Näkemisen arvoinen palvelu. 075 7580 901 LOPPUVUODEN TARJOUS LOPPUVUODEN TARJOUS -25 -25 % % Normaalihintaisten silmälasien ostajalle kehys ja linssit Optometristit Ismo Kivinen, Senni Kivinen ja Anne Salminen Silmätautien erikoislääkäreiden vastaanotto. Käytännössä se siis hyväksyi aiemman linjauksen, ettei kaupunki maksa hyvitystä uskonnottoman alakoululaisen kokemasta syrjinnästä. Hauhon Pitäjä ry epäilee Oma Hämeen rikkoneen lakia Sivu 5 Voutilakeskuksen ohjaaja kokee kutsun presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kunnianosoituksena koko hänen ammattiryhmälleen. KUVA: ESKO TUOVINEN Sivut 6 –7 Vuokko Syvännön Linnan juhlien puvulla on erityinen tarina, ideoinnissa auttoivat vanhukset Isännöitsijät huolissaan taloyhtiöiden taloudesta Sivu 3. Tuominen kertoo, että häneltä tulee tämänvuotisiin juhliin kaikkiaan kolme pukua. Syväntö sai ompelija Eini Tuomisen innostumaan puvun tekoon pienellä varoitusajalla, koska sen tarina oli poikkeuksellinen. www.optikkokivinen.fi Kauppakuja 2, Turenki P. ITSELLE TAI L AHJAKSI! THERMOCOLLEGET Paljon värejä! Lämpimät NP HÄMEENLINNA Goodman 2.krs / ma-pe 10-20/la 6.12 10-18/su 12-17 housukauppa.fi Hämeenlinnan päättäjät eivät salli hyvityksen maksua Sivu 4 Kaupunginhallitus päätti selvästi äänin 8–5 olla ottamatta lautakunnan päätöstä käsittelyynsä. Tiistaina 3.12.2024 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 325 | Irtonumero 4 euroa Tarjous voimassa 31.12.2024 asti. 075 7580 990 Palokunnankatu 16 (Keskustalo), Hml P. 075 7580 900 Lamminraitti 18, Lammi P. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin
Työmarkkinariidat jatkunevat keväälle asti, jolloin häämöttävät kin jo kunta ja aluevaalit. Lakkoilun taustalla on tieten kin se, että Orpon hallitus on uudistanut työelämän sääntöjä 1,5 vuodessa enemmän kuin edel täjänsä vuosikymmenissä. Liittojen mielestä vaa timus on vähintä mitä voi vaatia, jotta ostovoima saataisiin palau tettua hyvän hyvyyttään tehtyjen matalien palkkaratkaisujen jäl keen. Teknologiateollisuus pyyhki esityksellä pöytää. Toteu tus on suosinut työnantajia, sillä ammattiliitoilta ja palkansaajilta on viety valtaa. Kyllä, kyllä. Neuvottelujen vähimmäiskes toa lyhennetään ja niitä tarvittai siin nykyistä harvemmin. Purran mukaan näihin arvoihin kuuluvat vapaassa demokratiassa myös kokoontumisen vapaus sekä sananvapaus. Tässä yhteydessä sanonta pätee perussuomalaisten kansanedustajiin, mutta ihan toiseen, sinimustaan suuntaan. On kovin kummeksuttavaa, että demokraattisilla vaaleilla valitut kansanedustajat ottavat kantaa osallistumalla demokratianvastaiseen ajatteluun edes osin yhdistettävissä olevaan mielenosoitukseen. Hänen jos kenen pitäisi tietää, että kansakunnan yhtenäisyyttä pitää vaalia, ei rikkoa. Vuosi sitten 6. SAK ja sen seitsemän jäsenliit toa esittelivät marraskuun puoli välin kieppeillä poskettoman kymmenen prosentin palkkavaa timuksen. Teollisuusliitto käynnisti työmarkkinakierroksen Teknologiateollisuuden kanssa, ja etukäteen oli tiedossa, että samalla paukahtaa startti lak koaallolle. Suomeen sopimatonta uhoamista yhtä kaikki! Sanonnalla kenen joukoissa seisot viitataan yleensä takavuosien tulipunaiseen vasemmistolaisuuteen. Erityisen hyvin tämä historian ankara opetus pitäisi olla kaikkien vastuullisten poliitikkojen ja – historiantutkijoiden – tiedossa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra näki sunnuntaina tarpeelliseksi tiedotteella puolustaa osallistumista sillä, että kyseessä on ”kansallismielinen ja isänmaan arvoja korostava tapahtuma”. joulukuuta poliisi joutui tekemään hartiavoimin töitä estääkseen Helsinki ilman natseja -mielenilmaisun ja soihtukulkue 612:n kohtaamisen. Vähän lakkoillaankin ja alkuun päästään tiistaina. Uusinta esitystä on vaikea perustella vakioselityksillä kuten ”välttämät tömillä säästöillä” tai ”työllisyy den parantamisella”. Työttömyysturvan ja sosiaali etuuksien heikennykset ovat nekin hermostuttaneet palkansaajia. Aivan kuin kaikille suomalaisille yhteinen itsenäisyyspäivä – perustaltaan sekä iloinen että arvokas juhlapäivä – olisi siihen mitenkään sovelias hetki. Teemu Keskisarja on tunnettu historiantutkijana ja tieteen popularisoijana. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista tilaukset@media.fi Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Lehtisepät oy, Tuusula/Kouvola Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 Aamulehden mukaan kukin las keutuu itsenäisyyspäivää kohti tavallaan. Teollisuusliiton lakot arvatenkin laajenevat kierroksen jatkuessa muillekin aloille. Nyt viimeisin vuorokauden työnseisaus on 12. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–16 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Ilmoita asiavirheestä: toimitus@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäällikkö 03 615 1410 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 014 622 133 arkisin klo 8–18. Yksi kouriintuntuva esimerkki suomalaisesta vastakkainasettelusta on koettu jo surullisen säännöllisesti itsenäisyyspäivänä 6. Tänä vuonna kohun keskipisteeseen on jo etukäteen noussut 612, johon perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja ja Sheikki Laakso ilmoittivat osallistuvansa. On lisäksi täysin hiusten halkomista kiistellä siitä, mikä yhteys milläkin mielenosoituksella on huput päässä hilluvaan äärioikeistoon tai uusnatsismiin. Se vetoaa suh danteeseen, jota huonompaa ei ole hetkeen koettu. Hän teki sen paitsi puoleensa puheenjohtajana, niin asiallisesti ottaen myös istuvan hallituksen valtiovarainministerinä. Kahtiajaosta ei seuraa mitään hyvää ” Uhoamista yhtä kaikki!. Kyse on kui tenkin irtisanomisten helpotta misesta ja nopeuttamisesta – voi olla, että tämä uudistus ei paranna työllisyyttä ainakaan kovin nopeasti. Tiistaina lakossa on vajaa parituhatta työntekijää yli 20 toimipisteessä, myös Pirkan maalla. Kun hallitus rajoitti poliittisia lak koja, ayväki käyttää sitä, mitä sillä vielä on, eli lakkoilua työmarkkina kierroksella sopimusten umpeu tuessa. Laakso perui myöhemmin ilmoituksensa. Kymmeniä ihmisiä pidätettiin. joulukuuta, kun tavallisten kansalaisten juhliessa päivää asianmukaisella arvokkuudella, on maan pääkaupungissa järjestetty mielenosoitus ja sen vastinparina vastamielenosoitus, tai jopa useampia. Vaan mistä ihmeestä moisen korostus. joulukuuta, mutta olisi ihme, jos sillä selvitään. Kevään laajat poliittiset lakot eivät johtaneet muuhun kuin tuotannon mene tyksiin. Purran tiedote oli täysin tarpeeton ja hän tuli vain alleviivanneeksii yhden mielenosoituksen luonnetta muita kannatettavampana. Hallitus puskee lakoista piittaamatta loputkin uudistuksensa läpi: kuvaavaa on, että se julkisti viime viikolla, lakkouhan alla, uudistuk sia muutosneuvotteluihin. Työntekijäpuoli tai hampaaton oppositio eivät ole pystyneet hidastamaan hallitusohjelman toteuttamista. Lakot eivät kohdistu suo raan hallitukseen vaan työnantajiin. Lakkopäiviä oli maanan taiaamuun mennessä toistaiseksi ilmoitettu kuusi. MUUT LEHDET VAINIO Pääkirjoitus 3.12.2024 Y hteiskunnallisesta kahtiajaosta ja sen kärjistymisestä ei seuraa mitään hyvää. Yksi valmistautuu Lin nan juhliin, toinen menemään Hurstin hernerokkatykille, kolmas soihtukulkueeseen. Erityisen vastenmielistä on kahtiajaolla politikointi ja sen lietsominen
” Nyrkkisääntö on, että talo yhtiöllä pitäisi olla puskurina 3–5 kuukauden yhtiövastik keita vastaava summa. Vastikkeen suuruuden määrittely vaatii tasapainoilua, sillä elinkustannusten – esimerkiksi kaukolämmön – viime vuosien hinnannousujen myötä monien asukkaiden talous on muutenkin tiukoilla. Taloyhtiö saattaa myös tehdä tietoisen päätöksen vastikepuskurin käyttämisestä johonkin suunniteltuun hankkeeseen ja rakentaa puskuria uudestaan sen jälkeen. Isännöintiliiton syksyllä tekemän talousbarometrin mukaan korjaus velka on nyt taloyhtiöissä todellinen ongelma. Liiton mukaan moni taloyhtiö ei ole korottanut vastiketta vastaamaan edes kulujen yleistä vuotuista nousua. – Minullakin on yksi tällainen taloyhtiö, joka päätti käyttää osan kertyneestä ylijäämästä sähköautojen latauspaikkoihin, Haikka kertoo. – Valitettavasti on niin, että usein osakkaat sulkevat silmänsä korjaustarpeilta. Kanta-Hämeen Ammatti-isännöitsijät ry on Isännöintiliiton paikallisyhdistys. – Kanta-Hämeessä on paljon putkistojen pistevuotovahinkoja. PEKKA RAUTIAINEN Uutiset p. Kaikilla osakkailla ei kuitenkaan välttämättä ole rahaa ylimääräisiin vastikkeisiin, ja pahimmassa tapauksessa ne jäävät maksamatta. Haikan mukaan taloyhtiöiden yllättävät menot ovat yleensä odottamattomia vahinkoja, esimerkiksi putkirikkoja, joiden korvaussummia leikkaavat isot ikävähennykset. Isännöintiliiton mukaan säännöllinen ylimääräisten yhtiövastikkeiden kerääminen näyttää pankin silmissä huonolta taloudenhoidolta, joka voi vaikuttaa yhtiölainan myöntämiseen. Hämeenlinnassa isännöivä Sini Haikka: ”Taloutta kannattaa korjata mieluummin etupeltoon kuin myöhässä.” Isännöintiliiton mukaan vastikepuskurien kerääminen on vähentynyt. Vastikepuskurin puuttuminen hidastaa remonttien ja korjausten käynnistämistä, mikä voi entisestään pahentaa taloyhtiön tilannetta. Isännöintiliitto varoitti vastikeongelmasta tiedotteessaan 13. Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 3 Monissa taloyhtiöissä kerätään liian pieniä vastikkeita Viki Salonen M onessa taloyhtiössä kerätään liian pieniä yhtiövastikkeita, katsoo Isännöintiliitto. – Osa taloyhtiöistä on omaksunut ajatuksen, että kerätään tarvittaessa ylimääräisiä yhtiövastikkeita puskurin kartuttamisen sijaan. Jos vastikepuskuri ei riitä pakollisiin korjauksiin, joudutaan turvautumaan ylimääräiseen yhtiövastikkeeseen. marraskuuta. Vastikesumman minimointi ja rahapuskurin vähäisyys tuottavat ongelmia, kun taloyhtiölle tulee yllättäviä menoja. – Se on nopea keino kerätä varoja, jos tulee joku täysin yllättävä vahinko tai muu meno, johon ei ole varauduttu, Haikka sanoo. Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva huomautti tiedotteessa, että pienissä taloyhtiöissä kahden kuukauden puskurisumma riittää usein vain hyvin pieniin yllättäviin korjauksiin tai esimerkiksi lumisesta talvesta johtuviin hoitokuluihin. Taloyhtiön sopivana talouspuskurina pidetään 3–5 kuukauden yhtiövastikkeita vastaavaa summaa. Parempi tapa on hoitaa taloyhtiön taloutta ennakoivasti ja pitkäjänteisesti, Koro-Kanerva totesi. Yritetään säästää tekemällä vain akuutit korjaukset tai korjaamalla vanhaa vielä silloinkin, kun käyttöikä on jo tullut tiensä päähän, kommentoi isännöitsijä Pia Rauvanto liiton tiedotteessa. – Myös osa tilintarkastajista on alkanut kiinnittää huomiota siihen, ettei taloyhtiön tilillä ole riittävää puskuria tai että yhtiövastike ei vastaa taloyhtiön kuntoon ja tuleviin korjaustarpeisiin liittyviä kustannuksia. Vastikepuskurien kerääminen on tänä vuonna vähentynyt, mitä liitto pitää huolestuttavana kehityssuuntana. – Jos taloyhtiön talousasiat askarruttavat, niistä kannattaa keskustella isännöitsijän kanssa. Monessa taloyhtiössä on kuitenkin tyydytty kahden kuukauden puskuriin. – Minunkin isännöimissäni taloissa käsitellään tosi paljon taloutta ja pyritään varmistamaan, että yhtiöllä on edes se kolmen kuukauden puskuri, sanoo Kanta-Hämeen Ammatti-isännöitsijät ry:n puheenjohtaja, hämeenlinnalaisen Isännöinti Kuvajan isännöitsijä Sini Haikka. Joissakin tapauksissa tilintarkastajat ovat suositelleet puskuriksi jopa kuuden kuukauden vastikkeita vastaavaa summaa, Rauvanto kertoi. Tämä on kuitenkin hätäratkaisu, jota ei pitäisi käyttää säännöllisesti. – Taloyhtiön taloutta kannattaa korjata mieluummin etupeltoon kuin myöhässä, Haikka kiteyttää. Jos niitä tulee useampia, vakuutusyhtiö voi irtisanoa taloyhtiön vakuutuksen, hän kertoo. Nyrkkisääntö on, että taloyhtiöllä pitäisi olla puskurina 3–5 kuukauden yhtiövastikkeita vastaava summa
Kaupunginhallitus päätti äänes tyksen jälkeen eilen maanantai na, ettei se käytä ottooikeuttaan aiempaan sihylautakunnan pää tökseen, joka jäi voimaan. SDP:stä ainoana ottooikeuden käyttämistä vastaan äänestänyt, iittalalainen Timo Viitanen sanoo olleensa alusta asti hyvityksestä sa maa mieltä kuin maanantaina. Kaupunginhallituksen ensim mäinen varapuheenjohtaja Ranjith Kumar Prabhakaran kehotti viime viikolla haastattelussa pane maan ”tunteet sivuun” ja ottamaan ”maalaisjärjen käyttöön”. Teppo Turja (ps.) RIKU HASARI p Uutiset. Sihylautakunnassa ottooikeuden käyttämistä tuohon päätökseen ja hyvityksen jättämistä maksamat ta esitti perussuomalaisten Pasi Honkanen. Tätä kannattivat Prabhakaran Ranjith Kumar (sd.) ja Aapo Reima (vas.). Sitä tarkoittaa hänen mukaansa se, että merkittävä osa vuokraa sidotaan yrityksen liike vaihtoon. Jussilan esitys sai taakseen demareista myös Anne Laatikaisen ja Tiia Nurmisen. Mutta suositettu hyvityssumma on liikaa tällaisesta asiasta. – On hirveän hyvä, että tästä asiasta on keskusteltu ja että yh teiskunnallinen keskustelu jatkuu. Kaupunki voi irtisanoa sopi muksen, jos sen ”jatkaminen mer kitsisi vuokranantajalle silloin val litsevissa oloissa kohtuutonta ra situsta”. Aiemmin hän on kirjoittanut Vanajanlinnan myymisen puolesta. Äänestyksen tulos oli siis selvä 8–5. Lapsen äiti sanoo, ettei ole pää töksestä ”välttämättä kauhean yl lättynyt”. Kaupunginhallituksen pu heenjohtaja Jari Koskinen sanoi seuraavana päivänä lautakunnan tehneen ”ihan oikean päätöksen”. Ei Vanajan linnaa tulla meidän aikanamme myymään. Ottooikeuden käyttämättä jät tämisen puolesta äänestivät kokoo muslaiset eli kaupunginhallituk sen puheenjohtaja Jari Koskinen, Kirsi Lehto, Veli-Antti Silpola ja Mika Walkamo sekä perussuo malaiset Emmi Rantanen ja Teppo Turja. Suojala kertoo keskustelleensa muidenkin keskustalaisten valtuu tettujen kanssa ennen kaupungin hallituksen kokousta. Kaupun ginhallitus hyväksyi Vanajanlinna oy:n uuden vuokrasopimuksen ei len maanantaina yhden äänestyk sen jälkeen. Maalämpölait teistojen oston Vanajanlinna oy:l tä myös perussuomalaiset hyväk syivät. Lautakunta oli päättänyt äänin 6–5, että kaupunki ei maksa val tiollisen yhdenvertaisuus ja tasaar volautakunnan suosittamaa 1 500 euron hyvitystä uskonnottomalle alakoululaiselle, joka joutui osallis tumaan uskonnolliseen musiikkita pahtumaan. Vanajanlinnan uusi vuokrasopimus hyväksyttiin Veli-Matti Virtanen Pitkään neuvoteltu ja kaupungin hallituksesta uudestaan viilattavak si palautettu Vanajanlinnan vuok rasopimus on nyt saletti. Nyt kaupungin hallituksessa keskustan Leena Suo jala oli siis hyvitystä vastaan. – Kaino toive oli, että olisin ää nestänyt eri tavalla (kuin tein). Ei mene minun oikeustajuuni, että tällaisesta tapauksesta mak setaan tuollaisia summia. Perussuomalaisten Teppo Turja esitti, että sopimusluonnoksen vuotuinen 200 000 euron perus vuokra olisi kaksinkertaistettu 400 000 euroon. Kannetaan vastuu sitten. ” Ei mene oikeustajuuni. Äänestyksessä Turjan muutos ehdotus hävisi äänin 2–10. – Se jää nähtäväksi. Alkuaan päätöksen hyvityksen maksusta teki kaupungin vt. – Mutta kyllä tämä laittaa miet timään sitä, miten yhdenvertai suusasiat menevät poliitikkojen peliksi. Tuota ei hänen mukaansa voinut sivuuttaa ”spekuloimalla oheis hyödyistä”. Sivistys ja hyvinvointi lautakunta (sihy) tosin joutuu vielä käsittelemään sille tehtyä oikaisu vaatimusta. Vihreiden Veera Jussila ehdotti, että kaupunginhallitus olisi otta nut käsiteltäväkseen lautakunnan päätöksen. – Kyllä minä päätökseni tein jär jellä. Saitko muil ta jonkinlaisen mandaatin tai ke hotuksen äänestää jollain tietyllä tavalla. Turja perusteli ehdotustaan sil lä, että kaupunki ”ei voi kestävästi harjoittaa tappiollista omistamien sa tilojen vuokraustoimintaa”. Nämä ovat oman tunnon kysymyksiä. ” Tässä naulattiin vuokrasuhde. 4 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 Hämeenlinna ei maksa hyvitystä uskonnottoman syrjinnästä Veli-Matti Virtanen V altakunnallista kohua herättäneen syrjintä tapauksen käsittely on tältä erää ohi ainakin Hämeenlinnan päätöksenteko elimissä. Kehotettiinko sinua ennen kau punginhallituksen kokousta äänes tämään puoluetovereittesi lailla. ope tustoimenjohtaja Antti Karrimaa. Tavallisen ihmisen oikeudentaju ei sulata sitä, että täl laisesta ruvetaan maksamaan. Reima ehdotti, ettei vuokraso pimusta olisi solmittu. Kaupunki siis haluaa varmis taa, ettei se joudu esimerkiksi kiin teistön peruskorjauskulujen kas vaessa maksamaan Vanajanlinnas ta liikaa suhteessa siellä harjoitet tavasta liiketoiminnasta saataviin vero ja vuokratuloihin. – En ainakaan tunnistanut sel laista. – Tosiasia kuitenkin on, että tässä nyt naulattiin Vanajanlinna oy:lle vuokrasuhde. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteensä. Uusi vuokrasopimus tulee voimaan vuoden 2027 alussa, kun nykyinen umpeutuu. Tapauksen käsittely jatkuu ehkä käräjillä. Arkistokuvassa vieressä (vas.) ehdotuksen puolesta äänestänyt SDP:n Anne Laatikainen. Timo Viitanen (sd.) Vihreiden Veera Jussilan ehdotusta ei hyväksytty. Vaikka asiaa ei suoraan sopimustekstissä sanota, kyse on nimenomaan taloudellisesta ra situksesta. Sopimukseen tuli lisäys, jonka mukaan kaupunki voi evätä optiooikeuden käytön ja irtisanoa sopimuksen. Perussuomalaiset ovat vaatineet myymistä vuodesta 2018. Käräjäoikeuden mahdollisesti määräämä korvaussumma voi ol la selvästi yhdenvertaisuus ja ta saarvolautakunnan suosittamaa hyvitystä isompi. Äiti jätti maanantaina oikaisu vaatimuksen sihylautakunnan päätöksestä. Lautakunta päätti, ettei hyvitystä makseta ”asian ennakko tapauksellisen luonteen vuoksi” ja koska hyvityssumman ja suosituk sen velvoittavuuden ei katsottu ole vat juridisesti yksiselitteisiä. Veivätkö Viitasta tunteet. Vasem mistoliiton Aapo Reima äänesti tyhjää. Ehdotusta ei kannatettu, joten siitä ei myöskään äänestetty. Hän vaatinee myös käräjäoikeudessa hyvitystä. Kaupunginhallitus päätti äänin 8–5 olla ottamatta lautakunnan päätöstä käsittelyyn sä. Samalla kannalla olivat myös keskustan Leena Suojala ja ainoana demarina Timo Viitanen. Myös kaikki kokoomuslaiset ää nestivät lautakunnassa hyvitystä vastaan. Suojala sanoo, että hänen ää nestyspäätöksensä ratkaisi ”tar koituksenmukainen käytännön ajattelu”. – Virhe on koululla tapahtunut. Turjan mukaan kaupunki ei myöskään voinut ottaa kantaak seen yksityisen yrityksen toimin nasta mahdollisesti koituvia tuotta vuusriskejä. Hän katsoi myös, ettei kaupunki voi tu kea taloudellisesti Vana janlinna oy:tä ”muuhun alueensa yritystoi mintaan nähden epäsuhtaisesti”. Myös perussuomalaisten Turja pitää tuota vuokrasopimukseen tehtyä muutosta sinänsä hyvänä. Sihylautakunnassa keskustan varaedustajana ollut Marjukka Lamminpää äänesti hyvityksen puolesta, demareiden ja vihreiden edustajien lailla. Tämä herättää niin paljon tuntei ta, ja tästä on ihmisillä tarve sanoa mielipiteensä. Kaupunginhallitus halusi viik ko sitten, että vuokrasopimuksen kohtaa ensimmäisestä optiokau desta hiotaan vielä. Perussuomalaiset esitti vät tuplasti korkeampaa perusvuokraa Vanajan linna oy:n maksettavaksi
Asia ilmenee Oulun yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Forbes kuvaa naapuriapusovellus Commua ”hyvien tekojen Tinderiksi”, jonka ideana on saattaa apua tarvitsevat ja auttamishaluiset ihmiset yhteen omilla kotikulmillaan. Luvassa on kohtalaista tai navakkaa ja puuskaista lounaanpuoleista tuulta. Forbes nostaa vuosittain esiin 300 alle 30-vuotiasta eurooppalaista kymmenessä eri sarjassa. Loimua ilmoitti hinnan korotuksista Hämeen linnassa. Forbesin kokoamat asiantuntijapaneelit ovat vuodesta 2011 lähtien valinneet vuosittain julkaistaville listoilleen henkilöitä, joita ne pitävät alojensa merkittävimpinä suunnannäyttäjinä. Osaan maata vesija lumisateita tiistaiksi STT Viikko alkoi lauhana suuressa osassa Suomea. Sadealueen siirtyessä sää pakastuu ja selkenee etelässäkin lännestä alkaen. Hän on Hauhon Pitäjä ry:n sihteeri ja Hauhon sote-seurantaryhmän sihteeri. Yhdistys epäilee Oma Hämeen rikkoneen lakeja sotepalvelujen järjestä misessä. Hämeenlinnalainen Karoliina Kauhanen Forbesin vaikuttajalistalle Jani Suhonen Arvostettu talouslehti Forbes on nostanut hämeenlinnalaisen Karoliina Kauhasen tämän vuoden merkittävien alle 30-vuotiaiden eurooppalaisten vaikuttajien listalleen. Loimua rakentaa uutta kaukolämpölinjaa SSAB:n terästehtaalta Vanajan voimalaitokselle. Yhdistys katsoo, ettei hyvinvointialue ole arvioinut Hauhon sotepalveluiden järjestämistä yhdenvertaisuuslain tarkoittamalla tavalla. ” Korotus koskee kaikkia kaukolämmön asiakkaita. Uutiset p. Diagnosoidut mielenterveyden häiriöt puolestaan olivat tutkimuksen perusteella yhteydessä matalampiin ansioihin sukupuolesta riippumatta. Kantelun yhteyshenkilönä ja allekirjoittajana on OTM, varatuomari Kaija Kess. Tutkimuksessa havaittiin kohonnut riski heikkoon työmarkkinoille kiinnittymiseen sellaisilla miehillä, joilla on mielenterveyshäiriöiden oireita, muttei diagnoosia. Suomen viiden neksi kallein kaukolämpö on kohta 5,9 prosenttia kalliimpaa. Kantelussa todetaan, että hyvinvointialueella on mahdollisuus selvittää Hauhon pitäjän palvelutarve, julkisen liikenteen yhteydet, etäisyydet, taksipalvelut, sosio ekonomia, haavoittuvassa asemassa olevien määrä ja muu sote-palveluiden järjestämistä koskevassa päätöksenteossa tarvittava tieto sekä vertailutieto eri alueiden palveluista, jotta kaikkia hyvinvointialueen eri osien asukkaita kohdeltaisiin yhdenvertaisesti. Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 5 Metsähakkeen kallistuminen nostaa kaukolämmön hintaa Jani Suhonen Kaukolämmön hinta nousee Hämeenlinnan seudulla ensi vuodenvaihteessa. Kantelija myös kyseenalaistaa, onko hyvinvointialue menetellyt laillisesti tehdessään asiassa vain ”operatiivisia päätöksiä” ja vastannut Hauhon Pitäjä ry:n kysymyksiin allekirjoittamattomilla vastauksilla. Hauhon Pitäjä ry:n mukaan hyvinvointialue ei myöskään ole kuullut Hauhon asukkaita hallintolain mukaisesti. Yhdistys vaatii kantaa myös siihen, onko hyvinvointialue järjestänyt Hauhon pitäjän palvelut perustuslain, hyvinvointialueista annetun lain sekä sosiaalija terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukaisesti. Kauhanen noteerattiin ainoana suomalaisnaisena tässä joukossa. Kauhanen on yksi suomalaisen Commu-sovelluksen perustajista. Korotuksesta on lähetetty viesti yhtiön asiakkaille. ”Hyvinvointialue asettaa Hauhon pitäjässä asuvat eriarvoiseen asemaan lähipalveluiden saatavuudessa verrattuna alueen muiden osien asukkaisiin. Hauholaiset eivät ole tyytyväisiä Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tapaan hoitaa pitäjän sote-palveluja. Muita maininnan saaneita suomalaisia tänä vuonna olivat ainakin Valtteri Korkiakoski, joka on perustanut tekoälyä hyödyntävän terveyspalvelu Medifiedin sekä Anttoni Aniebonam ja Frans Lehmusvaara, joiden startup-yritys Veri kehittää verensokerin mittaamista hyödyntäviä terveyssovelluksia. Commu sai myös YK:n Partnership for Sustainability -tunnustuksen ukrainalaisten pakolaisten auttamisen eteen tehdystä työstä. Biopolttoaineen osuus lämmöntuotannossa voi vähentyä tulevaisuudessa, kun Loimua saa valmiiksi SSAB:n tehtaan hukkalämpöä kaukolämpöverkkoon siirtävän putkilinjan sekä jätevedenpuhdistamon hukkalämmön talteenottavan laitteiston. Oulun yliopiston tutkimuksessa vertailtiin työmarkkina-asemaa ja tuloja henkilöillä, joilla on mielenterveyden häiriöi den oiretai diagnoosihistoria. Kauhanen oli aiemmin tänä vuonna ehdolla myös vuoden vastuulliseksi vaikuttajaksi. ” Eriarvoisuus on niin räikeää, että sille ei voi olla hyväksyt tävää syytä, todetaan kantelussa. Keskiviikoksi on luvassa aurinkoinen pakkaspäivä koko maahan. Energiayhtiö Loimuan mukaan korotuksen vaikutus kaukolämmön energiaja perusmaksuun on 5,9 prosenttia. Hauhon Pitäjä ry vaatii eduskunnan oikeusasiamiehen tutkivan myös, onko Kanta-Hämeen hyvinvointialue menetellyt asiassa hallinnon oikeusperiaatteiden mukaisesti. Hauhon Pitäjä ry on tehnyt hyvinvointialueesta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle Susanna Lähdekorpi Hauhon Pitäjä ry on tehnyt Kanta-Hämeen hyvinvointialueesta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Yhdistys pyytää oikeusasiamiestä selvittämään lisäksi, onko hyvinvointialue toiminut laillisesti pannessaan täytäntöön Hauhon pitäjän sote-palveluita koskevat supistukset ja rajoitukset, vaikka aluevaltuusto päätti 9.4.2024, että Hauholla säilyy yksi yhdeksästä palvelupisteestä ja vaikka Hauhon Pitäjä ry on ilmoittanut vievänsä hyvinvointialueen toiminnan oikeudellisiin prosesseihin. ESKO TUOVINEN Mielenterveyshäiriöillä vaikutus miesten työnsaantiin STT Diagnosoimattomista mielenterveyden häiriöistä kärsivät miehet ovat vaarassa jäädä sivuun työmarkkinoilla. Lisäksi Vanajan voimalaitokselle suunnitellaan uutta 30 MW:n sähkökattilaa, jota käytettäisiin, kun sähkön hinta on edullista. Kauhanen noteerattiin sosiaalisesti vaikuttavien tekijöiden listalla. Eriarvoisuus on niin räikeää, että sille ei voi olla hyväksyttävää syytä”, kantelussa todetaan. Lisäksi kantelija epäilee, että hyvinvointialue olisi toiminut laittomasti jättäessään tekemättä Hauhon Pitäjä ry:n marraskuussa 2024 vaatimat Hauhon sote-palveluiden supistamisia ja rajoittamisia koskevat hallintopäätökset ja jättäessään toimittamatta vaaditut tiedot ja asiakirjat. Kantelijan eli yhdistyksen mielestä hyvinvointialue ei ole selvittänyt Hauhon asukkaiden palvelutarpeita ja olosuhteita hallintolain edellyttämällä tavalla. Energialähteenä Hämeenlinnan kaukolämmön tuotannossa käytetään enimmäkseen kotimaista metsähaketta, jonka hinta on noussut 2020-luvulla yli 60 prosenttia. Tiistain päivälämpötila etelässä on nollasta viiteen astetta pakkasta. Sosiaalija terveyspalveluiden järjestämistä Hauhon pitäjässä käsittelevässä 22-sivuisessa kantelussa on kaikkiaan kahdeksan kohtaa, joita yhdistys vaatii oikeusasiamiehen tutkivan. Korotus koskee kaikkia kaukolämmön asiakkaita. Lapin lumisateiden ennustettiin maanantaina liikkuvan kohti etelää niin, että viimeistään tiistain vastaisena yönä sadealue saapuu etelään ja kaakkoon, ja lunta saadaan yön ja aamun aikana myös maan eteläja keskiosissa. Myös useat muut kaukolämmön tuottajat eri puolilla Suomea ovat viime viikkoina ilmoittaneet uusista hinnankorotuksista. Naisilla vastaavaa riskiä ei havaittu. Hinnan nousu on jatkunut tämän vuoden aikana, mutta Tilastokeskuksen viimeisimpien hintatietojen mukaan nousu on hidastunut ja Loimua arvioi hinnan olevan tasaantumassa vuoden 2025 aikana. Hämeenlinnassa kaukolämpö on Kiinteistöliiton indeksitalovertailun perusteella jo ennen nyt ilmoitettua hinnankorotusta maan viidenneksi kalleinta. Viime vuonna Commu nousi voittoon Oslo Innovation Week 2023:n 100 Pitches -kilpailussa Norjassa. Myös Kanta-Hämeeseen on ennustettu tiistaiaamuksi lumisadetta
Yksi pellolle tehdyn Katajainen kansa -teoksen hahmoista esitti presidenttiä itseään. – Koska ajattelen, että kutsu tuli vahvasti tekemäni yhteistyön kautta, halusin toteuttaa myös pukusuunnittelun yhdessä asukkaitteni kautta. – Yksi asukkaistamme, Eeva, lauloi kappaleen oikein hienosti eläytyen, ja siinä oli ladykävelyä ja tähtien tekemistä käsillä. 28.8. Yhtäkkiä hänen olikin kehitettävä päällepantavaa Linnan juhliin, joiden teemana on tänä vuonna yhteisöllisyys. 6 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 Vuokko Syväntö vie puvussaan vanhuksetkin Linnan juhliin E ipä tiennyt Voutilakeskuksen ohjaaja Vuokko Syväntö viime elokuussa vanhusten kanssa esitystä ”hienoihin juhliin” valmistellessaan, että se veisi hänet vielä pyörähtelemään Presidentinlinnan parketille. Syväntö on yksi niistä hämeenlinnalaisista, joihin presidentti Alexander Stubb taannoisella Hämeenlinnan-visiitillään tutustui. – Hän sanoi, että sehän on ihan näköinen, Syväntö muistelee hymyillen. Marraskuun alkupuolella posti toi arvokkaan näköisen kirjeen, jota Syväntö ei ollut osannut odottaa. Koko juhlaväki kutsuttiin mukaan koreografiaan ja tämän jälkeen myös fysioterapeutin vetämään jumppatuokioon, Syväntö muistelee tapaamista. presidentti Alexander Stubb vieraili Hämeenlinnassa. Seurueessa oli mukana myös presidentin isän puoliso Pirkko Mannola, jonka Voutilakeskuksen asukkaat tunnistivat heti. Voutilakeskuksen Impiraaran asukkailta oli pyydetty ohjelmaa presidentin vierailua varten noin viikon varoitusajalla, ja Syväntö kehitti esityksen Katri Helenan Anna mulle tähtitaivas -kappaleen ympärille. Riikka Happonen Voutilakeskuksen ohjaaja kokee kutsun presidentin itsenäisyys päivän vastaanotolle kunnianosoituksena koko hänen ammatti ryhmälleen. Päiväkahvien aikana Stubb tutustui myös impivaaralaisten edelliskesän tilataideteoksen kuviin asukaslehdessä. Takavuosien tähtilaulajatar innostui myös laulamaan vanhuksille. p Uutiset
Kangas on eurooppalaisten vaatetehtaiden jäännöserästä ja on hyödynnetty kokonaan ilman hukkamateriaalia ja leikuujätettä. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen johtaja Olli Naukkarinen. Entä näkevätkö he Syvännön Linnan juhlissa. Jokainen vanhus sai eteensä tyhjän mallinukkepiirroksen, jonka päälle he ryhtyivät ideoimaan unelmiensa iltapukua. joulukuuta Presidentinlinnassa. . Hänen puolisonsa Seija Puusaaren asun on alun perin suunnitellut vuoden 2014 Linnan juhliin Hamkin opiskelija Annukka Mäntynen, ja nyt sen on uudistanut Atelje Eini. Lisäksi kutsuttuina on nuorisotyön ja sosiaalialan ammattilaisia, kuten muun muassa lähisuhdeväkivallan ehkäisemisen ja mielenterveystyön parissa työskenteleviä henkilöitä. Vieraiksi on kutsuttu erityisesti henkilöitä, jotka ovat edistäneet yhteisöllisyyttä ja koonneet eri taustoista tulevia ihmisiä yhteen. Vuokko Syväntö sai ompelija Eini Tuomisen innostumaan puvun tekoon pienellä varoitusajalla, koska sen tarina oli niin inspiroiva. Hänen puolisonsa Mari Parviaisen puvun ovat suunnitelleet tamperelaisen Dead Birds & Lionhartin Maria Jokela ja Anni Niemi. ESKO TUOVINEN Tältä näytti Voutilan vanhusten kanssa yhdessä ideoitu luonnos. Eini Tuominen Yhteisöllisyys on juhlien kantava teema Tasavallan presidentti Alexander Stubb isännöi puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa perjantaina 6. Hän itse on kouluttautunut ohjaustoiminnan artenomiksi (yamk) ja perehtynyt erityisesti taiteen ja kulttuurin terapeuttisiin hyvinvointia edistäviin menetelmiin. Stubbin ensimmäisten Linnan juhlien teemana on Yhdessä. Syvännön puvun lähtökohta oli niin poikkeuksellinen, että se kiehtoi hänen mieltään. Presidentinlinnaan on kutsuttu tänä vuonna noin 1 700 vierasta eri puolilta Suomea. – Työni on tuoda normaalin kodin arki palvelutaloon juhlineen ja arkitouhuineen. Tarjolla tulee olemaan muun muassa poroa, riekkoa, loimulohipiirakkaa ja kampanisuja. VUOKKO SYVÄNTÖ Uutiset p. Kolmannen kerroksen Salongissa esiintyy Younghearted-yhtye. Syväntö on luvannut käyvänsä esittelemässä vanhuksille pukunsa vielä ennen juhlia. ” Välillä me ompelijat tehdään taikoja. Valtiosalissa musiikista vastaa Kaartin soittokunta sekä Kaartin Combo solistinaan Juha Tapio. ESKO TUOVINEN Vuokko Syväntö ei osannut odottaa kutsua presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Välillä me ompelijat tehdään taikoja. Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen. Luvassa on joitakin uudistuksia. Katsomme sen sitten jälkikäteen yhdessä tallenteena. – Se meni maaliin kerralla. Vuokon reaktio oli niin ihastunut, että se kuului kuulemma tuonne yläkerran Boho Second Handiin asti, Tuominen kertoo. Lisäksi Presidentinlinnan sisätilat saavat juhlavalaistuksen ja musiikkiesityksiä on tarjolla aiempaa enemmän. – Sitten tulen ison pullataikinan kanssa ja pyydän avuksi leipomaan. Syvempi tavoitteeni on antaa vanhukselle plus-merkkisiä rooleja, kuten toimiminen elämänkokemuksen asiantuntijana. Tehostettuun palveluasumiseen siirtyvälle vanhukselle ensimmäiset viikot ovat usein vaikeita. Siitä on nyt kaksi viikkoa, ja puku on nyt viimeistä sovitusta vaille valmis. Juhlien makumaailma tulee Lapista. Toisen kerroksen Keltaisessa salissa kuullaan Iiro Rantala Trioa solisteinaan Helena Juntunen ja Lotta Kuusisto. Vieraiden joukossa on etenkin kulttuurin, kirjallisuuden ja liikunnan avulla suomalaisten yhteisöllisyyttä edistäneitä henkilöitä. . Syväntö kokee, että kutsu Linnan juhliin on kunnianosoitus koko hänen ammattiryhmälleen: sosionomeille, geronomeille ja muille vanhuuden hyvinvoinnin edistäjien ammattilaisille. Lisäksi tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsutaan aina asemansa puolesta kaikki kantahämäläiset kansanedustajat ja ministerit puolisoineen. Käsityöryhmän jälkeen Syväntö lähti etsimään itselleen ompelijaa. Presidentinlinnassa nähdään myös Suomen valokuvataiteen museon kuratoima valokuvanäyttely museon kokoelmiin kuuluvista teoksista. Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 7 Syväntö oli saanut pojaltaan vuosia sitten turkoosin silkkikankaan, jonka hän vei vetämäänsä käsityöryhmään inspiraatioksi. – Tehtävänäni on mahdollistaa vanhuksen oman arjen jatkuminen mielekkäänä ja tarjota jopa uuden oppimisen iloa vielä tehostetussa palveluasumisessa. – Tiesin, että olin auttamatta myöhässä, mutta kun esittelin puvun tarinan Einille, hän sanoi, ettei hänellä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin yrittää ehtiä. Vuokko Syväntö ihastui malliin heti. Vanhus huomaa pääsevänsä täälläkin jatkamaan harrastustaan esimerkiksi käsityöryhmässä, maalaamaan muistoja tauluiksi, laulamaan ja ulkoilemaan. Tämä on meidän parasta sesonkiaikaa, jolloin painetaan perheen vahvalla tuella, Tuominen sanoo. Yksikin rouva oikein ihastui siitä, että hän sai pitää presidentiltä tullutta kirjettä kädessään, Syväntö kertoo. Eini Tuominen kertoo, että häneltä tulee tämänvuotisiin juhliin kaikkiaan kolme pukua. Tuttava vinkkasi hänelle Atelje Einin Eini Tuomisesta, joka on vaatettanut jo vuosia hämeenlinnalaisia Linnan juhliin menijöitä. ESKO TUOVINEN ”Ihan näköinen”, sanoi Alexander Stubb näköishahmostaan Voutilakeskuksen vanhusten Katajainen kansa -teoksessa. HEKIN SAIVAT KUTSUN LINNAN JUHLIIN . joulukuuta, eikä heitä siten näy entiseen tapaan Linnan juhlien lähetyksessä. Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Puusaari. – Muutama on sanonut aikovansa katsoa kättelyn suorana televisiosta, mutta moni on siihen aikaan toki jo unilla. ESKO TUOVINEN Tältä näytti Eini Tuomisen ensimmäinen mallinuken päälle löyhästi luonnostelema pukuaihio. – Vilautin kutsukorttia vinkiksi, minkälaiseen tilaisuuteen puku oli tulossa. – Kangasta oli liian vähän, joten laitoin mallinuken ylle pitsikankaan ja laskostin Vuokon silkkikankaan sen päälle idealuonnoksesta saadun linjan mukaisesti. . Pikku hiljaa vanhuksen arki täyttyy myös palvelutalossa tutuista tuoksuista ja touhuista. Goottilaisessa salissa sijaitsevien kuvien aiheissa ja taiteilijoiden valinnassa on kiinnitetty huomiota moninaisuuteen. Viime vuosista poiketen sotaveteraanit ja lotat vierailivat presidentin luona jo maanantaina 2. Syväntö havaitsi syksyllä käsityöryhmänsä vanhuksissa samanlaista intoa ja iloa kuin kesällä Katajainen kansa -taideteoksen tekijöissä. Syväntö puhuu henkisestä esteettömyydestä, jolla hän tarkoittaa vanhuksen tukemista elämän suurissa muutosvaiheissa niin, että tämä kokee voivansa jatkaa oman näköistä elämäänsä
Paloheimon mukaan moni äänestäjä etsii nyt uutta poliittista kotia. Lukema on korkein puheenjohtajista. Tyytymättömyys hallituksen toimintaan on lisääntynyt, mutta se ei välttämättä näy niin, että hallituspuolueiden kannattajat olisivat siirtyneet muihin puolueisiin. USU-gallup: Kuka seuraavista eduskuntapuolueiden puheenjohtajista on mielestäsi onnistunut parhaiten puheenjohtajan tehtävässään. RKP:n Anders Adlercreutzia ja kristillisdemokraattien Sari Essayahia pitää parhaiten onnistuneena viisi prosenttia ja Liike Nytin Harry Harkimoa kaksi prosenttia suomalaisista. Karimäen mukaan on mielenkiintoista, että kukaan puheenjohtaja ei saavuta kovin selvää ykkösasemaa muihin verrattuna. KUVAT: LAURA OJA, HEIKKI SAUKKOMAA, ROOPE HARTIKAINEN, PÄIVI TUOVINEN, VIIKA SANKILA, SAMI KUUSIVIRTA, ANU KILJUNEN Gallup-tutkimuksen on tehnyt Uutissuomalaisen toimeksiannosta Tietoykkönen Oy. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta saa seitsemän ja vasemmistoliiton Minja Koskela kuuden prosentin kannatuksen. (Suluissa vastaava tulos 4/2024) Tutkimusaineistossa luku on eritelty kuudesta suurimmasta puolueesta. Jaetulla toisella sijalla ovat kahdeksalla prosentilla keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen, kokoomuksen Petteri Orpo ja perussuomalaisten Riikka Purra. Uutissuomalainen kysyi kansalaisten arvioita puheenjohtajien onnistumisesta viimeksi huhtikuussa. marraskuuta. Sen sijaan toisen päähallituspuolueen perussuomalaisten puheenjohtaja Purra on erittäin suosittu omiensa parissa, vaikka valtiovarainministerinä hän antaa kasvot hallituksen leikkauspolitiikalle. Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista 12.–20. Se on lisännyt kielteisiä arvioita pääministeristä ja kokoomuksen puheenjohtajasta. Miehistä vastaava osuus on 28 prosenttia. – Vastaajat ovat joutuneet miettimään kysymystä uudella tavalla. Naisista puolet ei osaa sanoa, kuka on onnistunut parhaiten. p Uutissuomalainen. Turun yliopiston erikoistutkija Jenni Karimäki sanoo, että vasemmistoliiton entisen puheenjohtajan Li Anderssonin väistyminen on avannut tilaa muille puheenjohtajille. Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Markus Mäki / Uutissuomalainen S DP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on onnistunut suomalaisten mielestä parhaiten puheenjohtajan tehtävässä, kertoo Uutissuomalaisen USU-gallup. 8 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 Antti Lindtman onnistunut parhaiten puheenjohtajan tehtävässä Kannastaan epävarmojen vastaajien määrä on suuri. Tietoykkönen on osa Mediatalo Keskisuomalaista. – Vaikka perussuomalaisten kannatus on heikentynyt vaalikauden mittaan, luottamus Riikka Purraan on edelleen vahvaa puolueeseen jääneillä kannattajilla. Tutkimuksen kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Antti Lindtman (SDP) Minja Koskela (Vasemmistoliitto) Riikka Purra (PS) Antti Kaikkonen (Keskusta) Sari Essayah (KD) Harry Harkimo (Liike Nyt) Petteri Orpo (Kokoomus) Anders Adlercreutz (RKP) So a Virta (Vihreät) 10/2023 11/2024 4/2024 2/2023 Kyselyn ajankohta % GRAFIIKKA: ANSSI HIETAMAA, LÄHDE: TIETOYKKÖNEN En osaa sanoa: 39 % 3 3 3 3 1 3 2 3 2 4 6 6 8 9 9 8 4 26 5 23 9 10 4 2 6 5 11 28 12 2 7 5 8 8 8 6 Maria Ohisalo Sanna Marin Li Andersson Maria Ohisalo Annika Saarikko Anna-Maja Henriksson Lukema kertoo, kuinka suuri osuus kunkin puolueen kannattajista katsoo oman puheenjohtajan onnistuneen parhaiten. Lindtmania pitää parhaiten onnistuneena 12 prosenttia suomalaisista. Uutissuomalainen on Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien yhteistoimitus. Pyöristyksistä johtuen osuuksien yhteenlaskettu kokonaismäärä voi olla yli tai alle 100 prosenttia. Julkisuudessa on ollut paljon keskustelua siitä, kumpi hallitusta johtaa, Paloheimo sanoo. Lindtman on onnistunut parhaiten sekä naisten että miesten mielestä. Perussuomalaisten kannattajista 69 prosenttia pitää Purraa parhaiten onnistuneena. Erityisesti naisten epävarmuutta selittää Paloheimon mukaan se, että sosiaalija terveydenhuollon palvelut ovat kriisissä eikä hallituksella tunnu olevan keinoja sen ratkaisemiseksi. Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen näyttäisi pärjäävän paremmin kuin hänen edeltäjänsä Annika Saarikko, jota piti huhtikuussa parhaiten onnistuneena kaksi prosenttia suomalaisista. Erikoistutkija Jenni Karimäki, Turun yliopisto 39 prosenttia suomalaisista ei osaa sanoa, kuka puoluejohtajista on onnistunut parhaiten. Politiikan julkisuus rakentuu hallituksen ja opposition välille, ja hallituspuolueiden puheenjohtajat näyttäytyvät enemmän ministereinä. Andersson väistyi puheenjohtajan tehtävästä lokakuussa, kun hänet oli kesäkuussa valittu Euroopan parlamenttiin. – Tämän vaalikauden aikana on paljon kansalaisia, joiden epävarmuus on kasvanut. – Purra on ollut hallituksessa näkyvä ministeri ja puoluejohtaja. Lindtman on noussut ihan erilaisiin lukemiin kuin huhtikuussa. Hänen tilalleen valittu Koskela on ehtinyt johtaa puoluettaan vasta reilun kuukauden. 36 % (86 %) 47 % (49 %) 69 % (55%) 43 % (18 %) 54 % (25 %) 37 % (9 %) USU-gallupin mukaan 12 prosenttia suomalaisista pitää SDP:n Antti Lindtmania parhaiten onnistuneena puoluejohtajana. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka ovat perinteisesti olleet erityisen tärkeitä naisille. Ensi vuonna nämä kyselyt voivat näyttää jo erilaisilta, kun uudet johtajat tulevat tutuiksi. – Hallitus on joutunut tekemään vaikeita sopeutuspäätöksiä, ja odotukset talouden kehityksestä eivät ole toteutuneet. ” Lindtman on noussut ihan erilaisiin lukemiin kuin huhtikuussa. Huhtikuussa pidetään alueja kuntavaalit, jotka ovat Karimäen mukaan ensimmäinen näytönpaikka uusille puheenjohtajille. Tampereen yliopiston valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo sanoo, että kokoomuksen puheenjohtaja Orpo kärsii siitä, että häntä arvioidaan ensisijaisesti pääministerinä. Näissä tuloksissa heijastuvat syksyn kannatusmittaukset, joissa oppositiopuolue SDP on pärjännyt. Kaikkonen valittiin puheenjohtajaksi kesäkuussa. Puheenjohtaja on huhtikuun jälkeen vaihtunut myös keskustassa ja RKP:ssä. – Eletään vaalien välistä aikaa, jossa puoluejohtajat eivät ole samalla tavalla esillä. Lindtman kerää keskimääräistä enemmän kannatusta eläkeläisiltä. Silloin peräti neljännes vastaajista piti Anderssonia parhaiten onnistuneena puheenjohtajana. Verkkokyselyyn 12.-20.11.2024 vastasi 1 000 suomalaista, jotka edustavat valtakunnallisesti 18 vuotta täyttäneitä mannersuomalaisia. 39 prosenttia suomalaisista ei osaa sanoa, kuka puheenjohtajista on suoriutunut tehtävässään parhaiten. – Epävarmuus siitä, kuinka asioita saadaan hoidettua, on keskittynyt sote-palveluihin. – Nykyinen puheenjohtajakaarti on siirtymässä ensi keväänä ensimmäistä kertaa kansallisen politiikan vaalikeskusteluihin alueja kuntavaaleissa. Kokoomuksen Petteri Orpo ja perussuomalaisten Riikka Purra ovat puolestaan suosittuja johtavassa asemassa olevien ja yrittäjien keskuudessa. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta saa puoluejohtajista parhaat arviot alle 30-vuotiailta
Lönnqvistin ja Ilmarisen tutkimus osoittaa, että arvot liittyvät äänestetyn puolueen asemaan GAL– TAN-akselilla pikemminkin kuin vasemmisto–oikeisto-akselilla. Keskustan Antti Kaikkonen näyttäisi saaneen keskustalaiset taakseen paremmin kuin edeltäjä Annika Saarikko. Tämä voi olla hyväkin asia, sillä puolueiden on tehtävä enemmän töitä näkyvyyden saamiseksi. Pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo voittaa vaaleja ja nakuttaa melko tasaista sarjaa. Esimerkiksi perussuomalaisten Riikka Purra on erittäin suosittu perussuomalaisten kannattajien parissa, mutta ei juuri muiden. Virta on suosittu etenkin nuorten vastaajien ja opiskelijoiden keskuudessa. Lönnqvistin ja Ilmarisen tutkimus tukee samaa johtopäätöstä, mutta osoittaa, että arvot liittyvät myös todelliseen käyttäytymiseen eli äänestyspäätöksiin ja että tämä koskee koko Eurooppaa. Koskaan aiemmin ykköstila ei ole irronnut yhtä matalalla prosenttiosuudella kuin nyt. Virta näyttää hyötyvän siitä, että Andersson ei ole enää puheenjohtajana. 36 % (86 %) 47 % (49 %) 69 % (55%) 43 % (18 %) 54 % (25 %) 37 % (9 %) Politiikan tähtien aika päättyi Markus Mäki / Uutissuomalainen U utissuomalainen on kysynyt säännöllisesti puolueiden puheenjohtajien onnistumisesta keväästä 2019 asti. Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 9 – Kaikkonen on noussut selvästi keskustalaisten tukemaksi. Silloinkin tuloksen taustalla vaikutti oppositiopuolueen gallup-menestys. Antti Lindtman (SDP) Minja Koskela (Vasemmistoliitto) Riikka Purra (PS) Antti Kaikkonen (Keskusta) Sari Essayah (KD) Harry Harkimo (Liike Nyt) Petteri Orpo (Kokoomus) Anders Adlercreutz (RKP) So a Virta (Vihreät) 10/2023 11/2024 4/2024 2/2023 Kyselyn ajankohta % GRAFIIKKA: ANSSI HIETAMAA, LÄHDE: TIETOYKKÖNEN En osaa sanoa: 39 % 3 3 3 3 1 3 2 3 2 4 6 6 8 9 9 8 4 26 5 23 9 10 4 2 6 5 11 28 12 2 7 5 8 8 8 6 Maria Ohisalo Sanna Marin Li Andersson Maria Ohisalo Annika Saarikko Anna-Maja Henriksson Lukema kertoo, kuinka suuri osuus kunkin puolueen kannattajista katsoo oman puheenjohtajan onnistuneen parhaiten. Tutkimuksen mukaan arvot heijastuivat etenkin korkeakoulutettujen eurooppalaisten äänestyskäyttäytymiseen. Keskustan kannattajien tuki ei enää hajaannu samalla tavalla kuin keväällä, Karimäki sanoo. Toki on hyvä muistaa, että osa puheenjohtajista on ollut vasta hyvin vähän aikaa tehtävässä. Poliittiset puolueet on perinteisesti asetettu vasemmisto–oikeisto-akselille, jolla verotuksen ja tulonjakopolitiikan kaltaiset talouskysymykset ovat muodostaneet ratkaisevan jakolinjan ja määrittäneet äänestyspäätöksiä. USU-gallup: Kuka seuraavista eduskuntapuolueiden puheenjohtajista on mielestäsi onnistunut parhaiten puheenjohtajan tehtävässään. Pyöristyksistä johtuen osuuksien yhteenlaskettu kokonaismäärä voi olla yli tai alle 100 prosenttia. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että arvot liittyvät poliittisia kysymyksiä koskeviin asenteisiin. Hän on myös puhunut paljon nuorten mielenterveysongelmista ja lastensuojelusta. KUVAT: LAURA OJA, HEIKKI SAUKKOMAA, ROOPE HARTIKAINEN, PÄIVI TUOVINEN, VIIKA SANKILA, SAMI KUUSIVIRTA, ANU KILJUNEN Gallup-tutkimuksen on tehnyt Uutissuomalaisen toimeksiannosta Tietoykkönen Oy. Huippusuositun Anderssonin jälkeen Koskelalla on isot saappaat täytettävänään. Puolueen kannalta on myös eduksi, että kaikki huomio ei kohdistu yksin puheenjohtajaan, jos tämä päättääkin vaalien jälkeen nostaa kytkintä tai hakeutua muihin luottamustehtäviin. Tällä uudella asteikolla rajalinja liittyykin sosiaalisiin ja kulttuurisiin kysymyksiin, kuten maahanmuuttopolitiikkaan, monikulttuurisuuteen, seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin ja ympäristöpolitiikkaan. Tällä hetkellä on vaikea nähdä, että kukaan nykyisistä puheenjohtajista yltäisi samanlaiseen suosioon kuin Marin, Andersson tai Halla-aho. Kommentti Arvot heijastuvat äänestyspäätöksiin Euroopassa Marika Löf / Uutissuomalainen Uusi tutkimus osoittaa arvojen ja äänestyskäyttäytymisen välisen yhteyden Euroopan maissa. Uusi tapa erottaa puolueet toisistaan on niin sanottu GAL– TAN-ulottuvuus, jossa GAL tarkoittaa vihreää, vaihtoehtoista ja yksilönvapautta korostavaa ja TAN puolestaan perinteistä, autoritaarista ja nationalistista. Verkkokyselyyn 12.-20.11.2024 vastasi 1 000 suomalaista, jotka edustavat valtakunnallisesti 18 vuotta täyttäneitä mannersuomalaisia. Antti Lindtmanin paalupaikka kertookin enemmän SDP:n kuin Lindtmanin kannatuksesta. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta saa nyt paremman tuloksen kuin huhtikuussa. Antti Kaikkosen, Minja Koskelan (vas.) ja Anders Adlercreutzin (r.) ensimmäinen todellinen koetinkivi ovat kevään alueja kuntavaalit. Perussuomalaisten edellinen puheenjohtaja ja eduskunnan nykyinen puhemies Jussi Halla-aho sai lokakuussa 2019 puolueen parhaan tuloksen. Uutissuomalainen on Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien yhteistoimitus. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan arvojen yhteys puolueen näkemyksiin on vahvempi sosiaalisten ja kulttuuristen kuin taloudellisten kysymysten kohdalla, kerrotaan yliopiston tiedotteessa. Sanna Marinin (sd.) ja Li Anderssonin (vas.) jälkeen nykyisissä puheenjohtajissa ei ole sellaista tähteä, joka keräisi omiensa lisäksi laajasti positiivisia arvioita muiden puolueiden kannattajilta. Tämä selviää professori Jan-Erik Lönnqvistin ja yliopistonlehtori Ville-Juhani Ilmarisen uudesta tutkimuksesta. Vihreät on ehkä lunastanut takaisin sitä potentiaalia, mikä puolueeseen on pitkään nuorten osalta liitetty, Karimäki sanoo. Tutkimus tuotti myös yllättäviä tuloksia. Uutissuomalainen p. Populistisia puolueita äänestävät saattavat siis tehdä päätöksensä muiden kuin henkilökohtaisten arvojen perusteella, Lönnqvist sanoo. Juuri nyt kukaan puheenjohtaja ei nouse puoluettaan suuremmaksi. Esimerkiksi SDP ei voi enää luottaa siihen, että valovoimainen puheenjohtaja takaa automaattisesti valtavan mediajulkisuuden. Tutkimuksen kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tuolloin 24 prosenttia suomalaisista piti Halla-ahoa parhaiten onnistuneena puheenjohtajana. Virran saama kannatus on noussut. – Tämä on selvä muutos aiempaan puoli vuotta sitten tehtyyn kyselyyn. – Koskelan kuusi prosenttia on ihan kohtuullisen hyvä, kun ajattelee, että hän on ollut tehtävässä todella lyhyen aikaa. – Henkilökohtaisten arvojen ja populistipuoleen äänestämisen välinen yhteys oli käytännössä olematon. Tutkimus perustuu aineistoon, jossa 20 000 ihmistä 20 Euroopan maasta arvioi omia arvojaan. Vasemmistoliiton Minja Koskela valittiin puheenjohtajaksi lokakuussa. (Suluissa vastaava tulos 4/2024) Tutkimusaineistossa luku on eritelty kuudesta suurimmasta puolueesta. Universaalien arvojen kuten oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja kaikkien ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin kannatus on yhteydessä siihen, mitä puoluetta henkilö äänesti oman maansa viimeisimmissä kansallisissa vaaleissa. Tietoykkönen on osa Mediatalo Keskisuomalaista
Linolan suojaava balsami on tehokas suoja hankausta vastaan Ärtyneelle iholle on tärkeä saada nopeasti apua. Järjestäjät itse kertoivat vuonna 2015, että kulkueen järjestelyissä on ollut mukana myös kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) ja kansallismielisen ja maahanmuuttovastaisen Suomen Sisun jäseniä yksityishenkilöinä. Levitä useita kertoja päivässä tarpeen mukaan sekä urheillessa. Laakso kertoi päivityksessään arvostavansa suomalaisuutta ja isänmaallista, rauhanomaista toimintaa. – En ole aiemmin osallistunut 612-kulkueeseen. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi maanantaina pitävänsä perussuomalaisten kansanedustajien ratkaisua itsenäisyyspäivän vietosta sopimattomana ja vääränä. Hankaavatko reidet toisiaan vasten. Jyväskylän yliopiston äärioikeistotutkijan Tommi Kotosen mukaan 612-marssille osallistuu ihmisiä ”perussuomalaisista uusnatseihin”. va in ov el ta ; elä ke lä ise t 8€ . Pääministeri Orpo sanoi aiemmin pitävänsä kansanedustajien osal listumista kulkueeseen vääränä. Linolan vegaaniset aineosat auttavat ihon elpymistä ja kasviöljystä tehty linolihappo ehkäisee ihoärsytyksen kehittymistä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kertoi Ilta-Sanomille ennen Laakson perumisilmoitusta, että aikoo käydä keskusteluja Laakson ja Keskisarjan kanssa. Linola Suojaava balsami ennaltaehkäisee ihon ärtymistä ja parantaa jo ärtynyttä ihoa. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra puolusti sunnuntaina kansanedustajien oikeutta osallistua marssille. – Perun osallistumiseni, koska tämä ei palvele ketään, Laakso kirjoitti. Itse pidän perussuomalaisten kansanedustajien ratkaisua sopimattomana ja vääränä. Supo kuvasi vuonna 2015, että tuona vuonna toista kertaa järjestetyn tapahtuman organisoivat maahanmuuttovastaiset ja äärioikeistolaiset toimijat. Keskisarja toimii kulkueen juhlapuhujana. op isk el ija t 5€ . – Aika kirjava joukkohan se on. Orpo linjasi, että ”vapaassa maassa pääministeri ei päätä, minne aikuiset ihmiset menevät ja minne ovat menemättä”. Pääministeri Orpo sanoi olleensa yhteydessä suojelupoliisiin. Kulkue on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 2014. Iho voi ärtyä esimerkiksi vaatteiden hankauksesta, urheilusta, virtsarakon ongelmista tai vauvoilla vaippaihottumasta. Iholla hautuva kosteus ja samanaikainen hankautuminen sekä kitka rasittavat ihon luonnollista suojakerrosta ja kuivaa ihoa. – Varmasti on perusteltua miettiä näitä asioita uudestaan. Hän korosti tiedotteessa, että kyseessä on kansallismielinen ja isänmaallisia arvoja korostava tapahtuma. Käveletkö paljon. Kertyykö ihopoimuihin hikeä tai virtsaa. Urheilulajit (esim. Soihtukulkueen järjestää rekisteröimätön yhdistys 612.fi, joka kuvaa itseään poliittisesti sitoutumattomaksi. Syyt iho-ongelmille: . Olen tullut päätökseen, etten osallistu siihen, Laakso kirjoitti. Wolff Finland Oy MAINOS MAINOS Häiritsevätkö ihon hankaumat ja hiertymät arkeasi. Näin tunnet olosi aina mukavaksi arjessa! Markkinoija Dr. Hän perusteli valintaansa Sarastus -lehdessä muun muassa sillä, että ”EU-Suomi vuonna 2024 ei ole itsellinen eikä itsepäinen” ja että hän kunnioittaa kansallismielisyyttä. Mikäli ihoon on ehtinyt muodostua hiertymiä, on vaivasta joutunut kärsimään luultavasti jo pidempään ja ongelma on hyvä hoitaa pois. Hän totesi, että äärioikeistolaiset ja avoimen rasistiset ryhmät ovat mainostaneet 612-kulkuetta jäsenilleen. juoksu, pyöräily, ratsastus, soutu) . Hiertymät ja hankaumat ovat yleinen ongelma. Kulkue on perinteisesti lähtenyt liikkeelle Töölöntorilta ja päättynyt Hietaniemen hautausmaan sankarihaudoille. p Uutiset. 10 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 Muistilappusi apteekkiin: Linola Suojaava Balsami www.linola.fi Olet ehkä joskus huomannut ihon ärtyvän herkimmillä alueilla, kuten reisien sisäpinnoilla tai ulkoisella intiimialueella. Jos ajattelee että parhaimmillaan ollut 2 000–3 000 osallistujaa, niin varmaan suurin osa jakaa jonkinlaisen maahanmuuttovastaisen ajatusmaailman ja ulossulkevan nationalismin. Orpo kommentoi asiaa STT:lle viestitse erityisavustajansa välityksellä. Kuva vuodelta 2017. STT:lle Mäkelä ei halunnut kommentoida maanantaina alkuillasta sitä, oliko keskusteluja jo käyty. 612-soihtukulkue järjestettiin ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivänä vuonna 2014. Perussuomalaisten kansanedustajista Laakson lisäksi Teemu Keskisarja kertoi aiemmin osallistuvansa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton sijaan 612-soihtukulkueeseen. Mäkelän mukaan suojelupoliisin tiedot aiheuttavat kuitenkin tarpeen arvioida tilannetta uudelleen. Ylipaino . – Kulkueeseen siis todennäköisesti liittyy mukaan äärioikeistolaisia osallistujia. – Sen osalta jokaisen pitäisi pystyä käyttämään omaa harkintakykyään. Ylipaino, diabetes, inkontinenssi, virtsarakon ongelmat tai vauvojen vaippaihottuma voivat aiheuttaa vaivoja. Inkontinenssi . Herkän ihon ärtymistä voidaan ehkäistä tehokkaasti Linolan suojaavalla balsamilla. – Nationalistista paatosta ja joskus myös äärioikeiston salaliittoteorioita, hän sanoo. Hän kuitenkin sanoi, ettei halua olla mukana mediaspektaakkelissa. Pidän kaikenlaisia ääriliikkeitä vaarallisina ja Suomen vakaudelle haitallisina, Orpo sanoi viestissään. Keskisarja kertoi osallistumispäätöksestään perjantaina. Näen niin, että kun kansanedustaja on kutsuttu Presidentinlinnaan, kutsua olisi syytä noudattaa. YHTEISTYÖSSÄ: 9 A D A A R O N EN KLO 18:30 LOIMUA-AREENA HU OM EN N A SUOMEN CUP: PUOLIVÄLIERÄ Perussuomalaisten Sheikki Laakso perui osallistumisensa 612-soihtukulkueeseen Anni Keski-Heikkilä, Heli Laakkonen?/?STT Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso perui osallistumisensa itsenäisyyspäivän 612-kulkueeseen. Diabetes . Osallistumiseni on saanut mediassa omituiset mittasuhteet. Näistä syistä iho ärsyyntyy Juoksetko tai pyöräiletkö. Voide on verrattavissa nykyaikaisten tekstiilien hengittäviin ja vettä hylkiviin kuituihin, sillä se luo kerroksen, joka hylkii hikeä ja ehkäisee kosteuden vaikutusta. Eli edustanevat pääasiassa laitaoikeistoa, perussuomalaisista aina uusnatseihin. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Hämeen Sanomat selittää ja silittää arkesi asiat. Hänen mukaansa tapahtumassa pidetyt puheet ovat olleet ”pari piirua persuista oikealle”. Tällainen ärsytys voi aiheuttaa ihon punoitusta, epämiellyttävää polttelua ja ärsytyksen jatkuessa jopa tulehtumista. la ps et 015 v. Tapahtuma itse määrittelee itsensä tapahtumaksi, jonka tarkoituksena on juhlistaa Suomen itsenäisyyttä ja kunnioittaa menneiden sukupolvien sen eteen tekemiä uhrauksia. Lasten vaipat LI P U T EN N A K K O O N LI P P U .F I — 12 € / 15 €. va pa a pä äs y. Hän kertoi asiasta Facebookissa maanantai-iltana
Väliaikaiseksi kuvailtu korjaus toimenpide pelasti vesihuollon, eikä räjähdys vaikuttanut sähkön saantiin. – Tästä huolimatta (Serbian) pyrkimykset on tuomittu epäonnistumaan, koska Kosovo perustuu länsimaisille demokraattisille arvoille, Kurti jatkoi. Yksittäisistä puoleista sosiaalidemokraatit (PSD) saivat eniten ääniä, 22 prosenttia, neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin äärioikeistolainen AUR-puolue. – Olemme aktiivisesti yhteydessä kaikkien syyrialaisten osapuolten kanssa, jotta saisimme väkemme turvaan ja varmistettua heidän turvallisen uudelleensijoittamisensa –– turvallisemmille alueille maan pohjoisosissa, sanoi Syyrian demokraattisten joukkojen (SDF) johtaja Mazloum Abdi tiedotteessa. Venäjän lisäksi myös Iran tukee Syyrian hallitusta. Romaniassa käytiin viikko sitten sunnuntaina presidentinvaalien ensimmäinen kierros, josta toiselle kierrokselle etenivät yllätysehdokkaat. Sunnuntaina koko kaupunki oli kapinalliskoalition hallussa lukuun ottamatta kurditaistelijoiden kontrolloimia naapurustoja. Hunter Biden tunnusti syyskuussa syyllistyneensä veropetoksiin. Scholz lupasi myös Ukrainalle lisää aseapua 650 miljoonan euron arvosta vuoden loppuun mennessä. Stoltenberg ehdottaa Ukrainalle väliaikaisia alueluovutuksia Jaakko Vilmusenaho Puolustusliitto Naton entinen pääsihteeri Jens Stoltenberg (kuvassa) ehdottaa Ukrainalle väliaikaisia alueluovutuksia Venäjälle sodan pikaiseksi päättämiseksi. Ulkomaat p. Syyriassa on viime viikosta lähtien käyty kiivaimpia taisteluita neljään vuoteen. Presidentti Biden sanoi, ettei hänen poikansa tekojen kaltaisissa tapauksissa vastaavanlaisia syytteitä lähes koskaan viedä oikeudessa eteenpäin. Räjähdys vahingoitti kanavaa, joka kuljettaa vettä sadoilletuhansille ihmisille sekä kahteen voimalaitokseen, jotka tuottavat suurimman osan maan sähköstä. Presidentti Biden oli aiemmin sanonut, ettei aio puuttua poikansa oikeusprosessiin, ja otti tämän esille myös sunnuntaisessa lausunnossaan. Uutistoimisto AFP:n analyysin mukaan Venäjän joukot valtasivat viime kuussa eniten alueita yhden kuukauden aikana sitten toissa vuoden maaliskuun. Venäjä tukee ilmaiskuillaan Syyrian hallinnon yrityksiä vallata kaupunki takaisin. Presidentti sanoi sunnuntaina paikallista aikaa julkaistussa lausunnossaan, että hän katsoi poikaansa kohdellun epäoikeudenmukaisesti sen vuoksi, että tämä on presidentin poika. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vihjasi itse viime viikolla brittikanava Sky Newsille olevansa valmis väliaikaisiin alueluovutuksiin. Stoltenbergin mukaan on tärkeää, että Ukraina saa alueluovutuksista vastineeksi turvatakuut. Räjähdys tapahtui perjantaina lähellä Zubin Potokin kaupunkia Kosovon pohjoisosassa. Äärioikeisto eteni Romanian vaaleissa STT Myllerrys Romanian politiikassa näytti maanantaina jatkuvan, kun äärioikeistolaisten puolueiden yhteinen äänimäärä nousi noin 32 prosenttiin, kun lähes kaikki parlamenttivaalien äänet oli laskettu. PSD tarvitsee kahden muun puolueen tuen, mikä merkitsee erittäin suurta epävakautta lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä, analysoi ETH Zürich -tutkimuslaitoksen tutkija Marius Ghincea. Presidentti syytti vastustajiensa kongressissa vaikuttaneen oikeusprosessiin. Islamistijohtoisten kapinallisjoukkojen sotilas vartioi Aleppon lentoaseman sisäänkäyntiä maanantaina. Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinto menetti viikonloppuna kokonaan Aleppon hallinnan kapinallisille salamahyökkäyksessä, joka yllätti armeijan täysin. Molemmat ovat luvanneet auttaa Syyriaa Aleppon valtaamisessa takaisin. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tähdensi, että rauhaan tarvitaan hyviä aseita ja diplomatiaa. Muina äärioikeistolaisina ryhmittyminä parlamenttiin nousivat muun muassa SOS Romania ja Nuorten ihmisten puolue (POT). – Uskon, että politiikka on saastuttanut tätä prosessia ja johtanut oikeusmurhaan, Biden sanoi lausunnossaan. Venäjän ulkoministeri Sergei Lav rov puolestaan väitti Moskovassa, että länsimaat haluavat tulitauon, jotta ne voisivat aseistaa Ukrainaa sen aikana. Alankomaiden pääministeri Mark Rutte nousi Stoltenbergin tilalle liittokunnan pääsihteeriksi lokakuussa. Viime kesänä hänet todettiin syylliseksi myös aserikoksiin. Stoltenberg ja Zelenskyi ovat molemmat aiemmin noudattaneet linjaa, jossa Venäjälle ei luovutettaisi sen Ukrainassa miehittämiä alueita. Hieman ennen Kurtin kommentteja Serbian presidentti Aleksandar Vucic oli arvostellut Kosovon esittämiä syytöksiä. Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 11 Taistelut Aleppossa jatkuivat STT, AFP Taistelut Syyrian pohjoisosassa sijaitsevassa Aleppossa ja sen liepeillä jatkuivat maanantaina samaan aikaan, kun YK:n turvallisuusneuvosto ilmoitti pitävänsä tilanteesta tiistaina hätäkokouksen Syyrian hallinnon pyynnöstä. Puheet tulitauosta ja Ukrainan mahdollisista alueluovutuksista ovat voimistuneet viime päivinä. Liittokansleri toisti, että rauhanehtojen tulee olla oikeudenmukaiset ja kestävät, eikä niistä saa päättää ilman Ukrainan hyväksyntää. Hän armahti muun muassa tyttärensä apen Charles Kushnerin. Brittilehti Guardianin mukaan äärioikeistopuolueet ovat käyttäneet Romanian vahvaa tukea Ukrainalle keppihevosena lietsoakseen pelkoa siitä, että sota voi levitä Romanian rajan yli. Kurti kuvaili Serbian jäljittelevän venäläisten käyttämiä menetelmiä uhatakseen Kosovoa ja aluetta yleisesti. – En koskaan aio ottaa tänään saamaani armahdusta itsestäänselvyytenä ja omistan uudelleen rakentamani elämän niiden auttamiseen, jotka ovat edelleen sairaita ja kärsiviä, sanoi huumeongelmista aiemmin kärsinyt presidentin poika CNN:n mukaan. Hän muistutti myös, että Saksan avun jatkuminen myös ensi vuonna on elintärkeää. Scholz lupasi Kiovassa lisää aseapua Ukrainalle STT, AFP Ukrainassa vieraillut Saksan liittokansleri Olaf Scholz korosti maanantaina, ettei Venäjän saa antaa sanella rauhanehtoja Ukrainan sodassa. OMAR HAJ KADOUR / AFP Yhdysvaltain presidentti Joe Biden armahti sittenkin poikansa Elias Peltonen?/?STT Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on armahtanut poikansa Hunter Bidenin. 32 Äärioikeistolaisten puolueiden yhteinen äänimäärä oli 32 prosenttia. – Meillä ei ole mitään yhteyttä siihen, Vucic sanoi räjähdyksestä. Koko Aleppon kaupunki on kapinallisten hallussa. Stoltenberg puhuu asiasta saksalaiselle Table.Briefings -julkaisulle. Syyriassa kurdijoukot pyrkivät evakuoimaan omiaan turvaan Alepposta. Kyse voisi olla Nato-jäsenyydestä, mutta Stoltenbergin mukaan on ”muita tapoja aseistaa ja tukea ukrainalaisia”. Syyrian armeija teki yhdessä Venäjän kanssa ilmaiskuja kapinallisalueille, kun taas jihadistijärjestö Hayat Tahrir al-Shamin (HTS) johtamat joukot tulittivat raketeilla hallituksen joukkojen valvonnassa olevaa Haman kaupunkia. Sekä parlamenttiettä presidentinvaalit on nähty kriittisinä EUja Nato-maa Romanian tulevaisuuden suunnan kannalta. Stoltenberg toimi Naton pääsihteerinä vuosina 2014–2024 ja johti siten liittokuntaa sen tukiessa Ukrainaa puolustussodassaan Venäjää vastaan. – Jos tulitaukolinja tarkoittaa, että Venäjä jatkaa miehitettyjen alueiden hallintaa, se ei tarkoita, että Ukrainan on luovuttava alueista ikuisesti, Stoltenberg sanoo. Venäjä teki lauantain vastaisen yön aikana Aleppossa ilmaiskuja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016. Esimerkiksi presidenttiehdokkaiden ennakkosuosikkina pidetty pääministeri Marcel Ciolacu putosi toiselta kierrokselta, joskin presidentinvaalien äänet on määrätty laskettavaksi uudestaan. – Parlamentista on tulossa hyvin sirpaloitunut, koska hallitsevaa puoluetta ei ole. Myös Yhdysvaltain tuleva presidentti, republikaani Donald Trump, myönsi ensimmäisellä presidenttikaudellaan lähipiirilleen armahduksia. Nyt Stoltenberg pitää tällaista ratkaisua epätodennäköisenä sodan nykyisen tilanteen vuoksi. Kosovo syyttää Serbiaa ”venäläisistä menetelmistä” STT, AFP Kosovon pääministeri Albin Kurti syytti sunnuntaina jälleen naapurimaa Serbiaa Kosovon pohjoisosassa tapahtuneesta kanavaräjähdyksestä
Viranhaltijoita ja päättäjiä sitoo rahoituslainsäädännön lisäksi substanssilainsäädäntö ja perustuslaki. Forssan seudulla erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollonhuollon integraatio tehtiin yli 20 vuotta sitten. Vanhemmat tuntevat lapsensa tarpeet parhaiten ja tietävät, millainen varhaiskasvatusympäristö tukee lapsen kehitystä. 12 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 s Hämeenlinnan palvelusetelikiista kiteytyy keskeiseen kysymykseen: kenellä on oikeus määritellä lapsen etu – perheillä vai hallinnolla. Toimiva ja kustannustehokas käytäntö on esimerkiksi samojen hoitajien työpanos perusterveydenhuollon kiirevastaanotolla ja erikoisalojen poliklinikoilla. Kaikkea ei voi kuitenkaan hoitaa kotona eikä etänä. Vuosisadan suurin uudistus ei ole kerralla valmis. Forssan ja Riihimäen sairaaloiden palvelujen romuttaminen aiheuttaisi pitkäkestoiset arvet luottamukseen. Sairaaloiden välinen työnjako alueen sisällä niin, että kussakin on oma erityisyytensä, luo luottamusta ja on hyvinvointialueen strategian mukaista. Perustuslaki turvaa ihmisille riittävät sosiaalija terveyspalvelut. Hämeenlinnassa tämä tavoite ei sellaisenaan toteudu. Johanna Häggman aluevaltuutettu (kesk.), aluehallituksen 2. Kyse ei ole vastakkainasettelusta yksityisen ja kunnallisen varhaiskasvatuksen välillä, vaan siitä, miten järjestelmä tukee perheiden oikeutta tehdä lapsensa tarpeisiin perustuvia päätöksiä. Toivomme, että asia otetaan käsittelyyn ja kiista saadaan vihdoin päätökseen. Kuvituskuva Katuman kunnallisen päiväkodin pihamaalta. Erikoisalojen poliklinikkatoiminnot on säilytettävä Forssassa ja Riihimäellä. varapuheenjohtaja Forssa Realismi ei ole pirujen maalaamista seinille hyvinvointialueella p Mielipide. Asioita ei tarvitse keksiä uudestaan. Asioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on tosiasioiden esille nostamista. Päättäjien tehtävä on yhdenvertaisesti turvata vähintään perustason erikoissairaanhoidon palvelut kaikissa kolmessa alueemme sairaalassa. Kannattaa keskittää kyseinen kirurgia sinne ja keskussairaalaan anestesiaa edellyttävä kirurgia. Säästämme, kun sairaudet ennaltaehkäistään tai diagnosoidaan ajoissa. Tämä ratkaisu tulee vaikuttamaan paitsi Hämeenlinnaan, myös laajemmin palvelusetelijärjestelmän kehittämiseen Suomessa. Miten tämä malli lisää valinnanvapautta. Olisi järjetöntä käyttää ostopalveluna yksityistä sektoria avuksi, kun hyvinvointialueella on valmiina tilat, välineistö ja henkilöstö paikallispuudutuksessa tehtävään kirurgiaan esimerkiksi Forssan sairaalassa. Aloittakaa alijäämien kattamisvelvoitteen aikataulun pidentämisestä. Asian luonne ja merkitys vaativat perusteellisen oikeudellisen selvityksen. Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena on lisätä joustavuutta ja tarjota perheille mahdollisuus valita lapselleen sopivin varhaiskasvatuspaikka. Otetaan käyttöön toimivimmat käytänteet. Atte Tarri päiväkodin johtaja Karhuryhmän päiväkodit Sari Järvinen päiväkodin johtaja Jaarlin päiväkodit Hämeenlinna Kun hallinto määrittelee lapsen edun: mistä Hämeenlinnan palvelusetelikiistassa on kyse. RIKU HASARI s Kokoomuksen aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen Aino Närkki kirjoitti mielipidepalstalla, että ”Pirujen maalailu seinille” hidastaa Oma Hämeen palveluiden kehittämistä (HäSa 29.11.). Riihimäen seudulta valitettavasti jo sairaanhoitopiiri ajoi alas erikoissairaanhoitoa. ” Järjestelmän tehtävänä on mahdollistaa aidot valinnat. Erikoisalojen poliklinikkapalvelut ja perusterveydenhuollon vuodeosastot eivät ole kerran elämässä tarvittavia palveluja. Hakemusta ei saa edes lähetettyä ennen kuin on valinnut kunnallisen vaihtoehdon. Kokoomusvaltuutettu mainostaa ”uusina toimintoina” palveluja, joista osa on ollut käytössä jo vuosia. Kaikkia kirurgisia leikkauksia ei pidä keskittää yhteen paikkaan. Orpon hallituksella on nyt valta päättää. Kokoomusaluevaltuutetun toivon perehtyvän, kuinka paljon palveluja on hyvinvointialue leikannut Forssan seudulta. Päätöksellä määritellään, painotetaanko jatkossa lapsen etua vai hallinnollisia toimintamalleja. Nykyisessä mallissa hakemuksessa on aina valittava myös kunnallinen päiväkoti, vaikka perhe haluaisi valita vain yksityisiä vaihtoehtoja. Hämeenlinnassa yksityisen varhaiskasvatuksen piirissä on yli 800 lasta, mikä osoittaa, että järjestelmän toimivuus on merkittävä kysymys alueen perheille. Hämeenlinnassa on monia laadukkaita kunnallisia päiväkoteja, mutta järjestelmän tehtävänä tulisi olla mahdollistaa perheille aidot valinnat heidän tarpeidensa ja lapsensa edun mukaisesti. Palvelujen alasajo ei ole niiden kehittämistä. Esimerkiksi kotisairaala (nimellä avosairaala) on ollut Forssan seudulla vuodesta 2007 ja Riihimäen seudullakin pitkään. Siinä on unohdettu asiakaslähtöisyys. Ne on saatava lähipalveluina, jolloin hoitoon hakeudutaan ajoissa ja sinne pääsy ei ole asiakkaille kohtuuttomien matkojen ja kustannusten päässä. Kaupungin ohjeistuksessa perhe pyritään sijoittamaan ensisijaisesti kunnalliseen päiväkotiin, jos se on mahdollista. Lapsen etu on varhaiskasvatuslain keskeinen periaate ja sen tulisi ohjata myös palvelusetelijärjestelmän toimintaa. Strategian mukaisesti myös Forssan ja Riihimäen sairaaloissa on oltava erikoissairaanhoidon palveluja. Esiselvityksen toimenpiteet tarkoittaisivat Riihimäen ja Forssan sairaaloiden alasajoa. Nyt ratkaisua odotetaan korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Järjestelmän tehtävänä on mahdollistaa aidot valinnat, ei vaikeuttaa niitä tarpeettomilla rajoituksilla, jotka ovat perheiden ja palveluntuottajien näkökulmasta ilmeisiä. Riihimäellä voitaisiin tehdä tähystykset. Lisäksi kahden yksityisen päiväkodin asettaminen ensisijaisiksi vaihtoehdoiksi on estetty. Onnistuminen toisiimme luottaen edellyttää yhdenvertaista kohtelua koko alueelle ja sen ihmisille. Tällaiset käytännöt rajoittavat perheiden todellista valinnanvapautta ja ohjaavat päätöksentekoa hallinnollisten mallien mukaisesti
Lääkäripalveluita ja avustavaa henkilökuntaa ei ole ollut riittävästi. Kirjoita omalla nimelläsi. Hyvinvointialueita muodostettaessa lähtökohtana oli taata alueellisesti riittävät ja yhdenmukaiset terveydenhuollon palvelut. Laboratorioja vastaanottopalvelun järjestelyistä voisi ottaa mallia esimerkiksi yksityisiltä lääkäriasemilta. Esimerkiksi haastavampien oppiaineiden opiskelussa pienryhmäopetus voi auttaa oppilasta saamaan henkilökohtaisempaa ohjausta ja parempia eväitä oppimiseen. Ajatus oppilaiden erottelusta voi tuntua vieraalta, ehkä jopa epäreilulta. Järki käteen p Uudet ravintosuositukset ja kaikki ravinnon ”asiantuntijat” valistavat kasvipuolelta lisäämään runsaasti muun muassa palkokasvien käyttöä! Varmasti oikein, mutta tietävätkö asiantuntijat, että palkokasvit ovat ”myrkkyä” kihtiä sairastaville. Jos pyritään strategian mukaisesti järjestämään vaikuttavat palvelut niin, että asiantuntijoiden työ olisi mielekästä, tulisi Hauhon terveysaseman laboratoriopalvelut järjestää vähintäänkin riittävälle tasolle. Merituuli Stenberg hämeenlinnalainen Olisiko aika palauttaa jakotunnit laajemmin käyttöön. Jos tähän vielä lisäisi matalan puutalokadun, nin eiköhän turisteja tulisi ja kaupunkilaiset viihtyisi! Tässä uutta kongretiaa korulauseiden tilalle. Johannes p Äly hoi! Miksi Hamkin kampusta yritetään väkisin Hämeensaaren tuntumaan, kun tyhjillään olevan keskuskoulun tontti sopisi siihen paljon paremmin. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa. Tuskin! Psevdonymo p Jouluostoksille, ja joka sortin kiireille, ei tarvitse kiireillä pyörillä. Jakotunnit ovat yksi keino varmistaa, että jokainen lapsi saa tasapuoliset mahdollisuudet onnistua. (Ei sinne kukaan muu uskaltaisikaan.) Siellä voisi juhlia todellisia venetsialaisia ja kampus olisi vieressä. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Sopii niin nuorille, kuin joka ikäisille, mielensä ylentäville. Terveysasemalla käydessäni olen yllätyksekseni usein todennut, että kaikkien huoneiden ovet ovat kiinni, eikä toimistossa ole ketään. Itse en olisi valmis toimimaan lääkärinä terveysasemalla, missä ei ole sujuvia laboratoriopalveluita. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Paikka sopii kaupunkilaisten virkistykseen hyvin. Goodmanissa Hämeenlinnassa voi jopa kirjoittaa joulupukille, ja postimerkkejä käyttäen, hauskoille hassuille, tontuille joka ikäisille. Lisäksi lääriaseman palvelutoimiston tulisi olla virka-aikana auki. Toimiessani terveysaseman vastaavana lääkärinä laboratoriopalveluita oli saatavana jokaisena työpäivänä ja tälle oli myös tarvetta. Tapio Innamaa vara-aluevaltuutettu (kesk.) Hauho Riittämättömät palvelut Hauhon terveysasemalla Mielipide p. Ilmeisesti tämä on aiheuttanut tilastoharhaa, mihin perustuen entisestäänkin riittämättömiä laboratoriopalveluita on katsottu voitavan vähentää tämän kuun alusta kahdesta päivästä vain yhteen päivään viikossa. Hämeenlinnassa jakotunteja on nykyisin aiempaa vähemmän. Moottoritien viereen 14–20 kerroksiset asuinrakennukset sekä väliin jäävälle alueelle city-puisto, josta yhteyssilta Kantolan tapahtumapuistoon. Pampula p Kun Hämeenlinna ei saanut Colosseum-areenaa, niin katsokaamme hiukan pohjoisempaa paikkaa, esimerkiksi Venetsiaa. Tämän perusteella voitaisiin palveluiden vähennykset ja sulkemiset kohdistaa vähemmän vaikuttaviin toimintoihin ja tarvittaessa lisätä resursseja vaikuttaviin toimintoihin. Tulee muutenkin huolehtia siitä, että liitoskuntien sairaanhoidon palvelut hoidetaan asianmukaiseti. Hyvinvointialueen toiminnan aikana Hauhon terveysaseman palvelut eivät ole olleet kysyntää vastaavalla tasolla. Toimivat laboratoriopalvelut kytkeytyvät oleellisesti tehokkaaseen lääkärin työhön. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Tätä tavoitellen luotiin Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle toiminnan alkuvaiheessa strategia. Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 13 s Kun vanhempi kuulee lapsensa luokan jakaantuvan oppitunneilla, ensimmäinen ajatus saattaa olla: ”Luokitellaanko lapset hyviin ja huonoihin?” Tunnustan itsekin pohtineeni tätä, kun kuulin jakotunneista ensimmäistä kertaa. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Reipas kävely koululle ja ostoksille. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Toimiakseen tehokkaasti tulisi lääkärillä olla myös riittävästi avustavaa henkilöstöä. Kyse ei ole lasten erottelusta parempiin ja huonompiin, vaan oppimisen tasa-arvon ja laadukkaan opetuksen edistämisestä. Olisiko siis aika ottaa askel taaksepäin ja pohtia, kuinka voisimme palauttaa jakotunnit laajemmin käyttöön. p Toivottavasti kaupunki ei ryhdy tarjoamaan sotainvalidien saunaa ja tonttia Vanajanlinnalle tai muulle grynderille. Koulumaailma muuttuu yhä vaativammaksi ja opettajat joutuvat tasapainottelemaan erilaisten oppijoiden tarpeiden välillä. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Kuvat: mielipide@hameensanomat.fi ”Auringonlasku 29. Tämä on mielestäni sääli, sillä ne ovat tehokas tapa panostaa oppilaiden oppimiseen ja hyvinvointiin. Ne eivät ole keino arvottaa lapsia, vaan väline yksilöllisen tuen ja opetuksen mahdollistamiseen. Ilman ajanvarausta yksinkertaisenkin asian toimittaminen tai neuvon kysyminen on tällöin hankalaa ja aikaa vievää, eikä aina onnistukaan. 11.2024 Pollentiellä.” Kari Takalan kuva. Väestö ei ole tämän jälkeen muuttunut eikä sairastaminen vähentynyt. Toisaalta myös niitä, jotka tarvitsevat enemmän aikaa perusasioiden omaksumiseen, voidaan tukea rauhallisemmassa ja kohdennetummassa ympäristössä. Kuitenkin tarkemmin asiaan perehdyttyäni olen alkanut nähdä jakotunnit suurena mahdollisuutena. Strategian mukaan hyvinvointialueen painopistealueena on muun muassa: ”Järjestämme vaikuttavat palvelut, jolloin saadaan aikaan työn tehokkuus ja asiantuntijoiden työn mielekkyys.” Sen lisäksi, että on luotu uusia käytäntöjä potilaan hoidon saannin helpottamiseksi olisi alkuvaiheessa ollut ja on edelleenkin tarpeellista tehdä luotettavia selvityksiä olemassa olevien palveluiden vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta. ”Näin meillä Lammin pitäjässä.” Tarja Saarinen lähetti kuvan. Jakotunneilla pyritään tarjoamaan oppilaille juuri heidän tarpeitaan vastaavaa opetusta. Tonttu TEKSTARIT LUKIJOIDEN KUVAT ”Talviunilla, missähän lumipeitto viipyy?” Tuula Hietala kuvasi. Nyt sulkemiset vaikuttavat sattumanvaraisilta. Sieltähän löytyy vesirakentamista, joten Hämeensaaren laituriasunnot opiskelijoidenkäyttöön
” Hahmoissa on kautta linjan jotain inhi millistä ja koskettavaa. Tilassa erityisen lumoavalta tuntuu hennon vihertävä vesimalja, jonne vesi pisaroi pimeydestä äänekkäästi. Marraskuisessa illassa herkkinä hohtavat Seitsemäs huone -kokonaisuuden tilat ovat elegantti lisä ja kutsuvat havainnoimaan myös pimeässä ulkotilassa. Koen tämän merkkinä vaikutuksen tehneestä näyttelykäynnistä; Wirkkalan visuaalisessa maailmassa vierailtuani maailma tuntuu merkityksin latautuneelta ja hyvin kauniilta. Myös museon piha-alue on upealla tavalla osa näyttelyä. 1973). Betoniset seinät tuntuvat hetkittäin osalta installaatioita, ja huomaan, että niitä tekisi välillä mieli jopa koskea. Ojala haluaa muistuttaa teosten katsojia siitä, että ne eivät esitä todellisia paikkoja, ihmisiä tai asioita. Pilvi Ojalan nukketeatteriteemaisessa näyttelyssä on kauhukuvastoa ja sirkusmaailmaa. Maaria Wirkkalan (s. Laatikkomuotoisen pienoismaailman sisään kurkkaava saa vastaansa hätkähdyttävän olennon katseen: laatikon sisään rakennettu unimaailma on pienestä koostaan huolimatta voimakas. Yksityiskohta Pilvi Ojalan teoksesta Epäsovinnainen. Samanhenkistä, suorastaan surrealistista kauhua löytyy myös kurkistusaukkoteoksesta Serafi. 1954) teoksissa on lumovoimaa ja taikaa. Kirjaimellisempaa käsittelyä edustaa dramaattisen näyttämöllinen Kuolemat pelaavat shakkia -teos, jossa verhoista pilkottavat kädet pitelevät kyseenalaisten pelureiden naruja. Suorastaan sympaattisen demokraattisesti naruissa riippuvat hahmot asettuvat ikään kuin samalle viivalle, suunnaten ihmettelevän katseen mystisen nukettajan suuntaan. Makaaberin kauhukuvaston lisäksi mukana vilahtelee vaikutteita sirkusmaailmasta sekä italialaisesta Commedia dell’artesta. Pienenä miinuksena teoksen installoinnille verrattuna aiemmin Kiasmassa näkemääni on todettava, että teoksen avainelementti paljastuu kävijälle nyt heti ensisilmäyksellä ja installaation tila on turhan vahvasti valaistu. Nukketeatteriteema löytää erityisen vaikuttavan suunnan myös rykelmään ripustetuista grafiikanvedoksista Taivaallinen nukettaja, Vapahtaja ja Riivaaja . Taidehalli Häme 15.12.2024 saakka. Näyttelystä lähtiessäni huomaan ihailevani myös katuvalojen aikaansaamia varjoja ja kerrostalojen valaistujen ikkunoiden muodostamia kokonaisuuksia. Näyttelyn ensimmäinen sali muodostaa kokonaisinstallaation (Särkyvää, 2023–24) ja sellaisena se toimii upeana aloituksena kierrokselle. Huoleni oli turha; kokonaisuus toimii erinomaisesti. Se virittää mielen vastaanottavaiseksi. Hiiltynyt puu, laatikot, kannet, tuolit ja hillitty kullan hohde kutsuvat Wirkkalan omalakiseen maailmaan. Ojalan nukketeatteriteemainen näyttely kokoaa yhteen monenlaisia elementtejä. Näyttely on esillä Hämeenlinnassa Taidehalli Hämeessä. Keraamisten laattojen pinnassa on yksityiskohtaista ja kiehtovaa kaiverrettua viivastoa. Poikkeuksen tekee keraaminen teoskokonaisuus Mielenmosaiikki – Elämänkerta ilman sanoja (2024). ”Teokseni ovat kuvallista leikkiä ja uppoutumista tekemisen hetkeen”, hän kiteyttää. Hetken tuntuu, että tässä on kaikki, ja teoksen äärellä voisi viipyä loputtomiin. ” Lavastaminen, illuusiot, keinotekoisuus ja aitous ovat teemoja, jotka kiehtovat mieltäni”, kuvailee taiteilija Pilvi Ojala (s. Hämeenlinnassa Taidehalli Hämeessä esittäytyvä Ojala palkittiin Suomen Taideyhdistyksen William Thuring -palkinnolla vuonna 2017. Näyttely osoittaa, miten pieni voi olla vahva – sekä tunnelmaltaan että sanomaltaan. Sekä kaksiettä kolmiulotteisissa teoksissa Ojalan pienipiirteinen ja ilmeikäs tyyli vakuuttaa. Wirkkalan teosten taika perustuu mielestäni sille, että niissä on vahvaa symboliikkaa, joka ei heti rakennu katsojan mielessä tarinoiksi tai sanallisiksi merkityksiksi. Miten keveys ja vakaus voivatkaan olla läsnä niin saumattomasti. Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella 19.1.2025 saakka. Puppentheater tuo esiin taiteilijan, joka operoi pienessä mittakaavassa ja monessa eri ulottuvuudessa. OSSI TUOVINEN Pilvi Ojala: Yksityiskohta etoksesta Kita. Hahmot ja niitä ohjailevat kädet on toteutettu samanlaisella tunnistettavalla, yksinkertaistavan sadunomaisella tyylillä. Ojalan käsissä nukketeatteriteema laajenee ja saa monenlaisia merkityksiä. Puppentheaterkokonaisuuden hahmoissa on kautta linjan jotain inhimillistä ja koskettavaa. Kiinnostus erilaisiin näyttämörakennelmiin ja dioraamoihin sai uuden muodon taiteilijan siirtyessä viime keväänä marionettija käsinukketeemojen pariin. Sen äärellä kävijä pääsee kehollisesti osaksi painottomuuden tunnetta. Wirkkalan teokset ammentavat varjoista ja pimeydestä. Maaria Wirkkalan näyttely on vuodenvaihteen yli esillä Sara Hildénin taidemuseossa., Depending on 5 (Veden varassa 5), 2010. 14 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 Maaria Wirkkalan näyttely huokuu tummanpuhuvaa herkkyyttä Kukka Pitkänen KUVATAIDE Maaria Wirkkala: Edes takaisin. Taiteilijan teoksia löytyy muun muassa HAM Helsingin taidemuseon, Hämeenlinnan taidemuseon sekä Riihimäen taidemuseon kokoelmista. Ennen näyttelyssä käyntiä pohdin, kuinka laaja kokonaisuus mahtaa toimia, kun yksittäiset teokset ovat herkkyydessään niin vahvoja ja täysiä, latautuneita. p Kulttuuri. Suuressa osassa Wirkkalan teoksia taiteilijan kädenjälki ei ole läsnä. Kokonaisuutena Wirkkalan teokset onnistuvat jopa luomaan taikapiirin, joka muuttaa usein näyttelytilana hieman kovalta ja kolkolta tuntuvan Sara Hildénin taidemuseotilan huokoiseksi ja hengittäväksi. Erilaisista nukkehahmoista tulee Ojalan teoksissa samanarvoisia. SAKARI VIIKA Taiteen pieniä suuria maailmoja Mira Arkko KUVATAIDE Pilvi Ojala: Puppentheater. Tätä teosta voikin halutessaan lukea vaikkapa kertomuksena elämän mittaisesta matkasta kohti selkenemistä ja tyyntymistä. Ne tekevät vahvan vaikutuksen, mutta operoivat jollakin ei-sanallisella tasolla. Vesi, varjot ja liike ovat kauniisti läsnä myös teossarjassa Depending on (Veden varassa). Samaa tunnetta välittää myös Kiasman kokoelmiin kuuluva teos Vakain aikein (2006). Lopella asuvan ja työskentelevän taiteilijan nukketeatteriin viittaava Puppentheater -näyttely pitää sisällään viivasyövytyksiä sekä paperia ja pahvia yhdistäviä kolmiulotteisia teoksia kuluvalta vuodelta. Teokset, kuten näyttämömuotoon rakennettu Epäsovinnainen , tarjoavat samaistumispintaa kaikille, jotka ovat edes joskus tunteneet olevansa yksin tai erilaisia. Kaksiulotteisen grafiikan, kuten Potretti, Puppe ja Outoa väkeä , viivarikkaus täydentää taiteilijan ilmaisua
Sibeliuksenkadulla hän piti 1980-luvulla taidegalleria Tavastiaa. Hyvinvointibisnes, autismi, juutalaiskysymys, ilmastonmuutos ja lukuisat muut aiheet nivoutuvat hätähuudoksi jo miltei peruuttamattomasti rikki olevan maailman puolesta. Vain heteitä ankkuroituu vahvasti kirjalliseen perinteeseen ja mytologiaan, mutta teoksen intiimi ruumiillisuus on vahvasti omaäänistä ja vaikuttavaa, perusteluissa sanotaan. Esillä on Juhani Palmun tuotantoa 1970-luvulta lähtien. Säätiön tarkoituksena on suomalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen. . Klein seuraa Wolfin tekemisiä pakkomielteisesti aina tämän toistuvia vierailuja rasistisen ja militaristisen Steve Bannonin War Room -podcastissä myöten, ja saa jo läheisensä huolestumaan itsestään. Suom. Vain heteitä oli myös Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. RIKU HASARI Kulttuuri p. Juhani Palmun maalaus, jossa näkymä Hämeenlinnan Niittykadulta. Lievonen palkittiin vuonna 2021 J.H. – Hänelle on niin ikään luontevaa kirjoittaa vaikkapa ilonintojen koosteisesta kierteestä tai jalkojen kuumoittumisesta, mikä vie tunnelman tästä ajasta väkisinkin vanhempaan runouteen. Hämeen Sanomien kriitikko Riikka Happonen kiitti arviossaan (22.5.2024) Lievosen luovaa tapaa käyttää kieltä: ”Hän ottaa itselleen vapauden muokata sanoja mieleisikseen ja keksiä niille uusia merkityksiä”. Palkintolautakunnan mukaan Lievosen esikoiskokoelma on ”nousuveren ja ilonintojen korkeaa runoutta”. Lopulta hän tekee tästä itselleen äärimmäisen henkilökohtaisesta aiheesta synteesin lukuisten eri näkökulmien kautta. Runoilija Carlos Lievonen asettui asumaan Riihimäelle viitisen vuotta sitten. Erkon kirjallisuuspalkinnolla. Hän oli värikäs persoona ja juorupalstojen kestohahmo, ja kertoi jälkeenpäin saaneensa Hämeenlinnassa osakseen ”poikkeuksellisen vahvaa vastaustusta”. Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 15 Juhani Palmun muistonäyttely esillä Hämeenlinnassa Hämeen Sanomat Hämeenlinnan Hallituskadulla on joulukuun puoliväliin saakka esillä taidemyyntinäyttely, jonka yhteydessä on taiteilija Juhani Palmun muistonäyttely. Wolfin ajatukset ovat usein todella, todella höynähtäneitä, ja tätä hulluutta vasten Klein alkaa hahmottaa paitsi koko maailman tulemista hulluksi, myös kapitalismin tilaa ja erilaisia voimia, jotka siihen tänä päivänä hyvässä ja pahassa vaikuttavat. Latoaiheisilla maalauksillaan tunnetuksi tullut taidemaalari Juhani Palmu asettui Hämeenlinnan Siirissä sijaitsevaan isoon omakotitaloon 1980-luvun alussa. Teoksen loppupuolella, kun Klein pääsee itselleen ominaiseen kapitalismikritiikkiin ja siihen, että salaliittoteoreetikot keksivät illusorisia ongelmia peittääkseen silmänsä maailman todellisilta ongelmilta (ja näistä aihelmista leviävään lopputulemaan), tunnutaan taas olevan ytimessä. Kirjailija itse luonnehti teoksen ilmestyessä keväällä 2024, että se on ennen kaikkea kuvaus homoseksuaalisesta rakkaudesta ympäristössä, jossa sille ei ole historiallisesti annettu tilaa. Suuren hurmion runous syntyy liekehtivästä kuvastosta ja taitavasta rytmiikasta. Välillä paremmin, välillä ohuemmin. Kokonaisuuden painotus on Lavosen vanhemmassa tuotannossa. Helsingissä syntynyt Lievonen on asunut lapsuudessaan Espanjassa ja Ruotsissa. Naomi Kleinin Kaksoisolennon esittelyteksti tuntui niin mielikuvitukselliselta, että olin vielä kirjan käsiin saatuanikin luulossa, että tähän mennessä tietokirjoja kirjoittanut Klein on tehnyt uuden aluevaltauksen ja kirjoittanut romaanin. Luhtaniemi palkittiin runoteoksestaan Tauoton . Klein ei oikein ole samalla tavalla pelottavan ytimessä kuin yleensä. Hän sivuaa monia aiheita, mutta ne jäävät hieman torsoiksi. Vaikka Klein uhkaa välillä hukata punaisen langan, kaikki on kuitenkin liitoksissa kaikkeen ja henkilökohtainen laajenee yleiseksi. Palkinnon arvo on 20 000 euroa. Hän on opiskellut Irlannissa viestintää ja journalismia ja Helsingissä filosofiaa. Miltei katarttinen optimismi löytyy kuitenkin siitä, että ehkä jos unohtaisimme yltiöindividualismin sekä itsekkyyden, ja maailman fasismiin ja tuhoon ajavien tendenssien vastavoimat löytäisivät yhteisen linjan historiassa tuhoisan katastrofaalisesti toistuneeseen kuppikuntiin ja keskinäiseen riitelyyn ajautumisen sijaan, meillä saattaisi vielä olla toivoa. – Kuvaan teoksessa homoseksuaalisuutta myytillisen kauniisti, kuten heteroseksuaalisille suhteille on tehty läpi historian, hän kertoi. Into Kustannus 2024. Toisena kokonaisuutena myyntinäyttelyssä on Kuutti Lavosen teoksia. Lisäksi nähtävänä on Hämeenlinna-aiheisia töitä. Hän on paikalla esittelemässä teoksia. Täytyy silti sanoa, että vielä 250:n sivun kohdallakin 360-sivuinen kirja on tuntunut lähinnä pitkältä johdannolta. Hän oli jonkin aikaa muun muassa Hämeenlinnan taiteilijaseuran jäsen. Näyttelyn järjestää Sven Strindberg oy, jonka toimitusjohtaja on Juhani Palmun vaimo Leila Palmu. Palkinnon saivat myös Salli Kari ja Milka Luhtaniemi. Kirja ei ehkä ole Kleinin vahvin kokonaisuus, mutta jos jaksaa lukea loppuun asti, se myös palkitsee. ” Salaliitto teoreetikot keksivät ongel mia peittääk seen silmänsä maailman todellisilta ongelmilta. Hämeenlinnassa ja Aulangolla taiteilija muistetaan myös siitä, että Ateljee Juhani Palmu toimi vuodesta 1993 vanhassa Kavaljeeri -rakennuksessa Aulangon hotellin pihapiirissä. 400 s. Naomi Klein kirjoittaa hulluksi tulleesta maailmasta Mikko Nenonen KIRJA Naomi Klein: Kaksoisolento. Muistonäyttelyn kunniaksi esille on tuotu harvinaisia maalauksia kuten kansainvälisiä Pariisin näyttelyteoksia sekä aiheita Vanhasta testamentista. Palkintolautakunta toteaa, että valo on Lievosen kokoelman toistuva ja kokoava elementti. Näyttely osoitteessa Hallituskatu 26 on avoinna 15.joulukuuta saakka joka päivä kello 10–19. – Sen rakastavaisten maisema on klassinen locus amoenus, jonka idyllissä puut ja kukat tuoksuvat, linnunlaulu helisee ja vesi solisee. Se paljastaa, häikäisee, taittuu rakastetun iholla. Kysymyksessä on vuosikausia jatkunut sekaannus, jossa juhlitusta liberaalista feministi-ikonista salaliittoteorioiden maailmaan ja laitaoikeiston kumppaniksi ajautunut Naomi Wolf sotketaan hieman samannäköiseen, melkein samannimiseen ja osin samoissa ajatusvirtauksissa aiemmin uineeseen Naomi Kleiniin. Lukiessani esipuhetta käy kuitenkin hitaasti mutta varmasti selville, että tokihan tässä taas tietokirjaa luetaan. Naomi Klein hahmottelee parempaa maailmaa kaksoisolentosekaannuksen kautta. Kesäkuussa Kauhavalla kuollut Palmu (1944–2024) asui uransa aikana 1980–1990-luvuilla pitkään myös Hämeenlinnassa. Mutta täyttymyksensä rakkaus saa Sodomassa ja Gomorrassa: kauneuden myrskyssä rakastavaiset heittäytyvät sydänilojen huumaan, lautakunta kuvailee. Hän on asunut Riihimäellä 2020-luvun alusta lähtien. Silja-Maaria Aronpuro. Kustannusyhtiö WSOY:n pääjohtaja, professori Jalmari Jäntti ja rouva Hildur Jäntti perustivat säätiön vuonna 1942 ja kirjallisuuspalkinnon nuorena kuolleen poikansa muistoksi. Riihimäkeläiselle Carlos Lievoselle Kalevi Jäntin palkinto Pirjo-Liisa Niinimäki Riihimäellä asuvan Carlos Lievosen runoteokselle Vain heteitä on myönnetty Kalevi Jäntin palkinto. Kari sai palkinnon matkaja sairauskertomuksestaan Vedestä ja surusta . Kirjassa hän pyrkii kuitenkin tiukan analyyttisesti purkamaan tätä pakkomiellettään, kaksoisolentomytologiaa sekä yksilön ja yhteiskunnan varjoja
Viimeisiä paikkoja katsotaan läpi. – Kyllähän se [kokoonpanomietintä] aika loppuvaiheessa on. Puolustaja Kalle Kangas on ollut joukkueen vakiokasvoja ja puolustamisen erityisosaajia, siinä missä vahvan syksyn pelannut hyökkääjä Jesse Kiiskinen on oletusarvoiltaan joukkueen ykköspyssyjä. Kisat pelataan Kanadan Ottawassa 26. Ykkösmaalivahdiksi seurassaan noussut Kiekko-Espoon Petteri Rimpinen on otteidensa ja ennen kaikkea pelimääriensä myötä todennäköisesti paalupaikalla kilpailussa ykkösmaalivahdin roolista. Jos miettii, mikä rooli hänellä on tällä hetkellä HPK:ssakin, niin hän pelaa 5–5-pelin lisäksi ylija alivoimaa. – Pidetään viisikkopelin vahvuutta yllä, mutta haluamme olla myös aktiivinen joukkue, joka puolustaa tilaa pois kaverilta ja pääsee riistoihin. Emil Larmi edusti Suomea jo Karjala-turnauksessa, uutena nousi joukkueeseen nyt Robert Leino. Mikkola ei voi vielä paljastaa turnausjoukkuettaan, edes joukkueen rungon osalta, mutta todennäköisesti Kerhon pelaajia on turnauksessa neljä. Se on lyhyt aika, mutta merkityksellinen aika. joulukuuta ja heti seuraavana päivänä joukkue lentää Pohjois-Amerikkaan. Totta kai kuulin myös diagnoosin nopeasti ja aikatauluja siitä, milloin hän oli palaamassa, Mikkola kertoo. – Kyllä Roope pelasi hyvän turnauksen tuolla Imatralla. Leiriryhmässä ovat mukana Kerhon Eva Lamberg ja Iiris Hämäläinen sekä huoltaja Kari Järvinen. Hän on kehittynyt kauden aikana aika tosi kovasti. Vesterinen olisi siis hyvin monikäyttöinen pelaaja myös Nuorille Leijonille. ” Hän on kehittynyt kauden aikana tosi kovasti. – Meillä on pari sanaa, vahva ja rohkea , ollut koko ajan mukana. HPK:n Aurora-liigan joukkueista kutsuttiin taas useampi pelaaja omiin maajoukkueisiinsa. Barbora Jurickova edustaa maajoukkuetauolla Tshekkiä, Julia Matejkova Slovakiaa, Iben Tillman Norjaa ja Manuela Heidenberger Italiaa. Kiiskisen osalta jouduttiin tosin pidättelemään hengitystä, kun hän loukkaantui reilu kuukausi takaperin ja oli vammansa takia lähes tarkalleen neljä viikkoa sivussa. Kisoihin matkaavilta pelaajilta jäisi vähintään viisi HPK:n liigapeliä pelaamatta. – Kyllä hänellä on erilaisia ominaisuuksia. 16 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 Kerhon komeetta on ihastuttanut Nuorissa Leijonissa Topias Kauhala JÄÄKIEKKO M aanantaina julkistettiin eri jääkiekon maajoukkueryhmiä niin miehissä ja naisissa kuin pojissa ja tytöissäkin. – Olemme siitä keskustelleetkin, tulisiko mahdollisesti vuokralle joku pelaaja. . Tietty määrä pelaajia kamppailee niistä viimeisistä paikoista, Nuorten Leijonien päävalmentaja Lauri Mikkola kertoo Hämeen Sanomille . Jokerikortti kisoihin tyrkyllä olevista HPK:n pelaajista on ollut 18-vuotias Roope Vesterinen, joka on ollut syksyllä tekemässä liigaläpimurtoaan 19 otteluin tehoin 5+5=10. . Pian ratkeaa, kuinka monta pelaajaa HPK:sta lähtee nuorten MM-kisoihin Kanadaan. Todennäköisesti pitkän listan Hämeenlinnan Pallokerhon pelaajia sisältävä turnausjoukkue julkistetaan 15. Tarpeeksi kun on pelejä, kun lähdetään turnaukseen, niin rutiini on olemassa. Pelit ovat maalivahtien osalta tosi isossa roolissa. Koska niin monia HPK:n pelaajia on tyrkyllä kisajoukkueeseen, tarkoittaa se samalla mahdollista useamman viikon mittaista lovea Kerhon kokoonpanoon. Ainoa maajoukkueryhmä, josta ei vielä tihkunut uutta kokoonpanoinformaatiota, on Suomen miesten U20-maajoukkue, joka pelaa MM-kisojaan totutusti joulun jälkeen, tällä kertaa Kanadan Ottawassa. Sveitsin turnauksen EHT-joukkueessa ei ole liigapelaajia, mutta Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen valitsi mukaan peräti kaksi pelaajaa vanhasta HPK:n 2019 mestaruusjoukkueesta. Siinä pystyy kokemaan paljon asioita. HPK:sta mukana on Paavo Laine. – Siinä vaiheessa oli vielä aika paljon aikaa kisoihin, ei se liikaa pelästyttänyt. MAAJOUKKUEPAITA PÄÄLLE Kerholaisia maajoukkueryhmissä . Kyllähän se on hieno näytönpaikka ja kokemus. Lauri Mikkola Roope Vesterisestä 4 HPK saattaa menettää peräti neljä pelaajaa nuorten MM-kisoihin. Vielä ei ole päätöksiä tehty heidän suhteen, Mikkola kertoo. Haluamme olla aktiivinen joukkue, Mikkola sanoo. – Siellä on hallit pullollaan ihmisiä ja ympärillä melkoinen hässäkkä. Alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue valmistautuu tammikuussa Vantaan Tikkurilassa pelattaviin MM-kotikisoihin pelaamalla turnauksen Mäntsälässä 13–15.12. Maalivahti Kim Saarinen on ollut syksyllä tiiviisti osa Nuorten Leijonien maalivahtikolmikkoa ja hyvät otteet Liigassa ovat kaiken järjen mukaan vain vahvistaneet hänen asemaansa. HPK-pelaajien asemat ovat syksyn aikana vain vahvistuneet. tammikuuta. Kovan Kerho-kolmikon lisäksi ehti Roope Vesterinenkin antaa Nuorten Leijonien valmennukselle positiiviset pikanäytöt. – Ne kisat ovat sellainen 2,5 viikkoinen rupeama kauden sisällä. Mikkolan kuvaus Nuorten Leijonien identiteetistäkin peilautuu lähes yksi yhteen ominaisuuksiin, mitä Kiiskinen pelaajana edustaa. Rajamäkikin tosin korosti sitä, miten hienoa mahdollisuutta nuorten MM-kisat pelaajille edustavat. Ei ole helppo nuoren veskarin suoriutua tuolla illasta toiseen. . – Hän on osoittanut kypsyyttä. joulukuuta – 5. p Urheilu. – Tuossa kuitenkin kommunikoidaan koko seurojen kanssa siitä, missä pojat menevät. Hämeenlinnalainen hyppäsi edellisessä maajoukkueleirityksessä suoraan ykkösryhmään mukaan ja onnistui silloin myös leijonapaidassa. Ja se on aika iso tapahtuma Pohjois-Amerikassa, nyt Kanadan pääkaupungissa, hän kertoo. Mikkola näkee asian luonnollisesti samoin. Voi olla, että joku nuorempi pelaaja saa näyttöpaikan siinä, HPK:n jääkiekkojohtaja Erkki Rajamäki totesi aiemmin Hämeen Sanomille. – Siinä on hyvä kilpailu päällä veskareillakin paikasta. Ollaan ennakkoluulottomia. Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa Porissa ja Kankaanpäässä 13–15.12 kolme Ruotsi-ottelua
Pelaaja odottaa, että HJS pelaa Kakkosen kärkipäässä myös ensi kesänä. Näytimme hämeenlinnalaisille, mihin tämä jengi pystyy. Suomen joukkueeseen on tyrkyllä laadukkaita hyökkääjiä, mutta puolustajista on pulaa. Mielestäni alkavalle kaudelle emme voi asettaa mitään muuta tavoitetta kuin nousun. Otamme sen keinolla millä hyvänsä, hän lupaa HJS:n tiedotteessa. Yksikään tilanne ei jää kesken. Laine näyttää olevan etuajassa kaukaloon paluunsa suhteen, Lehtinen pyöritteli maanantaina. – Liigassa on kolmannen EHT-turnauksen aikana ensi helmikuussa tauko, joten kotimaassa pelaavat saavat MM-näyttöpaikkansa silloin. Leijonien loput 17 NHL-pelaajaa julkistetaan keskiviikkona. HJS:n päävalmentaja Mikko Ranta iloitsee monipuolisen HJS-kasvatin jatkosta Hämeenlinnassa. – Henkilökohtaisesti haluan kehittyä edelleen pelaajana ja ottaa ison roolin nousujengistä. Jo aiemmin joukkueeseen on nimetty Juuse Saros, Miro Heiskanen ja Esa Lindell sekä Aleksander Barkov, Sebastian Aho ja Mikko Rantanen. TOMI NATRI HJS:n naisten ja miesten joukkueille tärkeät sopimukset Joonas Lainesalo Hämeenlinnan Jalkapalloseuran edustusjoukkueet saivat maanantaina tärkeät jatkosopimukset, kun Emmi Ylä-Soininmäki jatkaa naisten ja Valtteri Ahokas miesten Kakkosen joukkueessa. Ylä-Soininmäki teki HJS:lle viime kaudella 27 maalia, joista 17 syntyi sarjapeleissä, kaksi Suomen cupissa, neljä 18-vuotiaiden tyttöjen SM-karsinnoissa ja neljän ikäluokan varsinaisessa SM-sarjassa. Hänen on määrä aloittaa kautensa uudessa seurassaan Montreal Canadiensissa lähiaikoina. Polvivamman takia koko syyskauden pelaamatta olleen Patrik Laineen nimi kummittelee kulman takana. Koska Liiga pyörii täyttä päätä joulukuun puolivälissä, tilanne päätettiin maajoukkueen suhteen rauhoittaa. Näillä näkymin Leijonat saa ensi helmikuuksi turnaukseen nippa nappa seitsemän kelvollista puolustajaa. – Kyllä jatkopahvi hyvältä maistuu, sitä ei käy kieltäminen. – Henkilökohtaisesti odotukseni on onnistua yhtä hyvin tai mieluusti jopa paremmin maalien viimeistelyssä ja auttaa joukkuetta mahdollisimman hyvin niin puolustuskuin hyökkäyssuuntaa. Laineen pelituntuma on olematon, mutta hänen takavuosien historiansa maalitykkinä tiedetään. Winnipeg Jetsille parhaimmillaan 44 maalia kaudella 2017–18 tehneelle hyökkääjällä pedataan turnausmiehistössä poikkeuksellista roolia. Hän teki viime kaudella paljon töitä omalla ajallaan ja raivasi tiensä pelaavaan kokoonpanoon. – Kippe lähti viime kauteen takamatkalta armeijan takia pieleen menneen edelliskauden jälkeen. Emmi rikkoo, raastaa ja tekee siinä sivussa vielä paljon maaleja, hän sanoo. Ensi kaudella puristetaan vielä viimeiset pisarat ja otetaan seuraava askel. – Kaikilla on ilman EHT:takin kuva, minkälainen pelaaja Vatanen on. – Siellä on jollain joukkueella jaossa 12 pistettä. Ahokas nousi viime kauden kuluessa HJS:n avauskokoonpanon vakiopelaajaksi ja hän pelasikin jokaisen minuutin keskikesän seitsemän ottelun mittaisessa nollaputkessa. Emmi Ylä-Soininmäki ja Valtteri Ahokas jatkavat Hämeenlinnassa. – Olen iloinen, että pääsimme turvallisesti perille, minua pelotti. Ahokkaan ja HJS:n sopimus kattaa ensi kauden ja siinä on myös optio kaudesta 2026 ja jos seuran omasta kasvatista on kiinni, pelaa HJS optiovuoden sarjaporrasta korkeammalla. Myös pelaajan omat tavoitteet ovat ensi kaudella korkealla. Leijona-ensikertalaisia ei ole yhtään – eikä yhtään pelaajaa kotimaisesta Liigasta. Norjan yleisradioyhtiö NRK uutisoi, että linja-automatkan oli tarkoitus olla ohi kolmessa tunnissa, mutta liukkaan ajokelin takia bussireissu venyi peräti 11 tunnin mittaiseksi. Pennanen sai Leijonissa päävalmentajakaudelleen unelmalähdön, kun Suomi voitti marraskuun EHT-kotiturnauksessa kaikki ottelunsa. – Emmi toimii linkkinä puolustusja hyökkäämispelaamisen välillä tasapainottaen tiloja. Kuljettaja oli pysäyttänyt linja-auton useaksi tunniksi, ja hiihtäjien yö oli kulunut ajoneuvossa. NRK: Norjalaishiihtäjien bussimatka Rukalta Rovaniemelle kesti 11 tuntia STT Norjan maastohiihtomaajoukkueen kotimatkan alku Rukan maailmancupista Rovaniemen lentoasemalle muuttui piinallisen pitkäksi Lapissa vallinneen huonon ajokelin myötä. Heihin kuuluu Geneven 33-vuotias puolustaja, olympiavoittaja ja maailmanmestari Sami Vatanen. joulukuuta FC Hakan akatemiaa vastaan. Miesten edustusjoukkue aloittaa harjoittelun ensi maanantaina. helmikuuta Montrealissa ja Bostonissa. Yle uutisoi, että Nelostie oli suljettuna Rovaniemellä välillä, kun yhdistelmäajoneuvo suistui ojaan ja päätyi poikittain tielle. Kokeneemmille kiekkoilijoille eurokiertueella pelaaminen ei ole välttämätöntä MM-valintariman ylittämiseksi. Se, että Lehtinen erikseen mainitsi Laineen, kuvaa pelaajan erityisyyttä. Ahokkaan tavoin myös Ylä-Soininmäki haluaa kehittyä pelaajana paremmaksi. Joukkueen päävalmentajana sopimuksensa toiseen vuoteen jatkava Mikko Manninen näki pelaajan kehitysaskeleet kauden aikana ja on vakuuttunut pelaajan työmoraalista. Urheilu p. Tiedän seurapuolella työskennelleenä, että ne ovat keväällä kalliita pisteitä, HPK:n Suomen mestariksi 2019 luotsannut Pennanen perusteli. Neljän maan NHL-turnaus pelataan 12.–20. Patrik Laineen toinen jalka on Leijonien NHL-maajoukkueessa Reima Rautiainen?/?STT Yksi nimi on arvuutteluissa yli muiden, kun Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue täydentyy keskiviikkona lopulliseen muotoonsa helmikuussa pelattavassa NHL:n neljän maan huipputurnauksessa. Tiedän, että Kippe on jatkanut työntekoa kauden jälkeen ja uskon, että hänellä on kaikki mahdollisuudet olla yksi sarjan parhaista toppareista ensi kaudella, Manninen luottaa. – Ollaan keskusteltu hänen kanssaan. Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen ja GM Jere Lehtinen matkustivat marraskuussa EHT-kotiturnauksen jälkeen katsastamaan NHL-pelaajia Pohjois-Amerikkaan. Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 17 HPK:n Roope Vesterinen pääsi viime kaudella pelaamaan alle 18-vuotiaiden MM-kotikisoissa. Seura testaa joulukuussa uusia pelaajia ja pelaa ensimmäisen harjoitusottelunsa Säästöpankki-areenassa 21. Kaksikko näki parikymmentä suomalaispelaajaa ja tapasi muun muassa Laineen. Hänellä on valtava työmoraali ja hän on esimerkin näyttäjä peleissä kuin harjoituksissakin. – Viime kauden menestys toi itseluottamusta koko joukkueelle ja uskoa siihen, että meillä on hieno mahdollisuus pärjätä tänäkin kautena Kakkosessa ja kuulua kärkijoukkueisiin, kunhan pelaamme hyvän ja tasaisen kauden, hän sanoo HJS:n tiedotteessa. Olen todella onnellinen, että seison tässä enkä makaa ojassa suomalaisessa metsässä, Norjan hiihtäjätähti Therese Johaug sanoi NRK:lle. Sveitsin EHT-turnaukseen (12.–15.12.) tulevat uusina pelaajina muun muassa hyökkääjät Oliver Kapanen ja Jerry Turkulainen. Odotukseni ovat todella korkealla ensi kauteen lähdettäessä, hän sanoo
Tällä kaudella Akaa-Volley vankisti suosikkiasemiaan pudottamalla Challenge Cupissa turkkilaisen suurseuran Arkas Izmirin. – VaLePa ei ole enää sama ilman Mikko Eskoa. – Isä valmensi minua juniorivuodet. – Tiesin hyvin joukkueen taustat ja sen, keitä pelaajia olisi joukkueessa. 18 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 Helmarit vahvalla itseluottamuksella ratkaisupeliin Tapio Keskitalo?/?STT JALKAPALLO S uomen naisten jalkapallomaajoukkue ei ole hävinnyt kotikentällään aikoihin. Maat pelasivat edellisissä EM-karsinnoissa samassa lohkossa, ja Helmarit voitti molemmat kohtaamiset. – Sain hyvän työpaikan Tampereelta ja viimeistelen opintojani diplomi-insinööriksi. Nyt VaLePa on mieluisin vastustaja, Mäkinen sanoo. Akaa-Volley on ottanut viime aikoina niskalenkin paikallisvastustajastaan VaLePasta. – VaLePa oli minun aikanani se, jonka kaikki halusivat voittaa. Sakari Mäkinen on pelannut kaksissa EM-kisoissa ja yksissä MM-kisoissa. Akaa oli meille mieluisin vastustaja. Olin jo silloin yleispelaaja, vaikka isä kai toivoi minusta oman pelipaikkansa huippua eli passaria. Mäkinen on pelannut kerran MM-kisoissa ja kaksi kertaa EM-kisoissa, eli saavutukset arvokisoissa ovat samat kuin hänen isällään 1970-luvulla. Mestaruutta hän ei voittanut pitkällä 457 ottelua käsittäneellä uralla SM-sarjassa. Mäkinen voitti VaLePan riveissä kolme peräkkäistä mestaruutta 2021–23 ja siirtyi sitten Hollantiin, missä tuli mestaruuden lisäksi cupin voitto. Helmarien EM-paikka olisi lyhyen ajan sisällä toinen merkittävä arvokisoihin pääsy kotimaisessa jalkapallossa. Viime kerralla pilasimme heidän unelmansa EM-turnauksessa pelaamisesta, Sällström sanoi. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA Sakari Mäkinen palasi lentopalloliigaan ja vaihtoi seuraväriä Pirkanmaalla Juha Aaltonen?/?STT LENTOPALLO Yleispelaaja Sakari Mäkisen viime kesän ratkaisu palata Hollannin lentopalloliigasta Akaa-Volleyn joukkueeseen oli varmasti yksi suurimmista syistä siihen, miksi Akaa-Volley nostettiin arvioissa miesten Mestaruusliigan suurimmaksi mestarisuosikiksi. Sporting kaatoi äskettäin Benfican, jolle hävisimme VaLePassa, eli vastus on kova. – Izmirin kaato oli varmasti suurimpia saavutuksia cupeissa. Onnistumista Marko Salorannan valmentamalta ryhmältä vaaditaan myös tiistaina, kun Helmarit kohtaa EM-jatkokarsintojen ratkaisuottelussa Helsingissä Skotlannin. Näytimme Sastamalassa, että VaLePallekin voi pärjätä, Mäkinen innostuu. Suomen ja Skotlannin välinen ottelu alkaa Töölön jalkapallostadionilla tiistaina kello 19.15. Alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkue lunasti EM-lopputurnauspaikkansa marraskuussa. Linda Sällström Helmarit pelaa ratkaisuottelunsa Helsingissä. Enkä halua enää olla erossa tulevasta vaimostani, häät ovat ensi kesänä. Helmarien edellinen tappio kotikentällä on heinäkuulta 2023, jolloin Suomi taipui maaottelussa juuri Skotlannille. Skotlanti on Fifan maailmanlistalla sijalla 23 ja Helmarit kolme pykälää alempana. – Engmanilla oli erittäin hyvä syksy Ruotsissa Brommapojkarnassa, ja hän on ollut tarkkailulistallamme paluunsa jälkeen, Saloranta sanoi. Viime perjantaina Skotlanti ja Suomi päätyivät otteluparin avauspelissä maalittomaan tulokseen Edinburghissa. Joukkueensa esitykseen tyytyväinen Saloranta uskoo, että myös Helsingissä nähdään tasainen kamppailu. HJS-kasvatti Katariina Kosola joutui sairastumisen takia jättämään pelin väliin. Suomi piti Skotlannin nimekkäät pelaajat hyvin kurissa otteluparin avauspelissä. Kerran naisten EM-lopputurnaukseen yltäneellä Skotlannilla olisi Suomelle kalavelkoja maksettavana. Suomi ja Skotlanti kohtaavat EM-jatkokarsinnan ratkaisupelissä tiistaina Helsingissä. Hän pelasi myös Belgiassa ja Valko-Venäjällä. – Tiedämme, että he ovat nälkäisiä. Tällä ryhmällä pitääkin olla mestarisuosikki, Mäkinen kertoo. Arto Mäkinen valittiin urallaan kaksi kertaa Suomen parhaaksi lentopalloilijaksi 1975 ja 1978. Viime keväänä se teki saman jo välierissä. Saloranta täydensi Skotlanti-vierasottelun jälkeen pelaajaryhmäänsä hyökkääjä Adelina Engmanilla, joka on pelannut Helmareissa viimeksi kesällä 2023. Vaikka viime kausi oli loistava Hollannissa, ei Mäkinen, 29, enää ulkomaille halua. Helmarit eteni EM-kisoihin, ja lohkokolmoseksi jäänyt Skotlanti jäi rannalle. Kuluvana vuonna muun muassa Italia kävi häviämässä Helmareille ja Hollanti sekä Norja jäivät Suomessa vierastasapeliin. Neljässä EM-lopputurnauksessa pelanneen Helmarien terveystilanne on hyvä. – Meillä on matkan varrella ollut aika iso ryhmä pelaajia, koska tämän vuoden aikana on ollut tosi paljon loukkaantumisia, Saloranta sanoi. Akaa-Volley pudotti lokakuussa VaLePan Suomen cupissa ja kaatoi joukkueen marraskuun lopulla ensimmäisen kerran kautta aikojen Sastamalassa liigan runkosarjassa. ” Olemme tosi kova kotijoukkue. VaLePan pudottaminen pronssiotteluun viime keväänä ei siivittänyt Akaata enää finaaleissa sen ensimmäiseen mestaruuteen, vaan Hurrikaani-Loimaa oli parempi. – Ennen ottelua olisin ollut tasapeliin tyytyväinen, mutta pelin jälkeen olin jopa hieman pettynyt, Saloranta summasi avausosan ja lisäsi Skotlannin olevan laadukas sekä hyvin valmennettu joukkue. Naisten EM-lopputurnaus pelataan ensi kesänä Sveitsissä. Yhdistelmä mahdollistaa panostamisen Akaa-Volleyhinkin. Seuraava vastustaja on joulukuussa Sporting Lissabon. Mahdollisimman pitkälle haluamme pelata myös eurokentillä, Mäkinen sanoo. Edellisen pelin 0–0-tulos on meille etu, koska olemme koko ajan tienneet, että hoidamme tämän kotona, hyökkääjä Linda Sällström sanoi maanantaina tiedotustilaisuudessa Helsingissä. – Olemme tosi kova kotijoukkue. KALLE PARKKINEN / LEHTIKUVA p Urheilu. Isäkin toki oli yleispelaaja 25-vuotiaaksi saakka. Engman oli pitkään sivussa loukkaantumisen takia
MTV KATSOMO 15.50 AFC Champions League Elite: Pakhtakor–Al Ain. YLE AREENA 17.05 Ampumahiihdon MC: Miesten normaalimatka. Kastettu: Julius Oiva Viljami Kurki. 03 626 210 Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela Asianajaja Elmeri Vappula www.asianajoskogster.fi Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. puh. Kastettu: Leo Joakim Ahonen Jumalanpalvelukset: Pe 6.12. Riihimäki Kuollut: Raili Kaarina Joensuu 88v., Kaija Kaarina Rantalainen 87v., Terttu Marjatta Hynninen 82v., Kalle Juhani Salmi 77v., Sirpa Tuulia Luukkonen 76v., Kirsti Helena Nevander 70v. Loppi Hautaan siunattu: Aarne Erik Salonen 96v, Helka Maria Koskinen 92v, Kaija Elina Niiranen 82v. Davis Cupissa viime vuosina hyvin pelannut Suomi on nykyisellä maailmanlistalla 13:ntena ja Itävalta sijalla 24. Järj. 044 500 5110 Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. klo 10 toisen adventin messu, Katja Verho, Pekka Rantio; klo 14 joululaulutilaisuus Alvettulan Seuratalolla. 9-17 Puh. TIISTAINA TIISTAINA HÄMEENLINNAN TORILLA HÄMEENLINNAN TORILLA 2 paria Alpakkasukat Alpakkasukat 25 25 €€ TARJOUS! TARJOUS! Kiristämättömät Kiristämättömät puuvillaja pellavasukat puuvillaja pellavasukat 15 15 €€/3pr /3pr LUE HÄMEEN SANOMAT ja tiedät mitä ympärilläsi tapahtuu. 22.05 Valioliiga: Leicester– West Ham. adventtisunnuntai 8.12. 075 7540 500 www.romo.fi Asianajotoimisto Skogster Oy Raatihuoneenkatu 8 (3. Suomen tennisliiton mukaan miesten maajoukkue ja Itävalta ovat olleet kuudesti vastakkain, ja Itävalta on voittanut kaikki kohtaamiset. Tarjolla joulupuuroa. Alvettulan perhepyhäkoulu ja kyläyhdistys. 040 443 5363 • Tietokonehuolto, myös Macit ja pelikonsolit • Kotikäynnit ja etätuki • Uudet laitteet Diagnoosi alk. Lammi Kuollut: Irja Irene Peippola 102 v, Leena Marketta Nyman 74 v, Marja-Leena Salo 74 v. 15 D II krs, Hml Sisäpihan puolella. tossuja ym. 12. p. Klo 10 Hämeenlinnan kirkko. klo 10 itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus, Katja Verho, Tapani Vanhanen, Taina Kujanen, Veteraanikuoro. Klo 15 Kalvolan seurakuntatalo. V SPORT 1 SUOMI 02.05 NHL: New York Rangers– New Jersey Devils. 12. Kastettu: Aile Rauha Viena Wellamo Ahonen, Sisu Kalervo Aarnio, Eino Onni Viljami Latvaniemi, Eelis Mikael Svahn. Päiväarvonta Oikeat numerot: 3, 15, 17, 18, 21, 25, 28, 37, 39, 40, 43, 44, 45, 47, 49, 55, 57, 59, 62, 67 Kunkkunumero: 28 Tulospörssi YLE TV2 17.05 Ampumahiihdon MC: M normaalimatka. Hauho Kuollut: Virpi Marketta Ahonen 72 v. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 040 180 6627 www.aalouhi.fi Asianajotoimisto Kess Oy Innopark, Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna puh. Kastettu: Elise Amanda Josefiina Kankkunen. Tuorein ottelu on vuodelta 2019, jolloin Itävalta voitti Espoossa 3–2. tammikuuta–2. helmikuuta. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 4, 6, 11, 18, 20, 23, 24, 26, 27, 28, 32, 33, 38, 42, 43, 49, 50, 55, 60, 68 Kunkkunumero: 18 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 4, 7, 10, 14, 23, 31, 37, 38, 42, 43, 48, 54, 57, 58, 59, 61, 65, 67, 69 Kunkkunumero: 54 Maanantai 2. Kunniakäynti ja seppeleenlasku sankarihaudalla. 18.50, 21.15 Jalkapallon EM-karsinta 2025: studio. Bove lyyhistyi nurmen pintaan Fiorentinan ja Interin välisen ottelun 16. Kaikki tapahtumat: hameenlinna-vanajanseurakunta.fi. Klo 12 Vanajan kirkko. RAHAPELIT KENO Sunnuntai 1. Kirkkokahvit. Suomen ja Itävallan välisen ottelun voittaja kohtaa toisella kierroksella Kanadan tai Unkarin. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi Asianajaja Jussi Kivi www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. 03 675 9010 Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. Hämeenlinna Vanaja Kuollut: Aino Anneli Hautaa 95v, Aino Kaarina Portaankorva 93v, Pekka Ilmari Parikka 88v, Sinikka Raakkeli Pirttilä 87v, Aino Marjatta Lindfors 85v, Matti Aaro August Vermasvuo 83v, Arvi Antero Koskinen 80v, Hilkka Liisa Kniivilä 79v, Esko Antero Juuri-Oja 75v, Pirjo Aulikki Vuorinen 72v, Lea Maritta Korte 67v, Sami Petri Juhani Tuulola 51v. V SPORT 2 SUOMI 02.35 NHL: Toronto Maple Leafs–Chicago Blackhawks. Itsenäisyyspäivä Klo 10 Hämeenlinnan kirkko. 18.30 Ravit. SUB 18.30 Mestis: Jokerit–KeuPa HT. – Hän on hereillä. klo 10 Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Hattulan kirkossa. RUUTU 18.20 Korisliiga: KTP-Basket– Tapiolan Honka, Kouvot–Kobrat. krs) puh. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Asianajaja Juha Kallioinen puh. JOUNI HEISKANEN Palokunnank. Messut: 2. 040 5577788 Katutaso/esteetön kulku. Klo 10 Kalvolan kirkko. 040 140 6000 Ostetaan henkilöauto,kaikenkuntoiset myös katsatamattomat.P045 273 2143 Ostetaan kaikenkuntoisia autoja. Itävalta isännöi Suomea 31. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlaskut muistomerkeille Hattulan kirkolla ja Tyrvännön kirkolla. Su 8.12. Itävalta nousi korkeimmalle qualifiers-tasolle tänä vuonna. Itävalta tulee Suomen Davis Cupin vastustajaksi STT, AFP JALKAPALLO Jalkapallon Italian Serie A -ottelussa sunnuntaina kentälle lyyhistynyt Edoardo Bove on herätetty sairaalassa, hänen seuransa Fiorentina tiedotti maanantaina. Seura lisäsi, että Bove on päässyt puhumaan perheensä, seurajohdon ja joukkueensa jäsenten kanssa. Klo 10 Rengon kirkko. 041-7205064 Primera 1.6 f -07, seur kats 8/-25 H: 1150:0400 207020 KENKÄKAUPPIAS KENKÄKAUPPIAS Talvikenkiä Talvikenkiä (KUOMA ym.) (KUOMA ym.) Aamuja Aamuja huopahuopatossuja ym. V SPORT + SUOMI 20.35 CHL: Genève-Servette– Bremerhaven Pinguins. Annan parhaan tarjouksen. www.kodin10.fi Tuomas 050 910 3001, Ville 044 574 8709 K?Citymarket Hämeensaari Hämeensaarentie 7, 13100 HML ma–pe 10–17 ja la 10–15 twebs.fi . klo 10 Messu Hattulan kirkossa. Su 15.12. 18.30 Ravit. V SPORT VINTER 18.55 CHL: Sparta Praha–Växjö Lakers. V SPORT 1 21.55 League One: Huddersfield–Wigan. SEURAKUNNAT AsiAnAjAjAt AUTOKORJAAMOT JA –MAALAAMOT ERIKOISHAMMASTEKNIKOT IKKUNAT JA OVET KEHYSTYSPALVELUT LasiLiikkeitä PELTITYÖT TIETOTEKNIIKKAPALVELUT TORIT JA MARKKINAT MYYDÄÄN MOOTTORI AJONEUVOJA JA TARVIKKEITA OSTETAAN Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinon katu 34 13130 HML p. Seuran mukaan Bovelle tehdään tulevien päivien aikana lisätutkimuksia, joilla pyritään selvittämään mikä lyyhistymisen aiheutti. Kastettu: Hilma Susanna Penttilä. Klo 10 Vanajan kirkko. Veteraanikuoro. 39 € HUO M! Uus i osoi te! • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. Häneltä poistettiin hengitysputki, ja hän on virkeä, Fiorentina kertoi. TV-urheilu STT TENNIS Suomi kohtaa tenniksen miesten Davis Cupin karsintojen avauskierroksella Itävallan vieraskentällä. PELTITYÖT Piipunpellit, peltilistat Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Katot PELTIMYYNTI kattotarvikkeet, profiilit kelat, arkit konesaumarivit Merventie 58, PAROLA www.remocon.fi 050 342 98 31 Palvelut & Erikoisliikkeet Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Kodin10 Ikkunat ja ovet asennettuna. Hausjärvi Kuollut: Aune Anneli Metsola 88v, Jouni Reijo Järvinen 94v, Jaakko Hongisto 85v. 03 6122 012 www.muotohammas.fi SIRU NYSTRÖM Hämeentie 1, Hml puh. Tilaisuudet: Pe 6.12. Avioliittoon kuulutettu: Iiris Linnea Hyttinen ja Anssi Ilmari Haltia. 18.25 Mestis: Jokerit–KeuPa HT. Hattula Hautaan siunattu: Sari Minna Marjukka Antola 58v. 0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Kaivokatu 1, Hämeenlinna AA, OTM Maria Puputti OTM Samuli Vähä-Tuisku HTM, erikoisjuristi Niina Nurmi OTM Mila Nevanperä 040 672 2255 toimisto@annia.fi www.annia.fi Aina asiallasi jo 10 vuotta! Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. Kastettu: Hugo Aarre Kalevi Huhtala, Kaisa Maalin Kiviniemi, Eino Armas Turpeinen. Janakkala Kuollut: Elsa Inkeri Levänen 92 v, Reino Juhani Kajander 85 v, Juha Tapani Niemi 64 v. Itsenäisyyspäivän juhla srk-talolla. 010 200 1040 AA, VT Matti Kess OTM, VT Kaija Kess www.kess.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. Sanajumalanpalvelukset: 6.12. Klo 10 Rengon kirkko. 19.55 La Liga: Mallorca–Barcelona. 03 6166 722 Asianajotoimisto Romo Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 13100 Hml puh. Hissi. V SPORT FOOTBALL 21.25 Valioliiga: Ipswich–Crystal Palace. Su 8.12. Tarkka pelipaikka ei ole vielä tiedossa. klo 10 Messu Hattulan kirkossa. Kastettu: Juho Aulis Tapani Toivonen. 0500 635 044 www.eversheds.fi Asianajotoimisto Louhi Oy Sibeliuksenkatu 1 B 10 Asianajaja Jenna Järnstedt Asianajaja Pinja Rantanen OTM Andreas Forsbäck puh. Lyyhistynyt Fiorentinan pelaaja herätettiin sairaalassa Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 19 Urheilu p. V SPORT PREMIUM 22.10 Valioliiga: Leicester–West Ham. Asuntovaunuja, asuntoautoja myös Katsastamattomat kelpaa ja muutkin kaikenkuntoiset autot. minuutilla, ja hänet vietiin tehohoitoon firenzeläiseen sairaalaan. Ely:n kirkkopyhä. Klo 17 Valomessu ja kauneimmat joululaulut Hämeenlinnan kirkko. 19.05 Jalkapallon EM-karsinta 2025: Suomi–Skotlanti
FINGERPORI AJAN SÄVEL LASSI JA LEEVI B. Nimipäivät: Tänään: Meri ja Vellamo. Päivän sana: Kansaa tungeksii kaikkialla. TIISTAINA 3. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Urda. Miika 2: 13. Ortodoksisessa kalenterissa: Varpu, Varvara, Ale, Aleksanteri, Johannes, Juha, Juhani ja Santeri. Heidän edellään kulkee tien aukaisija, he raivaavat tiensä, murtautuvat portista ja lähtevät. Ortodoksisessa kalenterissa: Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Jonne, Jonni, Jouni, Juha, Juhana, Juhani, Juho, Jukka, Jussi ja Savva. Huomenna: Airi ja Aira. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Barbara ja Barbro. SUDOKUN RATKAISUT TASO: X TASO: XXX X XXX p Päivyri 20 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 9.11 ja laskee klo 15.13. JOULUKUUTA 2024 7 4 8 2 1 9 6 7 2 5 9 7 4 1 8 9 5 2 8 9 7 5 1 4 8 5 3 6 2 1 7 6 4 8 9 5 3 6 9 9 5 4 6 1 3 1 3 8 9 4 2 6 9 8 8 2 7 4 1 9 7 6 4 8 5 2 3 8 5 4 3 2 1 9 6 7 3 2 6 5 9 7 4 1 8 9 1 5 2 7 3 6 8 4 7 4 8 1 6 5 2 3 9 2 6 3 4 8 9 7 5 1 4 8 1 7 5 2 3 9 6 6 3 2 9 1 4 8 7 5 5 7 9 8 3 6 1 4 2 2 4 1 8 3 7 6 9 5 5 3 7 4 6 9 1 8 2 8 6 9 1 2 5 4 3 7 6 9 8 7 4 2 5 1 3 1 2 5 3 9 8 7 6 4 4 7 3 5 1 6 8 2 9 9 5 4 2 8 1 3 7 6 7 1 6 9 5 3 2 4 8 3 8 2 6 7 4 9 5 1. Heidän kuninkaansa kulkee edellä, Herra johtaa heitä. VIRTANEN KAMALA LUONTO VIIVI JA WAGNER SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran
Hän myöntää, että juuri Diilin tämänkertainen tehtävä sai hänet hakemaan mukaan tosi-tv-ohjelmaan. Mustialan maatalousoppilaitoksen ja Hämeenlinnan Lyseon havaintoesineitä. Kokouksessa valittiin toimikunta laatimaan julkilausumaa Kinnaskallion kaatopaikkahankkeesta. Hämeenlinnassa ja Riihimäellä 41-vuotias Tulisalmi tunnetaan muun muassa ravintola Havun, Riihimäen Seurahuoneen, Hämeenlinnan Toriterassin ja Turengin Lyylinpuiston kesäterassin ravintoloitsijana. Seppo Nietula. P Rengon omaishoitajat ja avustettavat. Kuinka paljon jännität itsesi näkemistä ruudussa. ELOKUVAT P BioRex Verkatehdas. Rouva Kekkonen oli ollut hoidettavana Meilahden sairaalassa myös aiemmin useita kertoja. Paitsi presidentin puolisona myös kirjailijana ja kulttuurin suurena ystävänä tunnettu rouva Kekkonen menehtyi Meilahden sairaalassa sepelvaltimon tukokseen. P Kipsipossu ja pellavankukka. P Helena Hajanti: maalauksia. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. ESKO TUOVINEN TAPAHTUMAT P Pysäkin askartelu. Viipurintien kerhohuone, Viipurintie 56, Hämeenlinna klo 14–15. Keskustellaan taiteilijan taidetaustasta, vaikuttimista, taidetyöskentelystä sekä ajatuksista taiteentekijänä. MUSIIKKI P Sini & Simi: Joulun kanssas jaan: kahdestaan. Juttutupa, Jaakonkuja 3, Hattula klo 18–20. Kaatopaikka-asiasta käytettiin lukuisia puheenvuoroja, puolesta ja vastaan. Diili alkaa Nelosella ja Ruudussa 13. – Vaikka olemme läheltä nähneet, mitä kuvauksissa tapahtuu ja meillä on aavistus siitä, mitä siellä on tulossa, onhan se silti kutkuttavaa. P Pysäkin tuolijumppa. Tuotantoyhtiön tiedotteessa Tulisalmea kuvaillaan joukkuepelaajaksi ja menestyksekkääksi ravintolaja tapahtuma-alan osaajaksi. – Kun sijoittaa omaa rahaa puoli miljoonaa projektiin, niin paine löytää sille oikea vetäjä on kova. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna. Sirkku Rahunen-Ahtilla, Elina Vänttinen ja Liisa Salonen. Riikka Ala-Harja kertoo nykyisestä kirjoittamisestaan, aikaisemmista kirjoistaan ja elämästään Ranskassa. Keinukamari liikuntasali, Pikkujärventie 6, Hämeenlinna klo 15–16. P Henni Laine: akryylimaalauksia. Vanajan kirkko, Hautausmaantie, Hämeenlinna klo 19. Tiedustelijat klo 19-20.30. Kiistaa kaatopaikasta Janakkalassa Janakkalan kunnan suunnitelma kaatopaikan perustamiseksi Kinnaskallion maastoon on herättänyt vastustusta lähiseudun asukkaitten piirissä. P Palanderin talon joulu. Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 10–17. P Lavis-Lavatanssijumppa. Tulisalmi on perustanut toisen kilpailijan, erityisopettaja Niko Häklin kanssa oman somekanavan Moraalittomat , joka lähettää livestriimiä Twitchissä, Kickissä, Youtubessa ja Instagramissa 2. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. Samalla kaudella kilpailussa oli mukana myös hämeenlinnalainen Salme Kokko. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 18–20. Ammattiopisto Tavastia, L-rakennus, Hattelmalantie 25, Hämeenlinna klo 9–11.30. P Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista. Seurakuntatalo Renko, Hinkaloistentie 1, Hämeenlinna klo 13.30–15. P Pysäkin kimppakävely. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. P Pysäkin Virkeyttä viikkoon. Kansanlähetyksen Keidas, Kaivokatu 2, Hämeenlinna klo 14. P SPR Hattulan Valmiusryhmä. Menot tänään Sylvi Kekkonen on kuollut Tasavallan ensimmäinen nainen, rouva Sylvi Kekkonen kuoli maanantaina Helsingissä. – Kyllähän tuo terassija ravintolamaailma on sitä, mitä tykkään tehdä ja tapahtumia luoda. Vaiana 2 klo 17-18.40. – Ihan mieletön kokemus! Toista samanlaista en varmasti mistään saa. P Suomen Egyptologisen Seuran esineistöä: Arkipäivän elämää muinaisessa Egyptissä. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 3.12.1974 Päivyri P. P Laila Karttunen: elämän väriraidat. . Ohjelman juontaja, yrittäjä Jaajo Linnonmaa kuvailee Superterassia yrittäjänuransa suurimmaksi satsaukseksi. Riemu-museot, Temppelikatu 8, Riihimäki. Ideana on kommentoida tv-sarjan tapahtumia sarjan edetessä. Turengin kirjaston aula, Koulutie 2 A, Janakkala. URHEILU JA LIIKUNTA P Pysäkin kimppakävely. Valtioneuvoston kanslian ohjeiden mukaa suruliputus rouva Sylvi Kekkosen muistoksi jatkuu vielä tiistaina. tammikuuta. Jännittää nähdä, miten lopullinen tuote on tuotu esille, Tulisalmi sanoo. Miten nukkumisen tavat ja käsitykset unesta ovat muuttuneet aikojen saatossa esihistoriallisista ajoista nykyhetkeen. Yleinen suruliputus järjestetään myös myöhemmin ilmoitettavana hautajaispäivänä. P Helenen Salongissa . Sehän oli mielenkiintoinen ja erikoinen juttu, joka poikkesi täysin työja liike-elämässä saatavasta palautteesta, Tulisalmi vastaa. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Johtajana dir.mus. – Sanotaan näin, että se varmasti näkyy tulevissa jaksoissa. P Riihimäen Kuvataiteilijat: joulumyyjäiset. Maksullinen. P Tuolin tarina. Linnankatu 16, Hämeenlinna klo 12–16. Sisältöä on kuvailtu ”kahden moraalittoman miehen seikkailuksi”. Ystävyyssuhteitakin syntyi, ja teemme asioita yhdessä myös Diilin ulkopuolella, mikä on loistava juttu. Tulisalmi kuvailee syksyn kuvauksia opettavaiseksi kokemukseksi. Rengon srk-talo, Hinkaloistentie 1, Hämeenlinna klo 13. Hän tavoittelee 15 muun kilpailijan kanssa projektipäällikön paikkaa Helsingin Kasarmitorille ensi kesänä pystytettävästä terassiravintolasta. Hän kuitenkin ymmärtää, että johtoryhmän tylytys on hyvää tv-viihdettä. Jokioisten kirkko, Kirkkokuja, Jokioinen klo 18–19. – Kaikkinensa Diili oli mahtava kokemus, ja meillä oli huippu ryhmä kasassa. Ohjaajana Kirsi Uusimäki. P Cantitores-kuoron Joulun rauhaa -konsertti. P Seppo Paltamo: valokuvamaalauksia. Hattulan Kirjasto, Kauppatie 3, Hattula klo 10–19. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Se näkyy aivan varmasti myös ohjelmassa, Linnonmaa toteaa. Turengin terveysasema, Tapailanpiha 13 B, Janakkala klo 9–11.30. P SPR Janakkalan osasto: terveyspiste. Tomi Tulisalmi jännittää jo 13. joulukuuta alkaen. Ohjaajana: Kirsi Uusimäki / Kirpsukka Moves. Viralan seudun vesiensuojeluyhdistys kutsui niitä henkilöitä, jotka katsovat hankeen loukkaavan yksityistä oikeuttaan, saapumaan yhteiseen neuvottelutilaisuuteen. P Kirjailijavieras. Museokeskus Riemu, Temppelikatu 8, Riihimäki. KINO TAVAST: Perfect Days (2023) S klo 18-20.10. Hämeenlinnan pääkirjasto, Aulan näyttelytila, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. HENGELLISET P Hoitava päiväpiiri. P Pysäkin käsityöryhmä. tammikuuta televisiossa alkavaa Diili-kautta. Three cats -lauluyhtye, Kissa ja Mies feat. P Inkeri Jurvanen: Unikuvia ja kudelmia. Monet politiikan ja kulttuurin johtavat henkilöt esittivät päivän kuluessa surunvalittelunsa. NÄYTTELYT P Hattulan Taiteilijaseura: Jouluinen myyntinäyttely. Helene Schjerfbeckin teoksia. Ilmoita tapahtumasta nopeasti ja helposti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Jukolan Lintukoto, Eeronkuja 5, Hämeenlinna klo 10. P Joululaulajaiset. Avajaiset ja kävelykonsertti. Galleria Tärinä, Eteläinen Asemakatu 2 a, Riihimäki klo 12–18. Tilaisuus pidettiin Janakkalan kirkolla, jonne saapui parisenkymmentä asiasta kiinnostunutta. Hämeenlinnan Tori, Raatihuoneenkatu 10, Hämeenlinna klo 8.30. P Kino Tervakoski. Kumppanuustalo, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 9–12. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 17.30– 18.30. P Kirpsukka Moves: rivitanssit. Kokemus oli kuitenkin hänen mukaansa antoisa. Hämeenlinnalainen ravintoloitsija kuvailee tosi-tv-ohjelman kipakkaa johtoryhmää erikoiseksi kokemukseksi. P Muistiystävällinen talokuoro. P Unessa. Järjestämässä Muistiluotsi asiantuntijaja tukikeskus Kanta-Häme ja Pysäkki. Keinukamari, Pikkujärventie 6, Hämeenlinna klo 10. P Janakkalan ystävät, ikäihmisten ryhmä. Laulattamassa ja säestämässä Ismo Savimäki. Tapailakodin takkatupa, Tapailanpiha 7, Janakkala klo 15. Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 21 Tomi Tulisalmi kilpailee Diilin uudella kaudella Riikka Happonen Hämeenlinnalainen ravintoloitsija Tomi Tulisalmi on mukana ensi kevään Diili -tv-ohjelmassa. Kokouksen puheenjohtajana oli vesiensuojeluyhdistyksen puheenjohtaja, sosiaalijohtaja Pauli Kairisvuo. Diili tunnetaan siitä, että kilpailijat saavat johtoryhmässä tv-kameroiden edessä kipakkaakin palautetta. P Taidehaastattelu: kuvataiteilija Kukka Pitkänen. Jukolan Lintukoto, Eeronkuja 5, Hämeenlinna klo 13–15. P Perhekahvila Peuhula. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 17.30–18.30. Viime keväänä Diilin voitti hämeenlinnalaistaustainen yrittäjä Aini Mäensivu. Hurttalan koulu, Vanhankirkontie 43, Hattula klo 16.15–17.15. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–17. Maksullinen. P Kuukausimarkkinat. Rengon kirjasto, Rengonraitti 7, Hämeenlinna klo 13–18. KOKOONTUMISPAIKAT P Käsityötalo Willa Vaski. – Siinä oppii paljon uutta, kun on 16 tosi innovatiivista ihmistä samassa paikassa. P Janakkalan kuvataideyhdistys ry: vuosinäyttely. Perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto Linnassa on myös peruutettu. Tulee varmasti mielenkiintoinen ensi vuosi, Tulisalmi kuvailee tuntemuksiaan syksyn kuvausjakson jälkeen. Kaikki ovat huipputyyppejä omalla alallaan, ja jokaisen oma osaaminen tulee näkymään. Turengin yhteiskoulu, Lukiotie 1, Janakkala klo 18–20. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Kuinka helppoa sitä oli ottaa vastaan. Kumppanuustalo, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 12.30–14.30
Saattokeikka xx Yle Teema & Fem klo 22.00–23.15 Vanha ja kärttyinen Veikko ( Heikki Nousiainen) haluaa juhannukseksi kesämökilleen kunnostaan huolimatta. (U) 12.00 Someäidit. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Päivän tv-vinkit: Isä ja poika Salmi Marko Ahonen Salmi Salmesta Yle Teema & Fem klo 21.00 Vexi Salmi sanoitti noin 3 000 levytettyä biisiä, joista moni oli hitti ja rakastettu klassikko. Katakombista löytyy vampyyriksi puettu uhri, vaarna rinnassaan. TV1 06.25 Ylen aamu. Miksi lapset kärsivät. 11.00 Ex-Onnelliset. MasterChef Suomi MTV3 klo 21.00 MasterChef Suomen kolmeosaisessa sarjassa valmistaudutaan jouluun. 11.40 Strömsö 2023. Dokumenttisarja. Sitten kuvioihin ilmestyy lasten biologinen isä ( Mark Wahlberg), miehinen tosimies. Kausi 3, Onpa musta mustaa. 03.20 Dirty House Rescue. (2024) Aikamatkaelokuva syntyi unen innoittamana. (U) 06.30 Smurffit. Frankin omenatarhassa on monia eri lajikkeita. Draamakomediasta Saattokeikka (2017) haluaisi pitää. Välillä on hyvä päästää hetkeksi irti ja ottaa omaa aikaa. Kausi 1, 4/4. Suklaamuffineja, perunasoselaatikkoa, kotitekoista ketsuppia ja kanaa. Yli 60 lukijaa valmistautuu noin 20 tuntia kestävään suoraan videolähetykseen, jossa luetaan Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Helmareiden EM-karsintaottelu Suomi Skotlanti. 13.00 Kartanojoulu brittiläiseen tapaan. 11.44 Oddasat. 08.09 Pikku Kakkonen. 16.55 Uutiset. Onko Siltsulla tulevaisuutta. (U) 14.00 Suomen kaunein koti. Vastavalitun tasavallan presidentti Linnea Saariston juhannusjuhlat keskeytyvät, kun vihollinen tunkeutuu Suomeen. (U) 16.30 Kauniit ja rohkeat. Kausi 8, 6/6. Junakyttien (Money Train, 1995) käsikirjoitus on lastentarhatasoa. Kausi 12, 2/12. Kuumat kyyneleet. 16.00 Salatut elämät. (U) 10.30 Jaksa paremmin. 21.45 Yle Uutiset. Alma, Lauri Haav, Pessa ja Johanna Juhola). Presidentti Javier Milei pitää valtiota vihollisena. (U) 15.30 Poliisikoira Rex. O: Nyrki Tapiovaara. Rakkauden saari. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 5, 4/10. Kone-enkeleitä. 15.32 YleX Otto. Intiimi live-esitys. Kausi 1, 1/3. Kausi 3, Joutsenia ja mustia silmiä. Murharyhmä kohtaa lohduttoman näyn, kun kaatopaikalta löytyy jätesäkkiin sullottu kuollut lapsi. 10.47 Kohti lukumaratonia. Kausi 26, Kallen halinta. Junakytät xx Sub klo 21.00–23.20 Onko Subilta elokuvat loppu, kun kanavan pitää esittää alle perustason toimintakomedia 30 vuoden takaa. Kausi 3, 2/12. 07.25 Milli ja Molli (S). Kauhukartano. 22.25 Tulosruutu. 22.20 Päivän sää. (S). Onnea, Meri ja Vellamo! 06.52 Hei Taavi (S). Nuori maahanmuuttajataustainen Kamal ( Noah Kin) tarvitsee rahaa päästäkseen Nairobiin tapaamaan isäänsä. (U) 11.00 Rikkaat ja rahattomat UK. Pia Litmo kärsi oireista 30 vuotta ennen kuin sai oikean diagnoosin. 22.00 So Long, Marianne (7). 14.07 Karpo (7). Daddy’s Home xx TV5 klo 21.00–23.05 Pehmo radiopomo Brad ( Will Ferrell) haluaa lapsipuoltensa rakastavan häntä ja kutsuvan isäkseen. 22.05 IS esittää: Sain sen videolle reaktiot. Tenax tulee petetyksi. (U) 00.45 Temptation Island Suomi. 21.15 Jalkapallon EM-karsinta 2025:, N, jälkistudio. Kausi 1, 23/25. O: Veikko Aaltonen, T: Oy Bufo Ab (2024). Cain ja Caleb todistelevat Moiralle, että he hakivat oikeasti autoja Hollannista. Kausi 1, 10/10. Jari Sillanpää haluaisi jo palata takaisin entiseksi Jariksi, mutta joutuu vaikeiden kysymysten eteen. Kausi 6, Outo yhdistelmä 1/2. Kausi 1, 3/4. 12.55 Tanskalainen maajussi. Syy on varmaankin se, että tapahtumat sijoittuvat joulunaikaan. (U) 10.00 Maryn helpot kokkailut. 12.10 Norja veden alla. 19.20 Päivän sää. 21.49 Urheiluruutu. 16.40 Tähtiarpa. Kausi 17, 13/14. (U) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Ujosta pojasta kasvoi tuntojen tulkki, joka yrittää joka ilta muistaa kertoa lapsilleen, että tykkää heistä. Kausi 8, 14/16. Uskalla vaan! (U) 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 10.00 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway. Bachelor ja sinkkunaiset saapuvat Rodokselle. Kausi 1, Lulu. (U) MTV3 06.15 Aamusää. 10.50 Yle Paikallisuutiset. 11.40 Yle Oddasat. 15.48 Siskonpeti: Huono äiti (S). MasterChef-keittiössä vietetään joulua. Sushia tulevaisuudessa. 16.35 Itse valtiaat (S). Madinan suunnitelma Suomessa edistyy. Kausi 1, Erimielisyyttä Kiltteyskirjasta. Kynnysten yli. 00.35 Kuokkavieras Kataja. 15.00 Flinkkilä & Kellomäki. Kisat alkakoot. Puu ja hedelmät. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.54 Safari (S). Syötävää sihtikurkuille. Newyorkilainen junapoliisi Charlie ( Woody Harrelson) on pahoissa uhkapeliveloissa – joten hän päättää varastaa metron lippurahat. Kausi 26, Rebekka. 17.05 Viiden jälkeen. Argentiina ajautuu kohti katastrofia holtittoman presidentin ohjauksessa. Suurmestarin juniori-versio alkaa! Kauden huikeat kilpailijat ovat Ellen, Elmo, Taisto, Siru ja Maija. Selostus Johannes Oikarinen, asiantuntijat Kaisa Mäkäräinen ja Ville Kotikumpu. Kausi 1, 1/4. 22.45 Oddasat. Bangladesh laivanpurkajat. Lähetys alkaa Yle Areenassa 5.12. Kausi 1, 6/9. Kausi 1, 1/2. Isyys ja miehisyys ansaitsevat parempaa. (U) 10.30 Kauniit ja rohkeat. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 1900-luvun alun rakennuksien upea arkkitehtuuri kätkee sisälleen kolme kaunista kotia Sipoossa, Tampereella ja Vaasassa. Näyttelijät tekevät parhaansa. (U) 08.00 Koti koiralle. Ei viestiä, ei mitään. Kausi 1, Kiipeilyteline. Kausi 2, 11/12. 18.00 Päivän sää. (U) 22.00 IS esittää: Sain sen videolle. 07.49 Askarrellaan. 17.04 Päivän sää. 09.30 Puoli seitsemän. klo 17. Kausi 4, Veden varassa. Kausi 8, 9/12. Kausi 1, 5/15. Rolle auttaa Marian bisnestä. Brad tuntee miehuutensa ja isyytensä uhatuksi. Kausi 10, (U) 16.45 Maryn helpot kokkailut. Veikko palkkaa Kamalin kuskikseen. Viitasaarella kolmikko seikkailee munajahdissa. Kausi 4, Vähemmistöhallitus. Kausi 2, Parempaa liikkuvuutta. 23.50 Pitääkö mun kaikki hoitaa. Kahden huumetuomion lisäksi Sillanpää tuomitaan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Juontaja Rea Tallgren haluaa eroon epäpätevästä pöllöstään. Kausi 15, 8/12. 08.10 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S). 18.30 Emmerdale. Kaarlo-sammakko. (U) 20.00 Rikkaat ja rahattomat. (U) 23.15 Selviytyjät Suomi. Useat Fredin esittämät laulut edustavat tätä puolta. Kausi 3, 4/9. 07.18 Rikke (S). Vexi oli suomen kielen mestari ja humoristi, mutta hän osasi myös liikuttaa kuulijaa. 16.45 Novosti Yle. Esko Salminen, Saara Turunen, 22-Pistepirkon PK Keränen, Anna Eriksson, Esa Vuorinen ja Hannu-Pekka Björkman. Emilia Röytiö luuli kärsivänsä oudoista raskausoireista, mutta sitten löytyikin harvinainen ja parantumaton sairaus. 17.10 Kuolema maalaa taulun. 06.25 Huomenta Suomi. (1938) Runar Schildtin novellista Lihamylly sovitettu elokuva vuosisadan alun tsaarinvaltaa vastustavien aktivistien toimista. Tuomarit Helena Puolakka, Henri Alén ja Kape Aihinen arvioivat kilpailijoiden ruoanlaittotaitoja. (U) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. 02.25 Siltsu. Miksi, miksi, miksi. Kausi 1, Paluu Hydran saarelle. 07.23 Pikku Kakkonen. 20.01 Akuutti: Sairaan harvinaiset. 12.00 MOT. Aviomiehen paha aavistus. Kausi 1, 1/6. 23.00 Ulkolinja: Argentiinan hullut päivät. (U) 09.00 Puutarhan pelastajat. 20.00 Juniori Suurmestari. Kansa ja media eivät hevillä unohda vakavia rikoksia. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Kausi 1, Leikkipäivä. 20.29 Yle Uutiset 20.30. 12.30 Kuolema maalaa taulun. Kausi 6, Alaston totuus 2/2. (U) 21.00 MasterChef Suomi. 08.50 Kesäjumppaa Sofian kanssa. 17.55 Uutiset. Kausi 2, 5/10. Perheenisä sairastui syöpään sen jälkeen, kun ikuisuuskemikaaleiksi kutsutut PFASyhdisteet pilasivat asukkaiden juomaveden Etelä-Ruotsissa. 16.40 Yle Oddasat. 07.15 Pikku Kakkonen. Kausi 1, Erimielisyyttä Kiltteyskirjasta. Miten taiteilijat näkevät oman työnsä. O: Ari Matikainen. Topi Salmea haastattelee Arto Nyberg. N: Tuulikki Paananen, Santeri Karilo. Saako jouluruuan kanssa leikkiä. Kausi 1, 24/26. Kausi 5, 2/10. Helmareiden EM-karsintaottelu Suomi Skotlanti, jälkistudio. Jugendia. Viikko 2. Joulu ei saavu ilman jouluruokia, ainakaan perinteinen joulu. 10.10 Luontomatkalla. Eläinten luonnolliset elinympäristöt käyvät ahtaammiksi. Kausi 1, Siemenet jakoon. Moottoripyöräilevän toimitusjohtajan Kari Ahon koti vaihtuu viikoksi pyörätuolissa istuvan Mikko Ikosen kanssa. Secret Santa. 19.00 Prisma: Parempaa unta etsimässä. 10.00 Emmerdale. Kausi 1, No koulutusta ei multa löydy. (U) 07.35 Sonic Boom. NELONEN 06.00 Bing. (U) 03.10 Arman ja viimeinen ristiretki. Will Ferrell ja Mark Wahlberg pelaavat kyllä hyvin yhteen, mutta hekään eivät saa luotua huumoria tyhjästä. 16.50 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S). Oscarehdokkaaksi yltänyt lyhyt komedia lapsiperheen aamusta. 07.00 Ruskea pikkukarhu (S). (U) 14.25 Remppa vai muutto Australia. 18.00 Yle Uutiset 18.00. Kukka. Kausi 3, 9/10. p Televisio ja radio. Erilaiset tarpeet. Kausi 9, Päivitä vaatekaappisi saksilla. Kuka sopii kassakaappiin. Helsinki Helmareiden EM-karsintaottelu Suomi Skotlanti, Helsinki. (U) 17.15 Lego Masters Suomi. O: Pertti Pesonen (2024). (U) 01.30 Siltsu. 13.25 Kakarat (S). 18.50 Jalkapallon EM-karsinta 2025, ennakkostudio. Noitamökki ja naakkaimuri. Kausi 7, 22/35. 09.40 Muuttopäiväkirjat. 19.05 Jalkapallon EM-karsinta 2025: N, FIN SCO. Kausi 1, 4/7. 11.10 Voiko tätä syödä. Kausi 1, JVG (feat. 21.31 Helsinki-syndrooma (7). Anssi Kela Anne Flinkkilän vieraana. Kausi 1, Ujo Viljami. (U) 12.00 LIVE: Arpa.fi. Kausi 1, 24/25. Vexi Salmen ura alkoi 1960-luvulla hyvälle ystävälle Irwin Goodmanille tehdyistä protestihenkisistä lauluista. Daddy’s Home (2015) on täynnä satiirisia mahdollisuuksia, jotka jäävät käyttämättä. Lapset ovat lentäneet pois pesästä, ja Karen ja Paul elelevät kahdestaan isossa talossa. Vexin pojasta Topista tuli myös musiikkituottaja ja sanoittaja. Koiralauma ja tiskivuori. Kausi 2, Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. (U) 18.45 MasterChef Australia Dessert Masters. Kausi 54, Totta toinen puoli, osa 1/2. Tutkiva toimittaja, pienen ihmisen puolustaja. Autio saari. Kausi 1, Hylkyjä sodan ajalta. Kim ja Dave Wilde luopuivat töistään perustaakseen maatilan ja elääkseen ympäristöystävällisemmin, mutta samalla tulotaso romahti. Irlannin ihanuutta. 18.30 Puoli seitsemän. Kausi 8, 4/15. 17.55 Elokuva: Elokuvan hetki: Jälkeemme vedenpaisumus (S). Mukana on kahdeksan julkkista: Martina Aitolehti, Timo Lavikainen, Henny Harjusola, Veronica Verho, Ressu Redford, Sanna Stellan, Sabina Särkkä ja Joona Puhakka. Kausi 54, Epäromanttinen illallinen. Kausi 2, 2/6. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 17.30 Viiden jälkeen. 22 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 Ohjelmatiedot voivat muuttua. Kausi 13, 13/14. (U) 23.35 Those About to Die. 15.50 Gilmoren tytöt (S). Hurmaavia klassikoita. Artisti Laura Ruusumaa etsii parempia unia. 19.00 Seitsemän Uutiset. Cobb-salaattia lohella, porsaan paistia vaahterasiirapin kera, kermatoffeevanukasta ja juustomakaronia pinaatilla. (U) 07.45 Tara Duncan. 19.25 Tulosruutu. 08.25 Täysi susi (7). Vakiopimpillä tunteet pintaan. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Vihreää elämää. Kausi 6, 1/3. (U) 15.00 Bachelor Suomi. 22.25 En salaa sinulta mitään (12). 20.55 Urheiluruutu. Tuntoaistileikki. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Huippuvuoret yläilmoista. (U) 20.58 Keno ja Synttärit. Kausi 1, Diagnoosi. 17.25 Uutiset. 21.30 Perjantai-dokkari. Unettomien koeryhmä saa unilaboratoriossa diagnoosit ongelmiinsa. Jakso 6/8. Kausi 1, 6/10. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Miehitys. (U) 01.45 Ukraina: Taistelijat sodan etulinjassa (18). 09.10 Tanskan aarteenmetsästäjät. Mihin julkkikset matkustavat. Suvaitsevaisuuden sanoma väännetään rautalangasta. 22.35 Konflikti (12). (U) 16.30 100 Places to Be. 18.21 Puoli7 tänään. 07.07 Pikku Kakkonen. 13.20 Elokuva: Varastettu kuolema (7). Ukraina: Taistelijat sodan etulinjassa. 08.07 Nimipäiväonnittelu: 3.12. Pidä pokka. 08.20 Ihan pohjalla (S). (U) 07.10 LEGO DreamZzz. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.12. 17.05 Ampumahiihdon MC: M normaalimatka, Kontiolahti. Suurmestarina Jaakko Saariluoma apunaan tuomari Pilvi Hämäläinen. Kausi 1, Misse. Ranta-autuutta. Kausi 1, Paraatimerkki. Suomessa juomavesien PFAS-pitoisuuksia ei ole mitattu järjestelmällisesti. Ensimmäinen este on tavanomainen tarina, joka ei yllätyksiä tarjoa. 07.09 Maijuli (S). 21.00 A-studio. 19.55 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). Maalauksia täynnä oleva koti. Viitasaari. 18.05 Viiden jälkeen. Tavoitteena on voittaa Kultainen vispilä. 22.15 Bullets. Kwame joutuu areenalla elämänsä taisteluun. 19.30 Salatut elämät. (U) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. Aktivistit iskevät Eduskuntaan. Kausi 13, 6/22. Highcleren linna. 15.50 A-studio. Wesley Snipes esittää Charlien velipuolta, Jennifer Lopez tuo tarinaan romantiikkaa
12.00 Lomaile kuin ökyrikas. 15.30 Burgerimiehet Aasiassa (S). 09.05 Bob’s Burgers. 01.20 Simpsonit. Kappaleen esittävät Harry Belafonte, laulu, orkesteri, johtajanaan William Lorin. L. 07.00 Marttyyrien Ääni. 06.50 Rantataloa etsimässä. 18.30 Onko peli pelattu Darwin. 21.00 Salmi Salmesta. 14.00 Australian rajalla. 12.55 Uskomattomat joulukakut. 00.20 Frendit. 08.05 Alaskan rajamailla. 13.30 Simpsonit. 14.25 Elokuva: Chaplinesque (7). 06.40 How I Met Your Father. 12.00 Lentoturmatutkinta erikoisraportti. 20.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.30 Amazing Race Suomi. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 09.50 Rantataloa etsimässä. 00.05 Murhanauhat. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 01.10 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 11.35 Upea lihava elämäni. 20.00 Jumala puhuu. 07.05 Silent Library Suomi. Hartauden musiikkina kuullaan kappale ”Where Are You” säv. 11.00 Kauniinportin ihme. Kirkkokunnan johtaja Jari Portaankorva, Baptistiyhdyskunta, Helsinki kertoo hartaudessa miksi Jeesusta kutsutaan Daavidin pojaksi. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.30 Moderni perhe. 16.00 Rillit huurussa. 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 13.15 Voimaa Sanasta. 08.55 Autojen fiksaajat. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 05.15 Lentoturmatutkinta. 21.00 TV7 Israel News. 17.00 Lentoturmatutkinta. 13.35 Hawaii Life. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 16.55 Pikku Kakkonen. 06.25 Unelma-asunto auringon alta. 02.40 Pelastakaa ihoni!. 15.00 Moderni perhe. 08.25 Minun puutarhani. 07.00 Lemmen viemää. 14.10 Lottovoittajan unelmakoti. 02.10 The Real Housewives Suomi (S). 11.00 Puutarhan pelastajat. 16.45 Sylvian joululaulu. 05.40 Musiikkivideoita. 06.45 Historian parhaat palat. 14.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 01.00 Yövalo. 21.00 Elokuva: Junakytät (16). 19.05 Unelma-asunto auringon alta. 23.55 The Osbournes Want to Believe. 14.00 Top Gear: Parhaat palat. 00.20 Family Guy. 14.30 Amazing Race USA. Hartauden musiikkina kuullaan kappale ”Mary’s boy child” säv. 22.00 Elokuva: Suuri puhallus. Hadar: Erev shel shoshanim (Tiellä ken vaeltaa) (Sheku KannehMason, sello, Oliver Janes, klarinetti, ja Birminghamin SO:n sellot). LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 22.05 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 00.00 Legendojen merirosvot. 06.20 Moderni perhe. 08.30 El Moussan remonttipari. 13.40 Musiikkivideoita. 13.45 Signaali sydämiin. 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen: Evoluutioteorian yllättävät käänteet: Darwinin perintö väärissä käsissä 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Outopodcast: Ehkä nainen on noita 14.52 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus. 15.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 00.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.00 Marttyyrien Ääni. 05.30 Seurakunnan johdossa. 21.30 Herää ja valmistaudu herätykseen. 09.45 Sonja Lampinen. 19.55 Teho-osasto. 03.25 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 02.45 Miehen puolikkaat. 06.00 MTV Uutiset Live. 00.50 Family Guy. 09.20 Say Yes To The Dress Lancashire. 10.50 Rantatalot remontissa. 20.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. Televisio ja radio p. 08.15 Christian World News. 06.00 Teri Maher Totuus tekee vapaaksi. 19.00 Egyptin kadonneet aarteet: Uljaat kuningattaret. 18.05 Los Angelesin luksuslukaalit. STAR CHANNEL 04.10 Silent Library Suomi. 23.10 Sinkkuillallinen. 23.05 Elokuva: Queen & Slim. 16.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 05.15 Melkein MENSA. KUTONEN 04.50 Ghost Adventures: House Calls. 19.00 Kapen keittiökaappaus. 00.10 Alaskan jäälentokenttä. 06.50 Aamuhartaus Pastori, kirjastoneuvoja Atte Hokkanen Helsingistä kohtaa Jumalan läsnäolon talvitakille leijailevissa lumihiutaleissa. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.00 Herätysliikehdintä. 14.20 Elokuva: Jouluromanssi kummittelee. 06.00 Meret ilman vettä. 00.10 Remppa vai muutto UK. 00.45 Nellin etsivätoimisto. 18.05 Ruotsin rajavartijat. 10.10 Jippii -lasten raamattukoulu. 07.50 Simpsonit. 05.45 Signaali sydämiin. 13.05 Löytöretki tuntemattomaan. 17.30 Petolliset UK. 22.00 Armon kalliolla. 02.55 Restaurant: Impossible. 03.10 Texas Metal. 06.55 Hawaii Life. 18.55 Mentalist. 10.00 Viisi miestä viikossa. 10.00 Salakuljettajat satimeen. 17.00 Elämä voitti. SUB 06.45 Viidakon veijarit. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0 (S). 18.45 Katselkaa Herran tekoja. 06.55 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 09.35 Bob’s Burgers. 21.00 Vain elämää: Yllätysten päivä. 17.30 Opaalin metsästäjät. 17.00 Simpsonit. 13.00 Meret ilman vettä. 10.30 Say yes to the Dress Britannia. Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 23 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä Berthier: Hoosianna (Kirkkonummen Kamarikuoro/Tarja Viitanen). 12.00 Simpsonit. Jester Hairston. 09.50 Texas Metal. 10.20 Rantataloa etsimässä. 07.40 Remonttipari. 22.20 Jumalanpalvelus. 03.50 Family Guy. 02.10 Arman Pohjantähden alla (S). TLC 04.25 Say Yes To The Dress Lancashire. 12.05 Duudsonit tuli taloon (S). 07.15 Uskomattomat joulukakut. 09.15 Asunnon metsästäjät. 19.00 Miehen puolikkaat. 13.00 Rantabaari. 08.45 Nellin etsivätoimisto. 13.00 Maryn helpot kokkailut. 21.00 Blue Bloods. 03.35 Unelma-asunto auringon alta. 18.15 Elokuva: Mystic Christmas. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12). 06.10 Valmistuksen salat. 13.00 Silent Library Suomi. 15.10 Wheeler Dealers. 07.55 BUUklubbenin joulukalenteri 2024. 07.20 Hawaii Life. 10.15 Karin ja Carl Larsson. 12.00 Itsenäisyyspäivän vastaanotto 1994. 18.25 Mestis: Jokerit KeuPa HT. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti. 03.20 Panttilainaamo. 17.00 Family Guy. 19.30 Miehen puolikkaat. 02.00 Kalliovuorten raiteilla. 02.20 Panttilainaamo. 03.10 The Real Housewives Suomi (S). 11.05 Burgerimiehet Aasiassa (S). 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät. Heikkilä: Hoosianna (Moreeni-kuoro ja puhallinorkesteri sekä jousiyhtye Sons de la Vie/Lasse Heikkilä). 03.30 Family Guy. 07.30 Simpsonit. 08.00 Sofian enkelit. 23.10 Kaverille ei jätetä IKUISET (12). 11.00 Panttilainaamo. 12.35 Satakiloiset siskot. 15.30 Mysteerilaulajat I Can See Your Voice Suomi. 11.05 Saitureiden säästövinkit. 12.30 Elävä yhteys. 04.35 Ennätystehdas. HERO 14.55 Superkauppiaat. 14.00 Jay Lenon autotalli. 18.00 Mestis. 20.30 Rillit huurussa. 09.05 Unelma-asunto auringon alta. 17.00 Remppa vai muutto. 03.55 Sofian enkelit. 10.20 Hiirineidin joululahja. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 21.00 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä!. 01.10 Kuolettava salaisuus. 09.00 Moderni perhe. 03.45 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 09.55 Northwind Kids Kaikki lapset tulkaa!. 23.50 Enemmän elokuvasta: Huviretki hirttopaikalle. 13.30 How I Met Your Father. 19.30 Koputus. 17.00 Rakastunut mammanpoikaan. 06.35 Löytöretki tuntemattomaan. 16.45 Nellin etsivätoimisto. 02.05 Pontikankeittäjät. 06.30 Rantataloa etsimässä. 16.10 One for Israel Music. 23.00 Mystiset muinaiskuolemat. 20.00 Remppa vai muutto UK. Jester Hairston, san. 21.00 Elokuva: Superman Returns. FRII 04.35 Ex On The Beach Suomi Afterski. 15.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radioteatteri esittää: Minua kiinnostaa valo 20.00 Romano mirits 20.15 Kaisa Pulakan aikamatkat: Elokuvan ikuisesti jatkuva suudelma Suutelemisen historiaa 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00 Yle Uutiset 21.05 Politiikkaradio 21.35 Sari Valto 22.30 Miia Krause 23.40 Yöklassinen 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Iltapäivä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Luonto-Suomi: Lapin luonto 020317600 18.50 Merisää 18.55 LuontoSuomi: Lapin luonto 0203-17600 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Luonto-Suomi: Lapin luonto 0203-17600 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Metsäradio 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Meille käy hyvin Nora Weiss 03.00 Yle Uutiset 03.02 Yöradio 03.15 Kansanradio 03.47 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Sikke 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu 17.00 YleX Ilta: Womma 20.00 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi YLE TEEMA & FEM 07.40 Lumiunelmia. 07.30 Running Wild With Bear Grylls. 01.20 Suurmestari UK. 16.30 Duudsonit tuli taloon (S). 08.45 Asunnon metsästäjät. 01.50 Maanteiden sankarit. 08.10 One for Israel Music. 18.00 Sinkkuillallinen. 11.30 Family Guy. 18.30 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 14.30 Sinkkuillallinen. 00.15 Iloa arkeen Joyce Meyer. 23.20 American Horror Story. 23.10 This Came Out of Me. 10.55 Pontikankeittäjät. 11.50 Unelma-asunto auringon alta. 10.30 Eläinvelho: lemmikit jaloilleen. 18.30 Top Gear. 09.20 Elokuva: Holiday Stocking. 17.30 Klubi 700. 08.35 Miehen puolikkaat. 12.30 Valmistuksen salat. 22.55 Hudson & Rex. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. 19.00 Panttilainaamo. 02.50 Panttilainaamo. 09.00 Suurvallat pelissä. 01.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 06.05 Kissa ja koira vastakkain. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 08.00 Lähemmäksi Jumalaa. 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 2024. 09.05 Efter Nio. 13.45 Hengenvaarallisesti lihava. 19.50 Wheeler Dealers. 03.10 Duudsonit tuli taloon (S). 19.00 Suomen tulli. 21.05 Elokuva: Kiireellä läpi joulun. 23.10 Kujalla. 20.00 Sydämet (12). 15.30 Moderni perhe. 23.30 Nimi, jolla äitini minua kutsui (7). 09.20 Autojen fiksaajat. 14.22 Kohti lukumaratonia. 01.10 Muinaiset avaruusoliot. 00.05 Tohtori Paise. 18.30 Simpsonit. 14.00 Teri Maher Totuus tekee vapaaksi. Kappaleen esittävät Sonny Rollins, tenorisaksofoni, Jim Hall, kitara, Bob Cranshaw, basso, Ben Riley, rummut. 02.25 Paholainen joukossamme. 09.00 Mystiset muinaiskuolemat. 10.00 Korkeasaari. 15.50 Rakastunut mammanpoikaan. AVA 04.20 MTV Uutiset Live. 13.20 Emmerdale. 08.05 Ruotsin surkein kuski. 10.00 Melkein MENSA. 02.20 Miehen puolikkaat. 20.00 Rillit huurussa. 11.00 Family Guy. 00.35 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0 (S). 18.05 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 23.40 Kirjailijahaastattelu. Sonny Rollins. 13.00 TV7 Israel News. 12.00 Valmistuksen salat. 13.55 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. 00.50 Frendit. 16.25 Elokuva: The Christmas House. 16.30 Rillit huurussa. 10.05 Elokuva: Jouluromanssi yllättää. 06.05 Asunnon metsästäjät. 03.10 How I Met Your Father. TV7 05.00 TV7 Israel News. 13.50 Unelma-asunto auringon alta. 17.05 Suomalainen menestysresepti. 11.55 Restaurant: Impossible. 14.30 Miehen puolikkaat. JIM 09.00 Diili. 08.30 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 Tracker. 13.10 Hawaii Life. 07.20 Opaalin metsästäjät. 16.05 MasterChef Australia. 00.10 One for Israel Music. 16.05 Lemmen viemää. 13.55 Elokuva: ’Tis The Season To Be Merry. 05.15 Voimaa Sanasta. 11.15 Elokuva: Mystery on Mistletoe Lane. 06.05 Suurenmoiset morsiamet. 17.30 Family Guy. 23.30 Australian rajalla. 17.30 Pilanpäiten. 18.00 Legendojen merirosvot. 08.15 Miehen puolikkaat. 17.00 Himohamstraajat. TV5 04.05 Sofian enkelit. 12.50 Unelma-asunto auringon alta. Ohjelman on toimittanut Anna Pöyhönen. 10.30 Panttilainaamo. 10.40 Kulmakivi. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 15.00 Ruotsin surkein kuski. 05.55 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. 23.15 Se on niin kuin se on (S). 18.00 Raamatun kertomuksia. 14.35 Enemmän elokuvasta: Kesäleski. 01.45 Murha paratiisissa. 18.00 Christoffer Strandberg Show. 17.42 Joulukalenteri: Kiltteyskriisi Korvatunturilla (S). 18.00 Simpsonit. 23.55 Murhaklubi ratkaisee. 01.05 Muinaiset salaiset kansiot. 16.42 Kohti lukumaratonia. 16.00 Milanon naisten paratiisi (S). 22.10 Suomen huutokauppakeisari. Maasalo: Ah saapuos yöhön valkeus (Johanneksen Kamarikuoron naisäänet ja Johanneksen Kamariorkesteri/ Pertti Eerola, sekä Markku Mäkinen, urut). 13.30 Seurakunnan johdossa. 09.50 Sonja Lampinen. 20.30 Jerusalem studio. 15.30 Kutsuttu. 10.05 Sportliv. 16.15 Alaskan rajamailla. 21.00 Mentalist. 08.15 Egyptin kadonneet aarteet. 15.40 Annan herkulliset leivonnaiset. 03.50 Jay Lenon autotalli. 01.00 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä!. 06.00 Moderni perhe. 06.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 06.30 Say yes to the Dress Britannia. 12.30 Salatut elämät. 22.00 Kalliovuorten raiteilla. 20.00 Egyptin kadonneet aarteet. 03.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 14.00 Miehen puolikkaat. 22.00 Petolliset UK. 15.55 Tehoosasto. 16.50 RSO Musiikkitalossa lavan takana. 07.30 Kutsuttu. 23.45 Checkpoint Cinema: puhetta elokuvista. 11.15 So Long, Marianne (7). 16.00 Lähemmäksi Jumalaa. 16.15 Christian World News. 20.00 Australian rajalla. 21.15 Voimaa Sanasta. 22.00 Elokuva: Saattokeikka (S). 21.00 Elokuva: Daddy’s Home. 05.10 Asunnon metsästäjät. 19.55 Lääkärihelikopteri Cornwall. 17.40 The Joulukalenteri. 12.30 Simpsonit. 13.30 The Real Housewives Suomi (S). 08.25 Rakkautta yli rajojen Norja. 17.00 Maanteiden sankarit. Tuntematon: Avaja porttis, ovesi (Jorma Hynninen, baritoni, ja Tapio Tiitu, urut). 14.40 Lottovoittajan unelmakoti. 01.50 Simpsonit
10,4 mm Maaninka -9 -8 -11 -9 -10 -5 -2 -4 -3 -1 -2 -0 +1 9 7 9 10 5 +4/-5 +4/-5 -4/-7 -3/-8 -2/-7 -2/-6 4 2 5 Hämeenlinna 2.12. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA Lue digilehti Näin luot Mediatunnuksen helposti: 1. Lisätietoja ja ohjevideot: hameensanomat.fi/mediatunnus tai asiakaspalvelu: p. Tee ilmoituksesi lehteen verkossa Tutustu ja tee ilmoitus > hameensanomat.fi/ilmoita. 24 Hämeen Sanomat Tiistaina 3.12.2024 ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 2 5 8 11 14 17 20 23 26 29 Marraskuu Joulukuu 2024 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 15.0 3 6 9 12 15 18 21 24 27 30 Marraskuu 2024 10 20 Ti Bangkok 35 Berliini +8 Bryssel +7 Eilat 22 Kairo 23 Kööpenham. Maksun voit suorittaa ilmoitustyypistä ja valitsemastasi maksutavasta riippuen yhdessä tai useammassa erässä. Syötä sähköpostiosoitteesi 5. Syötä asiakasnumerosi (löydät sen tilauslaskusi yläkulmasta) 3. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Etelässä ja idässä tulee aamulla ja päivällä lumisekä vesisateita, ja sää on pääosin pilvinen. L ATA A SE Google Playsta tai lataa maksuton sovelluksemme i Voit tehdä ilmoituksen itse helposti ja edullisesti verkossa. klo 14 °C +6,3 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 2.12. klo 14 °C +6,8 Hanko Kylmintä 2.12.2023 °C -25,1 Naruska Lämpimintä 2.12.2023 °C -0,4 Märket Sateisinta 30.11. Mene osoitteeseen hameensanomat.fi/aktivoi 2. itsenäisyyspäivän jälkeisenä päivänä la 7.12. Ti Forssa -1 Helsinki +1 Hämeenlinna -1 Iisalmi -2 Imatra Joensuu -2 Jyväskylä -2 Kouvola -1 Kotka +1 Kuopio -2 Lahti -1 Lappeenranta ?0 Mikkeli -2 Oulu -3 Rovaniemi -13 Savonlinna -1 Seinäjoki -3 Tampere -1 Turku Utsjoki -10 Vaasa -1 Varkaus -2 Ke -4 -1 -4 -6 -3 -5 -6 -3 -2 -5 -4 -2 -4 -5 -13 -4 -5 -4 -5 -9 -3 -4 To -2 +1 -2 -5 -3 -4 -4 -2 ?0 -4 -2 -3 -3 -4 -4 -4 -4 -2 -1 -11 -1 -4 Pe -1 +1 -1 -3 -3 -2 -2 ?0 +1 -2 -1 -2 -2 -1 -5 -2 -1 -1 -5 -1 -3 La -1 +1 -1 -2 -1 -2 -1 -1 +1 -1 -1 -1 -2 -1 -3 -1 -1 -1 ?0 -2 -1 -2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 1.12. Valitse haluamasi osasto ja tutustu ilmoitusvalikoimaan. +7 Las Palmas 22 Lontoo +7 Malaga 21 Lissabon 18 New York +4 Oslo ?0 Pariisi +9 Peking +4 Pietari +5 Rooma 14 Tallinna +6 Tokio 15 Tukholma +1 Ke 35 +5 +5 22 23 +4 22 +8 18 19 +3 -4 +8 +6 -1 14 +1 15 ?0 To 35 +5 +7 23 23 +5 22 13 20 19 +6 -1 10 +8 -3 15 -1 12 +2 2.12. Lännen ja pohjoisen välinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Keksi itsellesi salasana Tarvitsetko apua kirjautumisessa. °C -22,6 Sodankylä Vuotso Lämpimintä 1.12. Lännessä ja pohjoisessa on laajalti selkeää, Lapissa tulee paikoin lumikuuroja. • Näet ilmoituksen koon, ulkonäön ja hinnan sitä tehdessäsi. 014 622 133 (pvm/mpm) tilaukset@media.fi hameensanomat.fi/nakoislehti Selvitämme, jotta sinä tietäisit Painettu lehti ei ilmesty kyseisenä päivinä. Lämpötila on +1 ja -5, Lapissa -5 ja -15 asteen välillä. • Kohdista ilmoitus paikallisesti tai käytä useampia lehtiämme. Syötä postinumerosi 4