Päätoimittaja Tuulia Viitanen Lahjaksi saatu munasolu teki äitiydestä mahdollista Sivut 61–69 Vuokraa kana kesäksi Sivut 2–9 Sivut 21–24 Mansikkasalaattia ja kuohujuomaa juhannukseen
Lainaa kana kesäksi – palautus oikeudella Pihalla kuopsuttava kana olisi kiva kesäkaveri, mutta mitenkäs selvitään talvesta. Perjantai 23.6.2023 2 ???????. Sanni Hakkarainen Saku Ala-Korpi pyörittää kanabisnestä nyt kolmatta kesää. PAULA POHJAMO
Monia viehättää ajatus pienestä kanaparvesta viipottamassa kesäisellä pihamaalla. ” Pitää olla ruokaa, puhdasta vettä, suojaa sateelta ja tuulelta sekä turvallinen yöpaikka. ????????. Tähän ongelmaan alapitkäläinen lukiolainen Saku Ala-Korpi, 17, tarjoaa yhden ratkaisun – hän näet vuokraa kesäkanoja eteenpäin palautusoikeudella. – Käymme hakemassa isosta kanalasta nuorikoita, eli kanoja, jotka ovat aloittamassa munintaa. Kanat on majoitettu vanhaan navettarakennukseen, ja lisäksi niillä on mahdollisuus liikkua ulkotarhassa ja vapaana ulkona. Ne tuodaan meille kotiin, ja ihmiset hakevat ne kesän alussa ja saavat palauttaa kesän päätteeksi, Ala-Korpi kiteyttää. Aika nopeasti ne menivät, äiti hoitaa markkinoinnin somessa. Viime kesänä hänen kauttaan kulki kesäkoteihin 54 kanaa. Ala-Korven kotitilalla on ollut kanoja kymmenisen vuotta, ja Saku Ala-Korpi on alusta asti osallistunut niiden hoitamiseen. – Se on tilojen puolesta meillä maksimimäärä. Tämä on kolmas kesä, kun Ala-Korpi pyörittää kanabisnestä. Perjantai 23.6.2023 3 A amuinen kukonlaulu, kädestä jyviä nokkiva helttapää ja omeletti omista munista. Talven tullen ollaan kuitenkin siipi maassa, jos kesäkanoille ei löydykään muuta sijoituspaikkaa kuin pata
PAULA POHJAMO. Kanat voidaan rengastaa niin, että ne osataan sijoittaa samaan kesäkotiin myös tulevana vuonna. – Isoissa kanaloissa olisi myös valkoisia, ja ne vissiin munivat pitempään. Ne kuitenkin ovat arempia kuin ruskeat, jotka ovat herkempiä kesyyntymään ja näin sopivat paremmin kesäkanoiksi. Siksi kanoja usein haetaankin kesäkuun alussa. Ala-Korvilla on kanojen lisäksi ankkoja. ???????. Ala-Korpien pihassa viipottaa jos jonkinrotuista kotkottajaa, mutta vuokrattavana kesäksi on lähinnä ruskeita ”munarotuisia” kanoja. Taustalla häämöttää erilainen lintu. Perjantai 23.6.2023 4 – Lintuinfluenssan vuoksi kanoja saa pitää laillisesti ulkona vasta kesäkuun alusta lähtien. Vuokrattavien kanojen lisäksi Ala-Korvilla on myös ympärivuotisia omia kanoja ja ankkoja
Perjantai 23.6.2023 5 Yleisimmin yhteen paikkaan menee Ala-Korven mukaan kolmesta neljään kanaa. Ala-Korpien kesäkanat ovat päätyneet valtaosin maaseudulle. Asia on myös tärkeä ottaa puheeksi naapureiden Lukiolainen Saku Ala-Korpi vuokraa kanoja kesätyökseen. – Kana tarvitsee parven, joten yhtä tai kahta ei kannata ottaa. Välillä vuokrattavana on ollut myös kukkoja. Näistä seitsemän oli kukkoja. Olemme saaneet annettua suuren osan näistä kaupanpäällisinä. Pieni kesäkanala on mahdollista perustaa myös taajama-alueelle, mutta tuolloin tulee selvittää kuntakohtaiset vaatimukset eläinsuojan perustamiselle. PAULA POHJAMO. ???????. – Haudotimme kuusikymmentä oman kanan munaa, joista kuitenkin vain kymmenen kuoriutui
” Kerran yksi kana hävisi kolmeksi viikoksi ja palasi sitten tipujen kanssa. – Kun istutettiin perunoita, niin yksi kana veteli maasta ison määrän matoja. – Joskus on löytynyt iso munakasa piilosta. – Pitää olla ruokaa, puhdasta vettä, suojaa sateelta ja tuulelta sekä turvallinen yöpaikka. Kana on kaikkiruokainen eläin – varsinaisten kananrehujen lisäksi uppoavat muun muassa erilaiset kasvinosat, kasvikset ja hedelmät. Yleensä munat tehdään kuuliaisesti pesään, mutta poikkeuksia nähdään silloin tällöin. Kerran yksi kana hävisi kolmeksi viikoksi ja palasi sitten tipujen kanssa. Onpahan joku joskus syönyt hiirenkin – häntä vain roikkui nokasta. – Meillä ainakin kukot saattavat kiekua pitkin päivää, silloin kun siltä tuntuu, Saku Ala-Korpi sanoo. Kesäkanojen pitäminen ei ole rakettitiedettä, mutta perusasioista on pidettävä huolta. Ala-Korpien kanat tekevät pääsääntöisesti yhden munan päivässä. Perjantai 23.6.2023 6 kanssa – etenkin kiekuva kukko voi aiheuttaa naapurille harmaita hiuksia. Kesäkanoja on päätynyt Ala-Korven mukaan paljon muun muassa lapsiperheille. ????????. Kanoista on myös tehtävä pitopaikkailmoitus, Ala-Korpi listaa
PAULA POHJAMO ????????. Joka kevät pariskunnan pihapiiriin Riistaveden Pelonniemeen pyrähtää kotkottavia kesävieraita. Ja kukko tai kaksi. Kesyt kanat nokkivat ruokaa kädestä ja suostuvat syliinkin. Susan Heikkiselle ja Achim Müllerille se on kana. Kesävieraat tietävät, että Susan Heikkisellä saattaisi olla herkkua tarjolla. Perjantai 23.6.2023 7 Kotkotus on varma kesän merkki Sanni Hakkarainen Monille meistä pääsky on lähestyvän kesän merkki. Tai oikeastaan puolenkymmentä kanaa
. . Kokoonpanot ovat vaihdelleet, mutta parvessa näkyy vuodesta toiseen pitkälti samoja siipiveikkoja. Lääkinnällisen hoidon ja kuolleiden eläinten lukumäärän kirjanpito kuntaan. – Meillä on yhteishuoltajuus. Ja onhan se kiva tietää, että kananmunat tulevat varmasti onnellisilta kanoilta, Heikkinen kuvailee. Meillä on ollut kesäkanoja jo kymmenisen vuotta, Heikkinen kertoo. Miten he päätyivät kesäkanoihin. Vaikka kanat viettävät talvensa hyvissä oloissa HUOLEHDI NÄISTÄ Muistilista kesäja harrastekanojen pitäjälle . . Tutustu kanojen teurastusja lopetusohjeisiin. Rekisteröidy kanojen pitäjäksi kuntasi maaseututoimeen. Tehotuotannosta ei voi siis puhua, Heikkinen nauraa. . Syövät kyllä hirveästi ja viettävät ansaittuja eläkepäiviä. . Kaava-alueella ota yhteyttä kuntasi terveydensuojeluviranomaiseen ja rakennusvalvontaan. – Nämä ovat mukavia ja suhteellisen helppohoitoisia. Siis jos tulevat. Maalaismiljöössä asuvalla pariskunnalla ei ole muita lemmikkejä. Seuraa kanojen ulkona pitoon liittyviä määräyksiä. . Huolehdi salmonellan sekä muiden tautien vastustamisesta. Lähde: Ruokavirasto.fi ????????. Tutustu kanoja koskeviin eläinsuojelusäädöksiin. Perjantai 23.6.2023 8 Talvet ne viettävät naapurissa asuvan Marja Kanasen hoidossa. Selvitä, miten kuolleen tai lopetetun kanan voi hävittää. – Vanhemmat daamit eivät enää muni.
” Vanhemmat daamit eivät enää muni. Sisätiloista luukku vie ulkotarhaan, ja kun isäntäväki on kotona, kotkottajat pääsevät vapaaksi pihapiiriin. Perjantai 23.6.2023 9 naapurissa, syksyiset hyvästit vihlaisevat aina vähän. Kukot ovat keskenään erirotuisia, ja kaksi egoa mahtuu samaan pihapiiriin – joskin samalle orrelle kaksikko ei nouse nukkumaan. Kun Ristomatti on kanojakin pienempi, Iso D on nimensä veroinen. Parven päällikön paikalla kiekuu ei yksi, vaan kaksi kukkoa. Kaikilla on nimensä ja persoonansa. Vaikka kanat viettävät pihassa vain kesät, ne ovat rakkaita lemmikkejä. Syövät kyllä hirveästi ja viettävät ansaittuja eläkepäiviä. Tehotuotannosta ei voi siis puhua. – Se on merkki kesän loppumisesta ja jättää aina vähän tyhjän olon. Heikkinen uskoo vakaasti, että tontilla tullaan kuulemaan kotkotusta myös tulevina kesinä – jos ei jossain vaiheessa ympärivuotisesti. Löytyy Helmi, Tuhkimo ja Armi, Heikkinen luettelee. Kyllä meillä haaveillaan talvikanalasta. Susan Heikkinen ????????. Kanat asustavat kesän pihan lautarakenteisessa kopissa, jota pariskunta kutsuu ”hönnäksi”. – Kolme ruskeaa kanaa ovat Hupu, Tupu ja Lupu
Nyt hänen tallistaan voisi koota kotimaisten rumpaleiden Kuka kukin on -listan. Perjantai 23.6.2023 10 ??????????. Petteri Värtö Janne Honkasella on tradenomin koulutus, mutta yritystä hän alkoi pyörittää ilman aiempaa yrittäjäkokemusta pian 20 vuotta sitten. Janne Honkanen tuo työkaluja huippurumpaleille Janne Honkasen yritys sai alkunsa, kun isoveli tarvitsi mittatilauskapulat. KAI SKYTTÄ
1970) toki osasi ajatella jo nuorena. – Ei kyllä käynyt mielessäkään, kun kaulaketjun sain, että rumpukapulat tulevat tutuksi muutenkin kuin soittamalla, Honkanen pohtii. Äiti ja isoäiti teettivät joutsenolaisella kultasepällä pienet rumpukapulat, jotka ovat sen jälkeen koristaneet ketjua Honkasen kaulassa. Läheiset halusivat antaa täysi-ikäistyvälle pojalle jotain rakkaaseen harrastukseen liittyvää, mutta syntymäpäivälahjasta kasvoikin soittamista suurempi symboli tämän työlle muusikoiden kanssa. Perjantai 23.6.2023 11 J anne Honkanen kaivaa 18-vuotislahjansa esiin paitansa alta. Honkanen on viimeiset 20 vuotta tuonut maahan rumpukapuloita, joilla suuri joukko Suomen tunnetuimpia rumpaleita tekee työtään. Vieläkin vähemmän hän osasi aavistaa, kun ensi kertaa istui rumpupatterin taakse, että jonain päivänä säännöllinen yhteistyö maailman huippusoittajien kanssa on osa arkea, ihan tavallinen juttu joutsenolaiselle pojalle. Suuria ajatuksia Joutsenon keskustassa varttunut Honkanen (s. Vuosien jälkeenkin se ihmetyttää Honkasta, kun hän kertaa yhden miehen yrityksensä vaiheita omakotitalonsa keittiön pöydän ääressä Lappeenrannan Kuuselassa. ???????????
Syntynyt Joutsenossa vuonna 1970, asuu Lappeenrannan Kuuselassa. Maailman tunnetuimpiin urheilijoihin lukeutuva Pelé (1940–2022) oli brasilialainen jalkapalloilija, ja hänessä kiteytyi brasilialaisen jalkapallon pelityyliin usein liitetyt määreet: luovuus, rytmikkyys ja tekninen taituruus. . Ylämaa Origin Oy:n toimistovastaava ja rumpukapuloita sekä muita soittovälineitä maahan tuovan Komppisorvaamon yrittäjä. Ne kuulostavat sopivilta ominaisuuksilta myös rumpalille, ja kenties Honkasta pari vuotta vanhemmat soittajat ajattelivat samoin, kun pyysivät häntä kanssaan esiintymään ”johonkin koulun tapahtumaan”. Janne Honkanen . ???????????. Ollut rumpalina lukuisissa paikallisissa yhtyeissä, soittaa nykyisin muun muassa Survivalissa ja Vintage Whitessa. . . Perjantai 23.6.2023 12 Kuusi vuotta vanhempi isoveli soitti rumpuja, kun hän itse viiletti Joutsenon Kullervon paita päällä jalkapallon perässä. . Puolustajan paikalla hän esti sekä vastustajan hyökkääjien aikeet että suunnitteli omaa tarunhohtoista tulevaisuuttaan futiskentillä. – Kaverit tiesivät isoveljen ja arvelivat, että kai KUKA. Perheeseen kuuluvat vaimo, 19-vuotias tytär, 18-vuotias poika ja portugalinvesikoira. – 15-vuotiaaksi asti minusta piti tulla Pelé. Harrastaa höntsälätkää SaiPan Hylkeissä ja Kisapuiston Puhti -joukkueessa ja treenaa myös kuntosalilla
Bilebändin tarina päättyi, mutta bändin nimi jäi sen rumpalin perustaman maahantuontiyrityksen käyttöön. Soittaminen ei ollut tullut Honkasen mieleen, eikä hän kertomansa mukaan suhtautunut siihen intohimoisesti, mutta silti se vei nopeasti mukanaan. Kuten soittohommien aloittaminen myös yriRumpali Kai Hahto on soittanut Nightwish-yhtyeessä vuodesta 2014, mutta musisoinut Janne Honkasen maahantuomilla kapuloilla runsaat 18 vuotta. Komppisorvaamo oli joitakin vuosia 2000-luvun alussa keikkaillut lappeenrantalainen coverbändi, jolla oli lavea ohjelmisto. Ensimmäiset rumpunsa Honkanen hankki 16-vuotiaana ja kiersi jo parikymppisenä maata niin aktiivisesti, että ”kouluhommat jäivät vähän kesken”. Siitä se lähti. Perjantai 23.6.2023 13 minäkin jotain soitan. ???????????
Isoveli soittaa tavallista pitemmillä rumpukapuloilla ja oli tilannut niitä pieneltä yhdysvaltalaiselta perheyritykseltä. ???????????. Vuosituhannen alussa internetistä alkoi jo olla apua erilaisten asioiden löytämisessä. Komppisorvaamo-yrityksen logo on lappeenrantalaisen Jarkko Koposen joutsenolaiselle bändille 1990-luvulla suunnittelema levynkansi-kuva, jonka Honkanen sai käyttöönsä. Honkanen löysi mittatilaustöitä tekevän pienen tshekkiläisen perheyrityksen läheltä maan pääkaupunkia Prahaa, otti yhteyttä ja sai vastauksen, että ”totta kai tehdään pitempää kapulaa”. – Sieltä velipoika patisti etsimään erikoispitkää kapulaa tekevää custom-pajaa. Perjantai 23.6.2023 14 tyksen perustaminen johtui Honkasen isoveljestä. Se lopetti toimintansa, joten piti alkaa etsiä korvaajaa
Varsinkin 20 vuotta sitten. – Silloin ei vielä ollut nykyistä kilpailua eikä sosiaalista mediaa. Siellä Tomas Havlin johtaa rumpukapuloita valmistavaa vuonna 1997 perustettua Balbex-yritystä. Aikaa kului, eikä Kuoppamäestä kuulunut mitään, joten Honkanen soitteli perään, kun arveli muusikon lämmittäneen kapuloilla pihasaunan. Kun Kuoppamäen kaltainen arvostettu yhteisön jäsen innostuu, ”kapulaa oli helppo myydä”. Honkanen kertoi kaipaavansa pikemminkin tilauksia. Ei bisnesvaan jelppimismielessä. – Sami olikin ihan pähkinöinä ja innostunut kirjaamaan palautetta kapuloiden ominaisuuksista. Byst?ice u Benešova on vajaan 5 000 asukkaan kunta 35 kilometriä Prahasta etelään. Soittohommissa ajoitus on tärkeää, ja Honkasella ???????????. Suomalaisten rumpaleiden kartalle ja työkalujen tekijäksi sen nosti Honkanen, joka lähetti firman tekemiä kapuloita testattavaksi Sami Kuoppamäelle. Perjantai 23.6.2023 15 Sähköpostikeskustelu johti lopulta siihen, että Honkanen halusi auttaa rumpukapulayritystä laajentumaan myös pohjoiseen Eurooppaan. – Huomasin tekemisen intohimon, tutustuin ja ystävystyin perheen kanssa, bändisoittajaksi itseään kuvaava Honkanen kertoo. Oli muutamia verkkosivustoja, ja kun sana levisi niissä, homma räjähti käsiin. Suomalaiset rumpalit ovat tiivis nippu, jolla on oma järjestö. Muun muassa Kingston Wallista ja Von Hertzen Brothersista tunnettu rumpali otti nipun vastaan, että ”totta kai hän kokeilee”
Yhteydenotot tulevat minulle päin. Yhteydenotot tulevat minulle päin. Omakotitalon kellarikerroksessa Lappeenrannan Kuuselassa varastohuoneen hyllyt notkuvat joustavasta ja sitkeästä hikkoripuusta tehtyjä kapuloita ja muita rumpalin työssä tarvittavia välineitä. Muutama klikkaus ja näkyville tulevat eteläkarjalaisille Hahtoakin läheisemmät rumpalit, Mokoman Janne Hyrkäs ja Stam1nan Teppo Velin. ” Enää ei paljon tarvitse markkinoida. ???????????. Kai Hahto on suomalaisen metalliyhtyeen Nightwishin nykyinen rumpali, jota Honkanen kutsuu ”kruununjalokivekseen”. Hahto löytyy myös Balbexin englanninkielisten kotisivujen avausnäkymältä. Siltä löytyy soittajia menestyneistä metalliyhtyeistä ja ikonisista Suomirock-bändeistä, kuten Eput, Hassisen Kone, J. – Enää ei paljon tarvitse markkinoida. Mukana on myös merkittäviä jazz-rumpaleita, kuten Olavi Louhivuori ja Teppo Mäkynen. Perjantai 23.6.2023 16 isku osui kapuloiden kanssa kohdilleen. Työpöydällä lojuvissa kapuloissa lukee ”Kai Hahto”. ”Honkasen tallin” kotimaisten nimirumpaleiden lista on pitkä. Karjalainen ja Popeda, mutta myös rumpaleita nousevista rockyhtyeistä ja Kaartin soittokunnasta
Vuosien soittaminen ja yhteistyö erilaisten muusikoiden kanssa on opettanut, että soittajien mieltymykset ja työkalutarpeet voivat vaihtua, eikä nyrkkipajalla ole mahdollisuuksia tai varaa sitoviin sopimuksiin. Se vie keskimäärin tunnin, pari päivittäin. – Ei minulla ole sopimusta Nightwishin kanssa, vaikka bändin lakimiesarmeija olikin alun perin kirjoittamassa sopimusta, Honkanen kuvaa kokoeroa bändiesimerkin kautta. ??????????. Siksi olisi typerää paukutella henkseleitä. Hahto on ollut Honkasen asiakas runsaat 18 vuotta. Silti yrittäjä kertoo pohtineensa monesti homman mielekkyyttä, kun lapset olivat pieniä ja kun työtä piti alun hurjina aikoina tehdä öisin. Rahanteko ei ollut yrityksen perustamisen lähtökohta. Ihan turha sellaisesta on ruveta vääntämään. Perjantai 23.6.2023 17 – Kaikenlaisiin ihmisiin on saanut tutustua, kun on pannut kapuloita rattaisiin, Honkanen naurahtaa vaatimattomasti. Rumpukapuloiden 20 vuotta jatkunut maahantuonti on Honkaselle sivutyö. – Sanoin, että Kaitsu on vapaa menemään, jos löytää miellyttävämmän kapulan. ” Kun teippaa keskellä yötä kahta paria kapuloita rahdiksi Rovaniemelle, niin helposti miettii, onko tässä tolkkua.
Alkuvuosina yrityksen varasto olikin kätevästi sängyn alla perheen silloisen rivitalohuoneiston makuuhuoneessa. Sittemmin kapuloita on Honkasen käsistä lähtenyt paljon suurempinakin nippuina. Perjantai 23.6.2023 18 – Kun teippaa keskellä yötä kahta paria kapuloita rahdiksi Rovaniemelle, niin helposti miettii, onko tässä tolkkua. Honkanen arvioi, että vuosien aikana hänen kauttaan on kulkenut rumpaleille vähintään Janne Honkasen maahantuontiyritys täyttää 20 vuotta ensi vuonna. Yrittäjä arvelee tuoneensa maahan vähintään 60?000 rumpukapulaa. Esimerkiksi Nightwishin Hahtolle menee 200 paria vuodessa, ja bändin organisaatio ottaa rumpukapuloita lisäksi myös fanimyyntiin ja muuhun markkinointikäyttöön. ???????????
– On ollut tapana käydä morjenstamassa tuttuja soittajia, jos keikka on lähempänä kotia, kuten Nuijamiehessä. Perjantai 23.6.2023 19 60 000 kapulaa, mutta määrä ”voi olla lähempänä 100 000:kin”. Korona vei 35 prosenttia liikevaihdosta hetkessä, kun moni tuttu soittaja joutui vaihtamaan alaa tai jäi kokonaan työttömäksi. Niinpä kutsuja tulee otettua vastaan varsin harvoin. – Jos kellarista kuuluu parkaisu joku yö, se on se 100 000:s pari. Kapulamenekki on tosin hidastunut sekä kilpailun kiristymisen että koronapandemian vuoksi. Ja myös keikkapaikkoja hävisi koronan myötä. Honkanen muistelee itseään Kultsun futisjunnuna, joka monien muiden suomalaisten tavoin katsoi lauantaisin englantilaista jalkapalloa televisiosta ???????????. Keikkaelämä on itse koettua, joten hän tietää, että se on armotonta työtä eikä mitään glamouria. Rumpalin leipä tulee hikkorin sijasta graniitista, sillä hän työskentelee Ylämaa Origin Oy:n toimistovastaavana. Janne Honkanen voisi rampata kutsuttuna keikoilla ja vierailla soittoruokaloiden takahuoneissa lyömässä ylävitosia tallinsa soittajien kanssa. Yhteydenpito hoituu toisin, eikä sen yllätyksellinen luonne ole lakannut hämmästyttämästä yrittäjää. Honkasen oma tiivistahtisen soittajan ura vaihtui tradenomin papereiden jälkeen rumpupatterin takaa konttoriin. – Kun ei ole keikkoja, ei ole rahaa ostaa välineitä
1946). Janne Honkanen ideoi Youtubessa toteutettavan rumpusoolokilpailun vuonna 2010. Janne Honkasen soittoa löytyy Youtubesta muun muassa Edvin Käki -orkesterin keikalta Totem-ravintolasta. Kuka sellaista olisi osannut ennustaa. Perjantai 23.6.2023 20 1970–1980-luvuilla. ???????????. Honkasen kertomana sekin tuntuu ihan tavalliselta jutulta. Kuva on syksyltä 2011, jolloin nettikilpailu järjestettiin toista kertaa. Matsin jälkeen katsottavaksi tuli tavallisesti Lauantaitanssit-ohjelma, jonka orkesterissa rumpalina soitti kotimaisista studiorumpaleista eniten levyttänyt legenda Tapani ”Nappi” Ikonen (s. – 24 vuotta ja 34 kiloa sitten, rumpali nauraa. – Nyt Nappi tilailee minulta tiettyjä vispilöitä
Mansikka salaatti ja kuohu juoma tuovat kesän MIKKO MAKKONEN Makea mansikka ja suolaisemmat maut sopivat hyvin yhteen. Perjantai 23.6.2023 21 ???. Olli Sorjonen
Perjantai 23.6.2023 22 M ansikka on synonyymi kesälle. Ole tarkkana, että siemenet ei????. Tässä helpossa mutta ylellisessä salaatissa mansikka saa makuparikseen sekä basilikan että mintun. Siivuina paistettaessa tai grillattaessa halloumiin saadaan kuitenkin enemmän herkullista, jopa lettumaista paistopintaa, joka toimii täydellisesti mansikoiden kanssa. Paahda pinjansiemenet kevyesti kuumalla pannulla ilman rasvaa. Tähän salaattiin halloum tulee siivuina paistettuna, vaikka halloum yleensä kannattaisi grillata tai paistaa kokonaisena ja paloitella vasta sitten. Halloumin voi korvata halutessaan fetalla tai millä vain suolaisella juustolla. Mansikkasalaatti (neljälle) 2,5 dl mansikoita avokado 200 g halloumia 0,5 dl pinjansiemeniä pienilehtistä salaattia tuoretta basilikaa tuoretta minttua oliiviöljyä suolaa mustapippuria 1. Salaatin kanssa maistuu Another Doggy -drinkkibaarin palkitun baarimestarin Ortjo Niemisen reseptillä tehty Hugo Spritz
2. Seuraavaksi avokadosiivut ja paistettu halloum. Viimeistele vielä basilikan ja mintun lehdillä. Aseta tarjolla salaatinkastikkeen kanssa, jota jokainen voi annostella itse oman annoksensa päälle haluamansa määrän. ????. Paista halloumsiivut joko oliiviöljyssä pannulla tai grillaa ne. 3. 0,5 dl appelsiinituoremehua 2 rkl punasipulisilppua 0,5 tl suolaa 0,5 rkl hunajaa 0, 5 dl oliiviöljyä 1. 3. Laita kaikki ainekset lukuun ottamatta öljyä blenderiin ja aja tasaiseksi. 4. Sitten mansikat ja päälle pinjansiemenet. Kokoa salaatti: pohjalle hieman pienilehtistä salaattia, kuten pehtoorinsalaattia ja basilikaa ja minttua. Salaatinkastike 2 dl pakastetai tuoremansikoita. 2. Perjantai 23.6.2023 23 vät pala. Maista suola ja hunaja ja lisää niitä, jos tarve. Puolita mansikat ja leikkaa avokado siivuiksi. 5. Ota syrjään odottamaan. Lisää öljy ohuena norona samalla hitaasti sekoittaen. Päälle pikku loraus oliiviöljyä ja ripaus suolaa ja mustapippuria
Makusiirappia on helppo tehdä itse. Niitä saa helposti pakastettua puhtaaseen maitotölkkiin, kun teippaa suuaukon kiinni. Älä käytä sitrustiivisteitä, vaan purista aina tuoreesta hedelmästä. 4. . 1. 2. Shakeriksi käy hyvin pakasterasia ja cocktailsiiviläksi tavallinen teesiivilä.. ???. 3. Perjantai 23.6.2023 24 Ortjon Hugo Spritz 3cl seljankukkamehua 3cl tuoretta limemehua 12cl Proseccoa tai alkoholitonta kuohuviiniä hieman vissyä jäitä limeä koristeluun 1. . Yksi osaa vettä ja kaksi sokeria, mausteeksi inkivääriä, kanelia tai vaikka teepussi. Sekoita prosecco ja mehut viinilasissa ja lisää jäitä kunnes pinta peittyy. Juomaa voi halutessaan terästää neljällä senttlitralla giniä, vodkaa, tai vaaleaa rommia. Jäät ovat baarimestarin paras ystävä. . VINKIT Orjto Nieminen neuvoo kotibaarimikkoja . Lisää hieman vissyä, sekoita lusikalla ja koristele mintun oksalla tai limekiekolla 3. 2
Ville Hardén 123RF. Perjantai 23.6.2023 25 ??????. Kohtaaminen on tärkeää, niin verkossa kuin kasvokkain Asiantuntijan mukaan yhteydenpito ihmisiin teknologian välityksellä ei ole pelkästään huono asia
Ihminen on lajina sellainen, että tarvitsemme yhteistyötaitoja. Kykyri ei silti pidä verkkovälitteisen vuorovaikutuksen lisääntymistä pelkästään huonona asiana. – Pandemia-ajastahan ei olisi edes selvitty ilman teknologiaa. – Teknologisilla välineillä on selvästi paikkansa ja merkityksensä, mutta kasvokkaisten tapaamisten merkitys on samalla kirkastunut, toteaa vuorovaikutusta tutkinut psykologian apulaisprofessori Virpi-Liisa Kykyri Jyväskylän yliopistosta. – Pieni vauva ei selviä ilman aikuisen huolta ja huomiota. Näillä välineillä on paljon käytännön ???????. Perjantai 23.6.2023 26 ” Ihminen on lajina sellainen, että tarvitsemme yhteistyötaitoja. Mitä pidemmälle ihminen kasvaa ja kehittyy, sen tärkeämpää on saada kokemusta vuorovaikutuksesta, jotta opimme olemaan toistemme kanssa. K asvokkaisen kohtaamisen merkitys ei ole kadonnut mihinkään, vaikka ihmisten välinen vuorovaikutus siirtyy kasvavissa määrin verkkoon. Ihminenhän ei pysyisi edes hengissä ilman vuorovaikutusta, hän huomauttaa. Erityisesti pandemia-aikana kasvokkaisia kohtaamisia jouduttiin korvaamaan virtuaalisella yhteydenpidolla
LuemVuorovaikutuksen laadusta tinkiminen on uhka ihmisten hyvinvoinnille, toteaa apulaisprofessori Virpi-Liisa Kykyri. Kykyrin mukaan viestijän on tärkeä tunnistaa asia ja muokata toimintaansa sen mukaan. Verkkovälitteisessä vuorovaikutuksessa sanaton viestintä on pienemmässä roolissa kuin kasvokkain. – Esimerkiksi videovälitteisessä etäpalaverissa on tehtävä enemmän sanallisia tarkistuksia. Ei ole huono juttu pohtia sitä, miltä esimerkiksi kirjoitettu viesti toisesta tuntuu. TIMO MUSTALAMPI ???????. Perjantai 23.6.2023 27 hyötyjä, mutta lisäksi teknologia on opettanut meille uusia taitoja vuorovaikutukseen. Se on tuonut mahdollisuuden tunnistaa vuorovaikutuksen ilmiöitä ja hyödyntää niitä myös kasvokkain
Sillä on yhteyksiä hyvinvointiin, mutta tietoa siitä, mikä on syy ja mikä seuraus, on vielä vähän. Toisaalta se, että kavereihin saa helposti yhteyden, on nuorille hyvä juttu. Pandemia-aikana sosiaalisen median käyttö lisääntyi entisestään niillä nuorilla, jotka käyttivät sitä aktiivisesti jo aiemmin. Esimerkiksi muiden seurassa puhelimen taakse ”juuttumista” pidetään yleisesti huonona, yhteisen ajan viettoa ja tärkeitä kohtaamisia häiritsevänä asiana. Tällaisia tilanteita tulee helpommin videopalavereissa, ja on tärkeää tarkistaa, ymmärsikö jonkin asian oikein. Perjantai 23.6.2023 28 me asenteita ja tunteita sanattomasta vuorovaikutuksesta. Se muu voi olla vaikkapa liikkumista, ulkoilemista ja kasvokkaisia kohtaamisia. – Jos nuori käyttää kaksinkertaisen määrän aikaa vuorokaudesta ruutujen takana, niin loogisesti se aika on pois jostain muusta. Kykyrin mukaan kertyvä tutkimustieto osoittaa, että muutos ei ole mustavalkoisesti hyvä tai paha asia. Esimerkiksi nyökkäys voi teknologian vuoksi tulla väärään kohtaan. Videon välityksellä kaikki ilmeet, eleet ja liikkeet eivät näy, ja usein videopalaverissa on häiriöitä. – Toiset kärsivät siitä, etteivät päässeet kouluun tai tapaamaan kavereita, mutta toisille se oli hel???????. Vuorovaikutuksen siirtyminen verkkoon koskettaa myös nuoria. – Nuoret ovat kyselytutkimuksissa itse tunnistaneet verkkovälitteisen vuorovaikutuksen hyviä ja huonoja puolia. Etäkoulun tuomat seuraukset nuorille ovat olleet hyvin yksilöllisiä
Joillekin verkkokohtaamiset mahdollistivat osallistumista ja aktiivisuutta, joka olisi luokkatilanteessa ollut heille hyvin vaikeaa. Perjantai 23.6.2023 29 potus. – Verkossahan voi esiintyä muuna kuin on. Apulaisprofessori Virpi-Liisa Kykyri ???????. Kykyri muistuttaa aikuisten vastuusta osoittaa kiinnostusta nuorten teknologian käyttöön. Verkossa riittää kuitenkin vaaroja. Seuraukset ovat erilaisia riippuen siitä, millainen nuoren tilanne muuten on. Tutkimuksessa on alettu kiinnittää huomiota myös teknologian positiivisiin vaikutuksiin. Nuortenkin osalta halutaan tietää, mihin tilanteisiin teknologiavälitteinen vuorovaikutus tuo hyötyjä, ja kenelle. – Kiinnostus näyttää virinneen teknologian hyödyllisyyteen. Tärkeiden aikuisten kannattaa kiinnostua ruutuajan lisäksi sen laadusta sekä niistä syistä, joiden vuoksi nuori ruudun taakse hakeutuu. ” Kontaktit ovat tärkeitä terveyden kannalta, mutta myös sen takia, että saadaan elämään iloa ja nautintoa. Kasvavan nuoren on vaikea arvioida toisen ihmisen luotettavuutta, etenkin verkossa
???????. ” Tuntemattoman kohdalla töksähtävältä tuntuva vuorovaikutus voi tutun kohdalla olla vain hänen huumoriaan. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun ideoista aletaan keskustella, verkkovälitteiset keskustelut olivat ihan yhtä hyviä tai jopa parempia kuin kasvokkaiset. Tilanteet, joissa henkilöiden välille pitää rakentaa luottamusta, ovat Kykyrin mukaan sellaisia, joissa olisi hyvä aloittaa kasvokkaisesta tapaamisesta. Tuntemattoman kohdalla töksähtävältä tuntuva vuorovaikutus voi tutun kohdalla olla vain hänen huumoriaan. Kykyrin omassa tutkimuksessa on havaittu, että etäyhteydelläkin syntyy hyviä kohtaamisia, mutta se vaatii aktiivisuutta osallistujilta ja keskustelun ohjaajalta. On esimerkiksi tutkittu, että työparit synnyttävät uusia ideoita paremmin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa kuin verkon välityksellä. – Luottamuksen varassa pystyy sitten tekemään paljon asioita verkon välityksellä. Perjantai 23.6.2023 30 Kykyrin mukaan etäyhteyksien hyödyntämisestä työelämässä on jo melko paljon tutkimustietoa. – Lisätiedolle siitä, mihin tarkoituksiin verkkovälitteisyys toimii paremmin, on silti paljon kysyntää. Kun toisen tuntee, on helpompi saada myös kuva siitä, mikä jää rivien väliin
Perjantai 23.6.2023 31 Kykyri pitää vuorovaikutuksen laadusta tinkimistä uhkana ihmisten hyvinvoinnille. Nehän tapahtuvat tilanteissa, joissa tavataan muita ja ollaan yhteydessä muihin. Millaisia neuvoja Kykyri antaisi omien vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Kaikissa vuorovaikutustilanteissa voi harjoitella, vaikkapa kaupan kassalla. – Kun mietimme ilmastonmuutoksen kaltaisia globaaleja haasteita, ne vaativat välttämättä sitä, että ihmiset kykenevät yhteistoimintaan. Siellä tulee hyviä kohtaamisia, hän naurahtaa. Kohdatuksi tulemisen tunne parantaa ihmissuhteiden laatua, ja vähentää tilanteiden tuomaa kuormaa. – Monesti nämä ovat tilanteita, joissa vaihdetaan pari sanaa, mutta ihan hyvin siinä voi puhua enemmänkin. Mitä lapsiin ja nuoriin tulee, on tärkeää, että tulee tilanteita, joissa he voivat turvallisesti kohdata kaikenikäisiä ihmisiä, Kykyri sanoo. – Harjoittele kuuntelemista, läsnäoloa ja omien näkemysten ilmaisemista. Yksilöllisestä näkökulmasta huonosti toimivat ihmissuhteet ovat keskeinen tekijä niin fyysisen kuin psyykkisen alueen sairastumisriskissä. Hyvä vuorovaikutus on tärkeää kaikenikäisille vauvasta vaariin. – Kontaktit ovat tärkeitä terveyden kannalta, mutta myös sen takia, että saadaan elämään iloa ja nautintoa. ???????. Tämä on hyvä resepti kaikenikäisille. Ja jos se ei ole mahdollista, niin sitten me muistelemme niitä hyviä hetkiä, jolloin iloittiin yhdessä ja jaettiin kokemuksia. Jos ihmiskontakteja on vähän, asiointitilanteet tulevat tärkeiksi
SAMI SAARENPÄÄ. Maailma ei ole vielä valmis meille Kaksi nuorta ja äiti kertovat, miten karusti sukupuolija seksuaalivähemmistöihin edelleen suhtaudutaan. Ira Blomberg-Kantsila Alex Tuominen opiskelee media-alaa Jyväskylässä. Ammattikoulussa kukaan ei kiusaa. Perjantai 23.6.2023 32 ???????????????????????
Alex on saamassa pian lähetteen trans-poliklinikalle, jotta hän pääsee aloittamaan sukupuolenkorjaamismatkan. Jotta jokaisella olisi oikeus olla oma itsensä. – Se tulee välillä esiin joissain vanhoissa tavaroissa ja aina se tuntuu pahalta. Alex Tuominen, 16, syntyi juridisesti tämän vuoden alussa, kun uusi etunimi saatiin virallisiin kirjoihin ja kansiin. Jyväskylän Setan puheenjohtaja Petri Janhunen puolestaan antaa vinkkejä, miten lapsen seksuaalisuuteen ja sukupuoleen pitäisi suhtautua. Dead namea eli Alexin syntymänimeä ei enää ole eikä sitä kukaan käytä kuin harvoin ja vahingossa. A rviolta 5–15 prosenttia suomalaisista kuuluu seksuaalivähemmistöön, kertoo Tilastokeskus. Transnuori Alex Tuominen, homomies Kalle Hakala ja transnuoren äiti Minna sanovat, että Pridea tarvitaan, jotta maailmaan saataisiin tasa-arvo. Seksuaalisuutta tai sukupuolen moninaisuutta ei kuitenkaan tilastoida, joten tarkkaa määrää ei voi sanoa. Perjantai 23.6.2023 33 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Keski suomalaisessa 11.9.2022. Nimi on ollut arjessa käytössä jo pidempään, mutta nimilain mahdollistava muutos oli iso asia. Dead name ei muistuta lainkaan nykyistä nimeäni, vaikka vanhempani olisivat halunneet, että se olisi lähempänä sitä, hän sanoo. – Ääni tuo elämääni epämukavuutta. ????????????????????????. Kun alan saada testosteronia, kestää joitakin kuukausia, että se alkaa vaikuttaa ja ääneni madaltuu, hän kertoo
Kuulin, kun minusta puhuttiin selän takana. Päätin kuitenkin, että minua ei kiinnosta, mitä muut minusta puhuvat. Hän pukeutui pienenä tyttömäisesti, mutta arvelee siihen vaikuttaneen jo ihan senkin, että hänelle ostettiin selvästi stereotyyppisen tyttömäisiä vaatteita. Minua ei latisteta. Kahdeksannella luokalla tajusin, että olen poika väärässä kehossa. Perjantai 23.6.2023 34 ” Ihmiset pelkäävät varmasti eniten tulla ulos kaapista omille vanhemmilleen, koska he ovat lähimpiä ja koti on tärkein turvapaikka. Neljännellä luokalla hän alkoi itse valita vaatteensa ja kadotti orastavat naiselliset muotonsa isoihin huppareihin ja väljiin collegehousuihin. Väärässä kehossa eläminen on Tuomiselle ahdistavaa, eikä kiusaaminen yläkoulussa ainakaan helpottanut oloa. – Jossain vaiheessa aloin ajatella, että olen muunsukupuolinen, en selvästi tyttö enkä poika. Vahvasta kuoresta huolimatta uusien ihmisten kohtaaminen pelottaa Tuomista. – Minua nälvittiin yläkoulussa, kun olin oma itseni. Nyt hän käyttää binderiä, joka latistaa rinnat. Alex Tuominen Oman sukupuolen selviäminen ei käynyt Alex Tuomiselta kädenkäänteessä. Muutamat lähei????????????????????????
Ystäviäni on monista identiteetteistä, on hyvä kun on samanmielisiä ystäviä. Alex Tuominen set ystävät pitävät heikoilla hetkillä pään pinnan yläpuolella. – Opiskelen nyt media-alaa Gradialla. Alavalinta voi stereotyyppisesti vaikuttaa ihmisten hyväksyväisyyteen. Hän toivoo, että ihmiset kysyvät mieluummin kuin olettavat kaikenlaista. Seksuaalisessa mielessä hän sen sijaan on aseksuaa????????????????????????. Itse Tuominen ajattelee kaikista ihmisistä, että he ovat biseksuaaleja, kunnes asian laita selviää. Perjantai 23.6.2023 35 ” Joskus ajattelen, että minulla on käynyt huono tuuri, kun olen syntynyt väärään kehoon. Moni vanha ystävä on laittanut välit poikki, jättänyt porukasta. Transsukupuolisuus vie hänet ilmiselvästi vähemmistöön. Alex Tuomista huvittaa edelleen yläkoulussa jutuille tullut luokkakaveri, joka tuli pyytämään, ettei Alex tykkäisi hänestä. Alex Tuominen sanoo itse kuuluvansa kahteen vähemmistöön, jollei useampaankin, sillä sukupuoli ja seksuaalisuus pitää erottaa toisistaan. Lisäksi hän kuvailee olevansa omni. Eli hän pitää miehistä ja naisista, mutta romanttisessa mielessä mielenkiintoa herättävät miehet
Häntä ärsyttää, että transsukupuolisuuden sanotaan joskus olevan ajan trendi tai että koko asiaa feikataan. – Kuka muka jaksaisi ottaa koko elämänsä hormoneja vain trendin takia. On kuitenkin eri asia, olisinko enää minä, jos en olisi käynyt tätä asiaa läpi. Minäkin pääsisin varmasti helpommalla, jos en kuuluisi vähemmistöön. ????????????????????????. – Se asia voi kuitenkin vaihdella, Tuominen huomauttaa. – Joskus ajattelen, että minulla on käynyt huono Alex Tuominen sanoo olevansa vähemmistöä monellakin eri tavalla. Perjantai 23.6.2023 36 li eli ei koe ollenkaan tai kokee vain vähän seksuaalista vetovoimaa miehiin sen enempää kuin naisiinkaan
En halua valehdella itselleni olevani jotain muuta kuin oma itseni. Homo! Homo! Tyttö! Homo! Homo! Homo! Niin Kalle Hakalalle, 21, huudeltiin peruskoulussa ????????????????????????. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettei Alexia olisi hyväksytty. Jos oman sukupuolen etsiminen oli pitkän tien tulos Alexille, vaati asian sulatteleminen aikaa hänen vanhemmiltaankin. Yhtään kertaa asian ääreen ei ole hiljennytty porukalla eikä Alex edes haluaisi sitä. Koko asia tarvitsee aikaa, ja toki asia tulee välillä arjen jutuissa esiin. Alexin äiti otti asioista heti selvää, sillä transsukupuolisuus oli perheessä luonnollisesti uusi asia. – Mutta maailma ei ole vielä valmis, siksi Pridea tarvitaan. Perjantai 23.6.2023 37 tuuri, kun olen syntynyt väärään kehoon. – Ihmiset pelkäävät varmasti eniten tulla ulos kaapista omille vanhemmilleen, koska he ovat lähimpiä ja koti on tärkein turvapaikka, Alex Tuominen arvioi. Rakkaudesta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Kyyläystä ja arvostelua ei kaipaa kukaan. Siitä Alex Tuominen on iloinen, että perheen lisäksi koko suku on ottanut hänet avosylin vastaan ihan kuten aiemminkin. – Olisi kiusallista istua ruokapöydässä ja keskustella minun sukupuolestani ja seksuaalisuudestani. Tuominen neuvoo transsukupuolisten nuorten vanhempia suhtautumaan asiaan mielenkiinnolla, ottamaan selvää ja olemaan tukena
Perjantai 23.6.2023 38 Äänekoskella. Kaikki ystävät sen sijaan olivat tyttöjä. Kiusaaminen oli päivittäistä ja sitä tekivät pojat. En ajatellut seksuaalista suuntautumistani mitenkään aktiivisesti tai puhuKoulukiusaaminen synnytti Kalle Hakalalla miespelon, josta hän ei ole vieläkään päässyt eroon. Huutelu alkoi alakoulussa ja jatkui koko yläkoulun ajan. – Välillä pelotti mennä kouluun aamulla, mutta tiesin, ettei minussa ole mitään väärää, Hakala sanoo nyt. Meni pitkään ennen kuin Kalle Hakala ymmärsi, että hän pitää seksuaalisessa mielessä enemmän pojista kuin tytöistä. – Olin vain oma itseni. SAMI SAARENPÄÄ ????????????????????????
Siinä, missä muut pojat vaahtosivat mopoista tai urheilusta, Hakala harrasti teatteria ja kuoroa. Opettajat eivät saaneet kiusaajia kuriin. Hakalan kotona kukaan ei koskaan sanonut, millainen Kallen pitäisi olla. Se oli aika iso kysymys viidesluokkalaiselle. – Viidennellä luokalla huutelun jälkeen opettaja vei minut käytävään ja kysyi: ”Onko sinussa jotain muista poikkeavaa?” Kohautin vain olkapäitäni ja menin pois. Kun Hakala muutti ammattikouluun Jyväskylään, kiusaaminen loppui. Vieläkin ihmettelen, miksi minut pyydettiin luokasta ulos, eikä kiusaajaa. Kalle Hakala ????????????????????????. Hän kelpasi omana itse” En osaa edes kuvitella, miltä olisi tuntunut, jos kotoa olisi tullut tyrmäys. Kiusaamiseen riitti se, ettei Kalle Hakala istunut normeihin. Perjantai 23.6.2023 39 nut siitä kotona. Yläkoulussa ajatukseni selkiytyivät. Ja alakoulussa ihastuin toisinaan tyttöoletettuihin. Pienenäkin hän mieluummin leikki tyttöjen kanssa kotista ja Barbeilla kuin paini jääkiekkoa harrastavien isoveljien kanssa. Isommassa kaupungissa tuntui olevan enemmän tilaa olla sellainen kuin on
Homoudestaan hän ei koskaan puhunut, ei edes ystävilleen, vaikka arvelee heidän aavistaneen. He olivat todella onnellisia puolestani, hän muistelee hymyssä suin. Häntä ei kuitenkaan lainkaan pelottanut esitellä miesystäväänsä perheelleen. – Minulla on äidin laittama maailman ihanin vastausviesti yhä tallessa ja aion jotenkin ikuistaa sen, ehkä tatuointina: ”Sillä ei oo mitään väliä mitä muut aattelee, kunhan vain oot onnellinen.” Muulle perheelleenkään hän ei järjestänyt erillistä tiedotustilaisuutta. Äidilleen Kalle Hakala laittoi viestin ennen kuin oli tulossa kylään: tulen sun vävypojan kanssa. Tilanne kävi selväksi, kun hän ilmestyi paikalle puolisonsa kanssa. Silloin minulla olisi myös miespuolisia ystäviä. – Isä ja äitipuoli olivat ihan innoissaan. ” Olisin päässyt helpommalla, jos olisin hetero. Perjantai 23.6.2023 40 nään, ihan samalla tavalla kuin vaikkapa jääkiekkoilevat isosisaruksetkin. Siellä isänsä ja äitipuolensa auton takapenkillä puolisonsa kanssa istuessaan Kalle Hakala ilmoitti, että työkaveri ja kaveri on hänelle enemmänkin. Että hän on homo. Kaikki ottivat uuden tulokkaan avosylin vastaan ja olivat onnellisia Kallen onnesta. Kalle Hakala ????????????????????????. Mutta ei tämä ole valintakysymys
– Jännitän joitakin tilanteita, jos olen liikkeellä paremman puoliskoni kanssa. Kaikki ystäväni ovat edelleen naisia. Silti kiusaaminen on jättänyt elämään varjon, joka heijastuu parisuhteeseenkin. He elävät lapsilleen ja on ihan sama millaisia me ollaan ja mistä me tykätään, niin he tsemppaavat. Mutta heillekään en nuorempana puhunut homoudestani. Tuntuu, että etenkin miehet pelkäävät sitä. Kuuntelin kyllä sujuvasti heidän parisuhdejuttunsa. Se on ajatuksenakin ihan hullu. Perjantai 23.6.2023 41 – Näin sen pitäisi kaikilla ollakin. Puolisonsa kanssa Kalle Hakala on seurustellut nyt 2 vuotta ja 9 kuukautta. Esimerkiksi kauppajonossa pelottaa etenkin silloin, jos jonoon tulee oman ikäisiäni miehiä. Mun vanhemmille kaikki lapset ovat #ykkönen. Vaikka Hakala ei yritä piilottaa homouttaan, ei ????????????????????????. – Miksi muutun eri ihmiseksi joidenkin ihmisten silmissä, kun he kuulevat, että olen homo. En osaa edes kuvitella, miltä olisi tuntunut, jos kotoa olisi tullut tyrmäys. Pariskunta on asunut yhdessä liki yhtä kauan ja onnea riittää. Mitään ikävää ei ole kuitenkaan koskaan käynyt. Sama kauhu hiipii jäseniin joskus myös yöelämässä. Mutta enhän minä kaikkiin miehiin tunne vetoa. Pelkään, että he huutelevat meille. Yhtä asiaa Kalle Hakala ihmettelee erityisen paljon. – Minuun on jäänyt miespelko
Mutta ei tämä ole valintakysymys. – Silti sinne tulee välillä raffeja kommentteja, mutta onneksi ne voi poistaa. Minä olen sitä paitsi ihan samanlainen kuin muutkin ihmiset. Kalle Hakala ihmettelee, mikä homoudessa pelottaa eritoten miehiä. – Olisin päässyt helpommalla, jos olisin hetero. Esimerkiksi omalla tiktok-tilillään kallehhakala ei toitota asiasta siinä pelossa, että hyväntuulisen tilin tunnelma muuttuisi. Silloin minulla olisi myös miespuolisia ystäviä. Juuri siksi Pridea hänen mielestään tarvitaan: tasa-arvo vaatii yhä työtä. ????????????????????????. Myös lapset seuraavat Tiktokia, enkä halua, että heidän silmiinsä tulee epäasiallisuuksia. Perjantai 23.6.2023 42 hän sitä aktiivisesti myöskään liputa
Öyhöttäjillä hän tarkoittaa seksuaalija sukupuolivähemmistöjen kovaäänisiä vastustajia, jotka halventavat koko asian. Juuri heidän takiaan Minna haluaa puhua. – He tekevät keskenään äijäjuttuja, niin kuin vetävät kaikkea mättöruokaa. Tämän äidin yli ei kävellä. Silti asia ei ole salaisuus, Minna painottaa. Minna ja Eeli ovat keksityt nimet aran aiheen vuoksi. – Minun on pakko suojella lastani ja itseänikin työni takia. Isä myös osti Eelille ensimmäiset bokserit. Minna arvelee, että Eelin isä otti koko asian jopa äitiä luontevammin. Vain yksi lähisukulainen päätti valita hyväksyn????????????????????????. Vastassa on paitsi rautaista tahtoa myös tutkittua tietoa kuorrutettuna valtavalla annoksella rakkautta ja hyväksyntää. Kun Minna ärjyy oikeutta nyt 15-vuotiaalle Eelilleen, ystävän sanoihin on helppo yhtyä. Niin Minnan ystävä sanoi, kun tämä kertoi perheen kuopuksen olevan transnuori, tarkemmin transmies. Minnan kanssa Eelin tukena on koko lähipiiri. Jos jollekin, niin teille. Perjantai 23.6.2023 43 – Minä kohtaan ihmiset ihmisinä. Maailma on paljon moniäänisempi kuin perinteisen median perusteella voisi luulla, Minna sanoo. – Vain öyhöttäjien ääni kuuluu julkisuudessa, ja nuorten ääni jää kuulematta. Toivon, että muutkin tekisivät samoin
Minna nyökyttelee. Sitä hän kuitenkin suree, että Eeliä on kiusattu koulussa ja aikuisetkin ovat syyllistyneet epäasialliseen kohteluun. – Kävin alkuvaiheessa sellaisen ajattelukuvion läpi, että olisihan Eelin edessä oleva elämä hirveän Minna haluaa suojella lastaan sukupuolivähemmistöjen kovaäänisiltä vastustajilta. Hän ei käsitä heteroiden mölinää siitä, että Pridea toitotetaan liikaa. – Niin kauan kuin yhteiskunnassa ei ole tasa-arvoa, tarvitaan Pridea, Eeli huikkaa väliin. SAMI SAARENPÄÄ ????????????????????????. Tällä haavaahan joka päivä on heteroiden päivä. Minna ei sitä sure. Lähisukulainen teki huonon valinnan. Välit häneen ovat nyt kokonaan poikki. Perjantai 23.6.2023 44 nän sijaan Raamatulla päähän hakkaamisen
– Kun Eeli kertoi meille sukupuolestaan, hän al” Minun tehtäväni on ensisijaisesti olla lapseni puolella. Eelin identifioituminen pojaksi oli Minnalle aluksi yllätys. Ei kukaan voi valita, millaisen lapsen saa, vaikka tiedän joidenkin ihmisten ajattelevan toisin. Jossain vaiheessa Eeli halusi myös poikien liikuntatunnille. Perjantai 23.6.2023 45 paljon helpompaa, jos hän pystyisi olemaan valtavirrassa. Nyt uusi nimi on myös virallinen. – Nopeasti tuli myös valtava rakkaus ja ajatus, että me tuetaan. Hänellä oli lyhyet hiukset ja hän pukeutui niin kuin poikien oletetaan pukeutuvan. Minna laittoi asiasta viestin kouluun, ja Eeli myös kertoi luokassa identiteetistään ja uudesta nimestään opettajan avustuksella. Mutta eihän kukaan voi siellä väkisin olla. Vanhasta nimestä tuli dead name, jota Eeli ei enää halunnut kuulla. Minna ????????????????????????. 4.–5.-luokkalaisena Eeli kuitenkin kertoi vanhemmilleen ja sisarukselleen, että kokee olevansa poika ja haluaa, että häntä kutsutaan pojan nimellä. Se johti siihen, että nimestä tehtiin ase kiusaamiseen. Hän oli itsekin ollut poikatyttö, joten aluksi hän ajatteli Eelin olevan kuin äitinsä. – Eeliä luultiin pienenä usein pojaksi
Se johti etenkin yläasteella luvattomaan kosketteluun ja tökkimiseen ja tytöttelyyn. Minna puolustaa lastaan kuin leijonaemo. Hän suree niitä nuoria, joilta kodin tuki puuttuu. Alusta saakka Minnalle oli selvää, että koti on ja pysyy Eelin turvapaikkana. ????????????????????????. Aiemmat poikapuoliset kaverit eivät enää hyväksyneet häntä porukkaan. Minnaa ihmetyttää yhä, mikä Eelissä loukkasi ja pelotti etenkin poikia. Perjantai 23.6.2023 46 koi myös ilmentää sitä voimakkaammin. Hän joutuu alttiiksi jollekin riskille aina kun hän lähtee kotoa ulkomaailmaan. He ovat maailmassa todella yksin. – Minun tehtäväni on ensisijaisesti olla lapseni puolella
Perjantai 23.6.2023 47 Minna tietää, että normista poikkeava nuori ei ole aina turvassa koulumaailmassa tai harrastuksissa. Hän toivoisi, että esimerkiksi seurojen vapaaehtoistoimijoita koulutettaisiin kohtaamaan sukupuolija seksuaalivähemmistöjä. Lopulta Minna joutui muiden asiakkaiden kuullen selvittämään asian ja niin äiti kuin lapsikin poistuivat pahoilla mielin liikkeestä katseet selissään. Myös koulun binäärinen jako tyttöihin ja poikiin on Minnasta aikansa elänyt. – En voi käsittää, miksi silmälasiostoksillakin pi” Kun haalii tietoa, koko asiasta tulee helpommin käsitettävä. Vaikka Eelillä on pojan nimi, hänen henkilötunnuksensa on yhä tytön. Koulu ei tunnu huomaavan vanhentuneita käytänteitä ja sitä miten se lapseen vaikuttaa, vaikka opettaja ottaisikin itse asian hyvin. – Eikö lapsia ja nuoria voisi jakaa ryhmiin vaikka sukunimen alkukirjaimen perusteella. Myyjä hämmentyi tilanteesta, kun hän yritti merkata tietokonejärjestelmään Eeliä pojaksi, mutta kone ei sitä hyväksynyt. Minna ????????????????????????. Muuallakin kuin koulussa vastaan tulee ikäviä, sukupuoleen liittyviä tilanteita, kuten tänä kesänä silmälasiliikkeessä
– Kun haalii tietoa, koko asiasta tulee helpommin käsitettävä. Perheessä kasvaa nuori, jolla on hyvin vahva käsitys oikeudenmukaisuudesta, ihmisoikeudesta ja tasa-arvosta ja joka rohkeasti pitää heikompien puolta. Alusta saakka Minna on ottanut asioista selvää. Perheessä on vahvana periaate, että jokainen saa olla sellainen kuin on ja rakastaa ketä haluaa, kunhan ei loukkaa ketään. Tai miten selität tämän viikon uutisen, jossa kerrottiin, että Saksan Pridessa tapettiin transmies. Perjantai 23.6.2023 48 tää merkitä jonnekin, onko asiakas mies vai nainen, eikä muuta vaihtoehtoa ole, Minna puuskahtaa. Hän on lukenut, katsonut dokumentteja, vieraillut Sukupuolten moninaisuuden osaamiskeskuksessa Helsingissä ja osallistunut Jyväskylän Setan järjestämään Translasten, -nuorten ja heidän vanhempiensa ryhmään. Minnasta on äärimmäisen surullista, että transnuoren vanhempia neuvotaan kohtaamaan kiusaaminen. Lasta pitää suorastaan valmentaa siihen. – Vaan mitäpä vastaat teinille, joka kysyy, että miksi se ei ole kaikille ihan sama. Juuri nyt Minna iloitsee siitä, että kaikki Eelin kokema on jalostumassa voimavaraksi. Nykyisin se on vain aiempaa näkyvämpää. Ja onhan sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuutta ollut aina. ????????????????????????. Miten voi selittää sen, että joku samanlainen kuin hän tapetaan vain sukupuoli-identiteetin takia. Mitäpä minä siihen voin sanoa. – Olen hirveä ylpeä lapsestani
Nämä itsesyytökset Jyväskylän Setan puheenjoh taja Petri Janhunen on kuullut useita kertoja ryh mänohjaajana ja tavatessaan lukuisia vanhempia. Perjantai 23.6.2023 49 Tulevaisuudessa Eelistä tulee myös fyysisesti mies, sillä hän aikoo hakeutua sukupuolenkorjaus prosessiin. Siinäkin prosessissa Minna aikoo seisoa tukena loppuun saakka. Syytökset saattavat kulkea matkassa jopa vuosikymmeniä. ” Lapsi on edelleen yhtä arvokas, rakas, rakastettava ja tärkeä sukupuoli-ilmaisustaan, sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan huolimatta. Äidin vahva rakkaus – isät harvemmin tu levat ryhmiin – ajaa miettimään, olisiko hän voinut tehdä jotain toisin. Moni vanhempi pelkää, että on tehnyt jotain väärin, jos oma lapsi ei olekaan hetero tai sukupuoleltaan selvästi mies tai nainen. – Vanhempien pitää muistaa, että lapsi on edel leen yhtä arvokas, rakas, rakastettava ja tärkeä su kupuoliilmaisustaan, sukupuolestaan tai sukupuo lettomuudestaan huolimatta, Janhunen korostaa. Petri Janhunen ????????????????????????. Ei olisi, painottaa Janhunen. Moni vanhempi toivoo lapselleen helpompaa elä mää, jossa hänen ei tarvitsisi taistella paikastaan maailmassa osana sukupuoli tai seksuaalivähem mistöä
– Meillä on tälläkin hetkellä Jyväskylässä paljon ongelmia tietyillä alueilla kouluissa. Nuoret ovat koulussa vahvoja mielipidevaikuttajia ja puhe saattaa levitä. Sellainen ajattelu on turhaa, sillä vanhempien omat pelot ovat yleensä vahvemmat kuin he itse olettavat. Janhusen mukaan kyse voi olla esimerkiksi uskonnosta tai asuinpaikasta. Pelätään esimerkiksi sitä, miten yhteisö tai isovanhemmat suhtautuvat. – Miehille ei ole annettu lupaa olla herkkiä ja kokea niitä tunteita siinä tilanteessa. Syyt kieltämiseen voivat olla moninaiset. Perjantai 23.6.2023 50 Janhunen arvelee, että äidit tulevat ryhmiin isiä hanakammin siksikin, että yhteiskunnassa on edelleen raskas feminiinisyyden ja maskuliinisuuden taakka. Se määrittelee yhä, että äiti on herkkä ja mies vahva. Janhusen kokemus osoittaa, että vanhempia saatetaan pitää viisauden lähteinä ja heidän tapansa puhua imeä matkaan. ????????????????????????. Vaikka nuoret ovat pääsääntöisesti vanhempaa ikäpolvea valmiimpia kohtaamaan erilaisuutta, kotien asenteet ja kielenkäyttö periytyvät toisinaan myös nuoriin. Toisinaan vanhemmat haluavat kieltää koko asian. Koulu on usein hampaaton näissä tilanteissa. – Nuori kertoi minulle äidin sanat, joissa äiti teki hyvin selväksi, että ”jos vielä jatkat, joudut helvettiin kotoa etkä ole enää minun lapseni”. Edelleen niissä kuulee homottelua ja transsukupuolisten haukkumista. – Monesti ajatellaan, mitä ihmiset ajattelevat vaikkapa täällä kylällä, kun kuulevat lapsestani
Tulee muun muassa viiltelyä paikkoihin, joista haavat eivät näy. – Nuoren istuttaminen ruokapöydän ääreen voi tuntua nuoresta hyvin kiusalliselta, Janhunen muistuttaa. Tärkeintä hänen mukaansa on antaa nuorelle tilaa tulla kaapista ulos itselle turvallisella tavalla. Edelleen niissä kuulee homottelua ja transsukupuolisten haukkumista. Se luo turvallisen kasvupohjan ja säilyttää nuoren omanarvontunnon rakastettuna perheenjäsenenä. – Se on omiaan lisäämään ahdistusta. Se vaikuttaa mielenterveyteen ja psyykeen. Puhuminen perheissä on tärkeää. Pelkkä kodin tuki ei aina riitäkään, vaan avuksi tarvitaan koulun ja terveydenhoitajan tuki koko kouluajaksi. Petri Janhunen ????????????????????????. – Vanhemmat voivat ottaa asian puheeksi niin, että kysyvät nuorelta, onko tällä seurustelukump” Meillä on tälläkin hetkellä Jyväskylässä paljon ongelmia tietyillä alueilla kouluissa. Perjantai 23.6.2023 51 Se johtaa siihen, että normista poikkeavat nuoret yrittävät toisinaan piiloutua ja turvata siten oman koskemattomuutensa ja ympäristönsä. On kuitenkin vahvasti perheestä kiinni, kuinka hyvin siihen pystytään. Nuoret alkavat inhota itseään ja omaa kehoaan
Homous. Joillekin vetovoiman kohteen sukupuolella ei ole merkitystä. . Homo, homoseksuaali eli homoseksuaalinen ihminen tuntee seksuaalista ja/tai emotionaalista vetoa ????????????????????????. – Soitin äidilleni humalassa kolmikymppisenä parikymmentä vuotta sitten ja kerroin olevani homo. Biseksuaali kokee seksuaalista ja/tai emotionaalista vetovoimaa sekä samaa että eri sukupuolta olevia kohtaan. Äiti hyväksyi heti asian ja totesi: ”Kyllähän minä sen olen tiennyt.” Äidit yleensä tietävät, heillä on usein kuudes aisti, Janhunen naurahtaa. Aseksuaalisuus. Aseksuaalit voivat kokea muunlaista, esimerkiksi romanttista, emotionaalista ja esteettistä vetovoimaa. Petri Janhunen on itse tehnyt toisin kuin opettaa ja piilottanut seksuaalisuutensa. Perjantai 23.6.2023 52 pani. SATEENKAARISANASTOA Seksuaalisen suuntautumisen muotoja . . Biseksuaalisuus. Aseksuaalinen henkilö kokee tavallisesti hyvin vähän tai ei lainkaan seksuaalista vetovoimaa toisia henkilöitä kohtaan. Nyt hän osaisi paremmin. Eli annetaan mahdollisuus valita vastaus, eikä lukita sitä yhteen sukupuoleen ja aseteta samalla nuoren selkää seinää vasten. Hän kehottaa seksuaalisuuden ja sukupuolen kanssa painivia ja heidän vanhempiaan tarttumaan Setan julkaisemiin oppaisiin
Hän voi olla esimerkiksi muunsukupuolinen, sukupuoleton tai intersukupuolinen. . Questioning tai Q-kirjain. Ei-binäärinen on henkilö, jonka sukupuoli-identiteetti ei sovi kaksinapaiseen nainen–mies-jakoon. Binääri/ei-binääri (eng. . . Perjantai 23.6.2023 53 samaa sukupuolta olevia ihmisiä kohtaan. Panseksuaali tuntee seksuaalista tai/ja emotionaalista vetoa kaikkia sukupuolia olevia ihmisiä kohtaan. Panseksuaalisuus. Intersukupuolisuus. Intersukupuolisuus tarkoittaa ????????????????????????. Sukupuoli-identiteetti voi olla binäärinen tai ei-binäärinen. Kiinnostuksen kohteen sukupuolella ei ole hänelle merkitystä. Sukupuolten moninaisuus . Monoseksuaalisuus. . Myös jotkut ei-binäärisesti identifioituvat määrittelevät itsensä lesboiksi. Suurin osa ihmisistä on cissukupuolisia. Sanaa homo käytetään myös suppeammin tarkoittamaan miestä, joka kokee seksuaalista ja/tai emotionaalista vetoa miehiä kohtaan. Lesbo. . Binääri tarkoittaa kaksinapaista. Nainen, joka tuntee seksuaalista ja/tai emotionaalista vetoa naisia kohtaan. Questioning merkitsee seksuaalista suuntautumistaan ja/tai sukupuoli-identiteettiään pohtivaa henkilöä. Cis. Sanaa käytetään kuvaamaan sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset. binary/non-binary). . Monoseksuaalinen ihminen tuntee seksuaalista ja/tai emotionaalista vetoa yhtä tiettyä sukupuolta olevia ihmisiä kohtaan. Homot, lesbot ja heterot ovat määritelmällisesti monoseksuaaleja
. Transihminen on yleiskäsite, jolla usein kuvataan kaikkia, joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu joskus tai aina eroaa odotuksista sille sukupuolelle, johon heidät syntymähetkellä määriteltiin. Nainen. Intersukupuolisuus on luonnollista kehollista vaihtelua ja tekee näkyväksi sen, että ihmisiä ei voi biologisestikaan luokitella kahteen toisensa poissulkevaan sukupuoleen. Mies. Osalle taas sukupuolettomuus voi olla sukupuoli-identiteetti. Muunsukupuolisuus voi toimia kattokäsitteenä muillekin ei-binäärisille sukupuoli-identiteeteille, esimerkiksi gender fluid, gender queer ja sukupuoleton. Translapsi on lapsi, jonka sukupuoli ei vastaa hänelle syntymässä määriteltyä sukupuolta. Mies on toinen juridisista sukupuolista Suomessa ja yleinen sukupuoli-identiteetti. Transnuori-sanaa käytetään usein kuvaamaan nuoria, joiden sukupuoli-identiteetti voi olla esimerkiksi muunsuku????????????????????????. . . Nainen on toinen juridisista sukupuolista Suomessa ja yleinen sukupuoli-identiteetti. Muunsukupuolinen ihminen voi olla sekä mies että nainen, jotakin mieheyden ja naiseuden väliltä tai sitten tyystin tämän jaon ulkopuolelta. Intersukupuolisuus voi olla joillekin myös sukupuoli-identiteetti. Kaikilla ihmisillä ei ole sukupuoli-identiteettiä. Transihmisiin luetaan usein kuuluvan transvestiitit, muunsukupuoliset ja transsukupuoliset. Sukupuoleton. Sukupuolettomaksi itsensä kokeva voi myös määritellä itsensä termillä agender. . Muunsukupuolinen. Translapsen kokemus sukupuolestaan on perustavanlaatuinen ja pysyvä. . Transihminen. Perjantai 23.6.2023 54 joukkoa erilaisia kehon variaatioita, joissa sukupuolitetut piirteet, kuten kromosomit, sukuelimet tai hormonitoiminta eivät ole yksiselitteisesti naistai miestyypilliset
Transsukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetti on useimmiten mies tai nainen, mutta se voi olla myös esimerkiksi muunsukupuolinen. . Ihmisen sukupuoli-identiteetti ei vastaa hänen syntymässä määriteltyä sukupuoltaan. Transvestisuus tarkoittaa, että henkilöllä on tarve ilmaista eläytymällä, pukeutumalla tai laittautumalla toista (binääristä) sukupuolta kuin mikä hänelle on syntymässä määritelty. Henkilö kokee sukupuoliristiriitaa syntymässä määriteltyä sukupuolta kohtaan. Transvestisuus. Perjantai 23.6.2023 55 puolinen, transsukupuolinen tai transvestiitti. Lisää sanastoa osoitteessa https://seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/ Lisätietoa nuorille ja vanhemmille: https://www.mll.fi/vanhemmille/ vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/nuori-tulee-ulos-kaapista/ https://nuoret.seta.fi/vanhemmille/ ????????????????????????. Transvestiitti on usein tyytyväinen syntymässä määriteltyyn sukupuoleensa eikä hänellä ole tarvetta juridisiin muutoksiin ja/tai lääketieteellisiin korjauksiin. . Transsukupuolisuus
Autohullu pienestä pitäen Kummeli-tähti Heikki Silvennoinen muistelee lämmöllä nuoruutensa Saab 96:ia. Perjantai 23.6.2023 56 ????. Mauri Nurmi ARI LAHTI Heikki Silvennoinen on nykyään suuri katumaasturien ystävä.
Kummeli-tähti harrasti pitkään rallin ajamista, joten möreä-ääninen ja viritetty ”kajakkikaksikko” ” Vuosien myötä ajotapani on melkoisesti rauhoittunut. Pyrin noudattamaan liikennesääntöjä. Ford Taunuksen 2,3-litraisesta V6-moottorista lähti valtavat äänet, mutta ei se kosla mihinkään mennyt, Silvennoinen jatkaa. K ansantaiteilija Heikki Silvennoinen on intohimoinen automies. – Autoaiheesta saa tehtyä varsin huvittavia tarinoita ja tv-sketsejä. Ostin sen Ylivieskasta. Se on keskeinen laite elämässä ja monelle tärkeämpi kuin oma vaimo. Moni katsoja muistaa Kummelista Mese-miehen, joka kuului parhaaseen A-ryhmään, Lada-kerhon kokoontumisajot, Corollat, teiden ritarit ja rallipätkät. Perjantai 23.6.2023 57 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Länsiväylässä 2.2.2022. – Saab 96 -rallihirmu on minulle varmasti se rakkain Kummeli-auto. – Suomalaiselle miehelle auto on pyhä lehmä. ?????. Ne uppoavat meihin suomalaisiin, Heikki Silvennoinen toteaa. Kulttuurin synnyttämä juttu. Sarjassa nähty peli oli vanha jäärata-auto. Mobiili-innostus on näkynyt myös näyttelijän luotsaamissa Kummeli-tv-sarjoissa, joissa autot ovat olleet useasti merkittävissä rooleissa. Se oli rakenneltu ja pata oli vaihdettu
Puoliautomaatti ja rattivaihteet. Vuodet kultaavat muistot. – Kärry oli aivan loppuun ajettu. Autot ovat aina kiinnostaneet. Morris Mini oli Silvennoisen ensimmäinen oma auto. oli Silvennoisen Kummeli-suosikkipeli. Mini ei ollut mitenkään huippukäytännöllinen, mutta autona aika hassu vehje. Omistin nuorena miehenä kolme ysikutosta. Hassu ajettava, etuvetoinen ja ylimaallinen ralliauto. – Tämä hulluus on varmasti geeneissä. Hän rakensi minulle pikkupoikana peltisen polkuauton, ja siitä kaikki alkoi. Muotoilu on taivaallinen. Siinä oli takana moottori ja kaappariovet. Täydellinen kilpalaite. Perjantai 23.6.2023 58 ” Saab 96 oli huikea laite. Heikki Silvennoinen on ollut pikkupojasta saakka autohullu. Neuvoi tekemään ja opetti korjaamaan romuja, Heikki Silvennoinen muistelee. Isä oli kätinen ukko ja huolsi työkseen David Brownin traktoreita. Käsijarrulla sen sai mukavasti poikittain. ?????. – Lisäksi tuli ajeltua paljon äitimuorin kuussatasella Fiatilla. Ohjaamossa ratti ja polkimet ovat vinossa. Hassu ajettava, etuvetoinen ja ylimaallinen ralliauto. Sain sen yllättäen halvalla. Talvella sillä oli kiva rässäillä. Muotoilu on taivaallinen. – Saab 96 oli huikea laite
Voimaa ja vääntöä on. – Santa Fe on käyttökelpoinen ja ylellinen auto. Taiteilija arvostaa kookkaan, nelivetoisen auton turvallisuutta. Tällä hetkellä alla on rouhealla dieselpadalla varustettu Hyundai Santa Fe. – Tämä ei ole ihan heti haitarina, jos peura päkSanta Fe on Silvennoisen mukaan oiva kulkuneuvo keikkamatkailuun. Vanhan liiton muusikko luottaa perinteiseen tekniikkaan. Heikki Silvennoinen ei ole sähköautojen tai hybridien ystävä. Perjantai 23.6.2023 59 Heikki Silvennoinen on nykyään suuri katumaasturin ystävä. Lisäksi sillä voi vetää peräkärryä. ?????. Hyvä ajettava ja siihen mahtuu neljä ukkoa keikkamatkalle
Vuosien myötä ajotapani on melkoisesti rauhoittunut. Ajellaan lumituiskussa rekkojen seassa melkoista ylinopeutta. Koronan myötä ajomatkat ovat vähentyneet huippuvuosista melkoisesti, nykyään ajan vuodessa noin 25 000 kilometriä, taiteilija laskee. – Moottoriteillä tulee seurattua monen autoilijan negatiivista ajotapaa ja käyttäytymistä. – Salamavalot ovat räpsähdelleet muutenkin kuin lehdistötilaisuuksissa. Millainen on Heikki Silvennoisen unelma-auto. Pyrin noudattamaan liikennesääntöjä. Taiteilija myöntää olevansa kärsimätön kuljettaja auton ratissa. ?????. Nopeuskamerat ovat tulleet tutuiksi. Teillä riittää elukoita. – Autoja olisi tallissa useita, jos olisin miljonääri. Nämä on niitä pikkupojan unelmia. Perjantai 23.6.2023 60 sähtää kylkeen. Olen aina ollut suuri Ferrari-fani ja urheiluautojen ystävä. Bentley on toinen automerkki, joka saa sydämen pomppimaan rinnassa. ” Autoja olisi tallissa useita, jos olisin miljonääri. Kaikilla kuljettajilla liikennekulttuuri ei ole hanskassa. Käämit palavat helposti. Asun Pälkäneellä aika korvessa
Perjantai 23.6.2023 61 ????????. KATJA LUOMA. Niiden ansiosta heidän perheeseen syntyi Touho-poika. Chiméne Bavard Susa Lehto on tyytyväinen ja onnellinen lahja soluhoidoista. Lahjoitettu munasolu mahdollisti Susa Lehdolle äitiyden Kesällä kolme vuotta täyttävän pojan äiti ei arjessa mieti geenejä, mutta on kiitollinen tuntemattomalle lahjoittajalle
Jo ennen lahjasolukeskustelun löytämistä Susa Lehdolle kolahti pikkusiskon yllättävä raskausilmoitus. – Pyörin sellaisella yli nelikymppisten vauvahaaveilijoiden palstalla, jolla yksi äiti kertoi lähtevänsä yrittämään iltatähteä lahjasolulla. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Etelä-Suomen Sanomissa 14.5.2023. Perjantai 23.6.2023 62 S usa Lehto oli jo ehtinyt luopua lapsihaaveistaan, kun hän törmäsi netissä keskusteluun lahjasoluhoidoista. Vauvan sijaan perheeseen hankittiin toinen koira. Muistin nuorempana nähneeni mainoksia, joissa haettiin munasolujen lahjoittajia. Aina välillä hän muistutteli miehelleen, että haluaisi lapsen. Lehdolta oli löytynyt 37-vuotiaana ultraäänitutkimuksen yhteydessä munasarjoista endometrioosi, eli kohdun limakalvon sirottumatauti, joka vaati leikkauksen. Luontaislääketieteen nimeen vannovan äidin kasvattama Lehto ei osannut lähteä selvittämään, voisiko lapsettomuudelle löytyä lääketieteellistä syytä. Lehto oli aikaisemmin yrittänyt miehensä kanssa raskautta vuosia, mutta he eivät olleet käyneet läpi lapsettomuushoitoja. Ryhdyin tutkimaan asiaa ja luin, että siinä on yli 50 prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi naisen iästä huolimatta. Tuolloin 38-vuotias pikkusisko oli aina sanonut, ettei hän halua lasta. Täytettyään 40 vuotta Susa Lehto oli varma, että lapsen saaminen olisi liian myöhäistä. Asiasta ei koskaan kuitenkaan keskusteltu vaan molemmat ajattelivat tahoillaan, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Muuten asia oli jäänyt vieraaksi. ?????????
Perjantai 23.6.2023 63 ” Me olemme kertoneet Touholle, että äidin munasolut olivat rikki ja kiltti täti antoi meille omiaan. Ajattelin, että on pakko kokeilla lahjasolua. Sillä summalla he saivat viisi lahjoitettua munasolua, joista neljä hedelmöittyi, mutta vain kaksi jatkoi kehitystään ja pakastettiin. Nopeasti huomasin, että 43-vuotiaan mahdollisuudet onnistua hedelmöityshoidoilla ovat lähes olemattomat. Hoidot alkavat lääkärin tapaamisella, jossa kerrotaan perustietoja ja arvioidaan terveydellisiä edellytyksiä lahjasoluhoitojen suhteen. Lahjasoluhoidot toteutetaan toiselta henkilöltä lahjana saaduilla sukusoluilla eli lahjoitetuilla siittiöillä, munasoluilla tai alkioilla. – Muistan, että eri hoitovaiheiden odottaminen ?????????. Lehto suuntasi miehensä kanssa yksityiselle lapsettomuusklinikalle, jossa lahjasolujen todettiin olevan pariskunnalle paras vaihtoehto. – Silloin koko minun maailmani romahti. Kysyin varovaisesti mieheltäni, että olisiko hän valmis ottamaan lainaa juttuun, jossa ei ole mitään onnistumisen takeita ja johon liittyy isoja pohdittavia kysymyksiä. Hoitopäätös edellyttää psykologin antaman neuvonnan. Se tiesi kuukausien odottelua ja noin 10 000 euron kustannuksia. Tajusin, miten paljon halusin ainakin yrittää lasta ja ihmettelin, miksi en ollut tehnyt mitään asian eteen
Positiivisen raskaustestin jälkeen tuleva äiti eli kauhunsekaisessa paniikissa lähes koko raskautensa ajan, sillä hän pelkäsi meKun sisko tuli raskaaksi, Susa Lehto tajusi, miten paljon hän kaipasi lasta. ?????????. Päällimmäisenä tunsin suunnatonta iloa siitä, että tällainen oljenkorsi oli meille vielä olemassa. Kuukausien odottelu ja tuhansien eurojen laina kannattivat, sillä Lehto tuli raskaaksi ensimmäisen alkion siirron jälkeen. Olin myös kiitollinen siitä, että joku ihminen on uhrannut niin paljon aikaa, nähnyt vaivaa ja ehkä kokenut kipua tuntemattomien ihmisten puolesta, Lehto kuvailee. Perjantai 23.6.2023 64 tuntui raskaalta
Sektiolla syntynyt poika ei päässyt heti äidin syliin, sillä hän joutui reiluksi viikoksi lasten osastolle hengityksessä ilmenneiden ongelmien takia. Minä en osaa ajatella asiaa niin ollenkaan. Lehdon mukaan perheessä eletään normaalia, vauhdikasta lapsiperhearkea, johon kuuluu kiireellä töistä kotiin pyöräilyä ja lapsen hakemista rattaiden kanssa päivähoidosta. Asia ei ole minulle kipeä tai hävettävä vaan ihan normaali juttu. Olemme kertoneet asiasta lähipiirille. Kun poika lopulta pääsi kotiin, kaikki alkoi sujua hyvin, Lehto muistelee. Susa Lehto ehti täyttää 45 vuotta pari päivää ennen kauan odotetun pojan syntymää. – Oli ihan hirveä tunne tulla kotiin ilman lasta. – Mielessäni oli koko ajan asioita, jotka voisivat mennä pieleen. Mitä enemmän asiasta yleensä tiedetään, sitä parempi. Mieluisia uimahallireissuja, leikkipuistossa leikkimistä ja välillä lapsen kanssa kinaamista. Touho-poika täyttää tulevana kesänä kolme vuotta. Perjantai 23.6.2023 65 nettävänsä vauvan. Meille lahjasolu oli ihana mahdollisuus saada lapsi. Se, ettei äidillä ja pojalla ole yhteisiä geenejä, ei näy arjessa. – Tiedän, että joillekin vanhemmille on tärkeää, että heidän lapsillaan on sama perimä. En uskaltanut katsoa lastenvaatteiden suuntaankaan, koska pelkäsin sen tietävän huonoa onnea. Sellainen kauhu, että en vieläkään saanut odottamaani onnellista loppua. Mies onneksi pysyi rauhallisena. Nuoresta iästään huolimatta myös Touho tietää ?????????. Monta päivää synnyttäneiden osastolla lastaan odottanut äiti passitettiin välillä kotiin
Olen tehnyt hänelle sellaista vihkoa, jossa on kuva siirron tehneestä lääkäristä ja klinikasta. Me olemme kertoneet Touholle, että äidin munasolut olivat rikki ja kiltti täti antoi meille omiaan. ” Päällimmäisenä tunsin suunnatonta iloa siitä, että tällainen oljenkorsi oli meille vielä olemassa. Lehtoa ovat usein harmittaneet julkisuudessa lahjasoluista kertovat jutut. – Munasolu-sanasta on tullut Touholle niin tuttu, että hän käyttää sitä joskus pelejä pelatessaan. Niissä on tyypillisesti haastateltu henkilöä, joka ei ole tiennyt taustastaan ja on DNA-testin tehtyään saanut kuulla kymmenistä uusista sisaruksista. Täällä kenellekään ei makseta sukusolujen luovuttamisesta, eikä luovuttajaa voi valita ulkonäön tai muiden kriteerien perusteella katalogista, Lehto kuvailee. – Amerikkalainen maailma ei vastaa suomalaista todellisuutta. Perjantai 23.6.2023 66 jotain lahjasoluasiasta. ?????????. Hän taitaa yhdistää sen jotenkin kananmunaan, Lehto naurahtaa. Pieni lapsi ei tietenkään asiaa ymmärrä, eikä alussa tarvitse käyttää oikeita sanoja. Ennen hoitoja annetussa neuvonnassa painotettiin sitä, että asiasta on hyvä kertoa lapselle mahdollisimman varhain. – Ohjeistus on, että asiasta kerrotaan lapselle syntymästä asti
Näillä asioilla ei ollut Lehdoille merkitystä. Lehto on ilokseen huomannut, että pojan temperamentti on hyvin samanlainen kuin äidillä. Lapsellamme on vaaleat hiukset kuten isällään ja siniset silmät kuten minulla, joten periaatteessa hän voisi olla täysin meidän. Touhokin tykkää yleensä seurailla tilanteita sivusta eiSusa Lehti ehti täyttää 45 vuotta ennen Touhon syntymää. Se sopi meille erittäin hyvin. Vanhemmat saavat tietää luovuttajasta pituuden, hiusten värin ja silmien värin. Ulkoisilla asioilla ei ole mitään merkitystä. – Meillekin soitettiin ja kysyttiin, käykö meille luovuttaja, joka on minua seitsemän senttiä lyhyempi. ?????????. Perjantai 23.6.2023 67 Suomessa hoitavalla lääkärillä on lain mukaan velvollisuus valita sellaiset sukusolut, joiden luovuttaja muistuttaa ulkoisesti lapsen tulevia vanhempia
Uuden lain mukaan Touholla ja muilla lahjasolualkuisilla on 18-vuotiaana oikeus saada tietää lahjasoluluovuttajan nimi. Tärkeintä on puhua asioista avoimesti. – Joillakin tuntuu olevan ihmeellistä pelkoa, että lapsi haluai si tuolloin vaihtaa saman tien kotia. Äitiys on muuttanut Lehtoa monella tavalla. – Se on vain pientä uteliaisuutta. Jos Touho löytää lahjasolun antajan aikuisena, Susa Lehto haluaisi välittää tälle kiitoksen ja ehkä nähdä, millaisia piirteitä poika on häneltä perinyt. Touhon vanhemmilla ei ole tarvetta yrittää selvittää lahjoittajan henkilöllisyyttä. Minusta on helpointa, kun ei lähde tuollaiseen ajatteluun mukaan. Susa Lehdon mielestä se on reilua eikä hän ole asiasta huolissaan. Silloin yritän ?????????. Perjantai 23.6.2023 68 kä lähde suin päin ryntäilemään uusiin juttuihin. – Välillä väsyttää ja pinna on kireällä. Emme halua jäljittää häntä. Tietenkin hän kasvaessaan voi miettiä lahjasolun antajaa, mutta uskon että yhteisellä kodilla on enemmän merkitystä kuin samoilla geeneillä. Aikaisemmin vanhemmille sanottiin, että lahja soluasiasta ei saa puhua mitään. – Jos hän olisi luonteeltaan kovin erilainen, olisi loogista ajatella, että se johtuu eri geeneistä. Hän kertoo olevansa vieläkin epäuskoinen, että sai kauan odottamansa lapsen ja pelkää välillä heräävänsä unesta. Touho on opettanut äidin näkemään maailman uudella tavalla, johon mahtuu lapsenomaista hulluttelua ja tärkeitä pieniä hetkiä
Äitikavereille on ollut helppoa päästää höyryjä, kun kaikki ovat samassa tilanteessa, vaikka muut äidit ovat minua paljon nuorempia. Touhon ansiosta Lehto on saanut elämäänsä paljon uusia ihmisiä. Hän tutustui pojan vauva-aikana Heinolassa muihin äiteihin ja pitää osan kanssa yhteyttä edelleen. Saman prosessin läpi käyneet perheet järjestävät vuosittain kohtaamisia. ?????????. Viime aikoina ovat kiinnostaneet erityisesti keskustelut siitä, miten muut ovat kertoneet lahjasoluasiasta lapselleen. Heidänkin elämänsä alussa on ollut joku kiltti täti tai setä, joka on auttanut vanhempia. Siellä hän kyseli neuvoja ennen hoitoja ja sai tukea raskauden aikana. Silloin voisi sanoa Touholle, että nämä lapset ovat samaa porukkaa. – Sellaiseen olisi kiva mennä mukaan. Myös Facebookin Helminauharyhmien vertaistuki on ollut tärkeää. ” Emme halua jäljittää häntä. Perjantai 23.6.2023 69 muistaa, miten paljon tätä halusin ja olen Touhosta kiitollinen. – Oli mahtavaa saada 45-vuotiaana uusia ystäviä. Aikaisemmin minun on ollut vaikea avautua muille, enkä ole tutustunut kauhean hyvin työkavereihin. Ei tässä ole mitään erikoista. Ehkä omasta jaksamisesta pitäisi pitää paremmin huolta
LAURA OJA. Perjantai 23.6.2023 70 ????????. Paikka kaikelle Kun Jenna Lemberg muutti omaan kotiin, hän nautti eniten tavaroiden järjestämisestä. Laura Roininen Jääkaappi on Jenna Lembergin suosikkijärjestelykohteita. Nyt pienten lasten äitinä hän säästää järjestelmällisyydellä aikaa ja vaivaa
Kun kaikelle on selkeät, tarranauhatekstillä tai kuvilla merkityt paikkansa, taaperokin osaa palauttaa tavarat oikeille paikoilleen. Myös lapsuudenkodissa oli hyvä järjestys, mutta yksi asia Lembergiä ärsytti: tavaroilla oli monta säilytyspaikkaa. Jääkaappi on Lembergin lempijärjestelykohde, mutta myös muut kaapit tässä kerrostalokodissa kestävät kurkistelun. Perjantai 23.6.2023 71 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Sunnuntaisuomalaisessa 20.11.2022. Nyt lohjalainen Lemberg asuu sataneliöisessä yhdessä kerroksessa olevassa asunnossa miehensä sekä kolmeja puolivuotiaiden lasten kanssa. N äkymä Jenna Lembergin, 30, jääkaapin sisällä on niin kaunis, että sitä jää tuijottamaan. – Minulle tärkeintä on, ettei aikaa mene tavaroiden hakemiseen. Ruuat ovat selkeässä järjestyksessä, ja yhdellä silmäyksellä näkee, mitä kaapissa on. Lembrgin kolmevuotias esikoinen tykkää järjes?????????. Kun perhe asui monikerroksisessa talossa, tavaroita joutui välillä etsimään useammasta kerroksesta. Kun Lemberg 18-vuotiaana muutti omaan kotiin, hän nautti eniten siitä, kun sai järjestää tavarat mielensä mukaan. Järjestely on ollut Lembergille rakas harrastus pitkään. Mistään nurkasta ei pilkistä nuhjaantuneita vihanneksia eikä epämääräisiä nyssäköitä. Saan helpotusta arkeen. Voileipätarvikkeet löytyvät yhdestä laatikosta, valmiiksi pilkotut vihannekset omasta astiastaan
– Mies pitää järjestyksestä, mutta jättää järjestelyn minulle. Koska järjestelyinspiraationi ei katso paikkaa eikä aikaa, yöllä en saa mennä Prismaan enkä siirtää huonekaluja, Lemberg kertoo ja nauraa. He saattoivat kysellä, miksi minulla lukee pakastimessakin, mitä missäkin laaJokaiselle tavaralle on merkityt paikkansa. – Kun kaverit tulivat kylään, puhe kääntyi aina järjestelemiseen. Perjantai 23.6.2023 72 tellä omien pikkuautojensa lisäksi äidin seurana etenkin ruokatavaroita. Meillä on siihen liittyen kaksi sääntöä. Kavereiden yllyttämänä Jenna Lemberg alkoi noin puolitoista vuotta sitten kuvata järjestämiään kaappeja sosiaaliseen mediaan, vaikka ajatteli, ettei se kiinnostaisi ketään. ?????????
Ja kyllähän muiden kaappien sisällöt aina herättävät mielenkiintoa. Ihmettelin, miksi ei ja kenellä näin ei muka olisi. Samalla tavaroiden järjestys alkoi kiinnostaa yhä useampia. Lemberg hämmästyi, kun hänen järjestelytilinsä Instagramissa sai ensin 100 ja pian 1 000 seuraajaa. – Koronan vuoksi ihmiset alkoivat viettää enemmän aikaa kotona. Kuvia kommentoidaan paljon ja Lemberg saa myös henkilökohtaisia viestejä. Tilin nimi kertoo Lembergin ideologiasta. Nykyään Iloa järjestyksestä -tili löytyy Instagramin lisäksi Tiktokista. Lemberg itse saa iloa kahdella tavalla: hän paitKavereiden kannustamana Jenna Lemberg alkoi jakaa järjestelyvinkkejä myös sosiaalisessa mediassa. ?????????. Nyt seuraajia on 50 000. Perjantai 23.6.2023 73 tikossa on. Järjestämistä ei tarvitse tehdä väkisin hampaat irvessä, vaan jokainen saa tehdä tavallaan
Perjantai 23.6.2023 74 si nauttii järjestämisestä, myös lopputuloksesta eli hyvin järjestetystä kodista. Lembergillä tapa näkyy myös jokaviikkoisessa kauppakassitilauksessa. – Aikaa jää muuhun kuin tavarakaaoksien raivaamiseen. Yksi tärkeimmistä asioista järjestyksen ylläpitämisessä on, että hankkii vain tarpeeseen. ?????????. Kun miettii tarkkaan mitä tarvitsee, tavarat mahtuvat niille suunnitelluille paikoille kaappeihin, eikä hävikkiä tule. – Jo ostaessa kannattaa miettiä, mikä tavaran paikka asunnossa voisi olla. Innostus on johtanut siihen, että äitiyslomalla kieltenopettajan työstään oleva Lemberg tekee nyt välillä ammattijärjestäjän töitä. Järjestys auttaa myös Tavarat löytyvät helposti ja nopeasti
Perjantai 23.6.2023 75 siihen, että tietää kaiken, mitä omistaa eikä osta mitään turhaan. ?????????. Jokainen saa Lembergin mielestä pitää kaappinsa sellaisessa järjestyksessä tai epäjärjestyksessä kuin haluaa. – Kannattaa myös varautua siihen, että järjestelyinnostus vie helposti mukanaan. Aivan minimalistiseen tyyliin Lembergkään ei kuitenkaan taivu. Näillä ideoilla Lemberg on järjestänyt omaa kotiaan. Jääkaappi Kun kauppakassitilaus haetaan, Lemberg järjestää jääkaapin samana päivänä kuntoon. Lasten mentyä nukkumaan Lemberg valmistelee seuraavan viikon ruokia ja välipaloja, eli pilkkoo kasviksia ja hedelmiä rasioihin. Mutta jos järjestely innostaa, hän suosittelee aloittamaan sopivan pienestä tai omasta mielestä kivasta kohteesta. – Kun teen sen valmiiksi, säästän aikaa tulevalta viikolta ja voin silloin esimerkiksi leikkiä rauhassa lasten kanssa. Jääkaapista löytää helposti etsimänsä, kun esimerkiksi voileipätarvikkeet ovat kaikki samassa paikassa, jugurtit yhdellä hyllyllä ja vihannekset vierekkäin. – Lapsi haluaa usein osallistua ja saakin auttaa, vaikka yksin järjestäisin varmasti nopeammin. – Meillä on esimerkiksi välipalakulhoja enemmän kuin tarpeen, mutta pidän siitä, että niitä on erilaisia
Esimerkiksi kaikki jalkapallovarusteet ovat yhdessä laatikossa. Lemberg ei halua käyttää aikaa tavaroiden etsimiseen. Perjantai 23.6.2023 76 Eteinen Eteisen liukuovikaapiston laatikkoihin syttyy pieni valo, kun ne vetää ulos. Lisäksi lasten vaatteet hukkuisivat aikuisten isojen kenkien ja takkien sekaan. Laatikon sisällön näkee valon ansiosta paremmin, eikä aamulla aikaisin lähtevän tarvitse sytyttää eteisen isoa kattovaloa kaapista tavaroita ottaessaan. – Koska yleensä lapsi ja aikuinen lähtevät ulos yhtä aikaa, kummallakin on oma rauha etsiä vaatteitaan. Selkeät paikat auttavat myös lasta laittamaan vaatteet kaappiin. ?????????. Lasten ja aikuisten vaatteet ovat kaapin eri päissä
?????????. Kylpyhuone Kylpyhuoneessa on usein puutetta säilytyspaikoista, sillä pieniin tiloihin täytyy saada mahtumaan paljon tavaraa. Hän on hankkinut myös kylpyhuoneen kaappiin Lasten ja aikuisten vaatteet ovat kaapiston eri päissä. Perjantai 23.6.2023 77 – Ennen varasin enemmän esimerkiksi hanskoja varmuuden vuoksi. Myös lääkkeet sijaitsevat eteisen kaapin ylähyllyillä. Eteisen ylähyllyille Lemberg on sijoittanut kierrätykseen menossa olevat pullot, pahvit ja paperit. Lemberg kehottaakin pohtimaan kaupassa, kannattaako ostaa viittä purkkia suihkugeeliä, vaikka ne olisivatkin tarjouksessa. Nyt en enää tee niin, vaan kyllä pärjää vähemmälläkin
Erillisessä laatikossa ovat kirjastosta lainatut kirjat. Kirjat on lajiteltu niin, että ylähyllyllä ovat katselukirjat ja alahyllyllä lukukirjat. Lemberg on lisäksi laittanut osan leluista piiloon, josta hän lapsen tylsistymisen hetkellä voi kaivaa tavaroita esiin. ” Minulle tärkeintä on, ettei aikaa mene tavaroiden hakemiseen. Lelulaatikoihin kiinnitetyt kuvat kertovat, mitä laatikot pitävät sisällään. – Kaiken ei tarvitse olla esillä. – Tärkeää on visuaalisuus merkinnöissä, jotta lapsikin ymmärtää, mitä missäkin säilytetään. Valitsimme lelujen säilytyspaikat yhdessä lapsen kanssa. Perjantai 23.6.2023 78 laatikot auttamaan järjestyksen ylläpitämisessä. – Meillä lastenhuone on aika pieni, joten on pitänyt miettiä, miten huoneen saa toimivaksi. Lautapelit on sijoitettu sängyn alla olevaan vetolaatikkoon. Kylpyhuoneen siivoamista helpottaa, jos siivousvälineet ovat helposti ja nopeasti saatavilla. Kuva on kiinnitetty kaksipuoleisella teippitarralla, jolloin kuva on helppo vaihtaa, jos laatikon sisältö vaihtuu. ?????????. Lastenhuone Ensimmäiseksi on hyvä miettiä sopiva määrä leluja tilaan suhteutettuna
Perjantai 23.6.2023 79 ?????????????. Ristikot Ratkaisu sivulla 91.
Perjantai 23.6.2023 80 Ristikot Ratkaisu sivulla 92. ??????????????
Perjantai 23.6.2023 81 Sudokut Japanilainen logiikkapeli, jossa tehtävänä on täyttää numeroruudukko siten, että numerot 1–9 löytyvät kustakin pienestä ruudukosta ja lisäksi kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä vain kerran. Tähtien lukumäärä kertoo vaikeustason. x 8 4 7 9 5 3 6 2 1 5 3 2 6 1 7 8 9 4 9 1 6 4 2 8 5 7 3 4 5 9 2 6 1 3 8 7 3 7 1 5 8 4 2 6 9 6 2 8 3 7 9 4 1 5 7 9 3 8 4 6 1 5 2 1 8 5 7 3 2 9 4 6 2 6 4 1 9 5 7 3 8 3 1 2 8 9 4 2 8 7 3 4 5 9 2 6 8 3 7 4 6 6 7 8 4 1 8 3 4 6 6 9 3 ??????????????