Torstaina 23.1.2025 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 20 | Irtonumero 4 euroa KAUPUNGIN TASOKKAIN KOHTAAMISPAIKKA Rauhankatu 5 13100 Hämeenlinna 041-3140939 WWW.ravintolauoma.fi LOUNAS Ke-pe 11:00-15:00 Ke-pe 11:00-15:00 ILTABISTRO Ke-pe 16:00-20:00 LA 12:00-23:00 KAUPUNGIN TASOKKAIN KOHTAAMISPAIKKA LOUNAS LOUNAS Ke-pe 11:00-15 Ke-pe 11:00-15 Rauhankatu 5 13100 Hämeenlinna 041-3140939 WWW.ravintolauoma.fi Laulajanäyttelijä Aleksi Aromaa työstää uutta musiikkia Sivu 15 Muut yhtiöt ovat valmiina ajamaan Vekan bussilinjoja Sivut 4–5 Hämeenlinnassa ja naapurikunnissa liikennöivät bussiyhtiöt ovat valmistautuneet ottamaan hoitaakseen Vekka Groupilta mahdollisesti piankin vapautuvat linjat. Vuonna 2022 ukrainalaisia ei ollut tulottomien kotitalouksien joukossa kuin joitain kymmeniä. Ne odottavat kaupungilta kuitenkin nopeita päätöksiä ja yhteydenottoja. Näitä kotitalouksia oli viime marraskuussa 41 600. Tämän jälkeen tilanne on muuttunut merkittävästi. Taloon tehdään samalla myös pientä remonttia. Se rakennetaan uusiksi alkuvuonna, vaikka nyt onkin säveltäjämestarin syntymän juhlavuosi. Valtaosan kasvusta selittävät Ukrainasta sotaa paenneet. Museonjohtaja Tuija-Liisa Soininen kertoo, että näyttelyn uudistaminen viivästyi. Sivu 10. KUVA: PEKKA RAUTIAINEN Sivu 16 Sibeliuksen syntymäkoti suljetaan usean kuukauden ajaksi Tulottomia kotitalouksia ennätys määrä Tulottomien kotitalouksien määrä nousi viime vuonna jälleen uuteen ennätykseen. Sivu 11 Asiantuntijoiden mukaan ydinvoimatuki vääristäisi kilpailua Uutissuomalaisen haastattelemat energia-asiantuntijat kritisoivat väistyvän ilmastoja ympäristöministeri Kai Mykkäsen (kok.) puheita uudelle ydinvoimalalle suunnattavista rakentamisja tuotantotuista
Lomia jopa 40 prosentin alennuksella.” Ketäpä tuo ei houkuttelisi. Esimerkiksi viime viikolla pidetyillä Matkamessuilla Helsingin Messukeskuksessa vieraili lähes 56 000 kävijää sisältäen ammattilaiskävijät. Siitä alkoikin kyseiseen maahan sellainen rakkaussuhde, joka ei ole tänä päivänäkään katkennut. Vaa’ankielipuolueena keskusta voi saavuttaa kokoaan enemmän. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–16 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Ilmoita asiavirheestä: toimitus@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäällikkö 03 615 1410 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 014 622 133 arkisin klo 8–18. Ylen selvityksen mukaan Orpon hallituksen kannatus on kuitenkin heikompaa kuin paljon parjatun Sipilän. Niin kävi Marinin pääministerikaudella. Olen ollut matkailussa myöhäisherännäinen, sillä 1960-luvulla syntyneenä ja työläisperheessä kasvaneena ei ollut varaa eikä tapana matkailla. Ensimmäisen etelänmatkani tein vasta parikymppisenä Kreikan Korfulle. Maltillisuus voi olla taktiikkaa ja seuraavien vaalien ennakointia. Jos hyvin kävi, pääsi sukulaisiin Poriin ja Yyterin rannoille, mikä tuntui silloin hyvin eksoottiselta. Vaaleissa kokoomus sai 20,8 ja perussuomalaiset 20,1 prosentin kannatuksen. Hallitusvastuussa olevat puolueet joutuvat kantamaan raskasta taakkaa päätöksistä samalla kun opposition helppo tehtävä on kritisoida niitä vastuuta vailla. Puheenjohtaja Antti Kaikkonen on ollut varsin näkymätön. Olen reissannut Kreikan saarilla ja mantereella vuosikymmenten varrella lähes vuosittain siitä lähtien. Susanna Lähdekorpi Special price, only for you – Turismi on tullut tienhaaraan ” Ekotekoja metsästävillä taas ei ole halua lentää ja tuhota maapalloa.. Kuntavaalit on varmasti ensimmäinen koetinkivi Orpon tulevaisuuden kannalta. Lisäksi ihmisten pihoilla röyhkeästi 24/7 selfieitä ottavat turistit halutaan kuriin. On opittu kyseenalaistamaan, onko minun pakko päästä etelänlomalle joka vuosi, onko minun pakko lentää. Euroopassa nähty keskustapuolueiden kehitys alkaa juurtua entistä sitkeämmin myös Suomeen. Sosiaalinen media ja oma sähköposti täyttyivät matkanjärjestäjien toinen toistaan paremmista tarjouksista: ”Mahtavat matkamessutarjoukset. Tosin kauden loppua kohden arvostus hiipui. Ainakin Espanjassa massaturismia halutaan vähentää rajoittamalla matkailuvirtoja sekä ottamalla käyttöön matkaverot. Kävijämäärä nousi 11 prosenttia edellisvuodesta. Henkilökohtaisia havaintoja on myös Kreetalta. Sinänsä trendissä ei ole mitään yllättävää. Toinen matkailua kyseenalaistava ilmiö on nostanut päätään etenkin Espanjassa, jossa on raportoitu paikallisasukkaiden raivosta ja mielenosoituksista turisteja ja maahan muuttavia ulkomaalaisia kohtaan. On mielenkiintoista nähdä, miten gallup-tulokset näkyvät tulevissa kuntavaaleissa. Tällä menestyksellä Petteri Orpo on joko säilyttänyt tai vankistanut asemaansa puolueen johdossa. Demarien noste gallupeissa jatkuu ” Hallituspuolueet joutuvat kantamaan raskasta taakkaa päätöksistä. Hallituspuolueiden – etenkin perussuomalaisten – kannatus on ollut alamäessä eduskuntavaalien jälkeen. Tämä saattaa jatkossa johtaa siihen, että vain keskivertoa rikkaammilla on vara matkustaa. Poikkeuksen teki Rinteen ja Marinin hallitus, joka nautti erikoisen suurta suosiota, mutta syy ei ollut erikoinen. Merkillepantavaa kannatusmittauksissa on myös keskustan hyytyminen puoluekentän keskikastiin. Sama ilmiö nostaa päätään myös Kreikassa, kuten Santorinilla. Korona-aikana Välimeren alueen asukkaat saivat hetkeksi rauhan turisteilta ja rannat omakseen ja muistivat, että näinkin leppoisaa voi omassa kotimaassa olla. Petteri Orpolle tulee ensi vuonna 10 vuotta täyteen kokoomuksen puheenjohtajana. Mistä löytyy kultainen keskitie. Välimeren mailla taas ei olisi varaa luopua turismista ja vajota kehitysmaiksi. Hävityt eduskuntavaalit olisivat sitten seuraava merkkipaalu. Suomen-matkailusta tunnustettakoon sen verran, että Lapissa kävin ensimmäisen kerran vasta nelikymppisenä. Ekotekoja metsästävillä taas ei ole halua lentää ja tuhota maapalloa. Kokoomusta äänestäisi mittauksen mukaan nyt 19,3 prosenttia ja perussuomalaisia 14,9 prosenttia äänestäjistä. Rannoillekaan eivät paikalliset meinaa aurinkotuolien sekaan mahtua. Vastaavasti kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus laski. Lomat vietettiin mummolassa Forssassa. Kehitys on ollut samansuuntainen myös Ylen julkaisemissa kannatusmittauksissa. Aikaa on tosin vielä jäljellä ja Sipilän hallituksen kannatus putosi jyrkemmin vasta puoliväliriihen jälkeen. En usko, että olen ainoa. Hallitus otti topakasti hoitaakseen äkkiä ryöpsähtäneen korona-pandemian. Tuolloin ei ollut somea, joka tuo nykyihmiselle houkuttelevat etelän palmurannat ja kaukomaiden ihmeet nenän eteen joka päivä. Häsalainen T ammikuun iloja on itselläni vuosikausia ollut aloittaa haaveilu alkaneen vuoden tulevasta matkakohteesta. Ei Suomessa eikä ulkomailla. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista tilaukset@media.fi Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Sanoma Manu oy, Tampere Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 Pääkirjoitus 23.1.2025 V aalikauden lähestyessä puoliväliä oppositiopuolue SDP on tekemässä entistä selvempää pesäeroa hallituspuolueisiin. Suhtautuminen turisteihin muuttui selkeästi koronavuosien jälkeen. Tuoreimmassa Helsingin Sanomien gallupissa SDP:n kannatus nousi 24,4 prosenttiin. Suurissa kriisitilanteissa arvostus päättäjiä ja siten hallitusta kohtaan voi hyvinkin kasvaa. Monia muitakin maita voi jo ruksia listalta käydyiksi, mutta monia, monia myös uupuu. Tämä selviää The International Council on Clean Transportation -järjestön selvityksestä. Euroopan maita tuli kierreltyä interraililla niin ikään parikymppisenä. Helsingin Sanomien (9.6.2023) mukaan suomalaiset kuuluvat maailman ahkerimpiin matkustajiin ja aiheuttavat asukasta kohden mitattuna maailman toiseksi eniten lentopäästöjä. Auts! Ilmastonmuutos ja ihmisten lisääntynyt ympäristötietoisuus ovat tuoneet kuitenkin muutoksen tuulet turismiin. Tapahtumaan osallistui tänä vuonna 850 yritystä noin 70 eri maasta. Turismi ja eteläänmuutto ovat nostaneet asuntojen hinnat liian kalliiksi paikallisten ostaa tai vuokrata. Kokoomus oli edellisten vuoden 2021 kuntavaalien ykkönen ja selviytyi voittajana myös eurovaaleista 2019 ja 2024
Esimerkiksi nyt laajennettava pysäköintialue on tarkoitettu sekä rautatieaseman, että linja-autoaseman asiakkaille. Kevyen liikenteen sillalle asennetaan parhaillaan uutta kannatinpalkkia, joka korvaa ruosteen vaurioittaman vanhan kannattimen. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 3 Turengin rautatieaseman tuntumaan voi tulevaisuudessa nousta matkakeskus Miira Parhiala Janakkalan matkakeskussuunnitelmat jäävät tältä erää kahden linja-autolaiturin rakentamiseen. Pääasia on saada nyt bussien lähtölaiturit juna-aseman lähelle. – Silta on vanha ja siinä on pieniä ruostevaurioita muuallakin, mutta tämä nyt korjattava vaurio oli ainoa, joka vaikutti sillan kantavuuteen. Kevyen liikenteen sillalle on rakennettu kokonaan uusi kannatinpalkki, joka asennetaan sen itäpäähän, lähelle päätytukea. Alustavassa suunnitelmassa matkakeskukseen on suunnitteilla kaksi lähtölaituria. Kauppakuja on sijaintinsa puolesta nähty potentiaalisena vaihtoehtona matkaketjujen, eli matkojen kulkumuotojen yhdistämisen osalta, kertoo Janakkalan maankäyttöpäällikkö Piia Tuokko. Korjaustöiden ei pitäisi vaikuttaa sillan käyttöön, sillä töitä tehdään sillan alapuolella. – Tulevaisuudessa asia voi olla toisin, jos Turenki kehittyy siinä määrin, että sellainen tarvitaan, Tuokko sanoo. Linja-autoaseman korvaavaksi paikaksi on suunniteltu Taimistotien ja Pajukujan risteyksen tonttia, jonne on tarkoitus laajentaa liityntäpysäköintiä sekä rakentaa bussien lähtölaiturit, ajantasausja pitkäaikaispysäköinti ja odotuspaikat. – Jos asian haluaisi sanoa kansanomaisesti, niin kannatinosa oli päässyt ruostumaan sellaisesta paikasta, mikä pysyi jatkuvasti likaisena ja märkänä, Takala sanoo. Nyt ei tehdä kumpaakaan näistä vaihtoehdoista. – Osat on tehty konepajalla asennusvalmiiksi. Se on suunniteltu vuonna 1948. Janakkalan maankäyttöpäällikkö Piia Tuokko Rautatiesillan remontti vie noin viikon eikä se haittaa kulkijoita Jani Suhonen J os mitään odottamatonta ei tapahdu, pääsevät jalankulkijat ja pyöräilijät jo noin viikon päästä ylittämään Hämeenlinnan rautatiesillan jälleen ilman kulkurajoituksia. ” Kevyen liikenteen sillalle on rakennettu kokonaan uusi kannatinpalkki. Ku m m ola ntie Kauppa kuja To hv ela nt ie Har via lan tie H au sjä rve nti e Turengin yhtenäiskoulu Rautatieasema Hiekkakenttä Lu kio tie Hauko lantie As em atie Kir am on tie Ta im ist ot ie Turenki Pajukuja Kauppakujan ja ympäristön suunnittelualue Uudet suunnitellut linja-autolaiturit Nykyinen linja-autoasema OPENSTREETMAP 100 m Turen gintie Linja-autoaseman korvaavaksi paikaksi on suunniteltu Taimistotien ja Pajukujan risteyksen tonttia, jonne on tarkoitus laajentaa liityntäpysäköintiä sekä rakentaa bussien lähtölaiturit, ajantasausja pitkäaikaispysäköinti ja odotuspaikat. Se tehdään Takalan mukaan todennäköisesti samalla kun valtion omistama ratasiltakin maalataan. Tonteille on alustavan suunnitelman mukaan tarkoitus rakentaa kaksi 5-kerroksista kerrostaloa, mutta päätöstä asiasta ei ole vielä tehty. Niin junat kuin jalankulkijatkin pääsevät sillan yli töiden aikana. Vuonna 2008 valmistuneiden uusien luiskien ja ramppien on todettu olevan edelleen kunnossa. Sairion ja Puistonmäen yhdistävän siltakompleksin ytimessä on kaksi ratasiltaa, joista ensimmäinen valmistui vuonna 1924. Ruostetta torjutaan maalilla ja sillan seuraava täysmaalaus on edessä joidenkin vuosien päästä. – Sellaisen rakentaminen on luonnoksessa mahdollistettu, jos joskus niin halutaan. Alkuun Kauppakujan kainaloon siirtyvät vain linja-autojen laiturit. Kävelysilta on Takalan mukaan nyt korjattavaa vauriota lukuunottamatta käyttökelpoisessa kunnossa. Tammikuun aikana valmistuvan asennustyön ei pitäisi haitata sillan käyttöä. Nyt ne tarvitsee enää nostaa paikalleen ja kiinnittää sillan alapuolelle, Hämeenlinnan kaupungin rakennuttajapäällikkö Jere Takala kertoo. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan Kauppakujan uudelle linja-autoasemalle olisi tilaa rakentaa myös jonkinlainen sisätilarakennus, esimerkiksi taukopaikka. Vaurioitunut palkki on kevyen liikenteen sillan vanhassa osassa. Tarkempia suunnitelmia varsinaiseen matkakeskusrakennukseen ei tällä hetkellä ole. Viime syksynä Takala sanoi Hämeen Sanomill e, että vaurioituneen pääkannatinpalkin ruostunut pää joko kannatellaan uudelleen tai koko kannatinpalkki vaihdetaan. Turengin rautatieaseman läheisyydestä alkavasta Kauppakujasta on ollut Janakkalan kaupungin suunnitelman mukaan tavoitteena rakentaa elinvoimainen asumisen ja liiketilojen kokonaisuus sekä vireä yhteys keskustan ja rautatieaseman välille. SOILE TOIVONEN ” Pääasia on saada nyt bussien lähtölaiturit juna-aseman lähelle. – Ne ovat ihan rakentamisvalmiit tontit kaavamuutoksen myötä, kertoo Janakkalan kiinteistöinsinööri Marika Kolehmainen. Tällä hetkellä suunnitelmia tai rahoitusta rakennukseen ei kuitenkaan Tuokon mukaan kunnalla ole. Vaurioitunut vanha kannatinosa jätetään paikalleen. Kunnanvaltuuston on tarkoitus hyväksyä kaavaehdotus ensi vuonna. Loppuvuodesta kunta teki kaupat YIT:n omistamista tonteista osoitteessa Kauppakuja 3–5. Kevyen liikenteen kulkurajoitukset sillalla poistuvat, kunhan uusi kannatinpalkki on saatu paikalleen. Eteläisen ratasillan kylkeen on kiinnitetty jalankulkijoille ja pyöräilijöille tarkoitettu uloke. Tavoiteaikataulun mukaan kaavaluonnos on nähtävillä touko-elokuun aikana. JANI SUHONEN Uutiset p
– Ilman muuta. Tuolloin yhtiön kolme kaupunkilinjaa otti hoitaakseen hämeenlinnalainen Pekolan Liikenne. Kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuri sanoi maanantaina, että kaupungille on nyt tärkeintä turvata asukkaiden liikkuminen joukkoliikenteellä. Ja kun kaupunki tekisi päätöksensä ajoissa, uskoisin, ettei liikennöinnissä tule katkosta. Aina silloin tällöin näitä kunnilta tulee. – Yleisesti liikenteen kesä on parasta aikaa liikennöitsijän vaihtumiselle, kun liikennettä ja matkustajia on vähemmän. Edellisen kerran tällaisessa tilanteessa oltiin Hämeenlinnan joukkoliikenteessä noin vuosi sitten, kun lahtelainen Reissu Ruoti joutui vetäytymään kaupungista talousvaikeuksiensa takia. Toimitusjohtaja Esa Lehto kertoo seuranneensa Vekka Groupin ilmoituksen jälkeistä tilannetta. Olette siis kiinnostunut, jos Hämeenlinnan kaupungilta yhteydenotto tulee. Se riippuu täysin siitä, jos Vekalta saadaan ainakin osa kuljettajista siirtymän yhteydessä, sillä kaikilla liikennöitsijöillä on koko ajan huutava pula kuskeista. Nyt sillä on reittiliikenteen sopimus Janakkalan palveluliikenne Tassusta. Siirtymän tiukkaakaan aikataulua Pekola ei pidä ylikäymättömänä ongelmana. Länsilinjojen toimitusjohtaja Jukka Ylitalo SEUTU TOIMIALUEENA Lipputulot kasvussa . Siihen meillä löytyy luonnostaan kalustoa. ” Pystyisimme hoitamaan varmasti ainakin suurimman osan. Tuolloin lipputulot kasvoivat noin 19 prosenttia edellisvuodesta, noin 3,8 miljoonaan euroon. Pystymme varmaan hoitamaan tietyn osan niistä (Vekka Groupin nykyisistä linjoista). Vekka Group ilmoitti kaupungille ennen vuodenvaihdetta purkavansa sopimukset 11 kaupunkilinjan ja lukuisien seutuliikenteen linjojen sekä palveluliikenteen hoitamisesta. Saamme kyllä irti kymmenkunta autoa. Tällöin kaupunki ehtisi kilpailuttaa linjat uudestaan ja yhtiöt pystyisivät hankkimaan kalustoa. Tuorein Hämeenlinnan joukkoliikenteen niin sanottu yhdistelmäraportti koskee vuotta 2023. 4 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 Hätäapua Hämeenlinnan bussiahdinkoon voi tulla muilta yhtiöiltä jos kaupungin tietopyyntö menee kahden viikon päähän, sitten voi olla tekemätön paikka ehtiä saamaan kaikki kuntoon ennen maaliskuun alkua. Olemme aina olleet nopeita liikkeissämme, jos on täytynyt. Yhtiö on kuitenkin koko ajan osallistunut kaupungin järjestämiin tarjouskilpailuihin. Tosin alkuviikolla Majuri sanoi, että kaupunki ”pyrkii ottamaan huomioon yhdenvertaisesti” myös ne yhtiöt, joilla ei sopimuksia tällä hetkellä ole. Eli millaisella kalustolla on ajettava ja mitä rahastuslaitteita käytetään. Reissu Ruodilta siirtyneistä kolmesta kaupunkilinjasta on kilpailutus kesken. – Jos se päättää pyytää tällä viikolla lisätietoja, voisimme esimerkiksi ensi viikon alussa niitä antaa. Toki joutuisimme sitä myös erikseen hankkimaan. . Toimitusjohtaja Risto Pekola sanoo, ettei kaupunki ole ollut yhtiöön vielä yhteydessä. Valmiudessa on myös janakkalalainen Lehdon Liikenne. Pikkubussejakin on muutama. Hän sanoo, että Vekka Groupin purkuilmoituksen myötä syntynyt tilanne on valitettava siksikin, että se aiheuttaa ”kaikille ihan hirmuisesti ylimääräistä työtä”. Länsilinjat oy:n toimitusjohtaja Jukka Ylitalo tuntee Hämeenlinnan tilanteen hyvin, sillä hän asuu kaupungissa. Meillä on lähemmäs 40 ajoneuvoa. Kymmenkunta vuotta sitten Lehdon Liikenne osti Hämeen Linjan kaupunkilinjat. Ylitalo toivoo myös, että jos linjojen tilapäishankintaan mennään, uudet sopimukset ulottuisivat esimerkiksi ensi vuoden kesään. – Olemme tehneet omaehtoisesti selvitystyötä siltä varalta, että kaupungilta tulee pyyntö. Pekola sanoo myös, ettei kaikkien vapautuvien linjojen liikennöintiä ole mahdollista kovin nopeasti korvata, jos kaupunki pitää vaatimuksistaan tiukasti kiinni. Tamperelainen Länsilinjat ajaa Hämeenlinnassa tällä hetkellä vain niin sanotun joukkoliikenteen laatukäytävän linjaa, joka kulkee Turengista Hämeenlinnan kautta Parolaan tai Parolannummelle. Hämeen Sanomat kysyi kolmelta nyt kaupunkiin sopimussuhteessa olevalta yhtiöltä, onko niillä halua ja mahdollisuutta järjestää tarvittaessa korvaavaa liikennettä. – Autoja voi kyllä ruveta viikon tai kahden sisällä jostain haalimaan, eikä se ole ongelma varsinkin, jos saamme ajaa vielä vanhoilla autoilla. Liikennöitsijöille kaupunki maksoi korvauksia noin 7,4 miljoonaa euroa, ja valtionavustusta joukkoliikenteeseen saatiin lähes miljoona euroa. Mutta Hämeenlinnan sopimusliikennöitsijät sanovat, että niillä on mahdollisuuksia ottaa hoitaakseen Vekka Groupilta ehkä jäävät linjat. – Kyllä me autamme ainakin seutuliikenteen hoitamisessa. Yhtiö ja kaupunki käyvät kuitenkin nyt neuvotteluja ainakin lopettamisajankohdan siirtämisestä ja kaupungin yhtiöltä vaatimista korvauksista. Pystyisimme hoitamaan varmasti ainakin suurimman osan (Vekalta ehkä jäävästä) kaupunkiliikenteestä. Pekolan tavoin Lehto sanoo, että tarkoitukseen saatavien autojen määrään vaikuttavat kaupungin ehdot, kuten päästövaatimukset. Käytössä olevissa bruttosopimuksissa lipputulot saa tilaaja eli kaupunki. Pystymme paikkaamaan, jos paikattavaa on. Vuonna 2017 yhtiö ei menestynyt uuden mallisessa kilpailutuksessa, vaan menetti Turenki–Hämeenlinna -reitin 70 vuoden liikennöinnin jälkeen ja Hämeenlinnan kaikki kaupunkilinjansa. p Uutiset. Kaupungilta Ylitalo toivoo nopeaa reagointia. – Kyllä me sitten teemme kaikkemme, jotta saadaan kaupunkija seutuliikennettä jatkettua. Sen tytäryhtiö Mikkolan Liikenne hoitaa yhtä linjaa Hauhon ja Hämeenlinnan välillä. – On mahdollista, että voimme osallistua pienessä mittakaavassa myös seutuliikenteeseen. Uudet pitkät sopimuskaudet alkavat ensi kesäkuussa, ja niiden yhteisarvo on yli 20 miljoonaa euroa. Pekolan Liikenne ajaa myös seutureittejä. Hämeenlinnan seudun joukkoliikennealueessa ovat mukana myös Hattula ja Janakkala. Veli-Matti Virtanen R eittiliikennettä Hämeenlinnan seudulla ja sen keskuskaupungissa ajavat muut bussiyhtiöt ovat valmiita tulemaan hätiin, jos Vekka Group ja kaupunki eivät pääse sopuun liikennöinnin jatkamisesta helmikuuta pidemmälle. Hämeenlinna toimii isäntäkuntana. Yhtiöt odottavat kaupungin yhteydenottoa. – Kaupungin täytyy nyt katsoa, mikä on tärkeää, ja joustaa vaatimuksista.
Reissu Ruoti joutui luopumaan Lahden Seudun Liikenteen linjoistaan. Varusteissa ei Franssilan mukaan ollut puutteita. Reissu Ruoti ajautui vaikeuksiin, kun Scanialta leasing-sopimuksella hankitut paikallisliikenteen sähköbussit eivät toimineet talviolosuhteissa. Kaupunki ja bussiyhtiö purkivat sopimuksensa helmikuussa ja nyt entisillä Reissu Ruotin linjoilla liikennöi Pekolan liikenteen busseja. Talven aikana yhtiö kärsi kalustovaikeuksista ja aikatauluun merkittyjä vuoroja jäi usein ajamatta. Yleensä vammat ovat raajoissa tai päässä, kun pää on iskeytynyt kovaa maahan, Franssila huomauttaa. Ennen kaikkea ranteita loukattiin Hämeenlinnassa, kun liukkaus iski toden teolla teille ja pihoille. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 5 Vielä vuonna 2018 tamperelainen Länsilinjat ajoi linjaa numero 17, joka nyt on Vekka Groupilla. PEKKA RAUTIAINEN Reissu Ruodin yritys saneeraus vahvistui Vili Uuskallio Lahtelaisen liikennöitsijä Reissu Ruodin yrityssaneerausohjelma on vahvistettu. Tiedotteessa Reissu Ruoti kiittää velkojia ja yhteistyökumppaneita kärsivällisyydestä ja tuesta yhtiön vaikeassa vaiheessa. Reissu Ruoti liikennöi myös Hämeenlinnan paikallisliikenteessä linjoilla 2, 2U ja 4. Yleensä kaatumisia tulee hoidettavaksi huomattavasti vähemmän. – Muutosvaiheen toimitusjohtajana jatkaa Francis McCarron. Toimialan näkymät ovat jatkossakin haastavat, mutta Bus Travel Reissu Ruoti on nyt selvästi vahvemmassa asemassa rakentaakseen kannattavaa liiketoimintaa, yhtiö toteaa tiedotteessaan. tammikuuta. Omistusjärjestelyistä on tarkoitus kertoa lähiaikoina. – Hoitoon tulleilla oli kyllä nastakenkiä tai liukuesteitä, mutta ne eivät kaatumista ehkäisseet, Franssila sanoo. Ilmatieteen laitoksen mukaan Kanta-Hämeessä ei ollut enää keskiviikkona voimassa varoituksia niin liikenteelle kuin jalankulkijoillekaan. – Olemme sitoutuneet hoitamaan velvoitteemme sovitun mukaisesti, yhtiö lupaa. Useimmiten liukastuvat vauhdikkaat alle 30-vuotiaat työmatkalla, mutta sairaanhoitoa tarvitsevat ovat tavallisesti 50-60-vuotiaita ja lonkkamurtuman riski kasvaa yli 70-vuotiaana. Jään päälle satanut tuore lumi sai monen tarkkaavaisuuden herpaantumaan. Nyt Länsilinjat on kiinnostunut Vekan kaupunkilinjoista. Bus Travel Reissu Ruoti hakeutui yrityssaneeraukseen sen jälkeen, kun yhtiö joutui vuosi sitten luopumaan Lahden seudun liikenteen (LSL) linjoistaan. Perinteikkään bussiyhtiön taloutta rasittavat myös yhtiön pääomistajalle ja hallituksen jäsenelle Juho Ruodille myönnetyt lähipiirilainat. Suomessa tapahtuu yleensä talven aikana noin 50 000 liukastumista, joista aiheutuu VTT:n arvion mukaan 2,4 miljardin euron kustannukset. Nykyinen pääomistaja Juho Ruoti jatkaa yhtiössä asiantuntijatehtävissä. Yhtiön omistus on pysymässä päijäthämäläisissä käsissä. Yhtiö on arvioinut saavansa liiketoiminnan kannattavaksi ja velvoitteet hoidettua seuraavan parin tilikauden kuluessa. Uutiset p. Päijät-Hämeen käräjäoikeus päätti asiasta 17. McCarronin mukaan omistusjärjestelyistä on tarkoitus kertoa tammi-helmikuun vaihteessa. Päätös vahvistaa Reissu Ruodin perinteikkään perheyrityksen liiketoiminnan jatkumisen ja yli 40 työpaikan säilymisen Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla, yhtiö kommentoi yrityssaneerauksen vahvistumista. Saneerausohjelman vahvistamiseen liittyy yhtiön mukaan myös rahoitusja omistusjärjestelyjä. Sairaalan ensiavussa vuoden vilkkain päivä liukastumisten takia Saila Karpiola Tiistai oli liukastumisten aiheuttamien vammojen osalta kuluvan vuoden vilkkain Kanta-Hämeen keskussairaalan ensiavussa. – Koko vuoden aikana sairaalassa hoidetaan 100–200 liukastunutta. RIKU HASARI Pekolan Liikenteen toimitusjohtaja Risto Pekola muistuttaa, että Vekka Groupilta mahdollisesti jäävien linjojen hoitaminen vaatii kuljettajien siirtymistä. – Edelliset kaksi vuotta ovat olleet yhtiölle kuten koko toimialalle erittäin vaikeita. Saneerauksen tavoitteena on hoitaa velkojien saatavat ja tervehdyttää yrityksen liiketoiminta jälleen kannattavaksi. Tätä ennen liikennöintiä olivat jo hankaloittaneet koronapandemian vuoksi määrätyt sulkutoimet ja Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan vaikutukset turismiin. Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystyksen ylilääkäri Mikko Franssila sanoo, että sairaalaan tuli tiistain aikana 20 liukastunutta
70-VUOTIAS Markku Piri . – Varmaa maailmassa on ainainen muutos, se tuo myös mahdollisuuksia kaltaiselleni optimistille. Koska olen intohimoinen harrastajavalokuvaaja, omat kuvat ovat usein olleet pohjana uusille sisustuskankaille. Monipuolisen Pirin tiedetään myös kunnostaneen vanhan pappilan, rakastavan puutarhanhoitoa, kirjoittavan ja maalaavan. Työskennellyt ja pitänyt näyttelyitä mm. Kun kerran näin aiheesta värikuvan, prinssillä oli taivaansininen viitta, olin onnellinen, hän hymyilee. 1980-luvulla Pirin paidat ja solmiot olivat käsite. – Kunnostin talon rohkeasti uutta ja vanhaa yhdistäen. Sitä kautta innostus puutarhanhoitoon Hämeenlinnalainen tekstiilitaiteilija, muotoilija Markku Piri pyrkii ilmaisussaan tyylikkyyteen ja iloon. Hämeenlinnalaisen Pirin värikäs ura alkoi, kun Armi Ratia otti vastavalmistuneen tekstiilitaiteilijan Marimekkoon vuonna 1979. 6 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 Luova mieli vie Markku Piriä materiaalista ja tehtävästä toiseen Sari Toivakka T ekstiilitaiteilija, muotoilija Markku Piri on suunnitellut joka lähtöön: muun muassa vaatteita, kuoseja, kenkiä, puvustuksia, keramiikkaa, ryijyjä ja lasia. Piri työskenteli New Yorkissa ja Japanissa, ja Suomessa Finlaysonille. Nuorena seurasin sunnuntailehden sarjakuvaa, halusin olla Prinssi Rohkea. Olen ylpeä 2017 Eurokankaalle suunnittelemastani Suomi-kokoelmasta. – Tehtäväni ovat kehittyneet ja muuntuneet eri hankkeiden ja kasvavien taitojen myötä. Laaja-alainen tuotanto vaatteista kodintekstiileihin, keramiikkaan ja lasiin. Muistelmateos Muodoton elämä (Siltala, 2020). Pelasti Huittisten vanhan pappilan kulttuurikeskukseksi. – Lasi on materiaali, jonka saloihin ja menetelmiin olen tutustunut 1990-luvun lopulta alkaen. ” Nuorena halusin olla Prinssi Rohkea. – Sininen sävy on jalo, mystinen, ilmava, viileydessäänkin lämmin, ja olen jo lapsuudesta saakka kiintynyt sinisiin. Pirin materiaalit vaihtuvat paitsi tilausten ja tehtävien, myös muuttuvien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Nuori leijona halusi tietenkin aina aluksi näyttää kyntensä!, Piri nauraa. Asuu puolisonsa kanssa Hämeenlinnassa. Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia tekstiilisuunnittelijoita. Suunnitteluni punaisena lankana kulkevat värit, materiaalien tuntu, hallittu rehevyys ja pyrkimys tyylikkyyteen sekä iloon ilmaisussa, Piri sanoo. Markku Piri Markku Piri vastasi Sibeliuksen juhlavuoden 2015 ilmeestä. – Maalaaminen on intiimi prosessi ajattelua, tunnetta ja harjaantunutta käsityötä. Vierailevana taiteilijana luotan tietenkin parhaisiin mestareihin, sillä puhaltamisen jalo taito vaatii vuosikymmenten opiskelun. Piri luonnehtii pirinsinisen sisältävän ”taivaanvahvuutta, melankoliaa ja aavistuksen lämpöä”. Tulevien näyttelyiden myötä Piri kertoo olevansa palaamassa myös henkilökohtaiseen taiteelliseen ilmaisuun, maalaamiseen. . Se liittyy uskallukseen, ohjattuun sattumaan, kun tuttu, rakas pensseli ja sopivan kostea maali koskettavat vastaanottavaisen, avuliaan paperin pintaa. . Hänestä tuli yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista suunnittelijoista. . Kesäpaikka Kiuruvedellä. Syntynyt 23.1.1955 Kauhavalla. Pirin kiinnostus taiteisiin, kulttuuritapahtumien, konserttien ja näyttelyiden järjestämiseen johti 2000-luvun alussa Huittisten Vanha-Pappilan ostoon. Valtion muotoilupalkinto 1986, Pro Finlandia -mitali 2017, Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinto 2018. . Pirin kohdalla on mainittava erityisesti sininen, suunnittelijan lempiväri ja tunnusmerkki. Juhlanäyttely Suomen käsityön museossa Jyväskylässä sekä Suomen Lasimuseossa Riihimäellä. . TERHO AALTO p Uutiset. – Kankaiden kuosisuunnitelmat tein ennen maalaamalla, 2000-luvun alkupuolelta alkaen tietokoneella. . Samalla opin, miten historiallisia hirsirakennuksia vaalitaan niiden arvon mukaisesti. Olennaista on ajatella kokonaisuuksia, on kyseessä sitten tekstiilikokoelma, tapahtumatuotanto tai sisustus. . Harrastaa maalausta, valokuvausta ja leivontaa. . Sen yhdeksän kuosia pysyivät markkinoilla aina toissavuoteen saakka. Olen saanut työskennellä loistavien mestareitten kanssa Riihimäellä ja Venetsian Muranossa, Piri kertoo. Yhdysvalloissa, Japanissa ja ympäri Eurooppaa. Puolisoni kouluttautui aikuisena hortonomiksi
Juhlavuoden Piri omistaa näyttelyille, ystäville ja yhteisille matkoille Suomessa ja ulkomailla. Valitettavasti näissä on puutteita edelleen, Piri toteaa. – Kulttuuri ja taiteet ovat suomalaisen identiteetin ytimessä. Käsityön museo on kerännyt Pirin tuotantoa vuodesta 1992, lisäksi taiteilija on lahjoittanut arkistoaan ja kuva-arkistoaan museolle. – Luova virtaus on mahtavaa, kun asiat tuntuvat luontevasti menevän oikeaan suuntaan, kuin johdatetusti. Mikä pelastaisi suomalaisen suunnittelun. Uutiset p. Paneutuminen, tarkkuus, sitkeys ja rakkaus työhön ovat Pirille kaikessa a ja o. Nautin tavattomasti myös Alma Jantusen lasiteosten rehevyydestä, lempeydestä ja väri-ilosta. – Suomen Lasimuseon uudistuva profiili on kiehtova, olen ihastunut moniin näyttelyihin siellä. Kokoelma sisältää noin 3000 esinettä, näytettä ja luonnosta. Tällä hetkellä puhutaan suomalaisen suunnittelun ahdingosta ja pienien merkkien kuihtumisesta. – Markkinointiosaaminen ja kyky tehdä yhteistyötä. Viimeisen vuosikymmenen aikana Piri on seurannut kuvataidetta ja erityisesti lasimuotoilua. – Osana hanketta olen ideoinut tutkimusmatkaa sinisyyden ytimeen. Näyttelyn kutsuvierasavajaiset ovat samalla ”virallinen” synttärijuhlani. Syksyllä Matias Karsikas ja jo veteraanimuotoilija Arni Aromaa sykähdyttivät vahvoilla, tuoreilla näyttelyillä. Yksi kohokohdista on Suomen käsityön museossa Jyväskylässä syyskuussa avautuva näyttely Pirinsininen ja muita värejä. 1986 Markku Piri sai Valtion muotoilupalkinnon. Jos unohdamme taiteet, unohdamme keitä olemme, mistä tulemme, emmekä ymmärrä minne menemme. MARKO KAUKO Markku Piri perusti kesäkotinsa yhteyteen hulppean luonnonniityn. Näyttelyssä aivan uudet teokset käyvät kommunikaatiota menneiden vuosikymmenten kanssa. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 7 ”Paneutuminen, tarkkuus, sitkeys ja rakkaus työhön ovat kaikessa a ja o”, monipuolinen suunnittelija ja taiteilija Markku Piri sanoo. AAKE ROININEN on kasvanut, ja kesäkotimme pellonreunaan perustimme pari kesää sitten hulppean perhosniityn. Juhlavuosi jatkuu vielä ensi vuonna, kun näyttelystä avataan uusi versio Lasimuseossa Riihimäellä
Valtuuston nyt tekemää päätöstä on edeltänyt yli puolentoista vuoden valmistelu, jonka aikana rakennuttajakonsultti Sitowise laati useita vaihtoehtoja. Suunnitelmien pallottelu huipentui valtuuston joulukuun kokoukseen, jossa asiasta piti päättää. 044 7715 129 Harri Säppi puh. 625 €; käyttöetu alk. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. 3 982,35 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 44 232,35 €, todellinen luottohinta 50 232,35 € ja todellinen vuosikorko 2,76 %. Kokoomuksen Matti Puotila ja Jiri Kattelus tekivät valtuustoaloitteen, jossa he esittävät, että kunnan tarkastuslautakunta selvittäisi koko hankesuunnittelun toteutuksen kaikkine kiemuroineen. Caprissa on ikoninen muotoilu, perheauton runsaat tilat ja huippuvarustelu sekä nopea pikalataus, akun esilämmitys painikkeella ja jopa 627 km:n¹ toimintamatka. Etenkin viime syksynä elinvoimalautakunta ja kunnanhallitus olivat eri linjoilla hankkeen jatkosta. Sen sijaan hallitus asettui yksimielisesti samalle kannalle kuin elinvoimalautakunta aiemmin. Saarinen teki lisäksi valtuustoaloitteen Marjahatun päiväkodin lasten ja työntekijöiden ruokailun turvaamiseksi. Moottoripajan todennäköinen paikka on Järven mukaan kunnan varikko. 46 250 € tai 449 €/kk³. PEKKA RAUTIAINEN p Uutiset. ²Ford Protect Huoltosopimus sisältää kaikki auton huolto-ohjelman mukaiset työt, kuten määräaikaishuollot sekä jarrunesteen vaihdon. Ford Credit -palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. Valtuustokonkari Matti Puotila kukitettiin hänen taannoisen 80-vuotismerkkipäivänsä johdosta. Kunnanhallitus kokoontui vielä ennen joulua ja hylkäsi jatkoon valitsemansa suunnitelman kelvottomana. 565 €. Aloitteessa esitetään, että kunnanjohtaja Pekka Järvi laatii Kampus II:n jälkiarvioinnin ja tekee tarvittavat kehittämisehdotukset. Kunnanjohtaja Järvi vastasi Saariselle, että korvaavaa tilaa nuorille selvitetään parhaillaan yhdessä Parolan keskustan muiden tilajärjestelyjen kanssa. Päätökseen lisättiin maininta, jonka mukaan liikuntapaikkojen rakentaminen tuodaan valtuuston käsittelyyn, kun ne on asianmukaisesti valmisteltu. Vesa Perälän lukeman aloitteen mukaan hankesuunnittelu kesti poikkeuksellisen pitkään ja sen aikana tehtiin turhaa työtä. Vaihtoehdoista valittiin toteutettavaksi suunnitelma 5a, jonka kannalla kunnan elinvoimalautakunta on ollut pitkään. 03 6563 390 Ford automyyjät: Christian Ramberg puh. Ensiesittelyssä 23.–25.1.2025 Legenda on palannut! Uusi Ford Capri® yhdistää urheiluauton sielun crossover-mallin toiminnallisuuteen. toimituskulut 600 €. Kuukausierä sisältää koron 1,90 %, perustamismaksun 299 € ja käsittelykulun 15 €/kk. ¹Täyteen ladattuna (WLTP). Tuolloin ensimmäiset moduulit asennettiin paikoilleen. Saatavilla takaja nelivetoisena. Samalla veronmaksajien rahaa kului ainakin 100 000 euroa. Caprin koeajaneille lahjaksi autopesu! Hämeenlinna Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna p. Aloitteessa kyseenalaistetaan rakennuttajakonsultin toiminta ja todetaan, että kunnan hallintokuntien välinen yhteistyö toimi heikosti. Noin 50 lasta ja aikuista kulkee ruokailuun Marjahatulta Parolan kouluun, eikä reitti ole turvallinen. Tämä kuumensi tunteita, sillä osa valtuutetuista olisi halunnut saada asian vihdoin käsiteltyä. Kuvan auto erikoisvarustein. Vaikka pykälä hyväksyttiin yksimielisesti, se poiki kaksi valtuustoaloitetta. 46 250 € (RWD Standard Range 52 kWh aut. Vapaa autoetu alk. Ford Capri ® RWD Standard Range 52 kWh (125 kW / 170 hv) alk. Hinnat ilmoitettu 1.1.2025 hinnaston mukaan ja sis. Kokouksen alussa valtuutettu Kaj Nordenswanille (kesk.) ojennettiin tasavallan presidentin hänelle myöntämä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein. ford.fi. 040 6682 311 Ville Aaltonen puh. 125 kW/170 hv, sähköenergian kulutus 15,5 kWh/100 km, CO?-päästöt g/km). Hyödynnä ensiesittelyedut 23.1.–1.2.2025: • Ford Protect Huoltosopimus 3 vuodeksi veloituksetta, etusi 310 €² • Edullinen rahoituskorko 1,9 % + kulut: Esim. Yhteiskoulun jatkorakentamisen pitkään kestänyt valmistelu poiki kaksi kriittistä valtuustoaloitetta. ³Kertaluoton rahoitusesimerkki: Ford Capri RWD Standard Range 52 kWh automaatti (125 kW / 170 hv, hinta 46 250 € (sis. Kampus II:n hankesuunnitelman ja investointipäätöksen. Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen yksimielisesti. Korkeajänniteakun ja -osien takuu 8 vuotta tai 160 000 km. toim. Saman suunnitelman myös valtuusto nyt hyväksyi. Tyylipisteitä prosessi ei valtuustolta saanut. Todellinen toimintamatka ja sähköenergian kulutus vaihtelevat malleittain ja niihin vaikuttavat eri tekijät, kuten sää ja lämpötila, ajotapa, reittiprofiili, ajoneuvon huolto ja litiumioniakun ikä ja kunto. * Ford-takuu 5 vuotta tai 100 000 km. Kaikki edut koskevat vain yksityisasiakkaiden uusia täyssähköisen Capri-mallin tilausja kauppasopimuksia 23.1.–1.2.2025. Kunnanhallitus piti pikakokouksen juuri ennen valtuustoa ja päätti vetää asian pois esityslistalta. 8 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 Autokauppaa myös verkossa nelipyörä.fi Automyynti avoinna ma–pe klo 9-17 ja la klo 10–15, tervetuloa! NY T BONUSTA m yös autokaupo ist a FORD TAKUU VUOTTA tai 100 000 km* Ford Capri ® -mallisto alk. 041 7302 467 Tänään 10:lle ensimmäiselle Ford-ämpäri! Hattulan valtuustolta ei herunut tyylipisteitä koulukampuksen pompottelulle Sari Oksala Hattulan valtuusto hyväksyi vihdoin keskiviikkona Parolan yhteiskoulun jatkorakentamisen eli ns. Saarinen esittikin, että Marjahatulta luodaan turvallinen, talvikunnossapidettävä kulkureitti ruokailuun Parolan koululle. Luottokustannukset yht. Perussuomalaisten valtuustoryhmä puolestaan esittää, että koulukampuksen hankesuunnittelusta tehtäisiin kriittinen jälkiarviointi. – Voisiko kampushanketta enää huonommin hoitaa, kysyi aloitteen lukenut Puotila ja piikitteli etenkin kunnanhallituksen toimintaa asian valmistelussa. kulut), käsiraha 6 000 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 449 €, luoton määrä 40 250 €, viimeinen suurempi erä 17 726,35 €. Mirka Saarinen (hh.) kysyi nuorisotilojen tilanteesta, sillä koulukampuksen suunnitelmista jäi viime vaiheessa pois moottoripaja ja myös nykyisestä nuorisotilasta joudutaan luopumaan. Parolan uuden yhteiskoulun ykkösvaihetta rakennettiin tammikuussa 2022. Lisätiedot, ks
Joissain tapauksissa näin on käynyt. Puolen päivän aikaan paikalla oli yhä muutama yksikkö ja käynnissä olivat sammutusja raivaustyöt. Poliisi epäilee: Eagle S -laivan ankkuri irtosi ketjusta, kun viranomaiset kehottivat nostamaan ankkurin Heidi Puomisto?/?STT Poliisi epäilee, että Eagle S -laivan ankkuri irtosi ketjusta siinä vaiheessa, kun suomalaisviranomaiset kehottivat säiliöaluksen miehistöä nostamaan ankkurin ylös. ellei toisin mainita Coca-Cola 6-pack sokeriton tai perinteinen | 6 x 1,5 l | 0,84 €/l | hinta sis. Tämän jälkeen valvontavastuu siirtyy kiinteistön omistajalle. Helsingin käräjäoikeus on hylännyt varustamon vaatimuksen takavarikon kumoamisesta. Vaihtoehtoisesti kaapelivauriot ja uran merenpohjassa olisi voinut aiheuttaa itse ankkuria painavampi ankkuriketju, Lohi kertoo. 4 kpl/talous Tuotteita rajattu erä. – Rakennuksen kattorakenteet on purettu, mutta hirsirunko on pystyssä. KRP takavarikoi aluksen joulukuun lopulla. Säiliöaluksella on 24 miehistön jäsentä. Palo levisi purueristeitä pitkin. Kanta-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen kyläkoululle tiistaina juuri hieman ennen puoltayötä. Heidät on asetettu matkustuskieltoon. Sitä ei ole vielä tiedossa, pitääkö esimerkiksi lattiaa purkaa palopesäkkeiden sammuttamisen vuoksi. pantin ATRIA Naudan jauheliha 17 % rasvaa | 1 kg | 7,99 €/kg Viinirypäle vihreä siemenetön | alkuperämaa: Etelä-Afrikka, Namibia, Brasilia | 500 g | Lidl Plus -tarjouksella 3,98 €/kg | ilman Lidl Plus -tarjousta 4,18 €/kg | norm 2,59 € | maks. Tarkempaa arviota on rikosylikomisarion mukaan vaikea antaa. Ankkurin tekninen tutkinta on valmistunut, mutta esitutkintatoimet jatkuvat muilta osin. Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot Vain halvin on halvin EDULLISESTI ALKUVUOTEEN TARJOUKSET VOIMASSA TO 23.1. Sisäosat ovat tuhoutuneet laajalti. Eagle S -säiliöaluksen epäillään aiheuttaneen muun muassa Estlink 2 -kaapelin vaurioitumisen Suomenlahdella joulupäivänä. Vettä on käytetty sammuttamiseen paljon. Tältä osin on ennenaikaista ottaa vahvaa kantaa, Lohi sanoo. 09 – 23 % 1. Palon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa. – Jälkiraivauksessa ja palopesäkkeiden sammuttamisessa kuluu vielä vähintäänkin useita tunteja. Miehistön jäsenten kuulustelut jatkuvat edelleen ja takavarikoidun materiaalin läpikäyminen on kesken. Poliisi tutkii palon syttymisen syytä. 00 4 KP L – 35 % PAISTOPISTEESTÄ ERÄ! 9. Heistä yhdeksää on kuulusteltu tapauksessa epäiltyinä. Prisma –9 % vrt. – SU 26.1. Useampaan tuntiin emme päässeet sisälle rakennukseen, Lamminaho kertoo. Uutiset p. Kattoa ei enää ole. K-Citymarket –22 % JOPA HALVEMPI 23 % Lue lisää: lidl.fi/halvin Hintavertailu Espoossa 9.1.2025 JÄTTIPAKKAUS 1 KG ERÄ! 7. Vanha kyläkoulu on ollut asumiskäytössä jo vuosia. K-Supermarket –23 % vrt. Tapahtumien selvittämiseksi on miehistön kuulustelujen lisäksi kerätty dataa siitä, miten alus on käyttäytynyt ja miten aluksella on toimittu, Lohi kertoo. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 9 Riisipiirakka laktoositon | 60 g | 4,17 €/kg | norm. 99 Perheen kotina toiminut vanha kyläkoulu tuhoutui tulipalossa Janakkalassa Elina Nummelin, Minna Lehtinen Janakkalassa Ryttyläntiellä sijaitseva vanha, 800-neliöinen Hallakorven kyläkoulu tuhoutui pahoin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä syttyneessä tulipalossa. – On syytä epäillä, että ankkuri on kulkenut koko sen lähes sadan kilometrin matkan siellä merenpohjassa ja aiheuttanut nämä tapahtuneet vauriot, tutkinnan yleisjohtaja, rikosylikomisario Risto Lohi keskusrikospoliisista (KRP) kertoo STT:lle. Lohen mukaan esitutkinnan aktiivinen alkuvaihe on valmistumassa lähiaikoina, mutta esitutkinta jatkunee kuukausia. Palopaikalle lähti kaikkiaan 15 pelastuslaitoksen yksikköä. Päivystävä palomestari Pasi Lamminaho kertoi, että palo eteni rakennuksessa varsin haastavasti. Palomestari muotoili vahinkojen olevan mittavia. 1,56 € | hinta yksittäin 0,39 € | maks. Lamminahon mukaan käytännössä palo tuhosi koko rakennuksen. Talon asukkaat havaitsivat palon itse, eikä palossa sattunut henkilövahinkoja. 99 6 X 1,5 L – 19 % 2. 99 1. Lohen mukaan poistuneet eivät olleet tutkinnan kohteena ja heitä oli jo kuultu esitutkinnan aikana. – Ymmärrettävästi nyt on esitetty aikamoista spekulaatiota ja näkemyksiä, mutta meillä on esitutkinta kesken ja tapahtumien kulun selvittäminen käynnissä. – Ei siitä mihinkään pääse. Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että keskusrikospoliisi ei ole ainakaan toistaiseksi löytänyt näyttöä, että Eagle S olisi tahallisesti vaurioittanut joulupäivänä Suomen ja Viron välistä sähkökaapelia ja neljää tietoliikennekaapelia. 3 pkt/talous vrt. Tutkinnan yleisjohtajan mukaan on syytä epäillä, että kaapelivauriot aiheutti aluksen ankkuri, ei sen ketju. | Ei jälleenmyyjille. Keskusrikospoliisi on tutkinut kaapelivaurioita törkeänä tuhotyönä ja törkeänä tietoliikenteen häirintänä. Poliisi kertoi keskiviikkona tiedotteessaan, että Eagle S -aluksella oli vaihdettu miehistöä alkuviikosta. – Savusukeltajat menivät sisään talon molemmista päädyistä, ja sisällä paloa pystyttiin jonkin verran sammuttamaan. Esitutkinnassa selvitetään muun muassa sitä, olisiko miehistön ollut syytä huomata ja reagoida ankkurin roikkumiseen laivan ulkopuolella. S-Market –17 % vrt. Yhdysvaltalainen Washington Post -lehti puolestaan uutisoi tiedustelulähteisiin nojautuen, että Itämeren kaapelirikot ovat olleet pikemminkin onnettomuuksia kuin Venäjän tahallisia vahingontekoja. Palomestarin paikalta lähdettyä rakennuksessa oli yhä seinät pystyssä ja lattia jäljellä. Tahallisuuden selvittäminen on tutkinnan keskiössä, mutta Lohi ei kommentoi asiaa vielä
Sähkö on Suomessa niin edullista, että nykyisiäkin ydinvoimaloita pyöritetään vajaateholla. Hän kertoo, että muut sähköntuotantomuodot, esimerkiksi tuulivoima, ovat kannattavampia kuin ydinvoima. Kalleinta sähkö oli Italiassa, jossa on Ruotsin tapaan useita hinta-alueita. Salomaa huomauttaa, etteivät sähköfutuurit ennakoi hintaa niin pitkälle, että uusi ydinvoimala olisi toiminnassa. Niistä kalleimmassa hinta oli jopa 26 senttiä kilowattitunnilta eli lähes kuusinkertainen Suomeen nähden. Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professorin Peter Lundin mielestä uudelle voimalalle ei ole Suomessa tarvetta. Sähkön hinta on Suomessa selvästi laskenut. Ydinvoimaa perustellaan paljon sillä, että se olisi varmaa energiaa verrattuna tuulija aurinkoenergiaan. – Kysymys kuuluu, kuka uskaltaa tehdä sellaista investointia, kun ydinvoiman rakentaminen on kohtalaisen kallista. Silloin olisi myös riittävästi sähköä tarvitsevaa teollisuutta, esimerkiksi voimalan kanssa kiinteähintaisen sopimuksen solmiva uusi terästehdas. Pörssisähkö maksoi Suomessa ilman veroja toissa vuonna keskimäärin 5,6 ja vuonna 2022 peräti 15,4 senttiä kilowattitunnilta. – Tällä hetkellä tarvetta ei selvästikään ole. – Omista investoinneista mieleen tulevat Wärtsilän moottorivoimalat, jotka käyttävät hyvin laajaa valikoimaa polttoaineita lähtien lng:stä [nesteytetty maakaasu], biopolttoaineista ja synteettisistä polttoaineista. Futuurien perusteella sähkö pysyy Suomessa edullisena myös lähivuosina. Pörssisähkö maksoi Suomessa vuonna 2024 ilman veroja keskimäärin 4,6 senttiä kilowattitunnilta. Lundin mukaan ratkaisuina kulutushuippuihin olisivat joustava tuotanto ja kulutus sekä energian varastointi. Tämä vääristäisi Lundin ja Energiateollisuus-yhdistyksen energiamarkkinoista vastaavan johtajan Pekka Salomaan mukaan kilpailua. – Meillä tarjonta on lisääntynyt ja tässä suhteessa hyviä naapureita, kun Venäjän tuonti lopetettiin. Miinusmerkkisiä hintoja on selvästi enemmän kuin aiemmin. Hinta jopa laskee. Sitä on tullut lisää myös Ruotsiin. – Oletetaan, ettei Olkiluoto kolmosella olisi enää lastentauteja [käyttökatkoja], tuulivoimaa rakennetaan yhä lisää, eivätkä mahdolliset teollisuuden suuret kulutusta lisäävät hankkeet vielä ehdi vaikuttaa, Salomaa sanoo. ” Tarjonta on lisääntynyt. Niin sanottu hintaputki takaisi voimalan tuottamalle sähkölle minimihinnan, ja kustannukset perittäisiin sähkön käyttäjiltä. Espoon johtoon kuun vaiheessa siirtyvä Mykkänen kertoi viime viikolla kannattavansa uudelle ydinvoimalle takuuhintaa. Pekka Salomaa, Energiateollisuus STEFAN HOLMSTRÖM ” Mitkään markkina signaalit eivät puolla uuden ydinvoimalan rakentamista. Sähkön kokonaistuotantoon tulisi paljon suurempi lisäys kesällä, mutta silloin sähkö on muutenkin erittäin edullista. Lund huomauttaa, että suuret voimalalaitokset ovat kriisin sattuessa haavoittuvampia kuin useampi pieni voimala. Datakeskukset ja vetyhankkeet saattavat lisätä sähkönkulutusta. Sähkö on Suomessa niin edullista, että nykyisiäkin ydinvoimaloita pyöritetään vajaateholla. – Erityisesti Olkiluoto 3 -voimalaa on ajettu vajaateholla silloin, kun sähkön hinta on ollut tosi alhainen. Yksi mahdollinen paikka uudelle ydinvoimalalle on Loviisa, jossa Fortumilla on jo kaksi reaktoria. Tulevaisuus on sellainen, että uutta kulutusta kaivattaisiin, Salomaa sanoo. Mitkään markkinasignaalit eivät hintojenkaan puolesta puolla uuden ydinvoimalan rakentamista, Lund sanoo. Suomen uusin ydinvoimala Olkiluoto 3 maksoi yli kymmenen miljardia euroa. Suomessa huippu halpaa sähköä Juha Honkonen / Uutissuomalainen Sähkö oli Suomessa viime vuonna Euroopan unionin toiseksi halvinta, ilmenee saksalaistutkijoiden ylläpitämältä Energy-Charts-sivustolta. Lund muistuttaa myös, että kovilla pakkasilla, jolloin sähkönkulutus on suurinta, uusi voimala lisäisi tuotantoa vain kymmenen prosenttia. Syitä on monia. Ukrainan kriisin aikana meille on ehtinyt valmistua Olkiluoto 3 -ydinvoimala ja runsaasti uutta tuulivoimaa. Hänen mukaansa ihanteellisessa tilanteessa ydinvoimalalle olisi tarve. Edullinen hinta johtuu Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoista vastaavan johtajan Pekka Salomaan mukaan kotimaisen tuotannon kasvusta ja siitä, että vähäisen tuulen aikana on saatu tuotua sähköä varsin edullisesti naapurimaista. – Jos meillä on tällainen tukisysteemi tulossa, sehän johtaisi siihen, että jokin toinen investointi esimerkiksi maatuulivoimaan jäisi helposti tekemättä, Salomaa sanoo. 10 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 Asiantuntijat: Ydinvoimatuki vääristäisi kilpailua Juha Honkonen / Uutissuomalainen U utissuomalaisen haastattelemat energia-asiantuntijat kritisoivat väistyvän ilmastoja ympäristöministeri Kai Mykkäsen (kok.) puheita uudelle ydinvoimalalle suunnattavista rakentamisja tuotantotuista. Huollot ja muut katkot olivat kuitenkin yksi syy siihen, miksi ydinvoimaa tuotettiin viime vuonna vähemmän kuin 2023. Mitään tuskin tapahtuu alle kymmenessä vuodessa, Salomaa pohtii. Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund p Uutissuomalainen. Ruotsista Suomeen vedettävä Aurora-voimalinja lisää vesivoiman tarjontaa. Vain Ruotsissa sähkö oli edullisempaa. Futuurien mukaan sähkön hinta jatkaa halpenemistaan tulevaisuudessakin
Asumisperusteista sosiaaliturvaa ovat esimerkiksi asumistuki, toimeentulotuki sekä muutamat muut tuet. Silloin ei kotouttamisjakson jälkeen olla opiskelijana tai työmarkkinoilla. On selvää, että palkankorotuksille on nyt kova tarve, Ekström sanoo tiedotteessa. JHL:n jäsenet eivät lastaa eivätkä pura niiden yritysten tuotteita, joita työtaistelu koskee. Pron ja Teollisuusliiton työriitoja työnantajapuolen järjestöjen kanssa soviteltiin keskiviikkona valtakunnansovittelijan toimistossa. He siirtyvät nyt pikkuhiljaa tulottomien ryhmään, josta sitten siirtyvät elämänja sotatilanteen mukaan ajallaan eteenpäin, Saari sanoo. – Valtaosan kasvusta selittävät Ukrainasta sotaa paenneet, kertoo Kelan tutkija Tuija Korpela. Työtaistelu vaikuttaa rahdin käsittelyyn esimerkiksi satamissa ja raideliikenteen tavarakuljetuksissa. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 11 Tulottomia kotitalouksia on taas ennätyksellisen paljon Terhi Säynäjärvi / Uutissuomalainen T ulottomien kotitalouksien määrä nousi viime vuonna jälleen uuteen ennätykseen. Korpelan mukaan vuonna 2022 ukrainalaisia ei ollut tulottomien kotitalouksien joukossa kuin joitain kymmeniä. – Näiden ohella on sitten erityisryhmiä. Näitä kotitalouksia oli viime marraskuussa 41 600. – Viime vuonna tulottomista kotitalouksista 17 prosenttia eli lähes 7 000 oli sellaisia, joissa tukea hakenut henkilö oli kansalaisuudeltaan ukrainalainen. Kolmas ryhmä koostuu Saaren mukaan niistä, jotka eivät päihdetai huumeongelman takia pysty työllistymään tai on irtisanottu näiden ongelmien kanssa. 10 000 20 000 30 000 40 000 50 000 2024 2023 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 LÄHDE: KELA. Viime vuonna tulottomista kotitalouksista lähes joka viides oli sellainen, jossa tukea hakenut henkilö oli ukrainalainen. Myös Ammattiliitto Pro on jättänyt lakkovaroituksia. Edeltävästä vuodesta suomalaisten osuus laski hieman. Tutkija Tuija Korpela, Kela Tukisaarrot iskevät kuljetuksiin satamissa ja raiteilla Emmi Tilvis?/?STT Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL uhkaavat aloittaa ensi viikolla saarrot, jotka iskevät joidenkin yritysten kuljetuksiin satamissa ja raiteilla. Kela selvitti tuoreimmat luvut Uutissuomalaisen pyynnöstä. ” On selvää, että palkan korotuksille on nyt kova tarve. – Tässä ryhmässä on usein myös peliriippuvuutta ja ylivelkaantumista. Yritykset eivät voi tehdä tulosta ilman motivoitunutta ja ammattitaitoista työvoimaa. He eivät saa ensisijaisia etuuksia, kuten työttömyysturvaa, joten he lukeutuvat niin sanotuiksi tulottomiksi, Korpela sanoo. Puheenjohtaja Håkan Ekström, JHL Uutissuomalainen p. Kotitalous lasketaan tulottomaksi, vaikka se saisi perustoimeentulotuen lisäksi asumistukea, lapsilisää, elatusapua tai elatustukea. GRAFIIKKA: SOILE TOIVONEN Vailla ensisijaisia etuuksia ja ansiotuloja olevien kotitalouksien määrä 41 600 18 120 ” Valtaosan kas vusta selittävät Ukrainasta paenneet. Suomessa on noin 2,9 miljoonaa kotitaloutta. Vuoden maassa asumisen jälkeen he ovat voineet hakea kotikuntaa, jonka perusteella he ovat saaneet myös oikeuden asumisperusteiseen sosiaaliturvaan. JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström toivoo, että teollisuuden sopimusneuvottelut liikahtaisivat eteenpäin. – Toiseksi samankaltainen väliinputoaminen tulee erilaisten kuntoutusetuuksien päättyessä, kun ihminen ei enää ole oikeutettu kuntoutusetuuteen, mutta ei kuitenkaan ole kyllin hyvässä kunnossa pärjätäkseen työmarkkinoilla. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että kesäisin nuoria siirtyy opintotuelta toimeentulotuelle. Marraskuu antaa kokonaistilanteesta realistisemman kuvan kuin kesäkuukaudet. Ukrainalaiset ovat ilmeinen tapaus. Tulottomista kotitalouksista 72 prosenttia oli viime vuonna sellaisia, joissa tuen hakijana oli suomalainen. Tämän jälkeen tilanne on muuttunut merkittävästi. Tampereen yliopiston sosiaalija terveyspolitiikan professorin Juho Saaren mukaan tulottomiksi tullaan yleensä neljää polkua pitkin, kun oikeutta työttömyysturvaan ei ole. Tuhannet ukrainalaiset saivat vuosina 2022 ja 2023 oleskeluluvan Suomeen tilapäisen suojelun perusteella. Teollisuusliitto uhkaa aloittaa ensi viikolla lähes sataa toimipaikkaa koskevan lakon. – Edellisen sopimuskierroksen jälkeen inflaatio on nostanut elinkustannuksia selvästi. – Näin ollen työttömänä olevilla ukrainalaisilla voi usein syntyä oikeus perustoimeentulotukeen. Edellisvuodesta tulottomien kotitalouksien määrä kasvoi 2 200:lla. Tulottomilla kotitalouksilla tarkoitetaan perustoimeentulotukea saavia kotitalouksia, jotka eivät saa ansiotuloja tai ensisijaisia etuuksia, kuten työttömyysturvaa, eläkettä, opintotukea, sairauspäivärahaa tai lasten kotihoidon tukea. Työntekijäliitot AKT ja JHL tukevat työtaistelutoimillaan Teollisuusliiton neuvotteluja. Saarrot alkavat maanantaina ja kestävät kuusi päivää, ellei neuvottelutulosta synny. Tukilakkoja aikovat järjestää Palvelualojen ammattiliitto PAM, Sähköliitto ja Rakennusliitto. Teollisuusliitto neuvottelee Teknologiateollisuuden työnantajien kanssa uusista työehtosopimuksista teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa. AKT ja JHL kertovat haluavansa tukea työtaistelutoimillaan Teollisuusliiton työehtosopimusneuvotteluja. Viime vuoden tulottomien kotitalouksien luku on poimittu marraskuulta, kuten muidenkin vuosien vertailuluvut. – Ensinnäkin opiskelujen pitkittymisen ja keskeytymisen kautta tulee jokin osa, samoin opiskelupaikan hakemisen laiminlyönnistä seuraavan karenssin myötä. Tilapäisen oleskeluluvan perusteella ei kuitenkaan saa oikeutta esimerkiksi työmarkkinatukeen. Neljäs tulottomien polku liittyy kotouttamiseen. Tulottomien kotitalouksien määrä on parinkymmenen viime vuoden aikana noussut yli kaksinkertaiseksi. Muun työttömyysturvan saamiseksi pitää puolestaan olla työhistoriaa Suomesta tai muusta EU-maasta, joten harvoilla Ukrainasta paenneilla on oikeutta siihenkään. Liitto tavoittelee muiden SAK:n liittojen tavoin kymmenen prosentin tai vähintään 250 euron palkankorotuksia kahdelle vuodelle. Perustoimeentulotukea sai viime vuonna Suomessa noin 131 000 taloutta, joista noin kolmannes oli tulottomia. AKT:n saartamia yrityksiä ovat esimerkiksi Outokumpu Chrome, Outokumpu Stainless, SSAB Europe ja Tikkurila. Saarron aikana ahtaajat eivät lastaa tiettyjen Teollisuusliiton lakkojen kohteina olevien yritysten tavaroita tai lastia satamissa. Samaan aikaan hallituksen leikkaukset laittavat monet työntekijät ahtaalle. Tämä on enemmän kuin kertaakaan aiemmin vuodesta 2004 alkaneen tilastoinnin aikana
– Kiina ei ota osaa kanavan hallintaan tai käyttöön, eikä ole koskaan sekaantunut kanavan sisäisiin asioihin, Mao vakuutti. Trump totesi rakastavansa Venäjän kansaa ja kertoi, että hänellä oli aina hyvä suhde Putiniin. Kallaksen mukaan investointeihin on Venäjän uhan vuoksi ryhdyttävä heti. Trumpin mukaan piispa muun muassa jätti saarnassaan kokonaan mainitsematta ”suuret määrät siirtolaisia, joita on tullut maahamme tappamaan ihmisiä”. Washingtonin piispa Mariann Edgar Budde puhui saarnassaan tavalla, joka ei miellyttänyt presidentti Donald Trumpia. Trump myös suitsutti Venäjän roolia toisen maailmansodan voittamisessa. – Mielestäni tämä ei ollut hyvä jumalanpalvelus, hän sanoi. Mao kiisti myös Trumpin esittämät väitteet, joiden mukaan Kiina käytännössä hallitsee Panaman kanavan toimintaa. – Lopetetaan tämä sota, joka ei olisi ikinä alkanut, jos minä olisin ollut presidentti! Voimme tehdä sen helpolla tavalla, tai vaikealla tavalla – ja helppo tapa on aina parempi. Trumpin mukaan Yhdysvaltain hallinto tunnustaa tulevaisuudessa vain kaksi sukupuolta. – Hänen sopimattomien kommenttiensa lisäksi jumalanpalvelus oli erittäin tylsä eikä mitenkään inspiroiva. Hanketta johtavat japanilainen sijoitusjätti SoftBank sekä yhdysvaltalaiset teknologiayhtiö Oracle ja ChatGPT:n kehittänyt tekoäly-yhtiö OpenAI. JIM WATSON / AFP Trump vaati Putinia lopettamaan sodan STT, AFP Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kovisteli keskiviikkona Venäjää ja vaati presidentti Vladimir Putinia lopettamaan Ukrainan sodan. Trumpin mielestä ohjelmat ovat johtaneet varsinkin valkoisten miesten syrjintään. – Olemme aina uskoneet, ettei tullitai kauppasodassa ole voittajia, korosti Kiinan ulkoministeriön edustaja Mao Ning. p Ulkomaat. – Jokaiselle toimittajalle, joka aikoo kysyä tästä: Voin iloisin mielin vahvistaa, Leavitt vastasi toimittajalle X:ssä. Uutistoimisto AFP:n Trumpin hallinnon lähteistä hankkiman tiedon mukaan yhtenä syynä potkuihin oli juuri Faganin liiallinen keskittyminen DEI-ohjelmiin. Myöhemmin Trump oli kovasanaisempi sosiaalisessa mediassa. Piispa sanoi, että yhdysvaltalaisperheissä on puoluekannasta riippumatta seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ja transsukupuolisia lapsia, jotka pelkäävät nyt henkensä puolesta. Kulttuurisodat löivät leimansa myös virkaanastujaisjumalanpalvelukseen, sillä Trump arvosteli kovin sanoin sen pitänyttä Washingtonin piispaa Mariann Edgar Buddea. Budde arvosteli Trumpia saarnassaan sanoen, että presidentti kylvää pelkoa siirtolaisten ja seksuaalija sukupuolivähemmistöjen keskuuteen. Hän hyökkäsi voimakkaasti myös transseksuaaleja ja sukupuolenkorjaushoitoja vastaan. Toimittajat kysyivät Trumpilta, asettaisiko Yhdysvallat Venäjälle lisäpakotteita, jos Putin ei suostuisi neuvottelemaan sopimuksesta sodan päättämiseksi Ukrainassa. Hän sanoi, että hankkeen myötä on määrä rakentaa muun muassa datakeskuksia ympäri Yhdysvaltoja. p Kiina kiisti sekaantuneensa Panaman kanavan hallintaan: Kiina vakuutti keskiviikkona suojelevansa kansallisia etujaan, jos Yhdysvallat asettaa sille tulleja. Kallaksen mukaan Yhdysvaltojen on pysyttävä Euroopan vahvimpana liittolaisena. Suunnitelmissa on, että lähivuosina projektiin laitettaisiin yhteensä jopa 500 miljardia dollaria. – Sovi nyt, ja lopeta tämä naurettava sota! Tilanne vain huononee tästä. Tuore presidentti hyökkäsi virkaanastujaisjumalanpalveluksen pitänyttä piispaa vastaan. Hän ei ole kovin hyvä työssään! Hänen ja hänen kirkkonsa tulisi pyytää anteeksi, Trump vaati. Uutiskanava CNN:n mukaan Trump kertoo, että yhtiöt sijoittavat hankkeeseen alkuunsa 100 miljardia dollaria. Trump sanoi Venäjän talouden olevan murenemassa ja totesi tekevänsä Venäjälle suuren palveluksen tarjoamalla mahdollisuutta sopimukseen. – Joe Bidenin hallinto pakotti perustamaan laittomia ja moraalittomia DEI-ohjelmien nimellä kulkevia ohjelmia liittovaltion hallinnon liki kaikkiin haaroihin, perusteltiin presidentin antamassa määräyksessä, jolla ohjelmat lakkautettiin. Trumpin hallinto erotti myös Yhdysvaltain rannikkovartioston komentajan, amiraali Linda Faganin (ympyräkuvassa), joka oli ensimmäinen Yhdysvaltain asevoimien aselajihaaran naiskomentaja. Trumpin mukaan nyt on aika ”tehdä diili” eikä yhtään ihmishenkeä pitäisi enää menettää. Trump vastasi, että todennäköisesti Yhdysvallat voisi olla tähän valmis. ”Voimme tehdä sen helpolla tai vaikealla tavalla.” Lyhyesti p Kallas: Trumpin vaatimus lisä rahasta EU:n puolustukseen on oikea: Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaatimus siitä, että EU:n on käytettävä lisää rahaa puolustukseensa, on oikea, katsoo EU:n ulkopolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas. Työntekijöiden pakkolomautus tuli ilmi sen jälkeen, kun CBS-kanavan toimittaja oli pannut viestipalvelu X:ään kuvan muistiosta, jossa annettiin ohjeet pakkolomista. – Venäjä muodostaa eksistentiaalisen uhan turvallisuudellemme tänään, huomenna ja niin kauan kun investoimme liian vähän puolustukseemme, Kallas perusteli. EU tarvitsee myös uuden puolustussopimuksen avainliittolaisensa Britannian kanssa, hän sanoi. – EU:n viesti Yhdysvalloille on selvä: meidän on tehtävä enemmän oman puolustuksemme eteen ja kannettava oma osamme vastuusta Euroopan puolustamisessa, Kallas sanoi keskiviikkona puheessaan. Kun Trumpilta kysyttiin jumalanpalveluksen jälkeen mielipidettä piispan sanoista, tiukkailmeinen presidentti ei ollut tyytyväinen. p Trump julkisti satojen miljar dien Stargatetekoälyhank keen: Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julkisti paikallista aikaa tiistaina uuden Stargate-tekoälyhankkeen, jonka myötä on tarkoitus sijoittaa satoja miljardeja tekoälyinfrastruktuurin rakentamiseen Yhdysvalloissa. Trumpin mukaan hankkeen odotetaan luovan 100 000 työpaikkaa Yhdysvaltoihin. – Pyydän teitä osoittamaan armoa tässä maassa ihmisille, jotka ovat nyt peloissaan, piispa sanoi. Presidentin mukaan piispa ”kuuluu radikaalivasemmiston Trumpin vihaajiin”. Hän toi politiikan kirkkoon armottomalla tavalla: hän puhui ilkeään sävyyn, ei mukaansatempaavasti tai älykkäästi, Trump kirjoitti omistamassaan Truth Social -palvelussa. Budde kehotti saarnassaan Trumpia toimimaan armollisemmin. Trump hyökkäsi jo vaalikampanjassaan voimakkaasti DEI-ohjelmia vastaan. Jos emme tee ”diiliä” ja pian, minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin laittaa korkeat verot, tullit ja pakotteet kaikelle, mitä Venäjä myy Yhdysvalloille, ja muutamille muille maille, Trump jyrisi Truth Social -viestipalvelussa. Kaikki liittovaltion DEI-työntekijät on pantava palkalliselle pakkolomalle keskiviikkoiltaan mennessä, vahvisti Valkoisen talon lehdistöedustaja Karoline Leavitt. Trumpin sävy oli huomattavasti tiukempi kuin aiemmin Valkoisen talon lehdistötilaisuudessa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut, että tullit kiinalaistuotteille voisivat tulla voimaan jo ensi kuun alussa. – Tämä niin kutsuttu piispa, joka puhui, kuuluu radikaalivasemmiston Trumpin vihaajiin. Piispa myös korosti, että suurin osa maahanmuuttajista ei ole rikollisia. 12 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 Trump pisti tasaarvo-ohjelmat jäihin STT, AFP Y hdysvaltain presidentti Donald Trump pisti heti presidenttikautensa aluksi kaikki liittovaltion monimuotoisuuden, tasa-arvon ja inkluusion edistämiseen (DEI) tähtäävät hankkeet jäihin. Trump uhkasi asettavansa Venäjälle lisää pakotteita ja tuontitulleja
Entinen kauppakeskus Linna oikealla. Japanilaiset ynnä muut ulkomaalaiset ryhmät tulisivat kilvan kuuntelemaan hienoa soittoa arvokkaassa ympäristössä eikä missään betoniseinien varjostamassa törkyisessä pihapiirissä. Torielämään ei sellaista taikuria löydykään, että tori olisi talvisin aktiivinen tapahtuma-alue, mutta kesäjuttuna se kyllä menettelee. Ruokakauppa ja Alko ehdottomasti oltava, koska ne vetävät ihmisiä. Korvasin klassikot muun muassa Tarzaneilla, Viisikoilla ja kyllä, Jerry Cottoneilla, siihen aikaan paljon enemmän kiinnostavilla lukemisilla. Toisin sanoen, jos keskusta rupeaa vetämään, niin Goodman rupeaa näivettymään eli, kun toiselle kumartaa niin toiselle pyllistää. Vuosi 2024 oli Lukuiloa Imatralla! -teemavuosi. Siellä voisi viettää aikaa kahvia ja leivonnaisia nautiskellen sekä illanviettoon olisi mahdollisuus viinilasin ja ystävien kanssa, niin kuin etelän lomalla konsanaan. Rautatie ja muutkaan klassikot eivät olleet siihen aikaan mitään suosikkeja nuorelle pojalle, ne teokset tuntuivat silloin aivan julmetun kankeilta ja oudoilta. Siellä voitaisiin pitää pienimuotoisia ulkoilma pianokonsertteja, esimerkiksi Jean Sibeliuksen Finlandia Op. Ongelmana Hämeenlinnan kokoisen kaupungin yrityksillä on kävijämäärä, joista kilpaillaan. Nykyisin nuorilla ajankäyttöä rohmuaa tunnetusti kaiken muotoiset tietotekniset laitteistot ja ohjelmistot. Toiseksi Sibeliuksen syntymäkoti on siirrettävä Sibeliuspuistoon. Lukutaitokoordinaattori Alli Laitinen Imatralta totesi: ”Lukutaito on selviytymistaito: ilman sitä elämässä ei pärjää.” Ja tuohon vielä lisättynä: lukutaito on itse asiassa nykyään monilukutaitoa. Ohi taitaa toistaiseksi mennä vain huipputeos eli Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Olinhan sen jo aiemmin lukenut runsaat viisikymmentä vuotta sitten oppikoulun alaluokilla. Voisiko sitä lukuintoa houkutella uudestaan esiin hiukan kevyemmällä kirjallisuudella. ”Monilukutaito on taitoa lukea, ymmärtää ja tulkita sekä kirjoittaa ja tuottaa monimuotoisia tekstejä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisin välinein… kaikki lukutaidot perinteisestä lukuja kirjoitustaidosta esimerkiksi medialukutaitoon, visuaaliseen lukutaitoon ja datanlukutaitoon ovat yhtä arvokkaita ja tarpeellisia.” (OPH, Kansallinen lukutaitostrategia) Ihmisen elämänkaaren tuoma mielenkiinnon muuttuminen on jännittävää. Jos vähän liioittelen näin eläkeläisen lukukokemuksella, ei ole tärkeää mitä luet, kunhan luet. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten lasten ja nuorten lukuinto on suorastaan romahtanut useamman viime vuosikymmenen aikana. Kyllä niitä klassikkoja ehtii sitten myöhemminkin lukea innostuksen kasvaessa. Oli myös lukukummitoimintaa ja lukutaidon vuosikello, toimintaa siis monipuolisesti. Veli-Matti Kaukonen lehtori, eläkkeellä Hämeenlinna Lukemisen riemun oivaltaminen ” Mielenkiinnon muuttuminen on jännittävää. Mielipide p. Ensimmäiseksi vanha kauppakeskus Ykköskorttelissa purkuun ja monipuolinen tavaratalo eri liiketiloineen tilalle. ” Jos keskusta rupeaa vetämään, niin Goodman rupeaa näivettymään. Lukeminen saa aikaan muun muassa iloa, auttaa oppimaan sekä kehittää sanavarastoa ja keskittymiskykyä. Näin eläkeläisen vinkkelistä Ahon Rautatie on aivan kärkisijoilla kiinnostavuudessaan ja luettavuudessaan. Sisälle saapuessani ihmettelin, kun porukkaa oli joka puolella ja muutaman tutunkin kanssa jäin vaihtamaan kuulumisia. Kaikille oppilaille oli muun muassa samaan aikaa kouluissa lukutunti ja myös lukuvälitunteja. Onneksi esimerkiksi Imatran kaupunki ja OPH ovat havahtuneet toimimaan lasten ja nuorten hyväksi myös lukuintoasiassa. Parkkipaikka löytyi hyvin, kolme tuntia ilmaista lämmintä pysäköintiä tuntui helpolta. Tunnelma oli vähän kuin olisi ollut lomalla ulkomailla. Olin kuitenkin jo lapsena ja nuorena innokas lukemisen harrastaja. Siinä kannustettiin imatralaisia nuoria lukemaan enemmän. Lukumakusi kehittyy ja jalostuu kyllä iän myötä. Kävelykatu välillä Kasarmikatu–Sibeliuskatu pitäisi kattaa ja muuttaa viihtyisäksi kävelykaduksi, joka olisi myös talvella lämmin. Kyseiset koskevat varsinkin lapsia ja nuoria, mutta niistäpä hyötyy iäkkäämmätkin. RIKU HASARI s Sain jouluna mukavan lahjan, Juhani Ahon Rautatien , luin sen saman tein. Hanna-Mari Zinovjen esittämänä. Oli ruokakauppaa, viinakauppaa, kirjakauppaa ja vaikka kuinka paljon erilaisia pieniä liikkeitä sekä palvelupisteitä, joita ihmiset tarvitsevat. Tuli siinä ihmetellessä mieleen, että mitä Hämeenlinnan keskusta tarvitsee, jotta saataisiin samanlaista tunnelmaa ja pöhinää kuin kyseisessä kauppakeskuksessa on. Itse uskon, että nämä toimenpiteet vilkastuttaisivat ja elvyttäisivät keskustan elämää verrattuna esimerkiksi Hamkin kampuksen siirtämiseen linja-autoaseman tuntumaan, taikka jäähallin rakentamiseen keskustaan. Kahvilassa istui ihmisiä keskustellen keskenään. Teijo Pullinen valtuutettu (ps.), kaupunkirakennelautakunnan jäsen Hämeenlinna Näillä eväillä keskustaan eloa: Ykköskortteli purkuun ja tilalle tavaratalo palveluineen Kesäinen näkymä kävelykatu Reskalta vuoden 2023 heinäkuulta. Lapsille ja nuorille pitää saada arjen rutiinit lukemiseen. Lukemisen ei tarvinnut olla kaunokirjallisuutta, vaan sitä mikä kiinnosti tai liittyi opetukseen. Kauppakeskuksen alakerrassa sijaitsisi kaksitai kolmekerroksinen parkkihalli ja keskuksen yläpuolella olisi vaikka 10 kerrosta asuntoja. Autolla alakertaan, kiekko ikkunaan ja liukuportaita ylös kauppakeskukseen. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 13 s Olen pitkästä aikaa käynyt muutaman kerran peräkkäin kauppakeskus Goodmanissa. Nuoria kiinnostavien kirjojen tai muun lukemisen suosimisella on tässä hetkessä erityinen merkitys. 26 no:7. Sen aikaiseen koulukäyttöön suositeltuun (lue: pakolliseen) kirjallisuuteen kuuluivat muun muassa Seitsemän veljestä, Juha, Kuolleet sielut, Saituri ja muita vastaavia
Mielestämme tämä on täysin kohtuutonta. Hämeenlinnassa asia etenee työllisyysjaoston kautta kaupunginhallitukseen ja sieltä valtuustoon. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Nyt on käynyt ilmi, että vuodelle 2025 myönnetty palkkatukija starttirahabudjetti on jo sidottu, eikä uusia tukia voida myöntää. Jotta alueet voisivat välttää arviointimenettelyn ja kattaa alijäämänsä aikataulussa, niin niiden pitäisi tehdä jättileikkaukset ihmisille välttämättömiin sosiaalija terveyspalveluihin, mikä asettaisi ihmisten terveyden ja hengen vaaraan. Uusia tukia ei myönnetä, rekrytoinnit jäävät kesken, aloittavat yrittäjät eivät saa starttirahaa ja monet työnhakijat menettävät jo sovittuja työpaikkoja. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti. Samalla aloittavat yrittäjät joutuvat lykkäämään suunnitelmiaan epävarmuuden vuoksi. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Päätöksiä saadaan aikaisintaan helmikuussa, ellei prosessia nopeuteta. Tämä johtuu siitä, että PäijätHämeessä syntyi alijäämää jo ennen hyvinvointialueiden aloitusta eli ennen vuotta 2023. Entä jos aukioloaikoja voisi pidentää viikonloppuisin. Hyvinvointialueet on ajettu pakkorakoon, jossa niiden pitäisi päättää mitä lakia rikotaan. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa. Tämän takia hyvinvointialueille tulee antaa kaksi vuotta lisäaikaa alijäämien kattamiseen, kuten keskusta on monesti esittänyt. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Pidemmät aukioloajat voisivat myös houkutella enemmän kävijöitä, mikä lisäisi uimahallin käyttöastetta ja samalla kaupunkilaisten hyvinvointia. p Mielipide. Tämä tarkoittaa, että kunnilla on edessä lisätalousarvion valmistelu. Tämä johtuu osittain siitä, että määrärahoja oli jo sidottu aiempiin tukipäätöksiin, mikä rajoittaa uusien tukien myöntämistä. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Hyvivointialueet kyllä pystyvät tekemään tarvittavat säästöt, kunhan niille annetaan riittävästi aikaa. Tämä palvelisi erityisesti heitä, joille arki on kiireistä ja vapaahetket sijoittuvat viikonlopulle. Budjetti on siis käytetty lähes tuplana. Meille jokainen ihminen on arvokas. Vuoden 2024 maksatusvelkaa siirtyi kunnille työllisyyspalveluiden siirron yhteydessä, mikä on aiheuttanut viivästyksiä maksatuksissa. Olisiko siis mahdollista tarkastella aukioloaikojen pidentämistä, vaikka kokeiluluonteisesti. Valtion on kannettava vastuunsa ja ilmoitettava kunnille, kuinka paljon lisärahoitusta on tulossa ja millä aikataululla, jotta kunnat voivat laatia talousarvionsa sen mukaisesti. Palkkatuki on ollut monelle yritykselle keino palkata työntekijöitä ja kasvattaa toimintaa hallitusti. Viikonloput ovat monille parasta aikaa harrastaa liikuntaa ja viettää vapaa-aikaa perheen tai ystävien kanssa. Atte Tarri valtuutettu (kok.), yrittäjä Hämeenlinna Miten käy työntekijöiden ja aloittavien yrittäjien. Hämeenlinnan uimahalli on saanut paljon kiitosta ja ansaitusti. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. Kirjoita omalla nimelläsi. Tällä hetkellä budjetti ei riitä kattamaan kaikkia tarpeita. Kuvat: mielipide@hameensanomat.fi Hämeen keskustanuoret on huolissaan hyvinvointialueiden rahoituksen riittävyydestä ja liian tiukasta aikataulusta kattaa alueille kertynyt alijäämä. Lisäksi tukia on myönnetty huomattavasti enemmän kuin alun perin arvioitiin, mikä on kasvattanut budjetin ylittymistä. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Vuoden 2025 alussa työllisyyspalvelut siirtyivät kunnille. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. Kuitenkin tällainen panostus voisi olla merkittävä askel kohti entistä saavutettavampia ja monipuolisempia palveluita. Tämä kohdistuu erityisesti niihin, joiden työllistyminen on jo valmiiksi ollut haasteellista. Iltalehden uutisessa 18.11.2024 Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen on kertonut, että Päijät-Häme ei pysty kattamaan alijäämäänsä vuoden 2025 eikä edes vuoden 2026 loppuun mennessä. Hänen mukaansa alijäämän kattaminen tässä ajassa voisi tarkoittaa esimerkiksi pelastuslaitoksen toiminnan lopettamista kokonaan, mikä kattaisi vasta vain noin viidenneksen säästöistä. Pahiten tämä osuu niihin, joiden työllistymispolkua on rakennettu pitkään. Valtiolta odotetaan kevään aikana lisärahoituspäätöksiä, joiden on määrä selventää määrärahatilannetta ja mahdollistaa uusien tukien myöntäminen. Kuitenkin yksi aihe nousee toistuvasti esille keskusteluissa: uimahallin aukioloajat, erityisesti viikonloppuisin. Esimerkiksi Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet ovat tuoneet esille, että alijäämän kattaminen nykyisessä aikataulussa on mahdotonta. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. 14 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 s Nyt putosi melkoinen pommi. Mielestämme lain tulkintaa tulee muuttaa siten, että alijäämän kattamisvelvoite alkaisi vuodesta 2023, jolloin palveluiden järjestämisvastuu siirtyi hyvinvointialueille. Näin voisimme vastata entistä paremmin kaupungin asukkaiden tarpeisiin ja tarjota tilaisuuden nauttia uimahallistamme entistä enemmän. Nyt yritykset eivät voi toteuttaa suunniteltuja rekrytointeja, ja monen työnhakijan polku työelämään katkeaa. LUKIJAN KUVA ”Näkyykö metsää puilta?” Tuula Hietala kuvasi. Kunnat vastaavat palveluiden järjestämisestä, mutta rahoitus tulee edelleen valtiolta. Työhäme tiedotti 14. Asian pitkittyminen voi lisätä pitkäaikaistyöttömyyttä, mikä tarkoittaa kunnille lisälaskua työmarkkinatuen kuntaosuuksina ja mahdollisia sakkomaksuja valtiolle. Viivästykset voivat kasvattaa sekä työttömyyttä että kustannuksia entisestään. Nyt tarvitaan selkeä aikataulu: mitä tapahtuu ja milloin. Uimahalli tarjoaa erinomaiset puitteet liikunnalle ja rentoutumiselle, ihan kaikenikäisille. Hyvinvointialueille on annettu liian tiukka aikataulu alijäämien kattamiseen. Tällainen tilanne ei olisi saanut tulla yllätyksenä. Santeri Ala-Röyskö puheenjohtaja Hämeen keskustanuoret Hyvinvointialueiden rahoitus turvattava ” Hyvinvointialueet on ajettu pakkorakoon. On aika nostaa tämä asia keskusteluun, ja Hämeenlinnan uimahalli voisi palvella kaupunkilaisia vielä paremmin! Merituuli Stenberg hämeenlinnalainen Pähkinä purtavaksi: vai uitettavaksi. Mikäli alueet eivät pysty kattamaan alijäämiään aikataulussa, niin ne voivat joutua arviointimenettelyyn, jossa ne menettävät päätösvaltansa valtiolle. Alun perin tukia arvioitiin myönnetyn noin 1,5 miljoonaa euroa, mutta nyt tiedetään, että luku on jo 3,1 miljoonaa euroa. Nyt on kuitenkin tärkeää varmistaa, että rahoitus saadaan kuntoon ja tilanteesta viestitään avoimesti. Tätä emme voi tietenkään kannattaa. Uimahallin nykyiset aukioloajat eivät kuitenkaan aina vastaa kaikkien tarpeisiin. Iltalehden 5.9.2024 julkaisemassa uutisessa kerrotaan, että yli puolet alueista pitävät alijäämän kattamista nykyisessä aikataulussa epärealistisena tai hyvin vaikeana. Emme myöskään pidä reiluna sitä, että Päijät-Hämeen hyvinvointialue joutuu kattamaan alijäämänsä vuotta aiemmin kuin muut hyvinvointialueet. On selvää, että pidennetyt aukioloajat vaativat resursseja ja suunnittelua. tammikuuta, että palkkatukija starttirahabudjetti on käytetty jo ennen kuin vuosi ehti kunnolla käyntiin. Lain mukaan hyvinvointialueiden tulee kattaa aiemmilta vuosilta kertyneet alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Menettelystä voi myös seurata alueen liittäminen toiseen alueeseen. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Työnhakijat, yrittäjät ja yritykset eivät voi odottaa epätietoisuudessa
Aromaa kertoo pyhittäneensä tämän vuoden musiikille. Lisäksi tekijäporukkaan kuuluvat kosketinsoittaja Rob Domini s, basisti Sampo Tiittanen sekä rumpali Thomas Törnroos. Aromaa työstää musiikkia yhdessä veljensä Antti Parangon kanssa. Aleksi Aromaa ei halua rajoittaa musiikillista tekemistään ja luovuuttaan. Toivottavasti materiaalia kuullaan jo toukokuun konsertissa, Aromaa kertoo. Suomen kielellä syntyvää musiikkia Aromaa kuvailee rauhalliseksi ja folkahtavaksi, jossa on akustista sointimaailmaa. Näistä kahdesta edistyneempi on englanninkielisten kappaleiden projekti, jonka hän aloitti kaksi vuotta sitten. MARIA ILONEN Kulttuuri p. Vaikka tämän vuoden fokus onkin musiikissa, ei Aromaa täysin näyttelemistä jätä. Siksi hän tekee englanninkielisen musiikin rinnalla suomalaisia kappaleita. – En halua sulkea tekemistä tiettyyn konseptiin, sillä rajaaminen kahlitsee liikaa prosessia, Aromaa sanoo. ” Minulle on tullut vahvemmaksi se, mitä kaik kea suomen kielellä pystyy ilmaisemaan. – Mutta on aina muiden hallussa ne päätökset, minkälaista roolitusta kukakin haluaa käyttää, Aromaa sanoo. Mieli on kuitenkin muuttumassa, sillä vuosien varrella Aromaata on alkanut kiinnostaa myös suomenkielinen tulkinta ja viime vuoden lopulla hän alkoi työstää musiikkia omalla äidinkielellään. Katsotaan, milloin siinä päästään julkaisuasteelle. Hämeenlinnalaislaulajan fokus on tänä vuonna musiikissa, ja ensimmäinen uutuuksista on jo ulkona. Aromaa aikoo osallistua tänä vuonna myös koe-esiintymisiin, joilla haetaan näyttelijöitä vuoden 2026 rooleihin. – Teen sävellykset ja sanoitukset ”mies ja kitara” -vaiheeseen ja Antti viimeistelee sovitukset ja toimii musical directorin roolissa, Aromaa kertoo. Näytelmä vaeltaa pitkänäperjantaina Hämeenlinnan keskustan läpi, ja Aromaan mukaan hänellä on jonkin verran opeteltavaa näytelmän alussa olevissa vuorosanoissa ja niiden tulkitsemisessa. – Olimme siellä koko porukka. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 15 Aleksi Aromaa työstää uutta musiikkia kahdella kielellä Kati Laitinen H ämeenlinnalainen laulaja ja näyttelijä Aleksi Aromaa julkaisi viime vuoden lopulla uutta musiikkia yhden kappaleen verran ja lupailee lisää uutuuksia kevään korvalle. Kesällä hänet nähtiin Samppalinnan kesäteatterissa Bonnie&Clyde -musikaalissa, jossa veti saarnaajan roolin. Viime vuoden lopulla Aromaa oli perheineen ja puolisonsa opiskelujen takia kolmen kuukauden ajan Lissabonissa hakemassa ”uusia näkökulmia ja ajatuksia”. Rooli vaatii omanlaista mietintää, miten roolin tekee, Aromaa sanoo. Sitä olen enemmän itsekin kuluttanut, hän perustelee kielivalintaa. Hämeenlinnan teatterissa. Hänet nähdään tulevana pääsiäisenä Hämeenlinna– Vanajan seurakunnan Via crucis – Ristin tie -katunäytelmässä Jeesuksen roolissa. Tuore kappale on nimeltään 33 ja se löytyy Youtubesta. – Konsertin ympärille suunnitellaan muitakin keikkoja. Aromaa kuvailee syntyvien biisien tyyliä soulin ja rockin yhdistelmäksi. Uudet väylät avautuvat, kun antaa tilaa ajattelulle. – Muutamat kappaleet on jo äänitettyinä, ja keväällä niistä julkaistaan biisi tai kaksi. Arkistokuva vuodelta 2022. – Englanninkielinen musiikki on ollut minulle luontevampaa ja jotenkin helpompaa. toukokuuta. Saamme toivottavasti keväälle järjestettyä muutamia äänityspäiviä, jolloin viimeistään kesällä tulee lisää musiikkia, Aromaa kertoo. Minä tein töitäni ja lapset kävivät koulua. Aleksi Aromaa. Yksittäisenä työprojektina Aromaa mainitsee viime vuodelta myös duppaustyöt, kuten Wicked -elokuvan, johon hän oli tekemässä kuoroduppauksia. Aromaa työstää parasta aikaa rinta rinnan kahta eri musiikkiprojektia omakustanteisesti. – Loppua kohti roolini muuttuu pitkälti sanattomaksi ilmaisuksi, mikä on myös haastavinta siinä roolissa. Eikö hän osaa päättää esiintymiskieltään, vai miksi hän on ajautunut näin kaksijakoiseen musiikin tekemiseen. – Teatterijuttujen myötä minulle on tullut vahvemmaksi se, mitä kaikkea suomen kielellä pystyy ilmaisemaan. Aromaa järjestää konsertin 17.5. – Harjoitukset alkavat ensi kuussa. Hän suunnittelee parhaillaan omaa konserttia, joka on Hämeenlinnan teatterissa 17
– Nyt voimme ottaa kunnolla aikaa sekä näyttelyn uudistamiseen että auttaa rakennusta säilymään paremmin. Museonjohtaja Tuija-Liisa Soininen toivoo, että uudistettu näyttely kerää museoon vähintään 9000 kävijää tälle vuodelle, vaikka syntymäkoti avautuukin uudelleen vasta kesäkaudeksi. – Sibeliushan oli synesteetikko. Nyt esillä olevaan kokoelmaan kuuluu kalusteita, asiakirjoja, valokuvia ja pienesineitä . Soininen kertoo, että rakennuksessa oli tehty sisäilmahavaintoja, joita tutkittiin syyskuusta lähtien. Aloitimme suunnittelun viime vuonna, teimme tutkimusta ja kävimme läpi asiakasprofiileja. . kello 13.30–16 museoon vain konserttilipulla). avautuneen Unessa -näyttelyn tuottaminen. Hän näki värit musiikkina, Soininen muistuttaa. – Viime vuoden joulukuussa saimme tietää, mitä rakennukseen tullaan tekemään. . Soininen kertoo, että heidän on huomioitava myös käytettävissä olevat henkilöstöresurssit – Päätyönä oli 20.11. PEKKA RAUTIAINEN p Kulttuuri. ilmainen sisäänpääsy kello 11–17. Syntymäkoti valmistui 1834 ja on toiminut museokohteena vuodesta 1965 lähtien. Soininen myöntää, että tässä ajassa näyttely on “vanhentunut”. Jos emme nyt aloittaisi näyttelyn uudistamista, niin meillä ei välttämättä olisi siihen erillisiä budjettivaroja vuonna 2026, Soininen kertoo. Museonjohtaja Tuija-Liisa Soininen myöntää, että syntymäkodin sulkeminen rikkoo harmillisesti juhlavuotta, mutta päätös siitä oli kuitenkin tehtävä. – Viime vuonna Sibeliuksen syntymäkoti teki ei-juhlavuosiennätyksen, kun kävijöitä oli noin 9 000. . Taiteiden talviyönä 31.1. – Pyrimme uudistamaan näyttelyn mahdollisimman nopeasti, mutta huonoa ei kannata tehdä, Soininen sanoo. Soinisen mukaan Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuonna kävijöitä oli kymmenen vuotta sitten liki 15 000. 16 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 Kati Laitinen H ämeenlinnan kaupunginmuseo sulkee Sibeliuksen syntymäkodin 3. Museon tiedotteen mukaan rakennuksen verantaan ja alapohjaan tehdään korjauksia, joilla rakennuksen tuuletusta parannetaan. Sibeliuksen syntymäkoti on auki myös illalla kello 18–22, jolloin vapaa pääsy. Alkanut vuosi on Sibeliuksen juhlavuosi, sillä säveltäjän syntymästä tulee kuluneeksi 160 vuotta. . Museossa järjestetään myös tapahtumia, kuten kamarikonsertteja. Nykyiseen näyttelyyn voi tutustua 2.2. Juhlavuoden kunniaksi 1.–2.2. Näyttelyn tavoitteena Sibeliuksen syntymäkoti suljetaan helmikuussa Hämeenlinnan kaupungin museonjohtaja Tuija-Liisa Soininen myöntää, että syntymäkodin sulkeminen rikkoo harmillisesti juhlavuotta. Rakennukseen tehtävät korjaukset eivät ole Soinisen mukaan suuria. Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibelius (1865–1957) syntyi ja eli elämänsä 20 ensimmäistä vuotta Hämeenlinnassa. kesäkuuta. Tuija-Liisa Soininen Sibeliuksen syntymäkodin nykyinen näyttely on palvellut vuodesta 2007. Sibeliuksen syntymäkodissa vierailee vuosittain 7 000–8 000 kävijää. Pohdinnassa on, siirretäänkö syntymäkodin vitriinissä esillä olevia esineitä muualle nähtäväksi näyttelyn uudistamisen ajaksi. Tarkoituksena on parantaa rakennuksen ilmanvaihtoa. Uudistetun näyttelyn tavoitteena on päästä enemmän sisälle nuoren Jannen maailmaan ja saada tietoa esimerkiksi Sibeliuksen luontosuhteesta ja lapsuuden aikaisesta äänimaailmasta ja kaupunkiympäristöstä. – Päätimme jo toissa vuonna, että lähdemme uudistamaan Sibeliuksen syntymäkodin näyttelyä vuonna 2024. Museo avattiin 60 vuotta sitten, ja edellisen kerran syntymäkodin näyttely uusittiin vuonna 2007. Soininen kertoo, että museon tavoitteena on avata syntymäkodin ovet kesäkauteen mennessä, viimeistään 3. Tavoitteena on uudistaa näyttelyä niin, että se kohtaa paremmin eri-ikäisiä ihmisiä. . Toinen syy museon sulkemiseen on rakennuksessa alkavat korjaustyöt, jonka laajuudesta ei vielä syyskuussa ollut tietoa. on keskittyä Sibeliuksen lapsuuden ja nuoruuden tarinoiden, luovuuden ja musiikin tutkimiseen sekä esittämiseen. Emme kuitenkaan pystyneet varautumaan resursseissamme näyttelyn rakentamiseen, Soininen kertoo. helmikuuta näyttelyn uudistamisen sekä rakennuksen ja esineiden huollon takia. – Kävijätutkimusten mukaan ihmiset toivovat, että esillä olisi enemmän autenttisia esineitä ja toisaalta sellaisia, joihin voisi koskea, sekä lapsille ja nuorille jotain, Soininen kertoo. SIBELIUKSEN SYNTYMÄKOTI . – Kierrämme Hämeenlinnassa tutustumassa neljään muuhun rakennuksen paikkaan, jossa Sibelius on asunut. Mietimme millainen äänimaailma ympäristöineen oli ja millaisia rakennuksia silloin oli, Soininen kertoo. – Se antaisi ihmisille uutta näkökulmaa ympäristöön, jossa tällaiset luovat nerot voivat kehittyä, tai miten ylipäänsä ympäristö voi vaikuttaa ihmisen kehittymiseen. ” Pyrimme uudistamaan näyttelyn mahdollisimman nopeasti. (Talvimatinean aikana 2.2. Näyttelyn uudistamisen jälkeen toivomme, että kävijämäärä olisi vähintään tuo sama. Soininen puhuu musiikkipedagogiikasta. saakka. Museo ottaa ohjelmistoonsa sulun ajaksi opastetut Jannen nuoruuden maisemat -kävelykierrokset, joita järjestetään useita viikossa
Debytantti-Caronkin pääsi luistelullaan haastamaan oululaisten puolustusta. Tiesin, että peli on nopeaa ja liigassa on paljon taitoa, hän jatkoi. Samaan aikaan päällekkäisiä rangaistuksia istuivat Juho Järvelä ja Patrik Virta. . Thomas Caron ei vielä loistanut, mutta tunsi tekemisensä paranevan pelin edetessä. 3. Tehot jäivät vielä odottamaan itseään. erä: 3.26 Eetu Tuulola (Olli Korhonen, Teemu Rautiainen) 0–1. HPK:n mahdollisuudet tulivat yhä vastahyökkäyksistä. Thomas Caron KÄRPÄT–HPK 0–3 (0–2, 0–0, 0–1) Ottelutilastot . Kaverit tekivät pelini helpoksi ja systeemi on hyvä. HPK:n pelit jatkuvat viikonvaihteessa. Kerho nousi myös pois toisen karsijan paikalta ohi Pelicansin ja sijalle 14. 2.erä: Maaliton. 7.03 Heikki Huttunen (Juuso Ketola) 0–2. – Tietysti peli on hieman erilaista kuin mihin olen tottunut Pohjois-Amerikassa. Tietyissä asioissa pitää parantaa, mutta se oli kaikkineen melko hyvä peli, kanadalainen kommentoi tuoreeltaan pelin päättymisen jälkeen. Maalivahtien torjunnat: Tomi Karhunen Kärpät 7+7+9=23, Kim Saarinen HPK 11+8+6=26 PEKKA PEURA / KALEVA Urheilu p. HPK:n tyly vieraspelaaminen jatkui pelin loppuun asti, eikä Kärpät saanut varsinaista kiriä edes aikaiseksi. Pudotuspeliviivaan sillä on matkaa kaksi pistettä. Kolmannessä erässä Kerhokin pääsi kokeilemaan ylivoimalla, kun Ben Tardiff otti estämisjäähyn kesken isäntien painostusjakson. Lopulta tuo ylivoima loppuikin Kärppien rangaistukseen. Vielä viimeisellä minuutilla Kärppien Teemu Turunen otti turhautuneen huitomisjäähyn. 1. HPK karkasi jo avauserässä kahden maalin johtoon ja ratkaisi lopulta pelin kolmannen erän ylivoimaosumallaan. Voitto oli HPK:lle toinen perättäinen, kun hämeenlinnalaiset olivat edellisessä pelissä lauantaina kaataneet Kiekko-Espoon vieraskaukalossa. erä: 48.40 Jesse Kiiskinen (Ketola, Anri Ravinskis) 0–3 YV. Muun muassa Aaltonen polkaisi läpiajoon toki onnistumatta maalinteossa. Kun summeri päätti pelin, oli selvää, että Kim Saariselle kirjattaisiin toinen nollapeli peräkkäin. Kaksi vastaiskuista päätyi maaliin asti, kun ensin Eetu Tuulola sai kiekon verkkoon Kärppien puolustajan kautta ja myöhemmin Heikki Huttunen napautti kiekon läpiajosta komeasti yläkulmaan. Olli Korhosen lapaa ei lopulta tarvittu viimeistelyyn, kun Eetu Tuulolan syöttö ohjautui Kärppä-pelaajasta maaliin. – Tuntui koko ajan paremmalta, kun peli eteni. Dominik Masinin tolppalaukausta lähemmäs maalintekoa ja Saarisen nollaputken rikkomista se ei päässyt. Se pelaa perjantaina Kuopiossa KalPaa vastaan. Ne paikat, joita Kärpät omalla hyökkäyspelillään loi, hoiti Kim Saarinen Kerhon puolustuksen avustuksella. Toisessa erässä pelillinen hallinta oli isännillä. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 17 Kerho ja Kim Saarinen nollasivat nyt Oulussa – vahvistus debytoi Eetu Pennanen JÄÄKIEKKO H PK nappasi uusimman vahvistuksensa Thomas Caronin debyyttiottelussa voiton, kun Kärpät kaatui Raksilassa Kerhon käsittelyssä maalein 3–0. Caron hyökkäsi ottelussa HPK:n nelosketjun laidalla. – Olimme kiekolla melko paljon. Kuvaavaa oli Kärppien HPK:n maalia seurannut ylivoima, jonka aikana parhaat maalintekopaikat siunaantuivat vieraille. . . Lauantaina Kerhon vieraaksi Pohjantähti-areenaan saapuu Tappara. Avauserän tarina kirjoitettiin HPK:n terävien vastaiskujen kautta, kun vieraat pääsivät hyökkäämään useamman kerran Kärppien repaleista viisikkoa vastaan. Emme antaneet heille paljoa aikaa tai huippupaikkoja, Caron veti yhteen joukkueen suorituksen. ” Tuntui koko ajan paremmalta. Peliaikaa hän kirjautti 14 minuuttia ja 10 sekuntia
– Sain kilpailtua, sain käytyä dopingtestissä, sain päästyä koneeseen – mutta en ehtinyt vaihtaa vaatteita, Poromaa naureskeli Expressen-lehden podcastissa. Kumpikin heistä on samalla omalta osaltaan ollut siirtämässä joukkueidensa pelejä pienemmistä halleista tai stadioneilta isompiin puitteisiin. Jokainen tietää paikkansa ja yrittää voittaa toisilleen, Laine ennakoi. Rakennetaan siis jotain niin isoa, että siitä tulee puheenaihe. Juuri sillä puolella ovat monet suomalaistempaukset jääneet hapuileviksi. Kerho pelaa kello 13.30 eteenpäin kärkiottelun Kiekko-Espoota vastaan. Merkittävänä tekijänä on itse jättitapahtumissa ollut yksinkertaisesti myös FOMO eli fear of missing out . On Rinkelinmäen kulmilla kasvanut huippulupaava oma kasvatti Eva Lamberg. Naisten palloilu kulkee kansainvälisiltä yleisömarkkinoiltaan vauhdilla eteenpäin, etenkin jalkapallossa, mutta myös monissa muissa lajeissa. Heitä ei enää vertailla tasoiltaan miesten pelaajiin, vaan heillä on omat kovat urheilutarinansa ja omat innokkaat faninsa. 18 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 Sytytäänkö Hämeenlinnassa sunnuntain erityiselle ottelulle. Se rikkoutuu vielä. Päivä jatkuu Pohjantähti-areenan VIP-parkkipaikalla, jossa on tarjolla muun muassa hernekeittoa ja makkaraa. Se selittää myös kiinnostuksen yksittäisiä isoja ottelutapahtumia kohtaan. Aurora-liigan yleisöennätyksenä pidetään JYP:n ja HPK:n välisen kevään 2016 kolmannen finaalin yleisömäärää, kun Jyväskylän Hippokselle saapui virallisesti reilut 1600 katsojaa. Se dominoefekti vaatii kuitenkin jo huomattavia markkinointisatsauksia. Ellei sunnuntaina Hämeenlinnassa, niin lähivuosina jollain paikkakunnalla. Ruotsia ennen Suomi kohtaa Yhdysvallat ja lohkopelien viimeisellä kierroksella Kanadan. Yhdysvalloissa naispalloilijat ovat samalla paikoin nousseet jopa jo supertähtiasemaan, kuten koripalloilija Caitlin Clark tai rugbyn pelaaja Ilona Maher. Näkökulma ” Tarinamielessä HPK:n naisissa on käyttämätöntä potentiaalia. – En tiedä enää, kuinka pitkään tuo asu oli päälläni, mutta jonkinlaisesta ennätyksestä varmaan puhutaan. Se on HIFK:n ohella vain toinen sarjan joukkueista, jotka toimivat taloudeltaan seurojensa Liiga-osakeyhtiön alaisuudessa. Patrik Laineen tykki on puhunut Canadiensin paidassa. Eurooppalaiset jalkapallon suurseurat ovat jo useaan kertaan saaneet yli 50 000 katsojan yleisömääriä naisten edustusjoukkueiden otteluilleen, kun taas naisten jääkiekonkin yleisöennätys on jo 21 105 katsojaa. Peli pelataan Pohjantähti-areenalla ja otteluun on ilmainen sisäänpääsy. helmikuuta. On taitopelaajia ja on taistelijoita. Markkinointisatsauksissa HPK:n naiset jäävät toki radikaalisti miesten jalkoihin, mutta ei olisi edes realistista, että joukkueen Metritiski-areenalla pelattavia perusotteluita mainostettaisiin nykyistä enemmän. – Suomalaiset tietävät oman roolinsa, eivätkä egot tule tielle. Ne ovat päässeet iskeytymään sekä sen orastavan kiinnostuksen että positiivisten asennemuutosten aikaan. Tapahtumaa siis nyt rakennetaan Hämeenlinnassakin, mutta tulevatko ihmiset. Se ei ole kysymys vain Kerho-yhteisölle, vaan myös tavallisille hämeenlinnalaisille urheilusta kiinnostuneille ihmisille. Elementtien pitäisi olla kunnossa. Se PWHL:n peli pelattiin vajaa vuosi sitten Montrealissa. Tarjolla olisi myös toisenlaisia kasvoja hoopeekoolaisuudelle. HPK on tarjonnut hyvät edellytykset Aurora-liigan joukkueelleen. HPK:n Aurora-liigan joukkue on ensinnäkin hyvä jatkaen kolmatta kauttaan SM-mitalin jahtaamista. Se kaava on kansainvälisesti toiminut yksittäisissä naisten palloilutapahtumissa, joita on viety jättiotteluina isoille estradeille. Suomessa vastaavat yritykset ovat olleet hapuilevampia, mutta nyt myös HPK kokeilee sunnuntaina rakentaa seuran Aurora-liigan joukkueen ympärille toistaiseksi isointa tapahtumaansa. Ennen kaikkea joukkue sisältää mielenkiintoisia tarinoita. Turnausisäntiä haastavat Suomi ja Ruotsi, ja keskinäisen ottelunsa Leijonat ja Tre Kronor pelaavat lauantai-iltana 15. TOMI VESAHARJU Maajoukkueeseen palaava Laine odottaa eritoten yhtä vastusta STT JÄÄKIEKKO NHL-jääkiekkoliigan huiput ottavat pian yhteen maidensa paidoissa, kun huipputurnaus 4 Nations Face-Off pelataan Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Emme mieti, kuka pelaa minuutin tai kaksi toista enemmän, ja valita siitä. Sen seurauksena ei tapahtumasta haluta olla poissa, ettei jäisi mistään olennaisesta paitsi. p Urheilu. Kerho ei ole siis vain poikien ja äijien unelmatehdas. Topias Kauhala R akenna vain tapahtuma, niin ihmiset tulevat. Ei siitä sen enempää, Laine totesi kieli poskessa NHL:n suomenkielisellä sivustolla. – Tuo ei ollut ihan parasta [kanssamatkustajille], mutta oli minulla sentään kolme paikkaa itselläni, Poromaa jatkoi. Poromaa pääsi Tukholmaan Arlandan lentokentälle puolenyön tienoilla ja sai vihdoin voittoasun päältään. Kerhokin oli vielä ainakin keskiviikkoon mennessä ollut tämän kauden toisen 95-vuotisjuhlapelinsä markkinoinnissa ja tiedottamisessa hyvin passiivinen. Tarinamielessä naisissa on käyttämätöntä potentiaalia. Suomen maajoukkueeseen päälle seitsemän vuoden tauon jälkeen palaava Montreal Canadiensin tähtihyökkääjä Patrik Laine odottaa hänkin jo turnausta innolla, ja erityisesti rakkaan vihollisen kohtaamista. Kuvassa Poromaa nukkuu istuimellaan lentokoneessa päällään kisassa käyttämänsä asu. – Vihaamme heitä. On eri puolilta Suomea ja jopa Eurooppaa Kerhon takia Hämeenlinnaan muuttaneita pelaajia. Englannissa isojen Valioliiga-seurojen naisten joukkueet tarjoavat perheille huokeamman vaihtoehdon käydä katsomassa suosikkiseurojensa otteluita – ja samalla perheystävällisemmässä ilmapiirissä. On toistakymmentä kautta HPK:lle vapaa-aikansa uhrannut Jutta Stoltenberg. Ruotsalaishiihtäjä selitti erikoista lentoasuaan STT, NTB MAASTOHIIHTO Maastohiihdon maailmancupissa Ranskan Les Rousses’ssa sunnuntaina 20 kilometrin perinteisen voittoon ennen Iivo Niskasta ehtinyt Ruotsin William Poromaa nostatti hämmennystä kisapäivän iltana, kun hän julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan kotimatkaltaan. Jo ottelua ennen järjestää Kerho kantakaupungin ulkojäillä riehan, jossa on mukana HPK:n liigajoukkueenkin pelaajia. Siten HPK:n pelaajien ei tarvitse maksaa pelaamisestaan. Lohkovaiheen kaksi parasta kohtaavat lopuksi finaalissa. Oheisohjelmaa, ilmaista hernekeittoa ja makkaraa, ja ilmainen jääkiekko-ottelu, joka on vieläpä pääsarjan kärkipeli. HPK porskuttaa Aurora-liigan kakkospaikalla
– Hän havainnoi ja tulkitsee pelaajia tosi paljon kehonkielestä ja ilmeistä. – Kun vielä pelaan Suomessa, haluaisin voittaa Suomen mestaruuden, hän päättää. Haasteita pelaajien palkkojen maksussa Lentiskerhon talousvaikeuksista huolimatta Ada Arosella on ollut hyvä olla Hämeenlinnassa. Päänumerot: 3, 17, 22, 28, 40 Tähtinumerot: 4, 9 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 1 359 252,70 e, 5 oikein 109 507,90 e, 4+2 oikein 2 809,80 e, 4+1 oikein 285,20 e, 3+2 oikein 119,20 e, 4 oikein 104,70 e, 2+2 oikein 18,80 e, 3+1 oikein 18,50 e, 3 oikein 16,40 e, 1+2 oikein 9,70 e, 2+1 oikein 9,30 e KENO Tiistai 21.1. Lentopallokerho on talousvaikeuksistaan huolimatta onnistunut urheilullisesti kuluvalla kaudella. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 19 SEKALAISTA OSTETAAN AUTOT OSTETAAN!! Myös viallinen.046-636 54 49 Aki Pihavarasto 2,5x5m h.3950€ Sauna 3,1x7m h.17950€ Sauna 2,3x3,3m H.3950€ Kuvat pyydettäessä. Oskari Paldanius kahdeksan joukkoon poikien kaksinpelissä. Kuutossijoitetut Heliövaara ja Patten ovat selvittäneet kauden ensimmäisessä grand slam -turnauksessa kaikki neljä otteluaan ilman erätappioita. Paldanius etenee voittonsa myötä puolivälieriin eli kahdeksan parhaan joukkoon. Se on sarjassa kolmantena aivan kärjen tuntumassa. D: Miro Heiskanen 0+1. ” Tuntuu, että meitä ei helpolla horjuteta. Edellisessä ottelussaan se kaatoi kärkijoukkue Kuusamon kotonaan puhtaasti 3–0. Kyllä sillä mennään pitkälle. – Todella hyvä ottelu tänäänkin puolivälierässä. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 2, 5, 6, 8, 19, 21, 23, 26, 34, 38, 40, 45, 46, 47, 50, 57, 58, 64, 65, 68 Kunkkunumero: 26 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 2, 5, 6, 12, 13, 17, 21, 23, 25, 27, 31, 34, 38, 44, 48, 53, 58, 68, 69 Kunkkunumero: 23 Keskiviikko 22.1. Tasainen ottelu kääntyi saksalaisille katkaisupeleillä 7–6 (11–9), 7–6 (7–5). Aiemmin Hämeen Sanomat kertoi seuran taustayhtiön verovelasta. – Pääosin fiilikset ovat kuitenkin hyvät hänestä, hän lisää. – Minulla on ollut täällä tosi hyvä olla. T I E D O N J A N O A L L E A A S I T U L O S S P I E S S I N I T A A R O N B E A N I L O V E T I T Ä Ä A I O L I U Ä A V I I S I S S A R I S T I K K O K I N R I N N E K Ä T S Ä T K K A M E L I L E S T I O K A A T M A J A V A M E L S E T T Ä K K I I Ä E H D A T S Ä I L I Ö T K I T K E R Ä R A A N U I S I T A S E T T I N L U O I V A Ä A N T O U U T I S N Ä L K Ä I S Y Y S L O I M U K A L M U V A S E M A I M I T A A T I O P A T O E R Ä T Ä R P Ö S P O R A R A T K I A N N I K A E B A G E L I E B A R E T T I A N U T L U O K A T O N A L E T B A I K A E N N E N D I G I L E H T I Ä B L O N D I T L Ä I D I T S A A T I O M I A F O R M U L A N E A T S J T O T T A L Y I J Y I K I V E T Ä I I R A K U L O T T U A E Ö O T S A K E E S A U U R A V I N N E R E T R O I L L A U H O T A I K Ä Ä N A L O K A S M E T R O T K A S E T I T A L L I S Ä Ä T I K O L A S Ä I S Ä T A A T T U T A P A U S T Ä Y T T Y Ä Heliövaara ja Patten varmasti välieriin Australiassa Janne Lehikoinen, Arttu Mäkelä, Helen Scott-Smith?/?STT TENNIS Harri Heliövaara ja hänen brittiparinsa Henry Patten etenivät keskiviikkona nelinpelin välieriin Australian avoimessa tennisturnauksessa, kun puolivälierässä kukistuivat Monacon Hugo Nys ja Ranskan Edouard Roger-Vasselin 6–3, 7–5. Montreal–Tampa Bay 3–2 (0–1, 2–1, 1–0) M: Patrik Laine 0+2, Joel Armia 0+1. NY Rangers–Ottawa 5–0 (1–0, 1–0, 3–0) NYR: Urho Vaakanainen 0+1. Kuitenkin valmentajan ja pelaajan suhteeseen on iso merkitys sillä, että keskusteluyhteys on heidän välillään avoin. Ollaan valmiita heti tekemään sitä, mitä me parhaiten osataan. 2–1 (0–0, 1–0, 0–1, 1–0) P: Rasmus Ristolainen 1+0 (voittomaali ajassa 64.34). Hämeen Sanomien tietojen mukaan Lentopallokerhon palkanmaksussa pelaajille oli ongelmia joulukuussa. Aronen kommentoi Lentiskerhon taloudellista tilannetta yleisellä tasolla. Siksi myös Lentiskerhon talousvaikeuksilla voi olla oma vaikutuksensa myös hänen arkeensa. Arosen mielestä asiat on hoidettu kuitenkin kohtuullisen hyvin vaikeasta tilanteesta huolimatta. Nyt on tullut yksi muuttuja lisää, kun urheilee päätoimisesti ja täyttä varmuutta säännöllisistä tuloista ei aina ole. Lentiskerhoon Aronen tuli alun perin muun muassa kaupungin hyvän sijainnin takia. – On mielestäni tosi tärkeää, että valmentaja aidosti välittää siitä, mitä pelaajat tuntevat. – Mitään näille ei kuitenkaan voi. JÄÄKIEKKO NHL Philadelphia–Detroit ja. Hän kuvailee, että urheilijana joutuu elämään epätietoisuudessa muutenkin. Torstaina pelattavassa välierässä Heliövaara ja Patten kohtaavat Kevin Krawietzin ja Tim Pützin. – Hän on myös aika tulinen. Naisten kaksinpelin puolivälieriä: Madison Keys USA (19)–Elina Svitolina Ukraina (28) 3–6, 6–3, 6–4, Iga Swiatek Puola (2)–Emma Navarro USA (8) 6–1, 6–2. Jokerinumero: 4 9 8 5 9 5 2 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e TENNIS MELBOURNE Australian avoin mestaruusturnaus: Miesten kaksinpelin puolivälieriä: Ben Shelton USA (21)–Lorenzo Sonego Italia 6–4, 7–5, 4–6, 7–6 (7–4), Jannik Sinner Italia (1)– Alex De Minaur Australia (8) 6–3, 6–2, 6–1. Tulospörssi RIKU HASARI Urheilu p. O: Leevi Meriläinen 14/16 torjuntaa (vaihtoon ajassa 24.59/0–2). Harri Heliövaara Eetu Pennanen LENTOPALLO L entopallokerhon yleispelaaja Ada Aronen kertoo, että hän elää tällä hetkellä käytännössä lentopallolla. Jos ei vaikka naura yhtä paljon kuin eilen, hän saattaa tulla kysymään, että mikä on ja onko kaikki hyvin, Aronen kuvailee. Arosen uran haaveet ja tavoitteet painottuvat pääosin ulkomaille, mutta jotain suurta olisi myös Suomessa vielä saavuttamatta. Oltiin erityisesti palautuspelissä vahvoja, tehtiin just se mitä haluttiin. Neljänneksi sijoitettu saksalaispari kukisti puolivälierässä britit Julian Cashin ja Lloyd Glasspoolin, Heliövaaran entisen parin. 17-vuotiaan Paldaniuksen seuraava vastustaja on Yhdysvaltain Jack Kennedy. Ja täytyy muistaa, että he yrittävät varmasti parhaansa. – Onneksi minulla on niin hyvä tilanne, että omat vanhemmat pystyvät auttamaan, jos oikeasti tarvitsee, Aronen sanoo. Tuntuu, että meitä ei helpolla horjuteta. Paldanius vei voiton vastustajastaan lukemin 6–3, 6–2. Aronen ei tarkoita, että valmentajan pitäisi olla psykologi. Pystytään tekeen just se, mitä halutaan tiukoissa paikoissa. Oltiin hyökkääviä heti ensimmäisestä lyönnistä alkaen, Heliövaara kommentoi ottelua STT:lle. Välillä tekisi mieli olla silleen, että chillaa. Nashville–San Jose 7–5 (1–4, 2–1, 4–0) N: Juuse Saros 4/8 torjuntaa (vaihtoon ajassa 20.00/1–4), Justus Annunen 15/16 torjuntaa. Ei tässä mitään hätää ole, Aronen nauraa. Vastauksia 82 kpl. Iso vaikutus hänen saapumisessaan Hämeenlinnaan oli myös päävalmentaja Andrea Carasilla, joka oli Aroselle entuudestaan tuttu Oriveden Ponnistuksesta. P.050 5659264 Kahden viikon takaisen ristikon ratkaisu Voittaja: Helena Hiekkarinne, Hämeenlinna. Jos kokee, että on ollut esimerkiksi huono treeni ja haluaa siitä puhua, hän kyllä kuuntelee. RAHAPELIT EUROJACKPOT Tiistaiarvonta 21.1. Anaheim–Florida 2–5 (2–3, 0–0, 0–2) F: Aleksander Barkov 0+1, Eetu Luostarinen 0+1. – Vaikka tulee erän sisäisiä pieniä dippejä, niin me pystytään tosi nopeasti palautumaan niistä. SJ: Mikael Granlund 2+0. Ei ole valittamista. Suomalaisonnistumista nähtiin myös poikien sarjassa, kun Oskari Paldanius voitti kolmannella kierroksella turnauksessa neutraalilla statuksella pelaavan venäläisnuorukaisen Jegor Pleshivtsevin. Edmonton–Washington 2–3 (1–1, 0–1, 1–1) Vancouver–Buffalo 2–3 (0–1, 2–0, 0–2) B: Ukko-Pekka Luukkonen 32/34 torjuntaa. Dallas–Carolina 1–2 (0–0, 0–1, 1–1) C: Jesperi Kotkaniemi 2+0. Ada Arosen Lentiskerho on pärjännyt kentällä, vaikka talouspuolella on ollut vaikeaa. Päiväarvonta Oikeat numerot: 4, 6, 9, 11, 12, 24, 29, 30, 32, 38, 47, 48, 50, 54, 55, 57, 60, 61, 62, 63 Kunkkunumero: 9 TIISTAI-JOKERI Tiistai 21.1
p Ristikko 20 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 TOIMITETTAVA VALKOSIPULINEN RATKOA USEIN TYHJIÄ LÄHETEKIRJE PAMPULTA YLEISÖKIUKKUISTA MONESTI MUOVISIA VIEKKAALLA KORVISSA SULIN KÄYTTÄÄ VÄLJIÄ HOUSUJA RÄTINKI VETOKOUKKUUN OSA ELÄMÄÄ VAROISSAAN ! ÄÄNNELLÄ PELTI KIINNI HAITTAA KIRJOITTAMISTA KALIUM..... Jos täytät ristikon digilehdessä, ota kuva täytetystä ristikosta, liitä mukaan yhteystietosi ja lähetä sähköpostilla osoitteeseen kilpailut@hameenmedia.fi. MAINOSLAUSEITA NÄÄSVILLEÄ IMUROITAVIA HAMMETT SIRPALE LAULAJA, MYÖS NÄYTTELIJÄ RISTIKKOON REPIÄ RIKKI ODOTTAJILLE SIIRRÄNNÄINEN HAUDALLE JAHDATTUJA HEINILLE INTISSÄ SUOJAKSI YKSI REVOHKASTA TERHAKKA HALPAMYYNNISTÄ (T)USKIN SILLÄ VAJAAJÄSENINEN POINTER POLTTAMATTA AIJAI! PUNERRUSTA SULKEMISIIN VASTUSTUKSIA TOIMITTAA PERILLE LASKELMA ETELÄSTÄ KARJALAN SUUNTAAN ESPOOTA KENGILLE KAMARI KANNATTAVA LUOKSENI VALTAVÄYLÄ AVAA SADUSSA BRUCE STAN ETÄÄNTYÄ VÄPÄTTÄÄ PUHISTA HALOO SUOKASVI WIENIN HALKI zzz HARMILLISIA RANNALLA ETUAASIAA BAKTEERI KÖLILLINEN TV & RADIO TOISELTA NIMELTÄÄN RUNNE WALLIUS KAUHUTARINASSA ÄÄNILLÄ PULLOSTA HIILTYNYT VARAS KYETÄ SAMMIO LEHVÄ OHJAUTUA TEHOKKAITA ÄÄNENVAIMENTAJIA HYPOTEESIT REIPASOTTEINEN HERKÄSTI SYTTYVÄ TUKIKUDOS VAU! LAVASHOW´T UUDENSEELANNIN FAUNAA MUISTUTAT VAARIASI .........! BANAALI KRUUNU LOU YKKÖSPAIKOILLA JALAN ALLE LEIJAILEVA LAIDUNMAA LÄHTÖPISTEESEEN ONNESTAKIN KIELI PITÄÄ PENNOSENSA HÄVELIÄÄT PIKKUISILLA MÖÖPELIJÄTTI SULLOA NEULASIN VOIVAT VILLASUKAT MIKROON PETOJA TONTTU JAELLA VILPITTÖMYYTTÄ PIAN PÄÄLLYSTÄÄ POHJOISAMERIKASTA MAUSTE TERÄSTÄMISTÄ HULLUNMYLLY PÄIVÄN! SÄÄLITELTY EEPPINEN RAOTELLA TUPEE PUUTTEELLISET OPINAHJO VASTUUNKANTAJIA STALKKERIT HYHMÄ TARKKA GOLFFARILLA SOVELLUKSET VARPUSLINTU RÄISKIEN TEKOKUITUJA PAAKKUJA IRROTTAA KOTAHEDELMÄ KATKERUUDET PIIRAKKAAN AGITOIDA ANTAUMUKSELLA ASIAANSA HIONTAAN KOMPENSAATIO VALKOISIA Vastaukset ensi keskiviikkoon mennessä osoitteeseen Hämeen Sanomat, PL 530, 13111 HÄMEENLINNA. Palkintona 2 elokuvalippupakettia. Nimi:____________________________________________________ Osoite:_____________________________________________________________________________________________________. Kuoreen ”Ristikko 4”
Seutukaavaliitto esittää myös arvostelua teollisuusalueen käyttöönotosta Hattulassa. ELOKUVAT P Kino Tervakoski. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 23.1.1975 Kimmo Trogen maalaa vain luonnonvalossa Riikka Happonen Talvinen taivas hehkuu vaaleanpunaisena ja värjää lumipeitteiset puut purppuraisiksi. Galleria Tärinä, Eteläinen Asemakatu 2 a, Riihimäki klo 12–18. Hämeenlinnan pääkirjasto, Galleria, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. P Kristiina Maijala: Varjosta värikkäästi. Riihimäen kaupunginkirjasto, Kauppakatu 16, Riihimäki klo 9–19. Paikalliset maalarit eivät tunnekaan kuin yhden sinisen, Trogen sanoo. Mukana teoksia 19:ltä tekijältä. Opi ja nauti. Raskausajan jooga klo 15.30–17. Harvemmin kuin sadassa vuodessa kohtaa Etelä-Suomea tämän talven kaltainen vesirunsaus. Voutilakeskuksen kuntosali, Pollentie 35, Hämeenlinna klo 16–17. P Reippaita talviharrastuksia. Hämeenlinnalaiset pääsevät tutustumaan Trogenin töihin ensi viikonloppuna, kun jämsäläinen galleristi Keijo Kiljala tuo ne Hallituskatu 26:ssa järjestettävään myyntinäyttelyyn. Rauhankatu 3, Hämeenlinna klo 16.30– 20. Viikonlopun myyntinäyttelyyn tulee öljyväritöitä myös Hämeenlinnan seudulta. Kumppanuustalo, huone 101, 1 krs, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 11. Hauhon kirjasto, Punnanmäentie 18, Hämeenlinna klo 10. Työllistymisen, oppimisen ja verkostoitumisen suurtapahtuma on osallistujille ilmainen ja täynnä ohjelmaa sekä tietoa osallistujien tulevaisuutta varten. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Hämeenlinnan pääkirjasto, Pönkki, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 16.30–17.30. Ilmoita tapahtumasta nopeasti ja helposti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Toijalan asteikolla lukemat olivat samat kuin edellispäivänä: 59,62 metriä yli merenpinnan eli kaksi senttiä yli tulvarajan. Kumppanuustalo, huone 101, 1 krs, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 13–16. Bambi – Tarina metsän elämästä klo 17-18.20. P Perhekahvila Peuhula. P Tuolin tarina. Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–17. – Siellä on ihan oma valonsa, joka on ohuempi kuin Suomessa. Kimmo Trogen RIIKKA HAPPONEN Päivyri P. P Marja-Terttu Jokinen: Neljä vuoden aikaa – Talvi. Kaikille avoin ja maksuton. P Neulekahvila. Keijo Kiljala kuvailee Kimmo Trogenin värien käyttöä samanlaiseksi kuin omakuvistaan tunnetulla taiteilijamestarilla Helene Schjerfbeckillä. Trogen kertoo käyvänsä keväisin säännöllisesti Etelä-Englannissa maalausretkellä. NÄYTTELYT P Kuvanveistäjät Tapani Kokko ja Virpi Kanto: Sirkus Linnuntie. P Laila Karttunen: Elämän väriraidat. Hattulan Kirjasto, Kauppatie 3, Hattula klo 8–17. Teoksen nimi on Kissan ehdoilla . Seutukaavaliitto arvostelee kunnan mielestä perusteettomasti kunnan rakennustoimintaa esittämättä kuitenkaan käyttökelpoista vaihtoehtoa. Aiheesta kertomassa diabetesyhdistys. Lempäälän kanavan suulla vesi jo laski seitsemän senttiä, ja rajun juoksutuksen arvellaan kohta näyttävän kyntensä myös yläjuoksulla. Lisäksi paljon muuta, myös Cornwallissa syntyneitä töitä, Kiljala kertoo. Hämeenlinnan kohdalla pysyi pinta kuitenkin vielä entisissä lukemissa. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 13–15. Kulttuurikonttori, Lukiokatu 16, Hämeenlinna klo 11–18. Kaikille avoin ja maksuton. . Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Paljon ei kanavan tehoa enää voida lisätä. – Silloin ateljeehen tulee pohjoinen, pehmeä luonnonvalo. Muuna aikana hämärä vaikuttaa liikaa sävyihin, 58-vuotias taiteilija kertoo. Kokoontuu pelaamaan erilaisia korttipelejä. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 11–17. Kuuden nykyaktiivin yhteisnäyttely. Läpileikkaus taiteilijan tuotantoon, luonnoksista ryijyihin ja öljyvärimaalauksista tekstiiliteoksiin. Vanajavesi hipoo yhä tulvan rajaa Vanajaveden pinta juuttui paikoilleen. Ei koskaan yksin klo 19-20.25. P Kirjastokaveri tavattavissa. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 13–18. Äiti-vauva jooga klo 14–15. Kanavan kautta virtasi 155 kuutiota ja Kuokkalankosken säännöstelypatojen kautta 55 kuutiota vettä sekunnissa. Töitä leimaa leikkisyys, kokeilevuus ja sattumista nauttiminen. Öljyvärimaalauksia joiden aiheina ovat maisemat ja rakennukset eri vuodenaikoina. Lepaan Viinitila, Viinitilantie 10, Hattula klo 9–17. Säveltäjämestarin syntymäkoti on sisustettu Jannen poikavuosien aikaan. ” Pakkasen tunnun saan töihini, kun upotan käteni hetkeksi lumeen. Värikkäät kasviaiheiset komposiittikuvat tarkastelevat ihmisen suhdetta kasveihin paikassa, jossa ihminen voi kokea kasvien tuottamia aistielämyksiä. Kesä on vaikein, talvi helpoin. P Unessa. Taidemaalari Kimmo Trogen rakastaa luontoa ja hämäläisiä maisemia. Jukolan Lintukoto, Eeronkuja 5, Hämeenlinna klo 10–12. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 21 TAPAHTUMAT P Gallerian tyhjennysmyynti. P Kielikahvila – Language Café. P Riihimäen Kuvataiteilijat: Uudet jäsenet esittäytyvät. Esillä on kaikkiaan 41 Trogenin öljyvärimaalausta. Tutustumista erilaisiin talviharrastusmahdollisuuksiin. Loimua Areena, Härkätie 17B, Hämeenlinna klo 9–15. P Tekijä2025 Hämeenlinna: opintoja rekrytapahtuma. Ammattiopisto Tavastia, L-rakennus, Hattelmalantie 25, Hämeenlinna klo 9–11.30. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 11–17. P Nora Tapper: Kukkia ja pyhimyksiä. Taidehalli Häme, Hallituskatu 14, Hämeenlinna klo 11–17. Kuvassa hänen viime vuonna maalaamat työnsä Kissan ehdoilla ja Kevättä ilmassa. P Mariliina Valkama: Herkullinen puutarha. Galleria ARX, Keinusaarentie 1, Hämeenlinna klo 10–12. Lempäälän juoksutus pidettiin ennallaan. P Pentti Mansukoski: Etelä-Hattulan järviylängöllä. kello 11–18. Hänen käytössään on vanha ranskalainen 13 värin väripaletti, jota hän on käyttänyt vuodesta 1990. Kirjastokaveri voi muun muassa olla kaverina läksyjen teossa, lukea yhdessä, keskustella tai pelata lautapelejä. P Matti Karvinen: Vuodenaikoja. P Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista. Pakkasen tunnun saan töihini, kun upotan käteni hetkeksi lumeen, Trogen kertoo. Hämeenlinnan taidemuseo, keltainen Engel-rakennus, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. P Joogakoulu Kajo: Äijäjoogan perusja jatkoryhmät. Yleensä Trogen käyttää yhdessä maalauksessa mustan ja valkoisen lisäksi korkeintaan 5–6 eri väriä. Hauhon kirjasto, Punnanmäentie 18, Hämeenlinna klo 18. – Mukana on teoksia Hämeenlinnasta, Hattulasta, Tervakoskelta ja Hämeen Härkätieltä. Kokoelmia abstraktin eli ei-esittävän taiteen näkökulmasta. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Keskustele ja tutustu muihin kulttuureihin ja kieliin. P Joogakoulu Kajo. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Kylätiellä kaksi akkaa on kyyristynyt maanittelemaan mustaa kissaa luokseen. P Pysäkin peliryhmä. Miten nukkumisen tavat ja käsitykset unesta ovat muuttuneet aikojen saatossa esihistoriallisista ajoista nykyhetkeen. P Kamerakerho 50 ry Riihimäki: 75-vuotisjuhlanäyttely. P Sibeliuksen syntymäkoti. Hallituskatu 11, Hämeenlinna klo 12–16. Hän on hakenut aiheita teoksilleen myös Hämeenlinnan seudulta. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lehtisalin näyttelyseinä, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. P Ihmisen aika. P Pysäkin miesten ja naisten keskusteluryhmät. Huittisten Pappilanniemessä asuva ja työskentelevä Trogen maalaa vain luonnonvalossa. P Trombi, purje ja kupla – Lasituulia 1980-luvun lopulta 1990-luvulle. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Hämeenlinnan pääkirjasto, Avolava, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 17.30–19. Menot tänään Hattulan kunnanhallitus ei pidä seutukaavaliiton kielteisestä asenteesta Kunnanhallituksen mielestä seutukaavaliitto on erittäin kielteisesti käsitellyt Hattulan toimintoja kaikkinensa. Kimmo Trogenin taidenäyttely Jokaisen saatavissa Hallituskatu 26:ssa Hämeenlinnassa pe-su 24.–26.1. Riihimäen kaupunginmuseon ja Riihimäen taidemuseon ensimmäinen yhteisnäyttely johdattelee katsojan läpi vuosisatojen ja historian esitellen tuoleja, esineistöä ja taidetta. P Satutunti. Kaikille avoin ja maksuton. Riemu-museot, Temppelikatu 8, Riihimäki. Rauhankatu 3, Hämeenlinna klo 14–15. – Säätila ulkona ratkaisee taulun aiheen ja vaikuttaa lopputulokseen. Tähän aikaan vuodesta se tarkoittaa sitä, että työpäivä alkaa aamukymmeneltä ja päättyy iltapäivällä noin kolmen maissa. – Samoin seutukaavaliitto tuo esille aikaisempaa käsitystä kuntaliitosten tarpeellisuudesta alueella ottamatta huomioon läänin kuntauudistustoimikunnan ja valtioneuvoston tekemiä päätöksiä yhteistyökeskeisestä kuntauudistuksesta Hämeenlinnan talousalueella. Siinä ovat näkyvissä kuvataiteilija Kimmo Trogenin tavaramerkit eli hehkuvat värit ja ihmeellinen valo. Hän aloitti uransa vuonna 1980 maineikkaan Onni Ojan oppilaana. P PysäkkiHetki: tietoa diabeteksestä. KOKOONTUMISPAIKAT P Käsityötalo Willa Vaski. URHEILU JA LIIKUNTA P Pysäkin kuntosalivuoro. Oppi-isänsä tavoin Trogen kuvaa mielellään maalaismaisemia
FINGERPORI AJAN SÄVEL LASSI JA LEEVI B. Nimipäivät: Tänään: Enni, Eine, Eini ja Enna. Päivän sana: Sinä päivänä sinä sanot: ”Minä kiitän sinua, Herra. Ortodoksisessa kalenterissa: Aatos, Gennadi, Klemens, Klemetti, Liimo ja Oiva. TAMMIKUUTA 2025 2 5 9 8 3 1 6 7 4 8 1 4 2 8 7 6 7 9 1 8 7 3 6 7 1 8 4 3 5 6 7 9 6 4 2 3 1 5 1 5 3 2 1 4 8 3 8 2 4 9 4 8 9 6 6 2 9 1 2 3 1 6 7 9 4 5 8 5 9 8 3 1 4 2 7 6 6 7 4 5 2 8 9 1 3 3 5 9 1 4 2 6 8 7 7 1 2 8 6 3 5 4 9 4 8 6 7 9 5 1 3 2 1 2 5 9 8 7 3 6 4 9 6 7 4 3 1 8 2 5 8 4 3 2 5 6 7 9 1 6 4 5 9 2 7 1 8 3 2 9 3 4 8 1 7 6 5 1 7 8 5 3 6 4 9 2 7 5 9 1 4 8 3 2 6 4 3 1 6 5 2 8 7 9 8 6 2 7 9 3 5 4 1 9 1 7 3 6 4 2 5 8 5 2 4 8 1 9 6 3 7 3 8 6 2 7 5 9 1 4. Huomenna: Senja. VIRTANEN KAMALA LUONTO VIIVI JA WAGNER SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. 12: 1–2. TORSTAINA 23. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Jarl. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Ingegerd ja Ingela. Ortodoksisessa kalenterissa: Seni, Senja ja Senni. Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua.” Jes. SUDOKUN RATKAISUT TASO: X TASO: XXX X XXX p Päivyri 22 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 9.02 ja laskee klo 16.07
Juontajina toimivat suunnistuksen yhdeksänkertainen maailm a n m e s t a r i M i n n a Kauppi, entinen huippukiekkoilija Siim Liivik ja Euroopan kovatasoisissa jalkapalloliigoissa uransa tehnyt Peetu Pasanen. 17.00 Teho-osasto. Kausi 1, 2/6. Ranska. Kausi 5, 7/12. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.45 Simpsonit. 23.20 Elokuva: Luce. 1, 4/4. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7). 13.36 Marcel Marceau: hiljaisuuden taide. 19.00 Mentalist. Vierailijana Ernest Lawson. 21.15 Voimaa Sanasta. Palkkionmetsästäjät ovat moraalittomampia kuin etsintäkuulutetut. (U) 00.05 Tabu. 22.45 Totta, tarua ja videopelejä 2024. MeToo. 09.30 Rantataloa etsimässä. JIM 09.00 Alaskan jäälentokenttä. 17.00 Futurama. 12.35 Kokkaushaaste. 21.49 Urheiluruutu. Kausi 4, 5/10. 17.04 Päivän sää. 20.00 Vakoojien kaupunki (12). Kausi 1, 2/10. 09.50 Veljesten keittiössä. 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. Kausi 13, 9/12. 17.00 Duudsonit tuli taloon. 17.00 Himohamstraajat. Riemastuttavan epäkorrektia. Kausi 8, 2/4. 09.10 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 15.25 Ampumahiihdon MC: N pikamatka, Anterselva. Kausi 16, 8/15. Kausi 4, 2/6. 11.35 Pohjoisen eläinlääkärit. Miehet luulevat, että he ovat saaneet veikkauksen päävoiton. 23.00 Temptation Island Suomi. 17.55 Uutiset. Kausi 11, (U) 16.30 Lomakoti auringon alta. 14.40 Maanteiden sankarit. 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. Jakso 4697. Kausi 11, 6/10. (U) 22.00 Kymmenen Uutiset. Kausi 1, 2/10. Vennamo kirosi rötösherrat. TV7 09.00 Isännän pöydässä. Kiistanalainen pokaali. 18.00 Maailman kauneimmat junareitit. Tunturikoe. 07.49 Ryhmä Hau. 07.15 Ilona ja luonnon ihmeet. 18.30 Kirjailijahaastattelu. 21.30 Heistä tuli äitejämme. Kolmikko on Espanjassa Begurin alueella etsimässä lomakoteja. Lyhytelokuva isästä ja pojasta tämän päivän maalaismaisemassa. Mukana on myös seksismiä ja muukalaisvihaa. 22.45 Vanha testamentti avautuu. 12.00 Rakkauden kosketuksessa. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. Pääosissa: Leo Jokela, Tommi Rinne, Leni Katajakoski, Elina Salo, Tarja Nurmi, Marjatta Kallio. Sarjassa käydään niin ulkomailla kuin haastatellaan vieraita studiossakin. Joukko ikääntyneitä lainsuojattomia vuoden 1913 Teksasissa lupautuu ryöstämään asekuljetuksen häikäilemättömälle meksikolaiskenraalille. 22.00 Ulkolinja: Israelin kaaoksen mestarit (12). 11.00 Puutarhan pelastajat. Kausi 17, 6/14. Kausi 1, 8/8. Karismaattinen luonteva koomikko tuo arvioon lisätähden. Huippukokin voidiili. 11.00 Louisiana Law. 18.00 Simpsonit. 18.30 Emmerdale. Suomen pelikulttuurit. Kausi 5, 2/14. MTV3 klo 20.00 Miltä nyt tuntuu. (U) 15.25 Haluatko miljonääriksi. 21.00 Alaskan jäälentokenttä. 13.05 Löytöretki tuntemattomaan. 11.30 Pilanpäiten. 17.30 Pilanpäiten. Ystäviä vai rakastavaisia. Puukko selässä. 2007. 21.05 A-Talk. 14.20 Kovat miehet (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.05 Viiden jälkeen. Kausi 2, 7/12. 21.00 Elokuva: Blood Diamond – veritimantti. 10.35 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 17.00 Yle Uutiset. Kausi 3, 1/8. 14.30 Sinkkuillallinen. Häät Ekkullassa. 18.10 Poliisikamera Ruotsi. 11.44 Oddasat. Kausi 8, 6/16. 17.10 Charité (12). (U) 03.30 Kyllä nolottaa (12). 23.00 Oddasat. Uuden-Seelannin Pohjoissaari. Tehkää cliffhanger. 23.05 Fight the power: Hiphop muutti maailmaa (12). Konditoriaherkut. Hurja joukko xxxx Sub klo 21.00–23.50 Sam Pechinpahin ohjaama western-klassikko Hurja joukko (The Wild Bunch, 1969) on väkivallan ja toksisen miehisyyden riemujuhlaa. 20.00 Lätkän legendat. 18.00 BUUklubben. Erkin yksittäislyönnit. 21.00 Estradilla: Paula Koivuniemi. 02.55 Kyllä nolottaa (12). 12.05 Miten kaikki tehdään. (U) 10.00 Korkeasaari. . Forresterin vahvat naiset. 18.00 Sinkkuillallinen. 14.00 Kaverille ei jätetä. 06.25 Huomenta Suomi. (U) 18.30 Diili. 12.30 Charité (12). 10.00 Alone yksin erämaassa. Sielunsa silmin. 17.40 Opaalin metsästäjät: Road trip. 09.00 Sydänmailla. Joonatan ja akkatuli. AVA 09.00 Unelma-asunto auringon alta. Soini löysi EU:sta ongelman. 22.00 Rikkaat ja rahattomat. 08.11 Nimipäiväonnittelu: 23.1. 10.20 Minun puutarhani. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. Blood Diamond – veritimantti (2006) yhdistää toiminnan ja poliittisen jännärin, joten tarjolla on viihteen lisäksi poliittista sanomaa. 07.25 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7). Joskus aiheet ovat ajankohtaisia, toisinaan huippuurheilua käsitellään yleisellä tasolla. 14.30 Jumala puhuu erämaassa. 15.40 MasterChef Australia Dessert Masters. (U) 10.30 Kauniit ja rohkeat. 14.00 Miehen puolikkaat. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 TV7 Israel News. Omassa tahdissa. Blood Diamond – veritimantti xxx TV5 klo 21.00–00.05 Danny Archer ( Leonardo DiCaprio) on eteläafrikkalainen palkkasoturi, Solomon Vancy ( Djimon Hounsou) kaivokseen pakotettu kalastaja ja Maddy Bowen ( Jennifer Connelly) amerikkalainen journalisti. Iiris ja Jere remontoivat kodikseen vanhaa taloa, mutta remontti on paljastunut ennakoitua suuremmaksi. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. Populismin tie Vennamon protestista perussuomalaisten aikaan. 19.25 Siskonpeti: Sali-funk. 21.00 Suurmestari. 09.20 Laivakokin matkassa. 10.10 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa. 17.30 Café Raamattu. (U) 16.30 Kauniit ja rohkeat. 09.30 Superkirja. Legendaarinen Leo Jokela oli yleensä sivuroolien mies, mutta komedia Älä nuolase (1962) on sen säännön poikkeuksia. Ikäviä yllätyksiä. Halla-aholle ja Purralle maahanmuutto on pahinta. 22.40 Musiikkivideoita. Mestarikokki Michael Björklund tunnetaan terveellisistä menuista. Kausi 9, 8/8. 21.00 Elokuva: Justice League. 23.15 Babylon Berlin. 20.00 Suomi ja Ruotsi kylmän sodan keskellä. 21.53 Uutiset Uutis-Suomi. 19.00 Ketonen & Myllyrinne. 07.05 LEGO Friends: Uusi luku (7). 18.54 Tarinoita tuntureilta. 20.05 Frendit. 13.26 Egenlandin matkakohteet. 21.00 Elokuva: Agatha Christie: Hallavan hevosen majatalo. 08.35 Asunnon metsästäjät. Kausi 1, 5/6. Kausi 1, 1/4. 16.45 Novosti Yle. 1, 10/11. Kausi 3, 9/12. 19.00 Politiikka-Suomi: Kyllä kansa tietää. 07.50 S.M.A.S.H! 08.00 Lomakoti auringon alta. 12.00 Historia: Tuntematon Pompeji. 20.50 Kansallismaisemat: Eteläpohjalaiset lakeudet. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 15.10 Elävä arkisto: Koulumme syntyvaiheita. 20.00 Bachelor Suomi. 13.00 Silent Library Suomi. 08.13 Pikku Kakkonen. (U) 16.00 Salatut elämät (7). 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 23.35 Kätevän emännän juhlat. 12.30 Love Israel Baruch Korman. Karhujen massakausi. 16.00 Vakoojien kaupunki (12). Kausi 18, 5/10. 19.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 07.08 Nelli ja Noora. 12.00 Himohamstraajat. Isoja siirtoja. 11.56 Huippuvuoret yläilmoista. Kausi 14, 7/10. 13.15 Voimaa Sanasta. Kaikkien aikojen parhaimpia pelaajia. 09.50 Kymppitonni. 19.30 Salatut elämät. Kilpailijat pääsevät houkuttelemaan koiranomistajia myyntitiskilleen. (U) 16.25 Tähtiarpa. 16.50 Uutiset viittomakielellä. 19.25 Tulosruutu. 22.00 Diili. (U) 23.05 Tulossa: The Voice of Finland. Paleobakteeri. (U) 02.00 Olet mitä syöt. (U) 21.00 Temptation Island Suomi. Andreas ja Emily löytävät oikean paikan. 18.21 Puoli7 tänään. 20.00 Rillit huurussa. (U) Päivän tv-vinkit: Unelma rikkaudesta Marko Ahonen Älä nuolase xxx TV1 klo 13.20–15.10 Jaakko ( Leo Jokela) ja Timo ( Tommi Rinne) työskentelevät huoltoasemalla ja unelmoivat rikkauksista. 21.00 Elokuva: Klassikkowestern: Hurja joukko (16). Noralle paljastuvat lopulta kaikki tarinan käänteet. 11.15 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 18.00 Come Home Kids. Sydämet säpäleinä. KUTONEN 09.55 Romuautot rahaksi. 11.00 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa. on uusi urheiluaiheinen keskusteluohjelma. Ohjelmatiedot voivat muuttua. Kunnianhimo ja Hollywood päätyvät tasapeliin. (U) 22.05 Mies joka kuoli. 08.26 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 08.38 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 07.05 Susannan vieraat. 14.00 Ulosottomiehet. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 10.25 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. Israelin demokratia horjuu ja maan historian oikeistolaisin hallitus on jakanut kansan. 20.55 Urheiluruutu. 06.58 Tete ja Mama. 19.00 Miehen puolikkaat. 10.30 Parannuksen teko ennen herätystä. 13.00 Arkistojen salat. 22.10 Kosketuskohta. 21.45 Yle Uutiset. 13.30 Tuho-osasto. Elokuva on hyvin verinen sekä myös kyyninen. Kausi 7, 3/10. 12.00 Simpsonit. 14.40 Gilmoren tytöt (7). 23.50 Elokuva: Pako Alcatrazista. 10.00 Theo ja ystävät. Miltä nyt tuntuu. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. 17.00 Martin ja Mirjan matkassa. (U) 02.45 Poliisit 2022. 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 23.00 Futurama. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. (U) 11.00 Ostoskanava. 13.00 Maajussille morsian. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 16.05 Kaksoislataus. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 16.40 Yle Oddasat. Viimeinen pari tapaa toisensa viimeisellä iltanuotiolla. 10.00 Emmerdale. 10.10 Herra Hissanen. 07.29 Pikku Kakkonen. STAR CHANNEL 09.00 Moderni perhe. Begur. Enni, Eine, Eini ja Enna! 06.53 Piikki ja Siiri. 08.50 Jumppahetki. Liiton johtohenkilöt vaativat toimittajilta suuria kärsimyskorvauksia herjauksesta. Toinen treffipäivä. STT uutisoi dopingista hiihtomaajoukkueessa ja hiihtoliitto tekee poliisille tutkintapyynnön. 11.40 Yle Oddasat. 19.00 Panttilainaamo. Ohjaus: Aarne Tarkas. 16.30 Derek Prince. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.1. 10.00 Remontilla rahoiksi. 16.58 Uutiset. 17.25 Maailman pisin hiihtokilpailu. 23.05 Nora Sand: Kohtalokas merimatka (12). 10.00 IS esittää: Sain sen videolle. 10.50 Yle paikallisuutiset. 16.30 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 07.48 Aamutuuma. 12.30 Salatut elämät (7). Kausi 4, 4/10. 12.00 Maailman kauneimmat junareitit. Jakoa syventää taistelu Hamasia ja Hizbollahia vastaan. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Rakkauden kosketus. Kausi 1, 12/20. Vieraana näyttelijä Sara Soulié. 17.13 Pohjoismainen muotoilu-Lunning-palkinto. Kausi 4, 20/22. 21.00 TV7 Israel News. Maalaisleivät. 22.35 Rallisirkus. 16.05 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa. 16.50 IS esittää: Sain sen videolle. 13.30 Remppa vai muutto Suomi. 18.05 Viiden jälkeen. Kausi 4, 4/12. 14.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. Kausi 4, 3/6. Kuuroystävällinen koti. Houkutusten saarella he löysivät suhteestaan yllättäviä kysymysmerkkejä, joiden olemassaolo nostaa koko kumppanuuden jatkon tapetille. 13.00 Rantabaari (12). 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 17.00 Samalla rahalla. Kausi 1, 12/20. Kausi 17, 9/12. 13.00 Maryn helpot kokkailut. Kausi 7, 4/10. 19.30 Vintage-valtakunta. 15.00 Castle. 12.45 Tanskalainen maajussi. 10.45 Ruokamuisto: Marita Taavitsainen. 10.15 Eränkävijät. 15.00 Herätys! 16.00 Herätyksen läpimurto. 22.20 Päivän sää. 16.45 Itse valtiaat. 20.45 UMK25: Erika Vikman Ich komme. TV5 07.50 Pernilla Wahlgrenin maailma. 22.55 Unelma-asunto auringon alta. 15.00 Hudson & Rex (12). Tabu on sarja, jossa nauretaan yhdessä asioille, joille ei saisi nauraa. Häähumua. Muusa. 13.20 Elokuva: Älä nuolase. 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. (U) 15.00 Meidän remppa. 18.30 Puoli seitsemän. 12.00 Kulttuuricocktail Live. 22.25 Tulosruutu. 06.30 Smurffit. 16.00 Rillit huurussa. Tourette. 18.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 13.30 Kangasalan Majatalo-ilta. (2024). SUB 09.00 Ulosottomiehet. 17.00 Simpsonit (7). Kausi 13, 22/22. 21.50 Eedenistä pohjoiseen. MTV3 06.15 Aamusää. Armeijan kovapanosammunnoissa räjähti kranaatinheitin vuonna 2005. 23.10 IS esittää: Sain sen videolle. Petyttyään he ryhtyvät esittämään amerikkalaisia öljymiljonäärejä ja ajautuvat petkutusten kierteeseen. 12.00 Tähtiarpa. 21.00 Moderni perhe. Olga ja Tuukka Temonen. Jaakko peittelee jälkiään ja pyrkii selvittämään, kuka useista epäillyistä yrittää päättää hänen päivänsä. Toivo elää. Kausi 17, 6/14. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Jaksot kuvataan joitakin tunteja ennen esitystä. 07.30 Osku. Kertomus kahdesta huoltoaseman hoitajasta, jotka luulevat saaneensa veikkauksessa täysosuman. 14.05 Top Gear. (1962). 11.40 Koko Britannia leipoo. (U) 00.15 Suomen huutokauppakeisari. Kausi 2, 4/10. 11.30 Valtateiden sankarit. 23.15 Likaista lunta: Lahti 2001. (U) 11.00 Haluatko miljonääriksi. 20.30 Löytöretki Jumalan Sanaan. 20.00 Koti koiralle. (U) 01.15 Selviytyjät Suomi. 20.29 Yle Uutiset. 11.35 Restaurant: Impossible. 16.00 Alone yksin erämaassa. Naisten villalla ratkotaan syntyneitä erimielisyyksiä ja keskustellaan mustasukkaisuudesta. 17.00 Pikku Kakkonen. Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 23 TV1 06.25 Ylen aamu. 19.53 Efter Nion parhaat. 09.45 Tanskan aarteenmetsästäjät. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.15 Ellun kamut. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. Pekka viettää aikaa Tapion, Katjan, Marian ja Henrin kanssa ja keskustelee ticoireista, traumoista ja musiikista. (U) 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Päivän sää. Veritimanttia jahdataan sisällissodan repimässä Sierra Leonessa. 13.15 Team Bachstad kotikonnuilla. Suomelle ja myös Ruotsille kylmän sodan alku merkitsee muuttunutta maailmantilannetta. 10.45 Jumalallista ruokaa. 18.45 MM-ralli: Monte Carlo, EK 1. 15.50 Unelmahäät. 15.20 Wheeler Dealers. 15.25 A-studio. 19.20 Päivän sää. 21.20 Kapellimestarit. 13.50 Vintage-valtakunta. (U) 01.05 Bachelor Suomi. 13.55 Valitut Palat Collection. 09.30 Puoli seitsemän. 18.40 Top Gear. 13.35 Erakkoperhe erämaassa erikoisjaksot. 21.00 NCIS Rikostutkijat. 12.00 Duudsonit tuli taloon. Chef Linnea Vihosella on tarjolla huippuluokan tuoli ja tinkaus. 18.45 Talviretki Ruotsin tunturiseuduille. 15.05 Alaskan jäälentokenttä. Maalaisromantiikkaa. MUUT TV-KANAVAT YLE TEEMA & FEM 08.30 Team Bachstad Karibialla. (U) 17.30 Leijonan luola USA. Torstai Televisio p. 16.35 Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Kaikki jää perinnöksi. Valkoisen käden oikeus. (U) 09.00 Remppa vai muutto UK. 20.00 Miltä nyt tuntuu. 2, 6/12. 19.50 Wheeler Dealers. 23.15 Suomi pelaa. 11.10 Family Guy. 16.00 Lemmen viemää. Erkin yksittäislyönnit. Keskustelemassa näyttelijä Laura Malmivaara ja toimittaja Anu Silfverberg. Asunnosta kuuluu avunhuutoja Kouvolassa. 13.00 Emmerdale. Roadtrip Rovalle. 20.00 Ultimate Escape Suomi. Carterin villi visio. 17.45 Snackmasters UK. 07.36 Pii ja Poju. Sampon heronleimaus. Karkkikettu. 18.30 Anne ja Anders Afrikassa
LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA ALUEESI TARJONTA yhdellä silmäyksellä Ravintolayrittäjä, liity mukaan kumppaniksi. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista. 1,8 mm Utsjoki Nuorgam -19 -15 -21 -21 -15 -14 -10 -9 -8 -3 -5 +1 +3 6 7 9 8 6 0/-3 0/-3 +2/-1 +2/-1 +3/0 +3/0 1 4 6 Hämeenlinna 22.1. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on suurimmassa osassa maata poutainen. Maan eteläosassa taivas pysyy kuitenkin pääosin pilvisenä ja vähäisiä sateita tulee eri olomuodoissa. 24 Hämeen Sanomat Torstaina 23.1.2025 ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 22 25 28 31 3 6 9 12 15 18 21 Joulukuu Tammikuu 2025 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 23 26 29 1 4 7 10 13 16 19 Joulukuu Tammikuu 2025 4 8 12 To Bangkok 34 Berliini +4 Bryssel +7 Eilat 20 Kairo 21 Kööpenham. °C -31,7 Muonio Lämpimintä 21.1. Pilvisyys on vaihtelevaa, paikoin on selkeää. +5 Las Palmas 19 Lontoo +8 Malaga 18 Lissabon 17 New York -4 Oslo -1 Pariisi +8 Peking +4 Pietari +2 Rooma 17 Tallinna +1 Tokio 12 Tukholma +4 Pe 35 +7 +9 20 22 +5 19 12 18 15 -2 +2 10 +5 +1 17 +3 12 +3 La 34 10 +6 21 22 +7 19 +8 18 16 -4 +4 11 +3 +2 16 +4 +6 +6 22.1. To Forssa -1 Helsinki +2 Hämeenlinna -2 Iisalmi -11 Imatra Joensuu -6 Jyväskylä -8 Kouvola Kotka +1 Kuopio -8 Lahti -2 Lappeenranta Mikkeli -3 Oulu -12 Rovaniemi -16 Savonlinna -3 Seinäjoki -9 Tampere -3 Turku +2 Utsjoki -19 Vaasa -6 Varkaus -5 Pe +1 +3 +1 -5 -1 +1 +1 +1 -2 +1 -7 -12 ?0 +1 +1 +2 -12 +1 -1 La +3 +4 +2 +1 +1 +2 +2 +1 +2 +1 +1 +1 -1 +1 +2 +2 +5 -11 +2 +1 Su +3 +5 +3 +2 +3 +1 +3 +3 +4 +3 +3 +3 +3 +1 -1 +3 +3 +3 +4 -5 +3 +3 Ma +1 +2 -1 -1 ?0 +1 +2 ?0 ?0 +1 +1 -1 -2 -1 +2 -10 +1 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 21.1. klo 14 °C -0,7 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 22.1. Lämpötila on etelässä +3 ja -2, maan keskiosassa -2 ja -10, pohjoisessa -10 ja -30 asteen välillä. klo 14 °C +1,3 Bogskär Kylmintä 22.1.2024 °C -31,5 Utsjoki Lämpimintä 22.1.2024 °C +5,2 Märket Sateisinta 20.1. Kysy lisää Mediamyynnistä 03 7575 710 tai myyntipalvelu@hameenmedia.fi.
Tuotteita rajoitetut erät. -20 % Valio JUUSTOVIIPALEET 270–300 g (11,11–12,35/kg) Ilman Plussa-korttia 4,19/pkt (13,97–15,52/kg) 10 .3 PKT -15–20 % LAKTOOSITON Valio KREIKKALAISET ja LOHKEAVAT JOGURTIT 150 g (6,67/kg) Rajoitus 2 erää/talous Ilman Plussa-korttia 1,19–1,25/prk (7,93–8,33/kg) 4 .4 PRK -15 % Valio MARJAKEITOT 0,75–1 kg Ei Gefilus (2,25–3,00/kg) Ilman Plussa-korttia 2,65/tlk (2,65–3,53/kg) 4 50 2 TLK -13 % Kitchen Joy PAKASTEATERIAT ja -KEITOT 200–350 g (9,52–16,67/kg) Ilman Plussa-korttia 3,85/pkt (11,00–19,25/kg) 10 .3 PKT -31 % ERÄ Kariniemen KANANPOJAN FILEEPIHVIT 1 kg (7,99/kg) Rajoitus 2 rs/talous Ilman Plussa-korttia 11,59/rs (11,59/kg) 7 99 RS -39–46 % 10 .4 KPL Fazer SININEN MAITOSUKLAA sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 180–200 g (12,50–13,89/kg) Rajoitus 1 erä/asiakas Mjölkchoklad samt smaksatta och mörka chokladkakor Aktivoi etu Mobiilietu voimassa vain K-Citymarketissa 20.–26.1.2025 AKTIVOI CITTARIN MEGAEDUT MOBIILIETU K-RUOKA-SOVELLUKSESSA Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 4,15–4,69/kpl (20,75–26,06/kg) Mainosliite Torstaina 23.1.2025 1. 4LV/2025 TO–SU 23.–26.1. BANAANI Extra-luokka, Costa-Rica 99 KG ERÄ TUORE LOHI Norja, säävaraus, Rajoitus 2 kalaa/talous 9 99 KG VOIMASSA TO–LA 23.–25.1. Hinnat voimassa vain kotitalouksille. KATSO LISÄÄ HUIPPUTARJOUKSIA CITTARIHOITAA.FI HINNAT VOIMASSA TO-SU 23.–26.1.2025, ellei toisin mainita. 23.–26.1
KE SU 2 A V T p p www.k-citymarket.fi www.facebook.com/citymarket @kcitymarket YH EISHIN AAN 27 L S E b WCA ERI 40 rl V 0,43/ ja E A OUS A ERI 20 rl P , g 0,50/ -3 % p I P w p p 22,95/ , p p 14,25 16,75/ , W p p 0,58/ p p 0,71 0,84/ VA INNAN MU AAN P p EI Ija HOUSUVAI A 27–54 kpl ja H EI Ija HOUSUVAI A 19–35 kpl E 1–2 R 2 / 0,15–0,42/ p I P 8,69 11,95/p (0,18 0,50/ p ) 4 2 pkt H UHDIS USYYH EE 44–48 kpl 0,04–0,05/ p I P 2,49/p (0,05 0,06/ p ) L L WCA ERI 6 rl ja A OUS A ERI 3 rl W p p 0,52/ p p 0,60/ 4 90 90 3 % I P W p p 3,55/p p p 2,09/p W p p 0,59/ p p 0,70/ YH EISHIN AAN UMENE S AY MA E UU ERI , MA E OI CON RO MEI IVOI EE sekä OHJUS USVOIDE 10,70 E S L M UU ERI I P 17,90 14,63 E Q10 A W Exp D A SEERUMI 30 ml 487,67/ I P 20,90 NIVEA Q10 ASVOJENHOI OUO EE ja AI I NIVEA VAR A OVOI EE VA INNAN MU AAN HUUH E UAINEE 750–762 ml 3,28/ -3 % p I P 2,89 3,89/ p (3,79 5,10/ ) 5 2 L P , H , K H ASVOJEN UHDIS USUO EE 150 ml, ASVOVEDE 200 ml ja SI MÄMEI IN OIS OAINEE 100 ml 29,50–59,00/ I P 7,29 9,29/ p (41,45 72,90/ ) NIVEA MEN IHONHOI OUO EE -30 % -40 % -30 % 7,17 E S ASVOVOIDE 75 ml 95,60/ I P 10,25 YY IN ESUNES EE 880 ml, ÄY Ö A AU SE 920 ml ja ESUJAUHEE 700 g 3,90–5,13/ 3 59 59 -3 % p I P 4,39 5,29 p (5,16 6,26/ ) 5 90 90 -3 % p NES ESAI UA 300 ml E p 5,53/ % I P 2,09/ p (6,96/ ) 5 3 16 2 VOIMASSA TO SU 3 -33 % p 2 Mainosliite Torstaina 23.1.2025
kuvan MUKI 0,4 l Ilman Plussakorttia 27,99 TULPPAANI 10 kpl/nippu Suomi. Valikoimat ja saatavuus vaihtelevat myymälöittäin. Tarkistathan tuotekohtaisen myymäläsaatavuuden verkkokaupastamme k-citymarket.fi 10 .-30 % -40 % -30 % -50 % 449 90 -30 % -30 % -10 % -10 % -44 % 40,59 Esim. Takuu 2 vuotta. Takuu 2 vuotta. Auto-tila-tehon automaattinen säätö kaikille lattiatyypeille. 3 Alennukset normaalihinnoista. Ilman Plussa-korttia 17,99 VOIMASSA TO–SU 23.–26.1. Ilman Plussa-korttia 459,90 279 90 -39 % Moottoroitu harjasuulake integroiduilla lattiavaloilla 9,99 Esim. kuvan Unlimited PAISTINPANNU 28 cm tai WOKPANNU 28 cm Ilman Plussa-korttia 57,99 KAIKKI TEFAL KEITTOja PAISTOASTIAT -30 % KAIKKI MYHOME ja HEMTEX 24h KYLPYHUONETEKSTIILIT 2,79 Esim. Oclean Ease SÄHKÖHAMMASHARJA Kahden minuutin ajastin ja 30 sekunnin harjausalueen muistutus. kuvan TopCool TYYNY 50 x 60 cm Ilman Plussa-korttia 17,99 % ERÄ KAIKKI NASTAja PITOPOHJAKENGÄT Unlimited 7 BSS71125AH VARSI-IMURI Johdollisen imurin suorituskyky. Ilman Plussa-korttia 59,99 539,90 Sony Playstation Slim PELIKONSOLI Ilman Plussa-korttia 599,90 KAIKKI AIKUISTEN ja LASTEN ALUSVAATTEET Sony PlayStation 5 Slim Digital Edition PELIKONSOLI Ilman Plussakorttia 499,90 10 .2 NIPPUA (5,50/NIPPU) VOIMASSA TO–SU 16.–26.1. Taittuva varsi. KAIKKI DELUX TYYNYT ja PEITOT 10,79 Esim. Mainosliite Torstaina 23.1.2025 3. PEHMO PYÖREÄ 30 cm Ilman Plussakorttia 19,99 % VAIN K-CITYMARKETISTA KAIKKI MYHOME-PEHMOT 41,99 Esim. Akunkesto jopa 120 päivää. kuvan myhome Basic YKSIVÄRINEN PYYHE 30 x 50 cm Ilman Plussakorttia 3,99 KAIKKI IITTALA TAIKA-SARJAN ASTIAT 19,59 Esim. kuvan Triumph Triaction Lite P SPORTTILIIVIT Korkea tukitaso
Panini PANINIT 235 g ja OHUTLEIPÄRULLAT 250 g (13,33–14,18/kg) Ilman Plussa-korttia 4,15–5,95/kpl (16,60–25,32/kg) 10 .3 KPL -17–24 % Pågen GIFFLARIT PUUSTIT 260–300 g Myös uutuus kardemumma puusti (6,30–7,27/kg) Ilman Plussa-korttia 2,29–2,49/ps (7,63–9,58/kg) 1 89 PS -27 % LAKTOOSITON Flora RUOKAKERMAT ja PLANT CRE+M 15% 2,5 dl (3,33/l) Ilman Plussa-korttia 1,15/tlk (4,60/l) 2 50 3 TLK -40–48 % Ehrmann PROTEIINIVANUKAS, MOUSSE ja VANUKAS PROTEIINIVAAHDOLLA 200 g (5,00/kg) Ilman Plussa-korttia 1,69–1,95/prk (8,45–9,75/kg) 4 .4 PRK -14 % Apetit VIHANNESSEKOITUKSET 300 g (5,56/kg) Ilman Plussa-korttia 1,95/ps (6,50/kg) 5 .3 PS -37–47 % Magnum JÄÄTELÖPUIKOT 65–90 g (16,67–23,08/kg) Ilman Plussa-korttia 2,39–2,85/kpl (26,56–43,85/kg) 1 50 KPL -12 % Marli Vital HYVINVOINTIMEHUJUOMAT 1 l Ei Vital Kevyt (2,00/l) Ilman Plussa-korttia 2,29/tlk (2,29/l) 6 .3 TLK -14 % Piltti ISO VÄLIPALA SÄÄSTÖPAKKAUS 12 x 150 g (6,39/kg) Ilman Plussa-korttia 13,50/pkt (7,50/kg) 11 50 PKT -15 % Latz KISSAN ANNOSPUSSILAJITELMAT 44 x 80–85 g (3,72–3,95/kg) Ilman Plussa-korttia 16,50/pkt (4,41–4,69/kg) 13 90 PKT -28–31 % Fazer REMIX ja TUTTIFRUTTI MAKEISPUSSIT 300–350 g (6,43–7,50/kg) Ilman Plussa-korttia 3,15-3,29/ps (9,00–10,97/kg) 4 50 2 PS -16–21 % Old El Paso SALSA DIPIT 312–320 g (8,09–8,30/kg) Ilman Plussa-korttia 3,09–3,29/prk (9,90–10,28/kg) 2 59 PRK -29 % Old El Paso TORTILLA NACHIPS ORIGINAL 450 g (6,64/kg) Ilman Plussa-korttia 4,25/ps (9,44/kg) 2 99 PS Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-ruoka.fi/k-citymarket HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI • HÄMEENLINNA TIIRIÖ ERÄ TUORE SILAKKAFILEE Suomi, säävaraus 8 95 KG VOIMASSA TO–LA 23.–25.1. 4 Mainosliite Torstaina 23.1.2025. -19–43 % Mr