Työhön kuuluu myös näyttelyiden toteutuksessa mukana olo. Merkittävä kielteinen vaikutus voimaloilla olisi kuitenkin esimerkiksi maisemaan ja linnustoon. Keskiviikkona 26.2.2025 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 54 | Irtonumero 4 euroa Arvio: Hattulan tuuli voimalat vaikuttaisivat merkittävästi maisemaan Sivut 4–5 Vasta valmistunut selostus Hattulan Niinimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutuksista katsoo, että ne olisivat suurimmaksi osaksi vähäisiä tai kohtalaisia. Sotejärjestöissä on edessä irtisanomisia ja lomautuksia Sivu 11 Joogaohjaaja Satu Nelimarkka halusi lähelle luontoa Sivu 6 Vesikelit eivät haittaa lomanviettoa, Elsie McNabin päiviin mahtuu monenlaista Sivu 8 Tämän vuoden alussa Hämeenlinnassa työt aloittanut Vakkila on aiemmalta koulutukseltaan taidekehystäjä. Museomestarin on tiedettävä, miten taide-esineitä pitää käsitellä ja pakata. KUVA: PEKKA RAUTIAINEN Museomestari Petteri Vakkilan työssä Hämeenlinnan taidemuseossa ote ei saa livetä Sivut 16–17
Sen lisäksi HPK ehdottaa yleisöantia, jossa merkittävänä on 5000 yhtiön osaketta. Hinta oli 95 euroa kappaleelta ja näin ollen HPK sai 570 000 euroa lisäpääomaa akuutin kassakriisin paikkaamiseen. HPK:lla on nyt nostetta kevään pudotuspeleihin, ja kiinnostus Kerhoa kohtaan on kohonnut, kun peli on alkanut kulkea. Kuluneella kaudella Kerho on pelannut nousujohteisen kauden. Yleisöanti osuu hyvään aikaan. Edelliseltä kaudelta HPK teki reilun puolen miljoonan euron tappion. Syksyllä HML Sportsin kautta osakkeita merkitsivät myös muun muassa toimitusjohtaja Kaj Källarsson, hallituksen puheenjohtaja Jyrki Louhi, Niko Kapanen ja Riku Hahl. Sen verran tyhjä halli oli syyskaudella. Viime kevään suunnatussa osakeannissa omistajuutta myytiin lähes tuplahinnalla, mutta kaupan päälle tuli myös valtaa ja hallituspaikkoja. Organisaatiossa on tehty myös henkilöratkaisuja, mutta pimennossa on se, millainen johtajamalli Kerhossa on ensi kaudella. Tilannetta voisi paikata vain se, että HPK pelaa päätyyn saakka. Suurin merkitsijä oli HML Sports oy, jossa suurimman potin Kerhoon laittoivat kiinni Aki Ajo, Jukka-Pekka Annala, Olli Pihlajamäki ja Miika Liljedahl. Panssariprikaatissa ratkotaan päivittäin varusmiesten talousongelmia –?Inttiaika voi romahduttaa nuoren yrittäjän talouden Hämeenlinnalainen Atte Kukko, 19, pyörittää muutamaa yritystä myös inttiaikanaan Panssariprikaatissa. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista tilaukset@media.fi Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Sanoma Manu oy, Tampere Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 Hameensanomat.fi: joko luit nämä jutut. Kaupparekisteriin jätetyssä ilmoituksessa annissa merkittiin 6000 osaketta. Sopii kysyä, olisiko ollut helpompaa saada erilaisilla pelitapahtumilla sama raha yleisöltä kuin mitä nyt haetaan yleisöannista. Yleisöanti povaa sitä, että turskaa tehdään myös kuluvalta kaudelta ja osakeannilla maksettaneen kesän palkkoja. Varaa ei olisi ainakaan rakentaa kolmen johtajan mallia, joka on ollut Kerhossa pari vuotta. Niihin HPK tarvitsee yleisöä, joka tulee paikan päälle kannustamaan omiaan. Päävalmentaja Mikko Manner sai Kerhon nousukiitoon, ja playoff-pelipaikka näyttäisi varmalta. Nyt johdon pitää pelata varman päälle, sillä ensi keväänä antia ei voi enää järjestää kassaa paikkaamaan. RIKU HASARI JULIUS KUMPULAINEN SARA AALTIO ESKO TUOVINEN Pääkirjoitus 26.2.2025 H PK Liiga oy järjestää ylimääräisen yhtiökokouksen torstaina ja ehdottaa merkintäosakeantia nykyisille omistajille. Merkintäja yleisöannissa osakkeen hinta on 55 euroa. Siltikään Kerho ei pysty kuromaan kiinni yleisökeskiarvoa 3400, jonka se kaudelle asetti. Heikko syksy toi HPK:n fanien lompakoille ” Arvo on sulanut.. Katso videoita valoristeysten reiteiltä. Hämeenlinnassa etsitään parannuksia liikennevalojen toimintaan –. Ainakin HPK:n arvosta on sulanut merkittävä osa, kun katsoo nykyistä osakkeen hintaa verrattuna viime kevääseen. Mene ja tiedä. – ”Ihanaa nähdä sitoutumista ja talkoohenkeä”. Tosin suunnatulla osakeannilla tarjolla oli myös valtaa, jolle ilmeisesti laskettiin hintansa. Jäljellä on neljä runkosarjan kotipeliä. Nyt Kerho tuleekin HPK-yhteisön pussille. Viime keväänä yhtiö järjesti suunnatun osakeannin. Kuuntele Kiekkokiuas – HPK:n mestarivalmentaja Timo Lehkoselta tiukka näkemys Kerhon urheilujohtamisen soppaan Lehkonen kertoo myös siitä, mitä hän ajattelee Mikko Mannerin Kerhon pelillisestä ilmeestä. Testasimme, miten kaupungin pisin vihreä aalto toimii illalla Kaikkiaan liikennevaloja löytyy Hämeenlinnasta 41 liittymästä. Napialan työväennäyttämö juhlii 120-vuotista taivaltaan esittämällä Jäniksen vuoden Napialan työväennäyttämö on tuottanut esityksiä vuodesta 1905. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–16 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Ilmoita asiavirheestä: toimitus@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäällikkö 03 615 1410 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 014 622 133 arkisin klo 8–18
Ovat asialla olleet pankitkin. Sähköiset rekisterit vähentävät tarvetta kuolettaa kadonneita arvoasiakirjoja, mutta tarve ei ole vielä kokonaan poistunut. Hävöksiin joutuneet paperiset arvoasiakirjat täytyy lain mukaan kuolettaa käräjäoikeudessa. Virhe on voinut Äijälän mukaan tapahtua esimerkiksi niin, että asiakirja on arkistoitu väärin. Suuri osa omistuksista ja arvokkaista asiakirjoista ovat nykyisin sähköisessä muodossa, joten kuolettaminen alkaa olla häviävää perinnettä. Virallisen lehden ilmoitusten perusteella kuolettaminen on yleistä, mutta usein kuoletusta on hakenut se, jonka asiakirjoja on joutunut kadoksiin. Yhtiön isännöitsijä Anett Niemi Taloasema Riihimäeltä kertoo, että panttikirjojen perään alettiin kysellä, kun taloyhtiö alkoi suunnitella uutta remonttia ja hakea siihen lainaa. – Nämä ovat olleet todella harvinaisia, sanoo Äijälä. Kanta-Hämeen käräjäoikeus on viime kuukausina päättänyt kuolettaa useita Hämeen osuuspankin eli OP Hämeen hallussa olleita panttikirjoja. Kaikkine vaiheineen se kestää useita kuukausia, ja ennen varsinaista kuoletusta käräjäoikeus julkistaa Virallisessa lehdessä tiedon kuoletushakemuksesta siltä varalta, jos asiakirja tupsahtaisikin joltakulta esiin. Isännöitsijä Niemen mukaan on kuitenkin ollut myös tapauksia, joissa asiakas on itse vastaavissa tilanteissa alkanut kuolettaa asiakirjoja. Moni tapauk sista on sijoittunut Riihi mäen seudulle. Tammikuussa Kanta-Hämeen käräjäoikeus kuoletti viisi hausjärveläisen kiinteistön panttikirjaa, jotka oli rasitustodistuksen mukaan luovutettu Osuuspankin haltuun 2000-luvun alussa. Aiemmin kiinteistönvälittäjänä työskennelleen Nie men kokemuksen mukaan asiakirjoja, joita on Riihimäen talousalueella uskottu pankin haltuun, on hävinnyt aiemminkin. – Välillä asiakkaat eivät muista, mihin he ovat laittaneet panttikirjan, kun se on pankista haettu. Tonttimaan omistaa rivitaloyhtiö. Kadonneiden panttikirjojen taustalla on voinut olla useita erilaisia syitä, sanoo liiketoimintajohtaja Erja Äijälä OP Hämeestä. Esimerkiksi Lammin Säästöpankki haki viime vuonna kuoletusta kadoksiin joutuneen helsinkiläisen asunto-osakkeen osakekirjoille. Hausjärveläisen rivitaloyhtiön tapauksessa pankki hoiti asian. Viime vuonna tuli kuitenkin ilmi tapauksia, joissa panttikirjat olivatkin kadonneet. Panttikirja laaditaan, kun henkilö on hakenut kiinteistölle kiinnityksiä, jotta omaisuutta voi käyttää esimerkiksi lainan vakuutena. – Pankki hoitaa kuoletuksen kuluineen asiakkaan toimeksiannosta, mikäli virhe on tapahtunut pankissa, hän kertoo. Kuitenkin niin kauan, kun osa arvokkaita asiakirjoja on paperisena, niitä voi myös vuosien saatossa kadota. Juuri lainojen vuoksi panttikirjat ovat yleensä pankin hallussa ja vielä vuosien ajan. Viime vuoden aikana Hämeen osuuspankki haki kuoletusta myös esimerkiksi Riihimäellä sijaitsevan asunto-osakkeen osakekirjaan ja hausjärveläisen metsätilan panttikirjoihin, joiden piti olla pankin hallussa. Epäselvyyttä voi aiheuttaa myös se, että kiinteistöjen vanhoissa rasitustodistuksissa näkyy perinteisesti se pankki, jolle panttikirja on luovutettu. Myös muutkin Kanta-Hämeessä toimivat pankit kuin OP Häme ovat joutuneet käräjäoikeuden pakeille. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 3 Pankilla piti olla panttikirja, mutta se katosi Markku Uhari S e, minkä jättää pankin haltuun, ei välttämättä aina säilykään tallessa. Myös asunto-osakeyhtiöiden osakekirjoja on viime vuosinakin alettu muuttaa sähköiseen muotoon, jolloin virheen riski pienenee. Liiketoimintajohtaja Erja Äijälä, OP Häme KUVAKOOSTE: SOILE TOIVONEN Uutiset p. Tämä on ihan inhimillistä, sanoo Äijälä. Tilan ostaneen miehen mukaan maininta hävinneistä panttikirjoista paljastui kaupanteon yhteydessä tilan rasitustodistuksesta. ” Nämä ovat olleet todella harvinaisia. – Ei niitä nyt joka päivä tai kuukausikaan tule vastaan, mutta on niitä tapahtunut, sanoo Niemi. Henkilön nimi on voinut myös muuttua eikä asiakirjaa pystytä siksi paikantamaan. Hänen mukaansa on ollut myös tilanteita, joissa panttikirjaa ei yksinkertaisesti ole pankissa löydetty. Mitään haittaa ei puuttuvista asiakirjoista lopulta kauppoihin tullut. Panttikirjat on vuodesta 2017 saakka pidetty sähköisesti Maanmittauslaitoksen rekisteriin, eivätkä uusien lainojen panttikirjat voi siksi hukkua. Alun alkaen panttikirjat oli luovutettu Hausjärven osuuspankille, joka vuosien saatossa fuusioitui aluksi Riihimäen seudun osuuspankkiin, sitten Etelä-Hämeen osuuspankkiin ja lopulta vuonna 2024 Hämeen osuuspankkiin. Syynä on voinut olla inhimillinen virhe. Kiinnityksistä on usein maininta kiinteistön rasitustodistuksissa. Myös pörssiyhtiö Nordea on hakenut erilaisia kuoletuksia eri puolilta Suomea
Niinimäen Tuulivoima oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Hattulan lounaisosiin. TUULIVOIMALAT Korkeutta 300 metriä . . Maisemavaikutus ei ole merkittävä Renkaja Takajärven hankealueen puoleisilla ranta-alueilla. Voimaloiden tekninen käyttöikä on 25–30 vuotta. Noin 400-sivuisessa YVA-selostuksessa sanotaan, että ”hankkeesta vastaava jatkaa hankkeen kehitystä tavoitteena toteuttaa noin tuhannen hehtaarin hankealueelle 12 tuulivoimalaa”. Yksi emoyhtiön rahoituskumppaneista on tanskalainen rahastoyhtiö CIP. Loma-asutusta on kuitenkin myös järvien muilla rannoilla. Toinen tarkasteltu vaihtoehto oli, että voimaloita rakennettaisiin vain yhdeksän. Niillä voimalat jäävät pääosin puuston taakse. Lähde: Hattulan Niinimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus (Ecobio oy, 2025). Voimalat suunnitellaan 700– 800 metrin päähän toisistaan. ” Ympäristö vaikutukset arvioidaan suurimmaksi osaksi vähäisiksi tai kohtalaisiksi. Paikkoja on jo hieman siirretty kauemmas ”huomionarvoisten lintujen” pesäpaikoista ja soidinalueista. Niinimäen hankkeen seuraava yleisötilaisuus järjestetään 27. Koneistoja uusimalla se voidaan kuitenkin nostaa 50 vuoteen. Kaikki voimajohtoreitit kulkevat Hämeen Härkätien maisemakokonaisuuden läpi. . Perustusten halkaisija on 25–30 metriä. Voimaloiden määrä ei ole vielä lopullinen. Kaavaluonnoksessa näkyvät aikanaan ohjeelliset tielinjaukset ja alustavat voimalan paikat. Tuolloin vaadittiin myös puolueetonta arviota kiinteistöjen arvon laskusta, mutta sitä ei YVA-selostuksessa ole. 88 prosenttia lähes 700:sta asukaskyselyyn vastanneesta vastustaa Niinimäen tuulivoimaloita. Koska valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita ei ole suoraan suojeltu lainsäädännöllä, ei estettä suunnitelmien toteutumiselle ole, selostuksessa sanotaan. Hankkeesta vastaava yhtiö jatkaa myös sähkönsiirtoreitin suunnittelua. Kaavan, jonka perusteella rakentamislupa voidaan myöntää, hyväksymisestä päättää Hattulan kunnanvaltuusto tämän vuoden lopulla tai alkuvuonna 2026. Tässäkin viitataan lainsäädäntöön, jolla ekologisia yhteyksiä ei ole rauhoitettu. Mahdolliset muutokset kiinteistöjen arvossa eivät selostuksen mukaan vaikuta niiden käyttöön. Kattavaa tutkimusta tästä ei Suomessa ole tehty. Tuulivoimalat vaikuttaisivat alueen linnustoon, kuten kaakkureihin suuresti, mutta tämä ei estä hanketta, ”sillä suojeltuja petolintujen pesiä ei vahingoiteta”. Voimaloiden yksikköteho on 6–10 MW, eli yhteensä korkeintaan 120 MW. Rakentamisen tarvitseman osayleiskaavan luonnos laaditaan siis sen pohjalta, kuinka 12 voimalaa suunnitellaan sijoitettavaksi Takajärven ja Renkajärven väliseen maastoon. Tekstissä todetaan vain tehtyjen tutkimusten viittaavan siihen, että ”kiinteistöjen arvo ei mahdollisesti heikkene tuulivoimaloiden seurauksena”. YVA-selostus arvioi, että tuulivoimaloiden vaikutukset ihmisten elinoloihin ja asumiseen olisivat suuria ja kielteisiä – vaikka hanke ”ei heikennä merkittävästi” asumisviihtyisyyttä, terveyttä tai turvallisuutta. maaliskuuta kello 17.30–20 Parolan Juteinikeskuksen liikuntahallissa. Ympäristölupaa Niinimäen hanke ei nykyisten suunnitelmien perusteella tarvitse, sillä melutai välkearvot eivät ylity asuintai lomarakennuksissa. Kaavaluonnos tullee nähtäville myöhemmin tänä vuonna. Selostuksessa luvataan, että kaavamääräyksissä ja voimaloiden toteutuksessa otetaan huomioon ”haittoja lieventävät toimenpiteet”. Yli 90 prosenttia vastaajista arvioi maiseman muutoksen vaikuttavan kielteisesti elämäänsä. Vaihtoehtoja on enää kolme. Edellinen yleisötilaisuus viime huhtikuussa veti Juteinitalon salin täyteen, ja palaute oli lähes kokonaan kielteistä. Arvioinnissakin on yhtenä tarkoituksena, että paikalliset saavat mahdollisuuden vaikuttaa voimalahankkeen suunnitteluun. 4 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 Hattulan tuulivoimalat saavat yhä kiivasta vastustusta Veli-Matti Virtanen H attulan Niinimäkeen suunniteltavan tuulivoimala-alueen ympäristövaikutusten arviointiselostus on valmistunut. . Kutakuinkin sama osuus arvioi kielteisiksi myös tuulivoimaloiden äänen sekä niiden lapojen varjostuksen ja välkkeen. Alue sijaitsee Hämeenlinnan taajamasta noin 8 kilometrin ja Rengon taajamasta hieman yli 5 kilometrin päässä. Lähes 88 prosenttia vastaajista vastustaa ja 5,5 prosenttia kannattaa hanketta. . Arviointiselostuksessa hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan suurimmaksi osaksi vähäisiksi tai kohtalaisiksi. Niinimäen tuulivoima-alueesta tehty selostus arvioi myös yhteisvaikutuksia Renkoon suunniteltujen voimaloiden kanssa. Esimerkiksi välkettä sanotaan voitavan vähentää pysäyttämällä voimaloita tietyksi ajaksi, siirtämällä voimaloita tarvittavasti tai varmistamalla puuston antama suoja. Viime viikolla valmistuneen selvityksen aikana tehtiin kysely noin viiden kilometrin etäisyydellä hankealueesta sijaitsevien kiinteistöjen omistajille. Selostuksen on teettänyt helsinkiläisellä konsulttiyhtiö Ecobiolla Niinimäen Tuulivoima oy, joka on suomalaisen Myrsky Energia oy:n tytäryhtiö. . Sähkö siirretään joko ilmajohdon tai maakaapelin kautta. Kovasti vastustetun hankkeen suunnittelu jatkuu entisen laajuisena. Voimaloiden napakorkeus on maksimissaan 200 metriä ja pyyhkäisykorkeus enintään 300 metriä. Vaikutukset kuitenkin häiritsevät loma-asukkaiden kokemusta alueesta ja aiheuttavat paljon kielteisiä tunteita, jotka taas vaikuttavat viihtyisyyteen. Rakentamisen valmistelut aiotaan aloittaa vuonna 2027 ja sähköntuotanto vuonna 2029. Niinimäen hankkeen ympäristövaikutusten arviointia (YVA) valvoo Hämeen ely-keskus. Vastauksia tuli vakituisilta asukkailta ja loma-asukkailta yhteensä liki 700. p Uutiset. Merkittävä eli todennäköisesti suuri kielteinen vaikutus voimaloilla arvioidaan olevan sosiaalisesti sekä maisemaan, linnustoon, ekologisiin yhteyksiin ja virkistykseen. Samalla suunnitellaan sähkönsiirto kantaverkkoon 110 kV:n voimajohdolla, uutta tiestöä sekä hankealueen sähköasema. Voimalahankkeen vastustus jatkuu kiivaana
Uutiset p. Muuttolinnuille kahdesta voimala-alueesta saattaisi tulla yli 8 kilometrin levyinen este. Tammikuun aikana työttömien määrä kasvoi 533:lla (+2 prosenttia). Nuorten ikäryhmästä 18 prosenttia oli työttömänä. Puolitoistavuotiaat neuvola-asiakkaat saavat digitaalisen esitietokyselyn Hämeen Sanomat Oma Häme on ottanut digitaalisen esitietokyselyn käyttöön puolitoistavuotiaille neuvolaasiakkailleen. TOMI VESAHARJU HÄMEENLINNA Parola Nihattula Renko Äimäjärvi Sotkajärvi Pukarojärvi Kanajärvi Takajärvi Lehijärvi Alajärvi Pekola HATTULA Rimmilä Renkajärvi Hyrvälä OPENSTREETMAP E 12 Vt 3 vt 10 vt 10 5 km Niinimäen tuulivoimaloiden hankealue Vuohiniemi Myllykylä Kouvala Rengon Isosaaren tuulivoimaloiden hankealue Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi Hämeessä lähes viidenneksellä Susanna Lähdekorpi Hämeessä oli tammikuun lopussa 22 666 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 176 (+11 prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin. ”Vaikka suorat vaikutukset eivät ulottuisi rakennuksiin häiritsevästi tai voimalat jäisivät puuston taakse näkymättömiin, tieto voimaloiden läsnäolosta saattaa lisätä ahdistusta tai stressiä”, YVA-selostuksessa sanotaan. Suhteellisesti suurinta kasvu oli yli 64-vuotiailla (+32 prosenttia) ja alle 25-vuotiailla (+16 prosenttia). Kahden hankkeen väliin jäävien asukkaita melu ja välke häiritsisi. Esitietokysely täytetään Oma Häme -sovelluksessa tai kirjautumalla asiointipalveluun osoitteessa omahame.fi. Ihan lähellä on Hämeenlinnaan kaavailtu tuulivoimala-alue Niinimäen tuulivoima-alueesta lähimmillään vain noin yhden kilometrin etäisyydelle, Hämeenlinnan puolelle, on myös suunnitteilla tuulivoimaloita. Vuoden takaisesta toisen asteen suorittaneiden määrä on kasvanut 1 134:llä (+11 prosenttia) ja tammikuunkin aikana 325:llä (+25 prosenttia). Määrä on 1 156 edellisvuotta enemmän (+18 prosenttia). Tammikuun aikana uudet työpaikat lisääntyivät muun muassa kesätyöpaikkojen avoimeksi tulon vuoksi. Luonnonsuojelualueille ei yhteisvaikutuksia koituisi, mutta hankkeet lisäisivät pirstoutuneisuutta ”luonnon ydinalueilla” Hattulan puolella Vuohiniemessä ja Hämeenlinnan puolella Rengossa. Esitietokysely otetaan käyttöön vaiheittain, eivätkä kaikki puolitoistavuotiaiden huoltajat saa tekstiviestiä vielä tässä vaiheessa. Niinimäen hankkeen YVA-selostuksessa yhteisvaikutuksia on nyt ar vioitu, ja Isosaari mainitaan 167 kertaa. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 5 Edellinen yleisötilaisuus Hattulan tuulivoimaloista veti viime huhtikuussa Juteinitalon salin tupaten täyteen. Työttömistä työnhakijoista noin puolet (52 prosenttia) oli suorittanut toisen asteen koulutuksen, ja heitä oli työttömänä tammikuun lopussa 11 802. Tiedot ilmenevät Hämeen ely-keskuksen tammikuun työllisyyskatsauksesta. Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunta käsitteli hanketta ensimmäisen kerran joulukuussa. Huoltajat voivat täyttää lasta koskevan esitietokyselyn digitaalisesti ennen vastaanottoa. Työttömyys kasvoi vuodentakaisesta kaikissa ikäryhmissä. Lautakunta halusi muun muassa, että Isosaaren ja Niinimäen hankkeiden yhteisvaikutus arvioidaan. Yhteisvaikutusten arviointia edellytti myös Hämeen ely-keskus. Molemmat voimala-alueet näkyisivät Hämeen Härkätien varrella Kouvalan avoimen peltomaiseman kohdalla. Otsavuoren Tuuli oy kaavailee viittä voimalaa Rengon Isosaareen. Pitkäaikaistyöttömistä noin neljännes (25,8 prosenttia) oli yli 60-vuotiaita. Maisemaa voimalat hallitsisivat Renkajärveltä ja Takajärveltä katsoen, mutta tätä yhteisvaikutusta ei pidetä erittäin suurena. Työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja Hämeessä oli 2 442, mikä on 460 vähemmän (16 prosenttia) kuin vuotta aikaisemmin. Kysely avautuu 30 päivää ennen vastaanottoaikaa, ja asiakas saa siitä tekstiviestin. Se ei käynnistänyt kaavan valmistelua, vaan palautti asian valmisteluun. Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi tammikuussa määrällisesti eniten rakennus-, korjausja valmistustyöntekijöiden (+230) sekä erityisasiantuntijoiden (+177) ammattiryhmissä. Nuoria alle 25-vuotiaita oli tammikuun lopussa työttömänä 2 593, mikä on 367 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Hämeessä 13,2 prosenttia, kun koko maan osuus oli 12 prosenttia. Suuria kielteisiä yhteisvaikutuksia syntyisi tärkeille lintualueille ja suden reviireille, mutta ne eivät ole merkittäviä, jos vain Niinimäen hanke toteutuu. Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 7 595. Hankkeiden arvioidaan myös autioittavan osan Rengon kaakkurilammista. Valtaosa eli 67 prosenttia uusista työpaikoista oli yrityksissä ja 17 prosenttia hyvinvointialueilla, kunnissa tai kuntayhtymissä. Kirjautumisnappi löytyy omahame.fiverkkosivuston yläreunasta. Uusia työpaikkoja tuli avoimeksi tammikuussa yli 30 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pyyntö esitietokyselyn täyttämisestä lähetetään huoltajalle tekstiviestitse ajanvarauksen jälkeen, Oma Hämeen tiedotteessa kerrotaan. Jos asiakkaalla ei ole mahdollisuutta tunnistautua, hän tulostaa esitietokyselyn sivulta omahame.fi/lomakkeet, täyttää sen ja ottaa mukaansa vastaanotolle. Vaikutus koskisi kuitenkin vain osaa lajeista. Ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa 2 756, mikä on 574 (+26 prosenttia) enemmän kuin vuosi sitten. – Uudistus vähentää päällekkäistä lomakkeiden täyttöä ja tekee tietojen päivittämisestä helpompaa. Korkeakoulutettuja työttömiä oli 2 913, mikä on 580 enemmän (+25 prosenttia) kuin vuotta aiemmin. Kirjautuminen vaatii vahvan tunnistautumisen joko henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden osuus ulkomaalaisesta työvoimasta oli 35 prosenttia. Uusia työpaikkoja Hämeessä tuli avoimeksi tammikuussa 2 705, mikä on 1 646 uutta työpaikkaa vähemmän (32 prosenttia) kuin vuotta aikaisemmin
– Forssan seudun kunnat voisivat nykyistä enemmän nostaa luontopalvelujen tarjoajia näkyviin. Luontovalmentajan työssään Nelimarkka nauttii asiakaspalvelutyöstä. Kyllä siinä varmasti miestä koeteltiin, mutta ajattelin, että ota tai jätä, Nelimarkka kertoo. 6 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 Joogaava metsästäjä: ”Koti on siellä, missä luonto on lähellä” Leena Ruskeeniemi S atu Nelimarkka viihtyi jo lapsena luonnossa vauhdikkaiden harrastusten kuten alppihiihdon parissa. Niinpä hän oli valmis käänteentekevään muutokseen. Aikuistuttuaan hän työskenteli eläintarvikeliikkeessä myyjänä ja myymäläpäällikkönä. Mietin, että jonkin pitää muuttua, etten pala loppuun. Vapaa-ajallaan Nelimarkka kulkee usein yksin tai koirien kanssa metsässä. Nelimarkkaa inspiroi se, että seudulla on oikeasti lukuisia hienoja luontokohteita ja monipuolisia luontomatkailuyrittäjiä. – Niiden vuosien aikana seurustelin, erosin ja lopulta asuin poikani ja eläinlaumani kanssa omakotitalossa. Nelimarkan poika tosin on jo piakkoin lentämässä pesästä. Se kannattaisi hänen mielestään tunnistaa myös kuntien hallinnossa. Weimarinseisoja Stella on myös Satu Nelimarkan metsästyskaveri. Nature Nelis järjestää räätälöityjä luontoretkiä, koiraretkiä, luontojoogaa ja luonto-ohjaajakoulutusta sekä muun muassa äänimaljahoitoa ja kuivakuppausta. Näköyhteyttä naapuritaloihin ei ole. Kolmen ihmisen kanssa saman katon alla asuvat nykyisin weimarinseisoja Stella ja terrierimix Reika. Samalla avautui uusi uramahdollisuus. – Joogaavana metsästäjänä saatan olla jonkun mielestä erikoinen tapaus. ” Kyllä siinä miestä koeteltiin, mutta ajattelin, että ota tai jätä Satu Nelimarkka Satu Nelimarkka rakastui ja muutti poikansa ja eläinlaumansa kanssa Lohjalta Ypäjälle luontopalveluyrittäjäksi. Asiakkaina on paljolti yritysryhmiä. Täällä viimeistään olen oppinut sen, kuinka terveellisiä nämä ilmaiset vitamiinit ovat. Koronan ja töiden vähenemisen vuoksi Nelimarkalla oli aikaa kuunnella itseään ja miettiä, mitä hän oikeasti haluaa tulevaisuudelta. – Myös kaupunkipuisto on ihan hyvä vaihtoehto. – Tapasimme nykyisen mieheni Juhan kanssa hevosten kautta. Onneksi Forssan yrityskehitys osaltaan tekee meitä matkailupuolella tunnetuiksi, ja Ypäjän kunta suhtautuu positiivisesti meihin pienyrittäjiin. Meillä on aina pakastimessa riistaa, mutta myös iso varasto sieniä, marjoja ja villiyrttejä. Kahdeksan hehtaarin tontilla sijaitsevalta hevostilalta on lähimpään naapuriin linnuntietä muutama sata metriä. Pari vuotta seilasimme kahden kodin väliä ennen kuin muutimme poikani kanssa Juhan luokse. – Minulle koti on siellä, missä luonto on lähellä, hän sanoo. Muuttokuormassa oli myös hevonen, neljä huskya, vesikoira ja lauma kanoja. MOONA MÄNTYVAARA MOONA MÄNTYVAARA p Uutiset. Nykyisin Satu Nelimarkka asuu Ypäjällä, jonne hän päätyi rakkauden myötä. Satu Nelimarkka kertoo luontojoogan rauhoittavan mieltä ja rentouttavan kehoa. Viime vuoden kesällä hän valmistui luontojoogaohjaajien kouluttajaksi. – Haaveilin hevoskoulusta, mutta vanhempani halusivat minun opiskelevan lukiossa, Nelimarkka kertoo. Nelimarkka lähti Tammelaan opiskelemaan eräja luonto-oppaaksi. Mutta jos metsäluonto tuntuu oudolta tai jopa pelottavalta, valinnanvaraakin on. Hän pohtii, että ehkä suomalaisten luontoyhteys on heikentynyt aikojen myötä
Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 7 Ruokatorilliset S-marketit: Idänpää, Goodman, Turenki ja Jukola Katso resepti yhteishyvä.fi Edullista arkiruokaa Voim. Jonot ovat lyhentyneet 16 hyvinvointialueella, mutta samanaikaisesti kasvaneet kuudella alueella. Myös SDP:n Aki Lindén, vihreiden Bella Forsgrén ja vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho esittivät epäluottamusta hallitukselle omien ryhmiensä ryhmäpuheenvuoroissa. 26.2.–2.3. 4.3. Valitsemasi Shampoo tai hoitoaine Max. Valio Kolmen hedelmän mehu 1 l 75 7 50 99 Voim. Hallitus vieritti vastuuta hyvinvointialueille välikysymyskeskustelussa Tuomas Savonen?/?STT Sosiaalija terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) vieritti vastuuta hyvinvointialueille vastatessaan eduskunnassa tiistaina välikysymykseen arvokkaasta ikääntymisestä ja vanhushoivan tilanteesta. alin hinta 9,95 5 95 kg ERÄ ERÄ Voim. 4,99 S-MOBIILIKUPONGILLA Voim. asti Mama Nuudelit 90 g (6,94/kg) Yks. Mutta tällä hetkellä näemme ja tunnemme kylmän viiman puhaltavan sosiaalija terveyspolitiikassa, Lindén sanoi. -25% Valitsemasi Muro tai mysli Max. Juuson mukaan hallitus haluaa varmistaa jokaisen suomalaisen hyvän hoidon ja huolenpidon sekä nykyisille että tuleville sukupolville. Keskusta ei pyytänyt välikysymykseen mukaan SDP:tä, vihreitä tai vasemmistoliittoa. – Tämän voimme tehdä yhdessä. Sen sijaan teette välikysymyksen, mikä on suoranaista populismia vaalien alla. asti Viikkokimppu Yks. asti Kotimaista Nauris 1 kg Suomi 2 50 4 kpl Maitokolmio FIT Kerrosjogurttirahkat 150 g (5,00/kg) Voim. – Kun väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa, on tärkeää, että yhteiset rahamme käytetään tehokkaasti, Juuso painotti. 26.2.–2.3. SDP:n Lindén muistutti puheenvuorossaan, että vanhempi sukupolvi on antanut vuosikymmenet työelämälle, perheelle ja yhteiskunnalle. Välikysymyksen tekivät keskusta ja Liike Nyt. Irtomakeiset 30 pv. Välikysymyskeskustelu äityi ajoittain siinä määrin kiihkeäksi, että puhemies Jussi Halla-aho (ps.) joutui hillitsemään kovaäänistä välihuutelua. 26.2.–1.3. – Hallitus on tehnyt päämäärätietoisesti työtä, jotta alueiden tarvitsema kasvava rahoitus pystytään turvaamaan – nyt ja tulevina vuosina. Makuliha Riihikinkku Suomi 15 90 kg RUOKATORILTA ke-la 4 kpl VALINTASI MUKAAN Y 2 kpl kpl ALLE EURON HEVIT ALLE EURON HEVIT 69 kg ks. 26.2.-4.3. 2 tuotetta/ kuponki. Halin mukaan tämän lisäksi on valtava määrä ikääntyneitä, jotka odottavat palvelutarpeen arviointia. – Omia ja läheisen vanhuuden päiviä pitää voida odottaa luottavaisin mielin, ei pelon vallassa, Kaikkonen sanoi. 26.2.–2.3. Kaikkosen mukaan hallituksen vastaus välikysymykseen ei ollut tyydyttävä. Koska nykylinjan jatkuminen vie Kaikkosen mukaan ihmisten palveluita väärään suuntaan ja lisää eriarvoisuutta Suomessa, hän esitti puheenvuoronsa päätteeksi epäluottamuslausetta hallitukselle. 2 kpl/talous 12 90 kg Voim. Sosiaalija terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) Uutiset p. Kysymys on, että miksi se joissakin toimii ja joissakin ei toimi, Juuso sanoi. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen korosti puheenvuorossaan, että Suomen pitää olla maa, jossa ihmisten on turvallista elää ja ikääntyä. asti Appelsiini Navel Egypti Voim. Juuso muistutti, että hyvinvointialueet voivat tarvittaessa pyytää lisärahoitusta, minkä jälkeen arvioidaan, onko alue käyttänyt rahansa oikein ja onko se kyennyt turvaamaan riittävät palvelut. Verrattuna viime vuoden alkupuoliskoon hoivajonot olivat lyhentyneet noin 200 ihmisellä. Kyseinen paikkaa odottavien määrä kattaa vain palvelupäätöksen saaneet. Raha ei kuitenkaan tule riittämään, jos alueet eivät kykene uudistamaan palveluita ja löytämään uusia tekemisen tapoja, Juuso sanoi. 4.3. 4,99 Voim. Kotimaista Kirjolohifilee Noin 700 g, Suomi Raj. Kariniemen Kananpojan fileesuikaleet 400–450 g (8,87–9,98/kg) Suomi 3 99 kpl Voim. 26.2.–1.3. 26.2.–2.3. 4.3. Sosiaalija terveysministeri syytti oppositiopuolueita populismista, kun vaalien alla tehdään välikysymys vanhushoivan tilanteesta. 26.2.–2.3. 2 tuotetta/ kuponki. -20% Voim. – He ansaitsevat kiitoksien lisäksi hyvät palvelut ja turvallisen elämän. Opposition esittämistä epäluottamuslauseista äänestetään eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona. Fazer Laskiaispulla 2 kpl mansikka tai manteli 214 g (16,31/kg) 3 49 1 99 pkt kpl Voim. Tehdä välikysymys aiheesta, kun te itse voitte ne palvelut korjata siellä hyvinvointialueilla, tuohtunut Juuso moitti. Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen esittämässään vastauspuheenvuorossa Juuso edelleen korosti hyvinvointialueiden vastuuta. Lihasampo Rosvopaisti Myös grillattuna Suomi 9 90 kg RUOKATORILTA ke-la Pitkät jonot ympärivuorokautiseen hoivaan STT Ympärivuorokautista hoivapaikkaa odotti Suomessa viime vuoden lopussa noin 2 200 ikääntynyttä. Juuso painotti vastauspuheenvuorossaan, että hyvinvointialueiden toiminta ja talous on vakautettava, jotta hyvinvointiyhteiskunnan palvelut voidaan turvata. Yritysten ja järjestöjen hoivakodeissa olisi tilaa ympäri Suomea, mutta hyvinvointialueet eivät Lindebergin mukaan tällä hetkellä riittävästi hyödynnä tätä mahdollisuutta. Asia ilmenee Hyvinvointiala Halin tiistaina julkaisemasta selvityksestä. Halin sosiaalipalvelujohtajan Laura Lindeberg muistuttaa, että hyvinvointialueiden ensisijainen tehtävä on järjestää palvelut alueensa asukkaille, ei tuottaa niitä itse. Lainsäädäntö on kuitenkin kaikille sama. – Joissakin hyvinvointialueissa vanhustenhuoltokin toimii ihan hyvin. 0,79 (8,78/kg) Voim. Juuso moitti oppositiopuolueita siitä, että ne syyttelevät hallitusta asioista, joista oppositiopuolueet ovat itse päättämässä hyvinvointialueilla. 4.3
Vällään olisi voitu mennä kelkkailemaan, mutta nyt siellä on vettä jäällä. Potkukelkkailemaankin piti mennä. 8 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 Teksti: Riikka Mäntyneva Kuvat: Riku Hasari Miten hiihtoloma sujuu vetisellä lomaviikolla. Kotona Rengossa ehdimme käydä kerran luistelemassa ennen vesikeliä. Minulla on sinne kausikortti. Elsie McNab, 10, ja Stewart McNab, Hämeenlinna Loma on sujunut hyvin. Ei haittaa, vaikka ei pääsekään hiihtämään. Kysely p Uutiset. Olisin ehkä voinut mennä hiihtämäänkin, jos olisi ollut lunta. Tultiin uimahalliin wibit-radalle vähän säästä johtuen. Eevi,9, Silja, 6, ja Liia-Lotta Rantanen, 11, sekä Iina ja Jarkko Rantanen, Hämeenlinna Aika hyvin on tekemistä keksitty. Kyllä sää on vähän muuttanut suunnitelmia, mutta kyllä sitä aina jotakin tekemistä keksii. Seinäkiipeilyyn ja pomppumaailmaan olen menossa. Kävin Kalpalinnassa laskettelemassa. Eilen oltiin kangoo jumps -tunnilla ja huomenna olisi vuorossa pomppumaailma. Olen leikkinyt piilosta, ollut ulkona ja pelannut Fortnitea. Hiihtää ehdin kerran tänä talvena. Huomenna menen elokuviin ja tänään tulee vieraita. Vähän oli radalla ruuhkaista. Jonni Heinonen, 9, ja Taija Heinonen, Hämeenlinna Synttäreitä on vietetty koko viikonloppu. Rinteet oli kunnossa. Emil Munyue, 10, Hämeenlinna Uimasta olemme tulossa. Pomppumaailmaankin olen menossa. Olen myös pulkkailut sekä paistanut makkaraa ja tikkuleipää. Sää ei hirveästi haittaa. Voi tehdä muita juttuja. Suunnitelmia on paljon
Tyypillinen syrjinnän muoto on romanien pääsyn estäminen palveluihin, kuten ravintoloihin tai kauppoihin. Sosiaalija terveysministeriön mukaan ihmisoikeusvaltuutetun muistio kuvastaa hyvin Suomen asemaa romaniasioiden hoidossa. Ihmisoikeusvaltuutetulle kerrottiin, että romanit kokevat syrjintää kaikilla elämän osa-alueilla. Voim. Romanien syrjintä on yleistä myönteisestä kehityksestä huolimatta Minja Viitanen?/?STT Romanien syrjintä on yleistä myönteisestä kehityksestä huolimatta, kertoi syksyllä Suomessa vieraillut Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Michael O’Flaherty tiistaina julkaistussa muistiossa. Helsingin seudun ympäristöpalvelujen mukaan pääkaupunkiseudun ilmassa oli tiistaina yli viisinkertainen määrä pienhiukkasia keskimääräiseen tasoon nähden. – Valtuutettu kuuli kertomuksia romaneista, jotka vaihtavat sukunimiään tai välttävät käyttämästä perinteisiä vaatteitaan tietyissä yhteyksissä, pyrkiessään välttämään syrjintää, sekä tapauksista, joissa romanit kokevat häpeää identiteettinsä suhteen. Ilmanlaadun heikentymisen taustalla ovat Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomeen Itäja Keski-Euroopasta kulkeutuneet pienhiukkaset. Ilmatieteen laitoksen mukaan pienhiukkasten pitoisuudet ovat poikkeuksellisen korkeita. Niiden lähteestä ei ole tarkempaa tietoa, tutkija Elli Suhonen Ilmatieteen laitokselta kertoi STT:lle tiistaina. 26.2.-18.3. HK Possun minuuttipihvi Kolme pippuria tai Pehmeän mausteinen 350 g (11,40/kg), Suomi -20% 1 tuote/kuponki. Lisäksi valtuutettu suosittelee, että viranomaiset torjuvat etnistä profilointia sekä parantavat poliisin ja romanien välisiä suhteita. Tyypillinen syrjinnän muoto on muun muassa romanien pääsyn estäminen palveluihin, kuten ravintoloihin tai kauppoihin. Toimijat kertoivat ihmisoikeusvaltuutetulle olevansa huolissaan romanivastaisuuden yleisyydestä sekä suvaitsemattomuudesta. – Mutta se, että ne ovat meillä nostaneet pitoisuuksia, on harvinaisempaa, mutta ei mitenkään ennennäkemätöntä kuitenkaan, hän arvioi. Grillattu broileri kokonainen Suomi Voim. Jokioisten Leipä Laskiaispulla 2 kpl Hillo tai manteli 200 g (14,95/kg) 2 KPL HÄMEENLINNA Wartiamäentie 2 MA–LA 7-23, SU 9-23 Seuraa meitä! facebook.com/ prismahameenlinna ERÄ Voim. 26.2.–2.3. Hätälä Kirjolohifilee Ruodoton, pakattu Suomi/Ruotsi/Norja Rajoitus 2/talous Ilmanlaatu on tällä viikolla monin paikoin välttävä ja voi heikentyä huonoksi Frida Ahonen?/?STT Ilmanlaatu on tällä viikolla monin paikoin Suomessa välttävä ja saattaa heikentyä huonoksi. 26.2.–2.3. 26.2.–2.3. Sisäministeriö puolestaan on pahoillaan siitä, ettei valtuutettu tavannut vierailunsa aikana poliisin edustajia. – Tästä huolimatta keskustelukumppanit korostivat, että syrjintätapaukset ovat yleisiä, eikä niitä usein edes tunnistettu sellaiseksi, muistiossa todetaan. 26.2.–2.3. Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. 4.3. Ihmisoikeusvaltuutetun muistiossa kerrotaan, että Suomen romanipoliittisen ohjelman (Rompo) toteuttamiseen ei ole varattu määrärahoja. Ilmanlaadun odotettiin pysyvän heikentyneenä Suomessa muutaman päivän ajan ja mahdollisesti vielä loppuviikolla. 26.2.–2.3. Poprilli Grillimakkara 400 g (3,75/kg) Yksittäin 1,89 (4,73) 6 , 90 kg kpl 2 kpl 2 kpl Voim. pantit 30 pv alin hinta 9,45 12 , 90 3 , 99 Voim. 5 kpl 5 KPL 2 KPL Voim. Suhosen mukaan Suomen heikentyneen ilmanlaadun taustalla olevat pienhiukkaspitoisuudet ovat Itäja Keski-Euroopassa tyypillisiä. Uutiset p. asti Semper Fruktmums hedelmäsoseet (EI kaura tai veggie) 110 g (8,18/kg) Yksittäin 1,09 (9,91) 99 Voim. Lisäksi valtuutetulle kerrottiin romanien haasteista työhaastatteluun tai -harjoitteluun pääsyssä. – He korostivat, että romanivastaisuus on juurtunut syvälle suomalaiseen yhteiskuntaa ja sitä tulisi ymmärtää Suomessa laajemmassa rasismin ja suvaitsemattomuuden ilmapiirissä. asti Coop Banaani Panama kg ALLE EURON HEVIT ALLE EURON HEVIT V i 24 , 90 Voim. Snellman Kunnon lihapullat 270-300 g (8,33-9,26/kg) Yksittäin 2,99 (9,97) ERÄ 7 95 2 99 4 50 Voim. 26.2.–2.3. O’Flaherty suosittelee muun muassa, että viranomaiset varmistavat ohjelman tehokkaan toimeenpanon ja riittävän rahoituksen. Ja nyt olosuhteet ovat suotuisat siihen, että hiukkasia kulkeutuu meille, Suhonen sanoi. Keräkaali Suomi Voim. – Se on luultavasti aivan normaalia talojen lämmittämistä, teollisuutta tai energiantuotantoa. Novelle Kivennäisvedet 24 x 0,33 l, 7,92 l (0,70/l) Hinta sis. 1.–28.2.2025 S-mobiilikupongilla Helmikuussa: ERÄ TALVIULKOILUVÄLINE TAI TALVIURHEILUVÄLINE 3 00 Voim. Valtuutetulle kerrottiin, kuinka sosiaalista mediaa käytetään usein vihapuheen levittämiseen. Asiasta kertoi Ilmatieteen laitos tiistaina. 26.2.–2.3. Suomalaiset romaniedustajat ja kansalaisjärjestöt kertoivat valtuutetulle, että romanien yleinen tilanne on viime vuosikymmenien aikana parantunut. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 9 Kaikkea hyvää ja edullista , 99 5 , 00 kg kg Voim. 26.2.–1.3. 4.3. Ihmisoikeusvaltuutetun tapaamat edustajat olivat kertoneet esimerkiksi vuokranantajien kieltäytyvän vuokraamasta asuntoja romaneille. 26.2.–1.3. Hätälä Kuhafilee Säävaraus, Suomi SENSODYNE, PARODONTAX KAIKKI TUOTTEET -30 % JOPA Voim. O’Flahertyn mukaan huolenaiheissa korostui myös vihapuhe
Epäkohtaa ei heidän mukaansa olisi voitu havaita tavallisessa työympäristön valvonnassa. Hovioikeuden mukaan asiassa oli riidatonta se, että suojapleksi oli puutteellisesti kiinnitetty ja että se oli seurausta asentajan huolimattomuudesta. Valituksen mukaan vahinko aiheutui ennalta-arvaamattomasta olosuhteesta sekä työnantajan määräysten vastaisesta työskentelytavasta. Lisäksi yhtiölle tuomittiin 5 000 euron yhteisösakko. Kanta-Hämeen harjoitukseen osallistuu satoja sotilaita Elina Nummelin Puolustusvoimien paikallispuolustusharjoitus näkyy katukuvassa maaliskuun alussa Hämeenlinnassa, Hattulassa ja Lahdessa. Tuomion mukaan tuotantopäällikkö oli jo 21 kuukautta ennen tapaturmaa saanut sähköpostilla ilmoituksen rikkinäisestä suojapleksistä. www.kultavintage.fi www.kultavintage.fi MYYMÄLÄ AVOINNA MA–LA klo 10–17 Runeberginkatu 40, 00260 Helsinki KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 KIERTUEPAIKAT: (olemme parkkipaikalla) NÄISTÄ MAKSOIMME: NÄISTÄ MAKSOIMME: 26.2.2025 KESKIVIIKKO 10.00–11.00 Tampere, Laukontori 11.15–11.45 Tampereen Hakametsän jäähalli 12.00–13.15 Westeri K-Supermarket 13.45–14.45 Ylöjärvi K-Supermarket Linkki 15.00–16.30 Nokia Pirkkalaistori 17.00–18.00 Rautatieasema Tampere 18.30–19.30 Pirkkala Tokmanni 27.2.2025 TORSTAI 10.00–10.30 Siuro Lähikauppa 10.45–12.45 Nokia Pirkkalaistori 13.15–14.15 Hervanta tori 14.45–15.45 Valkeakoski Tori 16.15–17.15 Tammelantori 17.45–18.30 Pirkkala ABC liikenneasema 28.2.2025 PERJANTAI 10.00–10.30 Sahalahti K-Market 11.00–12.30 Kangasala tori 13.00–14.30 Tammelantori 15.00–17.00 Pirkkala Tokmanni 17.30–18.30 Lempäälä Tokmanni Real Park 1.3.25 LAUANTAI 10.00–11.00 Lempäälä tori 11.30–12.30 Viiala tori 13.00–14.00 Akaa K-Supermarket 14.15–15.00 Toijala tori 15.15–15.45 Akaa Toijala ABC liikenneasema 16.15–16.45 Iittala Shell 17.15–18.15 Hattula K-Supermarket 18.30–19.00 Tiiriö ABC liikenneasema 2.3.2025 SUNNUNTAI 10.00–10.30 Hämeenkoski Sale 10.45–11.30 Lammi tori 12.00–12.30 Tuulos SEO 13.00–13.30 Hauho tori 14.00–14.30 Hämeenlinna Teboil Aulangontie 15.00–16.00 Tiiriö Tokmanni 16.15–16.45 Hämeenlinna rautatieasema 17.00–18.00 Hämeensaarentie Neste Express 3.3.2025 MAANANTAI 10.00–10.30 Turenki tori 11.00–11.30 Tervakoski tori 12.00–12.30 Loppi tori 13.00–13.30 Oitti S-market 14.00–15.00 Riihimäki Ragnar Granitin Aukio 15.30–16.30 Riihimäki K-Citymarket 17.00–18.00 Hyvinkää tori 18.15–18.45 Hyvinkää Teboil Kehäkuja 19.00–20.00 Hyvinkää ABC Työntekijän käsi jäi puristuksiin, hovioikeus kumosi esimiesten rangaistuksen Jani Suhonen Turun hovioikeus on kumonnut Forssassa toimivan tehtaan tuotantopäällikölle ja kahdelle työnjohtajalle työturvallisuusrikoksesta annetut sakkotuomiot. Mighty Stone 25 -harjoitus on osa Maavoimien johtamaa paikallispuolustusharjoituksien kokonaisuutta, mikä järjestään kaksi kertaa vuodessa eri puolilla Suomea. Harjoitustoiminta keskittyy Hattulan, Hämeenlinnan ja Lahden alueelle. Viime vuoden helmikuussa Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi kolme työnantajan edustajaa päiväsakkoihin työturvallisuuden laiminlyönnistä. Kaikki kolme tuomittua sekä yritys valittivat tuomioistaan Turun hovioikeuteen. 10 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 OSTAMME SEKÄ MYYMME: timanttisormukset, designkorut, kultakorut, hopeakorut, pöytähopea, kultaharkot, romukulta, romuhopea, kellot, kolikot ja setelit myös Moneta, militaria, arvoesineet ja muut keräilytuotteet. Harjoitusjoukko on kooltaan noin 600 henkilöä. Turun hovioikeuden mukaan mikään ei kuitenkaan osoittanut, että tuotantopäällikkö ja työnjohtajat olisivat toimineet huolimattomasti, joten oikeus päätyi hylkäämään kaikki syytteet ja kumoamaan käräjäoikeuden antamat tuomiot. Riidatonta oli myös se, että korjauksen laatua ei varmistettu ja että konetta käytettiin ohjeistuksen vastaisesti. Myös yhtiölle määrätty yhteisösakko kumottiin. Joukot harjoittelevat pääasiassa suljetuilla harjoitusalueilla, mutta liikenteessä voi harjoituksen aikana näkyä ajoittain harjoitukseen kuuluvaa kalustoa. ” Hovioikeuden mukaan konetta käytettiin ohjeistuksen vastaisesti. Viranomaisista ja muista yhteistyökumppaneista mukana ovat Hämeen poliisi, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, Kanta-Hämeen pelastuslaitos ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue. Tuotantopäällikön mukaan ilmoitus ei tullut hänelle perille asti järjestelmävirheen vuoksi. Tuotantopäällikölle tuomittiin 35 päiväsakkoa sekä kahdelle työnjohtajalle 25 ja 20 päiväsakkoa. Suoja oli ollut väärin kiinnitettynä lähes kahden vuoden ajan. p Uutiset. Mighty Stone 25 -paikallispuolustusharjoitus pidetään Kantaja Päijät-Hämeen lisäksi Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa 3.–7. Päätös liittyy lokakuussa 2021 tapahtuneeseen työtapaturmaan, jossa työntekijän käsi jäi puristuksiin pakkauskoneen kannenhakijan ja kansimakasiinin väliin. Tapaturman jälkeen kaikki tehtaan suojalaitteet tarkistettiin, eikä muita puutteita työturvallisuudessa havaittu. Harjoitukseen osallistuu joukkoja Panssariprikaatista, Hämeen, Keski-Suomen ja Pirkanmaan aluetoimistot, joukkoja Ilmavoimista sekä eri viranomaisja yhteistyötahoja. Puutteellinen suojaus oli ollut käytössä lähes kaksi vuotta. Tapaturman tutkinnassa paljastui, että koneeseen kuuluva suojaosa ei ollut oikein kiinnitetty, jolloin työntekijät pystyivät viemään kätensä pakkauskoneen sisälle. maaliskuuta. Tuotantopäällikön ja työnjohtajien mukaan vika oli vaikeasti havaittavissa. Harjoituksen johtaa Panssariprikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Kai Naumanen
– Toisaalta Sekasin-chat sai puolen miljoonan lisärahoituksen, ja pääsemme myös yhdessä kriisikeskusverkoston kanssa käynnistämään uutta hanketta ikäihmisten mielenterveyden vahvistamiseksi, kertoo toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi. Vuosina 2026–2027 rahoitusta leikataan lisää noin 50 miljoonalla eurolla. – Vakiokävijöitäkin meillä on. Aalto-Matturin mukaan rahoitusleikkausten vuoksi ketään ei ole irtisanottu, mutta vapautuvia tehtäviä on jätetty täyttämättä ja omaa varainhankintaa on vauhditettu. Senioripisteille tulee usein myös ihmisiä hakemaan tietoa ja oppaita läheisilleen. Helmikuisena maanantaina toiminnasta vastaava Sarianna Tapaila oli pystyttänyt pöydän ja levittänyt esitteiden kirjon hollolalaisen supermarketin aulaan. Se on tavoittanut Päijät-Hämeessä yli 3 000 ikäihmistä. Lahden Lähimmäispalvelu aloitti Senioripisteen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kanssa, mutta nyt toiminta jatkuu Stea-rahoituksen turvin vuoteen 2027. Tarjolla on paljon tietoa hyvinvointialueen palveluista ja pienempiä teemoittain koottuja oppaita esimerkiksi kohtaamispaikoista, ruoka-avusta, palvelevista puhelimista, muistiasioista, vapaaehtoistoiminnasta ja digiohjauksesta. Alan työntekijöitä edustava toimihenkilöliitto Erto arvioi, että rahoitusleikkaukset johtavat parin vuoden sisällä noin 1 000 työsuhteen päättymiseen. MIRJA HUSSAIN Monelta järjestöltä leikattiin tukea, mutta Liikkuva senioripiste -hanke sai rahaa. Oili Uotila sekä Tapio ja Raili Niinimäki tutustuivat toimintaan supermarketin aulassa. Muutkin julkisen talouden säästöt vaikuttavat. Lomautuksia on edessä noin 14 prosentilla järjestöistä. 50 miljoonaa leikataan hankkeista ja 30 miljoonaa toiminta-avustuksista. Yksi esimerkki on Liikkuva senioripiste -hanke, joka sai Stea-avustusta 477 360 euroa kolmeksi vuodeksi. Myös joitakin toimintoja piirijärjestöissä, esimerkiksi eroperheiden tuki, on jouduttu lopettamaan. – Kiertelemme eri paikoissa, myös alueilla, joista ihmisten on vaikea liikkua palveluiden äärelle. Järjestön saamaa yleisavustusta leikattiin 240 000 euroa ja rahoitusta kriisityöhön ja mielenterveyttä edistävään työhön 300 000 euroa. Tässä on syvä ristiriita, Sosten Miia Nahkuri huomauttaa. Vastausaika päättyy tämän viikon lopussa. Pääsihteeri Milla Kalliomaan mukaan MLL on joutunut sopeuttamaan toimintaansa muun muassa korottamalla jäsenmaksuja ja järjestämällä vapaaehtoisten valmennusta etänä lähitapaamisten sijaan. He ilahtuvat opastuksesta ja keräävät tiedot talteen. Tiedot ovat alustavia, koska 723 järjestöstä vasta noin 36 prosenttia on vastannut kyselyyn. Se vie palveluja ikäihmisten luo. Sote-alan kattojärjestön Soste ry:n kyselyn mukaan noin joka neljäs järjestö joutuu irtisanomaan henkilöstöään leikkausten seurauksena. Hallituksen tekemien säästöpäätösten vuoksi summa on vajaat 80 miljoonaa euroa pienempi kuin viime vuonna. Jatkossa toiminnan mahdollinen supistuminen voi näkyä esimerkiksi niin, että liiton tuki kouluille kiusaamisen vastaisessa työssä vähenee tai että vaikeassa tilanteessa oleva nuori jää vaille ammattilaisen apuna. – Digiasiat ahdistavat tosi monia iäkkäitä ja ohjaus kiinnostaa paljon, Tapaila kertoo. Mauri Oinonen pysähtyy ostoskierroksen jälkeen ja hämmästyy, kuinka kätevästi tietoa on saatavissa. Raili ja Tapio Niinimäki pysähtyvät pisteelle juttelemaan. Irtisanomiset näyttäisivät kyselyn perusteella koskevan tässä vaiheessa jo kymmeniä henkilöitä. Kesäisin olemme usein ulkona ja kahvittelemmekin. Mieli Suomen Mielenterveys ry sai tälle vuodelle vajaat 5,7 miljoonaa euroa Stea-avustusta. – Vastauksia on vielä tulossa lisää, mutta kysely kertoo jo tässä vaiheessa hyvin tilanteesta, kertoo erityisasiantuntija Miia Nahkuri Sostesta. 26 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti, että joitakin toimintoja ollaan lopettamassa ja 61 prosenttia kertoi joidenkin toimintojen supistamisesta. – Pystymme nyt palkkaamaan Sariannalle työparin ja kehittämään toimintaa pitkäjänteisesti, Lähimmäispalvelun toiminnanjohtaja Jonna Piipponen-Karkulowski kertoo. Rahoitusleikkausten takia joka neljäs järjestö joutuu irtisanomaan henkilöstöään. MLL:n lastenhoitoavun välitys jouduttiin lopettamaan vuodenvaihteessa, koska hyvinvointialueiden avustukset toiminnalle loppuivat. Samaan aikaan myös sosiaaliturvasta leikataan monin tavoin ja hyvinvointialueet tekevät säästöjä. Senioriohjaaja Sanni Ojansuu ja projektityöntekijä Sarianna Tapaila opastivat. – Ykkösprioriteettimme on, että suomenkielinen kriisipuhelin on jatkossakin auki ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Samaan aikaan palvelujen kysyntä kasvaa. Esimerkiksi kriisipuhelimeen tulevien puheluiden määrä on vuodesta 2019 kaksinkertaistunut. Sosiaalija terveysministeriön avustuskeskus Stea jakaa järjestöille tänä vuonna 304 miljoonaa euroa. Kun esimerkiksi alueellista toimintaa lopetetaan, sitä ei saada myöhemmin enää pystyyn, Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen sanoo. Se on osa sosiaalija terveysministeriön Ikävoimaa-avustusohjelmaa. – Tämän vuoden leikkauspäätökset tehtiin järjestöjä kuulematta, vaikka varmasti paras tieto leikkausten vaikutuksista olisi järjestöissä. – Leikkaukset aiheuttavat peruuttamatonta tuhoa kolmannen sektorin palvelutuotantoon. Suurimmat rahoitusleikkaukset kohdistuivat tänä vuonna isoimpiin järjestöihin. Liikkuva senioripiste sai rahaa Terhi Säynäjärvi / Uutissuomalainen Vaikka järjestöt saavat entistä vähemmän avustuksia, myönteisiä yllätyksiäkin on. Tällä kertaa mukana on myös Hollolan kunnan senioriohjaaja Sanni Ojansuu. Järjestöjen palvelujen kysyntä on jo nyt kasvanut. Uutissuomalainen p. Irtisanomisten ja lomautusten lisäksi esimerkiksi määräaikaisia työsuhteita on järjestöissä päättymässä. Idea on kohdata ikäihmiset heidän omissa ympäristöissään ja tuoda neuvontaa ja ohjausta eri puolille maakuntaa. Esitteet sujahtavat kassiin jutustelun lomassa. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 11 Sote-järjestöissä on edessä irtisanomisia Terhi Säynäjärvi / Uutissuomalainen S osiaalija terveysjärjestöjen valtionavun kymmenien miljoonien eurojen leikkaukset alkavat näkyä järjestöjen toiminnassa. Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) saa tänä vuonna Stea-avustusta 2,8 miljoonaa euroa, mikä on 400 000 vähemmän kuin viime vuonna. Mukana pysäkillä on usein myös vierailijoita, kuten kunnan senioriohjaaja, paikallisen omaishoitoyhdistyksen asiantuntija tai hyvinvointialueen liikuntakoordinaattori, kertoo Tapaila. Aalto-Matturi ei usko, että leikkaukset tuovat säästöjä valtiolle, kulut voivat pikemminkin kasvaa. Senioripiste on pysähtynyt jo noin 300 ”pysäkillä”. Silloin vaihdetaan kuulumisia ja keskustellaan elämästä. Hän toivoo, että järjestöjen ääntä kuultaisiin, kun tulevia leikkauksia pohditaan. Toimintaan vuokrataan myös palveluauto Heikki Savolaisen säätiön tuella. Lahden Lähimmäispalvelu ry:n Liikkuva senioripiste aloitti kesäkuussa 2023. Kysyntää palveluille on paljon. – Tämä on hyvin huolestuttavaa. – Paha olo ja mielenterveysongelmat eivät katoa mihinkään. – Myös vapaaehtoisten tuki, rekrytointi ja valmennus voi vähentyä, mikä vie pohjaa vapaaehtoistoiminnalta
Vapauduttuaan seuraavana päivänä Fernando ylitti aidan uudestaan hyppäämällä ja onnistui. Yhdysvaltojen tuore presidentti Donald Trump uhkasi vaalilupauksessaan karkottaa maasta miljoonia paperittomia siirtolaisia. Fernando saapui Yhdysvaltoihin kuusi vuotta sitten, minkä jälkeen hän on työskennellyt koko ajan rakennusalalla. – Ne taksit ovat ”kojootteja”, jotka auttavat saapumaan maahan. Laittomasti maassa olevista meksikolaisista siirtolaisista on tullut Yhdysvaltojen taloudelle tärkeä työvoiman lähde. Ajatushautomo Migration Policy Instituten tietojen mukaan Trumpin ensimmäisen kauden aikana karkotettiin yhteensä noin 1,5 miljoonaa ihmistä, kertoo BBC. Ennen Trumpin ensimmäistä kautta presidentti Barack Obama puolestaan karkotti kahden kautensa aikana yhteensä 2,9 miljoonaa ihmistä. Hänen nykyisellä työpaikallaan työskentelee noin 30 ihmistä, joista suurin osa on paperittomia siirtolaisia. Luku on alhaisempi kuin Trumpin kuukausittaiset keskiarvot hänen ensimmäisellä kaudellaan. Poliisi on Fernandon mukaan pidättänyt paperittomia kaupoissa, huoltoasemilla ja ravintoloissa. Tällä hän viittaa Meksikon ja Yhdysvaltojen tärkeään kauppakumppanuuteen, joka kärsisi valtavasti, jos meksikolaisia työntekijöitä karkotettaisiin Yhdysvalloista Trumpin uhkaama määrä. Nyt pelkäämme karkotusta. SGT. Hän kertoo tulleensa Yhdysvaltoihin, koska Meksikossa hänen oli vaikeaa elättää itseään. Monet meistä kuitenkin tietävät, että nämä kojootit ovat yhteyksissä ihmiskauppaan ja huumekartelleihin, hän kertoo. Poliisi kuitenkin pidätti Fernandon. Yhdysvalloista karkotettavien joukossa on eniten meksikolaisia. Nyt pelkäämme karko tusta.” Yhdysvalloista on karkotettu Donald Trumpin tuoreen kauden aikana jo tuhansia paperittomia. Kuvan karkotus tehtiin helmikuun alussa. Hän joutui kertomansa mukaan viettämään yön kylmässä ”jääkaappimaisessa” sellissä. Vuonna 2022 Yhdysvalloissa oli tutkimuslaitos Pew’n mukaan noin 11 miljoonaa paperitonta maahanmuuttajaa, joista noin neljä miljoonaa oli meksikolaisia. Ensimmäisen kerran, kun hän yritti Yhdysvaltoihin, hänen tarkoituksenaan oli hypätä aidan yli. Hänen henkilöllisyytensä on kuitenkin STT:n tiedossa. Edellinen presidentti Joe Biden karkotti kautensa aikana suunnilleen saman verran paperittomia kuin valtaan nyt palannut Donald Trump ensimmäisellä kaudellaan. Fernando pelkää työviisumin saamisen vaikeutuvan entisestään Trumpin uuden kauden ja kasvavan rasismin myötä. Yhdysvaltojen työviisumin saamista hankaloittaa esimerkiksi etninen profilointi, joka on laissa kiellettyä syrjintää. 12 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 Dallasissa asuva meksikolainen Fernando arastelee jopa tyttöystävänsä tapaamista Saimi Juutinen?/?STT Y hdysvaltain paperittomat meksikolaiset pelkäävät karkottamis uhan alla liikkua töihin, ravintoloihin ja kauppoihin, Texasin Dallasissa asuva meksikolainen Fernando, 26, kertoo puhelimitse STT:lle. Minulla on täällä tyttöystävä, ja pelkään jopa tavata häntä. ”Aiemmin pelkäsimme sitä, että poliisi pidättää meidät. – Trumpilla on jotain meksikolaisia ja maassa laittomasti olevia vastaan, enkä ymmärrä miksi. Etnisellä profiloinnilla tarkoitetaan sitä, että ihmiseen kohdistetaan toimenpiteitä hänen oletetun etnisyytensä tai ihonvärinsä perusteella. BBC:n mukaan Meksikon ja Yhdysvaltojen rajanylitykset vähenivät merkittävästi Bidenin viimeisenä presidenttivuotena. Minun täytyy kuitenkin mennä töihin, koska laskut, vuokra ja palvelut on maksettava, Fernando sanoo. Muutoksen myötä myös arkaluontoisiksi katsotuilla alueilla, kuten kouluissa, sairaaloissa ja kirkoissa, on nyt mahdollista tehdä pidätyksiä. – Pelkäämme, että ICE ilmestyy työpaikoillemme. WALKER PINO / AFP Pelko työskentelymahdollisuuksien päättymisestä kalvaa monia meksikolaisia työntekijöitä Yhdysvalloissa. – Aiemmin pelkäsimme sitä, että poliisi pidättää meidät. SANDY HUFFAKER / AFP p Ulkomaat. Joulukuussa 2024 rajalla pidätettiin noin 47 000 siirtolaista. Niille maksetaan siitä. Karkotettavissa on eniten meksikolaisia Saimi Juutinen?/?STT Karkotukset eivät ole uusi ilmiö Yhdysvalloissa. Tämä vaikuttaa talouteen, Fernando sanoo. Fernando esiintyy jutussa pelkällä etunimellään karkotusuhan vuoksi. Hänen presidenttikautensa aikana maasta on karkotettu jo tuhansia paperittomia, maahanmuuttoja tullivirasto ICE on kertonut viestipalvelu X:ssä. Esimerkiksi toukokuussa 2019 rajalla pidätettiin 132 800 ihmistä. Yhdysvaltojen puolella häntä oli vastassa taksi. Fernandolla ei ole työviisumia, koska sen saaminen on ollut hänelle meksikolaisena vaikeaa. Trumpin uusi hallinto on antanut maahanmuuttoja tullivirastolle aiempaa laajemmat mahdollisuudet pidättää paperittomia. Fernandon reitti Yhdysvaltoihin ei ole ollut helppo. – Minulla on täällä enemmän mahdollisuuksia ja haluan myös lapsieni opiskelevan täällä, Fernando kertoo
Kokouksen merkitystä latisti kuitenkin se, ettei kurdihallinnon edustajia ollut kutsuttu paikalle juuri lainkaan. Olemme tähän tyytyväisiä, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi. – Tämä on todella suuri muutos Yhdysvaltain politiikassa, ja tätä täytyy nyt analysoida, Orpo sanoi toimittajille eduskunnassa. Tekstissä kehotetaan konfliktin pikaiseen lopettamiseen ja toivotaan kestävää rauhaa. Lauantaina kerrottiin paavin saaneen hengitystiekohtauksen. HTS sai alkunsa terroristijärjestö al-Qaidan osana, mutta on sittemmin pyrkinyt maltillistamaan imagoaan. Katkennut kaapeli kulkee Taiwanin saaren ja Taiwaniin kuuluvan Peskadorien saariston välillä. Kurdihallinnon 35 puoluetta julkaisivatkin yhteisen lausunnon, jossa ne kritisoivat vähemmistöryhmien vähäistä edustusta kokouksessa. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) oli samoilla linjoilla. Viisi maata pidättäytyi äänestämästä, mukaan lukien neuvoston pysyvät jäsenmaat Ranska ja Britannia. Samalla al-Sharaa sanoi maansa olevan uuden ajan kynnyksellä. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 13 Muutos Yhdysvaltojen äänestys käyttäytymisessä YK:ssa herättää huolta STT, AFP P ääministeri Petteri Orpo (kok.) ja puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) pitivät tiistaina huolestuttavana sitä, miten Yhdysvaltojen äänestyskäyttäytyminen YK:ssa on muuttunut. Luottakaamme siihen, että nämä ovat tällaisia presidenttikauden alun epämääräisyyksiä, Adlercreutz jatkoi. Myös Venäjä äänesti päätöslauselman puolesta. YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymässä tekstissä sotaa kuvaillaan Venäjän ja Ukrainan väliseksi konfliktiksi, eikä Venäjää syytetä hyökkäyssodasta. Päätöslauselman puolesta äänesti 10 maata, eikä yksikään äänestänyt sitä vastaan. Yhteensä 65 jäsenmaata maata pidättäytyi äänestyksestä. Taiwan on ottanut haltuunsa vaurioalueella liikkuneen rahtialuksen. Syyrian väliaikaishallinnon johtaja: Aseita on tulevaisuudessa vain valtiollisilla toimijoilla STT, AFP Syyrian väliaikaishallintoa johtava Ahmed al-Sharaa vakuutti tiistaina hätäisesti kokoon kutsutussa ”kansallisen dialogin kokoukseksi” nimetyssä tapahtumassa maan pääkaupungissa Damaskoksessa, että Syyriassa käyttävät tulevaisuudessa aseita vain valtiolliset toimijat. p Ukrainan toipuminen maksaa arviolta 500 miljardia: Ukrainan jälleenrakentaminen ja elpyminen maksaa uusimpien arvioiden perusteella noin 500 miljardia euroa seuraavan vuosikymmenen aikana. Ensimmäisessä äänestyksessä tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa YK:n yleiskokous hyväksyi selväsanaisen päätöslauselman, jossa tuomitaan Venäjän hyökkäyssota. Takavarikoitu rahtialus on rekisteröity Togon lipun alla, mutta sen kahdeksan hengen miehistö on Kiinan kansalaisia. Uusi linja Venäjää ja Ukrainaa kohtaan heijastui kahdessa äänestyksessä, joissa Yhdysvallat ei kritisoinut Venäjää. Taiwanissa on kasvanut huoli saaren merikaapeleista useiden viimeaikaisten kaapelirikkojen myötä. Liikennesektorin korjaamisen ja elpymisen tarpeet olisivat noin 75 miljardia ja energiaja kaivannaissektorin noin 65 miljardia. Euroopan johtajien kommentit eivät Peskovin mielestä ”viesti tasapainosta”, mutta hän sanoi toivovansa, että yhteydenpito Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä kallistaa myös eurooppalaiset ”suurempaa tasapainoa kohti”. Turvallisuusneuvosto hyväksyi Ukrainan sodasta päätöslauselman, jossa ei kritisoida Venäjää. Vatikaanin mukaan paavi lepäsi hyvin koko yön. Kreml otti Yhdysvaltain muuttuneen linjan tyytyväisenä vastaan. Yhdysvaltojen muuttunut asenne Venäjää ja presidentti Vladimir Putinia kohtaan on herättänyt suuttumusta osassa kansalaisista. Laiva on saatettu satamaan Taiwaniin. helmikuuta hengitysvaikeuksien takia. – Yhdysvallat on ottanut paljon tasapainoisemman näkökannan, jonka tarkoituksena on yrittää ratkaista Ukrainan konflikti. ROBERTO SCHMIDT / AFP Lyhyesti p Taiwaninsalmessa kaapelirikko, Taiwan otti haltuunsa rahtialuksen: Taiwaninsalmessa katkesi tiistaina merenalainen tietoliikennekaapeli, Taiwanin digiasioiden ministeriö kertoi. Opetusministeri Anders Adlercreutzin (r.) mukaan kyseessä on järisyttävä linjamuutos sellaiselta maalta, jonka on perinteisesti nähty edustavan hyvinkin erilaista kantaa. Laaditun arvion perusteella eniten sota on aiheuttanut haittaa asumiselle, liikenteelle, kaupalle, teollisuudelle ja koulutukselle. Hänellä todettiin verikokeissa trombosytopenia, joka tarkoittaa verihiutaleiden normaalia vähäisempää määrää veressä. Katolisen kirkon johtajalla todettiin ensin keuhkoputkentulehdus, joka kehittyi keuhkokuumeeksi molemmissa keuhkoissa. Samoilla linjoilla oli myös muun muassa Pohjois-Korea. Tätä perusteltiin sillä, että aseellisia ryhmiä ei haluttu paikalle. Taiwanin rannikkovartioston mukaan aluksen rahoitus on myös peräisin Kiinasta. EU-komissio, Maailmanpankkiryhmä, YK ja Ukraina ovat julkaisseet asiaa koskevan päivitetyn raportin. – Kyllähän tässä on moni itsestään selvänä pidetty asia lyhyessä ajassa muuttunut. Al-Sharaan mukaan HTS:n lakkauttamisesta ilmoitetaan käynnissä olevan kokouksen aikana. Raivausja jätehuoltokustannustenkin arvioidaan olevan selvästi yli kymmenen miljardia. Taiwanin viranomaiset ovat aloittaneet tutkinnan siitä, oliko kaapelin katkeamisessa kyse tarkoituksellisesta sabotaasista vai vahingosta. Al-Sharaa on sanonut, että kurdijoukot pitäisi sulauttaa osaksi kansallista armeijaa. Ulkomaat p. Päätöslauselmassa luvataan sitoutumista Ukrainan itsemääräämisoikeuteen, itsenäisyyteen, yhtenäisyyteen ja alueelliseen koskemattomuuteen. Sadat ihmiset osallistuivat kokoukseen, jonka julkilausumien odotetaan olevan lähinnä neuvoaantavia ja toimivan pohjana maan tulevalle perustuslaille. Myöhemmin YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Ukrainan sodasta päätöslauselman, jossa ei kritisoida Venäjää. Erityisen suuret vahingot ovat aiheutuneet rintamalinjan lähellä sijaitseville alueille. Päätöslauselman puolesta äänesti 93 maata ja vastaan 18. Yhdysvaltain päätöslauselmassa ei myöskään huomioida esimerkiksi Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Kurdit sivuutettiin tylysti tiistaina kansallisen dialogin kokouksesta. Al-Sharaan johtaman islamistisen Hayet Tahrir al-Sham -ryhmän (HTS) johtama kapinallisliittouma kaatoi joulukuun alussa presidentti Bashar al-Assadin hallinnon. p Paavin tilassa pieniä paranemisen merkkejä: Vakavasti sairastuneen paavi Franciscuksen tiistain vastainen yö sujui hyvin, Vatikaani kertoi. Päätöslauselman oli valmistellut Yhdysvallat. Tällainen äänestyskäyttäytyminen ei tietysti hyvältä näytä, Häkkänen sanoi. Maanantai-iltana Franciscuksen, 88, tilassa kerrottiin olevan lieviä paranemisen merkkejä. Esimerkiksi maan asuntokannasta noin 13 prosenttia on tuhoutunut tai vaurioitunut, mikä vaikuttaa yli 2,5 miljoonaan kotitalouteen. Lauantaina Vatikaani kertoi paavin tilan olevan kriittinen. Paavi joutui sairaalaan 14. – USA:n hallinnon uutta asentoa joudutaan tässä tarkastelemaan kriittisellä silmällä. Syyriassa toimii yhä useita aseryhmiä, ja kurdijohtoisen autonomisen hallinnon SDF-joukot hallitsevat laajoja alueita maan pohjoisja koillisosissa. Jo pelkästään asuntokannan korjaaminen maksaisi noin 80 miljardia. Yhdysvallat vastusti tätä päätöslauselmaa yhdessä Venäjän kanssa. – Konferenssit, joissa on vain nimellinen edustus -ovat merkityksettömiä ja arvottomia, eivätkä johda ratkaisujen löytämiseen valtion meneillään olevaan kriisiin, kurdipuolueet lausuivat
Perheiden arjen sujuvuuden takaamiseksi kunnilla on oltava resurssit tarjota laadukkaita varhaiskasvatuspalveluja ja riittävästi vuorohoitoa. Liikenneja viestintäministeri Ranne (ps.) otti mielipidekirjoituksessaan (HäSa 14.2.2025) kantaa kaikkia seutukunnan suurhankkeita, myös tuulivoimaloita vastaan. Hyvässä päiväkodissa työskentelee ammattilaisten monipuolinen joukko, ja jokaisella on tärkeä rooli lasten kasvatuksessa ja oppimisessa. Laadukas varhaiskasvatus edellyttää sitä, että henkilöstön työhyvinvointi ja palkkaus ovat kunnossa. Kun tuulivoimala puretaan, voidaan 80–90 prosenttia sen materiaaleista kierrättää. Rakennusvaiheen päästöt ja kustannukset kuoletetaan ensimmäisen 7–8 vuoden aikana, mikä tekee tuulivoimasta pitkällä aikavälillä taloudellisesti kannattavaa ja ekologisesti kestävää. Kun varhaiskasvatus järjestetään omana tuotantona, myös paikallistalous hyötyy – rahat eivät valu suurille ulkomaisille sijoittajille. MARJO JÄRVIKYLÄ s Varhaiskasvatus on arvokas investointi, joka vaikuttaa lasten ja perheiden kautta koko yhteiskuntaan. Myös herkät meriekosysteemit kärsivät. Kirjoituksessaan ministeri Ranne perää faktoja ja realismia, mutta ei tuulivoima-asiassa nojaudu kumpaakaan eikä esitä kategoriselle kaiken vastustamiselleen mitään vaihtoehtoja. Ala tarvitsee panostuksia täydennyskoulutukseen ja riittävää julkista rahoitusta, jotta varhaiskasvatuksen laatu ei vaarannu. Lapsilla on oikeus turvalliseen ja lämpimään kasvuympäristöön – niin kotona kuin päiväkodissakin. Saksalaiset tuskin tekisivät näin, jos tuulivoimaa pidettäisiin kannattamattomana. Liian suuri yksityisen palvelutuotannon osuus johtaa palveluiden laadun eriarvoistumiseen ja varhaiskasvatuksen työehtojen heikentymiseen. Pidän tärkeänä keskustella tuulivoimasta faktapohjaisesti ja kiihkottomasti. Yksityisen varhaiskasvatuksen osuutta ei saa päästää kasvamaan hallitsemattomasti, vaan sen määrälle on asetettava selkeät rajat. 14 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 s Thorleif Nordström kirjoitti (HäSa 7.2. Tuulivoimaloiden elinkaari on 25–30 vuotta. Niemi alueja kuntavaaliehdokas (kok.) kestävän kehityksen asiantuntija Hämeenlinna Tuulivoiman hyödyt ovat kiistattomat Haapalamminkankaan tuulivoima-aluetta Saarijärvellä joulukuussa 2024. ” Tuulivoimaloita tulee rakentaa vain avomerelle. Hanna Jokinen valtuutettu ja aluevaltuutettu (vas.) Hattula Anne Kisonen alueja kuntavaaliehdokas (vas.) Hämeenlinna Laadukas varhaiskasvatus on tulevaisuuden rakentamista, ei voitontavoittelua p Mielipide. Lapsille on tärkeää, että heidän ympärillään on pysyviä ja tuttuja aikuisia. Sähköverkkoa vahvistetaan ja sen siirtokapasiteettia lisätään vastaamaan uusiutuvan energian tarpeita, mutta tämä ei tarkoita erillisten linjojen rakentamista. Muun muassa Commerzbank markkinoi suomalaisia tuulivoimahankkeita sijoittajilleen. Jukka K. Tämä onnistuu vain, jos henkilöstöä on riittävästi – niin vakituisissa kuin sijaisuuksissakin. Varhaiskasvatuksen tulee pääosin olla kunnan omaa toimintaa. Taloudelliset säästöt eivät saa olla perusteena sille, että pieniä päiväkoteja suljetaan ja yhdistetään suuriin yksiköihin. Norjan vesistöja energiaviraston (NVE) mukaan yhdestä tuulivoimalasta irtoaa noin 200 grammaa mikromuovia vuodessa. Tuulivoimatuotanto on vaihtelevaa, mutta väite, että tuulivoiman vuoksi olisi rakennettava ”kahdet sähkösyöttölinjat”, ei sekään ole totta. Tuulivoimalat tuottavat valmistukseensa tarvitun energiamäärän jo muutamassa kuukaudessa. Tämä ei pidä paikkaansa. Nordström tukee väitettään lähteillä, jotka tukeutuvat samaan tiedeyhteisön kritisoimaan norjalaiseen raporttiin. Lapsiryhmät on muodostettava niin, että ne tukevat lasten kasvua, kehitystä ja oppimista. Meidän on varmistettava, että varhaiskasvatusta on tarjolla kattavasti kaikkialla kunnassa. Suomessa uusille tuulivoimahankkeille ei myönnetä valtion tukea, ja hankkeet rakennetaan markkinaehtoisesti sijoittajarahalla. Ruotsalaisen ympäristöjärjestön Naturskyddsföreningenin mukaan Ruotsin tuulivoimaloista irtosi vuonna 2021 mikromuovia 150 grammaa per voimala vuodessa. 25 vuodessa tuulivoimala tuottaa 40 kertaa sen energian, mitä sen rakentamiseen ja käyttöön tarvitaan. Tuulivoiman elinkaaren päästöt ovat murto-osia fossiilisten polttoaineiden päästöistä. Kun huolia ilmenee, tukipalveluiden on oltava oikea-aikaisia ja jokaisen perheen tarpeisiin räätälöityjä. Nordströmin mukaan tuulivoima olisi tappiollista ilman valtion tukea. Tilojen ja pihojen on oltava tarpeeksi suuria ja turvallisia, ja ryhmäkokojen riittävän pieniä, jotta jokaisen lapsen tarpeet voidaan huomioida. Oma lukunsa ovat Nordströmin (HäSa 21.2.) esittämät ”tutkimukset”, joiden mukaan tuulivoimalan lavoista irtoisi jopa 150 kiloa mikromuovia vuodessa. Voitontavoittelu ei kuulu varhaiskasvatukseen! Yksityisen varhaiskasvatuksen hyödyntämisessä tulisi suosia paikallisia tai vähintäänkin kotimaisia toimijoita. ja 21.2.) tuulivoimasta ja väitti sitä tappiolliseksi tavaksi tuottaa uusiutuvaa energiaa. Tuulivoima on kaikista energiantuotantomuodoista selvästi puhtain. Tuulivoima on tällä hetkellä kestävin uusiutuvan energian tuotantomuoto, mutta mielestäni tuulivoimaloita tulee rakentaa vain avomerelle, ei maalle. Jokaisella lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen riippumatta perheen tilanteesta tai taustasta. Tämä on rakentajien ja sijoittajien kannalta huono vaihtoehto, koska merivoimalat ovat kalliimpia rakentaa ja ylläpitää kuin maalla seisovat. Erityisesti neuvolan kanssa tehtävä tiivis yhteistyö tukee lapsen tervettä kasvua ja kehitystä sekä perheiden jaksamista. Asukkaiden ja luonnon kannalta maalla olevat tuulivoimalat ovat kuitenkin kestämätön ratkaisu. Sisäilmaan liittyvät ongelmat tulee ratkaista viipymättä, jos sellaisia ilmenee! Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö on varhaiskasvatuksen ytimessä. Lisäksi yksityiset toimijat voivat käytännössä valikoida perheitä aukioloaikojen, lisämaksujen ja oppimisen tuen kautta, mikä lisää eriarvoisuutta. Tuulivoimala tuottaa 4,3–6,4 grammaa CO2-ekvivalenttia/kWh, kun kivihiili tuottaa noin 980 grammaa
Jokainen meistä ymmärtää, että panostuksella opetukseen opettajat ja lapset voivat tulevaisuudessa paremmin ja lasten oppimistulokset paranevat. Lasten vähenemisen myötä meille tulee lisää yhdysluokkia, oppilaan tuen uudistuksessa meille tulee lisää pienryhmiä. Samaan aikaan on oltu säästökuureilla ja kahteen kertaan on avattu palveluverkkoa kokevat keskustelut ja tehty päätöksiä palveluverkosta. Puuttuuko insinöörikoulutuksesta ja kaupunkisuunnittelusta edelleen näkökulma lastenvaunuilla ja -rattailla, polkupyörällä, rollaattorilla, pyörätuolilla ja sähköpyörätuolilla liikkumiseen. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 15 s Hämeenlinnassa on toistakymmentä vuotta panostettu koulurakennuksiin. Lapset ovat yhteisiä! Vuosia on puhuttu, että lasten määrä vähenee. Tuo tullessas, vie mennessäs p Lauantain Häsalaisen mukaan kokoomusvaikuttaja Jari Koskista on vaikea ohittaa kuntavaalien jälkeen puheenjohtajan nuijia jaettaessa (Häsa 22.2.). Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Se on demokratian näkökulmasta olennaista. Lammille rakennetaan vielä koulu ja Solvikin päiväkoti on rakentumassa. Vain Englanti ja Puola ovat älähtäneet. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa. Pyöräillen ja jalan kulkeminen on lisääntynyt ja lisääntymässä. Edelleen pyörien vanteet ovat soikeina vain siksi, että rotvallien luiskaaminen lienee vaikea asia. Se on jokaisen tulevan valtuutetun käsissä. Meidän on mahdollista resursoida opetukseen. Usein ei ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää käydä itsenäisesti jalan asioilla. Kouluihin tarvitaan lisää työntekijöitä opettajien tueksi, erityisesti opettajia, toisen opettajan pariksi. Vaalit on huippua ja sen jälkeen se riemu vasta alkaakin! Sari Rautio valtuutettu (kok.) alueja kuntavaaliehdokas Hämeenlinna Voiko rivivaltuutettu vaikuttaa. Meillä lapset kouluissa voivat vuosi vuodelta huonommin. Listan ykkönenkään ei saa sitä paikkaansa ilman listan viimeisen ääniä. Samaan aikaan, kun lapset vähenevät, tuen tarve on lisääntynyt, eikä loppua näy. Nyt on vielä viikko aikaa asettua demokratian ritariksi, ja lähteä ehdokkaaksi. Puolueensa on kyllä ahkeroinut kovastikin sen eteen, ettei sote-alan eikä muidenkaan alojen työntekijöiden elintaso tai työhyvinvointi ainakaan nouse. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Not. Ympäristö kiittää vierailusta. Esteettömyys on otettava paremmin huomioon uudisrakentamisesta ja olemassaolevia esteitä on poistettava. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti. Kirjoita omalla nimelläsi. Opettaja on kuuntelija, psykologi, hoitaja, selvittelijä, paperien täyttäjä, terapeutti, ja se aikuinen monelle, joka on konkreettisesti läsnä lapsille joka päivä. Siinäkin puolueessa on äänestäjälle huomattavasti parempia vaihtoehtoja. Pettynyt poliitikkoihin TEKSTARIT Hämeen Sanomissa on pohdittu, onko niin sanotun poliittisen ykkösketjun takana mitään järkeä, kannattaako edes tavoitella paikkaa ”takarivin taavina” tai varavaltuutettuna. Politiikassa tarvitaan myös kykyä kuunnella ja rakentaa yhteistä näkemystä, ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat avuksi vaikuttamistyössä. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Nyt on monta uutta koulua, monta uutta pihaa. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Eli Erikssonin maahanmuuttajavastaisuus on sitä puolueensa tuttua linjaa, ei muuta. Liikuntapuolella alkaa Kaurialan kentän korjaus ja tekonurmea ja tekojäärataa tulee Pullerille. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. Miten hän on kaupunginhallituksen puheenjohtajana edistänyt muuta kuin omien eturyhmiensä asioita. Nämä trendien perässä luistelevat luontosuhteen vaalijat jättävät jälkeensä vain jätteitä ja kitkerää sappinestettä. Olisikohan nyt aika alkaa laittamaan resurssia opetukseen. Hämeenlinnan puolella p Vainion piirroksessa (HäSa 25.2.) oli paha virhe! Kuvasta voi joku saada väärän käsityksen siitä, mihin sähköromun voi toimittaa. Paikallisdemokratia on entistä tärkeämpää, kun trumpit ja putinit yrittävät horjuttaa maailmanjärjestystä. Perheet tarvitsevat tukea. On aika laittaa Hämeenlinnassakin panoksia ja resurssia opetukseen. Jälleen mutta, työssä oppii nopeasti ja kaiken aikaa lisää, myös kieltä. Mutta – eipä hän esittänyt mitään ratkaisuakaan tilanteeseen. Mikael p Eikö Suomesta löydy poliitikkoa, joka sanoisi USA:lle ja Venäjälle: ei käy diilien tekeminen Israelin ja Venäjän kanssa. Jokainen listalle tuleva ehdokas tuo ääniä ja äänestäjiä, joita ei muuten tulisi. Opettajien aika menee tunneilla muuhun kuin opetukseen. Hyvin vähän näkemystä, tekemistä ja ulostuloja Hämeenlinnan kehittämiseksi. Se on toimitettava asianmukaisiin sähköromun keräyspisteisiin. p Onpa ollut hienoa nähdä tänä talvena oikea ulkoilijoiden ryntäys järviemme jäillä. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Tuentarpeisia lapsia on paljon. Eivätkö terveet suunnittelijatkin liiku polkupyörillä tai joskus työntele lastenvaunuja. Kaupungin ja hyvinvointialueen yhteistyötä on lisättävä. RIKU HASARI ” Opettajien aika menee tunneilla muuhun kuin opetukseen. Voimat eivät riitä rollaattorin nostamiseen, jalka ei nouse tarpeeksi. Niin yksinkertainen asia kuin rotvallien luiskaaminen olisi merkittävä uudistus. Kaiken huipuksi tehdään jako kuka saa mitäkin toisen valtion varallisuudesta. Ikääntyneet, sairaat, eri syistä heikkokuntoiset haluavat liikkua ja näin huolehtia itsestään. Myönnän: puolessa vuodessa ei suomenkieltä opi kunnolla. Parhaiten hommat etenevät, kun useammasta puolueesta saa innostusta herätettyä, ja idean tuntumaan aidosti yhteiseltä. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Päivittäin pohdin, miksi katujen rotvallien reunoja edelleen rakennetaan korkeiksi myös katujen ylityskohdissa, puhumattakaan, että vanhat rakennelmat luiskattaisiin kaikille kulkijoille helpommiksi. Sähköromu p Aluevaaliehdokas Otto Eriksson (ps.) kritisoi kovasti maahanmuuttaja-sotehenkilökunnan, tarvetta, osaamista ja kielitaitoa (HäSa 25.2.). Miksi me olemme hiljaa. Yhteinen tahtotila on ollut terveelliset ja turvalliset tilat. Toki äänimäärällä on väliä, mutta aktiivisuus vaalityössä ja luottamustehtävissä, sitoutuminen ja osaaminen vaikuttavat myös. Tehtävät myös jaetaan tasaisesti, lähtökohtaisesti jokaiselle vaaleissa ehdokkaaksi lähteneelle löytyy joku tehtävä, joko lautakunnista, kaupungin yhtiöistä tai yhtymistä, varajäsenenä tai varsinaisena. Mia Heinonen alueja kuntavaaliehdokas (sd.) Hämeenlinna Hämeenlinnassa on aika panna panoksia opetukseen Viime syksynä Hätilänmäelle valmistunut Hyk on Hämeenlinnan uusimpia koulurakennuksia. Vanhusten, siis apuvälineillä kulkijoiden, määrä lisääntyy kaupungissamme Hämeenlinnassa. Hämeenlinna tekee ylijäämää. Sitä ei saa laittaa sekajätteeseen. Oppilaiden vähentyessä ei vähennetä opettajia, vaan annetaan heille edelleen työtä! Ryhmäkokoja pitää pienentää ja siihen me tarvitsemme opettajia. Esteetön rakentaminen liittyy kiinteästi vihreään ajatteluun. Täytyy ihmetellä, millä perusteilla kokoomusta äänestävät antavat äänensä Koskiselle, joka ratsastaa vanhoilla ”ansioillaan” sekä vanhan maailman arvoilla ja toimintatavoilla. Opettajat ovat väsyneitä, kun sitä työtä, johon heidät on koulutettu, ei pääse tekemään kunnolla. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Entä näkövammaisten kulkeminen. Henkilökohtainen kokemukseni kertoo, että kaikki on kiinni ahkeruudesta, yhteistyötaidoista, viestinnästä ja näkemyksestä. Aulikki Hietala alueja kuntavaaliehdokas (kd.) Hämeenlinna Kaupunkimme esteettömyydestä Mielipide p. Kumpikin maa tuhlaa ja on aina tuhlannut omia varojaan, tappanut omia kansalaisiaan. Politiikassakaan kukaan ei tee mitään yksin, vaan jokainen voi tehdä jotain. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. Puolueiden sisäisessä toiminnassa on varmasti eroja, mutta ainakin meillä niin vaaliohjelmat, linjaukset ja ennakkokeskustelut käydään yhdessä, ja jokaisella valtuustoryhmään kuuluvalla on mahdollisuus osallistua ja tuoda näkemyksensä yhteiseen keskusteluun. Päättyvällä kaudella olen rivivaltuutettuna käynyt paljon keskusteluja niin omassa ryhmässä kuin muiden puolueiden kollegoiden kanssa, ja monessa kohdassa olemme löytäneet enemmistöä miellyttävän ratkaisun. Se on aivan totta. Onko tosiaan näin, että se, jolla on aseet, saa tuhota naapurivaltion maan tasalle ja voi vielä vaatia korvauksia ja asettaa ehdot toisen maan kansalaisille, mikä heille on hyväksi
Museomestarin laajan toimenkuvan voinee päätellä myös avainnipusta. ”I love Hämeenlinnan” sain kaupungilta, kun tulin töihin, Vakkila nauraa. Ensimmäiset viikot ovat kuluneet uuden opettelussa, mutta samaan aikaan uusien näyttelyiden suunnittelemisessa. Näyttelyjen ripustamisen lisäksi Vakkila käsittelee teoksia teosvarastossa. – Jos minulle tulee olo, että nyt on todella kallisarvoista kysymyksessä ja olen epävarma siitä, miten teosta kohdellaan, niin siihen auttaa pohjatyö ja suunnittelu. Pitää esimerkiksi tietää, mistä kohtaa teosta voi nostaa. Edellisenä päivänä he kävivät teosvarastossa läpi näyttelyyn tulevia teoksia. – Teos voi olla vaikka iso veistos tai installaatio, jossa on monta osaa tai teoksen materiaalit tai tekotavat eivät ole täysin selvillä. – Kun meiltä pyydetään teoslainoja, museomestarin tehtävä on pakata luvatut teokset turvallisesti, jotta ne voi lähettää taidekuljetuksen kyytiin. Millaiset teokset aiheuttavat käsittelyyn epävarmuutta. Loppujen lopuksi museomestarin työnkuva määräytyy aina sekä museon että tekijän mukaan. – He kertovat, millaisia elementtejä, rakenteita ja seiniä näyttelyt vaativat. p Kulttuuri. Kaiken avain on hyvä suunnitelmallisuus. Täällä on nähty korkeatasoisia näyttelyitä. Ja koska hän käy töissä Tampereelta, myös sijainti on yksi tärkeä kriteeri. Ja jos esimerkiksi pakkausmateriaalit ovat vähissä, hän kipaisee kaupungille hakemaan kuplamuovia ja teippiä. Jos Vakkila aloitti työt Hämeenlinnan taidemuseossa vuoden alusta. Vakkila haki avoinna ollutta työtehtävää ja tuli valituksi. – Olen aina ollut hyvin innostunut kulttuurista ja käynyt näyttelyissä. – Pienemmissä museoissa tehtävänkuva voi olla hyvinkin laaja, isommissa taas hyvinkin kapea. – Kyllä siitä jonkin verran on etua. – Minulla on aina ollut hyvä kuva tästä museosta ja arvostan sen korkealle. – Tärkeimpiin tehtäviini kuuluvat taidekäsittely ja olla mukana näyttelyjen toteuttamisessa. Mitä museomestarin työtehtäviin kuuluu. Koska Hämeenlinnan taidemuseo on Vakkilan mukaan sopivankokoinen, se oli myös yksi syistä, joiden vuoksi hän haki työpaikkaa. Hätiköidä ei saa. Minulla on aika pitkä kokemus taidekäsittelystä, ja senkin takia tänne Hämeenlinnaan hain. Siinä pitää olla aika lailla tehokas. Oletko ottanut taiteilijaan yhteyttä, jos et tiedä, miten teosta voi liikuttaa. – Pitää opiskella käytäntöjä, ja kaikenlaista tiedonhakua on paljon. Vakkilan lempitehtäviin kuuluu taidekäsittely ”valkoiset hanskat käsissä”. Hän on aiemmalta koulutukseltaan taidekehystäjä. Taidekäsittelyssä auttaa varmaankin rauhallinen luonne. Miten hän päätyi Hämeenlinnan taidemuseoon. Museomestarin työpäivissä on Vakkilan mukaan paljon vaihtelua. – Laaja kirjo tehtäviä, Vakkila vastaa. Vakkila opiskeli museomestariksi oppisopimuksella. 16 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 Museomestari Petteri Vakkila on taidemuseon monitoimimies Kati Laitinen T amperelainen Petteri Vakkila aloitti työt Hämeenlinnan taidemuseon museomestarina tämän vuoden alusta. Viime kesänä kävimme täällä kesäreissulla, ja biennaali teki minuun vaikutuksen, Vakkila kertoo. Jos on esimerkiksi videoteoksia, se tarkoittaa osaltani sitä, että käyn läpi museon videotykit ja mietin, mihin tykki kiinnitetään ja mihin teos heijastetaan. – Otteiden pitää olla varmoja. Vakkila on asunut Tampereella vuodesta 2002. Taiteen töissä Sarjassa tutustutaan kulttuuriväen arkipäivään. Myös käsillä tekeminen on minulle tärkeää. Tällaista tilannetta ei Vakkilan mukaan ole: koska taideteokset ovat uniikkeja, pitää olla varmuus ennen kuin koskee. Muistatko tilannetta, jossa kädet ovat alkaneet tutista taideteoksen edessä. Mutta kun näyttelyn vaihto koittaa, on määrätty deadline, jolloin vanhan on oltava purettu ja uuden valmis. Aiemmin hän työskenteli Sara Hildénin taidemuseossa kotikaupungissaan. Hämeenlinnan taidemuseossa on kolme amanuenssia, näyttelymestari ja konservaattori, joiden kanssa Vakkila usein palaveeraa ja suunnittelee tulevia näyttelyitä. Nyt, kun hän on ollut vasta muutaman viikon uudessa työpaikassaan, päiviin kuuluu myös kaiken uuden opettelua. – Se on arkea ripustuksissa. Haastattelupäivänä Vakkila on esimerkiksi suunnitellut museon amanuenssin kanssa tulevaa näyttelyä. Vakkilan työnkuvaan kuuluu tarvittaessa myös paikkojen siistimistä, ja hän toimii yhteistyössä kaupungin kiinteistöpuolen kanssa
taiteilija on paikalla, niin asiasta keskustellaan hänen kanssaan. Unelma: Maailmanrauha tietysti. Mitä ajattelit aamulla herätessäsi: Onkohan lapsella vielä silmätulehdus, toivottavasti kaikki on kunnossa. Tähän työhön kuuluu, että on paljon aikatauluja, jotka ovat monien asioiden summa, joten muutoksiin on hyvä varautua. . . Nyt kun Vakkila on ensi kertaa mukana Hämeenlinnan taidemuseon näyttelyn pystyttämisessä, niin jännittääkö se. Motto: Vaihtelee joustavasti kysyjästä riippuen. Millainen on takkuinen työpäivä: Kun kahvi on loppu. . . Joillakin taiteilijoilla on näyttelyissä myös assistentteja, jotka huolehtivat näistä asioista. Jos tulee takapakkeja. Taidekehystäjä, Lahden käsija taideteollisuusoppilaitos. Suunnitelmallisuus ja hyvät tekniset taidot ovat hyviä ominaisuuksia museomestarille. Mitä tekee: Hämeenlinnan taidemuseon museomestari. . Asuu Tampereella. Perhe: Puoliso ja 2,5-vuotias poika. . 45-vuotias. Toivottavasti ehdin junaan. Vakkila aikoo jatkossa laajentaa työnkuvaansa teosten valokuvaamiseen. Saavutukset:Tarkentunee joskus vanhemmalla iällä. . . Harrastukset: Syntetisaattoreiden ja rumpukoneiden nuppien vääntely, metsissä kuljeskelu. . Millainen on hyvä työpäivä: Inspiroiva ja hyvin suunniteltu. Petteri Vakkila . Olen kotiutunut todella hyvin tähän työyhteisöön. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 17 KUKA. PEKKA RAUTIAINEN Museomestarin työnkuva on kirjava ja päivissä on vaihtelua. – Tätä tehtävää minulle on jo soviteltukin. Kulttuuri p. – Kyllähän tässä tehtävälista on pitkä, mutta täällä kaikki on hyvin suunnitelmallista ja työkavereilta saa paljon apua ja vastauksia. Koulutus: Käsityöalan erikoisammattitutkinto, museomestari, Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Se on minulle uutta ja olen siitä innoissani.
Elokuun 4.–10. Haastetta on pyritty taklaamaan esimerkiksi eri muotoisilla kilpailuilla. Janne Sairio TENNISLIITTO p Urheilu. Siellä on paljon kaikennäköistä, että puitteet tulevat sellaiseen kuntoon, mitä kisat vaativat, hän jatkaa muun muassa HTS:n roolista. Tämä on hyvä paikka, Sairio viittaa Hämeenlinnan kilpailuun. Aulangon kentillä mittelevät naiset ITF World Tennis Tourin kilpailussa, jonka palkintoarvo on 15 000 dollaria. Taustalta löytyy entinen huippupelaaja. – He ovat koko ajan nousussa. Sen huomaa poikienkin kohdalla, että häviö on aina henkilökohtaisempi pettymys. Aina ei välttämättä pelatakaan cup-muodossa kerrasta poikki -järjestelmällä vaan voidaan pelata myös esimerkiksi lohkojaolla. Naisten puolella suomalaisten pelit on pelattu suuremmilta otsikoilta katveessa. ” Kentillekin täytyy tehdä pikkuisen parannuksia. Harrastajia on, mutta kilpailuihin orientoituminen on vähemmässä verrattuna miehiin. Naisja tyttöpuolella ollaan Suomessa Sairion mukaan painittu jo 1990-luvulta lähtien saman haasteen kanssa. Sairion mukaan kentät ovat Hämeenlinnassa olleet varsin hyvässä ja ennen kaikkea tasaisessa kunnossa. – Yksi vastaan yksi sopii jollekin paremmin ja jollekin taas ei. Entisen huippupelaajan Veli Paloheimon organisaatio on taustalla niin miesten ATP Challenger Tourin kisassa Tampere Openissa kuin nyt Aulangolla järjestettävässä tapahtumassakin. Mutta mitä kaikkea kentillä pitää tehdä, että tuollainen tapahtuma on mahdollista järjestää. Kun on kymmenen tai kaksikymmentä kaveria, se ei tunnu niin pahalta, hän vertaa. Kuinka sitä sitten pystyy käsittelemään, Sairio miettii. Ulkomaalaisten pelaajien kuljettelua on varmasti mukana. Sairio kokee, että Aulangon turnaus on merkittävä myös suomalaiselle tennikselle. – On kuitenkin kotikisa. – Siellä on tieto ja taito järjestellä organisaation kanssa, Sairio näkee. Siellä on kansainvälisiä pelaajia, Hämeenlinnan Tennisseuran päävalmentaja Janne Sairio hehkuttaa. – Kentillekin täytyy tehdä pikkuisen parannuksia. – Siellä on nuoria naisia hyvin tulossa, Sairio kuitenkin vakuuttaa. Nyt tarvitsee olla muun muassa kunnollisia väliseiniä. Harri Heliövaara on noussut aivan nelinpelin maailman huipulle ja kaksinpelissä Emil Ruusuvuori ja Otto Virtanen ovat tehneet vuoroin hyvää jälkeä omilla urillaan. Se vaatii vielä jonkun stepin, että pääsee vielä korkeammalle. – Parkkipaikka on tosi pieni. Aina vaikuttaa, joutuuko siirtymään vähemmän vai enemmän. Silti on tehtävä iso työ, etteivät oranssit massakentät pääse vihertämään. Eivätkä naisten ITF-kisatkaan ole Suomessa kovin yleisiä, kun tänä vuonna vain Helsinki, Kotka ja Savitaipale saavat järjestettäväkseen omat kilpailunsa. – Aika moni meistä on käynyt jossain joukkuehommassa. Aulangon maisemat luovat varsin poikkeuksellisetkin puitteet tenniksen ammattilaiskisalle. Löysä verkko ei enää käy, Sairio kertoo. – Seura sitten täällä panostaa kenttien kuntoon ja muihin. 18 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 Ammattilaiset ensimmäistä kertaa Hämeenlinnaan Eetu Pennanen TENNIS A mmattilaistennis tekee ensiesiintymisensä Hämeenlinnassa tulevana kesänä. Suomessa huipputenniksessä miesten puolella on eletty viime vuodet nosteessa. Laura Hietaranta edus taa suomalaisen tennik sen tulevaisuutta. Viime kesänä HTS:n ja Tampereen Tennisseuran välille solmittu seurayhteistyö on pitkälti syynä siihen, että turnaus järjestetään Hämeenlinnassa. Elokuussa karvapallo saa kyytiä naisten ITF-turnauksessa Aulangolla. Niminä esiin nousevat 21-vuotias Laura Hietaranta, 19 -vuotias Stella Remander ja 25-vuotias Anastasia Kulikova. Varmaan jonkinlaista katsomoakin tulee, hän luettelee. Aiemmin Hämeenlinnassa on pelattu kovimmillaankin kotimaisia Finnish Tourin kilpailuja. – Se on mahtava näyteikkuna. – Naiset tai tytöt rupeavat enemmän rohkaistumaan kilpailuun ja näkevät tuota pelaamista
Kansainvälinen kanssakäyminen on myös palkitsevaa, kun kaikki ymmärtävät ja arvostavat toistensa työtä. Valmentajan työtä on arvioida ja suhteuttaa tällaiset yksittäiset tekijät isoon kokonaisuuteen. Tosi hienoa, että Simo jatkaa, HJS:n päävalmentaja Mikko Manninen kuvailee tiedotteen mukaan. Valmentajat vaihtavat keskenään sopuisasti ajatuksia valmennuksesta, tekniikoista ja ideoista lajin kehittämiseksi. – Tavoite on pelata ensinnäkin ehjä kausi. Hettula kuuluu Antero Kainulaisen valmentamaan Hämeenlinnan Kisan kilpanyrkkeilijöiden ryhmään, joka jatkaa kilpailemista Helsingissä taas 9. – Kaikki tähtäävät voittoon, mutta tulosta kunnioitetaan ja toisten onnistumisiin suhtaudutaan todella hienosti. Hiihtovalmentajat lajiromantikkoja Pasi Rein?/?STT MAASTOHIIHTO A jatus valmentajien verisestä kilpailusta huvittaa maastohiihtomaajoukkueen päävalmentajaa Teemu Pasasta. ” Yritämme kehittää lajia niin, että edes joku hiihtäisi helkkarin kovaa. Tähän kauteen hän pääsee valmistautumaan puhtaalta pöydältä. Haluan saada mahdollisimman paljon vastuuta ja myös ottaa sitä. Kyse on oikeastaan siitä, että yritämme kehittää lajia niin, että edes joku hiihtäisi helkkarin kovaa. Kilpailu rajoittuu torstaina toden teolla alkavissa Trondheimin MM-kisoissa laduille ja huoltokopeille. – Muiden maiden kollegat tulevat onnistumisten hetkellä ensimmäisenä onnittelemaan, että ”nyt oli hieno veto”. Hän on hyvä pelaaja ja vielä nuori sellainen. Hän juoksi tammikuussa ennätyksekseen Suomen kaikkien aikojen nelosajan 6,62. Koen, että HJS on minulle sopivin paikka kehittyä pelaajana. Hienoa, että saimme Reippaan kanssa sovittua tällaisen kuvion, Manninen kiittää tiedotteessa. Kolmannen luvunlaskun jälkeen kehätuomari keskeytti juniorisääntöjen mukaisesti ottelun Hettulan eduksi. Eli ruotsalaiset testaavat suuremmilla vauhdeilla. Se on melkoinen yhteisö, kun pyörimme koko talven samoilla kisapaikoilla, Pasanen vakuuttaa. maaliskuuta. Esimerkiksi testitavan muutos on iso ratkaisu, koska suomalaisilla on mallistaan vuosikausien data, joihin uusia tuloksia verrataan. Pasanen kuuluu jo maajoukkuepiirien kokeneimpiin valmentajiin. HJS:n tiedotteen mukaan Paakkanen halusi jatkaa pelaamistaan kasvattajaseurassaan monista syistä. Myös armeijakiireet pitivät hänet muutamista alkukauden peleistä pois. Me puolestaan annamme vastavuoroisesti treeniä Nikke Oksaselle, joka suorittaa armeijaa Parolannummella. Se on aiheuttanut pohdintaa, pitäisikö meidän muuttaa testiä jossain vaiheessa, Maunuksela avaa keskusteluiden antia. Hämeenlinnan Tarmoa edustava tuore 60 metrin Suomen mestari osallistuu EM-kisoissa kyseiselle matkalle yhdessä Polvijärven Urheilijoiden Santeri Örnin kanssa. Urheilu p. maaliskuuta järjestettävissä Eino Vuori nappasi paikkansa kisakoneesta Eetu Pennanen YLEISURHEILU Talven pikajuoksukomeetta Eino Vuori edustaa Suomea yleisurheilun EM-halleissa maaliskuussa Hollannissa. – Monella on varmasti aivan väärä kuva valmentajien väleistä. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 19 Otto Hettula otteluvoittoon Nääsnyrkkeilyissä Hämeen Sanomat NYRKKEILY Hämeenlinnan Kisa ilmoitti Tampereella järjestettyihin Nääsnyrkkeilyihin neljä kilpailijaa. – Paras palaute tulee aina kollegoilta, Pasanen korostaa. – Opiskelu Vierumäellä tietenkin vähän hankaloittaa, mutta samaan aikaan hän saa Reippaan mukana hyvää treeniä viikolla. Kisat käydään 6.–9. Sillä pääsee aika pitkälle ja se näkyy tuloksissakin, Vuori kertoi aiemmin Hämeen Sanomien haastattelussa. – Laadukas valmennus ja joukkue sekä kovat tavoitteet. Ei ole ollut sairastumisia tai loukkaantumisia. – Ruotsin tavassa päästään lyhyempiin voimantuottoaikoihin, mutten tiedä, kumpi tapa on parempi. Tavoite on kokeilla, mihin omat rahkeet riittävät, Paakkanen sanoo tiedotteessa. Vuoren talvikausi on ollut menestys. Paakkanen opiskelee liikunnanohjaajaksi Vierumäellä. Valmentajien kansainvälinen yhteisö on sopuisa ja lämminhenkinen. Valmentajat tukevat urheilijoitaan ja yrittävät ohjailla lajia oikeaan suuntaan esimerkiksi yhteisillä kannanotoillaan Kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle ja kisajärjestäjille. Ainoa rajoite on se, että asioista täytyy keskustella yleisellä tasolla. Painostus ja iskusarjat aiheuttivat Leppäkorvelle luvunlaskun vartaloiskuista jokaisessa erässä. Tilastojen valossa joukkueen kärkinimet ovat viisiottelun Euroopan kuluvan talven tilastokärki Saga Vanninen ja kolmiloikkatilaston kakkonen Senni Salminen. Ville Maunuksela työskentelee vasta toista kauttaan naisten maajoukkueen vastuuvalmentajana, mutta hän on kokenut valmentajien kansainvälisen yhteisön kuten Pasanen. Ajattelemisen aihetta ja pohdittavaa hän on saanut esimerkiksi Ruotsin naishiihtäjien tasatyöntönopeuksien mittauksesta. Influenssakausi aiheutti kuitenkin runsaasti peruutuksia. Hettula otteli alusta alkaen aloitteita tehden ja pyrkien monipuoliseen nyrkkeilyyn ja tehokkaasti vartaloiskujen lyömiseen. Myös Maunuksela kokee, ettei valmentajien välillä ole salaisuuksia. Kahden edellisen vuoden ajan hän on kuulunut joukkueen runkopelaajiin esiintyen niin keskikentän keskustassa kuin laitapuolustajana. Suomi lähtee Apeldoornissa Hollannissa järjestettäviin kisoihin yhteensä 25 urheilijan joukkueella. Ajatustenvaihto valmennuksesta on tiivistä ja avointa. HJS-kasvatti aloittaa neljännen kautensa seuran edustusjoukkueen paidassa. – On saanut vedettyä ne kaikki noin 150 harjoitusta. Paakkanen debytoi edustuksen riveissä 17-vuotiaana kaudella 2022. – Tässä työssä saa eniten arvostusta juuri toisilta valmentajilta. – Pitää olla hienovarainen, jos puhutaan yksittäisestä urheilijasta, Maunuksela huomauttaa. Hänelle läheisimpiä ulkomaisista keskustelukumppaneista ovat Italian päävalmentaja Markus Cramer, Norjan Eirik Myhr Nossum ja Arild Monsen, sekä Ruotsin, Ranskan ja Yhdysvaltain maajoukkuevalmentajat. Hän harjoitteleekin osan viikosta Lahden Reippaan mukana. 35 ottelusta toteutui 18 ja Kisan edustajista vain Otto Hettula pääsi ottelemaan. Teemu Pasanen Päävalmentaja Teemu Pasanen pitää monen kuvaa valmentajien väleistä vääränä. Alexandre Pouye Ranskan maajoukkueessa on Maunukselan toinen sparrari. Simoa pystyy peluuttamaan monella eri paikalla ja hän mukautuu nopeasti erilaisiin rooleihin. Kilpailu Trondheimin MM-kisoissa jää laduille. – Simo oli iso palanen joukkuetta viime kaudella. Hettula kohtasi B-nuorten 60 kg:n sarjassa Valkeakosken Hakan Timi Leppäkorven. Ruotsalaiset mittaavat mattotestissä nopeuksia hyvin matalalla kulmalla, suomalaiset maton jyrkemmällä kulmalla. Heiltä tulee vilpittömimmät ja sydämellisimmät onnittelut onnistumisten hetkillä, Maunuksela kehuu ilmapiiriä. Juttelemme muiden maiden valmentajien kesken samalla tavalla kuin tuttujen suomalaisten valmentajien kanssa. Paakkasen viime kautta varjosti nilkkavamma, joka pakotti miehen sivuun kaikista yläloppusarjan otteluista. – Yleisellä tasolla ei oikeastaan ole mitään, mistä emme voi keskustella. Maunuksela tutustui Ruotsin maajoukkuenaisten valmentajaan Andreas Domeijiin, kun molemmat vastasivat vasta nuorten valmennuksesta. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Oman kylän mies jatkaa Hämeenlinnan Jalkapalloseurassa Eetu Pennanen JALKAPALLO Simo Paakkanen, 20, on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa
Tulospörssi p Urheilu. Viisiottelu: Saga Vanninen Tampereen Pyrintö. Lataa Hämeen Sanomien appi! Apistamme löydät Hämeenlinnan seudun paikallisuutiset sekä valtakunnan puheenaiheita. Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto: Tynkkynen Janne, Hämeenlinna; Väänänen Timo, Hämeenlinna. Tällä kaudella olin alusta asti itsevarmempi. Tervetuloa! Johtokunta Hämeen ammattiinstituutti Hämeen ammatti-instituutista helmikuussa 2025 valmistuneet opiskelijat. Olin muun muassa jonkin aikaa rengashuoltamolla apukätenä erityisesti sesonkeina sekä varastoja kunnossapitohommissa Vilppulan sahalla, Leppänen kertoi. – En ole halunnut laittaa itselleni liian tarkkoja tavoitteita. Seiväs: Urho Kujanpää Tampereen Pyrintö. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 6, 7, 8, 11, 17, 21, 25, 29, 35, 42, 45, 48, 52, 53, 54, 59, 60, 62, 64, 65 Kunkkunumero: 45 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 5, 8, 17, 27, 29, 31, 32, 33, 37, 47, 52, 53, 57, 61, 62, 63, 65, 66, 67, 70 Kunkkunumero: 5 Tiistai 25.2. Pituus: Kalle Salminen Joensuun Kataja, Kristian Pulli Oulun Pyrintö. Korkeus: Daniel Kosonen Tampereen Pyrintö. 20 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 MYYDÄÄN KOKOUKSIA OSTETAAN MOOTTORI AJONEUVOJA JA TARVIKKEITA NÄKEE, KETKÄ LUKEE. Vielä kuusi vuotta sitten Leppänen, 26, pelasi 2. Vapaa-aikana hän viihtyy enimmäkseen kotona tyttöystävän ja koiran kanssa. Ennen uutta kautta hän kuitenkin kertoo tähtäävänsä Leijonien MM-kisajoukkueeseen ja mahdollisimman pitkään kevääseen Sportin kanssa. Selvitämme, jotta sinä tietäisit hameensanomat.fi/asenna AUTO OSTETAAN! Myös viallinen.045-3194480 Aki Viralan Osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous pidetään ma 10.3 klo 18.00 Linnatuulen kabinetissä. En ehkä kuitenkaan ajatellut silloin liigaa, Leppänen painotti. Metsäalan perustutkinto, metsätalouden osaamisala: Hilander Henri, Lammi; Kilpinen Eeli, Riihimäki; Matveev Egor, Espoo; Niittynen Jarmo, Hollola; Nurkkala; Markus, Parola; Rissanen Lauri, Lapinlahti. Myös sopimus Pohjois-Amerikkaan on unelma. 1?500 m: Hannah Anderson HIFK-friidrott. 800 m: Eveliina Määttänen Espoon Tapiot. Maatalousalan perustutkinto, maatilatalouden osaamisala: Rouhiainen Alex, Kouvola. Kyllä NHL kiinnostaisi, jos sieltä joku mahdollisuus aukeaisi, Leppänen sanoi. Korkeus: Ella Junnila Tampereen Pyrintö, Heta Tuuri Turun Urheiluliitto. Arki kului pelien ohessa aluksi lukio-opinnoissa ja myöhemmin hanttihommissa. Päiväarvonta Oikeat numerot: 4, 11, 13, 14, 17, 18, 35, 38, 39, 43, 46, 50, 55, 56, 57, 61, 62, 63, 68, 69 Kunkkunumero: 4 YLEISURHEILU SUOMEN JOUKKUE YLEISURHEILUN EM-HALLIKISOIHIN, JOTKA JÄRJESTETÄÄN HOLLANNIN APELDOORNISSA 6.–9. MAALISKUUTA Miehet: 60 m: Eino Vuori Hämeenlinnan Tarmo, Santeri Örn Polvijärven Urheilijat. 60 m aj: Elmo Lakka Jyväskylän Kenttäurheilijat, Santeri Kuusiniemi Jyväskylän Kenttäurheilijat. Leppäsen uratarina on loistava osoitus siitä, että huipulle on useita reittejä. divisioonaa Koillis-Pirkan Kiekossa Mäntässä. Hän sai sopimuksen Mestikseen kesällä 2019, mistä matka jatkui kolmen kauden jälkeen tuolloin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneeseen Kiekko-Espooseen. Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoidon osaamisala: Teräs Iiris, Pälkäne. – Jos olisi saanut valita, ehdottomasti ennätys olisi ollut hienoin tehdä Vaasassa, mutta ehkä Pori oli siinä hyvänä kakkosena, Leppänen hymyili. Kotiinjäävä varaurheilija: Nooralotta Neziri Jyväskylän Kenttäurheilijat. – Ehkä sellainen taka-ajatus oli, että halusin vielä katsoa, mihin rahkeet riittävät, kun kannustusta tuli kavereilta, perheeltä ja sukulaisilta. Leppänen sanoo olevansa luontaisesti hyökkäysorientoitunut puolustaja, ja hän kävi hyökkääjänä vielä C-juniorien try-outilla Jyväskylässä. – Huomasin, että pystyn pelaamaan vahvuuksillani myös täällä. Pienen lisämausteen saavutukseen toi se, että ennätys syntyi juuri Porissa, missä Rautakallio pelasi tehdessään edellisen ennätyksen. Kuula: Emilia Kangas Kuortaneen Kunto, Senja Mäkitörmä Varpaisjärven Vire Lapinlahti. tehopiste. PERHEILMOITUKSET PUMPPUMARKKINAT ILMA-VESILÄMPÖPUMPPU ILMA-VESILÄMPÖPUMPPU 6999 HINTASHOKKI Suoraan tehtaalta! U-ENERGY U-ENERGY 50 kW R290 50 kW R290 500-1000 m2 500-1000 m2 Tuotto +70 Tuotto +70 Katso PUMPPUMARKKINAT! info@ultimatemarket.com 2 VUOTTA RAKAS VÄINÖ 26.2.2025 TÄYTTÄÄ PALJON ONNEA TOIVOTTAA KÄIKÄLÄN MUMMO JA PAPPA JA IITTALAN MUMMO JA PAPPA Lue silloin, kun se sinulle sopii hameensanomat.fi Ennätysmies taitaa shakin Mika Pukkinen?/?STT JÄÄKIEKKO P elikello pysähtyi sunnuntaina Porin Isomäessä aikaan 59.42, kun Vaasan Sportin puolustaja Atro Leppänen oli laukonut kiekon Ässien tyhjään maaliin. – Vähän kaikenlaista tuli tehtyä. Espoossa syntyi Mestiksen puolustajien yhden kauden piste-ennätys (23+35=58) kaksi vuotta sitten. Naiset: 400 m: Mette Baas Joensuun Kataja, Milja Thureson Lahden Ahkera. Nyt olen kuitenkin saanut enemmän pelejä maajoukkueessa ja tuntuu, että sielläkin kulkee ihan hyvin, joten kaikki on mahdollista. Kolmiloikka: Tuomas Kaukolahti Kenttäurheilijat -58 Vantaa. Hän debytoi jääkiekkoliigassa viime kaudella, ja se oli käännekohta, jolloin hän ymmärsi pystyvänsä olemaan kiekollinen kärkipuolustaja myös ammattilaisliigassa. 60 m aj: Reetta Hurske Tampereen Pyrintö, Lotta Harala Tampereen Pyrintö, Saara Keskitalo Espoon Tapiot. Soitto KeuPaan muutti kaiken. – Shakkia tulee pelattua aika paljon, ennätyspuolustaja paljasti. Jäällä Leppänen on välillä räväkkä ja ohjaa peliä, mutta jään ulkopuolella hän luonnehtii itseään rauhalliseksi, vaikka tutussa porukassa juttu luistaa. Elintarvikealan perustutkinto, meijeri: Lähde Katja, Nakkila. 1?500 m: Joonas Rinne Saarijärven Pullistus. Elintarvikejalostuksen ammattitutkinto, alkoholijuomien valmistuksen osaamisala: Sarin Teija, Hauho. Tiedostin myös, että olen aika nuori ja taitava pelaaja. Puolustajan vierailu juniorivuosina Tapparan U17-joukkueessa kesti vain yhden kauden, mutta Mänttään palattuaan hän ei jättänyt haaveita korkeammista sarjatasoista, vaan jatkoi joukkuetreenien ohella omatoimisia harjoituksia tavoitteellisesti. Hyökkäyspelissä tiedän, että pystyn tekemään ratkaisuja pelkäämättä virheitä. Aika kuluu muun muassa kirjallisuuden ja pelikonsolin parissa, mutta toisinaan pelikapula vaihtuu pelinappuloihin. Elintarvikejalostuksen ammattitutkinto, liha-alan osaamisala: Pasanen Rasmus, Rauma; Passi Jere, Kauniainen. Leppäsen tulevan kauden osoite on mysteeri, eikä hän itse sitä vielä kommentoi. L ATA A SE Google Playsta Hämeen Sanomat Tunne ero, kun tiedät mistä puhutaan. Samalla siirtyi historiaan Pekka Rautakallion 46 vuotta vanha jääkiekkoliigan puolustajien yhden kauden piste-ennätys (25+28=53), kun Leppäselle kirjattiin kauden 54. OPINNOT LUE HÄMEEN SANOMAT ja tiedät mitä ympärilläsi tapahtuu. Kolmiloikka: Senni Salminen Imatran Urheilijat. ”Hyökkäyspelissä tiedän, että pystyn tekemään ratkaisuja pelkäämättä virheitä.” RAHAPELIT KENO Maanantai 24.2. Seiväs: Saga Andersson Esbo If, Elina Lampela Oulun Pyrintö
Kunta puolestaan varaa kolmen vuoden ajaksi ko. P Tuolijumppa. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Juttutupa, Kauppakuja 1, Janakkala klo 10–13. P Käsityöja keskustelupiiri. Ei koskaan yksin klo 15-16.25. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry, Kasarmikatu 12, Hämeenlinna klo 15–17. Juttutupa, Jaakonkuja 3, Hattula klo 18–20. Lepaan Viinitila, Viinitilantie 10, Hattula klo 9–17. Kiinnostuneiden toivotaan ottavan yhteyttä ennen tuloaan joko Josef Tommiseen (puh. P Unikudelmia – näyttely suomalaisen kirjallisuuden unista ja unelmista. Café Laurell, Sibeliuksenkatu 7, Hämeenlinna klo 8.30–18. Ahveniston sauna, Hämeenlinna klo 20.15–21.30. Pertti Tomminen saapuu itse paikalle Pekolaan näyttelyn avajaisiin ja kirjan julkistamiseen. P Työhuone. P Pysäkin tuolijumppa. P Laila Karttunen: Elämän väriraidat. Pertti Tomminen on tutkinut Tommisen suvun vaiheita ja hän otti sähköpostitse yhteyttä Josef Tommiseen. P Marja-Terttu Jokinen: Neljä vuoden aikaa – Talvi. Linnankatu 16, Hämeenlinna klo 12–16. 0400 485 806) tai Ritva Jaakkimaan (puh. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 21 Josef Tommisen ateljee on avoinna maaliskuun Sari Oksala Hattulan Pekolassa asuva taiteilija Josef Tomminen, 87, pitää Tuulikumpu-ateljeensa ovet avoinna yleisölle maaliskuun ajan. P Kukka Pitkänen: Taiat, suojat. Menot tänään Kalvolaan uusi teollisuushalli Kalvolan kunta rakentaa noin 800 neliön suuruisen teollisuushallin, jonka yrittäjät – puusepät Raimo ja Reijo Sainio sekä Riku Helminen – lunastavat kunnalta kymmenen vuoden aikana. P Galleria Arx talvilomaviikko. Bridget Jones: Mad About The Boy klo 16.4518.50. Kahvila Dois Amores, Raatihuoneenkatu 4, Hämeenlinna klo 12–16. Ateljeenäyttelyn avajaiset järjestetään lauantaina 1. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 14.45–15.30. Keinukamari liikuntasali, Pikkujärventie 6, Hämeenlinna klo 15–16. Hämeen Sanomien haastattelussa viime syksynä (7.10.2024) Tomminen kertoi maalaavansa nyt isoilla vedoilla, sillä se onnistuu parhaiten. P Pysäkin tuolijumppa. Kaikki kolme tilaisuutta alkavat kello 17.30 ja kestävät noin tunnin. P Hml Liikuntahallit Oy: Megajumppa. – Janakkala on erikoisasemassa, kertoo koulutoimenjohtaja Antero Karrimaa. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Kumppanuustalo, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 15–15.45. Tomminen on maalannut vuosikymmenten ajan, mutta noin kymmenkunta vuotta sitten todettu Parkinsonin tauti aiheutti tauon hänen tuotannossaan. P Talviloma Palanderin talossa. P Yleisöopastus Trombi, Purje ja Kupla -näyttelyyn. Lähimmäistupa, Hallintotie 1, Hämeenlinna klo 13. maaliskuuta. krs, Hämeenlinna klo 18. Samassa yhteydessä vietetään Ruotsissa asuvan Pertti Tommisen yhdessä Josef Tommisen kanssa tekemän sukukirjan julkistamistilaisuutta. Tomminen tarttui kuitenkin uudestaan siveltimeen noin vuosi sitten. NÄYTTELYT P Rau ta tie puis ton ja ra tain si nöörin ta lon his to ri aa. Hän on maalannut muun muassa uusia maisemamaalauksia sekä sarjan sydän-aiheisia maalauksia (ympyräkuvassa) kolmannen pallolaajennuksensa jälkeen. PEKKA RAUTIAINEN TAPAHTUMAT P Hml Liikuntahallit Oy: hyvinvointikiertue. –Yläasteita tulee kaksi ja kumpaankin liittyy lukio. Käsityötalo Willa Vaski, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–17. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 14–14.30. Kaikille avoimet esittelytilaisuudet avaa Päivi Vaarula, joka saapuu Avolavalle keskiviikkona 5. Yöllisissä tunnelmissa – piirretään uniotuksia ja tutustutaan uniin ja unelmiin kirjallisuuden kautta. P Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista. P Kirsti Makkonen: Kangas kukkii ja lanka kieppuu. Loimua Areena, Härkätie 17B, Hämeenlinna klo 9–9.45. Järjestäjä tanssikeskus. MUSIIKKI P AP-Klubi. P SPR Hattulan osasto: valmiusryhmän harjoitukset. P Porrastreenit. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–10.30. Kansakoulut muuttuvat peruskoulun ala-asteiksi ja keskikoulut yläasteiksi. Josef Tomminen on tehnyt kirjaan muutamia piirroksia ja mukana on myös hänen kirjoittamiaan runoja. maaliskuuta Tuulikummussa (Mustilanmäentie 34 B, Hattula) kello 13. Päivyri P. P Lattarit. Ilmoita tapahtumasta nopeasti ja helposti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. P Mervi Turtiaisen: Talvisia tauluja. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry, Kasarmikatu 12, Hämeenlinna klo 16–18. Juliuksen Olohuone, Kasarmikatu 4, Hämeenlinna klo 19–22. URHEILU JA LIIKUNTA P Kaikille avoin kertamaksullinen saunavuoro. . Rakennuskustannukset saavat kohota enintään 330?000 markkaan. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 13–18. Käsityötalo Willa Vaski, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–17. Antonin talo, Öllerinkatu 3, Riihimäki. P Talviloma Museo Skogsterissa. ELOKUVAT P Kino Tervakoski. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. P Vuokko Pitkänen Mecklin: Ajatuksia maailmasta. P Perhekahvila Peuhula. PienGalleria RaamiDaamit, Birger Jaarlinkatu 25, Hämeenlinna klo 10–16.30. yrittäjälle noin 16?000 neliön suuruisen alueen Rimmin ja Kaukolan tiloista valtatie 3:n varrelta. P Kuvanveistäjät Tapani Kokko ja Virpi Kanto: Sirkus Linnuntie. P Vertaistukiryhmä Omaissakki. P Anneli Pahkala: Tavataan taas. P Pysäkin peliryhmä. Ikimetsägalleria, Palokunnankatu 20b, Hämeenlinna klo 10–17. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 26.2.1975 Kolme taiteilijaa tentattavana Avolavalla Hämeen Sanomat Kolme Hämeenlinnan taitelijaseuran jäsentä esittäytyy kevään aikana seuran ja Hämeenlinnan kirjaston yhteisissä yleisötilaisuuksissa. P Kalvolan omaishoitajat ja hoidettavat. Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–18. tonttiin liittyvän noin 5?000 neliön määräalan, jonka yrittäjät ostavat kohtuullisesta hinnasta – mikäli toiminnan kehittyminen vaatii lisämaata. Avajaisten yhteydessä julkistetaan Tommisten sukukirja, jonka toinen tekijä Pertti Tomminen asuu Ruotsissa. P Satutuokio. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Esillä on teoksia pitkän uran varrelta ja mukana on myös aivan tuoreita töitä. P Heidi Hiekki: IHQUU. Kulttuurikonttori, Lukiokatu 16, Hämeenlinna klo 11–18. toukokuuta Olli Larjo. Taidehaastattelussa keskustellaan taiteilijan taidetaustasta, vaikuttimista, taidetyöskentelystä sekä ajatuksista taiteentekijänä. Taiteen ja käsityöalan ammattilaiset esittäytyvät. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 15. P Pysäkin kimppakävely. Hämeenlinnan Teatteri, Keinusaarentie 5, Hämeenlinna klo 19. Keinusaarentie 1, Hämeenlinna klo 10–13. Tammelan kunnnantalo, Hakkapeliitantie 2, Tammela klo 10. P EA-ja valmiusryhmä Sirpale. – Hän ei tiennyt sukumme Karjala-taustasta mitään aiemmin. Ammattiopisto Tavastia, L-rakennus, Hattelmalantie 25, Hämeenlinna klo 9–11.30. P Anna-Maria Sinisalo: Kerrostumia. Samalla kunnanvaltuusto päätti myydä ko. Tapahtumassa on esillä taiteilijan teoksia, joita esitellään näyttöruudun välityksellä. P 7 taiteilijaa, 7 näyttelyä. Muistisairaille ja puolisoille. 040 5058 724). Yläasteet eivät ole yhtä yksinkertaisia päätöksiä: Tervakosken ja Turengin yhteiskouluthan ovat yksityisiä oppikouluja. Peruskouluun 1.8.1975 siirtyminen on valtakunnallisesti päätetty asia, joka ala-asteen kohdalta on selvä. TEATTERI P Sudenmorsian. Kumppanuustalo, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 10–12. Albertin Kellari, Kirkkorinne 2, Hämeenlinna klo 20. Janakkalan yhteiskoulut peruskoulun yläasteiksi Janakalassa siirrytään peruskouluun ensi vuoden elokuun ensimmäisenä päivänä –yhdessä ympäristökuntien kanssa. P SPR Janakkalan osasto. Kimppakammari, Rengonraitti 19 A, Hämeenlinna klo 13–15. Attendo Puistonmäki, Kettumäentie 1, Hämeenlinna klo 10. Häjyt 2 klo 19-20.55. P Pirjo Dufva: taidegrafiikkaa ja temperamaalauksia. Rengon kirjasto, Rengonraitti 7, Hämeenlinna klo 11–16. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Hän myös suunnitteli avaavansa kotiateljeensa yleisölle kuukauden ajaksi, sillä hänelle on edelleen tärkeää, että yleisö pääsee tutustumaan hänen töihinsä. P Tammelan alueen omaishoitajien vertaisryhmä. Myös taiteilijan kirjavalinnat pääsevät esille, kun tapahtumaa varten kootaan pienimuotoinen näyttely taiteilijalle merkityksellisistä kirjoista. Monotypiatekniikalla toteutettuja teoksia, joihin on myös piirretty ja painettu osia kuivatuista kasveista. Lammin liikuntakeskus, Lamminraitti 37, Hämeenlinna klo 14–17. P Vertaistukiryhmä Muistisakki. Tiistaina 18. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–18. Ateljee Tuulikumpu on avajaisten jälkeen avoinna yleisölle maaliskuun ajan päivittäin kello 12–18. Galleria ARX, Keinusaarentie 1, Hämeenlinna klo 16–18. SPR Hämeenlinnan osasto, Palokunnankatu 20 A, 2. Entisille muistisairaan omaishoitajille. Josef Tomminen aloitti maalaamisen uudelleen noin vuosi sitten muutaman vuoden tauon jälkeen. maaliskuuta vuorossa on Juha Laurikainen ja 13. Teollisuushallia varten rakennetaan oma vedenottamo ja jäteveden pienpuhdistamo, jotka yrittäjä sitoutuu rakentamaan ja pitämään kunnossa viranomaisten edellyttämällä tavalla. Minä pystyin kertomaan siitä ja samalla osoittautui, että me olemme melkein pikkuserkkuja, Josef Tomminen kertoo
FINGERPORI SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. 16:15. Huomenna: Torsti. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Torsten. Ap.t. SUDOKUN RATKAISUT TASO: X TASO: XXX X XXX p Päivyri 22 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 7.31 ja laskee klo 17.40. KESKIVIIKKONA 26. VIRTANEN KAMALA LUONTO 8 9 6 1 7 4 5 2 2 7 6 1 2 4 7 8 7 1 4 8 5 9 3 1 6 9 2 5 1 3 2 3 2 3 6 3 1 1 8 7 3 3 7 8 2 5 4 5 6 7 1 2 8 2 2 4 9 7 4 8 9 6 2 7 1 3 5 1 6 7 4 3 5 8 2 9 2 3 5 8 9 1 4 7 6 8 5 1 9 6 3 2 4 7 9 4 3 7 5 2 6 1 8 7 2 6 1 4 8 5 9 3 3 7 4 5 1 6 9 8 2 5 1 2 3 8 9 7 6 4 6 9 8 2 7 4 3 5 1 4 9 8 2 3 5 6 7 1 7 3 5 1 4 6 2 8 9 6 2 1 9 8 7 4 5 3 3 7 9 8 2 4 5 1 6 8 1 2 6 5 3 9 4 7 5 6 4 7 9 1 8 3 2 9 8 7 5 1 2 3 6 4 2 4 6 3 7 8 1 9 5 1 5 3 4 6 9 7 2 8 AJAN SÄVEL. HELMIKUUTA 2025 VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI B. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Ingvald ja Ingvar. Päivän sana: Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. Ortodoksisessa kalenterissa: Pirkka ja Svetlana. Ortodoksisessa kalenterissa: Jehri, Okko, Prokko, Raimo, Reima ja Simo. Nimipäivät: Tänään: Nestori
Kausi 2, 2/8. Kausi 1, 2/26. 1, 2/8. 14.40 Elävä arkisto: Metro Helsinkiin. 17.00 Simpsonit (7). 11.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 12.00 Duudsonit tuli taloon. 14.35 9-1-1: Lone Star. 19.30 Salatut elämät. 22.00 Ministeri. 14.15 Maamerkkien uusi elämä. Mysteeri. 18.05 Poliisikamera Ruotsi. 2, 8/8. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Carry The Love. 21.00 Maajussille morsian esittelyjakso. 17.05 Illallinen kansallismaisemassa. 13.25 Lomakoti auringon alta. 06.45 Tuho-osasto. Chilcott: Oculi omnium (Kaikki katsovat odottaen sinuun) (The King’s Singers). Valmentaja Anne Karilahti hyppää viikoksi sairaslomalla olevan sairaanhoitajan Ulla-Mari Lyytisen saappaisiin. 13.35 Tomi ja uskomaton Australia. 18.00 Huippuhotellien pyörteissä. 14.11 Lapset puhuvat. Kausi 7, 1/35. 12.00 Himohamstraajat. 14.45 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 21.00 Zelenskyn tarina. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 22.30 Elävä yhteys. Kausi 1, 5/6. Kausi 1, 4/10. 23.00 Remppa vai muutto Australia. Kun mies selviää pahasta junaonnettomuudesta naarmuitta, sitä on syytä ihmetellä. Jackson) on oma erikoinen teoriansa Dunnesta. 1900-luvun alun Lontoossa parhaat taikurit ovat supertähtiä. 17.30 Superkirja. Universumilta energiaa. 23.35 American cartel. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.00 Theo ja ystävät. 12.45 Tanskalainen maajussi. Kärki: Jos helmiä kyyneleet ois (Paula Koivuniemi). 11.10 Grand Designs unelma-asunnot. 07.50 Tara Duncan (7). 10.30 Amerikan rajavartijat. 13.30 Saunassa ympäri maailmaa. 06.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). (U) 00.35 Selviytyjät Suomi. (U) 12.00 Tähtiarpa. 1, 3/8. 07.28 Pikku Kakkonen. 23.15 Amerikan kovimmat keräilijät. Laaksonen: Katsomaan kasvojesi rauhaa (Hanna Ekola, laulu, ja jousiyhtye). 23.45 Komplikaatioita (7). Martan orvoiksi jääneet kissat päätyvät joululahjoiksi. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. Varaudu vallanvaihtoon, Ridge. (U) 15.25 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 07.05 Silent Library Suomi. 14.30 Top Gear: James Mayn parhaat. AVA 09.15 Unelma-asunto auringon alta. 18.45 Miehen puolikkaat. 22.30 Miehen puolikkaat. (U) 14.30 Putous. 12.20 Miten kaikki tehdään. Voiko manipuloivaan murhaajaan luottaa. JIM 09.00 Rekkakuskit Suomi. Kausi 1, Ensiapuharjoituksissa. 18.30 David Demian Hengellisestä vanhemmuudesta. 07.35 Sonic Boom (7). 21.00 Elokuva: The Prestige. 10.00 Kymppitonni. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7). 12.42 Kaustinen musiikin koto. Oslo. 18.25 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.06 Ruso ja rihmalat. Visca: Assuncion (Juha Eirto ja Metro-tytöt). 10.55 Yle paikallisuutiset. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 19.55 Tulossa elokuvateattereihin: Kenraaliharjoitus. 18.00 Päivän sää. 16.00 Hiljaisuuden muurin murtaminen. 16.00 Lemmen viemää (7). 17.05 Viiden jälkeen. 13.05 Suomen huutokauppakeisari. KUTONEN 10.15 Romuautot rahaksi. 22.16 Monopoly-pelin tuntematon tarina. 10.15 Remontilla rahoiksi. 20.00 Sampo ja kotivideot. 16.40 Yle Oddasat. Belasco: Rum and Coca Cola (Lord Invader). (U) 17.30 The Voice of Finland. 20.00 Maajussille morsian esittelyjakso. 09.00 Ulosottomiehet: Aika maksaa. Doha. 20.55 Urheiluruutu. 3, 4/8. 20.00 Kieksi (12). 16.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Poliisijohto vaatii Esko Heinosta suostumaan Ilpon vaatimuksiin sivullisten suojelemiseksi. 17.20 Espanjan rajavartijat. 15.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.00 Rikkaat ja rahattomat. MTV3 06.15 Aamusää. 18.05 Viiden jälkeen. 08.15 Puutarhakeskiviikko. (sov. 10.00 Raamatun kertomuksia. 11.49 Oddasat. Muiden kodit tuntuvat kiinnostavan katsojia. 2, 3/6. 09.05 Kysy lääkäriltä terveydestä. 18.21 Puoli7 tänään. Tätä pohditaan sarjassa Remppa vai muutto Suomi, joka palaa ohjelmistoon kolmannen kauden jaksoin. Rakkauden kompromisseja, osa 1/2. 1, 3/6. (U) 16.30 Poliisikoira Rex (12). Tai niin hän ainakin luulee. 17.00 Yle Uutiset. (U) 16.25 Tähtiarpa. 14.00 Puuma, vuoriston saalistaja. 13.45 Arkistojen salat. Kausi 8, 8/20. 22.00 Kapen keittiökaappaus. Kiinteistönvälittäjä Nina Schönberg ja sisustusarkkitehti Marko Paananen tarjoavat kumpikin oman ratkaisunsa ongelmaan. 18.00 Liikennepoliisit UK (7). Kolmeosainen dokumenttisarja Zelenskyin tarina on brittiläistä tuotantoa. 14.30 Jumalanpalvelus. 13.15 Voimaa Sanasta. 10.50 Lapin poliisit. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. TV7 09.00 Rukous elämään. 15.35 A-studio viittomakielellä. 10.30 Kartanon pelastajat. Remppa vai muutto Suomi Nelonen klo 20.00 Remontoidaanko rakas koti vai muutetaanko uuteen kämppään. (U) 11.00 Haluatko miljonääriksi. Nestori! 06.52 Martta puhuu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.10 Sydänmailla. Kaksipäiväinen tehtävä saapuu päätökseensä. 11.30 Älä tapa. 11.30 Lapland Dreaming. Irlantilainen kansansäv. 20.00 Madame Blanc (7). (U) 19.00 Koti koiralle. Charity, Mackenzie ja Chas toipuvat koettelemuksestaan. 21.00 Lehmän vuosi. (U) 02.05 Alaskan jäälentokenttä. 7/10. 12.30 Salatut elämät (7). 1, 8/8. Veljenmurha. 01.45 Sanansaattajat. Hankala portaikko. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. Jurva: Sulamith (Matti Salminen ja HumppAvanti!). 15.50 Unelmahäät. 22.20 Päivän sää. 08.18 Nimipäiväonnittelu: 26.2. 18.10 Syke (12). 1, 6/14. Zelenskyin tarinaa ei voi kertoa ilman tyrannimaista Vladimir Putinia, tarinan pahista. 23.10 Rakkaudella Liana Kaarina. Kauden aloitusjaksossa tutustutaan espoolaiseen perheeseen, jonka elämässä tärkeää ovat kiireinen ralli ja rentouttava kylpeminen. YLE TEEMA & FEM 07.45 BUU-klubben. 08.01 Mitä ihmettä. Mackenzien pitää tehdä nopea päätös. 15.30 Haastattelussa. 23.35 Hautalehto. 12.35 Kokkaushaaste. (U) 21.00 Leijonan luola Suomi. 00.30 Putous. 11.30 Koputus. 21, 1/6. Äärioikeisto. Alfred Borden ( Christian Bale) ja Rupert Angier ( Hugh Jackman) kilpailevat vimmaisesti paremmuudesta. 23.10 Kultainen maa (7). 10.00 Lomakoti auringon alta. 09.50 Antiikkikaksintaistelu. Kausi 18. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. (U) Päivän tv-vinkit: Nolanin ihana vedätys Marko Ahonen The Prestige xxxxx Kutonen klo 21.00–23.35 Elokuvantekijä Christopher Nolanin komealla uralla The Prestige (2006) a n s a it s i s i e n e m mä n huomio ta. O: Valentin Vaala N: Tarmo Manni, Emma Väänänen, Salli Karuna, Ansa Ikonen. The Prestige on oikeastaan pitkä taikatemppu. Lyhytelokuva. 17.00 Leijonan luola USA. 16.58 Uutiset. 13.20 Elokuva: Gabriel, tule takaisin! (7). Aitauksessa. 07.17 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan. 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Stevens: Kuukoira (Seppo Närhi). 21.00 9-1-1. (U) 13.30 Illallinen kansallismaisemassa. Kausi 5, 19/22. 17.56 Pieni suuri maailma. 20.30 Rikostarinoita Suomesta (12). Roadman-ilmiö. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 09.30 Puoli seitsemän. 15.55 Isä Matteon tutkimuksia. 21.15 Voimaa Sanasta. 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. (U) 13.00 Tiny House Hunting. Kausi 13, 6/10. Makeaa vettä. (U) NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 16.45 Itse valtiaat. Ensimmäisessä jaksossa keskitytään uraan näyttelijänä. Erimielisyyksiä. Kausi 2, Tiirikkaraiskaaja. 15.30 Wheeler Dealers. Kun elämä on täynnä rallia, haluaisi tämä espoolaisperhe rentoutua kotonaan kylvyssä. 10.45 Katselkaa Herran tekoja. 23.00 Madame Blanc (7). 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 22.45 Poliisit 2017. 08.19 Pikku Kakkonen. Kausi 17, 6/17. 10.00 Tuntematon Ukraina: Ukrainan armeija 10.35 Ukraina soi 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.02 Kulttuuriykkönen: Miten Kleopatra on insipiroinut populaarikulttuuria. 16.55 Teho-osasto. 23.15 Elokuva: Space Cowboys. 1, 3/8. 17.00 Isännän pöydässä. 20.00 Frendit. 09.10 Castle. 22.35 Rikospaikka. 17.55 Romuautot kuntoon. Miller: Somebody nobody loves (Georgia Gibbs & Artie Shaw). 12.10 Unelma-asunto auringon alta. 10.20 Luontoretkellä. 20.29 Yle Uutiset. 14.20 Raamattu puhuu sinulle. Sitten näyttelijästä tuli ihan oikea Ukrainan presidentti. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Bartling): Silmäni aukaise, Jumalani (Key Ensemble/Teemu Honkanen). 13.05 Emmerdale (7). 1, 3/3. 12.05 Simpsonit. 15.25 Castle. 17.55 Uutiset. 08.45 Kotijumppaa Sofian kanssa. 22.00 Miehen puolikkaat. Zelenskyin elämä käydään läpi hänen itsensä, läheisten ja sitä sivusta seuranneiden kertomana. Mustafe Hassan palaa synnyinmaahansa Somalimaahan. 12.05 Veden saartamat: Itäinen Suomenlahti. 5, 9/10. 13.00 TV7 Israel News. 17.05 Futurama. 21.45 Yle Uutiset. 08.24 Haukku ja Poku. Lemmel: Käännä katseesi Jeesukseen (Hannu Ilmolahti, baritoni, Reijo Tunkkari ja Maria Pulakka, viulu, Ari Hanhikoski, alttoviulu, Lauri Pulakka, sello, ja Minna Luoma, harmonikka). 15.00 Hudson & Rex (7). Night Shyamalanin aliarvostettu Unbreakable – särkymätön (2000) edustaa tyylilajia ihan omalla tavallaan, realistisesti. (U) 20.00 Remppa vai muutto Suomi. 13, 1/10. 13.00 Rantabaari (12). (U) 11.00 Ostoskanava. Seurakunnan ompelupiiri. (U) 23.05 Diili. 08.21 Haju-uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.2. Joonin ja Youngan ensiasunnosta tulikin heidän pysyvä kotinsa. Laulava mäkikotka. 22.25 Tulosruutu. 15.25 Amazing Race Suomi. Säteilevä alibi. Mitä yllätyskäänteisiin tulee, The Prestige on sillä saralla mestariteos. 20.30 Latelan Laurin hurja remontti. 12.30 Jerusalem studio. 8/20. 07.10 LEGO Ninjago. King/Stern: Tuhlattiin aikaa (Saara Soisalo). 18.45 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot. Tuntematon: On Jeesus nimi ihanin (Soile Isokoski, sopraano, ja Marita Viitasalo, piano). (U) 13.55 Valitut Palat Collection. 17.55 Simpsonit. Linnea Leino & Viki Eerikkilä. Domino/Bartholomew: Ain’t it a shame (Fats Domino). Ääni ratkaisee 10. Ridge ei ota uskoakseen Brooken uutisia. (U) 10.00 Rikkaat ja rahattomat. 06.25 Huomenta Suomi. Hämmentävät kuviot. Hui halloweenia. 07.16 Pikku Kakkonen. 18.00 BUUklubben. 22.55 Elokuva: Varasto (12). Kausi 12, 8/10. 11.35 Restaurant: Impossible. 11.00 Puutarhan pelastajat. 3, 9/12. 07.59 Jyrki ja Neponen. (U) 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (7). 23.00 Futurama. Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 23 TV1 06.25 Ylen aamu. Keskiviikko Televisio ja radio p. Harhakka. 19.00 Mentalist. Kausi 5, 6/14. 19.25 Tulosruutu. 12, 9/10. 15.05 Kuka kutsui Kokanderin. 13.30 Herää ja valmistaudu herätykseen. 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi: Avaruusjazzin sfääreissä heittelehtimistä 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Aamuhartaus 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.00 Yle Uutiset 21.05 Politiikkaradio 21.35 Tuntematon Ukraina 22.30 Radioteatteri esittää: 23.40 Yöklassinen 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus. 21.50 Special Rescue Asema 63. 19.54 Pieni suuri maailma. 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi. 21.00 TV7 Israel News. Kausi 1, 2/10. 3/8. 17.25 Tanskalainen maajussi. (U) 03.25 Matti Nykänen Elämä on laiffii. 7, 17.00 Pikku Kakkonen. Benedikt neuvottelee kasaan sopimuksen, joka voi ratkaista troolarikriisin. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 08.00 Puutarhan pelastajat. Jenni pääsee tutustumaan venäläiseen sielunmaisemaan ja valmistautuu grillijuhliin Polinan ja Samin kotipihalla. 23.00 Ilpoistenpiiri. 15.00 Synnytys kotona. 21.05 A-studio. (1951) Mika Waltarin näytelmään pohjautuva komedia viettelijästä, joka on iskenyt silmänsä kahteen vanhapiikasisarukseen. 16.00 Gilmoren tytöt. Tavoite ei ole vain voitto, vaan myös toisen tuhoaminen. 07.30 Simpsonit. 19.00 Ketonen & Myllyrinne. Rantatalo Floridasta. 4-vuotias kettuterrieri Riku rakastaa roskaruokaa ja reissuelämää. 22.15 Poliisit 2017. 19.25 Siskonpeti. 23.15 Salakuljettaja. 14.05 Kaverille ei jätetä IKUISET. 19.00 Remppa vai muutto Australia. (U) 02.35 Tämä on tämä. Kriisi Crooked Creekissä. (U) 22.05 Piiritys. SUB 8.10 Simpsonit (7). Anju ja Kieran asuvat 222 neliön kaupunkitalossa kahden lapsensa kanssa. 19.00 Panttilainaamo. 10.30 Onko peli pelattu Darwin. Kausi 1, 3/6. 22.05 IS esittää: Sain sen videolle. 12.35 Isä Brown ja hänen laumansa (7). 22.55 Oddasat. Aiskhyloksen sisaret. 10.25 Eränkävijät. 11.15 Futurama. 13.20 Tuho-osasto. 18.00 Sinkkuillallinen. Kander: New York, New York (Liza Minnelli). 08.35 Näin meillä. MUUT TV-KANAVAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. Kausi 3, 1/8. 16.51 Jumalallista ruokaa. Chydenius: Jäähyväiset (Anneli Sari). J.S. Kansansäv.: Alouette (Gilles Dreux). 10.00 Alone yksin erämaassa. Bach: Jeesus, aarteheni (Jämsän kristillisen kansanopiston lauluja jousiryhmä/Tiina Vuorenmaa). 16.05 Mot. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.04 Päivän sää. Paremmissa perheissä. 20.00 Huvila & Huussi. Vieraana näyttelijä Elias Salonen. 17.00 Himohamstraajat. 14.30 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 21.00 Koti koiralle. 07.29 Mauno. 18.30 Kadonneet perijät. 12.00 Ace of Base: All That She Wants (7). Kausi 2, 1/10. 19.20 Päivän sää. 1/6. Kausi 5, 14/15. 16.45 Novosti Yle. 06.05 Bing. 11.40 Koko Britannia leipoo. 22.20 Poronuoret. 1, 20/122. Unelma Lapista -dokumenttisarjan elokuvaversio. 12.00 Jumala puhuu. M. 19.50 Wheeler Dealers. (U) 09.00 Remppa vai muutto. Wine/Bayer Sager: A groovy kind of love (Sonny and Cher). Kausi 17, 3/8. 4, 3–4/10. Zelenskyin tarina Jim klo 21.00 Volodymyr Zelenskyi esitti komediasarjassa tavista, josta tuli kotimaansa presidentti. Norja. David Dunn (Bruce Willis) on tavallinen mies. 4, 8/11. 11.45 Yle Oddasat. (U) 16.30 Kauniit ja rohkeat. 06.15 Smurffit (7). 22.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.25 Löytöretki tuntemattomaan. 18.10 Herra Hissanen. 19.30 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 14.25 Sinkkuillallinen. 20.00 Latelan Laurin hurja remontti. 13.30 Simpsonit (7). Perheen merkitys. 19.00 Historia: Normandian maihinnousu (12). 11.00 Strömsö. 09.30 Klubi 700. STAR CHANNEL 06.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi. Menneisyyden vankina. 11.15 Lone Star Law. 18.00 Mikaelin naiset: Kaisa Vala. Karamelleja. 14.00 Armon kalliolla. 21.30 Esy Flow. 21.00 Elokuva: Unbreakable särkymätön. Kausi 14, 10/24. 16.45 Espanjan rajavartijat. TV5 009.30 Rantataloa etsimässä. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 07.40 Ritari Mikke. Carter pohtii yhä, tohtiiko vielä suunnitelmansa loppuun. 07.52 Tipo. 08.20 Miehen puolikkaat. 18.00 Vuorien sankarit. 10.00 Emmerdale (7). 12.55 Maryn helpot kokkailut. 13.45 Miehen puolikkaat. 10.55 Uutta verta eläinpuistossa. Cash: I walk the line (Johnny Cash). 18.30 Emmerdale. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7). 16.00 Alone yksin erämaassa. Electran epätoivo. Tänään Teemu suuntaa Kurikkaan, Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalle Koskenojan tilalle. Uusi murha saa Hautalehdon panostamaan tutkintaan. Ohjelmatiedot voivat muuttua. Oudolla sarjakuvakeräilijällä ( Samuel L. 06.50 LEGO Friends Tarinoita Heartlakesta. 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi. 09.55 Antiikkikaksintaistelu. Alfieri: ’A sunnambula (Renato Carosone). 10, 17/18. Kausi 9, 1/8. 11.00 Herätysliikehdintä. 3, 14/20. Kauden ensimmäisenä TET-harjoittelijana nähdään artisti Hugo! (U) 16.00 Salatut elämät (7). 14.00 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 12.55 Silent Library Suomi. Unbreakable – särkymätön xxxx Sub klo 21.00–22.55 Olemme nähneet monia supersankareiden syntytarinoita. Carmichael: Rockin’ chair (Monica Zetterlund). 21.00 Elokuva: Kauhea kankkunen 3. 20.30 Rillit huurussa. (U) 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. 22.46 Totta, tarua ja videopelejä. 16.15 Rillit huurussa. 17.20 Huippuvuoret yläilmoista. 20.00 Kulttuuricocktail Live. 21.49 Urheiluruutu. Terveisiä New Orleansista. Aika uskomatonta. 13.35 Ensitreffit alttarilla AUS. Elämänrahaa. 6/7
18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on enimmäkseen pilvinen ja paikoin sumuinen. Sähköpostilla: tilaukset@media.fi Järjestöilmoitukset, luokitellut ilmoitukset, perheilmoitukset, kuolinilmoitukset ja surukiitokset sähköpostilla: lukijailmoitukset@media.fi HOIDA ASIAT VERKOSSA Tilauksiin liittyvät asiat: hameensanomat.fi/asioi Lukijailmoituksiin liittyvät asiat: hameensanomat.fi/ilmoita Kuluttajatilauksiin sisältyy digilehden lukuoikeus sekä verkon sisällöt joka päivä. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA Hämeen Sanomat on Kanta-Hämeen maakuntalehti, joka on perustettu vuonna 1878. Etelätuuli on heikkoa. klo 14 °C +4,2 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 25.2. YRITYSASIAKKAIDEN MYYNTIPALVELU Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi JAKELU Jakelupäivystys: Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu: 0100 4070 arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 arkisin klo 8–16 HÄMEEN SANOMAT -SOVELLUS Lataa mobiilisovellus Play-kaupasta Android-laitteille ja App Storesta Applen laitteille. hameensanomat.fi Hämeen Sanomat myös Facebookissa, Instagramissa, TikTokissa ja X:ssä Yhteystiedot Hämeen Sanomat. p Sää 24 Hämeen Sanomat Keskiviikkona 26.2.2025 ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 25 28 31 3 6 9 12 15 18 21 24 Tammikuu Helmikuu 2025 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 26 29 1 4 7 10 13 16 19 22 Tammikuu Helmikuu 2025 2 4 6 Ke Bangkok 32 Berliini 10 Bryssel 10 Eilat 18 Kairo 20 Kööpenham. Maan keskivaiheilla ja Lapissa sataa enimmäkseen lunta, paikoin myös räntää. Ke Forssa +4 Helsinki +3 Hämeenlinna +3 Iisalmi +1 Imatra ?0 Joensuu Jyväskylä +1 Kouvola +1 Kotka +1 Kuopio +1 Lahti +1 Lappeenranta ?0 Mikkeli +1 Oulu +1 Rovaniemi +1 Savonlinna Seinäjoki +4 Tampere +3 Turku +5 Utsjoki Vaasa +4 Varkaus +1 To +3 +2 +3 +1 +2 +2 +2 +2 +1 +2 +2 +2 +2 +3 +2 +3 +3 +3 ?0 +3 +2 Pe +2 +2 +2 +1 ?0 -1 +2 +1 +1 +1 +1 ?0 +1 ?0 ?0 +3 +2 +4 -6 +1 +1 La +3 +3 +4 +2 +1 +1 +1 +3 +2 +1 +2 +2 +2 +1 -1 +1 +4 +3 +5 -2 +4 +2 Su +3 +2 +3 +1 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +1 +2 +4 +3 +5 -2 +3 +2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 24.2. Lännessä ja etelässä tulee tihkusateita. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät oma.media.fi/hameen-sanomat/tilaa/tilausehdot/ Useammassa erässä maksettuna erälisä. Lehti ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa. +6 Las Palmas 20 Lontoo 10 Malaga 17 Lissabon 16 New York 11 Oslo +3 Pariisi 10 Peking 10 Pietari +3 Rooma 16 Tallinna +3 Tokio 16 Tukholma +6 To 35 +8 +7 21 22 +5 20 +9 17 14 14 +3 10 13 +2 15 +3 14 +4 Pe 34 +5 +8 22 22 +4 19 10 16 16 +5 +2 +9 17 +2 16 +2 16 +6 25.2. °C -4,5 Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 24.2. Verkkolehti: www. Lämpötila on enimmäkseen ja +5 asteen välillä. 3,8 mm Hailuoto Ojakylä +0 -3 +1 +0 -0 +0 +0 +3 +2 +0 +3 +2 +4 7 9 8 6 5 +4/0 +4/0 +3/0 +3/0 +2/0 +2/-1 3 3 1 Hämeenlinna 25.2. Kuvien ja videoiden lähettäminen whatsappissa: 040 457 7980 Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 564 4454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäällikkö: 03 615 1410 Pääkirjoitustoimittaja: Rauno Lahti 03 615 1452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja: Veli-Matti Virtanen 040 868 2403 Hattulaan liittyvät aiheet: 040 868 2443 Janakkalaan liittyvät aiheet: 050 370 9278 Urheilu: Joonas Lainesalo 03 6151 473, 040 612 6475 Topias Kauhala 050 3676536 Eetu Pennanen 03 6151471 Ihmiset ja ilmiöt, tuottaja: Riikka Happonen 040 868 2450 Kulttuuri: 03 615 1461, kulttuuri@hameensanomat.fi Mielipide: 03 615 1452, mielipide@hameensanomat.fi Toimituksen assistentti: Pia Vilpas 03 615 1401 Ilmoita asiavirheestä: toimitus@hameensanomat.fi ASIAKASPALVELU 014 622 133 ma–pe klo 8–18 Puhelun hinta mpm/pvm, jonotus on maksullista. Hämeen Sanomat kuuluu Hämeen Mediaan ja on osa Mediatalo Keskisuomalaista ja Uutismedian Liiton jäsen. klo 14 °C +4,9 Pori Kylmintä 25.2.2024 °C -4,9 Muonio Lämpimintä 25.2.2024 °C +6,0 Kokkola Sateisinta 23.2. Hämeen Sanomat tavoittaa 114 800 lukijaa printissä ja verkossa (KMT 2024) ISSN 0356–2751 KUSTANTAJA Hämeen Media oy Toimitusjohtaja: Vesa-Pekka Kangaskorpi HÄMEEN SANOMAT Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Käyntiosoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna TOIMITUS Uutisvinkit: sähköpostitse toimitus@hameensanomat.fi puhelimitse 03 615 1410