin Messiaani. Tuotanto Kuvaruukki Oy. 12.33 Suomen Radio. 20.00 Timanttiliiga: Birmingham. 21.55 Armon kalliolla. 03.15 Starat lastenvahteina. 6.06 Alueradio. Marko Maunuksela. 09.40 TV Shop Tvins. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 08.46 FOX Kids: Yu-Gi-Oh! GX (7). 8.35 Raamattu. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Viikon luontoääni: harmaasorsa. 21.00 ELOKUVA A Case of You – Sekaisin sinusta (12). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.05 Melkein täydellinen rikos (12). TIISTAINA 22. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.06 Päivä tunnissa. Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset. 16.35 Kassakaappien murtajat. 11.03 Kuuntelijan toivelista. RUUTU+ URHEILU 1: TPS-viikko: 14.10 SaiPa–TPS, 16.00 TPS–HPK. 01.00 Dubain lentokenttä. 13.00 Goldbergit (S). 12.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 20.00 Jumala puhuu. 19.30 Koputus. 18.35 Liian ruma rakkauteen?. 22.05 Neljäs kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu. 18.50 Remontilla rahoiksi. 9.11 Alueradio. 6.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 11.00 Kuulet rukoukseni. 23.00 Paratiisihotelli Norja (S). 19.00 Remppa vai muutto. 11.00 Suuret pienet talot. 12.55 Suomen Radio. 14.00 Kalliovuorten kytät. 14.40 Ensiapuklinikka. EUROSPORT: 6.45 Pyöräily: Espanjan ympäriajo, 3. 15.10 Valassodat (7). 23.30 Tarinoita Kallaveden kaupungista. RUUTU+ URHEILU 2: 14.15 Superpesis: Kempele–Kankaanpää. 14.00 Passion for Jesus. 20.00 Top Gear: Kauden parhaat (7). 08.50 Pienten perhe. 13.00 Erikoiset eläimet. 23.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 02.25 Kassakaappien murtajat. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 12.59 Poikelus ja Hätönen. 12.00 Remonttipainajainen. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 01.55 Kassakaappien murtajat. 15.15 Return to Amish. 16.17 Alueradio. 6.56 Päivän mietelause. 21.30 Upea lihava elämäni. 4.02 Melkein hereillä. 00.10 Temptation Island Suomi 2 (7). 23.00 Huumebisnes Oy (16). 20.30 1+5 tytärtä. 10.30 Herätyksen läpimurto. 1952 Veikko Huovinen ja romaani Havukka-ahon ajattelija. 13.15 TV7 Israel News. 15.52 Alueradio. 18.00 Anthony Bourdain maailmalla. 17.30 Brooklyn 99 (7). 12.30 Haastattelussa. YLEX 6.29 YleX Aamu. 9.05 Muistojen bulevardi. (1991) Dokumentti elokuvaohjaaja Aki Kaurismäestä ja elokuvan Boheemielämää tekijöistä Pariisissa keväällä 1991. 0.05 Yöradio – Kasaritunti. 17.35 Mustalaissiskot (S). 13.50 Hulluna sinuun (7). 15.30 Suuret pienet talot. 20.00 Puheen Ilta. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 07.59 FOX Kids: Glitter Force (7). 21.00 Dubain lentokenttä. puolivälierä. 21.00 Uintiurheilu: Universiadit, Kazan. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. KUTONEN 06.45 Kultakuume. 16.15 Suurlähetystön villi arki (S). 03.50 Iholla. 5.52 Melkein hereillä. 14.00 Autojen ensiapu. 9.00 (s) Telinevoimistelu: Universiadit Gwangju, Etelä-Korea, Miesten kokonaistilanne. 7.15 Raamattuavain. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.15 Tie on valmis!. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Radioteatteri esittää: Verinen lyhty, 5/12. 15.00 Yle Uutiset. 23.05 Suomurhat (12). 17.15 Sadan vuoden kirjat. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Lamborghini Super Trofeo: Suzuka. 22.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 0.00 Yöradio. 6.05 Arjen tulevaisuus: Millaista asumista haluamme?. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla: Itsenäisen kansan musiikkia 1957-1967. 17.00 Lentoturmatutkinta. 8.50 Päivän blogi. 9.00 Yle Uutiset. 7.00 Parempi huomen. 23.30 Sana Jerusalemista (u). 20.02 Lähetysvartti. 21.00 Yle Uutiset. 22.00 Superpesis: Hyvinkää–Joensuu, 2. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 11.05 Return to Amish. 01.00 John Fenn – Tunne-elämän parantuminen. 17.00 Brooklyn 99 (7). • 22.50 Kaikki käy!. 14.00 Toisenlaiset äidit. 10.00 Lelulaatikko. 8.12 Puheen Aamu. 7.50 Aamuhartaus. 21.00 Wheeler Dealers. 17.15 (s) Superpesis: Hyvinkää–Joensuu, 2. 18.50 Merisää. 11.00 (s) Uimahypyt: Universiadit, Taipei, 3 m joukkuefinaali. 17.25 Sana Jerusalemista. 10.00 Amerikan karmeimmat kokit. 19.00 MM-rallicross: Kanada. 14.30 (s) Snooker: China Championship. 19.03 Urheiluradio. 20.06 Radio Suomen Iltaohjelma. 13.03 Aalloilla (u). 7.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. 17.00 Hell’s Kitchen. 17.35 Matkakuume. 00.25 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 13.00 Jäljillä (12). ELOKUUTA 2017 HÄMEEN SANOMAT B15 TV JA RADIO Yle Radio 1 90,7Mhz, YLE Radio Suomi 99,2 MHz, YLE Radio Häme 99,2 MHz, Yle Puhe 98,2 MHz, YleX 91,3 MHz, Nova 100,2 MHz, Radio Dei 105,9 MHz, Iskelmä Janne 101,7 MHz MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Missä on Musette. 15.25 Raamattu. 22.00 Arman Pohjantähden alla (S). 09.20 Jotain lainattua, jotain uutta. 11.57 Päivän mietelause. 00.00 Herätysliikehdintä. 9.05 Urheiluradio. 12.10 Tiedeykkönen: Painovoima on aika-avaruuden kaareutumista. 19.00 Rikkaiden panttilainaamo. 7.10 Urheiluradio. 10.35 Musiikkikamari. 23.30 ATP Tennis 1 000: Cincinnati, puolivälierä 3 C MORE SPORT 2: 16.00, 19.00 PGA Tour Golf: Wyndham Championship. 22.00 ELOKUVA Setup (16). 11.00 Yle Uutiset. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 23.02 Päivä tunnissa. 06.46 FOX Kids: Teletapit (S). 18.55 Radio Suomen Iltaohjelma. 18.30 Radioraamattupiiri. 12.55 Sisarvaimot. 16.40 Jon ja Kate +8. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 00.00 Kanadan rajalla. 1.00 Uskon asia (u).. 23.10 Yöklassinen. 10.00 Jättimäiset muuttokuormat. 17.30 Ermot. 01.45 Brooklyn 99 (S). 14.03 Akti. 22.00 Sinkkuelämää (S). 21.45 Raamattu puhuu sinulle. 10.03 Juuso Pekkinen: Johtoajatuksia Piilaaksosta. RADIO DEI 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 12.50 Päivän blogi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. EUROSPORT 2: 6.30 Miekkailu: Universiadit, Taipei. 23.35 Vuosia nuoremmaksi. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.30 Miekkailu: Universiadit, Taipei. 18.00 Vanderpump Rules (7). 18.00 Sinkkuillallinen. 12.30 Politiikkaradio. TV7 08.30 Unelma Pyhästä maasta. 7.12 Puheen Aamu. 01.05 Kohtalokkaat suhteet. 23.35 How I Met Your Mother (12). 18.00 70’s show (S). 10.05 Kiveen hakatut: Henrik Ramsay – isänmaan ruorimies. 14.30 House (12). 10.35 Hulluna sinuun (S). 13.15 Murhasta tuli totta (7). 21.00 Motocross: Juniorien MM-kisat. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Saari ilman lakeja. 17.00 Oma koti kullan kallis. 7.12 Alueradio. HERO 09.55 Vanderpump Rules (7). FRII 08.50 Sofian enkelit. 09.50 Jättiläisnaiset. 10.00 Parempi huomen. 14.45 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 15.00 Yliluonnollista. AVA 07.30–08.30 Lemmen viemää (7). 9.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 03.10 ELOKUVA Räjähdyspisteessä (16). 12.15 Dei-matkoilla. 7.30 Aamuhartaus. 01.00 Remppa vai muutto. 10.03 Ajantasa. 12.40 Voittoa asuntokaupoilla. 00.05 How I Met Your Mother (12). 12.40 Viikon teos. 22.00 Snooker: China Championship. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Neljät häät Amerikassa. 21.55 Suurenmoiset morsiamet. 16.03 Juuso Pekkinen: Johtoajatuksia Piilaaksosta. 12.12 Suomen Radio. 11.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 17.07 Hartaus. 09.00 Jerusalem studio. 11.30 Pikakurssi kodinostoon. 20.00 Wheeler Dealers. 15.00 Suuret pienet talot. 21.00 TV7 Israel News. 13.30 Fillarievankelistat vauhdissa. 01.35 Remontilla rahoiksi. 20.00 Tampere Cup: Ilves–Tappara. 17.05 Kakkukuningas. 00.00 Sinkkuillallinen. 02.00 Häät sulhasen tapaan Special. 16.00 Top Gear: Kauden parhaat (7). C MORE MAX: 16.00 Timanttiliiga: Birmingham. Yle Teema & Fem klo 15. 12.10 Urheiluradio. 18.30 Hartaita säveliä. 18.00 Science of Stupid. 23.15 Kyttäputki: 24: Legacy (16). 16.00 (s) Pyöräily: Espanjan ympäriajo, 4. KUVA: Yle Kuvapalvelu TV2: 21.30 Jalkapallon Mestarien liiga: Nice–Napoli. 15.30 Kadonneet (S). 12.00 Pomo keittiössä. 7.30 Uinti: Universiadit, Kazan. 6.15 Aamuhartaus. 23.30 Paini: MM, Pariisi. 23.00 MM Motocross: Sveitsi. 00.00 Science of Stupid. 23.00 Kensington Temple. 7.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 10.40 Fosters (S). 14.15 Kultakuume. 12.30 Kalle – Chef on the Beach. 10.59 YleX Etusivu. 13.00 Yle Uutiset. 11.30–12.00 Koiralle koti. 18.00 Kultakuume. TV5 06.05 Hulluna sinuun (S). 14.20 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. C MORE SPORT 1: 16.00 ATP Tennis 1 000: Cincinnati, puolivälierät 1 ja 2. 0.00 Arkisto: Rikollisuuden maailmanhistoria osat 1-5. 18.30 Telinevoimistelu: Universiadit Gwangju, Naisten kokonaistilanne. 9.10 Puheen Aamu. 00.30 Science of Stupid. 13.00 Sinkkuillallinen. 02.20 CSI: Miami (16). 18.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 7.50 Merisää. 13.30 Terapian tarpeessa (S). FOX 06.00 Sky News. 22.55 Mustalaissiskot (S). 8.15, 9.00 (s) Snooker: China Championship. 15.50 Veneilysää. 19.00 Totuus elämästäni. 14.00 New Yorkin luksuslukaalit. 15.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 8.00 Yle Uutiset. 15.00 Maailman makeimmat mokat. 23.55 Valassodat (7). TV-URHEILU TLC 07.30 Amerikan suloisimmat lemmikit. 15.00 Remppa vai muutto. 18.50 Iltahartaus. 11.00 Utelias äänimatkailija: Aivoituksia. 15.00 Maailman oudoimmat. 23.00 Autourheilu: F3 EM-sarja Zandvoort. 09.30 Remontilla rahoiksi. Marko Maunuksela. 07.40 Autotalli remonttiin. 14.00 (s) Uinti: Universiadit Kazan. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Julkkisselviytyjät (S). 00.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 12.45 Merisää. 23.45 Riemuloma Palandereilla. 19.45 Pyöräily: Espanjan ympäriajo, 4. 11.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 11.25 #RichKids of Beverly Hills (S). 09.55 Kuninkaan lapset -karaoke. 6.50 Viikon teos. 16.02 Uskon asia. VIASAT URHEILU: 21.30 (s) UEFA Champions League playoffs: Rijeka–Olympiakos. 00.30 ELOKUVA Hot Tub Time Machine – kasarikankkunen (16). 7.45 Hartaita säveliä. 10.30 Science of Stupid. 19.00 How I Met Your Mother (12). 16.00 Amerikan karmeimmat kokit. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 11.33 Suomen Radio. 15.30 Haapasalo Goes America (S). 20.30 Jerusalem studio. 11.00 Saari ilman lakeja. etappi. 14.10 Tosielämän mafiavaimot (7). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Keskipäivän tasaus. VIASAT SPORT: 21.40 (s) Englannin liigacup: Sheffield United–Leicester. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.30 Anthony Bourdain maailmalla. • 22.55 Tulossa: Haluatko miljonääriksi?. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 21.00 ELOKUVA Kuninkaan puhe (7). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.55 Musiikkivideoita. 18.15 Manuela leipoo. 21.55 Suomi tänään. 20.30 MM-ralli: Power Stage, Saksa. 17.05 Remonttipainajainen. 09.08 FOX Kids: Ankronikka (7). 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 03.45 Sofian enkelit. 00.20 Jalkapallon Mestarien liigan kooste Nice–Napoli. 07.10 Remonttipainajainen. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.23 FOX Kids: Julius-apina (S). 13.50 MasterChef Australia. 02.45 Pulmuset (S). 11.00 Pikakurssi kodinostoon. 16.15 Urheiluradio. 21.50 MotoGP: Itävallan osakilpailu. 13.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. 15.00 Yle Uutiset. 23.55 Ruuhkaa kotona. 18.30 Herra käyttää lääkäriä. 10.55 Viikon teos. 17.05 Fast n’ Loud. 20.00 Lentoturmatutkinta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 MMralli: Saksa. 18.30 70’s show (S). 16.30 Lyödään ällikällä. 12.10 Haapasalo Goes America (S). 20.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 ELOKUVA Wrecked (12). 17.00 Lapin poliisit. 15.10 Kalliovuorten eläinlääkäri. 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 18.30 GP Confidential. 14.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 22.25 Mission Menu. 09.00 Autojen ensiapu. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 5.50 Merisää. 09.00 TV Shop Tvins. 08.25 Pomo keittiössä. 14.45 #RichKids of Beverly Hills (S). 16.10 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 19.00 YleX Ilta. 08.05 Kadonneet (S). 14.00 Toivon lauluja. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 7.59 Hyvää huomenta. 19.05 Radio Suomen Iltaohjelma. JIM 09.00 Ummikot ulkomailla. etappi. 12.25 Kakkukuningas. 08.21 FOX Kids: Smurffit (S). 20.00 Huvila & Huussi. 16.30 Unelma Pyhästä maasta. 8.10 Urheiluradio. 02.15 Brooklyn 99 (S). 13.00 Klassista kahteen. 23.05 Alpe d’Huez Triathlon. 7.10 Aamusoitto. (U) Kuvassa Matti Pellonpää. 13.00 Yle Uutiset. 17.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 18.00 Raamatun kertomuksia. 10.00 Science of Stupid. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 20.00 Makumuistoja. 03.20 Emmerdale (7). 16.00 Lyödään ällikällä. 11.03 Nosto. LIV 09.00 Toisenlaiset äidit. 23.03 Yöradio. 6.05 Hartaita säveliä. 21.03 Päivä tunnissa. 22.05 Perttu Häkkinen. 19.45 Etnoilta: Keinuva talo – Kamuja Tanskasta, uutta klezmeriä ja JPP laulujen äärellä. VIASAT JALKAPALLO: UEFA Champions League playoffs: 18.15 (s) Astana–Celtic, 21.30 (s) Nice–Napoli. 19.00 Hetki ennen tuhoa. 9.05 Urheiluradio. 10.30 Ensitreffit alttarilla. 18.00 Pilanpäiten. 16.00 Uutisotsikot. 12.30 Suolapala. 07.11 FOX Kids: Blaze ja monsterikoneet (S). 08.00 Akvaarioiden valtiaat 2. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 21.35 Pysähdyspaikka. 22.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.00 Neljät häät Amerikassa. 21.40 Urheiluradio. etappi. 23.48 Painin MM, Pariisi: Kreikkalais-roomalaisen painin sarjat 59 kg, 66 kg, 80 kg ja 130 kg. 8.10 Ykkösaamu. 15.00 Kardashianit. 16.15 Faunin iltapäivä. 19.00 Kuuban amerikanraudat. 01.30 Yöohjelmaa.. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 12.10 Urheiluradio. 19.00 Snooker: China Championship. 19.00 (s) Ravit: Toto5. 08.30 Akvaariomestarit. 5.02 Melkein hereillä. Ohjaaja Veikko Nieminen. 18.20 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 3, osa 16. 16.00 Lemmen viemää (7). 8.10 Urheiluradio. 18.00 Murhasta tuli totta (7). 7.53 Alueradio. 11.03 Suomen Radio. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Huvila & Huussi. Daphne palaa kotiin. 13.30 True Crime: Murhien meediot (7). etappi. 06.40 Starat lastenvahteina. 22.00 Fast n’ Loud. 18.00 Romano mirits. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 11.00 Leijonan luola Kanada. 14.30 Marttyyrien ääni. 12.12 Yle Puhe Tänään. puolivälierä. 14.05 Viikon levy. 18.00 Yle Uutiset. 5.32 Melkein hereillä. 22.05 Rainer Friman ja ihmisen ääni (u). C MORE GOLF: 8.00, 12.10, 18.05, 22.15 PGA Tour. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Tappavat synnit (16). 19.00 Ali Show’ssa vieraana Iiro Rantala. 18.03 Kysy mitä vaan näyttelijältä. 12.55 MasterChef Australia. 00.30 Israelin vuoret. 14.00 Pulmuset (7). 20.00 Yle Uutiset. 10.45 Viikon levy. 17.15 Alueradio. 8.12 Alueradio. 22.40 Apua! Menin naimisiin ja lihoin 30 kiloa!. 07.34 FOX Kids: Popples (S). 10.00 Yle Uutiset. 21.00 Pyöräily: Vuelta Today, Espanja. 16.00 Kämmenellä
Jakso 45/81. Kausi 19, 29/48. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 7.30 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 5/6. 23.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Metsä palaa! 08.50 Näin Norjassa. 08.35 Kung Fu Panda (7). 14.50 Häähumua Kakanin seurassa. 16.00 Limitless (12). 20.00 Britannian monet kasvot. 6.47 Taas tupakoitsijoita rangaistaan 7.07 Tuoko tiedustelulaki turvaa. • 23.20–01.05 Don’t Think I’ve Forgotten (12). 16.15 Muisti: Koivulahden murhenäytelmä. 16.50 Novosti Yle. Osa 3210. 03.45–05.00 Astral-TV. 15.45 A-studio. 7.13 Älylaitteet ja nuorten unirytmi 7.22 Suomen Iranin suurlähettiläs 7.43 Ella Kannisen italialainen keittiö 7.50 Lyhytkuonoisten koirien hengitysvaikeudet 8.12 101 kirjaa: Veikko Huovinen, Havukka-ahon ajattelija 8.19 Hanna Brotheruksen Himo kertoo riippuvuuksista 8.44 Jälkipörssi. 11.00 Yle Alueuutiset. Jakso 6/26. Zak haluaa huolehtia Bellestä. 3/4. Kausi 2. Onnea, Iivari ja Iivo! 6.54 Hei Taavi (S). 20.00 Rillit huurussa (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 15.55 Kuun pimeä puoli (12). Kausi 1. kausi (12). 11.30 Kirjallisuus kaltereiden takana. Ohukainen ja Paksukainen. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 2, jakso 10/10. 19.30 Salatut elämät (7). 03.00–03.51 Lemmen viemää (7).. 9.00 Uutiset. 16.00 Au pairit Kanadassa. 21.00 21.30 Jalkapallon Mestarien liiga: Nice – Napoli. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). Ridge, perheen kiukkupussi. Kuuloaisti. 10.05 Soppa365. 10.32 Tinan keittiössä. 11.05–12.00 Lääkärit. Lehdessä esitellään tunnelmia kuvien kera myös yrittäjien eloristeilyltä: mitkä asiat nyt olivat päällimmäisinä yrittäjien mielessä. Kausi 3, 4/12. 19.00 Kummeli (7). 23.10 Rakkautta Karibialla. 23.55 Oddasat. 23.48 Paini MM. 01.40 Kylmäverisesti sinun (16). 20.50 Syötävät sävelet: Pitelemätön Beethoven. 16.45 Yle Oddasat. Kanoja ja rottia. Kausi 19, 29/48. Kausi 7. 7.49 Petteri Kaniini (S). 13.00 Historia: Andrew Carnegie, rauhan mies. 18.45 Nina Patalo (7). 7/8. 18.00 BUUklubben: Peppi Pitkätossu. 14.00 Taidetutkimukset. 01.05 Ninja Warrior 6. 17.00 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 8.03 Apina opena. 00.10–01.00 Prisma: Eläinten superaistit. 13.45 Suomen hauskin tavis (S). 09.00–09.50 Casualty (12). 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. 06.25 K3 (S). 1/6. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00–12.00 Valehtelevat viettelijät 6. • 23.35 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. Kreikkalais-roomalaisen painin sarjat 59 kg, 66 kg, 80 kg ja 130 kg. 23.40 Suomen huutokauppakeisari. Finaali ja jälkilöylyt, osa 1/2. 10.35 Piha ja parveke. 15.15 Leijonan luola USA. • Uusinta ............................................(U) Sallittu kaiken ikäisille ........(S) YLE TV1 05.55 Mikä meitä lihottaa?. 8.24 Galaxi. Nimi kuvastaa eteenpäin menevää toimintaa, vauhdikkuutta ja dynaamisuutta. N: Mark Ruffalo, Julia Roberts. Kielletty rakkaus. 12.40 Mopoautolla halki Suomen. 08.05 Lego Ninjago (7). 08.30 Angry Birds Toons (S). 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. TIISTAINA 22. 15.00 Missä on Musette?. Kausi 3, 8/10. Hyrrä ilmestyy erillisenä liitteenä Hämeen Sanomien välissä kuten edeltäjänsäkin. 19.00 Suomen hauskin tavis (S). 02.20–03.14 Kohde (12). 10.05 Emmerdale (7). Kielletty rakkaus. 07.25 Rusty Rivets (S). 7/9. Kausi 3, 3/12. 12.30 Piikkejä paratiisissa (7). 08.25 Lassie (7). 14.00 Selviytyjät. Osa 384: Yllätysten päivä. Daniellen ja Trevorin sata vuotta vanha talo on remontin tarpeessa. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Pääosissa: Pierce Brosnan, Sophie Marceau, Robert Carlyle, Denise Richards, Judi Dench. 15.20 Norjan kovin. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. ELOKUUTA 2017 B16 HÄMEEN SANOMAT TV OHJELMAT SEURAAVA NUMERO TI 29.8. 09.05 Remppa vai muutto. 17.55 Emmerdale (7). 18.52 Nina Patalo (7). • 14.40 Kanahaukka. Pikkuprinsessojen palatsi. 18.30 Lomamatka 80-luvulle. 18.01–18.50 Casualty (12). 15.00 Alone – yksin erämaassa. 06.10 K3 (S). 06.25 Huomenta Suomi. 21.00 Viikingit 4. 11.27 Kukkaron herraksi. 18.30 Clay Kids (7). 10.15 Tulossa: Junior MasterChef Suomi. Viha. 5/6. 6.42 Venezuelalaisten arki 6.51 Miksi Marokosta tulee turvapaikanhakijoita. 010 665 4424 Sähköposti .......... 06.25 Ylen Aamu-tv. Kooste. Hämeen Sanomien mediamyynti Puh. 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Kiehtova maailma: Mies ja lastenrattaat. 12.00 Sibelius, Lintu ja 7 sinfoniaa. 10.20 Candice sisustaa. Uudet jaksot alkavat. 21.00 21.00 A-studio. Anna-Leena Allenius 040 8682 361 Petri Harjula 040 8682 356 Santtu Pekarila 040 4512 512 Esa Kukkonen 040 868 2566 Päivi Merisaari 040 868 2578 Ulla Salmi 040 868 2573 Sari Vänttinen 040 868 2575 Kari Vataja 040 869 1854 b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot Toimitus .................. 01.30 Aarteiden metsästäjät Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Siinä pohditaan mm, mitä sote-uudistuksen valinnanvapaus tarkoittaa ja miten meneillään oleva valinnanvapauskokeilu Jukolan ja Lammi-Tuuloksen terveyskeskusalueilla on tähän mennessä onnistunut: miten yrittäjät ovat hakeutuneet ja päässeet palveluntuottajiksi ja ovatko kuntalaiset käyttäneet valinnanvapausmahdollisuutta vaihtaakseen palveluntuottajaa. 16.30 Diili. 11.55 Hälytys Trolltungassa. 21.00–21.54 Historia: Kuuban tarina. kausi (12). kausi (12). Jakso 8/26. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 00.40 Poliisit – kotihälytys (12). 00.35 60 Days In. 19.00 Ninja Warrior 6. 6.37 Miten kerrot lapsille Turun iskusta. 2/3. 09.30 Lomamatka 80-luvulle. 14.45 Candice sisustaa. 19.30 Au pairit Kanadassa. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 17.10 Midsomerin murhat (12). kausi. 12.14 Oddasat. Bartonit lukevat Jamesin testamentin. 2/3. 7.01 Neposen seikkailut (S). 7.40 Askarrellaan. NELONEN 05.00 Astral-TV. 17.25 Tinan keittiössä. 11.01 Uusi koti Ruotsissa. Kausi 7. 22.20 Päivän sää. 18.25 Emmerdale (7). 8.07 Pakolaisten auttaminen hiertää EU:ssa 8.17 Legoukoista valokuvataidetta 8.37 Vieraana Ella Kanninen 8.47Miten kerrot lapsilleTurun iskusta. 17.00 17.15 MasterChef Australia. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. • 22.00 ELOKUVA Houkutuslintu (12). Karsintakierroksen toinen osaottelu Nice Napoli. Jakso 10/10. 20.30 Simpsonit (7). Seuraava lehti ilmestyy 29.8. Otson sairastuvassa on ruuhkaa. 22.25 Tulosruutu. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). Epävarmuus kasvaa kunnissa: tuleeko sote-ja maakuntauudistuksesta sittenkään totta. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 23.35 112 (7). 16.10 Onnenarpa. Claire menettää malttinsa, kun Charlie pyytää häntä ottamaan vapaata töistä. 20.00 Suomen ihanimmat häät. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Viimeinen tahto. 09.00 Tulossa: Kaikki vastaan 1. 19.00 Sankareita helvetissä. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 22.8. 09.35 Emmerdale (7). Kausi 1. 13.31 Fresh Off the Boat (S). Kellarissa viihtyvät lähinnä rotat eikä kaappeja ole tarpeeksi. YLE TEEMA & FEM 09.05 Efter Nio. Kausi 3. 7.37 Turvapaikkapolitiikka luupin alla 7.47 Geenimuuntelua ja jalostamista miten niitä tulisi käyttää. 18.55 HS-uutiset ja sää. 18.42 Avaruusapinat (7). (03) 61 511 ilmoitukset@hameensanomat.fi etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Ilmoitusmyynti, ilmoitusvaraukset KOHTI VALINNANVAPAUTTA Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset on nyt Hyrrä. 07.50 Sonic Boom (7). 21.30 ELOKUVA Tuntematon vihollinen (16). 00.20–00.50 Jalkapallon Mestarien liigan kooste. Hulluja juttuja. 19.25 Tulosruutu. 16.50–17.20 Jäitä hattuun (12). kausi (16). 12.10 Yle Oddasat. Jimi yllättää Marikan tanssillaan. 22.35 Bull (7). 10.04 Tuhatvuotinen usko. 21.00 21.00 Roba (12). 7.15 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 13.15 ELOKUVA Äidittömät (S). Katsellaan Islan ja Jaakon kanssa Pingu, Kesäkiska, Kati ja Töppö, Astroset, Jepu Neulanen sekä Iltasatu. 20.00–20.30 Uusi päivä (S). kausi – uudet jaksot (16). 18.00 Yle Uutiset. Salaista tietoa. tv@almamedia.fi Digita .........................020 411 7676 Arvostelu lehdessä ................ 20.40 Villi kortti. 7.17 Syödäänkö tulevaisuudessa avaruusruokaa. 8/9. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 16.00 Salatut elämät (7). 03.15 Rajavalvojat (S). 16.15 Remppa vai muutto. yrittajat.fi/hameenlinna sekä näköislehtenä Hämeen Sanomien verkkosivuilla www.hameensanomat.fi. 22.00 Hävyttömät 7. 10.00 Scorpion 2. 18.00 Maailman kauheimmat naapurit. SUB 09.30 Salatut elämät (7). Hyrrä ja sen ilmoitukset on luettavissa myös kotisivultamme www. 10.00–10.48 Midsomerin murhat (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Kymmenen Uutiset. 00.10 Supernatural 12. MTV3 06.00 Aamusää. 11.00 Kukkaron herraksi. Vapaapäivä ja sen ilta. Kausi 1, 20/20. 20.25 Esittelyssä: Rankat duunit. 13.50 Tunturikuningatar. 16.30 Uusi päivä (S). • 23.40 Yle Uutiset. 10.50 Pilanpäiten. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). Rasvat. 10.50 LIVE: Onnenarpa. Osa 383: Sydänkipuja. 21.00 21.00 ELOKUVA 007 – Kun maailma ei riitä (16). 13.20 Näin meidän perheessä. 19.20 Päivän sää. Viimeinen rutistus. 02.45 Rajavalvojat (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. kausi. 06.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). • 20.00 Huume-Suomen historia