Niissä puitteissa olen pysynyt ja aion jatkossakin pysyä. . Muutamat Hämeenlinnan kaupunginvaltuutetut epäilevät, että osayleiskaava latistaa kaupungin parhaan paikan. VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 2,50 € Hämeenlinnan seutu keskipäivällä Lyseon yläkoulu viihtyy Verkatehtaalla Jos Lyseon yläkoulu saisi päättää, jäisi se Verkatehtaalle myös tulevaisuudessa. Toisten mielestä tämä on populismia. . 6 UUTISET A4–A5 Lyseon yläkoulun rehtorin Pasi Seilan mielestä koululla on nyt kaikkien aikojen parhaimmat tilat. Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg: Rimaa ei lasketa, vaikka paikkoja jää tyhjiksi. . Hakijoiden yleisimpiä puutteita ovat henkinen kypsymättömyys, heikko kunto ja huono motivaatio. Linnan Klinikalla on maakunnassa lääkärikeskuksia ja sairaala Hämeenlinnan keskustassa. 6 PÄÄKIRJOITUS A2, UUTISET A8–A13 . –?Presidentin tehtävät on tarkkaan määritelty. Kyllä minä kaiken sen hoidan, mikä näyttää vailla hoitoa olevan, Niinistö totesi tiedotustilaisuudessa. Elokuusta lähtien tiloissa olleen koulun rehtori Pasi Seila sanoo, ettei yksikään esillä olleista vaihtoehdoista olisi koululle huono. Pihlajalinna halusi vahvistaa toimintaansa alueella, kun se uudisti sopimuksensa Hattulan kanssa. KUVA: Pekka Rautiainen Linnan Klinikka Pihlajalinnalle . TIISTAINA 30. 6 UUTISET A3 Niinistö: Hoidan kyllä kaiken sen, mikä näyttää vailla hoitoa olevan Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei ajattele, että hänellä olisi murskavoittonsa jälkeen aiempaa vahvempi vallankäytollinen asema. KUVA: Riku Hasari 6 UUTISET A6. . . Osa Hämeenlinnan valtuutetuista haluaisi palauttaa valmisteluun Engelinrannan juuri lainvoiman saaneen osayleiskaavan. 6 TALOUSUUTISET A14–A15 -4 Vain joka viides hakija täyttää poliisikoulun minimikriteerit Poliisikoulutukseen riittää reilusti hakijoita, mutta suurin osa putoaa pelistä jo ensimmäisessä vaiheessa. Se pääsee Linnan Klinikan kautta myös valinnanvapauskokeiluun. . Tuleeko Engelinrannasta varmasti helmi. Pihlajalinna rynnistää Kanta-Hämeeseen ostamalla hämeenlinnalaisen Linnan Klinikan. TAMMIKUUTA 2018 • NUMERO 28 • HÄMEEN MAAKUNTALEHTI • 140
SDP voi oppositiossa nuolla haavojaan rauhassa omassa porukassa, valta-aseman tuomaa painolastia ei ole. 1960-luvun alussa itsenäistyneessä Tansaniassa on harjoiteltu monipuoluedemokratiaa 1990-luvulta alkaen. Paikalliset viranomaiset ovat huomattavasti aikaisempaa kiinnostuneempia ulkomaalaisten liikkeistä maassa. Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen peittosi keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen mennen tullen. Muutoin koettiin puoluepolitiikan lähes täydellinen vararikko. Se antoi kuitenkin vain suuntaa. On vaikea uskoa, että sen jälkeen palattaisiin takaisin toimivaan demokratiaan. Kukaan ei tähän mennessä ole tarrautunut valtaan. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – P residenttipuolueen asema on SDP:lle muistoja vain ja keskustalle jo poliittista muinaishistoriaa. Niinistö oli nyt kansanliikkeen eli valitsijayhdistyksen ehdokas. Kansalaisjärjestöjen tileillä vuodenvaihteessa olleita varoja uhattiin verottaa kolmanneksella, koska ne lasketaan liikevoitoksi. Sittemmin on ilmaantunut huolestuttavia merkkejä. Mielipiteen ilmaisusta somessa voi Tansaniassa joutua syytteeseen ja tuomituksi.. Toisin on keskustan laita. Kansalaisjärjestöjä vaaditaan myös rekisteröitymään uudestaan, mikä on todella monimutkainen byrokraattinen prosessi. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa SDP:n ehdokkaan, Paavo Lipposen saamaa 6,7 prosentin kannatusta pidettiin yleisesti puolueelle kestämättömän alhaisena. TIISTAINA 30. Monesta naapurimaasta poiketen Tansaniassa presidentit ovat vaihtuneet vaaleilla. Toisin on keskustan laita. Hänen 3,3 prosentin kannatuksensa on kaikkien aikojen pohjanoteeraus demariehdokkaalle. KUVA: Tomi Kosonen ASIASTA TOISEEN Paikannus L iike paljastaa, (etenkin netissä). KOKOOMUKSEN seuratessa tyytyväisenä sivusta vain perussuomalaiset onnistui puolueena edes tyydyttävästi. Soraääniä voi ennakoida. TAMMIKUUTA 2018 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 30. Puheenjohtajan valitsee kuitenkin keskustan kenttäväki, ei yleinen huutoäänestys. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. Jos nyt sitten terroristi moiseen ennättää siinä tohinassa, kun omakin mittari on päällä ja tietysti somettaakin pitää. Silloin jo suosittu Sauli Niinistö pani kokoomuksen ehdokkaana Halosen, istuvan presidentin, toisella kierroksella todella tiukoille, ääniosuudet jännittävässä vaalissa olivat 51,8 ja 48,2 Halosen hyväksi. Siellä on vuosikymmenten varrella tehty lähetystyötä, on viety kehitysapua ja tehty kehitysyhteistyötä lukuisissa hankkeissa. SDP voi nuolla haavojaan omassa porukassa, valta-aseman tuomaa painolastia ei ole. SDP:ssä voidaan vain vaaleanpunaisella haikeudella muistella Tarja Halosen äänisaalista vuoden 2006 vaalien ensimmäisellä kierroksella: 46,1 prosenttia. TAMMIKUUTA 2018 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Pauli Uusi-Kilponen Vastaava uutispäällikkö: Veli-Matti Virtanen Puhelinkeskus: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–23 la ja su klo 12.30–23 Uutisvinkit: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 0800 96675, Alma Manu Oy ma–pe klo 6–11 la–su klo 7–11 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Lännen Mediaa. Se oli nöyryytys keskustan puheenjohtajalle, pääministeri Juha Sipilälle, joka vetosi voimakkaasti Vanhasen puolesta ja pani jopa arvovaltansa peliin. Aluksi vaikutti hyvältä. Sipilä aikoo jatkaa puolueensa johdossa ensi kesän Sotkamon puoluekokouksen jälkeenkin. Moni järjestö kotiuttikin varat pankista patjan alle vuodenvaihteen yli. Presidentti näytti olevan tosissaan korruption vastaisessa kampanjassa. Keskustan katastrofi oli jopa syvempi kuin demareiden. GPS-paikannusyrityksen netissä julkaisemasta kartasta selviää, missä ja milloin sotilaat käyvät lenkillä tai ovat muutoin liikkeessä paikannus päällä sykemittarissaan tai aktiivisuusrannekkeessaan. Nyt lukema olisi ollut Tuula Haataiselle jopa siedettävä. Suoraan ei Niinistön pistämätön kansansuosio sada kokoomuksen laariin, mutta ei siitä totisesti haittaakaan Petteri Orpon johtaman puolueen kannatukselle tai asemalle ole. Kansan silmissä keskusta profiloituu ehkä osin hallituksessa jopa pienempänsä, kokoomuksen, apupuolueeksi. Presidentti sanoo tarvitsevansa ensimmäisellä kaudella toimintavapauden, jotta saa retuperällä olevat asiat kuntoon. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,3 miljoonaa henkeä. Jopa mielipiteen ilmaisusta sosiaalisessa mediassa on Tansaniassa joutunut syytteeseen ja tuomituksi. Sananvapautta on kavennettu, sanomalehtiä on lakkautettu ja toimittajia pidätetty. Amerikkalaisille – ja todennäköisesti myös muunmaalaisille nykyajan vempaimista innostuneille sotilaille tuo on ilmeisesti tyystin tuntematon sotaväen perustotuus. Vanhasen ääniosuus oli lopulta vain 4,1 prosenttia. VUODEN 2015 vaaleissa valtaan nousi John Pombe Magufuli, lempinimeltään Bulldozer. Juha Sipilä toissa kesänä Seinäjoen puoluekokouksessa, joka valitsi Matti Vanhasen keskustan presidenttiehdokkaaksi. Tosin Juha Sipilän (kesk.) hallitus päätti pari vuotta sitten, että myös maailman köyhimmät saavat osallistua Suomen säästötalkoisiin ja teki merkittäviä leikkauksia. Hallinto on ryhtynyt kohtelemaan paikallisia kansalaisjärjestöjä yrityksinä. Osakaslehdet ovat Hä meen Sanomat, Forssan Lehti, Lapin Kansa, Kaleva, Kainuun Sanomat, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Aamulehti, Satakunnan Kansa sekä Turun Sanomat. Vihulaisen ei tarvitse kuin tarkistaa netistä, missä ja mihin aikaan kannattaa hyökätä. Hänen taustajoukkonsa oli kuitenkin vahvasti kokoomuslainen. Vanhasen huono tulos kaatuu Sipilän niskaan Presidentinvaalit muistetaan voittajasta, mutta myös häviäjistä. Suomalaisena kumppanina on tuskallista seurata, jos afrikkalaisittain kohtalaisen demokraattinen valtio uhkaa liukua kohti diktatuuria. Demokratiasta on lyhyt askel diktatuuriin ALANURKKA Hanna Antila-Andersson @hameensanomat.fi S uomalaisten lempilapsi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on Namibian ohella ollut Tansania. KEHITYSYHTEISTYÖSSÄ on Tansaniassa päästy siihen, ettei viedä valmiita reseptejä vaan maksimissaan tuetaan kehittämään paikallisia keinoja parantaa elämää ja elintasoa
(03) 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi > Vastaava uutispäällikkö puh. Vaikka valintakokeeseen osallistui 1?865 hakijaa, liki 15 prosenttia eli 55 yhteensä 400 aloituspaikasta jouduttiin jättämään täyttämättä. –?Ei voi sanoa, että näin kävisi kovin usein, mutta yksittäisiä tapauksia tulee vastaan joka vuosi, rehtori Himberg kertoo. NOIN KOLMANNES uusista opiskelijoista on alanvaihtajia. KOKEEN TOINEN vaihe käsittää soveltuvuustestejä: psykologisia testejä, yksilöja ryhmätehtävän sekä haastattelun. –?Yllättävän suuri osa hakijoista vaikuttaa olevan sellaisia, jotka tulevat vain kokeilemaan kepillä jäätä, harmittelee Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg. Suomessa on tällä hetkellä noin 7?000 poliisia.. KUVA: Pekka Rautiainen Opiskelijoiden houkuttelua tehostetaan Viki Salonen Poliisiammattikorkeakoulu pyrkii nyt parantamaan poliisiopintojen markkinointia oikeille kohderyhmille. Mitään supersuorituksia kuntotestin selvittäminen ei vaadi. Jo sillä pääsee pitkälle, Himberg huomauttaa. HÄSA Hämeenlinnan Kaurialan yläkoulun entisiä tiloja käytetään nykyään myös poliisien koulutukseen. Osa aloituspaikoista on jäänyt tyhjiksi samasta syystä jo useita vuosia peräjälkeen. Monen sisäänpääsy tyssää heikkoon fyysiseen kuntoon, vaikka kuntotestien sisältö ja pisteytys kerrotaan tarkasti Poliisiammattikorkeakoulun verkkosivuilla. Toinen tavallinen kompastuskivi on todellisen motivaation puute. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Anna uutisvinkki puh. Kyse ei siis heidän tapauksessaan ole oman koulutustason nostamisesta vaan muusta motivaatiosta. Viime vuonna sisään otettujen määrä oli kuitenkin suurempi kuin vuosittain vahvuudesta poistuvien poliisien määrä. –?Tämä ongelma on suhteellisen tuore ilmiö ja johtuu siitä, että aloituspaikkojen määrää on nostettu selvästi. –?Osuus on pysynyt pitkään aika vakiona. Poliisiammattikorkeakoulun aloituspaikkamäärä nostettiin viime vuonna 300:sta 400:aan. –?Joku yksittäinen ylinopeussakko voidaan vielä hyväksyä, mutta eipä juuri muuta. –?Olemme juuri saamassa valmiiksi konkreettisen suunnitelman, joka perustuu viime syksynä valmistuneeseen opiskelijarekrytointistrategiaan. Viki Salonen Poliisikoulutukseen hakee enimmäkseen ihmisiä, joilla ei ole riittäviä edellytyksiä poliisin ammattiin. Tähän asti päässeistä karsiutuu yleensä vajaa puolet. (03) 6151 403, 040 8682 403 Poliisikoulun hakija-aines liian heikkoa Hakijoita riittää, mutta vain joka viides täyttää minimikriteerit. Himbergin mukaan vielä ei ole syytä olla huolissaan ammattitaitoisten poliisien riittävyydestä tulevaisuudessa. Toisinaan poliisiopinnot estää hakijan rikostausta, joka selviää valintaprosessin loppupuolella Supon turvallisuusselvityksessä. Oppilaitos haluaa pitää kiinni opiskelija-aineksen laadusta. –?Otamme mielellämme opiskelijoiksi jo aikuisiksi kasvaneita, suhteellisen stabiileja ihmisiä, hän muotoilee. Rehtori: Rimaa ei lasketa, vaikkei kaikkia paikkoja saada täyteen. –?Niihin on suhteellisen helppo valmistautua. Poliisiammattikorkeakoulun perusvaatimukset täytti viime vuonna vain alle viidesosa hakijoista. –?Aiomme yhteistyössä poliisilaitosten kanssa lisätä kontakteja esimerkiksi lukioihin ja varusmiespalveluksensa päättäviin varusmiehiin sekä lisätä someläsnäoloa, kertoo rehtori Kimmo Himberg. –?Se on mielenkiintoinen asia. –?Kyllähän me näillä hakijamäärillä saisimme aloituspaikat helposti täyteen, jos laskisimme rimaa. Ne kattavat puolet pääsykokeen kokonaispistemäärästä. Haku pyörii käytännössä ympäri vuoden, sillä opiskelijoita otetaan neljässä eri erässä. SUURIN OSA , jopa lähes 70 prosenttia, putoaa pelistä jo kaksivaiheisen valintakokeen ensimmäisessä vaiheessa, joka koostuu kuntotesteistä sekä pääsykoekirjaan perustuvasta esseetehtävästä. Soveltuvuuskoepuolella hylättyjen hakijoiden yleiseksi ongelmaksi Himberg nostaa ”tietynlaisen kypsymättömyyden”. –?Riittävän tason saavuttaa aivan varmasti jo kohtuullisella treenaamisella, rehtori toteaa. VALINTAKRITEEREJÄ ei Himbergin mukaan olla helpottamassa, vaikka vaatimukset täyttävistä hakijoista on pulaa. Oppilaitos suhtautuu rikoshistoriaan hyvin tiukasti. Himbergin mukaan noin neljänneksellä alanvaihtajista on pohjalla jokin korkeakoulututkinto. TAMMIKUUTA 2018 Uutiset > Toimitus puh. Tämänhetkinen hakujakso kestää helmikuun loppuun. Oma arvioni on, että alanvaihtajia tulee varmasti riittämään jatkossakin. HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET TIISTAINA 30. Hakija-aines ei yksinkertaisesti yllä oppilaitoksen määrittelemiin minimikriteereihin
Kaupunginhallitus päätti maanantaina lakkauttaa hallintojohtajan viran. HÄMEENLINNAN palveluverkkoselvityksessä listattiin kuusi vaihtoehtoa lukioratkaisuksi. HÄSA Riihimäki käynnistää ruokahuollon ulkoistuksen Anu Kankaansydän Riihimäki Koululaisten ja päiväkotien ruuanvalmistus näyttää siirtyvän kaupungilta yritysmaailmalle. Sovittelu alkoi jo joulukuussa.. Riihimäen valtuuston odotetaan kevään aikana antavan sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialueelle tehtäväksi käynnistää ruokapalvelujen ulkoistuksen kilpailutus. HÄSA Rahoitusalan sovittelu jatkuu taas tänään STT Helsinki Pitkäksi venynyttä rahoitusalan työriitaa soviteltiin maanantaina tuloksetta valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla. –?Saimme opistotalon omaan käyttöömme vuodenvaihteessa, kun Vanajaveden opisto muutti pois. Ajatus seudullisesta yhteiskeittiöstä kuivui kokoon Hausjärven vetäydyttyä hankkeesta eikä Hämeenlinnasta tai Hyvinkäältäkään löytynyt yhteistyökumppania. Kaupunki valitsee tarjouksen jättäneistä yrityksistä kokonaistaloudellisesti edullisimman. Verkatehdas on tavalla tai toisella muYläkoulun oppilailla on kaksi ruokasalia. Suisto-klubin yläkerrassa on kahden luokan yhteiskokeilu, josta ei haluta enää luopua. Rahoitusalalla ei ole tällä hetkellä työnseisausuhkaa, mutta työntekijäpuoli on julistanut alalle ylityökiellon. Peltosaaren koululla toimivan keskuskeittiön tilat menetetään viimeistään vuoden 2019 loppuun mennessä. Tarkoitus on, että kaupunki ostaa palvelun yritykseltä, joka tuottaa ateriat seitsemän sopimusvuoden ajan. TIISTAINA 30. Nykyiset työntekijät siirtyvät yritykselle vanhoina työntekijöinä. Muutosprosessien onnistuneen läpiviennin jälkeen siirrytään toimialajohtajan tehtävän hoidossa kiertävään malliin. . KUVA: Pekka Rautiainen Lyseon yläkoulu haluaa jäädä Verkatehtaalle . Tehtävistä suurin osa siirtyy talousjohtajalle, jonka uusi nimike on talousja hallintojohtaja. Riihimäki otti vuosi sitten käyttöön kolme toimialaa eli teknisen, sivistyksen ja kasvatuksen sekä hallinnon ja konsernipalvelujen toimialat. Virkajärjestelyt helpottuivat, kun Jussi Savola siirtyi hallintojohtajan paikalta Riihimäen terveyskuntayhtymän yhtymäjohtajaksi vuoden vaihteessa. Anu Kankaansydän Riihimäki Hallinnon uudistaminen jatkuu Riihimäellä. Pitkään jatkunutta kiistaa on soviteltu tiiviisti. Kunnan organisaatioon kaupunginhallituksen perustetaan uutena määräaikainen muutosjohtajan virka. Yritys voisi käyttää aluksi Peltosaaren koulun nykyisiä keittiötiloja, mutta vain vuoden 2019 loppuun saakka. Helle ilmoittaa, että sovittelu jatkuu tiistaina kello yhdestä eteenpäin. –?Täällä olisi loistavat mahdollisuudet kulttuuripainotteiselle yläkoululle tai lukiolle, sillä lähellä ovat esimerkiksi teatteri, taidemuseo, Sibelius-Opisto sekä tietenkin lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arx, Seila sanoo. Palapeli on onnistunut niin hyvin, että rehtori haluaisi tehdä siitä pysyvän. Nyt opistotalossa on yhdeksän luokkaa, Arx-talossa kolme ja loput Lyseon lisärakennuksessa, Seila luettelee. Myös palkkaratkaisu ja monet tekstikysymykset ovat yhä avoinna. Keskuskeittiön ja jakelukeittiöiden remontointi kuuluu yrittäjälle. Koulu on ollut Verkatehtaalla elokuun alusta asti ja kaikki on mennyt Seilan mielestä hienosti. Optioksi tarjotaan toista seitsemää vuotta. Erityisen hyvillään Seila on siitä, että Verkatehdas tarjoaa mahdollisuudet uusille kokeiluille. Hankinnan suorittaa sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, jonka on kuitenkin pyydettävä vielä lausunto kaupunginhallitukselta ennen kuin valinnasta päätetään. Uutena kaupunkiin saadaan muutosjohtaja valmistamaan organisaatiota maakuntauudistukseen. Koulu toimii nyt Verkatehtaalla, Arx-talossa ja Lyseon lisärakennuksessa. Kaupunki voi keskeyttää hankinnan, jos halvin tarjous ylittää kaupungin oman keittiön kustannukset. Kiistan ytimessä on edelleen kysymys viikonlopputyön teettämisen ehdoista. Ensimmäiset kaksi vuotta muutosjohtaja toimii kaupunginhallituksen toimialajohtajana. Työnantajapuoli haluaisi laajentaa viikonlopputyötä, ja työntekijäpuoli haluaisi sen pysyvän vapaaehtoisena. Edessä on huonokuntoisen koulurakennuksen saneeraus tai uuden rakentaminen. Toinen on Lyseon lisärakennuksessa, toinen Verkatehtaalla. Valinnassa hinta ja laatu painavat yhtä paljon. Riihimäelle hallintoja talousjohtaja Kaupunki luopuu hallintojohtajan virasta. TAMMIKUUTA 2018 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Saila Karpiola Hämeenlinna Lyseon yläkoulun rehtorin Pasi Seilan mielestä koululla on nyt historiansa parhaat tilat, vaikka ne onkin pilkottu kolmeen eri paikkaan. Kaupungissa on jo parin vuoden ajan selvitetty, miten keskuskeittiön toiminta voidaan korvata
Hakuaika on 1.2.–31.3. KUVA: Pekka Rautiainen Mitä Arxille tapahtuu. Onhan tässä ollut aikamoinen sovittelu, mutta kaikki on mennyt yllättävän hyvin. Yhtä lailla surkeaa on ajatella talon ihanan luovaa ilmapiiriä ja iloista kikatusta joka täyttää huoneet. Astor sanoo, että Verkatehtaan tilojen käyttö nousi esiin Vanajaveden Opiston muuton myötä. HÄSA Yläkoulun oppilailla on kaksi ruokasalia. Avustuksia myönnetään Vanajavesikeskuksen toimialueella toimiville järvien suojeluyhdistyksille, osakaskunnille sekä muille yhdistyksille tai toimikunnille, jotka toimivat lähiympäristönsä tilaa parantavasti. Myös yksityishenkilöt, kuten ranta-alueiden maanomistajat ja viljelijät, voivat hakea avustusta. Verkatehtaan toimitusjohtajan Jouko Astorin mielestä vanha tehdas olisi pitänyt peruskorjata jo neljä vuotta sitten. Valtuustolle on etsitty paikkaa viime vuoden ajan. Kaupungintalo muutti viime vuonna Matkakeskukseen, jonne ei kuitenkaan saada valtuustosalia. Toivottavasti luovuuden henki löytäisi sijansa tavalla tai toisella vielä Verkatehtaan alueelta. Etenkin Arx-talossa on edessä remonttien aika. Nyt odotamme vain signaalia siitä, mitä tuleman pitää, Astor huomauttaa. Toistaiseksi kokoukset pidetään edelleen arvokkaassa 1950-luvun tyylisessä valtuustosalissa kaupungintalolla. Aika riittää kyllä, jos yhteinen näkemys löytyy, vakuuttaa opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Valtuustosalin sijoittaminen Uramon koululle tulee maksamaan 100?000–200?000 euroa. Molempien on siirryttävä kaupungintalolta vuoden 2019 loppuun mennessä. –. Sekä työnantajaettä työntekijäosapuoli vakuutti maanantaina uskovansa, että sopu on vielä mahdollista saada aikaan ennen torstaina häämöttävää sopimuksetonta tilaa. 1300 neliön Opistotalo oli korjattu muutama vuosi sitten, eikä sitä haluttu makuuttaa tyhjänä. Tämä on aika palapeliä. –?Päätettiin mitä päätettiin, meidän tilanteemme on parempi kuin mitä se oli ennen Verkatehdasta, Seila sanoo. AVUSTETTAVAN hankkeen tulee olla yleishyödyllinen ja toiminnan tulee tukea Vanajavesikeskuksen toiminnan tavoitteita. KOMMENTTI Saila Karpiola @hameensanomat.fi M inulla on ollut Arx-talon neljännessä kerroksessa viisi vuotta työhuone. Ainoa ongelma Verkatehtaan muuttamisessa koulukäyttöön on Seilan mielestä se, että sinne ei saada koskaan sisäliikuntatiloja. –?Talo on terve, mutta sen ilmanvaihtoja viemäritekniikka ovat kulkeneet tiensä päähän niin kuin lämmitysjärjestelmäkin. Avustuskohteiksi toivotaan erityisesti ehdotuksia hankkeista, jotka vähentävät vesiin aiheutuvaa kuormitusta ja eroosiota. Kulttuurin tilat ovat aina siitä ongelmallisia, että ne ovat erikoistuneita ja niiden käytössä on paljon luppoaikaa. –?Toinen ruokala on Verkatehtaalla ja kielet Opistotalossa. STT. Joudumme korjaamaan talon joka tapauksessa, Astor korostaa. Ne löytyisivät rehtorin mielestä uudesta uimahallista. ULKOPUOLISESTA lyseon yläkoulun kolmeen paikkaan ripoteltu koulunkäynti tuntuu raskaalta. Seila ei pidä sitä kuitenkaan ongelmallisena. Vuokraamme tiloja sille, joka tiloja tarvitsee. Asiasta päätetään maaliskuun kaupunginhallituksessa. Nyt on keskustelun aika. Näkyvissä ei ole mitään sellaista, miksi emme voisi päästä sopuun. Kuvataiteet ja käsityön tilat ovat puolestaan Arx-talossa ja hallinto Verkatehtaan päärakennuksessa. Valtuustolle tilat Uramosta Anu Kankaansydän Riihimäki Kun Uramon koulu syksyksi 2019 valmistuu, Riihimäen kaupunginvaltuusto alkaa kokoontua koululle valmistuvassa muunneltavassa salissa. Kunta-alan liitot halajavat myös monivuotista palkkaohjelmaa jälkeenjääneisyyden kuromiseksi, mutta kuntatyönantajan mukaan ansiokehitys on yksityisen sektorin tasolla, eikä alijäämäisessä kuntataloudessa ole varaa eikä tarvetta kuromiseen. Avustus on pääsääntöisesti enintään 70 prosenttia hankkeen arvioiduista kokonaiskustannuksista, mutta laitehankinnoissa kuitenkin enintään 40 prosenttia. 460 oppilaan ja 35 opettajan koulu on arkisin käytännössä jakautunut kahtia, kun matemaattisia aineita ja luonnontieteitä opetetaan lyseon lisärakennuksessa, jossa on myös liikuntasali ja koulun toinen ruokala. Vanajavesikeskus etsii avustuskohteita Hämeen Sanomat Hämeenlinna Vanajavesikeskus myöntää tänä vuonna 10?000 euroa avustuksia omaehtoiseen vesienhoitotyöhön. HÄSA Kunta-alan sopimusneuvotteluissa härkäviikko Sopimus ennen kuun loppua on mahdollinen, mutta töitä se teettää. Lisätietoja hausta saa Vanajavesikeskuksen verkkopalvelusta www.vanajavesi.fi VANAJAVESISÄÄTIÖ jakaa avustuksia nyt jo viidettä kertaa. Lisäksi on järjestetty muun muassa katiskantekokurssi ja rantojen siivoustalkoita. Koululta löytyvät myös valtuustoryhmille kokoustilat. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET kana viidessä vaihtoehdossa. Lähtöön ei liity dramatiikkaa, sillä kyllä minä aina saan harrastukseni jonnekin survotuksi. On surullista luopua ihanasta huoneesta, jonka puolimetriset kiviseinät pitävät sen kesälläkin viileänä. Meillä ei ole koskaan ollut näin hienoja tiloja, Seila sanoo. Seila on hyvillään siitä, että vaihtoehdot esiteltiin kaupunkilaisille avoimesti. Kaupungin keskusarkistolle sekä johtokeskukselle etsitään edelleen sijoituspaikkaa. –?Meille kysymys on aika suoraviivainen. Tehokkuus on tärkeää, mutta ykkönen sen ei pidä aina olla. Keskeisimpänä kompastuskivenä on rahan lisäksi palkankorotuksen muoto sekä vain julkiseen sektoriin kohdistuvan lomarahojen leikkauksen hyvittäminen. TIISTAINA 30. Pari vuotta olen odotellut lähtökäskyä, mutta vasta viime viikolla sain ensimmäisen varoituksen. Arx-talo on ainutlaatuinen rakennus Hämeenlinnassa. Uusi paikka on välttämätön, koska kaupungintalo on jo tyhjennetty sisäilmaongelmien vuoksi. Kauan eläköön Arx. Toinen on Lyseon lisärakennuksessa, toinen Verkatehtaalla. Eri vaihtoehtojen tutkimisen jälkeen kaupunki on päätynyt suunnittelemaan Uramon koulun monitoimisalista valtuustokäyttöön muuntuvan. Avustusten avulla aktiiviset toimijat ovat toteuttaneet Vanajaveden alueella lukuisia vesienhoitotoimia, kuten vesikasvien niittoja, laskeutusaltaita ja pienimuotoisia tutkimuksia sekä rakentaneet fosforisieppareita ja pienveneiden septityhjennysaseman. VANAJAVESISÄÄTIÖ ylläpitää Vanajavesikeskusta, joka hoitaa vesistöjä ja maisemaa parempaan kuntoon, innostaa ihmisiä toimimaan ympäristön hyväksi ja pyrkii monin tavoin vahvistamaan koko Vanajaveden alueen vetovoimaisuutta. 000:ta ihmistä koskevat julkisen sektorin työehtosopimukset päättyvät keskiviikkona. Hannu Aaltonen Helsinki Liki 600
79 €/B4-hytti Lue lisää ja varaa vikingline.fi/hiihtoloma tai soita myyntipalveluumme, puh. TYÖLLISYYSOHJELMAA on valmisteltu reilun parin vuoden ajan. Tuuloksen Teurosta kaupunkirakennelautakunnan (kaura) puheenjohtajan Pasi Vesala (sd.) lopulta lupasi, että suunnittelutarveratkaisullakin siellä pääsee rakentamaan, vaikka asemakaavaa ei olekaan. Helsinki–Tukholma-risteily alk. Hän myös muistutti yhteistyön tärkeydestä yli seutukuntarajojen. Useat valtuutetut pitivät vasta lainvoiman saaneen osayleiskaavan ottamista uudelleen tarkasteluun populismina ja suorastaan vastuuttomana. KUVA: Tomi Vesaharju. Tähtäimessä on myös se, että Hämeenlinnan seudulla työttömyyden kesto kutistuisi Suomen lyhimmäksi. OSAYLEISKAAVA ei ole velvoittava. HÄSA Kaavakeskustelu iski kipinää Puheista päätellen Tarja Filatovia (sd.) kiinnosti eniten työllisyys, Antero Niemelää (ps.) Rengon tontit ja Kirsi Ojansuu-Kaunistoa (vihr.) Engelinrannan tontit. Se sai runsaasti kehuja ja jonkin verran kritiikkiä. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Kaava sai lainvoiman KHO:n päätöksen jälkeen elokuussa 2017. TAMMIKUUTA 2018 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Se tunne, kun hiihtoloma lähestyy. TIISTAINA 30. 0600 41577 (2,01 €/vastattu puhelu + pvm./mpm.). Laajasta valmistelijajoukosta huolimatta tavoitteena on palvelujen ketteryys ja saavutettavuus. Paikkoja on rajoitetusti. Valtuutettu Juha Tuomi (kok.) on esittänyt sinne asemakaavaa, koska Tuuloksen kunnan ajoilta alueella on kunnallistekniikka ja maata kaupungin omistuksessa. Tätä painotti mm. Työllisyyspalvelut tehdään helposti saavutettaviksi ja laadukkaiksi. Hämeenlinnan seudun kuntien, elinkeinoelämän, oppilaitosten, ammattiliittojen ja yrityspalvelujen lisäksi myös elykeskus, tetoimisto ja Hämeen liitto sekä kauppakamarit. Valtuusto hyväksyi osayleiskaavan kesäkuussa 2015. Asemakaavaa Teurolle ei silti luvattu. Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.) ja viisi muuta, pääosin pienryhmien valtuutettua, haluaisi pohtia vielä kerran uudelleen Vanajaveden ranta-alueelle suunnittelut kortteliratkaisut, niiden massoituksen ja neliömäärät. Hän ja useat muut olivat jonkin verran huolissaan siitä, miten ohjelman käy siinä vaiheessa, jos maakunta tulee tällekin kentälle yhdeksi toimijaksi. Vähän enemmän tunnetta Ketterimmät-työllisyysohjelma sai kiitosta. Työssä ovat olleet mukana mm. Moni pitäjien valtuutettu korostikin, että kaupunkia pitää kehittää tasapuolisesti. Palautus sai lopulta vain kuuden valtuutetun kannatuksen. Ns. Ohjelmatyössä on ollut 17 eri työllisyyden hoitoon liittyvää organisaatiota ja 30 asiantuntijaa. Varsinaisiin suunnittelun yksityiskohtiin palataan asemakaavan yhteydessä. –?On erittäin hyvä, että työllisyyttä ja työttömyyttä käsitellään rinnakkain. Ei voi hoitaa vain toista, Tarja Filatov (sd.) mainitsi. –?Asemakaava tehdään aikanaan ainakin kolmessa vaiheessa. Hanna Antila-Andersson Hämeenlinna Erityisesti kaavoitusta koskevat aloitteet innostivat Hämeenlinnan valtuuston laajoihin keskusteluihin vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Nykyiset nuorisovaltuutetutkin ovat jo ties monetta kauttaan valtuustossa, kun viimeisiä kaavoja hyväksytään. Ojansuu-Kaunisto esitti ja Juhani Lehto (vas.) kannatti aloitteen palauttamista valmisteluun. Hiihtolomaan mahtuu leikkejä, keikkoja, shoppailua, seikkailua, Pete Parkkonen, Elastinen, Rähinä Special, taikuri, jonglööri ja tietysti Ville Viking! Esim. välityömarkkinoiden palveluiden tulee valmentaa koulutukseen ja työhön. Vesa Kaloinen (kok.) muistutti Tuuloksen aikoinaan suunnitelleen sinne suuria tontteja, joita muutama myytiinkin. Ketterimmät-kokonaisuus on esillä myös Hattulan ja Janakkalan luottamuselimissä. Työnhakijoiden ja työpaikkojen kohtaamista parannetaan. Lulu Ranne (ps.). Vuoteen 2025 nuorisotyöttömyys on tarkoitus nollata puuttumalla siihen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. ALOITE ENGELINRANNAN osayleiskaavan uudelleentarkastelemiseksi ei etene, vaikka asiaa ponnekkaasti ajettiinkin. KETTERIMMÄT on nimeltään Hämeenlinnan seudun yhteinen työllisyysohjelma, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina. OHJELMALLA on kovat tavoitteet: Sen mukaan vuonna 2025 työnhakijalla ja työnantajalla on Suomen ketterimmät työllisyyspalvelut Hämeenlinnan seudulla. Kauran puheenjohtaja Vesala kiisti, että asiaa vieläkään kiirehdittäisiin
–?Kalastamaan Lopella pääsee varmasti, mutta enköhän lähde ensin katsomoon seuraamaan salibandya ja sitten ehkä mailan varteenkin. KUVA: Anu Kankaansydän Anneli Auerin vankeuskorvaukset käsiteltäneen hovioikeudessa TURKU. Kunnan tiedotteen mukaan ensimmäisestä potilasnäytteestä on löytynyt norovirus. Käräjäoikeus langetti Sillanpäälle viikko sitten 50 päiväsakkoa. STT Jari Sillanpää aikoo valittaa huumetuomiostaan HELSINKI. Viruksen yhteys vesijohtoverkoston vuotoon on vielä epäselvä. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT A7 UUTISET Oikaisuja Presidenttiehdokas Pekka Haaviston osuus Hämeenlinnan äänistä oli 10,9 prosenttia. Auer todettiin lopullisesti syyttömäksi miehensä murhaan joulukuussa 2015, yhdeksän vuotta veriteon jälkeen. Haastattelussa Anttila totesi: ”Keskustan kampanja lähtee siitä, että olemme hyvin vahvasti Euroopan unionin jäsen, ja siellä pitää vaikuttaa mahdollisimman hyvin.” MAANANTAIN Hämeen Sanomissa sivulla A9 julkaistussa, ja ehdokkaiden kannatusta kunnittain kuvaavassa vaaligrafiikassa oli numerovirhe. Hämeen Sanomien uutisessa Kanta-Hämeen vaalituloksessa (29.1. Olen myös pelannut jalkapalloa, mutta nyt lenkkeilen ja luen, hän kertoo vapaa-ajastaan. sivu A8) oli erehdyksessä Haaviston osuus Hämeenlinnan ennakkoäänistä. Hänellä ei ole sidonnaisuuksia mihinkään puolueeseen. EDESSÄ ON iso haaste pitää kunnan talous nykyisellä hyvällä mallilla. Pekka Järveä kannattavat korostivat hänen pitkää johtamiskokemustaan ja mahdollisuuttaan ajaa Lopen etua maakunnassa. HÄSA Jännittävän vaalin voittanut Mikko Salmela (oik.) saattoi tyytyväisenä ottaa vastaan valtuuston puheenjohtajan Timo Heinosen (vas.) ja vt. Esityksen tekivät Jarmo Laukkanen (kok.) ja Antti Salminen (ps.). Käräjäoikeudessa Auer vaati noin 2,5 miljoonan euron lisäkorvauksia. STT Nousiaisista löytyi norovirusta NOUSIAINEN. 000 euroa. Hänen vuonna 1996 julkaistu esikoislevynsä on Suomen toistaiseksi myydyin äänite. Varalle valittiin Kalle Eklund 18 äänellä. Luonnonkauniin Lopen kunnanjohtajuus kiinnostaa miestä, joka on ehtinyt 2000-luvun alkuvuosina toimia sekä Nurmon että Mäntsälän hallintojohtajana. Uusi kunnanjohtaja jättää Helsingin ja muuttaa Lopelle. VIIMEISIMPIEN kuuden vuoden ajan Mikko Salmela on työskennellyt Helsingin kaupungilla, jossa organisaatiomuutos siirsi hänet rakennustarkastusvirastosta lakimieheksi kaupunkiympäristön toimialalle. Ajankohta riippuu asumisjärjestelyistä. Taulukossa oli virheellisesti ilmoitettu pelkät Kyllösen ennakkoäänet. Hän painottaa, ettei myöskään aio tehtävässään antaa puoluepolitiikan vaikuttaa työhönsä vaan keskittyy asioihin ja faktoihin. Anu Kankaansydän Loppi Uuden kunnanjohtajan valinnassa Lopella ei vältytty vaalilta. PRESIDENTINVAALEJA käsitelleessä jutussa otsikolla Taustajoukoissa pettymystä (HäSa 29.1. Viihdetaiteilija Jari Sillanpää aikoo valittaa huumetuomiostaan hovioikeuteen. Pekka Järveä äänesti seitsemän ja Tuomas Hynystä yksi valtuutettu. Jarmo Laukkanen esitti lisäksi, ettei Salmelan varalle valita ketään, joten ensin valtuusto ratkaisi äänin 18–9, että varasija täytetään ja joutui sen jälkeen vielä suorittamaan uuden henkilövaalin. Valtiokonttori maksoi hänelle lähes 490. Auer on ilmoittanut tyytymättömyytensä korvauspäätökseen, kerrotaan VarsinaisSuomen käräjäoikeudesta. Talouden tunnuslukujen ylläpito ja kohentaminen edellyttävät talousjohtajan lisäksi myös kunnanjohtajalta aktiivista ponnistelua. Helsingin käräjäoikeudesta kerrottiin maanantaina, että Sillanpää on määräajassa ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon. MIKKO SALMELA valmistautuu lähiaikoina muuttoon Lopelle. Ympäristöterveydenhuollon johtajan Kaisa Nivolan mukaan asiaa selvitetään vesinäytteiden ja potilashaastattelujen avulla. Mikko Salmelasta leivottiin Lopen kunnanjohtaja Hattulalainen Pekka Järvi jäi toiseksi kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatuksesta huolimatta. –?Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Rovaniemellä, viettänyt kesät Ranualla ja opiskellut Lapin yliopistossa. Anneli Auerin korvauksia syyttömänä istutusta vankilaajasta käsiteltäneen vielä hovioikeudessa. Hattulassa asuva panssariprikaatin entinen komentaja Pekka Järvi nostettiin kunnanhallituksen virkaan esittämän helsinkiläisen oikeustieteen maisteri Mikko Salmelan rinnalle. Hänen hallustaan löydettiin 0,3 grammaa metamfetamiinia. kunnanjohtaja Pekka Leppäsen onnittelut ja kukat. Taulukossa ääniosuus oli oikein. –?Jos kunta pärjää taloudellisesti omillaan, oma kunta ja identiteetti on ehdottomasti arvokas asia, hän korostaa. Sirkka-Liisa Anttilan kommentissa pitää-verbi oli väärässä paikassa. STT. Vasta myöhemmin tarkentuu, milloin Mikko Salmela pääsee aloittamaan uudessa virassaan. Vaikka olen 18 vuotta asunut Helsingissä, en ole helsinkiläinen, hän pohtii ja lisää ehdottomasti muuttavansa Lopelle. Oikeuden mukaan Sillanpää syyllistyi rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kahteen liikennerikkomukseen Helsingissä viime syyskuussa. –?En ole vielä tutustunut Lopen kuntaan riittävästi, että osaisin sanoa millä keinoin noususuuntaa tavoitellaan, mutta Silmänkannon teollisuusalue on joka tapauksessa erinomainen lähtökohta sille työlle. Ensin Rovaniemellä fysioterapeutiksi valmistunut ja sen jälkeen Lapin yliopistossa juristiksi lukenut Salmela odottaa ehtivänsä Lopella taas kuntoilla nykyistä enemmän. Mikko Salmela ei näe mahdollisena, että talousjohtajan tehtävät voitaisiin yhdistää kunnanjohtajalle. Pekka Järvi oli sekä kokoomusryhmän että perussuomalaisten ehdokas. Varsinais-Suomen Nousiaisissa riehuvan vatsatautiepidemian aiheuttajaksi epäillään norovirusta. Hänen tuloillaan sakkosumma on lähes 24. Merja Kyllönen (vas.) sai Jokioisilla 5,3 prosentin kannatuksen. Ääniä hän sai 154 kappaletta. Väkiluvun hienoisen laskusuunnan muuttaminen nousuun ja samaan aikaan uusien yritysten houkuttelu kuntaan tuovat elintärkeitä verotuloja. Pitkään talousjohtajana työskennellyt Pekka Leppänen on jäämässä eläkkeelle, joten uusi kunnanjohtaja joutuu ensi töikseen osallistumaan uuden viranhaltijan hakuprosessiin. 000 euroa 611 päivältä, jotka hän vietti vankeudessa ennen hovioikeuden vapauttavaa päätöstä. TIISTAINA 30. sivu A9) oli virhe. Sillanpää nousi julkisuuteen vuonna 1995, kun hänet valittiin tangokuninkaaksi. Kuntaliitosprosessista hänellä on kokemusta Nurmosta, jossa kunta liitettiin Seinäjokeen vastoin asukkaiden äänestyspäätöstä. Vaaliuurnaan pudotetuissa äänestyslapuissa 19:ssä luki Mikko Salmela ja lopuissa kahdeksassa Pekka Järvi, joten Mikko Salmela toivotettiin tervetulleeksi Lopelle
–?Se tapa voisi olla laajemminkin rakentava, enkä tarkoita nyt presidentin vetämänä. –?Oli tietysti hyvä saada vahva tuki, mutta presidentin tehtävät on tarkkaan määritelty. Hän sanoi jatkavansa kuitenkin EU:n yhteisen ulkoja turvallisuuspolitiikan eteenpäin viemistä. TIISTAINA 30. –?Pidin omaa ratkaisuani luonnollisena, koska presidentti jättää puolueensa jäsenkirjan pois. –?Liittymäkohtia ovat tilanteet, joissa EU harjoittaessaan yhteistä ulkoja turvallisuuspolitiikkaa menee alueille, joissa pyritään sopimaan, että kaikki EU-maat eriksensä käyttäytyvät samalla tavalla suhteessa kolmanteen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan hän ei voi tehdä mitään erityisiä uusia avauksia Suomen EU-politiikassa. TAMMIKUUTA 2018 A8 HÄMEEN SANOMAT UUTISET PRESIDENTINVAALIT 2018 Aki Taponen Helsinki Tasavallan presidentti Sauli Niinistö juhli vaalivoittoaan sunnuntai-iltana Mäntyniemessä pelaamalla huutomarjapussi-korttipeliä puolisonsa rouva Jenni Haukion ja tämän äidin kanssa. Niinistö ei usko, että tuleva perheenlisäys vaikuttaa virkatehtävien hoitoon. NIINISTÖ EI YHDY arvioon, että vahva valtakirja antaisi hänelle nyt presidenttinä aiempaa vahvemman aseman käyttää valtaa. Niinistö on käynyt hänen ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa läpi useita erilaisia variaatioita siitä, miten ratkaisun saamiseksi Itä-Ukrainan ja Krimin tilanteeseen voitaisiin edetä. Niissä puitteissa olen pysynyt ja aion jatkossakin pysyä.” SAULI NIINISTÖ Tasavallan presidentti. –?Valitettavasti vain eteneminen ei ole oikein sujunut. NIINISTÖ KESKUSTELI maanantaina puhelimitse pitkään Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon kanssa. Näitä tapaamisia oli melkein 50, ja ainakin se tiheys tulee jatkumaan. Hän ei halua ryhtyä ottamaan kantaa sisäpolitiikan riitakysymyksiin, mutta voi kyllä käyttää puheenvuoroja yleisellä tasolla. Niinistö alkoi ensimmäisellä kaudellaan tavata eduskuntapuolueiden puheenjohtajia pari kertaa vuodessa. Äänivyöry ei muuta Niinistön vallankäyttöä . Hän ei myöskään usko, että presidentinvaaleilla on puoluepoliittisia vaikutuksia. EU-politiikassa ei Niinistön mukaan ole ollut ongelmia, sillä se kuulu hallitukselle pääministerin vetovastuulla. Kyllä minä kaiken sen hoidan, mikä näyttää vailla hoitoa olevan, Niinistö lupasi. –?Kaksi matsia pelattiin ja voitin toisen, hyväntuulisena tiedotusvälineiden eteen saapunut presidentti sanoi maanantaina järjestämässään tiedotustilaisuudessa. Niinistö toppuutteli arvioita, joiden mukaan presidentinvaalit olisivat osoittaneet puolueiden merkityksen olennaisesti vähentyneen, koska perinteisten puolueiden ehdokkaiden vaalitulos jäi kehnoksi. Niinistö sanoi, että toivottavasti siitä ei kuitenkaan jäänyt sellaista kuvaa, että presidentti olisi niissä asioissa jotenkin kaikkivaltias. Vaalikampanjoissa puhuttiin paljon myös sisäpolitiikasta. Torstaina vietetään Niinistön juhlallisia virkaanastujaisia. Sitä hän jatkaa ja ehkä vähän tihentääkin tapaamisia, joissa on käsitelty ulkoja turvallisuuspolitiikkaa. Nämä tilanteet me olemme varsin hyvin saaneet hoidettua niin, että silloin vain täytyy pitää yhteydet auki. KUVA: Joel Maisalmi ”Oli tietysti hyvä saada vahva tuki, mutta presidentin tehtävät on tarkkaan määritelty. Niissä puitteissa olen pysynyt ja aion jatkossakin pysyä. Tasavallan presidentti sanoi tulevansa hyvin toimeen alennetulla 126 000 euron vuosipalkkiolla myös perheenlisäyksen jälkeen. –?Eduskunnassa en niinkään tavannut eduskuntaryhmiä, vaan valiokuntia. . Äänivyöryn saanut kokoomustaustainen Niinistö oli vaaleissa kansanliikkeen ehdokas. Ensi viikolla hän avaa valtiopäivät ja lähtee sen jälkeen Liettuan satavuotisjuhliin ja sieltä saman tien Münchenin turvallisuuskonferenssiin. Olisi aika hassua hypätä takaisin puolueen edustajaksi vaalien ajaksi ja sitten taas jättää jäsenkirja, hän perusteli. Sellaisessa epämuodollisessa keskustelussa, vaikka ollaan eri mieltäkin, päästään parempaan yhteisymmärrykseen siitä, miten asioita voidaan viedä eteenpäin
KUVA: Kimmo Brandt / Com.Pic ”Tarvitaan uusia viestejä ja viestinviejiä. TIISTAINA 30. Niinistön aloitteesta presidentin 160?000 euron palkkiota alennettiin vuonna 2013 vuoden 2006 tasolle. Silloin eduskunnassa järjestetään virkaanastujaiset, joissa Niinistö antaa juhlallisen vakuutuksen. • Sen jälkeen oikeusministeriö toteaa, ettei toista vaalia järjestetä, koska yksi ehdokas, Sauli Niinistö, sai ensimmäisessä vaalissa yli puolet annetuista äänistä. Aikaisemmin vallinnut lojaalius on katkennut. –?SDP:llä meni heikosti sekä ehdokkaan hakeminen että asettaminen, ja heidän ykköskenttänsä vetäytyi vapaaehtoisesti sivuun. • Niinistö aloittaa toisen toimikautensa presidenttinä jo torstaina 1. Tämä näkyi myös presidentinvaaleissa. Se meni kaikella tavalla huonosti. • Niinistöä ei voida enää tämän toisen kuusivuotiskauden jälkeen valita presidentiksi kolmanneksi peräkkäiseksi kaudeksi.. Majander on poliittisen historian dosentti, joka on tutkinut muun muassa vasemmiston ja työväenliikkeen historiaa. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT A9 UUTISET PRESIDENTINVAALIT 2018 Ida Roivainen Vaalimittelön alusta asti oli selvää, että istuvalla presidentillä Sauli Niinistöllä on muihin ehdokkaisiin verrattuna huikea etumatka. –?Tulos alleviivaa sitä, että nyt ei ollut sen enempää protestien kuin huumankaan aika. LM–HÄSA MITÄ SEURAAVAKSI. –?Onhan se aika tyrmäävä muutos poliittisessa kulttuurissa, Majander sanoo. Tämä oli turvallisuushakuinen vaali, jossa jatkuvuus oli keskeistä. Jaakonsaaren mukaan SDP:llä on perinteisesti ollut kansanliikkeen luonne, jossa puolue muodostuu enemmän joukosta kuin yksilöistä. SIINÄ MISSÄ aikaisemmin esimerkiksi maalaisliitolla, sosiaalidemokraateilla ja kansanliitolla oli perinteisesti lojaalit äänestäjät kautta linjan, heidän perillispuolueidensa kannattajat eivät enää olekaan yhtä uskollisia puolueilleen. LM–HÄSA ”Tyrmäävä muutos poliittisessa kulttuurissa” Vasemmistopuolueiden ehdokkaiden heikkoa suosiota selittää perinteiden murtuminen politiikassa. Palkkiota on yleensä tarkistettu kuusivuotiskausin paitsi nyt, Niinistö sanoi. helmikuuta. Majander ei silti pidä esimerkiksi Tuula Haataisen (sd.) verrattain heikkoa kannatusta minään SDP:n kohtalon sinetöivänä tuloksena. Globalisaation sekä työelämän ja digitaalisuuden luoman murroksen aikakaudella tämä ei kuitenkaan enää riitä äänestäjille. SDP:n ehdokas Tuula Haatainen halasi kansanedustaja Sirpa Paateroa vaali-iltana. Tämä on vakava uuden etsimisen paikka.” LIISA JAAKONSAARI Europarlamentaarikko (sd.) Äänivyöry ei muuta Niinistön vallankäyttöä Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan hän ei voi tehdä mitään erityisiä uusia avauksia Suomen EU-politiikassa. Toinen virkakausi alkaa juhlallisesti jo torstaina • Helsingin vaalipiirilautakunta vahvistaa vaalin tuloksen tiistaina 30. Niinistön suosiota on selitetty muun muassa hänen kiinnostavalla persoonallaan ja hyvin hoidetulla presidenttikaudellaan. –?Ihmiset kaipaavat käsityksen tulevaisuudesta ja siitä mitä pitää tehdä. Tarvitaan uusia viestejä ja viestinviejiä. Hän sanoi jatkavansa kuitenkin EU:n yhteisen ulkoja turvallisuuspolitiikan eteenpäin viemistä. Se tarkoittaa sitä, että poliittinen järjestelmä ei ole enää alisteinen vanhalle puoluevallalle vaan toisinpäin: puoluevalta on alisteinen poliittiselle kentälle ja kulttuurille, sanoo toiminnanjohtaja Mikko Majander Kalevi Sorsa -säätiöstä. Tästä huolimatta herää kysymys siitä, miksi perinteisten puolueiden ehdokkaat pärjäsivät heikosti. Tästä huolimatta ei voida teeskennellä, että mitään dramaattista ei olisi tapahtunut. Ainakin jos kysyy europarlamentaarikolta ja SDP:n pitkäaikaiselta kansanedustajalta Liisa Jaakonsaarelta. Tämä on vakava uuden etsimisen paikka. –?Pitkä 1900-luku on poliittisessa järjestelmässä ohitse. –?Kun kävi ilmi, että Suomen kansantalous makasi suunnilleen siinä missä vuonna 2006, oli luonnollista, että kansantalous maksaa presidentille sen suuruista palkkaakin. KUVA: Joel Maisalmi Hän sanoi pärjäävänsä hyvin nykyisellä 126?000 euron verottomalla vuosipalkkiolla myös perheenlisäyksen jälkeen. VAIKKA KANSA tuntuukin olevan tyytyväinen istuvaan presidenttiin, puolueilla on jatkossa mietinnän paikka. Toisaalta keskusta teki täysin päinvastoin: se nimitti jo pari vuotta sitten ykkösketjun ehdokkaan, ja silti heillä meni ihan yhtä huonosti. tammikuuta. Ihmiset halusivat hänen jatkavan, piste. Majanderin mukaan perinteiset puoluerakenteet ja -järjestelmät horjuvat koko Euroopassa. –?Nämä olivat selkeästi henkilövaalit, joissa vaikutti Niinistön onnistunut presidenttikausi
Eduskuntavaaleissa tarvitaan sata äänioikeutettua samasta vaalipiiristä. –?Ei ole enää sellaisia äänestäjäkuntia, joita voitaisiin itsestään selvästi pitää omina, varmoina äänestäjinä, Karimäki summaa. Pekka Haaviston kannatus hiipui viime vaaleista. • Kuntavaaleissa valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan 10 kannattajaa. Niissä oman En Marche -liikkeen perustanut Emmanuel Macron voitti ensimmäisen kierroksen ja päihitti toisella kansallismielisen populistin Marine Le Penin selvin numeroin. Yhdysvalloissa Donald Trump raivasi tiensä presidentiksi perinteisen politiikan ulkopuolelta. Vuonna 2006 valitsijayhdistyksen ehdokkaana oli professori Arto Lahti. –?Nyt ei enää juuri keskusteltu Haaviston ja Antonio Floresin parisuhteesta. Ilmiö näkyi hyvin Pekka Haaviston kampanjassa kuusi vuotta sitten, kun vihreiden ehdokas kurkotti toiselle kierrokselle jättäen varjoonsa muun muassa perussuomalaisten edellisvuoden jytkyvaalien arkkitehdin Timo Soinin. Minusta nimenomaan se on uusi normaali näissä vaaleissa. Sauli Niinistön ja Paavo Väyrysen valitsijayhdistykset keräsivät hieman yli kaksi miljoonaa ääntä, kun kuusi omilla ehdokkaillaan ratsastanutta puoluetta joutuivat tyytymään alle puoleen tästä. ”Ehkä kuuden vuoden päästä jokaisen puolueen ei kannata laittaa omaa ehdokasta.” EMILIA PALONEN PRESIDENTINVAALIT 2018. TIISTAINA 30. –?Tällaiset liikehdinnät ovat nousussa vastavoimana perinteisille puolueille ja sille, miten tiettyjä ryhmiä on edustettu, Palonen sanoo. Laura Huhtasaaren ympärille ei syntynyt laajaa kansallismielistä liikettä. LM–HÄSA Sauli Niinistö luopui viime vaalien jälkeen kokoomuksen jäsenyydestä ja oli näissä vaaleissa valitsijayhdistyksen ehdokkaana. –?Kyllä kaikki tietävät, että hänellä on kokoomustausta. Puolueille tilanne asettaa kuitenkin uusia haasteita. . –?Ehkä kuuden vuoden päästä jokaisen puolueen ei kannata laittaa omaa ehdokasta, Palonen jatkaa. Etenkin presidentinvaaleissa voittoreseptiin voi yhä useammin kuulua puolueiden ulkopuolisia liikkeitä. Hän olisi todennäköisesti saanut runsaasti ääniä kokoomuksenkin ehdokkaana. Haaviston taakse ryhmittyi tasa-arvoisen perhepolitiikan kannattajia yli puoluerajojen. Ehdokas voi toimia vaaliasiamiehenä myös itse. KUVA: Joel Maisalmi Niinistön ja Väyrysen malli voi olla uusi normaali . TAUSTA Valitsijayhdistys • Valitsijayhdistyksen perustaminen vaatii äänioikeutettujen kannattajien keräämistä. • Vuonna 1994 valitsijayhdistyksillä oli neljä ehdokasta: Keijo Korhonen, Pertti ”Veltto” Virtanen, Eeva Kuuskoski ja Pekka Tiainen. Liikkuvien äänestäjien osuuden äänioikeutetuista arvioidaan kasvavan nuorten ikäluokkien myötä. Puolueuskollisuuden rapistuminen näkyy myös puolueiden alati pienenevinä jäsenmäärinä. • Europarlamenttivaaleissa valitsijayhdistyksen perustamiseksi on kerättävä 2 000 kannattajakorttia ja presidentinvaaleissa 20 000. JOS KÄYNNISSÄ ON laajempi poliittinen murros, sen taustalla voi nähdä rakenteellisia tekijöitä. TAMMIKUUTA 2018 A10 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Henripekka Kallio Presidentinvaalien suurin voittaja oli – valitsijayhdistys. Tilannetta voi verrata Ranskan viime vuoden presidentinvaaleihin. –?Tämä kertoo siitä, että suorissa kansanvaaleissa yksittäinen puolue ei välttämättä enää pärjääkään. VALITSIJAYHDISTYSTEN poikkeuksellista äänisaalista selitti näissä vaaleissa osaltaan Niinistön suuri henkilökohtainen suosio. . . Palosen mukaan kansanliikkeet kykenevät luomaan uusia poliittisia ryhmiä ja mobilisoimaan ihmisiä liikkeelle. Alle 1 500 asukkaan kunnissa riittää kolme kannattajaa ja 1 500–2 000 asukkaan kunnissa viisi. Ja normaali ei nostata liikehdintää, Palonen selittää Haaviston suosion hiipumista. Kansanliike voi olla hyödyllisempi, kun halutaan kosis kella laajoja joukkoja ja löytää henkilöitä, jotka nousevat perinteisen puoluepolitiikan ulkopuolelle, pohtii valtio-opin yliopistonlehtori Emilia Palonen Helsingin yliopistosta. Karimäki uskoo, että puoluekoneistot ovat tärkeitä tukipilareita presidenttiehdokkaille jatkossakin. Ei näissä vaaleissa siinä suhteessa mitään suurta vallankumousta tapahtunut, sanoo erikoistutkija Jenni Karimäki Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta. Puolueilla ei ole henkilövaaleissa varmoja äänestäjiä. –?Taustalla on myös menetetty kontakti kansaan, Palonen väittää. • Valitsijayhdistykselle on valittava vaaliasiamies ja tälle varahenkilö
–?Presidentinvaalien tulos ei vaikuta välittömästi Juha Sipilän asemaan. Vuoden 2018 Suomessa puoluejohto ei pysty antamaan mahtikäskyä, että äänestäkää tätä ehdokasta. Väyrynen otti kantaa myös sisäpolitiikkaan kuten aktiivimalliin. Jutilan mukaan presidentinvaalit olivat ennen kaikkea luottamuslause istuvalle presidentille. Yleensä kritiikki on tullut sinne päin, että hallitus on liian oikeistolainen, mutta näissä vaaleissa oikeiston ehdokas vetää. Puolueessa kuitenkin tiedostettiin vaalien poikkeuksellinen asetelma. Hokkasen mielestä perussyy Vanhasen huonolle kannatukselle on istuvan presidentin Sauli Niinistön ylivoima, jonka kaikki tiesivät etukäteen. Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo, että perinteiset puolueet haastettiin uudella tapaa presidentinvaaleissa. KESKUSTAN NUOREMMAN polven vaikuttaja, varapuheenjohtaja Antti Kurvinen on harmissaan Paavo Väyrysen toiminnasta. –?Perinteinen puolueuskollisuus ei ole sitä, mitä se oli joskus 1970ja 1980-luvulla. Kurvisen mukaan Väyrysen tukijoissa on sekä oikeistoradikaaleja, jotka on heitetty pihalle perussuomalaisistakin ja vanhoja kommunisteja. Hokkasen mielestä kunniapuheenjohtajan paluu aiheuttaa huolia keskustalle. Hokkanen ei pidä Väyrystä pelkkänä keskustan hajottajana, vaan hän yrittää kerätä kannatusta myös muista puolueista. –?Se ei ole sellaista porukkaa, joka on yleensä keskustaa äänestänyt. –?Se on surullista miehelle, joka on 40 vuoden aikana saanut kaikki työnsä ja virkansa keskustan kautta. Vanhanen vei pidemmän korren 101 kunnassa. Hän muistuttaa, että Matti Vanhasen 4,1 prosentin kannatus on keskustan kaikkien aikojen surkein vaalitulos. Täytyy muistaa, että hänen tuloksensa pääministerinä ovat olleet aivan erinomaisia, Hokkanen sanoo. Väyrynen aisti kansan tuntoja välittämättä presidentin valtaoikeuksista.” KARINA JUTILA Ajatuspaja e2:n johtaja. Seitsemässä kunnassa he saivat yhtä paljon ääniä. –?Vanhanen oli erittäin asiallinen ja pitäytyi perinteisessä ulkoja turvallisuuspolitiikassa. Kurvisen mielestä Väyrysen erottamista on arvioitava keskustan puoluekokouksessa, koska hänet on nimetty siellä kunniapuheenjohtajaksi. Lännen Median grafiikka kertoo, että Väyrynen oli Vanhasta suositumpi 203 kunnassa. –?Kaksi isoa perinteistä puoluetta sai siipeensä näissä vaaleissa: keskusta ja SDP. Tämä on tilanne, jota ei ole aiemmin koettu. ”Yleensä kritiikki on tullut sinne päin, että hallitus on liian oikeistolainen, mutta näissä vaaleissa oikeiston ehdokas vetää.” KARI HOKKANEN Emerituspäätoimittaja, keskustavaikuttaja Väyrynen oli Vanhasta suositumpi 203 kunnassa. KURVISEN MUKAAN puolueiden roolia haastettiin näissä vaaleissa uudella tavalla, kun kaksi ehdokasta rakensi kampanjan valitsijayhdistysten kautta. Jutilan mielestä Väyrynen ja perussuomalaisten Laura Huhtasaari kävivät kisaa protestiäänistä ja nationalistisista äänenpainoista. Keskustan konkarivaikuttajan Kari Hokkasen mukaan Matti Vanhasen 4,1 prosentin vaalitulos on historiallisen surkea. –?Väyrynen on aivan samassa asemassa kuin Veikko Vennamo aikanaan, kun hän rakensi omaa organisaatiotaan. Keskusta sai viime eduskuntavaaleissa 600 000 ääntä ja nyt Vanhanen sai runsaat 120 000 ääntä. Huhtasaari ja Väyrynen saivat energisoivan tuloksen, mutta kaikille muille vaalit olivat selviytymistaistelu tai selkeä tappio. Olen saanut raakadatasta sen käsityksen, että keskustan äänestäjät ovat pääosin tukeneet näissä vaaleissa Sauli Niinistöä. Sipilä on sanonut haluavansa jatkaa puheenjohtajana ja hänet varmasti valitaan. HOKKASEN MIELESTÄ keskustassa täytyy käydä keskustelua huonosti menneiden presidentinvaalien jälkeen. Jutilan mukaan Väyrysen erottaminen on keskustan sisäinen asia. Keskustaliberaalin Ajatuspaja e2:n johtaja Karina Jutila sanoo, että Väyrynen ja Vanhanen eivät taistelleet juuri samoista äänistä presidentinvaaleissa. . Puolueen on arvioitava, ylittyykö eroamiskynnys, onko kyseessä ollut puoluetta vahingoittava toiminta tai kuuluuko Väyrynen toiseen puolueeseen. Hänen mielestään Väyrynen yrittää selvästi hajottaa keskustan. . –?Vaikka Väyrysellä on oma puolue, tottahan hänet mielletään myös keskustalaiseksi, Hokkanen sanoo Lännen Medialle. Hän aisti kansan tuntoja välittämättä presidentin valtaoikeuksista. Vennamo esiintyi myös yhden hengen ryhmänä eduskunnassa aikamoisella menestyksellä. Kurvinen myöntää, että presidentinvaalien tulos on pettymys keskustalle. Väyrynen keräsi 6,2:n ja Vanhanen 4,1 prosentin osuuden kaikista äänistä. Väyrynen on ilmoittanut palaavansa eduskuntaan keväällä. . Tämä on tiedetty jo pitkään, mutta näissä vaaleissa se realisoitui jälleen. Pitkän linjan keskustavaikuttaja ja Ilkan emerituspäätoimittaja Kari Hokkanen pitää Paavo Väyrysen suosiota kiusallisena keskustalle. Hän viittaa Maaseudun tulevaisuuden uutiseen, jonka mukaan SKP on riidellyt Väyrysen tukemisesta. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT A11 UUTISET PRESIDENTINVAALIT 2018 Juho Mäkelä Keskustan kunniapuheenjohtaja, valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen sai presidentinvaaleissa enemmän ääniä kuin Matti Vanhanen. TIISTAINA 30. –?Keskustalaiset katsoivat, että Niinistön pitää jatkaa presidenttinä, eikä siinä ole nokan koputtamista. ” Vanhanen oli erittäin asiallinen ja pitäytyi perinteisessä ulkoja turvallisuuspolitiikassa. Vanhanen vei pidemmän korren 101 kunnassa. Hänen mukaansa Väyrynen on saanut enemmistön äänistä muualta kuin keskustasta, mutta myös keskustasta on irronnut ääniä. LM–HÄSA Väyrynen päihitti Vanhasen Lähde: vaalit.fi Pauliina Lindell Paavo Väyrynen Matti Vanhanen Tasapeli ”Väyrysen suosio on keskustalle kiusallista” . Jutilan mielestä presidentinvaalien tulos oli selkeä viesti puolueille siitä, että kansalaiset valitsevat ehdokkaansa itsenäisesti. –?Kyllä myös linjasta pitää keskustella
Kun valinta varmistui, on yhtämittaisen loman pitäminen hankalaa. TOINEN KAUSI lähtee käyntiin torstaina juhlallisilla virkaanastujaisilla. Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat tavanneet useita kertoja. MONET TUTKIJAT ovat sitä mieltä, että jos Ruotsi hakee jäsenyyttä, on Suomen tehtävä samoin. Varsinaista puolustusliittoa ei vielä suunnitella. Isyys ei ole uutta 69-vuotiaalle Niinistölle: hänellä on kaksi aikuista poikaa. Sitä presidenttimme haluaa kehittää. TAMMIKUUTA 2018 A12 HÄMEEN SANOMAT UUTISET PRESIDENTINVAALIT 2018 Nato-perunat pysyvät kuumina. Putin yllätti isäntänsä Suomessa, kun hän totesi Venäjällä olevan tahtoa lähestyä Eurooppaa. Lähes yhtä paljon kiinnostaa, pitääkö presidentti isyyslomaa. Tosin yhteisen puolustuksen kehittäminen vie aikaa. SUURVALTAPOLITIIKAN PALUU vaikuttaa pikkuruiseen Suomeen ja pitää meitä varpaillaan. ENSI SYKSYN Ruotsin vaalien tulosta analysoidaan tarkasti: onhan maan Nato-puheiden sävy muuttunut myönteisemmäksi. Vaalit häämöttävät vuonna 2020. Perjantaina Presidentinlinnan liepeillä tapahtuu: SAK:n junailema mielenilmaisu aktiivimallia vastaan kerää tuhansia osanottajia Senaatintorille. Niinistö ei tätä ole allekirjoittanut. Suurta läpimurtoa tuskin nähdään lähivuosina. Toinen kausi käynnistyy torstaina. Niinistöllä voi olla tilaisuus tavata seuraava presidentti, mikäli Trump ei jatka. TIISTAINA 30. ENTÄPÄ ITÄ. Ruotsin mahdolliseen linjamuutokseen on poliittisen johtomme varauduttava. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg väläytti, että mikään muu ulkopuolinen maa ei ole lähempänä Natoa kuin Ruotsi. Kansa veikkailee lapsen sukupuolta. Niinistö joutui kampanjan loppupuolella aktiivimallin pyörteisiin, kun se otettiin esille arvojohtajuuteen vedoten. NIINISTÖ ON tavannut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin. Kun ovi Valkoiseen taloon aukeaa, niin saadaan luotua yhteyksiä. KUVA: Kimmo Penttinen. Niin tai näin, Nato-peruna pysyy kuumana. Maailmalla on kuohunut raivokkaasti. Presidentti varmasti rytmittää menojaan niin, että aikaa jää uudelle tulokkaalle. Suomi osaa käydä vuoropuhelua sekä idän että lännen kanssa. Tapaaminen on saavutus pienelle valtiolle. Vaaleja seurataan silmä kovana niin idässä kuin lännessä. Tämä on huomattu ulkomailla. Ruotsin ja Suomen puolustusyhteistyön odotetaan jatkuvan hedelmällisenä. Kuva on vaali-illalta, kun Niinistö puhui kannattajilleen. Niinistöstä tulee isä minä päivänä hyvänsä. NIINISTÖLLE RAKAS viesti on ollut EU:n puolustusyhteistyön lisääminen. Hän tarkensi, että Suomikin on samalla tasolla. Harjoituksissa käydään puolin ja toisin. Suomen on pitänyt vilkuilla tiiviisti niin itään kuin länteen. Suhteet miesten välillä näyttävät mutkattomilta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ensimmäinen kausi on ollut kiireinen ja värikäs. Toisesta kaudesta on tulossa rapsakka ANALYYSI Anita Simola @lannenmedia.fi T asavallan presidentti Sauli Niinistön toinen virkakausi alkaa erilaisissa tunnelmissa kuin kenenkään muun presidentin kausi aiemmin. Niin pitää vastakin, sillä maailmanmeno ei tasaannu. Terrori-iskuja ei ole nähty vähään aikaan, mutta ei voi tuudittautua siihen, että ne olisivat loppuneet. NIINISTÖN ENSIMMÄINEN kausi on ollut kiireinen ja värikäs
Suomeen saapui kaksi pandaa, tosin vuokralle. – Historiallisen heikko tulos nivoutuu osaksi demareiden alakanttiin menneitä vaalituloksia puheenjohtaja Antti Rinteen kaudella. Merja Kyllönen Vasemmistoliitto, 3,0 prosenttia –?Vahvisti asemaansa vasemmistoliiton harvojen valtakunnallisesti tunnettujen poliitikkojen joukossa. PURTAVAAKIN RIITTÄÄ. Toisaalta monien presidenttien rinnalla 75 vuotta ei ole ikä eikä mikään. PRESIDENTILLE EI kuulu sisäpolitiikka. Virpi Niemistö Presidentinvaalit tuottivat seitsemälle presidenttiehdokkaalle 1,5–12,4 prosentin kannatuksen. – Puolueella on vielä käyttöä Kyllöselle. KUVA: Joel Maisalmi. Tästä on hyvä jatkaa. Ilmatilaloukkauksia nähtäneen lisää. Suorituskyky, rahoitus ja huoltovarmuus kuuluvat muiden tontille. Pekka Haavisto Vihreät, 12,4 prosenttia –?Tuli toistamiseen todistettua, ettei pysty voittamaan Sauli Niinistöä. Paavo Väyrynen Valitsijayhdistys, 6,2 prosenttia. Sinne lähtivät viime keväänä vieraiden mukana sukset ja monot. Vasemmistoliiton Merja Kyllönen sai presidentinvaaleissa toiseksi pienimmän kannatuksen, mutta vakiinnutti toisaalta asemaansa valtakunnallisesti tunnettuna poliitikkona. –?Puolue jää kiitollisuudenvelkaan Tuula Haataiselle, mikä näkynee tulevien vuosien ministerinimityksissä tai jo puhemiehistön valinnoissa. Niistä päätetään 2021. – Keväästä tulee mielenkiintoinen, jos ja kun hän palaa eduskuntaan. Ukrainan tilanne on haasteellinen ja pakotteet rassaavat. Liikenne Itämerellä on vilkasta pinnalla ja ilmassa. Matti Vanhanen Keskusta, 4,1 prosenttia –?Puolueelle ja sen johdolle uskollisena Vanhanen lähti jo hyvissä ajoin keskustan ehdokkaaksi, jottei Paavo Väyrynen pääsisi kampeamaan siihen itseään. Voi olla Niinistön lisäksi pystypäin tuloksestaan, vaikka jäikin kuuden vuoden takaisesta. Arvojohtajana hän voi herätellä kansaa lähes mistä tahansa. Valppautta tarvitaan. Sinisten asemaa Huhtasaaren menestys hankaloitti. Toinen kausi käynnistyy torstaina. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT A13 UUTISET PRESIDENTINVAALIT 2018 Nato-perunat pysyvät kuumina. Uudella kaudella Niinistö ottanee suunnan Afrikkaan. TIISTAINA 30. ARMEIJAN YLIPÄÄLLIKKÖNÄ Niinistö on etulinjassa, kun hän on nostanut esille kyberuhat. Tämä ei onnistunut Torvaldsilta, jonka profiili jäi kapeaksi. Toisesta kaudesta on tulossa rapsakka Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ensimmäinen kausi on ollut kiireinen ja värikäs. Lännen Median vaaliasiantuntija Markku Jokisipilä kertoo, mitä valitsematta jääneille ehdokkaille ja heidän puolueilleen jäi vaaleista käteen tulevaisuuden varalle. Suhteet on viritetty myös Kiinaan. Loi heti vaali-iltana henkeä kansalaispuolueensa matkalla ainakin kohti eduskuntajos ei jo maakuntavaaleja. Kansainväliset tehtävät houkutellevat enemmän. Hän sai vaalista arvokasta kokemusta, jota ei osaamisensa puolesta tosin olisi enää tarvinnut. Se on valloittamatta. Moni on viettänyt tuossa iässä eläkepäiviä vuosikaudet. Laura Huhtasaari Perussuomalaiset, 6,9 prosenttia –. Laura Huhtasaari ja Merja Kyllönen vakiinnuttivat presidentinvaaleissa asemansa valtakunnansarjassa. Kuva on vaali-illalta, kun Niinistö puhui kannattajilleen. Nils Torvalds RKP, kannatus 1,5 prosenttia –?RKP:n ehdokaskin voi menestyä presidentinvaaleissa, kuten Elisabeth Rehn vuonna 1994 osoitti. Vaikka kokemattomuus paistoi läpi tenteissä, taakse jäi monta paljon kokeneempaa poliitikkoa. Vaaleja seurataan silmä kovana niin idässä kuin lännessä. Suurhanke, uudet hävittäjät, osuu presidentin kaudelle. Niinistö voi vaikuttaa turvallisuuspoliittisen näkökulmaan. –?Merja Kyllönen jäi vain hitusen SDP:n Haataisesta ja selitti tulostaan parhain päin korostamalla, että Niinistökin omaksui häneltä rauhanaatteensa. Niinistö täyttää kesällä 70 vuotta. LM–HÄSA Mitä tehdä alakanttiin jääneellä kannatuksella. Haatainen toi sinänsä kunnioitettavasti esille feministisen ulkopolitiikan, mutta se kortti ei toiminut. Keskustalle erittäin kiusallista on se, että oma ehdokas oli vasta kolmanneksi suosituin puolueen perinteisessäkin kannattajakunnassa Niinistön ja Väyrysen jälkeen. –?Kokemuksen puuttuminen ulkoja turvallisuuspoliittisista tehtävistä tuli esille, vaikka kertoilikin näkemyksiään ja kokemuksistaan pitkän työuransa varrelta. Jussi Halla-ahon johtama puolue kaipaa nykyistä leveämpää kärkeä valtakunnan tasolle, ja tällä suosiolla Huhtasaari ponkaisi sinne. Suositun Li Anderssonin johtamassa puolueessa ei ole puheenjohtajavajetta, mutta europarlamenttija eduskuntavaaleissa löytyy tarvetta kansanomaisille ja räväköille ehdokkaille. Tuula Haatainen SDP, 3,3 prosenttia –?Puolueen uskollinen toimija lähti asevelvollisuushengessä ehdokkaaksi. Kun toinen kausi päättyy, hän on 75-vuotias. KUVA: Kimmo Penttinen Oli hyvä signaali, että tuo kommentti lausuttiin Suomen maaperällä. Vain suoraan valittu Sauli Niinistö erottui luvuista. Hänestä kuulemme vielä. – Uskon ja tulkitsen niin, ettei vät presidentinvaalit enää kiinnosta Haavistoa, vaikka Niinistö ei olisikaan enää esteenä. –?Vanhanen oli toisaalta vaali-iltana levollisen ja helpottuneen oloinen. Hänellä on yhä paljon kannattajia keskustan alkiolaisessa siivessä. Kaikki eivät tätä muista ja vaativat maan isältä uudistuksia, joihin hän ei voi vaikuttaa. –?Väyrynen kuuluu niihin, jotka pystyvät elämään vaalituloksensa kanssa. –?Hämmästyttävän alhainen kannatus pääministeripuolueen ehdokkaalle. –?Ylsi lähelle perussuomalaisille mitattua puoluekannatusta, mikä vahvisti Hallaahon joukkojen asemaa taistossa kahtia jakautuneen perussuomalaisten perinnöstä
–. Todisteena viimeisestä kohdasta euroalueen kuluttajaluottamus nousi nyt tammikuussa korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2000. Kuluttajien luottamusindikaattori oli tammikuussa 24,2, kun se joulukuussa oli 24,0. Pörssiin listattu suuri sosiaalija terveyspalveluyritys liittää Linnan Klinikan osaksi omaa lääkärikeskusketjuaan. KUVA: Pekka Rautiainen Pihlajalinna osti Linnan Klinikan Hämeenlinnasta . . Indikaattori mittaa odotuksia vuodeksi eteenpäin. Tammikuussa kuluttajien odotukset sekä omasta että Suomen taloudesta ja työttömyydestä olivat hyvin valoisat. Se haluaa myös osallistua valinnanvapauskokeiluun.. NIMITYKSET Valmet Automotive antoi potkut johtajalleen ”Ei odotuksien mukaista taloudellista tulosta.” STT Helsinki Uudenkaupungin autotehdasta pyörittävä Valmet Automotive on antanut toimitusjohtajalleen lähtöpassit. Yritysten näkymät pysyivät positiivisina ja valavat uskoa vuoteen 2018. –. Ammatinharjoittajia, muun muassa lääkäreiSonja Hertell ja Erja Ojanperä ottivat Linnan Klinikan asiakkaita vastaan Hämeenlinnan keskustassa maanantaina. Linnan Klinikka on vanha terveyspalveluyritys, joka aloitti toimintansa jo vuonna 1958 myymällä laboratoriopalveluja. –. Etenkin teollisuuden luottamuksen nousu antaa odottaa viennin vetoa ja kasvun leviämistä, arvioi Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus. Kotitalouksien luottamus kääntyi nousuun vuoden 2016 alusta, kun useimpien ekonomistien arviot talouden kehityksestä olivat vielä varovaisia. . –. Tehtaan tuotanto nousi uuteen ennätykseen. Suuri valtakunnallinen sote-yritys saa sairaalan ja lääkärikeskuksia Kanta-Hämeeseen. –. Uuden toimitusjohtajan haku on käynnistetty ja väliaikaisena toimitusjohtajana toimii konsernin lakiasiainjohtaja Minna Huhtaniska. Tehtaalla aloitettiin viime vuonna Mercedes-Benz GLC -katumaasturin valmistus. Myös elinkeinoelämän luottamus on korkealla, vaikka merkittävää parannusta ei Appelqvistin mukaan tullut. Valmet Automotiven omistavat sijoitusyhtiö Pontos, Tesi (valtion pääomasijoitusyhtiö Teollisuussijoitus) sekä kiinalainen akkuyhtiö CATL. STT POP PANKKI LAMMIN OSUUSPANKKI POP Pankki Lammin Osuuspankin Hämeenlinnan konttorin myyntipäällikkönä on aloittanut Mari Onnela. Linnan Klinikalla on 28 palkattua työntekijää. . Lopulta kuluttajaluottamus saavutti viime vuoden keväällä historiallisen korkean tason samoihin aikoihin, kun ennustajat ryhtyivät kiireellä korjaamaan kasvuennusteitaan ylöspäin. Suomen kasvun ja korkeiden luottamusmittarien takaa löytyvät Brotheruksen mukaan tyypilliset tekijät, ripeä nousu talouskuopan pohjalta, kasvun tarttuminen työllisyyteen ja palkkoihin sekä maailmantalouden vahva veto. Arno Juutilainen Hämeenlinna Pihlajalinna ostaa hämeenlinnalaisen Linnan Klinikan. Se avaa ensi kuussa toimipaikan Lopelle. Lääkäreiden vastaanottotoiminnan se käynnisti kymmenen vuotta myöhemmin. 30 vuotta Valmet Automotivella työskennellyt Korhonen sanoo olevansa ylpeä saavutuksistaan yhtiössä. TAMMIKUUTA 2018 A14 HÄMEEN SANOMAT TALOUSUUTISET Kuluttajien luottamus kaikkien aikojen korkein Ruusuiset käsitykset talouden kehityksestä. Kauppa on osa Pihlajalinnan kasvustrategiaa. Arviot myös omista säästämismahdollisuuksista olivat hyvät. Vaikka operatiivisista syistä johtuen tuotannon nopea ja huomattavan suuri kasvu ei johtanut odotettuihin taloudellisiin tuloksiin, Valmet Automotive pystyi toimittamaan Daimlerille autoja jopa alkuperäisiä odotuksia enemmän, Sairanen sanoo. – LINNAN KLINIKKA on vahva paikallinen toimija, joka täydentää hienosti Pihlajalinnan toimintaa eteläisessä Suomessa, sanoo Pihlajalinna toimitusjohtaja Joni Aaltonen. Pikkuhiljaa ennusteetkin piristyivät, mutta kuluttajabarometri oli jatkuvasti askeleen edellä, Appelqvist tunnustaa tiedotteessa. TIISTAINA 30. Teollisuuden, rakentamisen, palveluiden ja vähittäiskaupan luottamusindikaattorit ovat selvästi pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella. Linnan Klinikka aloitti sairaalatoiminnan vuonna 2012. Danske Bankin ekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kuluttajien luottamusindikaattori on ennakoinut kahden edellisen vuoden suhdannekehitystä virallisia talousennusteita paremmin. . Toimitusjohtaja Ilpo Korhonen luopuu tehtävästään välittömästi ja jättää yrityksen helmikuun lopulla. Rakentamisessa luottamus kuitenkin notkahti. Hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen katsoo tiedotteessa, että vaihdos yhtiön johdossa katsottiin ajankohtaiseksi, jotta yhtiössä toteutettaisiin tulevan menestyksen vaatimat toimet. –. Arja Joenpolvi, Antti Autio Helsinki Kuluttajien luottamusta mittaava indikaattori näyttää korkeampaa lukemaa kuin koskaan aiemmin, kertoo Tilastokeskus. Vaikka vuoden 2017 taloudellinen tulos on pettymys, ovat Uudenkaupungin näkymät valoisat, Sairanen sanoo. Linnan Klinikalla on toimipaikka Hämeenlinnan keskustassa ja Kauppakeskus Tuulosessa.
Toimitusjohtaja Aaltonen sanoo, että Linnan Klinikan ostaminen on osa Pihlajalinnan valtakunnallista laajentumisstrategiaa. KUVA: Pekka Rautiainen Ei ollut kultakaivos yksityisille osakkaille Arno Juutilainen Linnan Klinikka on taloudeltaan vakaa, mutta se ei ole ollut mikään kultakaivos viime vuosina. Aaltosen mukaan Linnan Klinikan toiminnassa on paljon hyvää, jota Pihlajalinnalla ei ole syytä muuttaa. Hän muistuttaa, että yhtiö avasi juuri Oulussa ja Turussa uudet lääkäriasema–sairaalat. Viabek joutui selvitystilaan vuonna 2011. Toimitusjohtaja Aaltonen kertoo, että Pihlajalinnaa kiinnostaa osallistua kokeiluun. –?Parannamme toimintaa entisestään ja monipuolistamme palveluja. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen eläkeyhtiö tai -kassa ajautuu konkurssiin.. Pihlajalinnan liiketoiminta on kasvussa, sillä sen liikevaihto viime vuoden tammi–syyskuussa oli reilusti edellistä vuotta korkeampi. Sen tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 15,1 miljoonaa euroa. Linnan Klinikka on mukana valinnanvapauskokeilussa. Hienoa, että tavoitteet täyttyivät, Aaltonen sanoo. helmikuuta, jolloin kauppa tulee voimaan. Pihlajalinnalla on Rengossa muistisairaiden tehostetun palveluasumisen yksikkö Ikipihlaja Maria. Kaupparekisterin tietojen mukaan yksityishenkilöt omistavat Linnan Klinikan. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja jäi 9?000 euroa tappiolliseksi. Noin 11?000 nykyistä ja tulevaa eläkeläistä saavat eläkkeensä normaalisti, eikä vakuutettujen ja eläkkeensaajien tarvitse tehdä asialle mitään. Tappiot on kuitenkin katettu vanhoilla voitoilla. Pihlajalinna on pörssiyhtiö, jonka liikevaihto oli toissa vuonna runsaat 399 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa siihen, että valtakunnallisesti toimivalla Pihlajalinnalla ei ole ollut Kanta-Hämeessä lääkärikeskusta ja sairaalaa, ei ole erityistä syytä. Korollisia rahalaitosluottoja Linnan Klinikalla on erittäin vähän. Muuten Pihlajalinna ei ole toiminut Kanta-Hämeessä. Konkurssipesä jatkaa eläkkeiden maksamista niin kauan kun pesässä on rahaa. –?Tästä lähdettiin liikkeelle neuvotteluissa. Yhtiön toiminta siirtyy siten kokonaan sille 2. Pihlajalinna osti Linnan Klinikka -yhtiön osakkeet. HÄSA Sonja Hertell ja Erja Ojanperä ottivat Linnan Klinikan asiakkaita vastaan Hämeenlinnan keskustassa maanantaina. Sen jälkeen vastuut lankeavat muille eläkelaitoksille. – KUN UUDISTIMME sopimuksen Hattulan kanssa, meillä on ollut halu saada Hämeenlinnan seudulle muutakin toimintaa. Suurimpia osakkaita ovat Lähitapiola-ryhmä ja yhtiön perustajan Mikko Wirénin sijoitusyhtiö MWW. Ehkä pystymme tukevoittamaan sen kasvuajattelua. Hattulan kunnalle se tuottaa terveyskeskuspalvelut. TIISTAINA 30. Yrityksen liikevaihto oli toissa vuonna vajaa 2,5 miljoonaa. Selvitysmiehenä toiminut Kari Huttunen jätti konkurssihakemuksen toissa viikolla. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT A15 TALOUSUUTISET tä ja fysioterapeutteja, yrityksessä työskentelee noin 85. Pihlajalinna on tamperelainen yritys, jolla on yli 4?400 työntekijää. Pihlajalinnan pörssiarvo on runsaat 300 miljoonaa euroa. Huttunen yritti sopia Viabekin sulauttamisesta muihin eläkelaitoksiin, mutta ratkaisua ei syntynyt. Viabek on kuitenkin niin pieni eläkekassa, ettei sen konkurssi heilauta muiden eläkelaitosten taloutta. Yritys teki 74?000 euroa voitollisen tuloksen vuonna 2015, mutta vuosien 2013–14 tappiot olivat yhteensä lähes puoli miljoonaa euroa. Se myy monipuolisia terveyspalveluja ja on muun lisäksi merkittävä työterveyspalveluyritys Hämeenlinnassa. RAHA 0,37% 9802,97 NOUSIJAT LASKIJAT Osake päätös, € % Osake päätös, € % SSAB B 4,21 4,28 SSAB A 5,17 4,19 Raisio K 4,48 3,46 Nokia 4,00 3,10 Raisio V 4,56 2,47 Telia Company 4,03 2,13 Marimekko 12,50 2,04 Rovio 9,90 1,81 Taaleri 11,50 1,77 Aspo 10,05 1,52 Scanfil 4,28 1,42 Panostaja 1,08 1,41 Endomines 1,18 -4,45 Ponsse 26,55 -2,39 Stockmann B 4,15 -2,24 Ålandsbanken B 14,15 -2,08 F-Secure 3,91 -1,76 Amer Sports A 22,51 -1,75 Martela A 6,88 -1,71 Outotec 7,05 -1,70 Evli Pankki 9,80 -1,61 DNA 14,90 -1,52 Qt Group 5,28 -1,49 Valoe 1,04 -1,42 VAIHDETUIMMAT INDEKSIT Osake milj.€ Indeksi pistettä % Nokia 108,21 Fortum 38,21 Sampo A 31,55 Kone 30,25 UPM-Kymmene 29,54 OMXH CAP 6708,84 0,38 OMH Mid Cap 384,01 -0,20 OMX Nordic 326,92 0,00 OMX Nordic 40 1616,24 0,18 DJ Industrial 26507,30 -0,41 EURIBOR Euribor 12 kuukautta -0,191% Euribor 3 kuukautta EURO & ENERGIA Yhden euron arvo USA:n dollareina Ruotsin kruunuina Britannian puntina Venäjän ruplina Japanin jeneinä Kiinan juaneina Raakaöljy, brent muutos Suomen aluehinta USD/tynnyri 69,26 -1,20% 3,62 0,80 Sähkö / Nord Pool, spot, snt/kWh 1,2352 9,7677 0,8794 69,6150 134,7700 7,8281 PÖRSSIPÄIVÄ Lähteet: Nasdaq Helsinki, Kauppalehti, EBF / Millistream -0,328% 08 09 10 11 12 01 1,14 1,16 1,18 1,20 1,22 1,24 1,26 08 09 10 11 12 01 -0,35 -0,30 -0,25 -0,20 -0,15 08 09 10 11 12 01 9200 9400 9600 9800 10000 % 3kk 12kk Euro USA:n dollareina NASDAQ HELSINKI 29.1.2018 Eläkekassa konkurssiin ensimmäisen kerran STT Helsinki Liikennepalvelualojen eläkekassa Viabek on haettu konkurssiin, kertoo Taloussanomat
Vierellä oli kuva hänestä ja hänen vaimostaan katsomassa tuoreinta Star Wars -elokuvaa. Venäjä kiistää osuutensa Ukrainan sodassa. Viime vuonna väkivaltaisemmaksi muuttuneessa konfliktissa kuolee tällä hetkellä ukrainalainen sotilas keskimäärin joka kolmas päivä. KUVA: Ahmad Yusni Katja Ihatsu Venäjän toiminta Itä-Ukrainan sodassa ei herätä toiveita konfliktin lientymisestä. • Kevään 2014 jälkeen väkivaltaisuuksissa on kuollut noin 10 300 ukrainalaista. • Samana keväänä Venäjä miehitti Krimin niemimaan. Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson nimitti Volkerin rauhanneuvotteluihin viime vuoden heinäkuussa. Se on ihmisten turvallisuuden kannalta erittäin tärkeä asia, Volker sanoi. TAMMIKUUTA 2018 A16 HÄMEEN SANOMAT ULKOMAAN UUTISET Ilkka Timonen Malesialaisesta Mahathir Mohamadista, 92, voi tulla maailman vanhin ihminen, joka on äänestetty maansa pääministeriksi, jos hän voittaa ensi kesän parlamenttivaalit. Sen osapuolet ovat Ukrainan hallituksen joukot ja Venäjän tukemat Itä-Ukrainan Venäjä-mieliset separatistit. • Yhdysvallat ilmoitti joulukuussa myyvänsä aseita Ukrainalle, mikä ei miellyttänyt Venäjää.. Yli 20 vuotta maansa pääministerinä aiemmin palvelleella Mahathirilla on kuitenkin synkkä menneisyytensä, minkä vuoksi hän yrittääkin kampanjassaan vedota nuoriin ihmisiin, joilla hänen tekemisensä eivät ole tuoreessa muistissa. • Viime vuonna väkivaltaisuudet Ukrainassa kasvoivat noin neljänneksellä verrattuna vuoteen 2016. TIISTAINA 30. joulukuuta. . Keskus valvoo Minskin sopimusta, joka yrittää saada taistelut loppumaan. LM–HÄSA Itä-Ukrainan sodalle ei luvassa helpotusta Yhdysvaltain rauhanneuvottelija muistutti inhimillisestä kärsimyksestä, jonka on loputtava. Hän oli hiljattain palannut Kiovasta, jossa hän oli tavannut Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon ja Venäjän Ukraina-neuvottelijoita. Toinen alueella muutoksessa oleva asia on rajanylityspisteet, joita tarvitaan Volkerin mukaan lisää suuren kysynnän takia. Aseistettu mies seisoi hyökkäyksen kohteeksi joutuneen bussin luona Itä-Ukrainan Donetskissa viime viikolla. Volker kertoi, että hänen ollessaan Ukrainassa maassa oli yksi yö, jonka aikana tulitaukoa ei rikottu kertaakaan. –?Se oli ensimmäinen kerta vuoteen ja se on todiste siitä, että tulitauko on mahdollinen ja noudatettavissa, hän sanoi. Ukrainan ja Venäjän keskinäistä tilannetta on heikentänyt lähiaikoina Volkerin mukaan etenkin Venäjän loppuvuonna tekemä päätös vetäytyä maiden yhteisestä kontrollija koordinointikeskuksesta JCCC:stä. Volker kertoi olleensa joulukuussa mukana vanginvapautusoperaatiossa, jossa konfliktin osapuolet vaihtoivat keskenään satoja vangitsemiaan ihmisiä. Tviitti sai suuren suosion Malesiassa. –?Päällimmäinen tunteeni on voimakas pettymys ja turhautuminen venäläisiä kohtaan. KUVA: Alexander Ermochenko / EPA FAKTA Sodan neljäs vuosi alkoi • Sota Ukrainassa alkoi keväällä 2014. Malesian entinen pääministeri pyrkii jälleen korkeaan virkaan – antaakseen sen sitten vankilassa tällä hetkellä istuvalle ex-varapääministerilleen. –?Ihmisiä on yhä vangittuina ja on tärkeää, että heidät kaikki saadaan vapaaksi. –?Ukrainaa jakavan rajan yli tehdään jopa 1,1 miljoonaa ylitystä kuukaudessa. Iskussa kuoli yksi siviili. He eivät ole tehneet konfliktin ratkaisemiseksi mitään sen jälkeen, kun tämä prosessi alkoi, Volker sanoi. • Tulitaukoa alueella ajava Minskin sopimus allekirjoitettiin syyskuussa 2014 ja sitä täsmentävä toinen pöytäkirja helmikuussa 2015, mutta osapuolet ovat rikkoneet sopimusta toistuvasti. Viimeksi hän julkaisi Twitterissä viestin, jossa hän kertoo etsivänsä ”inspiraatiota pimeiden voimien vastaiseen taisteluun”. Autoritäärisesti maataan hallinnut Mahathir yrittää nyt kunnostautua leppoisana vanhempana valtiomiehenä, jolla on korvaa myös nuorten asioille. Näin linjasi puhelinhaastattelussa Yhdysvaltain Ukrainaneuvotteluiden erityislähettiläs Kurt Volker. Maailmalla Mahathir muistetaan siitä, että hän erotti vuonna 1998 varapääministerinsä Anwar Ibrahimin ja järjesti tämän vankilaan syytettynä korruptiosta ja Ikinuori Mahathir, 92, tähtää pääministeriksi . –?Ukrainan pääministeri yrittää ratkaista asiaa nyt Venäjän pääministerin kanssa ja saada tekniset asiat kuntoon niin, että Venäjän edustajat ovat taas mukana. Umno-puolueen johtaja Mahathir Mohamad (vas.) ja vangitun entisen oppositiojohtajan Anwar Ibrahimin vaimo Wan Azizah tutustuivat opposition vaalikampanjapakettiin tietokoneelta Petaling Jayassa 15. Volkerin mukaan Venäjän upseerien takaisin saaminen on työn alla
Hän sääti sisäisen turvallisuuden lain, jonka nojalla voitiin vangita aktivisteja ja hänen poliittisia vihollisiaan. 1980-luvulla monia opposition ja kansalaisyhteiskunnan edustajia pantiin vankilaan ilman oikeudenkäyntiä. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT A17 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut Ilkka Timonen Umno-puolueen johtaja Mahathir Mohamad (vas.) ja vangitun entisen oppositiojohtajan Anwar Ibrahimin vaimo Wan Azizah tutustuivat opposition vaalikampanjapakettiin tietokoneelta Petaling Jayassa 15. • Eläkeläisenä hän on muun muassa kritisoinut nykyistä pääministeriä Najib Razakia korruptiosta ja rahanpesusta. Niiden mukaan 25 ihmiselle oli hengitytetty typpidioksidia tutkimuksessa, jossa selvitettiin sen vaikutuksia. Jo lähes 90. Isisin iskussa kuoli 11 sotilasta Kabulissa KABUL. Ihmisja apinakokeita tehnyttä instituuttia rahoittivat autojätit Volkswagen, BMW ja Daimler. –?Facebookissa hänen kohdeyleisönsä ovat 30–40-vuotiaat, Twitterissä vuosituhannen kieppeillä syntyneet. joulukuuta. GPS-paikannusyritys Stravan julkaisemaan karttaan on koottu tietoa aktiivisuusrannekkeiden käyttäjien liikkeistä. Vain muutama päivä sitten New York Times kertoi, että sama saksalaisen autoteollisuuden käyttämä tutkimusinstituutti EUGT oli käyttänyt testeissään apinoita. STT Ylös. Se voi muun muassa pahentaa astman oireita sekä johtaa hengitysteiden tulehduksiin ja keuhkojen vajaatoimintaan. Mahathir on sosiaalisessa mediassa imagoltaan lystikäs mutta viisas isähahmo, joka palaa eläkkeeltä oikaisemaan Najibin ja tämän hallinnon virheet. • Mahathir kouluttautui ensin lääkäriksi, Umno-puolueeseen hän liittyi vuonna 1946. ANWAR ISTUU yhä vankilassa, mutta hän on kertonut hyväksyvänsä Mahathirin johtamaan opposition kampanjaa, jonka tarkoitus on syrjäyttää nykyinen istuva pääministeri Najib Razak ja hänen Barisan Nasional -liittonsa. Hän aikoo myös aloittaa Instagram-tilin, sanoi Syed Saddiq, joka johtaa Mahathirin puolueen nuoriso-osastoa ja vastaa tämän Twitter-tilistä. Mahathirille kriittisiä sanomalehtiä suljettiin. 000 ihmistä on paennut purkautuvaa tulivuorta, kertovat viranomaiset. MALASIG Pakokaasutestejä Saksassa ihmisillä FRANKFURT. Samalla hygieniaongelma väliaikaisleireillä pahenee. STT, REUTERS SYNTYVYYS VENÄJÄLLÄ 1,9 milj. • Pääministerinä Mahathir johti maansa nopeaan modernisaatioon ja talouskasvuun. Anwarin vaimo Wan Azizah Wan Ismail on nimitetty varapääministeriehdokkaaksi. –?Olen kiitollisuudenvelassa Anwarille, Mahathir sanoi sen jälkeen kun hänet oli nimitetty pääministeriehdokkaaksi. Vanhemmat malesialaiset kuitenkin muistavat hänet hyvä veli -järjestelmän suosijaksi, joka käytti oman käden oikeutta ja vainosi toisinajattelijoita. LM– HÄSA, REUTERS FAKTA Mahathir Mohamad • Vuonna 1925 syntynyt malesialainen poliitikko, joka oli maansa neljäs pääministeri vuosina 1981–2003. –?Hän on syntynyt uudelleen hyvin... Kaupungissa on tehty useita tuhoisia iskuja noin viikon sisällä. TIISTAINA 30. Äärijärjestö Isis ilmoitti olleensa iskun takana. Kaiken kukkuraksi hän aikoo astua syrjään ja antaa Anwarin nousta pääministeriksi. Testeillä pyrittiin todistelemaan dieselin harmittomuutta ja puolustamaan sen saamia verohelpotuksia. Vuonna 1976 hän nousi varapääministeriksi, ja pääministeriksi vuonna 1981. Arkaluontoisia tietoja Yhdysvaltojen armeijan tukikohtien sijainnista ja sotilaiden liikkeistä on paljastunut koko maailmalle sotilaiden käyttämien aktiivisuusrannekkeiden vuoksi, kertoi Washington Post. MOSKOVA. STT. • Parlamenttiin hänet valittiin 1964. Asiasta kertoivat maanantaina Süddeutsche Zeitung ja Stuttgarter Zeitung. Vastineeksi tästä Mahathir on luvannut ensi töikseen hakea Anwarille kuninkaan armahdusta, jos hänet valitaan pääministeriksi. STT Aktiivisuusranneke kertoo sotilaiden paikat WASHINGTON. 000 vähemmän kuin edellisvuonna. Filippiiniläinen mies yrittää vetää vesipuhveliaan ylös purkautuvan Mayon-tulivuoren lähistöllä Guinobatanissa maanantaina. MAHATHIRIN SEURAAJIEN määrä Twitterissä on noussut viime vuoden alun 15?000:sta yli 300?000:een. Kabulissa Afganistanissa useita sotilaita kuoli varhain maanantaina asemiesten hyökätessä, kertoivat viranomaiset. KUVA: Ahmad Yusni homoseksuaalisuudesta, mikä on rikos Malesiassa. • Vuonna 1998 hän erotti varapääministerinsä Anwar Ibrahimin, joka sai vankeustuomion korruptiosta ja homoseksuaalisuudesta. TULIVUORTA PAKOON FRANCIS R. Nuoret äänestäjät, erityisesti alle 30-vuotiaat, eivät muista hänen historiaansa Anwarin kanssa tai hänen johtamistyyliään, sanoi Adib Zalkapli, joka analysoi riskejä Vriens & Partners -konsulttifirmassa. Monet nuoret malesialaiset tietävät Mahathirin vain ”modernisaation isänä”, joka muutti maanviljelyyn ja kaivostoimintaan perustuneen talouden monipuoliseen high-tech-tuotantoon perustuvaksi. Venäjällä syntyvyys laski viime vuonna alhaisimmalle tasolle sitten vuoden 2007. Maan tilastoviranomaisen Rosstatin mukaan vuoden aikana maassa syntyi 1,9 miljoonaa lasta, mikä oli yli 200. Typpidioksidi on typpioksideista kaikkein vaarallisin. Puolustusministeriön mukaan hyökkäyksessä kuoli 11 ja haavoittui 15 sotilasta. Saksalainen autoteollisuus on käyttänyt ihmiskokeita pakokaasujen testaamisessa
Etenkin toisessa erässä jumbo piinasi kotijoukkuetta oikein kunnolla. Pelejä riitti kotona ja kaukana (Krasnojarsk). HPK:LLE TAMMIKUU oli kova. HPK on sarjataulukon paremmassa päässä. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi LENTOPALLO HPK–WOVO 3–0 Timo Lainesalo Hämeenlinna Rovaniemeläinen WomanVolley on lentopallon naisten Mestaruusliigassa viimeisenä. Rovaniemeläiset johtivat erää jo 19-15. Oman pelin kautta menemme eteenpäin, Karhu vakuutti. –?Joukkue on luonnollisesti väsynyt, henkisesti ja myös fyysisesti, myönsi HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini. Helpon ensimmäisen erän jälkeen Kerho laski roimasti tasoaan. Seuraavassa erässä tilanteessa 14-16 Collins tuli takaisin peliin. –?Tulimme peliin hyvin. Se voittikin maanantaina Elenia-areenassa WoVon odotetusti 3-0 (25-17, 25-23, 25-18). Tiukkaa oli kuitenkin, kunnes erä päättyi Suvi Kokkosen vahvaan laitahyökkäykseen. A18 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. WoVo pääsi piinaamaan Kerhoa toisessa erässä. . –?Emme me sitä ajattele. KUVA: Tomi Vesaharju HPK jätti jumbolle luun kouraan . Salla Karhun syöttövuorolla HPK käänsi pelin itselleen (20-19). Ehkä helpon avauserän jälkeen menimme vastustajan rytmiin, tuuumi kotijoukkueen parhaana palkittu Salla Karhu (12/+8). Loppiaisena hämeenlinnalaiset juhlivat cupin mestaruutta, mutta matkaan on mahtunut pettymyksiäkin, kuten kotitappio LP Viestille ja lauantainen mahalasku Kangasalla. –?Tämä ottelu oli kontrollissamme, mutta se oli ylämäkeä, alamäkeä, ylämäkeä ja taas alamäkeä, hän luonnehti. TAMMIKUUTA 2018 HPK:lla ei ollut paras päivänsä, mutta silti iski WoVon kanveesiin selvin loppuluvuin Elenia-areenassa. Lauantaina Kerho pelaa OriTIISTAINA 30. . HPK EI TODELLAKAAN ollut terävimmillään. Tilanteessa 15-7 kotijoukkueen mainio passari Chloe Collins teki tilaa Maria Tuomiselle. Ensimmäinen erä oli alusta loppuun HPK:n heiniä. HPK kamppailee yhä runkosarjan kärkisijasta, mutta se ei ole joukkueen omissa käsissä. . Siitä Kerho hoiteli kuitenkin erän lopun 8-1, ja kolme sarjapistettä jäivät Hämeenlinnaan. Se ei ole voittanut tällä sarjakaudella vielä yhtään ottelua. Kaksi pistettään se on ansainnut kahdesta 3-2-tappiostaan. Voitto tuli vaisullakin pelillä.. WoVo ei ole HPK:lle tason mittari, mutta seuraavat vastustajat ovat. Myös kolmannessa erässä WoVo pyristeli pitkään (17-17) HPK:n kyydissä. Helpolla Kerho ei silti päässyt
Pelaajabudjetti on ylitetty muutamaan kertaan, mutta pudotuspelipaikan suhteen ollaan kaukana siitä, että ne voitaisiin kirkossa kuulutettaa. Maalissa Juulia Kataja otti 15 torjuntaa. Sihvonen taas sanoo, että se ei ole yksinkertaisesti totta Ässien pelaamisessa. Kotkaniemi itse sanoi, että Ässien peli tulee nopeutumaan kiekkokontrollin keinoin. Milwaukee voitti pistein 110–96. – Nämä asiat eivät ole toteutuneet. Ei tässä hyvät merkit ole ilmassa – se kuva vain vahvistuu, Sihvonen sanoo. HÄMEEN SANOMAT A19 URHEILU TIISTAINA 30. Viime vuodelta MM-pronssia puolustava Suomi putosi kyydistä reilussa puolessa tunnissa. helmikuuta Iittala-hallissa kantahämäläisten paikallistaistossa yhdistelmäjoukkue LaSB/RSS Panthers, joka on sarjassa yhdeksäntenä kolmen pisteen päässä Steelersistä. Venäjä suljettiin Kansainvälisen paralympiakomitean kilpailutoiminnasta elokuussa 2016 valtiojohtoisen dopingin takia. Sinä aikana hallitseva maailmanmestari Ruotsi tehtaili viisi maalia. Venäjä ulos paralympiakisoista STT Bonn Venäjän joukkue on suljettu Pyeongchangin paralympiakisoista, mutta yksittäiset venäläisurheilijat voivat päästä kisoihin samaan tapaan kuin ensi kuun olympialaisiin, Kansainvälinen paralympiakomitea ilmoitti. Kauniisti sanottuna Sihvonen ei ole vaikuttunut näkemästään. WOVON PÄÄVALMENTAJA Teemu Mäkikyrö myönsi, että kausi on ollut raskas hänen joukkueelleen, kun tappiot ovat seuranneet toistaan. –. Sekä OrPo että Pölkky kuuluvat sarjan kärkijoukkueisiin HPK:n ja LP Viestin lisäksi. Harjoitusten perusteella myös Terzicin tekeminen on hyvännäköistä, Karhu kehui uutta pelikaveriaan. Chiappinin mukaan Terzic pelaa todennäköisesti lauantaina Orivedellä. Steelers jatkaa seitsemäntenä pisteen päässä suorasta pudotuspelipaikasta. Markkasesta tuli eniten NBA-pisteitä heittänyt suomalaispelaaja, sillä aiemmin suomalaispelaajien ennätystä piti hallussaan Hanno Möttölä, joka heitti vuosina 2000–2002 yhteensä 715 pistettä. Taistelu runkosarjan parhaista sijoituksista on vielä pahasti auki. Avausvastustaja Ruotsi pyöritteli Suomesta 9–1 (5–0) -murskavoiton. HÄSA OTTELUTILASTO 3–0 25-17, 25-23, 25-18 HPK • Pisteet: Salla Karhu 12/+8 Daniela Öhman 12/+8 Vicky Savard 10/+5 Yasmine Madsen 8/+5 Suvi Kokkonen 8/+2 Chloe Collins 4/+4 Ässäsyötöt 11 Torjunnat 4 Vastaanottoprosentti 45 WOVO • Pisteet: Nelli Rantanen 18/+13 Ekaterina Klimova 8/+5 Viivi Pyhäjärvi 6/-4 Kathryn Sullivan 4/+1 Petra Rantavuoti 3/-1 Venessa Loukonen 1/+1 Ässäsyötöt 8 Torjunnat 4 Vastaanottoprosentti 38 ”Ottelu oli kontrollissamme, mutta se oli ylämäkeä, alamäkeä, ylämäkeä ja taas alamäkeä.” LUCA CHIAPPINI. Seuraavaksi Steelersille vastaan tulee 8. Kovin satsauksin kevään pokeripöydässä pelaava Ässät pelaa juuri nyt upporikasta ja rutiköyhää. Vaikka Venäjän paralympiakomitea on edelleen suljettu, se on parantanut toimintaansa ja meidän on huomioitava se, Kansainvälisen paralympiakomitean puheenjohtaja Andrew Parsons sanoi. HPK:n uusi serbivahvistus Aleksandra Terzic oli maanantaina kokoonpanossa, mutta ei saanut vielä peliaikaa. Alisa Mäkelä (2+1), Erika Laine (2+0), Annu Selinummi (0+2) ja Mari Seppänen (0+1) vastasivat Steelersin tehoista. Toisen puoliajan alussa Suomen maalisarakkeesta nollan poisti pallon pömpeliin ampunut Tuomas Määttä. Hänen lisäkseen Määtän veljeksistä Suomen kisajoukkueessa ovat Teemu ja Tommi. STT MM-jääpallo: Ruotsi söi Suomen JÄÄPALLO STT Habarovsk Suomi aloitti jääpallon MM-kisat Venäjän itäisessä kolkassa Habarovskissa nihkeästi. Ottelun ratkaisuosumat iskettiin jo avauserässä, eikä Steelersin kiri enää yltänyt kuin maalin päähän päätöserässä. Ruotsista Daniel Berlin, Christoffer Fagerström ja Erik Pettersson tekivät kukin kaksi maalia. Silti pieni ylimääräinen viritys tulee, kun vastassa on kovempi joukkue, Karhu sanoi. a KATSO VIDEO www.hameensanomat.fi/kiekko Steelersin A-tytöille tappio SALIBANDY FBC LOISTO – STEELERS 5–4 Markku Tuominen Turku Hämeenlinnan Steelersin Atytöt laittoivat tiukalle turkulaisen FBC Loiston salibandyn SM-sarjassa, mutta taipuivat vieraskentällä lukemin 5–4 (4– 1, 1–2, 0–1). Se, että tilanne on itseaiheutettu, se on heikkoa seurajohtamista ja saunaveljien suhmurointia. Rohkeasti hyökännyt Nelli Rantanen (18/+13) oli maanantaina yöjunalla Rovaniemelle palanneen WoVon ykkönen. Suomi kohtaa turnauksessa seuraavaksi Venäjän tiistaina. Siksi tässä on fiaskon ainekset. Mäkikyrö toivoo, että Strickland tuo joukkueeseensa johtajuutta ja myös pelitaitoa, kun hän ehkä viikon päästä on taas pelikunnossa. Kolmen tai neljän viimeisen viikon ajan treenimme ovat olleet hyviä ja pelikin on parantunut, hän arvioi. En ihmettele, että Kotkaniemen pistekeskiarvo on matalampi kuin Aholla, Sihvonen kiteyttää ja analysoi Ässien problematiikkaa läpikotaisin. – Orastava paniikki muhii, kun on pian pakko voittaa pelejä. Venäjän Sergei Lomanov iski neljä maalia. Se avaa esimerkiksi kovakuntoiselle HPK:lle ovea. Jo varmana pidetty pudotuspelipaikka on vaarassa lipua käsistä, kun Ässät hävisi viimeksi jopa sarjan lilliputille, sarjajumbo Sportille. KUVA: Tomi Vesaharju vedellä ja seuraavan viikon sunnuntaina Kuusamossa. A-lohkon toisessa ottelussa järjestäjämaa Venäjä rökitti Norjan 15–1 (6–0). –?Aina on hauska pelata, oli vastustaja mikä hyvänsä. WoVo hankki joulutauolla yhdysvaltalaisen yleispelaajan Cassie Stricklandin, joka loukkasi jalkansa heti ensimmäisessä ottelussaan Suomessa. HÄSA HPK:lla ei ollut paras päivänsä, mutta silti iski WoVon kanveesiin selvin loppuluvuin Elenia-areenassa. Voitollaan FBC Loisto nousi sarjakärkeen, kun kaikilla joukkueilla on takanaan 13 ottelua. Markkanen heitti 17 pistettä ja nosti 47 ottelun jälkeen NBA:ssa heittämänsä kokonaissaldon 721 pisteeseen. Kiekkokiuas: Ässät sekaisin JÄÄKIEKKO Hämeen Sanomat Kiekkokiukaan jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen haistaa Ässien olevan todellisen katastrofin äärellä. Sihvonen on seurannut erityisesti poispotkitun Jyrki Ahon paikalle palkatun päävalmentaja Mikael Kotkaniemen pelitapaa. –?Hän vaikuttaa hyvältä pelaajalta, on hyvähenkinen ja sopii porukkaamme. Kiekkokiukaan videolla Sihvonen vastaa myös Satakunnan Kansan väitteisiin, jossa haastettiin Kiekkokiukaan näkemys Ässien pelaamisesta. –?Nyt olemme kuitenkin saaneet käännettyä kelkkaa. TAMMIKUUTA 2018 Markkanen ohitti Möttölän pistelukemat Lauri Markkasen Chicago Bulls joutui nöyrtymään NBA-koripalloliigassa kotikentällään Milwaukee Bucksille. Pelipäivä on juhlapäivä. Kansainvälinen paralympiakomitea ilmoitti pitävänsä sulkemisen voimassa, mutta yksittäiset urheilijat voivat ilman valtiollisia tunnuksia kisata Pyeongchangissa, jos he täyttävät komitean asettamat kriteerit
HELMAREIDEN ALKUTAIVAL uuden ruotsalaispäävalmentajan Anna Signeulin johdolla on sujunut mallikkaasti. –?Tinni on hyvä osoitus siitä, että kun on halua ja valmiutta tehdä töitä ammattimaisesti ja kurinalaisesti, syntyy tuloksia. KUKA. – Rakenteessa tärkeää on harjoitella sitä, mitä pelissä on luvassa vastustajan suhteen. Äänestykseen osallistui yli 3000 naispelaajaa 47 maasta. Jos on pelejä tulossa, on tärkeä tietää, miten vastustaja pelaa. TIISTAINA 30. –?Kokonaisuutena halutaan nyt olla rohkeampia ja riistää palloja ylempänä kenttää. MM-karsintojen ensimmäisestä kolmesta pelistä Suomi on voittanut kaksi ja pelannut yhden tasan. maaliskuuta 1979 Tuusulassa. Korpelan tasosta kertoo moni asia, myös se, että kansainvälinen pelaajayhdistys FIFPro valitsi Korpelan vuoden 2017 maailman viiden parhaan naismaalivahdin joukkoon. Siinä korostuu rakenne harjoituksissa ja pelaajien virittäminen, Laitila avaa. Huhtikuussa odottaa seuraava haaste, kun Tampereella kohdataan huippujoukkue Espanja. Silloin olin ainoa päätoiminen seurassa, mutta nyt meitä on kahdeksan. • Perhe: Vaimo ja kaksi lasta. –?Sisarukseni ovat myös pelanneet maalivahteina, kai se on suvussa. • Pelannut urallaan mm. • Suorittanut UEFA B-luokan valmentajalisenssin. Helmarit koki pienen pettymyksen puhtaan pelin katketessa, kun lohkokakkosena majaileva ja jatkopaikassa kiinni oleva Suomi pelasi maalittoman tasapelin Israelia vastaan. TAMMIKUUTA 2018 A20 HÄMEEN SANOMAT URHEILU JALKAPALLO Samuel Savolainen Hämeenlinna Suomen jalkapallon naisten Amaajoukkueessa nähdään myös hämeenlinnalaisia värejä, sillä paikkakunnalla asuva Tommi Laitila toimii Helmareiden maalivahtivalmentajana. – Espoo on mullistunut jalkapallokartalla täysin mitä se oli vuonna 2013, kun aloitin FC Espoossa. FC Espoon miesten edustusjoukkue tulee pelaamaan ensi kaudella Kakkosta samassa lohkossa hämeenlinnalaisseura HJS:n kanssa. Signeulilla on hyvä ote ja sillä on vaikutusta myös omaan oppimiseen. Olen seurannut miten nopeasti hän on saanut tuotua ajatuksia ja ajettua niitä sisään. Laitilan valmennettaviin kuuluu myös maailman parhaisiin naismaalivahteihin lukeutuva Tinja-Riikka Korpela, joka on pelannut viimeiset vuodet suurseura FC Bayern Münchenin katon alla. Hämeenlinnalainen Tommi Laitila, 38, valmentaa Suomen naisten maajoukkueen maalivahteja. Laitila näkee, että Signeulin prosessissa moni asia on muuttunut tämän edeltäjän Andrée Jeglertzin aikakauteen – myös pelillisesti. Vaikka hän on saavuttanut jo paljon, edelleen löytyy kipinää. Siihen voi olla Laitilakin tyytyväinen. Oma erikoistuminen maalivahtien valmennukseen kumpuaa pelaajauralta, jonka aikana Laitila pelasi Veikkausliigassa asti. Lohkossa on kovia joukkueita, joiden kohdalla ei tarvitse miettiä ovatko he hyviä vai eivät. • Asuu Hämeenlinnassa. Onko tulossa paljon keskityspalloja vai paljon pelin avaamista. ”Taustatyön merkitys maajoukkue valmentamisessa on valtava.” TOMMI LAITILA. • Suomen naisten a-maajoukkueen maalivahtivalmentaja, FC Espoon valmennusjohtaja. TuPSissa, KUP:ssa, HJK:n a-junioreissa, FinnPassa, FC Jokereissa ja Futurassa. Se on edellytys kehitykselle, Laitila sanoo. Tommi Laitila • Syntynyt: 9. Laitila on valmentanut Korpelaa jo FC Hongassa maalivahtivalmentajana ja uskoo, että pitkä yhteistyö ja toistensa tuottaminen kantaa hedelmää yhteisessä arkityössä. Jo pelatessani heräsi ajatuksia valmentamisesta, Laitila ynnää. Hämeenlinna kuuluu futiskartalle ja on hienoa, että HJS tuli ylös, Laitila suitsuttaa. – Se on hienoa, että saadaan paljon Kakkosen pelejä kotikaupunkiin. . LAITILA TOIMII myös FC Espoon valmennusjohtajana. Kuvassa oppeja saa Vera Varis. HÄSA Tommi Laitila valmentaa Suomen maajoukkueen maalivahteja. Paitsi, että Korpela voi oppia Laitilalta – Laitila kokee, että hän voi oppia Korpelalta, joka on noussut suomalaisen naisjalkapallon kasvoiksi ja kansainväliseksi tähdeksi. Harjoitustapahtumia on noin 3-4 ennen pelejä. –?Tuloksellisesti se ei ollut täysosuma, mutta kaikki on omissa käsissä. • Toiminut FC Hongan naisten maalivahtivalmentajana ja Suomen Palloliiton Uudenmaan piirin valmennuspäällikkönä. –?Taustatyön merkitys maajoukkuevalmentamisessa on valtava. Mutta miten maalivahtivalmentajan työ toimii maajoukkueessa, jossa ei ole esimerkiksi seurajoukkueiden päiviä ja tunteja käytettävissä harjoitteluun. Suomen maaliin vastustaja ei ole saanut palloa vielä kertaakaan. KUVA: Jussi Eskola Helmareissa myös hämeenlinnalaisia kaikuja . Töitä ei tehdä vain harjoituksissa, vaan elämä on jatkuvia valintoja. • Ammatti: Liikunnanohjaaja (amk, Vierumäki). Lyhyessä ajassa pitää saada paljon aikaiseksi
20.00 NBA: Golden State Warriors–Boston Celtics. TIISTAINA 30. 11.30 Mäkihypyn mc, Zakopane. Trenton maakunnassa järjestettävä tapahtuma lähtee Moenasta ja kulkee kylien kautta Cavaleseen. Sotshin olympialaiset olivat aluksi mitaleja rohmunneen Venäjän juhlaa, mutta jälkikäteen kisat ovat muuttuneet nöyryytykseksi maalle, joka pani valtavasti peliin kaikkien aikojen kisojensa puolesta. STT Avaintodistaja Rodtshenkovin nuolet lentävät Kremliin asti Venäjän dopingskandaalin lonkerot saattavat ulottua syvälle valtiojohtoon. Rodtshenkov on jo aiemmin kertonut julkisuuteen hurjia tietoja Venäjän dopingohjelmasta, jonka seurauksena maa on suljettu yleisurheilun kansainvälisestä kilpailutoiminnasta, Pyeongchangin talviolympialaisista ja paralympialaisista. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT A21 URHEILU Ex-antidopingjohtaja: Koko Venäjän yu-joukkue oli doupattu ja Putin tiesi Sotshin huijauksesta. Rodtshenkov johti Sotshiin kisojen ajaksi perustettua antidopinglaboratoriota, jossa venäläisurheilijoiden testinäytteitä vaihdettiin puhtaisiin. KUVA: Maxim Shipenkov / EPA C MORE MAX 14.30 SHL: HV 71–Brynäs. –. 18.30 (s) Alppihiihdon mc, Tukholma. 5: 18.15 (s) Kärpät–HPK. 16.30 Halliyleisurheilua: Berliini. Venäläiset olivat kehittäneet erityistyökaluja, joiden avulla sinetöidyt testinäytepullot pystyttiin avaamaan ja sulkemaan uudelleen. 14.00 Alppihiihdon mc, Garmisch Partenkirchen. 20.45 Ratsastuksen FEI mc, Zürich. Jos kyse on vain sanasta sanaa vastaan, sillä on vähemmän arvoa kuin että jos löytyy myös dokumentaatiota, ja sitähän voisi kuvitella entisellä laboratorionjohtajalla olevan. 18.30 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. VIASAT JALKAPALLO 21.55 (s) Valioliiga: Huddersfield–Liverpool. VIASAT SPORT XTRA 03.05 (s) Winnipeg–Tampa Bay. Pekingin yleisurheilutuloksissa KOK:n sivuilla on lukuisien uusintatestikäryjen jälkeenkin yhä kymmenen venäläismitalistia, mutta myös muistutus, että tulokset eivät ole keskeneräisten dopingtutkimusten takia lopullisia. 7.30 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. TUOREELTAAN YKSIKÄÄN venäläisurheilija ei kärynnyt Sotshissa, mutta tämän vuoden tammikuun alkuun mennessä Kansainvälinen olympiakomitea KOK on asettanut 43 venäläisurheilijaa olympiapannaan ja mitätöinyt heidän suorituksensa Sotshista dopingin takia. Ja vielä kerran, hän tiesi kaikesta. Miesten kiritaiston ykkönen oli Venäjän Ilja Tshernusov (2.48.08) 0,2 sekunnin erolla Norjan Tore Berdaliin. EUROSPORT 6.00 Mäkihypyn mc, Zakopane. 14.30 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. Pollari oli naisten sarjan 11:s ajalla 3.27.23 eli viime vuodesta (19:s) sijoitus parani huomattavasti. 23.20 Hiihto 10 km. Jos sitä kautta tulee varmuutta asiaan, tästä seuraa varmasti actionia, Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallituksen jäsen Antti Pihlakoski sanoi. 17.35 Hiihto 15 km. 22.40 Halliyleisurheilua: Ostrava. 10.30 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. 18.30 MM-ralli Monte Carlo. Riikka-Liisa Räsänen oli 16:s (3.35.44) ja Nina Virtanen 19:s (3.38.44). C MORE SPORT 2 16.00 Purjehdus: 11th China cup International Regatta. 05.05 (s) Vancouver Canucks–Colorado Avalanche. 16.25, 20.25 PGA Tour Golf: Farmers Insurance Open. 6: 18.15 (s) TPS–Ilves. VIASAT SPORT 03.05 (s) NHL: Nashville Predators–Chicago Blackhawks. 9.30 Squash J.P. C MORE SPORT 1 Yhdistetyn mc, Seefeld: 16.00 Mäki. Löysin kuitenkin hyvän porukan ja matka taittui sujuvasti. Naisten ykköseksi nousi loppukirissä Ruotsin Britta Johansson Norgren (3.11.48) 0,5 sekunnin erolla Tshekin Katerina Smutnaan. Suomalaisista Pollarin edelle ehti Heli Heiskanen kahdeksanneksi (3.25.02). 22.00 (s) Pyöräilyn 6 Day Series Berliini. 8.00 Mäkihypyn mc, Zakopane. 15.30 Maastohiihdon mc, Seefeld. Minä raportoin varaurheiluministeri ( Juri) Nagornihille, Nagornih raportoi urheiluministeri Mutkolle, Mutko raportoi presidentti Putinille, Rodtshenkov sanoi. Rodtshenkovin Putin-puheiden seurauksena on todennäköisesti vain lisää kiistämistä Venäjän puolelta, mutta Pekingin olympialaisia koskevat väitteet voivat vielä muuttaa kisojen tulosluetteloja. 05.05 (s) Vancouver Canucks– Colorado Avalanche. Olennaista on, miten todistusvoimainen lausunto on. HÄSA. VIASAT HOCKEY NHL: 02.05 (s) Pittsburgh Penguins–San Jose Sharks. Raiko Häyrinen Helsinki Venäjän koko yleisurheilujoukkue oli doupattu Pekingin olympialaisissa 2008, ja presidentti Vladimir Putin tiesi Sotshin 2014 talviolympialaisten testihuijauksesta. 9.00 Yhdistetyn mc, Seefeld. Minulle tämä oli kolmas kerta täällä, mutta ensi kertaa pääsin hiihtämään originaalireitin, Pollari iloitsi – Alku oli hankala. Mutko kertoi minulle, että Putin muisti minun nimeni erittäin hyvin. –. 16.35 Mäkihypyn mc, Zakopane. RUUTU+ URHEILU 1 Liiga: 14.00 KalPa–Jukurit. –. 6.30 Tennis: Australian avoimet, Melbourne. Hämeenlinnan Hiihtoseuran Terhi Pollari jatkoi urakointiaan Ski Classics-maratonhiihtosarjan viidennessä osakilpailussa Italiassa, jossa hiihdettiin perinteisellä tyylillä 70 kilometrin Marcialonga. Nämä olivat SVT:n maanantaina julkistamat maistiaiset Venäjän entisen antidopingjohtajan – tai pikemmin dopingjohtajan – Grigori Rodtshenkovin kansainvälisenä yhteistyönä syntyneistä haastatteluista, jotka oli määrä julkaista kokonaisuudessaan saksalaisella ARD-kanavalla myöhään maanantai-iltana. 18.35 (s) Alppihiihdon mc, Tukholma: N/M parisuurpujottelu. 11.00 Alppihiihdon mc, Garmisch Partenkirchen. Ylämäen työntämistä pitää vielä kehittää, mutta muutoin tasatyönnöllä kisaaminen alkaa jo sujumaan. 19.00 Ravit: Toto5. – Hieno kisa aurinkoisissa olosuhteissa. EUROSPORT 2 6.00 Alppihiihdon mc, Garmisch Partenkirchen. Kärkikolmikon takana erot olivat suuret. Se toimi kuin sveitsiläinen kello. 9.30 Maastohiihdon mc, Seefeld. 19.30 Maastohiihdon mc, Seefeld. 11.30, 16.00 Tennis: Australian avoimet. Ihmiset juhlivat olympiavoittajia, ja me vaihtelimme heidän virtsanäytteitään, Rodtshenkov kertoi 2016 New York Timesille. 20.00 Yhdistetyn mc, Itävalta. Rodtshenkov kertoo saaneensa tietonsa Venäjän silloiselta urheiluministeriltä Vitali Mutkolta. 20.45 Alppihiihdon mc, Garmisch Partenkirchen: M/syöksylasku. Yhdysvaltoihin 2015 lopussa loikannut ja liittovaltion poliisin FBI:n todistajansuojeluohjelmassa piileskelevä Rodtshenkov on Venäjän dopingskandaalin avaintodistaja, sillä hän oli valtiojohtoisen dopingohjelman pääarkkitehti. 22.00 Liiga: KalPa–Ässät. Se oli hyvin yksinkertainen ketju. TV-URHEILU Terhi Pollari 11:s Italiassa CAVALESE. Hänen syytöksensä Putinia kohtaan on kuitenkin toistaiseksi konkreettisin väite Venäjän presidentin sekaantumisesta kotikisojen dopinghuijaukseen. Lumitilanteen takia viime vuosina reittiä on jouduttu lyhentämään, mutta tänä vuonna kilpailu käytiin täysmatkalla. Morgan Tournament of Champions, New York. Yhdistetyn mc, Seefeld: 22.20 Mäki. Ensimmäiset 18 kilometriä noustiin laaksoa ylöspäin ja kärkinaiset lähtivät kovaa. RUUTU+ URHEILU 3 Liiga: 18.15 (s) JYP–Sport. 16.00 Sport– Ässät. C MORE GOLF 8.00, 20.45 PGA Tour. Uusintatestien takaraja on kymmenen vuotta kisoista, ja se on tulossa täyteen tänä vuonna. 4: 18.15 (s) KooKoo–HIFK. 00.05 Mäkihypyn mc, Zakopane. 10.00 Mäkihypyn mc, Zakopane. VIASAT JÄÄKIEKKO NHL: 02.05 (s) Columbus Blue Jackets– Minnesota Wild. Venäjä on menettänyt viisi kultaa, kahdeksan hopeaa ja yhden pronssin Sotshin kisoista
595) (597) Mia Eklund Suomi 42. Hän yritti kolme kertaa ensi kesän Berliinin EM-kisojen tulosrajan 445 ylitystä. 1. 2. TAMMIKUUTA 2018 A22 HÄMEEN SANOMAT URHEILU -3 -4 -4 -3 -4 -5 -4 -5 -5 Pilvisyys on enimmäkseen runsasta mutta paikallinen rakoilu on mahdollista etenkin pohjoisessa. Seiväshyppääjä Saga Andersson paransi halliennätyksensä lukemiin 437, kun hän voitti alle 19-vuotiaiden naisten kilpailun Helsingissä. 5. Maaliskuussa 18 vuotta täyttävä Esbo IF:n Andersson ylitti talven kotimaisen kärkituloksen 437 toisella yrityksellään. Kaksi edelliskautta Toivomäki pelasi Sarpsborgissa Norjan liigaa. 2. Porin kansallisissa kisoissa Moona Mäkelä voitti T15-kuulakisan ennätyksellään 10,72 ja pituudessa ennätyshyppy 491 riitti kakkossijaan. 6. Miesten jalkapalloliigassa pelaava Kuopion Palloseura on hankkinut riveihinsä puolustaja Henri Toivomäen. 15-vuotias Enni Saarinen kellotti alkuerässään 8,51. 611) (605) Emil Ruusuvuori Suomi 45. Troikka: 73,73. Koillistuuli on laajalti heikkoa. TIISTAINA 30. Venäjä–Norja 15–1 (6–0) Seuraavat ottelut: 30. Tampereella Pirkkahallijuoksuissa 18-vuotias Nea Laine voitti 60 metrin alkueränsä ennätyksellään 8,12 ja kiri A-finaalin viidenneksi (8,13). Naiset: 1) Tiril Udnes Weng Norja, 2) Nadine Fähndrich Sveitsi, 3) Natalia Neprjajeva Venäjä, 4) Amalie Håkonsen Ous Norja, 5) Jana Kirpitshenko Venäjä, 6) Antonia Fräbel Saksa, ...suomalaiset: 8) Johanna Matintalo, 30) Vilma Nissinen. Miesten ja poikien 60 metrillä 14-vuotias Ukko Korhonen voitti alkueränsä ajalla 7,75 ja oli Bfinaalissa kolmas (7,76). 1. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 10, 19, 20, 23, 34, 37, 38, 40, 42, 48, 54, 55, 59, 61, 63, 64, 66, 67, 70 Kunkkunumero: 48 Maanantai 29. – Nissinen kaatui alkuerässään. B-lohko: USA–Saksa 14–4 (7–2), Unkari–Kazakstan 0–29 (0–18). 2. Maastohiihto GOMS, SVEITSI Nuorten MM-kilpailut, 2. Toto (3-2-4): 5,55 1,69-1,39-2,29 6,15. STT KuPS hankki Toivomäen KUOPIO. Puolustuksen eri paikoilla viihtyvä Toivomäki, 26, pystyy pelaamaan myös keskikentän keskustassa. OrPo– HPK, 4. 2. lähtö, lv 2140 m: 1) Gold Arrow Web/Hannu Torvinen 17,9a (5,55), 2) Caramba Mustang 18,0a (2,45).3) Abhaya 18,2a (6,93).4) Frecita 18,5a (29,25).poissa: 11. Ajoittain sataa kevyttä pakkaslunta ja etelässä myös jäätävä tihku on mahdollista. TULOSPÖRSSI Tarmo-juniorit iskussa HÄMEENLINNA. 2 -16 -14 -10 -10 -8 -7 -6 -4 -4 -6 -4 -4 -18 -15 -14 -10 -14 -11 -10 -7 -6 -8 -8 -4 5 9 7 9 4 6 10 4 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna -4 Riihimäki -4 Forssa -3 -4 -4 -4 -5 -5 -5 -6 -7 -5 ti Hämeenlinna -4 Riihimäki -4 Forssa -4 ke -6 -5 -6 to -7 -6 -6 pe -9 -9 -9 la -11 -12 -11 Helsinki 8:41 16:25 Hämeenlinna 8:48 16:23 Oulu 9:14 15:49 Utsjoki 10:10 14:41 Helsinki -3 Joensuu -9 Jyväskylä -8 Kajaani -10 Kemi -8 Kilpisjärvi -15 Kotka -4 Lahti -5 Lappeenranta -7 Oulu -12 Pori -3 Rovaniemi -10 Sodankylä -14 Tampere -8 Turku -2 Vaasa -8 Alanya +17 Barcelona +14 Dubrovnik +11 Eilat +22 Johannesburg +24 Las Palmas +16 Ateena +16 Malaga +16 Tokio +5 Nizza +11 Pariisi +9 Phuket +26 Pietari -5 Rodos +17 Rooma +13 Tukholma +3 Chicago -2 Innsbruck +2 Vancouver +6 Los Angeles +27 Mexico City +12 Lima +25 Buenos Aires +27 Rio de Janeiro +24 New York +2 Lontoo +8 Madrid +12 Tallinna -2 Dakar +20 Kapkaupunki +23 Murmansk -15 Moskova +1 Novosibirsk -14 Kairo +18 Nairobi +27 Dubai +20 Goa +33 Peking +2 Tokio +6 Singapore +28 Sydney +27 Lumensyvyys 30.1. –?Jos riman etäisyys kuopasta olisi ollut hieman toinen, se olisi ollut ylitys, ennätyksekseen ulkona 442 hypännyt Andersson kertaili viimeistä yritystään. 3. Erissä oli yhteensä 40 juoksijaa. Andersson pääsi riman yli, mutta pudotti sen alas tullessaan. –?Hän on pelannut viime kausina oikeana laitapuolustajana, mutta me hankimme hänet toppariksi, KuPSin päävalmentaja Jani Honkavaara sanoi tiedotteessa. Nelinpeli: 1) (1) Lukasz Kubot Puola ja Marcelo Melo Brasilia 9 560, 3) Henri Kontinen Suomi 6 790, 4) John Peers Australia 6 790. päivä: A-lohko: Ruotsi–Suomi 9–1 (5–0) Suomen maali: Tuomas Määttä. Hämeenlinnan Tarmon yleisurheilujuniorit ovat jälleen vahvassa vedossa viikonlopun hallikisoissa. Toivomäki on edustanut kotimaan liigassa FC Lahtea ja ulkomailla italialaista Atalantaa, hollantilaisia Ajaxia ja lainalla Almerea sekä norjalaista Sarpsborgia. Toto (3-10-11): 6,21 2,06-2,92-2,31 44,03. WoVo Rovaniemi–LP Viesti, 1. Toto (8-53): 5,29 2,66-6,02-1,55 169,78. Naiset, WTA-lista: Kaksinpeli: 1) (2) Caroline Wozniacki Tanska 7 965, 2) (1) Simona Halep Romania 7 715, 3) (4) Elina Svitolina Ukraina 6 085, 4) (3) Garbine Muguruza Espanja 5 690, 5) (6) Karolina Pliskova Tshekki 5 445, 6) (7) Jelena Ostapenko Latvia 4 901, 7) (8) Caroline Garcia Ranska 4 495, 8) (5) Venus Williams USA 4 278, 9) (16) Angelique Kerber Saksa 3 031, 10) (11) Kristina Mladenovic Ranska 2 935, 11) (10) Johanna Konta Britannia 2 825, 12) (12) Julia Goerges Saksa 2 825, 13) (13) Sloane Stephens USA 2 813, 14) (14) Madison Keys USA 2 644, 15) (15) Anastasija Sevastova Latvia 2 540, 16) (17) Ashleigh Barty Australia 2 486, 17) (20) Svetlana Kuznetsova Venäjä 2 462, 18) (9) Coco Vandeweghe USA 2 434, 19) (21) Magdalena Ribarikova Venäjä 2 363, 20 (37) Elise Mertens Belgia 2 215, ... Mukana oli 83 juoksijaa eri-ikäistä. Toto (3-10-8): 3,64 1,91-2,05-5,31 10,77. Ajoittain sataa kevyttä pakkaslunta ja etelässä myös jäätävä tihku on mahdollista. Lämpötila on ja -8, Lapissa -8 ja -20 asteen välillä. Lentopallo NAISTEN MESTARUUSLIIGA HPK–WoVo 3–0 (25–17, 25–23, 25–18) HPK 20 11 5 1 3 53– 24 44 Kuusamo 19 12 1 4 2 47– 25 42 LP Viesti 17 11 3 1 2 44– 20 40 OrPo 17 11 2 1 3 42– 19 38 LiigaPloki 18 7 3 3 5 37– 32 30 Jymy 20 5 2 4 9 32– 46 23 Kangasala 19 4 1 3 11 26– 46 17 Vampula 18 2 2 14 18– 47 10 WoVo 16 2 14 8– 48 2 Seuraavat ottelut: 31. Ensimmäisellä kaudellaan hän esiintyi puolustuslinjassa 12 ottelussa, mutta toisella kaudella vastuu jäi pieneksi. lähtö, Toto65-2, lv 2140 m Kyvyt Esiin -divisioonakarsinta: 1) Dillon Ride/Tapio Perttunen 16,6a x (3,64), 2) Castafiore* 16,8a (5,72).3) San Jose Shark 16,9a (28,34).4) Liberace 17,0a (7,37).poissa: 9. STT. Ruotsi–Norja, Venäjä–Suomi. 3 Pilvisyys on enimmäkseen runsasta mutta paikallinen rakoilu on mahdollista etenkin pohjoisessa. 1. Rahapelit KENO Sunnuntai 28. Toto (11-10-7): 8,07 2,743,55-3,62 47,20. klo 8 Jääpallo HABAROVSK Miesten A-ryhmän MM-kisat, 1. Toto (11-3-6): 1,96 1,26-1,61-3,25 3,48. Pelivaihto 106 345,10 e, yleisöä 615 Tennis LONTOO Maailmanlistat: Miehet, ATP-lista (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Kaksinpeli: 1) (1) Rafael Nadal Espanja 9 760 pistettä, 2) (2) Roger Federer Sveitsi 9 605, 3 (6) Marin Cilic Kroatia 4,960, 4) (3) Grigor Dimitrov Bulgaria 4 630, 5) (4) Alexander Zverev Saksa 4 610, 6) (5) Dominic Thiem Itävalta 4 060, 7) (7) David Goffin Belgia 3 460, 8) (9) Jack Sock USA 2 880, 9) (10) Juan Martin Del Potro Argentiina 2 815, 10) (11) Pablo Carreno Busta Espanja 2 705, 11) (12) Kevin Anderson Etelä-Afrikka 2 620, 12 (13) Sam Querrey USA 2 490, 13 (14) Novak Djokovic Serbia 2 470, 14 (17) Nick Kyrgios Australia 2 395, 15 (8) Stan Wawrinka Sveitsi 2 385, 16) (20) Tomas Berdych Tshekki 2 320, 17) (18) Lucas Pouille Ranska 2 235, 18) (16) John Isner USA 2 230, 19 (15) Jo-Wilfried Tsonga Ranska 2 050, 20) (19) Andy Murray Britannia 1 960, ... lähtö, sh 2140 m: 1) Morison/Tapio Perttunen 29,3a (6,21), 2) Carmeniina 29,7a (14,7).3) Porttikallion Ässä 30,0a (4,5).4) Jennyn Lumikki 30,2a (13,9).poissa: 5, 7. Erika Välkkynen venytti pituuskisan kolmanneksi ennätyksellään 482 ja 60 metrillä kaksikko eteni finaaliin, jossa Välkkynen oli toinen (8,50) ja Mäkelä kolmas (8,63). Koillistuuli on laajalti heikkoa. Päiväarvonta Oikeat numerot: 3, 4, 5, 7, 13, 14, 22, 23, 24, 26, 27, 29, 35, 39, 45, 51, 53, 57, 65, 67 Kunkkunumero: 23 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 2, 5, 9, 13, 16, 22, 30, 31, 33, 36, 50, 51, 53, 54, 55, 62, 63, 65, 66 Kunkkunumero: 1 Raviurheilu LAHTI 1. Atalantassa ja Ajaxissa murtautuminen edustusjoukkueeseen jäi tekemättä. Kolmas yritys oli lähellä onnistua. lähtö, Toto65-3 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) El Dirtyman/Iikka Nurmonen 14,3a (1,96), 2) Moonlight Storm 14,4a (4,61).3) Oakie 14,4a (37,41).4) Ice Wine 14,5a (4,67).poissa: 1, 8. HÄSA Andersson taivutti halliennätyksensä HELSINKI. Koripallo NBA Chicago–Milwaukee 96–110 (C: Lauri Markkanen 32 min, 17 pistettä, 10 levypalloa, 2 syöttöä, pelitilanneheitot 6/10, kolmoset 2/4, vapaaheitot 3/3, 3 menetystä), Houston–Phoenix 113–102, New Orleans–LA Clippers 103–112, Cleveland–Detroit 121–104, Oklahoma City–Philadelphia 122–112, Toronto–LA Lakers 123–111, San Antonio–Sacramento 113–98. Lämpötila on ja -8, Lapissa -8 ja -20 asteen välillä. päivä: Alle 23-vuotiaiden sprintit (v): Miehet: 1) Erik Valnes Norja , 2) Jan Thomas Jenssen Norja, 3) Even Northug Norja, 4) Beda Klee Sveitsi, 5) Valentin Chauvin Ranska, 6) Alin Florin Cioanca Romania, ...suomalaiset: 8) Joni Mäki, 9) Verneri Suhonen, 15) Juuso Haarala, 17) Lauri Vuorinen. lähtö, lv 2140 m: 1) Get Lucky/Hannu Torvinen 15,5a (5,29), 2) Xenia Lake 15,8a (41,38).3) Crossover 15,8a (2,86).4) Adventures Wily 16,0a (13,91).poissa: 12. Andersson hyppää seuraavan kerran lauantaina Turussa, jossa kilpaillaan katsastus Uppsalassa käytävään pohjoismaiseen hallimaaotteluun. 1. LP-Vampula–LP Kangasala, WoVo Rovaniemi–Kuusamo. 4. Kuusamo–LP Viesti, 3. lähtö, Toto65-1, sh 2140 m Nousijadivisioonakarsinta: 1) Sarinan Samppa/Tapio Perttunen 29,0a (8,07), 2) Hyvännäköinen 29,1a (10,94).3) Villihiisi 29,2a x (7,76).4) Sanviri 29,2a (18,53)
Hinnat sisältävät alv. Ilmestyy 7 päivänä viikossa. Kestotilaus alk. Määräaikainen alk. Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. HÄMEEN SANOMAT A23 TIISTAINA 30. PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ....................................................... Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. (03) 615 1300, ma–pe klo 8–16. 0800 96675 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7. ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Avoinna: ma–pe klo 8–16 Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511. Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. tilausasiat) puh. VIRTANEN KAMALA LUONTO IPANAVALTA WUMO FINGERPORI VIIVI JA WAGNER. TAMMIKUUTA 2018 Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 ...................................................... 18,58 €/kk. Viikonlopputilaus alk. Kerran ja vain kerran! Taso: Keskivaikea Tehtävä numero 4298. (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi YHTEYSTIEDOT SUDOKU Sudoku-tehtävän 4297 ratkaisu. TILAAJAPALVELU (tilaukset, osoitteenmuutokset ym. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. TOIMITUS Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Avoinna: ma–pe klo 9–23, la ja su klo 12.30–23 toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja/toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen ...........(03) 6151 400 Toimituspäällikkö Mikko Soini .........................................................(03) 6151 203 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .................................................(03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Veli-Matti Virtanen ................................................(03) 6151 403, 040 8682 403 Uutispäällikkö Susanna Kinnari .....................(03) 6151 410, 050 3709 278 Toimitus, toimitussihteerit ...................................(03) 61 511, Iltaisin 6151 410 Just, Ajastin .................................................................................................(03) 6151 462 Kulttuuri .........................................................................................................(03) 6151 461 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja ............(03) 6151 444, 040 8682 444 Hattulan kuntatoimittaja ..................................(03) 6151 443, 040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja ............................(03) 6151 442, 040 8682 442 Riihimäen aluetoimittaja ....................................................................040 8682 406 riihimaki@hameensanomat.fi Talous ..............................................................................................................(03) 6151 451 ILMOITTAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe .............................................................................(03) 61 511 Lukijailmoitukset ..................................................................................... (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT, Alma Manu Oy ma–pe klo 6.00–11.00 la–su klo 7.00–11.00................................ LT-levikki 2016: kokonaislevikki 22 671. B. 30,87 €/kk. 34,00 €/kk. tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 13.12.2017 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. (03) 6151 354 Ilmoitusvalmistus ....................................................................................(03) 6151 503 Lukijailmoitukset: ilmoitukset@hameensanomat.fi Painovalmiit ilmoitusaineistot: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI: www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo
Tapahtuman tarjoiluihin kuulunut Kyrön gini teki kauppansa Firenzessä. Koskenkorva myy Yhdysvalloissa jo ”hyvää vauhtia”. Koskinen vakuuttaa, että muoti ja juoma sopivat hyvin yhteen. Ja taso kasvaa kohisten. . • Suomalaiset juomat ovat menestyneet viime vuosina hyvin kansainvälisissä kilpailuissa. –?Olemme luomassa uutta lifestyle-brändiä, ja siksi on luonnollista olla yhteistyössä suomalaisten muodintekijöiden rinnalla. Seuraavaksi Kyrö tähtää Atlantin taakse, jossa Altian Koskenkorva on jo syksystä lähtien ollut. TAMMIKUUTA 2018 A24 HÄMEEN SANOMAT Virpi Niemistö Kansainvälinen muotikerma siemaili pari viikkoa sitten maailman tärkeimmillä miesten muotimessuilla giniä Suomen Isostakyröstä. Ginin lisäksi myös Kyrö Distilleryn design onkin saanut kansainvälisiä palkintoja. UUTISET. Aiemmin Kyrö on ollut yhdessä Marimekon kanssa Pariisin muotiviikoilla ja osallistunut designtapahtumaan Milanossa. LM–HÄSA Alkoholivienti luottaa tyyliin ja tarinoihin . Kyrö Distillery on yksi paristakymmenestä suomalaisesta alkoholia vievästä yrityksestä. . –?Hyvin tuntui maittavan, Kyrö Distilleryn brändivastaava Mikko Koskinen toteaa. –?Suomalainen tuotanto on jo tyylikkyydeltään kansainvälisellä tasolla. Suomi oli tänä vuonna Firenzen Pitti Uomo -messujen teemamaa, ja Kyrön ginitarjoilu siivitti suomalaisen miestenmuodin maailmanvalloitusta. Digitaalisuus on tärkeä osa juomien markkinointia tänä päivänä. • Väkijuomien osuus on tällä hetkellä noin 10 prosenttia elintarvikkeiden ja juomien viennistä. Koskenkorvaa myydään tällä hetkellä yhteensä noin 30 maassa. Koskisen mukaan tyylikkyyteen on tarpeen panostaa yhtä lailla muotikuin juomabisneksessä. Altia keskittyy Amerikan-valloituksessaan aluksi vahvasti Chicago–Michigan-alueelle. 170 Me • Kun alkoholiviennin arvo vuonna 2015 oli noin 129 miljoonaa euroa, koko vuoden 2017 ennuste on jo 160–170 miljoonaa euroa. • Pääosa juomaviennistä suuntautuu vielä EU-alueelle. Isokyröläinen gini oli mukana maailman tärkeimmillä miesten muotimessuilla. –?Koskenkorva Vodka on listattu tällä hetkellä esimerkiksi Total Wines & More -ketjussa, joka on eräs Yhdysvaltojen suurimpia alkoholin myyjiä valtakunnallisesti. Nyt alkuvuonna potentiaaliset ostajat ovat maistelleet suomalaisia juomia myös vienninedistämismatkalla Singaporessa. –?Meno USA:n markkinoille on suunnitelmissa lähempänä kesää, ja meiltä yksi perustajista muuttaa avaamaan markkinaa. Se vie tuotteitaan nyt 28 maahan. –?Tarinan lisäksi ulkomailla vetoavat Suomen puhtaus ja pohjoisesta sijainnista johtuva vuorokauden pituuden vaihtelu vuodenajan mukaan. –?Yhdysvaltojen lisäksi toinen Altialle tärkeä markkina on Venäjä. Viestin läpivieminen isolle yleisölle ottaa joka tapauksessa aikaa. KUVA: Proj3ct Studio ALKOHOLIN VIENTI Kasvaa vauhdilla isoissa maissa • Alkoholijuomat ovat nousseet suomalaisen elintarvikeviennin kärkeen sen jälkeen, kun maitotuotteiden vienti Venäjälle tyrehtyi EU-pakotteiden seurauksena. • Alkoholin vienti kasvaa nopeasti Aasiaan, Venäjälle ja Yhdysvaltoihin. –?Siellä on olemassa vahva pohjoismainen ja suomalainen yhteisö, jota luontaisesti kiinnostavat pohjoismaiset tuotteet. KYRÖ DISTILLERYN Koskinen kertoo, kuinka suomalaisella maaseudulla sijaitsevan juomayrityksen saunasta lähtenyt syntytarina herkisti muotiväkeä Italiassa jopa kyyneliin saakka. Kun pakotteet tyrehdyttivät maitotuotteiden viennin Venäjälle, alkoholi on parissa vuodessa noussut suomalaisen elintarvikeja juomaviennin vetonaulaksi. –?Alku on ollut hyvä, ja olemme ehdottomasti rakentamassa brändiä Yhdysvalloissa pitkällä tähtäimellä, Reinikkala lupaa. TIISTAINA 30. Suomi oli tänä vuonna miesten muodin kansainvälisen huipputapahtuman Pitti Uomon teemamaa. –?Koskenkorva Vodkan brändifilmiä on Youtubessa katsottu yli miljoonaa kertaa, ja nyt verkossa pyörii uusi kampanja, Reinikkala kertoo. ALTIAN BRÄNDIVASTAAVAN Suvi Reinikkalan mukaan Koskenkorvaa myydään jo hyvää vauhtia ulos Yhdysvalloissa.
> Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi HÄMEEN SANOMAT B-OSA • TIISTAINA 30. 6 AJASTIN B2–B3 VILLE-VEIKKO KAAKINEN Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN KATTOREMONTTI! Katso laaturemontti.fi. TAMMIKUUTA 2018 Oppilaatkin osaavat Myllymäen koulussa oppilaat pääsevät mukaan päättämään asioista. Julius Koponen toimii oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana
Myllymäen koulussa osallisuus lähtee Lepistön mukaan pienistä, ruohonjuuritason asioista koulun arjessa. Leikimme salissa hirvenmetsästystä. Tervetuloa!” Tämä on yksi esimerkki ala-asteikäisten oppilaiden osallistamisesta koulun arjen pyörittämiseen. –?Lukuvuoden alussa äänestimme välituntisäännöistä. Osallisuus on hyvä myös mehengen kannalta. Oppilaskunnassa voin vaikuttaa koulun asioihin. Toivoimme muun muassa roskista koulun pihalle, ja lopulta saimme sen. –?Se täytyisi hoitaa jokaisessa koulussa laadukkaasti. Ei tule erimielisyyksiä, kun päätökset ovat demokraattisia. KUUDESLUOKKALAINEN Julius Koponen toimii oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Kaikki ovat ystäviä toistensa kanssa. . Kaikkia kuunnellaan. –?On hyvä, että kaikki saavat vaikuttaa. Tehtäviin kuuluu laittaa oppilaiOsallisuuskin on oppimista . –?Se tuo kouluun yhteishenkeä, ja oppilaat ovat aktiivisia. Opettajien pitää uskaltaa luottaa siihen, että oppilaatkin osaavat päättää ja tehdä asioita. –?Osallisuus on ollut yksi lempilapsistani jo useita vuosia. Osallisuus on sitä, että kaikki oppilaat ovat heti alusta asti mukana suunnittelemassa asioita eivätkä vain osallistu jonkun toisen suunnittelemaan juttuun, kertoo Myllymäen koulun vararehtori ja luokanopettaja Anssi Lepistö. . OSALLISUUS ON myös yksi uuden opetussuunnitelman (OPS) keskeisistä teemoista. TIISTAINA 30. Osa vanhoista säännöistä jäi pois ja uusia tuli tilalle. –?Oppilaat saavat joskus päättää, missä järjestyksessä oppiaineet ovat koulupäivän aikana, tai he saavat päättää pulpettien paikat, eli kuka istuu missäkin. Oppilaat myös pyörittävät koulupäivän mittaan pikku toimintoja ikätasonsa mukaisesti.. Lisäksi päätämme teemapäivistä. . TAMMIKUUTA 2018 B2 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN Susanna Lähdekorpi Hämeenlinna Myllymäen koulun vanhan puurakennuksen kaiuttimista kuuluu luokkiin poikaoppilaan kuulutus: ”Nyt kello 10 on 4.–6.-luokkalaisille välkkärivälkkä. Varsin usein törmää siihen, että kun oppilaskunta on valittu, osallisuus on hoidettu, Lepistö toteaa. VIIDESLUOKKALAISET Lotta Hongisto ja Nella Suominen toimivat Myllymäen koulussa kirjastonhoitajina. Myllymäen koulussa kaikki oppilaat otetaan mielipiteineen mukaan keskusteluun ja päätöksen tekoon koulun yhteisen hyvän eteen. Oppilaskunnan hallitukseen kuuluva viidesluokkalainen Eino Sääksjärvikin liputtaa osallisuuden puolesta
• Oppilaita ”työskentelee” keittiöavustajina, kirjastonhoitajina ja atk-oppilasagentteina. Pontimena työssä on ollut se, että tälläkin hetkellä noin 1?700 hämeenlinnalaista on väistötiloissa koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmien vuoksi. Hämeenlinnan verkkosivuilla on runsaasti vaihtoehtoja ja taustietoa, joihin voi tutustua jo etukäteen. Kaksi viikkoa Filippiineillä eloa ja laavaa puhkunut Mayon-tulivuori ei maanantaina häirinnyt koripallon pelaamista Camaligin kylässä. Kaupunginhallitus päättää palveluverkosta maaliskuun lopulla. • Liikkuva koulu -hanke. Myllymäen koulun vararehtori Anssi Lepistö. • Oppilaat ottivat kantaa myös kaupungin palveluverkkosuunnitelmiin tekemällä pienen videon aiheesta ja kirjelmän aiheesta. –?Tässä oppii, miten yhteiskunta ihan oikeasti pyörii ja miten ollaan osallisena demokratiassa. –?Kuuleman perusteella olemme varmasti edelläkävijöitä. Kaikki, mitä haluat tietää palveluverkosta Hanna Antila-Andersson Hämeenlinna Uhkaako lähikoulua lakkautus, entä kirjastoa. Oppilaat saavat suunnitella liikettä koulupäivään. • Oppilaat saavat ottaa kantaa koulun kehittämiseen ja lukuvuosisuunnitelmaan. oppilaskuntavaalit, kampanjat, oppilaskuntapäivien avajaiset. Ikäihmiset käyvät auttamassa luokissa lapsia. • Oppilaat päättävät välituntisäännöistä ja osallistuvat järjestyssääntöjen laadintaan. Kulttuuriklubi on osa kaupungin kulttuuripalveluiden jatkuvaa toimintaa. MALASIG / EPA. Missä sijaitsee tulevaisuudessa lähin terveysasema. • Koulumummo ja -vaari -toiminta. KUVAT: Ville-Veikko Kaakinen MYLLYMÄEN KOULU Esimerkkejä osallisuudesta • Oppilaskunta: mm. Näihin ja moniin muihin kysymyksiin voi saada vastauksen keskiviikkona 31.1. tammikuuta Vihreässä talossa pidetään Kulttuuriklubi kello 18–20 osoitteessa Pohjoinen Asemakatu 1. Hämeenlinnan kaupunki julkisti äskettäin palveluverkkoselvityksen, joka kokoaa yhteen eri vaihtoehdot erityisesti koulujen ja päiväkotien tulevaisuudesta, mutta myös muista palveluista. Välitunneilla isommat oppilaat leikittävät muita oppilaita, lainaavat välineitä ja pitävät paikat siistinä. klo 18 Hämeenlinnan Raatihuoneella suuressa palveluverkkoillassa. Meillä on systemaattisimmin tartuttu osallisuuteen ja annettu siihen resursseja. eläinten viikolla piirustusja tietokilpailupajat, ystävänpäiväviikolla teemana ”Kaveria ei jätetä”. –?Tykkään siitä hommasta. Siihen asti on aikaa vaikuttaa. Tapaamiset ovat epämuodollisia ja kuka tahansa voi ehdottaa aikaa tai aihetta keskusteluun. Purkausten tieltä on evakuoitu ainakin 80?000 ihmistä. Mm. On tärkeä huolehtia myös siitä, että hiljaisimmat ja vetäytyvimmätkin oppilaat pääsevät ilmaisemaan mielipiteitään, Lepistö lisää. Saan pitää yhteisiä paikkoja siistinä, Suominen jatkaa. Oppilaat sovittelevat pieniä ristiriitatilanteita. Samanikäinen Eino Sääksjärvi kuuluu oppilaskunnan hallitukseen. Nämä sekä kaupungin kulttuurilaitosten yhdessä kokoamat toiminnot muodostavat Kulttuurin toimintaohjelman. Mitkä ovat vaihtoehdot. Kulttuuriklubilla pohditaan sitä, millaista toimintaa yhdistykset tai yksityiset tahot tarjoavat ja miten se nivoutuu kaupungin uuteen yhteisöstrategiaan ja politiikkaohjelmiin. Lyhyen alustuksen jälkeen piirretään kulttuurikarttaa, keskustellaan ja tehdään ryhmätöitä. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT B3 AJASTIN den palauttamat kirjat takaisin hyllyihin sekä panna esille suositeltavia kirjoja ja pitää kirjasto siistinä. KUVAKULMA FRANCIS R. • Luokkakokoukset. LISÄKSI • Teemapäivät ja -viikot, välituntiteemaviikot. • Vertaissovittelu. • Kerhoja kummioppilastoiminta. VARAREHTORI Anssi Lepistö näkee, että osallisuus vaikuttaa suoraan koulun viihtyvyyteen. HÄSA 6 www.hameenlinna.fi/Paatoksenteko-ja-talous/Palveluverkkoselvitys/ Kulttuuriklubi käynnistyy Vihreässä talossa Hämeen Sanomat Riihimäki Riihimäellä rakennetaan ensimmäistä yhteistä kulttuurin toimintaohjelmaa, kerrotaan Vihreän talon tiedotteessa. Löytyykö kantakaupungin lukiolle tai lukioille vihdoinkin paikka. Kulttuuriklubi tarjoaa riihimäkeläisille kulttuuritoimijoille tilaisuuden keskustella ja verkottua. Kulttuuriyhdistysten ja -yritysten toiminta on merkittävä osa riihimäkeläistä kulttuurielämää, joka osaltaan parantaa asukkaiden hyvinvointia ja tyytyväisyyttä ja parhaimmillaan lisää vetovoimaa. TILAISUUS jakautuu aihepiireittäin eri rasteille, joista voi valita ne, jotka kiinnostavat tai vaikkapa kaikki. • Välkkäritoiminta. –?On kiva, että voi käyttää välkät siihen, että saa tehdä käsillä ja järjestellä paikkoja, Hongisto sanoo. TIISTAINA 30. Tiistaina 30. Jutustelun lomassa tarjotaan Vihreän talon kahvilaherkkuja ja välillä myös taiteellisia yllätysesityksiä. Uudet ykköset saavat viidesluokkalaisista kummit, jotka auttavat oppiaineissa. HÄSA Viidesluokkalaiset Lotta Hongisto (vas.) ja Nella Suominen toimivat Myllymäen koulussa kirjastonhoitajina ja huolehtivat kirjaston siisteydestä. Opitaan muodostamaan ja perustelemaan omia mielipiteitä ja näkemään asioita toistenkin näkökulmasta. Lepistö näkee, että osallistaminen opettaa oppilaille monenlaisia taitoja. –?Sitä kautta myös oppimistulokset ovat parempia, kun on hyvä mieli ja into olla koulussa. LEPISTÖ USKOO , että osallisuuteen panostaminen on Myllymäen koulussa pisimmällä Hämeenlinnan kouluista. –?Jos oppilas kokee olevansa kouluyhteisössä arvokas yksilö, hänen mielipidettään arvostetaan ja hän pääsee mukaan alusta asti suunnittelemaan asioita sekä olemaan sitä kautta osa yhteisöä, kyllä se koulussa viihtymistä ilman muuta parantaa
RYÖVÄYSTÄ SEURANNUT Hämeenlinna Vapaussota 1918 -näyttelyn nimestä K auppakeskus Goodmanissa Hämeenlinnassa avattiin viikonloppuna Arma Wanajan järjestämä Vapaussota 1918 -näyttely, jossa esitellään Suomen historiallisia tapahtumia sadan vuoden takaa. Nyt en puhu peräkammarien aikamiespojista. Näyttelyn järjestäjinä halusimme antaa kaikille osapuolille tasapuolisen näkyvyyden ja käsitellä aihetta mahdollisimman puolueettomasti. Lukiokoulutus ei voi olla pelinappula Hämeenlinnan lyseon lukion käytävänäkymä vuoden 2016 huhtikuulta. On sääli, että sinänsä tärkeä asia on pilattu kohuotsakkeiden, skandaalin ja tarkoitushakuisuuden takia. Martti Aarolan kirjoituksen pitäisi herättää edes jonkinlaista keskustelua hoivalaitosbisneksestä, vai onko todella niin, että vanhustenja psyykkisesti sairaiden ryöväys ”tehostetun palvelun yksiköissä” ei kiinnosta ketään. Haluttiin yksinkertaistaa hallintoa, saada saman ikäiset nuoret samojen oheispalvelujen piiriin ja tasa-arvoisiksi koulutusmahdollisuuksien näkökulmasta. Selittäkää ihmeessä, kuka tässä koki häirintää. Samaan aikaan on lukioissa saatu tiedelinjalle opetusministeriön myöntämä tiedelukion erityisstatus ja jatkettu yrittäjyysja urheilulinjojen kehittämistä. Se on osa kansakuntamme muistia. Ihan sattumalta paikalla oli kyttäämässä Seiskan kuvaaja. Lukioiden kohdalla ei puhuttu opetussuunnitelman edellyttämistä tilaratkaisuista mitään, mutta sanallisesti todettiin, että kaupungin tahtotila on säilyttää Lyseon lukion rakennus koulukäytössä. Kaupunki anoi lupaa siirtää oikeus antaa lukiokoulutusta Koulutuskuntayhtymä Tavastialle. Tulee mieleen, kun jokin aika sitten Jasmin Mäntylä pyrki keskellä yötä Ilkka Kanervan kotiin, niin että paikalle soitettiin poliisit. KUVA: Markku Tanni, arkisto Tärkeä asia pilattu kohuotsikoin V iki Salosen kirjoitus alanurkassa (HäSa 23.1.) oli todella hyvä ja tervehenkinen kirjoitus häirinnästä. TAMMIKUUTA 2018 S eitsemisen vuotta sitten lukiokoulutusta alettiin myllertää, koska kaupungilla oli tahtotila saada synkronointietuja toisen kouluasteen oppilaitosten välille. Ei yksistään vanhuksia ryövätä, vaan saman kohtalon kokevat myös mieleltään sairaat ”tehostetun palvelun yksiköissään”. Uhkakuvia ja mahdollisuuksia käytiin läpi, perustettiin sittemmin purettu lukioliikelaitos. Kaupungin esitellessä uusia koulujen palveluverkkosuunnitelmia koulujen henkilökunnalle, esiintyi perusopetuksen useiden kohteiden yhteydessä peruskorjaustarpeen perusteluna opetussuunnitelman mukaisuus. Näyttelyn nimi on herättänyt närkästystä muutamissa henkilöissä. PALVELUVERKKOUUDISTUKSEN yhteydessä tulevan Tavastian lukion henkilöstölle pudotettiin pommi: lukioiden ensi syksyksi suunniteltu ja valmisteltu siirtyminen Tavastian kampusalueelle otetaan uudelleen harkintaan. Koulutuksellinen tasa-arvo ei edellytä sitä, että kaikille tarjotaan samat kurssit, vaan sitä, että jokainen nuori voi valita kyllin laajasta tarjonnasta itselleen tarkoituksenmukaisimmin. Uudistuksen eteenpäin viemiseksi on henkilöstö niin koulutuskuntayhtymän hallinnossa kuin lukioissa tehnyt hartiavoimin töitä: suunnittelemalla, kuinka melko vähäiset neliöt hyödynnettäisiin tarkoituksenmukaisesti, kuinka sähköiset ylioppilaskirjoitukset järjestetään, kuinka ruokailutilat saadaan toimiviksi ja miten vaikkapa arjen toimintakulttuuri yhtenäistetään sekä yhteisöllisten tapahtumien jatkuminen varmistetaan. Hoivalaitosbisnekselle pitäisi todellakin suunnitella vähintäänkin voittokatto. (03) 615 1452, Faksi: (03) 615 1492 a mielipide@hameensanomat.fi TIISTAINA 30. Myös Keskuskoulun suojeluarvo sekä puistomiljöön suojeleminen tietyssä käytössä otettiin perusteluksi sille, että koko tai osa lukiokoulutusta asettuisi Lyseon kortteliin. Itse toivon, ettemme lietsoisi eripuraa aiempien sukupolvien tekemisistä. Voisiko Suomi kehitellä jonkinlaisen voittokaton ennen kuin kaikki dementikot ja mielisairaat on imetty kuiviin. Myöhemmin tämä päätös purettiin ja alettiin valmistella suurlukiota Tavastian kampukselle Hattelmalantielle. Nuo historialliset tapahtumat tunnetaan monella nimellä. Samoin kuin täällä Suomessa eduskunnan naisavustajat kertoivat asiattomista kommenteista, vihjailuista tai asiattomasta katselusta. Lukioiden fyysinen sijainti päätettiin pitää ennallaan. Toivotan jokaisen tervetulleeksi tutustumaan näyttelyymme, joka on avoinna 10.2.2018 asti. Kauppakeskus Goodmanilla ei ole osuutta näyttelyn nimeen, vaan se on seuramme valitsema. Tämä selkeä ero perusteluna pisti silmään. Aivan kuten kirjoititte, valtavat summat verorahoja päätyy kansainvälisille sijoittajille. Jokainen voi tarkentaa muistiaan vaikkapa tämänkaltaisissa näyttelyissä. Hoivalaitosbisneksestä muotoutuu ”maan tapa”, kun siihen ei kukaan puutu. PETTERI LEINO Hämeenlinna. Järjestävän seuran puheenjohtajana toivon, että me tämän päivän suomalaiset voisimme tarkastella noita tapahtumia historiallisena prosessina – ilman syyllisyyttä tai syyllistämistä. Ruotsin valtiopäivien puhemieheen kohdistuvien häirintäsyytösten yhteydessä väitettiin, että hän on aggressiivinen ja toimii itsevaltaisesti ja pyrkii nujertamaan nuoria naisia. Dementikkoja ja mielisairaita ei tässä yhteiskunnassa uskoakseni ole kiinnostunut puolustamaan monikaan. Lukioiden ja ammatillisen koulutuksen henkilökunta esitteli ongelmakohtia jättisuuren yksikön melko idealistisissa perustamisvisioissa. Jokainen puhukoon niistä sillä nimellä, mikä itsestä tuntuu parhaimmalta. B4 HÄMEEN SANOMAT MIELIPIDE Mielipide , Hämeen Sanomat, PL 530, 13111 Hämeenlinna a www.hameensanomat.fi > Puh. HALUAN TIETÄÄ Voittokatto olisi vähintä M artti Aarolalle kiitos asiallisesta kirjoituksesta. Historiaamme emme voi valita, emmekä kieltää. On liian epämääräistä, kun esim. KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Tavastia otti hieman vastahakoisesti kaupungin sille sysäämään vastuun, jota se on kuitenkin kantanut vakuuttavasti pyrkimällä oikeasti hyödyntämään synkronointietuja
Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Hän oli ainoa ehdokas, joka puhui ulkopolitiikan realiteeteista. Tahtotilana historiallisen, mutta nykyaikaiseen koulukäyttöön hankalasti muuntuvan rakennuksen sekä sisäilmaltaan ja kunnoltaan erittäin huonoksi todetun jättimäistä remonttia kaipaavan rakennuksen sekä puistomiljöön säilyttäminen koulukäytössä on niin taloudellisesti kuin käytännön kannalta järjetön. Niitä vaan vähemmän tuodaan julkisuuteen. Mikäli SDP:n linja ei muutu, se on 10–15 vuoden jälkeen haudassa. OLEN ITSE SEURANNUT oman kuusitoistavuotiaan nuoreni päiväkotija koulupolkua, jossa jokainen ”hänen käyttämänsä” rakennus on ollut joko sittemmin sisäilmaongelmien takia käytöstä poistettu, kouluksi huonosti taipuva väistötila tai parakki, jonka pihamaa on ollut pelkkää hiekkakenttää. Myös nimimerkkiä käyttäessäsi kerro nimesi ja yhteystietosi: osoitteesi ja puhelinnumerosi, jotka jäävät aina toimituksen tietoon. TIISTAINA 30. Joka tapauksessa keskustan on rakennettava puheyhteys häneen kahden hiljaiselovuoden jälkeen. PERUSSUOMALAISILTA menivät vaalit hyvin ottaen huomioon Huhtasaaren ulkopoliittisen kokemattomuuden. Väyrynen palannee Suomen eduskuntaan itse perustamansa kansalaispuolueen edustajana. IIRO VIINANEN ministeri Lahti P residentti Sauli Niinistö sai melkoisen äänipotin, ja kansan enemmistö tukee häntä vahvasti. Pääministeripuolueen pitäisi tehdä rankat johtopäätökset Vanhasen kannatuksesta ja valita ensi kesänä uusi puheenjohtaja puolueelleen. SDP on myös totuuden edessä, kun alamäki sen kuin jatkuu. Kokoomus hallitsee tätä maata ja se on yksi suuri syy siihen, että Suomi muistuttaa isoa pimeää mielisairaalaa. Tasavallan presidentti Niinistöllä, ulkoasianvaliokunnalla ja hallituksella tulemaan olevan todelliset haasteet syksyllä 2018, kun Ruotsissa järjestetään valtiopäivävaalit. Matti Vanhanen hallitsee ulkopolitiikan, mutta ei ollut tällä kertaa kansaan vetoava (Viimeksi kun hän oli ehdolla 2006, hän sai noin 18 %.). Olisikin varsin terveellistä ajoissa asennoitua uudella tavalla ja alkaa yhteistuumin etsiä keinoja, joilla valtiontalouden kestävyysvajeen poistaminen toteutuisi mahdollisimman kivuttomasti ja kerrankin ilman lakkouhkia. Tähän ei tule suostua ja ayliike voisi kerrankin osoittaa solidaarisuutta esimerkiksi luopumalla mittavista veroeduistaan, joista jäsenmaksujen verovähennysoikeus on noin 200 miljoonaa euroa. Luultavasti uusi hallituspohja tulee olemaan sellainen, että Ruotsi tulee jättämään Nato-hakemuksen. Kokoomuksen tehokas koneisto jauhaa hallituskumppaneitaan rikki yksi toisensa perään. Väyrysen puoliso sanoi, että nämä ovat viimeiset presidentinvaalit Väyrysen kohdalla. HISTORIA TOISTAA itseään, sillä jälleen vanhaa tapaa noudattaen valtiota huudetaan apuun rahoittamaan sovittujen lomarahaleikkausten menetykset. Tänä päivänä puolue osaa ajaa vain keskituloisten ammattiyhdistysihmisten asioita. En olisi niinkään varma asiasta. Kun liittojen osuus maksetuista ansioon sidotuista työttömyyskorvauksista on vain muutaman prosenttiyksikön suuruinen, ovat veroetuudet vähintäänkin perusteettomia. Jos se on kaupungille liian ylivoimaista, on lukiokoulutus syytä jättää kaupungin puljaamisen ulkopuolelle ja antaa koulutuskuntayhtymä Tavastian tehdä päätökset, joiden toteuttamisvastuu on sille siirretty jo vuosia sitten. TÄMÄ ON NYT se hetki, jolloin kaupunki voi tehdä päätöksellään pelastusliikkeen ja visioida oikeasti rohkeaa ja kokonaistaloudellista ratkaisua: satsata kunnolla lasten ja nuorten palveluverkkoon. Alkaneen viikon ilmoitetut mielenosoitukset ja lakot ovat myrkkyä hallituksen hyville tavoitteille parantaa työllisyyttä ja supistaa velkaantumista. tammikuuta. Ay-liikkeenkin on syytä muistaa, että siinä remontissa aikanaan eivät edes pyhänä pidetyt veroetuudet voi jäädä voimaan. Siinä sitten suomalaiset luovivat kahden blokin välillä yksin. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13130. JUHA SIPILÄN (KESK.) ja kokoomuksen politiikka on saanut sisäpoliittisesti liian paljon turmiota aikaan (työttömyysturvan heikennyksellä, mielettömällä maakuntauudistuksella, alkoholilain väljentämisellä, epäonnistuneella pakolaispolitiikalla jne.). Hänenkin, mahdollisesti tulevan potentiaalisen paluumuuttajan eli veronmaksajan tahtotila alkaa olla aika selvä: äkkiä pois Hämeenlinnasta, jossa tehdään pitkällä tähtäimellä kestämättömiä ratkaisuja, kun todellinen nuorten käyttämä infrastruktuuri on ollut vuosia retuperällä. Lukiokoulutus ei voi enää olla kaupungin päättäjien ja valmistelijoiden tahtotilojen pelinappulana. IKÄVÄÄ OLI todellisen älykön Nils Torvaldsin (ruots.) heikko menestys. Muistan nuoruudesta paljon hyviä muistoja ajoista ennen kuin kokoomus vuonna 1987 pääsi tekemään tuhojaan Suomen sisäpolitiikassa. ONGELMAKSI ON osoittautunut se, että Lyseon rakennuksen historiallisen suojeluarvon takia sinne ei voida tehdä riittävää ilmanvaihtoremonttia puhumattakaan esimerkiksi tilojen muokkaamisesta muuntuviksi ja monikäyttöisiksi oppimisympäristöiksi, joita myös lukion opetussuunnitelman toteuttaminen edellyttää. Eipä näytä ay-liikekään kiinnittävän huomiota siihen tosiasiaan, että vienti on jo usean vuoden ajan keskimäärin vain yhtenä kuukautena vuodessa ollut tuontia suurempi. HENRIK ARVIDSSON valtiotieteen maisteri Hämeenlinna Niinistö voitti, Huhtasaari yllätti Vuokko ja Paavo Väyrynen jälkimmäisen vaalityössä kauppakeskus Goodmanissa 7. KUVA: Markku Tanni, arkisto Lukiokoulutus ei voi enää olla kaupungin päättäjien ja valmistelijoiden tahtotilojen pelinappulana. Älyköt ja asioita hallitsevat ajetaan pois puolueesta. Laura Huhtasaari pärjäsi hämmästyttävän hyvin, samoin Paavo Väyrynen, joka pienellä panoksella nousi neljän kärkeen. Kirjoita lyhyesti, pari lausetta riittää. Viestin hinta on 0,50 euroa. Se olisi kaikkien etu. Pekka Haavisto oli kuin varjo viime vaaleista. Viestin alkuun koodi HSKOM ja tyhjän välilyönnin jälkeen kannanotto sekä kirjoittajan nimi ja mahdollinen nimimerkki. PIRITTA MALINEN Hämeenlinna Lukiokoulutus ei voi olla pelinappula Hämeenlinnan lyseon lukion käytävänäkymä vuoden 2016 huhtikuulta. Eli ongelmat eivät ole ohi ja siksikin olisi lakkoilun sijaan vientiyrityksiemme ponnisteluille eduksi käyttäytyä vastuullisesti ajan vaatimusten mukaisesti. TAMMIKUUTA 2018 Yläkoulun on ollut tarkoitus siirtyä Lyseon lukion rakennukseen lukiolaisten muutettua Tavastian kampukselle, jossa remontointityöt on jo aloitettu. DEMAREIDEN VIIMEINEN oljenkorsi seuraavissa presidentinvaaleissa on Jutta Urpilainen, mikäli hän on pystynyt antamaan puolueelle anteeksi saamansa kohtelun. Ay-liikkeen seurattava aikaansa A y-liike on jälleen tuhoamassa Suomen nousukauden kuten monesti ennenkin. Hämeenlinnan todellisen kaupungin eli meidän veronmaksajien, täällä asuvien ja täällä lapsemme ja nuoremme kasvattavien tahtotila on saada terveet ja asianmukaiset koulutilat, myös lukiolaisille. On huomioitava, että perussuomalaisia ei hajaannuksesta huolimatta ole pystytty hävittämään. Toisin sanoen SDP on sama kuin SAK. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet ja tarvittaessa lyhentää kirjoituksia sekä korjaa kieliasun. HÄMEEN SANOMAT B5 MIELIPIDE MIELIPIDEKIRJOITUKSET: Mielipidetoimituksen yhteystiedot ovat aukeaman vasemmassa ylälaidassa. Kirjoituksia ei palauteta. Se on vain pieni osa ayliikkeen nauttimista kaikista muista veroeduista. KOVIN VÄHÄN järjestökentässä välitetään Suomea uhkaavasta velkakriisistä ja siihen liittyen rakenteellisten uudistusten tarpeesta. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Palvelu toimii Telian, Saunalahden, Elisan ja DNA:n liittymistä. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. KUVA: Tomi Vesaharju
Alle 35-vuotiaat, yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa opiskelevat miehet käyttävät aiempaa enemmän nuuskaa. 3 Miesten alkoholinkäyttö vähentyi. 2016 luvulla heitä oli alle viidennes. Ennen vietettiin enemmän aikaa ulkona ja mietittiin, miten ajan saisi kulumaan. Humaltumista ei enää arvosteta, eikä raittiutta pidetä poikkeavana valintana. . TUOREEN Kouluterveyskyselyn mukaan noin joka neljäs ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleva poika on raitis, kun taas lukiolaispojista useampi kuin joka kolmas. Vastaavasti vähintään kerran kuukaudessa itsensä kovaan humalaan juo liki kolmannes ammattikoululaispojista, lukiolaisista viidennes. Viime vuonna reilu kolmannes yliopistossa opiskelevista miehistä kertoi kokevansa psyykkisiä oireita, kuten uniongelmia, keskittymisvaikeuksia, jännittyneisyyttä, masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Myös asuinpaikka vaikuttaa siihen, miten alkoholia käytetään. . Raittiiden poikien määrä on kolminkertaistunut 2000-luvulla, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Juomatapatutkimuksesta. ja 9. Lähde: Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016, YTHS:n yhteisöterveyden ylilääkäri Noora Seilo Psyykkiset oireet yleistyvät SOPHIE BENGTSSON MUISTILISTA. Toinen voimakas selittävä tekijä on alkoholin saatavuuden vaikeutuminen. Vuonna 2000 oireista raportoi joka viides. Myös yhteiskunnan normit ja vanhempien asenteet alkoholia kohtaan ovat tiukentuneet. –?Tutkimustulosten pitäisi valmistua touko–kesäkuussa. Säännöllinen humalajuominen vähentyi vuodesta 2008, jolloin noin joka kolmas mies joi itsensä humalaan vähintään kerran viikossa. TAMMIKUUTA 2018 B6 HÄMEEN SANOMAT TERVEYS Silja Aitoaho Nuoret pojat juovat vähemmän alkoholia kuin ennen ja yhä useampi alaikäinen poika on kokonaan raitis. 2 Moni nuori mies ei huolehdi riittävästi hampaistaan. Valistuneita arvauksia voi silti esittää jo sitä ennen, hän toteaa. Kun vuonna 2000 noin seitsemän prosenttia 15–19-vuotiaista pojista oli raittiita, oli raittiiden osuus viime vuonna jo 23 prosenttia. Suotuisa kehitys ei kuitenkaan koske koko ikäluokkaa, vaan nuorten poikien alkoholinkulutuksessa on kouluasteja paikkakuntakohtaisia eroja. JUURI NYT JUKKA LEINONEN 1 Yliopistossa opiskelevien miesten psyykkiset oireet ovat lisääntyneet. . NUORTEN VÄHENTYNYTTÄ alkoholinkäyttöä voi THL:n tutkimusprofessorin Pia Mäkelän mukaan selittää tiukentuneiden normien lisäksi myös kulttuurin muutoksilla. Raittiita oli viime vuonna 13 prosenttia miesopiskelijoista. TIISTAINA 30. Viime vuonna päivittäin nuuskaa käytti kuusi prosenttia yliopistossa ja kahdeksan prosenttia ammattikorkeakoulussa opiskelevista miehistä. Suotuisa kehitys ei kuitenkaan koske koko ikäluokkaa. Suomen raittiimmat lukiolaisja ammattikoululaispojat ovat Oulussa ja peruskoulun 8. Yksi selitys on se, että alkoholin arvostus on muuttunut nuorten keskuudessa. Oulun Lyseon lukion IB-linjan 16-vuotiaat opiskelijat Ilkka Taponen (vasemmalla), Vertti Kallio ja Kalle Kääriäinen (etualalla) ovat raittiita, eikä alkoholinkäyttö kiinnosta. Nuoret pojat juovat vähemmän alkoholia kuin ennen ja yhä useampi heistä ei juo ollenkaan. KUVA: Maiju Pohjanheimo Nuuskan käyttö lisääntyy. Erikoistutkija Kirsimarja Raitasalon mukaan kysymykseen ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta. –?Ehkä ympäristö ja tilanne olivat silloin otollisempia alkoholinNykypojat eivät läträä, joka kolmas lukiolainen on kokonaan raitis . 40 prosenttia ammattikorkeakoulussa opiskelevista miehistä ja kolmannes yliopistossa opiskelevista miehistä harjaa hampaansa harvemmin kuin kaksi kertaa päivässä. –?Esimerkiksi ikärajavalvonta ja kauppojen omavalvonta on aiempaa tiukempaa, eikä alkoholia ole saatavilla samoin kuin ennen, Raitasalo sanoo. Nuorten ajankäyttö on ohjelmoidumpaa kuin ennen, ja yhdessäolo tapahtuu usein virtuaaliyhteydessä, Mäkelä sanoo. THL TUTKII parhaillaan, mistä nuorten poikien raitistuminen ja juomistapojen erot johtuvat. Lisäksi entistä harvempi 15–19-vuotias poika juo itseään humalaan. luokan pojat Vantaalla
–?Joskus äidin kanssa on puhuttu siitä, miten nuoret nykyään juovat ja miten joivat silloin, kun hän oli nuori. Olennaista on, että jos juo, niin juo sen verran, että pystyy pitämään itsestään huolta, Kääriäinen arvioi. ALKOHOLI EI sovi myöskään Vuokatin urheiluopistossa opiskelevan Erkka Kankaan elämään. Onko netistä mitään hyötyä. Tämä taas tuottaa hankaluuksia opintoihin. –?Opiskeluun liittyviä ongelmia netin käyttö oli aiheuttanut 27 prosentille miehistä. • Käy läpi faktat, mutta älä valista ja luennoi siitä, miten alkoholi pilaa terveyden, vaan mieti asiaa nuoren näkökulmasta. TIISTAINA 30. Humalajuominen olisi ongelmallista senkin vuoksi, että Taponen kulkee joka paikkaan mopolla. Heistä 40,5 prosenttia on raittiita. Heistä 40 prosenttia on raittiita. –?Yleinen asenne on varmaan aika pitkälle se, että sekä juominen että juomattomuus ovat ok. –?Viime vuonna tehdyssä kyselyssä joka kolmas mies kertoi, että netin käytöstä aiheutui ongelmia vuorokausirytmiin. –?Olemme kavereiden kanssa tarkkoja siitä, että ketään ei päästetä ajamaan humalassa. Pojat sanovat, että alkoholinkäytöstä ei ole kotona käyty suurempia keskusteluja vanhempien kanssa. MILTÄ MIELTÄ nuoret pojat itse ovat näistä tutkijoiden näkemyksistä. luokkalaiset pojat ovat Oulussa. Koko maan keskiarvo on 60,2 prosenttia. Vielä 2000-luvun taitteessa, jolloin alkoholinkäyttö oli nuorilla yleisimmillään, juomiseen oli vahva sosiaalinen paine. LM–HÄSA Mikä sekoitti nuorten miesten vuorokausirytmin. Edellisen kerran tätä kysyttiin vuonna 2012 ja silloin ongelmia oli vähemmän, joka neljännellä miehistä. –?Yhä useammin kohtaa miehiä, joiden vuorokausirytmi on siirtynyt pelaamisen vuoksi. Liian pitkät pelisessiot aiheuttavat myös tukija liikuntaelinvaivoja, erityisesti niskaja hartiavaivoja. Naiset kokevat ongelmien liittyvän enemmän opiskeluun kuin vuorokausirytmiin. Se ei ole mikään suuri ideologinen päätös, alkoholinkäyttö ei vain kiinnosta. luokalla, mutta lukion 1. LM–HÄSA Nykypojat eivät läträä, joka kolmas lukiolainen on kokonaan raitis Oulun Lyseon lukion IBlinjan 16vuotiaat opiskelijat Ilkka Taponen (vasemmalla), Vertti Kallio ja Kalle Kääriäinen (etualalla) ovat raittiita, eikä alkoholinkäyttö kiinnosta. • Raittiimmat ammatillisen oppilaitoksen 1. Hänen mielestään kovaan humalaan asti itsensä juovat näyttävät lähinnä typeriltä. ja 9. –?Taitaa olla enemmän tahtokysymys, Vertti Kallio sanoo. –?Netin käyttö aiheuttaa ongelmia myös naisille, mutta miehiä vähemmän. –?En ole koskaan kokeillut alkoholia. • Luota lapseesi ja siihen, että hän osaa ajatella fiksusti. Moni yksinäinen on vastaanotolla kertonut löytäneensä sosiaalisen yhteisön verkosta, esimerkiksi peliyhteisöistä. Heistä 68,7 prosenttia on raittiita. Koko maan keskiarvo on 27,3 prosenttia. Kuinka paljon miehet käyttävät aikaa nettipelaamiseen. Tavoitteena on – ei enempää eikä vähempää kuin – olympiakulta. ja 2. Järkevämpi toimintatapa on se, että juttelet asiasta nuoren kanssa rauhallisesti. KUVA: Maiju Pohjanheimo Vuokatin urheiluopistossa opiskeleva 17vuotias Erkka Kangas kilpailee maastohiihdossa ja ampumahiih dossa ja haluaa katsoa, miten pitkälle voi lajeissa edetä. Silloin oli paljon yleisempää juoda kerralla suurempia määriä kuin nykyään, Taponen kertoo. luokan pojat ovat Oulussa. ”Treenaaminen on niin suuri osa elämääni, että juominen ei edes sopisi siihen yhtälöön.” ERKKA KANGAS POIMINNAT Oululaispojat maan raittiimpia • Raittiimmat peruskoulun 8. • Raittiimmat lukion 1. Vinkit antoi Oulun Lyseon lukion IB-linjan opiskelija Kalle Kääriäinen. Koko maan keskiarvo on 35,4 prosenttia. Osa käyttää enemmän, osa vähemmän. ja 2. Myös Kankaan kaveriporukoissa alkoholia käytetään hyvin vähän. Vapaa-aikaa vietetään esimerkiksi pelaamalla frisbeegolfia. Kaksivuotisen koulun jälkeen Kangas aikoo katsoa, miten pitkälle hän voi päästä hiihdossa. Lähde: Kouluterveyskysely Silja Aitoaho Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen tuloksista ilmenee, että netin käyttö vaikuttaa alle 35-vuotiaiden, perustutkintoa suorittavien miesten vuorokausirytmiin. Onko netin käyttö jo ongelma. luokalla tytöistä on raittiita enää 34,8 ja ammattioppilaitoksessa 25,1 prosenttia. ja 2. KUVA: JukkaPekka Moilanen NUOREN VINKIT Jos nuori jää kiinni alkoholista • Jos käy ilmi, että lapsesi on käyttänyt alkoholia, älä suutu äläkä hätkähdä. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT B7 ”Yhä useammin kohtaa miehiä, joiden vuorokausi rytmi on siirtynyt pelaamisen vuoksi.” TERVEYS käytölle. –?Aion pistää peliin kaiken. • Käykää läpi esimerkiksi sitä, kenelle aikuiselle voi soittaa, jos nuori tai joku hänen ystävistään on liian humalassa. Millaisia vaikutukset ovat, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n yhteisöterveyden ylilääkäri Noora Seilo. –?Toki netin käytöllä voi olla myös positiivisia vaikutuksia. Alkoholi ei sovi tähän kuvioon. Tärkeintä maastohiihdossa ja ampumahiihdossa kilpailevan nuorukaisen elämässä on tällä hetkellä kuitenkin hiihto. • Tytöt ovat poikia raittiimpia (63,2 %) vielä peruskoulun 8. –?Miehet käyttävät viikossa selvästi enemmän aikaa nettipelaamiseen ja sosiaalisen mediaan kuin naiset. Poikien mukaan alkoholia kyllä saisi helposti, jos sitä haluaisi. Treenaaminen on niin suuri osa elämääni, että juominen ei edes sopisi siihen yhtälöön. ja 9. Aina löytyy tuttuja, jotka hakevat, ja kaikki tietävät ne laitapuolenkulkijat, jotka ostavat nuorille alkoholia muutaman euron hakupalkkaa vastaan. Osa kavereista ei juo ollenkaan ja osa juo joskus, harvemmin kuitenkaan humalaan asti. Kysytään Oulun Lyseon lukion IB-linjan 16-vuotiailta opiskelijoilta Ilkka Taposelta, Kalle Kääriäiseltä ja Vertti Kalliolta. Helmikuussa 18 vuotta täyttävä Kangas aloitti liikunnanohjaajan perustutkinto-opinnot viime syksynä. TAPIO MAIKKOLA HYVÄ KYSYMYS. Heistä kukaan ei käytä alkoholia. Se ei ole minun juttuni. luokan pojat ovat Vantaalla. Puolet miehistä käyttää nettiä muuhun kuin työhön ja opiskeluun viikossa 20 tuntia tai enemmän, naisista kolmannes. JUOMISESTA tai juomattomuudesta ei poikien ystäväpiirissä tehdä erityistä numeroa. –?Olen huomannut, että porukka on alkoholinkäytön suhteen kahtiajakautunutta
Marketta Tikkasen esittämä Sigrid tempautuu kaartiin mukaan protestina äidilleen. Viime vuosina Raatihuone ehti olla ahkerassa kamarikonserttikäytössä, mutta nyt sen juhlasali on taas hiljentynyt. Laulujen sanat Heikki Salo. Rooleissa mm. Kutomoon mahtuu Julkusen arvion mukaan 80–100 kuulijaa. Itsekin kokoonpanoon kuuluva Julkunen houkutteli muusikot Hämeenlinnaan. –?Tarkoitus on saada konserttisarja pyörimään säännöllisesti. Reino Bragge, Ville Haapasalo, Jukka Leisti, Ville Majamaa. Vuonna 2016 kulttuuritoiminnan nettokäyttökustannukset olivat 171,8 euroa asukasta kohden. Kutomossa on nyt Sibelius-centeriin kuulunut flyygelikin. Neljännessä Kulttuuripalvelujen toiminnan ja talouden vertailutiedosto -projektissa selvitettiin 24 suomalaisen kaupungin vuoden 2016 tilinpäätöksiin sisältyvät kulttuuritoiminnan tulot ja menot. Vuonna 2013 luku oli 184,1 euroa. Sen draamallista voimaa heikentää toisen puoliajan dramaturgia, jonka elokuvallinen yritys leikata nopeasti tilanteesta toiseen hajottaa huomion ja tunteen kohtalonomaisuudesta. Kahdeksantoista Ohjaus Jyri Siimes. Käsikirjoitus perustuu Anneli Kannon Veriruusut-romaaniin, mutta muitakin lähteitä on käytetty. Eeva Konnun säveltämä musiikki lainailee sieltä ja täältä. KUVA: Pekka Rautiainen. Tamperelaiset teatterit keskittyvät tarkastelemaan sodan ratkaisseita hetkiä kotikaupungissaan. Lavastus Marjatta Kuivasto. Tampereen Teatterissa. helmikuuta esiintyy RSO:n ja Suomen Kansallisoopperan orkesterin muusikoista koostettu jousitrio. Punaisen kaupungin tragediat TEATTERI Tytöt 1918 Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola. Rooleissa TYK:n opiskelijoita. klo 14. Tytöt 1918 -musikaalissa kuullaan kiinnostavia kokeiluja groovimman hiphopin parissa, mitä voi pitää onnistuneena. –?”Tango” kuvaa kansainvälisyyttä ja ”alakulo” vain on hauska sana, hän nauraa. KUVA: Harri Hinkka Nuorimpien hahmojen tarinat nousevat uljaimmin esiin. Pitkään Hämeen musiikin läänintaiteilijana työskennellyt Julkunen asuu nykyään Helsingissä, mutta pitää Hämeenlinnaa toisena kotikaupunkinaan, johon on mukava palata tekemään erilaisia projekteja. Naiskaartilaisten osuudesta sisällissodan taisteluissa on puhuttu vasta viime vuosina, ja uhrausten muistaminen omalla fiktiolla on paikallaan. Hahmojen kohtalot etääntyvät liikaa, eikä musiikillinen tyylikään pysy kasassa. HÄSA 6 Tango Alakulo Wetterhoffin talon Wanhassa kutomossa sunnuntaina 4.2. TIISTAINA 30. Sisällissota oli tragedia, josta ei liene sanottu vielä tarpeeksi. –?Maailmalla tunnettu viulisti Christian Garrick sattuu olemaan helmikuussa Suomessa, ja hänen aikatauluunsa mahtui konsertti Hämeenlinnassa. 1918 Teatteri taistelussa Ohjaus ja käsikirjoitus Anna-Elina Lyytikäinen. Julkunen pitää Kutomoa eräänlaisena Raatihuoneen salin sisartilana. Neljän muusikon lisäksi Hämeenlinnan-keikalla on mukana myös kirjailija Roman Schatz. Siellä on erinomainen akustiikka, Julkunen kehuu. Jousitrio esiintyy 18.2. Kutomo saa oman kamarikonserttisarjan Marika Riikonen Hämeenlinna Hämeenlinnan konserttitarjontaan ja -paikkoihin tulee keväällä vaihtelua, kun muusikko Jarmo Julkunen tuo uuden kamarimusiikkikonserttien sarjan Wetterhoffin talon Wanhaan kutomoon. ESITYS saavuttaa huippunsa hieman liian aikaisin. Tuotanto: Tampereen Yhteiskoulun lukio & Tampereen Teatteri. Sarjaa ovat tukeneet sekä Wetterhoffin talo että Taiteen edistämiskeskus. Tampereen Työväen Teatterissa. Emmi KaislaEnsembletyössä on voimaa. TOISESSA konsertissa 18. Jarmo Julkunen tuo Hämeenlinnaan uuden kamarimusiikkikonserttien sarjan. Viime viikonloppuna hän piti Verkatehtaalla ukulelekurssin. Ideana on järjestää 1800-luvun sibeliaanisessa hengessä sunnuntai-iltapäivän konsertteja. Sävellys Eeva Kontu. Petra Ahola, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Marketta Tikkanen. SARJASSA on yhteensä neljä konserttia, joista kaksi pidetään helmikuussa ja loput syksyllä. TAMMIKUUTA 2018 B8 HÄMEEN SANOMAT KULTTUURI Hämeenlinnan satsaus kulttuuriin väheni Hämeen Sanomat Hämeenlinna Hämeenlinna käytti vuonna 2016 vähemmän rahaa kulttuuriin kuin vuonna 2013, selviää Suomen Kuntaliiton ja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen tilastosta. Kaupunkien asukaskohtainen kulttuurikustannus vaihteli 95 eurosta 257 euroon. Koreografia Marjo Kuusela. Jos kuvatut tapahtumat ovatkin sekavia, ei esityksen tarvitsisi olla. Historiatieteen puolelta nousee jatkuvasti pureskelematonta tietoa auttamaan kansallista itseymmärrystä. Feministinen Housut-numero on esityksen hienoin kohta. Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä nähdään punaisten naiskaartien vaiheista kertova musikaali, jonka on kirjoittanut ja ohjannut Sirkku Peltola. –?Siinä on kaksi vanhaa hämeenlinnalaistaloa, joihin on mukava saada toimintaa. klo 15. –?Jousitrio oli yksi ajatus heti, kun konserttisarjaa alettiin miettiä, Julkunen kertoo. Nuorimpien hahmojen tarinat nousevat uljaimmin esiin. Julkunen huomauttaa, ettei yhtyeellä ole juuri tekemistä tangon kanssa. Sarjan avaa englantilaissuomalainen, enimmäkseen ulkomailla keikkaillut Tango Alakulo. Rooleissa mm. Ensimmäinen konsertti pidetään tämän viikon sunnuntaina. –?Kutomo on kiva paikka, ja on ollut jo aikaisemmin puhetta, että sinne olisi kiva saada kamarimusiikkikonsertteja. Tampereen Teatterin esityksessä on mukana koko teatterin näyttelijäkunta. Keskiarvo vuonna 2016 oli 174 euroa
MUSTUUS SINÄNSÄ ei tee mistään paikasta asutushistoriallisesti tai arkeologisesti kiinnostavaa. Myös muiden lähinimien tai -paikkojen on kerrottava vanhasta asutuksesta. Kiinnostavia Mustamäkiä on ainakin Akaan Kylmäkoskella, Asikkalan Reivilässä entisen ratsutilan mailla ja Hausjärven Maitoisissa vanhan vesireitin varrella. Itse sota näyttäytyy uskomattomana epätodellisuutena tahtojen ja haaveiden välissä. KUVA: Harri Hinkka Keisari Aarnio sai Lauri Jäntin palkinnon STT Helsinki Helsingin huumepoliisin entisestä päälliköstä Jari Aarniosta kertova tietokirja Keisari Aarnio on saanut Lauri Jäntin säätiön myöntämän tietokirjallisuuspalkinnon. Talven 1918 mittaan rakennus majoitti ja syötti punakaartilaisia, joita kulki milloin mihinkin suuntaan. Koska varhainen asutus on useimmiten syntynyt korkeille paikoille, Mustamäet olisivat erittäin kiinnostavia tutkimuskohteita. AnnaElina Lyytikäisen käsikirjoitus ja ohjaus lisäävät kierroksia sikäli, että esitys tapahtuu autenttisilla paikoilla teatteritalossa, josta käsin Tampereen viimeinen taistelukin käytiin. Vihdin, Siuntion ja Lohjan rajalla oleva Mustamäki on vähintään keskiaikainen rajapaikka. Punakaartilta puuttuivat koulutus, kuri ja suunnitelmallisuus. Lauri Jäntin säätiö on palkinnut vuoden parhaita tietokirjoja vuodesta 1985 asti.. Esitys ja uhan tunne tulevat hyvin lähelle katsojaa. Naiskaarti jätettiin Tampereelle, kun päällystö pakeni epätoivon vimmalla kuka minnekin. Vöyrin Mustamäki on rautakautinen hauta-alue, jolla on ainakin 16 hautaröykkiötä. TIISTAINA 30. Tämän vaimona Elisa Piispanen koettaa kurottaa turhaan yli ajan ja miehensä karun kohtalon. AKSU PIIPPO Ensembletyössä on voimaa. Kumpikaan ei haaveiltaan oikein ymmärrä, miten epätoivoinen tilanne ympärillä on. Käsikirjoitus käyttää hyväkseen todellisia hahmoja ja esimerkiksi näiden lähettämiä kirjeitä. Lukiolaisten ilmaisussa on vilpittömyyttä, voimaa ja suoruutta, jota ei aikuisten taitelijoiden tyylittelyssä välttämättä tavoita. Lyytikäisen taitavassa ohjauksessa on rohkeita tyylillisiä valintoja, väliin jopa etäännyttävää komediallisuutta. Punaisen kaupungin tragediat karin hahmottelema Rauha haluaa lähinnä tehdä vaikutuksen Villeen, jonka kohtalo jää lopulta avoimeksi. Pia Piltzin hoitajahahmo Hellä on sukua TTT:n esityksen Rauhalle. Sodan kokeminen järkyttää, vaikka vieraantuneisuus ja osattomuuden kokemus ovatkin kokemuksina yhteisiä. Eero Auvisen ja Hannu Lindholmin venäläisestä julistetaiteesta lainailevat projisoinnit ja lavastus ovat hienoa työtä. Nousiaisten Kelhoisten kylän Mustakulman Palomäellä on esihistoriallisen ajan röykkiöitä, jotka voisivat olla asuinpaikan jäänteitä. Keväällä 2017 Mustamäen alueelta löytyi myöhäisrautakaudelle eli ns. Mustamäki sijaitsee lähellä yhtä Suomen tunnetuimmista muinaisjäännösalueista, Rikalan rautakautisen kalmiston ja linnavuoren vieressä. Palkinto on arvoltaan 15?000 euroa. Suomen nimistössä Mustamäkien lisäksi on ainakin Mustajokia, Mustajärviä, Mustakeitaita, Mustakorpia, Mustalampia, Mustamaita, Mustametsiä, Mustaniemiä, Mustasaaria, Mustasoita ja Mustavaaroja. Visuaalinen tyyli on komeaa. Varhaisten asuinpaikkojen löytäminen on vaikeaa. KIELEN PÄÄLLÄ Johanna Halonen kulttuuri@hameensanomat.fi Suurin osa Suomen Musta-nimistä lienee syntynyt jonkin suuren tulipalon muistoina. Paikannimissä musta voi viitata myös valkoisen vastakohtaan, pimeään, mustatukkaisiin asukkaisiin tai vaikka mustiin veljiin eli munkkeihin. MONISSA paikannimissä musta tarkoittaakin laajan tulipalon jälkiä, jotka erottuvat maisemassa vielä vuosia palon jälkeen. Kirjoittaja on suomen kielen opettaja ja nimistöntutkija. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT B9 KULTTUURI Mustalla mäellä S alon Halikossa, entisen Halikon aseman vieressä kohoaa Mustamäkiniminen harjualue, samanniminen vanha kantatalo ja sen ympärille syntynyt omakotiasutus. Suurin osa Suomen Musta-nimistä lienee kuitenkin syntynyt jonkin suuren tulipalon muistoina. Rikalan muinaiskaupungin läheisyyden lisäksi Salon Halikon Mustamäestä tekee kiinnostavan myös se, että Mustamäen alueella on mm. Kaivausten perusteella saatiin selville, että alueella on ollut joko iso talo tai kokonainen kylä, joka on tuhoutunut tulipalossa. Yhtenä jokerikorttina suuresitysten rinnalla on Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämölle noussut yhteistuotanto Tampereen Yhteiskoulun ilmaisutaitolukiolaisten kanssa. Kahdeksantoista on lukiolaisten kirjoittama esitys, joka rinnastaa nykynuorten elämän sata vuotta sitten eläneisiin ikätovereihin. TAMPEREEN TEATTERIN lähtökohta tragediaan on erilainen. Kerralla tuhoutuneet ja sen jälkeen hylätyt asuinpaikat ovat voineet säilyä muita paremmin maastossa. Matti Hakulisen roolityö punapäällikkö Hugo Salmelana on erityisen koskettavaa. Lähistöllä on nimittäin rautakautisten kylien lisäksi useita varhaiskeskiaikaisia piispantiloja. Molemmissa tulee esiin suuri draamallinen käänne, omien petos. Tampereen Teatterin esityksessä on mukana koko teatterin näyttelijäkunta. viikinkiaikaan tai ristiretkiaikaan ajoittuvan asuinpaikan jäänteitä. Esitys on hengästyttävyydestään huolimatta taitavasti rytmitetty ja ilahduttavan moniääninen. MUISTA Musta-alkuisista nimistä Hankasalmen Mustaniemi, Mustalahti ja Mustavuori osoittanevat myös seudun varhaisimpia asuinpaikkoja aivan nykyisen keskustan pohjoispuolella. MOLEMMAT suurponnistukset kuvaavat hyvin sotatilanteen sekavuutta. Katinlampi, jonka nimi viitannee kissojen sijaan 1200-luvulla Suomessa toimineeseen piispa Catillukseen. Koska paikalle oli kaavoitettu omakotitalotontteja, siellä tehtiin kesällä 2017 arkeologiset pelastuskaivaukset. Sen jakavat kirjan kirjoittaneet rikostoimittajat Minna Passi ja Susanna Reinboth. Muinaisia asuinpaikkoja voisikin etsiä kielellisten muinaisjäännösten eli säilyneiden paikannimien avulla. Usein samoilla paikoilla asutaan edelleen, eikä jäänteitä siten ole enää näkyvillä. Maanmittauslaitoksen karttapaikassa on yli 140 Mustamäkeä, yksi Mustimäki ja kahdeksan Mustanmäkeä
KUVAT: Justin Lane / EPA JUST TÄNÄÄN Ikebanaasetelmia lasitehtaalla Riihimäen vanhalla lasitehtaalla Mafka & Alakosken lasistudiolla on esillä japanilaista kukkien asettelutaidetta uniikeissa lasimaljakoissa. Kuka valittiin juuri urheilutoimittajien äänestyksessä Vuoden urheilijaksi. Kat lee na Kor tes uon 5. Mikäli joku urheilija todetaan kokeen perusteella kiihotusaineen käyttäjäksi, häneltä evätään ilman muuta mahdollisuus osallistua enää kisoihin. 3. viikko Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Roo pe Ole niu s 2. Näyttely on avoinna tänään klo 10–18. Noin neljännesmiljoona suomalaista on Ruotsissa Suomen työvoimaviranomaiset välittivät viime vuonna Ruotsiin muuttaneille kansalaisilleen 1733 työpaikkaa, kertoi Ruotsin Suomalaisseurojen Keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Snellman perjantaina Helsingissä Ruotsin suomalaisten asemaa selvittävässä tilaisuudessa. tammikuuta 2018 5. 5. Ruotsissa on tällä hetkellä noin neljännesmiljoonaa suomalaista, josta määrästä yli 71000 on vakinaisessa työsuhteessa. Riihimäki.. EteläSuomessa -1 asteen vaiheille. Asetelmien rakentumista voi seurata työnäytöksissä perjantaina 2.2. 9: 16 1. Lauhtuvaa Runsaita lumisateita sekä lauhaa säätä lupaa Ilmatieteenlaitos koko maahan tällä viikolla. Lasitehtaanaukio 2. PNÄ TAMMIKUUTA 1968 Kiihotusaineita ei hyväksytä Grenoblessa Kaikki Grenoblen talvikisojen urheilijat, jotka kieltäytyvät heille mahdollisesti tehtävästä kiihotusainekokeesta, tullaan sulkemaan olympialaisista, ilmoitettiin sunnuntaina. kello 14. Lumisadetta. Room. Missä osassa maapalloa Eisenhower-vuoristo sijaitsee. TIISTAINA 30. Kaikki talvikisojen naisurheilijat joutuvat myös käymään lääkärintarkastuksessa, jossa todetaan, että asianomainen on oikeutettu osallistumaan kisojen naisten lajeihin. Koe tehdään lajin kuudelle parhaalle sekä arvan perusteella lisäksi neljälle muulle urheilijalle. 2. TAMMIKUUTA 2018 B10 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN PÄIVÄN SANA VIISI KYSYMYSTÄ NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Irja Ortodoksisessa kalenterissa: Ilpo, Johannes, Juha, Juhani, Reijo, Riiko, Riku, Vasili, Vilho Ruotsinkielisessä kalenterissa: Gunilla, Gunnel NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Alli Ortodoksisessa kalenterissa: Ritva, Johannes, Juha, Juhani, Kyrö, Niikko, Nikita Ruotsinkielisessä kalenterissa: Alfa, Alfhild TIISTAI 30. Ete läm ant ere ella TIISTAINA 30. 4. kello 14 ja sunnuntaina 4.2. Kenet Hämeen Liitto ja Yle Hämeenlinna valitsivat Vuoden hämäläiseksi 2018. Viiden lähivuorokauden keskilämpötilan odotetaan nousevan ajankohdan normaaliarvojen yläpuolelle ts. kello 17, lauantaina 3.2. Vas tau kse t: 1. Mikä luonnonilmiö on kiusannut Pariisia jo jonkin aikaa. Kansainvälisen olympiakomitean toimikunta ilmoitti, että talvikisoissa tullaan arvan perusteella tekemään joka päivä jossakin lajissa kokeita sen tutkimiseksi, onko tämän lajin urheilijain joukossa käytetty kiihotusaineita. Sei nejoe n tul vim ine n 4. Alessia Caracciolo eli artisti Alessia Cara muiskauttaa uransa ensimmäistä Grammy-palkintoa. Iiv o Nis kan en 3. Kuka ohjasi hattulalaisen Neea Viitamäen näytelmään perustuvan Kyrsyä – Tuftland -elokuvan. Kansalaisoikeuden on sotien jälkeen Ruotsiin muuttaneista suomalaisista saanut noin 43000 ihmistä
Grammyt jaettiin 60. Pysäkin vapaaehtoiset. . Käsityöpiiri. Vuonna 2015 hän allekirjoitti levytyssopimuksen Rick Rubinin ja Russel Simmonsin perustaman Def Jam Recordings -yhtiön kanssa. Aiempina lähivuosina Grammyt on jaettu Los Angelesissa. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Perhetapahtumailmoituksen voit jättää verkkopalvelussamme ilmoitus.hameensanomat.. Riihimäki. Klo 10–p17. Voutilakeskus. Klo 22-4. Kalvola. Kimppakävely. Elämänkaarikahvila. Klo 13.30–15.30. Menoinfon tekninen ylläpito ja käyttäjätunnukset: monimedia@hameensanomat.fi STT New York Laulaja-lauluntekijä Alessia Cara huomioitiin varhain maanantaiaamuna parhaan uuden artistin Grammy-palkinnolla New Yorkissa Madison Square Gardenissa. Aulagalleria. Miehistökatu 5. Janakkala. Lähtö lähtö pääovien edestä. Alessia Cara sai nousevan tähden Grammyn . Kaikki kolme arvostetuinta Grammyä ovat 2000-luvulla voittaneet myös Adele vuosina 2017 ja 2012, Dixie Chicks vuonna 2007, Norah Jones vuonna 2003 ja Carlos Santana vuonna 2000. 21-vuotiaan Caran laulajanura alkoi Youtubesta, jossa hän esitti omia versioitaan tunnetuista kappaleista. Kiitä muistamisesta, kerro vihkimisestä tai kasteesta. TEATTERIT Hämeenlinnan Teatteri. Pirjo Heino: Omakuva. Klo 17.45–20. Klo 11–18. Onnittele merkkipäivänä tai kutsu juhlimaan. Kumppanuustalo. Keinukamari liikuntasali. Deaf Jamin tallissa ovat olleet muun muassa Beastie Boys, Public Enemy ja Rihanna. Sauvakävely Oinaalassa. Sibeliuksen syntymäkoti. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Pikkujärventie 6. Renko. MUSIIKKI Päivätanssikurssi. Keinusaarentie 1. Matias Lehto. Ammattimaisella ohjauksella kokeilevaa piirustusta ja maalausta kaikenikäisille ja -tasoisille maalareille. Vertaisveturit. Kimppakävely. BRUNO MARS puolestaan putsasi Grammy-pöydän. Perhetapahtumat Ilmoituksen voit jättää myös sähköpostilla tai tuoda Hämeen Sanomien asiakaspalveluun, Vanajantie 7, Hämeenlinna. Klo 10–11. NÄYTTELYT Elämäni taltioituna kudetöihin. Keinusaarentie 1. Yhdysvalloissa syntyneen ja taidekoulutuksen saaneen Julio Tubalin iso tekstiilitaidemyyntinäyttely. Paasikiventie 2. That’s What I Like -kappaleen tekijätiimiin kuuluvat Marsin ohella lauluntekijät Brody Brown, James Fauntleroy ja Philip Lawrence sekä tuotantotiimi The Stereotypes. Perhekahvila Hiekkakakku. Bar Taso. Klo 10–11.30. Klo 17–19. Poltinahon taidekasarmi. Jättöaika seuraavan päivän lehteen on klo 13 edellisenä päivänä, sunnuntain ja maanantain lehtiin perjantaina klo 13 mennessä. Klo 9.30–12. Klo 11–18. Klo 13.30–14.30. Pysäkin jumppa. kerran. Jones voitti samana vuonna myös vuoden nousevan artistin palkinnon. Kansanlähetyksen Keidas. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Tämän jälkeen päivätanssit polkaistaan klo 15–17.30. Lasinpuhallusta. Galleria Kone. Tiistaiseura. Jumanji: Welcome to the Jungle klo 17.30, Supermarsu klo 17.45, Solsidan klo 18, Kaikki oikein klo 18.15, Labyrintti: Tappava lääke 3D klo 19.45, Star Wars: The Last Jedi 2D klo 20, The Greatest Showman klo 20.15, The commuter klo 20.15. Peliryhmä. Klo 9–12. Kirjoittamalla ja joogaamalla. Vertaistukiryhmä syömishäiriötä sairastaville ja syömisellä oireileville. Hämeenlinnan Taiteilijaseuran näyttely. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Kaikille avoin. Kaivokatu 2. Karaoke. Turengin liikuntahalli. Kummankin voittajakappaleen sanoituksissa puhutaan flirttailemisesta ja ylellisistä statussymboleista kuten 24 karaatin timanteista, joihin vuoden levytyksen nimikin viittaa. Disneyn Vaiana-elokuvassa soi hänen kappaleensa How Far I’ll Go. Vuoden albumiksi valittiin Marsin albumi 24K Magic, vuoden levytykseksi albumin nimikkokappale ja vuoden lauluksi kappale That’s What I Like. Nelikko oli ehdolla sekä vuoden levytys että vuoden albumi -kategorioissa. Puhumassa Isto Pihkala. Halutuimpien palkintojen saajiksi olivat ehdolla niin Bruno Mars, Jay-Z, Childish Gambino kuin Kendrick Lamarkin. Esittelyssä strateginen lautapeli sekä tutkimusmatka pelikorttien maailmaan. Klo 14. Panagian puistotie 39 A. Hallituskatu 11. Hän voitti kaikki kolme arvostetuinta palkintoa: vuoden albumin, vuoden levytyksen ja vuoden laulun. Galleria ARX. Iittalan Lasimäki (lasitehdas). Keinukamari. Klo 8.30–18. TIISTAINA 30. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT B11 AJASTIN Tänään • Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Näyttely rakentuu taidegrafiikan, veistoksen ja installaation välille. Klo 18–19.30. Rengonraitti 19. Gaala palasi tänä vuonna New Yorkiin 15 vuoden tauon jälkeen. Toiselta kädeltä – On the other hand. Renko. Pollentie 35. Koulutie 2 A. Sata vuotta suomalaisena. Hoitava päiväpiiri. Lasitehtaantie 39. Birger Jaarlin katu 4 B. Mielensäpahoittaja ja poika klo 19. Klo 15.30–16.15. Hml Ortodoksinen seurakuntakoti. Klo 10–13. Boccia-kuulapeli. Perhetapahtumat Hämeen Sanomissa joka päivä.. Raamattuhetki Sanan äärellä kahvittelen ja rukoillen. Kimppakammari. Hukarin nuorisotalo. Könnölänmäentie 2. Café Laurell. Klo 15. Klo 10–11. Klo 10. Vierailijana TT Pekka Metso aiheenaan ”Elämänkulku ja elämän merkityksen syventäminen”. Bruno Mars haali gaalan kaikki kolme arvostetuinta palkintoa. Klo 13– 14.30. Opastettu kierros. Klo 12–17. Lisäksi Jay-Z oli kappaleellaan 4:44 ja Bruno Mars kappaleellaan That's What I Like ehdolla vuoden laulu -palkinnon saajaksi. Lubok Air Force. Kanta-Hämeen Hengitys ry. Maalausillat. Klo 9–19. Havaijilla syntynyt ja kasvanut 32-vuotias Mars tunnetaan kevyestä retrofunkista. Kimppakammari. Kirjastokatu 1. Leena Louhivaaran valokuvia. TAPAHTUMAT Pajuja puukäsityöitä. Galleria Kone. Rengonraitti 19. Vapaudenkatu 5 B 18. Rauhankatu 3. ARX-talo. Iittalantie 211. Forssa. Joogakoulu Kajo. Sibeliuksenkatu 7. Kanadalaisen Caran ura lähtikin nousuun hiteillä Here, Scars to Your Beautiful ja Stay. Peter Gene Hernandez eli Bruno Mars (vas.) putsasi palkintopöydän voittamalla gaalan merkittävimmät sarjat. Matti Alangon katu 11 A. Hyvää mieltä äidille. Hallituskatu 20. Pikkujärventie 6. Paasikiventie 2. Syömishäiriöt mistä on kyse?. Athos-Säätiön Luostarikeskus. Klo 15. GRAMMYISTA muodostui paitsi funkin myös rapja R&B-musiikin juhlaa. Keinusaarentie 5. Mielenterveysyhdistys Mielikki. Tanssikoulu Lasikenkä
Suomalaisasiantuntijoiden haastatteluihin nojaavassa jutussa pohdittiin muun muassa, ettei ehdokkaan homoseksuaalisuudessa ollut enää samanlaista uutuudenviehätystä kuin edellisissä presidentinvaaleissa. Tuori, Laulajainen. Ruokailumahdollisuus; vapaaehtoinen ruokamaksu Yhteisvastuun hyväksi. Myynnissä Yhteisvastuun tuotteita. Kastettu: Eemil Oskari Pohjola, Maisa Anniina Ratinen, Peetu Eemeli Puronaho, Lucas Nooa Gabriel Jylhänkallio, Justus Vilho Valtteri Siira, Celia Carolina Romero Patricio. Su 11.2. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11-14. Seurakunnat Yli 8500 tuotetta lemmikeille! www.dreampetstore.com -40 % Hurja TammiALEN loppurysäys! Mm. AP:n vaaleja ennakoineessa jutussa todettiin muun muassa, että suomalaismedia oli kutsunut Niinistön vastaehdokkaita seitsemäksi kääpiöksi. vain 325 ! Kysy lisää Sulo Rasilainen 0505621580 tai sulo.rasilainen@gmail.com. Tuolijumppa. HATTULA Kuollut: Ritva Annikki Ahonen 88 v, Raili Terttu Kyllikki Saarinen 85 v, Ahti Antero Mikael Leinonen 80 v, Hannu Tapani Paavilainen 61 v. TAMMIKUUTA 2018 Maria Annala Boston, USA Yhdysvalloissa presidentti Sauli Niinistön vaalivoittoa ei tuoreeltaan ihmeemmin kommentoitu. ja 22.2. Avoimet ovet tiistaisin klo 12-14. ke 7.2. Kevätkauden kinkeriajankohdat on sovittavissa. Racinel Black Label KOIRANRUOAT NYT JOPA Niinistön voitto jäi vähälle huomiolle USA:ssa – Lennu-koira varasti show'n Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion bostoninterrieri Lennu kiinnosti New York Times -lehteä. Jumalanpalvelukset keskiviikko 31.1. Paras hinta puhelinosakkeista 0505405004 asiakasturva.fi Ostetaan. Kirkkokahvit. klo 10 kynttilänpäivän messu ja kirkkokahvit Hattulan kirkossa. Keräyksen avulla torjutaan nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja ulkomailla. klo 14-16. su 11.2. Iltakirkko klo 17, Tuori, Seppänen. RIIHIMÄKI Kuollut: Sylvia Anitta Härkönen 93 v., Anja Ihanelma Eskola 86 v., John Simon Engstrand 78 v., Ari Herman Linden 67 v. Iltapala. Tänä vuonna 70 vuotta täyttäville seurakunnan jäsenille järjestetään yhteiset syntymäpäiväjuhlat, johon lähetetään erikseen kutsu. Keskinen, Koskikunnas. Myynnissä Yhteisvastuun tuotteita. Rengon kirkko Messu klo 10, Harmaala, Sintonen. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa, Kalle Roine, Johanna Hytönen, Elisa Peltonen. Poltinahon seurakuntatalo International evening service – kansainvälinen messu klo 18, Lassila, Kröger, Toivio, Sintonen ja lauluryhmä. Maaliskuussa: Täyshoitokylpylämatka Haapsaluun Kylpylä Laine 25.3.-29.3. HAUHO Kuollut: Marjatta Helena Kirjavainen 68 v. Samassa tilaisuudessa nautimme laskiaisrokkaa ja pannaria! Pirtillä myytävänä hyvä valikoima käsitöitä. Niissä kerrottiin Niinistön saaneen valtaisan äänivyöryn ja kuvailtiin häntä suosituksi presidentiksi. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11-14. JANAKKALA Kuollut: Lasse Petteri Halme 87 v, Yrjö Kustaa Keijälä 87 v, Irja Karin Valtonen 83 v, Terttu Maija Tellervo Numminen 76 v, Jyrki Tapio Koskinen 65 v, Erkki Olavi Puurtinen 62 v Kastettu: Nico Michael Patrick Talpiainen. Helmikuun vakiotapahtumat Pirtillä helmikuussa: Naisten Piiri maanantaisin alk. KUVA: Eriika Ahopelto, arkisto AJASTIN Työsuoritukset Työsuoritukset Ostetaan MAANLÄJITYS/ JOUTOMAATA tai KALLIO-/SORA-ALUE SOITA JA TARJOA 0400 864 863 Hml ja ympäristö TIEISÄNNÖITSIJÄ Petri Pohjonen p. Kastettu: Toivo Veijo Olavi Jaakkola, Viivi Aino Kristiina Salminen, Pyry Rein Herman Halonen. Syntymäpäiväsankareille postitetaan hyvissä ajoin asiaa koskeva kirje. Jumalanpalvelukset: Su 4.2. Sanan ja laulun hetki, Kalle-pappi ja Yvasiaa Elisa. Yhteisvastuukeräyksen aloitus. 040-8049490 tai kalvolan.seurakunta@evl.fi. Kastettu: Leo Luca Alessio Claes, Pate Hannu Hermanni Nuutinen, Eero Onni Juhani Tengman. Kaikenikäiset tervetuloa mukaan! Seurakunnan onnittelutervehdykset koskevat 75-, 80-, 85ja 90-vuotiaita sekä sitä vanhempia. Yhteydenotot virastoon ma, ke, pe, p. Tiedoksi: Yhteisvastuukeräyksen aloitus Yhteisvastuukeräys alkaa 4.2.2018. 7.2. Lipastai listakerääjäksi vapaaehtoisia toivotaan mukaan, yhteydenotot Elisa Peltoselle, p. LOPPI Kuollut: Aune Helena Lukana 89v, Sylvi Esteri Huhtinen 82v. Hämeenlinnan kirkko Messu klo 10, saarna Tuori, liturgi Aronkoski, avustava pappi Keskinen, kirkkomuusikot Koskikunnas, Seppänen, kirkkoväärti Terhi Sortila. Avioliittoon vihitty: Petro Tapio Vainio ja Susanna Maria Haapaniemi. Tietoa keräyksestä kirkkokahvien yhteydessä sunnuntain messun jälkeen. Hengellinen Piiri torstait 8.2. Värikkäimmän amerikkalaiskommentin Suomen vaaleista julkaisi New York Times, joka otsikoi vaaleja ennakoivan juttunsa lauantaina ”Suomen presidenttishow'n varastanutta koiraa kaivattiin tylsien vaalien aikana”. Vanajan kirkko Messu klo 10, saarna Juppala, liturgi Kujanpää, kanttori Savimäki, avustaja Kröger. Perhekirkko klo 10 Kalvolan srk-talossa, Kalle Roine, Johanna Hytönen, Tuomas Saarikko, Tuija Paajanen, Heli Rintamäki. Viikkomessu klo 19 Hämeenlinnan kirkko. Maksuton keittolounas ja kahvit. Useimmat suuret amerikkalaisviestimet kertoivat Suomen vaaleista julkaisemalla yhden tai useampia uutistoimisto AP:n Suomen-kirjeenvaihtajan jutuista. 041 507 6212 tieyksiköinti ja muut palvelut Seuratoiminta Seuratoiminta Hämeenlinnan Karjala-Seura ry. KALVOLA Kastettu: Sofia Aino Anneli Nyström. HAUSJÄRVI Kuollut: Toini Maria Peurala 84v., Toivo Kalevi Kuoppamäki 83v., Veijo Aarne Gillberg 76v. Muu toiminta: ke 31.1. Kolehtiin voi tuoda säilykkeitä ja kuivaruokaa diakonian asiakkaille. Katso kaikki tapahtumat: www.Hämeenlinnanseurakunnat.fi. Jukolan Lintukoto Lähiömessu klo 12, Juppala, Savimäki, avustajat Kröger, Mäkinen. Jumalanpalvelukset: su 4.2. 040-8049482. Su 11.2.2018 Perhekirkko ja perhetapahtuma Kalvolan srk-talolla klo 10-14. Rippikoululaiset ja partiolaiset toimivat lipaskerääjinä S-marketin eteisessä helmikuun alusta lähtien. Toimintaa sisällä ja ulkona. klo 10 perhejumalanpalvelus Hattulan kirkossa; Kirkonmäen laskiainen. Jutussa kuvailtiin Niinistöä hienovaraiseksi toimijaksi, joka oli vaivihkaa työntymässä toiselle kaudelle. B12 HÄMEEN SANOMAT TIISTAINA 30. to 8.2. Muuta: Avoimien ovien yhteydessä Kuulo-Sirpakan edustaja kertoo elämästä kuulokojeen kanssa. sunnuntai 4.2. LM–HÄSA HÄMEENLINNAVANAJA Kuollut: Uuno Seppänen 97 v, Niilo Johannes Kankkunen 90 v, Pauli Jaakko Planting 89 v, Toivo Johannes Vanhapelto 86 v, Airi Helvi Anneli Järvinen 83 v, Riitta Lyylikki Mankonen 71 v, Jouko Ensio Kemppainen 67 v. Hänen Lennu-koiraansa sen sijaan kutsuttiin kerskailevaksi show-varastajaksi, jonka kuvaa jaettiin Twitterissä yli 50 000 kertaa, kun Niinistön omat tviitit saavat yleensä vain muutamia kymmeniä jakoja. klo 9. Kirkkoväärtit kylistä Ahoinen ja Ylimmäinen. Joka keskiviikko. Askartelupiiri lähetyksen hyväksi klo 13 Lähimmäistuvalla. New York Times kirjoitti Suomen vaaleista myös vaalipäivänä oman jutun
6169 777 ARI NIEMINEN Linnankatu 10 B Hml puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 029 566 0620 Keittiökalusteita Puh. 03 626 210 www.aatp.fi Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela Asianajotoimisto Markku Raimi Linnankatu 1, Keskustalo www.raimi.fi puh. 040-567 2855 Sirpa Nyström KariSyrjänen Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. asennukset HÄMEEN LASITOIMI OY Uhrikivenkatu 6, 13130 Hml (03) 6824 002 ma–pe 7–16 Kaikki lasialan Rengasliikkeitä Michelin 205/55R16 Eino Leinonkatu 30 HML puh. 010 8208800 KAIVOPUMPPU VESIJA VIEMÄRIHUOLTOPALVELUT 24 h Päivystys 0400 232 640 www.kaivopumppu.fi Rakennusurakointia puuja parkettilattioiden hionnat ja lakkaus laatoitukset, vesieristykset ja pienremontit Puh. krs puh. 9-17 Puh. 8, HML puh. 6122 012 Lammi keskiviikkoisin LAILLISTETTUJA ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA: KARI-KOSKINEN PEKKA Linnanniemenk. 040 140 6000 Romuliikkeitä Jätehuoltopalvelua LVI-palvelut PUTKIREMONTTI JOPA KAHDESSA PÄIVÄSSÄ! KÄYTTÖVESIJA LÄMPÖVERKKOREMONTIT KIINTEISTÖIHIN Pyydä tarjous PAIKALLISELTA YRITYKSELTÄ 050 4620 293 tai www.heatup.fi 50% Kotitalousvähennys yksityishenkilöille Ikkunoita ja ovia Puh. 044 500 5110 • Likakaivojen tyhjennykset • Viemäreiden avaukset, huuhtelut ja kuvaukset • Vaihtolavat • Jätehuolto • Materiaalien kierrätys ja purkupalvelut 03 687 6425 päivystys 0500 102 127 www.janakkalanjatteenkuljetus.fi Yrityssaneeraukset YRITYSSANEERAUKSET 050 344 8869 saneeraus@peope.fi. 03 6122 170 Asianajotoimisto Annia Oy Turuntie 4–6 puh. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. 03 6166 722 Asianajotoimisto Portaanpää Oy Raatihuoneenkatu 8 3. kerros) puh. palvelut . 010 8208800 Erikoishammasteknikoita Autokorjaamoja • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Arvi Kariston katu 2 B puh. 010 6841900 AA, VT Juha Kallioinen AA, VT Matti Kess www.eversheds.fi Asianajotoimisto Justeria Oy Turuntie 4–6 (3. tuotteet . Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka Sibeliuksenkatu 21, p. 075 7540 500 www.asianajopalvelut.com Asianajaja Pekka Romo Asianajaja Olli Forsell Asianajaja Teija Saraste Asianajaja Paula Murphy Varatuomari, lupalakimies Kari Suokas Varatuomari, lupalakimies Miina Vuorela Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 040 5108179 www.lattiasaneeraus.fi LATTIASANEERAUS SyrSam Sähköliikkeitä Turengin SÄHKÖTALO OY ASENNUKSET s VIANKORJAUKSET SUUNNITTELU s SÄHKÖTARVIKE(CAD) MYYNTI Kauppakuja 1, 14200 TURENKI 03-652 7530 fax 03-652 7540 0500-734 653 Hammaslääkäreitä Ajanvaraus 010 219 4020 Ajanvaraus 010 219 4015 Jaakonkuja 5, 13720 Parola Joustavasti ja nopeasti hammashoitoon Akuutit särkyhoidot arkisin Kasarmikatu 7 b, H:linna Lasiliikkeitä Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinonkatu 34 13130 HML p. HÄMEEN SANOMAT B13 TIISTAINA 30. 050 466 7626 www.justeria.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. 15 D II krs, Hml Käynti sisäpihan puolelta puh. 0400 335 130 Asianajotoimisto Romo & Ilonen Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 4. kerros puh. (03) 675 9010 . 6121 455, 6121 456 JOUNI HEISKANEN Palokunnank. 6169 460 RENGAS-VEKKA OY AJOKILOMETREJÄ +20 000 Km verrattuna kilpailijoihin (1) 1) Testworld, 2015 asennettuna, nastat tai kitka 559 € www.hameensanomat.fi TAPANI MERINEN Hämeenkatu 14, 11100 Riihimäki puh. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. TAMMIKUUTA 2018 Palvelut & Erikoisliikkeet Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Valmisbetonia VALMISBETONIA 044 585 2469 WWW.TILAABETONIA.FI Asianajajia Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh
Kokenut Reijo palvelee 500 asiakasta ja ratkoo ongelmia matkalla Oulusta Helsinkiin. KUVA: Jojo Whilden / Liv Kriitikko Pekka Eronen valitsee kolme päivän kiinnostavinta elokuvaa. Viereen on saattanut istahtaa sietämätön junahäirikkö tai tuleva puoliso. Toiseen suuntaan reissaava Jarkko tutkii puolestaan tauoilla sieniä ja esittelee Kajaanin aseman jugend-arkkitehtuuria. Ikuinen siloposki Leonardo DiCaprio oli loistava valinta poikamaisen ja hieman hämärän vilunkimiehen rooliin. Saamme seurata kolmen eläinlääkäriopiskelijan ensimmäisiä ammatillisia haasteita. ILARI TAPIO Radalla on kiinnostava suomalainen dokumenttisarja. Tom Hanks vetää vastapainoksi sitäkin kuivakkaampaa linjaa FBI-agentti Frank Hanrattyna. VR ei ole esimerkiksi lentoasemalle pyrkiville kovin luotettava liikenneyhtiö. (USA 2002) Jack Reacher – Tappajan jäljillä Nelonen klo 21.30 ??. Sen saavat tuta muutamat Reijon junan matkalaiset, sillä Tikkurilaan saavutaan 60 minuuttia myöhässä. KUVA: Sub Radalla Sub klo 20.00 ???. VÄLILLÄ KAMERA käy korjaamolla ja operaatiokeskuksessa sekä matkustajien parissa. Mukana kulkee myös jännittäviä ja hauskoja tarinoita – pieniä sivuraiteita. Pian näemme luonnehdinnan paikkansapitävyyden. Mukana kulkee jännittäviä tarinoita – pieniä sivuraiteita. Kuten merkittävä tamperelainen filosofi Markus Kajo – jos se nyt oli juuri hän – aikanaan totesi, ei kannata haaveilla eläinlääkärin ammatista mikäli ei ole valmis viettämään seuraavaa kolmeakymmentä vuotta käsi kyynärpäätä myöten lehmän takalistossa. (USA 2012) Ota kiinni jos saat Hero klo 21.00 ???. Se tarinoi tositapahtumien pohjalta mestarihuijari Frank Abagnale Jr:sta, joka esiintyi sujuvasti muun muassa lääkärinä, lakimiehenä ja liikennelentäjänä. MIKKO PULLIAINEN Eläinlääketiede on välillä sangen kouriintuntuvaa hoitotyötä. Jennifer Lawrence esittää Oscar-roolissaan fiksua nuorta leskeä, joka tutustuu kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivään hölkkämies Bradley Cooperiin. Myös junahäiriköllä on sivurooli, josta hän pyrkii päärooliin. Hän on kokenut konduktööri. Se on tyypillistä. Milloin on ravintolavaunu syttynyt tuleen tai junaa vaihdettu yöllä keskellä korpea. Tom Cruise oli yllättävä valinta esittämään Lee Childin jännityskirjojen toiminnan miestä, noin 30 senttiä pitempää ja saman verran harteikkampaa Jack Reacheria. Itsevarmuutta ja – rakkauttakin on useamman hengen varoiksi. Täältä pesee! Avausjakson perusteella Radalla on informatiivinen ja monipuolinen suomalainen dokumenttisarja. Pokeria ja silmänpilkettä ei tähdeltä ole ikinä puuttunut. (USA 2012) Jacki Weaverilla ja Robert DeNirolla on roolit Unelmien pelikirja -elokuvassa. Tositelevisio on jo valaissut niin monen ammattikunnan arkea, että rautatieläisten oli korkea aika saada oma vuoronsa. Niiden turvin on luonteva saapua äijäilemään Pittsburghiin, jossa viisi ihmistä on kuollut tarkka-ampujan iskussa. Välillä koetetaan korjata Pendolinon vessaa. Nyt viimein selviää, miten se junan vessa oikein toimii – tai ei toimi. Näin se Pendolinon vessa toimii Oululainen Reijo ratkoo ongelmia Helsingin-junassa. Tankotanssija Henriikka Roo valmistautuu esiintymiseen Hämeenlinnassa. Yleisradion ajanvietetoimituksen sinänsä hieman kyseenalainen fiksaatio tositv-ohjelmiin tuo tällä kertaa ruutuihin oikeastaan tavattoman sympaattisen tuotannon. TAMMIKUUTA 2018 B14 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno ELOKUVAT Elämä on kipeä juoksu ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Unelmien pelikirja Liv klo 21.05 ???. Myös hänen isänsä oli ja poikansa on konduktööri. Siksi hän meikkaa ja ajelee säärikarvojaan junassa. TIISTAINA 30. Matkustajan ei kannata laatia aikatauluaan liian tiukaksi. Ihmissuhteet, rakkaus, elämä: helppo homma ei ole niistä mikään, mutta ei meillä tärkeämpääkään ole. Reijon juna hyytyy teknisen vian vuoksi sinne. KUVA: Yle Kuvapalvelu. Russell ohjasi Matthew Quickin esikoisromaanin pohjalta romanttisen komedian, jossa kipuilematta ei selvitä sen paremmin romantiikasta kuin komediastakaan. Kumihansikas käteen ja menoksi Kandit TV1 klo 20.00 ???. EI SAMOJA mutta samantyyppisiä käänteitä tulee eteen ensimmäisen jakson iloisten ja fiksujen konduktöörien seurassa. Jakson kriittisimmät hetket koetaan Tampereen asemalla. Kandit-sarjan paras piirre on, että nämä tyypit vaikuttavat (erittäin hyvällä tavalla) tavallisilta ihmisiltä, jotka ovat tehneet paljon töitä päästääkseen nykyiseen asemaansa ja työnsä he ottavat varsin vakavasti. Ensimmäisen jakson dramaattisin tapaus on hamsterin ulosluiskahtanut poskipussi, mutta aihepiiriin vasta tutustuvan katsojan kannalta voi olla parempikin, että prolapsi on jyrsijän vähemmän hämmentävässä päässä. Jalat otetaan alle myös Steven Spielbergin veijaritarinassa. Tarinoitahan junamatkustajilla riittää. Lennoilta on myöhästytty. David O
16.13 Alueradio. 6.15 Aamuhartaus. 14.25 Jon ja Kate + 8. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.15 Varustamo. 20.30 Filminurkka. 23.00 Huumebisnes Oy. 17.10 Uskon ilta. 23.10 Yöklassinen. 19.00 Iholla USA (S). 18.00 Kultakuume. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 15.00 Yle Uutiset. 12.10 Tiedeykkönen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Hengenvaarallisesti lihava. 08.25 Selviytyjäkaksikko ( 7). 17.50 Etnohetki. 11.02 Nosto. 0.00 Yle Uutiset. 10.40 Kulmakivi. 07.45 FOX Kids: Pound Puppies (S). 10.10 TV Shop Tvins. Tämä tiedettiin jo yli 40 vuotta sitten! Toimittajana Jukka Mikkola. 13.20 Tri K:n eksoottiset eläimet. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Science of Stupid. 18.30 Herra käyttää lääkäriä. 16.25 Leijonan luola USA. 00.30 Iholla USA (S). 18.00 Yle Uutiset. 13.02 Perttu Häkkinen. 14.35 Pelastajat Lappi ( 7). 00.40 Family Guy ( 12). 15.00 Yle Uutiset. 00.40 Miesnukeksi hinnalla millä hyvänsä. 5.32 Melkein hereillä. 10.00 Simpsonit ( 7). 00.30 Remppa vai muutto. 13.00 Pitääkö olla huolissaan. 11.33 Suomen Radio. 16.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 15.02 Alueradio. 11.20 Family Guy ( 12). 15.02 Pörssipäivä. TV7 08.30 Löytöretki Jumalan Sanaan. 18.25 Team Ahma ( 7). 00.05 Tamron Hall: Raiskaus yliopistolla ( 7). 23.50 Simpsonit ( 12). 09.05 Pienten perhe. 09.35 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 18.55 Tunteiden tiistai. 7.10 Urheiluradio. 19.00 Remppa vai muutto. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 17.00 Tulossa: Selviytyjät Suomi ( 7). 23.00 Iltahartaus. 14.30 Pyhä Henki tänään. 01.05 ELOKUVA Ronin ( 16). 18.00 Family Guy ( 12). 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 14.00 Toivon Päivä. 15.55 Everestin huipulle. 04.45–05.36 American Chopper. 17.25 Sana Jerusalemista. 23.00 Yle Uutiset. 14.02 Akti. 14.15 Autojen ensiapu. 19.00 Grillit huurussa (S). 18.05 Amerikan lapsimissit. 6.05 Hartaita säveliä. 16.40 Jon ja Kate + 8. 03.05 Selviytyjäkaksikko ( 7). 21.00 Poltettu kylä. 12.25 Rikkaiden panttilainaamo. 17.00 Huutokaupan metsästäjät. 21.50 Merisää. • 23.30 Sinkkuillallinen. 20.30 Itäraportti. 7.10 Urheiluradio. 12.10 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 17.55 The Chefs’ Line. 19.00 Prameat mustalaishäät (S). 10.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 2.54 Yöradio. 14.50 Eläinten lentokenttä. 01.30 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 16.00 Eväitä vanhemmuuteen. 19.05 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti. 18.00 70’s show ( 7). • 23.40 Kyttäputki: NCIS Los Angeles ( 12). 12.59 Poikelus ja Hätönen. 21.00 Yle Uutiset. 22.00 Kuolemansyyntutkija ( 12). 09.50 Autojen ensiapu. 18.05 Tappavat suhteet ( 12). 03.40–05.00 Astral-TV. 03.35–04.26 Yllätysremontti. 01.00 Dosentti: Kenneth Kunelius. JIM 05.00 Astral-TV. 19.30 Uusi elämä. 17.00 Drop Dead Diva (S). 22.00 Mad Cook Show ( 7). 5.52 Melkein hereillä. 14.05 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 17.25 Terapian tarpeessa (S). 12.00 Tvins TV Shop. pastori Kaisa Kariranta, Kerava. TV5 06.30 Yllätysremontti. 14.00 Uudet levyt. 21.17 Päivä tunnissa. 6.00 Yle Uutiset. pastori Mika Partanen, Metodistikirkko, Lappeenranta. 7.03 Raamattuavain. 9.11 Alueradio. Marko Maunuksela. 12.05 Pontikankeittäjät ( 7). 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Tuhoutunut sekunneissa. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles ( 12). 9.00 Yle Uutiset. 12.00 Remonttipainajainen. 00.00 Panttilainaamo. 9.10 Puheen Aamu. 20.30 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. Omapäinen Alexandrina, tuleva Victoria tietää tarkkaan mitä hän tahtoo – ja mitä ei. 23.00 Hyytävät nauhoitteet ( 12). 17.30 Ermot. 21.00 1+5 tytärtä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Simpsonit ( 12). 08.30 Koukussa adrenaliiniin. 01.00 Paratiisihotelli Norja ( 7). 13.00 Vaativat ökyvanhemmat (S). 20.00 Yle Uutiset. 14.55 Selviytyjäkaksikko ( 7). 02.30 Entisöintipaja. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yöradio. 23.06 Päivä tunnissa. 08.30 FOX Kids: My Little Pony ( 7). 10.40 Yukonin kultamaat. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. TLC 07.40 Akvaariomestarit. 17.13 Alueradio. 15.00 Remppa vai muutto. KUTONEN 06.30 American Chopper. 14.05 Viikon levy. 19.00 Herätysliikehdintä. 18.30 70’s show ( 7). 02.10 Maailman julmimmat sarjamurhaajat ( 12). 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 22.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.02 Urheiluradio. 11.02 Suomen Radio. 7.00 Yle Uutiset. 18.25 Grand Designs Uusi-Seelanti. 10.25 Simpsonit ( 12). 18.02 Tunteiden tiistai. Kuninkaan kuoltua vallanperimysjärjestyksessä ensimmäinen nousee valtaistuimelle vain 18-vuotiaana. 0.00 Arkisto: Töissä kaikki hyvin. 10.30 Laupias Olli. 4.02 Melkein hereillä. 03.00 Grillit huurussa (S). 10.55 Maailman parhaat hupivideot. 02.55 Tahdon morsiuspuvun!. 11.00 Jeesuksen nimessä. 11.00 Neljät häät Kanadassa. 10.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 6.05 Arjen tulevaisuus: Helsingin Pasila – uudenlainen kaupunkikeskus. 09.30 Muodin leijonanluola. 10.05 Apua, mikä tauti! ( 12). TIISTAINA 30. 00.35 Mertaranta ja legendat. O: Dmitrii Kalashnikov, 2016. 21.20 Viulisti Réka Szilvay ja pianisti Christoph Berner soittavat. 9.10 Sää. 06.00 LIVE: Astral-TV. 18.00 Romano mirits. 14.25 Maailman parhaat hupivideot. 01.00 Rekkakuskit jäällä ( 7). 22.35 So Cosmopolitan. Marko Maunuksela. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 00.15 Simpsonit ( 7). 10.30 Raamattu. 12.25 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 22.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 01.30 Koukussa adrenaliiniin. 12.00 Remppa vai muutto. pastori Kaisa Kariranta, Kerava. 18.00 Dubain lentokenttä. 00.05 Bad Judge ( 7). 19.00 Tuurin kyläkauppias. 17.40 Pienten perhe. 09.15 Kissakuiskaaja. 13.00 Yle Uutiset. 04.00–05.00 Astral-TV. 12.10 Urheiluradio. 18.30 Hartaita säveliä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Huutokaupan aarteet. 06.45 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 13.20 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 11.20 Breaking Amish. 07.30 Autotalli remonttiin. 22.05 Urheiluradio. 20.45 Score: Games Com Special, Köln. 14.40 Iholla USA (S). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Gospel Train. RADIO DEI 6.02 Raamattu kannesta kanteen (u). 10.15 Sykettä Israelista. 11.25 Drop Dead Diva (S). 13.00 Klassista kahteen. 2.00 Yle Uutiset. 02.10 Everestin huipulle. 00.00 Science of Stupid. 5.50 Merisää. 18.00 Neljä elementtiä: Veden vimma. 13.00 Sinkkuillallinen. 04.00 Kultakuume. 00.35 Huutokaupan aarteet. 17.00 Heimojen viemää. 06.30 Vankilassa ulkomailla. 00.55 Breaking Amish. 21.00 CSI: Miami ( 16). 11.00 Yle Uutiset. 21.50 Musiikkihetki. 09.20 Kultakuume. 19.00 Simpsonit ( 7). 15.25 Raamattu. 15.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 7.45 Aamuhartaus. 22.00 Dosentti: Kenneth Kunelius. 20.00 Wheeler Dealers. 10.00 Sari Valto: Seksuaalisen häirinnän alkujuurilla. 15.30 Australian rajalla. 20.25 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 21.00 TV 7 Israel News. 09.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 06.55 FOX Kids: Teletapit (S). 20.00 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva. 6.25 Aamusoitto. 10.15 Goldbergit (S). 12.45 Merisää. 03.00–05.00 Kansan kesken. 11.00 Amerikan rumimmat tatuoinnit. 17.00 Hannu Grönroos – Sananlastuja. 01.50 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Mayn keittiö. 7.13 Puheen Aamu. 21.55 Upea lihava elämäni. 11.10 Huutokaupan aarteet. 00.25 Telenovela ( 7). 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 14.55 Voittoa asuntokaupoilla. 03.10 Numb 3rs ( 12). 7.53 Alueradio. 17.00 New Jerseyn täydelliset naiset. 20.30 Panttilainaamo. 16.02 Juuso Pekkinen. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. KUVA: Volia Films Victoria (7) Yle TV1 klo 23.00. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.05 ELOKUVA Unelmien pelikirja ( 12). 7.10 Aamusoitto. 16.02 Aalloilla. 12.55 Suomen Radio. 12.33 Suomen Radio. 21.00 Fast n’ Loud. 18.00 Raamatun kertomuksia. 8.45 Päivän blogi. 21.35 Sana ja armo. 01.55 Breaking Amish. Marko Maunuksela. 14.00 Tuurin kyläkauppias. 10.02 Juuso Pekkinen. 16.10 Urheiluradio. 14.00 Vuosia nuoremmaksi. 00.05 Tuhoutunut sekunneissa. 19.00 Kuvia ja käännekohtia: Tapio Liinoja. 9.00 Yle Uutiset. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 01.40 Kysy seksistä ( 16). 7.13 Alueradio. 08.05 FOX Kids: Casperin kummituskoulu ( 7). 20.00 Lapseni on teiniäiti. 10.00 Yle Uutiset. Minua ahdistaa, kun ei minua seurustelujutut vielä kiinnosta ja toiset pojat aina yllyttävät minua menemään puristamaan tytön takapuolta’’, sanoi eräs nelosluokkalainen poika tutkija Tuija Huukin vetämässä taidelähtöisessä työpajassa. 12.13 Suomen Radio. 12.40 Viikon teos. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 07.45 Lyödään ällikällä. 09.55 Laula kanssani -karaoke. FOX 06.00 Sky News. 13.10 Jäljillä ( 12). 17.06 Päivä tunnissa. 17.25 Rikkaiden panttilainaamo. 09.00 Pressure Cooker. 12.50 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 13.00 TV 7 Israel News. 15.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 20.30 Lapin poliisit. 10.00 Kansan kesken. 17.10 Remonttipainajainen. 13.15 Come Home. 21.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 12.40 How I Met Your Mother ( 12). MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Uusi Kino: Road Movie (16) Yle Teema & Fem klo 23.30. 6.05 Sää. 22.15 Vanha Testamentti avautuu. 12.10 Pomo keittiössä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 11.00 Keskipäivän Tasaus. 7.50 Merisää. 8.10 Urheiluradio. 16.55 Pulmuset (S). 11.25 Huippulastin metsästäjät. TAMMIKUUTA 2018 HÄMEEN SANOMAT B15 TV JA RADIO YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 02.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Kjell Westö. 16.30 Löytöretki Jumalan Sanaan. 14.00 Jotain lainattua, jotain uutta. 18.45 Tunteiden tiistai. 17.10 Hyväksyn käyttöehdot – tietosuojan historiaa. 18.30 Radioraamattupiiri. 14.00 Yle Uutiset. 13.45 Signaali sydämiin. Nukke numero 123. 08.10 Akvaarioiden valtiaat. 15.20 Vihdoin 15. 10.00 Kaikki koirista. 19.30 Simpsonit ( 7). 21.55 Armon kalliolla. 10.50 Voittoa asuntokaupoilla. 19.00 YleX Ilta. 3.00 Yle Uutiset. 14.55 Ison-Britannian lihavin nainen. 22.00 Sinkkuelämää ( 12). 12.30 Suolapala. 11.00 Tv Shop. 06.00 LIVE: Astral-TV. 10.00 Lelulaatikko. 23.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 16.05 Tappajaeläimet. 6.56 Päivän mietelause. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.00 ELOKUVA Man of the House – Kaikkien aikojen kyttäyskeikka ( 12). 18.20 Radiosakki. 12.10 Urheiluradio. 01.10 Pontikankeittäjät ( 7). 15.00 Pelastajat Lappi ( 7). 16.00 Yle Uutiset ja sää. YLEX 6.29 YleX Aamu. 15.30 Huippumalli haussa. Osa 1/8. 08.35 Pomo keittiössä. 17.10 Kakkukuningas. 7.15 Herätys!. 19.00 Everestin huipulle. 20.03 Tunteiden tiistai. 06.30 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 00.00 Birger Skoglund – Profeetallisessa vaakakupissa. 21.45 Raamattu puhuu sinulle. 21.00 ELOKUVA Ota kiinni jos saat ( 7). 13.35 True Crime: Murhien meediot ( 7). 10.50 Simpsonit ( 7). 15.10 Lentoturmatutkinta. 22.08 Perttu Häkkinen. 16.15 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 7.45 Hartaita säveliä. 22.30 Koukussa adrenaliiniin. 02.25 Häät sulhasen tapaan. ALFATV 00.00 Kuvia ja käännekohtia: Tapio Liinoja. 17.30 Simpsonit ( 7). YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 7.50 Aamuhartaus. 1.55 Yöradio. 01.45–02.30 Temptation Island Suomi ( 7). 20.02 Sää. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. Kuvassa Victoria (Jenna Coleman). YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 16.25 Pulmuset ( 7). 15.55 Bad Judge ( 7). 11.30 Elä vapaana tai kuole. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Maailman parhaat hupivideot. 07.20 Lyödään ällikällä. AVA 06.00 Aamun AVAus. 22.00 Romuautot rahaksi. 22.05 Urheiluradio. 16.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 09.10 FOX Kids: Madagascarin pingviinit (S). 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 18.50 Iltahartaus. 0.02 Yöradio – Kasaritunti. 11.00 Yle Uutiset. 14.55 Huippulastin metsästäjät. 11.45 Huutokaupan metsästäjät. 12.30 Politiikkaradio. 13.00 TV Shop Tvins. HERO 09.25 Huippumalli haussa. 10.59 YleX Etusivu. 7.59 Hyvää huomenta. 00.30 Science of Stupid. 20.00 Panttilainaamo. 6.50 Viikon teos. 09.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Kjell Westö. 2.00 Arkisto. 07.30–08.30 Lemmen viemää ( 7). 12.40 Jotain lainattua, jotain uutta. 14.02 Ajantasa. 12.10 #RichKids of Beverly Hills ( 7). 15.00 So Cosmopolitan. 20.02 Lähetysvartti. 22.05 Sari Valto: Seksuaalisen häirinnän alkujuurilla. 23.35 Vaimot vaihtoon UK. 16.55 Pontikankeittäjät ( 7). 09.00 Sinkkuillallinen. 17.05 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 08.00 Dosentti: Kenneth Kunelius. 08.20 Alaskan erakot. 00.30 Panttilainaamo. 11.30–12.00 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 09.00 Tappajaeläimet. 21.30 Puheen Ilta. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Kuvia ja käännekohtia: Tapio Liinoja. 13.50 Tv Shop. 02.35 Uskomattomat puumajat. 21.00 Dubain lentokenttä. 13.55 Uskonpuolustaja. 07.25 Uskomattomat puumajat. 09.00 Jerusalem studio. 12.50 Päivän blogi. 23.05 Tuntematon tiikerihai ( 12). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.15 Tvins TV Shop. 19.03 Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 20.00 Jumala puhuu. KUVA: Gareth Gatrell. 8.00 Yle Uutiset. 16.15 Beauty and the Beast ( 12). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Mökkireissu. 9.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Koukuttava dokumenttielokuva, joka on koostettu venäläisautojen kojelautakameroiden materiaalista. 3.54 Yöradio. 12.30 Tulta Jerusalemista. 19.20 Sinkkuelämää ( 12). 13.05 Sisarvaimot. 01.45 Grand Designs Australia. 15.20 Phoenixin eläinpoliisit. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 14.00 Neljät häät Kanadassa. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 4: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa II, jakso 53. 13.25 Ruotsin jälkiruokamestari. 10.40 Kissakuiskaaja. 9.05 Urheiluradio. 11.35 Tuhoutunut sekunneissa. 16.10 Faunin iltapäivä. 17.10 Urheiluradio. 22.05 Jippu ja ihmisen ääni (u). 08.50 FOX Kids: Ultimate Spider-Man ( 7). 8.13 Puheen Aamu. 03.20–04.12 Kaikki koirista. 18.02 Rukous Suomen puolesta. 02.50 Ladies of London. 16.00 Tanssin superäidit. 13.00 Yle Uutiset. 11.55 Entisöintipaja. 18.00 Sinkkuillallinen. 8.10 Ykkösaamu. 20.00 Lapin poliisit. 23.00 Jethro kiekkomatkalla olympialaisiin. 17.30 Radioteatteri esittää: Iiris ja viettelykset II, osa 9/10: Iiris ja hengen kosketus. 10.00 Tanssin superäidit. 8.13 Alueradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 18.00 Himohamstraajat ( 7). 20.00 Väliajalla haastateltavina illan taiteilijat. 10.00 Sanoja säveliä. 10.55 Viikon teos. 01.05 24 tuntia putkassa ( 12). 19.05 Tunteiden tiistai. 01.00 Dubain lentokenttä. 10.45 Viikon levy. 22.00 ELOKUVA Fargo ( 16). 14.00 Passion for Jesus. 9.05 Muistojen bulevardi. 17.15 Raamattuavain (u). 20.30 Jerusalem studio. 16.00 Uutisotsikot. 10.02 Ajantasa. 20.00 Australian Huippumalli haussa. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.05 Paluu pulpettiin (S). 17.00 Uskon ilta. 19.02 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. LIV 05.00 Astral-TV. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 19.30 Paluu pulpettiin (S). 10.10 Himohamstraajat ( 7). 16.00 Lemmen viemää ( 7). 11.00 Klassikkoparatiisi. 20.00 Lentoturmatutkinta. 21.00 Chris Hansen ja tappajan vaisto ( 12). 12.00 Yle Uutiset. 23.00 Inkerin silta. 5.02 Melkein hereillä. 17.00 Yle Uutiset. 12.13 Yle Puhe Tänään. 18.02 Jääkiekkokierros. 6.06 Alueradio. 13.50 Jutta ja huikeat häädieetit. FRII 08.20 Talonrotiskot kuntoon. 16.00 Australian rajalla. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.35 Karkkikuningatar. 14.00 Yle Uutiset. 15.00 Yliluonnollista. 15.25 Leijonan luola USA. 20.00 Phoenixin eläinpoliisit. 10.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. 18.50 Merisää. 07.20 FOX Kids: Blaze ja monsterikoneet. 15.55 Yle News. 13.00 Herätyksen! parhaita paloja. 23.30–00.00 CBN News. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 23.00 Kensington Temple
15.45 MasterChef Kanada. 08.50 Näin Norjassa. 17.00 17.55 Leijonan luola USA. OTA DIGILEHTI KÄYTTÖÖSI JO TÄNÄÄN: 1. 19.00 SuomiLOVE. TIISTAINA 30. 15.15 Wedding Town. Hanurihommia. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. Asiakasnumerolla aktivoit itsellesi oman käyttäjätunnuksen: hameensanomat.fi/aktivoi. (s) Ikäraja ..........(7) (12) (16) (18) YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 18.30 Norjalaisarkkitehtien koteja. (U) 20.47–20.55 Kaikki hyvin, Pekka (12). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 6.51 Nimipäiväonnittelu: 30.1. 21.50 Yle Uutiset. Jakso 2/81. b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 Arvostelu lehdessä ................ 14.00 Suomen surkein kuski. 10.00–10.45 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 10.00 Kohteessa: Italian kaupungit. (1954). 12.00–17.15 YLE TEEMA. (U) 00.10 Prisma: Totuus sähkötupakasta. 00.55 Rouva Ministeri (12). (U) 22.47 Fortitude – ikiroudan kirous (16). 1/8. 21.55 Urheiluruutu. 09.00 Efter Nio. 20.00– 00.40 YLE TEEMA. Kausi 1. 23.50 Kuolen nauruun (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 12.00 Suojasää (12). 08.23 Galaxi. Onnea, Irja! 6.53 Kuiske (S). 09.20 Wedding Town. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 01.50 Rouva Ministeri (7). T: TACK Films Oy, 2016. Teetä kahdelle. 08.35 Transformers Rescue Bots (7). 12/15. Uusi tulokas. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). Presidenttiyttä tutkineen Jari Tervon arvio vaalituloksesta. KESTOTILAAJANA SAAT JATKOSSA ENEMMÄN! Saat perinteisen paperilehden lisäksi käyttöösi Hämeen Sanomien koko digitaalisen sisällön. 10, 16/26. 22.00 ELOKUVA Riisuminen (16). Kausi 1, 13/65. 22.35 Peter Nyman. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Jakso 18/24. 22.45 Simpsonit (7). Osa 3309. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 3, 19/23. 18.00 Simpsonit (7). 19.30 Salatut elämät (12). Kausi 1, 8/10. Kausi 1. 16.00 Walker, Teksasista (12). 11.00 Närbild. Jakso 11/15. 22.25 Tulosruutu. 19.00 Ennen kuin kuolen. 15.30 Unelmarempat. 20.00 Uusi päivä (S). 4/10. 10.35 The Chefs’ Line. (U) 12.46 Tanskalainen maajussi. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 18.30 Simpsonit (7). 15.00–15.25 Kätevän emännän juhlat (S). Kausi 2. 4, 3/10. 16.45 Yle Oddasat. 17.00 Aku ja 7 ihmettä (S). 14.40 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski. 15.45 A-studio. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 08.00 Madagascarin pingviinit (7). Kausi 4. 16.50 Onnenarpa. Kausi 1. 7.48 Työntekijöiden päihdeongelmiin apua 8.19 Artisti-tubettajat SeksikäsSuklaa ja Dosdela 8.44 Jälkipörssi 09.30 Puoli seitsemän. 21.00 21.00 A-studio. 1/8. 19.00 Ninja Warrior. 6, 19/29. Kausi 5, 3/13. 17.25–20.00 YLE FEM. 2/4. (U) 23.35–00.20 Rakas kiven sisässä. 17.10–17.54 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 16.30 Uusi päivä (S). Kausi 1, 14/65. 21.00 21.00 Näin tehtiin elokuva Veljeni vartija (7). Teetä ja tanssia. Kausi 7, 2/7. 14.40 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S). 01.15 Stand Up! (S). 2, 7/10. 13.15 Köyhä vai hemmoteltu. 7.23 Babar ja Badun seikkailut (S). 07.40 LEGO Friends (7). 00.15 Napakymppi. 03.35–04.29 Kohde (12). 01.00 Kuolen nauruun (16). 09.50 Remppa vai muutto. • Uusinta ............................................(U) Sallittu kaiken ikäisille ........(S) Suora lähetys ............................. Kausi 3, 2/3. Kausi 1, 9/13. 08.26 Merten syvyyksissä (7). 20.00 Tuubi. 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. Kausi 3, 9/10. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 3, 2/9. • 00.10 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7). Verta viheriöllä 1/2. 01.05–01.35 Puoli seitsemän. 03.10–03.40 Poliisit (7). 02.40 Rouva Ministeri (7). 23.20 Duudsonit (12). 16.50–17.15 Ruokaratsia. Poliitikko toisensa jälkeen lupaa leikata yritystukia, mutta miksi tukiin ei ikinä kosketa. 7.18 Voidaanko kellojen siirtäminen lopettaa. 18/56. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.00 Victoria (7). 16.50 Novosti Yle. 19.25 Tulosruutu. 22.00 Fortitude – ikiroudan kirous (16). Jakso 12/14. Aktivointi tehdään vain kerran. Lukuoikeuden aktivoinnin jälkeen voit lukea digilehteä haluamallasi laitteella Kirjaudu sisään Hameensanomat.fihin omalla käyttäjätunnuksella. 20.00 Valitut sanat. 10.30 Vem vet mest. Kausi 2. (U) 16.15 Seniorit somessa. 11.05–12.00 Ensitreffit alttarilla. 23.05 NCIS: New Orleans (12). 13.30 Sääilmiöiden Top 10. Kausi 3, 4/10. Kausi 19, 48/64. 11.30 Ystävällisesti Lars Lerin. 12.30 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön. Charliella on romanttista asiaa Louiselle. 14.30 Tinan matkassa. 4, 7/24. 07.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 06.25 Huomenta Suomi. 18.25 Emmerdale (S). 13.25 ELOKUVA Laivaston monnit maissa (S). Kausi 4, 4/10. (U) 11.29 Ali Show: Maria Monde. 10/12. 7.35 Askarrellaan. 5/6. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Kausi 4, jakso 8/11. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 15.45 Viikset (S). Kausi 19, 48/64. 16.30 Kaappaus keittiössä. 10.05 The Chefs’ Line. Kenneth ja Maria pitävät hauskaa Barcelonan yöelämässä, ja Michael avautuu Mettelle. 00.00 Rimakauhua ja rakkautta (12). 22.45 Oddasat. 15.50 Eskapistit (S). 14.45 Pikakurssi kodinostoon. 19.20 Päivän sää. 9/12. Jakso 3/8. 3, 21/23. 6, 1/26. 09.35 Emmerdale (S). 12.10 Yle Oddasat ja Oddasat. 20.30 Tissit (7). 20.00 Kandit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. (U) 21.00 21.00 Villi kortti. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 6.42 Asuntojen romutuspalkkio 6.52 Mistä tunnistaa vaaralliset sähkölaitteet. 21.00 21.00 Sääntö-Suomi. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 2. 02.05 Vampyyrien sukua (16). 23.30–00.40 Uusi Kino: Road Movie (16). 15.00 Yle Uutiset. MTV3 06.00 Aamusää. SUB 08.00 Selviytyjät. Verta viheriöllä 2/2. 21.30 ELOKUVA Jack Reacher – Tappajan jäljillä (16). 11.00 Yle Alueuutiset. (U) 11.00 Ali Show: Lauri Ylönen. Voit ladata älypuhelimeesi tai tablettiisi laitteesi sovelluskaupasta maksuttoman sovelluksen. 13.45 Kaverille ei jätetä (12). 07.35 Angry Birds Toons (S). Kirjaudu sisään omalla käyttäjätunnuksella. 22.40 Yle Uutiset. 21.30 Poldark (12). 03.55–04.42 Lemmen viemää (7).. TAMMIKUUTA 2018 B16 HÄMEEN SANOMAT TV OHJELMAT YLE TV1 05.55 MOT: Ihmeaineesta saasteeksi. 22.20 Päivän sää. O: Teemu Nikki, 2014. 15.15 Jäitä hattuun (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00 Radalla. 7.44 Dinojuna (S). 3, 20/23. 2/15. Kausi 7. 08.24 Harri & Bip. 1/2. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.30–14.55 Rouva varapresidentti (7). Hämeen Sanomien digilehti on painetun lehden kopio digitaalisessa muodossa, ja se sisältyy nyt kaikkiin kuluttajatilauksiin. 8/12. 08.25 Angry Birds Toons (S). NELONEN 06.00 Lazy Town (S). Kausi 2. Saako Palloliiton uusi puheenjohtaja Ari Lahti suomifutiksen nousuun. Kausi 1. 13.00 Seymour: pianistin oppitunteja elämästä. 06.25 Ylen Aamu-tv. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.45 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7). 18.30 Puoli seitsemän. 16.55 Remppa vai muutto. 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Kausi 2. Kausi 1. (U) 15.30–16.20 Sohvaperunat. 09.00 Weird Loners (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin. (U) 12.00–12.39 Luonto lähellä sydäntä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Vieraana ravitsemusasiantuntija Patrik Borg. Käyttäjätunnuksena on aina oma sähköpostisosoitteesi. • 21.00 ELOKUVA Ace Ventura – Lemmikkidekkari (12). Uusi tulokas. • 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 8.08 Petteri Kaniini (S). 17.00 17.25 Salatut elämät (12). 09.10 Soppa365. Osa 3308. 09.00 Soppa365. 06.55 Angry Birds Stella (S). 21.00 Historia: Vietnamin sota. 14.20–15.10 Sami Yaffa – Sound Tracker. Kausi 4. 10.00 Taivaallista menoa. 08.30 Angry Birds Toons (S). 20.30 Arkistojen salat. 17.25 Vem vet mest. 03.00 Ninja Warrior. 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S). 09.30 Salatut elämät (12). (USA 2012). Kuilu. Yritystukimiljoonat syynissä. 14.00 Lippu rakkauteen. 6.25 Aamun otsikot 6.37 & 6.47 Niinistön haasteet ulkopolitiikassa 7.07 Inhimillisyyttä auttamiseen 7.17 Vauva tulee koiraperheeseen 7.37 Aamun otsikot 7.39 Koulusafka-appi Nuoret yrittäjinä 7.47 Niinistön haasteet ulkopolitiikassa 8.07 Politiikan juoksuhaudat 8.17 Vauva tulee koiraperheeseen 8.37 Isän varjosta esikoiskirjailijaksi Rafael Donner 8.47 Inhimillisyyttä auttamiseen 9.00 Uutiset. Jakso 723. 02.15 Holmes NYC (12). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 1, 2/8. 18.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Kadonneen jäljillä (S). 18.00 BUU-klubben. 07.15 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti. Jakso 3/81. 19.00 Spotlight. 6, 2/26. 7.11 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 7.00 Katinkontti. 16.05 Velvet – muotitalon tarina (7)