Päätoimittaja Tuulia Viitanen Lihavuus leikkaus paransi elämänlaatua Sivut 37–47 Ukrainalais taustainen leipuri auttaa pakolaislapsia Sivut 2–7 Sivut 8–13 Työmiehen tuntipalkka oli vuonna 1963 kolme markkaa
Heikki Rissanen Yuriy Hyvärinen toimii koulunkäynninohjaajana Kuopiossa Niiralan koulun perusopetukseen valmistavassa luokassa. AAKE ROININEN ??????. Lauantai 7.1.2023 2 Leipomoyrittäjä auttaa pakolais lapsia alkuun koulunkäynnissä Kun ukrainalaisia pakolaisia alkoi saapua keväällä maahan, kuopiolainen Yuriy Hyvärinen ei jäänyt seisomaan tumput suorana
– Aamulla neljäksi–viideksi ensin leipomolle, sitten omat lapset päiväkotiin ja sen jälkeen tänne koululle kahdeksaksi, Hyvärinen kertoo. Sitten koordinaattori soittikin minulle ” Iso osa lapsista on kuitenkin sopeutunut hyvin, ja he oppivat uutta innolla. – Neuvoin sukulaisia siinä, miten lapset saadaan kouluun ja miten asioita täällä hoidetaan. Mukana tuli myös omia sukulaisia. ??????. Päivät venyvät välillä pitkiksi. Luokan kahden opettajan ja oppilaiden välillä viestiä välittää koulunkäynninohjaaja Yuriy Hyvärinen, 32. Tämä koulupäivä on pulkassa yhden aikaan, mutta joinain iltapäivinä hän siirtyy vielä taidekerhon puolelle muutamaksi tunniksi jatkamaan tulkkaamista. Leipomoyrittäjä kertoo päätyneensä ohjaajaksi kevään aikana, jolloin hän avusti Kuopioon tulevia ukrainalaisia. Luokassa tulkkaamisen lisäksi hän on myös leipomoyrittäjä. Luokassa annetaan valmistavaa opetusta yli 20 oppilaalle, joista lähes kaikki ovat ukrainalaisten pakolaisperheiden lapsia. Olin usein yhteydessä koordinaattoriin, joka näitä asioita selvitteli. Lauantai 7.1.2023 3 N iiralan koulun luokan täyttää alakouluikäisten lasten pulina ja lopuillaan olevan koulupäivän odotus
JAAKKO HEISKANEN ??????. – Olemme kutsuneet perheitä tänne koululle ja keskustelleet asioista. Toiset oppivat kielen hyvin, toisilla on haasteita. Lauantai 7.1.2023 4 ja kysyi, lähtisinkö mukaan valmistavaan opetukseen ohjaajana, Hyvärinen kertoo. Joitakin lapHyvärinen osti Sepon Pulla ja Leipä Oy:n kahdeksan vuotta sitten. Tilanne on usealla perheellä epäselvä, sillä kotiin palaamisen aikataulusta ei ole varmuutta, Hyvärinen selventää. Kielimuurin murtaminen on tärkeää, mutta myös kulttuurierot ovat suuria. Valmistavaa opetusta annetaan yhdeksän kuukauden ajan, jonka jälkeen lasten tulee siirtyä suomalaisiin luokkiin
– Vielä on suomalaisiakin, jotka tietävät miltä tuntuu jättää kotinsa sodan takia. sia on perheineen jo palannut Ukrainaan Hyvärisen luokaltakin. Kuopiolaiset ottavat Hyvärisen kokemusten perusteella ukrainalaiset lämpimästi vastaan. Ukrainalaisten yhteisö on huomannut tämän, ja Kuopion torilla järjestettiin vähän aikaa sitten kiitos-tapahtuma. Erityisesti eläkeikäiset ja vanhempi väestö pystyvät Hyvärisen mielestä samaistumaan pakolaisten tilanteeseen. Kaikki eivät näe kielen opiskelun hyötyjä, jos tarkoitus on palata Ukrainaan mahdollisimman pian. Lauantai 7.1.2023 5 ” Yrittäjä ei päästänyt sisälle, vaan huusi oven takaa, että onko rahaa. – Iso osa lapsista kuitenkin on sopeutunut hyvin ja oppivat uutta innolla. Hyvärinen tietää, että tilanne on paha talven tultua. Eri tiedotusvälineissä on viime viikkoina puhuttu mahdollisesta toisesta Ukrainan pakolaisten aallosta Venäjän kiihdyttäessä pommituksiaan Ukrainan kriittiseen infrastruktuuriin, kuten sähkönja lämmönjakelua vastaan. – Isovanhempani asuvat aivan läntisessä Ukrainassa Kuopion kokoisessa kaupungissa kerrosta??????
Lauantai 7.1.2023 6 loasunnossa ja sähköt sekä lämmitys ovat vuorokaudesta päällä neljä tuntia. Ei vaan riittänyt jaksaminen. Eteen osui Sepon Pulla ja Leipä Oy, jonka 65-vuotias yrittäjä halusi eläkkeelle. Masennuin noihin aikoihin, Hyvärinen kertoo epäonnisesta opiskelustaan. – Yrittäjä ei päästänyt sisälle, vaan huusi oven takaa, että onko rahaa, Hyvärinen muistelee nau??????. Kaasua sentään tulee lieteen jatkuvasti. Yuriy Hyvärinen on asunut Suomessa 14-vuotiaasta asti, jolloin perhe muutti Kuopioon isäpuolen luokse läntisen Ukrainan Lutskista. Peruskoulun hän aloitti Ukrainassa, mutta yläluokat ja lukio hoituivat jo Kuopiossa. Hän koetti etsiä töitä, mutta mikään työpaikka ei vastannut hänen kyselyihinsä. Leipomon ovella odotti kuitenkin yllätys. – Päätin, että olen itseni pomo. – Opinnot jäivät opinnäytetyötä vaille suorittamatta. Hän haki kahdesti yliopistoon liiketalouden opintoihin, mutta ei päässyt sisälle. Aloimme katsella pikkuveljeni kanssa myytäviä yrityksiä, sillä uuden perustaminen vaikutti hankalalta, Hyvärinen kertoo yrittäjyytensä alkumetreistä. Lopulta hän pääsi Savonian kansainvälinen liiketalouden ohjelmaan Varkauteen. 90-vuotiaat ihmiset nukkuvat ulkovaatteet päällä. Hän otti yhteyttä yrittäjään ja sopi menevänsä katsomaan tiloja. Mitta tuli lopulta täyteen
Asiat pitää hoitaa tiimipelillä. Kerroin, että ei ole kokemusta ja pitäisi ensin tutustua työhön. – Monesti olin jo jättämässä töitä sikseen, mutta jostain löytyi aina motivaatiota jatkaa ja hyvä niin. Nollakokemuksella leipomoyrittäjäksi ryhtyminen ei lannistanut Hyväristä, vaikka hän ensimmäiset neljä vuotta toimikin yksinyrittäjänä. Yrittäjä perehdytti Hyväristä kuukauden ja rahoituskin järjestyi. Kaupat tehtiin kahdeksan vuotta sitten. Työntekijöinä on muun muassa Hyvärisen omia sukulaisia. – Ukrainassa on sanonta, että ei yksi taistelija pärjää kentällä. Asiat pitää hoitaa tiimipelillä. ??????. Leipomon ostamista hän ei kadu. Lauantai 7.1.2023 7 ” Ukrainassa on sanonta, että ei yksi taistelija pärjää kentällä. – Entinen yrittäjä ilmoitti, että muuttaa Espanjaan vaimonsa kanssa – onnea matkaan. Nyt se näkyy myös liikevaihdossa, kun on luottotyöntekijöitä mukana. Noh, päästi lopulta sisälle. – Totesin, että ei vielä – pitäisi päästä ensin katsomaan tiloja. raen tapahtumaa. Hän tekee myös yhteistyötä Savon ammattiopiston kanssa, josta leipomoon tulee tasaisesti opiskelijoita harjoitteluun. Nykyään hänellä on mukana työntekijöitä, joita ilman hän ei kuulemma enää pärjäisi
Kun vanhasta rahasta siirryttiin niin kutsuttuun uuteen rahaan, suuret ikäluokat alkoivat tulla 20 vuoden ikään. Toimelias disainari loi siis kansallismaisemaamme. Suomi sai viimeiset markkansa 1.1.1963, kun silloisessa rahauudistuksessa nimellisarvosta leikattiin kaksi nollaa. Sen ulkoasu oli kuvanveistäjä Tapio Wirkkalan suunnittelema. Ainoa vanha raha, jota paapoin, oli lahjaksi saatu Helsingin olympialaisten 500 markan juhlakolikko. Markan seteli tuli tutuksi. Sen suuruuden symboliarvoa kuvasi viisi vuotta myöhemmin Junnu Vainion sanoittaman ja Fredin esittämän Kolmatta linjaa takaisin -kappaleen säe ”Kun löydän Limperin Antin sille kädestäin mä heitän kuin luun femman näin”. Edelleen tallessa. Malli oli toki ollut käytössä jo vuodesta 1955, jolloin setelikanta oli edellisen kerran uusittu. Suurissa seteleissä olevista setämiehistä tuli tu??????. Nyt on kova, saattoi kuuntelija päivitellä. Siksi mieleen painui erityisesti irtokarkkien hintataso. Entinen satanen kävi uutena vuotena enää yhdestä markasta, joka jakautui 100 penniin. Vitonen oli suuri raha. Ne olivat pennosia. Jutun kirjoittaja täytti samana vuonna seitsemän, meni kesän jälkeen kansakouluun ja alkoi käsitellä omaa rahaa. Toisaalta kaltaiselleni ei jäänyt juuri mitään muistijälkeä niin kutsutusta vanhasta rahasta. Paria vuotta aiemmin – 1961 – samainen Wirkkala loihti Koskenkorvan etiketin. Lauantai 7.1.2023 9 V iimeinen Suomen markka (1963–2002) olisi täyttänyt juuri 60 vuotta
50 oli etäinen ja 100 täyttä utopiaa pikkupojalle. Kahvipakettiin tuntipalkka ei aivan riittänyt. K. Kymppi oli myös jotenkin järjellinen: kaupunkilaispojan neljän viikon viikkorahat. Lauantai 7.1.2023 10 tuimmaksi J. 50 markkaa koristi presidentti K. Työmiehen tuntipalkka oli vuonna 1963 kolme markkaa. Ståhlberg, jonka arvo perustuslaillisen tasavaltamme takuumiehenä on noussut nyt epävakaina aikoina todelliseen arvoonsa. Pöytäviinapulloa varten piti tehdä töitä kaksi ja puoli tuntia. Snellman, jonka ansiot markan hankkimisessa on sittemmin kyseenalaistettu ja toimintaa markan arvon vakiinnuttajana kritisoitu. Paasikivi, joka oli ollut presidenttinä aivan taannoin. J. Paasikivi, joka oli ollut presidenttinä aivan taannoin. Vuonna 1962 tuntipalkka oli ollut 265 markkaa. K. Rahamuseon intendentti Jaakko Koskentola kertookin vanhempien museovieraiden päivittelevän yhä kokemusta, joka palkansaajalle tuli, kun hän ” Suurissa seteleissä olevista setämiehistä tuli tutuimmaksi J. V. Olin toki nähnyt rahat äidin rahapussissa. Tunnin huhkimisella sai esimerkiksi kaksi kiloa perunoita ja päälle paketin voita. ”Satasen setä” oli Suomen markan isäksi tituleerattu J. ??????. Tiukka rahapolitiikka suisti näet Suomea nälkävuosiin ja -kuolemiin
Mummonmarkkaa on käytetty terminä nyt euroaikanakin. Laukoille hintojen nousu lähti energiakriisissä 1973 ja sitä seuraavina vuosina. 1=1-suhteen muistavat niin metsäteollisuuden vientimiehet kuin entiset interrail-nuoret. Pieni piikki tuli 1964, jolloin se kävi 10 prosentissa palatakseen taas normaaliin. Lauantai 7.1.2023 12 Raha oli käynyt epäkäytännölliseksi. Autonomisen Suomen oma rahayksikkö oli kokeilu Venäjän imperiumissa. Ruplan epävakauden takia markka kytkettiin frangiin. Kahden nollan pois leikkaaminen ei vaikuttanut inflaatioon. Mutta nämä olivat totisesti niitä. Ranska oli esimerkki. Markan arvoksi tuli neljäsosarupla, joka oli Ranskan frangin arvo. Kokeilu ei johtanut muualla mihinkään, vaikka rupla oli nimellisarvoltaan niin suuri, että se haittasi arkista kaupankäyntiä, bisneksiä. ??????. Kaikki lähtee kuitenkin vuodesta 1860. Ne seurasivat toisiaan läpi sodat ja valuuttakriisit. Se oli edellisvuonna 4,5 prosenttia ja 1963 5,0 prosenttia. Ranska oli tehnyt uudistuksen vuotta aiemmin, ja nyt Suomi teki sen perässä. ” Markan arvoksi tuli neljäsosarupla, joka oli Ranskan frangin arvo. Ja koska Ranska! Suomen markalla ja frangilla oli ikimuistoinen kytkös. Niiden aikana syntyi myös sanonta penninvenyttäjä
Lauantai 7.1.2023 14 Nopeiden liikkeiden mies Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä, 57, tykittää uudistuksia ja keskustelee väsymättä somessa, vaikka ei solvausten vastaanottaminen aina mukavaa olekaan. MIKKO MAKKONEN ????????????. Liisa Yli-Ketola Tapio Määttä tuli Joensuuhun ympäristöoikeuden professoriksi vuonna 2000
Kyselykierros yliopiston työntekijöille paljastaa, että Määtästä ja hänen tavastaan johtaa pidetään – jopa paljon: ”Palavereissa hän on tehokas.” ”Ideoita syntyy koko ajan.” ”Muut yliopistot kadehtivat meillä tehtyjä uudistuksia.” ”Minulle on tullut käsitys hyvin helposti lähestyttävästä henkilöstä.” ”Edustaa ar” Palkoilla yliopistot eivät voi kilpailla mutta työn luonteella kyllä, eli vapaudella ajatella ja olla. Lauantai 7.1.2023 15 I tä-Suomen yliopistolla menee lujaa. ????????????. Hän iloitsee myös siitä, että ensimmäisenä yliopistona he ovat palkanneet viime vuonna henkilöstöja hyvinvointijohtajan. – Siis avoimen yliopiston väylän kautta valitsemme kaikista yliopistoista eniten opiskelijoita, hehkuttaa kolme vuotta akateemisena rehtorina työskennellyt 57-vuotias Tapio Määttä. Monella numeraalisella mittarilla se sijoittuu vähintään kolmen parhaan yliopiston joukkoon Suomessa. Syy oli selvä: henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointi on yliopiston johdolle erittäin tärkeä asia. – Palkoilla yliopistot eivät voi kilpailla mutta työn luonteella kyllä, eli vapaudella ajatella ja olla, Määttä perustelee. Se on monialaisin yliopisto, ja esimerkiksi avoimen yliopiston kautta opiskelemaan tulleiden määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa
Perheeseen kuuluu puoliso Sirpa Pietikäinen ja korat-kissa. Opinnot: Oikeustieteiden kandidaatti Lapin yliopistosta 1993, väitteli oikeustieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta 1999. . Harrastaa pitkän matkan juoksua ja puutarhanhoitoa. motonta mittariston seurantaa.” ”Kuvaisin häntä avoimeksi, joustavaksi, innostuneeksi ja yliopistoa uudistavaksi rehtoriksi.” ”Tosi mukava, mutta joskus vähän turhan nopea käänteissään.” ”Nopealiikkeinen, äkkinäinen.” Erityistä kiitosta saa uudistus, jossa apurahatutkijoille alettiin tehdä Itä-Suomen yliopistossa, jälleen ensimmäisenä yliopistona Suomessa, 10-prosenttiset työsopimukset. . – He saavat esimerkiksi työterveyshuollon ja ni????????????. . Tunnustukset: Vuoden opettaja 2016 (UEF) ja 2008 (Joensuun yliopiston ylioppilaskunta), Vuoden tieteentekijä 2021. . Vuodesta 2003 ympäristöoikeuden professorina ensin Joensuun yliopistossa ja vuoden 2010 jälkeen Itä-Suomen yliopistossa. Syntynyt Kuusamossa 2.11.1965. . Lauantai 7.1.2023 16 TAPIO MÄÄTTÄ . . . Vuodesta 2006 oikeustieteiden laitoksen johtaja. Määräaikaiseksi oikeustieteen professoriksi Joensuun yliopistoon vuonna 2000. Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori vuodesta 2020 alkaen
Nyt koen, että minulla on mahdollisuus miettiä asioita rauhassa. Tosin ehti hän ennen akateemisen rehtorin pestiä toimia myös oikeustieteiden laitoksen johtajana vuosia. Ensin on työskenneltävä nykyinen jakso kunnialla loppuun. ????????????. – Ehkä pitäisi näitä muutoksia itsekin kirjoittaa muistiin cv:hen, hän miettii. – Proffana viikonloppuisinkin hiipi mieleen, että pitäisi tutkia ja kirjoittaa. Joensuuhun Määttä tuli vuonna 2000 ympäristöoikeuden professoriksi. Auliisti hän myöntää viihtyneensä hallintotyössä. Lauantai 7.1.2023 17 mensä yliopiston nettisivuille eli ihan perusjuttuja niille, jotka tekevät työtä yliopistolle, Määttä selvittää ja huokaa uudistusten pyörteessä jo lähes unohtaneensa tuon jonkin aikaa voimassa olleen käytännön. Viisivuotisesta akateemisen rehtorin kaudesta Määtällä on jäljellä enää kaksi vuotta, mutta jatkolla hän ei halua alkaa spekuloida. ” Proffana viikonloppuisinkin hiipi mieleen, että pitäisi tutkia ja kirjoittaa. Sen hän kuvailee olleen jopa vapauttavaa 20 vuoden professorijakson jälkeen. Nyt koen, että minulla on mahdollisuus miettiä asioita rauhassa
Olin osaltani rakentamassa Ilmasto-, energia ja ympäristöoikeuden keskusta, jossa nykyisin työskentelee yhdeksän professoria ja yli 30 tutkijaa. Määttä ei pidä edes jatkuvaa, tunteja nielevää matkustamista raiteilla, pyörillä tai ilmassa ongelmana sen rinnalla, millaista on työskennellä hyvässä työyhteisössä ja tutussa yliopistossa. – Onhan niitä ehdotuksia tullut muistakin yliopistoista, mutta täällä olennaista on tutkimusyhteisöni. ????????????. Lauantai 7.1.2023 18 Akateeminen rehtori Tapio Määttä twiittaa mikrotauoilla. MIKKO MAKKONEN Mikä sitten on pitänyt aktiivisen ympäristöoikeuden professorin Itä-Suomessa. Se on yksi Euroopan vahvimmista alan tutkimusyksiköistä
. Kampukset Joensuussa ja Kuopiossa. Rentoutumisesta on hyvä puhua. 19 tieteenalaa, 4 tiedekuntaa: filosofinen, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta ja yhteiskuntatieteellinen ja kauppatieteiden tiedekunta. Määttä muistuttaa, ettei ilman vapaa-aikaa mistään tulisi mitään. . Diplomi-insinöörejä yliopistolla aletaan kouluttaa alueen yritysten tarpeeseen ja niiden aloitteesta. . Rehtorit Jukka Mönkkönen ja Tapio Määttä (akateeminen). Opiskelijoita noin 16?000 tutkinto-opiskelijaa ja 27?000 aikuisopiskelijaa. Työntekijöitä 3?200. . Opiskelijoiden aloituspaikkoja on lisätty, ja suurta iloa Määtälle tuottaa ensi syksynä aloitettava tekniikan koulutus. . Perustettu vuonna 2010 yhdistämällä Joensuun yliopisto ja Kuopion yliopistot. Hän itse vietti joulun totuttuun tapaan puolisonsa, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen ????????????. Lauantai 7.1.2023 19 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO . – Vapaa-aikaa suosittelen kaikille yliopistossa työskenteleville. – On mukavaa, että Itä-Suomen yliopisto on kasvuvaiheessa, ja myös taloudelliset näkymämme ovat erittäin valoisat. Uutta on myös logopedian koulutusala
Ja jos saan hyvän ajan, jatkan maratoneja. Politiikka kuitenkin ????????????. Tänään lennämme Helsinkiin, mutta useimmiten matkustan junalla Hämeenlinnaan. Ajaksi tuli 4.49. Siellä voin tehdä metsätöitä. maratoninsa Valenciassa. Urheileva Määttä on hiljattain juossut 13. Hämeenlinnassa taas rentoudun vaikkapa puutarhatöissä, nytkin siellä odottavat kunnon lumityöt. Lauantai 7.1.2023 20 ja heidän korat-rotuisen kissansa kanssa Hämeenlinnan-kodissa. Nuorena Tapio Määttä toimi kokoomuslaisen opiskelijaliiton Tuhatkunnan puheenjohtajana ja oli myös Lapin korkeakoulun ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja. – Äitini asuu yhä kotipaikallani Kuusamossa. Joensuussa Mehtimäellä Määttä kipaisee 45 minuutin ”pikalenkkejä” ja käy kuntosalilla useita kertoja viikossa. Paljon käyn kokouksissa myös Kuopiossa. – Olin päättänyt, että jos en selviydy alle viiden tunnin, siirryn ultrajuoksijaksi. Eihän tämä ole mikään kahdeksasta neljään -työ. – Matkustaminen häiritsee hieman liikkumistani. Kokeneen Eurooppa-poliitikon kanssa Määttä vaihtaa ajatuksia, ja työkysymyksissä he sparraavat toisiaan. Tunnustusta hän antaa Sirpa-puolisolleen, jonka kanssa yhteinen taival alkoi opiskelijavuosina opiskelijapolitiikassa. – Johtamiskokemusta Sirpalla on paljon enemmän kuin minulla ja paljon hankalammista paikoista. Eli maratonien juokseminen jatkuu. Myös pitkää, parin tunnin, lenkkiä juoksen useimmiten Hämeenlinnassa
Ja tietenkin Linkkarissa olen mukana. Lauantai 7.1.2023 21 Tapio Määttä on innokas sosiaalisen median käyttäjä. – Instassa kokeilen kissapäivityksiä ja muuta kevyempää sisältöä. – Se oli selkeä valinta, kuten sekin, etten lähtenyt lukemaan journalistiikkaa, vaikka sinnekin aikoinaan pyrin. Moni tunnistaa Määtän sosiaalisen median alustoilta: Twitterissä haastattelupäivänä hänen seuraajalukunsa on 20 465 ihmistä ja uudemmassa yhteisöpalvelussa Mastodonissakin jo 1 354. Twitter-maailman armottomuudenkin hän tun????????????. jäi ja tiede vei. TikTokiin olen kirjautunut, mutta se vaikuttaa minulle liian levottomalta. Ammatillisella puolella hän ollut Oikeus-lehden päätoimittaja. Toimittajan työtä Määttä ymmärtää ruohonjuuritasolta, koska ehti tehdä ylioppilaaksi päästyään töitä kuusamolaisessa ilmaisjakelulehdessä
Lauantai 7.1.2023 22 tee hyvin. Hän tekee ja lukee päivityksiä aamulla heti herättyään ja palaa niiden pariin monta kertaa päivän aikana omilla mikrotauoillaan. Niin käy myös kesken haastattelun käveltäessä yliopiston käytäviä ” Twitter on kärjekäs keskustelualusta, eikä kommenttien lukeminen aina ole miellyttävää. Olennaista somessa on hänestä juuri vuorovaikutteisuus. Pidän kuitenkin tärkeänä, että keskusteluissa kuuluisi myös yliopistoväen ja tutkijoiden ääni. Eivätkä ne läheskään kaikki ole Määttää ilahduttavia, vaan joukosta nousee esiin ärhäkkä maahanmuuttovastaisuus. Se ei ole vain tiedotuskanava. – Twitter on kärjekäs keskustelualusta, eikä kommenttien lukeminen aina ole miellyttävää. Minua itseäni kiinnostaa viestintä, ja haluan ymmärtää sosiaalisen median maailmaa. Määttä korostaa kansainvälisten opiskelijoiden ja tutkijoiden olevan elinehto yliopistolle. Päivitys on kerännyt hetkessä 70 000 näyttökertaa, ja kommentteja on kertynyt satoja. ????????????. Hän on juuri jakanut Helsingin Sanomien pääkirjoituksen, jossa todetaan ”haittamaahanmuutosta” puhumisen lisäävän rasismia. Pidän kuitenkin tärkeänä, että keskusteluissa kuuluisi myös yliopistoväen ja tutkijoiden ääni
– Olemme panostaneet yliopiston sisäiseen viestintään. Ne ovat keränneet parhaimmillaan yli tuhat työntekijää kerrallaan kuulolle yliopiston ajankohtaisista kuulumista. Se tarkoittaa väitöskirjan tekoa niin, että yliopisto maksaa puolet ja ulkopuolinen työnantaja puolet tutkijan palkasta. Mutta meillä myös koulutetaan tutkijoita viestintään. – Näissä tapauksissa työnantaja hyötyy tutkimustiedosta. Verkossa yliopiston molemmat rehtorit luotsaavat myös ”Tietotoreja” eli koko henkilökunnalle avoimia keskustelutilaisuuksia. Näytän toki mallia siinä, että olen itse ahkerasti mukana Twitterissä ja muilla somekanavilla. Sopimuksia on syntynyt muun muassa hyvinvointialueiden, lääkeyhtiöiden ja ulkomaisten yliopistojen kanssa. Lauantai 7.1.2023 23 paikasta toiseen – koska juuri sillä hetkellä viestiketjussa kuohuu. – Sehän on masentava hetki, kun saa erittäin hyvän arvosanan mutta ei silti tule valituksi akatemiatutkijaksi. Nyt meillä on luotu tähän ????????????. Työelämätohtorius on yksi Määtän ”luomuksista”, eikä sitäkään ole käytössä muualla kuin Itä-Suomessa kaikki alat kattavana järjestelmänä. Työntekijöiden sitouttamiseksi Itä-Suomen yliopistossa on paitsi alettu tehdä apurahatutkijoille työsopimuksia myös muun muassa alettu myöntää yliopiston omaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rahoitushaussa hyvin menestyneille, mutta hilkulle jääneille hankkeille
Sen ansiosta siirtyminen etäopetukseen onnistui. Vuosittaista noin 155 tohtorin tutkinnon määrää olisi varaa vaikka tuplata, jos se Määtästä olisi kiinni. Kaikesta tutkimusyhteistyöstä Venäjän kanssa piti luopua nopeasti. – Onhan tämä ollut kriisien hallinta-aikaa monella tapaa. ????????????. Paikat ovat olleet haussa vasta kaksi kertaa. Onneksi olimme jo valmiiksi panostaneet digitaalisiin oppimisympäristöihin ja verkkopedagogiikkaan. Tohtoreiden määrästä todetaan vain sen verran, että tahtia pitää parantaa. Yliopistomaailman mullistuksista vähäisimpiä eivät tietenkään ole olleet koronapandemia ja viime talvena alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Numeroita rakastava Määttä muistaa heti maini” Vapaa-aikaa suosittelen kaikille yliopistossa työskenteleville. Lauantai 7.1.2023 24 valmis konsepti. Hän on itse urallaan ehtinyt ohjata yhteensä 19 väitöskirjaa, joista kaksi tänä vuonna – rehtorin työn ohessa
– Meidän monet mittarimme osoittavat, että nuoret haluavat elää opiskelijaelämää ja heitä on hyvin kaupungeissa. Määttä muistuttaa, ettei yliopistoa olisi olemassa ilman tutkijoiden uteliaisuutta ja intohimoa – kaikki muu rakentuu niiden ympärille. Tässä palataan jälleen siihen, miksi henkilökunnan hyvinvointi on tärkeätä. ” Määttä muistuttaa, ettei yliopistoa olisi olemassa ilman tutkijoiden uteliaisuutta ja intohimoa – kaikki muu rakentuu niiden ympärille. – Laadukas yliopistopedagogiikka innostaa minua kovasti. ????????????. Huolissaan hän ei ole siitä, että kampukset kuihtuisivat ja nuoret jäisivät koronan jäljiltä koteihinsa. Parhaista opettajista kilpaillaan globaalisti ja työvoimapula koskee myös yliopistoja. Tulevaisuuden valttina Määttä pitää laadukkaan lähiopetuksen rinnalla kasvavaa verkkoja monimuotopedagogiikkaa. Siitä kertovat opiskelijaruokaloiden käyttöaste ja opiskelija-asuntojen kysyntä. Vuonna 2023 teemme lähes 400 000 euron lisäpanostuksen siihen. Lauantai 7.1.2023 25 ta, että Itä-Suomen yliopistossa on lähes 200 opetustilaa, joissa on etätai hybridiopetusmahdollisuus
Lauantai 7.1.2023 26 Jumalainen ilmestys ja vaarallinen ihastus Tuukka Temonen näki tuotantoryhmän palaverissa ”elämänsä tulevan keskipisteen”. Tiina Aho Olga Temonen on näytellyt miehensä Tuukka Temosen ohjaamissa elokuvissa. KATJA JUURIKKO ???????????. Arkistokuva on Aika jonka sain -elokuvan (2020) kuvauksista. Tuleva keskipiste Olga Koskikallio näki ”tavallisen ihmisen, joka sulautui joukkoon”
Heti, kun he pääsevät yhteisymmärrykseen kohtaamisajankohdastaan. Tuukka Temonen on ohjaaja ja tuottaja, jolla on oma tuotantoyhtiö. Mies täyttää vaimonsa ravintolassa pitsoja. – Milloin muka ollaan tavattu. Hän ei halua paistaa niitä. He päätyvät siihen, että ensikohtaaminen oli keväällä 2003. Olga Temonen kysyy. – Se menee niin helposti pieleen, Tuukka Temonen sanoo ja viittaa tarkkoihin olosuhteisiin: vain pari minuuttia 400 asteessa. Olga Temonen on näyttelijä ja ravintolayrittäjä, joka pyörittää myös kotieläinpihaa. – 2003, Tuukka Temonen vastaa. Lisäksi he tekevät töitä toisilleen ilmaiseksi. – Keväällä, ei syksyllä. Tämä sananvaihto käydään siten, että Olga, 44, istuu omistamansa Pizzeria Rehtorin ruokapöydän ääressä ja Tuukka, 47, on aseteltu aterintelineen päälle. ???????????. Vaimo on tiiviisti mukana miehensä tuotannoissa. Molemmat oli palkattu TV2:n uuteen sketsisarjaan nimeltä Outolintu – vantaalainen Tuukka Temonen kuvaajaksi ja helsinkiläinen Olga Koskikallio näyttelijäksi. – Tapasimme vuonna 2003. Lauantai 7.1.2023 27 N yt seuraa yksityiskohtainen kuvaus iittiläisten Olga ja Tuukka Temosen rakkaustarinan alkuvaiheesta. Eikö niin. Vai oliko se vuonna 2004. Tuotantoryhmän ensimmäinen palaveri oli Helsingissä, nykytaiteen museo Kiasman kahvilassa. Mies on joutunut haastatteluaamuna kiiruhtamaan toimistolleen Helsinkiin, ja hän osallistuu keskusteluun kännykän ruudulta
Hän nimittäin muistaa Olgan tarkasti. – Kiinnitin heti huomiota helvetin hyvännäköiseen muijaan. MIRJA HUSSAIN Olga muistaa tuosta hetkestä Tuukan vain hämärästi, mistä mies on vähän katkera. Tuukka Temosen mukaan nainen oli hauska ja eläväinen. Lauantai 7.1.2023 28 Olga Temonen sanoo, että hän rakastui Tuukassa koko pakettiin. Olgalla oli mikrosortsit, nyrkkeilykengät ja toppi. Hän on kasva???????????. – Minä kuulin, että maalaista, Olga Temonen sanoo ja nauraa. – Kaikki hänen ympärillään, varsinkin pojat, katsoivat tätä jumalaista ilmestystä, mies kertoo. Ei sekään olisi ihan väärin ollut. Hän oli tosi makean näköinen. Tämä säteili myönteistä energiaa ja vangitsi huomion
Olga Koskikallio ei tiennyt miehestä mitään. Nainen oli täysin myyty. Joka tapauksessa Tuukka Temonen näki ”elämänsä tulevan keskipisteen”. Lauantai 7.1.2023 29 Tuukka Temonen kosi Olga Temosta kotitilan pihassa. – Sen muistan, että sinulla oli teepaita ja omituiset aikuisen miehen housut, sellaiset suorat. Mies oli keskittynyt, varma ja valovoimainen. Kun Koskikallio ensimmäisen kerran näki Temosen kunnolla, tämä oli työnsä ääressä. Tuleva keskipiste näki ”tavallisen ihmisen, joka sulautui joukkoon”. Hän muistaa, että kuvaajalla oli yllään ???????????. JUSSI LOPPERI nut lammastilalla Nurmeksessa. Ei edes sitä, että tämä oli vielä tuolloin Apulanta-yhtyeen basisti
– Hän oli liian vaarallinen. Selvisi, että Temonen ???????????. Temonen valitsi kasvisruokaa. – Jälkeenpäin ajatellen se oli tosi hyvä avaus kanssakäymiseen, hän sanoo. Sinä aikana näyttelijä Koskikallio tutustui kaikkiin muihin ryhmän jäseniin paitsi Temoseen. vihreät, maastokuvioiset housut, armeijamallinen lippalakki ja puvuntakintapainen, joka ei istunut kovin hyvin. Olen teurastanut paljonkin.” Tuukka: ”Wau.” Tuukka Temonen kertoo, että hän halusi provosoida ”nuorta vasemmistohippiä”. Eräänä kesäpäivänä Koskikallio oli kuntosalilla. Ensimmäinen keskustelu, jonka he kävivät, kuului näin: Olga: ”Oletko sä kasvissyöjä?” Tuukka: ”Olen. Oletko sä?” Olga: ”En.” Tuukka: ”Lihan syönti on ihan ok, jos teurastaa itse lihansa.” Olga: ”Onnistuu. Metsässä tapahtuneiden kuvausten kenttälounastauolla he osuivat yhtä aikaa ruokapatojen ääreen. Minä seurustelin. Lauantai 7.1.2023 30 ” Keskeytin treffit ja lähdin Tuukan luokse. Treenin päätteeksi hän huomasi, että Temonen oli soittanut. – Sen jälkeen ei puhuttukaan mitään puoleen vuoteen, Olga Temonen sanoo. Hän soitti takaisin
PERTTI LOUHELAINEN olisi pyytänyt Koskikalliota päiväleffaan. Temonen muistaa, mihin leffaan. Lauantai 7.1.2023 31 Olga ja Tuukka Temonen kotonaan Iitissä vuonna 2008. Seuraava käänne oli loppusyksystä. Koskikallio suuntasi salilta kotiin ja kertoi hämmentyneenä poikaystävälleen, että Tuukka Temonen oli pyytänyt elokuviin. ???????????. Välikaronkka. Näyttelijät menivät baariin ja pyysivät tuotantoryhmäläisiä mukaan. Temonen meni elokuviin lopulta kaverinsa Vesan kanssa. Se oli yhdysvaltalainen supersankariseikkailu Herrasmiesliiga. – Poikaystävä sanoi, että ei hänkään soita kenenkään tyttöystävälle ja pyydä leffaan. Koskikallio ei tosiaankaan osannut vastata. Poikaystävä ihmetteli, miksi
Baari oli nimeltään Mocambo, ja lopulta siellä alkoi tapahtua. Että tämä asia pitää ensin hoitaa. – Tuukka tiesi, että seurustelen. – Siirsit jalkasi minun jalkani viereen ja testasit, siirränkö omani pois, Tuukka Temonen sanoo. – Ja olin ihastunut tuollaiseen ketkuun. Koskikalliolla oli ihana parisuhde hyvän ihmisen kanssa. Koskikallio sanoi myös, että hänellä on poikaystävä. Oli jalkapeliä. Pieni, punainen Skoda Fabia sai huuruisen peitteen, kuten mies sanoo. Olga Koskikallio sanoi Tuukka Temoselle: ”Tykkään susta.” Mies vastasi, että hänkin tykkää Olgasta. He suutelivat ensimmäisen kerran samana iltana Temosen autossa. Koskikallion koko perhe oli sitä mieltä, että eropäätös oli älytön. Kun hän tuli pussailemasta Skodasta, hän ilmoitti kotona, että haluaa erota. Hän itse oli vuorenvarma ratkai???????????. Hän yllättyi ja sanoi, että aa, sä tykkäät niin paljon. On erityistä, kun on yhteinen salaisuus. Se sattui, ja siitä alkoi hänen elämänsä rankin puoli vuotta. Lauantai 7.1.2023 32 ” Salainen elämä on tosi makeaa. He menivät, kahdestaan. Se oli hänelle riittävä syy lopettaa vakiintunut suhde. Hän kysyi, voisiko hän viedä naisen kotiin vai menisivätkö he vielä käymään jossakin baarissa
Sen jälkeen hän ei ole kertaakaan missään tilanteessa kyseenalaistanut suhdettamme. Silloin tämä havahtui. Hänen ihannesuhteessaan ei ihastuta muihin. ???????????. Keskeytin treffit ja lähdin Tuukan luokse. Mies istui sohvalla tukka pörrössä, kalsarit jalassa ja virttynyt teepaita yllään katsomassa jotakin dokumenttia. – Puhelimeni jatkoi piippailua. Sitten kävi niin, että Tuukka Temonen muuttui vaikeasti tavoiteltavaksi. Hänellä oli Apulanta-keikkoja, ja kaksikko näki harvoin. Olisi ollut väärin poikaystävää kohtaan, jos hän olisi jatkanut tämän kanssa. – Jos haluaa muijan keskellä yötä Helsingin keskustasta Vantaan Korsoon, se on merkittävä investointi, Temonen sanoo. Tuukka vastasi, että no kun valtamerilaiva kääntyy hitaasti. – Kysyin, mitä helvettiä, miksi olet tällainen. – Olin epäluuloinen. Treffi-iltana Temonen lähetti naiselle tekstiviestin, jossa luki kutakuinkin niin, että onko nyt kivaa siellä. Lopulta Koskikallio kyllästyi epäluuloiseen jarrutteluun. Lauantai 7.1.2023 33 sustaan. Mietin, miksi tuo haluaa olla kanssani, Temonen sanoo. Koskikallio saapui Temosen asuntoon takapihan kautta avoinna olleesta ovesta. Hän meni treffeille toisen miehen kanssa ja ilmoitti asian myös Temoselle. Pari muistelee, että investointi oli lähes sata euroa. Koskikallio olisi ollut valmis heittäytymään heti suhteeseen, mutta Temonen ei. Hän oli luvannut maksaa taksin
On erityistä, kun on yhteinen salaisuus. Olisi noloa erota kuuden kuukauden seurustelun jälkeen, Temonen vastaa ja lisää: – Salainen elämä on tosi makeaa. Koskikallio kertoi siitä siskoilleen, lähimmille ystävilleen ja Temosen pahimmille kilpailijoille. Lauantai 7.1.2023 34 Olga ja Tuukka Temonen Teit meistä kauniin -elokuvan kuvauksissa Heinolassa vuonna 2015. – Ei, kun pitää olla varma ja sitten vasta ilmoitella. Temonen ei kertonut kenellekään. Ei suhde kokonaan salainen ollut. – Seurustelimme salaa, koska Tuukka halusi olla arvoituksellinen rokkitähti. ???????????. Vai oliko se se syy. SAMI KUUSIVIRTA Kun pariskunta aloitti seurustelun, oli joulun aika vuonna 2003. Heitä oli muutama
Sitten löytyi maatila Iitistä. Vihkitilaisuudessa, johon oli kutsuttu 400 henkeä, sai samalla nimensä parin esikoistytär. huhtikuuta 2008, Tuukka Temosen syntymäpäivä. – Oli kaikenlaista kähmintää, pussailua ja hassua kiehnäämistä, hän kertoo kuvausten aikaisesta seurustelusta. – Kingo oli narun päässä kädessäni ja todisti tapahtumaa, Olga Temonen kertoo. Olga Koskikallio oli ostanut hänelle lahjaksi aasin, joka sai nimen Kingo. Edelleen, jos Tuukka katsoo minua tietyllä tavalla, menevät jalat alta. Pariskunta muutti sinne. Loppukeväästä Olga muutti Tuukan luokse Korsoon ja asui siellä melkein vuoden. Oli 20. Mietin, miksi tuo haluaa olla kanssani. Hänestä tuli Temonen 6. Hän polvistui tulevan vaimonsa eteen heidän kotipihassaan Iitissä. – Oli se sellaista katseenvaihtoa. Julkinen yhdessäolo alkoi keväällä 2004. syyskuuta Iitin kirkossa. Koskikallio oli raskaana. Se oli Temosen mielestä hauskinta. ” Olin epäluuloinen. ???????????. En pystynyt katsomaan tuota, kun menin aina ihan sekaisin. Lauantai 7.1.2023 35 Outolintu-työryhmä ei siis tiennyt uudesta suhteesta. Silloin Tuukka Temonen kosi
Olga sanoo, että vaikka hänellä olisi toppahaalarit yllään ja kasvot jäässä, Tuukan seurassa on naisellinen olo. Paranee vain koko ajan. Olga Temonen sanoo olevansa ihminen, jolle sopii kaikki. Lauantai 7.1.2023 36 Nyt lapsia on kolme. Hän pitää itseään vähän liiankin joustavana. – Pidän edelleen Olgaa erittäin kauniina ihmisenä. Kingo-aasi asuu yhä heillä. Mutta kyllä Temosillekin asti riittää raskaita maatalon töitä. On harvinaisen selkeää ja varmaa, etten halua elää ilman Tuukkaa. Tuukan kanssa ei ole helppoa eikä missään nimessä tylsää. Lisäksi entinen sijaistytär vierailee heidän luonaan joka toinen viikonloppu. ???????????. Mies kertoo arvostavansa vaimossaan yhä myös tämän energiaa, myönteisyyttä, tahtoa ja hyviä juttuja. – Meillä on täällä tämä oma, pieni imperiumimme. Hän on hyvä isä ja koen, että hän pitää minusta huolta. – Onneksi tajusin, että tarvitsen jonkun tosi erilaisen vastavoimakseni. Olemme palkanneet maalle työntekijöitä. Aikaa vievän, raskaan osuuden tekevät siis pääasiassa muut, Olga Temonen sanoo. Temosilla on siis nyt lapsia ja yrityksiä sekä pyöritettävänään maatila eläimineen. ” On harvinaisen selkeää ja varmaa, etten havlua elää ilman Tuukkaa
AKI HIRVONEN Saija Kauhanen ???????????. Sen jälkeen alkoi elämänmuutos, jonka sinetöi lihavuusleikkaus. Lauantai 7.1.2023 37 ”Nyt nautin täysillä elämästä” Vaaka näytti viisi vuotta sitten Aki Hirvoselle 146 kiloa. Aki Hirvonen uskaltautui kuntosalille vasta kun paino oli pudonnut sataan kiloon
???????????. Silloin hän päätti, että jotakin pitää tehdä. Tuupovaarassa syntynyt Aki Hirvonen oli tehnyt kierroksensa maailmalla. Voi mennä aamun usvassa pyöräilemään fatbikella, rämpiä läpi uuden suon ja käydä heti lenkin jälkeen uimassa autiolla rannalla – ja tuntea sen jälkeen olonsa hyväksi, superenergiseksi.2 – Voin sanoa ihan suoraan, että nautin elämästä ja sen pienistä asioista – pitkästä aikaa. Se oli märkä rätti 174 senttimetriä pitkälle Hirvoselle. – Kotona menin jostain syystä vaa’alle, joka näytti 146 kiloa. Lauantai 7.1.2023 38 A ki Hirvosesta, 45, tuntuu usein, että elämä on hienoa. Reissu sujui, kuten Hirvosen aikuiselämä oli pitkälti sujunut, alkoholia törpötellen ja hyvin syöden. Paluumatkalla lentokoneessa miestä alkoi kaihertaa, kun turvavyö ei meinannut mennä kiinni, oli liian kuuma ja vieruskaverin takia piti pungertaa itsensä jatkuvasti ylös penkistä. Tampereella tuli opiskel” Voi kun joku olisi sanonut asiat suoraan jo vähän aikaisemmin. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 11.10.2022. Hirvonen oli paiskinut töitä Ouneva Groupin tuotannossa, jotta pääsi kahden viikon Maltan-matkalle kaverinsa luokse. Viisi vuotta sitten tilanne oli toinen
Paino alkoi nousta vähitellen. AKI HIRVONEN ???????????. Keskussairaalan ENE-ryhmässä osallistujat punnittiin joka kerta. Alkoholi kuului saunailtoihin ja viikonlopun rentoutumiseen. Yleisurheiluharrastus piti huolta peruskunnosta, kunnes muut kuviot tulivat elämään 16–17-vuotiaana. Aki Hirvosen motivaattorina oli lihavuusleikkaukseen pääsy. Kun suhteessa tuli ero, Hirvonen katsoi parhaaksi muuttaa takaisin Pohjois-Karjalaan. Hirvonen kokee, ettei alkoholinkäyttö mennyt missään vaiheessa ongelmaksi asti, mutta liian rutiininomaiseksi tavaksi kuitenkin. Lauantai 7.1.2023 39 tua, työskenneltyä ja elettyä pitkään parisuhteessa. Lapsuudessaan hän ei ollut lihava, joskaan ei ihan laihakaan
– Lääkäri määräsi menemään suoraan terveyskeskukseen ja aloittamaan lääkityksen kakkostyypin diabetekseen. ” Itkin eteisessä, että miten jaksan taas ja onko pakko. – Muistan aina, kun kävelin ensimmäisen kerran äidin luokse Mutalaan. Voi kun joku olisi sanonut asiat suoraan jo vähän aikaisemmin. Tästä kierteestä halusin pois. Kun hän kävi tarkistuksessa ihotautilääkärillä, tämä huomautti kohonneista verensokeriarvoista napakasti. Vaikka rasvainen pizza tuoksui naapurissa, Hirvonen pyrki syömään terveellisesti. Lauantai 7.1.2023 40 Nelikymppisenä tehdyn Maltan-reissun jälkeiset tunnelmat olivat apeat, ja Hirvonen oli jatkuvasti väsynyt. ???????????. Samalla hän pakotti itsensä ovesta ulos, vaikka lyhyetkin kävelylenkit koskivat alussa nilkkoihin ja puuskututtivat. Diabeteslääkityksen myötä alkoi laihduttaminen. Samalla Hirvonen yritti vähentää alkoholin käyttöään, joka oli johtanut hänen kohdallaan rasvakierteeseen. – Kun törpöttelin, tuli krapula, ja krapulassa teki mieli rasvaista ruokaa, mikä väsytti entisestään enkä jaksanut liikkua. Se kaksi kilometriä tuntui ihan kamalan pitkältä matkalta. Aiemmin kohonneita arvoja oli kommentoitu terveydenhuollossa tyyliin ”onhan ne vähän korkealla”
Lähti kymmenen kiloa ja kohta toinen kymmenen kiloa. – Välillä paino nousi ja välillä laski ja oli jatkuva nälkä. Vuodessa Aki Hirvonen sai pudotettua painonsa 110–116 kilon paikkeille. Lenkit pitenivät. – Välillä se lenkille lähteminen oli kauheaa. Kun Hirvonen oli alussa tuijottanut pelokkaana sykkeitään ja pelännyt, ettei jaksa kävellä takaisin kotiin, hän alkoi nauttia pitenevistä lenkeistään. JUHA INKINEN Elämäntapojen muuttamisen ansiosta paino alkoi tippua nopeasti. Lauantai 7.1.2023 41 Kun laihdutusurakan alussa tuntui, että kävelemään lähteminenkin oli raskasta, nyt Aki Hirvonen hyppää fatbiken selkään säällä kuin säällä. Tuntui, etten pääse eteenpäin. Itkin ???????????
Kahden viikon välein kokoontuvassa ryhmässä ovat tukena esimerkiksi ravitsemusterapeutti, fysioterapeutti ja psykologi. eteisessä, että miten jaksan taas ja onko pakko. Sitten päätin, ettei ainakaan sää estä liikkumistani. Kun Hirvonen kuuli Joensuussa tehtävistä lihavuusleikkauksista, hän tiedusteli terveysasemalta, voisiko päästä sellaiseen. Hirvonen hankki ensin naisten hybridipyörän ja myöhemmin fatbiken, jolla pääsi ajamaan myös maastoon. No, eihän minua oltu ohjattu, mutta itse halusin. – Tuntui hyvältä, kun jaksoin ja uskalsin pyöräillä katsomaan aina uusia paikkoja. – Joidenkin heikkous on makea, minulla se on alkoholi, joka vie rasvakierteeseen. Ruokavalio koostuu lähinnä kliinisistä laihdutusvalmisteista. Vuonna 2019 Hirvonen pääsi keskussairaalan ENE-ryhmään, jossa osallistujat yrittävät laihduttaa erittäin niukkaenergisen ruokavalion avulla. Lauantai 7.1.2023 42 ” Joidenkin heikkous on makea, minulla se on alkoholi, joka vie rasvakierteeseen. Vuoden laihdutusurakan jälkeen Aki Hirvonen alkoi kaivata tukea projektiinsa. Päätin, että tör???????????. – Terveysasemalla kysyttiin, että onko minut ohjattu leikkaukseen
Lauantai 7.1.2023 43 Alkoholi on maistunut Aki Hirvoselle ja johtanut myös rasvaisen ruoan pariin. AKI HIRVONEN ???????????. Painoa oli enimmillään 146 kiloa
Vähitellen kerta-annos tasaantui suositeltuun muutamaan desilitraan. Lauantai 7.1.2023 44 pöttelyt saavat jäädä. Päästäkseni siihen minun piti laihduttaa kahdessa kuukaudessa 15 kiloa. Nälkä kasvoi laihtuessa. Paino tippui sataan kiloon ja yöunet paranivat, mutta Hirvosesta alkoi tuntua, ettei se riitä. Esimies ehdotti siirtymää vuorotöistä päivävuoroon, ja näin tapahtui. Koska vatsalaukku oli kutistunut minimaaliseksi, Hirvonen sai syödä alussa vain pieniä annoksia nestemäistä ruokaa. – Lihoin 10 kiloa, kunnes tuli kutsu leikkaukseen. ENE-ryhmä oli pitänyt osallistujat tiiviisti tiukassa ruokavaliossa. – Halusin ehdottomasti lihavuusleikkaukseen. Iso kiitos esimiehelleni. – Säännöllisen päivävuoron myötä sain rytmin elämääni, syömiseeni ja liikkumiseeni. Painoin ennen leikkausta 96 kiloa. Kun Hirvosen paino putosi, elämässä tapahtui muutakin. Maaliskuussa 2021 tehty lihavuusleikkaus sujui hyvin, ja leikannut lääkäri kehui Aki Hirvosen muutoksen menneen kuin oppikirjassa. Hirvonen noudatti ruokavaliota, joka koostui lähinnä smoothieista ja pussiruoista. Panin paremmaksi ja laihdutin 20 kiloa. Sen jälkeen Hirvosen ote vähän lipsahti. Ruokailla piti usein ja huomioida, että nestekin täyttää osal???????????. Alkoi oikeastaan ihan uusi elämä. Välillä sattui muutamia repsahduksia, mutta Hirvonen pysyi pääsääntöisesti ruokavaliossa. Lisäksi sai syödä paljon salaattia ja kasviksia sekä juoda runsaasti vettä
Aki Hirvonen on joutunut uusimaan vaatekertansa kahteen otteeseen laihduttuaan liki 70 kiloa. Hirvosen paino laski vielä reippaasti leikkauksen jälkeen, noin 15 kiloa, ja on pysynyt 79–81 kilossa. Leikkauksen jälkeen en ole juonut minkäänlaista alkoholia. Ei vain tee enää mieli. JUHA INKINEN ???????????. Vuoden 2021 kesällä se laski 77 kiloon, kun Hirvonen innostui helteellä pyöräilemään eikä muistanut aina syödä. – Nyt käyn vaa’alla joka päivä ja korjaan tilannetta tarvittavaan suuntaan. Ilman väkeviä viinoja olen ollut jo kolme vuotta. – Tunnistan yhä hajut ja maut, mutta rasvaisen ruoan himo jäi leikkauspöydälle. Lauantai 7.1.2023 45 taan vatsalaukkua
Hirvosen kaverit ja muut läheiset ovat kulkeneet ison elämänmuutoksen rinnalla kannustavina ja ylpeinä. – Nyt voin ostaa Sja M-kokoja, Hirvonen kertoo ylpeänä. Mieleltään Hirvonen kertoo olevansa kuin uudestisyntynyt. Lauantai 7.1.2023 46 Vaatekerta on mennyt uusiksi pari kertaa, kun laihtunut Hirvonen on laittanut kiertoon ensin viiden XXL:n ja myöhemmin vähän pienempiä mutta kuitenkin isoja paitojaan ja housujaan. ” Oikein nautin, kun mietin, mitä kaikkea voinkaan tehdä! ???????????. Saunailloissakaan ei enää ihmetellä, miksi joku juo vain alkoholitonta olutta. Oikein nautin, kun mietin, että mitä kaikkea voinkaan tehdä! Joillekin runsaasti laihduttaneille voi käydä niin, ettei ympäristö sulata välttämättä muodonmuutosta. Diabeteslääkkeet saivat siis jäädä kolmen vuoden käytön jälkeen. Ulkoisen muodonmuutoksen lisäksi laihduttamisesta ja lihavuusleikkauksesta seurasi paljon myös sisäistä hyvää. Väsynyt ja vetelä olo on vaihtunut energisyydeksi. Leikkauksen jälkeisessä kontrollitutkimuksessa havaittiin, että Aki Hirvosen kaikki veriarvot olivat suositusten mukaisia, myös veren sokeriarvot. – Välillä tuntuu, että minulla on virtaa vaikka mihin
– Olen jonossa ja odotan kovasti, että saisin tämän pitkän projektin päätökseen. – Menin salille vasta, kun paino oli tippunut sataan kiloon. Oli se silti hirveä paikka isokokoiselle. Ehkä saleilla voisi olla omia vuoroja ylipainoisille. Aki Hirvonen on alkanut nauttia kilojen karistessa liikunnasta. Hölkkään ja kuntosaliin hän suhtautuu vielä epäröiden. Lauantai 7.1.2023 47 Kävely ja pyöräily tulivat Aki Hirvosen elämään jäädäkseen. JUHA INKINEN ???????????. Seuraavana tavoitteena Hirvosella on päästä vatsanahan kiristysleikkaukseen, jossa poistetaan löysäksi jäänyttä, ylimääräistä ihoa. Fatbike vie Hirvosen usein Utranharjun poluille
Lauantai 7.1.2023 48 Jaana Hiltunen ????. Sukupuolen moninaisuus arkipäiväistyy Ei ole ihme, jos jo nelikymppinen on pihalla sukupuolikeskustelusta.
– Se ikään kuin antaa ymmärtää, että sukupuolet ja niiden erot pitäisi pyyhkiä pois. – Ei sukupuolia pidä yrittää häivyttää, vaan huomioida, että on monenlaisia tapoja olla tyttö, poika tai muunsukupuolinen. Aaltonen itse ei kannata ajatusta. Jatkossakin saa olla tyttö tai poika tai mitä ikinä haluaakaan. Sukupuolista häirintää käsitelleestä väitöskirjastaan lähtien hän on erikoistunut sukupuolitutkimukseen ja toimittanut muun muassa kaksi tyttötutkimukseen pureutuvaa kirjaa. ????. – Ei se, että asioista puhutaan, tarkoita sitä, että jotakin oltaisiin kieltämässä. Lauantai 7.1.2023 49 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Savon Sanomissa 8.3.2021. Muotisana ”sukupuolineutraalius” on Aaltosen mielestä termi, joka vie ajatusta herkästi väärään suuntaan. Hän puhuu pikemminkin sukupuolisensitiivisyydestä, sukupuolten moninaisuuden huomioon ottamisesta ja ymmärtämisestä. Se ei ole keneltäkään pois. ” Ei sukupuolia pidä yrittää häivyttää, vaan huomioida, että on monenlaisia tapoja olla tyttö, poika tai muunsukupuolinen.. K ielletään kaikki! Ei saa enää olla edes tyttö tai poika! Niin on sukupuolineutraalia että! Sanna Aaltonen on monen muun tavoin kyllästynyt edellä oleviin ylireagointeihin. Aaltonen on sosiologian yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa
– Haluaisin ajatella, että nyt sekä tytöillä ja pojilla on enemmän tilaa olla, mitä he ovatkaan. Mies on karski, nainen puunaa itseään. Mutta varmasti suhtautumisessa on eroja myös nuorten keskuudessa. Kun vertaa vaikkapa tämän päivän 15-vuotiasta ja hänen nelikymppisten vanhempiensa nuoruutta, muutos on ollut valtava, kun on kyse sukupuolikeskustelusta. Jos tilannetta vertaa vaikkapa 15-vuotiaan isoisovanhempien nuoruuteen, hyppy on hurja. Silti nuortenkin keskuudessa varmasti mietitään, mikä on sopivaa ja missä mennään rajan yli. Monet nykynuoret puolestaan suhtautuvat asiaan eri tavalla kuin jotkut vanhemmat sukupolven edustajat. Lauantai 7.1.2023 50 Aaltonen ymmärtää, että aihe menee monella tunteisiin. Mies ei itke, nainen on hysteerinen. Mies tekee päätöksiä, nainen keittää kahvit. Tyttö on kiltti, poika tomera. – Heillehän tekee vain hyvää nähdä naisia vallankahvassa. Ysikymppisen isomummon nuoruudessa kun suku?????. Ei se ole ihme, jos nelikymppinen tuntee olevansa pihalla keskusteluista, Aaltonen naurahtaa. Tytön huitukoita! Huulipunahallitus! – Hallitus on hyvä esimerkki siitä, että tytöttely on yhä vahvaa, kun koetaan, että nainen on asemassa, jossa hänen ei pitäisi olla. Ei siitä niin kauan aikaa ole, kun roolit olivat hyvin vahvoja. – Sukupuolen moninaisuus on tullut sinä aikana esille. Aaltonen muistuttaa siitä, miten nykyhallitukseen on suhtauduttu, kun siihen on kohdistettu kritiikkiä
Siten ymmärrys kasvaisi molempiin suuntiin. – Toivottavasti useimmat vanhemmat ihmiset ajattelisivat, että muutos on hyvä ja etenkin tytöille on saatu enemmän ääntä ja tilaa. Unisex-muoti tarjoaa vaihtoehtoja kaikille. Sanna Aaltonen sanookin, että olisi hienoa, jos sukupolvien välillä juteltaisiin siitä, millaista on olla tyttö tai poika nyt, ja isovanhempi voisi kertoa omista kokemuksistaan. Kun puhelimet ovat jo pikkukoululaisten käsissä, ei ihme, että ulkonäkö alkaa kiinnostaa yhä nuorempana ja vaikkapa julkkisten seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät julistukset saavat huomiota. Muodista ja ilmiöistä nykynuoret saavat tietonsa ja inspiraationsa silmänräpäyksessä somen välityksellä. Mutta ymmärrän senkin, jos joku kokee, että huonompaan suuntaan on menty, koska tilanne voi näyttää sekavalta, kun yksilön omat valinnat korostuvat. – Sosiaalinen media on varmasti vaikuttanut sii” Olisi hienoa, jos sukupolvien välillä juteltaisiin siitä, millaista on olla tyttö tai poika nyt, ja isovanhempi voisi kertoa omista kokemuksistaan. Sukupuolten moninaisuus voi näyttäytyä esimerkiksi asenteena tai siinä, että tyttö ostaa vaatteensa poikien osastolta, ja sama toisinpäin. ?????. Lauantai 7.1.2023 51 puoli ohjasi suoraan vaikkapa ammatinvalintaan
Lauantai 7.1.2023 52 hen, millaisia ovat vaikutteet. Samalla tavallahan rajoista on aina keskusteltu, mutta maailma on muuttunut siihen suuntaan, että se keskustelu käydään nykyään entistä nuorempana. – En usko, että niin käy. Samalla ajatus arkipäiväistyy eikä hätkäytä. Nuorisokulttuuriin vaikutus eri-ikäisiin on venynyt molemmista päistä, ja etenkin tytöistä huomaa, että se alkaa vaikuttaa nykyään jo alakouluiässä. Sukupuoli on kuitenkin merkittävä asia ihmisyydessä. – Se on leikkiä lapsille, mutta toki kannattaa sopia joistakin rajoista ja jutella asioista. Hän ei kuitenkaan odota eikä povaa aikaa, jolloin sukupuolten eroja ei otettaisi enää lainkaan esille. ” Sukupuoli on kuitenkin merkittävä asia ihmisyydessä. Aaltonen ei kuitenkaan lähtisi tormakkaasti rajoittamaan, jos oma kymmenvuotias vetäisee pakkelit naamaan ja twerkkaa täysillä. Sosiologian yliopistonlehtori Sanna Aaltonen ?????. Samalla on tärkeää puhua sukupuolesta, koska tasa-arvo-asiat eivät varmasti koskaan ole valmiita. Sanna Aaltonen näkee sukupuolen moninaisuuden kehittymisen jatkuvan tulevaisuudessa
Terhi Nevalainen Juoksu-ura alkoi laihduttamisesta. Lauantai 7.1.2023 53 Kun maraton ei riitä Henri Ansiosta tuli Suomen paras ultrajuoksija siksi, että hän rakastaa ruokaa. TERHI KORHONEN ????????????
Nuts Karhunkierros on yksi seitsemästä Buff Trail Tour Finland -polkujuoksukisan osakilpailusta. Tänä vuonna hän oli Rukalla paikalla ja voitti odotetusti 55 kilometrin sarjan ajalla neljä tuntia ja 28 minuuttia. Juoksen tavallisesti aika tarkkaan pari tuntia päivässä. Tavallisina päivinä Ansio juoksee kahdesti, aamuin ja illoin. – Siitä on tullut sellainen rutiini. O n hellepäivä Vantaalla. ”Tule voittamaan, Henkka ei ole nyt täällä!”, mainosti Rukalla järjestettävä polkujuoksutapahtuma Nuts Karhunkierros vuonna 2018. Lauantai 7.1.2023 54 ” Aloitin jostakin viidestä kilometristä, ja kyllähän se raskaalta tuntui. Ansio on voittanut kokonaiskilpailun jo use?????????????. Juoksuttomia päiviä ei juuri ole. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Sunnuntaisuomalaisessa 11.8.2019. Ansio on juuri juossut 30 kilometriä. Yhteismatkaa tulee päivästä riippuen 20–30 kilometriä. Paidaton Henri Ansio, 34, kaartaa lenkiltä kotipihaansa muutama minuutti ennen sovittua haastatteluaikaa. – Ei tarvitse lähteä enää illalla uudestaan, Ansio kuittaa. Ansio on suomalaisissa polkujuoksukisoissa niin ylivoimainen, että hänen poissaolonsakin käy mainokseksi. Aikaa lenkkiin meni noin kaksi tuntia
. . Juoksee noin 7?000 kilometriä vuodessa. – Painoin enimmillään noin 110 kiloa. . Tuntui, että jotain pitäisi tehdä, muistelee 187-senttinen mies, joka painaa nyt 80 kiloa. Juossut sadan kilometrin Suomen ennätyksen 6.45. Yläasteja lukioiässä Ansio harrasti lähinnä jalkapalloa ja konsolipelejä. Tavoite: ”Olla joka vuosi edellistä paremmassa kunnossa.” . ?????????????. Lauantai 7.1.2023 55 ana vuonna peräkkäin – siitä huolimatta, ettei ole aina juossut kaikkia osakilpailuja. Perheeseen kuuluvat vaimo ja hieman yli puolitoistavuotias poika. Kotoisin Paimiosta, asuu Vantaalla. Ansion juoksuharrastus lähti laihduttamisesta. Ansio juoksi pitkään pelkästään painonhallintamielessä, ei kilpaillakseen. Ansiolla on myös sadan kilometrin juoksun Suomen ennätys, 6.46. . Diplomi-insinööri. HENRI ANSIO, 34 . Paino ei tahtonut pysyä kurissa. Ultraja polkujuoksija. Tuolla vauhdilla olisi juostu lähes kolme kilometriä Cooperin testissä. Juoksu valikoitui lajiksi lähinnä sen takia, että lenkille oli helppo lähteä suoraan kotiovelta. Syöminen onkin Ansion mielestä yksi lajin parhaista puolista.
– Hyvät muistot ja juoksemisen nälkä siitä kuitenkin jäivät, Ansio muistelee. Viimeisellä kympillä oli pakko pistää kävelyksi. Juoksu on siitä hyvä laji, että kaloreita kuluu paljon ja saa syödä aika vapaasti mitä haluaa, Ansio nauraa. – Ehdin lenkkeillä melkein kymmenen vuotta ennen kuin uskaltauduin ensimmäiseen kisaan. Lauantai 7.1.2023 56 – Syöminen on mukavaa hommaa, ja minulla on aina ollut hyvä ruokahalu. Toisin kuin useimmilla kilpajuoksijoilla, Ansiolla ei ole mitään yleisurheilutaustaa. Ensimmäisen puolimaratoninsa Ansio juoksi 23-vuotiaana vuonna 2008. Aika oli siitä huolimatta harrastajalle kova, 3.31. Ensimmäinen maraton sujui Ansion mukaan melko hyvin aina kolmeenkymmeneen kilometriin saakka. Seuraavina vuosina Ansio pisteli muutaman maratonin vuoteen. Kilpailemaan hän ryhtyi varsin myöhään. Ensimmäisen kokonaisen maratonin juoksin 2009. Ansio juoksi sekä ensimmäisen puolikkaan että ensimmäisen kokonaisen maratoninsa Turun Paavo ” Syöminen on mukavaa hommaa, ja minulla on aina ollut hyvä ruokahalu. Monelle juoksuharrastajalle jo neljän tunnin alitus on melkoinen haamuraja. ?????????????
Nyt hänellä on Suomen ennätys sadalla kilometrillä. TERHI KORHONEN ?????????????. Lauantai 7.1.2023 57 Kun Henri Ansio aloitti juoksemisen, viisi kilometriä tuntui hänestä raskaalta
– Valmentajaa minulla ei ole koskaan ollut, eikä oikeastaan edes tarkkaa treenikalenteria. Päälle tulevat lyhyempien matkojen kisat. Ansio myöntää, että viime vuosina valmentajan hankkiminen on ollut mielessä. – Olen ollut joka vuosi mukana jollakin matkalla Paavo Nurmi -maratonilla. Yhdessä vuodessa ei vielä pääse kovin kauas. Nykyisin on myös mukavaa, kun porukka osaa kannustaa nimeltä. Ansio nosti kilometrimääriä vähän kerrassaan. Käännekohta juoksu-uralla tapahtui vuonna 2011 Amsterdamissa. Paimiosta kotoisin olevalle Ansiolle se on edelleen rakkain tapahtuma, kotikisa. Olen mennyt aika pitkälle omien tuntemusteni mukaan. Viime vuosina kisojen määrä on kasvanut rajusti. – Tämä laji vaatii ja opettaa kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Tuolloin Ansio juoksi maratonin ?????????????. – Toisaalta kehitys on jatkunut edelleen ilman valmentajaakin. Lauantai 7.1.2023 58 Nurmi Marathon -tapahtumassa. Kyllä sillä on erityinen paikka sydämessä, kun kilpailu-ura on alkanut sieltä. Nykyisin Ansio juoksee toistakymmentä maratonia tai sitä pidempää ultrakisaa vuodessa. Hänen mielestään moni tekee virheen tavoitellessaan pitkiä matkoja liian nopeasti. Ansio ei jäänyt juoksukoukkuun vielä ensimmäisillä juoksulenkeillään. – Aloitin jostakin viidestä kilometristä, ja kyllähän se raskaalta tuntui
Voimassa oleva Suomen ennätys on Janne Holménin 2.10. Muut eivät vauhdissa pysyisikään. Ansion ennätys maratonilla on 2.27. – Silloin tuntui siltä, että en pysty enää tuon kovempaa juoksemaan. Lisäksi omat ominaisuudet tuntuvat sopivan paremmin poluille Henri Ansio saa lenkkiseuraa rattaissa istuvasta Joona-pojastaan. Sittemmin siitäkin ajasta on vielä melkein puoli tuntia lähtenyt pois, Ansio sanoo. Ansio arvelee, että useampi minuutti maratonin ennätyksestä olisi vielä tiputettavissa. Nyt kiinnostus suuntautuu kuitenkin ultramatkoille ja poluille. – Maratonia ja ratajuoksuja tulee edelleen juostua, mutta polkujuoksut ovat kuitenkin nautinnollisempia jo luontoympäristönkin takia. TERHI KORHONEN ?????????????. Lauantai 7.1.2023 59 ensimmäistä kertaa alle kolmen tunnin
Kyllä matkan aikana tulee monta kertaa ajateltua, että tämä on viimeinen kerta ja että mikä järki tässä oikein oli. Toistaiseksi sata kilometriä on Ansion pisin matka. – Kai se on se itsensä voittaminen, mikä niissä kiinnostaa. Lauantai 7.1.2023 60 ja pitkille matkoille. Lyhin Ansion kisoissa juoksema matka on 1 500 metriä. ?????????????. Ansio päätti testimielessä osallis” Joka kisassa tulee hetkiä, jolloin tuntuu, että maaliin ei voi selvitä hengissä. – Kyllähän se tuntuu siltä, että tällainen kankea diisseli ei pääse edes vauhtiin ennen kuin matka loppuu. Silti maalissa alkaa aika pian jo miettiä seuraavaa kisaa. Piti saada jotain uutta tavoitetta, joten tuli sitten lähdettyä sadan kilometrin ultralle. Hän kuitenkin arvelee tulevaisuudessa suuntaavansa vieläkin pidemmälle ultralle, esimerkiksi sadan mailin eli noin 160 kilometrin polkujuoksukisaan. Myös siirtymä kaduilta polkujuoksuun oli eräällä tavalla sattuma. Ansion ensimmäinen ultrajuoksu oli sadan kilometrin kisa maantiellä vuonna 2013. – Maratoneja oli tullut tahkottua jo viitisen vuotta
Juoksemalla eteneminen vaatii koko havaintokyvyn, sillä jokainen askel on harkittava tarkkaan. Ansio ei pidä itseään erityisen hyvänä suunnistajana, joten yksin juostessa tekniikka on hyvä apu. Silti hän voitti ensiyrityksellä 43 kilometrin kisan tunturimaisemissa ja vaikeassa maastossa ajalla 3.34. Lauantai 7.1.2023 61 tua Pyhän tunturimaratonille vuonna 2014. Poluilla on juurakkoa, kivikkoa, louhikkoa, suota, pitkospuita, heinää, havuja, hyttysiä. – Oli pakko todeta, että tämä on kivaa. ?????????????. Vaikeimmissa paikoissa, kuten isoissa kivilouhikoissa tai jyrkissä ja pitkissä nousuissa, askellaji vaihtuu väistämättä kävelyyn. – Nyt kun tekniikka on hioutunut, ne tuntuvat enemmän samalta lajilta, Ansio arvioi. Ansio ei ollut aiemmin juuri juossut metsässä. Vaikka polut houkuttivat Ansiota heti, hänkin koki alkuun, että polkuja katujuoksulla oli melko vähän tekemistä keskenään. Laji vei heti ensimmäisestä kisasta lähtien mukanaan. Niinpä päätin kokeilla kesän juoksukisaa niissä maastoissa. Monen mielestä polkujuoksu on kokonaan eri laji kuin katujuoksu. – Perheelläni on mökki Pyhällä, ja olen viettänyt siellä aikaa talvisin ihan pienestä pitäen. – Lataan usein reitin kelloon ja seuraan sitten vain viivaa kartalla. Hänellä ei ollut myöskään suunnistustaustaa, joka olisi auttanut metsässä juoksemisessa. Lisäksi on tarkkailtava reittimerkintöjä ja osattava lukea karttaa, sillä etenkin pidemmillä yksinäisillä metsätaipaleilla eksyminen on todellinen riski
– Kansallispuistoissa on aina hienot maisemat ja hyvät polut. – Maantiellä ei tarvitse keskittyä juoksemiseen yhtä tarkasti kuin poluilla. Se on todella tehokasta nollausta esimerkiksi työasioista. Ansio pitää erityisesti vaihtelevasta maastosta, sellaisesta kuin Rukan Karhunkierroksella tai Kolin Vaarojen maratonilla. Lauantai 7.1.2023 62 Loukkaantumisriski on polkujuoksussa suhteellisen korkea. Poluilla tunti hujahtaa yllättävän nopeasti, koska kaikki ajattelu on käytettävä juoksuun ja maastoon. – Se oli hieno kokemus, vaikka suomalaisista moni ei tapahtumaa edes tunne. – Metsässä tulee mustelmia ja venähdyksiä todennäköisemmin kuin katujuoksussa, mutta olen selvinnyt kaatumisista pienillä ruhjeilla, Ansio sanoo. Kesäkuun alkupuolella Ansio toteutti yhden suurimmista tavoitteistaan. Hän osallistui 87 kilometrin Comrades Marathonille Etelä-Afrikassa ja oli kisan seitsemäs ajalla 5.45. Polkujuoksussa Ansiota miellyttää juuri kokonaisvaltaisuus. Ne ovat ehkä niitä hienoimpia kokemuksia. Etenkin silloin kun sataa vettä tai räntää ja on pimeää. ?????????????. Tuloksen ja suorituk” Kyllä vaikeinta on se lähteminen
Ansio arvelee pystyvänsä olemaan maksimissaan ?????????????. AAPO LAIHO sen puolesta se oli ehkä onnistunein juoksu koko urallani. – Pitkien kisojen jälkeen olen maksimissaan pari päivää juoksematta. Viikko Comradesin jälkeen Ansio osallistui Jukolan viestiin ”fiilistelymielessä”. 3–4 viikkoa menee, että olen kokonaan palautunut. Ensimmäinen viikko on sellaista palauttavaa hölkkää. – Kävin kokeilemassa Jukolaa ja lähdin lähinnä nautiskelemaan. Jo kolme viikkoa tämän jälkeen Ansio juoksi Mont Blancin maratonin Alppien huipulla Ranskan ja Italian rajalla. Kivaa oli, Ansio sanoo. Lauantai 7.1.2023 63 Henri Ansio tuuletti voittajana Nuuksio Classic Trail -kisan maalissa vuonna 2016
– Käytännössä istun siis kahdeksan tuntia päivässä näyttöpäätteen äärellä. Suomalaiset kisat Ansio käy voittamassa lähinnä harjoituksen vuoksi. LASSI PUHTIMÄKI ?????????????. Varsinaisia tavoitteita ovat suuret ulkomailla järjestettävät polkujuoksukisat, kuten Comrades ja useamman osakilpailun Golden Trail -sarja. Lauantai 7.1.2023 64 viikon kokonaan ilman juoksua. Juokseminen ei kuitenkaan ole Ansiolle päätyö. – Sitten on pakko lähteä, tai alkaa pää sekoamaan. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja työskentelee tuotelaatuinsinöörinä elektroniikka-alalla. Juoksu on sille hyAnsio nousi mäkeä Hunnarin hapotus -kilpailussa Forssassa vuonna 2018. Kisoja on silti huhtikuusta alkaen miltei joka viikonlopulle lokakuulle saakka
Kummasti ne jalat kuitenkin tulevat perästä, kun vain pää jaksaa niitä käskyttää, Ansio naurahtaa. Ansiolla on sponsoreinaan muutama juoksuvarusteyhtiö, joten varusteista hänen ei juuri tarvitse maksaa. Huippujuoksijan vaikein hetki on lopulta aivan sama kuin amatöörillä tai sohvaperunalla. Harvoin olo on lenkin jälkeen huonompi kuin ennen sitä. – Kyllä vaikeinta on se lähteminen. Matkustaminen kisoihin on kallista, eikä polkujuoksua voi sanoa hyväksi bisnekseksi. ” Valmentajaa minulla ei ole koskaan ollut, eikä oikeastaan edes tarkkaa treenikalenteria. – Ei tässä kuitenkaan varsinaisesti plussan puolelle jää. Sponsorit tai kisajärjestäjät ovat maksaneet myös osan juoksukisojen matkakuluista. Lauantai 7.1.2023 65 vää vastapainoa. – Silloin pitää vain ottaa osatavoitteita ja ajatella, että selviää edes seuraavalle juottopaikalle. Ansio tietää, että pitkä matka vaatii enemmän henkistä kuin fyysistä kuntoa. Joka kisassa tulee hetkiä, jolloin tuntuu, että maaliin ei voi selvitä hengissä. Ei tätä rahan takia tehdä vaan intohimosta, Ansio summaa. ?????????????. Etenkin silloin kun sataa vettä tai räntää ja on pimeää. Lisäksi kisoista saa pieniä palkkio summia. Aina se on kuitenkin kannattanut
Ikkunassa sommelier Christina Haukka. KASKIS. Lauantai 7.1.2023 66 ????????. Mika Remes Turun Kaskis nappasi heinäkuussa Michelin-tähden ensimmäisenä Helsingin ulkopuolisena ravintolana. Turun tähti Tuorein tähtiravintola Kaskis näyttää mallia, miten paikalliset raaka-aineet muuttuvat Michelin-tason fine diningiksi turkulaisittain
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Aromissa 9/22. Päälle päin ei vieläkään arvaa, että talossa tarjotaan Turun tasokkainta ruokaa. Juuri yksityiskohtien hallinta tekee paikasta erityisen. Kaikkea kun ei keittiössä puurtaessa aina näe, Mansikka kertoo. R avintola Kaskis ilmestyi Turun keskustaan Kaskenmäelle elementtikerrostalon kivijalkaan vuonna 2014. Kaksikon mukaan keittämistä ei ole koskaan tehty muita varten. – Kutsuimme Helsingissä Michelin-tähden saaneita kokkeja Kaskikseen syömään. Ruokaan oltiin tyytyväisiä, mutta pieniä vinkkejä muutostarpeista saatiin. Kaskis remontoitiin hiljattain huolella, ja sen jälkeen ajatus Michelin-tähdestäkin alkoi tuntua mahdolliselta. ” Taisimme suotta nössöillä ja pidimme à la cartea, kun uskoimme asiakkaiden sitä haluavan.. Mansikka olisikin ollut pettynyt, jos Michelin ei olisi tänä vuonna muutoksiin reagoinut. Lauantai 7.1.2023 67 ?????????. Vaikka emme muiden mielipiteiden perusteella hommia muutakaan, kysyimme kollegoilta, millaisia yksityiskohtia Kaskiksessa tulisi muuttaa päästäksemme tähtitasolle. Kaskiksen perustajat, Erik Mansikka ja Simo Raisio, ovat päivästä yksi alkaen kipparoineet Kaskiksen keittiötä intohimosta kokkaamiseen
Se näkyy ravintolan varauskirjassa, jossa ei ole ollut aikoihin pöytää tarjolla. – Olen iloinen, että Turussakin voi nyt syödä Michelin-ravintolassa. Keltainen neste ei ole silti noussut ydinjoukon päähän. KASKIS Kaskiksen Michelin-tähti on noteerattu laajasti, samoin sommelier Christina Haukan valinta vuoden sommelieriksi Michelinin palkintogaalassa Norjan Stavangerissa. Kaskiksen asemaa Turun ykkösenä ei tunnu uhkaavan juuri mikään. Kaskiksen napakka ydintiimi nauttii Turun ykkösravintolan statuksesta. Hommat Kaskiksessa jatkuvat kuitenkin tuttuun tapaan eikä hintoihin laiteta Michelin-lisää, Mansikka vakuuttaa. Lauantai 7.1.2023 68 ????????
Mansikka ei muutoin näe Kaskiksen horisontissa erityisiä uhkakuvia, ellei sellaiseksi lasketa jatkuvasti kohoavia raaka-ainekuluja. Asiakkaat onneksi ymmärtävät, että raaka-aineiden hinnat nousevat koko ajan. Samalla salin kaikuvuus laitettiin kuntoon akustisilla seinämateriaaleilla. KASKIS samalla illalle. – Maistelumenu maksaa nyt 119 euroa, ja sekin on Turun mittakaavassa kallis. Käytämme mahdollisimman paljon pieniä paikallisia tuottajia, emmekä laske työtunteja annosten valmistamisessa, Mansikka sanoo. Ravintola-alaa piinaava työvoimapula ei vaivaa Kaskista, mutta Mansikan ja Raision kakkosravintolassa Kakolanruusussa se näkyy. Lauantai 7.1.2023 69 ????????. Sinne on ollut haasteellisempaa löytää sopivaa henkilökuntaa.. Kaskiksen sali sai koronan aikana täysin uuden ilmeen
Raaka-aineet hankitaan aina mahdollisimman läheltä, mutta ei sekään ole kiveen hakattua. ”Hän otti minut Michelin-tähditettyyn Georgeen ja kouli untuvikosta kovan ammattilaisen. Mansikka ei osaa vieläkään määritellä, mitä Kaskiksessa tarjotaan. Sielunmaisema: ”Leikkikenttä omien lasten kanssa. Nykyään Aremo on taitava lasinpuhaltaja. Moderni skandinaavisuus on johtotähti, mutta on mukava välillä rikkoa linjaa. Esikuva: Markus Aremo. Leikkiessä olo on täysin stressitön ja kaikki muu unohtuu.” Kaskiksessa on pieni tiimi eikä vaihtuvuutta juuri lainkaan. Motto: ”Joka päivä voi tehdä jotain paremmin kuin eilen.” . Käytän niitä aina jossain muodossa, olipa kyse alku-, päätai jälkiruuasta.” . Ulkomaisten työhakemusten määrä on myös selvästi kasvanut, Mansikka kertoo. Ruoka on Kaskiksen tähti. Seuraavaksi aion kokeilla: ”Suunnitelmissa on tyttöystävän kanssa aloittaa tenniksen pelaaminen. Menussa saattaa hyvin olla thai-makuja tulviva ruokalaji. – Voimme onneksi siirtää työntekijöitä kahden ravintolan välillä. Jos joku ruoka kaipaa vaikka. Sitä ei ole koskaan tullut kokeiltua.” . Meillä on hänen olutpulloista tekemät juomalasit.” . – Pidämme tietoisesti kaikki ladut auki. Suosikkiraaka-aine: ””Mustaherukanlehti ja turkulainen seljankukka antavat monipuolista makua. KOKKI JA RAVINTOLOITSIJA Erik Mansikka . Lauantai 7.1.2023 70 ????????
Kukaan ei ole tähän mennessä kuittia kiikuttanut. Kaskiksen nettisivuilla oli pitkään lupaus lunastaa kuitti makkaraperunoista Martinsillan Grillillä, jos Kaskiksesta lähtee nälkäisenä. Kaskiksessa on alusta lähtien pyritty siihen, että asiakas tulee kylläiseksi. pa japanilaista vivahdetta, siihen hankitaan tarpeen mukaan japanilaisia raaka-aineita. Lauantai 7.1.2023 71 ????????. Kaskiksen vahvuuksiin kuuluvat myös ekologiFermentoidulla hunajalla glaseerattua rosettia, syötäviä kukkia ja KASKIS ” Maistelumenu maksaa nyt 119 euroa, ja sekin on Turun mittakaavassa kallis.
Tiedämme ai na etukäteen, minkä verran raakaaineita illassa menee. Siirryimme vuonna 2016 à la cartesta maistelu menuun, jonka vahvuus on se, että siitä ei synny ruokahävikkiä. Tavoitteenamme on hankkia myös kestävän kehi tyksen sertifikaatti ja hiilineutraalit alihankkijat, kertoo Mansikka. Naudan marmoroitua ulkofilettä, luuytimellä maustettua perunapyrettä ja tryffeliä. KASKIS Kauden kaloista tehty Kalaympyrä on kuulunut alusta lähtien Kaskiksen ruokalistalle. Siitä on kehitetty yli 50 versiota, kuten annos muikuista suomalaisella kaviaarilla ja miniblineillä. suus, vastuullisuus ja ruokahävikin minimoiminen. – Olisimme halunneet jo alkuvaiheessa tarjota vain maistelumenua, mutta taisimme suotta nös söillä ja pidimme à la cartea, kun uskoimme asiak kaiden sitä haluavan. Kun turha jää pois, myös kukkaro kiittää. KASKIS. Lauantai 7.1.2023 72 ????????
Asiakkaat olivat tyytyväisiä, kun saivat syödäkseen Kaskiksen ruokaa. – Sinä päivänä kun emme enää pyri tekemään mahdottomasta mahdollista, alkaa tie alaspäin. – Se ei tuonut voita leivän päälle, hyvä kun kattoi pakkauskulut, mutta saimme terapeuttista tekemistä. ” Pidämme tietoisesti kaikki ladut auki. Ulosmyynti oli meille pelkkää peeärrää, joka vain vahvisti näkemystämme siitä, että Kaskiksen ruokaa voi tarjota täysipainoisesti ainoastaan paikan päällä ravintolassamme. Pahimpaan korona-aikaan, kun ravintolan ovi oli säpissä, Mansikka ja Raisio rahtasivat kuitenkin paikalliseen markettiin myytäväksi Kaskiksen legendaarista Kalaympyrää. Moderni skandinaavisuus on johtotähti.. Tietty tinkimättömyys on aina ollut Kaskiksen voimavara. Vaikka kyselyjä riittää, Kaskista ei monisteta muualle, Mansikka täräyttää. Olemme Simon kanssa varmaan harvinaisen huonoja bisnesmiehiä, sillä emme halua kaupallistaa esimerkiksi catering-yrityksellä Michelin-tähden tuomaa huomiota tai kehittää Kaskis-ruokatuotteita marketteihin. Siitä on Mansikan mielestä pidettävä kiinni. Emme halua siihen tilanteeseen, ettemme voi valvoa laatua. Lauantai 7.1.2023 73 ???????
Tinkimättömyyden tavoittelu näkyy myös Kaskiksen remontissa. Meillä ei edelleenkään pönötetä.. Eihän siinä taloudellisesti ole järkeä, kun moni asia hoituisi pienemmällä vaivalla ja edullisemmin. Pitkässä juoksussa asiakkaat arvostavat tinkimätöntä tekemistä, ja kaikki on lopulta vaivan arvoista, Mansikka tietää. Olemme tosissamme, mutta ei Kaskiksessa tarvitse kenenkään tosissaan olla. – Vaikka monesta annoksesta onkin etukäteen sanottu, etteivät ne onnistu, on ratkaisu aina löytynyt. Mansikan mielestä jokainen päivä Kaskiksessa on haaste. Lauantai 7.1.2023 74 ????????. Meillä on kuitenkin luja usko siihen, että lopussa kiitos seisoo. ” Olemme tosissamme, mutta ei Kaskiksessa tarvitse kenenkään tosissaan olla. Ravintolan tuote on kunnianhimoinen, ja työtunteja ruokien valmistamisessa ei lasketa. Uskomme käsityön voimaan, ja sen asiakaskin aistii. Meillä ei edelleenkään pönötetä, Mansikka muistuttaa. Alussa oli tarkoitus hieman ehostaa paikkoja, mutta 100 000 euroa myöhemmin kaskislaisten oli pakko todeta, että homma lähti lapasesta. Omilla puusepillä teetettiin pöydät ja hyllyt, salin haastava akustiikka laitettiin kuntoon, ja keittiössä tehtiin monia parannuksia. – Emme halunneet sisustukseen ratkaisuja, joita muillakin on
Lauantai 7.1.2023 75 Ristikko Ratkaisu sivulla 83. ??????????
Lauantai 7.1.2023 76 Ristikko Ratkaisu sivulla 84. ??????????