JOUTSEN-MYYMÄLÖISSÄ JA VERKKOKAUPASSA TEHTAANMYYMÄLÄ RIIHIMÄKI Pakkaskatu 6 ma–pe 10–18 la 10–15 VERKKOKAUPPA joutsen.fi Terveysasemien määrä vähenee joka mallissa Sivu 3 Oma Hämeen aluehallitus jatkaa palveluverkkoselvityksen käsittelyä seuraavassa kokouksessaan. Tähtäin on vuodesta 2026 eteenpäin. Tiistaina 31.10.2023 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 294 | Irtonumero 4 euroa | Kestotilauksena 1,39 e / päivä KAIKKI MIESTEN UNTUVAJA KEVYTUNTUVATAKIT -20?% (normaalihinnoista) MIESTEN HELLIMISVIIKKO MAHTAVIA TARJOUKSIA UNTUVATYYNYISTÄ JA -PEITOISTA Isänpäivää vietetään 12.11. Silloin siihen lisätään viranhaltijoiden täydennysehdotukset. Hanki lahjat nyt! 30.10.–5.11. HJS-kasvatti Tuuli Viinikka sai yllättävän synttärilahjan Helmareista Sivut 22–23 Vahvistus: Heikki Hietanen haluaa Jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi Sivu 24 Kuva: Johannes Wiehn Sivut 20–21 Hattulassa tänään luennoiva Pia Penttala neuvoo vanhempia: Älkää antako liikaa valtaa lapsille Syyhy on kallis riesa eikä lähde helpolla – Hoito tehtävä huolella Sivu 3 Talo yhtiöiden hallituksiin kaivataan myös nuoria Sivu 10
Jussi Saramo ja hänen aatekaverinsa unohtavat jälleen autuaasti, että myös Suomen itänaapurissa on valtio, joka ei kaihda ”laitonta miehitystä ja siviilien pommittamista”. Tokihan Suomessa on ilkivalta kielletty, ja laki on kaikille sama. Nootiksi kutsutaan kansainvälisissä suhteissa valtion kysymystä tai tiedonantoa toiselle valtiolle. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–22, la, su 13–22 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäällikkö: Juho Peltoniemi 040 124 2259 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 03 7575 700 ma–pe klo 8–16. Lähetä kuva: mielipide@hameensanomat.fi Pääkirjoitus 31.10.2023 V ladimir Putinin Venäjä elää monin tavoin menneiden suurvalta-aikojen muistoissa. Tuolloin Suomi vastasi, että asia otetaan vakavasti, ja poliisi tutkii asiaa. Noottikriisiksi kutsuttu tapahtumasarja vuoden 1961 marraskuulta eli 62 vuoden takaa on näihin aikoihin saakka antanut merkityksen nooteille, ainakin mielikuvissa. Kun omassa naapurissamme on verenhimoinen valtio, joka yrittää kaikin voimin alistaa oman naapurinsa Ukrainan, ei maailmaa pidä katsella vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Nato-jäsenyys on hyvin tärkeä osa tätä tehtävää. Tällä kertaa Venäjän nootti on koskenut muun muassa maiden välisen rajayhteistyön lopettamista. Vasemmistoliiton edustajat tuntuvat elävän omassa turvallisuuden haavemailmassaan. Muista puolueista vastustajia oli kaksi, perussuomalaisten Mika Niikko ja valta kuuluu kansalle-ryhmän Ano Turtiainen. Naton täysjäsenenä Suomi on toki paremmassa turvassa kuin ennen jäsenyyttä, mutta jäsenyys ei silti vapauta meitä vastuusta huolehtia riittävän tehokkaasta maanpuolustuksesta. Ei anna enää. Suomi on EU-maana kohteena, koska Euroopan unionissa kaavaillaan jäädytettyjen Venäjän valtion varojen, eli noin 211 miljardin euron käyttämistä Ukrainan avustamiseen, minkä Venäjän duuman puheenjohtaja on jo ilmoittanut johtavan vastatoimiin. Maailma on nyt tyystin toinen ja myös Suomen asema siinä, vaikka iso rajanaapuri onkin yhä rajanaapuri ja sen liikkeistä sekä tarkoitusperistä on viisasta pysyä tietoisena, varuillaan ja valmistautuneena. On aivan oikein vaatia osapuolia lopettamaan toistensa teurastaminen, etenkin kun konfliktiin täysin syyttömät menettävät sen vuoksi henkensä, terveytensä ja omaisensa. Samaa mieltä oli lähes jokainen kansanedustaja, kun jäsenyydestä äänestettiin, joskin kuusi vasemmistoliittolaista oli vastaan. Kuvioon kuuluu, että tieto asiasta oli tullut julki mutkan kautta turkkilaisen uutistoimiston Anadolun ja venäläisen Tassin kerrottua asiasta jo perjantaina. Noottitehtailu alkaa jo arkipäiväistyä ” Nootti ei ole kriisin aihe.. Vaikka Venäjän suora aseellinen hyökkäys kimppuumme ei ole todennäköinen, kynnys on pidettävä riittävän korkeana. Kekkosen ajan Suomi on ollutta ja mennyttä. Nyt on kuitenkin nyt. Israelilla nyt vain on tarjota aseita, erityisesti ilmatorjuntaa, joka on osoittautunut esimerkiksi Ukrainassa aivan keskeiseksi keinoksi puolustautumisessa. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Asiakaspalvelupiste: Vanajantie 7, Hämeenlinna Avoinna vain keskiviikkoisin klo 8–16 hameensanomat.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita ilmoitukset@hameenmedia.fi Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Lehtisepät oy, Tuusula/Kouvola Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Ilkka-Pohjalainen kirjoittaa, että Hamasin rajusta iskusta Israelia vastaan puhjennut väkivallan ja tuhon kierre on ymmärrettävästi herättänyt kauhistusta muualla maailmassa, Suomea myöten. Suomen poliittisten päättäjien tärkein tehtävä on suojella omia kansalaisiaan, pitää maa viholliselta suojassa. Kysymys ei ole pelkästään Suomen ja Venäjän rajaliikenteestä tai kuluneista väitteistä, joiden mukaan Suomessa syrjitään kansallisuudeltaan venäläisiä. Siinä oli Venäjälle vastausta kerrakseen. Venäjä käyttää kaikkia tavanomaisia – ja myös tavattomia – keinoja omia etujaan ajaakseen. Kuolleiden määrä kasvaa ja materiaaliset tuhot ovat mittavat. Siihen tarvitaan tehokkaita, moderneja aseita. Nooteista ei tarvitse säikähtää, mutta vakavasti ison naapurin mielenliikkeet on toki otettava. MUUT LEHDET LUKIJAN KUVA ”Harmaa on hyvä väri.” Eila Kolisevan kuva. Kaikesta päätellen kyse ei ole edes lipsahduksesta. Suomi on nuo ajat saanut kokea raskain tavoin historiassaan. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jussi Saramon mukaan ”asekauppa kansainvälistä oikeutta rikkovan, laitonta miehitystä ylläpitävän ja siviilejä pommittavan maan kanssa ei ole oikein”. Sen sijaan vasemmistoliiton esittämä ajatus siitä, että Suomen pitäisi lopettaa aseostot Israelista kiihtyneen konfliktin vuoksi on huonosti perusteltu, silkkaa ideologiaa ja suorastaan vaarallinen. Asiassa ei ole mitään paisuttelemista. Siviilien kärsimykset ovat nähtävissä uutisissa päivittäin. Viime keväänä Venäjä protestoi, kun vappuna oli heitetty olutpullo Maarianhaminassa Venäjän konsulaatin ikkunaan. Suomen aseostot Israelista eivät vähennä tai lisää konfliktia Lähi-idässä. Suomi ei ole täysin turvassa vieläkään Venäjän aggressiolta. Ulkoministeriöstä asia on vahvistettu, mutta ei lehden mukaan kommentoida sen enempää. Sanomalehden otsikko TAAS NOOTTI ei hätkähdytä enää ketään, vaikka toki lukemaan uutisen (IS 30.10.) saakin. Saman vuoden keväällä alkoi Suomen ripeä Nato-jäsenyysprosessi, joka päättyi täysjäsenyyteen viime huhtikuussa. Nootti ei ole kriisin aihe tai kauhukuva, vaan kuuluu arkipäiväistyneenä venäläisiin hyvin monen tasoisiin vaikuttamisyrityksiin. Aikaisemmin Suomi oli yhtenä kohdemaana alkuvuodesta 2022 Venäjän nootissa, jossa se vaati itselleen turvatakuita ja sitä, ettei Nato enää laajenisi
Hämeenlinnan seudulle jäisi alustavan suunnitelman mukaan neljä nykyistä terveysasemaa eli Viipurintie, Lammi, Kalvola ja Turenki. Lausuntopyynnöt toimitetaan sidosryhmille marraskuun alussa, ja lausuntoaika 21.11. Palveluverkkoon liittyvä päätöksenteko toteutetaan kaksivaiheisena joulukuussa 2023 ja maaliskuussa 2024. Suunnitelman mukaan keskussairaalalta tyhjäksi jääviin tiloihin tehtäisiin uusi terveyskeskus, johon siirrettäisiin Jukolan, Idänpään ja Ojoisten terveysaseman palvelut. Forssan seudulla Tammelan, Jokioisten, Ypäjän ja Humppilan terveysasemien asiakkaat ohjattaisiin Forssaan tai liikkuvien palveluiden pariin. Kanta-Hämeen terveysasemat ja sairaalat Hauhon terveysasema Lammin terveysasema Oitin terveysasema Turengin terveysasema Idänpään terveysasema Pappilanniemen vuodeosasto Janakkalan sairaala Tervakosken terveysasema Rengon terveysasema Lopen terveysasema Tammelan terveysasema Parolan terveysasema 1 Ojoisten terveysasema Kanta-Hämeen keskussairaala Viipurintien terveysasemat 1–3 Vanajaveden sairaala Jukolan terveysasema Humppilan terveysasema Ypäjän terveysasema Jokioisten terveysasema Forssan pääterveysasema Forssan sairaala Korkeavahan terveysasema 2 Riihimäen terveysasema/ sairaala Riihimäen sairaala Iittalan/Kalvolan terveysasema Forssan pääterveysasema Hauhon terveysasema Humppilan terveysasema Idänpään terveysasema Jokioisten terveysasema Jukolan terveysasema Iittalan/Kalvolan terveysasema Lammin terveysasema Lopen terveysasema Oitin terveysasema Ojoisten terveysasema Parolan terveysasema 1 Rengon terveysasema Tammelan terveysasema Tervakosken terveysasema Turengin terveysasema Viipurintien terveysasema Ypäjän terveysasema Riihimäen terveysasema (Korkeavahan terveysasema 2 ) Forssan sairaala Janakkalan sairaala Kanta-Hämeen keskussairaala Riihimäen sairaala Vanajaveden sairaala + Assi, tuleva keskussairaala, joka otetaan käyttöön v. ” Rajuimmassa mallissa luovuttaisin lähes kaikista terveysasemien toimipisteistä. Palveluverkkoselvityksestä kerätään parhaillaan palautetta Oma Hämeen verkkosivuilla. Tervakosken terveysaseman asiakkaat siirtyisivät Riihimäen terveysasemalle. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 3 Oma Hämeen selvitys tarjoaa kylmää kyytiä terveysasemille Sari Oksala K anta-Hämeen hyvinvointialueen juuri valmistunut palveluverkkoselvitys vaikuttaa lievimmilläänkin maakunnan terveysasemaverkostoon. Riihimäen seudulla A-mallissa Oitin terveysaseman toiminta siirrettäisiin Riihimäen terveysasemalle. Riihimäen seudulla Riihimäki ja Loppi säilyisivät myös tässä mallissa. Selvityksessä on tarkasteltu kaikkia hyvinvointialueen tuottamia palveluita, mutta tässä jutussa keskitytään terveysasemaverkostoon ja sen muutoksiin selvityksen kolmen eri skenaarion valossa. Kyselyn jatko-osaan on mahdollista vastata 5. asti. Forssan seudulla säilyisivät A-mallissa Forssan pääterveysasema sekä Tammelan ja Jokioisten terveysasemat. 2026 Terveysasemat Sairaalat LÄHDE: OMAHÄME Hyvinvointialue päättää periaatteet joulukuussa ja verkostosta maaliskuussa. Selvityksessä korostetaan, että kyseessä on vasta suuntaa antava luonnos, jota on käytetty laskelmien pohjana. Parolan terveysasema on ulkoistettu Terveystalolle. Skenaario B vähentäisi terveysasemien määrää nykyisestä jo huomattavasti. Forssan seudulla ainoastaan Forssassa säilyisi pääterveysasema ja muut yhdistettäisiin siihen. Lopen terveysaseman toiminta jatkuisi. 2 Korkeavahan terveysasemalla on vain kuntoutusta ja vuodeosasto. Rajuimmassa mallissa eli skenaariossa C luovuttaisin lähes kaikista terveysasemien toimipisteistä ja myös sairaalaverkostoa tiivistetään ”mahdollisuuksien mukaan”. Kaikissa skenaarioissa virka-ajan ulkopuolista, perustason akuuttihoitoa tarjottaisiin Riihimäellä, Forssassa sekä keskussairaalan yhteispäivystyksessä. Hauhon, Rengon ja Hattulan Parolan palvelut siirtyisivät keskussairaalan uuden toimipisteen ja liikkuvien palveluiden varaan. Ypäjän ja Humppilan toiminta yhdistettäisiin johonkin kolmesta jäljelle jäävästä asemasta. Palveluverkkoselvityksestä kuullaan sidosryhmiä osallistamissuunnitelman mukaisesti. Skenaarion mukaan Lopen ja Oitin palvelut korvattaisiin liikkuvilla palveluilla. Riihimäellä ja Forssassa säilyisivät terveysasemat. Annettujen lausuntojen, väestön kyselytulosten ja tausta-aineiston pohjalta laaditaan päätösesitykset aluehallitukselle ja aluevaltuustolle. Oma Hämeen aluehallitus käsitteli selvitystä kokouksessaan maanantaina, ja jatkaa käsittelyä seuraavassa kokouksessa. Tervakosken asiakkaat ohjataan tässäkin mallissa Riihimäelle. Mallissa Hämeenlinnan seudulla olisi vain yksi terveysasema eli keskussairaalan entisiin tiloihin rakennettava yksikkö. marraskuuta asti. Kaupungin alueen muut terveysasemat sekä Parolan, Turengin ja Tervakosken terveysasemat säilyisivät. Silloin selvitystä myös täydennetään viranhaltijoiden esityksellä. Uutiset p. Kotisairaalatoimintaa lisätään. Lisäksi tarjolle tulisi liikkuvia palveluita. Suunnitelmat eivät myöskään toteudu hetkessä, vaan muutokset tulevat voimaan vuodesta 2026 eteenpäin. Maltilliseksi nimetty A-skenaario karsisi etenkin Hämeenlinnan kantakaupungin terveysasemia. Sen rinnalla toimisivat liikkuvat palvelut, jotka korvaisivat kokonaan Kalvolan ja Hauhon terveyskeskuspalvelut
– Ivermektiini vaikuttaa syyhypunkin hermostoon, Toivonen kertoo. • Yleensä oireita näkyy käsissä, sormien väleissä, ranteissa, varvasväleissä, raajoissa, genitaalialueilla ja ohuilla ihoalueilla. – Noin kolme vuotta sitten syyhylääkkeitä meni Janakkalassa satunnaisesti, kun niiden menekki on kasvanut nyt jo toista vuotta. Mediassa syyhyä koskevissa uutisissa on noussut aika ajoin esiin syyhypunkin mahdollinen lääkeresistenssi eli vastustuskyky permetriinivoiteelle. Rikkivoidetta saa vain lääkärin reseptillä. Toivonen ei ota kantaa syyhyn mahdolliseen lääkeresistenssiin, mutta esimerkiksi Duodecimin Terveyskirjaston sekä Yliopiston Apteekin mukaan rikkivoidetta saatetaan määrätä juurikin hoitoresistenteissä tapauksissa. Lääkäri tunnistaa näillä alueilla olevat syyhykäytävät. p Uutiset. 4 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Kati Laitinen S yyhy näkyy paikallisissa apteekeissa syyhylääkkeiden menekin kasvuna. orvaskesi ihonalainen rasvakudos munia käytävä 5–10 mm punkin jätöksiä verinahka ihokarva Ihotautien ylilääkäri Katja Vähävihu peräänkuuluttaa syyhyn hoitamisessa jokaisen osa-alueen tarkkaa läpikäyntiä, muutoin vaarana on uusintainfektio. Rikkivoidetta valmistaa Yliopiston Apteekki. – Joissakin tilanteissa tablettihoito ja voidehoito on yhdistetty tehostamaan hoitoa. Myös oireettoSyyhyä esiintyy paljon KantaHämeessä KUVA: ANTERO TEITTINEN, GRAFIIKKA: SOILE TOIVONEN • Usein äkisti alkava ja lisääntyvä kutina. Varsinkin ivermektiinitablettien kysyntä Janakkalassa on lisääntynyt kuluneen syksyn aikana ja permetriini voiteen (kauppanimi Nix) menekki kolminkertaistunut puolentoista vuoden aikana. Syyhyn hoitosuositukset päivitettiin noin vuosi sitten. Hämeenlinnan Tori-apteekissa tabletteja on mennyt suurin piirtein samaan tahtiin kuin viime vuonna, ja huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi kolme vuotta sitten. Syyhy ja sen oireita • Kutinaoire johtuu elimistön muodostamista vasta-aineista punkkia ja sen eritteitä kohtaan. Kesällä oli hiljaisempaa, mutta menekki on nyt taas syksyllä roihahtanut, Myllynpää kertoo. • Iho kutiaa yleensä enemmän ilta–yöaikaan. Ihotautien ylilääkäri Katja Vähävihu Oma Hämeestä kertoo, että aikaisempaa useammin syyhystä on tullut uusintainfektioita, ja hoito on jouduttu uusimaan. – Onko epäilty lääkeresistenssiä, johon perinteinen lääke ei ole toiminut, Toivonen pohtii syytä rikkivoiteen käytölle. Myös esimerkiksi Nix-lääkevoiteen sivustolla mainitaan punkin mahdollinen lääkeresistenssi voiteelle. Myös Kanta-Hämeen keskussairaala on päivittänyt tämän vuoden aikana syyhyn potilashoito-ohjeitaan sekä vuodeosastoja ja asumisyksiköitä koskevia syyhyn torjuntaohjeita. Nykyisten ohjeiden mukaan lääkevoidetta levitetään myös päänahkaan ja kasvoihin. Vähävihu kuitenkin totesi jo viime vuoden marraskuussa Hämeen Sanomien haastattelussa, että yleisimpänä syynä hoidon tehottomuuteen on se, ettei syyhyn hoidossa kaikkia osa-alueita toteuteta kunnolla. Vähävihu korostaa, että riippumatta valitusta syyhylääkkeestä on keskeistä, että hoito toteutetaan aina kahdesti 7–10 päivän välein, ja että samanaikaisesti hoidetaan kaikki lähikontaktit ja toteutetaan asianmukainen siivous. Myös permitriini, joka on hyönteismyrkkyä, vaikuttaa punkin hermostoon niin, että punkki kuolee. – On vaikea saada selvää, onko kyse siitä, ettei jokin lääke auta vai siitä, ettei jokainen hoidon osa-alue toteudu, hän sanoo. • Kutinaoire alkaa 4–6 viikon kuluttua tartunnasta. Apteekkari Kirsi Myllynpää Turengin apteekista ja proviisori Laura Toivonen Hämeenlinnan Tori-Apteekista kertovat, että syyhyn esiintyminen näkyy myös heillä syyhylääkkeiden menekin kasvuna. Lääkäri voi määrätä syyhyn hoitoon myös apteekissa sekoitettavaa rikkivoidetta eli niin kutsuttua ex tempore -lääkettä. Vasta-ainereaktio voi aiheuttaa ihottumaa ympäri kehoa. Syyhyn aiheuttaa 0,3–0,5 mm:n pituinen syyhypunkki (Sarcoptes scabiei). Vähävihun mukaan Oma Hämeen alueella on ollut joitakin laitoksissa olleita syyhyepidemioita. Toivosen mukaan Tori-Apteekissa rikkivoidetta ei mennyt viime vuonna yhtään kappaletta, mutta tänä vuonna sitä on myyty joitakin kymmeniä kappaleita
Tartuntaketjujen pysäyttämiseksi syyhytartunnan saaneen tulee ilmoittaa kontakteilleen tartunnasta (ystävät, koulu, päiväkoti, hoitolaitokset). Toinen suojatieonnettomuus tapahtui iltapäivällä Hattelmalantien ja Jaakonkadun risteyksessä. – Sellainen mielikuva on, että sitä jonkin verran käytetään myös turhaan niin, ettei syyhytartuntaa ole varmistettu. . – Ilman muuta se voi liittyä siihenkin, esimerkiksi niin, etteivät lähipiirissä olevat toteuta hoitoa, Vähävihu sanoo. Jaakonkadun jälkeen autoilija törmäsi suojatietä ylittäneeseen naiseen. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat arvioivat, että heijastin olisi mahdollisesti pelastanut kuolemalta joka toisen heijastinta käyttämättömän, pimeällä onnettomuuteen joutuneen jalankulkijan. Voidetta levitetään hoidon aikana uudestaan alueille, kuten käsiin, jos ne hoidon aikana pestään. Syyhy ilmenee eri ihoissa hieman eri tavoin. Toinen suojatieonnettomuus tapahtui Paasikiventieltä Tampereen suuntaan kääntyvän rampin alussa. Jalankulkijoiden loukkaantumisista 57 prosenttia tapahtui suojatiellä. Lähde: Kanta-Hämeen keskussairaalan potilasohje JALANKULKIJOIDEN HENKILÖVAHINGOT . Permetriinivoiteen levitys . – Vastanneista yrityksistä jopa 67 prosenttia kertoo, että riittämätön kysyntä on yleisin kasvun este. Käytössä olleet vaatteet, pyyhkeet ja vuodevaatteet pestään hoidon jälkeen 60 asteessa. . Heidänkään kohdalla pelkkä voidehoito ei tehonnut syyhyyn. Voiko syyhyn hoito epäonnistua ja uusintainfektiot liittyä siihen, ettei kaikilla ole varaa kalliisiin lääkkeisiin. Myllynpään mukaan ivermektiinitablettien markkinoille on tullut viime aikoina myös toinen tablettivalmiste, joka on hieman laskenut syyhylääkityksen hintaa. . Jos sitä ei saa heti kiinni, niin siinä ehtii tartuttamaan muutaman (lähikontaktin) lisää. Molemmilla hoitokerroilla toteutetaan perusteellinen siivous lääkkeen vaikutusajan jälkeen. Myös tässä onnettomuudessa aurinko oli poliisin tietojen mukaan häikäissyt kuljettajan näkyvyyden. . Syyhyn diagnosointi voi Vähävihun mukaan olla hankalaa, vaikkakin tietoisuus syyhyinfektioista on parantunut. Hämeessä yritysten henkilökunnan määrä supistui vähän kolmannella neljänneksellä. Voidetta levitetään, mieluiten illalla koko iholle päänahkaa myöten. Onnettomuudessa törmäysnopeus oli alhainen. Henkilöstömäärän arvioidaan supistuvan hieman myös lähikuukausina. Taajamissa tapahtui 60 prosenttia kuolemantapauksista ja yhdeksän kymmenestä loukkaantumisesta. – Alueeltamme vastanneista jopa 54 prosenttia arvioi suhdanteiden vielä heikkenevän, Eerikäinen toteaa. – Syyhy leviää kosketustartuntana. . Ihmisen ulkopuolella aikuinen punkki voi elää noin kolme vuorokautta, viileissä olosuhteissa jopa viikon. Esimerkiksi seitsenhenkisessä lohjalaisperheessä (HäSa 28.9.2023) syyhyn lääkehoito maksoi yli 1300 euroa. – Se on hyvä kysymys, pitäisikö se olla vain reseptillä saatavissa. Kaikista tieliikenteessä menehtyneistä joka kymmenes ja loukkaantuneista seitsemän prosenttia oli jalankulkijoita. Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat edelleen synkät Hämeen Sanomat Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on edelleen heikentynyt kesästä. Mies oli kääntynyt henkilöautolla Hattelmalantieltä kohti Hattelmalan harjua. Hoidon lopuksi iho pestään vedellä ja saippualla. Vuoden 2021 tietojen mukaan vakavasti loukkaantuneita oli 42. Syyhykutina alkaa yleensä vasta 3–6 viikon kuluttua tartunnasta, joten usein tartunnanlähde jää tämän vuoksi hämärän peittoon. – Jos jokin osa-alue jää toteutumatta, on riski, ettei syyhy parane tai saa uusintainfektion, Vähävihu sanoo. Hämeenlinnassa tapahtui kaksi suojatieonnettomuutta sunnuntaina Hämeen Sanomat Hämeenlinnassa tapahtui kaksi suojatieonnettomuutta sunnuntaina. Syyhypunkin elinaika on neljästä kahdeksaan viikkoon. Tärkeää on tosin huomioida, että tämä kysely tehtiin ennen EKP:n päätöstä, ettei ohjauskorkoja enää nosteta, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Heinäkuussa vastaava osuus oli 46 prosenttia, sanoo Eerikäinen. Suoraan silmiin paistaneen auringon takia kuljettaja ei ollut havainnut suojatiellä ollutta kävelijää. Sen voi saada esimerkiksi syyhyä sairastavan lakanoista tai vaatteista, sillä punkkinaaras elää noin vuorokauden ihon ulkopuolella. Siivoussaneeraus . Viimeisen kolmen vuoden aikana on kuollut vuosittain keskimäärin 23 ja loukkaantunut 270 jalankulkijaa. Molempien törmäyksien takana sama syy. . Myllynpää pohtii myös, aiheuttaako permitriinivoiteen turha käyttö mahdollisesti punkin lääkeresistenssiä. Myllynpään mukaan ilman reseptiä ostettavan Nix-syyhyvoiteen menekki ei välttämättä kerro täysin syyhyn esiintymisestä, sillä joku on voinut ostaa voidetta ilman diagnoosia ikään kuin varalta. Punkit kuolevat myös -20 asteessa vuorokaudessa. Kynnet pidetään lyhyinä ja voidetta levitetään huolellisesti myös kynsireunojen alle, sormien ja varpaiden väleihin, kainaloihin, napaan sekä ulkoisiin sukupuolielimiin (ei limakalvoille). . Sunnuntain ensimmäinen suojatieonnettomuus tapahtui Paasikiventien ja Valtatie 3:n risteyksessä. Kaikista kuolleista puolet ja loukkaantuneista lähes kolmannes oli 65-vuotiaita tai sitä iäkkäämpiä. Lähde: Liikenneturva ” Pohja on nyt saavutettu. Toivosen mukaan syyhystä kärsiville suositellaan usein myös hydrokortisonivoidetta, sillä kutina saattaa jatkua pitkään hyvinkin voimakkaana varsinaisen hoidon jälkeen. . Onneksi työllisyys ei kuitenkaan ole merkittävästi heikkenemässä. . Yksi putkilo riittää yleensä aikuisen kertakäsittelyyn. Vesipesua kestämättömät vaatteet, jalkineet, pehmolelut ym. Nainen sai törmäyksessä sairaalahoitoa vaativia vammoja. Jos ihottumaa on myös kasvoissa, levitetään voidetta myös kasvoihin (ei silmien ja suun ympärille). – Se kuuluu tärkeänä osana apteekkien toimintaan, Toivonen sanoo. Kaikista jalankulkijoiden kuolemantapauksista puolet tapahtui pimeällä tai hämärässä. . Eerikäisen mukaan lähes viidenneksellä yrityksistä on pulaa edelleen ammattitaitoisesta työvoimasta, kun heinäkuussa vastaava osuus oli 25 prosenttia. Siivouksessa huomioidaan myös kaikki muut tekstiilipinnat, joihin on oltu pidempiaikaisesti kosketuksissa, kuten auto, lastenvaunut, hiirimatto, reput ja harrastusvälineet. Syyhy ei yleensä leviä kättelyssä tai muussa lyhyessä kosketuksessa. Miksi syyhyvoidetta sitten saa ilman reseptiä. Poliisi tietojen mukaan auton kuljettaja oli häikäistynyt auringonpaisteesta ja jalankulkija sekä koira olivat jääneet katveeseen. Myös koira loukkaantui onnettomuudessa. Uhreista joka viides menehtyi suojatiellä. . Vastanneista yrityksistä 72 prosenttia arvioi henkilökunnan määrän olevan yhtä suuri tai suurempi seuraavien kolmen kuukauden aikana, kun vastaava osuus heinäkuussa oli 75 prosenttia. suljetaan muovipussiin yhden viikon ajaksi. Ihon on oltava puhdas, kuiva ja viileä. . Nainen sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. TARTUNTAKETJUT Syyhyn hoito . Tarttuvuus on ohi, kun yksi hoitokerta on tehty. . Kyselyyn lokakuussa vastanneista yrityksistä enää 46 prosenttia odotti suhdanteiden pysyvän ennallaan tai paranevan, kun vastaava osuus heinäkuussa oli 72 prosenttia. Paljon on puhuttu myös syyhylääkkeiden kalleudesta. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 5 mien lähikontaktien tulee käyttää voidetta kahteen kertaan. Miehiä menehtyneistä oli 60 prosenttia. – Pohja on nyt saavutettu. Onnettomuudessa törmäysnopeus oli alhainen. Loukkaantuneista naisia oli 57 prosenttia. Samaan aikaan on tehtävä perusteellinen kodin siivous. Poliisin alustavien tietojen mukaan molempien suojatieonnettomuuksien syynä tai osa-aiheuttajana olisi ollut auringonpaiste. . Jalankulkijoiden henkilövahinkojen määrä on puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mies oli kääntynyt autollaan Paasikiventieltä oikealle Tampereen suunnan rampille ja törmännyt suojatietä ylittäneeseen naiseen ja koiraan. . Vaikutusaika on aikuisilla 8–15 tuntia ja pikkulapsilla 6–8 tuntia. Hämäläisyritysten kasvunäkymiä synkentää edelleen riittämätön kysyntä. Voide tai tabletit eivät kuuluu Kela-korvattavien lääkkeiden piiriin, joten isoissa perheissä syyhylääkkeiden hinta voi nousta useisiin satoihin euroihin. – Aina syyhyn oireet eivät ole kaikilla ihmisillä niin tyypillisiä. Myllynpään ja Toivosen mukaan apteekeista saa lääkeneuvontaa myös itsehoitolääkkeiden osalta. Kyseessä on hyvin vanha lääke, joten miten lääkettä tuottava yritys on aikoinaan lääkeluvan sille hakenut, Myllynpää sanoo. Suojatiellä menehtyneistä jalankulkijoista neljä viidestä ja loukkaantuneista joka neljäs oli 65-vuotias tai sitä iäkkäämpi. Patjat, sohvat, matot ja päällystetyt tuolit imuroidaan. – Apteekissa pyritään aina varmistamaan lääkkeen oikea käyttö, ja että syyhyn on lääkäri todennut, Myllynpää sanoo. . Toinen voitelukerta tappaa punkin munista kehittyneet nuoruusmuodot ja on siksi erittäin tärkeä. Nix-voiteen ainoa käyttötarkoitus on syyhy ja vain syyhy mainitaan myös tuubin takana. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä lokakuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen JUHANI SALO Uutiset p.
Lautakunnan syyskuiset päätökset kaupungin palveluverkon muutoksista pysyivät yhä voimassa. Alvettulan päiväkotia kaupunginhallitus ehdottaa äänin 11–2 lakkautettavaksi ensi elokuussa. Kaupunginhallitus päätti lopulta äänin 7–5 ehdottaa valtuustolle, että noin 3 miljoonan euron hintaisesta uudesta päiväkodista tulee kaupungin omaa eikä yksityistä toimintaa. Lautakunnan päätökset perustuivat valtuuston enemmistöä edustavien ryhmien neuvottelutulokseen. Koulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Hämeenlinnan yhteiskouluun, jos itäisen kantakaupungin lasten määrä laskee alueen kouluissa vuoden 2023 oppilasmäärästä 130 oppilaalla. Lippuja jaetaan yhteensä 30 kpl. Tuuloksen päiväkoti ehdotetaan äänestyksittä siirrettäväksi Tuuloksen koulun yhteyteen elokuussa 2026. 6 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Kes tot ilaa jall e Hämeen Median ETU KORTTI 2023 Kestotilaajan etukortilla liput peleihin itsellesi ja kaverillesi! Kestotilaajan edut aina mukanasi! Voit lunastaa kestotilaajan edut joko hakemalla asiakaspalvelupisteestä pahvisen Etukortin tai lataamalla mobiilipalvelumme. Miemalan koulu jatkaa palveluverkossa, ja koulurakennukseen tehdään ylläpitoremontteja. Hän ei pidä lasten hupenemisen ”täyttä torjumista” realistisena, koska lapset vähenevät koko maassa ja kaupunkien kilpailutilanne on kova. Myös lapsivaikutusten arviointi tehdään. Tämä tarkoittaa pedagogista suunnittelua ja tilasuunnittelua henkilökunnan kanssa. Päätöksen muut kohdat ovat kuten Luolajan koulusta. HPK naisten kotiottelu | Jääkiekon naisten liiga Su 5.11. Äänin 9–4 koulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät muihin läntisen kantakaupungin kouluihin, jos lasten määrä laskee alueen kouluissa vuoden 2023 oppilasmäärästä 140 oppilaalla. Poliittisesti polttava pykälä Solvikin lastentalon rakentamatta jättämisestä siirrettiin käsiteltäväksi pitkän kokouksen lopuksi, talousarvion jälkeen. Luolajan koulun kohtalosta äänestettiin. Lippuja jaetaan yhteensä 200 kpl. Luolajan koulurakennusta pidetään kunnossa ylläpitoremonteilla. Alvettulan koulusta kaupunginhallitus päätti lautakunnan tavoin äänestyksettä, että se lakkautetaan, jos oppilasmäärä laskee alle 30:n kahtena peräkkäisenä vuotena ja myös kolmannen vuoden ennuste tilastopäivänä alittaa rajan. Tämänhetkisten ennusteiden perusteella Luolajan, Ortelan ja Alvettulan koulut lakkautettaisiin vuosina 2028–2030. HPK:n kotiottelu | Jääkiekon Liiga La 4.11. klo 14.00 HPK – RoKi Liput jaetaan Metritiskiareenalta ennen ottelua, niin kauan kun lippuja riittää. Poliitikot asettivat oppilasmääriin pohjautuvat ”perälaudat” kolmelle viranhaltijoiden lakkautettaviksi esittämälle koululle, ja Miemalan koulu päästettiin kokonaan pälkähästä. Parviaisen mukaan johtavat viranhaltijat ovat yhä valmistelijoiden esityksen takana. NAISET Hämeenlinnan koulujen ehdolliset lakkautukset etenivät muutaman äänestysten jälkeen Veli-Matti Virtanen Hämeenlinnan kaupunginhallitus äänesti eilen maanantaina yhteensä viisi kertaa yhdeksästä eri pykälästä, jotka koskevat palveluverkkoa. Rajoitus 2 lippua / kestotilaaja/ ottelu. Kaupunginhallitus äänesti myös Luolajan koulusta. Kuten lautakunnassa tappiolle jäi perussuomalaisten muutosehdotus päiväkodin siirtämisestä Alvettulan koulun yhteyteen. Rajoitus 2 lippua / kestotilaaja / ottelu. Ennen lakkautuksen toimeenpanoa on varmistettava ”vastaanottavien koulujen arjen toimivuus”. RIKU HASARI ” Kaupunkien kilpailu on kova. klo 18.30 HPK – Kärpät Liput jaetaan Pohjantähti Areenan lipunmyynnistä (eteläpääty) ottelupäivänä klo 17.30 alkaen, niin kauan kuin lippuja riittää. Rengon kirjasto siirretään äänin 9–4 Rengon koulun ja päiväkodin yhteyteen vuonna 2025. Palveluverkkopykälien esittelijä, kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen oli tehnyt esitystensä sanamuotoihin pieniä viilauksia lautakunnan päätöksiin verrattuna. Latausohje: Lähetä tekstiviesti ETUKORTTI numeroon 13300 saat paluuviestinä latauslinkin. SDP:n lisäksi tämän puolesta äänestivät vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat sekä perussuomalaisista toinen, Emmi Rantanen, kun Teppo Turja äänesti tyhjää. Ortelan koulun ehdollista lakkauttamista kaupunginhallitus päätti ehdottaa äänin 10–2. marraskuuta. Olli-Poika Parviainen p Uutiset. Rajoitus 2 lippua / kestotilaaja/ ottelu. Kaupunginhallitus oli yksimielinen. Sivistysja hyvinvointilautakunnan ehdotukset pysyivät voimassa. Lippuja jaetaan yhteensä 200 kpl. Palveluverkosta päättää valtuusto 13. klo 17.00 HPK – Lukko Liput jaetaan Pohjantähti Areenan lipunmyynnistä (eteläpääty) ottelupäivänä klo 16.00 alkaen, niin kauan kuin lippuja riittää. HPK:n kotiottelu | Jääkiekon Liiga Ke 1.11. Lippuja rajattu määrä
Sopeutussuunnitelma tulee tehdä säätiön ja hyvinvointialueen yhteistyönä. Mistä ratkaisu ongelmaan. Monet hiusten muotoilutuotteet kertyvät päänahkaan ja saattavat aiheuttaa ihon ärsytystä, kuivumista ja hilseilyä. • Hoitoliuos ja shampoo rauhoittavat ihon kutinaa sisältämiensä ainesosien, kuten linolihapon, mentolin ja auringonhattujuuriuutteen avulla. 70 prosenttia suomalaisista kärsii ihon ja päänahan kuivuudesta, joka aiheuttaa usein harmillista kutinaa. Ihotautilääkärin neuvot päänahan piinalliseen kutinaan. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 7 AJATTELEVILLE LUKIJOILLE. Sopimuksessa ei ole velvoitetta ostaa Ilveskodin palveluita tiettyä määrää, vaan kaupunki ja nyt Oma Häme ovat ostaneet kuntoutuspalvelua tarpeen mukaan. Oma Hämeen aluehallitus käsitteli tilannetta kokouksessaan maanantaina. Heidän kuntoutuksensa ja hoitonsa kustannukset maksaa valtio. Oma Hämeen aluehallitus korostaa, että veteraanikuntoutuksesta tulee kaikissa tilanteissa huolehtia joko säätiön voimin tai säätiön ja hyvinvointialueen yhteistyönä. PEKKA RAUTIAINEN Uutiset p. Ilveskoti on perustettu 1990-luvun alussa sotainvalidien ja rintamaveteraanien hoitoja kuntoutuspalveluja varten. Aiemmin Ilveskodilla oli palvelusopimus Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Oma Hämeen aluehallitus päätti maanantaina, että Ilveskodin toiminnan sopeuttaminen pitää tehdä taustasäätiön ja hyvinvointialueen yhteistyönä. Mikäli hyvinvointialueen ostot säätiöltä loppuvat kokonaan, kyseessä on palveluverkkomuutokseen rinnastettava asia, joka vaatii aluevaltuuston päätöksen. Sen taas on pelätty johtavan toiminnan loppumiseen. Linolihappoa sisältävät Linola Forte -shampoo ja hoitoliuos ovat nopea apu hiuspohjan ongelmissa: • Saksalaisten Linola Forte -tuotteiden sisältämä linolihappo tasapainottaa kuivaa ja herkkää päänahan ihoa. Ilveskodin toiminnasta vastaa Kanta-Hämeen sairaskotisäätiö, mutta se on nykyisin osa Oma Hämeen konsernipalveluita. MAINOS MAINOS MUISTILAP PUSI APTEEKKIA VARTEN Linola Forte -shampoo ja hoitoliuos Kaikki Linola-tuot teet ovat saatavilla apteekeist a. Jos muutos on pysyvä, se edellyttää aluevaltuuston päätöstä. Tavallisia oireita ovat kutina ja hilseily. Myös hiustenhoitotuotteet kannattaa vaihtaa miedompiin, vähemmän ärsyttäviin, joskus myös tuoksuttomiin tuotteisiin. Tämä merkitsee sitä, että Ilveskodin saamat tulot pienenevät huomattavasti. Aluehallituksen kokouksessa hattulalainen Pia Yli-Pirilä (kok.) ehdotti, että Ilveskodille annettaisiin aikaa sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. Oma Hämeellä ei ole loppuvuoden aikana tarvetta ostaa palveluita Ilveskodilta, ja tilanteen arvioidaan jatkuvan samana myös ensi vuonna. Oireet esiintyvät enimmäkseen talvella, mutta kolmanneksella ympäri vuoden. Hanna Raitio kertoo tavallisimpia päänahan alueen ongel mia olevan kutina, kuivuus, rasvoittuminen, hilseily, punoitus ja hiustenlähtö. Se siirtyi Oma Hämeelle vuoden vaihteessa, kuten muutkin alueen sosiaalija terveyspalvelut. Palvelusopimus ei koske sotainvalideja eikä rintamaveteraaneja puolisoineen ja leskineen. Monesti kuivan atooppisen ihon ollessa kyseessä hiuspohjan kuivuutta lisäävät liian tiheät shampoopesut liian voimakkailla tuotteilla. Ihotautilääkäri (LT, erikoislääkäri, dosentti) Hanna Raitio kohtaa päivittäin vastaanotollaan potilaita, jotka kärsi vät erityisen kuivasta ja kutiavasta ihosta. SUNNUNTAISUOMALAINEN ON NYT SUSU. Jos sinulla on yksikin näistä vaivoista, kokeile Linola Forte -sarjan tuotteita. Se on jo pitkään tarjonnut palveluita myös muille asiakkaille. Apteekista saatavia reseptivapaita tuotteita (linimentit, shampoot, jopa mieto hydro kortisoniliuos) kannattaa testai lla lievimmissä tapauksissa. Päänahan hilseilyn taustalla voi olla ihon kuivuus, esimerkiksi yleinen atopiataipumus. Monesti rasvoittuva hilseily tulkitaan virheellisesti päänahan kuivuudeksi ja harvennetaan hius ten pesukertoja, joka pahentaa tilannetta. Ilveskodin jatkosta on käyty neuvotteluja säätiön, Oma Hämeen ja valtiokonttorin edustajien kesken, mutta lähtökohta on ennallaan. TILAAJA, tutustu uudistettuun sisältökokonaisuuteemme: hameensanomat.fi/susu Mistä on kyse hiuspohjan ongelmissa. • Linola Forte -tuotteita voidaan käyttää myös erinomaisena lisäapuna päänahan ihosairauksien lääkkeellisen hoidon ohessa ja tukena. 2,2 miljoonalla 30–75 -vuotiaalla suomalaisella on kuiva tai ärsyyntynyt iho tai hiuspohja 1 . Aluehallituksen mukaan sairaskotisäätiön on etsittävä säästöjä ja pyrittävä sopeuttamaan taloutensa muuttuneeseen tilanteeseen. Hyvinvointialueen palvelujen ostotarve vähenee. www.Linola .fi Oma Häme antaa Ilveskodille aikaa toiminnan sopeuttamiseen Sari Oksala Hämeenlinnassa toimivan Ilveskodin tulevaisuudesta on kannettu huolta tänä syksynä, kun Oma Häme ilmoitti vähentävänsä kuntoutuspalveluiden ostoa Ilveskodilta. 1) Taloustutkimus 2022, Kuivan tai ärtyneen ihon ja päänahan ongelmat ja hoito Suomessa, Sirkku Keski-Hallila Kutinaa, hilseilyä, kuivuutta, ihoa polttelee tai kiristää. Samalla sen on etsittävä aktiivisesti vaihtoehtoisia tulonlähteitä. Tuotteiden oikea happamuus (pH 5.5) edistää ihon terveyttä sekä parantaa ihon luonnollista suojaa. Yli-Pirilän lisäystä kannattivat Hannele Saari (kd.) ja Kalle Virtanen (kok.), ja aluehallitus hyväksyi sen yksimielisesti. Ellei kotikonsteista saa riittävää apua, on syytä hakeutua ihotautilääkärin vastaanotolle
Toistaiseksi keskussairaalassa ei ole otettu lisätiloja käyttöön covid-potilaita varten. Koronatartuntojen todellista määrää on näin ollen vaikea arvioida. Forssan sairaalassa oli aamulla kahdeksan covid-positiivista ja Riihimäellä ainakin viisi. Kanta-Hämeen perusterveydenhuollon osastoilla oli maanantaina iltapäivällä hoidossa 19 koronapositiivista. Asiasta kertoo STT:lle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) valmiuspäällikkö, tutkimusprofessori Hannu Kiviranta sähköpostiviestissään. Lunnikivi ei vastannut maanantaina lisäkysymykseen, missä yksikössä osastoepidemia on puhjennut. Kanta-Hämeessä aloitetaan joukkorokotukset viikolla 46, alkaen 13. marraskuuta. – Tehohoidossa Kanta-Hämeen keskussairaalassa ei ole ollut potilaita covidin vuoksi viime kevään jälkeen. THL suosittelee koronarokotteen tehosteannosta 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville ja 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille. Suurin osa koronatartunnoista liittyy osastoepidemiaan. Ongelma on Mikkolan mukaan se, että covid-positiiviset ikäihmiset juuttuvat päivystykseen odottamaan jatkohoitopaikkaa, ja osa joudutaan ottamaan erikoissairaanhoidon osastoille, koska heille ei perusterveydenhuollon osastoilta ole onnistuttu järjestämään tilaa. Hämeenlinna 59 € NYT HINTAAN Aki Vaani Sairaalahoitoa vaativat koronatapaukset ovat lisääntyneet hienoisesti Kanta-Hämeen hyvinvointialueella (Oma Häme) viimeisten parin viikon aikana. – Valtaosin kyseessä ovat ikääntyneet joilla on useita taustasairauksia ja lieväkin covid-infektio vie heitä herkästi sairaalakuntoon, Mikkola kertoo. – Loput koronapositiivisista ovat muun sairauden vuoksi erikoissairaanhoidon tarpeessa tai sitten he eivät ole mahtuneet perusterveydenhuollon osastoille. Koronaviruksen aiheuttamat hengitystieinfektiot ovat lisääntyneet Suomessa selvästi etenkin kuluneen kuukauden aikana. mennessä osoitteessa terveystalo.com/suunvuoro Tarjous koskee verkon kautta varattuja tarkastusaikoja arkipäivisin, ja tarkastuksessa on käytävä marraskuun loppuun mennessä. Hinta sisältää Kela-korvauksen ja palvelumaksun. 8 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Suun vuoro Varaa aika hammastarkastukseen 5.11. Oma Hämeen vastaavana infektiolääkärinä toimiva infektioylilääkäri Janne Mikkola vahvistaa, että valtaosa covid-tartunnan saaneista potilaista ei ole tullut hoitoon varsinaisesti koronataudin vuoksi. Tehoja vuodeosastojen paikkamäärä mahdollistaa Kanta-Hämeessä nykyistä suuremman potilasmäärän. Koronatartunnan saaneita ei nykyisin testata, paitsi silloin, kun potilaan tila vaatii sairaalahoitoa. p Uutiset. Valtaosa covid-viruksen vuoksi hoidettavana olevista potilaista on perusterveydenhuollon vuodeosastoilla. Mikkolan mukaan Kanta-Hämeen keskussairaalassa oli maanantaiaamuna seitsemän koronapositiivista potilasta, mutta vain yksi heistä varsinaisesti covid-taudin vuoksi. Vanajaveden sairaalassa on covid-positiivisia useammallakin osastolla, mutta ajankohtaisesta tarkasta lukumäärästä ei Mikkolalla iltapäivällä ollut tietoa. Näin sanoo ylilääkäri Eeva Ruotsalainen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (Hus). – Useimmilla oireet ovat lieviä ja selvä vähemmistö on tullut koronataudin vuoksi hoitoon. Vakavia covid-taudinkuvia nähdään Mikkolan mukaan Kanta-Hämeessä enää harvoin. Mikkolan mukaan tartuntoja on ilmennyt viime aikoina myös palvelutaloissa. Sairaalahoitoa vaativat korona tapaukset lisääntyneet Kanta-Hämeessä Tehoste rokotus riski ryhmille STT Koronaepidemia on nyt alkanut, ja siksi olisi tärkeää rokottaa pikaisesti riskiryhmiä ja ikääntyvää väestöä sekä erityisesti kotihoidon piirissä ja hoivalaitoksissa olevat potilaat. Vakavia covid-taudinkuvia nähdään infektioylilääkärin mukaan Kanta-Hämeessä enää harvoin. Yhden osaston potilasliikenne on sulussa osastoepidemian, henkilöstön sairastamisen ja sijaishenkilöstön puutteen vuoksi, kertoo sähköpostin välityksellä palvelualueylilääkäri Tuomo Lunnikivi Oma Hämeen sairaalapalveluista. Muut kampanjan ehdot ja ohjeet kampanjasivulla. Mikkolan mukaan kriittisempi tekijä on henkilökunnan määrä eli mistä saadaan riittävä määrä hoitajia, jos potilaiden määrä kovasti kasvaa. Lisäksi yhteispäivystyksessä oli aamulla neljä covid-positiivista jonottamassa jatkohoitopaikkaa. Ajanvaraus avautui lokakuun lopulla
STT lähetti Tuppuraiselle jatkokysymyksen, miksi rikosepäilystä ei kerrottu julkisuuteen esimerkiksi ennen kevään eduskuntavaaleja. Marinin hallituksessa hän oli perheja peruspalveluministerinä Krista Kiurun äitiysloman ajan. Lindénin lisäksi virkavelvollisuuden rikkomisesta epäillään kahta muuta ihmistä. Lahjaparatiisi – tue kotimaista osaamista! Neljä messuhallia täyttyy upeista valmiista tuotteista itselle tai lahjaksi. 1 1 . Poliisi epäilee, että Husissa rikottiin hankintalain säädöksiä vuosien ajan ja että hankintoja tehtiin niin sanotusti suorahankintoina ilman kilpailutusta. Puutteet johtivat siihen, että Husilla ei ollut kokonaiskuvaa Hus-kuntayhtymän hankinnoista tai kykyä tunnistaa ja järjestää hankintojen kilpailutusta uudelleen, sanoi tiedotteessa tutkinnanjohtaja Lauri Huittinen. Myös puolueen paikallista johtoa Varsinais-Suomessa on tiedotettu asiasta. k l o 1 1 7 H ä m e e n l i n n a n K a u p p a t o r i R a a t i h u o n e e n k a t u 1 1 t o 2 . – Aki Lindén on ollut välittömästi yhteydessä puolueen ja ryhmän johtoon, kun poliisi on viime vuoden marraskuussa kutsunut hänet kuultavaksi. Kilpailutuksen tarkoitus on säästää veronmaksajien rahoja ja varmistaa, että rahoille saadaan laadukasta vastinetta. Lindén kiistää lehdelle, että olisi tehnyt virheitä. Tampereen Messuja Urheilukeskus pe 10–18 • la 9–17 su 10–17 Vuoden odotetuin kädentaitoja design-tapahtuma antaa kipinää ja materiaalit omiin mestariteoksiin. Lisäksi kilpailutukset torjuvat korruptiota tekemällä hankinnoista läpinäkyvämpiä. I l m a i n e n a r v i o . Myöhemmin samana vuonna valmistuneen ulkoisen selvityksen mukaan Hus oli todennetusti jatkanut vanhoja sopimuksia ilman uutta kilpailutusta lähes 200 miljoonan euron edestä kahden vuosikymmenen aikana. k l o 1 1 7 Kansanedustaja Aki Lindéniä epäillään virkarikoksesta Husin kilpailuttamattomien hankintojen takia Johanna Latvala, Jecaterina Mantsinen?/?STT Poliisi kertoi maanantaina saaneensa valmiiksi tutkinnan, joka koskee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) hankintojen kilpailutusta. Hankintalaki vaatii, että tietyn arvoiset ostot on kilpailutettava. Husin hankintoihin liittyvät puutteet nousivat julkisuuteen kesällä 2019, kun STT uutisoi asiaan liittyvistä epäilyksistä. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 9 Aisti yhteison Aisti yhteison voima voima SUOMEN KÄDENTAIDOT -MESSUT 17.–19.11. Tuppurainen ei enää vastannut tekstiviestiin eikä puheluun. LUE LISÄÄ: KADENTAIDOT.FI • OSTA LIPUT: TICKETMASTER.FI ( 9 ) 5 1 2 7 2 9 8 w w w . Husissa aloitettiin vuonna 2019 hankintojen korjausohjelma, joka oli syyskuun lopulla loppusuoralla, kertoi Husin hankintajohtaja Timo Martelius STT:lle. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kommentoi asiaa tekstiviestitse. Hus ei suostunut kommentoimaan epäiltyjen asemia tai sitä, työskenteleekö joku heistä yhä tehtävässään. Poliisin esitutkinta on salassa pidettävää, kunnes syytteet mahdollisesti joskus luetaan käräjäoikeudessa. f i O S T E T A A N K U L T A A J A H O P E A A O s t a m m e k o r u t , a t e r i m e t , k e l l o t , k o l i k o t , m i t a l i t . Hänen mukaansa kaikki aiemmin kilpailuttamattomat ja sopimuksettomat hankkeet on nyt havaittu. Kokonaismäärää tai -arvoa oli selvityksen mukaan kuitenkin mahdotonta arvioida muun muassa sekavan dokumentaation vuoksi. Kansanedustaja Aki Lindén toimi Husin toimitusjohtajana vuosina 2010–2018. Tutkinta siirtyy syyttäjälle kolmen ihmisen osalta virkavelvollisuuden rikkomisena. Turun Sanomat kertoi, että yksi epäillyistä on SDP:n kansanedustaja Aki Lindén. k l o 1 1 7 L a h j a v i n k k i ! K u l t a j a h o p e a h a r k o t v e r k k o k a u p a s t a j a p a l v e l u a u t o s t a ! S M a r k e t P a r o l a K i n n a l a n t i e 4 k e 1 . Harmittavaa, mutta kun toimii isoissa organisaatioissa vastuupaikoilla, voi tulla tällaista, Lindén sanoi. – Sen lisäksi, että nämä kilpailuttamattomat hankinnat on nyt kilpailutettu, olemme laittaneet ihan täysin uuteen uskoon koko Husin hankintaorganisaation, hän sanoi. M a k s a m m e j a l o m e t a l l i n a r v o n k ä t e i s e n ä t a i t i l i l l e ! H e l s i n k i T ö ö l ö n t u l l i M a n n e r h e i m i n t i e 1 1 4 m a p e 1 1 7 K C i t y m a r k e t T i i r i ö K a t s a s t u s m i e h e n t i e 6 p e 3 . – Poliisin esitutkinnassa selvitettiin epäiltyjä vakavia puutteita hankinnoissa ja niiden suunnittelussa sekä valvonnassa. – Tämä ei koske minun itseni tekemiä hankintoja, ja en ole itse tehnyt virheitä. Toiminta jatkui poliisin mukaan vuodesta 1998 ja sopimusten arvo on ollut noin 200 miljoonaa euroa. STT ei maanantaina tavoittanut Lindéniä kommentoimaan. j a l o n o m . Lindén toimi Husin toimitusjohtajana vuosina 2010– 2018. Myös poliisi sanoo tiedotteessaan, että kilpailuttamatta tehtyjen hankintojen tarkkaa arvoa tai määrää on mahdoton selvittää. Merkittävää määrää sopimuksia kuitenkin jatkettiin sähköpostitse ilman kilpailutusta. 1 1 . JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA Uutiset p. 1 1
Kiinteistöliiton Jukka Keron mukaan asukkaiden tai hallituksen jäsenten ikä ei pelkästään ratkaise suhtautumista remontteihin, mutta myös hän tunnistaa ilmiön. Koro-Kanerva tunnistaa ilmiön, vaikka sitä ei voikaan yleistää. Toinen keino voisi olla palkkioiden maksaminen hallitustyöskentelystä. Hallitusten jäsenten keski-ikä oli jopa noussut neljällä vuodella verrattuna edelliseen vuonna 2018 tehtyyn kyselyyn. Hallituksen puheenjohtaja toimii kuitenkin monen asukkaan ison omaisuuden vartijana, Koro-Kanerva sanoo. Taloissa asuu paljon myös alkuperäisiä asukkaita. – Halusin lähteä hallitukseen, koska edessä oli iso remontti ja meillä on iso asunto taloyhtiössä. Lisäksi osa asukkaista teetti kylpyhuoneen remontin omalla kustannuksellaan. Taloyhtiöiden hallitusten jäsenistä noin puolet on eläkeläisiä. – Käytännön kokemukset osoittavat, että ikäihmiset saattavat ajatella omaa elinikäänsä. Useimmiten osakkaat kuitenkin ymmärtävät remonttien välttämättömyyden. Heti seuraavana vuonna hän lähti hallitukseen jäseneksi ja vuonna 2021 puheenjohtajaksi. Turusen mukaan taloyhtiön hallituksessa on nyt sopivasti eri-ikäisiä jäseniä. Se on hyvä kokoonpano, sillä edustettuna on erilaisia ajattelutapoja, joista kaikki ovat tärkeitä. Heidän aikanaan kolmen talon yhtiössä toteutettiin mittava putkiremontti. Uusi puheenjohtaja Santtu Turunen sanoo oppineensa vanhemman polven ajattelua vähitellen. Kyselyyn vastanneista 51 prosenttia ilmoitti olevansa eläkkeellä. Hän itse esitti, että remontin yhteydessä olisi remontoitu myös yhteiset saunatilat. Kiinteistöliiton kyselyn mukaan 64 prosenttia taloyhtiöistä maksoi hallituksen puheenjohtajalle palkkion ja 58 prosenttia maksoi palkkion myös muille jäsenille vuosina 2021–22. ” Palkkio on merkittävä tekijä Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva Uusi puheenjohtaja on oppinut myös vanhemman polven ajattelua Marika Löf / Uutissuomalainen Asunto-osakeyhtiö Lepopankon puheenjohtajuus siirtyi pari vuotta sitten Alpo Ojapellolta, 89, Santtu Turuselle, 39. – Jos kiinteistö on huonossa hapessa, se vaikuttaa asunnon arvoon. Tämä on arvio, joka perustuu Kiinteistöliiton keväällä 2022 tekemään Taloyhtiöiden hallituskyselyyn. Kokouspalkkioissa puhutaan yleensä vain joistakin kympeistä. Myös Teams-yhteyden käyttö helpottaisi osallistumista kokouksiin. – Hallituksessa puolet on vähän alle 40-vuotiaita ja puolet yli 60-vuotiaita. – Vanhemmille ihmisille voi olla vaikeampaa ottaa lainaa, jos velkaa ei ole ollut pitkään aikaan. Heillä ei ole välttämättä intressiä tehdä isoja investointeja. Olen itsekin nyt omaksunut näkemyksen, että kyllä ilman sitä saunan remonttiakin pärjää. Putkiremontin hinnaksi tuli 400 euroa neliöltä. Hänen mukaansa osakkaat olivat remontin tarpeesta hyvin samanmielisiä, sillä yhtiössä oli ollut jo pieniä putkivuotoja. Kuopion Puijonlaaksossa sijaitsevassa taloyhtiössä on kolme vuosina 1972–1974 valmistunutta kerrostaloa, joissa on yhteensä 129 asuntoa. – Meillä on taloyhtiöissä edelleen vahvana ajatus tehdä hallitustyöskentelyä talkoilla puoli-ilmaiseksi. – Putkiremontit tehtiin vaiheittain eri taloihin. – Nuorten tulo asuntomarkkinoille on ollut vajaan kymmenen viime vuoden aikana aiempaa vähäisempää, sanoo Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero ja pitää sitä yhtenä syynä jäsenten ikääntymiselle. Huonoimmillaan asunnon arvo nollautuu, jos tärkeät remontit jätetään tekemättä. Onko tässä perää. Alpo Ojapelto ja Santtu Turunen ovat asunto-osakeyhtiö Lepopankon entinen ja nykyinen puheenjohtaja 50 vuoden ikäerolla. – Jos taloyhtiössä on sijoitusasuntoja, olisi hyvä, että hallituksessa olisi myös sijoittajaosakkaita. He olivat keskimäärin 62-vuotiaita. Vastaajina oli noin 5 450 taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajaa tai jäsentä eri puolilta Suomea. Isännöintiliiton Koro-Kanervan mukaan nuorempien osakkaiden saamisessa hallitukseen auttaisi ainakin kaksi keinoa. Usein kuulee sanottavan, että eläkeläiset jarruttavat tarpeellistenkin remonttien tekoa. – Olisi hyvä olla osaamista esimerkiksi taloushallinnosta, rakennustekniikasta tai juridiikasta. AAKE ROININEN p Uutissuomalainen. Eläkeläisillä on vahva edustus taloyhtiöissä Isännöintiliiton toimitusjohtajan Mia Koro-Kanervan mukaan taloyhtiöiden hallituksiin tarvittaisiin lisää eri-ikäisiä jäseniä. Osaavien jäsenten saamisessa hallitukseen palkkio on merkittävä tekijä. Pahimmillaan perikunnalle jää sellainen asunto, jota ei saa edes kaupaksi, Kero kertoo. Ojapelto jatkoi hallituksessa jäsenenä senkin jälkeen. – Se ei saanut kannatusta, koska sitä pidettiin turhana. Hän pitää hallitusten jäseniä valittaessa osaamista tärkeämpänä asiana kuin ikää. – Kokousten ajankohtien pitäisi olla sellaisia, että työssä käyvät pienten lasten vanhemmat pääsisivät niihin. Santtu Turunen muutti perheensä kanssa taloon vuonna 2018. Ojapellon puheenjohtajuuden aikaan käynnistettiin taloyhtiön käyttövesiputkija viemäriremontin hankesuunnittelu vuonna 2018 ja Turusen aikaan viime vuonna remontti saatiin päätökseen. Viemärit sukitettiin ja käyttövesiputket uusittiin pintavetoina, Ojapelto kertoo. Myös tulot ovat eläkkeellä pienemmät. 10 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Marika Löf / Uutissuomalainen Taloyhtiöiden hallituksiin olisi hyvä saada nykyistä enemmän eri-ikäisiä, eri sukupuolia sekä eri tilanteissa olevia osakkaita, arvioi Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva
Ei jälleenmyyjille. Oppo A77 5G tai halvempi 129 € SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ 30 € Huawei FreeBuds 5i -vastamelunappikuulokkeet 69 € 30 pv alin hinta 99 € SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ 70 € DNA Nettikaupasta Yhä useammassa pienituloisessa perheessä on pulaa ruoasta Simu Perälä?/?STT Puutetta ruoasta kokevien pienituloisten perheiden määrä on lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta, käy ilmi Pelastakaa Lapset -järjestön tuoreesta kyselystä. Kyselyn mukaan jopa 14 prosenttia pienituloisten perheiden lapsista kertoi, että perheellä on pulaa ruoasta. Yli joka kolmas sanoi, ettei voinut ylipäätään osallistua harrastuksiin. Käräjäoikeudessa kahden tuomarin äänet asiassa menivät 1–1, jolloin, Tähkälle lievempi mielipide voitti ja hänet vapautettiin syytteestä. Pienituloisten perheiden lapsista lähes joka kolmas kertoi, että on joutunut lopettamaan harrastuksensa perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Numero on maksuton. Lapsista 80 prosenttia kertoi kyselyssä kokevansa stressiä perheen taloudellisen tilanteen vuoksi ja yli puolet oli huolissaan myös vanhempien jaksamisesta. DNA Takuuhinta Puhelimille: Takaa, että myymme puhelimet pohjahintaan eli vähintään yhtä edullisesti kuin vertailemamme kilpailijat verkkokaupoissaan. Myös tapauksen asianomistaja harkitsee valittamista. Kyselyn mukaan jopa 90 prosenttia pienituloisten perheiden lapsista koki, että perheellä on vaikeuksia selvitä menoista. – Vaikea maailmantalouden tilanne ja hintojen nousu ovat aiheuttaneet lapsille luottamuksen puutetta ja epävarmuutta siitä, kantaako elämä tulevaisuudessa. Helsingin Sanomien mukaan syyttäjä Marja Pirinen ilmoitti maanantaina tyytymättömyyttä tuomioon ja kertoi hakevansa muutosta hovioikeudesta. Uutiset p. Pienituloisten perheiden lasten mielenterveys ja hyvinvointi onkin kyselyn mukaan muita heikommassa jamassa. Asiantuntija Johanna Vinberg HS: Lauri Tähkän juttu saattaa jatkua hovioikeudessa Hämeen Sanomat Syyttäjä valittaa muusikko Lauri Tähkän eli oikealta nimeltään Jarkko Suon, 49, saamasta tuomiosta seksuaalirikosjutussa, kertoo Helsingin Sanomat. Syyttäjä vaati Tähkälle käräjäoikeudessa rangaistusta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Arjesta on tullut selviytymistaistelua. Tapausta tullaan puimaan Turun hovioikeudessa, mikäli hovioikeus antaa jatkokäsittelyluvan. Järjestö muistuttaa, että Suomen on otettava päätöksenteossa huomioon YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomelle antamat huomautukset, jotka koskevat erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien loukkauksia. Voimassa 5.11.2023 ellei toisin ilmoiteta. Samat hinnat myös yrittäjille. Samsung Galaxy S21 FE 5G 128 Gt tai halvempi 399 € JBL Link 75 Portable Bundle -älykaiuttimet 119 € Huippuhinta! Lenovo IdeaPad 3 17,3” Pentium Gold 8505 30 pv alin hinta 449 € 379 € OnePlus Nord CE 3 Lite 5G tai halvempi 199 € DNA Nettikaupasta Hintahaukka nappaa takuuhalvat puhelimet DNA Takuuhinta nimittäin takaa, että myymme puhelimet pohjahintaan eli vähintään yhtä halvalla kuin vertailemamme kilpailijat verkkokaupoissaan. | dna.fi | Nopea toimitus jopa päivässä. Toinen tuomari olisi tuominnut Tähkän kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Viime vuonna vastaava luku oli 7,5 prosenttia. Hintavertailu ei sisällä kanta-asiakastarjouksia. – Huoli ja stressi yhdistettynä eriarvoisuuden kokemukseen rasittavat mielen hyvinvointia näillä lapsilla, Vinberg sanoo. Vertailu ja lisätiedot dna.fi/takuuhinta ja DNA Kauppa. Perheen heikko raha tilanne myös heikentää lasten hyvinvointia ja vähentää heidän mahdol lisuuksiaan harrastaa. DNA Kaupassa Takuuhinnan saa Kaupan varastotuotteisiin, kun sama puhelin on heti saatavilla vertailun kilpailijan verkkokaupasta tai saman paikkakunnan myymälästä. Suomessa pienituloisissa perheissä asuu noin 120 000 lasta. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 11 DNA Kauppa | 0800 30038. Pulaa ruoasta kokevien pienituloisten perheiden määrä on lähes kaksinkertaistunut. Järjestön mukaan myös lasten mahdollisuudet harrastaa ovat kaventuneet edellisvuodesta. Viime keväänä toteutettuun Lapsen ääni -kyselyyn vastasi yli 1 700 lasta ja nuorta. Hinnat tarkistetaan automaattisesti tunnin välein. Tähän on puututtava, Vinberg sanoo. Tähkä sai Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa perjantaina jutussa vapauttavan tuomion. DNA Nettikaupasta Takuuhinnan saa verkkokaupan varastotuotteisiin, kun sama puhelin on heti saatavilla kilpailijan verkkokaupasta. *Seurattavat kilpailijat Gigantti, Power, Verkkokauppa.com, Veikon Kone, Elisa, Telia. Tarjoustuotteita 1 kpl/hlö. – Viime vuonna ei voitu kyselyn perusteella puhua merkittävästä ruoan puutteesta perheissä, mutta tänä vuonna ruoan puutteesta kertovien lasten määrä on hätkähdyttävä, järjestön lapsiperheköyhyyden asiantuntija Johanna Vinberg sanoo tiedotteessa. MIKKO STIG / LEHTIKUVA ” Arjesta on tullut selviytymistaistelua. Näiden lasten hyvinvoinnista tulee esimerkiksi sosiaaliturvan varmistamisen osalta huolehtia, järjestö sanoo
Suomalaisilla on halu samastua ja kokea kuuluvansa johonkin paikkaan, vaikka sieltä pois muuttamisesta voi olla jo pitkä aika, Aro sanoo. Markus Mattlar / Uutissuomalainen S uomalaiset ajattelevat pääosin myönteisesti lapsuutensa kotipaikkakunnasta ja kokevat sen läheiseksi. Nuorimmat vastaajat murehtivat asiaa kuitenkin vähemmän kuin iäkkäimmät. p Uutissuomalainen. Koulutustason vaikutus on voimakas. – Ihmiset tuntevat läheisyyttä omiin juuriinsa, ja emotionaalinen kiinnittyminen itselle tärkeisiin paikkoihin on asia, jota tuodaan nykyään esiin, Westinen sanoo. Naisten vastaava osuus on 47 prosenttia. Kyselyn mukaan suru väestön keskittymisestä yhdistää kaikkien vastaajaryhmien enemmistöä sukupuolesta, yhteiskunnallisesta asemasta tai puoluekannasta riippumatta. % 31 33 21 11 4 Taantuvien alueiden kiinteistöjen arvon lasku huolestuttaa minua. Suomalaisten näkemyksiä kartoitettiin Taloustutkimuksen kyselyssä, jossa suhdetta lapsuuden kotikuntaan tai -kaupunkiin mitattiin useilla eri väitteillä. Usein läheinen suhde säilyy muuton jälkeenkin, sillä lapsuuden kotikunnastaan tai -kaupungistaan pois muuttaneistakin vähemmistö eli 35 prosenttia tuntee paikkakunnan etäiseksi. Kriittisesti suhtautuvat jäävät vähemmistöksi. Suomessa laajamittainen muuttaminen on usein ollut yhteydessä suuriin kriiseihin ja pakon edessä tapahtuneeseen muutokseen. Tutkimuksissa näkyy, että ihmisillä on haavekuvia GRAFIIKKA: TUIJA TYRVÄINEN, KUVA: MARKO KAUKO, LÄHDE: TALOUSTUTKIMUS Kysely lapsuuden kotikuntaan kiinnittymisestä Taloustutkimuksen kysely toteutettiin puhelinhaastatteluina 10.–21.7.2023, ja siihen vastasi 1 001 ihmistä. – Samoin suomalaisten tunteet kotipaikkaan, kotiseutuun tai muuttamiseen liittyvissä asioissa ovat jyrkkiä verrattuna siihen, millaisia asenteet ovat muissa Pohjoismaissa. Lapsuuden kotipaikkakunnalla asuminen on yleisintä perussuomalaisten kannattajien (71?%) ja harvinaisinta vasemmistoliiton kannattajien (40?%) keskuudessa. Tutkijoiden mukaan henkinen valmius paluumuuttoon ei kuitenkaan tarkoita, että näköpiirissä olisi laajempi muuttoliike lapsuudenmaisemiin. Aiemmassa identiteettitutkimuksessa on havaittu, että lapsuuden tai nuoruuden kotimaakunnalla, kotipaikkakunnalla ja asuinympäristöllä on suuri merkitys, Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Jussi Westinen sanoo. Lapsuuden kotipaikkakunnan kokee etäiseksi vain 22 prosenttia vastaajista. – Oma kotipaikkakunta on suomalaisille huomattavan tärkeä. 12 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Suomalaiset ajattelevat lämmöllä lapsuuden kotipitäjäänsä luonnonläheisestä, kiireettömästä elämästä ja väljemmästä asumisesta, mutta käytännön muuttotilastot osoittavat aika vahvaa keskittymistä suuriin tai suurehkoihin kaupunkeihin, Westinen sanoo. Joka kolmas vastaaja kokee, ettei lapsuuden kotikunnassa tai -kaupungissa ole tarpeeksi samanhenkisiä ihmisiä. – Myös kaupunki–maaseutu-asetelma on meillä muihin Pohjoismaihin verrattuna poikkeuksellisen voimakas, samoin vastakkainasettelu Helsingin ja muun Suomen välillä, Aro sanoo. Joka neljäs pitää paikkakunnan ilmapiiriä apaattisena. Kaksi kolmasosaa lapsuuden kotipaikkakunnaltaan pois muuttaneista vastaajista ei ahdistuisi sinne paluusta. Tulosten virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. – Muuttopäätöksissä painavat ylivoimaisesti eniten työn, opiskelupaikan ja puolison työn kaltaiset realiteetit. Aro näkee ikäryhmien näkemyseroissa merkkejä siitä, että Suomessa kasvaa ensimmäisiä sukupolvia, joiden juuret ovat kaupungeissa. Myönteiset ajatukset nousevat esiin myös vastauksissa, jotka koskevat lapsuuden kotipaikkakunnan henkistä ilmapiiriä. . Miehistä 60 prosenttia asuu edelleen lapsuuden kotipaikkakunnallaan. % 42 34 15 8 1 Ajatus Suomen jakaantumisesta tulevaisuudessa yhä vahvemmin asuttamattomiin ja väkirikkaisiin alueisiin tekee minut surulliseksi. . Koen lapsuuden kotikuntani tai -kaupunkini etäiseksi. . Pois muuttaminen on sitä yleisempää, mitä koulutetumpi vastaaja on. Tulosten virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Taloustutkimuksen kyselyyn vastanneista 54 prosenttia asuu paikkakunnalla, jossa on pääosin kasvanut. . Hän muistuttaa korona-ajan nostattaneen odotuksia siitä, että tulevaisuudessa yhä useampi kaupunkilainen saattaisi muuttaa paikkakunnalle, jossa hänellä on vapaa-ajan asunto. Yli puolet tuntee iloa paikkakunnan nykytilanteesta, ja pois muuttaneista suurin osa ei ahdistuisi, jos muuttaisi takaisin lapsuusmaisemiin. Uutissuomalainen julkaisee kyselyn tulokset ainoana mediana. Kysymykseen vastasivat vain ne vastaajat, jotka eivät asu lapsuutensa kotikunnassa tai -kaupungissa. ” Ihmiset tuntevat läheisyyttä omiin juuriinsa. – Suomi on myöhään kaupungistunut maa, jossa ovat tapahtuneet samat muutokset kuin muissakin Pohjoismaissa, mutta Suomessa ne ovat tapahtuneet ikään kuin jälkeenpäin ja kovalla ryminällä. – Urbaanit sukupolvet ovat pikkuhiljaa nousemassa enemmistöön, ja heidän maailmankuvansa voi olla hyvin erilainen. Historiallinen tausta vaikuttaa Aron mukaan myös siihen, miten suomalaiset suhtautuvat kaupungistumiseen ja ylipäätään muuttoliikkeeseen. tutkimuspäällikkö Jussi Westinen, Taloustutkimus KYSELY Yli puolet asuu lapsuuden kotipaikkakunnallaan . – Se säilyy elämäntilanteen ja paikkakunnan vaihtumisesta huolimatta yllättävän voimakkaana. . Valtaosa pois muuttaneista ei ahdistuisi paluusta. Kysely toteutettiin puhelinhaastatteluina 10.–21.7.2023, ja siihen vastasi 1?001 ihmistä. Työttömistä ja työntekijöistä keskimääräistä suurempi osuus asuu lapsuuden kotipaikkakunnallaan. % 8 14 26 52 % 22 28 26 20 3 Lapsuuden kotikunnasta tai -kaupungista muualle muuttaminen on eteenpäin menemistä elämässä. Muuttoliiketutkija Timo Aro toteaa, että suomalaisten kotiseutuidentiteetti on pohjoismaisessa vertailussa poikkeuksellisen vahva. Taloustutkimuksen kyselyn mukaan kolme neljäsosaa vastaajista tuntee surua Suomen jakautumisesta väkirikkaisiin ja asuttamattomiin alueisiin. Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Kyselyn mukaan lähes 80 prosenttia kokee lapsuuden kotipaikkakunnan läheiseksi. Ahdistuisin, jos muuttaisin takaisin lapsuuteni kotikuntaan tai -kaupunkiin. – Nyt kuitenkin alkaa näyttää, ettei sellaista elämäntapojen ja arvojen muutosta ole nähty, jossa nykyinen elämänmuoto hylättäisiin ja muutettaisiin kokonaan tai edes merkittävämmäksi osaksi vuotta vapaa-ajanpaikkakunnalle. 46 prosenttia on muuttanut sieltä pois. Taloustutkimuksen kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat myönteisesti ajatukseen paluumuutosta. Turun kaupungin tutkimuspäällikkönä työskentelevä Aro arvioi, että erot kumpuavat historiasta. % 13 21 26 40 1 % 20 37 28 11 5 Olen iloinen lapsuuden kotikuntani tai -kaupunkini nykytilanteesta verrattuna siihen, mikä tilanne oli omassa lapsuudessani
Tulosten virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Moni mittari näyttää huonolta Itä-Suomen näkökulmasta, esimerkiksi syntyvyys tai työja koulutuspaikkojen jakautuminen, ja ne kaikki vahvistavat kierrettä omalta osaltaan. Ero muihin alueisiin on suuri, koska esimerkiksi Pohjois-Suomessa ja Sisä-Suomessa kasvaneista samoin ajattelee 33 prosenttia ja Uudellamaalla kasvaneista 18 prosenttia. – Tulviva vesi tarvitsee paikkoja, joihin varastoitua ja näitä luonnollisia vesivarastoja, kuten kosteikoita, voidaan puolestaan hyödyntää kuivuuskausina, lupien ja olosuhteiden niin salliessa, käyttämällä varastoitunutta vettä esimerkiksi maatalouden kasteluvetenä, sanoo Jyrkänkallio-Mikkola. Vastaavasti iloa lapsuuden kotipaikkakuntansa nykytilanteesta tuntee 42 prosenttia itäsuomalaistaustaisista vastaajista, kun Pohjois-Suomessa kasvaneilla lukema on 68 ja Uudellamaalla kasvaneilla 71 prosenttia. 64% suomalaisista on huolissaan kiinteistöjen arvon laskusta taantuvilla alueilla. % 42 34 15 8 1 Ajatus Suomen jakaantumisesta tulevaisuudessa yhä vahvemmin asuttamattomiin ja väkirikkaisiin alueisiin tekee minut surulliseksi. % 8 14 26 52 % 22 28 26 20 3 Lapsuuden kotikunnasta tai -kaupungista muualle muuttaminen on eteenpäin menemistä elämässä. – Itä-Suomessa hyvin pärjäävien paikkakuntien joukko on kuitenkin huomattavan pieni. Voidaan puhua jo hätähuudosta, tutkimuspäällikkö Jussi Westinen toteaa. Vettä on käytetty mansikan tehoviljelyyn. Westinen arvioi, että itäsuomalaisten synkkien arvioiden taustalla on sekä pidempiaikaisia trendejä että viime vuosien tapahtumia. Vettä ei tule ottaa itsestäänselvyytenä vaan tunnustaa sen arvo niin ihmisille, luonnolle kuin taloudelle, Jyrkänkallio-Mikkola sanoo. Tilannetta ovat viime vuosina pahentaneet Ukrainan sota ja talouden myllerrykset. Jyrkänkallio-Mikkolan mukaan paras keino ihmisille, eläinlajeille ja elinympäristöille elintärkeän puhtaan veden turvaamiseksi on hyvässä tilassa olevien vesistöjen suojelu ja huonoon kuntoon päässeiden vesistöjen ennallistaminen. Ahdistuisin, jos muuttaisin takaisin lapsuuteni kotikuntaan tai -kaupunkiin. Taloustutkimuksen kyselyssä 58 prosenttia Itä-Suomessa kasvaneista on harmissaan lapsuuden kotipaikkakuntansa nykytilanteesta. Uutissuomalainen p. Ilmastonmuutoksen myötä jokien, järvien, pohjavesivarastojen ja kosteikkojen merkitys kasvaa. On lähinnä vain yliopistokaupungit Lappeenranta, Kuopio ja Joensuu ja jotkin naapurikunnat niiden kyljessä. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 13 GRAFIIKKA: TUIJA TYRVÄINEN, KUVA: MARKO KAUKO, LÄHDE: TALOUSTUTKIMUS Kysely lapsuuden kotikuntaan kiinnittymisestä Taloustutkimuksen kysely toteutettiin puhelinhaastatteluina 10.–21.7.2023, ja siihen vastasi 1 001 ihmistä. – Rakennemuutos on vienyt paljon työpaikkoja Itä-Suomesta, ja muuttoliike on suuntautunut muualle. Espanjassa veden käytöstä käydään poliittisia kamppailuja. Vaikka puhdas vesi on elinehto niin ihmisille, eläinlajeille, ympäristölle kuin taloudellekin, sitä ei WWF:n mukaan silti arvosteta tarpeeksi. Jyrkänkallio-Mikkola muistuttaa, että Itämereen päästessään ravinteet rehevöittävät merta, mikä puolestaan heikentää meren kykyä sitoa hiilidioksidia ja siten hillitä ilmastonmuutosta. Murheet keskittyvät Itä-Suomeen todella vahvasti. Koen lapsuuden kotikuntani tai -kaupunkini etäiseksi. % 13 21 26 40 1 % 20 37 28 11 5 Olen iloinen lapsuuden kotikuntani tai -kaupunkini nykytilanteesta verrattuna siihen, mikä tilanne oli omassa lapsuudessani. – Myös Suomessa vesiensuojeluun pitäisi ehdottomasti panostaa enemmän ja työlle tarvitaan enemmän rahoitusta. Westinen muistuttaa, että Itä-Suomen kohtaamat ongelmat koskevat myös monia muita maakuntia ja niissä erityisesti pieniä kuntia ja entisiä teollisuuspaikkakuntia. Itä-Suomen alueeseen laskettiin tutkimuksessa Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Etelä-Savon maakunnat. ”Ilmaston muutos uhkaa Suomen vesistöjä” STT Ilmastonmuutos uhkaa Suomen vesistöjä, varoittaa maailmanlaajuisen vesiraporttinsa julkaissut ympäristöjärjestö WWF. – Ilmastonmuutoksen myötä meilläkin yleistyvät talvisateet, jotka huuhtovat pelloilta ja metsistä ravinteita ja kiintoaineita, jotka vesistöihin päätyessään heikentävät veden laatua, sisävesivastaava Jenny Jyrkänkallio-Mikkola sanoo WWF:n tiedotteessa. Ne auttavat suojautumaan sekä helteiden aiheuttamilta kuivuusjaksoilta että rankkasateiden aiheuttamilta tulvilta. – Luvut ovat havahduttavia. Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Tutkija: ”Murheet keskittyvät Itä-Suomeen todella vahvasti” Markus Mattlar / Uutissuomalainen Itä-Suomen maakunnista kotoisin olevat suomalaiset näkevät lapsuutensa kotipaikkakunnan tilanteen huomattavasti synkempänä kuin muualla Suomessa kasvaneet. Maailman kosteikkoalueista kolmannes on tuhoutunut 50 viime vuoden aikana ja makeanveden lajien populaatiot ovat pienentyneet keskimäärin 83 prosentilla. Hän nostaa yhdeksi muutoksen mittariksi valtakunnallisten vaalien äänestysprosentit, jotka alkoivat jo 2000-luvun alussa laskea Itä-Suomessa muuta maata alhaisemmiksi. WWF:n vesiraportin mukaan maapallon veden ja makean veden ekosysteemien vuosittain tuottama taloudellinen arvo on noin 58 biljoonaa dollaria, joka vastaa noin 60 prosenttia globaalista bruttokansantuotteesta. Sevillan lähettyvillä sijaitseva Donanan kosteikko on laajamittaisesti tuhoutunut laittoman ja kestämättömän vedenoton vuoksi. Kysymykseen vastasivat vain ne vastaajat, jotka eivät asu lapsuutensa kotikunnassa tai -kaupungissa. % 31 33 21 11 4 Taantuvien alueiden kiinteistöjen arvon lasku huolestuttaa minua
p Ulkomaat. Sunnuntai-iltana väkeä alkoi pakkautua Mahatshkalan lentokentän edustalle vastaanottamaan kello 19.22 saapumassa ollutta Tel Avivin lentoa. Väki jäi kuitenkin notkumaan kentän ulkopuolelle ja sosiaalisessa mediassa kiertävien videoiden mukaan alueelle tunkeuduttiin myöhemmin yöllä vielä uudestaan, nyt kasvot peitettyinä. Miksi sitten yksi lentokenttämellakka Dagestanissa olisi niin tärkeä asia, että siitä pitäisi tehdä näin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Venäjällä on edessään hankala yhtälö. Lentokenttä saatiin auki vielä maanantain aikana, mutta lähipäivien lennot Israelista on peruttu. Lopputulos lienee jokin Naton pasmat sotkeva temppu ja sen jälkeen täydellä höyryllä kohti Kaukasuksen haasteita. Puolenyön aikoihin liittovaltion ilmailuviranomaiset ilmoittivat vihdoin kentän tyhjentyneen. Lukuisat videot todistavat, että väkeä kiitoradalla todella oli useita satoja, ehkä yli tuhat. Tilannetta tietenkin käytetään hyväksi. Kiitoradalle päässyt joukkio otti yhteen poliisin kanssa ja yritti piirittää Israelista tulleen lentokoneen. Siksi, että nyky-Venäjällä kaikki perustuu viranomaiskontrolliin. Palestiinan lippujen liehuttajissa on todennäköisesti aika paljonkin Kaukasuksen separatistivoimia. Gazeta ja Argumenty i Fakty ) kuin oppositiokanavatkin (Meduza). Miten kajoat yhteiskuntarauhan rikkojiin, joiden asia on pyhä niin Pohjois-Kaukasuksen asukkaille kuin Venäjän tärkeimmille liittolaisillekin. 2000-luvun alussa heidät lyötiin, mutta uusi sukupolvi on ehtinyt kasvaa. Venäjän mediakoneistoon kuuluvan RBK -lehden mukaan ”vihaisia ihmisiä” oli jo puoli seitsemältä yli 500 ja kahdeksalta noin 1 200. Siihen kannattaa kuitenkin varautua, koska Kaukasuksen tilanteen repeämiseen Venäjällä ei ole varaa. Joukkoja siirrettiin jo maanantain vastaisena yönä Mahatshkalaan ja kaupunkiin on perustettu operatiivinen päämaja ja esikunta, joka on pitänyt ensimmäisen hätäkokouksensa. Jälkimmäinen luku on RBK:n mukaan peräisin Dagestanin sisäministeriön lähteistä. Ja Venäjä tietenkin syyttää tilanteesta ulkovaltoja. Yhtäkään israelilaista ei löytynyt. Mielenosoittajat vaativat paitsi israelilaispakolaisten pääsyn estämistä Venäjän Kaukasukselle myös paikallisen juutalaisvähemmistön karkottamista. 14 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Kaukasuksen mellakoitsijat testaavat Putinin reagointikykyä Janne Yläjoki V enäjän Kaukasuksella viikonvaihteessa nähdyt tapahtumat olivat siinä määrin poikkeuksellisia, että tilanteesta tuskin voidaan mennä eteenpäin ilman jonkinasteisia voimatoimia. Dagestanin päämiehen Sergei Melikovin lehdistöpalvelun sivuilla esiteltiin maanantaiaamuna yön tuhoja. Ukrainan ulkoministeriön edustajan Oleg Nikolenkon mukaan Mahatskalan tapahtumat kertovat Venäjän eliitin ja yhteiskunnan syvään juurtuneesta antisemitismistä. Ja poliittisesti hyvin jännitteisessä yhteiskunnassa kontrolli joko on tai ei ole – ei ole mitään välitiloja. Kremlin mukaan presidentti Vladimir Putinin oli vielä maanantain aikana tarkoitus tavata turvallisuusneuvonantajansa ja keskustella heidän kanssaan ”lännen yrityksistä käyttää Lähi-idän tapahtumia Venäjän yhteiskunnan hajauttamiseen”. Lopulta paikalla olleet poliisit joutuivat päästämään mellakoitsijat sisälle niin että he pääsivät tarkistamaan huoneissa asuvat ihmiset. Telegram-viestipalvelussa julkaistuissa kuvissa näkyy miesten kylttejä, joissa syytetään israelilaisia muun muassa lasten ja naisten tappamisesta Gazassa. Kaikki alkoi Dagestanin kakkoskaupungin Hasavjurtin Flamingo-hotellilta viime lauantai-iltana, kun Telegramissa levitetty huhu israelilaispakolaisten majoittamisesta hotelliin sai paikalliset ihmiset liikkeelle. Lentokentän suoja-aitakaan ei kestänyt. Viikonlopun kaoottisista tapahtumista on pakko rangaista, mutta juuri se voi johtaa koston kierteeseen. Sen on pakko käyttää voimaa viranomaisten kunnioituksen palauttamiseksi, mutta se on tehtävä vailla minkäänlaista huomiota, koska Venäjän ulkopolitiikka nojaa nykyisin – ehkä enemmän kuin koskaan – islamilaisen maailman antamaan taustatukeen. Valitettavasti tämä oli vasta alkunäytös. Ukraina kiisti myöhemmin osallisuutensa. Jaksaako Venäjän kansa. Sitä ennen väkijoukko tunkeutui myös poliisien partioautoihin juutalaisia etsiessään. Hämäriä sattumuksia vaikkapa jonkin Nato-maan talousvesialueella. Seuraavana yönä juutalaisten kulttuurikeskus poltettiin viereisen Kabardino-Balkarian tasavallan pääkaupungissa Naltshikissa. Mutta se joka Kaukasuksella miekkaan tarttuu, voi varautua vuosien hiljaiseen kamppailuun. Izvestijan mukaan lentokenttämellakkaan osallistui jopa useita tuhansia ihmisiä. Hotellin edustalle alkoi tulvia väkeä, kun joku oli pistänyt jakeluun videokuvaa ”israelilaisen näköisestä” henkilöstä hotellin alueella, kertovat niin Venäjän valtion hyväksymät mediat (mm. Viranomaisten mukaan kymmenkunta ihmistä loukkaantui yhteenotossa, ja ainakin kaksi sai vakavia vammoja. Mutta auttaako se mitään, varsinkaan jos ei ole todisteita. Izvestijan paikallinen kirjeenvaihtaja Murad Magomedov oli puolestaan todistamassa, miten joukko lopulta rikkoi terminaalirakennuksen etuovet ja tunkeutui sisälle ja sieltä eteenpäin lentokentän hallintorakennukseen, ulkomaanlentojen terminaaliin ja VIP-tiloihin ja lopulta kiitoradalle lentokoneiden sekaan. Vielä samana päivänä alkoivat luvattomat mielenosoitukset Palestiinan puolesta niin Dagestanin pääkaupungissa Mahatshkalassa kuin myös KaratshaiTsherkessian pääkaupungissa Tsherkesskissä. Toivottavasti näin ei käy. Väkijoukko vaati hotelliin majoittuneita ikkunaruutujen eteen näkyville ja kun se ei onnistunut, alkoivat lennellä kivet. Kaukasuksen uusi terroristijahti vuosituhannen vaihteen malliin olisi varmin tie tämän romanssin loppumiseen. Ja jotta ne voitaisiin suorittaa ilman kansainvälistä huomiota, tarvitaan uusia huomionkääntötemppuja. Lisäksi kysymys ei ollut mistään yksittäisestä mellakasta, vaan väkivaltaisesta tapahtumasarjasta, johon osallistui kahden vuorokauden aikana mahdollisesti tuhansia ihmisiä. Yhdellä videolla näkyy, miten poliisien rintama lopulta työntää väkeä pois ampumalla sarjatulta ilmaan. Meduzan mukaan hyökkääjät sytyttivät keskuksen palavilla autonrenkailla ja kirjoittivat muuriin ”kuolema juutalaisille”. HANDOUT / AFP Venäjän mukaan syypää oli Ukraina STT, AFP Venäjä syytti maanantaina ulkovaltoja ja erityisesti Ukrainaa tapahtumaketjusta, jossa vihainen miesjoukko syöksyi lentokentälle Mahatshkalassa Dagestanin tasavallassa
Israel lähetti Gazan kaupungin laitamille myös panssarivaunuja sulkemaan Gazan pohjoisosasta etelään johtavan päätien yli tunnin ajaksi. – Valtava määrä haavoittuneita tulee (Shifan sairaalaan) puolen tunnin välein, lääkäri Marwan Abusada kertoi BBC:n mukaan ääniviestissään sunnuntaina. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 15 Israel laajentaa maaoperaatiota Gazassa, satoja loukussa alueen sairaaloissa STT, AFP Israelin armeijan maajoukot ottivat pitkin päivää maanantaina yhteen Hamas-äärijärjestön taistelijoiden kanssa Gazan kaistalla samalla kun aluetta pommitettiin hellittämättä myös ilmasta. Intian pahin junaturma tapahtui vuonna 1981, kun juna suistui raiteilta ylittäessään siltaa maan itäosassa sijaitsevassa Biharin osavaltiossa. Katoamisen syy on yhä mysteeri. Lukuja ei ole voitu vahvistaa riippumattomasta lähteestä. Työmaalla oli noin 700 työntekijää. Kate McCannin mukaan hänelle oli tarjottu sopimusta, jonka mukaan hän saisi lyhyemmän tuomion, jos myöntäisi peitelleensä tyttärensä kuolemaa. Armeija kertoi maanantaina illalla saaneensa vapautettua yhden Hamasin sieppaaman naissotilaan maaoperaation yhteydessä Gazan kaistalla. p Poliisi pyysi anteeksi Madeleine McCannin vanhemmilta: Portugalin poliisi on pyytänyt anteeksi vuonna 2007 kadonneen Madeleine McCannin vanhemmilta, kertoi maanantaina BBC nimettömiin lähteisiin nojaten. Vaikka Gazaan on saatu jonkin verran avustuskuljetuksia, ne eivät pysty läheskään täyttämään jatkuvasti kasvavaa avun tarvetta. – Armeija on laajentanut maaoperaatiotaan Gazan kaistalla. Redutiin kuuluva Borz-pataljoona haluaisi naisia tarkka-ampujiksi ja taistelulennokkien ohjaajiksi. Romahtaneiden telineiden alta etsittiin illan tullessa vielä mahdollisia muita uhreja. Videosta ei pysty päättelemään, koska tai missä se on kuvattu. Hän oli katoamishetkellä 3-vuotias. p Toistakymmentä kuoli junien törmäyksessä Kaakkois-Intiassa: Ainakin 13 ihmistä on kuollut ja viitisenkymmentä loukkaantunut kahden junan yhteentörmäyksessä maanantaina. Turmapaikka sijaitsee HafenCityssa, jossa on toteutettu monia massiivisia rakennusprojekteja viime vuosina. Israelin armeijan valoammuksia lensi Gazan pohjoisosassa maanantaina. Hamasin hallussa on noin 230 panttivankia. Epäilty mies on kiistänyt syyllisyytensä. Israelin mukaan Hamasilla on tukikohta muun muassa alueella sijaitsevan Shifan sairaalan alla. Saksan tutkinnan on määrä valmistua ensi vuonna. Terveysministeriön mukaan kuolleista puolet on lapsia. Gazan humanitaarinen tilanne on erittäin vaikea. Intian rautatieverkosto on yksi maailman pisimmistä. Ulkomaat p. Israel on pommittanut Gazaa jatkuvasti sen jälkeen, kun Hamas iski runsas kolme viikkoa sitten Israeliin ja surmasi Israelin viranomaisten mukaan 1 400 ihmistä, enimmäkseen siviilejä. Silminnäkijöiden mukaan panssarivaunut vetäytyivät tämän jälkeen. YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön Gazan-aluejohtaja Thomas White kertoi BBC:lle, ettei potilaita pystytä siirtämään turvaan. Gerry ja Kate McCann ja kuva kadonneesta Madeleinesta. Vanhemmat eivät ole kommentoineet BBC:n tietoja. Hamas vähätteli Israelin panssarien saapumista ja sanoi Israelin haluavan valheellisesti osoittaa vallanneensa alueen, vaikka Hamas esti hyökkäyksen. Sen joukoissa on yli 7 000 ihmistä, arvioi Britannian puolustusministeriö aikaisemmin tässä kuussa. He toimivat lähinnä lääkintäja ruokahuollossa. Hamasin mukaan sen taistelijat tulittivat Israelin joukkoja panssarintorjunta-aseilla. Se tehdään arvioiduin, hyvin voimakkain askelin, järjestelmällisesti yksi askel kerrallaan. Kesäkuussa lähes 300 ihmistä sai surmansa kolmen junan törmäyksessä Odishan osavaltiossa. BBC:n mukaan poliisin edustajia olisi aiemmin tänä vuonna matkustanut Britanniaan pyytämään McCannin vanhemmilta anteeksi sitä, miten tapausta tutkittiin. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi maanantaina armeijan edistyvän tasaisesti Gazassa. Saksan median mukaan onnettomuuden syynä olisi ollut työmaahissin rakenteiden pettäminen. Netanjahu syytti myöhemmin Hamasia ”julmasta psykologisesta propagandasta” ja vakuutti, että kaikki siepatut tullaan vapauttamaan. YK:n ja avustusjärjestöjen mukaan satoja potilaita on loukussa sairaaloissa Gazan kaistan pohjoisosissa, missä käydään kiivaita taisteluja. Redutin uskotaan toimivan Venäjän puolustushallinnon läheisessä valvonnassa, vaikka se muodollisesti onkin yksityisyritys. p Venäläinen sotilasyritys haluaa värvätä naisia taistelemaan Ukrainan sotaan: Venäjän valtion tukema yksityinen sotilas yritys Redut yrittää värvätä sosiaalisessa mediassa naisia taistelutehtäviin Ukrainassa, kertoi Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedustelukatsauksessaan maanantaina. Hamas julkisti maanantaina myös runsaan minuutin mittaisen videon kolmesta naispanttivangista, joista yksi vaati pääministeri Netanjahua suostumaan välittömästi vankien vaihtoon Hamasin kanssa. Hamas julkisti uuden panttivankivideon, Netanjahu syytti äärijärjestöä ”julmasta psykologisesta propagandasta”. Juna syöksyi sillan alla olevaan jokeen, ja arviolta 800 ihmistä kuoli. ARIS MESSINIS / AFP ” Armeija on laajentanut maaoperaatiotaan Gazan kaistalla. Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) on kuvaillut hurrikaanin olleen yksi nopeimmin voimistuneista trooppisista sykloneista koskaan. Israel on vaatinut evakuoimaan sairaalat, jotta armeija pääsee iskemään Hamasin kohteisiin. Palestiinalaislääkäreiden mukaan sairaalaan on hakeutunut suojaan kymmeniätuhansia kodeistaan paenneita ihmisiä, hoidettavana olevien potilaiden lisäksi. Sisäiset pakolaiset ovat tukkineet sairaalan käytävät, ja vaikka noin sata potilasta on siirretty muihin sairaaloihin viikonlopun aikana, kapasiteetti ei riitä hoitamaan heitä, lääkäri jatkoi. Onnettomuus tapahtui aamukymmeneltä Suomen aikaa. Maassa on tapahtunut useita pahoja junaturmia. Veden, ruoan, polttoaineen ja lääkintätarvikkeiden saatavuus on Gazassa kriittisen alhaisella tasolla. McCann katosi Portugalissa sijaitsevasta lomakylästä vuonna 2007. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu Lyhyesti p Työmaahissi petti, ainakin neljä kuoli Hampurissa: Ainakin neljä työntekijää sai surmansa ja yksi loukkaantui vakavasti rakennustelineiden romahdettua Hampurissa Saksassa maanantaina. Rautatieministeriön mukaan turman syynä oli alustavan selvityksen mukaan inhimillinen virhe, kun toinen juna jätti noudattamatta opasteita. Valtiollisen NDR-kanavan mukaan pelastustyöntekijät joutuivat itsekin tekemään työtä hyvin vaarallisessa ympäristössä. Keskiviikkona Meksikon Tyynenmeren puoleiselle rannikolle rantautunut Otis on aiheuttanut myös laajoja sähkö-, vesija puhelinkatkoksia. Myräkästä selvinneet paikalliset ovat syyttäneet, etteivät viranomaisten toimet myrskytuhoihin vastaamiseksi ole olleet riittäviä. Israelin iskuissa Gazaan on kuollut Hamasin kontrolloiman alueen terveysministeriön mukaan yli 8 300 ihmistä. Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu sanoi maaliskuussa, että Ukrainassa palvelee noin 1 100 naista. p Otis-hurrikaanin uhriluku jatkoi kasvamistaan: Hurrikaani Otisin runtelemassa eteläisessä Meksikossa kuolonuhrien määrä nousi viikonlopun aikana lähes 50:een. Viranomaisten mukaan yli 30 ihmistä on vielä kateissa. Koko rakennustyömaa tyhjennettiin onnettomuuden jälkeen. Turma tapahtui myöhään sunnuntaina Andhra Pradeshin osavaltiossa Alamandan ja Kantakapallen välisellä rataosuudella. Saksan viranomaiset ovat epäilleet, että Madeleinen olisi surmannut 46-vuotias saksalaismies. Meksikon rannikkoa lähestyessään Otis-myrsky voimistui nopeasti viisiportaisen Saffirin-Simpsonin asteikon korkeimpaan luokkaan, mikä yllätti viranomaiset. Poliisi muun muassa epäili vanhempien olevan lapsen katoamisen takana. Onnettomuuspaikalla oli vielä illan suussa kymmeniä pelastustyöntekijöitä etsimässä telineiden alle jäänyttä. Yhteyksiä on palautettu vaiheittain viikonlopun aikana. Se tehdään arvioiduin, hyvin voimakkain askelin, järjestelmällisesti yksi askel kerrallaan, sanottiin pääministerin lausunnossa. Viestintäyhteyksien katkeaminen alueella on vaikeuttanut vahinkojen laajuuden arviointia. Toisen maailmansodan aikana naisia palveli Neuvostoliiton joukoissa taistelutehtävissä, muun muassa tarkka-ampujina
Osa kunnista on jo hyväksynyt. SINI LEMMETTY ” Sosiaalityötä tekevät yhä enemmissä määrin epäpätevät työntekijät. Sosiaalityön kentällä välityspalkkiot ovat suhteellisen kohtuulliset sosiaalityöntekjän palkasta puhumattakaan, joka on varsin alhainen koulutukseen ja työn vaativuuteen verraten. Matalampi asennussyvyys mahdollistaa alueen kattavammat yhteydet, nopeamman asennuksen ja pienemmän ympäristökuorman. Tommi Linna toimitusjohtaja Valoo (Adola oy) Hyväksyykö Hämeenlinna valokuidun matalamman asennussyvyyden. Hyvinvointialueiden säästöt osuvat myös sosiaalityön kentälle: yhä enemmän epäpäteviä työntekijöitä s Eri puolilla Suomea rakennetaan parhaillaan isossa mittakaavassa valokuituverkkoja. Syvyys on perusteltua esimerkiksi sähköjohtojen osalta, sillä ne voivat lähellä maanpintaa aiheuttaa hengenvaaran. Alueella asennus hoidetaan näin kerralla kuntoon, eikä aluetta kaiveta auki heti seuraavan kesän tultua. Sen seurauksena myös työn kuormittavuus työyhteisössä lisääntyy, millä on työhyvinvointia heikentävä vaikutus. Haitta asumiselle ja liikenteelle jää kaiken kaikkiaan lyhytaikaisemmaksi ja kokonaisuudessaan pienemmäksi. Ruotsissa valokuitukattavuus on saatu laajaksi juuri matalammalla asennussyvyydellä. Hyvinvointialueet ja Helsinki vetoavat Valviran ohjeistuksiin, joita he pitävät tiukentuneina liittyen sosiaalityöntekijöiden sijaisten pätevyysvaatimuksiin lastensuojelussa. Sosiaalityöntekijä sosiaalityön arvostuksen ja merkityksen puolesta Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan aseman vuoksi poikkeuksellisesti nimimerkillä. Ympäristöä säästyy myös sen vuoksi, että matala-asennuksessa hiilidioksidipäästöjä syntyy olennaisesti vähemmän. Samalla euromääräisellä investoinnilla rakennetaan suurempi määrä valokuituyhteyksiä, auki revittyjä katuja ja teitä on huomattavasti aikaisempaa vähemmän ja maansiirtotyöt ovat vain murto-osa perinteisiin menetelmiin verrattuna. Rakentamisalan yhteisen ohjeistuksen mukaan televerkkoja ei tarvitsekaan asentaa 70 senttiin, vaan 30–40 sentin syvyys on riittävä ja turvallinen. ” Alueella asennus hoidetaan näin kerralla kuntoon, eikä aluetta kaiveta auki heti seuraavan kesän tultua. Tästä toiminnasta hyvinvointialueet haluavat kustannussyistä johtuen päästä eroon. 16 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 s Hämeen Sanomien kirjoitus 23.10.2023 Oma Häme: Valviran ohjeistus vaarantaa lastensuojelun toimivuuden. Kaapelikeloja Lappeenrannassa 25.10.2023. Osa kunnista kuitenkin empii vielä. Myös Saksassa nopeiden ja vakaiden yhteyksien räjähtävä tarve on otettu tosissaan ja matalampaa asennussyvyyttä edellyttävä sääntely on tullut voimaan tänä syksynä. Olennainen rakennusperiaate on, että matalammalla asennussyvyydellä rakennettavalle alueelle saadaan 100 prosentin valokuitukattavuus. Suomessakin osa kunnista, kuten Kangasala, Kerava ja Lempäälä, on toiminut alan yhteisen ohjeistuksen mukaisesti ja positiivisia kokemuksia 40 sentin asennuksesta on ehtinyt jo kertyä. Valtavan rakentamistarpeen vuoksi rakentamistavalla on korostunut merkitys. Rakentajan kannalta kyse on siitä, hyväksyykö Hämeenlinnan kaupunki uudet menetelmät ja matalamman asennussyvyyden. Asiaan ja huolenaiheisiin liittyy monia eri näkökulmia. Valokuituyhteys takaa nopean ja vakaan internetyhteyden, jota tarvitaan niin etätöissä kuin yritystenkin toiminnassa. Vaikka rakentamista on käynnissä, riittää meillä paljon kirittävää muihin Pohjoismaihin verrattuna. Tällä hetkellä reiluun 50 prosenttiin suomalaisista pientaloista tulee valokuitu, kun Ruotsissa vastaava määrä on yli 90 prosenttia. Valviran ohjeistus vahvistaa lainsäädännön toteutumista. Hyvinvointialueiden tarve säästää osuu myös sosiaalityön kentälle. Jo nyt on havaittavissa, että esimerkiksi lapsiperheiden sosiaalityöhön, joka on varhaista lastensuojelua, on alettu palkata sosiaalityöntekijöiden vakansseille määräaikaisesti työntekijöitä, joilla ei ole lainkaan sosiaalityön opintoja suoritettuina ja kokemusta alalta. Valokuidussa ei kuitenkaan kulje sähköjännitettä, eikä se ole muutoinkaan vaarallinen. Suomessa maanalaiset johdot on asennettu perinteisesti 70 senttimetrin syvyyteen. p Mielipide. Heidän näkemyksensä on, että asiakasturvallisuus vaarantuu, jos nykyisiä epäpäteviä työntekijöitä ei voida käyttää entiseen tapaan eikä muodollisesti päteviä ole saatavilla. Vaikuttaa siltä, että mieluummin valitaan lainsäädännön rikkominen ja asiakasturvallisuuden vaarantaminen. Miksi asennussyvyys on niin merkittävä. Tämä tarkoittaa, että sosiaalityötä tekevät yhä enemmissä määrin epäpätevät työntekijät. He tulevat kauempaakin niiden kautta virkasuhteeseen hyvinvointialueille. Samanaikaisesti Suomessa on kuitenkin yrityksiä, jotka välittävät hyvinvointialueille päteviä sosiaalityöntekijöitä. Kysymys kuuluu, kävisikö teillekin valokuitu nopeammin, kattavammin ja kestävämmin. Sosiaalityöntekijän pätevyysvaatimukset ja suurelta osin tehtävänkuva perustuvat lainsäädäntöön, jonka tarkoituksena on taata asiakasturvallisuus. Päästöt jäävät noin neljäsosaan verrattuna perinteisellä menetelmällä syntyviin päästöihin
Kahvinkeitimen saa napista painamalla päälle ja kohta kahvi on valmista. Aika on muuttunut. Lähin naapuri oli neljän kilometrin päässä. Matka oli talvella vähän lyhyempi hiihtämällä. Entinen hattulalainen p Kiitos Iittalan S-marketin henkilökunnalle. Vai miten on hattulalaiset. On avioeroja, kaikenlaisia kahnauksia, näkemyseroja. Keiden puoleen voi kääntyä hakemaan tukea, kuka johtaa, näyttää esimerkkiä. Ja – eikös se ole menossa myös niin päin, että oluen verotusta lasketaan. Sanomme, että olipa onni syntyä Suomeen, eikä Bangladeshiin tai Gazaan. Siis, etsikäämme edelleen oma paikkamme. Varmasti! TEKSTARIT s Lapsuuskodissani 1950ja 1960-luvuilla Kainuun korvessa ei ollut mitään nykyajan mukavuuksia. Politiikan tarkkailija p Oppositiopuolueiden, erityisesti vihreiden taholta ehdotellaan jo eläkkeiden heikennystä säästötoimenpiteenä. Yllätymme, ettei kaikki haluakaan elää Suomessa ”suomalaisena” – ei jaksaisi elää täällä kaikenlaisten kanssa. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 17 p Selvitys Hattulan kehitysyhtiön toiminnasta on karua luettavaa. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Toimittajan kommentti jutun lopuksi oli varsin omituinen ( ja politisoitunut). Nyt inflaation aiheuttamat kohtuulliset korotuksetkaan eivät meitä lohduta. ravintolatoiminnasta. Mutta nyt on talviaika.” Markku Helin lähetti kuvan. Mutta ei haasteitta olla täälläkään, kun jo perheiden keskuudessa on suuria eroja. Jaska p Jokioisilla asuvan perussuomalaisen kansanedustajan, Rami Lehtisen mielipidekirjoitus oli kovin yrittäjähenkinen. Kaikkea tarvitsemaansa on saanut. Tavallisen henkilöauton kuljettajakin saa hidastaa ja toden teolla keskittyä, ettei liikenneympyrästä poistuttaessa kolhi autoaan katukiveyksen reunoihin. Sama matka lauantai-iltana takaisin. Koulua oli nimittäin lauantaisinkin. Kaiken lisäksi ”seinästä” saa rahaa sen verran, että se riittää. Joka aamu heräämisen jälkeen alkaa eläke juosta – pyhänäkin. Asiassa huolella suhmuroinut elinvoimajohtaja se vaan porskuttaa eteenpäin. Me eläkeläiset olemme jo täysin kyllästyneet parinkymmenen vuoden takaiseen, Lipposen aikaiseen ns. Usein on jo tullut mieleeni, kumpi häipyy ensin, postilaatikko vai minä. Lähetä kuva: mielipide@hameensanomat.fi ”Kas kun unohtui ottaa pumppu pois. (HäSa 28.10) Hän on vanhempi konstaapeli ja sivutoiminen rakennusalan yrittäjä, joten näkökulman ymmärtää! Eduskunnan puhemiehellä on KKO:n vahvistama tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Heitän haasteen, jälleen kerran. Hyvä te. Viikot olin asuntolassa. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Jos tämä meno ja meininki politikoinnissa jatkuu, muistamme sen ensi vaaleissa. Pentti Seppänen eläkeläinen Hämeenlinna Elettiin sitä ennenkin Ensimmäinen kysymys ja ongelma on, mihin yhteisöön olisi hyvä päästä sisälle. Pakkasrajoja ei ollut. Silloin ei ollut yhteiskunnan tarjoamia tukimuotoja opiskelijoille. LUKIJOIDEN KUVIA ”Kylmä ja aurinkoinen aamu sunnuntaina 29.10.2023, lahti jäässä.” Kuvasi Markku Raimovaara. Nimikkeet ja toimet on vain paremmin naamioitu. Elintason nousu on lapsuudestani nykypäivään ollut huikea. Kari Antila kuvasi Linnanpuiston sienet. Lilja p Hämeen Sanomat kirjoitti sunnnuntaina 29.10. Tuomo Isokangas valtuutettu (ps.) Nokia Mitä se integroituminen on. Onko totta, että nyt kaikilla yhteiskunnan tahoilla menee huonosti – osoitetaan mieltä ja lakkoillaan. ”taitettuun indeksiin”, mikä on paljon heikentänyt ostovoimaamme. Mielipide p. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Kirjoita omalla nimelläsi. Joku on toista puoluetta, ollaan eri mieltä milloin mistäkin. Onko niin, että mitä korkeammaksi elintaso nousee, sitä enemmän tyytymättömyys lisääntyy. Hyvin on kauppaa pyöritetty remontin keskellä. siinä, että oluella ja viinillä on eri veroprosentti. Koulun aloitin seitsemänvuotiaana. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa. Mikä vika on esim. Sama sähkö kypsentää kaurapuuron ja päivällä potut. Eduskunnassa keskusteltiin 13.10.2023 nykyopiskelijoiden toimeentulosta. Kuitenkaan koskaan aikaisemmin ei ole ollut sitä hyvinvointia, joka nyt on. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti. Jälkeenpäin voi vain ihmetellä, miten selvisin paleltumatta sen ajan varusteilla. Kävelin maanantaiaamuna neljä kilometriä lähimmälle maantielle. Ei näytä ihan yksinkertaiselta haasteelta edes syntyperäiselle yhteisön jäsenelle, kansalaiselle. Kun herään aamulla, ihmetelen sitä, että töpselistä tulee sähköä. Koska valinnan vapaus kuuluu perusoikeuteemme, niin minun tulee itse valita, mihin integroidun, missä yhteisössä viihdyn, keiden kanssa haluan elää jatkossakin. Vanteet mutkalla p Vein kirjeitä 23.10.2023 lähtölaatikkoon, joka on ollut vuosia naapuritalon seinässä. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. Erkanemiskaistojen liikenteenjakajat tekevät tiestä hyvin kapean, ja voivat aiheuttaa raskaalle liikenteelle haittaa. Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) lausui asiasta: ”Irtokynnet kimaltavat, hieno partavesi tuoksuu ja tekoripset räpsähtelevät.” Omana opiskeluaikanani kustansin itse opiskeluni opintolainalla. Missä aikataulussa ajatusmaailma, tavat tulee omaksua ja mikä on kunkin tehtävä ja vastuu yhteisössä. Nykyhallitus on vielä porvarillisempi ja enemmän pienituloisia kituuttava ja kyykyttävä, kuin Sipilän, Orpon ja Soinin, SOS-hallitus. Pihtiputaan mummon on muuten ihan helppoa lähteä hakemaan viinipullonsa Ruotsin Systembolagista. Nyt oli laatikon kyljessä ilmoitus, että se poistetaan marraskuussa! Siirretään Sammonkadulle. Lähin puhelin kotoani oli kuuden kilometrin päässä, jossa käytiin 2–3 kertaa vuodessa tilaamassa lehmille keinosiementäjä. Ei sähköjä, puhelinta, juoksevaa vettä ja tarpeilla käytiin pihan perällä olleessa huussissa. Elinkeinoministeri Junnila joutui eroamaan natsimyönteisten mielipiteidensä takia. Tyytyväinen asiakas p Luolajan uusi, todella tarpeellinen liikenneympyrä alkaa olla hieno ja valmis, mutta siitä on tehty todella ahdas. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Olen rollaattorilla liikkuva 98-vuotias. Mitä tarjotaan noudatettavaksi: arvoja, elämäntapaa, sääntöjä, lakeja. Lainoja maksettin vuosikausia opiskelujen jälkeen. Monet ovat jo sen valinneet ja ovat toiveikkaita, hiljaa onnellisia. Talvisin oli 30–40 asteen pakkasjaksoja. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300
Kaksi pääkaupunkilaista pariskuntaa suuntaa viikonlopuksi yhteiselle mökkireissulle. Tieto Perryn kuolemasta virittää yleisönkin eri tavalla. – Aika surullinen uutinen, Sahlman sanoi. Into 2023. Puolet avioliitoista päättyy eroon. Vaikka kirjaa lukee mielellään, ovat juonenkäänteet moneen kertaan nähtyjä, eikä paperisten pariskuntien kohtaloista jaksa välittää. – Sovimme, että huomioimme Matthew Perryn poismenon jollain lailla myös esityksissä. Horila on käsikirjoittanut ja ohjannut Friends -produktion, joka pyörii parhaillaan sekä Riihimäellä että Aleksanterin Teatterissa Helsingissä. Chandler Bingin esittäjä on poissa.Tuotantoryhmä järkyttyi uutisista. Niille, jotka haluavat taas kerran lukea keskiluokkaisten pääkaupunkilaisten parisuhdehuolista, se on pätevä teos. p Kulttuuri. 1990-luvun sitcomin tunnetuin kuusikko ei ole enää ikinä entisensä. Lauran ja Kasperin häissä ystävät taas löivät vetoa siitä, milloin heille tulee ero. Yksi on ylisuorittava äiti, toinen pääasiassa makkaraa himoitseva mies. 54-vuotiaana menehtynyt, amerikkalais-kanadalainen Perry tunnettiin elokuvarooleistaan, mutta eniten Friendsien Chandlerina. Pääkköselle tietämättä, että niiden esikuva on pian poissa. Sini ja Jesse ovat unelmapari, joka jakelee rakkaudenosoituksia toisilleen vielä kymmenen vuoden jälkeenkin. ” Parodiaan sisältyy muutama sellainen vitsi, joka ei vaikuta enää hauskalta. On katseltu kuvia ja tongittu sarjaa. Tästä rikkaasta ja loppumattomasta, mutta usein kynnetystä pellosta ammentaa myös käsikirjoittaja Tatiana Elfin esikoisromaani Erokeskusteluja . Pääkkönen) seesteisinä Riihimäen Teatterin Friends-musikaaliparodiassa. Sahlman ei ole mukana esityksissä, mutta sukelsi maskeeraussuunnittelijana syvälle kulttisarjan hahmoihin. Ja Musikaaliparodian esitykset jatkuvat Riihimäellä ja Helsingissä, mutta tunnelma muuttui. Valitettavasti meille, jotka odotimme kirjalta teknisen osaamisen lisäksi myös tuoreita näkökulmia, se on pettymys. Ajattelen, että esitys tekee hänelle myös kunniaa omalla tavallaan, Horila kertoo. Musikaaliparodian tekijät yrittivät viikonloppuna pukea sanoiksi sen, miltä Perryn kuolema tuntuu. – Kun kuuluisia ihmisiä kuolee, se koskettaa niitä, jotka ovat tunteneet heidän työnsä. Teatterinjohtaja Olka Horila NILS KROGELL Keskiluokkaisten keskinkertaiset eroaikeet Joonas Riekkola KIRJA Tatiana Elf: Erokeskusteluja. – Chandleria esittävä Antti sanoi olevansa hyvin absurdeissa tunnelmissa, Horila kertoi. – Vaikka Chandler on jengin hauskuuttaja, hahmossa on pieni melankolisuus. Kaikkien historiasta löytyy käsittelemättömiä asioita vanhempien erosta puolison pettämiseen. Näyttämöllä ja katsomossa saattaa olla omalaatuinen tunnelma. Päällimmäisenä oli hämmennys. Perryn uskotaan hukkuneen oman kotinsa poreammeeseen Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Kuohuvia tapahtumia seuratessa lukijalle jää tehtäväksi arvuutella, kumpi pareista säilyy lopulta yhdessä, jos kumpikaan. – Ihan varmasti. Viikonlopun on tarkoitus olla rentoa ajanviettoa, mutta sauna on hädin tuskin saatu lämmitettyä, kun jo ensimmäinen nelikosta ottaa eroaikeet puheeksi. 18 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Matthew Perryn kuolema järkytti Friends-musikaalin tekijöitä Pia Lyy N äyttelijä Matthew Perryn lauantainen kuolema ravisteli Friends -musikaaliparodian tekijöitä Riihimäellä. Ja nyt kun Perryn päivät päättyivät noin, tuntuu kurjalta. Phoebe (Maija Lang) ja Chandler (Antti L.J. marraskuuta. – Ikoninen tyyppi, Sahlman summasi. Tarina kerrotaan käsikirjoituksenomaisesti lähes yksinomaan vuorosanoina, mikä korostaa hahmojen välisen kommunikaation tärkeyttä. 332 s. Syitä löytyy kommunikaation puutteesta ja erilaisista tulevaisuudenhaaveista. – Friends-saaga muuttui nyt lopullisesti, myönsi musikaalin maskeeraajasuunnittelija, riihimäkeläinen Niko Sahlman. Ihmetelty Perryn tukkaa, että millainen se on milloinkin ollut. – Eilen Whatsapp-linjat kävivät kuumina, myönsi Riihimäen Teatterin taiteellinen johtaja Olka Horila. miten ulkonäkö on vaihtunut. Ja toki parodiaan sisältyy muutama sellainen vitsi, joka ei vaikuta enää hauskalta. Tatiana Elf tunnetaan käsikirjoittajana ja nyt esikoiskirjailijana. – Siinä on lookia mietitty. Elf ruotii hahmojen välisiä jännitteitä nopein kääntein, eikä tylsistymään pääse. Eli katsomme vähän sisältöäkin siltä kannalta. Niko Sahlman suunnitteli Chandlerin maskin ja hiukset näyttelijä Antti L.J. Yhden hahmon suulla kritisoidaan median heterokeskeisyyttä ja muita kliseitä, mutta silti Erokeskusteluja toisintaa niitä. Niin hyvin kuin Elf tarinaa ohjastaakin, ei menevä rytmitys onnistu korvaamaan tylsien hahmojen aiheuttamaa anemiaa. Hän oli avoimesti kertonut riippuvuuksistaan ja mielenterveysongelmistaan. Musikaalin seuraava esitys on Riihimäen Teatterissa keskiviikkona 1. Elfin käsikirjoitustaustan ansiosta Erokeskusteluja on esikoiskirjaksi viimeistelty
. 261 s. Kirjassa esitetään myös 18 eri OECD-maassa vuosina 1965–2015 tehty tutkimus, jonka mukaan rikkaiden veroalennuksilla ei ole ollut minkäänlaista merkittävää positiivista vaikutusta talouskasvuun tai työpaikkojen lisääntymiseen. Asema 88 s. Postmilleniaalien talouskirja ryöpyttää rahapolitiikkaa. Romanttisen ihastuksen – ja sellaisen vastustamisen – ohella rakkaus ilmenee perhesuhteissa ja tulee koetelluksi ystävyydessäkin. Kenelle inhottavan olon voi paljastaa. Erityisesti kohdissa, joissa tapahtuu jotain arjesta poikkeavaa – joko hyvässä tai pahassa – olisi hyvä edes hieman revitellä niin väreillä kuin kuvakulmillakin. Mutta onhan tämä. Tammi 2023. Alkoholistien elämän harmautta ja tarkoituksettomuutta korostaa Lietzenin harmaasävyinen kuvitus, monotoninen ruutujako ja yksitoikkoiset kuvakulmat. Torin koulua alkaa sabotoida mystinen Solitaire, jolla tuntuu olevan samantyyppisiä ajatuksia kuin hänellä itsellään. Maailmakin on muuttunut alkuperäisestä julkaisuhetkestä jonkin verran – tunteet kuitenkaan eivät. Häntä eivät kiinnosta ihmissuhdepelit eivätkä oikeastaan ihmissuhteetkaan, vaikka hänellä ystäviä onkin. Kapitalismi on pisteessä, jossa sen aiheuttamia vahinkoja ei voida enää korjata kapitalismin omilla säännöillä: rajaton kasvu rajallisella planeetalla on mahdoton yhtälö. Hyötyjiä ovat ainoastaan kaikkein rikkaimmat, jotka kasvattavat varallisuuttaan kriisien aikoihinkin ja osittain niistä johtuen, samalla kun Samu Kuoppa on tamperelainen kirjoittaja ja aktivisti, joka yhdessä Riina Tanskasen kanssa päätoimittaa postmillenniaalien verkkomediaa Vita nuovaa. Parhaan ystävän Beckyn kokeilut vaihtuvien poikaystävien kanssa tuntuvat etäisiltä, ja on vaikea luoda uutta suhdetta lapsuudenystävä Lucasiin, kun tämä tupsahtaa samaan kouluun. Viime vaaleissa valittu hallitus esittää jälleen talouskuria välttämättömyytenä. JENNY ROSTAIN . Into Kustannus 2023. kaikki muut joutuvat maksajiksi. Keskelle synkkenevää oloa ilmestyy arvoitus. Yksinpeli on hänen esikoisromaaninsa, joka on alun perin julkaistu vuonna 2014. Suom. Solitairesta kiinnostuu myös koulun uusi tyyppi Michael Holden, joka sekä kiehtoo että ärsyttää Toria. Vaikka mies kuinka yrittää muuttaa elämänsä suuntaa, se ei onnistu, ja lopulta hän joutuu tilille menneisyyden valinnoistaan. He varastavat ruokansa lähikaupasta, ostavat viinansa venäläisen miehen takakontista ja asuvat sataman hylätyssä talossa, joka saa pian antaa tilaa moderneille kodeille. Samalla tavalla kuin heidän kotinsa murenee pala kerrallaan, murenee myös heidän elämänsä: se saa alkunsa, kun mies mustasukkaisuuden puuskassa tappaa ryyppykaverinsa. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 19 Satamakaupungin humalaista arkea Mikko Vuori SARJAKUVA Mika Lietzen: Alkoholi. ”Tämä ei sitten ole rakkaustarina”, lukee Alice Osemanin Yksinpeli -romaanin kannessa. J os on aikaisemmin ollut sitä mieltä, että kapitalismi on toimiva, tai edes ”ihan ok” järjestelmä, on vaikea kuvitella, että Samu Kuopan ja Riina Tanskasen kirjoittaman Kapitalismin suuri illuusio -kirjan jälkeen on vieläkin. Teoksessa pistetään asiat halki, poikki ja pinoon sellaisella todistusvoimalla, että vaikka olisi jo etukäteen suhtautunut kapitalismiin kriittisesti, ahaa-elämykset talousjärjestelmän epäoikeudenmukaisuudesta, epätasa-arvoisuudesta, riistosta ja haitallisuudesta maapallolle ja ihmisille seuraavat toinen toistaan kuin läpsäykset naamaan. Oseman on luonut Torille vahvan ja havainnoivan preesens-äänen. Voiko kenellekään. Aivan samoin kuin lukuisissa tutkimuksissa ja muissa kirjoissa, myös Kapitalismin suuressa illuusiossa tuodaan esille, että talouskuri ei vain kerta kaikkiaan toimi, vaan useimmiten jopa pahentaa tilannetta. Alice Oseman tunnetaan ennen kaikkea Heartstopper -sarjakuvaromaaneistaan. Nämä kaksi oikeistolaisen talouspolitiikan merkittävintä talouspoliittista linjausta on siis empiirisesti osoitettu toimimattomiksi (muille kuin kaikkein rikkaimmille), mutta silti etenkin Suomessa niitä on ajettu lähes taukoamatta aina Yhdysvaltojen 2007 alkaneesta finanssikriisistä asti. Kapitalismi on tullut tiensä päähän Mikko Nenonen TIETOKIRJA Samu Kuoppa ja Riina Tanskanen: Kapitalismin suuri illuusio. 380 s. Kirjoissa esiintyy samoja henkilöitä. Viia Viitanen. Heartstopperin imussa esikoisesta on muokattu uusintajulkaisu, joka on käännetty useille kielille, myös suomeksi. Varallisuuserot ovatkin tällä hetkellä suuremmat kuin kertaakaan viimeisen sadan vuoden aikana. Viimeisessä luvussa esitetään, että kapitalismia yritetään pienillä viilauksilla korjata aina vihreästä siirtymästä muihin kosmeettisiin ekoja ihmisoikeustekoihin. Harmauden rikkoo ainoastaan verenpuna. Teos kuvaa ennen kaikkea elämää mielenterveysongelmien kanssa. Kirjaa voi helposti suositella kenelle tahansa, jota helposti lähestyttävä kirja taloudesta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja ihmiseen yleensä kiinnostaa. Myös naisen kohtalo tuntuu olevan jo ennalta määrätty. Vähäsanaisen sarjakuvan juonessa on sopivasti yllätyksellisyyttä ja tunteisiin vetoavuutta. Pidemmän päälle sarjakuvan monotonisuus alkaa kuitenkin kyllästyttää. Rikkain prosentti on suurin ongelma ilmastonmuutoksen edistämisessä. Pariskunta viettää alkoholinhuuruisia päiviä Turussa. Heartstopperin edeltäjä kyntää synkillä vesillä Marika Riikonen NUORTENKIRJA Alice Oseman: Yksinpeli. Tästä edetään kapitalismin mahdollistaneesta orjataloudesta 1970-luvulla alkaneisiin vapautuneisiin finanssimarkkinoihin. Tori piilottaa omansa sarkasmiin ja vetäytymiseen. Kirja lähtee liikkeelle keskiajasta ja siitä, kun yhteisessä omistuksessa olleet maat päätettiin rajata aidoilla vauraampien yksityisomistukseen (ja kuinka tämä kehitys on jatkunut omalla tavallaan nykypäivään saakka). Tori Spring pitää nukkumisesta ja bloggaamisesta. Mika Lietzenin Alkoholi -sarjakuva maalaa surullisen kuvan pariskunnan arjesta: elämä näyttäytyy merkityksettömänä ja junnaavana. Sävyt tummuvat vähitellen. Kulttuuri p. Länsimainen hyvinvointi ja suuryhtiöiden voiton tahkoaminen eivät olisi mahdollisia ilman kolmannen maailman orjatyötä ja resursseja, joista ne itse eivät hyödy mitään, koska miltei kaikki raha ja voitot menevät maailman vauraammalle vähemmistölle. Viia Viitasen suomennos on etenevä ja sävykäs. Harmi vain, että tasapaksu piirrostyyli latistaa myös juonen dramaattisuutta. Ne johtavat nykypäivänä finanssikriiseihin ja toimimattomaan, mutta välttämättömyytenä esitettyyn talouskuriin. Teoksen pursuavuudessa näkyy se alle parikymppinen kirjoittaja, joka Oseman toistakymmentä vuotta sitten oli
– Ammatillista apua saa kunnista, ja sitä voi pyytää vaikka päivähoidon tai koulun kautta. Vertaistukea saa varmasti, sillä ongelmia on vähän joka kodissa. Jos omat keinot vanhempana eivät riitä, Penttala rohkaisee hakemaan ulkopuolista apua vanhemmuuteen. ” Perheen jäsenten pitää tuntea toisensa kulmakarvoja myöten pelkällä vilkaisulla! Erityistason psyko ja perheterapeutti Pia Penttala p Ajastin. Erilaisuus on nykyään sitä, että perheen rahkeet eivät ole riittäneet tarjoamaan lapselle kaikkea, Pia Penttala toteaa. Penttala saapuu tiistaina 31.10. – Erilaisuudesta voidaan ruveta kiusaamaan, mutta se ei johdu enää välttämättä silmälaseista tai seksuaalisesta suuntautumisesta. – Nuori pitää istuttaa pöydän päähän ja kertoa hänelle avoimesti omista tuntemuksista vanhempana ja siitä, kuinka tärkeä lapsi on itselle. Tv:n Supernannyna tunnettu Pia Penttala luennoi tänään Parolassa rajojen ja rakkauden tasapainottelusta lastenkasvatuksessa. Tunnekasvatusta ei kuitenkaan voi tehdä muualla kuin kotona. Älkää hakeko laatuaikaa, vaan normaalia yhdessäoloa, jotta syntyy keskustelua, jotta hengitetään samaa ilmaa ja jotta ollaan samassa rytmissä. – Yhä nuoremmat tekevät seikkaperäisesti valintoja sitä mukaa, mitä informaatiota heille somesta tulee. Se vaikuttaa suoraan lapsiin: heidän pukeutumiseensa ja heidän omistamiinsa tavaroihin, kuten puhelimiin, sekä mahdollisuuksiinsa harrastaa. Ei ymmärretä, että kyse ei ole valtataistelusta, vaan siitä, että lapsi tarvitsee oman kasvunsa ja kehityksensä turvaamiseksi rajoja, joista ei anneta periksi. Tämä näkyy masennusoireina ja mielenterveysongelmia. On myös helpompaa antaa lapselle periksi ja olla kaveri kuin käydä samoja taisteluja päivästä toiseen. Hattulaan avaamaan lastenkasvatuksen aarrearkkuaan Juteinikeskuksessa pidettävään luentoon, johon on vapaa pääsy. – Liian vähän puhutaan taloudellisesta eriarvoisuudesta yhteiskunnassa. Puhukaa ystävien kanssa, pyytäkää apua. Sosiaalinen media syytää jatkuvalla syötöllä sisältöä, joka ei tarkoitettu lapsille, mutta johon he pääsevät silti käsiksi. Siinä ovat tiivistettyinä erityistason psykoja perheterapeutti Pia Penttalan keskeisimmät viisaudet lapsiperheille. – Perheenjäsenten pitää tuntea toisensa kulmakarvoja myöten pelkällä vilkaisulla! Jos keskusteluyhteyttä lapseen ei ole, Penttala neuvoo vanhempia tarttumaan härkää sarvista. Heillä ei kuitenkaan ole vielä kykyä käsitellä sitä, eivätkä vanhemmat pysy tässä kehityksessä perässä. – Vanhemmuudesta ei saisi koskaan unohtaa myöskään maalaisjärkisyyttä ja tavallisuutta, hän lisää. – Nämä eivät ole luurankoja kaapissa, vaan elämää, jota elämme. Liiallinen somen käyttö on myös vähentänyt nuorten liikuntaa ja liikunnan taitoja, mikä on huolestuttavaa ja voi koitua suureksi haitaksi. Olkaa kotona ja tehkää asioita yhdessä lastenne kanssa: laittakaa ruokaa tai katsokaa vaikka telkkaria. – Vanhemmat miettivät paljon, mikä lastenkasvatuksessa on se tämän hetken trendijuttu, mutta peruskiven tekeminen ja viilaaminen unohtuu. Voi vaikka kysyä, mitä me voisimme ruveta tekemään keskenämme, että emme katoaisi toinen toisiltamme. Vanhemmat kiirehtivät lapsia ja nuoria isommiksi kuin he ovat, ja siinä hötäkässä unohtuu tutkia, mikä on minkäkin ikäisen lapsen käsityskyky ja mitä lapsi itse on kiinnostunut oppimaan, Penttala toteaa. Kaikki ei kuitenkaan ole vanhempien syytä. 20 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Vanhemmuuden paineissa on otettava maalaisjärki käyttöön Susanna Lähdekorpi M aalaisjärki ja tavallinen perhe-elämä. Pia Penttalan mukaan nykyajan vanhemmuuden paineet tulevat pitkälti ulkoapäin. Yhdessä tekeminen ja läsnäolo. Penttala toteaa, että suuri kysymysmerkki on se, miten me vanhempina pääsemme tähän kaikkeen kiinni ja otamme niskalenkin. Paineita ei ole vain tämän päivän vanhemmilla, vaan enenevässä määrin myös lapsilla. – Vanhemmalta on rakkautta määrittää perheen arvomaailma, pitää siitä kiinni ja sanoa, että hei, meillä toimitaan näin. – Haluan nyt vetää maton vanhempien jalkojen alta. kello 18–19.30. – Vanhemmat ovat vähän hukassa siinä, saako lapselle asettaa tiukkoja rajoja. He tekevät siksi vääriä valintoja valitettavan paljon. Somea ei silloin plärätä. Joissain perheissä lapselle on unohdettu rajojen asettamisen ja rakkauden osoittamisen pyhä liitto. Tällä hetkellä tämä puuttuu hyvin monelta lapselta, mikä näkyy väkivaltana ja aggressiivisuutena ryhmissä ja kaduilla. – On lapsia, jotka janoavat vaarallisuutta ja isomman nuoren elämää. Penttalan mukaan Suomessa on lisääntynyt paljon sekä lasten neuropsykiatrinen (nepsy) oireilu että vanhempien masentuneisuus. Pia Penttala luennoi Juteini keskuksessa (Opinkuja 2, Parola, Hattula) tiistaina 31.10. – Se vaikuttaa myös lasten sivistystasoon, kun toisilla on varaa viedä lapsiaan kulttuuritapahtumiin ja ulkomaille tai hankkia heille makuelämyksiä ja niin edelleen. Se luo sitä tunnepohjaa, jota lapsi tarvitsee sosiaalisessa kanssakäymisessä kodin ulkopuolella. Lapsi oppii mallista, Penttala painottaa. – On kullanarvoista mitä enemmän voimme vanhempina olla läsnä ja yhdessä perheen kesken. Asia on hänen mukaansa yhä turhaan tabu. – Elämme kiireellisessä ja kokeilunhaluisessa yhteiskunnassa, mikä värittyy lasten kanssa olemiseen. Rakkautta on sekin, ettei anneta lapselle liikaa valtaa, koska hän ei osaa käyttää sitä oikein
Ollut Vihdin kuntapolitiikassa. Erityistason psykoja perheterapeutti Pia Penttala luennoi Hattulassa Juteinikeskuksessa tiistaina 31.10. kello 18– 19.30. Psykoterapian maisteri (Bristolin yliopisto 2015). Tehnyt lastensuojelutyötä parikymmentä vuotta. . JOHANNES WIEHN JOHANNES WIEHN Vanhempien on oltava johdonmukaisia kasvatuksessaan ja opittava asettamaan myös rajoja ja sanomaan ”ei”. . Erityistason psykoja perheterapeutti. Ajastin p. Pia Penttala . . Asuu Vihdin Nummelassa. . Esiintyi tällä kaudella Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmassa. Kolme lasta Ari Penttalan kanssa. . 123RF Pia Penttala tunnetaan myös tv-ohjelmista. . Ollut mökkeilyn kautta kesähauholainen lapsesta asti. Yrittäjä, kahden ryhmäkodin johtaja. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 21 KUKA. . Luennoi, pitää yksityisvastaanottoa, työnohjaaja. Tähdittänyt Supernanny Suomi -tv-ohjelmaa
Se tuli aika puskista, enkä ollut yhtään osannut odottaa kutsua, Viinikka kertoo. Kyseessä oli samalla ensimmäistä kertaa naisten A-maajoukkueeseen valitulle Viinikalle ikimuistoinen syntymäpäivälahja. – Ihan syntymäpäiväksi tällainen lahja ei ehtinyt, mutta heti lauantaiaamuna sain asiasta tiedon. Ei tarvinnut kuin pakata tavarat ja lähteä matkaan. On siistiä päästä seuraamaan kokeneita pelaajia ja miten he toimivat harjoituksissa sekä vapaa-ajalla. Viinikka myöntää, että kutsu tuli yllättäen. – Yllätyin ihan täysin. 22 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Ikimuistoinen syntymäpäivälahja JALKAPALLO H ämeenlinnan Jalkapalloseura sai uuden kasvatin Suomen naisten A-maajoukkueeseen, kun Tuuli Viinikka nimettiin viikonloppuna Helmareiden vahvuuteen pelikiellosta kärsivän Ria Ölingin tilalle pikakomennuksella. – Kaikki sujui hyvin. Viinikka täytti perjantaina 19 vuotta ja jo lauantaina hän sai soiton, että hänet on valittu mukaan Suomen naisten A-maajoukkueen vahvuuteen. – No oli kyllä! Viinikka ei haastatteluhetkellä vielä ollut ehtinyt harjoittelemaan joukkueen mukana, mutta kokee, että maajoukkuekomennus tuo ylimääräistä buustia hänen uralleen ja kehittymiselleen. Saan varmasti paljon oppia siitä, miten ammattilaispelaajat toimivat näissä ympyröissä, Viinikka sanoo. – Tämä on varmasti monin tavoin arvokas kokemus. Viinikka on pelannut urallaan laitapuolustajan ja laitahyökkääjän tontilla. Hän siirtyi kaudeksi 2022 Ilvekseen, jossa oli tällä kaudella Kansallisessa liigassa erityisen suuressa roolissa viimeistellen seitSamuel Savolainen HJS-kasvatti Tuuli Viinikka täytti perjantaina 19 vuotta ja jo lauantaina hän sai uransa ensimmäisen naisten A-maajoukkuekutsun. p Urheilu. Yllättävän komennuksen laskua pehmitti maajoukkuetasoiset kansainvälisen tason järjestelyt. Täältä päästä oli hotellit ja lennot kaikki valmiiksi järjestetty. Se taisi olla paras mahdollinen syntymäpäivälahja
Kutsu tännekin varmaan kielii siitä, Viinikka sanoo. – Kausi meni ihan hyvin omalta osalta, vaikka joukkueena meni hieman tavoitteen alle. Suomen lisäksi turnaukseen osallistuvat Japani, Saksa ja Tshekki. Tasaisuutta pitää vielä löytää ja lisätä huolelllisuutta kaikkeen tekemiseen. Suomi johtaa B-liigan lohkoaan täydellä yhdeksän pisteen potillaan. Juuri Kosola on ollut esikuvana monille HJS:n tyttöpelaajille – ja sitä hän on ollut myös Viinikalle. Jo valinta maajoukkueeseen tuntuu isolta tunnustukselta harjoituskentillä vuodatetuista monista hikipisaroista. – Juuri noin. Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa 9.–11. Suomi jatkaa Kansojen liigaa tiistaina Kroatian vieraana. Helmareihin valittujen Kosolan – ja nyt myös Viinikan – lisäksi Tuuli Enkkilä on pelannut viimeksi alle 23-vuotiaiden maajoukkueessa. Tiistain Kroatia-ottelusta hän odottaa kuitenkin jälleen vahvaa peliä Helmareilta. Perjantaina Suomi voitti Kroatian kotikentällään 3–0. Seikkula on Naisten Liigassa esiintynyt alkukaudella tehokkaasti ja on jaetulla kolmannella sijalla sarjan pistepörssissä tykitettyään alkukauden 15 otteluun kovat tehtot 12+15=27. Olemme menneet eteenpäin ja saaneet tärkeitä voittoja. Kiti Seikkula ja Oona Koukkula Naisleijonien vahvuuteen, Eva Lamberg Tyttöleijoniin. Ilvestä seurajoukkutasolla edustava Tuuli Viinikka valittiin Helmareihin pelikiellossa olevan Ria Ölingin tilalle. Naisleijonat pelaa Saksan Landshutissa 6.?12. Olen antanut vain mennä – ja tulosta on tullut. Tuuli Viinikka TOMI NATRI / ALL OVER PRESS Urheilu p. marraskuuta EHT-turnauksessa, jossa se kohtaa Tshekin, Tanskan ja Saksan. Kosolan esimerkki on osoittanut, että Hämeenlinnasta voi ponnista isoille areenoille. Viinikka ei vielä tiedä onko hän saamassa peliminuutteja Kroatiaa vastaan, sillä keskusteluja valmennusjohdon kanssa ei ole ehditty käydä. Ei se vaikuta arkitekemiseen, samalla tavalla asiat täytyy hoitaa täysillä, valittiin kisajoukkueeseen tai ei. Olen joskus pienempänä ollut hänen kanssaan potkimassa palloa Pullerilla, vaikka emme ole samassa joukkueessa pelanneetkaan. Lähellä kuitenkin oli, ettei lukumäärä olisi ollut jopa kaksi, sillä naisten A-maajoukkueen selkärankoihin lukeutuva toinen HJS-kasvatti Katariina Kosola on Kroatia-otteluista sivussa valitettavan sairastumisen vuoksi. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 23 HPK:n naisille useita maajoukkuekomennuksia Samuel Savolainen JÄÄKIEKKO HPK:n naisten liigajoukkueesta peräti viisi pelaajaa sai tuoreeltaan maajoukkuekutsuja. Seurajoukkue ja arki on tietysti se tärkein, mutta mukavaa saada tällainen kirsikka kakun päälle, Seikkula luonnehtii. ” Se tuli aika puskista, enkä ollut yhtään osannut odottaa kutsua. Se on myös osoitus, että Viinikka on oikealla tiellä. Alkukautensa vahvasti aloittanut Seikkula oli mielissään kutsusta. Barbora Jurickova ja Tereza Pistekova valittiin Tshekin maajoukkueeseen. marraskuuta neljän maan turnauksessa Vierumäellä. Seikkula näkee saavansa EHT-turnauksessa lisää näkemystä kehittymiseensä ja myös tärkeää kansainvälisten pelien tarjoamaa kokemusta. – Ihan tyytyväinen olen ollut omaan alkukauteen. ”Katsun” uraa on tullut seurattua tarkkaan, Viinikka kertoo. Tietysti odotan myös päästä näkemään vähän millaista tämä on näin isoissa ympyröissä. Virheitäkin on toki tullut, mutta saan pelata hyvässä kentässä ja olen pystynyt pelaamaan omilla vahvuuksilla. Seikkula toivoo haastavansa tosissaan MM-pelipaikoista. HPK:sta joukkueeseen valittiin puolustaja Oona Koukkula sekä hyökkääjä Kiti Seikkula. Viinikan valinnan myötä HJS-kasvattien määrä Helmareissa pysyi yhdessä. – Olen nyt pelannut enemmän laitahyökkääjänä Ilveksessä kuin laitapuolustajana. Kiti Seikkulan vakuuttava alkukausi palkittiin maajoukkuekutsulla. – Hyvillä mielin kutsu tuli otettua vastaan. Vaikka tappioitta sarjassa pelanneelta HIFK:lta on sääntörikkomuksen vuoksi vähennettykin pisteitä, HPK:n naisten liigajoukkue löytyy tällä hetkellä sarjan kärjestä vaikka pelejä onkin pelattu HIFK:ta enemmän. Kevään 2024 naisten MM-turnaus järjestetään Yhdysvalloissa, Uticassa. – Tuntuu palkinnolta päästä maajoukkueen mukaan, ei monet pelaajat tule valituiksi. Isossa kuvassa hyvin alkukausi on kuitenkin mennyt. – Kyllä meillä on tavoite taistella ihan kirkkaimmasta mitalista. Joka tapauksessa on aina kunnia-asia edustaa Suomea, niin myös tässä turnauksessa. Tämä on hieno ja hyvä kokemus varmasti, josta täytyy ottaa kaikki irti. Seikkula on omaan alkukauteensa Naisten Liigassa tyytyväinen. Saksassa pelattavassa EHT-turnauksessa Naisleijonat haastaa myös Tshekin maajoukkue, jonka riveihin valittiin HPK:sta hyökkääjät Barbora Jurickova ja Tereza Pistekova. – Seurassa tehdään hyvää työtä, pelaahan Saana Tuomalakin Kansojen liigaa Ilveksessä. HPK:sta Tyttöleijoniin, eli alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen, valittiin HPK:n hyökkääjä Eva Lamberg. – Odotan, että voitto tulee. – Nämä pelit antavat lisää informaatiota missä muut maat menevät ja sitä kautta pystyy peilaamaan myös omaan tekemiseen sitä, mitä pitää kehittää ja mitä hyvää jo on. – Joo, totta kai, mutta en ota tästä stressiä. Myös koko HPK:n joukkue on esiintynyt alkukaudella vahvasti. TOMI VESAHARJU semään maalia sarjassa
ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Saarinen ja Kopiloff Pikkuleijonien kotiturnaukseen Joonas Lainesalo JÄÄKIEKKO Suomen U18-jääkiekkojoukkue pelaa marraskuun maajoukkuetauolla kotiturnauksen Hämeenlinnassa ja mukana nähdään myös HPK:n pelaajia. Kisat olivat positiivinen yllätys. Se oli nuorelle maalivahdille hyvä kokemus. Hän odottaa viikolta paljon. Tuoreeltaan yhdessä Latvian kanssa kisaisännyyden jakanut MM-turnaus keväällä 2023 tuotti voittoa 9,3 miljoonaa euroa. Siellä ei kyllä helpolla päässyt, HPK-vahti muistelee. – Se ei ole joo yleistä. Maalivahti myöntää, että maajoukkuepaitaan pääseminen tuo omaan pelaamiseen paljon uutta virtaa. Hänelle on kertynyt ikäluokan SM-sarjassa vyölleen 11 pelattua ottelua torjuntaprosentilla 91.38. – Tässä vaiheessa en halua tarkemmin kommentoida asiaa. Vahva lopputulos kotikisojen järjestämisessä kertoo Hietasen mukaan yhdestä olennaisesta asiasta. Heikki Hietanen Heikki Hietanen kertoi maanantaina Leijona-lounaalla Helsingissä näkemyksiään kotikisojen järjestelyistä. – Tietysti se oli kiva palkinto hyvien pelien jälkeen. Nopeat muutokset eivät kuitenkaan kisojen onnistumista lopulta häirinneet. – Tällaista haastetta ei aiemmin ole ollut, että kaksi vuotta peräkkäin on kisat. Maajoukkueessakin on aina hieno pelata. Päävalmentaja Marko Kauppinen valitsi Tshekkiä, Sveitsiä, Yhdysvaltoja ja Ruotsia vastaan pelattaviin otteluihin Kerhosta maalivahti Kim Saarisen ja hyökkääjä Oliver Kopiloffin. Jääkiekkoleijonaksikin aateloidulla Hietasella on mittava CV jääkiekon parissa monissa eri tehtävissä. Ne nyt ainakin ovat tavoitteena, Saarinen kertoo. – Oma peli on ollut hyvällä mallilla ja joukkueellakin mennyt U20-sarjassa hyvin. Hietanen uskoo myös, että Suomen asema kisajärjestäjänä vain vahvistui IIHF:n silmissä. – Näen asian niin, että kun pystyimme täyttämään hallit kaksi kertaa peräkkäin, se ei olisi kovin monessa muussa maassa onnistunut. Voitimme toisen ja toinenkin oli aika tasainen vääntö. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja valitaan 25. On hienoa päästä pelaamaan kotikaupungissa maajoukkuepaidassa, Saarinen sanoo. PEKKA RAUTIAINEN p Urheilu. Nuorella miehellä on kovat tavoitteet uralleen. – Se tuo tietynlaista itseluottamusta, kun on päässyt kokemaan näitä pelejä ja tiedän, että pärjään niissä, 17-vuotias kertoo. Osallistujat, yleisö ja kaupalliset kumppanit tv-kumppaneita myöten olivat tyytyväisiä miten kisat oli järjestetty. ” On tullut paljon kyselyitä asian tiimoilta ja olen luvannut olla käytettävissä. Hietanen on saamassa ainakin yhden nimekkään kilpailijan, sillä entinen Leijonien päävalmentaja, HC TPS Oy:n hallituksen jäsen ja Suomen Ammattivalmentajien puheenjohtaja Erkka Westerlund ilmoitti maanantaina myös hakevansa puheenjohtajuutta. marraskuuta liittovaltuuston kokouksessa. Hakuaika puheenjohtajan tehtäviin päättyi sunnuntaina. Suomi kohtaa Hämeenlinnassa Tshekin, Sveitsin ja Ruotsin sekä Tampereella Yhdysvallat. – Suomi on oikeasti kiekkomaa, Hietanen näkee. 24 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Hietanen lähtee Jääkiekkoliiton puheenjohtajakisaan Samuel Savolainen JÄÄKIEKKO H ämeenlinnalainen pitkän linjan jääkiekkopäättäjä Heikki Hietanen, 64, kertoo olevansa käytettävissä Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajan tehtäviin. Hietasen mukaan hän on valmis kommentoimaan tarkemmin ajatuksiaan mahdollisesta puheenjohtajuudesta myöhemmin. Saarisella on Kerhon U20-joukkueessa erittäin mielenkiintoinen tilanne, sillä joukkueen toinen pelaava maalivahti on hänen isoveljensä Kaj Saarinen. Hän on esimerkiksi toiminut HPK:n ja Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana. Voin ainakin ottaa isoveljeltäni mallia. Lisäksi hän on tehnyt uraa Jääkiekkoliiton ja Liigan hallituksissa sekä kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallituksessa. HPK:n puheenjohtajana hän toimi vuosina 2010–2015. – Pelit olivat aika kovatempoisia ja vastustajat taitavia. Katsojia Tampereella ja Riiassa oli 64 ottelussa yhteensä 441 885 katsojaa. Siinä on hyvä haaste, kun veli on taistelemassa peliajasta, Saarinen myöntää. Kevään 2023 MM-turnaus piti pelata alun perin Venäjällä, mutta maan viime vuoden helmikuussa Ukrainassa aloittamien sotatoimien vuoksi kisat otettiin Venäjältä pois. – On tullut paljon kyselyitä asian tiimoilta ja olen luvannut olla käytettävissä, Hietanen kertoo Hämeen Sanomille . Kim Saarinen pääsee torjumaan kiekkoja HPK-paidan ohella myös Pikkuleijonissa. Suomi kohtaa turnauksessa Hämeenlinnassa keskiviikkona Tshekin, torstaina Sveitsin ja sunnuntaina Ruotsin. U18:ssa pelasin pari peliä ja nekin menivät osaltani ihan hyvin. Saarinen pelasi U18-joukkueen paidassa jo kesällä Hlinka Gretzky Cupissa. Viimeiset pelit hävisimme, mutta viiden joukossa olemme olleet aika lailla koko kauden. Hämeenlinnalainen Heikki Hietanen lähtee odotetusti tavoittelemaan Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajuutta. Maalivahti Saarinen oli luonnollisesti mielissään valinnasta kotiturnaukseen. Yhdysvaltoja vastaan joukkue pelaa perjantaina Tampereella miesten maajoukkueturnauksen yhteydessä. – Kovia pelejä nyt ainakin. Edelliskeväänä voittoa tuli 13,9 miljoonan euron ennätystuotot. Onnistuimme kuitenkin lipunmyynnissä, markkinoinnissa ja monissa muissa operaatioissa loistavan tiimin kanssa, Hietanen sanoo. Saarinen on pelannut alkukauden aikana pääasiassa HPK:N U20-joukkueessa. Onnistuimme hyvin kulupuolella, vaikka inflaation myötä siihen tuli kasvua. Liitto tiedottaa aikanaan lopullisen listan hakijoista. – Isoin tavoite on tietysti päästä ammattilaiseksi ja sitä kautta sitten isoimpiin sarjoihin ja NHL:ään asti. Harvoin on nähty sellaista tilannetta, että yhden juniorijoukkueen maalivahteina pelaa veljespari. Lisäksi hän kävi viime viikonloppuna pelaamassa kaksi ottelua U18-joukkueessa 93,75:n torjuntaprosentilla. Ja hyvää viikkoa yhdessä. Viimeksi hän toimi Suomessa järjestettyjen MM-kotikisojen pääsihteerinä
Kisa keskeytettiin jälkien siivouksen ajaksi, ja onneksi Magnussen selvisi rysäyksestä vammoitta. Kantahämäläinen jatkaa kauttaan vielä marraskuussa Qatarin Dohassa kilpailtavissa maailmancupin finaaleissa. Ihan sama mitä peruskilpailussa ampuu, kunhan sitten finaalissa menestyy, Kallioinen sanoi Suomen ampumaurheiluliiton tiedotteessa. Meksikossa Verstappen on voittanut kolmesti peräkkäin ja kaikkiaan viidesti. Kisan onnistujiin lukeutui myös McLarenin Lando Norris. CLAUDIO CRUZ / AFP / LEHTIKUVA Urheilu p. Tästä hyötyy Leijonat. Ampumaurheiluliitto palkitsi 25-vuotiaan loppilaisen lauantaina juhlagaalassaan. Vuoden ampumaurheilija kuului myös Suomen joukkueeseen, joka voitti Euroopan kisojen joukkukilpailun maailmanennätyksellä. Hän starttasi kilpailuun vasta 17. A-maajoukkueen ensikertalaisia mukana on kuusi: HIFK-vahti Roope Taponen KalPan puolustaja Jesper Mattila sekä hyökkääjät Henrik Borgström (HV71), Niko Huuhtanen (Jukurit), Ville Koivunen (Kärpät) ja Kristian Vesalainen (HIFK). marraskuuta Sveitsin, sitten välipäivän jälkeen Tshekin ja päätteeksi perinteisesti isänpäivänä Ruotsin. Jaloselle Tampereen EHT-turnaus on nykyisen maajoukkuepestin viimeinen kotikaukaloissa. HPK:sta pelaajia ei valittu. – Vuoden parhaan palkinto on iso kunnia. Muita varteenotettavia maita MM-alkulohkossa ovat viime kevään maailmanmestari Kanada ja Sveitsi. Hotellimme on lähellä kisahallia, joten se helpottaa arkeamme, Lehtinen kiitteli. – Uskomatonta. Suomi kohtaa Tampereella ensin 9. Edellä ovat Hamilton (103 voittoa), Michael Schumacher (91) ja Sebastian Vettel (53). ruudusta, mutta sijoittui lopulta viidenneksi. Kisassa sattui ja tapahtui heti lähdössä, kun Red Bullin meksikolaiskuljettaja Sergio Perez kolaroi heti lähtötohinassa ja joutui keskeyttämään intohimoisten kotikannattajiensa suureksi pettymykseksi. Toiseksi kisassa ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton, kolmas oli Ferrarin Charles Leclerc ja neljäs Ferrarin Carlos Sainz. Valintaperusteluiksi nostettiin Gengan pitkäjänteinen työ skeetin ykkösryhmän kanssa, lajin toimintakulttuurin uudistaminen ja joukkueen tason nostaminen. Eetu Kallioinen on Vuoden ampumaurheilija. – Olemme katsoneet pelejä laajalla skaalalla, Suomen GM Jere Lehtinen kiteytti omasta ja päävalmentaja Jukka Jalosen puolesta. ”Vuoden parhaan palkinto on iso kunnia”, Ala-Hämeen Ampujia edustava Kallioinen luonnehti. Meillä on Euroopassa aika laaja pelaajapooli, Jalonen kehui. Olympialaiset ovat kilpailu, jossa pitää menestyä. – Kun Liigaa ei silloin pelata, se helpotti valintojen tekemistä, Jalonen sanoi. Hän lopettaa Leijonien luotsina ensi kevääseen. – Kaksi ensimmäistä turnausta voidaan hyvin mennä kahdella eri joukkueella. Jere Lehtisen mukaan pelejä on katsottu laajalla skaalalla. Verstappen on jäänyt ilman voittoa vain kolmessa kisassa tällä kaudella. – Taponen on ollut aiemmin Leijonien mukana, mutta ei tuolloin pelannut, päävalmentaja Jalonen täsmensi. Noin 25 minuutin tauon jälkeen otettiin uusintalähtö, ja kärkeen kisan alkuperäisessä lähdössä noussut Verstappen piti kärkipaikkansa. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Eetu Kallioisesta vuoden ampumaurheilija Hämeen Sanomat AMPUMAURHEILU Ala-Hämeen Ampujien Eetu Kallioinen sai mainion kautensa johdosta valinnan vuoden ampumaurheilijaksi. Ruotsin SHL-sarjasta valittiin kuusi pelaajaa ja loput kolme Sveitsistä. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 25 Kotimainen Liiga pääsee EHTkotiturnauksessa näyteikkunaan Reima Rautiainen?/?STT JÄÄKIEKKO Kotimainen jääkiekkoliiga on poikkeuksellisen edustavasti näytillä, kun Tampereella pelataan ennen marraskuun puoliväliä EHT-kiertueen aloittava Suomen-turnaus. JUHA SAARINEN Verstappen hallitsee F1-ratoja – jälleen uusi voittoennätys STT MOOTTORIURHEILU Red Bullin Max Verstappen ajoi tuttuun tapaan voittoon ja jälleen kerran uuteen lajiennätykseen, kun formula ykkösissä ajettiin kauden neljänneksi viimeinen kilpailu Meksikon gp. Lisää draamaa saatiin 71 kierroksen kisan lähestyessä puoliväliään, kun Haasin Kevin Magnussen täräytti rajusti radalta ulos. Liigasta Leijonissa on 18 pelaajaa. Jukka Jalonen valitsi ryhmänsä Suomen EHT-turnaukseen. Hän arveli, että joulukuussa Sveitsissä pelattavaan kauden toiseen EHT-turnaukseen Leijonat luo nahkansa koko lailla uudelleen. Leijonat luottaa myös pelaajakierrätykseen. Voitto on Verstappenille kauden 16:s, ja hän rikkoi viime vuonna tekemänsä F1-ennätyksen yhden kauden voitoissa. Ensi kevään MM-turnauksen Suomi aloittaa A-lohkossa kisaisäntä Tshekkiä vastaan. Viime aikojen suuntaus on ollut se, että Pohjois-Amerikasta on palannut suomalaispelaajia kiekkoilemaan Eurooppaan. 17, 18 (voittoa), en tiedä. – Kaikki näkyi olevan kunnossa. Voittajasta ei sen jälkeen ollut enää juuri epäselvyyttä, kuten ei juuri kertaakaan koko tänä vuonna. Ylivoimaista kautta ajava Max Verstappen tuuletti voittoaan antaumuksella Meksikon gp:n jälkeen. Alfa Romeon Valtteri Bottas oli maalissa 14:s, mutta aikasakon myötä sijoitus painui 15:nneksi. Ja mitä seuraavaksi. Skeetin maajoukkuevalmentaja Pietro Genga valittiin vuoden valmentajaksi. Valitettavasti Checo (Perez) keskeytti heti alussa, mutta katsojat pysyivät paikoillaan ja olivat mahtavia, Verstappen hehkutti hänet suosionosoituksin palkinnutta yleisöä. GM Lehtinen on Leijonien joukkueenjohtajan Mika Kortelaisen kanssa käynyt ennakkoon katsastamassa MM-kisapaikkoja Prahassa. Kallioisen kauden saldo on komea: MM-kakkonen, Euroopan kisojen kolmas, maailmancupin hopeaja pronssimitali sekä maapaikka ensi vuonna järjestettäviin Pariisin olympialaisiin. – Meillä on ollut aivan ihmeellinen kausi. Kotimainen Liiga on Tampereen EHT-turnauksen aikana tauolla. Italialainen on työskennellyt skeetin päävalmentajana vuoden 2021 alusta lähtien. F1-urallaan kolminkertainen maailmanmestari Verstappen on nyt voittanut 51 kisaa, ja kaikkien aikojen voittotilastossa hän nousi jakamaan neljättä sijaa Alain Prostin kanssa. Kallioinen nousi Bakussa saavutetun MM-hopeamitalin jälkeen Kansainvälisen ampumaurheiluliiton rankinglistalla skeetin ykköseksi
Puolustajat: Otto Heinonen Ilves, Janne Peltonen Kärpät, Elmeri Laakso SaiPa, Jimi Junkkari Pelicans, Peetu Kiukas SaiPa, Topi Vuori Ässät, Tuomas Nissinen Jokerit, Ossi-Veikka Vuontisvaara JYP. – Olemme olleet vuodesta toiseen hyviä kesä-gp:llä, mutta homma on pilattu sen jälkeen. Kokonaiskuormituksenhallinta on yksi Kuisman avainsanoista. Puolustajat: Thomas Grönlund Lukko, Kalle Kangas Jokerit, Kasper Kulonummi Tappara, Niko Minkkinen JYP, Emil Pieniniemi Kärpät, Jesse Pulkkinen JYP, Otto Salin HIFK, Veeti Väisänen KooKoo. – Fifa on ehdottoman sitoutunut ihmisten koskemattomuuden suojelemiseen, järjestö totesi tiedotteessa. Saimme kokonaisuudesta enemmän meidän, uuden valmennustiimin näköisen. marraskuuta. Hyökkääjät: Sanni Vanhanen HIFK, Petra Nieminen Luulaja (Ruotsi), Lisette Täks K-Espoo, Julia Schalin K-Espoo, Kiti Seikkula HPK, Viivi Vainikka Luulaja (Ruotsi), Kiira Yrjänen HV71 (Ruotsi), Pauliina Salonen HIFK, Anni Montonen HV71 (Ruotsi), Jenniina Nylund Brynäs (Ruotsí), Emilia Vesa Frölunda (Ruotsi), Noora Tulus Luulaja (Ruotsi), Julia Liikala HIFK. RUUTU 18.20 F-liiga: Classic–Happee. Alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue neljän maan turnaukseen Heinolan Vierumäelle 9.–11. EUROSPORT 1 21.30, 23.30 Tennis. EUROSPORT 13.00, 15.00, 17.00, 19.00, 21.00, 21.30, 23.00 Tennis. Valmennus on tehnyt paneutuneesti töitä. RAHAPELIT KENO Sunnuntai 29. Tulospörssi p Urheilu. Espanjassa on meneillään myös oikeuden tutkinta Rubialesin toimista. 13.00, 16.00, 19.00, 22.00 Snooker. Tänä vuonna kesäkilpailuissa nähtiin väläyksiä laajemmasta menestyjäjoukosta, mutta kesä-gp on luvannut paljon aiempinakin vuosina. 04.05 NHL: Vegas–Montreal, Arizona–Chicago. Puolustajat: Sini Karjalainen Brynäs (Ruotsi), Siiri Yrjölä HIFK, Jenni Hiirikoski Luulaja (Ruotsi), Sanni Rantala KalPa, Eve Savander Modo (Ruotsi), Oona Koukkula HPK, Ronja Savolainen Luulaja (Ruotsi). Hyökkääjät: Abigail Byskata Kuortane, Emma Ekoluoma Kärpät, Amanda Julkunen TPS, Erika Kankkunen Kuortane, Julia Kuusisto Ilves, Eva Lamberg HPK, Aino Lehikoinen HIFK, Emmi Loponen K-Laser, Vilma Nurmisto TPS, Eerika Siekkinen Kuortane, Senja Siivonen Kuortane, Jannika Sten Pelicans, Tinja Tapani LaJy. Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue viiden maan turnaukseen Hämeenlinnaan 8.–12. MTV KATSOMO 18.15 Liiga: SaiPa–JYP. haastajaryhmä Saksa-vierasotteluihin 8.–11. Ottelut pelataan Saksan Füssenissä ja Peitingissä. Kenttäpelaajat: Aaro Astala Oilers, Jere Niemelä TPS, Konsta Tykkyläinen Classic, Olli Laine TPS, Eemeli Salin Classic, Nico Salo Classic, Miska Mäkinen Nokian KrP, Ville Lastikka Classic, Mikko Laakso Nokian KrP, Joona Rantala Nokian KrP, Tiitus Salokangas LASB, Justus Kainulainen Oilers, Sami Johansson Zug (Sveitsi), Otto Lehkosuo Floorball Köniz (Sveitsi), Nico Jonaeson Nokian KrP, Alpo Laitila Classic, Waltteri Vesterinen TPS, Riku Hakanen SPV. – Kyllä tässä on paljon viisaampi, kuten pitää ollakin. 15.00 World Table Tennis. Osansa oli myös loukkaantumisilla ja sairasteluilla, jotka riivasivat maajoukkuetta. marraskuuta: Maalivahdit: Christian Heljanko Tappara, Roope Taponen HIFK. Luis Rubiales sai tuntuvan toimintakiellon. 21.10 Tanskan cup: F.C. THOMAS COEX / AFP / LEHTIKUVA Yhdistetyn kuherruskausi on ohi – nyt on tulosten aika Petteri Ikonen?/?STT YHDISTETTY Antti Kuisma (kuvassa) lähtee luottavaisena toiseen kauteensa yhdistetyn miesten maajoukkueen päävalmentajana. JÄÄKIEKKO MAAJOUKKUEVALINTOJA Miesten maajoukkue EHT-turnaukseen Tampereelle 9.–12. 21.40 Englannin liigacup: Mansfield–Port Vale, Exeter– Middlesbrough. Hyökkääjät: Juho Keinänen Jokerit, Aatos Koivu TPS, Oliver Kopiloff HPK, Markus Loponen Kärpät, Benjamin Pietilä Kärpät, Kasper Pikkarainen TPS, Heikki Ruohonen K-Espoo, Joona Saarelainen KalPa, Lauri Sinivuori HIFK, Tuommas Suoniemi K-Espoo, Natan Teshome Jokerit, Ville Väärälä Tappara. Päävalmentaja: Riku-Petteri Lehtonen. Päävalmentaja: Marko Kauppinen. V SPORT 1 SUOMI 21.40 Englannin liigacup: Mansfield–Port Vale. Alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue viiden maan turnaukseen Tshekin Chomutoviin 8.–12. DISCOVERY+ 02.10 NFL: Detroit Lions–Las Vegas Raiders. Hyökkääjät: Arttu Alasiurua Kärpät, Samu Bau Ilves, Konsta Helenius Jukurit, Emil Hemming TPS, Otto Hokkanen SaiPa, Topias Hynninen Jukurit, Lenni Hämeenaho Ässät, Aleksanteri Kaskimäki HIFK, Oiva Keskinen Tappara, Jesse Kiiskinen Pelicans, Emil Kuusla Jokerit, Jere Lassila JYP, Janne Naukkarinen SaiPa, Jani Nyman Ilves, Axel Skinnari Pelicans. – Keväällä oli heti kirkkaana mielessä, mitä asioita haluan lähteä tuomaan mukaan. 15.00, 18.00, 21.00 Snooker. marraskuuta: Maalivahdit: Niklas Kokko Kärpät, Eemil Vinni HIFK. Pitkällä aikavälillä se alkaa näkymään. Päävalmentaja: Esa Jussila. 02.05 NHL: Dallas– Columbus. Myös naisten maajoukkueen päävalmentaja Jorge Vilda sai skandaalin myötä lähteä pestistään. København–FC Midtjylland. MTV URHEILU 1 02.10 NFL: Detroit Lions–Las Vegas Raiders. marraskuuta: Maalivahdit: Tiia Pajarinen K-Espoo, Anni Keisala HV71 (Ruotsi). Oli tiedossa, että ensimmäinen kausi menee haistellessa, sisäänajohommissa ja joukkueen dynamiikkaan tutustuessa. MTV MAX 18.30 Ravit. Puolustajat: Niklas Friman Ilves, Oskari Laaksonen Luulaja (Ruotsi), Otto Leskinen Tappara, Petteri Lindbohm HIFK, Jesper Mattila KalPa, Sami Niku JYP, Juuso Riikola SCL Tigers (Sveitsi), Vili Saarijärvi SCL Tigers (Sveitsi), Mikael Seppälä HV71 (Ruotsi), Veli-Matti Vittasmäki Tappara. 26 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 YLE TV2 17.57 Jalkapallon Nations League: Kroatia–Suomi. Antti Kuisman valmennustiimin kädenjälki näkyy maajoukkueessa viime kautta enemmän. Suomen kärkikaartista Ilkka Herola ja Eero Hirvonen väläyttelivät viime kaudella, mutta kokonaisuus jäi harmaaksi. Hyökkääjät: Emil Järventie SaiPa, Aaron Hakala TPS, Venni Tolppola Lukko, Daniel Hirvonen KalPa, Elias Jansson Kärpät, Oskari Hult Jokerit, Santeri Huovila JYP, Onni Lind Jokerit, Benjamin Rautiainen Tappara, Maxim Korpimäki Kärpät, Tuukka Korkiakoski KalPa, Lauri Saastamoinen Jokerit. marraskuuta: Maalivahdit: Lassi Toriseva Classic, Oskari Fälden TPS. Nyt on ollut hyvin motivoivaa seisoa oman jutun takana ja viedä asioita eteenpäin valmennustiimin kanssa. VIAPLAY 01.05 NHL: Tampa Bay–Seattle, Pittsburgh–Anaheim, Philadelphia–Carolina, Boston–Florida. marraskuuta: Maalivahdit: Lilia Huovinen Kuortane, Kerttu Kuja-Halkola Kuortane. MTV URHEILU 2 00.00 Tennis. 18.30 Ravit. Puolustajat: Nelly Andersson HIFK, Heidi Holmberg HIFK, Jennika Ojala Kuortane, Ilona Palin HIFK, Elli Pohjanaho HC Nokia, Tuuli Tallinen Kuortane, Nanna Timonen Ilves. Harjoituskauden ja kilpailukauden aikana näki isot kehityskohteet, joita lähteä purkamaan, Kuisma tuumi maanantaina mediatilaisuudessa, kun maailmancupin alkuun oli aikaa alle kuukausi. Päävalmentaja: Juuso Toivola. Rubiales taipui eroamaan puheenjohtajan paikalta syyskuussa, kun paine häntä kohtaan kasvoi. Päävalmentaja: Mira Kuisma. Rubiales väitti, että suudelmalla oli Hermoson lupa, mutta pelaaja koki tulleensa seksuaalisesti ahdistelluksi. marraskuuta: Maalivahdit: Petteri Rimpinen K-Espoo, Kim Saarinen HPK. 01.35 NHL: Winnipeg–NY Rangers, NY Islanders–Detroit. MTV URHEILU 3 18.20 Mestis: IPK–JoKP. 12.00, 14.00, 16.00, 18.00, 20.00, 20.30, 22.00 Tennis. Päiväarvonta Oikeat numerot: 6, 7, 10, 12, 13, 20, 25, 26, 29, 32, 35, 39, 41, 42, 48, 59, 62, 63, 65, 70 Kunkkunumero: 6 SALIBANDY MAAJOUKKUEVALINTOJA Suomen joukkue miesten EFT-turnaukseen Ruotsin Malmöön 10.–12. TV-urheilu Väkisin naispelaajaa suudellut Rubiales sai kolmen vuoden toimintakiellon jalkapallossa STT, AFP JALKAPALLO Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa langetti Espanjan jalkapalloliiton entiselle puheenjohtajalle Luis Rubialesille kolmen vuoden toimintakiellon. Rubiales suuteli maajoukkuepelaaja Jennifer Hermosoa väkisin suulle Espanjan voitettua naisten maailmanmestaruuden elokuussa Australiassa. Maalivahdit: Visa Vedenpää Kärpät, Noa Vali TPS. Viime kaudella tilanne oli se, että tulee kuherruskausi, hän kuvaili siirtymää Petter Kukkosen pitkästä päävalmentaja-ajasta Antti Kuisman aikaan. 20.40 Sveitsin liiga: ZSC Lions–Bern. 10. Hyökkääjät: Hannes Björninen Örebro (Ruotsi), Henrik Borgström HV71 (Ruotsi), Eemil Erholtz Ässät, Niko Huuhtanen Jukurit, Joona Ikonen Ilves, Juha Jääskä HIFK, Ville Koivunen Kärpät, Janne Kuokkanen Malmö (Ruotsi), Anton Levtchi Tappara, Julius Mattila Lukko, Ahti Oksanen Oskarshamn (Ruotsi), Sebastian Repo Lukko, Antti Suomela Lausanne (Sveitsi), Jerry Turkulainen JYP, Kristian Vesalainen HIFK. Päävalmentaja: Jukka Jalonen. Aika kesä-gp:ltä Rukalle maailmancupin avaukseen on kriittinen kuormituksen ja terveystilanteen osalta. YLE AREENA 17.58 Jalkapallon Nations League: Kroatia–Suomi. Päävalmentaja: Lauri Mikkola. Kuisman komennossa on opeteltu pois pinttyneistä tavoista, kuten kesä-gp:n liiallisesta kiertämisestä. 18.30 Ravit. 18.15 Liiga: Pelicans–KalPa. – Jostain on lähdettävä liikkeelle, ja olisi väärin laittaa heti kaikki uusiksi. 01.30 Major League Baseball: Diamondbacks–Rangers. Olemme puuttuneet siihen isolla kädellä, Kuisma sanoi. – Jätimme yhden kisaviikonlopun väliin, ja urheilijatkin ymmärsivät, kuinka kuormittava kesä-gp on. Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen ns. 10. 21.30 Tennis. 20.40 Sveitsin liiga: ZSC Lions–Bern. V SPORT FOOTBALL 21.40 EFL Cup: Mansfield–Port Vale. V SPORT PREMIUM 21.40 EFL Cup: Exeter–Middlesbrough. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 2, 4, 5, 8, 10, 11, 12, 16, 25, 26, 34, 35, 36, 40, 53, 55, 67, 68, 69 Kunkkunumero: 12 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 5, 10, 11, 14, 15, 18, 20, 21, 22, 26, 38, 39, 42, 43, 49, 54, 55, 69, 70 Kunkkunumero: 39 Maanantai 30. Puolustajat: Onni Amhamdi Pelicans, Mitja Jokinen TPS, Eelis Marila HIFK, Veikka Mononen KalPa, Niilopekka Muhonen KalPa, Daniel Nieminen Pelicans, Sebastian Soini Ilves, Atte Vikla Jokerit. V SPORT 2 SUOMI 21.40 Englannin liigacup: Exeter–Middlesbrough. Naisten maajoukkue turnaukseen Saksan Landshutiin 8.–11. 18.15 Liiga: SaiPa–JYP, Pelicans–KalPa. Viime kausi meni vielä opetellessa niin urheilijoilta kuin valmennukselta
Pyhäinpäivän hartaudet Klo 14 Ahveniston kappeli Klo 15 Kalvolan kirkko Klo 16 Vanajan kirkko Klo 16 Vuorentaan kappeli Klo 18 Rengon kirkko Hartauksissa luetaan kirkon tai kappelin yhteydessä olevalle hautausmaalle viime pyhäinpäivän jälkeen haudattujen kristillisesti siunattujen vainajien nimet. Loppi Hautaan siunattu: Airi Marjatta Gustafsson 85 v.,Leena Tuulikki Lindroth 81 v., Kari Kalevi Larismaa 75 v., Kalevi Taisto Uolevi Koivunen 74 v. Arkesi asiat yksissä kansissa. klo 18:00. palvelut . Kastettu: Vilma Joalin Puroila, Venla Emilia Hannula. 040 5577788 Katutaso/esteetön kulku. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. Gospelkuoro. Hattula Kuollut: Pentti Olavi Munnukka 95 v., Antti Kauko Uolevi Sjöholm 72 v. klo 10 Messu Vuohiniemen rukoushuoneessa. JOUNI HEISKANEN Palokunnank. 029 566 0610 talousja velkaneuvonta Wähäjärvenkatu 6, p. 03 6122 012 www.muotohammas.fi SIRU NYSTRÖM Hämeentie 1, Hml puh. Mukanaan voi tuoda sytytetyn hautakynttilän muistomerkille. Lintusuon aurinkovoimala kytketään kansalliseen sähköverkkoon voimajohtoliitynnällä Vanaja-Lavianvuoren 110 kV voimajohtoon, joka sijaitsee noin 2,5 km päässä hankealueesta. Maankäyttöja rakennuslain 173 §:n perusteella naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa vaikuttaa, varataan mahdollisuus tehdä muistutus hankkeen johdosta. Klo 18 Hattulan kirkossa, sytytämme muistokynttilät osana iltakirkon kulkua. Hattulan VPK:n syyskokous pidetään paloasemalla 14.11. 044 500 5110 JAAKKO VÄHÄJYLKKÄ Palokunnank. Riihimäki Kuollut: Aune Eliina Sainio 91 v., Reijo Samuli Koivistoinen 90 v., Tapani Aleksanteri Kyöstilä 78 v., Kari Onni Armas Pilvi 77 v., Pekka Olli Vuohio 67 v., Ville Eerik Christian Wasama 29 v. Jumalanpalvelukset: La 4.11. 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. Seuraa meitä somessa @Hämeen Sanomat @hameensanomat @hameensanomat HATTULAN KUNTA Kuuleminen aurinkovoimala-alueen suunnittelutarveratkaisuhakemuksen johdosta. tuotteet . 029 566 1920 . 21 a 1, Hml P. 03 6166 722 Asianajotoimisto Romo Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 13100 Hml puh. 040 844 4514 / 040 513 0086 www.jarnstedt.fi Asianajotoimisto Kess Oy Innopark, Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna puh. Vanajan kamarikuoro. Klo 10 Hämeenlinnan kirkko, mässa på svenska, kaksikielinen messu. Klo 16 Perhemessu Ahveniston kappeli. Avioliittoon vihitty: Konsta Iisakki Vartiainen ja Clara Wilma Karoliina Vekka, Tapio Henrikki Hiltunen ja Mirja Irmeli Leppälä Messut: Pyhäinpäivä 4.11. AsiAnAjAjAt AUTOKORJAAMOT JA –MAALAAMOT ERIKOISHAMMASTEKNIKOT HAMMASLÄÄKÄRIT Jätehuollot LasiLiikkeitä TERVEYS VUOKRALLE TARJOTAAN Palvelut & Erikoisliikkeet Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Viemärityöt • Pumppaamohuollot • Suurtehoimuroinnit • Kaivojen tyhjennykset p. 010 684 1900 Asianajaja Juha Kallioinen Asianajaja Teemu Tomminen Asianajaja Miika Huhtinen OTM Anna Ahava www.eversheds.fi Asianajotoimisto Evon Lakipalvelu Oy Raatihuoneenkatu 21 B Hämeenlinna Puh. 13100 Hämeenlinna (03) 6759 220 HOITOLA Urheiluhieronta, kosmetologipalvelut Urheiluhieronta, kosmetologipalvelut Vyöhyketerapia, Neurosonic terapia Vyöhyketerapia, Neurosonic terapia Raatihuoneenkatu 13, Hml www.sirpukka.fi • 0400 785 906 • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. Hallitukset toivottavat osanottajat tervetulleiksi. Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinon katu 34 13130 HML p. Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. Aidosti paikalliset uutiset. 040 140 6000 Lämmintä ja turvallista SÄILYTYSTILAA mm. Mikäli naapurilla tai muilla on hakemusten johdosta huomautettavaa, voi huomautuksen jättää kirjallisena viimeistään 14.11.2023 klo 15 mennessä osoitteeseen: Hattulan kunnan rakennusvalvonta, Pappilanniementie 9, 13880 Hattula, tai vaihtoehtoisesti sähköpostitse osoitteella: rakennusvalvonta@hattula.fi Muistutuksessa tulee olla muistuttajan yhteystiedot. – 14.11.2023 internetissä kunnan kuulutuksissa: https://hattula.fi/ palvelut/hallinto-ja-paatoksenteko/ilmoitukset/ tai sopimuksen mukaan Hattulan kunnan rakennusvalvonnassa Pappilanniementie 9, 13880 Hattula. Makkaraa ja mehua. 9-17 Puh. 040 667 1990 Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. Kaikki tapahtumat: hameenlinna-vanajanseurakunta.fi. 03 675 9010 Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka oikeusapu Wähäjärvenkatu 6, p. Hankealue on noin 8 km Parolasta koilliseen ja noin kilometri Hämeenlinnan kaupungin rajasta. SEURAKUNNAT Su 12.11. Better Energy Finnish Solar 323 Oy hakee maankäyttöja rakennuslain 137 §:n mukaista suunnittelutarveratkaisua rakennusluvan erityisten edellytysten ratkaisemiseksi. Veteraanikuoro. Klo 10 Tyrvännön kirkossa, omaisilla mahdollisuus sytyttää tuohus läheisensä muistolle. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä 31.10. krs) puh. Kastettu: Eelis Eino Matti Rautio. Su 5.11. Kastettu: Ella Marjatta Immonen, Senja Toini Kaarina Mikkonen, Selma Else Aliisa Nuutinen. . Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 03 626 210 Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela OTM Elmeri Vappula www.asianajoskogster.fi Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Alueen länsipuolella noin 1,5 km etäisyydellä menee Salimäentie. Lammi Kuollut: Terttu Mirjam Sipponen 90 v. Ihaniementie 8, Parola. Kastettu: Frida Bea Karoliina Vartiainen, Aurora Asta Elviira Tuokko, Sulo Oliver Leino, Aaro Valto Antero Lähdemäki. . veneille ja matkailuautoille. Hattulan rakennusvalvonta Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 27. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. Enkelipolkua valaisevat pyhäinpäivän kynttilät. Pyhäinpäivänä muistamme viime pyhäinpäivän jälkeen hautaan siunattuja seurakuntamme jäseniä sekä meillä siunattuja muiden seurakuntien jäseniä. forssagarage.fi VARAA PAIKKA HETI! HämeenlinnaVanaja Kuollut: Lahja Marjatta Makkonen 95 v., Keijo Heikki Johannes Simola 86 v., Aira Aliina Palonen 85 v., Esko Juhani Patrakka 85 v., Pentti Orkola 82 v., Esko Juhani Nieminen 79 v., Arja Sinikka Heikkonen 77 v., Arja Tuula Helena Salakka 73 v., Piia Maarit Eskola 53 v. KUULUTUKSET JA TIEDOTTEET JÄRJESTÖTOIMINTA Hattulan-Tyrvännön Reserviupseerikerhon ja Hattulan-Tyrvännön Maanpuolustusnaisten sääntömääräiset syyskokoukset pidetään keskiviikkona 15.11.2023 klo 18.00 alkaen Suomaalla, os. Klo 15 Hartaushetki Vanha hautausmaa, Kauriala. 15 D II krs, Hml Käynti sisäpihan puolelta puh. Klo 18 Iltakirkko Vanajan kirkko. 0500 712 899 Asianajotoimisto Jenna Järnstedt Oy Palokunnankatu 9 Asianajaja Jenna Järnstedt OTM Pinja Rantanen puh. klo 10 Messu Hattulan kirkossa. Muista myös ilmoittautua pikkujouluihin viimeistään 10.11. Pyhän Ristin kuoro. 075 7540 500 www.romo.fi Asianajotoimisto Skogster Oy Raatihuoneenkatu 8 (3. 03 6824 002 ma–pe 7–16 Hammaslääkäri MIKA PARVIAINEN Hallituskatu 22 A, II krs. Klo 15 Sadonkorjuumessu Rengon kirkko. Janakkala Kuollut: Elsi Anna-Liisa Varjo 85 v. Hausjärvi Kuollut: Matti Simo Untamo Vilppula 83 v., Hellevi Tellervo Mäntyjärvi 66 v. Yhteistyössä Hämeenlinnan ortodoksiseurakunnan kanssa. asennukset HÄMEEN LASITOIMI OY HÄMEEN LASITOIMI OY Kaikki lasialan Laajamäentie 9, Moreeni, Hml P. . 010 200 1040 AA, VT Matti Kess OTM, VT Kaija Kess www.kess.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. Aurinkovoimala on suunniteltu Lintusuon alueelle ja se sijoittuu Hopeakalliontien pohjoispuolelle ja Hauhontaustantien kaakkoispuolelle. Hankealue on noin 118 hehtaarin kokoinen ja aurinkovoimala tuottaa noin 70 GWh sähköä vuodessa. Klo 10 messu Hämeenlinnan kirkko. 0400 232 640 www.delete.. 0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Kaivokatu 1, Paasiaukio puh. Kokouksissa käsitellään sääntömääräiset asiat. Sunnuntai 5.11
Ruotsinkielisessä kalenterissa: Artur. Nimipäivät: Tänään: Arto, Arttu ja Artturi. Päivän sana: Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. TIISTAINA 31. VIRTANEN VIIVI JA WAGNER KAMALA LUONTO AJAN SÄVEL p Päivyri 28 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 7.45 ja laskee klo 16.25. Huomenna: Pyry ja Lyly. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Gun ja Gunhild. LOKAKUUTA 2023 5 9 4 6 8 1 6 3 5 8 4 7 9 7 1 3 8 5 1 6 4 9 9 1 6 7 3 8 4 3 7 6 6 4 1 1 7 5 2 9 5 2 3 5 4 7 1 9 8 5 3 4 6 6 9 2 7 5 2 6 9 3 5 8 1 4 7 5 3 7 1 9 4 6 2 8 4 8 1 7 6 2 5 9 3 1 2 5 6 8 3 4 7 9 6 7 4 9 2 1 3 8 5 3 9 8 5 4 7 2 1 6 7 1 6 4 3 9 8 5 2 9 5 2 8 1 6 7 3 4 8 4 3 2 7 5 9 6 1 8 6 3 7 4 9 1 5 2 4 1 7 3 5 2 8 6 9 5 9 2 8 1 6 3 7 4 9 5 4 1 7 3 2 8 6 7 3 8 2 6 4 9 1 5 1 2 6 9 8 5 4 3 7 3 8 5 4 2 7 6 9 1 6 4 1 5 9 8 7 2 3 2 7 9 6 3 1 5 4 8. 5: 1. Ortodoksisessa kalenterissa: Kosma, Kuisma, Leander ja Taimo. Room. FINGERPORI SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. SUDOKUN RATKAISUT TASO: X TASO: XXX X XXX LASSI JA LEEVI B. Ortodoksisessa kalenterissa: Panu, Taisto ja Urpo
Juttutupa, Jaakonkuja 3, Parola, Hattula klo 13–14.30 sekä Seniorikulma, Hämeenkatu 9-15, Riihimäki klo 10–11.30 sekä Ystävän Kammari Forssa, Hämeentie 5, Forssa klo 14–15.30. Ilmoita tapahtumasta nopeasti ja helposti verkkolomakkeella: hameensanomat. Käsiteltäessä liittohallituksen esityksiä seutukaavaliiton vuosien 1974–1978 yleisohjelmaksi ja ensi vuoden toimintasuunnitelmaksi jouduttiin pöytäkirjaan liittämään kahden liittovaltuutetun mielipide, jonka mukaan viherkaavaa laadittaessa on syytä entistä enemmän ottaa huomioon niiden kuntien edut, joiden aluetta viherkaavoitus tulee eniten koskemaan. P Tarja Lampisen taidetta. Hattelmalantie 25, Hämeenlinna klo 9–11.30. Laulujen lisäksi Nikkanen soittaa sovitustaan Kuulan suurteoksesta Orjan poika . Samalla liittovaltuusto perusti perheosastoa varten kahdeksan uutta virkaa. Taidehalli Häme, Hallituskatu 14, Hämeenlinna klo 11–18. P Pysäkin kimppakävely. Juhani Koivisto kertoo 140 vuotta sitten syntyneen Kuulan elämästä, kuolemasta ja lauluista, ja sopraano Marika Hölttä laulaa Kuulan lauluja pianisti Tuomas Nikkasen säestyksellä. Galleria Kantola, SoHo Hämpton, Vanajantie 5, Hämeenlinna klo 12–15. MUSIIKKI P Luentokonsertti: Toivo Kuula – Laulujen mestarin syntymästä 140 vuotta. Aikuiset ovat osaksi sairaalan varsinaisia, erittäin suurella huolella valittuja potilaita, osaksi lasten vanhempia, jotka tulevat osastolle joko päiväksi tai yöksi tai useammaksi päiväksi. Öljyväriteoksia. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–14. Tilallisissa teoksissa keskeisiä materiaaleja ovat virtaava vesi, lasi ja metalli. Ammattiopisto Tavastia, Peuhula, L-rakennus. Kalvolan kirjasto-palvelupiste, Sauvalanaukio 4, Iittala, Hämeenlinna klo 18. Kultakeskus, areena, Paroistenraitti 2, Hämeenlinna klo 18–20. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, lehtisali, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. Toivo Kuula oli aikansa merkittävin suomenkielisten runojen säveltäjä, ja hänen laulunsa erityisesti Eino Leinon ja V. P Muuttuva kaupunki kuvissa. Päivyri P. Hattelmalantie 25, Hämeenlinna klo 12.30–15.30. P Minna Ristimäen Hämeenlinna-aiheisia julisteita ja kortteja. Tietoa muistiterveydestä. Tanssikoulu Lasikenkä, Lasitehtaantie 39, Riihimäki klo 14–16. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Kansanlähetyksen Keidas, Kaivokatu 2, Hämeenlinna klo 14. Hämeenlinnan taidemuseo, keltainen Engel-rakennus, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Hämeenlinnan pääkirjasto, Ryhmätila B, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 17–18.30. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 31.10.1973 TAPAHTUMAT P Vieraana kirjailija Anneli Kanto. Sopraano Marika Hölttä on tänä vuonna laulanut muun muassa Suomen kansallisoopperan suuren areenakiertueen solistina ja Oulun oopperan Taikahuilussa . NÄYTTELYT P Heljä Liukko-Sundström – Kotiemme keramiikkataiteilija. SINI PENNANEN Jukka Pajun valokuvanäyttely Lammin kirjastossa Hämeen Sanomat Lammin kirjastossa torstaina 2.11. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Filosofian tohtori Juhani Koivisto on kirjoittanut Toivo Kuulasta kiitetyn elämäkerran sekä musiikillisen monologin, josta tilaisuudessa kuullaan otteita. Tapahtumassa muistetaan myös Larin-Kyöstin 150-vuotisjuhlaa, sillä Kuula sävelsi hämeenlinnalaisen Larin-Kyöstin runoon viimeisen yksinlaulunsa. Vuosisatojen ajan nelikko on ollut uskomusten ja heraldiikan aiheina. P Muistikahvila. Kaikki kuvat ovat niiltä seuduilta, joilla Paju luontaisesti liikkuu eli lähialueilta. Pianisti Tuomas Nikkanen on perehtynyt erityisesti Kuulan pianotuotantoon, jonka hän on levyttänyt kokonaan. FT Juhani Koivisto, mukana sopraano Marika Hölttä ja pianisti Tuomas Nikkanen. Ensin luetaan satua ja sitten discoillaan valomiekat heiluen uusimpien hittien tahdissa. TEATTERI P Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä. Käsityötalo Willa Vaski, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 11–17. P Virvelinrannan erityislaten perheiden ryhmä. Ammattiopisto Tavastia, L-rakennus. Miniteatterin Verstas-näyttämö, Verkatehtaankuja 5, Hämeenlinna klo 19–20.45. Hattulan kirjasto, Kauppatie 3, Parola, Hattula klo 9.30–10.15. Virvelinrannan palvelukeskus, Ansarikuja 1, Hämeenlinna klo 18. P Tiina Lehtonen: Between two Worlds _ Kahden maailman välissä. Keinukamari liikuntasali, Pikkujärventie 6, Hämeenlinna klo 15.30–16.30. P Kirjaston satutuokio kouluikäisille lapsille. menoinfo.fi. . P Pysäkin käsityöryhmä. HENGELLISET P Hoitava päiväpiiri. Kumppanuustalo, huone 101, 1. P Peuhulan liikuntapäiväkerho 3–5 -vuotiaille. Kumppanuustalo, huone 101, 1. P Henkilökohtaista digiopastusta. avautuva Lähellä -näyttely esittelee hämeenlinnalaisen valokuvaajan Jukka Pajun valokuvia muutaman viime vuoden ajalta. Hämeen linna, Kustaa III katu 6, Hämeenlinna klo 10–16. Kalvolan kirjasto-palvelupiste, Sauvalanaukio 4, Iittala, Hämeenlinna klo 12–18. Osaston perustamisesta päätti Etelä-Hämeen mielisairaanhoitopiirin kuntainliiton liittovaltuusto tiistaina pitämässään kokouksessa. Hattelmalan sairaalaan perustetaan perheosasto Hattelmalan sairaalaan perustetaan ensi kesänä perheosasto, jossa hoidetaan sekä lapsia että aikuisia. Toisaalta kuvaaja on myös mennyt lähelle kohteitaan tavoitteenaan esittää yksityiskohtia luonnon ja lähiympäristön kauneudesta, muodoista ja väreistä. Galleria & Kehystämö Raamidaamit, Raatihuoneenkatu 4, Hämeenlinna klo 11–16. Hattulan kirjasto, Kauppatie 3, Parola, Hattula klo 10–19. P Leo Vinogradoff: Asetelmia ja ajatuksia. Tilaisuus alkaa kello 18, ja sinne on vapaa pääsy. krs, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 9–12. Lapsipotilaiksi otetaan 6–12-vuotiaita, pakottavissa tapauksissa mahdollisesti myös 12–15-vuotiaita. P Joulukorttiaskastelua. Sopraano Marika Hölttä laulaa Toivo Kuulan yksinlauluja Hattulassa. Tarjolla on uutta ja vielä julkaisematonta tietoa Kuulan yksinlauluista. ELOKUVAT P Bio Rex Verkatehdas. Lähtö: Keinukamari, Pikkujärventie 6, Hämeenlinna klo 10. Veistoksia. P Sylit Kuka lapsen hoitaa. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. P Lasten liikunnan tuen Peuhukahvila. P Jouni Pajavuori: Evergreen. Luennolla kerrotaan, miten runot muuttuivat musiikiksi ja miten ne liittyivät Kuulan elämään. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. P Camilla Vuorenmaa: Joustava sydän -näyttely. Kirjailija kertoo historiallisista kirjoistaan. Illan aikana kuullaan laulut Tuijotin tulehen kauan, Suutelo, Sinipiika ja Karjapihassa . krs, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 12.30–14.30. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 13–18. Työt vaihtelevat tekniikoiltaan värikynäpiirroksista öljymaalauksiin. A. P Johanna Ilvessalo: Langan varassa. P Päivi Saarinen: Helmi-ikoneita ja fantasiatauluja. Näyttely on esillä 27.11. URHEILU JA LIIKUNTA P Ampumaurheilukurssi aikuisille. P Pysäkin tuolijumppa. P Metsien kuninkaalliset. Menot tänään Toivo Kuulan elämä ja laulut konsertin teemana Hämeen Sanomat Toivo Kuulan juhlavuotta muistetaan luentokonsertilla Hattulan Juteini-talossa tiistaina 31.10. kello 14.30–16. Puolan elokuvaviikko: EO (2022) K16 klo 18. Tapahtuman järjestää Hattulassa toimiva Jaakko Juteini -seura ry yhteistyössä Hämeenlinnan Sibelius-seuran kanssa. Näyttelyn teema, lähellä, avautuu moninaisessa merkityksessään. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 29 Viherkaavasta Kanta-Hämeen seutukaavoituksen kiistakapula Viherkaavoitus on se kantahämäläisen seutusuunnittelun osaalue, jolla maanomistajien ja suunnittelun edut ovat vaarassa törmätä voimakkaimmin yhteen. P Satutuokio ja varttidisco. P Samu Tolvanen: Kissa on suurempi kuin Kiasma. Pääosissa ovat karhu, susi, hirvi ja ilves. P Mari Isotalo: Jos kaikki onkin hyvin. Juteinitalo, Kauppatie 3, Parola, Hattula klo 18. P Osa Kalvolan kunnan Kalvola-seuralle lahjoittamista teoksista. Miten lastenhoito ennen järjestettiin maaseudulla tai kaupungissa. Parhaillaan hän tekee kirjaa Kuulan yksinlauluista. Jukka Pajun toiveena on, että katsoja oivaltaisi ruohon olevan vihreää myös tällä puolella aitaa. Muissa maamme mielisairaaloissa ei perheosasto tässä muodossa vielä ole. asti Lammin kirjaston aukioloaikoina. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–19. P Päivätanssit. Näyttely kurkistaa myös hämeenlinnalaisen päivähoidon historiaan. Koskenniemen runoihin ovat edelleen kuolemattomia klassikkoja. Näyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona 1.11. Galleria Vanaja, Possentie 7, Hämeenlinna klo 8–20. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. 1.7.1974 perustettavalla perheosastolla hoidetaan sekä aikuisia että lapsia. Käsityötalo Willa Vaski, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 11–17. P Miia Salvisto: Osia –?Parts. P Lue ääneen -lukupiiri – Read aloud reading group. Hattulan kirjasto, Kauppatie 3, Parola, Hattula klo 17.30–18
16.40 Yle Oddasat. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. Juuri kun perheet ovat huokaisemassa helpotuksesta, alkaa uusia lapsia ilmestyä jokaisen nurkan takaa. Kati saapuu apuun ja myös nuorison suut kääntyvät hymyyn. 07.45 Kiri ja Lolo (S). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 23.00 Tiistaina kuolen (16). Kausi 4. 09.30 Puoli seitsemän. Kausi 1. 10.00 Islannin pojat Isossa-Britanniassa. 07.52 Muru (S). 13.15 Vain kaksi tuntia (S). 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Kausi 5, 8/12. Henkisesti haastavaa. Veronica Verho ja Jarkko Tamminen. 17.55 Uutiset. Vitsit vähissä. 08.24 Galaxi. Miten kokki Harri Syrjänen nukkuu kiireisen arjen keskellä. 3/3. Kausi 16. Mukaan perhettä teeskentelemään lähtee naapurin strippari ( Jennifer Aniston), katulapsi ( Emma Roberts) ja teininössö ( Will Poulter). Jakso 9/14. Mitä tapahtuu suomalaisille marjoille, jos poimijoita ei saada Thaimaasta Suomeen. Harhautus. 4/6. Jakso 9/10. Kakaroiden tarinassa on edetty yhteishuoltajuuden iloihin ja suruihin. 22.10 Koskinen (16). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. Vilja askartelee teltan. Edes Jodie Fosterin vakuuttava näytteleminen ei pelasta elokuvaa. (U) 09.00 Strömsö 2015. 23.10 Selviytyjät Suomi. Kausi 3, 3/6. Persoonallista kauneutta. Katoavat muffinit. (U) 00.30 Grand Designs Suomi. Kausi 1. keskenjääneille opinnoilleen ja hankalille ihmissuhteilleen. Tämä johtunee siitä, että ulkomailla ei tajuttu dialogin kömpelyyttä, vaan nähtiin vain pätevä visuaalinen puoli. . 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Kausi 7, 1/10. Äskettäin avioituneet Linn ja Thora haluavat rakentaa tulevalle perheelleen talon. Jakso 7/8. Jauhoinen puolitusina. 17.10 Sydämen kutsumus (7). 18.30 Puoli seitsemän. 20.00 Akuutti: Aikuisen ADHD yllätys ja helpotus. Vanhanajan idylli pellon reunassa. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.35 Poromafia (12). Kaksintaistelu. 16.00 Unelmakoti. 12.00 LIVE: Onnenarpa. Kausi 4, 8/10. 17.55 Jalkapallon Nations League CRO FIN. 07.26 Killen kimppakyyti (S). 15.50 A-studio. 20.15 Martin Clunes saarimatkoilla. 21.45 Yle Uutiset 21.45. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Sitä saa mitä tilaa, Liam. 19.00 Prisma: Psykedeelisten lääkkeiden paluu. Prebenin toive. Sovittaakseen velkansa Davidin on pakko hakea Meksikosta jättilastin pilveä. Paluu lapsuuteen. Kausi 6. Vanhemmuus on raskasta. Tietäjinä nähdään myös mm. Kolmas treffipäivä. Vaikuttaako ilmastonmuutos jo uneenkin – tutkimusprofessori Timo Partonen vastaa. Välillä ”mitähän tapahtuu seuraavaksi?” -fiilis on vahva; toisinaan on vaikea olla nauramatta väärissä kohdissa. 21.30 MOT. Koululaisten oma ohjelma! 08.25 Dronettajat (7). Taidetalo KuusiO. Asta ( Elli Melasniemi) ja Joona ( Vincent Kinnunen) jakavat kolmevuotiaan Inkerin yhteishuoltajuuden. Jouni Hynynen ja Mari Perankoski kuittailevat toisilleen vierekkäisiltä penkeiltä. (1948) (Mv) (U) 14.55 Ylen aamun parhaat. 18.00 Päivän sää. 00.30 Pentulive. 12.30 Ei saa nauraa. Onnea, Arto, Arttu ja Artturi! 06.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). Perhe on jälleen paras. 11.00 Antiikkikaksintaistelu. Filosofi Esa Saarinen ajattelee ajattelua ja tunnustelee tunteita. Outoa kutinaa. Lisa Rasmussenin ja Simon Krogsgaardin kilpailu huipentuu Svendborgin huutokaupoilla, kun selviää, kumman ostokset ovat arvokkaammat. Kausi 6. Vaikka piha on pitkälti valmis, haaveilee Markku kunnon kesäkeittiöstä ja jollain pitäisi houkutella myös perheen teinitkin mökille. Dokumenttielokuva kertoo uutta tietoa aurinkomyrskyn vaaroista. Uusien tutkimustulosten mukaan psykedeelisten lääkkeiden käyttö on tehokasta mm. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Suuri yksinäisyys. Kahden kierroksen finaalissa tuomarit antavat annoksille pisteitä. Kausi 1, 1/3. 23.05 Revontulien armoilla. Kausi 7. 19.20 Päivän sää. TV1 06.25 Ylen aamu. 15.10 Sohvaperunat. 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 17.00 MasterChef Australia. Suomalainen marjayrittäjä matkustaa Thaimaan köyhälle maaseudulle löytääkseen uusia poimijoita kesäksi. 11.00 Valitut Palat Collection. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.10. Selittämätön. 17.05 Viiden jälkeen. Tämmöstä tää sitten on kun otetaan kirjailijoita kammioistaan TV-ruutuun puhumaan. Sisarukset Markku ja Pia mökkeilevät perheineen maalaispihapiirissä, jota heidän äitinsä on vaalinut 90-luvulta asti. 20.55 Urheiluruutu. 13.10 Takapihan arkeologit. 03.35 Suurmestari Ruotsi. 07.25 Tara Duncan (S). 20.58 Keno ja Synttärit. Ohjaus: Roland af Hällström. 07.35 S.M.A.S.H! (S). Kotia päin keräsi enemmän kehuja ulkomailla kuin Suomessa. Jakso 22/35. Mennäänkö naimisiin. 21.00 Ensitreffit alttarilla. Ohjelmassa seurataan lääkkeiden vaikutuksia koehenkilöihin ja kuullaan heidän kokemuksia niistä. Kausi 10, 7/12. Kausi 1, 2/8. 4486. 20.00 Haluatko miljonääriksi. Rouku yrittää tuhota testamentin ja Britan tahdon toteutumisen. Jakso 4485. 11.30 Kaikkea kaupan. Sietämätön mies. Oskari on ostanut itsensä ulos soluttautumistehtävästään, mutta pääsevätkö poliisit kiinni Roihaan ilman häntä. 22.50 Oddasat. 01.20 Masked Singer Suomi. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Ohjaajalla on elokuvallisia kertojan lahjoja ja silmää yksityiskohdille. Saralle selviää, että Pieti Nelihanka on hänen velipuolensa. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Leijonan luola Suomi (S). Päivän tv-vinkit: Millereitä yhdistää mieto huume Marko Ahonen Kakarat TV2 klo 21.00 Ylen draamasarja aikuistumisesta ja vanhemmuudesta jatkuu kolmannen kauden jaksoin. Tää oli kohtalo. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). Eläinten paratiisi. 21.40 Koukussa (16). 16.58 Uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset. Suur pullaryöstö. Signe yllättyy, kun Jesper yhtäkkiä ilmoittaa olevansa valmis toiseen lapseen. Kotia päin xxx Yle Teema & Fem klo 21.50–23.20 Ilkka Järvi-Laturin ohjaamassa rikoselokuvassa Kotia päin (1989) nuori mies ( Ilkka Koivula) joutuu äitinsä toisen avioliiton kautta mukaan Oulun synkkään alamaailmaan. Finaali. Järjestely on uuvuttava ja hankala, mutta he ovat valmiita taipumaan lapsen hyvinvoinnin vuoksi. Toffee. Jakso 5/6. (U) TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Osa 5/6. Äkkiä tytär katoaa, ja lentohenkilökunta ei muista tytön edes nousseen koneeseen. Pudonnut pilvi. Vieraana toimittaja Kari Lumikero. Piia Koriseva antaa Akille treenivinkkejä. 14.55 Rikkaat ja rahattomat UK. Tuomo Kasanen, eli Veli Koo on miesten ääni somessa. 19/26. 2019. Jakso 10/16. 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus. Täältä tullaan elämä. Vihaiset linnut. Mistä mahtaa olla kysymys. Suudelman syvimmät syyt. Klausin pitää ratkaista eräs ongelma eläinhuutokaupassa ennen sen alkua. 13.00 Tietäjät tietää. Lontoon kaduilta löytyy neljä ruumista. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). MTV3 06.15 Aamusää. (U) 00.00 Puoli seitsemän. 19.25 Tulosruutu. Camilla ja Ella tarjoavat samppanjaa ja hot dogeja, joka on yllättävän onnistunut yhdistelmä! 09.30 Paksut pariskunnat. Vauhti kiihtyy kun sohvikset hyppäävät Amazing Racen matkaan. Millers (We’re the Millers, 2013) on tarpeeksi hauska komedia oikeuttaakseen olemassaolonsa. mielenterveysongelmien, addiktioiden ja stressihäiriöiden hoidossa. Kausi 16, 10/12. Enkö olekaan tyhmä, laiska tai huono. Kausi 3, 3/20. Nyt on halloween! 08.04 Askarrellaan. 06.25 Huomenta Suomi. (U) 17.00 Pikku Kakkonen. 23.35 MasterChef Suomi: Professionals. 11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.30 Emmerdale (S). 30 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 Ohjelmatiedot voivat muuttua. 22.25 Tulosruutu. 12.00 MOT. Jakso 23/35. Kastanjapuu, orapihlaja, herneet ja rikkaruohot kasvavat hyvin, mutta villaan istutetut mansikat ovat jääneet pieniksi. Pääosissa: Regina Linnanheimo, Eino Kaipainen, Liisa Tuomi, Leif Wager. Kausi 5. NELONEN 06.00 Bing (S). 22.00 Tukahduttava rakkaus (16). Kausi 6, 5/10. Kuvataiteilija Jan-Erik Andersson ja Marjo Malin rakentavat Turkuun persoonallisen kuusikulmaisen talon, jossa taide on keskeinen osa kodin arkkitehtuuria. 07.38 Pippa ja Popi (S). 16.45 Novosti Yle. Katsoja ei tunne mitään muuta kuin pitkästymistä. Se voi myös vahingoittaa satelliitteja sekä lamauttaa sähköja tietoliikenneverkkoja. Kausi 18. Bean. 12.00 Koiraperheet käytöskoulussa. Karita Viitanen sai ADHD-diagnoosista selityksen mm. Puhelu taivaasta. Anteeksiannon voima. 12.40 Tanskalainen maajussi. Millerit xxx TV5 klo 21.30–23.50 Pilvikauppias David Burke ( Jason Sudeikis) joutuu ongelmiin diilerinsä kanssa. Alusvaatteet ja yöpuvut. Katsellaan Iinan kanssa ohjelmat Henrietta, Nukketeatteri Sampo esittää, Onni-siili, Viiru ja Pesonen, Ihmeellinen ihminen sekä Petteri Kaniini. Jännärissä Flightplan (2005) niin paljon juoniaukkoja, että niiden läpi lentäisi matkustajalentokoneella. (U) 22.30 Evy aina ja ikuisesti (12). Kausi 13. Nyt he lähtevät Isoon-Britanniaan etsimään Hilmarssonin suurta idolia, näyttelijä Rowan Atkinsonia, joka tunnetaan parhaiten roolihenkilöstään Mr. Viikinkien hautausmaa. 18.00 Yle Uutiset 18.00. Lahja elämältä 1/2. Jakso 6/11. 08.00 Puutarhan pelastajat. (U) 21.00 Kakarat (7). 09.00 Huvila & Huussi. Vappu lähestyy, Pekin häät aiheuttavat stressiä ja poliiseja työllistää sorkkaraudoilla tehdyt pahoinpitelyt ja henkirikokset, joissa on käytetty silmitöntä väkivaltaa. 22.05 Tulossa: Lahti 2001 (S). Yhden kilpailijan sooloilu alkaa käydä muiden hermoille, ja puskissa suhisee, kun seuraavia peliliikkeitä lyödään lukkoon. Kausi 3. 15.55 Onnenarpa. Leijonat ovat ehkä valmiita sopimaan keskenään, ja antamaan Jennin rahankäytön anteeksi. Jännitysdraama pikkukaupungin sairaalasta, jossa ylilääkäri ja ylihoitaja ovat työskennelleet yhdessä ja uhranneet yksityiselämänsä sairaalalle. 10.00 Midsomerin murhat (12). 10.00 Emmerdale (S). Kausi 15. Kausi 5, 8/12. 15.00 Maajussille morsian. Kausi 12, 10/12. 18.21 Puoli7 tänään. Jakso 7/20. 14.05 Suuri ompelukisa. Paneelissa istuu Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. 07.50 Angry Birds Toons (S). Poimijoiden rekrytointia mutkistaa se, että Suomessa poliisi tutkii poimijoihin kohdistunutta ihmiskauppaa. Nyt tulee se homman jippo: ruumis on aina sama, mutta se löytyy neljällä eri aikakaudella. Flightplan xx Star Channel Tuore leski ( Jodie Foster) nousee lentokoneeseen pienen tyttärensä kanssa matkalle Berliinistä Yhdysvaltoihin. Bodies Netflix Rikossarjassa Bodies on mainio idea, josta syntyy keskinkertainen lopputulos. 11.44 Oddasat. 02.05 Pitääkö olla huolissaan. 20.00 Suomen kaunein koti. 07.18 Nelli ja Noora (S). Auringosta tuleva hiukkasmyrsky saa aikaan revontulia. Kausi 22, 3/12. MOT selvitti, miksi lintuinfluenssaan reagoitiin niin myöhään. 06.05 Sunny Bunnies (S). Kentiapalmu ja vankilasaari. 11.30 ARPA.FI. Kroatia. Kausi 6, osa 4/8. 02.50 Koko Suomi leipoo. 19.30 Salatut elämät (7). 12.30 Sydämen kutsumus (7). Pyörivää avio-onnea. Kausi 2. Jakso 8/8. Salaperäinen saari. 06.35 Smurffit. Filosofi Esa Saarinen. Pauliinat baaritiskillä. Sara Poikkipää perii Brita Nelihangalta isänsä maat takaisin. Kausi 7. Tekijän motiivista on hankala saada otetta, joka vaikeuttaa Koskisen ja tiimin tutkimuksia. 10.30 Ostoskanava. 17.04 Päivän sää. Kausi 7, 13/14. Espoossa ja Pirkkalassa sijaitsevissa rennoissa kodeissa arvostetaan kauneuden lisäksi asumisen helpoutta ja arjen sujuvuutta. Kausi 12. Jakso 50/50. Pikkukaloja. Kausi 10, 4/13. Kausi 2, 6/11. Yllätyspaljastus. Kausi 4, 4/8. 21.00 A-studio. 21.49 Urheiluruutu. Kukkiva piilopaikka. Painetta sanonnoista. Viihdyttävä elokuva ei silti ole. 10.30 Jaksa paremmin. Jakso. Turhan tiedon kaatopaikka. (U) 16.00 Salatut elämät (7). 1/8. Perinnönjako. Kausi 1, 9/10. Jalkapallon naisten Nations Leaguen ottelu Kroatia Suomi. Jotakuta sumutetaan, mutta ketä. 13.55 Puutarhan pelastajat. Vaikka juonellinen lähtökohta on periaatteessa omaperäinen, toteutus on silti kovin kliseinen. (U) 10.50 Yle Paikallisuutiset. 07.20 Angry Birds Blues (S). Näyttelijöissä ja tuotantoarvoissa ei kuitenkaan mitään vikaa ole. Kausi 10, 8/12. Jakso 13/14. Kausi 3, 1/8. Kausi 1, 2/5. 22.20 Päivän sää. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 17.25 Uutiset. Markku pyrkii myyntiennätykseen pihakaivolla. Kausi 8. p Televisio ja radio. 16.00 Poliisikoira Rex (12). 17.30 Viiden jälkeen. 11.40 Yle Oddasat. Kausi 2, osa 5/8. Lettukestit. 14.30 MTV Uutiset Live. Islantilaiset Andri Freyr Viðarsson ja Andri Freyr Hilmarsson ovat ystäviä ja nimikaimoja. 08.10 Mimosa ja Lennu. Jakso 7/15. Muutenkin uskottavuus ja vakuuttavuus ovat hyvin alhaista tasoa. Ajojahti. 8/10. Kausi 1, jakso 9/10. Unelmista totta
01.30 Klubi 700. 00.00 Pyhä Henki ja hänen työnsä. 11.00 Mestarileipurit. 21.17 Roots-ilta: Kantritohtori Teppo Nättilä 21.50 Merisää. TLC 04.45 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 01.05 Poliisien matkassa. 01.25 Kunnes kuolema meidät erottaa. 14.40 Rakastaa, ei rakasta. 03.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 22.00 Kansan vihollinen (12). 15.25 Upeat minikodit. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 14.00 Talot huokuvat historiaa. 19.00 Ruotsin rajavartijat. 02.30 Jumissa. 03.20 Lone Star Law. 03.02 Entisten nuorten sävellahja. 08.05 Moderni perhe. 21.00 Elokuva: Fighting with My Family (12). 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio. 10.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 14.30 Moderni perhe. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 00.10 Naked Attraction. 00.55 Unelma-asunto auringon alta. 08.40 Kiinteistöveljekset. 01.06 Laittomien autojen takavarikoijat. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 02.00 Ruotsin surkein kuski. 07.55 Denver (S). 20.30 Jerusalem studio. 00.00 Yle Uutiset. STAR CHANNEL 04.05 Miehen puolikkaat. 13.30 Ensisilmäyksellä. 19.05 Kadonneen levyn metsästäjät 20.00 Yle Uutiset. 05.00 Alaskan rakentajat. 11.30 Amerikan rajavartijat. 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 07.55 Rakastaa, ei rakasta. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 00.25 Remppa vai muutto UK. 05.55 Täyskäännös. 21.02 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 02.40 Amerikan rajavartijat. 09.00 Simpsonit (7). 01.25 Upea lihava elämäni. 20.00 Carmenkiharat (12). 16.30 Love Israel Baruch Korman. 14.00 Suurmestari UK. 21.00 Rikoskamera. 12.40 Valmistuksen salat. 20.30 Frendit (S). 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.50 Viidakon tähdet. 14.10 Dinosaurusten jäljillä. 16.00 Masked Singer Suomi. 07.10 Sofian enkelit. Nyt: Final Cut. 13.15 Voimaa Sanasta. 13.55 Täyskäännös. 23.15 Hengellistä musiikkia. 17.00 Superautojen rakentajat. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 06.30 Passion for Jesus. 15.00 Pyhä Henki tänään. 13.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (7). 06.00 MTV Uutiset Live. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.30 Miehen puolikkaat. 19.55 Tulossa: Rekkakuskit Suomi (S). 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Uskosta totta. 16.25 Top Gear. 17.00 Grand Designs UusiSeelanti. 03.00 Yle Uutiset. 21.00 Historia: Villin lännen valloitus (12). 21.00 Naked Attraction Suomi. 04.45 Family Guy. 03.40 My Brave Face (7). 13.00 Simpsonit (12). 20.00 Frendit (S). 02.00 Junamatkat ylhäältä päin. 19.00 Duudsonit tuli taloon (7). 00.45 Paratiisihotelli Tanska (12). 23.02 Yöradio toiveiden yö. 07.30 Maailman tärkein tehtävä. 11.50 Guilty Rich. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 03.55 Kulttijohtajat oikeuden edessä (12). 15.30 Farmi Suomi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.00 Christian World News. 09.00 Efter Nio. 22.00 Armon kalliolla. 18.00 Family Guy. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 13.35 Halloweenin suuri leivontakilpailu. 08.20 Tarjousten metsästäjät. 11.15 Petetyt. 19.00 Lääkärihelikopteri. TV7 05.00 TV7 Israel News. 21.00 Elokuva: Top Gun lentäjistä parhaat (12). AVA 04.10 MTV Uutiset Live. 16.00 Lemmen viemää (S). 10.30 Herätyksen läpimurto. 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe. 14.00 Maajussille morsian. 13.30 Simpsonit (12). 08.40 Apua, mikä tauti!. 11.00 Kaappaus keittiössä. 11.00 Amerikan rajavartijat. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.05 Simpsonit. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 19.05 Maailman herkullisimmat ruoat. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 22.30 Jumalanpalvelus. 01.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 07.00 Pyhä Henki tänään. 23.25 Sinkkuillallinen. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.40 Tarjousten metsästäjät. 07.45 Moderni perhe. 20.25 Lainvalvojat Helsinki. 21.55 Radio Suomen Ilta. 20.00 Jumala puhuu. 11.30 Suurmestari UK. 13.00 Ensisilmäyksellä. 18.30 Evoluutio, luominen ja tiede. 12.00 Remppa vai muutto UK. 21.15 Voimaa Sanasta. 20.00 Lentoturmatutkinta. 15.00 Ruotsin surkein kuski. 15.05 Rikkaat ja rahattomat. 10.20 Sportliv. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.20 Rantataloa etsimässä. 07.10 Halloweenin suuri leivontakilpailu. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 13.10 Museoiden mysteerit. 06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 09.15 Melkein MENSA. 07.30 Lemmen viemää (S). 09.10 Sää. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 05.15 Voimaa Sanasta. 05.15 Pohjoisen valtatien pelastajat. 03.05 Erakkoperhe erämaassa. 18.00 Raamatun kertomuksia. 06.45 Rantataloa etsimässä. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 21.50 Kino Suomi: Kotia päin (16). 18.00 Sinkkuillallinen. 10.00 Taivaallista menoa: Toffe vastaan aivokasvain. 14.00 Ihmeelliset ihmiset. 07.55 Say Yes To The Dress: Britannia. 10.30 Autojen fiksaajat. 10.00 Massiiviset muutot. 23.20 American Horror Story: NYC. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 11.10 Rantataloa etsimässä. 10.45 Petetyt. 09.35 Asunnon metsästäjät. 12.30 Tiny House Hunting. 20.02 Sää. 08.30 Valitut Palat Collection. 17.55 Uljas universumi. 08.15 Egyptin kadonneet aarteet. 10.10 Musiikkivideoita. 18.00 BUU-klubben. 19.55 Lainvalvojat Helsinki. 08.05 Alaskan rautatiet. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 07.40 Denver (S). 01.40 Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12). 10.00 Morgan Freeman: Monet jumalat. YLE TEEMA & FEM 07.45 BUU-klubben. 06.30 IkkuPikku Ritari (S). 06.40 Say Yes To The Dress. 18.00 Arvokaman etsijät: Restauroijat. 05.45 Signaali sydämiin. 14.00 Come Home. 22.05 Rakas ulkomailta. 07.10 Urheiluradio. 13.35 Suorinta reittiä (S). NATIONAL GEOGRAPHIC 04.05 Food Factory USA. SUB 04.25 Baywatch (12). 12.00 Emmerdale (S). 08.10 Urheiluradio. 21.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 18.02 Kadonneen levyn metsästäjät 18.50 Merisää. 13.30 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.55 Family Guy. 18.30 Tarjousten metsästäjät. 05.05 Family Guy. 21.00 9-1-1. 06.45 Meret ilman vettä. 06.10 Valmistuksen salat. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 13.30 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 21.00 Poromafia (12). 13.45 Signaali sydämiin. 22.30 Top Gear. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.00 Käsi kohoaa. 19.30 Puhalla Jumalan tuuli. 00.02 Yöradio. 18.55 Gold Rush Kultakuume. TV5 04.00 Maanteiden sankarit. 00.10 Apua, mikä tauti!. 20.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 09.05 Urheiluradio. 15.00 Burgerimiehet Pohjolassa. 12.05 Valmistuksen salat. 03.55 Family Guy. 23.50 100 Places to Be. 02.25 DOC (12). 21.00 Top Gear. 23.50 Elokuva: The Dead Don’t Die. 00.10 Valtateiden sankarit. 21.30 Gospel First Evankeliumi ensin. HERO 13.05 Eläinvelho: lemmikit jaloilleen. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Rillit huurussa. 08.15 Koiraperheet käytöskoulussa. 02.45 Arkin rakentajat. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03.45 Food Factory USA. 20.03 Roots-ilta: Bluesministeri Esa Kuloniemi 20.50 Roots-ilta: Kantritohtori Teppo Nättilä 21.00 Yle Uutiset. 19.00 Alone yksin erämaassa (7). Televisio ja radio p. 23.00 Jättimäiset rakennusurakat: jääristeilijä. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 07.55 Kotikulmat kuntoon. 09.00 Jerusalem studio. 06.40 Ensisilmäyksellä. 08.25 Silent Library Suomi. 19.02 Urheiluradio. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 12.00 Raskaan kaluston pelastajat. 17.30 Simpsonit (7). 00.00 My Brave Face (7). 04.30 Saari ilman lakeja. 18.45 Arkin rakentajat. 11.29 Loin elämäni uudelleen. YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Anni Saastamoinen 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu 17.00 YleX Ilta: Womma 20.00 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 06.20 Saarielämää. 15.55 Kalliovuorten eläinlääkäri. 18.00 Grand Designs Suomi. 11.40 Alaskan rakentajat. 14.30 Passion for Jesus. 12.55 Saarielämää. 18.00 Panttilainaamon autospesialistit. 14.00 Suorinta reittiä (S). 01.25 Simpsonit. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 02.30 Guilty Rich. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 31 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto: Ajatusvinoumat ja muut harhat päätöksenteossa 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen: Voiko vanhenemista hoitaa lääkkeillä ja lisätä terveitä vuosia pitkän iän ohella. 09.35 Luksusta kotiin. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 23.05 Tavallinen murhaaja. 21.00 Tulossa: Temptation Island Suomi (7). 05.30 Moderni perhe. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Puutarhan pelastajat. 17.00 Rillit huurussa. 09.10 Sää. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 22.00 Elokuva: Flightplan. 06.20 Kakkukuningas. 22.08 Yöradio toiveiden yö. 03.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.35 Rantataloa etsimässä. 11.00 Lone Star Law. 02.45 True crime: Takapihalle haudatut (12). 16.00 Christian World News. 09.05 Urheiluradio. 15.50 Hengenvaarallisesti lihava. 09.30 Bob’s Burgers (S). 16.40 Milanon naisten paratiisi (7). 22.00 Junamatkat ylhäältä päin. 02.00 Raamatun kertomuksia. 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Kaisa Pulakan aikamatkat: Lyijyvoidetta, elohopeaa ja radioaktiivisia ihonhoitotuotteita Kauneuden takia on kärsitty aina 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sydänjuurilla Amanda Kauranne 20.00 Romano mirits 20.15 Kuusi kuvaa muusikko ja näyttelijä Elina Mustosen elämästä 21.00 Radioteatteri esittää: Puutarhakaupungin murhamysteerit 21.30 Suuren meriseikkailun jäljillä: Naparetkeilijät jäiden vankina 21.50 Kuuluttajan vieras: Rikosja oikeustoimittaja Jesse Mäntysalo 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 20.30 Rillit huurussa. 22.05 Urheiluradio. 09.50 Tosi on. 12.10 Urheiluradio. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Leijonan luola Suomi (S). 20.00 Remppa vai muutto UK. 01.25 Rikkaat ja rahattomat UK. 13.05 Historia: Mayojen salaisuudet. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 05.10 Autojen fiksaajat. 14.00 Sinkkuillallinen. 11.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. 12.00 112 Hätäkeskus. 12.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 00.55 Simpsonit. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Unelma-asunto auringon alta. 06.00 Come Home. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.20 Tulossa: Temptation Island Suomi (7). 06.35 Barnwood Builders. 00.25 Family Guy. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.40 Ikku-Pikku Ritari (S). 13.00 Huvila & Huussi parhaat remontit. 11.33 Radio Suomen Päivä. 08.10 Urheiluradio. 17.00 Raskaan kaluston pelastajat. 17.30 Rillit huurussa. 07.25 Simpsonit. 03.40 Rikkaat ja rahattomat. 20.55 Mikä mua tanssittaa. 12.35 Restaurant: Impossible. 17.25 Antiikkimakasiini. 06.00 Moderni perhe. 23.20 Uusi Kino: Tuulikki (12). 05.15 Petetyt. 02.02 Entisten nuorten sävellahja. 19.55 Kadonneet. 10.30 ARPA.FI. 01.00 Uskosta totta. 06.20 Moderni perhe. 23.35 Enemmän elokuvasta: Inho. 07.30 Say Yes To The Dress: Britannia. 17.00 Simpsonit (7). 19.00 Mayojen kadonneet aarteet. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat. 10.05 Asunnon metsästäjät. 16.50 Erakkoperhe erämaassa. 04.25 Miehen puolikkaat. 20.00 Hudson & Rex (12). 03.40 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12). 12.00 Tuhoosasto. 00.40 Arman Pohjantähden alla (S). 08.15 Paavo Pesusieni (7). 15.50 BumtsiBum. 21.00 TV7 Israel News. 19.00 Simpsonit. 08.30 Love Israel Baruch Korman. 00.00 Salakuljettajat satimeen. 16.00 Massiiviset muutot. 09.55 Autojen fiksaajat. 18.30 Family Guy. 02.00 Yle Uutiset. 01.55 9-1-1. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. KUTONEN 04.10 Barnwood Builders. 08.10 Myyrän ystävät: Hepokatti (S). 23.55 The Osbournes Want To Believe. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 11.35 Simpsonit. 03.47 Yöradio. 03.10 Amerikan rajavartijat. 13.00 TV7 Israel News. 13.25 Saarielämää. 13.55 Kotikulmat kuntoon. 10.40 Family Guy. FRII 04.40 Petetyt. 22.40 Suomen huutokauppakeisari. 08.55 Fast N’ Loud. 23.45 100 Places to Be. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 02.30 Evoluutio, luominen ja tiede. 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). 06.45 Saarielämää. 10.10 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 07.10 Urheiluradio. 15.00 Lentoturmatutkinta erikoisraportti. 18.30 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana. 03.00 Lentoturmatutkinta. 09.10 Tervetuloa kuutoset. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.25 Upea lihava elämäni. 02.05 Global Game Show: Pirate Treasure. 14.00 Moderni perhe. 09.00 Autojen ensiapu. 19.00 Herätysliikehdintä. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat. 14.35 Sisarvaimot. 14.20 Nyt jos koskaan (S). 07.30 Running Wild With Bear Grylls. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 21.05 Amazing Race Suomi. 11.00 Spotlight: Valkeiden untuvien synkkä puoli. 13.00 Tonnikalan saalistajat: Outer Banks. 19.30 Simpsonit. 15.15 Maanalaiset salaisuudet. 10.10 Family Guy. 14.55 Upeat minikodit. 21.30 Elokuva: Millerit. 10.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 18.10 Pikkukaupungin unelmakodit. 23.10 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 15.00 Amispäiväkirjat (S). 10.00 Moderni perhe (7). 08.50 Miehen puolikkaat. 23.15 Kanadan rajalla. 21.45 Ennen elokuvaa: Ilmestyskirja. 10.30 Tappava unelmakeho (7). 15.00 Unelmaasunto auringon alta. 23.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (7). 15.30 Maailman tärkein tehtävä. 07.00 Simpsonit. 12.30 Salatut elämät. 02.15 Gold Rush Kultakuume. 18.00 Tarjousten metsästäjät. 10.00 Puutarhan pelastajat. 11.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 15.40 Kiinteistöveljekset. 00.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 20.00 NCIS Los Angeles (12). 02.55 Criminal Minds. 05.30 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 03.35 Family Guy. 15.00 Kymppitonni. 23.40 Poliisit 2022 (7). 07.20 Museoiden mysteerit. 16.10 Urheiluradio. 23.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. RADIO SUOMI 05.30 Yle Uutiset ja sää. 22.50 Ei saa nauraa. 21.00 Subleffa: Wallander: Veriside (16). 12.30 Yksi lauma, yksi paimen. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Autojen ensiapu. 16.00 Tuhoosasto. 01.50 Hamilton (16). 17.30 Klubi 700. 18.00 Puutarhan pelastajat. 17.10 Urheiluradio
Ohjelmaa ja näytteilleasettajia seniori-ikäisille ja heidän omaisilleen. ilmaiseksi vanhemman seurassa). +9 Las Palmas 25 Lontoo 14 Malaga 18 Lissabon 18 New York 11 Oslo ?0 Pariisi 16 Peking 21 Pietari +3 Rooma 22 Tallinna +7 Tokio 20 Tukholma +8 Ke 31 13 15 32 33 +7 25 14 23 22 10 -1 15 21 +8 18 +7 22 +2 To 31 15 13 31 31 11 24 12 23 19 10 ?0 14 20 +3 21 +4 25 +3 30.10. °C -18,2 Enontekiö Näkkälä Lämpimintä 29.10. 32 Hämeen Sanomat Tiistaina 31.10.2023 ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 30 3 6 9 12 15 18 21 24 27 Syyskuu Lokakuu 2023 -15 -5 5 15 1 4 7 10 13 16 19 22 25 28 Lokakuu 2023 10 20 Ti Bangkok 31 Berliini 14 Bryssel 12 Eilat 31 Kairo 33 Kööpenham. Lähdöt Loimua-areenalta 10.00, 11.00, 12.00, 13.00, 14.00, 15.00, 16.00, 17.00 (ei su) Järjestäjä: VIELÄ MAHDUT MUKAAN NÄYTTEILLEASETTAJAKSI! Ilmoittautumiset: seniorimessut.fi Lisätiedot jyrki.rantanen@media.fi, p. Reitti ja pysäkit: . Ti Forssa +1 Helsinki +7 Hämeenlinna Iisalmi -3 Imatra Joensuu -2 Jyväskylä -3 Kouvola +1 Kotka +5 Kuopio -2 Lahti Lappeenranta Mikkeli -2 Oulu -2 Rovaniemi -6 Savonlinna -2 Seinäjoki -3 Tampere -1 Turku +5 Utsjoki Vaasa -1 Varkaus -3 Ke ?0 +3 ?0 -4 +1 -2 -3 +1 +4 -3 +1 -1 -2 -4 -1 -3 -1 +2 -2 -2 -2 To -3 +1 -2 -1 ?0 -1 -2 ?0 +1 -1 -1 ?0 -1 -2 -4 -1 -2 -2 -5 -1 -1 Pe +2 +6 +1 -4 +1 -2 -2 +1 +5 -3 -1 -3 -8 -1 -2 +5 -10 -2 -2 La +5 +8 +4 +1 +4 +1 +2 +4 +7 +1 +4 +4 +2 ?0 -8 +2 +2 +4 +7 -10 +3 +2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 29.10. Turuntien silta . MESSUBUSSILLA KÄTEVÄSTI KESKUSTASTA LEHDON LIIKENTEEN MESSUBUSSI Hinta 1 € / matkustaja / suunta (alle 10-v. klo 14 °C LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 30.10. Maksu käteisellä tai kortilla. klo 14 °C +3,5 Bogskär Kylmintä 30.10.2022 °C -8,2 Muonio Lämpimintä 30.10.2022 °C +8,8 Nyhamn Sateisinta 28.10. Hämeenlinnan rautatieasema . LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA Järjestäjä: Loimua Areena, Härkätie 17 B, 13600 Hämeenlinna Messut avoinna la klo 10-17 ja su klo 10-16. Etelä-Suomessa sade tulee vetenä, maan keskiosissa lumena sekä jäätävänä sateena. Loimua-areena Aikataulu: Lähdöt Rautatieasemalta 9.30, 10.30, 11.30, 12.30, 13.30, 14.30, 15.30 (ei su). Lämpötila on Etelä-Suomessa ja +7, muualla ja -10 asteen välillä. SENIORI MESSUT HÄMEENLINNA Loimua Areena 4.-5.11.2023 SENIORI-MESSUT HÄMEENLINNASSA 4.-5.11.2023 Messujen aiheena hyvinvointi, terveys, ruoka, kulttuuri, matkustelu, harrastukset, asuminen, liikunta ja erilaiset aktiviteetit. Pohjois-Suomessa on enimmäkseen poutaa ja osin selkeää. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan eteläja keskiosissa laaja sadealue. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista, maan keskiosissa puuskissa navakkaa. 045 673 5769 MESSUILLE VAPAA PÄÄSY! Seniorijumppaa Mielenkiintoisia luentoja I Yhteistyössä: seniorimessut.fi Hämeen Messut @hameenmessut. 2,4 mm Sodankylä Lokka -0 -5 -4 -6 -5 -5 -2 -2 -3 -2 -2 +3 +8 10 3 14 10 7 +1/-1 +2/-2 0/-1 0/-1 -1/-3 -1/-3 5 3 3 Hämeenlinna 30.10. Hämeensaari L/I