Tunnistautumalla voittosi pysyvät tallessa, vaikka pelitosite katoaisi. Lisäksi tarvitset henkilökohtaisen pankkitilinumerosi. Eli sinun tulee rekisteröityä, jos haluat jatkossa pelata kuponkipelejä. Rekisteröityminen on helppoa VAIHTOEHTO 1 Verkkopankkitunnuksilla osoitteessa veikkaus.fi/liity VAIHTOEHTO 2 Kuvallisella henkilöllisyystodistuksella Veikkauksen pelisaleissa, kuten Pelaamoissa. Sunnuntaina 25.9.2022 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 No 258 | Irtonumero 4 euroa | Kestotilauksena 1,26 e / päivä ETSÄ TIEDÄ KUKA MÄ OON?! TIESIMME TAI EMME, Ensi vuonna kuponkipelien, kuten Loton, ostaminen edellyttää tunnistautumista. Autamme rekisteröitymisessä Veikkauksen pelisaleissa ja asiakaspalvelussa 0200 55000 (pvm/mpm).
Berttahan kuuluu siihen noin 90-päiseen lammaslaumaan, joka kesällä torjui (lue: söi) vieraslaji jättipalsamia vankilan kahdella laitumella ja Visamäen yhdellä. Huijareilta ei isoa viisautta odota, mutta järin viisasta ei ainakaan ole lähetellä huijausviestejä entiselle sisäasiainministeriön valtiosihteerille, jolla on ollut vastuualueellaan myös turvallisuusja poliisiasioita. Hämeenlinnan kirje B ertta-lammas lähti hulvattomalle karkumatkalle Ojoisten vankilasta, kuten menneellä viikolla kerroimme. Hämeen liitossa kehitetty uudenlainen elinvoimakatsaus kokoaa havainnollisesti yhteen maakunnan väestö-, työllisyysja yritystilastot. Parviainen vetosi nykyiseen, ”keikkoja” lisänneeseen yhden kaupunginjohtajan malliin ja siihen, että palautumisellekin on otettava aikaa, mutta muisti pian, että tapahtuma oli päällekkäin ”jonkin toisen tapahtuman kanssa”. Nuorten ikäryhmien väheneminen näkyy selvimmin maakunnan maaseutuvaltaisissa kunnissa. Hyvinvointialueilla on kova työ saada rahoitus ja tekijät riittämään vanhenevan väestön vaatimiin palveluihin. Eikä hän malttanut olla mainitsematta (ja myhäilemättä, Parviaiseen vilkaisten), että mallia taidettiin ottaa Tampereelta. 15–19-vuotiaissa näkyy pyramidissa levenemä, koska tuo ikäpolvi asuu vielä valtaosin kotona. Nyt Ojoisilla on yhteensä viitisen hehtaaria ja Visamäen uudella laitumella kolme. Parikymppiset muuttavat puolestaan koulutuksen tai työn perässä maalta kaupunkiin. Viestin otsikko oli kyllä viehättävä: ”poliisin kutsu”. Kunnissa riittää tehtävää, jotta nuoria saataisiin aikuistuneina ja ammattitaidon hankkineina takaisin asumaan, töihin ja perustamaan perhettä. Oli sen verran tökerö yritys nettihuijarilla. Maakunnan kilpailukyvyn ja elinvoiman kannalta on tärkeää koko talousalueen kehittäminen. Monin paikoin maakuntien reuna-alueet tyhjenevät ja keskuskaupunki lähiympäristöineen kasvaa. Kanta-Hämeessäkin väestönkasvu on ollut kiinni lähinnä Hämeenlinnasta. Hyvä, Bertta ja kumppanit! Vankilaan meinasi tulla reissu Hämeenlinnan kaupunginjohtajalla Olli-Poika Parviaisella – tai ainakin Geneven ”Tribunal de grande instanceen”, oikein ”Tutkintatuomarin eteen”. Paitsi ettei meinannut. Keskimaa on erittäin tyytyväinen sekä nuorten että lampaiden kesätyön jälkeen. Olennaisiin haasteisiin kuuluu, miten Kanta-Häme saa osansa noin tunnin matkan päähän pakkautuvien ihmisten ja työpaikkojen massakeskittymästä. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelinvaihde: 03 61 511, avoinna ma–pe 8–16 Asiakaspalvelu: avoinna ma–pe 12–14 Toimitus: ma–pe 9–22, la, su 13–22 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Uutispäällikkö: Juho Peltoniemi 040 124 2259 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Tilausasiat, osoitteenmuutokset: tilaukset@hameensanomat.fi 03 6151 300, ma–pe 8–16 Lukijailmoitukset: 03 6151 354 ilmoitukset@hameensanomat.fi Yritysilmoitukset: 03 61 511 ma–pe 8–16 Painovalmiit aineistot: hasa.aineisto@hameensanomat.fi Lisää yhteystietoja, ilmoitushinnat, mediakortti ja ilmoitusten jättö verkossa www.hameensanomat.fi Kustantaja: Hämeen Sanomat Oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Sanoma Manu, Tampere Jakelupäivystys Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu 0100 4070 arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu 0100 5445 arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Pääkirjoitus 25.9.2022 V äestörakenteen vanheneminen koettelee kuntia, maakuntia ja hyvinvointialueita. Eläkeikäisten osuus väestöstä kasvaa samaan aikaan, kun työikäinen väestö vähenee. Liitto päivittää katsauksen nettisivuilleen kerran kuussa. Jos joku ei muista mistä tuossa mallissa oli kyse, niin kerrataan: Kaupungin viranhaltijat jaettiin tilaajiin ja tuottajiin. Ikääntyvä väestörakenne hyppää silmille, kun katsoo Hämeen liiton havainnollista elinvoimakatsausta. Ehkä kaikki uskottavuus oli yritetty ladata netistä kopsattuun Suomen poliisin leijonamiekkalogoon. Tilaajat olivat tilaavinaan ja tuottajat tuottavinaan. Vuosi sitten Ojoisilla oli vain yksi laidun. Työpaikat ja niiden myötä työikäiset perheineen vankistaisivat myös väestöpyramidia ja oikaisisivat tulevaa huoltosuhdetta. Kovemmassa paikassa kaupunginisä oli tällä viikolla Lammilla. Maakunnan ja sen kuntien työllisyysja yritystilastoissa ei näy yllätyksiä, mutta eri ikäryhmien jako väestöpyramidilohkoihin tarjoaa visuaalisen herätyksen: Eritoten maalaiskuntien väestöpyramidi on alimmista ikäryhmistään huolestuttavan kapea. Tämän kesän lampaita hoiti ja vahti kaksi nuorta kevytyrittäjää Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksestä. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Johannes Koskinen pääsi vielä keventämään tunnelmaa hiukan huikkaamalla väliin: ”Mä paikkasin sua. Ojoisilla jättipalsami ja vesakot kasvoivat nyt huomattavasti maltillisemmin kuin aiemmin. Kun markkinoiden päivämäärä tarkistettiin ja kalenteria katsottiin, alibi paljastui mitä ymmärrettävimmäksi: se oli muun perheen lopullinen muuttopäivä Tampereelta Hämeenlinnaan. Väestöpyramidi on alhaalta kovin hento ” Väestöpyramidi on huolestuttavan kapea. Puistomestari Jouko Keskimaa kertoo, että ensi kesäksi Visamäkeen tulee toinenkin samankokoinen laidun. Kun jotain kysyy, niin kukaan ei ole tietävinään. Kanta-Hämeen elinvoimakatsaus eteni ansioillaan kolmen finalistin joukkoon Tilastokeskuksen Datamenestyjät-kilpailussa. Samoin hiipuu nuorten ja lasten osuus. Olihan se. Lampaat kaupunki vuokrasi iittalalaiselta Pässinpää-tilan yrittäjältä Mira Heinoselta, kuten ensi kesänäkin. Sateessa.” Koskisen Jussille ominainen hiljaisesti myhäilevä huumori melkein hälveni, kun Turvantalon pitäjäkierroksella puhe kääntyi kaupungin byrokratian sokkeloihin. Pitäjäläiset kovistelivat hellästi, mikseivät kesäkuun Pellavamarkkinat mahtuneet kaupunginjohtajan aikatauluun. Kun koko maassa suurin ikäryhmä on 30–34-vuotiaat pienellä erolla 55–59-vuotiaisiin ja väestöpyramidi on sentään tanakanlainen, Kanta-Hämeessä vankimmat ikäryhmät ovat 70–74-vuotiaat ja 65–69-vuotiaat ja pyramidi on alapäästään kaventunut. antti@hameensanomat.fi Antti Ei lammas tyhmä ole – mutta kaupungin johtajan huijausta yrittävä on ” Olli-Poika Parviaisella oli pitävä alibi kesämarkkinoiden ajalle.. Nimimerkki Antti on kirjoittanut Hämeen Sanomiin vuodesta 1884. Koskinen äityi muistelemaan varsinaista hallintosekavuuden kukkasta, takavuosina Hämeenlinnassa kokeiltua tilaaja-tuottajamallia. Kyberpornografia-syytöksiin olisi pitänyt vastata meilillä välittömästi. Eläke-ikäisten lisäksi vahvoilla on 55–59-vuotiaiden ryhmä. Sen avulla päättäjät ja kuntalaiset voivat seurata helposti elinvoimaan liittyviä muutoksia maakunnassa. Ja kaupunkilaiset kysyivät, että mikä tämä systeemi on olevinaan
Sivu 7 Palkkatukiuudistus romauttaisi Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksen työllistämien nuorten määrän viidesosaan nykyisestä. Etenkin aivohalvauspotilaiden hoitoprosessissa ollaan täällä tutkitusti maailman huipulla. Puolustusministeriö päättää asiasta lähiviikkoina. Joonas Olkkola ja Kim Huolman keskustelevat yksilövalmentajansa Mirva Pääkkösen kanssa. Pieni karkureissu ei himmennä Bertan ja sen kollegojen tekemän kesätyön arvoa Sivu 2 Lapin kullan kimallus saa palaamaan joka vuosi Tankavaaran kultakentille Sivut 32–33. Kuva: Esko Tuovinen Pitkäaikaistyöttömiä palkattaneen jatkossa vähemmän yhdistyksiin Sivut 4 –5 Ahvenistonmäellä tehdään huippututkimusta aivohalvauksen hoidosta Sivut 25–28 Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystysklinikalla tehdään lääketieteellistä tutkimusta, joka kiinnostaa kansainvälisestikin. Prikaatikenraali Sami Nurmen mukaan reservin ikärajan nosto voisi koskea esimerkiksi aktiivipalveluksesta reserviin siirtyneitä evp-upseereita, joilla on laajaa osaamista esimerkiksi Puolustusvoimien poikkeusja normaaliolojen tehtävistä. 03 6151 410 toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita Whatsapilla 040 4577 980 Uutiset verkossa 24/7 www.hameensanomat.fi ja Hämeen Sanomien sovelluksessa Sunnuntaina 25.9.2022 ”Nyt ollaan niin syvällä suossa, että sopeuttaminen on välttämätöntä” Sivu 5 Puolustusministeriö on nostamassa reservin yläikärajaa Puolustusvoimien reservin ikäraja on nousemassa. – Ikärajan nosto voisi olla tarkoituksenmukaista myös niille reserviläisille, joilla on erityinen sodan ajan tehtävä, ammattitaito tai erityisosaamista. Nurmi johtaa puolustusministeriön kansallisen puolustuksen yksikköä. Muutos perustuisi ensisijaisesti Puolustusvoimien tarpeeseen ja reserviläisen vapaaehtoisuuteen. Kysyimme ylilääkääriltä, miten tähän on tultu. Anna uutisvinkki puh. Tämä koskee upseerien lisäksi miehistöä ja aliupseereja
Näillä ihmisillä prosessit voivat olla pitempiä, mutta meiltä lähtee ihmisiä eteenpäin kouluihin ja töihin. Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo SeuNiina Karling Luotsisäätiössä arvioidaan työllistettävien pitkäaikaistyöttömien määrän putoavan neljännekseen nykyisestä. – Pitäisi olla selkeä näkemys mihin ollaan menossa ja mitä tavoitellaan. – Meidän täytyy tehdä karsinta siitä, mitä meillä on mahdollista uudessa tilanteessa tehdä. Mokia ry on tarjonnut pitkäaikaistyöttömille muun muassa keittiöja varastotöitä. Heinonen ihmettelee palkkatukiuudistuksen linjauksia. Heinonen kertoo Mokian ensi vuoden suunnitelmien olevan vielä auki. Toimitusjohtaja Heikki Rantala sanoo olevansa uudistuksesta hämmentynyt. Rantala arvioi, että Luotsisäätiön palkkatukityöllistettyjen määrä putoaisi uudistuksen myötä jopa neljäsosaan nykyisestä. – Meillä on kuitenkin heikossa työmarkkina-asemassa olevia ihmisiä, joiden on äärettömän vaikea löytää työpaikkaa, hän toteaa. Tähän saakka yleishyödylliset yhdistykset ovat voineet työllistää sataprosenttisella palkkatuella yli kaksi vuotta työttömänä olleita henkilöitä. Samaa sanoo Mokia ry:n toiminnanjohtaja Jouni Heinonen. H allituksen kaavailema uudistus palkkatukeen huolettaa kantahämäläisiä järjestöjä. p Uutiset. Se hankaloittaa työllisyyspalveluiden järjestämistä ja sitä, miten tämä organisaatio voi toimia, Rantala sanoo. – Olen 25 vuotta seurannut tätä hulluutta ja toivon, että joku joskus voisi tehdä pitempiaikaiset selkeät stepit toiminnalle, hän lataa. Ensi vuoden alusta kaavaillun uudistuksen myötä ehdot muuttuvat. Muun muassa kierrätysmyymälää ja lounasravintolaa pitävä Työvalmennussäätiö Luotsi on työllistänyt vuosittain noin 20 pitkäaikaistyötöntä. Hänen mielestään pitkäaikaistyöttömien kanssa toimiminen tehdään koko ajan vaikeammaksi. 4 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Katoavatko palkka tuet järjestöiltä. Yhdistykset kaipaavat pitkäjänteisempää työllisyyspolitiikkaa. – Tämä toimii heille työpaikkana ja yhteisönä johon kiinnittyä. Hän kaipaa pitkäjänteisempää työllisyyspolitiikkaa. – Tässä on melkoisen monimutkainen sudoku ratkaistavana meillä vuodenvaihteessa tämänkin asian suhteen, hän sanoo
Kansallinen turvallisuus on asetettava etusijalle. Olkkolan palkkatukikausi Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksessä loppuu syyskuun lopussa. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo haluaa valtion nyt pitkälle säästökuurille. Orpo säästäisi miljardi euroa vuodessa kahden kauden ajan Viki Salonen Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo haluaa, että valtio säästää ja tehostaa seuraavien kahden vaalikauden eli kahdeksan vuoden ajan noin miljardi euroa vuodessa. – Jokainen ymmärtää viimeistään nyt, ettei valtion enemmistöomistaman strategisen yhtiön hallitus voi noin vain tehdä massiivista sijoitusta ulkomaille eli käytännössä muuttaa strategiaansa käymättä asiaa läpi pääomistajan kanssa. – Meidän ajattelussamme työikäisen ja -kykyisen suomalaisen pitäisi olla töissä, ei sosiaaliturvalla. Orpo muistuttaa, että kutakuinkin kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet vuosien varrella hallitusvastuussa kasvattamassa Fortumin ja Suomen energiapolitiikan Venäjä-riskiä ja tekemässä yhtiöön liittyviä virheitä. Fortumin silloinen toimitusjohtaja Pekka Lundmark kuitenkin kertoi Uniper-kaupan alla, että kaupalla on valtion hyväksyntä. Lopullisen ratkaisun palkkatukimallin uudistamisesta tekee eduskunta. – Esimerkiksi hallituksen työllisyystoimet eivät ole vahvistaneet julkista taloutta käytännössä lainkaan, koska ihmisiä on työllistetty hallituksen ottamalla velalla. Orpon ajamiin muutoksiin kuuluu muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen. Seulamon mukaan moni nuori on jatkanut palkkatukikaudelta oppisopimusopiskelijaksi ja valmistunut ammattiin. – Silloin näytimme, että pystymme jarruttamaan ja kaasuttamaan samaan aikaan. Gallupkärki kokoomus aikoo seuraavalla vaalikaudella perata perin pohjin valtion omistajapolitiikan periaatteet. Toteutuessaan uudistus leikkaisi 10 miljoonalla eurolla yhdistyksille ja järjestöille myönnettyä sataprosenttista palkkatukea. – Tällä tavoin edetään vaiheittain ja saadaan pysyvämpiä tuloksia, koska nuoret saavat työkokemuksta ja oppivat vastuullisuutta. ” Tämä toimii heille työ paikkana ja yhteisönä johon kiinnittyä. Nuori on voinut työsuhteessa jatkaa täällä tutussa työympäristössä, jossa on tukea ja ohjausta saatavilla, hän sanoo. Lisäksi tarvitsemme lisää työperäistä maahanmuuttoa. – Lisäksi melko pienikin julkisen sektorin tuottavuuden eli tehokkuuden kasvu johtaisi kestävyysvajeen merkittävään vähenemiseen. Pääministeriksi mielivän oppositiojohtajan mielestä Sipilän hallituskauden saavutukset osoittivat, että säästötoimet ja veronalennukset ovat toimiva yhdistelmä julkisen talouden tasapainottamisessa ja talouskasvun luomisessa. – Suomessa työttömällä on se oma leima. – Uskon, että suuri enemmistö heistä on Suomeen integroitunutta hyvää ja tunnollista väkeä. Eli verotuksen sisällä painopistettä siirretään haittaverotuksen suuntaan. – Palkkatuki on ollut se seuraava askel kohti työelämää. Olkkola aloitti elokuussa sosionomiopinnot. Orpo ei osaa sanoa, kuka tällaisen epävirallisen hyväksynnän vuonna 2017 antoi ja millä tavalla. – Myös kaksoiskansalaisuuteen liittyvät ongelmat on ratkaistava jotenkin, hän lisää. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 5 lamo puolestaan arvioi työllistettävien nuorten määrän putoavan uudistuksen myötä viidesosaan nykyisestä. – Uskon, että kohdallani vaati työpajaympäristön, jossa oli ammattitaitoinen henkilö katsomassa, mitä tehdään ja mikä kiinnostaa ja ohjaamassa oikeaan suuntaa, hän sanoo. – Itselleni tämä on ollut hyvä ponnahduslauta opintoihin ja työelämään, hän sanoo. Joonas Olkkola aloitti syksyllä opinnot ammattikorkeakoulussa. Saman asian ovat aiemmin kertoneet silloinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja omistajaohjausasioista vastannut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Hän kehuu sekä työkokeilussa että palkkatuettuna saamaansa ohjausta. Ministerien väitetty tietämättömyys on herättänyt yleistä ihmetystä. Eduskuntakäsittelyssä jotkut yksityiskohdat voivat tarkentua ja siksi uudistuksen vaikutusta Hämeen alueella on vielä vaikea arvioida, palvelupäällikkö Sami-Pekka Kalliokoski Hämeen TE-toimistosta sanoo. – On mietittävä sitäkin, mitä valtion pitää tai kannattaa omistaa ja pitääkö valtion ylipäätään omistaa pörssiyhtiöitä. Hän kuvaa viimeisen puolen vuoden olleen ”itsevarmuuden piristysruiske”. Suomen turvallisuusviranomaiset eivät millään pystyisi arvioimaan jokaiseen tulijaan liittyvää riskiä. Orpo esitteli talouspoliittisia linjauksiaan lauantaina kokoomuksen puheenjohtajapäivillä Hämeenlinnassa. Hän tekisi menoleikkauksia ja uudistuksia muun muassa ympäristölle haitallisiin yritystukiin, asumistukiin, sote-hallintoon sekä sosiaaliturvaan. – Itse luin Uniper-kaupasta mediasta. – Näiden Venäjä-riskin suhteen valtavien virhearviointien syyt ja taustat on perattava läpi huolellisesti, samoin nämä viimeisimmät eli kesän Uniper-neuvotteluihin liittyvät tapahtumat. Valtion jo 80 miljardiin euroon paisunut budjetti on Orpon mukaan kammattava kriittisesti läpi momentti momentilta. Joten se, että pääsee palkkatuelle ja saa olla työntekijä on ollut itselleni ja varmasti monelle muullekin sellainen itsetuntoa nostattava juttu, hän sanoo. TOMI VESAHARJU Eduskuntavaalit 2023 Uutiset p. Lisäksi hän on aloittanut osa-aikaisena yrittäjänä. – He ovat sotilaskoulutuksen saanutta reserviä. Näin he ovat hurjan paljon valmiimpia siirtymään avoimille työmarkkinoille. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi talouslinjauksistaan puheenjohtajapäivillä Hämeenlinnassa. – Aika moni toimijoista on vielä odottavalla kannalla. Ennen palkkatukea Olkkola oli työkokeilussa työpaja Tikissä ja jatkoi siitä. Tällä olisi isot vaikutukset esimerkiksi kirpputoritai kierrätyskeskustoimintaa harjoittaville järjestöille. Orpon mukaan venäläisiä ei pidä päästää maahan myöskään äskettäin julistettua osittaista liikekannallepanoa välttelevinä turvapaikanhakijoina. – Työttömyysja sosiaaliturvan uudistamisella sekä säästetään että parannetaan työllisyyttä ja lisätään sitä kautta tuloja. – Minä en ole ollut sitä hyväksymässä, hän toistaa. Muutoksen myötä yhdistykset, joilla myytyjen tavaroiden ja palveluiden arvo on yli 200 000 euroa vuodessa voisivat jatkossa palkata sataprosenttisella tuella keskimäärin viisi henkilöä vuodessa. Suomessa jo tällä hetkellä olevia venäläisiä ei kokoomusjohtaja lähtisi karkottamaan. Orpo: Uniper-kaupasta ei puhuttu hallituksessa Viki Salonen Fortumin Uniper-kaupan aikoihin valtiovarainministerinä toiminut Petteri Orpo (kok.) vakuuttaa, ettei valtionyhtiön mammuttimaista yrityskauppaa käsitelty lainkaan maan hallituksessa, esimerkiksi talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. – Nyt ollaan niin syvällä suossa, että sopeuttaminen ja työnteon kannustavuutta lisäävät rakenteelliset uudistukset ovat välttämättömiä. – Sieltä löytyy aivan varmasti säästettävää, entinen valtiovarainministeri toteaa. Mokia ry:n toiminnanjohtaja Jouni Heinonen ESKO TUOVINEN ”Itse tuntoa nostattava juttu” Kesän asiakaspalvelutyötä palkkatuella tehnyt Joonas Olkkola puhuu siitä, kuinka tärkeä on tuntea olevansa osa työyhteisöä. Kun työvoimasta on kaikkialla pulaa, on mielestäni oikein tehdä sosiaaliturvaan muutoksia, jotka kannustavat ihmisiä töihin, hän sanoo. Orpon peräämät sopeutukset eivät sisällä veronkorotuksia, toisin kuin viimeisimmän kokoomusjohtoisen hallituksen eli Kataisen-Stubbin hallituksen aikana, jolloin puolet sovituista sopeutuksista naulattiin menoleikkauksiksi ja toinen puolikas veronkorotuksiksi. – Uskon, että sellainen ”hei minä kuulun siihen joukkoon”-tunne, auttaa yksilöä ja yhteiskuntaakin siinä, että aktivoituu, eikä jää vain kotiin. – Tämä on antanut itsevarmuutta siihen, että pystyy ja kykenee olemaan työelämässä työntekijänä tekemässä sellaista työtä, mistä pitää, hän sanoo. Seulamo kertoo nuorten tulevan tyypillisesti ensin työpajalle työkokeiluun. Suomikin on ilmeisesti ensi viikolla kieltämässä venäläisten turistiviisumit. Tämä on kestävin tapa turvata kotien ostovoima arjen kustannusten kasvaessa. He ovat syyttömiä siihen, mitä Putin tekee. Orpon mukaan Suomen julkinen sektori on turvotettu velkarahalla ”maailmanennätysluokkaan”. Toinen kysymys on, olisiko asiaan pitänyt silloin puuttua, mutta silloin yhteiskunnan henki oli sellainen, että Fortumin johto on varmaan tehnyt järkevän ratkaisun, Orpo muistelee. – Työn verotusta pitää keventää kokonaisveroastetta nostamatta. Julkisen talouden kestävyyttä parantavat työpaikat syntyvät yrityksiin, hän sanoo. Venäläisten edelleen jatkuneet kiinteistökaupat Suomessa Orpo kieltäisi kokonaan
AATELISTOLLA EI OLE ENÄÄ VALTAA . Tehdas pysyi suvussa 1850-luvulle asti asti . Sukuyhdistys Nordenswanin sihteeri Kristian Nordenswan 1772 Nordenswanit aateloitiin 250 vuotta sitten. – Aatelisnimi periytyy mieslinjassa, tarkoittaen että aatelisperheeseen syntyneen tytön lapset eivät peri aatelisnimeä. Yhdestä pojasta tuli isänsä jälkeen uusi lääninkamreeri. Maailma muuttuu ja elämä myös, mutta Nordenswanin suvussa kunnioitetaan yhä perinteitä ja suvun historiaa. Romantisoitu käsitys kartanokulttuurista pitää silti sitkeästi pintansa. – Kappeli on näkyvin merkki meistä täällä Hämeenlinnassa. Helsingin Ritarihuoneen juhlatilat ovat myös ulkopuolisten vuokrattavissa. Tänä päivänä niiden tehtävänä on vaalia aateliston perinteitä ja yhteen250-vuotiaan Nordenswanin aatelissuvun jäsenet ovat ihan tavallisia suomalaisia. Henrik Christianin nuorempi veli Gustaf George (1774 -1853) perusti Tervakosken paperitehtaan vuonna 1818. Hän oli tuolloin Uudenmaan ja Hämeen läänin tililaitoksen johtaja ja sai tavalla tai toisella järjestettyä vallankaappaukseen rahoittamiseksi noin 500 000 kuparitaaleria. Suvulla oli myös leikkikalutehdas Kuopiossa. – Olen ollut aina hyvin kiinnostunut suvun historiasta ja perinteistä, Kristian Nordenswan huomauttaa. Suomessa on kirjattu arkistoihin 358 aatelissukua, joista yksi on juuri Nordenswanit. Suhtautuminen aateliseen sukuun on Hattulassa kuitenkin toista kuin sellaisessa kunnassa, jossa ei ole ollenkaan kartanoita. p Uutiset. Edellisestä remontista on kulunut aikaa parikymmentä vuotta, mutta maasta noussut kosteus on tehnyt tehtävänsä ja lahottanut kappelista lattian pois. Ritarihuoneet olivat alun perin, nykykielellä ilmaistuna, aatelisten ammattiyhdistys. Kaikkien vaakunat komistavat edelleen Ritarihuoneen seiniä. ” Meillä kartanon herrojen kunniaasia oli kohdella työ väkeä tasa arvoisesti ja osallistua talon töihin. Taidemaalari Victorine Nordenswan oli Johan Henrik Nordenswanin tytär. Meillä kartanonherrojen kunnia-asia oli kohdella työväkeä tasa-arvoisesti ja osallistua talon töihin näiden rinnalla, Nordenswan sanoo. Suvun historia on tarkkaan tiedossa vuosisatojen taakse, sillä arkistot ovat hyvin järjestettyjä. . Suvun tunnetuin taiteilija on taidemaalari Victorine Nordenswan (1838-1872). Suomen aatelilla tarkoitetaan Ritarihuoneen jäseniä, joita on noin 6?000. Aateluus merkitsee Kristian Nordenswanille ennen kaikkea perinteitä ja juuria. Rahat pelastivat vaikean tilanteen ja vallankaappaus onnistui. Gustaf George Nordenswan perusti Tervakosken paperitehtaan vuonna 1818. Hattulassa niitä on ainakin parikymmentä. . Toivan kartanon lisäksi suku omisti Tervakosken ja Konttilan kartanot Janakkalassa, Karan Hausjärvellä sekä Ahlbackan Hattulassa. Ritarihuoneita ja vastaavia instituutioita on useassa Euroopan maassa. Summa oli valtava ja vastasi noin puolta Suomen verotuloista. Silti ihmisten käsitykset aatelisista ovat pysyneet samoina kuin Suomi-Filmi ne aikoinaan loikin. – Kartanot ovat epäkäytännöllisiä taloja asua ja niiden kunnossapito on kallista ja työlästä. Tällä hetkellä kaunista patsasta säilytetään tyhjässä hautakappelissa. . Kun suku juhli Ritarihuoneella ja lopulta myös hautakappelilla Hämeenlinnassa, julkistettiin samalla Nordenswan 250-kirja. joka kuoli 34-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin. Suku vaalii ahkerasti perinteitä ja perusti yli 30 vuotta oman sukuyhdistyksenkin. Alopaeus) (1731-1811). Myös Henrik Christian Nordenswanin poika Johan Henrik (1801–1862) toimi Hämeen läänin lääninkamreerina ja lyhyen aikaa Suomen Pankin johtajana. . 6 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Victorinen enkeli odottaa yhä paluuta haudalle Saila Karpiola Y li 200 vuotta sitten Vanhalle hautausmaalle Hämeenlinnassa rakennettu Nordenswanien hautakappeli odottaa yhä kunnostamistaan. Ratkaisijan rooliin noussut Alopaeus aateloitiin ja hänen nimensä muuttui Nordenswaniksi. Esimerkiksi meidän sukuyhdistyksessämme on tällä hetkellä noin 150 jäsentä, Kristian Nordenswan sanoo. Kun viimeinen mies kuolee, kuolee myös suku. Kautta aikain Suomessa on kirjattu arkistoihin 358 sukua. Nordenswanit . . Käytännössä aateliset erottaa kansasta enää Ritarihuone, sillä aatelisilla ei ole ollut maassa enää poliittista valtaa 1900-luvun alun jälkeen. Myös Nordenswanin poika Johan Henrik Nordenswan (1801– 1862) toimi Hämeen läänin lääninkamreerina ja lyhyen aikaa Suomen Pankin johtajana. Minunkin lapsuudessani kartanossa oli vielä paljon työväkeä, mutta ne ajat ovat menneet, Kristian Nordenswan sanoo. Kun lääninkamreeri ja hänen vaimonsa Johanna Christina kuolivat 1800-luvun alussa, haudattiin heidät molemmat juuri Vanhalle hautausmaalle. Suku aateloitiin 250 vuotta sitten, kun silloinen lääninkamreeri Johan Alopaeus oli mukana järjestämässä kuninkaan vallankaappausta. Taiteilijoiden suku . Aatelisarvo periytyy edelleen mieslinjaisesti isältä lapsille. Hämeen lääninhallitus siirtyi vuonna 1776 Hämeenlinnaan ja kaupunkiin tuli myös lääninkamreeri Johan Nordenswan (ent. Taidemaalari Victorine Nordenswan oli Johan Henrik Nordenswanin tytär. – Yhä edelleen elää kuitenkin se romantisoitu käsitys rikkaista kartanonherroista, jotka pitivät itseään toisten ihmisten yläpuolella. Nordenswaneilla oli viisi kartanoa. Hattulassa sijaitsee myös meidän kartanomme, Ahlbacka, Nordenswan korostaa. kuuluvuutta. . Henrik Christian (1762-1822) oli myös kamarineuvos, valtiopäivämies ja senaatin jäsen. Laajennettuaan Janakkalan Vähikkälässä sijainneen Toivan kartanon 1856 hehtaarin suurtilaksi, se myytiin lopulta Tervakoski Oylle. Sukuyhdistys Nordenswanin sihteeri Kristian Nordenswan sanoo, että taiteilija Victorine Nordenswanin enkelipatsas palaa paikalleen taiteilijan haudalle kappelin viereen vasta kun hautausmaan peruskorjaus on tehty. Suvun muita taiteilijoita ovat muun muassa taidemaalarit Zefe Agricola, Martha Nordenswan ja Karin Nordenswan sekä kirjailijat Georg Nordenswan ja Sonja Nordenswan
Töiden yhteydessä maasta löytyi esimerkiksi vanha sairastupa, joka peitettiin takaisin maahan. Kappeli rakennettiin vuonna 1772 aateloidun Hämeen ja Uudenmaan lääninkamreerin Johan Alopaeus Nordenswanin hautapaikaksi hänen kuoltuaan vuonna 1811. p Museokorttia on käytetty ennätysmäistä tahtia: Tammikuusta elokuuhun Museokortilla on tehty jo 1,2 miljoonaa käyntiä, joka on lähes kaksinkertaisesti edellisvuoteen verrattuna. Reservin ikäraja on nousemassa: ”Puhe ollut 5 vuodesta” Rai Suihkonen / Uutissuomalainen Reservin ikäraja on nousemassa. RIKU HASARI Enkelipatsas pääsee paikalleen vasta sitten, kun hautausmaa on kunnostettu. p Yksi kuoli henkilöauton ja bussin kolarissa: Yksi kuoli bussin ja henkilöauton kolarissa Nelostiellä Jyväskylässä lauantaina päivällä. Kappeliin on haudattu myös muita suvun jäseniä. Miehistöllä kertausharjoituksia on korkeintaan 80 tai 150 päivää ja upseereilla sekä aliupseereilla korkeintaan 200 päivää. Kanta-Hämeen kesän viisi suosituinta Museokortti-kohdetta olivat Hämeen linna ja Vankila Hämeenlinnassa, Suomen lasimuseo Riihimäellä, Hämeenlinnan taidemuseo Hämeenlinnassa ja Riihimäen taidemuseo Riihimäellä. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. p Miehen epäillään autoilleen huumeen vaikutuksen alaisena: Kolmekymppisen miehen epäillään ajaneen henkilöautoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Kinturintiellä Riihimäellä perjantaina. Lyhyesti p Poliisi nappasi kaaharin kiinni: Poliisipartio mittasi Hattulassa Pälkäneentietä ajaneelle pakettiautolle nopeudeksi 134 km/t myöhään perjantaina illalla. – Muuttuneessa turvallisuustilanteessa esimerkiksi kertausharjoitusten määrää ollaan nostamassa ja yleinen kiinnostus vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan on lisääntynyt. – Nyt pitäisi saada tehtyä perusremontti. – Kappelin sisällä ei ole muuta kuin enkelipatsas ja seppele, jonka Nordenswanit haudalle laskivat, Keskimaa kertoo. Kaikkiaan Museokortilla vierailtiin toukokuusta elokuuhun yli 760 000 kertaa, joka on 20 prosenttia enemmän kuin edellisenä kesänä. Suku kokoontui viikko sitten haudalle sukujuhlaan. Tämä koskee upseerien lisäksi miehistöä ja aliupseereja. Heinäkuussa rikottiin Museokortin historian kaikkien aikojen kuukausiennätys, kun kortilla vierailtiin 330 000 kertaa museoissa. Uskon, että muutos osaltaan myös lisäisi maanpuolustustahtoa. Linja-autossa oli tapahtumahetkellä noin kaksikymmentä matkustajaa. Puolustusministeriö päättää muutoksesta lähiviikkoina. Muutos koskisi vain vapaaehtoisia ja etenkin heitä, joilla on erityisosaamista. Reserviin siirrytään varusmiespalveluksen jälkeen. Puistomestari Jouko Keskimaa sanoo, että puisto kaipaa ennen kaikkea kunnollista peruskorjausta, mutta sen aikataulusta ei ole vielä tietoa. Puisto on odottanut perusremontin alkamista vuodesta 2013 lähtien. Sisä-Suomen poliisin mukaan onnettomuudessa kuoli henkilöautoa kuljettanut noin 30-vuotias mies. Nurmen mukaan reservin ikärajan nostamisella haetaan etenkin joustavuutta kokeneiden ja osaavien henkilöiden käyttöön Puolustusvoimissa. Nurmen mukaan reservin ikärajan nosto voisi koskea esimerkiksi aktiivipalveluksesta reserviin siirtyneitä evp-upseereita, joilla on laajaa osaamista esimerkiksi Puolustusvoimien poikkeusja normaaliolojen tehtävistä. Tieosan nopeusrajoitus on 80 km/t. Erityisesti ihmisiä kiinnostaa se, mitä kappelin sisällä on. Viimeksi hautausmaalle saatiin tehtyä valaisinremontti ja avattua käytävät. – Tärkeää ovat myös reservistä saadut toiveet siitä, että palveluksessa voisi olla nykyistä pidempään. Muutos perustuisi ensisijaisesti Puolustusvoimien tarpeeseen ja reserviläisen vapaaehtoisuuteen, prikaatikenraali Sami Nurmi vahvistaa Uutissuomalaiselle . Linja-auton kuljettaja loukkaantui, minkä lisäksi osa matkustajista sai lieviä vammoja. Keskimaa tietää, että kaunis rakennus on kiinnostanut aina ihmisiä. – Kappeli on painunut ja maasta noussut kosteus on tehnyt tuhojaan, Keskimaa huomauttaa. – Tälle ei myöskään ole puolustuksemme näkökulmasta tarvetta. Reservin iän nostamisella Puolustusvoimat saisi uutta väkeä lisätöiden tekemiseen. Nimestään huolimatta Vanha hautausmaa on nykyisin puisto ja sen hoito kuuluu kaupungille. Poliisin tietojen mukaan henkilöauton kuljettaja oli lähtenyt ohittamaan edellä ajavaa autoa ja törmännyt vastaantulevaan linja-autoon. Kaikki suunnitelmat on jo valmiina, mutta odotamme parhaillaan päätöksiä, Keskimaa sanoo. Nurmen mukaan lopullista päätöstä tehtäessä eniten painavat Puolustusvoimien operatiiviset tarpeet. – Viiden vuoden korotuksesta on ollut puhe. Kun oven yläpuolelle ilmaantui suvun vaakuna, oli kiinnostus käsinkosketeltava. Uutiset p. Lähinnä lainsäädäntösyistä syistä Nurmi ei pidä mahdollisena, että reservin ikärajaa nostettaisiin kaikille yhteisesti. Nordenswanien hautakappeli kunnostettiin parikymmentä vuotta sitten lattiasta kattoon, mutta yli 200 vuotta vanha rakennus on saanut sen jälkeen taas kosteutta. Vanha hautausmaa kaipaa kunnollista peruskorjausta Saila Karpiola Vanhaa hautausmaata on kunnostettu jo vuosikymmeniä. Kesä oli poikkeuksellisen vilkas. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 7 Vanha hautakappeli kiinnostaa kaupunkilaisia, sillä se on Vanhan hautausmaan ainoa rakennus. – Ikärajan nosto voisi olla tarkoituksenmukaista myös niille reserviläisille, joilla on erityinen sodan ajan tehtävä, ammattitaito tai erityisosaamista. Hän johtaa puolustusministeriön kansallisen puolustuksen yksikköä. Ikärajan nostoa ehdotti asevelvollisuuden kehittämistä pohtinut parlamentaarinen komitea viime marraskuussa. Auton kuljettaja, parikymppinen mies on epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Reservissä sotilastaitoja pidetään yllä kertausharjoituksissa. Nykyisin yläikäraja on upseereilla ja aliupseereilla 60 vuotta ja miehistöllä 50 vuotta. – Asialle voidaan näin tulkita olevan laaja poliittinen tuki
Muistotilaisuus alasalissa. Viluksela s. Kiitos myös Ojoisten terveysaseman ja K-HKS:n henkilökunnalle Kallen hyvästä hoidosta. Claes Andersson Kiittäen ja kaivaten Kaija Sari ja Juha Anna ja Juuso Pekka ja Kirsti Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. (Viljo Kanerva) Siunaustilaisuus on Akaan kappelissa 1.10.2022 kello 12.00. 27.8.2022 Hämeenlinna Side viimeinen kotiimme lapsuuden näin katkesi hiljaa sammuen. 100-vuotias paikallinen Kiviveistämö J.E. 24.8.2022 Hattula Surun kyynelten lävitse loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet Kiitollisuudella muistaen Sukulaiset ja ystävät Esteri on siunattu lähimpiensä läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta ja kiitos Ilonpisaran henkilökunnalle Jarmon hyvästä hoidosta. KUOLINILMOITUKSET HAUTAKIVIÄ Meille niin rakas ja tärkeä Eira Marja Terttu KOSKELA o.s. Rakas äiti ja mummu Aira Helena SALO o.s. Lämmin kiitos meitä muistaneille. Rakkaamme Terttu Marjatta LEHTO o.s. Siellä he jollain planeetalla puutarhakeinussa pihlajan alla viipyvät ääneti nuoruuden muistoissa. Kiitos Koivikkokodin henkilökunnalle rakkaamme hyvästä hoidosta. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml Rakas tätimme ja ystävämme Ester Annikki HAKALA s. Suruilmoitus ilmoita.hameensanomat.fi tai 03 61511 8 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022. Sydämemme täynnä kiitollisuutta ja kaipausta Kirsi ja Jari Matias ja Mirva Henni ja Ville Panu ja Alma Aku Mirja-sisko perheineen ystävät ja sukulaiset Mamma siunattiin 24.9.2022 Hattulan kirkossa. Lämpimät kiitokset kaikille osanotosta. Rakkaamme Jarmo Juhani KAREVAARA * 29.6.1941 Hämeenlinna † 21.8.2022 Hämeenlinna "Siell' kaunis kannel soi, veisaamme virttä uutta, ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene" Rakasta aviopuolisoani kiittäen ja kaivaten Aune Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Sulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa, sinut vierelle isän nukkumaan kantaa. Rakkaamme Kalle Juhani KASEVA * 2.9.1941 Savonlinna † 29.8.2022 Hämeenlinna Sitä mitä kaipaamme, emme menetä koskaan. Rakkaudella muistaen Arja ja Reijo Riitta ja Tommi Merja ja Mika Marko ja Eve Lastenlapset perheineen sisko ja veljet sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Sitä, jota rakastamme, kaipaamme aina. Risto ja Leenakaija Mira ja Riku Susa ja Matias Kirsi Sari Siunattu 24.9.2022 Ahveniston kappelissa. Lämmin kiitoksemme osanotosta. Kaila Oy www.kiviveistämöjekaila.fi Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 KIVIGALLERIA P. Me muistamme jälkiä kättesi töiden kiittäen, siunaten, ikävöiden. 12.7.1930 Lammi k. Rakkaudella kaivaten Leena Petri, Ansa, Aleksi ja Amanda Sukulaiset ja ystävät Lämmin kiitos muistamisesta ja osanotosta. Virtanen * 4.8.1939 Kalvolassa † 9.9.2022 Akaassa Ikävöiden Pentti, Juha, Outi Jarkko, Saija, Ellen Tuula sisar Mika perheineen Liisa veljen lapset perheineen Kanssamme kaipaavat sukulaiset ja ystävät Kun tummuu illan varjot ja aurinko vaipuu pois niin tuntuu kuin Hengen siivet mun kauaksi viedä vois. 26.8.2022 Hämeenlinna Rakkaudella kaivaten Tuija ja Pentti Timo ja Annukka Riitta ja Pauli Onni ja Johanna Roosa sukulaiset ja ystävät Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, äiti ja isä peräkanaa. Teette arvokasta työtä. Lämmin kiitos Mäntymäen ryhmäkodin hoitajille. Kiitos Pellavakodissa ja aiemmin äidin hoitoon osallistuneille. Lämmin kiitos osanotosta. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. (Lauri Viita) Siunaus on toimitettu 24.9.2022. Jälleen yhdessä äiti ja isä. Rakkaamme Aleksander ANDREJEW * 8.2.1938 Muolaa † 9.9.2022 Koivikkokoti Ei polulla armasta astujaa, vain kaipaus kodissa asustaa. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. Valtee * 21.8.1935 Hattula † 22.8.2022 Hattula Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. On kaikki niin tyyntä silloin kun kaukana maailma ois. 5.8.1930 Vanaja k. Koivu s. Rakkaamme Taina Tuulikki LAINE o.s. Lämmin kiitos osanotosta ja Hattulan kotihoidolle Eiran hyvästä hoidosta sekä KHKS tarkkailuosastolle ja Pappilanniemen sairaalalle viime hetkistä. 24.1.1922 Ikaalinen k
Hautaustoimilain mukaan hautausmaan ylläpitäjän tulee hoitaa hautausmaata sen arvoa vastaavalla ja vainajien muistoa kunnioittavalla tavalla. Tämän ovat havainneet saarijärveläiset eläkeläiset Tapani Kankaanpää ja Tapio Vilkkilä, jotka ovat vierailleet noin 250 sankarihautausmaalla eri puolilla Suomea. Tapio Vilkkilä Ylläpito kuuluu seurakunnille Maarit Vaaherkumpu Sankarihautausmaiden ylläpito kuuluu yleensä seurakuntien vastuulle, kertoo Kirkkohallituksen maankäyttöpäällikkö Harri Palo. Niitä on Suomessa noin 630. Eläkeläiskaverukset ovat käyneet katsastamassa jo noin 250 sankarihautausmaata. Palon mukaan sankarihautausmaiden ylläpitoon on tarkoitus käyttää nimenomaan valtion rahoitusta. He suunnittelevat reittinsä Sotasampo-verkkosivustolla olevien sankarihautausmaiden sijaintitietojen perusteella. – Jos seurakunnat eivät pysty pitämään sankarihautausmaita hyvässä kunnossa, toivoisimme, että paikalliset yhdistykset ja yritykset voisivat tulla avuksi ja kerätä rahaa kunnostukseen. – Katsoimme, että he tekevät niin tärkeää työtä, että voimme antaa avustusta heidän kulujensa kattamiseen. Eläkeläiset Tapio Vilkkilä (vas.) ja Tapani Kankaanpää ovat käyneet jo noin 250 sankarihautausmaalla. Summaan ei siis vaikuta lainkaan se, kuinka monta hautausmaata ja sankarihautausmaata seurakunnan ylläpidettävänä on. – Osa sankarihautausmaista on surullisen huonossa kunnossa, mutta on myös aivan loistavia paikkoja. Niin on joissakin paikoissa jo tehtykin, Kankaanpää kertoo. Kirjoitamme erikseen muistiin myös sen, missä kunnossa sankarihautausmaan muistomerkki meidän mielestämme on, Kankaanpää sanoo. Heidän tavoitteenaan on käydä kaikilla Suomen sankarihautausmailla kevääseen 2025 mennessä, jolloin Lapin sodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta. – Lähtökohtaisesti seurakuntien tulisi suunnitella toimintansa niin, että jäsenten maksamia kirkollisveroja ei tarvitsisi käyttää hautausmaiden ylläpitoon. Kaatuneiden muistosäätiön mukaan Suomessa on noin 630 sankarihautausmaata, joten kaksikon urakasta on jäljellä vielä reilusti yli puolet. Suurin osa on tyydyttävässä kunnossa, Kankaanpää summaa. Saarijärven miehiä surettaa se, että monilla sankarihautausmailla sankarivainajien kivet ovat nurmen tai sammalen peitossa. Palon mukaan on selvää, että sankarihautoja täytyy välillä kunnostaa. – Kyllähän tässä aika paljon polttoainetta kuluu, Vilkkilä sanoo. Arvosteluasteikko on kaksikon itsensä kehittämä. – Talkootyönä voidaan esimerkiksi haravoida sankarihauta-aluetta ja pestä nimikiviä, jos se tapahtuu ohjatusti niin, ettei puhdistustöillä tehdä vahinkoa, Palo sanoo. Monet sankarihaudat kaipaavat kunnostusta Maarit Vaaherkumpu S ankarihautausmaiden kunnossa on suuria eroja. Viime kesänä miehet saivat projektiinsa Kaatuneiden muistosäätiöltä 1 000 euron avustuksen, joka kattoi vain osan siihenastisista kuluista. Vuodesta 2013 sankarihautausmaat on kirkkolaissa rinnastettu kirkollisiin rakennuksiin siten, että ne ovat samalla tavalla suojeltuja. Ajatus sankarihautausmaiden kuntomerkinnöistä alkoi itää Kankaanpään ja Vilkkilän mielessä heidän yhteisillä Lapin-reissuillaan, joista ensimmäisen he tekivät vuonna 2016. Kankaanpään ja Vilkkilän tavoitteena on tuoda esiin, miten tärkeää on pitää sankarihautausmaista hyvää huolta. Matkoillaan he pysähtyivät usein katsomaan kirkkoja ja kiinnittivät niiden pihoissa huomiota sankarihautoihin. Tämä koskee Palon mukaan myös sankarihautausmaita. Kankaanpää ja Vilkkilä matkustavat sankarihautausmaille asuntoautolla. ” Pahimmillaan sankarivainajien nimistä ei saa selvää. Molemmilla paikkakunnilla rahoitusta kunnostustoimiin on saatu myös seurakunnan ulkopuolelta. Kaverukset alkoivat kirjata vihkoon havaintojaan sankarihautausmaiden kunnosta vuonna 2020. Säätiö aikoo avustaa heitä myös tänä vuonna. – Jos kyse on siitä, että kivet sammaloituvat tai likaantuvat, on normaalia kunnostustyötä, että aika ajoin kivet pitää pestä ja kultauksia uusia. Esimerkkeinä hyvin kunnostetuista sankarihautausmaista Kankaanpää mainitsee Keski-Suomesta Viitasaaren ja Kivijärven. Seurakunnat saavat valtiolta rahaa hautausmaiden ylläpitoon. – Pahimmillaan sankarivainajien nimistä ei saa selvää, Vilkkilä toteaa. – Seurakunnan kirkkoneuvosto johtaa seurakunnan hautaustointa ja määrittelee sen, mikä on hautausmaan hoitotaso, Palo sanoo. Hautausmaiden hoitoon käytetään myös hautapaikoista ja hautaamiseen liittyvistä palvelumaksuista saatuja tuloja. Neljään reissuun kului yhteensä 18 päivää, ja ajokilometrejä kertyi 6 115. Esimerkiksi kivien oikaisut ja muut vaativammat työt tulee Palon mukaan jättää ammattilaisille. Kurosen mukaan säätiö ei ole vielä tarkemmin päättänyt, mitä saarijärveläisten keräämillä tiedoilla tehdään, kun heidän urakkansa valmistuu. MAARIT VAAHERKUMPU Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 9 Uutiset p. Seurakunnan alueen asukasluku määrittää, kuinka paljon seurakunta saa valtion rahaa hautausmaiden hoitoon. Hän neuvoo ottamaan yhteyttä paikalliseen seurakuntaan, jos havaitsee moitittavaa sankarihautausmaan kunnossa ja haluaa vaikuttaa asiaan. Usein myös kaatuneiden nimet sekä syntymäja kuolinajat ovat pahasti haalistuneet. Tavanomaisiin kunnostuksiin sitä ei Palon mukaan kuitenkaan tarvita. Miehet kirjaavat havaintojensa perusteella sankarimaan kunnoksi joko huonon, tyydyttävän, hyvän tai loistavan. – Emme katso arkkitehtuuria, vaan hautakivien kuntoa ja eniten sitä, miten nimet näkyvät. Viime vuonna he kävivät Lapissa Utsjoella asti. Tänä kesänä miehet kiertelivät sankarihautausmailla muun muassa Turun seudulla, saaristossa ja Pohjois-Karjalassa. Joissakin seurakunnissa sankarihautojen kunnostukseen on pyydetty mukaan myös talkoolaisia. Siksi oleellisiin muutostöihin sankarihautausmailla vaaditaan Museoviraston lausunto. – Vähintä, mitä voidaan vaatia, on pitää sankarivainajan nimi näkyvissä, kun hän on menettänyt henkensä isänmaan puolesta, Kankaanpää sanoo. Miehet toimittavat meille raportin, jossa he ovat arvioineet sankarihautausmaiden kuntoa, kertoo Kaatuneiden muistosäätiön asiamies Taisto Kuronen. Sankarihautausmaiden kukkaistutukset ovat kaksikon mukaan kauniita ja hyvin hoidettuja lähes kaikkialla. Oman kotipitäjän Saarijärven sankarihautaristit pitäisi heidän mielestään puhdistaa
Hauhon seurakunnassa perustettiin kolme valitsijayhdistystä: Lähimmäisen tukena, Oma kotikirkko ja Toivo. Lammin seurakunnassa ehdokkaita asetti niin ikään neljä valitsijayhdistystä: Keskusta seurakunnan keskellä, Kotikirkko kuulee – Kokoomus, Lammin demarit ja Ylitse rajojen – puolueisiin sitoutumaton seurakuntaväki. Hämeenlinnassa käydään yhtä aikaa kahdet vaalit: luottamushenkilöt valitaan sekä seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon että jokaisen seurakunnan omaan seurakuntaneuvostoon. YLITSE RAJOJEN – PUOLUEI SIIN SITOUTUMATON SEURA KUNTAVÄKI: Ahti Isomöttönen, Ida Kosonen, Anu Perttunen, Tuomas Värri. Äänestyksessä voiton veivät Hämeenlinnan seudulla toimiva Vanajavesikeskus sekä Päijät-Hämeessä toimiva Vesijärvisäätiö, joille lahjoitussumma jakaantuu. Vaihtoehtoina olivat Luonnonperintösäätiö, Vanajavesikeskus sekä Vesijärvisäätiö yhdessä ja Suomen Metsäkeskus. Vaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki yli 16-vuotiaat seurakunnan jäsenet. Nyt pääsemme viemään alakoululaisia ulos vesiaiheisille luontotuokioille. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on 8.–12. p Uutiset. Äänestysaikana omistaja-asiakkaat saivat kertoa, mille kohteelle toivotaan pankkien tekevän lahjoituksen. Ajatus hankkeelle lähti pankeissa vuonna 2021 järjestetyn vastuullisuuskyselyn kautta. syyskuuta. Ehdokaslistat ovat Kaikkien kirkko, Kokoava seurakunta – Kokoomus, Seurakuntademarit sekä Seurakuntaväki. Kohteita oli valittavana luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen, vesistöjen suojelun sekä metsittämisen ja ympäristökasvatuksen saralta. Valitsijayhdistykset asettivat yhteensä 68 ehdokasta seurakuntaneuvostoon ja 84 ehdokasta yhteiseen kirkkovaltuustoon. Elämykselliset luontokokemukset tutkitusti vahvistavat lasten luontosuhdetta ja ympäristövastuullisuutta, Vanajavesikeskuksen pääsihteeri Sanni Manninen Johansen sanoo tiedotteessa. Kalvolan seurakunta liittyy vuoden alusta Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan, minkä vuoksi Kalvolan seurakunnasta tulevat ehdokkaat ovat mukana Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan ehdokaslistoilla. OP:n omistaja-asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa ensi vuoden vastuullisuustekoihin antamalla äänensä Kaikkien aikojen tekoja -äänestyksessä 9.10. SEURAKUNTAVÄKI: Kalervo Aaltonen, Ritva Alanko, Veli-Matti Alarto, Aulis Ansaharju, Pekka Arvio, Iija Filén, Henna Heikkilä, Kari Heiskanen, Mikko Hieta, Antti Hieta, Riitta Hietanen, Pasi Honkanen, Juha Isosuo, Matti Järvinen, Sara Kaloinen, Susanna Kollanus, Heikki Koskela, Kylli Kylliäinen, Mika Lartama, Wilma Lehtonen, Riitta Lehtonen-Tuomi, Jonni Levaniemi, Asko Lindqvist, Virpi Messman, Helena Mäkinen, Jyri Nikander, Tarja Nurkkala, Malla Nykänen, Heli Nylander, Miika Paananen, Ari Palomäki, Antti Puuska, Outi Pänkäälä, Riku Rantakari, Emmi Rantanen, Jaana Rusko-Laitinen, Tuula Ruuska, Kristiina Ruuskanen, Jukka Saario, Jurkka Sipilä, Ilkka Sorsa, Terhi Sortila, Sara Syyrakki, Antti Valkama, Aulis Veteläinen, Tuula Vranki-Niemi Hauhon seurakunta LÄHIMMÄISEN TUKENA: Virpi Ahonen, Osmo Makkonen, Timo Mäkinen, Veikko Tuominen OMA KOTIKIRKKO: Tapio Innamaa, Jukka Kuivaniemi, Pirkko Nurminen, Markku Ormala, Juha Rehuttu, Sari Salminen, Pekka Verho TOIVOEHDOKASLISTA: Liisa Ilonen-Teivonen, Pekka Rantio, Johanna Rantti, Matti Rantti, Aila Tapola,Tomi Tyvi Lammin seurakunta KESKUSTA SEURAKUNNAN KESKELLÄ: Mari Huostila, Hannu Silpola. asti osoitteessa www.op-media.fi. marraskuuta ja vaalipäivä sunnuntaina 20. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa valitaan 16 luottamushenkilöä seurakuntaneuvostoon ja 40 yhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Lammin seurakuntaneuvoston vaalissa on mukana yhteensä 19 ehdokasta ja kirkkovaltuuston vaalissa 13 ehdokasta. Vanajavesikeskus järjestää lapsille luontotuokioita Hämeen Sanomat Etelä-Hämeen ja Päijät-Hämeen Osuuspankit käynnistivät syyskuussa luontolahjoituskampanjan Hämeen luonnon hyväksi. Yhtymän suurimmassa seurakunnassa Hämeenlinna-Vanajassa ehdokkaita asetti neljä valitsijayhdistystä. Ehdokasasettelu päättyi 15. Vaalilautakunnat arpovat ehdokkaille vaalinumerot lokakuun alussa. OP Etelä-Häme ja OP Päijät-Häme pyysivät omistaja-asiakkailtaan ideoita vastuullisuusteoista ja yhtenä kärkiteemana nousivat esiin teot luonnon ja ympäristön hyväksi. Ääniä kertyi yhteensä lähes 3 800, ja eniten ääniä saivat Vanajavesikeskus ja Vesijärvisäätiö yhdessä. Seurakuntaneuvostoon valitaan yhdeksän luottamushenkilöä, yhteisessä kirkkovaltuustossa Hauholla on neljä paikkaa. Seurakuntaneuvostoon valitaan 12 luottamushenkilöä, kirkkovaltuustoon seitsemän. Ne asettivat Hauhon seurakuntaneuvoston vaaliin yhteensä 17 ehdokasta ja yhteisen kirkkovaltuuston vaaliin 12 ehdokasta. HÄMEENLINNAN SEURAKUNTAVAALI EHDOKKAAT 2022 Hämeenlinna-Vanajan seurakunta KAIKKIEN KIRKKO: Tiina Haapsalo, Timo Kaunisto, Merja Kaura, Vesa Koskinen, Kirsi Ojansuu-Kaunisto, Marianna Roine, Satu Suonperä, Kimmo Tapanainen, Liisa Turtiainen, Vilppu Vuori KOKOAVA SEURAKUNTA – KOKOOMUS: Antti Ahonen, Teppo Hänninen, Olli Ilomäki, Päivi Lindqvist, PiaNina Mohr, Kari Mononen, Michael Nieminen, Jere Ojanen, Antti Piirainen, Sari Rautio, Merituuli Stenberg, Pasi Tervasmäki, Jarmo Vainio, Kalle Virtanen SEURAKUNTADEMARIT: Ulla Appelroth, Hanna Heikkilä, Mia Heinonen, Jari Nurmi, Soila Nyholm, Piia Olkinuora, Marita Pekkarinen, Mirja Pietilä, Reino Puro, Jorma Raunio, Riitta Rosenberg, Kirsti Suoranta, Irma Taavela, Leena Tiesmaa, Kirsi Tikka. LAMMIN DEMARIT: Jouko Kuikka, Sinikka Lindholm, Minna-Mari Ojamäki-Salminen, Sirkku Vesanen. KOTIKIRKKO KUULEE – KOKOOMUS: Petri Honkala, Ulla Kartano, Anu-Maarit Kerttula, Sirkka Laurila, Marko Mikkola, Heikki Raittinen, Janina Tuomi, Juha Tuomi, Elisa Uusi-Heikkilä. marraskuuta. 10 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Katja Mäntyniemi, kahvilayrittäjä Löysin puuttuvan palan Löydä sinäkin Ota yhteyttä: selöytyi.fi tai 0800 135 135 Maksuton puhelinpalvelunumero Tässä ovat Hämeenlinnan seurakuntien ehdokkaat marraskuun seurakuntavaaleissa Hämeen Sanomat Kaikki ehdokkaat marraskuussa järjestettäviin seurakuntavaaleihin on nyt nimetty. – 15 000 euroa on meille suuri summa. Pankkien omistaja-asiakkaat pääsivät vaikuttamaan, mikä ympäristökohde saa 30 000 euron lahjoituksen loppuvuoden aikana
Siihen saakka tiedustelua säätelivät vain perustuslaki ja muu lainsäädäntö. Syyttäjä vaatii Pietiläiselle, Halmiselle ja Silfverbergille tuomiota turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sen yrityksestä. KRP:n mukaan Pietiläinen kysyi jo helmikuussa 2017 Pääesikunnalta tietopyynnöllä aineistosta, josta hänen ei olisi pitänyt olla tietoa. Jos et muista Mediatunnuksesi salasanaa, voit tilata uuden kirjautuessasi. Näin saat Mediatunnuksen käyttöösi: Hyödynnä tilauksesi digisisältöjä Mediatunnuksella • Mene osoitteeseen hameensanomat.fi/aktivoi • Syötä asiakasnumerosi sekä postinumerosi ja klikkaa ’’Jatka’’. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 11 Mediatunnus (entinen digitili) on oma henkilökohtainen käyttäjätunnuksesi, jolla pääset kirjautumaan tilaukseesi kuuluvien lehtien digipalveluihin. Asiakasnumeron löydät viimeisimmän laskun yläosasta. Vastaava päätoimittaja Kaius Niemi (oik.) ja asianajaja Kai Kotiranta (vas.) keskustelevat ennen Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-uutisoinnin valmisteluistuntoa käräjäoikeudessa 25. Kolmikko kiistää syytteet. KRP arvioi esitutkinnassa, että päävastuu jutun suunnittelusta, kirjoittamisesta ja aineistosta oli toimittaja Pietiläisellä. Juttu julkaistiin 16.12.2017, ja Puolustusvoimat teki samana päivänä siitä tutkintapyynnön. Valtaosa poliisin näytöstä on kerätty toimittaja Halmiselta, joskin todistajina on kuultu myös muita Helsingin Sanomien työntekijöitä. suunnitelman juttuprojektille. Jutun pääkäsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa syyskuun lopussa. Viestin vastaanottajien joukossa oli hänen lähiesihenkilönsä Kalle Silfverberg sekä myös silloinen Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Erja Yläjärvi. Jos olet jo aikaisemmin käyttänyt Hämeen Sanomien digituotteita, tunnuksesi säilyy ennallaan. Viestin aihekentässä luki ”Erittäin salaista Tikkakosken viestikoelaitosta ja Puolustusvoimien tiedustelua käsittelevä tutkiva projekti”. Siksi on kehittynyt malleja, joista ei tiedä kukaan, viestissä luki. Käyttäjätunnuksena toimii sähköpostiosoitteesi. Esitutkintamateriaalin perusteella Kalle Silfverberg antoi vihreää valoa projektille seuraavalla viikolla. – Samoin tarkoitus on kertoa, miten Suomi on käytännössä harjoitellut jo pitkään humint-operaatioita ulkomailla (rauhanturvaamistehtävät), vaikka ne tulevat kotimaan maanpuolustuksessa sallituiksi vasta uuden tiedustelulain myötä, hän jatkoi viestissään. elokuuta. Keskusrikospoliisi takavarikoi laitteet ainoastaan toiselta jutun kirjoittaneelta Helsingin Sanomien toimittajalta, ilmenee esitutkinta-aineistosta. Esitutkinta-aineiston perusteella Halmisella olisi ollut päävastuu toisesta jutusta, joka ei päätynyt suunnitellussa muodossa julki. Vastaava päätoimittaja Kaius Niemi, toimituspäällikkö Esa Mäkinen sekä syytetyt Pietiläinen ja Silfverberg vetosivat kuulusteluissa oikeuteensa olla myötävaikuttamatta itseään koskevan rikosepäilynsä selvittämiseen tai lähdesuojaan. Poliisin aikanaan rikoksesta epäilemästä viidestä Helsingin Sanomien toimittajasta Halminen oli ainoa, joka puhui kuulustelussa. Kirjalliset viestit perustuvat Halmisen kahdesta iPhone-puhelimesta kerättyihin sähköposteihin. MARKKU ULANDER Uutiset p. Niemeä ja Mäkistä vastaan ei nostettu syytteitä. Tieto käy ilmi keskusrikospoliisin (KRP) julkistamasta sähköpostiviestinvaihdosta, joka on osa Viestikoekeskus-jutun esitutkintamateriaalia. Viestissä Pietiläinen kertoo Viestikoelaitosta käsittelevästä salaiseksi leimatusta materiaalista, jota toimituksella on hallussa. – Iso pointti on se, että sotilastiedustelun tehtävistä tai toimivaltuuksista ei ole säännöksiä. Humint-lyhenne tarkoittaa henkilötiedustelua. hameensanomat.fi Sähköpostit paljastavat: Helsingin Sanomien jutun oli määrä avata Suomen tiedustelun sumuverhoa Markku Uhari?/?STT Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläinen perusteli tiedusteluoperaatioita käsittelevää juttuprojektia esihenkilöilleen sillä, että Suomi olisi jo harjoitellut henkilötiedustelua ulkomailla ennen kuin siitä säädettiin lailla. Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n pääomistaja. Suomessa säädettiin lailla vasta vuonna 2019 tarkasti, mitä sotilastiedustelussa saa ja ei saa tehdä. Tutkinnassa on käynyt myös ilmi, että Halminen oli kevään ja kesän 2017 aikana yhteydessä toimituksen hallussa olevasta materiaalista Puolustusvoimien upseeriin. Esitutkintamateriaalin mukaan Pietiläinen ehdotti projektia toteuttavaksi toimittaja Laura Halmisen kanssa marraskuun 17:ntenä 2017, noin kuukausi ennen rikossyytteisiin johtaneen jutun julkaisua. • Anna sähköpostiosoite ja luo salasana, joilla käytät palveluita jatkossa Tarkista myös, että nimitietosi ovat oikein, hyväksy käyttöehdot ja klikkaa ’’Aktivoi’’. Muita takavarikkoja ei tutkinnassa tehty. Pietiläinen ja Halminen lähettivät vielä perjantaina 24.11. Sittemmin Helsingin Sanomat on hyllyttänyt Halmisen vuotoepäilyn tutkinnan ajaksi
Hpk on peluuttanut vuorotahtiin maalivahteja, kumpi tulee ottamaan kiinnityksen ykkösmaalivahdin paikkaan. Citymarket Tiiriö 9 4-1 7 Sollo Yhtiöt 7 3-1 8 Hautaustoimisto Prami 7 3-1 9 Tnrak 7 2-1 10 Pekolan Liikenne 7 4-3 11 Hätälä 6 3-2 12 Lassila & Tikanoja 6 2-0 13 Tampereen Sähkölaitos 4 5-2 14 Pub Vanha Nalle 4 3-0 15 IKH 4 5-3 16 Japira 4 4-2 17 A-Maanrakennus 4 5-1 18 Viherlinna 4 4-2 19 Kuljetus Tyni 4 2-2 20 Hämeen Autosähkö 4 4-2 21 Hämeen Konttoritekniikka 4 3-3 22 Klubben 3 5-3 23 Taitoneliö 3 5-2 24 Hämeen Laatumuutot 3 5-3 25 Autokeskus 3 2-0 26 Tavastia Koulutus 3 3-2 27 Apuväline ja Fysio Ortofix 3 4-1 28 Laatu LKV 3 3-1 29 A. No eihän Jukureiden kurssi mihinkään käänny. 2. Sähköpalvelu JP Vähätalo 9 4-2 6. Sehän riippuu siitä onko Aaltosella pelipäivä vai ei. YRITYS PISTEET VEIKKAUS Sij. Saako Jukurit kurssinsa kääntymään mollivoittoisen alkukauden jälkeen. Uskon Lebedeffiin enemmän, ottaa ykkösmaalivahdin paikan 1. 1. Lebedeff oli Tampereella Tappara pelissä hyvässä vireessä vaikka kauden ensimmäinen IFK peli olikin vähän epävarmaa toimintaa. Joly pärjää hyvin, todennäköisesti nousee kärkisijoille. On hyvä varmuus olla kaksi tasaisen hyvää maalivahtia ja peluuttaa niitä vuorotellen. Kaisan Kukka 9 5-2 2. 2. Vai onko parempi jatkaa vuorotahtiin koko kausi. 1. 2. Loimua 9 3-3 5. 3. 2022-2023 HPK-Jukurit 27.9. Aaltonen pelimiehenä pitää ottaa erityistarkkailuun. Mika Vuorinen Mika Vuorinen Teemu Kukko Teemu Kukko 12 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022. 3. HPK on aloittanut kauden väkevästi voittaen ensimmäisen kohtaamisen Mikkelissä. Liukas on hyvässä vireessä ja tulee olemaan kaudella 5 joukossa. Asbestihanska 9 4-1 4. Sij. Vuoriselta ja Teemu Kukko Taloasemasta. 3. Tilannetta arvioivat Mika Vuorinen Jäähdytinpalvelu M. Jukurit on aloittanut Olli Jokisen ensimmäisen kuherruskauden jälkeen vaatimattomasti. YRITYS PISTEET VEIKKAUS v.s. Jäähdytinpalvelu M.Vuorinen 9 4-2 3. Juha-Matti Aaltonen oli vaikeasti pideltävä ensimmäisessä kohtaamisessa, täytyykö velho ottaa erityistarkkailuun. Uudet vahvistukset olleet ensimmäisissä peleissä vauhdissa, kuka on Hpk:n paras pistemies tällä kaudella ja kuinka korkealle pistepörssissä sijoittuu. Kariniemen Talohuolto 3 4-2 30 Froneri 3 3-2 31 Cafe Hoffi 3 5-2 32 Kenkä-Oscar 3 2-1 33 Hämeenlinnan Viherrakennus 3 4-1 34 Mainostoimisto Precis 3 4-2 35 Rakennustoimisto Kasetcon 3 3-1 36 STARK 2 3-0 37 Taloasema 2 4-2 38 Laurell 2 4-2 39 LVI Häme 2 3-3 40 Camini 2 2-1 41 Hämeen Peltituote 2 3-1 42 Broo Kiinteistövälitys 2 3-2 43 Recover Nordic 2 3-1 44 Original Energy Finland 2 4-1 45 Hugo Park 2 2-4 46 Pohjantähti 2 4-2 47 Nettiosa 2 4-2 48 Tawast Golf 2 2-2 49 One1 Oy 2 4-2 50 Noheva Group 2 3-1 51 Voudin Kellari 2 2-1 52 K-Rauta 1 3-2 53 Framesi Finland 1 3-2 54 JSM Kiinteistöhuolto 1 4-3 55 SE Huoltofirma 1 2-2 56 Olvi 1 3-2 1. Tämän ottelun osalta alakulo jatkuu
Liikenneja viestintäministeriön kyberosaamistarvetta mittaavan kyselyn mukaan 73 prosenttia viranomaisista sekä elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimijoista kokee merkittävää osaamispulaa. Tietoturva-alan opetus ei vastaa työelämän tarpeita Jani Ahosola?/?STT Suomessa on pulaa kyberturva-alan osaajista, mutta oppilaitoksissa annettavan koulutuksen taso ei vastaa työelämän vaatimuksia. – Harjoittelupaikkojen löytäminen ei ole ihan helppoa. Rajanylittäjien määrät eivät kuitenkaan yllä vielä koronapandemiaa edeltävien vuosien tasolle. Tutkimuksen toimittanut kyberturvallisuuden työelämäprofessori Martti Lehto Jyväskylän yliopistosta sanoo, että työelämän vaatimukset vaikuttavat muun muassa opiskelijoiden työharjoittelumahdollisuuksiin. Lehdon mukaan koulutuksen haasteena on löytää osaavia opettajia. Tilanne rajalla voi vaikeutua Pitkäniityn mukaan paljon, mutta se ei ole hänen mielestään ongelma. Ammattiosaajien valmistuminen on kuitenkin pitkä prosessi. 2 lippua / kestotilaaja / ottelu, lippuja jaetaan 250 kpl. Esimerkiksi vuorobusseissa olevat matkustajat eivät ole raportoineet, että niistä olisi poistettu ihmisiä ennen Venäjän puolen rajanylityspaikan läpi ajamista. 2 lippua / kestotilaaja / ottelu, lippuja jaetaan 250 kpl. – Rajavartiolaitos pysyy valppaana ja hereillä, kun tilanne on epämääräinen. klo 10.30 alkaen, niin kauan kun lippuja riittää. Kutsuntaikäiset miehet pystyvät poistumaan Venäjältä vielä vapaasti. Turvapaikkahakemukset rajalla ovat jääneet yksittäisiin tapauksiin. Asia ilmenee Jyväskylän yliopiston loppukesällä julkaisemasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin kyberturvallisuuden koulutusohjelman muutostarpeita. Venäjä ei vaikuta Pitkäniityn mukaan rajoittavan miesten poistumista maasta Suomen itärajalla. – Maarajan ylittäjien tarkan määrän ennustaminen on nykytilanteessa kuitenkin erittäin vaikeaa, Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö, eversti Matti Pitkäniitty sanoo. – Kaikille saapujille tehdään huolelliset tarkastukset, jotta mahdolliset uhkatapaukset saadaan poimittua pois. Suomen Rajavartiolaitos ei ole myöskään huomannut laittomia maaston kautta tehtäviä rajanylityksiä viime päivien aikana. – Näitä ikäluokkia edustavia miehiä on selvästi matkustajien joukossa. Jääkiekon Miesten liiga Perjantaina 30.9. Kyberturvallisuusalan kattojärjestö FISC:in mukaan vuonna 2025 tarve olisi 15 000:lle alan osaajalle Suomessa. Uutiset p. klo 18.30 HPK Jukurit Liput jaetaan Kerho-ravintolasta ma 26.9. Perjantaina Suomen maarajan ylitti Rajavartiolaitoksen mukaan 7 667 ihmistä. – Lauantaina voi saapua jopa 10 000 venäläistä Suomeen. Tutkimuksesta ilmenee, että osaajapula on esteenä yrityskasvulle. Normaalina perjantaina ylittäjiä on Pitkäniityn mukaan ollut noin kuusituhatta. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 13 Kestotilaajan Hämeen Median ETU KORTTI 2022 Kestotilaajan etukortilla liput peleihin itsellesi ja kaverillesi! Kes tot ilaa jall e Jääkiekon Miesten liiga Tiistaina 27.9. Suomen yrityksistä 35 prosenttia kokee osaajapulan olevan merkittävä yrityskasvun este. – Toki sitä on voitu yrittää niin, että he ovat jääneet kiinni jo Venäjän puolella, mutta edes tällaista ei ole havaittu, Pitkäniitty sanoo. Rajavartiolaitoksessa ei ole havaittu, että rajanylityspaikoilla olisi nyt vähemmän niitä, jotka kuuluvat Venäjän osittaisen liikekannallepanon piiriin. Vastaava luku esimerkiksi Britanniassa on 13 prosenttia. En ole huolissani. Tämä on yllättävää, kun alan osaajista on puutetta, Lehto sanoo. Rajavartiolaitos ei ole myöskään havainnut väärennetyillä matkustusasiakirjoilla matkustamisen lisääntyneen sen jälkeen, kun liikekannallepanosta ilmoitettiin. Itärajan ylitysten määrät ovat kasvaneet sen jälkeen, kun Venäjä ilmoitti kansalaisten osittaisesta liikekannallepanosta, jonka tarkoituksena on saada lisää sotilaita Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaan. Suomen hallitus antoi perjantaina periaatepäätöksen, että viranomaiset voivat estää turistiviisumilla pyrkivien venäläismatkailijoiden liikkumisen rajan yli. Lehdon mukaan kyberturvallisuuteen panostaminen olisi yritysten puolelta vakuutus tulevaisuuteen. Suomeen voi tulla 20 000 ihmistä itärajan kautta viikonloppuna Rasmus Ekström?/?STT Suomeen voi tulla kuluvan viikonlopun aikana noin 15 000–20 000 ihmistä itärajan kautta, arvioi Rajavartiolaitos STT:lle lauantaina. Voidaan siis hyvin todeta, että näitä ihmisiä poistuu nyt Venäjältä, Pitkäniitty sanoo. klo 10.30 alkaen, niin kauan kun lippuja riittää. klo 18.30 HPK HIFK Liput jaetaan Kerho-ravintolasta to 29.9. Pitkäniitty muistuttaa, että rajan tilanteen kehitystä on nyt vaikea ennustaa. – Kustannukset onnistuneessa kyberhyökkäyksessä voivat olla satoja tuhansia, Lehto sanoo. Vastauksena osaajapulaan opetusministeriö lisäsi korkeakoulujen tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen aloille yhteensä 325 aloituspaikkaa joulukuussa 2021. Rajavartiolaitoksella on kuitenkin hänen mukaansa tarpeeksi kapasiteettia tulijoiden käsittelyyn. Liikenneja viestintäviraston (Traficom) alaisen Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan muun muassa tekoälyä hyödyntävän automaatiotekniikan kehittyessä uudenlaiset tietoturvariskit kasvavat. Sunnuntai on tyypillisesti rauhallisempi päivä, hän ennakoi lauantaina päivällä
73.215 € (350 BEV 135 kW/184 hv automaatti L2H2 Trend L2H2 RWD, WLTP-toimintamatka 260 km). Hinta ilmoitettu 22.7.2022 hinnaston mukaan sis. Ford-takuu 5 vuotta / 150 000 km (tai 2 vuotta ilman km-rajaa), korkeajänniteakun ja -osien takuu 8 vuotta / 160 000 km. Todelliseen toimintamatkaan ja sähköenergian kulutukseen vaikuttavat mm. Tarjous ei koske Ford E-Transit -malleja eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai kampanjoihin. Tiedot vaihtelevat mallin ja akun mukaan. 044 7715 129 Autokauppaa myös verkossa nelipyörä.fi Torstaina 29.9. 040 6682 311 Ville Aaltonen puh. Täyssähköinen Ford E-Transit Van alk. Hyödynnettävissä myös mahdollinen sähköautojen hankintatuki. KIERTUEELLA NÄHTÄVILLÄ LAAJA MALLISTO: Ford Ranger Stormtrak, jossa teltta katolla Ford Transit Custom, huoltoauto Ford Transit retkeilyauto Ford Tansit kylmäauto Ford E-Transit Van 390 BEV L2H2 Trend RWD, jossa ajonopeudenrajoitin 90 km/h (N2). 03 6563 390 Ford-automyyjät: Harri Säppi puh. Hämeenlinnassa NELIPYÖRÄ KIERTUE Täyssähköinen E-Transit koeajettavissa kiertueella! Kiertue paikalla Nelipyörä Hämeenlinnassa klo 7-15. toim.kulut 600 €. Huoltosopimus 2 vuotta tai 30 000 km. Tarjous voimassa vain Nelipyörä kiertueen ajan 21.-30.9.2022. Kuvan auto erikoisvarustein. nelipyora.fi Ford hyötyajoneuvoihin 1000€ VARUSTE-ETU TAI HUOLTOSOPIMUS * Ford Tourneo Connect esteetön ajoneuvo Ford Ranger Wolftrak aurauskalustolla Ford Transit pullakorilla Automyynti avoinna ma–pe klo 9-17 ja la klo 10–15, tervetuloa! Hämeenlinna Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna p. E-Transitin toimintamatka on 240–317 km, sähköenergiankulutus on 21,5–28,3 kWh /100 km CO2-päästöt g/km (tiedot ilmoitettu WLTP-mittaustavalla). 14 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022. 041 730 2467 Christian Ramberg puh. sääja ajo-olosuhteet, akkukapasiteetti, kuljettajan ajotapa, ajonopeus ja auton kuormaus
Nelipyörä Lahti ke 28.9. Nelipyörä Hämeenlinna www.kempower.com Kempower kempower_oyj @KempowerOyj Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 15. Nelipyörä Hyvinkää to 29.9. Nelipyörä Kotka to 22.9. Nelipyörä kiertueella mukana yhteistyökumppanimme! Kestävät ja laadukkaat pick-up laitteet kiinteistöhuoltoon Rekkatie 9, 80100 Joensuu | +358 50 324 2310 | +358 45 806 1067 | ficon@ficon.fi • Lumiaurat • Hiekoittimet • KIPPILAVAT • PAINEPESURIT Suomen markkinajohtajalta www.ficon.fi ESTEETTÖMÄT FORD ESTEETTÖMÄT FORD TAKSIT TAKSIT • • U U S I G R A N D T O U R N E O U U S I G R A N D T O U R N E O C O N N E C T C O N N E C T • • T R A N S I T C U S T O M T R A N S I T C U S T O M • • T R A N S I T T R A N S I T Esteettömät TAMLANS -FORD taksit Nelipyörästä Pyörätuolija paarikuljetuksiin sekä koulukuljetuskäyttöön! WWW.TAMLANS.FI WWW.TAMLANS.FI Kotimaiset lavat ja korit vankalla laadulla • Cityliner-kevytkorit ja Twinliner-huoltokorit • Roadliner-kevytlavat ja Tipliner-kippilavat • Ferrari-nosturit ja Craneliner-nostinlavat • Sörensen-takalaitanostimet • Pienet ja suuret huoltoautot • Kylmäautojen varustelu • Nostinasennukset myös tehdaslavoihin ja pick-up-autoihin pajakulma.fi Hyötyajoneuvokeskus Lahti Viilaajankatu 2, 15520 Lahti • retkeilyja jatko-ohjaamovarustelut • huoltoautot • lava-autovarustelut • erikoisvarustelut HYÖTYAJONEUVOVARUSTELUT TYÖHÖN JA VAPAA-AIKAAN Hyötyajoneuvokeskus Vantaa Sinikellontie 12, 01300 Vantaa 010 505 2576 | myynti@hyotyajoneuvokeskus.com www.hyotyajoneuvokeskus.com Kempower yhteistyökumppanina Nelipyöräkiertueella KIERTUEAIKATAULU ke 21.9. Nelipyörä Kouvola pe 23.9
Turkissa on tarkoitus pitää parlamenttija presidentinvaalit kesällä 2023. elokuuta, mutta lähtö peruuntui yhden rakettimoottorin lämpötilaa koskevien ongelmien takia. Lisäksi EU-parlamentti hyväksyi äänin 433–123 mietinnön, jonka mukaan Unkari ei ole enää puhdas demokratia vaan ”autokratia”. European Policy Centre -ajatushautomon (EPC) Turkin asiantuntija Amanda Paul epäili perjantaina, että Turkki päättäisi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä vasta vaalien jälkeen. – Naton laajentumisen estäminen ei ole hänen tavallista ”vapaustaisteluaan Brysselin pahoja byrokraatteja vastaan” vaan selkeä keskisormi Washingtonille. Myrsky lykkää Artemiskuulennon laukaisua Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo peruvansa jälleen Artemis-kuulennon laukaisun. Unkarin korkein oikeus saattaa kuitenkin määrätä maansa tuomarin kurinpitomenettelyyn, jos se pitää ennakkoratkaisun hakemista aiheettomana. Jo ennakkoratkaisua hakiessaan tuomari tietää, että luvassa on todennäköisesti ongelmia. Saksan Olaf Scholz vierailee Persianlahden maissa Saksan liittokansleri Olaf Scholz aloitti lauantaina lyhyen vierailun Persianlahden maissa toiveenaan lyödä lukkoon uudet energiasopimukset fossiilisten polttoaineiden tuottajien kanssa. Paperilla rataosuuden oli tarkoitus palvella turismia ja tuhansia matkustajia, mutta oikeampana syynä hankkeelle voinee pitää siihen kanavoitua EU-rahoitusta. syyskuuta, mutta tuolloin esteeksi muodostui polttoainevuoto. Tällä kertaa lykkäyksen syynä on trooppinen myrsky, jonka ennustetaan voimistuvan sen lähestyessä Floridaa. Scholz sanoi, että kumppanuuteen pitäisi ottaa mukaan fossiilisten polttoaineiden lisäksi vety ja uusiutuvat energialähteet, kertoi uutistoimisto Reuters. Junarataa on esitelty muun muassa Ylen Ulkolinjan dokumentissa Unkari tiellä diktatuuriin. – Toivon, että syy olisi jokin muu kuin kiristys. EU-komissio teki esityksensä Unkarin tukien jäädyttämisestä yksimielisesti 18. Itäisessä Kanadassa ilman sähköä oli lauantaina yli 500 000 taloutta. Scholz keskusteli maan tosiasiallisen johtajan kruununprinssi Mohammed bin Salmanin kanssa. Tuula Koponen S uomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien ratifiointi ei ole ensi viikolla syyskautensa aloittavan Unkarin parlamentin asialistalla, eikä se ehkä tule käsittelyyn lokakuussakaan. Sen mukana tulivat rankkasateet ja myrskytuulet. Unkarin on arveltu viivyttävän Nato-asiakirjojen käsittelyä tarkoituksella myös siksi, että se saisi taivuteltua Suomen ja Ruotsin puolelleen Unkarin EU-tukia koskevassa kiistassa. Siihen tarvitaan vähintään 15 maata ja 65 prosenttia EU:n väestöstä. Kansanedustaja Márton Tompos kertoo jättäneensä pääministerin kansliaan kirjallisen kysymyksen, miksi Suomen ja Ruotsin Nato-asiakirjat eivät ole asialistalla, ja mikä on viivästymisen todellinen syy. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydeltä puuttuu enää kolmen sotilasliiton jäsenmaan hyväksyntä. Seuraavan kerran lähtöä yritettiin 3. Pääministeri Orbánin mukaan mietintö on ”tylsä vitsi”. Orbánin hallitus näytti vihreää valoa hyväksynnälle jo heinäkuussa. Raitio pitää kurinpitomenettelyn takia kyseenalaisena, onko maa enää aidosti EU-oikeuden piirissä. Miehittämättömän lennon on määrä viedä Orion-avaruusalus Kuuta kiertävälle radalle. Ennakkoratkaisut ovat unionin oikeuden ytimessä, koska ne sitovat kansallisia tuomioistuimia ja antavat tulkinnan EU-oikeuden sisällöstä. syyskuuta, eikä estettä hyväksynnälle ole tiedossa. Jo aiemmin komissio on puuttunut Unkarin tilaan sitä käsittelevissä oikeusvaltiokertomuksissa. Lypsääkö Orbán sittenkin Nato-ratifioinnilla. Aiemmin Fiona ehti kylvää kauhua Karibialla ja Bermudan saarivaltiossa, joissa myrskyn aiheuttamien tulvien vuoksi sadattuhannet ihmiset ovat olleet ilman sähköä ja juomavettä. Myös Turkin parlamentin on ratifioitava asiakirjat. Summa on 20 prosenttia Unkarin kaikista EU-budjetista saamista rahoista. Jos sitä painostaa, asia voidaan ottaa nopeastikin käsittelyyn, Tompos sanoo. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien ratifiointi ei ole ensi viikolla syyskautensa aloittavan Unkarin parlamentin asialistalla. Viktor Orbánin johtaman Unkarin on arveltu viivyttävän Nato-asiakirjojen käsittelyä tarkoituksella muun muassa siksi, että se saisi taivuteltua Suomen ja Ruotsin puolelleen Unkarin EU-tukia koskevassa kiistassa. Tomposin mukaan uutta on nyt taso, jolle kiristys on viety. Raitio pitää yhtenä vakavimmista ongelmista Unkarin oikeusjärjestelmässä sitä, että alemman oikeusasteen tuomareita voidaan rangaista työvaiheesta, joka on muualla täysin normaali. 16 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Hurrikaani Fiona toi kaatosateet Kanadaan Voimakkaaksi myrskyksi muuttunut hurrikaani Fiona rantautui Itä-Kanadan Nova Scotian provinssiin varhain lauantaiaamuna. Helsingin yliopiston eurooppaoikeuden professori Juha Raitio katsoo, että maan oikeuslaitos on jo rajannut itsensä osin EU-oikeuden ulkopuolelle pelottelemalla omia tuomareitaan. Artemiksen laukaisun piti tapahtua tiistaina. Ja vielä selkeämmin kyse on Kremlin etujen palvelemisesta, Tompos sanoo. Oikeuslaitosta ohjataan Unkarissa pelolla Mikko Gustafsson?/?STT Kiskot alkavat Felcsutin pikkukylästä Unkarista ja päättyvät maan pääministerin Viktor Orbánin synnyinkylään Alcsutdoboziin vain kuuden kilometrin päähän. Slovakian parlamentissa asiasta päätetään 27. Unkarilla on kaksi kuukautta aikaa toteuttaa EU:n vaatimat uudistukset. Jos tuomarit eivät uskalla hakea ennakkoratkaisuja, unioni menettää otettaan valtiosta. Komission esitystä Unkarin rahahanojen kiristämisestä harkitsee jäsenmaiden ministereistä koostuva neuvosto. Keskustelujen jälkeen Scholz sanoi haluavansa syventää energiakumppanuutta Saksan ja Saudi-Arabian välillä. Hallitus on valmistellut kiireellisenä isoa lakipakettia, jonka avulla se uskoo säilyttävänsä EU-tuet ja lopettavansa korruptioja oikeusvaltioriidat EU:n kanssa. Scholzin ensimmäinen vierailukohde oli Saudi-Arabia. EU-kortteleista myös saatiin uusi palanen tarinaan viime viikon sunnuntaina, kun komissio esitti 7,5 miljardin euron rahoituksen perumista Unkarilta. Unkari on menettämässä 7,5 miljardin EU-tuet korruption ja oikeusvaltiorikkomusten takia. Harkinnan olisi määrä valmistua vain 1–3 kuukaudessa, minä aikana Unkarilla on yhä mahdollisuus käynnistää korjaavat uudistukset. Tuo vaihe on ennakkoratkaisun hakeminen EU-oikeudesta. Orbán on luvannut tehdä kaikkensa, jotta Venäjän vastaiset pakotteet purettaisiin vuoden loppuun mennessä. Lopullisesti asiasta päättää Eurooppa-neuvosto määräenemmistöllä. ANDREJ ISAKOVIC / AFP Professori Juha Raition mukaan on kyseenalaista, onko Unkari enää aidosti EU-oikeuden piirissä. Orbánin johtamalla Fideszillä on kahden kolmasosan enemmistö parlamentissa. Alun perin Artemiksen oli määrä lähteä matkaa 29. Se on myös ilmoittanut, että vakavat puutteet maan oikeusjärjestelmässä ja korruption torjunnassa riskeeraavat unionin varojen käyttämisen asianmukaisesti. Asiasta kertoo oppositiopuolue Momentumin kansanedustaja Márton Tompos Facebook-sivullaan. Seuraus tästä kaikesta on tuomarien pelko kurinpidosta, Raitio kuvailee. syyskuuta. , jonka yhtenä päänäyttämönä on Bryssel. – Olemme tottuneet siihen, että pääministeri Viktor Orbánin hallitus synnyttää jatkuvasti konflikteja ja käyttää veto-oikeuttaan kiristyskeinona, Tompos sanoo. Unkarin parlamentti on tyhjä julkisivu, ja sen toiminta on täysin arvaamatonta. p Ulkomaat
Monien kansalaisten talous on ajautunut tiukalle etenkin Etelä-Italiassa. Venäjän viranomaiset ovat väitetysti aloittaneet paikallisväestön värväämisen joukkoihinsa Zaporizhzhjassa ja Hersonissa, kertoo brittilehti Guardian . Mielenosoitukset alkoivat Iranin viranomaisten ilmoitettua 22-vuotiaan kurdinaisen kuolleen sen jälkeen, kun tämä oli pidätetty väärin puetun hijabin takia. Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden varoitti Venäjää liittämästä separatistialueita itseensä. Norjalainen Iran Human Rights (IHR)-kansalaisjärjestö kertoi perjantaina, että mielenosoituksissa on kuollut jo ainakin 50 ihmistä. Meloni itse on kuitenkin ilmaissut vahvan tukensa Ukrainalle ja Italian sitoutumiselle sotilasliitto Natoon. Biden uhkasi lausunnossaan Yhdysvaltain liittolaisineen lisäävän taloudellista painostusta Venäjää kohtaan. Kiinan ulkoministeri Wang Yi Savu nousi Kupjanskin kaupungista Harkovan alueen itäosassa, kun taistelut alueen hallinnasta jatkuivat lauantaina. Hallinnon vastaiset protestit ovat jatkuneet maassa jo yli viikon. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden varoitti perjantaina Venäjää liittämästä Ukrainalta valtaamiaan alueita vilpillisten kansanäänestysten myötä osaksi Venäjää. Oikeistokoalitio kisaa vaalivoitosta keskustavasemmistolaisen Enrico Lettan johtaman Demokraattisen puolueen kanssa. EU:n kolmanneksi suurin talous on myös pahasti velkaantunut ja kärsii hitaasta talouskasvusta. Äärioikeistolaiseksi kuvattu Italian veljet -puolue on johtanut viime aikojen kyselyitä. Venäjän puolustusministeriö kertoi lauantaina, että maan armeijan logistiikasta vastaava varapuolustusministeri Dmitri Bulgakov on siirretty muihin tehtäviin. Vaaleissa ovat puhuttaneet etenkin käsistä karannut inflaatio ja Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan aiheutunut energiakriisi, sillä Italia on ollut hyvin riippuvainen Venäjältä tuodusta kaasusta. Meloni itse toimi nuorena uusfasistisessa Italian sosiaalisessa liikkeessä (MSI), jonka perustivat entisen diktaattorin Benito Mussolinin kannattajat 1940-luvun loppupuolella. Lumeäänestys Zaporizhzhjassa, Luhanskissa, Donetskissa ja Hersonissa päättyy tiistaina, ja tuloksia odotetaan jo saman päivän iltana tai keskiviikkona. Jos oikeistokoalitio voittaa vaalit, on Italian hallituksen johdossa ensimmäistä kertaa äärioikeistolainen hallitus sitten toisen maailmansodan. Iranin viranomaiset ovat mielenosoitusten takia rajoittaneet internetin käyttöä ja estäneet sosiaalisen median pikaviestipalveluiden käytön. ” Kaikkien maiden suvereniteettia on kunnioitettava. Giorgia Melonista Italia voi saada historiansa ensimmäisen naispääministerin. Italiassa pidetään nyt ennenaikaiset vaalit ex-pääministeri Mario Draghin hallituksen hajoamisen vuoksi. Iranin poliisi kertoi lauantaina pidättäneensä pelkästään Guilanin provinssissa 740 mielenosoittajaa, joista 60 on naisia, raportoi iranilainen uutistoimisto Tasnim. Äärioikeistolainen Italian veljet -puolue on suosikki tänään käytävissä parlamenttivaaleissa. YASUYOSHI CHIBA / AFP Ulkomaat p. Raportin mukaan Venäjä on esimerkiksi iskenyt tällä viikolla kahdesti Siverskyi Donets -joella sijaitsevaan patoon. Hyökkäyksen aikana kaupungissa kuoli ukrainalaisviranomaisten mukaan jopa kymmeniätuhansia siviilejä. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kehotti perjantai-illan puheessaan miehitetyillä alueil la asuvia piiloutumaan Venäjän liikekannallepanolta, välttelemään kutsuntakirjeitä ja pyrkimään Ukrainan hallussa oleville alueille. Puolustusministeriön mukaan Bulgakovin tilalle on valittu kenraalieversti Mihail Mizintsev, joka johti alkuvuodesta Venäjän hyökkäystä Mariupoliin. Vaalit herättävät kiinnostusta Italian liittolaisissa myös siksi, että Melonin koalition jäsen Matteo Salvinia pidetään hyvin Venäjä-mielisenä. Venäjä aloitti perjantaina ”äänestykset” neljällä Ukrainalta valtaamallaan alueella liittääkseen ne itseensä. Niin ikään BBC:n haastattelema Hersonissa asuva mies kertoo, että ovelta ovelle kiertävät sotilaat uhkailevat äänestämästä kieltäytyviä ”katkerilla seurauksilla” ja kehottavat näitä jättämään kotinsa vuorokauden sisällä. Äänestykset saivat jopa Kiinalta vastareaktion. Mielenosoituksia on järjestetty useissa Iranin suurissa kaupungeissa, joten kokonaisluku lienee huomattavasti suurempi tuhansien ihmisten osallistuttua mielenilmauksiin. Lisäksi Zelenskyi pyysi Venäjän armeijaan värvättyjä ukrainalaisia muun muassa sabotoimaan ja estämään venäläisten joukkojen operaatioita. Energiakriisi ja talous puhuttavat äänestäjiä Italiassa STT, AFP Italiassa maan oikeistopuolueet lähtevät sunnuntain parlamenttivaaleihin vahvoina ennakkosuosikkeina. Draghin hallituskaudella puolue onnistui profiloitumaan hallituksen päävastustajana, mikä on lisännyt puolueen kannatusta. Venäjällä liikekannallepanoa vastustavissa mielenosoituksissa oli lauantaina otettu kiinni yli 700 ihmistä, kertoi kansalaisjärjestö OVD-info eilen alkuillalla. Presidentin mukaan kuolema tutkitaan, kun taas Iranin sisäministeri Ahmad Vahidi on väittänyt, ettei naista ollut lyöty. Iskujen ei arvioida juuri häirinneen Ukrainan etenemistä. Mies sanoo, että paikalliset eivät uskaltaudu ulos, sillä he pelkäävät venäläissotilaiden pakottavan heidät äänestämään. Kiinan ulkoministeri Wang Yi sanoi perjantaina, että ”kaikkien maiden suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta on kunnioitettava”. Venäjällä on ollut Ukrainan sodan aikana merkittäviä ongelmia joukkojen huollossa, ja joidenkin asiantuntija-arvioiden mukaan logistiikka on Venäjän armeijan heikko lenkki. ”Kansanäänestykset” pelottavat Venäjän valtaamilla alueilla STT A seistautuneet joukot ovat kiertäneet viikonloppuna ovelta ovelle keräämässä äänestyslipukkeita Venäjän järjestämissä näennäisissä kansanäänestyksissä. Puolue on liittoutunut yhdessä ex-pääministeri Silvio Berlusconin Forza Italian ja laitaoikeistolaisen Matteo Salvinin Legan kanssa. Raisin mielestä protesteissa on kyse mellakoista, ja Iranin täytyy hänen mukaansa ”käsitellä päättäväisesti niitä, jotka vastustavat maan turvallisuutta ja rauhaa”, kertoi BBC. Brittiläisen yleisradioyhtiö BBC:n haastatteleman zaporizhzhjalaisen naisen mukaan tilanne on ”erittäin karmiva ja pelottava”. Samalla Italian veljet -puolueen puheenjohtajasta Giorgia Melonista tulisi maan ensimmäinen naispääministeri. Italian veljet on tehnyt nopean nousukiidon aiempiin vaaleihin verrattuna. Iranin valtion mediassa puhuttiin lauantaina 35 kuolemantapauksesta. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 17 Iranin mielenosoituksissa on kuollut kymmeniä Iranin presidentti Ebrahim Raisi sanoi lauantaina ryhtyvänsä toimiin mielenosoittajia vastaan. Venäjä pyrkii nyt hidastamaan Ukrainan etenemistä aiheuttamalla tulvia kulkuväylille, arvioi Britannian tiedustelupalvelu. Sotilaat kiertävät ovilla uhkailemassa ihmisiä, kertoo Hersonissa asuva mies. Wang Yi esitti kommenttinsa Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleballe YK:n yleiskokouksen yhteydessä. Hän on muun muassa vastustanut lännen Venäjälle asettamia pakotteita
Kuningatar Elisabetin tarkka ja kantaaottava pukeutuminen alkoi jo kruunajaisissa vuonna 1953. Esimerkiksi Hillary Rodham Clinton, Angela Merkel ja Nancy Pelosi ovat myöhemmin käyttäneet samaa kikkaa. Hänen pukeutumisestaan on ottanut mallia niin Angela Merkel kuin Kim Kardashiankin. Tunnetun olemuksen takia myös moni näyttelijä pystyi helposti muuntautumaan kuningattareksi. Samaa ovat myöhemmin tehneet Brigitte Macron ja Jill Biden. Vuonna 2021 mediapersoona ja tosi-tv-tähti Kim Kardashian esiintyi muotitapahtuma Met-gaalassa mustassa vartalonmyötäisessä trikoopuvussa ja -mekossa. Tyyli oli kuningattarelle myös tapa ilmaista työtään historiallisena symbolina. Kuningatar esimerkiksi käytti vihreävalkoista vaahteranlehtikuvioista pukua valtiollisella illallisella Ottawassa vuonna 1957. Vuonna 1986 hän käytti vaaleanpunaista Kiinan kansalliskukalla, eli puupionilla, kirjailtua pukua illallisella Deng Xiaopingin kanssa. p Ulkomaat. TRIP, PAUL MARRIOTT/SHUTTERSTOCK, TIM ROOKE?/?SHUTTERSTOCK, ALAN DAVIDSON?/?SHUTTERSTOCK Elisabetin pukeutumisen värimaailma oli hyvin johdonmukainen. Se oli hänen ainutlaatuinen panoksensa. Näin ovat tehneet muun muassa The Crown -sarjassa eri-ikäistä Elisabet II:sta näytelleet Claire Foy, Olivia Colman ja Imelda Staunton sekä Helen Mirren The Queen -elokuvassa ja Emma Thompson Playhouse Presents -elokuvassa. Myös muotitrendejä on tullut ja mennyt. Mutta jo kauan ennen Kardashania pikkuruinen hattupäinen nainen, käsilaukku kyynärtaipeessaan roikkuen, tunnistettiin siluetistaan. Kuningatar Elisabet II 200 Kuningattaren käsilaukkujen määrä vähintään. Elisabet hallitsi 15 pääministerin ja 14 Yhdysvaltain presidentin aikana. Kuningatar kuitenkin ymmärsi hyvin sen, että kuva kertoo paljon. Kuningatar osallistui joka vuosi noin 300 julkiseen tapahtumaan, joissa hänen tehtävänsä oli rajattu pääasiassa kohteliaisuuksien esittämiseen tai itsensä ilmaisuun elein ja ilmein. Hän käytti muotidiplomatiaa taitavasti, ja tasoitti näin tietä niin Michelle Obamalle kuin Walesin prinsessa Catherinelle sekä muille merkittävissä asemissa oleville naisille, jotka voivat pukeutumisellaan ottaa kantaan. Hänen johdonmukainen pukeutumisensa viesti luotettavuutta globaalien muutosten keskellä. Westminsterin yliopiston politiikan ja kansainvälisten suhteiden lehtori Daniel Conway kertoi Kanadan yleisradioyhtiö CBC:lle vuonna 2016, että siitä oli tullut jopa keskeinen osa ”Britannian ulkopolitiikkaa”. Hän oppi arvostamaan univormun käyttöä jo nuorena liityttyään brittiarmeijan naisjoukkoihin (Auxiliary Territorial Service) vuonna 1945. Englantia edusti ruusut, Skotlantia ohdakkeet, Walesia purjot, Irlantia kolmiapilat, Kanadaa vaahteranlehdet, Uutta-Seelantia hopeasaniaiset, Pakistania vehnät, Australiaa akaasiat ja Etelä-Afrikkaa proteat. Hänen esimerkkinsä auttoi naisia tekemään yhteistyötä eri suunnittelijoiden ja tuotemerkkien kanssa. ” En voi käyttää beigeä, koska kukaan ei tunnista minua siinä. Poliittiset mielipiteensä kuningatar sen sijaan piti visusti salassa, kuten hänen roolinsa maan perustuslaillisessa monarkiassa vaati. Hän omistautui järkkymättömällä uskollisuudella maalleen, sen perinteisiin ja kruunun symboliikkaan. Elisabet II käytti pukeutumisessaan tätä periaatetta siitä lähtien kun hänestä tuli hallitsija 25-vuotiaana vuonna 1952. Nuorena kuningattarena hänen kimaltelevat iltapukunsa tarjosivat keijupölyä ja glamouria toisesta maailmansodasta toipuvalle kansalle ja muistuttivat menneiden sukupolvien kuninkaallisesta loistosta. Hollywood-illallisella Ronald ja Nancy Reaganin kanssa vuonna 1983 kuningattarella oli päällään oransseilla kalifornialaisilla unikoilla koristeltu valkoinen puku. Vaikka Elisabetin tyyliä kuvailtiin usein rajoittuneeksi, hänen lähestymistapansa oli muita edellä. Hän teki tunnetuksi tavan käyttää kirkkaanväristä pukua keinona sekä sulautua joukkoon että erottua joukosta. Hän loi omat trendinsä. Tästä alkoi vuosikymmeniä kestänyt diplomaattinen symbolismi. Kuningatar Elisabet toimi esimerkkinä 1900-luvun lopun muotityylille, joka heijasti naisen valtaa ja auktoriteettia. Hän ei pukeutunut vain kansaansa varten, vaan myös jälkipolvia varten. 18 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Elisabet II pukeutui kansaa ja jälkipolvia varten Vanessa Friedman / New York Times B ritanniaa pisimpään hallinnut monarkki, kuningatar Elisabet II, kuoli 8. Kuningatar Elisabet oli taitava luomaan uutta mutta samalla hän onnistui vakuuttamaan maailman siitä, että hän teki työtään velvollisuudentuntoisesti ja perinteitä vaalien. Asu korosti sitä, kuinka tunnettu hahmo Kardashian oli populaarikulttuurissa: hänet pystyi tunnistamaan pelkän ääriviivan perusteella. On ollut 60-luvun mod, 70-luvun punk, 50-luvulla syntynyt Teddy Boys ja 80-luvun Sloane Rangers, mutta kuningatar ei koskaan seurannut niitä. ”I have to be seen to be believed” eli ”minun on erotuttava, jotta olen uskottava”, kuului kuningattaren kuuluisa lausahdus. Kruunajaispuku oli norsunluunväristä satiinia. Hän jätti jälkeensä myös toisenlaisen perinnön. Kuningatar Elisabet oli myös mestari käyttämään pukeutumista hyväkseen mediassa. Pukuun oli kirjottu käsin Yhdistyneen kuningaskunnan ja Kansainyhteisön eri alueita ja valtioita kuvaavia kukkia ja kasvinosia sekä erilaisia heraldisia tunnuksia. syyskuuta. Vuonna 2011 Elisabetista tuli enKuningatar loi tyylin, joka viesti valtaa. Kuningatar myös nosti esiin paikallisia suunnittelijoita ja pitämällä heidän suunnittelemiaan vaatteita
Muuten viikko on ollut ihan positiivinen kyllä, Jokinen kommentoi. PEKKA PEURA p Urheilu. Kommentti Kärpät päätti HPK:n voittokulun liigassa neljään otteluun Joonas Lainesalo JÄÄKIEKKO H ämeenlinnan Pallokerhon alkukauden voittoputki jääkiekkoliigassa jäi tällä erää neljän ottelun mittaiseksi. – Ihan ok, kuusi peliä takana joista neljä voittoa. Pelillisestä alakynnestä huolimatta HPK otti torjuntavoiton avauserässä Kärppien päästyä vain 1–0 karkuun. – Positiivinen mieli on jäänyt kuudesta matsista. – Kova vääntö. Kerho pääsi heti ensimmäiseen erään näyttämään sitkeyttään, ja sitä toki löytyi tuttuun tyyliin. Kerho on ottanut kuudesta pelaamastaan ottelusta neljä voittoa. Se kohtaa ensin tiistaina Jukurit ja viikonloppuna lauantaina HIFK:n. – Se oli ylivoiman kannalta tärkeä maali. Kärpät on tällä hetkellä luultavasti SM-liigan kovavireisin joukkue. Jokinen on antanut Kärppiä vastaan tekemänsä maalin ohella kuudessa ottelussa yhden maalisyötön. HPK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen myönsi, että Kärpät ansaitsi voittonsa. Säällisten lukemien takuumies oli maalivahti Daniel Lebedeff upeine torjuntoineen. Maali oli myös ylivoimaosuma, joita Kerho ei ole alkukauden aikana kovin monta onnistunut tekemään. Ihan hyviä otteluita ne ovat olleet itseltäni. Se näkyi oululaisten tapana pelata hyökkäysalueen hyökkäyspelejä vyörytellen ja HPK:n pelaajia lisää uuvuksiin luisteluttaen. Päävalmentaja on tyytyväinen Kerhon prosessin etenemiseen ensimmäisten liigaviikkojen aikana. – Valmistautumista se ei muuta. Kerholle ottelu oli kauden kuudes, mutta Lauri Marjamäen valmentama Kärpät pelasi HPK:ta vastaan vasta neljännen pelinsä. Matkustamme nyt yötä myöden ja olemme aamulla joskus neljän aikaan perillä. Tästä on suunta ylöspäin. Aivan kuin Kärpät olisi vieläpä pelisuunnitelmassaan ottanut lukuun Kerhon raskaan otteluputken. Mathias Trettenes ei onnistu ohittamaan Leevi Meriläistä. Mitä pidemmälle ottelu meni, olimme vähän voimattomia, valmentaja sanoi. Seuran oma kasvatti myönsi, että onnistuminen heti sarjakauden ensimmäisissä otteluissa oli tärkeä asia. – Onhan se hyvä saada onnistuminen tähän suhteellisen alkukauteen, joten ei rupea puristamaan mailaa tai miettimään ylimääräisiä paineita, hämeenlinnalainen sanoi. HPK:n valopilkku ottelussa oli Jere Jokinen. – Kyllä sillä varmasti oli merkitystä. Kerho pelaa alkavalla viikolla kaksi ottelua, joista molemmat kotona. Ottelun opputulos 4–1 hieman mairittelee Kerhoa. Tiistaille meidän pitää saada energiatankit taas takaisin, siinä on tärkeä työ peliä kohti. HPK:n ainoasta maalista vastasi Jere Jokinen, joka kavensi toisessa erässä ylivoimalla numeroiksi 3–1 Eetu Liukkaan ja Aleksi Mustosen syötöstä. Emme ehkä saaneet ihan parasta irti. Jokiselle maali oli kauden ensimmäinen. Jere Jokisen ylivoimamaali jäi Raksilassa hämeenlinnalaisten ainoaksi onnistumiseksi Kärppiä vastaan. Lisäksi olemme vähän matkustaneet. Pelaajat ovat repineet itsestään hyvin irti kovassa tahdissa, Pikkarainen kehui joukkojaan. Jokisen ylivoimamaali oli maailmanluokkaa: nopein käsin ahtaasta tilasta kiekko rystykämmenhaltuunotolla ja siitä terävä laukaus maalivahdin hanskakäden puolelle aivan oikeaan ylänurkkaan. 20 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Kerholta puhti pois Raksilassa ottelusuman päässä Petteri Sihvonen H PK joutui tähän saumaan kovan peliputkensa – kymmenen päivää, kuudes ottelu – päähän pahimpaan mahdolliseen paikkaan Kärppien vieraaksi Oulun Raksilaan. Kerhon voittojen putken päätti lauantaina Oulun Kärpät, joka oli kotihallissaan Raksilassa hämeenlinnalaisvieraitaan parempi maalein 4–1 (1–0, 2–1, 1–0). – Meillä on hyvin liikkuva joukkue ja kamppailemme hyvin. Ei saisi olla näin – herätys SM-liiga! –, että peliohjelman puolesta päädytään tällaiseen tilanteeseen, jossa kotijoukkue tulee otteluun levänneenä ja vierasjoukkue väsyneenä. On ollut ehkä vähän raskas viikko, ja tämä oli sen viimeinen matsi. Olen tyytyväinen, Jokinen arvioi. Se täytyy sanoa, että tahti on ollut todella kova ja meillä on siihen päälle vielä pitkät matkat. Siinä on hyvä pelata, laitahyökkääjä summasi
Pidimme paljon myös kiekkoa ja saimme paikkoja, Matejkova arvioi. Viikon päästä laitetaan sitten kaikki peliin, silloin ei tarvitse enää kenenkään jännittää. Ylempään loppusarjaan turvallisen tuntuisessa johdossa tulevan päätöskierroksen jälkeen lähtevä Salon Palloilijat oli vieraitaan lopulta selkein 4–1 (1–0) -numeroin parempi. Kun keskitymme koko ajan olennaiseen ja pystymme pitämään oman suoritusprofiilimme tasaisen hyvänä, annamme itsellemme myös mahdollisuuden ottaa pisteitä. Slovakian maajoukkuepelaajan mielestä ottelu meni jatkoajalle Kerhon tehottomuuden vuoksi. – Oman alueen puolustaminen oli tänään pisteiden kannalta kuitenkin liian huonoa. Tiivistimme hieman kokoonpanoa ja pääsimme paremmin mukaan. Mikäli FC Jazz voittaa oman päätösottelunsa, ei HJS:n ja Ilveksen välisen kamppailun lopputuloksella ole enää merkitystä. HPK jatkaa liigapelejään heti sunnuntaina, kun se kohtaa kotijäällään Kiekko-Espoon. Nyt työn hedelmät vihdoin näkyvät jäälläkin, hyökkääjä sanoi. Tämä unohdetaan heti ja keskitytään huomiseen kotiavaukseen, päävalmentaja Jarno Lehtonen korosti. HPK:n päävalmentaja Jani Keinäsen mukaan Kerholla oli ottelun alkupuolella hieman vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. HJS esiintyi kentällä selvästi viime kierroksia paremmin ja varsinkin molempien puoliaikojen alut olivat vierasjoukkueelta vahvoja. Vajaamiehinen HJS taipui Salossa SalPan vieraana Jari Virtanen JALKAPALLO Loppupuolelleen kallistuva syyskuu oli Hämeenlinnan Jalkapalloseuralle synkkä. Kerho kaatoi naisten liigassa Kuortaneen jatkoajan jälkeen maalein 3–2 (1–1, 0–0, 1–1). Kerhosta onnistui maalinteossa myös kaksi kertaa verkkoa heiluttanut Justus Ojala. – Henkisesti voitto oli erittäin tärkeä. TOMI VESAHARJU Urheilu p. Kerho jatkaa pelejään sunnuntaina TuToa vastaan. – Kyllä se oli iso voitto, hän sanoi. – Tämä oli kova luistelupeli ja osa pelaajista ei ollut ihan luisteluvoimaisia. Olimme ensimmäisessä erässä parempi joukkue, luistelimme ja lauoimme paljon. Meidän pitää ottaa tästä energia ja voima mukaan. Isäntien voittomaalin teki Aleksi Skog (1+1) ajassa 57.14. Vaikka numerot repesivät ottelun loppupuolella rumiksi, niiden takaa löytyy huomattavasti tasaisempi kamppailu. – Meillä oli paljon paikkoja, mutta Kuortanekin pelasi kyllä hyvin ja ottelu oli tasainen. – Vaikka hävisimme, niin pelillisesti olimme tänään parempia kuin viime peleissä, HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen mietiskeli pelin jälkeen. Hämeenlinnalaisten ykköspelaaja oli Julia Matejkova, joka oli syöttämässä uransa ensimmäisen maalin tehneen Nella Aarniovuoren 1–0-osumaa ja teki itse Kerhon 2–2-tasoitusmaalin kolmannen erän alussa. – Olimme 40 minuuttia tosi huonoja, ei tehty töitä ja tulos oli karu. Paikka ylemmässä loppusarjassa ei ole enää HJS:n omissa käsissä. Kerho kaatoi Pohjantähti-areenassa vierailleen JYPin maalein 3–2 (1–0, 1–1, 1–1). Steelersin nuorille kauden toinen tappio Steelers Hämeenlinnan salibandyn P22-SM-sarjajoukkue hävisi myös kauden toisen pelinsä, kun Kuusankoskella Sudet SB iski lukemat 10–5 (4–1, 3–2, 3–2). Olen kyllä tyytyväinen, että voitimme vihdoin, hän huokaisi. TOMI VESAHARJU HlMK:n kuskit pärjäsivät Vantaalla Neljä Hämeenlinnan Moottorikerhon kuljettajaa ylsi palkintopallille Vantaalla ajetussa Helsingin Moottorikehon 100-vuotisjuhlakilpailussa endurosprintissä. Turunen ja Reinikainen nousivat voitoillaan B-luokkaan. HPK:n nuorille täydet pisteet loppuminuuttien maalilla Joonas Lainesalo JÄÄKIEKKO Hämeenlinnan Pallokerhon U20-ikäluokan joukkue pääsi juhlimaan lauantaina voittoa nuorten SM-sarjassa. Kiti Seikkula ratkaisi hämeenlinnalaisille bonuspisteen jatkoajan viimeisellä minuutilla. Kerhon päävalmentaja Jari Risku oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen Kuortanetta vastaan. Oiva Laaksonen teki HJS:n ainoan maalin. Jarno Laakso ajoi kolmanneksi V50-luokassa. Matejkovan mielestä Kerho ei ole pelannut alkukauden aikana huonosti, vaikka voittoja ei olekaan tullut kuin kaksi viidessä ottelussa. Jesse Turunen ja Olli Tervaniemi olivat ensimmäinen ja toinen C16-luokassa, Heikki Reinikainen voitti C21ja Matti Nikander V40-luokan. Kiti Seikkula teki jatkoajalla kotijoukkueen voittomaalin Jade Mäkivaaran ja Jutta Stoltenbergin (0+2) syötöistä, kun otteluaikaa oli jäljellä 57 sekuntia. – Vie kuitenkin hieman aikaa tottua uuteen systeemiin ja valmennusjohdon vaatimuksiin. Se oli hyvin ehjää pelaamista monelta osin molemmilta joukkueilta. HPK on pelannut alkusarjassa nyt kahdeksan ottelua, joista se on voittanut puolet. Hämeenlinnalaisittain sääli on kuitenkin se, että joukkueen taso heittelee tällä hetkellä otteluiden sisällä pisteiden saalistamisen kannalta aivan liikaa. Jimi Rönkkönen (0+2) ja Joonas Parviainen kirjauttivat tililleen syöttöpisteitä. Välillä olemme lipsuneet, eikä tekeminen ole ollut sellaista, mitä tällä tasolla voittamiseen tarvitaan, Keinänen summasi alkukauden otteluita. SalPan maalit ottelussa kirjattiin hattutempun taiteilleen Elmo Heinosen sekä Joonas Meuran nimiin. – Pelasimme vihdoin systeemimme mukaisesti niin kuin pitää. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja joukkueen luonteeseen, Keinänen kehui. – Meidän pitää olla kärsivällinen ja pelata tarkasti omalla alueellamme, Matejkova suunnitteli. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 21 HPK:n naisille henkisesti tärkeä voitto Kuortaneesta Joonas Lainesalo JÄÄKIEKKO Hämeenlinnan Pallokerhon naisten joukkue pääsi juhlimaan muutaman ottelun tauon jälkeen liigavoittoa. Keinänen myönsi, että loppuminuuttien maalilla tullut voitto oli Kerholle tärkeä. Ylemmän loppusarjan paikka ei ole enää omissa käsissä. Hän myönsi, että voitto oli joukkueelle tärkeä. Sarjakärkeä vastaan pelaaminen olisi myös huomattavasti helpompaa täydellä miehityksellä. Vieraiden maalit tekivät Mikko Ruuska (2+1), Tuomas Vaha, Elmeri Tuomainen ja Luka Laine. Kerhon pistekuningatar Julia Matejkova taistelee kiekosta Kerttu Lehmuksen kanssa. – Tämä oli pelillisesti meiltä selvästi kauden paras ja tasaisin suoritus. Maalipaikkoja oli äärimmäisen vähän, tarkkaa ja hyvävauhtista pelaamista, Risku arvioi. Ensimmäisen jakson loppuun Severi Keskitalon itselleen puhuma ulosajo oli varsinkin 1-0 -tappiotilanteessa raskas isku ja vaikka Oiva Laaksonen toi toisella jaksolla HJS:n vielä tasoihin, vierasvoitto vajaalla pelaten oli silti erittäin epätodennäköinen lopputulos. Kuukausi sitten voittoputkessa miesten Kakkosen B-lohkossa seilanneen HJS:n viisi viimeistä ottelua ovat tuottaneet neljä tappiota, joista viimeisimmän joukkue koki lauantai-iltapäivänä. – Vaihtelevaa peli on ollut. Se on roikkunut ilmassa, mutta peli on aaltoillut
” Tiedettiin, että alku on haastava. Ja kuten todettua, paljon on porukka muuttunut ja matka on kesken. – Tiedettiin, että alku on haastava. TOMI VESAHARJU p Urheilu. Enemmän turnausmuodossa vaikuttaa se, että joukkueiden palautumiset vaihtelevat. – Wirmo on liikkuva ja kova joukkue ja meillä hieman hapotti. Koovee takoi sen jälkeen tasaisesti viisi maalia erää kohti. divisioonassa Markku Tuominen SALIBANDY Steelers Hämeenlinna avasi turnausmuotoisen naisten salibandyn 1. Sen eteen tehdään töitä. divisioonan B-lohkon Tampereella kahdella voitolla. Steelers joutui puolustuskannalle, Kooveen pystyessä pyörittämään peliä hyökkäyspäässä paljon hämeenlinnalaisia paremmin. Nyt on vielä vähän se, että kun me emme saa maaleja ja kaveri saa pari nopeaa, niin se vähän nitkahtaa. Turnauksissa peliaika on 3x15 minuuttia. Vastuuvalmentajana oli Jari Salo, kun päävalmentaja Mika Mäkelä oli T18-tyttöjen mukana. – Ei tänään meidän tahtopelaaminenkaan riittänyt. Ekalla erätauolla muokattiin pelaamista eli ei lähdetty juoksukilpaan, vaan pelattiin tiiviisti ja käytimme omat paikkamme, Salo summasi. Minua pyydettiin penkin taakse tähän turnaukseen ja viikolla palaveerattiin päävalmentajan kanssa, taustoitti Salo, joka on aiemmin valmentanut Steelersin naisia. – Tässä on ollut erittäin kiva tehdä hommia näiden nuorten naisten kanssa. Steelersin naisilla vahva avaus 1. Härmän Kakkosen kausi päättyy viikon päästä sunnuntaina kotipeliin FC Espoota vastaan. Kaksi kuukautta sitten kokoonnuttiin, joukkue meni uusiksi ja nyt vielä haetaan askelmerkkejä. Onneksi on vielä pitkä kausi edessä. Ihmisluonne on vain väkisinkin sellainen. Ehkä isoin ero (liigaan) on, että enemmän on aikaa ja tilaa, Kurkikangas sanoi. Hämeenlinnalaiset kokivat jo kuudennen peräkkäisen tappionsa, mutta ilmapiiri on päävalmentaja Matti Niemen mukaan pysynyt joukkueessa positiviisena. – Mutta sen on huomannut, että kun ei ole ollut kauheasti lainausmerkeissä merkitystä tuloksella, kun tavoite on jo saavutettiin, niin kyllä se hiipii sinne puseroon. – Kovia pelejä nämäkin on. Vastassa on ollut joukkueita sarjan tasollisesta kärkipäästä ja sellaisia ryhmiä, joilla on joukkueissaan enemmän jatkuvuutta verrattuna Steelersiin, jossa suurin osa pelaajistosta on vaihtunut sitten viime kauden. Pienelle ryhmälle peliaika on hyvä, mutta eipä sitä paljon huomaa, kun mennään kuitenkin tehokasta peliaikaa. Turussakin joukkueella oli vain yksi vaihtoehtopelaaja käytössään. Vaikeaan alkukauteen löytyy loogisiakin syitä. Steelersin kapteeni Atte Kurkikangas, 23, on yksi muutamasta Steelers-pelaajasta, joka oli mukana jo siinä viime kauden joukkueessa, joka putosi kauden päätteeksi F-liigasta Inssi-Divariin. – En tiedä lämmittäisikö se sen enempää, jos peli olisi päättynyt 3-1. Sunnuntaina Steelers matkaa Raumalle pelaamaan SalBaa vastaan. Jo avauserän 0–5-lukemat loivat tahdin ottelulle. Ilmapiiri on ollut positiivinen ja olemme saaneet sen pidettyä, että se negatiivisuus ei ole tullut tuonne, Niemi mietti. Steelersin maaleista vastasivat Patrik Salmensaari, kahdesti Jose Takala ja Aapo Ordning. Kurkikangas jatkoi; – Ennen kauden alkua lyötiin lukkoon, että ei tässä hommassa ole järkeä, ellei pleijaripaikkaa lähdet tavoittelemaan. – Homma toimi hyvin, peli oli koko ajan hallinnassamme. Kun emme saa maalia ja kaveri tekee sitten maalin, niin sitten nitkahdus on lähellä. – Ensimmäinen vartti oltiin jopa pelin päällä, mutta sitten tuli ehkä tämä syksyn ongelma. Hämeenlinnalaisten saldona on kahdesta kotiottelusta kaksi tappiota ja peräti 23 päästettyä maalia. – Karhut-peli viikko sitten antoi ihan hyvää positiivisuutta siihen ja nytkin meillä oli ensimmäiseen erään paikkoja tehdä maaleja, ja niistä kun saisi naulattua alkuun, niin saataisiin vähän sykettä. Härmä ei ole Niemen mukaan edes halunnut tappioasemassa lähteä kaunistelemaan lukemia puolustuksen kautta, vaan on jatkanut vapautuneesti oman pelinsä pelaamista. Neljä maalia tehtaillut TPS:n Stella Kanerva teki turkulaisten ensimmäiset maalit pelin 12. Nyt meillä oli yksi peli alla, kun Wirmolle peli meitä vastaan oli päivän ensimmäinen, Salo pohti. Tappioputkestaan huolimatta Härmä ei ole Niemen mukaan kulkenut mieli maassa ottelusta toiseen. Divarissa on Steelersiä odottanut tietynlainen taistelusalibandy, jossa on F-liigaa vähemmän pelin kontrollointia. Päällekkäisyyden myötä naisten avausturnaus mentiin kymmenen kenttäpelaajan voimin. – Enemmän vauhtia ja vähemmän järkeä kuin liigassa. Kaveri sai myllätä meidän puolustuspäässä ihan rauhassa. 22 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Härmästä ei ollut kiusaajaksi vieraissa Tepsiä vastaan Topias Kauhala JALKAPALLO Hämeenlinnan Härmä koki jo kuudennen peräkkäisen tappionsa naisten Kakkosessa, kun se hävisi vieraissa Turun Palloseuran kakkosjoukkueelle maalein 1–6 (0–2). Yritin kyllä psyykata joukkuetta sitä kautta. Ja sitten maalin tekemisen tuska on ollut koko syyskauden ongelmanamme, Niemi sanoi. Härmä on tappioistaan huolimatta jo varmistanut sarjapaikkansa kevään voitoillaan, siinä missä putoamisviivan alapuolelta otteluun lähtenyt TPS/2 tarvitsi pisteitä pitääkseen säilymishaaveensa elossa. Loppulukemat olivat tylyt 4–15 (0–5, 2–5, 2–5) Kärkipäähän uumoiltu Koovee hallitsi ottelua alusta saakka. ja 26. Steelers käänsi voiton myös SBS Wirmo Akatemiasta 6–5 (2– 2, 3–2, 1–1). – Tämä on ainoa kerta, kun T18-alkusarjan pelit ovat päällekkäin naisten pelien kanssa. Haasteita on ollut myös kokoonopanon kanssa. Maalinsuulla urakoi Viivi Laine. Ville Into Kapteeni Atte Kurkikangas on harvoja tuttuja nimiä viime kauden Steelers-joukkueesta. Meillä oli viive antamaan palloon painetta ja pallon kanssa erittäin taitava vastustaja pystyi murtamaan niitä ja sai aikaa meidän hyökkäyspäässä, Steelersin päävalmentaja Ville Into totesi. Avauksena tamperelainen kotijoukkue MIG kaatui 6–1 (3–1, 2–0, 1–0). Härmän ainokaisen teki 5–0-tilanteessa Mira Järvenpää. minuutilla. Täytyy olla armollisia itselle, että sitä kehitystä siellä tapahtuu, Into mietti. Ei tennislukemat paljon tarjoa selittelyn mahdollisuuksia, päävalmentaja Matti Niemi kiteytti. Steelers on joutunut maistamaan kovaa arkea divarissa Topias Kauhala SALIBANDY A vauskierroksella Karhuille kotonaan 4–8 hävinneen Steelersin miesten joukkueen divarikausi jatkui vaikeana, kun tamperelainen Koovee kävi hakemassa voiton Iittalasta. Steelersin tehopelaajia olivat Mari Seppänen (3+3), Heli Haapalahti (2+2) ja Roosa-Maria Kankare (2+1), Aurora Aaltonen (0+3), Meri Lehtinen (2+0), Noora Jakobsson (2+0), Marika Ojala (1+1) ja Iida Eloranta (0+2). – Tepsillä oli iso peli ja huomasi että siellä oli kaikki pelissä, ja meistä ei kyllä ollut nyt siihen kiusaajan rooliin
ANNIINA PARONEN Dusktodawn Boogie ja Sarikan ylivoimavoittajia Villinmiehen Tammakilpailuissa Veeti Suomalainen RAVIURHEILU Perinteikkäät Villinmiehen Tammakilpailut ajettiin lauantaina Lappeenrannassa. – On tämä hevonen vain aivan käsittämättömän hieno. ilmaiseksi Sarjaliput, Smartum, MobilePay ja Rastilippu Emit-leimaus: Kortteja vuokrataan 1€ Pitääkö harjoituksissa hapottaa. Matkalla tunsin koko ajan, että heti kun haluan, tämä karkaa vastustajiltaan, Koivunen lisäsi. Nuorilla harjoittelu on enemmänkin pohjien luomista ja pääpaino on nopeuden ja peruskestävyyden kehittämisessä, hän jatkoi. Harjoittelussa kuunnellaan paljon urheilijan tuntemuksia. Sarikanin on kasvattanut Onni Sillanpää, joka on myös hevosen omistaja. Raitala ohjasti Lappeenrannassa peräti neljä voittoa, sillä voittojen arvoisesti onnistuivat myös Global Withdrawl ja Nazareth sekä ravien avauspuolen lähdöissä voittanut Alien Hill. – Nuoren urheilijan parasta nopeuskestävyysharjoittelua on runsas kilpaileminen ja on muistettava, ettei ole oikotietä onneen – kaikki tulee ajallaan, ohjeisti Helander. Virheistä on opittu ja kehitys sai jatkua. – Taktisesti lähtö meni jopa paremmin mitä odotin, ohjastaja Koivunen totesi voittajaseremonioissa. – Koko ajan Sarikan meni keulassa hyvällä paineella ja voitti lopulta todella varmasti, ohjastuksesta vastannut Santtu Raitala sanoi. – Kun saatiin happomittari, niin pystyimme tarkistamaan, että liikutaan oikealla tehoalueella, valaisi Rinne. – Nopeuskestävyyden harjoittelu ei tuota tulosta ilman pohjaa. Rinne kertoi, kuinka Joonaksen kanssa nuoruusvuosina treenattiin liian kovilla happotasoilla. T-klubin 16. – Meillä tehoista puhutaan termeillä löysä, kevyt, rento, reipas, luja ja täysi. Kun mukaan tulivat vielä allergiaoireet, loppuikin nuoren juoksijalupauksen kehitys. Dusktodawn Boogien on tarkoitus kilpailla seuraavaksi kasvattajakruunussa, kunnes se lähtee kilpailemaan talveksi Ranskaan. Myös liikuntatieteiden tohtori ja valmentaja Ari Nummela sekä hiihtäjä-valmentaja-väitöskirjatutkija Aku Nikander tarjosivat kuulijoille runsaasti tutkimustietoutta nopeuskestävyysharjoittelusta. Timo Korvenheimon valmentama Sarikan kuittasi suomenhevosten tammakilpailusta 26 000 euron ykkösrahat keulapaikalta tuloksella 27,3a/2100 metriä. Anniina Paronen T -Klubin eli Hämeenlinnan Tarmon entisten yleisurheilijoiden tukiyhdistyksen jo 16. Se haki keulat 23,5-vauhtisen avauspuolikkaan päätteeksi, jonka jälkeen teki kärkipaikalta hurjan näytöksen karaten voittajaksi. ”Masokistitreeni”, vääntötreeni”, ”sikahappotreeni” ja ”törkyhappotreeni” kuvaavat hyvin nopeuskestävyysharjoituksia, joiden kanssa kaikki esiintyjät kehottivat olemaan maltillisia. Tähtitamman hoidosta vastaa Päivi Pihlgren. 400 metrin ex-aituri Helander esitteli suuren määrän erilaisia harjoitteita, joita itse aikoinaan teki ja joita nykyään teettää valmennettavillaan. valmennusseminaari pohti maitohappoa tuottavien harjoistusten roolia laktaattilajien harjoittelussa ” Maitohapon sietokyvyllä on tietty fysiologinen raja, liiallinen hapottaminen harjoituskaudella on pään iskemistä seinään. – Lapsilla ja nuorilla anaerobisen harjoittelun ei pidä olla keskeisessä roolissa, koska ominaisuudet kehittyvät ajan kanssa, mutta kyllä lapsetkin sitä kestävät . toisin kuin usein kuulee väitettävän, huomautti Nummela. valmennusseminaarissa pohdittiin lauantaina hapottamisen tarpeellisuutta urheilijoiden harjoittelussa. 42 000 euron ensipalkinnon voittaneen tamman on kasvattanut Häijään Oriasema ja 4-vuotiaan omistaa First Ready Cash Liedosta. Joonas Rinteen valmentajaäiti Minna Rinne oli samoilla linjoilla erityisesti nuorten kohdalla. Se joutui tekemään työt matkalla toisen radan vetojuhtana, mistä karkasi lopulta ylivoimavoittoon uudella kilpailuennätyksellä 12,1a/2100 metriä. Vuonna 2018 syntyneiden lämminverihevosten tammakilpailussa paras oli selkeänä etukäteissuosikkina matkaan lähtenyt Kenneth Danielsenin valmentama ja Olli Koivusen ohjastama Dusktodawn Boogie. Helander kehui laktaattimittarin käyttöä ja Rinteenkin harjoittelussa se on ilmeisen tärkeässä roolissa nykyään. Missä roolissa maitohappoa tuottavien harjoitusten pitäisi olla laktaattilajien harjoittelussa. Valmentajat ja entiset urheilijat Tuija Helander ja Minna Rinne toivat seminaariin omia käytänteitään ja kokemuksiaan. Helanderin esityksessä vilahteli harjoituksille erilaisia lempinimiä, jotka kumpuavat hänen omilta urheiluajoiltaan. – Maitohapon sietokyvyllä on tietty fysiologinen raja, liiallinen hapottaminen harjoituskaudella on pään iskemistä seinään, oli Helander kirjoittanut esitysdiaansa. Urheilu p. Toto75-lähdöissä voittojen muodossa onnistuivat myös Samuli Innasen valmentama Infinito, Olavi Nisosen Pauhis ja Teemu Okkolinin Safööri. Satapäiselle yleisölle Raatihuoneessa aihetta pohjusti liikuntatieteiden tohtori Juha Peltonen selvittämällä maitohapon muodostuksen tutkimustietoa. En anna etukäteen tarkkoja tehoaikoja, vaan vauhdit tulevat päivän tunteen mukaan, kertoi Rinne. Kuudella oikein sai 33,11 euroa ja viidellä 3,05 euroa. Kirsi Simi toimii 5-vuotiaan tamman hoitajana. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 23 Punaportti BU FF A Hämeen Sanomien Kuntorastit hsrastit.info Hauho, Juntula Maanantaina 26.9.2022 Yhteislähtö klo 19.30 Opastus: Tieltä 3055 Navigointiosoite: Veittijärventie 61, 14770 Hämeenlinna Radat: 2 km, 4 km ja 6 km Kartta: 1:10 000/ 5m, päivitetty 9/2022 Maksut: Karttamaksu 6€, alle 16v. Tuija Helander Tuija Helander kertoi valmennuskäytännöistään T-klubin seminaarissa. – Nopeuskestävyysharjoittelua voi tehdä oikein ajoitettuna ja annosteltuna sekä oikeilla tehoilla, toppuutteli Helander puheessaan. Toto75-pelissä seitsemän oikein tietäjät palkittiin 3 167,39 euron arvoisesti. Esiintyjät huomioivat eri ikäkaudet esityksissään
MESTIS: FPS–TuTo Hockey 2–4 (1–2, 1–1, 1–1) K-Espoo–Peliitat 4–1 (1–0, 2–1, 1–0) KeuPa HT–Hermes 0–6 (0–1, 0–1, 0–4) Koovee–K-Vantaa 2–6 (0–1, 1–3, 1–2) RoKi–Hokki 5–1 (1–0, 2–0, 2–1) KÄSIPALLO MIESTEN SM-LIIGA HIFK–BK-46 23–34 (11–11) ÅIFK–Cocks 19–46 (14–23) Cocks 2 2 83– 49 4 GrIFK 2 2 64– 48 4 BK-46 3 2 1 103– 86 4 HIFK 3 1 2 72– 85 2 SIF 2 1 1 56– 55 2 Dicken 1 1 28– 30 ÅIFK 3 3 71– 124 Seuraavat ottelut: 28.?9. 16.00 Golf, Ladies European Tour. 22.00 Golf. 1–0, 43. C MORE SPORT 2 09.00 WTA Tennis. 23.20 NFL: Tampa Bay Buccaneers–Green Bay Packers. PeKa–JIPPO 2–3 (1–2) 12. TOM PENNINGTON / LEHTIKUVA Tulospörssi JALKAPALLO KANSOJEN LIIGA A-liiga: Lohko 2: Tshekki–Portugali ja Espanja–Sveitsi myöhemmin. 15.00, 16.30, 21.00 Snooker. Juho Salminen rp. 14.25 League One: Plymouth–Ipswish. RoKi– TPS, K-Espoo–Kuortane, Kärpät– Lukko, KalPa–HIFK, Ilves–HPK, 8.?10. 21.00 Major League Baseball: Twins–Angels. Mauro Severino 0–2, 42. Jermu Virtanen 3–0, 63. 14.50 Futsal-Liiga: MuSaFutsal–EBK, SoVo–AU. PKKU–FC LaPa 4–0 (2–0) 15. 17.55 Naisten Superliiga: Chelsea– Manchester City. 13.00, 15.00, 17.00, 19.00 Tennis. Alempi jatkosarja: ONS–Honka 2–1 (1–0), Ilves–NJS 1–2 (1–0) Ilves 21 6 3 12 26– 48 21 Honka 21 5 4 12 26– 34 19 ONS 21 4 3 14 17– 57 15 NJS 21 1 2 18 10– 78 5 Seuraavat ottelut: 30.?9. 19.55 NFL: Miami Dolphins–buffalo Bills. TPS– Pelicans, Ilves–Kärpät, Lukko– JYP, HPK–Jukurit, 28.?9. TV-urheilu Tom Brady johdattaa Tampa Bay Buccaneersin sunnuntaina Green Bay Packersia vastaan. VJS–GrIFK 1–0 (0–0) 53. 16.50 Ykkönen: EIF– JäPS, PK-35–PIF. Kärpät–JYP, Jukurit–Pelicans, 30.?9. Benjamin Thurling 1–1, 30. Reipas–FC Kiffen 3–0 (2–0) 41. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 7, 8, 9, 13, 16, 23, 27, 30, 34, 38, 39, 40, 44, 47, 58, 60, 61, 67, 69 Kunkkunumero: 47 Lauantai 24. lähtö: 3 Sarikan, poissa: 6. Charles Katashira 3–3, 84. 2–2, 77. HPS– PK-35 Vantaa, Åland United–KuPS, 17.?10. 10.00 Berliinin maraton. 19.00 LPGA Tour. Oliver Östergård 2–1, 45+1. DISCOVERY+ 03.05 Pyöräily. Lirinis Haziri 2–0, 86. 17.00 SailGP. V SPORT GOLF 14.30 DP World Tour. 09.00, 11.40, 16.35, 18.30 ETCR, MM-sarja. Kingsley Kwasi Kwaw 4–0. Haruna 4–1. 9. Ilves–KalPa, RoKi–TPS, K-Espoo–HPK, Kärpät–HIFK, Kuortane–Lukko, 2.?10. Honka– NJS, 1.?10. 24 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 TULE JA TUTUSTU TAI TILAA ESITTELY KOTIISI. 15.00, 18.00 Extreme E. 3–2 (1–1, 0–0, 1–1, 1–0) Lukko–KalPa 4–16 (1–7, 2–3, 1–6) K-Espoo–RoKi 9–2 (2–1, 3–1, 4–0) HIFK 5 5 28– 6 15 KalPa 5 4 1 38– 12 14 K-Espoo 5 4 1 22– 8 12 Kuortane 5 3 1 1 16– 9 12 TPS 5 2 1 2 23– 18 8 HPK 5 1 1 3 15– 18 5 Kärpät 5 1 1 3 12– 21 4 RoKi 5 2 3 9– 23 2 Lukko 5 1 4 11– 45 2 Ilves 5 1 4 7– 21 1 Seuraavat ottelut: 25.?9. Kenzo Ishii rp. Victor de Paula 1–1, 27. 1–1, 36. 16.55 Käsipallon naisten Mestarien liiga: CSM Bucuresti–Bietigheim. Michael Faber 1–0, 35. KuPS varmisti mestaruuden. 15.40 Gjensidige Kvindeliga: AGF–Brøndby IF. lähtö: 1 Nazareth, poissa: 5. 0400 543 315 Markku Koistinen p. Lohko 4: Slovenia–Norja 2–1, Serbia–Ruotsi myöhemmin. 17.55 Naisten Superliiga: Chelsea–Manchester City. 15.50 UEFA Nations League: Andorra–Latvia. Manninen 3–2, 90+5. 20.00, 21.30, 23.00 Motocross. Niklas Jokiniemi 3–4. 17.00 SailGP. 16.55 Premiership Rugby: Exeter Chiefs–Harlequins. 19.55 NFL: Miami Dolphins–Buffalo Bills. 14.15 DTM: Red Bull Ring. 18.20 F-liiga: TPS– Koovee. Joonas Meura 1–0, 50. Tappara–KooKoo, KalPa–Ilves, HIFK– Sport, 29.?9. Milad Zanidpour 1–1, 89. Oma maali 1–2, 45. Eero Korpela 2–0, 57. JYP–KalPa, Jukurit–Sport, Pelicans–Tappara, Ilves–HPK, Ässät–KooKoo, HIFK–TPS, SaiPa– Lukko. V SPORT 1 10.00 Berliinin maraton. V SPORT MOTOR 22.00 Nascar. SALIBANDY MIESTEN F-LIIGA OLS–Oilers 5–8 (1–1, 2–3, 2–4) SPV–Jymy 6–5 (2–1, 1–2, 3–2) EräViikingit–Indians 5–13 (0–4, 1–5, 4–4) Happee–Nokian KrP ja. lähtö: 2 Global Withdrawl, poissa: 3, 8, 9, 11, 12 Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus 3167,39 e., 6 oikein voitto-osuus 33,11 e., 5 oikein voitto-osuus 3,05 e. 16.50 Futsal-Liiga: KaDy–FC Kiisto. Päiväarvonta Oikeat numerot: 5, 9, 13, 15, 16, 18, 20, 27, 30, 34, 41, 42, 46, 53, 54, 63, 64, 65, 69, 70 Kunkkunumero: 53 TOTO75 Lauantai 24.09. Tuomas Mustonen 2–2, 52. 11.00 World Padel Tour. 12.30 Finnish Pool Tour Mikkeli. Georg Janar 2–2, 50. 2–1 (1–0, 0–0, 0–1, 1–0) Pelicans–Ilves 5–1 (2–0, 0–1, 3–0) Ässät–KalPa 3–1 (1–1, 1–0, 1–0) Ilves 6 4 1 1 16– 9 14 Kärpät 4 3 1 14– 4 11 KooKoo 5 3 1 1 18– 10 11 TPS 6 3 1 2 17– 15 11 Tappara 6 3 1 2 15– 14 10 HPK 6 2 2 2 16– 18 10 -------Pelicans 5 2 1 1 1 13– 9 9 Lukko 5 2 1 2 12– 11 7 Ässät 6 2 1 3 12– 17 7 JYP 6 2 1 3 11– 17 7 -------Jukurit 6 2 4 16– 17 6 KalPa 5 2 3 10– 11 6 Sport 5 2 3 8– 12 6 SaiPa 6 1 2 3 7– 15 5 HIFK 5 1 4 9– 15 3 Seuraavat ottelut: 27.?9. 14.00 Summer Ski Jumping, HS90. Emil Pallas 1–2, 45+1. 19.55 NFL: Indianapolis Colts– Kansas City Chiefs. Dicken– GrIFK, 1.?10. 4–3 (2–1, 1–2, 0–0, 0–0, 1–0) HPK–Kuortane ja. Joakim Häggblom 1–0, 82. Haruna 3–1, 46. 16.50 Lentop a l l o n M e s t a r u u s l i i g a : KyKy-Betset–Akaa-Volley. 21.00 NHL: Washington–Buffalo. Tommi Roponen 1–0, 17. Mustapha Coker 0–1, 35. C MORE SPORT 1 06.00 WTA Tennis. lähtö: 12 Infinito, poissa: 5 2. V SPORT PREMIUM 13.55 Naisten Bundesliiga: Bayern München–Werder Bremen. Simon Stenstrand 3–3. Joona Tapani rp. HJK–PK-35. Lohko B: SalPa–HJS 4–1 (1–0) 31. 23.20 NFL: Tampa Bay Buccaneers–Green Bay Packers. Lyon Dantas Firmino 2–1. PPJ–Atlantis 3–4 (2–2) 12. V SPORT + SUOMI 10.00 Berliinin maraton: 2022. 16.55 Käsipallon naisten Mestarien liiga: Team Esbjerg–Storhamar. VIAPLAY 04.00 Major League Baseball: Dodgers–Cardinals. lähtö: 3 Dusktodawn Boogie, poissa: 7. V SPORT VINTER 21.05 NHL: Washington Capitals– Buffalo Sabres. Vili Lankinen 1–0. Arttu Raittinen 0–1, 31. Aleksi Nissinen 2–3. 21.35 UEFA Nations League: Hollanti– Belgia. Maaliin ajoi 57 kilpailijaa. 14.55 Tyttöjen Superpesis: Pesäkarhut-Akatemia–Fera. 14.30, 19.00 Golf. 10.55, 14.15, 16.05 DTM. Heinonen 3–1, 90. NAISTEN LIIGA Ilves–HIFK 0–3 (0–1, 0–0, 0–2) TPS–Kärpät vl. 17.00 Käsipallon Bundesliiga: Lemgo-Lippe–DHfK Leipzig. lähtö: 10 Pauhis, poissa: 1 3. 17.15, 18.30, 21.30, 22.38 Cyclocross. 15.50 OBOS Damallsvenskan: Umeå– Örebro, AIK–Eskilstuna. SaiPa–TPS, KalPa–Sport, KooKoo–Lukko, Tappara–Ässät, HPK–HIFK, 1.?10. 0400 670 397 SUB. Benjamin Östman 2–0. 1–0, 20. Mustonen 3–2, 67. 20.40 Naisten Superliiga: Liverpool–Everton. Oiva Laaksonen 1–1, 60. LENTOPALLO MONTESILVANO, ITALIA Alle 20-vuotiaiden miesten EM-lopputurnaus: Ottelu sijoista 5–8: Slovenia– Suomi 3–1 (25–21, 25–21, 23–25, 25–17) Suomi pelaa sunnuntaina sijoista 7–8. 18.00 Ravit. 9. RAHAPELIT EUROJACKPOT Perjantaiarvonta 23.9. 13.55 Poikien Superpesis: Kouvolan Pallonlyöjät–Sotkamon Jymy. 15.50 UEFA Nations League: Andorra–Latvia. Lohko C: JBK–GBK 2–0 (1–0) 24. 18.00 Golf. 23.20 NFL: Tampa Bay Buccaneers–Green Bay Packers. Baba Haruna 1–1, 36. FC Honka/Akatemia–Tampere United 4–1 (3–1) 28. EUROSPORT 2 12.20, 13.50 Superbike. 13.50 OBOS Damallsvenskan: IFK Kalmar–Piteå. 17.55 FA Women’s Super League: Chelsea–Man City. 18.50 UEFA Nations League: Azerbaidzan–Kazakstan. 21.35 UEFA Nations League: Färsaaret–Turkki, Luxemburg–Liettua, Wales–Puola, Itävalta–Kroatia. V SPORT 1 SUOMI 21.00 NHL Preseason: Washington Capitals–Buffalo Sabres. 21.35 UEFA Nations League: Hollanti–Belgia, Tanska–Ranska. AVAIMET KÄTEEN • TAKUUTYÖTÄ • PITÄVÄT AIKATAULUT • WWW.KYMPPI-KATTO.FI KATTOREMONTIN ESITTELY KATTOREMONTIN ESITTELY Osallistu arvontaan ja VOITA 10.000€ KATTOtai IKKUNAREMONTTI Arvonnan säännöt: www.kymppi-katto.fi Maanantaina 26.9.2022 klo 10-17 Naakantie 11, 13500 Hämeenlinna (Seppo Vieru) Edustajat: Sampo Sakko p. 19.00 Golf. 21.35 UEFA Nations League: Tanska– Ranska. 11.30 Frisbeegolf: Prodigy Disc Pro Tour, Kuopio. 22.00 Nascar. Asaad Babiker 3–0. 06.00, 09.00, 14.00, 14.03, 16.30, 18.00, 20.00 Tennis. Heinonen 4–1. Eetu Venäläinen 1–0. C-liiga: Lohko 2: Pohjois-Irlanti–Kosovo 2–1, Kypros–Kreikka myöhemmin. Honka–ONS, NJS–Ilves. Oma maali 1–0. Lappee Oikea rivi: 1. RoKi–HPK, HIFK–K-Espoo, TPS–Lukko, Kuortane–KalPa, Kärpät–Ilves, 9.?10. Ilves–ONS, 15.?10. 17–18-vuotiaiden tyttöjen maantieajo, 67,2 km: 1) Zoe Backstedt Britannia 1.47,05, 2) Eglantine Rayer Ranska –2.07, 3) Nienke Vinke Hollanti, sama aika, ...46) Wilma Aintila Suomi –6.22. RUUTU 12.20 F-liiga: O2-Jyväskylä– SaiPa. Ville Kiiski 3–1. Aleksi Ruusu 2–1, 90. Elmo Heinonen 2–1, 68. FC Jazz–KaaPo 2–1 (2–1) 24. Maaliin ajoi 78 kilpailijaa. 13.00 Tractor Pulling 2022: Härmä. HIFK–Kuortane, Kärpät–HPK, RoKi–Ilves, Lukko–KalPa, K-Espoo–TPS. 20.40 FA Women’s Super League: Liverpool–Everton. V SPORT 2 SUOMI 11.00 World Padel Tour: Madrid Master. VIFK–JJK Jyväskylä 1–0 (1–0) 25. Toni Tahvanainen 1–2, 63. Jalkapallo21. KANSALLINEN LIIGA Ylempi jatkosarja: KuPS–PK-35 5–1 (3–1) HJK–PK-35 Vantaa 1–1 (0–0) Åland United–HPS 3–0 (1–0) KuPS 21 19 2 91– 12 57 HJK 21 15 4 2 54– 13 49 Åland United 21 12 6 3 56– 24 42 PK-35 Vantaa 21 12 4 5 42– 31 40 PK-35 21 7 6 8 30– 36 27 HPS 21 5 6 10 24– 43 21 Seuraavat ottelut: 15.?10. Takeru Nakada 1–0, 71. Kuortane–Ilves, HPK–K-Espoo, TPS– KalPa, Lukko–Kärpät, HIFK–RoKi, 1.?10. KAKKONEN Lohko A NJS–FC Futura 3–3 (2–2) 2. Oscar Dahlfors 1–0, 28. 03.55, 04.15, 04.35, 05.45, 07.05, 08.25 Moto GP. kierrosOBOS Damallsvenskan 13.55 Gjensidige Kvindeliga: FC THY-Thisted Q–Sundby Boldklub. 14.55 Käsipallon Bundesliiga: Hannover-Burgdorf–Kiel, Kastamonu Belediyesi–Rapid Bucresti. 11.30, 13.15, 14.30, 14.50, 16.00, 22.00, 23.00 Superbike. Joonas Manninen rp. 13.55 Frauen-Bundesliga: Bayern München–Werder Bremen. JÄÄKIEKKO LIIGA HIFK–KooKoo 1–5 (0–0, 1–3, 0–2) JYP–SaiPa 2–0 (1–0, 1–0, 0–0) Kärpät–HPK 4–1 (1–0, 2–1, 1–0) Tappara–Jukurit 4–1 (0–1, 1–0, 3–0) TPS–Lukko ja. 7–8 (2–2, 4–1, 1–4, 0–1) TPS 3 2 1 22– 9 8 Indians 3 2 1 22– 12 7 Oilers 3 2 1 20– 16 7 Happee 3 1 1 1 20– 15 6 Jymy 3 1 1 1 20– 12 5 Nokian KrP 3 1 1 1 20– 19 5 Classic 2 1 1 13– 13 4 SPV 1 1 6– 5 3 EräViikingit 3 1 2 16– 24 3 LASB 2 2 10– 18 OLS 3 3 15– 27 FBC Turku 3 3 8– 22 NAISTEN F-LIIGA A PSS–Classic 8–2 (1–0, 3–1, 4–1) EräViikingit–TPS 0–7 (0–2, 0–1, 0–4) FBC Loisto–Koovee 7–5 (2–2, 2–3, 3–0) SB-Pro–SSRA 5–3 (1–1, 0–2, 4–0) p Urheilu. 15.50 Futsal-Liiga: ToPV–Vieska Futsal. 13.50 F-liiga: Pirkat– Jokerit. Cocks–HIFK, GrIFK– SIF, BK-46–Dicken. EUROSPORT 1 02.05, 03.00 Pyöräily. ALFATV 11.00 Ratamoottoriveneilyn SM-sarja. PYÖRÄILY WOLLONGONG, AUSTRALIA Maantiepyöräilyn MM-kilpailut: Naisten maantieajo, 164,3 km: 1) Annemiek Van Vleuten Hollanti 4.24.25, 2) Lotte Kopecky Belgia jäljessä 1 sekunti, 3) Silvia Persico Italia sama aika. Lohko 2: Israel–Albania myöhemmin. Päänumerot: 20, 30, 38, 39, 44 Tähtinumerot: 2, 12 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 1 225 601,50 e, 5 oikein 307 528,70 e, 4+2 oikein 8 951,70 e, 4+1 oikein 480,30 e, 3+2 oikein 265,80 e, 4 oikein 138,70 e, 2+2 oikein 43,30 e, 3+1 oikein 28,40 e, 3 oikein 20,60 e, 1+2 oikein 20,60 e, 2+1 oikein 12,60 e KENO Perjantai 23. 14.50 F-liiga: SPV– LASB, OLS–FBC Turku, Classic–SSRA. lähtö: 14 Säfööri, poissa: 4 4. 17.50 F-liiga: ÅIF–Blue Fox. 22.00 Nascar. RoPS–FC Vaajakoski 1–0 (1–0) 23. 23.00 MXGP Motocross. EPS–Ilves-Kissat 3–1 (1–0) 20. C MORE MAX 15.00, 18.00 Extreme E. C MORE 15.50 UEFA Nations League: Moldova–liechtenstein. B-liiga: Lohko 1: Armenia–Ukraina 0–5, Skotlanti–Irlanti myöhemmin
Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Runoileva ylilääkäri Ari Palomäki sai päivystyksen toimimaan Sivut 26–28 PEKKA RAUTIAINEN H 2
Hämeenlinnassa päivystyksen hoitajat on esimerkiksi koulutettu itsenäisesti rekisteröimään aivosähkökäyrä eli EEG. . Perheessä kolme aikuista lasta. Kun henkilöstö oli koulutettu uuteen toimintamalliin, se alkoi pian näkyä tuloksina. Lääketieteen lisensiaatti Tampereen yliopistosta 1982, sisätautien erikoislääkäri 1989, lääketieteen tohtori 2003, akuuttilääketieteen erikoislääkäri ja dosentti 2013. Näin on käynyt. Keskussairaalan akuuttilääketiede onkin kenties tunnetumpaa maakunnan ja Suomen rajojen ulkokuin sisäpuolella. – Viinalta haisevia potilaita on kuollut, kun heidän tiedottomuutensa syy onkin ollut esimerkiksi kaatumisesta johtunut aivoverenvuoto, Palomäki muistuttaa. – Silloinhan toiminta keskussairaalassa oli vielä joiltain osin ihan vanhanaikaista. Palomäen mukaan maailmalla on vain kolme klinikkaa, jotka ovat julkaisseet näin hyviä tuloksia: Hämeenlinnan kaltaisiin vasteaikoihin on päästy ensimmäisenä Helsingissä ja myöhemmin Norjassa. Kun aiemmin päivystysyksikön saapumisesta paikalle liuotushoidon aloittamiseen kului keskimäärin 54 minuuttia, nyt hoito päästiin aloittamaan alle 20 minuutin sisällä. Ylioppilas Tampereelta Messukylän yhteiskoulusta 1976. – Hämeenlinnan ei todellakaan tarvitse häpeillä osaamistaan. Hänen johtamistapansa muistuttaa esimerkiksi jääkiekossa käytössä olevaa Meidän peli -ajattelua, jossa pelaajat sitoutetaan yhteisiin tavoitteisiin. KUKA Ari Palomäki . Muodostuu sellainen paikan oma toimintakulttuuri, jossa kaikki haluavat olla mukana. 2000-luvun vaihteessa Palomäki oli jonkin aikaa mukana potilastietojärjestelmää koskevassa Tinkimätön ylilääkäri on luonut Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystykseen toimintakulttuurin, joka tuottaa tuloksia. Hämeenlinnassa päätettiin vuonna 2013 järjestää neurologian ja akuuttilääketieteen yhteistyönä aivoinfarktin päivystyksellinen hoito uudella tavalla siten, että akuuttilääkärit ottivat potilaiden hoitovastuun. – Kun me teemme hyvässä hengessä yhdessä asioita ihmisten parhaaksi, meidän kenenkään ei tarvitse olla yksilönä maailman paras. . Syntyi 26.4.1957 Lempäälässä. Nopeudella on väliä, sillä aivohalvauspotilaalta kuolee jokaisen odotetun minuutin aikana ennen hoidon aloittamista noin kaksi miljoonaa aivosolua. Ensimmäisenä nopeutimme vuosina 1995– 1996 sydäninfarktipotilaiden hoitoprosessin. Tähän tilanteeseen Tuukka Tommisen tutkimustyö on tuomassa parannuksen. 26 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Tilastotkin sen osoittavat: Ari Palomäen tiimi on maailman huipulla Riikka Happonen H arva tietää, että Kanta-Hämeessä tehdään niin korkeatasoista akuuttilääketieteellistä työtä, että sitä tullaan katsomaan Japanista asti. Toisin oli vielä silloin, kun Tampereella varttunut ja opiskellut Ari Palomäki nuorena sisätautien erikoislääkärinä tuli 1990-luvun alussa Hämeenlinnaan töihin. Riittää, että teemme hyvän suunnitelman ja toimimme sen mukaan, ja sitten olemmekin maailman huipulla. Käytännön työssä vastaan tulee tilanteita, ettei potilas pysty puhaltamaan alkometriin, mutta lääkäreiden olisi hyvä tietää, johtuvatko hänen oireensa päihtymyksestä vai kenties jostakin muusta. Palomäen johdolla Hämeenlinnassa oli jo edellisenä vuonna aloitettu Turun ja Jyväskylän ohella akuuttilääkäreiden käytännön erikoislääkärikoulutus. Palomäki itse vastaa kansainvälisestä tutkimusyhteistyöstä viiden pohjoismaisen kärkiklinikan erikoislääkärien koulutuksessa, yli 7 000 eurooppalaisen koronapotilaan EuroCOV-hankkeessa sekä tajunnanmenetyspotilaiden SEED-tutkimuksessa. Palomäki kertoo tällaisten tulosten olevan syy siihen, miksi hän nauttii esimiestyöstä. . Juuri hän on yksi keskeisimmistä tekijöistä, joiden vuoksi tähän on tultu. Täkäläisiä tutkijoita on myös pyydetty luennoimaan Berliinin Chariten kaltaisiin huippusairaaloihin. – Tavoitteenamme oli olla tässä maailman parhaita. p Sunnuntai. Hämeenlinnassa Kanta-Hämeen keskussairaalassa laadittiin valtakunnallinen lokikirja, jossa määriteltiin kaikki se, mitä päivystysklinikassa pitää osata. Hän esittelee hoidon paranemisesta kertovia tilastokäppyröitä hymy huulilla. Asunut Hämeenlinnassa puolisonsa Annamari Palomäen kanssa vuodesta 1992. – Kun prosessit pannaan uusiksi ja kaikki sitoutuvat niihin, niillä on taipumus myös pysyä hyvinä. . Jää osittain eläkkeelle Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystysklinikan ylilääkärin tehtävästä 1.12.2022. Maailmalla seurataan kiinnostuneina myös Markus Holmbergin akuutin eteisvärinän tutkimusta ja Veronika Uslinin myrkytyspotilastutkimusta. Sen jälkeen Palomäki alaisineen on paitsi pyörittänyt arkista toimintaa päivystyksessä, myös keskittynyt korkeatasoiseen tutkimustyöhön ja osallistunut erikoisalansa kansainväliseen kehitystyöhön. Hämeenlinnassa on esimerkiksi alettu tutkia uutta, nopeaa tapaa veren etanolipitoisuuden mittaamiseen. Jatkaa Tampereen yliopiston akuuttilääketieteen professuuriaan vuoden 2024 loppuun asti. 5 minuuttia on lyhin Hämeenlinnassa mitattu aika, joka kului aivohalvauspotilaan kotiovelta liuotushoidon aloittamiseen. Kaikkein suurimman kansainvälisen huomion Palomäen johtama koulutusja tutkimusklinikka on kuitenkin saanut saavutuksistaan aivohalvauksen hoitoprosessissa. Lyhimmillään olemme päässeet viiteen minuuttiin, mutta näiden potilaiden tapausselostuksia ei ole vielä julkaistu. . – Kun helmikuussa 2019 julkaisimme aivoinfarktituloksemme amerikkalaisessa alan huippulehdessä, se valittiin kuukauden huippuartikkeliksi, kertoo keskussairaalan päivystysklinikan ylilääkäri ja tulosaluejohtaja Ari Palomäki. Palomäki kiittääkin vuolaasti päivystyksessä työskentelevien hoitajien ja lääkärien ammattitaitoa ja -ylpeyttä. Seuraavana vuonna Hämeenlinnan päivystysklinikkaa johtaneesta Palomäestä tuli Maarit Castrénin ohella Suomen ensimmäinen akuuttilääketieteen professori. Akuuttilääketieteestä tuli Suomessa oma lääketieteen erikoisalansa vuonna 2013
– Paras on sellainen työyhtei sö, jossa voi olla töissä niin nuo rena, keskiikäisenä kuin vähän vanhempanakin. Palomäen mukaan ei mikään yksittäinen asia, vaan päätös oli monen tekijän summa. syyskuuta 2008 samana päivä nä tohtoriksi sekä tekniikasta että lääketieteestä. – Hän kouluttaa nyt meidän eri koistuvia lääkäreitämme. Työntekoa hän ei kuitenkaan vielä lopeta. Vuonna 2007 Ahvenistolle nousi uusi päivystysrakennus, jossa mel kein kaikki tehtiin toisin kuin en nen. Mikä ihme sai kunnianhimoisen miehen jäämään kaikista paikois ta juuri Hämeenlinnaan. – Täällä helposti ajatellaan, ettei asioista saa tehdä numeroa. Palomäki nostaa esiin esimer kiksi osastonylilääkärinsä, dosentti Teemu Koivistoisen, joka väitteli 9. Kuusi vuotta myöhemmin siellä alettiin kouluttaa akuutti lääkäreitä. – Hyvä ystäväni arveli, että kun tämä on vanhaa kartanomaaseu tua, aina on totuttu siihen, että pi tää olla joku pehtoori sanomas sa, miten asiat tehdään, Palomä ki pohtii. Palomäki jatkaa sairaanhoito piirissä 10prosenttisella työsopi muksella. Hänen mielestään EteläPohjan maalla sairaanhoitopiiriä kohtaan ei osoiteta samanlaista kyräilyä ja epäilyjä, mihin on ajoittain törmät ty KantaHämeessä. Autan mie lelläni kaikessa, missä voin, Palo mäki toteaa. – Täällä olen saanut toteuttaa itseäni, mutta täällä on myös erit täin hyvät vakituiset, pitkäaikaiset hoitajat ja lääkärit, joiden kanssa on miellyttävää ja turvallista teh dä töitä. – Toivottavasti sen jälkeen saamme jatkajan täältä Hämeen linnasta. Mi nä taas ajattelen ja elän niin, että miksi pyrkisi hyvään kansalliseen tasoon, jos voi pyrkiä olemaan hy vällä kansainvälisellä tasolla. 65-vuotias Palomäki jää joulukuun alussa eläkkeelle nykyisestä ylilää kärin virastaan. – Jokainen tekee asiat tietenkin omalla tavallaan, mutta joskus on hyvä pallotella tai, niin kuin minä sanon, ventiloida asioita jonkun kokeneemman kanssa. PEKKA RAUTIAINEN Osastonylilääkäri Ville Hällberg (vas) ja ylilääkäri Ari Palomäki tutkivat potilaan testituloksia päivystysklinikalla vuonna 2016. selvitystyössä ja Hämeenlinnan seudun terveydenhuollon kehi tys hankkeessa. – Olen vähän sellainen selfma detutkija. TERHO AALTO Sunnuntai p. Palomäki toteaa, ettei päivys tysklinikka voi toimia vain nuo rien, vaihtuvien lääkäreiden va rassa. Mietin, ettei yliopisto sairaaloissa tai muualla ole minul le tarjolla mitään sellaista, mikä kiinnostaisi minua tätä enemmän. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 27 Ari Palomäki jää joulukuussa eläkkeelle päivystysklinikan ylilääkärin työstään, mutta jatkaa vielä professuuriaan sekä 10-prosenttisella työajalla myös sairaanhoitopiirissä. Palomäki on tyytyväinen siitä, että hän voi auttaa seuraajiaan työskentelemällä Hämeenlinnas sa vielä osin. Lisäksi hän on sitou tunut hoitamaan Tampereen yli opiston professuuriaan vielä rei lut kaksi vuotta eli vuoden 2024 loppuun. Paras tekijä siihen toki valitaan avoimella haulla, mutta meillä on täällä erinomaisia eh dokkaita. Hän valmistui lää ketieteen tohtoriksi 2003, jolloin hänet valittiin päivystysklinikan johtoon. Hämeenlinnassa häntä on vuo sien varrella hieman ihmetyttä nyt tietynlainen terveen itsetun non puute. Palomäen äiti on kotoisin Karja lasta ja isä Pohjanmaalta, joten Lempäälässä syntyneestä pojas ta ei tullut kaikkein hiljaisinta eikä vaatimattominta ihmistä
vaikka elimme kesää, syksy oli saapunut. On järjetöntä, etteivät esimerkiksi Putinin hyökkäyssotaa panneet ukrainalaiset ole voineet työllistyä heti, kun työpaikka on tiedossa. Käytännössä kaikista muista soittajista tuli musiikin ammattilaisia, minä olin ainoa luopio, pelkkä lääkäri. ”60-luvulla havaittiin merkittävä muuttoaalto Itä-Suomesta Helsinkiin, kun väestö pakeni lamaa ja työttömyyttä etelään. Ne ovat tunnettuja siitä, että ne tuolloin 1960-luvulla rakennettiin väljästi. – Olen aina inhonnut tyypillistä suomalaista sanontaa Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa . Kirjoittaja ei ehkä ole ikinä käynyt Helsingin lähiöissä. Samoin se, että turvapaikanhakijoita makuutetaan vastaanottokeskuksissa vuosikausia. – Minulla oli kirjaprojektille jo kustannussopimuskin alustavasti keskusteltuna, mutta sitten kustantamossa vaihtuivat omistajat. Toinen vaativa vapaa-ajanharrastus ovat runot. Sanoitusten kanssa saa kylläkin joskus ”takoa” hyvän aikaa. Älyllisistä pähkinöistä pitävä mies on kirjoittaessaan tarkka siitä, että runot noudattavat tyylin mukaista mittaa säntillisesti. Siitä tuli ensimmäinen räppini, jossa vertaan Putinin Venäjän moraalittomia miehitysjoukkoja susilaumaan. – Se oli kova bändi. Alun perin kiltiksi koulupojaksi itseään kuvaileva professori on aina halunnut ajatella asioita omilla aivoillaan. Hämeenlinnassa tällaista mainetta kantaa esimerkiksi Katuma, joka sijaitsee hienolla paikalla järven rannalla, josta on sujuva pääsy vesille ja metsään ja jossa asuu ihan tavallisia ihmisiä. Vaativasta ammatistaan huolimatta Palomäki ei lopettanut esiintymisiä. – Viimeisin syntyi kuluneena kesänä, kun suivaannuin itänaapurimme erikoisoperaatiosta. 28 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Renessanssimies säveltää ja runoilee Pois turha byrokratia, lisää asukkaita ja asuntoja K yllä nousi verenpaine, kun luin Kaupunkiuutisten mielipidepalstaa (21.9.). Se on ollut tärkeä osa Ari Palomäen elämää Tampereen vuosista saakka. Kuvassa mukana Kie (vas.), Jonne ja Mikko von Hertzen. – Istun pianon ääressä tai rämpytän kitaraa ja alan kuulostella, että tästähän voisi tulla jotain. Jos hän johonkin ryhtyy, hän haluaa tehdä sen kunnolla. Talojen väliin jätettiin laajat piha-alueet ja lähettyvillä yleensä on sekä metsää, puistoja että palveluita. – En ole koskaan tykännyt muiden apinoinnista. Heitä ja uusia asuntoja tarvitaan. Hänen tuotantoonsa kuuluu noin 50 sävellystä. Siinä kirjoittaja huomaamattaan osuu oikeaan, että tapana on leimata kokonaisia lähiöitä helvetin esikartanoiksi sillä perusteella, että alueilla asuu muiden ohella myös huono-osaisia. Hetki huipulla. On aika laskeutua takaisin laaksoon. Ari Palomäki hankki taideteoksen Von Hertzen Brothers -yhtyeen ja Luonnonperintösäätiön järjestämästä hyväntekeväisyyshuutokaupasta. Hän oli kotona pienten lasten kanssa ja sanoi, että eiköhän tuo reissaaminen töihin riitä, muutetaan Hämeenlinnaan, Palomäki muistelee. sadat tuhannet suomalaiset, tällaisiin lähiöihin. ANNAMARI PALOMÄKI KAKSI TANKAA Lehdet lensivät lintuina rakkaani luo. – Soitimme siis musiikkia, jota mahdollisimman moni kuuntelee, Palomäki naurahtaa ironisesti. Usein huonon maineen saavat lähiöt, joiden asuntokanta on painottunut vuokra-asuntoihin. Ainakin kannattaa yrittää. Viime aikoina häneltä on syntynyt myös suomalaista eli niin sanottua kalevalaista runomittaa noudattavaa tuotantoa. Yleensä hänen kappaleensa syntyvät kuitenkin melodia edellä. Tuuli tarinoi. Hän oli jo opiskeluaikoinaan mukana hengellistä, progressiivista poppia soittavassa Tram-yhtyeessä, jossa hänen kanssaan soittivat Tarvo Laakso, Jouko Laivuori ja Sakari Löytty. Tällä on enimmäkseen vältetty Ruotsin kaltainen tilanne, jossa jengirikollisuus itää suurissa vuokralähiöissä. Kirjoittaja on ansaittuja eläkepäiviä viettävä Hämeen Sanomien pitkäaikainen toimittaja. – On hienoa, kun voi toden teolla leikitellä suomen kielellä. Sitä ei tee tuosta vain. Silti useimmista siirtolaisista tulee yhteiskunnan tukipylväitä, joiden varassa Ruotsin hyvinvointi on rakentunut. Ari Palomäki p Sunnuntai. Ilman maahanmuuttajia emme selviä palvelualojen huutavasta henkilöstöpulasta. Hanna Antila-Andersson Kolumni ” Harvoin on lähiöiden asukkaita leimattu näin silmittömästi! Riikka Happonen Ari Palomäelle tuli tänä vuonna täyteen paitsi eläkeikä, täydet 30 vuotta elämää hämeenlinnalaisena. Minä ajattelen niin, että joka kuuseen kurkottaa, se pääsee vähän matalampaan kuuseen. Kerran kauas nähneenä matkaa jatkaa ilolla. Siellä Kanta-Hämeessä perussuomalaisten aluevaaliehdokkaanakin toiminut henkilö todistaa Helsingin lähiöiden kurjuutta. Hän esiintyy myös soolona. Mukana bändissä oli kaksi kosketinsoittajaa, joten pianistitaustaiselle Palomäelle lyötiin käteen basso. Hän muutti kaupunkiin vuonna 1992 työskenneltyään keskussairaalassa pari vuotta. Tämän seurauksena rakentuivat lukuisat Helsingin lähiöt, jotka nykyään merkitsevät ihmisille työttömyyttä, alkoholismia, rikollisuutta, rappeutuneisuutta, virikkeettömyyttä ja surkeaa kohtaloa.” Harvoin on lähiöiden asukkaita leimattu näin silmittömästi! Kirjoittaja myös toteaa, että näistä kirotuista betonilähiöistä ei pääse puistoihin ja metsään. Sen jälkeen perheestä on tullut merkittävä osa paitsi hämeenlinnalaista sairaala-, myös kulttuurielämää. Kriittinen ajattelu ei tarkoita henkilöön menevää haukkumista, vaan asioiden rakentavaa kyseenalaistamista. – Se oli oikeastaan vaimoni Annamarin päätös. Palomäki on myös ahkera säveltäjä. Niin, musiikki. Tällä hän perustelee vaatimustaan siitä, ettei Hämeenlinna saa kasvaa, eikä etenkään kerrostaloja saa rakentaa. Kaikki eivät sopeutuneet silloin, eivätkä nykyään uuteen maahan ja kulttuuriin, mikä aiheuttaa monenmoista ongelmaa. Hänet tunnetaan muusikkona produktioista, joissa hän on säestänyt esimerkiksi kuoroja tai laulajia pianolla tai uruilla. Tankarunoja Palomäen tietokoneelta löytyy kuulemma parin kirjan verran. Kumpikaan ei ole katunut ratkaisua. Vasta viime vuosina on ryhdytty puhumaan lähiöiden tiivistämisestä, siellä kun on tilaa rakentamiselle mitä kantakaupungista puuttuu. Maahanmuuttoon liittyvää byrokratiaa tulee heti virtaviivaistaa. Suuret ikäluokat ovat eläkkeellä ja se tuntuu nyt. Sen sijaan, että Hämeenlinnan kasvua vastustetaan, kaupunkiin pitäisi houkutella uusia asukkaita myös ulkomailta. Suomessa on kuitenkin jo vuosikymmeniä tietoisesti harrastettu asuntopolitiikkaa, jossa samoille asuinalueille on pyritty kaavoittamaan monimuotoista asumista, niin omistus-, osaomistuskuin vuokra-asuntojakin. Oma koti perustettiin kaupunkiin vuonna 1993. Ruotsissa 1960ja 1970-luvuilla asutettiin maahanmuuttajat, mm
Aikuisena hän on pystynyt yhdistämään sekä päätyönsä Rajavartiolaitoksella että sivu-uransa trumpetistina. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 29 Sydän merellä Lapsuudessa Markku Hassisella oli kaksi intohimoa: vesillä oleminen ja musiikki. LAURA OJA Sunnuntaisuomalainen p
Lukioikäisenä hän oli kesätöissä Kuopion ja Savonlinnan väliä puksuttaneella höyrylaivalla. Nuorena kiinnostivat myös lääketiede, tekniikka, musiikki ja purjelentäminen. – Merellinen ympäristö ja mereen liittyvät asiat ovat osa minua. – Olen vanhemmille kiitollinen, että pääsin pienenä vesille ja kokeilemaan monenlaista. Äänen kauneutta ihastellessa on selvää, miksi trumpettia soittava kontra-amiraali Markku Hassinen, 57, ehdotti tapaamista juuri tänne. Innostus vesillä olemiseen sai alkunsa lapsena Kuopiossa. – Soittaminen on nautinnollista, upeaa, haastavaakin. Silloin vartiolaivan päällikkönä oli yliluutnantti Matti Möttönen, jonka oppeja ja roolimallia Hassinen kiittelee. Arki on pitkään ollut merellä, joka on toinen Hassiselle tärkeä ympäristö. Se aika antoi varmuutta, että tätä haluan tehdä. He keräsivät merestä laivasta irronnutta romua, tyhjiä pelastusveneitä ja pelastuslauttoja. Kiireistä ja toisinaan vaikeista työtehtävistä huolimatta Hassinen ei tarvitse palautuakseen erityisestä irtiottoa. Yksi mieleenpainuvimmista työtehtävistä oli autolautta Estonian uppoaminen vuonna 1994. Moni työasia voi loksahtaa paikoilleen, kun olen soittamassa. Pelastustehtäviä tuli lähes joka päivä. LAURA OJA Markku Hassinen työskenteli vartiolaivoilla kymmenisen vuotta. – Lomallakin seuraan maailmantilannetta, mutta ei se tunnu työltä. – Rajavartiolaitoksen hieno puoli on, että voi tehdä erilaisia asioita uran aikana. Ensimmäinen askel nykyiseen ammattiin oli varusmiespalvelus. Hassinen veneili lapsuudenperheensä kanssa ja harrasti purjehdusta. Sen jälkeen työpaikka löytyi heti mereltä. – Enhän minä nuorena tiennyt mitään Rajavartiolaitoksesta. Kova tuuli teki työstä vaikeaa. – Ihmisläheinen työ edellyttää hyvää yhteishenkeä. Vartiolaivat vaihtuivat esikuntaja johtotehtäviin vuonna 1997. Sen noin 3 000 ammattilaisen työnkuvat ovat vaihtelevia. Tällä hetkellä hän työskentelee apulaispäällikkönä. Laura Roininen / Sunnuntaisuomalainen ” Yksi mieleenpainuvimmista työtehtävistä oli autolautta Estonian uppoaminen vuonna 1994. Koska vesillä oleminen oli tuttua ja tuntui mielenkiintoiselta, Hassinen haki Merivoimiin ja jäi sille tielle. Kymmenisen vuotta Hassinen työskenteli vartiolaivoilla pääasiassa Pohjois-Itämerellä, Saaristomerellä ja Pohjanlahdella. Tärkeintä näissä tilanteissa kuitenkin oli, että teimme kaiken mitä osasimme ja pystyimme. Elämä itsessään tasapainottaa. Pian onnettomuuden jälkeen Hassinen kutsuttiin Turkuun tukemaan johtamista ja viestintää. -Jokainen työvuoro oli erilainen. 30 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 K eskiaikaisessa kirkossa väreilevän barokkitrumpetin ääni tuntuu kehossa kylminä väreinä. Ennen kaikkea mielessä oli, miten pelastustoimia voisi jatkossa kehittää, ja miten tällaisia onnettomuuksia voi estää. p Sunnuntaisuomalainen. Ja auttaa jaksamaan arjessa. – Joissakin onnettomuuksissa oli myös kuolemantapauksia ja tietysti tällaiset tapahtumat jäävät mieleen. Hassisen ura Rajavartiolaitoksella alkoi vartiolaivoilta. Noin viiden kuukauden työrupeaman jälkeen Hassinen aloitti Kadettikoulussa. Rajavartiolaitos on yksi Suomen suurimmista työnantajista. – Uskon, että kaikille pelastustöihin osallistuneille onnettomuus jäi pysyvästi mieleen. Ajautuminen on väärä sana kuvaamaan Hassisen ammatinvalintaa, mutta ei hän uraansa varsinaisesti suunnitellutkaan. Merellä työhön kuului valvontatehtävien lisäksi muun muassa meripelastusja avustustehtäviä, maanpuolustuksellisia tehtäviä, vaarallisten kohteiden ja hylkyjen etsimistä, palojen sammutusta, merieläinten seurantaa, onnettomuustutkinnan tukemista ja saariston asukkaiden avustamista. – Yksittäisellä ihmisellä oli iso vaikutus. Työpiste saattaa olla esikunnassa, rajanylityspaikalla, vartioasemalla, vartiolaivalla, ilma-aluksilla tai kansainvälisissä tehtävissä. En ole koskaan pitänyt merta pelottavana, vaikka olen ollut vaikeissakin tilanteissa. Tarvitaan erilaista osaamista. Apulaispäällikkönä Hassinen on ollut kolme vuotta. Komeasti soivan tilan lisäksi Lohjan Pyhän Laurin kirkko on Hassiselle tärkeä myös siksi, että näiden kiviseinien sisällä hän on esiintynyt monta kertaa. Heti varusmiespalveluksen jälkeen Hassinen aloitti Rajavartiolaitoksen vartiolaivalla kansiupseerina, jonka henkilökuntaa hän vieläkin muistelee kiitollisena. Hassisen oma miehistö saapui onnettomuuspaikalle varsinaisten pelastustöiden jo päätyttyä. Siellä hän on vuosia tehnyt töitä. Myöhemmin Möttönen siirtyi Rajavartiolaitoksen apulaispäälliköksi eli samaan virkaan, jossa Hassinen nyt on. Minun tehtäväni on huolehtia siitä, että ihmisillä on edellytykset työnsä tekemiseen. – Monet asiat kiinnostivat silloin ja kiehtovat edelleen
Brysselissäkin soitto kulki mukana, kun Hassinen työskenteli kolme vuotta Rajavartiolaitoksen asiantuntijana EU-edustustossa. Kun Hassisesta tuli isä ja lapset olivat pieniä, keikat jäivät vähemmälle, mutta missään vaiheessa soitin ei ole kokonaan jäänyt pölyttymään. – Silloin oli nykyistä enemmän lasten omaehtoisuutta harrastuksissa, vaikka toki tarvittiin myös vanhempien tukea. Asuinpaikan valinnassa tärkeää olivat paitsi lähellä olevat peruspalvelut, myös luonto. Ei tarvitse tehdä aina samaa juttua. – Se tekee soittamisesta haastavaa ja palkitsevaa. Ajasta jäivät mieleen yhteisöllisyys, rentous ja ihmisten tapa huomioida lapset. Koti löytyi läntiseltä Uudeltamaalta Nummelasta. Puhallinsoittimissa yhdessä tekeminen on se juttu. Suorittanut trumpetinsoitosta B-tason. Lapsiaan Hassinen on muistuttanut siitä, että he antaisivat oman kiinnostuksensa viedä elämässä eteenpäin. Poika meni innoissaan kotiin ja ilmoitti vanhemmilleen, että on alkanut soittaa. SOITTAVA KONTRAAMIRAALI Markku Hassinen . Musiikki on pysynyt mukana läpi elämän siitä asti. Hän pyrkii harjoittelemaan joka päivä. Barokkiajan soittimia ei enää ole tallessa, mutta nykyiset soittimet on tehty soinnillisesti mahdollisimman lähelle alkuperäisiä. Tai soittimet, Hassisella kun on niitä useampia. – Vaikka musiikin vaikutus omaan elämään on ollut suuri, se ei ole vain itseä varten. . On hyvä muistaa myös, että elämän aikana voi tehdä monenlaisia asioita. Yksi tärkeistä esiintymispaikoista on Lohjan Pyhän Laurin kirkko. – Kiinnostus oli valtava, yhteismusisointi vei mukanaan. Opiskellessa Hassinen tutustui myös barokkitrumpettiin. Pian baritonitorvi sai rinnalleen trumpetin, kun Hassinen sai soittimen sitä kokeilleelta serkultaan. – Olen tavannut musiikkipiireissä ihmisiä erilaisilla taustoilla ja kuullut monenlaisia kohtaloita. – En kerro. Myös puhdasta ja koskematonta luontoa sekä hiljaisuutta ja rauhaa osasi arvostaa Brysselin vuosien jälkeen aiempaa enemmän. Kun tuntee erilaisia ihmisiä, välttyy siltä, että pitäisi omaa totuuttaan ainoana totuutena. . Hän uskoo, että ajattelisi monista asioista eri tavalla ilman musiikin kautta saamiaan kokemuksia. Hassinen lenkkeilee lähimetsissä usein perheen mittelspiz-rotuisen koiran kanssa. . Baritonitorvea Hassinen soitti koulun orkesterissa, trumpettia konservatoriossa ja kaveriporukalla muodostetuissa yhtyeissä. Oppimisenhalu on ajanut Hassisen opiskelemaan työnsä ohella myös oikeustieteitä. Samalla tavalla Hassinen ilmoitti myöhemmin vanhemmilleen aloittaneensa laskettelun ja radioamatööritoiminnan. – Omaa alaa ei tule valita sen perusteella, missä tienaa parhaiten, vaan mitä oma sydän sanoo. – Siitä on työnteossa ja muutenkin elämässä apua, kun on kiinnostunut eri asioista ja kaikenlaisista ihmisistä. Sen sijaan äänen korkeutta säädellään huulilla, kasvon ja kehon lihaksilla sekä ilman käytöllä. – Halu ja palo osata enemmän ovat vieneet eteenpäin. Mutta piccolotrumpetin myin juuri. LAURA OJA LAURA OJA Päätyön lisäksi Hassisella on sivu-ura muusikkona. Sunnuntaisuomalainen p. Suosikkimatkakohde Italia. Opiskellut kadettikoulun lisäksi alemman oikeustieteen tutkinnon ja muusikon ammattitutkinnon. Vuonna 2007 perhe muutti takaisin Suomeen. Muistan joskus 14-vuotiaana tilanneeni jotenkin myös Amerikasta saakka nuotteja jazzbändille. Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö ja sisäministeriön rajavartio-osaston päällikkö. Asuu Pia-vaimon, koiran ja lasten kanssa Nummelassa. Orkestereiden kokoamispäivänä 8-vuotiaalle Markulle ojennettiin baritonitorvi. Sivu-ura muusikkona on tehnyt hyvää myös maailmankatsomuksen kannalta. Kysyttäessä, kuinka monta soitinta Hassisella yhteensä on, hän virnistää. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Barokkitrumpeteissa ei ole eri äänenkorkeuksien tuottamista helpottavaa venttiilikoneistoa, kuten tavallisissa nykytrumpeteissa. Meidän perheessä soittimia hankitaan tarpeen mukaan ja myydään eteenpäin, jos niille ei ole enää käyttöä. Musiikkia tehdään ensisijaisesti kuultavaksi, joten mitä paremmin osaa, sitä nautittavammalta se kuulostaa. – Kävin kirjoittamassa nimeni koulun seinällä olevaan listaan, vaikka kaverit yrittivät puhua ympäri, etten alkaisi soittaa. Pitää perheen kanssa matkustelusta. Muutama vuosi sitten Hassinen opiskeli työnsä ohessa ammattimuusikoksi. Viimeksi keväällä hän suoritti lisätutkintoja Turun konservatoriossa. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 31 Musiikkiharrastus alkoi ala-asteen toisella luokalla, kun musiikinopettaja kokosi soittajia eritasoisiin puhallinorkestereihin. – Mutta niin se on, että suomalaisen yhteiskunnan toimivuutta ja asioiden helppoutta arvostaa vasta, kun sitä ei ole tarjolla. Hassinen menee tänäkin iltana kotinsa soittohuoneeseen ja kaivaa jonkun trumpeteistaan esiin
Kihlaja vihkisormuksetkin on teetetty itse kaivetusta kullasta. Kiinnostus kullanhuuhdontaan heräsi samantien, mutta nuorella perheenäidillä ei silloin vielä ollut aikaa harrastukselle. – Kävimme Tankavaarassa katselemassa paikkoja ja tutustuimme kokeneisiin kullankaivajiin. . – Jussi kaivaa ja minä pesen kiviä. Hän on kaivanut kultaa vuosikymmenten aikana kaikilla mahdollisilla menetelmillä, myös sukeltaen. Jo 25 kesänä Kaarina Jauhiainen on kaivanut kultaa. Mauno löysi Lappinsa vuonna 1976, kun oli kaverinsa kanssa lomamatkalla pohjoisessa. Kullanhuudontakisat tarjoavat säpinää kilpailuhenkiselle Leea Enbäckille. Seppo Mauno voitti loppukesästä 2022 miesten kullanhuuhdonnan suomenmestaruuden. TAPAAMISPAIKKA Tankavaaran Kultakylä . Kullankaivajien perustama kylä Lapin kultamailla Pohjois-Sodankylässä. Varsinaisen kultasuonensa Jauhiainen löysi kotipaikkakunnaltaan Sipoosta vuonna 1997, kun hän tutustui naapurissa asuvaan Jussi Jauhiaiseen, 63. Mauno vietti Lapissa kaikki kesälomansa ja perusti ensimmäisen oman valtauksen Vuijeminhaaraan vuonna 1982. Maunolle on kertynyt arvokisoista 28 SM-mitalia ja 17 MMmitalia, joista 8 kultaista. Vapaus ja omaehtoisuus ovat sopineet hänelle. Hänen kihlaja vihkisormuksensa on teetetty itse kaivetusta kullasta. Huuhdoin silloin ensimmäistä kertaa kultaa Ivalojoessa ja tiesin, että tätä haluan tehdä loppuelämäni. . 32 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 ” Meillä on yksi elämä, vain yksi elämä. Kerran pariskunta löysi myös pienen punaisen rubiinin. Täällä on tosi kova taso. Kullan perässä ovat tulleet tutuiksi muun muassa Kanada, Australia, Kiina, Japani, Pääsiäissaaret, Brasilia,Tahiti, Karibia, Etelämanner, Grönlanti ja Huippuvuoret. Ravintola Wanha Waskoolimies, Kultamuseo ja rekonstruktio maailman kultamaiden rakennuksista houkuttelevat paikalle turisteja ympäri maailmaa. p Sunnuntaisuomalainen. – En lennä, joten enimmäkseen kilpailen kotimaassa. KULLAN KUTSUMAT Jutun kullankaivajat on kuvattu Sodankylän Tankavaaran kullanhuuhdontakilpailuissa. – Olisin voinut jatkaa vakituista kolmivuorotyötä ja elää turvallista arkea loppuelämäni, mutta vapaus ja Lapin kesyttömät erämaat vetivät puoleensa. Romanssi vei Kaarinan mukanaan Jussin valtauksille Inarin Moberginojalle. Siellä he ovat kaivaneet yhdessä kultaa jo 25 kesänä. Suurin hippuni on ollut 30-grammainen. Alue on laajentunut vuosikymmenten varrella nykyiseksi turistinähtävyydeksi sekä kullanhuuhtojien kisailupaikaksi. Lappiin hän muutti pysyvästi vuonna 1985. – Ultraviolettilampulla se näyttää pinkiltä. Mauno ei ole katunut päivääkään että jätti Etelä-Suomen aikoinaan. Kaarina Jauhiainen on kilpaillut monissa pienissä kisoissa, useissa SM-kisoissa ja myös MM-kisoissa Puolassa, Italiassa, Slovakiassa ja Ruotsissa. Matkat ulkomaille ja elämän Lapissa hän rahoittanut muilla töillä kuin kullan myynnillä. Kun hän palasi reissun jälkeen takaisin kotiinsa Kuusankoskelle, silloinen työ ja elämä ei tuntunut enää merkitykselliseltä. Suurin löytämämme hippu on 30-grammainen. Siitä ei kuitenkaan ole teetetty korua, vaan rubiinia säilytetään arkisesti lasiputkilossa. Hän on alan elävä legenda Suomessa, taitava ja arvostettu kullankaivaja. Kun rihlaan jää kultahippu, huomaan sen heti. – Jussi oli kaivanut kultaa jo kymmenen vuotta, meillä synkkasi heti harrastuksessakin. Seppo Mauno Liki 50 vuotta Seppo Mauno, 74, on kaivanut kultaa ja kilpaillut. – Kullankaivuulla ei kukaan Suomessa elätä itseään, mutta saa siitä välillä bensarahaa ja kuluja maksettua. Kaarina Jauhiainen Ensi kertaa Kaarina Jauhiainen, 69, piteli kädessään vaskoolia Tankavaarassa vuonna 1987. – Meillä on yksi elämä, vain yksi elämä
Kymmenen vuoden aikana Enbäck on kilpaillut paljon, aina MM-kisoja myöten. Sieltä saa mukaan juomaja ruokatarpeita sekä kotiin unohtuneita kullankaivuvälineitä. – Hän ryhtyi oppaakseni, Enbäck hymyilee. Yksi tervasi venettä, toinen kattoa. Pariskuntana he ovat heiluttaneet vaskooleja yhdessä siitä lähtien. Ja lähistöllä sijaitsee Kutturan Kultakioski, joka on tärkeä kohtaamispaikka kullankaivajille. Siellä kultaryntäys alkoi jo 1870-luvun alussa. Johanna Sell, teksti ja kuvat Joka vuosi Lappiin saapuu kullanhuuhtojia. Pariskunta kaivaa kultaa toukokuusta syyskuuhun. Ensio Mäntykangas Inarista kotoisin oleva Ensio ”Terva-Enska” Mäntykangas, 66, oppi kullanhuuhdonnan taidon jo pienenä poikana rajamiehenä työskennelleen enonsa valtauksilla Ivalojoen Palsinojalla. – En ole koskaan ollut ensimmäinen, mutta en viimeinenkään. Hän oli ystävänsä kanssa lomailemassa Saariselällä ja jäi katselemaan kullanhuuhdontakilpailua paikallisen Panimo-ravintolan eteen. – Katso nyt tätä, Mäntykangas sanoo ja levittelee käsiään, kun kysyn, mikä tuo hänet Lappiin joka vuosi. Jotkut käyttivät tervaa psoriasiksen hoitoon, yskään ja hilseen poistoon. – Kisoissa ja yleisössä ei onneksi näy enää pelkästään rähjäisiä äijiä, vaan nykyään myös paljon naisia ja lapsiperheitä. Jos naisille olisi silloin ollut oma sarja, olisin voittanut, Enbäck miettii. Talvella Enbäck imi kaiken löytämänsä tiedon huuhdonnasta ja kaivuusta ja liittyi Lapin kullankaivajain liittoon. Kesällä 2011 hän matkusti yksin Saariselälle ja päätti alkajaisiksi etsiä eräoppaan, jotta tietäisi miten aloittaa kullan etsiminen. Lempinimensä hän ansaitsi keitettyään tervaa Lapin erämaassa 25 vuoden ajan. Lapin kulta, luonto ja ystävät: niitä ei muualta löydy. Enbäckin paras sijoitus on veteraanien SM-kilpailuista vuodelta 2021, jolloin hän sijoittui omassa sarjassaan neljänneksi. Talvella he asuvat 3–4 kuukautta Espanjan Benalmadenassa. Hän marssi jälleen samaiseen Panimo-ravintolaan kysymään neuvoa. Sunnuntaisuomalainen p. – Meillä oli ensin lapiolupa, ja vuosi sitten saimme 10 vuoden kaivinkoneluvan. – Olin paras nainen kisassa. Yle teki Mäntykankaasta dokumentin Tervanpolttaja vuonna 2011. Jotkut heistä lähtevät talveksi etelään ja toiset jäävät Lappiin asumaan kuin kultahiput joenuomiin. KULLAN KUTSUMAT Kullanhuuhdontakilpailussa vaskoolin pohjalle jääneet painavat kultahiput kerätään putkiloon tuomareiden laskettavaksi. – Ystäväni ei innostunut ollenkaan, mutta minua kullanhuuhdonta jäi polttelemaan. Kesät hän vietti vapaan poikamiehen elämää Lapin kultamailla. – Se oli raskasta, tarkkaa ja kärsivällistä työtä, mutta sopi minulle. Kokenut kullankaivaja Kellokumpu oli Enbäckin ensimmäinen ”kultahippu”. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 33 Ensio Mäntykangas on kilpaillut kullanhuuhdonnassa 1980-luvulta alkaen. Kesät hän asuu traktorin peräkärryssä tutussa tervanpolttopaikassa jänkällä. Kullankaivajan karismaa säteilevä Mäntykangas on esiintynyt myös statistina Lapin kullan kimallus ja Miesten vuoro -elokuvissa sekä Peltsin Lappi -ohjelmassa. Mäntykangas keitti tervaa yksityisille ihmisille eri tarpeisiin. Eläkkeelle päästyään vuonna 2015 Mäntykangas vaihtoi pohjoisen pakkastalvet Espanjan aurinkoon. Kultaa on löytynyt muutamia kymmeniä grammoja, suurin hippu on 3,5 grammaa. Viisi vuotta sitten he perustivat oman valtauksen Inarin Ramsanojalle. Mäntykangas toimi työvuosinaan ammattikoulun opettajana eri puolilla Suomea. Löytämättömistä hipuista tulee sakkominuutteja. Siellä odotti Jussi Kellokumpu, 63. Löytämänsä kultahiput saa pitää. Tervaani kehuttiin Suomen parhaaksi. Leea Enbäck Kesällä 2010 helsinkiläiseen Leea Enbäckiin, 66, iski kultakuume. – Oli minulla kerran oikea kultakin, mutta hän lähti takaisin miehensä luo. Mäntykankaan kesäpaikassa Palsinojalla ei ole sähköä saati kännykkäkenttää, mutta asuntovaunuun rakennettu sauna siellä on
Nimipäivät: Tänään: Kullervo. Ortodoksisessa kalenterissa: Opri ja Sergei. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Finn. SUNNUNTAINA 25. Huomenna: Kuisma. SUKOKUT TUPLAT JERE HARALD HIRMUINEN 9/2/12 2 1 4 6 9 3 6 8 7 6 5 4 2 7 9 6 4 4 2 8 8 1 5 7 9 8 7 9 5 8 1 2 4 9 6 9 7 8 4 4 3 1 8 4 5 1 8 2 3 1 2 9 6 6 2 9 8 5 4 1 7 3 3 7 4 9 1 6 5 8 2 1 8 5 2 7 3 4 6 9 2 1 6 3 9 7 8 5 4 4 5 3 1 6 8 9 2 7 7 9 8 4 2 5 6 3 1 8 6 2 7 4 9 3 1 5 5 4 7 6 3 1 2 9 8 9 3 1 5 8 2 7 4 6 2 8 4 6 7 9 5 3 1 1 5 7 4 2 3 6 8 9 9 3 6 8 1 5 2 7 4 3 4 2 1 9 7 8 6 5 8 6 1 5 4 2 7 9 3 5 7 9 3 6 8 1 4 2 4 2 5 7 3 6 9 1 8 6 9 3 2 8 1 4 5 7 7 1 8 9 5 4 3 2 6 NUMEROLUKKO Vas tau s: Hill ary syn tyi Rod ham iks i. SYYSKUUTA 2022 Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Sigvard. 6: 26. Ortodoksisessa kalenterissa: Johannes, Juha ja Juhani. Päivän sana: Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. XX XXXX TASO: XXXX TASO: XX SUDOKUN RATKAISUT p Päivyri 34 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 07:15 ja laskee klo 19:12. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Matt
P Bio Rex Riihimäki. Jokimaan kyläseura. Mitä sinä muistat 1970-luvun energiansäästöstä. Laudato Si’ pyrkii näkemään ihmisen osana luomakunnan verkostoa, ”universaalia perhettä”, ja siten korjaamaan uskonnon perinteistä ihmiskeskeisyyttä. Lisätiedot kursseista ja hinnoista www. Varaukset: olli@vihreatalo.fi. Tule rakentamaan jättimäisiä veistoksia! Näyttely muuttuu koko ajan ja rakentuu tekijöidensä näköiseksi. Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Sibeliuksen syntymäkoti, Hallituskatu 11, Hämeenlinna klo 14. Ensimmäisellä vaalisijalla ollut Puntila sai 328 ääntä, toisella vaalisijalla ollut Karinaisten kirkkoherra Paavo Piekka 45 ääntä ja kolmannella vaalisijalla ollut Rengon kirkkoherra Valte Nuuttila 40 ääntä. Siksi puun lehdessä, vuoristopolussa, kastepisarassa ja köyhän kasvoissa voi nähdä Jumalan. TEATTERI P Vuoden Menehtyjä. Kaupunginmuseon näyttely muistelee hämeenlinnalaisia urheiluhetkiä olympiakaupunkina oloa unohtamatta. Seurakuntapastori, Hattulan seurakunta Viikon vaihtuessa Miikka E. Sen perustana on inkarnaatio, jossa Jumala on valinnut lähestyä meitä materian kautta. Messusta seuraa näin tehtävä toimia ympäristön suojelemiseksi. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Ravintola Petäys Resort, Petäyksentie 35, Hattula klo 9–12. Säveltäjämestarin syntymäkoti on sisustettu Jannen poikavuosien aikaan. Osanottajilla oli entiseen tapaan valittavanaan kolme reittiä, 11, 16 ja 24 km:n matkat. hameensanomat.fi. Paavin mukaan universumi on täynnä Jumalaa. Iittala, Könnölänmäentie 2, Hämeenlinna klo 11–17. Riihimäen taidemuseo, Temppelikatu 8, Riihimäki klo 11–17. P Humantouch-keramiikkanäyttely. P Kyyrölän savipaja. Kerro muistosi! Hämeen Sanomat Ensi talvena sähköä yritetään säästää, mutta Suomessa on ennenkin selvitty energiapulasta. Don’t Worry Darling klo 19.45. Järj. Siisti kirppis, jossa laaja valikoima kirppistavaraa ja kahvituvassa herkulliset leivonnaiset. Kävijämäärä oli todellisuudessa vieläkin suurempi, sillä kaikki eivät ruuhkissa viitsineet odotella, vaan kävelivät matkan ilmoittautumatta. P Palanderin talo. Tuula Lahtiveden sadunomaisia naivistisia töitä. Paavi esittää siinä kristinuskon tulkinnan, joka sulkee piiriinsä koko ihmiskunnan ja luomakunnan, ja joka on avoin myös toisten uskontojen suuntaan. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 25.9.1972 TAPAHTUMAT P Käsityötalo Willa Vaski. Erityisen huomionarvoista on se, miten paavi näkee Jumalan läsnäolon kaikessa luodussa: Jumala jatkaa luomistyötään ja on intiimisti läsnä kaikessa olevaisessa. Kätyrit: Grun Tarina klo 14.45. Suomen Metsästysmuseo, Tehtaankatu 23 A, Riihimäki klo 10–16. P Kahvikonsertti. Keltainen talo, Hakoistentie 373, Janakkala klo 12–15. P Puistonäyttely. P Syysmatineat 2022. Hämeen Sanomat tekee juttua keinoista, joilla sähkölakosta ja öljykriisistä selvittiin. Vaikka veneitä oli varattu melko paljon, oli ajoittain ruuhkaa ylityskohdalla. Tarvitsemme tällaista hengellisyyttä keskellä ilmastonmuutosta ja vihan ilmapiiriä. Laudato Si’ edustaa hengellisyyttä, joka ei pakene maailmaa, vaan sitoutuu siihen – juuri siksi, että Jumala on siihen sitoutunut. Matti Puntila Hattulan uusi kirkkoherra Jaalan seurakunnan kirkkoherra Matti Puntila valittiin Hattulan uudeksi kirkkoherraksi eilen toimitetussa vaalissa. P Peräkonttikirppis. DC Superlemmikkien liiga klo 13.30. Parisen tuhatta reippailijaa kierteli Lopen poronpolkuja Lopella kuudennen kerran järjestetty polkuretki Lopen poronpolku kokosi sunnuntaina ennätysmäärän kävelijöitä, juoksijoita, nuoria ja vanhoja. Raamattuhan ei sano, että ihminen on luomakunnan kruunu, vaan Jumalan kuva, ja se on ihan eri juttu. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Häät ennen hautajaisia klo 16.30, 20. Keltainen talo, Hakoistentie 373, Janakkala klo 19. Menot Päivyri P. Kahden jälkimmäisen reitin erikoisuuksiin kuului Marskin majan alueella vesistöin, Sudensuntin, ylitys veneellä. P Erämessujen palkitut trofeet. Ihminen on pyhiinvaelluksella muun universumin kanssa kohti Jumalan täyteyttä. Riihimäen Kansainvälisten Erämessujen trofeenäyttelyn parhaimmisto esillä Metsästysmuseossa koko kesän. Z-sukupolvea edustavat 15–20-vuotiaat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet näyttelyn taidemuseon Lohrmann-rakennukseen. Anttila Miten selvisit 1970-luvun energiakriisistä. Taidemuseo Lohrmann, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–17. Äänioikeuttaan käytti 436 seurakuntalaista äänestysprosentin noustessa 10,9:ään. Ranskalaislaulaja Elise Dabrowskin Parking-trio tekee Suomen debyyttinsä Vapaat äänet -kiertueella. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 35 Ihmettely, ekologia ja ylistys V uonna 2015 paavi Franciscus I julkaisi kiertokirjeen Laudato Si’ , jonka nimi on peräisin Franciscus Assisilaisen Luotujen ylistyksestä . Ylösnousseena hän läpäisee koko todellisuuden, niin että kedon kukat ja taivaan linnut ovat nyt täynnä hänen ”säteilevää läsnäoloaan”. Palanderin talo, Linnankatu 16, Hämeenlinna klo 12–16. Vaikka luonto ei ole itsessään jumalallinen, luonto on Jumalan ilmoituksen ja läsnäolon paikka. Mannisen öljyvärimaalauksia. Jumalan hengen täyttämä universumi on mahdollisuuksien maailma, jossa voi aina syntyä jotain uutta. P Tunnetut varret. Hämeenlinnalaisen porvarisperheen elämää kaupunkikodissa 120 vuotta sitten. Kulttuurikeskus Arx, Viipurintie 4, Hämeenlinna klo 10–14. Muotoilijoiden ja lasinpuhaltajien luomuksia Designmuseo Iittalassa. Iittala, Haapsamontie 137, Hämeenlinna klo 11–17. URHEILU JA LIIKUNTA P Syyskauden sunnuntai joogakurssit Charlotan kanssa. Sen aikana esimerkiksi Hämeenlinnassa jaettiin sähköä vuorotunnein kaupungin itäja länsipuolelle. Kaikkea hyvää, Leo Grande klo 14.15. Don’t Worry Darling klo 20.15. Virkaan oli kaikkiaan 5 hakijaa. Joogakoulu Kajo, Rauhankatu 3, Hämeenlinna klo 12.30–14. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Näyttelyä on täydennetty myös muulla Isolaan liittyvällä aineistolla. . Suon villi laulu klo 16.30, 18.30. P Elämän äärellä. Koko museon täyttävä näyttely esittelee Maija Isolan (1927–2001) painokangaskuoseja aiheittain ja aikakausittain. ELOKUVAT P Bio Rex Verkatehdas. Avatar klo 16.45. NÄYTTELYT P Hyvikkälän kauppamuseo ja nostalgiabensis. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Vuonna 1977 oli useita kuukausia kestänyt voimalalakko, jota kutsuttiin myös sähkölakoksi. Suomen Metsästysmuseo, Tehtaankatu 23 A, Riihimäki. P Ars-Häme ry:n teosmyyntinäyttely. kajoyoga.fi. 1970-luku muistetaan myös öljykriisistä, jonka vuoksi liikenteen nopeusrajoituksia alennettiin 80 kilometriin tunnissa, koteja kehotettiin alentamaan huonelämpötiloja ja kauppojen mainosvaloja käskettiin sammuttamaan. Menoinfon tekninen ylläpito ja käyttäjätunnukset: monimedia. Hallituskatu 11, Hämeenlinna klo 12–16. Taiteilija Rauno O. Lukiokatu 4, Hämeenlinna klo 11–17. P Aavistus onnea. Triangle of Sadness klo 19.15. Häät ennen hautajaisia klo 17.15, 19.30. MUSIIKKI P Elise Dabrowski ”Parking”. P Maalaiskirppis ja kahvitupa. Hämeenlinnan adventtiseurakunta, Tykistötie 13, Hämeenlinna klo 18. Willa Vaski Käsityötalo, Lukiokatu 4, Hämeenlinna klo 11–17. Esiintyjänä hämeenlinnalainen Duo Naapurit, jossa soittavat Terho Asikainen ja Anita Lehto. Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä klo 14, 17.15. Lähetä muistosi maanantaihin 26. P Alexander Reichstein: Mutatis Mutandis. Jumala on tullut ihmiseksi, Kristus on ottanut itseensä myös aineellisen maailman. Kolmen tuhannen vuoden kaipuu klo 16. Hyvikkälän kauppamuseo ja kahvila, Jokirannanpolku 9, Janakkala klo 12–17. Taidehalli Häme, Hallituskatu 14, Hämeenlinna klo 11–15. 040 7644385. Hämeenlinnan pääkirjasto, aulan näyttelytila, Lukiokatu 2, Hämeenlinna. Parolan terveysasema, Parolantie 42, Hattula klo 19–20.30. Löyttymäen VPK-talo, Jokimaantie 541, Janakkala klo 14. Suisto-klubi, Verkatehtaankuja 7, Hämeenlinna klo 19. Sibeliuksen syntymäkodin Syysmatineassa mezzosopraanot Piia-Pauliina Latvala ja Ruusu-Maaria Brousseau, pianistina Elina Kunnari. Riihimäen kansalaisopiston kuvanveistoryhmän taidetta Metsästysmuseon puistossa. P Yhdessä ja erikseen. P Maija Isola – Kuoseja Amforasta Unikkoon. HENGELLISET P Jeesuksen löytöpäivät. Elämysmatka suomalaisten käyttötavaroiden historiaan. Pelle Hermanni klo 13.30, 15.20. P Sibeliuksen syntymäkoti. Siksi jokaisella olevaisella on meille välitettävänä viesti Jumalalta. Kirkko ei ole vain sanan kirkko, vaan sen sakramenteissa on keskeinen sijansa myös vedellä, leivällä ja viinillä, jotka ovat mukana kirkon ylistyksessä. P Ooh, urheilu!. Tämän seurauksena materia ja ruumis eivät ole asioita, joita kristityn pitäisi paeta johonkin ”hengellisempään” todellisuuteen. syyskuuta mennessä osoitteella sunnuntai@hameensanomat.fi. Ilmoittaudu myyjäksi Susannalle, p. Hangasmäentie 6, Hämeenlinna klo 12–16. Kun viime vuonna oli osanottajia miltei tasan tuhat oli nyt lukemana 1350 osanottomaksun maksanutta ja lukuun voi lisätä myös perjantaina vaeltaneet viitisensataa koululaista. P The Filthy Six (UK). Avatar klo 16.45, 18.45. Ehtoollinen on ”kosmisen rakkauden akti”. Kädentaidontöitä, galleria, kahvila. Näyttelyn teokset on valikoitu Niemistö-kokoelmasta. Pelle Hermanni klo 14.30. Lopen urheilijoiden alajaoston, Salokylän sisun miehet soutivat usealla veneellä kävijöitä yli salmen. Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä klo 14.45
– Noilla ennusteilla on kyllä jo arvoa, Karpechko sanoo. – Säänvaihtelua voi ennustaa noin 10 päiväksi tai pariksi viikoksi. Nykyiset ennusteet kattavat vasta loka–joulukuun. Sen jälkeen sään päivittäistä vaihtelua ei voi ennustaa. Kylmällä talvella tarkoitetaan sitä, että silloin on useita kylmän ilman jaksoja. – Meillä on tekijöitä, jotka vaikuttavat talven säähän. Mutta miten luotettavia ne ovat. Tiedot perustuivat Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) ennusteisiin. Niitä vain ajetaan pidemmälle ajanjaksolle. Ne tiedetään paremmin kuin tekijät, jotka vaikuttavat kesän säähän, Karpechko kertoo. Hänen mukaansa todennäköisyydet talven keskilämpötilan ennustamiselle oikein kasvavat vähän marraskuun alussa. Talven säätä on hieman helpompi ennustaa kuin kesän. – Kun katsotaan yhtä talvea, ei ehkä ole niin paljon arvoa, Karpechko pohtii. – Kukaan ei voi sitä tällä hetkellä kertoa, Karpechko sanoo. Toisinaan voi olla, etteivät ennusteet tarjoa vahvaa signaalia puoleen tai toiseen. – Marraskuun alussa ehkä voimme saada vähän enemmän tietoa. Sen jälkeen sään päivittäistä vaihtelua ei voi ennustaa. ” Säänvaihtelua voi ennustaa noin 10 päiväksi tai pariksi viikoksi. Keskuksen ennusteet perustuvat samanlaisiin säämalleihin kuin lyhyen ajan, esimerkiksi huomisen tai ylihuomisen, sääennusteet. Jutussa kerrottiin, että lokakuun alusta kuun puoliväliin on normaalia lämpimämpää. Marraskuun alussa voi saada parempia ennusteita, sanoo Ilma tieteen laitoksen tutkimusprofessori. Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Alexey Karpechko sanoo, että mahdollisuudet ovat noin 50–50. Samoin kerrottiin arvio, jonka mukaan loka–joulukuussa keskilämpötila on tavanomaista korkeampi etenkin pohjoisessa. Suomen talveen vaikuttavat esimerkiksi valtamerien lämpötila, El Niño -ilmiö, jossa merivirtojen muutokset lämmittävät trooppisen Tyynenmeren pintavettä, sekä tuulet etelässä. Silloin kaikki meteorologiset keskukset alkavat julkaista talven ennusteita. Kannattaako vielä huokaista helpotuksesta ja luottaa lauhan talven laskevan lämmityskuluja. Vaikka ennusteet olisivat hyvin ja täsmällisesti laadittuja, epävarmuuksia on silti vielä paljon. – Melkeinpä joka talvi niitä on ainakin yksi. Ainakin minä alan katsoa [talven] ennusteita marraskuun alussa, Karpechko vinkkaa. Milloin sitten voidaan saada luotettava ennuste talven keskilämpötilasta. Kylmä talvi on sellainen, että niitä on useampia, Karpechko sanoo. Jos todennäköisyys lauhalle talvelle on esimerkiksi 52 prosenttia ja kylmälle talvelle 48 prosenttia, erehtymisen mahdollisuus on melko suuri. Yleisesti ottaen päivittäistä säätä ei voi luotettavasti ennustaa kovin montaa päivää etukäteen. Siksi esimerkiksi energiayhtiötkin niitä seuraavat. Onko ennusteilla sitten mitään arvoa, jos erehtymisen mahdollisuus on niin suuri. Marraskuun alussa talven keskiarvoennusteet alkavat tarkentua. Jos El Niñon alueen lämpötila on matalampi, niin kutsuttu La Niña ilmiö, Euroopan talvet ovat lämpimämpiä. Jos El Niñon alueen merenpinnan lämpötila on korkeampi, joskus Euroopassa on tavallista kylmempi talvi. Vielä ei voi ennustaa, tuleeko talvesta kylmä vai lauha Silja Puttonen ” Nyt tuli sääennuste, jota sähkölämmittäjät ovat odottaneet”, oli otsikko verkkosivuilla muutama päivä sitten. – Meillekin se vähän vaikuttaa. Esimerkiksi Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus antaa ennusteen joulu–helmikuulle. Sitä, milloin kylmän ilman jaksoja on, voi ennustaa joskus jopa muutamaa viikkoa aiemmin. Alexey Karpechko SAMI LETTOJÄRVI 36 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022. Mutta pitemmällä aikavälillä, muutaman talven jälkeen, huomataan, että ennusteet osuvat useammin oikeaan kuin hutiin
Hän on soittanut tai tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Perico Sambeatin, Iiro Rantalan, David Dominguezin ja Niko Kumpuvaaran kanssa. kello 19 on vapaa pääsy. Lisätietoa: rul.fi/hameenlinna. Yleiset asiat pj.Marja Anttonen p. Veteraanien kanssa yhteinen hengellinen tilaisuus Poltinaholla ke 5.10. Haemme Hämeenlinnaan Haemme Hämeenlinnaan Asentajia Asentajia Haemme nyt: » Moottorikunnostuksen asentajaa » Kevyen kaluston asentajaa » Moottorikoneistamolle sylinterikansikunnostajaa » Purkajaa moottorikunnostukseen Toimintamme kasvaessa rekrytoimme neljä tuotannon osaajaa eri tehtäviin Hämeenlinnan toimipaikallemme (entinen Hämeen Diesel Oy). Kesäkauden päättäjäiset ke 28.9. klo 9-15 villahousut, myös ohuita merinovillaisia, merinovillakerrasto, naisten ohut merinovillaneuletakki, lasten ohut merinovillahaalari, Jussipaita 80cm-3XL, Jussipaita 100% villaa konepestävä, merinovillakauluri, villapaitoja, miesten neuletakit. (si-emäntävuoro 5). Tervetuloa! Hämeenlinnan Seudun Reserviupseerikerho Ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 11.10.2022 klo 19.00 Hämeen Suojan kerhohuoneessa Palokunnankatu 12 (yläkerta). Näistä ilmoitamme myöhemmin. Nautitaan tarjoilusta sekä vietetään pieni laulutuokio Lunnikivien johdolla. Lähtö Hauho kk klo 12, reitti Alvettula-Hyömäki-Ilmoila. Ennen konserttia Widenius pitää musiikkiopiston eri-ikäisille soittajille kamarimusiikkisalissa työpajan, jossa oppilaat pääsevät kokeilemaan flamencokitaran tekniikoita. alkaen kello 14. 040 505 6607, naisj.pj. yhdistyksen tilille FI65 4252 0010 0170 09. VERKATEHDAS, HÄMEENLINNA LA, PYHÄIPÄIVÄ 5.11. Irja Hirstiö p.040 742 6231, s-posti sotainvalidit.hameenlinna@gmail.com. – Työpaja on herättänyt laajaa mielenkiintoa, ja siihen osallistuu kitaraharrastajia myös musiikkiopistojen ulkopuolelta, musiikkiopiston apulaisrehtori Minna Kajander sanoo. 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti! Ostohinnat www.romukoski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 AVAJAISPÄIVÄN HUIPPUHINNAT B-kupari 3,50€/kg Messinki 2,50€/kg Mmj 1€/kg Lyijyakut 0,50€/kg Pelti/ rauta 0,05€/kg Metalliromut ja lyijyakut rahaksi punainen halli TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Tehtaant PUNNITSEMME JA MAKSAMME HETI! PAROLA, käynti Tehtaantieltä (sininen pressuhalli) TIISTAISIN KLO 14-17 HYVÄÄ, KYPSÄÄ SUOMALAISTA PUOLUKKAA 30€ /10L KÄRKÄINEN 040 721 5618 Sanko kaupan päälle! Huomenna maanantaina Hämeenlinnan torilla klo 8-13 Turengin torilla klo 14-15 MYÖS LAPIN HILLAA YM. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 37. Retken hinta 100 €. Ilmoittautumiset: https://uusi.opistopalvelut. 10.11. Irma Somerkallio p.050 377 1446 ja varapj. Lisätiedot: Työnjohtaja Pasi Mäkelä +358 36448616 (arkisin klo 13-15) TU TU ST U T E H T ÄVI I N T A RKE M M IN S KAAN N A A QR-KO O D I Jätä hakemuksesi meille 6.10. Queen, Sibel., Hml Kirjasto La 1.10. Flamencokitaristi Joonas Widenius esiintyy ja vetää työpajan Riihimäellä Pelkkänä korvana -konserttisarja käynnistyy tiistaina. VAILLA. viim. Osoite: Pääjärventie 320, Lammi Tapahtumasta järjestetään myös livestriimi. Widenius on esiintynyt muun muassa Pori Jazz -festivaalilla, UMO Helsinki Jazz Orchestrassa ja Oulun flamencofestivaaleilla. Lisäksi oppilaita saapuu Turun taideakatemiasta. fi/toimela/fi/course/4874/ @LammiBiologicalStation @LammiStation LUE silloin, kun se sinulle sopii. Joonas Wideniuksen konserttiin Riihimäen musiikkiopiston kamarimusiikkisalissa 27.9. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Hämeen Sanomat Riihimäen musiikkiopiston Pelkkänä korvana -konserttisarja käynnistyy tiistaina 27. klo 9-15 SOITA 0400 446 553 NYT MYYNNISSÄ NYT MYYNNISSÄ JA VUOKRATTAVANA JA VUOKRATTAVANA 23 m² 97 m² halleja Laajamäentie 7 Hämeenlinna HALLIA HALLIA VAILLA. JÄRJESTÖTOIMINTA TORIT JA MARKKINAT MYYDÄÄN TYÖPAIKAT MENOT JA TAPAHTUMAT Hämeenlinnan seudun Sotainvalidit ry. Maksu viim. mennessä osoitteessa www.millog.. Wideniuksen oma tyyli on flamenco höystettynä monipuolisesti kussakin ympäristössä soivilla melodioilla. 3,50/L JARI SILLANPÄÄ SUOMIHITIT LIPUT: Verkatehdas 10-17, www.ticketmaster.. Toimintaa jatketaan syksyllä Poltinaholla joka toinen keskiviikko. 16.10. Sitovat ilm. Pelkkänä korvana on Riihimäen musiikkiopiston opettajien ideoima ja toteuttama konserttisarja. Nuutisen Kutomo www.nuutisenkutomo.fi Hämeenlinnan Torilla ke 28.9. klo 14. /avoimet-tyopaikat. Työpajaan osallistuu myös oppilaita Hyvinkään musiikkiopistosta sekä Sibelius-opistosta Hämeenlinnasta. klo 14 Poltinaholla sotainvalidien kanssa. alkaen kello 13. syyskuuta Suomen tunnetuimman flamencokitaristin Joonas Wideniuksen konsertilla. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävät täytetään heti sopivan henkilön löydettyä! Hml:n seudun Sotaveteraanit ry. Tervetuloa. Tervetuloa! KITARAKONSERTTI mm. Rauni 050 3689 639. Konserttisarjan muut konsertit järjestetään kevätkaudella 2023. Hauhon Sydänyhdistys ry Teatteriretki Tampereen Teatteriin musikaali Anastasia to 24.11. Sen tavoitteena on tuoda ammattilaiset lähelle opiston lapsia ja nuoria sekä musiikkiopiston omaa konserttiyleisöä. Hengellinen tilaisuus 5.10. KLO 15 Tervetuloa avoimelle yleisöluennolle Lammin Biologiselle Asemalle Perjantaina 30.9.2022 klo 16.00-18.30 “Sopeutuminen ilmastonmuutokseen metsissä ja järvillämme” Ohjelmaan sisältyy kahvitarjoilu ja tutustuminen tiedepolkuun. hameensanomat.fi Aidosti paikalliset uutiset. Hallitus Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti! Ostohinnat www.romukoski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 AVAJAISPÄIVÄN HUIPPUHINNAT B-kupari 3,50€/kg Messinki 2,50€/kg Mmj 1€/kg Lyijyakut 0,50€/kg Pelti/ rauta 0,05€/kg Metalliromut ja lyijyakut rahaksi punainen halli TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Tehtaant Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti! Ostohinnat www.romukoski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 AVAJAISPÄIVÄN HUIPPUHINNAT B-kupari 3,50€/kg Messinki 2,50€/kg Mmj 1€/kg Lyijyakut 0,50€/kg Pelti/ rauta 0,05€/kg Metalliromut ja lyijyakut rahaksi punainen halli TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Tehtaant www.romukioski.fi/ostohinnat P. Kokousta ennen esitelmätilaisuus klo 18.00, aiheena ”100 vuotta Itä-Karjalan kansannoususta” Esitelmöi FM Antti Ahonen. Joonas Widenius on kotoisin Torniosta, mutta hän on kiertänyt maailmaa kitaransa kanssa paljon. klo 11 Liput 10€ www.tomipaldanius.com Hämeenlinnan Torilla ma 8.11
Uusi perheenjäsen ja korjaustöitä. Naiset pohtivat miltä arki sulhasehdokkaan kanssa näyttäisi. Juhannus. Sen jälkeen perustettiin komissio tutkimaan, tekivätkö Sully ja hänen perämiehensä ( Aaron Eckhart) mahdollisesti jotain väärin. Osa 1/5. Clint Eastwoodin ohjaama draama Sully – uroteko Hudsonjoella (2016) ei keskity itse onnettomuuteen. 21.30 The Harlins. 08.38 Hyrrä. Tiina Keinänen saarnaa, liturgina Tuuli Kela. Suorassa lähetyksessä haastateltavina kiertueelle lähtevä Jari Sillanpää, elämäkertansa julkaiseva Pasi Kaunisto ja näyttelijä, tuottaja Ville Myllyrinne. Kummituseläin. Kausi 2, jakso 1/26. Kausi 1, jakso 10/10. (U) 13.05 Siskonpeti (7). Muistojen meri. 08.35 Risto Räppääjä tapaa Mielensäpahoittajan. Ihmeitä jäillä TV2 klo 21.00 Me hieman vanhemmat ihmiset muistamme ikuisesti termin punakone. Se on perustunne, joka tuhoaa, rakentaa ja pystyy myös hyvään. Pelija urheilufani Bosse ( Björn Elgerdin) lähtee ystäviensä kanssa hulluun isojen rahojen metsästykseen raviradoilla, jääkiekkoja jalkapallokentillä. Kausi 1. 20.30 Yle Uutiset. 10.00 Jaksa paremmin. Täydellinen dagen efter osa 2. Häihin ollessa 16 päivää, morsiamet suuntaavat valitsemaan häämekkoa. Hylätty poika. Sammalrinne. 08.05 LEGO Star Wars (7). Silloin kultaa voitti yllättäen Yhdysvaltain kokematon joukkue. 08.20 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 1. Kausi 11. Ohjaus: Taika Waititi. Koululaisten oma ohjelma! 09.01 Näin meillä (7). Kausi 1. 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Alter ego. Jakso 5/21. Vieraana Jussi Halla-aho. Mutta niin haaveilevat muutkin lahjakkaat ihmiset. 11.00 Grand Designs Suomi. 22.35 Joonas Nordman Show. Kari Ketonen ja BESS . 10.20 Muumilaakso (7). Jakso 43/62. Oljenkorret avuksi. Kunnianhimoiset hankkeet. Ohjaus: Stephen Hillenburg. Kullervo! 06.52 Nappulat. Kausi 1, jakso 26/26. Numeroässä Bosse ajautuu jännityksen, suurten riskien, sekavien suhteiden ja hämärien vedonvälittäjien maailmaan. 07.37 Robo ja riiviöt (S). 20.00 Kohtaamiset ja erot (7). 2/8. Kausi 2. Todella upeeta -tähti Joanna Lumley matkaa maailman pisintä junareittiä idästä länteen. (U) 20.30 Kohtaamiset ja erot (7). Kausi 4, jakso 11/51. 22.15 Viikon sää. Kausi 10, jakso 4/12. (U) 12.20 Siskonpeti (7). Maailmanennätys. Vesi vanhin voitehista. 20.45 Urheiluruutu. Hamstraavat insinöörit. Kaunisteltu totuus. Näkymätön lapsi. Kausi 15, jakso 4/12. Jumalanpalvelus Vaasan kirkossa. Kausi 6. 14.40 Elokuva: Paavo Pesusieni -elokuva (7). 5/10. 11.15 Gaialand (S). Draamakomedia Coyote Ugly (2000) luottaa seksikkäiden naisten, oluen ja biletyksen vetovoimaan. (U) 14.45 Peltsin toinen luonto. 23.35 Maria Kallio (12). Elias, Kalle ja Roope valtaavat Inkoon Palefacen, Timo Rautiaisen ja Vilma Alinan kanssa. 07.55 LEGO City Adventures (7). 18.10 Urheiluruutu. INKOO Mökkikauden lopetus. 18.15 Kaikki irti eläimistä: Tuntematon kana. Pala elävää historiaa. (U) p Televisio ja radio. Äitini murha käänsi vihan itseeni. Saalistuskalojen Grand Slam. Violet päätyy töihin baariin nimeltään Coyote Ugly. Tanssi tulivuorella. 4/6. Piipahdamme Joel Harkimon uuden kodin makuuhuoneessa tarkastamassa yrittäjän nukkumisolosuhteet. Jakso 1/6. (U) 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.00 Zig & Sharko (S). 22.40 Trauma. 06.10 Bing (S). Latua, herra Virkkunen! 11.05 Muumilaakso (7). Munantuotantoon jalostettu kana munii hinnalla millä hyvänsä. Taistelu. Jakso 2/8. Kausi 1. Kausi 1, jakso 2/10. Jakso 5/8. Osa 5/5. Kausi 9, jakso 4/12. Kausi 1. (U) 21.00 Ihmeitä jäällä. Kuubalainen serenadi. Parhaissa jaksoissa onkin energiaa, mutta lopputulos on pinnallinen ja ontto. (U) 16.50 Novosti Yle. Kausi 5. 5/12. Sumutus. Nuuskamuikkunen ja tulenhenki. Tasangot. 00.30 Koko Suomi leipoo. Purppuravuoksi. MTV3 07.00 Ostoskanava. (U) 13.35 Viimeinen sana. Kausi 1, osa 3/5. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. 01.15 Elokuva: M:I III Vaarallinen tehtävä III (12). (2004) Komedia lapsettomuusklinikan psykologista. Autoa korjaamassa. Myyttinen vesi. 07.19 Maijuli (S). 8/12. 08.00 Avara luonto: Paritteluleikit. Mielensäpahoittaja ja Risto Räppääjä lämmittävät saunan viimeisen yhteisen kesälomapäivän kunniaksi. 07.28 Apina Apunen, asentaja-apina (S). Sillä tarkoitettiin Neuvostoliiton jääkiekon maajoukkuetta, joka oli varsinkin 1970-luvulla lähes voittamaton. Halpaan hintaan ja suureen volyymiin pyrkivä elintarviketeollisuus ei anna armoa myöskään tuottajille. 19.30 Syyttäjä (12). Dokumentti Ihmeitä jäällä keskittyy Lake Placidin olympialaisiin vuonna 1980. Aku Hirviniemi ja Janne Katajat kiskovat ihmisiä roikkumaan katosta. Pehmeää pastellia. (U) 13.30 Siskonpeti (7). Vierailevina tuomareina ohjaaja Viivi Huuska ja suunnittelija Minna Parikka. 17.10 Sanditon (12). 07.03 Hyrräpäät (S). Meissä on viha kysyy, mitä viha tekee sinulle, meille, yhteiskunnille. Kausi 2, jakso 2/13. Draamasarja Peliskandaali (Spelskandalen) kuvaa aikaa, jolloin urheilumaailma menetti länsinaapurissa viattomuutensa kovilla panoksilla ja sopupeleillä. Suomalainen nainen. 21.05 Helsinki-syndrooma (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.9. Kausi 1. Äitiys. 07.51 Barbapapa (S). 07.14 Tilkkupeiton tarinoita. (U) 15.15 Tanskalainen maajussi. Muumipapan uusi yritys. Pieruu ja puuterii. Kohde on poistettu. 09.56 Tipu Touhukas (7). 11.25 Muumilaakso (7). Kausi 8, jakso 2/10. (U) 23.45 Hillo (12). Pikatreffien taikaa. Kausi 3, jakso 2/10. Kausi 2, 4/6. 03.30 Game of Games Suomi. 11.40 Remppa vai muutto UK. 08.45 Monchhichi (S). Jakso 7/12. 10.00 Suomen kaunein koti. NELONEN 06.00 Kindi Kids (S). Kausi 1, jakso 2/10. . Anssi Kela Anne Flinkkilän vieraana. Jakso 5/6. 38 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 Ohjelmatiedot voivat muuttua. Kamarikuoro Canticum Maris ja Vaasa Brass -vaskiyhtye. 11.55 Siskonpeti (7). 06.40 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). Kilpailijat pääsevät paljastamaan piilevät puolensa kuvauksissa ja joukkueet kisaavat vastakkain stailaustehtävässä, jota saapuu tuomaroimaan muotivaikuttaja Alexa Dagmar. 09.00 Koti koiralle. 02.30 Mökkireissu. Katz. Jakso 4/9. 19.00 Seitsemän uutiset. 09.12 Haukku ja Poku (7). Peliskandaali Yle Teema & Fem klo 21.00 On 1990-luku Ruotsissa. 08.25 Angry Birds Blues (S). Mitä viha haluaa kertoa. 17.00 Yle Uutiset. Perjantai-dokkari: Mirella, Häkkilintu. Kausi 1. Skotlannista Karibialle. Osa 8/8. Jakso 6/6. 14.45 Elämäni Biisi. 1, 13/13. Taikatalvi. (2017). Ensirakentajat Sami ja Olli-Pekka rakentavat unelmiensa mökkiä Padasjoelle. Murha Schönbrunnissa. 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). Päivin tv-vinkit: Lentäjä Sully myrskyn silmässä Marko Ahonen Radiogalleria: Meissä on viha Yle Radio 1 klo 18.00 Viha on voima, joka saa ihmisen liikkeelle. (U) 18.45 Arto Nyberg. (U) 13.00 Ensitreffit alttarilla. Kausi 2, 13/52. 09.00 Galaxi. Menneisyyden metsästäjien tavoitteena on löytää vesilahtelaisen Laukon kartanon mailla olevalta Pohdon saarelta merkkejä Matti Kurjen ja Pohdon välisestä myyttisestä kaksintaistelusta. 21.00 Big Brother Suomi. Kausi 4, jakso 4/12. Etelä-Amerikassa Judith Jones seikkailee Meksikossa tutustumassa Pancho Villan vallankumoukseen. Kausi 4, jakso 4/12. Karnevaalit! Kausi 15, jakso 4/13. Napo ja kangaspussi. Hän pitää meistä huolen. Shirley ja Sam etsivät Saint Lucian saarelta huvilaa, joka toimii ensin loma-asuntona ja Samin eläköitymisen jälkeen pysyvänä kotina. Chris Hemsworth esittää kolmannessa ”Thor”supersankarielokuvassa ukkosen jumala Thoria, joka saa demonin vankina ollessaan kuulla, että hänen kotimaailmaansa Asgardia odottaa tuho, Ragnarök. 18.25 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri. 19.30 Selviytyjät Suomi. Kausi 16, 4/8. Kausi 2. Olympiakultaa tuli neljä kertaa peräkkäin. Kausi 1. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. Kausi 6. 16.00 Naiskonstaapeli 56 (12). 22.10 Kino Suomi: Lapsia ja aikuisia (12). Kasariklassikon uudet vaatteet. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. (U) 16.13 Veden valtakunta. Oasa 2/4 Vastarinta Valokuvaaja Ilpo Okkonen on ryhtynyt auttamaan elämäntapaintiaaneja. Jakso 8/8. 19.20 Urheiluextra. Reittivesien Suomi. Sarja alkaa. 22.35 Elokuva: Thor: Ragnarök (12). Kausi 1. 4/12. Osa 4/8. 12.00 Maajussille morsian. Rautakolmio. Sitä pyörittää joukko nuoria ja viehättäviä naisia. Heidän leiri muuttaa Lainioon, Kittilään. (U) 16.41 Veden valtakunta. . (U) 12.45 Joanna Lumley Siperian rautateillä. Seksi. Tämä laulettua musiikkia ja journalismia yhdistävä audioteos käsittelee vihaa, jota koemme tässä ajassa. Jakso 4/21. Jakso 1/11. 17.30 Save The Date Suomi. Pääosissa: Tom Kenny, Clancy Brown, Rodger Bumpass, Bill Fagerbakke. 21.55 Kaikki hänen salaisuutensa (12). (U) 14.15 Siskonpeti (7). Kausi 2, jakso 3/13. (Mission: Impossible III/USA-Saksa 2006). 00.05 Ykkösaamu. Haaksirikkoiset. (U) 17.10 Kalastuselämää. Vakiotanssi-illan haasteet nostavat panoksia entisestään. Kausi 1, 1/6. Jakso 22/85. 08.55 Perjantai-dokkari: 15 minuuttia olen sinun. Jakso 6/14. 10.00 Muumilaakso (7). Coyote Ugly xx AVA klo 21.10–23.15 Pikkukaupungissa asuva Violet ( Piper Perado) haaveilee muusikon urasta ja muuttaa New Yorkiin. Toimintaseikkailu. Brittisarjassa seurataan ihmisiä, jotka etsivät asuntoa lämpimämmistä ja aurinkoisemmista maisemista joko loma-asunnoksi tai pitempiaikaiseen asumiseen. 15.45 Veden valtakunta. (U) 01.30 Masked Singer Suomi. (U) 10.00 Jumalanpalvelus. Merirosvoilua. 16.00 Tanssii Tähtien Kanssa. Perhe. Tiistaipäivä. 18.00 Masked Singer Suomi. 20.58 Keno ja Synttärit. Jakso 3/10. Mestari Lehvy. Orpolapset. Pidempi. 09.30 Oggi ja torakat (7). 09.10 Flinkkilä & Kellomäki. 10.45 Muumilaakso (7). Kausi 15, jakso 5/13. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.30 Haluatko miljonääriksi. Työ-jaksossa puukotetaan työkavereita selkään. Juuret. Sekainen jakautuja. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.30 Remppa vai muutto Suomi. Klassikoiden iltaa tulevat viettämään Elias Salonen, Ilmari Saarelainen, Katri Helena, Linnea Leino & Pirkko Mannola. (U) 12.40 Siskonpeti (7). Huvilassa pitää olla riittävän iso piha parin koirille, komeat näkymät ja omaa tilaa Jamie-tyttärelle. Olisiko onnettomuus voitu sittenkin välttää. 08.16 Ryhmä Hau (S). 10.30 MasterChef Australia. Kausi 1, 1/5. Osa 1/8. 13.40 Poliisikoira Rex (12). Pääosissa: Chris Hemsworth, Cate Blanchett, Tom Hiddleston, Tessa Thompson, Mark Ruffalo, Jeff Goldblum, Idris Elba. Sully – uroteko Hudson-joella xxx Sub klo 21.00–23.00 15.1.2009 matkustajalentokone teki pakkolaskun Hudson-jokeen ilman kuolonuhreja. Ohjaus: J.J.Abrams. 12.15 Menneisyyden metsästäjät. Vapaalaskun vapaus. 07.42 Osku (S). 08.50 HS Lasten uutiset. Lähihoitaja Sanna Granlund käy työvuoronsa aikana jopa 30 asiakkaan luona. Koronapandemia paljasti konkreettisesti lääketeollisuuden voitontavoittelun. Pääosissa: Tom Cruise, Philip Seymour Hoffman, Ving Rhames, Billy Crudup, Michelle Monaghan, Jonathan Rhys Meyers, Keri Russell. Jakso 14/15. 17.40 Teollisen vallankumouksen innovaatioita. Yön lapset. Kausi 11, jakso 60/89. Kausi 14. Kyse ei ollut vain urheilusta, vaan punakone oli myös politiikan väline, todiste sosialismin ylivertaisuudesta. 09.05 Alvin ja pikkuoravat (7). Miksi omaa vihaa on niin vaikea tunnistaa. Tähdenlento. Jakso 5/10. Kesän kohokohta, juhannustanssiaiset ovat käsillä. (U) 19.15 Kohteessa Manipur. (U) 18.00 Yle Uutiset. Hauskassa lasten animaatioelokuvassa Paavo Pesusieni ja hänen ystävänsä Patrik lähtevät hakemaan kuningas Neptunuksen varastettua kruunua pelastaakseen Tangalan ilkeän Planktonin juonelta. 11.00 Mikaela & Thomas. Kausi 1. Ystävyys. Kausi 2, jakso 2/10. 07.25 Sunny Bunnies (S). 08.02 Oktonautit (S). Kausi 4, jakso 12/51. Rakkauden päivä. Pentutehtailun vaikutukset. 09.20 Alvin ja pikkuoravat (S). Mukana on myös romantiikkaa. Kausi 1. Ahaa-elämyksiä. Jakso 5/14. (U) 13.55 Siskonpeti (7). Konetta ohjasi kapteeni Chesley ”Sully” Sullenberger ( Tom Hanks), jota pidettiin sankarina. Kausi 1, jakso 4/10. Sielujaksossa ollaan todella läsnä. Järkyttäviä totuuksia. Kausi 1, jakso 12/13. 09.35 Merten syvyyksissä (7). 22.25 Tulosruutu. Buckinghamin palatsi. Kuten ääni, viha tunkeutuu kaikkialle, eikä sitä voi paeta. Kausi 5. 12.40 Poliisikoira Rex (12). Kausi 2, jakso 1/13. (SpongeBob SquarePants Movie, The 2004). 9/12. Ahaa-elämyksiä. 23.10 Ulkolinja: Lääkkeitä voitto mielessä. Kausi 5, jakso 7/10. 6/12. Katoamistemppu. Ovatko vankilat rikollisten korkeakouluja, ja miten rikosten uusiminen estetään. 07.00 Pyjamasankarit (7). Pääosissa: Minna Haapkylä, Minttu Mustakallio, Kari-Pekka Toivonen. Vieraina elinkautisvanki ja evankelista Lauri Johansson sekä pitkään vankilaa johtanut Kaisa Tammi. Laukon legendat. (U) 15.00 Huippumalli haussa. Neuvostoliitto hallitsi jääkiekkoa läpi 1970-luvun voittaen neljännen perättäisen olympiakullan 1976. Jako 3/8. (U) TV1 07.00 Kadonneet perijät. 19.10 Tulosruutu. 14.05 Perjantai: Mihin tarvitsemme vankiloita. 06.15 Rusty Rivets (S). 10/12. Kausi 1. Osa 1/3. 09.23 Keltainen Lumimies (7). Ohjaus: Aleksi Salmenperä. Jakso 5/15
17.25 Strömsö. 19.30 Uutiset. 19.55 Oikeuden äärellä. 13.00 Rikkaat ja rahattomat. 10.00 Egenland. 09.30 Salatut elämät. 11.30 Frisbeegolf: Prodigy Disc Pro Tour, Kuopio. 10.35 Kiinteistöhuutokauppa (S). 19.35 Sanna Ukkola Live. 14.55 Elokuva: Notting Hill (7). 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.10 Huippuurheilun DNA: Klaus ja Olaus Alinen 15.45 Radio Suomen Viikonloppu 15.50 Veneilysää. 09.15 TV Shop. 02.00 Stand Up!. 16.05 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 14.00 Kanadan rajalla. 04.00 Yle Uutiset ja sää. SUB 04.25 Virkakoirat (7). 09.05 Urheiluradio. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 02.45 Rikospaikka. 13.00 Koiralle koti. 20.00 Yle Uutiset. 15.30 Lahja (7). 07.30 Huimat huushollit. 15.00 Sinkkuillallinen. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 23.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 06.40 Moderni perhe. 23.00 Raskaan kaluston pelastajat. 08.30 Lasten kotipuu. 13.40 Kullan sukeltajat (S). 12.30 Simpsonit (7). 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 02.25 Muurinaukossa valtakunta rukoilee. 20.30 Grillimestarit Ripe & Teresa. 14.45 Mexico Life (S). 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää. 20.02 Urheiluradio. 03.45 Food Factory. 16.00 Ensisilmäyksellä. 12.05 Urheiluradio. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Riippuvuuksista vapaaksi. 10.30 Diesel Brothers (S). 16.15 Radio Suomen Viikonloppu 16.30 Sunnuntaivieras 16.53 Radio Suomen Viikonloppu 17.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 06.35 Järvenrantataloa etsimässä (S). TV7 05.30 TV7 Jerusalem uutiset. 16.00 Leijonan luola USA. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma. 22.30 Sinua varten. 03.30 Grillimestarit Ripe & Teresa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.35 Lottovoittajan unelmakoti (S). 03.00 4D: Seksilelujen salat (12). 23.40 Jerusalem studio. 08.00 Gospel First Evankeliumi ensin. 19.35 Ajankohtaista taivaasta. 20.00 Remppa vai muutto Suomi. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.00 Lentoturmatutkinta. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset. 05.55 Simpsonit. 19.00 Viimeiset vonkaleet. 00.05 Naked Attraction. 13.10 The Real Housewives of Salt Lake City. 07.05 Bless This Mess. 04.55 Virkakoirat (7). 21.00 Elokuva: Vihollinen vuoteessani. 11.30 Simpsonit. 11.00 Yle Uutiset. 10.30 Salatut elämät (S). 13.45 TV Shop. 02.55 9-1-1. 00.45 100 Places to Be. 17.00 Uutiset. 13.30 Kanadan rajalla. 11.49 Syrjäseutujen lapset. 06.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 07.30 Maanteiden sankarit (S). 16.40 Suurmestari Ruotsi. 05.15 Vankilassa ulkomailla. 12.00 Simpsonit. saaristossa. 17.30 Elokuva: Babe urhea possu (S). 23.00 Pilanpäiten. 16.00 Mayn keittiö. 19.10 Agatha Christie: Neiti Marplea ei petetä (12). 21.45 Elokuva: Empire State (16). 13.00 Tractor Pulling 2022: Härmä. 15.30 Ensisilmäyksellä. 21.02 Urheiluradio. 00.00 Uutiset. 23.15 Vaikuttajien miljoonabisnes. 01.02 Yöradio. 09.30 Kalliovuorten eläinlääkäri (S). 08.48 Julian eläinystävät. 20.05 Profeettakoulu. 06.00 Moderni perhe. 08.10 Urheiluradio. 00.02 Yöradio toiveiden yö. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.30 Miehen puolikkaat. 12.05 Lottovoittajan unelmakoti (S). 00.00 Yle Uutiset. 20.07 Sää. 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 03.45 War of the Worlds. 10.00 Yle Uutiset. 12.00 Huvila & Huussi. 23.15 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 03.00 Yle Uutiset. 11.00 Evankeliumi särkyneelle. 15.00 ESPN dokumentti: Lolo Jones yli esteiden. 17.55 Yksi on hyvää seuraa 18.00 Radiogalleria: Meissä on viha. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Miehen puolikkaat. 20.00 Atlantin yli (S). 13.45 Enemmän elokuvasta: El Topo. 11.00 16. 15.30 Ilmailun maailma. 10.00 Eurooppa ylhäältä päin. 00.00 Raskaan kaluston pelastajat. 00.15 Vieraissa Australia. 07.15 Uskomattomat koiratarinat (S). 17.15 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 03.55 Louisiana Law. 15.50 Elokuva: Personal Shopper (12). 13.30 Posse. 03.00 Lentoturmatutkinta. 07.45 Miehen puolikkaat. 00.40 Armon kalliolla. 19.05 Latela 2022 (S). 23.02 Yöradio. 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 19.05 Rukouskoulu. 11.30 Salatut elämät (7). 08.05 Revenge Body with Martina Aitolehti (S). Tämä laulettua musiikkia ja puhetta yhdistävä audioteos käsittelee vihaa, jota koemme tässä ajassa. 07.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. Kuuletko, mitä viha haluaa kertoa. 01.30 Minna Pyykön maailma. 07.20 Hurja remontti (S). 15.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. Viha on voima, joka saa ihmisen liikkeelle. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 16.10 Urheiluradio. 03.30 Murhaaja kotonani: Murhan varjossa. 06.30 Huimat huushollit. Mitä viha tekee sinulle, meille, yhteiskunnille. helluntainjälkeisen sunnuntain liturgia Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkosta Turusta. 17.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 21.45 Feels Good Man (16). 12.35 Kotikulmat kuntoon (S). 02.40 Ajan tasalle. 07.00 Masked Singer USA. 12.30 Simpsonit. 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 04.20 Miehen puolikkaat. 20.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 16.00 Uusi elämä etelässä. 10.00 Astu Tarinaan. 20.00 Lentoturmatutkinta. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 19.55 Wheeler Dealers (S). 09.35 Moderni perhe. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 02.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 21.05 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 02.40 Top Gear (S). 08.25 Valmistuksen salat: Unelma-autot (S). 23.10 Kirje Titukselle. 01.40 Latela 2022 (S). 18.50 MasterChef Australia. 06.20 Moderni perhe. 18.30 Unelmakoti. 08.00 Ostoskanava Tvins.com. FOX 04.00 Family Guy. 01.00 Paratiisihotelli Norja (7). 06.50 Uskomattomat koiratarinat (S). 00.00 Top Gear: The Races (S). 19.00 Bermudan kolmion kirous (S). 13.00 Simpsonit. 11.00 112 Hätäkeskus. 06.40 Bitchin’ Rides (S). 07.25 Bless This Mess. 15.00 Ensisilmäyksellä. 23.00 Ajassa extra. 02.00 Autojen ensiapu. 18.00 Miehen puolikkaat. 01.10 Juha Laaksosen luontoretki. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 CSI: Miami. 10.00 Ostoskanava Tvins.com. 12.00 Marian paratiisi (12). 16.30 Sielunrauha: kuvanveistäjä Björn Weckström. 09.10 Sää. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 02.15 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 01.22 Yöradio. 15.10 Puutarhat uusiksi. 00.05 Ikimuistoisia hetkiä Tapani Ruokasen seurassa. 15.10 Elokuva: Paddington 2 (7). 02.25 Orange Is the New Black (12). 23.45 Kumman kaa (S). 08.30 Ostoskanava Tvins.com. 07.10 Christinalehden luontokuvat. 02.10 Latela 2022 (S). 23.15 Kumman kaa (S). 00.00 Inside: Amerikan mafia. 20.35 Gloryline. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 14.00 Sinkkuillallinen. 08.55 Valmistuksen salat: Unelma-autot (S). 09.00 Myyrä. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Derek Prince. 08.00 Kosketuskohta. Leffa: Veden vartija 15.00 Horisontti 15.50 Yle Uudizet karjalakse karjalankielinen viikkokatsaus 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Dokumentti: Työtön suljetuilla porteilla. 18.47 Musiikkikamari 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi: Klubi-isäntänä Juhani Kansi 20.00 Jazzklubin illan keikka: Euroradio Jazz Competition 2022 -voittaja Prospectus (FRA). 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 01.25 Remppa vai muutto Vancouver. 21.50 Herra on minun turvani. 13.00 Kanadan rajalla. 06.45 Autojen ensiapu. 18.50 Merisää. 02.00 Ristiin rastiin rannikkoa. 02.00 Yle Uutiset. 08.35 Julian eläinystävät. 00.15 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.15 Äärimmäinen selviytyjä. 15.00 Leijonan luola USA. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.10 Urheiluradio. 09.25 Diesel Brothers (S). ALFATV 05.00 Ohjelma jatkuu klo 07.30. 11.30 Alastomat selviytyjät rakkautta etsimässä (S). 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 Elokuva: Bridget Jones: Elämä jatkuu (7). 03.40 Will & Grace (S). 00.10 Tavoittele armolahjoja. 08.50 Lasten pyhis. 07.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 09.30 Herätysliikehdintä. 14.30 Simpsonit. 23.45 NCIS Rikostutkijat (12). 20.00 Suorinta reittiä (S). 10.30 Miksi juuri Israel. 08.05 Miehen puolikkaat. 08.50 Miehen puolikkaat. 11.33 Radio Suomen Päivä YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 YleX Etusivu: Viikon Parhaat 13.00 YleX Viikonloppu 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat 20.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Renaz Ebrahimi (u) 22.00 Papananaaman K-popshow (u) 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Renaz Ebrahimi YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat YLE TEEMA & FEM 08.05 BUU-klubben. 03.15 Seduced: NXIVMkultin tarina (12). 21.00 Alaskan jäälentokenttä. 11.02 Laiskanlinna Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.40 TV Shop. 20.46 Jahtikumppanukset Lotta ja Leif. 08.35 Bronxin eläintarha (S). 20.00 Farmarit (12). 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 16.30 Ensisilmäyksellä. 18.10 Elokuva: Sietämätöntä julmuutta (7). Äänitetty Marciacin jazzfestivaalilla 25.7.2022. 10.30 Robin täydellinen ilta. 19.07 Kissankehto Susanna Vainiola. KUTONEN 06.20 Mahtavat miesluolat (S). 01.15 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 19.30 Latela 2022 (S). Palveluksen toimittaa kirkkoherra Ion Durac. 15.52 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Purjehdus: The Pro Sailing Tour. 08.30 Miehen puolikkaat. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.50 Science of Stupid. 10.00 Moderni perhe. 10.00 Jumalanpalvelus. 11.00 Burgerimies Suomessa. 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 12 diktaattoria: Absoluuttisen vallan mies Ali Khamenei 13.00 Klasariparatiisi: Syksystä, vedestä, sekä villapuseron ja mielikuvituksen tärkeydestä 14.00 Kirja vs. 21.20 Kesäsunnuntai Päivölässä. 19.00 Ristiin rastiin rannikkoa. 03.02 Tiskijorma Jorma Hietamäki 03.54 Yöradio. 19.50 Sportliv. 16.30 Superkirja. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.40 Ajan tasalle. 15.15 Mexico Life (S). 22.30 Jussin kalajutut. 14.05 Vesi on elämä Standing Rockin naiset (12). Kuten ääni, viha tunkeutuu kaikkialle, eikä sitä voi paeta. 17.00 Himohamstraajat. 01.45 Paratiisihotelli Norja (S). 18.45 Fillaripäiväkirja: Neljä vuodenaikaa. 17.00 Elokuva: Bridget Jones elämäni sinkkuna (12). 12.08 Kansanradio. 01.25 John Walsh: Rikollisten jäljillä. 18.02 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 39 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset 07.02 Narrin aamulaulu Säveltäjä Olli Kortekangas ja oopperan lumo 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Kuusi kuvaa filosofi Elisa Aaltolan elämästä 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinta 10.00 Jumalanpalvelus Porvoon tuomiokirkosta. 02.35 Sanna Ukkola Live. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 19.39 Sportnytt. 15.00 H.E.T.K.I. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 14.10 Unelma-asunto auringon alta. 12.00 Simpsonit (7). 03.30 Suurmestari Ruotsi. 21.00 Elokuva: Apollo 13 (7). 12.00 Burgerimies Suomessa. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 19.00 Elokuva: Spider-Man: Homecoming (12). AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 09.05 Urheiluradio. 21.00 Eurooppa ylhäältä päin. 07.15 Musiikkivideoita. HERO 13.45 Mysteerilaulajat I Can See Your Voice Suomi. 06.00 Salakuljettajat satimeen. Sää 07.00 Yle Uutiset. 11.00 Simpsonit (7). 11.00 Perinnön selvitys. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää. 06.55 Järvenrantataloa etsimässä (S). 17.55 Kaaoksen kesyttäjät UK. 01.25 Elokuva: Central Intelligence (12). 04.40 The Orville: New Horizons. 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 15.55 Bernard Haitink Maestron testamentti. 00.00 9-1-1: Lone Star. 11.00 Ratamoottoriveneilyn SM-sarja. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.00 Simpsonit. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 15.40 Uljas universumi (S). 14.30 Kanadan rajalla. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Mertiörannan kesäjuhlat. 19.30 Miehen puolikkaat. 18.05 Ancient Unexplained Files (S). 15.45 Todistuksia. Miksi omaa vihaa on niin vaikea tunnistaa. 17.10 Nigella: Kokataan ja nautitaan. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00 Tractor Pulling 2022: Härmä. 14.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 11.30 Simpsonit (7). 19.20 Katselkaa Herran tekoja. Televisio ja radio p. 10.15 Kaunotar ja nörtti Australia (S). 21.00 Peliskandaali. 17.00 Mertiörannan kesäjuhlat. 21.00 Elokuva: Ted 2 (16). 23.00 Raamattu puhuu sinulle. 08.40 Revenge Body with Martina Aitolehti (S). 19.00 Miehen puolikkaat. 21.00 Subleffa: Sully – uroteko Hudson-joella (7). 23.30 Elokuva: Don’t Let Go (16). 10.00 Salatut elämät. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 21.10 Elokuva: Coyote Ugly (12). 14.35 100 tunnin haaste (S). LIV 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää. Euroradio Jazz Competition 2022 -voittaja Prospectus (FRA). 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Ensisilmäyksellä. 05.45 Ihmeiden Jumala. 00.50 100 Places to Be. 01.00 4D: Elämäni on yhtä orgasmia (16). 11.45 Musiikkivideoita. 17.05 Ikimuistoisia hetkiä Tapani Ruokasen seurassa. 16.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 23.00 Yle Uutiset. 11.05 Kiinteistöhuutokauppa (S). 02.30 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 02.30 Uutiset. 21.00 Jukka Kuoppamäki 80v-juhlakonsertti. 07.35 Bronxin eläintarha (S). Radiodokumentti työnhausta ja oman elämänpolun löytämisestä, mukana otteita Volter Kilven teoksesta Suljetuilla porteilla. 22.05 Urheiluradio. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 12.00 The Real Housewives of Salt Lake City. Se on perustunne, joka tuhoaa, rakentaa ja pystyy myös hyvään. 23.45 Fillaripäiväkirja: Neljä vuodenaikaa. 09.00 Raamatun kertomuksia. 17.30 Ensisilmäyksellä. 23.20 NFL: Tampa Bay Buccaneers Green Bay Packers. 11.35 Ruotsin rajavartijat. 19.02 Urheiluradio. 18.25 Muurinaukossa valtakunta rukoilee. 01.00 Eurooppa ylhäältä päin. 16.55 Mysteerietsivä Rob Riggle (S). 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Viikinkien nousu ja tuho. 12.15 Iloisen antamisen ilta. 01.00 Criminal Minds. 22.08 Kaitsun nurkka Kai Ulmanen. 20.08 Veli Kauppinen uuden äärellä 21.00 Yle Uutiset. 13.20 Elokuva: Tie El Doradoon (7). 16.10 Puutarhat uusiksi. 21.00 Jazzklubin kolmas setti: Tunti vapaalla DJ Bunuel 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Ajassa soi 23.10 Yöklassinen 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja 11.00 Välilevyjä 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 9-1-1. 11.00 Salatut elämät (7). 21.00 The Diana Investigations. 22.00 Käännekohta. 08.30 Jussin kalajutut. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). FRII 06.05 Kiinteistöhuutokauppa (S). 13.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 18.00 BUU-klubben. 11.50 Kiintymysteoria. 09.02 Perintö ja hiljaisuus. TV5 05.25 Järvenrantataloa etsimässä (S). 23.00 Narco Wars: The Mob. 07.10 Urheiluradio. 13.30 Simpsonit. 02.51 Yöradio. 09.10 Miehen puolikkaat. 22.00 Narco Wars: Kuningattarien kooste. 18.30 Miehen puolikkaat. Saarnaajana piispa Teemu Laajasalo. 18.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 18.00 Ajassa extra. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät
LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA Hämeen Sanomat on Kanta-Hämeen maakuntalehti, joka on perustettu vuonna 1878. Useammassa erässä maksettuna erälisä. Lämpötila on 7 ja 14 asteen välillä. °C -2,2 Jyväskylä lentoasema Lämpimintä 23.9. p Sää 40 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 25.9.2022 ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 24 27 30 2 5 8 11 14 17 20 23 Elokuu Syyskuu 2022 -5 5 15 25 25 28 31 3 6 9 12 15 18 21 Elokuu Syyskuu 2022 4 8 12 16 Su Bangkok 30 Berliini 18 Bryssel 16 Eilat 37 Kairo 37 Kööpenham. Painetun lehden tilaukseen ulkomaille lisätään postikulu. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan länsija pohjoisosassa pilvisyys vaihtelee ja sää on enimmäkseen poutaista, Länsi-Lapissa voi tulla ajoittain tihkusadetta tai yksittäisiä sadekuuroja. Idässä pilvisyys on runsasta, ja paikoin sataa vettä. hameensanomat.fi Hämeen Sanomat myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä Yhteystiedot Hämeen Sanomat. Tuuli on heikkoa ja suunnaltaan vaihtelevaa. Lehti ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa. klo 15 °C +12,0 SADESUMMA 19.9.– 24.9. Maksumuistutus 5, 00 e. klo 15 °C +15,3 Utö Kylmintä 24.9.2021 °C -0,7 Muonio Lämpimintä 24.9.2021 °C +13,1 Oulunsalo Sateisinta 22.9. TOIMITUS Uutisvinkit: sähköpostitse toimitus@hameensanomat.fi puhelimitse 03 615 1410. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. 0,3 mm Inari Kirakkajärvi +9 +5 +9 10 +7 10 +9 12 11 +8 13 12 14 3 6 3 5 4 1 1 2 11/+6 12/+5 12/+5 12/+5 12/+4 12/+4 3 2 2 2 2 2 Hämeenlinna 24.9. Palvelemme puhelimitse sekä sähköisissä kanavissamme arkisin klo 8–16. JAKELU Jakelupäivystys Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu 0100 4070 arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu 0100 5445 arkisin klo 8–16 HÄMEEN SANOMAT -SOVELLUS Lataa mobiilisovellus Play-kaupasta Android-laitteille ja App Storesta Applen laitteille. Verkkolehti: www. kuvien ja videoiden lähettäminen whatsappissa: 040 457 7980 Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 564 4454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Uutispäällikkö: Juho Peltoniemi 03 615 1410, 040 124 2259 Pääkirjoitustoimittaja: Rauno Lahti 03 615 1452 Toimitus, toimitussihteerit: 03 61 511, iltaisin 03 615 1410 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja: Veli-Matti Virtanen 040 868 2403 Hattulaan liittyvät aiheet: 040 868 2443 Janakkalaan liittyvät aiheet: 050 370 9278 Talouteen liittyvät aiheet: 03 615 1451 Urheilun esimies: Samuel Savolainen 040 7215845 Urheilu: 03 615 1470 H2, B-osan tuottaja: Riikka Happonen 040 868 2450 Ajastin: 03 615 1462, ajastin@hameensanomat.fi Kulttuuri: 03 615 1461, kulttuuri@hameensanomat.fi Mielipide: 03 615 1452, mielipide@hameensanomat.fi Toimituksen assistentti: Pia Vilpas 03 615 1401 ILMOITTAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe, 03 61 511 painovalmiit ilmoitusaineistot: hasa.aineisto@hameensanomat.fi Lukijailmoitukset ma–pe 03 6151 354 tai sähköpostitse ilmoitukset@hameensanomat.fi Digitaalisessa palvelussa ilmoituksia voi jättää osoitteessa www.hameensanomat.fi TILAAJAPALVELU Lehtitilaukset, osoitteenmuutokset, jakelun– keskeytys, tilauslaskutusasiat: 03 6151 300 ma–pe klo 8–16 tai sähköpostilla tilaukset@hameensanomat.fi Tilausvaihtoehtoihin ja -hintoihin, ajankohtaisiin tarjouksiin sekä kestotilaajan etuihin voit tutustua myös verkon asiakaspalvelussa www.hameensanomat.fi Kuluttajatilauksiin sisältyy digilehden lukuoikeus sekä verkon sisällöt joka päivä. Kokonaistavoittavuus painettu viikko + digi viikko 84 000 (KMT 2021) ISSN 0356–2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat oy Toimitusjohtaja: Vesa-Pekka Kangaskorpi HÄMEEN SANOMAT Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Käyntiosoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna Puhelinvaihde: 03 61 511 Vaihde on avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 24.9. Asiakaspalvelumme Vanajantiellä on avoinna ma–pe klo 12–14. 15 Las Palmas 24 Lontoo 18 Malaga 28 Lissabon 21 New York 24 Oslo 15 Pariisi 19 Peking 25 Pietari 10 Rooma 24 Tallinna 13 Tokio 25 Tukholma 15 Ma 30 16 12 38 37 14 24 16 26 24 23 11 15 27 12 22 12 27 15 Ti 30 16 12 38 37 13 25 14 30 22 22 12 14 29 10 22 13 27 15 Su Forssa 13 Helsinki 13 Hämeenlinna 11 Iisalmi 10 Imatra +9 Joensuu +7 Jyväskylä 10 Kouvola 10 Kotka 11 Kuopio +9 Lahti 10 Lappeenranta +9 Mikkeli +9 Oulu 11 Rovaniemi 10 Savonlinna +8 Seinäjoki 13 Tampere 12 Turku 14 Utsjoki +9 Vaasa 13 Varkaus +8 Ma 12 12 12 10 12 10 10 12 12 10 11 12 11 10 +8 11 11 12 13 +6 12 11 Ti 12 13 12 10 10 +9 10 10 11 10 11 10 10 10 +9 +9 12 12 14 +6 13 10 Ke 12 12 12 11 11 11 10 12 12 10 11 11 10 11 10 10 12 12 12 +8 12 10 To 10 11 10 +9 10 +9 10 10 10 +9 10 10 10 10 10 +9 11 10 10 +8 12 +9 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 23.9. Olemme osa Mediatalo Keskisuomalaista ja Uutismedian Liiton jäsen